Rasti ruutuun kylillä Loimaa Kati Uusitalo Jätevesiasetus vaatii tarkempia puhdistustuloksia haja-asutusalueiden talouksien jätevesiltä vuoteen 2014 mennessä. Etelänpuoleinen tuuli puhaltelee kohtalaisesti. vuosikerta TIISTAI 26.2. Tapahtumassa perinteisesti ollut lasten hiihtokilpailu jäi pois, mutta kahvin ja saappaan voimalla rieha vietiin läpi. Yhteisellä viemärillä vai kiinteistökohtaisilla puhdistusratkaisuilla. Loimaan talousalueen paikallislehti • 94. 2008 P 1 D Nro 24 Rasti ruutuun. Miten haja-asutusalueiden jätevesiasiat ratkaistaan. Sivu 5 KATI UUSITALO Kyläyhdistyksen johtokunnan varapuheenjohtaja Risto Rantanen keitteli kahvin viiden litran pannussa, ja hyvin teki kahvi kauppansa. Miten jätevesiongelma ratkaistaan. alv . Ensimmäisenä on vuorossa Metsämaa. Lumeton talvirieha Ypäjänkylässä lopetettiin hiihtolomat perinteiseen talviriehaan. Sivu 2 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Perinteiset ”kolmen sakokaivon systeemit” eivät enää riitä. Sivu 6 KIMMO GUSTAFSSON Hurrikaanin toivo torstaissa Hurrikaanin kahden ottelun viikonloppu taipui tuplatappioksi. Kylille lähetetään kyselyitä, joissa tiedustellaan kiinnostusta liittyä viemäriverkostoon. Kaupunki kyselee nyt kyliltä kiinnostusta viemäröintiin. Metsämaalla kesämökkeilevällä Veikko Anttilalla onkin jätevesiasetuksesta sanottavaa – ja kysyttävää. Huudon ja pauhun lisäksi kannustajien toivotaan pukeutuvan musta-keltaisiin väreihin. Yleisö pääsee apuun Hurrikaania kannustamaan sponsorien turvin ilmaiseksi. Osaan haja-asutusalueiden kiinteistöjä on jo kuitenkin ehditty rakentaa omat puhdistamot, sillä uusilta ja korjattavilta rakennuksilta puhdistamoita on vaadittu jo vuodesta 2004. Kyläyhdistyksen kokouksessa asiaa on tarkoitus puida kylän voimin. Sivu 7 Hissit mietinnässä Loimaan kaupungintalolle kaavaillaan taas hissiä, joka muutama vuosi sitten jätettiin tekemättä säästöjen nimissä. Sivu 3. Ensi torstain kotiottelussa ratkeaa, viekö Hurrikaanin tie liigakarsintoihin. Talvi tosin oli asiasta kaukana, pikemminkin olisi voinut puhua kevätriehasta. Lämpötila käy yöllä pikkuisen pakkasen puolella, mutta nousee päivällä pari kolme astetta plussalle. Halvin hissivaihtoehto maksaa runsaat 30 000 ja kallein 300 000 euroa. Säätila Tänään on puolipilvistä mutta poutaista auringonkin näyttäytyessä
Tuttuun sävelmään sanat on sepittänyt Jorma K. Kuorolaiset ovat todella mukavaa porukkaa. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 1,96 € /pmm 3-sivu 1,96 € /pmm Tekstissä 1,84 € /pmm Tekstin jälkeen 1,59 € /pmm Takasivulla 1,95 € /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,23 € /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,59 € /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 € /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 € /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22% Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 92 € 6 kk 54 € 4 kk 41 € Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 87 € 6 kk 44,50 € 4 kk 30 € Irtonumero 1 € Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Tehkää minulle niin kuin hyväksi näette. – Olen aina tykännyt laulaa ja ajattelin, että olisi kiva laulaa yhdessä. Humoristinen ja välitön tunnelma oli käsinkosketeltava Viihdekuoro LoiMaalaisten laululeirillä, jota pidettiin koko lauantai. Yhtä perhettä Vuoden alussa kuorossa aloittanut Mari-Kaisa Heikkinen on tyytyväinen, että hän lähti kuoroon. Kantaesityksenä nähdään laulukuvaelma Rosvo Roope, jonka pääosissa ovat kotikaupungin tähdet. Jer. Muutama vuosi sitten päätettiin järjestää iltamat, joista on tullut jo käsite Loimaalla. Yhteistyökumppanina on Loimaan kulttuuripalvelut. Loimaan seudun teatterit on haastettu leikkimieliseen kilpailuun, ja tietysti lopuksi tanssitaan. klo 19. PÄIVÄN SANA Nuotteja lukevat edessä Simo Salmi, Jouko Rautanen ja Esko Kaitala sekä takana Keijo Välimäki, Hannu Haikonen ja Onni Kaijula. 02-762 6040 SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella +3 +3 +2 +3 (-3) 5 Keskiviikkona +3 (+1) 5 Torstaina +1 (-4) 7 Perjantaina +2 (-4) 4 Lauantaina +1 (-6) 6 Kustantaja: Priimus Media Oy Painopaikka: Priimus Paino Oy/Allatum Oy Toimitusjohtaja Jorma Rinne kotipuh. Harjoituksiin on kiva tulla. Torsti 2 Tiistaina 26 helmikuuta KUOLLEITA 26.2. SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Sieltä ei olla pois kuin tosi syystä. Aimo on persoona ja maestro, jota kuoro kunnioittaa, vaikka herja lentää puolin ja toisin. 26: 13 27.2. 0500-226 858 Toimitus: Päätoimittaja Seppo Huiku (02) 762 6033, 050-551 3460 Toimitussihteerit: Tiina Naula ja Pasi Salo Toimittajat: Sari Keskitalo, Kari Nummila, Anu Salo, Kati Uusitalo Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040, 0500-324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Maarit Saarinen (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Mäkinen. Me olimme kuin yhtä suurta perhettä, puheenjohtaja vahvistaa ja toivottaa uudet kuorolaiset tervetulleiksi. Mutta ei sentään yövytty Vanhassa koulussa. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Kääntykää vääriltä teiltänne, hylätkää pahat tekonne ja kuulkaa Herraa, Jumalaanne! Silloin Herra muuttaa mielensä ja säästää teidät onnettomuudelta, jolla hän teitä uhkaa. www.loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 8-16. Muistakaa kuitenkin: jos tapatte minut, tapatte viattoman, ja silloin te syyllistytte murhaan, samoin koko kaupunki. Nestori 27.2. – Vaikka harjoittelemme joka maanantai-ilta, halusimme vielä koko päivän harjoituksilla varmistaa, että karkauspäivän iltamamme onnistuvat, vuoden alussa kuoron puheenjohtajana aloittanut Leena Mattila sanoo. Aivan samaa mieltä on uusimpiin kasvoihin kuuluva Esko Kaitala. Luvassa on vauhdikasta meriaiheista meininkiä. Takana uudemmat kuorolaiset: Eino Merta, Esko Kaitala, Hilkka Takala ja Mari-Kaisa Heikkinen ja edessä vanhemmat konkarit Hannu Haikonen, Leena Lindfors ja Onni Kaijula. Vaivannäköä ei ole tälläkään kerralla säästetty. – Todella leppoisa henki. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 7.39. 26: 14–15 HUOMATTAVA ILMOITUSPAIKKA Varaa se! Puh. NIMIPÄIVÄT: 26.2. – Muutama vuosi meittiä oli kolme vanhaa äijää ja viitisentoista nuorempaa naista. Kuoron pitkäaikainen puheenjohtaja Hannu Haikonen sanoo, että juuri Aimon ansiosta kuoro on voimissaan ja vahvistuu edelleen. Vaikka iltamat pidetään karkauspäivänä, miesten ei ole tarvinnut ostaa hamekankaita, sillä aiheena on meri, ja Heimolinnan kulisseina ovat upeat merinäkymät. Pelkäsimme jo, että 1970-luvun alussa perustettu kuoro kuihtuu. Aurinko laskee kello 17.44. Loimaa Sari Keskitalo Ei kuoroharjoitusten tarvitse olla vakavia, vaikka tosissaan yritetäänkin parasta. Viihdekuoro LoiMaalaisten iltamat Loimaalla Heimolinnassa pe 29.2. Viihdekuoro harjoitteli iltamiin laululeirillä Karkauspäivänä luvassa merimeininkiä SARI KESKITALO. (02) 762 7840 matkapuh. – Se osoitti, että kuoro stemmaa vapaallakin. Mutta nyt joka vuosi kuoroon on tullut uusia ja nuorehkoja laulajia. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Viime kesänä kuoro teki hengenkohotusreissuna neljän päivän matkan Saarenmaalle, minne lähes kaikki lähtivät. – Mää ottaisin kyllä tähän vielä pienen tauon, kuoroa johtava Aimo Peuralahti sanoi, kun bassot harjoittelivat osuuttaan. Jer
Viime tiistaina kaupungintalossa kokeiltiin niin sanottua porraskiipijää, joka on ypäjäläisellä taksiautoilija Heikki Hakalalla. – Olen kunnon hissin kannalla enkä minkään kepulikonstien. Jos vähimmäisraja ei täyty, metsä arvostetaan verottajan kulloinkin käyttämään käypään arvoon. Monien mutkien kautta Eläkeliitto puolsi hakemustamme. Onko siis 500 hehtaarin metsätilallinen yrittäjä ja 49 hehtaarin metsätilallinen sijoittaja. Vihdoin 8. Kolmas vaihtoehto on sijoittaa hissi nykyiseen porraskuiluun. Uudistusta valmisteltaessa hallituksen johto on usein korostanut sitä, ettei ole tarkoitus, että mikä tahansa metsäpalsta tulee huojennuksen piiriin. luokan mitali kultaristein. helmikuuta tänä vuonna posti toi kirjatun kirjeen ja mitalin. Ongelmana on se, että kunnon hissille ei ole hyvää paikkaa, kaupungintalolle vuosia hissiä ajanut kaupunginjohtaja Jorma Kopu miettii. Työtuloa voidaan korottaa, jos metsätalousyrittäjän työpanos on tavanomaista suurempi. Kaupungintalon hissi mietityttää Päädytäänkö halpaan porraskaidevaihtoehtoon. Hissin hinta voidaan rahoittaa lämmönvaihtimen uusimiseen varatusta määrärahasta. Valtuuston kokouksia on pidetty myös tilapäisissä paikoissa, muun muassa Loimaan ammattija aikuisopiston auditoriossa ja maatalousmuseo Sarassa., mutta se ei Kopun mielestä ole kestävä vaihtoehto. – Kyllä asiaa on mietitty ja selvitetty, mutta oikein hyvää vaihtoehtoa ei ole, Kopu sanoo. Porraskiipijää kokeiltu Valtuuston kokoukset ovat kolmannessa kerroksessa, ja sinne kaikilla pitäisi olla esteetön pääsy seuraamaan valtuuston kokouksia, jotka ovat julkisia. Esitys on julkinen, ja siitä on nyt tilaisuus keskustella. Vähimmäispinta-ala voi näissä tapauksissa laskea Etelä-Suomessa 50 metsähehtaariin. Talousjohtaja Tuija Ojala oli koekaniinina testauksessa, ja hän sanoi kyydin olleen turvallinen. TAUNO PUNTA. Lisäksi suuri osa toimistoista on toisessa tai kolmannessa kerroksessa, minne pyörätuoliasiakkaiden on hankala mennä. helmikuuta 2007, että Reino Tanhuanpäälle oli myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun 1. Tekninen lautakunta miettii hissiasiaa huomisessa kokouksessaan, ja kaupungininsinööri Antti Kemi ehdottaa porraskaidehissiä. Hissin rakentaminen on nostettu taas esille ja erilaisia vaihtoehtoja on selvitetty perinteisestä hissistä porraskaidehissiin. Tiistaina 26 helmikuuta 3 Milloin metsätalous on yritysmäistä. Eilen oli kaupunginvaltuuston kokous, ja porraskiipijä oli myös käytössä. Mitalin kiinnitti rintapieleen puheenjohtaja Tellervo Niemensuo, ja varapuheenjohtaja Heikki Suvila antoi kunniakirjan ja ruusun. Pidimme kerhokokoontumisessamme 20. Vähimmäisrajan täyttävällä metsätilalla metsähehtaari arvostettaisiin uudistuksen jälkeen perintöja lahjaverotuksessa 20 prosenttiin varojen arvostamislain mukaisesta arvosta. Sitten ei tapahtunut muuta kuin suuret onnittelut saajalle. Perinteinen hissi voitaisiin toteuttaa ulkopuolisena rakenteena tai sijoittaa se valtuustosalin aulasta taloushallintoon johtavien portaiden kohdalle. ETELÄ?SUOMESSA vähimmäistyötulo voidaan saavuttaa tavanomaisen työtulon perusteella 60 metsähehtaarin, Keski-Suomessa 75 metsähehtaarin ja Pohjois-Suomessa sadan metsähehtaarin pinta-alalla. Vakuuttamisvelvollisuus edellyttää metsän pinta-alan perusteella lasketun vuosityötulon vähimmäismäärän (v. Jos hissi toteutetaan ulkopuolisena rakenteena, se veisi kolme toimistohuonetta, joista jo nyt on kahden vajaus. METSÄTALOUDEN harjoittajan jättämistä yrittäjähuojennuksen ulkopuolelle perusteltiin aikanaan – huojennusta 1970-luvun lopulla ensi kerran säädettäessä – sillä, että metsätilallinen on enemmänkin sijoittaja kuin yrittäjä. Tätä varsin tervetullutta uudistusta on odotettu jo kauan. Pienen suuren tilaisuuden kruunasivat mitalikahvit, jonka jälkeen kerho-ohjelmamme jatkui. Etelä-Suomessa huojennuksen piiriin pääsevä metsähehtaari arvostettaisiin kunnasta riippuen yleisimmin sadasta eurosta 300 euroon hehtaarilta, kun taas huojennuksen ulkopuolelle jäävissä tapauksissa liikutaan verottajan käytännöstä riippuen 3 000 euron molemmin puolin metsähehtaaria kohden. Yhdistyksen puheenjohtaja Tellervo Niemensuo kertoi, millä perusteella haimme ja saimme tämän mitalin. Koekaniinina talousjohtaja Tuija Ojala. Kumiteloilla liikkuvassa hississä on edessä ja takana jarrut, ja se on turvallinen. Alas tultaessa hieman jännitti, mutta kaikki meni hyvin. Esko Kiviranta Kansanedustaja (kesk.) ja eduskunnan valtiovarainvaliokunnan jäsen Reino Tanhuanpää ja Maire Toivonen nauttivat mitalikahvit Tuulensuun palvelukeskuksessa. Hallituksen esitysluonnos yritysten sekä maaja metsätilojen sukupolvenvaihdosten verotuksen keventämisestä on valmistunut. – Tulemme alas palvelemaan pyörätuoliasiakkaita, joita on melko harvoin, hallintosihteeri Toini Heinonen sanoo. Sanomalehdet kertoivat 6. Kysymyksessä on perintöja lahjaverolain muutosesitys, josta muun muassa järjestöillä on mahdollisuus antaa lausuntonsa. Mukana ollut LUKIJOILTA ULLA?MAIJA MÄKINEN Loimaan kaupungintalossa on testattu kumiteloilla liikkuvaa porraskiipijää, jolla pyörätuoliasiakas pääsee kulkemaan. Vai ollaanko yrittäjyyden raja ja huojennuksen kriteerit vetämässä liian tiukalle. Lopuksi todeten, että paikalla on nyt kaksi avunantajaa: vapaaehtoistyön avunantaja Reino ja lääkäri Maire Toivonen, joka sattui olemaan puhumassa keskuudessamme huoneen täyttäneelle väelle. Eläkeliittolaisilla pieni suuri juhla Eläkeliiton Loimaan kaupungin yhdistys vietti juhlahetken kerhokokoontumisessaan, kun olimme viime keväänä anoneet yhdistyksemme pitkäaikaiselle puheenjohtajalle ja monitoimivapaaehtoistyöntekijälle Reino Ensiö Tanhuanpäälle ansiomitalia presidentin kansliasta. Kun 49 hehtaarin metsätila jäisi Heinolassa huojennuksen ulkopuolelle, sen perintötai lahjavero maksettaisiin arvosta, joka on noin 129 000 euroa. – Porraskiipijästä on pelkkiä hyviä kokemuksia, ainoa haitta on hitaus, Hakala sanoo. – Asiaa on mietitty ja selvitetty, mutta oikein hyvää vaihtoehtoa ei ole. helmikuuta yllätyksellisen pienen suuren juhlahetken ja mitalin luovutuksen. Teknisesti tämä olisi yksinkertaista, sillä vapaaehtoinen MYEL-eläkevakuutus voidaan työtuloedellytysten täyttyessä myöntää noin puolta pienemmälle pinta-alalle kuin pakollinen. Loimaa Sari Keskitalo Loimaan kaupungintalossa ei vieläkään ole hissiä, mikä ei ole eduksi esteettömästä liikkumisesta puhuttaessa kaupungin imagolle. Esimerkiksi Heinolassa 500 hehtaarin suuruinen huojennukseen oikeutettu metsätila arvostettaisiin uudistuksen jälkeen noin 119 000 euroon. Kun perinteisen hissin hinta on noin 300 000 euroa, porraskaidehissi maksaa korkeintaan 40 000 euroa. Keskimääräinen metsätila on kooltaan noin 25 hehtaaria. Puhtaat metsätilat kuuluisivat huojennuksen piiriin edellyttäen, että perinnön tai lahjan saaja hakeutuu maatalousyrittäjien eläkelain (MYEL) mukaisen eläkevakuutuksen piiriin. Mielestäni olisi kohtuullista, että huojennus ulotettaisiin tämän kokoisiin metsätiloihin. Tämä arvo on laskettu SisäSuomen veroviraston Internetsivuilta löytyvän kaavamaisen arvostamisohjeen 2 635 euroa/ hehtaari mukaan. 2008 3093,33 euroa) täyttymistä. Uutta on, että huojennus laajenisi koskemaan myös metsätiloja
Asiakas Roope rakkaani, tulethan taas iltamiin Heimolinnaan karkauspäivänä! Odotan sinua. Ei ollut siinä kovin kiva maata. Sinä idiootti, joka varastit pyöräni Suopellolta Pihlavantieltä omakotitalon pihasta, varo! Asia ei jää tähän... Tietenkin television ääressä katsomassa Kauniiden ja rohkeiden uusimpia juonenkäänteitä. Kauniit ja rohkeat ja kotimainen Salatut elämät ovat tyypillisiä saippuasarjoja, joiden suosio on katsojatilastojen mukaan suuri. ESKO 4 Tiistaina 26 helmikuuta KOPIT Kiitos viimeisestä Jukka ja kirjatyöntekijät! Nunnu Sinä glamourin ystävä, joka huomautit, että lentopallokuvat täyttävät lehden sivut. Saippuasarjoja kutsutaan myös saippuaoopperoiksi, ja niitä alettiin esittää Yhdysvalloissa ensin 1930-luvulla radiossa ja 1940ja 1950lukujen vaihteessa televisiossa. Missäköhän asiakkaat ovat. Pitäisi istuttaa kuusiaita ympärille tai viedä tavarat sivummalle. Viikonloppuna jaksaa hyvää odottaa! Kun on silmänruokaa, on kuin ois lomalla! Saarioinen ja Jalostaja Taitaa olla Bemarissa hyvät vakuutukset. Tavaraa kipataan pikku hiljaa tontti täyteen. Tuskin tarkastaja kovin hyvillään kattoo! Mieti! Te laiskat, jotka parkkeeraatte Euromarketin jalkakäytävälle, tiedoksi, se ei ole parkkipaikka. Puhdistusmenetelmiä riittää maasuodattamoista pienpuhdistamoihin – ja monenlaisia muitakin kiinteistökohtaisia vempaimia on ollut kaupan. Silti kuitenkaan kukaan ei yleensä tunnusta seuraavansa näitä sarjoja, koska niiden katsominen on noloa ja hävettävää. KU Riittääkö kylillä voimia ryhtyä moiseen ponnistukseen. Kesällä tämän alueen onneksi täyttää vihanneskoju. Muista, varkaat jäävät aina kiinni! Kiitokset pizzapojille Turuntielle. Perehtymistä siis riittää. Toimituksen faksinumero on (02) 762-6047.. Muun muassa Turun yliopiston mediatutkija, dosentti Veijo Hietala on haastatteluissaan todennut, ettei saippuasarjojen katselua tarvitse hävetä. Mielestäni saippuasarjat ovat mainettaan parempia televisio-ohjelmia. SEURAAN itse niin Kauniita ja rohkeita kuin Salattuja elämiäkin. Laiteja puhdistusjärjestelmäviidakon vaikeaselkoisuus on yksi syy odottamiseen ja taloudellinen näkökulma toinen. Nyttemmin saippuasarjat ovat alkaneet kelvata myös yliopistojen tutkijoiden tutkimuskohteiksi. Saikunkallion Sirkka Olipa hyvä, että nakkarinmyyjä edes yritti palvella asiakasta puhelun lomassa. Tiina Naula tiina.naula@loimaanlehti.fi Saippuasarjat ovat mainettaan parempia. Saippuasarjat TOIMITTAJALTA Arkipäivisin kello 17.30 kaupoissa on tilaa. Ja tekeehän useita tuhansia euroja maksava puhdistusjärjestelmä tai viemäriverkkoon liittyminen melkoisen loven kenen tahansa lompakkoon. Hänen mukaansa sarjoilla voi olla terapeuttinen vaikutus, kun ne auttavat käsittelemään vaikeitakin tunteita sijaiskokemuksen kautta. Samalla saat henkilökohtaisen opastuksen näytelmän saloihin. Ympäristön varjeleminen ei saa tietenkään olla rahasta kiinni, mutta kohtuus kaikessa. SAIPPUASARJAN katsomiseen on helppo jäädä koukkuun. Epävarma tilanne saa monen empimään ratkaisuaan, vaikka vuosi 2014 läheneekin. Joskus olen ollut gynellä potilaana ja maannut hoitopöydällä jalat harallaan instrumentit ”värkissä”, ja lääkäri vastasi henkilökohtaiseen puheluunsa ja jutteli jonkun aikaa. Päiväsaikaan esitettyjä sarjoja katsoivat pääasiassa kotirouvat, ja nimitys saippuaooppera tuli siitä, että mainostauoilla esitettiin lähinnä pesuainemainoksia. Hurrikaanifani -56 Ihmettelen ”yrittäjää”, joka kokoaa surutta Mellilän keskusta-alueelle Vihtontielle rakennustarvikkeiden kaatopaikkaa. Paikallisista aiheista lyhyesti ja napakasti kirjoitetut ja kirjoittajan nimellä varustetut jutut päätyvät varmimmin ja nopeimmin lehden sivuille. Usko oikeuslaitokseen mennyt, sanoo mies, joka tekee sikalaa konehallin luvalla... Poiketkaa katsomaan ja ihmettelemään, parissa vuodessa tontti täyteen! Ohikulkija Eivätkö kaikki eläimet olekaan samanarvoisia löytöeläinkodille. Sarjoissa puututaan myös moniin arkoihin tai kipeisiin asioihin kuten esimerkiksi syöpään tai muuhun vakavaan sairauteen sairastumiseen, alkoholismiin, homoseksuaalisuuteen, pelihimoon tai raiskaukseen. Mutta pitääkö saippuasarjojen katsomisesta tuntea huonoa omaatuntoa. Saippuasarjoille ovat ominaisia suuret tunteet, ihmissuhdedraamat ja uskomattomatkin juonenkäänteet. Törkeä kirjoitus edellisessä lehdessä! Voiko löytöeläinkoti valita. Loimaa Lehden osoite on Kartanomäenkatu 4, 32200 Loimaa. MIELIPITEET Päätoimittaja Seppo Huiku seppo.huiku@loimaanlehti.fi Vesihuollon viemäriverkoston piiriin kuulumattomilla kiinteistöillä on pohdittavaa: mitä tehdä jätevesille, jotka pitäisi viimeistään vuoden 2014 alusta puhdistaa aikaisempaa tarkemmin. Toki monille hetki televisio-ohjelman parissa voi myös olla viihdettä ja tuoda ajankulua sekä vaihtelua omiin arkirutiineihin. Tule katsomaan paikkakuntamme parasta viihdenäytelmää liikuntahallille ensi torstaina kello 18.30 alkaen. Sähköposti tulee perille osoitteella toimitus@loimaanlehti.fi. Mielestäni sarjat eivät ole pelkkää epätodellista ja kevyttä hömppää, vaan niissä käsitellään myös monia sellaisia asioita, jotka ovat todellisuutta oikeassakin elämässä. Uskomatonta Ohjeita kirjoittajille Loimaan Lehden Lukijoilta -palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. Annanko tulla seuraavalla kerralla kylkeen. Myös kylien liittyminen kunnalliseen viemäriverkostoon on vaihtoehto haja-asutusalueilla. Onpa sellaistakin arveltu, että asetuksen määräaika tyhjentää maaseudun ainakin vanhemmista asukkaista, jotka eivät puhdistuslaitteisiin jaksa perehtyä. Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. Koita uudelleen! Ilmeisesti jouduit kävelemään kumminkin. Suosituimpia saippuasarjoja lähetetään vuosikausien ajan yleensä jokaisena arkipäivänä. Tähän ei toistaiseksi kunnalla ole mahdollisuutta puuttua. Näitä ovat esimerkiksi koulukiusaaminen, syömishäiriöt ja vastaavat nuorten ongelmat tai toisaalta uskottomuus ja muut parisuhteeseen liittyvät vaikeudet. Oikean menetelmän valinnan lisäksi pitää osata myös laitteiden huolto, jotta vaadittuihin puhdistustuloksiin yllettäisiin. Eri asia on, riittääkö kylillä voimia ryhtyä moiseen ponnistukseen. Blaise Pascal Menikö jätevesiasetus ihan putkeen. Siitä pitävät huolen juuri vauhdikkaat tapahtumat ja tutut roolihenkilöt, joihin voi samaistua. Mielestäni ne voivat tarjota ajattelemisen aihetta ja osaltaan antaa myös tukea ja rohkaisua samanlaisista ongelmista kärsiville. PÄIVÄN MIETE: Sydämellä on syynsä, joita järki ei ymmärrä. Lippusi voit lunastaa ottamalla tämän ”Kopin” mukaasi
Kysymyksiä riittää Veikko Anttilan postiluukkuun on myös kolahtanut kaupungilta saatu kirje, jossa kysellään kiinnostusta liittyä mahdollisesti rakennettavaan viemäriverkkoon. Se toipui hyvin ja pääsi pian omistajansa luokse. Meinattiin, että tehdään sitten reeraan, Veikko Anttila kertoo. Osmo Hongisto sanoo tietävänsä, että ihmiset ovat ymmällään jätevesiratkaisujen viidakossa. Henkilöautosta rikottiin peili LOIMAA Henkilöautosta rikottiin sivupeili Heimolinnankadulla Loimaalla. – Ensin vaaditaan rakentamaan järjestelmä, sitten pohditaankin yhteistä ratkaisua. Parhaillaan kyselyn vastauksia odotetaan metsämaalaisilta talouksilta. Koira vietiin paloasemalle, jossa sitä kuivailtiin ja rauhoiteltiin. Yleisön pyynnöstä kaikki pikapesut Neste Loimaa + leima pesupassiin alennuksella -50 % Ti-su. Kysymyksiä riittäisi taholle jos toisellekin ja niitä hän aikoo myös esittää, kun asiasta kyläyhdistyksen kokouksessa puhutaan. Metsämaalla asiasta puhutaan kylän kesken 2. Puhdistus voidaan hoitaa kiinteistökohtaisella puhdistusjärjestelmällä, joita ovat esimerkiksi jätevesien imeytyskentät ja biologis-kemialliset pienpuhdistamot. Ympäristöstä Veikko Anttilakin haluaa pitää huolta. Myöhemmin ovat vuorossa Kojonkulma ja Niinijoki. – Aika ilmassa tuntuu koko homma olevan. Metsämaalla sijaitsevan mökin pihamaalla on ohuen lumipeitteen alla imeytyskenttä, josta näkyvät vain kaksi ilmastustorvea lähellä tietä. Myös palomies kastui kainaloitaan myöten, palomestari Mikko Malin kertoo. Seuraavaksi samanlaiset kyselyt lähtevät Karhulaan ja Kauhanojalle. Isokokoinen koira oli todennäköisesti päässyt karkuun ja mennyt Loimijoen jäälle, josta se luisui Kurjensillan alla veteen. – On se 3 000-5 000 euroa tällaiseen järjestelmään iso raha vaikka jollekin yksinasuvalle ja perehtyäkin näihin vaihtoehtoihin pitäisi. Liittymisen kustannukset kohoavat Osmo Hongiston mukaan vähintään viiteen tuhanteen euroon kiinteistöä kohti. KATI UUSITALO Joen jäihin vajonnut koira pelastettiin YPÄJÄ Palomiehet pelastivat jäihin vajonneen koiran Ypäjällä lauantaina aamupäivällä. Paikkakuntalaisen naisen ajaman auton nopeus oli 91 kilometriä tunnissa, vaikka alueella on viidenkympin nopeusrajoitus. Haja-asutusalueilla vaaditaan kiinteistöiltä vuoteen 2014 mennessä jätevesille aikaisempaa tarkempaa puhdistusta. – Kyllä ihmeelliseltä tuntuu, että jonkun yksinäisen mummelin jätökset olisivat niitä, jotka merta likaisivat, varsinkin jos talo on vähänkään kaukana joesta, hän miettii ja toteaa, että isoista paikoista saasteet tulevat. – Otimme avuksi tikkaat, ja kevyin palomies kävi hakemassa koiran vedestä. Se sisältää rakennuskustannuksia, pumppaamon hinnan sekä jätevesiverkoston liittymismaksun. Myöhään lauantai-illalla liikkeellä olleet miehet ovat ulkomaalaisia. Vaihtoehtoina on kiinteistökohtainen järjestelmä ja yhteinen viemäri. – Sellaiset 15 vuotta sen pitäisi kestää, sitten kenttä pitäisi uusia, hän sanoo ja laskee järjestelmän tulleen maksamaan kaikkineen reilut 3 000 euroa. Itse vai yhdessä. Sitä on vaadittu jo vuodesta 2004 asti uusilta kiinteistöiltä sekä niiltä, joihin on tehty rakennuslupia vaatineita korjauksia. – Olemme ottaneet mukaan noin 300 metrin päässä suunnitellusta runkolinjasta sijaitsevat taloudet johonkinhan se raja on pakko vetää, Loimaan kaupungin projektisuunnittelija Osmo Hongisto kertoo. Metsämaalle runkoputkea vedettäisiin 12,5 kilometriä. Naisella liikaa vauhtia LOIMAA Poliisi pysäytti ylinopeutta hurjastelleen henkilöautonkuljettajan Lännentiellä Loimaalla. – Koiran isäntä lupasi palomiehille kiitokseksi kakkukahvit, Malin sanoo. Ei ihme, että moni vartoo, eikä tee mitään, kun asetuksen takaraja menee umpeen vasta 2014. Yksi vaihtoehto on rakentaa kylään viemäriputki, johon johdettaisiin jätevedet kiinteistöiltä. – Hinta riippuu siitä, kuinka pitkän matkan joutuu putkea vetämään. Hänen kyydissään ollutta miestä epäillään ajoneuvon luovuttamisesta juopuneelle. Vaikka kiinnostusta viemäriin liittymisestä löytyisikin kyliltä, sen rakentaminen ei ole varmaa, mutta Osmo Hongisto sanoo, että sen rakentamisen mahdollisuudet kasvaisivat. AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Tiistaina 26 helmikuuta 5 ”Ei ihme, että moni vartoo” Jätevesien käsittelyn kiemurat ihmetyttävät kylillä Loimaa Kati Uusitalo – Rakennuslupa edellytti, että jätevedenkäsittely tehdään asetuksen mukaiseksi. Tilanne tuntuu epäselvältä, mutta kuntaa Veikko Anttila ei syytä, vaan epäilee sylttytehtaan olevan muualla. – Koska kyseessä olisi paineviemäri, jokaisen kiinteistön täytyisi hankkia oma pumppaamo tai käyttää samaa pumppaamoa naapurin kanssa. Osmo Hongisto toivoo kylillä viriävän keskustelua jätevesien puhdistuksen keinoista. Haja-asutusalueiden jätevedenkäsittelyn kiemurat saavat miehen naurahtamaan. Hän toivookin, että ihmiset puhuisivat naapuriensa kanssa asiasta ja että jätevesiratkaisuista keskusteltaisiin myös kylillä. Tuttu ja hyväksi havaittu firma rakensi järjestelmän. Rattijuoppo kaahasi ylinopeutta MELLILÄ Rattijuopumuksesta epäilty mies jäi Mellilässä valtatie yhdeksällä kiinni myös ylinopeudesta. Peili oli rikottu perjantaiillan kello 22.30 ja lauantaiyön kello 1.30 välisenä aikana. Toisaalta ratkaisu tulee pitkässä juoksussa halvemmaksi kuin ehkä kiinteistökohtainen puhdistus, sillä pumppaamon ikä on noin 20 vuotta. Raha on määrä kohdentaa Turun ja Tampereen välisen kehityskäytävän kehittelyyn, tulevaisuusklubitoimintaan, LOIPOLIS-hankkeeseen sekä biopolttoaineiden käytön ja ruokaketjun innovaatioiden kehittämiseen. maaliskuuta kyläyhdistyksen kokouksessa, jonne Osmo Hongisto menee asiaan esittelemään. Runkoputki kulkisi vajaan puolen kilometrin päässä kiinteistöstä, mutta suunnitelmassa siitä vedettäisiin haara saman tien varrella asuville. Nainen jäi kiinni lauantaiyönä kello yhden jälkeen. Kehittämiskeskus sai maakuntarahaa LOIMAA Varsinais-Suomen maakuntahallitus myönsi maanantain kokouksessaan yli 100 000 euroa maakunnan kehittämisrahoista Loimaan seudun kehittämiskeskukselle. – Runkoputken rakentamisesta vastaisivat alueen asukkaiden perustaman osuuskunnan jäsenet. – Vaaditaanko järjestelmän jo rakentaneita esimerkiksi liittymään verkkoon – ja mistä muuten riittää ihmisiä tarkastamaan näitä, hän miettii. – Meillä tehtiin aikanaan Metsämaan niklaamolle automaattinen jätevedenpuhdistamo niin kauan ennen muita, että raskasmetallit talteenottanutta järjestelmää käytiin katsomassa muualta, lääninhallituskin käytti meillä vieraita, hän kertoo aikaisemmin omistamastaan yrityksestä. Koira ei päässyt vedestä omin avuin pois, vaan apuun hälytettiin pelastuslaitos. Veikko Anttilan mökkitontille Metsämaalla on jo tehty imeytyskenttä asetusten vaatimaksi jätevesien puhdistusjärjestelmäksi, nyt kyläläisiltä kysellään, josko löytyisi kiinnostusta rakentaa yhteistä viemäriputkea. Kirjeitä kaupungilta on lähtenyt kylään noin 120. Ratkeaako haja-asutuksen jätevesiongelma viemärein Kylien kiinnostusta kysytään kirjeellä Loimaa Kati Uusitalo Löytyykö kyliltä kiinnostusta liittyä kunnalliseen viemäriverkostoon, sitä kysellään nyt haja-asutusalueilla. Hän puhalsi promillen ja ajoi 113 kilometrin tuntivauhdilla, kun nopeusrajoitus on 80 kilometriä tunnissa. Ja on yrittänyt jo vuosia sitten pitää
Vähän oikein harmittaa lasten puolesta lumen puute. – Muovilusikkani suli, oli niin kuumaa, hän vitsaili puhallellen kahviinsa. Tälle kaikelle täsmällisin nimitys on humanismi. Humanistit näkevät, että me ihmiset kykenemme itse rakentamaan luotettavan kuvan maailmasta. Se pyrkii myös rakentamaan maailmaa, jossa vapaa yksilö on vastuussa yhteiskunnalle, sekä tunnustaa riippuvaisuutensa luonnosta sekä huolenpitonsa siitä. Pitää heittää painava pää edellä, rauhallisesti, ettei lähde minne sattuu, hän selvitti tekniikkaansa. Muun ajan hän toimi mittamiehenä. Kahvi oli vahvaa ja kuumaa, kuten Jukka Henttinen huomasi. Inhimillisyys, tasa-arvo – humanismi Varhaisimmista päivistä lähtien ihmisen olemassaolon, tietämisen ja todellisuuden perusteita ovat tutkineet terävä-älyiset ajattelijat, sekä idässä että lännessä. Nyt ei voi sanoa, ettei täällä koskaan tapahdu mitään. Kyläyhdistyksen jäsen Sirkka Rinne harmitteli myös tietysti säätä mutta totesi, että toistakymmentä vuotta vanhan Talvirieha järjestäminen kuuluu asiaan. PAIKALLISIA TÄLTÄ SIVULTA: – En muista olisiko koskaan tällaista ollut. Tämä ihmiskeskeinen elämisen teoria on saanut historian pitkien ajanjaksojen aikana suhteellisen vähän huomiota. Jotkut olivat tosin sitä mieltä, että pellolla niillä olisi kyllä päässyt. Humanismi myös tähdentää, että henkilökohtaisen vapauden täytyy liittyä sosiaaliseen vastuuntuntoon. Eipä tarvinnut tandemsuksia käyttää tämän vuoden talviriehassa. Tällä kertaa ei saapas katolle mennyt, tosin heittoalueen vieressä ollut iso kuusi menetti muutaman neulasen. Moni paikalla olleista hyökkäsi välittömästi nuotiolla keitetyn kahvin kimppuun. Humanismi on myös eettistä, eli pitää ymmärtää oikea väärästä. Näin se edistää vapaudesta syntyvää sivistystä. HUMANISMI tukee demokratiaa ja ihmisoikeuksia. 6 Tiistaina 26 helmikuuta Kuumaa kahvia ja kylmää saapasta Tässä lähtee Janne Suonpään voittoheitto 24,48. Riehan alkaessa taivaalta tuli vielä kaiken lisäksi vettä, mutta se loppui sopivasti tapahtuman alkuun. Humanisti myös uskoo, että vastaukset maailman ongelmiin löytyvät ihmisten omasta ajattelusta ja toiminnasta eikä mistään jumalallisesta asioihin puuttumisesta. He ovat esittäneet yksinkertaisen väitteen siitä, että inhimillisen elämän pääasiallinen tarkoitus on ihmisen onnen hyväksi työskentely luonnon antamien rajojen sisällä. Hämmästystä ilma kyllä paikalla olleissa aiheutti. Aika suoritus ottaen huomioon, että talo oli heittosuuntaan nähden takana ja katto viiden, kuuden metrin korkeudella. Humanismi on järkiperäistä ajattelua ja tekoja. Meillä on myös velvoite kantaa vastuumme koko ihmiskuntaa kohtaan, mukaan lukien tulevat sukupolvet. Linnea Levomäki osallistui sauvakävelykisaan ja pääsi palkinnoille. HUMANISTIT uskovat myös, että moraali kaikkineen perustuu järkiperäiseen ymmärrykseemme ja huolenpitoomme muista eikä näin tarvitse mitään yli-inhimillistä vakuutusta. Suuret maailmanuskonnot väittävät perustavansa yleispätevään ilmoitukseen siitä, ja sitten ne yrittävät syöttää maailmankuvansa koko ihmiskunnalle. Vaikka lasten hiihtokilpailut ovat olleet perinteisen riehan vetonaula, pidettiin tapahtuma lumettomuudesta huolimatta. – En muista olisiko koskaan tällaista ollut. Talviriehaa voi viettää ilman luntakin Ypäjä Kimmo Gustafsson – Missäs se latu nyt on. Humanismi pyrkii käyttämään tiedettä luovasti eikä tuhoavasti. Saappaalle kyytiä Talviriehan kohokohta oli tänäkin vuonna saappaanheitto, johon osallistuttiin innolla, vaikka moni valitteli etukäteen käsien kipeyttä. Tiede tarjoaa meille keinot, mutta sen pitää palvella ainoastaan hyvyyttä. – Janne on usein tämän voittanut, Sirkka Rinne kertoi ennen toista yritystä. Se korostaa jokaisen ihmisen oikeutta mahdollisimman monipuoliseen kehitykseen; demokratia ja inhimillinen kehitys ovat oikeuksiamme. – Pitää koittaa jotakin järjestää. Eivätkä ne myöskään rajoitu vain poliittisiin järjestelmiin. Toisen heiton Janne Suonpää heitti pyörähdystyylillä ja saapas singahti jälleen yli kaksikymmentä metriä. Tämä taitaa tosin olla ensimmäinen vuosi, kun ei ole hiihtoa. Vähän oikein harmittaa lasten puolesta lumen puute, Heikkilä pohti talvea. Nyt ei voi sanoa, ettei täällä koskaan tapahdu mitään. – Se on oma ennätys. Mutta mitkä sitten tämän humanismin tavoitteet ovat. Miesten kisasta tulikin jäsentenväliset, sillä Janne Suonpää oli seuraava kahdenkympin rikkoja. – Pitää koittaa jotakin järjestää. KIRJOITTAJAVIERAS Taisto Levo En voi kieltää, etteikö minussa asustaisi pikku humanisti. – Nyt on käsi huomenna taas kipeä, hän huikkasi yleisölle ennen viimeistä heittoa. Ensimmäisen kahdenkymmenen metrin heiton kiskaisi Joni Suonpää. Ensimmäinen heitto jäi vielä hieman Jonista jälkeen. Nykyaikainen, järjestynyt humanismi syntyi, kun järjestö IHEU perustettiin vuonna 1952 Amsterdamissa. KIMMO GUSTAFSSON. Humanismi ei ole sitoutunut uskonkappaleisiin eikä näin pyri sitoutumaan jäykkiin vanhoihin oppirakennelmiin. Pituutta tuli vielä seitsemän senttiä päälle. Tämänpuoleinen onni on myös tietoisuutta siitä, että on löydettävä vaihtoehto ahdasmielisille ja suvaitsemattomille uskonnoille. Kun humanismi käytännössä on tätä, en voi kieltää, etteikö minussa asustaisi pikku humanisti. Kyläyhdistyksen väki muisteli, että yhtenä vuonna saapas oli onnistuttu viskaamaan jopa seuraintalon katolle. Mittauksessa pituudeksi tuli 24,48 ja puhdas voitto. Olisin juuri tänään halunnut hiihtää, kun en ole vuosiin hiihtänyt, vitsailee Anja Heikkilä saapuessaan Ypäjänkylän seuraintalolle kyläyhdistyksen talviriehaan
Pouttu Possusuikale 400g (4,98/kg) hinta ilman korttia 2,69/pkt (6,73/kg) 1 99 rs HK Popsi Iso Viitonen 900 g (2,76/kg) hinta ilman korttia 2,99 kpl (3,32/kg) 2 49 kpl Valio ProFeel jogurtit 175 g (2,86/kg) hinta ilman korttia 0,57 kpl (3,26kg) 2 00 4 kpl YkkösBonus -kortilla 26.-27.2. RNK onnistui kaventamaan kahdella maalilla, mutta lopussa vielä Siren ja kypärätempun tehnyt Mäkelä viimeistelivät loppunumerot 12–3 (6–1,4–0,2–2). Enberg oli joutunut maaliin kolmosveskarin paikalta, mutta vaikka muutama maali livahtikin varsin helposti, olisi raisiolaisilla ollut tällä kerralla vaikea ottelua voittaa, vaikka maalissa olisi ollut kuka tahansa. Hopeamitaliin jäi matkaa kymmenen sekuntia, mutta pronssisija varmistui lähes 20 sekunnin erolla neljänteen tilaan. Tarkoituksenamme oli hyökätä mahdollisimman paljon keskeltä, mikä ei valitettavasti onnistunut. Nyt joukkue tarvitsee kannustusta ja yleisön tukea. Hurrikaanin päävalmentaja Jani Kluukeri ei heittänyt ottelun jälkeen pyyhettä kehään vaan oli odottavissa tunnelmissa. Maalaajina olivat Antti Mäkelä, Mikko Siren, Janne Lähteenmäki ja Tuomas Tuominen. Seuraavaksi pisteiden kartuttamista päästään kokeilemaan kotihallissa ensi perjantaina, jolloin vastustajaksi saapuu sarjakärki Chiefs Turusta. Sama toistui kahdessa seuraavassa, eikä Hurrikaani pystynyt ratkaisemaan erän loppuja itselleen eduksi. Nuoruus oli nyt valttia. Kiitos voitosta voidaan osoittaa koko joukkueelle, mutta jos pitää poimia joitakin nimiä, niin nuorten lisäksi Jarmo Salonen maalilla torjui varmasti ja puolustajista Mikko Siren on tämän kauden aikana noussut erinomaiselle tasolle. Isku-Volleyn torjunta -ja puolustuspeli oli uskomatonta. – Meillä on tällä hetkellä hyvä henki. P11 kuula: 1) Janne Leino 10,02. Tosi kyseessä Torstaina Loimaan liikuntahalliin saapuu Muuramen Lentopallo. Vammalassa ottelun lopputulokseksi tuli 3–0 (25–22, 25–19, 25–21) ja Loimaalla 0–3 (17–25, 13–25, 28–30.) VaLePa otti jo ensimmäisessä erässä ottelun hallintaansa, mutta Hurrikaani taisteli ja roikkui mukana aina erän loppupinnoille asti. Ensimmäisessä ja kolmannessa erässä meillä olisi ollut mahdollisuus ratkaista peli, mutta emme siinä onnistuneet. Ottelun jälkeen syyksi selvisi suunsoitto, vaikka katsomoon mitään sanasotaa ei näkynyt. Sekä VaLePaettä Isku-Volley -pelissä Hurrikaanin parhaana palkittiin Dan Kellum. alkuerä: 4) Valtteri Arponen 8,75 (oe). Sampo 23 21 2 42 Santasport 23 20 3 40 VaLePa 23 17 6 34 Riento 24 14 10 28 Piivolley 23 13 10 26 Isku-Volley 23 13 10 26 KempeLe 23 13 10 26 Loimu 23 7 16 14 MuurLe 23 7 16 14 Isku-Veikot 24 5 19 10 Hurrikaani 23 5 18 10 Kiisto 23 4 19 8 Hurrikaani väläytteli Vammalassa vain hetkittäin. – Suuri kiitos hienolle yleisölle täällä Loimaalla. Kotijoukkueen sairaslista oli edelleenkin varsin pitkä. Isku-Volleyn parhaana palkittu yleispelaaja Tuoman Tihinen kehui myös loimaalaisia. Kyllä tuo kannustus palkitaan, kiitteli Palonen yleisöä. Hurrikaanin kovasta yrityksestä huolimatta se jäi ilman yhtään erävoittoa. TULOSPÖRSSI www.euromarket.fi Saat YkkösBonusta jopa Tarjoukset voimassa ti-ke 26.-27.2. Vehviläinen kommentoi ottelun jälkeen tilannetta vain sanoilla: – Me ei ehkä olla Arvo Priimäen (päätuomari) kanssa ihan parhaita kavereita. Sarjan tasaisuuden vuoksi yksikin kolmen pisteen voitto saattaa riittää, mutta kaikki on vielä auki. Anne Halkivahalle SM-pronssia YLEISURHEILU Tampere, Pirkanmaan hallikisat 23.2. Ottelu alkaa kello 19.30. Jokioisten Leipä Kauraleseleipä 350 g (4,25/kg) 1 49 pkt Valio Olympia sulatejuusto 400g (7,48/kg) 2 99 kpl Atria lihapyörykkä tai jauhelihapihvi 380-400 g (2,50-2,63/kg) 1,09/kpl (2,48-2,87/kg) 2 00 2 kpl .. Taneli Nieminen tuli hyvin Vehviläisen paikalle, ja oli tärkeää, että Nieminen sai peliaikaa, Kluukeri kertoi ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa. .jos sinulla ei ole YkkösBonus-korttia, saat sen myymälästä heti mukaasi ilmaiseksi. – Taas vain piti ensin pitkällä erätauolla haukkua kaikkien mummot ja vaarit, ennen kuin peli alkoi parantua. Isku-Volley otti molempien erin alussa jo muutaman pisteen etumatkan, jota Hurrikaani ei saanut kiinni. Kolmanteen erään Hurrikaani lähti uudella tsempillä ja näytti, että nyt se toivottu erävoitto tulee. Torjuntatappio Sunnuntaina Hurrikaani ei saanut peliään käyntiin toivotulla tavalla, vaan hävisi kaksi ensimmäistä erää suhteellisen selvästi. – Toivottavasti torstaina on vähintään yhtä paljon yleisöä paikalla kuin sunnuntainakin. Rockets sai otteluun huikean alun ja reilun kuuden minuutin pelin jälkeen taululla komeilivat jo lukemat 4–0. – Kokonaisilme oli hyvä ja tästä on hyvä jatkaa. Siitä todisteena nytkin tehot 2+3. M17 1 500 m: 10) Mika Lehtonen 4.45,04 (oe). Tavoite kakkoseen noususta elää vahvasti tämän pelin jälkeen. M19 kolmiloikka: 5) Antti AlaLaurinaho 12,84. P15 60 m: 1. Rockets ei ollut vielä ennen tätä peliä onnistunut kartuttamaan pistetiliään kotikentällä, joten nyt oli korkea aika murtaa kipsi. Kyseessä on viimeinen sarjaottelu, jossa ratkeaa Hurrikaanin seuraavat pelit. On erittäin hienoa katsoa, kuinka te jaksatte kannustaa omianne. JUUSO RIPONIEMI Rocketsin unelma sarjanoususta elää Jääkiekko Pekka Lehto RNK Hoci Raisiosta saapui viime lauantaina Domus areenalle mittaamaan Rocketsin vahvuuden. Paikkaajiksi oli kutsuttu junioreista Antti Mäkelä, Janne Lähteenmäki ja ensi esiintymisensä edustuksessa tehnyt Tomi Pietilä. – Kaikki Hurrikaanin pelaajat parantavat koko ajan peliään, ja nyt keväällä pelaamme joukkueena, viittasi Kellum tahmeaan syyskauteen. Taitotasomme kyllä riittää Muuramea vastaan, joten tärkeää on hyvän hengen säilyttäminen, totesi Hurrikaanin joukkueenjohtaja Juha Vuolle. Isku-Volleyn valmentaja Pasi Palosen mielestä Hurrikaani laittoi heidät todella tiukoille. Jokainen juniori pelasi unelmaottelun eikä sarjakokemuksen puute näkynyt kavereiden otteissa. Voitolla Hurrikaani jatkaa niin sanotuissa säälipleijareissa ja häviöllä Hurrikaani joutuu liigakarsintaan. Hurrikaanin valmentaja Jani Kluukeri oli suhteellisen tyytyväinen kolmanteen erään. Erätauolle mentiin 6–1-lukemissa, kun Petri Mäki ja Pekka Kesseli onnistuivat vielä ohittamaan RNK:n maalia vartioineen Janne Enbergin. Halkivahan kauden viimeinen hallikisa käydään maaliskuun alussa nuorten SM-kisoissa Jyväskylässä. Kolmanteen erään tultiin sitten enää pelailemaan. Hurrikaanilla olikin viisi eräpalloa, mutta se ei pystynyt ratkaisemaan erää, vaan Isku-Volley voitti viimeisen lukemin 28–30. Jäljellä on vielä kolme ottelua, joista kaksi kotimatsia. YLEISURHEILU Yleisurheilun miesten ja naisten SM-hallikisoissa, jotka järjestettiin 23.–24.helmikuuta Joensuussa, Oripään Vesaa edustava Anne Halkivaha sijoittui kolmanneksi naisten 3000 metrin kävelyssä ajalla 14.38,62. Oripään Vesalla on kisoissa myös toinen edustaja, kun Jenni Halkivaha osallistuu N19-sarjan 3000 metrin kävelyyn. Kolmannen erän alkuun Hurrikaanin joukkue, valmentajat sekä Hurrikaanin runsas kannattajajoukko saivat todistaa harvinaista tapahtumaa, sillä kapteeni Jukka Vehviläiselle annettiin punainen kortti. – Jo alkulämmittelyssä itselleni tuli hyvä fiilis, sillä täällä Loimaalla on niin hieno ja kovaääninen yleisö, totesi Tihinen. Loimaan Leiskun urheilijoiden tulokset: M22 1 500 m: 3) Samuli Heikkinen 4.25,93. 02-7636 8521 MA-PE 7-21 LA 7-18 SUPERSTORE Jäävuorisalaatti Espanja 1 29 kg. Meidän keskipelaajamme olivat tänään huomattavasti heikommat, mutta ei se pelkästään tätä peliä ratkaissut, Kluukeri tiivisti. Loimaan Leiskun urheilijoiden tulokset Turun Juniorihallikilpailuissa 16.2. Halkivahan kauden neljättä hallikisaa häiritsi jonkin verran viikon vaivannut nuha. Perjantaina Hurrikaani matkasi Vammalan Lentopallon vieraaksi ja sunnuntaina Loimaan liikuntahalliin saapui Tampereen Isku-Volley. Atria Pizza 200 g (3,45/kg) hinta ilman korttia 0,85/kpl (4,25/kg) 69 kpl Pouttu Ohuen ohut possupaisti 150g (13,33/kg) 2,35/kpl (15,66/kg) 4 00 2 kpl 1 00 4 ps Myllyn Paras makaroni 400g (0,63/kg) 0,37/ps (0,93/kg) LOIMAA Hossinkatu 1-3 puh. N17 1 500m: 6) Sanni Heikkinen 5.18,01 (oe). P13 kuula: 11) Henri Lintula 7,97. Tasainen sarja Toisessa erässä kotijoukkueen ilotulitus jatkui ja Jesse Suonsivun, Lähteenmäen, Henrikki Perhon ja Mäkelän maaleilla kolmanteen erään lähdettiin 10–1-lukemista. P15 pituus: 9) Valtteri Arponen 4,64. Tiistaina 26 helmikuuta 7 Hurrikaanin yritystä ei palkittu Viikonlopun saldo vain punainen kortti ja murtunut peukalo Lentopallo Katariina Vuolle Hurrikaanilla oli viime viikonloppuna jälleen tuplaviikonloppu eli perjantaina ja sunnuntaina ottelut. Hurrikaanin keskitorjuja Juha-Pekka Mikkolan peukalo murtui perjantain pelissä, mikä verotti hieman Hurrikaanin keskihyökkäystä ja torjuntaa
P. 044 727 7826. klo 18. Puh. ja pieni koira. P 045 121 2535. P. 044 258 4686. P. 040 723 0908. P. Maat ja Kansat –kirjasarjaosat 1-5 ja karttakirja hp. 35 e. Tilava mummonmökki 2h+k Matkussa. 044 484 7156. Kuivaa sekapuuta, pieni erä kuivaa koivua. puh. P. P. 0400 692 753. Teltta siistikunt. P. perusteella. P. 040 768 0968. 040 764 4754. Kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. P. Luottotiedot tark. 050 527 6337. P. 100 e/tarjous. 0400 152 949. 044 484 1085. 38-40 Loimaa. 1 km säteellä, sopii hyvin esim. P. 040 833 3244. Mangels 15” teräsvant. P. Kaikki huom., katsastamaton tai kolari/ muu ei este. Vast. Vuokrattavana yksiö 31 m2 Aurasta palvelujen lähellä h.300e kk. Toyota-merkkisiä autoja; p-auto, h-auto ja pickup -90 ylöspäin. P. P. rivitalosta. oma tontti + lämmitystolppa, vieraspaikoitusalue, palstavilj. Hp. sopii moneen tarkoitukseen. h 119 000e Loimaalla. (Ei toimi Go Mobile -liittymällä) OSTETAAN. Soittele 050 562 0757, Anne. 041 546 8846. Audi. Vuokrattavana nätti valoisa yksiö 38 m2 Rytyntiellä Forssassa ylin 7 krs puistonäkymä , 320e/ kk+vesi+sähkö. Erilaisia äitiyshousuja koko n. Vast. Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin. 050 594 0280. Yht. 7 e/vuosi Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. 250 e. P. Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. P. 0400 325 477. P. P. – Tarkoitus on löytää olemassa olevista vaihtoehdoista perusteellisen harkinnan jälkeen sellainen ratkaisu, joka turvaa meille loimaalaisille paikallisesti valmistetun lähiruoan myös tulevaisuudessa, puhetta johtava Jarmo Rasi toteaa. 4wd maast., Hilux, Pajero ym. klo 16 jälk). 180 e. 3+1+1, asiallinen 280 e. 400 e. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000 Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Hyväkuntoinen Eslapotkupyörä, hp. mahd. 72 000. P. 0500 322 950 Somero. P. Halutaan vuokrata asunto Aura-Pöytyä-Marttila-Tarvasjoki alueelta huhtija toukokuuksi. P.0400 631 589. Halutaan vuokrata omakotitalo Alastarolta/Tammiaisista päin. MYYDÄÄN SEKALAISIA Toimita ilmoitus YHTEEN alla olevista konttoreista Auranmaan Viikkolehti Kehityksentie 3, 21800 Kyrö puh. Vasemmistoliiton juttutupa pureutuu asiaan VarsinaisSuomen sairaanhoitopiirin Safka-työryhmän vetäjän Risto Laalon sekä Loimaan ruokahuoltopäällikön Pirjo Kivisen alustusten pohjalta. OK-talo vm-56 sisäremontti-07 4h+k+s-os. P. H. 60 m2. Ilmoitukset viimeistään perjantaina klo 16. H. 0400 827 941. 12/2005 valmistunut, laadukkaasti varusteltu rivitalon päätykaksio 66 m2 Loimaalla Haapakujalla. 044 914 4804. Koiranpentuja. Jätä sanojen väliin tyhjää. Käytetty 6 kk, kuin uusi. 040 545 6732, 040 837 2028. Halutaan vuokrata 3-5 h+k rt tai ok saunalla lapsiperh. 295 e/kk + sähkö. 050 353 7065 / (02) 762 2965 Tiesitkö että Loimaan Lehden voi tilata myös kasetille luettuna. Laskutuslisä 2 e. P. km. Kaarinan keskustassa 2h+k 51m2, kaikki palv. P. Welsh Corgi Pembroke narttupentu, rokotettu ja tunnistusmerkitty. 400 pp, 702 hydrauliikkalohko 2t 702-3 etulokasuojat, taka Fordin oik.puolinen lisäsäiliö, vannekehä 1634. 0400 017 245. Sovittaminen onnistuu Somerolla. P. aj. Ilkeä tarj. Uudet Domus-ikkunat 79x49 cm ja 109x49 cm. H. P. Jatkettava lasten sänky patjalla , valk. 11000 km, osia muk. 040 575 4409. 044 955 5096. Halutaan vuokrata Loimaalta tai lähiseudulta omakotitalo tai rivitalo 3-4 h+ k. H. 1800 e. Itse noutaen hyviä hiekkamaan perunoita 30 kg 10e ja 10 kg 5 e Marttilassa. P. P. Brother sähkökirjoituskone, vähän käytetty. 044 261 7989. h. Matilda perunaa 8 e 25kg säkki Somerolla. Sekaklapia kotiinkuljetettuna h. 210 e. Asennus pystyyn tai vaakaan. 195/70C15 nastarenk. Toyota tai muu japsi. 0400 534 079. Henkilöauton peräkärry 1.5x3.05cm + kuomu Jaksal kippaava. 050 325 3638. Ostetaan Tonttimaata ½ ha-3ha Auranmaan alueelta. Aprilia MX -04 aj. Ilmoitusosasto myydään ostetaan sekalaista Julkaisupäivä Ilmoittaja Osoite Puh. Katsastamattomatkin ja viallisetkin käy. Henkilötai pakettiauto/ Pick up. (02) 4864 950 Loimaan Lehti PL 2 (Kartanomäenkatu 4) 32201 Loimaa puh. Koski Tl As. Kupittaan Saven Keinumorsian seinälautanen. Liitä mukaan ilmoitushinta 5 e (sis. 0400 741 441. (02) 762 6000 Somero-lehti PL 11 (Kiiruuntie 1) 31401 Somero puh. Sähköurut, koskettimet kahdessa tasossa, jalkapedaalit, vanhat mutta toimivat. 044 484 2436. 050 575 3488. Hyvälaatuista kuivurikuivattua heinää pikkupaaleissa.Puimakone Sampo 57. P. As. 200 e. 0400 498 940. 6pult., ajamatt. alv). Vuokrattavana Tarvasjoella RTkaksio 55m2 2h+k+s+at. Luovutus kuunvaihteessa. 80e. Oy Vienolantie 28 m2 yksiö os. Kasperintie 10. Vuokratakuu 2 kk. Elektroakustinen kitara Yamaha Compass CPX5 BL ja kova kotelo. 050 339 5409. 040 750 2392. 040 076 1307. 12200km, osia mukaan. Kuivaa koivuklapia kotiin tuotuna. Pressuteltta 5x8x380, myydään tarj. SEKALAISIA Halutaan vuokrata pikaisesti 1-3 h+k Somerolta, miel. Pak.aut. Aj. P. 040 502 5593 tai 040 505 5739. Hinattava Juko kylvölannoitin hs laitteella 2,5 m. P. moottori aj. Uudet kesärenkaat 205-55-15, aluvanteet 7,5x15 pulttijako 4/108 esim. Vuokralle tarjotaan 2h+k n. P. 5 v vanha sohvak. 040 500 4097, (miel. Hinta 400 e. H. Talossa tehty julkisivuremontti. Pesuh. (02) 748 7550 Ilmoitukset Löytölaariin myös tekstiviestinä! 5 e / 160 merkkiä Ohje: näppäile teksti LAARI, välilyönti ja oma ilmoituksesi. Fiat Tipo purkuosia. Edullisesti. 32e/m3. P. 040 552 1184, Loimaalla hirsitalossa 3h+k, 80 m2, lasitettu parveke, parketti, h. Hiekkamaan perunoita. 50-60 cm. Kuivaa koivuklapia. P. P. 040 587 4953. Heti vapaa, Tortinmäki. 044 0566 533. 484 2615, 0500 905 481. Kuivaa leppähalkoa 5 m3, teräksinen lukittava tiepuomi teräspylväillä. P. 044 484 2436. H. 050 592 1071. P. 0400 609 262 Pöytyä. P.044 744 8122. P. + wc, uudet saunarakennus+autotalli. Isännöinti: Om. on velaton, putkistolainaa ei (uusittu). P. Suksipaketti, Jalasmonot nr 46, sukset, sauvat 50 e. Juttutupa laitoskeittiöasioista kiinnostuneille Loimaan työväentalolla ke 27.2. P. 4-veto Zetorin etulokasuojat. 0400 804 241. Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset. Vuokrataan yksiö 36 m2 Loimaan kesk. 044 519 9446. P. Lähetä viesti numeroon 17252. Mazda 626 Dies. Sininen kulmasohva vuodemekanismilla (vuoden vanha). Annetaan tehtäväksi urakalla asuinja piharakennuksen ulkolaudoitus Koski Tl. Kotiintuotuna 25 kg 10 e ja 10 kg 7 e. Hyvä tie perille. Esla pyöräkelkka puinen hp.60e. H. Yleissatula, ruskeaa nahkaa, 17” leveä malli. 8 Tiistaina 26 helmikuuta Keittiöt puhuttavat Ruokapalveluiden uudelleenjärjestelyt ovat puhuttaneet loimaalaisia paljon talven mittaan. Hinta 50e. Yhden viestin hinta on 5 e / 160 merkkiä. 050 535 3093. maanviljelijällä. P. pyökkilistat, 75x 130-190cm, malli Top (Isku). Ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaan. liikuntaraj. 040 771 2400. P. Myös kauroja linnuille 25 kg 10 e. peruna ym. puh. Hyvä koti maalla sekarotuiselle uros koiranpennulle, josta kasvaa keskikokoinen. P. 050 581 6203. 041 499 4039. Vuokrattavana omakotitalo Tarvasjoella. 1300 e. P. P. Skootteri Yamaha Aerox -02. Kysy lisää: Irja Arponen p. 45 500 e. (02) 484 6689. 040 582 3813. 170tkm. Monirotuisia, mustia, korkeus aikuisena n. Vanha as.yhtiö. P. 044 484 5258. asunnosta. Ohran pahnaa n
045 122 4761. Avoinna ma-pe klo 10-17. SINISORSIEN TAPA Sinisorsat ovat hoksanneet varsin viisaan keinon selviytyä talven yli. 040-732 3638. 0400 293 576. HAMMASTEKNIKOITA . TIETOKONEITA . 040 524 7336 ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN Mm. JÄTEHUOLTOA • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. SISUSTUSSUUNNITTELUJA NEUVONTA . 763 2484, 050 321 8085. P. SÄHKÖLIIKKEITÄ . HIERONTAA . 050 2279 www.pohjantahti.. Siivouspalvelu . 767 1524 • 040 535 0576 Hirvikoskentie 219 Loimaa Tervetuloa ruokailemaan! Muina aikoina tilauksesta Täydellinen pitopalvelu Sahantie 5 Mellilä Lounaskahvila SALVIA Lounas noutopöydästä ma-pe klo 11-14 7,50 . . BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. www.lounaspaikkamellila.. HENKILÖNOSTIMIA . PARTURI-KAMPAAMOITA . P. . Pakkasten aikaansaamat jääpeitteet vaikeuttavat erityisesti vesilintujen elämää talvella, minkä vuoksi harvat sulapaikat imuroivat puoleensa laajan alueen lintuja. PAINOPALVELUJA Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit. RUOSTESUOJAUKSIA . JALKAHOITOLOITA Jalkaterapeutti Nina Sillanpää, Kyrön Fysioterapia, p. 02-724 7851 Rautatieasema Suomi express -ohjelmassa Paljon puhuttanutta Loimaan rautatieasemaa ja sen kohtaloa käsitellään huomenna keskiviikkona TV2:n Suomi express -ohjelmassa, joka alkaa 19.20. SANTTU AHLMAN. www.jormalaaksonen.net . LUONTAISHOIDOT Intialainen päähieronta ja energiahoito Asta Kilpi, Loimijoentie 78 Alastaro. huoneistosaneeraukset, sisäja ulkomaalaukset, tapetoinnit yms., keittiöja kylpyhuonekalusteasennukset, jne... Lehdolle luovutetaankin ohjelmassa katsojien kiitos-diplomi. P. INVATAKSIPALVELUITA Farmarisäiliöiden kuntotarkastukset ja pinnoitukset Neliöpinnoitus Riihikoski, P. AUTOKORJAAMOITA . 050 350 6983. JUHLAJA PITOPALVELUITA . Rakentajain asialla – lähellä Sinua! Rakentajain asialla – lähellä Sinua! • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut . LVI-LIIKKEITÄ . VAKUUTUSYHTIÖITÄ . 040 779 2214. 050 512 5855/0400 871 095/0500 448 106. Kauneusja jalkahoitola Wilhelm & Miina, Koulukuja 7, Loimaa. PERÄKÄRRYJÄ . 0400 223 535, 0400 223 235. 762 1222. Loimaan Rakentajat, P. Rautatieasemalla on yksi virkailija, Tapio Lehto, jonka palvelu ja ote työhönsä on saanut kiitosta. Vaikka lipunmyynti on vilkastunut, se luvataan lopettaa vuoden vaihteessa. www.melodata.fi Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. JUHLAJA PITOPALVELUITA Ravintola Kauppalankatu 5-7 Loimaa, p. Kiinteistönhoito . . Loimaan rautatieasema huomenna ke 27.2. . Ympäristönhuolto . Erilaiset lauhdevesialtaat, virtaavat vedet ja muut sulana pysyvät vesistöt ovat sinisorsille mieluisia. Ohjelman on toimittanut Matti Vikman Tampereelta, ja toimitussihteerinä on Elina Kaakinen. 050 562 4803. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . Sisustussuunnittelut ja stailaukset. Santtu Ahlman TALVEN MERKIT Sinisorsakoiras on korean värinen talvellakin. P. Karmakallio, Sisustustyöt ammattitaidolla. Tiistaina 26 helmikuuta 9 PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELULAARI . 7625 327 • Loimaan Lääkärikeskus, p. . Tai oikeastaan voidaan puhua keinosta välttää matka kauemmaksi talvehtimisalueille. KAUNEUSHOITOLOITA Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14 P. 0400 457 641 • Oripään Vanhainkotipalvelukeskus, p. . VTS Seppo Toivonen, puh. KIINTEISTÖNHOITO • Mestarinkatu 4, 32200 LOIMAA • www.pihaportti.fi • Portti avoinna hyvään palveluun! Portti avoinna hyvään palveluun! Puh. Tosin kaupunki on aloittanut neuvottelut, jotta rautatieaseman ovet pysyisivät edelleen avoinna. P. Kauppalankatu 11, Loimaa, puhelin (02) 762 4230. 040 961 7495. fi Puh. 040 553 6546. (02) 7636 690 Karsolan teollisuusalue (Hirvikoski), LOIMAA 0400 538 559 Nyt myös TIEDUSTELUT: • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut LVI-asentajamme ja asianmukaisesti varustettu huoltoauto palvelee nopeasti ja luotettavasti. Loimipaino Loimaa. Kitara, piano, tietokonemusiikki. Maalauspalvelu . PESULAPALVELUJA . Rakennuskorjaus P. 763 2622. P. RAKENNUSTARVIKKEITA . klo 19.20 TV2:n Suomi express -ohjelmassa. REMONTTEJA . . . RAKENNUSTÖITÄ Loimaan Invataksipalvelu, Loimaan Seudun Tilausliikenne Oy. LASILIIKKEITÄ . AUTOKOULUJA . 0207 412181 Puh. VALOKUVAAMOJA . KAIHTIMET JA MARKIISIT . KOTIAPU Jouko Aittamäki Kaurilantie 81, 21820 KUMILA • Puh. 040 834 2768. 762 1350 www.kauneushoitolasabrina.fi Kauneushoitola Merja-Eliisa, Huvilakatu 14, Loimaa P. RAKENNUSKONEVUOKRAAMOITA . Lasituspalvelu . MUSIIKINOPETUSTA Melodata Tuotannot, Musiikinopetusta kaikenikäisille. Kevään tullen ne suuntaavat pesimäpaikoilleen ja elävät villeinä luonnossa. KOTIPALVELUJA Sadun Kotija Siivouspalvelu, Satu Juhola P. P. 040 571 3823 Oripää. Ja mikäpäs onkaan leppoisampi tapa viettää talvea kuin sulapaikka, jonka läheisyyteen ihmiset heittelevät ruokaa. P. TAKSIPALVELUITA . Koulutettu hieroja Johanna Kemppainen Alastaro. (02) 763 1997. 0207 412181 . P. Hieronnat, kuppaukset. Sisustusneuvoja Tiina Rajala. P. RAVINTOLOITA . REMONTTEJA Avoinna: MA–PE 7–17, LA 9–13 www.lpr.fi w w w .r a u ta n e t. Moni pitää näitä lintuja pullasorsina – ja sitä ne tavallaan ovatkin, mutta kyseessä on vain yksi selviytymiskeino
Suunnittelu / rakennushankkeen vaiheet Valvonta ja vastuut Kustannussuunnittelu Vakuutukset Toteuttamistapavaihtoehdot Tarjouspyynnöt / sopimukset Työmaan käynnistäminen Pohjatutkimus Perustaminen Rakennuksen rungot Vesikatto Lämmitys ja energia Energiataloudellinen rakentaminen Hyvä sisäilma ILMOITTAUTUMISET Kouluttajana TImo Kujala, Pientalorakentamisen kehittämiskeskus ry. 435 /hlö/th BUSSIMATKA PIETARIIN 25.-27.4. Autoon ei tullut vaurioita. Varaudu lauantaiseen PRÄTTÄKITTI PÄIVÄÄN!! Ethän voi olla tulematta. tsto 02-4865880 tai 0500-531905 KEVÄÄN BUSSIMATKOJA PÄIVÄRISTEILYT TALLINNAAN 22.3. 1. 31.5.2008. päivät Turuntie 6, LOIMAA (02) 762 4200 www.ribbon.fi www.matka-niinimaki.. Johtaja Norbert Boley ei pääse saapumaan Suomeen, mikä vaikuttaa jonkin verran päivän aikatauluihin. Virka täytettäneen vakituisesti syyslukukauden 2008 alusta. Pätevien hakijoiden puuttuessa huomioon otetaan ensisijassa pätevät luokanopettajat tai erityisopettajat. 10 Tiistaina 26 helmikuuta KUNNALLISIA ILMOITUKSIA Kuorma-auto ja peura törmäsivät ORIPÄÄ Kuorma-auto ja peura törmäsivät sunnuntai-illalla Myllykyläntiellä Oripäässä. Hakemukseen tulee liittää kelpoisuuden osoittavat todistukset sekä nimikirjanote tai ansioluettelo ja alan työtodistukset. Lopuksi maailmankuulu saksalainen estehevoskasvattaja ja asiantuntija Harm Thormählen palkitsee parhaimmat estehevoset. Domina Inn, SELVÄNÄKIJÄ TUULA SINELL LOIMAALLA 28.2. Ryhmässä opiskellaan pääsääntöisesti mukautetun oppimäärän mukaan. Jalostusseminaari Ypäjällä la 1.3. alk. klo 18-21 Asko Haavisto 010 7685207 010 7685216 Aleksis Kiven katu 7, Loimaa p. Jalostusseminaari Ypäjällä Estehevosten jalostusseminaarin ohjelma lauantaina 1. alkaen klo 9.15. klo 18-21 18.3. K u V i 3 4 8 3 /0 /M jM v 230 /hlö 295 /hlö VAPPUMATKA RIIKAAN 1.-4.5. Demonstraatiossa hevosia irtohypytetään ja joitakin hevosia arvioidaan myös ratsain. (02) 7631 261, fax 7631 262 Palvelemme ma-pe klo 9–18 ja la klo 9–14 Palvelemme ma-pe klo 9–18 ja la klo 9–14 Meiltä myös kuljetukset ja viritykset jouhevasti! (Minimiostos 450,-) NYT NYT 9 9 KK KK KOROTONTA KOROTONTA MAKSUAIKAA! MAKSUAIKAA! 32” taulu-TV Vision+ • Sopii omaan antenniin tai kaapeliverkkoon • 2000 sivun Mega teksti-TV • Upea design-tv tavallisen hinnalla! 999 999,,-1350,,-15” taulu-TV Davio • Kaukosäätö • Teksti-TV • Näppärä pikku telkkari! 249 249,,-TOIMII MYÖS 12 VOLTILLA! TOIMII MYÖS 12 VOLTILLA! HELPPOHELPPOKÄYTTÖINEN! KÄYTTÖINEN! TERÄVÄTERÄVÄPIIRTOPIIRTOVALMIS VALMIS 590 590,,-26” digi-TV Lenaro • Oman antennin digiviritin • teksti-TV • Hyvät liitännät 399 399,,-19” Lenaro 19” Lenaro 1150 1150,,-37” 37” (37-7750FHD) (37-7750FHD) AITO AITO FULL HD! FULL HD! (1920 X 1080) (1920 X 1080) • Sopii omaan antenniin tai kaapeliverkkoon • 1200 sivun teksti-TV • Kääntyvä jalusta • Hyvä kuva! 42” taulu-TV 42-7750FHD SILMÄLÄÄKÄRIT OPTIKOT • 45-v. 010 7685200. ILTA Pohjatutkimus Perustaminen Rakennuksen rungot Vesikatto Lämmitys ja energia Energiataloudellinen rakentaminen Hyvä sisäilma 17.3. 110 /hlö 110 /hlö HOTELLIMATKA VIIPURIIN 12.-13.4. 050 3570 531 www.loimaanlaatukone.suntuubi.com Lamminkatu 35, 32200 LOIMAA Puh. tapahtuu... ILTA Suunnittelu / rakennushankkeen vaiheet Valvonta ja vastuut Kustannussuunnittelu Vakuutukset Toteuttamistapavaihtoehdot Tarjouspyynnöt / sopimukset Työmaan käynnistäminen 2. Jalostusseminaari alkaa demonstraatiolla Ypäjä-hallissa. AV. Suunnittelu / rakennushankkeen vaiheet Valvonta ja vastuut Kustannussuunnittelu Vakuutukset Toteuttamistapavaihtoehdot Tarjouspyynnöt / sopimukset Työmaan käynnistäminen Pohjatutkimus Perustaminen Rakennuksen rungot Vesikatto Lämmitys ja energia Energiataloudellinen rakentaminen Hyvä sisäilma ILMOITTAUTUMISET Kouluttajana Jukka Jaakkola, Pientalorakentamisen kehittämiskeskus ry. 12.4. hot. Hakemukset tulee toimittaa osoitteeseen: Loimaan kaupunki/ sivistyspalvelukeskus PL 129, 32201 Loimaan Kaupunki Hakuaika päättyy 06.03.2008 klo 15.00. ILMOITTAUTUMISET Kouluttajana rkm Antti Tuominen, Pientalorakentamisen kehittämiskeskus ry. maaliskuuta Ypäjällä on jossain määrin muuttunut aiemmin ilmoitetusta. alk. ajokorttitodistus • työnäkeminen VARAA AIKA 763 2030 Meillä hankintasi ovat hyvissä käsissä TERVETULOA MUKAAN! RAKENTAJAKOULU Osallistujia voidaan ottaa rajoitettu määrä ilmoittautumisjärjestyksessä. ERITYISLUOKANOPETTAJA Loimaan Keskuskoululla on tarjolla kodikkaassa 10 oppilaan pienryhmässä erityisluokanopettajan viran sijaisuus ajalle 24.4. Henkilövahinkoja ei tullut, mutta peura kuoli. KYLPYLÄMATKAT PÄRNUUN 20.-26.4., 6.-12.7.,12.-18.10. Tiedustelut: rehtori Jarmo Rasi, 050-3698834 Loimaalla 26.2.2008 KOULULAUTAKUNTA keskiviikosta perjantaihin (27.-29.2.) Edustaja Riitta Stenroos paikalla keskiviikkona! -20% TARJO UKSIA Alennus kaikista Jackpot tuotteista ARVO NTAA P.S. Ohjelmassa on edelleen demonstraatio irtohypytyksestä, luento ja videoita huippuluokan estehevosten jalostuksesta, paneelikeskustelu ja paljon kysymyksiä yleisöltä. jne alk 64 /hlö HOTELLIMATKAT TALLINNAAN 21.-22.3.,19.-20.4
Metsämaa, Riutankallio klo 19-20.00. ja yli 15 v. Palkkaus on 650 /kk. pian Liisa Lehtonen 0400-871 871 830. Oripäässä 26.2.2008 SOSIAALILAUTAKUNTA SIVISTYSLAUTAKUNTA ------------------------------------------------NUORTEN KESÄTYÖPAIKKATUKI TYÖNANTAJILLE Tuen piiriin kuuluvan nuoren tulee olla 15-25 -vuotias oripääläinen koululainen tai opiskelija. Savikin vesijumppa Loimaan Vesihovissa torstaisin klo 14.30 15.00. Loimaan Vesihovissa. klo 16.30-18.30 Opintien koulun kuvisluokassa. Lisätietoja puh. Ilm. Tunnit pidetään Loimaan teatterilla la 1.3. 7621272, 7628016 Mistä ruoka loimaalaisille. Loimaan Taideseura jäsenet ja ystävät Tallinnan matkalla 14.-15.6. menn. Esillä sääntöjen määräämät asiat. 0400-981 601. Haaroisten-Hurskalan naiset, kokoonnumme pe 29.2. Illan aiheena "Kantasolusiirrot". klo 18.30 Muurame Kannusta Hurrikaani-Loimaa voitolla pudotuspeleihin! Ottelun tarjoaa (ilmainen sisäänpääsy) Loimaan Laatuauto ja Lähivakuutus Loimaan Laatuauto Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19 Nuorisotalon yläkerrassa. Oripään kunta, Koulutie 2, 32500 Oripää. 2002 synt.) ilmoittautuminen esikoulun tiloissa Oripään koululla ke 5.3.2008 klo 14-15.30 tai samaan aikaan puhelimitse p. Kurssi tark. Jankon suunnistus. Mahdollisuus tehdä grafiikkaa la-su 1.-2.3. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry. Kumu ja Ricoletto Estoniassa). ma to klo 9 10.). Loimaan S. ja klo 13-14 yli 15 v. Vuolle 0400 321 265. klo 9. 2008-2009 osallistuvien (v. Johtokunta kokoontuu klo 18.30. Tervetuloa kaikki savisten vanhemmat! Vanhempainneuvosto Loimaan Seudun Sotaveteraanit ry:n vuosikokous Veteraanituvalla ke 05.03.2008 klo 12.00. Tied. Tiedustelut Syöpäneuvonta-asema puh. Mellilän Siwalta pääsee bussin kyytiin. (02) 314 3297 (varm. Tiistaina 26 helmikuuta 11 B. Esillä sääntömääräiset asiat. Johtokunta klo 17. Vaatimuksena alan koulutus, työkokemus tai itse hankittu osaaminen. Lisäksi edellytämme luotettavuutta, ahkeruutta, joustavuutta sekä oma-aloitteisuutta. Käsitellään metsästyssääntömuutos. TOIMINTA-AVUSTUKSET Lions Club Loimaa tukee vuosittain Loimaan alueen seura-, yhdistysja muuta yleishyödyllistä toimintaa. Sydänkurssi alkaa Loimaalla Tuulensuun palv.keskus 6.3. Hyvän olon ruokaakurssi klo 18 koululla. Tukea ei makseta oman lapsensa työllistämiseen. 29.2.mennessä Karoliina Kirvelä puh. 02-7625323. Työpaikat ovat palvelutalolla, päiväkodissa sekä teknisessä toimessa. Tervetuloa! Hallitus Metsämaan Maaja kotitalousnaiset. Työnantaja voi hakea tukea enintään 3 työpaikkaan. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat sekä päätetään mahdollisesta liittymisestä uuden partiopiirin jäseneksi. VIRTTAAN ERÄ-VEIKOT TALVIKOKOUS Majalla su 9.3.2008 klo 16.00. 2001 synt.) ilmoittautuminen Oripään koululla ke 5.3.2008 klo 14-15.30 tai samaan aikaan puhelimitse p. Oripään kunta, Koulutie 2, 32500 Oripää. lk ja erit.koul.) ilmoittautuminen huhtikuussa. Kallio 040 523 6815, T. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Virttaan Martat to 28.2. Lisätietoja antaa päivähoidonjohtaja Virve Reunanen p. ja ilm. (02) 314 3297. klo 12 tutustuminen suksinäyttelyyn, lätyt yhdistykseltä, makkaranpaistoon "omat eväät" lisät. Lisätietoja esiopetuksesta antaa päivähoidonjohtaja Virve Reunanen. ESIOPETUKSEEN ILMOITTAUTUMINEN Esiopetukseen lv. Lisätietoja ja ilm. Suomi-Venäjä-seuran Mellilän osasto. alk. mahd. järjestää jäsenilleen keppijumppaa ja rentoutusta la 1.3. Muutamia paikkoja. Hakulomakkeita saa sosiaalitoimistosta. Oripää 22.02.2008 KUNNANHALLITUS V-S Sydänpiiri ry. Torstaina 28.2. 02-7625323. Vanhemmat myös mukaan. 2. PÄIVÄHOITOPAIKKOJEN HAKEMINEN Oripään kunnan sosiaalilautakunta ilmoittaa haettavaksi päivähoitopaikat toimintakaudelle 1.8.2008-31.7.2009 • perhepäivähoidossa • päiväkodissa (2-6 v.) Hakemukset toimitetaan päivähoidonjohtajalle sosiaalitoimistoon ajalla 17.-31.3.2008 tai 4 kk ennen hoidon toivottua alkamista tai äkillisen hoidon tarpeesta johtuen 2 viikkoa ennen. Savikki ry. (Mm. Loimaan Seudun Kuulovammaiset ry. Tutustuminen Milpron-tiloihin ja esitelmä Huovinrinteellä pe 29.2. 0400-830 772 Shell Oripää Yläneentie 10, 32500 Oripää Nykyaikaisia MAATALOUSKONEITA p. Tuen määrä on 250 /kuukausi/nuori, kuitenkin enintään puolet varsinaisesta kuukauden palkasta. Soittele Eilalle 040 5651525 tai Tarjalle 050 3298676 1.3. 02-7625331/ rehtori Mika Virtanen. LOIMAAN-ONKIJOEN MAAJA KOTITALOUSNAISTEN VUOSIKOKOUS keskiviikkona 5.3.2008 klo 19.00 Eila Tapiolla Kyyköntie 310. LoKoKo naiset II peli Salossa ke 27.2. Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry./Loimaan seudun paikallisosasto. Hakemuslomakkeita ja lisätietoja saa kunnantoimistosta puh. HipHop&ShowDance 13-15 v. Lähtö keskustasta klo 17.30. askartelukerho klo 17.00. HUOM! Koululaisten aamuja iltapäivätoimintaan (1. 7625 300. 26.2. Tervetuloa! Johtokunta Loimaan Savisten Tuki ry:n VUOSIKOKOUS ke 5.3.2008 klo 18 Loimaan Savisten Kololla. Lions Club Loimaa LIONS CLUB LOIMAA SLEY:n Karhula-Piltola osasto kokoontuu Rauno ja Elina Yli-Tuomolassa su 2.3. AVOIMET KESÄTYÖPAIKAT Oripään kunta palkkaa oripääläisiä 16-21 -vuotiasta koululaista kesätöihin kuukauden ajaksi. (02) 314 3297 varm. Syöpäneuvontaasema puh. Lähtö Yhteiskoululta klo 18.30. Ilmoita tulostasi p. Oripään vertaistukiryhmä kokoontuu seurakuntatalolla 3.3. uusille sydänpotilaille ja kaikille niille, joita oma sydänterveys kiinnostaa. Kurssin opettajana Arja Alkki. mennessä E. Marialta p. Hirvihovin Kuntosali on varattu syöpäpotilaille keskiviikkoisin klo 10 11. Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry./Loimaan seudun paikallisosasto. To 28.2. klo 18-20. V.tie 9 Loimaalta n. Loimaan Naisvoimistelijat. Kerho tänään klo 13.30 Tuulensuussa. Vierailijana ryhmässä Omaishoitoyhdistyksen projektityöntekijä Ritu Loijas. To 28.2. mennessä Lions Club Loimaan sihteerille Yrjö Riikonen, Pihlavantie 14 32200 Loimaa. Hallitus SaviVan kokoontuu Kololla ke 5.3. klo 18 pidettävän vuosikok. VIRTANEN Tilaa Loimaan Lehti 02-762 6016 www.hurrikaani.fi LENTOPALLON SM-LIIGAA LOIMAALLA Loimaan Liikuntahallilla Puistokatu 16, 32200 Loimaa Torstaina 28.2. Pe 29.2. Järjestää Loimaan Vasemmistoliiton kunnallisjärjestö Kahvitarjoilu, tervetuloa Kansalliset Seniorit: Ajankohtaista Loimaalta to 28.2. 11 km Tampereen suuntaan. Avoin yösuunnistusharjoitus pe 29.2. klo 14 kaupungintalolla, mukana Jorma Kopu. 2008-2009 aloittavien (v. jälkeen. Jatkamme iltaa Tummien perhosten koti -elokuvalla. Syöpäneuvonta-asema puh. Tehtäviin kuuluvat huoltotyöt, autopesut, autotarvikkeet jne. Savikin vesijumppa torstaisin klo 14.30 15. Kirjalliset avustushakemukset, joista ilmenee avustuksen käyttötarkoitus sekä suostuminen mahdolliseen Lions Club Loimaan järjestämään kevään siivoustalkoisiin, pyydetään lähettämään yhteystietoineen 14.3. Tiedustelut Jari Hamppula puh. Loimaan 4H-yhdistys Savityökurssi ma 3.3. Loimaan Palokuntalaiset ry ulkoilupäivä "Juvan vesitornin alueella" su 2.3. Kurssimaksu. klo 18.15-19.15 kololla (Huom! aika muuttunut). Op. 0500-537288. klo 12.00 Loimaan Nuorisotalolla. Venäjän armeijan kuoro, baletti ja orkesteri esiintyvät Turun konserttitalolla la 29.3.08. Yksityinen henkilö tai yhteisö, joka korvausta vastaan harjoittaa lasten päivähoitotoimintaa, on velvollinen tekemään ilmoituksen sosiaalilautakunnalle viimeistään kahden viikon kuluttua toiminnan aloittamisesta. Tervetuloa! Johtokunta Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry./Loimaan seudun paikallisosasto. Alastaron res.ups. alkavalla "Irti tupakasta" kurssilla on vielä pari paikkaa vapaana. klo 18. Aiheena pääsiäinen; tehdään noitia, pupuja yms. Haemme reipasta AUTONASENTAJAA kokopäivätyöhön. klo 18.45 Hertta esittelee ja emännöi Työkympissä Heimolinnankatu 10. Juttutupa Loimaan Työväentalolla keskiviikkona 27.2. 7625 323/Reunanen sekä 7625 337/Kylliäinen. klo 18 Paikalla asiaa esittelemässä ja kysymyksiin vastaamassa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin Safka-työryhmänpuheenjohtaja, talousjohtaja Risto Laalo. Hakemukset 16.05.2008 mennessä kunnantoimistoon, os. Rakennusliiton osasto 281 Alastaro KEVÄTKOKOUS torstaina 28.2. Tied. peruutettu. klo 10-15 ArtTyynelässä. Mukana myös Loimaan kaupungin ruokahuoltopäällikkö Pirjo Kivinen. jaostoineen Pärnun matkalle 15.-21.6. klo 12–13 13-15 v. Keskustelukerho kokoontuu Tuulensuun Palvelukeskuksessa (Huvilakatu 32, Loimaa) ti 26.2. klo 14.00 Irmelin luona Käsityökerhon merkeissä. Tied. HAAPAINMÄEN YKSITYISTIEN VUOSIKOKOUS Jarmo Kontulaisella to 13.3. Loimaan Taideseura. Ilm. 040 963 6311 AlJy: Aku Ankka vartio kokoontuu to 28.2. klo 18.00. PERUSOPETUKSEEN ILMOITTAUTUMINEN Perusopetuksen lv. Ilmoittautumislomakkeet jaetaan suoraan oppilaille. ja reserviläiset. Hakemukset tulee toimittaa 31.3.2008 mennessä osoitettuina os. Peilisali muussa käytössä. Loimaan Voiman ja Jankon Yhteiset sarjahiihdot Urheilukeskuksessa ke 27.2.08 klo 18.30 Säävaraus. Esitys alkaa klo 20.00 Loimaan Kinemassa. 2008 klo 18.00. Satu Rämö 040 5122 521. klo 18.00 kunnantalon kahviossa. klo 9-10. Sotavet
Futsal on heistä Suomessa vielä lapsen kengissä. – Varmaan paras kenttä, mitä on, Vento toteaa. Toisessa pelissä Halikko oli taas niin paljon parempi, Seppälä toteaa. Kovassa kurssissa Futsal, tai salijalkapallo, on todennäköisesti syntynyt Uruguayssa kolmekymmentäluvulla. Olosuhteet ilmeisesti osaltaan vaikuttivat siihen, että LoPS sai järjestettäväkseen uuden turnauksen. Ensimmäinen kansallinen sarja Euroopassa on pelattu Hollannissa 1969. Hirvikoskella ja Loimaan liikuntahallissa pelatussa yhdeksän joukkueen Gigantti-turnauksessa LoPS: n joukkueet sijoittautuivat seitsemänneksi ja yhdeksänneksi. Teemu Vento, Matti Poskiparta ja Juuso Järvinen pääsivät harjoittelemaan Turun seudun AllStar-joukkueen mukana. Alastaron joukkue oli viides. Lajia on pidetty jalkapallon pikkuveljenä ja muun muassa näpertelynä, mutta poikien mielestä sillä on paljon annettavaa. – Ja tekniikka ja taito, Järvinen lisää. – Olisin voinut neljä maalia tehdä ensimmäisessä pelissä, Vento kertaa tilanteitaan. KIMMO GUSTAFSSON. Loimaalla futsal on kovassa nosteessa. – Yleensä kentät ovat pölyisiä, eli niissä ei pidä kenkä yhtään, täällä piti. Se oli varmaan jonkinlainen shokki vastustajille, ja sitä olisi voinut käyttää hyväksi, jos olisimme treenanneet täällä, Poskiparta jatkaa. – Vastustajalla oli paras maalivahti, mitä olen tämän ikäisissä nähnyt. Loimaan liikuntahalli sen sijaan keräsi pelurien kiitoksen. B-poikien SM-finaaliturnaus järjestetään Loimaalla huhtikuussa. Jalkapalloa kymmenisen vuotta pelanneille pojille futsal on tullut mukaan äskettäin. Avauspelissään LoPS johti Tamperetta vastaan 1–0. Turnauksen voiton vei futsalin erikoisseura FC Halikko. – Brasiliassa ei muuta pelata seitsenvuotiaaksi asti, ja kaikki tietävät, miten teknisiä brassit ovat, Poskiparta toteaa. LoPS:n 92 syntyneiden joukkue vei piirimestaruuden vuotta vanhempien sarjassa ja ikämiehet selvisivät piirin finaaliturnaukseen. 12 Tiistaina 26 helmikuuta Eero Riponiemi (oik.) oli joukkuetovereidensa mielestä LoPS:n paras pelaaja kahdessa ensimmäisessä pelissä. Yläneen kiri pelasi itsensä pronssipeliin häviten sen Tampereen A-piirijoukkueelle. Miesten edustusjoukkue nousi nyt ensimmäisellä kaudellaan nelosdivisioonasta kolmoseen. Futsal vahvassa nousussa – Brasiliassa ei muuta pelata seitsenvuotiaaksi asti, ja kaikki tietävät, miten teknisiä brassit ovat. Tampere tasoitti ja voitti, kun heidän maalivahtinsa heitti nopean läpipallon pelin viimeisellä minuutilla. – Ensimmäiset treenit menivät hyvin. LoPS järjestää B-nuorten SM-finaalit Futsal Kimmo Gustafsson Loimaan Palloseura oli nuorten turnauksessaan kohtelias isäntä. Tämän lisäksi viisi nuorta valittiin harjoittelemaan Turun alueen All-Stars-joukkueeseen, mukaan lukien Poskiparta, Järvinen ja Vento. – Paikalle tulee maajoukkueen valmentaja katsastamaan pelaajia U21 -joukkueeseen, Seppälä kertoo. – Tässä kehittyy nopeuskestävyys, koska tämä on nopeatempoista, Vento jatkaa. Joukkueen pelaajat Matti Poskiparta, Juuso Järvinen ja Teemu Vento jakoivat Seppälän näkemyksen mutta sälyttivät syytä myös itselleen. Futsalin edustusjoukkueen valmentajan Mikko Seppälän mukaan seitsemänneksi jääneellä poikien 92-joukkueella oli turnauksessa vaikein alkulohko ja huonoa tuuria. Suomen mestaruudesta on kilpailtu vasta vuodesta 1997 lähtien. Maaliskuun loppupuolella tiedetään, olemmeko joukkueessa, Poskiparta kertoo