Ihan kiva ei loukkaa ketään, mutta ei liikoja kehu. Loimaan talousalueen paikallislehti • 108. Houkuttimena toimii mahdollisuus työpaikkaan. Valtiovarainministeri Annika Saarikko Sivut 6–7 Sivu 10 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Savihölkän paluu riemastutti yli sataa juoksun ystävää Hitsaus ja tuotantoautomaatiota valmistava Pemamek aloittaa syksyllä koulutusohjelman, joka on suunnattu Novidassa viimeistä opintovuottaan aloittaville opiskelijoille. Ihan kiva Päivän sää on tänään ihan kiva. – Se fiilis, kun pääsee maaliin, on palkitseva, vaikka kesken kisan ajattelisikin, että ei enää ikinä, Sari Reunanen kertoi. Sivu 5 Pema etsii tekijöitä pulpetista Irtonumeron hinta 2,30 € sis. 2022 AU säilytti sarjapaikkansa liigassa ”” Kun kenraalit ja puolustusministeri Antti Kaikkonen marssivat sisään, kysyin, että paljonko pistetään. MAIJA PALOPOSKI Sivu 9. Kyseessä on myönteinen ilmaisu suomalaiseen tapaan. Sivu 12 7 Even Juoksukoulun Harri Karvonen ja Sari Reunanen sanoivat, että Savihölkkä kävi kovasta treenistä. vuosikerta Nro 47 TIISTAI 26.4. alv
Ilmoittautumisia otetaan vastaan klo 12–13. toukokuuta kello 12 alkaen. Kaikkien tuunaajien kesken arvonta. Valmentaja Juha Tapio luonnehti Laapotin olevan uskomattoman kova laulaja. Jes. Vappurieha Metsämaalla koulun ja Kalliohovin alueella la 30.4. Keisarin uudet vaatteet on komedia siitä, kuinka vaatteita rakastava hallitsija tulee huijatuksi pahan kerran. Loppukilpailu järjestetään Turun Logomossa perjantaina 29. Lisäksi ohjelmassa on tikanheittoa ja pihapelejä. . Kisan voittaja ratkaistaan yleisöäänestyksellä. Satukimaran aloittaa Pieni tulitikkutyttö. Myynnissä myös arpoja. 2 Tiistaina 26. klo 13–16. Lavalla nähdään 23 nuorta näyttelijää. Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Puh. Kahviossa on munkkeja, makkaraa ja simaa. Myyntineuvottelija Riina Karila perhevapaalla Myyntineuvottelija Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 Asiakaspalvelu Eija Kärkäs (02) 588 8021 Myyntijohtaja/ paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Myyntipäällikkö Jouni Kokkonen 050 569 0970 @ Rakkaamme Pentti Seppo Sakari MÄKELÄ * 18.1.1933 Humppila † 31.3.2022 Loimaa Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan sä silmät suljit. Klassikkoesitys yhdistää opittua ja tuo sen käytäntöön. Esitys on toteutettu realistisella tyylillä, jossa on mukana ripaus magiikkaa. On hiljaisuus ja suru sanaton, mutt´ tiedämme sun hyvä olla on. Loimaan työväenopiston ja Loimaan teatterin yhteistyössä toteuttaman teatteritaiteen perusopetuksen uusi nimi on Loimaan teatterikoulu LoiSTe. Metsämaan MLL tuo paikalle Villa Sörkän eläimiä ja tekee kasvomaalauksia. Ypäjän kolme siltaa voi kiertää kävellen, juosten, pyöräillen tai tulla vain ihailemaan muiden taidonnäytteitä. Minä, minä yksin olen Herra, ei ole muuta pelastajaa kuin minä. Aina tietää, että pölähtää. Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. Tommonen ääni ja lupsakkuus, Taipale kuvaili. Esityksen toteutuksessa käytetään komedian ja varjoja esineteatterin keinoja. – Sun puolesta ei koskaan tarvi jännittää. Todella helposti lähestyttävä ja karismaattinen ihana tyyppi. Esityksen toteutus hyödyntää visuaalisen ja fyysisen teatterin keinoja. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Kustantaja: Priimus Media Oy. 5: 6–8 PÄIVÄN SANA Paavo Laapotti Voicen finaaliin TURKU Loimaalainen Paavo Laapotti pääsi The Voice of Finland -laulukilpailun finaaliin, johon valittiin neljä laulajaa. Andersen x 3 esitys on teatteritaiteen perusopetuksen A5 ja A7/8 -ryhmien yhteinen produktio. klo 18:30, ma 2.5. saa ensi-iltansa Andersen x 3 esitys, joka tuo näyttämölle kolme klassikkosatua pienoisversioina. Pieni tulitikkutyttö (Elsa Jokela) etsii lämpöä liekistä. Kukin esitys kestää 20?30 minuuttia. klo 18:30, pe 6.5. Katja ja Jarkko Tatjana ja Tuomas Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Ennen minua ei ole jumalaa syntynyt eikä ollut eikä minun jälkeeni tullut eikä tule. 1. Esitykset: pe 29.4. Laapotti, 26, lauloi perjantaina suorana lähetyksenä televisiossa Nelosella näytetyssä semifinaalissa heavy metal -yhtye Dion kappaleen The Last in Line. Ryhmiä ovat ohjanneet Mekku Mutala ja Sari Äikää-Torkkeli. Paikalla on lisäksi Metsämaan VPK paloautoineen. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Henki on todistaja, sillä Henki on totuus. Ajoneuvo ei saa olla vaaraksi käyttäjälleen eikä muille kanssakulkijoille. Todistajia on näin kolme: Henki, vesi ja veri, ja nämä kolme todistavat yhtäpitävästi. Laulaminen on voimakasta mutta ei pelkkää huutoa, vaan siinä on aina sävy, sointi ja melodia, Tapio totesi. huhtikuuta, ja sen voi nähdä suorana lähetyksenä televisiossa Nelosella kello 20 alkaen. Merenneito rakastaa pelastamaansa prinssiä niin paljon, että antaa merennoidalle kauniin äänensä saadakseen jalat. Oppilaat ovat olleet mukana myös puvustuksen, maskeerauksen, lavastuksen sekä tekniikan suunnittelussa ja toteutuksessa. Tapahtumalla on säävaraus. Laapotti sai Tapiolta 60 pistettä, Aromaa 40. Kaikki esitykset voi katsoa yhdellä pääsylipulla. Vappuna luovuus valloillaan KulttuuriPuomi Ry järjestää jo perinteisen siltojen lenkin vapun päivänä 1. Esitystä ryydittivät näyttävä tulishow sekä kitarassa taituroinut Tuomas Wäinölä. Laapotti kisaa Juha Tapion joukkueessa, jonka toisena laulajana semifinaalissa oli hämeenlinnalainen Aleksi Aromaa. Ohjelmassa soittavan bändin taiteellinen johtaja Lenni-Kalle Taipale oli samoilla linjoilla. JANI HÄGG. Merja Jakeluhäiriöt: Puh. LL, Saviseudun paikallisin Andersenin klassikot teatterissa Loimaan teatterin kevätkausi jatkuu koko perheen tarjonnalla. Tapahtuman musiikista vastaa Rolling Sax. huhtikuuta 2022 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 5.36. Vappurieha Metsämaalla Metsämaan Kyläyhdistys järjestää Vappuriehan Kalliohovin ja Metsämaan koulun ympäristössä lauantaina 30. Lavastukseen ovat osallistuneet lisäksi Maya Gellan ja Ana-Maria Savin, jotka työskentelevät Loimaalla Euroopan Solidaarisuusjoukkojen (ESC) vapaaehtoisina. Vain kuljettaja toimii moottorina. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. klo 18:30 ja la 7.5. Perjantaina 29.4. Aurinko laskee kello 21.17. KUOLLEITA 26.4. Pieni merenneito on fantasiakertomus merenalaisen valtakunnan ja ihmisten maailman yhdistymisestä. NIMIPÄIVÄT 26.4. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2022. Terttu, Teresa 27.4. Laapotti voitti myös yleisön äänet puolelleen: hänen loppupisteensä olivat 118, kun Aromaa sai 82 pistettä. Joh. huhtikuuta. Toimitusjohtaja: Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus ovat avoinna ma–pe klo 9–12 sekä ti ja to klo 13–15.30. – Paavo on aito rokkari sillä ihanalla tavalla, millä rokkari voi olla. 43: 10–11 27.4. Jokainen saa päästää mielikuvituksensa valloilleen oman kulkuneuvonsa koristelussa. Lämmin kiitos osanotosta. (02) 588 8000 Toimittaja, tuottaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Päivystäjän puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Lehdentekijöiden henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@loimaanlehti.fi Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimittaja, tuottaja Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaajamme! Sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön sähköpostiosoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.15–15.45 puh. Voit keksiä sille myös nimen. klo 15. Tänä vuonna päädyttiin koko perheen ”tuunaa kulkuneuvosi” -teemaan. Ryhmät ovat opiskelleet tänä lukuvuonna teatterihistorian tyylilajeja, teatterilajeja ja tuotannon eri osa-alueita. Siltojen lenkki Ypäjän torilla su 1.5
Kuunnelman äänimaailman luominen vaatii luovuutta, ja näyttelijän on koko ajan pohdittava, miltä asiat kuulostavat. Vastaisuudessa kuvataiteiden oppilaita ilahduttaakin kissahahmo, joka kertoo opiskelijalle hänen myönteisistä luonteenpiirteistään ja vahvuuksistaan. ja ti 3.5. Se on oma omituinen taidemuotonsa, joka on hirvittävän moderni. Näin ne tulevat upeasti esiin valaistuksessa. Vaarana on, että replikointi on epäselvää tai että näyttelijä ei ole uskottava. Magnusson sanoo, että kuunnelma on aina tarkoitettu yhden ihmisen elämykseksi, vaikkakin sitä voi samaan aikaan kuunnella vaikka tuhannet muut. Kuvataiteen perusopetuksen kevätnäyttely pidetään koulun opetustiloissa. OPPILAILLE neuvotaan myös entistä enemmän itseja vertaisarviointia, jota aletaan harjoitella heti opetuksen alkutaipaleella. – Sen ei ole tarkoitus olla lukuvuoden päätös, vaan sitä annetaan pitkin vuotta. Näyttely on avoinna su 1.5. Kuvataiteen perusopetuksen kevätnäyttelyssä nähdään oppilaiden kantaaottava teos, jossa pohditaan luontoa ja luonnon saastumista. 3 Tiistaina 26. huhtikuuta 2022 Kuunnelmien ammattilainen Loimaa Maija Paloposki – Olen aina halunnut tehdä kuunnelmia. Tamperelainen Eriikka Magnusson on pitkän linjan kuunnelmien tekijä. Pohjana on positiivisen pedagogiikan -ohjelma. Vanhemmiten, kun taidot lisääntyvät, opetellaan myös kriittisyyttä. Sanallisen arvioinnin tueksi on kehitetty niin sanottu arvioinnin laatukirja, joka sisältää esimerkiksi kuvallisia kortteja opettajan käyttöön. Päättymässä olevan hankkeen turvin uudistettiin opetussuunnitelma ja arviointikäytännöt Loimaa Sari Holappa Vapaaehtoisuudestaan huolimatta kuvaja teatteritaiteen opiskelu on tavoitteellista ja opetussuunnitelman mukaista koulutusta. Iida Junnikkalan piirtämät hauskat eläimet toimivat myös markkinointimateriaalissa. Niitä on kehitetty kahden vuoden ajan opettajien yhteistyönä opetushallituksen rahoittaman Laatuja kehittämishankkeen turvin. Arviointia halutaan sisällyttää myös luontevammin mukaan opetukseen. Magnussonin mukaan kuunnelmissa näytteleminen on hyvin vaikeaa. Hankkeen aikana kehitettyjä uusia arviointimenetelmiä päästään kokeilemaan syksyn tullen. MAIJA PALOPOSKI Kuvaja teatteritaide saivat opetuksen tueksi kissan ja kurjen . Loimaan kuunnelmaklubilla vieraillut Magnusson on tehnyt elämäntyönsä kuunnelmien parissa Ylen Radioteatterissa. En siksi, että pelkäisin olla lavalla, vaan siksi, että siihen minulla on ollut intohimo, tamperelainen näyttelijä–ohjaaja, kuunnelmien tekijä Eriikka Magnusson sanoo. – Sauna on yksi vaikeimmista, koska kaikilla suomalaisilla on ehdoton korvakuulo sille, miltä saunominen kuulostaa. Hän valmistui näyttelijäksi Suomen teatterikoulusta vuonna 1969 ja on myös yksi KOM-teatterin perustajista. Hän teki palkittuja kuunnelmia myös edesmenneen miehensä, ohjaaja-dramaturgi Väinö Vainion kanssa. Oppilaat antavat myös positiivista kannustusta ja palautetta toisilleen. – Kuunnelma perustuu tekstiin, joka on tärkeä, mutta olennaisesti siihen kuuluu myös musiikki, joka pitäisi olla sitä varten sävelletty. Musiikki kuvastaa sitä, mitä näyttelijät eivät pysty tekemään. – Se on ihastuttava, vaikka rakenne on poikkeava kuunnelmalle, Magnusson sanoo. Ensi syksynä Loimaan kuvataidekoulu Kulta ja teatterikoulu Loiste aloittavat kautensa uuden opetussuunnitelman ja arviointikäytäntöjen mukaan. Jos löyly on jotenkin väärä, koko juttu on epäonnistunut. . Näyttelyssä ovat mukana kaikki opetusryhmät. YKSI Magnussonin suosikkikuunnelmista on Pirkko Jaakolan kirjoittama Marjatan laulu. – Sen ajateltiin olevan hyvä ympäristö, kun ei siellä kuitenkaan näe. MARJA JUNNIKKALA. Magnussonin töihin lukeutuvat esimerkiksi kuunnelmateokset Karjakko ja kartanon kummitus (1970), Kristallivuori (1988), Omakuva nuoruuden vuosilta (1990) ja Maaria Blomma (1980). Kukin on tehnyt oman kasvinsa tai eläimensä kierrätysmateriaalista ja ne on maalattu fluorisoivilla väreillä. – Silloin ne tulevat varsinaisesti testatuksi, ja jokainen opettaja voi vielä muokata niitä omien tarpeidensa mukaisesti. Kun pohdittiin, mistä saataisiin kalan mätkimistä muistuttava ääni perkauskohtaukseen, keksittiin mäiskiä märkää sunnuntai-Hesaria. Suunnittelijaopettaja Marja Junnikkala kertoo, että entiseen verrattuna suurin muutos on opetussisällöissä ja pedagogisessa arvioinnissa. Näin opetellaan samalla arvioimisen taitoa, Junnikkala valottaa. klo 11–15, ma 2.5. Jos kuunnelmassa ollaan tipahtamassa jäihin, äänityksissä läträtään veden kanssa. – Kuunnelma onkin fyysisin laji, minkä tiedän, koska se perustuu sellaiseen hengitystekniikkaan, mitä lavalla ei välttämättä tarvita. ENSIMMÄISET kuunnelmat kehitettiin Yhdysvalloissa 1930-luvulla kaivoksessa. Teatteritaiteessa oppilaat puolestaan saavat palautteen kurjelta. – Kuunnelma on siitä jännä laji, että sitä ei ole ollut olemassa ennen kuin puhelin ja radio on keksitty. – Pienemmät oppilaat esimerkiksi tarkastelevat toimintaa ryhmänä: miten toimimme siellä, mitä olemme oppineet ja opetelleet. Hän vieraili Loimaan kuunnelmaklubilla kertomassa elämäntyöstään. Aluksi kuunnelmia kutsuttiin kuulonäytelmiksi. klo 15–19 osoitteessa Ylistaronkatu 36, Loimaa. Yhteistyökumppanina on ollut Naantalin opiston kuvataidekoulu
Sain nauttia hyvästä hoidosta akuutti kuntoutusosasto 2 B:llä erittäin kiitollisena. Hyvää kevättä kaikille. Siellä ei vanhukset saa asua rauhassa, kun koko ajan Keskuskoululla on kauhee älämölö yökaudet. Entäs kun sairaalan työntekijöiden pitää päästä viemään autot parkkipaikalle. Lisää oppii lukemalla, ja joskus sääolosuhteet eivät vain yksinkertaisesti suosi kasvimaan onnistumista. On mielenkiintoista seurata, kun ikkunalaudalla siemenistä istutetut kasvien taimet ovat alkaneet versota jo vauhdilla. Henri Amiel Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Paikkaa on useaan otteeseen havitellut myös Keskuskoulun väki liikuntahallikseen. Omassa puutarhanhoidossa olen kyllä huomannut, että kaikki ei aina suju kuten haluaisi. Kuuluuko erään pizzerian työntekijöiden toimenkuvaan epäammattimainen ja aggressiivinen käytös asiakkaita kohtaan?! Kyseessä sentään palveluala. Joko sen Audin kaahailu Virttaalla alkaisi loppua vai pitääkö tosiaan jonkun loukkaantua tai kuolla ensin. Heti kun kauppoihin ilmestyivät siemenpussit, niitä oli kuitenkin pakko haalia mukaan. Samassa yhteydessä nyt alueella olevat jo käyttöikänsä päässä oleva asuinrivitalo tulisi purkaa mahdollisimman pikaisesti ja tästäkin saataisiin rakennusoikeutta lisää. Tällä matkalla tien varrella muut rakennukset ovat melko matalia ja hyvin sopusuhtaisia ympäristössään. Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. Ehkä joitain laitoin liiankin ajoissa, ja niistä voi kasvaa hentoja ja heiveröisiä taimia. Niin sanottu Lindenin tontti on vielä pienempi, tontti on 5 000 m2 ja sille on kaavassa rakennusmerkintä A 8, joka tarkoittaa kahdeksankerroksista kerrostaloa, rakennuksen pohjapintaala olisi 1 000 m2. Rituaali auttaa, kun vuodenaika vaihtuu TOIMITTAJALTA Vaikka rakastan kesää, niin tänä vuonna oli haikeaa luopua lumisesta talvesta ja sen tarjoamista ennätyksellisistä hiihtokilometreistä. Miten pienestä siemenestä voi kasvaa niin nopeasti taimi. 4 Tiistaina 26. Marianne Rovio Vanhusten palveluasumisyksiköstä Me allekirjoittaneet hyvinvointilautakunnan jäsenet olemme useaan otteeseen esittäneet uuden vanhusten palveluasumisyksikön rakentamisen sijoitusvaihtoehtoihin muitakin ratkaisuja kuin niin sanottu Lindenin tontti tai vanha Lastentalon tontti. . . . huhtikuuta 2022 Jokaisella meistä on tärkeä rooli Keskiviikkona vietetään Kansallista Veteraanipäivää. Emme ole sodassa, mutta joudumme jokainen miettimään, miten toimia arjessa niin, ettemme tule edistäneeksi hyökkääjän pyrkimyksiä. Innokkaana ulkoilmassa viihtyvänä outdoor-ihmisenä suomalainen marraskuu tarjoaa minulle myös mahdollisuuden nauttia enemmän ja syvemmin elokuvista ja sarjojen katselusta. Viime päivinä on noussut ajatus, että Ahvenanmaan demilitarisaatiosopimusta tulisi muuttaa tai jopa purkaa. Tänä vuonna sen vietossa on aivan uusi sävy, sillä Ukrainassa koetaan samoja kauhuja juuri nyt kuin Suomessa koettiin 1939–1945. Rakennusten purkamisia on viime aikoina Loimaalla toteutettu useita ja kyseisen ympäristön hyödyntäminen olisi vielä omissa käsissä ennen mahdollisia hyvinvointialuepäätöksiä. Myös kuvia esimerkiksi seudulla tavatuista luonnon ihmeistä voi lähettää toimitukseen. Loimaan vanhuspalvelut ovat kyllä kamalalla mallilla. Ja pidän niistä jokaisesta, marraskuuta ja märkää alkukevättä lukuun ottamatta. jumalanpalveluksissa. Yksi minun kevään vastaanottamisen ja kesänodotuksen rituaaleistani on taimien kasvattaminen heti alkukeväästä ikkunalaudalla. Pysähtyä kuuntelemaan ja nauttia, hengittää syvään ja unohtaa hetkeksi kaikki muu. Syksyn saapuessa kynttilät rantasaunalla tuovat valoa pimeään, eikä alkavan talven marraskuukaan tunnu toivottoman synkältä. Alueella on kaksi suojelumerkinnällä olevaa rakennusta, jotka samalla saataisiin arvoiseensa käyttöön palvelemaan kaikki kuntalaisia. JOKAINEN loimaalainen voi miettiä, että sopiiko pikatien varteen yksi korkea rakennus, jos Citymarketin risteyksestä jatketaan ylikulkusillalle saakka. Ajatukset kuitenkin siirtyvät jo lämpenevään kesään, ja ideoihin puutarhanlaitosta. Ei ole järkevää rakentaa vanhusten taloa Lindenin tontille. Kauhut eivät tietenkään ole ukrainalaisille uusia, Neuvostoliitto tapatti heitä nälkään miljoonia jo ennen toista maailmansotaa ja sodassa heitä kuoli valtavat määrät – tuhansia Suomessakin, esimerkiksi kuuluisalla Raatteen tiellä. Kaavassa on merkitty kaksi asuinrivitalotonttia, joita samassa yhteydessä voitaisiin harkita eri toimintoihin. Rajoitus raitilla 40km/h kaikille. Palvelutaloon päästyäni veteraanit ja Tiina Kukka ilahduttivat minua kukkatervehdyksellä, kiitos siitäkin. Tai sitten taimet voi vaikka lahjoittaa jollekin, jos kesään tuleekin ihan muita suunnitelmia. Me tiedämme Suomessa, miten sodan tuhojen korjaaminen vie vuosikymmeniä ja kaikki haavat eivät parane koskaan – läheisiä ei saa koskaan takaisin, menetyt kodit on iäksi menetetty. Jos nyt näin kuitenkin päätetään niin siinä tapauksessa tulee miettiä miten pidetään porukat pois Keskuskoulun pihoilta. Kiitos Harri Lammi! Kirjoitat täyttä asiaa! Järkyttyneenä olen seurannut ’’kansankirkkomme’’ sisäistä mädännäisyyttä! Mutta sanoohan Jeesus, että ennen Hänen paluutaan tapahtuu laaja luopumus ja antikristus ilmestyy ’’pelastajana’’! Näin on kirjoitettu ja nyt tämä kirjoitus näyttää käyvän toteen. Uolevi . E. Vanhuksilla ei ois mitään rauhaa ja ois aika turvatonta. Mahdoton ajatus nykyisessä tilanteessa! Ahvenanmaan demilitarisaatiosopimus on osa Suomen ja entisen Neuvostoliiton solmimaa rauhansopimusta 1944 (vahvistettu 1947 Pariisin rauhansopimuksessa). Jarmo Metsänperä Hyvinvointilautakunnan jäsen (ps.) Maarit Koivisto Hyvinvointilautakunnan jäsen (vas). . Kysymys nimimerkeille Mummo 62, Kiitos ja Hetero. Huolet jättävät väistämättä jälkensä jokaiseen selviytyneeseenkin. . Voi! . Oma kasvimaa varmasti kiinnostaa yhä useampia ihmisiä, koska se on terapeuttista tekemistä ja hintojen noustessa myös ainakin pienimuotoinen omavaraisuus kiinnostaa ihmisiä entistä enemmän. OHJE LUKIJOILTA-PALSTALLE KIRJOITTAVILLE LUKIJOILTA-palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. Meidän mielestä nykyisiin vaihtoehtoihin verrattuna paras vaihtoehto palveluasumisyksikölle olisi Kartanomäen vanhustentalokokonaisuuden yhteydessä Juvantien ja Wittenberginkadun kulmaukseen rakennettava kokonaisuus. Yhtä hankalaa on aina luopua kesästä, vaikka neljä vuodenaikaa tarjoava vuodenkierto on äärimmäinen rikkaus. Niin houkuttavilta ne näyttävät, ja huomasin osan siemenistä loppuneen jo heti alkuunsa. Tällä vaihtoehdolla varmaankin keittiöpalvelut sekä huoltopalvelut saisivat erilaisia kehittämisetuja, samoin erilaiset kuntoutuspalvelut. Sähköpostiosoite on: toimitus@loimaanlehti.fi .. Kevään tulo on tänä vuonna aurinkoisuutensa vuoksi astunut kuvioihin erittäin positiivisesti. Kädet on suorastaan ihana työntää multaan, ripotella sinne purjon, lehtisellerin, kaalin tai kesäkurpitsan siemeniä. Katsokaa ihmisiä tämän päivän sota-alueiden uutiskuvissa, lukekaa heidän kertomuksiaan – juuri siksi pitää edelleen puhua ja muistaa. Lainmukaista. OLEMME pohtineet muita hyötyjä, joita tällä vaihtoehdolla saisimme. . Aika turvaton paikka vanhuksille. Koivisto . Lintujen konsertointi keväisessä metsässä on suorastaan jonkinlaista sielunhoitoa, mitä pitäisi saada annos joka päivä. Koko Kartanomäen alue on varsin hieno ja edustava paikka. Syy, miksi emme ole innostuneita esimerkiksi vanhasta Lastentalon tontista, on se, että tontti on suhteellisen pieni ja sivussa muista terveyspalveluista. . Ja oppia. Asuk . Veteraanipäivänä Loimaan Veteraanipuistossa paljastettava Kotirintamanaisten muistomerkki muistuttaa, miten tärkeä rooli on jokaisella meistä niin hädän kuin turvan aikoina. Jo vuosikymmeniä olemme saaneet Suomessa elää ilman sotaa ja joskus kuuleekin puuskahdettavan, että miten siitä sodasta vieläkin pitää puhua ja pitää meteliä. Tällä alueella on rakennusoikeutta kaavan mukaan riittävästi. Niin moni joutuu tänäänkin kärsimään, niin sotien rintamilla kuin kotirintamallakin sodan vuoksi. Nyt olen siitä menetyksestä jo selvinnyt, ja talvea en kaipaa enää ollenkaan. Sivusta seurannut . KU PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Ihminen voi luvata tottelevaisuutta ja uskollisuutta, mutta voiko luvata rakkautensa kestävän. Ulla 97 v. Sit on sairaalan parkkipaikka, autot menee edestakasin. LOIMAAN LEHDEN OSOITE on Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa. . Viranhaltijapuolelta ei ole asiaan löytynyt intoa ja rakentavia vaihtoehtoja uusiksi sijoitusvaihtoehdoiksi. . Käyttekö te seurakunnan tilaisuuksissa, esim. Kaavoituksellisesti puistoalueita voitaisiin Wittenberginkadun varrella ehkä laajentaa ja järkeistää. . YKSI parhaista konsteista luopua yhdestä lempivuodenajastaan on valmistautua tulevaan jollakin rituaalilla. Yksi merkittävä asia on se, että vanhustenpalvelut keskittyisivät Kartanomäen alueelle. Nykyinen Venäjä saattaisi vetää Suomen muutostai purkuesityksistä omat johtopäätöksensä. Ensin ajattelin, että jätän tänä vuonna puutarhaharrastukseni väliin. Kuka valvoo. Jos työ ja erilaiset asiakkaat, erilaisine vaatimuksineen, aiheuttaa hermoromahduksia, silloin pitää laittaa pulju kiinni ja vaihtaa alaa. Merkittävä asia on myös paikoitusalueiden keskittäminen ja maltillinen laajentaminen yhteiskäyttönä. Tuntuu pahalta tappaa yhtäkään kasvia, mutta olen opetellut sietämään senkin asian syyttämättä itseäni huonoksi puutarhuriksi. Laitetaanko aidat ja portit ja kaupungin työntekijät käy ne sulkemassa ja avaamassa
Molemmat pohtivat, että koulutusohjelman kautta voisi oppia paljon sähköalaan liittyvistä töistä. Aaltonen luonnehtii koulutusohjelman olevan sikäli uudenlainen, että sen kautta opiskelija voi suorittaa tutkintonsa kokonaan loppuun saakka työpaikalla ja ohjelmaan otetaan opiskelijoilta monelta koulutusalalta. Uuteen koulutusohjelmaan otetaan 10–20 opiskelijaa Pemamekin tehtaaseen tutustui satakunta Novidan opiskelijaa kone-, talo-, autoja sähkötekniikan aloilta. 5 Tiistaina 26. huhtikuuta 2022 UUTISET LAINA Olen somessa vastannut kriittiseen palautteeseen tai jopa vihaviestiin ääniviestillä, mikä on muuttanut keskustelun sävyn välittömästi. Käytännössä koulutusohjelmaan valitut opiskelijat aloittavat syksyllä neljän viikon työssäoppimisjaksolla, jonka jälkeen ratkeaa, ketkä jatkavat palkallisella oppisopimuksella. päivä, jonka jälkeen ovat haastattelut. Kolumnisti Ronja Salmi Ylellä KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Tiistaina 26. Muun muassa tuulivoimapuolen projektit ovat kasvava ala Pemalla, ja Peman laitteilla voidaan hitsata asiakkaan hallissa esimerkiksi tuulivoimaloiden pitkiä tolppia. Etualalla vasemmalla ovat Peman operaatiojohtaja Risto Rehakka ja tuotantopäällikkö Jesse Viitanen, keskemmällä edessä on Novidan koulutuspäällikkö Iiro Aaltonen. OPISKELIJOILLE selvisi tutustumiskierroksen aikana muun muassa se, että Pema toimittaa tilauksia muun muassa laivanrakennukseen, konepajoille, offshoreja prosessiteollisuuteen, energiateollisuuteen sekä koneja laitevalmistukseen. Pemamekin operaatiojohtaja Risto Rehakka muistuttaa, että itse tutkinto säilyy samana vaikka sen suorittaisi loppuun Peman koulutusohjelmassa. Yksi uratarinaansa opiskelijoille avanneista pemalaisista oli sähköasentaja Teppo Kivinen.. Hän kertoi kiertäneensä maailmalla aika paljon asennustehtävissä. NOVIDAN opiskelijoita kävi tutustumassa paikan päällä tehtaassa. Tehdaslaajennusta suunnittelevan yrityksen tulevaisuuden työnäkymiä Viitanen luonnehtii sen verran hyviksi, että yritys päätti toteuttaa koulutusohjelman yhdessä toisen asteen ammatillista koulutusta tarjoavan Novidan ammattiopiston kanssa. – Työtehtävät ovat monipuolisia, ja jokainen kone on erilainen ratkaisuineen. – Periaatteessa teemme tehtaan asiakkaan tyhjään halliin, Viitanen havainnollisti ja antoi esimerkin telakkalinjastoista, jotka voivat olla 200 metriä pitkiä ja joiden työstäminen voi kestää toista vuotta. Yrityksessä on hyödynnetty oppisopimuksia aiemminkin, mutta ei vastaavassa mittakaavassa. . Ääniviesti muistuttaa vastaanottajaansa toisen ihmisen inhimillisyydestä. Hän arvelee, että vastaavat ohjelmat ja pitkät oppisopimusjaksot yleistyvät tulevaisuudessa, kun yrityksillä on tarve vastata työvoiman tarpeeseen ja kun samaan aikaan ikäluokat pienenevät. – Nyt halutaan hakijoita enemmän yhdellä kertaa, tuotantopäällikkö Jesse Viitanen summaa ja kertoo, että koulutusohjelmaan otetaan 10–20 opiskelijaa. huhtikuuta 2022 Loimaa/Lamminperä Lari Kiviranta Hitsaus ja tuotantoautomaatiota valmistava Pemamek oy aloittaa ensi syksynä uuden koulutusohjelman, joka on suunnattu Novidassa viimeistä opintovuottaan aloittaville kone-, talo-, autoja sähkötekniikan opiskelijoille. Tehtaaseen tutustuneet opiskelijat saivat kuulla muun muassa uratarinoita eri tehtävissä työskenteleviltä pemalaisilta. Aaltonen pitää suuntausta hyvänä siinäkin mielessä, koska yritysten hyödyntämä tekniikka ja teknologia kehittyvät eikä kaikkia viimeisiä laitteita saada hankittua oppilaitoksiin. Lisäksi heillä on mahdollisuus työllistyä Pemalle vakituisesti opintojensa jälkeen. Pema houkuttelee opiskelijoita töihin suoraan koulun penkiltä . Valinnat tehdään kesäkuuhun mennessä. Hän muistutti, että Peman sähköosastolla on hyvä yhteishenki ja työkavereilta saa tarvittaessa tukea ja apua. LARI KIVIRANTA Sähköasentajiksi opiskelevat loimaalaiset Niko Rajala ja Lauri Raatikainen ovat kiinnostuneita Peman koulutusohjelmasta. ALOITE koulutusohjelmaan tuli Pemamekiltä, ja Novidan koulutuspäällikkö Iiro Aaltonen kertoo, ettei oppilaitoksen tarvinnut miettiä kahta kertaa sitä, lähtevätkö he mukaan. Tutkintopaperit saa koulutusohjelman kautta. Kun projekti on maalissa, onnistumisen tunne on palkitseva. Opiskelijoille ja heidän vanhemmilleen järjestettiin myös oma erillinen tutustumistilaisuutensa. Yksin laitteisiin liittyviä ratkaisuja ei tarvitse pähkäillä. – Työkokemus on kuitenkin tätä kautta laajempi sen lisäksi, että tämä on palkallista aikaa. Yksi tarinaansa avanneista oli sähköasentajana työskentelevä loimaalainen Teppo Kivinen, joka aloitti Pemalla vuonna 2008. HAKU koulutusohjelmaan päättyy toukokuun 4. Tarinoiden yhteinen nimittäjä oli se, että työ on vaihtelevaa ja monipuolista. Koulutusohjelmaan valittavien opiskelijoiden on mahdollista suorittaa tutkintonsa Pemalla loppuun palkallisella oppisopimuksella
Lisäksi Sulho Lehto myi Kanakumppaneille läheisesti kauppaan kuuluvat kiinteistöt ja maaalueet. liiketoiminta, brändi, kiinteistöt ja tontit. – Siksi kehysriihessä Puolustusvoimat sai kaiken, minkä se pyysi. Kanakumppaneilla ei ole omaa viljantuotantoa, osakkaat viljelevät kotitilojaan itsenäisesti. Kauppaan kuuluu Kotimunan . En halunnut olla se päättäjä, josta joskus sanotaan, ettei aikanaan hoidettu asioita kuntoon. . Siksi on tärkeää, että myös kyberja hybridiuhkiin varautumista parannetaan – ettei kävisi esimerkiksi niin, että pankkien maksujärjestelmät voitaisiin lamauttaa, emmekä voisi ostaa ruokaa. Tuottaa vapaan kanan kananmunia ja kananuorikoita. – Riippuvuus Venäjän energiasta katkeaa tänä kesänä, kun Olkiluoto 3 otetaan käyttöön. Huoltovarmuuskeskus on perustettu heti sotien jälkeen. Silti Kanakumppanien kaksikko uskoo kananmunien hinnan nousuun ja siihen, että ruoan hinnan kohotessa kananmunan käyttö proteiininlähteenä kasvaa. Kaikki hanat eivät voi nyt aueta. FAKTA Kanakumppanit oy . Kun kenraalit ja puolustusministeri Antti Kaikkonen marssivat sisään, kysyin, että paljonko pistetään. Tai Kelan tietojärjestelmistä vuodettaisiin kaikkien kansalaisten tiedot maailmalle. Toimittaja Marjaana Varmavuori Helsingin Sanomissa Venäjä petti luottamuksemme tavalla, jota ei unohdeta, valtiovarainministeri ja Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko sanoi alustaessaan keskustelua Haaran Pääskynpesässä. KATI UUSITALO Kanakumppanit osti Kotimunan Loimaa Kati Uusitalo Alastarolainen Kanakumppanit oy ostaa vapaan kanan munia Kojonkulmalla ja Orisuolla tuottavan Kotimuna oy:n. – Kun olen tämän sanonut, se ei ole miellyttänyt. Vähävaraisille hintojen nousu merkitsee muita enemmän – heillä kun ei ole menoissaan tingittävää, kun raha riittää jo nyt vain välttämättömyyksiin. – Ensimmäisen kerran heitin pojille ajatuksen varmaan saunan lauteilla, että mitä laajennusta teette, ostakaa minulta yritys pois, Kotimuna oy:n Sulho Lehto sanoo. Muut maat ovat tehneet paljon vähemmän. – Koronassa valtio otti kaiken vastaan. – Osa Suomen huoltovarmuutta ja pärjäämistä on, että normaali arki toimii. – Omasta tuotannosta kannattaa pitää huolta, hän sanoi ja huomautti, että monet elintarvikealan yritykset ovat tuottajien omistamia. Kaikki tuotanto vapaata kerroslattiatuotantoa. Sittemmin yrityskaupan ajatuksen pariin palattiin vähän virallisemmissakin yhteyksissä ja monien laskelmien ja konsultointien jälkeen kaupan luovutushetki on koittamassa loppuvuoden aikana. – Kun laajentaminen tapahtuu liiketoiminnan kauppana, ei tule lisää tuotantoa. Odotettavissa on, että rehukustannukset kohoavat edelleen. Kaupan keskusliikkeet ovat ilmoittaneet luopuvansa lähivuosina virikehäkkikanaloissa tuotetuista munista ja se tulee vähentämään kanapaikkojen määrää. KATI UUSITALO. . KORONANHOITO tuli Annika Saarikon mukaan maksamaan valtiolle tällä tietoa 15 miljardia ja se kaikki rahoitettiin lisävelalla. Kanakumppanien Kanteenmaantien varteen jo ympäristöluvan saanut laajennushanke siirtyy samalla tulevaisuuteen. – Olimme kiinnostuneita valmiin toiminnan ostamisesta, koska uudisrakentaminen on kallista, Kanakumppanit oy:n omistajat Juuso Hulmi ja Martti Tytykoski sanovat. PARINKYMMENEN vuoden yrittäjätaipaleensa aikana Juuso Hulmi ja Martti Tytykoski ovat nähneet jo monenlaisia muutoksia. . Emeritusprofessori Sakari Heikkinen HS:ssa PAIKALLISIA Loimaa/Haara-Onkijoki Kati Uusitalo KRIISISTÄ kriisiin, valtiovarainministeri ja Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko luonnehti viime aikoja alustaessaan Haaran Pääskynpesässä keskustelua Suomen omavaraisuudesta ja turvallisuudesta. Kanakumppanit oy:n Juuso Hulmi ja Martti Tytykoski ostavat Sulho Lehdon (keskellä) Kotimuna oy:n. Hän totesi, että sodan loppuminen ja Suomen turvallisuus on nyt tärkeintä. Kukapa mielellään tinkisi. . Omistajat Juuso Hulmi ja Martti Tytykoski. . . 6 Tiistaina 26. . Reaalikorko voi nyt jäädä entistä negatiivisemmaksi. Tämä on koko alalle hyvä asia. – Ukrainan sodan kaikkia vaikutuksia ei tiedä vielä kukaan, miehet pohtivat. Hän kiitteli viisaita suomalaisia päättäjiä, jotka ovat ymmärtäneet varautumisen ja omavaraisuuden merkityksen. – Emme voi antaa Venäjän voittaa. Jos pakotteita kiristetään – ja siihen Suomi on hänen mukaansa valmis – ja venäläisen fossiilisen energian käyttö lopetetaan, bensan hinta tulee nousemaan vieläkin ja jokainen voi joutua tinkimään elintavoistaan. – Emme voi olla varmoja siitä, että hintojen nousu on vain piikki ja menee ohi pian. Tai pystyttäisiin romahduttamaan valtionhallinnon sivustot yhtäaikaa tai päästäisiin käsiksi suomalaiseen vesihuoltoon. Perustettu 2005, kotipaikka Alastaro. ” Turvallisuus ennen kaikkea” LAINA Ehdin nykyään kirjoittaa kirjeitä aivan liian harvoin. huhtikuuta 2022 LAINA Arvioitaessa inflaation vaikutusta velanhoitokuluihin on ratkaisevaa, miten inflaatiosta puhdistettu reaalikorko (nimelliskorko miinus inflaatio) kehittyy. Tärkeintä on turvallisuus, hän korostaa. Tuottajien on saatava hinta työstään. – Nyt pitää kylvää kaikki mahdolliset pellot ja pitää huoli, että kaikki ruoka, mikä on mahdollista tuottaa, tuotetaan. Kaupalta ja elintarviketeollisuudelta hän odottaa toimia. Uusien omistajien on tarkoitus kehittää edelleen toimintaa ja brändiä. Energiaomavaraisuutta on kasvatettu. – Kaikkein tärkeintä on nyt, että Ukrainan sota loppuu ja että sota pysähtyy Ukrainaan, hän listasi asioiden tärkeysjärjestystä ja muistutti, että Ukrainassa taistellaan muidenkin puolesta. . Näin ei voida jatkaa, meillä ei ole valtiona siihen varaa. Yritysperheeseen kuuluu myös Agrikumppanit oy, joka tuottaa maatalouden palveluita. Tartun kynään, kun haluan sanoa jotakin erityisen merkityksellistä tai saada toisen tuntemaan itsensä tärkeäksi
Se petti luottamuksemme tavalla, jota ei unohdeta, Annika Saarikko sanoi Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan kuulijoille Haaralla. Meillä on suuri, kaunis, harvaan asuttu maa, jota toivottavasti kehitetään ja pidetään kokonaan asuttuna. PARINKYMMENEN vuoden yrittäjätaipaleensa aikana Juuso Hulmi ja Martti Tytykoski ovat nähneet jo monenlaisia muutoksia. Nelikymppiset yrittäjät haluavat. Niin on käynyt Ukrainassakin. Snellman Kunnon nakkimakkarat 320–400 g (5,63–7,03/kg) 8 99 ERÄ Voim. KANAKUMPPANIEN tarkoituksena on jatkaa Kotimunan toimintaa ja kehittää edelleen sen brändiä. . – Kahdenvälisiä sopimuksia voidaan tehdä turvatakuista, mutta artikla viiden mukaisia turvatakuita ei ole ennen sopimusten ratifiointeja. Jatkossa yrityksen on tarkoitus munittaa puolet nuorikoista itse ja myydä loput yhteistyötiloille. . 7 Tiistaina 26. Kotimuna on tuottanut munia viidessä hallissa, Kanakumppanit kahdessa. Kaikki tuotanto vapaata kerroslattiatuotantoa. – Kuivalanta käytetään lähipelloilla lannoitteena ja teollisen rehun lisäksi ostetaan rehuviljaa paikallisilta viljelijöltä. Hän ei usko, että luontevat suhteet Venäjään palautuvat kovin äkkiä ja yleisöstä huomautettiin, että ei ainakaan Putinin aikana. Niin, entä se Nato. – Ukrainan sodan kaikkia vaikutuksia ei tiedä vielä kukaan, miehet pohtivat. Olisiko ihmisten turvallisempaa asua hieman erillään toisistaan. 26.4.–1.5. Eduskunta tekee päätöksen liittymisestä, Annika Saarikko kertasi marssijärjestystä. Muita suunnitelmia hänellä ei vielä ole. Tilan tuotantorakennukset eivät esimerkiksi sijaitse yrittäjän kodin yhteydessä. Estrella Manhattan tai Herkku -perunalastut tai Super Crunch -maissisnacks 175–275 g (6,36–10,00/kg) 2 ps 3 00 ERÄ Voim. Jälkiviisaasti voi hänen mukaansa miettiä, että oltiinko Euroopassa liian kilttejä, kun Venäjä otti Krimin. OMAA KANTAANSA Natoon hän ei vieläkään paljastanut, mutta lupasi kertoa sen puolueen kannan yhteydessä. Vähävaraisille hintojen nousu merkitsee muita enemmän – heillä kun ei ole menoissaan tingittävää, kun raha riittää jo nyt vain välttämättömyyksiin. Myös ekologisuuteen on panostettu. liiketoiminta, brändi, kiinteistöt ja tontit. Kaupan keskusliikkeet ovat ilmoittaneet luopuvansa lähivuosina virikehäkkikanaloissa tuotetuista munista ja se tulee vähentämään kanapaikkojen määrää. Kaupan myötä Kanakumppaneilla tulee olemaan 170 000 munituskanapaikkaa ja 80 000 kananuorikkoa ja vuosituotanto kipuaa noin 3 miljoonaan kananmunakiloon. 26.4.–1.5. – Rohkenen arvioida, että Yhdysvaltojen kanta painaa kaikkein eniten. Odotettavissa on, että rehukustannukset kohoavat edelleen. – Kotimuna on ollut edelläkävijöitä Suomessa, Juuso Hulmi kiittelee. Pääasiallisena lämpöenergialähteenä on metsähake ja sähköntuotannossa käytössä on aurinkopaneelit neljässä yksikössä. SULHO LEHTO aikoo jatkaa peltoviljelyä tilallaan ja pysyy uusien omistajien toiveesta vielä jonkin aikaa remmissä mentorina. Siinä välissä 30 Nato-jäsenmaan pitää päättää, haluavatko he Suomen Natoon. huhtikuuta 2022 LAINA Jokohan tuo älytön kaikkien pitäisi muuttaa kaupunkeihin -politiikka loppuisi. – Ja kuka takaa, että hänen jälkeensä tulee joku parempi. Jäsenmaksuista liittyminen ei ole hänen mukaansa kiinni. . Entäs jos Suomea ei hyväksytä, vaikka hakisimme, yleisöstä kysyttiin. Lisäksi miesten toisesta yrityksestä Agrikumppaneista on saatavissa lisää työvoimaa tarvittaessa. Tuottaa vapaan kanan kananmunia ja kananuorikoita. – Opetettiinko ajattelemaan, että näin voi tehdä, hän sanoo ja arvelee, ettei Venäjä odottanut, että EU on yhtenäinen ja pistää kovan kovaa vastaan pakotteilla. 26.4.–1.5. Fazer Munkkilaatikot pakaste, 12 kpl, 1,20–1,38 kg (6,51–7,49/kg) 3 50 ERÄ Voim. KATI UUSITALO . Venäjä petti luottamuksemme tavalla, jota ei unohdeta, valtiovarainministeri ja Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko sanoi alustaessaan keskustelua Haaran Pääskynpesässä. – Kananmunantuotanto on voluumibisnestä. Maaseutuun otetaan yhteyttä aina silloin kun hätä tulee. Jatkajat eivät ”saa” mitään, vaan ottavat velkaa, usein paljonkin, lunastaakseen tilan ensin ja sitten kehittääkseen sitä. 26.4.–1.5. . Forssan Perunasalaatti 800 g (3,74/kg) 2 25 ERÄ Voim. Tämä on koko alalle hyvä asia. Grilliherkkusienirasia 400 g (4,95/kg) Liettua Terassiöljyt, ulkoja sisämaalit -20 % S-Etukortilla, ei voimassa verkkokaupassa. Malaco TV-mix-makeispussit 280–325 g (4,62–5,36/kg) 2 ps 1 98 Voim. – Sitä olen pojillekin sanonut, että kun yrittäjältä sammuu tuli ja polte hommaan, niin pitää lopettaa, vaikka kaikki on firmassa hyvinkin. FAKTA Kanakumppanit oy . Se on alalla kuin alalla niin, että jos ei kehity, taantuu. Yritysperheeseen kuuluu myös Agrikumppanit oy, joka tuottaa maatalouden palveluita. Kaupassa on yrittäjien mukaan monia synergiaetuja: isompi määrä omia munittamoita helpottaa kasvatuskierron suunnittelua ja kassavirran hallintaa. Kanalat sijaitsevat viidessä eri paikassa Alastarolla, Kojonkulmalla ja Orisuolla, mutta kuitenkin melko lähellä toisiaan. Hän totesi, että sodan loppuminen ja Suomen turvallisuus on nyt tärkeintä. . Kolumnisti Simo Ralli Kantrissa PRISMA LOIMAA Avoinna: ma–la 7–22, su 9–22 Kaikkea VAPPUUN 3 95 /kpl Minitikkupallot 7 95 /kpl Muotofoliopallo pallopainolla 14 95 /kpl Kävelevä foliopallo 3 95 /kpl 18” Foliopallo pallopainolla Palvelemme vappuna normaalisti, tervetuloa! 2 99 ERÄ Voim. Loimaa/Haara-Onkijoki Kati Uusitalo – Venäjä ei ollut sitä mitä luulimme. Kustannus on muutamia kymmeniä miljoonia, kun Suomen valtion vuosibudjetti on noin 65 miljardia vuodessa. Kasvaa pitää, jos haluaa pysyä alalla mukana. Sitä hänen mukaansa tuottajat kuitenkin ovat mitä suurimmassa määrin. Mitä jos hajautettaisiin asioita ympäri maata. 26.4.–1.5. Kaikki kolme soisivat, että kuluttajilla, mutta myös muilla yrittäjillä olisi parempi tuntemus tuottajien arjesta ja yritystoiminnasta. Kanakumppaneilla ei ole omaa viljantuotantoa, osakkaat viljelevät kotitilojaan itsenäisesti. Ostomahdollisuus kiinnosti myös juuri siksi, että he tunsivat kaikki toisensa ja toistensa tavat toimia, joten ostajan oli helppo luottaa siihen, että asiat on hoidettu hyvin. – Kun laajentaminen tapahtuu liiketoiminnan kauppana, ei tule lisää tuotantoa. Perustettu 2005, kotipaikka Alastaro. – Meiltä Suomesta puuttuu se kulttuuri, että ajateltaisiin maatiloja perhetilan sijaan yrityksinä ja tuottajia yrittäjinä. Hän sanoo rakentaneensa yritystä koko ajan niin, että sen voi myydä pois. Silti Kanakumppanien kaksikko uskoo kananmunien hinnan nousuun ja siihen, että ruoan hinnan kohotessa kananmunan käyttö proteiininlähteenä kasvaa. 26.4.–1.5. . Asiakasomistajapäivät ke–su 27.4.–1.5. – Sillä on iso merkitys hygieniahallinnan ja tautiriskin kannalta sekä lannanlevitysetäisyyksissä, Martti Tytykoski sanoo. – Emme voi olla varmoja siitä, että hintojen nousu on vain piikki ja menee ohi pian. Lisäksi Sulho Lehto myi Kanakumppaneille läheisesti kauppaan kuuluvat kiinteistöt ja maaalueet. – Esityksen Natoon liittymisestä tekee Suomessa tasavallan presidentti ja hallitus. . . Omistajat Juuso Hulmi ja Martti Tytykoski. – Energiaomavaraisuus on korkea, lähes kaikki tuotetaan uusiutuvalla energialla. – Pitäisi varmaan ehdottaa jotakin yrittäjien Visit farmers -päivää, Juuso Hulmi pohtii.
vasemmalta. 27.4.1972 ILMOITUS Suoraviivaiset pöksyt tosireilua raitaa. lukujen tuntuva ylittäminenkin on täysin mahdollista. Tämä merkitsisi 6.000–7.000,puhdasta säästöä. Ko. Jotain ohjelmaa oli aina, talo tarjosi kahvit ja kaikki ostivat arpoja; pääpalkintona oli useimmiten jokin afrikkalainen pieni käsityö. Metsämaan kirkko ja sankarihaudat 1940-luvulla. Koska Loimaan kunnan urheilukenttä on parhaillaan korjauksen alaisena oli kunnan urheilulautakunta lähettänyt kirjelmän, joka koski kaupungin urheilupuiston kentän luovuttamista kunnan urheilijain käyttöön viikottain kaksi tuntia viikossa sekä varauksen 5. Väestöennusteeseen pohjautuen on arvioitu lainauslukujen todennäköinen kehitys vuoteen 1980 mennessä: Kehitysennuste on laadittu siten, että siinä esitettyjen lainauslukujen saavuttamista pidetään todennäköisempänä kuin niiden alittamista. Kuva Sirkka Juslinin kokoelmista.. James Jamit. Kuva Sirkka Juslinin kokoelmista. pnä elokuuta ystävyysvierailuja varten. Kameramenetelmän aiheuttamat kustannukset taas tulisivat olemaan vuosittain 2.000–2.500. Hyväksyttiin vuoden 1971 talousarvion määrärahojen ylitykset. Hyväksyttiin kaupungin puolesta maksettavaksi esitetyt Sulajoen vedenottamon syöttöjohdon rakentamisen johdosta maanomistajille v. Päätettiin anoa korkotukilainaa jätevesipuhdistamon rakentamista varten vuoden 1973 alkuvuoden työllisyyskautena Oy Vesi-Hydro Ab:n laatimien asiakirjojen mukaisesti. Laskelmien mukaan rakennuskustannukset ovat tämänhetkisten arvioiden mukaan 3,4 mmk. E-CENTRUM Kuva on lähetysillasta, joita muun muassa kirkkoherra Kai Kiilusen aikana 1950-luvulla (ja vielä kyllä myöhemminkin) Metsämaalla pidettiin kodeissa. Margit ja Kai Kiilunen istuvat rinnakkain takarivissä 2. ja 6. Joskus oli saatu vieraaksi Lähetysseurasta joku, mieluimmin kotimaassa käynnillä ollut seurakunnan nimikkolähetti. Työvoimatarve vuoteen 1980 mennessä on arvioitu siten, että kirjastossa olisi yksi kirjastoammatillinen virka ja yksi toimistovirka n. ja 3. Kaupunginhallitus koolla 50 VUOTTA SITTEN VANHAT VALOKUVAT Loimaan kaupunginhallituksen maanantaina pidetyssä kokouksessa merkittiin tiedoksi asuntohallituksen päätös, jonka mukaan se on myöntänyt Loimaan kaupungille kaikkiaan 15 asuntolainaa omakotitaloja varten. Asiakirjat lähetetään edelleen Loimaan kunnan hyväksyttäviksi, minkä jälkeen vahingonkorvausten maksatus voidaan suorittaa. Kameran aikaansaama vähennys palkkauskustannuksissa vaihtelee hieman vuosittain keskimääräisen säästön ollessa arvioituna ajanjaksona 8892,vuodessa. Lainauskameran on arvioitu vastaavan suunnilleen yhden henkilön työpanosta. 1971 aiheutuneet vahingot yht 1.646.36 mk. Asiaan päätettiin suhtautua periaatteessa myönteisesti, mutta sen yksityiskohtien osalta lähetettiin vielä kaupungin urheilulautakunnalle. 28.000–30.000 lainaa kohti. Loimaan Autohuolto Ollula ja Nenonen. Nyt anottu lainamäärä on 340.000 mk. huhtikuuta 2022 ILMOITUS Auton ja traktorin alusta puhtaaksi höyrypesussa! Meillä se käy nopeasti höyrypesulaitteella. Kouluhallituksen pyydettyä lisäselvityksiä Loimaan kaupunginkirjaston lainauskameran hankinnan tarpeellisuudesta kirjastolautakunta on esittänyt seuraavat laskelmat kirjaston työvoimatarpeen kustannuskehityksestä ja kameramenetelmän arvioiduista kustannuksista 1972–1980. ENNEN 8 Tiistaina 26. Suurin osa kameran aiheuttamasta työmäärästä koituu eiammatillisen henkilön hyväksi, mutta pienessä kirjastossa kameran voidaan arvioida vähentävän jonkin verran myös kirjastoammatillisen työvoiman tarvetta
– Vaihtelua on sopivasti, vaikka nousua ei olekaan kauheasti. Myös ajanottolaitteet ovat kisassa modernit, he listasivat. ”Kaksoisvoitto aina mielessä” . JOUKKUETULOKSET: Miehet urh. – Juoksu on melkein ainoa asia, jossa olen hyvä, ja siinä pystyy tekemään monipuolisesti erilaisia treenejä. MAIJA PALOPOSKI. Vanhempien tehtävä on kuljettaa, kannustaa ja kustantaa. Kärjessäkin oli helppo mennä, kun moottoripyörää oli hyvä seurata. NAISTEN sarjassa voiton vei niin ikään Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Saara Nikander. Reija Vehviläinen, Emma Toivonen, Maria Toivonen, 2) Loimaan Jankko 76p. Lisäksi parhaana voimalaisena palkittiin Timo Jokinen. 105 osallistujaa kerännyt Savihölkkä juostiin tauon jälkeen Numerolla 30 kisannut Severi Salonen oli Savihölkän nopein, ja Artturi Salonen oli toinen. Henna Ruohonen, Satu Juvankoski, Pauliina Himberg. Naiset työpaikat ja yhdistykset: 1) Even juoksukoulu 33p. TULOKSET: Miehet 7 km: 1) Severi Salonen LUU 23:38, 2) Artturi Salonen LUU 23:39, 3) Markus Nikander LUU 24:21, 4) Hannu Sjöblom Loimaan Leisku 24:49, 5) Marko Vaittinen Forssan Salama 24:53, 6) Vesa-Matti Seppälä Hämeenlinnan Hiihtoseura 24:57, 7) Tomi Rinne Ylöjärvi 25:07, 8) Antti Ristanen Loimaan Leisku 25:24, 9) Matti Piha Pöytyä 25:25, 10) Joel Seppälä Hämeenlinnan Hiihtoseura 26:39, 11) Osmo Hongisto Pappilan Seudun Kaiku 26:40, 12) Olli Seppälä Hämeenlinnan Hiihtoseura 27:44, 13) Salomon Koli Even Juoksukoulu 28:02, 14) Juha Mäkitalo Pemamek Oy 28:25, 15) Nikolas Lindén Loimaan Leisku 28:43, 16) Pekka Leppänen Mellilä 28:56, 17) Markku Virta Loimaan Leisku 29:01, 18) Jari Saari Team Raju 29:13, 19) Hasan Rahimov Loimaa 29:19, 20) Timo Jokinen Loimaan Voima 29:42, 21) Miko Tuominen Turku 30:11, 22) Jari Taskinen Forssa 30:38, 23) Joni Lähteenmäki Wille Machines Oy 31:11, 24) Elmeri Aulasuo Pemamek 31:57, 25) Juho Seppälä Hämeenlinnan Hiihtoseura 31:59, 26) Petri Tattinen Alastaron Urheilijat 32:20, 27) Janne Hakala Pemamek Oy 32:22, 28) Jussi Happonen Loimaan Kivi Oy 32:33, 29) Juhani Kortelahti Punkalaidun 33:08, 30) Robert Lehtonen Loimaa 33:26, 31) Kari Laukkarinen Yläneen Kiri 34:04, 32) Markku Heikkilä Loimaan Kivi Oy 34:17, 33) Henri Merta Onki-86 34:19, 34) Esko Tynkkynen VSVU 34:34, 35) Mika Tattinen Alastaron Urheilijat 34:34, 36) Tero Schwartz Loimaa 34:49, 37) Erkki Halkivaha Oripään Vesa 35:10, 38) Samuli Peltonen Pemamek 35:13, 39) Kari Laakso Even Juoksukoulu 35:24, 40) Leonid Tsernisev Koski 36:27, 41) Juuso Yli-Mikola Tampere 36:28, 42) Eemeli Levomäki Wille Machines Oy 36:58, 43) Kalle Huitti Pemamek Oy 38:35, 44) Pekka Paljakka Loimaan Kivi Oy 39:41, 45) Tommi Pellonperä Pöytyä 40:55, 46) Harri Karvonen Even Juoksukoulu 42:20, 47) Tero Ketonen Pöytyä 42:43, 48) Hannu Vuorinen Tammela 45:26, 49) Juhani Nieminen Kyrö 46:18, 50) Hannu Anttila Loimaa 54:05, 51) Kerkko Vihava Loimaa 1:06:52. Salosille juokseminen on elämäntapa, josta he innostuivat jo lapsena, kun isä laittoi energisen Artturin yleisurheiluseuraan. Merja Sätilä-Merta, Maria Markula, Niina Hongell. Eveliina Pääkkö, Eveliina Koli, Eeva-Stiina Suominen, 2) Pemamek Oy 80p. – Nuorempi oli vähän paremmassa kunnossa, sekunnin hävinnyt Artturi naureskeli. Työpaikkojen ja yhdistysten osanottajakisassa tasapisteisiin päätyivät Even Juoksukoulu ja Pemamek, jotka molemmat toivat kisaan kahdeksan juoksijaa. Savihölkässä Nikander piti kaupunkimaisemista ja nopeista käännöksistä. Hänelle se on vaivaton harrastus, joka ei vaadi suunnitelmallisuutta. – Ihmisen keho soveltuu fysiologisesti hyvin juoksemiseen. huhtikuuta 2022 Juoksu Maija Paloposki Savihölkän maalissa nähtiin hymyjä ja riemua. Työpaikkojen ja yhdistysten välinen osallistujakilpailu: 1) Even Juoksukoulu 8p, 1) Pemamek Oy 8p, 3) Wille Machines Oy 6p, 4) Team Raju 3p, 4) Loimaan Kivi Oy 3p. – Järjestäjät ovat erittäin tyytyväisiä yhteistyökumppanien panostamiseen, kun halutaan tukea paikallista tapahtumaa. Severi Salonen, Artturi Salonen, Markus Nikander, 2) Loimaan Leisku 27p. naisten sarjassa. Jussi Happonen, Markku Heikkilä, Pekka Paljakka. Samalla tuodaan esille muutakin kuin pallolajeja, Olli-Pekka Rastas kiitteli. Hannu Sjöblom, Antti Ristanen, Nikolas Lindén, 3) Hämeenlinnan Hiihtoseura 28p. Kisa käy yhdestä viikon treenistä. Lisäksi se on helppo harrastus; ei muuta kuin kengät jalkaan ja menoksi. Naiset 7 km: 1) Saara Nikander LUU 24:25, 2) Päivi Autio Yläneen Kiri 29:18, 3) Katri Grönlund 29:28, 4) Ripsa Järvi SiSuVa 31:08, 5) Eveliina Pääkkö Even Juoksukoulu 31:15, 6) Jonna Pakola Kosken Kaiku 32:03, 7) Merja Valtanen Team Raju 32:45, 8) Päivi Mäkelä Huittinen 32:57, 9) Anne Saari Team Raju 33:14, 10) Eveliina Koli Even Juoksukoulu 33:15, 11) Elisa Jälkö Wille Machines Oy 33:57, 12) Mirjam Tynkkynen VSVU 34:33, 13) Jenni Haapasalo Koski 34:41, 14) Helena Pajula Ypäjän Yllätys 34:42, 15) Henna Ruohonen Pemamek Oy 34:54, 16) Virpi Tenkanen Mellilä 35:03, 17) Minna Halkivaha Loimaa 35:08, 18) Eeva-Stiina Suominen Even Juoksukoulu 35:20, 19) Reija Vehviläinen Loimaan Leisku 35:55, 20) Enni Seppälä Hämeenlinnan Hiihtoseura 35:59, 21) Merja Sätilä-Merta Loimaan Jankko 36:27, 22) Paula Entonen Loimaa 37:16, 23) Satu Juvankoski Pemamek Oy 37:19, 24) Maria Markula Loimaan Jankko 37:23, 25) Heidi hakulinen Loimaa 37:41, 26) Marja-Leena Nikander LUU 38:01, 27) Emma Toivonen Loimaan Leisku 38:05, 28) Marjo Saarenmaa Forssan Puistojuoksijat 38:07, 29) Maria Toivonen Loimaan Leisku 38:13, 30) Kerttu Peltonen Loimaa 38:23, 31) Niina Hongell Loimaan Jankko 38:32, 32) Tuula Kero Ypäjä 39:39, 33) Helmi Koivunen Ypäjä 39:39, 34) Paula Pellonperä Pöytyä 39:48, 35) Katja Hakala Loimaa 40:07, 36) Eeva Mörsky Helsinki 40:23, 37) Kristiina Kangastalo-Hoda Sportintti 40:43, 38) Hanna Taskinen Forssa 40:57, 39) Sari Reunanen Even Juoksukoulu 42:20, 40) Päivi AlmHuhti Even Juoksukoulu 45:23, 41) Elisa Merta Loimaan Jankko 46:21, 42) Pauliina Himberg Pemamek Oy 47:00, 43) Daniella Rinnetmäki Kyrö 51:01. Miehet työpaikat ja yhdistykset: 1) Pemamek Oy 65p. Juha Mäkitalo, Elmeri Aulasuo, Janne Hakala, 2) Even juoksukoulu 98p. . Nikander kertoo juosseensa pienestä pitäen, sillä hän on kotoisin urheilullisesta perheestä. Kiitos liikenteenohjaajille, sillä autoja ei tarvinnut väistellä, vaikka kaupungissa mennään. He päättivät kesken kisan yhteisestä maaliin saapumisesta. Kaikki Savihölkkään osallistuneet saivat savitontun. Toimittaja Hanna Hyttinen Laitilan Sanomissa LAINA Olen pyrkinyt elämään ja käyttäytymään kuin ammattilainen, vaikka se ei olekaan palkkapussissa näkynyt. Ensi vuonna on tiedossa 40. Tapahtumasta vastaa Loimaan Voima. URHEILU LAINA Olen oppinut arvostamaan niitä vapaaehtoisia aikuisia, jotka käyttävät aikaansa lasteni ohjaamiseen ja innostamiseen. Lisäksi yleisössä on innokas kannustus, sillä veljesten vanhemmat ja isovanhemmat ovat loimaalaislähtöisiä. Paras Voimalainen: Timo Jokinen. – Ei tarvinnut puristaa, ja jalat olivat vetreässä ja hyvässä kunnossa. Vesa-Matti Seppälä, Joel Seppälä, Olli Seppälä. Kuntosarja (ei ajanottoa) 7km: Satu Valtanen Wille Machines Oy, Piia Salo Wille Machines Oy, Eija Killström Wille Machines Oy, Seija Turunen Alastaro, Helmiina Poussa Loimaa, Sakari Väisänen Loimaa, Pauli Arbelius Turenki, Eetu Tuominen Loimaa, Iida Tuominen Loimaa, Tuomas Tuominen Loimaa, Emilia Heikkilä Loimaan Leisku. Kisa oli molemmille kevyt. seurat: 1) Länsi-Uudenmaan Urheilijat 6p. Veljekset juoksivat matkan vajaaseen 24 minuuttiin. Savihölkkä. Naiset urh.seurat: 1) Loimaan Leisku 75p. Arkisin joutuu töissä käymään, että saa leipää pöytään. Järjestäjät toivovat, että juhlajuoksussa päästäisiin osallistujamäärissä korkeammalle tasolle. Severi arvioi, että nykyisin kilometrejä kertyy viikkotasolla noin sata ja vuodessa useita tuhansia. Mellilän Virpi Tenkanen oli Savihölkän 16. Kevätja kesäkaudella Nikander pyrkii osallistumaan juoksutapahtumaan viikoittain. Mestis-kiekkoilija Petrus Lintonen Forssan Lehdessä 9 Tiistaina 26. – Tavoitteena oli, että juoksu tuntuu hyvältä ja on teknisesti hyvä suoritus. – Savihölkkä on hyvän mielen tapahtuma, vaikka kaksoisvoitto on aina mielessä, he hymyilivät ja kehuivat onnistuneita järjestelyitä ja mielenkiintoista reittiä. Salomon Koli, Kari Laakso, Harri Karvonen, 3) Loimaan Kivi Oy 104p. Savihölkkä on Salosille tuttu juoksukisa, sillä Severi on voittanut kaksi edellistä tapahtumaa ja Artturi on aiemmin sijoittunut kolmanneksi. Nopeiten seitsemän kilometrin matkan taivalsivat LänsiUudenmaan Urheilijoita edustavat veljekset Severi ja Artturi Salonen lähes rinta rinnan. KAHDEN vuoden koronatauon jälkeen järjestetty Savihölkkä keräsi 105 osallistujaa, kun yleensä juoksijoita on ollut mukana 150–200. – Kiva, kun ei tarvitse mennä yksin. – Reitillä oli myös hyvä kannustus
Humppilalaisen Minna Viitamäen osaomistama What The Hell (16,4a) tyytyi samaan sijaan, samoin loimaalaisen Ismo Saarisen neljättä kertaa kilpaillut suomenhevosruuna Wiiru (29,6). pe 29.4 Yhteislaulut klo 13 Olohuone. klo 18 alkaen. Vierasjoukkue pysyi hyvin poissa maalipaikoilta. Viininpunaisten kurinalainen puolustuspelaaminen oli joukkueen tärkein osa ottelusuunnitelmaa. Seinäjoella ravattiin nelivuotiaiden tammojen Kasvattajakruunun alkuerä. ENEMPÄÄ maaleja ei nähty, joten Alastaron säilymisjuhlat saivat alkaa. Ottelu päättyi Loimaan liikuntahallilla maalilukemin 3–1. Loimaan Seudun Omakotiyhdistys. Siinä kolmannen sijan otti alastarolaisen Tanja Goman-Niemisen treenaama MAS For You (15,4a). Tavallaan ratkaisu oli täysin oikea, sillä joukkue ei tuntunut enää muutoin pääsevän maalipaikoille. menn. klo 18.00 jäsenilta Bello Mondossa. kaikille avoimeen, maksutomaan koulutukseen 29.4. Lähtö Vuorisen talleilta klo 6.20, OP torin puoli klo 6.30, Hirvikoski K -Market pysäkki klo 6.40 sekä Kirjaston pysäkki, sekä Mellilän Mukkelssin pysäkki n. Vuosikokoontuminen la 30.4. Tällä kertaa ratkaisuna oli ottaa lentävä maalivahti käyttöön reilut kymmenen minuuttia ennen ottelun päättymistä. Ke 27.4 Nuorisotalossa Säkenet klo 11.00 ja boccia klo 12.30. Ohjaksissa oli Hannu Torvinen, ja kolmospalkinnon arvo 17 000 euroa. Kansallisen veteraanipäivän seppeleenlasku veteraanikivelle ke 27.4.2022 klo 14.00. päivä!. Keskiviikkona 4.5. Mies ajoi liikennekäytöstä poistetulla pakettiautolla poliisia vastaan ja kääntyi entisen huoltoaseman pihalle huomattuaan, että poliisiauto lähti seuraamaan häntä. Tämä tarkoittaa sitä, että AU:n pelit jatkuvat myös kaudella 2022–2023 Futsal-Liigassa. 3–0-maali oli puolestaan Alastaron ykkösketjun taidonnäyte. HENRIK SIISKONEN Helsinki-Ajon voittanut Deangelo oli lauantaina Seinäjoella kolmas ja matkaa sunnuntain Finlandia-Ajoon. Lisätiedot ja ilm. M penkkipunnerrus: 1) Mikko Luoto 76,104 (120), 2) Risto Lötjönen 75,050 (125). AU jatkoi ratkaisuottelussa siitä, mihin se Raahessa jäi. viim. Ennen suurempia analyysejä koko joukkue ansaitsee kiitoksen asenteestaan kentällä. M maastaveto: 1) Risto Lötjönen 138,092 (230) 2) Mikko Luoto 130,011 (205). Ypäjäläisen Virpi Vuoren Whiskey In The Jam oli kolmas ennätyksellään 17,2a. Hallituksen kokoontuminen torstaina 28.4 klo 18 Kylätoimistolla. Kasassa on joukkue isolla J:llä. (152,5 kg). Ilm. Keltapaidat onnistuivat kaventamaan peliä maalin verran. Rattijuopumuksesta ja ajo-oikeudetta ajosta hän jäi kiinni lokakuussa Koskella. Miten Kela tukee muistisairaiden hyvinvointia. Reumayhdistyksen laivamatka Glorylla 3-4.5. Korkeusvuoren näkötornin rappusten korjaustalkoot ke 27.4. Toinen osumista oli raahelaispuolustajan epäonninen oma maali. Porin perjantai-ilta oli nopealla kaviouralla kolmansien sijojen aikaa. Olohuoneella Tuolijumppa klo 12 ja klo 13 Kaventujat ryhmä. M jalkakyykky: 1) Mikko Luoto 96,716 pist. Purppuralohikäärmeet näytti kevään peleissä luonteenlujuuttaan, kun pakkovoittojen hetkillä joukkue poistui parketilta aina voittajana. 050 5539038/Jari Alppiranta. Lähdöt klo 17.00 18.30. Eläkeliiton Oripään yhdistys To 28.4. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry ti 26.4. klo 14 Pöytyän pojjat kerhossa seurakuntatalolla huom. pidetyistä voimanostokilpailuista. Loimaan Ylistaron maatalousnaiset kokoontuvat Lankon uusissa kokoustiloissa keskiviikkona 27.4.2022 klo 18.00. Loimaan Seudun Sotaveteraanit ry. Alastaron sotaveteraanit. Moon ei ollut keksinyt viikossa pelityyliinsä uusia juttuja. DEANGELON seuraava urakka osuu ensi viikonloppuna Vermossa ravattavaan Finlandia-Ajoon. 2.5. Opastus Piimätieltä, tienro 2261. Shortseja kului kovaa tahtia, kun pelaajat liukuivat vastustajien laukausten tielle kerta toisensa jälkeen ja pistivät itsensä likoon. TULOSPÖRSSI LATAA LOIMAAN LEHDEN UUTISSOVELLUS OMASTA SOVELLUSKAUPASTASI:. Pakkasen valmennettava sai kutsun, kun ruuna voitti Helsinki-Ajon Olli Koivusen ohjastamana. klo 14:30 pelataan bocciaa liikuntahallilla. Mukaan passi tai henkilökortti. Miehen veren alkoholipitoisuudeksi mitattiin 0,9 promillea. Kansainvälisessä kisassa Aripekka Pakkasen valmentama ja Etta Pakkasen hoitama hevonen ravasi toiseksi parhaana suomalaisena kolmanneksi kilometriajalla 12,2a. to 28.4 Bingo klo 12 Olohuone. Muistiyhdistyksen toimistolle 044 202 0533. 10 Tiistaina 26. Kun poliisi ajoi pihaan, kuljettaja oli ehtinyt poistua autosta ja piiloutumaan sähkökaapin taakse. Finlandia-Ajo kilpaillaan 10 hevosen kesken malin matkalla. Ylärivi: Kaarlo Parkkinen (vas.), Jesse Happonen, Jani Luoma, Sami Happonen, Saska Saveljeff, Aleksi Pekonen, Rei Hoda, Otto Rouhiainen, Petri Niinimäki. Moon jatkaa puolestaan kahdeksatta vuotta putkeen Futsal-Ykkösessä. Ajokiellossa ollut mies ajoi viime vuoden heinäkuussa Ysitiellä 129 km/h nopeusrajoituksen ollessa 70 km/h. klo 15.00 alkaen. Alastaron Urheilijat jatkaa Futsal-Liigassa Futsal Jesse Happonen Alastaron Urheilijat päihitti sunnuntaina liigakarsinnoissa toistamiseen raahelaisen AS Moonin. Yhteistulos: 1) Mikko Luoto 302,831 (477,5). Pelastuslaitos esti palon leviämisen läheisiin rakennuksiin. LSYN ja seniorit torstaina 5.5. Nämä ovat pelaajille arvokkaita kokemuksia jatkoa ajatellen. 6.45. Kojonkulman kyläyhdistys. Lisätiedot ja ilm. URHEILU Loimaan Jankko: Torstairastit Melliläjärven uimarannalta torstaina 28.4. Loimaan Eläkkeensaajat ry. Kännykkä/tabletti haltuun -opastus ke 4.5. Kuvassa hoitaja Etta Pakkanen ja Helsinki-Ajon voiton ohjastanut Olli Koivunen. lk oppilaat. Ti 10.5 ulkoilupäivä vesitorninmäen kuntoiluportailla klo 10.00. Merville 0400 138 717. Alarivi: Mikke Louhela (vas.), Teemu Virtanen, Akseli Mäkinen, Emdad Palani, Henri Saarinen, Tuomas Happonen, Riku Tamminen ja Juuso Loponen. Voittajaa odottaa 110 000 euroa. Loimaan Eloisat Karokeharjoitukset Kitkonpuistossa to 28.4. Pallo liikkui upeasti jalasta toiseen ja lopulta Luoma löysi maalin edustalle rynnineen Tuomas Happosen, joka liukui pallon verkkoon voimalla. Avausmaali oli ottelun kulun kannalta luonnollisesti henkisesti tärkeä. ke 27.4 Kyrön Leijonaperheet klo 18 Kyrön seurakuntatalolla avoin ryhmä erityislapsiperh. Tapauksesta ei seurannut henkilövahinkoja. Puheen pitää koulun rehtori Hanna Vuori, kunniavartio. Voiton ja 70 tuhatta euroa vei Markku Niemisen valmentama ja Santtu Raitalan ajama Willow Pride (11,9a). klo 15 koululla. Kojonkulman nuorisoseura. huhtikuuta 2022 Deangelo isoille rahoille Raviurheilu Rauli Ala-Karvia Ypäjällä valmennettava lämminveriruuna Deangelo oli mainiossa kunnossa lauantaina Seinäjoki Racessa. Ke 11.5 käskynkkä klo 12.30. Alastaron Urheilijat. VOIMANOSTO Tulokset Oripään Vesan 23.4. Seppeleen laskevat Kirkonkylän koulun 6. Takana on pitkä ja kivinen tie, mutta lopulta tavoitteeseen päästiin, vaikka hieman ylitöiksi meni. Liikennerikoksista 2 000 euron sakot VARSINAIS-SUOMEN käräjäoikeus tuomitsi loimaanseutulaisen miehen 2 000 euron päiväsakkoihin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kahdesta kulkuneuvon oikeudettomasta kuljettamisesta ja rattijuopumuksesta. AU pääsi yrittämään laukauksia viitisen kertaa tyhjiin, mutta sihti oli hukassa näissä tilanteissa. Paikalta ei kuitenkaan löytynyt muita, mikä vahvistettiin myös poliisikoiran avulla. klo 14 15.30 Loimaan Olohuoneella, Heimolinnankatu 3, Loimaa. vappuaihein. To 28.4 kerho klo 13.00. Moon näytti selvästi alistuneelta ja sen oli pakko reagoida kenttätapahtumiin. ammattikoulu) Luokkakoko max 20. Savusauna on myös lämpimänä. Mies väitti poliisipartiolle, että autoa oli ajanut hänen naapurinsa, joka oli pötkinyt pakoon. Varsinais-Suomen Muistiyhdistyksen Muistikahvila kokoontuu ke 27.4. Ottelussa haisi ratkaisun maku toisen jakson avauskympillä, kun AU karkasi kolmen maalin johtoon. RAULI ALA-KARVIA SEURATOIMINTA Seniorit surffaa Tuulensuun Palvelukeskuksessa toistaiseksi tiistaisin klo 9-11. Omat työkalut mukaan. Viime vuonna tamma voitti 3-vuotiaiden Kasvattajakruunun. KOTIJOUKKUE pystyi luomaan joukkueista tasaisemmin maalipaikkoja. Avantouintikausi päätetään tiistaina 26.4. Se konkretisoitui myös tulostaululle ensimmäisen jakson lopussa, kun Mikke Louhelan vasuri löysi alakulmaan Jani Luoman syötöstä. Tuli levisi puukasaan LOIMAA Ruohikkopalovaaran uhmaaminen roskia polttamalla johti tulen leviämiseen Kurittulantiellä sunnuntaina iltapäivällä. Vieraana Kelan palveluasiantuntija Nina Nurmi. Tuli karkasi roskien poltosta viereiseen puukasaan. Virttaan Martat. klo 14.00 17.00 Novidan Hubissa, Myllykyläntie 8 Loimaa, ent. pe 29.4 Olohuoneella Hellikit ry:n hellikkikoira Lyyli klo 12. Liigapaikkaa toden totta sietää juhlia, kun ottaa huomioon kauden kulun
H. 045 345 5925. 0400 741 695. Janne 044 240 6601. 040 1244 302. n Ostan vanhan traktorin. n Asuntovaunu/-auto, korjattavakin käy. Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. n Punainen kattosilta 2m +kiinnikkeet. klo 12 alk. P. OSTETAAN n Päältäajettavia ruohonleikkureita, kaiken kuntoiset huomioidaan myös rikkinäiset. 050 553 4019 tai tomivirtanen74@gmail.com n Pienkoneita ja työkaluja esim. Löytölaarissa voivat ilmoittaa yksityishenkilöt, joiden nimeä ei ole YTJ-rekisterissä. n Iso vanha hirsitalo pihapiireineen Varsinais-Suomen alueelta. 050 5568 914. Uudet amg-alut 20 kitkoilla. 040 5588 676. P. n Rivitaloa-asunto 2H + K + S 64,5m2 Someron ydinkeskustassa tiedustelut. P. klo 12-15 25/15 € K aidanojan Kartano p. 6100 e/ vuosi+ sähkö. n Citroen auto 20-70 luvulta projektiksi. alv. Autoista romutustodistus. Myös osat ja oheismateriaali. Sopii asuintai mökkikäyttöön. p. n Auton tai asuntovaunun saa olla verovelkainen, katsastamaton, kolaroitu ym. Vappubrunssi SU 1.5. 050 324 8262. 050 521 5329. AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 puh. Tee tarj. n Traktori klapisirkkelin pyörittäjäksi ja kippikärry. 040 5588 676. n Husqvarna 340 moottorisaha H. 050 566 8826. LAKIASIOITA TALLINNAN HOTELLIMATKA LA-SU 21.-22.5. AA Ilpo Knuutila 0500 531 759 aleksi.knuutila@asianajot.fi ilpo.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi HALUTAAN OSTAA HUVITILAISUUKSIA n n SEURAAVA LÖYTÖLAARI ENSI TIISTAINA Materiaalit tulee toimittaa viimeistään edeltävänä torstaina klo 13.00. 044 935 2054. 14.000e. P. n Myyd. Vehnän olkea, perälevy, jyrät, 2x13 aurat. Loimaa P. liukuvasti 30/15 € Menut kartanon Facebookissa sekä www.kulhuanpaakari.fi/ajankohtaista Kevään ja kesän juhliin löytyy vielä vapaita päiviä! Kolme erilaista ja erikokoista juhlatilaa varattavissa. 040 843 0320. n Pirinsen konepajan levikepyörät 12x38” sopii 34 tuuman vanteille, Hyvät renkaat. Radisson Blu Olümpia 175e/hlö/2hh PÄRNUN HOTELLIMATKA TO-SU 4.-7.8. P. Jopo-mallinen Iisi polkupyörä, uutta vastaava. Hyvät ulkoiluja marjamaastot. H. P. 40e. P. 040 590 3874, Tarvasjoki. H. Suomal. Bentone öljynpoltinJäspi varaajan. 300 e. n Varmakuntoinen Major (kunnostettu 5 v sitten) hyvät renkaat + äes, takalevy, ketjut, kärryt, jossa kippi. Kylpylähot. P. 041 810 3158. P. 0400 534 705. Soita ja tarjoa. 0400 705 940. Viiking Spa 329e/hlö/2hh Ilm. P. 8.500e. n Koivukuitua/-rankaa Pöytyällä. 0500-226 505 tai arto@artonmatkat.fi www.artonmatkat.fi RAVINTOLOITA KALLIOHOVIN TORSTAIBINGO TERVETULOA! JR5 JAHTI 46/2000€ TO 28.4. 050 555 2561. 3.000 e, kulj. Myös vialliset huomioidaan. 050 596 1172. Puh. Lisät. P. P. (Osastot: M myy, O ostaa tai S sekalaiset) Lähetä viesti numeroon 17252 Yhden viestin hinta on 7,50 e / 160 merkkiä (sis alv.). 2. 050 5985 955, Loimaa. Tarjoa. 040 322 7430. toimija. n Vuokrattavana tilava uusi mökki Yläne, Elijärvi. Tontti 5200 m2. mahd. Ilmoita KOLMESSA lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Ilmoitukset tiistain Löytölaariin viimeistään torstaina kello 13: RIVI-ILMOITUKSET – 7,50 € / 160 merkkiä. kottarainen@vivaldi.net P. P. Rauhallinen sij. 99, hyväkuntoinen. P 0400 536547. Hyvin hieno musta. 050 596 1172. huhtikuuta 2022 RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. P. MYYDÄÄN n Tuoretta Koivuklapia kotiin toimitettuna. 045 652 8117. 044 318 6927. n Vuokrattavana Yläneen keskustassa kt-kaksio 2 H+K+ lasitettu parveke 64m², Haverintie 7. n Asuntovaunu Solifer S7 vm. 050 381 2007. 0500 531713. n Kolme siipiset sarka-aurat Kverneland H. n Traktorin renkaita ja vanteita. Radisson Blu Olümpia 165e/hlö/2hh TÜRIN KUKKAMARKKINAT 21.-22.5. P. KUVALLINEN ILMOITUS – 20 € Laskutettaviin ilmoituksiin lisäämme laskutuslisän 2,50€ sis. (Huom: palvelu ei toimi Gomobile -liittymällä) Tekstiviestimaksua ei palauteta, mikäli ilmoitus on sääntöjen vastainen. P. puh. TEKSTIVIESTINÄ Näppäile teksti LAARI, välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. Pito palvelua juhlaan ja arkeen! www.kulhuanpaakari.fi Vanhainkodintie 12, UUSIKARTANO, PÖYTYÄ Tervetuloa! p. P. Saa olla remonttia tarvitseva. SEKALAISET n Vuokrattavana Loimaalla hissitalon ylin krs, siisti 51 m2 edullisesti, alkaen 1.5. n Loimaalla omakotitalo rakennettu 1958 65m2 + yläkerrassa 2 h, ulkorakennus jossa sauna ja autotalli. LÖYTÖLAARI 20e/ heittokuutio. Tarjoa! p. P. n Tuoretta polttopuuta. Vaihdossa kaivuri, traktori tai muuta. Latolöydöstä metsäautoon kaikki kiinnostaa. H. H. P. ajoleikkurit, mopot, mönkijät, veneet, perämoottorit, ha-peräkärryt ja trailerit, sähköpyörät ja skootterit, puutarhajyrsimet, moottorisahat, erilaiset työkalut jne.. Kaikenkuntoiset huomoidaan. Kaikki yht. 045 678 7936 www.romukuljetus.fi Asianajajia Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Asianajaja Ilpo Knuutila Vesikoskenkatu 7 B 10, 32200 Loimaa puh. Pöytyä. n Toimiva Jäspimerkkinen öljy/puu kaksoispesä lämmityskattila sis. n Potila äes 290 varpajyrillä ja etulanalla. Vuokra 440 e +v+s. 050 4011 822 Äitienpäivälounas SU 8.5. 11 Tiistaina 26. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. Sovi näyttö p. SÄHKÖPOSTILLA: ilmoitukset@avl.fi ilmoitukset@loimaanlehti.fi ilmoitus@somerolehti.fi 3. 041 445 8146. n Traktrori kaivinkone Vammas Kersantti Vammas Major tai Vammas Pioneer. Muovinen pulsaattoripesukone, kerran käytetty H. P. 0400 535 287. klo 18.15 Onnen bingo 360 € Sima ja munkkitarjoilu! LL LL LL KOTISEUDULTA oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi UUTISIA isoLLa U:LLa uutisia, ilmiöitä ja ihmisiä läheltä sinua. 0500 225 051. 044 285 4240. 130e. 50e. Kaikenkuntoiset huomoidaan. P. Mellilässä rt yksiö, 40 m2, Pientä laittoa. Sähköt, porakaivo, sauna. SOITTAMALLA: 02-588 8952 Auranmaan Viikkolehti, ma-pe 9-15 02-588 8021 Loimaan Lehti, ma-pe 9-13 02-588 8552 Somero-lehti, ma, ke, to, pe 8.30-13 1. P. kuva ja teksti 160 merkkiä. n MB maasturi 320CDi -07 aj. (vain sähköpostilla) LÖYTÖLAARI ON TARKOITETTU YKSITYISHENKILÖILLE, EI JÄLLEENMYYJILLE EIKÄ YRITYSTOIMINTAA HARJOITTAVILLE. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. n BMW 316, 318, 323, tai 325 vm. 260tkm. n Sekahalkoa P. -80-92
12 Tiistaina 26. MUKANA MYÖS -LIITE! VARAA ILMOITUSTILASI AINEISTOINEEN VIIMEISTÄÄN TI 3.5. 10-15 1.5. Tervehdysvuorossa Harjunseudun Osuuspankin Sanna Metsänranta ja Jouko Rekolainen. 10-20 30.4. KLO 14.00 MENNESSÄ: Marika Suuronen 050 533 6313 Anna-Mari Koskimies 050 595 7738 myynti@loimaanlehti.fi • etunimi.sukunimi@loimaanlehti.fi Muista ÄITIENPÄIVÄ 8.5.. Myymälässä sekä verkossa. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA ?4 +7 ?4 +7 ?3 +7 ?3 +7 Ke +5 / +5 / +5 / +5 / +5 / +5 / To +5 / +6 / +5 / +5 / +5 / +5 / Pe +6 / +5 / +6 / +5 / +6 / +6 / -4 -4 -3 -3 -4 -4 -3 -3 -2 -3 -2 -3 -2 -1 -2 -2 -2 -1 KAKKUKAHVIT KENK ÄMAAILMA VOIMASSA 28.-29.4. huhtikuuta 2022 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. SAMPSA HAKALA JAKELUT TALOUKSIIN: Loimaa, Alastaro, Ypäjä, Vampula, Punkalaidun, Humppila, Oripää ja Mellilä. LL, Saviseudun paikallisin ENEMMÄN KUIN TUHAT SANAA OP Lounais-Suomi järjesti viime perjantaina niin sanotut vahdinvaihtokahvit Loimaan konttorissaan. LAAJAJAKELU TORSTAINA 5.5. OP Lounais-Suomen toimitusjohtaja Leena Nikula ja eläkkeelle jäävä Juha Pullinen vastaanottivat vieraita. 12-17 Avoinna LASITEHTAANTIE 2 31640 HUMPPILA 050 372 3330 Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. Ei koske jo alennettuja-, Sievin turvasekä Calvin Klein tuotteita TORSTAINA JA PERJANTAIN A TO-PE Klo 12-17 28.-29.4
Olen osannut luopua ja palkata itseään viisaampia ihmisiä.” Sivut 22–23. – katso messuohjelma! Rohkea rekrytointi kannattaa Jarno ”Duudson” Laasala: ”Olen rekrytoinut ihmisiä, joihin olen uskonut. Sivut 14–15 Rekryexpo 2022 Turun Messukeskuksessa 3.5. TYÖMARKKINOIDEN, REKRYTOINNIN JA TYÖNHAUN ERIKOISLEHTI HUHTIKUU 2022 rekryexpo Varsinais-Suomi työllistää Veme on 15 kansallisuuden työpaikka Monika Jakubcová perehdyttää uudet maalaamossa
Suomen todennäköinen hakemus Naton jäseneksi lisää jännitettä Venäjän suunnalta. Kasvutavoitteita pitää yllä se, että yrityksen liikevaihto kasvoi erityisesti rakennusteollisuuden ja meriteollisuuden kohdalla. Tuotanto, kauppa ja kulutus ei päässyt missään vaiheessa normaalitilaan, vaikka koronapandemiasta tuli pelkkä omikronmuunnos. rekryexpo 26.4.2022 Sisältö 4–11 12 18–19 Palkka, vinkki ja maine Kansainvälisessä työporukassa voi kokea vaikka Veme-romanssin Ammatinvalintapsykologit: Mihin suuntaan. Työnantajien syksyn arvion mukaan avoimista työpaikoista 67 prosenttia oli vaikeasti täytettäviä, kun vuotta aiemmin vaikeasti täytettäviksi luokiteltiin 54 prosenttia avoimista työpaikoista. Johanna Käkönen johanna.kakonen@ts.fi Toimittajalta Työvoiman tarve pysyy ”Kriisit seuraavat liian nopeasti toisiaan, eikä nykyisten muutosten ennakoimiseen ole työkaluja.” 5 10 15 20 25 30 35 5 10 15 20 25 30 35 10 000 20 000 30 000 Varsinais-Suomessa on nostetta Avoimet työpaikat Varsinais-Suomessa Työttömien määrä Varsinais-Suomessa 2020 2021 heinä syys marras kesä elo loka joulu tammi maalis touko heinä syys helmi huhti kesä elo marras loka tammi joulu helmi 2022 Lähteet: Varsinais-Suomen Ely-keskuksen Työllisyyskatsaukset, PK-yritysbarometri 2022, TEM VARSINAISSUOMEN YRITTÄJÄT KOKO MAA Ei ole tarvetta työllistää Työvoiman saatavuus Kysynnän riittämättömyys tai epävakaisuus Työn sivukulut Palkkataso Irtisanomisen vaikeus Muut työlainsääd. Uudessakaupungissa autotehdas ilmoitti huhtikuun alussa, että se on saanut merkittävän sopimuksen aurinkopaneeliautojen valmistuksesta. Kuinka pitkäkantoinen apu on ja kohtaavatko työntekijät ja työnantajat toisensa, on jo vaikeammin ratkaistava puoli. Nyt komponenttipulaa ja kuljetusreittejä moukaroidaan sodalla. Jatkuvassa sumussa on vaikea tehdä päätöksiä. Saksa joutunee sulkemaan Venäjän kaasuhanat moraalisen pakon edessä. Uudenkaupungin Sanomien mukaan näitä autoja aletaan valmistaa ensi vuonna. Sodan jaloista pakenevissa ukrainalaisissa saattaa parhaassa tapauksessa löytyä ammattitaitoinen apu johonkin työvoimatarpeeseen. Nato-jäsenyyshakemuksen tuoma julkisuus pitää osata käyttää hyväksi. TUOTTAJA Johanna Käkönen 050 513 0230 KANSIKUVA Ari Anteroinen ILMOITUSMARKKINOINTI Tiina Koskinen 050 513 694 VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA Jussi Orell Kustantaja Turun Sanomat Oy Länsikaari 15, PL 95, 20101 Turku Painopaikka Lehtitehdas, SSS, Salo rekryexpo Ohjelmistosuunnitteluun erikoistunut Cadmatic aikoo palkata sata uutta työntekijää tämän vuoden aikana, kertoi Turun Sanomat ennen pääsiäistä. Se tarkoittaa ostovoiman ja elintason laskua alueella, kun inflaatio syö kotitalouksien varat. velvoitteet Osa-aikaisen työntekijänpalkkaamisen vaikeus Verotus 2022 2021 2022 2021 Työllistämisen esteet % Uusimaa +81 400 Pirkanmaa +52 500 Varsinais-Suomi +35 800 Avoimien työpaikkojen määrän kasvu 2020–2021 TOP 4 TOP 3 Prosessija kuljetustyöntekijät +79 % Johtajat +62 % Palveluja myyntityöntekijät +52 % Toimistoja asiakaspalvelutyöntekijät +47 % Koko maan kasvualat, avoimien työpaikkojen määrän kasvu 2020–2021 Ukrainan pakolaisilla on intoa työntekoon Jarno Laasala: Sydämeni on uuden luomisessa Valmentaja auttaa työn alkuun Kartoittajan koulutus on vienyt Petteri Palviaisen maailmalle Inhimillisyyttä ja valmennusta työelämään 20–21 22–23 24–25 26–27 30–31 E. Avoimien työpaikkojen määrä oli jo syksyllä selvästi suurempi kuin ennen koronaepidemiaa. Tieto autotehtaan mahdollisesta uudesta työvoimatarpeesta selviää myöhemmin. Saksa ja muu KeskiEurooppa on suuri vientimarkkinamme. Ukrainan sota on kärjistänyt autonosien toimitusvaikeuksia entisestään. Toisaalta Nato-hakemus saattaa olla Suomen ainoa keino vakuuttaa, että länsimaiset suuryritykset uskaltavat investoida maahamme. Akkujen kysyntä on vähentynyt eurooppalaisten autonvalmistajien kouristellessa komponenttipulassa. Se tarkoittaa ainakin kyberhäirintää, sotilaallista uhittelua ja ehkäpä pakolaisselkkausta itärajalla. Uhkakuvia on paljon ilmassa. Suomen työllisyys palasi nopeasti koronaa edeltävälle tasolle. Kriisit seuraavat liian nopeasti toisiaan, eikä nykyisten muutosten ennakoimiseen ole työkaluja. Globaalit kriisit ja suhdanteet heiluttavat vahvasti myös paikallista markkinaa. Varsinais-Suomen rekrytointimarkkinoilla merkkejä suunnan muutoksesta ei voi onneksi vielä mitata. Autoteollisuuden komponenttipula pakottaa Valmet Automotiven lomauttamaan työntekijöitä Salon akkutehtaalla, kertoi Salon Seudun Sanomat maaliskuun lopussa. tai työehtosop. Tuoreet rekrytointija talousuutiset kertovat alueen yritysmaailmalta työntekijöille hyvää ja huonoa
*Avustajan työtehtävät voivat sisältää avustamista harrastuksissa, vapaa-ajalla tai kodinhoidollisissa tehtävissä. *Asiakas voi olla nuori tai vanha, mies tai nainen. Etsi meidät ja tule juttelemaan! Kiinnostaisiko sinua lisäansiot. MEILLÄ ON TÖITÄ! tutustu työpaikkoihin! AVOIMET TYÖPAIKAT Vapaa-aika Työ Elämä www.parainen.fi/avoimet-tyopaikat TÖIHIN PARAISILLE! TULE JUTTELEMAAN KANSSAMME REKRYEXPO-MESSUILLE OSASTOLLE AULA/9!. Toiminnasta vastaa Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry www.avustajakeskus.fi Kauttamme voit toimia myös vapaaehtoisena avustajana! Luo omanlaisesi menestystarina monien mahdollisuuksien työpaikassa ja tule meille! Me olemme turvallinen ja vastuullinen työpaikka. Meillä on avoimena lukuisia pienituntisia (10-60h/kk) henkilökohtaisen avustajan työpaikkoja. rekryexpo 3 26.4.2022 Haemme erilaisia avustajia! Ikä, koulutus tms. Pääset nauttimaan muun muassa kattavista ostoeduista ja olet työterveyshuollon, vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen sekä kannustepalkkauksen piirissä. ei ole oleellinen asia, vaan halu tehdä tärkeää työtä. Sinä voit luottaa siihen, että hyvinvoinnistasi ja toimeentulostasi huolehditaan. *Työnhakijana valitset itse ne työt joita haluat hakea
Nyt hän opiskelee visualistiksi. Rivinoja on opiskellut työnteon ohella. – Meidän pomomme on huipputyyppi, hänen vuokseen sitä voi venyä vaikka mihin. rekryexpo 4 26.4.2022 Tanja Rivinoja (vas.) ja Susanna Rautavirta ovat työskennelleet jo vuosia Mathildan Marinassa. Haussa uusia osaajia. Savosta Mathildedaliin muuttanut Rautavirta kaipaa uusia työkavereita ravintolan keittiöön ja kertoo, että salihenkilökuntaakin on haussa
rekryexpo 5 26.4.2022 PALKKA, VINKKI JA MAINE Työvoimapulasta kärsivillä aloilla on keksitty kikkoja, joilla uusia työntekijöitä houkutellaan yrityksiin. Juho Niemistö tekstit Marttiina Sairanen ja Minna Määttänen kuvat. Kerromme kolme esimerkkiä it-firman, parturikampaamon sekä matkailuja ravintolaalan yrityksen keinoista
Näyttää aika hyvältä sen suhteen, että pystyisimme kasvamaan melko paljon Turun suunnalla, Jaakkola sanoo. Turkulainen ohjelmistokehittäjä Niko Lindroos liittyi Mavericksiin viime vuoden alussa kuultuaan avoimesta työpaikasta kaveriltaan. –?Meillä oli jo ennestään viisi konsulttia töissä Turun suunnalta. Mavericksissa keskimääräinen konsultti tienaa yli 7?000 euroa kuukaudessa – asuinpaikasta riippumatta. Mavericksilla on Suomessa 81 työntekijää, ja sen tavoitteena on kasvattaa määrä 110–120 henkilöön vielä tänä vuonna. Toimitusjohtaja Jaakkolan mukaan jokainen konsultti saa firmaan tuomastaan rahasta Etätyöllä käsiksi pääkaupunkiseudun palkkoihin Liikevaihtoaan yli 100 prosentin vuosivauhtia kasvattanut it-konsulttiyhtiö Mavericks kehittää ohjelmistoja asiakkailleen. Mavericksin kokemusten mukaan kokenut ohjelmistokehittäjä saa pääkaupunkiseudulla palkkaa noin 4?500–6?000 euroa kuukaudessa, kun taas Turussa tienestit ovat 4?000–5?000 euroa. Kun laitoimme toimiston pystyyn ja aloimme panostamaan markkinointiin, määrä on kasvanut yhdeksään muutamassa kuukaudessa, Jaakkola kertoo. Hän työskenteli jo ennestään it-alalla Turussa, mutta Mavericksille siirtyminen toi ”roiman palkankorotuksen”. Turun toimiston työntekijöiden määrä pyritään vuoden loppuun mennessä kasvattamaan 20–25 henkilöön. Turun seudulla alan työnantajia ja työntekijöitä on huomattavasti vähemmän, kertoo it-konsulttiyhtiö Mavericksin toimitusjohtaja Jouni Jaakkola. Yhtiö lupaa ohjelmistokehittäjilleen saman palkan asuinpaikasta riippumatta. Se ei ole alalla itsestäänselvyys. Työmarkkinoiden vahva alueellinen painottuminen on johtanut siihen, että ohjelmistokehittäjien palkat vaihtelevat paljon kaupunkien välillä. –?Korona-aikana monet it-alan yhtiöt ovat mainostaneet, että töitä voi tehdä mistä päin Suomea tahansa, mutta palkkaus riippuu asuinpaikasta. –?Tykkään Turusta asuinpaikkana enkä ole ajatellut, että voisin muuttaa esimerkiksi Helsinkiin. Meillä provisiopalkkamalli on kaikille konsulteille täysin sama, Jaakkola sanoo. Kesäkuussa markkinointia lisätään, kun Mavericks aloittaa mainostamisen bussipysäkeillä Turussa. Turkulainen Niko Lindroos sai ”roiman palkankorotuksen”, kun hän vaihtoi Mavericksin palkkalistoille. Kokemukseni mukaan it-alalla tienaa Turussa melko huonosti, mutta Mavericksilla sijainti ei ole vaikuttanut palkkaan, Lindroos sanoo. Korkeamman palkan mahdollistavat Mavericksin matala organisaatio, jossa turhaan byrokratiaan ei kulu resursseja, ja mahdollisuus tehdä työtä pitkälti etänä. Vuoden alussa toiminta laajeni Turkuun, kun yhtiö avasi toimiston Linnankadulle. Näin yhtiö on Jaakkolan mukaan onnistunut houkuttelemaan osaavimpia ohjelmistokehittäjiä riveihinsä. Kolmen vuoden toiminnan aikana asiakkaina on ollut niin kotimaisia yhtiöitä, kuten pankkeja, mediataloja ja kuntia, kuin kansainvälisesti tunnettuja firmoja. Toinen suuri keskittymä on Tampereella. Jaakkolan mukaan Mavericks on yli 100 prosentin vuosittaisella kasvullaan yksi Suomen nopeimmin kasvaneista it-konsulttitaloista. –?Haluamme auttaa turkulaisia ohjelmistokehittäjiä parantamaan omaa asemaansa työelämässä. Siksi työnantajien pitää yrittää erottua massasta, sanoo toimitusjohtaja Jouni Jaakkola.. Rekrytointi perustuu vahvasti houkutteluun. rekryexpo 6 26.4.2022 Haussa uusia osaajia 1 Ohjelmistoalalla työmarkkinat ovat painottuneet vahvimmin pääkaupunkiseudulle, jossa suurin osa asiakkaista on
–?Kun ohjelmistofirma laittaa ilmoituksen avoimesta työpaikasta, kukaan ei hae siihen. –?Alalla on perinteisesti kilpailtu siitä, kenellä on hienoimmat toimistot sekä kaiken maailman oluthanat ja pallomeret niissä. Ohjelmistoalan työmarkkinoilla työnantajat taistelevat osaavista työntekijöistä. Mavericks on uusi toimija Turussa, yhtiö avasi vuoden alussa toimiston Linnankadulle. Lindroosin tehtävänä Mavericksilla on kehittää Helsingin kaupungin kulttuurija vapaa-ajan toimialan verkkopalvelua. Nyt, kun töitä tehdään entistä enemmän kotona, ihmiset toivovat työpaikalta erilaisia asioita, toimitusjohtaja Jaakkola sanoo.. yli 50 prosenttia bruttopalkkana. Rekrytointi perustuu hyvin vahvasti houkutteluun. Työ on vaatinut käyntiä Helsingissä vain kahdesti viimeisen vuoden aikana. –?Töitä tehdään vain asiakkaalle, ja esimerkiksi etätöiden sekä lomien määrä riippuu paljon siitä, mitä asiakkaan kanssa saa sovittua. Hän on käynyt vain kahdesti Helsingissä kuluneen vuoden aikana, vaikka asiakas on pysynyt koko ajan samana. Jaakkolan mukaan kuka tahansa ”vähänkään kokeneempi” ohjelmistokehittäjä saa Linkedin-palvelussa viikoittain 1–5 yhteydenottoa työnantajilta. Siksi työnantajien pitää yrittää erottua massasta, Jouni Jaakkola sanoo. Jos jokin asia sopii asiakkaalle, se sopii myös Mavericksille, Lindroos selittää. Kun palkkataso on riittävän korkea, rahan merkitys pienenee ja työpaikkaa valitessa painaa entistä enemmän vapaaajan määrä. Koska työntekijöistä joudutaan taistelemaan, palkat kiipeävät alalla koko ajan ylöspäin. Turun toimiston työntekijöiden määrä pyritään vuoden loppuun mennessä kasvattamaan 20–25 henkilöön, kertovat rekrytoija Emmi Rankonen (vas.), ohjelmistokehittäjä Niko Lindroos ja toimitusjohtaja Jouni Jaakkola. rekryexpo 7 26.4.2022 ”En ole ajatellut, että voisin muuttaa Helsinkiin.” Niko Lindroos Ohjelmistokehittäjä Etätyöllä käsiksi pääkaupunkiseudun palkkoihin Niko Lindroosin tehtävänä Mavericksilla on kehittää Helsingin kaupungin kulttuurija vapaa-ajan toimialan verkkopalvelua
rekryexpo 8 26.4.2022 Haussa uusia osaajia 2 Ravintola-alalla on koronapandemian ja sen aiheuttamien rajoituksien seurauksena nyt huutava pula työntekijöistä. Maija Pirvolan mukaan Yrityssalo on pyrkinyt löytämään ratkaisuja tähän esimerkiksi järjestämällä rekrytointitapahtumia. Rantanen arvioi työvoimapulan olevan nyt pahimmillaan ravintolan kuuden vuoden olemassaolon aikana. – Tällaisessa paikassa pitää olla joustava ja tarttua monenlaisiin töihin. Olemme myös miettineet, miten voisimme lähestyä Salossa kesäisin asuvia nuoria ja muita alan osaajia, kertoo Pirvola. Osaavat työntekijät tuntuvat lähteneen muihin hommiin, hän harmittelee. –?Oma auto on käytännössä välttämätön, jos meille tulee töihin. Monessa salolaisessa ravintolassa on edelleen tarvetta kesätyöntekijöille, kertoo salolaisia yrityksiä palvelevan Yrityssalon kehittämispäällikkö Maija Pirvola. Työvoimaa on jouduttu etsimään tuttujen ja omien työntekijöiden kautta. –?Moni on valmis palkkaamaan ja kouluttamaan työntekijöitä, joilla ei ole mitään työkokemusta tai alan koulutusta. Työvoimapula on hänen mukaansa niin kova, että osa sesonkiravintoloista on joutunut pohtimaan, pitääkö asiakaspaikoista tai aukioloajoista karsia, kun työvoima ei riitä palvelemaan kaikkia asiakkaita. Salossa ravintola-alan työvoimapulaa korostaa se, että työpaikat ovat melko kaukana suurkaupunkien vilskeestä eikä kesätyöntekijöille välttämättä löydy asuntoja. Siksi kesätyöntekijöitä on haettu paljon myös muiden alojen opiskelijoista, Pirvola sanoo. –?Maaliskuussa järjestimme tapahtuman, jossa matkailuja ravintola-alan työnhakijat kulkivat busseilla ympäri Saloa tutustuen työnantajiin. –?Työhakemuksia tulee melko paljon, mutta kauhean monella ei ole työkokemusta tai koulutusta. –?Olemme saaneet palkattua aika paljon edellisinä kesinä täällä olleita työntekijöitä, minkä lisäksi muutama on löydetty työnhakuilmoitusten kautta. Ravintolan tiskiltä ja kahvikoneen äärestä hän ehtii myös puodin puolelle ja vastaa sosiaalisen median valokuvista. Julkisillakin pääsee, mutta aikataulut eivät oikein sovi Ravintolat palkkaavat kokemattomiakin Salolaisen satamaravintolan Mathildan Marinan liiketoiminta painottuu kesäsesonkiin. Uusilta tekijöiltä vaaditaan reippautta ja pitää olla ulospäin suuntautunut, sanoo Tanja Rivinoja.. –?Kesällä täysiä työtunteja tekeviä on ainakin kymmenen, minkä lisäksi tarvitaan keikkatyöntekijöitä, Rantanen kertoo sesonkiajasta. Salossa on Pirvolan mukaan noin 7?000 kesämökkiä, ja monessa alueen kesätyöpaikassa ongelmana on se, että lähistöltä ei löydä asuntoa. Kesäisin ravintola tarvitsee yrittäjä Maria Rantasen mukaan noin 15 työntekijää, joten rekrytoinnin kanssa ollaan tänäkin keväänä oltu kiireisiä. Työntekijä Tanja Rivinojan työsarka on monipuolinen. Kesätyöntekijöitä on ollut tänä vuonna poikkeuksellisen hankala löytää. Salolainen satamaravintola Mathildan Marina työllistää ympärivuotisesti kolme henkilöä. Hänen mukaansa tällä hetkellä näyttää siltä, että Mathildan Marina saa riittävän työporukan kasaan kesäksi. Moni alan ammattilainen on siirtynyt muihin hommiin, kun ravintoloissa tarjolla olevien töiden määrä on kahden viime vuoden aikana ollut epävakaa. Tämä rajoittaa Maria Rantasen mukaan myös Mathildan Marinan rekrytointia. Sellainen tämä meidän työporukkamme myös on
Toimistosihteerit (terveydenhuolto) . Muut terveydenhuoltoalan työntekijät PULAA OSAAJISTA ON MYÖS Turun seutu: Myös muut terveydenhoitoalan työntekijät Salon seutu: Sähköja automaatioinsinöörit Loimaan seutu: Baarimestarit Vakka-Suomi: Psykologit Näistä osaajista on ylitarjontaa – TOP 15 . Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat . . . Valokuvaajat . Muut taideja kulttuurialan asiantuntijat . toimihenkilöt . Yleissihteerit . – Ravintola-alalle pitää kouluttaa kielitaitoisia moniosaajia, jotka ovat valmiita tarttumaan mihin tahansa hommaan. . –?Moni nuori haaveilee matkustelemisesta sekä ulkomailla työskentelemisestä, ja ravintola-alalla siihen on hyvä mahdollisuus. Moniosaajia tarvitaan jo nyt ja tulevaisuudessa vielä enemmän, Pirvola ennustaa. Hän uskoo, että työvoimapulan ratkaisemiseksi koko ravintola-ala kaipaa kohotusta. Matkatoimistovirkailijat . –?Alalle pitää kouluttaa kielitaitoisia moniosaajia, jotka osaavat työskennellä useissa erilaisissa tehtävissä ja työpaikoissa ja ovat valmiita tarttumaan mihin tahansa hommaan. . . Muusikot, laulajat ja säveltäjät . – Koronan jälkeen tilanne on heikentynyt. . . Siinä on varteenotettava vinkki nuorelle, joka vielä miettii tulevaisuutta ja haluaa nähdä maailmaa. Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat . rekryexpo 9 26.4.2022 Näistä osaajista on paljon pulaa Varsinais-Suomessa – TOP 15 . . Hammaslääkärit, erityisesti Salon seutu ja Turun seutu . Lihaja lypsykarjan, kotieläinten kasvattajat . Susanna Rautavirta on työskennellyt jo vuosia Mathildan Marinassa. . . Kotiapulaiset ja -siivoojat, erityisesti Turun seutu . Erityisopettajat . Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät . Ravintolat palkkaavat kokemattomiakin yhteen ravintola-alan aikataulujen kanssa, Rantanen selittää. . Yrityssalo on Pirvolan mukaan tiiviissä yhteistyössä peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten kanssa, jotta alasta kiinnostuneiden nuorten määrä saataisiin ravintola-alalla kasvuun. . . . Taloushallinnon toimistotyöntekijät . . . Näyttelijät . Moniosaajia tarvitaan jo nyt ja tulevaisuudessa vielä enemmän, yrityksiä palvelevan Yrityssalon kehittämispäällikkö Maija Pirvola ennustaa. . Johdon sihteerit ja osastosihteerit . Sisustussuunnittelijat ym. . Ylilääkärit ja erikoislääkärit . Lähihoitajat . . Pankkiym. Lisäksi alan opiskelijat työllistyvät varmasti, jos asenne on kunnossa, Pirvola mainostaa. . Barometri kertoo työja elinkeinotoimistojen näkemyksen keskeisten ammattien työnäkymistä lähitulevaisuudessa. . . . Kirjastotyöntekijät . Yleislääkärit, erityisesti Salon seutu ja Turun seutu . ”Moni on valmis kouluttamaan työntekijöitä, joilla ei ole työkokemusta.” Maia Pirvola Kehittämispäällikkö, Yrityssalo. . . Rautavirta on huomannut, että vuosi vuodelta kesätyövoimaa on hankalampi saada. Kodinhoitajat . Kokeista moni on lähtenyt muihin töihin, eivätkä opiskelijat näytä enää hakeutuvan tämän alan kesätöihin. Lastentarhanopettajat, erityisesti Salon seutu ja Turun seutu . Kuvataiteilijat . . Toimistoja laitossiivoojat, erityisesti Vakka-Suomi ja Turun seutu . . . Lentoemännät, purserit Lähde: Ammattibarometri 2022. . . Yhdistetyt maanviljelyn ja eläintenkasvatuksen harjoittajat . Lastenhoitotyöntekijät, erityisesti Turun seutu .
Parturi-kampaaja Nina Nurmi on työskennellyt Myllyn Cuttersissa yli vuoden vaihdettuaan sinne pienestä yksityisestä parturi-kampaamosta. –?Mielestäni kovin moni alan työntekijä ei ole laskenut tarkasti sitä, tienaisiko meillä työskennellessä paremmin kuin yrittäjänä. Me voimme myös laskea sen työnhakijoiden kanssa, Ikonen sanoo. Maaliskuussa ketju aloitti Suomessa rekrytointikampanjan, jossa kuka tahansa voi saada tuhannen euron palkkion vinkkaamalla yhtiölle parturikampaajasta. Vinkkaaminen onnistuu Cuttersin verkkosivujen kautta. Hänen mukaansa työvoimaa on vaikea löytää vaikka alalle valmistuukin paljon uusia osaajia. Parturi-kampaaja Tanja Korpi aloitti Cuttersissa 2019 heinäkuussa. Cutters kasvaa kovaa vauhtia, ja tarve rekrytoida uusia työntekijöitä on suuri. Ossi Jalonen on vakioasiakas.. Ikonen uskoo, että alalla vallitsevan käsityksen mukaan parturi-kampaajiksi valmistuvien pitäisi heti alkaa joko yrittäjiksi tai vuokrata tuolipaikka. Tällä hetkellä ketjun toimipisteet Turussa Hansassa ja Raisiossa Myllyssä työllistävät 14 parturi-kampaajaa. Laajeneminen on ollut nopeaa, ja nyt ketjulla on jo 120 liikettä Pohjoismaissa. –?Työsopimuksen alkaessa vinkkaaja saa 500 euroa, ja kun työntekijä on ollut meillä kuuden kuukauden koeajan, saa toiset 500 euroa, Ikonen kertoo. Joukkoon sopii hyvin mukaan, jos huumorintajua löytyy, Nurmi nauraa. –?Rekrybonus on näillä näkymin tullut jäädäkseen, koska työvoiman tarpeemme tuskin häviää mihinkään, Ikonen ennustaa. Hänen mukaansa kuukausipalkka ja tavallinen työsuhde olisivat monelle helpompi tapa aloittaa ura. Siksi haluamme koko ajan värvätä lisää työntekijöitä, Ikonen selittää. rekryexpo 10 26.4.2022 Haussa uusia osaajia 3 Hiusalalla työnantajat joutuvat jatkuvasti taistelemaan osaavista työntekijöistä, kertoo Cutters Finland Oy:n toimitusjohtaja Akipekka Ikonen. Tämän pohjalta yritys alun perin perustettiin Norjassa vuoden 2015–16 vaihteessa, sanoo Ikonen. Tämä on Ikosen mukaan yksi suurimmista syistä ketjun nopealle kasvulle. –?Emme pysty Turun seudulla palvelemaan kaikkia asiakkaita, koska kysyntä on niin kovaa. –?Konseptimme perustuu hyvin pitkälti siihen, minkälaista palvelua asiakkaiden on havaittu kuluttajatutkimuksissa toivovan. Ketju keksi houkuttimeksi vinkkisysteemin Alun perin norjalainen parturi-kampaamoketju Cutters rekrytoi työntekijöitä kampanjalla, jossa voi vinkata työpaikkaa etsivästä parturi-kampaajasta ja saada rahapalkkion. Kampanjan ensimmäisen parin viikon aikana Cuttersille tulevat työhakemukset kolminkertaistuivat normaaliin verrattuna. –?Rahapalkkio on niin hyvä motivaattori, että se saa ihmiset helposti vinkkailemaan ja ehkä patistamaan lähipiirissä olevia potentiaalisia työntekijöitä niihin firmoihin, joilla tällainen bonus on käytössä. Cutters on pyrkinyt löytämään työvoimapulaan ratkaisuja myös kilpailijoista poikkeavilla tavoilla. Cuttersin liikeidea on yksinkertainen: liikkeissä tehdään pelkästään hiustenleikkauksia, ja hinta on aina sama sukupuoleen tai ikään katsomatta. Hän uskoo, että samanlainen rekrytointijärjestelmä voisi toimia esimerkiksi työvoimapulasta kärsivillä teollisuusaloilla mutta myös millä tahansa muulla alalla. –?Ajatuksena on, että otamme rekrytointiin mukaan jokaisen Suomessa asuvan ihmisen. – Meillä on loistava, huumorintajuinen porukka täällä töissä
rekryexpo 11 26.4.2022 ”Rekrybonus on näillä näkymin tullut jäädäkseen, koska työvoiman tarpeemme tuskin häviää mihinkään.” Akipekka Ikonen Toimitusjohtaja, Cutters Finland Oy Ketju keksi houkuttimeksi vinkkisysteemin Parturi-kampaaja Nina Nurmi on työskennellyt Cuttersin Myllyn liikkeessä reilun vuoden. –?Sen jälkeen kartoitetaan sitä, olisiko kadunkadunvarsissa meille mielenkiintoisia liiketiloja, Ikonen kertoo.. Ikosen mukaan Cuttersin tavoitteena on perustaa liike ensin Suomen 20 suurimpaan kauppakeskukseen ja sen jälkeen 20:een seuraavaksi suurimpaan. Suomessa liikkeitä on 12 ja palkattuja parturi-kampaajia 50, joista 14 on Turussa ja Raisiossa. Ikosen mukaan monelle vastavalmistuneelle kuukausipalkka ja tavallinen työsuhde olisivat helpompia aloituksia uralle kuin vuokratuoli tai oma yritys. Hän siirtyi kansainväliseen ketjuun työskenneltyään aiemmin pienessä yksityisessä parturi-kampaamossa. Viime aikoina Cutters on selvittänyt mahdollisuutta perustaa kolmas liike Turun seudulle kauppakeskus Skanssiin. – Parasta tässä työssä ovat asiakkaat, sanoo Nurmi. Turun seudulta ei löydy helposti hyviä parturi-kampaajia töihin, sanoo Cuttersin toimitusjohtaja Aripekka Ikonen
Yksinyrittäjäakatemia, tuotekehitystyön eat, aloitus 5.5.2022. Kasvatusja ohjausalan at, koulutustai oppisopimuksella, joustava aloitus. Aloitus elokuussa. Aloitus elokuussa. Täältä löytyy jokaiselle jotakin!. Vammaisten asumispalvelut onnikodit.fi Mielenterveys kuntoutujien asumispalvelut ykkoskodit.fi Paras paikka työskennellä. Kysy aloituksesta. Oppisopimuksella. Nuorille sekä maahanmuuttajataustaisille nuorille ja aikuisille. Puhtausja kiinteistöpalvelualan pt, kiinteistönhoitaja, toimitilahuoltaja tai kodinhuoltaja. Liiketoiminnan at, terveydenhuollon sihteeri (aloitus 29.8.2022), markkinointiviestintä tai myyjä-visualisti (aloitus 13.9.2022), taloushallinto (aloitus 6.5.2022). Koneja tuotantotekniikan pt, koneistaja, levyseppähitsaaja, koneautomaatioasentaja. Taideteollisuusalan pt, artesaani: metalliseppä, puuseppä, restaurointi, muinaistekniikka. Joustava aloitus. Mikä sinusta on paras paikka työskennellä. Matkailualan pt, aloitus 1.6.2022. 02 437 7500 haku@raseko.. *Työhyvinvointikysely 2021 Tule tapaamaan meitä Rekry Expo -messujen osastolle auditorio 36 tai katso avoimet paikkamme osoitteesta > kaarina.fi/tyo Ovi ????????????i ??????????????????i?????????. Erityisruokavaliopalveluiden eat, dieettikokki. Digitaalisuuden soveltaminen tekstiilija muotialalla, tekstiilija muotialan ammattitutkinnon osa, aloitus syyskuussa. Ravintolaja catering-alan pt, kokki tai tarjoilija. Lähiesimiestyön at, aloitus 21.9.2022. rekryexpo 12 26.4.2022 Haemme valmiita sosiaalija terveysalan ammattilaisia sekä opiskelijoita! Sekä vakituisiin tehtäviin että sijaisuuksiin. Joustava aloitus. Tekstiilija muotialan pt, designtekstiilien valmistaja, mittatilausompelija, muotiassistentti. Perustutkinnot (pt) Nuorille sekä aikuisille alan vaihtajille tai ilman tutkintoa työskenteleville, esimerkiksi: Hiusja kauneudenhoitoalan pt, kosmetiikkaneuvoja. Aloitus joustavasti. Aloitus 7.10.2022. Matkailupalvelujen at, joustava aloitus. Ammattija erikoisammattitutkinnot (at, eat) Lisäosaamista kaipaaville ja vaativampiin tehtäviin tähtääville, esim. Kaarina on 35 000 asukkaan kasvava kaupunki Varsinais-Suomessa, jossa työskentelee noin 2000 ammattilaista. Raision seudun koulutuskuntayhtymä / puh. Aloitus elokuussa. Henkilöstöstämme 75 % suosittelee Kaarinaa työnantajana*. / www.raseko.. Mielenterveysja päihdetyön at, aloitus 30.8.2022. TUVA, tutkintokoulutukseen valmentava koulutus. Sellainen, joka tarjoaa mahdollisuuksia kehittyä ja kouluttautua, tai paikka, jota suurin osa työntekijöistä suosittelisi. Aloitus syksyllä 2022. Meiltä saat molemmat. Myös TE-koulutusta. Johtamisen ja yritysjohtamisen eat. Aloitus elokuussa. Elintarvikejalostuksen at
rekryexpo 13 26.4.2022
. –?Meillä on aina kova kiire ja paljon töitä. Myös Ukraina oli yksi maa, mutta nyt on arvatenkin sen suhteen vähän haasteita. –?Olin juuri menossa kouluun ja minun piti opettaa uusi työntekijä tilalleni. Aikanaan Laitilaan vastaanottokeskukseen saapuneita pakolaisia on myös työllistynyt Vemessä. Yritys on toiminut jo yli 40 vuotta. Metallialalla on maan länsirannikollakin kova kilpailu ja yritykset tavoittelevat samoja työntekijöitä. ”Enemmänkin saisi olla”, sanoo Laura Grönros. . –?Totta kai tästä Laitilan ympäriltä. –?Meidän etuna on se, että olemme pitkäikäinen ja vakaa yritys. Tekee metallialan alihankintaa, ”metallista lähes mitä tahansa asiakkaan tarpeiden mukaan”. Osaajia kaivataan lisää. Talon kirjoilla mies on ollut kolme vuotta. –?Opiskelijoita on tosi vähän ja koulutusta on supistettu. Sitten menimme Uuteen-Seelantiin vuodeksi ja sieltä hetkeksi Englantiin, kunnes päätimme muuttaa Suomeen ja Paraisille, Crutcher kertoo. Suomessa ei metalliala nuoria kiinnosta. Rekrytoimme ammatti-ihmisiä, jotka pääsevät heti tekemään töitä, työnjohtaja ja yhtiön HR-puolesta vastaava Laura Grönros kertoo. –?Sellaisiakin on, jotka ovat tulleet samalla ajatuksella tänne, mutta sitten tuoneet myöhemmin perheensä tänne tai ovat löytäneet täältä puolison ja asettuneet tänne, Laura Grönros toteaa. Maalaamossa työskentelevä virolainen Monika Jakubcová on ollut Vemessä kuusi vuotta. Bristolin läheltä kotoisin oleva britti Pete Crutcher toimii Vemessä laserleikkaajana. –?Ulkomaalaisilla näkyy olevan reippaampi asenne tekemiseen. –?Voisin heti tältä istumalta palkata kymmenen. Veme Oy . –?He vastasivat hyvin silloiseen työvoimatarpeeseen. Toimiiko oppisopimusjärjestelmä vielä. . Mutta niitä on vaikea löytää. Tuotteita ovat esimerkiksi autoteollisuuden osat tai vaikkapa saunakiukaat. Siellä kohtasin suomalaisen tyttöystäväni. Heistä monet ovat vieläkin meillä töissä. Se oli sellainen Veme-romanssi! Vemen tiloissa työskentelee siis monia kansallisuuksia. Toisaalta meille ei ainakaan kauheasti ole tullut kyselyitäkään. Pystymme tarjoamaan vakituisia työpaikkoja. Se huolestuttaa alan yrityksiä. Riippuu, minkälainen firma on kyseessä. Tällä hetkellä työntekijöistä on noin 30 prosenttia naisia.. Minkälaista arki on. Mistä työntekijöitä on saatu. Olemme etsineet tänne osaajia, eikä ole väliä, mistä maasta he ovat. Esimerkiksi Suomesta ei ole vuosiin löytynyt särmääjiä tai koneistajia. Tällä hetkellä väkeä on noin 130 henkeä. . Pääasiassa nyt on tullut väkeä Latviasta, Liettuasta, Puolasta, Slovakiasta ja Tsekistä. Maalaamisen lisäksi johdan ja opastan uusia työntekijöitä. Ulkomaan rekryistä osa on niin sanottuja komennusmiehiä. Työkielenä käytetään englantia suomen lisäksi. Jakubcová kertoo, että pienen lapsen takia hän tekee nyt vain aamuvuoroja. Hän on mielissään siitä, että Vemessa puhutaan englantia. Työntekijöitä yritys rekrytoi suoraan ulkomailta. . –?Työt alkavat joko kello 5.00 tai 6.30. Metallialalta ei metallimiehiä valmistu, näkee Grönros. He tulevat Suomeen tekemään rahaa ja perhe on siellä kotimaassa. Kaikki ovat olleet ulkomaan rekryjä. –?Ulkomailta rekrytään suoraan. Koulussa ei opeteta edes sellaisia perusoppeja. Laitilalaisfirma on löytynyt apua ulkomailta. Tällä hetkellä töissä on noin viittätoista eri kansallisuutta. Se on toisaalta valitettavaa, mutta näin se menee, Laura Grönros pyörittelee. Jakubcová paljastaa, että hän tutustui slovakialaiseen puolisoonsa Vemen maalaamossa. . –?Joku voi kokea sen toimivaksi. Sitten tulin takaisin. Se on vaan sitä työharjoittelua ja oikeastaan homma on ulkoistettu yrityksille. . Turku, Rauma ja Uusikaupunki ja niin edelleen, Grönros toteaa. Se vaatii firmalta sitoutumista opettamiseen. Grönrosin mukaan hallin puolella työskentelevistä noin 60 prosenttia on ulkomaalaisia. Nykyään ei tahdo resurssit sellaiseen riittää. Käytämme vuokrapalveluita, joilla on yhteyshenkilöt näissä maissa. He ovat tietyn ajanjakson ulkomailla töissä. Kansalaisuuksille ei siihen varmaan ole mitään vaikutusta. –?Suomeakin yritin oppia, mutta se on vaikeaa. He etsivät työntekijöitä paikallisesti, me saamme CV:t, teemme puhelinhaastattelut ja jos henkilö on sellainen, mitä etsitään, niin sitten tänne vaan, avaa Grönros rekrytointiprosessia. . rekryexpo 14 26.4.2022 L aitilalainen Veme Oy tekee metallialan alihankintaa, autoteollisuuden osista kiukaisiin. Henkilöstön määrä vaihtelee. Päivä kestää kymmenen tuntia. –?Ensin matkustelin ympäri Australiaa parin vuoden verran. –?Välillä olin koulussa ja sain lapsen. Ari Anteroinen teksti ja kuvat Kansainvälisessä työporukassa voi kokea vaikka Veme-romanssin Metallialalla on jatkuva pula ammattilaisista.
Monika Jakubcová hallitsee maaliruiskun käytön ja perehdyttää myös uudet työntekijät maalaamon tavoille.. rekryexpo 15 26.4.2022 ”Voisin heti tältä istumalta palkata kymmenen.” Laura Grönros Työnjohtaja ja HR-vastaava, Veme Oy Työnjohtaja Laura Grönros ja laserleikkaaja Pete Crutcher juttelevat englanniksi, kuten muutkin Vemen työntekijät
Uskomme yhdenvertaiseen ja oikeudenmukaiseen kohteluun. Nähdään RekryExpo-messuilla Raision osastolla 37! Etsimme sinua ammattilainen, tule meille töihin! Laivalle töihin! Löytyykö sinulta reipasta palveluasennetta ja seikkailuintoa. Liity iloiseen tiimiimme! Hintansa arvoisin Itämerellä. Jokaisen työntekijän työpanos, osaaminen ja viihtyvyys ovat meille tärkeitä asioita. Kehittyvässä kaupunkiorganisaatiossamme työskentelee 1 400 ammattilaista. Pidämme huolta työntekijöidemme ammatillisesta osaamisesta ja tuemme myös omaehtoista opiskelua. Meillä on paljon työpaikkoja tarjolla kesäksi ja myös sitä ennen, katso Vikingline.com > Hae työtä Tarjoamme sinulle: • Palkattua vapaa-aikaa • Ruoan ja asumisen luontaisetuina • Uramahdollisuuksia • Uusia ystäviä ja hyvää yhteishenkeä Kiinnostuitko. rekryexpo 16 26.4.2022 Raisio on vetovoimainen ja vahvasti kasvava lähes 25 000 asukkaan ja 1 600 yrityksen moderni kehyskaupunki Varsinais-Suomen parhaalla paikalla. Katso avoimet työpaikkamme osoitteesta raisio.fi/tyopaikat
Luovien alojen ammattilaisten keskeistä osaamista on synnyttää työtä ympärilleen. te-palvelut.fi/ukraina/ tyonhakijaksi-ilmoittautuminen-ja-tyonhaku-suomessa • TE-palvelut Venäjän hyökkäys Ukrainaan: https://toimistot.te-palvelut. Työttömyys on usein myös ammatillisen identiteetin kriisi. — Monet luovien alojen tekijät kuten eri alojen taiteilijat tekevät työtään aika yksin, ja mahdollisuuksia oman osaamisen peilaamiseen on vähän, sanoo erityisasiantuntija Saara Vesikansa Taiteen edistämiskeskuksesta. Kartoitukseen osallistuvat näkivät tärkeiksi mm. Erityisesti maatiloilla ja puutarhoilla on runsaasti kausityötä tarjolla kesäkaudelle 2022. oman osaamisen tuotteistamiseen, digitaalisiin työmenetelmiin ja verkostoitumistaitoihin liittyvän osaamisen kehittämisen. Varsinais-Suomen TE-toimistoon on perustettu kaksi työryhmää, jotka auttavat työpaikkoja etsiviä ukrainalaisia pakolaisia ja heitä työllistämään halukkaita työnantajia kohtaamaan toisensa mahdollisimman nopeasti. fi/ukraina Luovat alat luovivat osaamiskartalla ILMOITUS T aideja kulttuurityö on usein projektimuotoista ja ansainta rakentuu useista erilaisista tulonlähteistä. Kartoitus toteutettiin yhteistyössä TE-palveluiden ja Taiteen edistämiskeskuksen kanssa. Turun AMK:n Taideakatemia toteutti keskellä korona-aikaa Varsinais-Suomen ELY-keskuksen toimeksiannosta luovien alojen osaamiskartoituksen varsinaissuomalaisille alan koulutuksen käyneille työttömille työnhakijoille. Työnhakijaksi TE-toimistoon voi ilmoittautua sekä saada työllistymistä tukevia palveluita kuitenkin vasta sen jälkeen, kun on saanut päätöksen oleskeluluvasta. Työntekijöitä tarvitaan jo alkukeväästä, mutta lukumääräisesti suurin tarve varsinkin marjaja vihannestiloilla on kesäkuukausina. — Osaamiskartoituksen hieno anti oli, että jokainen kohdattiin erikseen, ja pohdittiin kunkin osaamista ja sen kehittämistä. Korona-aika kriisiytti tuhansien luovien alojen työntekijöiden toimeentulon. Kartoituksesta saatiin tärkeää tietoa myös koulutuksen järjestäjien ja työvoimaviranomaisten käyttöön. Muitakin työpaikkoja on kuitenkin tarjolla ja ne löytyvät TE-toimiston työpaikkasivuilta kätevästi hakusanalla UKR2022. Lisätietoa: • Maahanmuuttoviraston toimintaohjeita Ukrainasta Suomeen paenneille: https://migri.fi/ukraina • Työnhakijaksi ilmoittautuminen ja työnhaku Suomessa: https://toimistot. Suomessa ei työpaikasta tai sen välittämisestä saa periä työntekijältä maksua, joten kannattaa välttää asiointia maksua pyytävien yksityisten työnvälittäjien kanssa. Sulkutoimet jopa estivät laillisen ammatinharjoittamisen. rekryexpo 17 26.4.2022 Töitä Ukrainasta sotaa paenneille Ukrainasta sotaa paenneet voivat tehdä Suomessa töitä rajoituksetta sen jälkeen, kun he ovat hakeneet oleskelulupaa tilapäisen suojelun perusteella. RekryExpossa työnantajat ja ukrainalaiset ovat tervetulleita keskustelemaan näistä asioista. Suomessa samat palkkaja työehdot koskevat kaikkia, ja palkka määräytyy kunkin alan työehtosopimuksen mukaan. Osallistujat saivat myös tuoreita eväitä oman osaamisensa sanoittamiseen työnantajille, Vesikansa kiteyttää. Kahdeksan viisipäiväistä kartoitusjaksoa profiloitiin osallistujien koulutusalat huomioiden. TEKSTI: Timo Tanskanen, Turun AMK:n Taideakatemian koulutusjohtaja MAINOS MAINOS. — Monet osallistujat kokivat, että luovien alojen työn erityispiirteitä ja työttömän työnhakijan tuen tarvetta on vaikea kuvata viranomaistapaamisissa, Tanskanen jatkaa. Työnantajat, joilla on Varsinais-Suomen alueella avoinna eri alojen työpaikkoja, jotka sopivat myös ukrainalaisille tilapäisen suojelun saaneille, voivat ilmoittaa niistä Varsinais-Suomen TE-toimistoon osoitteeseen: tyonantajapalvelut.varsinais-suomi@te-toimisto.fi. Alan työpaikkoja ei juuri koskaan ole tarjolla virallisissa työnhakupalveluissa. — Palautteissa tärkeintä oli kartoitusjaksojen ryhmäprosessissa koettu kuulluksi tulemisen tunne ja ammatillisen itsetunnon vahvistuminen, kertoo Turun AMK:n Taideakatemian koulutusjohtaja Timo Tanskanen
rekryexpo 18 26.4.2022 Kati Uusitalo teksti // Riitta Salmi kuva Ammatinvalintapsykologi ei päätä puolestasi, mutta auttaa löytämään elämäsi liikennemerkkejä. Mihin suuntaan?
Kun jotakin muuttuu yksityisesti, yhteiskunnassa, perheessä tai työpaikassa. . . Mikä työssä tuntuu helpolta. . –?Kun tuntuu, että jotain pitäisi elämässä olla toisin. . Itsestään voi löytää uusia puolia koko elämän ajan, mutta moni asia itsessä myös pysyy – mikä kiinnostaa ja mitä esimerkiksi tekee mielellään. Mikä kuormittavalta. Touhula on kotimainen päiväkotiperhe, joka tarjoaa lapsille laadukasta varhaiskasvatusta sekä esiopetusta. Psykologien mielestä tästä on tärkeä puhua, jotta ihmiset uskaltavat tehdä kaipaamiaan muutoksia. Koulun päättyessä, jos työpaikkaa ei löydy. . Varhaisjakelussamme on Turun ja ympäristökuntien alueella tarjolla työtä, joka jättää päivät vapaaksi opiskelulle, harrastuksille tai elämästä nauttimiselle. –?Miten kömpelöiltä ne jäälautoilla taapertaessaan näyttävätkään, mutta miten ne liikkuvatkaan, kun ovat oikeassa elementissään vedessä. Kiinnostuitko. rekryexpo 19 26.4.2022 P sykologeilla on kuulemma keskinäinen vitsi, että heiltä ei saa koskaan suoraan tarkkaa vastausta. . Psykologi ei päätä puolestasi, mutta auttaa kyllä asiakasta hahmottamaan sitä, mihin voisi suunnata. . . Hän vertaa psykologin roolia kätilön työhön. Mikä on itselle tärkeää ja mikä kaikista tärkeintä. varhaiskasvatuksen opiskelijoita eripituisiin sijaisuuksiin. Meillä pääset tekemään merkityksellistä työtä mukavassa työyhteisössä, kehittämään ammattillista osaamistasi sekä vaikuttamaan päiväkodin toimintaan. Kun epäröi, kannattaa ajatella pingviinejä. Millainen merkitys työllä on sinulle. . Jakelun päätuote on Turun Sanomat. 6 Walk in -ammatinvalintaklinikka Rekryexpo-tapahtumassa 3.5. Mikä on koulussa tai opiskelussa ollut kiinnostavaa. . Mitä teet mielelläsi. –?Tunne itsesi, psykologit kehottavat. –?Monesti ihmiset pohtivat asioita uusiksi elämänsä nivelvaiheissa, Taina Aaltonen ja Kati Tyrylahti kertovat. Täytä hakemus osoitteessa www.lstj.fi Soita tai laita 0400 348 664 arkisin klo 8–15. Ja saada. Lounais-Suomen Tietojakelu lstj.fi Ahkeroi yössä. He suosittelevat esimerkiksi katsomaan haastatteluja, joissa ihmiset kertovat ammatistaan. Mikä sinua kiinnostaa. Tarjoamme sinulle myös monipuoliset henkilöstöedut. . Kun palataan vanhempainvapaalta. Turun messukeskuksessa. Viime aikoina ohjauksessa on näkynyt niitä uudelleenmiettijöitä, joilta korona esti työt, mutta aiempaa enemmän myös hoitoalan ihmisiä, jotka kipuilevat työolojensa, palkkauksen ja liian pienien resurssien vuoksi. Sitäkään ei kannata ihmetellä, jos joillekin ammatinvalinta on helpompaa kuin itselle ja joku tekee valintansa vaikkapa talouden turvaaminen mielessä tai suuntaa alalle, jossa vain on takuulla töitä. Joskus täytyy vain uskaltaa hypätä sinne kylmään veteen. Itsetuntemukseen kuuluu myös arvojen pohtiminen. Ensimmäinen askel oikeaan suuntaan on ei sen pidempi kuin elämänmittainen. –?Työnkuva voi olla laidasta laitaan samassa ammatissa riippuen siitä, missä työtä teet, missä yrityksessä ja missä porukassa, Kati Tyrylahti kuvaa. –?Tärkeintä on tiedostaa, miksi päätyi ratkaisuunsa. Kaikissa asioissa on niin monia puolia, jotka pitäisi vastatessa ottaa huomioon ja niin moni asia vaikuttaa toiseen. Jakelussamme on 22 eri lehtinimikettä, joista päätuote on Turun Sanomat. Lounais-Suomen Tietojakelu Oy kuuluu mediaja graafisen alan TS-Yhtymään. . Lounais-Suomen Tietojakelussa työskentelee noin 500 lehdenjakajaa. Talouksia on yhteensä noin 240 000. Ei siis kannata odottaa täsmällistä ehdotusta siitäkään, mikä on sinulle juuri se sopiva ammatti tai mikä ei, VarsinaisSuomen TE-toimiston ammatinvalintapsykologit Taina Aaltonen ja Kati Tyrylahti sanovat hymyillen. Jos joutuu irtisanotuksi. Mitä kaikkia ammatteja onkaan ja millaisia töitä ja työpaikkoja. Liian moni on ihmetellyt vieläkin ammatinvalinnanohjauksessa, että ”voiks näinkin tehdä”. Jos terveys sakkaa. Mikä työssä on ollut kiinnostavaa. . Monen on pitänyt päivittää omat ajatuksensa työelämästä: ei ehkä olekaan enää sellaista, että tehdään yksi valinta ja ura on automaattisesti nousujohteinen. . –?Puhu, niin kuulet itsekin. –?Hae tietoa ammatista ja työstä mahdollisimman paljon, jotta saat realistisen kuvan, psykologit kehottavat. . . Kun epäröi, kannattaa ajatella pingviinejä. Mitä harrastat. Ihminen itse tekee päätökset – punnitsee riskit ja mahdollisuudet. Haemme varhaiskasvatuksen opettajia ja lastenhoitajia syksyllä 2022 alkavalle toimintakaudelle kokoaikaisiin ja osa-aikaisiin työsuhteisiin sekä mm. . Moni on löytänyt tykkäämänsä ammatin ja työn ihan sattumalta tai jopa äidin vinkistä, kun on antanut jollekin ammatille mahdollisuuden eli esimerkiksi kokeillut sen töitä. Voi. . Lounais-Suomen Tietojakelu Oy hoitaa sanomalehtien ja osoitteellisen postin varhaisjakelua Lounais-Suomessa kaikkiaan 25 kunnan alueella. Mikä sinua on kiinnostanut. Taina Aaltonen suosittelee jokaiselle ajatusten selkeyttämistä kirjoittamalla tai ääneen puhumista ja sanojen antamista ajatuksille, jos tuntuu, että valintojensa kanssa kiertää kehää, eikä löydä suuntaa. Muu aika elämälle. . Uusia alkuja voi joutua ottamaan – ja saada. Siis pitää tuntea itsensä. Tunne myös työelämä. . . Mitä arvostat elämässä. Ei ole tavatonta sekään, että ihminen pohtimisen jälkeen jatkaa samassa ammatissa, kun muistaa jälleen, miksi sen alunperin valitsi. Meillä työskennellessä kuntokin kohenee! Etsimme täysi-ikäisiä, reippaita ja oma-aloitteisia työntekijöitä jakajiksi. Toiselle joihinkin ammatteihin kuuluva epäsäännöllinen vuorokausirytmi ei sovi ollenkaan, joitakin taas kuormittaa työssä sosiaalisuus, toisia sen puute. He muistuttavat, että on ihan ookoo myös muuttaa suuntaa, jos alkaa tuntua, että ei sittenkään ole löytänyt omaa paikkaansa. . –?Mekään emme tässä synnytä, mutta autamme synnytyksessä. Mitä sinut tunteva lähipiirisi sanoisi sinulle tai neuvoisi. Pohdi näitä ammattia valitessasi \ TE-toimiston psykologi Kati Tyrylahti (vas.) ja johtava asiantuntija, psykologi Taina Aaltonen muistuttavat, että on ihan ookoo etsiä ja muuttaa suuntaa elämässä – uusia alkuja voi joutua ottamaan. Tervetuloa Töihin Touhulaan Löydät Touhulan avoimet työtehtävät sekä avoimen hakemuksen osoitteessa www.touhula.fi/tyopaikat. Ammattia voi vaihtaa ja uutta voi opiskella missä iässä tahansa
–?Ihmiset saavat näin myös muuta ajateltavaa, eikä tarvitse pohtia liikaa sotaa. Helpoin tapa ukrainalaiselle on hakea töitä ottamalla yhteyttä TE-toimistoon tai sosiaalitoimistoon. Eero Siivonen teksti ja kuvat Ukrainan pakolaisilla on intoa työntekoon Työnantajilta peräänkuulutetaan ymmärrystä ja selkeää ohjeistusta pakolaisille. Startup Refugees hoitaa kaiken käytännön työn osaamisen kartoittamisesta aina rekrytoinnin loppuunsaattamiseen. . Into työntekoon näkyy Uudessakaupungissa, sillä Gotsmanovan mukaan 95 prosenttia työikäisistä haluaa töihin. Työnantajan täytyy ymmärtää olla rauhallinen ja kunnioittava pakolaisia kohtaan. Varsinais-Suomen TE-toimisto ja Ely-keskus ovatkin perustaneet kausityöryhmän avustamaan työtä tarvitsevia ukrainalaisia, jotta he voisivat työllistyä työvoimaa tarvitsevilla tiloilla. Olga Gotsmanova, joka auttaa Uudessakaupungissa pakolaisia käytännön arjen järjestelyissä, kertoo, että useat yritykset ovat tarjonneet työpaikkoja ukrainalaisille ja osa on ottanut niitä myös vastaan. Etsimme mm. Heistä noin puolet ovat työikäisiä. . Startup Refugees kerää sähköiselle alustalle Suomeen tulleiden ulkomaalaisten osaamisprofiileja ja yhdistää sitä kautta osaajia yritysten tarpeisiin. . Turvallinen paikka löytyi Suomesta ja Uudestakaupungista, jossa perhe majoittuu miehen työnantajan omakotitalossa. Gotsmanova kertoo, että kuitenkin yleensä ihminen tietää itse, minkälaista työtä hän haluaisi ja pystyisi tekemään. Ukrainan pakolaisten työllistyminen on edennyt kovaa vauhtia huhtikuun aikana. –?Pitää muistaa, että he ovat lähteneet sotaa pakoon. rekryexpo 20 26.4.2022 36 -vuotiaalle ukrainalaiselle Liliia Shyrokopoiasille Suomi on tuttu maa, sillä hänen miehensä on ollut töissä kausityöntekijänä, ja myös lomamatkoja on perheen kanssa tehty edeltävinä vuosina. . Venäjän hyökkäyssodan takia Shyrokopoiasin perhe joutui pakenemaan kotimaastaan. . Sivuston takana on suomalainen Oikotie-verkkopalvelu. Loppuosalla on pieniä lapsia hoidettavina ja myös kulkumatkat vastaanottokeskuksista työpaikoille voivat olla hankalia. Osastolla selviää myös, miten toimia, kun haluaa palkata ukrainalaisen. Uudessakaupungissa on yli 200 ukrainalaista pakolaista. –?Olen koulutukseltani parturi-kampaaja, ja minulla on oma salonki Ukrainassa. Miehensä kautta Shyrokopoias on löytänyt myös saman alan töitä maataloudesta. Sekä Gotsmanova että Shyrokopoias tiedostavat, että silloin kun Ukrainaan on turvallista mennä, monet ukrainalaiset aikovat palata takaisin kotiin. Tilapäistä suojelua hakevilla on oikeus tehdä työtä heti, kun päätös tilapäisestä suojelusta on myönnetty. Varsinais-Suomen TE-toimistossa on myös toinen kausityöryhmä, jonka tavoitteena on kohdentaa rekrytointeja muille kuin maatalousyrittäjille. Pieniä asioita, mutta erittäin tärkeitä helpomman elämisen kannalta, Shyrokopoias sanoo. Jobs for Ukraine -sivustolle kerätään työnantajien ilmoituksia vapaista työpaikoista. Olisi kiva tehdä samaa työtä täällä Suomessa, mutta kielitaito, erilaiset todistukset sekä hygieniapassi estävät mahdollisuuden toistaiseksi. –?Tosi kivaa olla Suomessa, mutta ikävöin hirveästi kotiani. Myös erilaiset koulutukset, kuten hygieniapassi olisi hyödyllinen. Haluaisimme päästä pian takaisin Ukrainaan, Shyrokopoias kertoo Olga Gotsmanovan tulkkaamana. Kriteereinä ukrainalaisten työllistymiselle Uudenkaupungin työpaikoilla on ollut kielitaito, terve elämäntapa ja ennen kaikkea halu tehdä työtä. Näitä yhteydenottoja TE-toimistossa toivotaan lisää. Kausityövoiman tarve on VarsinaisSuomessa suuri. KUOMA-AUTON KULJETTAJIA! Olemme mukana RekryExpossa 3.5. Vaikka eri aloilla palkkatasot voivat olla erilaisia, kannustan ihmisiä tekemään sellaisia töitä, josta he tulevat iloiseksi. –?On hienoa, että ihmisille on tarjolla heille sopivia töitä. Työnantajalta Gotsmanova peräänkuuluttaa työehtosopimusten noudattamista, pakolaisen perehdyttämistä työpaikan arkeen sekä henkistä ymmärrystä. Vuonna 2020 koronapandemia ja nyt sota ovat kasvattaneet tiloilla huolta riittävästä työvoimasta. Huhtikuun alusta lähtien ukrainalaisten työhön pääsyä on nopeutettu. –?Olisi kiva saada mahdollisuus opiskella kieliä, kuten suomea ja englantia. Sotaa pakenevien ukrainalaisten tilannetta helpottamaan on avattu Jobs for Ukraine -kampanjasivusto. Mukana on myös avustajia TE-toimistolta. Uudessakaupungissa pakolaisten koulutustaustat ovat varsin monipuolisia, Gotsmanova muistuttaa. Töitä ei kuitenkaan ole kausityön luonteen vuoksi tässä vaiheessa vuotta hirveästi, mutta sesonkiaikana työt lisääntyvät. Sen kautta Suomeen tulevat ukrainalaiset pääsevät vastaanottopalveluiden piiriin ja heillä on oikeus työnteon lisäksi majoitukseen, koulunkäyntiin, päivähoitoon ja terveydenhuoltoon. Työpaikkoja ukrainalaisille . klo 10-17! Vahvaa tekemistä vuodesta 1981 Postikatu 3, 20250 Turku 0400 225 788 hemmonkuljetus.fi palvelu@hemmokuljetus.fi Löydät meidät Auditorio 1/22. Työhön menemistä saattaa kuitenkin viivästyttää tarvittavien henkilöpapereiden puuttuminen, kuten verokortin tai suomalaisen tilinumeron. Suomessa Shyrokopoias haluaisi, että aikuisille pakolaisille keksittäisiin erilaisia aktiviteetteja, kun lapsille niitä järjestetään koulujen kautta. Tule tutustumaan avoimiin työpaikkoihimme sekä Hemmon Kuljetukseen yrityksenä ja työnantajana. Monilla on kova halu päästä töihin, mutta oleskelulupa-asioiden takia työllistymisprosessi saattaa kestää viikkojakin. Gotsmanova kertoo omasta näkövinkkelistään muille, kuinka tärkeää on tehdä nyt töitä, koska se mahdollistaa paremman toimeentulon tulevaisuudessa kotimaassa. Varsinais-Suomen TEtoimiston mukaan alueen tiloilla on perinteisesti ollut paljon ukrainalaisia kausityöntekijöitä. –?Toki työpaikat arvostavat, jos työnhakijalla on koulutusta tai kokemusta työhön vastaavasta alasta. 6 Suomen Ukrainalaiset ry Turun yhdistys on mukana Rekryexpo-tapahtumassa 3.5. 6 Yritysten edustajat voivat käydä messuosastolla keskustelemassa avoinna olevista työpaikoistaan, joita voisi tarjota ukrainalaisille
”Olen koulutukseltani parturi-kampaaja, ja minulla on oma salonki Ukrainassa. Liliia Shyrokopoias tykkää olla Suomessa, mutta hänellä on ikävä on kotimaataan. Olisi kiva tehdä samaa työtä täällä Suomessa.” Liliia Shyrokopoias. rekryexpo 21 26.4.2022 Olga Gotsmanova (vas.) kannustaa Ukrainan pakolaisia töihin, jotta heille tulisi muuta ajateltavaa
–?Ennen kaikkea se on ollut rohkeutta kuunnella itseään ja tehdä sellaisia päätöksiä, jotka ovat olleet oikein omasta mielestäni. Toimit sarjan ohjaajana, mutta kylkiluusi murtui heti kuvausten alussa. 1979) perusti tuotantoyhtiö Rabbit Filmsin vuonna 2000 omien maastopyöräleffojen julkaisuja varten. Viime vuoden lopussa luovuit kuitenkin hallituspaikasta ja jäit yhdeksi omistajaksi. Olet tehnyt uskomattoman uran ja noussut videokuvaajasta ison tuotantoyhtiön johtajaksi. – Olen tutkinut omaa mieltäni, meditoin ja olen tutkinut lapsuuttani terapiassa. P ohjanmaalainen stunttija pilailuryhmä Extreme Duudsonit nousi julkisuuteen vuosituhannen alussa. –?Olen tehnyt isoja luopumisia viime aikoina. Olen rohkeasti rekrytoinut ihmisiä, joihin olen uskonut. Rabbit Filmsin toimitusjohtajakauden jälkeen olet ohjannut yritystä esimeriksi hallituksen puheenjohtajana niin, että Duudsoneiden tuotantoyhtiöstä on tullut iso kotimaisen tv-alan toimija, nyt myös draamapuolella. Matka ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, sillä burnout, ihosyöpä ja avioero iskivät välillä maahan. Miksi. Silloin kasvavan yrityksen johtoon palkattiin tv-kanava Nelosen ohjelmapäällikkö Olli Suominen. En olisi tässä, ellei jätkiä olisi ollut ympärillä. Tavoitteeni viiden vuoden päästä on olla elossa?–?ja voittaa tulevaisuudessa Oscar-patsas.” Jarno Laasala ei enää määrittele itseään vain työn, menestyksen ja saavutusten kautta. –?Ja kun katsoo sitä, mihin Rabbit Films on nyt kasvanut, niin se tarkoittaa, että on osannut luopua ja palkata itseään viisaampia ihmisiä. Ensin mursin kaavan, etten käykään yliopistoa ja sitten mursin kaavan, että Moon tv:n ohjelmia ei tehdäkään talon sisällä. –?Ytimessä on Duudsoneiden välinen ystävyys, luottamus toisiamme kohtaan. Laasala työskenteli yhtiön toimitusjohtajana vuoteen 2014 asti. Seuraavana päivänä Jarno ”Jarppi” Leppälä mursi selkänsä, ja rekryexpo 22 26.4.2022 Johanna Käkönen teksti ”Sydämeni on uuden luomisessa” Härmän pojasta tuli Duudson-kasvo, kotimaisen tuotantoyhtiön pomo ja Hollywood-tarina. Mitä ominaisuuksia siihen on tarvittu. Laasala jäi yrityksen yhdeksi omistajaksi. Jarno Laasalan kasvot näkyvät televisiossa syksyllä, kun hän seilaa ja pohtii elämäänsä Atlantin yli -ohjelmassa: ”Arvostan pieniä asioita, mutta uskallan mennä myös uutta kohden. Siitä on jo noin seitsemän vuotta, kun luovuin toimitusjohtajan pestistä ja muutimme Jukka Hildénin kanssa Yhdysvaltoihin perustamaan jenkkitoimistoamme. Rabbitin perustajana minulle tuli luontaisesti toimitusjohtajan ja sitten hallituksen puheenjohtajan pesti ja halusin ottaa nämä vastuut. Duudsonit olivat vuonna 2010 tekemässä Los Angelesissa Duudsonit Amerikassa -sarjaa, jolla tavoiteltiin maailmanlaajuista menestystä. Jarno Laasala (s. Sydämeni on enemmän uuden luomisen ja ohjaamisen puolella, ja haluan olla silloin tällöin myös omalla naamallani tuotannoissa. Duudsonit oli ensimmäinen ohjelma, joka tehtiin talon ulkopuolella. Aikaisemmin sitä puski vain eteen päin, nyt osaan ottaa asioihin etäisyyttä.. Olen halunnut tehdä itselleni tilaa omaan elämääni, ettei ole niin monta asiaa lautasella samaan aikaan. Varsinkin Jukka Hildénin kanssa olemme olleet tiimi, joka on tehnyt asioita bisnespuolella ja maailmalla. Firma kasvoi Duudsonitvideoiden tuotantoon. Jättäydyin aikoinaan pois yliopistosta, koska viihdeala vei mennessään. Se on vaatinut myös rohkeutta, sillä minulle oli selvää alusta lähtien, että haluan omistaa omat tuotantomme. Sitä kautta Rabbit on kasvanut
Sitä kautta kehityn ja kasvan. Mitä opit rekrytoinnista. Yhteistä hyvissä rekrytoinneissa on, että rekrytoivan ihmisen palo kohtaa sen, mihin firma on menossa.” ”Ytimessä on Duud sonien välinen ystävyys. Mitkä ovat ne asiat, joiden pitää olla kohdallaan, että voit viiden vuoden päästä sanoa olevasi tyytyväinen ja menestynyt. Hän puhuu työelämästä, jossa menestys kohoaa rohkeudesta olla haavoittuva. Jarno Laasala, toimit pitkään Rabbit Filmsin toimitusjohtajana. viikkoa myöhemmin Hildéniltä menivät nilkka ja häntäluu. Ja tähän kaikkeen oli lisättynä silloinen järjetön työtahti. En olisi tässä ilman jätkiä.” Jarno Laasala. Tärkeää on perehdytys ja se, miten ihminen pääsee osaksi duunia ja työyhteisöä. Biisonimafia-ryhmän keväällä ensi-iltaan tuleva toimintakomedia on myös Rabbit Filmsin tuotantoa. Olet puhunut avoimesti tästä työpaineesta seuranneesta burnoutista. Voin sanoa ”hyvä Jarno”, kun minulla on Oscar-patsas kädessäni ja voin todeta, että matkalla tähän olen ollut tyytyväinen ja menestynyt, minä itse voin hyvin ja samoin lähipiirini. Signode on teollisen pakkaamisen edelläkävijä, joka on vuosikymmenten saatossa kehittänyt lukuisia alaa mullistaneita materiaali-, prosessija automaatiotekniikan asiakaskeskeisiä innovaatioita. Itsestään on pakko pitää huolta. WE’LL PROTECT IT FROM HERE Mitä opit rekrytoinnista, Jarno Laasala. Jotta tämä on mahdollista, pidän huolta että minulla on aikaa itselleni, nukun, syön, meditoin, liikun luonnossa, näen ystäviä ja harrastan. Laasala on tutkinut itsemyötätunnon vaikutusta työhyvinvointiin. Toki välillä täytyy ottaa rohkeasti uutta suuntaa, uskaltaa mennä pelkoja kohti ja kuunnella intuitiota. Miten huolehdit omasta luovuudestasi. 1 ”Vuonna 2013 Rabbit Filmsin luovaksi johtajaksi palkattiin Tuomas Summanen. www.signode.com/digitalspace Signode offers a comprehensive portfolio of end of line packaging products and systems designed to protect, secure, simplify and streamline the bulk transportation of goods, continually adapting our product line to address evolving supply chain demands. En halunnut näyttää uupumistani muille, ajattelin, että tässä pitää vaan jaksaa, sillä tämä on se, mihin olemme tähdänneet 10 vuotta. Signode Finland Oy, Masku Puh: +358 2 437 6111 octopus@signode.com www.signode.com www.haloila.com Signode Finland Oy, entinen Oy M. Kun veimme Duudsoneita maailmalle, nämä kaikki asiat tulivat uratavoitteiden jälkeen. Rekrytoinnissa tunne siitä, että tässä tulee tapahtumaan jotain todella erityistä, on tärkeä.” 3 ”Tietysti on tullut tehtyä myös huteja, eikä kaikissa rekrytoinneissa ole näin suurta tunnetta mukana. Meille Signodella henkilöstön hyvinvointi ja hyvä työilmapiiri on tärkeää. Kun kaikki ei mennyt niin kuin olisin halunnut, se oli itselleni se vaarallisin asia. Olet päättänyt luopua monista vastuista yritysmaailmassa. Meillä on kilpailukykyinen palkkataso, laadukkaat, nykyaikaiset työvälineet ja puitteet, laaja työterveyshuolto kattavalla sairausvakuutuksella, sekä virikesetelit ja henkilöstön virkistystoimintaa. rekryexpo 23 26.4.2022 STRETCH WRAPPING EQUIPMENT | DIGITAL SPACE Explore our Digital Space showroom – a new interactive and digital way to experience and discover Signode’s Transit Packaging Solutions. –?Pyrin pitämään itsestäni parasta mahdollista huolta. Haloila Ab, on yksi maailman johtavista automaattisten kiristekalvokäärintäkoneiden ja huoltopalveluiden toimittaja. Katson tietynlaisia signaaleja, että mihin tämä ihminen haluaa olla menossa. Mitä siitä. Se kaikki johti burnoutiin. Sitten se tuli vedettyä vaan läpi. Pitää myös hyväksyä, että jotkut ihmiset ovat vain tietyn aikaa duunissa. Silloin syntyy uutta ja aukeaa uusia polkuja. Yhteensä Signodella Suomessa on n. –?Suurin syy burnoutiin oli, että identifioin itseni menestyksen ja saavutusten mukaan. seuraaviin tehtäviin: • Sähköja mekaaninen asennus • Huolto • Mekaniikka-, automaatioja sähkösuunnittelu• Taloushallinto Laita avoin hakemuksesi, ja kuvaus minkälaiset työtehtävät sinua kiinnostavat: Kati Hakalax, HR Generalist, rekry.octopus@signode.com. Ei, vaan juttu on jokainen päivä sillä matkalla. –?Loukkaannuin kuvauksissa niin, että en pystynyt nukkumaan kuin istuvassa asennossa, ja kaikki muutkin Duudsonit loukkaantuivat. 6 Jarno Laasala on Rekryexpo-tapahtuman pääpuhuja. Tarjoamme erinomaiset koulutuksen ja kehittymisen mahdollisuudet, myös kansainvälisiin tehtäviin. Pyrimme tekemään todeksi sitä meidän isointa haavetta, mutta asiat eivät menneet niin kuin oli toivottu. Olemme osa Signode Industrial Groupia, joka koostuu yli sadasta eri puolilla maailmaa toimivasta pakkauskoneiden ja -materiaalien valmistukseen erikoistuneesta yrityksestä. Toki toivon että perheeni pysyy terveenä myös. –?Oikeastaan mitään muuta ei ole kuin se, että olen elossa ja saan olla terveenä, mitään muuta se ei oikein voi olla. Myös Joonan tapaamisessa oli hyvin vahva tunne, että tässä ihmisessä on jotain erityistä. Työllistämme Maskussa tällä hetkellä 90 henkilöä. Hänen tapaamisessaan oli jotain maagista saman tien. Tomppa päätyi meille luovaksi johtajaksi ja on kehittänyt suurimman osan meidän tv-ohjelmistamme.” 2 ”Tavattuani Joona Haataisen ehdotin, että hän alkaisi vetää perustettavaa vaikuttajamarkkinointitoimistoamme Trootia. 6 Rabbit Filmsin ensimmäinen iso draamasarja Made in Finland?–?tarina Nokiasta on juuri alkanut C More -kanavalla. Työskentelemme yhdessä vuorossa liukuvalla työajalla. Panostamme vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen. –?Uraan liittyvä isoin haave on voittaa Oscarpatsas. 120 työntekijää eri tehtävissä, kuten sähkö-, mekaniikkaja automaatiosuunnittelu, projektipäällikkö, sähköja mekaaninen asennus, taloushallinnon tehtävät, huolto, myynti, osto ja logistiikka. Rekrytoimme säännöllisesti mm. Sinä hetkenä kun se tapahtuu, niin juttu ei ole se, että nyt olen tyytyväinen ja menestynyt. Jo yli 7000 Octopus-konetta on toimitettu yli sataan eri maahan
Kavanderin vastuulla ovat liikennekaupat, joista yksi on hänelle tuttu ABC Piihovi. Myymälöissä työhön kuuluu seurata tilausjärjestelmää ja hyllyjen tilannetta, Satu Koski ja Jenni Kavander esittelevät ABC Piihovissa.. Olin kuitenkin oma-aloitteinen ja sain haettua tietoa, hän kertoo. Jos on opastus kassalla, Arja Maunuksela teksti Marko Mattila kuvat Valmentaja auttaa työn alkuun Uusi työ jännittää monia, mutta hyvä perehdytys auttaa, kertovat SuurSeudun Osuuskaupan valmentajat. Kolmas valmentaja Mira Wiman työskentelee myös marketien parissa. Hän kokeili eri töitä, ja sopiva ala tuntui löytyvän, kun hän vuonna 2015 sai työpaikan ABC Piihovista. Meillä on iso vastuu siitä, että ensimetrit työssä ovat hyvät, Kavander sanoo. Työpäivän päättyessä siellä hän ehtii haastatteluun, ja paikalle saapuu myös toinen valmentaja, lohjalainen Satu Koski, jonka aluetta ovat marketit. Nyt omasta kokemuksesta on hyötyä, kun Kavander on aloittanut yhtenä SuurSeudun Osuuskaupan SSO:n kolmesta valmentajasta, jotka perehdyttävät uusia työntekijöitä. Sen lisäksi että valmentajat opastavat työntekijöitä itse, he toimivat yksiköiden esihenkilöiden tukena. Pitää olla myös lehmän hermot, että jaksaa kertoa samat asiat uudelleen, Koski kuvailee. –?Yhdessä yksikössä on yleensä useampi ihminen kerralla. Satu Koski laskee, että juhannukseen mennessä hänellä ehtii olla eri marketeissa noin sata perehdytettävää. –?Valmentajan pitää olla äärettömän sosiaalinen ja osata lukea perehdytettävää: kuinka paljon kukin jaksaa sisäistää kerralla. –?Alussa olisin kaivannut enemmän perehdytystä. Valmentajan työnkuva on uusi, ja Jenni Kavander ja Satu Koski kokivat sen heti omakseen. rekryexpo 24 26.4.2022 S alolainen Jenni Kavander ei tiennyt lukion jälkeen, mitä ha luaisi tehdä. –?Tässä on oltava aito kiinnostus työntekijöihin
–?Onnistuessaan hyvä perehdytys ensimmäisessä työpaikassa vahvistaa nuoren kyvykkyyden tunnetta ja antaa hyvän pohjan tulevalle työuralle, K-ryhmän rekrytoinneista vastaava Ilona Castrén toteaa. Tein jo aiemmassa työssäni listaa myymälän töistä ja jokainen tarkisti, osaako kaiken. Koski muistaa itse, millaista on tulla kauppaan töihin aikuisena alanvaihtajana. Siksi sekä S-ryhmä että K-ryhmä pitävät tärkeänä uusien työntekijöiden hyvää perehdyttämistä. Kaikki uudet työntekijät eivät ole nuoria ensikertalaisia. –?Ei haittaa jos on ujo, rohkeus kasvaa tehdessä. Hänen mukaansa idea valmennuksesta lähti kesätyöntekijöiden toiveista. –?Monipuolisuus tekee työstä mielenkiintoista. Jenni Kavander kertoo pitävänsä ABC Piihovissa mukavasta työporukasta. Halusin muutosta elämään, joten myin yrityksen 2005 ja lähdin opiskelemaan myynnin ammattitutkintoa. –?Jokainen päivä on erilainen. Samoilla linjoilla on Suur-Seudun Osuuskaupan SSO:n henkilöstöjohtaja Hanna Somersalo. –?Olin vuodesta 1995 toiminut yrittäjänä, parturi-kampaajana. –?Kaupan ala on silta työelämään. Päivän aikana voi hoitaa mittarikentän, tiskata pari tuntia, olla kassalla ja mennä vielä hyllyttämään. Molempien valmentajien mielestä kaupan alan parhaita puolia ovat vaihtelevuus ja sosiaalisuus. rekryexpo 25 26.4.2022 Valmentajana on tärkeää osata annostella uudet asiat niin, että perehdytettävä ehtii omaksua ne, Satu Koski kertoo. –?Kun työkavereiden kanssa on hauskaa, se auttaa jaksamaan silloinkin kun on kiire, hän sanoo. Haastan kaikki palvelualoilla työskentelevät esimiehet ja kesätyöntekijöitä kohtaavat työkaverit mukaan kannustamisen ja palautteen antamisen positiivisuustalkoisiin, Somersalo sanoo. Kavander kertoo, että moni perehdytettävä kysyykin juuri siitä, millainen työporukka toimipisteessä on. Tärkeää on myös tietää työehtosopimuksen mukaiset oikeudet muun muassa taukojen pitoon. 15–17-vuotiaat kesätyöntekijät eivät tee kassatyötä. Koski ja Kavander vakuuttavat, että kaiken tarvittavan kyllä oppii. Menin S-Marketiin työharjoitteluun, hän kertoo. siinä voi olla korkeintaan neljä samaan aikaan, hän kertoo. Heitä voi olla yhtä aikaa 8 oppimassa esimerkiksi, miten hyllytetään. Koski on ollut tyytyväinen mahdollisuuteen edetä alalla. Monen nuoren ensimmäinen työpaikka on kaupan alalla. –?Kassatyötä aliarvioidaan joskus, mutta siinä on paljon vastuuta niin rahasta kuin työympäristöstäkin, Koski sanoo. Jotkut yllättyvät perehdytyksessä siitä, että työ on fyysisesti raskasta, kun tavarat painavat. Jopa asiakaspalvelun, vaikka siihen tuntuisi olevan kynnystä. Opastuksessa tulee selväksi, mitä myymälässä tehdään ja mitä ei. Asiakkaiden lisäksi tärkeitä ovat työkaverit. Vuodesta 2018 lähtien K-ryhmässä on koulutettu kaikkiaan yli 1?100 työpaikkaohjaajaa. Sekin voi yllättää, miten paljon pitää osata. –?Kun kiire kesätyöntekijöiden kanssa hellittää, katsotaan tarvitsevatko myös vanhat työntekijät perehdytystä. Liikenneasemalla kaikki tekevät kaikkea, paitsi kokit. Viimeksi hän on toiminut S-Market Lempolan apulaismarketpäällikkönä. ”Kaupan ala on silta työelämään”. Tykkään höpötellä asiakkaiden kanssa, on rikkaus että on monenlaisia ihmisiä, Koski sanoo. On hienoa seurata onnistumisia, kun uusi työntekijä alkaa moikkailla asiakkaille, Kavander sanoo
Palviainen halusi ehdottomasti ulkotöihin ja mahdollisimman paljon luonnon helmaan. –?Suomi on digitaalisessa infrarakentamisessa maailman johtava maa yhdessä Norjan kanssa, ja tätä kautta myös oma työnkuvani on siirtynyt viime vuosina kansainväliseen toimintaan. rekryexpo 26 26.4.2022 N ovatron Oy:n kehitysjohtaja Petteri Palviainen kertoo vaihtoehtojen olleen vähissä, kun yhdeksännellä luokalla piti alkaa pohtia, mikä hänestä tulee isona. –?Teen myös paljon alan kehityksen eteen, mikä tarkoittaa standardointityötä sekä kansainvälisesti että kansallisesti. Koko ala on digitalisoitunut vauhdilla ja välillä tuntuu, kuin olisi jossain pelimaailmassa mukana, Palviainen kertoo. –?Sillä tiellä ollaan. ”Edelleen kun pääsen työmaalle, on kuin kotiin menisi.” Petteri Palviainen Kehitysjohtaja, Novatron Oy Marika Timonen teksti // Jane Iltanen kuva Kartoittajan koulutus on vienyt Petteri Palviaisen maailmalle ”Toivon, että suomalainen digitaalisen infrarakentamisen osaaminen voisi olla ihan oikea vientituote ulkomaille ja pystyisin olemaan siinä itse myös mukana.” Petteri Palviainen ei usko, että infrarakentamisen suunnittelu ja työnjohto siirtyy tulevina vuosina täyteen etätyöskentelyyn, mutta hybridimalli on hänen mukaansa jo selkeästi nähtävissä. Palviaisen mukaan parasta omassa työssä on asiakkaiden ja eri sidosryhmien kanssa toimiminen. Lisäksi olen mukana eri tutkimushankkeissa sekä luennoin alan tapahtumissa ja koulutan eri ammattikorkeakouluissa. Mielenkiinnolla kuitenkin odotan, mitä tulevaisuus ja sosiaalisesti interaktiivisemmat digitaaliset työkalut tätä tulevat edistämään.. Varteenotettavia vaihtoehtoja oli joko metsurin tai kartoittajan työ, joista hän valitsi isänsä ja opon kannustamana kartoittajan tutkinnon. Työssään Palviainen toimii infrarakennusalan asiantuntijana ja on mukana maanteiden, rautateiden tai vaikkapa uusien asuntoalueiden katujen rakennusprojekteissa. Palviainen viihtyy työssään, jossa hän on alansa aallonharjalla ja joka vie häntä ympäri maailmaa. – Vielä tällä hetkellä kasvotusten keskustelu on hedelmällisempää ja tehokkaampaa kuin etänä ruudun kautta. –?Olen ollut suurimman osan uraani töissä erilaisissa rakennusprojekteissa ja laatinut 3-ulotteisia malleja yli 20 vuotta. –?Infrarakentaminen on nykyään hyvinkin digitaalista, lähes kaikki rakentamiseen tarvittava tieto on 3-ulotteisesta ja eri ohjelmistoja sekä pilvialustoja hyödynnetään kaikessa tekemisessä. Tosin luonnon helmaan pääsee nykyään enää vapaa-aikana, nykyinen työnkuva painottuu hyvin paljon tietokoneen ääressä olemiseen, Palviainen toteaa
–?Olen päässyt näkemään lukemattomia työmaita kymmenissä eri maissa ja pystynyt oman osaamiseni kautta auttamaan hankalienkin ongelmien ratkaisemisessa, sekä viemään suomalaista digitaalista infrarakentamisen osaamista hyvinkin suurten maiden jättihankkeille. Toki monessa maassa myös koronarajoitukset ovat olleet huomattavasti Suomea kireämmät. Palviaisen oma työskentely muuttui koronan myötä hyvinkin erilaiseksi. –?Useissa maissa työmaat on jouduttu laittamaan kokonaan tauolle, koska rakentaminen on ollut perinteisempää ilman digitaalisia työkaluja. Asiakaspalvelu: 02 262 5072 • ma–pe klo 8.30–16 • Käsityöläiskatu 10 www.turku.fi/tyopiste Turkulaisten oma työllisyyspalvelu • Työpisteessä työ ja tekijät kohtaavat. Tämä on vaikuttanut positiivisesti työturvallisuuteen mutta myös korona-ajalla terveysturvallisuuteen, Palviainen kertoo. Palviaisen mukaan konttoreiden hiljenemisestä huolimatta työmaa-arki on ollut korona-aikana pääsääntöisesti samanlaista kuin ennenkin. Sinä haet työtä ja me autamme.. –?Vaikka infrarakentaminen nähdään hyvinkin perinteisenä ja ehkä jopa konservatiivisena alana, se on kaikkea muuta. • Uusi asiakaspalvelumalli alkaa 2.5.2022. rekryexpo 27 26.4.2022 Tule osaksi iloista tiimiämme Turussa! Etsimme siivoojia vakituisiin ja kokoaikaisiin työsuhteisiin. Tarjolla on myös harjoittelupaikkoja kiinteistöpalvelualan opiskelijoille. Työn digitalisoituminen on Suomessa mahdollistanut infrarakentamisen toimistohenkilöstön työskentelyn kotikonttorilla jo ennen koronapandemiaa. Palviainen arvioi, että ainakaan Suomessa ei täydellisesti palata entiseen. –?Matkustaminen pysähtyi kuin seinään ja oli löydettävä uudet keinot hoitaa omaa työnkuvaa. Kansainvälisesti tilanne ei Palviaisen mukaan ole ollut aivan samankaltainen. –?Teams ja Zoom ovat tulleet hyvin tutuiksi työkaluiksi, mutta koronan aikana olemme myös luoneet e-learning -alustan, jonka kautta pystymme tarjoamaan peruskoulutusta digitaalisista työkaluista ympäri maailman. Suomessakin yhteydenpito työmaiden välillä siirtyi koronarajoitusten myötä puheluihin ja etäkoulutuksiin. Eri maissa työmaiden prosessit ja käytännöt kuitenkin hieman vaihtelevat ja niiden selvittäminen vaatii Palviaisen mukaan kohteessa käyntiä ja perinpohjaista tutustumista toimintamalliin. Tukenasi työelämässä! Edelleen kun pääsen työmaalle, on kuin kotiin menisi. –?Toivon, että suomalainen digitaalisen infrarakentamisen osaaminen voisi olla ihan oikea vientituote ulkomaille ja pystyisin olemaan siinä itse myös mukana. Palvelemme turkulaisia, kuntakokeilun asiakkaita ja yrityksiä kaikissa työllistymiseen liittyvissä asioissa. Mallissa korostuu asiakaslähtöisyys. Palviainen ei ole koskaan ajatellut työtään urapolkuna, vaan kertoo tarttuneensa uusiin mahdollisuuksiin avoimin mielin ja ollut kiinnostunut kaikesta uudesta teknologiasta ja sen tuomista mahdollisuuksista. Siitä huolimatta hankkeet etenevät aikataulussaan ja projektijohdolla on selkeä tilannekuva työmaan edistymisestä. –?Työkoneet toki työskentelevät edelleen koneenkuljettajan toimesta, mutta lisääntyneiden digitaalisten työkalujen myötä apuhenkilöiden määrä työmaalla on vähentynyt. –?Näiden haasteiden selvittäminen on edelleen hyvin vaikeaa etäyhteyden yli. Tässä digitaaliset työkalut ovat olleet suuressa roolissa. Tästä olen erityisen ylpeä, koska meillä Suomessa on sellaista osaamista, jota ei löydy mistään muualta maailmasta. Tälläkin hetkellä monet työmaakonttorit ovat hyvinkin tyhjiä verrattuna koronaa edeltävään aikaan
Katso avoimet työpaikat ja hae meille! Töitä näkyvissä! Kaipaatko joustavaa työskentelyä, etätyötä ja yhdessä tekemistä. Sandvik valmistaa maailman suurimmat lastausja kuljetuskoneet maanalaiseen kaivostoimintaan. Arvomme ovat asiakaskeskeisyys, innovaatiot, reilu peli ja voittamisen tahto. Kansainvälisenä yrityksenä tarjoamme mahdollisuuksia myös ulkomailla työskentelyyn. Sandvikin Turun tehtaalla työskentelee lähes 800 osaajaa niin tuotannon, suunnittelun, kuin vaikkapa markkinoinnin ja IT-asioiden parissa. rekryexpo 28 26.4.2022 HOME.SANDVIK/FI SAFER. SMARTER. Panostamme työntekijöidemme viihtyvyyteen koulutuksella ja jatkuvalla kehittämisellä. Meiltä löytyy kiinnostavia työtehtäviä monelta eri alalta! Naantalilla on tutkitusti hyvä työnantajamaine ja kaupunki sijaitsee hyvien yhteyksien päässä! Tervetuloa valovoimaiseen Naantaliin! Odotamme sinua jo! www.naantali.fi. STRONGER
Tule messuille! Solmi suhteita, sovi haastatteluja ja saa arvokasta tietoa. www.rekryexpo.fi 3.5. Huiman suosion saanut RekryExpo järjestetään jo seitsemännen kerran. Tapahtumaan ei ole pääsymaksua. Maksuton vaatesäilytys. Messubussilla 100 kätevästi pääoven eteen. Tervetuloa! Messut avoinna klo 10–17. Pysäköintimaksu 6 €. klo 11:30 Essi Karvonen klo 13 Jarno Laasala. Messukeskuksessa sinulla on mahdollisuus tavata kymmenien työnantajien edusajia, solmia kontakteja, sopia työhaastatteluja ja saada arvokasta tietoa. Tule paikalle, jos olet töitä vailla tai haet uutta suuntaa urallesi. Ohjelmassa TYÖNANTAJIEN LAVALLA 10:15 AKK 10:30 TOK 10:45 Paraisten kaupunki 11:00 TAO, Turun Ammattiopistosäätiö 11:15 KTOKati Helttula 11:45 Naantalin kaupunki 12:00 Turun Ammatti-Instituutti 12:15 Hemmon Kuljetus 14:00 Viking Line 14:15 Turun Oppisopimustoimisto 14:30 Onnikodit 14.45 Työllisyyspalvelut Turun Kaupunki 15:00 SandvikSami Lehtonen 15:15 Raision kaupunki AUDITORIOSSA 10:30 Merivälitys 10:45 Viking Line 11:00 Koulutuksen kautta töihin/ Puhujat: Turun AKK, Turun ammatti-instituutti, Turun oppisopimustoimisto 11:30 Essi Karvonen: Keskity olennaiseen ja menesty työnhaussa 12:30 Luova osaaminen Varsinais-Suomessa: Luovien alojen osaamiskartoituksen julkaisu/ Lauri Laurila, Varsinais-Suomen TE-toimisto ja Elise Vanhanen, Turun amk 12:45 Suomen Ukrainalaiset Ry 13.00 Jarno Laasala: Mistä löydämme rohkeuden. rekryexpo 29 26.4.2022 Alueen suurin rekrytointitapahtuma tulee taas! Tarjolla tuhansia työpaikkoja hyville tyypeille! Mukana muun muassa: • Avarn Security Oy • Coor Service Management Oy • Kaarinan kaupunki • KTO-Kehitysvamma-alan tukija osaamiskeskus • Lounais-Suomen lihastautiyhdistys ry • Lounais-Suomen Tietojakelu Oy • Mehiläinen Hoivapalvelut oy • Naantalin Kaupunki • N-Clean • Paraisten kaupunki • Raision kaupunki • Raision seudun koulutuskuntayhtymä • Rauman Kaupunki, kaupunkikehitys • Sandvik Mining and Construction Oy • Signode Finland Oy • Staffpoint Oy • Suomen Ukrainalaiset ry • T2H Group Oy • Teollisuusliitto ry • Touhula Varhaiskasvatus Oy • Turun Aikuiskoulutuskeskus • Turun Ammatti-instituutti • Turun ammattiopistosäätiö • Turun Kaupungin Työllisyyspalvelut työpiste • Turun Kaupunki/Sivistystoimiala • Turun Osuuskauppa • Varsinais-Suomen TE-toimisto • VaWid-yhtiöt Oy • Viking Line Abp Alueen suurin avoimien työpaikkojen ja työnhakijoiden kohtaamispaikka on jälleen Turun Messukeskuksessa. 14:00 Koulutuksen kautta töihin/ Puhujat: Turun AKK, Turun ammatti-instituutti, Turun oppisopimustoimisto 14:30 Katre Saaremäel/ Työkykykoordinaattori: ”Erilaisuus on tulevaisuus”jokainen ansaitsee paikkansa työelämässä sekä yhteiskunnassa
Koronarajoituksista huolimatta on voitu keksiä keinoja pitää yhteyttä. Toisaalta yksinäisestä on voinut olla helpottavaa tietää, etteivät muutkaan voi nyt olla muiden kanssa, Hietarinta vertailee. RIKOSSEURAAMUSLAITOS MUKANA REKRYEXPOSSA o u i i . –?Voi olla, että joidenkuiden yksinäisyys on tuntunut aiempaa yksinäisemmältä. Psykologi Emma Hietarinta sanoo, että kuormittuneen henkilön on hyvä puhua asioista ulkopuolisen henkilön kanssa. Mitä enemmän ihmisellä on suojaavia tekijöitä, sitä varmemmin keinulauta pysyy tasapainossa. i rikosseuraamus.?. Tarvitaan itseymmärrystä, mikä juuri minulla itselläni auttaa vaativissa tilanteissa. Yksinäisyys ei kuitenkaan kosketa kaikkia ihmisiä samalla tavoin. Hietarinta näkee, että monella yksin asuvalla on hyvä tukiverkosto ja perheettömilläkin on merkityksellisiä ihmissuhteita. rekryexpo 30 26.4.2022 MONI ON KOKENUT KORONA-AJAN VAIKEANA JA YKSINÄISENÄ –?Koronan ja etätyön vuoksi on eristäydytty, vaikka me ihmiset sosiaalisina eläiminä peilaamme itseämme jatkuvasti suhteessa muihin, Emma Hietarinta tiivistää. Tässä jutusa Hietarinta vastaa väitteisiin korona-ajan vaikutuksista. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla kaikille samanlaista. Monesti kuormittavat tilanteet ovat peruselämän asioita, mutta ihminen tarvitsee niiden jäsentelyyn apua. Hietarinta kertoo, ettei kukaan pärjää ihan yksin, mutta toisaalta kaikkeen tottuu. –?Hyvinvointi, menestyminen ja oppiminen eivät tapahdu tyhjiössä, vaan toisten sosiaalinen tuki on todella tärkeää. Perheenjäsen voi katsoa tilannetta ennakko-odotusten näkökulmasta. Esimerkiksi asiantuntijatyössä on ihmisiä, jotka eivät nauti työpaikan sosiaalisista suhteista, vaan haluaisivat olla etätöissä jatkossakin. –?Ei ole yhtä reseptiä, mikä toimisi kaikille. Siksi tarvitaan itseymmärrystä, mikä Kirsi Seppälä teksti // Merja Ryhtä kuva Inhimillisyyttä ja valmennusta työelämään Psykologi Emma Hietarinta näkee koronan lisänneen kuormittavassa elämäntilanteessa olevien taakkaa. ITSEYMMÄRRYKSEN LISÄÄMINEN KANNATTAA Hietarinta kuvailee ihmisen kuormituksen kestävyyttä keinulaudaksi
Hän toivoisi, että asiaa käsiteltäisiin enemmän. Tarjoamme erinomaisen paikan urallaan ensimmäisiä askelia ottaville, tuleville rakennusalan ammattilaisille sekä jo rakennusalan kokemusta omaaville. Suojaavina tekijöinä hän mainitsee perusasiat, unen, sosiaaliset suhteet, liikunnan ja mielekkään tekemisen. Ihmiset ovat yksilöitä, ja jokainen pärjäilee eri tavalla. –?Etätyö mahdollistaa jossain määrin joustavuuden yksilön ominaisuuksien mukaan. sen sijaan, että pidettäisiin ihmiset tasolla, jolla he vain pärjäävät. –?Saattaa helpottaa, kun psykologi osaa kysyä tyypillisesti kuormittavaan elämäntilanteeseen liittyvistä asioista. Psyykkinen valmennus voi olla työssä myös ennaltaehkäisevää, eikä niin, että sitä käytetään vasta ongelmien tultua, Hietarinta vertailee. Potilailta kerättyjen kokemusten mukaan yhteistyö terapeutin kanssa on ollut jopa tavallisia terapiatapaamisia hyödyllisempää. –?Työn tuunaaminen itselleen sopivaksi tukee hyvinvointia. ETÄTERAPIA ON HYÖDYLLISTÄ Internetin kautta saatava etäterapia tai tuttavallisemmin nettiterapia on ollut käytössä ennen koronaa. Ihmiset osallistuvat helposti esimerkiksi liian moniin koulutuksiin, kun niihin voi nyt osallistua matkustamatta. Selvitysten mukaan työtä tehdään usein tehokkaammin etänä kuin toimistossa. TARVITAAN LISÄÄ VALMENNUSTA ETÄJOHTAMISEEN Vaikka etätyönjohtaminen on erilaista kuin lähityön johtaminen, ei Emma Hietarinnalta ole työpsykologin roolissa kysytty etätyönjohtamisesta. rekryexpo 31 26.4.2022 T2H:n Ihania koteja rakentamassa ovat ihmiset, ja haluamme ihmisten kehittyvän ja kasvavan meillä. Hän korostaa työpaikan tarjoaman sosiaalisen verkoston tärkeyttä, työkavereiden kanssa syömistä ja kahvipöydässä istumista. Pohjois-Suomesta on voinut osallistua Etelä-Suomen tapahtumiin. Etänä voi pitää tauon tarvitessaan sitä, voi pitää kävelypalavereja, mennä lounaalla ulos tai aloittaa työn joskus myöhemmin, Hietarinta luettelee. UUSIEN TYÖNTEKIJÖIDEN ON HANKALA TUTUSTUA Vaikka etätyössä on hyviä puolia, Hietarinta pitää haasteena vertaistuen ja arkisten asioiden jakamisen jatkuvuutta. Vaatii työnantajalta enemmän välittää hiljaista tietoa ja keneltä mitäkin asiaa kysytään, Hietarinta kuvailee. Kun ymmärtää, että muutkin ovat kokeneet samoin, tulee tunne, ettei minussa olekaan mitään vikaa. Katso avoimet työpaikat: ura.t2h.fi ”?Koronan ja etätyön vuoksi on eristäydytty, vaikka me ihmiset sosiaalisina eläiminä peilaamme itseämme jatkuvasti suhteessa muihin.” Emma Hietarinta Psykologi, Someron kaupunki. Persoonasi ja kykysi oppia uutta ovat meille aikaisempaa työkokemustasi tärkeämpää. Uusien työntekijöiden tuleminen työyhteisöön on haasteellista, kun muut ovat etätöissä. Korona ja Ukrainan sota kuormittavat kaikkia ainakin jollakin tasolla. Psykologien ammattitaidosta olisikin hyötyä ennaltaehkäisevästi niin, että esimerkiksi minimoitaisiin uuvuttavia tekijöitä etukäteen. –?Miten uusi pääsee osaksi porukkaa, kokee yhteenkuuluvuutta ja sitoutuu työhön. ETÄTYÖ TOI JOUSTOA ARKEEN Moni työntekijä on ollut itseohjautuva työpaikallaan jo ennen koronaa. Toisaalta aiemmin yksi koulutusten hyvä puoli oli muihin tutustuminen, mikä on nyt jäänyt pois. –?Uudelle työntekijälle pitää kertoa, milloin tiimi on paikalla. Oman kodin turvassa on voinut puhua vaikeistakin asioista. –?Saavutettavuus on etäterapiassa parempi, koska terapeutin valinta ei ole ollut sidottu asuinpaikkaan. Hietarinta kysyy. Kuitenkin etänäkin pienryhmissäkin voidaan tutustua, jos sille annetaan aikaa. –?Etäyhteydet ovat lisänneet valtakunnallista yhdenvertaisuutta. Hietarinta toivoo, että työnantajat mahdollistaisivat yksilöllisen palaamisen töihin etätyöjakson jälkeen samoin kuin jos työntekijä on ollut muusta syystä pitkään poissa. Kyse on siitä, miten suojaavia tekijöitä saadaan vahvistettua entisestään, Hietarinta kertoo. Esimerkkinä Hietarinta mainitsee startup-yrityksen, joka oli palkannut psykologin auttamaan tiimien hitsautumista yhteen ja tuomaan psykologista tietoa työyhteisön käyttöön. Hietarinnasta kuormittuneen henkilön on hyvä puhua asioista ulkopuolisen henkilön kanssa. Työasioiden lisäksi palavereihin kannattaa varata aikaa myös kuulumisten vaihtamiseen ja tutustumiseen. Perehdyttäminen vaatii herkkyyttä esimieheltä. Korona-aika on tuonut etäterapian aiempaa laajempaan käyttöön. Toki terapeutiltakin vaaditaan paljon, sillä hänen on osattava luoda lämmön ja läsnäolon tunne videon välityksellä, Hietakari Hietarinta kuvailee. Yleisesti puhutaan siitä, että etäkokoukset väsyttävät. Perheenjäsen voi katsoa tilannetta ennakko-odotustensa näkökulmasta. Jokaisella on omat vahvuutensa ja suojaavat tekijät. –?Nykyään erilaiset psyykkiset valmennukset ja ohjaukset ovat yleistyneet, eikä niitä saadakseen tarvitse olla huippujohtaja tai -urheilija. Toivon, että sitä näitä hyödynnettäisiin enemmänkin. On tehty paljon tutkimusta, miten työpaikat voivat tukea ja auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Positiivisen psykologian suuntauksessa halutaan saada hyvinvoivat ihmiset voimaan vielä paremmin. Monesti kuormittavat tilanteet ovat peruselämän asioita, mutta ihminen tarvitsee niiden jäsentelyyn apua, Hietarinta selventää. –?Viime vuosina, jo ennen koronaa, työhön on tullut inhimillisempi ote. Korona teki näkyväksi sen, että itseohjautuvien työntekijöiden on helppo siirtyä etätöihin. itsellä auttaa kuormittavissa tilanteissa
Tavoitteemme on sinun työllistymisesi ja tuemme sinua siinä koko opintojesi ajan. Tule keskustelemaan aikuisopiskelusta, eri koulutuksista ja niihin hakeutumisesta TAIn opinto-ohjaajien kanssa. rekryexpo 32 26.4.2022 www.oppisopimus.turku.fi www.turunakk.fi www.taiturku.fi Työelämässä tarvittavaa osaamista saat meiltä Myös aikuiseen hakuun Oppisopimus on uniikki koulutusmahdollisuus! TAIssa on tarjolla koulutuksia lähes 30 eri alalta ja valmistua voi yli sataan ammattiin. Oppisopimuksen mahdollisuudet: • uusien työntekijöiden kouluttaminen • nykyisen työntekijän kouluttaminen uuteen työtehtävään tai hänen ammattitaitonsa kehittäminen • yrittäjä voi kouluttautua yrittäjän oppisopimuksella omassa yrityksessään • mahdollisuus myös lyhyisiin, jopa yhden kuukauden mittaisiin oppisopimuksiin • laaja koulutustarjonta: erilaisia koulutuksia on vuosittain noin sataan eri tutkintoon @taiturku @turunakk @oppisopimustoimisto KOULUTUKSELLA UUSI SUUNTA ELÄMÄÄN Tule juttelemaan kanssamme löydetään yhdessä juuri sinulle sopiva koulutus! Lö yd ät m eidät yhteis osa sto lta auditorio RekryExpo 3.5.22 klo 10–17 Turun messukeskus. Koulutukset suunnitellaan sinulle henkilökohtaisesti, joten opiskelet sinulta puuttuvia tietoja ja taitoja. Tule keskustelemaan opiskeluvaihtoehdoista. Koulutamme ammattilaisia työelämän tarpeisiin! Meillä voi myös suorittaa työelämässä tarvittavia lupaja korttikoulutuksia