Dekkarikirjailija Arttu Tuominen Sivu 11 Sivu 5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Aktiivikuntoilija ihmettelee puiston laitteiden vähäistä käyttöä sekunnissa nollasta sataan oli yksi hämmästellyimmistä teknisistä tiedoista, kun loimaalainen Harley Davidson -myyjä järjesti sähköllä toimivan moottoripyörän koeajotilaisuuden Oripäässä. Auringon lämmön voi aistia ahavoituneilla kasvoilla. ANU SALO Sivu 20. Uutuudesta puuttuvat perinteisten Harrikoiden tärinät ja äänet kokonaan. alv. vuosikerta Nro 23 TORSTAI 27.2. Alkuinnostus ei riitä. Sivu 7 Irtonumeron hinta 2,20 € sis. 1 33 Kari Laaksosen mielestä Keskuspuiston kuntoilulaitteisto on erinomainen asia. Idean pitää olla sellainen, että sitä jaksaa kirjoittaa noin vuoden. "Ruusut Loimaan kaupungille". 2020 Esitys: kolme koulua kiinni ensi syksynä ”” Tärkein työkalu on mielikuvitus. Kevättä rinnassa Alkaa olla ihan maaliskuiset kelit: yöllä ja aamulla on rapsakkaa pakkasta, ja päivän aikana lämpötila kohoaa nollan tuntumaan. Loimaan talousalueen paikallislehti • 106
Leinonen 5.3., 26.3. 27.2. Rippikouluilta srk-kodilla. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Kuollut: Anneli Marjaana Suominen 68 v. klo 13 lähetyspiiri/Sley Kaup.kirkolla ja Karhulan raamattupiiri Sarassa. Pe 6.3. klo 14 Naistenpäivä Alastaron srk-talolla. Laulusiskot. Kirkkoherranvirasto: Virastot avoinna arkisin klo 9-12, ma ja to Pöytyä, ke Kyrö ja Yläne. Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Puh. Kotisivuilla linkki. Klo 10 messuAlastaron kirkossa (Pääkkönen, Huhtanen). klo 18 Hirvikosken kinkerit Levosilla Mestarintie 17. 4:ssä. 10 e. Matt.6:20-21 KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA Ilosanomanilta tänään klo 18.00 Tuomo Lähteenmäki Jumalanpalvelus su 1.3. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2020. Puhelimitse voi ottaa yhteyttä arkipäivisin klo 9-12 ja 13-15 puh. klo 10 (myös 5.3.) ruuanjako Kaup.kirkolla. klo 15.30 Veisuuveljet. Klo 14 Seurakuntatoimiston avajaiset Oripään srk-talolla, kahvitarjoilu. Lisätied. 02 763 2049 Kv. Ruokamuseon näyttelyissä, opastuksilla, työpajoissa ja tapahtumissa lähestytään ruoan ja ruoantuotannon historiaa sekä nykypäivää eri näkökulmista. klo 18. Pe 28.2. klo 14.30. 02 763 1110, avoinna ti-pe 10-17, la 10-13 Sarkaan tulee kauranäyttely Suomen maatalousmuseo Saran Ruokamuseossa avautuu uusi näyttely Kaura! Näyttelyn avajaisia vietetään 6. 050 596 9441, torstaina Maarit Vesterinen puh. klo 18 Loimaan kaupunginkirkossa. klo 18. Viime vuosina on puhuttu paljon kaurabuumista, mutta mistä siinä on kyse ja miksi kauran suosio on noussut. Tervetuloa! Mellilän kyläyhdistys ry Turuntie 26, Loimaa puh. Liput ennakkoon OP Niinijokivarren Mellilän konttorista ja Mellilän Ostarilta sekä puoli tuntia ennen ovelta. Pe 28.2. . 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Ke 4.3. klo 19. VARAA AIKASI 02-763 2049, LOIMAA Vesikoskenkatu 3, LOIMAA P. Entä miten kaurasta voidaan valmistaa maitomaisia tuotteita tai mitä ovat kaurafraktiot ja puhdaskaura. Kaura! -näyttely on esillä Ruokakulma-näyttelytilassa 16.8. Kaikille avoimet näyttelyn avajaiset pe 6.3. Pe 6.3. 040 525 8875. La 7.3. T. Tarjolla kahvia ja voileipää. Messu, Parikka ja Saukkola. Matt.6:19 28.2. maaliskuuta. . Oma kassi mukaan. Ti 3.3. Maksetut Viulut soittaa kirkossa Hengellinen Maksetut Viulut -yhtye saapuu Loimaalle. kristill.) Alastaron srk-talolla, Koivunen. Viisihenkinen folk pop -yhtye tunnetaan omaleimaisesta soinnistaan ja pitelemättömästä lavaenergiastaan. Nuortenilta. JOS kouluilta jää ruokaa, jaetaan sitä K-L:n srk-talolla ke 4., 11., 18. klo 16.00 Pekka Paukkala Väinämöisenkatu 10, Loimaa Loimaan Vapaakirkko VAPAASEURAKUNTA Turuntie 16, Loimaa, p. 2 Torstaina 27. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Sekä Varsanojan kinkerit klo 12 Sirpa ja Erkki Kirkkolan luona Varsanojantie 283 Toimintaa To 27.2. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Tuotteiden vast.otto klo 10 alk. Naistenpäivän Päiväsoitto su 8.3.2020 klo 14.00-17.00 Juhlapaikka Mellilän Kunnantalo Laulelmaduo Suuntaviiva (Jaakko Immonen ja Pekka Salonen) esittää lauluja ja lopuksi pistetään jalalla koreasti. Muut tapahtumat To 27.2. – Klo 16 raamattupiiri Kaup.kirkolla. . M. klo 11. klo 10 ja Alastaron srk-talolla pe 6., 13., 20., ja 27.3. Vuodesta 2019 Sarka-museo on ollut myös Ruokamuseo. asti. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Tiina Järvinen (02) 588 8025 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.15–15.45 puh. ja 25.3. klo 14. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,68 e /pmm 3-sivu 2,68 e /pmm Tekstissä 2,48 e /pmm Tekstin jälkeen 2,11 e /pmm Takasivulla 2,68 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,18 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,11 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. Klo 18 Päivärippikoulun oppitunti Oripään srk-talolla Su 8.3. Pe 28.2. Näyttely paneutuu mm. Näyttelyn esineet ja valokuvat valottavat niin kauran historiaa Suomessa kuin nykytuotantoa ja -kulutusta. Näyttelyn avaa kauratutkija ja Suomen Kaurayhdistyksen puheenjohtaja Veli Hietaniemi. Ohj. . Yli-Kovero 12.3., 31.3. klo 14 Tilkkutäkki K-L:n srk-talolla. Tilaajamme, sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön osoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi. Yhtyeen jäsenet ovat ennakkoluulottomia hengellisten klassikoiden tulkitsijoita ja taitavia laulunkirjoittajia. Konsertin järjestää Loimaan seurakunta. Näyttelyssä kerrotaan kauran tarina aliarvostetusta rehukasvista trendiraaka-aineeksi. klo 17 Sarka-museossa (Vanhankirkontie 383). (Pöytyä). . Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-13. Vapaa pääsy. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Kustantaja: Priimus Media Oy. Lauluhetki kaikille. Ulkomaantilausten hintoihin lisätään voimassa oleva postimaksu. klo 13 Jumalanpalvelus Oripään srk-talolla, Kaipainen, Heimola Diakoniatyö: Puhelinpäivystykset klo 9-11, tiistaina Marja Seppälä puh. PÄIVÄN SANA . ”Kiinaa suomalaisin silmin”, Johanna Rautalahti. ari.lindell@evl.fi050 5442979. 044 522 0088, keskiviikkona Minna Majuri-Kiiski puh. klo 10. kauran rehukäyttöön, kaurapuuron historiaan, kauran terveellisyyteen sekä kauran nykytuotantoon. – Klo 17 naisten raamattupiiri K-L:n srk-talolla. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi. – Klo 14 kehitysvamm. klo 13-15 lähetysmyyjäiset Mellilän srk-kodilla, Päivänkakarat-kuoro klo 13.30. V. Kultaisen iän kerho. (02) 588 8000 Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Anu Salo (02) 588 8033 Sampsa Hakala (02) 588 8031 Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: (Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € laskulisä.) Määräaikainen 12 kk 204,90 e 6 kk 119,40 e 4 kk 84,30 e Kestotilaus: 2 kk 181,20e 6 kk 91,80e 4 kk 62,60 e 3 kk 47,40e Tilaukset ovat yhdistelmätilauksia, jotka sisältävät sekä paperilehden että lehden tuottaman digitaalisen sisällön kuten näköislehden. Kastettu: Mimosa Anni Amanda Erlund, Eeli Kalevi Matias Luuri, Taavi Ilmari Onnela, Elias Johannes Kaspian Ruuth. klo 13 Sukkapiiri Oripään srk-talolla Ti 3.3. 02 776 4500. Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Videoissa kuullaan sekä Yosa-kaurajogurttien että 100-prosenttisen kauraleivän tarina ja opitaan, mitä on puhdaskaura. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Ruokamuseon oma näyttelytila, Ruokakulma, sijaitsee Saran perusnäyttelyssä ja sen ruoka-aiheinen näyttely vaihtuu muutaman kerran vuodessa. Su 8.3. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT M. Ke 4.3. Ma 2.3. Ti 3.3. Ilosanomapiiri 1/5 Mark.3: 1-5. LOIMAA www.loimaanseurakunta.fi Jumalanpalvelukset su 1.3. To 5.3. välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa.. NIMIPÄIVÄT 27.2. Klo 10 messu K-L:n kirkossa (Koivunen, Lehtola, Kansall. Pe 28.2. Klo 12 messuMetsämaan kirkossa (Koivunen, Huhtanen). Ennakkotietona: Pe 13.3. klo 18 ortodoksinen paastoliturgia Kaup.kirkossa (Jon Durak). Onni, Sisu SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Srk:n hautausmaiden kesätyöpaikat haettavissa. kerho 2 Tammikodilla. klo 13 Kultaisen iän kerho Oripään srk-talolla klo 18 Lähetystoimikunnan kokous Oripään srk-talolla Ke 4.3. YPÄJÄ Jumalanpalvelus: Su 1.3. helmikuuta 2020 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 7.57. klo 18 Toivon ilta (yht. Yhtye julkaisi vuonna 2019 kolmannen studioalbuminsa, ja yhtye esiintyy niin kirkoissa, konserttisaleissa kuin televisiossakin ja heidän musiikkinsa on tuttua myös radioaalloilta. 02-762 2156 Hautajaiskuvaukset ammattitaidolla . Maksetut Viulut to 5.3. Soitannasta vastaavat Aarre Anttila ja Timo Salmenoja. klo 18 Maksetut viulut -yhtyeen konsertti Kaup.kirkolla. Muina aikoina mahdollisuuksien mukaan. klo 12 Talvisodan päättymisen muistohetki kirkossa ja seppeleet sekä kahvitilaisuus. klo 13 Hulmin ryhmä Itsenäisyydenk. Haapala 9.3. Seniorit, Kannelkuoro, Sari Jokela). klo 18. Kahvi srk-talolla Jaatisten tarjoamana. To 5.3. Hävikkiruokakokeilu maaliskuussa. ORIPÄÄ Su 1.3. Hemiö 11.3., 18.3. Aurinko laskee kello 17.28. – Klo 13 Hirvikosken päiväpiiri K-L:n srk-talolla ja raamattupiiri Mellilän srk-kodilla. Kuollut: Marja Augusta Jylhä 96 v. klo 14 Nuorten messu Oripään srk-talolla, M Peltonen Galindo, Perko, Nieminen Ma 2.3. Torsti 28.2. Ruokakulman ensimmäinen, syyskuussa 2019 avattu näyttely Kotimaista, kotimaasta paneutui ruoan alkuperää ja kotimaisuutta koskeviin kysymyksiin. Kaura! -näyttely on Saran Ruokamuseon toinen näyttely. Pääsymaksu 10 € (ohjelma ja kahvit). klo 9.30 Perhekerho Oripään srk-talolla
Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. (4,99/kg) Tasangon SITRUUNAja TUPLASUKLAAMUFFINSSI 400 g (9,88/kg) Tasangon II-KANELISUKLAAPIKKULEIPÄ 500 g (6,58/kg) 3 29 kpl 3 95 7 50 kpl RUODOTON KIRJOLOHIFILEE C-leikattu. alv. 14 90 kg Atria SUOMALAINEN TAKUUMUREA NAUDAN ULKOFILEE Palana. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. 4 99 rs Saaristomeren KYLMÄtai LÄMMIN SAVUSTETTU KIRJO LOHIFILEE n. 700 g – 20-25 % PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 14,15-14,99 24-pack (1,48-1,59/l) sis. kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. 1 erä/talous. Pakaste. Paikallisen puolella. Pizzauuni kuumana: MA–TO 11–18 PE 11–19 LA 10–16 SU 13–19 Lerøy TUORE SINISIMPUKKA 1 kg MSC. 2 erää/talous 11 79 24 pack Yksittäin 0,36-0,50/kpl 3 50 Fazer PIKKUPATUKAT (16,67-25,00/kg) Kymppimaukkaat KYMPPIMÄMMI 700 g (3,79/kg) 2 65 rs ERÄ ERÄ TUOREET KUHAFILEET Viro. pantit 2,40 Raj. PIHVEINÄ Presidentti SUODATINja PANNU JAUHATUSKAHVIT 500 g Ei label, origin eikä papukahvit. 24%) LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 7-21 la 7-20 su 10-20 Paikallisen puolella. (3,70-3,92/l) Raj. pantin 3,60 2.1.2020 alk. Urho OLUT 4,3% 0,33 l tlk 24-pack (2,52/l) sis. 15 95 kg 19 95 kg 10 kpl Ilman Plussa-korttia 4,79/pkt (9,58/kg) 2 pkt 10.– 3 rs Ilman Plussa-korttia 4,19/rs (4,66-4,93/kg) 16 99 kg Ilman Plussa-korttia 18,95/kg Jokioisten Leipä ELMO 350 g (6,83/kg) 1 99 kpl. Säävaraus. (7,50/kg) Aino KERMAJÄÄTELÖT 850-900 ml Ei laktoosittomat eikä kaurajäätelöt. 3 Torstaina 27. Tarjoukset voimassa TO – SU 27.2.–., ellei toisin mainita. pantin 0,10 9 39 pl Voim.2.5.2019 alk. 19 95 kg –19% PLUSSA-KORTILLA 7 99 rs Ilman Plussa-korttia 9,95/rs (13,09-14,42/kg) Kariniemen Kananpojan MINUUTTIPIHVIT 690-760 g (10,51-11,58/kg) 9 95 kg Ilman Plussa-korttia 11,75/kg Royal Greenland KOKONAINEN KATKARAPU 90-120 kpl / 1 kg MSC. Suomi / Ruotsi. helmikuuta 2020 PALVELUTISKISTÄMME PALVELUTISKISTÄMME TO–LA –20% PLUSSA-KORTILLA –21% PLUSSA-KORTILLA PLUSSA-KORTILLA PLUSSA-KORTILLA KAHVIOSTAMME Kahvi ja tuplatäytepulla 2 59 ERÄ Fresita KUOHUVIINI 5,5% (12,39/l) sis. 23 52 24 -PACK Loimaan liepeiltä ww w. pantit 2,40 Pepsi, Pepsi Max tai Hartwall Jaffa VIRVOITUSJUOMAT 0,33 l 24-pack (1,19/l) sis
Nykyään rekkakuskit ihan kaheleita, luulis tuplaturvaväli raskas auto ja viattomat kärsii ja haavereita! Toiset pöhköt usein pysäköity väärinpäin Älyhoi!! . Lapset vähenevät ja kunnat karsivat talous edellä palveluitaan. . Samanaikaisesti on toki todettava että esim. Siksi ei tarvitse ihmetellä niitä perheitä, jotka näkevät vaihtoehtona senkin, että lapset käyvät koulua naapurikunnassa, jonka koulu on oman kunnan koulua lähempänä. 2000 merkkiä) ja napakasti kirjoitetut ja kirjoittajan nimellä varustetut jutut päätyvät varmimmin ja nopeimmin lehden sivuille. Fossiilisten polttoaineiden käyttäminen lämmittää ilmastoa. Kukaan ei ollut koskaan kertonut minulle, kuinka laskiaispulla kuuluisi oikeaoppisesti syödä. Alastarolla on valmiit, hyvät tilat yläasteella. Taisto Levolle ilmastosta. Kun laskiaispullapoliisi tuomitsi jälleen pari mukavan näköistä laskiaispullaa, muistutin häntä kansanviisaudesta, jonka mukaan kaunis kakku saattaa olla silkkoa sisältä. KU PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Aikuiset eivät koskaan ymmärrä mitään, eivätkä lapset jatkuvasti jaksa selittää heille asioita. 4 Torstaina 27. Antti Nokso-Koivisto, kemisti (eläk.) Laskiaispullapoliisi TOIMITTAJALTA Erehdyin lähtemään laskiaispullille kaverin kanssa. Kukapa vanhempi ei miettisi sitä, missä ja miten oma lapsi saisi parhaan startin koulutielleen – ja kukapa ei kääntäisi kaikkia kiviä sen taatakseen. Kouluja suljetaan kaikkialla Suomessa, on suljettu jo vuosia. toivon, että Suomi pysyy Suomena jälkipolvillekin . . Emilia Voltti Kun kirjat ja uutiset lyhenevät, lyheneekö samalla ymmärrys, vai voiko ymmärrystä tiivistää. Luoja meitä siitä varjelkoon! Kotikuntamme painiskelee myös eräänlaisten ”virusten” keskiössä, jota se kaikin olemassa olevien keinojen avulla pyrkii torjumaan. Tää ei tule pysymään hallinnassa, ellemme rajoita tulijoita omaan väestömäärämme suhteen. Verojen korotus ei kuitenkaan koskaan ole pysyvä lääke syntyneeseen kustannusvajeeseen, mutta lyhyellä aikavälillä se olisi ensiapu vääjäämättömästi tulevaisuudessa häämöttävään lopputulokseen, kyläkoulujen lakkauttamiseen. Koulupäätökset ovat jakaneet valtuustoryhmiä, ja joissakin kunnissa on syntynyt jopa ”koulupuolueita”. Jos täytettä on oikein paljon, sitä voi maiskutella lusikallakin. keskuskoulu tarjoaa kaikki nämä samat edut omille oppilailleen tänä päivänä. Sain vastaukseksi yhtä pätevän viisauden makuasioista. helmikuuta 2020 Mistä nyt päätetään. . AIKATAULUT paukkuivat enemmän kuin pakkanen koko talvena, kun puolituntinen kahvilahetkemme venyi neljän tunnin höpöttelyksi. odottakaa rauhassa sähkön palautumista. Hyvä Sallilan asiakas, mitä et ymmärtänyt. . Vaikka en ollut tiennyt, miten laskiaispulla pitäisi syödä, tiesin sentään, mitä varten olin ylipäätään lähtenyt laskiaispullille. Suomeen tulee aseeton valloitus, jos pakolaispolitiikka säilyy nykyisellään. Pilkkuvirheet herättävät someraivoa ja televisiogaalat pureutuvat vieraan vääränväriseen rusettiin enemmän kuin vieraan vääränlaiseen asenteeseen. Myhäilin. Ja kahteen näistä haluan tarttua. METSÄSTIMME PULLIA ympäri keskustaa. . Mutta toinen vaihtoehto olisi verojen korotus. Nautiskella kansi rauhallisesti. TOINEN ”virusperäinen” ongelma on vuodeosaston määräaikainen sulkeminen. Järkeä talouteen . Se on kuitenkin realismia, vaikka sitä en minä, eikä vähiten ne perheet jotka lakkautettavan koulupiirin alueella asuvat, toivo. jos on aktiivi ja osallistuva, voi helposti suuntautua hakoteille. Ensikertalaisena rikoksentekijänä pääsin pälkähästä ja jouduin pelkästään kuuntelemaan luennon. Puistokatu vaatisi kallista investointia esim. Väijyimme leivostiskejä ainakin viidessä kahvilassa. fyke-, käsityö-, kotitalousja liikuntatilat... Rento kaverini muuttuikin yllättäen laskiaispullapoliisiksi. Seurauksena on ei-toivottuja sääilmiöitä, veden pinnan nousua ja etelän tautien tuloa Suomeen. Tässäkään asiassa, niin kuin kouluasiassa ei toteudu se kokonaisvaltainen yksilön tarpeista huolehtiminen. JOKAINEN kunta haluaa asukkailleen turvallisen, terveellisen ja viihtyisän elinympäristön ja joka tarjoaa työikäiselle väestölleen ja perheelleen toimeentulon perusturvan lisäksi, asuitpa sitten keskuksissa tai aitovierillä. Kun kirjat ja uutiset lyhenevät, lyheneekö samalla ymmärrys, vai voiko ymmärrystä tiivistää. . Antoine de Saint-Exupéry Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. Tuskin ehdin haukata pullastani, kun laskiaispullapoliisi nappasi kiinni ryökäleen ja sain kuulla, että syön pullaani väärin. malttia . Tuleeko aikakaudesta lopulta mantelimassan ja hillon iljettävä yhdistelmä, jos olennainen ja pinnallinen pääsevät sekoittumaan. Työssä käyvät kuitenkin ovat se kohderyhmä, jotka omalla panoksellaan ja asenteellaan tukevat elämänkaaremme alkuja loppupäätä. Jääkö jäljelle vain onttoa ja eristäytynyttä triviaa, jos valmennuskurssit tarjoilevat täsmätietoa. Koulun koko ei ole oleellinen asia: huonosti opitaan sekä pienissä että isoissa kouluissa ja lapset voivat hyvin ja huonosti kaikenlaisissa kouluissa. ei mukaan kaikkeen . Eikä sen perään voi paljoa huudella. Ja kuitenkin; onneksi Loimaa pystyy tarjoamaan työtä loimaalaisille jotta vauvalla ja vaarilla olisi tulevaisuudessakin lämmintä ja rauhaa! Eino Knuutila KD Lisää mielipiteitä sivuilla 21 ja 22. Jokainen valtio vähättelee omaa osuuttaan ilmaston lämpenemisessä. Myös kuvia esimerkiksi seudulla tavatuista luonnon ihmeistä voi lähettää toimitukseen. . OHJE Lukijoilta-palstalle kirjoittaville LOIMAAN LEHDEN Lukijoilta-palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. Vika korjautui klo 22.55, 5 min ennen luvattua määräaikaa, sekö sua nyt harmittaa. Nej, ei, no, njet, vegaaniset ja mantelimassalla täytetyt rikkoivat suorastaan lakia. Siksi varsinkin näiltä, suunnitelmissa olevien koulupiirien alueilta olevien valtuutettujen tulisi harkita ja myöntyä tähän kipeään verojen korotusvaihtoehtoon, jotta mahdollisesti omat ja naapurien lapset saisivat pitää turvallisen, kotoisan kouluympäristönsä. Eivätkä myös luottamushenkilöt lautakunnissa, kun he tätä vyyhtiä virkamiesten avulla koettavat selvittää. Ja se on rantautumassa kaikkialle. LASKIAISPULLASTA voi sentään tehdä johtopäätöksiä kuoren perusteella. TÄSSÄ VÄLISSÄ laskiaispullapoliisi löysi sopivan täyteläiset ja tuoreet laskiaispullat. Niinpä päätin jättää laskiaispullien arvioinnin asiantuntijalle ja keskittyä filosofisoimaan. SÄHKÖPOSTI tulee perille osoitteella: toimitus@loimaanlehti.fi .. Moni lähikoulunsa menettävä perhe ympäri maata tarkastelee juuri nytkin vaihtoehtojaan. Ensin pitää kuulemma irrottaa kansi ja sipaista siihen vähän täytettä. Menee jo naurettavuuksiin kun naapurikyttääjän täytyy kopeissa asti purkaa harmiaan ettei suljetuilta sälekaihtimilta pääse näkemään mitä siellä naapurissa oikein tapahtuu. Käynnissä oleva, tunteisiin aiheellisesti vetoava kouluverkkokeskustelu on johtamassa kolmen koulun lakkauttamiseen. Monen perheen näkökulmasta nyt päätetään joka päivä tarvittavista lähipalveluista, ja esimerkiksi lasten koulupäivien pituudesta ja perheiden arjen sujuvuudesta. Lapset ja vanhukset/sairaat jäävät kaupungin toimenpiteiden johdosta paitsioon osittaisesta veroeurojen oikeaan kohteeseen osoittamatta jättämisen seurauksena. Katso ens myrskyllä sähkökatkokartta.fi miten pitkiä katkoja muilla sähköyhtiöillä on. Hankkisit elämän! . Mitä enemmän pulla hupeni, sitä herkullisemmaksi muuttui seura, kun laskiaispullapoliisi muuttui takaisin tutuksi kaveriksi. Hän oli odottanut laskiaistiistaita pitkään, joten paineet ja pullanhimo olivat päässeet kasvamaan liian suuriksi. Päätöksissä on isosti kyse elinvoimasta – lähipalvelut pitävät osaltaan yllä kylien vireyttä, ja se pitää osaltaan yllä koko kunnan vireyttä. Vasta viimeisenä syödään pullan alaosa täytteineen. Mikään ei kelvannut. Virusten keskiössä Siirtyessämme uudelle vuosikymmenelle koko maanpiirimme sai ikään kuin ”huomenlahjana tai vitsauksena” aivan uudenlaisen ongelman, koronaviruksen, joka hiljalleen kytemisvaiheen jälkeen on puhkeamassa liekkeihin eri puolilla maapalloa sen asukkaiden keskuudessa. Ehkä sitten laatu maksaa . Valiokunnan pöydällä on yhdessä päätöksessä samalla monta asiaa – ja monta laskutapaa. Ylitimme suojateitä, alitimme rakennustelineitä ja kiersimme feissareita löytääksemme herkkujen valiot. Epämuodostuneet hyi ja kuivahtaneet iik. LOIMAAN LEHDEN OSOITE on Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa. Paikallisista aiheista lyhyesti (n. 5). Entä jos kokonainen aikakausi unohtaa katsoa kuoren alle. Loimaan sivistysvaliokunta käsittelee tänään kokouksessaan esitystä Kojonkulman ja Virttaan kyläkoulujen sekä Alastaron yläkoulun lakkauttamisesta (s.
VALIOKUNNALLE annettava esitys perustuu valtuuston viime joulukuussa hyväksymään kouluverkkoselvitykseen, jonka taustalla on oppilasmäärien yleinen väheneminen. Alastaron yläasteen oppilaiden lähikouluksi tulisi Puistokadun koulu Loimaan keskustassa, mutta oppilailla olisi halutessaan mahdollisuus päästä myös Hirvikosken yhtenäiskouluun. Valmistelun lähtökohtana on, että henkilöstö siirtyy lakkautettavasta koulusta samaan kouluun kuin oppilaat. LEILA HÄTÖNEN Touhulan hinnankorotus siirtyy LOIMAA Varhaiskasvatuspalveluita tuottavan Touhula Varhaiskasvatus Oy:n ehdottamat hinnankorotukset eivät toteudu toistaiseksi. Nimike voi muuttua tutkinnan edetessä, kun poliisi saa tapauksesta lisää tietoa. Korotuksen piti tulla voimaan helmikuussa, ja sen vaikutus olisi ollut noin 30 000 euroa vuodessa. Kojonkulman lasten varhaiskasvatus järjestettäisiin jatkossa lähinnä Alastarolla tai Hirvikoskella, jonne vanhempien pitäisi kuskata lapsia. Hän ei ota toistaiseksi kantaa siihen, onko kyse polttopullosta. Sen sijaan Virttaalla, jossa varhaiskasvatus järjestetään erillisessä rakennuksessa, koulun toiminnan lopettamisella ei olisi vaikutusta varhaiskasvatuksen järjestämiseen. KOULUVERKON keskittämisen taloudelliset vaikutukset muodostuvat opetustoiminnan, ruokaja siivoushuollon, kiinteistöjen ylläpidon ja kuljetusten kustannuksista. Esityksenä on, että kaikki kolme koulua lakkautetaan elokuusta 2021 alkaen. Sen sijaan koulujen yhteydessä sijaitsevat liikuntatilat eli Kojonkulmalla Ahjo ja Alastaro-halli säilyisivät jatkossakin kaupungin liikuntaja kokoontumistiloina. Koulujen lopettaminen toisi arviolta puolen miljoonan kustannusvähennyksen Loimaa Lari Kiviranta Loimaan kaupungin sivistysvaliokunta kokoontuu tänään käsittelemään Kojonkulman ja Virttaan kyläkoulujen sekä Alastaron yläasteen lakkauttamisia. Mopo oli kyljellään ojassa, ja poliisipartio sai sen ovet auki nostettuaan ajoneuvon pyörilleen. Kiinteistöjen mahdollisesta myynnistä saatavia tuloja ei ole huomioitu kustannuslaskelmissa. KOULUJEN lakkauttamisilla koulukuljetuskustannusten arvioidaan kasvavan noin 120 000 eurolla, sillä kaikkien kolmen koulun oppilaat siirtyisivät koulukuljetusten piiriin. Valmistelussa luonnehditaan koulun oppilasmäärän olevan ennusteen mukaan kasvava, mutta kokonaisuudessaan vähäinen. Pärkö kertoo, että toinen kotitalousluokka on tarkoitus saneerata nykyisen tekstiilityön luokan tilalle, mikä puolestaan edellyttää sitä, että käsityön luokalle on löydettävä korvaavat tilat Puistokadun koulusta, olemassa olevien seinien sisältä. Touhulalla on yksityinen päiväkoti Alastarolla.. Myös ruokaja siivoushuollosta tavoitellut menovähennykset perustuvat henkilöstövähennyksiin. Poliisi on taltioitunut auton takapenkiltä sirpaleina olleen pullon teknistä tutkintaa varten. Lisäksi Puistokadulla tulisi tarvetta toiselle kotitalousluokalle, jonka investointikustannukset ovat noin 200 000 euroa. Sivistysjohtajan valmistelun mukaan Kojonkulman koulussa (1–6 luokat) oli 39 oppilasta syksyllä 2018, viime syksynä 40 ja ennusteen mukaan ensi syksynä 36 oppilasta. Poliisi epäilee miestä törkeästä rattijuopumuksesta ja liikennerikkomuksesta. LAKKAUTETTAVILLE kouluille kaupungilla ei ole osoittaa muuta käyttöä, joten niitä yritettäisiin joko myydä, vuokrata tai luovuttaa muuhun käyttöön siten, ettei kiinteistöjen ylläpitokustannukset jäisi kaupungin kontolle. 8 € LOUNAS Humalassa ojaan henkilömopolla LOIMAA Noin 60-vuotias mies ajoi kolmipyöräisellä henkilömopolla ojaan Karhulankyläntiellä tiistain vastaisena yönä puoli kolmen jälkeen. Valmistelun perusteella Kojonkulman koulun lakkauttaminen tarkoittaisi myös koulun tiloissa järjestettävän varhaiskasvatuksen eli ryhmäperhepäiväkodin toiminnan päättymistä. Alastaron yläasteen lakkauttaminen edellyttää muutostöitä ja investointeja Puistokadun koulussa. Rikoskomisario Kristiina Kontio kertoo, että tapausta tutkitaan tässä vaiheessa palon syyn tutkintana eikä tuhopolttona. Virttaan koulussa (1–3/4 luokat) oppilaita oli 15 syksyllä 2018, viime syksynä 16 ja ennusteen mukaan ensi syksynä 13. Sivistysvaliokunta ei hyväksynyt ehdotettua hinnankorotusta ja palautti asian uudelleen valmisteltavaksi aiemmin joulukuussa (LL 14.12.). Poliisi taltioi pullon palaneesta autosta LOIMAA Hirvikoskella Kotimäentiellä paloi omakotitalon edessä pihalla ollut henkilöauto lauantain vastaisena yönä neljän aikaan. helmikuuta 2020 UUTISET KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Torstaina 27. Valmistelun mukaan Kojonkulmalta päättyisi myös varhaiskasvatus, jos koulu lopetetaan. Esimerkiksi Novidan Loimaan lukion nykyisiä luokkatiloja tarvittaisiin yläkouluopetuksen käyttöön. 5 Torstaina 27. Opetustoiminnasta tavoiteltavat vähennykset tarkoittavat henkilöstömenojen vähennyksiä opettajien ja koulunkäynninohjaajien sekä Kojonkulman varhaiskasvatuksen henkilöstön osalta. Kuljettaja puhalsi alkometriin 0,92 mg/l, ja hänen mopon kuljettamiseen oikeuttava ajokorttinsa oli rauennut. Kaupungin ja Touhulan välinen sopimuskausi alkoi vuoden 2016 alussa, ja sopimuskausi on kymmenen vuotta. Sivistysjohtajan arvion mukaan Virttaan ja Kojonkulman koulujen sekä Alastaron yläasteen lakkauttamisella voidaan saavuttaa yhteensä noin 480 000 euron kustannusvähennykset. helmikuuta 2020 Sisältäen herkullisen salaattipöydän, veden ja kahvin. Kontio sanoo, että tutkinnan edetessä selvinnee, millaisesta pullosta on kyse. Selvityksessä kyläkoulujen toiminnan jatkumisen ehdoksi määriteltiin muun muassa se, että koulun oppilasmäärän on oltava kolmena peräkkäisenä vuonna vähintään 40 ja koulussa on oltava kolme opettajaa. Tämä vajaan puolen miljoonan menovähennys muodostaa noin kolme prosenttia kaupungin perusopetuksen viime vuoden noin 16 miljoonan euron kustannuksista. Pelastuslaitos sammutti palon, eikä palo ehtinyt aiheuttaa vahinkoja rakennukseen. Asiaan palataan loppuvuodesta. Sivistysjohtajan mukaan henkilöstömäärän vähentämisessä hyödynnetään ensisijaisesti eläköitymisiä ja määräaikaisia virkasuhteita. KOJONKULMAN koulun oppilaat kävisivät jatkossa koulua pääsääntöisesti Hirvikosken yhtenäiskoulussa, Virttaan koulun oppilaat puolestaan Kirkonkylän koulussa Alastarolla. Valmistelussa koulun oppilasmäärän todetaan olevan ennusteen mukaan laskeva ja kokonaisuudessaan vähäinen. Sivistysjohtaja Manne Pärkön valmistelussa ei oteta kantaa siihen, voisivatko virttaalaiset oppilaat siirtyä halutessaan Oripään kouluun (LL 20.2.). Kaupunki on sopinut yrityksen edustajien kanssa, ettei hinnantarkistusta tehdä tässä vaiheessa
Hän on työstänyt musiikkia taiteilijanimellä Jani Avalon. Työttömyysaste alittaa 7 prosentin tason 16 kunnassa. – Haluan tarjota ihmisille jotain uutta, mutta samalla jotain tuttua. Katso jutun verkkoversiosta alueen kuntien työttömyyskehitys viime vuosina loimaanlehti.fi. . Se on 14 vähemmän kuin joulukuussa ja yli 40 vähemmän kuin vuosi sitten tammikuussa. Se on 70 vähemmän kuin vuosi sitten. Alesis Kivenkatu 7, Loimaa P. Avoinna oli yli 6 000 työpaikkaa. Ilman turkistuotantoa hinnat laskivat 6,1 prosenttia verrattuna vastaavaan ajankohtaan vuosi sitten. – Tulen jossain vaiheessa vetämään oman keikan täällä, Kinnunen lupaa. Kinnunen aloitti tehtävässään helmikuun alussa. Viime vuoden tammikuusta työttömien määrä väheni 3 prosentilla eli 700 henkilöllä. Tämä viittaa työvoiman kasvuun, mikä yleensä pitkällä aikavälillä johtaa työllisten määrän kasvuun, sanoo Kotamäki. – Viime vuotinen kehitystrendi jatkuu eli työllisyyden kasvu hidastuu ja sama tapahtuu työttömyyden vähenemiselle. Koko Suomessa työttömyys on lievässä nousussa . Työttömien määrä on nousussa esimerkiksi Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Satakunnassa. – Vuodelle 2020 näkymät ovat tällä hetkellä poikkeuksellisen epävarmat. Maatalouden tuottajahinnat laskivat TILASTOKESKUS Maatalouden tuottajahinnat laskivat 5,8 prosenttia viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Se saa vedon ihmisiin. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen maatalouden tuottajahintaindeksistä. Maanantai-iltapäivällä baarissa on rauhallista. Seinän toisella puolella on käynnissä mittava remontti, sillä Sport Barin viihdepuolen, Live Clubin on määrä avata ovensa maaliskuussa ja tarjoilla loimaalaisyleisölle Suomen ykkösartistien keikkoja sekä tanssimusiikkia. Lauantaina kansan laittaa rokkaamaan Turo’s Hevi Gee. Ravintola-alan lisäksi Kinnusta kiinnostaa musiikkibisnes. Ravintolapäällikkönä toimii Jani Kinnunen. TIEDOT ILMENEVÄT Tilastokeskuksen maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksistä. . Esimerkiksi rahoituksen saaminen on nyt työläämpää. Ympärillä, asiakkaiden silmien ulottumattomissa, tapahtuu kuitenkin paljon. Työttömyys on lähtenyt normaalisti kevätkauden laskuun Varsinais -Suomessa. FAKTA Työttömyystrendit Varsinais-Suomessa . Asiakas saa paitsi hauskan illan, myös elämyksen. Koko maan työttömyysprosentti oli 9,6. Helmikuun aikana työttömien määrä yleensä vähenee ja Elykeskus ennakoi, että näin tapahtuu Varsinais-Suomessa tälläkin kertaa. Hänellä on vahva visio siitä, mihin suuntaan toimintaa kannattaa luotsata. Turussa asuva ravintolapäällikkö on kuitenkin kuullut paikkakunnasta paljon. MAATALOUDEN tuotantovälineiden ostohinnat laskivat 1,8 prosenttia vuoden 2019 viimeisellä neljänneksellä. Sport Bar on toiminut Kauppalankadulla viime vuodesta. . Yrittäjyysneuvoja Esa Kerkola Uudenkaupungin Sanomissa 6 Torstaina 27. . – Selvästi hyvä uutinen on se, että sekä työllisyysasteen että työttömyysasteen trendit ovat nousseet. Kinnunen uskoo, että uudesta keikkapaikasta ja keskustan vilkastumisesta hyötyvät kaikki yrittäjät. Live Clubin on määrä aueta seinän toiselle puolelle maaliskuussa. – Kyllä tässä hieman kiire tulee, mutta stressi on elementti, joka sopii minulle, ravintolapäällikkö Jani Kinnunen virnistää, eikä vaikuta olevan huolissaan, etteikö valmista tulisi. Nuorten työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys vähenevät useimmissa kunnissa. VARSINAIS-SUOMESSA työttömyys väheni neljässä seutukunnassa, mutta Vakka-Suomessa työttömien määrä kasvoi edelleen jyrkästi autotehtaan lomautusten myötä. . Lisäksi baarissa on kaksi biljardipöytää ja viikonloppuisin karaokea. Live Club palvelee asiakkaita vain viikonloppuisin. Lähde: Varsinais-Suomen Ely-keskuksen työllisyyskatsaus. helmikuuta 2020 SUNNUNTAISIN AVOINNA KLO 11–15. Työttömyysaste oli korkein Turun kaupungissa 11,3 ja pienin Ruskolla 4,3 prosenttia. – Työttömyysaste ei käytännössä ole muuttunut 15 kuukauteen. . Sport Bar jatkaa rentona oleskeluja biljardipaikkana, joka on auki päivittäin. Turun seudulla tilanne jatkuu muuta maakuntaa ja Suomea myönteisemmällä uralla, analysoi Pusila. Indeksi kertoo, kuinka paljon maataloustuotteiden hinnat ovat muuttuneet vuodesta 2015. Lihan ja eläintuotteiden hinnat halpenivat aavistuksen. maaliskuuta tanssitaan Anu Kerosen & Saturnuksen tahdissa. Näyttää siltä, että lattia on tullut vastaan. VARSINAIS-SUOMI porskuttaa työttömyyskehityksessä omaan suuntaansa. Pitkäaikaistyöttömyys vähenee lähes kaikissa alueen kunnissa. Varsinais-Suomen työja elinkeinotoimistossa oli tammikuun lopussa 20 200 työtöntä työnhakijaa. Lukumääräisesti kaupungissa päästiin jälleen alle 600 työttömän, sillä tammikuun saldo oli 586. . Seutukunnista pienin työttömyysaste oli Turunmaan saaristossa 6,0 ja korkein Salon seudulla 10,1 prosenttia. Indeksi kertoo, kuinka paljon maatalouden tuotantotarvikkeiden, palvelujen ja investointien hinnat ovat muuttuneet vuodesta 2015. . Koko maassa työttömien määrä kasvoi lievästi, työttömänä oli 200 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Oripäässä työttömyysaste oli 8,5, Ypäjällä 8,3, Humppilassa 8,3, Punkalaitumella 5,7 ja Huittisissa 7,5. . LOIMAA EI OLE Kinnuselle kovinkaan tuttu paikka entuudestaan. Live Clubin puolelle tullaan kulkemaan Kauppalankadun liukuovista, sporttibaariin on oma sisäänkäyntinsä kadulta. Live Clubin ja Sport Barin omistaa Ravintola Ata ky. . TYÖTTÖMYYSASTEEN trendi oli tammikuussa 6,8 prosenttia, kertoo Tilastokeskus. KATRIINA REIJONEN. UUTTA KEHIIN Loimaalla hyvä työllisyyskehitys Varsinais-Suomi Johanna Käkönen Loimaan työttömyysaste oli tammikuussa 8,4. Rakenteellinen työttömyyden taso ei laske ilman rakenteellisia toimia, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki. Ripeimmin työttömyys aleni Turunmaalla ja Salon seuduilla. Maailmantalouden poliittisten riskien lisäksi koronaviruksen vaikutusten leviämisja pitkittymisuhka tuo ”normaaliin” suhdannenäkymien epävarmuuteen lisäkertoimia, kuvailee Pusila. TALOUS LAINA Oman yrityksen perustaminen ei ole helpottunut, vaikka teknisesti se on nykyään helppoa. Hänen mieleensä on piirtynyt kuva paikasta, jonne toivotaan lisää elämää. Avajaisviikonloppuna 6. Kolmessa vuodessa pitkäaikaistyöttömien määrä on Varsinais-Suomessa vähentynyt 55 prosentilla eli 5 500 henkilöllä. Maatalouden tuotantotarvikkeet ja palvelut maksoivat 3,3 prosenttia vähemmän ja investoinnit 1,9 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. 020 500 6610 www.gigantti.fi ma–pe 10–19, la 10–16, su 11–15 Live Clubilla tullaan näkemään eturivin artisteja Loimaa/Kauppalankatu Katriina Reijonen Kauppalankadulle aukesi jo viime vuoden puolella Sport Bar, jossa nimensä mukaisesti pääsee seuraamaan urheilua tv-ruuduilta ja nauttimaan baarin antimista. Loimaalla oli tammikuussa auki 122 työpaikkaa. Se on selvästi pienempi kuin vuosi sitten tammikuussa, jolloin työttömänä oli 9,0 prosenttia työvoimasta. – Se mihin minä nojaan, on asiakaspalvelu. Kasvituotteiden hinnat laskivat 14 prosenttia. Työvoiman kysyntä yhä hyvällä tasolla Varsinais-Suomessa. Luvut käyvät ilmi työllisyyskatsauksista. Varsinais-Suomen tilanne on maan yleistä tilannetta parempi, sanoo Ely-keskuksen analyytikko Juha Pusila. AVOIMIEN TYÖPAIKKOJEN määrä oli tammikuussa samalla tasolla kuin vuosi sitten VarsinaisSuomessa. Olemme nyt rakenteellisen työttömyyden tasolla tai jopa sen alapuolella. Kinnunen kertoo kasvaneensa ravintola-alalle isänsä jalanjäljissä
Valikoimista löytyy kaksipaikkaisia, peräkkäin ja rinnakkain istuttavia mönkijöitä 450-kuutioisista tuhatkuutioisiin asti. V-Twin City Oy järjesti Turun ja Loimaan liikkeiden henkilökunnalle koeajopäivän lauantaina Oripäässä. Päätyminen juuri CFMotoon johtuu merkin kasvavasta suosiosta ja hyvistä yhteyksistä osatoimittajaan, jonka valikoimista löytyy kyseisen mönkijämerkin osia ja lisävarusteita. – Kai ne siinä menevät sivussa, toimitusjohtaja Kalle Uusitalo arvelee. Pressuhallin seinän toisella puolella odottava kiitorata taisi kutkuttaa jonkun muunkin kuin toimittajan mieltä. LiveWiren moottoria ei tarvitse lämmittää. Pyörien toimitus alkaa toukokuussa. Moottorijarrutus lataa akkua ajon aikana. Pyörän toimintasäde on kaupunkiajossa 235 kilometriä. PYÖRÄN KIIHTYVYYS vakuuttaa. – Kyllä se kattaa 95 prosenttia kaikista ajomatkoista, Kurila huomauttaa. TEKNIIKKA LAINA Pyörän rengastöitä on ollut tänä talvena enemmän kuin koskaan aikaisemmin, kun jalkakäytäville levitetty sora rikkoo pyöränkumeja. LiveWire on ketterä. CFMotomerkkisistä mönkijöistä toivotaan piristysruisketta pyöräkauden ulkopuolelle, joskin kuluvana talvena pyöriä on koeajettu poikkeuksellisesti helmikuussakin. LiveWireä myydään kolmessa värissä: täysin mustana sekä oranssein ja keltaisin yksityiskohdin. Toinen tuotiin Oripäähän V-Twin Cityn henkilökunnan kokeiltavaksi.. Mekaanikko Sami Perhonen selaa pyörämyyjä Ville Hongiston kanssa LiveWiren ajoasetuksia. Asetuksia pystyy vaihtamaan myös ajon aikana. Pressuhallissa sorisevasta keskustelusta voi erottaa useita kertoja saman huomion: nollasta sataan kolmessa sekunnissa. Kytkinkahvan puuttuminen ja moottoripyörän kiihtyvyys kolmessa sekunnissa nollasta sataan aiheuttaa pientä lisäjännitystä. – Siitä kypärää valitsemaan, toimitusjohtaja Uusitalo kannustaa. – Isoimmissa malleissa on V2-moottori, kuten HD:ssakin, Uusitalo vinkkaa. HD-piireissä sähkömoottoriuutuus on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Muotoilussa ei ole haettu futuristisuutta, vaan kunnioitettu Harrikan henkeä. ENSIKOSKETUKSEKSI Harrikka-maailmaan LiveWire oli vekkuli, mutta ei anna todellista kuvaa V2-valmisteista. KATRIINA REIJONEN Ajotietokoneesta löytyy Bluetooth-yhteys, mutta Harley-Davidsonille ominaista käyntiääntä ohjauspaneelista ei saanut laitettua soimaan. – Tämä jakaa vahvasti mielipiteet. Varmasti on merkittävämpiäkin päästökohteita. Osa on sitä mieltä, että tämähän on pyhäinhäväistys, mutta itse olen sitä mieltä, että hienoa, kun uskalletaan tulla perinteisestä pois, Lehmuslehto luonnehtii. Okra-hallin asfaltti oli kostea, eikä 38 000 euron arvoista pyörää tee mieli kaataa. Näin tullee olemaan vielä pitkään. Koeajo suoritetaan sadeasetuksella, joka tarjoaa maltillisen vasteen kaasulle. Se painaa 249 kiloa, josta akusto 106 kiloa. Pyöriä kun on maahan toimitettu vasta kaksi: ensimmäinen turkulaiselle asiakkaalle, toinen Oripäähän koeajettavaksi. Pyörä sopii erityisesti nopeille mutkateille ja kaupunkiajoon. Sillä todellinen kuva, jonka nimeen valtaosa Harley-Davidson-kuskeista vannoo, kytkeytyy vahvasti polttomoottorimaailmaan. Mistään muusta sitä ei voi äänettömän laitteen päällä istuessa tietää. Se on heti valmis ajoon. Aiemmin markkinoille ovat ehtineet aiheeseen erikoistuneet valmistajat kuten Zero. Loimaan Lehti pääsi koeajamaan LiveWiren toisena suomalaismediana kotimaan kamaralla. Ajon aikana pyörästä erottuu vaimea suhina, mutta ei muuta. Auralainen Tapio Virtanen Turun Sanomissa 7 Torstaina 27. Siitä kertoo pyörän ”pulssi”, joka implikoi pyörän olevan käynnissä. Ensimmäinen erä mönkijöitä saapuu liikkeeseen pian. Ja hyvä niin, tätä vekotinta kun pääsee kesällä koeajamaan järkevissä ajovarusteissa ja toivottavasti kelpo ajosäässä. helmikuuta 2020 Sähköinen uutuus-Harrikka nieli ensimetrit Oripäässä Loimaa, Oripää Katriina Reijonen – Pistä käymään, että vähän lämpeää, Juha Kurilalle leukaillaan, kun mies työntää Harley-Davidson LiveWiren Okra-halliin. Maata kurittava piiskasade kuitenkin esti tyyppien ottamisen pitkällä baanalla. Sähköharrikka on yhtä äänetön kuin nelipyöräiset lajitoverinsa. V-Twin City alkaa myydä myös mönkijöitä Loimaa/Lamminkatu Katriina Reijonen V-Twin City Loimaa laajentaa tuotevalikoimaansa mönkijöihin. LiveWire on ensimmäinen perinteisten moottoripyörävalmistajien lanseeraama sähkömoottoripyörä. – Ei tämä poissulje polttomoottoria, vaan on yksi vaihtoehto siihen rinnalle, pyörämyyjä Ville Hongisto toppuuttelee. Jälleenmyynnin lisäksi V-Twin City tarjoaa huoltoa mönkijöille. Toimitusjohtaja Kalle Uusitalo sekä pyörämyyjät Jani Lehmuslehto ja Juha Kurila olivat päässeet testaamaan pyörää ulkomailla, mutta muille kerta oli ensimmäinen. Potentiaalinen käyttäjäryhmä löytynee sähköautojen omistajista ja tekniikkaharrastajista, jotka haluavat kokeilla uusia innovaatioita. Kauppias Jari Rantamäki Alasatakunnassa LAINA Jos perusteena on pelkät ilmastosyyt, niin tavoite omakotitalojen öljylämmityksen korvaamisesta tuntuu aika kaukaa haetulta. – Tämä on tosi sporttinen ja radalla varmaan tosi kiva, Lehmuslehto arvelee. Tähän ei olla Harley-Davidsonin maailmassa totuttu. Ensimmäinen Suomeen toimitettu sähkömoottori-Harrikka vietiin asiakkaalle Turkuun. Yhdistetyssä ajossa tehdas ilmoittaa pyörän toimintasäteeksi 153 kilometriä. MEDIAHUOMIOTA keränneeseen suomalaiseen RMK E2-sähkömoottoripyörään verrattuna LiveWire ”näyttää vähemmän sähkömoottoripyörältä”
RANTALA perustelee tilinpäätöksen tappiota sillä, että verotulot jäivät noin 2,7 miljoonaa budjetoitua pienemmiksi. MLL Loimaan kaupungin yhdistys sai vieraaksi ammattijärjestäjä Emma Saarenvallan, jolla oli tarjota täsmävinkkejä tavaravyöryn alle jääneille perheille. – Tykkään kaappien järjestelystä. Yksinkertaisimmillaan kalastelu tapahtuu sähköpostitse, kun verkkorikollinen lähettää kalasteluviestin mahdollisimman usealle vastaanottajalle. helmikuuta 2020 Loimaa/Hirvikoski Katriina Reijonen Lapsiperheissä järjestelmällisyyden haave on koetuksella päivittäin. YLIMÄÄRÄISESTÄ tavarasta voi hankkiutua eroon antamalla eteenpäin tai myymällä kirpputorilla. Mieti, mikä on teidän perheellenne riittävä määrä tavaraa. Juoksutuksia on ollut pakko rajoittaa Loimijoen tulvahuippujen aikana Huittisten alueen merkittävien tulvavahinkojen estämiseksi. Vaatekertoja on joka lapselle, joka kaudelle ja usein myös kotiin sekä hoitopaikkaan. Pieneksi jääneet vaatteet jäävät yleensä kaappiin odottamaan pikkusisarusten kasvua tai sitä, että joku tekee asialle jotain. Jatkonäkymiä helpottaa myös se, ettei sääennusteissa näy tällä hetkellä juurikaan lisäsateita. Jokaisen. Ammattijärjestäjä Emma Saarenvalta vieraili MLL:n perhekahvilassa. Viime vuoden tulosta kohensi osaltaan se, että valtionosuudet olivat muun muassa harkinnanvaraisen avustuksen myötä yhteensä 1,5 miljoonaa euroa alkuperäistä budjettia suuremmat. Järvien juoksutuspienennyksistä huolimatta Kokemäenjoen keskiosan alavat alueet tulvivat jälleen laajasti viime viikonloppuna. Vaarana on tavaraongelman sysääminen seuraavaan osoitteeseen, mutta Saarenvallan mukaan olisikin tärkeää opetella sanomaan ei, jos tuttavaperhe kiikuttaa kyläilytuliaisina kassillisen pieneksi jääneitä vaatteita. . Järjestelyn ammattilainen oli yksi perhekahvilan kevätkauden odotetuimmista vieraista. – Meillä lapset ovat oppineet tämän ja usein he sanovat, että siivotaan yhdessä, niin äidillä on enemmän aikaa leikkiä meidän kanssa. Vaatekaapissa ei kannata säilyttää yksiä farkkuja enempää tavoitevaatteita, sillä arki on helpompaa, kun kaapista otetut vaatteet istuvat päälle. Ely-keskuksista kerrotaan, että kevättalvella hyydetulvariski ei ole enää yhtä suuri kuin alkutalvella, koska aurinko lämmittää jo hyvin päivisin, ja mahdollisia hyyteenmuodostuspäiviä ei ole enää kovin paljon jäljellä. Kirpputorilta ostaminen on ekologista, mutta voi hämärtää käsityksen, mikä on oikeasti tarpeellista.. Nimeä lelulaatikot ja jätä myös yksi sekalaatikko, johon voi kerätä muihin laatikoihin sopimattomat lelut. Tietosuojavaltuutetun toimiston mukaan kalastelu alkaa siten, että henkilön postilaatikkoon tulee sähköposti yleensä luotetulta taholta, esimerkiksi oman organisaation sisältä tai muusta tutusta organisaatiosta. Päiväkodissa lapset osaavat tämän, mutta kotona se unohtuu. Ammattijärjestäjä on tavaroiden personal trainer, joka kannustaa ja antaa vinkkejä, mutta antaa asiakkaan tehdä järjestelytyön itse. – Jos kaikki lastenvaatteet olisi ostettu uutena, meillä olisi niitä vain murto-osa, Saarenvalta totesi. Viesti näyttää aidolta ja sen sisältönä on tyypillisesti joko turvapostilinkki tai tiedoston jakolinkki. – Viime vuoden henkilöstökulut olivat 0,6 miljoonaa euroa vuoden 2018 kuluja pienemmät ja jäivät 0,9 miljoonaa euroa alkuperäistä vuoden 2019 talousarviota pienemmiksi, Rantala sanoo. Mieheni sanoi, että kai siihenkin jokin ammatti nykyään on, pöytyäläinen Saarenvalta kertoi taustastaan. Pääasia on, että jos ei ole varma vastaanottajasta tai asiasta, sähköpostitunnuksiaan ja salasanojaan ei saa koskaan antaa mihinkään järjestelmään, Äikää ohjeistaa. Asiakas tekee työn, ammattijärjestäjä kannustaa ja neuvoo. Joka ilta, ja on pakko. Muillekin kodin tavaroille kannattaa osoittaa omat, selkeät paikat. Lisäksi erikoissairaanhoidon kulut olivat kaksi miljoonaa euroa alkuperäistä talousarviota suuremmat. Ensimmäiseksi kannattaa lähteä liikkeelle siitä, että siivous ei ole ainoastaan jommankumman vanhemman homma. ”Aamukasat” helpottavat arkea. – Työntekijän sähköpostitili joutui onnistuneen tietojenkalastelun myötä väärien käsien hallinnoimaksi. . . . . . – Päiväkodissakin lelut laitetaan takaisin, kun leikki loppuu. Lapsiperheen tavarakaaos on kukistettavissa kotikonstein . Alueen Ely-keskuksista kerrotaan, että helmikuun runsaat sateet ja kaksi edellistä tulvaviikonloppua ovat saaneet myös merkittävimmät säännöstellyt järvet kääntymään voimakkaaseen nousuun. Saarenvalta luonnehtii rooliaan tavaroiden personal traineriksi. – Kyseinen tili on nyt otettu pois käytöstä ja tarkastusten jälkeen suojataan uudelleen ja monimutkaistetaan kirjautumistunnukset. KATRIINA REIJONEN Tavaraa kertyy kotiin, koska ostaminen on niin helppoa. Laatikoihin liimattavat kuvat auttavat lukutaidottomia. Tilanteeseen ei näy nopeaa helpotusta, koska Loimijoen ja muiden sivujokien virtaamien pienentyessä juoksutuksia on lisättävä Pirkanmaan suunnasta järvien vedenkorkeuden nousun hillitsemiseksi. Hän pitää tämän hetkistä tulosarviota varsin lopullisena. Kaupungin tappio pieneni Loimaa Lari Kiviranta Loimaan kaupungin viime vuoden tilinpäätösennuste on parantunut 1–1,5 miljoonalla eurolla tammikuun lopun tilanteesta. Jos vaatteita pestään joka toinen päivä, pienempikin määrä vaatteita riittää. VIIKONLOPUN jälkeen alkaneen kylmemmän jakson kesto ja tuuliolosuhteet ratkaisevat sen, miten suureksi hyydetulvariski lopputalven aikana kasvaa. Veden lämpö on laskenut parin viime päivän aikana jäätymispisteen tuntumaan, joten jonkinlaista jäänmuodostusta on lähipäivinä todennäköisesti nähtävissä. Astioita ei kannata kerätä kaappiin pölyttymään. Lähde: Emma Saarenvalta Tietojenkalastelua kaupungin sähköpostiosoitteesta Loimaa Lari Kiviranta Loimaan kaupungin työntekijän sähköpostiosoitteesta on lähetetty tällä viikolla tietojenkalasteluviestejä. Siivoamista helpottaa se, että säilytysjärjestelmät ovat käytännölliset ja merkitty siten, että lapsetkin ymmärtävät, mikä kuuluu mihinkin laatikkoon. Tiliä käytettiin kaappauksen jälkeen spammaukseen ja kalasteluviestin edelleen lähettämiseen, kaupungin it-päällikkö Kari Äikää kertoo. Ylimääräisestä on syytä hankkiutua eroon. . Helmikuun aikana Kokemäenjoen vesistöalueella on satanut jo yli sata millimetriä, kun kuukauden keskimääräinen sademäärä on noin 40 milliä ja sekin tavallisesti pääosin lumena. Kun perhe siivoaa joka ilta yhdessä 15 minuutin verran, yhdessä oloon jää enemmän aikaa. Vedenpinnat vielä pitkään korkeita LOUNAIS-SUOMI Marraskuun alusta asti kertynyt ennätysmäisen suuri, vetisessä muodossa tullut kokonaissademäärä on aiheuttanut talven aikana jatkuvia tulvaongelmia Kokemäenjoen vesistössä. . Vaateja tavaramäärä tulisi suhteuttaa tarpeeseen. Lapsi voi osallistua, kun seuraavan päivän vaatteet katsotaan jo edellisenä iltana valmiiksi. Liikenneja viestintäviraston kyberturvallisuuskeskuksen mukaan Office 365 -tietojenkalastelun takana ovat verkkorikolliset. Kaupunginjohtaja Jari Rantala kertoo, että sairaanhoitopiirin kustannukset ja poistojen määrä ovat tarkentuneet ja myyntituloja kertynyt, jotka selittävät tuloksen kohenemista. . KAAPATUN osoitteen sähköpostiviestissä on kyse Microsoft Office 365 -käyttäjätunnusten kalastelusta. Uskalla ottaa paremmat astiat käyttöön ja suosi säilytysrasioissa monikäyttöisiä astioita, joissa ruokaa voi säilöä, pakastaa ja lämmittää mikrossa. 8 Torstaina 27. – Ikävää toki on, että näin pääsi käymään, mutta tietojen kalastelut ovat aina vain uskottavamman näköisiä. Saarenvalta neuvoi tekemään vartin siivoustuokiosta hampaiden pesuun rinnastettavan iltaohjelman. Tilinpäätösennuste osoittaa nyt noin 3,2 miljoonaa euroa tappiollista tulosta viime vuodelta, kun vielä kuukausi sitten alijäämäarvio oli 4,3–4,7 miljoonaa euroa. Toimintatuotot jäivät pääosin sote-tulojen vuoksi yhteensä miljoonan verran budjetoitua pienemmiksi. VINKKEJÄ Järjestystä arkeen .
Tasavallan presidentti on myös katsellut kiinteistöjen hintoja ja pohtinut, ettei pääkaupunkiseudullekaan ole helppo muuttaa, vaikka sinne moni haluaa. helmikuuta 2020 HUOLTOJA VARAOSAPALVELU • SALO • SOMERO • KAARINA • LOIMAA • LOIMAA, Lamminkatu 40 (02) 7211 300 • SALO, Joensuunkatu 5 (02) 7211 400 • SOMERO, Ruunalantie 5 (02) 7489 300 • KAARINA, Hallimestarinkatu 4 (02) 7211 500 SH 4.199,Ajokunnossa Lisäksi tankki täyteen ja kotiintoimitus alueellamme! Muistathan huollattaa leikkurisi ajoissa! VERKKOKAUPPA AVOINNA 24/7 HUSQVARNA RIDER 213 C NYT ENNAKKOHINTAAN 3.299 E Turvataan omaan tekemiseen ja osaamiseen niin paljon kuin mahdollista . – Pitkin maata on tilaa ja esimerkiksi perheille varmasti otollisemmat olosuhteet. Asumisen hintataso, väljyys ja luonnon arvot ovat varmasti asioita, joita suurempikin osa kuin tuo miljoona arvostaa, jos vain olosuhteet antaisivat siihen mahdollisuuden. – Nythän on paljon puhuttu tunnin junista. Murtautujat veivät tupakkaa kaupasta LOIMAA Alastaron Saleen murtauduttiin tiistain vastaisena yönä yhden jälkeen. Tasavallan presidentti pohtii sitäkin, että koronaviruksen lopettaessa liikkumisen lentäen lähes kokonaan videopalaverit ovat lisääntyneet. Valitettavasti päätöksiä joudutaan tekemään pakon edessäkin, esimerkiksi työpaikan saamiseksi. Niinistö korosti paikalla olevan väkeä ilahduttavasti lähes joka kolkasta Suomea. Tasavallan presidentti pitää maaseudun tyhjenemistä melkoisena haasteena, johon aluepolitiikalla voisi ehkä vastata Helsinki Juha Kosonen Maan sisäinen muuttoliike ja maaseudun tyhjeneminen paikka paikoin on tasavallan presidentin Sauli Niinistön mielestä Suomelle melkoinen haaste. KOKO MAAN ASUTTUNA pitäminen on sisäpolitiikkaa, joka ei mitenkään kuulu tasavallan presidentin tehtäviin, eikä hän neuvoja lähde antamaankaan. Kuntalain mukaan nuorille on annettava mahdollisuus vaikuttaa asioihin, jotka ovat lasten ja nuorten kannalta tärkeitä. Tasavallan presidentti kannustaa ylläpitämään maataloutta. Etätyöstä puhutaan, mutta se ei ole mahdollista kaikille. – Olisin taipuvainen ajattelemaan kahden asumisen mallia, jollaista ilmeisesti osa huviloidensa kanssa jo viettääkin. Maalle muuttajia vastaanottavat kunnat, jotka tällä hetkellä kipuilevat talousongelmiensa kanssa. Etsivää nuorisotyötä vahvistetaan LOIMAAN SEUTU Seutukunnallinen nuorisotoimi on tuottanut nuorisotyöllisiä palveluita, joista suurimpana on etsivän nuorisotyön järjestäminen sopimuskuntien alueella. Ilmastonmuutos lisää ehkä maatalouden mahdollisuuksia, mutta myös arvaamattomuutta. Presidentti Sauli Niinistö muistutti, että ilmastonmuutos, konfliktien lukuisuus ja tietty epävarmuus korostavat sitä, että Suomen pitää osata pitää huolta itsestään. Tasavallan presidentin vieraana oli 41 päätoimittajaa. Tällä hetkellä Nuorten vaikuttajaryhmän jäsen kutsutaan ainoastaan sivistyslautakunnan kokouksiin ilman puheoikeutta. MATTI PORRE Nuorten ryhmä saa lisää toimintaedellytyksiä ORIPÄÄN kunnanhallitus hyväksyi esityksen nuorten toimintasäännöstä, jossa Nuorten vaikuttajaryhmän osallistumisja vaikuttamismahdollisuuksia lisätään. Lounais-Suomen aluehallintovirasto on tammikuun alussa pyytänyt sopijakuntia täydentämään etsivän nuorisotyön erityisavustushakemusta etsivän nuorisotyön yhteistyösopimuksella. On tärkeää, että meillä ainakin säilyy kyky tuottaa elintarvikkeita. Toisaalta koko ajan paraneva tekniikka lisää mahdollisuuksia. 9 Torstaina 27. Uskon, että lukijat arvostavat, että tietävät, mitä omien seinien ulkopuolella läheisyydessä tapahtuu ja on luvassa. Vuodesta 2017 alkaen sopimuskunnat ovat olleet Oripää, Loimaa, Koski ja Marttila. Tilanne on pahempaa niille, joilla on välttämätön muuttaa. Kiinteistöjen hinnat laskevat, ja kalliista investoinneista ei saa omiaan pois. – Jo viisitoista vuotta sitten presidentinvaalikampanjan yhteydessä korostin omavaraisuuden merkitystä. Nuorisolaissa puolestaan todetaan muun muassa, että nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn. MAALTA MUUTETAAN, mutta myös maalle muutetaan. Maailmantalouden epävarmuus ruoantuotannon suhteen on lisääntynyt, ja siihen ainoa lääke on se, että turvataan niin paljon kuin mahdollista omaan tekemiseen ja osaamiseen. Etsivällä nuorisotyöllä myös vahvistetaan nuoren elämänhallintaa ja sosiaalista osallisuutta. Perusteluissa todetaankin, että nuorten osallistuminen kaikkien lautakuntien kokouksiin ja puhevallan myöntäminen on lain hengen mukaista. – En lähtisi mahdollisuuksien kanssa paljon hurraamaan, koska me emme voi ilmastonmuutosta haluttuun kohtaan pysäyttää. Kyläkouluja suljetaan, ja palvelut karkaavat yhä kauemmaksi. Yhteistyösopimuspohja on kiertänyt kunnissa kommenttikierroksella, ja Oripään kunnanhallitus hyväksyi sen maanantaisessa kokouksessaan. – Kaikki ovat valmiita myöntämään, että pienillä yksiköillä on omat hyvät puolensa, mutta varmasti suurilla on mahdollisuudet erilaisiin resursseihin. Tämä ilmastonmuutos, konfliktien lukuisuus ja tietty epävarmuus korostavat sitä, että pitää osata pitää huolta itsestään, muistutti Niinistö. Tasavallan presidentti korostaa kuntien tekevän pakon edessä rationaalisia ratkaisuja. Tekijät anastivat liikkeestä ainakin tupakkaa.. Aluepolitiikan sisällöstä ei tasavallan presidentillä ole mielipidettä, mutta maaseutu on myös maataloutta, ja maataloutta Suomi tarvitsee tasavallan presidentin mielestä jatkossakin jo ihan turvallisuutensa vuoksi. – Paikallislehdistö pitää lähimpiä yhteisiä asioita esillä ja tarjoaa ihmisille myös mahdollisuuden välittää omia mielipiteitään ympäristöön. Paikallislehdet nostavat yhteisöä Helsinki Juha Kosonen Paikallislehtien päätoimittajia tavannut tasavallan presidentti Sauli Niinistö korosti paikallislehtien merkitystä yhteisöjensä hengen kohottajina. Maaseudun Tulevaisuuden teettämän ja joulukuussa 2019 julkaiseman tutkimuksen mukaan lähes miljoona suomalaista miettii maalle muuttoa. Aivan varmasti päätöksentekijät ovat paineissa silloin, kun puhutaan kustannuksista ja todella pienistä yksiköistä. Tätä näkemystä minun ei ole tarvinnut muuttaa, päinvastoin. Pidetään siitä huoli. Hallinnointikuntana on toiminut Loimaa. Nyt hyväksytyn säännön mukaan vaikuttajaryhmällä on oikeus nimetä edustajansa kunnan lautakuntiin ja muihin toimielimiin. Ihmiset tekevät niin kuin parhaaksi näkevät. Etsivän nuorisotyön tavoite on lisätä 15–29-vuotiaiden, heikosti yhteiskuntaan kiinnittyneiden nuorten otetta yhteiskunnan palveluihin. Edustajalla on jatkossa myös puheoikeus nuoria koskevassa päätöksenteossa. Kovin paljon diktaatteja ei voi sanoa: älkää muuttako. Ne auttavat paikkakuntakohtaisesti ehkä, mutta yleisesti ottaen aluepolitiikalla varmasti tässä on merkityksensä. . Paikallislehdistön merkitys korostui lämminhenkisessä tilaisuudessa tälläkin tavalla. – Kannattaa kuitenkin muistaa, että asuntojen arvojen muutokset eivät mitenkään muuten vaikuta ihmisten asumiseen ja olemiseen
Niina Pihlajasaaren kasvohoidosta nauttinut Titta Immonen oli hänkin ensimmäistä kertaa kasvohoidossa, jota oli odotettu innolla. Myös Alma Mäkitalo oli ensimmäistä kertaa kasvohoidossa, jota hänelle hemmotteluillan aikana teki Marica Nygård. – Tarjoamme illan aikana esimerkiksi kasvo-, käsija jalkahoitoja. Lisäksi kokkipuolen opiskelijat ovat leiponeet heille herkkuja, kauneudenhoitoalan opettaja Hille Kinnunen kertoi. Myös tytöillä on omia tapahtumia, joita he saavat yleensä itse toivoa. Lumme-kodin asukkaille ilta oli todella mielekäs, ja moni heistä sai kasvohoidon. Kosmetologiopiskelija Virpi Korhonen puhdisti Kauniston ihoa tulevaa kasvohoitoa varten ja hieroi tämän kasvoille kevyesti puhdistavia tuotteita. Asiakasillan järjestäminen kuuluu kosmetologien opiskeluun. – Kun vielä lopuksi hierotaan kasvot, niin luvassa on vielä enemmän hemmottelua ja rentoutumista, lupasi Korhonen Kaunistolle. Aspa-koti Lumpeen asukkaat ja henkilökunta viettivät hemmotteluiltaa Taika-kauneushoitolassa. Saa vähän muuta ajateltavaa, ja voidaan viettää muiden tyttöjen kanssa hauska ilta yhdessä, Mäkitalo sanoi. Virpi Korhonen lämmitti höyryllä Sofia Kauniston ihoa kasvohoidossa. Lumpeen asukkaille pyritään järjestämään mielekästä tekemistä muutenkin. – On mukavaa, että voimme järjestää tällaisen mukavan ja merkityksellisen hemmotteluillan ja ilahduttaa Lumme-kodin asukkaita, Pihlajasaari sanoi. – Lumpeen äijät viettävät keskenään yhteistä aikaa tehden äijämäisiä juttuja. – Tuntuu niin ihanalta. Hemmotteluilta piristi Lumpeen asukkaita Alma Mäkitalo nautti Marica Nygårdin hierovista liikkeistä kasvoilla. Niina Pihlajasaari teki kasvohoitoa Titta Immoselle. KAUNEUDENHOITOILTA syntyi ensimmäisen vuoden kosmetologiopiskelijan Niina Pihlajasaaren ja kehitysvammaisille asukkaille palveluasumista tarjoavan Aspa-koti Lumpeen palveluesimiehen Mervi Rantasen yhteisenä ideana. helmikuuta 2020 Loimaa/Myllykylä Marianne Rovio Loimaan Novidan Taika-kauneushoitolassa oli iloinen tunnelma, kun siellä järjestettiin tyttöjen hemmotteluilta Loimaan Aspa-koti Lumpeen asukkaille. Tällainen hemmotteluilta on erilainen ja virkistävää vaihtelua arkeen. MARIANNE ROVIO. Riikka Lehtinen teki käsihoitoa Emmi Tammiselle. 10 Torstaina 27. – Odotan myös innolla kauneudenhoitovinkkejä. Odotin kovin tänne tuloa, ja tämä on ensimmäinen kerta kun olen kasvohoidossa. Olemme muun muassa laittaneet hiuksia, kokanneet yhdessä ja järjestäneet hemmotteluiltoja, Rantanen kertoi. – Aika kivalta tämä tuntuu. On mukavaa saada vähän vaihtelua arkeen silloin tällöin, Immonen sanoi. Olen kyllä joskus kotona tehnyt kasvonaamioita itsekin, iloitsi kosmetologin hoitosängyllä rentoutuneesti levännyt Lumme-kodin asukas Sofia Kaunisto
Lippuja saa ovelta. DEKKARISTI MUISTUTTAA, että romaanin kirjoittaminen on kovaa työtä. KULTTUURI LAINA Lukeminen on kaikkein tärkein taito. Heimolinnassa. Hyvän idean kehittyessä hän päätti ruuhkavuosinaan kirjoittaa joka päivä ainakin 500 sanaa. . – Toivon, että 20 vuoden päästä kirjoitan vielä paremmin. Tuomisen mielestä kirjailijan tärkein työkalu on mielikuvitus. – Haaveilin jo lapsena kirjailijan työstä. Kaikkiaan sisälle otetaan 350. Historioitsija Tuomas Heikkilä Turun Sanomissa 11 Torstaina 27. – Itselläni on aina ollut vilkas mielikuvitus. Kirjailijan apurahojen avulla hän pystyi jäämään välillä ympäristötarkastajan työstään pois ja silloin hän kirjoitti 1 500 sanaa päivässä. Esikoisromaanini Muistilabyrintin kirjoittamisen aloitin syksyllä 2012, ja siitä lähtien kirjoittaminen on ollut jokapäiväistä. Tämä ei ole mikään pönötystilaisuus, Koenkytö painottaa. Lämppärinä loimaalainen Big Daddy & Rockin’ Combo. LIPPUJA Heimolinnaan on myyty jo 280 ilman suurempaa mainostamista. LÄMPPÄRINÄ kuullaan Koenkydön luotsaamaa Big Daddy & Rockin’ Comboa, joka soittaa 50-luvun rock and rollia. Arttu Tuominen kirjoittaa Poriin sijoittuvaa dekkarisarjaa ja ihailee muun muassa Väinö Linnaa ja Stephen Kingiä. Tuominen, 39, tekee työkseen Porissa ympäristötarkastajana töitä. Kirjaimet mahdollistavat tiedon ja taidon säilömisen. helmikuuta 2020 Loimaalla revitellään rautalankaa Loimaa/Heimolinna Sari Holappa Tämän kuun viimeisenä perjantaina on loimaalaisille tarjolla harvinaista herkkua, kun Heimolinnan lavalla nähdään rautalankamusiikin ykkösmiehet, Agentsista tuttu Esa Pulliainen ja Mr Breathless alias Marko Julkunen. KATRI KARVINEN 50–luvun rock and rollia soittava Big Daddy & Rockin’ Combo nousee lämppäriksi Heimolinnan lavalle perjantaina 28.2. Keikkapaikkana Loimaa on Koenkydölle hieman ristiriitainen, sillä siellä hänet tunnetaan paremmin Citymarketin kauppiaana kuin artistina. Niitä syntyy lehdistä, televisiosta ja elokuvista, mutta se suurin aiheiden ammentaja ja kehittäjä on se oma voimakas mielikuvitus. – Olen toki ylpeä tästä palkinnosta, Tuominen iloitsee. Vuosikymmeniä rock and rollia soittaneet kaverukset aloittavat virallisen Esa Pulliainen C-Combon -kiertueensa Tampereelta päivää myöhemmin, mutta sitä ennen revitellään jo Loimaalla. Heimolinnan lavalla nähdään Suomen rock and roll -taivaan ykkösmiehiä Dekkarit syntyvät 500 sanaa kerrallaan Loimaa/Pääkirjasto Marianne Rovio Dekkarikirjailija Arttu Tamminen vieraili Loimaan pääkirjastossa puhumassa kirjailijan työstä sekä Poriin sijoittuvasta jännityskirjasarjastaan. – Emme soita ryppyotsaisesti vaan osaamme nauraa itsellemme. Esa Pulliainen C-Combo pe 28.2. – He ottivat yhteyttä Matti Rautakumpuun ja ehdottivat keikkaa Loimaalla, taustoittaa itsekin bändinsä kanssa lavalle nouseva Jyrki Koenkytö harvinaisten vieraiden tuloa. MARIANNE ROVIO Kitaravirtuoosi Esa Pulliainen kiertää keväällä keikoilla yhdessä Mr Breathless alias Marko Julkusen kanssa Esa Pulliainen C-Combolla. Iltamyöhäisellä hän luo jännityskirjallisuutta lasten mentyä nukkumaan, eikä hänen yöunensa kuulemma häiriinny raakuuksista, joista hän kirjoittaa. Palkinto myönnetään edellisvuoden parhaasta kotimaisesta dekkariteosta. No tässä kirjailijan työssä se on tärkeää, ja siitä jopa maksetaan minulle jotain. Aiheita voi löytää mistä vain. Tarkoitus on myös, että rautalankayleisö pääsee jammailemaan tanssilattialla vapaasti. Idean pitää olla sellainen, että siitä jaksaa kirjoittaa noin vuoden, koska suurin piirtein vuoden romaanin kirjoittaminen minulla kestää. Jo seitsemänvuotiaana sanoin, että minusta tulee kirjailija. Se on melkein yhtä tärkeää kuin hengittäminen, sillä lukeminen on perusta ajattelemiselle ja oppimiselle. Sen vuoksi hän miettiikin, mitä asiakkaat mahtavat asiasta ajatella. Viisikymppisistä kavereista koostuva yhtye keikkailee nykyään harvakseltaan, sillä aikataulujen sovittaminen yhteen työja perhe-elämän kanssa on haastavaa. Basistina nähdään Kai Pulliainen ja rumpalina Toni Liimatta. – Ehkä saunotaan ensin jonkun luona ja otetaan pari olutta, sitten mennään kuuntelemaan hyvää musiikkia ja lopulta päädytään perinteiseen tapaan johonkin Loimaan ravintoloista, hän nauraa maalailuilleen. Vaikka rockabillyä väännetäänkin, Koenkytö kuvaa bändiään silti huumoriyhtyeeksi. – Emme lähde esiintymään ihan pieniin tilaisuuksiin, mutta hyvissä ravintoloissa ja hääkeikoilla on mukava käydä. Kirjailija Roope Lipasti Kaarina-lehdessä LAINA Kirjoittaminen on epäilemättä maailmanhistorian tärkein keksintö. Hänet on juuri palkittu teoksestaan Verivelka (WSOY 2019) Suomen dekkariseura ry:n Vuoden johtolanka -palkinnolla. Minulla on arkielämässä ollut haittaa lähinnä tästä vahvasta mielikuvituksesta, koska olen unohtunut liian usein haaveilemaan kaikkea. . Yhtyeessä soittavat Jorma Nurmi (soolokitara ja laulu), Big Dadddy alias Jyrki Koenkytö (laulu), Jukka Merisaari (rummut), Sami Heimo (komppikitara ja taustalaulu) sekä Jukka Nurmi (kontrabasso). Hän elää parhaillaan ruuhkavuosia kirjailijana, perheenisänä sekä päivätyönsä kiireiden keskellä. – Pelkkä alkuinnostus ei riitä. Jossain vaiheessa aikaa on ehkä enemmän, mutta nyt tietysti haluan olla kasvavien lasteni kanssa paljon läsnä. – Olen yllättynyt, että lippuja on mennyt näin hyvin, Koenkytö iloitsee. Naputtelin tätini lahjoittamalla 11 kilogramman painoisella vanhalla kirjoituskoneella, mutta sitä kirjaa en saanut koskaan valmiiksi. On tyhmää olla lukematta. – Tuoleja ei tule olemaan kuin ehkä vähän reunoilla. Julkusen ja Pulliaisen lisäksi kokoonpanossa soittavat basisti Kai Pulliainen ja rumpali Toni Liimatta. Niiden avulla tieto liikkuu paikasta toiseen muuttumatta. MARIA BRES. Koenkytö uskoo, että illasta tulee rento, missä vanhat kaveriporukat tapaavat toisiaan. Tuominen kertoo haluavansa kehittyä aina enemmän kirjailijana. 20-vuotiaana aloin ajatella tosissani kirjan kirjoittamista. – Loimaan ulkopuolella on siinä mielessä helpompi esiintyä, hän sanoo. – Meillä on oikein kontrabassokin, Koenkytö kehaisee ja nauraa samalla, että ensimmäistä kertaa heidänkin keikkansa on loppuunmyyty
Mari Kujanpää sanoo mielikuvituksen olevan kuin lihas, joka kehittyy treenatessa. Nyt kun nuorimmainenkin on jo esikoulussa, hän sanoo aikaa kirjoittamiselle löytyvän aamuisin. SARI HOLAPPA. Mielikuvitusta voi treenata samalla tavalla kuin lihasta Olen parhaimmillani heti aamusta, ja kun saan kuopuksen kello kahdeksan esikouluun, minulla on siinä reilu tunti aikaa kirjoittaa ennen kuin lähden töihin. – En haluaisi olla päätoiminen kirjailija, sillä nautin myös ihmisten parissa työskentelystä. LAPSIPERHEARKI tuo omat haasteensa kahden uran yhdistämiseen. Jännittävää oli myös odottaa lehtien ensimmäisiä kirja-arvosteluja. Sinä kesänä kirjoitin päivisin graduani ja iltaisin käsikirjoitusta, Kujanpää kertoo. Oripään kunnan kirjastonjohtajana ja lastenkirjailijana työskentelevä Mari Kujanpää on onnistunut yhdistämään kaksi uraa, vaikka lapsiperheen äitinä se onkin välillä melko haastavaa. 12 Torstaina 27. Tämän vuoden elokuussa ilmestyy seuraava, joka on nimeltään Akselin suru. – Asuin silloin kerrostalossa, ja heräsin usein öisin, kun lehti tuli. – Keräsin Ilomantsin tutkimusasemalla aineistoa graduani varten. Vuonna 1999 pro gradu -työtään kirjoittaessaan hän kuitenkin huomasi WSOY:n nuortenkirjakilpailun. 102 askelta mummilaan -kirjaansa hän on puolestaan lainannut ystäväänsä, joka pitää vuosittain talvivaatepäivät, jolloin tarkistetaan perheen talvivaatevaraston kunto. Toki nykyinen ammatti Oripään kirjastonjohtajana liittyy tiiviisti kirjallisuuteen, ja hyvä niin, sillä Kujanpään mukaan se inspiroi ja antaa ideoita toiseen ammattiin. – Olen hyvin kiitollinen Oripään kunnalle, että se on aina järjestynyt. Mari Kujanpäältä on ilmestynyt viisi kirjaa, joista viimeisin on vuodelta 2018. KIRJAILIJANURA urkeni vuonna 2003, jolloin Kujanpää aloitti myös kirjastonhoitajan opinnot Åbo Akademissa. Kolmannesta kirjastaan hän nappasi lastenja nuortenkirjallisuuden Finlandia -palkinnon, ja lisäksi pari kirjaa on ollut ehdolla saamassa Arvid Lydecken ja Lasten LukuVarkaus -palkintoa. – Tämä tyyli sopii minulle, että kirjoitan vasta viimeiseksi ne välivaiheet. KIRJOJEN HAHMOT ovat pitkälti Kujanpään mielikuvituksen tuotoksia, mutta aika usein hän nappaa kohtauksia ja piirteitä myös elävästä elämästä. helmikuuta 2020 Oripää Sari Holappa Mari Kujanpään lapsuudenhaaveena oli ryhtyä kirjailijaksi. – Juoni pyörii päässäni tiskatessa, kävellessä, pyykkiä ripustaessa, hän luettelee arjen keskeltä löytyviä muhitteluhetkiä ja sanookin suurimman osan työstä olevan passiivista. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, ettei hänellä riitä siihen mielikuvitus, joten haave sai odottaa. Otavan kanssa solmittu sopimus ja esikoisteoksen ilmestyminen herättää yhä lämpimiä muistoja. – Olen parhaimmillani heti aamusta, ja kun saan kuopuksen kello kahdeksan esikouluun, minulla on siinä reilu tunti aikaa kirjoittaa ennen kuin lähden töihin, hän kertoo aikataulustaan. Kun kirjoittamisessa on intensiivisempi vaihe menossa, Kujanpää on ottanut töistään muutaman kuukauden virkavapaan. – Sitä voi verrata vaikka urheilijoihin: eivät hekään käy pelkästään kisoissa vaan treenaavat koko ajan kilpailujen välissä, hän kiteyttää menetelmänsä pysyä hyvässä kirjoituskunnossa. Ja sitten yhtenä aamuna Helsingin Sanomissa oli arvostelu, ja voi sitä onnea, hän kertaa iloista tapahtumaa. Paimiossa kasvanut neito lähti ylioppilaskirjoitusten jälkeen Joensuun yliopistoon opiskelemaan metsänhoitajaksi, koska se tuntui silloin kiinnostavalta ja erikoiselta alalta. Ryntäsin aina katsomaan, oliko siellä mitään. Esikoisteoksen jälkeen Kujanpäältä on ilmestynyt neljä muuta lastenkirjaa ja kuudes on parhaillaan tietokoneella viimeistelyä vaille valmiina. Ala on lisäksi hyvin kilpailtu, Kujanpää toteaa. Sillä kertaa hänestä ei kuitenkaan vielä sukeutunut kirjailijaa, sillä vastassa oli sellaisia nimiä kuin Kari Hotakainen ja Laura Honkasalo, jotka vetivät pidemmän korren. – Me kirjailijat olemme nykyajan Lönnrotheja, jotka kuljemme eri puolilla ja tallennamme muistiin ihmisten sanomisia ja tekemisiä. – Olen aina kirjoittanut päiväkirjaa, ja siitä on tullut sellainen rutiini ja helppous kirjoittaa. Kirjoittamisvaihe on Kujanpäälle helppoa, sillä hän on nopea naputtelemaan ajatuksiaan tietokoneen ruudulle. Paitsi että Kujanpää kulkee turuilla ja toreilla silmät ja korvat auki, hän myös lukee paljon, mikä on hänen mukaansa todella tärkeää kirjailijalle. Kun lapset syntyivät, Kujanpää piti kirjoittamisesta taukoa. – Oli hienoa päästä kirjoittamaan ensimmäinen omistuskirjoitus tuoreeseen kirjaan. Mari Kujanpää on melko tyypillinen suomalainen kirjailija, sillä päätyökseen hän tekee jotain vallan muuta kuin kirjoittaa. Myös omasta lapsuudesta on tullut ammennettua joitakin kohtauksia kirjoihin. Kun itse kirjoittaminen alkaa, Kujanpää saattaa ensin saada valmiiksi pätkän alusta, sitten hän keksii kohtauksen keskelle kirjaa, mistä saakin idean loppuratkaisuun. MITEN mielikuvituksettomasta tytöstä sitten kasvoi lastenkirjailija. Ideoita ja juonta hän alkaa haudutella pikkuhiljaa päässä ja kirjata ajatuksiaan ranskalaisilla viivoilla vihkoon. Kujanpäällä on myös omien sanojensa mukaan hyvä yksityiskohtien muisti, ja hän saattaa muistaa esimerkiksi jonkun keskustelunpätkän kahvilasta ja laittaa sen kirjaansa
10 km:n matkalta ja ratakiskoja tuhottiin 196 kpl. Dementia vaivaa, mutta näkö ja kuulo ovat säilyneet hyvänä. Operaation mittasuhteista saa selkeän kuvan, kun huomioi, että siihen osallistui yhteensä 1 924 miestä ja 247 hevosta. helmikuuta 2020 Virkeä 101-vuotias ei edelleenkään kaipaa päiväunia Oripää Sari Holappa Vuonna 1919 syntynyt, tiistaina 101-vuotispäiviään viettänyt, Oripään vanhin asukas Aune Eskola ei ole juuri juhlista elämänsä aikana piitannut. Ongelmista huolimatta tavoite oli edetä mahdollisimman suoraan. Takaisin omien puolelle selvittiin 22.1. Karttamateriaali oli heikkotasoista ja maasto asumatonta ja tietöntä korpea, jossa korkeat vaarat, suot, järvet ja joet seurasivat toisiaan. – Kyllä hänen tarvitsee olla melkein sairas, jotta hän sellaiset ottaa, Kuosa naurahtaa. Haavoittuneita oli 10 ja paleltuneita 79. Sen perässä tuli vielä erityinen lumenpolkijaryhmä ennen varsinaista kuormastoa. Sen johtajana toimi majuri Arnold Majewski. KOKO IKÄNSÄ Oripäässä asunut Aune Eskola on pysynyt neiti-ihmisenä läpi pitkän elämänsä. Hänellä on aina ollut oma, luja tahtonsa, siskokset kuvailevat tätiään. – Se pitää nimenomaan sitoa leuan alle, ei taakse, tähdentää Elise. Noin 15 kilometrin etäisyydelle Mai Guban asemalta perustettiin tilapäinen huoltokeskus ja siitä joukot jakaantuivat kahteen suuntaan, osa mainittua asemaa kohti ja toinen osa jonkin verran pohjoisemmaksi. Kaiken kaikkiaan osasto Majewskin isku Muurmannin radalle on jo pelkästään sotahistoriallisessa mielessä kirjan arvoinen operaatio. On myös asioita, joista hän ei ole ikinä luopunut. KYSEISEN sotatoimen vaikeuksia tekisi mieli kuvata valtaviksi. Nuoruusja kouluvuotensa Loimaalla viettänyt poika ymmärsi isänsä kuvien historiallisen arvon ja laati niistä sekä retken muusta materiaalista multimediaesityksen, jonka moni loimaalainenkin asian harrastaja on päässyt näkemään. Kirjoittamista hän jatkoi vielä eläkevuosinaan, kun hänen pakinoitaan julkaistiin Loimaan Lehdessä. On suoranainen ihme, että venäläiset eivät tällaista kolonnaa menomatkan aikana havainneet. Oripään vanhin asukas Aune Eskola on aina ollut oman tiensä kulkija Oripään vanhin asukas Aune Eskola täytti tiistaina kunnioitettavat 101 vuotta. SARI HOLAPPA KIRJAT Kovien miesten kaukopartio Raine Narva ja Simo Liikanen: Katkaiskaa Muurmannin rata. klo 5:een mennessä. Miehistö liikkui suksilla ja pääsi vähän helpommalla. Lunta oli niin runsaasti, että hevoset joutuivat kahlaamaan siinä vatsaansa myöden. Gummerus, 2019. Yksi on päähän sidottava huivi, joka on aina päässä. Asiasta vastasi etummaisena kulkenut suuntajoukkue, jota puolestaan seurasi kulku-uraa raivannut pioneeriosasto. Pisimmillään koko saattue venyi kuusi kilometriä pitkäksi. Runsas lukeminen kuului aikanaan myös Aunen puheesta: – Kun Aune muutti palvelutaloon, hoitajat ihmettelivät sitä sivistyssanojen määrää, mitä hän tiesi, siskokset Elise Kuosa ja Irmeli Virolainen kertovat. Hän myös laati siitä raportin, joka toimitettiin itselleen ylipäällikkö Mannerheimille Päämajaan. Erilaisia rakennuksia poltettiin 92 kpl, puhelinja lennätinlinjoja hävitettiin n. Kylmyydestä huolimatta avotulen tekeminen oli paljastumisen vaarassa kielletty. Ensimmäisen kerran kakkukahveja merkkipäivän kunniaksi juotiin vasta, kun hän täytti pyöreät 100 vuotta. Silmälasitkin ovat nenällä vähän kuin muodon vuoksi, sillä kun jotain pitää kirjoittaa, Aune ottaa lasit pois häiritsemästä. 13 Torstaina 27. – Hän luki aina ja kaikenlaista, kirjoja ja lehtiä, muistelee Elise Kuosa. VELJENTYTTÄRET Elise ja Irmeli luonnehtivat Aunea oman tiensä kulkijaksi, joka ei ole toisten mielipiteistä juuri välittänyt. Jatkosodan selkeästi massiivisin kaukopartioretki suuntautui Muurmannin radalla sijainneelle Mai Guban rautatieasemalle. Viimemainitut aiheuttivatkin ongelmia lähes koko paluumatkan ajan. Yhä edelleen, vaikka dementia jo Aunea vaivaakin, hän saattaa tarttua lehteen ja katsella kuvia tai lukaista ääneen otsikoita. Tuossa vaiheessa tilanne oli luonnollisesti selvinnyt myös vihollisille ja läheisestä varuskunnasta oli odotettavissa sekä joukkoja että lentokoneita. Asiakirja on ollut kirjan keskeisenä lähdeaineistona. Seurauksena oli mm. – Aune on aina ollut omissa oloissaan viihtyvä, hieman jopa erakko, kertoo veljentytär Elise Kuosa. . ISÄNSÄ jäämistöä selvitellessään näihin valokuviin törmäsi joitain vuosia sitten hänen poikansa, hammaslääkäri Raine Narva. VARSINAINEN h-hetki oli 19.1. Ensin syödä hevoset, sitten tulla pois.” Vaikeuksista johtuen menomatkaan kului päivä suunniteltua pidempään. Omatkin miehet asiaa pelkäsivät ja joku uskaltautui kysymään Majewskilta, mitä tehdään, jos jäädään mottiin. E. Äitinsä kanssa elellyt Aune ei juuri kotikonnuiltaan ole poistunut, vaan hän on erakkomaisen luonteensa vuoksi viihtynyt kotona. Mutta, jos joku joskus meni käymään, vieras tiesi tasan tarkkaan, mitä Aunelle vietiin tuliaisiksi: – Karkkia ja suklaalevyjä, Elise nauraa. . Vaikka aseellisia yhteenottoja oli vähän, aivan ilman tappioita ei selvitty. TOIVO NARVA palveli TKmiehenä sodan loppuun ja jatkoi sen jälkeen toimittajan työtä kunnes siirtyi liike-elämän palvelukseen. klo 23.00. Myös päiväunia on tullut otettua säästeliäästi, sillä virkeä vanhus ei vieläkään moisia kaipaa. – Se oli hänelle ihan kunnia-asia, josta hän muistutti meitä usein, sanoo tätiään syntymäpäiväjuhliin tervehtimään tullut Irmeli Virolainen. Tässä työssä Raine Narvaa on avustanut FM, historian harrastaja Simo Liikanen. Ottamansa laajan valokuvamateriaalin Toivo Narva oli säilyttänyt pääosin itsellään. Tuloksena onkin tiivis ja selkeä tietopaketti osasto Majewskin operaatiosta. Näkö ja kuulo ovat edelleen terävät, ja usein Aune huomaa pienimmätkin roskat lattialta. Suomalaisia kaatui matkalla kolme ja neljäs menehtyi myöhemmin kenttäsairaalassa. Omalta osaltaan se vahvistaa kuvaa suomalaisen sotilaan sisukkuudesta ja peräänantamattomuudesta. – Hän ei ole koskaan ollut toisten johdateltavissa. Nyt materiaalia on edelleen muokattu ja se on saatettu kirjan muotoon. Miehet hiihtivät kahta rinnakkaista latua kuormaston molemmin puolin. Oripään vanhin asukas on myös aina ollut kova lukemaan. Pakkasta oli aluksi kohtuulliset 12 astetta, mutta päivien kuluessa se kipusi pahimmillaan 40 asteeseen. Niinpä keskityttiin materiaalisten tappioiden aiheuttamiseen. Sotahistoria, 126 s. Yhä edelleen, vaikka dementia jo Aunea vaivaakin, hän saattaa tarttua lehteen ja katsella kuvia tai lukaista ääneen otsikoita. Lisäksi tekijät ovat päässeet haastattelemaan neljää vielä elossa olevaa ja mukana ollutta. Lassila Retkikuntaan osallistui ja sen tiedottamisesta vastasi loimaalainen TK-mies, vänrikki Toivo Narva.. Matkaa kokoontumispaikasta Rukajärven eteläpuoliselta Särkijärveltä oli määränpäähän 75 kilometriä ja retki kesti kokonaisuudessaan runsaan viikon eli ajan 14.1.–22.1.1942. Vähän huonosti suomea puhunut majuri vastasi: ”No pärkkele. Vetäytyminen kohteesta aloitettiin seuraavana aamuna klo 7. se, että päinvastoin kuin menomatkalla, nyt oltiin liikkeellä öisin ja naamioituneina levättiin päivisin. Retkikuntaan osallistui ja sen tiedottamisesta vastasi loimaalainen TK-mies, vänrikki Toivo Narva. Makeanhimosta Aune ei ole päässyt vielä vanhoilla päivilläkään, sillä syntymäpäiväkahvillakin suklaanpala katoaa lautaselta ensimmäisenä. Aseellista taistelukosketusta ei syntynyt, koska paikalla ei ollut vihollisen joukkoja. Kovia poikia, ei voi muuta sanoa! J. Sisällön havainnollisuutta korostaa runsas autenttinen kuvamateriaali. Viimeisimpänä eteni jälkivarmistusosasto
Seuraavat kaksi maalia iski kuitenkin PTU. Ropposen loukkaantuminen sattui ottelun kolmannen erän alussa, varsin vaarattomassa tilanteessa. Purppuralohikäärmeet keräsivät rivinsä kuitenkin nopeasti ja hallitsivat kenttätapahtumia. PTU:n Joonas Meura pääsi tykittämään liian vapaasti alakulmaan keskisektorista. Jossain vaiheessa voidaan tarkentaa toipumisaikaa, mutta nyt se on mahdotonta. Valmennus ei aikaillut porilaisten neljännen maalin jälkeen, vaan otti aikalisän ja maalivahdin pois maalilta. Hakkuri tippui suoraan torjunnasta kimmonneen pallon päälle sillä seurauksella, että hänen nilkkansa vääntyi pahan näköisesti. Puolustamisessa ovat auttamassa Juho Nurmi ja kapteeni Sami Happonen. Luokka M-A: 1) Petra Eriksson-Sola Nasevat 1164. Vahvassa vireessä alkuvuodesta ollut Mäkelä avasi ottelun maalihanat vajaan seitsemän minuutin pelin jälkeen. AU ei saanut otteluun jalkeille parasta kokoonpanoaan, kun mukana oli vain kolme hyökkääjää: Tuomas Happonen, Mikko Mäkelä ja Janne Mäkinen. Ne eivät olleet välttämättä kovin räikeitä, mutta Ykkösen tasolla edes pieneen vastustajan avustamiseen ei ole varaa. Pitkä kuljetus päättyi painavaan yläkulmalaukaukseen. Viininpunaisten ylivoimapeli tuotti tulosta myös minuutin päästä edellisestä. Hän puski maalivahti Henri Saarisen pitkän heiton päällään sisään, kun PTU:n puolustus ei ollut organisoitunut. P9 kolmiottelu: 5) Anton Lindén 416. Palkintojakin hienompaa on mielestäni tarina, jonka hän on tehnyt. T11 korkeus: 4) Emma Toivonen 1,27. T13 60 m lk: 3) Ida Mäki 8,85. T13 kuula: 16) Vilma Toivonen 6,77. P9 40 m ae: 8) Anton Lindén 7,63. T13 pituus: 3) Ida Mäki 4,65, 18) Vilma Toivonen 3,67. 2–2-tasoitus näki päivänvalon ajassa 27:10, kun Mikke Louhela teki maalin komealla yksilösuorituksella. YLEISURHEILU Leiskulaisten kilpailutuloksia. helmikuuta 2020 Alastaron Urheilijat lähetti PTU:n sarjaporrasta alemmaksi Futsal Jesse Happonen AU–PTU 4–4 (1–1). T15 60 m ae: 6) Minea Lindén 8,60. Fysioterapeutti Jani Niskakangas Maalivahti Henri Saarinen on torjuntojensa ohessa syöttänyt jo seitsemän AU:n maalia. Luokka D: 1) Konsta Rautiainen ME-85 804, 2) Mervi Orenius VEE10 729. P9 40 m lk: 8) Anton Lindén 7,71. F1-kuljettaja Valtteri Bottas Turun Sanomissa LAINA Petra saavutti paljon enemmän kuin moni painija on koskaan saavuttanut, vaikka olympiamitali jäi haaveeksi. N22 60 m ae: 31) Ella Savonen 8,80. P13 60 m ae: 9) Nikolas Lindén 9,21. AU:lla oli vielä reilut pari minuuttia aikaa taistella voittomaalista, mutta kolmas nopea maali jäi syntymättä, vaikka AU haki sitäkin viime sekunnit ilman maalivahtia. Alastaron Urheilijoiden taival futsalin Ykkösessä jatkui viikonloppuna kotiottelulla porilaista PTU:ta vastaan. Päävalmentaja Jussi Heino ei osannut alkuviikosta vielä sanoa, millä tavalla joukkue jatkaa eteenpäin. Toipumisennustetta ei tässä vaiheessa osaa kukaan sanoa tarkasti. – Kuntoutuminen vaatii parisen kuukautta. Luokka B: 1) Pentti Kottonen K-29 1211, 2) Vesa Timonen K-29 1187, 3) Reetta Neuvonen Nasevat 1176, 4) Miikka Pesola K-29 1127, 5) Jorma Rantanen VEE10 1102, 6) Immo Pulkkinen SomKe 1094, 7) Juha Virtanen VEE10 1085, 8) Jouni Marttila ME85 1044, 9) Lasse Jalava K-29 1038, 10) Timo Alanne SomKe 1000, 11) Ari Puosi SomKe 995, 12) Markku Mäkitalo PeKeTeam 991. Maalisyöttö oli Saariselle jo kauden seitsemäs, millä hän on koko sarjan paras maalivahti kyseisessä tilastossa. Purppuralohikäärmeiden parhaana palkittiin Louhela, joka on ollut kenties koko joukkueen tasaisin pelaaja läpi kauden. T13 60 m lk: 5) Ida Mäki 8,78. Siksi minun pitää parantaa joka suhteessa. P9 kuula: 6) Anton Lindén 4,58. Sarjan kovimpiin joukkueisiin lukeutuva vaasalaispoppoo taistelee suorasta noususta Liigaan ja AU haluaa tehdä altavastaajana kiusaa tälle tavoitteelle. Louhela iski ottelun toisensa liivipelaajana pelanneen Juho Nurmen tarjoilusta. N 60 m ae: 2) Ella Savonen 8,56. Jälkikäteen tarkasteltuna jokaista PTU:n maalia edelsi jonkinlainen AU-pelaajan virhe. Tällä kertaa mukana oli myös onnea, kun Mäkelän maalille toimittama pallo kimposi porilaisjalasta omaan verkkoon ja lukemiksi vaihtui 4–4. P13 60 m aidat: 6) Nikolas Lindén 12,96. 22-, 19-, ja 17-v. KEILAILU Loimaan Keilahalli, viikkokilpailu 8, kuusi sarjaa eurooppalaisittain. P13 60 m lk: 9) Nikolas Lindén 9,29. P13 pituus: 5) Nikolas Lindén 4,28. Kotijoukkue ei ansainnut esityksellään voittoa, vaikka sai luotua maalipaikkoja vastustajaansa enemmän. Ma l ja -s p r i ntt i , Tu rku 15.2.2020. T13 60 m ae: 4) Ida Mäki 8,74. Varmasti Tino Vuori saa nyt mahdollisuuden tuurata Ropposta, mutta mahdollista saattaa olla, että Tapio Toiviainenkin nähdään kevään aikana hakkurin paikalla. Fysioterapeutti ja huoltaja Jani Niskakankaan mielestä nyt mennään pelaajan terveys edellä. Ylivoimaa on harjoiteltu harjoituksissa näitä tilanteita varten, ja AU:n kavennusmaalia tarvitsi odottaa vain 30 sekuntia, kun pyöritys tuotti tulosta. Juniorihallikilpailut, Turku 22.2.2020. T13 60 m ae: 3) Ida Mäki 8,77. ELLI MATTILA. Puolitehoinen puolustuspeli oli AU:n murheenkryyni läpi ottelun. AU jatkaa sarjassa kahdeksantena, kun otteluita on jäljellä vielä neljä. Kuntoutuminen vaatii parisen kuukautta. T11 pituus: 6) Emma Toivonen 3,88. Tuloksena oli 4–4-tasatulos, jonka myötä PTU:n tippuminen sarjaporrasta alemmaksi varmistui. Nyt kakkosketjuun täytyi laittaa koulutukseltaan puolustajia. T11 kuula: 8) Emma Toivonen 7,11. Valmentaja Ahto Raska Petra Ollin uran lopettamispäätöksestä Aamulehdessä 14 Torstaina 27. ALASTAROLAISILLA oli aikaa tuoda peli tasoihin reilut neljä minuuttia ennen päätössummeria. TULOSPÖRSSI Hurrikaanin Antti Ropposella edessä pitkä sairausloma Lentopallo Valtteri Arra Hurrikaanin hakkuri Antti Ropposen loukkaantuminen lauantain kotipelissä osoittautui juuri niin vakavaksi kuin ensi alkuun osattiin pelätä. Purppuralohikäärmeet liekehtivät viimeisen kerran tällä kaudella kotikonnuilla tämän viikon lauantaina, kun vastaan asettuu Alastaro-hallissa FC Kiisto. URHEILU LAINA Minun on oltava parempi kuin viime vuonna. AU ei päässyt nauttimaan johdostaan kuin noin minuutin. T15 60 m lk: 5) Minea Lindén 8,59. Ihannekokoonpanossaan AU:lla on ollut käytössä viisi hyökkääjää, kun miehistöä on peluutettu kahdella kentällisellä ja yhdellä reservihyökkääjällä. Kotijoukkue ei päässyt enää kertaakaan ottelussa johtoasemaan, kun terävästi esiintynyt porilaisryhmä aloitti maalinteon toisen jakson ensimmäisellä minuutilla. SM-hallikilpailut, Helsinki 22.–23.2.2020. Luokka C: 1) Mika Heikkilä ME-85 1192, 2) Aulis Vienonen VEE10 1136, 3) Erkki Kojo VEE10 1058, 4) Olli-Pekka Tuominen VEE10 1055, 5) Markku Lehto VEE10 1019, 6) Jorma Suojanen ME-85 1016, 7) Karoliina Kirvelä VEE10 972, 8) Veijo Helin Rkm-Forssa 971, 9) Reijo Vaha SomKe 964,10) Jaana Aaltonen Nasevat 958, 11) Jukka Nordqvist VEE10 934, 12) Esko Ryöppy VEE10 927, 13) Markku Reunanen ME-85 925, 14) Melina Vikström Nasevat 918. Kamppailu sai tarkan alun, eikä maalipaikoilla hirveästi juhlittu. Puoliajalle siirryttiin 1–1-lukemissa. LOPPUTULOS 4–4 oli tavallaan oikeutettu. Lisämausteen otteluun tuo se, että vastustajan maalia vartioi AU:n vanha luottokassari Teemu Kulmala. Molemmat ottelun ovat Hurrikaanille vieraspelejä. P9 pituus: 11) Anton Lindén 2,80. Oli kisoja, joissa pystyin ottamaan paalun, mutta kokonaisuutena Lewis (Hamilton) oli parempi. Ensimmäisen kerran Hurrikaania ilman ykköspyssyään pääsee testaamaan lauantaina Kokkolan Tiikerit ja päivää myöhemmin Lentopalloseura Etta. AU:lle tasapeli maistui osittain happamalle, sillä ottelusta oli otettavissa enemmän. Jossain vaiheessa voidaan tarkentaa toipumisaikaa, mutta nyt se on mahdotonta, Niskakangas lisää. N 60 m lk: 2) Ella Savonen 8,57
KATRIINA REIJONEN Voitto kotiin käynnistää kevään ja pudotuspelit. Meklareina toimivat Anssi Rämö ja Valtteri Arra. LOIMAAN LAATUAUTON myyntihalliin ja pihalle levittäytyvän tapahtuman vetovastuu on Loimaan Kauppa ja Palvelut ry:llä ja Loimaan Hurrikaanilla. Kauppalan muotinäytöksen juontavat Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu, Kauppala-yhdistyksen Kiitos-palkinnon joulunavauksessa saanut yrittäjäpariskunta Anniina Marjamäki ja Ville Manner. Kahvioja ruokapuoleen on satsattu viime vuoden tapaan, sillä tapahtumassa voi hurahtaa paljonkin aikaa. Leipomo Salonen Grano Moniviljaleipä, myös viipaloitu 400 g (4,86/kg) 3 29 1 49 1 95 Valio Oltermanni kermajuusto Myös kevyt 17% 0,9–1 kg (4,95–5,50/kg) Kotimaista Mustikkatai puolukkamehu 1 l Kulman Keittiön Pippurihärkäpata 4 95 1 89 22 90 2 49 pkt ps kpl kg kpl tlk kg PRISMA LOIMAA Avoinna: ma–la 7–22, su 9–22 Tuore porsaan kyljys 9 95 kg SATOKAUSITUOTE Herkkuja jokaiseen makuun. Etuun eivät kuulu kodinkoneet ja elektroniikkalaitteet. – Tavaraa on paljon. Tokmannin pihalta pääsee kävelemään näppärästi uutta alikulkutunnelia pitkin aivan Laatuauton tontin kulmalle. PÄIVÄN ensimmäinen iso ohjelmanumero on huutokauppa, joka alkaa puoliltapäivin. Ja kun tapahtuma ei maksa mitään, täällä voi olla viisi minuuttia tai kolme tuntia, Loimaan Laatuauton toimitusjohtaja Aapo Hakala luonnehtii. Myös poliisiauto on luvannut pistäytyä tapahtumassa. Nosturin kyytiin, kuten koko tapahtumaan, pääsee maksutta. Järjestäjät tavoittelevat saman katon alle sataa näytteilleasettajaa ja yhteistyökumppania. Kepparikilpailua varten kannattaa ottaa omat keppihevoset mukaan. helmikuuta 2020 tok.fi USA Bataatti Ingman Creamy kermajäätelöt 850 ml (3,87/l) (ei laktoositon) Kotimaista Valkosipuliperunat 750 g (1,99/kg) Voim. Toinen tärppi tälle vuodelle löytyy mikrofonin takaa. TAPAHTUMA suunnataan koko perheelle. Anssi Rämö, LeenaMaija Pärssinen ja Aapo Hakala harjoittelevat tuuletusta Hurrikaanin finaalipeleihin. Kahdelta alkaa muotinäytös. – Henkilönostin tulee nostamaan ihmisiä 25 metrin korkeuteen, Hurrikaanin toiminnanjohtaja Anssi Rämö paljastaa. Toiminnanjohtaja muistuttaa, että tapahtumaan ei tarvitse tulla paksun rahatukon kera. – On tämä sellainen sosiaalinen tapahtuma, jossa ihmiset jäävät juttelemaan keskenään. – Muotinäytöksessä ei ole kevään muotia sillä tavalla, miten muoti usein ajatellaan, vaan muotinäytöksessä on jokaiselle jotakin kokoon ja toimialaan katsomatta. Voitto kotiin -tapahtumaan pääsee nyt myös uuden alikulun kautta. – Mukaan mahtuvat vielä nekin, jotka eivät ole tätä aiemmin hoksanneet, Loimaan Kauppalan puheenjohtaja Leena-Maija Pärssinen lupaa. to–su 27.2.–1.3. Jotta huutokauppa saadaan puskettua nopeasti läpi, minun ja Valtterin täytyy jättää huonot vitsimme vähemmälle, Rämö virnistää. Toimittaja Katri Utula emännöi tapahtumaa haastatellen kävijöitä, näytteilleasettajia ja pitäen yleisön perillä päivän ohjelmasta. PAKASTE PALVELUTORI AUKI JOKA PÄIVÄ! UUTUUS – 20 % S-Etukortilla Etuun kuuluvat kodin tekstiilit, astiat, kattaus, ruoanvalmistusvälineet, valaisimet, sisustusja lahjatavarat. Neljännen kerran järjestettävä jättitempaus ajoittuu runkosarjan ja pudotuspelien väliin. Autojen pysäköinti järjestyy Vilakoneen pihalla, mutta tänä vuonna käyttöön saadaan toinenkin saapumissuunta. 15 Torstaina 27. klo 11–16. Pankkikorttikin kelpaa. Kevään megatapahtumaksi luonnehdittu tempaus tuo yhteen loimaalaisyritykset ja useita yhdistyksiä. Jotain hauskaa saatetaan keksiä yllätykseksi, Pärssinen sanoo. Loimaan Nuotioloimut tekee partiotoimintaa tutuksi ja paistaa lättyjä, Loimaan Jankko myy makkaraa. Tällä kertaa yleisö pääsee tiirailemaan kaupunkia yläilmoista. Hurrikaani-huutokaupassa on tänä vuonna tarjolla etenkin kevään pihatöihin sopivaa työkalua. Tuotteita voi huutaa ennakkoon netissä tapahtuman verkkosivuilla. Voitto kotiin Loimaan Laatuautossa (Lamminkatu 7) su 15.3. TO–SU 27.2.–1.3. KODIN OSASTON TUOTTEET Kokeile Maustebaarin mausteita! PALVELUTORILTA SUOMALAINEN PALVELUTORILTA Loimaa/Lamminkatu Katriina Reijonen Voitto kotiin -tapahtuma tulee taas. Lapset viihtyvät Loimaan 4H:n puuhanurkkauksessa ja paloautoja ihmettelemässä
10–17.30 La 10–14 Prättäkitti toi paljon tuotteita HUIKEILLA ALENNUKSILLA! Esim. 16 Torstaina 27. ark. Noston enimmäismäärä on 200 euroa. OSTA NOSTA max. helmikuuta 2020 Prismakeskus (kassoja vastapäätä) Ark. Käteisnostosta ei kerry Plussa-pisteitä. K-palvelee_ostajanosta_juliste_A2_2018-02-09.indd 1 11.4.2018 10.49 Lapset huom! Muoviton MAALISKUU Nää pienentää hiilijalanjälkiä Tuo kauppaan prättäkittipiirros, saat yllätyksen! Kaikkien tuoneiden kesken arvotaan K-Market-Reppu pääsiäisyllätyksellä! Tule ja löydä vaatteita, joissa on nurinkurinen hinta. ark 7–22, la 7–22, su 9–22 HIRVIKOSKI Kaikki hyvä on lähellä. 200€ & Saat oston yhteydessä nostaa käteistä kassalta Osuuspankin, Nordean, Danske Bankin, Aktian, Oma Säästöpankin ja Säästöpankin debit-korteilla veloituksetta. Vesikoskenkatu 7, Loimaa p. ark 7–23, la 7–23, su 8–23 KORINTTI Turuntie 19–21 32200 Loimaa Av. Kuvan takki nyt 90,(norm. 044 030 6004 ma-pe 9.30-17.30 • la 9-14 www.bellomondo.fi Verkkokauppa avattu osoitteessa: kauppa.bellomondo.fi Käy tutustumassa! T-paitoja OTA 3, MAKSA 2 Tarjoamme edullisimman veloituksetta Paikalla ennustaja-eukko, jonka maljasta voit nostaa yllätyshintoja ostoksille!. 6–23, la 8–23, su 9–23 TURUNTIE Hirvikoskentie 213, 32200 Loimaa Av. 129,-) Löydät meidät myös facebookista Ä VÄ I P vanha vesikosken koulu vanha vesikosken koulu täynnä ylläreitä! täynnä ylläreitä! Ahjonkatu 3 Loimaa www.kuultoshop.fi TI-PE 10-17 LA 10-14 www.annemaris.fi 0404841148 vanhavesikoskenkoulu.fi 0405889414 Prättäkittipäivänä Prättäkittipäivänä LANKAKAUPPA vanhaelmiira Vesikoskenkatu 3, 0400 014 184 AVOINNA TI 10-20.30, KE-PE 10-17 PRÄTTÄKITTILAUANTAINA 9-13 VILEDA JA WETTEX SIIVOUSTARVIKKEET PRINGLESTUUBIT RED BULL The Winter Edition ICE-GIANT JÄÄTELÖT vadelma, lakka, toffee, kahvi OSTA 3 MAKSA 2 Turuntiellä maistatus perjantaina 10–14 200 g K-18 TALVIRAVINNEMAKKARA linnuille –40% PLUSSA-KORTILLA 2 99 2 99 1 99 1 00 1 KG PRK 150 ml TLK Puistokatu 4, 32200 Loimaa Av. Liikkeessä Prättäkitin halpuuttamia,kätkettyjä vaatteita nurinpäin
LA 29.2. Lauantaina kaikki tarjoustuotteet Ota 3 Maksa 2 Kerää ostoksista leimoja ja lunasta 25% alennus täydellä Tassupassilla Tervetuloa tekemään löytöjä! Ma-Pe 10-18 La 10-15 Koirakävelypäivinä olemme auki klo 20 asti Vesikoskenkatu 4, Loimaa vippet@luukku.com / 044 0589032 VipPet Uusi eläintarvikeliike Loimaan keskustassa Turuntie 14, Loimaa P. Kaikista tuotteista tuplahinta tai huima PRÄTTÄKITTI tarjous! Ryppylaardit ja vekkivoiteet -30 % ovh. helmikuuta 2020 VipPetin valikoimaa uudistetaan, nyt paljon tuotteita alennuksessa! Mm. 17 Torstaina 27. 045 1197557 avoinna ma-pe 9-17, la 10-14 kaikki ysit pyörähtää kuutoseksi la 29.2. 99 LA 29.2. Ä V Ä I P Vesikoskenkatu 11, 32200 Loimaa P. 02-762 1350, 0500 741 437 www.sabrina.fi Kysy tarjousta sarjahoidosta tai kokeile yksi hoito ! 29.2. 040 151 0520 jaskan.puoti@m-ketju.fi ma-pe 8-20, la 8-18 Jaskan Jaskan Puoti Oy Puoti Oy Maukasta hyvällä fiiliksellä! JASKAN PUOTI TARJOAA 27.–29.2.2020 K ahvilasta K ahvilasta K ahvilasta LOUNAALLA TORSTAINA HERNEKEITTO JA PANNARI PERJANTAINA LIHAKEITTO LAUANTAINA JAUHELIHAKEITTO 6,50€ TERVETULOA! Tervetuloa! rs kg pkt pkt kg HK SAUNAPALVIKINKKU 300 g (9,83/kg) ARCTIC MILK LEIPÄJUUSTO 110 g (9,09/kg) 2 95 1 00 pkt ps 2 95 1 00 2 70 annos MAKKARAPERUNAT + LIMUMUKI 0,4 l TAI KAHVI KAHVI TAI KAAKAO + VIINERMUNKKI 5 95 HK AITO NAKIT 420 g (7,02/kg) JOKIOISTEN PIIMÄSÄMPYLÄT 4 kpl/ 240 g (4,16/kg) 5 95 2 45 VALIO OIVARIINIT 350-400 g (7,00-6,12/kg) 6 95 MEILLÄ TEHTY! PORSAAN PALATAI SUIKALEPAISTI porsaan kinkusta! 15 90 PERJANTAINA TUORETTA KOTIMAISTA KIRJOLOHIFILETTÄ. Nurinkurista: Nur ink uri sta : • Ostoksen yhteydessä ilmainen yllätys • Paikalla prättäkitin kissa • Lisäksi noiduttuja tarjouksia Kalevalankatu 11 B, 32200 Loimaa puh. hihnoja, pantoja, herkkuja, ruokaa linnuille, kaloille, kilpikonnille, jyrsijöille, kissoille ja koirille
Luoto pyöreä 80 cm Esim. 35,90) LA 29.2. 040 450 1051 Ma–pe 9–18, la 9–15 LOIMAA 3 kpl 5,15,VARASTOLAATIKKO 50 l musta pinottava 9,95 kpl VARASTOLAATIKKO 50 l musta pinottava 9,95 kpl 2 kpl LYHTY 17 x 15 cm rosa/kulta tai valk./hopea LYHTY 17 x 15 cm rosa/kulta tai valk./hopea 11 95 4 99 kpl kpl 17 95 kpl kpl kpl kpl Erä erilaisia KUKKARUUKKUJA aluslautasella Erä erilaisia KUKKARUUKKUJA aluslautasella LEMMIKIN PETI 75 x 65 cm musta King tai Queen LEMMIKIN PETI 75 x 65 cm musta King tai Queen (norm. helmikuuta 2020 Karkauspäivänä la 29.2. 18 Torstaina 27. Luoto pyöreä 80 cm Sarka 80 x 150 cm harmaa Sarka 80 x 150 cm harmaa (25,90) (25,90) (12,95) (12,95) -50 % 16 95 24 kpl 10 kpl Kinder YLLÄTYSMUNA 20 g 0,89 kpl Kinder YLLÄTYSMUNA 20 g 0,89 kpl Probuilder inverter GENERAATTORI 2000 W 79,7 CC siniaalto invertteri aggregaatti Probuilder inverter GENERAATTORI 2000 W 79,7 CC siniaalto invertteri aggregaatti Tehostavat savupiipun vetoa tehokkaasti! Tehostavat savupiipun vetoa tehokkaasti! Rst VEDONPARANTAJA Rst VEDONPARANTAJA Arctic Auto SO5 MOOTTORILÄMMITIN 500 W Arctic Auto SO5 MOOTTORILÄMMITIN 500 W 399,59 90 (89,90) (89,90) Duramite LAIKAT 125 mm P120 tai P80 1,49 kpl Duramite LAIKAT 125 mm P120 tai P80 1,49 kpl KATKAISULAIKKA 230 mm 1,99 kpl KATKAISULAIKKA 230 mm 1,99 kpl 7 99 NYT NYT 59 95 69,-79,79,79,Laattamalli 150 mm 200 mm Laattamalli 150 mm 200 mm 110 mm 110 mm 155 mm 155 mm 250 mm 250 mm KALALAHTI • KOUVOLA • KYRÖSKOSKI • LOIMAA • PORI Heimolinnankatu 2, Loimaa Puh. LA 29.2. 14,95) Aurinko KUKKAMULTA 10 l Aurinko KUKKAMULTA 10 l ERÄ Jysmän MATTOJA ERÄ Jysmän MATTOJA Esim. Ä VÄ I P Ä V Ä I P Ä VÄ I P Palauta kuponki johonkin teeman liikkeistä la 29.2. NurinkurisiN NurinkurisiN. Vastanneiden kesken arvomme 2 kpl 50 euron lahjakortteja. . LA 29.2. NYT NYT 1,(0,10/l) (0,10/l) 6 48 12 95 2 99 ERÄ! Jättirulla Kotimainen KAITALIINA 30 m/rl ERÄ! Jättirulla Kotimainen KAITALIINA 30 m/rl (norm. Oma nimesi: Liikkeen nimi: Osoitteesi: Puh.nro: MIS S Ä L I I K KE ES S Ä O L I H AU S KI N MIS S Ä L I I K KE ES S Ä O L I H AU S KI N T AI TUNNEL M A . LA 29.2. TA I N URINKUR I S IN TUNNEL M A . TA I N URINKUR I S IN TUNNEL M A . myös Loimaan Lehden järjestämä KIRPPISTAPAHTUMA entisissä Nordean tiloissa klo 10-14. T AI TUNNEL M A . 35,90) (norm. 14,95) (norm
– Prättäkitti on aina saanut Loimaalta hyvää ja asiantuntevaa palvelua. Prättäkitti näkyi Loimaan Lehdessä monin tavoin jo vuonna 1996.. Tilat tarjoaa Loimaan Lehti. mennessä! Mitä kuuntelit, kun loimaalainen ihminen valloitti sydämesi. Lähetä vapaamuotoinen tarinasi 13.3.2020 mennessä osoitteeseen info.loimaanlehti@gmail.com. Muista kuitenkin liittää omat yhteystietosi tekstin mukaan, nimettömiä tarinoita ei huomioida. KOMMENTTI Kuka kosi ketä. – Oi miten monenmoista liikettä ja palvelua Loimaalta löytyy, se määrä melkein säikäyttää, hän kauhistelee. Kai se on niin, että kun Loimaata kehuu, alkaa muillakin kiinnostus heräämään. Loimaan Lehti päivystää torin varressa entisissä Nordean tiloissa lauantaina klo 10–14, paikan päälle saa tulla esittelemään sormuksia ja hamekankaita – karkauspäivänä kosituille ja kosijoille varattu Loimaan Lehden kestokasseja, jollaisen saa omaa tarinaa vastaan! Kati Uusitalo Pankkisalista saa nyt piirakoitakin . seudun liikkeissä. Mikä biisi säestää rakkauttasi kotiseutuun. helmikuuta 2020 LoimaaLovekonsertti lokakuussa 2020! TULOSSA! *) Jollet halua, että nimesi tuodaan julki tarinan yhteydessä, tuo asia ilmi tekstissäsi. Prättäkitti on asunut Loimaalla monta sataa vuotta, eikä enää osaa edes laskea kovin suuria lukuja. Prättäkitti suosittelee kaikkia paikallisiakin asukkaita käymään hänen nimikkopäivänään bongailemassa iloisen kauppapäivän meininkiä liikkeissä – voi vaikka näkyä Kyöpelinvuoren väkeä liikenteessä. Yhdistykset ovat myös liikkeellä Prättäkitti-päivänä Prättäkitti-päivä tuo Loimaan keskustaan tällä kertaa myös yhdistyksiä, sillä entisissä Nordean tiloissa torin varressa aukeaa pop up -kirppisja markkinapaikka. Mutta lapset, ei kerrota tätä eteenpäin, koska ei Prättäkitin kuulu mistään säikähtää, vai mitä ;-) Erityisen iloinen kauppapäivä lauantaina 29.2. Loimaan Lehti ja Loivari ry pidättävät oikeuden hyödyntää tai olla hyödyntämättä tarinaa LoimaaLove -konsertissa. 19 Torstaina 27. * Prättäkitti on kutsunut kaverinsakin Loimaalle Se on kuulkaa niin, että Loimaalle kannattaa tulla kauempaakin ostoksille. – Loimaan Seudun Yrittäjänaiset ja lehti ovat järjestäneet iloista kauppapäivää jo 1990-luvun puolivälistä lähtien, ja halusimme pop up -tiloilla saada vielä enemmän ihmisiä liikkeelle, päätoimittaja Kati Uusitalo sanoo. Kerran neljässä vuodessa kalenterissa olevana karkauspäivänä ovat perinteisesti naiset saaneet kosia ja jos mies on antanut niinsanotusti pakit, niin miehen on pitänyt ostaa hamekangas naiselle. Soiko taustalla joku tietty musiikki, kun rakastuit Loimaalla. Ilman yrityksiä ja yhdistyksiä meillä olisi paljon vähemmän vireämpi kotiseutu. Näin väittää Loimaalla mielellään shoppaileva Prättäkitti ja hänellä on esittää asiasta jopa todisteita. Yhdistykset keräävät myynnillä varoja toimintaansa, joten Prättäkittipäivässä pääsee harjoittamaan hyväntekeväisyyttäkin. Prättäkitti-päivä osuu tällä kertaa karkauspäivään, joka tunnetaan ainakin nurinkurisuuspäivänä ja epätavallisena kosintapäivänä. – Toivon näkeväni paljon hullunkurista henkilökuntaa ja nurinkurisia hintoja loimaalaisissa liikkeissä, hän loitsii. Lokokon tyttöjoukkue U16 löytyy myös paikalta, samoin Muuttokummit myyntiartikkeleineen. Mikä kappale tuo mieleen loimaalaisen elämän. Kokoamme tarinat ja tärkeät sävelet LoimaaLove -konsertiksi! Lähetä tarinasi 13.3. . – Yritykset tuottavat meille kaupallisia palveluita ja yhdistykset ja vapaaehtoiset monenlaisia harrastuksia ja vapaa-ajan palveluita. – Kavereitani käy Loimaalla ostoksilla kauempaakin, ihan Kyöpelinvuorelta asti, hän tietää ja sanoo olevansa kova plikka markkinoimaan paikkakunnan palveluita. Myynnissä on muun muassa kotiseututavaraa kuten kirjoja ja viirejä – ja esimerkiksi Kurkijoen Marttayhdistys perustaa entiseen pankkisaliin päiväksi karjalanpiirakkakahvilan! Lisäksi pankkisalista saa ostaa Loimaan teatterin pipoja ja esityksiin lippuja. Jos tarinasi otetaan konserttiohjelmistoon, sinuun olla etukäteen yhteydessä. Voit lähettää tarinan myös kirjeenä osoitteeseen LoimaaLove, Loimaan Lehti, Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Liitä mukaan yhteystietosi (nimi, puhelin, sähköposti). Kerro meille rakkaudestasi
ANU SALO. Loimaa/Keskuspuisto Anu Salo – Mitä sun tulee näistä mieleen, Kari Laaksonen viittoilee Keskuspuiston kuntoiluvälineisiin. – En ole koskaan ollut mikään suuri liikunnanharrastaja, se on ennemminkin ollut sellaista hyötyliikuntaa se minun liikuntani, Laaksonen sanoo. ’’Mitä sen on väliä, jos joku katsoo’’. – Liikunta vaikuttaa todella paljon mielialaan, Laaksonen sanoo ja hipaisee keveästi ohimoaan. . Jotain pitää voida tehdä, petin pohjalle en jää ruikuttamaan. Ja lisää tulee koko ajan. TEKEMISEN ILOA ja motivaatiota hän löysi Loimaan Keskuspuiston kuntoiluvälineistä. – Huonosti tehtyjen pohjatöiden takia päällyste on halki tasaisin välein ja raot venyneet monen sentin levyisiksi. Yleensä jo varhain aamulla. – Minua ei yhtään haittaa edes se, jos joku kyttää ja ihmettelee, että siellä on se taas se puolihullu äijä. Pyörässä on ajovalot ja ajotietokone, jolla voi seurata vauhtia ja kertyviä kilometrejä. Laaksosen pyörä on sähköakulla varustettu kolmepyöräinen ajokki, jolla matka Hirvikoskelta taittuu mukavasti. Reuhtoa ja revittää ei pidä, vaan tehdä maltilla. Ei ketään juuri koskaan! Laaksonen on varustautunut lämpimästi, sillä tällä kertaa on pakkasaamu. Ensin vaikka kuinka pienin teoin, mutta neljälle seinälle ei kannata taistelematta antautua. – Lääkäri sanoi, että älä raavi. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ja ne jotka puiston kuntovehkeitä mielellään pilkkaavat, voisivat Laaksosen mielestä tulla ennemmin kokeilemaan. – Nämä ovat ihan mahtava juttu, Laaksonen viittoilee ympärilleen puistossa. Iski vielä ekseema, ihon vereslihalle vienyt viheliäinen vaiva, joka oli tehdä hulluksi. Helppokäyttöisiä laitteita koko keholle, kevyt istuinalusta vain alle ja tekemään! Laaksonen on yleensä yksin, mutta kannustaa muita mukaan. Hän toistaa paikalle tullessaan liikesarjoja aina tietyissä laitteissa. – Näin tämmöisen Citymarketin pihassa yhdellä miehellä ja lähdin heti tilaamaan itselleni samanlaista. Kari Laaksonen kesti vaikeat sairaudet ja halusi kuntoon. Ja ihan minkä ikäiselle tahansa. Toimintakyky pysyy paljon parempana, kun pitää lihaskunnostaan huolta ja saa vielä raittiin ilman kaupan päälle. Hän on tullut Hirvikoskelta pyörällä keskustaan, niin kuin sään salliessa tekee lähes aina. Kun koko ajan kutisi eikä saanut nukuttuakaan. On siis syytä ojentaa ruusuja, oikein isoja, Loimaan kaupungille. Tällaisena talvena kun ei ole tarvinnut lumia aurata, niin voisiko sitten ajaa hiekat pois. Kun kaksipyöräisellä ajaminen koetteli tasapainoa ja siten turvallisuudentunnetta, Kari Laaksonen osti sähköavusteisen kolmipyöräisen. Mites täällä. Hän tietää, on siis aivan varma, että voisi tänä päivänä todella huonosti, jos ei olisi pakottanut itseään ylös ja ovesta ulos. Niin Laaksosellekin kävi. Laaksonen nyökyttää ajatukselle, että tuli määränneeksi itselleen masennuslääkityksen tilalle liikuntaa. Oikein sairaana on paha tehdä päätöksiä, kun kaikki voimat menevät siihen, että ylipäätään jaksaa sairastaa. Soutulaitteella aloitetaan ja sitten käydään läpi koko kropan liikeradat aina sen mukaan, miltä kulloinkin tuntuu. Se on tumps ja tömähdys aina, kun kohdalle osuu. Laaksonen toteaa, että kukin toimikoon vastaavassa tilanteessa kuntonsa ja harkintansa mukaan. Toimitusjohtaja Esa Pihlajaniemi HS:ssa LAINA Monet urheilijat kertovat somessa tarinaa siitä, miten urheilu on askeettista. Silloin Laaksonen päätti, että nyt riitti. Ihminen on tehty niin, että kun fyysistä terveyttä koetellaan, se heittää mielialan matalaksi ja istuttaa päänuppiin synkkiä mietteitä. Se on vallan paljon enemmän kuin kotona rutistessa olisi hyväkseen voinut koskaan lukea. Olen nähnyt lamat ja useita heikkoja talvia. Että he jättävät ystävien häitä välistä, koska eivät halua selitellä, miksi he eivät syö kakkua. Ja vastaa sitten itse. KUNTOILU LAINA Olen pyörittänyt laskettelukeskusta 36 vuotta näillä leveysasteilla. Siellä näihin oikein jonotetaan, että kuka pääsee seuraavaksi. Syöpä ei myöskään ollut kaikki. Painonnostaja Anni Vuohijoki Yle.fi:ssä 20 Torstaina 27. Toinen on tämä pahuksen terävä sepeli, joka harmittaa rengasrikon vaaran takia. RISUJA Laaksonen antaa kevyen liikenteen väylien kuntoon ja huoltoon Loimaalla. Nyt hän hehkuttaa Keskuspuiston kuntoiluvälineitä. Ihan halpa ei ollut, mutta ei sairastaminenkaan ole. Laaksonen täyttää huhtikuussa 70 vuotta. Hän söi voimakasta kipulääkettä ja sai myös masennuslääkereseptin. En usko, että ilmastonmuutos juuri tästä lähtien on vienyt etelästä talvet. – Jos vaikka mieli muuttuisi, kun huomaa miten hyvää tämä tekee. Ei tämä yhteen huonoon talveen kaadu. Minä siihen, että mitenkä olet raapimatta. Synkät ajatukset kevenevät kummasti. Elämä heitti hänelle ison vastuksen eteen runsaat viisi vuotta sitten. Minulla on kahvia mukana termospullossa ja tuohon penkille istahdan juomaan kun olen tänne ensin pyöräillyt. helmikuuta 2020 Neljän seinän loukusta pääsee oven kautta ulos . Joskus toistoja tulee enemmän, joskus vähemmän, sillä kehoa on viisasta kuunnella. Sehän on ihan sairasta. Sairauden hän selätti, mutta rankkaa se oli. Mutta sitten, sitten kun alkaa toipua, tulee mahdollisuus valita, ja se valinta kannattaa Laaksosen mukaan tehdä näin: nousta ylös, lähteä ulos ja aloittaa liikunta. Laaksonen sairastui syöpään ja kävi läpi rankat hoidot solumyrkkyineen kaikkineen. Ohjelmassa ovat tietyt laitteet aina samassa järjestyksessä ja tekemisen määrä sen mukaan, miltä kulloinkin tuntuu. Pääsee kodin seinien ulkopuolelle, mikä pitää myös mielen kasassa, Kari Laaksonen sanoo. – Espanja. Eikö tulekin Espanja. Soutulaitteella aina alkuun. Vielä ei ole renkaita mennyt, mutta... Lääkecocktail yhdistettynä huonoon kuntoon sai tasapainon heittämään ja kävelytti päin lyhtypylväitä. Niitä on viiden viime kuukauden aikana, jonka Laaksonen on pyörän omistanut, kertynyt 1 600. – Saa olla melkoinen myrsky, että pysyn poissa, Laaksonen sanoo
Poistoineen ja puskureineenkin niiden kulut ovat alle 30 000 €/vuosi. LUKIJOIDEN KUVAT Ypäjällä hevospitäjän yhtenäiskoulussa vieraili 24.2. MARJA-LEENA PALONEN. Sekä Virttaan että Kojonkulman koulujen tilat ovat terveet ja erittäin edulliset. Me vastaamme aina ”koska kulut kyläkouluissa ovat muuten niin pienet”. Kirkonkylän koulu on hyvä koulu. Virttaan koulun sulkemisesta saatava laskennallinen säästö esityksessä on 85 000 euroa. Te, päättäjämme, teette säännöt; teillä olisi niin halutessanne valta tehdä niihin myös poikkeuksia. VERTAILUN VUOKSI: Hirvikosken yhtenäiskoulun kiinteistökulut ovat 489 000 €/vuosi. No, Virttaan lapsikatras lisättynä Kirkonkylän kouluun tosiaan ikäluokkien 2012, 2015 ja 2018 kohdalla joko vaativat tai vähintään kolkuttelevat luokan jakamisen rajaa. Harmittavaisesti sekä lämmityskulut että omistamiseen liittyvät kulut siirtyvät vain maksettavaksi kaupungin toisesta taskusta. Kuljetuksista väsynyt oppilasmateriaali saattaa lopulta kallistaa sen vaa’an jakamisen puolelle pienemmissäkin ryhmissä. Käytännössä tämä tarkoittaa jatkuvasti vähintään kahden opettajan lisäystä Kirkonkylän koulussa. Tai itse asiassa nekin säästöt menevät noihin tulevien vuosien kuljetuskulujen nousuihin. Koska ryhmien määrä ei laskelmassa nouse Kirkonkylän koulussa vielä vuonna 2021, tämä tarkoittaa, että vuonna 2012 syntyneiden ryhmää ei aiota jakaa, vaikka ainakin syntyneiden mukaan syytä olisi. Heille raha ei ole merkitsevin seikka. LUKIJOILTA LAINA Jos olisin jonkinlainen viestintäkonsultti, kehottaisin alamäessä olevia puolueita keksimään kiireen vilkkaa itselleen jotakin vastustettavaa. Tämä tarkoittaa kiinteistökuluissa yli 5 400 €/lapsi joka vuosi. Virttaan koulun kohdalla on laskettu, että koulun lopettamalla säästöä syntyy 85 000 euroa. He ovat päättämättömiä eivätkä halua sitoutua. Vaikka Niinijoki ja Kojonkulma kumpikin tyhjennettäisiin tuolloin Hirvikoskelle, kiinteistö maksaisi silti yli 3 760 €/oppilas joka vuosi. Koulu sijaitsee siis erittäin hyvässä paikassa suhteessa oppilaiden sijaintiin. Lisäksi nykypäätöksellä (Alastaro yhdistyy Puistokatuun ensin) Hirvikosken uutta päiväkotia ei voida saneerata HYK:n tiloihin pienentämään kokonaiskustannuksia, vaan se ollaan näillä näkymin ottamassa alkaen 120 000 €/vuosi leasing-sopimuksella. Sivistysvaliokunta kokoontuu torstaina päättämään kantansa kolmen koulun (Virttaa, Kojonkulma, Alastaron yläkoulu) kohtaloista. Kylämme tarvitsee silti oman koulunsa. Virttaalla on tällä hetkellä peräti neljä kuljetusoppilasta. kielilähettiläs Kai Kulmala, joka kertoi oman elämäntarinansa 5.–9. NÄIN OLLEN Virttaa olisi tosiaan menossa kiinni, päätöksentekoprosessin jokaisen vaiheen siunaaman periaatepäätöksen voimalla, siivouskulujen suuruisten säästöjen takia. Kiinteistökulujen on laskettu vähenevän 25 000 eurolla. Jos yläkoulu siirtyy Puistokadulle vuonna 2026, kuten on väläytelty, postinumeroalueen alakouluikäisiä lapsia olisi tällöin alle 90. luokan oppilaille. Kuljetuskulujen lisääntyminen on laskettu 25 000 euroksi 3 €/ suunta-bussitaksan mukaan. Luokat 0–4 olisivat kylien kannalta ideaali kompromissi; lapsille pehmeä, turvallinen ja omatoimisuuteen kannustava koulutaipaleen aloitus. elinvoimayksikön tai teknisen budjetista. Opetukseen liittyvien kulujen on laskettu vähenevän 75 000 eurolla. Viestinnän ja yrityskasvatuksen asiantuntija Jenni Rajahalme Lauttakylä-lehdessä 21 Torstaina 27. MEILTÄ kyläkoulujen puolustajilta toisinaan tivataan, miten kehtaamme olettaa, että kaupungilla on varaa pienryhmiin. Virttaa on pärjännyt loistavasti yhdellä opettajalla ja suorastaan kukoistaa kahdella. LIISA TAIMEN Paljon on vettä Loimijoessa, kuva Vesikosken sillalta 18.2. Tämä sisältää käsittääkseni opettajan ja ohjaajan palkat sivukuluineen, ei kuitenkaan kahta opettajaa. Muita jaettavan suuruisia ryhmiä tulee olemaan vuosien 2015 ja 2018 ikäluokat. Kolumnisti Pekka Seppänen Yle.fi:ssä LAINA Milleniaalit (1986–1999 syntyneet) haluavat kaiken, mutta eivät osaa eritellä tahtomaansa. Vierailun tavoitteena on herättää oppilaiden sisäinen motivaatio oppia ruotsia ja ymmärtää paremmin sen tuomat hyödyt. Kylän lapsiluku on kuitenkin nouseva, ja vuonna 2026 bussikulut olisivat nykytaksan mukaan laskien 36 480 euroa. Susanna Lehtimäki Virttaa Onko oikein, että Loimaan syrjäisin koulukylä, jonka lapset joutuvat tulevaisuudessa kulkemaan sen pisimmän matkan paitsi jokaikiseen palveluun, myös yläkouluun, menettää koulunsa ja kehittymisja kehittämismahdollisuutensa vain periaatteesta. Sitten käsi sydämelle: onko oikein ja moraalisesti vahvasti perusteltua, että Loimaan syrjäisin koulukylä, jonka lapset joutuvat tulevaisuudessa kulkemaan sen pisimmän matkan paitsi jokaikiseen palveluun, myös yläkouluun, menettää koulunsa ja kehittymisja kehittämismahdollisuutensa vain periaatteesta. Mahdollinen sisäisestä vuokrasta kulujen jälkeen yli jäävä osuus jää pois tilahallinnon tuloista. EHDOTUS: Opetusryhmien määrän säästämiseksi ja pikkukoululaisten edun vuoksi kyläkouluista jatkossa kaksiopettajaisia luokilla 0–4. Tämä tarkoittaa, että pieninäkään vuosina kiinteistökulujen osuus oppilaskohtaisista kuluista ei olisi mahdoton, jopa viidellätoista lapsella alle 2 000 €/lapsi. Kalliit koulukiinteistöt joko jaettuun käyttöön tai täysin uusiin tarkoituksiin; ideoitu uusi, kaiken hallinnon sisältävä miljoonien rakennus onkin ehkä jo Hirvikoskella olemassa, ja voisi jatkossa palvella sekä alakouluna, yhteisötiloina että kaupungintalona. Osa kyläkoulujen kiinteistökuluista selkeyden ja asuinalueen kehittämiseen liittyvän tärkeyden vuoksi esim. helmikuuta 2020 Virttaan koulu kiinni siivouskulujen hinnalla
Verkkaisesta aikataulutavoitteesta päätellen eläinten oikeudet eivät taida hallitusväkeä paljoa kiinnostaa tai sitten kyse on kehnosta toimeenpanokyvystä. Ottaisiko hallitus nyt vastuun siitä, että Suomen eläinsuojelulainsäädäntö saataisiin vihdoin ja viimein päivitettyä tälle vuosituhannelle ja eläinten oikeudet turvattua nykyistä paremmin. Loimaalaiset sairastavat osaston sulkuaikanakin ja heidät on hoidettava. Onko kaiken tarkoituksena siis sittenkin sulkea yksi akuutti kuntoutusosasto Loimaalta lopullisesti. Keväällä 2019 eläinsuojelulainsäädännön uudistaminen kompastui lopullisesti hallituksen kaatumiseen. Toimitamme tunnukset sähköpostilla. Vasemmistoliiton edustajat tekivät hyvinvointivaliokunnassakin muutosesityksen, jonka mukaan lomautusten toteuttamiselle olisi vielä etsitty muita vaihtoehtoisia keinoja, joilla olisi vältetty riskialtis osasto 3:n sulkeminen. HYVINVOINTIVALIOKUNNAN puheenjohtaja Jari Välimäki avaa mielipidekirjoituksessaan (Loi maan Lehti 25.2.) osaston 3 tilannetta. Välimäki on oikeassa siinä, että hyvinvointivaliokunnalle ei tosiaankaan esitelty mitään vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa lomautukset. Lemmikkien ostajia tulisi myös ohjeistaa nykyistä tarkemmin ja varmistua miten vastuullinen päätös lemmikkieläimen hankinta todella on. Lomautusten negatiivisia vaikutuksia ei ole riittävästi huomioitu. Osasto 3:n vaativaan hoitotyöhön kouluttautuneet hoitajat ovat kysyttyjä ammattilaisia myös muualla. Tarkastuskäyntejä suoritettiin toistuvasti, mutta lukuisat kehotukset kantautuivat kuuroille korville ja koirien kärsimystarina vain jatkui. Ministeri Lepän vastauksesta käy ilmi, että hallituksen esitys eläinten hyvinvointilaiksi on tarkoitus antaa eduskunnalle keväällä 2021. Kyllä halvalla lähti kaiken eläinrääkkäyksen jälkeen. Välimäen mukaan kukaan ei ole esittänyt muuta vaihtoehtoa osaston sulkemiselle. Norm. VIIME VUODEN puolella Iltalehti uutisoi tapauksesta, jossa LänsiUudenmaan käräjäoikeus tuomitsi koirankasvattajan törkeästä eläinsuojelurikoksesta ehdolliseen vankeuteen. Koirien pitoalue oli niin likainen ja ulosteessa, että siellä oli ihmisilläkin vaikeuksia hengittää. Suomessa eläinten oikeudet nojaavat yhä edelleen vuodelta 1996 peräisin olevaan lainsäädäntöön. Levikkialueen ulkopuolelle meneviin paperilehden tilauksiin saattaa tulla erillinen kuljetuslisä. Kaikki nämä edellä esitetyt riskit huomioon ottaen, on osasto 3:n määräaikaiseen sulkuun edetty liian nopeasti ja hätiköidysti. helmikuuta 2020 Nimi Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelinnumero Sähköposti* LOIMAAN LEHTI Sopimus 5009799 00003 VASTAUSLÄHETYS Tilaa soittamalla: 02 770 2626 (ark. osaston tilojen vuokra (yli 200 000 euroa loppuvuoden ajalta), edellä mainitut siirtoviivemaksut, pienenevät verotulot ja ostovoima. Asenteisiin ja rangaistuksiin on puututtava pian ja eläinsuojeluun liittyviin käytäntöihin on tultava pikaisesti tiukennuksia. REKISTERÖINTIPAKKO on tehokas tapa vähentää julmia eläinsuojelurikoksia, joista olemme valitettavasti joutuneet lukemaan lehdistä liian usein viime vuosina. Olemme yleensä pystyneet hoitamaan oman kuntamme asukkaat omilla vuodeosastoillamme ja ajoittain myös tarjoamaan vuodeosastohoitoa muiden VarsinaisSuomen kuntien asukkaille korvausta vastaan. Tuomio oli vain viisi kuukautta ehdollista vankeutta ja pysyvä eläintenpitokielto sillä poikkeuksella, että kaksi steriloitua koiraa ja yksi hevonen tai poni olisivat sallittuja. Sosiaalija terveysjohtaja Timo Hokkanen mainitsi (Turun Sanomat 22.2.), että ei ole mitenkään poikkeuksellista sijoittaa potilaita toisten kuntien vuodeosastoille. Pariskunta näännytti nälkään koiran, vaikka he olivat saaneet aiemmin huomautuksen lemmikin kaltoinkohtelusta. Nuoret ampuivat ja rampauttivat lähes 1 000 kissaa Pohjanmaalla. Koirat olivat nälkiintyneitä ja vedensaannissa ilmeni vakavia puutteita. MILLOIN tarkalleen ottaen on tarkoitus uudelleen aloittaa luvattu avosairaalatoiminta. Ritva ”Kike” Elomaa kansanedustaja (ps.). Tiedossa ei ole mitään konkreettista aikataulua tai edes suunnitelmaa näille välttämättömille toimenpiteille. Loimaalla terveysja hoivapalveluiden tarve on suuri johtuen väestön ikärakenteesta ja kaupunkilaisten palvelut on mitoitettava palveluiden todellisen tarpeen mukaan. Valvontatoimintaan on saatava lisää tehoa, jotta eläinrääkkäys jopa virallisten kasvattajien keskuudessa saataisiin paremmin aisoihin. Eläinten oikeuksia turvaava lainsäädäntö ei turvaa eläinten hyvinvointia siihen malliin kuin sopisi toivoa. Miten paljon kotihoidon resursseja nyt tullaan lisäämään. Mikä on se vetovoimatekijä, joka saa nämä ammattilaiset jäämään Loimaan kaupungin palvelukseen. Kissojen kohdalla tilanne on valitettavasti vielä kysymysmerkki, mutta hallitusohjelmassa mainitaan myös kissojen rekisteröintipakko. Näitä keinoja on esitetty ratkaisuksi turvaamaan potilaiden hoito osastosulun aikana. HYVINVOINTISEKTORIN lomautusten taloudellisista kokonaisvaikutuksista ei ole esitetty tarkkoja laskelmia. Eläinsuojelua ja eläinten hyvinvointia koskevan lainsäädännön uudistamistyö polkaistiin käyntiin jo vuonna 2011. Mitä vaatii, että tulee ehdollinen tuomio eläinsuojelurikoksesta. Osoitteita voidaan käyttää suoramarkkinointiin ja luovuttaa tietosuoja-asetusten mukaisesti. Loimaalla tällaista tilannetta voidaan kuitenkin pitää poikkeuksellisena. Rekisteröintipakko lisäisi osaltaan vastuullista eläintenpitoa. Eläinsuojelulaki saatava valmiiksi Eläinten hyvinvointilaki ei ota valmistuakseen. Lisäksi naaraita pennutettiin liian usein ja pentuja lopetettiin. Näitä ovat mm. Hannu Gustafsson, Riina Heinonen, Mika Helin, Maarit Koivisto, Esko Lundgren, Hannes Mikkola, Jarmo Rasi, Lauri Tiainen vasemmistoliiton valtuustoryhmä Onko kaiken tarkoituksena sittenkin sulkea yksi akuutti kuntoutusosasto Loimaalta lopullisesti. 31,50 JA IHASTU TUTUSTU Vasemmistoliiton valtuustoryhmän kannanotto akuutti kuntoutusosasto 3:n sulkuun Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ei hyväksy kuntoutusosasto 3:n sulkemista. TEIN kirjallisen kysymyksen, jossa kysyin hallitukselta suoraan, milloin eläinsuojelulaki on tarkoitus saada valmiiksi ja onko sisältöön tulossa merkittäviä muutoksia edellisellä hallituskaudelle esitettyihin linjauksiin. Nämä kauheudet on saatava loppumaan. 8.15–15.45) Tilaa verkossa: tilaajapalvelija.fi/tutustu Täytä tämä kuponki jatiputasepostiin. Tulevan lain sisältöön liittyen vastauksesta ei mitään uutta ja mullistavaa noussut esille. Nostan asian tikun nokkaan, koska eläinsuojelussa ja eläinten hyvinvoinnissa ilmenee jatkuvasti puutteita, jotka pitäisi saada korjattua pian. Osaa koirista pidettiin niin pienissä häkeissä, etteivät ne voineet edes seistä. 22 Torstaina 27. Rekisteröintipakko tulee onneksi etenemään ainakin koirien osalta. Eläimet olivat äärimmäisen likaisia eikä niillä ollut riittävästi tilaa liikkua eikä kaikilla ollut edes säänsuojaa. Myös pentutehtailu ja laiton eläinkauppa rehottavat ja niidenkin kohdalla rekisteröintipakko olisi muutos parempaan. Yt-menettelyn seurauksena heidät on osoitettu toisiin tehtäviin. Yleensä selviää sakoilla ja määräaikaisella eläintenpitokiellolla, jonka toteutumista ei juuri valvota. Loimaalla olemmekin pitkälti välttyneet maksamasta kalliita siirtoviivemaksuja, joita syntyy, jos potilas ei pääse siirtymään jatkohoitoon erikoissairaanhoidon osastoilta tai päivystyspoliklinikalta hoidon tarpeen vaatiman aikataulun mukaisesti. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti kaupunginvaltuustossa 9.12.2019 kunnallisveron maltillista korotusta kaupungin talousarvion tasapainottamiseksi ja lomautusten välttämiseksi. Tämä vaihtoehto ei valtuustossa saanut kannatusta ja jouduttiin yt-menettelyn kautta hakemaan vastaava säästö kaupungin henkilökunnan palkoista. Inhimillisiä kärsimyksiä ja ongelmia potilaille ja omaisille syntyy väistämättä kun liian huonokuntoisia potilaita siirretään hoidettavaksi kotiin tai ympäri maakuntaa. Loimaan akuuttien kuntoutusosastojen käyttöaste on ollut sopiva, siten, että sairaalasta jatkohoitoon siirtyvien potilaiden hoitoketju on ollut joustava. Eläinsuojelurikosten sanktiot ovat aivan liian heppoisia. 2 kk paperija digilehden määräaikainen tutustumistilaus 18 90 3 kk digilehden määräaikainen tutustumistilaus Tarjous voimassa vain kotimaan tilauksiin. Tavoitteena on säästää sosiaalija terveyspalveluiden henkilökunnan palkoista vuoden 2020 aikana 900 000 euroa. Vuodeosastohoidossa on myös suuria eroavaisuuksia esimerkiksi hoitohenkilökunnan mitoituksen suhteen, josta muodostuu hoidon hinta. Nyt näyttää siltä, ettei asia ole etenemässä vielä tänäkään vuonna. 49,40 Norm. Kiinnijäämisen on myös oltava uskottava pelote. 28 90 Loimaan Lehti maksaa postimaksun *Pakollinen digilehteä tilattaessa
helmikuuta 2020. 23 Torstaina 27
vaiht., Alv-väh.kelp, 1-om., Nahkaverh., Webasto, Ilmast., ESP, Aluv., 2xrenk, Cruise, Met.väri, ABS 7.800 Lisää huippuvaihdokkeja Akr.fi Audi A6 Avant Bsn 2,0 TDI 140 Q S tro (MY17); -16; 111 tkm; Autom. Ford MONDEO 2,0 TDCi 150hv PowerS Titanium Wgn (17.5; -17; 220 tkm; Autom. KEVÄÄN TARJOUKSET HURJAT HURJAT 8 90 BIOLAN KYLVÖJA TAIMIMULTA 24L Multaan on lisätty kasvua edistäviä Gliocladium-hyötymikrobeja ja mykorritsaa sekä rahkasammalta, joka lisää mullan ilmavuutta. kasvivalaisimet, pienoiskasvihuoneet, turveruukut ym. vaiht., Alv-väh.kelp, H-kirja, Nahkaverh., Ptutka, Xenon, Ilmast., Aluv., 2xrenk, Cruise Volkswagen POLO Comfortline 1,0 TSI 70; -18; 37 tkm; Ilmast., Hillhold, Cruise, MMI Mercedes-Benz SLK 230 Kompressor AMG; -02; 179 tkm; Ilmast., ESP, Aluv., 2xrenk, Cruise, Met.väri, AMG Mercedes-Benz CLA 180 A Premium Business (MY16.B); -17; 17 tkm; Vähän ajettu, H-kirja, Puolinahkav., Ilmast., ESP, Hillhold, Aluv., 2xrenk, CD Skoda FABIA 1,2 TSI 85 Classic; -10; 174 tkm; H-kirja, Ilmast., ESP, 2xrenk, MMI TYYTYVÄISTEN ASIAKKAIDEN AUTOKAUPPA 11.900 24.800 14.900 15.800 29.400 5.400 15.800 5.900 30.900 7.400 21.800 15.500 18.900 7.400 12.400 24.800 14.800 Ford FIESTA 1,1 85hv Titanium 5ov; -18; 4 tkm; Vähän ajettu, H-kirja, Ilmast., TC, Aluv., 2xrenk, MMI Opel VIVARO Van Edition L2H1 1,6 CDTI BT 88 (MY16.A; -16; 36 tkm; H-kirja, Webasto, Ilmast., ESP, Vetok., 2xrenk, Cruise, Bluetooth, Liukuovi oik. 3 80 TALVEN KUKKAMUKULAT esim. 39 NELSONIN ANNOSSIEMENET hinnat alkaen Linnuille AURINGONKUKANSIEMEN 25KG 15KG 19 80 ovh. vaiht., P-tutka, Xenon, Kattol., Ilmast., Cruise, CD, Navi, MMI Kiinteän puhelinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 5,57 snt/min. alv.) kaikista liittymistä. -15% Koirille kaikki Morris taluttimet, kaulapannat ja valjaat -40% ovh:sta SANICAT KISSANHIEKAT ostaessasi kaksi säkkiä samaa kissanhiekkaa. vaiht., P-tutka, Xenon, Ilmast., Vetok., Aluv., 2xrenk, Cruise, Met.väri Toyota COROLLA 1.4 VVT-i Terra 4d; -06; 57 tkm; H-kirja, Ilmast., 2xrenk, Met.väri, CD, MMI. 020 799 5600 | 020 799 5616/huolto | www.akr.fi Palvelemme: ma 8.30 –18, ti–pe 8.30 –17, la 10-14 Tykkää meistä BMW 5-SARJA F10 Sedan 518d A Bsn Exclusive Edt; -16; 337 tkm; Autom. Mush Vaisto Raakapakasteruokapussit -30% Tarjoukset voimassa 14.3.2020 asti tai niin kauan kun tavaraeriä riittää. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 22,32 snt/min Hinnat sisältävät alv. vaiht., Xenon, Ilmast., Vetok., Aluv., 2xrenk, Cruise, CD, MMI, Aut.ilm., Bluetooth Volvo S60 D5 Business Summum Aut Ruskea nahkaverhoilu; -17; 81 tkm; Autom. Puhelun hinta on 8,35 snt/puh. 22,90 13 90 ovh. 24 Torstaina 27. 7,90 13,KISSANRUOKA LATZ 44x100g ovh 14,90 Miuku & Mauku KISSAN KUIVARUOKA 4kg ovh 14,90 11 90 Tarvikkeita esikasvatukseen esim. 010-768 5200 Avoinna ark 8-17, la 9-14 Valtakunnallinen puhelinvaihde: 010 76 83000. Kia VENGA 1,4 ISG EX 5D EcoDynamics; -11; 193 tkm; H-kirja, Ilmast., Hillhold, Vetok., Aluv., 2xrenk, Met.väri, MMI Lexus CT 200h Hybrid A Comfort; -16; 49 tkm; Nahkaverh., Ilmast., Aluv., Cruise, Met.väri Kia SPORTAGE 1,6 ISG Urban Business EcoDynamics; -14; 96 tkm; H-kirja, Puolinahkav., Navi, P-tutka, Ilmast., Hillhold, Vetok., Aluv., 2xrenk, Cruise, Met.väri Volkswagen GOLF Trendline 1.4 59kw 5-ov; -09; 151 tkm; H-kirja, Ilmast., ESP, Vetok., 2xrenk, MMI Mercedes-Benz C 200 CDI BE Premium Business; -11; 226 tkm; H-kirja, Nahkaverh., P-tutka, Ilmast., ESP, Hillhold, Aluv., 2xrenk, MMI, Webasto Hyundai I40 WAGON 1,6 GDI ISG Comfort Plus; -15; 165 tkm; 1-om., P-tutka, Ilmast., Hillhold, Aluv., 2xrenk, Cruise, MP3 Volvo V60 D3 Momentum A Ocean Race; -15; 69 tkm; Autom. helmikuuta 2020 HANKKIJA LOIMAA Patruunankuja 2, Loimaa Puh. 14,90 Lamminkatu 36, 32200 Loimaa | P. 24 %. Mustanmerenruusu, Gloxinia ja Begonia 79,Kevään puutarhatöihin AKKUPENSASLEIKKURI STIHL HSA 45 ovh 99€ Hyvin kevyt ja tehokas leikkuri pensaiden siistimiseen, paino 2,3kg 6 50 TALIPALLOT 50kpl/ltk ovh. + 12,09 snt/min (sis
• Saat ilmaisen lumenpudotuksen kaupan päälle! • Lasku vasta 6 kk kuluttua remontin valmistumisesta. Muinaisaikojen ihmisillä oli aikaa tiirailla taivaankannen tapahtumia. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030. eRä RaJ. eRä RaJ. eRä RaJ. Tänä vuonna Prättäkitti voi olla myös Järj. Loimaan Lehdessä). LOIMAALLA LOIMAALLA Piirustuksen voit jättää Prättäkitti -teemapäivänä la 29.2. eRä mikko tamminen esittelee Dometic-tuotteita avoinna ma-Pe 8-17 010 321 0161 hämeentie 39, FoRSSa Caravan huolto ja tarvikkeet autoihin ja vaunuihin Perinteistä vaunukauppaa uusilla omistajilla, uusissa tiloissa! Hämeentie 39, Forssa Vietämme aVajaisViiKoNloPPua PE 10.6. Ne jäävät nykyään monelta ihailematta, kun ilta kuluu televisiomurhien ja keksittyjen henkilöitten lemmenasiain selvittämiseen. klo 10-15 tervetuloa tutustumaan! tuotekaSSi 50 € lauantaina paikalla Ja-tools Ja-elektro oy Soini liimatainen esittelee Seeker 10 LED-lisävalosarjaa VaiN lauaNtaiNa Seeker 10 lisävalosarja 150 € aVajaistarjouKsiNa VaiN PErjaNtaiNa ja lauaNtaiNa Ekocooler EC-4253 90 € Mestic Miniuuni 800W, tilavuus 9 l 35 € PErjaNtaiNa tarjoamme munkkikahvit lauaNtaiNa tarjolla makkaraa sekä kakkukahvit RaJ. 15.3. johonkin teemassa mukana olevaan liikkeeseen (julkaistaan to 27.2. 044 231 4495 • Asennus/myynti System Edström ajoneuvokalusteet Energiapartneri Mitsubishi Electricohjausyksikkö + + Ecodan varaaja Mitsubishi Electricilma-vesilämpöpumppu PUH. tai soittamalla 050 505 2030. Isommille erille kouranouto! Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Palvelemme talven Lempäälässä Teollisuuskyläntie 4:ssä pressuhallissa ja Romuliike Mäki Ky Tampereella. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto tai soittamalla 050 505 2030. 050 514 1169/varaosat, 050 373 3788/huolto Valikoimastamme maataloustarvikkeet mm. Loimaan Seudun Yrittäjänaiset sekä Loimaan Lehti NurinkurineN! NurinkurineN! mikko tamminen esittelee Dometic-tuotteita avoinna ma-Pe 8-17 010 321 0161 hämeentie 39, FoRSSa Caravan huolto ja tarvikkeet autoihin ja vaunuihin Perinteistä vaunukauppaa uusilla omistajilla, uusissa tiloissa! Hämeentie 39, Forssa Vietämme aVajaisViiKoNloPPua PE 10.6. eRä Hobby 400 SF DE LUXE EASY -05 8.700 € Hobby 650 UMFe prestige -03 11.500 € Solifer FINLANDIA 600 TBR -09 18.300 € Hobby 560 CFe -11 19900€€ Hobby 540 UFe -11 18800€€ Hobby 610 UL -05 13900€€ CI Wilk stern 700 -02 11800€€ OTETAAN MYYNTIIN MATKAILUVAUNUJA/AUTOJA MATKAILUAUTOJA -VAUNU (asunto-osa)HUOLLOT PUSSI MARKIISIT -15% PERINTEISTÄ VAUNUKAUPPAA Hämeentie 39, Forssa Arvontaa Kahvi o Meiltä varaosat: P. 040 4112909 LOIMAA OK-LVI Service lämmityskustannuksissa. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030. nivelakselit, laakerit, akut, öljyt ym.ym. Ei ollut valosaastetta, joka nykyään häiritsee yötaivaan tarkastelua. Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030. Onhan maa piukallaan uljaita urhoja, joilla on järkeä ja kuntoa. Se sijoitettiin helmikuun muitten päivien perään. eRä RaJ. Siellä se karkauspäivän nimisenä kummittelee tänäkin vuonna. Jos uskaltautuu iltaiseen aikaan ulos, hämmästyy tähtien kauneutta. Haluaisitko säästää SOG-Rahoitus, kysy lisää! oklviservice@gmail.com Ilmalämpöpumput Ilma-vesilämpöpumput Karkauspäivänä kositaan Ihmiskunta on kivikaudesta alkaen laskenut ajankulun kuuta tutkimalla. Mummo Mutikainen PAKINA. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030. eRä RaJ. Ajanlaskijat sovittelivat muinoin vuoden päivät kuukausiksi ja viikoiksi, mutta yksi vuorokausi neljässä vuodessa jäi yli. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Parillisten viikkojen torstaisin ostamme metalliromuja ja akkuja vaa’an kanssa Juupajoella Puhdistamontie 2:ssa kunnan varikolla klo 14–15.30 ja klo 16–18 Neuletie 5:ssa Oriveden kaupungin varikolla. Nyt kun toimit, TUPLAEDUT POIMIT! • Maatalouskoneiden korjaukset • Asfalttilavojen eristykset • Hydrauliikkalaitteiden korjaus/huolto/myynti • Hydrauliikkasylinterien tiivisteet/korjaukset • Hydrauliikka letkut liittimet teräsputket • Kippisylinterien korjaukset • Metallirakenteiden hitsaus/koneistus • Laakerit ja laakeriyksiköt Isokuovintie 24 Vuorenmaan palvelupiste Mika Pettersson 31500 Koski Tl puh 02-4841 409 0440 848 080 www.protecmatic.fi OTA YHTEYTTÄ JA KERRO TARPEESI! OLEMME MYÖS VALTAKUNNALLINEN 020 527 500 24 h www.specma.fi • Maatalouskoneiden korjaukset • Asfalttilavojen eristykset • Hydrauliikkalaitteiden korjaus/huolto/myynti • Hydrauliikkasylinterien tiivisteet/korjaukset • Hydrauliikka letkut liittimet teräsputket • Kippisylinterien korjaukset • Metallirakenteiden hitsaus/koneistus • Laakerit ja laakeriyksiköt Isokuovintie 24 Vuorenmaan palvelupiste Mika Pettersson 31500 Koski Tl puh 02-4841 409 0440 848 080 www.protecmatic.fi OTA YHTEYTTÄ JA KERRO TARPEESI! OLEMME MYÖS VALTAKUNNALLINEN 020 527 500 24 h www.specma.fi • Maatalouskoneiden korjaukset • Asfalttilavojen eristykset • Hydrauliikkalaitteiden korjaus/huolto/myynti • Hydrauliikkasylinterien tiivisteet/korjaukset • Hydrauliikka letkut liittimet teräsputket • Kippisylinterien korjaukset • Metallirakenteiden hitsaus/koneistus • Laakerit ja laakeriyksiköt Isokuovintie 24 Vuorenmaan palvelupiste Mika Pettersson 31500 Koski Tl puh 02-4841 409 0440 848 080 www.protecmatic.fi OTA YHTEYTTÄ JA KERRO TARPEESI! OLEMME MYÖS VALTAKUNNALLINEN 020 527 500 24 h www.specma.fi • Maatalouskoneiden korjaukset • Asfalttilavojen eristykset • Hydrauliikkalaitteiden korjaus/huolto/myynti • Hydrauliikkasylinterien tiivisteet/korjaukset • Hydrauliikka letkut liittimet teräsputket • Kippisylinterien korjaukset • Metallirakenteiden hitsaus/koneistus • Laakerit ja laakeriyksiköt Isokuovintie 24 Vuorenmaan palvelupiste Mika Pettersson 31500 Koski Tl puh 02-4841 409 0440 848 080 www.protecmatic.fi OTA YHTEYTTÄ JA KERRO TARPEESI! OLEMME MYÖS VALTAKUNNALLINEN 020 527 50024 h www.specma.fi 24/7 HYDRAULIIKKAHUOLTOAUTO Puh. Mummo käytti muinaisessa nuoruudessaan tilaisuutta hyväkseen ja pisti kosinnan kohteen ostamaan pari metriä kretonkia. METALLIROMUT JA LYIJYAKUT RAHAKSI! Ostohinnat löytyvät www.romukioski.fi/ostohinnasto tai soittamalla 050 505 2030 Punnitsemme ja maksamme heti! Soita 02 3619 7961 vesivek.fi Talviremontin hyödyt + lasku vasta kesällä! • Talvella sataa harvemmin vettä. Kuu puolestaan voi olla kasvava tai vähenevä. tai soittamalla 050 505 2030. Nyt ne katsotaan netistä. helmikuuta 2020 Ä VÄ I P SARJAT alle 6 vuotta 6–10 vuotta 11–15 vuotta PIIRRÄ KUVA PIIRRÄ KUVA PRÄTTÄKITISTÄ! PRÄTTÄKITISTÄ! LA 29.2. Mies menetti kretongista huolimatta vapautensa ja joutui Rosvo-Roopen tavoin naimisiin. LA 29.2. KARKAUSPÄIVÄN kunniaksi mummo kehottaa kaikkia Suomen yksinäisiä naisia toimimaan kuin Spede eli sanomaan taikasanat ”Tultihin kosimahan”. klo 10-15 tervetuloa tutustumaan! tuotekaSSi 50 € lauantaina paikalla Ja-tools Ja-elektro oy Soini liimatainen esittelee Seeker 10 LED-lisävalosarjaa VaiN lauaNtaiNa Seeker 10 lisävalosarja 150 € aVajaistarjouKsiNa VaiN PErjaNtaiNa ja lauaNtaiNa Ekocooler EC-4253 90 € Mestic Miniuuni 800W, tilavuus 9 l 35 € PErjaNtaiNa tarjoamme munkkikahvit lauaNtaiNa tarjolla makkaraa sekä kakkukahvit RaJ. mennessä Massey Fergusonin ja Deutz Fahrin traktorihuollon tilanneille -10% alennus suodattimista huollon yhteydessä. tai soittamalla 050 505 2030. tai soittamalla 050 505 2030. klo 11-16 ja la 11.6. Sinä päivänä saavat naiset tasa-arvoisesti kosia, ja kieltäytyvä mies joutuu ostamaan kosijalle leninkikankaan. • Routa ja lumi suojaavat pihaa. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Parillisten viikkojen torstaisin ostamme metalliromuja ja akkuja vaa’an kanssa Juupajoella Puhdistamontie 2:ssa kunnan varikolla klo 14–15.30 ja klo 16–18 Neuletie 5:ssa Oriveden kaupungin varikolla. Ennen sen asennosta luettiin talvipäivänseisaukset, kevätpäiväntasaukset, pääsiäiset, helluntait ja rukiinkylvöpäivät. AURINKO nousee näillä leveysasteilla joka päivä ja näyttäytyykin, jos pilvet sallivat. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030. klo 11-16 ja la 11.6. Mummon kretonki puolestaan on jo leikattu matonkuteiksi. tai soittamalla 050 505 2030. Silkkaa petkutusta. Jokaisesta sarjasta raati valitsee voittajan, joka palkitaan. Joosefin aikaan taivaalla oli aurinko, kuu ja yksitoista tähteä. Isommille erille kouranouto! Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Palvelemme talven Lempäälässä Teollisuuskyläntie 4:ssä pressuhallissa ja Romuliike Mäki Ky Tampereella. Isommille erille kouranouto! Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! lupiste. Katso ostohinnat” tuon logomme päälle. 25 Torstaina 27. eRä RaJ. PALVELEMME Joensuuntie 47, Somerolla torstaisin klo 14-17 Hannunkatu 9, Loimaalla torstaisin klo 10-12 Jokilevonkatu 4, Huittisissa keskiviikkoisin klo 14-17 Muina aikoina etukäteen sovittaessa palvelee itsepalvelupisteemme. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Parillisten viikkojen torstaisin ostamme metalliromuja ja akkuja vaa’an kanssa Juupajoella Puhdistamontie 2:ssa kunnan varikolla klo 14–15.30 ja klo 16–18 Neuletie 5:ssa Oriveden kaupungin varikolla
13-15, 32200 Loimaa. käynti Latvian rajalla Ilm. Haku on mahdollista tehdä myös paperilomakkeella. Tiekunnille on aiemmin lähetetty kirjeet, joissa on ohjeet sähköisen hakemuksen tekemiseen. Kahvitarjoilu. Helppo liittää verkkoon. 169,399,Windows 7 tuki on päättynyt Meiltä Windows 10 päivitys edullisesti. 02 7632 733 Loimaan Puoti Loimaan Puoti TERVETULOA! Loimaan Puoti Palvelemme ma–to 9–17 pe 9–18 la–su suljettu 7 95 e /kg 17 95 e /kg 7 95 e /kg Puodin PAISTIJAUHELIHA Humppilan ylikypsä KEITTOKINKKU Porsaan KINKKUKUUTIO Aleksis Kiven katu 7, Loimaa p. P. 02 7702 626 www.loimaanlehti.fi. CANON MAXIFY MB5155 Vaativaankin käyttöön soveltuva monitoimitulostin, skanneri ja kopiokone. Ryhmä sulkeutuu aloituskerran jälkeen. Ryhmä on suunniteltu 7:lle lähiaikoina rintasyöpään sairastuneelle henkilölle. Tule tutustumaan ja valitsemaan itsellesi sopiva malli. ohj., rintasyöpähoit. Muovija valurautaviemäreitä, putkenkiinnikkeitä, messinkiventtiileitä, ilmastointiosia ja -venttiileitä, HST-vannenauhaa. Ilmoita 12.3.20 mennessä, Pirkko-Liisa Santala p. Osallistuminen on maksutonta. puh. APUA ONGELMAPUIHIN JA PUIDEN ONGELMIIN! APUA ONGELMAPUIHIN JA PUIDEN ONGELMIIN! Turuntie 19, LOIMAA puh. ja 5.6.20. 26 Torstaina 27. Kirjalliset avustushakemukset, joista ilmenee avustuksen käyttötarkoitus, pyydetään lähettämään yhteystietoineen 15.3.2020 mennessä osoitteeseen: loimaa@lions.fi Lions Club Loimaa LÄHDE MUKAAN RINNAKKAIN LOIMAALLA -rintasyöpää sairastavien keskusteluryhmään. Laitteessa on mobiililaitteiden ja pilvipalveluiden tuki. Kunnossapitoavustukset tulee ensisijaisesti toimittaa sähköistä hakulomaketta käyttäen, https://loimaa.tiekuntarekisteri.fi. Erinomainen yhteensopivuus esimerkiksi lukion ohjelmistoihin. Kannattaa tulla katsomaan ja tekemään kaupat! KIRPPIS AVOINNA SOPIMUKSEN MUKAAN. Tilaajapalvelu p. Käyntios. 8-17 AUTOMURHEITA. 050 367 3567 – akhpalo.fi Avoinna ark. Lisätiedot: mittausteknikko Esa Kosonen, puh. Ad-Laskulla saat aina vähintään 30 vrk korotonta maksuaikaa ja voit maksaa myös erissä! Autoja Konehuolto J. Hyvätas. Tyks/Loimaan Sairaala, Seppälänk. 02 721 7250 ARK 9.30–17.30 LA 9.30–14.00 –30 % ... 30,AIKUISTEN SUKSIA alk. Tapaamiset klo 17.00-19.00 perjantaisin 20.3., 3.4., 17.4., 8.5., 22.5. 150, sohvakalusto, vaatteita sekä muuta kodin irtaita ym... Samalla kartoitamme, että onko tietokone järkevä päivittää muutenkin nykyaikaan. 024 148 400 KUULUMME VALTAKUNNALLISEEN DATAGROUP KETJUUN IT – Osaamista yli 20-vuoden ajalta HUOLLOT, ASENNUKSET, MYYNTI, NEUVONTA, KONSULTOINTI. SOITTO MEILLE, NIIN HELPOTTAA! OIKEA OSOITE VARMISTAA SULAVAN LEHDENJAKELUN Mikä sinun osoitteesi on. 30,TALVITAKKEJA alk. ULKOILUKENKIÄ alk. ja fysioterapeutti mukana yhdellä kerralla. Ryhmän ohjauksesta vastaavat syöpäsh ja ryhm. SOITA 0500 120 649 Matin Kotikirppis Köyliöntie 781, 32200 Loimaa KUNNALLISIA ILMOITUKSIA Hinnat alkaen HEWLETT PACKARD 250 Monipuolinen valikoima peruskannettavia. hot. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. 20,33 pr erä SISÄPELIKENKIÄ 30,75 pr erä pr YKSITYISTEN TEIDEN AVUSTUKSET Loimaan kaupungin yksityisteiden vuoden 2020 kunnossapitoavustusten hakuaika alkaa 27.2.2020 ja päättyy 30.4.2020 klo 15.00. Lomakkeita saa Loimaan kaupungin tekniikka ja ympäristö -toimialan toimistosta, osoitteesta Loimijoentie 74, 32440 ALASTARO, minne myös paperiset avustushakemukset tulee toimittaa. 02 761 4245, esa.kosonen@loimaa.fi Loimaalla 27.2.2020 ELINYMPÄRISTÖVALIOKUNTA Lions-avustukset Lions Club Loimaa tukee vuosittain Loimaan alueella kehittävää ja yleishyödyllistä seura-, yhdistysja harrastustoimintaa. DORPAT 300 €/hlö 2hh puolih. Palo Oy Matkusjoentie 190, 32610 Vampula Puh. SEUROJEN TIEDOTUKSIA MUUTTOMYYNTI Paljon vaatteita -30-40 % + Alerekkiä unohtamatta! Heimolinnankatu 14, Loimaa, p. 0500-226 505 tai arto@artonmatkat.fi www.artonmatkat.fi Koneet kuntoon kevättöill e! Pehtoorinkuja 1, Loimaa | loimihuolto.fi ÖLJYTYNNYRIT TOIMITETAAN RAHTIVAPAASTI TILALLE! Varaosia ja tarvikkeita kaikkiin merkkeihin Arto 010 5045122 varaosat Eeli 010 5045123 varaosat ja huolto Janne 010 5045120 huolto Joustava vaihtoehto – kysy lisää! Traktorin akut meiltä klo 16.30 LA 29.2.2020 II-divisioonan playoff-ottelu O T T E L U I S Ä N TÄ N Ä LIPUT 5€ / 2€ LLuja (Huittinen) Meiltä saat kaikki palvelut, joita autosi tarvitsee: katsastuspalvelut, huollot, päästömittaukset sekä kaikki isot ja pienemmät remontit takuutyönä ja kilpailukykyiseen hintaan. mutta RaJUMMiN! Tarjoukset voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Edullisia, toimintavarmoja ja käytössä kestäviä. Avoinna Ma – Pe 9 – 17 www.akrdata.fi & myynti@akrdata.fi Turuntie 10, Loimaa. Tavoitteena on löytää yhdessä selviytymiskeinoja ja saada vertaistukea. Tulostaa nopeasti ja riittoisien mustekasettien johdosta edullisesti. 02 265 7619 ma-ke klo 10.00-15.00 tai pirkko-liisa.santala@lssy.fi TALLINNAN PÄÄSIÄISMATKA 11.-13.04. Hitsauspuikkoja sekä muita hitsaustuotteita, muoviputkia. –50 % Mitä isot edellä sitä pienet perässä... Sokos Hotel Viru 220€/hlö/2hh TARTON KONEJA MAATALOUSMESSUT 16.-18.04. helmikuuta 2020 VARASTON TYHJENNYSMYYNTI Mustia, sinkittyjä, messinkisiä ja kuparisia putkenosia sekä puserrusosia. 0400-726 606 Aukiolot: ma-pe 9-17, la 9-14 (Muutto Kauppalankatu 9–11) TULE HETI! Laura-Marian alkaa! Parhaat päältä! Juhlahousuja, tunikoita, puseroita! Koot 36-54 www.puulanssi.fi Ota yhteyttä: 050 320 4893 | tuomas.helenius@puulanssi.fi • kuntoarvio • puiden poisto • kantojyrsintä • hoitoleikkaukset • maisemanhoito • puiden istutus • latvustuenta • tonttihakkuut • poiskuljetus • aitojen leikkaukset • Alaskan Mill-sahaukset. MIGja puikkohitsauskoneita, käsityökaluja, sähköuuneja, kivisiä pöytätasoja, RST pesupöytiä, paineilmakompressori, kangaspuut lev
SALAOJITETTUA PELTOA noin 13 ha Loimaa Petäjoki, josta tukikelpoista n. 0400 854 053 KENKÄVARASTO TO klo 10–17, PE klo 10–17 LA klo 10–13 Tervetuloa! KENKÄVARASTON HULLUT PÄIVÄT! -20-50 % • Paljon talvikenkiä • Paljon kevätuutuuksia SEY Loimaa ry:n sääntömääräinen vuosikokous 9.3. 050 564 2699 Koulukuja 11, Loimaa F Y S I O T E R A P I A • Tukija liikuntaelin fysioterapia • Ortopedinen fysioterapia • Neurologinen fysioterapia Myös veteraanikuntoutusta ja allasterapiaa! Ravintola Karoliina Virttaa p. klo 19 Kuiwuri -salissa WANHA KANALA AVATAAN JÄLLEEN 3.4. P. Vetäjänä Seija. 02 721 8979 (tien 210 varrella, Oripään ja Loimaan rajalla) JUHLATILA • KAHVILA • KANANMUNAT • KOTILEIPOMO • MAJOITUS • PITOPALVELU • TILAPUOTI A-oikeudet Rock Theatre soittaa alkuperäistä Genesismusiikkia suurella intohimolla, kunnioituksella ja ammattitaidolla. Tanssit Charles Plogman ja Rosette 24.-25.4. Tanssit Juha Simola Quartet 11.4. TANSSEILLA 3.4. 0400 671 591 Markku Lötjönen www.wanhakanala.fi • asiakaspalvelu@wanhakanala.fi Oripääntie 1120, Loimaa. Tervetuloa! Volttikatu 1, Loimaa p. Tervetuloa! Johtokunta JUKOLAN BINGO VAMPULASSA maanantaisin klo 18.15 alk. JAHTI 2.300 E 3 x 200 E • 9 x 100 E ym. Ilmoittautumiset 4.3 mennessä numeroon 044 9714540 (kahvitarjoilu). Tanssit Kyösti Mäkimattila ja Varjokuva 24.4. mennessä. Tervetuloa! Hallitus Kauppalankatu 5-7, Loimaa • 02 724 7851 ANU KERONEN & SATURNUS Perjantaina 6.3.2020 TURO’S HEVI GEE Lauantaina 7.3.2020 LIVE CLUB Pe 20-05 La 21-05 SPORT BAR Ma-To 12-00 (02) Pe 12-05, La 12-05 Á LA CARTE , ARKILOUNAS • KOKOUSTILAT (26 HLÖ) • LIVEMUSIIKKIA, BAARIVISOJA Tervetuloa viihtymään ja herku elemaan! KATSO TULEVAT TAPAHTUMAT: WWW.LANKO.FI Vesikoskenkatu 13, Loimaa KOKOUKSIA HUVITILAISUUKSIA MYYTÄVÄNÄ Idyllinen Ryötin tila Järjestämme: häät, syntymäpäivät, rippijuhlat, ylioppilasjuhlat, muistotilaisuudet ym. Vampulan Urheilijat Tervetuloa! KALLIOHOVIN TORSTAIBINGO TERVETULOA! JR3 Laskiaispullakahvit! JAHTI 52/2200€ Suosittu klo 18.15 Onnen bingo 360 € FYSIOTERAPEUTTI AMK, TtM p. Tervetuloa. Loimaantie 272, Alastaro 040 7527 353 www.ryotintila.fi Pitopalvelu • Kokouspalvelu • Yritysjuhlat • Muistotilaisuudet • Tilauksesta kotiisi myös kakut, makeat ja suolaiset ym. P. Juhlatanssit Eki Jantunen & Mutkattomat 45 vuotta 10.4. klo 17 Kyrön POP pankilla (Kyröntie 31, alakerran kokoustila). hyviä palkintoja. leivonnaiset Varaa kevään ja kesän juhlasi! jaana.vesanen@ryotintila.fi LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT RAVINTOLOITA. 050 3280100 Karoliinassa lauantaina KARAOKETANSSIT! Noutopöydät jatkuvat. 27 Torstaina 27. Tarjousten perusteella 15.3. Liput 29 € netticket.fi/rock-theatre Uusi Netticket lipunmyyntipiste! KONSERTTI ILMIÖMÄINEN VALOSHOW! ROCK THEATRE PLAYS GENESIS TO 12.3. helmikuuta 2020 KOJONKULMAN METSÄSTYSSEURA RY TALVIKOKOUS majalla perjantaina 13.3.2020 klo 19. Wanhan Kanalan markkinat Gluteenittomasti Loimaan Seudun Karjalaseura ry KEVÄTKOKOUS ti 10.3.2020 klo 18.00 Kurkijokimuseolla Kuukankuja 1, Loimaa Esillä sääntöjen määräämät asiat. Munakarnevaalit Wanhan Kanalan tapaan ja grillikauden kesän avaus 17.4. 10 ha
URHEILU Elisenvaaran Martat, tapaamme Rauha Vepsän luona ke 4.3 klo 12 Mestarintie 8. Loimaan Seudun Ortodoksinen paastoliturgia Loimaan kaupungin kirkossa pe 6.3. www.matkaviitala.fi, info@matkaviitala.fi Virttaanraitti 239, 32560 Virttaa 044 040 5140 KOTIMAA 28.3. klo 11 alkaen. Erkki Kallio opas, 99 € 5.6. päivään joulukuuta 2020. Lähetyspiirin jälkeen Loimaan Osaston vuositapaaminen kello 14.30. Valkeakoski ”AIRA-musikaali A. klo 18.00. UUTUUS UUTUUS 79 00 LP-juniorit. Heimolinnankatu 3. Melliläpäivä pidetään 27.6.. GEORGIA, 1199€/hlö,ilm 31.3 menn ALE -40€/hlö HUOM! KAIKKI MATKAMME NETISSÄ! Varaukset ja tarjouspyynnöt puh 044 0405140 tai info@matkaviitala.fi Myös nettisivuiltamme voit tehdä varaukset. Loimaan Seudun Omakotiyhdistys. Waltteri Torikka Trio Laukon kartano puistokons, 49 € 7.8. 18.4. Uudistusten viivästymisen takia komissio on valmistelemassa vuoden jatkoaikaa nykyisille valtiontukisäännöille. klo 1415.30 seurakunnan kerho kaupunginkirkon yläsalissa. LoPS Futsal. ÖRÖN linnakesaari, myös ruoka ja kahvi, 89 € 15.6. Eino Grön Turku, lauluja, tarinoita, 64 € 17.5. Olavinlinna”Sevillan parturi” W.Torikka, alk 315€ 31.7. Nykyinen laki on voimassa 31. SYNTH-PRO 5W30 • Täyssynteettinen VAG Group:n Long Life III -moottoriöljy VW 504.00/507.00 hyväksynnöillä. 179 €/hlö 30.4.-3.5. Tampere ”Korpelan kujanjuoksu” 68 € 14.6. Kemera-lain tarkoituksena on edistää taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää metsän hoitoa ja käyttöä.. 2 paikkaa. Loimaan Eläkkeensaajat ry. Türi/Viro kukkamarkkina, laivayö 139 €/hlö B2 18.-20.5. Makedonia, Skopje,lento Turusta 539€ 15.-16.5. 7,38/l 114-1181-5 29 90 135 00 36 90 2 50 99 00 Perusmalli neliötangoilla Alumiinisilla profiilitangoilla USB-monitoimilaturi 2,1 A • Lataa laitteita, näyttää sisälämpötilan ja akun jännitteen! 929-USB5 9 90 105 00 alk. liasta. Saimaan kanava-risteily Viipuriin, 219 €/hlö H2 15.-20.10. Vuonna 2015 säädetty Kemera-laki on komission hyväksymä ja perustuu nykyisiin maaja metsätaloutta koskeviin valtiontuen suuntaviivoihin. Taisto 040 530 5064. klo 10.30 Kristiina ja Jukka Nymanilla Niinijoella. klo 12 mennessä Prättä-Jouset Loimaa ohjattua jousiammuntaa aloittelijoille ja nuorille kaikki luokat ja jouset maanantaisin klo 18.00 alkaen muut vuorot keskiviikkona 18.00 sekä lauantaisin 11.00 Vesikoskitalolla. KLO 9-18 LA 29.2. Kotimaan puutarhamatka Raisio,Masku, 65 €/hlö 1.7. klo 1415.30 seurakunnan kerho kaupunginkirkon yläsalissa. Antti Tuisku konserttikuljetus Olympiastadion 30 € 3.-9.9. Puutarhamessut Tku, VAIN 25 €, sis myös lipun. U17 Futsal-Liigan runkosarjan päätöskierrosta LoPS YJ PJK (Pirkkala) la 29.2. Tampere, kaikki uusia kirppiksiä! 25 € 28.3. Mukana Ari Norro ja Riku Laukkanen. Lisätiedot 0400 874 049 Pekka. Avanneleikattujen ja heidän läheisten vertaistuki-ilta ke 18.3.20 klo 17.00 Omaisten olohuoneella, os. Bengtskär,haahkat ja luonto. Rakveren seutu, Viron kauneimpia tarhoja 399 € 12.-13.8. klo 18.30 20.30 polkka/masurkka perusteet. TEEMANA Tiina Järvinen 02 588 8025 Veli-Matti Knuuti 02 588 8020 ilmoitukset@loimaanlehti.fi Loimaan Lehti/Ilmoitukset, Käsityöläiskatu 10, 32200 LOIMAA www.loimaanlehti.fi Varaa ilmoitustilasi ja toimita aineistosi viimeistään torstaina 5.3. Rauma kesäpäivä, pitsiviikko, ostoskohteet, 28 € 24.-25.7. 55 mm • Saatavana mustilla neliötangoilla (perusmalli) tai alumiinisilla profiilitangoilla • Kiristysavain toimii samalla lukkona, helppo asentaa Työkalusarja • 130 osaa • Alumiinisalkussa 291-XL010143 Akkulaturi 7 A 12/24 V • 7 A akkulaturi LCD-näytöllä ja mikroprosessorilla • Huolto-, muistija talvilataustoiminto • Soveltuu 12/24 V akuille 945-K3 Paikkakunnan parasta palvelua jo vuodesta 2010. lähtijät. Katsellaan vanhoja karttoja ja keskustellaan kahvikulttuurista: "istukaa, sekaan ja kastakaa"! Prättäkittitunnelmissa EDUSTAJA TORILLA pe 28.2. Noin klo 11.30 kokoontuu kirjoittajapiiri. Näkövammaiset Ma 2.3. Keilauksen aika on tietenkin maanantai klo 14.00, eikä klo 15.45 jonka olin tiistain lehteen laittanut. NORDKAPP, Saariselkä, ph 699 €/hlö H2 10.-12.7. Vappu Berliinissä 849 e/hlö H2, ohjelmaa, jokiristeily, opas, Charlottenburg linna, ilm. Jarkko Ahola Mustion Linnan kesäteatteri, 59 € 14.-15.8. 11.-12.4. Aikataulu PikiBus ajaa Haaroinen 9.15, Alastaro 9.20, Hirvikoski Apt 9.40, Kolkkalant, Kitkont, Kaunismäenk, OP Loimaa 10.00, Kalevalank, ABC Tiiriö, näytös alkaa klo 13.00. Lisätietoja tarvittaessa avannehoitajalta. Eloisat Karaoke tänään to 27.2. Loimaa Tuomo Järvenpää, 0400 765 521 SEURATOIMINTA Metsätalouden rahoituslaille suunnitteilla vuoden jatkoaika METSÄTALOUS Maaja metsätalousministeriö on valmistelemassa hallituksen esitystä Kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain eli niin sanotun Kemera-lain voimassaolon jatkamisesta vuoden 2021 loppuun. 145 00 alk. Hallituksen esitys Kemera-lain voimassaolon jatkamisesta on tarkoitus antaa eduskunnalle niin sanottuna budjettilakina kuluvan vuoden syyskuussa. 02 763 2271 fixusloimaa@fixus.fi, www.fixus.fi MA-PE klo 8–17, LA 9–13 Tarjoukset voimassa 31.3.2020 asti tai niin kauan kuin erää riittää. KLO 9-15 Ribbonin kautta kohti kevättä! SISUSTUSTALO RIBBON Turuntie 6, Loimaa | (02) 762 4200 Ma-to 9-17, pe 9-18, la 9-14 www.ribbon.fi tuotteita jopa -50% MATOT VARASTOSTA -30% Louis de Poortere, Linie Design, Pappelina... Avanneleikattujen ja heidän läheisten vertaistuki-ilta ke 18.3.20 klo 17.00 Omaisten olohuoneella, os. Suht koht hauska saaristoretki Loistokaril, 59 € 12.6. Elisenvaaran Martat, tapaamme Rauha Vepsän luona ke 4.3 klo 12 Mestarintie 8. Tehdään taas isoäidinneliöitä ja mietitään tulevaa. ”Mitä kuuluu Marja-Leena” Rauma musikkomedia,59 € 9.7. heti! 15.-18.5. Classic Motor Show Lahti, 46€, sis matka ja lippu. Lamminkatu 5, Loimaa puh. klo 14. helmikuuta 2020 PE 28.2. Seilin saari, opas, ruoka, kahvit, 89 €/hlö 24.7. Hamppuja juuttimatot erikoistarjouksin! Edustajia paikalla, yllätystarjouksia! Talven vaatteet -70% artek (näyttelykalusteita) huonekaluja ja valaisimia -25% VAIN LAUANTAINA 159,Blockvalaisin Kankaat 5 €/metri • Päiväpeitteitä -50% • Tyynynpäälliset -70% (220,-) Savikki ry kokoontuu Citynuokkarilla la 29.2. 5,00/l 118-7370 Reelinkitaakkatelineet • Sopii useimpiin autoihin, joissa perinteiset kattokaiteet, leveys max. klo 17.30 liikuntahallin kahviossa. Pesäpallon tuomarikoulutus to 12.3. Loimaan Kansalliset Seniorit. Tehdään taas isoäidinneliöitä ja mietitään tulevaa. Samulinista, 60 € 2.7. 5,98/l 114-1011-5 SYNTH-V 0W30 • Erityisesti uusimpiin Volvomootto-reihin tarkoitettu A5/B5-luokituksen mukainen matalakitkainen huippuöljy. Tartto ja vanhausk. ”Me tulemme taas” tukkilaiskomedia Nokia, 50 € 22.7. ”Raskasta Iskelmää” Olavinlinna, 229 €/hlö H2 21.8., 22.8. Alastaro la 29.2. Heimolinnankatu 3. klo 17.30 Hirvihovissa. Pieni Merenneito -musik. RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Asiaa rakentamisesta, remontoinnista ja sisustamisesta. kello 13. Rasvanpoistaja 500 ml • Puhdistaa tehokkaasti jarruja kytkinosat öljystä, rasvasta,pölystä ym. Paikkoja rajoitetusti, varataan ilmoittautumisjärjestyksessä. Toripaikat varattavissa nyt Ostarilta, soita 044 748 1051 tai tule käymään (Sahantie 3, Mellilä). 9.5. Kannel-kuoron harjoitus to 27.2. RUSKA, Nuorgam, Berlevåg,Saariselkä 899€/hlö 12.-18.9. Maaja metsätalousministeriö pyrkii osaltaan vaikuttamaan siihen, että esitys pystytään käsittelemään eduskunnassa mahdollisimman nopealla aikataululla, jotta rahoituspäätöksiä voitaisiin tehdä Kemera-lain nojalla keskeytyksettä. Ma 2.3. Tarve jatkoajalle johtuu Euroopan yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) ja valtiontukiuudistusten viivästymisestä. HIIDENMAA, opas,kohteita,ruuat 315 €/hlö 23.-27.6. Tanssiseura Sekahaku Ry tanssikurssit Loimaalla Työväentalolla, Satakunnantie 57. 5 l. Pilates Ahjossa pe klo 18. SLEY Lähetyspiiri kaupungin kirkolla tiistaina 3.3. Kitkonpuistossa klo 15.00. Metsämaan Perinnepiiri kokoontuu Nahuntuvalla 6.3. Linkit ilmoittautumiseen ja ennakkotenttiin löytyvät seuran sivuilta sekä fb:sta. . LAUANTAINA 7.3. Näkövammaiset Ma 2.3. pääsiäinen Tallinna, Viru hot. Saariston Iso rengastie, opas, ruoka, kahvit, 89 € 19.7. Hki,139 €/aik/ 69 € alle 17v 2.5. Mellilän kyläyhdistys ry. RUSKA Patikkateema, Saariselkä 695€/hlö ULKOMAAT 10.-12.3.GDANSK,lento Turusta 299€/hlö. Kojonkulman kyläyhdistys. . Lisätietoja tarvittaessa avannehoitajalta. kylät, puutarhoja 389 € 13.-15.7. 5 l. 28 Torstaina 27. Hämeenlinnan Teatteriin 29.2