Lauseen on tarkoitus muistuttaa suomalaisia veteraanien työstä, jota ilman suomalaisilla ei olisi vapautta muistaa veteraanisukupolven tekemiä uhrauksia. – Parhaiten kiitätte meitä, kun muistatte työn isien, veteraanien kuoro Korsulaulajat kiteytti päivän teeman juhlassa esittämässään laulussa. Ensi vuonna on vuorossa kymmenes kerta, jolloin koululaiset ja veteraanimiehet ja -naiset kohtaavat juhlassa, joka osaltaan varmistaa veteraanien perinnön siirtymisen uudelle sukupolvelle. – Paljon vastauksia oli heti valmiina: Taistellut isänmaan puolesta. Kauhanojan koulun ja päiväkodin lapset nimittäin nauhoittivat oman lastenlaulucd:n. vuosikerta LAUANTAI 26.4. Musiikkiesitysten ja runojen lisäksi veteraaneille esitettiin lasten kysymyksiä. Juhlan lopuksi koululaiset antoivat juhlan sankareille ja sankarittarille ruusun ja kiittivät heitä kädestä pitäen. Heillä on hyvä sydän. KATI UUSITALO Palot kuriin Suurilla karjatiloilla piilee jättimäisiä tulipalovaaroja, kun tuotantorakennuksia joudutaan aina vain laventamaan tuottavuuskamppailun käydessä aina vain kireämmäksi. 2008 P 1 D Nro 48 Merirosvolaulun lisäksi Dinosaurus-rokki oli poikien suosiossa. Kylän veteraanimiehet ja naiset kutsuttiin juhlaan ja kukitettiin ruusuin kiitokseksi tekemästään työstä. Lapin sodan päättymisen vuosipäivänä vietettävää Kansallista Veteraanipäivää on juhlittu vuodesta 1987. Kopu toivoisi, että ammattikorkeakoulun sivutoimipisteitä mietittäessä ajateltaisiin alueellista kokonaisuutta. – On kova pettymys, että asia tuodaan näin esille, varsinkin kun otetaan huomioon, että olemme käyneet systemaattisesti Turun johtavat viranhaltijat ja luottamushenkilöt läpi, eikä näissä keskusteluissa meille tullut viesti ole ollut ollenkaan tämän esityksen suuntainen, Loimaan kaupunginjohtaja Jorma Kopu toteaa. Sivu 5 Kova koettelemus Viime viikonlopun liikenneonnettomuuden uhrit ovat toipuneet Espanjassa sairaalassa. KARI NUMMILA AMK loppunee 2009. Aune ja Toivo saivat kiitokset kädestä pitäen Loimaa Kati Uusitalo – Kyselin mitä sanat sotaveteraani ja sodankäynyt sukupolvi tuovat eka-tokaluokkalaisten mieleen, Metsämaan koulun rehtori Tuula Levonen kertoi tervehdyspuheessaan koulun Veteraanijuhlassa. Turun kaupunginhallituksen maanantaisen kokouksen esityslistalla olevan päätösehdotuksen mukaan nuorten tutkintoon johtavasta koulutuksesta luovuttaisiin 1.8.2009 alkaen Loimaalla. – Haluan uskoa, ettei Turun kaupunginhallitus tällaista päätöstä tee maanantaina, Kopu toteaa. Loimaa Kati Uusitalo Turun ammattikorkeakoulun Loimaan toimipisteen aloituspaikkoja esitetään siirrettäväksi Turkuun syksystä 2009 alkaen. Muun muassa aikuiskoulutusta voitaisiin edelleen esityksen mukaan kuitenkin toteuttaa Loimaalla. Tänään lämpöasteita on 15–17, ja aurinko paistaa melkein pilvettömältä taivaalta. Loimaalainen Eino Salonen sai Espanjassa jokunen viikko sitten sydäninfarktin, jonka hoidon kanssa hän joutui aikamoiseen seikkailuun. Säätila Viikonlopuksi on luvassa kaunista kevätsäätä. Tekivät kaikkensa, että Suomi ei vahingoittuisi. Veteraanijuhla on Metsämaan koululla muodostunut jo perinteeksi. Tahtoivat kaikille hyvää. Sivu 9 – Luojalle kiitos, voi Eino Salonen sanoa, kun sairauskohtaus on voitettu ja elämä jatkuu kotimaisemissa. – Yksikkö toimii taloudellisesti, oppimistulokset ovat hyvät, opettajat päteviä, eikä yksiköllä ole ollut vaikeuksia saada oppilaitakaan, hän kyseenalaistaa esittelytavan lisäksi päätösehdotuksen perusteluja. Lopulta kaikki sujui hyvin ja nyt hyvää vauhtia toipuvan potilaan jalkojen alla on tukevasti kotimaan kamara. Nuoria kiinnostivat muun muassa ikä, jolloin sotaan joutui, sotilaiden varustus ja se, vastaavatko sotaelokuvat sodan todellisuutta. Sivu 12 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Puolustivat perheitään, hän luetteli ja lisäsi vielä, että senkin oppilaat tiesivät, että lotat huolehtivat haavoittuneista miehistä. Kauhanojalla levytettiin – Meillä ei ole yhtään musiikkilevyä, toteaa yksi Kauhanojan päiväkodin lapsista. Kilttejä vanhoja, tai ei ihan vanhoja ihmisiä. Heikohko tuuli puhaltaa lännen suunnasta. Hän sanoo luvanneensa viikonlopun aikanakin vielä toimittaa Turun johtaville virkamiehille täydentäviä tietoja Loimaan toimipisteestä.. alv . Sivu 6 KIMMO GUSTAFSSON Aune ja Toivo Järvinen saivat Metsämaan koulun Veteraanijuhlassa kädestä pitäen kiitoksen lapsenlapseltaan Anna Liisalta. Taistelivat sen puolesta, että saatiin oma maa. – Eivät Turku ja Salo ole ainoita vaihtoehtoja. Liekö sanonut sen vitsillä, mutta piakkoin hänenkin perheellään saattaa olla ainakin yksi levy hyllyssä. Tänä vuonna päivän teemana on ”Vapaus muistaa”. Nelivuotias Aleksi Vuorinen esittelee Taru Saarennolle miten tyrannosaurus kynsii. Loimaan talousalueen paikallislehti • 94
Kansantanssikonsertti POMPPOLOIDEN Loimaan Lukiolla (Puistokatu 16) su 4.5. 7 , enn.var. Suurkarjatilan emäntänä hän hoiti huolella monet työt. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 1,96 € /pmm 3-sivu 1,96 € /pmm Tekstissä 1,84 € /pmm Tekstin jälkeen 1,59 € /pmm Takasivulla 1,95 € /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,23 € /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,59 € /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 € /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 € /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22% Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 92 € 6 kk 54 € 4 kk 41 € Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 87 € 6 kk 44,50 € 4 kk 30 € Irtonumero 1 € Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 5.35. Sekä Paavilaiset että Marttilat päättivät julistaa sanoituskilpailun. Voittajan julkistamistilaisuus pidettiin Loimaan Jankon naisten kanssa Hirvihovissa. Viljo Marttila. Olimme tyttöjä ja poikia Helvin ollessa kuoronjohtaja. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Sitten karkauspäiväiltamat Ala-Hollolla, jossa Helvi ensimmäisen kerran näytti meille näyttelijän kykynsä. Vuorossa olivat joulujuhlat Mirja ja Lasse Uusi-Eskolassa. 0400-545430 Tervetuloa! Jokioisten Nuorisoseura Tahdittomat ry Loimaan Soittokunnan 1.5. Siellä ne makailevat jäisen valtakuntansa päällä odottaen kevään edistymistä ja jään sulamista. Väliajalla leivoskahvit Liput 10 , eläk., opisk. Ilpo, Tuure, Ilppo 2 Lauantaina 26 huhtikuuta Kustantaja: Priimus Media Oy Painopaikka: Priimus Paino Oy/Allatum Oy Toimitusjohtaja Jorma Rinne kotipuh. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. Yhdistystoiminnanhan piti olla harrastus työn lomassa, vaikka joku sivullinen sanoi sen olevan päinvastoin. Mentiin vuosi, pari eteenpäin ja Helvi soitti minulle: ”Kuules, olen ajatellut, että pidettäisiin missikisat Haaran koululla”. Emäntänä hän oli suurenmoinen. Riitta Jumppanen juonsi illan ja juonsi myös kansallispukuesittelyn. Joutsenet valtaavat keväällä reviirejään Trumpettiäänellään kevättä kailottava laulujoutsen valtaa pesimäreviirinsä hyvin varhain. Ritva Heli Jalonen Alastarolta on suorittanut liiketalouden ammattikorkeakoulututkinnon (tradenomi) ja Maija Pyykkö Ypäjältä matkailuja ravitsemisalan ammattikorkeakoulututkinnon (restonomi, amk) Satakunnan ammattikorkeakoulussa. Siitä vaan komeroista etsimään vanhoja vaatteita. Me aikuiset muunnuimme, emme nyt misseiksi, vaan lapsiksi. NIMIPÄIVÄT: 26.4. Viljo Marttilan muusikkoystäviä oli myös paikalla. Muistan Helvin sanoneen: ”Kyllä minulla ideoita riittää, kunhan löytyy toteuttajia”. Seuraavaksi suurimmat määrärahat saivat Sotaveteraanit 2 200 euroa ja Vehkajärven Suojeluyhdistys 1 500 euroa. Tilasimme hiljattain käyttöön otetun Kanta-Loimaan seurakuntatalon Helvin ollessa pääkokki ja emäntä apunaan noin 20 naista. klo 15. Juontaa Jorma K. Maaliskuun viimeisenä päivänä käydessäni Helvin luona totesimme: ”Ystävinä yhdess’ oltiin, ystävinä erotaan”. Santtu Ahlman SANTTU AHLMAN KEVÄÄN MERKKEJÄ Punkalaidun jakoi avustusmäärärahoja PUNKALAIDUN 4H-yhdistys on saanut Punkalaitumen kunnalta toiminta-avustusta tälle vuodelle 12 000 euroa. Ei sanoja löydy, ei taivu kieli, saamme muistoissa vain häntä mukana kuljettaa. Ne pidettiin ja tilaisuus oli ratkiriemukas. 98: 8–9 27.4. Hän oli vieraileva tähti nimeltään Alviina. Käydessäni häntä muutaman kerran katsomassa näin edessäni sairaan Helvin, mutta kuitenkin me saatoimme muistella yhdessä koettuja aikoja. Haaralla asui kaikkien tuntema säveltäjä, muusikko, puutarhuri ym. Toiset olivat vieraalla töissä, toiset kotitilallaan ja lapset olivat pieniä. Johtajalle sateli esiintymispyyntöjä. klo 14.00 Heimolinnassa. Kaikkiaan kunta jakoi toiminta-avustuksia yhteensä 18 000 euroa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut. Helvi totesi jälkeenpäin, että alkuvalmistelut ottivat koville, mutta me onnistuimme yli odotusten ja jäätiin jopa henkiin. Jos seutua hallitsee lumipeite, on luvassa dieetti, kunnes ravintoa paljastuu lumen alta. Kun hän muisteli moittineensa minua siitä, että aina epäilin hänen hyviksi koettuja ideoitaan, tuli hänen suustaan vanha tuttu toteamus: Usko nyt, kyllä se onnistuu! Näinä vuosikymmeninä Helvi näytti ja opetti, miten vastuksista huolimatta voi säilyttää elämänmyönteisyyden. Lopulta sairaus uuvutti hänet niin, että hän joutui sairaalaan. Tämän jälkeen tulikin pieni tauon paikka yhdistyksen toiminnassa. Me naiset olimme kansallispuvut päällä. VALMISTUNEITA Eero Levoniemi ja Katja Tanski Punkalaitumelta ovat suorittaneet maatalousalan perustutkinnon (maaseutuyrittäjä) Hämeen ammatti-instituutissa. Laulujoutsenet palaavat reviireilleen varhain, vaikka jäätä olisi paksusti. Aurinko laskee kello 21.19. Ps. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Taputtakoot virrat käsiään, yhtykööt vuoret niiden iloon Herran edessä, sillä hän tulee ja tuo maailmaan oikeuden. Kun Loimaan-Onkijoen Maaja Kotitalousnaiset perustettiin vuonna 1976, Helvi oli yksi perustajajäsenistä. Näissä molemmissa oli mukana 50–60 henkeä. Helvikin jäi pois aktiivitoiminnasta, alkoi hiljaisempi kausi. www.loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 8-16. Kuitenkin meillä jokaisella oli oma elämämme, perheemme ja työmme. klo 19.00 Hannu Hietaniemi Ravintola Henriikassa Opinkuja 5. Merja, kansallinen veteraanipäivä 28.4. Moninaiset vierailut hän järjesti kotonaan, pääasiassa Kurki-juhlien aikaan. Arvovaltaisen tuomariston läsnä ollessa me naiset muunnuimme missikandidaateiksi ja Hirvihovi oli täynnä iloitsevaa väkeä. Entäs se rakkaus hevosiin; sitä kesti loppuun asti. Sali oli täynnä päivällisvieraita. TULTIIN vuoteen 1981. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Välillä ne lentävät läheiselle pellolle täyttämään kupunsa ja palaavat jälleen vartioimaan. 6: 6 28.4. Hän oli säveltänyt kappaleen ”Loimaan jenkka”. Loimaan Lehti kirjoittaa: ”Koko päivän jatkuneen lumituiskun tukkimien teiden takaakin saapui yleisöä, jota kertyi toista tuhatta henkeä”. Jenkalle ei ollut sanoja. palkittuja kilpailukoreogra?oita, unkarilainen sikermä sekä Viuluviikarit Forssasta. Soittelimme silloin tällöin toisillemme. Hänellä oli oma lemmikkihevonenkin, nimeä en muista. Laulujoutsenparin löytää lukuisilta jääpeitteisiltä järviltä, vaikka muualla olisi vielä korkeat nietokset – tai vastaavasti täysin lumetonta. Seurasi isänpäivälounas Haaran koululla. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Mäkinen Mukana myös Nuorisosoittokunta Tervetuloa! Ei sisäänpääsymaksua POIKA 20.4.2008 3075 g 49 cm Sari Yli-Kahrakuusi ja Mikko Friman POIKA 13.4.2008 3470 g 51 cm Suvi Väärälä ja Sauli Reko TYTTÖ 15.4.2008 4010 g 52,5 cm Elina Luuri ja Erno Kesseli ja isoveli Jusa Matildalle PIKKUVELI 15.4.2008 3610 g 51,5 cm Sanna ja Markus Hollo TYTTÖ 17.4.2008 3710 g 51 cm Essi ja Santtu Hartikainen Hengellinen kokous tiistaina 29.4. Niin riisuttu silloin on ihmismieli, kun viimeistä matkaa toivottaa. 0500-226 858 Toimitus: Päätoimittaja Seppo Huiku (02) 762 6033, 050-551 3460 Toimitussihteerit: Kati Uusitalo, Tiina Naula Toimittajat: Kimmo Gustafsson, Sari Keskitalo, Kari Nummila Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040, 0500-324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Maarit Saarinen (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Helvin hyvin tuntien tämä oli vain yksi osa-alue hänen elämästään. Ihailin hänen kukkamaitaan, niitä oli paljon ja laajalti. 26.4. Mutta niihin yhdistysasioihin vielä: Helvin kerran soittaessa hän oli ajatellut, että perustettaisiin lapsikuoro. Matt. Se valoisuus ja huumori oli tallella. 6: 8 PÄIVÄN SANA SYNTYNEITÄ KONSERTTEJA MUISTOKIRJOITUS Helvi Paavilaisen muistolle Muisteluni Helvistä liittyvät yhdistystoimintaaan. Ohjelmassa mm. TULTAESSA 1990-luvulle huomasimme, että alamme vanheta. Matt. Ensimmäisenä syksynä kassamme ollessa tyhjä, Helvi kertoi minulle, että meidän pitää järjestää päivälliset. Me onnistuimme ja Helvin ensimmäinen idea toteutui. Aloitimme siis kaikin puolin nollasta. (02) 762 7840 matkapuh. Läsnäolijat toivoivat, että pidettäisiin Hirvihovissa oikein isomman puoleiset kisat. Terttu, Teresa 27.4. Siis kaikille tässä kertomilleni tapahtumille on Helvi antanut alkusysäyksen. Läsnä oli 92 henkeä. Kaksi viimeistä vuotta käytiin tiiviimmin toisissamme
Toinen on vapaavalintainen kappale, jonka toteutustapa on vapaa. Kirkolliset ohjeet kielsivät tekemästä työtä – oli esimerkiksi kielto kalastaa – mutta kansan parissa liikkui myös kehotuksia, esimerkiksi kylvöihin piti mennä juuri vappuna ja piti päästää lehmät ja lampaat ulos. Maastopalo Ypäjällä YPÄJÄ Tuli karkasi puimajätteitä polttaneelta ypäjäläismieheltä keskiviikkoiltapäivällä. 3. 5. Kansainvälinen työläisten juhlapäivä sai alkunsa Yhdysvalloissa 1. Nyt iloitkaamme ja laulakaamme – Kannel-kuoro johtajana Hannu Knuutila, Loimaan pääkirjaston rappusilla vappuaamuna 1.5. Perinteisesti tilaisuudessa jaetaan myös kulttuuripalkinto ”Leipätytön sulhanen”. toukokuuta 1886, jolloin vaadittiin kahdeksantuntista työpäivää. klo 13–18 ja 19–01 Heimolinnassa Loimaalla. Kesäasukkaan piti kulottaa Murronharjuntien varressa pieni mäennyppylä, mutta tuuli levitti liekit naapurin pellolle. 2. Paljon onnea 9-vuotiaalle Wilmalle! T: Jimi, äiti, iskä, mummi, Atte, Hanne ja Pekka. Kilpailu on tarkoitettu 12–24vuotiaille. Mäenpäässä Vilma 29.4.2008 3 vuotta. Lauantaina 26 huhtikuuta 3 Lämpöiset 1-vuotisonnittelut rakkaalle Valtterille! Toivovat äiti, isi, mummo, pappa, Satu ja Hippu. Leipätytön pesun suorittavat Loimaan Yrittäjien hallituksen uudet jäsenet, yrittäjät Kai Pietilä ja Kimmo Aavila. Vappua on juhlittu keskiajalta lähtien myös Suomessa. MediakaistaTV/musiikivideot). Seurauksista kärsivät eniten pienet lapset ja eläimet. Osallistumismaksu on 20 euroa, joka käytetään Teoston edellyttämiin ns. Esiintymässä ovat myös Solistiyhtye Lilja, Loimaan nuorisosoittokunta, Jolly Good / Let´s Celebrate ja JailBirdZ. T. Vilma kuvassa 15 kk torilla. Palokunta sai palon hallintaan ja tilanne oli ohi tunnissa. Vältä kertakäyttöistä! Pakkaa vappupäivän piknikille eväskoriisi kestoastioita kertakäyttöisten sijaan. Tilaisuuden juontaa ja yleisöä laulattaa Tapio Laurila ja musiikista vastaa Loimaan Soittokunta. Onnea!!! Onnittelut sinulle Kim 25.4.2008 johdosta! T: Äiti, Mika, mamma, pappat, kummit, Kaija-mamma ja Erkki. Ohjelmassa on Meijjän irolit -loppukilpailu, ja musiikista vastaavat muun muassa JailBirdZ, Jolly Good / Let´s Celebrate ja Solistiyhtye Lilja. Sytyttäjä sai estettyä tulen leviämisen metsään. Näin et tuota turhaa jätettä. kerran perinteisen vapunavauksen Loimaan Keskuspuistossa. Ypäjän ja Jokioisten palokunnat sammuttivat palon. Vapun viettäjän muistilista EKOVINKKI Vappuna on lupa pitää hauskaa, mutta muista kuitenkin nämä vinkit: 1. Äiti ja sisarukset perheineen. Ylioppilaiden vappujuhla on tullut 1700-luvulla Ruotsista, jolloin Turun akatemian ylioppilaat juhlistivat vappua laulaen. klo 18. Iltaosuus järjestetään kello 19–01, ja liput maksavat viisi euroa. Palomestari Jouni Hällforsin mukaan tuli levisi rutikuivan ruohon vuoksi nopeasti. Vappunaamarit ja -huiskut kestävät puolestaan vuodesta toiseen, joten säästä ne tulevia vappuja varten. Kestoastioista on myös helpompi syödä. Korkkaa kestävästi! Valitse luonnonkorkkinen kuohuviinipullo. Pullot talteen! Palauta tyhjät pullot kauppaan juhlinnan jälkeen. anopit. Meijjän irolit lauantaina 3.5. Kahvija simatarjoilu alkaa kello 17. T: Mamma, pappa ja Tiina. kuvausmaksuihin. Nyt on Tarulla reissun jälkeen iloinen mieli ja uusi luukki, hymyssä on kavereiden suutki. 4. Paloala oli 2,5 hehtaaria, eli puoli hehtaaria aiottua enemmän.. Tämä poika juhlii täysiä kymmeniä tänään! Läheiset onnittelee! Kannel-kuoro esiintyy vappuaamuna kirjaston rappusilla. Juhlapuhujaksi on lupautunut kansanedustaja Ilkka Kanerva. Onnea Jouko. Vanhoihin suomalaisiin vappuperinteisiin on liittynyt monenlaisia uskomuksia, jotka ennustivat tulevaa kesää. Perinteinen vapunavaus Loimaan Keskuspuistossa 30.4. Peltoa paloi noin kolme hehtaaria. Pantittomat tölkit kuuluvat metallinkeräykseen, eivät luontoon! Hauskaa ja vähäroskaista vappua! Tiia Nurminen ja Suvi Pulliainen Varsinais-Suomen Agendatoimisto SILLANRAKENTAJAT LUOVAT YHTEYKSIÄ JA POLKUJA TULEVAISUUTEEN YHTEISTYÖN VAALILIITON EHDOKKAAT LOIMAALLA Pasi Helin Jouni Ojala Seppo Rantanen Veikko Ruohonen ay-aktiivi, toimikunnan varajäsen Witraktor pääluottamusmies, toimikunnan jäsen Vallox Oy toimikunnan jäsen Dinolift Oy varatyösuojeluvaltuutettu toimikunnan varapj, opintosihteeri, piiritoimikunnan jäsen, Lännen Tractors Oy Nuorissa on voimaa ja tulevaisuus Metallityöläisten alennusmyynti lopetettava Varmuutta vuosien kokemuksella Jäsenlähtöisten päätösten puolesta Metallin liittokokousvaalit 2008 Ennakkoäänestys 14.-28.3.2008 Uurnavaali 27.-29.4.2008 88 87 86 85 Tuli pääsi karkuun PUNKALAIDUN Tuli pääsi kulottajalta karkuun Punkalaitumella perjantai-iltapäivällä. Tapahtuman järjestävät Loimaan Seudun Nuorisotuki ry, Loimaan kaupungin kulttuuripalvelut ja Mediakaista.tv. HANNU KNUUTILA Vanha perinne, jota Kannelkuoro on elvyttämässä Loimaalla on, että vappupäivä alkaa laulaen tuttuja vappulauluja kirjaston rappusilla. Alkukilpailussa kilpailija esittää kaksi kappaletta, joista toinen on yksi pakollisista ja lauletaan solistiyhtye Liljan säestämänä (ks. Kilpailijat arvostelee ja loppukilpailuun valitsee raati, jossa on musiikin asiantuntijoita ja eri-ikäisiä loimaalaisia. Puuskittainen tuuli levitti Aholantien varressa olevalla peltoaukealla tehtyä kulotusta kohti läheistä metsää ja latoa. Mukaan voi ilmoittautua ennen kilpailua ja myös lisätietoa voi kysyä sähköpostilla osoitteesta hannele.wilen@ loimaa.fi. Meijjän irolit on laulukilpailu, joka järjestetään Heimolinnassa Loimaalla 3. Maistele uutta! Kokeile perinteisen vappuboolin sijaan Reilun kaupan viinejä ja muita tuotteita sekä pakkaa piknikille runsaasti kotimaisia herkkuja. Vapun perinteet ovat hyvin varhaiset, jo 700-luvulla eläneen baijerilaisen Valburgin mukaan. Paperihääpäiväonnittelut 28.4. Ken sen tänä vuonna on ansainnut, selviää kun saapuu vapunaattona paikalle katsomaan kello 18. toukokuuta. Älä riko pulloja kaduille tai puistoihin. PALJON ONNEA VAAN Iloiset 2-vuotissynttärionnittelut Jontsu-kuskille. Vappulauluja kirjaston rappusilla Loimaalla Ilkka Kanerva avaa vapun Loimaalla Meijjän irolit kilpailevat Loimaan Yrittäjät ry järjestää 20. Tapahtumassa on avoimet ovet kello 13–18, jolloin järjestetään Meijjän irolit -alkukilpailu. Loimaan Yrittäjät tarjoaa 500:lle ensimmäiselle munkkikahvit tai -simat ja Loimivakuutus Loimaa jakaa lapsille ilmapalloja. Tällöin tuet Välimeren alueen vanhaa, ympäristöystävällistä elinkeinoa ja osallistut arvokkaiden korkkitammimetsien suojeluun. Älä roskaa! Jos haluat käyttää serpentiiniä, kiedo pieni määrä sitä tiukasti ympärillesi, äläkä kadota juhlahumussa ympäristöön. klo 9. 2008 johdosta toiv. Onnittelee mamma ja pappa. Miehen työ – 51: senä dipl.inssiksi. Muista myös siivota jälkesi ruokailun päätyttyä
Luulisi tuoreempaakin tietoa olevan mahdollista hankkia. Pohjavesi ei jokivesi Onko kunnanjohtaja Tunkkarin tosiaan pakko niin näkyvästi veljeillä puhtaan pohjavetemme pilaajien kansa. Toimituksen faksinumero on (02) 762-6047. Loimaan Lehtikin uutisoi juuri edellisviikolla, että hakijamäärien perusteella Loimaa oli tänä keväänä Turun ammattikorkeakoulun sivutoimipisteistä vetovoimaisin. Petolinnuilla on iso merkityksensä luonnon kiertokulussa, jota ihminen tuppaa vaan liikaa häiritsemään. Eläimet ovat viisaita. ja liittokokous pitää ajallaan. KU Kevään ääniä TOIMITTAJALTA Kevät, kuten kaikkikin vuodenajat, on ihana asia. LAULUJOUTSEN ei liene vielä pesinyt Saviseudulla. Kun myyräkanta on nyt huipussaan, petolinnut jatkavat sukua isosti. Suomalainen sananparsi Miten on muun maakunnan laita, Turku. Se ällöttää. Alastarolainen Viljanhinnan nousun ovat jo ulosmitanneet kauppiaat, teollisuus ja valtio! Eli se siitä viljanhinnan noususta! Jussi Turun kaupunginhallituksen esityslistalla ma 28.4. Jos äänioikeutesi on vielä käyttämättä, eli jos et ole äänestänyt ennakkoon, tai jos äänestyskirjeesi ei ole saapunut määräaikaan mennessä perille, saat äänioikeutta osoittavan todisteen kirjeitse. Nimettömänä saapuneita kirjeitä ei julkaista. Kesän ääni-ilmasto huononee pian, kun pärinäpojat alkavat jokailtaisen rallinsa – vuosi vuodelta yhä pahemman. Heti neljästä ensimmäisestä pöntöstä löytyi asukas ja kaikkien alta neljä munaa. Pian soitimella alkaa kevään kiihkein vaihe; teerikanat tulevat vapunaikoihin katsastamaan, mikä kukoista selviytyi peliareenan voittajaksi ja heidän ainoaksi sulhokseen. Alastaron kunnanjohtaja juhlii pohjaveden pilaajien kanssa. Sammakoiden sanotaan vähentyneen huolestuttavasti. Kotipihalleni kuuluu yhä – ihme kyllä – teerensoitimen ääni, vaikka kanalintukannat ovat pelottavan vähissä. Koska suuret peuralaumat sotkevat puutarhat ja pellot! Näin täällä Hyvät kansalaiset, olen sovinnon, rauhan mies, jos olen mielipiteessäni eri mieltä kuin te, en silti halua teitä vastaan sotia tai lyödä teitä vaan haluan luopua eli vaieta mielipiteestäni sovun ja ystävyyden vuoksi. Perusteiksi esitetään muun muassa sitä, että iso osa opiskelijoista on joka tapauksessa Turusta tai sen lähikunnista. Reviirien täyttyessä täälläkin saatetaan päästä seuramaan joutsenperhettä. OPM ei kuitenkaan linjaa lakkautettavia pisteitä, vaan jättää sen oppilaitosten ylläpitäjien päätettäväksi. Ilman pöllöjä ja haukkoja, myyrät voisivat tehdä isoja tuhoja puuntaimikoissa. Loimaa Lehden osoite on Kartanomäenkatu 4, 32200 Loimaa. Kevät on innoittanut taiteilijoita niin kuin ketä tahansa meitä tavallisesta rahvaasta. Hienoa musiikkia sävelletään nyt luonnossa kaiken aikaa, kun pikkulintujen konsertti soi upeasti päivästä toiseen sirkuttajien tässä lisääntymisvaiheessa. Opetusministeriön suositusta ammattikorkeakoulujen yksikkökoon suurentamisesta sekä alueellisesta uudelleen kohdentamisesta on myös käytetty esityksen perusteena. Tässä tapauksessa siis Turun. Loimaan päättäjät käyvät neuvotteluja hyvässä hengessä?. Uusi aika. Äänestäjänä sinä valitset ehdokkaan, joka mielestäsi vie eteenpäin sinulle tärkeitä asioita. Myös metsähanhia ruokailee näillä main yhä enenevästi. Äänestyspaikat ja -ajat näet työpaikkasi ilmoitustaululta taikka Loimaan Lehdestä. Äänestysprosentti eli äänestäneiden määrä on erittäin tärkeä liiton uskottavuuden kannalta – siksi jokaisen jäsenen pitää äänestää. Millaista maakuntaa Varsinais-Suomesta oikein ollaan kehittämässä. Lintulajien määrissä voi sattua isojakin muutoksia. Paikallisista aiheista lyhyesti ja napakasti kirjoitetut ja kirjoittajan nimellä varustetut jutut päätyvät varmimmin ja nopeimmin lehden sivuille. Kari Nummila kari.nummila@loimaanlehti.fi Kansallislintumme laulujoutsen on jo jokapäiväinen näky Loimaan seudulla. Peuranruokintapaikaltani nousi lentoon kurki; se oli kaivellut jyviä suuhunsa. Turku on maakunnan pääkaupunki. Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. TUTTU linnunrengastaja soitti äskettäin ja kertoi viirupöllöpönttöjensä olevan hyvin asutettuja. Mieleen tulevat Antonio Vivaldin viulukonsertto Neljä vuodenaikaa, jossa varsinkin Kevät-osa on upea. Isoin muutos näkyy suurissa muuttolinnuissa; kansallislintumme laulujoutsen on jo jokapäiväinen näky Loimaan seudulla. Ojansuu katsokoon peiliin. Ennakkoon äänestäneiden määrä jäi Varsinais-Suomessa valitettavan alhaiseksi. ammattikorkeakoulun Loimaan toimipisteen lopettaminen. A.R. Sähköpostiosoite on: toimitus@loimaanlehti.fi. Kaveri oli jo varmaan haudontapuuhissa tutussa suonnurkassa. Pentti Tuominen Ruutu-Ässä Alastaron kuntalaisille on häpeäksi se, että Tunkkari edesauttaa pohjaveden pilaamista osallistumalla TSV:n töihin jopa muurarina. Unohtuiko Kojonkulman metsästäjiltä peurojen metsästys. Sivuutin vanhan saviprunnin. Onneksi siellä mönki ja kurnutti vielä kymmeniä rupikonnia. Viime vuonna myyriä löytyi tosi vähän, mutta nyt liikutaan jo kannan vaihtelun aallonharjalla. Edellisiltana kävelin tuttua metsätietä, jonka varrella touhusivat mustarastaat muiden ohessa. Huomio! Mukana pitää olla nimenomaan tämä uudessa kirjeessä tullut lipuke. Punkalaitumenjoessa on todettu jo yksi pesintä – koskakohan Loimitai Koijoessa. Ihmisen sanotaan rauhoittuvan, jos hän katselee virtaavaa vettä, tulta tai nukkuvaa pikkulasta. Eikö hän voisi edes hiukan hillitä myötämielisyyttään siihen suuntaan. Siihen saadaan vastaus maanantaina – jälleen yhdessä asiassa. PÄIVÄN MIETE: Rakkaus vie viisaalta puoli mieltä ja hullulta ihan kaikki. Millainen osa on Turun suunnassa varattu muulle maakunnalle. Hakijamäärienkin sanotaan olevan vähäisiä ja esityksen mukaan vain 10 henkilöä valmistuneista sijoittuu vuosittain Loimaalle. Oliko se nyt Johann Strauss nuorempi vaiko Christian Sinding, joka on säveltänyt teoksen ”Kevään kohinaa”. Haloo, kehittyvä Loimaa!. LUKIJOILTA 4 Lauantaina 26 huhtikuuta KOPIT Metallin uurnavaalit Itellan aiheuttamista sotkuista huolimatta Metallin uurnavaalit voidaan järjestää 27.–29.4. Kuntalainen Kaikkea kans sitä lehdestä näkee. Ota kirjeessä oleva lipuke mukaasi äänestämään mennessäsi. Eijalle Kojonkulman konttorille suuret kiitokset hyvästä palvelusta ja antoisaa vuorotteluvapaata. Rastaalla on oma erityinen lentokoreografiansa ja sen laulutyylikin poikkeaa edukseen – ainakin räkättirastaasta. MIELIPITEET Päätoimittaja Seppo Huiku seppo.huiku@loimaanlehti.fi Turun kaupunginhallituksen maanantaisen kokouksen esityslistalla olevan päätösehdotuksen mukaan Turun ammattikorkeakoulun Loimaan toimipisteen nuorten tutkintoon johtavasta koulutuksesta toimipisteessä luovutaan elokuusta 2009 alkaen. Outoa, että esityksen perusteluina ensinnäkin on vuonna 2006 tehty selvitys. Veikko Ruohonen Metallin ao:n 29 varapuheenjohtaja ESKO Ohjeita kirjoittajille Loimaan Lehden Lukijoilta-palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia
– Hyväksyimme yhdistymiseen tähtäävän aiesopimuksen niin kuin kaksi muutakin yhtymähallitusta on tehnyt, johtava rehtori Risti Sinervo Loimaalta sanoo. – Sähkölaitteet on ostettu suurelta hollantilaisvalmistajalta, joka on toimittanut varmaan pitkään ja suomalaisia yksiköitä paljon suurempiin kanaloihin laitteistoja, joissa ei esiinny sitten enää lastentauteja. Aiesopimuksen hyväksymisen jälkeen alkaa käytännön työ yhdistymisen toteutumiseksi, joka tapahtuu aikaisintaan vuonna 2010. Törkeä rattijuoppo jäi kiinni ALASTARO Alastarolainen mies jäi keskiviikkoiltana kiinni törkeästä rattijuopumuksesta. Kanteenmaantiellä poliisin pysäyttämä kuljettaja puhalsi alkometriin 2,3 promillea. – Syitä löytyy sähkökatkoksista jänniteheittoihin, johtoja hankausvaurioihin. Loimaan pääterveysaseman lääkärinvastaanotto palvelee kesäsulun aikana kaikkia kuntayhtymän asukkaita. Molemmat autot vaurioituivat, mutta henkilövahingoilta säästyttiin. Kesäsulku johtuu lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan sijaisten vaikeasta saannista. Hätäkeskus sai puoli yhdeksältä soiton Alastaron keskustan Salen pihasta Kanteenmaan suuntaan lähteneestä noin kuusikymppisestä miehestä. KARI NUMMILA Pelti rytisi ysitiellä LOIMAA Pakettiauto ja henkilöauto kolaroivat valtatie yhdeksällä torstai-iltana puoli kahdeksan aikaan. – Tietoa tulee kännykkään esimerkiksi häiriöistä lämpötiloissa, ilmastoinnissa tai kanojen vedensaannissa. Tiedot kertovat heti, jos esimerkiksi kanojen vedensaannissa on jokin häikyrä tai ilmastointi ei toimi. – Tässä on tietysti kyse kummankin osapuolen intressistä eli kummankin kulut vähenevät, jos vahinkoja voidaan estää. Palotarkastuksia tämänkokoisissa, 20 000 kanan yksiköissä tehdään lain mukaan viidentoista vuoden välein. Sähköstä alku Savolainen tietää, että reilussa puolessa tulipaloja tuhon alkusyy löytyy nimenomaan sähkölaitteista. Mukkelsiin yritettiin murtautua MELLILÄ Kolme parikymppistä loimaalaista yritti murtautua Mellilän Mukkelsiin torstaina aamuyöllä. Yksi paketti Savolainen oli erityisen tyytyväinen siihen, että kohteen sähköpääkeskus on toimitettu paikalle kokonaisuutena. Sulho Lehto esittelee lattiakanalaa, jossa automaatiolla on saatu turvallisuusriskit kuriin. Uusi reseptit juhannukseen mennessä LOIMAA Entiseen tapaan Alastaron, Hirvikosken, Oripään ja Mellilän sivuterveysasemat menevät juhannuksesta kiinni. – Kun rakennuksia laajennetaan tai saneerataan, sähkölaitteisiin tulee ”kerroksellisuutta”. Savolaisen mukaan kanalaosaan kannattaisi sijoittaa vielä muutama jauhesammutin lisää. Paras-hanke edellyttää nykyistä suurempia yksiköitä järjestämään keskiasteen ammatillista koulutusta. Lehto arvelee hankkivansa myös palovaroittimet, joiden asennukseen on jo valmius. Eilen järjestettiin koulujen henkilöstölle tutustumispäivä. Johtavat virkamiehet ja luottamushallintojohto ovat puineet puitesopimusta. Opiskelijoiden arkeen mahdollinen yhdistyminen ei vaikuta, sillä oppilaitokset säilyvät ja koulutusaloja kehitetään tarpeen mukaan. Säännöllistä ja jatkuvaa lääkitystä käyttävien asiakkaiden toivotaan uusivan reseptinsä omalääkärillä juhannukseen mennessä. Audiator Konsultointi toteuttaa hankkeen selvitystyön, joka tuottaa riittävän pohjamateriaalin kuntien päätöksenteolle. Tuotantorakennuksissa on usein niin monenlaisia vempeleitä käytössä, että mahdollisuuksia riittää. Kolmessa koulussa henkilökuntaa on viitisensataa ja opiskelijoita 4 000, joista aikuisopiskelijoita neljännes. – Lisäksi tulevat myös tuotantokatkosten aiheuttamat korvaukset, riskipäällikkö Juhani Savolainen Tapiola-ryhmästä sanoo. Tieto kulkee Lehdon sähköpääkeskus kertoo isäntäväen kännykkään heti, jos jotain ongelmaa esiintyy. Sulho ja Taina Lehdon lattiakanalassa Loimaan Orisuolla tehtiin turvallisuustarkastus, jossa pahoja puutteita ei esiintynyt lainkaan. Pienkuormaajalla voidaan ajaa yli jatkojohdon ja niin edelleen. Uuden kuntayhtymän alueen asukasmäärä on yli 170 000, joten Paras-hankkeen asettama 50 000 asukkaan raja ylittyy selvästi. kesäkuuta ja kestää muualla viisi viikkoa, mutta Oripäässä kuusi viikkoa. Nyt kuntaomistajia on vielä 30, mutta ensi vuoden alussa tapahtuvien kuntaliitosten jälkeen 15. Tapiola on omalta osaltaan tarttunut ongelmaan ja käy tekemässä turvallisuuskartoituksia maatiloilla. Jos kolmen kimppa ei toteudu, niin Loimaalla on varasuunnitelma, missä Loimaa ja Varsinais-Suomen maatalousoppilaitos yhdistyvät. Pakettiauton kuljettaja kertoi edessä menneen auton jarruttaneen voimakkaasti, jolloin hän ei ehtinyt reagoida. AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Lauantaina 26 huhtikuuta 5 Koulujen yhdistymistä aletaan valmistella Loimaa Sari Keskitalo Loimaan ja Salon seudun koulutuskuntayhtymät ja Varsinais-Suomen maatalousoppilaitos valmistelevat kolmen koulun yhdistymistä. Kännykästä löytyvät tiedot myös muun muassa siitä, jos esimerkiksi rehuntai vedenkulutus poikkeaa annetuista normiarvojen rajoista, Sulho Lehto kertoo. Suurilla karjatiloilla ovat uhkana isot tulipaloriskit Turvatarkastuksilla yritetään nyt minimoida vahinkoriskejä Loimaa Kari Nummila Isojen karjatilojen uusissakin tuotantorakennuksissa piilee isoja paloturvallisuusriskejä, joita pyritään ennalta ehkäisemään yhä tehokkaammin. Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumiin. Lehtojen kanalassa pienet jänniteheitot eivät haittaa lisälaiteasennusten takia. Liikevaihto on yli 40 miljoonaa euroa. Hälytys toi paikalle vartiointiliikkeen ja poliisin, joka pidätti vielä Mukkelsin pihassa olleet nuoret. Ajan tasalla Lehdot asuvat viidentoista kilometrin etäisyydellä kanalasta, joten tietojen helppo saanti on tärkeätä. Kesäsulku alkaa 23. Saattaa olla, että eri yrittäjät urakoivat tilalla ja urakoitsijoiden työn tasossakin voi esiintyä eroja. Jännitteiden heittoja ei juuri muutoinkaan alueella esiinny. – Jos käy niin onnettomasti, että tuli pääsee kertakaikkiaan valloilleen, niin siinä voi syntyä jopa miljoonan euron korvausvastuut tuhoutuneesta omaisuudesta. – Jos käy niin onnettomasti, että tuli pääsee kertakaikkiaan valloilleen, niin siinä voi syntyä jopa miljoonan euron korvausvastuut tuhoutuneesta omaisuudesta – tuotantorakennuksista, laitteista ja koneista sekä tietysti tuotantoeläimistä, olipa sitten kyse lihatai jalostuseläimistä. Lehtojen kanalassa riskejä vähentävät myös ne seikat, että lämpökeskus on rakennettu erilleen kanalasta, samoin rehusiilot. Poliisi määräsi miehen välittömään ajokieltoon.. Kaksi parikymppistä tyttöä ja yksi poika rikkoivat Mukkelsin ulko-oven lasin ja yrittivät päästä sisään siinä kuitenkaan onnistumatta. Poliisi ei paikkatutkinnassa löytänyt jarrutusjälkiä. Turun suuntaan matkalla ollut miehen kuljettama pakettiauto törmäsi Pemamekin kohdalla, tietyömaan jälkeen edessä menneen naisen ajaman henkilöauton perään. Aluehälytyskeskukseen suoraan vieviin palohälytyslaitteisiin ei viranomaisilta saa helposti lupaa. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Vakuutusväen viiden vuoden välein tehtävä syynäys on sopivan tiheä tapa. Aikuissekä äitiysja lastenneuvola toimivat kesäsulun aikana Loimaan pääterveysasemalla
Vaikka sattuisikin omistamaan läpinäkyvän moottoripyörän, kannattaa jättää keulimiset ja muut niin oman kuin toisten turvallisuuden, terveyden tai jopa hengen päälle käyvät temput sirkukseen. Loimaa Kimmo Gustafsson Kauhanojan koulun ekaja tokaluokkalaiset, pienryhmä sekä päiväkodin lapset odottavat hiljaa ja katselevat edessä oleviin mikrofoneihin. Nykyisin olen gospelriders ja ajan moottoripyörällä. Kauhanojan päiväkodin lapset olivat harjoitelleet laulujen sanat ulkoa ja muistivat ne nauhoituksessa hyvin. Ihan itsellemme tätä teemme ja ihan yhdessä tekemisen riemusta. Merirosvolaulun lisäksi tulevalle cd-levylle äänitettiin yhdeksän muuta laulua ja kolme runoa, mutta Joonas Sukselle ja muille päiväkodin pojille Merirosvolaulu oli ykkönen. – Ei tätä ole bisnesmielessä ajateltu. Hän perusteli asiaa toteamalla, että se joka hevosilla ajaa, se hevosista puhuu. Olemme lisäksi kehitelleet lauluihin leikit, jotta sanat muistuisivat helpommin mieleen. Hänen mukaansa päiväkodilla tai vanhempainyhdistyksellä ei ole tarkoituksena lähteä toukokuussa ilmestyvää levyä suuremmin markkinoimaan. RISKI on myös metsän siimeksestä asteleva Suomen suurin luonnossa elävä nelijalkainen, joka saattaa tulla moikkaamaan kahdella pyörällä kaahaavaa citymotoristia. Jos siis näet Loimaan lakeuksilla kiitävän Yamaha XV750SE -merkkisen moottoripyöräklassikon, siellä saattaa kiitää juuri loimaalaistunut helluntaipastori hakemassa illuminaatiota seuraavan sunnuntain saarnaansa. Kesän lähestyessä puheeni kääntyvät kaksipyöräisiin. Esimerkiksi pelkällä takarenkaalla ajaminen ei ole turvallista, ellei osaa ajaa alle viittäkymppiä. Tehokas jarrutus ja vastaohjauksen hyödyntäminen kaarteissa olisi pelastanut kolmisenkymmentäkolme prosenttia uhreista. Kuitenkin kaksi kolmesta moottoripyöräonnettomuudesta tapahtuu taajamissa. Esimerkiksi liian suuren nopeuden takia tapahtuva ulosajo kaarteessa on yleisin moottoripyöräturma. – Lapset oppivat nopeasti ja hyvin sanat ovat jääneet mieleen, vaikka nuorin on nelivuotias. Näin on ollut pojanklopista saakka, jolloin sain veljeni vanhan pappatunturin. Aivan, aikoinaan kun ajoin ukkini Pentu-nimisellä ruunalla, muistan puhuneeni aika usein siitä. KIITÄMISESTÄ puheen ollen, motoristin tulee sovittaa kaksipyöräisensä vauhti ympäristöön, tilanteeseen ja ennen muuta omiin taitoihinsa sopivaksi. Tutkimusten – ja järjen – mukaan myös moottoripyörällä temppuilu on vaarallista. Ei kannata riskeerata sitäkään, että autoilijoiden asenteet kaksipyöräisiin ovat myönteisemmät kuin koskaan. – Ajatuksena oli tarjota helpompi mahdollisuus niille, joilla ei ole tuhatta euroa levyttämiseen. Lauluja olikin päiväkodin johtajan viransijaisen Taru Saarennon mukaan harjoiteltu paljon. Nyttemmin nuo kotimaamme jälleenrakentamisessa auttaneet nelijalkaiset ystävämme ovat vaihtuneet nelivetoisiin traktoreihin. – Saadaan yksi kunnon äänite ja lasten kasvun ääntä talteen. Ari Ainasoja kiertää muun muassa kouluja liikkuvan nauhoituskalustonsa kanssa. KIRJOITTAJAVIERAS 6 Lauantaina 26 huhtikuuta KULTTUURI TÄLTÄ SIVULTA: – Ajatuksena oli tarjota helpompi mahdollisuus niille, joilla ei ole tuhatta euroa levyttämiseen. Tyttöjen suosikit taas olivat Lintu lensi oksalle ja Molly Malone, josta he antoivat näytteen ”lämpiön” puolella ja lauloivat ulkomuistista saman tien koko laulun. Saarento ja opettajat viittoilivat laulujen aikana ohjeita lapsille ja useimmat laulut saatiin purkkiin ensimmäisellä kerralla. KIMMO GUSTAFSSON Kertakäyttöpiilolasit 25,15 pr. Kauhanojan päiväkotiin Rainbowsounds otti yhteyttä ensimmäisen kerran vuonna 2006. päivä on Liedon Drive-In Motoristikirkko, jonne lähtö tapahtuu Loimaan Essolta yhdeltätoista. Äänityksestä valmiiksi tuotteeksi cd:n tekevä Rainbowsounds kattaa kustannukset myytyjen levyjen hinnalla. Iida Merilehto ja muut päiväkodin lapset olivat tehneet sanavihon ja koristelleet sen kannen itse. Tästä tuli mieleeni, että Loimaan Moottoripyöräilijöiden ennakoivan ajon koulutus on Lännen Tractorsilla toukokuun 25. Viime vuonna asiaa alettiin päiväkodissa kehitellä ja mukaan otettiin koulun puolelta ekaja tokaluokka sekä dysfasiapienryhmä, jotta kasaan saataisiin kunnollinen kuoro. Ääntä muistoksi Päiväkodille levyn teko on ilmaista. Kaksipyöräiset Eräs näkövammainen seurakuntalaiseni kokee kutsumuksekseen näkövammaistyössä palvelemisen. Levyltä esimerkiksi kuulee harjoittelun tuloksen, toiminnanjohtaja Ari Ainasoja toteaa. – Nyt musta lippu liehumaan, hulabaloo balai! Hulabaloo balai, balai! Jää kauas ranta synnyinmaan! Hulabaloo balai! Laulun aikana Rainbowsoundsin äänittäjä Ari Ainasoja tarkkailee äänipöydän mittareita ja säätelee äänentasoja, sillä lasten laulu pitää saada hyvin talteen tulevaa levyä varten. – Lapset ovat olleet riemuissaan mukana. Kauhanojan koulun ekaja tokaluokkalaisia, pienryhmäläisiä sekä päiväkodin lapsia voikin nyt kutsua levyttäneiksi artisteiksi. Motoristien sekä ajalliseksi että iankaikkiseksi iloksi mainittakoon vielä, että toukokuun 10. Tällaista ei Loimaalla ole ennen tehty ja tästä jää varmaan hauska muisto, Saarento arvelee. Sitä olisi muuten vaikea saada kasvukansioon talteen, lastenhoitaja Kaarina Torssonen toteaa. Silti autoilijat ovat vaikeasti havaittavalle motoristille riski. Silti kuljettajan näkökenttä on rajallinen. Ja joka autolla ajaa, autoista aika usein puhuu. Kohta kaiuttimista kajahtaa Merirosvolaulun alkutahdit ja lapset aloittavat laulunsa. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on Loimaan helluntaiseurakunnan pastori Seppo Paldanius Kesän lähestyessä puheeni kääntyvät kaksipyöräisiin. Joka niillä ajaa, niistä puhuu. päivä. Viidessäkymmenessä prosentissa moottoripyöräonnettomuuksista hallinnan menetys on itse aiheutettua. Cd-levy on tarkoitus liittää jokaisen päiväkotilaisen kasvukansioon, missä on tallessa lasten töitä päivähoidon ajalta. Lintu lensi oksalle, lauloi Iida kavereineen Kauhanojan koulun ja päiväkodin lapsista levylaulajia Olemme lisäksi kehitelleet lauluihin leikit, jotta sanat muistuisivat helpommin mieleen. Yritys on ollut toiminnassa kolme vuotta ja Ainasojan mukaan koulujen, kuorojen tai muiden nauhoituksia tehdään lähes viikoittain. Lastenlaulu Lintu lensi oksalle meni kerralla purkkiin. – Paras kohta on, me taistelemme kuolemaan, Suksi valaisee laulun suosiota
päivänä. Lisäksi kilpailutilanne lehtialalla Loimaalla on äärimmäisen kova. – Löytyy esimerkkejä, että turmat siirtyvät rinnakkaisteille, kun valtatie riista-aidataan. Yhdeksän miljoonan euron liikevaihdosta kaksi kolmasosaa muodostuu painosta ja yksi kolmasosa kustannustoiminnasta. Sudet avuksi Riistaja kalatalouden tutkimuskeskuksen tutkijat ovat laskeneet, että pelkästään yhden saaliseläimen laskelmalla täysikasvuinen susi tarvitsee ravinnokseen vuodessa 15 hirveä tai vaihtoehtoisesti 60 valkohäntäpeuraa tai 90 metsäkaurista. Priimus Group Oy:n toimitusjohtaja Jorma Rinne sanoi viime vuoden menneen paremmin kuin edellisen. Pääkirjoitus – Sisä-Suomen Lehti Nämä peurat on kuvattu iltahämyssä. Hallituksen erovuoroiset jäsenet Kari Heinonen, Simo Laaksonen ja Jouni Nokka valittiin uudelleen. Nykynuoriso kuljetetaan autokyydillä harrastuksiin. Lauantaina 26 huhtikuuta 7 LAINA: TÄLTÄ SIVULTA: PAIKALLISIA – Löytyy esimerkkejä, että turmat siirtyvät rinnakkaisteille, kun valtatie riista-aidataan. Huittinen Kari Nummila Varsinais-Suomen valkohäntäpeurakanta jatkaa kasvuaan, vaikka kaatolupien määrä nousee jatkuvasti. Loimaan Lehden levikki kasvoi 0,7 prosenttia, mikä on harvinaista, sillä sanomalehden levikki ei helpolla nouse. Kaupunginhallitus hyväksyi keskustan kehittämiseen liittyvät toimet. Syksyin keväin vaara on pahimmillaan iltaja aamuhämärän tienoilla. Jos hirvieläin seisoo tien tuntumassa ja näkee auton, se voi rynnätä silti tielle. Muun muassa näillä toimilla aiotaan elävöittää ja kehittää Loimaan ydinkeskustaa. Riista-aitojen päät ovat ongelmakohtia. Peura voi ilmestyä puskista yllättävän nopeasti ajoradalle viiden metrin loikillaan. Siksakkia Metsästäjät itse ovat paikoin saalistaneet hirven liki sukupuuton partaalle liiallisella innokkuudella Loimaan alueella. Vauhti tappaa Liikennepsykologi Sirkka Laapotti Turun yliopistosta totesi hirvieläinkolareita sattuvan suhteellisesti eniten nuorille miehille. Piirin suositus on ollut pitkään se, että puolet aikuisista on naaraita. Konsernin tämän vuoden budjettitavoite on kymmenen miljoonaa euroa ja käyttökatetavoite 12 prosenttia. Hermansson korosti oikeita valintoja eli naaraiden tehoverotusta; piirissä on eräs seura kaatanut 50 peuraa, joista 45 oli uroksia. Leuto talvi tosin vähensi siirtymiä. Kaikista kolaroijista on miehiä peräti 86 prosenttia. Kotimaan markkinat ovat mahdollisuuksia painotoimintaa kasvatettaessa, sillä vienti on pienentynyt. Tällä tavalla kanta kasvaa hurjaa vauhtia takuuvarmasti. Valtatie 2:lla on nyt riistaaita Metsämaalla Leppijärveltä Hakuninkoskelle, josta aitaa jatketaan kesällä Venäjänaukealle asti. Hirvikanta tekee yhä isoa siksakkia, kun verotusta ei haluta eikä välttämättä ehkä osatakaan mitoittaa oikein. Yhden naaraan kaataminen merkitsee ainakin kiima-ajan jälkeen siis jopa kolmen tai neljän peuran vähennystä seuraavaan syksyyn, kun kolmosetkaan eivät ole harvinaisia peuralla. Lisäksi keskustan ja rakennusalan yrittäjille järjestetään keskustelutilaisuus keskustan rakennusmahdollisuuksista. Osakeomistus näkyy yhtiön ylläpitämästä osakerekisteristä.. Satakunnan riistanhoitopiirin riistapäällikkö Mauri Krusberg tosin arveli, että kummankin maakunnan alueella hyvää vauhtia lisääntyvät susikannat alkavat pudottaa tehokkaasti hirvieläinmääriä. – Meillä kuoleekin joka kymmenes peura – yhteensä vuodessa 700 eläintä – maantieturmissa ja tämähän on aivan liikaa, Varsinais-Suomen riistanhoitopiirin riistaneuvoja Jörgen Hermansson totesi tiistaina Huittisissa Tiehallinnon Turun tiepiirin hirvieläinpalaverissa. Luonnollisesti Tutkija Tiina Myllymäki Tielaitokselta kertoi, että hirvieläinonnettomuuksien torjumiseksi tehdään seutukunnittain perinpohjaiset selvitykset ja toimenpide-ehdotukset, joissa otetaan huomioon luontokin; esimerkiksi uusia tiesuunnitelmia ei laadita enää pelkällä ”insinööritieteellä”. Suunnitelmissa on käynnistää Satakunnantien varren kaavaselvitys, jonka tarkoituksena on maankäytön tehostaminen lisäämällä rakennusoikeutta Satakunnantiellä ja tukea Loimijoen rantapuiston rakentamista. Kauriin kaatoon saa ryhtyä jo syyskuun alussa, kun muut hirvieläimet ovat vuorossa syyskuun viimeisenä viikonvaihteena. Loimaan riistanhoitoyhdistyksen alueella on tehty susihavaintoja, mutta ei ole löydetty juurikaan suden saalistusjälkiä. Tieja riistaviranomaisten lisäksi paikalla oli poliisi sekä Helsingin ja Turun yliopistojen tutkijoita. Pahimmat turmalukemat kirjataan lokaja marraskuussa. . Lupamäärät perustuvat laskentoihin, joiden luotettavuus ei ole kiistaton. Toki eteen osunut jäniskin voi suistaa kuolonkolariin, kun ylinopeudetkaan eivät ole harvinaisia. Loimaan seudulla hirvi ei ole ongelma vaan valkohäntäpeura; Loimaan kihlakunnassa peurakolarit ovat vain kasvaneet. . Nyt ollaan vannomassa aikaistettuun jahtiin eli peuralla voisi aloittaa jo syyskuun 1. Perinteisesti Loimaan Lehti ja Auranmaan Viikkolehti tekivät hyvän tuloksen. Sota-ajan lapsille säännöllinen hyötyja huviliikunta olivat lapsuudessa ja nuoruudessa normaalia arkea, joten liikunta kiinnostaa vanhanakin. Tarvitaan enää kunnon suorituksia ja saa tehdä ennätyksiäkin, kun on olympiavuosi, Priimus Group Oy:n yhtiökokouksen puheenjohtajana toiminut Mikko Ketonen evästi konsernin henkilöstöä kokouksen päätteeksi. Kolarivaara Hirvieläinturmien torjunnassa pidetään edelleen aika yleisesti parhaana torjuntakeinona kivääriä. Rinteen mukaan kolmen ensimmäisen kuukauden perusteella ollaan budjettitavoitteessa. Hirvieläinturmien torjunnassa pidetään edelleen aika yleisesti parhaana torjuntakeinona kivääriä eli erityisesti peurakannan laskemista metsästämällä. Älä tuijota keskiviivaa, vaan seulo silmilläsi myös tiensivuja. Lisäksi yhtiökokous päätti luopua osakekirjoista, minkä muuttunut osakeyhtiölaki mahdollistaa. Riista-aidoillakaan ei voida aina estää hirvieläinkolaria Varsinais-Suomessa ruhjotaan tiellä joka kymmenes peura FAKTA . Riistaväki jopa pelkää, että erityisesti hirvikanta on vaarassa harventua melkoisesti, kun ainakin iso lauma kykenee saalistamaan hirviäkin. Pahimmassa vaarassa ovat moottoripyöräilijät tiheillä peura-alueilla kuten Loimaalla. Konsernin liikevaihtoa kasvatettaessa odotukset kohdistuvat painotoimintaan. Jos yksi peura on ylittänyt tien, vaara ei ole ohi; niitä voi tupsahtaa yhtäkkiä koko liuta eteesi. Ysitielle Metsämaalla aitaa ei ole vieläkään luvassa, kun viimevuotinenkin aitaraha upposi Laitilan tierunkoihin. Hirvieläimet asettuvat parhaillaan kesäja vasomisalueilleen ja liikkuvat paljon. Tutkija Milla Niemi Helsingin yliopistosta sanoi, ettei hirviaidallakaan aina pelasteta tilannetta. Yhtiökokous päätti, että viime tilivuodelta ei jaeta osinkoa. Kaikista hirvikolarien ihmisuhreista on viidennes motoristeja. Värityskirjoja viedään Pohjoismaihin, mutta Venäjän ja Viron vienti on tyrehtynyt. Idea on se, että kantaa harvennettaisiin jo reilusti ennen kolarisumaa. Kurkijoenpuiston kevyen liikenteen silta ja lähiympäristö kohdevalaistaan ensi vuonna. Priimuksen kasvuodotukset ovat painotoiminnassa Loimaa Sari Keskitalo – Tavoitteet ovat selvät. Lisäksi kartoitetaan keskustan täydennysja lisärakentamismahdollisuudet. Näin autoille jäisi tavallista vähemmän ruhjottavaa. – Priimus Painokin on lähtenyt nousuun, vaikka painotoiminta on valtakunnallisesti ja kansainvälisesti vaikeuksissa, Rinne huomioi. . KARI NUMMILA Loimaa elävämmäksi valoilla ja puistolla LOIMAA Ympärivuotista torikauppaa voidaan elävöittää Loimaalla torimyyntipisteiden osittaisella kattamisella. Toria reunustaville kortteleille kaavaillaan rakennusoikeuden lisäämistä niin, että rakennusten keskikorkeudeksi voi muodostua neljä kerrosta. Ympäristöpalvelukeskus tekee kartoituksen keskustan parkkipaikoista Kaavamuutoksella luodaan edellytykset Lähivakuutusyhdistys Loimi-Hämeen suunnittelemalle senioritalolle
– Joo, pukuhuoneesta saakka (virnistää). – Otteen pitää olla rento, jäykkyys pois, samoin tittelit ja korut. Tässä on kaikki moottoriurheilusta seiväshyppyyn – eli askelmerkit pitää olla ja otetta ja niin edelleen (naureskelee). Tänään Philharmonic Blues Band heittää 25-vuotisjuhlakeikan Loimaan Seurahuoneella. MÄKISEN MURJAISU: LL 16.4.1958 Hengenpelastuslaite saatu Loimaan poliisilaitokselle Loimaan poliisiasemalle saatiin viime viikon alussa nk. Antti Hirvelä. Kuka näyttelijä tunnetaan roolista vääpeli Körmynä. – Soittaminen on vastapainoa globalisoitumiselle ja ilmaston lämpenemiselle (virnistää). Toivoisin, että ihmiset pysähtyisivät ja huomaisivat mitä kaikkea täällä tapahtuu ja sitten menisivät tapahtumiin. Tämän jälkeen käytti puheenvuoron Loimaan kunnanvaltuuston puheenjohtaja konsulentti Toivo Murto esitellen koulun laajennushanketta, samalla hän lausui kunnan puolesta kiitokset kaikille rakennustyön edistämiseen vaikuttaneille. Mitähän meilläkin syödään, kun ruumiit loppuu. – Esimerkiksi kesäteatterissa viime kesänä, bändejä käyn katsomassa, curlingia olen kokeillut ja lentopallo-ottelussakin kävin. Se sisältää neljä varsinaista opetusluokkaa, opettajien huoneen, poikien käsityöluokan, veistonopetustiloineen, voimisteluja juhlasalin, pesuja suihkuhuoneet, kotitalousopetustilat, koulun keittolan, talonmiehen asunnon sekä tarpeelliset kellaritilat. Vartalon sidehihna vedetään pään ja selän ylitse, myös kädet ja jalat sidotaan asianomaisilla hihnoilla. 9. 2-kerroksisen, tiilistä tehdyn, koulurakennuksen tilavuus on 6.500m3. Even-hengenpelastuslaite, johon äskettäin kävimme paikan päällä tutustumassa apulaisnimimies Viitasen ja paikallaolleitten poliisikonstaapelien sitä meille auliisti esitellessä. 4. Miten bändin tarina 25 vuotta sitten alkoi. Millaisissa tapahtumissa itse käyt. – Parille paikalliselle urheilujoukkueelle on kannustuslaulukin tulossa. – Katselimme Einolan Hannun kanssa Blues Brothers -elokuvaa ja ajattelimme, että tuon täytyy olla tosi hauskaa. Kuva: Valto Heinosen kokoelma. Välillä keikkatahti ei ole ollut kovin kiivas. Se saa aikaan hyvän ilmanvaihdunnan keuhkoissa edistäen samalla verenkiertoa ja potilaan tajunnan palautumista. Tilaisuuteen saapuneet kunnan, rakennuslautakunnan, rakennuksen suunnittelijoitten ja urakoitsijoitten edustajat sekä rakennuksen työntekijät lausui tervetulleiksi op. Se on valmistettu 22 mm:n teräsputkesta, käsittäen paarieli keinuosan jalustan. Rakennuslautakunnan kiitokset esitti sen puheenjohtaja mv. – Vähintään sata astetta... Mutta kaikenlaisissa tilaisuuksissa ollaan oltu mukana, jaa, ehkä hautajaisissa ei olla taidettu soittaa. Teidän keikkanne myös äänitetään. – Joo, täällä olisi tosi lämmin, jos me emme soittaisi. Ihmiset sanovat meille, että olette hulluja... Vastaukset sivulla 10. Keikalla on silti kuuma meno. Keinua liikutellaan rauhallisesti seuraavanlaisessa tahdissa 1) pääpuoli alhaalla 4 sekuntia 2) jalkapää alhaalla 3 sekuntia, aloittaessa on oltava pääpuoli alhaalla. Mitä pelkää, jos on agorafobia. 2. Etua elämään. Silloin tunnemme itsemme onnistuneiksi. Alastaron Jyväset oli mukana partiolaisten kevätkatselmuksessa 2001 Turussa. Mainittua keinua pidetään asiantuntijapiireissä parhaimpana ja tehokkaimpana hengenpelastusmenetelmänä. Pois ihmiset sieltä tietokoneiden ja Salattujen elämien äärestä. Moni sanoo, ettei täällä ole mitään, mutta kun täällä tapahtuu koko ajan jotakin. – Nuoret soittajat tarvitsevat tukea. Ja sitä paitsi kaikissa meissä asuu pieni Blues Brothers -mies, kun vähän kaivelee. – Loimaa on kulttuurikaupunki, varsinkin kun ottaa huomioon asukasluvun ja pinta-alan. Minkä väriset housut on pelihahmo Mariolla. Siis mitä... Niiden ulossaaminen olikin jo eri juttu... Norrin talo, takana sairaalan piippu 1970-luvulla. Mikä on Betamax. – Musiikki on maailman paras harrastus. 10. Mikä on koiranpennun luovutusikä. Oletteko te siis niin cooleja, viileitä, että ilmastokin viilenee teidän ansiosta. Sen fiiliksiä tavoitellessa onkin siitä asti tullut keikkailua Philharmonic Blues Bandin riveissä. Sanaa ei muuten löydy sanakirjasta. – Luova elävä musiikki on aina luovaa, on se sitten hyvää tai huonoa. Kuka on kirjoittanut romaanin Kasvattitytön tarina. Laaksonen puolestaan kiitti kuntaa tämän osoittamasta luottamuksesta sekä työntekijöitä hyvästä työnsuorituksesta ja vallinneesta sopuisasta yhteishengestä. Potilas asetetaan paariosalle vatsalleen, kasvot neliskulmaisen hengitysaukon kohdalla. OP-Pohjolasta. 6. – Meille tärkeintä oli ja on edelleen fiilis, kun taas toiset harjoittelee niin, ettei ole ”sairaalabakteereja” ollenkaan. Se on kevyt vain muutaman kilon painoinen, voidaan taittaa kokoon ja kuljettaa onnettomuuspaikalle vaikkapa polkupyörällä. 8 Lauantaina 26 huhtikuuta OSOITA TIETOSI VANHAT VALOKUVAT 50 VUOTTA SITTEN VIIKON VIERAS LAUANTAI Hauturin huokaus: – Väki vähenee maaseudulta. 7. 8. Minkä yhtiön tuote on valmismehu Juissi. Väinö Martti, rakennusurakoitsija U.I. Minkä maalainen juhla on bakkanaalit. Filharmoninen kuulosti yliampuvalta ja hienostelulta, joten laitettiin siihen eteen p. Puhelun hinta: Lankapuhelimesta 0,0821 ¤/puhelu + 0,059 ¤/min Matkapuhelimesta 0,0821 ¤/puhelu + 0,169 ¤/min Ajanvaraukset 010 257 3201 Juha Koiviston kohtaloksi koitui 1980-luvun alussa nähty Blues Brothers -elokuva. Tarpeen tullen keinua voidaan käyttää myös kantopaarina. Harjannostajaiset Hirvikosken koululla Viime lauantaina vietettiin Loimaan Hirvikoskella kansakoulurakennuksen harjannostajaisjuhlaa. Kuinka korkeat ovat Loimaan viljasiilot. Itse keinun käyttö tuntui melko yksinkertaiselta. Olet monessa musiikkitouhussa mukana. KATI UUSITALO. 1. – Nimi bändille oli ennen kuin oli yhtään säveltä. – Sovitukset taas olivat olemassa jo ennen nimeäkin. Työtekijäin kiitokset esitti kirvesmies Matti Kankaanpää. – Illan aloittaa viimeksi vuonna 1982 keikan tehnyt Wanted, jonka sanoisin kuuluvan loimaalaisbändien aateliin. Eikä riitä celsiukset, vaan täytyy ottaa käyttöön fahrenheititkin (naureskelee)... Kuka laulaja esiintyy Expressbussin mainoksissa. – Joo, välillä tehtiin lapsia t-paitojen sijaan. Eikä fiilis tule seinistä, itsestä hyvä mieli lähtee. 3. 5. Millaista siinä soittaminen on. Elävän musiikin yhdistys pitää saada uudelleen liikenteeseen. Lasit päähän ja keikalle Juha Koivisto: Pois tietokoneiden ja television äärestä ihmiset! Loimaa Kati Uusitalo Juha Koivisto, Philharmonic Blues Band saavuttaa jo neljännesvuosisadan iän
Lännen Tractorsin toimitusjohtaja Timo Huttusen mukaan muutos ei edellytä uuden väen palkkaamista Loimaalle. Vielä hetken aikaa näkyvät Esson nimi ja värit automaatin kyljessä. huhtikuuta Juvan kuntoradan alueella. Otettiin sydänfilmi ja verikokeet, joiden perusteella todettiin elekielellä, ettei kipujen syy ollut infarkti. Muut työntekijät pysyvät myös samoina. – Matkavakuutukseni oli kunnossa, mutta Kööpenhaminassa toimiva SOS-keskus ei suostunut siihen, että saisin käyttää ambulanssilentokonetta. Hieno sää enteili runsasta osallistujamäärää, tämä toteutuikin kauden ennätyksellä 133 osallistujaa. P9 1,0 km: 1) Eemeli Leppämäki 4.52, 2) Ilari Martti 5.04, 3) Viljami Leppämäki 5.06, 4) Topias Rantanen 5.08, 5) Kalle Nyman 5.12, 6) Väinö Marjamäki 5.19, 7) Ville Leimu 5.59, 8) Oskari Heino 6.12. Loimaa Kimmo Gustafsson Kartanomäenkadun varressa Loimaalla ollut Esso-huoltoasema on tästä eteenpäin St1. – Minulta tivattiin semmoista allekirjoitusta, että jään sairaalaan seurantaan. – Sairaalassa annettiin jokin piikki ja kipu lieventyi. – Palvelut pysyvät samoina. T11 1,0 km: 1) Susanna Sutki 4.56, 2) Jessi Juurenheimo 4.59, 3) Elviira Hulmi 5.00, 4) Anniina Vuorinen 5.01, 5) Elisa Merta 5.05, 6) Janina Sutinen 5.39, 7) Lotta Kulmala 5.51, 8) Elisa Kurri 5.54, 9) Sarianna Sutinen 6.14, 10) Suvi Nurminen 6.16. Muutoksen myötä Loimaan tehtaille siirtyvät Lundbergtuotteiden tuotetuki ja varaosatoiminnot. Olimme tivanneet poisja kotiinpääsyä. Lindroosin mukaan muutos on tapahtunut sujuvasti ja mitään ongelmia ei pitäisi esimerkiksi laitteiden kanssa olla. On ja ei ole – Sitten vaan taas jonkin ajan päästä minulle ilmoitettiin kylmästi, että minulle täytyy tehdä pallolaajennus, kun minulla oli siis kuitenkin ollut infarkti. Tämän seurauksena kaikki Esso-asemat vaihtavat nimensä ja värinsä viimeistään kesäkuun loppuun mennessä. Rata 3,9 km: 1) Juha Pullinen 36.47, 2) Toni Jälkö 37.53, 3) Heimo Hongisto 38.14, 4) Antero Niemi 40.28, 5) Paula Hakala 42.37, 6) Risto Kaukasoina 44.01, 7) Mervi Salo 45.11, 8) Erkki Kallio 45.37, 9) Esa Lukkala 46.27, 10) Pentti Saario 47.38, 11) Unto Jälkö 48.16, 12) Elisa Jälkö 48.36, 13) Jaakko Teppo 48.45, 14) Martti Salonen 51.32, 15) Timo Koski 53.16, 16) Tapio Vuolle 53.54, 17) Paula Ketola 54.34, 18) Heikki Salmela 54.43, 19) Kalevi Suvila 56.22, 20) Markku Laurinen 58.09, 21) Pirjo Kuusela 1.00.15, 22) Kaisa Markula 1.00.45, 23) Lassi Vatka 1.05.48, 24) Eija Kankaanranta ja Katariina Sinkkonen 1.18.44, 25) Marika Männistö 1.35.00, Veikko Haapanen, Raija Nummi, Riina Paija sekä Martti Vaittinen ei aikaa. Maanantaina 14.4. T9 1,0 km: 1) Roosa-Maria Mäki 6.21, 2) Sara Sutinen 6.22, 3) Anu Vuorinen 6.35. P7 0,5 km: 1) Eemeli Hollo 3.03, 2) Petteri Markula 3.35, 3) Henri Häkli 3.38, 4) Saku Repo 3.40, 5) Leevi Leppämäki 3.53, 6) Roope Kulmala 3.55, 7) Janne Mäki 4.24. T13 2,0 km: 1) Salla Repo 9.53, 2) Ripsa Järvi 11.07, 3) Sonja Krapi 11.31, 4) Oona Anttila 14.31. Oloni tuntui kerrassaan sietämättömältä. Kymmenen vuotta asemaa hoitanut Lindroos jatkaa edelleen kauppiaana. – Tulevaisuuskin näyttää aseman suhteen turvalliselta, uskoo Lindroos. Lauantaina 26 huhtikuuta 9 Muutos on Rauno Lindroosin mukaan mennyt sujuvasti. Ketään ei myöskään tarvitse irtisanoa, sillä Lännen Tractorsilla ja Lundbergilla ei ole päällekkäisiä toimintoja. Ratamestarina Keijo Viljanen, partioradan toteutti Matti Ylitalo. P5 0,5 km: 1) Matias Tiainen 4.17, 2) Eetu Ojanperä 4.21, 3) Harri Häkli 4.47, 4) Joel Salonen 6.00. – Tämä konsulaatin naisvirkailija teki loistavaa työtä ja tuki minua tosi hienosti henkisesti. Sen sijaan Ruotsin Skellefteåssa olevan valmistustehtaan väkeä ollaan lisäämässä, tuotteiden hyvän kysynnän vuoksi. Viime vuonna tapahtuneessa yrityskaupassa ExxonMobilin omistamat Esso-huoltoasemat siirtyivät St1:n omistajalle Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnalle (SOK). Rata 2 km: 1) Laura Korpela 34.03, 2) Ritva Vallivaara 37.21, 3) Reetta Kairus ja Jaana Prusi 38.25, 4) Matti Kairus 39.23, 5) Riku Hägg 39.49, 6) Joni Jaarikka 41.24, 7) Ritva Ali-Rantala 43.13, 8) Arttu Korpela 45.12, 9) Elisa Merta 47.48, 10) Tia-Sofia Taberman ja Laura Sinkkonen 48.12, 11) Eeva, Ilari ja Sami Mörsky sekä Satu Rinne 51.46, Lassi Sinkkonen sekä Kasperi ja Kerttu Salo ei aikaa. Tulevaisuudesta tosin on vaikea sanoa. Eino heräsi yhtenä yönä hotellissa koviin kipuihin ja Leena-vaimo katsoi parhaaksi kutsua ambulanssin, jolla mentiin suoraan sairaalaan päivystyspoliklinikalle. Onneksi heräsin ja huomasin asian. Se oli ihan niin kuin menoa siinä telkkarin Teho-osastosarjafilmissä. JUOKSU Loimaan Jankon kevään maastojuoksujen sarjakilpailut alkoivat. Kritiikki lähtee sairaalan toiminnasta. Pihalla ovat edelleen automaatti ja sisälle maksettava pumppauspiste sekä truckpoint-piste. Lännen Tractors on Pohjois-Euroopan johtava maa-, vesija ympäristörakentamiseen erikoistuneiden koneiden, laitteiden ja palvelujen tuottaja. Ei lentäen – Olihan siellä ihan siistit sairaalaolot, mutta tutkimusten ristiriitaisuus alkoi epäilyttää ja halusin siksi kotiin operoitavaksi. – Loimaalla muutos tapahtui viime viikon loppupuolella, mutta värien ja nimen lisäksi suuria muutoksia ei tapahdu, toteaa kauppias Rauno Lindroos. ”Menetin jo toivoni ja tipuin kuiluun” Einon infarkti oli piinallinen kokemus Espanjan reissulla Loimaa Kari Nummila Loimaalaiseen Eino Saloseen iski äskettäin sydäninfarkti lomamatkalla Espanjalle kuuluvilla Kanarian saarilla Las Palmasissa. Rata 5,9 km: 1) Markus Salo 38.22, 2) Osmo Hongisto 41.24, 3) Mikko Prusi 44.16, 4) Pekka Kujanpää 44.35, 5) Pekka Leppänen 47.48, 6) Mika Kilpeläinen 47.58, 7) Kimmo Aavila 49.32, 8) Markku Paija 51.36, 9) Markku Korpela 51.47, 10) Pasi Repo 53.44, 11) Pentti Kuusela 58.03, 12) Keijo Hongisto 59.06, 13) Marika YliKauppila 59.11, 14) Jorma Mörsky 59.44, 15) Päivi Klemelä 1.01.58, 16) Harri Kuosa 1.06.08, 17) MarjaLeena Klemelä 1.23.57, 18) Tarmo Heikkilä 1.25.35, Mikko Taberman sekä Esko Nummi ei aikaa. T6 0,5 km: 1) Mette Juurenheimo 3.29, 2) Sanni Nieminen 4.05. Esso-nimi häviää huoltamokartalta Ruotsalaisen monitoimikoneen myynti siirtyy Lännen Tractorsille LOIMAA Ruotsalaisen Lundberg-monitoimikoneiden myynti Suomessa siirtyy Lännen Tractorsille toukokuun ensimmäinen päivä. Lundbergin monitoimikoneet tullaan jatkossakin valmistamaan juuri näillä tehtailla. P11 1,0 km: 1) Niilo Leppämäki ja Eetu Leppämäki 4.46, 3) Jesse Leppikoski 4.50, 4) Isak Mononen 5.33, 5) Sami Repo 5.41, 6) Erik Markula 5.53, 7) Eemeli Markula 5.59, 8) Roope Järvi 6.16, 9) Valtteri Marjamäki 6.17. kilpailivat 5–7vuotiaat ja keskiviikkona 16.4. TULOSPÖRSSI Tässä kuvassa Eino Salonen makaa espanjalaisessa sairaalassa, jonka ulkoisia puitteita hän ei morkkaa. – Tuli väkisin semmoinen ajatus mieleen, että tämä yksityisklinikka on enemmänkin bisnesmielessä halukas tekemään minulle sen pallolaajennuksen kuin ensi sijassa auttamismielessä. kilpailivat 8-vuotiaat sekä vanhemmat. – St1 on satsannut uusiin tauluihin ja mainoksiin niin paljon, että tämä tulee säilymään pitkään. Lundberg on monitoimikoneiden kehityksen pioneeri ja sitä pidetään edelleen alan teknologiajohtajana. P13 2,0 km: 1) Lauri Martti ja Mikael Leppämäki 9.49, 3) Joni Leppikoski 10.10, 4) Valtteri Markula 11.47, 5) Arttu Kallionpää 12.15, 6) Simo Mononen 13.09, 7) JussiPekka Leimu 13.31. Ajoittain kohtelunikin oli aika kalseata. Siitä kehkeytyi 16 vuorokautta kestänyt episodi, jossa riittää muistelemista. Sanottiin sellaisen lennon maksavan 100 000 euroa! Hyvä konsuli Ajanoloon tulkkausongelmatkin pienenivät, kun espanjaa taitavan matkaoppaan ohella Eino pääsi Suomen konsulaatin virkailijan ”suojelukseen”. Hänelle sai soittaa vaikka keskellä yötä, jos tarvitsin tulkkausapua. Muutos on hänestä vain parempaan suuntaan. KIMMO GUSTAFSSON SUUNNISTUS Jankon torstairastit suunnistettiin 17. Se oli välillä luvattu, jos pärjään juoksumattotestissä. Partiorata: 1) Maria Markula 31.00, 1) Essi Supponen 31.00, 1) Roxana Hoskari 31.00, 1) Mona Salonen 31.00, 5) Maria Nurminen 31.38, 5) Katariina Laamanen 31.38, 5) Ellinoora Koivula 31.38, 5) Hilkka Hännikäinen 31.38, 5) Ellinoora Toivonen 31.38, 5) Emmi Huitti 31.38, 5) Anni Mäki 31.38, 5) Meri Mustajärvi 31.38, 13) Atte Sairanen 35.15, 13) Oskari Ylitalo 35.15, 13) Tommi Katila 35.15, 13) Vilma Ylitalo 35.15, 13) Markus Nokso-Koivisto 35.15, 13) Sari Ponkala 35.15, 13) Valtteri Ylitalo 35.15, 20) Eevert Koskinen 45.56, 20) Merja Toppari 45.56, 20) Julia Jokinen 45.56, 20) Minna Jokinen 45.56, 20) Ella Pasto 45.56, 25) Topias Huhtamo 48.10, 25) Hanna-Maija Huhtamo 48.10, 25) Eero Salminen 48.10, 25) Ilari Martti 48.10, 25) Ville-Veikko Toivonen 48.10, 25) Annina Toivonen 48.10, 25) Ismo Salminen 48.10, 25) Jaakko Salminen 48.10, 25) Mikko Kallio 48.10, 25) Johanna Huhtamo 48.10, 25) Juuso-Kaapo Toivonen 48.10, 25) Vesa Kallio 48.10, 37) Emmi Virtanen 49.57, 37) Oona Rantomaa 49.57, 37) Marita Guevara 49.57, 40) Pekka Marjamäki 1.03.21, 40) Roope Järvi 1.03.21, 40) Aleksi Lindell 1.03.21, 40) Valtteri Marjamäki 1.03.21, 40) Ilmari Lahti 1.03.21. P15 2,0 km: 1) Mauri Kurppa 9.49. Nyt Eino on taas se touhukas eläkeläinen, joka äkkiseltään näyttää saaneen taas elämänhallintansa normaaleihin uomiin huolimatta siitä, että lähimenneisyyden kovat kokemukset vielä pyörivät alitajunnassa.. Testaajan elekielen perusteella minulla ei olisi ollut estettä lentää kotiin. – Kukaan ei siinä ja silloin puhunut suomea. Lopulta Eino suostui operaatioon, joka onnistui sinänsä ihan hyvin. P6 0,5 km: 1) Kasperi Salo 3.03, 2) Jesse Rantanen 3.07. T7 0,5 km: 1) Emmi Heino 3.20, 2) Eveliina Salonen 3.34, 3) Sanni Leimu 3.36, 4) Erika Vienonen 3.37, 5) Inka Kanerva 3.42, 6) Aada Matarmaa 3.45, 7) Jasmiina Leppämäki 3.57, 8) Eveliina Hollo 4.00. Rata 2,7 km: 1) Maria Markula 32.20, 2) Teemu Saario 33.08, 3) Eveliina Suominen 36.00, 4) Arvo Ali-Rantala 36.01, 5) Katri Prusila 36.48, 6) Aarre Paljakka 37.51, 7) Hanna Suominen 38.51, 8) Anniina ja Antti Vuorinen 39.32, 9) Unto Hongisto 42.28, 10) Salla ja Sami Repo 42.44, 11) Antti Korpela 45.16, 12) Beda Anttila 51.54, 13) Ulla Skogström 53.22, 14) Matti Vainio 57.38, 15) Tuija Rantanen ja Ulla Nyman 58.40, Markku Onnela ja Vesa Merta ei aikaa. Lännen Tractors osti Lundberg Hymas Ab:n koko osakekannan viime vuoden lopussa ja lisäsi näin tuotevalikoimaansa monitoimikoneiden puolelle. Einoa makuutettiin puolisentoista vuorokautta vailla sen tarkempaa tietoa jatkosta. Oli siis vaikea kommunikoida. – Ainakaan tällä hetkellä ei palkata. Minut siirrettiin sivuun sermien taakse. – St1 on suomalainen yritys, eli polttoaineiden tuotto jää kotimaahan. – Loppu hyvin, kaikki hyvin! Periaatteessa kyllä, mutta oli se toisaalta ihan kauhea kokemus, jossa välillä kiepuin raastavassa epätietoisuudessa ja tipuin pimeän kuilun pohjalle, Salonen kertoo ja liikuttuu vieläkin välillä kyyneliin saakka. – Vasemman kyynärpääni ”sähköiskupisteessä” sekä lapaluiden välissä selkärangan vaiheilla tuntui pistemäistä kipua, joka kiersi ylävartalon lihaksissa. Oli näet sattunut niinkin, että norjalaisen huonekaverini lääkeainetta tiputettiin erehdyksessä jonkin aikaa minun suoniini. T15 2,0 km: 1) Sofia Krapi 10.59. T5 0,5 km: 1) Katriina Nyman 4.21, 2) Sanni Krapi 5.10, 3) Ella Matarmaa 5.39, 4) Kerttu Salo 5.46, 5) Elli Ojanperä 6.07, 6) Laura-Mari Mäki 6.43
Parhaat tarjoukset ovat julkisia SUORAT NUMEROT Seuratoiminta-palstalle 762 6050, 762 6060 Tilaajapalvelu p. Pärnu hot. 7. Heikki Kinnunen. 2. Tallinna, TARJOUS 45 10.5. Veli-Matti Knuuti 02-7626040 Liisa Kivinen 02-7626050 Päivi Alm-Huhti 02-7626060 ilmoitukset@loimaanlehti.. Perjantaina 2.5. 02-762 6016 OIKEA OSOITE VARMISTAA SULAVAN LEHDENJAKELUN Mikä sinun osoitteesi on. Tervetuloa Johtokunta Ilmestyminen Vapun aikaan Ilmestymispäivä Ilmoitusaineisto viimeistään Torstaina 1.5. Jane Austen. 485 13.-19.9. Nauti kesästä! Suvilehti ilmestyy Painos 25.000 kpl jaetaan kaikkiin talouksiin Loimaalla, Alastarolla, Mellilässä, Koskella, Jokioisilla, Humppilassa, Ypäjällä, Oripäässä, Punkalaitumella, Vampulassa, Yläneellä ja lisäksi kesätapahtumissa. Paikalla kahvitarjoilu ja neuvontaa. Pärnu, 230 1.-3.7. 10 Lauantaina 26 huhtikuuta VASTAUKSET 1. klo 13-15 As.Oy As.Oy Mäenpään portti Mäenpään portti Mäenpään portti GSM 0400 692 753 HIPPOPÄIVÄ Alastaron Osuuspankilla ke 30.4.08 klo 9-16 Tule sinäkin tyhjentämään lippaasi sekä nauttimaan munkkija mehutarjoilusta Samalla saat mukaasi ilmapallon Tervetuloa keväiseen lipaspäivään 29.4.2008 Loimaa Satakunnantie 60 P. Kevätsiivouspäivä Loimaan jäteasemalla lauantaina 26.4. VISBY, alk. Marlin. Kirveskallio, Myllykyläntie puh. 040 5539374 Sosialidemokraattien VAPPUJUHLA to 1.5.2008 klo 12.00 Loimaan Ammattija aikuisopiston (Ammatti-instituutti) Turuntien yksikössä. Keskiviikkona klo 12. la 9-13 Tavataan tontilla! Alustavat luonnokset L A U A N TA I N A (Uitontien ja Sieppalantien risteys) 26.4. fax (02) 763 1233 LL ARKISTO TAIMIMYYMÄLÄ AVATTU! Puutarhurinkatu p. 5. Aukeita paikkoja. Viron puutarhamatka Tartto, 270 14.-16.7. Tallinna, 55 /16.6. 9. bussit. 762 2528 ark. (02) 763 2713 Avoinna ma 14-18, ti-pe 7.30-12.30 Touko-syyskuussa kk:n 1. 10-19, la-su 10-16 p. Juhlapuhujana kansanedustaja Ilkka Kantola Kahvitarjoilua, musiikkia, arvontaa ym. PÄRNU 214 /TALLINNA 184 14.-18.7. Lauantaina 3.5. 6. klo 9-13 Siivouspäivänä puutarhajätteet maksutta, muut jätteet hinnaston mukaan. 075 323 2580 ma-pe 8-17, kuukauden viim. 8. klo 12. Italialainen. 65 metriä. Tallinna, 50 27.-30.6. 9-18 la 8-15 su 9-14 Kekkilän puutarhamulta Tiistaina simatarjoi lu! 5 säkkiä 16,90 Loimaan koivu 8,/kpl 2.6. Videonauhurijärjestelmä. la 9-13 www.a-katsastus.fi SUURKIRPPUTORI Kylmäkoski avoinna ark. 10. Pelle Miljoona. Haapsalu Laine-kylpylä 445 Soita ja tilaa esitteet/tarjouspyynnöt Tilausajoihin 16-50-paik. Ilmoitusvaraukset 12.5.2008 menn. 7–8 viikkoa. Siniset. Ruskamatka Levi, 480 22.-29.9. 4. 3. S U V IL E H T I 8 tiistaina 27.5
Oripään Vesa. 7621 000 Kysy myös muita rengasmerkkejä ja moottoripyörän renkaita! Myös vuokrausta: Traktori 200 hv muokkaimella (6 m) tai ilman Hinattava lautasmuokkain 3,5 m Loimaan Traktorija Konepalvelu Oy Puh. klo 18.00. klo 16.00 Alastaro-hallin pihalla. ei harjoituksia. Soita ja tule katsomaan gsm 040 5911658. 86-95 tai Mazda E2000/E2200 vm. Maastojuoksukilpailut vapaa-ajankeskuksessa ti 29.4. Ulkoiluvarustus. Vuorisen bussi lähtee tallilta klo 18.45, josta Kaunismäenkatua Torille klo 18.50 ja Hirvikoskelle klo 19.00. 10,aik. Jankon maastojuoksut: 5-, 6-, 7-vuotiaat ma 28.4. Tilaukset 050 554 9778 Vuokrattavana rivitaloyksiö Sarakujalla. 050-593 6766. Harjoitukset ma 28.4. klo 12-17 Kaikkien taulujen hintoja pudotettu reilusti SUOMALAISTA LAATUTAIDETTA • KAIKKI TAULUT Tule ja tee tarjous Walio Taiteet/huutokaupat Tervetuloa! Käytetty reilunkokoinen punainen koirankoppi eniten tarjoavalle, mäntysänky 80 cm 10 € sekä aitaverkkoa. LEJY. SÄNKIMUOKKAUSTA hinattavalla lautaskoneella P. Vielä mahtuu mukaan. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15 Nuorisotalon alakerrassa. Harjoitukset jatkuvat ma 28.4. 88 93. AU/Jalkapallo P-96 sarjaottelu Aurassa ma 28.4. kerran keskiviikkona 30.4.2008 klo 18.00 Avaus puheenjohtaja Tapani Koivula Vappupuhe kansanedustaja Ilkka Kanerva Leipätytön pesu ja kukitus, Yrittäjien hallituksen jäsenet Kimmo Aavila ja Kai Pietilä Leipätytön sulhasen kulttuuripalkinnon jako Lähivakuutus Loimaa ilmapalloja lapsille puhaltelee Yrittäjät Loimaan Yrittäjät tarjoaa puistoteltasta vappukahvit, simat ja munkit ilmaiseksi viidellesadalle ensimmäiselle Loimaan Soittokunta vappumusiikkia Tilaisuuden juontaa Tapio Laurila Tervetuloa Loimaan Yrittäjät ry AU jalkapallo 99 -00. 050-322 1416 tai 040-505 2997. 10-18, su 12-16 Vappuaatto 10-15 Välimaantie 40, Niinijoki p. Ma 28.4. Omakotitalo tai tilakeskus maalta tai rauhalliselta alueelta. klo 18-19.15. 150 €. Taru Saarento Pellen Päiväuni –teatteriesitys Kakkukahvit, rupattelua ja MLL:n toiminnan muistelua Hallitus Mahdolliset muistamiset toivomme kukkien sijasta suunnattavan toimintamme tukemiseen, lasten ja nuorten hyväksi tilille 523900-265555 Teatterin rajallisten tilojen vuoksi nouda ilmainen lippusi MLL puistosta. Alastaron Kosken pvy kokoontuu ti 29.4. Soita klo 18 jälkeen 0404110 240. kotona. yhd. Sarjat 5 v. HUUTOKAUPPA Virttaan Työväentalolla su 27.4. alk. 040571 2985. LoPS P94. Loimaan Seudun Kuulovammaiset ry. klo 13.30 Tuulensuun Palvelukeskuksessa. ark. klo 11.30-13 Loimaan nuorisotalolla, mukana diakoni Soili Väisänen Loimaan seurakunnasta. klo 13. Alastaron Yrittäjät ja V-S Pelimannit. Lauantaina 26 huhtikuuta 11 SUORAT KAUPAT NÄYTTELYITÄ TYÖSUORITUKSIA LoPS -99 pojat. Kuun kiertolaiset kokoontuvat laulamaan poikkeuksellisesti ti 29.4. 2 kk:n vuokratakuu. P. ja pe 2.5. Keskuspuistossa perinteinen VAPUNAVAUS Leipätyttö pestään ja kukitetaan 20. Alastaron pienkiinteistöyhdistyksen kesäretki Uuteenkaupunkiin ti 10.6. 0400 743 264 makeasta pihlajasta, puolikuiva punainen Leisku yleisurheilu. klo 18.30 urh.keskuksessa. Harjoitukset alkavat ma 28.4. klo 18.30. Opel Corsa 1.4 -93, h. 050 5950 408 EN JUHLI Kirsti Perämäki Virttaan Seudun Kyläyhdistys perinnepiiri kokoontuu ma 28.4. tark. klo 15.30 4H-toimistolla. 1000 €. Maastojuoksut Urheilukeskuksen maastossa ti 29.4. LoPS 99 pojat. Tytöt ja pojat 5 v. 050-3872401, 050-3872403 www.traktorijakonepalvelu.fi Kone alvelu Oy p r o i T akt r ja Lautasmuokkausurakointia tehokkaalla kalustolla! Savikin Naistenryhmä kokoontuu ma 28.4. Lähtö 9.15 yläasteelta. 040 5396 725 / Osmo. Lähtö kentältä klo 16.45. Viinitila KOSKIMÄKI Kuohuviini UUTUUDET tulleet puolikuiva, valkea Av. Kuntokorista maanantaisin klo 19.30 Yhteiskoululla. Työkaluja, maljakoita, kristallia, kalastusvälineitä, antiikkia, keräilyja käyttötavaraa yksitellen ja laatikoittain. Huomio, LEJY:n kokoontuminen ma 28.4. siirretään päällekkäisten menojen vuoksi pidettäväksi ma 5.5. 2004, ajettu 3691 km. mennessä puh. Kivet pois pelloilta ja hyötykäyttöön URAKOINTIA 5 m leveällä KIVI-PEKALLA Uudella kalustolla kustannustehokkaasti, keruu mahdollista vielä kylvön jälkeenkin. KATTOMAALAUKSET ja korjaukset. VAIN TÄNÄÄN LA 26.4. klo 18.00. Edullisesti. klo 18.15 alkaen. 28 m² rauhallisella paikalla lähellä keskustaa. Puuhis kerho ma 28.4. klo 13.00. Läh. LoKoKo. AlJy: Kevätmarssin harjoitukset su 27.4. klo 17.00-18.30 harjoituskentällä (kaupunginkirkon vieressä), ke 30.4. klo 15.30 eskarin tiloissa. P. klo 17.00 ala-aste hiekkakentällä.. Peltoisten koulun kentällä. LoKoKo. 0400 789 317 0400 7422 85 Kiitos muistamisista Yrjö Ketola Paripyörät 14.9 x 30 uutta vastaavat. P. Loimaa. Ti 29.4. Idyllinen Ryötin tila Loimaantie 272, Alastaro aik. klo 19 yläasteen auditoriossa. Kivet kipattavissa perävaunuun ja kuljetettavissa helposti hyötykäyttöön. Ottakaa polttamattomat astiat kotoa mukaan. Kansalliset Seniorit: Kevätretki Mänttään ti 13.5. P. 0400-635 824. 040-586 8389. Tervetuloa jäsenet perheineen, yhteistyökumppanit ja kaikki vuosien varrella eri tavoin toimintaamme tukeneet Mannerheimin Lastensuojeluliiton Loimaan kaupungin yhdistyksen 85-vuotisjuhlaan Loimaan Teatterille 4.5.2008 klo 15 alkaen. 370 € LOIMAA Lamminperä 4, puh. VAPPULOUNAS klo 12-15 11.5. rengassarjan alleasennettuna. Luottotied. 21,6-12 v. Yhteydenotot: 044 962 5347. klo 15.30. Traktorin renkaat 13.6 x 36/30. Seija 040-7165142. klo 14-16 kylätoimistolla. klo 14.00. Vanhoja huonekaluja: isompi ja pienempi pöytä, astiakaappi, piironki ym. P. Ylhäisten opintokerho 1 kokoontuu Hanna-Maijan luona ti 29.4. P. Tied. Kuntolentopalloa lauantaina Keskuskoululla alk. klo 17.00. Eläkeliiton Loimaan kaup. Voiman maastot ma 28.4. Herkullinen ÄITIENPÄIVÄLOUNAS Kattaukset klo 12 ja 14.30 Meil lä voit viett ää synt ymä päiv ät ym. klo 18.00-19.15 Peltoisten koulun kentällä. 3-4 lk kerho ti 29.4. 23,6-12 v.10,TERVETULOA! Pöytävaraukset 040 7527 353 1.5. Alastaron 4H-yhdistys. 050 345 3521. Takuutyönä. 050-560 5402. Muinaiskeramiikkakurssi ensi viikolla ti 29.4. Eloisat Laulajat: Laulelemme ensi ke 30.4. Tervetuloa! Meklari Vuokrattavana yksiö n. Lähtö kentältä klo 8.15. Opel Kadett 2.0 -90, h. 1-2 lk kerho ti 29.4. Toyota Hiace vm. P. AU/Jalkapallo P -94 turnaus Paimiossa su 27.4. Kaikki tarjoukset huomioidaan tänään. klo 18.00. P. Hirvikosken pururadalla klo 18.00 alkaen. klo 19.00 liikuntakeskuksen P-paikalla. Michelin Energy Saver 185/65 R 14 T Sis. Loimaan Voima. Myös Nissan Urvan kiinnostaa. Vuokra 290 €/kk + sähkö ja vesi. Myydään tarjousten mukaan Aprilia RS 50 Tuono mopo, vm. 040-7513286. Bocciaa klo 15.15 Keskuskoululla. Huhtikuun kerho ti 29.4. klo 18.00 kokoontuminen Jääskeläisen pihalla, josta yhteislähtö metsään. Harjoitukset ma 28.4. "Isabella". AU jalkapallo 01 -02. Kevätkokoontuminen ti 29.4. Lähtö kentältä klo 16.30. TAIDEVARASTON LOPPUHÄVITYS SUUR I Loimaan Voimalassa Tampereentie 8 Arvoisat asiakkaat, kokosimme Teille huippukokoelman. Leisku. Käteismaksu. Siivoustalkoot Palkeispirtillä ma 28.4. Seuraava harjoitus Kitkonpuistossa ke 7.5. Katsastamatonkin käy. Iästämme huolimatta juhlimme varsin lapsellisesti: pelleillen ja kakkua syöden! Ohjelma: Tervetuloa, pj. Sarjaottelu Mynämäellä ti 29.4. 02-762 7217 www.leko.. (Varaa Ypäjän matkan maksu mukaasi.) LoPS 96-97-syntyneet pojat. Harjoitukset alkavat ma 28.4. klo 18.00 Liikuntahallilla. Kojonkulman äiti-lapsipiiri tiistaina aamupäivällä Seijalla. klo 12 kylätalolla, Rantatie 9. Ylilääkäri Jukka Nuoranne kertoo ikäihmisten terveysasioista, kevätaiheisia yhteislauluja. LoKoKo B-tytöt peli Salossa su 27.4. Haaran-Onkijoen kyläyhdistys. Kaikki sarjat. Laivamatka ma 28.4. Kaikki laulun ystävät tulkaa mukaan. 044-282 5216. Harjoitukset alaasteen hiekkakentällä ma 28.4. Lounas Autereen tuvassa. klo 19.00 Esa Lundgrenilla. sekä 8-vuotiaat ja vanhemmat ke 30.4. MB:n kesärenkaat 195x65R15. Kasvatustieteen ja psykologian linja 18.8.2008-20.5.2009 valmentaudu monipuolisesti korkeakouluopintoihin yliopiston perusopinnot: kasvatustiede, psykologia, erityispedagogiikka puh. Pikaiset ilmoittautumiset 30.4. Skip-Bo kerho klo 15 Lamminkatu 14 kerhotila. P. Loimaan Eläkkeensaajat ry. Kilpailuja tuulipukuja tilattavissa Liikuntahallilla ma 28.4. ja vanhemmat. Kysy lisää ja soita; Annikki 7641113 / 050 5440298 tai Helena 040 7070 763. Aja ympäristön ehdoilla! Palvelemme nyt myös lauantaisin klo 9–14. tilai suud et Ylijäänyttä puutavaraa 50x125, 50x100 lautaa, ulkovuorilautaa ym. Mm Gösta Serlachiuksen taidemuseo ja Serlachiuksen museo
Positiivista tuloksessa oli ainoastaan se fakta, että LoPS sai koko viime kauden aikana yhteensä yhden pisteen Turusta. Kuluneen kauden aikana pojat voittivat alkusarjassa kaikki pelinsä ja sama tahti jatkui lopputurnauksessakin. Lehti antoi kädestään pitkän avauksen. Hakalla oli muutama hyvä läpiajo ensimmäisellä jaksolla, mutta heikon viimeistelyn vuoksi numerot olivat tasan puoliaikashown aikana. Valmennuksen tehtävä on harjoittelun avulla kehittää pelaajien fyysisiä ominaisuuksia ja teknisiä sekä taktisia valmiuksia. Keskitys luukulle, jossa korkeimmalle nousi valkopaita puskien pallon takanurkkaan. Seppälä otti pallon haltuun ja toisella kosketuksella seisovilta jaloilta pallo yläriman kautta maaliin reilusta 25 metristä. Kilpailun parhaan tuloksen ampui nuorten sarjassa kilpaileva L-HA:n Vesa Pietarila, 94k. Sarjan Y-50 voittajaksi ampui tiukan kisan jälkeen Loimaan Laukojien Eino Arvonen (86k) ennen saman seuran Jorma Hacklinia (84k) sekä Reino Jussilaista (83k). Nyt se piste on jo plakkarissa. Pikkuhiljaa peli tasoittui, ja varsinkin Mikael Wilén toi hyökkäyksiä ylös oikealta vasemmalta laidalta. Yleisen sarjan voittajaksi ampui P-HA:n Jaakko Hacklin, 92k. Kesälläkin kokoonnutaan säännöllisesti, joskin harvemmin. – Kahdeksas tila tämän ikäryhmän kovimmalla sarjatasolla perinteisten isojen seurojen TPS:n, Ässien, Lukon ja TuTon rinnalla oli pojilta mainio saavutus. Pallo mukaan, ja kahden vastustajan välistä yksin läpi. 85. Turun Hakalle puolestaan tarjoutui loistopakki pienen flipperin jälkeen. Peli 1–1 juomatauolle kiiruhtaessa. Leirillä on mukana yhteensä kahdeksan joukkuetta. Alkulohkon ottelut ja pudotuspelit päättyivät Jankon 2–0 voittoihin. – Leiri on meille samalla sekä kuluvan kauden päätös että valmistautumista tulevaan kauteen. Jokainen peluri on kehittynyt yksilötaidoissa ja joukkuepelaamisessakin on menty eteenpäin, toteavat tyytyväiset valmentajat Heikki Ketola ja Mika Härkälä suojateistaan. 2–2 jäi myös loppulukemiksi. Tahmea avaus toi LoPS:lle yhden pisteen lentokentältä JALKAPALLO Loimaan Palloseuran edustusjoukkue avasi kutosen pelaamalla Turun Hakaa vastaan Pansion lentokentällä. Säännöllinen tiivis jääharjoittelu on jatkunut jo ensi kautta silmällä pitäen. Seppälä jatkoi keskikentältä pallon pystyyn ja Poskiparta irtosi lentoon. LoPS ei ajoittaisesta hyvästä syöttöpelistään johtumatta saanut enää lisämaalia ensimmäisellä puoliajalla. Seuraavan kerran LoPS pelaa 16.5. Avauskokoonpanossa oli kuusi muutosta, ja vaihtopenkiltä ei löytynyt kuin yhdet tuoreet jalat ja kaksi loukkaantunutta pelaajaa. Hallittu sijoitus pitkän juoksun päätteeksi ja vieraat jälleen maalin johtoon. Kilpailu ammuttiin hyvissä olosuhteissa ja osanottajia oli 36 kilpailijaa. Toisen puoliajan alussa Haka teki miltei mitä tahtoi kentällä. – Ensi kaudella uutena asiana tulee muun muassa taklaaminen, joka tähän asti on tällä ikäryhmällä ollut kiellettyä. Lomaa joukkue ei vielä ole ehtinyt viettämään. Ottelun alussa vierailijat pitivät palloa ja kotijoukkue iski puolestaan pitkillä palloilla vastaan saaden muutaman vaarallisen läpiajon. Valmentajina toimivat Jussi ja Sanna Vuolle. Vieraat eivät kuitenkaan onnistuneet ohittamaan hyvin pelannut Haka-kassaria kaukovedoillaan, ja viimeiset syötöt omille järjestäen epäonnistuivat yritettäessä boxiin. Joukkue keräsi 12 pistettä ja sijoittui sarjassa lopulta kahdeksanneksi. Loimaan Laukojien kolmoisvoiton ottaneet Eino Arvonen, Jorma Hacklin ja Reino Jussilainen.. Ratkaisevan kolmannen erän Jankon nuoret pelaajat jaksoivat pelata keskittyneesti virheetöntä peliä ja voittivat lopulta trillerin 2–1 (15–10, 14–15, 9–7). Pelikello näytti 43. Turnaus pelattiin reilu viikko sitten Forssassa. 12 Lauantaina 26 huhtikuuta SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella 17 16 17 15 (-1) 3 Sunnuntaina 16 (+3) 5 Maanantaina 16 (+6) 5 Tiistaina 17 (+5) 4 Keskiviikkona 14 (+9) 6 Jankon F-pojat voittivat sarjansa Lounaisen alueen lentopallomestaruuden. 78. Skeet-miehille kolmoisvoitto AMMUNTA Sunnuntaina 20. Vapaa-aikaakaan ei ole unohdettu, ja pojille tulee leirin aikana paljon uusia tuttuja pelikavereita eri puolelta Suomea, turnauksesta silmin nähden innostuneet valmentajat kertovat. Rockets Devilsin katseet jo tiukasti ensi kaudessa Jääkiekko Matti Puolimatka Jääkiekkojoukkue Rockets Devilsin (D-95) kevätkauden sarjapelit Suomen Jääkiekkoliiton Länsirannikon alueen AAA-sarjassa päättyivät maaliskuun alussa. huhtikuuta ammuttiin Sukulan ampumaradalla Lounais-Hämeen Ampujien järjestämänä kevään perinteinen Asekellariskeet, 100 kiekkoa. Lopussa sitten mentiin vuorotellen, kummankaan saamatta suurempia maalintekotilanteita. Kesäharjoittelun tavoitteita ovat peruskunnon ja lajinomaisen lihaskunnon ja liikkuvuuden parantaminen, Ketola valottaa joukkueen suunnitelmia. minuuttia, kun Antti Uusitalon pitkä läpisyöttö pysähtyi tuomariin, pomppasi siitä kohti loimaalaisten päätyä ja Hakan peluri yksin läpi. Ottelu oli vanhentunut 18 minuuttia, kun Cristian Mäkipää löysi pystysyötöllään Mikko Seppälän. Jankon F-pojille aluemestaruus LENTOPALLO Jankon F-pojat voittivat sarjansa Lounaisen alueen lentopallomestaruuden. minuutilla Haka sai vapaapotkun 25 metristä, läheltä oikeaa sivurajaa. Viikonloppuna Devils matkustaa Piispalan leirikeskukseen Kannonkoskelle, jossa se osallistuu Suomen Jääkiekkoliiton järjestämään D95-junioreiden jääleirija turnaustapahtumaan. Jankkolaisten vastustajaksi tiensä oli raivannut kotijoukkue Koijärven Kunto, joka viimeiseen asti taisteli myös voitosta. Ainoastaan Juhani Lehden loistotorjunnat, muun muassa yksin läpi tilanteen kaappaaminen käsiinsä, piti flegmaattiset sinipaidat mukana taistossa. Loppuottelusta muodostuikin sitten todellinen jännitysnäytelmä. Kauden avauspeli oli todella tahmeaa, ja kun kotijoukkueenkin peli oli vielä hakemista, päädyttiin 2–2 tasatulokseen. LoPS lähti otteluun aikalailla eri kokoonpanolla kuin edeltävän sunnuntain cup-otteluun. Isot paikkakunnat tiivistävät entisestään joukkueitaan kooten parhaat pelurit samaan joukkueeseen, joten pelit vain kovenevat. Kauden avaus oli todella tahmeaa, mutta onneksi pistetili karttui. ja paikkana Hirvihovi. minuuttia oli kellon viisarit, kun Juhani katkaisi Hakan pitkän painostusjakson kaappaamalla pallon käsiinsä. Ottelu Paattisten Pamausta vastaan alkaa kello 18.30. Joukkueessa pelasivat Mikko Vuolle, Jeke Aavila, Elias Liinoja, Tuomas Helenius, Topi Kortemaa, Nestori Kangashaka, Niilo Laine, Aleksi Nohteri ja Jore Talvinen. Määrätietoinen harjoittelu on tarpeen, jos jatkossakin halutaan laittaa kampoihin muille seuroille. Pelien lisäksi järjestäjien laatima leiriohjelma sisältää runsaasti nuorille jääkiekkoilijoille tarkoitettuja harjoitteita. 0–1 vieraille