Loimaalaiskaksikko sai houkuteltua mukaansa naapurinsa Tom Säilän poikansa Andreaksen, 10, kanssa. Vahvan ammattinäyttelyn laaja tarjonta houkuttelee alan ihmiset paikalle ilman julkkisviihdettäkin. Sivu 7 Okra-talkoot täydessä vauhdissa Mellilän kyläyhdistys ja MLL:n jaosto lahjoittivat viime vuoden viidelle syntyneelle vauvalle paidat ja pyyhkeet. Savihölkkäkonkari Jorma Eskola sai poikansa Tuomaksen, 11, houkuteltua hölkkään ensimmäistä kertaa. Hän suree myös hoitamattomuuden tilaan joutuneita entisiä mahtitaloja. Vanhemmat kertoivat, että lahjat tulivat tarpeeseen, mutta toivoivat Mellilän panostavan enemmän lapsiperheiden aktiviteetteihin. alv. Tom Säilä ennusti, että ei mene montaa vuotta, kun isät juoksevat kaukaa poikiensa takana. Sivu 12 Savihölkkä veti veteläksi Savihölkkä innosti kestävyysjuoksijat, kuntojuoksijat ja sauvakävelijät testaamaan kuntoaan Loimaan keskustan maastoon. 2010 Pitelee ihan sellaista koleaa, että taitaa olla vappu tulossa. Lauantaina juostu, 29:nnen kerran järjestetty Savihölkkä houkutteli 195 osallistujaa. vuosikerta P 1 D Nro 46 Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Kilpailussa tyyli oli vapaa: etupäässä kirittiin voitosta, ja loppupäässä reippailtiin rennosti. Uudistuksia tehdään paljon, mutta ydinasia eli oripääläisten vahva talkoohenki on pysynyt ennallaan. Loimaan talousalueen paikallislehti • 96. Okra-maatalousnäyttelyn järjestäjät odottavat tänä kesänä peräti 60 000:a kävijää. Sivu 6 Surullisia taloja Vappumainen keli Loimaa Heidi Pelander Väsynyt, mutta onnellinen nelikko puuskutti Loimaan Urheilukeskuksen nurmella Savihölkän jälkeen. HEIDI PELANDER Andreas ja Tom Säilä sekä Jorma ja Tuomas Eskola olivat puhki, mutta onnellisia seitsenkilometrisen Savihölkän jälkeen. Hepeniin pukeutunut ei tällä viikolla selviä hytinöittä varsinkaan pikkutunneilla. Sivu 12 Taloja tutkailleen Rauni Virtasen mielestä autioituneet rintamamiestalot ovat surullisen näköisiä. – Yhdessä kohtaa alkoi väsyttää, mutta juoksin koko matkan, Tuomas Eskola totesi tyytyväisenä. Hölkästä jäi ensikertalaisille hyvä fiilis. JORMA MÄKINEN Johanna Niemi ja Jemika pitivät kylätoimikunnan ja MLL:n lahjoista. KIRJOITTAJAVIERAS T Ä N Ä Ä N VUOTTA 59 TIISTAI 27.4. Sivu 6 Taaperoita lahjottiin Mellilässä Lasse Mäkelä ja Hannu Suisto rakensivat saniteettitilojen runkoa. MAIJA PALOPOSKI +10 Rengastamattomat kiljuhanhet riemastuttivat Alastarolla Sivu 2
Aurinko laskee kello 21.20. Pienimpiä voi kuljettaa rastilta rastille lastenvaunuilla ja rattailla. Kansallinen veteraanipäivä 28.4. Mukana on myös yhteisesti laulettava kevätvirsi 567. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Kevätillan iltamusiikki Kanta-Loimaan kirkossa to 29.4 klo 19. Alastaron linnut olivat renkaattomia, mikä teki havainnon vielä arvokkaammaksi. Tarkempi ohjelma tulee Lesosten blogisivulle. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. www.loimaanlehti.. Linnut olivat metsähanhiparvessa Vännilän pellolla. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Keväistä iltamusiikkia Lesosten sukutapaaminen tapahtuu toukokuussa Oulussa. Schubertilta ja C. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020 0500 324 939 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Myyntineuvottelija Päivi Alm-Huhti (02) 588 8022 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 588 8028 Tilaustenhoitajat Tarja Säteri, Maarit Saarinen (02) 588 8088 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Kiljuhanhi on pesinyt aikoinaan Tunturilapissa, mutta ainakaan kymmeneen vuoteen ei ole enää saatu varmistettuja pesintähavaintoja. Perheliikuntailta ke 28.4. Jes. Vatsassa on mustia laikkuja. Päivähoidon yksiköt ovat toteuttaneet hiekkatekonurmelle, urheilukentälle ja läheiseen metsikköön liikkumista, motoriikkaa ja käsittelytaitoja kehittäviä liikuntapisteitä. Juhlassa on myös varattu aikaa sukulaisten kanssa rupatteluun ja yhteisten kokemusten jakamiseen. Ruotsissa ja Suomessa kiljuhanhikantaa pyritään elvyttämään tarhaamalla. Loimaan Lehden levikkialueella on asunut ja mahdollisesti vielä asuu Lesos-jälkipolvia, jotka ovat muun muassa käyttäneet Lesojefftai Jaakola-sukunimeä. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Uudella Seurahuoneella Oulussa klo 12. Kolmisensataa bongaria kävi lintuja ihailemassa. Kiljuhanhilla on valkoinen otsakilpi ja keltainen silmärengas. Liikuntaelämyksiä lapsiperheille Loimaalaissyntyinen mezzosopraano Ulla Ora (os. ERKKI KALLIO LUONTO Huhtikuinen perjantaiaamu tuotti iloisen yllätyksen polkupyörällä liikkuneelle lintuharrastajalle. Siellä niitä ammutaan ja ympäristö on muuttunut kiljuhanhille epäsuotuisaksi. Perheliikuntaillan järjestävät yhteistyössä Loimaan päivähoito, Loimaan liikuntatoimi ja Lounais-Suomen liikunta ja urheilu LiikU. Ilmoittautumisia sukutapaamiseen toivotaan viimeistään 30.4. Tapahtuma pidetään säällä kuin säällä, joten kannattaa varustautua säänmukaisella vaatetuksella. Painopaikka: Allatum Oy. Ennakkotiedoista poiketen tilaisuuteen ei ole ohjelmamaksua. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. huhtikuuta. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,09 /pmm 3-sivu 2,09 /pmm Tekstissä 1,95 /pmm Tekstin jälkeen 1,68 /pmm Takasivulla 2,07 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,44 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,68 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,07 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. Myös muutonaikaisilla levähdyspaikoilla Euroopassa lintuja ammutaan. Erkki Kallio Kiljuhanhet toivat bongarit Alastarolle Koko perheen liikuntailta kutsuu aikuisia ja lapsia liikkumaan Loimaan urheilukeskukseen huomenna keskiviikkona. huhtikuuta 2010 TÄNÄÄN 27.4. Siunaus toimitettu 24.4.2010 läheisten läsnä ollessa. Toimittaja Marika Timonen (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032 Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Sari Keskitalo (02) 588 8034 Toimittaja Kari Nummila (02) 588 8035 VUOTTA 59 KUOLLEITA PÄIVÄN SANA 27.4. Linnuilla on ongelmia talvehtimisalueillaan Mustameren ja Kaspianmeren ympäristössä. Jes. 2 Tiistaina 27. Kiitämme lämpimästi osanotosta. Kohottakaa katseenne korkeuteen: kuka on tämän kaiken luonut. kanttori Sari Mäkinen esiintyvät keväisessä iltamusiikkitilaisuudessa Kanta-Loimaan kirkossa torstaina Ohjelmaan on koottu kevätiltaan sopivia lauluja pianokappaleita muun muassa J.S Bachilta, Oskar Merikannolta, F. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. mennessä joko soittamalla Oulun Uudelle Seurahuoneelle tai lähettämällä sille sähköpostia. Perheliikuntailta on tarkoitettu päivähoitoikäisille ja heidän perheilleen. Lesoset tapaavat toukokuussa. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 104 6 kk 61 4 kk 46 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 97 6 kk 49,50 4 kk 34 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Merja. Omat juomapullot voivat myös tulla tarpeeseen. Alanen) ja vs. Tunnelman vuoksi tilaisuus toteutetaan kokonaan ilman käsiohjelmaa, jolloin kuulija voi keskittyä vain musiikin kuunteluun. Kustantaja: Priimus Media Oy. 40: 26 28.4. Vapaaksi päästetyt linnut on rengastettuja ja monet maamme kiljuhanhihavainnot koskevatkin rengastettuja lintuja. Elisa, Äiti, sisarukset perheineen Kuvassa oikealla olevat kiljuhanhet ovat vasemmalla olevia metsähanhia selvästi pienempiä. Tapahtuma on maksuton. Tapahtuma on osa Hyvinvointia Loimaalle – liikkuva lasten ja nuorten Loimaa -hanketta. Venehjärveläinen Santeri Lesonen kertoo Venehjärven kylästä ja siellä asuneista Lesosista. klo 18–19.30 Loimaan urheilukeskuksessa, Sammonkatu 2. Luvassa on tasapainoilua, juoksua, hyppelyä, kiipeilyä, palloilua ja rentoutumista. Pellolta löytyi nimittäin kaksi kiljuhanhea, jotka ovat nykyään maassamme hyvin harvinaisia. Nyt sinulle avattiin portti viimeiselle matkalle. AJANTIETO: NIMIPÄIVÄT: SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Pääteemana on sukuseuran perustaminen. Linnut viihtyivät alueella neljä päivää, 16.–19. Juhlassa on luvassa vienankarjalaisia runoja, jotka on kirjoittanut venehjärveläinen Paavo Lesonen, lisäksi esiintyy tanssiyhtye Trio Serkkuset. Ilpo, Tuure, Ilppo Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 5.33. Erityiskiitos Waski Trans eläkeläiset ja Schenker Cargo Oy. Sukutapaamiseen voi tulla jokainen Lesonen-sukujuuret omaava jälkeläinen tai siihen avioliiton kautta liittynyt. Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät, nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat, mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. Frankilta. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. Mukaan voi ottaa myös sukututkimusaineistoa. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. 40: 30-31 Meidän rakkaamme Leif Markku Tapio WIK * 18.10.1953 Jurva † 09.04.2010 Loimaa Kaipauksella muistaen Elisa Äiti Sisarukset perheineen Muut sukulaiset Ystävät Työkaverit Olet kulkenut pitkän tien, olet tullut määränpäähän. Hän, joka kutsuu esiin taivaan joukot täydessä vahvuudessaan, hän, joka tuntee ne nimeltä, joka ainoan. Lesosten sukutapaaminen la 15.5
– En minä kovin äkkiä kirvestä kaivoon heitä, hän sanoi. Vastauksen jälkeen puoliso saa kertoa oman versionsa. Ikämiehen kunto on kuin nuorella miehellä, tai varmasti parempi. Ei tiedetä, miten hoitaisi parisuhdetta. Liikunnan yksi elementti on uskollisuus. HEIMOLINNAN yläkerrassa hellittiin messukävijöitä luontaishoidoilla. – Välillä sanon hierontaan tulevalle asiakkaalle, että jätä kiire sinne ulos ennen kuin tulet sisälle, Jyrki Veini nauroi. Pariskunta on huolissaan siitä, miten itse luotu kiire hallitsee nykyihmisen arkea. JORMA MÄKINEN Harju eli ja liikutti auringonpaisteessa Loimaa Heidi Pelander Toiselle ei ole tarpeeksi aikaa. Väestöliiton Heli Vaaranen kävi tauollaan ottamassa alastarolaiselta Asta Kilveltä intialaisen päähieronnan. huhtikuuta 2010 3 Monenlaista liikuntaa harrastavat Veijo ja Helena Brunnila vetivät alkuverryttelyn vauhdikkaasti. – Näitä voi käyttää tavallisen suolan ja sokerin sijaan ja ne ovat ravintoarvoltaan parempia. Jos jää aikaa, keksimme lisää harrastuksia, Veijo kertoo. Kuuluttajan kehotus sopalle ja makkaralle kohtuuhintaan kaikuu vielä kuuroille korville, kiire on liikkumaan. Täällä on naiselle paljon nähtävää, Antell tuumaa. – Harrastamme hiihtoa, melontaa, tanssia, erävaelluksia ja laulua karaokesta kuoroon. Tiistaina 27. Hänen mukaansa tietoisuus erilaisista hyvinvointipalveluista on kasvanut ja kysyntä on kova. Harju elää -tapahtuma, järjestyksessä toinen, on alkamassa Vampulan Urheilumajan pihamaalla. Tekemiseen on selityksensä. He olivat messujen annista innoissaan. Riita saadaan aikaiseksi kotitöistä, rahasta, lasten kasvatuksesta, seksistä, tai siitä, miten yhteinen aika tulisi viettää. Avustajana pastorilla on lauluryhmä, jonka kertomaan yleisöllä on helppo monisteineen yhtyä. Kuulostaako tutulta. Päivi ja Helmi Heikkilä saivat ensin opastusta sauvojen valintaan ja eikun menoksi. Vaaranen muistuttaa, että parisuhdetta pitää hoitaa myös rakastumisen ja lasten saannin jälkeen unelmoida uusia unelmia ja muistutella mieliin, miksi toinen valitsi juuri sinut. Kilpi tarjoaa energiahoitoja Loimaalla. Suurin osa häipyy toteuttamaan päivän päätarkoitusta, sauvoilla tai ilman, juosten, kävellen, lyllertäen. Parisuhde paremmaksi pelaten Heimolinnassa hellittiin kroppaa ja mieltä – Hieronnan jälkeen tuntui sormissa asti, kun verenkierto lisääntyi. – On se mukavaa, että Loimaalla järjestetään tällaiset messut. Loimaa Heidi Pelander Luontaishoitoja, meditaatiomusiikkia, luomuelintarvikkeita, terveyttä edistäviä kiviä, tarot-tulkintoja... Yli musiikin kaikuvat ohjeet: – Nosta polvea, anna pepun pyöriä ja lopuksi ravistellaan. Asenteet ovat kuitenkin muuttumassa. Pääasia on liikkuminen. Pelissä on 220 kysymystä ja tehtävää, jotka pistävät miettimään omaa suhdetta ja sitä, miten hyvin tuntee itsensä ja kumppaninsa. Pelin ideana on nostaa tietty määrä kortteja ja vastata niissä esitettyihin kysymyksiin puolison puolesta. Antellin ostoskoriin tarttui luomusuolaa ja sokeria. Raija Veini innostui ostamaan rauhoittavaa meditaatiomusiikkia. HOITOALALLA työskentelevät loimaalaiset Raija ja Jyrki Veini tulivat messuille ihan ammatillisestakin mielenkiinnosta. Täällä siitä ei ole merkkiäkään. Vastakohtana on katumuksen symboli, kaukaa saapunut tuhka. Kuulijaa koskettaa Luojan luoma suomalainen metsä, sen kauneus, merkitys ja sen kutsu liikkumaan. HUITTISLAISTEN Veijo ja Helena Brunnilan lähtöverryttely on vauhdikas, iloinen ja ilmeisen perusteellinen. HEIDI PELANDER Intuitiivinen parantaja Asta Kilpi antoi Väestöliiton Heli Vaaraselle intialaisen päähieronnan Heimolinnan hyvinvointimessuilla.. Jumppa enteilee vauhdikasta lenkkiä. Korttien avulla pohditaan muun muassa erimielisyyksiä, läheisyyttä, suhteita sukuun ja ystäviin, sekä unelmia. Harri Rantala tunnetaan, vaikka siitä, että hän on hiihtänyt jokaisella Huovinretkellä. Järjestäjinä toimivat Huittisten Latu ja Polku, Tunturikerho Geatki, Vammalan Retkeilijät, Vampulan Urheilijat ja Äetsän Kunto, Torpo kertoi. Metsäkirkkoon kyhätyn alttarin takaa kappalainen Olavi Sorva puhuu seurakuntalaisilleen mieleen käyvää asiaa. Osa jää tutustumaan majan ympärille kyhätyille liikunnan mainospaikoille ja ostokojuihin. – Elämä kellotetaan niin, ettei jää yhtään aikaa olla itsensä kanssa, Raija Veini pohti. Loimaalainen Mia Antell tutki Kristallia ja suolaa -hyvinvointimessujen antia kuusivuotiaan poikansa Eetin kanssa. Liikkuvaa väkeä on paikalla, ja verryttely on vauhdikas ja tehokas. Yllä luetellut asiat ovat Väestöliiton perhetoimintojen johtajan Heli Vaarasen mukaan nykyajan parisuhteiden ongelmia. Harju elää on fyysinen ja sosiaalinen tapahtuma, jonka lajikirjo on laaja. Messut järjestänyt Sari Kivilähde Feeniksia hyvinvointipalveluista Säkylästä kertoi, että Loimaa oli oiva paikka messuille keskeisen sijaintinsa takia. Väestöliiton psykologit ovat kehittäneet Samarakas -pelin, jonka tarkoituksena on auttaa pareja keskustelemaan suhteestaan avoimesti. Heimolinna oli lauantaina täynnä mitä mielikuvituksellisimpia tapoja helliä kehoaan ja tutkia mielensä sopukoita. – Hieronnan jälkeen tuntui sormissa asti, kun verenkierto lisääntyi, Vaaranen sanoi. – Ja eihän se kenellekään ole pahitteeksi hengittää puhtaampaa ilmaa. Lisäksi hän hankki suolalyhdyn, joka luovuttaa negatiivisia ioneja kynttilän palaessa ja puhdistaa näin hengitysilmaa, mikä auttaa perheen allergisia. Metsäkirkon henkinen eväs on sunnuntaiaamuna otettu auliisti vastaan, ja vuorossa on perusteellinen, rytmikäs alkujumppa. Harjumaastot kolunnut mies oli tällä kertaa oppaana. – Erityisesti liikuntaa aloitteleva tarvitsee virikkeitä ja neuvoja, ja niitä täällä on runsaasti saatavilla. Monia liikuntatapahtumia alkuun laittanut ja järjestellyt Markku Torpo iloitsi toisen Harju elää-tapahtuman puitteista, säästä ja Vampulan Ulkoilumajan maastoista. Hoito virkisti selkäja niskakivuista kärsivää toimistotyöläistä. Loimaalaisten Raija ja Jyrki Veinin mielestä kouvolalaisen Aurinkokaamoksen kivet olivat messujen energisintä antia. Vauhdista huolimatta äänessä ei ole hengästyneen huohotusta. Jyrki Veini teetti tietokoneanalyysin siitä, mitä mineraaleja hän ei saa tarpeeksi. Omaa itseään ja terveyttään pidetään entistä tärkeämpinä. Toisaalta pelin avulla voi ennaltaehkäistä parisuhteen pahimpia sudenkuoppia. – Palveluja ei nähdä vastapainona vaan osana arkea. Heiluvat ja pyörivät sauvat antavat sille lisää tehokkuutta. Harria harmittaa, kun menneen talven pakkaset kiusasivat hiihtäjää, kilometrejä tuli vain 1 300. Huittinen/Vampula Jorma Mäkinen Tuore, keväisenkirkas aurinko paistaa vampulalaisen harjumännikön lomasta. Hänen kokemuksensa mukaan maaseudulla suhtaudutaan luontaishoitoihin hieman epäilevämmin kuin suurissa kaupungeissa. Naiset seurasivat, ja kolmikon vetävät askeleet johtivat kohti Porsaanharjua
Itse lammen rakentaminen suunniteltuihin mittoihin toki maksaa töineen sekä pohjan muovikalvoineen ja pumppuineen kuin myös veden maahanimeytysjärjestelykin hieman. Kun kriteerilista on pidempi kuin kenkäkaupan lenkkarihylly, turhauttaa jo pelkkä ajatuskin lähteä etsimään passelia paria. Sen ukon kanssa jonka ei mua pitäis huolia... Loimaan seudun laakeissa peltomaisemissa kiitäessä olisi hyvä, jos kengät eivät uppoaisi saveen, vaan ne lentäisivät hieman maanpinnan yläpuolella. Sileäksi vaan kaikki! Onko nykyihmisellä oikeus tehdä tällainen hävitystyö alueella, joka sentään on säilytetty jo vuosikymmeniä. Uusien kävijäennätysten aikaansaamiseksi näyttelyä ja palvelua on viilattu uusiksi – talkoilla totta kai. Teitte suunnitellun yllätyksen mahdolliseksi. Opettajat ovat kivoja. Koska uimalampi tulee olemaan aitaamaton, siellä käydään myös öisin ja silloin, kun on pitoisuutta, saattaa ilmetä vandalismia. Laukku pelkäisi minun unohtavan itseni kotiin. Mulla onkin elämä ja yöelämä... No totta kai se olisi. Kulkija Katoavaa historiaa Näköpiirissä on, että aivan lähiviikkoina E-S AVI Helsingistä myöntää ympäristöluvan Virttaan uimalammelle. Terveisin, Omaiset . Rahaa kuluu aluksi yli 50 tuhatta euroa. Kiitos vaan, mut sitku sulle selkii minne Minä juoksen, pidä kännykkäs kii. Kaupungin huoltomiehille on opetettava pohjamuovikalvon korjausta/paikkausta, sillä vaikkapa 30 cm:n syvyydessä hiekkapohjan alla se joutunee Mora-käsittelyyn öisin, jonka jälkeen uimalammen pohjalla voi pelkästään kuivaharjoitella uimaliikkeitä. Toki, onhan se totta, että nuoret juovat niitä aivan liikaa, mutta esimerkiksi meillä äiti tai kaveri tuo battereita melkein joka viikonloppu. Joten nämä ”rajoitukset” ovat aivan turhia, koska niitä on aivan liian helppo rikkoa! Energiajuomien ”ikärajoitukset” Mielestäni Opintien koulu on hyvä ja turvallinen paikka käydä koulua. Ne olisivat vedenpitävät, mustat tai tummanharmaat ja niissä jalkani eivät näyttäisi leveiltä. Emerson MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi TOIMITTAJALTA LUKIJOILTA Käymään, mutta myös olemaan Jälleen tänä kesänä Loimaan seudulla järjestetään kymmeniä tuhansia kävijöitä vetävä yleisötapahtuma. Näin ollen – vedestä pitäisi ottaa vesinäytteitäkin aika usein, vaikka uutta vettä tulisi kymmeniä kuutioita vuorokaudessa. huhtikuuta 2010 Hyvät tavat koostuvat pienistä uhrauksista. Sinulle, joka toisen miestä pidät ja vielä tieten tahtoen, katso peiliin. Pelastusrengas varastetaan yhtenään. 4 Tiistaina 27. Tuhansia tuhoisia tuotteita Jos minulla olisi kalevalaisista tarinoista tuttu Sampo, löytäisin sille kyllä käyttöä. Ja näitä hautoja oli paljon, valtava alue. W. R. Tänä vuonna päivän teemana on ”Kuule tuhannet tarinat”. Jos olisin tienny ajoiss,a olisin halunnut mukaan karkeloihin muutaman ystävän kanssa! Tsemppiä kuitenkin näin kevään kynnyksellä Murinalle ja soittajille! . Pukukoppienkin pitäisi olla umpirautaa ja paksua teräslevyä seiniltään, etteivät ne kaatuisi tai tuhoutuisi oudoissa tulipaloissa. Et voi julkisesti kulkea paitsi jossain muualla paikkakunnalla missä ei tunneta. Paikasta toiseen siirtyessä ei tarvitsisi käyttää autoa, ihmekenkäni riittäisivät. Seurakunnan tämän hetken päättäjät joutuvat outoon valoon, ahneus kukoistaa ammoin kuolleiden kustannuksella. Onneksi Loimaalla ei ole varaa uimalampeen! Hannes Heikkilä dipl.ins., Alastaro Vieläkin uimalammesta… Miksi ihmeessä energiajuomien ikärajoja yritetään nostaa 15–18 vuoteen!. Kun kuulin asiasta la, oli myöhäistä enää järjestää vp:ta. Tänään vietetään jälleen Kansallista veteraanipäivää sotiemme veteraanien kunniaksi. Kävijöitä tuovia tapahtumia riittää seudulla onneksi muitakin. . Useimpien tapahtumien yhteydessä vierailijat viipyvät täällä päivän tai pari, piipahtavat siis. Muutama napinpainallus, ja Sampo syöksisi unelmieni monot kiduksistaan. Ja olisihan se aivan erinomainen ominaisuus, jos laukku osaisi imaista sisäänsä tavarat, jotka yleensä muutoin jäävät unohduksissa kotiin. Hirvet ja muut pienemmät elukat tulevat kahlaamaan ja juomaan öisin uimalammelle ja lammessa on sen jälkeen erilaista pötkilöä ja pienempää papanaa veteen liukenemassa. Vartioliike palkataan käymään monta kertaa yössä paikalla. Viimeistään siinä vaiheessa löytäisin itseni laukun uumenista, kun lähtisin hajamielisenä, omiin ajatuksiini syventyneenä liikkeelle. Tarvitaan vain harmittomampi toive. Jos minulla olisi Sampo, tietäisin tasan tarkkaan, millaiset tossut siltä tilaisin. Pumppausenergiasta maksu on suhteellisen pieni, jos otetaan vierestä uppopumpulla kaivon pohjavettä. Okra näyttää vain suurenevan, jopa mahdollisesti Pohjoismaiden suurimmaksi maatalousnäyttelyksi. Monella Suomen hautausmaalla, niin kuin ulkomaillakin, on sälytetty paikallista historiaa, vaikka perheitä ei enää ole. Tarinoiden jakamisella ja niiden kuuntelemisella voidaan luoda yhteyksiä eri sukupolvien välille ja osoittaa myös arvostusta puolin ja toisin. Lainaa vain VUOTTA 59 PÄIVÄN MIETE: Kengissä voisi myös olla ominaisuus, joka saisi askeleet suorastaan lentämään. Liekö Sampo sittenkään tarpeeksi turvallinen masiina minun käyttööni. Kaunis kiitos niille ihmisille etenkin sille nuorelle parille, jotka autoitte 21.4. Kiitos kaikille. Täydellinen lopputulos! Vai liekö sittenkään. Huoltomiehille opetetaan myös lasimurskan (pullonkappaleiden) poistotekniikkaa pohjahiekasta. Ne pitäisi siksi olla raskailla betonijalustoilla ja jo valmiiksi spray-maalattuna kulttuurisotkuisen näköisiksi. Niin moni elämäntyöllään Loimaata voimakkaasti kehittänyt vaikuttaja, on saanut haudalleen hävitykseen johtavan lapun, jopa sankarivainajana kuolleet, kuten kapteeni Veli Varala, esimerkiksi. Ja tässä vaiheessa todettakoon, että lapasestahan se lähti tämäkin toive. Kun kulkee Loimaan hautausmaita, alkaa ihmetellä. Kiitos Aki Rauhalalle ystävällisestä palvelusta! Tyhmää maksaa liikaa . Sinne mahtuisi sisälle vaikka kameralaukkukin, jotta ei tarvitsisi kahta kassia kanniskella lehtikeikoilla. Kone, joka tuottaisi toiveideni mukaisia tavaroita, pääsisi ainakin ensimmäisenä väsäämään kenkiä. Sähkökaapelikin pitää vetää jostakin. Suuri vedenvaihto kylmentää veden eikä aurinkoisinakaan päivinä ison lampun lämmitysteho riitä pitämään vettä miellyttävän lämpöisenä. Ala-asteikäisten paikka ei ole Facebookissa ja jonne vielä mennään väärillä henkilötiedoilla,kun ikä ei piisaa. On Finnderby Ypäjällä, kiihdytysurheilun EMkisat Virttaan moottoriradalla ja muun muassa Rompetori Loimaalla. Ei kiire aikuisten maailmaan . Voi hitsin pimpula! Missä oli mainokset, että The Rock’n Roll Sirkus oli murinassa la esiintymässä. Ja sieltä, kuljettuaan pitkiä käytäviä puistomaista aluetta, he löysivät vanhan, siistin kiven, 1700-luvulta. Kiitos viihdekuoro loimaalaiset. Katriina Reijonen katriinareijonen@gmail.com KOPIT . Vaikeimman asianhan Okra ja muut tapahtumat ovat jo onnistuneet tekemään: ihmiset on saatu tänne käymään. Heidän perheensä ovat jo hävinneet ja seurakunta hävittää nämä historialliset muistot. EHKÄ on turvallisuussyistä on ihan hyvä, että sellaista Sampoa ei ole sittenkään olemassa, joka tuottaisi kaiken maailman vempeleitä, jotka ensiksi ajateltuna tuntuvat käyttökelpoisilta ja useita ongelmia ratkaisevilta. . Kengissä voisi myös olla ominaisuus, joka saisi askeleet suorastaan lentämään. Pelastustoimi elvyttää hukkuneita ja hoitaa haavoittuneet. Ihana nähdä että tällaista yhteishenkeä vielä löytyy. TV:ssä, FST5:ssä, esitettiin ohjelma, jossa historioitsijat tutkivat 1700-luvulla Suomessa vaikuttaneen henkilön elämää. He selvittivät arkistoista hänen hautapaikkansa, se oli merkitty Tukholmaan, isolle vanhalle hautausmaalle. Mielestäni Opintien kaltaisia kouluja pitäisi olla enemmänkin, koska kaikkien on turvallista käydä siellä koulua, ja koulukiusattuja ei ole juuri lainkaan. Anne . Yhteishenki on hyvä. LAUKKU kyllä tarkemmin tuumittuani voisi olla kenkien tapaan vedenpitävä, ja nyt kun oikein alkaa ajatella, se voisi olla myös muuttuvankokoinen. Inhoan kenkien ostamista. Kenties jopa muuttaisivat asumaan tai yrittämään seudulle. Luin ti, to ja la lehdet vielä uudestaan, jos en ole huomannut, mut ei mitään... Omasta mielestäni niitä ei tarivitse nostaa, koska se on jokaisen oma asia, juoko energiajuomia vai ei. Toisaalta, joku voi ajatella että Opintien koulussa on tylsiä tai tyhmiä opettajia. Pian ympäristöstä havaitaan, että tarvitaan myös jonkinlainen kuivakäymälä tai kaksi uimalammen lähelle. Koululainen Opintien koulu on kiva paikka!. En edes kauppojen ilmoitustauluilla nähnyt moisia. Voisimmeko yhdessä tehdä jotakin, että kävijät vähintään tuplaisivat vierailuaikansa, eli näkisivät enemmän seutua ja samalla tuplaisivat palveluiden käyttönsä täällä. Yläasteen käsityötunneilla noin tusinan verran vetoketjun kiinnityksessä katkenneita ompelukoneen neuloja yhtä hupparia tehdessä muistuttavat siitä, että parempi jättää korjausyritykset suosiolla väliin. Onneksi ei käynyt pahemmin. Mielestäni Opintien koulu on hyvä juuri näin, eikä muutoksia kaivata. Tai että Opintien koulu on tyhmä paikka, jos käy koulua jossain muualla. Taitaisi laukku imaista minutkin, kun alkaisin sen loputtomista syvyyksistä etsiä kotiavaimia. Esimerkiksi kunnollinen laukku, jonka erityisominaisuuksiksi riittäisi vetoketju, joka ei mene rikki. Kuinkahan monta kertaa tämä ajat sitten hävinnyt suomalainen perhe oli sen lunastanut. KU PS. Siitä vaan sitten Loimaa rakentamaan hakemaansa uimalampea suunniteltuun paikkaan! Saattaa olla, että uimalammesta aiheutuukin jatkuvasti aika paljon kustannuksia Loimaan maksettavaksi. kaupungin kirjaston luona mummoa joka oli kaatunut potkupyörällään
Vanha voimalahahmokin palannee Hirvikosken miljööseen Waterpumps suunnittelee uutta patoa ja voimalaa Hirvikosken vihreät sähköenergiat ovat painunet puoli vuosisataa ”harakoille”. – Se on valtava joukko, noin 2 300 henkilöä. – Hirvikosken osalta on sovittu alustavasti Museoviraston yli-intendentti Mikko Härön kanssa, että sinne tehtäisiin sen räjäytetyn voimalan mallinen rakennus, Waterpumpsin toimitusjohtaja Matti Pirttiniemi sanoo. huhtikuuta 2010 5 UUTISET Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 AIHETTA JUTTUUN: LOIMAA Loimaalaisen naisen epäillään puukottaneen loimaalaismiestä yksityisasunnossa Loimaalla. Hirvikosken tuottama energiamäärä on kuitenkin Vesikoskea merkittävästi suurempi tuntuvasti suuremman putouskorkeuden takia. – Teknisesti olisi mahdollisuus puolen metrin pinnan nostoon. Tiistaina 27. Hänen mukaansa Ofa olisi halukas ostamaan kaiken Hirvikosken tuottama sähkövoiman, jonka hinta olisi edullinen: kun ”töpselin” voisi lyödä suoraan voimalan seinään, perittäisiin sillä vain energia hinta huomattavan suuren sähkönsiirtomaksun jäädessä pois. Tunkeutuja päästi noin satakunta kanaa kanalan kahteen aulaan, joista aamulla löydettiin yhteensä nelisenkymmentä kuollutta kanaa. Henkilöauton eteen vasemmalta puolelta hypännyt peura osui auton etuosaan. Poliisi takavarikoi epäillyn tekovälineen asunnon keittiöstä. Yhtiö on selvityttänyt alan erityisasiantuntijan, kiinteistötekniikan professorin Arvo Vitikaisen avulla kaikkien niiden nimet ja osoitteet, joilla on jokin osuus Hirvikosken vesivoimaan. Voimalaratkaisu voisi osaltaan turvata Loimaalle tärkeiden työpaikkojen säilymistä. Uusi omistaja ei päässyt vuokrasopimukseen Vesikosken uuden ja vanhan puolen myllylahkojen kanssa. Yhtiön oli tarkoitus tarttua investointiin jo viime vuonna, mutta hanke on siirtynyt osin siksikin, että sillä on paljon voimalatöitä muualla Euroopassa. LOIMAAN kaupunki kuuluu Vesikosken ja Hirvikosken koskivoimien omistajiin, kun se on hankkinut kantatiloilta tonttimaata. Nainen oli liikkeellä iltapäivällä ja illalla. Poliisin mukaan kanat stressaantuivat häiriöstä ja nokkivat toisiaan kuoliaaksi. Kilvet vietiin Omistus tuottaa ongelmia Loimaa Kari Nummila Vesienergiahankkeen ensisijaisena ongelmana on koskivoiman hajallaan oleva omistus. Pitää ottaa huomioon myös se, että Ypäjällä ja Jokioisissa on joitakin tulvaherkkiä peltolohkoja. Nainen on vuonna 1978 syntynyt ja mies vuonna 1960 syntynyt. Hirvikosken myllylahkojen ja Ferraria/Fiskarsin koskisopimus päättyi 50 vuoden jälkeen vuonna 1958 eikä uudesta päästy sopimukseen. Tiedot voi ilmoittaa Loimaan poliisille p.071 8746 670 virka-aikaan. Vesikoskeen kuului aikanaan myös sen alipuolisen Nopolankosken koskivoima, mutta se on yhdistetty putouskorkeuden nostolla Hirvikoskeen niin, että Nopolankosken voimassaoloa ei voi nyt juurikaan havaita. Kaupungin osalta ei ole tehty mitään miltään osin, Loimaan kaupunginjohtaja Jari Rantala selvittää. Kaupustelija vei vanhuksen rahoja LOIMAA Virttaantiellä sattui lauantaina hieman ennen ilta kuutta peurakolari. Peura kuoli ja autoon tuli vähäisiä vaurioita, mutta henkilövahingoilta säästyttiin. VESIKOSKEN voimalainvestoinnin arvoksi on aiemmin laskettu hieman vajaat kaksi miljoonaa euroa, vesivoimakoneistot maksavat runsaat miljoonaa euroa. KARI NUMMILA. Niiden perusteella viranomaiset voisivat ratkaista korkeudet käytännön kokemusten perusteella, Pirttiniemi sanoo. Naista epäillään puukotuksesta LOIMAA Loimaan pohjoisosissa sijaitsevaan kerroslattiakanalaan viikonloppuna luvatta tunkeutuneita ei ole löydetty. Waterpumps osti vuonna 1999 Vesikosken voimalaitoksen ja padon Sallila Sähkölaitos Oy:ltä, jolta oli loppumassa koskioikeuden vuokra-aika. Nainen kuitenkin kertoi miehen käyneen hänen päällensä ennen puukotusta. – On todella iso homma viestittää asiasta kaikille omistajille. Kun sopimusta ei syntynyt, Fiskars antoi pioneerien räjäyttää vanhan voimalarakennuksen vuonna 1960 eli ”vihreä sähkö on virrannut harakoille” siitä saakka, Waterpumpsin toimitusjohtaja Matti Pirttiniemi selvittää. Poliisi kaipaa tietoa naisesta ja tämän käytössä olleesta ajoneuvosta. Tapausta tutkitaan julkisrauhan rikkomisena. Anastetuissa kilvissä on rekisterinumero VVF-308. Maatalousyrittäjä pelkää nyt mahdollisia eläintauteja, joita on voinut tulla kanalaan tunkeutujien mukana. Noin karrikoiden voi sanoa, että niihin postituskuluihin koskioikeudesta maksettava korvaus kuluisikin. Nainen ja mies olivat tekohetkellä asunnossa kaksin. Vesikoski on lupien suhteen valmis vaikka heti toteutettavaksi. – Kiinteistökaupoissa on voinut käydä niin, että kauppakirjaan ei ole merkitty mitään mainintaa koskioikeudesta. Tunkeutuja aiheutti kanakuolemia LOIMAA Naisten alusvaatteita kaupannut nainen tunkeutui vanhusten asuntoihin ja vei ainakin yhden vanhuksen rahoja Hirvikoskella keskiviikkona. Vesikosken osalta kertaluonteinen korvaus pysyvästä käyttöoikeudesta Vesikosken koskivoimaan oli 25 000 euroa Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksen mukaan. Valitustie on käyty loppuun. Kanalaan tunkeuduttiin perjantain vastaisena yönä. Itse voimalaitoksen hinnaksi on arvioitu 3 115 000 euroa sekä automaatio ja sähköasennustöiden kustannuksiksi 180 000 euroa. Mies sai lauantai-illalla sattuneessa kahakassa puukosta olkavarteen, mistä aiheutui voimakasta verenvuotoa. Silloin voidaan katsoa, että koskioikeus seuraa sitä rataa, minne päätilan talouskeskus on jäänyt. VOIMALAN turpiinit ovat yhä parempia jokiveden hapettajia. Loimaa Kari Nummila Helsinkiläinen vesivoimatekniikkayritys Waterpumps Oy selvittää parhaillaan mahdollisuuksia rakentaa viimeisintä mallia oleva voimala myös Hirvikoskeen Vesikosken lisäksi. Kanalassa oli tapahtumaaikaan noin 18 000 kanaa. Vaurioita peurakolarista LOIMAA Torstain ja perjantain välisenä yönä anastettiin Hirvikoskella henkilöautosta rekisterikilvet. Ambulanssilla sairaalaan kuljetettu mies, samoin kuin nainenkin, ovat muistamattomia tapahtuneesta. – Hirvikosken rakentamisesta on neuvoteltu Waterpumpsin kanssa. Loimaalla on haluttu padotuskorkeuden nostamista muun muassa Vesikosken ja Hirvikosken välillä. Tätä isompi määrä nostaisi veden yhden Ofan rakennuksen rapuille. Padotuskorkeuden mahdollisia muutoksia voitaisiin tehdä niin, että kokeiltaisiin eri korkeuksia. Valittajana toimivat Vesikosken uuden ja vanhan puolen myllylahkot. Se haki sitten Länsi-Suomen ympäristölupavirastolta pysyvää käyttöoikeutta Vesikosken koskivoimaan ja saikin sen pitkän valitusprosessin jälkeen. Yhtiö on jättänyt Länsi-Suomen ympäristölupavirastolle hakemuksen, jolla kuulutetaan julkisesti voimalaitoksen rakentamiseen osallistumista koskeva tarjous. Waterpumpsin jo aiemmankin arvion mukaan Hirvikosken pato on tullut kertakaikkiaan tiensä päähän ja pato vaatisi mitä pikimmin lämmitettävät, tietokoneohjattavat ja hydraulisesti käsiteltävät teräksiset patoluukut, tuleepa Hirvikosken voimalaitos taikka ei. Kaupunki suhtautuu asiaan peruspositiivisesti, sillä toteutuessaan hanke tukisi työpaikkoja ja vakiinnuttaisi Loimijoen pinnansäätelyn sovitulle tasolle. Siellä on ollut aikanaan neljä myllylahkoa, joiden voidaan katsoa jo loppuneen. Törkeästä pahoinpitelystä epäilty nainen hälytti apua naapurista. Koski kuten turpiinitkin parantavat veden laatua hapettamalla sitä
– Satujumppa täällä on ja se on ihan hyvä, mutta Erica hieman aristelee sitä. Rintamamiestalon rakennustyössä ähersivät myös lapset, vaikkapa nauloja oikomassa. Kun suosituin, Mauno Hakkila, sai yli 30 000 ääntä, pienin äänimäärä oli 243 ääntä. Lisäksi lapsia jo saaneet eivät välttämättä enää hanki niitä lisää. Loimaa/Mellilä Maija Paloposki Viime vuonna Mellilässä syntyi kaikkiaan viisi vauvaa. Loimaalaisen Hans Veli Huhtalan sijoitus oli 118. Nuo noppatalot ovat kaikkialta Suomesta tuttuja kuutioita: ikkuna päädyssä, toinen vintin kohdalla, sivuseinällä kaksi vaihtelevin ruutujaotuksin ja pihan puolella kuisti. – Täytyy olla toiveikas, että vauvojen lukumäärä lähtisi nousuun. Toinen on lapsuudenkoti, toinen erään työtoverin sanoin ”työmaakoppi”, työsuhteen kautta aikanaan osoitettu runoton huoneisto. Noppatalot jäivät autioiksi yhden sukupolven taloiksi. Leikkipuistoa kannatti myös Anja Lehtimäki lastensa Henri Tammisen, 3, ja syyskuussa syntyneen Tiia Tammisen kanssa. Noista mäkituvista kasvoi aikanaan ulos maailmalle toistakymmentäkin lasta. (464 ääntä). Carita, Erica ja Sara Sikiö toivoivat Mellilään toimintaa tytöille. Kuukauden aikana ääniä annettiin runsaat 450 000 kappaletta. Helminen sijoittui 27:nneksi 4 128 äänellä. On muuten kummallista, että vaikkei ole mikään pakko, meillä nykyään on käytäntönä rakentaa vanhan, käyttökelpoisen ja tyylikkään talon läheisyyteen uusi, niin että samalla mäellä saattaa seistä tyylien sekamelskassa kolmekin asuinrakennusta! Rauni Virtanen, joka suosittaa Jaatisen ”Tupajumia” oppaaksi rakentajille, myös kuntapäättäjille Mustin ikkunasilmin tielle tuijottavia mahtirakennuksia, joiden ympärillä vesaikko tihenee. Toukokuisen toisen nettikarsinnan perusteella sadasta esiintyjästä Turun semifinaaliin pääsee 25 suosituinta ja 25 tuomariston päätöksellä. Seinät punamullattiin, nurkat ja eri tavoin koristeveistetyt pielilaudat ja puitteet saivat valkean öljymaalin. Matkani on pitkä, noin 200 km, ja kaipa työsuhderivitalon lohduton rumuus on saanut arvioimaan tienohen rakennuksia sillä silmällä... Carita Sikiöllä oli kuitenkin toiveena, että Mellilässä kehiteltäisiin jonkinlaista tyttökerhotoimintaa. 6 Tiistaina 27. Rakennuksessa on ryhtiä, runko paksuista hirsistä. Talosta ja torpasta Loimaa Sari Keskitalo Loimaalainen Elina Helminen, 22, selvitti tiensä jatkoon Tangomarkkinoiden ensimmäisessä nettikarsinnassa, missä kilpaili 265 laulajaa. MAIJA PALOPOSKI. Sikiön perheen vanhemmat Carita ja Sami ja lapset Erica, 4, ja marraskuussa syntynyt Sara olivat mielissään vauvaperheiden muistamisesta. Ne nousivat sodanjälkeisen toivon voimalla! Siirtokarjalaisille piti saada asunnot. KIRJOITTAJAVIERAS Olen 40 vuoden ajan matkannut kahden kiinnekohdan väliä. Nuoriso muutti kaupunkeihin ja Ruotsiin. – Koemme tärkeäksi asiaksi, että täällä syntyisi vauvoja, sillä lapsissa on tulevaisuus. Mellilän MLL:n jaosto lahjoitti lapsille pyyhkeet. Mellilän melko tuore kyläyhdistys muisti ensimmäistä kertaa kaikkia pieniä melliläläisalkuja ja lahjoitti vauvoille paidat. – Olisi mukavaa, jos toimintaa olisi enemmän, ainakin leikkipuisto olisi kiva. Mutta on kummitustalon näköisiäkin, hiljalleen lahoavia, mustin ikkunasilmin tielle tuijottavia mahtirakennuksia, joiden ympärillä vesaikko tihenee. Johanna Niemi ja hänen lapsensa 3-vuotias Roni Salminen ja viime vuoden helmikuussa syntynyt Jemika Salminen toivoivat kuitenkin Mellilään lisää lapsiperheisiin kohdistuvia aktiviteetteja. Lisäksi tänä vuonna syntyneet lapset saivat pienet vauvasukat. (976 ääntä) ja Mira Välimäen 171. Oma koti nousi! MUTTA pari vuosikymmentä myöhemmin tuli nykyaika ja 1960-luvun työttömyys. Surullisimpia ovat katsoa kirjailija-arkkitehti Antti Jaatisen ”Tupajumi”-teoksessaan ”noppataloiksi” nimittämät rintamamiestalot. Vinoon painunut kuistinkömmänä oven edessä, nelitai kuusiruutuisia ikkunoita kaksi tienpuolella, salusiininrepaleet vielä edessä. VANHINTA kerrostumaa edustanevat pikkuruiset tönöt töyräillä, haaltunutta punamultaa seinissään tai jo alunperin harmaina. Tyttökerhoon voisi asettaa vaikka tietyt ikärajat, ja se olisi omaa puuhaa ihan vain tytöille. Nuotio ei osaa sanoa syytä alhaiseen syntyvyyteen, mutta epäilee nuorten vähäisyyden ja sukupolvenvaihdoksen vaikuttavan asiaan. Komealta näyttävät näköpaikoille toistasataa vuotta sitten pykätyt sukutalot. Talo saattoi olla oikea kierrätyksen ihme: runkohirret, ovet ja ikkunat siirretty purkutalosta, valulaudat käytetty myöhemmin ehkä vesikattoon. Rivitalo edustaa 1960-luvun kammottavaa tyyliä: valtavat ikkunat, ei väliovia eikä kynnyksiä (paitsi WC:hen), ei kuistia, vuotava tasakatto, kuravellinruskeat puitteet ja ulkovuoraus. Toinen syy oli teollisuustaajamiin ajettujen, sodasta hengissä selvinneiden kiihkeä tarve saada oma koti. Joskus perikunta huoltaa kartanoa, vaikkei kukaan asuisikaan. – Viime vuonna syntyi viisi vauvaa, ja nyt muutamina vuosina on lapsia tullut vain vähän, viittä tai kuutta. – Kun ei ole paljoa muuta ohjelmaa, niin lasten seura muiden ikäistensä kanssa jää vajaaksi, sisarukset viettävät ajan sitten keskenään, Anja Lehtimäki sanoi. Vähän väki saisi kyllä enemmän tempoa, että saisimme pitää edes yhden koulun, tätä menoa koulut lakkautetaan, kyläyhdistyksen puheenjohtaja Markku Hongisto totesi. Vanha pari jäi yksin, kunnes aika heistä jätti. Ensimmäisen nettikarsinnan perusteella 50 suosituinta pääsi suoraan jatkoon. 2006 sen sijaan oli hyvä vuosi, kaksosiakin syntyi kahdet ja kaikkiaan taisi syntyä 20 vauvaa. Elina Helminen Tangomarkkinoiden toiseen nettikarsintaan Syntyvyys heikkoa Loimaa/Mellilä Maija Paloposki Mellilän terveydenhoitaja Pirjo-Liisa Nuotio toteaa, että viime vuosina syntyvyys Mellilässä on ollut heikkoa, mutta tämän vuoden tilastot näyttävät paremmalta, sillä jo nyt on syntynyt viisi lasta. Nyt hiiret hallitsevat, ja somaa mökkeröistä maa painaa parrelleen. Mellilän kyläyhdistys haluaa tukea syntyvyyttä Lapsissa on tulevaisuus Anja Lehtimäki ja Tiia uskoivat, että lahjat tulevat tarpeeseen. Talonpoikaisten rakentajien kauneudentaju näkyy kokonaisuudessa. Katolla kaksi-kolme korsteenia. huhtikuuta 2010 PAIKALLISIA TÄLTÄ SIVULTA: – Vähän väki saisi kyllä enemmän tempoa, että saisimme pitää edes yhden koulun, tätä menoa koulut lakkautetaan. Lisäksi tuomaristo valitsee 50 laulajaa jatkoon. Näin kyläkin pysyisi elävänä ja virkeänä. Sari Palomäki-Raitala kertoi, että MLL on ennenkin useana vuonna muistanut vauvoja, mutta nyt he tulivat mukaan kyläyhdistyksen vauvailtaan. PAIKALLE saapuneet vanhemmat olivat iloisia muistamisesta. Niissä voi olla seitsemänkin kuusiruutuista ikkunaa tienpuolisivulla, päädyssä kolme rinnan. heinäkuuta. Turun semifinaalissa kesäkuussa valitaan kilpailijat Seinäjoen tangomarkkinoille 7.–11. Äänestys päättyi eilen
Mielenkiinto on ylittänyt odotukset. Ilmoitetut nopeudet ovat liittymätyypin mahdollistamia enimmäisnopeuksia. Kampanjaetuja ei vaihdeta rahaksi eikä hyvitetä muista laitetai palveluostoista. Lions Club Oripään talousaktiviteetti on laajentunut kahden vuoden välein suureksi yleisötapahtumaksi, johon poikkesi vuonna 2008 runsaat 45 000 näyttelyvierasta. Puitteet pitää saada nykyaikaisiksi, mitä tulee yleisön palvelemiseen, näytteilleasettajien toiveisiin sekä mahdollisuuteen viedä tapahtuma kunnialla läpi, Okran uusi näyttelypäällikkö Jukka Isotalo kertoo. Tarjoukset eivät koske tarjousaikana peruttuja ja samalle henkilölle tai samaan talouteen uudelleen tehtyjä tilauksia, eivätkä vaihtoa NET laajakaistatuotteiden välillä. – Laajaan näyttelyyn tutustuminen vaatii vähintään yhden ruokailun ja muutamia pienempiä pysähdyksiä. huhtikuuta 2010 7 Yhdistää maailman kotiin. Modernit linjastot vetävät joutuisasti ja painikkeeksi voi lunastaa oluen koko ravintolan tiloissa. Eläinosastolla on pihvikarjarotumme, 60 hiehoa, hevosia ja lampaita. – Kaksi pääasiaa tulee rinnakkain. Motivaatiota antaa varmaan myös se, että Okran tulos pönkittää kymmenien yhdistysten toimintaa. Pääravintola on uusittu, samanaikaisesti siellä aterioi tuhat henkeä. Kuin päivä maalla – Puitteet pitää saada nykyaikaisiksi, mitä tulee yleisön palvelemiseen.. Kun ovet näyttelyyn ovat avoinna, töissä on noin 300 henkeä. Liittymän nopeutta ei voi laskea määräaikaisuuden voimassaoloaikana. Meidät tunnetaan ja meitä arvostetaan. NET laajakaistatarjous! NET Laajakaistan avaus-ja laitetarjous koskevat uuden 18 kk määräaikaisen laajakaistan avaajia, jotka tilaavat vähintään 1M nopeuden, tai 18 kk sopimuksen tekeviä nopeuden nostajia. Viime syksystä lähtien neuvottelut ovat vieneet näyttelypäällikön täydet työpäivät ja illat talkoillaan ja suunnitellaan oman organisaation ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Paikoituksessa on Turun Lentokerholla suuri rooli. Toinen on oripääläinen talkoohenki. K-Supermarket, Aleksis Kiven katu 11 ma–pe klo 9–17 | puh. Pääosa Okran uusista rakennelmista tehdään talkoilla ja kuljetetaan alustoilla näyttelyalueelle. Okra on suomalaisten kesätapahtumien joukossa varsinainen menestystarina. Toisaalta Okran laajeneminen on tehnyt muutokset välttämättömiksi. Maatalousmuseo Sarka on mukana asiantuntijoineen. Asus K50AD-SX014V tietokone etuhintaan. – Toinen periaate käy ilmi jo nettilogostamme, Okra se oikea maatalousnäyttely. Tarjousta voi hyödyntää vain kerran kampanja-aikana. 02-724 7830 LOIMAANET Lisätietoja ja tarjouksia: www.loimaanet.. Oripää Jorma Mäkinen Maatalousnäyttely Okra avaa porttinsa Oripään lentokentällä jo 16:nnen kerran. Ruuhka-aikoina syntyi jonoja alueelle saavuttaessa, usein jo yleisillä tieosuuksilla ja lounasaikaan ravintoloissa. Tarjous voimassa 17.4. Mikä Okrassa on sellaista, mikä ei ole muuttunut vuosienkaan mittaan. – Nyt meille tullaan kahdesta suunnasta. Keskikesä lomineen on katsottu parhaaksi ajankohdaksi. Okran vahvuutena on satojen ihmisten talkootyö, erinomainen 160 hehtaarin näyttelyalue ja tänä vuonna jo 600 näytteilleasettajan luottamus järjestäjien osaamiseen. Perinnepihalle tulee kaksi ravintolaa ja muun muassa Lentokerhon suosittu huvila tarjoaa päivän menuuta. Tiistaina 27. Myös yleisö on pääosin maatalouden ammattilaisia. Rannekkeen luvalla voimme päivän mittaan vaikka pistäytyä autolla. heinäkuuta. Vasta tämän jälkeen siirrytään rannekkeiden ostopisteisiin. Nopeuden nosto -tarjousta ei voi hyödyntää tarjousaikana avattuihin uusiin laajakaistaliittymiin, eikä tarjousaikana voimassa oleviin määräaikaisiin sopimuksiin. Palvelun saatavuus, hinnat ja nopeudet voivat vaihdella alueittain. Näin olemmekin jo Okra-bulevardilla ja näyttelyalueella. – Esimerkiksi perinnepiha kertoo elämästä ennen. Näyttelyllä on vaikutusta talousalueen elämään moneltakin kantilta. Lisäksi tarvitset verkkokortin ja/tai laajakaistamodeemin. Jukka Isotalo, mikä on sellaista, mihin tartuit ensimmäisenä, kun vajaat kaksi vuotta sitten otit näyttelypäällikkyyden harteillesi. Näyttelyalueen kasvaminen 40 prosentilla antaa mahdollisuuden uusiin ratkaisuihin. He tekevät lähes poikkeuksetta talkootyötä, hyödyn saa yhteisö, jota he edustavat. – Todella hienosti. Okra kasvaa yhä suuremmaksi – Pyrimme tekemään Okraan mahdollisimman paljon pysyviä ratkaisuja helpottamaan tulevia aikoja, näyttelypäällikkö Jukka Isotalo lupaa. Uskomme, että yhteistyökumppanimme pystyvät tarjoamaan yltäkyllin virikkeitä. Emme tarvitse täällä massaja julkkisviihdettä. 549 € Oripää Jorma Mäkinen – Kun Okra 2010 kasvaa alueeltaan, tavaramäärältään, kestoltaan, tunnettavuudeltaan ja todennäköisesti myös kävijämäärältään yhä suuremmaksi, en uskaltanut ottaa vastuuta ilman perusteellisia parannuksia. Okra on monella mittarilla mitattuna maamme suurin maaseudun asioita esittelevä tapahtuma. Kuinka näyttelyasettajat ovat suhtautuneet yhä kasvavaan Okraan. Keskusliikkeiden toivomuksesta nelipäiväiseksi muuttunut näyttely kutsuu lähinnä maaseudun ihmisiä 8.11. JORMA MÄKINEN Ammattimiehiä löytyy omasta takaa. Tänä vuonna uskotaan luvun olevan 60 000. Päätelaite luovutetaan asiakkaalle palvelusopimusta vastaan, kun liittymä on aktivoitu. Mikäli sopimus irtisanotaan ennen määräaikaisuuden päättymistä, peritään annetut kampanjaedut takaisin. – Olemme jo vuosia pohtineet keinoja yleisöpalvelun tehostamiseksi. Läheltä löytyy tivoli perheen pienemmille ja illalla voi lähteä moniin retkeilykohteisiimme lähikuntien alueella. Myös saniteettitilat uusitaan täysin, kemiallisiksi ja muutenkin miellyttäviksi poiketa. Autot ajetaan parkkiin, jonka olemme eristäneet näyttelyalueesta runsaan kahden kilometrin aidalla. Okrassa on tehty ja tehdään suuria muutoksia. Riukuaita luo jo tunnelmaa, ja pihalla on parilato 1800-luvulta, savusauna ja koneita 1930luvulta alkaen. Käytännöllisesti katsoen jokainen oripääläinen yhdistys on täällä töissä ja kymmenittäin muualta lähialueelta. Asus K50AD-SX014V etuhintaan 399 € Avaus € Wlan modeemi 20 € 15.6'' HD AMD Athlon M300 1.3MP kamera – ATI 4570 512MB 4096 MB(2x2048M)DDR2 500GB 5400rpm SATA DVD Super Multi with DL 802.11bgN Win7 Home Premium 2 vuoden takuu norm. Määräaikaisuuden päätyttyä sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. – 30.4.2010 tai niin kauan kun tuotteita riittää. Entä lähes kaikkien näyttelyjen pullonkaula, ravintolajonot. Kiireellisemmät voivat poiketa pikaruokaravintolaan pizzalle, makkaralle, broilerille tai oluelle Okra-bulevardille, jonne pystytetään 300 metriä pitkä teltta sisäosastoja varten
h u h t a l a . 050 322 1416. 9–18 la 9–14 Pietilänkatu 11 Loimaa p. 763 2484, 050 321 8085. 044 305 6900. VTS Seppo Toivonen, puh. SOITA JA PYYDÄ TARJOUS! Puh. 02-724 7851, 763 1031 www.ravintola-ata.com ma-to 10-22.00, pe-la 10-01.00, su 10-22.00 Ravintolassa A-oikeudet TAKSIPALVELUITA 040 550 2917 TAKSI LOIMAA Sami Salmi KULJETUKSIA KULJETUKSIA kevytkuorma-autolla, TL-nostin Seppo Kallionpää p. Leila Toivonen. 0600 91444 P. Katja Laine. ASKARTELUTARVIKKEITA ArteMiina, Turuntie 16, Loimaa. 0400-223 964 PAARIKULJETUKSET JA PYÖRÄTUOLIKULJETUKSET Loimaan Aluetaksi Oy Hannes Huhtala PAINOPALVELUJA Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit. huhtikuuta 2010 Mestarinkatu 4, LOIMAA www.pihaportti.. SIIVOUSPALVELUA Loimaantie 272, 32440 Alastaro, p. 050 562 4803. 050 2279 LVI-LIIKKEITÄ LOIMAA Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa puh. 8–17.30, la 8.30–14 JALKAHOITOLOITA Jalkahoitola Siskon Kammari, Joenperäntie 8, Loimaa. 02-550 2400, fax 762 2790 MUSIIKKIPALVELUJA Fender, Squier, Gibson, Epiphone, Line6, ESP/LTD, Tokai, Aria, Casio, Premier, Yamaha, Korg ym. Avoinna ma-pe klo 10-17. VAKUUTUSYHTIÖITÄ KOTIAPU Jouko Aittamäki Kaurilantie 81, 21820 KUMILA • Puh. huoneistosaneeraukset, sisäja ulkomaalaukset, tapetoinnit yms., keittiöja kylpyhuonekalusteasennukset, jne... 0400 741 556 MAALAUSPALVELU Muista kotitalousvähennys ja palvelusetelit! MAALAUSPALVELUITA PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELULAARI BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. 0500 530 807 RAKENNUSTARVIKKEITA w w w .r a u ta n e t. P. P. HAMMASTEKNIKOITA Proteesiasioissa Teitä palvelee erikoishammasteknikko Juha Nepponen Väinämöisenkatu 6 B Op-talo Tiistaina klo 9–17, perjantaina klo 9–12. 044 216 2016, www.endogyne.fi Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. 0400-536 303 • (02) 762 8326 – Finikor-ruosteenestokäsittely – Huolto, korjaus – Maalaus, peltityö – Rengasmyynti – Automyynti – Autovuokraus – Tuulilasit – Ikkunatummennukset – Pesut, kestoym. Teollisuuskatu 8, 32200 Loimaa, p. 045 122 4761. REMONTTEJA HENKILÖNOSTIMIA Pasi Markula 0500 770606 • Aggregaatti • Ajojärjestelmä • Nostokorkeus 16 m KELLOLIIKKEITÄ Kelloja koruseppä LANKINEN • Kelloja korukorjaukset paikanpäällä • Kotimyynnistä edullisesti Tervetuloa! ark. P. www.artemiina.fi BRODEERAUKSET Liikelahjat, tekstiilit, brodeeraukset. P. P. 02-762 5100 Ark. www.jormalaaksonen.net Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14 P. KÄDENTAITOTUOTTEET KÄDENTAITOJEN ERIKOISLIIKE/ KEHYSTÄMÖ NYYTTI Satakunnantie 5 LOIMAA, P. (02) 762 2393 SÄHKÖLIIKKEITÄ Turuntie 73, 32200 Loimaa, p. 0400 530 484 Jalkojenhoitoa, myös kotikäynnit. Siivouspalvelu, KL-Urakointi. RUOSTESUOJAUKSIA TIETOKONEITA PESULAPALVELUJA Farmarisäiliöiden kuntotarkastukset ja pinnoitukset Neliöpinnoitus Pöytyä, P. Loimipaino Loimaa. La-su maastoretkiä, valjakkoajoa ja kursseja. 0500 929 227. Kitara, piano, tietokonemusiikki. 0400 293 576. Tampereentie 51 040-720 7310 puh. LOIMIHAKA suomenhevoskeskus Uitontie 142 Loimaa RATSASTUSTUNNIT VALOKUVAAMOJA PARTURI • KAMPAAMO • MYYMÄLÄ ma-pe 9-17 la 9-14 myös sopimuksen mukaan. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA KAIHTIMET JA MARKIISIT www.pohjantahti.. 0400 871 095/Ilola, 0500 448 106/Suvanto Loimaan Kauppatorin Taksi ay Alkuperäistä loimaalaista taksipalvelua! P. (02) 7636 690 • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennus• Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut tarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut Suoritamme ammattitaidolla ikkunaja Suoritamme ammattitaidolla ikkunaja oviasennukset sekä saunatilojen oviasennukset sekä saunatilojen sisustukset! sisustukset! – – Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! Rakent ajien Rakent ajien asialla asialla – lähellä – lähellä Sinua! Sinua! www.lpr.. P. Kysy myös hevosten täysihoitopaikkoja. JUHLAJA PITOPALVELUITA Sahantie 5 Mellilä P. fi Av o i n n a : M A – P E 7 – 1 7 , L A 9 – 1 3 Karsolan teollisuusalue (Hirvikoski), LOIMAA Puh. 050 560 4701. www.loimihaka. 7622 120 PARTURI-KAMPAAMOITA AUTOKORJAAMOITA AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA P. Jalkojenhoidon ammattitutkinnon suorittanut. P. 0440203016 Vesikoskenkatu 4, 32200 LOIMAA, puh. P. Noutopöytä arkisin klo 11-14 Herkullinen lounaspöytä ma-pe klo 11-14.00. 02 762 1350, 0500 741 437 www.kauneushoitolasabrina.fi KAUNEUSHOITOLOITA Kauneushoitola Merja-Eliisa, Huvilakatu 14, Loimaa P. 763 2760, www.sormuslankinen.. 0400 805 285 loimihaka@loimihaka. 0400 531 576 AUTOKOULUJA Liikennekoulu Poussa Oy Liikennekoulu Poussa Oy Vesikoskenkatu 4, 32200 LOIMAA, puh. Muina päivinä tilauksesta P. Soitinliike Väinölänkatu 4, Loimaa ma-pe 12-17 la 10-13 www.pikkurokkari.fi PikkuRokkari RAKENNUSTÖITÄ Ammattitaitoista rakentamista P. 0400-830 603/Janne Ammattitaitoista pitopalvelua kevään ja kesän juhliin! Menut netissä www.lounasjustiina.. 040 524 7336 ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN Mm. vahaukset – Hinausapu 24 H w w w . 0600 91444 www.loimaantaksi.com TAKSIPALVELUA Loimaa JARKKO AAKIO Puh. • Myös hartaat muistotilaisuudet • Pitopalvelut Tunnelmaa ja herkullista ruokaa juhlaan ja arkeen Idyllinen Ryötin tila 25. i n f o / k y y d i n v ä l i t y s puh. 0440203016 www.poussa.info www.poussa.info Tied uste le Tied uste le kurs sejam me! kurs sejam me! IKKUNAT JA OVET RAVINTOLOITA Kauppalankatu 5-7 Loimaa, p. P. 040 535 6973 Avoinna ti–pe 10–17, la 10–13 www.kadentaitonyytti.. J & S Subcontracting Oy, P. 050 350 6983. 8 Tiistaina 27. www.melodata.fi JÄTEHUOLTOA • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. 767 1524 • 040 535 0576 8 Täydellinen juhlaja pitopalvelu www.lounaspaikkamellila.. Kauppalankatu 11, Loimaa, puhelin (02) 762 4230. 040 779 2214 Opinkuja 5-7, Loimaa RATSASTUSTUNNIT Arkisin 4-6 ratsukon tasoryhmissä. 040-7527 353 www.ryotintila.. Ajanvaraus myös www.tazzi.fi TORIKULMASSA LOIMAAN Kauppalankatu 5 Loimaa P. 0400 223 535, 0400 223 235. 050 527 6332. (02) 763 1997. INVATAKSIPALVELUITA Loimaa Invataksi 1+8 Loimaa Taksi P. MUSIIKINOPETUSTA Melodata Tuotannot, Musiikinopetusta kaikenikäisille. JUHLAJA PITOPALVELUITA GYNEKOLOGIT Tuula-Anneli Penttilä, Yliopistonkatu 11 a B 31, Turku
P. 040 585 9944. . 0400 741 099. Edullisesti. 97 % ja kaksi viljakierukkaa pit. 040 861 3655. P. P. 044 568 9574 Somero. 041 720 8621 . Vaatimatonkin käy. P. 044 929 2888. 4/2010. VW Transporter 2,4D -98, 2xrenk+aluvanteet, vetok. 044 335 5888 Somero. P. 360 e /kk. H. Vanha Hämeentie 329, Loimaa. 410 e. . Kotikoiraksi ihastuttava Samojedinkoira, luov. . P. Clen 1800 painepesuri 100 e, 4 v vanha, Rosenlew pesukone 2000 50 e. . Koivuviiluiset kirjahylly kulmapaloilla, ttaso, pyöreä sohvapöytä sekä valk.pyöreä 110 cm keittiön ruokapöytä. 6 halk. Vuokrattavana Loimaa keskusta kaksio 55 m2. Lahjoitetaan 2 kuvaputki TV:tä toimivat Salora merkkiset. 045 323 9904. Tytön käytössä. . . 040 593 2639. 95 e, tyttöjen 24 ” Tunturi Jano 4 vaiht. 040 960 4365. P. Kaikki huomioidaan. (EI TOIMI GOMOBILE-LIITTYMÄLLÄ!). Kyrö P. 2.890 e. P. 040 524 2285. 0400 015 589. (02) 4860 838 tai 040 504 7772. mad. Noudetaan. P. P. 0400 607 880. . H. 0400 724 813. (M myy, O ostaa tai S sekalaiset) Lähetä viesti numeroon 17252. mm 565, 500, 502, hyväk. 0400 593 185. Myös huonokuntoiset. H. P. pian. P. siistik. . 1.350 e. 0400 541 526. 2.550 e/tarj. Annetaan pienen asuinrak. . Vanha hirsitorppa 50 km Turusta Säkyläntietä. Mistä tahansa paitsi ei Loimaalta. P. Aprilia Rs 125 -05. Ryijy Porin tienoo, ommeltu, 125x150. P. Vuokrattavana Runosmäessä 32 m 2 yksiö, vapaa ositt kalust. P. P. . Kuivaa koivuja sekahalkoa sekä tuoretta koivuklapia ja-halkoa. 050 377 9359 Loimaa. Toyota Corolla 1,3l vm 1990 kats. Tarjoa! Nopea käteiskauppa. 0400 780 860. P. P. 044 484 2703. 0400 705 940. Häkkikanalat!. Sänky Tower, lev. . Trukin nostomasto, peltiset vaatekaapit, Huurre kylmiö, Zanussi autom. H. 050 356 1703 LoimaaCity. P. . . 050 560 1503. 2 m, puinen, tumma sokkeli, päädyt, uusi Boneli patja ja petauspatja. Hyväkuntoinen leikkimökki. Vuokrattavana hallitilaa 170m 2 Riihikoskella tied. Loimaa. Tontilla on myös savusauna. Ilmoitukset Löytölaariin myös tekstiviestinä! 5e/ 160 merkkiä Ohje: näppäile teksti LAARI välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. . H. 044 484 2703. Ypäjä P. P. Soita ja tarjoa. P. . 150 e. H. 120 cm, pit. huoltokirja. . P. 040 867 0534. 044 204 1006. 2-3kpl puisia jalallisia naulakoita (ei tarv. 050 569 6903. Halutaan vuokrata rivitalo kaksio tai kolmio Loimaalta. Betonimylly v. 0400 635 718. ja mustia el.tark. 040 724 9543. 045 123 5528. olla samanlaisia), vanhoja arkkuja, lipastoja ym edullisesti. myös auton vet.täyt. . aj. 3 korjauskelvotonta rakennusta. Tauluja tästä ylös ja alaspäin. P. Peräkärryt (jyrsin tai ruohonleikkuri) uudet. . P. 050 569 2312 Loimaa. . 120cm leveä runkopatjasänky, 4v. Tied. Dieselmoottoreita ja vaihdelaatikoita, ikä yli 10 v: VW Golf 1,6 D ja SDI 1,9. . . 050 366 3690. 304, ruostesuojattu, täyd. Tume KL 250 nostolaitekylvökone siisti. . 040 724 0044. 260 e. Puutarhan lannoitukseen palanutta hevosen lantaa annetaan hakijoille. 040 541 6876. . Matkailuvaunu Kabe Sa?r Deluxe –85, ei rekist., iso teli, kunnossa, työmaalle tai mökiksi. 0500 535 653. Deutz-Fahr 3.90 4-v, vm. P. Pieni metsäperäkärry halkopaarilla (2,0 m 3 ). Sop. Paritalo-osake Riihikoskella, täystiilitalo, putkiremontti tehty 59m 2 . . Loistokuntoinen kevari.aj. 040 742 3962. . . 0400 348 231. 040 700 4352 (klo 16 jälk.) Loimaa . . P. Ajettu 3850 km. . 0400 965 917. 600-750 e. Kattohuopaa Super Liimari n. 050 583 6530. P. 950 e. P. H. Perunaa 0,25e/kg P. P. . . väri met.harmaa, talvija kesärenkaat, aluvanteet. Perikunta myy aseet: haulikko National 12 kal. 1.020 e. 050 367 0390. 040 767 6501. 050 537 8458. P. VW. As.vaunu/ -auto omaan käyttöön. . . Farmarisäiliö 1300 l, peruskorjattu, 10v takuu, käsipumpulla. 045 138 0466. 040 516 1128. VW-Passat vm. . . . 050 550 1353. Hyvää heinää pikkupaaleissa Somerniemellä. . P. Aluvanteet 205-55-16” 5 pult kesärenkailla, sopii Volvo V/S70, H. 35tkm. Hyvä Skoda Felicia 1.9 diesel vm. . Pianohaitari, asuntoauto Solifer Ducato vm -05 aj. 044 309 8232. P. P. . Tiistaina 27. H. Labradorinnoutajan kelt. 0400 408 576 tai 050 551 4145. Saunan/vierasmajan hirsikehikko hullun halvalla. (02) 484 8630. P. 050 536 6533. 60 e. 050 566 2844. pesukone. . 350 e + vesimaksu+sähkö. P. 040 540 2663. P. 0400 484 564. . Soita ja tarjoa. hirsikehikko purettavaksi. P. Muuton alta pois Tunturi kuntopyörä, uutta vastaava H. . . Yhden viestin hinta on 5e/160 merkkiä. (02) 748 6138 Somero. 500 m 2 30e/rulla/ 8m 2 , musta. MB 200 D -92 aj. P. 400 e. 0400 532 984. P. –85, Ford 4000 vm –67, Dexta vm –61, DB 25 dies vm. . Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. P. P. . . . . Peugeot Vivacity skootteri -07, ajettu 2187 km. . P. Myös pienempää kokoa. Kuivia klapeja. P. Huonokuntoisemmatkin käy. 0400 821 150 Kyrö. Hyväkuntoiset polkupyörät poikien 26” Helkama Joker 7 vaiht. Raanu Pihlajanmarja, 80x152. Vanhempi mopo/osia. 0400 748 870. Vanha traktori. H. 040 540 2663 . 040 587 4953. ell. Eur/Fin ja kertakäyttölavoja. Asuntovaunu tai auto käteisellä. Vuokrattavana hirsinen kesämökki Vaskiolla. 0400 205 066. yli 4m. Suoritetaan polttopuiden tekoa klapikoneella. Keski-ikäinen tupakoimaton pariskunta haluaa vuokrata heti 1-2 h + k/kk omalla saunalla Loimaan alueelta. 050 330 5696 Tiina. Huoltok. P. Kannattaa hankkia nyt ensi talven polttopuuta. P. siistit tr:n renkaat 14.9-24 12 pr. Kesämökki 28 m 2 . . Jaakola 200 e, J. 3.000 m 2 tontti, sähköt ja kunnan vesi. Kats. Tasausäes lev. II-laatu. 050 561 2360 Somero. 850 e. 3,5 halk. . 1 om., suuri huolto tehty, myös vaihtomahd. tark. 3,5”, pit. Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! MYYDÄÄN . P. . Metsää tai taimikkoa noin 1-2 hehtaaria. 040 824 2786. P. 4/2011, 2 renkaat, ajettu 150tkm, siisti. 180 e. P. . Ruokapöytä ja 6 tuolia, koivu/valk. P. . OSTETAAN . 050 518 8473. P. P. P. 040 534 1687. . Heinää pikkupaaleissa Loimaalla P. Vuokrattavana Pihapolulla 27 m 2 , v.240+sv ja Nurmenpolulla 38 m 2 , v.320+sv. . . voim. 215/50-17 kesärenkaat 0km 270 e. 69 tkm. Puutavaraa 50x125, 50x150, pituus 5-5,5 m Loimaa, Hirvikoski. P. myös puutarhakäytt. . P. Luottotiedot tarkastetaan. . P. 040 528 1028. Vanha hirsimökki jonka voi itse kunnostaa. Juko kylvölannoitin 2m, vähän ajettu, Ypäjä. 0400 532 984. . Vuokrattavana Loimaa, Hirvikoski kaksio parvekkeella 47 m 2 + autokatospaikka. . Hiekkamaan perunoita Nicola ja Van Gogh. . Nissan Sunny –90, kats. A. Halutaan vuokrata kesämökki järven rannalta someron lähialueelta kesäksi tai pidempäänkin. voim. . Ylivuotista heinää pienpaaleissa Pöytyällä. Puhtaat, ollut vain vierasvuoteena. Vuokrataan yksiö Loimaalla, vuokra 290 e kk+ vesi+sähkö vuokraennakko 1kk vapaa 1.5. 17” aluvanteet 5pulttiset, vw-alfa-saab-opel, ajamaton srj 285 e. P. ja rankojen 4 m ajoon vetoholkia vaiht. . 16.3.10, autom., 2 renk. Vuokrattavana liikehuoneisto Huittisten ydinkeskustassa. . . P. Moposkootteri Zoner vm 2007. P. pentuja terveistä kork.palk.vanh. . P. Voi polttaa tontilla. Solifer 5602i –90, hyvä. . . Tauluja, patsaita mm. Alueelta Turku Aura Koski TL Somero Salo. Kuljetus pyörillä. P. . Pakettiauton 16” kesärenkaat, ajamaton sarja 285 e. Annetaan hakijoille hepan kakkaa Pihlavajärvent 233. P. P. 0400 324 743 Yläne. Lasten crossimopo Suzuki automaatti H. P. 040 825 6471 Kyrö. P. Henk., pak.auto, as. P. P. 041 440 0402. P. vaunu. Pikkutraktori, peräkärryt, sirkkeli, ruohonl. Someron löytöeläinkoti ottaa lahjoituksena vastaan purettavien häkkien päälliverkot. Nissan Micra 90-luvun puolivälistä tai uudempi.P. SEKALAISIA . H. Rivitaloyksiö Somerolla. 767 3237. vanha. Somero. P. virta polkupyöriä useampi, jyrsin, 2 kotapataa, kotakiuas, hellankansi + luukut. P. . heti, rekist. H. 045 323 9904. Koululaispöytä+ topattu tuoli 100 e. . Kaasujääkaappi ja pesukone. Kuljetus Someron alueella. Valmet tr:n pyörät 14.930 sop. Käteiskauppa. P. Lada Samara 1,5-99 juuri kats. Vuokrattavana Tarvasjoella Kirkkotie 6 1h+kk+kh 30m 2 , vuokra 260 e/kk+vesi ja sähkö. Somero. 040 760 3615. 045 126 1339. 490 e/kk+vesi. P. Tupakeittiö, 2 mh, wc, suihku. 040 183 5252. kats. Palmu 200 e. 0400 327 566 Loimaa. 040 867 0532. 044 484 2703. Lavakauluksia. Halutaan ostaa tai vuokrata rivitaloyksiö tai -kaksio saunalla Loimaalta, myös remontoitava – kiire! P. Juko kylvökone 2m, erinomainen heinänsiemenen kylvöön. ym. P. huhtikuuta 2010 9 Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdesssä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. Hinta alle 3.000 e. P. 050 339 9944. Kotiintuotuna 25 kg 10 e. Halvalla! P. P. 78-85. Polttopuita. . P. Kotiinkuljetus Someron alueella. 046 849 3334. P. 040 822 6901. . 050 487 2697 Somero. . . 12.500 e / tarjous. Patu 3200 joustopiikkiäes 2 pyörää etulata, varpajyrä Juko 250 NL kylvölannoitin, jyräpyörät, ruosteeton siisti kone. 0400 622 972. Peugeot Partner 1.9 D vm –00, ajokm. –59. 040 832 4729. 1.000 e. Härkäpavunsiementä 1120kg. . Iki timotei itäv. P. 050 336 3316. . Hyvä vaikka työmatka-autoksi, kulutus vain 51/100 km. P. 050 566 8363. 0400 015 589. 0400 249 545. P. 5/11 yksityiskäytössä. 0400 321 458. 20tkm. 0400 788 366. . P. P. -00 1,8 Comf., 4-ov. Ylö-pneuma lannoitteen levitin 7m, ruosteeton, siisti. P. 0500 813 551. 345tkm. P. 5.100 e. P. . 5-henk. 040 513 5982 Somero. 1.500 e. . Ford Mondeo Turbodiesel 1,8. perhe haluaa vuokrata asunnon rivitalosta mahd. 0400 611 423. . ja metsästyskivääri Vierling 5.6x35 tarjousten perust. Derbi Senda -03, vähän ajettu, siisti H. 0500 682 226. P. . Kesärenkaat vanteilla Michelin 175/70R13 (Astra), ajettu 1 kesä, 50 e. Kasvuturvetta säkeissä. P. Korvauksena tontti tyhjäksi. Hytillinen kunnossaoleva traktori vm. -98. . . P. . H. . Sekarankaa polttopuuksi. Heti vapaa. Kesärenkaat 185/65-14 aluvanteilla 4x100 ET35 esim. 6,5” puutavaraa 2x6”, 2x5”, 32x100 ja 5” lautaa. . Kalustettuna. Aulis Oja: Tarvasjoen historia, Menu-ruokalehtiä 10 kansiota, Alabasteri pöytävalaisin. . Loimaalla
45 / hlö ************************************* Kaunis Saarenmaa to-su 13.5. Ryhm ässä tehdää n sitä, mitä ryhmä läiset haluavat. Vuoden lainaaji en palkint otilaisuud essa palkitti in Helena Kähkön en ja Emilia Varhi. MAIJA PALOP OSKI Vuoden lainaaja t palkitti in Ypäjän kirjasto palkitsi ahkera t ja tunnoll iset kirjasto nkäyttä jät. Oma bussi mukana matkoilla! Toimistomaksu 4 /varaus PÄIVÄMATKAT TALLINNAAN ECKERÖ LINELLA to 29.4., 13.5., 20.5. Loimaan Matkatoimisto Kauppalankatu 13, 32200 LOIMAA puh. Tule torstain a Värisilm ähalliin ! Huoneistokoot: 70 m 2 – 107 m 2 As Oy TERVETULOA Domus Center, Puusepänkatu 1 32200 LOIMAA Puh. Humppila-Loimaa-Mellilä, miniristeilyn ja lounaan ruokajuomineen. www.loimaanlehti.fi Terttu Erkkilä Talouspäällikkö (02) 588 8051 Kimmo Salminen Järjestelmäasiantuntija (02) 588 8052 Elina Lukka Laskentakonttoristi (02) 588 8012 Saarela Mirja Controller (02) 588 8053 Sampsa Hakala Toimitussihteeri (02) 588 8031 Tiina Naula Toimitussihteeri (02) 588 8032 TILAAJAPALVELU Loimaan Lehti, Auranmaan Viikkolehti (02) 588 8088 Nyt mennään! www.fmtours.. kulj. 40 / hlö la 1.5., 15.5., 5.6. TULOSPÖRSSI. alk. alk. Sivu 6 KATRIIN A REIJON EN Postitoimipaikka Postinumero Lähiosoite Nimi Nimi Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero Allekirjoitus Muista 9.5. 290 / hlö ************************************* ÄITIENPÄIVÄRISTEILY Matka-Merilä Oy Kartanonk. Naisten II divisioona: LoKoKo–NokUA 42–66 (16–28). 0207-100 415 Kurkista sujuvaan arkeen. Varausmaksu 7,-/varaus LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT KORIPALLO Mikropoikien I divisioona: FoKoPo–LoKoKo 29–44 (22–11), LoKoKo–SalPa 31–66 (17–30). 4, Forssa Puh. mennessä puh. bussikuljetus Loimaan seudulta.Tarkemmat ohjelmat toimistostamme. 4, Forssa Puh. Veli-Matti Knuuti Myyntipäällikkö (02) 588 8020 Liisa Kivinen Myyntineuvottelija (02) 588 8021 Päivi Alm-Huhti Myyntineuvottelija (02) 588 8022 Eija Kärkäs Ilmoitusvalmistus (02) 588 8028 Loimaan Lehden puhelinnumerot muuttuvat! TOIMITUS Kati Uusitalo Päätoimittaja (02) 588 8030 Anu Salo (02) 588 8033 Sari Keskitalo (02) 588 8034 Kari Nummila (02) 588 8035 Marika Timonen (02) 588 8036 ILMOITUKSET TILAUKSET Tarja Säteri (02) 588 8010 Taina Laurila (02) 588 8011 toimitus@loimaanlehti.fi ilmoitukset@loimaanlehti.fi tilaukset@loimaanlehti.fi Vanhat numerot poistuvat huhtikuun aikana. (02) 763 1223 Turuntie 14, 32200 LOIMAA Puh. LoKoKo: Petra Pitkäranta 4+0, Jaana Virtanen 14+6, Tessa Rautiainen 14+13, Tilma Mäkilä 4+8, Elsa Mäkelä 16+12, Veera Jaanu 3+6, Sanni Katila 6+9, Pauliina Jokinen 8+6. alk. WEST SIDE STORY 58,-/hlö Hintoihin sis. Emilia Varhi käy kirjasto ssa ainakin kerran viikossa . LoKoKo II: Teemu Saario 8, Antti Salonen 17, Jukka–Pekka Ollikainen 13, Jaakko Sirén 5, Veikko Rinne, Epe Seppäkoski 11, Tuomas Kankare 4. C–poikien I divisioona: LoKoKo–RaiPS 70–73 (36–21), FoKoPo–LoKoKo 107–51 (46–31). Reitti: Vampula-Alastaro-HirvikoskiLoimaa-Ypäjä. (03) 433 5340 www.matka-merila.. Ystävä piiriss ä lievite tään ja jaetaa n yksinä isyyde n tunne tta ja ystävy stytää nkin. 129,-/hlö/C4 PÄIVÄ KOLMÅRDENISSA Safarija eläinpuisto + del?inishow 16.6., 30.6., 14.7., 21.7., ja 28.7. Uusi keittiösi kevään juhliin. Esillä on kolmek ymmen tä työtä Niskan uutta tuotant oa, jossa taiteilij an värima ailma on astunu t selkeäs ti kohti lämpim ämpiä sävyjä. 02 763 1888 10 kpl kodikkaan viihtyisiä koteja Loimijoen rantaan, kaupungin ydinkeskustaan. 145, /aik./C4 KESKI VIRON KARTANOITA JA LATVIA 6-8.7. opastettu matka 395,-/hlö HAAPSALUN MATKA 9-11.8. Miesten III divisioona: LoKoKo II–Turun Yliopisto 58–62 (23–27). hääkirkkoon ja hääparin tulevaan kotilinnaan 11.6.,15.6.,16.7. 37 / B2P / hlö Sis. huhtikuuta 2010 Loimaa n talousa lueen paikalli slehti • 96. 10 Tiistaina 27. 020 775 7760 HÄÄHUMUA TUKHOLMASSA tutustutaan mm. Kesku stellaa n, visaill aan ja voidaa n leipoa kin. vuosike rta LAUANT AI 13.2. Minityttöjen II divisioona: LoKoKo–PirVi 72–47 (42–14), Veivi–LoKoKo 56–60 (26–33). LEHDEN SAAJA LEHDEN MAKSAJA T il a a Ä id il le L o im a a n L e h ti Määräaikaistilaus 2 kk + 1 vk 25,00 Kestotilaus 4 kk + 1 kk 34,00 LAHJA ÄIDILLE. iloksi ja hyödyksi TILAUKSEN KESTO LOIMAAN LEHTI Tunnus 5009799 32003 VASTAUSLÄHETYS Vastaanottaja maksaa postimaksun Myös miehet mukaan! Tauno Sundvik, VÄRITUKKU OY:stä kertoo Värisilmän uutuustuotteista joilla uudistat kotisi kaakelit, parketit, laminaatit, tapetit ym... 40 / hlö pe 14.5. 2010 P 1 D Nro 17 SARI KESKIT ALO T Ä N Ä Ä N VUOTTA 59 Tiina Läksy on iloinen, että Irja Perho lupautu i ystäväp iiriin. Ilmoittautumiset 28.4. Toimistomaksu 4 /varaus. m/s Viking Isabella la-su 8.5. Sivu 6 Yksi päivä seinällä Taiteilij a Andrea s Niskan näyttel y Art Tyynelä ssä on saanut nimeks een Yksi päivä. LoKoKo: Verneri Niittumäki 5+0, Alvari Einola 6+3, Valtteri Mäkelä 19, Roope Laaksonen 6+3, Antti Helin 2+0, Kristian Kulmala 36+16, Kevin Aaviste 4+8, Niko Uusitalo 4, Valtteri Niittumäki 8+2. Ihan mitä ryhmä läiset haluav at. Läksy innosta a muitaki n rohkeas ti mukaan . 7631 888 tai 7631 223 torstaina 29.4.2010 klo 18 – 20 Teemana asuminen ja sisustus Sisustusiltaan VARAA PIAN! Matka-Merilä Oy Kartanonk. Kylp.hot. Ystäväp iirissä yksinäin en piristyy Loimaa Sari Keskita lo Kerran viikos sa tuoda an lääkke et, 92 vuotia s Irja Perho sanov at. Miesten V divisioona: LoKoKo III–Ura Karhut 98–55 (58–26). Kahde ksan mahtu u kaan ä ei kanna ta hävetä , sillä se on varsin kärsii yli kolma nnes. LoKoKo: Antti Jalonen 0+2, Juho Taskinen, Joona Mäkilä 10+0, Teemu Ojala, Juho Koivisto, Saku Repo 8+4, Jere Littunen 6+4, Otto Virtanen 5+3, Joni Schwartz, Johannes Tynkkynen 4+2, Emil Hannula 9+15, Jeke Aavila 2+1. Laine 198,-/hlö UIT-Hki: JUU TUPEN RAPINAT 12.6 72,-/hlö Samppalinna Tku 24.7. Marika Jylkäs, MYROOMS sunnittelutoimistosta antaa vinkkejä kodin sisustussuunnittelusta ja stailauksesta Sisusta kevät kotiisi! MÄKELÄ OY R A K E N N U S L I I K E Puh. LoKoKo: Mari Reunanen, Mari Jokinen, Nea Höijer 4, Elina Hongisto, Enni Välitalo 5, Essi Välitalo 7, Mari Mattila 3, Karoliina Sirén 10, Leena Sirén 13, Henna Saario. 0400 534 705, 0400 740 479 Turuntie 67, 32200 LOIMAA puh. LoKoKo III: Petri Kajander 35, Pekka Levomäki, Jukka–Pekka Kivinen 23, Ari Hannula 2, Pekka Julkunen 3, Paavo Mutkala 6, Pawel Wasalski 6, Vesa Parttimaa, Jaakko Rantanen 21, Risto Lentovaara 60. (03) 433 5340 www.matka-merila.. 45 / hlö ************************************* Päivämatkat Tallinnaan Viking XPRS:llä ma 17.5., 14.6
kesällä uuden retken. alk. Sanni Loimaan Seudun Invalidit ry. PÄÄKIERROS 170 Viitosbingo/Ventti KIRJAT 6 / 3 / 2 Loimaan Leisku Kysy lisää: Irja Arponen p. To 29.4. kerran Avaus puheenjohtaja Pasi Markula Leipätytön pesu ja kukitus, Yrittäjien hallituksen jäsenet Mika Järnberg ja Tuula Sirén-Mäkelä Leipätytön sulhasen kulttuuripalkinnon jako Ilmapalloja lapsille puhaltelee Tapiola Loimaa Loimaan Yrittäjät tarjoaa puistoteltasta vappukahvit, simat ja munkit ilmaiseksi viidellesadalle ensimmäiselle Loimaan Soittokunta vappumusiikkia Tilaisuuden juontavat Hannu Einola ja Juha Koivisto Tervetuloa Loimaan Yrittäjät ry perjantaina 30.4.2010 kahvitus klo 17.00 ohjelmaa klo 18.00 Loimaan Eläkkeensaajat ry Ke 28.4. 7 e/vuosi. Sähköpostilla kati.aatu@dnainternet.net tai Ari Kajala 0400-650309 AUTOTALLIOVIMYYNTI mittatyönä ja asennettuna, laadukkaat kotimaiset nosto-ovet Tammimäenkatu 6, 2 krs Raisio IKEAa vastapäätä, Myllyn lähellä p. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 heikki.rantanen@kolumbus.. (02) 762 4400 fax 763 1301 jari.heikman@aatsto.inet.. harjoitukset klo 18.30-20 hiekkakentällä. klo 19 yhteiskuljetus Pietarin matka 18.21.6. huhtikuuta 2010 11 B. Suomi-Venäjä-Seura, Loimaa Venäläistä balettia Turussa Sigyn-salissa 11.6. Likaa hylkivät NANO-KANKAAT MARKIISIMYYNTI Tammimäenkatu 6, II krs Raisio p. SILMÄLÄÄKÄRIT OPTIKOT • 45-v. ilm Eila 040-5651525 tai Tarja 0503298676 Unkarilaisten György Olajosin (gra?ikkaa) ja Zoltán Popovitsin (veistoksia) YHTEISNÄYTTELY Yrjö Liipolan Taidemuseossa Koskella TL 2.5. AU/YU Viimeiset harjoitukset sisällä tänään klo.17-18. Sarjat 5 16 , kaikki palkitaan. aurinkoja sadesuojaa asennuspalvelu Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19 Nuorisotalon yläkerrassa. 040-8286 925, 2390 372 Leiskun viikkomaastot urheilukeskuksessa ke 28.4. 040 719 9210 LEISKUN BINGO / JAHTI 650 /60 p. www.heikman.com Asianajotoimisto HANNELE JÄRVINEN KY AA, VT Hannele Järvinen Väinämöisenkatu 6 B 32200 Loimaa, puh. Seija 11.5. Loimaa, puh. 010 229 5500 fax 762 4805 www.hj.. 0500-531759 ilpo.knuutila@asianajot.. Kansalliset Seniorit: Kevätretkelle to 29.4. 4842414 Yrjö Liipolan veistoskokoelma esittelee tänä vuonna erityisesti hänen taitojaan muotokuvaveistäjänä. Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY Varatuomari Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. Valituksi tulleilta perimme ilmoituskulut. 15.00 mennessä. 100,-) Voiman maastojuoksut urheilukeskuksessa tänään ti klo 18.30 alkaen. SPR:n Loimaan osaston Päiväpirtti ja myymälä, Turuntie 13. klo 12 Osuuspankilla. Ryhmät ovat tervetulleita muinakin aikoina. 02-469 3041, markiisimyynti@aumanet.. Fysioterpeutti Elina Rannikko ja toimintaterapeutti Hanne Suokas alustavat aiheesta Muistisairaan toimintakyvyn tukeminen kotona Tilaisuus on avoinna kaikille kiinnostuneille tied. Lähtö kentältä klo 17.30. Yritämme järj. 0400-530 741 martti.tuominen@asianajot.. 0400-919 541. Kimmo Jaanu 050 575 4909 Loimaan seudun Parkinson-kerho kokoontuu Juvantie 1, Kartanomäen palvelukeskuksessa ( Takkahuone) ti 4.5. KYLVÖJEN SIUNAUS METSÄMAALLA Lauantaina 1.5. Paluu n. klo 14.00. P. www.asianajot.. Ikkunat ja ovet . Leisku SB-Tehotyttöjen tämän kauden viimeiset harjoitukset 28.4 Hirvihovissa klo 19-20:30, syyskuussa jatketaa! T. Asunto Oy Loimaan Lamminkatu 14 LOIMIJOEN KIINTEISTÖKESKUS OY Väinämöisenkatu 6 B, 32200 LOIMAA puh: 02-7624499 LIIKUNNANOHJAAJAN TOIMI Loimaan kaupungin vapaa-aika palveluissa on haettavana liikunnanohjaajan toimi 17.5.2010 klo. Metsämaan Martat, kokoonnutaan Ullan luona Kenttäpolulla ke 28.4. Talviasuttava mökki, kunnanvesi, vesi-wc, takka, sauna ja iso tontti. klo 18.30 Virttaan Työväentalolla. klo 18. Ilm. Tiistaina 27. 050-520 7993 Suoritan KUIVALANNAN levitystä 12 m 3 tarkkuuslevittimellä. Avoinna joka arkipäivä klo 10-14. 27.6.2010 toukokuussa su 12-15 ja kesäkuussa ti-la 10-16, su 12-18. Turuntie 8-10 Loimaa 3.5.2010 alkaen ravintolassamme UUTUUS! ma-pe 11.00 20.00 la-su 12.00 21.00 K iin a la i nen ra vint ol a BUFFET-PÄIVÄLLINEN ma-pe klo 16.00-19.00 9 + virvoitusjuoma Päivällinen sisältää vaihtelevasti 4-5 lämmintä ruokalajia sekä tuoreet salaatit ja kahvin tai teen TERVETULOA! 02 724 7849 LOUNAS ma-pe klo 11-15 7,5 + juoma Loimaan Seudun MS-kerho, kokoonnumme ke 12.5. Asianajotoimisto MARTTI TUOMINEN Vesikoskenkatu 7, 32200 Loimaa Hännikönkatu 55, 20610 Turku puh. klo 11 Nuorisotalo Rehtilään. Ensi viikolla jatketaan ulkona. vain tiistaina. Huittisten Seudun Eläkeläiset kutsuvat ti 4.5. tai www.loimaa.. AU/Jalkapallo P96. Huoneisto vapautuu 1.6.2010. Eerikkilässä. Tilaisuus on kaikille avoin. 02-469 3041, autotalliovimyynti@aumanet.. Puh. Toukokuun kerho Tuulensuun palvelutalolla Ti 4.5. Rivitalokaksio 63 m 2 sauna, varasto ja autokatos Alastarolla. Parempaa palvelua. myöh. Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Varatuomari Ilpo Knuutila Vesikoskenkatu 7, 32200 Loimaa puh. Heikinpirtillä ti 27.4. Kaikki mukaan. klo 18.45. 80,-) (norm. ajokorttitodistus • työnäkeminen VARAA AIKA 763 2030 Asianajajia Asianajotoimisto JARI HEIKMAN OY AA, VT Jari Heikman VT Pia Aulio VT Kaarina Nylamo Turuntie 8-14, II krs. Tutustumme paikkaan ja luvassa jotain liikuntaa. klo 14. kirjallisuusja keskustelupiiri klo 11.30 ja kerho klo 13. Alastaron kyläyhdistyksen kulttuuriretki 8.5 Tuusulan Rantatielle ja Järvenpään taidemuseoon on peruutettu tällä kertaa. Vampulan Eläkeläiset ry. To 29.4. klo 16.00 Loimaan Fysikaalisessa Hoitolaitoksessa Väinölänkatu 8. Viikoilla 18 ja 19 harj. laulupiiri Säkenet klo 11 ja sekä hupiettä bocciapiiri klo 12.30. klo 15 16. Mukana lääkäri Maire Toivonen Virttaan Martat Zumbaamme ke 28.4. klo 9.30 Uusi-Tuomolan tilalla kirkon vieressä. Retkiasiaa ym. Kerho ma 3.5. klo 18.00. Loimaan Jankon ampumajuoksuharj. Katso tarkemmat tiedot mol.?. VIRTANEN SEURATOIMINTA ikkunat • ovet • asennus Koti kunto on! Juhani Hämäläinen 050 535 3153 VAPPUJUHLA 1.5.2010 klo 14.00 Mellilän Työväentalolla * juhlapuhe kansanedustaja Jyrki Yrttiaho * laulelmaduo Suuntaviiva * kahvitarjoilu * arvontaa Tervetuloa Mellilän Työväenyhdistys ry Keskuspuistossa perinteinen VAPUNAVAUS Leipätyttö pestään ja kukitetaan 22. klo 19.00 Ninetta P A R T U R I • K A M P A A M O K A U N E U S J A J A L K A H O I T O L A Kauppalank 2 Loimaa Asta Kilpi 040 732 3638 Tmi Niina Kuivamäki 050 410 2583 Kirsi Toivanen 040 763 7265 Aloitustarjous 5.6.2010 asti ACRYGEL KYNNET 70 ,STYLE LASHES + koristelu 60 ,(norm. www.fenestra.. klo 11.30 Huhkolinnaan. Katso lisää nettisivuilta. mennessä 0500 604 991. klo 16.30. 050 353 7065 / (02) 762 2965 Tiesitkö että Loimaan Lehden voi tilata myös kasetille luettuna. Lähtö kentältä klo 17.00. Tervetuloa! LoKoKo Mikrotytöt Tänään EI harjoituksia, torstaina normaalisti. Jokioisten Eläkeläiset kutsuvat ti 11.5. AU/Jalkapallo T95 sarjapeli FC HalikkoAU Halikossa ke 28.4 klo 19.15. VUOKRATTAVANA 2 H + K 59,5 m 2 (4.krs) Vuokra 391,00 eur + vesi 16,00 eur/hlö/kk. Harjoitukset tänään ti 27.4. Loimaan Seudun Kuulo ry Kuulopalvelu Auran terveysasemalla ma 3.5. (02) 7624010, fax (02) 7621321 gsm. Varsinais-Suomen Muistiyhdistys, Loimaan Seudun alaosasto 28.4 klo 17-18.30 Tuulensuun palvelukeskus, Huvilakatu 32, Loimaa. lähdemme Hirvikosken Apteekin edestä klo 7.50, OP Kelan edestä klo 8.00. Loimaan Työväentalolla ti 27.4. Varaukset puh. Leila Tamminen, p
Loimaa: Miehet 7 km: 1) Jarkko Anttila TuWe 22.02,9, 2) Jouko Mahlamäki LaLu 22.16,1, 3) Jouko Jääskeläinen ForS 23.35,8, 4) Antti-Ville Korhonen Kaarina 24.08,5, 5) Vesa-Matti Seppälä TuWe 24.15,9, 6) Juuso Penttilä PunKu 24.36,3, 7) Innar Sepp JK Sarma 24.39,3, 8) Juha Koskenoja JoJä 24.44,0, 9) Seppo Kauppinen Oripää 24.46,5, 10) Marko Vainio Äetsä 24.58,9, 11) Valtteri Koli LoimLe 25.31,5, 12) Pekka Leppänen VSVU 25.36,3 13) Kim Grusander Salo 26.06,6, 14) Mauri Ojala LaPy 26.18,8, 15) Mika Jalo KortRy 26.20,2, 16) Markku Virta LoimLe 26.20,6, 17) Lauri Eskola Loimaan Seurahuone 26.26,5, 18) Matti Eskola Loimaan Seurahuone 26.29,3, 19) Mika Lehtonen LoimLe 26.32,9, 20) Salomon Koli LoimLe 27.02,0, 21) Pekka Kujanpää VSVU 27.23,7, 22) Markus Tähtinen Kolmen Kopla 27.36,1, 23) Esko Tynkkynen VSVU 27.48,4, 24) Erkki Halkivaha OripVe 28.21,2, 25) Petri Tattinen AU 28.35,8, 26) Kimmo Mäkeläinen Loja 28.40,9, 27) Ville Laine LoimLe 28.57,9, 28) Jari Tuominen Alastaro 28.58,3, 29) Heikki Koho VirtNo 28.58,8, 30) Jukka Laaksonen Ypäjä 29.06,4, 31) Sami Kuusi Forssa 29.29,1, 32) Keijo Mäkeläinen Loja 29.30,5, 33) Erkki Suvitie VirtNo 29.31,4, 34) Jari Liesmäki Säkylä 29.51,2, 35) Erkki Kivimäki Priimus Media Loimaan Lehti 30.02,4, 36) Mikko Taberman VSVU 30.04,3, 37) Erkki Tiiri Alastaro 30.04, 38) Kimmo Aavila AKR 30.05,3, 39) Pasi Repo Loja 30.11,4, 40) Kimmo Repo Raision Kuula 30.50,3, 41) Raimo Mustikkamäki Lännen Tractors Oy 30.53,2, 42) Esa Ilkka Pori 31.06,3, 43) Seppo Kivistö Loimaa 31.10,1, 44) Tero Hosiasluoma Humppila 31.37,3, 45) Reima Suominen Rauma 32.04,1, 46) Jesse Suonsivu Vilakone 32.19,7, 47) Tuomas Keskitalo Kissalan Reijo 32.29,1, 48) Hannu Tähtinen Kolmen Kopla 32.32,2, 49) Ilkka Tuominen Lännen Tractors Oy 33.07,6, 50) Kari Laakso Loimaa 33.08,4, 51) Kauko Koivisto Lännen Tractors Oy 33.08,8, 52) Reijo Laaksonen Lännen Tractors Oy 33.11,3, 53) Niko Tuominen Turku 33.15,4, 54) Risto Malin VirtNo 33.20,0, 55) Jorma S. LAUANTAIN Savihölkkä oli järjestysnumeroltaan 29. Sari Koivu, Mirjam Tynkkynen, Tuija Lehtonen, 3) Ypäjän Yllätys 50 p. Anne Halkivaha, Jenni Halkivaha, Sirpa Tamminen, 2) VSVU 21 p. Hän kehui vauhdin olleen alusta asti kova. – Mä olisin jo halunnut mennä mukaan, mutta äiti sanoi, etten ihan vielä jaksaisi koko matkaa, Ella Kivelä sanoi. Jokaiseen Savihölkkään osallistunut Markku Laurinen Mellilästä piti osallistumista itsestään selvänä. – Kun tämä kotopaikkakunnalla on niin totta kai täytyy tulla. Naiset 7 km: 1) Jonna Välimaa Vammalan Seudun Voima 25.44,2, 2) Anne Halkivaha OripVe 27.49,4, 3) Sari Koivu VSVU 28.34,5, 4) Mirjam Tynkkynen VSVU 29.21,3, 5) Maria Mäkitalo PaiU 29.44,1, 6) Marika Tuominen Alastaro 31.42,5, 7) Jenni Halkivaha OripVe 32.36,5, 8) Miia Syrjälä ForS 33.06,1, 9) Helena Santamäki Ypäjän Yllätys 33.10,2, 10) Katriina Laurila Kunto-Pirkat 33.17,8, 11) Sirpa Tamminen OripVe 33.39,4, 12) Paula Pellonperä Karinaisten Kunto 33.55,1, 13) Asta Kesti Pori 34.17,8, 14) Tuija Lehtonen VSVU 35.30,9, 15) Päivi Hannula VSVU 35.36,0, 16) Riikka Lähdemäki Ypäjän Yllätys 35.58,6, 17) Tuija Virtanen Tammelan Ryske 36.33,7, 18) Niina Kivelä Salo 37.01,2, 19) Paula Ojala Loimaan Seurahuone 37.12,2, 20) Camilla Kivelä AU 37.19,4, 21) Salla Repo Loja 38.30,5, 22) Liisa Lehtonen LoimLe 40.11,9, 23) Aija Pietilä Lännen Tractors Oy 40.18,0, 24) Eija Kankaanranta Lännen Tractors Oy 41.37,1, 25) Kaisa Kulmala Ypäjän Yllätys 41.46,1, 26) Outi Mäkelä LAS 42.04,2, 27) Päivi Halkivaha OripVe 42.33,5, 28) Riitta Martti LoJa 42.39,3, 29) Minna Kantsila Tampere 43.12,7, 30) Kristiina Liinoja LAS 43.22,8, 31) Heli Oksanen Vilakone 43.44,5, 32) Paula Ketola LAS 43.57,7, 33) Päivi Alm-Huhti Priimus Media Loimaan Lehti 44.07,1, 34) Jaana Nokelainen Forssan Ruosteenesto 45.04,3, 35) Virpi Järvinen LAS 45.04,7 ,36) Seija Vanhanen Someron Latu 45.07,8, 37) Jaana Repo Loja 47.50,4, 38) Anu Laaksonen TYKS 48.23,2, 39) Mari Ahonen LAS 48.33,8, 40) Riitta Saarnivaara Paimio 49.27,3, 41) Eila Rauhala LAS 51.45,1, 42) Barbro Ylitalo Mehiläinen Turku 52.15,8, 43) Pia Salo Vilakone 53.54,2, 44) Anette Lähteenmäki LoiVo 53.57,0, 45) Maritta Viitanen LAS 58.04,3, 46) Eija Lindroos LAS 58.05,4, 47) Päivi Lainio-Heikkilä TYKS 58.22,0, 48) Eija Järvinen Loimaan TK 58.23,5, 49) Sirpa Ojanen Paimio 58.24,4, 50) Mari Ylitalo TYKS 58.27,1, 51) Hilkka Markkula LAS 58.38,1, 52) Iida Taatila Gotletico Madrid 1.00.01,3, 53) Arja Alkki Loimaa 1.04.03,8, 54) Kaija Törne Turku 1.04.04,1, 55) Katri Veikkola Veikkolan Syrjälä 1.08.11,4, 56) Maritta Kokkonen LAS 1.08.25,8, 57) Mervi Yli-Urpo LAS 1.08.32,2, 58) Paula Helminen LAS 1.08.32,5, 59) Liisa Kivinen Priimus Media Loimaan Lehti 1.08.44,5, 60) Jaana Veikkola Veikkolan Syrjälä 1.08.49,6, 61) Tuija Halme Loimaa 1.08.53,1, 62) Annika Mattila Palveluyhteisö Entitas Oy 1.08.56,9, 63) Sinikka Pihtilä Palveluyhteisö Entitas Oy 1.08.57,4, 64) Virpi Pakkanen Loimaan TK 1.10.30,5, 65) Pia Aarnio Evira 1.10.32,8, 66) Helena Helander Evira 1.10.34,5, 67) Ritva Lepistö Evira 1.10.35,0, 68) Pirjo Välimäki Evira 1.10.35,8, 69) Hanna Kortemaa Evira 1.10.36,9, 70) Leena Pietilä Evira 1.10.38,4, 71) Jaana Salminen LAS 1.13.02,3, 72) Elina Toivonen LAS 1.13.02,7 Ilman aikaa: Elina Pulkkinen, Tuula Pulkkinen Lännen Tractors, Kauko Harteva Turku, Veikko Jalo Ofa, Sirkka Hakala Loimaa, Matti Leino Loimaa, Aino Laine Loimaa, Pauliina Laine Loimaa, Anni YliTuomola AKR, Rauno Tamminen Oripää, Tiina Tamminen Pöytyä, Tiitu Laine Pöytyä, Tinka Laine Pöytyä, Saku Lehtonen Leisku, Rainer Saarikoski Leisku, Kati Uusitalo Priimus Media Oy/Loimaan Lehti, Hannu Laurén Forssa, Marja-Riitta Sirén Forssa ja Terttu Sillanpää LAS. – Kyllä sitä aina saa itsestään enemmän irti, kun on lappu rinnassa. 12 Tiistaina 27. Miesten sarjan voittanut Jarkko Anttila näytti, missä asennossa voittoa lähdettiin hakemaan. Loimaa Heidi Pelander Ilmassa oli urheilujuhlan tuntua, kun pyssy pamahti Savihölkän lähdön merkiksi. Yksi niistä oli reiluun puoleen tuntiin juossut iloinen porukka Lännen Tractorsilta. Markus Tähtinen, Hannu Tähtinen, Heikki Tähtinen 3) Lännen Tractors II 186 p. Samalla porukalla kuulemma hiihdetään ja soudetaankin. Miehet/Työpaikat ja yhdistykset: 1) Lännen Tractors I 141 p. Perinteitä kunnioittaen loimaalaiset työpaikat olivat keränneet porukoita hölkälle. Miehet/Urheiluseurat: 1) Loimaan Leisku 46 p. Järjestäjäseuran Loimaan Voiman Olavi Mäntylän mukaan on tärkeää, että kukin saa mennä Savihölkässä ihan omalla tyylillään. Raimo Mustikkamäki, Ilkka Tuominen, Kauko Koivisto 2) Kolmen Kopla 152 p. Ihan hyvin juoksukentille paluun tehneeltä, vuoden ja kahden kuukauden ikäisen lapsen äidiltä. Valtteri Koli, Markku Virta, Mika Lehtonen, 2) VSVU 56 p. Naiset/Työpaikat ja yhdistykset: 1) Loimaan Aluesairaala I(LAS) 88 p. Kimmo Mäkeläinen, Keijo Mäkeläinen, Pasi Repo. huhtikuuta 2010 SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella 10 10 11 11 (+4) 3 Keskiviikkona 10 (-2) 5 Torstaina 11 (+0) 4 Perjantaina 11 (+4) 5 Lauantaina 11 (+3) 5 www.loimihuolto.com MYYNTI HUOLTO VARAOSAT Naisten sarjan voittanut Jonna Välimaa saa itsestään enemmän irti, kun on kilpailulappu rinnassa. Outi Mäkelä, Kristiina Liinoja, Paula Ketola, 2) LAS II 115 p. HEIDI PELANDER Loimaa Heidi Pelander Savihölkkä juostiin mukavassa auringonpaisteessa, mutta korvissa vinkuva tuuli antoi kovan vastuksen. Tämän huomioivat myös hölkän voittaneet Jarkko Anttila Turun Veikoista ja Jonna Välimaa Vammalan Seudun voimasta. Ihmisiä näkyy paljon iltaisin lenkillä, saisivat tulla myös tähän tapahtumaan, Laurinen pohtii ja huomauttaa, että osallistujia on ollut parhaimmillaan 300. Etujoukossa ilmeet olivat keskittyneet kilpailuun. Takaa tulevien kuntojuoksijoiden ja kävelijöiden naamoilla karehti jo rento hymy – tänne tultiin kuntoilemaan. Tytöt pohtivat, että seitsemän kilometrin matka oli heille vielä liian pitkä. Maritta Viitanen, Eija Lindroos, Hilkka Markkula. Tiiri Loimaa 33.31,4, 56) Teijo Hyvönen Loimaa 33.43,8, 57) Markku Rantanen Kiikan Riento 33.55,5, 58) Mika Tattinen AMS 33.55,9, 59) Venni Heinilä KortRy 34.13,4, 60) Veli-Matti Nokelainen Forssan Ruosteenesto 34.29,1, 61) Tuomas Eskola LoiVo 34.42,3, 62) Jorma Eskola LoiVo 34.43,6, 63) Topias Huhtamo LoimLe 34.47,4, 64) Martti Salonen LoiVo 35.08,0, 65) Tauno Yli-Tuomola Lännen Tractors Oy 35.18,2, 66) Andreas Säilä LoiVo 35.41,5, 67) Tom Säilä Loimaa 35.42,0, 68) Mika Koskinen Huittinen 35.59,3, 69) Teuvo Myyryläinen Lännen Tractors Oy 36.15,5, 70) Markku Laurinen Mellilä 36.36,9, 71) Jarkko Jalavikko VirtNo 37.05,6, 72) Kimmo Tallinen Team Pata 37.11,7, 73) Aarno Talonen Team Pata 37.13,1, 74) Mikko Yli-Jaukkari Loimaa 37.39,2, 75) Timo Leppäjoki Palveluyhteisö Entitas Oy 37.57,8, 76) Hannu Järvinen Raisio 38.00,8, 77) Reijo Lehto AMS 38.08,5, 78) Samuli Uikkonen AMS 38.08,8, 79) Markku Kivelä Salo 38.43,1, 80) Risto Huhtanen VirtNo 38.52,1, 81) Artturi Salonen Länsi-Uudenmaan Urheilijat 39.03,5, 82) Heikki Tähtinen Kolmen Kopla 39.33,3, 83) Aulis Salo VirtNo 39.37,8, 84) Ville Tattinen AMS 41.23,0, 85) Hannu Anttila LAS 42.26,4, 86) Kai Mikkola Palveluyhteisö Entitas Oy 42.51,8, 87) Mauri Heikkilä Niinijoki 43.41,7, 88) Leevi Leppäjoki Helsinki 44.52,1, 89) Tero Leppäjoki Helsinki 44.53,2, 90) Sami Repo Loja 47.45,6, 91) Jani Kannisto Vilakone 49.07,7, 92) Petri Pohjanoksa Vilakone 53.50,2, 93) Niko Paakkunainen Loimaa 53.57,4, 94) Asko Ketola Uson Urheilijat Paimio 58.55,1, 95) Risto Kivikankare Vilakone 59.18,2, 96) Kristian Koivisto Gotletico Madrid 1.00.02,2, 97) Seppo Taatila Gotletico Madrid 1.00.02,8, 98) Markus Veikkola Veikkolan Syrjälä 1.08.18,6, 99) Timo Syrjälä Veikkolan Syrjälä 1.08.19,0, 100) Matti Helenius Palveluyhteisö Entitas Oy 1.08.58,1. Anttilaa, 23, lämmitti voitto loukkaantumisten takia vaikean kevään jälkeen, ja hän oli tyytyväinen reilun 22 minuutin aikaansa. Työpaikkajoukkueiden välinen haastekilpailu (eniten osanottajia/ työpaikka): 1) LAS 16 p., 2) Lännen Tractors 9 p., 3) Palveluyhteisö Entitas 8 p. Joukkuetulokset, Naiset/Urheiluseurat: 1) Oripään Vesa 20 p. – Kovan vastuksen antoivat, hän viittasi kärjen miehiin. Välimaalla, 26, on harjoituskausi meneillään, ja Savihölkkä tarjosi oivan mahdollisuuden testata kuntoa. Reijo Laaksonen, Tauno Yli-Tuomola, Teuvo Myyryläinen. Voittoon tuulta uhmaten Juosten, kävellen, sauvoin tai ilman Savihölkkä 24.4. 4) Evira ja Vilakone 6 p,. Helena Santamäki, Riikka Lähdemäki, Kaisa Kulmala. Välimaa juoksi seitsemän kilometrin lenkin vajaaseen 26 minuuttiin. Pekka Leppänen, Pekka Kujanpää, Esko Tynkkynen, 3) Loimaan Jankko 97 p. Ja kaverilta sai tavattoman paljon kiriapua. 6) Priimus Media/Loimaan Lehti 4 p., 7) Loimaan Seurahuone ja TYKS 3 p.. ja houkutteli paikalle 195 kuntoilijaa. Savihölkän ajankohta on heidän mukaansa sopiva, kun juoksukelit alkavat olla kohdillaan. Konkari suunnitteli suuntaavansa sunnuntaina vielä Marttilaan vastaavaan tapahtumaan. – Ollaan koetettu pitää tämä Loimaan kuntoilutapahtumana. Virpi Järvinen, Mari Ahonen, Eila Rauhala, 3) LAS III 142 p. Porukan mukaan työpaikalta lähtee yleensä aina samat ihmiset kuntoilurientoihin. Ella, 8, ja Hilma, 5, Kivelä sekä Sara Lähteenmäki, 6, jäivät kentän laidalle odottelemaan vanhempiensa paluuta. Porukan miehet kertoivat, että vauhti oli sen verran kova kaikilla, ettei vilu tullut