Sivu 5 HEIDI PELANDER Seinät täynnä suttua Vaikka graffitit ja seiniin töhertäminen eivät poliisin mukaan ole Loimaan alueella yleisiä, ei sitä uskoisi katsoessaan Peltoisten kyläyhdistyksen grillikatosta. Musisoiva kunnallispoliitikko osti lahjarahoilla iPod-musiikkisoittimen ja kuuntelee siitä lattareita, jazzia sekä suomalaista rokkia ja poppia. Pasi Pörsti toivoo, että kypärän käytöstä tulisi pojille elinikäinen tapa, kun he tottuvat siihen pienestä pitäen. Loimaalaispojat Joel ja Leo Pörsti olivat torstaina isänsä kanssa matkalla leikkipuistoon Loimaan keskustassa. Tunnin tarkkailu osoitti, että Leo ja Joel kuuluivat kypärineen vähemmistöön. Loimaan talousalueen paikallislehti • 94. Torstaina Aleksis Kiven kadulla oli Pörstin perheen lisäksi kymmeniä muitakin pyöräilijöitä. KIMMO GUSTAFSSON Hannele Rouhiainen asuu vahvasti itsenäisessä Oripäässä. 2008 P 1 D Nro 86 Loimaalaisten Joel (vas.) ja Leo Pörstin päästä löytyy kypärä aina fillaroidessa. Poikien isän Pasi Pörstin mukaan Leolla ja Joelilla on ollut kypärät päässä ensimmäisistä polkaisuista saakka. Polkeminen sujui vinhaa vauhtia, ja isällä oli täysi työ pysyä perässä. Sivu 12 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Sivu 8 SAMPSA HAKALA. Fillareilla sotkiessa pojille on sattunut muutama haaverikin, joiden jälkeen kypärästä on löytynyt naarmuja – onneksi pikkumiesten päitä on siis suojannut kypärä. alv . Kypärä ei päätä purista Loimaa Heidi Pelander Ei ole kahta kysymystäkään, etteivätkö nämä veijarit käyttäisi kypärää joka polkumatkalla. Elohopea nousee Loimaan seudulla tänään ja huomenna 25–27 asteeseen. Sen seinät ovat piukassa hiilellä piirrettyjä viestejä. Sivu 6 – Grillikatoksen seinät on töhritty ja muuratun grillin tiiliä on tiputettu savupiipusta verkon päälle. Juhlavasti naisen ikään Hannele Rouhiainen täytti 50 vuotta huhtikuussa mutta juhlii merkkipaalua vasta tänään. Myös piipun päässä ollut hattu on ”lainattu”, kertoo Kalle Nieminen. Sutun lisäksi katos on kohdannut muutakin vahingontekoa. Säätila Viikonloppuna saadaan nauttia auringosta ja helteestä. vuosikerta LAUANTAI 26.7
26.7. En ole poissa, vaan luoksenne saavun mukana jokaisen nousevan aamun ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä. Kaikki naiset, tervetuloa! Naisten kirkkoilta Metsämaan kirkossa ke 30.7. Heidi, unikeonpäivä 28.7. Anna Kiviniemi ja Sari Mäkinen huolehtivat musiikista. Ei Paavali ollut etsikkoajan antaja. Toimitussihteerit: Kati Uusitalo, Tiina Naula. www.loimaanlehti.. Aimo Rikala Kappalainen, Loimaan seurakunta Jazz-jumalanpalvelus Kosken kirkossa Naisten kesken Metsämaan kirkossa Pihasaunion kukinnot näyttävät vihreiltä palloilta, sillä niissä ei ole lainkaan lehtiä. Vuodet vierivät yhdessä kuljettiin, tyynet ja myrskyt voitettiin. Vapaaehtoisen lahjan voi antaa lähetystyölle. Sinä avaat kätesi ja hyvyydessäsi ravitset kaiken mikä elää.” Psalmi 145:15,16. Musiikkia soitetaan swingin sykkeellä, jolla kaikki virretkin lauletaan ja joka onkin jazz-musiikin tärkeä osa. 4: 29 PÄIVÄN SANA KUOLLEITA HARTAUSKIRJOITUS Sinä annat heille ruoan ajallaan Lomasunnuntaina kuuntelin radiokirkkoa ulkona, autoradiosta. Lisäksi lauletaan kesäisiä lauluja ja virsiä. Katsoin auton ovesta ulos kuin jotakin etsiäkseni, mutta se oli vain miesten tapa, tunsin liikutusta ja iloa. Martta 27.7. Kirjeen matka Korinttiin vei myös aikansa. ”Kun aika koitti – kun vielä olimme syntisiä – kun olimme hänen vihollisiaan – kun sovinto on tehty – kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen.” Vastaanotettu armo täyttää sen tarkoituksen, jonka armon antaja on ajatellut. Atso 2 Lauantaina 26 heinäkuuta SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Pihasaunio KESÄN MERKIT Erityisesti pihoilla ja tienvarsilla kasvava pihasaunio (Matricaria suaveolens) viihtyy myös katujen raoissa, joutomailla ja kaatopaikoilla. Jokaisen ihmisen elämä on ainutlaatuinen; jokaista Jumala kuljettaa omaa tietään. Sana swing tarkoittaa rytmin elävöittämistä. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 8-16. Lapset siirtyivät kohta pihan puolelle ja keittiöön päin. Huomisen pyhäpäivän tunnus Etsikkoaikoja voi johtaa meitä Paavalin toisen korinttilaiskirjeen ääreen. Toimittajat: Kimmo Gustafsson, Sampsa Hakala, Sari Keskitalo, Kari Nummila, Heidi Pelander (kesätoimittaja). TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 4.49. Sitä pidetään rikkaruohona, mutta tallattaessa siitä lähtee hieno ryydin tuoksu. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. SANTTU AHLMAN Rakkaamme Sari Katri Johanna TAIPALE o.s. Luuk. Jumala meille etsikkoajan antaa. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. Aurinko laskee kello 22.19. Jari, Melina, Onni ja Senni Terttu-mummo Nyt olen vapaa ja mukana tuulen saan kulkea rajalle ajattomuuden. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Mukana ovat tällä kertaa Irja Järvinen, Tarja Kiviniemi, Anna-Liisa Rikala, Elisa Uotila ja Anja Uusitalo. Tästä lahjasta yhdessä kiitämme, kun kuulemme taas mielenkiintoisia puheenvuoroja elämän eri alueilta. Sen varsilehdet ovat voimakkaasti haaroittuneet. ”Kaikki katsovat odottaen sinuun, ja sinä annat heille ruoan ajallaan. Sinun liittosi on ihmeellinen, siksi minä tahdon uskollisesti pysyä siinä. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233. Jazziin kuuluu myös improvisointi, mikä tarkoittaa spontaania musisointia, jolloin ei ole orjallisesti sidottu nuotteihin, vaan niitä käsitellään vapaasti kuten rytmiäkin. (02) 762 7840 matkapuh. Olen kimallus tähden, olen pilven lento olen kasteisen aamun pisara hento. Jo perinteeksi muodostunutta naisten kirkkoiltaa vietetään Metsämaan kirkossa silloin seitsemättä kertaa. Kun sinun sanasi avautuu, se valaisee, tyhmäkin saa siitä ymmärrystä. Kosken kohauksen iltatilaisuuksiin kuuluu myös swingiä, kun kirkossa on jazz-jumalanpalvelus. Nina Sami ja Teija Jani ja Marika Kanssamme kaipaamaan jäävät Äiti Veli ja sisko perheineen Sekä muut sukulaiset ja ystävät Siunattu hiljaisuudessa. Istahdin auton takapenkille, ovi jäi auki, oli lämmintä. He jättivät pihan leikit hetkeksi. Näin emme olisi tahtoneet, on meiltä paljon pois. Lastenlapsia oli käymässä, ja he tulivat istumaan siihen viereeni. Elämä kaikkine iloineen ja suruineen on Jumalan lahja. Santtu Ahlman Naiset ovat taasen erityisen tervetulleita Metsämaalle heinäkuun viimeisenä keskiviikkona. klo 18.30. Painopaikka: Priimus Paino Oy/Allatum Oy. Rakkaamme Mauri Pertti Kalervo LEHTIMÄKI * 03.07.1948 Alastaro † 23.06.2008 TYKS Kun yhdessä matkaan lähdettiin, oli nuoruuden kultainen aika. Ps. On kaipuuta, jota mitkään teot eivät voi täyttää. Sinä ensiksi saavutit määränpään, minä hetkeksi vielä tänne jään. Pihasaunio on erikoisen näköinen, sillä sen kukinnoissa ei ole lainkaan laitalehtiä – toisin sanoen se näyttää pallopäiseltä sauniolta, jolta puuttuu lehdet vihreistä kukista. Jos Paavali tässä korinttolaisille painottikin, että armoon on hyvä uskoa ja luottaa juuri tänään, hän roomalaisille kirjoittaessaan tähdensi armonajan tulleen Kristuksen mukana. ”Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi! Hänhän sanoo: ”Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun.” Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.” 2.Kor.6. Pihasaunio on levinnyt Suomeen noin 150 vuotta sitten. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 1,96 /pmm 3-sivu 1,96 /pmm Tekstissä 1,84 /pmm Tekstin jälkeen 1,59 /pmm Takasivulla 1,95 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,23 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,59 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. Nämä rivit apostoli Paavali kirjoitti Makedoniassa. Äiti ja Isä Saara ja Aku Elli-Maija, Pekka ja Ida Eeva Ville Veera Liisa-mamma Muut sukulaiset ja ystävät Sari siunataan läheisten läsnä ollessa. Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040, 0500-324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Maarit Saarinen (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Kosonen * 13.02.1974 † 10.07.2008 On ikävää, jota ei voi ilmaista. Illan ohjelmaosuuden päätyttyä on kirkon pääeteisessä iltakahvi ja -tee. Sitten sitä luettiin ääneen seurakunnassa. Nykyinen kirkkoraamattumme sisältää tässä kohden viisi ”kun”-sanaa, jotka kuljettavat meille armon sanaa niin kuin Paavali ojentaisi meille viisi pientä leipää. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.» Luuk. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Soololaulut esittää Armi Haatanen, ja stemmalaulajana on Pauli Hyrkäs. NIMIPÄIVÄT: 26.7. Kustantaja: Priimus Media Oy. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mistä Paavali sai varmuuden puhua ”oikeasta hetkestä” ja ”pelastuksen päivästä” kirjoittaessaan tai sanellessaan. Lämmin kiitos osanotosta.. 119: 129-130 27.7. 0500-226 858. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Koskella jazz-jumalanpalveluksen toteuttavat Petri Thurén, pappina, musiikin on suunnitellut Tapio Laurila. Mahdolliset muistamiset Melinan, Onnin ja Sennin hyväksi Nordean tilille 104535-458418. Poimin ne tähän lyhentäen. Pihasaunio on sopeutunut kestämään tallausta, joten se on usein voimakkaasti kulutettujen paikkojen ainoa kasvi. Mutta Paavalin tavoin saamme luottaa evankeliumiin. Ja on rakkautta, joka ei vaadi muuta kuin sydämen hiljaisuutta. Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. ”Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti.” Room.5:6. Jazz-jumalanpalvelus Kosken kirkossa sunnuntaina 27.7. Toimitusjohtaja Jorma Rinne kotipuh. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. 4: 27 28.7. Jazz-musiikin rytmin juuret on löydettävissä Afrikasta. kello 18. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 97 6 kk 57 4 kk 43 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 92 6 kk 47 4 kk 32 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Teemu Perho soittaa saksofonisoolot, kontrabassoa näppäilee Jukka Lahtonen, ja rummuissa on Olli Lehti, Tapio Laurila pianistina ja laulajana. Rakkaudella muistaen, suunnattomasti ikävöiden Marjatta On isän neuvot loppuneet, hän hiljaa nukkui pois. Iltaa ovat suunnitelleet Ulla Rantanen ja Marita Koivunen. Siellä soi letkeä ja rytmikäs musiikki, kun siellä pidetään jazz-jumalanpalvelus. Toimitus: Päätoimittaja Seppo Huiku (02) 762 6033, 050-551 3460
Siitä seuraavana oli ravintolavaunu. Lähetä kuva postitse os. Lattia on omien tukien päällä eikä kosketa seiniin, kertoo Veli Laakkonen. Nyt mies seurasi häntä. Kiven ja hirren väliin tulee kattohuopasuikale tai vanhaan tyyliin koivun tuohi. Anttola laittautui ravintolavaunuun, jossa oli hyvin tilaa. Vaunu oli junan alkupäässä, heti veturin ja hiilivaunun jälkeen. Martanpäivänä hääkellot soivat; tosi; sillä niin sua rakastan, että olisin valmis syömään sinun, pistämään kupuuni kuin voissa paistetun poimullisen sianmakkaran. Saatanan tolvanat, nehän voi vaikka jäädä kiinni. Hän seurasi, kun Stawen osti matkalipun ja meni ensimmäisen luokan vaunuun. Hän ei kuitenkaan tullut silmäilleeksi lehteä niin tarkkaan, että olisi huomannut sisäsivulla uutisen, jossa kerrottiin poliisin uskovan Turusta varastetun, Loimaalta löydetyn auton todennäköisesti liittyvän pankinjohtaja Wenkon ryöstömurhaan. YHTÄ seikkaa ei Anttola ollut ottanut lukuun: savolaisukko oli kiinnittänyt häneen huomionsa. Nyt voidaan rakennusta nostaa sen verran kuin tarvitaan. Panu Kaila Kysymykset: Talotohtori@txti. Korjaus tehdään nurkka tai seinä kerrallaan. Koska hirsikertoja on vain muutamia, ei kuivuessa tapahtuva parin-kolmen prosentin laskeutuminen tuota harmia. Pätkät voi kyllä loveta pystyllä lapaliitoksella ja tapittaa sivulta yhteen. Anttola tunsi tarkkaan rataosuuden asemat. Kun Stawen tyhjensi tilaamaansa pilsneripulloa, hänelle yht’äkkiä selvisi, miksi mies vaikutti tutulta. Jos useita hirsikertoja uusitaan, kannattaa ne jo pihamaalla sovittaa yhteen ja loveta nurkistaan, ennen kuin katkoo ja asentaa talon alle. SYNTYNEITÄ Prinsessa Kesäheinä 31.7. Hirsien vaihtaminen on helppoa varsinkin pienessä ja savupiiputtomassa saunassa. Rahat on mulla Niinijoella. Sivuilla voi olla pintapuutakin, mutta yleensä hirret on veistetty sivultakin, jolloin ne kestävät säätä parhaiten. synttäreitä. Mikä on paras puu hirreksi ja kauanko sen pitää kuivua ennen käyttöönottoa. Paljon onnea Hannalle 24.7.08. Tunkkeja tulee tilanteesta riippuen ainakin kaksi, joko nurkan eri puolille tai rinnakkain samalle seinälle. Mies oli sama, joka oli töllistellyt häntä jo Toijalan asemalla. Tänään äiti ja isä menee naimisiin! Onnea! T: Jenna & Emilia. johdosta! Toivon Sinun polullesi onnenkukkaa monta, monta ilon aamua ja iltaa surutonta. viettää 4v. Näin hirrenpätkät pysyvät vääntymättä paikoillaan. Hän oli saman nuoren miehen nähnyt ennenkin. HIRRET eivät saisi maata vallan kiinni nurmikossa. Kartanomäenkatu 4. Riihimäellä junan vaihtoon oli jäänyt niin vähän aikaa, ettei siellä ennättänyt poiketa asemaravintolaan. Levikkialueen asukkaista 90 prosenttia säilyttää lehden vähintään 2-3 päivää, 70 % vähintään viikon tai pidempään. T: äiti, mummu ja eno. Paljon onnea 3-vuotiaalle Jimille! T: Casper, äiti, isi ja Scoopy. Alimmissa hirsissä on harvoin vetojännitystä, joten pätkimisestä ei ole haittaa. Tähän aukkoon asetetaan lujasti maahan tuettu tunkki. Tilkkeeksi tervattua rivettä tai seinäsammalta, ja niin on sauna taas kunnossa ainakin seuraavaksi puoleksi vuosisataa. Juna oli tulossa Humppilan asemalle. Mies oli ollut läsnä joissakin niistä huutokaupoista, joita hän oli Wenkon toimeksiannosta kierrellyt pakkomyyntiin tulevia tiloja etsiessään. Loimaan Lehteä ei heitetä hukkaan. Lahoihin hirsiin tehdään taltalla tai kirveellä aukko, jonka yläpää ulottuu kovaan hirteen saakka, olipa tämä vaikka vasta neljäs alhaalta lukien. Pikku Hanna touhukas on jo 1vuotias. Hirret uusitaan pätkinä, jolloin työ on helppoa. Hiukan ennen Humppilaa tuli kuitenkin pieni mutka matkaan. Näin riski siitä, että joku löytäisi uhrin kun itse vielä olisi junassa jäisi mahdollisimman pieneksi. T: Jenni. Kun Paavali Stawen työnsi loput kalakukosta takaisin salkkuun, Anttola ei nähnyt salkun toisessa lokerossa olevaa, kuudella patruunalla ladattua Nagantrevolveria. Asuinrakennuksessakin vaihto käy hyvin, mutta taloa ei silloin voi juuri nostaa, etteivät palomuurit rikkoutuisi. (4 riviä). Anttola oli ampunut pankinjohtajan vasta junan lähdetty Kyrön asemalta, aseen hän hävitti välittömästi ja vain muutamaa minuuttia myöhemmin hän jo huristeli Huovintien pysäkiltä tiehensä vihreän Buickin etupenkillä. Passit on kunnossa, ostetaan liput Saksan laivaan ja Suomi saa tulla toimeen ilman meitä, Anttola mietiskeli. Ylles löytänyt oot mekon kesäisen joukost` lenkkarien, kengät ruusuiset. Pitkällä sivulla vaikka kolme pätkää, jolloin viimeinen tulee sille osalle, jossa tunkit seisoivat muita vaihdettaessa. (Aleksis Kivi). Loimaan Lehti PL 2, 32201 Loimaa tai sähköpostilla ilmoitukset@loimaanlehti.fi. Voi myös käyttää yksinkertaista siderautaa. Kun nurkan varmistaa sideraudalla, ei liitoksella ole niin väliä. Parasta on asettaa alle muutamia kiviä, joiden välitkin voidaan täyttää pikkukivillä. Parasta puuta on tietenkin talvikaadettu kypsä mänty, tyvitukki, siis sellainen ainakin satavuotias, johon on kehittynyt jo runsaasti sydänpuuta. Me Saaran kanssa ajetaan suoraan Helsinkiin. PERINTEISESTI alahirsien uusimiseen eli kengittämiseen tai pitelemiseen käytettiin tuoretta puuta. Neiti Sievänen on päiväs ihana. Lauantaina 26 heinäkuuta 3 PALJON ONNEA VAAN Onnittelut rakkaalle Jytkylleni 25.7. Toivottavasti äijä on yksin vaunussaan, niin kuin oli ollut turkulainen pankinjohtajakin. Tarjoilija toi miehen tilaaman kahviannoksen, ja mies avasi puukolla kalakukon, josta popsi kahvin kera makoisat siivut. Alin varvi ja parikin on lahonnut; sauna alkaa uhkaavasti kallistua. Stawenille valkeni: Mies on tullut häntä tappamaan! Puoliksi juotu pilsneripullo jäi pöytään, kun Stawen kiirehti omaan vaunussa. Anttola ei tästä hätkähtänyt, hän tiesi, että mies oli jäämässä junasta Loimaalla ja hänelle jäisi hyvin aikaa hoitaa hommansa. Silti oli oltava äärimmäisen varovainen ja isku oli tehtävä vain hetkeä ennen, kuin itse pääsisi poistumaan junasta. Kun Stawen tuli ravintolavaunuun, hän huomasi, että sinipaitainen nuorimies katsoi häntä. Kahta nuorta miestä etsitään, kirjoitti lehti. Sen sijaan tämän uutisen omasta lehdestään luki tarkkaan Jalmari Anttola. Paljon onnea Saija! T: Aila ja Jorma. Savolaisukko Stawen tuli ravintolavaunuun. Suorita maksu lehden tilille 523900-265274. Kuvat julkaistaan lähettäjän vastuulla. Kirjoita kuvan taakse haluamasi onnitteluteksti ja kuvan palautusosoite Maksimimerkkimäärä 140. Jatkuu TALOTOHTORI Miten hirret vaihdetaan – Kesämökkini vähintään 50vuotiaan savusaunan hirsirunko on tehty suoraan maan päälle. Ellei halua tehdä tarkkaa museotyötä, voi nurkkien salvoksen yksinkertaistaa pelkäksi vaakasuoraksi lapaliitokseksi. net tai PL 28, 00601 Helsinki. Krokfors Loimaalta oli puhelimessa arvellut, että Wenkon surma ei olisi pelkkä ryöstömurha vaan siihen liittyisi myös kosto. Sekä yläettä alapinnasta olisi veistettävä kaikki pintapuu pois, niin että seinän kantavalla osalla on sydänpuu sydänpuuta vastassa. Nurkissa hirsien täytyy olla yhteen lovettuja. Hinta sisältää arvonlisäveron. Mitä hirsien alle, hiekkaako, vai kivet. Tärkeimmän huomion hän oli jo tehnyt, sen että savolaisäijä istui vaunuosastossaan yksin. Hänellä oli valmis suunnitelma ja hän tiesi myös, missä vaiheessa oli iskettävä. Ja vaikka eivät jäis, saavat odotella rauhassa ja nuolla näppejään Forssan asemalla vaikka lopun ikäänsä. – Tarkoituksenani on vaihtaa pehmeät hirret. Aurinkoiset onnittelut! T: Lauri, Jere, Veera, Juho, mammu & pappa, Teija, Pirjo & Teemu. Muita matkalaisia ei Toijalasta siihen vaunuun noussut. Nyt hän ryhtyisi toimeen junan lähdettyä Ypäjältä, sitten hän hankkiutuisi eroon aseesta ja pian hän olisi taas Saaran ohjaamassa autossa matkalla kohti Niinijoenmeijeriä kenenkään aavistamatta, että kohta löydettäisi taas nikkelihalvaukseen nikahtunut ukkeli junanpenkistä. Onnittelut ehtivät saman viikon lauantain lehteen, kun ne tuodaan viimeistään torstaina. Tämä suunnitelma oli toiminut täydellisesti Wenkon tapauksessa. Tänään ei äiti mene duuniin, eikä isä verstaalle. Mustatakkinen, sinipaitainen Jalmari Anttola pujahti ravintolavaunun klosettiin, otti FN-pistoolin povitaskusta, ruuvasi äänenvaimentajan paikoilleen ja työnsi aseen takin alle housunkaulukseen. Onnea! Yhden palstan kuva teksteineen maksaa 10 e, kahden palstan 20 e. Lukijatutkimus – Tietoykkönen 2007 LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT TYTTÖ 10.7.2008 4210 g 52 cm Marja Mikkola & Kimmo Marjasto Jonnelle, Annikalle ja Kasperille PIKKUSISKO 9.7.2008 3850 g 49 cm Veera ja Olli-Pekka Toivonen Ellille PIKKUSISKO 20.7.2008 3800 g 50 cm Hanna ja Aki Rannanperä Julialle PIKKUSISKO 8.7.2008 3850 g 49 cm Tilda Rosnell & Jan-Erik Widberg. Junan lähtöön oli hyvin aikaa, Stawen kävi ostamassa lehtimyyjältä Turun Sanomat. Kalakukon puolikas sopii hyvin savolaisketkun viimeiseksi ateriaksi, miettii Anttola. Onnea täyden kympin tytölle Satu Kähköselle! Toivottaa kummit. Kuvan voi myös tuoda ja maksaa lehden konttoriin, os. KESÄDEKKARI Simo Pajunen Jäppinen ja junamurhaajat 17/20 Toijalan asemaravintolassa Jalmari Anttola seurasi etäältä, toisesta pöydästä, kun otsalta kaljuuntunut, pyylevä mies otti salkustaan esiin kalakukon. Sinä tulit mulle ja minä tulin sulle, meistäpä tulikin hyvät! Onnea: Suntionkujan sakki, Kirjurinkujan kopla, vanha Vaintola
Loimaalaiset autoilijat uudelleen autokoulun penkille, koska täällä ei tunneta suojatiesäännöksiä eikä tiedetä mitä tarkoittaa oikealta tulevan etuajo-oikeus. Loimaallekin olisi moni merkittävä yritys jäänyt syntymättä ilman Kurkijoelta ja muualta Karjalasta muuttaneita. Sillä ei 18-vuotias oo kypsä auton rattiin. Mistä saa hakea sellaisen luvan, jolla voin ruveta sakkolappuja kirjoittamaan, kun ei poliisit ehdi Loimaan kaduille. Polttoainevero lihottaa valtion kassaa, mutta vain pieni osa siitä kertyvistä euroista ohjataan tienpitoon. Ennen kuin alkaa moralisoimaan normaalia elämää, kannattaa tarkistaa oma arvomaailma ja miettiä mitä itse haluaa, sekä hankkia itselleen omiin arvoihin sopiva ympäristö. Samaan aikaan liikenteen erityisverot ovat kasvaneet kovaa kyytiä. Siihen herää. Jumalan siunausta ja onnea tuoreelle avioparille. Paljon maailmaa nähnyt autoilija Te loimaalaiset nuoret. Karjalasta muuttamaan joutuneen väestön integroiminen jäljelle jääneeseen maahan ei tietenkään voinut tapahtua ilman monia ongelmia. Muolaalaisten kokoontuminen Ypäjälle huomenna sunnuntaina tai kurkijokelaisten kokoontuminen omille juhlilleen elokuun toisena viikonloppuna Loimaalle kerää yhteen, paitsi vanhoja tuttuja, myös nuorempia sukupolvia. Kesälomalaiset haluais nukkua, joskus rymyät 4:n aikaan ovella. Tähän kuuluvat keskeisenä osana pitäjäjuhlat. Reissussa syntynyttä nestevajausta oli vaikea korjata, kun juomat läikkyivät linja-auton lattialle. Luovutetun Karjalan pitäjien asukkaat halusivat kuitenkin pysyä suomalaisina. Ja taas 7-kymppiset pois auton ratista. Sampsa Hakala sampsa.hakala@loimaanlehti.fi Kehno tiestö heikentää liikenneturvallisuutta ja hidastaa liikennöintiä. Kaaren edun mukaista ei ole tuoda julkisuuteen mitä sylki suuhun tuo. Heillä oli edessään evakkotie. MUISTAN , kuinka bussi pomppi ja rämisi takavuosina Venäjälle tehdyllä matkalla. PÄIVÄN MIETE: Naisen viekkaus käy yli miehen viisauden. Niinpä. Kannatan ajatusta lämpimästi. Kiitos niille muutamille autoilijoille, jotka osaavat käyttäytyä liikenteessäkin. Apua Suvesta suvveen vaan jatkuu toi paperittomuus Mellilän hautuumaan huussisa hamevväen pualella! Mää olen jo oppinu: omat mukkaan – viaraammat ei tiärä! Nolloo o! Suuri kiitoksemme Susannalle (os. KEHNO tiestö heikentää liikenneturvallisuutta ja hidastaa liikennöintiä. Olipa lyhyt muisti ja opetus autokoulussa, kun ette enää muista liikennesääntöjä, milloin annetaan suojatiellä menijälle tilaa. Hei. joskus koputellaan ja ihmetellään miksei jo pääse sisään.. Ei muuta kuin mummot kumoon ja nasta lautaan. Meille ja teille lisää asfalttirahaa TOIMITTAJALTA Kuinka moni on sitä mieltä, että Suomessa käytetään liikaa rahaa tienpitoon. Ohiajaja Minigolf olisi mahtava idea, keskusta elävöityisi ja saisimme Loimaalle uuden koko perheen harrastuksen. Niinkö että esimerkiksi ”minä ensin, vaikka henki menisi”. Juhlien ohjelman laadinnassa ei saisi unohtaa nuoriakaan. Tarttis tehräkin jottain. Näppis Kiltti Hulmin aamupostin tuuraaja! Älä kolise niin paljon. Siellä ei elämän äänet, kuten esim. Mikäli kerrostaloelämä ei sovi sinulle, suosittelisin ostamaan oman asunnon, mieluiten mahdollisimman korvesta. Taisto Levo Hyvä uneton Hulmilla. Tuntui siltä, että olisi ollut jossain Linnanmäen höykytyslaitteessa. Pyöränripustuksia pääsee oikein kunnolla röykyttelemään vaikkapa ajamalla Koskelta Raatalan kautta Saloon. On merkillistä, että tierahat näivettyvät, vaikka kansan ylivoimainen enemmistö, poliitikot mukaanlukien, sanoo olevansa niiden lisäämisen kannalla. Meidän on pidettävä huoli siitä, ettei harjun kauneutta pilata enää millään rakentamisella. Esimerkillisen kehnokuntoisia teitä löytyy runsaasti Varsinais-Suomestakin. lasten äänet, häiritse. SH Jälkikäteen arvioiden, hyvin Suomi siitä selvisi. Hyvää kesää sinulle:-) Loimaan poliittiset päättäjät ja äänestäjät. Tienpidon määrärahoja on vähennetty tällä vuosituhannella huimasti. Jos olette jo unohtaneet miltä sileä asfalttipinta tuntuu ajaessa, menkää nautiskelemaan Mellilään Piimätielle tai Niinijoentielle. Jälkikäteen arvioiden, hyvin Suomi siitä kuitenkin selvisi. Monilla asfaltoiduillakin pikkuteillä pitää körötellä mateluvauhtia tai keskittyä kuoppien väistelyyn, jottei rikkoisi autoaan. Kohta kiire Sarjassaan suuria älyttömyyksiä on Tapio Kaaren kaavailema tuulivoimala Porsaanharjulle. Pitäjäjuhlien järjestäjien on syytä ottaa huomioon, että perinteen siirtäminen aina uusille sukupolville on tärkeä ja arvokas asia. Jos tieverkoston rapautuminen jatkuu tätä tahtia, maastureille alkaa pian olla todellista tarvetta. Aurinkoista ja mukavaa kesää sinulle. Äänestäjä kuntavaalessa Ihmisellekin vaarallisen jättiputken torjunnasta puhutaan paljon. Ikärajaa pitäis nostaa 25 vuoteen. Vaarana on joutua armoa antamattoman kivityksen kohteeksi. Toivottavasti moinen röykytys ei ole tulevaisuutta Suomessa. Kestopäällysteiden kunnollinen korjaaminen on nykyään niin harvinaista herkkua, että pieni asfalttityömaasta johtuva odottelu ei harmita tippaakaan. Maistuu varmaan teillekin hyvä ja terveellinen vesi nimittäin. Näinkös teille opetettiin. Suomalainen sananlasku Pitäjäjuhlat vaalivat ja siirtävät perinnettä MIELIPITEET Päätoimittaja Seppo Huiku seppo.huiku@loimaanlehti.fi Sotien seurauksena osa Suomesta jäi valtakunnanrajan toiselle puolelle. Kolikolla on toisaalta myös se puoli, että enemmän kuluttavat autot lisäävät polttoaineesta kertyviä verotuloja... ESKO 4 Lauantaina 26 heinäkuuta KOPIT Miksi kaupan/liikkeen oven taakse tarvitsee aamuisin mennä jo puolta tuntia tai varttia aikaisemmin kuin ovet aukeaa?! Jokaisen paikan ovessa lukee aukioloajat, ei ne turhaan ole ilmoitettu.. Tierahojen niukkuus on alkanut näkyä erityisesti sivuteillä. Heikkopintaiset tiet lisäävät myös ympäristön rasitusta, sillä polttoaineen kulutus lisääntyy ja autot tuprauttelevat enemmän saasteita ilmoille romuluisilla teillä. Eräät poliitikot ovat ehdottaneet, että liikenteen verotuloista ohjattaisiin tienpitoon jokin kiintiöosuus. Muuttamaan joutuneiden oikeutettu katkeruus kotitanhuvien menetyksestä on jalostunut vuosikymmenien aikana positiiviseksi oman kulttuurin ja perinteen vaalimiseksi. Kohta ei kärpäsetkään enää häiritse kun syksy tulee. Värjönen) kukkalaitteista, joita saimme häätalosta meille ihailtavaksemme ja piristykseksi. Myös kunnan omistamalla tontilla Ylhäisissä kasvamassa vahva kanta. Toivottavat Kitkonpuiston palvelukodin mummut ja pappat. Molempien päällysteenä on melkein uunituoretta asfalttia, jota pitkin rullailee mielikseen. Monet läntisen Suomen paikkakunnat voivat nyt olla pelkästään kiitollisia siitä, että saivat asukkaikseen usein vilkkaammalla menttaliteetillä siunattuja evakoita. Kukahan ottaisi hoitaakseen Alastaron keskustassa olevat jättiputkea kasvavat tontit
– Tietysti jos auton kanssa törmää niin siinä jää kakkoseksi. Asia oli näin ainakin loimaalaisen Paula Raikkosen tapauksessa. Murtautujia liikkeellä LOIMAA Loimaalla oli edellisyön aikana murtauduttu kahteen eri kohteeseen. Kypärien hintahaitari on tällä hetkellä 20 eurosta aina toiselle sadalle saakka. AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Lauantaina 26 heinäkuuta 5 Kes äAle -20 %-60% FAKTA . Kypärättömistä 57 oli aikuisia, seitsemän nuoria ja yksi lapsi. Mellilän ja Oripään terveysasemien ovet ovat vielä ensi viikon kiinni ja ne avautuvat 4. Heidi Pelander Täysin turhamaista Kypärättömistä 57 oli aikuisia, seitsemän nuoria ja yksi lapsi. Loimaalla ja Mellilässä kunnanviraston ovi oli kiinni kolme, Alastarolla ja Oripäässä kaksi viikkoa. Raikkonen myöntää, että kampaajalla käynnillä saattoi myös olla vaikutusta kypärän kotiin jättämiseen. Käytin kypärää monta vuotta, kunnes iski teinikapina. Ei sitä ole vaan koskaan tullut hankittua. syyskuuta asti. . Keskiviikkona puolen päivän jälkeen Loimaalla Vesikoskenkadulta vietiin lukitsematon polkupyörä, vaaleanvihreä kolmivaihteinen Helkamamerkkinen naistenpyörä. Tiedän hyvin miten tarpeellinen se on, hän vakuuttaa. – Kun kypärän käyttöön on rutiini, sen pistää helpommin päähän lyhyemmillekin reissuille. Vielä ei tiedetä, mitä on kadonnut. Ulkonäkö ratkaisee Loimaan Sportian Timo Mäkisen mukaan kypäriä ostetaan nykyisin melko aktiivisesti. Kypärän käyttö ei siis lain mukaan ole pakollista, joten poliisi ei kypärättömyyteen puutu. Keskimäärin neljä kymmenestä pyörän ostajasta ostaa myös kypärän, ja lapsille suojakapistus ostetaan lähes 90-prosenttisesti. Kypärättömyyten saattoi vaikuttaa esimerkiksi se, että ihmiset olivat lyhyellä kauppareissulla tutuilla kulmilla. Juhannuksesta alkaneen kesäsulun aikana alastarolaiset, hirvikoskelaiset, melliläläiset ja oripääläiset ovat saaneet terveyspalvelunsa Loimaan pääterveysasemalta. Yksi kymmenen ihmisen opiskelijaporukastamme käyttää kypärää. Metsämaalla neuvola ja lääkärin vastaanotto on suljettuna kesäkuun alusta 1. Mietimme kerran kypärättömän kaverini kanssa, että milloinkohan sitä kasvaa aikuiseksi ja pistää itsekin kypärän päähän. Mäkisen mielestä pyöräilyn harrastajat ovat uskollisimpia kypärän käyttäjiä. Lähde: Liikenneturva Kypärän käytön ABC 16 kypärällä, 65 ilman Loimaa Heidi Pelander Tunnin tarkkailu Loimaan keskustan Aleksis Kiven kadulla torstaina kertoi jotain paikallisten pyöräilykypärän käytöstä: ohitse huristi 65 pyöräilijää ilman kypärää, ja vain 16 ihmistä sotki ohitse kypärä päässä. – Kyllä mulla aina on kypärä päässä pidemmillä lenkeillä maastossa ja lapsenlapsen kanssa pyöräillessä. Itsenäisyydenkadulla kerrostalon pesutuvasta oli viety rahalipas, missä oli kolikoita. – Itse kun olin pieni, niin ei niitä ollut kenelläkään. En ole tähän päivään mennessä osannut antaa hänelle yhtään järkevää syytä. HEIDI PELANDEA Kunnanvirastojen ovet avautuvat LOIMAAN SEUTU Loimaan, Mellilän ja Oripään kunnanvirastojen ovet avautuvat ensi maanantaina. Jäljelle jääviltä lapsilta löytyy useilta kypärä jo valmiiksi. Perusturvalautakunta merkitsi talousarvion toteutumisen 1.1.–30.6.2008 tietoonsa saatetuksi.. Kypärä päässä kauppaan polkenut loimaalaismies myöntää, että vaikka suojakapine tällä kertaa tuli laitettua, se jää helposti lyhyillä reissuilla kotiin. Muista, että kypärästä on hyötyä vain, jos se pysyy päässä. Isä ja äiti ovat aina käyttäneet kypärää, joten heidän vaatimuksessaan ei ollut edes mitään kaksinaismoralistista. Olen kuullut myös tapauksista, joissa pyöräilijä on pinnojen väliin menneen kassin takia heittänyt voltin vakavin seurauksin. Loimaalla pyöräilijä on ollut osallisena tieliikenneonnettomuudessa tänä vuonna tähän mennessä neljä kertaa, viime vuonna seitsemän ja vuonna 2006 yhdeksän kertaa. Kypärällisistä yhdeksän oli aikuisia, kolme nuoria ja neljä lapsia. Äitini jatkaa edelleen kaikessa rakkaudessaan painostustaan: joka kerta, kun pyöräilystä tulee puhe, hän kysyy, oliko kypärää ja miksi ei. Hulluinta on, että en osaa perustella valintaani uskottavasti. . ”Jos et käytä kypärää, et sitten tarvitse pyörääkään”, kuului äitini tuomio. Käytä aikaa kypärän ostoon: valitse sopivan muotoinen ja kokoinen kypärä. Kiristä säätöpanta napakaksi. . elokuuta. Loimaan poliisin komisario Lassi Haralan mielestä kypärää olisi toki järkevää käyttää, mutta hän ei osaa ottaa kantaa lain tiukentamiseen. . Loimaalaisen Paula Raikkosen mielestä kilometrin mittainen työmatka on niin lyhyt, että kypärää ei matkalla tarvita. Kiristä leukahihna niin, että sormesi mahtuu hihnan ja leuan väliin. Loimaan poliisi kehottaa olemaan erityisen tarkkana nettikaupassa. . Kahden poikansa kanssa keskustassa polkenut Pasi Pörsti ei käytä kypärää, koska ei ole tottunut siihen. Tulojen toteutuma on 216 600 euroa, mikä on 40 prosenttia budjetoidusta. Vähitellen jätin kapistuksen pois ja aikuisiällä en ole käyttänyt sitä ollenkaan. Kolmesta ohi pyöräilleestä perheestä kahdessa seurueessa vain lapsilla oli kypärät. Mäkisen mukaan ulkonäkö on ylivoimaisesti tärkein kriteeri kypärää ostettaessa. Puhelin jäi saamatta LOIMAA Netistä ostettu ja maksettu 350 euron arvoinen puhelin jäi saamatta loimaalaisasiakkaalta. Perusturvan menot alittuneet lievästi MELLILÄ Mellilän kunnan perusturvalautakunnan toimintamenot ovat vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden osalta 2 183 800 euroa, mikä on 48 prosenttia budjetoidusta. Toimintakatteen toteutuma on 1 967 100 euroa, joka on noin 50 prosenttia budjetoidusta eli talousarvion mukainen. Laki ei pakota Suomen tieliikennelain mukaan pyöräilijän ”on ajon aikana yleensä käytettävä asianmukaista suojakypärää”. Aseta kypärä päähäsi siten, että otsasi peittyy. Terveysasemien ovia auki ALASTARO, LOIMAA Alastaron ja Hirvikosken terveysasemien kesäsulku päättyy, ja terveysasemille pääsee taas ensi maanantaista lähtien. Pitää vain olla varovainen, mies pohtii. Ainoa syyni on turhamaisuus, ja sitä en kehtaa hänelle myöntää. Auton kanssa törmätessä kävisi taatusti huonosti. Pidemmillä pyörälenkeillä hän käyttää kypärää. Tiedän, että liikenteessä kaikki ei ole omassa hallinnassani ja mitä tahansa voi sattua. Lamminkadulla puolestaan murtauduttiin autoliikkeen varastolaatikkoon. Alastarolla kesän kiinniolo päättyi jo viime maanantaina. Säädä hihnojen risteyskohdat korvien alapuolelle. TOIMITTAJALTA Meidän perheessämme oli ehdoton sääntö, kun olin pieni: pyöräilykypärää oli käytettävä
Ekaluokkalaiselle ei tarvitse tehdä pukeutumisja kampausstailausta kuten lehdissä mainostetaan. Katos sai olla puhtaana noin viikon, kunnes sen seiniin ilmestyi uusia, tuiki tarpeellisia viestejä, joissa esimerkiksi valistetaan sukupuolielinten nimistä. Trendi on siis ollut nouseva viime vuoteen saakka. Olen huolissani opiskelijoista. Viime vuonna heinäkuun loppuun mennessä kirjattiin 180 vahingontekoa, kun tähän mennessä niitä on kirjattu 138. Alaikäisestä tehdään lastensuojeluilmoitus ja lisäksi aiheuttamansa vahingon joutuu korvaamaan, myös alaikäinen.. Autojakin toisinaan naarmutetaan, väännellään sulkia tai renkaita tyhjennetään. Ulkomaanjakson jälkeen suomalaiset opiskelijat ovat äärimmäisen tyytyväisiä ilmaiseen ruokailuun. – Mikä vaan olisi se maali tänne sisäpuolelle, jotta nämä tekstit saisi peittoon. Mopopojat Grillikatoksessa nyt olevat kirjoitukset ovat jo puolentoista vuoden takaa. Sekä Nieminen että Luuri arvelevat katoksen käytön kiinnostavan enemmänkin, mikäli se olisi puhdas. – Ei tietenkään saisi syytellä, mutta epäilys on, että joku nuorisoporukka ne on tehnyt, Luuri toteaa. OPETTAJAN ammatissa olen tottunut siihen, että kouluruokailu puhuttaa. Vanhempien luona asuva nuori pääsee vähemmällä kuin omilleen muuttanut nuori, jonka kannattaisi laskea kesäansio ja opintotuki kuukausittain käytettäväksi summaksi. Sitähän se ei ole. Vuonna 2006 tapauksista selvisi 28,9 prosenttia. Vuonna 2003 vahingontekoja kirjattiin 210 kappaletta ja seuraavina vuosina 211, 216 ja 242 tapausta. Kalle Niemisen mukaan katoksen ikkunaan suunniteltiin pleksilaseja, mutta ideasta luovuttiin. Koulut alkaa, kukkaronne avatkaa! Eräässä lehtijutussa haastateltu äiti ilmoitti käyttävänsä 500 euroa ala-asteikäisten lastensa koulun alkaessa. Itse jään virkavapaalle, jonka aikana päivitän ammattitaitoani asiakaspalvelun, markkinoinnin ja julkaisutoiminnan parissa. Musta varmaan, tai jos sen tervaisi, Nieminen pohtii. Grillikatoksen seinät ovat täynnä hiilellä tehtyjä riipustuksia. Vahingonteosta saa sen vakavuuden perusteella joko sakkoja tai jopa vankeutta. Katosta katselevat kyläyhdistyksen puheenjohtaja Jorma Luuri ja rahastonhoitaja Kalle Nieminen taas eivät näytä kovinkaan huvittuneilta. – Kyllähän me tämän varmaan vielä kerran maalaamme, Luuri arvioi. Samalla Loimaan poliisin vahingontekojen selvitysprosentti on noussut. Onko se aivan välttämätöntä. Helposti koululaisen tai opiskelijan verottomana kesätyöstä hankkima viisisatanen tai tonni tuntuu isolta rahalta. Seuraukset voivat olla arvaamattoman raskaat. Viime vuoden alkuun verrattuna vahingontekojen määrä on Loimaan kihlakunnan alueella hieman vähentynyt. Tänä vuonna tapauksista on selvitetty reilut 33 prosenttia, kun koko viime vuoden prosentti oli 31,5. – Mikä vaan olisi se maali tänne sisäpuolelle, jotta nämä tekstit saisi peittoon. Tietysti yksikin tapaus on liikaa ja kaikki toisen omaisuuden vahingoittaminen on turhaa sekä typerää, toteaa komisario Lassi Harala. Korkeakorkoisia kulutusja pikaluottoja sen sijaan mainostetaan ”helppona rahana” erityisesti nuorille. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on Loimaan ammattija aikuisopiston äidinkielen ja viestinnän lehtori Aino Suominen Säästämiseen ei ole totuttu. Johonkin ovat kadonneet myös yhtä vaille kaikki viisi penkkiä, jotka grillikatoksessa olivat. EI paniikkia! Selviydymme koulujen alkamisesta tänäkin syksynä. KIRJOITTAJAVIERAS 6 Lauantaina 26 heinäkuuta PAIKALLISIA TÄLTÄ SIVULTA: – Penkit on varmaan poltettu tai lähetetty kohti Poria jokea pitkin. Samoin on yritetty hajoittaa muurattua grilliä, josta on paloja kilkutettu irti. – Ne on varmaan poltettu tai lähetetty kohti Poria jokea pitkin. Luottotietomerkintä tietää vuosien piinaa ja saattaa estää oman asunnon tai jopa vuokra-asunnon saamisen. Huonot ilmat ovat pienentäneet moporallia, Nieminen arvioi. Samoin grillikatoksen vieressä oleva pukeutumiskoppi on töhritty ja sen ikkuna on hajotettu. Vahingonteoista valtaosa on esimerkiksi lasien rikkomisia ovista tai ikkunoista. Musta varmaan, tai jos sen tervaisi. Minulla on ollut mahdollisuus seurata useiden perheiden elämää monissa Euroopan maissa, ja voin kolmen lapsen äitinä sanoa, että päivittäin tarjottu lämmin kouluateria helpottaa elämää. Peltoisten grillikatos töhryjä täynnä Loimaa Kimmo Gustafsson Stupidgirl, Lone, Joona sydän Kara, boo, moi. Yhtä moottoriveneilijää olikin penkki kellunut Vesikoskella vastaan. Alkuvuoden lukujen perusteella tämän vuoden saldoksi tulisi 236. TOIVON , että ne nuoret, jotka ovat saaneet kesätöitä, pystyvät käyttämään ansiotulonsa järkevästi hankintoihin. Heidän pitää rakentaa omaa tulevaisuuttaan, mutta välttämättä kaikki eivät huomaa siihen liittyvää vastuuta. Kaikkiaan viime vuonna kirjattiin 298 vahingontekoa, mikä on eniten viimeiseen viiteen vuoteen. Korkeakorkoisia kulutusja pikaluottoja mainostetaan ”helppona rahana” erityisesti nuorille. – Viime ja tämä vuosi ovat tosin olleet rauhallisempia. Kyläyhdistys on silti käyttänyt grillikatosta muutaman kerran vuodessa, tosin mukaan on tarvinnut ottaa erillinen grilli. Parhaimmillaan katoksessa onkin kerääntynyt kolmisenkymmentä mopopoikaa ja -tyttöä. – Toisaalta ei tarvita kuin yksi joukko yhtenä viikonloppuna, niin ilmoituksia tulee äkkiä parikymmentä. Joskus tällaisen vierailun aikana katoksesta on nähty loimottavan metriset liekit. – Jos katsotaan kokonaisuutta ja maan tilannetta, ei tämä ole meillä erityinen ongelma-alue, Harala toteaa. KIMMO GUSTAFSSON Vahingonteot vähentyneet hieman Loimaa Kimmo Gustafsson Töherrykset, jotka lasketaan vahingonteon piiriin, eivät ole Loimaan poliisin rikosylikonstaapelin Pentti Niemen mukaan Loimaan seudulla yleisiä, vaikka niitä toisinaan näkeekin. Silloin se maalattiin ja putsattiin edellisistä töherryksistä. Siisti, tavallinen pukeutuminen ja asialliset kouluvarusteet riittävät. Yhtä moottoriveneilijää olikin penkki kellunut Vesikoskella vastaan, Nieminen toteaa. – Koko kunnostaminen tulisi maksamaan arviolta pari tuhatta euroa, Luuri pohtii. SÄÄSTÄMISEEN ei juuri ole totuttu. Kesän alennusmyynnit ovat perheiden hankintojen kannalta tervetulleita, mutta jos koulujen alkamisesta tehdään bisnes, markkinointi menee liian pitkälle. – Keväältä näitä töhrimisiä taisi olla neljä tai viisi. Outoa että ilmainen ruoka ei kelpaa ja mennään grillille syömään, jos koulussa sattuu olemaan ruokana jotain ”paskaa”. Joillakin on ilmeisesti ollut huvittavaa riipustaa hiilellä muun muassa tällaisia viestejä Peltoisten kyläyhdistyksen Loimijoen rannassa olevan grillikatoksen seiniin
– Viime vuonna teimme tämän elokuussa. Vastuksesta päätellen lehmä painoi ainakin 200, ehkä lähelle 300 kiloa, Tanhuanpää arveli. – Varmaan tullaan tällaisia järjestämään, mutta Loimaalla on oma vanhusneuvosto, mitä he sitten tekevät. – Ja hyviä kakkuja tuli, Välitalo toteaa. Neuvoston nelivuotinen kausi päättyy tänä vuonna ja edessä on lisäksi liitos Loimaaseen. Kilpailuja Illan päätteeksi palan painikkeeksi tarjottiin vielä kahvia ja piirakoita. Voittoa ei Holmalle tullut, vaikka tikka lensikin hyvin. – Hyvin oli makkarat laitettu. Tikanja renkaanheiton lisäksi osallistujat pääsivät arvuuttelemaan erilaisten esineiden käyttötarkoituksia. Kun lehmä oli saatu laitumelle, pienen levon jälkeen se nousi jo omille jaloilleen. Meidän piti ensin saada lehmä ylöspäin ojan pohjasta ennen kuin pystyimme vetämään sitä kuivemmalle maalle, Niko Tanhuanpää kertoi. Oripään VPK pelasti lehmän Pöytyä Sari Keskitalo Oripään VPK:lla oli eilen harvinainen pelastustehtävä, kun Leena Piironen, Jussi-Pekka Paju, Niko Tanhuanpää ja Olli Valde pelastivat ojaan pudonneen ja uponneen lehmän takaisin laitumelle Pöytyän Pihlavalla, aivan Loimaan Virkasuon rajalla. Taustalla Oripään VPK:n auto sekä Jussi-Pekka Paju ja Niko Tanhuanpää. Hyvin heille maistui myös tarjottavat. Toiveita tapahtuman jatkumisesta väki kyllä esitti. Vanha, polkupyörän pinnojen pyörittämä matkamittari vaati useimmilta pitkää pohdintaa, samoin metallinen pyöreä kansi, jossa oli sähköpistokkeen paikka. Joukossa oli hänen mukaansa paljon uusia kasvoja. Nyt saimme hyvän sään. Tietokilpailussa ollut mystinen kansi ihmetyttää Risto Kontulaista. Olin viime vuonna ja tulen kolmannenkin kerran jos järjestetään, hän jatkaa. Mutta tutun emännän, VPK-laisten ja naapurin isännän voimalla sekä vetoliinoilla ja naruilla lehmä saatiin ojasta pois. KIMMO GUSTAFSSON Ahti Kangassuo (edessä) muisteli, että Särkässä tuli joskus syötyä 25 makkaraa.. Jussi-Pekka Paju, Leena Piironen, Olli Valde ja Niko Tanhuanpää vetivät ojaan vajonnutta lehmää ylös. Silloin oli jo vilpoinen. Kaiketi nuoret hiehot puskivat sen ojaan, emäntä arveli. Vanhusneuvosto on grillaustapahtuman lisäksi järjestänyt muutaman muun tapahtuman vuodessa, esimerkiksi terveysiltapäivän ja tapahtuman yksinäisille. – Tämä on varmaan kurinpalautusväline, huushollipiiska, Pitkänen arvioi pitkän taipuisan varren päässä olevaa magneettia. Tapahtumien jatko ensi vuoden osalta ei siis ole vielä varmassa tiedossa, mutta Välitalo uskoo niiden jatkuvan. – Jaa, tämä on valehtelijoiden klubi, Onni Pitkänen hauskuutti pöytäseuruettaan heidän ihmetellessään muun muassa ompelukoneen osaa ja viikatteen kiinnikettä. – Hikinen parituntinen urakka. – Onhan täällä tuttuja kaikki, mutta ovat kovin vanhoiksi tulleet, vitsailee Bertta Kurkela Liisa Kärpän ja Aili Holkerin kanssa. Jatkotoiveita Eero Välitalo oli erittäin tyytyväinen grilli-iltapäivän ennätysyleisöön. Emäntä huomasi aamulla laitumelle mennessään yhden lehmän olevan ojassa ja hälytti apua, kun omat voimat eivät riittäneet. Kolmikko ihasteli lisäksi kaunista säätä. SARI KESKITALO Makkaraa ja seuraleikkejä Ikäihmisten iltapäivässä ennätysyleisö Mellilä Kimmo Gustafsson Suihkulähde solisi, puut humisivat, aurinko paistoi ja makkarat tirisivät Tammikodin takapihalla. Taaempana Vilho Koivisto ja Kauko Kurkela tutkivat vanhaa polkupyörän matkamittaria. Mikäli talossa ei ollut uunia, kakkutaikina voitiin laittaa muottiin, laittaa kansi kiinni ja kanteen tuleva sähkö kuumensi ja paistoi kakun. Yllättävän hyvin normaalisti ympäristöstään erotut välineet tunnettiin. Mellilän vanhusneuvoston järjestyksessään toiseen ikäihmisten iltapäivään saatiin ennätysyleisö, kun viitisenkymmentä varttunutta miestä ja naista nautti kesäisestä päivästä, makkarasta, kilpailuista ja toistensa seurasta. Aila Holma osallistui tikkakisaan, jossa piti osua vain tauluun säilyäkseen mukana kilvassa. Lauantaina 26 heinäkuuta 7 Ojasta ylös vedetty lehmä nousi hetken kuluttua jo omille jaloilleen. ”Penninkulman pojaksi” esittäytynyt vieras totesi tulevansa varmasti paikalle ensikin vuonna, jos tapahtuma järjestetään. – Lehmä oli puoliksi kyljellään ja mahallaan ojassa, sorkat aivan pehmeässä mudassa. – Lehmä poiki hiljattain. Ruokatarjoilun lisäksi ohjelmaan kuului Viljo Säterin vetämää yhteislaulua ja vanhusneuvoston puheenjohtajan Eero Välitalon vetämiä leikkimielisiä kilpailuja. – Nyt kun näytän tämän vastakappaleen, tiedätte mihin tämä on, Välitalo toteaa kisan päätteeksi ja kiinnittää kakkumuotin kanteen. – Kyllä kannatti tulla. Ei ollut liian suolaisia, eikä palaneita, ja salattikin oli hyvää, Holkeri arvioi
Luottamustoimissa pääsee myös kokemaan ja näkemään sellaisia juttuja, joihin ei muuten pääsisi. 8 Lauantaina 26 heinäkuuta Valtakunnansarjan mestarit 1936. 7. Kuka piirtää B. LAUANTAI Olohuoneen on suunnitellut sisustusarkkitehti. Minkä vesikasvin latinankielinen nimi on Nymphaea alba. Hän sanoo, että nuoret varmasti oppivatkin asiat helpolla, kun ovat niin kovasti kiinnostuneita. Halukkaita olisi kurssille ollut enemmänkin kuin voitiin ottaa; ilmoittautumisjärjestys ratkaisi, ketkä mukaan pääsivät. Kutsu on otettu hyvin vastaan, ja juhliin on ilmoittautunut parisataa henkilöä. Hannele Rouhiainen pitää syntymäpäivät Puistokadun koulun juhlasalissa. Kuinka monet kunnallisvaalit Oripäässä vielä käydään. Olli luultavasti ilmaisi monen muunkin kurssilaisen toiveen. Myös Marita ja Arja ovat moposta ja sen moottorista kiinnostuneita. 6. 4. Onko ikä muutakin kuin numeroita. Muut kurssilaiset ovat totuttuun tapaan poikia; kaikkiaan yksitoista noin 15-vuotiasta poikaa. 1. – Enpä ole juuri ajatellut ikääni. Mikä on heinäkuun lopussa ensi-iltaan tulevan Christopher Nolanin ohjaaman Batman-elokuvan suomenkielinen nimi. He ovat ainoat tytöt 4H-kerhon koneja hitsauskurssilla. Kuka on Loimaan poliisin poliisipäällikkö. 3. – Kyllä. Voi olla, että vain parit kolmet. Mitään kriisiä 50 vuoden täyttyminen ei ole ainakaan vielä aiheuttanut. Loimaan maatalousoppilaitoksessa pidettävä kurssi kestää tämän viikon. Maritan ja Arjan lisäksi kurssilla on mukana vielä yksi tyttö: 4H-neuvoja Hilkka Heikkilä, joka on kurssilaisten valvoja, ”kurssivääpeli”. Linnanmäellä. – Tais olla viime vuonna, kun oltiin Hanisaaren kyläkerhon järjestämällä tyttöjen mopokurssilla, he kertovat. On mukavaa tavata heitä näin vapaamuotoisissa merkeissä. Yhdessätekemisen henki on vahva, mikä näkyy erityisen hyvin Okrassa. 30 VUOTTA SITTEN VIIKON VIERAS OSOITA TIETOSI VANHAT VALOKUVAT Etua elämään. Orihölkän 2001 osallistujat pinkaisivat matkaan helteisessä säässä. 8. Pidän juhlien järjestämisestä. Matonpesukin on hyvä tapa rentoutua. – Musiikki rentouttaa. Juhliin kuuluu esimerkiksi musisointia ja tanssia. Työmestari Erkki Tuominen opettaa kurssilaisille sähköja kaasuhitsausta. 9. Välitunnin jälkeen alettiin tutustua hitsausmenetelmiin. Kuva: Valto Heinosen kokoelma. – Isot ja mieluisat. Soitan pianoa ja vähän haitariakin sekä laulan Sinisiipi-sekakuorossa. Työskentelet erityisopettajana Puistokadun koulussa. On soitettu kotikylän juhlissa ja merkkipäivillä, kertoo soittokunnan puheenjohtaja Pentti Naula. Minkä myynnin vähittäistavarakaupoissa Los Angelesin kaupunki aikoo kieltää. Kunnassa on satsattu paljon lapsiperheisiin. Yleisesti ottaen nuoret ovat kuitenkin yhä fiksumpia, avoimempia ja keskustelevampia. OP-Pohjolasta. SAMPSA HAKALA. Mitä teet, kun haluat rentoutua. Vuosimäärä ei ratkaise vaan jaksamisen mukaan painetaan. Hitsausmenetelmien lisäksi opetellaan pienmoottorikoneen korjausta, konekustannuslaskelmia ja työturvallisuutta. Oliko itsestään selvää, että järjestät syntymäpäiväjuhlat. Virtanen -sarjakuvaa. Mikä on tulitikkujen myynnin ikäraja. WC-tilat ulostusarkkitehti. Jotain taianomaistakin on luvassa. Miten kouluelämä on muuttunut urasi aikana. Pääpaino kurssilla on käytännön opetuksessa, teoriaa on vain muutama tunti. Myös nuorten soittajien leiri on pidetty. Mikä on kirjailija Sofi Oksasen toisen teoksen nimi. Aiotko asettua ehdolle syksyn kunnallisvaaleissa. 5. Perjantaina opettaa Seppo Roinila Liikenneturvasta kurssilaisille liikenneoppia. Milloin talvisota alkoi. Tähän vastaukseen voi sisältyä vähän pelkoakin. – En tiedä. – Eihän tässä muuten mitään ihmeellistä ole, ovathan pojatkin kiinnostuneita kotitaloudesta, tytöt sanovat. Pidän myös järvenjäällä kävelemisestä, mutta viime talvina se on ollut sulaa mahdottomuutta. Mikä on Alastaron kunnan tuloveroprosentti vuonna 2008. Vastaukset sivulla11. – Tänne mahtuu paljon väkeä, ja tilaa jää tanssimiseenkin, hän toteaa. Politiikka kiinnostaa, koska sen kautta pääsee vaikuttamaan asioihin ja henkilöihin. Toukokuun lopulla vietettiin päivä merellä soitellen Viking-linjalla. MÄKISEN MURJAISU: LL 27.7.1978 4H-kerholaiset koneja hitsausopissa Loimaalla – Ensimmäisenä päivänä oli koneoppia, ja se kyllä meni vähän yli ymmärryksen, naureskelevat alastarolaiset Marita Tiiri ja Arja Saari. Loimaan Soittokunta Linnanmäelle Loimaan Soittokunta matkaa Helsinkiin esiintyäkseen ensi lauantaina 29.7. Ennen pahaa oloa purettiin fyysisemmin, kun nykyään sitä ilmennetään esimerkiksi jäämällä helposti pois koulusta. Mikä niminen ryhmä järjesti Matifest-tapahtuman Kauhanojalla viime viikonloppuna. – Ihmiset tuntevat toisensa hyvin. – Päätin asian jo kauan sitten. Ajanvaraukset 010 257 3201 Neuvotteluajat maanantaisin klo 18.30 asti. Kesälomista huolimatta on soittokunnalla riittänyt puuhaa. Mitkä ovat Oripään vahvuuksia itsenäisyystaistelussa. Tuntuu, että oppilaiden tunne-elämän ongelmat ovat syventyneet. Hannele täyttää tasavuosia ja juhlasalin Oripää Sampsa Hakala Hannele Rouhiainen, vietät tänään 50-vuotisjuhliasi. Tosin yhdessä viikossa ei ennätä saamaan asiasta muuta kuin perustiedot, mutta siitä on sitten helppo jatkaa, kurssilaiset toteavat. Vieraiksi tulee paljon erilaisia ihmisiä. Päiväkotija kouluasiat ovat hyvällä mallilla. 2. Halutaan oppia hitsaamaan ja tuntemaan koneita. 10. – Olen toiminut opettajana pitkälti toistakymmentä vuotta. Ja kurssilaiset ovat innostuneita. – Kun sais jottain tietoa moottoreista, ennen kaikkea mopon moottorin korjaamisesta, toivoo 15-vuotias ypäjäläinen Olli Rintala, joka istuskelee tyttöjen kanssa koulun pihamaalla välituntia viettämässä ja päivää paistattelemassa. Olet Oripään kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Millaiset kekkerit ovat tulossa
Silloin 1920–30 -luvulla ei suuremmissakaan taloissa tietojeni mukaan paljon jalostuksesta tiedetty, tietysti talon karjanhoidosta vastaava henkilö piti huolen siitä, että parhaimman lehmän syntyneestä sonnivasikasta jätettiin kasvamaan uusi sonni. Nokkarengas sonnilla tietysti oli, mutta ei sille silti emäntä mitään olisi voinut jos Mainio olisi halunnut olla kurillinen. Lauantaina 26 heinäkuuta 9 MUISTELUKSIA Kojonmaahan perustettiin sonniosuuskunta T orpparivapautuksen jälkeen, kun itsenäiset viljelijät Kojonmaassakin alkoivat saada talojansa parempaan kuntoon ja karjaa pystyttiin lisäämään. Jos oikein muistan, niin keinosiemennyskin alkoi yleistyä jo 1950-luvun alussa, mutta kyllä monet olivat kovasti vaan sen kannalla, että luonnollinen konsti on paljon parempi kuin se ”kravattisonni”. Kuljettamisen helpottamiseksi ja nimenomaan turvallisuussyystä sonnille hankittiin kuljetustanko, se oli noin 150 senttimetrin mittainen aivan kuin hangon varsi ja siinä oli päässä iso linkku joka kiinnitettiin sonnin nokkarenkaaseen ennen kuin kahleet avattiin. Lehmien piti poikia mieluimmin joka vuosi, sillä maitoa ei tullut kovin kauan poikimisen jälkeen ja jos tulikin niin maito muuttui sellaiseksi väkeväksi ja määrä tietysti meni kovin vähiin. Niin kuin kaikkien uusien asioiden kanssa – niin tämän keinosiemennyksenkin – kyllä se vaan löi itsensä läpi ja silloin vasta voitiin harjoittaa kunnon jalostusta, kun saatiin valtavat mahdollisuudet valita erilaisten sonnien spermaa lehmien siemennykseen. Tangolla oli sonnin päästäjän hyvä pitää sen päätä ylhäällä ja näin sitä oli helpompi ”tyyrätä”. Se oli vaalean värinen joten sen rotu viittasi Pohjois–Suomen rotuun, tällä sonnilla olivat jo sarvet ja sen nimeksi annettiin Hilirimpsis. Niistä ensimmäisistä keinosiementäjistä pidettiin kaikenlaista juttua ja vitsiä silloin alkuun. Hangasojan Sylvi-emäntä oli rohkea ja tietysti koulutus oli tukena tälle sonnin hoidolle, sillä sonnia ei pidetty koko kesää sisällä navetassa ja laitumelle lehmien kanssa sitä ei voinut laittaa. Koska kylään Hangasojalle tilalle tuli emännäksi tarkkailukarjakko, niin oli aivan selvää, että sonnin pitopaikaksi tuli kuin itsestään Hangasoja. Se on taas jo vallan eri juttu ja jutun aihe. En muista miksi ei seuraavaa yhdistyksen sonnia ei enää viety Hangasojalle, syy saattoi olla isännän sairaus. MUISTAN HYVIN sen, kun Mainio-sonni aikanaan jouduttiin lopettamaan ja viemään pois, niin Hangasojan Sylviemännälle annettiin kiitokseksi kunniakirja ja siinä oli teksti: ”Mainiosta Mainion hoidosta”. Ensimmäinen sonni oli myöskin Suomenkarjaa ja sen nimeksi annettiin Mainio. Aina oli sellaisia vuosia jolloin tuli huonoja heiniä, niin silloin aina sanottiin: Nyt tuli vallan sonnin heiniä. Sylvi-emäntä oli kerran kertonut äidilleni, nähneensä kerran, kun sonni oli liekassa ja sillä oli paksu metallinen liekapaalu ja Mainio meni siihen paalun viereen ja laittoi ”otsansa” sitä paalua vasten ja työnsi varmaan noin ”ajankulukseen” ja niin paalu vääntyi vääräksi kuin lakritsipötkö. Sotien jälkeen alkoivat maatalouteenkin vaikuttaa neuvontajärjestöjen toiminta ja siinä kiinnitettiin varmaan aluksi huomiota enemmän itse maanviljelyyn ja sen tehostamisen mutta samalla huomattiin myöskin se, että lypsykarjan tuotoksiin tulee kiinnittää huomiota ja ryhtyä jalostamaan lypsykarjoja. Oma murheensa sonnin hoidosta oli, koska aina piti olla sellainen henkilö paikalla joka päästi sonnin astumaan, silloin kun joku tuli kiimaisen lehmänsä kanssa. Isommissa taloissa oli tietysti jo pitkään ollut oma sonni, että saatiin omat lehmät astuttaa. Aina oli sellaisia vuosia jolloin tuli huonoja heiniä, niin silloin aina sanottiin: Nyt tuli vallan sonnin heiniä.. KOJONMAASSAKIN oli taloissa vallan pääasiallisesti nupopäistä pientä tummanruskeaa maatiaskarjaa, virallisesti oli Suomen karjaa. Naapuritkin käyttivät lehmiään näillä sonneilla ja monesti se astutuspalkkio maksettiin sinne taloon tekemällä kesällä – kun tarvittiin korjuuaikoina työväkeä – päivä tai pari yhdestä astutuksesta. Sukusiitosvaaran takia varmaan monet tilat vaihtoivat keskenään sonnivasikoita ja näin saatiin uutta verta karjaan. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi se, että Mainio-sonnia pidettiin lähipellolla liekassa ja emäntä kuljetti sitä aamuin illoin navetasta pellolle ja takaisin. Kustannuksia tietysti sonnin elättämisestä ja hoidosta koitui, ja se tietysti aiheutti osuuskunnan jäsenille maksuja vuosittain. Se on varmaan inhimillistä, että itselle aina parhaat – on sitten kyse mistä tuotteesta tahansa – ja pois annetaan huonompi tavara. Heikki Niittymäki Jos oikein muistan, niin keinosiemennyskin alkoi yleistyä jo 1950-luvun alussa, mutta kyllä monet olivat kovasti vaan sen kannalla, että luonnollinen konsti on paljon parempi kuin se ”kravattisonni”. Osuuskunnan vuosittaisissa kokouksissa päätettiin tietysti jäsenten rahalliset kulut ja samalla tietysti se määrä kuinka paljon piti heiniä toimittaa sonnin ruuaksi. Olin silloin niin nuori poikanen, että tarkkoja vuosilukuja perustamisen ajoista en muista ja sellaisia ihmisiä ei ole enää elossa joilta näitä asioita voisi kysyä. Astutusmaksu/työpäivät olivat varmaan talokohtaisia ja siihen saattoi vaikuttaa moni muukin asia. Jokainen jäsentalo tietysti joutui ilmoittamaan lehmälukunsa ja sen perusteella määrättiin maksut ja heinämäärä. Lehmä ei voinut poikia – tehdä vasikkaa – ellei sitä astutettu, eli saatu kantavaksi. Siskoni Lahja oli mennyt naimisiin Auvo Karen kanssa ja he vuokrasivat kotipaikkani muutamaksi vuodeksi ja he ottivat sen uuden sonnin hoitaakseen. Melkein jokainen Kojonmaan talot joissa oli lypsykarjaa liittyivät – sitä oli silloin joka talossa – sonniosuuskuntaan. Sonni kasvoi nopeasti aika isoksi ja koska lehmät olivat suhteellisen pieniä niin osuuskunta teetätti astutuspukin, sen malli oli sellainen, että sonnin hypättyä lehmän selkään sen etujalat tavoittivat sen pukin ja niin ei kaikki sonnin paino ollut lehmän päällä. Se oli varmaan neljäkymmentäluvun loppua, kun Kojonmaan sonniyhdistys perustettiin. Sonninruokintaan tarvittavat väkirehut luovutti Hangasoja, mutta heiniä jokaisen jäsenen piti toimittaa sonnille. Ay-karjaa oli Suomeen tuotu jo 1900 -luvun ensimmäisillä kymmenillä, mutta ne varmaan toimitettiin kartanoiden muutenkin hyvätuottoisiin karjoihin
Miesten mukaan joukkueilla on rutkasti pärjäämiseen vaadittavia ominaisuuksia, vaikka suolla pelaamisesta ei olekaan kokemuksia. 10 Lauantaina 26 heinäkuuta Marimin jää pois kuningatarkilpailusta Loimaan Laatuauto Team on pohjustanut suolentisturnauksen pelikuntoa Suopellon beach volley -kentällä. Sotien jälkeen syntyneille tuossa vuosikymmenessä oli ja on jotain erityistä. Kilpasarjajoukkueeseen kuuluu Hurrikaanin miehiä. Paras pelitaktiikka voi olla, että toimittaa pallon verkon toiselle puolelle mahdollisimman nopeasti. Suolentisturnauksessa joukkueet pukevat ylleen upouudet peliasut, joihin on painettu Suksi suolle -slogan. Loimaan Lehden levikkialueella 91 prosenttia asukkaista pitää lehteä parhaana tietolähteenä omaa asuinkuntaa koskevista uutisista! Lukijatutkimus – Tietoykkönen 2007 AIRA TUOMISTO Yrjö Liipolan sankarimuistomerkit aikansa historian kertojina. Margit Heikkilä voitti vuoden 2002 Vuoden keittokirja kilpailun. – Marimin on altis sairastelemaan, jos muillakin hevosilla on virusta tai muuta, Heikkinen harmitteli. Kuvat ovat tätä päivää, mutta monista niistä muistuu mieleen lapsuuden lähes muuttumattomia maisemia. Hinta: 28 EERO TUOMOLA Isoisän tarinoita I Eero Tuomolan (19001992) kirjoituksista koottu Isoisän tarinoita sopii niin lasten kuin aikuistenkin luettavaksi. Kuvat on otettu Alastaron, Loimaan, Mellilän ja Oripään alueelta pääasiassa vuosina 2005-2007. Hinta: 27 www.ooli.. Se piilee perheessä, hyvinä ja huonoina päivinä. Varma ei voi olla juuri mistään muusta kuin siitä, että mistään ei voi olla varma. Elämän rikkaus ei silti piile elämän helppoudessa. – Tavoitteet ovat korkealla, mutta silmäkulmassa on silti runsaasti pilkettä, peliporukoita koonneet Markku Tiainen ja Kari Niekka kertovat. Valmentaja Esa Heikkisen mukaan tallin muita hevosia oli sairastellut jo aiemmin. – Tuskinpa siellä hirveästi pallotellaan ja passaillaan. Terävästi ihmisiä ja kyläyhteisöjä havainnoiva kirjoittaja avaa menneen maailman silmiemme eteen. Lämmin huumorin pilke silmäkulmassa hän kertoo ihmisten vaiheista syntymästä kuolemaan, rakkauden kipunoita unohtamatta. Palkittu 2005 Sampopalkinnolla. SAMPSA HAKALA RAVIURHEILU Ypäjäläistamma Marimin joutuu sairastumisen takia jäämään pois kuninkuusravien kuningatarkilpailusta. Kuninkuusravit ajetaan tänään ja huomenna Jyväskylässä. Kirja on jatkoa aikaisemmin julkaistulle Petäjämäessä pesty –kirjalle. Tiainen ja Niekka arvelevat, että suolla pelaaminen on melkoisen raskasta puuhaa. Loimaan Laatuauto Team 1 ja 2 -nimillä pelaavat joukkueet osallistuvat kilpaja harrastesarjaan. Hinta: 18 MATTI PULLI Saviseudulla syntynyt Saviseudulla syntynyt kuvaa loimaalaista elämänmenoa 60-luvulla ja sen tarinat ovat kaikillekin suuren ikäluokan ihmisille tuttuja. – Suolla emme ole pelanneet kertaakaan, mutta eikö se riitä, että harjoittelemme Suopellolla ja olemme henkeen ja vereen lentopallomiehiä. Kuvanveistäjä Yrjö Liipolan (1881-1971) sankarimuistomerkkejä käsittelevä kirja on katsaus taiteilijan laajaan Suomen lähihistoriaan liittyvään muistomerkkien kokonaisuuteen. Hurrikaaniuhka Haukivuorella Loimaalaiset lentopallohirmut suksivat suolle Loimaa Sampsa Hakala Kaksi loimaalaisjoukkuetta taistelee tänä viikonloppuna suolentopallon MM-kisoissa Mikkelin Haukivuorella. Nyt reseptit ovat vähemmistössä ja vallaton ajattelu päässyt vapaaksi. – Täällä on aina jotain pelitouhua menossa. Arki täyttyy ihmeellisistä tilanteista. Talvisin peliporukka antaa pallolle kyytiä muun muassa Metsämaan liikuntahallissa ja Puistokadun koulun salissa. – Meillä on kova kunto, halu voittaa ja loistava pelisilmä. Lajina on usein beach volley, mutta täällä pelataan muitakin pallopelejä. Myynti: Kirjakaupat, Priimus Painotalo, Auranmaan Viikkolehti ANU JA PASI SALO Onni on kiinteä perhe Kun kaksi aikuista elää neljän lapsen kanssa, itku ja nauru ovat yhtä lähellä joka päivä. Suopellon kentän vieressä asuva Tiainen kehuu alueen liikunnallista väkeä. Hinta 35 KIRJA UUTU US!! KIRJA UUTU US!! Lukuelämyksiä itselle ja lahjaksi !. Joukkueet ovat harjoitelleet turnausta varten Suopellon beach volley -kentällä. Hinta: 28 ERKKI KALLIO Kaunis Saviseutu Kaunis Saviseutu -kirja kuvaa Loimaan seudun luontoa vuodenkiertona. Hinta: 25 MARGIT HEIKKILÄ Keittiö?loso?n käsikirja Keittiö?loso?n käsikirja on lainaus maailmakirjallisuuden helmiä, ajatuksia ja omakohtaista elettyä elämää. Marimin joutui jäämään kotitalliin, koska sille nousi korkea kuume ja verikokeet osoittivat, etteivät veriarvot ole kohdallaan. Meillä on kova kunto, halu voittaa ja loistava pelisilmä
joukkueet Osallistumismaksu 30 E / joukkue. Tuotteellamme ei ole tuoreustakuuta. Ke 30.7. 0400 490167 tai 050 5170614. Farmcomp Oy:n edustaja paikalla. EDULLISESTI Ojalan Kouru Ky, Rauma p. LoPS 96-97 pojat. AU/Jalkapallo miehet/6.div. 30.11.1939. klo 15.50 kaupungin Sammonkadun urheilukentältä. Yön ritari. 5.9. Sateella kokoonnumme Seijan luona. 0400 121037. Kojonkulman äiti-lapsipiiri tiistaina aamupäivällä Liisan luona jos on pouta. kesäpäivän vietto Osuuspankin Hoppulassa Pappisten järvellä su 3.8. kesämökille, rintamamiestaloihin ym. klo 17.00 Hirvikosken kentällä. maksu. Titanic-musikaali Seinäjoki, 60 . muista Jokioisten Kesäteatteriin lähtö Vuorisen tallilta klo 12.45 Kaunismäenkatu Turuntie OP pys. Rompepäivien (la 2.8.) lipunmyyjien ja valvojien talkoovuorolista nähtävillä kylätalon ilmoitustaululla. Yleisurheiluseuraottelu Hirvikoskella ma 28.7. RAUTAROMUA, myös jalometallit. 0404107556. klo 12. Lumpeen. Ilmoit. LoPS 96-pojat. klo 18.00.. Katsastamatonkin käy. Sovi Tallinnan ja Pärnun matkojen maksuista Raijan kanssa 8.8. klo 18.00 Loimaa-Jyväskylä ja to 31.7. Noin viisikymppinen, loimaalainen mies on pitkin heinäkuuta näpistänyt kaupasta olutta. Kangas-Peikon K e sä A L E 26.7.-2.8. P. Baby Jane. Loimaan Voima. 28.8. 5.8. – SM sarjasta / joukkue) Naiset 2-henk. Kesäpäivän vietto Osuuspankin Hoppulassa Pappisten järvellä su 3.8. 040 557 1053. P. 10. 050 464 9029. Ilmoittautuminen 30.7.-08 mennessä Harrille, puh. 045 1111 366 Av. 86-95 tai Mazda E2000/E2200 vm. ma 28.7. 040-586 8389 ATK-PÖYTÄ, hyväkuntoinen puh. 7. P. Harjoitukset ti 29.7. 1 miespelaaja 3. Eläkeliiton Mellilän seudun yhd. klo 8-16 Loimaan K-Maataloudessa Mittareiden tarkistus ja kalibrointi. 80 m² sekä yksiö n. 6. menn. kutsu Kuusjoen Nummijärvelle ma 11.8. linaj-autoreitti: lähtö klo 9.00 Vuorisen tallit, Tuulensuu, Puistokatu, Kaunismäenkatu, Karhulanmäki ja tori. 22-29.9 Haapsalu kylpylä, 445 TH, ilm 30.7. Jos Olga suo ja keli sallii, niin hoidetaan myös ponia. Olen matkoilla. Petri Lamppu. LoPS P94 Harjoitustauko päättyy, ensimmäiset harj. LoPS 01. -turnaus 2.8.2008 klo 10.00 alkaen Loimaalla Hir Loimaalla Hirviho vihovin vin beachkentillä beachkentillä w w w .r a u ta n e t. klo 11. mennessä Olaville p. ja ilm. Tallinna hot. Myös kaksi loimaalaista nuorta naista on näpistänyt kaupasta tupakkaa. Myös Nissan Urvan kiinnostaa. Hallitus kokoontuu Kitkossa ma 28.7. Eloisat, Laajoen kesäteatterin esitykseen "Rakkautta ja kirjansauvoja" 29.7. kentältä. JUHLI EN. 2, Loimaa klo 10-12 LOIMAAN LAITEHUOLTO Onkijoentie 125, 32210 LOIMAA, puh. P. 18.10. P. Ruskamatka Levi , 480 puolih. P. 050 521 5327 Loimaan Seudun Reumayhdistys. klo 17.00 Hirvikosken nurmella. 5. 3.8. 16. 050-5966950 tai harri.kartano@jankko.fi. klo 17.00 kylätalolla. klo 14. 040 711 0236 SARJAT: Miehet 3-henk. on yksi peruutuspaikka. Hp. ”Herrasmieshuijari” Tre, Koriseva, Roine. Toyota Hiace vm. LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT Hyvin varusteltu, talviasuttava vapaa-ajanasunto. 88 93. Ytiryhmä. Halutaan vuokrata kerros/rivitalo kaksio Loimaalta. Lämpimät kiitokset kaikille meitä muistaneille. Puh. 8.10. Soita tilaa esitteet ja tarjoukset ryhmille! Tilausajoihin 16-50 paik.bussit. P. yhd. fi Loimaalla Hirvihovin beachkentillä X 10-vuoti sjuhlaturn aus... Olaville p. Aikuisopiskelija ja kissa haluavat vuokrata 1-3 h + k. 47 . Central, 130 , ilm. Lasten savityöt ovat tulleet poltosta. 3.8. Meini ja Olavi Noin vuoden vanha vaalea nahkakalusto 2 + 3 ist. Näpistäjille olutta ja tupakkaa LOIMAA Näpistelijät ovat olleet Kauppalankadun Siwan riesana. Muovipussien. Harjoitukset kaikki ikäryhmät maanantaisin Hirvikoski klo 19 keskiviikkoisin keskuskenttä klo 18. klo 18.00 Loimaa-Seinäjoki. mennessä p. LOIMAA Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa puh. Haaran-Onkijoen kyläyhdistys. EL:n Loimaan kaup. joukkueet (max. Poliisilla on vahva epäilys tekijästä. 6-7.9. Kuusjoen yhdistyksen kutsu Kuusjoen Nummijärvelle ma 11.8. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15 Nuorisotalon alakerrassa. Sarjapeli to 31.7. Haaran-Onkijoen Kyläyhdistys: Lasten lauluilta Kerttulassa ti 29.7. Ilm. klo 9-16 Tarkastuksen hoitaa Loimaan Lukko. klo 14.00. Kuomuperäkärryt henkilöautoon. 02-822 4405, Myyntiautoon Tmi T. Tervetuloa OSALLISTU ARVONTAAN! Palkintona sammutin ja -peite VILJANKOSTEUSMITTARIT KUNTOON! WILE-MITTARIEN TARKISTUSPÄIVÄ ti 29.7. klo 12.00 saunomisen ja uimisen merkeissä. Lahjoitetaan polttopuuta, jos hinta tuntuu kovalta saa tinkiä. alkaen maanantaisin ja keskiviikkoisin Puistokadulla klo 18 Leisku yleisurh. Puh. 28 m². Vuokra 350 € + vesi ja sähkö. klo 18.00. Lauantaina 26 heinäkuuta 11 OSWALD SUORAT KAUPAT SEURATOIMINTAA VASTAUKSET 1. B-poikien SM-sarjaa ma 28.7. erikoisp alkinnot ! Pihla-Ikkunat www.pihla.. Maanantaina aamulla kokoonnutaan Kylätalolla. 02-7631353 tai 0400-765351 LP-Juniorit, E-tytöt: Harkat jatkuvat 28.7. Eloisat. Lähtö Vattenfall-yleisurheiluotteluun ma 28.7. juhani.hamalainen@pihla.com 050 345 1476 tai palvelunumero 020 147 4452 Kauniit, kestävät ratkaisut tuotekehityksen kärjessä Ikkunapalvelua jo 30 vuotta Laadukkaita koivuklapeja. Ilkka Heilä. 02-762 5100 fax 02-763 2222 Avoinna ark. 9-20, myös viikonloppuisin! e-mail: loimaanlaitehuolto@gmail.com Panasonic Nordic NE7 ilmalämpöpumppu, erinomainen ratkaisu esim. 600e. 040 4127597. Kilpailijat ja toimitsijat ajoissa paikalle. Purkutöihin tottuneita miehiä. 9. 4. Saunomisen ja uimisen merkeissä. Hirvikosken nurmella, paikalle klo 17.30. P. Lähtö klo 18. 040 7011 622 Räystäskourut • syöksyt • tikkaat • matto/pyykkitelineet yms Maanantaina 28.7. Vuorio p. 8–17.30, la 8.30–14 Sammutintarkastus Tarjoamme asiakkaillemme maksuttoman palosammuttimien tarkastuksen Rautia Loimaan tiloissa TIISTAINA 29.7. 4.8; 30.8; 22.9; 27.9; 29.9 Tallinna, alk. sarjapeli TuHa AU Turussa Pansion kentällä. Tammelan Caissaniemeen la 2.8. Harj. Vuokrattavana kaksio Kalevalankadulla. mölkkyä klo 15 Lamminkatu 18 takana, sateella kerhotilassa. 24.8. Kuusjoen yhd. 040-811 5243. Vuokralle annetaan Loimaalla 3 h + k n. Heidän tekonsa tallentui valvontakameralle ja tekijät ovat poliisin vanhoja tuttuja. St1 pihassa Kartanomäenk. WILE 55 malli kampanjahintaan 295,Peltoisten alueen kyläyhdistys ry. Erkki Olavi Uusitalo KESÄMÖKKI Pyhäjärven rannalla elokuu-syyskuu. 13-19.9. 0400-595 898. Soita klo 18 jälkeen 040 4110240. Noudetaan, kät. Puhtaat uimavedet, golfkentälle 5 km, varmalumisen latuverkoston www.harjureitti.fi varrella. 040-7022042. P. Hauska RED BULL-lentonäytös Hki, 25 . Raimo Kalttonen EN JUHLI merkkipäivääni. Lämpötilan pudotus +8/10°C Perusasennuksilla alkaen 1220,KES ÄTAR JOU S! Leisku. P. 8. 762 7026, 040 701 3216. Tied. -20 % -30 % -50 % Myrskylinnankatu 2 B, 32200 LOIMAA • PUH. 0500 521 474 Peltoisten Kyläyhdistys. klo 17.00 kaupungin nurmella, to 31.7. 0400-121 037. Minä vain pyöräilen. Ilotulituksen SM-kilpailu-näytös Hki, 25 . 762 1775 Eläkeliiton Mellilän seudun yhdistys ry. Loimaa. Käsityökerho ti 29.7. 19,5%. Su 27.7. 2. Salon iltatori /2008 Tangokuningatar, 20 . Työ alkaa heti. LP-Juniorit. 7622 832 tai 040-531 9265. ma 31.7 klo 18-19 Urheilukeskuksen nurmella. Alueella myös useita rakennusvalmiita tontteja. 3
Lindman sijoittui lisäksi 88 pelaajan singelissä neljänneksi. KARI NUMMILA. Lindmanin palkintokaapissa on jo mahtavasti yhteensä kahdeksantoista SM-mitalia, joista viisi on kultaisia, seitsemän hopeisia ja kuusi pronssisia. Sarjassa oli mukana peräti 54 joukkuetta. Heidän taakseen jäi 25 joukkuetta. Sepon saalis Miesten duppelissa Seppo Lindman ja Markku Nieminen joutuivat tällä kerralla tyytymään SM-pronssiin. Veteraanien trippelissä Haapasen joukkuekavereina olivat kultaa vuolemassa Erkki Pohjanoksa ja Eero Ravantti. Ylivoimaisesti komeimman saaliin saviseutulaisista keräsi Heikki Haapanen, joka suorastaan ”räjäytti pankin”; hänen kaulaansa ripustettiin peräti kolme kultamitalia veteraanisarjassa. Haapanen pesi porukan eli voitti yhdeksäntoista kanssapelaajaansa ammuntakisassa. Naisvoimaa Naisten duppelissa Seija Uusitalo ja Pirjo Kivinen nousivat hopealle. Naisten trippelissä ”Loimaan likat” Annikki Saarinen, Seija Uusitalo ja Pirjo Kivinen palkittiin SM-hopealla. Veteraanien singelissä Haapanen kamppaili itsensä voittajaksi, kun kisaan lähti mukaan kaikkiaan 40 pelaajaa. Heidän taakseen jäi kymmeniä kilpasiskoja, sillä trippeliin osallistui kuusitoista joukkuetta. Hän oli ykkönen veteraanien ammuntakisassa, jossa oli 20 osanottajaa. Heikki sai ”yksilölajeissa” kaksi SM-kultaa. Peliareena oli Kaisaniemen puisto. Ei SM-kisaa Loimaalle ei olla anomassa vieläkään lajin SM-kisoja, sillä järjestäjävoimia ei uskota löytyvän tarpeeksi; lajin aktivisteja on runsaat parikymmentä henkeä ja he haluavat osallistua itsekin SM-kisaan, jonka osanottajamäärä on runsaat 300 henkeä. Loimaan joukkueen Eero Ravantti otti samassa lajissa SM-pronssia. Sarjassa oli kuusitoista joukkuetta. Petankistit kahmivat 14 mitalia Heikki Haapanen on kolmen kullan voittaja Petankki Kari Nummila Loimaan nimi on ankkuroitu entistä vahvemmin ainakin Suomen petanque -kartalle, sillä Loimaan petankkiseuran jäsenet kahmivat aikamoisen nivaskan kaikenvärisiä mitaleita tämän ikivanhan kuulapelin SM-kisoissa Helsingissä. Duppelissa Haapanen ja Pohjanoksa olivat sijalla 6. Esimerkiksi keskusurheilukentän viereiselle hiekkakentälle voitaisiin kyllä tehdä riittävä määrä peliareenoita vieri viereen. 12 Lauantaina 26 heinäkuuta SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella 27 26 26 26 (14) 3 Sunnuntaina 25 (14) 4 Maanantaina 23 (13) 4 Tiistaina 20 (11) 2 Keskiviikkona 23 (12) 3 Tämä porukka keräsi komean mitalisaaliin sekä mainetta ja kunniaa Loimaalle Helsingissä: Heikki Haapanen (takana vas.), Markku Nieminen, Erkki Pohjankoski, Annikki Saarinen, Pirjo Kivinen, Seija Uusitalo ja Seppo Lindman