Sivu 3 LL:n lenkkisarja liikutti suurta joukkoa. – Tämä on mukavaa päivän kuluttamista, neuvostoliittolaisia aamutossuja kaupannut Pohjansuo kehaisi. – Käyvät myös iltatossuiksi, mies markkinoi. He ajattelevat näkemäänsä ihan yhtä lailla kuin mekin ja arvostavat animaatioita. Esa Pohjansuo kaivaa rompepöydältä punaiset aamutossut sisältävän neuvostoliittolaisen alkuperäispakkauksen. Antero Heinonen ehdottaa villimpiin menoihin krokotiilinnahkasaappaita. alv. KITI SALONEN . Animaatiofestivaalin johtaja Kimmo Sillanmikko Sivu 6 Sivu 5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Tästä originellit neukkutossut Isolla porukalla puruja pitkin Irtonumeron hinta 2,10 € sis. vuosikerta Nro 59 LAUANTAI 27.5. 2017 Kunnolliset väylät levittämään kasvua ”” Lapset ovat todella fiksuja. Sivu 12 11 1214 1214 Sarka-museon takakonttikirppikselle myyjiksi tulleet Jussi Laakso, Esa Pohjansuo ja Antero Heinonen pystyttivät myyntipöydän katoksen alle sateen varalta, mutta tulikin kaunis kesäpäivä. . Kevään aikana sarjakuntoilijat kansoittivat kymmentä seudun pururataa. Marjasäitä Hus hus, pysytkös loitolla huurun henki, pakkasen poika, kylmän kyy! Kun mustikan kukinta lähestyy, niin lämpimin öin ja pörriäisten töin, saadaan sato alulle. Loimaan talousalueen paikallislehti • 103. Jerrykannu ja työtä vieroksuva mieskin olisivat kaupan. Sivu 7
Ajan voi varata osoitteessa poliisi.fi/ajanvaraus. T:mamma ja pappa Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 4.17. Hän on matkalla lapsuutensa metsiin, sinisen kukan ja kultaisen syksyn maahan. mummu ja pappa 31.5.2017.Paljon uutta ja ihmeellistä mahtuu suureen koulumaailmaan.Toivommme sinulle onnea kun lähdet sitä kulkemaan. Onnea Martalle t. 7: 39 Johdatus Olen kokenut johdatusta elämässäni. Luottamus elämään, läheisiin ja uskon vahvistaminen auttavat tuossa vaikeassa tilanteessa. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2017. Siellä laulavat toisenlaiset linnut. PÄIVÄN SANA Kristian Rantasalo täyttää 3 vuotta 28.5. Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Ikävöiden Hilkka Antti, Satu, Onni, Toivo ja Jalo Matti, Hanna ja Veikko sukulaiset ja ystävät Kutsuna ilmoitamme, että Pekka siunataan 9.6.2017 klo 13.30 Valkeakosken kappelikirkossa, Kangaskatu 4. Elämä harvoin on tasaista kulkua päivästä toiseen vaan siihen liittyy kaikenlaisia hetkiä ja ajanjaksoja. Hänen työuransa kesti peräti 51 vuotta ja neljä kuukautta. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14. Kukan kanssa hän teki kuvauksia matkoilla niin, että asiakkaiden tilaamat otokset valmistettiin kuviksikin heti paikan päällä. Toisinaan valon näkeminen voi viedä pitkänkin aikaa. Se näkyy eritoten silloin, kun katselen elämää taaksepäin, mutta myös uusien teiden avautuessa. tammikuuta Helsingissä. On ollut aikoja, jolloin olisin voinut sanoa elämän vaikuttaneen toivottomalta, mutta olen antanut sille tunteelle aikaa ja kokenut ajan jakson kasvattavana. Oiva tuli vuonna 1941 vain 13-vuotiaana juoksupojaksi Loimaan kirjapainoon niin, että hän työskenteli päivisin ja kävi iltaisin koulussa! Hän harjaantui ikään kuin oppisopimuksella aikaa myöden taitavaksi kirjaltajaksi/konelatojaksi tehtyään tätä ennen ”vähän kaikkea” sitä, mitä avustavaa hommaa nuorukaisen osalle tuli tuohon maailmanaikaan. Hän oli syntynyt 26. Kukkatervehdyksenä vain yksi kukka. Alma 29.5. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Oiva siirtyi vuonna 1971 helsinkiläiseen kirjapainoon. Kari Nummila KALENTERI AJANTIETO NIMIPÄIVÄT 27.5. Oman kertomuksensa mukaan hänen parhaat työmuistonsa olivat perua nimenomaan Loimaan ajalta. Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 16 to klo16 torstai ti klo 16 ma klo 16 lauantai to klo 16 ke klo 16 Toimittaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032 Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 145,50 e 6 kk 87,30 e 4 kk 62,30 e Etutilaus: Laskutusjakso 12 kk 136,00 e 6 kk 69,00 e 4 kk 47,30 e 3 kk 35,90 e Irtonumero 2,10 e Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %. Marika Maijala Loimaan seurakunnan diakoni Oiva Järveläinen In memoriam HARTAUSKIRJOITUS MUISTOKIRJOITUS Loimaan Lehti oikeaan osoitteeseen (02) 770 2626 tai tilaukset@loimaanlehti.fi Poliisi: varaa aika lupa-asioihin LOUNAIS-SUOMEN poliisilaitos toivoo, että mahdollisimman moni varaisi ajan poliisiasemalle, kun on tarkoitus jättää poliisille jokin lupahakemus, kuten passihenkilökorttitai ampumaaseen hallussapitolupahakemus. Oliver, Olivia, Oiva, Oivi SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. 5 vuotta jo täyttää ja hirmu suloiselta näyttää. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. J. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1992. Aurinko laskee kello 22.35. Niin paikallishistorian tallentaminen valokuvaamalla kuin kirjallisetkin muistelmat kuuluivat myös Oivan harrastuspiiriin. Ajan saa varattua myös soittamalla palvelunumeroon 0295 419 800. Muistotilaisuus siunauksen jälkeen Valkeakosken kirkon luentosalissa, Kirkkotie 1. 1: 8 28.5. t. Rakkaat 7-vuotisonnittelut Amanda. Pikku-Martta hymysuu, päivänsankari, kukas muu. Sanonta: Iloisissa hetkissä ylistä Jumalaa, vaikeina aikoina etsi Häntä, hiljaisina hetkinä luota Häneen ja jokaisessa tilanteessa kiitä Häntä, pitää paikkaansa yhä tänäkin päivänä. toukokuuta 2017 Kirjaltaja Oiva Järveläinen nukkui kuolonuneen 27. Pyydämme ilmoittamaan muistotilaisuuteen osallistumisesta 2.6.2017 mennessä: hilkka.m.laakso@gmail.com tai puh. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 392262 Kustantaja: Priimus Media Oy. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,55 e /pmm 3-sivu 2,55 e /pmm Tekstissä 2,38 e /pmm Tekstin jälkeen 2,01 e /pmm Takasivulla 2,55 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,04 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,01 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 € (sis.alv). Paljon onnea toivottavat äiti ja isi. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Sen ansiosta näen yhä tänä päivänä Jumalan johdatuksen ja toivon paremmasta. Hänen tärkein oppimestarinsa oli henkilö, joka oli aikanaan aloittanut myös juoksupoikana. Valokuvaajana hän teki kuvausmatkoja muun muassa Pohjanmaalle ja jopa Viipurin läänin Käkisalmelle saakka isoihin tapahtumiin kuten maatalousnäyttelyihin. Kysymys millaisena näet elämäsi viiden vuoden kuluttua voi olla liian vaikea, mutta tärkeää on nähdä jossain vaiheessa se, että kaikki muuttuu vielä paremmaksi. Parisen vuotta sitten hän lahjoitti kotiseutuyhdistys Loimaa-Seuran arkistoon laajan, arvokkaan aineiston niin isänsä ottamia valokuvia ja kirjoituksia kuin omiakin otoksiaan ja tekstejään. Kun saat tuon mielikuvan paremmasta mieleesi, pidä siitä kiinni äläkä päästä irti. Joh. Ap. Yhdessä toisen loimaalaisvalokuvaajan, virolaissyntyisen K. Poliisilaitos palvelee lupaasioissa Kankaanpään, Porin, Kokemäen, Rauman, Uudenkaupungin, Loimaan, Turun, Salon, Paraisten ja Kemiönsaaren poliisiasemilla.. Oiva on kertonut, kuinka sota-aikana hän kiikutti lehden vedosta ennen painamista sotasensuurista vastaavalle tarkastajalle ja joutui välillä joskus kiiruhtamaan pommisuojaankin. Poliisiasemalle voi jättää lupahakemuksen myös ilman ajanvarausta, mutta jonotusaika voi etenkin kesällä olla huomattavan pitkä. 0400 487 636. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu. Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: “Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!” Joh. Oiva tunnettiin vaatimattomana ja ystävällisenä henkilönä, jolle oli kunnia-asia suorittaa hänelle annetut tehtävät parhaalla ammattitaidolla. Ritva 28.5. Isänsä Urho Järveläisen tapaan hän oli hyvin kiinnostunut synnyinseutunsa Saviseudun historiasta. Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. 7: 37 29.5. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. KUOLLEITA PALJON ONNEA VAAN 27.5. huhtikuuta 1927. Sumuisina hetkinä on vaikeaa nähdä valon pilkistävän ja nähdä elämää eteenpäin edes hieman. Rakkaamme Pekka Juhani LAAKSO * 25.11.1938 Loimaa † 04.05.2017 Pälkäne Me kutsumme häntä, mutta hän ei käänny enää. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta (02) 588 8024 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Sirpa Retva (02) 770 2306 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8–16 (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. 2 Lauantaina 27. Urho-isä dokumentoi laajasti Loimaan seudun elämää niin kirjallisesti kuin aivan erityisesti valokuvaamalla. Toivottomuuden ajat kasvattavat meitä kohtaamaan tulevan ja näkemään sen arvokkuuden. Jotkin asiat tuovat mieleeni yhä tämän ajanjakson, ja koen sen rikkautena. Niiden kautta voimme kokea Jumalan rakkauden ja sen, miten usko kantaa silloin kun omat voimat eivät riitä
5. 10. 3 Lauantaina 27. Mikä on haiku. 6. OSOITA TIETOSI 1. Ilmoittautuminen ja lisätietoja: rekrytointi@r-kioski.fi Olen ylpeä siitä mitä teen. Kuka on kirjoittanut sadun Lumikki ja 7 kääpiötä. Annemari Jokinen nauroi tehneensä virheen poistuessaan hetkeksi oman myyntipöytänsä luota. KITI SALONEN Annemari Jokinen kuvaili takakonttikirppistä hyvän mielen tapahtumaksi. R-kauppias Jenni, Parainen www.lounea.. 8. 9. Vastaukset sivulla 12 GOLF Watrec Tour 4, 22.– 23.5.2017 Lyöntipeli Hcp: 1) Toukkari Teemu LoG 10 p, tulos 67, 2) Prusila Rami LoG 9p, tulos 71, 3) Sysinoro Simo LoG 8p, tulos 71, 4) Mattila Jukka LoG 7p, tulos 72, 5) Mäntylä Olli LoG 6p, tulos 72, 6) Hajala Olli-Pekka LoG 5p, tulos 73, 7) Suominen Janne LoG 4p, tulos 75, 8) Hakala Leena LoG 3p, tulos 75, 9) Leppänen Jarno LoG 2p, tulos 76, 10) Pääkkönen Timo LoG 1p, tulos 76. TULOSPÖRSSI Seuraa kotiseutusi tapahtumia kesäosoitteessakin! (02) 770 2626. Kuka on Tuija Lehtinen. Aamu Varjokorvelta ja Elsa Ojanperältä he ostivat lelukissan. Kirpputoreja kiertävä Kuusniemi kehui tarjontaa olevan jokaiselle. Hän myi pieniä vauvanvaatteita ja löysi heti tilalle isompia. Mikä alkuaine on latinaksi argentum. Mikä on viiksisiippa. Kävijöitä oli noin 1 700. Montako albumia Haloo Helsinki -yhtye on julkaissut. Pistebogey Hcp: 1) Urmas Lauri LoG 10 p, tulos 37, 2) Mustonen Leo LoG 9p, tulos 37 p, 3) Sarkula Pentti LoG 8p, tulos 36 p, 4) Skyttälä Juha LoG 7p, tulos 36 p, 5) Kiviluoto Juuso 6p, tulos 36 p, 6) Perho Heikki LoG 5p, tulos 33 p, 7) Nyyssönen Teuvo LoG 4p, tulos 33 p, 8) Kairus Leena LoG 3p, tulos 33 p, 9) Hovila Tero WGCC 2p, tulos 32 p, 19) Mäkilä Seppo AlGo 1p, tulos 32 p. Katsojia oli enemmän kuin ostajia, mutta meininki oli muuten mukava. toukokuuta 2017 www.r-kioski.fi/kauppiaaksi HAEMME NYT -KAUPPIAITA LOIMAALLE, SÄKYLÄÄN, SASTAMALAAN, JA PORIIN Jos saat virtaa asiakaspalvelusta ja olet yrittäjähenkinen, tule Ärrälle kauppiaaksi. Koko satsia ei onneksi tarvitse viedä takaisin, NurmikkoVarjokorpi hymyili. 4. – Olin alkuviikolla Loimaalla ja kuulin erään rouvan puhuvan tapahtumasta. – Ei täällä varmaan tienesteille pääse, mutta tämä on sosiaalista torikulttuuria. JOKIOISLAISET Tiina ja Siiri Kuusniemi löysivät takakonteista lelukissan, cd-levyn ja itse tehdyn onnittelukortin 50-vuotissankarille. 3. Mies meni omia reittejään. Kiinnostuitko. Vuosia sitten piti jo tulla, mutta silloin se jäi. Tule kuulemaan lisää ja keskustelemaan kanssamme infotilaisuuteen torstaina 2.6 klo 9-11 Hotelli Loimaan Seurahuoneella. 0800 30 300 Palvelemme numerossa ” Valokuitu – nyt lapsetkin haluavat tulla mökille! Tarkista onko toimintavarma ja tehokas nettiyhteys saatavilla kotiisi, yritykseesi tai mökillesi osoitteesta www.lounea.. Mikä maanosa on väestömäärältään suurin. Myyntitykit kauppasivat leluja ja vaatteita Loimaa/Sarka-museo Kiti Salonen Kolmen sukupolven leluja, vaatteita ja käsitöitä Sarkamuseon takakonttikirppikselle myymään tulleet Tiina Nurmikko-Varjokorpi, Aamu Varjokorpi ja kaveri Elsa Ojanperä houkuttelivat ostajia ”tule tinkaamaan” -kyltein – Tytöt ovat olleet myyntitykkejä, ja pikkuprinsessojen kanssa on saatu tehtyä hyviä kauppoja. R-kioskilla on helppo aloittaa kauppiaana, etkä tarvitse suurta alkupääomaa. Mikä oli Saksan vuonna 1941 Neuvostoliittoon tekemän hyökkäyksen nimi. 7. – Vaara pyörii, että tulee kaikenlaista ostettua, Siiri ja Tiina Kuusniemi enteilivät. Mistä maasta karaoke on kotoisin. – Laitan rahat kiertoon saman tien. Esa Pohjansuo, Antero Heinonen ja Jussi Laakso viettivät Sarka-museon takakonttikirppiksellä rentoa päivää, keittelivät asuntoautossa makkarasoppaa ja koettivat päästä roinasta eroon. Täällä näkee tuttuja. Kuinka monta tähteä on Otavan tähtikuviossa. – Olemme ajatelleet, että kesällä voisi käydä tapahtumissa enemmänkin, Laakso suunnitteli. Scratch: 1) Toukkari Teemu LoG 6 p, tulos 70, 2) Urmas Lauri LoG 4 p, tulos 77, 3) Pentti Sarkula LoG 2 p, tulos 78. – Jätskiannokset ainakin annan tytöille palkaksi, Nurmikko-Varjokorpi lupasi. HELATORSTAINA järjestetyllä takakonttikirppiksellä oli 115 myyjää, mikä on mahdollisesti uusi ennätys. Aamu pohti, että tarpeettomista tavaroista luopuminen tuntui rauhoittavalta. Osallistujia yhteensä 81. Nyt kun oli kiva ilma, lähdimme tekemään hyviä heräteostoksia. 2
Jotta osattaisiin ”tehdä entistä fiksummin entistä vaikeampia asioita” ja myös myydä ne maailmalle, tarvitaan osaajia. Nyt Kari Nummila vitsin murjaisi (LL 25.5.). . Onneksi en ottanut puolisoani mukaan kaaosta lisäämään, uutisoi uusi tuttavuuteni. Muuten joudutaan pian hommaamaan jostain negatiivisen rakennemuutoksen selvityshenkilö. KIRJOITUKSENSA LOPUKSI Nummila vielä esitti perusteettomia populismisyytöksiä puolueemme puheenjohtajasta. Valtion ja kuntien pitääkin tarjota koulutusta, jonka käyneet soveltuvat tekemään ja myymään alati muuttuvassa maailmassa kaupaksi käyviä tuotteita. Lisäksi pitää muun muassa nopeuttaa työvoiman ja tuotteiden kulkemista. Tunnistin, kun lauloit illalla baarissa karaokea. Lehden levikkialueen toiselta laidalta toiselle matka on pitkä, mutta se ei näytä innostuneita haittaavan. Täytyy tunnustaa, että minulla on vähän huono omatunto. Olisi kuitenkin ollut kohtuullista, että mikäli lähtee kritisoimaan puhetta, sen voisi olla joko kuullut tai edes jälkikäteen lukenut paikallisjärjestömme nettisivuilta, mistä se on helposti löydettävissä kokonaisuudessaan. Täytyyhän humaanisella toiminnallakin olla rajansa. Vanhaa Alastaron tietä Hirvikoskelta Alastarolle päin ajoi vastaan bussi keskellä tietä ylinopeutta keskiviikkona 24.5. Sama tuntuu vaivaavan montaa muutakin n.s. Siispä sairaanhoito komensi minut klinikan tiputukseen. Lenkkeilijät ovat innostuneita, iloisia, ja yhteisöllisyyden tunne on voimakas. Vasemmistoliiton Loimaan kunnallisjärjestö ry Kiitos Loimaan Lehti ja Kati Uusitalo Mistä lie tullut aikoinaan ajatus näin huikeesta tapahtumasta kun Loimaan Lehden Lenkkikuu tapahtuma on. Arvelen että yksi syy on ainakin päätoimittajan innostus ulkoiluun ja haluun saada muutkin mukaan tähän hienoon harrastukseen. Toiseksi toimitussihteeri kysyi vappuviikolla, että kui sun kevättalven etelänmatkasi meni. VASEMMISTOLIITON Loimaan kunnallisjärjestö ottaa mielellään vastaan palautetta ja ajatuksia, mitä vasemmistoliiton toiminta herättää puolueen ulkopuolella. Mellilän Oma Poika . Voisiko joku vihdoinkin kertoa, mistä tässä typerässä ilmiössä on kyse. Valitettavasti se on poikkeus, että näin tehdään: tässäkin kaupungissa on monia liikkeitä, joiden toiminta on loppunut ajat sitten mutta kyltit jämähtäneet paikoilleen. Siis kansallisrunoilijamme sanoin: – Jotakin ehkä muistankin, olinhan siellä minäkin. Jorma Mäkinen jorma.makinen@pp2.inet. Tähän kiitokseen osallistuvat varmaankin kaikki mukana olleet. 4 Lauantaina 27. premiumluokan autoa. Paikalliseen enemmistöön lukeutuva lääkärikin kävi lohduttamassa nestepussia osoittaen: – Koskenkorvaa. ISTUIN kanarialaisella hiostavalla muovituolilla. Siispä paljastin, että vietin yhden yön paikallisella klinikalla. Olin valmis auttamaan häntä. . Nuoren, älykkään ja sanavalmiin naisen menestyminen poliittisella urallaan saattaa toki harmittaa, mutta jospa yritettäisiin kuitenkin pysyä totuudessa. Kohtalokkaan ateriamyrkytyksen vuoksi olivat nesteet poistuneet vartalostani tyystin. Kiitos Kauhanoja Kun jouduin jättämään rakastamani työn Kauhanojan koulussa, haluan kiittää lämpimästi kaikkia Kauhanojan koulun entisiä ja nykyisiä oppilaita, heidän vanhempiaan, harjoittelijoita ja eri alojen yhteistyökumppaneita sujuvista kohtaamisista. Kirjoitukseensa Nummila oli saanut yllykkeen Eveliina Tyyskäsen (vas.) vappupuheesta. 5), jotta esimerkiksi alihankintaverkoston edellytykset paranevat ja työssäkäynti on mahdollista kauempanakin. anttiautoilija . toukokuuta 2017 Jos odotat saavasi tästä jutusta ennusteen alkavan kesän säästä, kesäflunssan saapumisesta, oluen hinnanlaskusta, yllättävästä lottovoitosta tai virkistävästä romanssista, erehdyt pahasti. Surullinen näky Jutustelua TOIMITTAJALTA Onneksi en ottanut puolisoani mukaan kaaosta lisäämään. Mies (sukupuoli muutettu, toim. Erityiskiitokset aivan ihanalle henkilökunnalle sekä rakentavalle, hyväksyvälle ja kivan rennolle työilmapiirille. Jos hyvinvointikuilu maamme hyväosaisten ja huono-osaisten välillä pääsee kasvamaan, on täysin mahdollista, että sama tragedia pääsee toistumaan. Tyyskänen ei myöskään viitannut sisällissodan olevan hyvinvointivaltiomme kivijalka. Uimaallas edessäni oli myös kanarialainen. Ihailin ja kunnioitin mustaa lähes uutta ja komeaa johtotähteä liikenteessä, mutta sen vilkut eivät toimineet. Tähän Tyyskänen viittasi puhuessaan historiastamme oppimisesta. Varsinais-Suomen positiivisen rakennemuutoksen selvityshenkilö Esko Aho muistutti Loimaalla vieraillessaan, että telakan ja muiden kasvavien varsinaissuomalaisten yritysten tilauskanta on tällä hetkellä 18 miljardia – yhden Äänekosken tehtaan verran vuodessa, seitsemän vuoden ajan. Aavistuksen kieroksi kaihileikattu vasen silmäni havainnoi hahmon samalla istuimella. Samaa eriarvoistumista on havaittavissa yhteiskunnassamme myös tänä päivänä. Onpa lenkkeilijöitä levikkialueen ulkopuoleltakin, mikä ei lainkaan haittaa, päinvastoin. . Pourun Kirsi Kari Nummilalle (LL 25.5.) Kari Nummila (kok.) toi julki mielipiteensä ”punaisista voimista, jotka uhkasivat itsenäisyyttämme” (LL 25.5.). KU PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Älä koskaan kadu tekemääsi, kadu tekemättä jäänyttä. Kun samalla seurasin saksalaisrouvien ulkoista rasvausoperaatiota, en huomannut puolituttua turkulaismiestä, joka kaljanhörppäysten lomassa lohdutti luonnonsuojelijaa: – Älkkä ny semmost surko, on niit suuremmiki murheit ku yks maapallo. Mieleeni välähti tarjota hänelle tuopillinen olutta. Eija Mykkänen. – Olet varmaan ainoa suomalainen turisti, joka on etelänreissulla päässyt kuivumaan. Nämä valtavat kaupat vaativat investointeja myös kaikilta meiltä, sillä yhtä tärkeää kuin näiden jo myytyjen tuotteiden valmistaminen, on luoda edellytyksiä tehdä ja saada kaupattua ne seuraavat tuotteet. fi 18 miljardia Äänekoskelle on parhaillaan rakentumassa uudenlainen biotuotetehdas. Terveisin takapenkiltä pienen lapsen kanssa tilannetta sydän kurkussa seurannut äiti. Panes pistäin jotain mediaan. Tapahtuma tuo erinomaisesti esille LL:n levikkialueen pururadat, kylät ja taajamat. huom.) aloitti kansainvälisen tyylikkäästi paikallisella aksentilla: – Pues, taidat olla Loimaalta. Jutustelun tässä kohden tunsin raskaan sosiaalisen vastuun laskeutuvan hartioilleni. SUOMEN SISÄLLISSOTA oli valtava kansallinen tragedia, joka kumpusi yhteiskunnan eriarvoisuudesta. Tulin Kanarialle tuota sinitaivasta saastuttaen. Tämä Metsä Groupin aiheesta ylistetty investointi on luokkaa pari miljardia. Ysitie on pullonkaula Aurasta Akaaseen ja siihen tulee saada parannus (Loimaan Lehti 20.5. Juuri minun itsekkyyteni tähden hiilidioksidit tuhoavat tätä kaunista planeettaamme. PALJASTIN lisää murrealuettani toteamalla lyhyesti: – Niin, kuissi. Joten kaunis kiitos Katille ja koko lehden toimitukselle. . SUOMALAISEN senioriperinteen mukaisesti keskustelun jossakin vaiheessa täytyy siirtyä sairauksien esittelyyn. Tulee ikävä. Lenkillä tapaa ystäviä, entisiä työkavereita ja jopa entisiä koulukavereita vuosien takaa. . Hauska kappale se Loimaan humppa. Vieressäni oleva lähimmäinen oli vaipumassa syvään depressioon. Hylkäsin saman tien ajatuksen. klo: 13:36! Liikennesäännöt koskevat myös linja-autoja! Onneksi oli nopeat refleksit ettei ajettu nokkakolaria. Hän unohti mainita kuningashaaveet, valkoisen terrorin ja Lapuan liikkeen. Kaverit altaan reunalla naureskelivat tapahtumalle, samalla ihmetellen. Pohjoismaista hyvinvointivaltiota ovat olleet puolustamassa vasemmistolaiset poliitikot sukupolvesta toiseen, ja heidän työlleen Tyyskänen halusi antaa puheessaan sille kuuluvan arvon. Jos ilmasto lämppene voira syörä vaikk avomaa appelsiinei, ne on jo etukätte halpuutettu ja syötäväks kelpuutettu. Ensiksi en ole mikään futuenkä edes meteorologi. Avainasemassa on myös yritysten verkostoituminen ja neuvonta. Jos kehtaat. Yhtään kriisiryhmää ei ollut näköpiirissä. Elmer Diktonius Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Hienoa, että HongKong poisti kyltit melko nopeasti liikkeen toiminnan loputtua. Pohjoismainen ja niin ollen myös suomalainen hyvinvointivaltio koostuu kahdesta perusosasta: sosiaaliturvasta ja hyvinvointipalveluista. VAIKKA SUOMESSA ei tänä päivänä olekaan mitään uuden sisällissodan uhkaa, ei yhteiskuntamme kuitenkaan ole immuuni tällaisen uhan realisoitumiselle, mikäli tilanteen annetaan sellaiseksi luisua. Asiayhteydestään irrotettuna lainatut lauseet eivät anna puheesta täyttä kuvaa. Se siitä ja hyvää alkavaa suvea. ja s. Työkavereiden tuella sain kokeilla siipiäni samanaikaisopetuksessa, inkluusiossa, yökoulussa ja monessa muussa minulle merkityksellisessä asiassa. kyllä on marjapussin pelaajia täällä hirvikoskella terveisin marja-liisa ja mertsi . . Vilkaisin ympärilleni
– Täällä on oltava helpompi asua ja elää kuin ruuhka-Suomessa. LARI KIVIRANTA Kaupunki hakee perintöä LOIMAAN kaupunginhallitus hakee valtiokonttorilta ilman perillisiä kuolleen henkilön kuolinpesän omaisuuden luovutusta Loimaan kaupungille. Hämeen maakunnan alueella on toistaiseksi voimassa metsäpalovaroitus, jonka aikana avotulen tekeminen on kokonaan kielletty. Kaupungin on tarkoitus käyttää varoja kahden kulttuuritilan Heimolinnan ja Taidetalon kiinteistöjen korjaamiseen ja irtaimistohankintoihin. toukokuuta 2017 Konemyynti www.loimitraktori.fi www.loimihuolto.com Pehtoorinkuja 1, Loimaa Varaosat 010 504 5122 arto Holmqvist HuoLto 010 504 5120 Janne Mäkelä Rattijuoppo jäi kiinni LOIMAA Paikkakuntalaisen noin 35-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Loimaalla Virttaantiellä myöhään torstain ja perjantain välisenä yönä. Sen sijaan puhdas luonto ja turvallisuus voivat olla houkuttimia erityisesti ulkomaiselle työvoimalle. – Pohjat ovat jo valmiina, eikä rakentaminen ole järin kallista. – Ymmärretäänkö sitä, kuinka suuri ero elämisen kustannuksissa on Helsingin ja Loimaan välillä. Tarkkuusalkometrikokeen tulos oli 0.61 mg/l. – Lounas Ysiväylän merkeissä on sovittu pidettäväksi Sarassa. LIIKENNEVERKKO puhutti jo aiemmin tällä viikolla maatalousmuseo Sarassa, jossa ruodittiin maakunnan myönteistä rakennemuutosta, jonka alullepanijoina ovat etenkin Turun telakka ja Uudenkaupungin autotehdas. Tai ruokaturvallisuus, kuten maatalousyrittäjä Tuomas Levomäki huomautti yleisöstä, sillä puhdas ruoka ei ole itsestäänselvyys kovin kaukana Suomen rajojen ulkopuolella. Ala-Nissilä haluaa moottoritien Loimaalle saakka Loimaan seutu Lari Kiviranta Kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä (kesk.) haluaa, että Ysitiellä käynnistettävä tiesuunnitelman päivitys ulotetaan Loimaalle saakka. Rakennemuutostilaisuuden järjesti Loimaan Kauppakamariosasto ja Loimaan kaupunki. Kansanedustajan mielestä rahoituksen ja suunnitelmien toteutuksen aika olisi seuraavalla vaalikaudella. Isäntinä olivat Jaakko Heikonen ja Pekka Heikonen. Keväällä paljon tulipaloja HÄMEEN poliisille on kuluvan kevään aikana tullut lukuisia tehtäväilmoituksia tulipaloista, joiden syynä on ollut roskien polttaminen tai kulottaminen ja joka on riistäytynyt hallinnasta ja siten levinnyt lähialueelle. Ymmärretäänkö sitä, kuinka suuri ero elämisen kustannuksissa on Helsingin ja Loimaan välillä. Ahon mielestä muuttohalukkuuden ja työvoiman liikkuvuuden edistäminen kaipaavat muutosta asenteissakin. – Ja se on jo alkanutkin. Pöytyällä toimivan Japeka Oy:n Jalo Toivonen halusi apua siihen, miten pienimmätkin yritykset pääsisivät mukaan maakunnan nosteeseen ja töihin. Kasvukeskusten paineen uskotaan synnyttävän alihankintaa ja yrittäjyyttä seutukunnalle Suojalasit silmillä tehtaassa. Hän sanoo päivityksen valmistuvan siten, että esimerkiksi vuoden 2019 talousarvioon voi ja pitää tulla rahoitusta. PEMAMEK OY:N hallituksen puheenjohtaja Pekka Heikonen huomautti Loimaan seudun valttina olevan edullinen kustannustaso. Esimerkiksi Pema on rekrytoinut yli 30 työntekijää viimeisen vuoden aikana. TYÖVOIMAN saatavuus on joillain aloilla ongelma jo Loimaan seudullakin. Poliisipartio pysäytti tarkastusta varten henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 1.05 mg/l. Hänestä tämän kilpailuedun säilymisestä on huolehdittava. Törkeän rattijuopumuksen alaraja on 0.53 mg alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Olavi Ala-Nissilä ja Esko Aho vierailivat Pemamekillä ennen tilaisuutta Sarkassa. Kuljettaja määrättiin ajokieltoon. Myös Ala-Nissilä viittasi seudun vahvuuksiin, kuten edulliseen kustannustasoon ja asumiseen sekä vahvoihin perinteisiin teknologiassa ja huippuosaamisessa. – Myös Loimaan seudulle voi hakeutua yrityksiä, viestitti Loimaalla vieraillut positiivisen rakennemuutoksen selvityshenkilö Esko Aho. Kaikki alihankinta, joka voidaan tehdä muualla, keventää Turkuun ja Uuteenkaupunkiin kohdistuvaa painetta. Hän huomauttaa, että nyt annetussa lisätalousarviossa on linjaus Liedon aseman ja Auran välisen leveäkaistatien suunnitelman päivittämisestä. . – Sekin on hyvä, mutta positiivinen rakennemuutos on peruste miettiä nelikaistaista tietä tai jopa moottoritietä. Poliisi muistuttaa siitä, että nuotiota tai muuta sen kaltaista avotulta ei saa sytyttää, jos olosuhteet kuivuuden, tuulen tai muun vastaavan syyn vuoksi ovat sellaiset, että metsäpalon, ruohikkopalon tai muun tulipalon vaara on ilmeinen. – Ja täällä tullaan kello seitsemän töihin, hän sanoi motivoituneeseen työvoimaan viitaten. toukokuuta 2017 UUTISET AIHETTA JUTTUUN Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 5 Lauantaina 27. Ala-Nissilä muistuttaa, että Auran ja Loimaan välillä on olemassa alustavia suunnitelmia useammasta ohituskaistasta. Loimaan seudulla suunnittelussa pitää huomioida myös se, miten maatalouskoneet pääsevät liikkumaan. Kyse on liikenteen turvallisuudesta ja pullonkauloista ja joko nelikaistaistamisesta tai mieluiten moottoritiestä. 5 Lauantaina 27. Selvityshenkilö Esko Aho . Ala-Nissilä teroitti maan hallituksen panostavan tämän historiallisen mahdollisuuden hyödyntämiseen ja muistutti Ysitiellä jo alkaneen merkittävä korjausrakentaminen, joka koskee olennaisesti Loimaatakin. Hän ei houkuttelisi ihmisiä muuttamaan välttämättä perinteisillä konsteilla, kuten rahalla. Poliisi puuttuu kiellon noudattamatta jättämiseen tarvittaessa sakkorangaistuksella.. Ala-Nissilä on eduskunnan valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston jäsen. Sarassa tuvan täyteen keränneen keskustelun juonsi Loimaan Lehden päätoimittaja Kati Uusitalo. Investoinnit liikenneinfraan nähdään perusteltuina siitä syystä, että pullonkaulat esimerkiksi työvoiman saatavuudessa ajavat valmistavaa teollisuutta ulottamaan alihankintaketjuaan kauemmaksi kasvukeskuksista, kuten Turusta. – Huippuosaajien löytäminen on suuri ongelma, Heikonen tähdensi ja vetosi, että Turun yliopistoon saataisiin oma tiedekuntansa teknilliselle opetukselle. Valtiokonttori on ilmoittanut kaupungille mahdollisuudesta hakea kyseisen vuonna 2015 perillisittä kuolleen henkilön omaisuutta. Ala-Nissilä uskoo, että Auran ja Loimaan välisen tieosuuden suunnittelu voitaisiin saada käyntiin jo tämän vaalikauden aikana. Kuolinpesän nettoarvo on noin 85 000 euroa. Hän kertoo liikennejaoston tutustuvan Ysitien Turun ja Tampereen väliseen osuuteen elokuun alussa
– Tableteilla olemme tehneet animaatioita Kalevalasta. Eräs suosituimmista animaatioista muistutti liikkuvan kuvan pioneerina tunnetun Eadweard Muybridgen kuuluisaa hevosanimaatiota. Pelottavan näköinen jänis paljastuikin yllättäen hyväntahtoiseksi. 010 257 3202 Yhdessä hyvä tulee. ANIMAATIOT saivat yleisöltä kuitenkin lämpimän vastaanoton. Kirkonkylän koulu oli yksi kolmesta arvonnassa voittaneesta koulusta, jotka pääsivät mukaan Turku Animated Film Festivalin eli Taffin koulukiertueelle. Kampanjassa ovat mukana Forssan, Humppilan, Someron ja Tammelan yläkoulut. Myös Miro Mattila ja Joona Nieminen pitivät kiertueesta. KULTTUURI LAINA Suomalainen arvostaa suomenhevosta. Sen toimialueeseen kuuluvat Tammela, Forssa, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Punkalaidun, Urjala, Loimaa, Oripää, Koski ja Somero. Suomenhevosten kasvattaja Liisa Mattila Satakunnan Kansassa 6 Lauantaina 27. – Minä olen katsonut tämän jo varmaan viisi kertaa, mutta alan vasta nyt kunnolla tajuta, mistä tässä kerrotaan, Sillanmikko lohdutti. Ammatti elokuva-alalla kuulostaisi heistä ihan varteenotettavalta vaihtoehdolta. Animaatiota ei myöskään kannata tyrmätä heti alun perusteella, jos ei sitä oitis ymmärrä. Siinä oli hyvä tarina ja artwork. LAPSILLE näytettävät animaatiot oli valittu Taffin animaatiokilpailuun osallistuneiden 800 lyhytanimaation joukosta, ja ne olivat peräisin monista maista, kuten Venäjältä, Yhdysvalloista, Englannista, Georgiasta ja Ranskasta. – Tykkään tehdä lyhytelokuvia Youtubeen. Kiertueen tarkoitus oli suoda lapsille mahdollisuus tutustua animaatioelokuvataiteeseen ja osallistua syksyn festivaaliohjelmiston esivalintaan makutuomareina. Kunkin animaation päätyttyä oppilaat saivat äänestää: kaksi kättä ylös merkitsi erinomaista, yksi käsi kohtuullista arvosanaa. Kimmo Sillanmikon mukaan kiertue on sujunut hyvin, ja samanlaista voisi kaavailla seuraavaksikin kevääksi. He ajattelevat näkemäänsä ihan yhtä lailla kuin mekin ja arvostavat animaatioita, vaikka eivät aina ymmärtäisikään, mistä ne kertovat. Samalla kulttuuritahot saavat toiminnalleen näkyvyyttä, tukea markkinointiin sekä uusia tapahtumavieraita ja kulttuuriharrastajia. Oppilas voi osallistua samaan lajiin maksimissaan kaksi kertaa, ja merkinnän saa myös Taidetestaajat-hankkeen kulttuuritapahtumista. Se on ollut työkaveri pellolla ja metsätöissä, ja myös sen osuus sodassa muistetaan. Kampanja jatkuu lokakuun loppuun asti. Pojat viittasivat kauniisti toteutettuun animaatioon, joka kertoo pois nukkuvasta vanhasta ketusta. toukokuuta 2017 Yhdessä hyvä tulee. Taidetestaajat-hankkeeseen osallistumisesta merkinnän antaa opettaja. Siellä minulla on jo 170 tilaajaa, kertoi Joona. Animaatioita katsottaessa kävi pian ilmi, että kaikki ei aina ole sitä, miltä näyttää. KAROLIINA MARKULA Miro Mattila ja Joona Nieminen antoivat lempianimaatiolleen täydet viisi tähteä.. – Minä olen tehnyt animaatioita legoista, mutta oikeastaan olen ajatellut ruveta insinööriksi tai pelinkehittäjäksi, sanoi Miro päättäväisesti. Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min Matkapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,1704 /min Puhelun hinta: Neuvotteluajat maanantai-tiistai klo 17.30 asti ajanvarauksella puh. Animaatioiden tekemistä oli harjoiteltu koulussakin. KULTTUURIYHDISTYS Kuvio toimii kulttuurin edistämiseksi yhteistyössä kuntien, yhdistysten ja luovan alan yritysten kanssa. Kulttuurilukkariin otetaan vielä tapahtumia mukaan, ja sitä päivitetään elokuussa koulujen alkaessa. Tavoitteena on saada tulevat kahdeksasluokkalaiset tutustumaan erilaisiin kulttuuritapahtumiin ja kulttuuriharrastusmahdollisuuksiin. Kaikille jaettiin oma hahmo, jonka tarinasta tehtiin animaatio ryhmissä. – Idea syntyi jo viime syksynä, kun festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran. Oppilaat keräävät passiin kymmenen merkintää osallistumalla eri kulttuuritahojen järjestämään toimintaan, oppilaita on liikkeellä yli 300. – Oli kiva, että animaatioita näytettiin meille koululaisillekin, Anna Passila kiitti. – Lapset ovat todella fiksuja. – Kettuanimaatio oli paras. Halusimme lähteä kiertueelle, jotta myös muut kuin turkulaiset lapset pääsisivät näkemään animaatioita, Johanna Salmela ja festivaalijohtaja Kimmo Sillanmikko kertoivat. – Ensin ei oikein tiennyt, mitä tapahtuu, mutta lopussa ymmärsi alunkin, yleisössä pohdittiin salaperäisen taikametsäanimaation jälkeen. Viidesja kuudesluokkalaisten tiukka raati keskittyi animaatioihin herkeämättä. 010 257 3202 Koululaiset keräävät leimoja kulttuuripassiin LOUNAIS-HÄME Kulttuuriyhdistys Kuvio ry on yhteistyössä kuntien ja yhdistysten kanssa organisoinut kulttuuripassikampanjan tuleville kahdeksasluokkalaisille yli kuntarajojen. Myös fysiikan ilmiöitä käsittelevä animaatio tuntui hieman kimurantilta. Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min Matkapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,1704 /min Puhelun hinta: Neuvotteluajat maanantai-tiistai klo 17.30 asti ajanvarauksella puh. 010 257 3202 Yhdessä hyvä tulee. Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min Matkapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,1704 /min Puhelun hinta: Neuvotteluajat maanantai-tiistai klo 17.30 asti ajanvarauksella puh. Lyhytanimaatio lumosi Kirkonkylän koulussa Loimaa/Alastaro Karoliina Markula Alastaron Kirkonkylän koululaisille tarjoutui harvinaislaatuinen mahdollisuus nauttia kansainvälisen elokuvafestivaalin tunnelmasta
– Keskimäärin lenkkiä kohti oli 121 osallistujaa, joten kauas on tultu ensimmäisestä lenkistä, jossa mukana oli 39 reipasta, päätoimittaja Kati Uusitalo iloitsee matalan kynnyksen liikkumistapahtuman suosiosta. Suomisille Alastaron pururata oli entuudestaan tuttu, monella muulla radalla he olivat lenkkisarjan aikana ensikertaa. FAKTA 1214 osallistujaa ja 3562 kilometriä! . Yhteensä tapahtumissa on ollut väkeä ainakin 3413 henkeä ja kilometrejä on saatu yhdessä aikaan ainakin 10 061 – todellisuudessa niitä on tosiaan jopa tuhansia enemmän, kiitos kaikille reippailijoille! KITI SALONEN Seppo Tamminen, Rauno Tamminen ja Seppo Tamminen ovat lenkkisarjan väkikävijöitä. –Ypäjällekin tuli lähdettyä, vaikka matkaa tuli 70 kilometriä, oripääläinen Rauno Tamminen laski. Syksyllä jatketaan – yleisön pyynnöstäkin, ja nimenomaan iloisten ihmisten kannustamana. Alastaron radasta tykkäsin vaihtelevuuden vuoksi eniten. . Toiveissa oli, että lenkkisarja jatkuisi. . Kevään saldona on yhdeksän lenkkiä ja kevyempi olo. . pe 5.5. ke 10.5. ma 15.5. Hirvikosken pururata, 103 osallistujaa, 105 kilometriä. Suomi 100 -juhlavuositeemaa mietitään myös mukaan. Joukolla on liikkuminen kivaa ja ulkoilma on mahtava bonus, iso kiitos kaikille jaetusta ilosta. 20 kiloa sitten juoksi vielä maratoneja, Tamminen virnuili. Hän kiertää Hirvikosken pururadan 1,2 kilometrin lenkkiä päivittäin omin päin. KATI UUSITALO Helvi Heinoselle Hirvikosken pururata on kotirata. . . . . LIIKUNTA LAINA Haastavissa oloissa olemme treenanneet – välillä lumisateessa ja välillä myrskyssä. Hän epäili, ettei reippailemaan olisi tullut lähdettyä ilman yhteislenkkejä, vaikka emäntä kovin koettaakin häristää liikkumaan. . su 21.5. Suomen lentopallomaajoukkueen joukkueenjohtaja Jaana Laurila Yle.fi:ssä Mauno Koivistosta 7 Lauantaina 27. . – Joko niin, että voisi yrittää kerätä itselleen sata kilometriä tapahtumista tai sitten yritetään saada joka tapahtumaan mukaan vähintään sata ihmistä. . . ke 17.5. . . Onhan se mielettömän kova juttu, että presidentti on tuonut julki, että lentopallo on hänen ykköslajinsa, se oma laji. . – Mikäs näitä on järjestäessä, kun mukana on ollut lähes 3 500 ihmistä tähän saakka, mutta joukkoon ei ole osunut yhtään ”mörkkiä” eli naama väärinpuolin ollutta. – Talvella hiihdinkin täällä, vaikka latuja ei oltu ajettu. ma 8.5. – Yllättävän hienoja paikkoja täällä on. . Alastaron kirkonkylän kuntorata, 135 osallistujaa, 594 kilometriä. KITI SALONEN. . Kaunein oli Melliläjärven lenkki ja raskain Kurittulan Rydön rinki. ma 22.5. . ALASTAROLAISILLE Asta ja Juhani Suomiselle kävi moka, kun ensimmäinen lenkki unhottui. to 25.5. Juhani Suominen on huomannut lenkkeilyn myötä hengityksen kulkevan paremmin kuin ennen. Kylmä on ollut. Kevään kymmenen kierroksen tapahtumiin osallistui yhteensä 1214 ulkoilijaa ja kilometrejä kertyi yhteensä 3562 – vähintään, sillä kaikilla radoilla useimmat kiersivät useamman lenkin kuin yhden. . Kurittulan Rydön rinki, 104 osallistujaa, 150 kilometriä. Helvi Heinonen oli mukana kolmella yhteislenkillä. – Kuntokaan ei nouse enää niin kuin nuorempana. . Siltojen lenkki Loimaan keskustassa, 136 osallistujaa, 598, 4 kilometriä. . Ideoita otetaan vastaan! . Oripää, 93 osallistujaa, 186 kilometriä. . . – Tämä on kaikille hyvä ja vanhoille kumminkin, Juhani Suominen mietti. – Oltais kyllä tultu. Työt kun ovat aina mielessä. ke 3.5. Metsämaan pururata, 95 osallistujaa, 209 kilometriä. . Kertunmäen kuntorata, 138 osallistujaa, 331 kilometriä. ke 24.5. Kauhanojalainen Seppo Tamminen osallistui kevään aikana kaikille kymmenelle lenkille. Kun lähtee lenkille, unikin tulee paremmin. Keväisestä kuumuudesta (ja mäistä) nautti Matti ja 103 muuta ulkoilijaa. toukokuuta 2017 Hirvikoskella tuli kymppi täyteen Loimaa/Hirvikoski Kiti Salonen Loimaan Lehden lenkkisarja huipentui helatorstaina Hirvikosken pururadalle. Kaikkiaan LL:n lenkeillä reippaili kevään aikana 1 214 henkilöä. Syksyllä jatketaan Suomi 100 -teemalla . Melliläjärven kuntorata, 125 osallistujaa, 225 kilometriä. . Virttaan Harjureitti, 203 osallistujaa, 1015 kilometriä. . KITI SALONEN Matti Seppälä kiipesi sitkeästi Kurittulan Rydön ringin kunnioitettavan kokoiset mäet ja ehti matkalla vielä vitsailla kuvaajallekin. Lenkkikuu-tapahtumia on vietetty syksyllä 2015, keväällä ja syksyllä 2016 ja nyt keväällä 2017. Sen eteen saa tehdä töitä. – Pakko on päästä ulos. HIRVIKOSKEN lenkille osallistui 101 kuntoilijaa. Soutaja Eeva Karppinen Turun Sanomissa LAINA Manu on meidän numero ykkönen. Sirpa Jaakkola ja Kari Suomela (edessä) syöksähtivät yhteislenkille suoraan suunnistamasta. Ypäjä, 82 osallistujaa, 147,6 kilometriä
02 721 8979 www.wanhakanala.fi JUHLATILA • KAHVILA • KOTILEIPOMO MAJOITUS • PITOPALVELU • TILAPUOTI . Niin se sama kasvi ei vie kaikkea tilaa kukkapenkistä, naiset neuvoivat. 0400 945 855 Humppila Kolinkanta Loimaantie 272, 32440 Alastaro, p. Puutarhaharrastelijat Eeva Euren ja Sirpa Oksanen olivat tulleet myymään perennoita Mellilän ostarille. JÄTEHUOLTOA • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. Jotain olen saanut myydyksikin, Oksanen sanoi. 02-762 1350, 0500 741 437 Myös kotija laitoskäynnit, nettiajanvaraus: www.sabrina.fi Turuntie 14, Loimaa. 02-762 1350, 0500 741 437 Nettiajanvaraus: www.sabrina.fi Turuntie 14, Loimaa. Hänellä on kotonaan hehtaarin tontti, jossa on kiva kasvattaa kasveja. KAIHTIMET JA MARKIISIT Turuntie 7, Loimaa, Puh. 050 322 1416 Joenperäntie 8, Loimaa. P. (02) 7622 393 Hammasproteesi asioissa teitä palvelee Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset. Avoinna sop. Osa niistä saattaa alkaa lisääntyä laajalti. 040 722 5270 terv.hoit., koul. ARKKITEHTITOIMISTOJA . turkka.leminen@terrasoltrading.org puh. www.jormalaaksonen.net . INVATAKSIPALVELUITA Hermoratahierontaa, jalkojenhoitoa Leila Toivonen 044 305 6900 . 0400-536 303 • (02) 762 8326 – Finikor-ruosteenestokäsittely – Huolto, korjaus – Maalaus, peltityö – Rengasmyynti – Automyynti – Autovuokraus – Tuulilasit – Ikkunatummennukset – Pesut, kestoym. KAUNEUSHOITOLOITA Oripääntie 1120, Loimaa, Niinijoki P. PERENNAT OVAT monivuotisia koristekasveja. Sirpa Oksanen ja Eeva Euren myivät perennoita Mellilän Ostarin pihamaalla. AURINKOPANEELEITA Kysy rohkeasti tarjous paikalliselta maahantuojalta. 767 1524 • 040 535 0576 LOUNAS NOUTOPÖYDÄSTÄ MA-PE KLO 11–14 • SU 12–15 Taksija invataksipalvelua Jari ja Raimo Huhtala Oy, Alastaro/Loimaa P. ISÄNNÖITSIJÖITÄ TALOYHTIÖT HUOM! Isännöinti Oy Tikakoski Vesikoskenkatu 1, 32200 Loimaa Kimmo Tikakoski 0400 741 556 www.tikakoski.com . KEHYSTÄMÖT . HAMMASTEKNIKOITA Väinämöisenkatu 6 B Op-talo, Loimaa P. KOTITALKKAREITA ksj TUOTE Kodin remonttija talkkariapu Kimmo Jaanu 040 578 3847, Loimaa www.ksj-tuote.fi Juhla-, kokousja saunapalvelut Kylpyläosakevuokraus paija.fi 050-5696 945 ARKKITEHTI .net www.PIENTALO Päivi Vuori, Arkkitehti SAFA * 040 5220 665 Tsto: K-Rauta Loimaa, Aleksis Kivenkatu 9 . 0500 822 386 www.alastaronautopalvelu.fi Renkaat ja rengastyöt Kolarikorjaukset Hinauspalvelut . vahaukset – Hinausapu 24 H Määräaikaishuollot BE-, DSLja OBD-mittaukset Katsastuspalvelu Ilmastointihuollot Alastaron Autopalvelu Loimijoentie 99, Alastaro P. toukokuuta 2017 Perennatapahtuma jäi pienimuotoiseksi Mellilässä Loimaa/Mellilä Marianne Rovio Aurinkoinen päivä oli houkutellut Mellilän kyläyhdistyksen perennapäiville tasan kaksi perennakauppiasta. . – Tosin välillä pitää vähän rajoittaa, ettei ihan liikaa innostu kasveja kasvattamaan. Tavallisesti niiden maanpäälliset osat lakastuvat syksyllä, ja ne alkavat kasvaa uudelleen keväällä. – Kyllä ihmettelen, missä ihmiset oikein ovat, mutta jotain sentään on mennyt kaupaksi. Luulisi, että olisi tullut enemmän porukkaa, Euren sanoi. ELÄINKLINIKKA Eläinlääkäripalvelut tilaja tallikäynneillä 050 313 2998 www.pernionelainklinikka.com Teemme matkoja myös Loimaan alueelle! Perniön eläinklinikka . JUHLAJA PITOPALVELUITA www.loimaanjuhlapalvelu.fi P. 0400 642 106 Tampereentie 51, Loimaa (Eviran siementarkastuslaitos) Juhlatilat yli 100 hengelle. 050 5292 439, Käsityöläiskatu 9, Loimaa www.luontaishoitolamisaelle.fi Puh: 050 348 5272 Tiina Rajala Refleksologi . hieroja Marika Lätti Kanta-Loimaantie 5B B16, Loimaa www.suolakeidas.fi Suolahuone ja hieronnat . – Olen oikein tyytyväinen silti tähän päivään. 02 769 2200 Ark. OKSANEN MYI kesäkukkia ja monivuotisia perennoita. – Ne voi istuttaa maahan suoraan, ja sitten niitä kannattaa lannoittaa esimerkiksi kananlannalla. ISÄNNÖITSIJÖITÄ Alastarolaisille Asuntoyhtiöille LAADUKASTA ISÄNNÖINTIPALVELUJA Seppo Mäkinen 0500 741 576 PALVELUTOIMISTO LEXIO Seppo Mäkinen 0500 741 576 Perunkirjoitukset, perinnönjaot, pesänselvitykset, erilaisten etuuksien haku, muutoksen haut ja valitukset, avustaminen kaikissa yksityisoikeudellisissa asioissa, kiinteistövälityspalvelut, kiinteistöjen ja asuntojen myynti. 045 138 7753 . JUHLAJA PITOPALVELUITA Täydellinen juhlaja pitopalvelu Hyvät kokousja koulutustilat Sahantie 5 Mellilä P. Hänellä oli myynnissä muun muassa samettikukkaa sekä monivuotisia perinteisiä perennoita kuten ukonhattua, kuunliljaa, palavarakkaus-kasvia ja montaa muuta vanhanajan perennakasvia. 050 361 3670 www.hoitolalemon.fi Palininkatu 3, Loimaa . OKSANEN KERTOI perennoiden selviävän hyvin riittävällä kastelulla ja lannoittamisella. HENKILÖNOSTIMIA DINO 95T DINO 120T DINO 160XT DINO 180T DINO 210XT Nostokorkeudet: 9,5 m / 12 m / 16 m 18 m / 21 m HENKILÖNOSTINVUOKRAUS PASI MARKULA KY 0500 770 606 kuntosali fitness -studio kosmetologi personal trainer hieroja boutique soitinliike Väinölänkadun kauppakulma, Väinölänkatu 4, Loimaa 0400 531 307 , 045 805 9559 www.starhealth.fi info@starhealth.fi Hyvinvointikeskus StarHealth Loimaan Lääkintävoimistelu OSTEOPAATTI D.O. mukaan. Euren oli tuonut myyntiin kotipuutarhastaan muun muassa kurjenmiekkoja, lipstikkaa ja kuunliljoja. ASBESTITYÖT Uuden asbestilain mukaiset ASBESTIKARTOITUKSET OripCon Oy, P. 040 091 9560 www.terrasoltrading.org WINAIGO aurinkopaneelit FRONIUS -invertterit. . 8 Lauantaina 27. Kädentaitojen erikoisliike NYYTTI Satakunnantie 5, Loimaa, P. 050 2279 . Ma-pe klo 9-15 • Soita ja varaa aika! . 040 535 6973 . . Ja asiakkaitakin on käynyt. – Silloin kun ne alkavat kasvaa ja levitä alueelle, niin kannattaa jakaa kasvi kahtia. klo 9-17, la 9-13 www.loimaanlukko.fi Loimaan Lukko Oy P. Anita Koivisto • Osteopatia • lymfaterapia • hieronta P. AUTOKORJAAMOITA AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA P. Myös kotija laitoskäynnit. HYVINVOINTIPALVELUJA Hoitola Suolakeidas p. P. 0400 223 535. 040 7527 353 www.ryotintila.fi Aitoja makuja ja maalaistunnelmaa Juhlaan ja arkeen Myös pitopalvelua! Idyllinen Ryötin tila . KULJETUSPALVELUT Muutot ja kuljetukset ! P. MARIANNE ROVIO PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO . Suurin osa perennoista on helppohoitoisia sopivalla kasvualustalla. JALKAHOITOLOITA Käsityölaiskatu 9, Loimaa P. P. BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. 050 350 6983. 040 7499 159, www.arjalka.fi Myös kotija laitoskäynnit JALKAHOITOLA ARJALKA Siskon Kammari p
Päivä huipentuu työmestaruuden palkintojenjakoon, jolloin lavan valtaa unkarilainen 20-henkinen tanssiryhmä taustallaan suomenhevoset tanssimassa katrillia. 040 546 4295 Tervetuloa! Pekankuja 11, Loimaa • P. 045 138 7753 Petri Karmakallio Yrityksen tiedot myös os.tilaajavastuu.fi . 762 1144 Av. PESULAPALVELUJA Oppipojankatu 5 p. TYÖVAATTEITA Työasut mittojen mukaan suoraan valmistajalta. Av. 0500 478 344 Myös pesuaineiden ja välineiden myyntiä Verhontie 97, Kojonkulma www.punkintila.fi P. 040 779 2214 Opinkuja 5–7, Loimaa . Jo 1920-luvulla alue valikoitui Suomen ainoaksi valtion siittolaksi, jossa kasvatettiin armeijalle hevosia. OripCon Oy p. 0400 327 566 Loimaa Invataksi 1+8 Huom. Siittolanmäki on oikeastaan suomenhevosen koti ja tänne liittyy paljon historiaa, jota haluamme vaalia. VAATEKORJAUSTA J & S Subcontracting Oy P. 050 516 3026, 050 551 3026 . Pyörätuoli ja paarikulj. SÄHKÖLIIKKEITÄ Turuntie 73, 32200 Loimaa p. VALOKUVAAMOJA Puh. RAKENNUSTÖITÄ Tommi Laaksonen Loimaa, Puh. Kela-ajot suorakorvaus Loimaa Taksi P. . 0400 805 285 Tule ratsastamaan ... Lisäksi alueella nähdään suomenhevosnäytöksiä, ja esillä on myös hevosvetoisia työvälineitä. Tällaiselle seminaarille on ollut jo pitkään tilaus ja jo nyt olemme saaneet mukaan 120 ilmoittautunutta. RATSASTUSTUNNIT Muistat edelleen meidät hanasta ;-) 24/7 0400 482 796 V O I M A K AT U 1 , 3 2 2 L O I M A A Muistat edelleen meidät hanasta ;-) 24/7 0400 482 796 V O I M A K AT U 1 , 3 2 2 L O I M A A Kotisi remonttien ammattilainen Talokunnostus Oy Talokunnostus Oy Uudisja korjausrakentaminen. tai ajamaan! www.loimihaka.fi . myös sopimuksen mukaan. HiusStudio Koulukuja 7, Loimaa Ajanvaraus p. P. . SUOMENHEVOSILLA on takana pitkä historia Ypäjällä ja Siittolanmäellä. VIIKONLOPUN AIKANA järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa ja koko maailmassa hevosalan ammattilaisille suunnattu seminaari, jossa pureudutaan hevosten hyvinvointikysymyksiin, tutkimukseen ja kehittämiseen sekä hevoseen hyvinvoinnin edistäjänä. PARTURI-KAMPAAMOITA . 0400 531 307 Öljysäiliöhuollot säiliöön kuin säiliöön. 050 453 5052 Avoinna ma-pe 8–16. – Siittolanmäellä nähdään koko päivän ajan monenlaisia tapahtumia ja esityksiä, jotka kiinnostavat varmasti koko perhettä aina lapsista aikuisiin, tapahtuman organisoinnista vastaava Erja Mattila Hippolis ry:stä sanoo. 4866 100, 045 6340 144 Myös ilman ajanvarausta Annina Haltsonen-Mäkelä Ma-Pe 9-17 • La sopimuksen mukaan SAHAUSPALVELU MTY SAARINEN Tukista Tapuliin Pekka 0400 785 236 Rakennuspuuta Johannes 0400 923 847 wwww.sieppalansaha.com . MUSIIKKIPALVELUJA Soitinliike PikkuRokkari P. 044 7442 310 Päivystys lasirikoissa: LASIT JA LASITUSTYÖT! • kirkkaat lasit • koristeja eristyslasit • ikkunoiden korjaukset • listat, kiinnitystarvikkeet . RAKENNUSTARVIKKEITA P. Tänään lauantaina Ypäjällä vietetään koko perheen maksutonta yleisötapahtumaa nimeltään Suomenhevosen juhla. LVI-LIIKKEITÄ Teitä palvellaan ilolla ja ammattitaidolla! Vesikoskenkatu 20, Loimaa Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 tai sopimuksen mukaan Ajanvaraus p. Tarkoituksena on näin Suomen itsenäisyyden juhlavuonna juhlistaa myös suomenhevosta, Hippolis ry:n toiminnanjohtaja Anne Laitinen kertoo. 044 7442 300 puh. ma-pe 8.30-12.00 www.loimaanrakennuseriste.fi Loimaan Rakennuseriste Oy, Varasto Lamminperä 10 turkka.leminen@tjlights.fi puh. 040 091 9560 Sähköasennukset, tarvikkeet, suunnittelu. Hevosmuseossa järjestetään puolestaan opastettuja kierroksia. Varastohotelli VARASTOTILAA Vesikoskitalo/Nahkalinna Juvantie 11, Loimaa p. TIETOKONEITA Turuntie 10, Loimaa P. Oriit pääsevät kesälaitumelle mittelemään kuka on laitumen kuningas. Lisäksi kolmen päivän aikana järjestetään muun muassa workshopeja ja näytöksiä. Ypäjä on meidän mittapuullamme ainutlaatuinen kokonaisuus, ja ilman suomenhevosta emme juhlisi Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä. Tapahtumat ovat osa Lounais-Hämeen hevoset kutsuvat -hankkeen toimintaa. 9 Lauantaina 27. Myös Domus-ikkunat. Kaukaisimmat osallistujat tulevat Etelä-Afrikasta ja Israelista saakka, Mattila kertoo. mirena-asut.com P. Yksi mielenkiintoinen osa tapahtumaa on myös suomenhevosoriiden laitumelle lasku. tazzi.fi Loimaan aluetaksi www.loimaanaluetaksi.fi P. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . 0400 223 964 Varataksija pikkubussivuokraus Esteetön henkilöauto 1 + 8 Paarija pyörätuolikuljetuksissa kelakorvaus suoraan asiakkaalle. . 050 512 3731 • ollipekka.vienonen@seutuposti.fi • ASENNUKSET • TARVIKKEET • SUUNNITTELU . . ma-pe 6.30-16.30 KYSY KULJETUSPALVELUA! . 045 874 6600 Nettiajanvaraus www.hiusstudiounica.fi Avoinna ma-pe 9-17 la 9-14 Myös sopimuksen mukaan. LASITUSPALVELUITA Turuntie 61, 32200 LOIMAA • www.pihaportti.fi Puh. VARASTOTILOJA Onko talli täysi. LEMMIKKIELÄINPALVELUJA Varsinais-Suomen lemmikkituhkaus, Virttaa 0400 462 824, www.lemmikkituhkaus.fi Puh. (02) 550 2400 www.sahkoliike.fi . toukokuuta 2017 Suomenhevoset esillä koko perheen tapahtumassa Ypäjällä Ypäjällä juhlistetaan tänä viikonloppuna suomenhevosta, kun Siittolanmäellä järjestetään ammattilaisille tarkoitettu kolmipäiväinen kansainvälinen seminaari. 0400 537 171 VARASTOMYYNTI HUNTON, KÄTEVÄ, EKOWOOL -eristeet, LEIJONA -levyt YPAP -rak.paperit, ym. TAKSIPALVELUITA TAKSI LOIMAA-MELLILÄ Tapio Harjula 0500 741 544 1 + 6 henkilöä 1 + 4 + pyörätuolikuljetukset TAKSIPALVELUA Loimaa JARKKO AAKIO Puh. 414 8400 www.akrdata.fi Tietokoneet, ohjelmistot ja oheislaitteet Huollot sekä asennukset yrityksille ja kotitalouksille Ompelupalvelu Leena Salo Purotie 7, 32210 Loimaa. 0400 293 576. . www.neliopinnoitus.fi P. PÄIVÄN AIKANA ratkotaan muun muassa suomenhevosten valtakunnallinen työmestaruus, jossa on osana vetokoe. 762 21 20 tai www. 0600 91444 Alkuperäistä loimaalaista taksipalvelua! www.kauppatorintaksi.fi 0,84 €/min . Brodeeraukset, mainostekstiilit . 0500 929 227 www.j-s.fi . Ratsastuskoulutoiminta alkoi alueella vasta 1970-luvulla. 040 563 4348 Asutustie 4, Loimaa Loimaan Kauppatorin Taksi ay P. TAKSIPALVELUITA . 046 810 2432 RATSASTUSTUNNIT PONIKERHOT LÄMMIN MANEESI . . Palvelutarjontamme löydät netistä! PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO . PARTURI-KAMPAAMOITA PARTURI-KAMPAAMO Turuntie 13 • LOIMAA Puh. Laitumelle lasku voi olla välillä vauhdikasta ja hurjaakin, kun oriit mittelevät laitumen kuninkuudesta, Mattila selittää. Seminaarin luennoitsijoina toimii hevosalan huippunimiä kuten Kyra Kyrklund, Maria Gretzer, Tuire Kaimio ja Islay Auty. 02 763 1245 • omakampaamo.fi Mira 050 526 6462 Sanna 040 583 2161 Tiia 045 870 0944 Parturi-kampaamo Sanna Pekankuja 11, Loimaa • 02 763 1245 • omakampaamo.fi 050 526 6462 Mira • 040 583 2161 Sanna . Kartuttaa myös omavastuuoikeutta. 02 7622 156 PASSIKUVAT ILMAN AJANVARAUSTA HETI MUKAASI! . SIIVOUSPALVELUJA Loimaan Siivous Päivi Ojala Oy P. ym. PAINOPALVELUJA HUONEISTOJA MUUT REMONTIT. Tapahtuma-alueelle tuodaan lisäksi isojen hevosten esteitä vastaavat keppihevosesteet sekä -hevosia. 0500 530 807 P
Nuorella ylioppilaalla, joka ei saa vanhemmiltaan rahoittamiseen tarvittavia varoja, on valittavanaan kaksi vaihtoehtoa: ansiotyö ja opiskelu tai velaksi opiskelu. ENNEN 10 Lauantaina 27. Muutamia vuosia sitten perustettu Ruusuadressi tähtää myös osaltaan uusien ylioppilaiden taloudellisten asioiden esille ottamiseen ja pienen alkupääoman keräämiseen heille. Jotta sukulaiset ja tuttavat voisivat pysyvämmälläkin tavalla onnitella ylioppilaita perustettiin Ruusuadressi. On toivottu lisää apurahoja, enemmän valtion takuita opintolainoille, onpa esitetty toivomus, että valtio maksaisi opiskelijoille eräänlaista palkkaa Ruotsin mallin mukaan. ILMOITUS Reipas ja luotettava nuorempi naisapulainen, jolla on jonkinverran kokemusta myyntitehtävissä, saa toimen. Nämä ovat kuitenkin toistaiseksi jääneet vain keskusteluiksi, mitään ratkaisevaa parannusta asiaan ei ole saatu. Joukkueenjohtajana oli Martti Immonen. Kuva on Erkki Aaltosen kokoelmista.. Tutkimusten mukaan joutuu puolet kaikista opiskelijoista itse rahoittamaan kokonaan opintonsa, vanhemmilta saa kaikki opintorahat 22 prosenttia ja erilaisia korkeakoulustipendejä riittää vain 4–5 prosentille kaikista opiskelijoista, kertoi lehdellemme Loimaan Seudun Osuuskassan johtaja Sauli Viemerö. Tästä opintojen rahoituskysymyksestä on keskusteltu paljon viimeaikoina. Kun tuleva opiskelija saapuu rahalaitokseen ruusuadressitiliään hoitamaan, voi hän samalla keskustella opintojensa taloudellisen puolen järjestämisestä. 25.5.1967 Tampereen rautatieasemalla vuonna -52 menossa Ouluun Suomen painonnoston mestaruuskilpailuihin. Mukana olivat loimaalaiset Erkki Lehtinen, Erkki Aaltonen ja Pekka Salonen. Tuntuukin, että pitkällä tähtäyksellä ajatellen velaksi opiskelu on kannattavampaa kuin ansiotyön ohella opiskeleminen. Silloin on mahdollisuus keskittyä vain opiskeluun ja valmistua nopeasti, kun taas ansiotyö monessa tapauksessa pitkittää opintoja huomattavasti, ja ne saattavat sen takia kokonaan keskeytyäkin. Lähemmin: LOIMAAN KUMI, puh. Sen tarkoituksena on pankkitilin muodossa tuoda onnittelut uusille ylioppilaille. Tässä ratkaisussa tarvitaan juuri sitä optimismia ja uskallusta, jota nuorilla pitäisi olla selvitäkseen voittajina. Jokainen tietää ne suuret ruusumäärät, jotka lakkiaispäivänä kertyvät tuleville opiskelijoille, ja jokainen voi myös mielessään kuvitella ne rahasummat – useat miljoonat – , jotka on käytetty ruusuihin. Opintolaina ei ole niin pelottava asia kuin miltä se saattaa tuntua. – Tohtori katsoo vähän tarkemmin, on niitä alaleuassakin. Ja tällöin tämä vaihtoehto on epäilemättä kallein. 2042 Ruusuadressilla alku opintojen rahoitukseen 50 VUOTTA SITTEN VANHAT VALOKUVAT Opintojen rahoitus on pulma, joka kohtaa nuorta ylioppilasta melko pian ruusuntuoksuisten lakkiaisten jälkeen. Tämän kevään lähes 14 000 valkolakista noin 70 prosenttia jatkaa opintojaan yliopistoissa tai korkeakouluissa ja yli 20 prosenttia muissa ammatillisissa oppilaitoksissa. Liikealaan innostunut harjoittelijakin huomioidaan. toukokuuta 2017 MÄKISEN MURJAISU Tarkastus: – Hienoa, teillä näyttää olevan kaikki hampaat yläleuassa. Vaikka maassamme vallitseekin tällä hetkellä erittäin kireä rahatilanne ja lainoja voidaan myöntää vähän, on opintolainat pyritty aina myöntämään ja vieläpä normaalia edullisemmilla ehdoilla
Päätös pidetään nähtävillä 26.5. 8,8 miljoonaa euroa. Ilmoittautumiset 31.5. 0440 597 150 EKOESKO T:mi Kanunki, SALO Pelti-, tiili-, varttikattojen MAALAUKSET ja PESUT yms. päivänä toukokuuta 2017 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus PALVELUKSEEN HALUTAAN KUULUTUKSIA Parhaat tarjoukset ovat julkisia Seuraa kotiseutusi tapahtumia oikeassa osoitteessa! (02) 770 2626. Säkeistä maksetaan keräyspalkkiota nuorille, jotka tekevät 4H-yhdistyksen kanssa työsopimuksen. Koenkytö Oy on loimaalainen yritys, joka on toiminut jo vuodesta 2002 päivittäistavarakaupassa. 0400 195 179 KE 7.6. mennessä Esa Aronoja 0500 597 542, Jani Hollo 050 528 4798, Antti Koskinen 050 542 7931 tai sähköpostilla osoitteeseen mr.a.ek@hotmail.com Pelti-, tiili-, ja huopakattojen MAALAUKSET P. toukokuuta 2017 Haketusta sopivasti Haketuspalvelu Laaksonen 0400 823 977 haketuspalvelu.ml@hotmail.com Ostetaan Hakepuuta, Myydään Haketta • Puramme myös puurakennuksia • Raivaamme tontteja ja nostamme kantoja • Raivaamme pellonreunarisuja • Harvennamme metsiä • Keräämme hakkuutähteitä • Noudamme kannot ja risut Loimaan liepeiltä J. Viljelijöille säkkien jättäminen keräykseen on maksutonta. klo 17 alkaen kotiimme, Mattilankatu 15. Viereisellä tilalla (r:no 3:29) sijaitsee entinen terveystalo, jonka osoite on Loukeentie 30. Yhteyshenkilö Vilho Laaksonen 045 278 5198 MA 5.6 KLO 15.00-17.00 ALASTARO: Haaroistentie, Palkeispirtillä merkitty alue. mennessä: Tero 050 349 9899, Mika 0400 785 239, Ari 0500 741 027 KOKOUKSIA En juhli 1.6. Maria ja Jari Kylä-Uuppo TYÖSUORITUKSIA VUOKRATTAVANA YLEISÖLTÄ KESKUSTAN LOIMAAN KUNNALLISJÄRJESTÖN VUOSIKOKOUS Loimaan Valtuustosalissa perjantaina 2.6.2017 klo 19. Maanantaina klo 10-12 st1 pihassa Kartanomäenkatu 2, Loimaa OJALAN KOURU KY Rauma p. Tarkemmat ohjeet muutoksenhausta ovat päätöksen liitteenä olevassa valitusosoituksessa. 10 €/ m 2 Mellilän Metsästäjät Ry kutsuu maanomistajat sekä jäsenet perheineen 60-vuotisjuhlapeijaisiin Pappisten lavalle la 17.6.2017 klo 17.00. 040 701 1622 Niinijoen Metsästäjät Ry 50-vuotisjuhlapeijaiset Kutsumme seuran jäsenet, metsästysmaiden vuokraajat sekä seuran alueella asuvat seuralaisineen, viettämään kanssamme juhlapeijaisia PAPPISTEN LAVALLE Pappistenjärventie 42, 10.6.2017 klo 17.00. 040 757 5742, sari.palomaki-raitala@4h.fi REILU TEKO -SÄKKIKERÄYS LOIMAALLA 2017 Keräykseen voi jättää Yaran 40 kg ja 650 kg lannoitesäkit ja lannoitelavojen suojahuput. Keräyspaikat: MA 5.6. Haastatteluun päässeille ilmoitamme asiasta henkilökohtaisesti viikolla 25. klo 15.00-17.00 (huom, paikka muuttunut!) KAUHANOJA: Karjakujantie, n. Lisäksi keräykseen kelpaavat Hankkijan/Agrimarketin, K-maatalouden, Raisioagron ja Tilasiemenen siemenviljasuursäkit. Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Turun hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Koenkytö Oy K-Citymarket Loimaa Aleksis Kiven katu 11 32200 Loimaa Emme valitettavasti voi vastata puhelintiedusteluihin. Soita ja kysy lisää p. 11 Lauantaina 27. 044 330 3095 2 H + K 54 m² kaupungilla P. Kauko Soikkeli Pakkausohjeet: Piensäkit: 49 säkkiä rullataan ja laitetaan yhdestä päästä avatun säkin sisälle (yht. Muistathan ilmoittaa säkkimäärät keräyspaikan yhteyshenkilölle joko paikan päällä varsinaisena keräyspäivänä TAI SOITTAMALLA jälkikäteen yhteyshenkilölle. Yhteyshenkilö Pihla Mattila p. Vapaamuotoiset hakemukset voi lähettää 10.6.2017 mennessä sähköpostiin mari.koenkyto@citymarket.fi tai kirjallisena 10.6.2017 mennessä osoitteeseen J. LOIMAA EKOESKO punamultakeittomaalit ja tiilikattomaalit www.ekoesko.fi Vuokraamme myös polttomoottori käyttöistä punamultaruiskua. rakennusmaalaukset Tmi Pirma/Koskela, Loimaa P. 040 4843 192 TI 6.6. Päätöksen nähtäville asettamisesta ilmoitetaan Virallisen Lehden numerossa 59/26.5.2017. 040 590 0898 EDULLISESTI • RÄYSTÄSKOURUT • SYÖKSYT • TIKKAAT • MATTO/PYYKKITELINEET • SOLUARINAT YMS. Tarjoamme: mukavan ja vaihtelevan työn kivat ja osaavat työkaverit mahdollisuuden edetä K-uralla. – 2.7.2017 VarsinaisSuomen ELY-keskuksessa osoitteessa Itsenäisyydenaukio 2, 20800 Turku ja Loimaan kaupungissa osoitteessa Kauppalankatu 3, 32200 Loimaa. 0400 851 755, eeva.kattelus@4h.fi Sari Palomäki-Raitala, p. Etsimme mukavaan ja osaavaan elintarvikepuolen joukkoomme hedelmä-vihannesosastolle sekä liha-kala-palvelutiskille MYYNNIN AMMATTILAISTA Odotamme sinulta: vastuullisuutta ja tuloshakuisuutta hyviä asiakaspalvelutaitoja innovaatiollisuutta reippautta ja joustavuutta suoritettua hygieniapassia vähintään 18 vuoden ikää. 050 356 7434 KUULUTUS Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus (ELY-keskus) on 18.5.2017 tehdyllä päätöksellä määrännyt seuraavaa: Päätöksellä dnro VARELY/2255/2016 määrätään vesiliikennelain 15 §:n mukainen kaikkia vesikulkuneuvoja koskeva nopeusrajoitus 10 km/h Loimijoelle Loimaan kaupungin alueella. 50 säkkiä) Lavahuput: 3-6 piensäkin sisälle Suurlannoitesäkit: 5-20 säkkiä sidotaan nostolenkistä yhteen paalilangan pätkällä. KLO 15.00-17.00 MELLILÄ: Loukeentie. Yhteyshenkilö Anni Hinkkanen p. 200 metriä hiekkatietä pitkin, punainen makasiini, tien oikealla puolella merkitty alue. Tervetuloa! Johtokunta NURMIKON LEIKKUUTA ”ahkerat nuoret” 0400 292 263 0400 292 264 PELTIKATTOJEN PESUT JA MAALAUKSET P. Tervetuloa! Ilmoittautumiset 1.6. Lisätietoja: ylitarkastaja Teija Jokinen, puh. Muiden toimijoiden säkkejä ei keräyspisteissä voida vastaanottaa, koska ne eivät osallistu keräyksen kustannuksiin. Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä ilmoituksen julkaisemisesta Virallisessa Lehdessä. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli n. 02 822 4405 Myyntiautoon Tmi T. Johtokunta klo 18. 050 553 7747 OKSASILPPURI 15 hv moottorilla. 044 966 8331 myynti.jh@gmail.com www.rakennusmaalarit.com alk. Nopeusrajoitus tulee voimaan 1.9.2017. 0295 022 770 Turussa 19. klo 15.00-17.00 KOJONKULMA: Kojonperäntie 284, Kojontuvalla kentän takaosassa merkitty alue.Yhteyshenkilö Roosa Nenonen p.041 438 5679 Tyttäremme Laura valmistuu asiakaspalveluja myyntimerkonomiksi. Keräyksen järjestää Loimaan 4H-yhdistys ry yhteistyössä Tekninenja ympäristöpalvelukeskuksen, Suomen 4H-liiton, Yara Suomen ja Finlands svenska 4H:n kanssa. Vuorio p. Otathan yhteyttä toiminnanjohtajaan. Vuoden 2017 myynnin suotuisan kasvun johdosta ja palvellaksemme asiakkaitamme entistäkin paremmin tarvitsemme jälleen lisää työvoimaa. Lisätietoja asiasta antaa Eeva Kattelus, p. Tervetuloa juhlimaan kanssamme la 3.6
Vanhemmat mukaan toimitsijoiksi ja kannustamaan. Savikki ry kokoontuu CityNuokkarilla ma 29.5. Muistathan maksaa matkan yhdistyksen tilille n:o FI79 5025 0220 0296 64. Punaisen Ristin Päiväpirtti on avoinna ma-pe 10-14 Turuntie 13, p. Mukaan retkivarustus! Kojonkulman kyläyhdistys/Ahjon kahvakuula su 28.5. Koko perheen tapahtuma Villiinny Keväästä. klo 17.30 alkaen urheilukeskuksen kentällä. Japanista. 3. Cooperin testi urheilukentällä ti 30.5. klo 18.00. Jaana p. toukokuuta 2017 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. paperinkeräys Metsämaan koulun oppilaiden hyväksi. Huonolla kelillä Ahjossa sisävarustuksella. Lepakko. siirretään! Ystäväkok. Huvilak. Eläkeliiton Mellilän seudun yhdistys. Olemme paikalla jo klo 16.30 kuoron edustusasussa suurkuoron harjoituksessa. Osallistumismaksu sis. Testaamme myös leimaamattoman arvometallin ammattitaidolla. tapahtuman Heimolinnassa. menemme Kyläsepän teatteriin katsomaan "Minä kun en tänne jää" ja 19.7. Arvio kannattaa teettää ensitilassa, koska työskentelemme asuinalueellanne juuri nyt ja saatte palvelun maksutta. 045 1206861, 6.6. Seniorit Surffaavat ja opettelevat tietokoneen käyttöä alkeista alk. 0400 919 541. klo 10-17 Ompelukoneet alk. klo 13.45-15 keilausryhmän kevätkauden viimeinen kokoontuminen Loimaan Keilahallissa. C: 1) Markku Lehto VEE10 1140, 2) Veijo Helin Rkm-Forssa 1126, 3) Antti Helin Rkm-Forssa 1065, 4) Karoliina Kirvelä VEE10 1042, 5) Jukka Nordqvist VEE10 1022, 6) Esko Ryöppy VEE10 1022, 7) Heikki Manner VEE10 908. vakuutuksen ja kunniakirjan. Musiikillinen iltapäivä Tammikodin päiväkeskuksessa ke 31.5. ylöspäin. Ma 29.5. Leiskun yu-harjoituskilpailut ti 30.5. Huolto Katinhännässä avoinna klo 12 saakka. Kaikkiin ryhmiin mahtuu mukaan! Seniorit surffaavat seur. Eläkeliiton Yläneen yhdistys. Nuortenkirjailija. Ti 30.5. 12 Lauantaina 27. Noin klo 11.30 kokoontuu Miestenryhmä. Irmelille p. Paljon onnea -palstan ilmoitukset voit toimittaa sähköpostilla osoitteeseen: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Muista laittaa maksajan tiedot viestiisi sekä julkaisupäivä. 0409677595 ja tiistaisin klo 10-12 Lamminkatu 14 kerhohuoneessa. auto Loimaan linja-autoasemalta klo 7.45. Kaikki merkit ammattitaidolla! Loimaalla työväentalolla maanantaina 29.5. Ti 30.5. klo 13. Lähdemme tutustumaan oppaan johdolla Puurijärvi-Isosuon kansallispuistoon su 28.5. klo 14. Leisku, alueen juoksijat, testijuoksu ti 30.5. 5. SEURATOIMINTA 1. Muitathan 1.6. mennessä. Japanilainen runo. Puutarhailta Arja Pöystin puutarhassa (Lehmisuontie 55, Metsämaa) ma 29.5. Alastaron Kyläyhdistys ry. on 8.6. ja tarjoilu omavastuu, tied. klo 18. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry/OmaisOiva. klo 18.30 suunnitellaan kesän tori ym. Mukaan kaikki uudet ja vanhat urheilijat. Retkelle 29.5. Koko reitti 42 km, lyhyt Haaralta kaupunkiin 18 km. klo 11 alkaen. klo 20. 32 ke 31.5. 6. klo 10-17 OSTAMME KULTAA JA HOPEAA! (09) 512 7298 www.jalonom.fi OMPELUKONEET ja SAUMURIT MYYNTIja HUOLTOPÄIVÄ JOVILCO OY Jorma Viljamaa, Kauhajoki 0400 661 014 www.jovilco.. Puhelimitse tavoitat meidät kesäaikaankin arkisin klo 8–16 Löytölaarit tulee jättää viimeistään ilmestymistä edeltävänä torstaina. Mukaan voi tulla vaikka ei kuuluisi marttoihin. Virttaan Martat. 10. Sen sijaan osallistumme LEJYn suurkuoroon LEJYn kesän avauksessa Heimolinnassa to 1.6. LEJYN (Loimaan Eläkejärjestöjen Yhteistyöelin) kesänavausjuhla Heimolinnassa to 1.6. Laulaa ja laulattaa Kaksi kisälliä Pekka Salonen ja Aarre Anttila. Sarjat 5-v. Huom. 040 7751325. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +7 +10 +6 +11 +7 +11 +7 +10 Su +22 / +21 / +22 / +21 / +22 / +22 / Ma +14 / +13 / +15 / +13 / +15 / +14 / Ti +14 / +13 / +14 / +13 / +14 / +13 / +7 +7 +7 +8 +7 +7 +12 +12 +12 +12 +12 +11 +8 +7 +8 +7 +7 +7 Aleksis Kivenkatu 9 32200 LOIMAA Puh. Irmelin luona alk. Kolme. 2. Kuljetusapua saatavana p. Eläkeliiton Loimaan kaup.yhdistys 14.6. 7. Lohisaari ym. Tänään la 27.5. klo 9-11. Kelin sallitessa Kojontuvan pihalla, ota ohuet käsineet ulkotreeniin kuulien lisäksi. Tuulensuun Palv.kesk., os. URHEILU Loimaan Seudun Reserviläiset. TULOSPÖRSSI VIIVI & WAGNER Metsämaan kyläyhd. 040 5391 981/ Tiina Läksy ja varaa aika vertaisohjaajiemme maksuttomaan opastukseen. Tied. Torilta lähtö klo 9.00 kimppakyydein. Outi ohjaa tunnin. Taisille p. Loimaan Latu, Eksyssuon kierros su 28.5. Lähtö Kahvila Ravintola Karoliinan pihalta. Keräyslava Kalliohovin pihalla. Seitsemän. Olohuone/OmaisOiva. klo 13.00 kimppakyydein tai omaan tahtiin. Edustajamme paikalla: K-Citymarket Loimaa Aleksis Kiven katu 11, 32200 Loimaa ma 29.5. Kaikki mukaan. Seuratoimintailmoitukset kotisivujen kautta tai kirjallisesti tiistain lehteen viimeistään pe klo 12 torstain lehteen viimeistään ti klo 12 lauantain lehteen viimeistään to klo 12 Loimaan Lehden konttori siirtyy kesäaikaan.. 044 235 9991 www.loimaanlehti.fi Kesä-, heinäja elokuussa konttorimme on avoinna ma–pe klo 9–12. Naavanaiset. klo 14-15.30 Yhteislaulua ja tunnin laulamisen jälkeen kuulumisten vaihtoa. Viikko 20. Neuvoja älypuhelimen, tabletin, läppärin tai pöytätietokoneen käyttöön p. Lajeina 100/200 m juoksu ja pituus. Kojonkulman Martat. Grimmin veljekset. Forssan ja Loimaan kaatuneitten omaiset. klo 17. Aasia. 02-762 5100 Näistä koruista maksoimme 219€ Tule arvioituttamaan korusi ilmaiseksi ja muuta ne rahaksi. Maksamme jalometallisi arvon käteisenä heti. klo 18. D: 1) Olli-Pekka Tuominen VEE10 1029, 2) Aulis Vienonen VEE10 1005, 3) Erika Tikakoski Säkäset 927, 4) Mervi Orenius VEE10 733. Ilm.t ma alkaen Leilalle p. Yhteensattumien vuoksi ystäväkok. 59€ Loimaan Lehti testaa värejä testi testi testi Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15.00 Nuorisotalolla Asemakatu 5. Lauluryhmät kokoontuvat ma 29.5. Aseina 9 mm sekä .22. Oripään Vesa. Turkuun, Samppalinnan kesäteatteriin "Eloheinäkesä". Eloisat Laulajat ei harjoittele ma 29.5. klo 13.00, mölkkypelit klo 15.00...koulun kentällä. Alastaron Nuorisolavalla avoin tapaaminen 29.5. klo 19.00, 4x300 m radalla kaupungin urheilukeskus. Pekankuja 4, Loimaa. VASTAUKSET KEILAILU viikkokisa 6 sarjaa Loimaan Keilahalli. Operaatio Barbarossa 4. Omat eväät mukaan. 9. klo 18.00. Lähtö torilta klo 8-10. kerran 16.8. klo 10-17 ti 30.5. M-A: 1) Juuso Tiainen Siniset 1522, 2) Samuli Tiainen Siniset 1390, 3) Jaakko Rantala Rkm-Forssa 1163. 044 9747 883. Pistooliammunnat Heikinpirtin ampumaradalla ke 31.5. Olohuone on avoinna kesällä tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 os. päättyy ilmoittautuminen Himolan kesäteatteriretkelle, joka on to 29.6. tapahtumat. Ilm. Hopea. Sitovat ilm. klo 18.00 alkaen. Kevättä Vaskijärvellä-retki Jorman ja Eevan opastamina to 1.6. 8. Impi saunoo-teemalla saunominen su 11.6