ANU SALO KIRJOITTAJAVIERAS Suorituksia ja voittoja Tapio Pukin mukaan kilpaurheilun arvoihin samastutaan yhä helpommin, kun maailma on muuttunut suorituskeskeiseksi. Syöpäja keuhkolääkärien vastaanotto on jo tuttua, minkä lisäksi kardiologi, sydänlääkäri ja neurokirurgi jalkautuvat Loimaalle. Kyllä lähtee! Rallisprintiä harrastava Jukka-Pekka Ollikainen kuuluu niihin ratinpyörittäjiin, joiden ansiosta suomalaisia kutsutaan maailman nopeimmaksi kansaksi. vuosikerta TORSTAI 28.1. alv . Välimäki ei näe tarpeellisena tapella sairaansijoista vaan järkevästä työnjaosta aluesairaalan ja Tyksin välillä. Yrityksiä ja urheilijoita taas yhdistää näyttävien voittojen tavoittelu. Sivu 8. Sivu 9 MAIJA PALOPOSKI 60 km/h Moottorikelkalla saa ajaa jokijäällä, mutta ei urku auki. Uutta ja lisääntyvää toimintaa on Tyksin erikoislääkärien jalkautuminen Loimaalle. Polven tähystysoperaatiossa kamera ohjaa monitorin välityksellä toimenpidettä tekevää Markus Lainetta. Loimaan talousalueen paikallislehti • 96. Leikkaukset lisääntyvät Loimaa Sari Keskitalo Julkisuudessa vellovat puheet Loimaan aluesairaalan toiminnan supistumisesta risovat johtavaa lääkäriä Jari Välimäkeä. Debit-kortit jakavat mielipiteitä Perinteiset pankkikortit ollaan korvaamassa debit-korteilla, jotka yleistyvät kovaa vauhtia. Sivu 6 TIINA NAULA Ilari Nikula pitää maalaiselämästä, eikä kaupunkielämä häntä juuri houkuttele. Debitkorttien ennakoidaan kasvattavan kauppiaiden kustannuksia ja nostavan samalla hintoja. Sivu 10 SAMPSA HAKALA – Uskomme, että uuteen tekniikkaan kannattaa investoida, jotta asiakkaita voidaan palvella mahdollisimman monipuolisesti, kauppias Martti Koskinen ja myyjä Meeri Hyytiäinen sanovat. Vaikka sairaansijat ovat vähentyneet, potilaita voidaan hoitaa enemmän kuin ennen. Osa kauppiaista toivottaa debit-kortit tervetulleiksi, sillä uuden tekniikan uskotaan parantavan palvelua ja helpottavan kaupantekoa. Sivu 6 T Ä N Ä Ä N VUOTTA 59 Höpsähtäneet ovat tänä talvena ihastuneet niin kovasti pakkaskeleihin, että heistä on alettu puhua huuruukkoina. Löytääkö tämä mies morsiamen. Leikkaustoiminta laajenee aluesairaalassa keväällä selän luudutusleikkauksilla ja syksyllä lihavuusleikkauksilla. Sivu 5 Piikkirenkaat pureutuvat pakkaslumeen peevelin pitävästi. Kevään aikana saamme seurata myös punkalaitumelaisen Ilari Nikulan morsiamen etsintää. Sitäpaitsi Loimaalla sairaansijat ovat vähentyneet jo 60:lla, Salossa ei yhdelläkään. Menestyssarja Maajussille morsian alkaa huomenna uudella tuotantokaudella. Tänään he syleilevät -13 asteista ilmaa. Miten mahtaa käydä. – Toiminta järkeistyy tarpeiden mukaan ja uuttakin saadaan tilalle, Välimäki sanoo. 2010 P 1 D Nro 10 Hurusta tuli huuru Irtonumeron hinta 1,00 € sis
Ke 3.2. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Sua kiittää tahtoisin -konsertti Kanta-Loimaan kirkossa su 31.1. Ruokojen valtakuntaan keväällä saapuvat kaulushaikarat, ruskosuohaukat ja rytikerttuset jäävät ilman kotia. Muistaen Laila ja Jari Tuukka ja Hanne, Terhi ja Juha Eino ja Niina So?a ja Sanni, Janna ja Jussi Aarno Taina ja Kari Noora, Erkka ja Arttu Pirkko perheineen, velivainajan perhe Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. tammikuuta 2010 SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. 1: 16 KINKERIT Outi ja Pauli Perholla ensi ke. HELLUNTAISEURAKUNTA PÄIVÄN SANA Su 31.1. klo 12 sanapalvelus, Koivunen, Pihlajamaa. Sijaisena Tero Heikkilä. Järviruoko Talvella monet kasvit joutuvat koville, jopa niin koville, että elämä päättyy paukkupakkasiin tai liialliseen lumitaakkaan. klo 13 Nahuntuvan hartaus. Ti 2.2. Tapahtuma on hyvänä esimerkkinä bändien yhteistyökyvystä ja yhdessä tekemisen innoittavuudesta. Teema ”Miten voin olla varma uskostani?” Ti 2.2. klo 10 messu, Koivunen, Pihlajamaa. Ti 2.2. Uudet versot alkavat kasvaa niin myöhään, että pesimäpaikkoja on haettava muualta. Matka ja lippu 22 €/henkilö. www.loimaanseurakunta.fi Kanta-Loimaan kirkko To 28.1. Lähtö Kaup.kirkko klo 14.00, K-Loimaan srk-talo klo 14.10, Alastaro Nordea klo 14.20. Konsertin toinen kuoro on Kanta-Loimaan kirkkokuoro, joka esittää mm. Kultaiseniänkerho srk.talolla klo 13. Keräys tuotti 1 803,82 euroa. Klo 13 Sley:n Kojonkulman osaston hartaushetki ja vuosikokous Op:n kerhohuoneella, Koskenniemi. välisenä aikana, jolloin puhelinpalvelu 040 740 6709 tiistaisin ja torstaisin klo 9-12. klo 14 Tammikodin hartaus. Mellilän kirkko To 28.1. Pappi toimistolla to 28.1. klo 13 lähetyksen päiväpiiri (Sley) srk-talolla. Tapahtumat Su 31.1. Kun muukalainen tulee ja rukoilee tähän temppeliin päin kääntyneenä, niin kuule se asuinsijaasi taivaaseen ja tee niin kuin hän sinulta pyytää. 30 Katinhännäntie 298. Su 31.1. Mikäli järviruoko saa talven aikana liian suuren lumitaakan harteilleen ja kaikki versot katkeavat, niin vaikutukset ovat yllättävän suuret. klo 15 konsertti ”Sua kiittää tahtoisin” Kanta-Loimaan kirkossa. klo 13 lähetyspiiri (SLS). Loimaan Kaupunginkirkko To 28.1. LOIMAA . www.loimaanlehti.. klo 10 messu, Rouhiainen, Lill. klo 19 Sana ja rukous Tervetuloa tilaisuuksiimme! Savipellonkatu 5, puh. Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Clarken, Lasse Heikkilän ja Jukka Leppilammen sävellyksiä. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. Kanta-Loimaan kirkossa järjestetään kiitos-teeman ympärille koottu konsertti sunnuntaina. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 8.57. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 104 6 kk 61 4 kk 46 Kestotilaus: Lask.jakso 12 kk 97 6 kk 49,50 4 kk 34 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Metsämaan kirkko Su 31.1. Ke 3.2. klo 11 ”Israel – Jumalan suunnitelma”, kahvitarjoilu Fidan juutalaistyön hyväksi, Hilkka Puputti ja Marja-Liisa Turunen Ti 2.2. Kirkkoherranvirasto avoinna ti,ke,to 9 -12. klo 14 lähetyspiiri srktalolla. Su 31.1. Parhaimman suojan ne antavat kuitenkin linnuille, kuten viiksitimaleille, jotka elävät talven yksinomaan järviruo’on siementen turvin. Painopaikka: Allatum Oy. Järviruokojen versot jäävät talveksi rantamaisemien koristajiksi, ja niiden suojissa viihtyy moni talvinen eläin. Seurakuntamestari Jorma Mäkelä kuukausivapaalla 30.-31.1. klo 18 nuortenilta. Ti 2.2. Iltaosuus klo 20–02. Kynttilänpäivä, Vauvakirkko kirkossa klo 10. Su 31.1. Su 7.2. klo 12.30 Koulukujan raamattupiiri. To 4.2. klo 18 kehitysvammaisten kerho Ruusurinteessä. Kuollut: Aarne Ahlgren 89v, Terttu Heloisa Lukkaroinen 78v, Martti Otto Olavi Peltola 75v, Ritva Kaarina Rautiainen 51v. Ma 1.2. Vanhoja tuttuja kiitoslauluja ovat myös ”Kiitos sulle Jumalani” sekä ”Oi kiitos sä Luojani armollinen”. Parilla kolmella helsinkiläisbändillä on mahdollisuus kokeilla tällaista yhteistyötä jatkossa. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. 1. Kuorojen lisäksi konsertissa esiintyvät Teija Venäläinen, viulu; Eetu Piki, rummut; Pauli Nurmi, trumpetti; Leea ja Sakari Antila, laulu; Sari Jokela, harmonikka; Aimo Peuralahti, basso ja Melisa Stevanovic, urut. (huom.) klo 13 Kojonkulman pyhäkoulu Lehdolla. Oktaava-lauluryhmä, Leea ja Sakari Antila, Eetu Piki, Teija Venäläinen, Pauli Nurmi, Kirkkokuoro, Helvi Klemetti, Stevanovic, Mäkinen. klo 12 messu, Szarek, Mäkinen. Aurinko laskee kello 16.26. Toimitussihteerit: Sampsa Hakala, Tiina Naula. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. mennessä. YPÄJÄ 28.1. Su 31.1. Lisäksi ohjelmassa on muun muassa J.S. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Kustantaja: Priimus Media Oy. 3.2 klo 18. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. Haudanhoitosopimuksia käsitellään vuonna 2010 vain 1.2.30.6. Ikärajaton osuus klo 15–20. Loimaalaisbändejä Helsingissä Haiti-keräys innosti auttamaan LOIMAA Suomen Punaisen Ristin Loimaan osaston Haitikeräys innosti ihmiset auttamaan maanjäristyksen uhreja. Bussit täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. VUOTTA 59 KUOLLEITA KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA . Kalle, Kaarlo, Kaarle, Mies 29.1. Elävän musiikin yhdistys Loivari vie loimaalaista bändiosaamista helsinkiläisten ihmeteltäväksi lauantaina järjestettävään MeRocktal-tapahtumaan. Klo 15 pyhäkoulu Mirjami ja Pauli Soikkelilla. klo 14 hartaushetki ja Sleyn vuosikokous srk-kodilla, Heikki Lehtonen, Viljo Säteri. Santtu Ahlman LUONTO SANTTU AHLMAN Su 31.1. Klo 18.30 lähetysilta Anja ja Tenho Ala-Koppalassa. Konsertissa kiitetään ”Oi tuhansilla kielillä Sua kiittää tahtoisin, ja armoasi ylistää min´ soit sä mullekin”. Näin alkaa Antti Achreniuksen kirjoittama Kiitosvirsi. Alastaron kirkko To 28.1. Klo 18 kirkkokuoron harjoitukset alkavat. Sanajumalanpalvelus kirkossa klo 10. Bändeistä ja järjestelyistä löytyy tietoa Loivarin nettisivulta. La 30.1. Tällöin kasvin maanalaiset osat toimivat hyvinä energiavarastoina läpi talven, jolloin vanhoilla versoilla ei ole merkitystä. KUOLLUT: Vilho Santala 76 v. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,09 /pmm 3-sivu 2,09 /pmm Tekstissä 1,95 /pmm Tekstin jälkeen 1,68 /pmm Takasivulla 2,07 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,44 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,68 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,07 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. Klo 18 nuortenilta srk-kodilla. klo 12 Hirvikosken päiväpiiri srk-talolla. klo 15. klo 12 Rukoustilaisuus Ke 3.2. Room. klo 9-11. Valtteri 2 Torstaina 28. Ma 1.2. Teatterimatka lapsiperheille Porin kaupunginteatteriin 27.3: Viiru ja Pesonen. 040 8455740 www.loimaanhelluntaiseurakunta.fi Rakkaamme Martti Otto Olavi PELTOLA * 10.11.1934 Mellilä † 07.01.2010 Loimaa Ei untasi mikään häiritä voi, poissa kaikki on mikä tuskaa toi, ne vaihtui ikuiseen rauhaan. klo 10 sanapalvelus, Szarek, Mäkinen. Klo 18.30 Alfa-kurssi kristinuskon perusasioista, Marjaana Reuhkala. Pekka Simojoen ”Karavaani kulkee” sekä ”Muutoksen aika”. Useilla kasveilla ei ole kuitenkaan edes tarkoitus sinnitellä kovia olosuhteita vastaan, vaikka lumen seasta paistaa esiin kesän aikana kasvaneita versoja. Lämmin kiitos osanotosta.. Ke 3.2. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233. klo 19 kappeliseurakuntailta srk-talolla. Ke 3.2. klo 18 naisten raamattupiiri srk-kodilla. Kun. Klo 18 naisten raamattupiiri srk-talolla. Klo 17.30 gospelkuoro ja klo 20 -jumppa Opistolla. Kastettu: Matias Oliver Juuri, Pinja Emilia Juusela, Sara Sylvi Sofia Sikiö. Ti 2.2. Järviruokojen versot virittävät talvista tunnelmaa rannoilla. Toimittajat: Sari Keskitalo, Kari Nummila, Anu Salo, Marika Timonen. Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040, 0500 324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Tarja Säteri (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Päiväosuuden järjestämisessä ovat mukana Loimaan Seudun Nuorisotuki ry ja Loimaan Nuva. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. 8: 42-43 29.1. 050 5442984 tai anja.uusitalo@evl.fi 18.2. Toimitus: Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 762 6033, 050 555 7526. klo 14 näkövammaisten kerho Koulukujalla. ORIPÄÄ . klo 10.30 Maanantaikerho srk-talolla. Puheen pitää Helvi Klemetti. ilm. NIMIPÄIVÄT: 28.1. klo 14 lähetyspiiri srk-kodilla. Konsertissa Achreniuksen vanhan virren laulaa Oktaavalauluryhmä, joka on lähtöisin Vammalan seudulta. Oktaavan kaikki laulajat ovat keskenään sisaruksia, serkkuja tai pikkuserkkuja. Bachin, J. Vapaa pääsy. Sit. Matkat ja päivätapahtuma ovat alkoholittomia ja hyvin valvottuja, joten ne ovat turvallisia myös nuoremmille rokkareille. Loimaalta järjestetään tilaisuuteen bussikuljetus ja kaksi paluukuljetusta. MeRocktal Dante´s Highlightravintolassa Helsingissä la 30.1
Kätevä emäntä valjastaa luonnonvoimat palvelukseensa ja tekee ekologisen talvisiivouksen. Filosofian tohtori Vihola on toiminut Saran johtajana viime marraskuun alusta lähtien. Äijärock-ilta Ankkuripaikassa pe 29.1. asti Voimassa 3.2. tammikuuta 2010 3 LUKIJOILTA Talvi on innostunut koristelemaan kaikenlaista. Mattojen raidat kirkastuvat lumipesussa ilman kemikaaleja ja meluisaa pölynimuria. Loimaalainen Jonna Suonpää kuvasi ihanan huurteisen hämähäkinseitin. Vanha kansa tietää, että halonhakkuu sujuu juohevammin, kun on pakkaskelit. 5 89 kpl 1 99 3 00 2 00 4 00 Valio OLTERMANNI 1 kg, 17% 900 g ja 9% 800 g (5,89-7,36 kg) PEPSI, PEPSI MAX ja 7UP 2 x 1,5 l (0,40 l) sis. JONNA SUONPÄÄ Pannaan pakkanen kotitöihin EKOVINKKI Luontoemo tarjoaa meille tänä vuonna kannustimeksi kepin sijasta porkkanaa taistelussamme ilmaston lämpenemistä vastaan. Teppo Viholan Loimaalaiset talvisodassa -luento Sarassa su 31.1. Jos tarmokkuudenpuuska edelleen riivaa, voi matot ja muut kodin tunkkaiset tekstiilit viedä ulos pariksi tunniksi. 2 pkt 2 prk Olvi III-OLUT 8 tlk x 0,33 l (2,94 l) sis. Puulämmitys on kylmällä lastenleikkiä. Sarka-sunnuntaisin pääsylippujen hinta on alennettu ja ohjelmassa on muun muassa luentoja, työnäytöksiä tai musiikkiesityksiä. 7-21, la 7-18, su 12-18 L O I M A A TORSTAINA PALVIMESTARIN KONSULENTILTA KUUMAA UUNIMAKKARAA ALK. Pakkasesta sukeutuu palvelualtis piika monenmoiseen huushollihommaan. Kuten esimerkiksi pakastimen sulatukseen, kun syömättömät sapuskat voi huoletta heittää hankeen prosessin ajaksi. Kenelläkään ei ole lupa pahastua, vaikka mieshiki hieman haisisikin – sehän on vain äijyyttä. ark. Kun huusholli on puhdas ja punkiton, pakasteet ryhdikkäässä rivissä kiiltelevän pakastimen hyllyillä ja tupaan saatu lämmintä, voi talonympärystän vielä koristella siivouspäivän kunniaksi jäälyhdyillä. Loimaalaiset talvisodassa Suomen maatalousmuseossa Sarassa vietetään joka kuun viimeisenä sunnuntaina Sarkasunnuntaita. KLO 10.00. Hän toimii myös Joensuun yliopistossa taloushistorian dosenttina ja Jyväskylän yliopistossa Suomen historian dosenttina. pantit 1,20 Ilman korttia 5,90 /2 rs (11,80-9,83 kg) yksittäin 2,95 rs Ilman korttia 6,88 kpl (6,88-8,60 kg) Ilman korttia 3,10 /2-pack (0,77 l) sis. Vihola siirtyi Sarkaan Snellmaninstituutin johtajan virasta. pantit 1,20 Kariniemen kananpojan FILEESUIKALEET 250–300 g (6,00–5,00 kg) rajoitus: 2 erää/talous Säästä aikaa ja valmista vartissa Voimassa 4.1.-4.3. Torstaina 28. klo 21 alkaen. Äijärokkia tarjolla Huominen ilta on omistettu äijyydelle, kun Ankkuripaikassa järjestetään Äijärock-ilta. pantit 0,80 rajoitus: 2x2-pack/talous 1 69 Atria SAUNAPALVI ja KEITTOKINKKULEIKE 350 g (6,43 kg) Valio RAEJUUSTO myös hyla (ei laktoositon) 200 g (5,00 kg) Ilman korttia 2,36-3,04 /2 prk (5,90-7,60 kg) yksittäin 1,18-1,52 prk Ilman korttia 5,52-6,10 /2 pkt (7,89-8,71 kg) yksittäin 2,76-3,05 pkt Ilman korttia 2,00 tlk (2,00 l) Valio Ge?lus MEHUJUOMAT 1 l (1,69 l) Ilman korttia 11,44 /8-pack (3,88 l) sis. 500 g JÄÄVUORISALAATTI Espanja PERUNAT Suomi, 5 kg (0,20 kg) Ilman korttia 1,49 ps (0,30 kg) -33 % -11 % Ilman korttia 2,84 /2 prk (9,47 kg) yksittäin 1,42 prk 2 prk Aleksis Kiven katu 11, puh. Pakastimen sulatus, paitsi kiillottaa emännän sädekehää, säästää energiaa, sillä jäistä pullisteleva kylmälaite on epäekotehokas. (02) 7636 410 jyrki.koenkyto@k-supermarket.. Energiaakin kuluu vain sen verran, kun peitteitä ja mattoja jaksaa piiskata. pantit 0,80 -49 % Voimassa 3.2. Illan tukeva kivijalka on perustettu Snake Bait -trion paiskaaman rokin, perunasalaatin ja höyrymakkaroiden varaan. asti Voimassa 31.1. Susanna Auvinen Valonia Hinnat voimassa to-su 28.-31.1., ellei toisin mainita. Loskatalvien jälkeen kokemus siitä, millaisia ovat oikeat talvet ja pakkaset saa kenties innokkaammin pinnistelemään kohti pienempää hiilijalanjälkeä. Pölypunkitkin pääsevät hengestään jo viidessätoista pakkasasteessa, jos vuodevaatteita malttaa tuulettaa vuorokauden. Atria uunivalmis JUURESGRATIINI 500 g (6,98 kg) Atria uunivalmis JAUHELIHAMUREKE 700 g (5,56 kg) TONNIKALAPALA vedessä ja öljyssä 200/150 g (8,33 kg) Atria kermapippurimarinoitu PORSAAN SISÄFILEE n. Puu halkeaa helposti helähtäen ja klapipino kasvaa vauhdilla. klo 13. Äimänkäkimäisyys kun ei ole lainkaan äijämäisyyttä. Sarka-sunnuntait käynnistyvät tänä vuonna museonjohtaja Teppo Viholan luennolla, jonka käsittelee loimaalaisia talvisodassa. asti 2 rs 2pack -48 % tlk -18-26 % -15-34 % -15 % -24 % 8 96 8-pack -14 % 69 kg 2 99 pkt 9 90 kg 3 49 rs 3 89 rs 2 50 8 95 kg 1 49 kg 99 ps APPELSIINIT Egypti Findus PANEROIDUT KALAT 320-400 g (9,34-7,48 kg) Tuore, ruodoton LOHIFILEE Norja, voimassa to-la 28.-30.1. Järjestävät toivovat, että yleisö on tilaisuudessa ihan äijänä vaan ei äimänkäkenä
Pärjätään laskusuhdanteessakin, pystymme olemaan onnellisia vähemmälläkin. Hyvät herrat, nyt olis frakille käyttöä!!! Seppälänkylän mukavat naapurit . SUOMI on epäilemättä yksi parhaimmista maista sairastaa. Potilasta joka tapauksessa rauhoittaa, että tilanne tutkitaan, millä luulisi olevan jotain merkitystä toipumisen kannalta. Mistä potilas voi itse tietää tilanteen vakavuuden. Mikä itku ja valitus! – Sitä kaupunki saa mitä tilaa! ”Jos tontit eivät olekaan kaikkien yhteisiä, niin miljöö on, eikä sääntöjäkään voi mihin tahansa suuntaan taivuttaa”. Paikoitusalueet katsotaan sitten joskus. Toimituksen faksinumero on (02) 762-6047. Loimaalla ”poikkeusluparakentamisesta” näyttää tulleen Kari Nummilan ansiokkaan artikkelin (LL 21.1.) mukaan enemmin sääntö kuin poikkeus. Häiriköt kuriin ja nopeasti! Kannattaisko ottaa järeämmät rangaistukset käyttöön ja unohtaa naurettavat kirjoitustehtävät. Paluumuuttaja . Paikallisista aiheista lyhyesti ja napakasti kirjoitetut ja kirjoittajan nimellä varustetut jutut päätyvät varmimmin ja nopeimmin lehden sivuille. Ja ovat vielä rumempaa katsottavaa! Eläinten ystävä . Loimaa Lehden osoite on Kartanomäenkatu 4, 32200 Loimaa. Kolmas kysyi, närästääkö ja närkästyi, kun potilas ei lukkoon menneillä korvillaan kuullut juuri mitään. Tämänlaisen tehokkuuden luulisi olevan kaikkien veronmaksajien ja myös nopeampaa ja entistäkin parempaa sairauksien hoitoa haluavien toive. Kiitos Loimaan Poliiseille nopeasta palvelusta. Miksi pitää kiinni kaavamääräyksistä, kun poikkeama luvalla SAA kerrosneliöitä ja rikastuu. On selvää, että moinen menettely rakentamisen valvonnassa, johtaa valituksiin! Sehän on jokaisen kaupunkilaisen jakamaton oikeus itse asiassa velvollisuus. Moottorikelkkailijat huom! Ajeluun tarvitaan maanomistajan lupa! Ei tunnu kivalta, kun 3 kelkkaa ajaa peräkkäin. Vähennys on dramaattinen, sillä paikkoja oli alkujaankin vain 152. Meni haju ja maku, tuli kuristava olo. Lähikaupalle kiitos, kun sain mämmiä jo 16.1.2010. Yksikin ympäristöstä liika poikkeava rakennus koetaan häiritsevänä ja rakennus muodostuu helposti myöhempien sukupolvien silmätikuksi. PÄIVÄN MIETE: Onni on kuin suudelma: se on jaettava jotta sen voisi saada. Samalla yhdistetään useampien tonttien – jopa kaavojen rakennusoikeudet yhdeksi massaksi ja livautetaan kaupanpäällisiksi yksi kerros lisää rakennusoikeutta. Jokainen loimaalainen (se on entiset alastarolaiset, loimaalaiset ja melliläläiset) imeväiset ja vanhukset mukaanlukien otimme siltaa varten 300 euroa lisää lainaa: Nyt meillä sitten on 2 700 euroa lainaa. Viidennellä viikolla vasta alkoi tuntua siltä, että ehkä tästä vielä toivutaan. Sairaansijojen määrällinen vähentäminen ei ole sinänsä paha asia. Vaikka myönnetään, niitäkin on. Se on kuitenkin meidän yhteisen miljöömme hyväksi. Eivät kaikki juokse sairausloman toivossa vastaanotoilla jokaiseen sormeen osuneen tikun vuoksi. Tervetuloa hakemaan autopaikkaa virka-aikaan sairaalan, terveyskeskuksen tai virastotalon läheltä: Mahdotonta! . Näin innokkaita valtion tielaitoksen investointien maksajia ei ole missään muualla kuin Loimaalla. tammikuuta 2010 VUOTTA 59 KOPIT . Ei edes yritetä suunnitella taloa määräysten mukaan, vaan tuodaan valmis ”kopiotalo” tontille ja vaaditaan kaupunkia myöntämään poikkeamalupa tai muuttamaan asemakaava piirustuksiin sopivaksi. Neljäs jyrähti, että ette te kyllä vielä työkunnossa ole. Terveydenhuolto on taattu periaatteessa kaikille, vähävaraisimmatkin saavat hoitoa, elleivät kuole jonoon. Järki hoi! . Johtava lääkäri Jari Välimäki nimittäin toteaa, että sairaalassa hoidetaan sama määrä potilaita kuin silloin kun paikkoja oli enemmän. Eikä kukaan ole lupia kyselly. Tiktak-tiktak . Tämän jälkeen palattiin uudelleen ensimmäisen lääkärin pakeille ja saatiin uusi lääkekuuri. Pekkarisen oman vaalipiirin sillat, ojat, kanavat ja rummut hoidetaan tyylikkäästi panemalla käsi syvälle Suomen valtion taskuun. Yksityisellä lääkäriasemalla lääkäri kuitenkin toteaa, että lääkekuuri on tarpeen. Upeaa tekstiä Kati Uusitalolta Loimaan Lehden pääkirjoituksessa (21.1.). Puhelindiagnoosi on mielestäni yhtä luotettava kuin valelääkärin lausunto. RIITTÄMÄTTÖMIEN resurssien taakse on helppo piiloutua. Toimintoja voikin mainiosti järkeistää, kunhan silloin saavutetaan vähemmillä kustannuksilla enemmän terveyttä. Sivullinen. Koppien lopettamista toivova: pelkäätkö, että tulee joku sellainen asia ilmi, jonka et halua tulevan ilmi. Ensimmäinen lääkäri ei löytänyt mitään hoidettavaa, toinen määräsi antibiootteja. Tulehtui siinä vielä henkitorvikin. Ministeri Pekkarisen nauru kaikui virka-auton takapenkiltä vielä Karkkilassakin sen jälkeen kun hän oli vaivautunut pitkä suostuttelun ja odottelun jälkeen vihkaisemaan loimaalaisten velkarahalla rahoittaman Ysitien ylittävän Niittukulman sillan eli Loimaan portin, johon hänen oma ministeriönsä ei ollut pannut senttiäkään. Yksikin ”monistuskoneella suunniteltu” elementtirakennus vanhassa ”paikalla suunnitellussa” kaupunkiympäristössä pilaa kokonaisuuden ja siitä kärsitään seuraavat kymmenet – jopa sadat vuodet. Lupakäytännössä naapurien kuuleminen vaatii naapureilta asioihin paneutumista ja paljon viitseliäisyyttä. Olivia Santoro Järkeä muuallekin... 88 . MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi Loimaan aluesairaalasta on vuoden aikana vähennetty 60 vuodepaikkaa. Ketään ei kiinnostanut, mikä virus tai bakteeri kyseessä oli. Hilkka Uotila . Kurkkukivusta tauti äityi kuumeeksi ja flunssaksi, flunssasta poskionteloja korvatulehdukseksi. Kauniista puheista huolimatta suomalaisessa terveydenhuollossa on kuitenkin kyse ennemminkin sairauksien hoidosta kuin terveyden huollosta. KU Jotain mätää terveydenhuollossa TOIMITTAJALTA Tapaninpäivänä se iski. Tämä mahdollisuus johtaa yleensä lopputulokseen, joka todetaan myöhemmin virheratkaisuksi. Poussa puhuu asiaa: keskustassa on oltava myös parkkipaikkoja. Marika Timonen marika.timonen@loimaanlehti.fi Miksi tilanne pitää päästää pahaksi. Kehotus saapua paikalle tulee vasta siinä vaiheessa, kun potilas suuttuu ja tivaa, miksi tilanne pitäisi päästää niin pahaksi. Potilaan kannalta on varsin ikävä tunne arvuutella, olenko tarpeeksi sairas, jotta voin hyvällä omallatunnolla lääkäriä vaivata. Kovasta kivusta ja poltteesta kärsivä potilas puolestaan saa ohjeen tulla päivystykseen, jos ei enää pysty kokonaisia lauseita puhumaan tai jos kuume nousee korkeaksi. Nimettömänä saapuneita kirjeitä ei julkaista. Parempi olisi keskittyä ihmissuhteisiin ja vaikka luontoon ja auttaa lähimmäisiä heidän tarpeissaan. Loimaan aluesairaalan toimintojen muutoksia on kuvattu järkeistämiseksi. Enää sairaalassa ei ”makuuteta turhaan”: hoitojaksoja on lyhennetty ja avohoitoa on lisätty. Poikkeuslupamenettely mahdollistaa kaavamääräyksistä poikkeavan rakentamisen. Lainsäädäntö turvaa työtekijöiden ja heidän lapsiensakin sairastelun. Rokotusohjelmaa ja muutamia seulontoja lukuun ottamatta. Tätä suunnittelua tehdään kymmeniksi jopa sadoiksi vuosiksi. Vilkuttamattomuus, ylinopeudet ja liikennemerkeistä piittaamattomuus kertovat tympeästä ylimielisyydestä ja lapsellisesta ”mää teen just niinku mää itte haluan”-asenteesta. eivät. LUKIJOILTA 4 Torstaina 28. Minulla ei ole koiraa, mutta olen täysin samaa mieltä, että kakat maatuu, hesen roskat ym. Luvan saa varmaan monelta, kun toimii oikeassa järjestyksessä. Suomessa hyvin aikaa kestäneitä ja viihtyisiä kaupunkiympäristöjä ovat esimerkiksi Porvoon ja Rauman puukaupungit. Toimintoja voi mainiosti järkeistää, mutta suotavaa olisi, että niitä järkeistetettäisiin sitten muuallakin kuin Loimaalla. Meidän yhteisestä miljööstämme ja kaupunkikuvastammehan on kysymys, kun kaavaan asetetaan rakennusoikeusrajoitteita ja muita velvoitteita rakennusten suunnittelijoiden noudatettavaksi. P. Tämä kaikki pitää tapahtua enintään kahden vuoden sisällä, muuten uhrautuva miljöömme rakentaja joutuu taloudellisiin vaikeuksiin. Pappa Luhtikaaresta . Menettelystä näyttää artikkelin mukaan tulleen jo niin pysyvä käytäntö, että toinen miellyttävästä ympäristöstämme huolissaan oleva rakentaja, valittaa Turun hallinto-oikeuteen, kun toinen rakennusliike sai poikkeamisluvalla kerroksen ja 2100 kerrosneliötä ja valittava rakentaja sai vain kahden tontin yhdistetyn rakennusoikeuden ja viisikerroksisen rakennuksen kolmen kerroksen alueelle, kun toinen tontti jouduttiin käyttämään paikoitustiloiksi. Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. Kiitokset Pihaportille! Palvelu on ystävällistä ja tehokasta eikä jätetä asiakasta pulaan! Jatkakaa samaan malliin ja ottakaa muutkin mallia! Tyytyväinen . Monet lapset kärsii muutaman häirikön takia aivan turhaan. Mutta jossain lienee jotain mätääkin, jos potilaan tai potilaan läheisten täytyy pähkäillä, onko avun hakeminen varmasti tarpeen. Haloo! . Järjetön kurkkukipu. Malliesimerkkejä: yskäinen ja kuumeinen lapsi ei saa terveyskeskuksesta apua, koska siellä ei ole ”aikaa kaikkia tarkistaa”. Sähköpostiosoite on: toimitus@loimaanlehti.fi. Muuttaako se ne jotenkin laillisiksi, että ne on jo tehty. Näkyy vain oma napa, muista viis. Valitusoikeus kuuluu järjestelmään ja valituksia tulee, jos niihin annetaan kaupunkisuunnittelun toimesta aihetta! Tapani Kastio Meidän silta Ohjeita kirjoittajille Loimaan Lehden Lukijoilta-palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. Saako TSV käyttää luvatta rakentamiaan altaita. Olisihan se nyt ihan hassua, että vain Loimaalla sairaalan toiminta olisi järkevää, mutta muualla sairaanhoitopiirissä ei... Yrittäjien ahneus näyttää olevan useammin poikkeamislupahakemuksen perusteena kuin kaavamääräysten toteuttamisen liiallinen vaikeus. Kiitos niille, jotka olette uhrautuneet ja jaksaneet yrittää vahtia. Jos tietäisi, kaikkihan tässä lääkäreitä oltaisiin
. Neurologian poliklinikka sisältäen kivunhoidon osaamista. Gynekologian ja äitiyspoliklinikka. Seuraavaksi alkaa ensiaputilojen peruskorjaus ja laajennus tulevan yhteispäivystyksen tarpeisiin. Loimaalla ja Pöytyällä loppuu terveyskeskusten iltaja viikonloppupäivystys ja päivystys siirtyy sairaalaan, Välimäki sanoo. Sen sijaan dialyysihoidot säilyvät Loimaalla, ja aluesairaalassa on oma munuaislääkäri. – Aluesairaalan ja Tyksin välillä on työnjakoa eri hoidoissa ja leikkauksissa. Se on hyvä yhdyselin kuntiin. . AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Torstaina 28. UUTENA alkavat jo kevään aikana selän luudutusleikkaukset, joita Tyks ei ehdi tehdä tarpeeksi hoitotakuun puitteissa. Korva-, nenäja kurkkutautien poliklinikka. . . Seuravaksi peruskorjauskohteeksi Välimäki arvioi sisätautiosaston peruskorjauksen, sillä nyt osastolta peruskorjataan vain wc-tilat. Aluesairaalan poliklinikat Laitoshuoltaja Seija Solla pitää aluesairaalan tilat siistinä. Vaikka paikat ovat vähentyneet, aluesairaalassa hoidetaan sama määrä potilaita kuin silloin, kun paikkoja oli enemmän. Erikoissairaanhoidon muutoksen sekä työnjaon aluesairaaloiden ja yliopistosairaalan kesken voi tiivistää niin, että osa toiminnoista säilyy, osa muuttuu ja uuttakin saadaan tilalle. Sisätaudeilla on 50, kirurgialla 36 ja naistentaudeilla 6 paikkaa. Sisätautien poliklinikka sisältäen reuma-, munuaisja sydänsairaudet sekä diabetesosaamisen. – Muutokset pitää nähdä mahdollisuutena eikä vain yksiselitteisenä huononnuksena, Välimäki sanoo ja toivoo, että seudun asukkaat ymmärtävät tämän ja uskovat, että Loimaalla säilyy hyvä perustason erikoissairaanhoito. Koska erikoislääkäreitä on vaikea saada aluesairaaloihin, heitä jalkautetaan sinne Tyksistä, mitä Välimäki pitää hyvänä. Välimäki sanoo Loimaan aluesairaalan vähentäneen jo 60 hoitopaikkaa. Sairaalapalvelut: rtg-kuvaukset (myös tietokonetomografia) ja laboratorio. Paikat ovat vähentyneet, kun synnytysosasto lakkautettiin, kirurginen osasto peruskorjattiin ja toinen sisätautiosasto muuttui monitoimiosastoksi. Tämä on mahdollista lyhyempien hoitojaksojen ja avohoidon lisääntymisen ansiosta. SARI KESKITALO PARKKI Suomalainen paikallinen FLORIDANLEIKE 8 80 salaattipöytä + kahvi. Ensi kesäkuun alussa saadaan toinen gastro-, vatsaelinkirurgi. Synnytysosasto lopetti toimintansa viime vuonna, ja kirurgiset sekä sisätautipaikat vähenivät. FAKTA . Vuosittain Loimaalla on tehty 230– 240 tekonivelleikkausta. Hänen mukaansa muutos tuo epävarmuutta niin seudun asukkaisiin kuin henkilökuntaan, jota informoidaan säännöllisesti. Loimaan aluesairaala Lvi-asentajat Olli Maunu ja Pasi Heinonen paiskivat töitä entisen synnytysosaston tiloissa, joihin muuttaa pääterveysaseman hoito-osasto. Kun vielä runsas vuosi sitten Loimaan aluesairaalassa oli 152 sairaansijaa, nyt niitä on enää 92: kirurgisella osastolla, sisätautiosastolla ja monitoimiosastolla. SAMPSA HAKALA Paikat vähenivät, potilaiden määrä ei Loimaa Sari Keskitalo – Sairaala on ollut Loimaalla 117 vuotta ja kyllä se pysyy täällä edelleenkin. . . On väärin puhua julkisuudessa toiminnan supistamisesta, sillä kyse toiminnan järkeistämisestä, Loimaan aluesairaalan johtava lääkäri Jari Välimäki sanoo muutoksen myllerryksessä. Turkulainen keuhkolääkäri Juhani Elo vastaanottaa potilaita Loimaan aluesairaalassa keskiviikkoisin. Ennemminkin Välimäki sanoo kantavansa huolta siitä, miten terveyskeskus pystyy vastaamaan perustason terveydenhuoltoon, jonka osuus kasvaa ja erikoissairaanhoidon vähenee. Vaikka kirurgiaa viedään pois aluesairaalasta, tilalle saadaan pehmytosakirurgiaa. Samaan aikaan laaditaan valtakunnallisia päivystysohjeita, joiden mukaan päivystys on tarkoitettu vain akuuttia hoitoa tarvitseville. Tiloihin on tulossa pääterveysaseman hoito-osasto sekä yhteispäivystys, mihin siirtyvät Loimaan ja Pöytyän terveyskeskusten iltaja viikonloppupäivystys. Kirurgian poliklinikka sisältäen ortopedian, gastrokirurgian ja urologian osaamisen. Parhaillaan entistä synnytysosastoa peruskorjataan terveyskeskuksen hoito-osaston käyttöön. tammikuuta 2010 5 Lääkärit jalkautuvat Tyksistä aluesairaalaan Loimaa Sari Keskitalo On helpompi liikuttaa yksi lääkäri Loimaalle kuin 20 ihmistä Turkuun. Aluesairaalassa on 29 lääkäriä. FAKTA . VÄLIMÄKI toivoo, että Loimaalla säilyy aluesairaalan osavastuualueen johtokunta, joka on tärkeä yhteys kuntiin, Joskus on ollut puhetta johtokunnan lopettamista, koska sairaanhoitopiirin hallitus päättää viime kädessä aluesairaaloidenkin asioista. . Vatsan alueen ja virtsaelinten tähystykset. Näin sanoo Loimaan aluesairaalan johtava lääkäri Jari Välimäki, joka kertoo Tyksin kardiologin, sydänlääkärin, aloittavan vastaanottonsa kevään aikana Loimaan aluesairaalassa. Varsinais-Suomessa erikoissairaanhoidon osuus on muuta maata suurempi tiiviin aluesairaalaverkon vuoksi. Keuhkotautien poliklinikka. Lastentautien poliklinikka. Tyksin lääkäreistä Loimaalla käyvät jo keuhkolääkäri ja syöpälääkäri. Syöpäpoliklinikan toiminta on lisääntynyt viimeisen vuoden aikana. Esimerkiksi rintasyöpäpotilaat hoidetaan Tyksissä, samoin kilpirauhasleikkaukset, Välimäki sanoo. Hän toivookin, että Loimaa jää ulkopuolelle, kun sairaanhoitopiirissä hoitopaikkojen vähennystarve on 175. Sisätautiosasto, kirurginen osasto, monitoimiosasto, leikkausosasto ja päiväkirurginen yksikkö, fysioterapiayksikkö ja dialyysiyksikkö. Ensi syksynä aluesairaalassa aloitetaan lihavuusleikkaukset, kun oppi leikkauksiin on saatu Tyksistä. Syöpätautien poliklinikka. Välimäen mielestä vähennystarve on enää 115, sillä Loimaa on osansa tehnyt. Samoin neurokirurgi tulee tekemään leikkauksia helmikuusta alkaen. ALUESAIRAALASSA on jatkuvasti meneillään tilojen peruskorjaus, mikä sekin puhuu sairaalan säilymisen puolesta. – Salossa erikoissairaanhoidon paikat, 154, eivät ole vähentyneet lainkaan, Välimäki huomauttaa. – Johtokunnan kautta asioita voi viedä eteenpäin poliittisella tasolla. Tekonivelleikkausten keskittämistä kaavaillaan Tyksiin ja tämä toteutunee parin, kolmen vuoden kuluttua. Jo tämänkin vuoksi erikoissairaanhoidon paikat vähenevät ja terveyskeskushoito lisääntyy. – Ensi vuoden keväällä aluesairaalassa aloittaa Loimaan, Pöytyän ja ehkä Huittistenkin yhteispäivystys. . . .
– Esimerkiksi uusista pankkikortin korvaavista Visa Debitja Debit MasterCard -korteista kauppa maksaa 0,31 prosenttia ostoksen arvosta. Harva huippu ehtii enää edes osa-aikaisiin töihin tai opiskeluun. Tässä on mielestäni hienosti kunnioitettu niitä varhaisempia aikoja, jolloin urheilussa rahaa liikkui vähemmän ja urheilijat ja kansakunnat kilvoittelivat kunniasta Olympian kentillä. Hän muistuttaa kuitenkin, ettei mikään rahankäsittely ole ilmaista. tammikuuta 2010 TALOUS TÄLTÄ SIVULTA: – On selvää, ettei 80 sentin karkkiostoksesta voida periä samansuuruista maksua kuin tuhansien eurojen kodinkoneostoksesta. Koskisella on jo videovuokraamo Filmtownin puolella päivitetty maksupääte, joka vastaanottaa myös uusia debitkortteja. – Uudistukset tuntuvat usein aluksi hankalilta, kuten muistamme esimerkiksi euroon siirtymisestä. Yritykset haluavat profiloitua juuri olympialaisten moton mukaisesti tavoittelemaan aloillaan sitä parasta suoritusta, tuotetta ja voittoa. Muotiliikkeessä korttija käteisasiakkaat jakaantuvat melko tasan puoliksi. Debit-kortit perustuvat EU:n uuteen lainsäädäntöön, jonka myötä kortilla voi maksaa suoraan pankkitililtä koko Euroopan unionin alueella. Kaupan liiton mielestä raha pitäisi tilittää yrittäjälle nopeammin. Debit-kortit yleistyvät Suomessa nopeasti, ja perinteisten pankkikorttien odotetaan väistyvän niiden tieltä viimeistään vuoteen 2012 mennessä. Kun maailma on jo muuttunut suoritusyhteiskunnaksi, samaistutaan kilpaja huippu-urheilun arvoihin yhä laajemmilla sektoreilla. Yritysten markkinointikoneistot pitävät urheilusta, sekä etenkin sen tuomista arvoista ja haluavat linkittää omaa imagoaan menestyvään urheilijaan tai seuraan. – Laskelmiemme mukaan muutos nelinkertaistaa kaupan kustannukset 24 miljoonasta eurosta 90 miljoonaan euroon vuodessa, Kaupan liiton asiamies Matti Räisänen sanoo. – On selvää, ettei 80 sentin karkkiostoksesta voida periä samansuuruista maksua kuin tuhansien eurojen kodinkoneostoksesta. KOSKINEN ymmärtää huolen siitä, että debitkortit lisäävät kauppiaiden kustannuksia. Markkinoinnin vaikutus ja siitä saatavat hyödyt voivat olla monenlaisia yritykselle, mutta tukea saanut urheilija ja hänen lähipiirinsä ei varmasti unohda mainita positiivisessa hengessä pienemmänkin tuen antajaa. Tämä jakaantuu niin, että Luottokunnalle menee 0,12 ja kortin myöntäneelle pankille 0,19 prosenttia. – Monet keräävät esimerkiksi kauppaketjujen bonuspisteitä. Viimeisten vuosikymmenten aikana huippu-urheilusta on muodostunut työtä, jossa liikkuu koko ajan enemmän rahaa. – Filmtownin puolella on paljon nuoria asiakkaita, ja selvästi yleisin maksuväline on Visa Electron -kortti. Kortilla voi maksaa ostoksia kotimaassa, ulkomailla ja internetin verkkokaupoissa. Näin ollen kaupalta perittävä provisio on sitä suurempi mitä suuremmasta ostoksesta on kyse. Kaupan liiton arvion mukaan noin puolet liikkeistä on tähän mennessä siirtynyt uusiin maksupäätteisiin. Debit-korttien pelätään myös nostavan kuluttajien maksamia hintoja. Uskon, että debit-kortti tekee kaupanteosta pitkässä juoksussa varmempaa ja helpompaa, Koskinen toteaa. – Debit-kortti on reaalisirukortti, jolla asiakas ei voi ylittää tiliään. Nykyinen huippu-urheilu vaatii miltei lajissa kuin lajissa vahvan taloudellisen pohjan, jotta urheilija voi hakeutua parhaisiin harjoittelupaikkoihin ja keskittyä koko voimallaan harjoitteluun. Vaikka kisat kiinnostavat suuria massoja ja mainostajia, ovat urheilijat ilman mainoksia juuri olympialaisissa. Urheilun arvot kuten reilu kilpailu ja myös olympialaisten motto: ”nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin”, ovat markkinoijien mielestä loistavia iskulauseita tuotteille. KIRJOITTAJAVIERAS 6 Torstaina 28. Runsaan 2 000 euron investointiin sisältyy koko kassajärjestelmän uusimisen lisäksi varaston atk-järjestelmän päivitys. Ostot veloitetaan pankkitililtä, joten se ei ole luottokortti. Urheilun talous Urheilu saa suomalaiset syttymään ja kun suomalaiset innostuvat jostain, kiinnostuvat siitä myös yritykset. – Debit-kortti on reaalisirukortti, jolla asiakas ei voi ylittää tiliään. Samalla he unohtavat, että bonuspisteistä saadut edut aiheuttavat kaupoille kustannuksia, jotka on piilotettu hintoihin. – Luottokunta on luvannut, että tilitysaika muuttuisi helmikuun lopulla kahteen päivään, jos tapahtuma on tehty sirumaksupäätteellä. Nykyään useimmissa tapauksissa on kuitenkin niin, että ilman sponsoreita urheilijalla ei olisi ollut edellytyksiä päästä huippukuntoon kisoihin. Suomessa työ tai opiskelu on kuitenkin olosuhteiden pakosta mukana useilla urheilijoilla etenkin pienemmissä yksilölajeissa. Jotta debit-kortit toimivat, yrittäjältä edellytetään sopimusta Luottokunnan kanssa ja investointeja uusiin maksupäätteisiin. TIINA NAULA FAKTA . Olen usein ajatellut kuinka tärkeää urheilusponsorointia tekevien yritysten panos on monille yksilölajien edustajille. ”Uudistuksista ei saa tehdä peikkoa” Loimaa Tiina Naula Loimaalainen kauppias-suutari Martti Koskinen toivottaa myös debit-kortit tervetulleiksi maksuvälineiksi, sillä hänen mielestään ne tuovat monia etuja. Uusien maksupäätteiden käyttöönotto on myös kokonaisuudessaan erittäin suuri satsaus, joka tulee kaikkiaan maksamaan arviolta 50 miljoonaa euroa. Toivottavasti maailman taloustilanne kestää hyvänä ja yrityksillä on vastakin mahdollista tukea niin kuntokuin huippu-urheilua. Kehitys menee kuitenkin koko ajan eteenpäin ja jos näin ei kävisi, laskisimme hintoja vieläkin helmitauluilla. Yksittäisen uuden laitteen ostaminen maksaa halvimmillaan muutamia satoja euroja, mutta laitteita voi myös vuokrata. Esimerkiksi pian eläköityvät pienyrittäjät voivat pitää laitesatsauksia kohtuuttomina. Näin ollen huipulle pyrkiminen ei ole enää vain kotikonnuilla harjoittelua ja kisoissa käymistä. – Uskon, että uusi tekniikka parantaa palvelua, sillä asiakkaat voivat maksaa haluamallaan kortilla eikä heitä tarvitse esimerkiksi juoksuttaa pankkiautomaatille. Koskisen mukaan uusien asioiden eduista ja haitoista on hyvä keskustella, mutta niistä ei saa tehdä peikkoa. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on loimaalainen Joensuussa asuva kansainvälisiin kisoihin tähtäävä ampumahiihtäjä Tapio Pukki Debit-korttien pelätään nostavan hintoja Loimaa Tiina Naula Pankkikortin korvaaminen debit-korteilla kasvattaa yrittäjien kustannuksia, minkä pelätään nostavan myös tuotteiden ja palveluiden hintoja. Kauppias Martti Koskinen otti maksukortin vastaan. Koskisen mukaan uuteen kassajärjestelmään siirtyminen on tarpeen, koska joskus koko kauppa on peruuntunut, kun asiakkaan maksukorttia ei ole voitu ottaa vastaan. Urheilijoiden ja tuotteiden markkina-arvo nähdään läheisessä yhteydessä ja urheilijan menestyksen toivotaan parantavan myös tuotteiden menekkiä. TÄMÄ voiton tavoittelu ei sinänsä ole uutta. Koskinen myöntää, että näin saattaa ainakin aluksi jossain määrin käydä, mutta ilmiö ei ole uusi. . . Urheilijasta tulee yrityksen kannalta osa suurempaa markkinointikokonaisuutta, kun hän kantaa paidassaan yrityksen mainosta. Käytännössä debit-kortti käy maksuvälineenä lähes kaikkialla maailmassa. Kustannusten nousu johtuu siitä, että korttiyhtiön kaupalta perimä provisio eli kauppiasmaksu muuttuu tapahtumakohtaisesta senttimääräisestä maksusta prosentuaaliseksi. Kun debit-kortit yleistyvät, kauppoihin on hankittava uudet maksupäätelaitteet. Koskinen ymmärtää myös, että uudet maksukortit herättävät joissakin yrittäjissä vastustusta. Koskinen pitää tätä kuitenkin järkevämpänä käytäntönä kuin tapahtumakohtaista maksua. – Mielestämme provisio on kohtuuttoman suuri verrattuna tapahtuman välityskustannuksiin, ja on selvää, että se luo paineita korottaa kuluttajien maksamia hintoja, Räisänen toteaa. Liikkeeseen asioille poikennut Tuomas Heilala kertoo maksavansa ostoksensa aina kortilla. KILPAURHEILU ja mainostajat ovat länsimaisen järjestelmän tuotoksia. – Jos käteisen rahan vie pankin tiskille tai jättää yösäilöön, pankki perii siitä rahanhuoltosopimuksen mukaisen maksun. Kortilla voi nostaa käteistä pankkitililtä kotimaassa ja ulkomailla. Jos yrittäjällä on ennestään sirukortteja vastaanottava maksupääte, siihen voi myös hankkia ohjelmistopäivityksen. – Omasta mielestäni uuteen tekniikkaan kannattaa investoida, sillä asiakkaat äänestävät herkästi jaloillaan, jos eivät koe saavansa riittävän monipuolista palvelua. Sinänsä onkin mielenkiintoista, että olympialaiset haluavat erottua muista urheilutapahtumista ja pitää urheilijat mahdollisimman kaukana markkinavoimista. Niiden ansiosta maksutapahtumien seuranta on turvallisempaa. Debit-maksuihin siirtymisen ongelmana on myös, että tilitysajat pitenevät perinteisen pankkikorttikäytännön yhdestä päivästä kuuteen päivään. Uusia kortteja perustellaan myös niiden turvallisuudella verrattuna perinteisiin pankkikortteihin. Hänen toiseen yritykseensä Kenkäja Muotiliike Today´hin uusi järjestelmä on tulossa. Kauppiaita huolestuttaa, että korttiyhtiö perii debit-korteilla maksetuista ostoksista prosentuaalisen provision. Keskeinen kustannuksia korottava erä on kansainvälisiin korttiohjelmiin liittyvä monenvälinen siirtomaksu, jota ei ollut pankkikorttijärjestelmässä. Yritykselle kohtuullinen summa voi parhaimmillaan pelastaa urheilijan harjoituskauden, kun tämän ei tarvitsekaan jättää leirejä väliin rahoitusongelmien takia. Debit-kortti
KARI NUMMILA Huittinen mukaan jätevesiyhteistyöhön HUITTINEN Huittinen lähtee mukaan kolmen kunnan jätevesiyhteistyöhön niukalla äänienemmistöllä. Auton sivulasit säpäleiksi LOIMAA Piha-alueella Loimijoentien varressa Alastarolla tehtiin ilkivaltaa maanantain ja tiistain välisenä yönä. Sairaalan työmaalla varkaita LOIMAA Sairaalan työmaalla vieraili viikonloppuna varkaita. Varapuheenjohtajaksi valinnan lisäksi Mahlanen nimettiin nuvan edustajaksi Huittisten ympäristöja rakennuslautakuntaan. Aurassa on jo liikennemyymälä, ja jos Humppilan solmu aukeaa, Loimaalle on turha havitella tämän lajin investointia. Loimaakin on havitellut siltainvestointinsa katteeksi ”jotain”. Tämä projekti vaikuttaa lähinnä virkavirheeltä, sillä tuskin enää oli kyse kostonkierteestä. Se on tyhjän pantti. Työmaalta anastettiin irtonaisena kieppinä ja puukelalla ollutta kaapelia noin tuhannen euron arvosta. Iltapäivän aikana rikottiin Loimijoentien taloyhtiön autotallin lukitus. Nyt selvitellään, mitä uudet viranomaiset ajattelevat liittymäasiasta. Martikainen on tulossa ypäjäläisten harjoituksiin ensimmäisen kerran 21. Liekö tiepiiri jo silloin pahoittanut mielensä Tampereella. Jospa se kala odottaen onkeen tulisi. Latu-uralla ajettiin autolla vesitornin viereistä rinnettä alas. Kunta rakensi jo pätkän uutta rinnakkaistietä, mutta tieviranomainen ei ole ainakaan vielä antanut ulottaa sitä Myllynkulmantiehen liittyväksi. elokuuta. Pikkasen mukaan myös Titanic-laivan lavalle tuomisesta on olemassa omat suunnitelmansa, joilla aiotaan yllättää yleisö. TOIMITTAJALTA Humppilaa rangaistaan. Kaavaongelmat hidastavat liittymien rakentamista Humppilassa Uusi tiepiiri voi ehkä lievittää vaatimuksia Humppila Kari Nummila Valtatieliittymät ovat aiheuttaneet paljon päänvaivaa Humppilassa. Humppilassa syntyi kuitenkin pieni toivon kipinä, kun Kanta-Häme ja Humppila siinä mukana siirtyivät Uudenmaan tiepiiriin. Ympäristöinsinööri Timo Virola Turun Sanomissa Latu tärveltiiin LOIMAA Hiihtäjien harmiksi Juvan pururadan latua tärveltiin sunnuntain ja maanantain välisenä aikana. Mutta antaapa ajan kulua. Maanhankintaongelmien takia ei päästy ihan haluttuun haarukkaan eli Ysitien ja Kakkostien risteykseen. Titanic lipuu Ypäjän Musiikkiteatterin lavalle Ypäjä Tiina Naula Titanic lipuu ensi kesänä Ypäjän Musiikkiteatterin lavalle. Torstaina 28. Jokin aika sitten uskottiin, että uudelle tonttialueelle alkaa nousta yrityksiä kuten esimerkiksi jonkin valtakunnallisen ketjun suuri liikennemyymälä, jolle risteys olisi tietysti enemmän kuin passeli paikka. Liekö Hämeen tiepiirillä ollut jotain hampaankolossa Humppilaa vastaan. Silloin kunta voitti Korkeimmassa hallinto-oikeudessa kiistan. – Pienpuhdistamot (jäteveden) vaativat kemistin osaamista, minä en ainakaan osaisi sellaista huoltaa. – Titanicista tulee läpisävelletty ja -laulettu musiikkinäytelmä. Yhdysvaltalaisagentin mukaan Elisabethiä ei anneta harrastajateattereille, vaan se on varattu ammattiteatterien esitettäväksi, Ypäjän Musiikkiteatterin puheenjohtaja Markku Pikkanen kertoo. Sehän lamaisi alleen jo paljon tien toiselle puolelle rakennettua omakotiasutusta emmekä me voi sellaiseen lähteä, Humppilan kunnan kehittämisja hallintosihteeri Tuija Pihlajamäki sanoo. heinäkuuta. Vuosituhannen kummajaiseksi voi syystä nimittää Kakkostien kevyen liikenteen alitusta lasitehtaan kohdalla; sitähän ei käytä juuri kukaan. Musiikin johdosta vastaa jo tuttuun tapaan Kari Mäkiranta. Vastaehdotuksena olikin, että Huittinen jatkaa Huittisten kaupungin ja Vampulan alueen sekä Punkalaitumen kunnan välisen jätevesiyhteistyön valmistelua ja siirtoviemärien rakentamista. tammikuuta. Tätäkään ei Humppilassa ymmärretä. Rooleja ei ole vielä jaettu, eikä näytelmässä olekaan vahvaa ykkösroolia, vaan mukana on esimerkiksi useampia pariskuntia. Kari Nummila Lasitehtaan kohdalla Kakkostien alittavasta kevyen liikenteen väylästä ei olisi tarvinnut tehdä kovinkaan paljon leveämpää, jotta siitä olisi mahtunut henkilöautoillakin. Kesän suunnitelmissa on 19 esitystä, joista viimeinen on 7. Hänellä on kuitenkin runsaasti kokemusta musiikkiteatterien ohjaamisesta. Näytelmä ei liity suoraan Titanicista tehtyyn menestyselokuvaan, mutta mukana on samoja teemoja, koska esityksemme kertoo laivan neitsytmatkasta ja traagisesta tuhosta. Kunnan kaupallinen näyteikkuna rakennettiin aikoinaan Kakkostien varteen, kun kunnan keskustaajama ei näy tielle kunnolla. – Olemme jo harjoitelleet musiikkia ja laulua kuorojen kanssa, ja orkesteriharjoitukset ovat alkamassa. Tätäkin on mietitty, kun liittymien kanssa on ollut vaikeuksia jo lasitetahtaan rakentamisesta lähtien. Puheenjohtajaksi valittiin Iiris Järä. helmikuuta. Apu tuli nopeasti VARSINAIS?SUOMI Palokuntien toimintavalmiusajat paranivat Varsinais-Suomessa viime vuoden aikana. Tähän asti kaikki on haluttu ja osin jouduttukin huoltoasemaa myöden rakentamaan niin, että Loimaalle ei ainakaan vaivattomasti voi tehdä pikavisiittiä eli omat palvelut vain omille eikä liikennevirralle. NÄYTELMÄN ohjaajaksi on tulossa helsinkiläinen Hannele Martikainen, joka ei ole aiemmin ollut mukana Ypäjän Musiikkiteatterissa. Kaapeli on tulenkestävää ja pintaväriltään punaista. Oma mokahan se on syvimmältään; ei kahden Loimaan taktiikalla tällaisia hankkeita voitu kunnolla ajaa. Mitä ihmettä insinöörit ovat ajatelleet, kun alitusta ei levennetty paria metriä levennetty ja ohjattu sinne henkilöautoliikennettä. tammikuuta 2010 7 LAINA: TÄLTÄ SIVULTA: PAIKALLISIA Näytelmä ei liity suoraan Titanicista tehtyyn menestyselokuvaan, mutta mukana on samoja teemoja, koska esityksemme kertoo laivan neitsytmatkasta ja traagisesta tuhosta. Teatterilaiset ovat jo aloittaneet musiikkinäytelmän harjoitukset, ja ensi-ilta on luvassa 20. Autotallin lukko rikottiin LOIMAA Alastarolla roplattiin lukkoja sunnuntaina. Mukana on myös rakkautta ja romantiikkaa sekä kauniita melodioita. Mahlasesta nuvan varapuheenjohtaja HUITTINEN Vampulalainen Santeri Mahlanen on valittu Huittisten nuorisovaltuuston varapuheenjohtajaksi. Lounais-Suomen aluehallintoviraston mukaan tavoitteellinen toimintavalmiusaika toteutui 95 prosentissa kiireellisistä pelastustehtävissä.. Siten liikenneturvallisuuskin olisi parantunut rutkasti. Alueella olleesta henkilöautosta rikottiin yön aikana oikeanpuoleiset sivulasit. Nyt piisaa tonttia, ja kunnallistekninenkin valmius löytyy. Vaan eipä löydy kaavallista valmiutta. Päätös Huittisten, Sastamalan ja Punkalaitumen yhteispuhdistamosta syntyi kaupunginvaltuustossa äänin 23–20. Eipä siinä ole aikaa mennyt ”kuin” 1960-luvun alkupuolelta. Tieviranomaisen kun yleensä arvellaan ilostuvan siitä, että paikallisliikennettä saadaan pois valtatieliikenteen jaloista. Musiikkiteatterilaiset päätyivät Titanicin näytelmäversioon, jonka esitysluvan saaminen näyttää niin todennäköiseltä, että harjoitukset aloitettiin 17. Huittisten jätevedenpuhdistamon kunnostaminen kuntakolmikon käyttöön on herättänyt vastustusta Pappilanniemessä, jossa puhdistamo sijaitsee. – Meidän piti alun perin esittää ensi kesänä musikaali Elisabeth, mutta emme saaneet sille esityslupaa. Vaikka ensi kesän näytelmä vaihtuikin, Pikkanen uskoo, että kaikki ehditään saada kuntoon kesään mennessä. Jo 25 vuotta toimineen Musiikkiteatterin tapana on panostaa vahvasti myös lavasteisiin. Nyt tämä alue on entistä käyttökelpoisempi, kun Ysitien liikennekin kasvaa kaiken aikaa. Täriminen tasoristeyksessä kuluttaa aikaa ja aiheuttaa turmia. – Siitä se ongelma syntyikin, kun Hämeen tiepiiri ei halunnut liittymää lainkaan Ysitien puolelle ja Kakkostiellä se vaatii moottoritietasoista ylikulkuramppia lasitehtaan Porin puoleiselle alueelle. Esitysten toteuttamiseen osallistuu kaikkiaan noin sata henkeä, joista 60–70 on mukana varsinaisessa näytelmässä
Safarikelkkailijoiden jäsenenä Petri Vehviläisellä on asianmukainen lupa käyttää uraa. – Meillä on nollatoleranssi, alkoholi ei kuulu tähän lajiin. Esimerkiksi siltoja on tehty useita. Alkoholilla on osansa monissa moottorikelkkailijoille sattuvissa vakavissa onnettomuuksissa. Kelkkailijoiden käyttöön tarkoitettuja reittejä on lähinnä Pohjois-Suomessa. Pahaa verta aiheuttavia törttöilijöitä toki joukkoon mahtuu, sen Loimaan kelkkamiehetkin myöntävät. – Kerhona emme voi vaikuttaa jäällä ajonopeuksiin muiden kuin jäseniemme kohdalla, Alander toteaa. Kelkkailu on osa yhteiskuntaa, eikä kelkkailijoihin suhtauduta vihamielisesti. Alander muun muassa järjestää kelkkasafareita, ja Manner kertoo käyneensä töissä kelkalla. Alander kertoo saaneensa joskus hiihtäjän sauvasta. – Reitti on niin sanottu virallinen maastoon haettu lainhuutopohjainen tie. Niinijoen jäistä kelkkailijat varoittavat. Nopeusrajoitukseksi onkin nyt asetettu 60 kilometriä tunnissa. Kun viime talvena oli vuorotellen lumettomuus tai jäättömyys kiusana ja parina edeltävänä vuonna ei kelkalla päässyt minnekään, nyt on kelkkailijoita ollut Loimaan seudullakin runsaasti liikkeellä. Kelkkailijan on myös noudatettava olosuhteiden vaatimaa varovaisuutta, mikä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että kelkalla ei voi ajaa pilkkijöiden tai muiden jäällä liikkuvien joukossa lähellekään suurinta sallittua nopeutta. Vesa Alander tietää kertoa, että moottorikelkkaseurojen jäsenmäärät ovat kasvussa, vaikka samaan aikaan uusien moottorikelkkojen rekisteröinti on ollut laskussa. Viikonloppuna jään paksuus oli heidän mukaansa paikoin vain viisi senttiä. Kaikki eivät lajin hienoudesta ole samaa mieltä. Moottorikelkkailijoista tulee Loimaan poliisille jonkin verran myös ilmoituksia, esimerkiksi Loimijoelta ja Alastaron Virttaan suunnalta. Muun valvonnan ohessa poliisi valvoo myös moottorikelkkailua ja välillä tulee vastaan väärinkäytöksiä, joihin on puututtava. tammikuuta 2010 Poliisi valvoo myös kelkkaliikennettä Loimaan seutu Tiina Naula Moottorikelkkailijat työllistävät talvisin myös poliisia. Tästä syystä Loimijoelle kaupungin kohdalle toivottua neljänkympin nopeusrajoitusta pidettiin mahdottomana. Uransa eteen kelkkailijat ovat Alanderin ja Tero Mannerin mukaan tehneet valtavan työn. Ruotsissa suhtaudutaan hänen mukaansa kelkkailijoihin paljon myönteisemmin. Loimaalla seuralla on tällä hetkellä 28 jäsentä. Maastossa ajettaessa moottorikelkan suurin sallittu nopeus on 60 km/h ja jääpeitteisellä vesialueella 80 km/h. – Olemme käyttäneet metsäteiden pohjia ja pyrkineet lähelle muuta liikennettä, jotta meistä olisi mahdollisimman vähän häiriötä, Alander kertoo ja muistuttaa, että mönkijöillä ei ole uralle asiaa. Moottorikelkalla ajamiseen maastossa tarvitaan maanomistajan lupa. – Hienoa, kun moottori vie eteenpäin ja näkee hienoja maisemia, Manner ja Vehviläinen kehuvat harrastustaan. Reitillä pätevät tieliikennelain mukaiset säädökset, uralla taas noudatetaan maastoliikennelakia. – Siellä on aivan eri kulttuuri. Poliisille kannattaa ilmoittaa niistä tapauksista, joissa on kyse selvästi todella vaarallisesta tai häiritsevästä moottorikelkkailusta. Kunnon talvi on tuonut moottorikelkkailulle myös uusia harrastajia. JÄÄLLÄ baana on vapaa muillekin kuin seuran jäsenille. Lupaa ei kuitenkaan tarvita, jos ajetaan virallisella moottorikelkkailureitillä tai jääpeitteisellä vesialueella. Uran käyttö edellyttää Hämeen Safarikelkkailijoiden jäsenyyttä tai erikseen ostettavaa uralupaa. Virallisella moottorikelkkailureitillä ja tilapäisesti tiealueella ajettaessa vaaditaan vähintään T-luokan ajokortti. Uralla noudatetaan maastoliikennelakia. Kuljettaja saattaa joutua vahingonkorvausvastuuseen, esimerkiksi jos aiheuttaa vahinkoa syyskylvetylle pellolle. Myös Loimaalla toimiva Hämeen Safarikelkkailijat on saanut kuluneen talven aikana uusia harrastajia. MARIKA TIMONEN. Loimaan kelkkailijoiden ura kulkee Mellilän kohdalla Ysitietä mukaillen. Talvi suosii moottorikelkkailijoita Sääntöjä noudattaen kaikilla mukavampaa Loimaan seutu Marika Timonen Talvi on hellinyt moottorikelkkailijoita. – Moottorikelkkailua säätelevät maastoliikennelaki ja -asetus. Maastoon uralta ei saa poiketa. Poliisi toivoo myös, että moottorikelkkailijat pitävät luonnossa liikkumisen yhteisistä pelisäännöistä kiinni, sanoo komisario Raimo Erkkilä Varsinais-Suomen poliisilaitoksen Loimaan poliisiasemalta. Kopissa ehdotettiin, että joen toinen ranta varattaisiin kelkkailijoille ja toinen hiihtäjille. Luvallinenkin ajaminen maastossa voi aiheuttaa vahinkoa, jolloin kuljettaja saattaa joutua vahingonkorvausvastuuseen, esimerkiksi jos aiheuttaa vahinkoa syyskylvetylle pellolle. Yleisellä tiellä moottorikelkalla ei saa ajaa kuin ainoastaan tilapäisesti esimerkiksi tietä ylitettäessä. – Ajamisesta ei saa myöskään aiheutua tarpeetonta häiriötä asutukselle ja muulle ympäristölle. Ura taas ei sido maanomistajaa mihinkään, siitä on vain maanomistajan kelkkakerholle antama lupa, Vesa Alander teroittaa. – Ikävää kun tulee niitä, jotka eivät mistään mitään välitä, Alander harmittelee ja toteaa touhun olevan mukavaa, kunhan sääntöjä noudatetaan. – Kelkkailijaa koskevat myös rattijuopumussäännökset, joten alkoholia nauttineena ei saa lähteä liikkeelle, Erkkilä sanoo. He vakuuttavat, että kerhossa ollaan alkoholin suhteen tiukkana. Loimijoella liikkumisessa Alander pitää Loimaan Lehden kopeissa esitettyä ehdotusta hyvänä. Loimaan seutu Marika Timonen Loimaan St1:ltä Mellilään ja Kosken Hevonlinnanharjulle kulkevalla moottorikelkkauralla kertyy ajettavaa noin 40 kilometriä suuntaansa. Uraa ja jäätä myöten Hämeen Safarikelkkailijoiden tarra kertoo, että kelkkailijalla on lupa uralla liikkua. 8 Torstaina 28. – Kyllä sinne kaikki mahtuvat, Alander toteaa. – Ilmoituksen tekijöiden on myös hyvä käyttää harkintaa. Moottorikelkan kuljettajan tulee olla vähintään 15vuotias, hänen tulee käyttää hyväksyttyä suojakypärää ja kelkan tulee olla rekisteröity. Reitiksi uraa ei parane erehtyä luulemaan, sillä reitillä ja uralla on vissi ero. Alanderin ja Mannerin tietoon ei kuitenkaan ole tullut kelkkajuoppoja. Alanderille, Loimaan uudelle uramestarille Tero Mannerille ja Petri Vehviläiselle kelkkailu on paljon muuta kuin päristelyä
Tuolloin velkaa oli bruttokansantuotteesta 60,2 prosenttia. Loimaalle kertyy matkaa 24 kilometriä, Huittisiin 40. Joku arvelee, että huoltoasemalla kahvitteleminen on terveydenhoitoakin, kun jatkuvat sosiaaliset kontaktit parantavat elämisen laatua. Jari on kotoisin Merikarvailta ja Taina Kemiöstä. VEROVINKKI Tiesitkö valtionvelasta, että… Suomen valtiolla oli vuoden 2009 lopussa velkaa 64,3 miljardia euroa. Nyt saviseutulaiset voivat seurata ohjelmaa vielä suuremmalla mielenkiinnolla, sillä morsiamen haussa on mukana punkalaitumelainen Ilari Nikula. MTV3 esitti sarjan ensimmäisen tuotantokauden vuonna 2006, jolloin se oli syksyn suosituin tv-ohjelma. ”Parlamentissa” kysytään välillä meiltäkin mielipidettä, mutta eihän tässä ehdi työntouhussa kuuntelemaan kaikkia keskusteluja. Myös punkalaitumelaiset ovat jättäneet miehen rauhaan turhilta kyselyiltä. Maajussille morsian MAIJA PALOPOSKI Tiivis tunnelma Osa Oripään Shellin baariparlamentin miehistä: Jukka Korsberg, Seppo Saarento, Tapio Pajula ja Jarmo Mäenpää. – Tämä on fyysisesti raskasta mutta henkisesti antoisaa työtä kivojen asiakkaiden kanssa. Nikulalla ei ollut mitään ohjelmaa vastaan, joten hän täytti hakemuksen netissä. klo 20 MTV3:lla. – Tämähän on tämmöinen julkinen olohuone, jossa parannetaan oikein porukalla maailmaa., keskiviikkoaamuna paikalla olleet Jukka Korsberg ja Seppo Saarento sanovat. Torstaina 28. ”Ei ikinä kaupunkiin” Punkalaidun Maija Paloposki Tosi-tv-sarja Maajussille morsian alkaa huomenna uusin jaksoin. He eivät sen takia vaivaudu ottamaan kantaa siihen, olisiko paras liitossuunta Loimaa vai Pöytyä. Lisäksi yksi asentaja huoltaa autoja. Bruttokansantuotteeseen suhteutettuna velan määrä oli 37,2 prosenttia. Vuonna 2010 valtio ottaa arvioiden mukaan lisää velkaa noin 13 miljardia euroa. Silloin käsitellään eiliset, tämänpäiväiset ja tulevat asiat halki ja poikki. Vuonna 2010 valtionvelan korkokustannuksiin arvioidaan kuluvan nettomääräisesti 2,1 miljardia euroa. Ennen tätä vuotta valtionvelka oli euromääräisesti suurimmillaan vuonna 1998, jolloin sitä oli noin 69,8 miljardia euroa. Kunnan väitetään tosin vielä pilaavan nekin pohjavedet, joita ei ole jo uhanalaistettu liian löysästi myönnetyillä ja laiskahkosti valvotulla soranotolla. FAKTA . Baari on auki arkisin kello 6–20. Nämä eläkemiehet tykkäävät kotopitäjästään ja heidän mielestään Oripää pärjää kyllä ihan omillaankin jatkossa ilman kuntaliitosta. Punkalaidunta Ilari Nikula kuvailee pieneksi maalaiskyläksi, eikä miestä saisikaan kaupunkiin asumaan. – Olen jo nähnyt sarjan jaksot, eikä minua jännitä katsoa itseäni televisiosta, mutta lapset ovat innoissaan, Nikula kertoo ja korostaa, että hänellä ei ole lupaa hiiskua ohjelman teosta tai sen tapahtumista sanallakaan. Eniten väkeä on aamukahdeksalta ja iltapäivän hetkinä kolmen korvilla. Kahviloiden mielipiderikkaista ja sanavalmiista poppoista voi vinkata myös Loimaan Lehden toimitusta. Nikula kertoo lähteneensä ohjelmaan, koska hänen 9-, 11ja 13-vuotiaat lapsensa ehdottivat sitä hänelle. Ohjelman juontaa Miia Nuutila. Puheille on katetta siksikin, että sinänsä lilliputtikunnan väkiluku on plusmerkkinen vaikkakin kasvua voi kuvata melkein yhden käden sormilla. kesäkuuta 140 vuotta itsenäisenä olleesta Oripäästä ei ole aariakaan kuulunut Loimaaseen historian saatossa. Töissä on neljä henkeä, joista kaksi yhtäaikaa samassa tuurissa. Perustuslain mukaan Suomen valtiolle voidaan ottaa lainaa eduskunnan suostumuksella. Turun Seudun Veden pohjavesihankkeet pelottavat oripääläisiä yleisesti. Veronmaksajat TOIMITTAJALTA Iskulauseet vaihtuvat Oripää on liittänyt osaksi julkisuuskuvaansa soran ja puhtaan pohjaveden, joita pessimistisimmät tosin jo sanovat menneen talven lumiksi viitaten siihen, että sora on jo pitkälti ajettu Turkuun. Sarjan juonista vaikeneminen ei ole tuottanut miehelle ongelmia, sillä hän sanoo, että ei juuri muutenkaan puhu asioistaan. Kari Nummila. BAARIPARLAMENTTI KARI NUMMILA Oripää Kari Nummila Vilkas puheensorina täyttää usein Shellin kahvion Oripäässä. Tätä isommista tiloista haaveillaan. Nyt tarjoamme pikkulämpimiä ja grillipihviannoksia. Korsberg kertoo Oripään olevan aika hyvin omavarainen kaikilta palveluiltaan. Tosin yksi nimettömänä pysytellyt henkilö sanoi ”vesiputken” olevan yksi ja sama, kun hänellä on kylän keskustassa hyvävetinen oma kaivo. Perustuu kansainväliseen ohjelmaformaattiin Farmer Wants A Wife. Loimaan puolelta, kuitenkin likeltä Oripään rajaa paikalle tuli Jorma Mäenpää, sillä hänen mukaansa Shellin baarissa tapaa aina mukavia kavereita. Shellin baarissa on väkisinkin tiivis tunnelma, sillä pienessä tilassa on 6 pöytää ja 27 tuolia. – Tulimme tänne viisi vuotta sitten emmekä tunteneet ketään. Tämän vuoden lopussa valtiolla on näillä näkymin velkaa yhteensä noin 78 miljardia euroa. Sarjaa seurasi enimmillään 1,5 miljoonaa katsojaa. – Enempään ei ole tilaa. Tositelevisiosarja, jossa maataloudesta elantonsa saavat henkilöt etsivät rakkautta. . Kerromme Baariparlamenttisarjassa sellaisista Loimaan seudun kahvittelupaikoista, joissa käy kanta-asiakkaita puhumassa kotiseudun ja maailman asiat mallilleen. Euroalueen yleisen korkotason nousu yhdellä prosenttiyksiköllä lisäisi velan korkokustannuksia noin 250 miljoonaa euroa vuonna 2010. Nyt Oripää kehuu yritteliäisyyttään ja lapsiystävällisyyttään. Vapaa-aikansa mies viettää lastensa kanssa touhuillen ja myös metsästys kuuluu hänen harrastuksiinsa. Nyt on toisin. Saarento tosin huomauttaa, että tänä vuonna 1. Tämä oli noin 12 000 euroa jokaista asukasta kohden. Aika näyttää, kuinka käy, yrittäjäpariskunta Taina ja Jari Hamppula toteavat. Turkukaan ei ole kovin kaukana Oripäästä, matkaa on 55 kilometriä. Hän pitää edesmenneen vaimonsa kotitilaa, jossa hänellä on 6 000 sian välikasvattamo. Hänen suomensakin vääntyy jo koko lailla oripääläisellä aksentilla. tammikuuta 2010 9 Ilari Nikula ei itse juuri televisiota katsele, joten Maajussille morsiansarjaakin hän oli aiemmin katsonut vain pätkän. Jo noin viikon päästä hänelle selvisi, että hän on yksi kymmenestä maajussista, jotka ohjelmaan valittiin. Jos jotain tavallista isompaa kauppatavaraa lähdetään hakemaan, niin toisinaan Huittinen lyö Loimaan, kun loimaalaiset eivät ole huolineet ”Litukkaa” (Lidl). – Välillä kysytään lounastakin, mutta keittiö on siihen liian pieni. Maailma paranee Shellin pöydissä . . Talon väkeä edustavat Taina Hamppula, Anne Viiri ja Jenni Kulmanen. Maajussille morsian -sarja alkaa pe 29.1. Valtion lainanottotarve syntyy valtion budjetin mahdollisesta alijäämästä ja erääntyvän velkakannan jälleenrahoittamisesta. Tosin tarkimmat kuulemma kuulevat siinä hiukan ruotsinvoittoista korostusta. Hyvin täällä viihdytään, Hamppulat sanovat. – Minulle on tullut sellainenkin näkemys, että esimerkiksi vanhusja terveyspalvelut ovat parhaalla tolalla pienissä kunnissa, Korsberg korostaa. . Saarennon mielestä Loimaakin on lähellä, kun välissä ei ole kuin ”se iso mäki” (soraharjut)
49,95€ NYT 19,98 -60% PIPO maltanris tikuviolla 4,95 AUTORA TA 14,90-50 % = 7,45 -50% LISÄERÄ! SAUNAN LED-VALOSARJA 12-led lampulla 24,95 VALOPETROOLILÄMMITIN 250g/h 149,PAINEILMATYÖKALUSARJA 74-os. tammikuuta 2010 Kojelaudassa on vaihtovalo, joka ohjaa kuskia muuttamaan pykälää mahdollisimman optimaalisilla kierrosluvuilla. Ollikainen arvelee, että MR2 suoriutuu klassisesta 0–100 km/h kiihdytyksestä noin viidessä sekunnissa. Niiden ja jousien säätöjä vaihtelemalla alustan kovuutta voi säätää. – Korin saa Saksasta tonnilla, mutta tekniikka kuten jarrut, vaihteisto ja moottori maksavat useita tuhansia. KISAPELINÄ Ollikaisella on keskimoottorinen Toyota MR2, jonka painosuhde on hyvin optimaalinen. Ollikaiset arvelevat, että MR2:n arvo on ainakin 25 000 euroa. Takavetoisessa kiitäjässä on 1600-kuutioinen 20-venttiilinen moottori, jossa on vakiona tehoa 160 hevosvoimaa. syyskuuta. KULJETTAJA on kisalähdöissä autossa yksinään, mutta muuten laji on tiimityötä. Täysillä alusta asti Rallisprintissä ei ole aikaa pähkäilyyn Loimaa Sampsa Hakala Niin lujaa kuin pääsee, heti startista maaliin asti. Viime vuonna hän otti luokkavoiton asfaltilla ajettavassa futuresarjassa, johon kuuluu kuusi osakilpailua. helmikuuta, ja viimeinen Huittisissa 19. 69,95 sisältää mm. Parempi aika kirjataan kilpailijan tulokseksi. Vapaa-aikakin kuluu moottoreiden maailmassa, rallisprintin parissa. Ollikaisen taustajoukoissa hääräävät muun muassa isä Hannu Ollikainen sekä Ville Pietiäinen. – Kyllähän sitä voittoa lähdetään tavoittelemaan, Ollikainen, 23, sanoo. Euralainen viritysasiantuntija on kutittanut myllyä sen verran, että nyt siinä on 220 kaakkia. Iskunvaimentimissa on lisäsäiliöt. Siinä on rallisprintin keskeinen periaate. Hänen mukaansa vauhti nousee kisan aikana parhaimmillaan 170 km/h:iin. – Tehoa on ihan mukavasti, mutta toisaalta ainahan sitä saisi enemmänkin olla, Ollikainen sanoo. 9-20 la 9-16 www.hongkong.fi Pidätämme oikeuden hinnan muutoksiin, toimitusten viivästymisiin ja tuote-erän loppumiseen Norm. Kaksi kisaa ajetaan talvisissa olosuhteissa, kaksi asfaltilla ja kaksi sorateillä. Tänä vuonna hän osallistuu lajin SM-sarjaan yleisessä luokassa ja aikoo ajaa kaikki siihen kuuluvat kuusi osakilpailua. Sponsorina on Loimaan Laatuauto. Sääntöjen mukaan kyseisessä luokassa kilpailevan auton pitää painaa yli 920 kiloa. SAMPSA HAKALA shokkitarjous! LOIMAA Aleksis Kivenkatu 7 Avoinna ark. Ensimmäisen kierroksen jälkeen hän oli toisena, mutta ongelmat etutukivarressa pudottivat sijoitusta toisella kierroksella. – Korin saa Saksasta tonnilla, mutta tekniikka kuten jarrut, vaihteisto ja moottori maksavat useita tuhansia, he kertovat. 10 Torstaina 28. Ensimmäinen osakilpailu järjestetään Ylihärmässä 7. Sähäkkä laji sopii loimaalaiselle Jukka-Pekka Ollikaiselle, joka on harrastanut rallisprintiä 16-vuotiaasta asti. Rahaa palaa, sillä esimerkiksi kisoihin kelpaava talvirengassarja maksaa melkein 1 500 euroa. Jukka-Pekka Ollikainen opiskelee Turussa autoja kuljetustekniikkaa. Kisoissa pitää olla heti nopea, koska reitit ovat lyhyitä ja kilpailijat saavat ajaa ne vain kaksi kertaa. 1/2 ” mutterinväännin ilmavasara suorahiomakone + paljon muuta Miesten ja naisten VUORILLINEN HUPPARI. Autossa on suoravälitteinen vaihdelaatikko ja tiheät välitykset, joten se lähtee aika lailla nopeammin kuin nakki kattilasta. SÄÄDÖISSÄ on vielä hiottavaa; viime viikonloppuna Jukka-Pekka Ollikainen osallistui Vaihderalli-rallisprintiin Pieksämäellä ja sijoittui seitsemänneksi
Jotenkin tuntui, että vierasjoukkueen pelaajien jalat olivat jääneet bussiin pitkän matkan jälkeen, sen verran jäykältä vaikutti joukkueen liike ottelun alussa. Ottelu päättyi Rocketsin ansaittuun voittoon luvuin 9–6 (4–0, 3–1, 2–5). Vaaravuorelle ilmoittautui 203 hiihtäjää, joskin kirpeä aamu jätti pois parikymmentä vapaan tyylin taitajaa lähinnä nuorempien matkoilta. JORMA MÄKINEN Hurrikaanin peli televisioidaan Huomenna perjantaina Loimaalla pelattava lentisliigan ottelu Hurrikaani–Pielaveden Sampo näkyy URHOtv:ssä, joka on huippu-urheilulajeihin panostava maksullinen televisiokanava. Hurrikaani–Sampo Loimaan Liikuntahallissa pe 29.1. Sampo on hallitseva Suomen mestari. Vieraat yrittivät lopussa lisäosumia ilman maalivahtia, mutta Iko Laaksonen vapautti kotijoukkueen lopullisesti piinasta laittamalla kiekon tyhjään Laserin maaliin. Toiseen erään mentiin Rocketsin johdossa 4–0. klo 12.30, jolloin Loimaalle saapuu K-Espoo sekä su 31.1. 29,00 10kg 25kg KAZUMA Mönkijä • 50cc • 4-tahti • Sähkökäynnistys OTSO Talvisaappaat • Irrotettava sisäsukka • Tarrakiristykset • Pitävä pohja Lämmittää hyvin ja kuivuu nopeasti! norm. Rockets fire: Marko Heino 2+3, Tomi Korvenpää 2+2, Jari Hakala 1+3, Teemu Tattinen 1+2, Iko Laaksonen 2+0, Paavo Tiiri 1+1, Viljo Lindsten 0+2, Matias Paukkio 0+1, Tommi Kreivilä 0+1. Torstaina 28. www.tavaratalohurrikaani.. Heistä tuore SM-mies Ylöjärven Ryhdin Antti Ojansivu piti pintansa Vaaravuorellakin. Laser HT teki tasaisesti osumia kahden minuutin välein, ja Rockets-koutsi Tommi Pietiäinen joutui ottamaan aikalisän ajassa 56.21, kun vieraat olivat tehneet viidennen maalinsa. Ottelua voi seurata myös URHOtv:n webistä, vielä tällä kerralla ilmaiseksi. Hakemukset tulee toimittaa kaupungintalon neuvontaan tai monipalvelupisteisiin tai sähköpostilla osoitteella kesatyo@loimaa.. 2010 Loimaan kaupunki työllistää 75 loimaalaista, vuosina 1992– 1993 syntynyttä nuorta yhden kuukauden ajaksi kaupungin tai järjestöjen palveluksessa. Terhi Salonen hiihti vitosen lenkin vajaat neljän sekuntia nopeammin kuin Oripään Anne Halkivaha. viimeistään 19.3.2010 klo 15. Yksi suurimmista syistä UrhoTV:n saapumiselle juuri Loimaalle on kotiyleisön loistava kannustus ja fiilis. Laser HT otti aikalisän, mutta sekään ei auttanut vaan Rockets oli päässyt huippuvireeseen ja lisäsi johtoaan Marko Heinon ja Tomi Korvenpään maaleilla. Sama nuori voi saada kesätyöpaikan tätä kautta vain kahtena kesänä. Lisätietoja antaa työtoiminnan koordinaattori Osmo Toivonen p. klo 14, vastustajana KooKoo Kouvolasta. Takomo tunnusti, että viime kesänä kävi mielessä kilpailu-uran lopettaminen, mutta nyt hän on taas tullut toisiin ajatuksiin. Päätöserästä tuli jälleen kotijoukkueelle tuskainen niin kuin monesti ennenkin. Päivittäinen työaika on kuusi (6) tuntia ja palkka 630 /kk. – Mutta täältä tullaan, lupasi Kari Merikanto, yksi hiihdon uskollisista puuhamiehistä. 10 alk. Tuttu mies pakkasnaamarin takana on yleisen sarjan ykkönen Marko Takomo. 55 nuoren valinta suoritetaan arpomalla ja 20 valitaan sosiaalisin perustein. Vaikka kisakeskuksen mittarit näyttivät luvallisia asteita, maastosta saatiin alhaisempia lukemia. Alastaron Urheilijoiden puolesta kotikisat alkoivat lupaavasti, kun Lauri Rantanen voitti komeasti 8-vuotiaiden sarjan. 010 270 3360. Enintään 3.2.2010 asti! 385 25 7 95 89 16 95 39 90 1 95 49 50 29 90 RUOTSIN Armeijan sukset • Siteet, sauvat ja sukset Auringonkukansiemenet KUORETON Maapähkinä • 1kg säkki • Myös 3kg ja 10kg säkkejä Metallinaulakko • 50x33x18cm Ahkio • Pituus 137cm • Leveys 66cm SCANDIC IMURI Märkä/Kuiva/Tuhka • Säiliö 18L • Myös pussikäyttö • Tuhkasäiliö 15L • RST Norm. Hurrikaani-Loimaa majailee sarjataulukossa 11:ntenä, mutta on voittanut neljästä edellisestä kotiottelustaan peräti kolme. Sunnuntaiaamun reippaat pakkaslukemat siirsivät kilpailujen alkua puolella tunnilla. Raisiolaisen Marko Takomon ranking-pisteet eivät riittäneet viikonvaihteen SMladuille, mutta Vaaravuoren yleisen sarjan kympillä hän oli jälleen kerran nopein ja samalla tuli tärkeitä pisteitä lopputalven arvokisoille. Eero Rantanen jatkoi vielä hyvin kaksi vuotta vanhempien joukossa. Vielä erän alussa pääsi Jari Hakala lisäämään johtoa, mutta sitten alkoi kotijoukkueen vauhti hiipua. Ma-Pe 8-19 · La 9-17 Tarjoamme lauantaina grillimakkaraa klo. Hän on ollut mukana Vaaravuoren hiihdoissa lähes joka kerta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Myös naisten yleisen sarjan voittopytty meni Raisioon. Jankkolaisista hiihtivät omissa sarjoissaan kolmen parhaan joukkoon Salla Repo, Mika Kilpeläinen, Hannele Uusitalo ja Maria Liukkonen. Rockets-junnut tulittivat komean kotivoiton Jääkiekko Tapani Korvenpää Rocketsin B-junnut saivat lauantain kotiotteluunsa kaukaisia vieraita, kun Laser HT Kempeleeltä saapui Loimaalle I-divisioonan sarjaotteluun. 2,50 vetoasia 12,95.2-hyllyinen 39.kevyt ja kestävä! NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT v. Noudatimme yksimielisesti teknisen asiantuntijan neuvoa, siirsimme alkua, ja sää lämpenikin puolelta päivin reippaasti, kilpailujen johtaja Pekka Hällfors kertoi. Tauon jälkeen Rockets pelasi tähän asti kauden parasta ja näyttävintä peliään. Liigassa kolmantena oleva Sampo taas on hävinnyt neljä viimeistä vieraspeliään. IRMA LEINONEN?HÄMÄLÄINEN Raisiolaiset veivät Vaaravuoren voittopytyt Loimaa/Alastaro Jorma Mäkinen Kunnon talvi tarjosi erinomaiset olosuhteet perinteisille Vaaravuoren kansallisille hiihdoille. Yleisten sarjojen arvokisojen vuoksi runsaimmin hiihtäjiä saapui 18-vuotiaisiin. Tällä kertaa Anssi Pensasmaa jäi mestarille runsaat 15 sekuntia. Hyökkäykset vyöryivät kohti Laser-maalia, kiekko laitettiin liikkeelle, ja laukaus lähti aina, kun paikka tuli. Seuraavat kotiottelut la 30.1. Kotijoukkue sai peliin hyvän alun, kun Teemu Tattinen avasi maalitilinsä ajassa 8.29 ja Marko Heino onnistui tarkassa alakulmavedossa ajassa 11.37. JÄRJESTÖT Niitä järjestöjä, jotka haluavat tarjota kesätyöpaikan yllämainituille nuorille, pyydetään ilmoittautumaan sähköpostilla osoitteeseen kesatyo@loimaa.. viimeistään 19.3.2010 klo 15. Petteri Horn 42 torjuntaa. Hakemuslomakkeita saa kaupungintalon neuvonnasta, Alastaron, Hirvikosken ja Mellilän monipalvelupisteistä (kirjastot) ja Loimaan kaupungin kotisivuilta osoitteesta: http://www.loimaa.?/kaavakkeita. klo 18.30. Tommin viesti pelaajille oli selvä: hyökkääjien oltava kiekon alla varmistamassa eikä yltiöpäisesti vastustajan maalilla. Erän alussa Rockets iski kahden minuutin aikana kolme kertaa Iko Laaksosen, Paavo Tiirin ja Tomi Korvenpään maaleilla. – Nuorempien sarjojen pakkasraja on 17 astetta, joten toimimme varman päälle. Yleisömäärä 152. Tämän pidemmälle muiden nuorten rahkeet eivät vielä riittäneet. Vähitellen myös Laser HT sai pelirytmistä kiinni ja tekikin avausmaalinsa minuuttia ennen erätaukoa, jonne mentiin Rocketsin johtaessa 7–1. tammikuuta 2010 11 Näinkin voi käydä kiekkopelissä: hyökkääjä maalissa, kiekko ei. Hurrikaanifanien odotetaan saapuvan ajoissa paikalle ja näyttämään UrhoTV:n katselijoille, minkälaista tunnelmaa Loimaalla pidetään lentopalloottelussa. Tervetuloa! Tarjoukset voimassa niin kauan kun varattua erää riittää. Loimaa 28.1.2010 PERUSTURVALAUTAKUNTA. – Aina on ollut kotiinvietävää, Takomo muistelee
Rauhallisella paikalla sijaitseva II-kerroksen asunto. 2h+k+sauna = 56 m 2 . osuus Jouko Kylä-Utsuri 15.23 (0+0). Kannattaa tutustua. Hinta 89.000 . H Einola 0400-536547, k 569792. 58.000 €. OMAKOTITALO Loimaa, Petäjämäentie 20. Talousrak. osuus Pekka Sihvonen 18.02 (1+1) 3, 2. Vanha ryhdikäs, siisti okt lähellä keskustaa. Oikotie 245268. Hp. Omalla 5000 m 2 tontilla oleva vapaa-ajan asunto, sopii myös ympärivuotiseen käyttöön. Näpsäkkä kaksio mukavalla paikalla lähellä keskustaa ja kouluja. Pertti Äikää 0500 320751 Alpo Isokallio 040 821 7345 Vuokravälitys edullisin palkkioin OMAKOTITALO Loimaa, Vertinkatu. suurella tontilla vanha saunarak. Lasitettu kuisti sisäänkäynnissä. Vesi tulee ja menee ja mukavuudet löytyy. kellarin. Hp 98.500 €. H Einola 0400-536547, kohde 573719. Liiketila 49,0 m 2 . Puust. Oy Loimaan Sahanpuisto. ASUNTOKAUPPA TARJOAA: VUOKRATTAVANA RIVITALOHUONEISTO Tervetuloa kaupoille! Pajukuja 6 as. Oikotie 214412. 155,Etusi S-Etukortilla –15% www.s-rautamarket.fi www.agrimarket.fi Aleksis Kivenkatu 7, Loimaa • ark 8-17 la 9-14 p. Oikotie 191789. Erillinen saunarakennus. Kun myyt, soita suoraan meille, ei turhia välikäsiä. osuus Mauno Rouhiainen 17.07 (0+1) 2, 3. Edullisesti. (02) 7622 200 www.loimaankiinteistonotariaatti.. 2h. Isokaan vika ei ole kaupan este, kaikki käy. OMAKOTITALO Loimaan, Metsämaantie 5. Ulkorak. Asuinpinta-ala 243 m 2 , kokonaispintaala 265 m2. Tontti 1409 m 2 . Valm.v-03 . 3 h,k,s n 80+23 m 2 . www.loimaanlehti.fi. Kulmamuuri, sähkölämmitys. 200 m 2 sis. 762 3520 0400 692 753 www.kiinteistotoimistouusitalolkv.. Tästä uudistamalla kiva koti. Kunto uutta vastaava. Asuinpintaala n. 200 m 2 . Hyvät taloyhtiön tilat. Hp 59.500 €. 3,1 km: 1) Päivi Autio 48.11, 2) Keijo Hongisto 48.22, 3) Tuula Sinkkonen 1.04.03, 4) Pirkko Eskola 1.14.36, 4) Kaarina Rahkasuo 1.14.36, 6) Risto Kaukasoina 1.17.45, 7) Veikko Haapanen 1.27.42, 8) Markku Laurinen 1.29.13, 9) Katja Nokka 1.30.38, Keijo Viljanen, Aune Hongisto, Pentti Saario ja Timo Ojala ei aikaa. M60 5 km: 3) Mauno Rouhiainen 19.13,7 (1+0), 8) Heikki Rantanen 20.58,0 (1+3). Punkalaidun, Vehkajärvi. 2, LOIMAA As. tunnelma. osuus Jaakko Kallionpää 22.13 (2+5) 4, 3. 12 Torstaina 28. Hinta 30.000 . MONIEN MAHDOLLISUUKSIEN TALO. Älä haaskaa turhia vuokria taivaan tuuliin, jos sinulla on hyvä ja kantava liikeidea. 1h, kellari. tammikuuta Pöytyän Vaarunkallion kartalla. 4 h,k,s n. 2h+k+sauna/ph, yläk. 7685210 (puh.hinta 8,21 snt/puh + 11,90 snt/min (sis alv.) Kaikki normaalihintaiset toppaja ulkoloimet -25 % Lämpimät käsineet ulkoiluun! TALVIRATSASTUSKÄSINEET musta ja ruskea XS-XXL 12,NAISTEN TOPPALIIVI KÄÄNNETTÄVÄ ruskea-ruudullinen ja musta-siniruudullinen 30,(norm. M55 8 km: 4) Reijo Stenius 33.41,0 (1+1+1+1), 8) Jouko KyläUtsuri 35.54,4 (0+2+4+2). Oikotie 227286 As Oy Mahlatupa, Hirvikoski 1h+kk = 35 m 2 . 2h,k,s 59,5 m 2 . Hv.95,40 /kk. 87 m 2 . LAADUKASTA ASUMISTA AVARISSA TILOISSA. Erillinen pajarakennus/autotalli, tulenkestävät materiaalit, kattokisko. Loimaa, Puistokatu. Hp 43.000 €. Hinta 30.000 . Hinta 160.000 . Kaikki tarpeell. 2h,k 56 m 2 . talo pienen mäen eteläp. sauna ja varastotilaa sekä erill. Oikotie 217404 OMAKOTITALO Humppila, Murto. (02) 763 1888 Valokuidulla vauhtia tietoliikenneyhteisiina www.loimaanet.. osuus Reijo Stenius 16.52 (0+1), 3) Oripään Urheilijat 2 55.39 (2+7+0) 1. lämm. Asuinosa kunnostettu. As Oy Mahlapuisto, Hirvikoski. Hp. SUUNNISTUS Loimaan alueen yörastit suunnistettiin 22. Hinta 65.000 . Hinta 192.000 . Tilat 2 krs. Tied. mahtava, liki 2 ha:n puust. Oikotie 227296 As Oy Mäntyrinne, Metsämaa. 56.000 €. II-tasoratkaisu. Rinnetontti 3200 m 2 . Hv.190,65 /kk. Jokaisella asunnolla oma autokatos sisäänkäynnin yhteydessä. Hinta 48.400 . Ranjia Oy, huomio uusi osoite Tuorsniementie 562, Raumantien motellin takana autokenttä, p. 125,Etusi S-Etukortilla 26,MOOTTORISAHA JONSERED CS 2234 • Moottori 34,4 cm 3 • Teho 1,3 kW • Pitkä kahvojen oteväli • Uuden CleanPower -moottorin ansiosta ennen näkemätöntä vääntöä IT20657290 199,KAHVINKEITIN MOCCAMASTER KB741-AO • Tilavuus 1,2 litraa, n. M65 4 km: 14) Jaakko Kallionpää 22.30,0 (4+4). Noudetaan, käteismaksu. 6h+avok+saunatilat. OMAKOTITALO Loimaa, Petäjämäentie 7. Kuituyhteydet televisioja internetliittymille. Erillinen hallirakennus jossa lämmintä tilaa 50 m 2 ja kylmää 80 m 2 . ASUMAAN EDULLISESTI. Mäkinen 0400-536941, kohde 573765. Uudistamalla kiva koti, mukavalta paikalta. Alastaro, Költintie. 5,1 km: 1) Pasi Hongisto 59.49, 2) Mikko Yli-Kauppila 1.06.57, 3) Heimo Hongisto 1.17.04, 4) Ilkka Nokka 1.29.43. Keskeisellä paikalla lähellä palveluja ja kouluja saunallinen rt kaksio. Tied. talo, missä myös vapaa-aj. Huon. Alak 2h+k, yläk 2 h+kellari. mukavuudet löytyy, hieno keittiö. Alak. TULOSPÖRSSI LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT Painettua sanaa 95 vuoden kokemuksella. OMAKOTITALO Oripää urheilukentän lähellä. kuuluu autokatospaikka ja var. Nykyajan tasokasta rakentamista. HP. 149.000 /tee tarjous. Taloyht. Hyvän tien varr. Hirsir. emminkäisentupa L AS OY Valmistuu keväällä SISUSTUSVALINNAT NYT AJANKOHTAISET Näköisesi rivitalokoti kivalta alueelta, läheltä päivittäisiä kauppapalveluja. (02) 762 3015 F. Koneell.ilmanv., keskuspölynim., varashälytin. Parketti/laminaattilattiat, erill. 4h+k+s=93m 2 Braxinkatu 1 as. Puu/sähkölämmitys. Hp. osuus Heikki Rantanen 17.38 (0+1) 1, 2. Tontti 628 m 2 . autotalli. Oikotie 227318 Heimolinnank 8, Loimaa 02 7669294, 050 3040772 NETTISIVUMME UUDISTUNEET!! Vieraile sivuilla, tutustu matkoihin ja osallistu arvontaan! www.matkaviitala.. Olopiha eteläsuuntaan. Lumesta ja pakkasesta huolimatta suunnistajia rasteilla oli 17 ja ratamestarina Touko Tuomola. tila, missä sinulla oma metsä. 70 m 2 . 2+k+tupakeittiö = 98 m 2 . Turvallinen kauppa, parempi hinta, Soita tai tule. 6, LOIMAA As. HP. Tied. Mäkinen 0400-536941, kohde 572710. 70-luv. Hinta 120.000 . 3 h,k,s n 90+15 m 2 . -kt, 1h+kk=25m 2 , vapaa. 10 kupillista • Takuu 5 vuotta IT20471056 135,S-ETU Norm. Tied. Loimaa, Petäjämäentie. Myynti: www.loimaanasuntopalvelu.com Vielä vapaana: Lemminkäisenkatu 17, Loimaa RS-pankki SOVI HENKILÖKOHTAINEN ESITTELY Heli Harteela Ritva Vesanto Tarja Keskitalo 0500 977 501 0400 329 555 0400 656 780 Meillä hankintasi ovat hyvissä käsissä Kampanja voimassa 25.–30.1.2010 jopa Meiltä saat Bonusta VARSIRIKKAIMURI BOSCH BBHMOVE2 • Ladattava 2 in 1, varrellinen rikkaimuri • Toimii myös käsi-imurina • Akut 14,4 V • Toiminta-aika 15 min. Alak. Mäkinen 0400-536941, kohde 571823. ESITT ELY tänää n klo 17.00 Loimaa, Turuntie. Oripään Urheilijoiden tuloksia: Pikakisa: M40 6 km: 10) Seppo Kauppinen 20.52,2 (2+5). 5h+k+työtilaa yht. Oikotie 227314. Näpsäkkä liiketila lähellä toria, hyvät paikoitustilat. Hinta 85.000 . Asuinpinta-ala 109 m 2 , kokonaispinta-ala 129 m2, kerrosala n. Puu/ sähkölämmitys. tammikuuta 2010 Tule kaupoille Kiinteistönotariaattiin LOIMAAN KIINTEISTÖNOTARIAATTI OY Turuntie 10, Loimaa p. 2h+k+sauna =65 m 2 Hinta 89.000 . -kt, 1h+k=30,5m 2 , vapaa. Onkijoen rantatontti 1600 m 2 . Viestit: M180 (3 x 4 km): 2) Oripään Urheilijat 1 51.38 (1+1+1), 1. M60 6 km: 7) Mauno Rouhiainen 28.42,6 (3+2+3), 9) Heikki Rantanen 29.54,4 (4+1+2). M75 4 km: 4) Veli Harjunpää 29.19,2 (4+3). ja mainio maakellari. 105.000 /tee tarjous. Viihtyisä! Lähellä kouluja ja harrastuspaikkoja! Lisäksi paljon muita hyviä kohteita! Katso kohteista ulkoja sisäkuvat netistä! RIVITALOHUONEISTO Loimijoen OP-Kiinteistökeskus Väinämöisenkatu 6, 32200 Loimaa Rivitalot Matti Mäkinen 0400 536 941 Hannu Einola 0400 536 547 Vapaa-ajan asunto Liiketila Omakotitalot • s-posti: etunimi.sukunimi@op.fi www.opkk.fi Loimaa, Kalliomäentie 5. wc, khh,vh. H Einola 0400-536547, kohde 573450. 2h+k, yläk. Rakennusvuosi 2007. Ulkorakennus. Oy Loimaan Pajunkissa Valm. M55 6 km: 9) Jouko KyläUtsuri 22.37,1 (2+4), 12) Reijo Stenius 23.01,8 (3+2), 14) Pekka Sihvonen 23.31,7 (2+2). 044 587 6100. Valmistunut 1993 korkeatasoinen tiilivuorattu talo. 48.000 €. Hp. 150 m 2 . Ota yhteyttä niin laitetaan paikat kuntoon 050 5163026 Lepistö 050 551 3026 Mäkinen Meiltä myös ikkunat ja ulko-ovet asennettuna Heimolinnankatu 14 LOIMAA P. Oikotie 219934. 1h+kk = 35 m 2 . 2 kpl 2h, k, s 60 m 2 117 660 /1.961 /m 2 2 kpl 3h, k, s 76 m 2 145 160 / 1.910 /m 2 Turuntie 14, 32200 Loimaa Puh. Mäkinen 0400-536941, kohde 573177. Heti vapaa. • Latausasema voidaan kiinnittää myös seinälle IT20607018 99,S-ETU Norm. Takaa-ajo: M40 8 km: 7) Seppo Kauppinen 33.35,8 (3+1+2+1). 02-469 3041, autotalliovimyynti@aumanet.. Autokatos ja suojaisa takapiha etelän suuntaan. Vesik. AUTOTALLIOVIMYYNTI mittatyönä ja asennettuna, vaikka vanhan oven tilalle Tammimäenkatu 6, Raisio pihanäyttely auki aina (IKEAa vastap.) p. KERROSTALOYKSIÖ Loimaa, Mikkolantie 7. 43,-) FLEECETAKKI ruskea S-XXL S-Etukortilla 21,(ilman korttia 28,-) S-ETU AMPUMAHIIHTO SM-kilpailujen tuloksia Kauhajoelta 22.–24.1. v-91, uudistettu v-06. 4h,k,rt,ph,s n. Oikotie 214167. Afrikan ja Egyptin vientiin Toyota Hiace, Toyota Liteace, Toyota Hilux, Toyota Dyna, Toyota Corolla, Toyota Carina, Mazda 2200, Nissan Urvan, Nissan Sunny, Nissan Vanette, Mitsubishi L-300, Honda Accord, Mitsubishi ja Toyota maasturit ym., myös katsastamaton, hyvät ja huonot. -kt, 1h+kk+r=36m 2 , vapaa. Loimaa, Palmusmäentie. uusittu ikkunat ja ovet -09. 95.000 €. Onko asunnossasi remontintarvetta. SIJOITA HUONEISTOIHIN MISSÄ VUOKRALAINEN VALMIINA
159 € punainen 50Ah hinnat sis. pitk‰ 2,5 TDI 128kW 136t-04 18.900 VW Transporter umpipakettiauto, 2,5 TDI 75kW av.2920 192t-00 5.900 PICK-UP Isuzu D-max Double Cab 3,0TDi LS 4x4 ABS AC A4 33t -08 34.900 Isuzu D-max Space Cab 2,5TDi LS 4x4 ABS AC M5 31t -08 22.800 MOOTTORIPYÖRÄT Aprilia Etv 1000 capo nord-ps001/998 Enduro 25t-06 7.800 Kawasaki Ninja zx-9r-zx900e/899 Ninja 73t -01 4.800 ASUNTO-AUTOT / -VAUNUT Fiat Ducato Miller Illinois 130 Multijet ml.21t -07 34.800 Munsterland Siesta 420t/3370 vaunu ml.0-88 2.400 MYYDÄÄN ASIAKKAAN KORJATTAVAKSI Fiat Punto 60 Dynamic 5d 69t -06 4.900 Ford F350 pick-up super cab Avolava 125t-92 7.900 Opel Omega 2,0 16V CD ABS 4d 260t -98 1.800 Opel Omega 2,2 16V Classic 4d 205t -01 2.900 VALTRAJA FENDTTRAKTORIMYYNTI Jukka Uusitalo 040 745 7734 TRAKTORIMYYNTI Mikko Harakka 0400 235 174 TRAKTORIMYYNTI Konekoski Oy 050 376 5148 HUOLTO 040 573 5134 VARAOSAMYYNTI TERVETULOA! Nyt myös: FENDT CENTER 050 3854 395 Öljynvaihdot Määräaikaishuollot Katsastushuollot Mittaukset OBD-pistokkeelta Tietokonepohjainen testaus ja vianhaku Jarrukorjaukset Rengaspalvelut, myynti, asennukset, korjaukset TB-HUOLTO LEHTILÄ Alastaro, 764 1163 Kevätmatka kukkivaan Amsterdamiin 13-15.4. Torstaina 28. alv 22% Ark. alk. -kun varaus viim. 585,/ hlö Kesäkaupunki Gdansk ja Itämeren Riviera 4 vrk, bussi/laiva 27.5, 29.7., 1.7., ja 26.8. 020 799 5600 MA 8.30-18.00 TI-PE 8.30-17.00 LA 10.00-14.00 HENKILÖAUTOT Alfa romeo 147 1,6 120hv Progression 5d 147t-02 5.900 Alfa romeo 147 2,0 150hv Distinctive 5d 77t -04 9.900 Alfa romeo 159 2,2 JTS 96t -06 17.800 Audi 80 Avant 2,0E 5d 270t -94 2.400 Audi A3 Sportback Ambition 2,0 FSI 110 kW 143t-05 17.400 Audi A4 Avant 1,8 20V 5d 221t -96 4.800 Audi A4 Avant 1,8 T 120 kW 134t -05 20.800 Audi A6 2,5 TDI V6 AVANT 219t -03 13.900 BMW 316 i 1,6 4d 203t -96 3.900 BMW 318 iS Coupe 1,8 233t -93 3.800 BMW 325 Coupe xiA E92 45t -07 39.900 BMW 325 i 4d 159t -01 12.800 BMW 325 iA E93 Cabrio 49t -07 49.900 BMW 520 d Touring 385t -00 6.800 BMW 525 2,5tds aut. hot. ti 23.2. 34,-/hlö/C4 Hotellimatkamatka Tallinnaan, 2-3.4. 12t -08 16.900 Opel Astra 1,6i Eco Club 3d 214t -99 2.800 Opel Astra Caravan 1,6 16V Comfort Cool 166t -02 6.800 Opel Astra Caravan 1,6 16V Sport 201t -98 3.800 Opel Astra Coupe Bertone 1,8 16V Edition 112t-00 7.900 Opel Vectra Voyage 1,6i 16V GL+ ABS 262t -98 2.400 Opel Vectra Wagon 2,2 Direct Elegance Active Select 136t-04 11.900 Peugeot 307 CC Dynamic 2,0 104t -04 14.800 Peugeot 307 SW HDi 90 7h 353t -05 6.800 Peugeot 307 Trendy 1,6 5-ov. bussikuljetus Loimaan seudulta. ja 3.3. 9.00-17.30 la 9.00-14.00 Turuntie 8-10 P. 140,-/hlö/H2 hot. lentäen 595,-/hlö/H2 Aurinkoinen Alanya 1 vk 14.8. Loimaan Matkatoimisto Kauppalankatu 13, 32200 LOIMAA puh. 1,9 TDI 62 kW 40t-07 23.800 Volkswagen Transporter umpipak. 495,-/hlö/H2 Laatokan ja Äänisen risteily 7.6 ja 28.6 alk. 148,-/hlö/H2 Hintoihin sis. 495,-/hlö/H2 Kysy matkakohtaiset palvelut tai ks.netistä www.fmtours.. 68t -06 11.900 Peugeot 406 ST 2,0 237t -02 4.800 Peugeot 407 SW Olympia 2,0 81t -06 14.900 Peugeot 407 SW Olympia HDi 110 FAP 178t -06 12.800 Peugeot Partner Wagon XT 1,9 D 149t -05 8.900 Renault Clio 1,2 16V Authentique 3d 29t -02 5.800 Renault Espace 3,0 V6 Automaatti 171t -00 6.900 Renault Grand scenic 2,0T Privilege 83t -06 16.400 Renault Laguna Confort 1,8 16V 162t -99 3.400 Renault Megane Break 1,6 16V Confort 5d 90t -06 9.900 Renault Megane Break 1,6 16V Dynamique 72t-07 13.400 Renault Megane Break Comfort 1,4 16V 223t -00 3.800 Saab 9-3 Sport Sedan 1,8t Sentronic 146t -05 12.800 Saab 9-5 Wagon 2,0t Linear 291t -99 5.490 Saab 9-5 Wagon 2,0t Linear 137t -03 12.900 Seat Ibiza SE 1,6 5d 185t -99 1.400 Seat Toledo TDi 110 Stella Z Line 210t -04 8.400 Skoda Octavia 1,9 LX TDi 360t -00 4.400 Skoda Octavia 2,0 FSI Ambiente 97t -05 15.800 Skoda Octavia Combi 1,9 LX TDi 313t -01 4.400 Skoda Octavia Combi 1,9 TDI 66kW Ambiente 292t-03 7.800 Smart Forfour 1,1 55 kW blackbasic 1st edition 77t-05 8.900 Subaru Legacy Station Wagon 2,5i (UC) AT 99t-05 18.900 Toyota Corolla verso 1,6 VVT-i Linea Terra 114t-07 16.400 Toyota Yaris verso 1,4 D-4D Linea Terra 119t -03 9.800 Volkswagen Golf Comfortline 1,6 75 kW 4d 11t-06 17.900 VW Passat Variant 1,9 TDI PowerD 96kW Firstline 343t-04 8.900 Volkswagen Touran Trendline 1,6 75 kW 45t -06 19.800 Volvo 850 Station Wagon GL 2,4 5d 377t -94 2.400 Volvo 960 Station Wagon 2,5 24V 5d 201t -95 4.900 Volvo C30 1,6 (100 hv) Man 39t -07 18.400 Volvo S40 2,0 103t -02 8.900 Volvo S40 2,4 Momentum BUSINESS Geart 31t-05 20.800 Volvo S60 D5 A Business 387t -02 9.800 Volvo S80 2,4D Summum aut 225t -08 25.800 Volvo S80 2,5D 451t -00 4.800 Volvo S80 D5 Momentum Geartronic 279t -06 19.900 Volvo S80 D5 Summum AT 380t -05 12.800 Volvo V40 Sportswagon 2,0 170t -01 6.900 Volvo V40 Sportswagon 2,0T A Business 162t -03 10.800 Volvo V70 2,0D Kinetic Business 11t -09 36.900 Volvo V70 2,4D Classic aut 356t -06 14.800 Volvo V70 2,4D Momentum aut 315t -08 22.800 Volvo V70 2,4D Momentum Business aut 89t -07 35.800 Volvo V70 2,4D Momentum Geartronic 297t -06 15.900 Volvo V70 2,4D Summum aut 253t -07 25.800 Volvo V70 D5 Man 274t -04 14.800 Volvo V70 Sportswagon 2,5 TDI aut 422t -99 5.400 Volvo V70 Sportswagon 2,5 TDI aut 376t -00 6.900 TILA-AUTOT JA MAASTURIT Chevrolet Trans sport 3,4 V6 AWD AT 195t-04 12.800 Chrysler Voyager 2,4 M5 SE 7h 177t -00 5.900 Chrysler Voyager 3,3 V6 A4 SE 7h 201t -04 10.900 Citroen C4 picasso HDi 136 Confort Vision BMP 100t-08 24.900 Hyundai H-1 Bussi 2,5 CRDi Business 62t -08 24.900 Hyundai Trajet 2,0 GL 5d 213t -02 7.800 Hyundai Trajet 2,0 GL 7-P 19t -08 21.900 Hyundai Tucson 2,7 V6 GLS AAC AT 106t -06 13.900 Kia Sorento 2,5 CRDi EX 156t -05 18.900 Mazda 5 MPV 1,8 Classic7 5MT 5d H01 83t-06 16.800 Mercedes-Benz Ml 400 CDI A 126t -04 33.900 Mercedes-Benz V 230 4d 6h 209t -97 6.900 Nissan Murano 3,5 V6 X-Tronic 4X4 122t -05 26.800 Opel Za?ra 1,6 Ecotec Comfort Plus 160t -04 7.900 Renault Espace 2,0T Authentique 187t -04 14.800 Renault Grand espace Privilege 2.0 dCi 16v 26t-0833.800 Renault Grand scenic 2,0 16V Latitude 7-hlˆ 126t-0612.400 Renault Grand scenic 2,0T Privilege 24t -07 19.800 Volkswagen Transporter Kombi ha 3-3-3, 1,9 TDI 77 kW PIKKUBUSSI 141t -04 24.800 Volvo Xc90 D5 Summum Business 5-h Man 46t-08 54.800 PAKETTIJA KUORMA-AUTOT Chevrolet Chevy van 20 Starcraft SL 5,7 V8 AT 360t -90 3.800 Chevrolet Chevy van 20 Starcraft SL CL 6,5TD V8 AT 329t -99 12.800 Citroen Berlingo 1,4i Van 800 139t -01 3.900 Citroen Jumper 29M 2,0 Keskipitk‰ Matala 211t -02 7.900 Citroen Jumper 30L2H1 HDi 100 Keskipitk‰ Normaali 71t -07 19.800 Fiat Doblo 1.3 JTD 75hv Van 3,2m3 12t -08 14.800 Fiat Ducato 11 2,0 JTD 3200 9 m3 van PA 161t -02 6.900 Fiat Ducato 11 Combi 2,3 Black/White (H1L1) , pa 29t -08 21.900 Fiat Ducato 17 2,3 Multijet (H2L3) 13 m3 , pa 40t -08 24.800 Fiat Ducato 2.8 JTD 3700 Van KA 159t -02 5.900 Fiat Ducato avolava Maxi 20 2,3 Multijet (L5) alusta , ka 45t -08 24.800 Fiat Scudo Van 2,0 JTD 73t -06 13.800 Ford Escort Express Van 1,4i 75 236t -95 1.400 Ford Fiesta Van 1,3 70hv 62t -07 8.900 Ford Transit 300L MEDIUM VAN 110 60t -07 19.900 Ford Transit 300L Medium Van 2,2TDCi 110 FWD 91t -06 17.900 Iveco 35s18 HPT 58t -08 34.800 Iveco Daily 35S18V H2 3,0 3950 15,6 m3 ka 38t -08 32.900 Iveco Daily 40 C18 28t -07 35.400 Mercedes-Benz Sprinter 318CDI-3,5/43 Kasten korkea AT 3t -08 43.800 Mercedes-Benz Vito 109CDI-2,7/32KB normaali 100t -04 16.800 Mercedes-Benz Vito 109CDI-2,7/32KB normaali 130t -06 17.900 Nissan Navara 2,5 dCi 171 hv XE 4x4 King Cab 26t -08 27.900 Nissan Primastar 2,0 dCi 114 Van 2.9 t L2H2 6MT 21t -08 21.800 Nissan Primastar 2,5 dCi 136 L1H1 136t -06 16.800 Opel Movano Chassis Cab L3H1 (3,50t) 2.5 CDTI 115hv M6 (XZVJ) 82t -06 19.800 Opel Vivaro Van L1H1 2,5 CDTI (135hv) 107t -05 13.800 Peugeot Boxer 300 L1H1 HDi 157 PA 39t -07 23.900 Peugeot Boxer 350 LH 2,8 HDi pitk‰, korkea PA 359t -03 6.800 Peugeot Boxer Umpi-pa 290 C 2,0 HDi lyhyt, matala 65t -05 12.400 Renault 16 Mascott Fourgon Takalaitanostin 243t -05 19.800 Volkswagen Lt 35 Kasten 2,4d 262t -95 3.400 Volkswagen Transporter Trendline umpipak. to 1.4. Touring 5d 282t -97 5.400 Chevrolet Bel air 4,1 4d 174t -66 14.800 Chevrolet Corvette Coupe 5,7 V8 AT 179t -01 34.800 Chevrolet Kalos 1,2 SE 5-ov M/T AC 55t -06 6.900 Chevrolet Kalos 1,4 SX 5-ov M/T AC 57t -06 6.900 Chevrolet Nubira Wagon 1,8 16V CDX ECC 95t -05 8.400 Chrysler Pt cruiser 2,0 A4 Touring 103t -00 7.900 Chrysler Pt cruiser 2,2 CRD M5 Touring 218t -02 9.900 Chrysler Sebring 2,0 A4 LE Autostick 181t -02 6.800 Chrysler Sebring 2,0 A4 LE Autostick Business 131t-03 8.400 Chrysler Sebring 2,0 M5 Touring 50t -07 17.900 Chrysler Sebring 2,4 A4 25t -05 14.400 Citroen Berlingo 1,6i 16v Multispace 82t -06 10.900 Citroen C5 1,8i 16v SX Break 123t -05 9.800 Citroen C5 2,0i 16v SX Vision Automaatti 33t -08 20.800 Citroen Xsara 2,0 HDi SX Break 90 189t -01 5.400 Fiat Brava 80 Sensazione 5d 234t -98 1.400 Fiat Bravo 1,4 150 T-Jet Turbo Dynamic 5d 13t -08 17.400 Fiat Grande punto 1,4 77 Active 5D 64t -07 9.900 Fiat Grande punto 1,4 77 Dynamic 3D 38t -08 10.800 Fiat Punto 60 Dynamic 5d 71t -05 6.900 Fiat Punto 60 Torino 5d 69t -06 6.900 Fiat Stilo Multi Wagon 130 Actual 104t -04 6.900 Ford Escort Station Wagon 1,6i Special S 5d 180t-97 1.400 Ford Focus 1,6 Ti-VCT 115hv Trend Wagon 200t-05 8.400 Ford Focus 1,6i 100hv Comfort Wagon 100t -04 8.900 Ford Focus 1,6i Limited Wagon 206t -01 5.900 Ford Focus 1,8 TDCi 115hv Collection M5 5-ovinen 55t-07 16.800 Ford Focus 2,5 225hv turbo ST M6 5-ovinen 78t-07 23.800 Ford Focus c-max 1,8 125 hv Ghia M5 5-ovinen 60t-06 15.900 Ford Ka 1,3 3D 60t -06 6.900 Ford Mondeo 1,8i 110hv M5 Ambiente S Wagon 107t-04 11.800 Ford T model Coupe -26 19.900 Honda Accord Tourer 2,0i Comfort 86t -06 17.800 Honda Accord Tourer 2,0i Sport AT 94t -06 19.800 Hyundai Accent 1,6 GLS 4d 59t -07 9.900 Hyundai Sonata 2,0 CRDi GL Aut. 020 775 7760 Baltic Princess –risteilyt ke 10.2., 24.2. 15.2. 39,-/hlö/B4 su 4.4., ke 28.4., 26.5 alk. 1,9 TDI 63 kW 161t -05 14.900 Volkswagen Transporter umpipak. pitk‰ 1,9 TDI 77 kW 86t -06 18.900 Volkswagen Transporter umpipak. www.akr.. 02-721 7250 LOIMAA Asusteet -60 % Talvivaraston tyhjennys! Jalkineet -50 % Salibandy-mailat -40 % Hiihtovälineet -40 % Jääkiekkomailat -30 % Jääkiekkovarusteita -40 % jopa Tilaa Loimaan Lehti 02-7626016. 103t-04 9.800 Nissan Tiida 1,6 Visia 5MT 4-ov. 44t -08 20.800 Hyundai Sonata 2.0 CRDI GLS AT LE 74t -08 19.800 Kia Ceed 1,4 LX HB 5D 41t -07 13.900 Kia Cerato 1,6 LX HB 5D 63t -06 7.900 Kia Cerato 1,6 LX HB 5D 97t -06 7.400 Lada 119 1,6i HB 5d 18t -08 11.800 Mazda 3 1,6 Classic 4d 77t -04 11.800 Mazda 5 MPV 1,8 Classic5 5MT 5d H01 51t -07 17.800 Mazda 6 Sport Wagon 2,0 Elegance 5d 137t -03 11.800 Mercedes-Benz A 150 5d 138t -06 13.800 Mercedes-Benz C 180 1,8 4d Classic 245t -95 4.800 MBC 200T Kompressor A Avantgarde Sport Edition 96t-04 21.800 Mercedes-Benz C 220 CDI Elegance 20t -08 36.900 Mercedes-Benz C 32 AMG T A 100t -03 32.800 Mercedes-Benz Clk 320 Coupe Avantgarde 191t-00 13.900 Mercedes-Benz E 200 CDI A 510t -03 15.800 Mercedes-Benz E 220D Classic Automaatti 259t-97 7.800 Mitsubishi Carisma 1,6 Comfort HB 135t -00 5.900 Mitsubishi Lancer 2,0 STW Sport 68t -04 11.800 Mitsubishi Lancer Evolution IX GSR 12t -06 39.900 Nissan Almera 1,5 Comfort Sedan 4-ov. 169t -02 5.900 Nissan Maxima QX 3,0 XL LTD Edition 226t -05 10.800 Nissan Primera 1,6i Fantasy 4d 237t -95 1.600 Nissan Primera 1,8 Visia ESP Traveller 143t -05 9.900 Nissan Primera 2,0 GT SportDeck 209t -99 4.900 Nissan Primera 2,0 Visia Sedan A/C 4-ov. 695,-/hlö Chopin ja Varsova 10 – 13.6. tammikuuta 2010 13 Huippuvaihdokit aina edulliseen hintaan. Toimistomaksu 7,-/varaus Lumilinko kiinteistötraktoriin leveys 1600mm 1.190 € Optimaakut alk. alk.27,-/hlö/C4 pe 19.2. A U T O J A K O N E L I I K E A K R O Y Lamminkatu 36, 32200 Loimaa Puh. ja la 20.3. Europa, sis.aam. 50,-/hlö/B4 Silja Europa –risteilyt ti 2.2., ke 17.3. Barons, aam+illall. alk
150 kg ja paljon luettelematonta tavaraa. Uusi agrikaatti 3500 w, uudet mikroaaltouuni, astianpesukone (pöytämalli), suksia, sauvoja, lämmittimiä, seinäkelloja, Arabian keräilylautasia, uusia takka-, uuniluukkuja, lyijylasia, kudontalankaa n. klo 13.00 Hyvä kuolinpesä Ei pohjahintoja. Kokouksessa käsitellään sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat. 762 2341 PO I S TO J A Laatua alk. Domus Center Loimaa Puusepänkatu 1 Tule ja kurkista sujuvaan arkeen pe klo 9-17 ja la klo 10-14 VIIKONLOPPUNÄYTTELY Nopeimmille kalusteet reiluin talviehdoin. 041 484 0023 / K.N. 02-762 5100 fax 02-763 2222 Avoinna ark. 31,00 Kirjaa hiukan jäljellä kustantamossa. -50 % -70 % -farkkuja naisille ja miehille -50 % Tervetuloa! Ostamme metalliromua Olemme romuajoneuvojen virallinen vastaanottopiste. Palveleva Domus Center on oikea paikka, kun haluat uuden keittiön, kylpytai kodinhoitohuoneen, säilytystiloja, ikkunat tai ovia. ti-to 9-17, pe 9-17.30, la 9-13 TERVETULOA! Keittoon Kivikylän RYYNIMAKKARA 6 95 /kg Perjantaisin Kosken kotijuustot ja Ypäjän Kotinisun leivät ja pullat Broilerin RINTAFILE luuton, nahaton 9 95 /kg Naudan ULKOPAISTI 9 95 /kg kokon./kuutio www.autohuoltomaunu.. Nouda uusi ikkunaopas ja osallistu samalla kilpailuun. Puffetti P. 2. 8–17.30, la 8.30–14 Puulaatikko käsittelemätöntä mäntyä Koko 60 x 53 x 44 cm kotimainen Laminaatti tammi, paksuus 6 mm m 2 Tarjoukset voimassa 30.1. Hieno lahjakirja. Varsinais-Suomen Lämpöpumppu Oy Myös rahoituksella Sinulle sopivissa kuukausierissä. 046 659 4143 Kaikki yhdellä oven avauksella. 1. Huutokauppa Virttaan Työväentalolla su 31.1. klo 11 Loimaa, Viljavarastontie 6. 7632 733 Palvelemme Ma sulj. 02-762 8326, 0400-536 303 BMW 523 i 2,5 24V 4d 1997 5850 Fiat Punto 60 1,2 8V 3d 2001 2450 Opel Omega Caravan 2,2 16V DTH Elegance 7h 2000 5850 Volvo S60 S60 D 5 2007 18900 Volvo S80 2,4 170hv 1999 7550 Volvo V50 2,0D 2005 12850 Volvo V70 2,4 20V 2001 10850 Volvo V70 2,4D Momentum 2007 33500 Autot sisätiloissa Htai p-auto nopeasti käteisellä. 040 811 5243. Eri toimeksiantajien tavaraa. Tule katsomaan millaisilla valinnoilla voit ilahduttaa arkeasi vuosiksi eteenpäin. 1900-luvun Loimaa elää kirjassa kuvin ja sanoin. saakka tai niin kauan kuin varattuja eriä riittää. painos tulossa helmikuussa. Uudet mallit nyt saatavilla! Uudet mallit nyt saatavilla! Uudet mallit nyt saatavilla! Sis. Noudamme isommat erät. OSTO-MYYNTI-RAHOITUS Autohuolto MAUNU KY Sunintie 45 Loimaa P. 044 030 6004 ma-pe 9.30-17.30, la 9.00-14.00 ALEN LOPPURYSÄYS Esim. täydellisen asennuksen ,HUUTOKAUPPA la 30.1. Kaikki jäsenet tervetuloa! Johtokunta Turuntie 19, LOIMAA puh. tammikuuta 2010 HUUTOKAUPPOJA ALE loppuu!! TO-LA Poistorekeistä erittäin edullisia ALEvaatteita lisäalennuksin: -20 % p. m 2 Seinälaatta Lumi 20 x 25 cm, valkoinen himmeä Kekkilä kukkamulta 30 l Varjostuspeite 10 m 2 /pkt Aggregaatti Superior 5000DD kpl Invertteriaggregaatti Superior1G kpl sk kpl. P. www.vslp.. Veikko Hulkko ja Raija Kouri MENNYTTÄ AIKAA Loimaa kuvin ja sanoin Veikko Hulkon suurenmoisia valokuvia täydentävät kirjailija Raija Kourin murteella kirjoitetut humoristiset sanonnat ja kaskut. 14 Torstaina 28. Jokivarsikaupunki näyttää yllättävät kasvonsa. 9-11 Loimaa p. 02-762 2848 Hossinkatu 1-3 Loimaa MA-PE 9.30-17.30 LA 9.30-14 1 tuote lisäalennus alehinnasta vielä 2 tuotetta lisäalennus molemmista -30 % 3 tuotetta tai enemmän lisäalennus kaikista -50 % Uskomattoman halpaa!!! INVENTAARIO Kauppalank. Puramme rakennukset ja teollisuuden koneet. Ypäjä, 0400 474 105 www.janankelo.. PAINOS LOPPUMASSA! Vesikoskenkatu 7, Loimaa p. P. Yhteistyössä LOIMAA Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa puh. 10 20 30 40 KEVÄTTÄ SAAPUNUT!! SOTAINVALIDIEN VELJESLIITON LOIMAAN SEUDUN OSASTO RY:N VUOSIKOKOUS pidetään ravintola Cafe-Henriikassa perjantaina 12 p:nä helmikuuta 2010 alkaen klo 13.00
Kauhanojan Martat to 28.1. Lähtö Hirvikoskelta klo 7.50, Loimaalta klo 8.00. LoKoKo mikrotytöt. Tervetuloa! Vampulan Urheilijat JUKOLAN BINGO LoPS P99-01. 050 4146 621 www.korvenkehto.com AVO IME T OVE T SU 31.1. 762 7026, 040 701 3216. klo 19.00 alkaen. Naisten 2-sarja lentopallo ylempi jatkosarja: Vampulan Urheilijat-Rientola Alastaro hallissa 31.1. Toimintaryhmän tilit vuodelta 2009 esillä. SaviVan kokoontuu ti 2.2. hyviä palkintoja. Tied. JAHTI 1.800 2 x 200 ym. sis. Pe 29.1. Niinijoen seudun kyläyhdistys. klo 18.00 Arja Markkulassa avoin tilaisuus kaikille marttatoiminnasta kiinnostuneille. Tammitanssiristeily 30.1.2010 ja tanssireissu Harjavaltaan 13.2.2010, lisätiedot www.sekahaku.net KARAOKE lauantaina Ravintola KAROLIINA Virttaa p. klo 10.00 Luistelukoulu, klo 14.00 Rockets B KooKoo. Kohteina Uspenskin katedraali, Kirjakauppa Ruslania ja Tennispalatsin Tretjakovin gallerian taidenäyttely. Lähtö hallilta klo 10.45. Harjoitukset tänään liikuntahallilla 16.00 17.30. klo 10.30 Leisku SB, C-95 lähtö peleihin la 30.1. 050 553 7747 EN JUHLI Eino Saario Ryötin tilalla Loimaantie 272, Alastaro 040 7527 353 www.ryotintila.fi jaana.vesanen@ryotintila.fi A-oik eude t Meillä voit viettä ä syntym äpäivä t, muisto tilaisu udet ym. 050 353 7065 / (02) 762 2965 Tiesitkö että Loimaan Lehden voi tilata myös kasetille luettuna. Su 31.1. klo 18 Kololla. Kulttuurimatka Helsinkiin la 20.2. Lähtö Tennishallilta klo 9. Liput pe 5 ennen klo 24 ilm. klo 18.40 Vanhankirkontie. AU/Futsal P94 turnaus Turussa la 30.1. Myymälä avoinna perjantaisin klo 9-17, muina päivinä suljettu. 2 . DIVARIA su 31.1. Kauhanojan kyläyhdistys ry. klo 19.30 TuKV Turku P E L I S S Ä M Y Ö S K A R S I N TA S A R J A A Sampo www.hurrikaani.. Mukaan mahtuu vielä uusia! D O M U S A R E E N A L L A w w w .r o c k e ts .f i VAPAA PÄÄSY! la 30.1. Ensimmäinen peli klo 11. Työväentalolla, Loimaalla 27.1. lauantai KEITTIÖ AVOINNA klo 12– Jartsan KARAOKE klo 21–1.30 MÖKKITARJOUS! 4 hlön saunallinen PERHEMÖKKI 99,/viikonloppu(pe–su) 31.1. Lähtö Turun turnaukseen su 31.1. yhteiskyyti Niinimäen bussilla. VAMPULASSA maanantaisin klo 18.45 alk. lähtee Vuorisen bussi tallilta klo 18.15 Kaunismäenkatu Turuntie OP:n pys. 26.1. VARASTOKOMEROITA Melliläntie 2, Mukkelsia vastapäätä. P. 050 324 3718 info@lomasakyla.fi www.lomasakyla.fi Tervetuloa viihtymään! 30.1. Liput jaetaan ja maksetaan autossa. Maarit Aro Ter vetulo a! Laskiaissunnuntaina 14.2. lajina valssi alkeisjatko, klo 18.00-20.30. P. klo 18.30 Loimaan Liikuntahallilla Puistokatu 16, LOIMAA OTTELUISÄNTÄNÄ: Loimaan Lehden keräilykortit jaossa! Ottelun jälkeen nimmareita jakamassa Teemu Tolonen ja Vesa Mäkilä. klo 13.30 alkaen. BINGO Metsämaan Kalliohovissa torstaina 28.1. LOUNAS noutopöydästä jälkiruokineen PALVELUKESKUS LOIMIKOTI Vänniläntie 14 Alastaro 02-764 1290 arkisin klo 11-13 7 sunnuntaisin klo 12-13.30 12 (Myös lounassetelillä) Tilauksesta muistotilaisuudet ja perhejuhlat haluamassanne paikassa.. 762 1882 www.reijosaurio.. klo 14.00 KooKoo Kouvola Ottelussa mukana OP-Talon Hammaslääkärikeskus Oy VAPAA PÄÄSY Leisku SB D-96. Kurkijoen Marttayhdistys ry Forssan teatteri-iltaan "Juoruja" pe 12.2. 050 587 1646. tekstiviestillä jos menet suoraan pelipaikalle tai et pääse peliin, Markukselle numeroon 0505488381 tai Miialle 041-4742429. Futsal-harjoitukset Hirvihovissa torstaisin klo 19-20. klo 12-17 Avoimien ovien päivänä myös myyjäiset! LoKoKo mikrotytöt. 7636 5100 Viihderavintolassa **************** viikonloppuna ULLA JAANA Yökerhos sa biletetää n pe-la 22-04 LoKoKo. klo 15.00. 0400-765 351 . Peliliuskat 2 /kpl. Lavatanssikerho Sekahaku ry harjoitukset Opintie koululla, Loimaalla. 7 e/vuosi LoPS P97-98: Futsal-harjoitukset Hirvihovissa torstaisin klo 19.00-20.30. JR 1 Niinijoen Seudun Kyläyhdistys ry järjestää Kuutamohiihdon la 30.1. Esitys alkaa klo 19.00. Heti vapaa. Mannisten metsälenkiltä on yhdyslatu suolle sekä suolta latu Erämiesten Tervatuvalle Joenperään (Kattilasuontie). Lähtö Pöytyältä, Hirvikosken apteekilla klo 17.30. klo 18.45 JAHTI 55/1800 Kirja 6 seur. sis. Virkistykseksi lämmintä mehua. Hyvinvointia Jalkahoitolasta: Gehwol laatuvoiteet Mabs lääkinnälliset tukisukat Kipukoukut (ohj. klo 12.30 K-Espoo Ottelussa mukana B-NUORTEN 1. . klo 16.00. Latureitille klo 19.00 alkaen ja saunan lämpöön klo 19.30 22.30. Rockets pelaa: pe 29.1. klo 14-15 tai sop. . muk. herkullinen katettuna klo 12-15 Eloisat, risteilylle 2.2. klo 19.30 Rockets TuK-V, la 30.1. torin puoli klo 18.25 Kalevalankatu Lännentie Kolkkalantie Metsontie Hirvikosken kirjaston pys. Lähtö Pappisten lavalta. tammikuuta 2010 15 VIIVI JA WAGNER SEURATOIMINTAA SEUROJEN TIEDOTUKSIA RAVINTOLOITA Kysy lisää: Irja Arponen p. Naperopallokoulu alle kouluikäisille tytöille ja pojille perjantaisin klo 17.30-18.30 Keskuskoululla. AU/Futsal P96 liiga, sarjapelit Raisiossa la 30.1. 10 p. lajina fusku alkeet 1, klo 19.40-21.40. Loimaan keskustan Osuuspankin pysäkillä klo 17.45, Kauhanojan kautta Forssaan. Pelit Paimion Kilosportissa su 31.1. Torstaina 28. Ilm. Lähtö hallilta klo 12. 02-766 9176 P. Vampulan Urheilijat. Mannisten ladut sekä Eksyssuon latu ovat hiihtokunnossa. Suomi-Venäjä-Seura, Loimaa. klo 12.30 Rockets B K-Espoo, klo 14.30 E98AAA TPS, klo 16.00 E98AA KaKiPo, klo 17.30 D97 TuTo, su 31.1. Tulossa la 13.2. sunnuntai LOUNAS klo 12–15 Nyt herkutellaan BLINEILLÄ ja MAUKKAILLA PIHVEILLÄ Korvenkehdon löytöeläinkoti pitää avoimien ovien päivän Tule tutustumaan tiloihimme ja uutta kotia etsiviin lemmikeihin! Lankkistentie 323, Riihikoski Puh. Tarja 0503298676 tai Eila 040-5651525. Näyttö LA 30.1. Ilm. klo 12.45 Tennishallinpiha. Sauna lämpiää klo 19.30-22.30. klo 16.00-17.00. Kuutamohiihdot la 30.1., lähtöpaikkana Pappisten lava. Monitoimitila Ahjo, Kojonperäntie 36, Kojonkulma vapaaharjoitukset, klo 17.00-19.00 Lastentanssiharjoitukset 7-10 vuotiaille sunnuntaisin 17.1.-28.3. la 8 ennen klo 23 ilm. Kaikki joukolla mukaan! Liput 5e / 2e Pe 29.1. mukaan) Kiristämättömät nilkkasukat Jalkahoitola IRMA PALJAKKA Kalevalankatu 11 A-talo as. Ilmoita jos olet poissa. . 7636 5100 2 H+K+S 68,5 m 2 Loimaalla. Hurrikaani lentopallo A-poikien SM-sarjaa Loimaan liikuntahallilla la 30.1. REALISOINTITAVAROITA PUOLEEN HINTAAN Poisto tarjou ksia Tmi Reijo Saurio Viljavarastontie 4, Loimaa p. puh
Siellä on hyvin hoidetut pohjat ja ladut. 16 Torstaina 28. – Talvella, kun on lunta, käyn hiihtämässä Pertunkaaressa. Salla Koskela, hiihto. Laturetken järjestävät Oripään Urheilijat ,Oripään Vesa ja Virttaan Nousu. Reitillä on kaksi mehuasemaa, maalissa odottaa sauna ja mitali sekä arvontapalkintoja. Pöytyä: pyöräkuormaajankuljettaja, sairaanhoitaja, puhelunvälittäjä, lähihoitaja. Uusitalo on kannustanut lapsiaan, työkavereitaan ja tuttujaan liikunnan pariin. Uusitalo osallistui viime vuonna veteraanisarjassa hiihdon ja yleisurheilun maailmanmestaruuskisoihin. Harju kutsuu laturetkelle Virttaanharjun laturetki järjestetään sunnuntaina. Vuoden tyttöurheilijana palkittiin Eveliina Kaurala ja poikaurheilijana Valtteri Levomäki. Maria Heikkilä, hevosurheilu. Lähtöaika 9–12. Helle Motorsport Endurance Team. Joskus harjoittelen Pertunkaaressa, Levomäki kertoo. Paula ja Jerry Oksman, pyöräily. Ypäjällä on paljon hyviä hiekkateitä, ei tarvitse asfaltilla juosta. . . Loimaa: sähkökaupan osaaja, huoltopäällikkö, lakimies, autosähköasentaja, ratkaisumyyjä, kirjanpitäjä, puhelinmyyjä, rakennusalan opettaja, sairaanhoitaja, lähihoitaja, suntio, ohjaaja (sosiaaliala), vaate-edustaja, munien pakkaus/kanalatyöt, ikkuna-/ ovimyyjä (yrittäjä), yöhoitaja, osastonlääkäri, pikatukkupäällikkö, koneistamon työnjohtaja, myymäläpäällikkö Oripää: kassa-myyjä. . Huoltopisteet auki klo 14 saakka. . Mitalisijoille päässeiden liikkujien lisäksi tilaisuudessa jaettiin Kunnon kuntalainen -palkinto, jonka sai Hannele Uusitalo. Lunta on harjulla lähes 40 senttiä. Yleisurheilua olen harjoitellut omalla hiekkatiellä. – Harrastan keihäänheittoa, juoksua ja pituushyppyä. – Koulussa on liikuntaa, ja kuulun Loimaan Voimaan. Sekä Kaurala että Levomäki pitävät yleisurheilusta. Lähtö ja maali Virttaan Erä-Veikkojen majalla, jonne on opasteet. Ypäjä Katriina Reijonen Viime vuoden ansioituneimmat urheilijat palkittiin Ypäjällä maanantaina. . Matti Palonen, jousiammunta. tammikuuta 2010 FAKTA . Koulut saavat vaikuttaa palkittaviin nuoriin ehdottamalla kuudennen luokan oppilaiden joukosta reippaita liikkujia. Latureitin pituus on 20 kilometriä, ja lenkin voi hiihtää toiseenkin kertaan. Kari Hieta, lentopallo. Kunnon kuntalainen on henkilö, joka omalla esimerkillään edistää liikunnan harrastamista ja terveellisiä elämäntapoja. Valtteri Levomäki, yleisurheilu. . . Tytöllä on tähtäimessään päästä suuriin kisoihin. Virttaanharjun laturetki su 31.1. Eveliina Kaurala, yleisurheilu. Tuomas Kekki, yleisurheilu. Reijo Heinonen, ilmakivääriammunta. AVOIMET TYÖPAIKAT KATRIINA REIJONEN TURUN OK 1240 123456 MEIKÄLÄINEN MAIJA 4318 7001 2345 6789 4318 Suomalainen Palvelemme sunnuntaisin 12–18 23 miljoonaa euroa Suomalainen. Talvi on hiljaisempaa aikaa, Kaurala toteaa. Levomäen harrastuslistalta löytyvät yleisurheilun lisäksi pyöräily, luistelu ja Superliikkis-kerho. Reitti kulkee metsäpolkuja ja metsäteitä, joten latu-ura voidaan tehdä vähintään neljä metriä leveäksi, jolloin voi hiihtää joko vapaalla tyylillä tai perinteisellä tyylillä. Hän on käynyt jo nyt jonkun verran kisoissa ja aikoo jatkossa keskittyä pitkän matkan juoksemiseen ja keihäänheittoon. . Palkitut Hannelesta Kunnon kuntalainen Helle Motorsport Endurance Team sai tunnustusta menestyksestään. . Hannele Uusitalo yllättyi positiivisesti palkinnostaan. Kultasijoja kertyi viestihiihdosta, estejuoksusta ja aitajuoksusta. . Hannele Uusitalo, hiihto ja yleisurheilu