Muiden muassa. Stoolan toisessa päässä on perinteinen risti ja toisessa ”Hengen tuli”. alv . Kirjan elävää kerrontaa ja arjen lukuisia valokuvia kiiteltiin. Kun autosta loppuu veto ja mittari tulee täyteen sitä ei kannata ajaa mäenposkeen ruostumaan. Eiköhän aloitella. Sivu 6 SARI KESKITALO Romuautot viedään kirkuen KARI NUMMILA Minkä tahdissa alttarille. Se käy täydestä, kun siihen sekoitetaan tarvittavat lisäaineet. Petter Sairanen kirjoitti omistuskirjoituksia muistelmateokseensa. Ihan yhdentekevää musiikki ei häissä ole, sillä se luo ikimuistoisen tilaisuuden tunnelman. Saisiko olla Prinsessa Ruususta vai Kuulan tai Mendelssohnin Häämarssi. Sivu 3 Katseet kestävä kasukka Metsämaan kappeliseurakunnan uutta punaista kasukkaa kelpaa ihailla. Sisko Sairasen valmistama asuste luovutetaan käyttöön sunnuntaina, helluntaina, jolloin kirkollinen väri on punainen. Muun muassa he esittäytyvät Suvilehdessä: Matleena Knuutila, Lotta Lukka ja Meri Lukka. Sivu 8 MARI NIEMI LoLe-2605-01 25.5.2007 15:34 Sivu 1. Urjalalainen yrittäjä Toni Wesin, 23, lupaa 30 euroa romuautosta pihalta haettuna ja Urjalaan tuotuna 60 euroa, kunhan siitä on poistettu akku ja polttoaine. Lukupaketissa pääsevät ääneen monet mielenkiintoiset ihmiset maskeeraajasta elokuvantekijöihin, kirjailijasta elämäntapaintiaaniin ja kotiseututuntijoista tanssiviin tyttöihin. Loimaa Kari Nummila Turhan tuhlaavainen ihminen alkaa oppia ja on ruvennut kierrättämään raaka-aineita. Lämpöasteita on 15–16, ja kohtalainen tuuli puhaltaa lounaasta. Sivu 5 Yrittäjä Toni Wesinin tontille Urjalaan on kertynyt kasa pakattuja romuautoja, jotka perjantaiaamun vesisateessa vielä odottivat kuljetusta. vuosikerta LAUANTAI 26.5.2007 P 1 D Nro 60 Suvi suloinen on täällä taas LOIMAAN SEUTU Satoi tai paistoi, niin suventulo on suloinen asia. Se saapuu koteihin tänään Loimaan Lehden välissä. Kesä on tehty yhdessä nautittavaksi. Ja jotta lehdentekijät saisivat puolestaan vihiä lukijoiden kesäpuuhista, kuulutetaan kaikkia oman rakkaan kesäharrastuksensa nimeen vannovia vinkkaamaan omista ilonaiheistaan. Omistajalle tulee 10,70 euron lisäkulu siitä, kun auto poistetaan rekisteristä. Sivu 12 6 414880 051993 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Loimaan talousalueen paikallislehti • 93. Säätila Luvassa on epävakaista säätä, sillä tiedossa on sadetta ja ukkosta. Liite KARI NUMMILA Paluu juurilleni julkistettiin Yli 60 kutsuvierasta juhlisti loimaalaisen teollisuusneuvos Petter Sairasen teoksen Paluu juurilleni julkistamista hänen 83vuotispäivänsä aattona. Monta mielenkiintoista juttua vuoden kuumimmasta ajanjaksosta on vielä kirjoittamatta. Samalla kun lehdet puhkeavat puuhun, ilmestyy myös perinteinen Loimaan Lehden Suvilehti. Jäteöljy ei ole enää jäteöljyä vaan käytettyä öljyä, josta voidaan uudistaa kerta toisensa jälkeen puhdasta perusöljyä. Vai kenties jotakin aivan muuta
Eero Välitalon henkilökohtaiseksi varajäseneksi valittiin Hannu Gustafsson, Torsti Penttilän Matti Ristolainen ja Risto Kärjen Tiina Korte-Mattila. kesäkuuta asti. Käsiohjelma 5 euroa. Alma PÄIVÄN SANA 26.5. 14:27 KUOLLEITA PALVELEMME Ark. Amen. Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan. Teemana on Mökkiläiset mukana kylän toiminnassa eli kilpailussa etsitään kylää, jossa toiminnassa ovat mukana niin vakituiset kuin vapaaajanasukkaatkin. VÄITÖKSIÄ NIMITYKSIÄ Vuoden kylää etsitään Varsinais-Suomen Kylät ry yhteistyökumppaneineen etsii jälleen tänä vuonna uutta Varsinais-Suomen vuoden kylää. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. 13.6.2005 saivat 13.4.2007 suloisen pikkusiskon (3290 g 48 cm) joka sai nimekseen Julia Isabella Lämmin kiitos kummeille Vaula ja Mikko Hacklin Miia ja Pasi Lehtiö Jani Mäkilä Ihanista lapsistaan onnelliset vanhemmat Jenni ja Antti-Jussi Pitkänen sekä isovanhemmat Sinikka ja Matti Mäkilä Liisa ja Jukka Pitkänen KASTETTUJA POIKA 9.5.2007 3500 g 50 cm Mari ja Anssi Hakanen SYNTYNEITÄ HARTAUSKIRJOITUS Tule, Pyhä Henki On Helluntain aatto. Minna Tikakoski. Se on toiminnassaan aktiivinen ja ulospäin suuntautunut liittoa, kuntaa ja alueensa muita viranomaisia sekä sidosryhmiä kohden. Huomenna on Helluntai, seurakunnan syntymäpäivä. 30.5.2002 ja Joona Oliver s. Työtehtävät pitävät sisällään nykyisten asiakassuhteiden hoidon ja syventämisen sekä uusasiakashankinnan. toukokuuta TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 4.20. näin pienet tytöt valmistetaan.” Juuso Matias s. toukokuuta Tampereen teknillisen yliopiston promootiossa tohtorin hatun ympäristönsuojelun alalta. 14:10-11 27.5. Veli-Matti Karo Punkalaitumen kappalainen Kaunista laulua kirkossa Laskeudu uuteen viikkoon Ahti Sonnisen, Oskar Merikannon, Mikael Nybergin, J.S. Bachin, Pergolesin ja muiden musiikin mestareiden sävelin. Kilpailu on käynnissä 11. 2 Lauantaina 26. Kyseessä on nimenomaan kylien – ei vain kyläyhdistysten – kilpailu eli huomioon otetaan kaikkien kylän yhdistysten, seurojen ja järjestöjen toimintaa. Töissä sinä olet lepo, helteessä virvoitus, murheessa lohdutus. LoLe-2605-02-03 25.5.2007 15:41 Sivu 2. Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. Ritva 28.5. Sinä kaikkein pyhin kirkkaus ja valo, täytä uskollistesi sydämet. Oi kiitos sä Luojani armollinen -konsertti on jo neljäs Armi Haatasen ja Elina Keloniemi-Hurttilan yhteisesiintyminen seutukunnalla. alkaen Minna Tikakoski. ... Työryhmään varalle MELLILÄ Kunnanhallitus valitsi Mellilän kunnan PARAShanketyöryhmän varsinaisille jäsenille varajäsenet. Yhdistys on järjestänyt tapahtumia yhteistyössä liiton kerhojen kanssa ja hoitanut hyvin yhdistyksensä tiedotusja suhdetoimintaa. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Varsinaiset jäsenet oli valittu jo viime marraskuussa. Tule Pyhä Henki tänne, laskeudu taivaasta alas meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan. Hän on kirjoittanut ylioppilaaksi Loimaan yhteiskoulusta vuonna 1978. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen.” Joh. Vuoden yhdistykseksi valittu Loimaan seutu ry on hoitanut mallikkaasti yhdistyksensä Oripäässä sijaitsevaa leirintäaluetta Krapurantaa. Myös lisätietoja kilpailusta: 044-533 4750/Linkoranta. 5. NIMIPÄIVÄT: 26.5. 9 17 La 9 13 Palininkatu 2, Loimaa,P. 0207 909 261 www.loimaankivi.fi, kivi@loimaankivi.fi K I V I C E N T E R Hautakivet Sisustuskivet Rakennuskivet ”Ensin aamukastetta laitetaan pieneen kultaiseen rasiaan. Minna, Vilma, Vilhelmiina, Miina, Mimmi 27.5. Vapaa pääsy. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. elokuuta Someron Kultelassa. Joh. Yksi tai kaksi hyvää käytäntöä huomioidaan myös tunnustuspalkinnolla. Hän on aiemmin toiminut Newprint Oy:ssä. Anna uskollisillesi, jotka sinuun turvautuvat, pyhät lahjasi. Jaana Mäkeläinen Ypäjältä on valmistunut biotekniikan insinööriksi Turun ammattikorkeakoulusta. Loimaan seutu ry vuoden yhdistys LOIMAAN SEUTU SF-Caravan Loimaan seutu ry valittiin SFCaravan ry:n vuoden 2006 yhdistykseksi. Metsämaan tunnelmallisessa puukirkossa yksinlauluja ja duettoja säestävät Melisa Stevanovic, urut, ja Baiba Kuusela, sello. mennessä. Viikonloppuna kevätliittokokouksessaan Espoossa luovutetun kiertopalkinnon vastaanottivat Loimaan yhdistyksen puheenjohtaja Risto Hakala ja hänen puolisonsa Marja-Liisa. Haluan jakaa tuon rukouksen teidän lukijoiden kanssa. Yhdistys on yksi SF-Caravan ry:n 67 jäsenyrityksestä, joiden yhteenlaskettu jäsenmäärä on 55 500. Tuomaristo arvioi kylät hakemusten perusteella kesäkuun puolessavälissä, jonka jälkeen se tutustuu kyläkierroksella tarkemmin muutaman parhaimmistoon arvioidun kylän toimintaan. Ilman sinun voimaasi ei ole mitään viatonta. Maakunnan vuoden kylälle 2007 on luvassa lahjasekki. Tule köyhäin apu, tule lahjain antaja, tule sielun kirkkaus, sinä paras lohduttaja, sielun hyvä vieras ja suloinen lämpö. Anna uskon vahvistusta, anna autuas loppu, anna iäinen ilo. Joh. Aurinko laskee kello 22.32. SF-Caravan Loimaan seutu ry on perustettu 1980 ja siihen kuuluu 412 jäsentä. Hopeaa enkelinsiivestä ripotellaan ja auringonsäteellä sekoitetaan. Priimus Paino Oy:n asiakaspalvelupäälliköksi on nimitetty 28. Kyläkierrokselle valittaville kylille ilmoitetaan tarkempi aikataulu puhelimitse. Taiteilijat yhteensaattoi Loimaan musiikkiopisto, jossa molemmat ovat opiskelleet laulua. Kisaan osallistutaan vapaamuotoisella hakemuksella, jossa tulee kuvailla kylä (asukasmäärä, sijainti, alueen yhdistykset yms.) sekä kertoa kylän vakituisten ja vapaa-ajanasukkaiden toiminnasta. Vuoden kylä julkistetaan maakunnallisen kylätoimintapäivän huipentumana 11. VALMISTUNEITA Loimaalaissyntyinen Harri Mattila sai 25. Jälleen nousee mieleeni hyvin voimakkaana Pyhän Hengen kirkkorukous. 14:23 28.5. Konsertti Metsämaan kirkossa su 27.5. Pese se, mikä saastainen on, kastele se, mikä kuiva on, paranna se, mikä haavoitettu on, pehmitä se, mikä kova on, lämmitä, mikä kylmä on, etsi kaikkia eksyneitä. klo 18. Hakemukset lähetetään Varsinais-Suomen kyläasiamies Tauno Linkorannalle 11.6. Joko sähköpostitse: varsinaissuomen.kylat@turkulainen.com tai postitse: Varsinais-Suomen Kylät ry, c/o ProAgria Farma, Artturinkatu 2, 20200 TURKU. Minä jätän teille rauhan
Pyhä paikka, tilaisuus ja teksti määrittävät musiikkia. – Aina kevyemmän musiikin esittäminen ei onnistu edes kirkon akustiikan vuoksi. Häämenoista kertonut Loimaan seurakunnan kappalainen Marita Koivunen muistutti tulevia vihkipareja, että myös häävalmisteluista ja tietenkin itse hääpäivästä tulisi ehtiä nauttimaan. Onnea t: mamma ja pappa. Useimmilla pareilla on häätilaisuuden musiikki selvillä jo ennen kuin he tulevat sopimaan vihkipapin kanssa toimituksen yksityiskohdista. – Perinteisellä musiikilla mennään, morsian sanoo. Lapset perheineen onnittelevat. AVOIMET TYÖPAIKAT Tilaajapalvelu p. Parin häihin on tulossa myös musiikkiesitys, sillä sukulaisista löytyy esiintyjiä. Häämusiikki-iltaan he tulivatkin paitsi musiikin vuoksi, osaksi myös ottamaan tuntumaa vasta remontoituun kirkkoon. Timanttihäitään viettivät Mirjam ja Urpo Saarelainen Oripään Myllykylässä 25.5. – Voi tehdä niinkin, että jos ei ole musiikista aavistustakaan, niin sovimme tapaamisen ja soitan parille kymmenisen kappaletta malliksi. 02-762 6016 LoLe-2605-02-03 25.5.2007 15:42 Sivu 3. Onnittelut viisikymppiselle! t. Musiikki luo tunnelmaa, joten se kannattaa jo senkin vuoksi valita tarkkaan. Niko täytti 2 v. johdosta! T: äiti, iskä, Sara, mamma ja papat. Paljon onnea pappalle toivottaa Helmi, Onni, Artturi, Severi + muut. Merjaa onnittelevat: aviomies Jari, lapset Eemeli, Timo&Susanna, mummin kullannuput Tiia&Nico sekä vävy Jarkko. Häämusiikki luo juhlan tunnelmaa Loimaa Kati Kuusinen – Musiikki on kyllä aikaa sitten päätetty, Kati Nurmi ja Ari Laakso toteavat häämusiikkiillassa Kanta-Loimaan kirkossa. Ari Laakso ja Kati Nurmi vihitään KantaLoimaan kirkossa heinäkuussa. Paljon onnea pienelle traktorimiehelle toivottaa: mummu, ukko ja kummienon poppoo. T: Iida, äiti, isi, mummu ja pappa. täyttää ja iloiselta näyttää. – Ei tarvitse olla täydellinen, hän lohdutti ja totesi, että naimisiin voi mennä vaikka ei olisi kaikkia hääkarkkeja itse näpertänytkään. Aika kuluu nopeasti, jopa vuosikymmenetkin. Heidän heinäkuisissa häissään alttarille saavutaan Erkki Melartinin säveltämän Prinsessa Ruususen juhlamarssin tahdissa. – Pitää myös muistaa, että vihkitilaisuus on aina jumalanpalvelus, johon ei mikä tahansa musiikki sovi, hän selittää yhdessä kanttori Sari Kuuselan kanssa. Häämusiikki-ilta veti kirkkoon runsaasti kuulijoita, joista osa oli rippikoululaisia. Suukkoja ja halauksia toivoo äiti, isä, sukulaiset Suomessa ja Espanjassa. Kestosuosikkeihin kuuluvat vuodesta toiseen Toivo Kuulan ja Felix Mendelssohnin Häämarssit sekä Erkki Melartinin Juhlamarssi näytelmästä Prinsessa Ruusunen ja Richard Wagnerin Morsiuskuoro oopperasta Lohengrin. Paljon onnea reippaalle 10-vuotiaalle Iida Marialle 23.5. Yhä enemmän suosiota saavat myös Raamatun teksteihin perustuvat laulut ja gospel-tyyppiset kappaleet. Meidän pappa jo 70 täyttää ja vielä niin nuorelta näyttää. Lauri puhaltaa kakustaan ensimmäisen kynttilän 30.5.07. Pöytyä: kiinteistönvälittäjiä, betonityöntekijä, kokoonpanija-hitsaaja, kahvila-ravintolatyöntekijöitä, hydraulikoneikko -järjestelmäasentaja, koneistaja-sorvaaja, emakkosikalan hoitaja, lujitemuovityöntekijä, veneiden loppuvarustelija/tarkastaja, sairaanhoitajia, perushoitajia, fysioterapeutteja, laitosapulainen, tanssinopettaja, ajoneuvoyhdistelmänkuljettaja, levyseppä-hitsaaja, kotiavustaja, palovartijoita. ”Oon viisikymppinen...” 29.5. Lisätietoja: Loimaan työvoimatoimisto, puh. Ari ja Kati ottivat jo tuntumaa Lauantaina 26. – Pekka Simojoki ja AnnaMari Kaskinen -sektorilta tulee koko ajan uutta, Sari Kuusela sanoo ja huomauttaa, että häihin sopiva kappale voi löytyä myös vaikka lasten virsikirjasta. 25.5. Toivoo mamma ja pappa Haapatieltä. – Vähän jännittää, pari myöntää heinäkuuta ajatellessaan. Susannalle! Susanna 1 v. – Tässä kirkossa vihitään, he paljastavat. Onnea Pekalle! T: kummit. Musiikki-illassa kuultu Edward Elgarin marssi Largamente teoksesta Pomp and Circumstance tekee kuitenkin kanttorien mukaan hyvää vauhtia tuloaan suosituimpien joukkoon. KATI KUUSINEN Alastaro: golfkentänhoitajia, erityisluokanopettaja, mansikanpoimijoita, kärkisorvaaja, järjestyksenvalvoja, taimitarhatyöntekijöitä. toukokuuta 3 Paljon onnea 1-vuotiaalle Oskar Estradalle 28.5.2007. Oripää: maataloustyöntekijä, kuormalavojen korjaaja, luokanopettajia, palveluneuvoja. 26.5.2007 nämä ”kaksoset”täyttävät 18 vuotta. kotiväki. Onnittelut tuleville kuskeille ja tulevaisuuden kokeille!. Hymypoika-ainesta jo vuonna 1965. PALJON ONNEA VAAN Iloiset synttärionnittelut 8-vuotiaalle Nikolle 31.5. Pari kävi häämusiikki-illassa tutustumassa remontoituun kirkkoon, mutta musiikki oli päätetty jo etukäteen. Arki arkena – Juhlan tarkoitus on olla arjesta poikkeava, eli ei musiikinkaan tarvitse kirkossa olla iskelmää, kanttori Tapio Laurila evästää häämusiikki-illan kuulijoita vihkiseremonian kappalevalinnoista. Seurakunnan tarkoituksena on tarjota jo perinteeksi muodostuneessa illassa virikkeitä vihkitilaisuuden musiikiksi, mutta tervetulleeksi on toivotettu myös muut musiikista nauttivat. T: vanhemmat ja sisarukset. Musiikkivalinnat he tekivät yhdessä, kun Kati Nurmi ensin etsi vaihtoehtoja ja esitti niitä sulhaselle. Onnea, onnea, onnea vaan 5-vuotiasta Emiliaa juhlitaan! 26.5.2007 Virttaalla. Mellilä: betoniautonkuljettaja (puoliperäv.). Onnea 1 v. Onnea toivottavat isä, äiti, mammat ja pappat. Loimaa: myyntiedustaja, jakelukeittiötehtävä, toimistotyöntekijä, siivoojia, robottihitsaajia, myyjiä, kahvilamyyjä, taloushallinnon päätoiminen opettaja, äidinkielen opettaja, fysioterapeutteja, puutarhatyöntekijä, erityisluokanopettaja, lastentarhanopettajia, ohjaaja, suuhygienisti, asiakasneuvottelija, rahoitusneuvottelija, metallityöntekijä, kaivinkoneenkuljettaja, kirvesmies, hoito-kasvatustyönohjaaja, nuohooja, nuohoojaoppilas, kuorma-autonkuljettajia, tuotantotyöntekijöitä (sähkö-, elektr.ja teletekn.), tuotantotyöntekijöitä, vaihetyöntekijöitä, tarjoilija, ylilääkäri, NC-koneistaja, hitsaajia, piharakentaja. Meidän pieni hymytyttömme Ramona jo vuoden verran täytti. Yleensä se sopiva sieltä nopeasti kolahtaa, Tapio Laurila sanoo. – Rakkaudesta voi laulaa. 010 19 4396, 010 60 43283, www.mol.fi. Morsian kuitenkin toteaa, että vielä ei ole oikein ehtinyt jännittämään, sillä aika menee juhlan valmisteluissa. Ylläsi juuri oli kastemekko, nyt on miehenikä saavutettu. Onnea touhukkaalle pojalle toivottaa juhlakansa
Siinähän lukee ”vauva kävi täällä”. Hyvääkin lehteä on aina vara parantaa ja kehittää. Ikävä asia on se, ettei muovin keräystä ole vielä laajemmalti järjestetty. X.Hormonihirmu Ps. Se nyt vaan johtuu loimaalaisten kateudesta kaikkea kohtaan mihin itsellä ei varaa! Ylpeä size L Haluan kiittää vilpittömästi teitä kaikkia, jotka silloin autitte tätä sokeritautista miestä eteenpäin, en muista ketään teistä... Puhe ei katkennut, kun ystävä änkesi viereeni pihakeinuun. Saisit muuta ajateltavaa. Ja ilman pakkausta tilattuna veloitamme vain pakkausja lähetyskulut 99 euroa kilo, kailotti puhelinkauppias tuhannen harjoituskerran maneerilla. Arseeni-kromi-kupariyhdisteillä kyllästettyä puutahan ei nykyään enää saa edes myydä yksityisille kuluttajille. – Tietojemme mukkaan sie olet jo ikäimmeisiä, jolloin sitä herkästi potkasee tyhjää, joten voitko lähettää laskutuksemme helpottamiseksi perikunnan pankkitiedot. En yhtään piittaa siitä, jos joku ei välitä omasta terveydestään. Muutosvastarinta – normaali ilmiö ihan jokapäiväisessä elämässä, mutta hormonien kärjistämänä tuntuu maailmanlopun enteeltä. Minulle ei ole vielä selvinnyt, mitä järkeä roskaamisessa ja likaamisessa voisi olla. Melkein aina joku hyväkäs on pilannut keräyspisteen paperinkeräysastian laittamalla sinne lehdet muovikassissa tai muovinarulla yhteensidottuina. Ympäristön painostus masentaa. Suolla syntynyt rastas oli lajinsa harvinaisuus ja se tiesi sen itsekin. Paperin-, metallinja lasinkeräyspisteitä on täällä maaseudullakin hyvin. Suuri osa kaatopaikalle menevästä jätteestä on muovijätettä. Pihakeinussa oli myös ilmiömäisen lämmin. Silti olin jo ennen ensimmäistä neuvolakäyntiä kerännyt seitsemän kiloa ylimääräistä. toukokuuta MIELIPITEET PÄIVÄN MIETE: Se on minun mielipiteeni ja yhdyn siihen. Ei saa tehdä sitä tai tätä. – Tää elukka on miehen paras ystävä näin kesäiltaisin, jos ei eukkoa lasketa mukaan. Voitte vain kuvitella, paljonko kiloja kertyi yhteensä odotusaikana! Raskausaikana mieli voi ilman negatiiviseen sävyyn arvostelevia kommenttejakin olla ihan tarpeeksi alakuloinen. Keskiviikkoiltana lehden tekijät saivat muistutuksen siitä, että jutun matka haastattelutilanteesta tilaajan aamukahvipöytään on pitkä. Olen kanssasi samaa mieltä. Maailman rauha huolettaa. Lasinkeräykseen ei saa laittaa loisteputkia (ongelmajätettä) tai ikkunalasia. Väitit: ”...itsestään huolehtiva nainen hallitsee silloinkin kilonsa.” Joopa joo! Raskaus (varsinkin ensimmäinen) on sen sortin mullistus, että siinä on vahvempikin mieli kovilla. Välillä tuntee hukanneensa itsensä, kun ymmärtää, että kohta joku muu (vaikka onkin toivottu ja ihana) sanelee elämän tahdin – ihan koko ajan. – Valitettavasti, kuulin presidentti Ahtisaaren sanovan. Siihen lisäksi mielialaa pahentamaan ei todella tarvita tuollaisia arvioita heikosta itsekurista. Vastoin koirankasvatuksen kaikkia sääntöjä Reiska nosti mäyräkoiran pöydälle. 36 LoLe-2605-04-05 25.5.2007 15:36 Sivu 4. Nautitaan siitä kukin omalla tavallamme. Aika ikävää luettavaa. Vaimo oli ilmoittanut, että nyt kun pussit ovat laatikossa, voitaisiin hankkia meillekin toimiva pölyimuri. PS Hyvääkin lehteä on aina vara parantaa. Loimaalla sellainen on Rautian takapihalla. Tyhjään biojäteastian kompostoriin, joskus vähän sekoittelen – ja keväällä saan ilmaista lannoitetta puutarhaani. Vastuullisten ammattilaisten ansiosta hankalasta tilanteesta selvittiin kunnialla muutamia syrjäisempiä jakelualueita lukuun ottamatta. Lehden tekijöiden muistin mukaan Loimaan Lehti jäi ilmestymättä viimeksi 1960-luvulla lakon vuoksi. Tai sitten vaan yksinkertaisesti vauvan jättämät, arvokkaat äitiyden merkit ovat tulleet jäädäkseen. Näin aiotaan myös järjestelmällisesti tehdä. Mieli voi olla entistä masentuneempi uuteen elämään sopeutuessa, mikä osaltaan jälleen pahentaa tilannetta. Loimaan Lehti kiittää tutkimukseen haastateltuja lukijoita luottamuksesta. EU:n nopean toiminnan joukot tulisivat muutamassa minuutissa hätiin, jos joku yrittäisi kenkkuilla takaisin. Mielestäni olen huolehtinut ulkonäöstäni ja kiloistani ihan riittävästi aina ja pysynyt normaalipainoisena. SYNNYTYKSEN JÄLKEEN keho voi olla tosi pitkään ”epäkunnossa”, eikä tuore äiti pysty sen takia nopeuttamaan palautumistaan liikunnalla. insuliini vie pois tiedon. Metalliosat myös irrotetaan lasitavarasta ennen keräykseen laittoa. Mutta ei taida olla yhtään sellaista asiaa, joka vaikuttaisi vain omaan itseen. Jos sinä nautit kesästä lenkkeillen, hyvä niin, mutta anna naapurin nauttia jäätelöstään hyvillä mielin. Olkoonpa vatsan kasvun syy mikä tahansa, se kai kuitenkin on jokaisen oma asia. Size m kannattaa olla koko s taitaa itselläsikin olla 10v=10kg. Tietämättömyydestä tuskin nykyään enää on kyse. Hankkisit oman elämän ja lopeta muiden haukkuminen lehdessä nimettömänä! Tiina Hyvä L.A. Muovi ei myöskään maadu. Ja sittenkin: Kannustusta ihminen kaipaa, ei sättimistä. Samalla hän kertoi ostaneensa suoraan postilaatikkoon kestotilauksena pölypusseja. Elämä on, vai onko sitä, Size M. Ongelmajätteille on omat keräyspisteensä. Kuuluu tehdä näin ja näin... Päätoimittaja Seppo Huiku seppo.huiku@loimaanlehti.fi LUKIJOILTA TOIMITTAJALTA Loimaan Lehti on oman alueensa selkeä ykkösmedia: luetuin ja luotetuin. Sikiön terveys huolettaa. MAASEUDULLA näkee myös roskakasoja, jotka odottavat polttamistaan, ja niissä on maalattua puuta, renkaita, muovia. Kiitos siis niille, joille se kuuluu, ja pahoittelut niille, joille lehti ilmestyi viiveellä. NETISTÄ SAA paljon tietoa eri aineista ja jätteiden käsittelystä. Oikea tapa päästä eroon painekyllästetystä tavarasta on viedä se (ilmaiseksi!) keräyspisteeseen. Jostain syystä vieläkin löytyy metsästä tai tienvarrelta esimerkiksi akkuja. Suorastas oli saanut pesänsä harjakorkeuteen, joten oli syytä vähän laulella. SAMALLA HUOMASIN kestoystäväni Reiskan oikaisevan orapihlaja-aidan lävitse ja ottavan suunnan keinuani kohden. Tuija Antelo Alastaro Parahin ”Size M” Oletko ollut itse raskaana. Mietipä sitä! Nimim. Sanottakoon niitä sitten vaikka niiksi hormoneiksi. Itselläni on, joten toisten kilot ja vaatekoot ei ehdi kiinnostaa. Siinä jää kilojen kyttäys kakkoseksi, kun parhaansa mukaan yrittää selviytyä voittajana mieltä ja kehoa koettelevistä trombeista. Henri Monnier Lukijoille kiitos luottamuksesta Kesällä keinussa kerran... Paperinkeräykseen ei laiteta pahvia eikä biojäteastiaan muovikasseja. KOPIT Jätteet kiertoon Eräs tuttavani kertoi, että naapurin isäntä parasta aikaa pilkkoo vanhaa painekyllästettyä puuta talven polttopuiksi. Vastasin ja savolaisen mediamyyjän aksentti kolahti korvaan kuin Loimaan murre Laanilan monotansseissa. Illman painotyöntekijöiden ja Postin joustoa torstain Loimaan Lehti olisi ilmestynyt moneen kotiin vasta lounasaikaan. Se päihittää Loimaalla ja kaupungin lähikunnissa sekä maakunnallisen kilpailijansa että ilmaisjakelulehdet niin uutiskuin ilmoitusvälineenä. Vaikka jutun matka lukijalle on pitkä, se on loppujen lopuksi siis myös varsin turvallinen. Joka ei ole kokenut, ei voi ymmärtää mitenkään sitä myrskyä, mikä sisintä voikaan riepottaa. Kompostikaan ei teetä juuri yhtään työtä. Jos ei sinulla ole tarpeeksi huolia omasta takaa, vaan sinun tarvitsee ryhtyä naapurinkin terveydestä ja ulkomuodosta huolehtimaan, suosittelisin että hankkisit vaikka lisää harrastuksia. Ilmiö oli sanoinkuvaamaton, kuulin suorastaan laulua. Voit tietennii peruuttaa tillauksen koska tahansa. Myös elektroniikkaromulle on ilmaiset kierrätyspisteensä; vanhat sähkölaitteet eivät kuulu metallinkeräykseen tai tienvarteen. Arvioipa seuraavaksi muuten miesten mahoja. Ongelmajätettä ovat muiden muassa akut, paristot (myös nappiparistot) ja jäteöljy. Kasvihuoneilmiön lämmittämä lounatuuli teki ensimmäisiä onnistuneita maahantuloyrityksiään. Mutta toki, jos maailmasi rajoittuu Saviseutuun, niin antaahan toisten läskien bongaus mielenkiintoa elämään ;-). Japanilaisella akulla, kiinalaisella kuorella ja intialaisella kameralla varustettu suomalainen kännykkä vaikeroi ja hyppi aikansa. Tällä hetkellä puhutaan paljon ilmastonmuutoksesta. Paristot, pienakut ja uudenvuodentinat voi kaikki laittaa yleiskeräyspisteen paristolaatikkoon. Suorastas ja käki lauloivat duettona euroviisua Leave me alone. Muuten, pienempiäkin vaatekokoja on kun m. Paikalliskennelin taloudenhoitajaa seurasi käsivarren pituisen hihnan päässä pirteä mäyräkoira. Muoviakaan ei saa polttaa kotitalouksissa eikä missään nimessä avotulella ulkona. Monta sekuntia ei vie se, jos laitan jätteet jo kotona eri astioihin. Jokainen on sellainen kun on. Kannattaa tutkia tietoja esimerkiksi kyllästysaineiden sisältämästä arseenista sekä sähkötolppien ja vanhojen ratapölkkyjen kreosootista. Joku sanoi joskus niin ihanasti: Ei, ei ne ole raskausarpia. Jätteet ja myrkyt pilaavat myös toisten terveyttä: ihmisten, eläinten, kasvien, omien lasten ja vielä sitä seuraavienkin sukupolvien. Puhumattakaan metsien ja peltojen reunoilla olevista jätekasoista, joita yritetään peitellä maan alle. Kaikki tulevaisuuden muutokset huolettaa. Tielaitos ilmoittaa, että ensi syksynä aurauskalusto on taatusti ajoissa kunnossa. Asema alueemme ykkösmediana hivelee lehden tekijöitä mutta ei aiheuta henkselien paukuttelua. Samaan aikaan ihmiset kuitenkin hillittömästi tuhlaavat vettä ja sähköä, polttavat myrkyllisiä jätteitä ja levittävät myrkkyä eri tavoin luontoon. Jorma Mäkinen jorma.makinen@pp2.inet.fi Aksentti kolahti korvaan kuin Loimaan murre Laanilan monotansseissa. Kesä oli tullut. Laskutamme silloin vuan yheltä lisävuodelta, koska taikina on täällä tehty valmiiksi siun ruuansulatukses mukaiseksi. Mikäs oli huudella herjoja ja heitellä kävyillä haukkoja. 4 Lauantaina 26. Nythän on kesäkin aluillaan. – SIE OOT niin hyvin ja uskollisesti ollut mukana meiän asiakkaana aina Koljonvirran taistelusta alkaen, että myö palkitaan siut lähettämällä postiluatikkoosi kestotillauksena kuukausittain maan parhaita kalakukon aineksia. Mutta elämä on Pohjolassa hektistä. Sähkövika painokoneessa siirsi lehden painamisen torstain puolelle. Ymmärrän, jos joku on huolissaan rakkaistaan, mutta antaisin vieraampien olla rauhassa. Tämä käy ilmi huhtikuussa tehdystä paikallislehtien valtakunnallisesta lukijatutkimuksesta. Ilmakehä ei ole sama kuin avaruus, vaan poltosta syntyvät myrkyt jäävät tänne meidän hengiteltäviksi. Feministi Taitaa nimimerkki size m:llä olla älyn määrä yhtä pieni kun vaatekoko. Ja miksi laskisimme, lateli Reiska. Sisäinen kauneus kunniaan Size M: Mikä sä olet muita arvostelemaan
Jatkokäsiteltyä suomalaista metalliromua toimitetaan muun muassa Kiinaan saakka. Auto on väritykseltään ruskea. Lauantaina 26. Toiseen autoon murtauduttiin Lamminkadulla. Pääsääntöisesti haluamme edetä neuvomalla ja valistamalla ja saada ongelmakohdat pois ihmisten silmistä. Toinen anastettiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä Seppälänkadulta. Keräyspaikoista ja aikatauluista ilmoitetaan myöhemmin. Noutopalvelua jäteyhtiöllä ei ole. Tehtävän pätevyysvaatimuksena on ammattikorkeakoulun sosionomitutkinto. Avopalvelu vahvistuu HUMPPILA Tukea tarvitsevat lapsiperheet ja muut sosiaalitoimen kautta esille tulevat kohteet saavat lisää kunnan palkkaamaa avopalvelua Humppilassa. Romuraudassa, esimerkiksi maatalouskoneissa, on noudossa sama raja, Wesin kertoo. LoLe-2605-04-05 25.5.2007 15:37 Sivu 5. Laajan toimenkuvan ansiosta avopalveluohjaajaa voidaan siten käyttää juuri sellaisissa kohteissa, joissa tuelle kulloinkin on tarvetta. ja 13. Loimaan kunta ja Stena Metalli järjestivät muutamia vuosia sitten ison romunkeräykseen. Autosta oli varastettu JVC-merkkinen cd-soitin. Varas sai auton lisäksi mukaansa moottoripyörän ja auton varaosia, jotka olivat kulkuneuvossa sisällä. 85 % käyttöön Tällä haavaa romuautosta hyödynnetään peräti 85 prosenttia auton painosta. toukokuuta 5 AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-7626035 UUTISET Punkalaidun suuntautunee Sastamalaan Romuraudalle riittää nyt niin ottajia kuin ostajia Maisemaa siistitään keräämällä autonromuja Autonromut voi viedä korvauksetta LoimiHämeen jätehuoltoasemille, kunhan niistä on poistettu nesteet ja renkaat. Rahti on kuitenkin romunkeräyksessä iso tekijä. Tamperelaismies jäi kiinni ajettuaan ojaan asfaltointityön kohdalla. Vuonna 2015 hyötykäyttötavoite on jo 95 prosenttia eli kaatopaikalle loppusijoitettaisiin vain viisi prosenttia autosta. Torstai-iltana kello 23 aikaan Tampereen suunnalta ajellut mies puhalsi poliisin alkometriin 1,73 promillen lukemat. Autonromut voi viedä korvauksetta Loimi-Hämeen jätehuoltoasemille, kunhan niistä on poistettu nesteet ja renkaat. Stena Metalli järjestää valtakunnallisen romunkeräyksen Suomen 4H-liiton kanssa. Norr ihmettelee sitä, että autonromut ovat hämmästyttävän rakkaita joillekin eikä niistä hennota luopua rahallakaan. Rikos ei ole vielä ratkennut. ja 23. Mies ja auto säilyivät molemmat lähes vahingoittumattomina. PUNKALAIDUN Kupruksikin nimetyn kuntaja palvelurakenneuudistuksen toteuttamisen tapa ratkaistaan Lounais-Pirkanmaalla, Huittisissa ja Vampulassa toukokuun loppuun mennessä. Kuparin hinta on noin 4 euroa/kg, ruostumattoman teräksen 2 euroa/kg, alumiinin ja lyijykaapelien 1 euro/kg. Kunnanjohtaja Antero Alenius tuo ensi maanantaina kunnanhallituksen käsittelyyn esityksen, että Punkalaitumen kunta käynnistäisi neuvottelut Sastamalan perusterveydenhuollon kuntayhtymän kanssa yhteistoiminta-alueen muodostamiseksi. Mukaan tarttui ainakin kaasupullo, peräkärry, puutarhakalusteita, kottikärryt, neljä kappaletta omenapuita ja kolme kappaletta kirsikkapuita. Vakinaistamisesta päätetään kokeiluajan jälkeen. Norr muistaa, että paikoin keräyspisteissä oli niin kova kuhina öisin, että joidenkin yöuni häiriintyi. Kansainvälinen yritys Stena Metalli Oy noutaa niitä myös, mutta ei maksa autosta muuta kuin sen poistomaksun (10,70 euroa) rekisteristä. EU vaatii – Kierrätystä vaativat myös EU-direktiivit, joissa korostetaan myös lähiseudun paikallistoimijoiden merkitystä kierrätystavaroiden kerääjinä ja jatkotoimittajina. Loimaan kaupungin ympäristönsuojeluja kulttuurisihteeri Matti Norr harmittelee sitä, että esimerkiksi romuautoja löytyy vielä ihan häiriöksi saakka pilaamasta naapurien ja suuren yleisönkin jokapäiväisiä näkymiä. Arvometalleja Pelkästä rautaromustakin maksetaan, yleensä 30 euroa tonnilta. Toni Wesin laajentaa parhaillaan toimintaansa uudella keräyskentällä.Tilaa tarvitaan, vaikka romupaketteja nostellaankin useaan kerrokseen. Loimi-Hämeen jätehuoltoyhtiö järjestää Loimaan alueella 12. Asianosaisten kuntien on siihen mennessä vastattava, aikovatko ne olla mukana kuntien yhteistoiminta-alueessa vaiko alueessa, josta kuntarakennetta muuttamalla muodostetaan uusi kaupunki. Sastamalan kuntayhtymässä ovat mukana Vammala, Äetsä, Mouhijärvi, Kiikoinen, Lavia ja Suodenniemi. Yksityisellä puolella muun muassa urjalalaisyritys RomuWesin Oy noutaa autoja ja maksaakin vielä luopujalle. kesäkuuta ongelmajätekeräyksen. Lisäksi perusterveydenhuollon yhteistoiminta voitaisiin tarvittaessa laajentaa koskemaan myös sosiaalitoimen palveluja. 80 prosenttia menee uudelleenkäyttöön ja kierrätykseen ja viisi prosenttia käytetään energiaksi. – Meillä on sellainen tuhannen kilon minimiraja, mutta autojen kohdalla paino saa jäädä vähän allekin. Ei meillä ole halua toimia tällaisissa ”talkoissa” ainakaan nyt, kun meillä ei ole sellaista sopivaa, silmällä pidettävää keräystonttia, Karoliina Kirvelä Loimaan 4H-yhdistyksestä selvittää. Ohjaaja voi tehdä kotikäyntejä paitsi lapsiperheisiin, myös mielenterveyskuntoutujien luo, jota palvelua kunta on nyt hankkinut ostopalveluna. Alenius perustelee Sastamalan vaihtoehtoa sillä, että kuntayhtymän toimiala ja väestöpohja ovat puitelain mukaisia. Loimaan 4H-yhdistys ei osallistu keräämiseen tänä vuonna. Mustosen mielestä kierrätys onkin ikäänkuin ”sekundääristä kaivostoimintaa”, jolla korvataan varsinaista kaivostoimintaa. Ilkivalta sattui toukokuun 16. Tanakasti tartumme vain räikeimpiin tapauksiin kevään ympäristötarkastuksissa. Paljon tavaraa varastettiin LOIMAA Iso kasa tavaraa anastettiin Telkuntieltä. Wesin toivoo, että naapurit tai jokin kulmakuntakin tekisi yhteistyötä, jotta ostaja saisi kunnon kuorman. KARI NUMMILA Rattijuoppo ajoi ojaan HUMPPILA Törkeään rattijuoppouteen sortunut mies jäi kiinni valtatie 9:llä. Tiistai-keskiviikkoyönä ahkeroineet hämärämiehet varastivat vapaaajanasunnon pihalta sekalaista tavaraa. – Olemme aika pitkämielisiä. päivän välillä. Punkalaidun valitsisi silloin edellä esitetyistä vaihtoehdoista ensin mainitun eli kunnan itsenäisyyden säilyttävän yhteistoiminta-alueen. Mersu-merkkisestä autosta oli rikottu oikeanpuoleinen ikkuna, jonka kautta tekijä oli saanut ovet avatuksi. Toimi kestää alustavasti vuoden 2008 loppuun. Vanhemman puoleinen Toyota Carina on rekisteriltään EBC-326. Valtuusto päätti perustaa avopalveluohjaajan toimen, jonka työnkuva on laajempi kuin perhetyöntekijän. Loimaan seutu Kari Nummila Kuntia ei tarvita pian enää vauhdittamaan romunkeräystä, kun raaka-aineiden hurjat hinnannousut pitävät huolen täysin käyttökelpoisen, hylätyn tavaran keräämisestä. Valtuusto perusti lisäksi varahoitajan toimen helpottamaan sijaisjärjestelyjä vanhustyössä. Murto ja varkaus keskustassa LOIMAA Kahteen henkilöautoon kohdistettiin ilkivaltaa Loiman keskustassa. Tulos oli hyvä ja paikoin nousi romuvuoria, joita ajettiin pitkään Loimaalta pois huolimatta siitä, että kutsumattomat vieraat veivät paljon pois luvatta erityisesti arvometalleja. Wesinkin yritys kuljettaa ensin paalikoneessa pieneen tilaan puristetut romuautot Poriin, jossa Stena Metallilla on autojen ”lopullinen” käsittelykeskus. – Uusiokäytön määrä saattaa tuntua suurelta, mutta jo tänäkin päivänä uuden auton raaka-aineista on peräti runsaat 50 prosenttia valmistettu uusioraaka-aineista, Stena Metalli Oy:n liiketoimintajohtaja Esko Mustonen selvittää. Varkaita riitti – Meillä oli viime vuonna liian syrjäinen koontipaikka sikäli, että sieltä käytiin suorastaan varastamassa arvometallit ja hyvät tavallisenkin raudan kohteet ja meille jäi lähinnä silppua
– Kirja perustuu Sairasen sekä hänen sisarustensa muistelmiin. Kirjan on toimittanut yhteiskuntatieteiden maisteri Tiina Naula, joka toimii Loimaan Lehdessä toimittajana ja toimitussihteerinä. Eläimet omistavat itse itsensä, kuten me ihmisetkin omistamme itsemme. Kuvia on saatu myös Raija Riikosen, Sirkka Ketolan, Valto Heinosen, Veikko Hulkon, Olavi Kilpiön ja Jorma Pelkosen kokoelmista. Vasta 1800-luvun puolivälissä ranskalainen tutkija Claude Bernard teki kammoksuttavissa olosuhteissa, ilman minkäänlaista nukutusta, eläinkokeita. Nuoruusaikaan mahtuvat niin vuodet sotarintamalla, kaksi raskasta evakkomatkaa kuin asettuminen Sauvon kautta Metsämaalle, jonne Sairanen perusti vuonna 1948 Metsämaan Puutyötehtaan, mitä edeltäviin vuosiin kirja pääosin keskittyy. Niukkuudesta huolimatta lapsuudenleikeistä ja koulunkäynnistä jäi paljon onnellisia ja hyviä muistoja. Jopa eläinten tuntema kipu kiellettiin tutkijoiden taholta pitkään. Aina 1800-luvun lopulle saakka lääkäreistä ja parantajista hoiti potilaitaan periaatteella, älä aiheuta vahinkoa tai kipua heille. Uusi moraalinen eläinkäsitys kyseenalaistaa tämän oikeutuksen. Eikä heille tullut mieleenkään tehdä keinotekoisesti sairaiksi eläimiä tai tarkoituksellisesti vammauttaa niitä. toukokuuta KULTTUURI TÄLTÄ SIVULTA: – Olen onnellinen, kun kirja on kädessäni. Syntymäkoti oli Elisenvaaran Tienhaarassa, mistä perhe muutti Sorjon kylään Sairasen ollessa kuusivuotias. – Sukututkimus on kauan ollut lähellä isän sydäntä, ja hän olisi halunnut kirjaan enemmän tutkimuksellista otetta, mutta me korostimme omakohtaisten muistelmien merkitystä, toimitusjohtaja Pekka Sairanen sanoi. Kirjassa on myös sukupuu isän puolelta 1700-luvulta aina nykypäivään asti. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on alastarolainen kansalaisaktivisti ja kunnanvaltuutettu Taisto Levo Jopa eläinten tuntema kipu kiellettiin pitkään. Mikä antaa ihmiselle oikeuden. Petter Sairanen perusti Sairasen suvun sukuseuran vuonna 1995 ja hän on ollut Kurkijoki-Säätiön toiminnassa mukana. Toimittaja Tiina Naula toimitti teollisuusneuvos Petter Sairasen muistelmien ja sukutukimuksen perusteella kirjan Paluu juurilleni. Pekka Sairanen kertoikin 9ja 10-vuotiaiden poikiensa lukeneen heti 200 sivua pappan lapsuudesta ja nuoruudesta, mikä herätti paljon kysymyksiä. Meidän yhteinen velvollisuutemme on aina puolustaa niitä, jotka eivät itse itseään voi puolustaa. Esimerkiksi ryppyja kasvovoiteiden käsittelyssä olleet kärsivät eläimet lopetetaan testin jälkeen. Julkistamistilaisuudessa ollut Petter Sairasen serkku, Hilkka Kylä-Utsuri ihasteli kirjaa, josta löytyi paljon tuttuja kuvia ja juttuja. Sen sijaan eläimille halutaan taata oikeus elää ilman, että niitä riistetään ja sorretaan. Loimaa Sari Keskitalo Loimaalainen teollisuusneuvos Petter Sairanen teki arvokkaan kulttuurija sukuhistoriallisen teon julkaisemalla kirjan Paluu juurilleni, joka julkistettiin torstaina, Sairasen 83-vuotispäivän aattona. Mutta eikö ole eläinten hengen halveksuntaa se, että uusien kosmetiikan raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden testaamiseen käytetään pelkästään Euroopassa vuoden aikana 39 000 koe-eläintä. Lähteinä on ollut asiapapereita, lehtiartikkeleita ja kirjoja haastattelun lisäksi, Naula kertoi ja lisäsi Sairasen säilyttäneen hyvin mittavan määrän tärkeitä dokumentteja ja tehneen vuosikymmeniä muistiinpanoja arjen tapahtumista. NYKYIHMINEN on katsonut olevansa oikeutettu käyttämään eläimiä omaksi hyödykseen, koe-eläiminä, turkiseläiminä ym. Ihmiset ja kaikki muut eläimet ovat monin tavoin samoja. Kirjan taitosta ja ulkoasusta sekä kuvien käsittelystä vastaa Matti Norr. Muistelmien lisäksi kirjassa kerrotaan suvusta 1600-luvulta lähtien. Kautta aikojen ihmiset ovat yrittäneet parantaa vammoja ja sairauksia ja taistella kuolemaa vastaan. Mutta olo on myös haikea ja toivon, että joku jatkaa tästä, Sairanen sanoi. SARI KESKITALO LoLe-2605-06-07 25.5.2007 15:39 Sivu 6. Useimmissa tapauksissa se merkitsi surkuteltavaa kohtaloa potilaalle, koska silloin sen enempää kuin nykyäänkään eläinkokeiden soveltuvuutta ihmisiin ei voi ennustaa. Kirja kuvaa kiinnostavasti nuorille sotavuosia ja tuo vanhemmille monia muistoja mieliin. Kirja kertoo Kurkijoella vuonna 1924 syntyneen Sairasen lapsuuden ja nuoruuden vuosista. Joskus eläinkokeita tehdään ainoastaan uteliaisuudesta, ilman että alunperinkään olisi aikomuksena saavuttaa ihmiselle hyödyllistä tietoa. On myönnettävä, että eläinkokeilla on saavutettu jotain. Mutta olo on myös haikea ja toivon, että joku jatkaa tästä, Sairanen sanoi. Sukurakkauden lisäksi kirja on tunnustus karjalaisuudelle, joita molempia Sairanen on aina vaalinut. Teollisuusneuvos Sairanen julkaisi muistelmansa Paluu juurilleni -kirja on aito elämäntarina Sukurakkauden lisäksi kirja on tunnustus karjalaisuudelle, joita molempia Sairanen on aina vaalinut. Kunnioitettavaa kuitenkin on se, ettei tämä ole mahdollista Suomessa, mutta se osoittaa yleisesti ottaen ihmisen luonteenomaisen julmuuden. Koko maailmassa tehdään eläinkokeita satoja miljoonia vuodessa ja näin aiheutetaan suunnatonta tuskaa sekä kipua. Petter Sairasen (oik.) sisarukset Elsa Kähkönen, Kerttu Kallionpää, Veikko Sairanen ja Matti Sairanen hakivat tuoreeltaan kirjaansa nimikirjoituksen. ELÄINTEN oikeuksista puhuttaessa ei kuitenkaan ole kysymys ihmisoikeuksien vaatimisesta eläimille. Miksi ihmiselle kuuluisi lain ja moraalin suoja, mutta ei apinalle tai koiralle. – Petter Sairasen elämäntarina kertoo ennen kaikkea ahkeruudesta, peräänantamattomuudesta, taitavuudesta ja lujasta uskosta itseensä, omaan työhön ja tulevaisuuteen, kirjan toimittanut Naula kiteyttää. Eläimet ovat itsessään arvokkaita olentoja, aivan kuin me ihmisetkin. Petter Sairanen kuvaa kirjassa elävästi ja rehellisesti lapsuuttaan ja nuoruuttaan, mihin mahtui paljon vastoinkäymisiä, jotka Sairanen voitti päättäväisellä ja sisukkaalla luonteellaan. 6 Lauantaina 26. Kirjasta paistaakin Sairasen itsepäisyys, mutta myös toiset huomioon ottava inhimillinen ja herrasmiesmäinen käytös. He tuntevat mielihyvää ja ovat sosiaalisia olentoja, joille suhteet lajitovereihin ovat merkityksellisiä. – Olen onnellinen, kun kirja on kädessäni. Aito elämäntarina Elävän kerronnan ja arkea kuvaavien valokuvien ansiosta kirja kiinnostaa niin nuoria kuin vanhempia. Hän teki nämä leikkauskokeet kiinninaulatuilla tai -sidotuilla koirilla ja kissoilla. Enää ei ole itsestäänselvää, että ihmisellä on lupa tappaa eläin omiin itsekkäisiin, kuten koe-eläimenä, tieteellisiin tarkoitusperiin. Kuvat rikkaus Sairasen ja Naulan yhteistyönä syntyi mielenkiintoinen 360-sivuinen kirja, joka sisältää yli 300 valokuvaa. Nyt yritys tunnetaan Loimaalla ja Korialla toimivana Domus Yhtiöinä, joka on maamme johtavia ikkunoiden, ovien sekä keittiöja kylpyhuonekalusteiden valmistajia
Leppeää ja aurinkoista kesää! Kirjailija Pirkko Jaakola vaihtoi maisemaa. Nyt Jaakola nautiskelee ”residenssiapurahasta”, patongista ja viinistä, mutta ei se niin helppoa ole kuin voisi kuvitella. Pyrkivät pussailemaankin poskille. SUVILEHTI SUVILEHTI 2007 Lyhyt oppimäärä Loimaata Uusi tulokas oppi heti kesän alkajaisiksi Loimaasta niin uutta kuin vanhaa. Sulajoki, Frantsi ja murre kertoivat kaikki oman tarinansa, jotka nivoutuivat niin menneeseen kuin tulevaan. Kirjailijan mielestä suomalainen moro noin metrin päästä on ladattu suuremmilla tunteilla kuin länsieurooppalainen poskipusu. Sivu 7 Loimaalaiset ovat vieraanvaraisia, ovat aina olleet. Ranskalaisilla on omituisia tapoja. Jos vieraspaikkakuntalaisen hammasta alkaa Saviseudulla kolottaa, hammaslääkäri voi sulkea laskuista välittömästi kahvihampaan. Taitaa olla se ranskalainen suudelmakin legendaa. Pirkko lähettää terveisiä Loimaalainen kirjailija Pirkko Jaakola lähti kevään korvalla Ranskaan työstämään näytelmää ja toipumaan imusolmukesyövästä. Kaupunki käänsi kesätoimittajalle uuden lehden esiin kirjastaan. Sivu 15 ANTTI JAAKOLA LoLe-2605-07 24.5.2007 09:36 Sivu 1
Päädyimme lopulta punttisalille, jossa olimme ennenkin hikoilleet yhdessä. Aito asia ei näytä aina parhaalta. Salin vanhemmat herrasmiehet ketkuilivatkin meille, että ”pistäkää ny, pojat, toinenki kiakko siihen tankon päähän”. Läheltäkin löytyy, jos ei etäämmälle mieli. Ainoa, mikä oli kaventunut, oli kampaus (kiitos parturilleni Maritalle). PÄÄTOIMITTAJA Seppo Huiku seppo.huiku@loimaanlehti.fi . Voi siellä joku muukin olla, mutta sielläpähän on. Viisikiloisia mekin pystyimme aikanaan kasaamaan parillisen määrän tangon samaankin päähän. Tästä kun pitää kiinni, pysyy mieli korkealla ja säästää pidemmän päälle pitkän sentin kampakuluissa. ” PASI SALO PASI SALO/TEIJO NURMINEN K Kesä ja suviset k esä ja suviset k ärpäset ärpäset Matleena Knuutila aloittelee fantasiakuvion tekoa Lotta Lukalle. Kukaan ei taitane löytää niin makealta maistuvia uusia perunoita, kuin ne omasta puutarhasta nostetut. Jupistiin, että pakkohan niitä on kaksi ollakin. Pasi Salo Kuva kertoi saman kuin vaakakin. Ainoa, mikä oli kaventunut, oli kampaus. Harmittihan se. Sivu 4: Kevyessä kesämeikissä. Väitti, että Amerikassa järjestettiin joskus kauan sitten Charlie Chaplin -lookalike-kisa. Kävi niin kuin Barcelonan olympia-edustajallemme, joka pari vuotta sitten paikat hellinä huomioi, että kahden vuoden palautumisaika on turhan pitkä. Onko sinulla sellainen kesäharrastus, jota haluaisit esitellä Loimaan Lehden suvisille lukijoille. MARKKINOINTI Veli-Matti Knuuti, Päivi Alm-Huhti ja Liisa Kivinen . Kesä on harrastusten aikaa, koska juuri kesällä on harrastuksille aikaa. Sivu 5: Elokuvaa luomassa Alastarolla. TOIMITTAJAT Kati Kuusinen, Tiina Naula, Mari Niemi, Kari Nummila ja Anu Salo . Söisi enemmän niin näkyisikin paremmin. PAINOPAIKKA Allatum Oy, Pori 2 Lauantaina 26. Ja oltiin kolme seuraavaa päivää pirun kipeitä; koko ylävartaloa kivisti. Ja ikävöimme hiljaa keskenämme valkoisia viiden kilon painoja, jotka kentänhoitaja on kai siirtänyt tarpeettomina varastoon hammastikulla yhteen liitettyjen pingispallojen viereen. Sen, että vaaka on vihoviimeinen helvetinkone, ja sen, että tosimiehen ei kannata peiliin paljon vilkuilla. Tein tarvittavat uudenvuodenlupaukset, kirjasin lähtöpainon vaa’asta ja niin edelleen. Ja oikeastaan päinvastoinkin. Nimiteltiin popparia Bruce Springsteen lightiksi ja arvosteltiin muitakin kevyttuotteita. Mitäkö me tästä opimme. Jatkoimme tiiviisti kerran viikossa. Sivu 9: Alexa – elämäntapaintiaani. Ja jos ulkonäköorientoitunut silmänne syystä tai toisesta etsii Mellilänjärven hiekalta vaimoani, hän on todennäköisesti takanani. KUVANKÄSITTELY Teijo Nurminen ja Erkki Kivimäki . TAITTO JA ULKOASU Pasi Salo . Kesän ensimmäisen marjareissun jälkeen leivotun mustikkapiirakan voittanutta ei ole. Päätin noudattaa neuvoa. Sivu 15: Pirkko Jaakolan terveiset Ranskasta. Asetin tavoitteekseni näyttää kesällä mieheltä enkä miltään punkerolta puolukanpoimijalta, perskele. Epäilenkin, että varmin tapa silminnähtävään muutokseen on leikkaus. Jos, niin ota yhteyttä toimitukseemme. LOIMAAN LEHDEN SUVILEHTI SUVILEHTI . toukokuuta SUVILEHTI . KARI NUMMILA LoLe-2605-08-09 24.5.2007 09:38 Sivu 2. On aika julistaa alkavaksi kesä. Keväällä seisoimme kaverin kanssa urheilukeskuksen ilmoitustaululla ja etsimme sopivaa lajia, joka tukisi tavoitetta. SISÄLTÖ Sivu 2: Kymmenisen kiloa rantakuntoon. Joku meistä lyö palloa koloon, toinen kovertaa nurkkahirttä, kolmas narraa ahvenia, neljäs huhkii puutarhassa siirtäen timjaminversoja penkistä toiseen. On se ohittamaton oravanpyörä. Itse kullakin meistä on oma kesäohjelmamme, oma tapamme kulkea ahon laitaa. Ei missään tapauksessa, eikä varsinkaan aamulla. On kesäteatteria, kyläjuhlia, rockfestivaaleja ja vaikka mitä. Kesäharrastuksiin voi liittää – ja usein niihin luonnostaan liittyykin, myös liikunta. Aivan alkajaisiksi hioin kuntoon rupsahtaneen asenteeni; vähensin syömistä (noin viikoksi) ja lisäsin liikuntaa (muistaakseni huhtikuussa). Kaikki kunnia hiihtämiselle, luistelulle ja lumenluonnille, mutta erilaisia hyödyllisiä tai vain hauskoja tapoja rasittaa ruumistaan on kesäisin valittavissa tuhatmääräisesti talvea runsaammin. Juoruiltiin toki enemmän kuin urheiltiin, mutta päätettiin vakaasti ottaa hengen selkävoitto materiasta. Valitettavasti rauta vaan on melko raskasta materiaa, me puolestamme hivenen kevytmielisiä. ETUSIVUN PÄÄKUVA Anu Salo . Myös erilaiset kärpäset kuuluvat kesään, enkä nyt tarkoita niitä pöriseviä. PAKINA Vaikka suurtapahtumat kiertävät alkavana kesänä Loimaan seudun, perinteisesti suvi silti vilisee tarjontaa. Sivu 12: Goottityyli puree tänä kesänä koiriin. Emme me silti lannistuneet. . Eivät ne urheilijalle sovi. Chaplin sijoittui kilpailun kolmanneksi. Nähdään siis rannalla. Liikunta nimittäin lisää ruokahalua aivan oleellisesti, mikä tietysti vaikeuttaa liikkumalla laihtumista. Kaikkia tämäkään ei tietenkään koske, koska toki on ammattiryhmiä karjatilallisista asvalttimiehiin asti, joille juuri kesä onkin sitä kiireisintä työaikaa. On aika toivottaa: nauttikaa kärpäsistänne. Maraton hylättiin heti liian kalliina; osallistumismaksu oli 20 euroa eikä siinä ollut edes terveyskeskusmaksua mukana. Haukuttiin siinä nostosuoritusten välillä ajan kuluksi taustaradiosta soinut Bryan Adams. TOIMITUSSIHTEERI Pasi Salo . Pistettiin heti ensimmäisellä kerralla kaikki peliin penkissä. Riemukasta suvea! Seppo Huiku R R apakunnosta apakunnosta rran an takun takun ttoon oon Rantakuntoon pitäisi ryhtyä laittautumaan välittömästi, kun joulukinkku on syöty, eräs valisti minua kerran. JULKAISIJA Priimus Media, Loimaan Lehti . Viime viikolla sitten pullistelimme ja pällistelimme lopputulosta punttisalin peilin edessä. Sivu 3: Tanssi teki liikuntatunneista suositun. Enemmistö kuitenkin löytänee tilan omalle kärpäselleen juuri suven suloisuudesta. Kuva kertoi saman kuin vaakakin. Sivu 7: Tältä näyttää Loimaa ulkopaikkakuntalaisen silmin. Kesäharrastusten kirjossa on mukavaa sekin, että vaikka osa mahdollisista harrastuksista voi käydä kukkarollekin, on mahdollista innostua myös sellaisesta, mikä ei maksa mitään. Kaveri lohdutti
Mutta mitä päälle Power Moveriin. Tanssi ja hymy sopivat hyvin yhteen. Varhaistunneilla saa kuulemma silmät kivasti auki ja hyvän alun päivälle, tytöt sanovat, eikä hymy näytä yhtään väkinäiseltä. – Ei kun ihan itsestä vain, tytöt pohtivat. He kertovat miksi. Tyttöjen mielestä parasta liikuntaa on ohjattu tekeminen hyvän vetäjän johdolla. Ne, jotka ovat olleet mukana aiemminkin, pitävät uskomattomana kokemuksena tanssimista tuhansien muiden kanssa yhtäaikaa, saman etukäteen harjoitellun koreografian mukaan. Kavereilta. Parhaimmillaan tanssiessa unohtaa kaiken muun. Kun päästään toukokuun 30. Lauantaina 26. Koulusta. Parhaimmillaan unohtaa kaiken muun. Niin, että musiikkiin menee lopulta kokonaan sisään. Kestääkö vaatteista päättäminen ehkä kauankin. Opettajaansa Minna Parttimaata he luonnehtivat samoin adjektiivein kuin tämä ryhmäänsä: innostava, energinen, positiivinen. Oppilaiden innostus on varmaan ollut opettajalle mukava palkanlisä. – Siis todella kauan, tytöt nauravat ja epäilevät, että sopivien vaatteiden lisäksi tarvitaan enemmän kuin yksi tekstiviesti ennen kuin koko ryhmä on puettu. Power Moverin energialataus vie kertarysäyksellä historiaan mielikuvan siitä, että koululiikunta olisi pölyttynyt varastoon tamburiinin viereen. Vain lattia on rajana. Tähän on päästy siis koulussakin, mutta nämäpä pudottelevat perään vielä pitkän listan vapaa-ajan harrastuksiaan: on koripalloa, pesäpalloa, aerobicia, naisvoimistelijoita, lenkkeilyä, sulkapalloa. Jotta liikunta sytyttäisi pysyvästi, tarvitaan elämyksiä. Tyttöjen intensiivistä keskittymistä tanssiin on ilo seurata, varsinkin kun kerrotaan vielä olosuhteet. Loimaa Anu Salo Peilisaliin tulvahtavat latinorytmit saavat puhtaan tyttöenergian virtaamaan. T T Y Y T TÖ ÖT T tah tahttoo tanssia oo tanssia ANU SALO LoLe-2605-08-09 24.5.2007 09:42 Sivu 3. – Liikkua kannattaa, jotta pysyisi kunnossa vanhempanakin. Ne kelpaavat koulussakin. – Ajat ovat muuttuneet, Parttimaa toteaa verratessaan oman aikansa ja nykyistä opetusta. Onko se tullut kotoa. päivään, Minna Parttimaa lähtee ryhmineen Koululiikuntaliiton tanssija musiikkiliikunnan jättitapahtumaan Power Moveriin Helsinkiin. Sitä sun tätä -ryhmässä ollaan siksi oltu kaiken aikaa liikunnan ilon eikä suorittamisen jäljillä. Kyse on ysiluokan Sitä sun tätä -liikuntaryhmästä, joka on valinnaisaine. Tanssi on näille nuorille naisille silti ykkösjuttu. Näitä tyttöjä ei saa myrtseilemään liikuntatunnilla. toukokuuta 3 SUVILEHTI Liikunta antaa nostetta elämään. Tytöistä kun on puhe, niin turha kieltää, etteikö ulkonäkökin vaikuttaisi. – Nyt tuli paha, tytöt voihkivat. Puistokadun koulun ysiluokkalaisille tytöille kahden tunnin liikuntasessio on ilonaihe. Terveys on myös tärkeää, tytöt muistuttavat. Mahdollisuuksia on kuulemma niin paljon, että ’’vain amerikkalainen jalkapallo puuttuu’’. Nyt ei olla diskossa peilipallon alla, vaan peruskoulun yläluokkien liikuntatunnilla torstaiaamuna kello kahdeksan. Step-tunneilla lihakset tulivat ihanan kipeiksi... Mistä liikunnan kipinä on syttynyt. Tapahtumassa on tarjolla vaikka mitä ohjelmaa musiikilla höystettynä. – Koska se on rytmillistä ja sytyttää liikkeen. Tanssi on esteettistä ja palvelee samalla pyrkimystä huolehtia itsestään, painostaan ja ulkonäöstään. Liikunta voi olla nautinto silloinkin, kun se on pientä kärsimystä. Tytöt viihtyvät, koska pitävät liikunnasta muuallakin kuin lukujärjestyksessä. Tanssilattialla keinahteleville tytöille liike näyttää olevan kuin hengittämistä ja musiikki kuin happea. Ilman olisi vaikea olla. Ryhmä on todellinen opettajan unelma: innostunut, energinen, positiivinen ja kaikkeen valmis. Mahdollisimman vähän hyppää niin mä mittaan -tunteja ja runsaasti eri lajien kokeilua. Jutussa ovat äänessä Heidi Rajala, Sanna Roine, Kaisa Ahvenus, Milla-Maria Levo, Taru Levomäki, Emmi Kinnari, Sini Korvenpää, Jenna Matikkala, Emma Lähteenmäki, Helena Perho, Outi Nurminen, Katariina Laamanen, Maiju Paakkunainen, Tiia Mattila, Anni Mkelä, Mia Rauhala, Jasmin Salmi, Maria Koivu, Vania Amon
– Joskus tyrkytetään ihan vapaita käsiä. mid easy pro Suvilehti-2605-04-05 25.5.2007 11:59 Sivu 4. – Kyllä naisena oleminen tulee sit’ kalliiks’, ko tarttee itteens’ koko ajan kohentaa. Kehtaaks’ mä näyttää tällai naamani. – En tiedä, mitä muuta haluaisin tehdä kuin juuri tätä kampaajan ja meikkaajan työtä. toukokuuta SUVILEHTI Hiustai meikkityylin etsiminen on pelkistämistä – jotakin piirrettä voidaan korostaa ja jotakin taas vähän häivyttää. 4 Lauantaina 26. Keskustelun ylläpito asiakkaan kanssa kuuluu kampaajan elintärkeisiin ihmissuhdetaitoihin. Matleenalle oli selvää jo ihan pikkutyttönä, mitä hän haluaa tehdä isona. Matleena Knuutilaa kiinnostaa jatkossa maskeerauskin entistä enemmän. Hän on opiskellut myös viulunsoittoa kuusivuotiaasta saakka. SALON SEUDUN PUHELIN OY Loimaa K-Supermarket, ma-pe 10-18, la 10-16 • www.ssp.fi • maksuton palvelunumero 0800 30 300 Tervetuloa tutustumaan uusittuun palvelupisteeseemme ja kesän tarjouksiin. Jos en tällai vaan ihan ”naturel” kelpaa, niin antaa olla. Valo ja varjo leikkivät Lotta Lukan eläväisillä kasvoilla, säkenöivillä silmillä ja hempeillä huulilla. Matleena on aina tykännyt piirtää. Hän piti omaa leikkikampaamoaan vessassa. Palvelupisteemme löydät loimaan k-supermarketista. Sekin käy, että hän menee asiakkaan luo kampaamaan tai meikkaamaan. Matleena Knuutila loihtii Lotta Lukalle vaalensinistä fantasialookia, joka on yhden päivän juttu. Maskeerausta opiskelin Lahdessa ja siellä olin alkukeväästä yhden lyhytfilmin maskeeraajana. Sipaistaan iholle hiukan meikkivoidetta ja pientä kiiltoa huuliin, ehkä rippunen ripsiväriäkin. Tytöt poseeraavat Hirvikosken kuohujen äärellä. Helposti luullaan, että ihan jokainen nuori haluaa metsästää pintamuotia ja stailata viimeisen päälle. Hän uskoo, että ihmiset haluavat jatkossa yhä enemmän erilaisia hyvinvointipalveluja, joilla voi vähän hemmotella itseään. Äskettäin parturi-kampaajaksi, meikkaajaksi ja maskeeraajaksi kouluttautunut loimaalaisnuori Matleena Knuutila tietää jo työnsäkin perusteella, että hillitty meikki ja pienikin vaivannäkö kampauksen kanssa vankistaa mukavasti nuorenkin itsetuntoa. Kuten kuvataiteessa niin myös hiustai meikkityylin etsimisessä kyse on pelkistämisestä – jotakin piirrettä voidaan korostaa ja jotakin taas vähän häivyttää. Lotta Lukka voisi lähteä tällä fantasialookilla vaikka naamiaisiin, kun asuksi valittaisiin vielä tyyliin sopivat kuteet. Loimaa Kari Nummila – Onks mun tukka nyt hyvin. – Hei, miltä mä näytän. – Rumat ne vaatteilla ja meikeillä koreilee. Viime aikoina soitto on jäänyt aika vähiin. Tällä haavaa Matleena toimii ”vapaana taiteilijana”. – Onpa asiakas minkä ikäinen tahansa, niin kampausta tai meikkiä tehdessä haluan aina kuulla ensiksi hänen omat ajatuksensa. KARI NUMMILA HUOLIT HUOLIT TEL TELU U nostaa itsetun nostaa itsetun ttoa oa Salon Seudun Puhelin haluaa tarjota sinulle paikallista palvelua. Meikä ei naamavoiteita sun muita tököttejä tartte. Kampaus ja meikkikin kuuluvat tähän sarjaan. Selvitän oman ehdotukseni ja haluan siitä kommentin. Hän ottaa asiakkaita vastaan kampaamo Marja-Liisassa vuokratuolissa. – Kyllä aika moni koulutyttökin meikkaa ihan vähäsen arkipäivänä
– Meidän sade näyttää kyllä ehkä enemmän hirmumyrskyltä. Joku heistä miettii kenties seuraavan kuvan lavastusta ja tarpeistoa: useampi kahvikuppipari on saatava sen näköiseksi kuin ne olisivat oikeasti hautajaisvieraiden jäljiltä. Pöydän ääressä istuu kaksi mustiin pukeutunutta naista, jotka ovat huolissaan pienestä tytöstä, Tuuliasta. Varttia kuvataan 4 500 euron budjetilla, josta tuotantokustannuksien jälkeen riittää palkkaa vain näyttelijöille. Eikä elokuvaa katsoessa toisaalta kuulukaan miettiä miten joku asia on tehty. Laura Malmivaaran villasukatkin on ikuistettu vain tähän valokuvaan. KATI KUUSINEN LoLe-2605-11 24.5.2007 09:44 Sivu 5. Perheen isä (Mikko Kouki) on kuollut ja äiti (Laura Malmivaara) pohtii papin kanssa miten tapahtunut on vaikuttanut perheen lapseen, Tuuliaan. – Elokuva pohtii miten lapsi pystyy käsittelemään traumaa, varsinkin kun hän ei saa vanhemmilta siihen apua. Sen lähellä ääni-ihminen pitelee ylhäällä karvaista mikkiä pitkän varren päässä. – Mikko Koukille soitin ja hän pyysi käsikirjoituksen luettavaksi ja kun tapasimme, pyysin häneltä mielipidettä vastanäyttelijöistä. Noin 30 hengen tuotantoryhmä koostuu opiskelijoista. – Vasta ollessani työharjoittelussa muun muassa mainoksia tehneessä tuotantoyhtiössä tajusin, että tätä voi oikeasti tehdä työkseen. Ehkä päätös syntyi jo ensimmäisen kohtauksen perusteella: perhe ruokailee kesämökillä ja kuvan päälle Tuulia kertoo äänenä satua. – Joskus jopa ammattilainen pystyy lumoutumaan katsomastaan niin, ettei mieti, ohjaaja toteaa. Toinen miettii jo kenties sitä, miten olohuoneessa olevat tavarat saadaan seuraavaan kuvauspaikkaan. Vaikka ammatin varjopuolena onkin elokuvan lumon ajoittainen katoaminen, Vesanto on jo yläasteelta saakka tietänyt haluavansa työhön nimenomaan liikkuvan kuvan pariin. Lauantaina 26. Jussi Vesanto tietää, että valmiissa elokuvassa kaikki ne luovemmat ratkaisut eivät näy – paitsi ehkä se kun sade tehtiin vpk:n paloautolla ja letkulla. Tuulia on nähnyt liikaa, eikä hän aina tiedä tai muista mikä on todellisuutta ja mikä mielikuvitusta. – Mutta vasta ollessani työharjoittelussa muun muassa mainoksia tehneessä tuotantoyhtiössä, tajusin että tätä voi oikeasti tehdä työkseen. Joitakin viritelmiä loppurahoituksen saamiseksi on jo olemassa. Vesanto sanookin yrittäneensä kääntää elokuvaksi lapsen mielenrauhan etsimistä. Miten ja miksi Erkki kuoli, selvinnee toivottavasti piankin valkokankaalla. Pienen budjetin vuoksi joissakin asioissa on pitänyt tehdä tavallistakin luovempia ratkaisuja, sillä elokuvan tekeminen on kallista puuhaa. Pöydän vieressä istuva Laura Malmivaara olisi saatava parin minuutin kuluttua junaan ja Helsinkiin. Lattialla olevasta monitorista näkyy mitä kameran kuvassa kulloinkin on. Kameran takana huoneessa joukko ihmisiä on hiirenhiljaa. toukokuuta 5 SUVILEHTI Alastaro Kati Kuusinen – Hiljaisuus, huudetaan virttaalaisen omakotitalon olohuoneessa. – Tuulensuoja on sekoitus kauhuelokuvaa, mysteeriä, draamaa ja jännäriä. Isot lamput lämmittävät ja ikkunoista näkyy mustia varjostimia säätelemässä luonnonvalon kulkua huoneeseen. Hiljaisen huoneen pöydällä on miehen valokuva mustissa kehyksissä ja kuvan vieressä palaa kynttilä. Iso kamera kuvaa. Mysteerin elokuvassa tarjoaa perheen isän kuolema. Sitten perheen väkivaltainen todellisuus alkaa vaikuttaa myös Tuulian kertomaan satuun, joka muuttuu uhkaavammaksi ja uhkaavammaksi. Kaikki mitä elokuvaa varten tehdään, ei näy kuvassa. Tuulia-tyttö joutuu näkemään perheväkivaltaa ja saa traumoja. Tuulensuoja-elokuvaa kuvattiin Virttaalla toukokuun alussa. Elokuv Elokuv an an lumousta lumousta L LUOM UOM ASSA ASSA Ohjaaja Jussi Vesanto (oik.) varmistaa mitä muita kuvia hautajaiskohtaukseen vielä tarvitaan. – Aloin miettiä, mikä olisi oikeasti pelottavaa, kauhuelokuvista pitävä ohjaaja selittää käsikirjoituksen lähtökohtia ja kertoo päätyneensä siihen, että perheen sisältä tuleva uhka pelottaisi ehkä eniten. Tänä keväänä kuvatulla materiaalilla on tarkoitus vakuuttaa niin, että käsikirjoitus voitaisiin kuvata pitkäksi elokuvaksi, jollaiseksi se on alkujaan kirjoitettukin. Mikon kautta saatiin Laura Malmivaara mukaan. Tätä kaikkea ja paljon paljon muuta on Jussi Vesanto miettinyt jo kauan sitten. Muistin horjumista kuvaa myös elokuvan rakenne – katsojakaan ei aina tiedä näkeekö hän nyt todella tapahtuneita asioita, vai asioita, jotka ovat Tuulian mielikuvituksen tuotetta. Jussi Vesanto arvelee – ja vähän toivookin – että näyttelijät lähtivät mukaan paitsi työn, myös käsikirjoituksen vuoksi. Loimaalaissyntyisen Jussi Vesannon Turun Taideakatemian lopputyönä ohjaaman ja käsikirjoittaman 15minuuttisen elokuvan nimi on Tuulensuoja. Kolmas katselee malttamattomana kelloa. Ohjaajan sisko Anna-Kaarina Heilala ja hänen perheensä antoi kuvausryhmän vallata talonsa pariksi päiväksi. Tuulensuojaa tähdittävät tunnetut näyttelijät Mikko Kouki ja Laura Malmivaara. Lattialla kiemurtelee kasa johtoja
Se on määräävä tekijä suurelle osalle meidän henkistä oletustamme. Nykyään alueella toimii kesäteatteri ja luontopolku. toukokuuta SUVILEHTI Juhani Aho kuvaa kotiseutua näin: Kotiseutu ei ole ainoastaan paikka, maisema tai näköala. Se on osa meidän syvintä itseämme. Avoinna pe 6.7. Loimaan Kotiseutumuseo sijaitsee vuonna 1855 rakennetussa viljamakasiinissa Kanta-Loimaan kirkon mäellä. Me emme saa missään niin voimakkaita vaikutuksia luonnosta kuin siellä, elomme ensimmäisinä aamuina, iltoina ja keskipäivinä. 6 Lauantaina 26. Se ei ole kylä, kukkula tai järvenranta. ja ti 17.7. Heinäkuun toisena sunnuntaina ahjo hehkuu, kalke kuuluu, hanurit ja viulut soi, kansa viihtyy! Krekilän entinen vesimylly ja raamisaha sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Krekilän kylässä Kuivakosken partaalla. OSALLISTU JA KIRJOITA Kirjoita meille, mikä on sinun loimaalainen kotiseutuarteesi! Kokoamme kirjoitukset kotiseutuarkistoon sekä julkaistavaksi www.loimaaseura.fi sivuilla. Postita viimeistään 30.8.07: Loimaa Seura ry. Lieskiven museopaja sijaitsee Vanhan Hämeentien ja Katinhännäntien risteyksessä. PL 102, 32201 LOIMAA Koulumuseo sijaitsee Loimaan kaupunginkirjaston yläkerrassa, entisen oppikoulun yläkerran luokkahuoneessa. klo 11 13. Ja senkin jälkeen, kun me jo olemme kotiseutumme jättäneet ja kauas suureen maailmaan majoittuneet, se säilyttää meihin oman salaperäisen vaikutuksensa. (02) 7631 261, fax 7631 262 Matti Lustre Kari Kauranen Rami Brander Sinua palvelevat tutut ammattilaiset: www.loimaanlaatukone.suntuubi.com Palvelemme ma-pe klo 9–18 la klo 9–14 autohifi KD-G161 • irroitettava etupaneeli • 4 x 45 W • linjalähtö • loudness RAJ OITE TTU ERÄ (149,-) videokamera NV-GS 230 549,AMM ATT ITAS ON UUT UUS ! • kolmikennorakenne • aito 16:9 -kuvaus • SD-kortti valokuville • 32 x optinen zoom videokamera NV-GS 60 • 30 x optinen zoom • kuvanvakaaja • helppokäyttöinen • hyvät liitännät digikamera DMC-LS 60 • 6 megapixeliä • optinen kuvanvakaaja • monipuoliset säädöt • 3 x optinen zoom digikamera DMC-FX 12 • 7,2 megapikselin taskukamera • iso 2,5” näyttö • nopea prosessori • optinenkuvanvakain HIEN O UUT UUS ! -jääviileäkaappi RJKL 3720 • energialuokka A • automaattisulatus • lasihyllyt • tilavuus 370 l 549,ROS ENL EW SYD ÄME LTÄÄ N SUO MAL AIN EN! -pakastinkaappi RPP 3120 • energialuokka A • tilavuus 305 l • pikapakastuskytkin • lämmönnousun merkkivalo 549,ROS ENL EW SYD ÄME LTÄÄ N SUO MAL AIN EN! 179,autohifi DEH-P 40 MP • 40 x 50 W Mos Fet • 2 linjalähtöä • kaukosäädin • MP3ja WMA-toisto 149,LEIC AN HUI PPU OPT IIKK A! 279,99,299,UUT UUS KAM ERA PIKK URA HAL LA! Suvilehti-2605-06-07 25.5.2007 09:32 Sivu 6. Kanta-Loimaantie 13, 32210 Loimaa kk. Katso lisää: www.loimaaseura.fi Löydä retkikohteet ja kotiseututoimininta Löydä retkikohteet ja kotiseututoimininta MUISTELE TUNNISTA VIIHDY LEVÄHDÄ Loimaa Seura haluaa ostaa 5 E/kpl vuosien 1989 1992 Saviseudun Jouluja TAMPERE T U R K U L A M M I N K A T U H IR V IK O S K I 9 Lamminkatu 35, 32200 LOIMAA puh
– Entisaikaan ihmiset pitivät esimerkiksi mehupulloja veden viileydessä. Seutuun yrittävät vaikuttaa niin hämäläiset, länsisuomalaiset kuin pohjoisenkin väki. Historia havisee Raikkolan kylässä Frantsin tilalla. Perkaamattoman metsän jylhyys tuntuu selkänahassa saakka. Vanha on tällä hetkellä muodikasta. Vaikka Loimaalla ei valtavan vanhaa kulttuuria olekaan, on sillä kuitenkin omat perinteensä. Kaupungin tunnetummat turistikohteet, kuten kaunis Krekilän myllyn alue, ovat paljon helpommin löydettävissä. Sadan viimeisen vuoden aikana elämä on kuitenkin muuttunut valtavasti. Tyypillistä oli, että rahalla ei leveilty, vaikka sitä olisi ollut enemmänkin. Ensimmäiset merkinnät tilasta ovat 1500-luvulta. Murteet leimaavat tietylle paikkakunnalle. Päivänkierto tallentaa kuitenkin aina uudet tapahtumat muistiin. Pienimmätkin neulaset erottuvat Sulajoen pohjasta. Mikäli loimaalainen nimittää jotain ihmisistä rivoksi, on hän ruma eikä kaksimielinen, kuten muualla Suomessa voitaisiin ymmärtää. Vanhat esineet suorastaan puhkuvat kertomattomia tarinoita. Irja Järvinen esitteli monia muurahaistyövuosia vaatineen keon. Nuoret lähtevät kouluun ja aikuiset työn perässä toiselle puolelle Suomea. Metsän on annettu olla luonnontilassaan. Siinä, missä Savossa vieraalle katettiin jo valmiiksi pöytään muikkuja muut kukot sekä herkut, kutsuu loimaalainen vieraita kehoituksella: ”Et kai sää nyt meille kerkiä.” Samainen vähättely tuntuu tyypilliselle vielä nykypäivänäkin. Se oli hyvä säilytyspaikka, kertoo Irja Järvinen Sulajoen historiasta. Jokseenkiin kunnioitettavaa arkkitehtuuria. Historiassa loimaalaiset tunnetaan nuukina ja säästäväisinä. Rakennusta asuu nykyään kesäisin taiteilija Sylvi Vesanto. Lauantaina 26. – Loimaan poijjaat ja polluusteet, jallaat ja jallaan alluusteet. – Loimaan poijjaat ja polluusteet, jallaat ja jallaan alluusteet. Vieraalta kysytään, että miksi ihmeessä sinä nyt Loimaalle tulit. Siinäpä tiivistettynä mielikuva Loimaan seudusta. Murre ei kuitenkaan säily samalla tavalla kuin museon vanhat esineet. Taitaa olla tapa. Esineiden myötä kuitenkin pala menneisyyttä elää. Loimaa Mari Niemi Kotiseututietäjät Irja Järvinen, Raija Kouri ja Sylvi Vesanto veivät vieraspaikkakuntalaisen retkille Loimaaseen Aakeata ja laakeata. MARI NIEMI A AV VAIN AIN L LOIM OIMAASEEN AASEEN LoLe-2605-13 24.5.2007 09:45 Sivu 7. Kuinkahan moni loimaalainen tietää, mistä hänen juomansa vesi tulee. Jokaisella paikkakunnalla on jotakin omaa ja sille tyypillistä. toukokuuta 7 SUVILEHTI Hirret kasattu pystyyn eikä poikittain. Frantsin kymmenien kaavelien katto. Puromaisia ominaisuuksia kantava Sulajoki pysyy kuitenkin pienestä koostaan huolimatta niin hyvässä liikkeessä vuoden ympäri, että se ei pääse jäätymään kovillakaan pakkasilla. Pohjan kaikki pienimmätkin hiekan muruset on erotettavissa auringon leikkiessä sen pinnalla. Paikoittain synkäksikin tummuva metsä pistää mielikuvituksen liikkeelle. Alueen monipuolinen kasvusto houkuttaa testaamaan omaa biologian osaamista. Ne ovat jopa epäkäytännöllisiä. Vanha sananparsi ”työ tekijäänsä kiittää” kuvaa hyvin loimaalaista mentaliteettia. Kaikilla on myös historiansa, oli se sitten vanhaa tai tuoretta. Mitä opimme tästä. Sylvi Vesanto viihtyy maalla. Kaksoiskonsonantit ovat tyypillisiä loimaan murteelle, kuten värssystä voidaan todeta. Älä ihan aina usko, mitä loimaalainen sanoo. Nykyään murresanoja ei enää tarvita. Murteet sekoittuvat. Polulla saatat törmätä aikuisen ihmisen korkuiseen muurahaispesään. Ahkeraa työntekijää arvostettiin. Menneet ajat jättävät jälkensä, mutta eivät kaikkialle samalla tavalla. Lähde yksin, lasten kanssa tai miten vaan hengittämään raikasta ilmaa ja kuuntelemaan lintujen laulantaa. Niin sota-ajan siirtolaisista kuin muista menneistä asukeista. Pari vuotta sitten tilalla oli hänen tauluistaan koostunut näyttely. Puut ovat vanhoja, paksuja ja kurkottelevat aina taivaisiin. Loimaa-seuran edustaja Raija Kouri on tyytyväinen, että Loimaalla on viime aikoina panostettu niin murrekuin muuhunkin historiikkiin tallentamalla sitä jälkipolville. Aina virtaava Sulajoki, josta loimaalaiset saavat juomavetensä, ei paljon itsestään huutele. Ruskeasta, mutta ei kuitenkaan likaisesta Loimijoesta tunnettu Loimaa kätkee helmensä metsän siimekseen. Jos loimaalainen määrittää jutun sukkelaksi on siinä silloin jotain erikoista tai omituista. Loimaa on puristuksissa kolmelta suunnalta. Kerrottavaa olisi valtavasti. 20 -senttinen avain ei ainakaan hevillä häviä. Pystyssä olevista rakennuksista vanhimmat osat lienevät 1800-luvun alusta. Hämeen suunnalta tuleva ymmärtää jutun nokkelaksi. Sulajoen suurin maapällinen lähde on suojellun metsän keskellä Pappisten kylässä. Tällä hetkellä tila ei ole yleisölle avoinna, vaan se valmistautuu kesään lukuisine pakollisine kevätpuhteineen. Toisaalla ajan kuva on selkeästi nähtävissä, mutta toisaalla se on kaivettava esiin tai pyydettävä ihmisiä kertomaan siitä. Ihmiset liikkuvat ihan eri tavalla kuin ennen. Kiireinen elämäntyyli ajaa siihen, ettei malteta pysähtyä kuuntelemaan, mitä suullista perintöä isovanhemmilla olisi jätettävänä. Maan päällä se näyttäytyy mutkittelevana uomana, jonka vesi on äärettömän kirkasta ja kylmää. Päärakennuksen valtavassa tuvassa on puurolle mahtunut useampikin nälkäinen. Nauha kierrettiin jalan ympäri juuri polven alapuolelta. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että polluusteet on nauha, jolla sukat saatiin pysymään ylhäällä. – Eri kylienkin kesken oli omat murteensa. Sitä ei voi käydä vilkaisemassa. – Kun kevättyöt viitsii aloittaa ja saa valmiiksi, niin ei täältä syksyllä taas malttaisi pois lähteäkään. Kunpa rakennus osaisi puhua. Taloja remontoidaan menneitä kunnioittaen, esineitä kunnostetaan ja säilytetään, lisäksi erilaisia murteita on alettu säilöä kirjoihin ja kansiin. Yleiskielen viljely kouluissa tasoittaa myös omalta osaltaan korkeimpia rosoja. Tokkopa kehuja kumpainenkaan adjektiivi. Paikka on mitä miellyttävin hengähdyspaikka. Sulajoen nimi on osittain harhaanjohtava. Tämä näkyy myös puheessa. Mistään leveästä uomasta ei ole kyse. Loimaan seudun hyvänmakuinen juomavesi pulppuaa syvältä maan sisästä. Turistille vinkiksi voisi selventää pari käytössä olevaa murresanaa väärinymmärrysten välttämiseksi. Kun murteisiin perehtynyt Kouri rallattaa loimaalaista puhepartta hyvin kuvaavan värssyn, on toisto tarpeen. Vettä ei tipan tippaa
(02) 76 431, www.sallilaenergia.fi SALLILA YHTIÖT Parasta paikallista palvelua sinua varten joka päivä Aurinkoista kesää kaikille asiakkaillemme! SALLILA ENERGIA OY I SALLILA SÄHKÖNSIIRTO OY I SALLILA SÄHKÖASENNUS OY Suvilehti-2605-08-09 25.5.2007 09:35 Sivu 8. toukokuuta SUVILEHTI SALLILA Loimijoentie 65, Alastaro, puh. 8 Lauantaina 26
Vain joskus kysyn, miksei minullakin voisi olla saunaa tai tiiliseiniä. Niin kuin lävistyksiäkin. Alexa Lönngren, 46, on elämäntapaintiaani. Hän sanoo olleensa lapsi, josta kukaan ei välittänyt. Välillä hyvinkin rikkinäisen elämänsä sirpaleet Alexa on koonnut varmuudeksi siitä, että hänellä on oikeus olla oma itsensä, elää niin kuin haluaa ja palvella vain niitä arvoja, joihin oikeasti uskoo. Alexa uskoo monen ihmisen kuluttavan elämäänsä pois uskaltamatta ja ehtimättä koskaan olla se, joka oikeasti haluaisi olla. ANU SALO EL EL ÄM ÄMÄNT ÄNTAP APA A--ALEX ALEXA A Unelmana normiton yhteiskunta, jossa saisi olla juuri sellainen kuin on – Minusta ei saa tavista millään. – Kyllä minä silti toivon, että joku joskus poikkeaisi. toukokuuta 9 SUVILEHTI Oripää Anu Salo Alexa Lönngren tietää, ettei häntä katsota kovin hyvällä. Ne kaikki ovat viesti siitä, että tässä on ihminen, joka ei pelkää muiden mielipidettä. Ei kahdeksasta neljään -eläjää. Draama ei muutu melodraamaksi, vaikka Alexa sanoo Helsingin aseman olleen hänen kasvattajansa. Tätä varmuutta ja uhmaa ilmestyi ilmentämään ensin yksi tatuointi. Erityisen kyyninen on hänen ihmiskäsityksensä. Voin mennä vaikka naimisiin kahden viikon tuttavuuden jälkeen, jos siltä tuntuu, Alexa sanoo. Silti elämä on vaatimatonta vain aineellisesti. Ihmisen normeilla ei ole väliä kaikille luojanluomille. Alexa Lönngren haluaisi elää yhteiskunnassa, jossa ihmiset uskaltaisivat olla rohkeammin oma itsensä. Nyt liian moni elää hänen mielestään tiukasti normitettua elämää, joka ei sovi kaikille. Sanoutuminen irti kaikesta tavanomaisesta tarkoittaa hyvin vaatimatonta elämää koirien kanssa asumuksessa, jollaisia ei todellakaan esitellä asuntomessuilla. Nyt ei ole, eikä tiilitaloissa ollenkaan välttämättä asu onnellisia ihmisiä. Ne eivät ole yhteiskunnan yleisiä arvoja. Lauantaina 26. Kun aidon löytää, se on ikuinen, tapahtui mitä tapahtui. – Se olen ollut aina ja tulen aina olemaan, Alexa luonnehtii ja häntä on helppo uskoa. – Olen intuitiivinen ihminen ja hetkessä kiinni. Alexa myöntää maailmankatsomuksensa erittäin kyyniseksi. Hän päätti noin 12-vuotiaana olla vain ja ainoastaan oma itsensä. Etäisenä pysyttelevä uros Valko taas tarkkailee ja huomauttaa heti emännälleen, jos tämä tekee jotain väärin. Suvaitsevaisuutta. Hän kunnioittaa jotain aivan muuta. Jenni-koira sai juuri pentuja. Haluaisin, että jokaista ihmistä katsottaisiin ihmisenä, eikä määritettäisi tulojen tai neliöiden mukaan. Ketään normeista poikkeavaa ei katsota. Seuraava haave on sotuririimu. Mammaa ei saa purra mutta pussata saa. Että saisin apua moneen hommaan. – Minusta ei saa tavista millään. Alexan ympärillä tapahtuu koko ajan. Ja rastat. Ennen ihmiset auttoivat toinen toistaan, mutta eläpä nykyään vähänkin erikoisesti, niin olet heti pelottava. – Luontoa. 70-luvulla asiat olivat paljon paremmin. Alexa itse asuu vuokralla vanhassa rotiskossa, jonka pihassa on kaksi koiratarhaa. Jos haluaa todellista muutosta, on tahdottava tarpeeksi eikä valitettava. Elämässään ei kuitenkaan voi panna asioita jonkun muun syyksi. Ei kahdeksasta neljään -eläjää. – Omia sielunkumppanuksia löytyy kyllä jokaiselle, mutta he voivat olla ympäri maailmaa. Lauman ihmisjäsenellä riittää siis seuraa ja seurattavaa. Oli sentään huolenpitoa. – Vaikka olisinkin kyyninen, en silti ole katkera. Hän tietää elämäntyylilleen löytyvän kauhistelijoita, mutta kieltäytyy häpeämästä vaatimatonta kotiaan. Vihaan kaikkea feikkiä, Alexa sanoo. Ja eläimiä. Sivupolulle erehdyttyä elämä palauttaa takaisin reitille ne, jotka on tarkoitettu selviytymään. Alexan tatuoinneista suurin osa on luontoja eläinaiheisia. Sauri-sedäksi ristitylle dalmatialaiselle Alexa on hyvin tärkeä, sillä tämä pelasti kaltoin kohdellun koiran takaisin elämään. – Minulla on koirat ja minulla on oma poika, ja siinä ovat asiat, jotka tasoittavat LoLe-2605-15 24.5.2007 09:47 Sivu 9. Niitä on sittemmin tullut lisää. – Ei minulla ole mitään salaisuuksia. Silti on monta silmäparia, jotka kääntyvät Alexaan hyvällä. Tämä koskee ihmisiä. Tiedättehän, sellainen ihminen, joka elää irti poikki kaikesta siitä, mikä panee useimmat meistä tavoittelemaan turvallisinta tapaa olla: tavallisuutta. Minulla on koirat ja minulla on oma poika ja siinä ovat asiat, jotka tasoittavat, Alexa toteaa. Asuinpaikan valinnan hän on tehnyt nelijalkaisten ehdoilla. Hän sanoo kokeneensa tässä elämässä jo jokseenkin kaiken ja kasvaneensa kokemustensa jälkeen taistelijaksi. Kotiakin laitetaan ja laitetaan eikä sitten ikinä ehditä olla siellä. Alexa tietää, että erilainen ulkomuoto on omiaan pelottamaan muita etäälle, mutta miksikään muuriksi sitä ei ole tarkoitettu. Sairaseläkeläisen toimeentulo on niukka. Hän sanoo olevansa todellinen selviytyjä, koska tajuntaa ei tarvitse tyhjentää eikä täyttää päihteillä. Tämä koskee koiria, joita Alexalla on monta. – Moni on ihan kateissa itseltään. Elämä on Alexan mielestä kuin polku, joka aina välillä haarautuu. Vaikka vähän erakkoja oltaisiinkin. Aiemmassa kodissaan laiminlyöty dalmatialainen, Sauri-setä, on oppinut luottamaan uuteen emäntäänsä
toukokuuta SUVILEHTI LoLe-2605-16 25.5.2007 09:39 Sivu 10. 10 Lauantaina 26
toukokuuta 11 SUVILEHTI Keskittämisetuna palvelumaksut OP-bonusasiakkaille vain 2,75 €/kk * . Lauantaina 26. Palkitsemme 1.5.2007 alkaen OP-bonusasiakkaita uudella keskittämisedulla: alennamme päivittäisen pankkiasioinnin palvelumaksuja. Liitä Plussa-ominaisuus OP-Visa-korttiisi. Lisätiedot OP 0100 0500, op.. Jos sinulta puuttuu joku hintaetuun oikeuttavista palveluista ja et ole vielä OP-bonusasiakas, suuntaa kohti konttoriamme tai vilahda verkkopankkiin. Tässä kaksi hyvää syytä piipahtaa pankissa Lisää hyviä syitä kuulet pankissa... OP-bonusasiakkaana saat hintaedun automaattisesti, jos sinulla on jo käytössäsi seuraavat palvelumme: käyttötili, jolle tulee toistuvaissuoritus, verkkopankki, verkkotiliote ja OP-Visa tai OP-Visa Electron -kortti. *) OP-bonusasiakas on Osuuspankin omistajajäsen, jonka pankkiasiointi on vähintään 5000 €/kk. LoLe-2605-16 25.5.2007 09:40 Sivu 11
Koristeelliseen nahkapantaan voi esimerkiksi kirjoittaa koiran nimen kristallikirjaimilla. Puuvillainen asu sopii käytettäväksi myös kesäkuumalla. Perinteisemmistä tarvikkeista, kuten valjaista, talutushihnoista, pannoista ja kupeista on myös erilaisia vaihtoehtoja. Ne ovat tarpeen silmäleikkauksen jälkeen. – Tavoitteenamme on tuottaa myös iloa ja piristystä. Tarjolla on myös eri vaatekokoja saksanpaimenkoiraan asti. Koira-asusteista tulee vuodessa kaksi mallistoa, toinen kevääksi ja kesäksi ja toinen syksyksi ja talveksi. päivän jälkeisiin etsintöihin. Heillä on myös jälleenmyyjiä, muun muassa Humppilassa. Talvipakkasella se ei suostu lähtemään ulos, jos ei saa jalkaansa kumipohjaisia ja pehmustettuja kenkiään. Atte Kaskihalme on syntyisin Ypäjän Mannisista. – Valikoimissamme on noin tuhat erilaista koirien tuotetta, Kaskihalmeet kertovat. Koiranpennun hankintaan kuluu helposti 1 000–2 000 euroa, joten senkin takia koiralle ollaan valmiita hankkimaan sen arvon ja arvostuksen mukaisia tarvikkeita. Tiina Kaskihalme (o.s. Erityisesti pienten, alle kymmenkiloisten koirien rekisteröinti on lisääntynyt vuosittain yli kymmenellä prosentilla. Kaulapantaan voi kirjoittaa koiran nimen kristallikirjaimilla. Kaskihalmeiden apuna työskentelee tarvittaessa osapäiväisiä henkilöitä. – Nettikaupassamme käy päivittäin 250–1 000 vierailijaa. Tuotteiden varasto sijaitsee Ypäjällä. Latour on puolitoistavuotias yorkshirenterrieri, ja lisäksi Kaskihalmeilla on kolmevuotias coton de tulear-rotuinen Petrus. Suuressa huudossa on myös goottityyli. Kylvyn jälkeen koiran voi nimittäin rauhoittaa käärimällä sen takkiin tai pyyhkeeseen. 12 Lauantaina 26. Ihmisen paras ystävä on kasvatettava ja koulutettava koiraksi, ja siitä on huolehdittava. MERIHENKISY MERIHENKISYY YS S ja ja goottit goottit y y yli yli muotia muotia – Kun koira kulkee ulkona puettuna, se kääntää ihmisten katseet ja tuo hymyn huulille. Esimerkkinä on mansikantuoksuinen ja maatuva kakkapussi. Kuosien ja värien valikoima on laaja, sillä tarjolla on vaihtoehtoja armeijatyylistä naiselliseen pinkkiin. – Pyrimme tuomaan maahan laadukkaita, trendikkäitä ja hauskojakin koirien asuja ja tuotteita kuitenkaan unohtamatta käytännöllisyyttä, kertovat Tiina ja Atte Kaskihalme Yappy Fashionista. Työt ovat vieneet myös hänet välillä ulkomaille, ja nykyään hän työskentelee Salossa kaupan ja teollisuuden käsipäätteitä valmistavassa yrityksessä. – Huumori yhdistyy usein käytännöllisyyteen. – Aurinkolaseilla on myös vakava käyttötarkoitus. Koiravaatteet ovat suosittuja maailmalla, ja ne ovat tulleet myös Suomeen. Niitä käyttivät myös koirat, jotka osallistuivat New Yorkissa syyskuun 11. Kylmällä ilmalla koiran voi pukea lämmittävään huppariin. Useimmille koiranomistajille koira on osa jokapäiväistä elämää ja perhettä. Esimerkiksi Puppia on alallaan johtava merkki, ja sen tuotteita myydään muun muassa Harrodsin tavaratalossa Lontoossa, Atte Kaskihalme sanoo. Kun koira pulahtaa se päällä vesialtaaseen, kastunut vaate pitää olon viileänä. Latour pukeutuu mielellään punaiseen sadetakkiin. – Merihenkiset asut ovat koirilla tämän kevään suurta muotia, kuten Latour näyttää, Atte Kaskihalme kertoo. Eläinten hyvä kohtelu on Kaskihalmeille tärkeää. Moni valmistaja tekee vaatteita myös ihmisille, ja koira-asujen trendit seuraavat ihmismuotia. Saippuaa ei ole testattu eläimillä – vaan ihmisillä. Koirien suosituimmat asut ovat sadetakit ja talvitakit, joiden kysyntä on kova, kun syksyn viimat alkavat puhaltaa. – Tuemme myös Kodittomat Espanjan koirat ry:n toimintaa, jonka kautta suomalaiset voivat hankkia hylättyjä espanjalaisia koiria. 1990-luvulla hän toimi Belgian lentoyhtiön kenttäpäällikkönä Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Koirat viihtyvät myös itse asuissaan. Koiralle voi hankkkia myös sohvan, vaatekaapin tai pedin, joka on valmistettu ekologisesti ajatellen allergisia koiria. He muistuttavat, ettei koiraa saa kohdella nukkena vaan elävänä olentona. Näihin aikoihin etsimme myös pienille koirille sopivia tarvikkeita. TII N A N A U LA LoLe-2605-18 24.5.2007 09:48 Sivu 12. Pannalle on tehty myös oma pieni säilytyslaukku. – Muutimme Helsingistä pari vuotta sitten lapsuudenkotiini Ypäjälle. Pantoja saa myös kissoille. Kun koira kulkee ulkona puettuna, se kääntää ihmisten katseet ja tuo hymyn huulille. Kun niitä ei ollut saatavilla, syntyi Tiinalle idea omasta yrityksestä, Atte Kaskihalme kertoo. Jos omistaja ottaa koiransa mukaan juhliin, sen voi pukea pitsikoristeiseen kesämekkoon. Erikoisimpia tarvikkeita ovat esimerkiksi sateenvarjot, moottoripyöräkypärät ja uv-suojatut aurinkolasit. – Joillekin koira kuuluu lifestyleen. Siellä koirien hylkääminen on iso ongelma. Ypäjällä toimiva Yappy Fashion on maahantuoja, jälleenmyyjä ja nettikauppa, jonka alaa ovat kansainväliset koiravaatteet ja koirien huolenpitoon ja hemmotteluun liittyvät tuotteet. Nieminen) on suomalaisista sukujuuristaan huolimatta syntynyt Pariisissa ja asunut pitkään Brysselissä. toukokuuta SUVILEHTI Koiratkin pukeutuvat trendikkäästi Ypäjä Tiina Naula Koirien kevään ja kesän kuuminta muotia ovat merihenkiset asut. Kaskihalmeiden oma koira Latour nukkuu usein tpaita yllään. Kun koira käy peseytymässä, se pukeutuu tietenkin kylpytakkiin. Asiakkaita tulee ympäri Suomea Utsjokea myöten ja jonkin verran myös ulkomailta. Mukaan saa myös käytännölliset juoksupöksyt, Kaskihalmeet kertovat. – Tiina valitsi tuotteiden toimittajat huolella. – Koirille on tarjolla myös vapaa-ajan asuja alkaen t-paidoista ja farkuista. Koiraharrastuksen suosio on kasvanut Suomessa vuosi vuodelta. Yritys on ainoa alallaan Suomessa. Kylvyssä se voi käyttää omaa kaurahunajasaippuaansa. Yappy Fashionista tuotteita voi tilata internetin kautta, ja pari kertaa vuodessa Kaskihalmeet käyvät myymässä niitä myös kansainvälisissä koiranäyttelyissä Helsingissä, Tampereella tai Turussa
IT20286924 Ajoleikkuri Jonsered LT 2115 • Moottori Kohler 15,0 hv • Vaihteet 6 eteen ja 1 taakse • Leikkuuleveys 92 cm • Ajovalot vakiona • Erinomainen leikkuujälki ilmastoidun leikkuulaitteen ansiosta • Jousitettu ja säädettävä istuin. IT20412988 Polttomoottorikäyttöinen ruohotrimmeri Jonsered GT 2124 • Moottori 2-tahtinen 25,0 cm 3 • Teho 0,7 kW • Paino 4,5 kg JR952715433 36,Puutarhatraktori John Deere X110 Uudessa John Deeren pienimmässä puutarha-traktorissa on 18,5 hv. Ingman vaniljajäätelö 1 l 99 pkt Eldorado jäätelötuutti 6kpl/416 g (3,82/kg) mansikka, suklaa 1 59 pkt Boy sillipurkit 600/275 g (9,05/kg) 2 49 prk Valio Viola tuorejuustot 200 g (9,45/kg) ei ProFeel eikä lton 1 89 rs Havu mäntysuopaliuos 1 l 1 49 plo Marli Trip 9 -pack 9x2 dl (1,11/l) 2 00 pkt VIP virvoitusjuomat 3x1,5 l (0,40/l) hinta sis. AVOINNA ma-pe 7-21, la 7-18 ja kesäsunnuntaisin 12-21 Euromarketista kesäeväät, kesälelut, kesäkattaus... pantit 1,20 sisällön hinta 1,80 3 00 HK Camping grillimakkar a tai -pihvi 400 500 g (3,18 3,98/kg) 1 59 pkt Atria Wilhelm grillimakkarat 500 g (4,98/kg) 2 49 pkt Pouttu Porsaan marinoitu ulkofilepihvi 1 kg 5 90 rs Hinnat voimassa elokuun loppuun 3 plo Meira sinappi 1 kg 1 89 plo Kantola Keksikimara 640 g (7,45/kg) 3 69 pkt www.euromarket.fi Saat YkkösBonusta jopa Koko kesän KESÄETUJA LOIMAA, Hossinkatu 1-3, puh. IT20413184 Trimmeri Wolf RQ 250 Pitkä varsi mahdollistaa työskentelyn suorana seisten. IT2034541 159,Sivulleheittävä Stiga Dino 47 Euro Työleveys 45 cm. IT20286957 5190,2390,3850,1490,279,439,339,219,390,760,169,Ruohonleikkuri Jonsered LM 2153 CMD • Vetävä, keräävä/allejättävä ruohonleikkuri isoillekin ruohokentille • Työleveys 53 cm. JR965094801 Murskaava Stiga Bio Quiet 2100 oksasilppuri • Teho 2100 W • Keruusäiliö vakiona • Paino 25 kg. Ruohonleikkuri Stiga Collector 46 S • Itsevetävä ruohonleikkkuri keruusäiliöllä, jonka voi ottaa myös pois. Leikkuulaite on vakiona sekä allejättävä että sivulleheittävä. Bioleikkuuvarustus lisävarusteena. Helposti käynnistyvä, tärinätön, hiljainen ja vahva Stifa SV40 -moottori kaasukahvalla. Leikkuuleveys 45 cm. Helposti käynnistyvä, hiljainen ja vahva 4,5 hv:n Stiga 40 -moottori kaasukahvalla. 02-76368521 Suvilehti-2605-12-13 25.5.2007 09:43 Sivu 13. Lauantaina 26. Voit leikata keräten tai allejättäen. Meiltä saat Bonusta! Nurmikko kuntoon Multasormen koneilla! Meiltä merkit ja mallit joka tarpeeseen ja makuun. Työnnettävä John Deere tasoleikkuri JDR40 Polypropyleeni antaa leikkuukotelolle jäykkyyttä ja keveyttä. Ruohonleikkuri Jonsered LM 2146 M Suomalaisten suursuosikki..• Kevyt ja mukava käyttää • Hiljainen • Erinomainen leikkuujälki • Kestävä ja pitkäikäinen. Moottori 4,0 hv. Avoinna: ma-pe 8-18 la 9-14. toukokuuta 13 SUVILEHTI Aleksis Kiven katu 7 LOIMAA, puh. • Moottorin teho 5,5 hv JR961410101 Nelivetoinen Jonsered etuleikkuri FR 2113 MA 4x4 • Teho 12,5 hv • Synkronoitu 4-veto • Hydrostaattinen voimansiirto • Huoltoasentoon nostettava, kelluva, alle jättävä/taakseheittävä Combi-leikkuulaite. • Leikkuuleveys 94 cm. Sivulle puhaltava ruohonleikkuri, joka on lähes lyömättömän tehokas pitkässä ja raskaassa nurmikossa. 010 76 85200. IT20100893 Uutuus! Jonsered etuleikkuri FR 2113 MA • Teho 12,5 hv • Hydrostaattinen voimansiirto • Huoltoasentoon nostetttava, kelluva, allejättävä/taakse heittävä Combi-leikkuulaite • Leikkuuleveyes 94 cm JR965070601 Tervetuloa kesään! Tervetuloa kesään! Tervetuloa kesään! Iso mutta nopea. Leikkuupää kääntyy reunaleikkuriksi. Leikkurissa on vakiona 44 litran kerääjä. Etukahva portaattomasti säädettävissä. Sen takaa laatuluokaltaan korkeimman omaava 1-sylinterinen Briggs&Stratton -moottori. Takuu 2 vuotta! JD1810GX Itsevetävä John Deere tasoleikkuri JS63C • Teho 6,75 hv • 3-nopeuksinen vaihteisto ja kaksi leikkuutapaa: Bio ja sivulleheitto vakiona • Vapaasti kääntyvät etupyörät tai lukittavat aisastosta • 7 eri leikkuukorkeutta • Kerääjä lisävarusteena. Useita erilevyisiä malleja
14 Lauantaina 26. Nyt Optimalsilmälasit ok-hintaan! L O I M A A P R O F E S S I O N A L I N S T I T U T E Kesäyrittäjät Puuesineiden valmistus, entisöinnit sekä huonekalut ja niiden korjaukset Parturi-kampaamo palvelee w w w . la Tervetuloa jäteasemalle Tuo meille vanhat sohvat, kodinkoneet, remonttijätekuormat ja muut isommat jätteet. toukokuuta SUVILEHTI Loimaan jäteasema Kirveskallio Myllykyläntie puh. Lajittele kuorma valmiiksi jo kotona ja kysy tarvittaessa neuvoa etukäteen. l a i . (02) 763 2713 ma 14-18 ti-pe 7.30-12.30 touko-elo joka toinen la 9-12 parittomina viikkoina sekä syyskuun 1. f i Kulttuuriala, Ylistaronkatu 36 Tekniikka ja palveluala, Myllykyläntie 8 P Suvilehti-2605-14-15 25.5.2007 09:45 Sivu 14. Asiointi on helppoa
Jaa niin, jos se Taiteilijakahvilan Pirjo veis sen mun joulukaktukseni kesäksi ulos, olisin kiitollinen. Loimaan Lähivakuutuksessa selitettiin asiantuntevasti, ettei syöpäpotilas saa vakuutusta, ennenkuin hoidoista on kulunut kaksi vuotta. Mun poika korjas sen, koska korjausmiehiä täällä saa noin puolen vuoden viiveellä. Virkailija lisäsi, että jos kaatuu, niin luut on saattaneet haurastua hoitojen ja taudin takia, ja he raukat joutuvat maksamaan ehkä kymmenen vuotta kivusta ja särystä! Minä olen nyt elävä esimerkki, että vielä ei ole katkennut luita. Mutta enemmistön tahto, eli Koskenmäen Anja, vastaan 29 muuta, voitti, musta siittä mekosta tuli. Hotellin omistaa ryhmä ruotsalaisia. Et vous. Jalkakäytäviähän täällä ei oikeastaan edes ole kuin kapeana ruohopolkuna, mutta minä löysin sen ainoan jalkakivetyksen. Kyllästyi suurkaupunkiin ja löysi tämän, siihen aikaan idyllisen Grez sur Loingin (toi Loing on joki, joka halkoo Grezin, siitä nimi). Oli vuosi 1990 ja arkkitehtien kokous Pariisissa. Toisen kerran kaaduin pyörällä, kun edelläajava pysäytti, vanhusta varoittamatta. Meiltä täällä Chevillonissa hajosi yhteinen, vanha tietokone netteineen. Vastapooolina oli nainen, täällä vaarallinen, kaunis ku mikä. Iso, vanha ullakko johtaa juuri sänkykammariini, lukko ei toimi. Ajattelen, että jos jokainen loimaalainen laittas viisi kauranryyniä kirjekuoreen, eikä motkottas, että patonkia ja viiniä vaan naamaan. Ranskalaiset ei hyväksy mittään muuta kieltä, ku ranskan. Semmosen kirjasen kuin Doctor Jekyll ja Mr. Hänestä eri maissa täytyy ”fiilistellä”, eli makustella ihan eri paikoissa kuin turistioppaat määrää. Ja vastaus on: ca va bien, eli kamalan hyvin kuuluu tännekin kuis, rahat on loppu ja maineki menny. Ja tänne on mahdollista päästä vuodessa kolmen suomalaisen, kahden kuvataiteilijan, yhden kirjailijan, kuuden ruotsalaisen, enimmäkseen kuvataiteilijoita ja parin skotlantilaisen. Mää sanon hänelle, et toinen vaihtoehto on paksu rahamassi ja taksi. No siksi, ettei Ranskassa ole mitään varashälyttimiä, koira hoitaa hommat kotiin. hymyilevät rinnakkain. Tulee mieleen vanhan Ranskan hovin tepsuttelut ja peruukit. Siitä kauraryynien määrästä sais jo täälläolon loppuajaks kaurapuuron joka aamu. Ja kaikkien porttien sisällä on vihainen koira. Hän on jäänyt ikiaikaiseksi ystäväksi, jota Pöystin Maijan kautta olen tavannut silloin tällöin kaikki nämä vuosikymmenet. Miksikö. Paha juttu! Ensimmäisen kerran hyppäsin Pariisin junasta Nemoursin asemalla tyhjyyteen, koska juna ei ollut pysähtynyt sen vaunun kohdalla platformille, eli asemalaiturille. Pentti on hieno mies! Tosin en tykkää, että hän oli mukana nykyaikaistamassa kauniita vanhoja virsiä! Mutta Pentistä tykkään! Ja Pentin vaimosta, Salmesta, tykkään! Sen muistan, että kesä oli kuumimmillaan, kun päästiin ripille. Hyde! Mitäs siihen sanotte. Sitä pohdittiin, että jos se sokeripala alkaa sulaa, ollaan me toivottavasti jo Loimaalla! Ei oikeesti. ja kuningatar S. Kysyinkin virkailijalta, voiko syöpäpotilaan matkatavaroita edes vakuuttaa. Kiistelin yhden suomalaisen Ranska-fanin kanssa tämän suutelemisen merkityksestä ja sanoin, että suomalainen kun päräyttää: moro, noin metrin päästä, parhaalle kaverilleen, siinä on enemmän tunnetta kuin näissä poskipusuissa. Jos ette kerro kellekään, uskon salaisuuden: kahden putkimiehen siskona voin sanoa, että Ranskan vesijohtojärjestelmä on hakaneulasta kiinni, eli kohta kaikki romahtaa. Ja auta armias, kun ranskalainen taksi huamaa turistin, se on niinku muunmaanlainenki taksi ei tosin suomalainen, terveisiä Rahkosen Reijolle pisteestä A pisteeseen B tarttee mennä sen tuhannen pisteen kautta. Meillä on ne yhdet ja samat retkuvaatteet päällä ja muovikassit kädessä. Ei maar tykkää yhtään sönköttävästä turistista, joka yrittää heitin hienoa kieltään raiskata. Kun me kun kuljetaan Antin kanssa Pariisissa, kukaan ei ryöstä meitä, eikä pyydä rahaa. Ja mitäs tämä herra kirjoitti täällä Chevillon hotellissa. Sain kuuden kuukauden stipendin Suomen Kulttuurirahastolta. Ja mitenkä tämä Chevillon-hotelli tuli ruotsalaisten omistukseen. Tämä kaikki on saanut alkunsa siitä, että ruotsalainen kuvataiteilija Carl Larsson tuli 1800-luvun lopulla Pariisiin maalailemaan. toukokuuta 15 SUVILEHTI M M a atk tk a ak k irje irje R R ansk ansk asta asta P Suomalainen kun päräyttää: moro, noin metrin päästä, parhaalle kaverilleen, siinä on enemmän tunnetta kuin näissä poskipusuissa. Pariisiki on vallan ylimainostettu. Siitä tapahtumasta on todisteena iso kuva seinällä, madame B. Hyvin se siellä kestää. Samoin katot, ne alkaa vuotaa ihan seulana päivänä muutamana. Se kun on vähän niinku minä: huonokuntoinen ja vanha! (Ei siis Pirjo, vaan kaktus!) Residenssiapurahasta kiitollisena, yhtä kokemusta rikkaampana Jaakolan Pirkko Lauantaina 26. Olen käynyt kurkkaamassa siellä kaks kertaa, enkä vieläkä ole nähny vilaustaka Eiffel-tornista. Kysyin, osasiko Silvia ranskaa. Ymmärrän kyllä, että ennenvanhaan täällä taiteilijat vietti taiteilijaelämää, miettien syvästi taiteellisia asioita, ei nykyään. Ja lohdutuksen sanomaa teitille loimaalaisille, jokka ette ole koskaan olleet Ranskasa ja tuskin pääsettekään. Sillai. Tässäkin kylässä asustaa aivan ihania ihmisiä, jotka ohimennen juttelevat ja kun turistiksi huomaavat: elekieli toimii. Larssonin maalauksista näkee, miten kaunista täällä oli siihen aikaan. Paikasta tehtiin taiteilijakoti. Pentti oli nuori, niinkuin mekin. Kaikille terveisiä ja hyviä vointeja! Jos tämä kirje kuulostaa kriittiseltä Ranskaa kohtaan, ei ole perimmäinen tarkoitus! Kestäisi vuosia tutustua Ranskaan ja Pariisiin. Ja vastattava on: ca va bien! Eli: kamalan hyvää kuuluu, vaikka oikeesti asiat olis päin suomalaista mäntyä. Jos ette kerro kellekään, uskon salaisuuden: kahden putkimiehen siskona voin sanoa, että Ranskan vesijohtojärjestelmä on hakaneulasta kiinni, eli kohta kaikki romahtaa. Lempiäisen Pentti oli meidän tyttöjen pappi ja Immo Lampo, olikos hän poikien. Ei haittaa. On muureja ja köynnösruusuja, on ihania rakennuksia muurien ja porttien ympäröimänä. Rustattiin remonttia ilman suurempia rahoja, ja sen huomaa. Ca va. Siinä pitkä juttu lyhyesti kerrottuna. Siellä muuan ranskalainen lääkäri kertoi näille kuudelle ruotsalaiselle, että hänellä on rappiolla oleva hotelli Chevillon tyhjillään Grez sur Loing nimisessä kylässä. 70 km päässä) Grez sur Loing nimisessä pikkuisssa kylässä. Kuusi arkkitehtiä innostui ja osti rakennuksen kulttuurimielessä. Hän mietti hetken, ihan oikeasti, ja sanoi sitten: no tottakai! Tämä vakuutuskäytäntö on muuten muuallakin maailmassa sama, että eipäs mollata Lähivakuutusta täältä kaukomailta! Täällä valittiin presidentti, semmonen Niinistön näkönen heppu. Ei se suudelma mittään merkkaa, tuskin huulet poskia hipaisee, kuhan vaan pussataan. Ulkoterasseilla vaan istutaan ja pulistaan. LAATUA PALVELLEN Täyden palvelun SÄHKÖTALO • Expert kodintekniikan tuotteet • tietokoneet • puhelimet • multimediatarvikkeet • sisustusvalaisimet • sähkötarvikkeet • sähköasennukset • kodinkonehuolto PARHAAT TAULU-TV JA DIGI-BOXI -MERKIT MEILTÄ Turku Tampere Valtatie 9, puh. Ja eikös Lempiäisen Pentti änkeä samaan junaan ja tietty samaan vaunuun ja tietty istuu meitä vastapäin: terve likat! Kattele siinä sitten poikia, kun pappi istuu vastapäätä. Ranskalainen kiekaisee ton lopun ja siitä tietää, että se on kysymys: kuis hurisee. Oikeestaan tuli mieleen, ettei noilla presidenteilläkä ole muuta tehtävää, ku näyttää ulospäin komialta, kun ne tuolla maailmalla, muitten maitten pressojen kanssa laahustaa.Mistä päästäänkin siihen, että tämän hotellin intendentti, madame Bernadette Blissard, kertoi, että kuningatar Silvia on myös vieraillut täällä. Ja mitäs me vakuutuksenottajat sitten: maksetaan vuosikymmeniä korkeita maksuja, eikä ehkä koskaan tarvita tai saada korvausta! Kaikki vakuutukset on, sanonko mä mistä. Minä sensijaan en, koska tykkään Augustista! Sitten taiteilipiireissä sana kiiri ja tänne alkoi tulla populaa, eli taiteilijaa. Hei, Pekalle, meijän lempikollille terveisiä! Olen Pekan adoptoinut Kinnusen Elinalta ja Petteriltä ja nyt siirtänyt hoitovastuun matkamme ajaksi heille takaisin! Pekalle tiedoksi, että ei ranskalaiset kollit vedä sinulle vertoja, laihoja ovat kuin luu ja nahka. Lehmät vaelsivat pelloilla, piiat keräsivät hedelmiä puista, pesivät joessa pyykkiä, hienostorouvat istuivat päivänvarjoineen kirsikkapuiden alla. Hän sanoi: ”Lähes Siri von Essenin, ton suomalaisen eukkos ja mukulais kans aivan ihanaan paratiisiin!” Ja niin saapui Augustiki tänne. Ja sitä pohdittiin, että jos se leipä jää kurkkuun ja tukehdutaan siihen paikkaa. Ranska on oikeesti ihan niinku Loimaa! Ei sen kummempi. Olen siis residenssi-taiteilijana täällä Pariisin esikylässä (n. Sen muistan, että koko rippikoulun ajan pelkäsin: minäkö se pyörryn ehtoollisella. Ranskalainen ei ole koskaan kuullut kaurapuurosta! Apropoo, laitan tähän osoitteemme: Fondation Grez sur Loing, 2-4 Rue Carl Larsson, 77880 Grez sur Loing, France. Samoin on hän hakenut kauraryynejä, kun maha on aika sekasin. Mitäs sää tiedät, kysytään vastaan, sillai kiekaisten, se loppu, et toinen ymmärtää, nyt täytyy vastata. Meinaan Loimaan viljavarasto näkkyy ympäri Loimaata ja on varmasti yhtä komia ko Eiffeli, ellei komiampi. Asun huoneistossa, jossa hän tiettävästi on asunut. Se taiteellisuuski on vähän semmonen ylimainostettu asia täällä Ranskassa, niinku muuallakin. Kyllähän tänne kuuluisi vaikka mitä. Ranskan televisiossa kuulee ihan surkeeta yritystä laulaa, uskokaa tai älkää. Kerran Larsson houkutteli tänne Robert Louis Stevenson -nimisen kirjailijan, skotin, siitä skottiyhteys. Ei Pentti siitä olis välittäny. (02) 763 1551 Palvelemme: Ma-pe 8.30–18, la 9–14 Suvilehti-2605-14-15 25.5.2007 09:46 Sivu 15. äivää loimaalaiset! Bonjour! Se on ranskaa ja tarkottaa: päivää. Muistan, kun Mäen Ullan kanssa mentiin Turkuun. Antti, mun poika siis, joka on mukana reissussa,osaa aika paljon vielä ranskaa, vaikka kouluvuosista onkin aikaa. Täällä kävi viime pyhänä paikkoja tarkistamassa erittäin mainio komitea, joka koostuu silloisten arkkitehtien lapsista, suurin osa heistäkin nyt arkkitehtejä ja he kertoivat syntytarinan. Antti sanoi, että yhteen kulmaan oli pakko laittaa sokeripala, koska sensuuruista asiallista palasta ei löytynyt. Ei turisti huamaa. Reinikan Siiri ompeli minullekin oikeen kauniin hamosen. Ei Edith Piaf ennää täällä laulele. Tuli puhe tyttöjen rippihameen väristä: musta vai valkoinen. Kone pelaa taas ja se on pääasia. Se on suomalaisesta vähän koomista. Ranskan rakennuskulttuuri on kaunis, siis tämä vanha osa. Edelliset asukit olivat kuulema teipanneet oven kiinni. Ja nyt on tullu joku viis lisää. Kaikki filmit ja ulkomaan ohjelmat on puhuttu päälle, eli dubattu ranskaks. Olen kaatunut täällä kahdesti. Kun noi vattat niin sohlaa! Rippikoulukaverit hei! Meidän porukan ensimmäisestä ehtoollisesta tulee kuluneeksi 50 vuotta, ilmoitti Ketolan Sirkka. Ei hän puhunut vierailun aikana sanaakaan, hymyili vaan, selitti Bernadette! Voi aikoja, voi tapoja! Ranskalaiset poskisuutelee kauheesti, tiesitteko sen, sekä miehet että naiset. Pariisissa Carl Larsson tapasi August Strindbergin, tuon ”madmanin”, niinkuin ruattalaiset yhä sanovat, hullun miehen siis. Lensin jalkakäytävän reunakivetykselle, löin oikean polven ja koko sääri on sininen. Siitä ajasta ei paljonkaan ole muistoja, jotain kumminkin. Koskenmäen Anja, yksi parhaista lapsuustovereistani, jota rippikoulu oli varmaan syvästi koskettanut, sanoi: musta tietty, raamatullinen väri! Me kaikki muut tytöt siihen: valkoinen! Paljoks meitä tyttöjä oli, suuret ikäluokat nääs, kolmisenkymmentä. Antti sannoo kans, et matkustelu vaatii jalkoja, ja niitä mulla ei kyl ennää oo, siis käyttökelposia. Antti on yrittänyt löytää täältä reppukaupan, ilman tulosta. Viottu entisestään kipeä vasen polvi. Mut Antti, se mun poikani, sanooki, et häntä harmittaa just tämmönen turisti, joka hokee: misäs se Eihveli on ja tahron heti nährä Mona-Liisan kuuluisan hymyn. Samalla hän mainitsi, että sen menneisyys on vahvasti ruotsalainen. Niin ja syöpäpotilaat, niinku muutkin toipilaat, on ihan niinku ruttopotilaita. Mona-Liisasta en ole nähny hymynkarettakaan. Tai viini menee päähän. Ja on ihan turha väittää, että ranskalainen tykkää, jos turisti osaa yhdenkin sanan ranskaa. Jos niin erinomanen torni kerrran on, niin kai sen silhuetti tars näkyä heti, ku junasta laskeudut Gare de Lyonin asemalle ja olet Pariisissa. Asun taiteilijoitten asuttamassa Chevillon-hotellissa. Katulyhdyt olivat kynttilälyhtyjä. Kiitos Labbartin Ingeborgille! Pariisi on kans ihan ylimainostettu. Onneksi mitään pahempaa ei tapahtunut, siis luukatkeamaa, kun ei ole tota vakuutusta. Niin, paljoks meitä loimaalaisia oli meidän lähtiessä, 13 000. Se oli niinku ulkomaille olis tänä päivänä menty
toukokuuta SUVILEHTI Suvilehti-2605-16-17 25.5.2007 09:48 Sivu 16. 16 Lauantaina 26
Päivi Takala, keramiikkaa Liput Aikuiset 12 e lapset alle 12 v. Lauantaina 26. Loimaan Taideseura, luonto ja maisema 17.7-2.9. 02-5546 370 Esitykset 29.6. ” 19 La 30.6. klo 18:00 ma 2.7. 2.9.2007 ti su klo 11 18, muulloin sopimuksesta Tiedustelut ja varaukset: (02) 761 2422 puiston aukioloaikoina: (02) 767 1459 patsaspuisto@loimaa.fi Kuivurigalleria: 4.6.-13.7. ” 19 Ke 27.6. Tiedustelut ja ennakkomyynti Puh. klo 19:00 su 1.7. klo 21:00 YÖNÄYTÖKSET ENNAKKOVARAUKSET JA LIPPUTILAUKSET: KERTUNMÄKI 040 574 2065 050 537 5822 ULLA KASKILUOTO 040 515 6225 ulla.kaskiluoto@loimaanseutu.fi MATKAILUTOIMISTO 02-761 1286 (Tekijänoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner) (ti 3.7. ” 14 ja 19 www. ” Pe 29.6. Ti-pe klo 19, su 13 ja 19 LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT Suvilehti-2605-16-17 25.5.2007 09:49 Sivu 17. klo 18:00 Tulkataan viittomakielellä Loppuun myyty Elias-sali: Valokuvaan keskittyvä galleria vanhalla kunnantalolla www.loimaantaidemuseo.fi Taidetta Loimaalla 2007 ArtTyynelä: Kesänäyttely kesäkuussa 5.6.-1.7.2007 Avoinna ma pe 12 18 Alpo Jaakolan patsaspuisto: Avoinna 4.6. klo 19:00) ke 4.7. ” 19 To 28 6. 8 e Ryhmät yli 30 hlö 11/7 e Minä ja mun taloni -näytelmän Aimo Kalmeenojan käsikirjoituksen pohjalta muokannut Mirva Koivukangas-Myllärinen. klo 19:00 pe 10.8. .net € € € 19 Ohjaus: Sari Äikää-Torkkeli www.kertunmaenkesateatteri.fi Peppi Pitk ätoss u TÄNÄ KESÄNÄ KERTUNMÄELLÄ Astrid Lindgrenin 1980 LOIMAA Kirjailija / Sovittaja: Astrid Lindgren Säveltäjä: Georg Riedel • Suomentaja: Marja-Leena Kuronen LIPUNMYYNTIPISTE: Vihreän kolmion Matkailutoimisto Kauppalankatu 2A 02-761 1286 Liput: • Aikuiset 10 eur • Lapset 3-12 v 5 eur KYSY RYHMÄALENNUKSIA NÄYTÖKSET pe 29.6. klo 19:00 to 5.7. ” 14 ja 19 Ti 26.6. ” 14 Su 1.7. Ohjaus: Arto Myllärinen ja Mirva KoivukangasMyllärinen. 13.7. toukokuuta 17 SUVILEHTI To 21.6. klo 19:00 su 8.7. klo 21:00 la 11.8. klo 19 Su 24.6. klo 19:00 pe 6.7
Ajanvaraukset: 050 373 8843 SP Seremoniahoidot • Väriseremonia värikäsitellyille hiuksille • Rauhoittava Seremonia herkälle hiuspohjalle Seuraa kotiseutusi tapahtumia kesäosoitteessakin! (02) 762 6016 Suvilehti-2605-18-19 25.5.2007 09:51 Sivu 18. (02) 763 2277• ARK. 18 Lauantaina 26. 9-17, LA 10-13 (1.6. 7631 505 • Turuntie 15 • LOIMAA kynnet kuntoon kesäksi Ainutlaatuisia elämyksiä – eivät ainoastaan helli hiuksiasi vaan antavat myös kokonaisvaltaista hyvää oloa. kodinkoneet! Meiltä myös HELPOSTI, NOPEASTI & EDULLISESTI KEITTIÖRATKAISUT Puh. toukokuuta SUVILEHTI www.kalustetukut.com LOIMAA Lamminkatu 31 Puh. alkaen kesälauantaisin suljettu.) Tule noutamaan kuvasto! Tietysti Kalustetukusta! Satoja ovivaihtoehtoja trendikkäistä uutuuksista kysyttyihin klassikoihin! Valikoimastamme löydät lisäksi komerot ja kylpyhuonekalusteet
mail. Tarjoa rohkeasti! Ympäristökeskuksen hyväksymä ROMU-WESIN OY p. toukokuuta 19 SUVILEHTI ROMUT RAHAKSI Noudetaan nopeasti ja maksetaan hyvä hinta kaikenlaisesta metalliromusta, kuten äkeistä, auroista, romuautoista jne. kokemuksella! Ilmainen arvio! Daniel Saksi Puh. 045 – 120 3836 Myyntipäällikkö Varsinais-Suomi daniel.saksi @ saunalahti.fi H A K E T U S U R A K O I N T I A tehokkaalla RUMPUHAKKURILLA • Haketta isoihin ja pieniin kattiloihin • Haketusmateriaaleina puhtaat risut, rangat, laholumpit, kokopuu ja sahapinnat VARAA AIKASI AJOISSA! SOITA JA KYSY LISÄÄ: LOIMAAN KONEPALVELU Oskari Heikkilä 050 340 6387 Osmo Heikkilä 0400 531 960 Suvilehti-2605-18-19 25.5.2007 09:52 Sivu 19. romu-wesin@hotmail.com Suomi Kate Oy KATTOREMONTIT katot – ulkovuoraukset runkotyöt Yli 10 v. Lauantaina 26. 040 752 3515. Soita klo 9-18. Päivän hinnat kuparista, alumiinista yms
20 Lauantaina 26. toukokuuta SUVILEHTI Suvilehti-2605-20-21 25.5.2007 09:54 Sivu 20
Partiolaiset voisivat myös opetella taidon ja kilpailla lippukunnittain tai vaikka valtakunnallisestikin. Yli puolet vastaajista arvioi Loimaan Lehden kaikkien näiden ominaisuuksien osalta parhaaksi. Samassa kirjassa italialainen Giuseppe Acerbi (1799) kertoo meikäläisestä saunasta: ’’Asia, joka suomalaisissa vaikuttaa hyvin omituiselta, on heidän kylpytapansa. Siellä ei tarvitse ajatellakaan vastan käyttöä useampia kertoja. ”Nuorena on vitsa väännettävä”, niin tässäkin asiassa. toukokuuta 7 LAINA: – Ylimääräisen satasen lahjoittaisin vanhusten sairaanhoitoon, koska olen itsekin vanha. Isäni opetti aikoinaan, että ’’rauduskoivussa reilut raot, hieskoivussa hienot’’, tarkoittaen lehden sahalaitojen kärkien välejä. Koivu ei ole ainoa puulaji, josta vihtoja on tehty. MENNEINÄ aikoina vihtoja tehtiin paljon, kun ei ollut pesusieniä tai vastaavia saatavana. Itä-Suomessa on paljon koivikoita. PASI SALO Loimaan Lehti on näkyvä ja arvostettu osa Loimaan seutua. Tutkimuksessa pyydettiin vastaajia myös kertomaan, mitkä ominaisuudet eri kilpaileviin välineisiin liittyvät. Pakastus säilöö vihdan hyvin, mutta vie tietysti oman tilansa. Elokuun alkupuolelle asti voidaan vihtoja tehdä. Vihta sidotaan kauniisti ja lujasti kestämään useampiakin saunomiskertoja. Seppo Huiku LoLe-2605-06-07 25.5.2007 15:40 Sivu 7. Vain erikoistavarakauppojen tarjouksissa Loimaan Lehden nimesi parhaaksi tietolähteeksi alle puolet vastaajista. Ainakin joulusaunaan voisi tuoreen vihdan varata pakkaseen. VIHTOJEN ja vastojen säilytys on tänä päivänä monesti ongelma ainakin kaupungeissa. Tekeekö sen juhannusvihdan raudustai hieskoivusta, on herttaisen yhdentekevää. Tutkimustulosten mukaan Loimaan Lehti tavoittaa hyvillä prosenteilla kaikki ikäluokat ja ammattiryhmät. Aitat ja vintit ovat ihanteellisia, mutta niin harvan käytettävissä tänä päivänä. Tarpeellisena lehteä piti kolme neljäsosaa vastaajista. Loimaan Lehti luettiin myös huomattavasti tarkemmin kuin alueelle leviävät kilpailijansa. Ei haittaa, vaikka on molempiakin sekaisin. Loimaan Lehden merkityksestä lukijoilleen kertoo myös se, että 28 prosenttia vastaajista kertoi lukevansa lehden kahteen kertaan ja 15 prosenttia jopa kolmasti. Yhteystietoni löytyvät sivun kaksi alalaidasta. Usein kysellään, mistä erottaa hiesja rauduskoivun. ’’Taitoin vastan maammolleni, taitoin toisen taatolleni, kokoelin kolmannenkin verevälle veljelleni!’’ Juhannukseen mennessä koivun lehti on parhaimmillaan vihdan tai vastan tekoon. Melkein kaikilla perheillä on pieni huone, jonka peränurkkaan on kasattu kiviä, jotka lämmitetään kuumiksi. Kaikilla kylpijöillä oli omansa. Morsiussaunassa kylvetettiin tuleva nuorikko katajaisella (toki haudutetulla) vihdalla. Loimaan seudun ihmisten tiedotusvälineiden käyttöä kartoitettiin puhelinkyselyllä, jonka kohteeksi valikoitiin tilastollisin menetelmin edustava osa Loimaan, Alastaron, Mellilän ja Ypäjänkylän 15–79-vuotiaista asukkaista. Sellaista putkea saa ainakin lipputankotehtaalta. Useampi kuin yhdeksän kymmenestä vastaajasta nimesi Loimaan Lehden tältä osin tietolähteistä parhaaksi. Neljä kymmenestä vastaajasta säilyttää Loimaan Lehtensä pidempään kuin yhden viikon. Mutta jos ajatellaan koko talvisen vihtavaraston sitomista, silloin on syytä odotella muutama viikko, jolloin lehdet varmasti pysyvät varvuissa. Erkki Joukkari Somero-lehdessä TÄLTÄ SIVULTA: Oikeaoppiset vihdat ja vastat tehdään rauduskoivuista ja sidotaan hieskoivun oksalla PAIKALLISIA ARTIKKELI Vihta vai vasta. Ensinnäkin tarjolla olevien kanavien määrän kasvaessa pystymme parhaassakin tapauksessa julkaisemaan vain pienen osan ohjelmatiedoista. Ei siinä katsoja ehdi syventyä sitomisen salaisuuksiin. Suvi, sauna ja uusi, tuoksuva vihta – eikö se ole onnea. Miten vaan haluatte! Vihta vai vasta – kas siinä kysymys. Loimaan Lehti oli mukana paikallislehtien valtakunnallisessa tutkimushankkeessa, jonka toteutti markkinointija mielipidetutkimuksiin erikoistunut tietopalveluyritys Tietoykkönen Oy. Ratkaisu liittyy television digitalisoitumiseen kahdellakin tavalla. Tämä perinne ei saa mennä maan rakoon! Riitta Jumppanen Lauantaina 26. Kymmenessä minuutissa he muuttuvat punaisiksi kuin raaka liha ja näyttävät kerrassaan pelästyttäviltä.’’ KOTISEUTUTAPAHTUMISSA on usein vastanja vihdantekonäytöksiä ja kilpailujakin. Havupuisiakin vihtoja on tehty. Vasta on yleensä suurempi, siis pitempi kuin vihta. Parhaallakin ilmaisjakelulehdellä näiden lehden tarkkaan lukevien osuus jäi alle 20 prosentin. Vihta on pyöreä ja vasta litteä. Luonnehdinnat, joita pyydettiin arvioimaan olivat tarpeellinen, hyödyllinen, läheinen, kiinnostava, paikkakunnan puolestapuhuja sekä tärkeä paikkakunnan hengen luoja. Vanhat vihtamestarit sanovat, että kalliolla kasvaneesta nuoresta koivusta saadaan parhaat vihdat ja jos vielä on uudenkuun aika, kaikki on täydellistä. Otan mielelläni vastaan lehden lukijoiden ja tilaajien kommentteja ja evästyksiä tästä. Vasta tehty vihta on aina tuoksuva ja pehmeä ja ihana. Se pujotetaan pieneen, noin 8 sentin levyiseen muoviputkeen. LL ARKISTO TOIMITTAJALTA TV-ohjelmien julkaisu puntarissa Tutkimuksessa selvitettiin myös sitä, kuinka tärkeää Loimaan Lehden lukijoille on TV:n ohjelmatietojen julkaiseminen. Muita tuntomerkkeja on hieskoivun lehden pyöreys kun rauduskoivun lehti taas on lähes kolmiomainen ja kahteen kertaan sahalaitainen. Muoto, sidos ja kestävyys ovat erilaiset. Toisaalta digisovittimien myötä jokainen television katsoja voi etsiä tiedot eri kanavien tarjonnasta teksti-TV:n kautta. Vastan kädensijan ympärille kietaistaan panta, joka pitää lehdekset koossa. Olisi todella paikallaan järjestää kursseja, joissa asiaan perehdyttäisiin kädestä pitäen. Näissä iäkkäät mestarit nopeasti ja taitavasti sitaisevat lehdesnipun kiinni. Kannesta kanteen tai lähes kokonaan lehden ilmoitti lukevansa kuusi vastaajaa kymmenestä. Oikeaoppiset vihdat ja vastat tehdään rauduskoivuista ja sidotaan hieskoivun oksalla tai nuorella noin metrin mittaisella koivunalulla. Kai myös hyvinvarustetuista muovikaupoista kapeaa putkea löytyy. Matti Vuorenjuuri kertoo kirjassaan ’’Sauna kautta aikojen’’, että tamminen vihta alentaa verenpainetta, lehmus sopii munuaisja virtsavaivoihin, leppä nivelja lihaskipuihin. Noin viikon lehtensä tallessa pitävien prosentti oli 30. Joka päivä ilmestyvän maakuntalehden vastaava lukijapeitto oli 62 prosenttia ja luetuimman ilmaisjakelulehden 43 prosenttia. Paras säilytyspaikka on ilmava ja valolta suojattu. Vain opiskelijoiden joukossa oli vastaajia, jotka eivät lehteä seuranneet. Paras uutisissa Omaa asuinkuntaansa koskevien uutisten parhaana tietolähteenä Loimaan Lehti oli ylivoimainen niin painettuihin kuin sähköisiinkin kilpailijoihinsa verrattuna. Saunassa kaiken aikaa suomalaiset hierovat ja hakkaavat jokaista ruumiinsa kohtaa koivupuun oksista tehdyillä vihdoilla. Kävi ilmi, että kuusi lukijaa kymmenestä ei käytä Loimaan Lehden televisioliitettä lainkaan ja yli neljänneskin vain satunnaisesti. Tämän kertoo vakuuttavalla tavalla huhtikuussa tehty lukijatutkimus. Tässäkin se arvostettiin yli kaksi kertaa paremmaksi kuin kovin kilpailija eli kotiin jaettava suoramainonta. Parhaaksi tietolähteeksi vastaajat kertoivat Loimaan Lehden myös seutukunnan asioiden ja uutisten sekä päivittäistavarakauppojen tarjousten ja omalla alueella tarjottavien palvelujen osalta. 4H:lla on näitä kursseja ollut, mutta lisä ei olisi pahitteeksi. Munkkilaitos julisti 1700-luvulla: ’’Vihtominen on syntiä! Niin suuri nautinto ei voi olla sielulle hyväksi.’’ Kun vedetään linja Lappeenrannasta Kokkolaan, sen itäpuolella tunnetaan vasta ja länsipuolella vihta. Heistä 83 prosenttia kertoi lukeneensa Loimaan Lehteä viimeisen kolmen päivän aikana. Loimaan Lehti luetaan tarkkaan Loimaa Seppo Huiku Loimaan Lehti on oman alueensa selkeä ykkösmedia. Tuloksien pohjalta lehdessä harkitaankin sitä, että digiajan lopullisesti koittaessa syyskuun alussa Loimaan Lehti lopettaisi monien muiden paikallislehtien esimerkkiä seuraten television ohjelmatietojen julkaisemisen ja korvaisi nyt siihen käytettävät sivut paikallisuutisilla ja oman alueensa kiinnostavien ihmisten haastatteluilla. Reumatismiinkin se kuuluu auttavan. Eroja näissä ’’löylynlystin’’ antajissa on muitakin kuin nimi
Yhtiö pyrkii järjestämään halukkaille työtä muilla paikkakunnilla sijaitsevilla tuotantolaitoksilla. Mistä tämän kasukan idea lähti liikkeelle. Näillä näkymin töitä jatketaan syksyyn. Vaate luovutetaan tulevana sunnuntaina eli helluntaina ennen jumalanpalvelusta. Vastaukset sivulla 10 Sisko Sairanen valmisti Metsämaalle uuden kasukan Loimaa Mari Niemi Sisko Sairanen olette käsityönä valmistaneet kasukan. Kirkon emännät on jo vanha järjestö. Onko työ kokonaan teidän käsialaanne. Tytöt ym. Mikä on Suomen kansallispuu. Onko sillä jokin merkitys. Lopettamissuunnitelmien syinä ovat tuotannon kannattamattomuus ja tehtaan päätuotteen, värihiekan, voimakkaasti laskenut kysyntä. Ensin alle ketjupistot, joilla kuvio saadaan kohotetuksi ja sen jälkeen päälle on ommeltu toinen kerros laakapistoilla. LAUANTAI MÄKISEN MURJAISU: Saikunkalliosta on tullut aika kärhämä. – Oiva Alanen on vastannut suunnittelusta ja minä valmistuksesta. 7. Vuosina -73 ja -74 ylioppilaaksi päässeiden sijoittumista seurattiin viime syksyyn asti. Sisko Sairanen kertoo kasukan teon sisältäneen haasteellisiakin kohtia. Tekisipä mieli väittää päinvastaista: nyt ne ponnistukset vasta alkavat, sillä kilpailu jatkopaikoista on kovaa. Otan aina suurella mielenkiinnolla haasteita vastaan. Lähtisitkö uudelleen samaan urakkaan. He eivät laskeneet tasovaatimustaan seuraavinakaan vuosina. Mikä tahansa kangas ei tällaiseen asusteeseen varmasti kelpaa. Pyrkijät voitiin jakaa karkeasti kahteen erilaiseen ryhmään. Auton renkaat on hyvä vaihtaa, kun urasyvyys on 3mm. Ylioppilaaksitulovuonnaan heistä haki peräti 65 % turhaan johonkin oppilaitokseen. Värillisen hiekan osuus tuotannosta on pudonnut alkuperäisestä kymmenesosaan m.m. talouskouluja yms.) Yleensä virhe oli se, että pyrittiin todistuksen ja muiden edellytysten kannalta liian korkeanasteiseen koulutukseen. Ammatin he valitsivat pääasiassa palkan ja sijoittumismahdollisuuksien perusteella. 010 257 3202 Kortti Suomesta Monipuolinen OP-Visa. Kuka toimii Viron presidenttinä tällä hetkellä. 6. MARI NIEMI LoLe-2605-08 25.5.2007 15:42 Sivu 8. Mikä on Nightwish-yhtyeen uuden solistin nimi. 2. 5. Kirkon emäntien kokouksessa päätettiin sitten yhteisesti, että minä otan valmistamisen urakakseni. – Tässä työssä oli paljon tarkkuutta vaativia osuuksia, joihin meni paljon aikaa. – Lahjan saaja on Metsämaan kappeliseurakunta. Mikä on ellipsi. – Kasukan valmistuksesta päätettiin viime syksynä. pyrkivät korkeaan koulutukseen. Kuva: Valto Heinosen kokoelma. Vuoron perään, yhteen vai erikseen. Tekemiseen meni ehkä noin kaksi kuukautta. Mikä on kuitenkin lakisääteinen raja. – Ehdottomasti! Tämä oli ensimmäinen valmistamani kirkkotekstiili. Toinen ryhmä olivat pojat, hyvät oppilaat ja matematiikkalinjalaiset. Sen jälkeen Kirkon emännät tarjoavat kirkkokahvit. 9. Hyvä, ettei asuta Sveitsissä. Mihin ylioppilaat sijoittuvat On jo lähellä se suuri päivä, josta mainokset sanovat, että ’’se kruunaa vuoden ponnistukset’’. Kauanko työn tekemiseen meni aikaa. – Kuvio on myös Oiva Alasen suunnittelema ja hän on nimennyt sen ”Hengen tuleksi”. Tällä hetkellä tutkitaan muun muassa rakennusten ja laitteiden soveltuvuutta muuhun tuotantoon. Pesäpalloa vanhalla kentällä 1950-luvulla. Lopullisesta päätöksestä tehtaan toiminnan suhteen on luvattu tiedottaa hyvissä ajoin. Mikä kirjain vastaa lukua 500 roomalaisissa numeroissa. Ympyräkuvio esiintyykin useamman kerran. – Kankaan tulee olla 100%:ta palttinasidoksista villaa. Pojat ym. Toisen muodostivat pääasiassa tytöt, yleensä huonon todistuksen saaneet kielireaalilinjalaiset. Kurjet lensivät näyttävästi Virttaan taivaalla toukokuussa 2004. Muut värit ovat vihreä, valkoinen, violetti ja musta. toukokuuta LL 26.5.1977 Värihiekkatehdas lopettamassa Loimaalla sijaitseva Paraisten Kalkki Oy:n (Partek) värihiekkatehdas lopettanee toimintansa tämän vuoden aikana. 1. sitä vastoin arvostivat halpaa ja lyhyttä koulutusta ja laskivat heti tasovaatimusta, jos eivät ensiyrittämällä päässeet hakemaansa koulutukseen. Mistä teidän kokemuksenne on peräisin. Ehdin jo tänäkin aamuna ommella muutaman ristipiston aamu-uutisten lomassa. – Metsämaalla käytössä ollut punainen kasukka oli suuri ja erittäin painava esimerkiksi pienempikokoisten naispappien kantaa. – Pidän valtavasti käsitöiden tekemisestä ja olenkin aina tehnyt niitä paljon. 4. 8. Vaate oli tehtävä rauhallisesti ja tarkasti, jotta pistot osuivat oikealle kireydelle. Mistä tämän kasukan kangas on peräisin. Tästä syntyi ajatus valmistaa uusi ja käytännöllisempi. Onko värillä merkitystä. Vaihtoehtona oli neulotuttaa kangas tilaustyönä Wetterhoffilla, mutta päädyimme tilaamaan sen Saksasta. Samana syksynä oli opiskelemassa vain kolmannes kevään ylioppilaista (mukana ei ole täytekoulutusta, esim. – Punaista kasukkaa käytetään tiettyinä pyhinä, jotka ovat helluntai, pyhäinpäivä ja tapaninpäivä. Tehdas työllistää yhteensä 15 henkilöä, joille kerrottiin lopettamissuunnitelmista tiistaina. sen takia, että kattohuopateollisuus on siirtynyt muihin materiaaleihin ja toisiin toimittajiin. Mistä Paul Wolfowizt on tuttu. Ne on kaikki tehty kaksinkertaisilla pistoilla. Vaatteen valmistus vaati melkoista käsityötaitoa. Asusteissa esiintyvät niin tämä kuvio kuin risti. – Kasukka on ehtoollisjumalanpalvelusta johtavan papin vaate. Myös työni oli kosketuksissa alan kanssa. Itse olen ollut siinä mukana muutaman vuoden ja luottamustoimissa yli 20 vuotta. Mikä kasukka tarkalleen ottaen on. Kankaan laatu on tärkeää. Kilpailukyky vientimarkkinoilla on siinä määrin heikentynyt, että värillisen hiekan vienti on täysin tyrehtynyt. 10. Asuun kuuluvat kasukan lisäksi stoola ja kalkkiliina, jonka paikka on viinimaljan päällä. OSOITA TIETOSI VANHAT VALOKUVAT 30 VUOTTA SITTEN VIIKON VIERAS 8 Lauantaina 26. Kuluvan vuoden tammikuussa aloitin itse työn. Puh. Jos työtunteja vertaisi normaalin työviikon tuntien mukaan niin kuukauden päivät olisi ainakin mennyt. Mikä joukkue voitti jalkapallon Mestareiden liigan tänä vuonna. 3. Koska kasukka luovutetaan ja kuka on sen saaja. Ympyräkuvoissa on aina haasteena muodon säilyttäminen. Halusin tehdä huolellista ja kaunista jälkeä. Tuotannon kannattamattomuuteen on johtanut hiekan käytön vähentyminen. Missä peräkkäisissä kuukausissa on 31 päivää. Valmistamanne kasukka on punainen
Lauantaina 26. Tule tutustumaan avajaistarjouksiin. mid easy pro LoLe-2605-29 25.5.2007 15:43 Sivu 9. toukokuuta 9 SALON SEUDUN PUHELIN OY Loimaa K-Supermarket, ma-pe 10-18, la 10-16 • www.ssp.fi • maksuton palvelunumero 0800 30 300 Uudistettu palvelupisteemme valmistuu. Kahvitarjoilu ti 29.5. klo 10-18
Hän on maailmanpankin johtaja, joka joutuu eroamaan virastaan käytettyään asemaansa väärin. Kahvitarjoilu! Tervetuloa! Swift-mallisto alk. ilmastointi, CD-radio ohjauspyöräkaukosäädöllä ja kuudella kaiuttimella, ajotietokone, keskuslukitus ja sähkötoimiset ikkunat. Grand Vitara 2.0 JLX Kattavasti varusteltu, upea maasturi tarjoaa sinulle vakiona mm. Toomas Hendrik Ilves. Kunnanjohtajan viran vaali 6. Pöytäkirjantarkastajien vaali 3. SWIFT LIIKAHTAA NYT 1% KOROLLA! Nyt Swift ajoon vaikka ilman käsirahaa, 1 % rahoituskorolla ja ilman muita kuluja. Maaseutulautakunnan budjetin siirto kunnanhallituksen alaiseksi toiminnaksi 5. hoidot 6 pv, th ja matkat 389 €. 15.900 € * Suuri Suzuki-juhlanäyttely la 26.5. Hinta: 15.900 € Vaihtoauto/käsiraha: € Rahoitettava osuus: 15.900 € Korko: 1,0 % Luotonperustamiskulu: € Käsittelymaksu/erä € Luottoaika: 36 kk Maksuväli: 1 kk Kuukausierä: 448,51 € KSL:n mukainen luottohinta: 16.146,36 € KSL:n mukainen todellinen vuosikorko: 1,0 % Toimi heti! Rahoitustarjous on voimassa toukokuun loppuun. Mellilä 24.05.2007 Matti Ristolainen kunnanvaltuuston puheenjohtaja KUNNANVIRASTOLLA AVOIMET OVET TORSTAINA 31.5.2007 Kunnanjohtaja Esko Rautiaisen viimeisen työpäivän vuoksi Mellilän kunnanvirastolla on avoimet ovet torstaina 31.5.2007 klo 9.00 – 15.00. 8. 6,2 l/100 km, CO 2 148 g/km, Grand Vitara EU-yhd. NYT JUHLAN KUNNIAKSI erikoiserä Grand Vitara 2.0 JLX superhintaan 29.900 € * (norm. tark. klo 10–1 ja su 27.5. Kysymykset hallinnolle ja muut esille tulevat asiat Kunnanvaltuuston tarkastettu pöytäkirja pidetään valitusosoituksineen yleisesti nähtävänä kunnanvirastossa perjantaina 08.06.2007 klo 9.00-13.45. Vuorio p. 9. klo 11–15 Liity joukkoon, kun Suzuki-liikkeissä juhlitaan maahantuojan 10-vuotissynttäreitä. KOIVISTO CHARTOURS (Matkaliikenne Koivisto Oy) puh. toukokuuta LO IM A A N L E H T I T E S TA A P A IN O L A A T U A MELLILÄN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS pidetään Mellilän kunnanviraston valtuustosalissa torstaina 31.05.2007 alkaen kello 19.00. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 2. alennusvaihteet, automaattisen ilmastoinnin, neljä turvatyynyä, CD-radion ohjauspyöräkaukosäädöllä sekä paljon muuta mukavaa! Tarjous voimassa 20.6. 040 7011 622 Räystäskourut • syöksyt • tikkaat • matto/pyykkitelineet yms Maanantaina 28.5. 10. 4. Vakiovarusteluun kuuluvat mm. 10 Lauantaina 26. D. * Hintoihin lisätään toimituskulut €. 5. Säännöllinen soikio. Yhteydenotot 050 512 5855 K I V I C E N T E R PÄRNU KYLPYLÄ, Estonia Puistotalo 24.-30.6. 02-822 4405, Myyntiautoon Tmi T. kul. ja 22.-29.7., lääk. Anette Olzon. Vuoden 2006 tilinpäätös 4. Kouluverkkoselvityksen täytäntöönpano 7. Erikseen. 2, Loimaa klo 10-12 LoLe-2605-30-31 25.5.2007 15:46 Sivu 10. 6. AC Milan. EDULLISESTI Ojalan Kouru Ky, Rauma p. 03 546 3021 VASTAUKSET PALVELUKSEEN HALUTAAN 1. www.suzuki.fi Swiftillä nautit myös pidemmistä matkoista. kul. Rauduskoivu. 33.450 €) Lisäetuna erikoisvanteet & talvirenkaat 990 € (norm. Joulukuussa ja tammikuussa. Juhlaetusi yhteensä 4.560 € Tarjoukset koskevat vain uusia myyntisopimuksia. 1,6mm. Koeaja viikonlopun päätähdet: maastoa pelkäämätön Grand Vitara ja pippurisen pirteä Swift ja käytä juhlaedut. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. 2000 €). 7,2-9,4 l/100 km, CO 2 180-228 g/km Kuvien autot erikoisvarustein. Etuja ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Esson pihassa Kartanomäenk. asti. Swift EU-yhd. 3. 7. 2. n. 4 600 Loimaalla TUOTANTO-/ VARASTOTILAA 320-1100 m 2 1.50 €/m 2 + alv
Tallinnan matka, lähtö Hirvikoski klo 17.15, Loimaan OP pys. Kesäretkelle Orilammen Lomakeskukseen muutama paikka vielä. LoPS 93-97 tytöt. 040-571 2985. Katso kesän yleisurheiluohjelma myös osoitteesta www.jankko.fi Petäjoen pvy:n talkoot Paviljongilla ma 28.5. 345e. 040 562 8445 AU/Jalkapallo P-90 sarjapeli Alastarolla PePeä vastaan ma 28.5. P. Keskiviikkoisin klo 19.00 kaikenikäiset kaupungissa. 040-533 9435 ja kysy lisää. Muksujen kisat ma 28.5. SUORAT KAUPAT LoLe-2605-30-31 25.5.2007 15:46 Sivu 11. 0207 100 200, fax 0207 100 202 center.loimaa@domus.. klo 15 alk. Mellilän Huovit. Opastus Mellilä-Koski tieltä. H. Kansalliset Seniorit. 041 544 9454. Tarja 050-3298676 tai Eila 040-5651525 Savuton opiskelijatyttö etsii vuokrayksiötä Loimaan keskustan läheisyydestä syyskuun alusta alkaen. 4.6. 050-592 5249. mennessä Päiväpirttiin ark. Pelaajat kentälle viimeistään 10.30! LP-Juniorit E 96-tytöt: Harj. saunaja uintiretki Kalikkaan. 0207 100 369 TYYLIKKÄÄT, KOTIMAISET DOMUSIKKUNAT JA -OVET ASENNETTUINA Loimaan Moottoripyöräilijöiden ajokoulutus su 27.5. 7622 832 , 040-531 9265. 040 5241592. Kaikki mukaan! Lahjoitetaan savi/ täytemaata Suopellolta. LoPS -94 pojat. Ke 30.5. 0500170 103. Ei vaihteita. Retki Espoon taidemuseoon la 18.8. 050 365 0109 tai 050 550 9717. klo 11.00. Eläkeliiton Loimaan kaup. Lauantaina 26. ke 30.5 klo 18.30 Urheilukeskuksella. 30.5 klo 17. kokoontuu Liisan luona. Mellilässä Leila ja Harri Holmin pihalta. Audi 80 1,6 -90. Heimolinnassa. klo 17.00 kävelijät ja klo 17.15 juoksijat. 0500 994172 Poikien polkupyörä Tunturi Bomber 20", 2 vuotta vanha, siisti. Kauneimmat kiitokset minua merkkipäivänäni muistaneille. Raijalle p. Tapahtuma klo 17. LEJYn tapahtuma Heimolinnassa. Tytön käytössä ja 100% laillisessa kunnossa. aika 29.5. 400e. Vapaa pääsy. Honda HRV/CRV 15" aluvanteet + 205 m+s kesärenkaat, ajamaton paketti. klo 17. Ilm. klo 18. P. Loimaa. klo 19. klo 18. Heti vapaa. Alastaron Reserviupseerit ja reserviläiset, Coopperin-testi Alastaron urheilukentällä la 26.5. Käteismaksu. 0400 905 479. 044-939 5903. Keskustelukerho kokoontuu Tuulensuun Palvelukeskuksessa Huvilak. 040 7712400. Syöpäyhdistyksen Tukihenkilöt ke 30.5. Tied. 050 537 6503. kaupungissa, 11 v. Nuokun kerho ent. P. klo 16.30-18. Loimijokilaakson Sukututkijat ja Kojonkulman perinnepiiri selvittävät Kojonkulman entisiä ja nykyisiä asuinsijoja karttojen ja perimätietojen avulla Kojontuvalla ma 4.6.klo 19. Lunastakaa lippunne Ritvalta Heimolinnan tapahtumassa ke 30.5 Eloisat. Tonttulakki päähän kuvausta varten. Alastaron kesk. 9.7. ja vanhemmat Hirvikoskella. Kauko Soikkeli Halutaan vuokrata kaksio. Vuokrattavana kaksio 57 m² Hirvikoskella. Toimitsijat paikalle klo 17.30. Muovipinnoitettua aitaverkkoa, kork. klo 18.00 Peltoisissa. käyttämätön. Harvian takkauuni. Loimaan Voima. Leisku yleisurheilu. P. Ke 30.5. Piirin Kulttuuripäivä Yläneellä Keskuskoululla ti 5.6. H. Aseita paikalla. Tunturi potkupyörä (uutta vastaava), moottoroitu sänky 90 x 200 (kuin uusi), lasikantinen sohvapöytä, mikroaaltouuni, Rasinmäen iso matto ym. Kansija jakopääremontti tehty vuosi sitten. Atlas, erilaisia huonekaluja, räsymattoja + muuta irtainta. jälk. 041705 8436. Hei kaikki! Lejyn tilaisuus 30.5.Heimolinnassa. klo 18. menn. 255/40-17 Kumho kesärenkaat, uutta vastaavat. paloasemalla to 31.5. ohjelma. Su-ma 27.-28.5. 31.5. 314 3297. Linja-autot (3 kpl) Lahteen lähtevät to 7.6. Keinutuolivieraana ke 30.5. Porsche 8,5x18 vanteet, 5x130 jako, sopii 911, 928, 944, boxter, cayenne, kiiltävä reuna, hp. 100m. Tied. Soita p. klo 18 urh.keskuksessa. Alumiiniset astinlaudat ja käyttämätön boxi. klo 15-17. Hirvikosken kentällä: 8-11-vuotiaat klo 17.00 alkaen ja 12-v sekä vanhemmat klo 17.30 alkaen. 245e. P. P. Puh. Puh. Harjoitukset ma 28.5. klo 18.00 Peltoisissa. Omat ja ystävien kyydit. EN HALUA huomioitavan merkkipäivääni 1.6. klo 18.00 ja ke 30.5. Jankko lentopallo. klo 18.30 Sammonkadun kentällä. 767 1274. 040 5130 853. Kymmenkunta kuvaa mukaan, levyllä, tikulla tai paperilla. Kiertopalkinto ja prosenttiammunnat Virttaan Ampumaradalla su 3.6. Pelaajat paikalle klo 19.30. Rivitalo päätyh., 83m2, 3h + k + sauna. 0400-919 541. Loimaan Voima. 250e. Loimaan Naisvoimistelijat ry tiedottaa: kesäjumpat alkavat 29.5. Eloisat. Harjoitukset ma 28.5. huonekaluja sekä vanhoja työkaluja. ei harj., seuraavat harj. LP JUNIORIT järjestää 7-12 -vuotiaille tytöille ja pojille OP-Pesiskoulun Aika: 5.-8.6., 12.-15.6. Mh. Romuautot ym. 32 Loimaa ti 29.5. klo 18. Haravat ja ikkunalastat mukaan! Puusepänkatu 1, Loimaa Puh. ei harjoitusta Kitkonpuistossa. 7612232 tai 0500 537288. Varm. palvelut 600m. Avoimet viikkorastit ma 28.5. -Metsätaitokurssi ti 5.6. P. Peugeot Speedfight, kuin uusi, ajettu 1200 km. Eloisat: Vesijumppa ma 28.5. -Luontopolkukurssi ti 5.6. P. Metsämaan Martat tr. ja 18.-20.6. Matka Retretin taidenäyttelyyn 11.12.8. 0207 100 370 Janne Mäkinen, puh. Pe 1.6. Suomi-Venäjä-Seura, Loimaan osasto. H. klo 17.00. klo 17 jälkeen, puh. P. Ohjatut harjoitukset maanantaisin klo 19.00; 7-11 v. 465e. Yhteensattuman vuoksi aiemmin ilm. 0500-902 690. Harjoitukset su 27.5. Kaikki mukaan! Terttu p 050-3627891. Eläkeliiton Alastaron yhdistys. Kiitos DOMETAL OY:lle 10-vuotisjuhlaristeilystä. 26" maastopyörä, pun., vähän ajettu. Kuntorantaan lomalle lähtijät, ilmoita lähdöstäsi pian, että saan ilmoittaa aluejärjestölle p. Naisten polkupyörä, vähän käytetty. klo 12.00 työtoiminnan koordinaattori Osmo Toivonen. Loimaan Eläkkeensaajat ry. Bocciaa ei enää keväällä sisällä. P. klo 10-14 p. www.domus.. klo 17-18.30. LoPS Nappulaliiga -00 synt. Loimaan ja Ympäristön Eläkeläiset ry. Lähdöt klo 17-19. Lähdetään joukolla viettämään keväistä iltaa. 175/70-13 kesärenkaat, km ajettu . 045 6515 123. klo 19 Tuulensuun Palvelukeskuksessa vietämme iltaa keväisissä merkeissä (masennusluento siirtyy syksyyn). 762 7119. klo 11. Lounais-Suomen Syöpäyhd./Loimaan Seudun Paikallisos. 045 6790 465. klo 8.00 Hirvihovin pihasta. Siivous-ja klapitalkoot Kerttulassa ke 30.5. Henkilökunta LEJYn suurkuoron harjoitus Heimolinnassa ke 30.5. P. romut + maatalousromut. Loimaan ja Ympäristön Eläkeläiset ry. ma-to klo 9-10. 050 3752831 Loimaan 4H-yhdistys -Kädentaitokerho Keskuskoululla ti 29.5. Hinta 1700 €. Punaisen Ristin Päiväpirtti, Turuntie 13. Kuntolentopalloa lauantaisin klo 15.00 Keskuskoululla. yhdistys. Myynti klo 17.00, ohjelma klo 18.00. klo 18.00 alkaen. saakka. Soita ja kysy lisää: Kimmo Jaanu, puh. Tuo tavaraa yhdistyksen pöydälle klo 16. 18., ohjelmallinen osuus klo 18. klo 16.30. 040867 2625. -Pajupillikilpailu la 9.6. siirretään ke 30.5. -Alueen luontopolkukilpailu Yläneellä to 7.6. Kyselkää Ristolta p. toukokuuta 11 OSWALD Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15 Nuorisotalon alakerrassa. LEJYn perinteinen kesäkauden alkajaistapahtuma ke 30.5. Pohjan tilalla. klo 12.00. Muistakaa kesän avaus Heimolinnassa ke. Haaran-Onkijoen kyläyhdistys. alk. -Haaran kerho kylätalolla ke 30.5. Juhlapaviljonki 3x3 m 4 seinää, kaari-ikkunat väri kerma/t.sin. Ilm. Kertamaksu. Remontoitu kaksio 57 m² kerrostalosta Loimaan kaup. 17.30. Avoinna arkipäivisin klo 10-14. Kokoonnumme Elias saliin 5.6. hallitus klo 10.00 kerhotilassa Lamminkatu 14. ja 1.6. Loimaan Seudun Mielenterveysyhdistys Savikki ry kokoontuu maanantaisin klo 11.00-15.00 Loimaan Nuorisotalolla (Pikatie 2, 32200 Loimaa).Savikin vesijumppa torstaisin klo 14.30-15.00 Loimaan Vesihovissa. 040-584 6128. klo 17 alkavaan LEJY:n kesätapahtumaan toivotaan jäsenten muistavan myyntipöytää lahjoituksillaan. P. Hinta 150 e. Lähtö P-pirtin edestä klo 14.00. ma 28.5. Loimaan kamerat ry. Loimaan Punaisen Ristin ystäväpalvelua tekeville retki Sarkaan ke 6.6., paikalla opas & tarj. 045 1380 466. P. 80cm, n. Arja p. Laulamme Heimolinnassa klo 16.30. Ammutaan pienoiskivääri ja pistooli 10 + 10 laukausta. Tunturi naisten 21 vaiht. Arjalle toukokuun aikana arja.kempe@suomi24.fi puh 7632104. Tied. AU jalkapallo -97 Kotiturnaus su 27.5 alk. klo 11 Vilakoneella. Matti Numminen Eloisat Laulajat: Ke 30.5. 69.000e / tarj. 280tkm, juuri katsastettu. Yöpyminen Lappeenrannassa, osallistumismahdollisuus Linnoitusten Yön tapahtumiin.Ilm. klo 17.30 kaupungin nurmella. Ilm. Sarkassa klo 11-15. Pohjan tilalla. Jalkahoitaja Irma Paljakka kertoo jalkojenhoidosta. P. Aloitamme mölkyn pelaamisen urheilukentällä ke 6.6. P. p. Ti 5.6. Punaisen Ristin Päiväpirtti Turuntie 13, puh. Kesäteatteriin 12.7 lähtijät. Domus Centeristä saat henkilökohtaista palvelua suunnittelusta asennukseen asti. tytöt ja pojat. Kamarin pöytä, kaappi, ym. tytöt ja pojat. Sitovat ilm. klo 10.30-12 Paikka: Pesäpallostadion Hinta: 10 €, sisältää vakuutuksen Ilmoittautumiset ja tiedustelut 31.5. klo 18.00. 560e. Jankon yu-harjoitukset alkavat ke 30.5. 0400-919 541. LoPS Nappulaliiga -98-99 synt. Poweriin lähtijät infotilaisuus Hirvihovissa ma 28.5. Sähkömoottori 7,5 kw, käyttämätön. P. Eläkeliiton Mellilän seudun yhdistys. Syöpäneuvonta-asema p. 762 2697. H.120e. Ajettava ruohonleikkuri Stiga Ready, työnn. tapahtuma klo 18. VW 7x16 aluvanteet 5x100. H. piirin kulttuuripäivä Yläneellä alkaen klo 12.00, myös käsityönäyttely. Loimaan urheilukeskuksen korkeushyppypaikan luona jatkuen aina tiistaisin ja torstaisin klo 18-19 28.6. Ma 28.5. P. Keikka-asu. H. klo 17-18. Autotai grillikatos 4,5x2,5, peltik., teräsrunko, lauta/ plexiseinät
M50 maraton: 1) Erkki Halkivaha OrVe 3.20.48, 2) Erkki Kivimäki Loimaa 3.45.28, 3) Harri Juhola Kokemäki 4.38.32. ”Haluaisimme ottaa lattian esille, miten suosittelet sen tehtäväksi. ITSE TYYTYISIN niihin rakoihin, kyllä nykyajan pölynimuri sellaiset putsaa. Pulma vain on, että aitoa öljylakkaa ei tahdo saada mistään. P13 1 340 m: 1) Leevi Suonpää 5.54. Valitettavasti tätä viisautta ei aina toteltu, ja mitä leveämpi lankku, sitä leveämpi rako. Toiseksi sijoittui Saksan Harry Parph. Naiset 1/4 maraton: 1) Hannele Uusitalo YpäjänY 48.44, 2) Marika Tuominen AU 50.39, 3) Lea Tuomisto OrVe 51.25, 4) Paula Hakala Loimaa 55.44, 5) Eila Kuntsi VampU 57.03, 6) Tuija Leppämäki Loimaa 57.21, 7) Erja Lind Loimaa 57.35, 8) Tarja Hopeasalo Hämeenkyrö 59.53, 9) Seija Turunen AU 1.01.07, 10) Sanna Tuominen ViNo 1.09.07, 11) Karoliina Savolainen Loimaa 1.11.47, 12) Laura Hakala Loimaa 1.12.02, 13) Paula Rantanen AU 1.19.02, 14) Kaisa Töykkä AU 1.37.58. Jos koko homma näkyy käyvän mahdottomaksi, on hyvää lattiaa turhaan rikottu. Samalla voisi parantaa lämmöneristyksen, jos siinä on puutteita. Savonen on 46-vuotias. T7 600 m: 1) Tii Aavila 2.54, 2) Armi Kuusela 3.44, 3) Lumi Vainio 3.54. P15 3 km: 1) Tuomas Suvitie ViNo 17.15. P5 300 m: 1) Vili Nummela 1.54, 2) Kalle Lehtonen 1.55, 3) Elmeri Iivonen 2.11, 4) Joel Pörsti 3.10, 5) Eetu Mäkilä 4.59. Ryömintätila on niin matala, että sieltä käsin eristäminen on mahdotonta.” Lankkulattian kunnostamisessa paras ratkaisu olisi sen nostaminen ylös ja kiristäminen raottomaksi. Maraton:viesti: 1) Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 2.57.19 (Pekka Kujanpää, Ari Jussila, Markku Virta, Pekka Leppänen), 2) Virttaan Nousu 3.05.29, (Timo Tamminen, Jari Heinonen, Erkki Suvitie, Tuomas Suvitie), 3) Oripään Vesa 3.20.48 ( Erkki Halkivaha , Anne Halkivaha, Minna Halkivaha, Jenni Halkivaha). Rastas kerran, kuten myös kentille vuosien jälkeen onnistuneen paluun tehnyt ja lyöntivoimaa joukkueeseen tuonut jokerilyöjä Sami Ala-Kleme. Kaarlolle myös tilanteesta kunnari. ”Asumme satavuotiaassa hirsitalossa. Ajatus ei herpaantunut vastustajan välillä saadessa otetta pelistä. – Ilma oli liian kuuma, yli 27 asetta, joten kisa ei ollut paras paikka tehdä ennätyksiä, mutta sijoitus on tärkein. 12 Lauantaina 26. Ulkopelissä paria lipsahdusta lukuun ottamatta oli asevelimäinen kaveriin luottamisen henki. Jos naulankannat on lyöty litteiksi, saattavat lankut irrota niin, että naulat repeytyvät niiden läpi ja reikä on edellistä pienempi. Maali on varsin hidasta kuivumaan, koska en halunnut lisätä siihen tärpättiä tai muuta liuotinta. P17 1 340 m: 1) Elmo Vainio 5.21. M60 maraton: 1) Pentti Kalliola Turku 3.46.40, 2) Pekka Vehkasalo Tuusula 3.52.57, 3) Risto Malin ViNo 4.20.56, 4) Esko Tamminen Parainen 4.47.24, 5) Hans Mannsten Häjyt 4.55.33. T15 1 340 m: 1) Vilma Mäntylä 9.25, 1) Jenny Saarelainen 9.25. Savonen tempasi 125 kiloa ja työnsi 153 kiloa superraskaassa sarjassa eli yli 105-kiloisissa. Vei pari viikkoa, että se kovettui huonekaluja kestäväksi. Sarjassa kilpailivat 45–49vuotiaat. Euroopan mestaruuden voittaneen seuraava koitos on syksyllä pidettävät veteraanien MM-kisat Unkarissa. Tämä tiesi myös sitä, että Köyliö suljetaan pois sarjasta, joka näin ollen supistui vain kuuteen joukkueeseen. Kaikki tämä edellyttää kuitenkin, että lattia on avattavissa särkemättä lankkuja! Suuri kysymys on siis: millainen on lattian naulaus. Turku yritti kuroa kiinni viimeisessä sisävuorossaan isäntien johtoa onnistuenkin kahden juoksun verran, mutta sehän ei riittänyt otteluvoittoon. Isännät jatkoivat juoksujen tekoa kolmannessa vuorossa: tuojina Vuorinen ja Mikko Rastas, lyöjinä Kauti ja jokeri Tuomas Metsänperä. Sami Kautin kotiuttaessa vielä Vuorisen oli Loimaalla uskomaton 7–0 -johto. Tasaisempi jakso Toisen jakson alkuun kotijoukkue ei tehnyt toimivaan settiinsä lyöntijärjestysmuutoksia vastustajan näin tehdessä. Vaan pitääkö aina olla kiire. Turun taistelu jaksovoitosta päättyi viimeisen vuoron tasoittavan yhteen juoksuun. Kotijoukkueen peli-ilmeestä korostui iloisuus ja rento tekemisen meininki. Ensimmäisessä sisävuorossa Kaarlo Vuorinen purki ajolähtöä tuloksekkaasti kotiuttaen samalla lyönnillä Henrikki Perhon, Aleksi Lehtimäen ja 1–2 -tilanteita jokerina onnistuneesti läpi ottelun siirrelleen Tomi Pietilän. TULOSPÖRSSI SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella 16 15 16 16 (11) 5 Sunnuntaina 22 (+8) 2 Maanantaina 23 (16) 4 Tiistaina 18 (19) 4 Keskiviikkona 21 (+9) 2 LoLe-2605-32 25.5.2007 15:49 Sivu 12. Lankkujen raot ovat paikoitellen isot”, kertoo Jukka Nousiainen. Muovimattojen alla on hyväkuntoinen ponttilattia. MAASTOJUOKSU Loimaan Voiman maastojuoksut järjestettiin 8.5. JOS LANKUT on piilonaulattu pontista viisituumaisilla, jotka lisäksi ovat vuosien saatossa ruostuneet, menee lankkua rikki varmasti. Lautalattian raot Arto Savonen nosti EM-kultaa LP Junioreille kotivoitto Turusta Pesäpallo Jarmo Harjunmaa Miesten maakuntasarjan avausta oli tarkoitus viettää jo viime lauantaina kotiottelulla Köyliötä vastaan, mutta vastustajia ilmaantui Loimaan pesäpallopyhättöön ainoastaan kuuden pelaajan verran. Painonnosto Sari Keskitalo Painonnostolavoille come backin tehnyt loimaalainen Arto Savonen voitti painonnoston veteraanien Euroopan mestaruuden Kyproksella torstaina. Poranreiät sitten paikataan tulpilla. toukokuuta TALOTOHTORI Panu Kaila Kysymykset: Talotohtori@ txti.net tai PL 28, 00601 Helsinki. Huono puoli kaikessa on se, ettei lattian avaamisen vaikeusastetta voi tietää, ennen kuin on kamppaillut muutaman lankun irti. Ensimmäinen vuoropari päättyi turkulaisittain tylysti kotijoukkueen polttaessa kolme etenijää heti kärjestä. Miehet 1/2 maraton: 1) Seppo Kauppinen OrVe 1.22.14, 2) Mika Jalo Kortelan Ryhti1.22.42, 3) Kenneth Nyman Turku 1.23.42, 4) Ville Paananen Turku 1.32.03, 5) Timo Tamminen ViNo 1.39.28, 6) Markku Andersson Loimaa 1.39.43, 7) Olli Timonen Loimaan Jankko 1.45.05, 8) Harri Marila Äetsä 1.46.08, 9) Esa Högblom Turku 1.48.06, 10) Ilkka Niemi ViNo 1.48.34, 11) Janne Suolahti Turku 1) 49.41, 12) Kauko Järvinen Mynämäki 1.49.55, 13) Jouko Tuomisto OrVe 1.54.26, 14) Jarkko Jalavikko ViNo 1.54.27, 15) Juha Lahdeperä Turku 1.55.04, 16) Heikki Helminen Loimaa 1.57.06, 17) Kari Laakso Loimaa 1.58.10, 18) Kari Hänti Vampula 1.59.48, 19) Risto Huhtanen ViNo 2.01.31, 20) Pentti Anttila Tyrvää 2.11.33. Piilonaulauksen etuna on se, etteivät naulojen repimät välttämättä näy pintaan saakka. T15 3 km: 1) Aino Kuntsi VampU 17.33, 2) Katri Kuntsi VampU 18.49, 3) Riina Martti LoJa 19.30, 4) Liisa Ojaniittu VampU 21.09. P12 1,5 km: 1) Lauri Martti LoJa 7.48, 2) Lassi Hopeasalo Hämeenkyrö 8.11, 3) Niilo Leppämäki LoJa 8.16, 4) Eemeli Leppämäki LoJa 9.32, 5) Oskari Sariola ViNo 10.25, 6) Ilari Martti LoJa 11.58. Loimaa sai ottelulle loistavan alun. Toinen jakso oli ensimmäistä tasaisempi, mutta edelleen selkeästi kotijoukkueen hallintaa. Ainakin ensimmäiset tuppaavat särkymään pahasti. M40 maraton: 1) Jari Reunanen ViNo 3.16.06, 2) Hannu Tuominen ViNo 3.52.14, 3) Olli Laine Turku 3.52.38, 4) Jorma Tiiri Loimaa 3.54.17. Mailan varressa jakson aikana kunnostautuivat Vuorinen kahdesti, M. T5 300 m: 1) Heidi Eskola 1.45, 2) Iita Merilehto 1.49, 3) Aada Mäkelä 1.55, 4) Inka Nummela 2.12, 5) Maija Paljakka 2.14, 6) Veera Kortelainen 2.37, 7) Mette Leppikoski 2.39. T11 1 340 m: 1) Kiti Aavila 6.48, 2) Ella-Sofia Knaapi 6.56, 3) Tessa Uusitalo 7.55, 4) Anna Kuusela 8.50. Raot eivät oikein sovi uuden näköiseen pintaan. Päältä naulattuja lattioita voidaan purkaa poraamalla naulat irti rengasporalla. Ponttilattia kuului latoa paikoilleen ilman naulausta, jalkalistojen puristukseen, ja vasta parin lämmityskauden jälkeen kiristää raottomaksi ja naulata kiinni. Uudeksi maaliksi suosittelen perinteistä öljylakkamaalia, jossa on perinteisen öljymaalin lisäksi maaöljystä ja pihkan hartsista yhteenkeitettyä öljylakkaa. Saattaisi jopa olla mahdollista rakentaa ylhäältäpäin työskennellen hieman entistä paksumpi tila eristeelle. Naiset maraton: 1) Kati LaineRissanen Konnevesi 3.50.48, 2) Tarja Hakanen Häjyt 4.59.34. P7 600 m: 1) Aatu Heikkilä 2.51, 2) Jyri Leppikoski 3.03, 3) Jeke Aavila 3.09, 4) Elmeri Aulasuo 3.11, 5) Joona Iivonen 3.14, 6) Ilari Uusitalo 3.30, 7) Juho Heikkinen 3.33, 8) Leo Pörsti 3.42. Perho iski kovaa taakse ja pallo maisemaan, tuloksena kunnari tyhjään kenttään ja jääminen odottamaan heti perään Lehtimäen onnistunutta kakkosrajasivallusta tuplajuoksun arvoisesti. Koko joukkue oli rakentamassa sisäpeliä onnistuneesti. T12 1,5 km: 1) Julia Puisto Loile 8.05, 2) Sara-Sofia Sariola ViNo 8.26. T9 700 m: 1) Jenna Kivilä 3.59, 2) Josefiina Knaapi 5.00. Jos muutaman lankun on saanut revittyä irti, pääsee sahaamaan tai talttaamaan naulankohdat auki. Toisessa sisävuorossaan isännät jatkoivat juoksujen tekoa kolmella. Ani harvoin naulat suostuvat nousemaan lankkujen mukana, kun lankkuja nostetaan ylös tasaisesti kiilaamalla naularivien kohdalta. Paljaan puun voi kuurata puhtaaksi, vanhan öljymaalin voi joko säilyttää tai paikata nätisti samalla maalilla. Miehet maraton: 1) Pekka Kujanpää V-S VU 3.18.03, 2) Markku Koskinen TuMe 4.00.45, 3) Markku Pihlajaniemi Häjyt 4.59.34, 4) Kalevi Saukkonen V-S VU 7.06.32. Tässä ratkaisussa lattiaa ei tule myöskään hioa. Voitte selittää naapureille: niistä näkee, että tämä on aitoa lankkua, eikä mitään puunkuvaa, muovilaminaattia. P11 1 340 m: 1) Vihtori Mäntylä 6.26, 2) Joni Leppikoski 6.45. Ottelua ei sääntöjen mukaan voinut täten pelata. Savonen aloitti viime juhannuksena treenit harrastuksena eikä aio ottaa harjoittelua ruokavalioineen enää yhtä tarkasti kuin nuorena, mutta silti miehellä on tavoitteita. P9 700 m: 1) Tuomas Eskola 2.59, 2) Jesse Leppikoski 3.00, 3) Andrei Lehtinen 3.10, 4) Veeti Mäkilä 3.13, 5) Toni Mäkelä 3.15, 6) Akseli Virtanen 4.28, 7) Arttu Kortelainen 4.40. Naiset 1/2 maraton: 1) Sanna Metsänranta Säkylä, 1.49.43, 2) Miia Salminen VaTu 1.49.52, 3) Sirpa Tamminen OrVe 1.54.46, 4) Heini Leván Säkylä 1.59.11, Kirsi Wallin Eura 1.59.11, 6) Tarja Niemi Huittinen 2.14.29. Raot kuuluvat lattian luonteeseen. Sarja jatkuu loimaalaisittain lauantaina Tampereella ja jo sunnuntaina joukkueen Bpojat matkaavat SM-sarjaotteluunsa Hämeenlinnaan. LP Juniorit avasi pelillisesti kautensa voitokkaasti maanantaina kotiottelulla turkulaista Yliopiston Pallonlyöjiä vastaan ottamalla vieraista puhtaan 2–0 -voiton jaksojen päättyessä 9–5 ja 4–2. Miehet 1/4 maraton: 1) Ville AlaNissilä LoiLe 37.30, 2) Petri Tattinen AU 43.34, 3) Jari Hopeasalo Hämeenkyrö 43.57, 4) Jari Tuominen AU 44.22, 5) Arto Lahtovaara VampU 44.44, 6) Kauko Pekkarinen OrVe 45.44, 7) Harri Lehto Alastaro 48.01, 8) Erkki Tiiri Alastaro 48.16, 9) Matti Anttila ViNo 48.27, 10) Mikko Markula ViNo 51.25, 11) Jaakko Jalavikko ViNo 53.39, 12) Pekka Kuntsi VampU 54.18, 13) Heimo Lahtovaara VampU 55.49, 14) Antti-Veikko Reunanen ViNo 57.23, 15) Matti Leppämäki Loimaa 57.53, 16) Markus Ylijoki Oripää 58.07, 17) Aulis Salo ViNo 59.46. Oli upea tunne olla taas kansainvälisissä kilpailuissa kymmenen vuoden tauon jälkeen, Savonen kommentoi. Juoksut toivat Perho kahdesti ja Janne Lähteenmäki ja Lehtimäki kerran. MARATONJUOKSU Virttaanharjun maraton juostiin 20.5. Mutta Turun pelurit, osa ykkössarjaakin viime kaudella pelanneet, rakensivat toisen tasoittavallaan tilanteita onnistuneesti, kotiutuksia kaikkiaan neljä, joista yksi vapaataipaleen turvin