Vuoden mittaan kehitysvammaiset osallistuvat lisäksi erilaisiin tempauksiin ja tapahtumiin, joita järjestetään myös itse. KaMa:ssa ykkössarjajoukkueeseen kuuluu Jukka Lankinen. Sivut 7-8 Pidempään pulpetissa Rauhoittaa opiskelua, lisää tehokkuutta, pakottaa kehittämään opetusmenetelmiä, aiheuttaa ongelmia bussiaikatauluihin. Yksi loimaalaisjoukkue pelaa SM-sarjaakin. Loimaan ja Alastaron valtuustot näyttivät selvitykselle vihreää valoa, samoin Mellilän kunnanhallitus. Lisäksi loimaalaisia kamppailee myös superpesiksessä ainakin Hyvinkäällä (Anssi Lammela, Aleksi Mäkelä ja Tero Lepola) ja Jyväskylässä (Teemu Manner). Sivu 9 Hoitaja Tuija Vatka seuraa, kun Katri Rintamäki kutoo työtuvassa patalappua. – Meillä on joukkueita piirisarjassa ja jälleen myös yksi joukkue maakuntasarjassa, jossa varttuneemmat pelaajat pääsevät kokeilemaan rahkeitaan. TIINA NAULA Vihreä haave toteen Oripääläinen yritteliäisyys saa uuden lisävahvituksen Nina Prusilasta, joka avaa taimitarhan Latvan kylässä toukokuussa. vuosikerta TORSTAI 26.4.2007 P 1 D Nro 47 Ruusurinne ja työtupa ovat täynnä toimintaa Alastaro Tiina Naula Alastaron kehitysvammaisten asuntola Kevakoti sai huhtikuun alussa uuden nimen, Ruusurinteen. Nina Prusilan omia kesäkukkasuosikkeja on timanttikukka. Maatalouslomittajan tehtävästä välillä virkavapaalle heittäytyvä Prusila haluaa toteuttaa vihreän haaveensa, jotta myöhemmin ei sitten kaduttaisi. Kolmesta vartista 75:een minuuttiin pidennetyt oppitunnit jakavat mielipiteet Loimaan lukiossa. Vuonna 1932 perustettiin Loimaan Palloilijat. 6 414880 051993 T Ä N Ä Ä N Säätila Päivälämpötila nousee tänään torstaina jo 17 asteeseen. Sivu 16 KARI NUMMILA LoLe-2604-01 25.4.2007 16:59 Sivu 1. – Ei Loimaan pesäpalloilu ole suinkaan kuolemassa. Loimaan talousalueen paikallislehti • 93. Alastaron kunnan kehitysvammapalveluihin kuuluu myös työtupa, joka järjestää niin sisäkuin ulkotöitäkin ja mahdollisuuden yhdessäoloon. Petri Mäki syöksyy pallon perään Köyliön Lallien suomensarja-joukkueessa. Me haluamme viedä peliä eteenpäin ja tarjota toimintatarmoa uhkuville lapsille ja nuorille hyvän harrastusmahdollisuuden liikunnan parissa, Juniorpesiksen puheenjohtaja Jarmo Harjunmaa korostaa. Tänään ohjelmassa ovat perinteiset vapputanssit. Oripään valtuusto otti asiaan kielteisen kannan. Sivu 5 Kansallispelimme juuria vahvistetaan Loimaalla Pesäpallo Kari Nummila Loimaalla vahvistetaan kansallispelimme juuria vankan perinteen pohjalta. Aurinko paistaa poutapilvien lomasta. Asukkaiden mielestä Ruusurinteessä on mukavaa. Harjunmaan mielestä paikalliselta juniorija kasvatustyöltä ei vie pohjaa pois se, että eteenpäin pyrkivät nuoret aikanaan saattavat vaihtaa seuraa siipien alkaessa kantaa. Loimaan pelit hiipuivat taannoin huipputasolla, mutta nyt ponnistetaan maanrajasta, kun Loimaan Palloilijat Juniorpesis ry liikuttaa suurta lapsijoukkoa, nuorukaisia ja vähän varttuneitakin. Tätä ennen oli lyöty jo niin sanottua pitkää palloa ja neljää maalia. Juniorpesis pärjäsi viime vuonna hyvin maakuntasarjassa eikä jäänyt kovinkaan kauas sarjanoususta. Loimaalaisia pelaa melkoisesti myös ’’kaukana maailmalla’’ eli Jokioisten Koetuksen ja Köyliön Lallien joukkueissa, joiden pelinjohtajatkin ovat Loimaalta. Tuuli puhaltaa lounaasta. Omakohtaisia kokemuksia lukiossa saadaan ensi syksynä. Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Pesäpalloa alettiin Loimaalla pelata vuonna 1922, kun Loimaan suojeluskunta aloitti pelin. Kyse on B-pojista. alv . Sivu 10 ANU SALO Liitosselvitys kutistuu Monikuntaliitosselvitys näyttää toteutuvan mutta vain osittain
Su 29.4. klo 14 srkk lähetyspiiri. Keskuskoulun tänä keväänä jättävien on tarkoituksena saada torimyynnistä täydennystä luokkaretkikassaansa. klo 15. klo 11-17. Loimaalla konsertti on lauantaina 28. Varmaa on, että illan musiikista löytää tuttuja veisuja varttunutkin väki. Verenluovutus Heimolinnassa Loimaalla to 3.5. Su 29.4. Alanen, Rouhiainen, Laurila. Rantasalo ja Kilpiö. kertaa, mutta ensi kertaa kahtena päivänä peräkkäin. Ke 2.5. IlPe 27.4. pääsiäisestä 29.4. SLS:n musiikkiryhmän, Jakarandan konsertti Kaup.kirkossa pe 4.5. klo 18.30 kirkossa kouluun siunaaminen. Heimolinnassa klo 17 kahvitus ja klo 18 juhla. La 5.5. eläkeläisten raamattupiiri kirkolla klo 13. Kröger, Martti Kaunisto, Nätkynmäet. klo 12.30 Veteraanijuhla. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. pyhäkoulu klo 16 Elina ja Rauno Yli-Tuomolassa. Rippikoulumuistot siivittävät pitkin ihmisen elämää. klo 15. La 28.4. Omien ohjelmistojensa lisäksi kuorot esittävät yhdessä Fredrik Paciuksen Suomen laulun ja Jean Sibeliuksen Finlandia hymnin. Forssan Kaupungin Mieskuoroa johtaa Jari Jankama ja Loimaan Laulajia Kari Mäkiranta. klo 10 sanajumalanpalvelus. Veteraanikivi ja srk-talo. Aurinko laskee kello 21.17. klo 10-12.20 srkk rippikoulu. 26 euroa. Rippikoululaulut kautta aikojen”” kirkossa su 29.4. Ps. 7651203. klo 19. Nuorisotyönohjaaja Juha Nieminen on koonnut riparilauluja eri vuosikymmeniltä aina 1960-luvulta saakka tähän päivään. Metsämaan kirkko: Siivoustalkoot Metsämaan hautausmaalla pe 27.4. Helena Viitala on valmistunut restonomiksi Pirkanmaan ammattikorkeakoulun matkailun koulutusohjelmasta. Terttu, Teresa 27.4. Rippikoulu seurakuntatalolla klo 9-12. 28.4. Loimaan seurakunnan ja Kansanlähetyksen kevättapahtuma ”Lähteellä” 6-8.5. La 28.4. V: 105, 447, 365, 622, 621, 620. heinäkuuta. Heimolinnassa. kaikille avoin pyhäkoulu Pahikaistentien kodalla klo 10. Tarvittaessa Lions avustaa kuljetuksessa. Aiheet: Elämän tarkoitus, Saarnaajan kirja, virret 443, 442. kirkossa. V: 105, 130, 162, 93, 228, 211. 4. Su 29.4. Su 29.4. MELLILÄ . Kirkkoherranvirasto avoinna ti, ke, to 9-12. Tarkemmin ensiviikon kirkollisissa. Koivunen, Kröger, Eeva Taneli. Kitkonpuiston hartaus klo 14. päivä. klo 10-12) Väliajalla kahvi ja pulla 2 € TERVETULOA! LoLe-2604-02-03 25.4.2007 17:13 Sivu 2. Iltakirkko ensi lau. To 3.5. Vapunpäivänä 1.5. Vanhemmat ja isovanhemmat ovat auttaneet leipomisissa. Esko Mikael Vesala Turusta (entinen melliläläinen) on suorittanut varasto-alan ammattitutkinnon Jyväskylän aikuisopistossa. Hiljaisuuden kitara -konsertissa kuullaan Poulencia, Bachia, Scarlattia ja Milania Olli Hirvasen tulkitsemana. klo 10.30 Maanantaikerho srk-talolla. 6 ja bussi Loimaa-Ypäjä-Forssa jne. Esimerkkinä suosituista riparilauluista on esimerkiksi Kirkossa ja Lapsuuden usko. La 5.5. Pääkkönen, Mäntylä. Kirkkoherranvirasto avoinna pe klo 10-12 ja ke klo 10-12. Naamiaiset. 2 Torstaina 26. Pe 27.4. anja.uusitalo@evl.fi Retki ”Agricolan jalanjäljillä” Pernajaan 17. Kanta-Loimaan kirkko: 3.s. 4 klo 19. kevätjuhla keväisten laulujen merkeissä Sley:n lähetystyön hyväksi kirkolla klo 15. Diakonia: Pe 27.4. Kastettu: Jussi Henrikki Keskinen, Milla Maaria Männistö. Hinta 40€ sis. Kuudesluokkalaiset ovat myös keränneet kodeistaan kirpputoritavaraa myytäväksi. Forssassa vastaava yhteiskonsertti on sunnuntaina 29.4. Su 29.4. Mieskuorot yhdessä Forssan ja Loimaan mieskuorot järjestävät juuri ennen vappua yhteiskonsertin molemmissa kaupungeissa. ALASTARO Tänään to 26.4. Vaelluksen kohteena on tori. Siellä esitetään tanssia, lauletaan, soitetaan, näytellään ja ollaan muutenkin esillä. klo 17. jazz-jumalanpalvelus kirkossa klo 18, huom.aika. K: Oman srk:n nuorten musiikinharrastajien stipendirahastoon. Merja, kansallinen veteraanipäivä. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. messu kirkossa klo 10. Ilmoittautumiset 010 2323900 huhtikuun aikana. Viime vuosina ilmestyneet suosituista rippikoululauluista kootut tallenteet ovat myyneet kultaa ja nousseet myyntitilastojen kärkeen. Su 29.4. Rippikoululaulut soivat Kitara soi Mellilän kirkossa Mellilän kirkossa on ensi sunnuntaina mahdollisuus antaa aikaa itsellensä ja nauttia rauhoittavasta klassisesta kitaramusiikista. Tellervo Niemensuo 0400-845976. Hiljaisuuden kitara -konsertti Mellilän kirkossaa su 29.4. huhtikuuta TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 5.37. Myytäväksi saadaan ainakin pullia ja kakkuja. harjoituksen yhteydessä. klo 16. Ke 2.5. klo 10 sanajumalanpalvelus. Kirkkokuoron vuosikokous klo 19 alk. klo 18 Hennijoen kinkerit Matti Ruohomaalla. moittautuminen vappuun mennessä Tellervo Pakkaselle puh. Yksi suosituin muisto rippikoulusta on siellä lauletut nuorten hengelliset veisut, jotka ovat olleet luomassa tunnelmaa ja nitomassa yhteen rippikoulussa opittuja asioita. Kaupunginkirkko: Tänään to lähetyspiiri (SLS) kirkolla klo 14. Lähetyslounaan tuotto oli 647 euroa. Ke 2.5. Paikka on Heimolinna. 28. klo 8-13. Kuollut: Helvi Kontulainen 73 v ja Kalle Olavi Pesso 91 v. Risto on vetäjänä yhdessä paikallisoppaan kanssa. Loimaan Keskuskoulun ja Vanhan koulun oppilaat lähtevät perjantaina liikkeelle. klo 9.00 Haravointitalkoot hautausmaalla. Aikuisten raamattupiiri kirkolla, toimituskappelissa tänään klo 18, huom. Aiheena: Elämän reppu, Pirjo ja Olli Majamäki Raumalta. klo 16 kirkkokonsertti. Päiväkerhoihin ilmoittautuminen on alkanut. Tied. klo 16.30 veteraanikivellä (Asemanseudun koulun vieressä) seppeleenlasku. Forssan Kaupungin Mieskuoron ja Loimaan Laulajien yhteiskonsertti Heimolinnassa la 28.4. Tervetuloa katsomaan ohjelmia ja ostoksille! Loimaan Keskuskoulun oppilaita torilla pe 27.4. toimistosta, Anja Uusitalo To 26.4. Lomakkeita saa päiväk. Kesäretki Sortavala-Petroskoikuuluisa Kizin saari 11-15. ja ilm. Ma 7.5. Tulevana sunnuntaina on mahdollisuus laulaa suosittuja ripariveisuja Loimaan Kaupunginkirkolla. Rippikoululaulut kautta aikojen -ilta Loimaan Kaupunginkirkolla su 29.4 klo 15. Torstaina aloitetaan kello 12 ja perjantaina kello 11. ja 4. Tied. To 3.5. Seurakuntalaisten aamukahvit klo 9 seurakuntatalolla. Tapahtumia: Vapunpäivänä 1.5. Mahdollisuus verenluovutukseen on tarjolla jo 45. klo 13 Lähetyksen Päiväpiiri srk-talolla. Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Orkesteria johtaa Markku Vesala ja iltaa on toteuttamassa seurakunnan nuorisotyöntiimi ja isoskoulutuslaiset. Veikko Rantasalo. Forssan musiikkisalissa. Huomaa aika. 7688208. Mäkinen Liput 5 € ennakkoon Töpinästä (pe 27.4. Aloitetaan aamukahvilla ja hartaudella srktalolla, hernekeittoa lounaaksi. alkaen messulla klo 10 Kaupunginkirkossa. Sanajumalanpalvelus kirkossa klo 12, Plit ja Rajala. klo 15.30 alkaen. klo 10 Messu, Pääkkönen, Mäntylä, palveluryhmä: Alastaron sotaveteraanit. asti, sijaisena Vampulan kirkkoherra Plit, puh. ”Rippikoulut kautta aikojen” Kaupunginkirkolla Su 29.4. Hänet on myös palkittu kitarakilpailuissa Suomessa ja ulkomailla. 23:1-2 27.4. Tervetuloa ! Su 29.4. Vapaaehtoinen kahviraha tämän vuoden YV-keräykselle. klo 15 Ilolan-Suutarlan kylän kinkerit Loimikodilla. Rouhiainen, Laurila, Armi Haatanen, Pauli Hyrkäs, Blues-kvartetti. puh. Pe 27.4. klo 15. Pääkkönen, Mäntylä. messu kirkkosalissa klo 10. Ke 2.5. To 3.5. klo 12-18 ja pe 4.5. Su 6.5. K: Hengellinen työ sotien veteraanien keskuudessa. ORIPÄÄ ?YPÄJÄ . KUOLLEITA PÄIVÄN SANA 26.4. Ps. Ma 30.5. 0400-788385. K: Kirkon Ulkom.apu. 050-5442984. klo 12 ei jp:ta. Rantasalo ja Viitala. Diakoniatyöntekijä vuosilomalla huhtikuun loppuun. NIMIPÄIVÄT: 26.4. Muutama mahtuu. Kuollut: Olga Johanna Kujala 98 vuoden iässä. klo 9 alkaen. Hirvanen on konsertoinut kotimaan lisäksi muun muassa Iso-Britanniassa ja Italiassa. Kirkkokahvit, jotka Sotaveteraanien Naisjaosto tarjoaa. Vappujuhla Kaup.kirkolla 1.5. Kansallinen veteraanipäivä veteraanikivellä klo 11 alkaen. myös aamukahvin,ruokailun ja opastuksen. Kirkkoherra Viitakangas lomalla 30.4. Keskuskoululaiset torilla Kaksipäiväinen verenluovutus Rippikoulu on säilyttänyt vuodesta toiseen suosionsa, sillä edelleen yhdeksän kymmenestä rippikouluikäisestä käy sen vuosittain. Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden. Talouspäällikkö lomalla 23.4.6.5. Retki lähetysjuhlille Hyvinkäälle la 9.6.07, hinta n. klo 10 Perhekerho srk-talolla. Luovuttajilla on siten entistä enemmän varaa valita, milloin paikalle ehtii. Ilpo, Tuure, Ilppo . klo 13 srkk vanhemman väen raamattupiiri. 23:3-4 puh. LOIMAA KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA . Kultaiseniän kerho seurakuntatalolla klo 13. 76369126 t. Olli Hirvonen. VALMISTUNEITA Veteraanilaulujen KONSERTTI HEIMOLINNASSA su 29.4.2007 klo 14.00 Loimaan Seudun Sotaveteraanien Korsulaulajat Naisjaoston lauluryhmä Kylän Plikat Martti Kaunisto laulu Loimaan Soittokunta Juontaa Jorma K. Rippikoulut ja nuoriso: Isoshaastattelut Kaupunginkirkolla pe 27.4. Elämänkaari: Kuollut: Sylvi Helena Lehto 96 v, Ahti Mikael Vuorinen 83 v, Tyyne Annikki Halminen 83 v, Kirsti Kaarina Tuominen 77 v. SPR:n Loimaan osasto järjestää kevään verenluovutuksen Loimaalla 3. toukokuuta
huhtikuuta 3 LoLe-2604-02-03 25.4.2007 16:48 Sivu 3. Torstaina 26
Havainto on tullut elävästä elämästä. Anu Salo anu.salo@loimaanlehti.fi Hiljaisuus on mielelle kuin villisilkin kosketus kuumalle iholle. Saman ovat tosin tutkijatkin tuoneet julki. Mutta onneksi voin mennä katsomaan heitä teatteriin. Työtoveri LoLe-2604-04 25.4.2007 17:03 Sivu 4. Vaikka elohopea olisi kiintoaineessa, niin Turun Vesikin myöntää, että kiintoainetta tulee veden mukana harjuun jopa kahden sentin kerroksia. Pohjavesi on näin lähes sataprosenttista Kokemäenjoen vettä. PS Kirjahankinnat ovat supistuneet kolmanneksella 20 vuodessa. Vaikka humaani haihattelijamme olisi kuinka laumaeläin, niin joskus on saatava olla ihan hissunkissun vaapulavissun. Tekeepä todella hyvää nähdä ’’itsensä’’ nuorten silmin. Nyt tiedän. Loimaan seutu tarvitsee pääkirjaston, joka erottuu muista muunkin kuin keskeisen sijaintinsa ansiosta. sairaanhoitaja Antaisit sen koiran jo olla! Kun koppi on niin asiallinen, kuin alastarolainen nimimerkin takaa esittää, niin kaipa sihen vastauskin tulee, kunhan odotellaan. Niihin sijoitetut markat ja eurot ovat edustaneet tasa-arvoista menopolitiikkaa, josta on ollut iloa ja hyötyä lähes kaikille. Tässä produktiossa oli tehty toisin: vahva, osaava ohjaaja Sari Äikää-Torkkeli on merkitty apuohjaajaksi. Niin minäkin tein. Käynti teatterissa on kokemuksena virkistävä ja erityisesti täysi katsomo kannustaa tekijöitä edelleen työssään, joka toistaiseksi on siis nuorille vain harrastus. Ajatuksensa voi laskea matamaan verkkaisesti hiljaa virtaavaan puroon. – Senkin etanapää! Viisivuotias näyttää varsin tyytyväiseltä keksittyään äidille uuden kutsumanimen. Sadetusimeytys onkin vain harrastus, ja allasimeytys on tosiasiallinen tapa saada Kokemäenjoen vesi harjun pohjaveteen. Entiset santakuopat ovat tähän tarkoitukseen hyviä, koska niiden pohjalta ei ole kuin noin metri pohjaveteen, joten varmaan saadaan suuretkin vesimäärät Kokemäenjoen vettä plantattua pohjaveteen. HILJAISUUS ON mielelle kuin villisilkin kosketus kuumalle iholle. Vaikka kirjojen lainaus on edelleen kirjastojen toiminnan kivijalka, niiden kirjahankinnat ovat supistuneet kolmanneksella 20 vuodessa. Vuosien 2008-2010 aikana rahasto ohjaa yhteensä 3,5 miljoonaa euroa kuntien kirjastojen kirjahankintojen lisäämiseen Suomessa. Kirjastot ovat jo vuosikymmeniä olleet yksi suomalaisen hyvinvoinnin ja demokratian malliesimerkeistä. Heli Sultsi Kiitos, Antti! Viime sunnuntaina sinut saateltiin juhlavasti ansaituille eläkepäiville. Eikä kyllä tarvitsekaan. Kun osaisikin antaa yksittäisten mietteiden vain osua kohdalle ja samantien taas mennä, ryhtymättä ollenkaan patoamaan. Sain kunnian olla kaksi vuosikymmentä työtoverinasi. Platon Kirjastoille tarjotaan herkullista porkkanaa Etanapää Päätoimittaja Seppo Huiku seppo.huiku@loimaanlehti.fi LUKIJOILTA TOIMITTAJALTA Suomen Kulttuurirahasto julkisti helmikuun lopussa kaikkien aikojen suurimman tukihankkeensa. huhtikuuta MIELIPITEET PÄIVÄN MIETE: Rakkaus on vakava mielisairaus. Ei tule onnistumaan. Näytelmässä oli paljon sanoja, joiden merkitys aukesi uudella tavalla. Toinen toistamme tukien. perushoitaja, nyk. Kokeessa on pohjavettä pumpattu yli 8 000 kuutiometriä vuorokaudessa Kankaanjärven läheisyydessä olevaan entiseen sorakuoppaan. Minä en tiennyt ennen esitykseen menoa. Ent. Tämä on johtanut valikoimien yksipuolistumiseen. Nyt, kun Turun Vesi on saanut luvan toteuttaa hankkeen, he myöntävät, että harju menee tukkoon. VÄLILLÄ ON pakko rauhoittua. Näytelmä on niin hauska, että siitä voisi saada ohjelmaa syntymäpäiväjuhliinkin. Hädin tuskin olemassa. Välillä täytyy saada sulkea kaikki ärsykkeet, varsinkin informaatioteknologian tuottama bittisalaatti visusti tajunnan ulkopuolelle. Tällaiselle joukolle olisi ottajia suuremmillakin estradeille muutamien vuosien päästä. Useiden kymmenien vuorokausien viipymää ennen kuin Kokemäenjoen vesi saavuttaa pohjaveden, jotta saasteet ovat varmasti hävinneet. Se rauhoittaa ja tyynnyttää. Mutta presidenteillekin tunnustukset lausutaan kaikkien kuullen eikä vain kahden kesken saunan lauteilla, missä toki useasti sielläkin olemme työpäiväämme jatkaneet. Kokemäenjoen veden puhtaus on oma lukunsa. Harkitusti harrastettu kuoreen vetäytyminen ei ole ihmiselle välttämätön paha, vaan välttämätön hyvä. Sitä haluaa lisää. Yleensä näytelmissä on apuohjaajana nuorempi ehkä vielä harjoittelija. Miettikääpä, kuinka paljon siinä vaaditaan nuorelta, joka ei ikänsä puolesta ole voinut vielä tottua kurinalaiseen ja aikataulullisesti rajattuun työskentelyyn. Hyvässä lykyssä kiireellinen -merkinnällä varustettuja viestejä kiidättävä, ylityöllistetty pääparka ei toimita enää mitään tehtävää kunnolla. Etanapää tarkoittaa ihmistä, jonka ajatus mataa väliin hitaasti kuin etana korvien välissä. Seutukunnan hallinnollisena keskuksena Loimaan on syytä harkita tarkkaan tarjottua tilaisuutta. Tarve on ilmeinen viimeistään silloin, kun yksi ainoa puhelinsoitto tai mukahauskasti mölytty laajakaistamainos riittää katkaisemaan pinnan. Huh! Näkevätkö nuoret meidät todella tuollaisina kummajaisina! Tai oikeammin sanottuna – tuollaisina pelleinä. huhtikuuta Turun Veden edustaja totesi, että Virttaanharju menee tukkoon Kokemäenjoen vettä sinne pumpattaessa. Katsellaan heitä täällä Loimaalla niin kauan kuin saamme heitä täällä pitää. Sulkea silmänsä ja tuntea, miten viileän veden virtaus auttaa unohtamaan koko kengät aina siihen saakka, kun ne on pakko pukea takaisin. Lupaviranomaiset ja Turun alueen luottamusmiespäättäjät on saatu hankkeen taakse esittämällä hienoja sadetusimetyssysteemejä. Jotta kunnat saisivat tarjolla olevaa tukea, Kulttuurirahasto edellyttää niiltä kirjahankintamäärärahojen lisäämistä. Se harmoninen yhteisymmärrys, ilman pienintäkään säröä, edes hiushalkeamaa, hitsautti työssä viihtymistäni. Odotukseni täyttyivät täysin: seurasin keskittyneesti ja uteliaasti etenkin tekstiä. Nöyrtyä takaisin ihmiskunnan alkuhämärään eli osaksi luontoa. Erkki Halkivaha Oripää Hei ”vain lähihoitaja”, etkö todellakaan tiedä sairaanhoitajan ja lähihoitajan tehtäväeroa. Yhteensattuman vuoksi en ollut läsnä siinä hetkessä, jossa julkisesti kiitokset ja kannukset sinulle osoitettiin. Ei ole taaskaan kuunnellut. Suurimmillaan Kulttuurirahasto maksaa noin puolet lisäyksestä. Hieno veto! Näytelmän nähtyäni mieleeni tuli ajatus, jonka haluan heittää ehdotuksena eteenpäin esim. Kirjatalkoiden taustalla on huoli kirjastojen tarjonnan tasosta. Toki ymmärrän, että tässä esityksessä piirreltiin suurin kaarin kuvia meistä aikuisista, mutta kovin moni yksityiskohta piirtyi sittenkin aika terävänä. Äänettömyyteen sulkeutuminen on silmät ummessa vastaan otettua helpotusta. 4 Torstaina 26. Koulutuksesi ei riitä, joten ei muuta kuin kolmeksi vuodeksi ammattikorkeakouluun. Johtunee siitä, ettei lähipiirissäni – valitettavasti – ole tuon ikäisiä nuoria. Että on syytä huolestua, jos ihmiset eivät osaa enää vain olla ja kuunnella itseään, vaan tajunta on täytettävä kaiken aikaa ulkopuolisilla ärsykkeillä. Sanottu sana ja puhuttu puhe ei siis aina mene jakeluun. Meille maalaisjärjellä ajatteleville on koko ajan ollut selvää, että harju menee tukkoon, kun sinne pumpataan Kokemäenjoen vettä. Nyt, kun olet vuoden verran ollut virasta vapaalla, on omakin työssäoloni ajoittain muotoutunut ilottomammaksi. – Jaah mitäh, äiti havahtuu. Eniten ovat vähentyneet lasten kirjojen hankinnat, erityisesti lasten tietokirjallisuus. Odotukset tarkoittavat tässä sitä, etten ollut ottanut selvää näytelmästä etukäteen. Poloiselta viestinviejältä kestää ikuisuuden, ennen kuin toisesta korvasta sisään syötetty ajatus ehtii toisesta ulos. Viime viikolla Kulttuurirahasto lähestyi kuntien johtajia ja kirjastotoimien johtajia pyynnöllä nopeasta ilmoittautumisesta mukaan hankkeeseen. Ihmisellä on oltava oikeus suojella aivojaan. Esimerkiksi elohopeaa on joen vedessä uusien tutkimustulosten mukaan jopa 14-kertaisesti, mikä on sallittua. Olihan koko teos nuorten ideoima: sekä käsikirjoitus että ohjaus, roolisuoritukset, lavastus ja tekniikka olivat kaikki nuorten vastuulla. vanhempainiltoihin. MUTTA miten on viipymän kanssa. Kankaanjärven veden pinnan nousu saattaa johtua Turun Veden allasimeytyskokeesta. Saatan vain ihailla heidän onnistunutta tuotostaan ja onnitella heidän vanhempiaan ja opettajiaan. Lähipiirissäni on sitä vastoin runsaasti sen ikäisiä aikuisia, joita näytelmän henkilöinä oli paljon. Moniko lukijoista tietää, mitä Emopoika tarkoittaa. Uskon, että niin nautti moni muukin. Vasta muutaman viikon kuluttua kokeen päätyttyä voidaan sanoa, onko Kankaanjärven veden pinnan nousu pysyvää vaiko Turun Veden ansiota. Mutta sitä ei kerrota, kun ei kukaan tiedä, tuleeko se kaksi senttiä viikossa vaiko kahdessa kuukaudessa. Hänen etanansa ei ole tänään vain toivottoman hidas ja väsynyt vaan vielä puolikuurokin. KOPIT Totuus tuli esille Loimaan Lehden haastattelussa 19. Johdattaa sen kuumasta paahteesta vilpoisten lehtien alle laiskottelemaan. Ihminen on sieltä kotoisin, vaikka mitä väittäisi. Kuvitteelliseen puroon voi upottaa ajatuksensa samaan tapaan kuin puristavista kengistä vapautetut varpaat. En tunne montakaan näistä nuorista. Täysin epäsosiaalinen, laiska, hidas ja tarpeeton. Loimaan koulujen opettajille: tässä olisi oivaa materiaalia esim. Läheisestä työtoverista luopuminen työelämässä saattaa jossakin tapauksessa olla myös pienimuotoinen kriisi. Varjella kiirettä vihaavaa etanaansa. TL Hyvä Emopoika ja kaverinsa! Menin suurin odotuksin Loimaan teatteriin lauantai-iltana 21.4. Olisi kiva tietää, missä olet töissä. Sinua, ammattimaista virsien tulkitsijaa, voi hyvin kuvailla vaikka virrentekijän sanoin: ”Vaan tehtäviisi valitset, useinkin pienet, alhaiset, niin että heissä näkyisi, vain sinun suuri voimasi (virsi 580).” Kiitos sinulle työtoveruudestasi, ja eiköhän taas tilaisuuden tullen oteta pitkät löylyt. Hyvä niin! KÄSIOHJELMASSA ohjaajat ja käsikirjoittajat Anni Vuokko ja Pauliina Arvonen sanovat :’’Toivomme, että nautitte näytelmästä yhtä paljon kuin me nautimme tästä mielenkiintoisesta kokemuksesta.’’ Kiitos teille kaikille, minä ainakin nautin. Yhtä paljon kuin 350 vuoden aikana sataa vettä, niin aiotaan sadettaa harjuun Kokemäenjoen vettä yhden vuoden aikana. Nyt on suunnitelmissa tehdä isoja vesialtaita, joista on helppo kuoria pois Kokemäenjoen veden mukana tullut lika
”On vaikeaa varmaan keskittyä” Kokeilu jakaa mielipiteet Loimaa Kati Kuusinen – Liian pitkä, Loimaan lukion toista luokkaa käyvä Aaro Mäkiö kommentoi 75 minuutin oppituntia. – Pidemmät oppitunnit muokkaavat päivää opiskelua tukevammaksi, nyt päivässä on monia hätäisiä ja lyhyitä rupeamia, hän sanoo ja huomauttaa, ettei 45-minuuttinen oppituntikaan perustu pedagogiikkaan tai ihmistieteisiin. Lukiossa on jo keskusteltu asiasta opettajien kanssa ja esitelty asiaa oppilaille, joista noin puolet oli innostunut asiasta ja toinen puoli oli epäileväisempi. Toinen naisista istui autossa, jonka oven toinen nuori nainen yllättäen avasi ja yritti saada autossa istunutta ulos muun muassa vetämällä tätä hiuksista. Opettaja Tapio Mattila kertoi katolisen kirkon itäisen ja läntisen suunnan eroista vielä eilen 45 minuutin oppitunnilla. Kunnanhallitus antoi kunnanjohtajalle ja taloussihteerille oikeuden kilpailuttaa laina ja päättää sen ottamisesta. Kyseisestä summasta riittää määrärahaa myös hajaasutusalueiden vesijohtojen runkolinjojen rakentamiseen, mitä ehdotetaan hyväksyttäväksi. Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se lakkauttaa lautakunnan kesäkuun alusta lähtien. Kunnanhallitus ehdottaa, että valtuusto hyväksyy tarkistamisen. – Jos on sairaana, jää paljon enemmän päivässä jälkeen, Katri Koivisto puolestaan huolehtii. Meillä on paljon opiskelijoita, jotka käyttävät kuljetuksia ja olemme muidenkin koulujen tuntien päättymisestä riippuvaisia. Tehtävät ehtii tarkastamaan ja opetella uuden asian, ja opettajalla on enemmän aikaa oppilasta kohti, Pärkö arvioi. Lainan suuruus on maksimissaan 982 000 euroa vähennettynä myönnettävällä avustuksella. Loimaan lukiolaisille Valkeakosken lukion rehtori, yksi opettaja ja kaksi opiskelijaa esittelivät kokemuksiaan. Töhrijä suttasi kerrostaloja LOIMAA Tiistaiaamu paljasti töhrimisjälkiä loimaalaisista kerrostaloista. Nykyisissä ilmastoiduissa luokkahuoneissa pystyy myös työskentelemään yhtäjaksoisesti kauemmin kuin ennen remonttia. Pidemmät oppitunnit pakottavat opettajia kehittämään opetustaan, sillä niin pitkää luennointia ei jaksa kukaan. Kunta lainaa MELLILÄ Mellilän kunta ottaa erityisryhmien asuntolan rakentamista varten korkotukilainan. – Matematiikassa pidempi oppitunti voi toimia oikein hyvin. Kokeilun aikana pidempiä oppitunteja on vain aamupäivässä ja iltapäivän tunnit päättyvät normaalisti. Muun muassa Pirkanmaalla ja osalla Uudellamaata on jo siirrytty 75 minuutin oppitunteihin. Happikin riittää Rehtori Ville Vuorisalmi toteaa, että nyt kun koulurakennuksen remontti on takana ja ylioppilaskirjoitukset ja opetussuunnitelma on uusittu, on aika miettiä lukion muuta kehittämistä. Vahinkoa oli tehty sekä Lamminkadulla että Tuomarinkujalla. Läksyjen antaminen mietityttää myös uudessa järjestelmässä. Puoli tuntia lisää oppitunteihin. Lainoitukseen haetaan Asuntorahaston hyväksymää korkotukea. sivistystoimenjohtaja Manne Pärkö kertoo koululautakunnan päätöksestä. Lukion oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Anniina Järvenpää sanoo ensi syksynä toteutettavan kokeilun jakaneen mielipiteet. LoLe-2604-05 25.4.2007 17:06 Sivu 5. Päättyvätkö oppitunnit niin, etteivät autojen odotusajat tule liian pitkiksi. Maaseutulautakunta lakkautetaan MELLILÄ Kunnan maaseutulautakunta aiotaan lakkauttaa Mellilässä. – Tunnit eivät aina tulisi päättymään tasatunnein. – Pidennys pakottaa opettajat kehittämään opetusmenetelmiään, hän miettii. – On vaikeaa varmaan keskittyä, hän arvelee ja toteaa nykyisen 45 minuutin oppitunnin jo olevan keskittymisen suhteen jämpti. Mellilän kunnalla ei ole omaa maaseututoimen viranhaltijaa eikä sellaista harkita rekrytoitavaksi toimivan sopimusyhteistyön takia. Mustalla ja punaisella tussilla tehtyjä jälkiä löytyi neljästä talosta. Kokeilun jälkeen kerätään laaja palaute ja analysoidaan kokeilun tulosta. Lisäksi maataloushallinto ja -tuet sekä niitä koskevat määräykset ovat jättäneet maaseutulautakunnan työt vähiin. Lisäksi pidemmät oppitunnit rauhoittavat opiskelua. Valkeakoskelaisten mukaan tehokkuus paranee, kun oppituntien aloittaminen ja lopettaminen vähenee. Kimmo Kenttälä sanoo, että keskittyä jaksaa, jos on kiinnostavaa opetusta. Jos oppitunteja on vain kolme viikossa viiden sijasta, läksyjä on vaikea antaa yhtä paljon kuin aiemmin. Molemmat naiset ovat alle 18-vuotiaita. – Käytännön järjestelyjen pitää olla selvillä ennen kokeilua. KATI KUUSINEN Nuoret naiset kärhämässä torilla LOIMAA Kaksi naista kärhämöi Loimaan torilla sunnuntaina kahdelta aamuyöllä. – Kokeilla voidaan jos opiskelu hoituu kuin ennenkin, hän sanoo. Jos kokeilun tulokset ovat positiiviset, pidempiin oppitunteihin siirrytään aikaisintaan lukuvuonna 2008 2009, va. – Kokeilu alkaa 3. Aaro Mäkiö toivoo, ettei jakso, jossa kokeilu ensi lokamarraskuussa toteutetaan, mene pelkästään kokeiluun sopeutumiseen ja siitä puhumiseen. Lukiossa tehdyn kyselyn mukaan 96 oppilasta kannatti kokeilua ja 103 vastusti. Lukiolaiset arvelevat, että tuntien pidentämisestä on hyötyä joissakin oppiaineissa. Torstaina 26. lokakuuta ja päättyy 29. – Käytännön järjestelyjen pitää olla selvillä ennen kokeilua, oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Anniina Järvenpää tähdentääkin. marraskuuta. Tuntien pidentämisen haasteiksi rehtori nimeää opetusja opiskelutapojen muutostarpeet sekä bussiaikataulut. Haja-asutusalueille vesijohtoja MELLILÄ Talousarvion investointiohjelmaa aiotaan tarkistaa Mellilässä. Pidempiä oppitunteja käyttäneistä lukioista on saatu pääosin positiivista palautetta. Syynä lakkauttamiseen on, että kunnanhallitus hyväksyi viime marraskuussa yhteistyösopimuksen maaseutuhallintopalvelujen järjestämisestä Loimaan, Alastaron, Oripään ja Mellilän alueilla. Loimaalla pidempiä oppitunteja kokeiltaessa on kiinnitettavä erityistä huomiota linja-autoaikatauluihin. Ensi lukuvuoden alusta myös Turun lukiot siirtyvät uuteen oppitunnin pituuteen. – Tämä on aivan tavallista, kun uudesta asiasta on kysymys. – Kokeilu näyttää, millaista opettaminen ja opiskelu sitten on. Kuluvan vuoden investointiohjelmaan on varattu Onnelanpellon vesijohtoverkoston rakentamiseen 20 000 euroa. huhtikuuta 5 AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-7626035 UUTISET Lukiossa kokeillaan 75 minuutin oppitunteja Loimaa Sari Keskitalo Ensi syksynä Loimaan Lukiossa kaikilla kakkosjaksoilla kokeillaan 75 minuutin oppituntia, jotka ovat yleistyneet maamme lukioissa
Koko kalustesysteeminkin saa noin kuukaudessa, eli toimitusaika on nopea, Elomaa sanoo. Loimaan seudun kunnissa työttömien määrä väheni lukuun ottamatta Vampulaa. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on kansanedustaaja (kesk.) Timo Kaunisto timo.kaunisto @eduskunta.fi Työttömyyden vahva lasku jatkui LOIMAAN SEUTU Työttömien määrä väheni Varsinais-Suomessa maaliskuun aikana 1 200 henkilöllä. Veli-Matti Elomaa ja Katri Ahokas ovat tyytyväisiä yhteistyöhön, minkä ansiosta Seppälä Möbelin toiminta monipuolistui. Yrityksessä valmistetaan pelkästään ovia, mutta rungot ja muut tarvikkeet tulevat muilta valmistajilta. VAIKKA maaja metsätalous säilyy maaseudun runkona, avaa hallitusohjelma aivan uuden yrittäjyyden oven. Työllisyysastetta pyritään edelleen parantamaan: tavoitteena taas 100 000 uutta työpaikkaa ja yli 70 prosentin työllisyys. Automatisoidun konekannan ja oman maalaamon lisäksi yritys tekee myös alihankintatöitä, joista kuuluisimpia ovat laivasisustukset. Tätä veromuotoa lievennetään myös muilta osin. Mallistossa on 20 maalattua ja kalvopintaista mdf-ovea. Parantuneesta työllisyystilanteesta ovat hyötyneet erityisesti nuoret, sillä alle 25-vuotiaiden työttömien määrä on alentunut vuodessa 22 prosenttia. – Vastaamme alan kilpailuun joustavuudella ja yksilöllisellä suunnittelulla. – Vastaamme alan kilpailuun juuri joustavuudella ja yksilöllisellä suunnittelulla. Jo aiemmin kalustealalla toiminut Veli-Matti Elomaa käy asiakkaan luona tekemässä keittiösuunnitelman ja tekee mitoituksen, minkä jälkeen tuotanto valmistaa tilauksen. Normaalissa käytössä ovi kestää ainakin kymmenen vuotta. Myös eläkkeiden epäoikeudenmukainen verokohtelu poistuu. Matalapalkkatukea jatketaan ja laajennetaan. Avoimia työpaikkoja oli maaliskuun lopussa tarjolla 5 400 eli 21 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Tärkeintä on, että siellä on rahat ja tavoitteet. Opintotukea korotetaan 15 prosenttia ja opiskelijan oikeutta tukea alentamattomaan ansioon nostetaan selvästi. Vuodessa työttömien määrä on vähentynyt 2 400 henkilöllä eli 13,6 prosentilla. SARI KESKITALO LoLe-2604-06 25.4.2007 17:09 Sivu 6. Työttömien osuus työvoimasta oli Varsinais-Suomessa maaliskuun lopussa 6,6 prosenttia, mikä on maan kolmanneksi pienin työttömyysaste Uudenmaan ja Pohjanmaan jälkeen. Eläkkeet nousevat, yhdessä kalleusluokituksen poiston kanssa useimmilla alueilla 40 eurolla. Ahokas kertoo yksinkertaisen sileän ja usein valkoisen oven olevan nyt suosiossa. Erityistä huomiota kiinnitetään yritysten – myös maaja metsäyritysten – sukupolvenvaihdoksiin, joista poistuu loppukin perintövero. – Ovituotannon ohessa toimitamme nykyisin myöskin alihankkijoiden valmistamia runkopaketteja keittiöihin ja muihin kodin kiintokalustetarpeisiin yhteistyössä Veli-Matti Elomaan kanssa, Katri Ahokas kertoo. Varsinais-Suomen työvoimatoimistoissa oli maaliskuun lopussa 15 400 työtöntä työnhakijaa. Yli vuoden työttömänä olleiden määrä on supistunut 24 prosenttia. Niiden avulla pystytään hakemusruuhka purkamaan. Tariffipolitiikka merkitsee käytännössä minimitakuuhintaa biokaasulla tuotetulle sähköenergialle. Mutta jos lapsiperheissä käyttö on ollut rajua ja muutoin kyllästyy oviin, toiset vaihtavat ovet aikaisemminkin. huhtikuuta TALOUS TÄLTÄ SIVULTA: Ehkä kaikkein oikeudenmukaisin veronkevennys on ruoan arvonlisäveron lasku viidellä prosenttiyksiköllä. Hän kuitenkin toi mukanaan jotakin ratkaisevaa uuttaa. Ehkä kaikkein oikeudenmukaisin veronkevennys on ruoan arvonlisäveron lasku viidellä prosenttiyksiköllä. Kannustusta Suomen kiekkojoukkueen vei reilun kymmenen vuotta sitten maailmanmestaruuteen ruotsalainen valmentaja. Myös Suomen uusi sinivihreä hallitus tuo ohjelmassaan muutoksen makua. Hallitus kannustaa hajautetun lämmönja sähköntuotannon kehittymistä sekä investointiavustuksin että erityisesti uuden syöttötariffijärjestelmän avulla. Yrityksellä on tuotantotiloja runsaat 2 000 neliötä ja työntekijöitä kymmenkunta. Elomaa muistuttaa myös kotitalousvähennyksestä, jonka saa remonttia tehtäessä. 6 Torstaina 26. Meillä ei ole kalustevarastoja vaan toimimme tilauskohtaisesti. Naisten työttömyys on alentunut kolmetoista prosenttia. Uusien avointen paikkojen määrä lisääntyi erityisesti rakennusalan eri ammattiryhmissä sekä kuljetuksen ja liikenteen alalla. Pitkäaikaistyöttömien pääsy takaisin työmarkkinoille on myös helpottunut. Uusi näyttelytila Tehtaalle on nyt myös avattu uusi näyttelytila, missä voi tutustua erilaisiin vaihtoehtoihin joka arkipäivä tai sopimuksen mukaan. Ovien valmistus jatkuu entisellään 500 oven päivävauhdilla. Ahokas pitää yrityksen etuna pienuutta ja joustavuutta. Lapsilisät nousevat kolmannesta lapsesta eteenpäin. Työttömyyden väheneminen on ollut voimakasta erityisesti konepajaja rakennusmetallityössä ja myös muissa teollisuuden ammateissa sekä teknisellä alalla ja kuljetusalalla. Elomaa huolehti kalusteiden paikalle kuljetuksesta ja asennuksesta. Hallitusohjelmaa ei ole rakennettu niin, että siellä olisi erilliset kirjaukset vaikkapa tiehankkeista tai joillekin alueille kohdistetuista uudistuksista. Curt Lindströmin valmennuskikat eivät sinällään olleet kovin ihmeellisiä. Hallitus korostaa vastuunkantoa: oman, yhteisen ja yhteiskunnan vastuun välistä suhdetta. Maaja metsätalousyrittäjyyttä vahvistetaan Maaseudun Kehittämisrahaston kautta. Sinne tehdään hallituskaudella yli 200 miljoonan euron siirrot. Kannustan maaseutua tarttumaan tähän mahdollisuuteen. Tosin tammi on palamaassa takaisin muotiin. Yksilölliset erikoisratkaisut ovat myös mahdollisia. Se laskee ruokakassin hintaa, vähän, mutta kaikilta. Seppälä Möbel laajensi ovista runkopaketteihin Ovien lisäksi kalusteet kodin tiloihin Loimaa Sari Keskitalo Vaikka Seppälä Möbel on toiminut Loimaalla kymmenkunta vuotta, Seppälänkylässä toimiva yritys ei ole monellekaan kovin tuttu. Yksinhuoltajakorotukset korjautuvat minimipäivärahatasolle. Tavoitteet bioenergian lisäämisen suhteen ovat muutoinkin korkealle asetettu ja ne kulkevat linjassa EU:n tuoreen tavoiteohjelman kanssa. Siitä huolimatta vain nyt tehtävä budjettisiirto takaa tämän rahaston jatkon. Talouden hyvän vedon varmistamiseksi veronkevennyksiä jatketaan. Mielestäni on tärkeää suunnata Makeran toimintatapaa uudelleen ja miettiä tuloksellisuutta. Lannan, teurasjätteiden ja yhdyskuntajätteiden hyödyntäminen on myös parasta ympäristönsuojelua. Luvut täsmentyvät tulevien palkkaratkaisujen yhteydessä. Curre kehui ja kannusti. Treenarin motto oli lite bättre, vähän paremmin. Sinivihreä hallitus parantaa monien kipukohtien osalta merkittävästi sosiaaliturvaa. Hallituksen suuri linja onkin tukea yrittäjyyttä ja poistaa sen esteitä. Lobbaaminen jää meille edustajille ja alueille itselleen. Hallintokulut ovat pienet eikä tuotannon ja myynnin välillä ole turhia välikäsiä. – Jos kaapistojen rungot ovat hyvät ja haluaa keittiöön uutta ilmettä uusilla ovilla, tasoilla ja heloilla, se hoituu kolmessa viikossa. Kun maailmalla kilpailu työpaikoista ja talouden voimavaroista kovenee, on meidän osattava tehdä vähän paremmin. Avustuksiin varataan erillinen määräraha
Tiehallinto on ilmoittanut, että yhteys valtatie yhdeksältä Lamminkadulle katkaistaan vuoden 2007 loppuun mennessä. – Asian kanssa hoppuiltiin kaupunginhallituksessa tarpeettoman paljon salaisena asiana lisälistan myötä ”pöytäkirjan ulkopuolelta” kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Olavi Ala-Nissilän ja kaupunginjohtaja Jorma Kopun toimin. Torstaina 26. Kopu totesi olevansa mukana Sallila Energia Oy:n hallinnossa, mutta ei kuulu enää Aurian hallintoneuvostoon, koskapa yhtiötäkään ei enää ole. Alunperin oli tarkoitus rakentaa alitus, niin sanottu Kartanonportti, josta jouduttiin luopumaan liian kalliina ja hankalana ratkaisuna korkean pohjavedenpinnan takia. Myös kuntajakoselvittäjä voi esittää sisäasiainministeriölle kuntajakolaissa määritellyn kunnallisen kansanäänestyksen järjestämistä. Kohti suurkeittiötä Valtuusto hyväksyi myös Kartanonmäen vanhainkodin päärakennuksen saneerauksen hankesuunnitelman, jolla saadaan 22 laitospaikkaa ja 17 palveluasuntoa. Hirvelä liikkui samoilla linjoilla. Rasi moitiskeli vähän valmistelua, joka hänen mielestään ei anna päättäjille tarpeeksi tietoa. Oikeusministeriö valmistelee parhaillaan asetusta, joka vähentäisi ulosottopiirien määrän 51:stä 23:een. Ulosotto halutaan pitää lähellä VAMPULA Alueellisten palvelujen saatavuus on turvattava, joten Kokemäen kihlakunnan alueen ulosottopalvelun toimipaikat tulee säilyttää, Vampulan kunnanhallitus toteaa lausunnossaan Oikeusministeriölle. Listoja on toimitettu julkisiin tiloihin, muun muassa pankkeihin ja kahviloihin. – Päätös tehtiin ilman viranhaltijan esittelyä pelkästään puheenjohtajan selvittelyn pohjalta. Nyt tulos siirretään kuntayhtymän omaan pääomaan. Kaupunginjohtaja Jorma Kopun mukaan asia ei ole käytännössä vielä ihan vesiselvä, mutta se etenee osapuolien välillä hyvässä yhteisymmärryksessä. Lisäksi Hirvelä viittasi johtajasopimukseen ottaen esille kaupunginjohtajan käytöksen tarkastuslautakunnan kokouksessa teknisen lautakunnan puheenjohtajaa Jorma Laaksosta kohtaan. En hyväksy sitäkään, että viranhaltijoina pidetään jästipäinä. KARI NUMMILA Nimilistat kiertävät jo ALASTARO Samalla kun Alastaron päättäjät ovat vieneet eteenpäin monikuntaliitoksesta teetettävää selvitystä, kunnan itsenäisyyttä puolustavat kuntalaiset kierrättävät jo nimilistoja mahdollista liitosta vastaan. Huonoksi onneksi kyseinen toiminta on kulkemassa tiensä päähän vain runsaan parin vuoden päästä tukipäätöksen tekemisestä. Valtuusto kannatti yksimielisesti monikuntaliitoksen selvittelyä. PAIKALLISIA ”Avustus on haettava takaisin” Loimaa Kari Nummila Valtuutettu Antti Hirvelä (sit.) teki maanantaina valtuustoaloitteen, jonka mukaan Loimaan kaupungin on haettava takaisin Auria Oy:lle vuonna 2005 myönnetty 90 000 euron suuruinen avustus sen perustaman puhelinpalveluyrityksen kehittämiseen ja paikkakunnalla pysymiseen. Välimäki esitti, että hankkeessa pysyttäisiin lähempänä 3,1 miljoonan euron kuin 3,5 miljoonan euron tasoa. Myös valtuutettu Jarmo Rasi (vas.) korosti arvokkaan alueen markkinoinnin vauhdittamista, koska hankkeessa on paljon rahaa kiinni. Valtuutettu Jari Välimäki (kesk.) toivoi, että kaupunki ryhtyisi nyt pontevasti markkinoimaan tätä uutta liikealuetta. Hirvelän mielestä kaupungin tulisi kelata asia takaisin sitä rataa kuin se toteutettiinkin eli Loimaan kunnan yrityskiinteistöt Oy:n kautta. Valtuusto kaipasi voimaa Niittukulman tarjoamiseen Loimaa Kari Nummila Loimaan kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Niittukulmanportin asemakaavan ja semakaavan muutoksen, joka pohjautuu ylikulkuratkaisuun. Näin menettelystä tulisi esityksen mukaan kaikkien jäsenkuntien osalta samanlainen. Kansanäänestysaloitteen voi kuntalain mukaan tehdä vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista. Suunnitelman mukaan nykyinen toimipaikkaverkko säilytettäisiin sekä edistettäisiin sähköistä asiointia. huhtikuuta 7 LAINA: Kuntoutuksen tarve on jo nyt suuri ja tulevina vuosina se vain kasvaa, kun ikääntyviä ihmisiä halutaan pitää työelämässä mahdollisimman pitkään. LoLe-2604-07 25.4.2007 17:12 Sivu 7. Pääkirjoitus, Sydän-Satakunta TÄLTÄ SIVULTA: Kartanonmäen keittiön laajennus nostaisi kapasiteettia rajusti; nyt se on sata ateriaa päivässä ja uusi lukema on peräti 560 ateriaa. Valtuutettu Riitta Soro (kok.) kiitteli Loimaalle nyt niin tärkeän hankkeen viimeaikaista ripeää kehittymistä. Tämä merkitsisi käytännössä ruoanvalmistuksen suurta uudistusta, joka säteilisi myös Kartanonmäen ulkopuolelle. Mellilä esittää, että ylijäämiä pitäisi olla mahdollista palauttaa jäsenkunnille. Rasi korosti nyt olevan viimeinen hetki ottaa mukaan henkilöstön edustajat. Valtuutettu Antti Hirvelä (sit.) kannatti markkinointia ihmetellen, ettei sitä ole jo aloitettu hankkeen suuntaviivojen oltua jo kauan tunnettuja. Katsoimme, että Loimaan edun nimissä jäsenyys siellä on tarpeen, Kopu selvitti. – Kieltämättä kielenkäyttöni tarkastuslautakunnassa oli värikästä, sillä vanhemmiten sitä tuppaa välillä hermostumaan. Häntä huolestutti vain se, että saadaanko Loimaan Sähkö Oy:n liiketalolle riittävän hyvät yhteydet uusissa järjestelyissä. Hirvelä huomautti myös siitä, että Kopu ei ole ilmoittanut mahdollisista jäsenyyksistään yritysten hallinnossa ja tällä kohdin uusimpaan asiaan eli Loimaalla toimivaan YTK-työttömyyskassaan. Nimilistaan voivat kirjata nimensä ne kuntalaiset, jotka eivät hyväksy liitosta Loimaaseen. – Ei pidä antaa naapureille liian myönteistä kuvaa, sillä iso laiva kääntyy hitaasti. Kunnanhallitusten mukaan yhtymän tulisi palauttaa liian suuret ennakot ja laskuttaa lisää, mikäli syntyy alijäämää. Kartanonmäen keittiön laajennus nostaisi kapasiteettia rajusti; nyt se on sata ateriaa päivässä ja uusi lukema on peräti 560 ateriaa. Arvo Heikkilä (sit.) totesi, ettei Loimaiden yhdistyminen ole ollut kovin ruusuinen. Tässä työssä voisi olla avuksi tulevaisuuslautakunta, joka voisi teettää vaikka kolmiulotteisia tietokoneinstallaatioita markkinoinnin avuksi. Keskustelin siitä valtuuston ja hallituksen puheenjohtajien kanssa. Hirvelä viittasi siihen, että Ala-Nissilä ja Kopu olivat päätöksentekoaikaan Auria Oy:n hallintoneuvoston jäseniä. Vampulakin muuttaisi sopimusta VAMPULA Kunnanhallitus yhtyy Mellilän kunnanhallituksen esitykseen käydä neuvotteluja Loimaan ammatti-instituutin kuntayhtymän perussopimuksen muuttamisesta. – Jäsenyys YTK-työttömyyskasan hallitukseen tuli todella yhtäkkiä. Ratkaisun avulla Loimaa voi lopultakin ryhtyä hyödyntämään valtatietä vuosikymmeniä kestäneen mitääntekemättömyyden jälkeen. – Kopun käytös oli sitä luokkaa, että paikallaolleena en voi sitä ohittaa vaieten. Puhe tarkoitti käytännössä Laaksosta kohtaan sitä, että ”pankoon turpansa tukkoon”. Kaupunginvaltuusto piti seminaaria koko maanantai-iltapäivän ammatti-instituutin auditoriossa ja istui päälle vielä parituntisen kokouksen illalla. Aloitteessa tarkoitetun neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä päättää silloin valtuusto. Listan avulla aiotaan vaatia kansanäänestystä Alastarolla mahdollisen liitosesityksen toteutuessa. – Markkinointiin pitää satsata jopa silläkin uhalla, että viljasiilojen valaiseminen vaarantuisi, Hirvelä letkautti. Laaksonen puolestaan totesi, ettei hän Kopun puheesta nyt ”sen pahemmin järkyttynyt”. Esitystä perustellaan sillä, että keskiasteen koulutukseen tulevat valtionosuudet ovat kuntien valtionosuuksiin kuuluvaa rahaa. – Uudistuksessa on myönteistä pyrkimys kehittää yhteispalvelupisteiden kautta alueellista palvelua, kunnanhallitus jatkaa. Hirvelän mukaan koko avustuksen myöntämisprosessikaan ei kestä kriittistä tarkastelua, joten koko päätösprosessikin sietäisi selvittää. Satakunnan alueella uudistus tekisi Kokemäen, Porin ja Rauman kihlakuntien ulosottovirastoista maakunnallisen ulosottopiirin
Kirkkovaltuusto oli tehnyt rakentamispäätöksen 29. Kunnanhallitus asetti selvitystyöhön osallistumisen ehdoksi, että siihen lähtee vähintään kolme kuntaa. Liitosselvitykselle jaa niukalla enemmistöllä valtuustossa Jukka Korvenpää valotti Alastaron keskustan sisäisiä näkemyseroja Esko Lundgren ja Taisto Levo ehdottivat selvitysehdotuksesta luopumista. – Selvityksessä on kyse haasteellisesta ja tulevaisuuteen vaikuttavasta ratkaisusta, Rautiainen toteaa. Kunnanhallituksella on erityinen vastuu tämän asian toteuttamisessa. joulukuuta 2005. Kunnanhallituksen mukaan yhdistymisselvityksen teettämisestä ja sen myötä esiin nousevista asioista tiedotetaan aktiivisesti. – Jos selvityksen perusteella päädytään kuntaliitokseen, valtuustolla tulee olla kykyä hyväksyä asia. On aivan selvä, että Loimaa ottaisi kyllä mielellään Virttaan rikkaudet, Levo huomautti ja uskoi tavallisten kuntalaisten olevan päättäjiä halukkaampia puolustamaan kunnan itsenäisyyttä. Alastaro ja Loimaa aikovat lähteä monikuntaliitosselvitykseen, kun taas Oripää on jäämässä sen ulkopuolelle. 8 Torstaina 26. Kokoomuksen Tuula Mäkimattila ja keskustan Marianna Pajula muistuttivat, että selvityksellä on tarkoitus hakea tietoa, ei johdatella päätöstä kohti liitosta. Kaksitoista valtuutettua allekirjoitti aloitteen ja kaksitoista äänesti sen puolesta. ANU SALO Metsämaan seurakuntatalohanke selvitykseen Loimaa Kari Nummila Metsämaan seurakuntatalohanke ei olekaan vielä kuollut ja kuopattu; kirkkoneuvosto päätti tiistaina äänestyksen jälkeen, että asia tutkitaan vielä kerran. Työryhmään valittiin Lindellin lisäksi Oiva Alanen, Sirkka Ketola, Vesa Nordman ja Pauli Salminen. Kaikki juoksevat sen perässä kuin sopulit, vaikka toista näin huonoa hanketta ei ole ollut. Pienille kunnille se ei tuo mitään hyvää, Korvenpää tilitti. Muut kunnat ostavat nämä palvelut niiden järjestäjältä, Mellilän kunnanjohtaja Esko Rautiainen kertoo. Puolueen sisäisiä, eriäviä näkemyksiä valotti omalta osaltaan Jukka Korvenpää. toukokuuta olevassa kokouksessaan. Valtuusto päätti perustaa Oripään koululle luokanopettajan väliaikaisen viran ensi lukuvuodesta alkaen. Lisäksi selvityksen kustannukset tulee jakaa kuntien kesken asukaslukujen mukaisessa suhteessa. Mielipidetiedustelu Kunnanhallitus päätti myös, että mahdollisesta yhdistymisestä toimitetaan Mellilässä luotettava mielipidetiedustelu. Valtuuston suurin puolue keskusta ei lopulta saanut rivejään eheiksi asiasta päätettäessä. – Olen sitä mieltä, että jatkamme itsenäisenä. Lindellin esittelyssä korostetaan, että mahdollinen hankinta on toteutettava tiukasti hankintalain mukaisesti, eli se tulisi kilpailuttaa. Muitakin hankintakuluarvioita on esitetty ja puhuttu myös metsämaalaisten mahdollisesta omasta satsauksesta. Toisaalta jos tullaan kielteiseen tulokseen, on pystyttävä sanomaan myös ei. Oripäässä katsotaan, että kuntien nykyinen yhteistyö riittää. Kustannuksiksi laskettiin 470 000 euroa. Lindell toteaa listalla muun muassa, että seurakunnalla on jo muutoinkin runsaasti kiinteistömassaa. LoLe-2604-08 25.4.2007 17:15 Sivu 8. Asian esitellyt Loimaan seurakunnan kiinteistöpäällikkö Ari Lindell esitti, että kirkkovaltuusto päättäisi luopua Metsämaan talohankkeesta ja myydä nykyisen, homeongelmien takia jo käytöstä poistetun seurakuntatalon. – Olen jo vuosikausia tuonut esille, että en hyväksy liitosta enkä myöskään Alastaroa Loimaan maksumieheksi. Uutta virkaa perustellaan koulun oppilasmäärän kasvulla. – Meidän ryhmä on hajalla, sen voi tässä todeta ihan suoraan. Nyt ei ole kuin yksi: paitsioon, jossa Loimaa on, Korvenpää sanoi. Viisivuotinen vuokrasopimus on solmittu tänä vuonna. Hän tunnustautui kuntien yhteistyön vankkumattomaksi kannattajaksi, mutta totesi, ettei voi tässä vaiheessa hyväksyä kuntaliitosta. Valtuusto yhtyi yksimielisesti kunnanhallituksen näkemykseen. Valtuusto päättää asiasta 3. – Jalkapallosta lainatakseni, syöttösuuntia pitäisi aina olla useampia. Selvityksestä tekivät aloitteen kaksitoista alastarolaista kunnanvaltuuston jäsentä. Alastaro Anu Salo – Valtuusto on hyväksynyt kunnanhallituksen esityksen äänin 12–9, puheenjohtaja Pentti Jussilainen totesi maanantai-iltana Alastaron kunnanvaltuuston päätökseksi. Minua risoo aivan erityisesti PARAS-hanke. Päättäjät siunasivat siten niukalla äänten enemmistöllä valtuustoaloitteesta alkunsa saaneen ehdotuksen esittää Loimaalle, Mellilälle ja Oripäälle monikuntaliitoksen tekemistä. Uutta seurakuntasalia on hahmoteltu myös 50 60 istuimen suuruiseksi. Seudun kansanterveystyön kuntayhtymä on toimiva kokonaisuus, joka ei vaadi mitään muutoksia. Entä kansa. Asia oli esillä Oripään kunnanhallituksen ylimääräisessä kokouksessa maanantaina ja heti sen jälkeen kunnanvaltuustossa. Esko Lundgrenin mielestä Alastarolla ei ole mitään syytä mennä mukaan liitosselvitykseen saati liitokseen. Lisäksi Mellilä edellyttää, että Loimaan kaupungin johdolla laaditaan myös esitys sosiaalija terveydenhuollon palveluiden yhteistoiminta-alueesta isäntäkuntamallin periaatteella. Pohtiessaan kantaansa kunnanhallitus keskusteli selvityksen eduista ja haitoista pitkään. Vaikka porkkanarahoja saataisiinkin, esimerkki on osoittanut, ettei niistä koidu kuntalaisille mitään hyötyä, Lundgren sanoi. Päätös ei herättänyt valtuustossa keskustelua. Äänestyksessä Lindellin esitys sai taakseen kaksi ääntä Ek-Marjamäen ehdotuksen kerätessä kahdeksan ääntä. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdottaa valtuustolle, että se hyväksyy kuntien yhdistymistä koskevan selvityksen teettämisen. – On pysyttävä tosiasioissa, eikä ajatella tunteella tai politikoida, Mäkimattila sanoi. – Yhtenäistä kansaa on vaikea voittaa, Levo sanoi. – Itse olen hellinyt ajatusta Forssan suunnasta, mutta sitä vaihtoehtoa ei ole katsottu lainkaan. Kirkkoneuvoston jäsen Teija Ek-Marjamäki esitti, että asetetaan vielä kerran työryhmä selvittämään hankkeen toteuttamismahdollisuuksia ja suunnittelua. Oripää Jorma Kaarto Oripää ei lähde mukaan Loimaan seudun monikuntaliitosselvitykseen. Varsinaiseen rakentamiseen ei ole enää 200 000 euron suuruista määrärahaa, joka ei alustavan suunnitelman mukaan olisikaan riittänyt hirsirunkoisen ja ulkoapäin lautaverhoillun talon rakentamiseen. Perustelut olivat hieman toiset, mutta päämäärä sama Taisto Levon (vas.) ja Esko Lundgrenin (vas.) ehdotuksessa jättää selvitysesitys tekemättä. Metsämaalla on Loimaan kaupungin kanssa tehdyn sopimuksen mukaan tarvittaessa seurakunnankin käytettävissä Nahuntuvan kokoontumistila, jonne mahtuu 50 60 henkeä juhlatilaisuuksiin. Hänen mielestään Mellilän, Alastaron ja Loimaan kimppa, jonka keskinäiseksi asiaksi selvitys näyttäisi jäävän, on liian pieni. Esityksen on Mellilän mukaan oltava käytettävissä viimeistään samassa aikataulussa kuin monikuntaliitosselvityksen. huhtikuuta Oripää torjui liitosselvityksen Mellilä liitosselvityksen kannalla Mellilä Tiina Naula Mellilän kunnanhallitus asettui Loimaan seudun monikuntaliitosselvityksen kannalle. – Isäntäkuntamallilla tarkoitetaan, että kunnat jäävät itsenäisiksi ja yksi kunta järjestää sosiaalija terveydenhuollon palvelut
huhtikuuta 9 LoLe-2604-09 25.4.2007 16:20 Sivu 9. Torstaina 26
Esitykset klo 13 ja 17. Vihertyvä peukalo Latvan Taimipihaksi nimetty puutarhamyynti viettää avajaisiaan 5. Yritys on ollut paperilla olemassa jo viime elokuusta saakka, mutta nyt on käynnistymässä ensimmäinen varsinainen sesonki. Kesäsesonki alkaa äitienpäivän lähestyessä ja jatkuu vilkkaana juhannukseen saakka. Prusila on todella innoissaan tekemisen meiningistä. Ohjelma kestää runsaat kaksi tuntia ja sisältää 13 artistin ohjelmanumerot. Sirkus Euroopan taiteilijat ovat eri puolilta maailmaa, ja klovnit ovat sirkuksen sydän. Sain Myllykyläntien varressa toimineelta alan yrittäjältä satsin vanhaksi menneitä siemeniä pari vuotta sitten. Lippukassat avoinna klo 11-13 ja kaksi tuntia ennen esitystä. LoLe-2604-10 25.4.2007 17:44 Sivu 10. Teltassa on lämmitys. Nina Prusila toteuttaa haaveensa puutarha-alan yrittäjyydestä tänä kesänä avaamalla Latvan Taimipihan Oripäässä. Puutarha-alan yrittäjyyteen häntä on kannustettu toteamalla, että homma istuu varmasti ihmiselle, joka muutenkin tonkii aina pihalla. huhtikuuta Nina Prusila aloittaa puutarhamyynnin Latvalla Oripää Anu Salo Nina Prusila on jo nähnyt sellaista unta, että Latvan Taimipihan avajaisissa ei ole mitään myytävää, koska kaikki taimet ovat yön aikana mystisesti kuolleet. toukokuuta Yläneentien varressa Oripäässä. Osa yritysideaa on tarjota kaupan päälle tunnelmalisää perinteisessä maalaismaisemassa. Sirkus on kiertänyt eri puolilla Eurooppaa, viimeksi Ruotsissa, mutta palaa juurilleen esiintyen tänä vuonna ainoastaan Suomessa. Päässälaskijat ottivat yhteen TURKU Päässälaskutaidon Varsinais-Suomen mestari on tänä vuonna turkulainen Teemu Seeve Luostarivuoren koulusta. Harrastus vaatii töitä ja pitkäjänteisyyttä, mutta palkaksi saa nähdä kättensä jäljet, Prusila sanoo ja tarjoaa haisteltavaksi terhakkaa basilikantainta. Kun isot vihertavaratalot porskuttavat määrällä ja sitä kautta myös hinnalla, pienyrittäjä panostaa laatuun, ekologisuuteen ja läheltä saatavaan palveluun. Teknologiateollisuus ry:n kanssa yhteistyössä järjestetyn kilpailun tarkoituksena on korostaa nopean, jokapäiväisen laskutaidon tärkeyttä. Laitoin ne multaan hyvin tuloksin ja vitsailin antajalle, että varo vaan, saat minusta vielä kilpailijan. Matemaattisten aineiden opettajien liiton Turun kerho järjesti kilpailun toimialueensa oppilaille Loimaata myöten. Sirkus Eurooppa Loimaalla ti 1.5. Prusila tietää alan olevan kovasti kilpaillun. – Olen laskeskellut, että kolmisen vuotta kestää nähdä, miten homma lähtee. Hyväntuoksuiset yrtit on kylvetty jo maaliskuussa. Kesäkukkien ja vihannesten taimet varttuvat hyvää vauhtia kasvihuoneessa ja isommat taimet odottelevat kevään edistymistä pihalla. Hän ei vielä menisi kehumaan peukaloaan syvän vihreäksi, mutta hyvää vauhtia vihertyväksi kuitenkin. – Ajatuksella, että jos en nyt kokeilisi toteuttaa haavettani, niin myöhemmin varmaan kaduttaisi, Prusila sanoo. Prusila on yrittäjänä vielä vihreä, mutta puutarha-alaa opiskelevana ja kasvien hoitoon muuten vihkiytyneenä valmis kokeilemaan hommaa tosissaan. Syksymmällä tulee uusi istutusvaihe. Hän selvitti tiensä 29 finalistin joukkoon, mutta ei yltänyt loppukilpailussa enää aivan terävimpään kärkeen. Ohjelman esittäjien tausta on kuitenkin kansainvälinen. ANU SALO Taimipihalla itää yrittämisen alku Sirkus Eurooppa tulee Loimaalle Suomalainen sirkus, Sirkus Eurooppa, saapuu vapunpäivänä Loimaalle. 10 Torstaina 26. Astuminen yrittäjyyteen siis jännittää, vaikka kaikki onkin suunniteltu huolellisesti valmiiksi jo viikkoja ennen avajaisia. Loppukilpailussa piti nopean päässälaskun lisäksi kyetä muun muassa suuruusluokka-arviointiin ja ongelmanratkaisuun. Esiintymässä nähdään ihmistaiteilijoiden lisäksi myös aitioon kurottelevia vauhdikkaita poneja. Hän on ammatiltaan maatalouslomittaja, joka jättäytyy työstään välillä virkavapaalle. Sirkus Eurooppa luonnehtii itseään suursirkukseksi, jolla on juuri nyt tilausta kotimaan kiertueella. Hän siihen, että sopii, hän kun onkin lopettelemassa, Prusila kertaa. Prusila tuntee harrastuksen valtaamien taudinkuvan hyvin. Peruskoulujen yläluokkalaisille tarkoitetussa kilpailussa oli mukana myös Matti Mikkola Opintien koulusta Loimaalta. Ja nauranut, että jos tästä ei sattuisi mitään tulemaan, niin sitten meillä on paljon taimia omaan käyttöön, Prusila hymyilee. Kilpailtu ala Latvan Taimipihan perusvalikoimaan kuuluu yrttien ja vihannesten taimia, kesäkukkia, perennoja, puita ja pensaita, multaa ja ruukkuja. Sen voi nimetä vaikka vihreäksi villitykseksi, joka vaivaa useimpia tartunnansaaneita ympäri vuoden, mutta varsinkin kevään tullen. Puutarhamyyntiä varten pihapiiriin on rakennettu idyllinen, punamultainen luhtiaitta. – Ajatus yrityksestä ehti muhia jonkin aikaa. Esityksiä on silloin luvassa kaksi, kello 13 ja 17. Sirkus Eurooppa temppuilee vappuna Loimaalla. – Puutarhanhoito jaksaa kiinnostaa, koska joka päivä voi oppia jotain uutta
Uusi nimi on Ruusurinne, Isotalo ja Vatka kertovat. Luvassa on ainakin vauhdikasta rockia, Isotalo ja Vatka sanovat. – Esiintymään tulee alastarolainen Rock´n Roll Cirkus, jossa soittavat Timo Heikkinen, Sami Helin, Jari Haveri ja Jukka Rantala. – Me tyrmättiin loimaalaiset! alastarolaiset kertovat nauraen. Se on mukava päätös yli 50 vuotta kestäneelle autokauppauralle, Kalevi Koivisto tuumi. Asuntola ja työtupa sijaitsevat lähellä Loimikotia, jossa kehitysvammaiset käyvät syömässä. Loimaalaisten tapana on ollut järjestää itsenäisyyspäivätanssit. Toni Rajala käy keskiviikkoisin päiväkodilla. – Työtuvan päivä alkaa yhdeksältä aamunavauksella, minkä jälkeen ryhdytään töihin. Myös Jouko Hakala sanoi hyvien työntekijöiden olevan yrityksensä tärkein pääoma. Työtuvalla ja Ruusurinteessä työskentelevät myös hoitajat Anne Hällfors ja Taina Laakso ja laitoshuoltaja Eva Vaintola. Osa heistä asuu omissa kodeissaan ja osa kehitysvammaisten asuntolassa, jossa on seitsemän vakituista asukasta ja yksi tilapäiseen asumiseen tarkoitettu intervallipaikka. Tähän viikkoon mahtui toinenkin jännittävä tapahtuma, sillä alastarolaiset voittivat maanantaina kultaa Pöytyällä järjestetyssä sählyturnauksessa. – Illan aikana tanssitaan sitten oikein rankasti, Toni Rajala, Arto Haveri ja Juha Aatrakoski lupaavat. – Hyvien ja joustavien työmiesten ansiosta pääsimme lyhyestä talvesta huolimatta 90 prosenttiin hakkuutavoitteesta, joka oli 120 000 kiintokuutiota. Niitä voi myös käydä ostamassa työtuvasta. – Työnteko on mukavaa, kankaanpainantaa tekevä Arto Haveri ja joulutähden paloja paikalleen liimaava Juha Aatrakoski sanovat. – Me tyrmättiin loimaalaiset! alastarolaiset kertovat nauraen. Illan huipentumana järjestetään Tanssii tähtien kanssa -finaali, jossa kaksi alastarolaista paria kilpailevat paremmuudestaan. Nyt valmistetaan myös jo tähtiä ja muita koristeita ensi joulua varten. Erikoisuutena on, että naiset ovat pukeutuneet miehiksi ja päinvastoin. Ohjaajat ja orkesteri mukaan lukien osallistujia on tulossa 95. Joskus mennään ulos leikkaamaan ruohoa, haravoimaan ja talvella tekemään lumitöitä, Isotalo ja Vatka kertovat. Katri Rintamäki, Arto Haveri, Juha Aatrakoski ja Vesa Uusitalo ovat käyneet atkkerhossa, jossa on ollut mielenkiintoista. – Autojen toimitus kestää aina aikansa. Vuosittain kilometrejä kertyy noin 30 000, joten ei moneen vuoteen tarvitse yhtä isoa kauppaa tehdä, Rauhansuu sanoi. – Asuntolan nimi on ollut Kevakoti, mutta se sai uuden nimen huhtikuun alussa. Työtä tehdään välillä myös muualla kuin omassa työtuvassa. SARI KESKITALO Kymmenen auton kauppa kruunasi uran Kehitysvammaisten päivät ovat täynnä toimintaa Alastaro Tiina Naula Alastaron kehitysvammaiset ovat jo koko viikon odottaneet innolla tänään torstaina pidettäviä vapputansseja, jotka ovat järjestyksessään kymmenennet. Kehitysvammaiset tekevät myös pieniä puutöitä kuten liimaavat ja hiovat. – Olen siellä ”varamiehenä”, joka leikkii lasten kanssa. He hoitavat kahvituksen, kun Veripalvelu järjestää seurakuntatalolla verenluovutuksen. Kone-Rauhansuu on Metsäliiton täyden palvelun alueurakoitsija, joka hoitaa puut metsästä tehtaalle asti. TIINA NAULA Työntekoa, tansseja ja sählyä LoLe-2604-11 25.4.2007 17:18 Sivu 11. Kauppa tehtiin joulukuussa Koiviston omistaessa liikkeen ja Kalevi Suvilan toimiessa automyyjänä. Kehitysvammaisilla on myös erilaisia harrastuksia. Mukaan tulee osallistujia myös Loimaalta, Mellilästä, Punkalaitumelta, Pöytyältä ja Säkylästä. Myös samettiruusuja on kylvetty. Valmiita töitä myydään silloin tällöin järjestettävissä myyjäisissä. Matti Rauhansuu on ollut jo yli 45 vuotta metsäkoneyrittäjänä, ja Kalevi Koiviston kanssa hän on tehnyt kauppaa 1970-luvulta asti. Katri Rintamäki käy maanantaisin palvelutalo Ilola-kodissa silittämässä pyykkiä. Kahdesti vuodessa Alastaron kehitysvammaisilla on myös tärkeä tehtävä. Osa tekee ristipistotöitä kuten tyynyjä. Enimmillään heitä on kolmetoista, ja tämän viikon tiistaina paikalla olijoita oli kahdeksan. Se on mukavaa, Toni Rajala sanoo. Rauhansuu ja Lindqvist pitivät uusien autojen etuna pienempää polttoaineen kulutusta, sillä kulutus on kaksi litraa pienempi satasella kuin vanhempien. Hän oli mukana autojen luovutustilaisuudessa, vaikka Mellilän Auto on jo Jouko Hakalan omistuksessa ja nimi on vaihtunut Loimaan Autoksi. Liikkeet työllistävät yli 40 työntekijää. Työtupaan kokoontuu joka arkipäivä kymmenkunta kehitysvammaista. – Työtuvassa kudon yleensä poppanaa, mutta nyt teen varatyönä patalappuja, Katri Rintamäki kertoo. Tyynyjen sisälle tarkoitettua vanua leikataan myös. Alastaron kehitysvammaisten perinteiset vapputanssit järjestetään tänä iltana Siilinpesässä. Pick up -lavalla metsään kulkevat työkalut ja polttoainetankki. – Koristelemme tanssisalin serpentiineillä ja ilmapalloilla, Katri Rintamäki kertoo. Viimeksi ostetuista Ford Rangerin pick up -nelivedoista kuusi menee Kone-Rauhansuulle ja neljä Lindqvist-Rauhansuulle. Yrityksellä on kymmenen tukkiautoa ja 25 työautoa. Sadon kasvamista on mukava seurata, ja se tulee aikanaan syötäväksi omaan käyttöön. Tanssit ovat yksi vuoden kohokohdista, mutta muuten kehitysvammaisten arkipäiviin mahtuu pääasiassa työntekoa ja yhdessäoloa työtuvassa. Luvassa on ainakin tiputanssia, ja yleisö saa ratkaista voittajan. ”Tanssitaan rankasti” Työntekoon tuovat vaihtelua erilaiset tapahtumat. Autot olivat nyt luovutuskunnossa, selvitti toimitusjohtaja Jouko Hakala Loimaan Autosta, joka on Loimaan Laatuauton tytäryhtiö. Nimeksi Ruusurinne Kehitysvammaiset ovat työtuvassa perjantaina kello 14 asti ja muina arkipäivinä kello 15 asti. Kalevi Suvila, Jorma Lindqvist, Janne Rauhansuu, Matti Rauhansuu ja Jouko Hakala olivat tyytyväisiä kymmenen auton kauppaan, jonka Kalevi Koivisto teki autokauppauransa päätteeksi. Kehitysvammaisilla on kasvilava, jossa viljellään tomaattia, salaattia ja persiljaa. Hakalan omistamat Loimaan Laatuauto Oy ja Loimaan Auto Oy hallitsevat yli puolta Loimaan autokaupasta. – Sisätöihin kuuluvat muun muassa poppanan kutominen kangaspuilla, kankaanpainanta ja kukkakauppaan kääreiksi menevien papereiden levittäminen. Kehitysvammaisten ohjaajana ja lähiesimiehenä toimii Päivi Isotalo ja hoitajana Tuija Vatka. Toni Rajala tekee jo ensi joulua varten koristeita. – Kaikki kuusi motokuskia saavat uuden auton. huhtikuuta 11 Loimaa Sari Keskitalo – Tämä oli toinen kerta, kun sinetöin Rauhansuun Matin kanssa kymmenen uuden auton kaupan. Kerran vuodessa alastarolaiset käyvät myös pöytyäläisten järjestämissä tansseissa Laurilan lavalla. Pöytyäläinen Rauhansuu omistaa yksin Kone-Rauhansuun ja alastarolaisen Jorma Lindqvistin kanssa hän omistaa toisen yrityksen puoliksi. Työntekijöitä on yhteensä 45. Torstaina 26
Lukuvuoden 2008–2009 olisi tarkoitus olla opiston ensimmäinen, vaikka se aloittaakin toimintansa jo ensi vuoden alusta. Loimaa: konttien pesijöitä, hiekkapuhaltaja (metalliteollisuus), henkilökohtainen avustaja, kokkeja, fysioterapeutteja, puutarhatyöntekijä, luokanopettajia, erityisluokanopettajia, matematiikan,fysiikan ja kemian lehtori, päätoiminen tuntiopettaja, hoitajia, sosiaalityöntekijä, ohjaaja, siivooja, myyntineuvottelija, kuorma-autonkuljettaja, karaokejuontajia, tuotantotyöntekijöitä (sähkö-, elektr.ja teletekn.), huopakattoasentajia, sairaanhoitajia, vaihetyöntekijöitä, kivityöntekijöitä, osastonlääkäri, osastonylilääkäri. Toimivimpana vaihtoehtona opiston hallinnointiin kunnanhallitus pitää isäntäkuntamallia täydennettynä johtokunnalla, jossa jokainen sopijakunta olisi edustettuna. LoLe-2604-12-13 25.4.2007 17:15 Sivu 12. Pöytyä: mansikanpoimijoita, puutarhatyöntekijöitä, kahvila-ravintolatyöntekijöitä, hydraulikoneikko-järjestelmäasentaja, koneistaja-sorvaaja, metsäkoneen huoltoasentaja, kirvesmies, emakkosikalan hoitaja, veneiden loppuvarustelija/tarkastaja, levyseppä-hitsaajia, fysioterapeutti, perushoitaja, hoitajia, kotitalouden lehtori, englannin kielen lehtori, erityisopetuksen (laaja-alainen) päätoiminen tuntiopettaja, erityisopettaja, matemaattisten aineiden ja tietotekniikan päätoiminen tuntiopettaja, teknisen työn ja matemaattisten aineiden päätoiminen tuntiopettaja, kuvaamataidon, terveystiedon ja muiden aineiden tuntiopettaja, matemaattisten aineiden ja tietotekniikan tuntiopettaja, teknisen työn opettaja, tanssinopettaja, uinninvalvojan apulaisia, uinninvalvojia/siistijiä, siivooja, ajoneuvoyhdistelmänkuljettaja, pyöräkuormaajankuljettaja, mylläri. Seuraavaksi LP-Junioreiden C-tytöt pelaavat leirikarsintasarjan avauspelinsä Koriaa vastaan sunnuntaina 6. Oripää: puutarhatyöntekijöitä. Tyttöjen pesiskausi käyntiin PESÄPALLO LP-Junioreiden Ctyttöjoukkue aloitti kilpailukautensa viime sunnuntaina. Tiesitkö. AVOIMET TYÖPAIKAT Kahden keskuksen opistolle kannatusta VAMPULA Vampula on halukas lähtemään mukaan Porin seutukunnan kuntien hahmottelemaan alueopistotoimintaan Kunta kuitenkin edellyttää, että seuraavien viiden vuoden ajan kustannustaso säilyisi vuoden 2007 tasolla kuitenkin niin, että vuosittaisena kustannusten nousuna huomioitaisiin 4 prosentin lisäys. Jyske voitti loppuottelussa Ruoveden Pirkat 21–8. Peli eteni tasaisissa merkeissä aivan viimeiseen vuoropariin asti, jolloin Pöytyä sai läpilyönnillään kolme juoksua ja ratkaisi pelin. Mynämäen Vesan C-tytöt ottivat turnauspronssia. Mallissa kansalaisopistojen keskuspaikat olisivat Pori ja Huittinen, jonka alueopistoon liittyminen olisi kunnanhallituksen mukaan Vampulalle edunmukaisinta. Loimaan tsempparipelaajana palkittiin hienosti lukkaroinut Hanna Pietilä. huhtikuuta Alastaro: kodinhoitajia/lähihoitajia, sosiaalityöntekijä, siivooja, hirsirakentajia, maatalouskoneenkuljettaja, keittiötyöntekijä, ravintolatyöntekijöitä, taimitarhatyöntekijöitä. VS-Pesiksen ja LP-Junioreiden kuuden joukkueen kutsuturnaus päättyi Laitilan Jyskeen voittoon. Päivän ensimmäisessä pelissään LP-Juniorit hävisi Laitilalle 6–22. Laitilan joukkueessa nähtiin myös paljon loimaalaisväriä. toukokuuta. Kunnanhallitus toteaa lausunnossaan kahden alueopiston mallin olevan kunnalle sopiva. Mellilä: kunnanjohtaja, betoniautonkuljettaja. Tytöt saivat Jyskeen riveissä paljon vastuuta ja täyttivät pelipaikkansa hienosti. Lisätietoja: Loimaan työvoimatoimisto 010 19 4396, 010 60 43283, www.mol.fi. Emmi Kinnari, Emma Lähteenmäki ja turnauksessa Laitilan joukkueesta tsempparipelaajana palkittu Helena Perho ottelivat pelissä ensimmäisen kerran entisiä joukkuetovereitaan vastaan. Alueopiston nimi ratkaistaan myöhemmin. Ottelut saatiin pelata aurinkoisissa olosuhteissa, ja myös katsojia ilmestyi päivän aikana kentän laitamille ilahduttavan runsaasti. Soita p. 12 Torstaina 26. Lopputulokseksi kirjattiin Pöytyän voitto numeroin 7–2. välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa. Toisessa ottelussa Loimaa sai vastaansa Pöytyän Urheilijat. Loimaan tytöt sijoittuivat viidenneksi voittaessaan viimeisessä sijoitusottelussaan turnauksen hännänhuipuksi jääneen Turku-Pesiksen selvin numeroin 28–0. 762 6000
Turun ja Porin sotilasläänin esikunta on pyytänyt kuntia nimeämään kutsuntalautakuntaan edustajansa, jolla olisi tuntemusta kutsunnanalaisista ja heidän sosiaalisista olosuhteistaan. Tuntemuksesta on hyötyä sekä asevelvolliselle että heidän asioitaan käsittelevälle kutsuntaviranomaiselle. Torstaina 26. Sekä Mäkinen että Mäenpää edustivat Vampulaa myös viime vuonna. Hänen varaedustajakseen kunnanhallitus nimesi Jari Mäenpään. (02) 7636 710 Loimaan Auto • OBD testaukset ja vikakoodit • katsastuskunnostukset • kolarikorjaukset • ikkunakalvot • sijaisautopalvelu • tuulilasit Ota yhteyttä ja kysy lisää! Lamminkatu 11, 32200 LOIMAA GSM 0400 536 819 Mäkinen jatkaa kutsunnoissa VAMPULA Markku Mäkinen edustaa Vampulaa Huittisissa lokakuussa pidettävissä kutsunnoissa. LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT LoLe-2604-12-13 25.4.2007 17:16 Sivu 13. huhtikuuta 13 AVOINNA Ma 9-18 Ti-Pe 9-17 La 10-14 Lamminkatu 39, 32200 LOIMAA Puh
14 Torstaina 26. MLL Loimaan kaupungin yhdistyksen RETKI LINNANMÄELLE helatorstaina 17.5.2007 Lähtö torilta klo 11.00. Jäsenkortti mukaan. Liput 1 €. Ilm. 040 577 6805/Taru LoLe-2604-14-15 25.4.2007 17:18 Sivu 14. huhtikuuta LO IM A A N L E H T I T E S TA A P A IN O L A A T U A Kanta-Loimaan, Loimaan kaupungin, Metsämaan ja Ypäjän MLL yhdistykset toivottavat sinut tervetulleeksi Loimaan Teatterille MAAILMAN AIDOIMPAAN SATUILTAAN Su 6.5. klo 17.00 Näytelmän käsikirjoitus on muokattu loimaalaisten ja somerolaisten lasten saduista. Varaa lippusi: Kanta-Loimaa 050 328 7222 /Mirja, Loimaa 040 577 6805 / Taru, Metsämaa 0400 914 518/Sari, Ypäjä 040 543 2542. Toimi pian, lippuja rajoitetusti. . Sopii yli 2-vuotiaille. 20 min. www.linnanmaki.. Esityksen kesto n. Rannekkeiden hinnat ks. Matkan hinta 10 €/MLL Loimaan kaupunki jäsenet, muut 12 €
Torstaina 26. mennessä p. viimeistään 29.4. klo 17.00 alkaen. menn. Kerho 30.4. 0400426 771 tai 044-552 7572 tai 2383 178. Kaikki marssijat mukaan!! Rakennusliiton Veteraaneilla tapaaminen Loimaan Työväentalolla 8.6. ry. Pihaja siivoustalkoot Heikinpirtillä pe 4.5. Kirsi Pajula neuvoo puutarhanhoidossa sekä opastaa puiden ja pensaiden leikkauksessa. AU/Jalkapallo tytöt -93 harj. Kesäretkelle muutama peruutuspaikka. Vieraita Saksasta. Tied. Kauhanojan Kyläyhdistyksen hallitusväki toivoo runsaasti alueeltaan osallistujia lauantain 28.4. 762 7026, 040 701 3216. AU/Jalkapallo P-90. jumpat ainoastaan peilisalin ryhmille klo 17.30 saakka. ja ilm. Kaikki muut jumpat peruutettu. Lähtö kentältä klo 16.00. klo 20.00 Järj. AlJy: SuperSudarit: ei laumailtaa ma 30.4., vietämme vappua! AlJy: Marssiharjoitukset Hallin pihalla su 29.4. ja la 5.5. Loimaan Seudun Suomi-Saksa yhdistyksen Kantapöytä-stammtisch pe 27.4. Ilmoittautumiset klo 12-13 paikan päällä Loimaan kaupungin urheilukeskuksessa. Metsämaan Urheilijat. Savihölkkään. Saviseudun munuaisja maksakerho Liput 10 € HUVITILAISUUKSIA Curling kevään viimeiset harj. Tikkakisat Kalliohovissa su 29.4. Retkeilypäivä Liedon Ilmaristen lavalla oma tai kimppa kyyti. klo 10-12. klo 11. Loimaan ja Ympäristön Eläkeläiset ry. Eloisat, Turun kaupunginteatteriin 5.5. 0400 552 264 Laser-koneella LoLe-2604-14-15 25.4.2007 17:19 Sivu 15. Hallitus klo 10. klo 18.00. klo 16.00. tänään klo 16.30. Puutarhailta huomenna perjantaina Pietilänkatu 6, Loimaa klo 18.30. Loimaan Seudun Omakotiyhd. lähtee bussi Vuorisen tallilta klo 17.00 Kaunismäenkatu Turuntie Nordea pys. Sarjapeli Halikossa su 29.4. 17.10 Lännentie Kolkkalantie Metsontie Hirvikosken kirjaston pys. klo 19.30. tiedottaa: ma 30.4. Tulkaa mukaan koko perheen voimin sillä matkan voi taittaa kukin omaan tahtiinsa. klo 17.25 Vanhankirkontie Turku. Eläkeliiton Mellilän seudun yhdistyksen kevätristeilylle Isabella iltalähtö Turku-Tukholma vielä paikkoja vapaana. su 29.4. klo 11.00 alkaen. Mellilän Työväenyhdistys ry:n työväentalon siivoustalkoot su 29.4. 02-762 7660. Loimaan Seudun Reserviläiset. Omat haravat mukaan. Loimaan Naisvoimistelijat ry. Eläkeasioista tulee kertomaan Matti Mäkinen Eterasta ja paikalla on myös Lasse Mettälä. klo 12 Työväentalolla. Muistathan ilmoittaa ajoissa tulostasi 10.5. SUORAT NUMEROT Seuratoiminta-palstalle 762 6050, 762 6060 SALAOJITUSTA SALAOJATYÖ TAPIO KAUNISTO PUNKALAIDUN puh. Kaikki mukaan nuoremmatkin! Pikaiset ilm. huhtikuuta 15 VIIVI JA WAGNER HYVÄNTEKEVÄISYYSTANSSIT Charlies Hirvihovissa Loimaalla La 28.4. Eerolle puh
Nytkin areenalla liikkuu paljon loimaalaispelaajia vaikkakin naapuriseurojen eli suomensarja-joukkueiden Jokioisten Koetuksen ja Köyliön Lallien pelipuvuissa. Ansiomerkkejä annettiin 22. huhtikuuta ponien hallisarjan finaali. Korkiamäki ja Koetuksen Teemu Mäntyvaara sanovat, että kauden tavoitteena on selviytyminen lohkossa neljän parhaan joukkoon, jotta jatkokarsinnat aukeaisivat. Minulla on mukana täältä Loimaalta peräti seitsemän peluria, joista nuorin on 18-vuotias Mikko Rastas ja varttunein Janne Hakala, 32. Loimaalaista lyöntivoimaa Köyliössä: Joni Kalttonen, Jussi-Pekka Niittymäki, Petri Mäki ja Mikko Rastas. Nuorimmat pelaavat lisäksi B-poikien SM-sarjaa. Sijoittui 8, lähtöjä 31: 1) Jasmi Huunanmaa Midnight Moscan POR 0/0-42.41, 2) La Chapelle Emilie De Park Benjamin NeR 0/0-43.14, 3) Henriikka Heiskala Constantinus TRS 0/0-48.36. LoLe-2604-16 25.4.2007 17:20 Sivu 16. 16 Torstaina 26. huhtikuuta Helsingissä pidetyssä Ratsastajainliiton liittokokouksessa. Loimaan tekohiekkanurmi on hieman huonokuntoinen kolmospuolella, kun routa on myllännyt kamaraa. Pesäpallo Kari Nummila Loimaalla nähdään vanhaan malliin sunnuntaina keväinen pesäpalloturnaus. Perusrata ja yksi uusinta. Kummassakin joukkueessa uskotaan, että nuoret loimaalaistulokkaat ovat erityisen motivoituneita kokeilemaan kykyjään aikuisten sarjassa. huhtikuuta Hinta voimassa to-la 26.-28.4. Sunnuntain ottelut: klo 12 Koetus Riihimäki, klo 14Köyliö Riihimäki, klo 16 Köyliö Koetus. AM5, avoin poneille tasoituksella, Ponien hallisarjan finaali. Otteluihin on vapaa pääsy. Ne, jotka eivät ole Lallien riveissä kauden alettua, siirtyvät Loimaan Palloilijat Juniorpesiksen maakuntasarjajoukkueeseen. TULOSPÖRSSI RATSASTUS Ypäjällä ratsastettiin 21. Köyliön pelinjohtajana toimii entinen LP:n pelaaja Jouni Korkiamäki, 40. Tero Pomell heiluttaa viuhkaa. He ovat myös silloin ikään kuin Lallien farmijoukkueessa. Kentälle ovat menossa Aleksi Lehtimäki, Topi Tuura, Toni Pomell, JuhaMatti Reini, Jaakko Sormunen sekä Oskari ja Juuso Kosonen. Luokka 2: Prix de Hevosopisto 115 cm, arv. Poniratsukoiden hallisarja 2006–2007, esteratsastus: 1) Emilie de la Chapelle Park Benjamin 52 p, 2) Tuisku Kivikoski St Perhaps 51 p, 3) Tuisku Kivikoski Elton II 47 p. KARI NUMMILA Heikkilälle ansiomerkki RATSASTUS Ypäjäläinen ratsastaja Veikko Heikkilä on saanut Suomen Ratsastajainliiton kultaisen ansiomerkin. Kolmas osapuoli on ykkössarjassa pelaava Riihimäen Pallonlyöjät. Loimaalaiset ovat tärkeä osa myös Koetuksen pelaajaarsenaalissa. On ilmeistä, että ihan kaikki loimaalaiset eivät pelaa Lalleissa, joissa he ovat saaneet kuitenkin hyvän treenikauden alleen. ”Korkilla” on alkamassa 25:s pelikausi miesten pelipaidassa! – Voin pelata itsekin, jos se näyttää tarpeelliselta. Muut loimaalaiset ovat Jussi-Pekka Niittymäki, Petri Mäki, Joni Kalttonen, Mika Reini ja Marko Jaakkola. Niin Lallit kuin Koetuskin ovat valmistautuneet huolella alkavaan kauteen. Pesäpalloturnaus tuo pojat kotipesään Nuoret loimaalaistulokkaat ovat motivoituneita kokeilemaan kykyjään aikuisten sarjassa