Maasto on turvallista kulkea, sillä linjat on myrskyjen jäljiltä korjattu tilapäisesti, urakointipäällikkö Keijo Mäkeläinen Sallilasta toteaa. Linjoihin ei muiden kuin ammattilaisten pidä mennä tietenkään missään koskemaan.
Sivu
6
T Ä N Ä Ä N
Kojonkulmantien varressa on sähkötolppia, joiden juuret muistuttavat tapaninpäivän myrskyn jäljiltä lähinnä päreitä. Salminen suitsuttelee kunniaa usealle taholle. Yannis Stournaras voitti, ja toinen kisaaja piiloutui perunakuoppaan odottamaan ilmastonmuutosta.
Tukevasti irti maasta
Pauli Salminen ei meinaa pysyä nahoissaan, mikä on huomattavasti häntä isomman eläimen ja ilmiön ansiota. P1D
TORSTAI 28.6. Sähköyhtiöissä jopa arvellaan, että kaikki tuhot eivät ole vielä edes paljastuneet.
"
Kehittämisjohtaja Matti Tunkkari:
KIRJOITTAJAVIERAS
URHEILU
Säältä suojaan
Kreikan valtiovarainministerin ja Suomen sääministerin paikasta vedettiin pitkää tikkua. Tolpat kaivetaan puolisentoista metriä maan alle, mutta Virttaankankaallakin on sähkötolppien juuressa ämpärin verran tyhjää tilaa, kun myrsky vatkasi sähkölinjoja poikki ja tolppia juuriltaan myös. Iso allas joudutaan pitämään suljettuna aina syyslokakuulle saakka.
Tukirahat loivat mutkia Mummolan työmaalle
Sivu 5
KATI UUSITALO
7
T A L O U S
Tapani teki paljon päreitä
Virttaankankaalla ovat sähkölangat talven myrskyjen jälkeen edelleen rempallaan. vuosikerta
www.loimaanlehti.fi
Nro 72
UUTISET
U U T I S E T
Sivu
Vesihovin iso allas suuren remontin alle
Uimahallin ison altaan koko laatoitus joudutaan uusimaan irtoilevien laattojen takia. Sivu 6
Kauppatorin täyttäviä mahtavia tapahtumia tarvitaan lisää.
Sivu 8
16
LoPS tykitti Bosnan verkkoon oikein urakalla
Sivu 12
16
Irtonumeron hinta 1,50 sis. 2012
Loimaan talousalueen paikallislehti · 98. alv.. Korjaustyön hintalappu on kuntalaisille 120 000 euroa. Sähkö kulkee, mutta verkkoa korjataan edelleen
Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Jakeluhäiriöt: Puh. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 23%.
Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526
Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031
Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032
Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035
Toimittaja Leena Reikko (02) 588 8034
Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033
Toimittaja Pasi Salo (02) 588 8036
Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta Myyntineuvottelija Liisa Kivinen Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs
(02) 588 8020 0500 324 939 (02) 588 8024 (02) 588 8021 (02) 588 8028
Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Mellilän kirkko Su 1.7. klo 15-16 Diakoniapäivystys Su 1.7. klo 19 Sana ja rukous, Markku Ahokas Savipellonkatu 5, puh 040 8455740 www.loimaanhelluntaiseurakunta.fi
Kesäleiri 6-14-vuotiaille 1.-3.8.12
Mellilän Mustajärvellä Parravahantie 331
Leirillä touhutaan kaikkea kivaa sisällä ja ulkona. klo 12 sanapalvelus, Rouhiainen, Pihlajamaa. Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,21/pmm 3-sivu 2,21/pmm Tekstissä 2,07/pmm Tekstin jälkeen 1,78/pmm Takasivulla 2,20/pmm Etusivulla (modulikoot) 3,65/pmm Kuolin- ja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,78/pmm Määräpaikkakorotus 0,06/pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,07/pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7 (sis.alv). Lämmin kiitos osanotosta. Alastaron kirkko Su 1.7. klo 18 virsilauluilta Kirkkolassa, Pihlajamaa. Loimaan Soittokunnan sekstetti la 30.6. Su 1.7. Olet ansainnut unen rauhaisan ja kiitoksen kaikkein kauneimman. klo 15-16 Diakoniapäivystys To 5.7. Verenluovutus to 5.7. 2
Torstaina 28. Vastaus sivulla 4.
EEVA-MAIJA MÄKISEN
muistoa ja otitte osaa suruumme. To 5.7. Pekka, Petri, Petra, Petteri, Pietari, Pekko
TÄNÄÄN
LOIMAA
Rakkaamme
AJANTIETO:
Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 3.57. ja seurakuntamestari Hannu Suisto lomalla 2. 29.7., sijaisena Tero Heikkilä 044-0851234. Ei se ijäks´ sammu, ken elämästä lähti. klo 9-11 pappi toimistolla. Kuollut: Salme Eeva-Maija Mäkinen 85v, Terttu Marjatta Mettänen 76v.
Helvi Kaarina MARTTILA
o.s. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Lapset perheineen
PÄIVÄN SANA
28.6. 2: 4-5 29.6. Rajala * 25.05.1920 Loimaa 22.06.2012 Loimaa Nyt olen vapaa ja mukana tuulen, saan kulkea rajoilla ajattomuuden. Loimaan Kaupunginkirkko To 28.6. Tapahtumat Pe 29.6. Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Leo 29.6. klo 9 Kesäaamun Raamattu -ja rukoushetki srk-kodilla To 5.7. klo 10-11.30 Diakoniapäivystys To 5.7. Painopaikka: Allatum Oy. Patsaspuistossa, Aura-Pirkkatie 84, Loimaa.
Lämmin kiitos teille, jotka kunnioititte rakkaamme
Mihin rakennukseen tämä porraskaide vie. Kastettu: Aleksanteri Kalevi Johannes Anttila, Siri Ilmi Sigrid Gaal, Jesper Sulo Einari Markkula, Tuomas Henrik Niinikoski, Milaja Helena Miriza Palmroth, Risto-Emil Ernesti Salmi. klo 10 konfirmaatiomessu, Rauhala, Alanen, Sanna Vihervirta. klo 18 lauluilta, Pihlajamaa, Kilpiö. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Loimaan Soittokunnan arkistoon on päätynyt vihon verran hyviksi havaittuja sovituksia. Ke 4.7. Pyörre oli mainio ja tuottelias sovittaja, jonka työ kattaa niin 20-luvun iskelmät kuin Irwininkin sävellykset. Leirin vetäjinä Timo Nisula, Laura Lamminmäki ja Annukka Lohtander Ilmoitt. Laine * 08.10.1931 05.06.2012 Me näimme voimasi vähenevän, tiesimme lähtösi lähenevän. klo 9 Kesäaamun Raamattu -ja rukoushetki srk-kodilla To 28.6. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-12. Pidetään hauskaa opetushetkissä, ohjatussa toiminnassa ja vapaammassa pelailussa. (Jokioinen)
Rakkaamme
Armas Mikael Sakari KOTIRANTA
* 29.9.1922 Loimaa 28.5.2012 Loimaa Rakkaudella muistaen Kirsti Lapset perheineen Sukulaiset ja ystävät Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti. Kastettu: Valtteri Petri Kalevi Valtanen Vihitty: Juho Martti Olavi Onnela ja Satu Pauliina Kivilä Kuollut: Saara Karoliina Ijäs 92 v, Eeva Emilia Vuorio 92 v, Helvi Helena Liinoja 80 v, Pertti Hannu Juhani Romppainen 60 v. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Jos vastasit kahdesti kyllä, voit ehkä sopia uudeksi verenluovuttajaksi. Kiitämme Loimaan hoito-osaston henkilökuntaa Helvin hyvästä hoidosta.
ORIPÄÄ
Su 1.7. Aurinko laskee kello 23.05.
KUOLLEITA
Rakkaamme
KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA
www.loimaanseurakunta.fi Kanta-Loimaan kirkko 5. Hinta 40 , sisaruksilta 35 . Kaivaten Sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Loimaan kaupungin siunauskappelissa, Tampereentie 174 la 7.7.2012 klo 10, minkä jälkeen muistotilaisuus Loimaan kaupungin kirkon yläsalissa, Turuntie 32.
Helvi Helena LIINOJA
o.s. klo 17 Konfirmaatio harjoitukset kirkossa rippikoululaisille Kuollut: Aune Astrid Kivistö 92v. Taas on tartuttu Pyörteen sovituksiin, joita esitetään Pyörreryhmän nimellä. klo 19 iltamusiikki, Pihlajamaa. klo 13 hartaus Nahuntuvalla. Karkun evankelinen opisto 03-5134151 tai toimisto@keokarkku.fi
www.loimaanlehti.fi Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. klo 12 Rukoustilaisuus, - klo 10-11 Torilaulut, Antti Riuttaskorpi, Reino Komonen ja lauluryhmä (säävaraus) Ke 4.7. Eino Leino Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. klo 10 messu, KajanusKujala, Kilpiö. klo 11. Olen kimallus tähden, olen pilven lento, olen kasteisen aamun pisara hento. En ole poissa, vaan luoksenne saavun mukana jokaisen nousevan aamun. klo 11 Jumalanpalvelus (eht.), V Leino Ti 3.7. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 121 6 kk 72 4 kk 53,50 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 112,30 6 kk 57,80 4 kk 39,30 3 kk 30,50 Irtonumero 1,60 Hinnat sisältävät arvonlisäveron 9 %. Nuku tähti helmassa päivän. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo.
Tilaukset ja osoitteen muutokset ma-pe 9-15 (Paikallislehdet) tilaukset@loimaanlehti.fi (02) 588 8088
SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN
ISSN 0358-9161
Kustantaja: Priimus Media Oy. Rakkaudella muistaen ja kaivaten Toivo Teuvo ja Hilkka Soile Päivi ja Jarno Olli, Tuula-Riitta ja Johannes Sami ja Marika Sanna, Jari, Vanessa ja Jenny Veikko ja Tarja Janne Heidi ja Mikko Merja ja Ossi Katja Niko, Hanna ja Sanni Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. klo 19 lauluseurat Lauroisten rukoushuoneella, Maritta ja Jouni Mensalo. Ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä. Avioliittoon vihitty: George Ktistakis ja Satu Maarit Mäkelä, Ari Tapani Kääntee ja Susanna Elisabet Kallioniemi. Loimaan Soittokunnan sekstetti sai viime vuonna Suomen Puhallinorkesteriliiton erikoispalkinnon jokikonsertistaan. Kirkkoherranvirasto avoinna ti ja ke klo 9-12.
YPÄJÄ
To 28.6. Metsämaan kirkko Su 1.7. Konfirmaatio ja messu kirkossa klo 10. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Muistosi kaunis vie eteenpäin meitä, vaikk' on sydän täynnä kyyneleitä. klo 10 Sana jumalanpalvelus Rasta ja Tapio Laurila Kirkkoherran virasto on suljettu viikolla 27 Ti 3.7. To 28.6. klo 10 sanapalvelus, Rouhiainen, Pihlajamaa. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. Oletko alle 60-vuotias. klo 12 sanapalvelus, Kajanus-Kujala, Kilpiö. klo klo 1518 Vampulan Jukolassa, Sallilantie 7.
HELLUNTAISEURAKUNTA
Su 1.7. kesäkuuta 2012
NIMIPÄIVÄT:
28.6. Ef. Diakonissa Marja Seppälä lomalla 2.-31.7. Ef. klo 12 Diakoniapiiri Ypäjänkylässä Ke 4.7. Hän jopa siellä työväentalon kellarissa teki minulle kiväärinluodeista painoja klarinetin puhdistusrätteihin". Ti 3.7. klo 9-12 srk:n kiinteistötyö esittäytyy nuorisotoimistolla. Ke 4.7. 2: 8-9
Voit ehkä luovuttaa
Painatko vähintään 50 kiloa. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Lämmin kiitos Tuulensuun palvelukeskuksen henkilökunnalle.
MISÄ OLLAAN?
SEIDI SEPPÄKOSKI
Soittokunta Pyörteissä
Musiikkineuvos Klaus Järvinen muistelee Etelä-Saimaalehdessä, miten hän 13-vuotiaana joutui Lappeenrannan työväentalon talonmiehen ja työväenyhdistyksen soittokunnan kapellimestarin Toivo Pyörteen oppiin: "Olin kuin Topin ottopoika. su helluntaista 1.7. (02) 770 2204
pantit 2,70 (3,39/l)
3
-32 %
Ilman korttia 2,59 pkt (6,48-8,63/kg)
HÄRÄN SISÄFILEE
Uruquay, kokonaisena n. 7-21, la 7-18, su 12-18. pantit 2,70
Black Angus tuore
19
SISÄFILEE ILEE
98
18 pack
-14 %
Ilman korttia 22,86/18-pack sis. kesäkuuta 2012
3
UUDISTUMME K-CITYMARKETIKSI
Kalvoton
KARTANONMÄEN PIHVI
porsaan ulkofileestä
10
50
2 pkt
95
kg
KAPTEENIN PIHVI
porsaan ulkofileestä
9
Porsaan
95
kg
HK KABANOSSI
GRILLIMAKKARAT 300-400 g (4,38-5,83/kg)
KARHU III-OLUT
0,33 l tlk 2,91/l, sis. 1,2 kg maustamaton ja bbq-marinoitu
Ilman korttia 5,49 rs (10,98 kg)
3
99
rs
95
kg
-27%
-20%
Ilman korttia 12,49 kg
LOIMAA
Aleksis Kiven katu 11 jyrki.koenkyto@k-supermarket.fi ark. 700 g
Ilman korttia 5,29 rs (13,56-15,11 kg)
4
49
rs
-15%
HK
14 9
90
kg
-15%
Atria
VILJAPORSAAN N FILEE OHUT LEIKE
lempeän pippurinen ja paahdettu jalapeno no 500 g (7,98 kg)
RYPSIPORSAS ULKOFILEEPIHVIT
n. 1,5 kg
34
MINUUTTIPIHVIT
90
kg
11
ENTRECOTÉ PIHVI
Ilman korttia 16,95 kg
95
kg
Kariniemen kananpojan
Atria Takuumurea naudan an
350-390 g (11,51-12,83 kg) maustamaton ja yrtti-valkosipuli
marinoitu, n. Torstaina 28
Nuorille tulee sallia usko, että he keksivät sen itse. Keski-ikäinen ärtyy, että silloinhan sinä olet teini pikkuinen pulassa heti kun tietokoneesi pimenee. Anu Salo anu.salo@loimaanlehti.fi. 7). Vesihovin iso allas kaakeloidaan uudelleen, ja saadaan käyttöön vasta syys-lokakuussa (s. Kaveritko muka klikkauksia, olemassa oleminen ajantasaisia päivityksiä, elämykset YouTubesta noukittuja viihdepaloja. Nuorisotalo sijaitsee ihan rautatieaseman ylikulkusillan vieressä.
KOPIT
Hyvät loimaalaiset rakastavaiset. Että jos lapset olisivat aina kilttejä, niin aikuiset eivät ikinä oppisi mitään! Alkaa vaikuttaa siltä, että suurin huoli kohdistuu puolin ja toisin kyvyttömyyteen olla kriittinen. "Moottoritien" varrella asuva Eräät ne jaksaa kantaa murhet toisten rakkaudest, mahtaako oma olla hiipunut ajat sit. KU P.S. Miten roikuttiin Center-kioskilla. Siitä on osapuilleen 30 vuotta. käsityöpuolen ammattiopiston sillan alta. :-D Pisti pahasti silmään tämän lehden tiistain numerossa toimittajan käyttämät sanat "sujuvoitua" ja "tärviöityi". 4
Torstaina 28. Nuoruus tarkoittaa, että lapiota ei huolita valmiina. JoukoJuhani Hieno idea, todella Merran Matin ja Uudentalon poikien soitto Loimijoella. On hyvä, että torilta voi löytää monenlaista tavaraa kasviksista siivousvälineisiin ja vaatteisiin. Se pitää rakentaa takaisin omaan nuoruuteen, jotta muistaisi millaista se oli. Plumpsis!
TOIMITTAJALTA
ESKO
Nettikioskilla
Teini purjehtii itsetietoisesti ohi. Entistä laajempaa tarjontaa ja vielä enemmän kauppiaita toreille saadaan vain sillä, että siellä käydään. 200 henkeä tuli ja meni tarjoilua riitti ja ohjelma oli kaikille sopiva. Olette varmasti huomanneet, että kautta aikojen on ollut juoruilijoita, joiden elämän tärkein sisältö on muiden elämän seurailu ja kadehtiminen. Lapsiperheet ovat meidän tulevaisuutemme. MIELEEN nousee muistoja omasta nuoruudes-
MISÄ OLLAAN -VASTAUS
Kuva on City-nuokkarin portaista Loimaan ydinkeskustassa. Sieltä löytyy. Eihän todellisuutta koko kirjossaan voi mitenkään kehystää johonkin ruutuun. Oli riemukasta nähdä yleisön ikähaitari vauvasta vaariin. Muistikuvista syntyy oivallus. Niin kuin nyt nuorelle voisi myydä maailmankuvansa! Se ei sitä osta, vaan muotoilee kapinallisen vasta-argumentin. Torien brändin arvokkaimpaan omaisuuteen kuuluu se, että sinne voi mennä kuka tahansa tapaamaan tuttuja tai vain nauttimaan ihmisvilinästä tori onkin verra-
PÄIVÄN MIETE:
Sitä maukkaammalta maistuu mitä hankalampi hankkia. Näet maailman suodatettuna ruutuun jostain tuolta Pasilasta: "Ja nyt takaisin studioon, palaamme aiheeseen seuraavassa lähetyksessämme. Siinä sohvassa taannut samalla kun uutisia katselet. Ostettiin light-colaa puolen litran pulloissa ja Centerin erikoinen kahdella nakilla. Publilius Syrus
Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi
ton sosiaalinen media. kesäkuuta 2012
MIELIPITEET
Torilla tavataan
Jääkiekon MM-kisojen voitonjuhlista yleiseksi äitynyt hokema "Torilla tavataan!", vihjaa kaikille avoimesta kansanjuhlasta jonkin asian kunniaksi. Sukupolvien välistä siltaa ei rakennetakaan ylittämään kuilua nuorempaan polveen. Toki toreilla ympäri seudun on tilaa myös vaikkapa myyjäisille ja kirpputoritapahtumille. Tori kelpaa tietenkin muuhunkin juhlintaan. Hyvän mielen saanut
ta. Oman vastauksen tulee olla nokkela ja päättyä lyhenteeseen, jonka sisältö ei avaudu aikuiselle. Kiitokset toimeenpanijoille ja talkoolaisille, jotka olitte mukana. Toimittajamme seuraa mielipiteesi muodostumista suorana, näkemiin siihen asti". Vanhempia meno ärsyttää, he usuttavat ojaa kaivamaan. Katsoin täältä netistä! Upeaa, hyvä poijaat! Marja-Leena Virkki, Tampere Loimaal asustaa ihmisiä, jotka ei tajua millon lapsi täysi-ikäinen, vastuus teoistaan, vapaa toimimaan oman tahtonsa mukaan asias kuin asias. Kun se niin lopulta tekee, se kuihtuu ilmiöjutun aiheeksi tv-uutisiin ja menehtyy. Yks' hailee Hirvikosken matonpesupaikalle tulee uusi mankeli 24 viikon aikana. Et ole oikeasti osallisena elämän pelissä, ennen kuin olet tällä rehellisellä lapiolla kaivanut rehellistä ojaa ja hyvin oletkin, tarpeeksi syvään ja suoraan ja näet että se oja vie mennessään sen mitä pitääkin, tietämättömyyden. Jatkuvien ongelmien syytä etsitään edelleen, nyt epäiltyinä ovat mahdollisesti virheellisesti tehdyt altaan pohjan venttiilit ja väärä vedeneriste. Koiraansa Hirvikoskella ulkoiluttava Kiitos LAS päiväkirran osaaville, helläkätisille likoille, jännittämisen jälkeen helpotuksen huokaus ja pelastava kahvikupillinen, oli ilo kokea napsusormen korjaus. Loimaan seudullakin on juuri tänä keväänä juhlittu palloilumitaleita 120 vuotta täyttävällä Loimaan Kauppatorilla. Raimo Savolainen Pitääkö jonkun (lapsen, kehitysvammaisen tai muun) ihmisen loukkaantua taikka kuolla ennenkuin Nokkalantien ja Telkäntien välisen puiston kävelytielle tulee portti, joka löytyy esim. aamup. Perinteisemmin torilla tavataan ostoksia varten. Siitä kun ajetaan tuon lyhyen hiekkapolun läpi hurjaa vauhtia ja juoksutetaan koiraa vapaana piittaamatta siitä, että ihan vieressä on kehitysvammaisten palvelutalo, lasten leikkikenttä, päiväkoti ja muita puistossa kävellen liikkuvia ihmisiä. Näin vielä kylä elää! Mukana olija Lisää valvontaa kaivataan myös Hämeentielle 60 km rajoitus mutta todellinen nopeus aivan muuta. Näinkö ammattilaisilta sujuu äidinkielemme. Tehkää asialle jotakin kiitos. Roikuttiin kioskilla, niin kuin omat lapset nyt netissä. Pelattiin Wrigley Field -flipperiä, joka meni herkästi tilttiin. Valto Löytynyt avainnippu, osoitteesta Mikkolantie 6 (Hirvikoski), kerrostalon pihalta. Joulunavaus on Loimaalla Kauppatorilla, uusi vuosi otetaan vastaa torilla ja voi siellä julkaista vaikka levyn ja pitää konsertin, kuten PMMP juuri menestyksellisesti teki Saviseudun sydämessä. Siellä on meneillään keskustelu, joka on saanut alkunsa niin älykkäästä havainnosta, että vain kaiken tietävä teini kykenee sen oivaltamaan. Aikuisen maailma on siihen liian valmis, nuoren keskeneräinen. Antaa heidän pitää huvinsa, koska he ehkä itse ovat jääneet paljosta paitsi. Terveiset :-) Kiitos Loimaan Kelan virkailijoille ystävällisestä palvelusta 26.6. Teini tuhahtaa, marssii huoneeseensa, istahtaa tietokoneensa ääreen ja sukeltaa nettiin. Taloyhtiössä kukaan ei ole kaivannut, joten vein avainnipun Loimaan poliisille. Eri sukupolvien ruutuelämä on aivan eri maailmoista, mutta tarkoitus osapuilleen sama: tuntea, että on olemassa, että seuraa aikaansa, on tiedon syrjässä kiinni, kiinnostunut asioista ja luulee ajattelevansa yksilöllisesti. MS Yötöntä yötä vietettiin Virttaan työväentalolla. Sen katse pyyhkäisee sohvassa lojuvan keski-ikäisen yli ja viestii, että hankkisit elämän, emoseni. Molemmat seulovat itselleen maailmankuvaa ja yrittävät vielä uskoakin siihen.
KESKI-IKÄINEN hymähtää teinin käsitykselle, että elämä olisi netissä
Tuollaisella hinnalla saa vaikkapa tunnin auton huoltoa tai pari tuntia jotain muuta tuntipalkkaista palvelua kannattaa miettiä, onko se tosiaan koko kesältä paljon. Osa mökkikylän liepeillä parkissa olleen hakkuukoneen työkaluista oli heitetty lähimaastoon.
MIKSI NÄIN?
Kuinka ahkerasti hautausmaata hoidetaan?
LEENA REIKKO
Pyöriä lähtenyt väärille teille
LOIMAA Kolme polkupyörää on otettu luvatta käyttöön. Jos avustusasia menee pieleen, maan pinta saadaan vielä vedettyä tasaiseksi, sanoo Attendo MedOne Hoiva Oy:n toimitusjohtaja Pertti Karjalainen. Miten paljon maksaa jättää hauta seurakunnan hoidettavaksi. Kirkkovaltuustossa asia vaatii 2/3 määräenemmistön, koska kyseessä on kiinteä maaomaisuus.
Loimaa Leena Reikko Hoivakoti Mummolan rakennustöitä Kartanomäessä tehdään toistaiseksi vain minimiteholla. Poliisi on yrittänyt ottaa hevosta kiinni ja toisaalta hätyyttänyt sitä pois jo sunnuntaina Oripään ja Loimaan väliseltä tieltä. Jotkut ovat valittaneet, ettei seurakunnassa vastata puhelimeen ja oteta valituksia vastaan.
Minne pitäisi soittaa. Seurakunnan nettisivuilta löytyvät puhelinnumerot, eikä puheluihin varmaankaan jätetä vastaamatta. Työpanos on siis vähintään sama kuin ennenkin. Myös poliisille on tullut ilmoituksia hevosen liikkeistä joka päivä. Loimaan Lehden saamien tietojen mukaan hevonen on nähty viimeksi tiistai-iltana Mäkikujalla. Kirkkovaltuuston pitää vielä hyväksyä kauppa, minkä jälkeen kirkkohallitus voi vahvistaa sen. Selvityksen mukaan keskeisimpiä ongelmia ovat rakennuttajan ja palveluntuottajan välinen yhteistyö sekä se, että kunnat omalla toiminnallaan estävät tai rajoittavat todellisen kilpailun syntyä. Miten usein Virttaan hautausmaalla käydään hoitotöissä, Loimaan seurakunnan kiinteistöpäällikkö Ari Lindell. Kaupunki taas ostaa hoivapalvelut Attendolta. Kahden paikan haudan hoito maksaa 7585 euroa koko kesältä. Tämä ehto aiotaan nyt lisätä ARA:n avustuskriteereihin, samoin se, että kunta voi halutessaan vaihtaa palveluntuottajaa, sanoo ympäristöministeriön erityisavustaja Jouni Parkkonen.
Hänen mukaansa yksi ongelma on se, ettei kunnilla aina ole pitkän tähtäimen suunnitelmia.
MUMMOLA on suunnitelmiltaan kuin prototyyppi nykypäivän palveluasumiskuvios-
ta. Karjalaisen mukaan Loimaan Mummolaan on haettu tukea noin 30 prosenttia hankkeen 6,5 miljoonan euron kokonaiskustannusarviosta.
SELVITYKSESSÄ todettiin, että vaikka ARA on toiminut lain kirjaimen mukaan tukia myöntäessään, ongelmia koko vyyhdessä on, ja niiden tutkimista jatketaan. Rakennustyöt eivät nyt etene täydellä höyryllä. Toistakymmentä palveluasumisen hanketta on valtakunnallisesti jäissä, koska ministeriö on halunnut tutkia Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) erityisryhmien asumiseen myöntämiä tukia. Pyörä on kolme vuotta vanha. Kyse on siitä, toimiiko kunta tietoisesti tai tiedostamattaan siten, että ARA-tuetussa kiinteistössä toimiva palveluntuottaja saa kilpailuetua muihin palveluntuottajiin nähden, kirjoittaa selvityksen laatinut oikeustieteen kandidaatti Saila Eskola.
Harvesterista hävisi työkaluja
LOIMAA Harvesterin työkalulaatikosta varastettiin avaimia ja muita työkaluja Virttaalla viime viikon loppupuolella. Paaluttaminen on jo aloitettu.
omistaja ja palveluiden tuottaja ovat erillisiä tahoja. 23 puistotyöntekijää käy Virttaalla ainakin kahtena päivänä viikossa. Hevonen antaa lähestyä itseään sekä taputtaa ja ruokkia. Mummolan rakentamistöiden aloittamisesta kerrottiin Loimaan Lehdessä torstaina 21. Helkama Jopo vietiin Ylistaronkadulta 21.24.6. ARAn todetaan toimineen lain mukaan. kesäkuuta.
ARA saa vapautuksen, kunnat moitteita
Loimaa Leena Reikko Palveluasumisen tukimuotoja alettiin tutkia alkuvuodesta sen jälkeen kun muun muassa Rakennuslehti uutisoi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) myöntäneen miljoona-avustuksia vastoin ministerin ohjeita muun muassa Attendo MedOne-yhtiölle. Tukien on epäilty vääristävän hoivapalveluja tarjoavien yritysten välistä kilpailua alan suurten toimijoiden eduksi. Tähän hintaan sisältyvät sekä kukat että hoitotyöt. Esimerkiksi Loimaalle nousevaa Mummolahoivakotia rakentaa Arttu Oy, ja jo nyt tiedetään, että hoivapalvelut tarjoaa Attendo MedOne. Syynä on se, että hankkeen rahoitusjärjestelyt odottavat vihreää valoa ympäristöministeriöstä. Hevonen on muuten hyväkuntoinen. Miesten 7-vaihteinen musta Tunturi-polkupyörä vietiin Petäjämäentieltä rautatien ylikulkusillan kohdalta viime torstain ja perjantain välisenä aikana. Näin rakennuttaja ja hoivapalvelun tarjoaja ovat eri tahoja, kuten valtio vaatii, vaikka ovatkin tiiviissä yhteistyössä. Kauppaan kuuluu kaksi heikkokuntoista kiinteistöä runsaan 15 000 neliömetrin tontilla Urjalan Menosten kylässä. Arvostelun mukaan avustuksia kierrätetään rakennuttajien kautta hoivaalan suurille toimijoille. Poliisi on ollut hevosesta yhteydessä niin sen omistajaan kuin eläinsuojeluvalvojaan. Felt-merkkinen musta polkupyörä hävisi Mattilankadulta maanantain ja tiistain välisenä yönä. Tietojen mukaan hevosen kaviot ovat hoitamattomat ja siltä puuttuu etujaloista kengät. Hoivakodin rakennuttaa Arttu Oy, jonka ARA on luokitellut yleishyödylliseksi yhteisöksi, joka sen vuoksi voi saada tukea. Valtion kannalta on tärkeää, että palveluasuntojen
Hevonen karkuteillä Pappisissa
LOIMAA Pappisissa on liikkunut hevonen vapaalla jalalla sunnuntaista lähtien. Ero entiseen on se, että aiemmin Virttaan hautausmaalla oli "oma ihminen", jolle oli helppo kertoa toiveistaan ja joka myös toteutti ne. Poliisin mukaan hevonen on karannut lähialueen aitauksesta.
Mummola vaatii kunnon pohjat. Torstaina 28. Kaupunki on vain asiakas, joka ostaa hoitopaikkoja. Kaikkiaan tarjouksia tuli kolme, joista pienin oli 51 700 euroa. Attendo MedOne Hoiva Oy:stä tulee Artun päävuokralainen, Mummolan asukkaista puolestaan Attendon alivuok-
ralaisia. On myös hyvä muistaa, ettei hoitohautojen ylläpitoon saa käyttää verorahoja, vaan ylläpito on oma yksikkönsä.
Tarpeeksi hyvin hoidettua vai ei, siinäpä kysymys.. Pyörä oli lukitsematon, ja siinä on valoteline.
Loimaa/Virttaa Leena Reikko Sosiaalisessa mediassa on valitettu Virttaan hautausmaan huonosta hoidosta sen jälkeen, kun kirkko ja hautausmaa siirtyivät Loimaan seurakunnalle. kesäkuuta 2012
5
AIHETTA JUTTUUN:
Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8032 02 588 8036
UUTISET
salaattipöytä + kahvi
METSÄSTÄJÄN LEIKE
PARKKI
Suomalainen paikallinen
980
Varmistamaton rahoitus hidastaa Mummolan nousua
Ympäristöministeriön ratkaisua odotetaan tällä viikolla
LEENA REIKKO
Eloranta meni kaupaksi
Loimaa Leena Reikko Loimaan seurakunnan omistamalle Elorannan kesäkodille on löytynyt ostaja. Odotamme päätöstä jäädytysten purkamisesta vielä tällä viikolla. Myös Terveys- ja Sosiaalialan Yrittäjät Ry (TESO) on tehnyt sääntöjenvastaista valtiontukea koskevan kantelun EU-komissiolle ja syyttänyt ARAa kilpailun vääristämisestä. Voi olla, ettei vastausta saa aina heti, mutta periaatteessa asiakaspalvelumme kyllä toimii. Pyörä on pari vuotta vanha, ja sen ohjaustanko on musta. Kirkkoneuvosto hyväksyi tiistaisessa kokouksessaan Markku Länninkin ja Pirjo Poutasen tekemän 112 000 euron ostotarjouksen, jota se piti asiallisena
Ilmajohtoja Sallila rakentaa metsään enää poikkeustapauksissa. Asennusporukat ovat sitten aina käytettävissä häiriötilanteessa omalla alueella, Keijo Mäkeläinen toteaa. Sähkölinjoista korjataan koko ajan nytkin sellaisia kohtia verkossa, mitkä korjattiin myrskyn jälkeen väliaikaisesti. Oma työryhmä pohtii myrskytilanteisiin varautumista yhtiössä. Veikkaaja-lehti löysi Paavo Nurmen, jonka isä muutti seudulta vuonna 1892 Turkuun. Täällä on aina järjestetty hienoja tilaisuuksia. Jälkiviisas-ryhmämme totesi yhdeksi perusteeksi loimaalaisen tavan tehdä työtä. Alusta saakka mediakin on ollut lapsenomaisen kiinnostunut isoista pörröeläimistä, ja biisonien saapuessa kaikki tv-kanavatkin olivat paikalla. Yritteliäs karjalainen siirtoväki toi alueelle uutta pörinää. Ei siinä kysellä vaan tehdään itse, mutta nyt joukkueena. Jotenkin uskon, että hienot ottelutapahtumat tulevat sieltä pesäpallokenttien laidoilta. Tarkoituksena on pääosin luopua sisäasennuksista, mutta kilpailla vastaavasti muiden sähköyhtiöiden tarjoamista urakoista verkkopuolella. Tapahtumat ovat eläneet äideissä ja isissä ja putkahtaneet nyt esiin entistä ehompina. Television pääuutislähetykseen oli sovitettu country-musiikkia. Ne puhelut, joissa kerrotaan, missä vika on, ovat sensijaan meille aivan kullanarvoisia. Tapani-myrskyn kustannukset liikkuvat tällä hetkellä Sallilan Yhtiöiden suhteen vajaassa kahdessa miljoonassa eurossa, mutta lopullista arviota myrskyn tuhoista ja kuluista joudutaan odottamaan. Onneksi otimme vastaan koripallon. Sallila on perustettu 1914, ja Tapani-myrsky oli pahin koko yhtiön historian aikana. Mutta kuinka kauan Fortumille riittää omistus vakaasta ja riskittömästä verkosta, jonka tuottoa valvoo viranomainen, Janne Vettervik pohtii.
Pauli Salminen Yrityskolmion toimitusjohtaja
Tapaninmyrsky teki sähkötolpista paikoitellen päreitä, Keijo Mäkeläinen näyttää.. Nuorillemme tämä antaa paljon: olla kotoisin mestarien mailta ja saada biisonien kosketus jo nuorena siinä vaan on jotakin. Sitä oli mahdotonta sanoa, verkkojohtaja Olli Eskola sanoo. MYÖS SUUNNITELTU sähköurakoinnin määrän kasvattaminen palvelee osaltaan häiriötilanteisiin vastaamista. Pahimmillaanhan koko Sallilan verkosto oli ilman sähköä, toimitusjohtaja Janne Vettervik sanoo.
MYRSKY opetti monta asiaa. Keinoja yritetään etsiä erityisesti siihen, miten entistä paremmin voitaisiin vastata asiakkaiden kysymystulvaan. Vaikea tässä on nahoissaan pysyä. Maaseutuyhtiöissä prosentti on yleisesti paljon pienempi. Voisiko vapaaehtoistyövoimaa käyttää esimerkiksi teiden raivaamiseen puista tällaisissa myrskytapauksissa, Olli Eskola pohtii. Korjauskustannuksia joulunajan myrskyistä aiheutui noin 31 miljoonaa euroa (2010: n. Sähkömiehiä on jo kutakuinkin riittävästi, mutta hyviä yhteistyökumppaneita, kuten kaivinkone- ja maaurakoitsijoita tarvitaan lisää. Pellot, metsät ja mummon halkokasa saa silloin tekijän, joka pystyy purkamaan paineet hyödyllisesti. Sähkön toimitusvarmuutta voidaan yhtiön mukaan parantaa sijoittamalla johdot teiden varsille ja pitämällä johtokadut ja reunametsät kunnossa sekä verkostoautomaatiolla. Pienjänniteverkosta on yhtiön alueella maan alla yli puolet, ja suurjänniteverkosta on maakaapeloitu 9 prosenttia. Sallilan naapureita ovat sekä Fortum että Elenia, joka syntyi, kun Vattenfall myi verkkoyhtiönsä. Moniavioisuus ei tänne sentään laajemmin levinnyt. Se olikin sitten Lukon alku.
Kaikki Tapanin- ja Hannunmyrskyjen seuraukset eivät ole vielä paljastuneet
Loimaan seutu Kati Uusitalo Lempeältä tuntuva kesämyräkkä saattaa saada tänä kesänä tavanomaista enemmän tuhoa aikaan metsissä ja sähkölinjoilla. Osa keskeytyksistä kesti yli kaksi viikkoa. dan kilometrin säteellä omasta verkkoalueesta. Vakiokorvauksia maksettiin lähes 30 miljoonaa euroa, 120 000 asukkaalle (2010: 10 miljoonaa, 110 000 asukkaalle). Alalla seurataankin nyt silmä kovana, mitä Fortum tekee oman verkkoyhtiönsä suhteen. Joukkuepeli käyntiin, ja pian juhlimme jotakin sankareita. Peltojen salaojituksesta noussut toinen teollisuusaalto oli tarpeen. 6
Torstaina 28. Oikeat Amerikan biisonit tulivat Hollon tilalle jo 15 vuotta sitten. Biisonit sopivat paitsi isoon länteen niin myös Suomen preerialle ja Loimaan seutukunnalle. Työn väheneminen ei ole täällä välttämättä katastrofi. Se on tullut urheilumenestyksen myötä. Yhtiön järjestelmistä näkyy, missä sähkö on kulloinkin poikki, joten asiakkaan ei tarvitse sitä erikseen ilmoittaa. Mitä tästä hyötyy meille. Fortum luopui jo pienvesivoimasta sekä pienlämpövoimasta, mahdollisesti johtuen pienestä tuotosta. Saimme hyvän matkailuvaltin. Viranomaisten kanssa on seudulla jo kevään mittaan ehditty palaveroida yhteydenpidosta ja maanomistajien kanssakin neuvotella linjojen naapuripuista. Vastaavia verkostovaurioita ja sähkökatkoja ei ole ennen sattunut. Nostan kättäni kaikille muurahaista suuremmille kanssakulkijoille, ja kas kummaa: palkinnoksi saa iloisen tervehdyksen. Tuloksena oli kultaa ja hopeaa; toisenkin laulun aihe. Pistäytyi täällä jo 1950-luvun alussa muuan Petteri Petersenkin. Käytännössä urakoita tavoitellaan noin sa-
Tapanin ja Hannunpäivän myrskyt tekivät ilkeää jälkeä maastossa, kuten kuvasta näkyy. Lähellä se tosiaan oli. 22 miljoonaa). Puista on Tapanin- ja Hannun-myrskyjen jäljiltä juuria poikki ja eri suunnasta käyvä tuuli saattaa kaataa niitä. Suurjänniteverkosta noin 7 prosenttia on maan alla, mutta pitää huomata, että kaupungeissa kaikki on maan alla. Loimaa ja seutu. Kolme viisasta opettajaa tuli Hesasta. Helimon Oiva vei Nahkatehtaan Salmisen välityksin jääkiekkovarusteet Raumalle. Lisäksi puita on edelleen metsissä kallellaan, urakointipäällikkö Keijo Mäkeläinen Sallila Yhtiöistä toteaa. Väliaikaisesti korjattujen linjojen kohdalla mietitään, tuleeko niistä vielä ilmajohtoja vai vedetäänkö ne maan alle, urakointipäällikkö Keijo Mäkeläinen sanoo.
FAKTA
Myrskyt numeroina
Tapaninpäivän ja Hannunpäivän myrskyt aiheuttivat vahinkoja 49 verkkoyhtiölle. Hurrikaani lentopallossa ja Bisons koripallossa pöllyttivät preeriaa oikein kunnolla. Vuonna 2010 vahinkoja aiheutui 33 verkkoyhtiölle. Tämä on ymmärrettävä laajasti. Petterin tarjoama mormoniusko jäi onneksi vähemmälle huomiolle. kesäkuuta 2012
Ihmisläheistä pankkipalvelua
TÄLTÄ SIVULTA:
Pienjänniteverkosta on yhtiön alueella maan alla yli puolet, ja suurjänniteverkosta on maakaapeloitu 9 prosenttia.
TALOUS
Sähköverkoston tuhoja korjataan pitkälle syksyyn
KATI UUSITALO
KIRJOITTAJAVIERAS
Mestarien mailta
Olemme saaneet kokea kuluvana keväänä lottovoiton. Hyvä, että saamme sen piilossa olevan sisäisen lapsen irti.
OLEN pyörittänyt päässäni tämän menestyksen perusteita. Sähkönjakelun keskeytyksestä kärsi 570 000 asiakasta (2010: 481 000 asiakasta). Meille tuli valtava määrä soittoja, joissa kysyttiin milloin sähköt palaavat millekin alueelle. Perheyrityksemme ovat vielä ihmisen kokoisia. Jyväskylän kaupunginjohdon tervehdys jäi erityisesti mieleeni: Älkää aloittako jääkiekon peluuta, jättäkää jotakin meille. PAIKKAKUNTAMME on nimetty sisäpalloilun pääkaupungiksi. Koripallobiisonit ilmesÄlkää aloit- tyivät vasta ketako jääkie- väällä 2011, ja jostakin se nimi kon peluu- vaan esiin putta, jättäkää kahti. Säävarmaa verkkoa rakennetaan maakaapeloinnilla. Täällä asuu sitkeä kansa. Kunnia kuuluu loimaalaisille ja kaikille asiaan myötävaikuttaneille. Koko maassa pienjänniteverkosta on kaapeloitu noin 20 prosenttia
työpäällikkö Janne Ilmalahti, mistä summa muodostuu. Vanha laatoitus on purettava ja laatat hävitettävä. 7 Päivää -lehden toimittaja Panu Hörkkö Helsingin Sanomissa.
PAIKALLISIA
TÄLTÄ SIVULTA:
Alaikäisille emme tatuoi kuin vanhempien luvalla. Tatuoinnit eivät ole ikuisia, mutta elämänmittaisia, emme halua myöskään tatuoida päihtyneitä henkilöitä. Tällä hetkellä epäillään, että altaan pohjan venttiilit on tehty virheellisesti. Tämän jälkeen allasta on kuivattava vielä noin viikko ennen kuin siihen voidaan laskea vesi. Miten siihen saadaan palamaan rahaa niin paljon. Ison altaan laattaongelmat havaittiin ensimmäisen kerran viime syksynä, kun laattojen irtoamista enteileviä harjanteita ilmestyi altaaseen. Saat tarvittaessa tarkemman erittelyn kustannuksista. Korjaustyöt on tehtävä alusta saakka. Kaupunginvaltuusto kokousti maanantaina Pappisten lavalla. Harjoittelin oppi-isän hoivissa Hämeenlinnassa. Koska remontti saadaan päätökseen ja Vesihovin iso allas avataan. Kimi Räikkönen kutsuu Seiskaa leikkisästi raamatuksi. En koskaan tatuoi täysin samaa kuvaa suoraan mallista tai toisen ihosta. Jari Rantala, kaupunginjohtaja
Loimaa/Hirvikoski Lari Kiviranta Uimahalli Vesihovin laattaongelmat ovat osoittautumassa niin mittavaksi, että ison altaan koko laatoitus joudutaan uusimaan. ja 29.5.). Katan kanssa vaihdamme ideoita ja mielipiteitä, Helin sanoo. Räätälöin tatuoinnit aina yksilöllisesti, Levo vakuuttaa.. Vanhemmilta saadut lupalaput tai soitot eivät kelpaa vakuudeksi, vaan vanhemman pitää olla itse henkilökohtaisesti paikalla, Levo sanoo. Tekninen
lautakunta esittää kyseisen lisämäärärahan myöntämistä remontille tämän vuoden talousarvioon. Siitä se ajatus sitten lähti kypsymään. Olavi Suominen (kok.) IT-palvelut ovat musta aukko Loimaalla. Kyllä mäkin antaisin Jeesukselle haastattelun. Vesihovin ison altaan laattaongelman mittakaava on tullut kaupungille yllätyksenä, sillä teknisen lautakunnan esityksen mukaan irtoilevia laattoja on huomattavasti enemmän kuin mitä alun perin oletettiin. Miksi Loimaalla laitetaan henkilöstömenoihin enemmän kuin muualla yleisesti. Uuden ajan voi varata sitten selvinpäin, Helin kertoo. Asia etenee tätä ennen kaupunginhallituksen käsittelyyn.
MIKSI NÄIN?
Miksi kaakelointi tulee niin kalliiksi?
Loimaa/Hirvikoski Lari Kiviranta Ison altaan korjaustyö eli 351 neliön laatoitus maksaa 120 000 euroa. Loput kustannukset tulevat uudesta vedeneristeestä ja laatoittamisesta. Humppilalainen, nykyään Matkussa asuva Helin on tatuoinut kolme vuotta. Iso allas avataan arviolta syyslokakuussa.
UUTTA KEHIIN
SEIDI SEPPÄKOSKI
Katariina Levo ja Pete Helin ovat innoissaan tatuointiliikkeen avaamisesta. Vaikka tatuoinnit ovat yksilöllisiä, niissäkin on pinnalla tietyt trendit. Olen piirtänyt noin kolmevuotiaasta. Jorma Laaksonen (kesk.) Ovatko nämä kaikki hankkeet, joissa Loimaa on mukana, tavoiteltavia asukkaiden kannalta. Tämän tyylisistä tatuoinnesta pidän itsekin, Levo sanoo.
Elämänkestävää MUSTETAIDETTA
Loimaa Seidi Seppäkoski Katariina Levo on perustanut yhteistyökumppaninsa Pete Helinin kanssa Clayland tattoo -tatuointiliikkeen Loimaan keskustaan Pekankujalle. Hyvän ystäväni miesystävä näki piirroksiani ja tokaisi, että minusta pitäisi tehdä tatuoija. Vesihovin monitoimialtaassa oli vastaavia laattaongelmia jo viime kesänä. Altaan kuivatus alkoi maanantaina, ja tämä kestää heinäkuun loppuun saakka. Olen syntyperäinen loimaalainen, ja sen verran kotiseuturakkautta oli ilmassa, että halusin laittaa liikkeen pystyyn ehdottomasti tänne. Tämän jälkeen allas on kuivattava, josta aiheutuu omat kulunsa esimerkiksi sähkössä. Antti Hirvelä (ps./sit.) Mitä tämä kokous (Pappisten lavalla) tulee maksamaan kuntalaisille. Heillä on omat toiminimet, mutta työtila on yhteinen.
Pia Sahla otti jo kolmannen tatuointinsa. Arvo Heikkilä (ps.) Kokous maksaa normaalista kokouspalkkiosta, matkoista sekä kahvituksesta aiheutuvat kulut. Sen avulla voidaan ehkäistä taloudellista syrjäytymistä ja edistää ihmisen itsenäistä selviytymistä yllättävän kriisin sattuessa. Levolla on itsellään vasta kaksi tatuointia, mutta lisää on suunnitteilla. Pirkko Jalasjoki ja vasemmistoliiton valtuustoryhmä Miten on mahdollista, että kaupungin henkilöstökulut ovat nousseet näin paljon. Kaupungin vs. Laatoitustyö kestää noin kaksi kuukautta. Ensimmäiset laatat irtosivat saumoistaan kokonaan pääsiäisen tienoilla (LL 13.12. Vanhemmilta saadut lupalaput tai soitot eivät kelpaa vakuudeksi, vaan vanhemman pitää olla itse henkilökohtaisesti paikalla
VESIHOVIN ison altaan koko laatoitus uusiksi
Remonttiin pyydetään 120 000 euron lisämäärärahaa
LARI KIVIRANTA
SANOTTUA
Esitämme, että kaupunki ryhtyy selvittämään sosiaalisen luototuksen käyttöönoton mahdollisuutta. Katariina Levo tatuoi Sahlan nilkkaan italiankielisen sanonnan ja koristeeksi köynnöksiä. Tutustuin Peteen yhteisten ystäviemme kautta, ja ajatus yhteisestä tatutointiliikkestä tuli mieleemme. Nyt noin neljä vuotta tatuoinut Levo on työskennellyt ennen tatuoijana muun muassa Eurassa. Hän on itseoppinut tatuoija. Tätä seuraa altaan vesieristäminen ja laatoitus. Altaan avaaminen ajoittuu syys-lokakuulle.
johtaja Mika Mutala (kok.) ilmoitti, että valtuusto joutunee kokoontumaan yli-
määräiseen kokoukseen uimahallin remonttiin myönnettävästä lisämää-
rärahasta. Onko mitään tietoa näiden hankkeiden tuloksista. Korjaustyö sisältää vanhan laatoituksen purkamisen, altaan kuivauksen sekä uuden laatoituksen vesieristyksineen. Jo pelkät laatat maksavat noin 10 000 euroa. On kohtuullista, että joskus mennään toisinkin päin. Mistä Vesihovin laattaongelmat johtuvat. Levo mainitsee suosituiksi tekstit, kukkaset ja niin sanotut tyttökiehkurat eli köynnökset. Lisäksi altaaseen valittu vedeneriste on todennäköisesti pettänyt. Torstaina 28. Helinillä tatuointeja on kymmenkunta. En käsitä tätä, valtuustoa viedään kuin litran mittaa. kesäkuuta 2012
7
LAINA:
Viihdejournalismi on haastavin journalismin laji. Olen opiskellut alaa kirjoista, internetistä ja tietenkin itseäni tatuoimalla. Iso allas suljettiin kuntokartoituksen ja laatoituksen purkamisen takia kesäkuun alussa. Kuvantekijät eivät tatuoi rasistisia eikä loukkaavia tatuointeja. Ison altaan remontin hinta on kaupungille noin 120 000 euroa. Arvo Heikkilä (ps.) Yksityisteiden määrärahat ovat menneet monta vuotta alaspäin. Odottelemme vielä lopullisia tuloksia ongelmien syistä ja siitä, ketä niistä on vastuussa. Puheen-
Vesihovin ison altaan vanhat laatat on purettu ja altaan kuivatus käynnissä. Alaikäisille emme tatuoi kuin vanhempien luvalla
Nykyisen torin yksi "kuuluisuus" oli Kunnaksen patsas eli suomeksi sanottuna puinen kusiputka nykyisen taksikopin vaiheilla. Senaatilta heltisikin lupa helmikuussa 1892, ja torikauppa alkoi jo 11. Tämä on pakko tunnustaa, jos on rehellinen. Se on selvää, että asemarakennus tehdään kiskoparien viereen eikä kilometrien päähän. Torin käytyä ahtaaksi se päätettiin siirtää nykyiselle paikalleen Frans Nahilan tarjotessa tonttia pellolta, jonka ojat vain ensi tukittiin ja alue kylvettiin heinälle. maaliskuuta. Ehkä siellä yritettiin runnoa asiaa vähän liian taitamattomasti tietyillä tahoilla. Lopputuloksena oli ajanoloon se, että asemanseutu irtaantui ja syntyi Loimaan kauppala 1922. Vanha sanonta on, että "mennee alle torihintain" eli
tavallista halvemmalla. Elinkeinovapauslain muuttuessa toreja voitiin perustaa maalaiskuntiinkin. Winberg hakivat senaatilta vuonna 1891 lupaa Kauppatorin perustamiseen Mikkolan luovuttamalle maa-alueelle rautatien itäpuolelle vastapäätä nykyistä Työväenopiston tyyssijaa. Tori on täyttynyt tänä vuonna jo ainakin kolmasti tosi mahtavasti näiden lento- ja koripalloilijoiden mitalijuhlinnassa ja äskeisessä levynjulkistamistilaisuudes-
Tässä sitä ollaan, loimaalaisten olohuoneessa keskusympyrän kukkien katveessa.
Tuomo Tuominen kehuu Loimaan toria hyväksi kaupantekopaikaksi.
sa. Patsas palveli vain miehiä. Loimaalaiset tunnetaan tinkaajina,
mutta eipä sitä juuri enää satu. Tunnustaudun itsekin syyllisiin; paikallislehdistönkin olisi pitänyt osoittaa sen verran vastuuta ja uskallusta, että olisi otettu asiaan ajoissa selkeä kanta. Hakemukseen rovasti Antero Warelius oli laskenut lähes 1 500 hengen väestön. Toripäiväksi määrättiin perjantai. Kauppatori oli sorapintainen vielä 1961, jolloin se sai reunakiveyksen. Torikauppa lähti vilkkaasti liikkeelle, ja jo parin viikon kuluttua tarjolle tuotiin todella
Tori yhteinen olohuoneemme
Loimaa Kari Nummila Jo Napoleon totesi aikanaan, että Venetsian Pyhä Markuksen tori on Euroopan hienoin olohuone. Se totesi kylmästi, että kuntakokous ei hanketta hakenut eikä sitoutunut toimiin tai maksuihin: katsottiin, että asia kuuluu rautatieaseman ympäristön asujaimistolle. Se tehtiin hygieenikon eli eläinlääkäri Kunnaksen esityksestä, jota ensin alkuun tietysti vastustettiin. Kesällä torielämä on luonnollisesti vilkkaimmillaan.
TOIMITTAJALTA
Juopaa niin torista kuin kunnanhuoneestakin
Loimaan kehitykseen vaikutti suuresti rautatien tulo pääosin hyvässä, mutta tavallaan myös pahassa, kun emäpitäjän keskuksessa ei katseltu hyvällä liikenteen ja kaupan tuomaa asemanseudun kasvua. Asialinjoilla liikkui Turusta Loimaan asemanseudulle/ Vesikoskelle muuttanut kauppias J.G. Itsekkäät kehityksen jarrut ovat tehneet hallaa yhteiselle hyvälle. Joukossa oli paljon tehtaantyöntekijöitä ja ylipäätään maatonta väestöä, joiden ruokahuollon kannalta torikauppaa pidettiin elintärkeänä. Asfalttia levitettiin vuonna 1964, ja vuonna 1998 asfaltin sijaan tuli kivipintaus. Nyt vanha suur-Loimaa on pääosin kasassa. Hämeenlinna on liian kevyt, ja Tampere on outo ja etäinen. Kiskoille oli toinenkin vaihtoehto eli entisen nahkatehtaan tienoo. Minä sanoin siihen vaan, että tule huomenna, niin saat puolella hintaa, 30 vuotta torikauppaa tehnyt Tuomo Tuominen Euran Hinnerjoelta selvittää. Viime vuonna Kauppatori sai keskiympyrän kesäisine istutuksineen ja uusine valaistuksineen. Näissäkin puitteissa toiminta sujuu, Tunkkari arvioi. Kun emäpitäjä kieltäytyi osallistumasta asemanseudun kuntakehittäjien toimeksisaaman torin kustannuksiin, taustalla näkee pakostakin kateutta ja mustasukkaisuutta tutkittaessa kuntakokouksen päätöksiä. Tori on ollut, on ja tulee varmaan olemaankin keskuspaikkojen keidas sekä ihmisten kohtaamis- ja levähdyspaikka. 1800-luvun lopulla käytiin kisaa Loimaan kunnanhuoneen paikasta. Asiaa tuskin lienee kiistäminen. Tuomisen mukaan torihinnat eivät ole enää välttämättä halvimmat, sillä hänen mielestään hyvästä laadusta kannattaa maksaa. Käyn neljällä torilla, ja niistä ovat parhaita Loimaa ja Säkylä. Norrman, rusthollari Kaarlo Talonen-Hulmi, tilallinen Israel Mikkola ja kauppias J.G. Jos makunauntintoja hakee, niin silloinhan pitää itse tehdä mahdollisimman paljon. Jotkut tahot yrittivät pitää tämän Vanhan torin edelleen alueella ja tarjosivat tontteja Kaunistonkadulta. Vartiainen (Loimaalla 18871901) vastusti asemanseutua "henkeen ja vereen". Varsinkin pastori J.V. Loimaan Kauppatori on meidän loimaalaisten "olohuone", jolla tavataan tuttuja ja tehdään osaltaan yleisön yhä suurempaa suosiota saavuttavaa lähiruokakauppaa tosin Loimaan torilla on valitettavan vähän tarjolla ihan täkäläistä lähiruokaa. Olisiko se ehkä jo estänyt sen kohtalokkaan kahtiajaon, josta on kärsitty kymmeniä vuosia, ehkä vuosisatakin. Heidän kansaan praakaillaan,
välillä käydään kahvilla ja perunakaupoilla. Loimaan torin 120-vuotisjuhlapäivä pe 29.6. Helsinki on auttamatta liian kaukana monin tavoin. Enää puuttuvat vain Ypäjän osat, Ypäjänkylä ja Manninen, jotka kuuluivat Loimaaseen vuoteen 1912 ja joiden pitäisi pikimmiten palata Loimaan yhteyteen - näin on varsinkin, jos kuultaisiin asukkaita. Hyvää ja terveellistä ruokaa ei saa huonoista raakaaineista. Tori siirtyi vuonna 1925 nykytontilleen, jossa sijaitsi ennestään Lähetysyhdistyksen rukoushuone (purettiin 1970-luvun alussa) sekä vähän myöhemmin yleisurheilukenttä. Sortimenttia sinänsä kyllä riittää pärekopasta tomaatintaimiin. Ohjelmallisia toripäiviä myös heinä- ja elokuussa.
KARI NUMMILA
Loimaa Kari Nummila Silloisen Loimaan maalaiskunnan mahtimiehet, apteekkari G.W. Lupa velvoitti hakijat huolehtimaan omalla kustillaan torikaupan valvonnasta, johon Loimaan kuntakokoukselta ei herunut varoja. Kuntauudistusasiassa möhliminen on sikälikin surkea juttu, kun on siis vain itseään syyttäminen. Loimaan kuntakokous ei pannut vastaan näiden monissa muissakin asioissa puuhakkaiden miesten hanketta. Ypäjän nykyinen kunnanjohtaja Vesa Ketola on uskaltanut heittää tämäntapaisen ajatuksen ilmaan. Loimaan seutu on menettänyt todella paljon viime vuosikymmeninä erilläänolon takia. Jos konjunktuurit eivät pahasti laske, niin ruoasta ollaan valmiita mak-
samaan. Kerran joku yritti. Lähinnä taitaa olla Turku, jonne forssalaiset voisivat ajaa nopeudella 100 km/h, kun Kakkostiellä ovat vallalla kahdeksankympin lätkät. Kuntauudistus ei edennyt Loimaalla vuosikymmeniin. Luvan saaneet saivat ajanoloon ryhtyä perimään torimaksuja, sillä torialueen kunnostus vaati paljon varoja. Voi kunpa loimaalaisen näkijän Heikki Perhon esitys alueen voimien kokoamisesta olisi onnistunut vaikkapa 1980-luvulla. Kesäiseen kukkaloistoon on panostettu viime vuosina Kauppatorin Vesikoskenkadun puolella. Loimaalainen Tapio Luoto arvostaa Loimaan Kauppatoria, jossa hän tapaa tuttuja. Jälkiviisaus ei auta, mutta lopetettakoon semmoinen vatvonta, jossa kyseenalaistetaan suur-Loimaan syntyminen uudelleen. Nykyistä Iisakin kelloliikettä vastapäätä sijaitsi kaunis, kaupungin rakentama kioski, joka on hävitetty ajat sitten. Lähinnä kaipailtiin halko- ja puutavarakauppiaita. Se muuttui pesäpallokentäksi ja lopulta Keskuspuistoksi vuonna 1965. Kyllä laatutietoisuus valtaa kaikessa alaa. 8
Torstaina 28. Vuonna 1899 torin pintaukseen tuotiin junalla 23 vaunulastia hiekkaa Humppilasta. Forssan suunnalla kuntauudistus ei ole edennyt. Winberg, joka teki monta isoa palvelusta Loimaalle. Kari Nummila. Kauppatorimme ei nyt teknisesti kaipaa ainakaan isoja muutoksia. Loimaan kaupungin kehitysjohtaja Matti Tunkkari uskoo yhdessä Loimaan kauppiasyhdistyksen kanssa, että Loimaan tori ja kaupungin ydinkeskusta sinänsä elävät uutta tulemistaan. Loimaan soittokunta musisioi. Forssa miettii itsekin suuntaansa. Tätä tarvitaan lisää. kesäkuuta 2012
120 vuotta TORIKAUPPAA
Mahtimiehet ajoivat Loimaan torin perustamista kunta suhtautui nihkeästi!
monipuolisesti elintarpeita vilja-, liha-, kala-, siipikarja- ja maitotuotteita sekä muun muassa villaa ja kankaita. Loimaan torilla vierailee säännöllisesti kolmisenkymmentä kauppiasta
PIENI OMAKOTITALO ISOLLA HIENOLLA TONTILLA 2500 m² Loimaa, Hirvikoski Niemenkuja 20. 2 takkaa sekä ilmalämpöpumppu. Hinta 82.000. Puuhella, varaava takka. 315.000 /tee tarjous
Kalliolle rakennettu okt 125 m² hyvällä paikalla. hyväkunt, tiiliverhoiltu talo, iso erillinen autotalli / var. Monissa kielissä ymmärtäminen hahmottuu tarttumisena johonkin, esimerkiksi saksan auffassen ja begreifen sekä ruotsin begripa tai englannin grasp. Rem. 80m² Hinta 45.000. Linnuilla esiintyy silloin tällöin poikkeavia höyhenistön värityksiä. Nykysuomessa verbien konkreettiset merkitykset ovat jo unohtuneet, vaikka ne vanhoissa teksteissä vielä esiintyvät rinnakkain abstraktien merkitysten kanssa. 58.000 . hirsitalo jota -72 laajennettu. Osin hirsirunkoinen vapaaajan asunto. 4h+k+ph+s 120 m2 + erill. 2-auton katos-/varastorakennus. 50 m² + pihasaunatakkahuone ja verstas. Vaaleilla, niin sanotuilla flavistisilla poikasilla oli toisistaan hieman poikkeava höyhenpeite. Hp. Hp. Tied. 4h+k+2kpl WC+ph+s+= 150m² + iso terassi. Tied. ja varaava takka. On peräti harvinaista, että samasta pesueesta näin monella poikasella on poikkeava väritys. Ikkunat ja keittiö -01. Oikotie 6886099. pienen perheen koti. Ihana vehreä takapiha, tehokas pohjaratkaisu. Hp. Valm. LL, Saviseudun paikallisin LUONTO
Loimijoen OP-Kiinteistökeskus Väinämöisenkatu 6, 32200 Loimaa
· s-posti: etunimi.sukunimi@op.fi www.opkk.fi
OKT 2h,k,wc n. 2h+k+aula +wc. Kodikas koti. =As.p-ala n.170 m², kokon. Saunallinen rivitalon päätyhuoneisto jossa juuri uudistetut pesuhuone ja erill. Sukukielestämme komista löytyy suomen ymmärtääverbin lailla abstraktistunut gögörvony, sananmukaisesti 'ympärikulkea'. Oikotie 233799 RIVITALOASUNTO Täysin uudistettu. sekä yläk. Tied. 142 m², lisäksi autotalli + var.+pannuh. Hp. Sirkka Saarinen Suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori
Asuntokaupan uusimmat! uusimmat!
Tervetuloa kaupoille ja esittelyyn!
Tänään kello 17.00-18.00 Huvilakatu 7, LOIMAA Sisätiloiltaan lähes täydellisesti remontoitu!
OMAKOTITALO RT 1h,k,s 39 m² kokonaan saneerattu päätyhuoneisto lähellä Kyrön keskustaa. 1h+k+sauna +ph+wc = 50 m². 168.000 . Mäkinen 0400-536941, kohde 647617
Loimaa Alastaro. 2h+k+ph+s 64 m2. Erkki Kallio
Kuukankuja 4, LOIMAA Alakerrassa 2 asuntoa, 3mh+ k+ rh+wc/kph+et. Vesik.lämm. Torstaina 28. Lisäksi lämm var. Normaalin värinen poikanen.
LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT. 245.000 /tee tarjous
Meidänkin kohteet osoitteessa
Keskusta-alueella tilava kivirakenteinen!
ASUINKIINTEISTÖ
JUURI SE OIKEA OSOITE.
Käsitettävästi ihan näiltä nurkilta. v-99. 260 m². Samantyyppinen abstraktistuminen on näkyvissä monien eurooppalaisten kielten ymmärtämistä tarkoittavassa verbissä: englannin understand, ruotsin förstå ja saksan verstehen sisältävät kaikki verbin 'seisoa' ja sen merkitystä muokkaavan etuliitteen, ranskan comprendre ja venäjän ponjat' puolestaan 'ottaa'-verbin etuliitteineen. Ikkunat uusittu, sisärem. 64 000 Tervahaudantie 50, Loimaa
Kottaraisparilla vaaleita poikasia
Kojonperässä Ilpo Silvanderin pihapiirissä oli kottaraisparilla oudonvärisiä poikasia. lämm. ulkokatto ja ikkunat uusittu sekä lämmityskattila. 169.000 /tee tarjous.
Loimaa Alastaro 1h+k+kesäh 40 m² +piharak. Suomen käsittämistä muistuttava merkityksenkehitys näkyy niin ikään sukukielissämme, esimerkiksi unkarin ért ja felfog sekä udmurtin valany ovat muodostuneet alunperin tarttumista tarkoittaneista verbeistä. Tontti 700 m². HP. Emojen tuodessa pönttöön ruokaa näyttäytyivät poikaset vuoron perään. Tilava: 3 mh, oh, iso keittiö, takkah, s-tilat. Reiästä kurkisteli vuorotellen kolme vaaleata ja yksi normaalin värinen poikanen. 39 000 Laurinkuja 4, Kyrö
nään ESITTELY tä 6.30 0-1 klo 16.0
Loimaa Hirvikoski 5h+k+ph+s 140 m2+erill.85 m2 at. Sähkölämm, takka. mm. Tilava tupakeittiö, autokatospaikka ja varasto. Hyvä kunto. kell.krs. Oikotie 7325935 PIENI TILAKESKUS Loimaa, Pappinen. 32.000 . ja autotalli. 4mh+ työh.+oh+rt+khh+ph+s+ 2vh+ 2wc+et.=As.p-ala n. Kauniilla hoidetulla 1520 m2 tontilla, päättyvän kadun varrella -90 rak. Mäkinen 0400-536941, kohde 636289
oh+k+rh+kirj.h.+3mh+tkh+ph+ s+vh+wc+kph+wc+et. Tilat 2 krs. Kunnan vesi, voimavirta. Kaupungin uimarantaan 1600 m. (02) 762 3015, 0400 692 753
Vapaa-aikaan Virttaalla moottoriradan läheisyydessä ja kunnallistekniikan piirissä hyvin varusteltu mökki ja vierasmaja. Hyvä esimerkki ovat otsikossa mainitut henkistä toimintaa kuvaavat verbit. Hinta 55.000. Hp. Oikotie 7214079
Katso lisätiedot ja kuvat
www.loimaanasuntopalvelu.com
Kottaraispöntöstä kurkisteli erivärisiä poikasia. 65 000 Nurmenpolku 6 D, Loimaa
Kurjenkuja 6, LOIMAA. T=6085 m² Hp. Hyvin pidetty talo kivalla paikalla. kesäkuuta 2012
9
Omakotitalot Rivitalot
Turuntie 14, 32200 Loimaa Puh. 79.500 . Valm. Oma tontti 1399 m². Mäkinen 0400536941, kohde 648323.
KT 2h,tupak,s 54 m² keskustassa vapaa saunallinen kaksio. Keskustassa 1964 rak. Hp. HP. Lämmin autotalli. vesi, sähköt löytyy, Tiilerin takka -08. Oikotie 146702
Pertti Äikää 0500 320751 Kaija-Liisa Suominen 050 372 1166
LOIMAAN KIINTEISTÖNOTARIAATTI OY
Turuntie 10, Loimaa, p. Normaalivärinen nuori lintu on vaaleanruskea. HelsinkiPori -valtatien läheisyydessä, mökki vakituiseen asumiseen tai vapaa-ajan käyttöön. Tontti 2000 m². Tässä kuvassa pesueen vaalein poikanen.
Tältä puuttuu höyheniä kaulasta.
ERKKI KALLIO
Tässäkin mökissä luetaan kesällä Loimaan Lehteä.
MÖKKI Loimaa, Orisuo. 107 000 . autotalli. Kaup. Tiloja 3:ssa kerroksessa. 79.000 . Näiltä siivekkäiltä on värin muodostuminen höyhenistöön estynyt. Öljyk.lämmitys, putket pinnassa. Mäkinen 0400-536941 kohde 646563
ESITTELY su 0 5.3 klo 15.00-1
Vapaa-ajan asunnot
Loimaa, Alastaro. (02) 7622 200 lkn@lkn.fi www.loimaankiinteistonotariaatti.fi
osoitteenmuutokset (02) 588 8088 tai tilaukset@loimaanlehti.fi
Tällä on hieman tummaa päälaella. Avarat huoneet, oh pystyy jakamaan. 64 000 Opinkuja 5-7, Loimaa
Suopellon alueella viihtyisä!
OMAKOTITALO
ESITTELY su 5 6.1 klo 15.45-1
Hannu poissa 1.7.- 9.7.
Hannu Einola 0400 536 547 Matti Mäkinen 0400 536 941
Loimaa, Alastaro. 2h,k,ph,s 75 m2 / 95 m2. ja 2h+k+wc/ kph+et. Hinta 196.000. Palvelut "kiven heiton päässä". (02) 763 1888
KIÄLEN PÄÄLLÄ
Ymmärränkö vai käsitänkö?
Sanojen merkityksen muuttuminen konkreettisesta abstraktiksi on kielessä tavallinen ilmiö. ala n. Abstrakti merkitys niille on kehittynyt kuitenkin vasta myöhemmin kielten jo eriydyttyä toisistaan. As.p-ala n. 1707 m2 puutarhatontii. Oma tontti 864 m². HP. wc. Tied. 219,5 m². Vapaa, hp. Mäentie 2, Loimaa
Heimolinnankatu 14 LOIMAA P. Hinta 22.000. 245 m². 1h+ avok+WC+saunatilat = n. uusittu 2010. T=700 m² Hp. etelään, vapaa. Oma tontti 1442 m². ask.h.+pannuh.+ öljys.h.+var.til, lisäksi autotalli talon yht. Vapautuu nopeastikin. Mäkinen 0400-536941, kohde 644227
KT-kaksio 62 m² keskustassa, rv-79 2/3 krs, avarat huoneet, iso keittiö, las.p. Erill. Samoin käsittäminen on alkuaan ollut vain kädessä pitämistä tai käsin tarttumista. v-58. Pesuh. Oma 1680 m2 tontti. Ulkoverhous / peltikate uusittu -08. Hp. Alastaron keskustan tuntumassa -52 rak. Öljyk. Ymmärtää on sukua sanoille ympyrä ja ympäri, ja se on alkuaan tarkoittanut jonkin ympäri kiertämistä eli hyvin konkreettista toimintaa. Edellä luetelluista suomen ja sen sukukielten verbeistä osa on peräisin jo suomalaisugrilaisesta kantakielestä. Lomaasunnoksi tai ympärivuotiseen asumiseen.4h+k+saunatilat = n. 96 000 Tomminkuja 3, Virttaa Tarja Keskitalo 0400 656 780 Heli Harteela palaa lomalta 9.7.
Tule kaupoille Kiinteistönotariaattiin
OMAKOTITALO Loimaa, Huvilakatu. Hp. sauna, wc, käyttövesip. Hyvin samoja polkuja on kulkenut kielenpuhujan aatos eri puolilla Eurooppaa, kun hän on keksinyt teonsanan älyllisen toimintansa kuvaamiseen. Öljyk.lämm. 50m² + autotalli/varasto 38m². talon yht.= k-ala n. Vaaleilla linnuilla oli yksilölliset värit
ti-to 9-17, pe 9-17.30, la 9-13
795 95 KEITTOKINKKU19
KASSLERPIHVI
Humppilan ylikypsä
/kg /kg
12
95
/kg
A !!! LAU klo 9-14 .6. KI 30 AIK K EET TUOTT !!! TERVETULOA! TER -50%
Perjantaina Jokisen RYYNÄRIT sekä Ypäjän Kotinisun leivät ja pullat
Turuntie 19, LOIMAA puh. 10
Torstaina 28. 7632 733
Tervetuloa!
Parturi-Kampaamo
puh. 040-7454147 Avoinna: ma-ti 917, to 917, la 814 tai sopimuksen mukaan Kauppalankatu 2 lh 2 (kaupungin taloa vastapäätä)
Jalasjoen Metsästysseura ry
alueemme maanomistajat ja s e u ra m m e j ä s e n e t v i e t t ä m ä ä n
Kutsumme
Huollata puimurisi nyt, varmista sujuvat puinnit syksyksi.
Punkalaitumen Särkkään lauantaina 14.7.2012 klo 18.00
Jalasjoen Metsästysseura ry, johtokunta
PEIJAISIA. kesäkuuta 2012
Tänään torstaina ALASTAROLLA lasipalatsissa klo 10-17
AURINKOISET KESÄTARJOUKSET!!!
* SOLSTICE- RUISKURUSKETUS koko vartalo 37 / krt 3 krt kortti / 100 * RIPSIENPIDENNYS 90 , ensimmäinen huolto 30 * TOINEN HIUSTENLEIKKAUS 1/2 HINTAAN (edullisempi tai saman hintainen) * RENTOUTUS- TAI REGRESSIOTERAPIAHOITOJA A harjoituksena 20 NTAIN
liike myös fb:ssa, tykkää ja voit voittaa tuotepalkinnon ajanvaraus ja nettikauppa www.kmstyle.fi
Kalvoton PORSAAN
Tuotemerkkeinä
ALE -40%
Maksuvälineenä käteinen
ULKOFILE
Porsaan
TERVETULOA!
Palvelemme Ma sulj
klo 19 To 28.6. Loimaan viihdekuoro laulaa ja laulattaa kello 12 Avoinna ma su kello 11 - 18 Puh. Strand Spa alk. Perjantaina 27.7. 55 /aik. klo 19 ensi-ilta Ke 20.6. pe 6.7., 20.7., 3.8. 55 /aik. 250 /hlö Bussimatka Riikaan to-su 19.7. klo 19 LM Su 24.6. 4, Forssa Puh. Yö laivassa päivä Tallinnassa su-ma 1.7. P. klo 14 ja 19 Ti 26.6. ma 2.7., 23.7., 6.8. klo 19 Su 1.7. 050 3114506, Osoite: Aura-Pirkkatie 84, 32200 Loimaa Tervetuloa!
Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. 55 /B4/hlö Reitti: Vampula-Alastaro-H:koski-Loimaa. 02 588 8088
Päivämatkat Tallinnaan la 30.6., 14.7., 28.7. 050 512 5728
OSTAMME KÄTEISELLÄ KULTAA JA HOPEAA
Kultakorut, hopeakorut, pöytähopeat ym. (03) 433 5340 www.matka-merila.fi
www.autohuoltomaunu.fi
OSTO-MYYNTI-RAHOITUS
-04 8950
16850 10950 1950 13950 45500 7750 12850 13700
www.krekila.fi myyntipalvelu puh: 044 918 9020 KAHVITUS: KESKIPITÄJÄN MAATALOUSNAISET RYHMIEN RUOKAILU: LOIMAAN JUHLAPALVELU KY PUH: 0400 642106
Alpo Jaakolan Patsaspuiston kesä 2012
Pientä piristystä!
Tervetuloa lehtivihreämittaus Tervetuloa lehtivihreämittaus-päiville Agrimarketiin päiville Agrimarketiin
Paikkakunta,Osoite Loimaa, Aleksis Kiven katu 7 Maanantai xx.xx.2012 klo 10.00 14 perjantaina 29.6.2012 klo 10 14.00
maanpintaa myöden metrin mittaiLeikkaa kasvustostasi maanpintaa myöden metrin mittainen näyte lehtivihreämittaus-päivälle. ELOKUU Lauantaina 18.8. + 11,99 snt/min. kaikista liittymistä.
OIKEA OSOITE VARMISTAA SULAVAN LEHDENJAKELUN Mikä sinun osoitteesi on?
Tilaajapalvelu p. 12 6 10 10 10 Ohjaus ja sovitus: Pasi Lappalainen Käsikirjoitus: Sirkka Lukka
Lomalle!
Hotellimatkat Pärnuu su-to 1.7., 8.7., 15.7., 22.7. 1.9.
11.00-13.00 Pyörre-ryhmä 12.00 alkaen Alpon kesävestari 2012 14.00 ja 16.00 Opastetut kierrokset 18.00-19.30 Eläkkeensaajien lauluryhmä, tervetuloa laulamaan kuoron kanssa! 14.00 ja 16.00 Opastetut kierrokset Jaakola-päivät
Matka-Merilä Oy
Kartanonk. myös rikkinäiset. 3, P. Oma bussi matkoilla mukana! Palvelumaksu 5 /varaus.
Autohuolto MAUNU KY
Sunintie 45 Loimaa P. klo 19 Pe 29.6. alk. to-su 16.8. 245 /hlö ma-to 6.8. su-to 29.7. Oma bussi matkoilla mukana! Palvelumaksu 5 /varaus.
KESÄKUU Lauantaina 30.6. pe-la 27.7., 3.8. antavat ohjeet lisälannoituksesta,ohjeet lisälannoituksesta, Tilaisuuden asiantuntijat antavat korrensäädöstä ja tautitorjunnasta. klo 19 Ke 27.6. Htl Albert 250 /hlö Virkistys- ja teatterimatka Pärnuun "Seela Sella seisaallaan"-esitys to-su 16.8. Lauantaina 21.7. 31.8. alk. 762 2140
Näytökset 2012: Ti 19.6. 02-762 8326, 0400-536 303
Audi A4 AVANT S LINE Avant 2,0TDI 103 kW -07 ChryslerVoyager 7 Henk.2,8 CRD A4 SETouring -06 Fiat Brava Fastback 1,8 16V ELX 5d -97 M-B C 180 Kompressor A Classic -03 M-B E 220 CDI BE T A Elegance -10 Toyota Avensis 2,0 D-4D Linea Terra 4ov -04 VW Golf GT Sport 1,4 103 kW TSI 4-ov -07 Volvo C 30 F 1,8 (125 hv) man Flexifuel -08
Volvo V50 2,0D
Matka-Merilä Oy
Kartanonk. LL, Saviseudun paikallisin. 8.7., 15.7., 29.7., 5.8. Tilaisuuden asiantuntijat nen näyte (vähintään 30 kpl) lehtivihreämittaus-päivälle. 250 /B4/hlö Reitti: Vampula-Alastaro-H:koski-Loimaa. to 5.7., 19.7. HEINÄKUU Lauantaina 14.7. 280 /hlö to-su 5.7., 12.7., 19.7., 26.7. 55 /aik. klo 14 ja 19 LIPUT: AIKUISET LAPSET 7-15v ELÄKELÄISET OPISKELIJAT Ryhmät 20 HENK. (03) 433 5340 www.matka-merila.fi
Avoimet ovet lauantaina 1.9. Asioi luotettavasti ammattiliikkeessä.
www.samulirintala.fi LOIMAA YLÄNE
KANTAESITYS KESÄLLÄ 2012
VASEMMISTOLIITTO TARJOAA KAHVIA JA LETTUJA
torilla perjantaina 29.6.2012 alkaen klo 10.
Paikalla valtuutettuja ja kunnallisvaaliehdokkaita! Tervetuloa!
Vasemmistoliiton Loimaan kunnallisjärjestö
Vesikoskenk. 8-17, la 9-14
Puhelun hinta soitettaessa Hankkija-Maatalous Oy:n www.agrimarket.fi toimipaikkojen 010-alkuisiin numeroihin on 8,28 snt/puh. korrensäädöstä ja tautitorjunnasta.
Aleksis Kivenkatu 7, Loimaa, 010-7685200, ark. 4, Forssa Puh. 55 /aik. alk
klo 18.00 alkaen ArtTyynelässä. Puh. Loimaan Seudun Yrittäjänaiset järjestävät la 21.7. Sistonen
Puh. Tiedustelut 0405786756/ Rosemary Rokki. mennessä Riikalle 0405301748. Vampulan Eläkeläiset ry:n kesäretki Lappi Tl:ään (kuuluu nyk. Oikea päivämäärä Ypäjän kesäteatteriretkelle on ke 25.7. Näkövammaiset kesäretki Littoisten Rauhanniemeen. Lähtö CityNuokkarilta klo 9.00 kimppakyydein. 14.00 - 18.00, Arvidinkatu ( ent. 040 2414416. klo 11 alkaen. Arcopedico..) RIEKER-kenkiä ja sandaaleja (20 eri mallia) ORTOKENKIÄ ONGELMAJALOILLE Terveyssandaaleja (Natura, Rohde..) Kenkiä-ja sandaaleja omille pohjallisille KUOMALENKKAREITA (myös tarralla) NOKIAN KUMISAAPPAITA (Kontio, Tapio, Piha, Hai ,Reef. Ilmoittautuminen 2.7. Tiedustelut: Nekos Oy: Meklari Markku Värjönen, puh: 040-8115243 Myydään: Konepajan laitteet ja raaka-aineet ja valmistuotteet, tuotannon siirtymisen vuoksi tampereelle. 12.30. 040-535 0576 / Hilkka. saunomista, uimista ja mukavaa yhdessä oloa. Torstaina 28. Tied. Vuorisen talli klo 17, Kaunismäenkatu- Turuntie- Op pysäkki- Kalevalankatu- Hirvikoski- Kolkkalantie- Kitkontie- Kuusitie. Vampulan Eläkeläiset ry:n matka Himolan kesäteatteriin Lystmettään (Yläne) su 1.7. klo 11.30 kokoontuvat näytelmäpiiri ja kokkikerho. Vesikosken kautta Alastarolle. klo 9-15 Naisten Suvitorin Loimaan torilla.Paikat varausjärjestyksessä 18.7. Aika: Perjantaina 29.06.2012 klo 12:00. Savikki ry jäsenten perinteinen rantapäivä 05.07. Retkelle voivat osallistua myös yhdistykseen kuulumattomat henkilöt. Myrskytuuli
Loimaan torilta perjantaina kalaa
Tuoretta siikaa, lohi-, ahven- ja kuhafilettä sekä muita herkkuja.
Eeva ja V-P Rantamaa p. Joista lähtö klo 11.45. klo 13.00, näytelmä Harmaat pantterit. Loimaan Seudun Sotaveteraanit jaostoineen lähtö teatteriin Tuiskulaa 4.7. astioita, vaatteita, kenkiä, sisustustavaraa ym. Myyntiehdot: Huutokauppaehdot huutokaupan alussa. klo 15
VAMPULA-VIIKON BINGO 2.7.
Loimaa-Kuusankoski
Pesisstadionilla su 1.7. Runsas sillivalikoima.
Perjantaina 29.6. la 8 ennen klo 23 ilm sis.
Torstaina 28.6. Opastus tienreunassa vasemmalle. Savikki ry kokoontuu CityNuokkarilla la 30.06. Lisätietoja kotisivuilta. Katso www.huutokaupat.com, kohde 24266
SEURATOIMINTA
Loimaanseudun Diabetesyhdistyksen touhukas perhepäivätapahtumaan la 30.6. Pelaajat paikalle klo 17.15.
NAISTEN SUOMENSARJAA
JUKOLAN BINGO
VAMPULASSA
maanantaisin klo 18.45 alk.
MYYTÄVÄNÄ
Rivitalo 3h+k+s+parveke ja terassi, sekä autopaikka, 100 m² Hirvikoskella. järjestää matkan Jokioisiin kesäteatteriin katsomaan laulunäytelmää Kesällä kerran su 5.8. mennessä 050 4140122/Johanna mm. 02 766 9944
Kahvitarjoilu kello 11 - 13
Silakkaa ja silakkafilettä, ahventa, kuha- ja siikafilettä. Lähtöaika ilm. Matkalle voivat osallistua myös yhdistykseen kuulumattomat henkilöt. Kannel-kuoro huomenna pe 29.6. klo 12.00 alkaen järjestettävistä Eläkeläisten Satakunnan Aluejärjestön Elojuhlista. Loimaan kaupungin kesänviettopaikassa Kalikassa. Tied. Eläkeliiton Alastaron yhd. klo 11 Nuorisotalolla. Aikataulu: Oripää 07.30, Virttaa (Siilinpesä) 07.40 ja Vampula (Pizzerian kulmalta) 07.50, Lappi Tl n. 5 000 ), Hako -harjakone ja -yhdistelmäkone, höyläpenkkejä, vannesaha, työkoneiden renkaita, keittiötarvikkeita, Arabia-astioita ym käytöstä poistettua irtaimistoa.
Laatua
n
uto
pe 6.7. Myynnissä mm. Keskustellaan mm. Sauna lämmin Melliläjärvellä torstaisin klo 17.-20. 19.7. 3m -levyleikkuri, 3-m kanttikone, hitsauskoneita, säteisporakone, trukkilavahyllyä, pientavarahyllyä, pinkkari, kelatelineitä, pumppukärryjä, Marco nostopöytä, paineilmasylintereitä, rumpumoottoreita, varastolaatikoita, paljon erilaista rautaraaka-ainetta sekä ROMUA, oksatelineitä, trukki, h-a perävaunuja, metallivannesaha, Kemppi hitsauskoneita, lokerikkoja, ym paljon tavaraa. Mellilä-päivä la 7.7. Loimaan Keskipitäjän Maatalousnaiset Huom. mennessä Maunolle p. klo 14. Olohuone avoinna Loimaan Tori 120 vuotta -tapahtuman kunniaksi pe 29.6. Vampulan Jukolassa ke 8.8. 0400 - 784922
VIIVI JA WAGNER. N. myös lämminvuorisia..) Puutarhakenkiä, Aamutossuja... tulee maksaa LSOP:n pää- tai Hirvikosken konttoriin viimeistään 12.7. 0400 726 546 Liput 12
Niinijoen Seudun kyläyhdistys ry www.pappistenlava.net Käteismaksu 12,-
Focus & Sakke Kotilainen
C-oikeu
det
Ravintola Paddockissa LA 30.6. 040 843 1477.Olemme mukana Okrassa Loimaan kaupungin osastolla, Niinitonttu paikalla joka päivä klo 13 - 14. puh. klo 20-01 Saunakosken lavalla
0 ut 1 Lip Järj. hyviä palkintoja.
Tervetuloa! Vampulan Urheilijat Halutaan vuokrata OK-TALO tai SUURI ASUNTO Alastarolta tai Virttaalta pikaisesti. 09.00. Myydään : Vammas tiehöylä (pohjah. Kunakin päivänä sama ohjelma. Tiedustelut ja ilmoittautumiset ma 02.07. klo 21-02
en en kesk KävijöidAN AUTO VOTA ÄYTTÖÖN. klo 9-14. Tule hakemaan tietoa mm. klo 18.45
JR 2
Konepajan laitteet, raaka-aineet ja valmistuotteet, Loimaa. Lemmikit sallittu. 040 701 3216 tai 027 627 026/Antti. 20.0000.30
Liput 10
Timo Virtasen karaoke, naistentanssit
Lauantaina 30.6. myöhemmin. Soita ja sovi näyttö 050-5834662
Loimaa-Lappeenranta
Pesisstadionilla la 30.6. KK-aiheena "kesäleikit". 040 577 1394 Eloisat, osallistumismaksu UkkopekkaNaantali- Kultaranta- Rymättylä -retkelle 1/9.8., 2/14.8. Käynti Kivikylän kotipalvaamolla ja Euran paperilla, ym. Loimaan Kamerat r.y Kerhoilta pidetään 3.7. Ohjelmassa mukavaa yhdessäoloa, uintia, saunomista, pelejä ym. Au Jalkapallo P96 iltaturnaus Alastarolla pe 29.6. Raumaan) ke 4.7. tulevista tapahtumista. Lisätietoja kotisivuillamme. sis. Kuljetus Oripäästä klo 11.00. eija.eloranta@utu.fi tai p. Kuljetus: Vampula (Pizzerian kulmalta) 11.50, Virttaa (Siilinpesä) 12.00, Oripää 12.10, Yläne n. Peliliuskat 3-2 /kpl.
Metsämaan Kalliohovissa torstaina 28.6. Arvonta
Loimaa
Loimaan torilla tiistaisin ja perjantaisin.
puh. Lamminkatu 25, perjantaina 29.6.2012 alkaen klo 11.00. kesäkuuta 2012
Keittiötarvikkeiden myymälä/Kahvila myymälä/Kahvila
Haarantie 155, Loimaa, Puh. 040-7182956. Ilm. Ilmoittautumiset nopeasti Soilille, puh. 9.00 - 12.00 ( Vain käteismaksu )
LÄMPIMÄT KIITOKSET
Hilkka Lehtojärvi
3H+K 76,5 m² Heti vapaa.
P. Ilmoittautumiset iltaisin 30.6. Mellilän Kyläyhdistys r.y. Näyttö: Huutokauppapäivänä alkaen klo 8.00. 0500 596 929
a Tarjoll
la 30.6. klo 12.00 alkaen Vampulan Osuuspankin kerhohuoneistossa. 040 7407 203 www.pasinkala.com
Mikko Mäkeläinen en
& Myrskylyhty
HUUTOKAUPPA
Loimaan kaupungin keskusvarastolla, os. Sylvi 0503569692, Helena 0505539049. nahkatehdas ), Loimaa, p. 050-548 3333
BINGO JAHTI 55/1800
Kirja 6 seur. AR IK VIIKOKS joka perjantai. ja 3/15.8. 040 509 1965 www.ala-hollo.fi
11
ti-pe 10-17 la 9-16 su 12-16
Viihderavintolassa viikonloppuna
TORILTA
Tanssiorkesteri
VEIKKO NIEMINEN
Torikauppaa Loimaalla 120 vuotta
Juhlapäivä perjantaina 29.6.2012
Esiintyjinä: kello 9.30 Reino Jalonen 11.00 Loimaan soittokunta 12.30 Janne Kaunisto
Yökerhossa että taattua syk pe-la 22-04
llilla Leppihaaan! ssit tan
liput pe ilm. 20.0000.30
Loimaan kaupungin tervehdys noin kello 11.30
Tervetuloa Porintie 739, Orisuo, p. Ilmoittautumiset nopeasti Soilille, puh. 040 2414416. 045630945
Pesäpallon suomensarjaa Jokioisilla la 30.6.2012 klo 16.00
Koetus- Pöytyä
www.jokioistenkoetus.fi
Parhaat sukulaiset ja ystävät teitte juhlastani ikimuistoisen
*** NYT SE LOPPUU
***
ENÄÄN KOLME PÄIVÄÄ ALENNUS 50 % - 80 %
La. 010 420 5091 www.kinoset.fi KINEMA Vesikoskenkatu 21,Loimaa
Ohjelmisto ajalla
29.6.-5.7.2012
Ice Age 4 3D
10, K7, 1h30min
-VERSIONA:
PE LA ja SU MA,TI,KE,TO PE LA ja SU MA,TI,KE,TO
19:00 16:45 19:00 16:45 14:30 16:45
VIELÄ KAKSI ILTAA,KIIREHDI!
Ice Age 4 2D
7,50, K7, 1h30min
Lumikki ja metsästäjä
-K12-, 9, 2h07min
-VERSIONA:
LA ja SU 19:00
KIMMON KENKÄ KANKAANPÄÄ
www.kimmonkenka.fi
Rakennuspalvelu A.J. p. ym.
Loimaalla 26.6.2012 Tekninen ja ympäristöpalvelukeskus
HUUTOKAUPPA pe 29.06.2012 - Sadevesijärjestelmät - Kattoturvatuotteet - Piipunpellitykset - Rakennuspellitykset
Puh. menn. klo 13.00- Kalikkaan, Pyhäjärven rannalla. NiiniJokilaiset ry. menn. Muutama paikka vapaana. MLL Loimaan kaupungin yhdistys Linja-autokyyti Turun Seikkailupuistoon ke 11.7. Auto lähtee la 7.7 Loimaan OP:n pysäkiltä klo 11.15. 0443235616. 050 321 9057
PUUTARHAMYYNTI SAARI
Avoinna : Ark. KARAOKE
Puh. Luvassa mm. Savukalaherkkuja ja graavikalaa. to 28.6. Niinijokivarsiajelu la 30.6. Ilmoitt. ei ruokatuotteita. Kukonharjan Kyläyhdistys ry ja Hirvenpään tienoot
L AVATANS SIT
Orkesterina Midinetti
Riuttanmaantie 13, Kukonharja, Huittinen
KENKIÄ JA KUMISAAPPAITA
PERJANTAINA LOIMAAN TORILLA
Kävelykenkiä (Sievi, Pomar; Avec. Paikka: Loimaa Niinijoki (ent.meijeri), opasteet Loimaa Oripää tieltä, 32200 Loimaa. Vielä muutamia paikkoja jäljellä. klo 13 - 16, lähtö Niinijoen koululta. Valtatie 204 Yläneeltä n. Lähde mukaan viettämään rantapäivää mukavassa seurassa. 2 . Vampulan Eläkeläiset ry:n seuraava kerhotapaaminen pidetään ma 23.7. klo 15
Vapaa pääsy.
1.000 ilman pallorajaa
2 x 200 ym. 4 km Säkylään päin. Lisätiedot Mellilän kotisivujen tapahtumakalenterista tai puh