Loimaan talousalueen paikallislehti • 102. Tuulen irti ravistamia puiden lehtiä voi säntäillä kiinni ennen kuin ne leijailevat maahan asti. alv. Metsämaalle keväällä valmistunut frisbeegolfrata on ollut ahkerassa käytössä. 2016 Irtonumeron hinta 2,00 € sis. Laji kehittää reaktiokykyä ja nopeutta, sopii monenikäisille, ja tuloskin on kilpahenkisten kesken mittattavissa. vuosikerta Nro 98 LAUANTAI 27.8. Koulutusta alalle, jolta työllistyy En usko synnynnäiseen lahjakkuuteen, vaan että musikaalisuus kehittyy ympäristön ja seuran vaikutuksesta. RIINA RASTAS Tänään voi hyvällä tuulella kokeilla, ehtiikö lehtiin. Sivut 10–11 Kiekko liitää vauhdilla ja taidolla koriin . Rata on suunnattu ennen kaikkea paikallisille harrastelijoille, mutta kilpailutkin on jo ehditty järjestää. Eikä myöhemmin tarvitse enää haravoida! Sivu 20 Ehditkö lehtiin. Menestynyt käyrätorvensoittaja Aleksi Mäkimattila Sivu 12 Sivu 5 19 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Jussi Uusitalo näyttää taitojaan puttauksessa. Finaaliin on valikoitunut kymmenen upeaa kuvaa, joista Loimaan Lehden lukijat voivat äänestää oman suosikkinsa. 10 Nyt on aika äänestää Näytä kotiseuturakkautesi -kuvakilpailun voittaja. Sivu 15
Juhlaan toivotetaan tervetulleeksi kaikki AAtoimintaan osallistuneet ja mahdolliset uudetkin jäsenet, jotka haluavat tulla tutustumaan toimintaan. Hän on saanut elämässään enemmän kuin on jaksanut kantaa. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,50 € /pmm 3-sivu 2,50 € /pmm Tekstissä 2,33 € /pmm Tekstin jälkeen 1,97 € /pmm Takasivulla 2,50 € /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,97 € /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,97 € /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 € /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 € /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 € (sis.alv). Lauantaisin on avoryhmä kaikille osallistumishaluisille. Palavereita voi laskea järjestetyn vuosien mittaan jo kaikkiaan kolmisentuhatta. Kaiken kokemansa jälkeen Harakka on menettänyt uskonsa Jumalan olemassaoloon ja hänestä on tullut pahantuulinen. Hänen työhuoneensa oveen on kiinnitetty pahvi, jossa lukee: ”Täällä luotetaan vain Jumalaan, muut maksavat käteisellä.” Elina Rouhiainen Loimaan seurakunta Kaksi talonmiestä Äitini Anna Loviisa Liekari syntyi Kurkijoen Alhon kylässä, Karjalassa 4.4.1919 monilapsiseen perheeseen. Iina, Iines, Inari AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 6.09. Pihamiehenä hän pitää kulmat kunnossa ja lapset ojennuksessa. Ryhmien kokoontumispaikassa Nuorisotalossa vietetään tänään AA-toiminnan 40-vuotisuuden ja raittiuden juhlaa. Viime vuosinaan hän joutui saattamaan vielä kaksi lastaan haudan lepoon, kaikkiaan lapsia oli yksitoista. Hän oli loppuun saakka valoisa vanhus. Harakan elämä on ollut väliin ”yhtä helvettiä” – kuten hän sanoo – mutta Jumala ei ole ottanut Harakan asioita kuuleviin korviinsa. Isäni Einon hän tapasi v. Hän tuntee talon asukkaat vuosikymmenien ajalta. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2016. 17: 15-16 Aapelin romaanissa Pikku Pietarin piha esiintyy talonmies Harakka. Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille, sen, joka aina toimii oikeuden mukaan. Talonmiehen parvekkeella on risti, sydän ja ankkuri, mutta on hänellä muutakin sanottavaa. Metsän valoisat reunat ja polkujen varret ovat parhaita kasvupaikkoja. Kävijämäärä on viikoittain yhteensä 12–18. Kivennäisja hivenaineista herkkutatissa on merkittäviä määriä kaliumia, sinkkiä ja seleeniä. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Leskeksi hän jäi v. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Herkkutatin proteiinipitoisuus on samaa luokkaa herneen kanssa. AA-toiminta Loimaalla 40 vuotta. 17: 12-13 29.8. Luuk. Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 16 to klo16 torstai ti klo 16 ma klo 16 lauantai to klo 16 ke klo 16 Toimittaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032 Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 140,00 € 6 kk 84,00 € 4 kk 59,90 € Etutilaus: Laskutusjakso 12 kk 129,00 € 6 kk 66,50 € 4 kk 45,50 € 3 kk 34,50 € Irtonumero 2,00 € Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %. fi kotiseudulta, oletpa missä tahansa!. AA-ryhmä alkoi vuonna 1976 pienestä: ensimmäiseen kokoontumiseen saapui neljä alkoholistia, jotka tunnustivat halunsa raitistua. Viisi viimeistä vuotta hän vietti Tuulensuun Palvelutalossa saaden arvoistaan huolenpitoa. Niiden ansiosta on raittiita vuosia kertynyt jo niin paljon, että sen kunniaksi keitetään kakkukahvit tänään. Romaani kertoo kansalaissodan jälkeisestä ajasta: Harakka epäilee Jumalan vihaavan punaisia, koska hän ei ole saanut silmäänsä näköä takaisin. Tummanruskealakkinen männynherkkutatti puolestaan viihtyy mäntykankailla. Tauno 29.8. Viime vuosina herkkutatin käyttö on lisääntynyt myös kotimaassa. Raittiuden juhlaa Loimaalla SIENET Arktiset Aromit ry on valinnut herkkutatin vuoden sieneksi. Harva saa tehdä työtään sellaisen ihailun paisteessa. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14. Herkkutatti suosii kasvualueenaan tuoreita havuja lehtimetsiä, erityisesti kuusikoita. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta (02) 588 8024 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Kaisa Salmelin (02) 588 8967 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8–16 (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Herkkutatti on vuoden sieni Uutisia w w w .lo im aa nl eh ti. 2 Lauantaina 27. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 392262 Kustantaja: Priimus Media Oy. Ps. Pienet pojat hyppivät tasajalkaa riemusta, kun talonmies käynnistää traktorinsa. Juhla Nuorisotalossa la 27.8. elokuuta 2016 KALENTERI NIMIPÄIVÄT 27.8. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: "Jeesus, opettaja, armahda meitä!" Luuk. Talonmiehen työhuone on lapsilta kiellettyä aluetta, mutta arvattavasti se sisältää lisää jyriseviä ja surisevia laitteita. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Suomesta herkkutattia viedään Italiaan ja muualle Eteläja Keski-Eurooppaan. Siitä kun Loimaalla perustettiin Nimettömien Alkoholistien ryhmä, on kulunut 40 vuotta. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. klo 15. Monien vaiheiden jälkeen löytyi Loimaalta pientila, johon rakennettiin talo ja navetta. Oikeamielinen ei koskaan horju, hänet muistetaan ikuisesti. TYTTÖ 3.8.2016 3570 g 48cm Sini Pihkonen ja Marko Kask SYNTYNEITÄ 27.8. 1936 ja siitä alkoi yhteinen taival. Tapasin pirteän äitini vielä tiistaina, keskiviikkoaamuna matka päättyi. Kaksivuotiaat seuraavat potkupyörillään talonmiestä – tuota kaikkien koneiden sankaria. PÄIVÄN SANA HARTAUSKIRJOITUS MUISTOKIRJOITUS SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Tänä vuonna sen ensisato nousi Eteläja Keski-Suomessa jo alkukesästä. Kahdeksanlapsinen perhe asui keittiön ja huoneen tiloissa, sopu antoi sijaa. PÄÄKAUPUNKISEUDUN vanhassa taloyhtiössä on vielä omassa pihassa asuva talonmies. Herkkutatin satokausi vaihtelee vuosittain. Tämä mies oli samarialainen. Harakka on kokenut elämässään kovia. Nykyisellään ryhmiä kokoontuu Loimaalla kaksi, kumpikin kerran viikossa. Kokoontuminen on ollut jo niin pitkään vakiintunutta, että sitä juhlistetaan varta vasten. Pohjois-Suomessa herkkutattisato sen sijaan alkoi vasta viime viikolla. 112: 5-6 28.8. Rauli 28.8. Harakka kiistelee lasten kanssa Jumalan olemassaolosta, mutta lupaapa kuitenkin verenpisaran oksan rotan haudalle. Tatit sisältävät myös B-ryhmän vitamiineja sekä D-vitamiinia. Keskiviikkoisin on suljettu ryhmä, joka on tarkoitettu vain alkoholisteille. Sitkeyttä riitti. Kansakoulua hän sai käydä neljä luokkaa, ihme, että koulumahdollisuus suotiin, olihan kotona työtä yllin kyllin. Luuta heiluu vihaisesti pihamaalla, kun lapset hautaavat kuollutta rottaa suvivirren säestyksellä. 1965 jatkaen tilan pitoa lasten kanssa. Vaikka paljon hän ehti kokemaan, hänen ryhtinsä ja suoruutensa sekä positiivinen asenteensa oli upeaa seurattavaa, sellaista tarvittaisiin enemmän. Monen sukupolven lapset ovat kasvaneet pihassa, mutta talonmies muistaa yhä lapsia pienillä lahjoilla. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Aurinko laskee kello 20.48. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Sota-aika ja evakkomatkat eivät äitiäni lannistaneet, vaikka kaksi vauvaikäistä lasta piti laittaa maan poveen. Kiitos äiti kaikesta! Rakkaudella poikasi Risto Rakkaan äitini muistolle 1919–2016 Anna Liekari
Synttärityttöä onnittelee Vilma, Venla, äiti, isä, mamma ja papa. Pirjo ja Aarno Ylitalo myivät pihallaan muun muassa vanhoja puusaaveja. Monia kiinnostaa etenkin vanha tavara, jota maalta löytyy. Kuvan voi myös tuoda ja maksaa lehden konttoriin. Suorita maksu lehden tilille FI49 4309 1520 0006 03 viestikenttään teksti: Loimaan Lehti/onnittelukuva. Saavit tulivat Ylitalojen omistukseen talokaupan myötä. – Ostimme talon Huhtaloilta ja löysimme nämä puusaavit vintiltä. Paljon onnitteluhaleja rakkaalle 3-vuotiaalle Janille 30.8.! T: pikkusisko, äiti ja isi.. Yksi on ainakin taikinasaavi ja toinen pesusaavi, Pirjo Ylitalo kertoi. Ylitalojen pihalta löytyi muutakin tavaraa. Hyvin tällä pääsee eteenpäin, mutta taaksepäin-nappia en valitettavasti löydä, Salmivirta harmitteli. Loimaan Lehti Käsityöläiskatu 10 32200 Loimaa tai sähköpostilla ilmoitukset@loimaanlehti.fi . Olemme tänä vuonna merkanneet kohteet kunnolla, jotta ostajat tietäisivät viralliset kohteet. Onnittelut ehtivät saman viikon lauantain lehteen, kun ne tuodaan viimeistään torstaina. Pariskunta ei lähtenyt ostamaan mitään tiettyä, mutta mukaan oli jo kertynyt tavaraa. Lauantaina 27. Etutilaaja 12,50 €. Täytit jo vuosia viis, onnittelemme isosti siis! Onnea rakkaalle Vilmalle, suloiselle prinsessalle! t: isä, äiti ja Topi Loimijoentiellä tytöt viettää synttäreitä! Reipas eskarilainen Venla 6 vuotta ja Veera 1 vuotta. Monissa kohteissa on myös useampi myyjä, mikä helpottaa kiertelyä. NiinijokivarsiKirppistä ehdotti aikoinaan Tarja Haapanen, joka on nähnyt tapahtuman kehityksen ja muutokset. – Olemme ostaneet tällaisia Arabian kuppeja, Palmulehto näytti koriaan. PirttisaloMäkelän mukaan tästä on tullut hyvää palautetta. (4 riviä). Tapahtuman alue oli tänä vuonna hieman supistunut. Lämpöisin halauksin onnittelee äiti, iskä, mamma ja pappa. – Ihmiset ovat uteliaita ja haluavat kurkata maalaispihapiiriin. Elsa täyttää tänään 5 vuotta. Kuvat julkaistaan lähettäjän vastuulla. Eija Salmivirta ja Timo Suutari Yläneeltä bongasivat kätköistä 70-luvun ompelukoneen. Lähetä kuva postitse os. Mirva Palmulehto ja Antti Kairus tulivat kirppisostoksille Vantaalta saakka. – Kuvittelin ennen, että tapahtuma kiinnostaa joka vuosi samoja ihmisiä, mutta uutta porukkaa tulee mukaan vuosittain. Lisäksi erilaisia tavaroita löytyy kirpputorilta monipuolisesti. Kirppiksellä veikattiin saavien olevan 1800-luvulta. Hinta sisältää alv. Muutamassa pihassa sai paijata myös karvakuonoja. SANA TAPAHTUMASTA oli kiirinyt kauas. elokuuta 2016 3 PALJON ONNEA VAAN Onnea! Yhden palstan kuva teksteineen maksaa 15 €. Tapahtuman suosio johtuu Jaana Pirttisalo-Mäkelän mukaan monipuolisuudesta ja maalaismaisemista. Lapsenlapsi Minea Ruola,8, oli saanut myytyä vanhoja lelujaan. RIINA RASTAS Tarja Haapanen myi pihallaan kaikenlaisia kirppistavaroita. Loimaa/Niinijokivarsi Riina Rastas NiiniJokilaiset ry järjesti pihakirppistapahtuman jo viidettä kertaa viime sunnuntaina. Osallistumismaksu menee tapahtuman markkinointiin ja hyödyttää myyjiä. Monipuolista tavaraa maalaismaisemissa Pihakirppiksillä riitti kävijöitä. He perustavat omille mailleen kirppiksen, ilman osallistumismaksua. – Vanhempani asuvat täällä, niin tulimme sitten käymään ja kiertelemään, Kairus totesi. NiinijokivarsiKirppiksellä oli tänä vuonna lähemmäs 60 myyjää ja 27 kohdetta. Palautamme kuvat, joiden mukana on postimerkillä varustettu palautuskuori. Kirppiksen ikävämpi puoli ovat vapaamatkustajat. Wanha Kanala toimi keskittymänä, josta sai kirppistuotteiden lisäksi muonaa ja juomaa. – Minulla on ollut ennen samantyyppinen. – Nyt ihmiset ehtivät käydä kaikissa kohteissa. Maksimimerkkimäärä 140. Kahden palstan 30 €. Kirjoita kuvan taakse haluamasi onnitteluteksti ja kuvan palautusosoite. – Joka vuosi näitä vapaamatkustajia on. Etutilaaja 25 €
Onneksi minulla ei ilmennyt allergiaa kymmenen pistoksen jälkeen. 4 Lauantaina 27. Pyörivät talon nurkissa jonkin aikaa ja ”jolkottelivat” samaa tietä takaisin sinne mistä olivat tulleetkin. Toisaalta kaatosateessakaan ei sienestys eniten nappaa. Paikallisella koulutuksella vastataan nyt levyseppä-hitsaajien kysyntään (s. ym. Paikallisista aiheista lyhyesti (n. Tänä syksynä sateista ei ainakaan ole ollut puutetta, vaikka ne pidemmän päälle ärsyttävätkin, ja ovat syksyllä viljelijöiden harmiksi. Sähköposti tulee perille osoitteella toimitus@loimaanlehti.fi. Soitin tapauksesta Auranmaan Viikkolehdelle ja seuraavassa numerossa oli tapauksesta lyhyt mainintakin. Te Nuorten Kauppiaitten torilla 20.8. Kaikennäköisiä kemikaaleja löytyy kuitenkin enemmän teollisesta ruoasta, joten itse ainakin uskon säteilyturvakeskuksen tiedotetta sienien turvallisuudesta, ja aion nauttia monia herkullisia sieniaterioita jatkossakin. P. Telakan hyvä vauhti Turussa näkyy tälläkin seudulla, jopa Äänekosken biotuotetehtaan rakentaminen väreilee vaikutuksiaan meille saakka. 050 591 5164. Ei kannata kanojen pito, ei sikojen ei viljan viljely, ym. Samanlainen tapaus sattui muutama vuosi sitten Kosken Koivukylässä. Kiitos pilkahduksista. Naapurin kanssa seurasimme, kun kaksi sutta ”jolkotteli” metsän reunasta autiotalon pihapiiriin. Siinä ajatukset tyhjenevät, ja mieli keskittyy etsimään sienisaalista. Soitteletteko – Kiitos! . Kannattamatontako. Silmät saavat olla tarkkana, ja toisaalta välillä unohtuu mihin on kulkemassa, koska maan pintaa tulee tarkkailtua enemmän kuin kuljettua reittiä. Sen liikkeet heijastuvat meillekin: täältä toimitetaan tavaroita eri puolille Suomea ja maailmaa, joko lopputuotteina tai alihankintaketjun osana. Ja jos kiinalaisia perinteitä on uskominen, niin ampiaisen pistokset toimivat akupunktion tavoin lääkehoitona. Positiivista on, että työntekijöitä tarvitaan, mutta niin on sekin, että haetaan paikallista tekijää. Marianne Rovio Näetkö pilkahduksen. Eikä siinä kaikki. Esimerkiksi tateissa on enemmän kuin esimerkiksi kantarelleissa ja lampaankäävissä. nämä olivat varmaan ne kaksi ”sutta” jotka oli nähty suopellolla. Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. SIENET ovat terveellistä lähija luomuruokaa, mutta niissä on todettu vielä olevan hieman Tšernobylin ydinvoimalaitosonnettomuudesta cesiumia. . Sienestäessä saa liikuntaa ja kokee löytämisen iloa, kun kohdalle sattuu omia suosikkeja. 2000 merkkiä) ja napakasti kirjoitetut ja kirjoittajan nimellä varustetut jutut päätyvät varmimmin ja nopeimmin lehden sivuille. olleet myyjät, joilla oli myynnissä siniset lastenvaunut, ovatko vielä myytävänä, olen kiinnostunut. Loimaan Lehden osoite on Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa. Sen jälkeen paikkakunnalla oli samanlaista polemiikkia, kuin nyt on Suopellolla, että ei ne mitään susia ollút, jotain villiintyneitä koiria jne. Pyöräillessäni keskiviikko illalla oli kaksi naista ulkoiluttamassa koiriaan. Ja nyt kun kantarelleja on paljon ja muutama herkkutattikin osunut kohdalle, niin mieli rientää usein sienestysreissulle. seksi ei kiinosta . Näitähän paikallislehden kautta tavoittaa. Viime lauantain Loimaan Lehdessä (20.8.) oli toivottavasti enne paremmasta. MARINA LELLO. Sienestäjä odottaa kuitenkin sateita, koska ne tuovat sienet maan pintaan nopeasti. SIENESTÄMÄÄN voi lähteä melkein säällä kuin säällä. Tosin sieniä liuottamalla vedessä tai keittämällä pääsee eroon mahdollisista cesiumin jäämistä. Myös kuvia esimerkiksi seudulla tavatuista luonnon ihmeistä voi lähettää toimitukseen. Baldassare Castiglione Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi Ohjeita kirjoittajille LOIMAAN LEHDEN Lukijoilta -palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. EA . KU LUKIJOIDEN KUVIA PÄÄKIRJOITUS PÄIVÄN MIETE Nuorten liiallinen viisaus on huono merkki. Omenavarkaat älkööt vaivautuko! ERJA HONKANEN-TUOMINEN ”Leipäpuu”. Ampiaisen myrkyssä on eräiden kansanperinteisten uskomusten mukaan parantavia vaikutuksia esimerkiksi reumaa tai syöpää vastaan ja myös amerikkalaisissa sekä espanjalaisissa yliopistoissa on tehty tutkimusta ampiaisen pistoksiin käyttämän myrkyn vaikutuksista muun muassa syövän hoidossa ja ehkäisyssä. . Lehden takapäässä oli peräti kolme työpaikkailmoitusta. Syksyn saapuessa kantarellien hakeminen vaikeutuu pari tasoa, sillä keltaiset lehdet piilottavat kantarellit samanväriseen maahan varisseeseen lehtiharsoon. itsekin olisin hämärässä sitä toista luullut sudeksi. Onneksi minullakin on älypuhelin, koska GPS tarjoaa nopeasti apua, jos ei enää muista mihin on kulkenut. Kopit-palstalla oli juttua Suopellon susihavainnoista, joita muutamat väittävät, että ne ovat vain isoja nuoria koiria. Tappiolla toimitaan, mutta mistä ihmeestä sitten tulevat rahat niiden satoja tuhansia maksavien koneiden (traktorit, puimurit, emännän ”katumaasturi” jne.) hankintaan. Jos Pokémon Go:n pelaamisessa on vaaransa, myös sienestämisessä on omat riskinsä. Torstain lehdessä (25.8.) haettiin hitsaajia ja koneasentajia – oikein monikossa, mutta myös kaupungille yritysneuvojaa ja markkinointisihteeriä. paksumpi häntä vaan. Sienestäminen on jonkinlaista mindfulness-tekniikkaa. Ja jos tuuri käy, niin siitä saa samalla hyvän illallisen kotiin palatessa. Säteilyturvakeskuksen mukaan cesiumin määrä on niin pieni, että siitä ei ole haittaa keskivertokuluttajalle ja säteilypitoisuus vaihtelee sienilajin mukaan. 5). Ja kaikissa haettiin työntekijää ihan vakituiseen työsuhteeseen, yhdessä jopa kahta samalla kertaa. Viimeksi astuin vahingossa maa-ampiaispesään juuri, kun hoksasin suuren sieniperheen ja riensin sinne. LL 18.8. tosi isoja olivat toinen musta ja toinen väritykseltään ihan kuin susi , katsoin oikein kaks kertaa. elokuuta 2016 MIELIPIDE KOPIT TOIMITTAJALTA Metsäsienet Go! Sienestäminen on minulle varmaan vähän sama juttu, kuin toisille on Pokémonien etsintä. Te-toimistossa on jo huomattu, että esimerkiksi osaavista ja työmaakokemusta omaavista rakennusinsinööreistä on pulaa. Ei meidän ”rahvaan” näköhavaintomme olleet riittävän uskottavia vähäisen arvovaltamme takia, olisi pitänyt mennä ylemmän tason piikkiin. Globaalissa mittakaavassa pieni Loimaan seutu on naimisissa koko maailman talouden kanssa. Sienestäessä aika kuluu nopeasti. Miltei päivittäin jossain uutisoidaan maatalouden ahdingosta. Samoin isojen kaupunkien kerrostalorakentamisen elpyminen ja isot ja pienet tieja muun infran hankkeet heijastuvat meille alan yrityksiin ja jopa työvoiman kysyntään. Liian kuumalla ilmalla metsässä voi olla tukala liikkua ja hyönteiset eivät jätä rauhaan
Loimaa Anu Salo TARINA 1: Diplomi-insinöörin koulutus kemian alalta, seitsemäntoista vuoden työkokemus, takana niin monet yyteet, ettei osaa enää laskeakaan (ainakin seitsemät?), työttömyyttä ja sen myötä tarve miettiä, että muutakin elämään tarvitaan kuin epävarmuutta. Kuuden kuukauden täsmäkoulutuksen hankkineet saavat todistuksensa ensi viikolla. TARINA 2: Tähänastinen elämä Ruotsissa, suomen ja ruotsin kielen taito, halu muuttaa Suomeen äidin synnyinmaahan, taskussa huoltomiehen oppisopimuskoulutus, jonka kautta jo kahdeksan vuotta töissäkin, vaan tarve päästä Suomessa kiinni uuteen ammattiin. Ruotsissa asuessa pulpetin tilalle löytyi oppisopimuskoulutus. Siellä hän etsi paikkaansa maailmassa pakotettuna tunnustamaan oman erityispiirteensä. Järveläinen aikoo jatkaa alan opintoja ja erikoistua. Ammatinvaihto ei ole aivan tyypillinen, mutta ajat ovat semmoiset, että monen korkeakoulutetunkin on vaikea työllistyä. Parasta mitä voisi tapahtua, olisi tietysti saada pysyvä työpaikka, Pelander pohtii. Sitten voi jatkaa lisäoppiin tai tarttua töihin. Hän toivoo muiden kurssilaisten tavoin totta kai työllistyvänsä jatkossa. Myös kiinnostus ja innostus oppia uutta! TÄSSÄ KAKSI esimerkkiä opinja elämänpoluista, joiden kautta on tämän ajan Suomessa päädytty levyseppä-hitsaajan kurssille Loimaalla. Molempiin on hyvät mahdollisuudet. Kurssi on työttömille tarkoitettu kuuden kuukauden perehdytys levyseppä-hitsaajan työhön, jonka toteutuksen alkusysäys tuli Loimaan TE-toimistolta. Osaajille on kasvavaa tarvetta, ja meriteollisuuden tarpeet eli Turun telakka, tulevat entisestään lisäämään kysyntää, Lounais-Suomen ammattiopisto Novidan koulutusalavastaava Jorma Mörsky arvioi. Pelander puhuu sujuvasti sekä suomea että ruotsia, mutta on elänyt valtaosan elämästään Ruotsissa. ANU SALO . Jali Järveläinen. Kymmenkunta osallistunutta valmistuu nyt, ja uusi oppijakso alkaa syyskuussa jo parin viikon päästä. Harjoittelussa hän on ollut Hydoringissä Kyrössä. Työharjoittelussa hän on ollut Invenirissä Loimaalla. Kuulin tästä kurssista ja päätin tulla mukaan, Järveläinen kertaa. Sisältö jakaantuu tarpeellisen teorian haltuunottoon ja sitten käytännön harjoitteluun, jossa seudun yrityksiä on puolestaan ollut kiinteästi yhteistyössä. Järveläinen kuvailee, miten itsellä alkoi olla yhä suurempia vaikeuksia sietää epävarmuutta, jonka jatkuva yt-kierre toi. Suomeen tultua piti kehitellä jotain muuta. Tärkeää on kuitenkin ollut, että on ollut halukas ja innostunut oppimaan uuden taidon. – Harjoitusta ja kokemusta tarvitaan vielä lisää, mutta alun pelot ovat vaihtuneet varmuudeksi, että ihminen oppii kyllä uutta, Järveläinen sanoo. – Paljon töitä on ollut jo nyt. Lukihäiriö vei halut istua pulpetissa. Vaan mitä ja mistä. Pelander työskenteli huoltomiehen nimikkeellä laivakoneiden asentajana kaikkiaan kahdeksan vuotta. Ammattikurssi tuo monenlaisia ihmisiä yhteen. – En todellakaan ole lukumiehiä, vaan käytännön tekijä. Myös työllistymisen näkymät vaikuttavat nyt hyviltä. Nyt Pelander työskentelee Invenirissä Loimaalla. MARTTILASSA ASUVA diplomiinsinööri Jali Järveläinen myöntää, että ensin pelotti. Levyseppähitsaajia koulutetaan suoraan töihin Diplomi-insinööristä levyseppähitsaajaksi ja muita opinpolkuja Harjoitusta ja kokemusta tarvitaan lisää, mutta alun pelot ovat vaihtuneet varmuudeksi, että ihminen oppii kyllä uutta. Hän toteutti pari vuotta sitten haaveensa muuttaa Ruotsista Suomeen. Lauantaina 27. Koulutuksesta on riisuttu pois ”turha”. Kaksikielisyydestä ei ole haittaa: ruotsin kielen taito päin vastoin vahvistaa keikkamahdollisuuksia vaikka naapurimaassa. Henrik Pelanderille puolen vuoden koulutus on tuntunut kuin varta vasten suunnitellulta. Jorma Mörsky haarukoi aikuiskoulutettavien pelkän iän vaihtelun välille noin kaksikymmentä–kuusikymmentä. Hänelle on riittänyt keikkatöitä, ja työllistymisnäkymät vaikuttavat hyviltä. Viikkotunteja on 35, ensin teoriaan ja sitten käytäntöön painottuvina noin kolmen kuukauden jaksoina. 25-VUOTIAAN Henrik Pelanderin tarina on taas aivan jotain muuta. Kiinnostuneet saavat lisää tietoa TE-toimistosta. – Aloin sitten selvittää aikuiskoulutuksen mahdollisuuksia. – Voi erikoistua edelleen. Selittää ratkaisuaan vähän muillekin. – Tiedän yli kuusikymppisenkin, joka sai aikuiskoulutukseen osallistumisen jälkeen töitä, Mörsky kertoo. Hän on ollut tyytyväinen valintaan, joskin opintokokonaisuudesta voisi hänen mielestään irrottaa vielä enemmän aikaa opettajan johdolla tapahtuvaan käytännön harjoitteluun ja tenttiä teoriaa mieluummin kirjatentteinä. elokuuta 2016 5 UUTISET AIHETTA JUTTUUN Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 Konemyynti www.loimitraktori.. Ei voinut oikein suunnitella mitään. LOIMIHUOLTO 15v vahvaa osaamista Pehtoorinkuja 1, Loimaa Varaosat ja korjaamo www.loimihuolto.com Jorma Mörsky opastaa Jali Järveläistä, joka aikoo täydentää osaamistaan vielä levyseppä-hitsaajan koulutuksen jälkeenkin. Kyseessä on työttömille tarkoitettu aikuiskoulutus, jonka tavoitteena on kouluttaa osaajia nopeasti suoraan töihin. Aiempaa kokemusta metallialalta ei tarvita. Olen ollut tähän koulutukseen tosi tyytyväinen, Pelander sanoo. Ammatin vaihtaminen yli nelikymppisenä piti prosessoida ensin omien korvien välissä. Kurssi on ollut hyvä löytö. Levyseppähitsaajan kurssi on tuntunut kuin varta vasten itselle suunnitellulta
Parhaillaan on menossa Siionin virsien uudistus, mutta vielä on mahdollisuus veisata nykyisiä Siionin virsiä. Eila Vistin taidetta Kuukantalossa os. Näyttely avoinna 28.8.–4.9. Vuodet ja sadot eivät toistu samanlaisina, mutta tämä vuosi koko maassa on ollut luontoäidiltä ennätysmäinen. Avajaiset huomenna klo 14– 18, muuten avoinna ma–la klo 16–19 ja su 4.9. Seuroissa vuorotteleva lyhyet puheet ja virret. Mustikoita, kantarelleja, kullankeltaisina pilvinä sammaleella, herkkutatteja (jossain) puolukoita kypsymässä, karpaloita, rouskuja (ensimmäinen sienisalaatti syöty). Löytyn lisäksi puhujina ovat muun muassa HansOlof Kvist ja Maili Kuivalainen. Kesällä Suomi-neito soittaa, tanssii, laulaa, oopperoi, näyttelee, rokkaa, jazzaa, urheilee ja ties mitä kaikkea. Joskus me suomalaiset olemme kateita muille poimijoille, emme kerro parhaita saalispaikkoja, niinpä metsiin jää joka vuosi paljon satoa poimimatta. Aion tässä olla vahvasti eri mieltä. Kulttuuritarjonta on runsasta, jokaiselle jotakin. Loimaalaisväriä Varusmiessoittokunnan Ysärikiertueella Kanta-Loimaan seurakuntatalossa veisataan Siionin virsiä ensi keskiviikkona. – Toivottavasti tulee paljon katselijoita ja tuttuja. Näyttely on Vistin ensimmäinen oma neljään vuoteen, sillä sairastelu on hieman hidastanut menoa. elokuuta 2016 KULTTUURI KIRJOITTAJAVIERAS Runsaudensarvi ”On maamme köyhä siksi jää”. 6 Lauantaina 27. Taiteilijalla onkin vain yksi toive. Pimeän talven aikana yhdistysten ja harrastuspiirien ideoinnit ja suunnittelut kypsyvät maukkaiksi hedelmiksi kaikkien nautittaviksi. Herännäisyyden päätapahtuma on kesäisin vietettävät Herättäjäjuhlat, jotka ovat ensi kesänä herännäisyyden syntysijoilla, Nilsiässä. Muutamissa yhteisnäyttelyissä hän on ollut mukana. Kuukankuja 1. Runebergin Maamme-runon toisen säkeen alku on jäänyt yhteiseen muistiimme pessimistiseksi totuudeksi, jota nykyhetkessäkin politiikan puhujat lainaavat mielellään. Jaakko Löytty tuo kirjat mukanaan. Siionin virsiä veisataan Kanta-Loimaan seurakuntatalossa ke 31.8. Silti hän myöntää, että töiden esille saattaminen tuo aina jännityksen pintaan. Tänä kesänä mahdollisuus marjoihin, ihaniin puhtaisiin mustikoihin, tieteellisesti todistettuihin terveellisiin, on kaikilla, jotka metsään kykenevät. Iloiset ihmiset ovat paras palaute. LUONTO, joka on läsnä kesät talvet, on tärkein rikkautemme, vaikka kultaa lienee kaivattu ja kaivettu muualtakin kuin Lemmenjoelta. Puhtaan, suojeltavan luontomme rinnalla, luovasti rikas henkinen kulttuurimme on kultaakin kalliimpi, ajattelee Muori, joka lähettää terveisiä Loimaan Kotiseutumuseon nahkanäyttelystä, Kotkan Sapokan puistosta, Kemiönsaaren Barokkikonsertista ja ylämetsän kantarelleilta. Varusmiessoittokunnan kiertueen Turun konsertti on Logomossa ma 29.8. J.L. Kun joku joka on työllistänyt itsensä ja tuonut vieraspoimijoita keräämään teollisuudelle marjoja, saa viharyöpyn uhkauksineen osalleen. Kuka tahansa seuravieraista voi ehdottaa virttä, joka kuvaa hänen tuntojaan. Kuukantalossa esillä Eila Vistin taidetta Teos Matkalla on Eila Vistin tämän vuoden töitä. Siionin virret ovat kuin rukous. Puhujia voi olla muitakin, jos joku asia nousee virsistä tai toisten puhujien puheista. Nämä aivan ilmaiseksi, kunhan kävelet metsään. – Aloin maalata 14-vuotiaana, eikä inspiraatio näytä loppuvan, seuran kunniajäsen hymyilee. Hän toteaakin, että vaikka näyttelyistä oli muutaman vuoden tauko, ei rakkaasta taideharrastuksesta niin vain luovuta. Konserttimestarina toimii mediapersoona Matti Airaksinen. Jos muistamme, niin Maamme-laulua laulettaessa lauletaan yleensä Krohnin ja Cajanderin suomennoksen ensimmäistä ja viimeistä säettä, joissa positiivinen tulevaisuuden usko on tunnistettavasti mukana ”sun kukoistukses kuorestaan …” Voin kuvitella kesäisen Suomi-neidon, joka kantaa sylissään kukkuroillaan olevaa runsaudensarvea varistaen siitä niin materiaalisia luonnonantimia kuin kulttuuria hengennautintoina Utsjoelta Hankoon, Vaasasta Ilomantsiin, Oulusta Kotkaan ja Turusta Kajaaniin. Siis koko Suomeen. Kokoonpanona on noin 70-henkinen Varusmiessoittokunnan sinfoninen puhallinorkesteri, johon on yhdistetty iso jousisto sekä komppibändi. KOTISEUTUYHDISTYKSET ympäri maata järjestävät tilaisuuksia, useimmat ilmaisia kotiseutua rakastavien jäsenten vapaaehtoisin voimin. A-L Kastio LAINA Äidiltään Yaffa pyysi aikoinaan anteeksi kaikkea nuorena aiheuttamaansa huolta. – Voimien mukaan aion maalata jatkossakin, onhan se tärkeä ajanviete. klo 14–18. Puutarhassa omenapuut kypsyttävät ennätysmäistä satoa ja vadelmat jalot ja villit aromikkaita marjoja, vaikka säidensäätäjä on ollutkin oikukas, mansikoilla on ollut vaikeampaa. Siioninvirsiseurat Kanta-Loimaalla LAINA Politiikan syksy on käynnistynyt, ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, odotettavissa on hurskastelua, pelottelua ja siansaksaa. MAIJA PALOPOSKI Varusmiessoittokunnan Ysärimegakiertue pysähtyy maanantaina Turun Logomossa. Kiertueella Varusmiessoittokunta kääntää uuden sivun sotilasmusiikin historiassa valloittaessaan 1990-luvun sotilasmusiikille. Yleisön arvostus on se kiitos, jonka jokainen tapahtuma ainakin ansaitsee. klo 19. klo 18.30. Maalauksen pariskunnassa saattaa olla jotain tuttua. Soittokunnan mukana on loimaalaislähtöinen ääniteknikko Eetu Seppälä, joka suorittaa varusmiespalvelustaan Puolustusvoimien varusmiessoittokunnassa Parolannummella. Puhdasta, koskematonta luontoa on onneksi vielä jäljellä lähellä meitä jokaista, kun vain ymmärrämme metsiemme arvon ja löydämme ne aarteet mitä meille tarjotaan. Orkesteria johtavat musiikkimajuri Timo Kotilainen ja musiikkikapteeni Tero Haikala. Muusikko ja Herättäjä -yhdistyksen piirisihteeri Jaakko Löytty on esiveisaajana ja puhujana. ”Pyydän äidiltä vieläkin anteeksi kerran vuodessa.” Muusikko Sami Yaffa Helsingin Sanomissa Loimaa/Kuukankuja Maija Paloposki Loimaan Taideseuran pitkäaikaisen jäsenen Eila Vistin taidenäyttely aukeaa huomenna Kuukantalossa. Esillä on teoksia viideltä vuosikymmeneltä: öljyväritöitä, akryylimaalauksia ja keramiikkaa, maisemia, eläimiä ja ihmisiä, mahtuu mukaan pari muotokuvaakin. Töistä uusin on valmistunut vasta viikko sitten. Suomi villiintyy kesällä, niin sitten me ihmisetkin. Viestintätoimiston johtaja Taru Tujunen Helsingin Sanomissa. Eila Vistin taidetta on ollut lähes 30 vuoden aikana esillä monissa yhteisja ryhmänäyttelyissä, ja myös omia näyttelyjä on ollut lukemattomia
LARI KIVIRANTA 02 588 8020. Halutessaan asukas voi maksaa asunnon kerrallakin omakseen ja velattomaksi tai sopia minimirahoitusosuutensa suuruudesta omalle kukkarolle sopivaksi. kunnanjohtaja Pekka Paju kertoo tarjouksen käsittävän suurimman osan alueen kunnallistekniikasta, ainoastaan alueen Yläneen puoleinen länsiosa on urakan ulkopuolella. Tähän asti Ypäjälläkin kunta on keskittynyt perinteisten vuokrarivitalojen rakentamiseen. Salolainen Jarno Eklund viimeisteli valupäivää varten varaston ja sisäänkäynnin anturalaudoitusta. Rakennustyöt alkoivat vappuna sloganilla ”jouluksi kotiin”. Pääurakoitsijan puolelta Laaksonen vahvistaa kilpailun olevan yleisesti kovaa työmaista. Päätoimittaja Ville Pernaa Suomen Kuvalehdessä Oripää Lari Kiviranta Oripään tekninen lautakunta esittää, että Uitonmäen uuden asuinalueen kunnallistekniikan rakentaa Maanrakennusliike Pauli Peiponen. – Mahdollista kuitenkin on, että koko alue rakennetaan yhtä soittoa, hän sanoo viitaten siihen, että tarjouspyynnössä esitettiin optiona mahdollisuutta tarjota myös Uitonmäen loppuosan rakentamista. Hänen firmansa on onnistunut saamaan urakoita, sillä parhaillaan työn alla on rivitalon ohella pari navettatyömaata ja hakelämpölaitos. Hän sanoo kunnalla olevan lähellä tonttia vaikka toiselle vastaavanlaiselle rivitalolle. RIVITALON rahoitus eroaa tavanomaisesta siinä, että Ypäjän kunta on myöntänyt omavelkaisen takauksen kohteelle. Harjakaisia vietettiin viime viikolla. Käkönen muistelee, että Ypäjälle on rakennettu rivitalo viimeksi reilut viisi vuotta sitten. Paju sanoo tavoitteena olevan, että ensimmäisen vaiheen työt aloitetaan lokakuussa ja valmista pitäisi olla tammikuun loppuun mennessä. Maanrakennusliike Pauli Peiponen ehdolla rakentamaan Uitonmäen kuntatekniikkaa Ypäjä Lari Kiviranta Ypäjän kunnan omistama ja rakennuttama uusi rivitalo on herättänyt mukavasti kiinnostusta, sillä viiden huoneiston rivitalosta neljä asuntoa on varattu. Vaikka alueella ei ole välitöntä rakennustarvetta, kunta katsoo aiheelliseksi aloittaa kuntatekniikan rakentamisen, koska kustannusten pelätään nousevan rakentamisen vilkastuessa. Uusi rivitalo nousi harjakorkeuteen Ypäjällä Forssalainen Tommi Saarela muurasi julkisivua. Hän kertoo, että päätökset loppuosan rakentamisesta tehdään kunnan ensi vuoden budjetin yhteydessä tänä syksynä. Vt. Pääurakoitsija Jukka Laaksonen melliläläisestä ES-Kattokeskuksesta vahvistaa, että aikataulussa ollaan pääpiirteittäin ja tavoitteena on, että kohde saadaan asukkaille muuttovalmiiksi ennen vuodenvaihdetta. Viimeistelytöitä tehdään toki vielä myöhemmin esimerkiksi pihamaalla. Alangon mielestä ajankohta oli edullinen myös kunnalle, sillä työmaa herätti kiinnostusta rakentajissa ja kunta sai mukavasti tarjouksia. Lauantaina 27. Alangon puolesta osaomisteisella kaavalla voitaisiin jatkaa tulevaisuudessakin, jos asunnoille riittää kysyntää. Rivitalo tunnetaan Asunto Oy Ypäjän Helorinteenä. Hän vertaa osaomisteista asuntoa osamaksuautoon ja sanoo sen sopivan erityisen hyvin tähän taloudelliseen aikaan. – Tämä on edullinen tapa päästä omaan asuntoon kiinni. Kunnanhallituksen on tarkoitus päättää urakoitsijan valinnasta syyskuussa. Käkönen huomauttaa, ettei asukkaan välttämättä tarvitse tällä kertaa mennä pankkiin neuvottelemaan asuntolainasta saadakseen asunnon aikanaan omaksi. Kunta lähetti Uitonmäen kunnallistekniikasta 12 tarjouspyyntöä ja sai neljä vastausta, joista Peiposen tarjous oli edullisin. Tekninen johtaja Jouko Käkönen havainnollistaa tämän tarkoittavan sitä, että asukkaan minimirahoitusosuus huoneistosta on kymmenen prosenttia, loput on kunnan takaamaa yhtiölainaa. Rivitalon rakentaminen ei ole muutenkaan ihan jokapäiväistä. Yhtiölainaa asukas lyhentää pääomavastikkeena kuukausittain, samaan tapaan kuin asuntolainaa. UITONMÄELLÄ on tähän mennessä neljä tonttivarausta. elokuuta 2016 7 PAIKALLISIA LAINA Ei tarvitse ihmetellä, miksi Loimaan kassassa on lähes 400 000 jäsentä ja ayliikkeellä saman verran vähemmän. YPÄJÄN kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja rivitalon rakentamisaikaisen hallituksen jäsen Matti Alanko on tyytyväinen osaomisteisesta konseptista
Urakkaan sisältyy myös palvelutalon ja vanhusten rivitalojen lämpökanaalien uusiminen. Kaupunginhallitus näytti vihreää kiinteistön myyntivalmisteluille. Haapalan lämpöremonttitöiden on tarkoitus alkaa syyskuun alussa. Sen sijaan urakoitsijoiden valinta liikenneväylien, yleisten alueiden ja kiinteistöjen pihojen talvikunnossapitoon siirtyy seuraavaan kokoukseen lokakuussa. Heinäkuun lopussa maakunnan työja elinkeinotoimistoissa oli 32 800 työtöntä työnhakijaa, joista lomautettuna oli 2 100. Sen energiantuotanto vastaa 50 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta. Se on 17 prosenttia viime vuotta enemmän. Yksi Suomen suurimmista aurinkopuistoista avattiin Sallila Energian hallituksen puheenjohtajalla Jaakko Raikkosella, aurinkopuiston toimittaneen Areva Solarin toimitusjohtajalla Anu Arevalla ja Sallilan toimitusjohtajalla Olli Eskolalla oli torstaina juhlapäivä, kun Hulmin aurinkopuistossa vietettiin avajaisia. Koski perustelee ehdotustaan sillä, että ryhmiksessä on perhepäivähoitajia, joiden tehtävä on vahtia lapsia, jolloin erillistä aitaakaan ei tarvita pihamaalla. Suurin yksittäinen asiakas on Loimaan kaupunki, joka osoittaa varaamansa aurinkosähkön Loimaan Keskuskoululle. Heinäkuun lopussa alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli maakunnassa 4 700, mikä on saman verran kuin vuotta aiemmin. Päiväkoti myyntiin Oripää Lari Kiviranta Oripään kunta ei rakennuta aitaa lasten ryhmäperhepäiväkodin pihalle. Sittemmin päiväkodin myynti viivästyi, koska rakennukseen kaavailtiin pakolaisten vastaanottokeskusta viime syksynä. . Loimaa Oripää Ypäjä Humppila Huittinen Punkalaidun Työllisyystilanne 7/16 Muutos* +43 +2 -3 +6 -8 +8 Tyött.aste % 11,6 8,5 11,4 13,5 8,9 11,4 *Muutos heinäkuun tilastolukuihin verrattuna Tyött. – Rakensimme vesivoimaa 1920luvulla Vampulaan ja 1950-luvulla Vuolteen koskeen Alastarolle. – Tilaisuus on meille tärkeä ja harvinainenkin, Sallila Energian toimitusjohtaja Olli Eskola luonnehti tervetuliaispuheessaan. Voimalaitoksen huipputeho on 760 kilowattia. – Paneelien vuokrauksesta ovat olleet kiinnostuneita sekä yksityiset ihmiset että yritykset. Lautakunnassa keskustelun kuluessa jäsen Eija Koski (sd.) ehdotti Asmo Mikkolan (ps.) kannattamana, ettei aitaa rakenneta. Tekniselle lautakunnalle annetun esittelytekstin mukaan lasten leikkipihan aidan rakentamista puolsivat turvallisuusseikat, koska ryhmiksen piha rajoittuu Aurajokeen ja Laomäentiehen. Maakunnan työttömyysaste oli 14,4 prosenttia, kun se Loimaan seutukunnassa oli 10,8 prosenttia. Nykyisillä sähkönhinnoilla se maksaisi itsensä takaisin joskus 2030-luvulla. Ypäjällä ja Huittisissa työttömyys aleni hieman. Myös pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi. Työttömyyden kasvu hidastuu Loimaa/Hulmi Pasi Salo Hulmin teollisuusalueelle kesän aikana nousseen aurinkopuiston virallisia avajaisia vietettiin torstaina. Sähköyhtiön hallituksen puheenjohtaja Jaakko Raikkonen näki aurinkovoimaan investoimisen raikkaana osoituksena siitä, että perinteinen toimija pystyy uudistumaan. Kaupunki suunnittelee säilyttävänsä entisen Tuulensuun erityiskoulun omassa käytössään. Kunta pyysi tarjouksia seitsemältä urakoitsijalta ja sai kaksi tarjousta, joista Vesi-Lammelan oli edullisempi. Puiston paneeleista on vuokrattu tällä hetkellä 85 prosenttia. Ryhmis aloittaa tänä syksynä toimintansa kunnan omistaman Haapalan rivitalon kolmiossa. kunnanjohtaja Pekka Paju huomauttaa, etteivät määräykset vaadi aitaa. Kaivuutyöt kunta tekee itse. Kuukauden takaiseen tilanteeseen verrattuna työttömyys nousi lähiseudun kunnista Loimaalla, Oripäässä, Humppilassa ja Punkalaitumella. Paju kertoo, että aidan kustannushaarukka olisi liikkunut 5 000 euron molemmin puolin. Rakennus kävi tarpeettomaksi viime syksynä, kun Alastarolla aloitti uusi yksityinen päiväkoti. Sallila pystyy tarjoamaan asiakkailleen myös Haminan Mäkelänkankaan uuden aurinkopuiston ekosähköä. PASI SALO Energianlähde itse piipahti aurinkopuiston avajaisissa vain pikaisesti. Vielä ei ole varmuutta siitä, mitä toimintaa rakennukseen sijoitettaisiin. Ryhmikselle ei aitaa ORIPÄÄN tekninen lautakunta hyväksyi urakkasopimuksen Vesi-Lammela Oy:n kanssa Haapalan rivitalon lämpökeskusremontista. Sallila omistaa Haminan voimalaitoksesta osan. Kaupunki tukee näin Keskuskoulun Vihreä lippu -hanketta. Hulmin aurinkopuiston tuotantokapasiteetin nostamista pohditaan, jos aurinkosähkön kysyntä kasvaa. 2400 aurinkopaneelia on kuitenkin tästä eteenpäin valmiina ottamaan aurinkoa aina kun mahdollista. Vuokraus on yhä mahdollista, sillä 300 paneelia on vielä vapaana, Sallila Energian energiapäällikkö Raimo Prusi muistuttaa. Aurinkopuiston rakennuttaminen oli Sallilalle miljoonainvestointi. HULMIN 2,4 hehtaarin ja 2 400 paneelin aurinkopuisto on yksi Suomen suurimmista. Myös lomautettujen määrä on pienentynyt 200 henkilöllä (9 prosenttia). Toisaalta vt. Vaikka aurinkopuisto ei taloudellisessa mielessä kultakaivos olekaan, se on merkittävä imagotekijä ja osoitus kaukonäköisyydestä. Heinäkuun viimeisenä päivänä alueen työja elinkeinotoimistossa oli 2 300 avointa työpaikkaa. lkm 853 54 135 151 421 146 LOIMAAN kaupunki aikoo myydä Alastaron entisen kunnallisen päiväkotikiinteistön. Lämpöremontti alkaa. Aurinkopuisto on vasta kolmas voimalaitos, jonka Sallila on 102-vuotisen historiansa aikana itsenäisesti rakennuttanut. – Jos pieni mainos sallitaan, niin sähkövoimalan päästöttömyys on tulevaisuuden kannalta hiukan sama asia kuin maalaamattomuus tiilitalossa, tehtailija nauratti avajaisyleisöä. elokuuta 2016 LOIMAAN SEUTU Työttömien määrä kasvoi heinäkuussa Varsinais-Suomessa 1 200 henkilöllä. Loimaan seudulla työttömien määrä aleni vuoden aikana 62 henkilöllä 1 714:ään. Lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Vuoden aikana työttömien määrä on vähentynyt Varsinais-Suomessa 1,2 prosentilla eli 400 henkilöllä. Aurinko paistelee sähköä verkkoon 8 Lauantaina 27
Mellilän kyläyhdistyksen järjestämän tapahtuman keskus oli Mellilän tori. – Meillä on 12 pihakirppistä, kertoi tapahtuman tiedottaja Suvi Rautiainen. Tänään olen käynyt jo pihakirppiksissä ja aion vielä jatkaa kiertelyä. Lauantaina 27. Maija-Liisa ja Aarno Mäkisen kotakylä Hanhijoen Varvarintiellä on rakennettu vuosien mittaan. – Monessa muussakin kylässä on pihakirppis, niin miksei sitten meilläkin, Rautiainen kommentoi. – Näkisin, että tapahtumalle voisi olla jatkoa. Vastahan tapahtuma alkoi, Saari totesi. Tapahtuma toteutettiin nopeasti, kolmessa neljässä viikossa. Poutainen ja lämmin kesäilta antoi parhaimmat puitteensa lähes seitsemällekymmenelle ikikuusten suojaan kerääntyneelle mukanaolijalle. Olen kierrellyt erilaisia tapahtumia noin 25 vuotta. – Käyn usein rompetoreilla etsimässä vanhaa tavaraa. Metsäkirkon järjestelyistä tarjoiluineen vastasivat Hanhijoen maatalousnaiset. kanttori Veera Heino ja Alastaron kappeliseurakunnan messuryhmä. Hän ei ollut vielä ostanut mitään, mutta oli etsimässä kirpputorilta kaikenlaista vanhaa. Idean Mellilän kulmakunnan pihakirppiksestä esitti Hilkka Palomäki. Tapahtuman pääpaino oli pihakirppiksissä. Myyjiä riitti ulkopaikkakunniltakin. Hän kävi muun muassa Helsingissä mainostamassa tuotteitaan. Heillä on kirppiskokemusta yhdessä, sillä Saarikallio on ollut myyjänä Kullanmäen pihakirppiksellä Marttilassa. JORMA MÄKINEN Mellilän Ostarin edessä kauppa kävi hyvin. Lapsiperheitä oli käynyt vain yksi, vaikka naiset myivät enimmäkseen lasten tavaroita. – Olin myös Helsingissä Herkkujen Suomi -tapahtumassa. – Kauppa on käynyt orastavasti. – Nyt tulin sitten vastavuoroisesti tänne, Kullanmäki kertoili. Saari on kiertänyt kesällä erilaisissa tapahtumissa. Jumanpalveluksessa kirkkoherraa avustivat vt. Varsinaisesti sen tietää vasta tapahtuman jälkeen. elokuuta 2016 9 ENEMMÄN KUIN 2000 SANAA Loimaa/Mellilä Riina Rastas Mellilän kulmakunnan Pihakirppis järjestettiin ensimmäistä kertaa viime sunnuntaina. Kauppa oli naisten mielestä käynyt vielä hitaasti. Kirppistelyä torilla ja pihoilla Kesäillan sanomaa kuultiin Varvarin metsäkirkossa. Hannu Saari oli tullut naapurikunnasta Pöytyältä myymään yrityksensä Riihipuodin tuotteita. Kotien lisäksi tuuheaan kuusimetsään on Aarnon kätten työnä noussut tarpeelliset lisärakennukset sekä pieni alttari risteineen. – Kodin irtaimisto, etenkin astiat, näyttävät menevän parhaiten kaupaksi. Rautiainen uskoo, että tapahtumasta voisi tulla perinne. Torilla oli monien myyjien lisäksi musiikkiesityksiä Reino Jaloselta ja Mellilän naislauluryhmältä. OSTARILL A seisoskellut Jaakko Torikko Turusta kesämökkeilee Mellilässä. – Tästä on tullut meille kaikille mieluisa perinne, totesi Loimaan kirkkoherra Riku Laukkanen Hanhijoen Kotakylään kerääntyneille sanankuulijoille. Pihakirppiksillä oli vielä tapahtuman alkupuolella hiljaista. RIINA RASTAS Mellilän naislauluryhmä viihdytti torin asiakkaita.. Noora HeikmanRiikanen, Johanna Saarikallio ja Elina Kullanmäki pitivät yhteistä pihakirppistä Mellilän keskustassa
2. Olen löytänyt uusia paikkoja, joista saan erilaisia kuvakulmia tuttuihin kohteisiin. 5. Vasta muutaman sadan metrin päästä huomaa syvän uoman kätkössä soljuvan joen. Olen asunut koko ikäni Turussa. Näissä maisemissa olen saanut mökkeillä jo kohta viisikymmentä vuotta.. Minulla on kamera aina mukana auton etupenkillä. Sain samaan kuvaan myös Torppamuseon rakennuksia. Täällä on pikkukaupungin meininki, talvella hiljaista ja kesällä kylä täynnä tapahtumia. Natalie Eklund: Voi Turku, kuinka iso ikävä minulla on sinua Olen paljasjalkainen turkulainen, syntynyt ja asunut Turussa koko ikäni. 10 Lauantaina 27. Jokimaisemassa kiehtoo viljeltyjen peltojen ja joen ”salattu” yhteys. Kuvassa ovat saariston värit kauneimmillaan: meren ja taivaan huikaiseva sinisyys ja majakan valkoisuus. Vanhalta Turuntieltä katsottuna avautuu näkymä tasaiselle peltoaukealle, jossa ei näyttäisi olevan jokea olleenkaan. Tanssin ja musiikin lisäksi siellä sai ihailla vanhoja autoja, jotka oli kiillotettu viimeisen päälle tapahtumaa varten. Vanha kotipaikkani rajoittuu jokeen, joten pihaaskareissa on välillä luontevaa käydä vilkaisemassa hiljaa lipuvaa jokea. Turun maisemat ovat aivan mahtavia. Henri Virtanen: Kesäillan rauha Vietän Halikossa lähes kaiken vapaa-aikana. Se välittyy myös kuviin. Satu Valtonen: Lauantai-ilta Somerolla Katutanssi-tapahtuma järjestettiin Somerolla elokuun alussa. Silloin on tyyntä, rauhallista ja hiljaista. Olen aina rakastanut Turkua, mutta nyt kotiseuturakkauteni nousi uusiin sfääreihin, kun jouduin pois Turusta ja turkulaisista. Lempipaikkani onkin kohta, josta avautuu maisema peltoaukeaan ja sen keskellä kiemurtelevaan jokeen. Juhani Peltonen: Aamun valjetessa Olen innostunut Turun ja Aurajoen maisemien kuvaamisesta aikaisin aamulla, kun muut vielä nukkuvat. Tänä kesänä muutin Helsinkiin, kesän ajaksi ja töiden perässä. Voi Turku, kuinka iso ikävä minulla on sinua! 3. Vain pupujussit ja muut eläimet liikkuvat minun lisäkseni. Esittelisin vieraille tämän maiseman, Turun tuomiokirkon ja Aurajoen. Ajan usein koirien kanssa aamuhämärissä Torronsuolle kuvaamaan. Someron kesä on täynnä tapahtumia ja tanssilavat vetävät paljon vieraita. Kauniina kesäpäivänä otetussa kuvassa taustalla puksuttaa hinaaja. Rakkaus saaristoa kohtaan kasvaa vuosi vuodelta, mökillä on hyvä ladata akkuja talvea varten. Suomen Joutsenen mastot ja Turun tuomiokirkko on kuvattu aamun valjetessa kello puoli viisi. elokuuta 2016 Minun maisemani 1. Istuisimme siellä kuohuvat kädessä ja ihastelisimme Turkua. 4. Jaana Valkonen: Saariston värit kauneimmillaan Majakka nököttää kauniin Iniön aukon rannalla Kustavin Laupusissa, jossa olen viettänyt kesiä mökillämme pikkutytöstä alkaen
Lukijat kuvasivat kesällä kotiseutunsa rakkaimmat näkymät Näytä kotiseuturakkautesi -kilpailussa. Löysin Linnavuoren juhannuksena, kun mietin paikkoja, joissa vieraita voisi käyttää. Kalastimme huonolla menestyksellä ja katselimme hienoja kokkoja rannoilla. 6. Merellä aallokko oli kova, mutta Sändön rantaan tuuli ei osunut. Maisemassa on tasapainoisesti kaikkia elementtejä: karun kauniit kalliot saaristolaismäntyineen, ilmaa, tuulta, auringossa kimaltavaa vettä, kiviä ja tuulessa humisevia ruokoja. 11 Lauantaina 27. Auringon laskiessa saimme ikuistettua itsemme kauniiseen maisemaan. Toimitus valitsi finaaliin kymmenen kuvaa. Voit äänestää myös lähettämällä postikortin osoitteeseen Loimaan Lehti/Kuvakilpailu, Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa. Otan valokuvia kännykällä, joka kulkee aina mukana. Tervan tuoksu ei valitettavasti tallentunut kuvaan, mutta se kuului paikkaan. Siret Bankier: Untamalan maisema ja tuoksu Lähdimme ystävän kanssa pyöräretkelle Laitilan Kulttuurikeskus Untamalaan. Liedon Linnavuori sijaitsee kahden historiallisen valtareitin, Aurajoen ja Hämeen Härkätien välissä, vain kivenheiton päässä Turusta. Rannassa on mukava lukea kirjaa, nauttia auringon lämmöstä ja merituulesta kasvoilla. Meduusoja oli paljon vedessä. elokuuta 2016 Ehdokkaat löytyvät myös Loimaan Lehden verkkosivuilta www.loimaanlehti.fi Voit äänestää suosikkiasi verkossa. 8. Maija Laihinen: Villisipulin tuoksu Kuuvannokassa Meren liplatus, auringonsäteet ja villisipulin tuoksu hulmahtavat vahvasti mieleen mennyttä kaunista kesää muistellessani. Irmeli Lounamaa: Jotain ikiaikaista Kustavin pohjoiskärjessä olevan mökkimme ikkunoista ja kuistilta aukeava maisema, jossa sielu lepää. Tykkään luonnossa liikkumisesta. 10. syyskuuta saakka. 7. Olen asunut 11 vuotta Laitilassa, ja täällä minua viehättävät metsät, pellot ja se, että ympäröivään luontoon pääsee aina kulkemaan. Kuva on otettu keskuksessa lasiseinän läpi kännykällä. Eniten ääniä saaneen valokuvan ottanut palkitaan kuumailmapallolennolla.. Käyn siellä usein koirani kanssa lenkillä aamuisin tai iltaisin. Olen syntynyt Turussa ja palannut tänne Tampereella ja Laitilassa vietettyjen vuosien jälkeen. Rauhallisuus on tärkeä asia. Jenni Hagelberg: Ystävät maisemassa Lähdimme ystäviemme kanssa viettämään venetsialaisia Sandön hiekkasaareen viime vuonna. Äänestä omaa suosikkiasi verkossa tai postikortilla. Ilta oli kylmä, mutta yöllä tähtitaivas kaartui päällemme. Vuorelle nousee 199 porrasta, joten se toimii myös treenipaikkana. Paikka oli kaunis, kuten Untamala muutenkin. Silloin kuvasin maisemat. Elokuisena päivänä teimme pyöräretken kotiseudulla ja keitimme kahvit Linnavuorella. Välillä näemme kauriin kiipeämässä kallioille, näädän vilistämässä tai harmaahaikaran tepastelemassa rantahiekalla. 9. Olimme ainoat veneilijät Kemiönsaaren edustalla sijaitsevassa hiekkasaaressa. Johanna Käkönen teksti Äänestä näin Kirjoita korttiin suosikkikuvasi numero ja kuvaajan nimi. Lotta Paaso: Kulttuurimaisema Linnavuorelta Olen asunut Liedossa reilun vuoden. Maisemassa on jotain ikiaikaista, kesytöntä. Eniten ääniä keränneen valokuvan ottaja palkitaan kuumailmapallolennolla. Koirani on pieni ja sillä on jo ikää, joten usein saatamme istua tovin ja katsella maisemia. Tervasta tuli mieleen lapsuus, ja se kun isä tervasi suksen pohjat. Äänestysaikaa on sunnuntaihin 4. Kuva on otettu juhannuspäivänä Ruissalon Kuuvannokassa
Opintoja on kertynyt myös Lontoosta Royal Academy of Music -korkeakoulusta. – Sibelius-Akatemia ja Royal Academy of Music ovat erittäin hyviä ja alansa kärkikouluja, molemmista saa huippuopetusta, paljon soittotunteja ja orkesterisoittoa sekä kamarimusiikkikokemusta erilaisissa yhtyeissä. Tulos oli tietenkin toivottu, sillä finaaliin pääsy korkeatasoisessa kisassa on jo voitto sinänsä. 7. Kuinka monta ruokalusikallista mahtuu desilitraan. Personal Brainer Reidar Wasenius DNA:n uutiskirjeessä O SW A LD OSOITA TIETOSI Yhdessä hyvä tulee. – Petri oli hyvä ja omalla tavallaan vaativa opettaja mutta ennen kaikkea kannustava, mikä siinä vaiheessa oli tärkeintä. Muuten en usko, että kansalaisuus vaikutti mitenkään. 6. 10. Hän antaa kehut myös kotipaikan opetukselle, vaikka näkee myös kehittämiskohteita. Jos taas sanotaan, että toimenkuva on ”hajanainen”, se on jo vähän eri juttu. Jos jotakuta siellä päin vaikka kiinnostaisi lähteä kuuntelemaan! . Vastaukset sivulla 20. Mikä on kirjailija Ilkka Remeksen oikea nimi. – Uskomattomia muusikoita. Nykypestiä Itä-Suomessa hän pitää kiehtovana. Sekä ensimmäinen että toinen sija menivät Kiinaan. – Soitan Richard Straussin ensimmäisen käyrätorvikonserton Lappeenrannan kaupunginorkesterin solistina 8. Mikä manx-kissalta puuttuu. Vaikka opiskeleminen laajentaa taitoja, muistuttaa Mäkimattila, että suurin osa työstä tehdään itse: opettaja ei voi harjoitella oppilaan puolesta. Missä kaupungissa laulaja Robin Packalen asuu. – Pääasia on, että pitää erityisesti omasta soittimestaan, sillä jos muusikon uralle lähtee, saa soittimen kanssa viettää harjoituskopissa useita tunteja päivässä. Millä toisella nimellä tähtihedelmä tunnetaan. 4. 010 257 3202 1. elokuuta 2016 VIIKON VIERAS LAINA Kun sanotaan, että toimenkuva on ”monipuolinen”, niin sehän kuulostaa aika hyvältä. Aleksi Mäkimattila menestyi kansainvälisessä kilpailussa Soitto vei Loimaalta Lappeenrantaan Alastarolta kotoisin oleva Aleksi Mäkimattila asuu Lappeenrannassa. Käyrätorvi on vaskisoitin, joka on tärkeä osa sinfoniaorkesteria. – Mitäs sitä kesällä muutakaan tekisi kuin harjoittelisi, hän hymähtää ja jatkaa, että tulosten saavuttamiseksi on pitänyt treenata lukuisia tunteja. Kotiseudulla tulee poikettua vain harvoin. 3. – Yleinen käsitys on, että käyrätorvi on äärimmäisen vaikea, mutta niinhän omalla tavallaan ovat kaikki soittimet. marraskuuta. 8. – Vaikka haaveet ovat isoja ja tähtään korkealle, olen iloinen, että sain viettää lapsuuteni siellä. Menestystä on tullut myös kisamielessä: Mäkimattila sijoittui Lieksassa heinäkuun lopussa käydyssä kansainvälisessä käyrätorvikilpailussa kolmanneksi. – Henkilökohtaisesti en usko synnynnäiseen musikaalisuuteen tai lahjakkuuteen, vaan että musikaalisuus kehittyy ympäristön ja seuran vaikutuksesta. Kuka toi Suomen ainoan mitalin Rion olympialaisista. Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min Matkapuhelimesta 0,0828 / puhelu + 0,1704 /min Puhelun hinta: Neuvotteluajat maanantai-tiistai klo 17.30 asti ajanvarauksella puh. ARI NAKARI. Kuka on suurimmalla siirtosummalla siirtynyt jalkapalloilija. Orkesterisoittokokemus oli kuitenkin se, mikä Loimaan musiikkiopistossa jäi puuttumaan ja mitä pitäisi parantaa, se on ammattilaiseksi tähtäävälle olennaisinta. 12 Lauantaina 27. 9. MÄKIMATTILA aloitti soittamisen Loimaan musiikkiopistossa Petri Vainiotalon ohjauksessa. Loimaa, Lappeenranta Maija Paloposki Loimaan seudun musiikkiopistossa aloitettu soittoharrastus on vienyt Aleksi Mäkimattilan pitkälle: hän on toiminut vuoden ajan Lappeenrannan kaupunginorkesterissa käyrätorven äänenjohtajana ja keikkaillut muissakin Suomen orkestereissa. LIEKSAN Vaskiviikko on jokakesäinen vaskimusiikkitapahtuma, jossa kilpailusoitin vaihtuu vuosittain. Kiinassa on hienoja soittajia varmasti, mutta niin on Suomessakin ja muualla Euroopassa. Toisaalta myös sattumalla on vaikutuksensa: Mäkimattila miettii, että esimerkiksi soitin valikoituu usein joko vanhempien päätöksestä tai muuten ilman kummempaa syytä. Mäkimattila kehaisee etenkin kisan voittanutta 16-vuotiasta Zeng Yunia, joka Mäkimattilan tietojen mukaan on historian nuorin voittaja ja finalisti. Mikä on öylätti. Mikä on Albanian pääkaupunki. Mutta koska hän aloitti samoihin aikoihin työt Lappeenrannan kaupunginorkesterissa, jäi treenaamisen intensiivisin vaihe heinäkuuhun. 2. – Orkesteri on pieni mutta vastuuta on paljon, kun varsinkin pienessä orkesterissa yksittäinen soittaja pääsee vaikuttamaan, hän sanoo ja vinkkaa kotiseudun väkeä tulevasta. Lukion jälkeen hän lähti Helsinkiin Sibelius-Akatemiaan, jossa opiskelee yhä. Kuka perusti facebookin. Mäkimattila toteaakin, että itsensä kehittäminen vaatii aina kovaa työtä. Hän jatkaa, että valitsipa minkä instrumentin tahansa, on kilpailu musiikkipiireissä aina kovaa, eikä minkään soittimen hallinta synny helpolla. – Otin kolmannen sijan vastaan iloisin ja onnellisin mielin. Sen ääni voi olla hyvän soittajan käsissä pehmeä ja kaunis, mutta se voi olla myös hyvin metallinen ja sankarillinen. 5. Mäkimattila aloitti valmistautumisen vuosi ennen tapahtumaa, kun kisaohjelmisto ilmoitettiin
Kojonkulman Marttojen ompeluseura on Yliheikkilässä keskiviikkona 24.8. Jymy kuului ja näkyi. Ihmeitten aika ei ollut vielä ohi. Loimaan pojat kiinnittelevät käsineitään. Ja siitä alkoi draaman toinen näytös. Seppo Mäen aika oli 11,4 ja Eero Salminen heitti kiekkoa 41.42. Ensimmäisen vuoron jälkeen oli peli 0–2, sitten 1–2 ja kuudennessa 4–5. Katsomo tyhjenee. klo 13. Pesäpallo ei ole nykyään yksitoikkoista eikä väritöntä. Pelit pelattu. Eivät ne toki rauhoitettuja olleetkaan, mutta harvinaisen värinsä ja melkein timantteina tuikkivan kiilteensä ja ennen kaikkea niihin liittyvän kansanperinnetarinan vuoksi ne sentään saisivat vieläkin olla olemassa. Muistettavaa Hirvikosken vanhusten kerho on Roosa Räisäsen luona perjantaina 26.8. Tervetuloa. Kuvan toi toimitukseen Keijo Lindgren. Erotuomari Matti Rannisto Salosta hyvä. Kuva Jalosten albumista. Jorma Rinne juoksi 100 m:llä ajan 11,0 Mynämäen kansallisissa kilpailuissa sunnuntaina juoksi Voiman Jorma Rinne 100 metrillä oman ennätyksensä ja Voiman ennätyksen 11,0. Lauantaina 27. Parhaimmin näihin kiillesiruihin osuivatkin juuri ilta-auringon säteet, joten päiväsaikaan ne eivät juuri mitenkään herättäneetkään ohikulkevien huomiota. Nurmon poikien polvista oli jo voima poissa, ja pajatso alkoi pyöriä toiseen suuntaan. alkaen klo 19.30. Tervetuloa, Roosa toivoo paljon väkeä. Polkom-palsta Suomen Kuvalehdessä VANHAT VALOKUVAT KERUUARKISTOJEN LEHDILTÄ LL 23.8.1966 Pesäpallonkatsojat siirtyivät talvikauteen LP–NJ 13–20 MÄKISEN MURJAISU Eikö olisi ollut helpompaa keksiä ensin kaukosäädin ja sitten vasta televisio. Se on aika, jonka kuluessa mitalit pitäisi jakaa ennen seuraavia kisoja. klo 19.30. Kahdeksan juoksua! Mahdotonta ei kuitenkaan saa mahdolliseksi, ja niin taululla ovat lopulliset numerot: 13–20. Viime sunnuntaina pelattiin Loimaalla vuoden viimeinen pp-ottelu, jossa Nurmo monien odottamattomien käänteiden jälkeen otti voiton koko ajan johdettuaan. Molemmilla kentän laidoilla runsaasti nurmolaisia. Tervetuloa! Loimaan Kirkkoseudun Pvy:n ompeluilta on Karsattilan kylän Töykkälässä torstaina 25.8. Heikki Keskumäki Pärnänmaan mustat kivet Mellilän Huovien voimistelujoukkue Helsingin suurkisoissa 1956. Valtiomiehen tyyneydellä ja rauhallisuudella vetää Repo kuitenkin juoksun seuraavassa vuoroparissa ja osoittaa, että loimaalaiset osaavat hävitäkin. Siksi Pärnänmaassa sanottiinkin, että kivet ovat mustat sen vuoksi, koska ne kuvaavat vasta kaivetun haudan pohjaa tai ovat kuin uhripöydät, joille on levitetty mustat silkkiliinat. Tunnelma kiristynyt. klo 19. Vanha Esson huoltoasema Loimaalla 1990-luvulla, kuvan toi toimitukseen Eero Järvinen.. Vampulan meijeri. Timantteina kiiltelevät kipunat tai tuikkivat tähdet taas ovat viattomien ihmisten väkivalloin sammutettuja elämänliekkejä, kivien kupeessa kun näet kerrotaan vainovuosina Venäjän vallan aikaan sotilaiden surmanneen kylätaajamista jopa Tyrväältä asti kuljettamiaan lapsia, nuoria ja vanhuksia. Jos koko joukkue olisi saanut saman hengen päälle, ei LP:n voittoa olisi yhdeksän miestä voinut estää. Aarre Jokinen hallitsee edelleen tehokkaasti huumorimiehen roolinsa. Tervetuloa. Kilpailujen palkintomiehet: Esa Risku, Aulis Paski, Aarre Jokinen ja Pekka Lepistö. Sää kaunis, mutta Kopu poissa. Ennen alkuvihellystä odoteltiin katsomossa Jymyn voittoa, vaikka Palloilijoiden kuntoon luotettiinkin. Kaukometsän Pvy:n ompeluseura on Rintalassa torstaina 25.8. Hyvää talvea! F. Riskun alakierteet ja Paskin rytmikkäät kiinniotot ja tappavat heitot olivat vieraiden tarjoamaa piristävintä katsottavaa. Mutta vuoden 2007 syksyllä en enää onnistunut niitä löytämään, lienevätkö puusto ja pensaisto niiden edessä ja ympärillä kasvaneet liian tiheiksi vai ovatko ne tien perusparannusoikomisien ja -leventämisien yhteydessä räjäytetyt ja kuljetetut kokonaan pois. Lepistö taisteli alussa ulkokentällä hartiavoimin, ja palkinto osui siinä suhteessa oikealle miehelle. Väriltään kivet ovat tai olivat aivan sysimustat, mutta erikoista niissä oli se, että yltympäri niiden pintaa oli lukuisia pieniä kiillesiruja, jotka kirkkaina kesäiltoina ja -öinäkin kipunoivat ja sädehtivät kuin tuikkivat tähdet tai pienet timantit. Navettakankaalla, punkalaitumelaisittain Navettokankaalla, sanotaan kuitenkin olleen ainakin Mäenpään ja Liitsolan kylän väen piilopirttejä ja karjasuojia, navetoita. 14 juoksua! Ällistystä ja murhetta loimaalaisleirissä. Pallot viuhuivat sekä lyötyinä että heitettyinä tämän tästä jossain vesitorninSammonkadun-yhteiskoulun välimaastossa. Ja sitten se alkoi. Punkalaitumelta Sastamalan Vammalaan johtavasta tiestä eroaa Mäenpään kylän Navettakankaalla Pärnänmaan kylätie, jonka lähellä ainakin vielä muutama vuosi sitten oli jokunen isohko kivenjärkäle, paikkakuntalaisten tietämän mukaan ”Mustat kivet”. Navettakankaalle paenneita punkalaitumelaisia ei täällä liene teloitetun. Repo löi 4 juoksua (kauniita ja harvinaisia 1-rajapiikkejä ainakin pari) ja Jokinen 3. Vanha kansa on aina yrittänyt parhain päin selittää harvinaisia ja outoja ilmiöitä. Yleisöä 300. elokuuta 2016 13 ENNEN 50 VUOTTA SITTEN LAINA Mikä on olympiadi
– Siinä pohditaan hetkeä, kun vilkaisee vähän ujosti kiinnostavaan ihmiseen ja yrittää luodata mitä toinen oikein miettii, Eneyetee kuvailee. Luonteva kysymys nuorelle miehelle juuri nyt on: Mitä mietit. Lätti aloittaa asahin vetämisen Loimaan työväenopistossa Hirvikosken ryhmässä, ja näin työ sekä harrastus yhdistyvät. Lätti kertoo, että asahi kolahti heti, koska sen jälkeen tuli niin hyvä olo. Jokainen voi tehdä liikkeitä omaan tahtiinsa, eikä pidä tarkkailla naapurin tekemisiä. Liikkeiden suunnittelussa on huomioitu selän ja hartiaseudun ongelmat, kaatumisesta johtuvat murtumat sekä stressin aiheuttamat psykosomaattiset ongelmat. Kun vaikutteet sekoittuvat, syntyy uutta. ”Mitä mietit” putkahti ulos digitaalisena Loimaa Marianne Rovio Kehoa vahvistavat ja venyttävät liikuntaharrastukset ovat suosittuja, koska niiden jälkeen moni harrastaja kokee hyvänolontunnetta. Siinä yhdistyvät itämaisen ja länsimaisen terveysliikunnan perinteet. Asahi on palauttavaa liikuntaa. Liikkeet ovat helposti omaksuttavia, ja ne tehdään hengityksen tahdissa. Lähde: www.asahi.fi Asahi FAKTA Asahin liikkeet ovat Marika Lätin mukaan yksinkertaisia, mutta ne avaavat tehokkaasti kehon jumeja. MARIANNE ROVIO Liikkeet ovat helppoja, mutta tekevät todella hyvää. Niin uutuusbiisinkin. Lätti kertoo asahin avaavan hyvin selkärankaa ja parantavan sen liikkuvuutta. Harjoitusten myötä veri alkaa kiertää lihaksissa, Lätti selittää. – Harjoituksen aikana mieli rentoutuu, ja on helppo unohtaa arkiset huolet ja ajatukset, kun ajautuu mukaan virtaavaan liikkeeseen. Harjoitukset pumppaavat happea lihaksiin. Asahi luokitellaan terveysliikunnaksi. Monin tavoin omakohtaisia pieniä tarinoita, joiden laulaja uskoo silti tarjoavan tarttumapintaa myös kuulijoille. Kaikki liikkeet tehdään seisaaltaan. Tavoitteena on ammattimainen musiikin tekeminen. Terveyttä kehoon ja mieleen . Musiikkigenrejen jakaantuminen yhä erikoistuneempiin alalajeihin toisaalta huvittaa Eneyeteetä, toisaalta sille on selityksensä. Lisäksi se rauhoittaa autonomista hermostoa. Heidän joukkoonsa Eneyetee toivoo itsekin voivansa jatkossa lukeutua yhä lujemmin. 14 Lauantaina 27. – Ja suomenkielisenä, ilman muuta. Marika Lätti. Liikkeet ovat helppoja, mutta tekevät todella hyvää. Siinä keho ja mieli eivät ole enää erillisiä, vaan yhteinen kokonaisuus. Terveysliikunta, joka on neljän suomalaisen liikunnan harrastajan ja ammattilaisen kehittämä. Liikkeet eivät kuitenkaan vaikeudu, vaan ne monipuolistuvat ajan myötä. Terveysliikunta sopii hyvin myös minun työkuvioihini hoitoalan yrittäjänä. ENEYETEEN musiikissa voi puolestaan kuulla nuoren miehen tuntoja, jotka ovat sekä kiinni ajassa, että ajattomia. Hän on harrastanut sitä Loimaalla ohjatulla kurssilla ja aloittaa itse nyt yhden asahikurssin vetämisen. Siitä voi oppia koko ajan uutta, sanoilla impressionismia maalaileva Eneytee iloitsee. – Fiilis on totta kai korkealla, Eneyetee kuvailee uransa viimeisintä etappia. Persoonien kautta suodattuva ilmaisu antaa jokaiselle tekijälle mahdollisuuksia viedä musiikkia eteenpäin, omaan suuntaansa. Hänen musiikkinsa ottaa tuottajakaksikko Kahikko & Jespr:n myötä askeleen entistä elektronisempaan, jopa tanssittavaan suuntaan. . . Maailmalle levinneestä 500 kappaleen painoksesta tulee keräilytavaraa, sillä jatkossa Eneyteen musiikki ilmestyy ainakin näillä näkymin vain digitaalisena. Yhteistyö levy-yhtiö Olari 21 Musiikin kanssa antaa tavoitteelle lisäpontta. Fysioterapian kaltainen. – Silloin minua kiinnosti enemmän nopeatempoinen liikunta. Eneytee julkaisi levy-yhtiödebyyttinsä, singlen Mitä mietit, tämän viikon keskiviikkona. – Asahi on matalan kynnyksen liikuntaa. Asahi on eräänlaista itsehierontaa. Hänen seuraava biisinsä ilmestynee markkinoille vuodenvaihteen aikoihin. Loimaalla voi harrastaa asahia työväenopiston kursseilla Alastarolla, Loimaalla ja Hirvikoskella. Olin kuitenkin harrastanut jo joogaa aikaisemmin, ja kehonhallinta alkoi kiinnostaa minua. Hymyn voi kuulla puhelimessa. Asahissa ollaan koko ajan liikkeessä, mutta samalla siinä keskitytään rauhallisessa temmossa tehtäviin liikkeisiin. Suomessa kehitettyä terveysliikunta asahia voi harrastaa Loimaan työväenopistossa. Eneyetee julkaisi levy-yhtiö -debyyttinsä . – Hitaat ja helpot liikkeet, rauhallisuus ja kehoa hierova liikuntamuoto saivat minut ihastumaan heti ensimmäisellä kerralla asahiin, sanoo Marika Lätti, joka tutustui asahiin kaksi ja puoli vuotta sitten eräällä terveydenhoitoalan koulutuksen oheiskurssilla Tampereen diabeteskeskuksessa. – Lajissa yhdistyvät hyvin hengitys ja liikkeet. Yhteistyö on sujunut kitkatta. Asahi on matalan kynnyksen liikuntaa. Esikoisalbumi Tyhtätasku ilmestyi vielä omakustanteena ja cd:nä. Laji sopii hyvin myös nuorille tyhjentämään päätä. Suomen kieli on mahtava ilmaisun väline. He ovat Ilpo Jalamo, Timo Klemola, Keijo Mikkonen ja Yrjö Mähönen. Eneyteen tyylijaji on hipster hop ja uutuussingle nimeltään Mitä mietit. . ASAHI SOPII kaikille, koska liikkeiden tekemistä varten ei tarvitse olla notkea tai huippukunnossa. Sanoitukset ovat artistille erityisen tärkeitä, ne ovat tuntemuksia ja tuokiokuvia hetkistä, joita elämässä tulee vastaan. Mietteet ovat sen mukaiset. HIP HOPIN ja räpin suosion selitykseksi Eneytee arvioi uskottavuuden, jolle Suomessa ovat raivanneet tietä nimenomaan vahvat persoonat. Se auttaa rentoutumaan ja avaa lihasjumeja. Aloitamme ykköstasolta ja etenemme kolmostasolle. . – Asahissa on kolme eri tasoa. – Yllättävänkin sujuvasti, puolin ja toisin, Eneytee kiittelee. LL-ARKISTO Loimaa Anu Salo Loimaalaistaustainen hipster hop -artisti Eneyetee eli Eemeli Rasi vastaa puhelimeen Raumalla. Kevyet liikkeet hapettavat esimerkiksi selässä välilevyjä, joten se on samalla lempeää hoitoa selälle. elokuuta 2016 Eneyetee eli Eemeli Rasi julkaisi juuri levy-yhtiödebyyttinsä
Kotiniemi harrastaa frisbeegolfia yhdessä isänsä kanssa. Kesän ensimmäisissä frisbeegolfkilpailussa oli kaikenikäisiä lapsista ja nuorista keski-ikäisiin ja varttuneempiinkin. Yleinen, lyöntipeli scratch: 1) Hossi Joonas LoG 69 6p, 2) Toukkari Teemu 74 4p, 3) Prusila Rami LoG 78 2p.. METSÄMAAN radalla on ollut hyvin liikettä. Kesän ensimmäiset kilpailut olivat kutsukilpailut, eivät siis viralliset frisbeegolfkisat. Tammelalainen Kari Kauppi tuli Metsämaan kilpailuun kaverinsa Kalle Kotiniemen kutsumana. Peli pysyi näin reiluna, Kankare selventää. Mannisten kartalla rasteja oli etsimässä 66 suunnistajaa. Yleinen, pistebogey hcp: 1) Hovila Tero 40 WGCC 10p, 2) Mattila Jukka LoG 38 9p, 3) Lehtinen Toni-Pekka LoG 37 8p, 4) Uoti Juhani MTG 36 7p, 5) Taberman Mikko LoG 35 6p, 6) Skyttälä Juha LoG 34 5p, 7) Sarkula Pentti LoG 33 4p, 8) Mäkilä Seppo LoG 33 3p, 9) Pekkala Erkki LoG 33 2p, 10) Pääkkönen Timo LoG 32 1p. Metsämaa DiscGolfPark sijaitsee Kalliohovin läheisyydessä pururadan varressa. Rata B 3,2 km: 1) Jorma Mörsky 33.59, 2) Jari Tuominen 38.01, 3) Martti Vaittinen 38.47, 4) Kaisa Kähö 44.39, 5) Pentti Saario 46.14, 6) Pirjo Kuusela 50.08, 7) Pentti Kuusela 50.12, 8) Risto Kaukasoina 52.06, 9) Anna Pullinen 55.38, 10) Jorma Koivisto 56.32, 11) Ulla Nyman 58.46, 12) Rauno Ahtinen 59.08, 13) Keijo ja Eija Hongisto 1.03.17, 14) Markku Laurinen 1.07.41, 15) Johanna Sirviö 1.10.17, 16) Anssi Sirviö 1.10.27, 17) Satu Tuominen ja Anna Lahinen 1.13.25, 18) Päivi Kankare 1.18.20, 19) Leena Knuutila 1.18.54, 20) Veikko Haapanen 1.19.08, 21) Maija Poskiparta 1.20.50, 22) Tiina Hautomäki 1.35.57, 23) Arja Markkula 1.35.58. 3–4 vuotta lajia harrastanut Kauppi kokeili lajia ensimmäistä kertaa, kun Tammelaan tuli rata. Urheilijat keksivät rakentaa frisbeegolfradan, sillä frisbeegolfaus on ollut suosiossa varsinkin nuorten keskuudessa. Lauantaina 27. . Tavoitteenani on voittaa tänään. Metsämaalaiset: 1) Johannes Kotiniemi, +1, 2) Karri Kankare, +5, 3) Kalle Kotiniemi, +8. Rata C 4,5 km: 1) Markku Paija 37.43, 2) Tuula Sinkkonen 38.50, 3) Pekka Kujanpää 50.45, 4) Juha Pullinen 51.31, 5) Päivi Klemelä 53.13, 6) Anna Jasu 53.22, 7) Heikki Hakala 53.34, 8) Laura Korpela 55.21, 9) Mervi Salo 56.28, 10) Leena Hellstén 1.00.09, 11) Osmo Suominen 1.05.33, 12) Tuija Leppämäki 1.05.35, 13) Kaisa Markula 1.06.13, 14) Tarmo Heikkilä 1.13.08, 15) Heikki Helminen 1.17.51, 16) Lassi Vatka 1.32.22, ei aikaa: Kristiina Metsäranta. Radan kartta ja ohjeet löytyvät Kalliohovin seinästä. Muitakin syitä harrastamiselle on. Kilpailun osallistujat odottivat käskyä lähteä parin kanssa aloituskorille. Rata heitettiin kummassakin kilpailussa läpi kolme kertaa. – Olen harrastanut lajia viitisen vuotta ja käynyt parilla eri radalla. – Tällä hetkellä rata on Metsämaan Urheilijoiden vastuulla, Kankare avaa. 9-väyläisen radan on suunnitellut Juho Rantalaiho. – Maahan on muodostunut polut, joten kyllä siellä ihmisiä on liikkunut, Kankare nauraa. Hän tuli kilpailuun isänsä kanssa. RIINA RASTAS TULOSPÖRSSI SUUNNISTUS Torstairastien tulokset 25.8. Kolme kilpailun parasta sai palkinnoksi käteistä sekä pokaalin. Rata A 1,5 km: 1) Anu Kataja 13.55, 2) Sirpa Jaakkola 14.26, 3) Heimo Hongisto 14.45, 4) Kari Suomela 23.05, 5) Kyllikki Kurppa 24.24, 6) Sointu Taatila 24.32, 7) Onni Mattila 26.00, 8) Erika Takkinen 26.08, 9) Heta Mattila 26.32, 10) Aati Mattila 27.00, 11) Eveliina Hongisto 50.03, 12) Pami ja Janna 51.20. GOLF Watrect Tour 17, tulokset, 22.–23.8, Loimijoki Golf. Rata D 6,3 km: 1) Osmo Hongisto 50.21, 2) Markus Salo 54.07, 3) Jari Jasu 1.02.02, 4) Teemu Ruuhi 1.04.04, 5) Keijo Hongisto 1.06.01, 6) Timo Ojala 1.06.50, 7) Kari Ristanen 1.07.23, 8) Markku Korpela 1.10.44, 9) Heikki Pajula 1.39.34, ei aikaa: Kimmo Aavila, Jorma Mörsky. Rahallisesti rataan osallistui myös Metsämaan Metsästysseura. Tavoitteenani on näissä kisoissa päästä kuivana perille, suorittaa koko rata ja päihittää Kalle Kotiniemi. Parit arvottiin paikan päällä. Parikilpailu: 1) Joonas Heleä ja Karri Kankare, -3, 2) Kimmo Lehtonen ja Risto Heino, +5, 3) Samuli Ahonen ja Aku Kylmämetsä, +16. Metsämaalla on jo kilpailtu uudella radalla Frisbeegolf on hauskaa ja siinä saa liikuntaa! Johannes Kotiniemi valmistautuu heittämään kiekkonsa koriin. Kilpailukokemusta hänellä on muutamasta kisasta. – Frisbeegolf on hauskaa ja siinä saa liikuntaa! Tuloksia: Kaikilla väylillä Par-tulos on 3. Lähellä asuvat ovat bongailleet radalla kävijöitä. Ratamestarina toimi Harri Kuosa. – Parasta frisbeegolfissa on ulkoilu sekä kavereiden haastaminen ja päihitys. Lauantaiseen parikoitokseen osallistui 20 kilpailijaa ja metsämaalaisten kisaan 8 kilpailijaa. – Kisa toimi niin, että korilla oli kaksi paria ja he täyttivät osallistumislaput ristiin. Osallistujat kilpailivat pareittain ja metsämaalaisten kisassa. elokuuta 2016 15 Loimaa/Metsämaa Riina Rastas Metsämaalle avattiin huhtikuussa frisbeegolfrata, jonka ensimmäiset kilpailut on koettu tänä kesänä. Yleinen, lyöntipeli hcp: 1) Hossi Joonas LoG 68 10p, 2) Toukkari Teemu LoG 69 9p, 3) Prusila Rami LoG 71 8p, 4) Salonen Martti LoG 71 7p, 5) Sysinoro Simo LoG 72 6p, 6) Perho Henrikki 74 5p, 7) Nyyssönen Teuvo 74 4p, 8) Varhi Juha LoG 75 3p, 9) Uusitalo Keijo LoG 75 2p, 10) Leino Kimmo LoG 75 1p. Rata sai alkunsa, kun MLL:n Metsämaan osasto lopetti toimintansa ja luovutti rahaa Metsämaan Urheilijoiden käytettäväksi. PAIKALLINEN kilpailija Johannes Kotiniemi, 12, on juuri aloittanut seitsemännen luokan. Kun pururadan maaston metsänomistajat antoivat hankkeelle siunauksensa, talkooporukka pääsi asentamaan koreja. – Metsämaan frisbeegolfrata on puolirata, joten täällä ei kauhean isoja kilpailuja voida pitää. Rata on suunnattu enimmäkseen paikallisille harrastelijoille, radasta vastaava Karri Kankare kertoo
klo 18. ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUJA Myrskylinnankatu 2 A, Loimaa p. menn. HYVINVOINTIPALVELUJA Hoitola Suolakeidas p. ja ohjelmatuokio seurakuntatalossa. Loimaan Eläkeläiset, kokoonnumme maanantaisin työväentalolla. Suolahuone ja hieronnat Lämpöhuolto NIEMI Raimo Niemi, Niinijoki P. Loimaan kerho Vertaiset. 044-5566 841 Nyt myös Royal Canin erikoisruokavaliot. 044 584 0194 T. V-S Sotaveteraanipiirin veteraaniväen kirkkopyhää vietetään su 4.9. INVATAKSIPALVELUITA Hermoratahierontaa, jalkojenhoitoa Leila Toivonen 044 305 6900 . klo 10 alkaen Liedon kirkossa, päiväjuhla Liedon koulukeskuksessa. Hirvikoskentie 242, Loimaa. Karaoke kajahtaa Kitkonpuistossa to 1.9. 040 569 7997 www.hoitolaelotila.com . Myös pitopalvelua ja kylpyläosakkeen vuokrausta. ARKKITEHTITOIMISTOJA . Sotaveteraanit, puolisot, lesket, Naisjaoston ja tukiyhd. Lämmintä tunnelmaa! Juhlissa, häissä, saunailloissa... uuden puh./liittymän myötä. klo 9.0011.00 Tuulensuun Palvelukeskuksessa, os. LASITUSPALVELUITA puh. Alastaron Sotaveteraanit ry. Avoin kaikille, ei ilm. Tapaamme Olohuoneella 5.9. Klo 17.30 perustekniikan kertausta, sopii hyvin myös uusille kuulailijoille sekä kertausta kaipaaville. Loimaan Eloisat ry. Seniorit Surffaa ohjatut ryhmät kokoontuvat jälleen ke 31.8. Kirkkok. Loimaan Seudun Sotaveteraanit ry. 0400 945 855 Humppila Kolinkanta Loimaantie 272, 32440 Alastaro, p. 3-7 -vuotiaille lapsille torstaisin klo 18-19 Asemanseudun Koulun salissa Mellilässä. Alastarolla ma 29.8. mennessä kylän sähköpostiin tai soita Eijalle p. LVI-LIIKKEITÄ Lamminkatu 19, Loimaa P. Kerhomme alkamisaika on muutettu klo 18.00 alkavaksi. KULJETUSPALVELUT Muutot ja kuljetukset ! P. LEMMIKKIELÄINPALVELUJA Varsinais-Suomen lemmikkituhkaus, Virttaa 0400 462 824, www.lemmikkituhkaus.fi Trimmausta ja turkinhoitoa koirille 0503639493 / Chenespace Oy . 050 56 96 945 . Härkälä tai 040 842 1810 J. ja 28.9. Ilmoittautumiset 1.9. 040 7499 159, www.arjalka.fi Myös kotija laitoskäynnit JALKAHOITOLA ARJALKA Siskon Kammari p. klo 15.00 Orisuon rukoushuone Keskitie, Eloseurat Mikko Paukku, Olli Koskenniemi ja Kappelikuoro. Exclusive-parvekekaihdin Helposti säädettävää ylellisyyttä lasitetuille parvekkeille! Tilaa ilmainen mittaus ja tarjous! . Kaikki innokkaat mukaan surffailemaan! Jos haluat toimia vapaaehtoisena vertaisohjaajana, ota yhteyttä! Virttaan Seudun Kyläyhdistys. Koivisto. mukaan. klo 9-17, la 9-13 Loimaan Lukko Oy P. Kaikille avoin keskusteluilta Kylätalo-hankkeesta Lounaspaikassa to 15.9. 02-762 7996, 0400 537 480 Täyden palvelun LVI-talo Lamminkadulla KATTAVA LVI-myymälä Asennukset joustavasti ja nopealla aikataululla Jalkojenhoitoa, sokerointia Ajanvaraus Raija Toivonen 040 729 3532, 02 762 21 20 tai www.tazzi.fi KOTIHOITOTUOTTEET Laadukkaat academie Ella Bache etre belle . . Peli-ilta, sään sall. Toimittaa Reijo Ahteela, kanttorina Jussi Uutaniemi, laulua Miia Paasikivi. edustajat. 0500 516672. ISÄNNÖITSIJÖITÄ TALOYHTIÖT HUOM! Isännöinti Oy Tikakoski Vesikoskenkatu 1, 32200 Loimaa Kimmo Tikakoski 0400 741 556 www.tikakoski.com . Vieraana Riitta Lehtonen ja "Koe luonto kaikilla aisteilla". . Tanssillinen liikunta (yksintanssi) alkaa ke 28.9. 29.8. PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO . elokuuta 2016 Metsämaan Maaja Kotitalousnaiset. klo 12-15. hieroja Marika Lätti Kanta-Loimaantie 5B B16, Loimaa www.suolakeidas.. Vampulan Karjalaiset. klo 18.30. vahaukset – Määräaikaishuollot BE-, DSLja OBD-mittaukset Katsastuspalvelu Ilmastointihuollot Alastaron Autopalvelu Loimijoentie 99, Alastaro P. 050 350 6983. P. Kysy tarkemmin ja ilmoittaudu Marja-Liisalle ma 29.8. Yhd. 040 7536429 Kake. 044 7442 310 Päivystys lasirikoissa: LASIT JA LASITUSTYÖT! . Osallistumme Eksyssuon lapset -kuunnelman kuunteluun Eksyssuolla pe 2.9. klo 18-19. JUHLAJA PITOPALVELUITA . Lisätietoa Jenni Lankinen p. 0500 822 386 www.alastaronautopalvelu.. P. KAIHTIMET JA MARKIISIT Turuntie 7, Loimaa, Puh. Betonipitsi-kurssi su 18.9. KAUNEUSHOITOLOITA LOUNAS MA-PE 11 – 13 Hinta 7,50€ Lännen Tractorsin tiloissa. Noin klo 11.30 vietämme pelipäivää. Anita Koivisto Osteopatia lymfaterapia hieronta P. Su 28.8. varten 30.8. JALKAHOITOLOITA Käsityölaiskatu 9, Loimaa P. Ajankohtaiset tiedot löydät Epilepsia.fi sivulta oman yhdistyksen haulla. Tarja 040 7662965. Aarne 0400 324935. 050 5238186. Huvilakatu 32. Asia korjaantunee näinä päiv. . 0400 220 703 LVI-alan työt öljypoltinhuolto . Refleksologi Anniina Siivola p. lähtee Vuorisen talleilta klo 8.00. Tanssiseura Pistokkaat ry. Turuntie 14, Loimaa. väärä tiedote toimiston aukioloajoista. 0400 223 535, 0400 223 235. puh. Pääteemana kylän vauvat. Kojonkulman kyläyhdistys/Ahjon Kahvakuula su 28.8. 050 2279 Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. AUTOKORJAAMOITA AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA – Finikor-ruosteenestokäsittely – Huolto, korjaus – Maalaus, peltityö – Rengasmyynti – Automyynti – Autovuokraus – Tuulilasit – Ikkunatummennukset – Pesut, kestoym. klo 14 alkaen Tuulensuun Palvelukeskuksessa Loimaalla. alk. klo 15.00 alkaen. www.lannenmaukas.fi Puh: 050 520 5939 SEURATOIMINTA Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantai sin k lo 15.00 Nuorisotalon a lak errassa.. klo 10. Aitoja makuja ja maalaistunnelmaa Juhlaan ja arkeen Myös pitopalvelua! Idyllinen Ryötin tila Oripääntie 1120 (tien 210 varrella) NOUTOPÖYTÄ arkisin klo 11-14 Hyvät kokousja koulutustilat Täydellinen juhlaja pitopalvelu 9 € Aitoja makuja. AUTOKOULUJA . MLL:n Mellilän Yhdistys. 02 769 2200 Ark. 02-762 1350, 0500 741 437 Nettiajanvaraus: www.sabrina.. klo 18.00. alk. KAUNEUSHOITOLOITA P. Turussa epäkunnossa, vast. Sanajumalanpalvelus Vampulan kirkossa su 28.8. Renkaat ja rengastyöt Kolarikorjaukset Hinauspalvelut . Tule ja ota kaveri mukaan. 040 535 6973 Tampereentie 51, Loimaa (Eviran siementarkastuslaitos) Loimaan Lääkintävoimistelu OSTEOPAATTI D.O. Loimaan Seudun Kuulo ry:n kuulokerho ti 30.8. kulj. mennessä yht.kuljetusta varten p. klo 18.00. Tied. Myös kotija laitoskäynnit. Mellilän Kyläyhdistys r.y. . Kylätiedote ilmestyy taas syyskuussa joten laitathan ilmoitettavan materiaalin 5.9. mennessä p. 040 722 5270 terv.hoit., koul. Savikki ry kokoontuu CityNuokkarilla ma 29.8. Tuulalla kahv. 040 833 9046 Heikkilä. HENKILÖNOSTIMIA Vyöhyketerapia, koliikkivauvojen hieronta, sekä nyt myös klassinen hieronta ja perinteinen jäsenkorjaus oppilastyönä. 050 322 1416 Joenperäntie 8, Loimaa. Lastenpäivä Ostarilla su 18.9. 050 5292 439, Käsityöläiskatu 9, Loimaa . 02-762 1350, 0500 741 437 Myös kotija laitoskäynnit, nettiajanvaraus: www.sabrina.. 040 7527 353 www.ryotintila.. SLEY. Pyöräilemme Kuninkaisten kierroksen ti 30.8. kuulopalvelu, paikka vaihtunut, uusi Loimikodin ruokasalissa. NEOVET – eläinlääkäri lähelläsi . Päivätapahtuma on koulukeskuksessa. 050 361 3670 www.hoitolalemon.fi Palininkatu 3, Loimaa . klo 11 alkaen. Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry. Omat kuulat, alusta ja sisävarustus. Avoinna sop. www.paija.. Tied. KEHYSTÄMÖT Kädentaitojen erikoisliike NYYTTI Satakunnantie 5, Loimaa. Piimätie 245, Mellilä. TenavaTemmellys alkaa to 1.9. Kuntosalivuoro torstaisin klo 13-14 jatkuu Tuulensuun Palvelukeskuksessa. p. JUHLAJA PITOPALVELUITA . Matonkudeja syyssuunnittelupalaveri Hilkka Kraamalla to 8.9. klo 19-20 (viikko 39) ja jatkuu keskiviikkoisin klo 19-20 marraskuun loppuun Alastaron kirkonkylän alaasteella, Aapiskuja 5, lajeina samba, salsa, jive, valssi, tango, jenkka, chacha-chaa ym. klo 18. JÄTEHUOLTOA Roskat pois nurkista! Puh. (02) 7622 393 Hammasproteesi asioissa teitä palvelee Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset. 16 Lauantaina 27. Kansalliset Seniorit. HAMMASTEKNIKOITA Väinämöisenkatu 6 B Op-talo, Loimaa P. kävelemme puistoon petankille. KOTITALKKAREITA ksj TUOTE Kodin remonttija talkkariapu Kimmo Jaanu 040 578 3847, kimmo.jaanu@ksj-tuote.fi KSJ-Tuote, Haapasentie 307, 32200 Loimaa Boutique Teresa Beauty Salon Teresa StarHealthFitness Ma-Pe 9-15, 17-21, La 10-15 045 805 9559 0400 531 307 Väinölänkatu 4, Loimaa www.starhealth.. Köllintie 20, Ypäjä p. Turuntie 14, Loimaa. Vielä muutama paikka vapaana. www.jormalaaksonen.net . P. Loka-marraskuussa Palloiluhallilla Rivitanssin alkeet! Lisät. Loimaan Eläkkeensaajat ry. kylän nettisivulta ja Facebookista. Kaikkiin ryhmiin mahtuu vielä mukaan! Varaa oma ohjausaikasi ryhmään soittamalla 0400 780 460/ Tiina Läksy. Ilmoittautumiset yht. jumpataan klo 12.00. klo 17 os. 050 382 5117. Lähtö Ala-Koppalan kohdalta klo 17.30. klo 18.00. Linjaauto Rajaniemen lomakeskuksen 40v.tilaisuuteen to 1.9. Sauvakävely-kurssi Melliläjärvellä ke 21.9. alk. V-S Sotaveteraanipiirin veteraaniväen maakunnallista kirkkopyhää vietetään Liedon kirkossa su 4.9. Veteraanit, puolisot, lesket ja jaostot. BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa
Varastohotelli VARASTOTILAA Vesikoskitalo/Nahkalinna Juvantie 11, Loimaa p. Tervetuloa! Pekankuja 11, Loimaa Parturi-Kampaamo Riina T:mi Riina Hakanen Parturi-Kampaaja, Vaatetusalan Artesaani Loimijoentie 78, 32440 Alastaro, p. RAKENNUSTARVIKKEITA HEIKKI PAJUNEN Puh. tai ajamaan! www.loimihaka.fi . 045 138 7753 Petri Karmakallio Yrityksen tiedot myös os.tilaajavastuu.. MUSIIKINOPETUSTA K I TA R A N S O I T O N O P E T U S TA Aloittaville ja vähän pidempään harrastaneille. HUONEISTOJA MUUT REMONTIT. Avoinna ma-pe 9-17 la 9-14 Myös sopimuksen mukaan. PAINOPALVELUJA J & S Subcontracting Oy P. 0500 929 227 www.j-s.fi Loimaa Invataksi 1+8 Huom. 0,84 €/min . 8-16, ke suljettu, myös sopimuksen mukaan. TAKSIPALVELUITA . Loimaan Rakennuseriste Oy, Varasto Lamminperä 10 . Piiloveden kulutus jää meiltä helposti huomaamatta. PESULAPALVELUJA Oppipojankatu 5 p. TIETOKONEITA Turuntie 10, Loimaa P. Brodeeraukset, mainostekstiilit. 0500 478 344 Myös pesuaineiden ja välineiden myyntiä Jaanan PUTSPLANK P. SÄHKÖLIIKKEITÄ Turuntie 73, 32200 Loimaa p. kololla. VARASTOTILOJA Onko talli täysi. Soittotekniikoiden kehittämistä ja kappaleiden opettelua, perusteita sekä rytmiettä soolosoiton hallintaan. Piilovedeksi kutsutaan vettä, joka kuluu käyttämiemme tuotteiden ja hyödykkeiden valmistukseen. ma-pe 6.30-16.30 KYSY KULJETUSPALVELUA! PARTURI-KAMPAAMO Puh. Kilo perunoita vaatii puolestaan 287 litraa ja siivu vaalea leipää 40 litraa vettä. Esimerkiksi yhden naudanlihakilon tuottamiseen kuluu 15 500 litraa vettä, kun taas sianlihakilo vaatii 4 800 litraa vettä. 050 9119 424 Av. www.neliopinnoitus.fi P. Tietokoneet, ohjelmistot ja oheislaitteet Huollot sekä asennukset yrityksille ja kotitalouksille Ompelupalvelu Leena Salo Purotie 7, 32210 Loimaa. Ti 30.8. Sarjat 5-, 6-, 7-, 9-, 11-, 13-, 15-vuotiaille ja vanhemmille. Kaikki uudet ja vanhat mukaan! Loimaan Jankon syksyn maastojuoksut alkavat ma 29.8. Suosi suomalaisia tuotteita aina kun mahdollista. SUUTARIJA AVAINPALVELUT Loimaan Suutari P. Tähän lasketaan niin ruoantuotantoon kuin teollisuuden prosesseihin kuluva vesi. VALOKUVAAMOJA Puh. Valtasen bussi Oripää kivimakasiini 17.10, Haaroinen 17.15, H:koski apteekki 17.30, Loimaa Kela/OP 17.45, Mellilä Mukkelsi 18.00, Melliä Siwa 18.05, Kyrön tori 18.20. TILITOIMISTOJA Tilihelander www.tilihelander.fi ALASTARO Loimijoentie 77 TORSTAISIN 9-15 HUITTINEN Karpintie 11 A 10 sopimuksen mukaan PUNKALAIDUN Kauppakuja 1 A 6 MA-PE 8-16 Tarja Helander 040-560 2240 Eeva-Liisa Räsänen 046-600 7734 Maria Säteri 040-411 7734 Martta Haavisto 040-565 6949 Tule meille vaan – meillä palvellaan Tukka Hyvin, Kaikki Hyvin. RATSASTUSTUNNIT 24/7 0400 482 796 VOIMAKATU 1, 32200 LOIMAA Kotisi remonttien ammattilainen Talokunnostus Oy Talokunnostus Oy Uudisja korjausrakentaminen. Kukapa osaisi arvata, että esimerkiksi farkkujen valmistukseen kuluu 5 400 litraa vettä. Ruokaostoksilla voimme fiksujen valintojen kautta vaikuttaa merkittävästi omaan piilovedenkulutukseemme. 046 810 2432 . (02) 550 2400 www.sahkoliike.fi . 02 7622 156 PASSIKUVAT ILMAN AJANVARAUSTA HETI MUKAASI! . 0500 530 807 P. To 1.9. P. Yleisurheilukilpailut urheilukentällä ti 30.8. Oma muki mukaan. Näin pystyt helpoiten varmistamaan, ettei ostamasi tuote tule kuivuudesta tai vesipulasta kärsivältä alueelta. 4866 100, 045 6340 144 Myös ilman ajanvarausta Annina Haltsonen-Mäkelä Juvantie 11 (Nahkalinna) p. mirena-asut.com P. LoSa: Ilmoittautuminen partioon ti 30.8. PARTURI-KAMPAAMOITA Teitä palvellaan ilolla ja ammattitaidolla! Vesikoskenkatu 20, Loimaa Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 tai sopimuksen mukaan Ajanvaraus . 0400 327 566 . klo 10. . klo 20.15. RATSASTUSTUNNIT PONIKERHOT LÄMMIN MANEESI P. Myös Domus-ikkunat. tmiriinahakanen.omakotisivu.fi Liikkeessä Parturi-Kampaamo sekä korjausompelupalvelu Loimaan aluetaksi www.loimaanaluetaksi.fi P. SAHAUSPALVELU MTY SAARINEN Tukista Tapuliin Pekka 0400 785 236 Rakennuspuuta Johannes 0400 923 847 wwww.sieppalansaha.com . TAKSIPALVELUITA Loimaan Kauppatorin Taksi ay P. Kaikki sarjat, myös kävely. klo 18. klo 10-12 Terveyspiste: Verenpainemittaus, Verensokerimittaus, Kehonkoostumusmittaus. 0400 537 171 Hengittävät rakennusmateriaalit meiltä! T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U S S S S S S S S S S S S S S ST T T T T T T T U U U U U US S S S S S S S S S S S S S T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U UT T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U T T T T T T T T T T S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U UT T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U UT T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U US S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U T T T M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S E E E E E E E T T T T T T T T T T T T TT T T T O O O O O O O O O O O O O OT T T T T U U U U U U UO O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O T T T T T T T T TU U U U U U U U T T T T T T T T T T S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII IIIIIIIIIIIIIIIIIIIII E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T S S S S S S S S S S S S S S S O O O O O O O O O O O O O M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M S S S S S S S S S S S S S T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U UO O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O OT T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TT T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TT T T T T T T T T T T T T T T T T T TE E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIS S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S SIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIM M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M MM M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M ME E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E www.loimaanrakennuseriste.. 050 516 3026, 050 551 3026 . Suosi kasviksia tai vähemmän vettä kuluttavia lihatuotteita. TYÖVAATTEITA Työasut mittojen mukaan suoraan valmistajalta. 044 536 9469 Loimaan Prismakeskus, Aleksis Kiven katu 7 . Oripään Vesa. 0400 293 576. LVI-LIIKKEITÄ . 040 779 2214 Opinkuja 5–7, Loimaa . menn. sydänpurjehduksen Baltic Prinsessalla Turku ma 10.10. 050 453 5052 Avoinna ark. 040 546 4295 SEURATOIMINTA LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA Näkyvin osa vedenkulutuksestamme tapahtuu kotona: keittiössä, kylpyhuoneessa ja puutarhassa. 762 1144 Av. Kuitenkin suurin osa vesijalanjäljestämme eli kaikesta kuluttamastamme vedestä on piilovettä. PikkuRokkari HiusStudio Koulukuja 7, Loimaa Ajanvaraus p. Muista myös syödä hedelmiä ja kasviksia sesongin mukaan, sillä silloin niiden tuottamiseen tarvitaan vähiten lisäkastelua. 0600 91444 Alkuperäistä loimaalaista taksipalvelua! www.kauppatorintaksi.. ilm. Kela-ajot suorakorvaus Loimaa Taksi P. Sudenpennut (1.3.luokkalaiset) klo 18 ja muut klo 18.30. 0400 566 544. Lauantaina 27. VAATEKORJAUSTA . ti-pe 10–17, la 10–14 ja sopimuksen mukaan. Avoimet hirvenjuoksut Virttaalla la 27.8. Kimmo Mäkeläinen 040 8240 326 . Punaisen Ristin Päiväpirtti on avoinna ma-pe 10-14 Turuntie 13, p. Palvelutarjontamme löydät netistä! PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO Öljysäiliöhuollot säiliöön kuin säiliöön. Ostamiemme tuotteiden kautta vaikutamme paitsi kotimaisiin vesivarantoihin, mutta myös muiden maiden mahdollisesti jo valmiiksi heikentyneihin vesivaroihin. 040 563 4348 Asutustie 4, Loimaa TAKSI LOIMAA-MELLILÄ Tapio Harjula 0500 741 544 1 + 6 henkilöä 1 + 4 + pyörätuolikuljetukset TAKSIPALVELUA Loimaa JARKKO AAKIO Puh. Satama 19.15. SIIVOUSPALVELUJA Loimaan Siivous Päivi Ojala Oy P. p. PARTURI-KAMPAAMOITA . 0400 805 285 Tule ratsastamaan ... Pyörätuoli ja paarikulj. 045 874 6600 Nettiajanvaraus www.hiusstudiounica.. 02-731 2644 info @foto-lehti.. ohjelmalmall. klo 18 Hirvikosken pururadalla. OripCon Oy p. loimaanrakennuseriste@pp.inet.. RAKENNUSTÖITÄ Tommi Laaksonen Loimaa, Puh. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . TOIMISTOPALVELUJA . 0400 223 964 Varataksija pikkubussivuokraus Esteetön henkilöauto 1 + 8 Paarija pyörätuolikuljetuksissa kelakorvaus suoraan asiakkaalle . klo 14 Ystäväkerho. 0400 919 541. Reijolle to 16.9. Ruoantuotanto on maailmanlaajuisesti suurin vedenkuluttaja, jopa 80–90 prosenttia kulutetusta vedestä menee maatalouteen ja elintarviketeollisuuden käyttöön. 414 8400 www.akrdata.. MUSIIKKIPALVELUJA Soitinliike Väinölänkatu 4, Loimaa, 0400-531307 ma-pe 12-17 la 10-13 www.pikkurokkari.. Lisätietoa lpkj Pauliina Laineelta (laine.pauliina.m@gmail.com, 050 3168953). 045 848 3684 Yritykset ja kotitaloudet Verhontie 97, Kojonkulma www.punkintila.. Kirsi Ahonen Valonia Fiksuilla valinnoilla piiloveden kulutus kuriin EKOVINKKI. PARTIO . Sit. URHEILU Loimaan Seudun Sydänyhdistys ry V-S Sydänpiiri järj. . elokuuta 2016 17 VEV
elokuuta 2016 Ilmeetkin sen kertovat: loimaalaisjoukkue Annikki Saarinen, Pirjo Kivinen, Sirpa Korkeamäki ja Seija Uusitalo ottivat hopeamitalit naisten SM-sarjan Loimaan finaalissa. Järjestelyt olivat iso urakka, sillä pelikenttien ympärillä tarvittiin muun muassa satoja metrejä kakkosnelosta erottamaan kentät toisistaan. Pojat: 1) Juha-Matti Markula -07 (7,11), 2) Eeli Kulmanen -08 (7,30), 3) Aleksi Heinonen -08 (7,59), 4) Otto Isotalo -07 (7,76), 5) Joonatan Toivonen -08 (7,85) ja Joona Paju -08 (7,85), 7) Joonas Rouvali -08 (8,42), 8) Joni Toivonen -08 (8,52), 9) Matias Mäkilä -08 (9,00), 10) Roni Kairus -08 (9,42). Viime viikonvaihteessa Loimaalla ratkaistiin seurajoukkueiden paremmusjärjestys niin miesten kuin naistenkin SM-sarjoissa sekä 1. Tällä kerralla yritys ei vielä onnistunut. 2006–2005 syntyneet 60 m: Tytöt: 1) Karoliina Ovrebo -06 (10,90), 2) Jeanette Mikkola -06 (12,73), 3) Wilma Hakanpää -06 (14,20), 4) Anniina Markula -06 (38,93). Pojat: 1) Kaarlo Kanerva -06 (13,82). Loimaalaisjoukkue Pekka Airo, Ritva Mäkelä ja Harri Pirhonen oli mukana 2. Loimaalaiset ovat saavuttaneet useita SM-mitaleja aiemmin kauden aikana lajin muissa SM-kisoissa. NIIN MIESTEN kuin naistenkin SM-sarjoissa oli mukana kaksitoista joukkuetta, jotka pelasivat kesän aikana yhden ottelun kaikkia muita vastaan ensimmäisellä kierroksella. Joukkueen lopputuloksena oli SM-sarjan neljäs sija. SM-järjestelytkin mitalitasoa Loimaan petankistit kuuluvat lajin ehdottomaan kärkeen YLEISURHEILU Hippo-kilpailut kisailtiin Oripäässä elokuun vaihtelevan sään merkeissä tiistaina 23.8. Varhaiskasvatuksen vanhempainryhmä hoiti buffetin ja Oripään Vesa toimitsijatehtävät. Pojat: 1) Oliver Kössi -13 (7,75), 2) Antto Koski -13 (10,16), 3) Touko Nuutila -14 (10,41), 4) Topias Tamminen -14 (10,76), 5) Jari Markula -13 (11,79), 6) Lenni Isotalo -13 (18,80), 7) Kasperi Kreivilä -14 (22,45), 8) Antton Bonder -13 (ilman aikaa). divisioonassa karsimassa noususta 1. Joukkueeseen kuuluivat myös Arto Stenberg ja Harri Lehtinen. Petankki Kari Nummila Loimaa jatkaa yhä kuulapelin kärkipaikkakuntien joukossa, onpa kyse itse petanque-pelistä tai lajin vaativimpien kisojen järjestelyistä. Loimaa Petanquen Seija Uusitalo, Seppo Lindman, Harry Uschanov ja Kari Korkeamäki on valittu Suomen joukkueeseen, joka kohtaa Viron maaottelussa 3. Pojat: 1) Niila Koskenoja -09 (7,57), 2) Kristian Ovrebo -09 (8,21), 3) Eero Kulmanen -09 (8,33), 4) Niklas Lähteenmäki-09 (8,40), 5) Henri Ristimäki -10 (8,56), 6) Antti Pukkila -09 (8,63) ja Niilo Kulmanen -09 (8,63), 8) Eeli Markula -10 (9,09), 9) Konsta Mäenpää -09 (9,14), 10) Väinö Suonpää -10 (9,29), 11) Aarne Kanerva -09 (9,82), 12) Konsta Kreivilä -10 (10,57), 13) Alvari Kuusela -10 (10,87), 14) Elmeri Markula -10 (11,85), 15) Juho Markula -10 (11,89). 2014–2013 syntyneet 25 m: Tytöt: 1) Tiana Laine -13 (7,84), 2) Enna Onnela -13 (8,78), 3) Aada Mäkinen -13 (8,98), 4) Reea Mäkelä -13 (9,14), 5) Iiris Mäkilä -13 (9,84), 6) Ellen Torkki -13 (11,08), 7) Erin Tolkki-14 (11,79), 8) Venla Lehtoranta -14 (11,97), 9) Kerttu Rintala -14 (13,44), 10) Ella Kairus -14 (16,35), 11) Nuppu Paija -14 (18,60). TULOSPÖRSSI. Loimaan likoilla ritti hymyä ja iloista mieltä hienon saavutuksen jälkeen. syyskuuta. Ilmoittautujien määrä saatiin paikan päällä nostettua vielä likemmäs sataa. Kun ottelutulokset oli ynnätty, kunkin SM-sarjan neljä eniten pisteitä kahminutta joukkuetta pelasi siis Loimaalla keskenään finaalisarjan, jolla mitalien kohtalo ratkaistiin. LOIMAALLA kilpaili lauantaina kaikkiaan 150 pelaajaa Loimaan Keskuskoulun liikunta-alueille rakennetuilla kuudellatoista pelikentällä. 2004–2003 syntyneet 60 m: Pojat: 1) Casimir Koivusaari -04 (11,11). Kussakin joukkueessa voi olla neljä henkilöä, joista yksi on varalla kolmen pelaajan ollessa kentällä. Naisten SM-sarjassa Loimaa otti komeasti SM-hopeaa joukkueella Seija Uusitalo, Pirjo Kivinen, Annikki Saarinen ja Sirpa Korkeamäki. Joukkueeseen kuuluivat Seija Vaarala, Hanna Jokinen ja Sanna Koski. ja 2. 2010–2009 syntyneet 40 m: Tytöt: 1) Inkeri Tolkki -09 (8,89), 2) Kerttu Kreivilä -09 (8,94), 3) Henna Lähteenoja -09 (9,14), 4) Taika Lehtonen -10 (9,62), 5) Emilia Rouvali-10 (9,77), 6) Tinka Laine 09 (9,87), 7) Matila Mäkilä -10 (9,97), 8) Kira Bonder -10 (11,38). Uusitalon mukaan ainakin hänen pontimenaan pitkään jatkuneelle petanque-harrastukselle on se, että petanque on niin kiva harrastus. Petanque onkin tyypillisesti laji, jossa tullaan tutuiksi muiden pelaajien kanssa ja sosiaaliset kontaktit ovat liikunnan ja raittiin ilman ohella tärkeitä tekijöitä. divisioonien nousuja putoamispaikat. Vesi kun sai puhdistettua ilman juuri ennen kisoja, saatiinkin sitten itse juoksut nauttia aurinkoisesta säästä. 18 Lauantaina 27. Suomen huippupelaajiin kuuluvan Seppo Lindmanin joukkue sai SM-pronssia. Naisten SM-sarjan finaalissa Loimaa Petanquen toinen joukkue sijoittui neljänneksi. Pojat: 1) Joonatan Mäkinen -11 (9,98), 2) Aleksi Jaakkola -11 (10,23), 3) Oskari Mäenpää -12 (10,28), 4) Lukas Lähteenmäki -12 (10,79), 5) Akseli Mäkinen -11 (10,80), 6) Eino Tolkki -11 (11,07), 7) Urho Kanerva -11 (11,25), 8) Mikael Rintala -11 (11,64), 9) Nooa Eloranta -12 (11,98), 10) Topias Rintala -12 (13,20), 11) Jiri Kairus -12 (14,80), 12) Veeti Lehtoranta (ilman aikaa). Loimaalta oli mukana naisten SM-sarjafinaalissa toinenkin joukkue, joka oli siis yltänyt alkusarjassa neljän parhaan joukkoon. KARI NUMMILA . Veteraanien EM-kisoihin (+55) osallistuvat lokakuussa Monacossa Seija Uusitalo, Seppo Lindman, Harry Uschanov ja Kari Korkeamäki. 2008–2007 syntyneet 40 m: Tytöt: 1) Helmi Kuusela -07 (7,39), 2) Siiri Kankare -08 (7,53), 3) Teea Valtanen -07 (7,55), 4) Emilia Valtanen -08 (8,05), 5) Sara Koski -08 (8,48), 6) Tiitu Laine -07 (8,53), 7) Elena Mikkola -08 (8,84). Joukkueessa pelasivat Minna Jokinen, Sanna Koski, Seija Vaarala ja Meeri Käkelä. 2012–2011 syntyneet 25 m: Tytöt: 1) Lahja Tamminen -11 (9,06), 2) Vilja Lehtonen -11 (9,56), 3) Ella Kössi -12 (10,37), 4) Helmi Rintala-12 (10,60), 5) Meea Koski -11 (11,81), 6) Anni Toivonen -12 (11,90), 7) Riia Mäkelä -11 (12,32), 8) Miida Peltola -12 (12,33), 9) Alesia Mikkola -12 (12,61), 10) Alana Bonder -12 (13,98), 11) Milja Muhonen -12 (16,26), 12) Fanni Nieminen -12 (18,20), 13) Nella Satola -12 (21,8). Sateen ropinat eivät tahtia haitanneet. divisioonan. Lindman harmitteli sitä, että tällä kerralla joukkue ei vain jostain syystä löytänyt sitä parasta peliotettaan ja -virettään. Tulokset: Pojat 2015 syntyneet 25 m: 1) Viljami Muhonen
illallisen) 235 €/hlö Hinnat sisältää kuljetukset Alastaro-Hirvikoski-Loimaa. ilm., lohkol., CD, vetok., -06 9.990 Skoda Octavia 1,2 TSI Ambiente 97tkm lohkol., vak.nop.s., vetok., -11 11.990 VAIHTOAUTOJA AUTO-CENTERISTÄ Lamminperä 8, Loimaa. (pe-la), 22.10. 040 701 1622 Loimaalla KE 31.8. KLO 15 PESISSTADIONIL LA Otteluisäntänä: AKR 2 H + K 54 m² kaupungilla P. 050 553 7747 Loimaan Taideseuran järjestämä jurytetty, kaikille avoin VUOSINÄYTTELY 23.-30.10.2016 Kuukantalolla Töiden tuonti näyttelyyn 18.10. klo 18.30 Urheilukeskus Tervetuloa! Sammonkatu OSTETAAN, NOUDETAAN maatalouden, teollisuuden, kotitalouksien RAUTAROMUT, ROMUAKUT, SÄHKÖMOOTTORIROMUT, KAAPELIT, KUPARIT, MESSINGIT, ALU, RST 044 533 9047 vm.nurmi@gmail.com myös iltaisin ja vkl. Työt tulee olla kolmelta viime vuodelta ja enintään viisi (5) työtä/henkilö. 02-762 8326, 0400-536 303 KESTOTILAAJA Soita: 02-770 2626 tai katso lisää: www.tilaajapalvelija.fi HANKI KÄTEVÄ LL L L LL. (pe-la) 64 €/B4/hlö Hotellimatkat Tallinnaan la-su 10.9., 1.10., 22.10. (sis. junaan, teatteriin jne., maksaa laskuja, katsoa tvohjelmia etsiä puhelinnumeroita jne. 145 €/hlö ti-to 20.9. (ma-ti), 9.11. 0500 741 282, pekka.ahokas@loimaa.fi Tervetuloa! Pekka Ahokas ii On jäänyt “pitämättömiä lomia” Lomatili: FI46 5239 0050 1158 33 EDULLISESTI • RÄYSTÄSKOURUT • SYÖKSYT • TIKKAAT • MATTO/PYYKKITELINEET • SOLUARINAT YMS. www.tuulensuunpalvelukeskus.fi Huvilakatu 32, 32200 Loimaa p. elokuuta 2016 19 www.loimaanlehti.fi puh.hinnat: 8,21 snt/puh.+lankapuhelimesta 6,9 snt/min tai matkapuh. kirjoittaa, pelata, lukea päivän lehtiä, käsitellä kuvia, olla yhteydessä ystäviin ja sukulaisiin, kuunnella musiikkia, ostaa lippuja esim. HINAUSPALVELU PELTIKORJAAMO MAALAAMO Autohuolto MAUNU KY Sunintie 45 Loimaa P. Avoinna: ma-pe 9-18, la 10–14 Juha Ala-Nissilä 020 7810781, Kari Tarkkala 020 7810783, Mika Matarmaa 020 7810782, Huolto 020 7810787 Toyota Auris Touring Sports 1,8 Hybrid Active 33tkm vak.nop.s., lohkol.+sisäp., -13 24.990 Pekka 50 v. Sokos Htl Viru 140 €/hlö su-ti 25.9. Maanantaina klo 10-12 st1 pihassa Kartanomäenkatu 2, Loimaa OJALAN KOURU KY Rauma p. Tietokoneella voit mm. 10.9. Lauantaina 27. klo 17-18. Vuorio p. Tervetuloa 17.9.2016 klo 17.30 Tervehdysten vastaanotto klo 17–17.30 Metsämaan Kalliohoviin , Metsämaantie 622. (ke-to) 40 €/B2/hlö 30.9. 14,9 snt/min Myynti Huolto Varaosat Rent Citroen Grand c4 picasso VTi 120 Collection 7-P 38tkm Tilava ja turvallinen 7-paikkainen! -11 13.990 Toyota Rav4 2,0 Valvematic AWD Business Multidrive S 33tkm navig., vak.nop.s., -14 35.990 Smart Fortwo coupé 52 kw pure Autom. 38tkm Näyttävä Smart pienillä kilometreillä! -08 6.290 Toyota Yaris 1,33 Dual VVT-i Active 5ov Multidrive S 38tkm navigointi! -14 16.990 Toyota Rav4 2,0 D-4D AWD Active 106tkm vetok., webasto, -14 32.990 Lexus Is 300h Comfort Business 26tkm Hieno helmiäisvalkoinen Lexus hyvillä varusteilla! -15 39.990 Honda Accord Tourer 2,0i Comfort 133tkm ESP, erik.vant., aut. 02 822 4405 Myyntiautoon Tmi T. alk. Tallinnan risteilyt m/s Baltic Queenillä 13.9. ilmaiseksi JÄLKIPELIT Ankkuripaikassa! Miesten suomensarjan 2. RAVINTOLOITA HUVITILAISUUKSIA NÄYTTELYITÄ SEUROJEN TIEDOTUKSIA HALUTAAN OSTAA YLEISÖLTÄ PALVELUKSEEN HALUTAAN VUOKRATTAVANA PIENTÄ PIRISTYSTÄ! Matka-Merilä Oy Puh. MAKSU HETI Liput 5€ alle 18 v. On hetkeksi aika koneet sammuttaa, nauttia yhdessäolosta – syöden, juoden, tanssien... lohkofinaali LP – Puna-Mustat SU 28.8. Palvelumaksu 5 €/varaus. (ke-to) 40 €/B2/hlö 17.10. www.autohuoltomaunu.. 02 7637 5600 Tervetuloa ! Jos kaipaat neuvoja älypuhelimen, tabletin, läppärin tai pöytätietokoneen käyttöön, ota yhteyttä numeroon 0400 780 460 ja varaa aika vertaisohjaajiemme maksuttomaan opastukseen. Ilm. Seuraa aktiivisesti Loimaan Lehden seuratoimintapalstaa, jossa ilmoitamme viikoittaisista Seniorit Surffaa tapaamisistamme! OMA TIETOKONE ROHKEASTI KÄYTTÖÖN Huomio kaikki Seniorit! Nyt joukolla mukaan opettelemaan tietokoneiden käyttöä ihan alkeista alkaen. Sokos Htl Viru 140 €/hlö Matka Vihulan kartanoon su-ti 25.9. (03) 433 5340 www.matka-merila.. Seniorit Surffaavat Tuulensuun Palvelukeskuksessa jokaisen viikon keskiviikkona kello 9-11, osoitteessa Huvilakatu 32. Osallistumismaksut: seuran jäsenet 20€ ja ei-jäsenet 30€, maksu töiden tuonnin yhteydessä. mennessä Hanna-Maija hansu.ahokas@gmail.com tai Pekka p. (ti-ke), 5.10
Ehtoollisleipä. Tasakentällisin kotijoukkue hallitsi ottelua selkeästi, mutta jäähyt pitivät pelin tasaisena. 9. Mark Zuckerberg. Rockets sai kauden avauspeliinsä harvinaisia vieraita, kun Scandinavian Tourilla kiertävä jenkkiporukka rantautui Suomen avaukseensa Loimaalle. 3. Tulokset oikeassa muodossa lehteen Eppu Varjamo kiusaamassa HG Sportin puolustusta. klo 10 – 17 1. – Kisa oli naisissa aika tasainen, ja Emilia oli ensimmäisen kierroksen johdossa, Tomi Hongisto toteaa. P11 pituus: 1) Matti Meikäläinen 311, 2) Timo Teikäläinen 302. Kotijoukkueen maalinteko jakaantui kuudelle pelaajalle. Naisissa osanottajia oli 19. Petri Pykälä. 20 Lauantaina 27. TÄMÄ OLI vasta kauden ensimmäinen matsi, ja paljon on vielä tehtävää ja harjoiteltavaa. Makeaa vettä suu täynnä voi kuitenkin odotella tulevaa sarjakautta. Ruohosen tyylikäs ja eleetön torjuntatyyli on silmiähivelevä ja luo varmuudentunnetta koko joukkueeseen. ESIMERKKI tuloksista: Vauhdittomat hypyt 1.6. Karambola. Vältä turhia välilyöntejä ja käytä rivinvaihtoa vain, kun sarja tai laji vaihtuu. Tiedettiin, että vastaan tulee luisteleva, fyysinen ja periksiantamaton joukkue. . Tirana. Kuvan tulee olla jpgmuodossa sekä kooltaan vähintään yhden megatavun. elokuuta 2016 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Hongistot edustavat Lounais-Hämeen Urheiluautoilijoita, jonka kuljettajista Paavo Töykkälä ajoi neljänneksi nuorten sarjan 17 osallistujan joukossa. 2. Loimaan urheilukentällä. 7. Neljä tehtiin kotijoukkueen jäähyistä ja viimeinen ilman maalivahtia kuudella kenttäpelaajalla. Yhteistyö edustusjoukkueen ja B-junioreiden kesken jatkuu tiiviisti läpi kauden. Vierailla oli jo muutama peli Ruotsissa takana, mutta Rocketsille matsi oli vasta kauden ensimmäinen. Vastustaja teki kaikki maalinsa yhden miehen ylivoimalla. Tulokset pitää lähettää tekstitiedostona eikä esimerkiksi excel-taulukkona. Ylivoimapeli on yksi juttu, jota vielä pitää hioa. Maalissa Jesse Ruohonen oli selkeästi USA:n kollegaansa taitavampi. 8. Älä kirjoita nimiä tai lajeja kokonaan isoilla kirjaimilla. Seitsemän. Punkalaitumen Kimmo Lampinen sijoittui yleisessä sarjassa sijalle 21, ja etuveto/kardaani-luokassa toiseksi. Niin sanotun ”noppa-vitonen” -ylivoimakuvion tarkoituksena on, että kaksi maalin takana syöttelevää yrittää avata keskimiehelle tekopaikkoja. Turussa. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +9 +18 +9 +19 +10 +19 +9 +19 Su +16 / +16 / +17 / +17 / +17 / +16 / Ma +16 / +15 / +16 / +16 / +16 / +15 / Ti +16 / +16 / +16 / +16 / +16 / +16 / +9 +9 +9 +8 +9 +9 +7 +7 +7 +8 +7 +7 +9 +9 +9 +9 +9 +9 VASTAUKSET OMPELUKONEET ja SAUMURIT MYYNTIja HUOLTOPÄIVÄ JOVILCO OY Jorma Viljamaa, Kauhajoki 0400 661 014 www.jovilco.. Kaikki merkit ammattitaidolla! Ä Loimaalla työväentalolla maanantai 29.8. Paul Pogba. T13 3-loikka: 1) Maija Meikäläinen 611, 2) Tiina Teikäläinen 608. 4. Häntä. Niko Mäki, Antti Mäkelä, Tuomas Järvinen, Niilo Leppämäki, Eetu Piki ja Kustaa Siikarla pääsivät venyttämään maaliverkkoja. TAPANI KORVENPÄÄ Jääkiekko Pekka Lehto Rockets–HG Sports Hockey 6–5 (2–1 2–2, 2–2). B-junioreista mukana olivat Niko ja Eemeli Mäki sekä Eppu Varjamo, jotka kaikki pysyivät hienosti mukana vauhdissa. Huonosti ei mennyt jälkikasvullakaan, sillä Emilia Hongisto sijoittui toiseksi naisten sarjassa, jossa voiton vei Punkalaitumen MK/UA:n Anni Lampinen. Kaksi laatusentteriä Teemu Jokela ja Marko Heino puuttuivat vielä kuvioista, ja he tuovat valmennukselle positiivisen probleeman, miten parhaat ketjukoostumukset pystyttäisiin kokoamaan. Isä-Tomi voitti sarjansa, tytär Emilia kiisi kakkoseksi Hongistot kaasuttelivat kärkipäässä Kokemäen kuhmuissa TULOKSET julkaistaan Loimaan Lehdessä, kun ne lähetetään ohjeistuksen mukaisina sähköpostilla osoitteeseen toimitus@loimaanlehti.fi. Kirjoita sähköpostiin kuvan ottajan nimi sekä kuvassa esiintyvien henkilöiden nimet. Nyt se ei vielä onnistunut kertaakaan, vaan ainoa ylivoimamaali tuli käytännössä perinteisen kuvion seurauksena. 6. JULKAISEMME tilan salliessa myös kuvia tulosten yhteydessä. Huomionarvoista on, että neljä Rocketsin maaleista syntyi puolustajan mailasta. Mutta, niin kuin 200 silmäparia näkivät, homma oli balanssissa, ja Rockets on vähintäänkin valmiina taistelemaan Länsirannikon lohkon kärkisijoista. JOKKIS Tomi Hongisto voitti Kokemäen Kuhmuissa yleisen sarjan, jossa oli kaikkiaan 70 kuljettajaa. Nyrkkeilijä Mira Potkonen. T15 pituus: 1) Maija Meikäläinen 239, 2) Tiina Teikäläinen 213, 3) Helena Heikäläinen 206, 4) Hanna Hyppääjä 202. Rockets avasi todella vahvasti kauden OHJE. 10. Yllätys oli kuitenkin se, kuinka valmis Rockets oli alusta alkaen ja kuinka pelillinen balanssi oli kunnossa heti alkuminuuteista lähtien. 5. Onhan molempien joukkueiden valmennuspuolella häärimässä tuttu ja luotettava Tommi Pietiäinen