Loimaan talousalueen paikallislehti • 106. vuosikerta Nro 10 TIISTAI 28.1. Säätä ennustavan Arto AliEskolan pitkä ennuste on karu Sivu 7 Sivu 5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Rekan lähelle pystyi kätkeytymään 65 oppilasta, joita ei hytistä nähnyt -sivuinen Vapaalla harrastus ja matkailu -liite pureutuu uimahallien kävijämäärien kasvuun. Tipallinen jatkuu Tammikuu ei ole viettänyt tipatonta mutta ei ole toisaalta juuri aiheuttanut punanenäisyyttäkään. alv. Liite Irtonumeron hinta 2,20 € sis. 2020 Sudet ovet tulleet röyhkeämmiksi ”” Tätä menoa tulee maapallon katastrofi. OONA TEPPONEN Sivu 12. Olen sitä mieltä, ettei täällä ole ihmisiä sadan vuoden päästä. Kirsikkana kakun päällä ovat lukijoiden kuvat ja tarinat heidän omista harrastuksistaan. Testi tehtiin viime perjantaina Hirvikoskella. Sivu 12 3 28 28 Oppilaita sai aseteltua ohjaamossa istuvalta opettajalta piiloon niin rekan keulan eteen kuin myös sen suurten taustapeilien taakse. Lopuksi kaikki nostivat vielä kätensä ilmaan, josko se hieman parantaisi näkyvyyttä
Kirsi Laine museolehtori KYLÄSSÄ Virttaan kylä vuonna 1770-luvulla piirretyllä kartalla, talojen tontit katkoviivoilla piirretyn maantien varressa. . Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Tiina Järvinen (02) 588 8025 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.15–15.45 puh. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. 1700-luvun puolivälissä kyläläiset puolustivat ansiokkaasti laajamittaista tervanpolttoaan kruunun rajoituksia vastaan. NIMIPÄIVÄT 28.1. Jo 1600-luvulla kyläläisten tervanpolton tiedetään olleen säännöllistä ja vakiintunutta. Kylän vanhimmat pellot sijaitsivat maantien ja kylätontin länsipuolella karkealla hietamaalla. Ulkomaantilausten hintoihin lisätään voimassa oleva postimaksu. 1700-luvun lopulta alkaen kylään perustettiin torppia, joista tilattomat saivat itselleen pysyviä asuinpaikkoja ja viljelmiä. 2 Tiistaina 28. Näin kylästä muodostui keskus, johon 1800-luvun alussa rakennettiin kirkko. VIRTTAAN KYLÄTONTILLA tapahtui 1800-luvulla vähän muutoksia. Kalle, Kaarlo, Kaarle, Mies 29.1. 1600-luvun lopulta alkaen Virttaalla asui pysyvästi yksi ratsusotamies ja kolme jalkamiestä perheineen. Kylämuotoisen asutuksensa ja taajaman luonteensa Virttaa on säilyttänyt näihin päiviin asti. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Kustantaja: Priimus Media Oy. – Niillä voi pelata Angry Birds -peliä, kokea 3D-dinosaurusseikkailu tai pelata avaruusmerirosvopeliä, Jussi Mäkelä Emesys Ky:stä listaa. 1700-luvun lopulla halottiin myös Sorkka, josta tuli Sorkka ja Tuomola. Kun Sorkka yhdistettiin Tuomolaan muutama vuosikymmen myöhemmin, alkuperäinen talonnimi hävisi Virttaan nimistöstä. Virkistyspuolen lisäksi osaston toiminnan keskiössä on etenkin edunvalvonta. Aurinko laskee kello 16.25. Toisaalta Virttaalla on laajoja suoalueita, joiden hyödyntäminen varsinkin ennen 1800-lukua oli mahdotonta. VESIKOSKI-talon toisella puolella vierailijoille tarjoutui muun muassa mahdollisuus kokeilla vr-laseja ja rallipelisimulaatiota. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-13. Valtteri SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Tosin virttaalaisten ja Virttaan läpi maantietä vuosisatojen saatossa kulkeneiden matkustavaisten näkökulmasta asetelma lienee päinvastainen. Vuosisadan loppupuolella kylään perustettiin muun muassa kauppoja, kansakoulu ja meijeri. Hieman erillään rivistöstä maantietä seuraillen sijaitsivat Kurki ja Mulli. Huvin kautta kohti vakavampia asioita Loimaa/Vesikoski-talo Pilvi Pitkäranta Suomen lähija perushoitajaliiton Loimaan ammattiosasto järjesti lauantaina Lähihoitajapäivien etkot Vesikoski-talossa. Tapahtumassa osaston jäsenillä sekä heidän työkavereillaan, perheillään ja ystävillään oli mahdollisuus tutustua yhteensä kuuteen talon toimijaan. ETKOJA järjestänyt Marke Tissari on tyytyväinen siihen, miten tapahtuman järjestelyt ovat sujuneet. Suurin osa tonteista oli rivissä aivan kiinni toisissaan järjestyksessä Turusta päin Tätilä, Pietilä, Sorkka, Mikola ja Heikkilä. – Moni on tullut ensimmäistä kertaa elämässään kosmetologille, Pakarinen kertoo. Vr-lasit avasivat kävijöille kolme erilaista virtuaalitodellisuutta. Vastineeksi kankaan mäntymetsät tarjosivat hyvät mahdollisuudet tervanpolttoon, josta kyläläiset saivat sivuansioita. Tapahtumaa järjestämässä ollut Marke Tissari sukelsi päivän mittaan myös virtuaalitodellisuuteen. Kylä sijaitsee Loimaan seutua rajaavalla harjujonolla ja on siten varsinaisen Loimaan savialueen ulkopuolella. Lauantaina järjestetyt Lähihoitajapäivien etkot enteilivät maanantaina vietettyä kansallista lähihoitajapäivää. Muita tilattomia olivat kylän paimenet ja käsityöläiset. Virttaan kylä sijoittui maantien mutkaan. Hän kiittelee etenkin Vesikoski-taloa hyvänä yhteistyökumppanina. Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Puh. Siksi Pakarinen pitääkin todella tärkeänä, että Prinsessatehtaassa kaikki tehdään asiakkaan ehdoilla. Maantie toi kylään vakituisen kestikievarin sekä postin etappipaikan. Virttaan terva oli varmasti tärkeää koko pitäjälle, sillä loimaalaiset olivat yksimielisesti puolustamassa kylän oikeuksia ja vakuuttamassa, etteivät virttaalaiset mitenkään selviäisi veroistaan ilman tervanpolttoa. Eri ihmiset reagoivat vr-laseihin eri tavoilla: toisille niiden laittaminen päähän voi aiheutta melkei välittömästi huonovointisuutta, toiset taas voivat pelata niiden avulla pitkään lman, että he tuntevat oloaan lainkaan erilaiseksi. Muutamat tontin muutotkin tapahtuivat vain lyhyen matkan päähän. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2020. Heikkilän tontti (1 & 2) on jaettu puoliksi kahdelle talon puolikkaalle. Jo aamupäivällä hänen luonaan oli piipahtanut useampi ihminen. Jo sijainniltaan se on pitäjän keskusalueilta katsottuna sivussa. Näin maantien varsi kylätontin ympäristössä säilyi tiiviisti asuttuna ja tiivistyi entisestään, kun myös tilattomien asutus keskittyi siihen. . tammikuuta 2020 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 8.58. Kosmetologi Anette Pakarinen onnistui varmasti pysäyttämään jokaisen kävijän ovellaan. Turku–Ulvila-maantie kulki Virttaan kautta jo 1300-luvulla, ja maantien tuomina kylässä on vieraillut jos jonkinlaista väkeä käskynhaltijoista sotaväen osastoihin ja kauppiaista talonpoikiin. Esimerkkinä hän kertoo, että sokerointiasiakkaan kanssa voidaan sopia vaikka turvasana siltä varalta, että toimenpide tuntuukin yhtäkkiä liian kivuliaalta. Kuivemmat suot kasvoivat kuitenkin heinää niin, että virttaalaiset saivat karjalleen rehua melko hyvin. Ensimmäisenä halottiin Heikkilä kahteen osaan, jotka myöhemmin tunnetaan nimillä Kylä-Heikkilä ja KetoHeikkilä. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. TILOJEN MÄÄRÄ alkoi kasvaa 1700-luvun puolivälistä alkaen. KANSALLISARKISTO TURKU, TURUN JA PORIN MAANMITTAUSKONTTORIN ARKISTO. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. (02) 588 8000 Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Anu Salo (02) 588 8033 Sampsa Hakala (02) 588 8031 Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: (Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € laskulisä.) Määräaikainen 12 kk 204,90 e 6 kk 119,40 e 4 kk 84,30 e Kestotilaus: 2 kk 181,20e 6 kk 91,80e 4 kk 62,60 e 3 kk 47,40e Tilaukset ovat yhdistelmätilauksia, jotka sisältävät sekä paperilehden että lehden tuottaman digitaalisen sisällön kuten näköislehden. Vuosisadan vaihteessa Mikola halottiin Mikolaksi ja Pinniojaksi sekä pari vuosikymmentä myöhemmin Mulli Uotilaksi ja Markulaksi. – Virkistystoiminnalla saadaan myös näkyvyyttä seudun ammattiosaston toiminnalle, Tissari muistuttaa. Virttaa olikin pitäjän tervakylä. SUURIMMAT EROT Virttaan ja Loimaan pitäjän muiden kylien historian välille aiheuttaa luonto. – Ihmisillä voi olla sellainen mielikuva, että ammattijaosto on vanhoille jäärille, mutta mukana on monia nuoria. Tänä vuonna päivän teema oli Ammatillisesti ylpeä lähihoitaja. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,68 e /pmm 3-sivu 2,68 e /pmm Tekstissä 2,48 e /pmm Tekstin jälkeen 2,11 e /pmm Takasivulla 2,68 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,18 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,11 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. Tilaajamme, sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön osoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi. Prinsessatehdas houkutteli osallistujia pysähtymään ja rentoutumaan ilmaisen minikäsihoidon yhteydessä. . Virttaan taloista pitkäaikaisin kievaritalo oli Heikkilä 1640-luvulta alkaen, ja postitalona toimi Tätilä lähes 200 vuotta. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. PILVI PITKÄRANTA Erilainen Virttaa Tiivistelmä 15.1.2020 pidetystä Kyläkeskiviikko-esitelmästä Virttaa poikkeaa monin tavoin Loimaan muista kylistä. Lähihoitajaetkot järjestettiin talkoovoimin. Erityisesti veroja keräävän kruunun suuntaan virttaalaiset muistivat aina korostaa sitä, kuinka paljon huonommat edellytykset maatalouden harjoittamiseen heillä oli kuin muilla loimaalaisilla
3 Tiistaina 28. tlk kpl 2 99 kg 89 ps 99 pl 10 99 kg 1 69 kg 4 kpl 2 ps. 24%) LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 7-21 la 7-20 su 10-20 Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. pantin 0,20 Dan Sukker TALOUSSOKERI 1 kg (0,89/kg) Raj. tammikuuta 2020 ww w. 18 pack Loimaan liepeiltä Oululainen OHUT JÄLKIUUNIPALA 6 kpl / 240 g (7,29/kg) Kotivara VENÄLÄINEN MEETVURSTI TANKO 500 g (11,98/kg) 1 75 ps Atria KEITTOKINKKULEIKE, SAUNAPALVI tai KANAPALVI 300-350 g (8,54-9,97/kg) Pizzauuni kuumana: MA–TO 11–18 PE 11–19 LA 10–16 SU 13–19 KAHVIOSTAMME Kahvi ja salonkiviineri 2 99 Joulukalenteriva likoima on nyt parhaimmillaan ! BATAATTI 1.lk. Paikallisen puolella. Coca-Cola VIRVOITUSJUOMA 0,5 l (1,58/l) sis. 5 kpl/talous. kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. pantin 2,70 23 22 2.6.2019 alk. Pfanner HEDELMÄJUOMA ja MONIVITAMIININEKTARI 2 l (1,50/l) 2 99 kpl KARHU III OLUT 18x0,33 l tlk (3,45/l) sis. Leivon Leipomo JYVÄ & KAURAJEMMARI (13,13/kg) 2 39 kg 4 99 kpl Planti KAURAJUOMA 0,75 l (1,33/l) Skittles PUSSIT (5,75/kg) 1.– 1.– Kymppimaukkaat KYMPPIMÄMMI 700 g (3,79/kg) 2 65 rs Tarjoukset voimassa TI – KE 28.–29.1., ellei toisin mainita. alv. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. lk. USA. Atria NAUDAN KULMAPAISTI myös kuutioina SILAKKA KOKONAINEN perkaamaton UUTUUS 5 99 kpl Ilman Plussa-korttia 1,99/ps (16,58/kg) Yksittäin 0,89/kpl Yksittäin 1,35-1,69/kpl PLUSSA-KORTILLA 3 50 Panda CHOCO&LAKRITS SUKLAAMAKEISPUSSIT 120 g (14,58/kg) 2 99 pkt ES TONNIKALAHIUTALE 185/140 g vedessä (3,57/kg) 2.– MANGO syöntikypsä 1. peru/Brasilia
Paikallisista aiheista lyhyesti (n. Tuntuu, että väkimäärä on vuosien varrella lisääntynyt, hienoa! PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Köyhät ovat kohta ainoita, jotka eivät siirrä rahojaan ulkomaille. Huumausaineiden käyttöön linkittyvät monenlaiset haitat ja niitä usein seuraavat surulliset ihmiskohtalot vetävät minut hiljaiseksi. Nostetaan esille hieman tilastofaktoja. Ruokaa tarvitaan jopa enemmän, kun väestö kasvaa, mutta ilmastonmuutoksen vuoksi menetämme maailmassa ehkä nykyisiä parhaita ruoantuotantoalueita. Näyttelyä kiertämällä voi havaita, että ihmisen on ennenkin pitänyt opetella uutta ja sopeutua muutokseen. LOIMAAN LEHDEN OSOITE on Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa. Myös huumausainerikosten rangaistusten riittävyyttä tulee harkita huolella. 2000 merkkiä) ja napakasti kirjoitetut ja kirjoittajan nimellä varustetut jutut päätyvät varmimmin ja nopeimmin lehden sivuille. Malesian Johor Bahrussa ravintolahinnat nousivat reippaasti mutta eivät kuitenkaan Singaporen lukemiin ja valittavana oli muun muassa japanilaisia, intialaisia sekä nepalilaisia herkkuja. Huone oli suurehko, parvekkeelta oli rauhallinen näkymä uima-altaalle, hinta sisälsi ilmaiskuljetukset kaupungin alueella, aamiainen oli monipuolinen ja vaihtui päivittäin. Kasvua edellisvuoteen nähden oli 61. KU P.S. Myös rajat ylittävä kansainvälinen rikollisuus saa Suomessa yhä merkittävämpää jalansijaa huumausainekaupan kautta. Huumeiden käyttö Suomessa on yleistynyt merkittävästi viime vuosikymmeninä. Maailmassa lienee vieläkin halvempia siirtymiä maiden välillä, jos rajan yli pääsee vaikkapa kävellen. Kannabis on selvästi yleisin käytetty huumausaine, mutta myös amfetamiinin, ekstaasin ja kokaiinin kokeilut ovat lisääntyneet tuntuvasti. Olipa hieno näky Harjureitillä sunnuntaina! Ulkoilemassa oli kaikenikäisiä ihmisiä ja todistettavasti myös ensikertalaisia – esimerkiksi eräs Turusta Säkylään muuttanut pariskunta otti tuntumaa reittiin. Jos niin ei tehnyt, piti oppia olemaan syömättä. Ennakkoon varattu majoitus oli miljoonien arvoinen. Kolmen tähden hotellin henkilökuntakaksikko oli sovitusti satamassa vastassa ja kuljetti koppimallisella Suzukilla rahanvaihdon kautta majapaikkaan. Piipahdus Singaporesta Johorensalmen ylitse Malesiaan ja takaisin maksoi yhteensä parisen euroa. Terveydenhuollossa ja sosiaalityössä on pureuduttava tehokkaammin huumeiden käyttäjien auttamiseen. Silmä ei tavoittanut kylmänkalseita lasifasadijättiläisiä vaan matalaa rakennuskantaa sekä värikkäitä paalujen varaan rakennettuja ranta-asumuksia. Kaikki olemme sen huomanneet. Miksi asialla on kiire. SÄHKÖPOSTI tulee perille osoitteella: toimitus@loimaanlehti.fi .. Menomatka malesialaiseen Johor Bahrun kaupunkiin sujui kaupunkibussilla rajamuodollisuuksineen noin kolmessa vartissa ja paluumatka junalla noin tunnissa. OLEN LAATINUT toimenpidealoitteen, jossa vaadin hallitusta ryhtymään laajamittaisiin poikkihallinnollisiin toimiin huumeiden käytön vähentämiseksi. Huumeiden käyttöön ja kokeiluun liittyvä kuoleman riski on varteenotettava ja muut terveyshaitat ovat yleisiä. Tutkimukseen vastanneista tämän ikäryhmän edustajista peräti 45 prosenttia ilmoitti käyttäneensä jotain laitonta huumetta joskus elämässään. Sää vaikuttaa satoon, ja koska selviytyminen on ollut aikoinaan kiinni sadon onnistumisesta, sään enteiden osaamiselle on ollut tarve. Yhdellä eurolla sai noin 15 000 rupiaa, ja huone maksoi parisen miljoonaa neljältä yöltä. Eniten huumeiden kokeilu ja käyttö ovat yleistyneet 25–34-vuotiaiden nuorten aikuisten kohdalla. Sampsa Hakala sampsa.hakala@loimaanlehti.fi Hallituksen pitää ottaa huumeiden käytön haitat tosissaan Yksikin huumekuolema on liikaa. Tarvitaan heidän työtään helpottavia lainsäädäntömuutoksia. Matkailija huomasi valtauskonnon lähinnä megafonitettuina rukouskutsuina, naisten huiveina sekä prosenttijuomien varsin rajoitettuna saatavuutena turistikohteiden ulkopuolella. Ilmastokeskustelu käy kiivaana ja ääret ovat kaukana toisistaan. Tämä kehityskulku on erittäin hälyttävä, koska huumeiden käytön yleistyminen lisää rikollisuutta. Poluilla ja laavuilla oli porukkaa ja nuotion ihana tuoksu leijui kauas. Kyseisen motorisoiduin vempelein kahden infrastruktuuriltaan kehittyneen kaupungin välillä tehdyn matkan hinnassakaan ei kuitenkaan ole reklamoitavaa. Käyttö ja kokeilut ovat yleistyneet aivan viime vuosina keskimääräistä nopeammin. REILUN VIIKON mittaisen puolivuosisataistani juhlistaneen reissun pääkohde oli indonesialainen Tanjung Pinangin kaupunki, joka sijaitsee parin tunnin laivamatkan päässä talouden pikkujättiläisestä Singaporesta. Jos tähän ei löydetä keinoja puuttua, on varteenotettava riski, että ongelmat lisääntyvät räjähdysmäisesti tulevaisuudessa. Minusta tämä on vaarallinen tie. Poliitikoilta niin valtakunnan politiikassa kuin kuntapäätöksenteossa tarvitaan tiukkoja toimia tässä ja nyt eikä kymmenen vuoden päästä. Otto Ludvig Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL Edestakaisin ulkomaille parilla eurolla TOIMITTAJALTA Tuli tehtyä matkustuskuluiltaan erittäin edullinen ulkomaanmatka. RUUAT OVAT iän karttuessa yhä olennaisempi osa matkojen viehättävyyttä. 6 ja 7). Eniten lisääntyivät 20–29-vuotiaiden kuolemat. Ritva ”Kike” Elomaa kansanedustaja (ps.) OHJE Lukijoilta-palstalle kirjoittaville LOIMAAN LEHDEN Lukijoilta-palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. Erityisesti järjestäytynyt rikollisuus voimistuu huumausainemarkkinoiden kasvun myötä. Rajanylitysreitti on erittäin vilkas, mihin vaikuttaa Johor Bahrun reilusti Singaporea halvempi hintataso. Huumeet ovat vakava riski yksilön elämänhallinnalle ja vaikuttavat vahvasti ongelmien kasaantuessa myös lähipiiriin. Nyt tarvitaan vastuullista päätöksentekoa ja lujia ratkaisuja paisuvan huumeongelman selättämiseksi. Uusi Hyvän sään aikana -näyttely tarjoaa näkökulmaa siihen, miten sään vaihtelut ja ilmastonmuutos vaikuttavat ja ovat vaikuttaneet elämäämme – erityisesti lautasella. Suomen maatalousmuseo Sarka tarttuu uudella vaihtuvalla näyttelyllään asiaan (s. Valistustyöhön ja nuorille suunnattuihin tukipalveluihin on kohdennettava nykyistä enemmän resursseja sillä ongelmien ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen ovat avainasemassa tuloksellisessa päihdepolitiikassa. Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuonna 2019 julkaiseman tilastoraportin pohjalta esimerkiksi kannabiksen käyttö ja kokeilu 15–69-vuotiaiden suomalaisten keskuudessa on peräti nelinkertaistunut vuosien 1992 (6 %) ja 2018 (24 %) välillä. Vielä vuonna 2007 huumekuolemia oli alle 150. Korviini kantautui taannoin pysäyttävä tieto erityisesti nuorten huumeongelmien yleisyydestä myös Varsinais-Suomessa. Meidän jokaisen tuleekin miettiä, onko huumeista saatava hetken huuma kaikkien niiden aiheuttamien haittojen väärti. Huumeiden käyttöön liittyvät ongelmat yleistyvät käsi kädessä niiden käytön kanssa. Haluan korostaa entistä sallivamman asenneilmapiirin riskejä. Poliisi ja tulli tarvitsevat lisää resursseja laittoman huumekaupan torjumiseksi. Reittiä käyttävät myös Singaporeen lentäen saapuneet turistit, jotka jatkavat matkaansa muualle Kaakkois-Aasiaan kuten Thaimaahan, Laosiin tai Vietnamiin. TILASTOKESKUKSEN kuolemansyytilastosta ilmeni, että huumausainekuolemien määrä oli 261 vuonna 2018. Maantieteellinen etäisyys rikkaaseen ja ääritehokkaaseen Singaporeen on vain noin 80 kilometriä, mutta jo lauttasatamaan saapuessa tuntui, että olisi tullut paljon kauemmaksi. Kuntouinnista innostunutta uimahallipömppiä ilahdutti suuresti, kun allas oli peräti 25-metrinen ja pääosin erittäin vajaasti kansoitettu. Indonesia on maailman suurin muslimimaa. Suhtautuminen huumeisiin on useiden eri tutkimusten mukaan aiempaa positiivisempi. Erityisen huolestuttava seikka on huumausaineongelmien yleisyys nuorison parissa. Myös kuvia esimerkiksi seudulla tavatuista luonnon ihmeistä voi lähettää toimitukseen. Tämä kehityskulku on saatava pysäytettyä hinnalla millä hyvänsä. Huumeiden käytön ja kokeilun yleistyminen johtaa väistämättä niihin liittyvien haittojen lisääntymiseen. 4 Tiistaina 28. Sarka-museon näyttely toimisi hyvin varmasti esimerkiksi koululaisille keskustelun pohjana: esillä on historiallista perspektiiviä muutoksiin ja faktoja niiden vaikutuksista. Peräti 65 % huumausainekuolemista vuonna 2018 oli tapaturmaisia myrkytyskuolemia. Huumeisiin kuolleiden määrä on Suomessa ja muissa Pohjoismaissa korkeampi kuin muualla Euroopassa. Jopa maamme kärkipoliitikot ovat ilmaisseet myönteistä suhtautumista huumausaineiden käyttöä kohtaan. Oman kokemusmaailmani yleissääntönä on, että Aasiassa ruokintapuoli toimii, eikä tämäkään reissu tuottanut juuri pettymyksiä. Emme voi katsella sivusta, kun yhä useampi nuori lipsuu hämärille poluille. Myös Thaimaan kävijöille tuttua tulista tom yum -soppaa oli tarjolla monessa paikassa maltilliseen hintaan. Ilmastonmuutoksen vaikutusten hahmottaminen on nykypäivänä yhtä tarpeen. Mausteinen ruoka sisältää paistettua riisiä, kananmunaa, vihanneksia, sekä broileria tai mereneläviä. Tilastokeskuksen eri rikostyyppien kehitystä koskevasta tilastosta selviää, että huumausainerikosten määrä on noussut vuosien 2015 ja 2019 välillä 23 410:sta yli 31 000:een. Annos Indonesian kansallisruokaa nasi gorengia maksoi 1–3 euroa. tammikuuta 2020 Mitä huomenna syötäisiin
Pärkö kertoo, että petoeläimiin liittyvät kuljetusjärjestelyt kestävät yleensä vain vähän aikaa, ja kyydityksen tarpeeseen pyritään reagoimaan nopeasti ja joustavasti. tammikuuta 2020 UUTISET LAINA Toisen maailmansodan jälkeen raunioina ei ollut vain Eurooppa vaan ihmisyys. Juoksulenkeille hän lähtee enää pelkästään valoisaan aikaan eikä ota koiraa mukaan lenkeille. ELINA HURMERINTA Petoeläinkuljetuksia järjestetään vähän Loimaa Lari Kiviranta Loimaalaisille oppilaille järjestetään niin sanottuja petoeläinkuljetuksia hakemuksesta ja tapauskohtaisesti, jos heidän koulumatkansa varrelta on susihavaintoja. Savolainen on nähnyt sudesta otetut kuvat ja videot. Yksi havainnon tehneistä on Korvella, Ysitien tuntumassa Rantalankulmantien varressa asuva Elina Hurmerinta, jonka omakotitalon pihalla susi käväisi. Lisäksi kaupunki voi myöntää huoltajille kuljetusavustusta oppilaan saattamiseksi kotoa taksin tai linja-auton reitille. POLIISI voi reagoida susihavaintoon esimerkiksi silloin, jos susi tai muu suurpeto on tappanut kotitai tuotantoeläimiä. Poikkeustapauksista ilmoitetaan hätäkeskukseen. Hurmerinta oli sisällä talossa yhden lapsen ja koiran kanssa. Yleensä riittää, kun susihavainnoista ilmoitetaan paikalliselle petoyhdyshenkilölle, joka todentaa havainnon ja merkitsee sen tassurekisteriin eli suurpetohavaintojärjestelmään. Hän muistuttaa, ettei Metsämaan tapauksessa suden tiedetä aiheuttaneen vahinkoa esimerkiksi kotieläimille. Anttila toteaa, ettei suden saapuminen pihalle ja päiväsaikaan ole normaalia suden käytöstä, mutta toisaalta toistaiseksi ei ole tiedossa mitään sellaista, mikä edellyttäisi poliisilta välittömiä toimenpiteitä. Poliisi voi tulla paikalle myös silloin, kun suden käytös on jollain tavalla poikkeavaa. Hän arvelee Metsämaan ja Korven havainnoissa olevan kyse samasta sudesta. 5 Tiistaina 28. Toisaalta esimerkiksi Metsämaan keskustan viimeaikaiset susihavainnot ovat herättäneet keskustelua vanhemmissa, eivätkä nämä oppilaat välttämättä ole koulukyyditysten piirissä. – Jos suden pihavierailut jatkuvat, jotain asialle on tehtävä. Jatkoin matkaani enkä jäänyt katselemaan taaksepäin. Perheen muut lapset olivat sillä hetkellä vähän matkan päässä isovanhempien luona. Hän pitää tärkeänä, että viranomaiset saavat tietoa näistä tapauksista, koska viranomaisten asia on selvittää ja päättää mahdollisista jatkotoimenpiteistä. Hurmerinta oli kohdannut mahdollisesti samaisen suden aiemmin juoksulenkillään joulukuun alussa. Yksinäinen susi käveli omakotitalon pihaan keskellä päivää Poliisi seuraa suden käyttäytymistä Loimaa/Metsämaa Lari Kiviranta Lounais-Suomen poliisilaitoksella Loimaan poliisiasemalla ollaan tietoisia Metsämaan susihavainnoista ja myös Hurmerinnan tapauksesta. SAVOLAINEN kertoo, että susihavaintoja tulee Loimaan alueelta suurin piirtein päivittäin, ja havainnot käsittävät käytännössä koko Loimaan alueen. HURMERINNAN perheessä on neljä peruskouluikäistä lasta, joista kolme nuorinta käy alakoulua. Hän huomasi suden vasta kohdalla, jolloin susi oli syrjemmällä pellon reunassa 50–100 metrin päässä. Susi saapui tietä pitkin, käväisi pihalla ja jatkoi matkaansa talon viereiselle pellolle. Sivistysjohtaja Manne Pärkö kertoo, että susien takia petoeläinkuljetuksia on jouduttu järjestämään vähän. Elina Hurmerinta on suhtautunut susiin tähän saakka neutraalisti, mutta viimeiset kaksi kokemusta ovat pikkuisen muuttaneet hänen asennoitumistaan. Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan Auschwitzin vapauttamisen muistopäivänä KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Tiistaina 28. Kaupungin koulukuljetussäännön mukaan pelkkä petojen esiintyminen ei ole kuljetuksen myöntämisperuste, vaan petojen käyttäytymiseen tulee liittyä häiriökäyttäytymistä tai jatkuvaa liikkumista asuntojen tai koulumatkojen välittömässä läheisyydessä. – Suden pää ainoastaan kääntyi, eikä se liikkunut mihinkään. Mahdollisesti myös sisältä kantautunut koiran haukunta vaikutti asiaan. Hurmerinnan perheessä tapausta on käyty yhdessä läpi, ja äidin mukaan lapset ovat ottaneet tapauksen yllättävän rauhallisesti. Tällaisissa tapauksissa poliisi voi antaa karkotuspäätöksen. – Me ollaan kusessa susien kanssa, hän toteaa turhautuneena. – Olin keittiössä tekemässä ruokaa, kun vilkaisin ulos ja näin suden. Poikkeavaa käytöstä voi olla esimerkiksi se, jos susi tulee asuinalueelle eikä lähde sieltä pois. Savolaisen mielestä tapauksesta oli perusteltua ilmoittaa hätäkeskukseen, sillä susi oli tullut lähelle asutusta. Susi kulki talon viereistä tietä pitkin pikkuisen talon ohi, kunnes palasi takaisinpäin ja tuli talon pihaan. Anttila korostaa, että pihahavainnoista, joissa susi on tullut alle sadan metrin päähän asutuksesta ja päiväsaikaan, on ilmoitettava hätäkeskukseen, jotta tieto tapauksesta saadaan poliisille. Vanhempi konstaapeli Raimo Anttila kertoo poliisin seuraavan tilannetta ja suden käytöstä, ja hän vahvistaa, että Metsämaalta on saatu susihavaintoja erityisesti tammikuun aikana ja myös pihahavaintoja. Savolainen kertoo, että Metsämaalta ja aivan keskustasta on saatu viimeisen kuukauden ajan susihavaintoja, noin 2–3 havaintoa viikossa. – Kyllähän se aika hurjalta tuntuu, että susi tulee pihalle saakka eikä pelkää ihmistä. Hänen mielestään susikanta on paisunut. tammikuuta 2020 Loimaa/Korpi Lari Kiviranta M etsämaan ja Korven suunnalla on tehty viimeisen kuukauden aikana useita susihavaintoja. Susi lähti pihasta vasta sitten, kun Hurmerinta oli raottanut talon ovea. SUDEN pihavierailusta Hurmerinta ilmoitti petoyhdyshenkilö Ari Savolaiselle ja vähän jälkeenpäin myös hätäkeskukseen. VID EO www .loima anleh ti.fi. Hän kiittää Hurmerintaa siitä, että he ilmoittivat tapauksesta hätäkeskukseen. MONESTI nämä oppilaat ovat jo entuudestaan koulukuljetusten piirissä, ja susihavainnon takia heidät voidaan hakea kotipihalta saakka, jotta lasten ei tarvitse kävellä yksin isomman tien varteen odottamaan koulukyytiä. Uusilta alueilta havaintoja tulee aina jonkin aikaa enemmän, kun taas vanhemmilla susireviireillä ihmiset alkavat turtua eikä havainnoista välttämättä enää jakseta ilmoittaa. Elina Hurmerinta kertoo, ettei heidän ole tarvinnut pyytää kaupungilta niin sanottuja petoeläinkuljetuksia, sillä lapset haetaan jo nyt kouluun kotipihasta saakka. Vanhemmat ovat yrittäneet ohjeistaa, jos lapset kohtaavat suden ulkona. Viime kädessä poliisi voi antaa suden lopettamispäätöksen kokonaisharkinnan perusteella ja keskusteltuaan tapauksesta muiden asiantuntijoiden kanssa. Isä oli autotallissa
Sarka tarttuu ajankohtaiseen aiheeseen uudessa näyttelyssään: sään vaihtelu ja ilmastonmuutos näkyvät lautasella Seudun oppaisiin lukeutuvat Taina Jaakkola, Riitta Mäki-Punto, Karoliina Kirvelä ja Mirja Toivonen tutkivat jo avajaisissa näyttelyä tarkalla silmällä, kun arvelivat, että matkailijat haluavat siitä kuulla. Ne ovat asioita, joita yksikään sivistysvaltio ei saa jättää hoitamatta, maaja metsätalousministeriön ruokaosaston osastopäällikkö Minna-Mari Kaila sanoo. – Säätä on tarkkailtu kauan ja jokainen tekee sitä edelleen. Hän muistutti Suomen maatalousmuseo Saran Hyvän sään aikana -näyttelyn avajaisissa, että ei ole vielä kovin montaa sukupolvea ajoista, jolloin selviytyminen oli kiinni sääolosuhteista – 1860-luvulla nälkä ja nälän heikentämiin ihmisiin tarttuneet kulkutaudit tappoivat Suomessa noin 150 000 ihmistä. Pyhäjärviinsituutin tutkimuspäällikkö Anne Mari Ventelä Satakunnan Kansassa 6 Tiistaina 28. Ruoan puute saa aikaan levottomuuksia, sotia ja pakolaisuutta. . Vaikutukset voivat olla nopeita ja koskea vain pientä aluetta, tai hitaita, mutta laajoja: Yksi paha hallayö voi viedä yhdeltä tilalta tai alueelta koko sadon. Aiemmissa vaihtuvissa näyttelyissä Sarassa on perehdytty ruisleipään ja maitoon. Mikä on ilmastoystävällistä ruokaa. Näyttely tuo esiin maatalouden, sään ja ilmaston kolmiyhteyden. – Meille suomalaisille on tärkeää pitää huolta omavaraisuudesta ja huoltovarmuudesta. – Noin kahdeksan prosenttia väestöstä, enemmän kuin talvija jatkosota yhteensä. Vuonna 2008 Pyhäjärvi jäätyi vasta 18. Lintuja on niin paljon, että sirkutus on melkein melusaastetta, Ari Sandberg sanoo pilke silmäkulmassa. – Onnistuminen riippuu viime kädessä siitä, miten alan toimijat ja me kuluttajat toimenpiteisiin sitoudumme. – Ei ihme, että monet, etenkin nuoret, potevat ilmastoahdistusta. Toimittaja Daniel Wallenius Aamulehdessä LAINA Pyhäjärvi ei osoita vielä mitään jäätymisen merkkejä. – Meille muualta tuotu ruoka ja ruoan ja rehun raaka-aineet ovat kuluttaneet luonnonvaroja ja aiheuttaneet ympäristöjälkiä, kuten kasvihuonekaasuja ravinnepäästöjä sekä monimuotoisuuden häviämistä. Viljelijä on rauhanturvaaja Loimaa/Puujalkala Kati Uusitalo Hyvän sään aikana on Sarkamuseon uuden näyttelyn nimi, mutta myös sanonta, joka viittaa siihen, että silloin kun on hyvin, pitää varautua huonompiin aikoihin. Maanviljelijä onkin varsinainen rauhanturvaaja, MinnaMari Kaila muistuttaa. Tämä auttaa työolojen inhimillistämisessä, mikä lisää työn mielekkyyttä. helmikuuta. Hänen mielestään olisi hyvä muistaa, että kun Suomeen tuodaan ruokaa, kulutamme toisten kustannuksella. Osastopäällikkö Minna-Mari Kaila ””. On ilmoja pidellyt! . Vallankumous on viiden syömättä jääneen aterian päässä. Kuuluuko soija ihmisen lautaselle vai sian kaukaloon vai pitäisikö käyttö kokonaan lopettaa, jotta sademetsät säästyisivät. Ruokapolitiikka on oikeastaan osa turvallisuuspolitiikkaa. Pitäisikö kahvinjuontia hillitä, kun yksi kuppi kuluttaa vesivaroja 140 litraa. KATI UUSITALO Minna-Mari Kaila testasi uuden näyttelyn multimediaesityksen, jolla saattoi kokeilla millaista on ennen ollut olla tuottaja ja miten omat valinnat vaikuttavat siihen, onko ruokaa riittänyt edes omiin tarpeisiin. tammikuuta 2020 Loimaa/Puujalkala Kati Uusitalo – On ilmoja pidellyt, maaja metsätalousministeriön ruokaosaston osastopäällikkö Minna-Mari Kaila lainasi puheessaan suomalaisen small talkin parhaimmistoa ja arveli, että erityisesti tänä talvena keskustelut on aloitettu säästä puhumalla. – Monesti kysymykset kietoutuvat juuri ruoan ympärille. Heidän oma karjatilansa on ollut luomussa ja se on näkynyt esimerkiksi ympäristön monimuotoisuudessa. Ilmastonmuutos taas tapahtuu hitaasti, mutta sen vaikutukset koskevat koko maapalloa. Edelleen sato riippuu pitkälti säistä, ja viime kädessä vain ulkomaankauppa pelastaa nälältä. Marketta ja Ari Sandberg Forssasta tutkivat luukuista, miten ilmastonmuutos vaikuttaa kasvukauteen. Ruoan hiilijalanjälkeä kannattaisi laskea ravintoarvojen perusteella, ei tuotekiloa kohti, hän neuvoo ja toivoo, että söisimme kotimaista ja lähellä tuotettua ruokaa ja varoisimme ruokahävikkiä. Ruoan puute saa aikaan levottomuuksia, sotia ja pakolaisuutta. Hän lohduttaa, että politiikassa on meneillään paljon toimenpiteitä ilmastonmuutoksen hillinnän ja sopeutumisen osalta. PAIKALLISIA LAINA Oikeasti terveydenhuollon ongelmat ratkaistaan sillä, että rahaa ohjataan lisähenkilöstön palkkaamiseen. Maatalouden ja ruoantuotannon edellytyksistä tulisi huolehtia siitäkin syystä, että tulevaisuudessa ruokaa tarvitaan peräti 60 prosenttia lisää, kun maailman väkimäärä kasvaa jopa yhdeksään miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Samaan aikaan kuitenkin parhaiden ruoantuotantoalueiden olosuhteet heikkenevät ilmastonmuutoksen vuoksi ja makeasta vedestä tulee puute. – Ruokapolitiikka on oikeastaan osa turvallisuuspolitiikkaa. Hänen mukaansa keskeistä huoltovarmuuden takaamisessa on, että maatalouden kannattavuutta parannetaan ja nuoria viljelijöitä saadaan alalle. Siihen asti ilmastonmuutoksesta oli saanut puhua täällä ilman, että kukaan kuunteli. ILMASTONMUUTOS ja ihmisen vaikutus siihen on ollut toinen keskustelunaihe. – MIKÄ OLISI ajankohtaisempi aihe, Suomen maatalousmuseo Saran johtaja Sami Louekari totesi tervetuliaissanoissaan avajaisissa. Saako lihaa syödä ja kuinka paljon. Sami Louekari toivoo, että näyttely saa kävijät myös muistelemaan omia kokemuksiaan
Mies huomautti, että muutaman vuosikymmenen takaiseen verrattuna on kevään tulo nopeutunut ja syksy pidentynyt. Hanhenpuisto toimii parhaillaan entisessä Ahos-kodissa Loimaa Lari Kiviranta Kehitysvammaisille suunnatun asumisyksikön rakentamiseen Hirvikoskelle haetaan rahoitusta Aralta eli Asumisen rahoitusja kehittämiskeskukselta. FAKTA Vanhan kansan sateen merkit . Eläin tietää täydellisesti mitä tapahtuu, sillä tsunameissakin eläimet menivät alta pois. Kissa pesevät tassujaan. . Kärpäset purevat kovin. . Kuukauden päässä olevasta Matin päivästä arvioitiin kevättä: jos sää on suojaisa, on kevät aikaisessa. Usein pitkän ajan ennusteet olivat arvailua, mutta sen sijaan lähiajan säätä on osattu ennakoida. Tätä talvea Ali-Eskola ei pidä poikeuksellisena, sillä hänen mukaansa Turun seudulla on ollut usein vastaavia lämpimiä tammikuita. Kylvöt ovat muutenkin aikaistuneet, kun 70–80-luvuilla ne menivät toukokuun lopulle. Lähde: Näyttelyamanuenssi Maria Vanha-Similä, Sarka-sunnuntai 26.1.2020 Marttilalainen Arto Ali-Eskola on sään ennustamisen moninkertaisen suomenmestari sekä myös maanviljelijä, kilpakyntäjä ja kuvanveistäjä. Arto Ali-Eskola ”Talvi ei ole ollut poikkeuksellinen” . Hämähäkit eivät kudo verkkojaan. Merkkipäivät olivat tärkeitä ajankohtia sään ennustamisessa. . Tontti sijaitsee melko lähellä aiempaa Hanhentiellä sijainnutta yksikköä. Jäsenien kolotus. . Hän perustelee investointisuunnitelmia sillä, etteivät erityishuoltopiirin nykyiset tilat entisessä Ahos-kodissa vastaa tämän päivän laatusuosituksia, ja ettei Loimaalta ole löytynyt muita korvaavia tiloja. . Kyse on Kehitysvamma-alan tukija osaamiskeskuksen VarsinaisSuomen erityishuoltopiirin pyörittämästä toiminnasta. – Enteistä täytyy muistaa, että Suomi on laaja ja pitkä maa, ja kasvukausi etenee eri tahtiin eri puolin maata. Sarkamuseon näyttelyamanuenssi Maria Vanha-Similä kertoi säästä kansanperinteen silmin. Rahoitusta hakee kohteen rakennuttaja MVH-Asunnot Oy. . tammikuuta 2020 Hirvikoskelle suunnitellaan asumisyksikön rakentamista kehitysvammaisille . Pääskyset lentävät matalalla. . . Niinpä maataloudesta elävät ovat aina olleet erityisen kiinnostuneita sään ennakoimisesta. – Rakentamisaika puolestaan on ollut meidän aiemmissa kohteissamme tyypillisesti 10–11 kuukautta. Sitä pyrittiin torjumaan esimerkiksi savuverkoin, polttamalla nuotioita peltojen reunoissa ja jopa sauhuavin hallantorjuntakonein. – Uskon, että kylvöt alkavat huhtikuun puolivälissä. Ilmojen enteistä ja kansanperinteestä kertoi näyttelyamanuenssi Maria Vanha-Similä, ja lisäksi kuultiin Arto Ali-Eskolaa, sään ennustamisessa menestynyttä monitaituria. – Ihmisen muisti on vähän lyhkänen; talvi on monta kertaa alkanut helmikuussa, hän sanoi ja arveli, että mikäli lunta tulee, on sen aika juuri helmikuussa. Olen sitä mieltä, ettei täällä ole ihmisiä sadan vuoden päästä. MAIJA PALOPOSKI ””. Ihmisiä on liikaa, eikä maapallo kestä likastamista ja roskastamista. . – Ilmasto puolestaan kertoo, minkälainen sää on pitkällä aikavälillä. – Säähän liittyvät tieto ja uskomukset ovat usein siirtyeet sukupolvelta toiselle ja ovat perustuneet havaintoihin ja kokemukseen. HIETALA arvioi alustavasti, että rakentamaan saatetaan päästä noin vuoden kuluttua, jos rahoituspäätös on myönteinen. Sarka-sunnuntaissa ennustettiin säätä . Ali-Eskola uskoo, että vuosittain ilmasto tasoittaa itse itseään: kylmää kesää voi seurata pitkä lämmin syksy, ja lämmin talvi taas voi johtaa haaleaan kesään. Aamurusko. . Sääolosuhteet vaikuttavat suoraan esimerkiksi siihen, miten maatyöt voidaan tehdä. ARTO ALI-ESKOLA kertoi innostuneensa sään ennustamisesta jo lapsena 1950-luvulla, jolloin tarjolla oli vain vähän virikkeitä vapaa-aikaan. – MVH-Asunnot olisi kohteen rakennuttaja, ja me olisimme tiloissa vuokralla palveluntuottajana. Meillähän on paljon loruja ja sanontoja, kuten vaikka etana etana näytä sarves, onko huomenna pouta. Loimaa/Sarka-museo Maija Paloposki Suomalaisten suosikkipuheenaihe eli sää täytti museon Riihen äärimmilleen Sarka-sunnuntaina. . . . Hietala korostaa investoinnin toteuttamisen riippuvan siitä, saadaanko Aralta rahoitusta, ja hankkeen etenemisaikatauluun vaikuttavan sen, kuinka nopeasti rahoituspäätös saadaan. Asumisyksikkö toimi sitä ennen Hirvikoskella Hanhentiellä, mutta joutui lähtemään sieltä rakennuksen kosteusongelmien takia. Sen sijaan hänen pidempiaikaisempi ennustuksensa oli murheellinen. . Sisiliskot makaavat koloissaan. Ennen pelättiin suuresti etenkin katoa aiheuttavaa hallaa. Luento käynnisti museossa näyttelyn Hyvän sään aikana. Harmaa iltataivas. Uskon, että kylvöt alkavat huhtikuun puolivälissä. – Siihen kasvaa sisälle, kun nuorena aloittaa. Metsä näyttää poikkeuksellisen tummalta. Erityishuoltopiirillä on tällä hetkellä Hanhenpuiston asumisyksikkö Alastarolla, entisen Ahos-kodin tiloissa, jonne yksikkö muutti viime kesänä. Kylvöt ovat muutenkin aikaistuneet, kun 70–80-luvuilla ne menivät toukokuun lopulle. – Kaikki keinot olivat jokseenkin tehottomia, mutta ne kuvastavat viljan tärkeyttä. Esimerkiksi sumuinen joulu tiesi, että juhannuksena on hallaa, tuiskut taas enteilivät keskikesän juhlaan sateita. – Tätä menoa tulee maapallon katastrofi. Kimalaiset eivät lennä pesästään. Olen muutenkin eri tyyppinen kuin tavallinen ihminen, sillä vaistoan kuin eläin. Aluksi hän teki muistiinpanoja harvemmin, mutta innostui sittemmin laittamaan havainnot ylös päivittäin. . Vanha-Similä aloitti muistuttamalla, mikä ero on säällä ja ilmastolla: sää kertoo, millainen kosteus, sademäärä, lämpötila tai tuuli on lyhyellä ajanjaksolla. Enteet olivat paikallisia, ja merkkipäiviin on liittynyt erilaisia uskomuksia. . Kesän mies arveli olevan sopivan lämmin, eli lämpö nousisi 20–23 asteeseen. Erityishuoltopiirin nykyisessä asumisyksikössä Alastarolla on asukkaita maakunnan alueelta, ja palvelua ostavat Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin omistajakunnat. . . Uuteen yksikköön on suunniteltu 12 asuntoa kehitysvammaisille asukkaille. . 7 Tiistaina 28. Jo viime kesänä oli tiedossa, että kyse on väliaikaisratkaisusta, ja erityishuoltopiiristä kerrottiin, että suunnitelmissa on uuden asumisyksikön rakennuttaminen Hirvikoskelle (LL 1.6.2019). . . Ihmiset ovat tarkkailleet pilviä, tuulensuuntaa, auringonlaskun värejä, ilman kirkkautta ja lämpötilaa. ERITYISHUOLTOPIIRIN asumispalvelujen johtaja Sari Hietala kertoo, että Hirvikoskelta Viklontieltä on varattu tontti uudisrakennusta varten.
HURRIKAANI on nyt mielenkiintoisessa tilanteessa. EVELIINA TOIVOLA Kotijoukkueella ei olisi varaa menettää kahta kovan luokan pelaajaa, sillä Matt Gibson on jo sairastuvalla alaraajavamman vuoksi.. Näissä peleissä on valtavat panokset runkosarjan voiton kannalta. Jobinpostia kotijoukkueelle tuli kuitenkin kaksin kappalein, kun ensin Rasmus Marttinen joutui jättämään kentän lievän nilkkavamman vuoksi ja muutamaa minuuttia myöhemmin Juho-Matti Henttonen löytyi kentänpinnasta nilkkaansa pidellen. – Savo pelasi todella hyvin. – Kaverilla laiturit hyökkäsivät tehokkaasti, ja emme päässeet kunnolla rakentamaan torjuntaa laitureiden eteen, Kouki summasi. Nähtiin erittäin kova jakso pari kuukautta sitten Bisonsia vahvistamaan saapuneelta mieheltä, kun hän tilastoi 13 pistettä ja 5 levypalloa jakson aikana. Kouki pääsi nyt toistamiseen viikolla pelaamaan ja oli jälleen joukkueen parhaimmistoa. KOLMANNEN JAKSON alkuun ottelun intensiteetti putosi, kunnes Parsons päätti, että lyödään nyt se viimeinen naula arkkuun. Ja tälläkin kertaa isännät eivät antaneet edes yhtä erää vieraille. Bisons kohtasi lauantai-iltapäivän kotiottelussa Tampereen Pyrinnön Akatemia -joukkueen. Koripallo Ilari Uusitalo LoKoKo Bisons–Pyrintö Akatemia A 79–51 (48–25). Vastaanotto kesti meidän syötöt, vaikka pelin kuluessa alettiin syöttämään rohkeammin, Eemeli Kouki myönsi. Hurrikaani joutui jälleen toteamaan, että Savo Volley on kova kotijoukkue. Henttosen nilkkavamma on astetta ikävämpi kuin Marttisen, mutta ilmeisesti kumpikin selvisi enemmän tai vähemmän säikähdyksellä. Toisella jaksolla kotijoukkue sai paremmin konettaan käyntiin. Gibsonin odotetaan tekevän paluun pelikentille muutaman viikon sisällä. Fedor Ivanov ruokki arsenaaliaan tasaisesti, vaikka Lelu Ojansivu nousikin ottelun kirkkaimmaksi tähdeksi 23 pisteellään. Se johtaa runkosarjaa kahdeksalla pisteellä, mutta Savo Volleylla on kaksi peliä vähemmän pelattuna. Kotijoukkue pakotti aktiivisella puolustuksellaan Pyrinnön peräti 11:een menetykseen ensimmäisellä puoliajalla. helmikuuta kello 17 alkaen, kun Jyväskylä Basketball Academy saapuu mittamaan Biisonilauman iskukyvyn. Viimeinen jakso menikin sitten pelailuksi. KUTEN KAHDELLA aikaisemmallakin kerralla, Savo Volley tuli otteluun kovaa. Kotijoukkueen ehdoton hahmo ensimmäisellä puolikkaalla oli jo mainittu Wilchcombe, joka teki 12 pinnaa täydellisellä heittopelillä (5/5). Kolmaskaan kerta ei tuottanut Savosta toivottua tulosta Hurrikaanin kannalta. Kahdella Korisliigan pelaajalla Loimaalle saapuneesta Pyrinnöstä ei kuitenkaan ollut pysäyttämään hyvään ”sydäntalven” vireeseen päässyttä Biisonilaumaa. Nuori Heiskanen oli vastaanotossa Hurrikaanin maalitauluna mutta selviytyi kiitettävästi ja sen lisäksi hyökkäyssuuntaan tehot olivat 80 prosenttia. Hurrikaani kohtaa top4-joukkueista vielä AkaaVolleyn ja Valepan kahdesti. Kaksikko on kauden aikana mellestänyt tuloksekkaasti, mutta nyt Ropponen jäi teholukemassa kaksi pykälää pakkaselle ja Mäkinen saldosi nollatuloksen. Harrastusten vuoksi nykypäivän varusmiehillä voi olla parempi lihaskunto kuin ennen. Vaikka kovasta kädestään tunnettu Miro Määttänen oli olkapäävammaisena sivussa, hänen tilalleen komennettu Jere Heiskanen pelasi lähes virheettömästi. tammikuuta 2020 Savo Volley antoi Hurrikaanille jo kolmannen kerran turpaan Lentopallo Valtteri Arra Savo Volley–Hurrikaani 3–0 (25–14, 25–18, 25–20). Kun puolustuspäässä tuli onnistumisia, pääsi Biisonit juoksemaan helppoja koreja toiseen päähän. Niinpä tämän kauden Suomen cupin ja runkosarjan vierastilasto Savosta on loimaalaisille synkkää luettavaa: kolme peliä, kolme tappiota, eikä yhtään voitettua erää. Pyrinnön onnistujiin kuului toinen Korisliigaa tällä kaudella pelannut nuori herra, kun Eero Lehtonen (14p/11l) näytti osaamistaan parilla tyylikkäällä ajolla, joista toinen päättyi voimakkaaseen donkkiin. Pyrintö otti alkuun 8–0 ”runin” mutta Bisons otti pikapuoliin likipitäen vastaavanlaisen. Savo Volleyn joukkueesta ei löytynyt heikkoa lenkkiä. VAIKKA lopputulos ja erälukemat ovat rumat, on annettava kunniaa voittajille. Kun Hurrikaani sortui jälleen lievään koheltamiseen, Jukka Tuovisen joukkue pelasi tärkeät hetket rauhallisesti. Se syötti vahvasti, vastaanottopelaaminen antoi mahdollisuuksia monipuoliseen hyökkäyspelaamiseen ja sen lisäksi isännät olivat jatkopallotilanteissa rautaa. Bisons aloitti ottelun terävästi, kun kotijoukkueen tehomiehinä häärivät amerikkalaispelaajat Joshua Wilchcombe (21p/10l) ja De’Sean Parsons (25p/13l/6s/7r) olivat pelipäällä heti alusta asti. Hurrikaani jäi jälkeen joka osaalueella, ja sen lisäksi savolaiset saivat pidettyä Antti Ropposen ja Sakari Mäkisen pihdeissä. Samoin, jatkopallotilanteet savolaisisännät hoitelivat fiksusti. Tuotehallintapäällikkö Mirva Salenius Aamulehdessä LAINA Cooperin testeissä on menty ihan selvästi alaspäin, mutta se ei kerro ihan koko totuutta. Pyrinnön puolelta hitaan alun jälkeen vauhtiin pääsi Korisliigaakin tällä kaudella pelannut Ville Haapoja, joka pitikin Pyrintöä käytännössä yksin pelissä mukana läpi ensimmäisen jakson tehden 10 pistettä. BISONSIN seuraava kotiottelu Loimaan liikuntahallissa pelataan lauantaina 8. Apulaiskomentaja, eversti Riku Suikkanen Alasatakunnassa 8 Tiistaina 28. Syyskaudella Bisons kärsi kirvelevän yhden pisteen vierastappion jyväskyläläisille, joten nyt on kalavelkojen maksamisen aika! Bisons runttasi rutiinivoiton Esko Salonen eteni Pyrinnön pelaajien puristuksessa. Kotijoukkueella ei olisi varaa menettää kahta kovan luokan pelaajaa, sillä Matt Gibson on jo sairastuvalla alaraajavamman vuoksi. URHEILU LAINA Liikuntaa tarvitsee eniten, kun tuntee vähiten jaksavansa ja haluaisi maata sohvalla
Andrikopouloun ja Cveticanin hyökkäyspisteiden avustamana erä Huittisiin. Jäähy oli ehtinyt vanhentua vain 24 sekuntia, kun Rockets tuli Tomi Pietilän ja Miska Niemen maaleilla jo maalin päähän. Tämä antoi Rocketsille mahdollisuuden tulla peliin mukaan, minkä Rockets tosiaan käytti hyväkseen. Karhu kokosi rivinsä ja viimeisteli hyvällä prosentilla tasaisen varmasti niin, että erän puolivälissä peli oli jo 7–4 ja Roni Virtanen niittasi vielä naulaksi arkkuun 8–4. KEILAILU Loimaan Keilahalli, viikko 4, viikkokilpailu, 6 sarjaa eurooppalaisittain. Avauserä oli juuri niin haastava kuin ennakkoon oli odotettavissa. Tuosta shokkialusta eivät savolaiset enää nousseet, vaan erä päättyi kotijoukkueen useista vaihdoista huolimatta Vampulalle Julia Seikkulan hyökkäyspisteellä. tammikuuta 2020 Koulutus antaa valmiudet viedä journalismia, juttutyyppejä ja journalismin ajankohtaisia ilmiöitä käsittelevän tehtävän suoraan luokkaan. Ehkä suurin mielenkiinto yleisön joukosta osui viime kauden kapteenin Iida Paanasen otteisiin. Rocketsille kirvelevä tappio Jääkiekko Pekka Lehto Karhu HT II–Rockets 8–4 (1–0, 3–4, 4–0). Vampula jatkoi verkolla pisteiden tehtailua laajalla rintamalla, eikä Puijo pystynyt vastaamaan tuohon rynnistykseen, mistä johtuen toinen aikalisä vieraille tilanteessa 10–2. Toisen erän alku oli kotijoukkueen, ja pelikellon näyttäessä 27.18 taululla komeilivat lukemat 4–0 ja peli tuntui jo pelatulta. Sen kesto on kokonaisuudessaan noin kolme tuntia ja se koostuu luennosta ja työpajasta. Puijo lähti altavastaajan asemassa hyökkäämään rohkeasti, ja kotijoukkue sortui turhan useasti omiin virheisiin. Molemmat joukkueet pyrkivät pelaamaan tarkasti, virheitä vältellen. Huittisissa saatiin nauttia voittoisasta lentopallosunnuntaista, kun aiemmin päivällä pelatussa ykkössarjaottelussa LPVampula voitti LP Viestin. Oma lehtesi tarjoaa kahvit ja suolaista välipalaa. Puijo joutui jo tuossa vaiheessa erää turvautumaan ensimmäiseen aikalisäänsä. Rocketsin eväät oli syöty. Sarjaa on kuitenkin vielä jäljellä, ja mitään ei ole vieläkään menetetty. 9 Tiistaina 28. Vaan mitä vielä. MEDIAKASVATUSiltapäivä 3. Luokka M-A: 1) Ari Valaranta XO 1251, 2) Jaakko Rantala Rkm-Forssa 1190. Olisi voinut kuvitella, että Rocketsin hieno nousu tasoihin olisi siivittänyt lentoa vielä kolmanteenkin erään, mutta ei. Luokka C: 1) Mika Heikkilä ME-85 1220, 2) Aulis Vienonen VEE10 1090, 3) Veijo Helin Rkm-Forssa 1075, 4) Erkki Kojo VEE10 1005, 5) Esko Ryöppy VEE10 1001, 6) Pentti Oittinen Säkäset 985, 7) Karoliina Kirvelä VEE10 981, 8) Martti Tolonen Siluetti 976, 9) Markku Lehto VEE10 973, 10) Altti Viitanen NaVi 970, 11) Markku Kojo FLS-keila 953, 12) Heikki Manner VEE10 952, 13) Hannu Tolonen NaVi 936, 14) Maileena Hakala Nakke 933, 15) Tarmo Haviala CuKe 927, 16) Pertti Ylinen FLS-keila 922, 17) Alpo Yliluoma CuKe 918, 18) Juhani Ojala NaVi 898, 19) Jukka Nordqvist VEE10 889, 20) Kari Vastamäki NaVi 868, 21) Markku Peltonen CuKe 862, 22) Anne Ranta Nakke 857, 23) Veijo Kumpulainen Siluetti 842. Luokka D: 1) Hannu Suvila VEE10 942, 2) Mervi Orenius VEE10 875, 3) Rauno Järvinen FLS-keila 862. Mediakasvatus perusopetuksessa –selvitys, Sanomalehtien Liitto 2019 Nykyinen mediamaailma asettaa isoja vaatimuksia mediataidoille ja kriittisestä medialukutaidosta on tullut yhä keskeisempi kansalaistaito. Siksi me alueen tilattavat paikallislehdet tarjoamme yhdessä Sanomalehtien Liiton kanssa MEDIAKASVATUS-iltapäivän alueidemme opettajille, tervetuloa mukaan. helmikuuta klo 15-18 Maatalousmuseo Sarassa, Vanhankirkontie 383, 32200 Loimaa. KOLMANNESSA ERÄSSÄ tahti vaikutti jatkuvan toisen erän kaltaisena. Hyvällä pelipäällä olleet Nina Jakic sekä Iina Andrikopoulou pitivät kuitenkin hyvillä onnistumisilla vieraat aisoissa. mennessä osoitteeseen info.loimaanlehti@gmail.com Kirjoita viestiin yhteystietosi ja lisää mukaan myös koulusi nimi sekä mielellään myös lehti, joka alueellanne ilmestyy. Erän edetessä Cornwall jatkoi kuitenkin passarina ja Paananen siirtyi etukenttäkierroksen ajan vaihtopenkille tullen sieltä kuitenkin välillä takaisin. On tärkeää, että kouluissa puhutaan luotettavan mediasisällön merkityksestä ja vastuullisen journalismin pelisäännöistä. Pro Libero: Emilia Joensalo LP-Vampula. Iina Andrikopoulou LPVampula ja 3 p. Aleksandra Cveticanin LPVampula. Ottelun parhaina palkittiin vieraista kapteeni Hilkka Hujanen ja kotijoukkueesta passari Mila Viljanen. Lähitapiolapisteet: 1 p. Nyt vain täytyy voittaa vähän ennakolta vaikeammaksi arvioituja pelejä. Emilia Joensalo LP-Vampula, 2 p. Koulutus sopii parhaiten yläkoulun ja toisen asteen opettajille oppiaineesta riippumatta. Rockets kärsi viime perjantaina kirvelevän tappion, kun se kohtasi Porissa lohkon jumbotaistossa Karhu HT:n. Ensi viikonloppuna on niin sanottu back to back -peli, kun Rockets matkustaa ensin lauantaina Harjavaltaan Kuparikiekon vieraaksi ja sitten heti sunnuntaina kuparikiekkolaiset vastavierailevat Loimaalla. Kaksi edellistä pistettä sen sijaan päätti loimaalaistaustainen, seurassa jo viidettä kautta pelaava Marika Välimäki. Ottelun päätöspisteen pamautti Narvipallosta Huittisiin kehittymään siirtynyt ykkössarjasta farmisopimuksella ja kentälle erän loppupuolella päässyt Julia Seikkula. Asko Virtanen päätoimittaja Auranmaan Viikkolehti Marja-Liisa Hakanen päätoimittaja Lauttakylä-lehti Kati Uusitalo päätoimittaja Loimaan Lehti Juha Aro päätoimittaja Punkalaitumen Sanomat Sari Merilä päätoimittaja Somero-lehti Heli Lehtelä päätoimittaja Urjalan Sanomat Opettajat kokevat, että mediakasvatus on aiempaa tärkeämpää. Vampula voittoon vaikeuksien kautta Lentopallo Timo Talvitie LP-Vampula–Puijo Wolley 3–0 (25–21, 25–12, 25–19). Sen enempään eivät erässä vaihtojenkin myötä parannusta yrittäneet kuopiolaisvieraat kyenneet. Ensin Veeti Mäkilä avasi Rocketsin maalitilin 4–1 ja muutama minuutti tästä Porin Tuomas Salonen otti huitomisesta 5 minuutin rangaistuksen ja suihkukomennuksen. TULOSPÖRSSI. Opettaja, ilmoittaudu mukaan 30.1. Ottelussa oli normaalia enemmän mielenkiintoisia elementtejä, sillä vastustajan riveistä löytyi useita Huittisissa aiemmin urallaan pelanneita pelaajia. Ja vielä saman jäähyn aikana Veeti Mäkilä toi illan toisella osumallaan Rocketsin jo 4–4 tasoihin. Luokka B: 1) Pasi Helin Rkm-Forssa 1254 2) Kari Iltanen Mainarit 1166, 3) Kimmo Tikakoski VEE10 1125, 4) Markku Mäkitalo PeKeTeam 1114, 5) Matti Aarikka NaVi 1044, 6) Seppo Pohjonen CuKe 1002, 7) Jouni Marttila ME-85 966, 8) Kari Rosengren NaVi 936,9) Olavi Laurila TKK 678. Hän aloitti ottelun passarina syöttöruudusta, ja seuran ulkomaalaisvahvistus Nikki Cornwall aloitti hakkurin paikalta. Kolmanteen erään lähdettiin jännittävässä tasatilanteessa. TOINEN ERÄ alkoi Mila Viljasen tahdissa, kun hän rokotti kuopiolaisten vastaanottoa kolmella ässällä ja tilanne oli hetkessä jo 5–0. Mediakasvatuksella on merkittävä yhteiskunnallinen rooli yhdenvertaisuuden edistäjänä. Tuomas on innostava ja kokenut kouluttaja, joka tuntee hyvin sekä toimituksen että opetuksen käytännöt. Pelin tärkeys näkyi ottelun avauserässä. Jakicin hyökkäyspisteen jälkeen Kiukaisten lahja Suomen lentopallolle, Jenni Jantunen, syötti kaksi ässää. KARHU HT ohitti sarjataulukossa Rocketsin pisteellä ja nousi näin viimeiselle pleijaripaikalle. Aikalisän jälkeen Vampulassakin pelannut Hilkka Hujanen pyrki ottamaan joukkuettaan reppuselkään torjuntapisteellä ja kahdella suoralla syöttöpisteellä. Nämä kaksi joukkuetta taistelevat viimeisestä pudotuspelipaikasta, ja toiseksi jääneen on haettava kakkosdivarilisenssiään karsintojen kautta. Kouluttajana toimii journalisti, mediaopettaja ja oppikirjailija Tuomas Kaseva, joka työskentelee Helsingin Sanomien Teema-liitteen toimitussihteerinä ja Kallion lukion mediaopettajana. Tilanne toisen erän alun tavoin 5–0 ja Kuopion ensimmäinen aikalisä. Erän ainoan maalin iski kotijoukkue ja senkin harmillisesti alivoimalla
Kuljetusmahdollisuus. 045 854 7928/Matti. Känkäsen alue, Somero. SOITTAMALLA: 02-588 8952 Auranmaan Viikkolehti, ma-pe 9-15 02-588 8021 Loimaan Lehti, ma-pe 9-13 02-588 8552 Somero-lehti, ma, ke, to, pe 8.30-13 1. Älä kirjoita nimiä tai lajeja kokonaan isoilla kirjaimilla. Heti vapaa. huhtikuuta, jolloin taistellaan paikasta kahdeksan joukkueen SM-finaaliturnaukseen. Emän isä: Rallaus. ESIMERKKI tuloksista: Vauhdittomat hypyt 1.6. 050 592 5525. n Traktorikäyttöinen klapikone Regon R1, lisätietoja P. n Mitsubishi CT351 sarvitraktori, Terhi 20 Valmet perämoottori, Partner K950 kivisaha p. Hyväkuntoisia, Loimaalla, kuljetuskin järjestyy. n Vuokrattavana Loimaa/Vesikoskenkatu 1h+kk+sauna+autokatos. 0400 490 157. 10.000 e. 050 557 6663. Vältä turhia välilyöntejä ja käytä rivinvaihtoa vain, kun sarja tai laji vaihtuu. Tulokset oikeassa muodossa lehteen. krs. Hissitalo, 3. 95-01 kiinnostaa. Kantava sörkän sällistä. Uusia. 5000 e/vaihto yhdistelmäkaivuri tai etukuormaintraktori, myös kalliimpaan. Muut joukkueet välieräturnauksessa ovat Liedon Parma, Nurmon Jymy ja Vilppulan Tähti. 0400 823 670. Electrolux pakastinkaappi ruostumaton teräs suurkeittiön edullisesti. 044 367 1377. 10 Tiistaina 28. P. n Vuokrattavana Marttilassa kt-kaksio 1.kerros 57m², keittiö remontoitu, valokuitu, myös kalustettuna. Loimaalla Kalevalankadulla, heti vapaa. P. 040 558 8676. n Viisi vuotias Suomenhevonen tamma leasingistä. P. n Fiat Brava -96, katsastamaton. T15 pituus: 1) Maija Meikäläinen 239, 2) Tiina Teikäläinen 213, 3) Helena Heikäläinen 206, 4) Hanna Hyppääjä 202. Heti vapaa. 2 hyvät renkaat. 0500 822 293. Solifer, Hobby, Adria. Sekä 13 v. 0400 538 7826. TEKSTIVIESTINÄ Näppäile teksti LAARI, välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. n KT-kaksio 42,5m 2 Loimijoentie 76 B 9 Alastaro. P. n Camilla ruokapöytä ruskea + kalastajatorppa tuolit 8 kpl ruskea. Seuraavana kohdattiin Kuortaneen Lentopallo, joka koostuu yksinomaan Kuortaneen urheiluopiston valmennuskeskuksen pelaajista, jotka pelaavat kevätkauden myös naisten SMliigaa. Sopii myös liikuntarajoitteiselle. OSTETAAN n Metsämaa kirja 1992. n Halutaan vuokrata Tampereelta pieni kaksio. 040 583 5707. n Vitriinikaappi hopeast. Parannettavaa toki jäi, mutta turnaus osoitti, että kun peli saadaan omalle tasolle, mahdollisuudet ovat vaikka minne. LÖYTÖLAARI Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! LP-Vampulan A-tytöt SM-rankingin kolmosina kohti välieriä Lentopallo Mari-Ella Sairiala LP-Vampulan A-tytöt ovat pelanneet hienosti A-tyttöjen SM sarjassa. 0440 180 939. kesällä, H. -90, aj. ruskea, 90 cm lev., 185cm kork, 30/50 cm syv. 0500 605 986. 0500 726 535. P. MYYDÄÄN n As.auto Solifer 550, vm. P. 150 kork. Joukkue lähti haastamaan sarjan kärkijoukkueita Maskuun Kurittulan koululle. Kolmannessa erässä jo pitkään yhdessä pelanneen Kuortaneen kokemus voitti ja peli Kuortaneelle 2–1. kosto ja avohyllykkö. Vuokra 430 e/kk+vesi+sähkö. Iltaisin 040 514 1675. P. SEKALAISET n Vuokralle tarjotaan Turussa Hannunniittu 2h+k+parveke 57 m 2 . Myös vuokraus 270 e/kk. ym. P. P. P. 045 174 9262, 0400 528 253. krs. (vain sähköpostilla) LÖYTÖLAARI ON TARKOITETTU YKSITYISHENKILÖILLE, EI JÄLLEENMYYJILLE EIKÄ YRITYSTOIMINTAA HARJOITTAVILLE. Hp. krs. Rak. P. n Vuokrattavana 2 h + k , 54 m 2 . P. 2. Haastajana peliin lähtenyt LP-Vampulan joukkue kuitenkin näytti, että se on valmis haastamaan minkä joukkueen tahansa. KUVALLINEN ILMOITUS – 20 € kuva ja teksti 160 merkkiä. 050 557 6663. n Huoltoauton kalusteita kaksi laatikostoa, hylly/laatiLöytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. n Suksiboxi vanha mutta ehjä, väri vaalean harmaa 80x30x220. KOKONAISUUTENA lopputulos turnauksesta oli varmastikin tyydyttävä. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. RIVI-ILMOITUKSET – 7,50 € / 160 merkkiä. 68-75, kohtuu hyväkuntoinen laittoon. P. OHJE URHEILUTULOKSET julkaistaan Loimaan Lehdessä, kun ne lähetetään alla olevan ohjeistuksen mukaisina sähköpostilla osoitteeseen toimitus@ loimaanlehti.fi. P. 120. 050 595 0869 ilt. alv. n Kenwood yleiskone, kirjoja, vanhat 40-luvun nukenrattaat smokki koko 48-50, säästölippaita, mikroaaltouuni. Vapaa hissitalon 4. Myös pikkusäkkejä 40L. 045 858 0158. (Osastot: M myy, O ostaa tai S sekalaiset) Lähetä viesti numeroon 17252 Yhden viestin hinta on 7,50 e / 160 merkkiä (sis alv.). P. n Ford Escort mk1, takaveto vm. 220 tkm, hyvät varust. Soita ja tarjoa. 050 338 7088. 190 e. H. Pienet viat ei este. Myös Transit turbo vähän ajettu vm. Siisti. n Kuivaa ja siistiä, koivuklapia ja sekaklapia. 30 e. Koestartti ajettu. H. P. Hissitalon 3. Ulkomitat lev. n Pakettija henkilöauto tai asuntovaunu omaan käyttöön. P. (Huom: palvelu ei toimi Gomobile -liittymällä) Tekstiviestimaksua ei palauteta, mikäli ilmoitus on sääntöjen vastainen. 050 466 1998, Aura. n RT päätyhuoneisto 58,5 m 2 Somerolla. Ilmoitukset tiistain Löytölaariin viimeistään torstaina kello 13: Laskutettaviin ilmoituksiin lisäämme laskutuslisän 2,50€ sis. siro nätti talonpoikaisrok. Kuortaneen joukkue on dominoinut A-tyttöjen sarjaa lähes koko kauden. 0440 180 939. Mökki vapaa viikot 8,12 Äkäslompolossa. + uusi webasto, kats. n Vuokralle tarjotaan Lappiin Ylläkselle hiihtolomalla. n OKT 4h+k+s+kodinhoitohuone, 2 wc, 2 autotallia. Kauden aikana he ovat raivanneet itsensä A-pooliin, ja viimeisessä pooliturnauksessa lauantaina haettiin sijoituksia keväällä pelattaviin välieriin. Tulokset pitää lähettää tekstitiedostona eikä esimerkiksi exceltaulukkona. n Lahjoitetaan 2 ikkunaa karmeineen. Sarja jatkuu 4. 040 503 8593. Loimaan urheilukentällä. Ensimmäisenä erä päätyi Kuortaneelle varsin niukasti 25–23, ja toisen erän Vampula vei jatkopalloilla 29–27. Ennen joulua Rovaniemellä pelatun turnauksen menestyksen johdattamana LP-Vampulan A-tytöt pelasivat itsensä SM-sarjan neljän kärkijoukkueen joukkoon, ja lauantaina ratkottiin turnausvastustajat välieräturnauksiin. P. Tämän ottelun Vampulan tytöt veivät puhtaasti 2–0 ja ottivat A-tyttöjen SM-sarjan kolmospaikan ja paikan välierissä. n Asuntovaunu, merkillä ei väliä, esim. n 50-luvun radio, paljon kahvikuppeja, maitokannuja ja muita Arabian astioita, televisio, ja seinäkello. P. tammikuuta 2020 LÖYTÖLAARIILMOITUSTA VELOITUKSETTA /vuosi 2 Muista etutilaajaetusi! SEURAAVA LÖYTÖLAARI ENSI TIISTAINA Materiaalit tulee toimittaa viimeistään edeltävänä torstaina klo 13.00. Löytölaarissa voivat ilmoittaa yksityishenkilöt, joiden nimeä ei ole YTJ-rekisterissä. Liekö unihiekka silmissä vielä häirinnyt, sillä peli ei aivan kehittynyt joukkueen omalle tasolle, ja kotijoukkue vei puhtaan 2–0 voiton. raviponi. T13 3-loikka: 1) Maija Meikäläinen 611, 2) Tiina Teikäläinen 608. 0400 423 520. SÄHKÖPOSTILLA: ilmoitukset@avl.fi ilmoitukset@loimaanlehti.fi ilmoitus@somerolehti.fi 3. P. 0400 538 7826. 2h+k+s+ulkoterassi ja autokatos. 0500 486 364 Tammela. P. P. Ala yhteensä 173 m 2 . P11 pituus: 1) Matti Meikäläinen 311, 2) Timo Teikäläinen 302, 3) Heikki Heikäläinen 299 Toimitus ei vastaa vastoin ohjeistuksia lähetettyjen tulosten julkaisemisesta. P. Varaosiksi tai peltoautoksi. Viimeisenä verkon toiselle puolelle asettui WoWo Rovaniemeltä. Lämpölasit, sälekaihtimet. 0400 786 052. ENSIMMÄISENÄ vastaan astui kotijoukkue Maskun Kataja. + sohvapöytä siro ruskea 90cm pit, 50cm lev, 50 cm kork. 1988
040 151 0520 jaskan.puoti@m-ketju.fi ma-pe 8-20, la 8-18 Jaskan Jaskan Puoti Oy Puoti Oy Maukasta hyvällä fiiliksellä! JASKAN PUOTI TARJOAA 28.–29.1.2020 K ahvilasta K ahvilasta K ahvilasta KEITTOLOUNAS TIISTAINA NAKKIKEITTO KESKIVIIKKONA KERMAINEN LOHIKEITTO 6,50€ TERVETULOA! Tervetuloa! LIHAPIIRAKKA JAUHELIHAPIHVILLÄ JA MUNALLA KAHVI + PÄIVÄN PULLA 4 00 ARLAN PERINTEISET JOGURTIT 150g 3kpl (2,22/kg) MEILLÄ JAUHETTU SIKA 50%-NAUTA 50% JAUHELIHA KIEKU KANANMUNAT 10kpl/ 580g (1,71/kg) HK UUNILENKKI 400g (2,50/kg) 1 95 ps 99 ps JOKIOISTEN PIIMÄSÄMPYLÄ 4kpl/ 240g (4,13/kg) 2 70 JOKIOISTEN MÖKKIPULLA 6kpl/ 300g (6,50/kg) 5 45 kg 99 kenno 1 00 pkt erä 1 00. Jussi Aaltonen Valonia EKOVINKKI KOTISEUDULTA oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi UUTISIA isoLLa U:LLa Kysy lisää p. 32.000 € Vesikoskenkatu 11, 32200 Loimaa P. Kerho ke 29.1 klo 13.00 ent. Pe 31.1 tanssiliikunta klo 15.45 Loimaan Seudun Sotaveteraanit ry:n hallitus kokoontuu Töpinään ke. viim. Puh. ABC pysähdys ennen esitystä. Sopivissa olosuhteissa säästävään ajoon voi hyödyntää myös vapaalla liukumista eli antaa auton kulkea tyhjäkäynnillä vauhdin hidastumatta, sekä yhdistellä vapaata liukua ja moottorijarrutusta. To 30.1 kerho klo 13.00. AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 puh. 2. TEEMANA Tiina Järvinen 02 588 8025 Veli-Matti Knuuti 02 588 8020 ilmoitukset@loimaanlehti.fi Loimaan Lehti/Ilmoitukset, Käsityöläiskatu 10, 32200 LOIMAA www.loimaanlehti.fi Varaa paikkasi teemasivulle! Aineistot viimeistään tiistaina 4.2. Lähtö Oripäästä 9.00, Alastaro 9.20, Hirvikoski 9.40, Kaunismäenkadun kautta OP Loimaa 10.00. Osoite Lamminkatu 7, Loimaa. sähköautot ilmastonmuutos huomioon ottaen. Hp. Moottorijarrutuksen aikana polttoainetta ei kulu lainkaan. Harmonikkakerhon konserttiin lähdemme su 2.2 klo 12.15 Kivimakasiini , vielä ehtii ilm. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 www.heikkirantanen.fi toimisto@heikkirantanen.fi Asianajotoimisto MARTTI TUOMINEN Asianajaja Martti Tuominen Vareliuksenkatu 2, 32200 Loimaa puh. Sekä kansallisesti että kansainvälisesti liikenteen päästöjä on välttämätöntä pienentää osana ilmastonmuutoksen hillintää. SEURATOIMINTA LAKIASIOITA Tilaajapalvelu p. To 12.3 Helsinki-päivä aamukahvit Kauppatorilla, Oodi-kirjasto, Rahamuseo lounas Postitalon Ravintolassa ym. toimija. Railille puh. ilm. 30.1 Ostarille. Seuraava kylätiedote ilmestyy helmikuussa. NYKYAIKAISET polttoaineen suorasuihkutuksella tai -ruiskutuksella toimivat bensiinija dieselmoottorit mahdollistavat polttoaineen säästämisen moottorijarrutuksen avulla. Vieraana Liikuntavastaava Pirjo Laine. Netissä @kotiloimaanseudulla. Tukimaksut Kyläyhdistyksen tilille. Bensiinija dieselauton omistajakin voi kuitenkin vaikuttaa ajon aikaisiin päästöihin. Kotim. klo 12 Alessandro-salissa, Oikok. klo 15.30. Tanssillista liikuntaa miehille (yksintanssi) jatkuu ke 29.1. Ennakoiva ajotapa kulkee käsi kädessä polttoaineen kulutuksen ja päästöjen vähentämisen kanssa sekä lisää liikenneturvallisuutta. 5.2. Ajotietokoneen avulla voi myös helposti todentaa säästeliään ajotavan vaikutuksen keskikulutukseen ja toisaalta arvioida oman nykyisen ajotavan vaikutusta polttoaineen kulutukseen. 045 1202 140 artopappinen@gmail.com arto-pappinen.webnode.fi Nyt jysähti huikeat talvihinnat! Edustajasi alueella: Tuomo Järvenpää, 0400 765 521 Juha Välikangas, 0400 767 545 Suomen Tiimi-Ikkuna Oy, tiimi-ikkuna.fi Toimitukset ja asennukset heti tammi–helmikuussa 2020. Loimaan Seudun Omakotiyhdistys järjestää teatterimatkan Hämeenlinnaan la 29.2. Esitelmätilaisuus Veteraanituvalla ke. HALUTAAN OSTAA KIINTEISTÖJÄ MYYTÄVÄNÄ Asianajajia Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Asianajaja Ilpo Knuutila Vesikoskenkatu 7 B 10, 32200 Loimaa puh. Ovista ja ikkunoista klo 13.00. Loimaan Seudun Sotaveteraanit ry. klo 18. 045-678 7936. 0400 874 049/Pekka. Kaikenikäisten Raamatun Ääressä-hetki musiikin kera la 1. Moottorijarrutuksessa auton moottori katkaisee automaattisesti polttoaineen syötön silloin, kun auton vauhtia alennetaan vapauttamalla jalka kaasulta vaihteen ollessa yhä kytkettynä esimerkiksi liikennevaloja lähestyttäessä. tammikuun aikana. Tapahtumat ja ilmoitukset Sannalle sanna.tuominen@j-s.fi. Tied. Vauhdin hidastuessa ja moottorin pyörimisnopeuden alentuessa 1500–2000 kierrokseen minuutissa vaihdetaan edelleen pienemmälle vaihteelle. Lisätiedot ja pikaiset ilm. 3. tammikuuta 2020 RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla.Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. Aiheena mm. Lisätietoa Ostarilta. MOOTTORILLA jarruttaminen säästää myös auton jarruja, kun jarrujen käyttö vähenee moottorin avulla hidastettaessa. Mellilän Kyläyhdistys r.y. www.romukuljetus.fi Turun Seudun Hengitysyhdistys ry:n Loimaan Silmu kokontuu Olohuoneella, Heimolinnankatu 3:ssa, ke 29.1. Moottorijarrutuksella vähemmän päästöjä Noin viidennes Suomessa syntyvistä hiilidioksidipäästöistä aiheutuu liikenteestä, ja liikenteen osuudesta lähes 60 prosenttia syntyy henkilöautoilusta. Eversti, valtiotieteentohtori Pekka Visuri esitelmöi aiheesta: Vaikea tie talvisodan rauhaan 1940. 0500 977 501 LIIKEKESKUKSESSA lämmin kellarivarasto 220 m² ajoluiska, pariovet, käynti myös rappukäytävästä. Eläkeliiton Oripään yhdistys Hallitus kokoontuu ti 28.1 klo 14.00 Op. Pistokkaat ry. Tilaisuus on kaikille avoin. AA Ilpo Knuutila 0500 531 759 aleksi.knuutila@asianajot.fi ilpo.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY AA, VT Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. la 1.2 klo 13-15 Ostarilla Paperisydän. omat purkit mukaan. klo 12 mennessä! KOULUTUS KIERRÄTYS Loimaan Seudun Yrittäjänaisten jäsenilta, Loimaan Laatuauto, 28.1., klo 18:00. Esimerkiksi pitkät ja riittävän jyrkät alamäet sekä moottoriteiden liittymät ovat sellaisia osuuksia, joista voi muodostua jopa kilometrin mittaisia yhtäjaksoisia moottorijarrutusjaksoja. 0400-530 741 martti.tuominen@atoimisto.fi Asianajaja ARTO PAPPINEN Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa puh. Autoista romutuspoistot. Tarja 040 766 2965. Ei ilmoittautumista. Luonnollisesti päästöjä syntyy ja myös rahaa kuluu sitä vähemmän, mitä enemmän näitä kulutuksettomia kilometrejä sisältyy ajettuun kokonaismatkaan. 29.1. Ke 29.1 Nuorisotalossa Säkenet klo 11.00 ja boccia klo 12.30. 040 521 1022. klo 12. Auton hetkellistä kulutusta ja pidemmän matkan keskikulutusta kannattaa seurata auton ajotietokoneesta. Avoin kaikille, ei ilm. Loimaan Kristilliset Eläkeläiset ry. klo 19.35-20.35 Alastaron kirkonkylän ala-asteella, Aapiskuja 5, vakiotansseja ja latinalaisia tansseja. Ravintola Oripää K-Marketin talossa. Kotimaiset ovet -10 % Kotimaiset ikkunat -25 % LAUANTAINA 8.2. Henkilöauto on kuitenkin monelle arjessa välttämätön kulkuneuvo, eikä sähkötai kaasuauto ole vielä jokaiselle autoilijalle mahdollinen valinta. 11 Tiistaina 28. Tule askartelemaan servettitekniikalla lasipurkkeja, lyhtyjä ym. Ilm. Loimaan Eläkkeensaajat ry. 02 7702 626 OIKEA OSOITE VARMISTAA SULAVAN LEHDENJAKELUN Mikä sinun osoitteesi on
Hirvikosken jälkeen rekkakuskien matka jatkui Niinijoelle. klo 11-17 PERNIÖ, liiketila OP:n vieressä, Salontie 2 OMPSAUM-MYYNTI p. Idean liikenneturvallisuuden puolesta puhuvasta tempauksesta Jumppanen sai sosiaalisesta mediasta. Kunkin oppilaan kiivetessä vuorollaan rekan kuskin penkille vilkuttivat kaverit maan kamaralta, kuten turvallisuustempauksessa neuvottiin tehdä, kun kohdataan suuri ajoneuvo liikenteessä. Alex Rinne oli innoissaan päästessään rekan ratin taakse. 12 Tiistaina 28. – Paljon kuljetaan ilman heijastimia ja luotetaan siihen, että suuren auton ratista kyllä näkee, hän kuvaili ja muistutti myös, että suuri auto sekä kiihtyy että pysähtyy hitaammin. – Meille heijastimet ja heijastinvaatteet ovat työssä henkivakuutus, jotta tulemme huomatuiksi ja pääsemme töihin vielä seuraavanakin päivänä, Jumppanen painotti. Niin sanottu kuikuileminen on kolmikolle siis hyvinkin tuttua, sillä suuren rekan ympärille jää monta sokeaa pistettä. Samaan aikaan vapaaehtoisen opettajan ollessa hytissä rekan ympärille sijoiteltiin oppilaita kuolleisiin kulmiin mahdollisimman paljon niin, ettei opettaja nähnyt yhtäkään. Helposti voi siis jäädä myös koululainen, Pyykkö tiivisti. OPPILAITA muistutettiin aamupäivän aikana myös heijastinten tärkeydestä. tammikuuta 2020 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Hirvikosken yhtenäiskoulun oppilaat ja opettajat pääsivät kokeilemaan ratin takaa kuikuilemista käytännössä. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +1 +2 +2 +3 +2 +3 +2 +3 Ke +2 / +2 / +2 / +2 / +2 / +2 / To +2 / +2 / +2 / +2 / +2 / +2 / Pe +1 / -0 / +1 / +0 / +0 / +0 / +2 +1 +2 +1 +2 +2 +2 +1 +2 +2 +2 +2 -0 -1 -0 -1 -1 -1 Loimaa/Hirvikoski Oona Tepponen Siiri Jumppanen, Anniina Pyykkö ja Ville Hongisto ajavat kaikki kolme rekkaa työkseen. Neljännen luokan opettaja Lauri Rantasen istuessa ratin takana saatiin katvealueisiin kätkeytymään yhteensä 65 kolmannen ja neljännen luokan oppilasta. 040 033 0355 • ompelukoneet ja saumurit • uusia ja käytettyjä • myös kone, joka ompelee nahkaa ja paksua farkkua • huolto saman päivän aikana • hinnoista sovitaan • ostetaan käytettyjä ompelukoneita ja saumureita OMPELUKONEMYYNTI JA -HUOLTO Vain KESKIVIIKKONA 29.1. Aika monta koululaista mahtuu katvealueisiin . Hei! Näetkö meidät. Alex Rinne ja Aaron Inkeroinen olivat kumpikin rekan kyydissä ensimmäistä kertaa. Uutisia kotiseudulta, oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi OMPELUKONEMYYNTI JA -HUOLTO Vain perjantaina 1.2. Huomioon otettiin myös pituus: aikuisen näkee helpommin kuin lyhyen lapsen, joka jää helposti esimerkiksi suurten taustapeilien taakse. Parhaiten työllistyivät korkeakoulututkinnon suorittaneet, joista lähemmäs 90 prosenttia oli töissä vuoden 2018 lopussa. LUOKAT ensimmäisestä neljänteen kokoontuivat yhtenäiskoulun taakse Jumppasen, Pyykön ja Hongiston rekkojen viereen. – Ja yhtäkään en teistä oikeasti näe, Rantanen huudahti ikkunasta. Kolmikko kannustikin Hirvikosken oppilaita käyttämään heijastimia. Siksi on hyvä vaikka vilkuttaa kuljettajalle, Hongisto neuvoi oppilaita. Keskittyneille kuuntelijoille jaettiin opetustuokion päätteeksi jokaiselle oma, uusi heijastin. Valmistuneiden työllisyys parani TYÖLLISYYS Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vastavalmistuneiden työllisyys parani edelleen. Olimme rekan edessä koko poppoo, eivätkä aikuisetkaan näkyneet hyttiin, kuvaili sijaisopettaja Katja Mäkelä, joka piiloutui aivan rekan keulan eteen yhdessä 2A luokan kanssa. . Myös oppilaat pääsivät kukin vuorollaan istumaan ohjaamoon. Kyytiin olisi mahtunut vielä kaverikin, tai ehkä rekalla olisi voinut kuljettaa koko perheen lomamatkalle. KUN kaikki oppilaat olivat vuorollaan päässeet käymään ohjaamossa, oli opettajien vuoro. klo 10.30–17 LOIMAA, työväentalo, Satakunnantie 57 OMPSAUM-MYYNTI p. OONA TEPPONEN Heijastimet ovat jokapäiväinen asuste sekä Anniina Pyykölle, Ville Hongistolle että Siiri Jumppaselle. Kantaakseen kortensa kekoon liikenneturvallisuuden parantamiseksi Jumppanen, Pyykkö ja Hongisto järjestivät Hirvikosken yhtenäiskoulun oppilaille tietosikun siitä, kuinka rekka kannattaa kohdata liikenteessä. – Joskus voi olla, että kokonainen henkilöauto jää pimentoon. Ammatillisen peruskoulutuksen suorittaneista töissä oli 69 prosenttia, ammattitutkinnon suorittaneista 84 prosenttia ja erikoisammattitutkinnon suorittaneista 95 prosenttia. 040 033 0355 • ompelukoneet ja saumurit • uusia ja käytettyjä • myös kone, joka ompelee nahkaa ja paksua farkkua • huolto saman päivän aikana • hinnoista sovitaan • ostetaan käytettyjä ompelukoneita ja saumureita ERÄ KÄYTETTYJ Ä HUIPPUSAUMUREI TA VANHASTA KONEESTA ERIKOISHYVITYS!. Rekan hytistä näkee hyvin kauas mutta heikosti lähelle. – Kyllä oli aika mielenkiintoista ja silmiä avaavaa. – Oli aika kivaa, olen joskus haaveillut, että haluaisin ajaa rekkaa, Rinne paljasti. Esittäytymisen jälkeen kuskit havainnollistivat ryhmille yhdessä vapaaehtoisten oppilaiden avulla, kuinka huonosti rekan ratin takaa näkee lähelle. Kauas tosiaan näkyi paremmin kuin lähelle, kaverukset havainnoivat. – Jos te ette näe kuljettajaa, niin kuljettajakaan ei näe teitä
Uimahallien suosiossa kova kasvu Lukijat kuvasivat: Rakkain harrastus Matkabloggaaja löytää elämyksiä läheltäkin
02 731 6950 ark. Kesäkuntoon Acanan light & fit viljattomalla koiranruualla Josera Emotion koiranruuat 15kg Mush Vaisto raakapakasteet 10 kg Arion 300g kissanruoka kaupanpäälle 30 € Classic kissanhiekat 2 kpl bonuskortti.com kautta joka 5. alk. alk. alk. KEVÄTTÄ! Skanssi palvelee ma–pe 10–21, la–su 10–19 Poikkeuksena Alko ja palvelupisteet | Citymarket ma–la 8–22, su 10–22 SKEVYESTI KOHTI Tietojen kalastelu ja tietomurrot ERITTÄIN YLEISIÄ! Vakavuusluokka: VAKAVA Lähde: www.kyberturvallisuuskeskus.fi Ota yhteyttä ja kysy lisää www.jmj.fi myynti@jmj.fi 02 7631 430 Tietojen kalastelu ja tietomurrot VAROITUS! Ota yhteyttä ja kysy lisää www.jmj.fi myynti@jmj.fi 02 7631 430 SUOJAA ORGANISAATIOSI HETI! 33 90 Vilhonkatu 11–13 Salo, p. 2 Kaikkea harrastuksiin, vapaa-aikaan ja matkalle mukaan Skanssista. alk. 10-17:30, la 9-14 salonakvaario.fi 129 € OIKEA ELÄINKAUPPA akvaariot jyrsijät matelijat koira kissa ratsastus alk. heijastavan taluttimen Duvo Seecurity valjaat led-valolla Näkyvyyttä lenkeille Flexi Neon 14 90 49 90 14 90 39 90 19 90 39 90 60 Vaivattomaan liikkumiseen Nutrolin Hip&Joint kpl 2 kg Turvalliset ja maistuvat kotimaiset puruluut alk. Turvalliseen ratsastukseen Turvaliivit 95 € Ratsastuskypärät Turvakengät 129 € sis. alk. -50% Ever Clean. alk
TÄRKEIMMÄT harrastukset tarjoavat lukijoille myös mahdollisuuden itsensä kehittämiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Seuraavana odottaa sohva ja kaksi nojatuolia. SISÄLLYS 3 Vapaa-ajalta haetaan rauhoittumista ja keskittymistä Rauhoittumista, keskittymistä, olemista tässä hetkessä. Harrastuksista syntyy myös tärkeitä muistoja. Hannele Mäki-Ettala-Mustonen, Laitila 4 Uimahallien kävijämäärissä hurja nousu 6 Kuusiston Kunnolat kasvoivat orkesteriksi 8 Paljon muutakin kuin pelkkä hiihtoputki 10 Talviretkiä laavuille ja luolille 13 Harrastus vie töihin ja takaisin 14 Lukijat kertovat: Rakkain harrastus 16 Shindoa ei suoriteta 18 Kokenut matkailija suosii aikatauluttomuutta 20 Kuntosali luo hyvinvointia 22 Lukijat kertovat: Rakkain harrastus 24 Nasta homma! 26 Lukijat kertovat: Rakkain harrastus. Sanat kuulostavat kauniilta ja erittäin tärkeiltä. Se mahdollistaa henkistä tasapainoa, rauhoittaa, tarjoaa elämyksiä ja terveyttä. Tuula Stenroos, Kalanti INA VIRTANEN MINNA MÄÄTTÄNEN RAKKAIN HARRASTUS Kun käsityö on valmis Harrastuksestani ainutlaatuisen tekee uusien käsityömallien oppiminen. Työtä sen sijaan piti erittäin tärkeänä vain 27 prosenttia. Käsityöharrastuksen pariin täytyy päästä aina uudelleen. Digitaalisten pelien pelaaminen on yleistynyt koko väestössä viime vuosikymmeninä. Keskittyminen voi tarkoittaa fyysisen hyvinvoinnin parantamista tai rauhoittumista johonkin erittäin mieluiseen tehtävään. Toinen nojatuoli on nyt menossa ja odottaa vielä käsinkudottua päälikangasta. Ulkoilulla on Suomessa pitkät perinteet, ja se on aina ollut yleisesti hyväksytty harrastus. TILASTO KESKUKSEN viime vuonna julkaiseman vapaa-aika tutkimuksen mukaan lähes 60 prosenttia 15 vuotta täyttäneistä pitää vapaa-aikaa erittäin tärkeänä elämän alueena. Luku nousee 90 prosenttiin, kun mukaan otetaan vapaa-aikaa melko tärkeänä pitävät vastaajat. Lisäksi soittaminen haastaa sopivasti. Se missä ennen hiihdettiin puusuksilla umpihangessa tarkoittaa nykyään esimerkiksi Pokémon Go -peliä kylän raitilla. Harrastukset tuottavat lisäksi suuria tunteita, kuten pettymyksiä ja onnistumisia. Iloa tuo se, kun harjoittelun jälkeen jokin kappale alkaa sujua. Kävellen tehty lenkki on yleisempää naisilla, kun taas miehiä löytyy enemmän pyöräilyä ja kuntosaliharjoittelua harrastavien keskuudesta. Kuvaaja Kirsi-Maarit Venetpalo JULKAISIJA Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-Lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan Lehti, Salon Seudun Sanomat, Paikallislehti Somero ja Uudenkaupungin Sanomat PAINO Salon Lehtitehdas 2020 Pianonsoittoa uudelleen aikuisiässä Aloitin pianonsoiton uudelleen aikuisiässä. Näillä sanoilla lukijamme kuvaavat yleisesti rakkainta harrastustaan. Lajien ja tapojen kirjo on valtava. Kumpikin tuoli on ostettu netistä, eli on kierrätystä. Suurimman onnen tunteen saa, kun käsityö on valmis. Suurin osa suomalaisista liikkuu ulkona ainakin jollain tavalla. Sitä harrasti noin kuusi kymmenestä vapaa-aikatutkimukseen vastanneesta. Kun työelämä on kiireistä suorittamista, moni kaipaa rinnalle vapaa-ajan, jossa voi keskittyä hetken vain yhteen asiaan. On hienoa saada vanhat tuolit uudelleen käyttöön. Kysyimme lukijoilta kahdeksassa eri lehdessä, mikä tekee rakkaasta harrastuksesta niin tärkeän. Tuolit ovat kestäviä ja niissä on hyvä istua. HARRASTUSKERTOMUKSISSA korostuu luonnon merkitys. Aina voi valita sen kappaleen, jolla on suurin merkitys itselle ja joka tuottaa mielihyvää. On ihana huomata, kuinka sorminäppäryys paranee ja samalla pään sekä käsien yhteistyö muuttuu sujuvaksi. Kävelylenkkeily on suomalaisten suosituin liikuntaharrastus. Samalla kävi ilmi, että päivittäin liikuntaa harrastavia on entistä vähemmän. Vaikka 10–14-vuotiaat pojat ovat yhä aktiivisimmat pelaajat, digipelaaminen ei ole enää vain lastentai nuorisokulttuuria. Siinä rentoutuu ja saa hyvän mielen. Tässä lehdessä esittelemme kymmeniä kuvia ja tarinoita varsinaissuomalaisten tärkeimmistä harrastuksista. Pelaamisen kasvu on ollut suurinta yli 44-vuotiaiden keskuudessa. Ulkoilun muodot muuttuvat ja kehittyvät. Lajit ja tärkeät asiat vaihtuvat vastauksesta toiseen, mutta mahdollisuus keskittymiseen ja rauhoittumiseen on yhteistä monille vastauksille. Maritta Jaatinen Verhoilussa menossa toinen nojatuoli Aloitin uuden harrastuksen, verhoilun, viime syksynä kansalaisopiston kurssilla. Johanna Käkönen Vapaalla-lehden tuottaja KI RS I-M A A RI T VE N ET PA LO PÄÄKIRJOITUS Kahdeksan lehden yhteinen vapaa-aikaliite julkaistaan viikolla 5 TUOTTAJA Johanna Käkönen johanna.kakonen@sss.fi MYYNTI Salon Seudun Sanomien ja paikallislehtien mediamyynti TAITTO Kaisa Salmelin KANSIKUVA Salon Uimareiden perustasoryhmän harjoitukset Salon uimahallissa
Kuntien omistamat hallit kasvattivat hurjasti kävijämääriään, yhteensä jopa lähes sadallatuhannella. 4. Varsinais-Suomen uimahalleissa kävi kova pärske viime vuonna. 6 euroa. 5. 6. 3. Tarvasjoen uimahalli 1. 3. Mitä hallissa on tehty viime aikoina ympäristöystävällisyyden tai energiatehokkuuden eteen. Suurin suunnitelma: Uusikaupunki saa kokonaan uuden uimahallin vuonna 2023. 2. Uuden sivistysja hyvinvointikeskuksen tekemiseen on varattu 50 miljoonaa euroa.. Suurin osa Varsinais-Suomen halleista on rakennettu 1970-luvulla. Halli on kuitenkin normaalisti auki ja erilaiset ryhmätunnit on ilmoitettu koko keväälle. Kuinka monta allasta uimahallissa on. Lieto ei kerro uimahallin kävijämääriä, sillä uimahallin kohtalo on auki. Päätös uimahallin jatkosta tulee kevään aikana. Onko lipun hinta noussut tälle vuodelle. Kasvua selittää ainakin sää. 4 euroa, lipun hinta ei noussut tälle vuodelle. 3. – Kyllä varmasti suurin tekijä on ollut vuoden 2019 sääolosuhteet eli alkuvuonna ei ollut kunnon talvea ja koko loppuvuosi oli pelkkää sadetta, summaa liikuntapäällikkö Tapio Svärd Kaarinasta. . . 4. Sisääntulo, vanha vetoinen tuulikaappi on uusittu. Viimeisin mittava remontti on tehty 2014. Laitilan uimahalli 1. 6. 5. 36 244 käyntiä. Milloin siellä on tehty viimeisin mittava remontti. Allastiloja myös laajennettiin ja rakennettiin poreallas, monitoimiallas sekä invapukutilat. . 4. Neljä allasta: 25-metrinen, 10-metrinen monitoimiallas, lastenallas ja poreallas. Rakennettu 1973, vuonna 2016 uusittiin naisten pukuhuone ja saunojen panelointi. 6. Kävijämäärä suhteessa vesipinta-alaan on Suomen huippua. Neljä allasta: 25-metrinen, monitoimiallas, pieni lastenallas ja ulkoallas. Halvin lippu: Neljällä euron perushinnalla pääsee uimaan Laitilassa ja Mynämäellä. Silloin remontoitiin täysin sauna, pesuja allastilat. 4. 3. . Uimahallin kävijämäärä vuonna 2019. Minkä mittaisia eri altaat ovat. Päiväkohtainen kävijämäärä on hieman enemmän kun vuonna 2018 ja kokonaiskävijämäärä suurin piirtein sama, mutta hallin aukiolopäiviä oli kahdeksan vähemmän. . 23 000 käyntiä, ulkopaikkakuntalaisia eskarija alakoulukävijöitä on tullut lisää joka vuosi. . 196 107 käyntiä. 2. Se on 10 782 asiakasta enemmän kuin vuonna 2018. Rakennettu 1970-luvun alussa, täydellinen peruskorjaus 2001. 3. Yksi allas, 17 metriä pitkä ja 8 metriä leveä. 5. 4. Tai mitä asioita on suunnitteilla lähivuosille. MIKAEL RYDENFELT Kahden uimahallin tulevaisuus on päättäjien armoilla. 6 euroa, lipun hinta ei noussut tälle vuodelle. Päätöksiä uintimahdollisuuksien jatkosta odotetaan tänä keväänä. Uusikaupunki on päättänyt purkaa vanhan uimahallin ja rakentaa uuden sivistysja hyvinvointikeskuksen, johon tulisi myös uusi uimahalli. Pisin allas: Impivaaran 50-metrinen allas. 2. Kaksi allasta: 17-metrinen ja 10-metrinen lastenallas. Pisin liukumäki: Uudenkaupungin uimahallin 52-metrinen liuku. Milloin uimahalli on rakennettu. Viisi allasta: 25-metrinen, 10-metrinen opetusallas, 4-metrinen lastenallas, monitoimiallas ja poreallas. Rakennettu 1972, vuosina 2000–2001 halli peruskorjattiin ja laajennettiin, lisäksi uusi kahvio ja sisääntuloaula. Mynämäen uimahalli 1. Liedon kunnan talouden sopeuttamissuunnitelmassa on esitys uimahallin sulkemisesta Tarvasjoella. Loimaan uimahalli Vesihovi 1. Kun talvella ei ole ulkoilukeliä, ihmiset hakevat liikuntaa uimahalleista. Suihkuvesien lämmön talteenotto, katolla aurinkokeräimiä. 2. Rakennettu 1968. 4 Uimahallien kävijämäärissä hurja nousu Johanna Käkönen 1. 3. Matalankynnyksen pikkuhalli, ”kodinomainen”. Mitä silloin tehtiin. . Myös viileä kesä nostaa perinteisesti kävijämääriä. Vuonna 1954 rakennettu Turun uimahalli Rehtorinpellonkadulla on Suomen neljänneksi vanhin yleinen uimahalli. 2. 4. . 6. 5. 6. TARVASJOKI LAITILA LOIMAA MYNÄMÄKI UUSIKAUPUNKI PAIMIO KAARINA RAISIO SALO SOMERO TURKU HUIPUT JA LIU’UT . Kävijämäärä on hallin ennätys. 4 euroa, hinnassa 10 prosentin nousu. 6 euroa. Rakennettu 1974. . 6. Mikä on uimahallin erikoisuus tai se kuuluisa asia. 61 500 käyntiä. 2. 3. Koko vedenkäsittelyjärjestelmä uusittiin myös. Siisti ja valoisa halli, jossa hyvä harrastaa vesiliikuntaa. Mikä on uimahallin aikuisten peruslipun hinta tammikuussa 2020. Tarvasjoen uimahallin sulkeminen kuuluu Liedon kunnan säästölistaan, mutta tarvasjokelaiset ovat tarjoutuneet jopa ostamaan hallin omaksi. Onko kävijämäärä ollut viime aikoina nousussa vai laskussa. Kaarinan uimahalli 1. 2. TÄTÄ KYSYTTIIN 1. Monitoimialtaassa on pinnansäätö, jota käytetään koululaisten uinninopetuksessa päivittäin. 4
216 000 käyntiä. 5 Uimahallien kävijämäärissä hurja nousu 6. 4. 5. Lisäksi hallissa on perheallas, kahluuallas, opetusallas ja kylmäallas. Impivaara on edelleen allaspinta-alaltaan Suomen suurin. 199 540 käyntiä. Rakennettu 2012, avattu 1.9.2012. Turun liikuntapalvelukeskuksesta Eeva Haapanen: Samppalinnan maauimalaan suunnitellaan altaiden peitteiden hankintaa asteittain. Paimion uimahalli Solina 1. . 3. Uimahallilla on vain yhdet pukeutumisja peseytymistilat, joten hallissa on erikseen naisten ja miesten vuorot. Hallissa on kehitetty lämmön talteenottoa. 2. Suunnitelmia energiatehokkuuden kasvattamiseksi on, mutta rahoitusmahdollisuuksia pohditaan. 6. Uuden keskuksen pitäisi olla valmiina syyslukukauteen 2023 mennessä. 8 euroa. Kiinteistön omistaa Ky Old Pool ja uimahallia pyörittää Turun Uimahalli Oy. Se on noin 2 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. 3. 4. Rakennettu 1974, remonttia 2009. Raisio on ajoittanut uimahallin uusimisen suunnittelun vuosille 2021–2022. Uuden sivistysja hyvinvointikeskuksen, jonne tulee myös uusi uimahalli, tarjouspyynnöt on lähetetty. 7 euroa, hinta nousi 50 sentillä vuoden vaihteessa. 13. Kesällä rakennuksen katolle asennetaan aurinkopaneelit, jotka vaikuttavat koko koulurakennuksen ja siten myös uimahallin energiatehokkuuteen. 2. Varsinais-Suomen uusin uimahalli on vuonna 2012 rakennettu Someron Loiske. Turun uimahallin Otto Thurén: Vuonna 1954 rakennetussa hallissa käy uimareita, jotka ovat käyneet hallin perustamisesta saakka.. Allastilaa voi vuokrata 18 euroa / tunti. 2. . Ohjattuja ryhmiä on lisätty paljon viime vuosina ja niitä toivotaan edelleen lisää. 4. 52 metriä pitkä liukumäki. Se on lähes 7 800 käyntiä enemmän kuin vuotta aiemmin. Rakennustyöt alkaisivat vuonna 2023. Salon liikuntapaikkamestari Reino Laaksonen: Huono sää lisää kävijöitä varsinkin syksyllä. 6. 5. 3. 78 706 käyntiä. Suihkuveden lämmön talteenottoa on mietitty, mutta laitteistolle ei ole toistaiseksi sopivaa tilaa. 4. 14. Ulpukan tilalle pitää rakentaa lähivuosina uusi uimahalli tai sitten Ulpukka pitää korjata läpikotaisin. 6. Someron uimahalli Loiske 1. Asiakastyytyväisyysmittauksessa marraskuussa keskiarvo oli 9,25 asteikolla 4–10. 5. 2. Rakennettu 1975, laajennus valmistui 2012. Rakennettu 1972, viimeinen laajennus ja peruskorjaus valmistui keväällä 2007. 5,50 euroa. Salon uimahalli 1. Rakennettu 1987, vuonna 2015 hallissa vaihdettiin ilmastointikone. 3. 3. Paattisten aluetalon uimahalli, Turku (vuokrattava) 1. Ulkoallas on sään armoilla, sitä ei lämmitetä. 3. Petreliuksen uimahalli, Turku 1. Isot saunat uudistettiin ja suihkuosastojen lattiat remontoitiin pari vuotta sitten. 4. Turun uimahalli / Iskerin uimahalli 1. 3. Iltaisin käy sukeltajia, kanotoijia, vesijumppaajia, saunojia ja uimareita. Kuusi allasta: 25-metrinen kilpa-allas, hyppyallas, terapia-allas, 13,5-metrinen lastenallas, viihdeallas, kylmäallas ja 31-metrinen liukumäki. 12. 10. 80 724, se on yhdeksän prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. 4. 2. Raision uintikeskus Ulpukka 1. 6. 2 300 kävijää. Raision Ulpukan esimies Piia Korpinen: Raisiossa on selvä trendi: yksin kuntouintia harrastavien määrä vähenee ja ohjatut vesiliikuntaryhmät lisäävät suosiotaan. Toisaalta jos on nätti kevät, kävijämäärä vähenee jo huhtikuussa. Halliin on vaihdettu 300 led-loisteputkea viime kesänä. 3. Rakennettu 1973, laajennus ja peruskorjaus tehtiin vuonna 1997, jonka jälkeen nimeksi tuli Ulpukka. Lipun hinta on pysynyt samana. Viisi allasta: 25-metrinen, 12-metrinen, vauva-allas, poreallas ja kylmäkaivo. Viisi allasta: 25-metrinen kilpailuallas, 25-metrinen kuntoiluallas, lastenallas, terapia-allas ja ulkoallas. Lipun hinta on pysynyt samana. 75 772 käyntiä. 6. . 9. 4. Kaupunginvaltuusto tekee päätöksen rakennuttamisen ja kahden toimijan välillä toukokuun kokouksessaan. Uudenkaupungin uimahalli 1. Yksi 25-metrinen allas. 2. 2. Kolme allasta: 25-metrinen, terapia-allas ja lastenallas. Opetusaltaaseen rakennettiin veden nostomahdollisuus. Impivaaran uimahalli, Turku 1. 6. Noin 50 000 vuodessa, joista suunnilleen puolet on yleisöuimareita ja puolet vesilajien harrastelijoita. 8. 5 euroa, lipun hintaan tuli korostus vuoden alussa. Humoristinen henkilökunta. Remontti vuonna 2007. 565 000 käyntiä. Kolme allasta: 25-metrinen rata-allas, 12-metrinen hyppyallas ja 11-metrinen opetusallas. Uimahalli on yksityisessä omistuksessa. Lipun hinta on pysynyt samana. 6 euroa. 6. Rakennettu 1975, peruskorjaus tehty 1996–97. . Someron kaupunki selvittää parhaillaan kokonaisvaltaisesti aurinkoenergian hyötykäyttöä omissa kohteissaan. Kävijämäärä on suhteellisen tasainen vuodesta toiseen. Yksi 25-metrinen allas. Kahdeksan eri allasta: 50-metrinen, 25-metrinen, 14x16 metrinen hyppyallas, 12-metrinen monitoimiallas. . 5. Arkkitehti Jarmo Saarisen suunnittelema onnistunut, valoisa ja toimiva halli. . Allasosastolle saatiin silloin lisäaltaita, vauva-allas, poreallas ja kylmäkaivo. 5 euroa, lipun hinta ei noussut tälle vuodelle. Kävijämäärät ovat olleet jo usean vuoden ajan nousussa. 5. ASKO VIRTANEN UIMAHALLEISTA SANOTTUA . 3. 75 000 käyntiä. Turun vanhin uimahalli ja koko Suomen neljänneksi vanhin. Se on yli 15 000 kävijää enemmän kuin vuotta aiemmin. 5. Rakennettu 1954. 6 euroa, lipun hinta ei noussut tälle vuodelle. . 2. 2. Oma henkilökunta ohjaa nykyään kaiken toiminnan vauvoista vesijumppiin. Se on noin 6 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. 7. Se on 41 000 käyntiä enemmän kuin vuotta aiemmin. 4. KARI EERIKÄINEN TARVASJOKI LAITILA LOIMAA MYNÄMÄKI UUSIKAUPUNKI PAIMIO KAARINA RAISIO SALO SOMERO TURKU LENNART HOLMBERG Uudenkaupungin nykyinen uimahalli todennäköisesti puretaan, jos kaupunkiin rakennetaan uusi sivistysja hyvinvointikeskus. 6,50 euroa, lipun hinta nousi 50 sentillä vuoden vaihtuessa. 5. Tarvasjoen uimahallin tulevaisuudesta päätetään keväällä. Allas 12x3 metriä. 11
Hildan soitin on massiivinen harppu, kun taas Onni on erikoistunut viuluun. Hildan kohdalla se on ollut erityisen tärkeää, sillä monta kymmentä kiloa painava harppu ei kulje mukana bussin penkeillä. Tällä hetkellä Onni valmistautuu pääsykokeisiin opiskelemalla Helsingin konservatoriossa viulunsoittoa opettaja Janne Malmivaaran ohjauksessa. Uskoisin, että yhteisiä keikkoja tulee tänä vuonna lisää, sisaruksista toiseksi vanhin, 18-vuotias Onni Kunnola ennustaa. Soittimet antavat mahdollisuuden monenlaisiin sovituksiin, Hilda Kunnola jatkaa. Koko kvartetin tavoitteet musiikin parissa on selvä: tehdä rakkaasta harrastuksesta itselleen ammatti. Se sopii ainakin itselle ja antaa samalla selkeän kiintopisteen, jota varten kehittyä paremmaksi. Ei kilpaileminen silti mikään edellytys ole ammattisoittajalle. Ainakin se, että kummastakin perheestä on ponnistanut neljän sisaruksen esiintyvä orkesteri. . Onni Kunnola. Ei se tunnu työläältä, kun soittamisesta pitää niin paljon, Hilda jatkaa. ÄKKISELTÄÄN voisi kuvitella, että jos viisilapsisesta perheestä neljä harrastaa musiikkia lähes jokaisena päivänä viikosta ja perheen kuopus Ainokin on harrastanut pianonsoittoa, olisi vanhemmilla sormensa pelissä. – Harjoittelun pitää olla lähes päivittäistä. Ja sitä mitä isoveli ja -sisko edellä, tekivät pikkuveli ja -sisko perässä. Me olemme kaikki lähteneet sieltä liikkeelle, Hilda kertoo. – Yhdessä esiintyminen on mahdollista, koska jokaisen pääsoittimet ovat riittävän erilaisia ääneltään. Näin ei kuitenkaan ole, sillä Kunnolat ovat päätyneet jokainen soittotunneille omasta tahdostaan. Se ei ole edellytys matkalla huipputason soittajaksi, mutta antaa sopivia välihaasteita kehityksen ylläpitämiseksi. MUSIIKIN OPISKELUN lisäksi yksi osa itsensä kehittämistä on kilpaileminen. Ei tästä harrastamisesta oikein muuten mitään olisi tullut, hän hymyilee. Kilpaileminen antaa selkeän kiintopisteen, jota varten kehittyä paremmaksi. Kymmeniä kiloja painavaa harppua ei saa bussin penkeille. Kunnolan esiintyvään kvartettiin kuuluvat lisäksi Onnia vuotta vanhempi Hilda sekä 14-vuotias Martta ja 12-vuotias Reima. – On mahtavaa, että meillä on omalla paikkakunnalla hyvää opetusta ja mahdollisuus aloittaa harrastus. Vanhempien tuen yksi muoto on kuljettaminen harjoituksiin ja esiintymisiin. Näin uskoo tammikuussa kansalliseen viulukilpailuun Kuopiossa osallistunut Onni Kunnola. Kyllä siihen kymmeniä tunteja kuluu viikoittain, sisaruksista vanhimmat, Hilda ja Onni pohtivat. – Kisoihin valmistaudutaan yleensä liki vuoden päivät, harjoitellaan ohjelmaa ja käydään läpi esiintymistä. – Täytyy olla kiitollinen, että vanhemmat ovat kuljettaneet minua ja harppua ympäri Suomea. Onni (kuvassa vasemmalla) taitaa viulun, Martta soittaa viulun lisäksi alttoviulua, Hilda hallitsee harpun ja Reima puolestaan oboen. – Oli mukavaa treenata ja esiintyä yhdessä. Siitä se alkoi omalla kohdalla. Onnilla ensimmäinen muistikuva musiikkiharrastuksen aloittamisesta on tvohjelmasta. Paikallinen opetus saakin Kunnoloiden vuolaat kehut. KOTONA Kaarinan Kuusistossa asuvat Martta ja Reima käyvät soittotunneilla Turun konservatoriossa, kun taas Hilda ja Onni ovat muuttaneet musiikin perässä Helsinkiin. Hilda opiskelee ensimmäistä vuottaan taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa, Onni hakee paikkaa samaisesta opinahjosta keväällä. – Kai kyse on siinä mielessä kutsumusammatista. Mitä musiikilla itsensä elättäminen sitten vaatii. Reima hallitsee oboen ja Martta soittaa viulua tai alttoviulua. – Orkesterija kamarimusiikin parissa. . The Corrs on esiintynyt ympäri maailmaa liki 30 vuotta, mutta Kunnolat olivat ensimmäistä kertaa samalla lavalla marras-joulukuun joulukonserteissa Kaarinatalossa. – Muistan nähneeni jonkun orkesterin soittavan televisiossa, ja halusin sen jälkeen mennä musiikkiopistoon kokeilemaan viulun soittamista. 6 Kuusiston Kunnolat kasvoivat orkesteriksi Jan Sundman Mikä yhdistää irlantilaista Corrin ja kaarinalaista Kunnolan perhettä. Kunnolan neljän sisaruksen soittimet ovat riittävän erilaisia, jotta he pystyvät muodostamaan esiintyvän kvartetin. Ei pelkästään riitä, että osaa soittaa hyvin, vaan pitää myös jatkuvasti ylläpitää soittokuntoa. Viulua soittaa vain niin moni Suomessa ja maailmalla, että hyvätasoisia kisoja on tarjolla vuosittain, hän miettii. Muutaman vuoden kuluessa myös Martta ja Reima aloittivat soittamaan Musiikkiopisto Arkipelagin Kaarinan toimipisteessä. Vanhemmat eivät ole muuta kuin kannustaneet ja tukeneet harrastamisessa alusta asti. Ylipäänsä mahdollisimman laajasti erilaista musiikkia, Onni sanoo. Konsertit olivat menestys sekä yleisömäärällisesti että esiintyjien itsensä mielestä
krs (Ugin Sanomat lehtitalo) UUSIKAUPUNKI Johannan ja Kallen KREETAN HYVINVOINTIMATKA Vielä 3 huonetta vapaana! Lähde kanssamme Kreetalle Matka sisältää: • Runsaan hyvinvointipaketin mm. 430 e 11.–16.4. ............................................... Välimeren, Karibian ja jokiristeilyt sekä Hurtigruten-risteilyt • Kokousmatkat • Hotellit • Valmismatkat Matka sisältää: • Erilaiset jumpat, venyttelyt, kävelyretket, vesijumpan ym. Keramiikkataiteilija ANU PENTIKISTÄ kertova näytelmä Kouvolan teatterissa 109€ 8.4. Salon Tilausmatkojen bussi mukana. 02 7316 316 info@salonmatkatoimisto.fi www.salonmatkatoimisto.fi EI TOIMITUSMAKSUJA! Myös näille matkoille kuljetuksin Somerolta, Vihdistä, Nummelasta ja Lohjalta 4-5.3.2018 Silja Europa Tallinna risteily, bussi mukana Tallinnassa, 49,-/hlö/2hh 16-17.6.2018 Ilmajoen musiikkijuhlat/Mannerheim Ooppera ja yöpyminen Veljekset Keskinen hotelli Onnen tähti, Hinta 230,-/hlö/2hh Kerro meille matkatoiveesi ja me toteutamme! Teija Ojakangas 044 5433 182 Anu Parhiala 044 5433 180 Jaana Salminen 044 5433 181 KERRO MEILLE MATKATOIVEESI JA ME TOTEUTAMME! Kaikille matkoille kuljetuksin Somerolta, Perniöstä ja Farmoksen tontilta. 12.6. .................................................. – 4.7. Riihivuori > Jyväskylä > Taidekeskus Salmela > Repoveden kansallispuisto > Orilammen Retkeilykeskus > Toyrylän kartano ym. Tuhkimo Maailman kuulusin satu valloittaa sydämet! Porin teatteri ........................... GDANSK 12-15.3.2018 suomenkielinen opas Gdanskissa, hotelli aamiaisella ja hyvä sijainti n. digipainotuotteet Kutsut Kiitoskortit Digipainotuotteisiin liittyvissä asioissa voitte olla yhteydessä joko sähköpostitse info@finnmemo.fi tai puhelimitse 040 329 6349. 109€ 18.4. • Kuljetus lentokentälle reittiä: Uki-NaantaliTurku-Salo • Suorat lennot Helsinki – Kreeta • Kuljetukset kohteessa hotelliin • Majoitus **** hotellissa sis. – 5.8.. bussimatkat, opastus, ruoka ja kahvit 6.-7.7. 255 e Venäjän viisumit: Ryhmä 70 e , 12 kk 167 e , 24 kk 252 e , E-viisumi 10 e Varaukset Tomi Laine 040 5433 413 Vastuullinen matkanjärjestäjä Salon Matkatoimisto Oy Turuntie 6, Salo, käynti Asemakatu 8, ark. 189 e 27.–30.3. – 25.9. Ilmajoen Musiikkijuhlat, Hiljaiset perivät maan -ooppera Lapuan liikkeestä, Mänttä, Sellachius ym. Mannerheim ja Saksalainen suudelma Porin teatteri ..................................................... alkaen 23.-26.8. 010 318 5711 (arkisin klo 8-16) (8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%) soittaessa kotimaan lankaja matkapuhelinliittymistä.) myynti@palvelumuistiot.fi www.palvelumuistiot.fi Hei, tässä oikovedos Palvelumuistioon 2019. Bussi mukana, maj. 44 e 17.–19.2. 12.-16.12. Hinta 395 e / hlö / jaetussa 2-hh AHVENANMAA 3 PV 3. 044-77 47 903 sari.salminen@matkagalleria.fi Eeva p. Pääsiäinen Tarton kulttuurimatka puolih. OLAVINLINNA ”Sevillan parturi” W. 24.7. 145 e 23.–27.2. Ilman matkatoimistoa olet maailmalla yksin! MATKATARJONTAMME • Lentoliput yksityisille sekä yrityksille • Räätälöidyt kaupunkilomat • Ryhmämatkat • Risteilyt lähivesille sekä mm. 0400 695 525 7.3. keskitason hotelleissa, paluulento Genevestä ANDORRAN MATKA 13. PÄIVÄMATKA TALLINNAAN ECKERÖ LINE 50 € TALLINNAN HOTELLIMATKA 1 YÖ 125 € / hlö/2-hh 20. 13.6. Me toteutamme. Oopperamatka Tallinnaan ...................................................................... Hinta alk. Nessebyssä 899€/hlö mahd. 85€ 4.4. – 22.4. menn. keskitason hotelleissa, Finnairin lento Helsinki – Barcelona Kaikille matkoille pääsee kyytiin Someron tori, Farmoksen tontti ja Perniön ABC Sis. KE-PE VIRO, Viljandi 320e 12.-15.6. 3.-9.9. Sari p. Saimme vielä paikkoja! ...................................................... Lammas-, pellavaja puutarhan tuotteet . 648 e 10.–13.4. 24.8. 1145€ 12.-18.9. 040 554 5845 www.hotellialiisa.fi Gdansk ja Skopje -lennot Turusta! Bussit pohjoiseen ja Olavinlinna Loimaalta ja Turusta Matkamme netissä, pyydä ryhmällesi tarjousta! 10.-12.3. TO 5.3. 1492 e 4.–5.9. Pääsiäisenä hemmotteluja kulttuuriloma, Trogir – Mostar .................... LA HELSINKI, uudet Tripla + Outlet 40e 13.-21.3. Viipuriin hotelli Victoria, 2 yötä .............................................................. Torikka alk. Bussi mukana, laivamatkat Viking Linella, majoitus Viru -hotellissa aamiaisella TI 21.4. .................................................... Bussi mukana, maj. – 21.4. – 24.7. GDANSK, lento Turusta, 299 €/hlö H2 30.4.-3.5. TALLINNAN PÄIVÄRISTEILY ECKERÖ LINELLA Bussi mukana Tallinnassa 50 € /hlö TI 16.6. 728 e / hlö / jaetussa 2-hh KREETA 1 VK 4. 6.-12.10. 315 €/hlöH2, sis myös lipun. SU-LA PÄRNU, Tervis-kylpylä 460e 12.-18.4. ja 3.10.2020 (1 vko) pe 15. 69 e 25.2. Hinta 1.139,00 / hlö ( + 23,00 lasku) KATSO MATKOJEN OHJELMAT: www.matkagalleria.fi Yhteistyökumppanimme esim. SALON MATKATOIMISTO Anu Parhiala 044 5433 180 anu@salonmatkatoimisto.fi Jaana Salminen 044 5433 181 jaana@salonmatkatoimisto.fi Teija Ojakangas 044 5433 182 teija@salonmatkatoimisto.fi Hämeentie 37, Salo, ark. ..........................................................................................405 € 14.-15.6. 14.-17.6. SOMEROLTA, VIHDISTÄ, NUMMELASTA JA LOHJALTA LÄHDE PUOLAN GDANSKIIN TAI KRAKOVAAN GDANSKIIN LENNÄMME TURUSTA WIZZAIRILLA JA KRAKOVAAN LENNÄMME HELSINGISTÄ FINNAIRIN SINIVALKOISIN SIIVIN. Karita Mattila Konsertti Serlachius museo .................................................. 9–17 puh. 189 e 21.–23.2. SAARISTON RENGASTIE 65 € 4-14v 30 € sis. – 22.4. 20.7. – 10.9. ja 10.10. TUKHOLMAN RISTEILY VIKING GRACELLA 5. 31.8. 020 793 1040 Ritva 040 554 2694, Ari 040 512 0903 Ryhmän kerääjät, suunnitellaan yhdessä ryhmällesi mukava matka! Kysy muita matkoja! Lisää matkoja löytyy nettisivuiltamme! 28.2. 1.037,00 / hlö (+23,00 lasku) Pirkon opastetut AKTIIVILOMAT KREETA 26.9. ............................................................... TI 18.8. Ilman oopperaa ..........................325€ 24.-26.6. lisähinnalliseen jättirapusafariin. JA 21. Hinta: 1190 e / hlö / jaetussa 2-hh. NORDKAPP, Saariselkä, ph, 699 €/hlö 24.-25.7. 02-421 269, 0400 323 488, 040-5417033, 010 321 5100 www.launokorpi.com info@launokorpi.com Kotimaanmatkat: Somerniemen kesätori ja Härkälän kartano 70 € Ilolan arboretum ja Wiurila 65 € Kemiönsaari, Taalintehtaan ruukkikylä ja Högsåra 67 € Utön matka, 220 € Rauman pitsiviikot & Sammallahdenmäk 70 € Kalliolaakson linna & Teijon kartano 68 € Saaristomatka Gullkronaan 90 € Teatterimatkat: Jokioisten kesäteatteri, TÄHDET TÄHDET, Suomi-Filmin parhaat 40 € Mustion kesäteatteri, VADELMAVENEPAKOLAINEN, 54 € Rock-tenori Jarkko Ahola Mustion kesäteatterissa 58 € Ulkomaanmatkat: Itämeren pääkaupungit; Tukholma-RiikaTallinna 400 € Kolmården 170 € Suomenlahden kierros & Pietari 490 € Pärnun Tervis-kylpylään 490 € Haapsalon Laine-kylpylään 470 € Etelä-Saksan joulutorit 865 € 8.6. 044-77 47 901 eeva.laakso-sura@matkagalleria.fi Sinä valitset. 2.-3.7. SU-LA HAAPSALO, Laine-kylpylä 490e 22.2. 980 e 25.–26.4. Terijoki – Novgorod – Pihkova – Tartto, bussi mukana SVEITSIN KIERROS 1. MYÖS KENTTÄKULJETUKSET PUOLASSA SISÄLTYY HINTAAN. Rauman teatteri ”Kylmä murha”, bufeeruokailu ............................................... Ilmajoki > Mänttä, Serllachius, Mäntän klubi. SRA3) ym. 550e 4.4. Kostamus, Vienan-Kemi, Solovetskin saari, luostari, Murmansk, Ivalo, Posio, Suomussalmi ym. – 1.7. ...................................420€ 12.-18.8. 3-tähden hot. Ruskamatka Utajärvi Rokua > Posio > Pentik > Salla > Hossan Kansallispuisto > Suomussalmi ym. 02-421 269 • 0400 323 488 • 040 541 7033 • 010 321 5100 www.launokorpi.com • info@launokorpi.com LAUNOKORVEN BUSSILLA… J &M Launokorpi Oy Puh. 99€ 13.-15.5. Kaikissa matkoissa ruokailu. Vatikaanin retki, kaupunkikierros, lentokenttäkuljetukset Hinta alk. 58 e 15.2. 855€ Kaikilla matkoilla matkanjohtaja mukana. PE-LA VIRO, Türi-kukkamarkkinat 230e 3.-5.6. 0400 877 992 Sari Witka Urpolan TilaPuoti www.urpolantila.fi Tervetuloa! KESÄN ja TALVEN HERKULLISET MATKAEVÄÄT! Joensuuntie 28, Somero, P (02) 748 6688 Avoinna: ma-pe klo 8-17, la klo 9-14 Rose Cafè J&M LAUNOKORPI OY , Riitta & Kaisa p. Tallinnan päivämatka ...................................................................................... 215e 15.-16.5. Suuri Kevätkonsertti Kulttuuritalo H:KI Arja Koriseva, Kyösti Mäkimattila ym. Hinta: 845 e / hlö / jaetussa 2-hh Salon Tilausmatkojen bussi mukana, 1 yö Brändössä ja toinen yö Maarianhaminassa. Ilm 17.2. ............................................................................................................... Gerg Ots 100 -oopperagaala ................................................................... 15.6. My Fair Lady Porin teatterissa. – to 21.5.2020 Toimisto avoinna ma-pe klo 9 – 17 la 16.– la 23.5.2020 www.lahjanmatkat.fi info@lahjanmatkat.fi p. Maatilan eläimet kesäaikana Avoinna sopimuksen mukaan. TO-SU RUOTSI, Ullared-ostoskeskus alk. Praha Puutarhamatka, puolih. all inclusive ateriat ja palvelut • Kalle ja Johanna mukana lennoista lähtien. Hinta 353,-/hlö/2hh KRAKOVA 15-18.9.2018 suomenkielinen opas Krakovassa, Finnairin suorat lennot, hotelli aamiaisella ja hyvä sijainti vanhassa kaupungissa, hinta 525.-/hlö/2hh, Lisämaksusta on mahdollisuus osallistua opastettuihin retkiin Auschwitz-Birkenau ja Zakopane. – 11.10. 02 7316 316, www.salonmatkatoimisto.fi KAIKILLE MATKOILLE PÄÄSEE BUSSIKULJETUKSIN ESIM. Mikäli oikovedoksessa ilmenee lisättävää tai korjattavaa ilmoittakaa muutokset sähköpostilla osoitteeseen myynti@palvelumuistiot.fi tai ottakaa yhteyttä soittamalla numeroon 010 318 5711. AHVENANMAA 2 PV 30.6. Tulppaanimatka Hollantiin, puolih. opas ................................................ all inclusive ateriat ja palvelut • Pirkko mukana lennoilla 26.9. MAKEDONIA, SKOPJE, Turusta 539€/hlö 23.-27.6. – 21.4. 12.-18.9. PE-LA YLLÄS, hiihtomatka alk. 28.-30.6. joogaa, vesijumppaa, lihashuoltoa, luentoja ja lenkkejä. Hinta alk. 29 e /hlö/2h sisähytissä Finnairin lennot, maj. Ruska Saariselkä (4 yötä), Nuorgam (2 yötä) Norjassa uusi kohde Berlevåg. Eduskuntatalo, Amos Rex, bufeeruokailu ......................................................... ja netissä lisää! Virttaanraitti 239, 32560 Loimaa www.matkaviitala.fi info@matkaviitala.fi 044 040 5140 LUOTETTAVAA MATKAPALVELUA JO 30 VUOTTA! TRIM *Vistaprint is not responsible for guides layer left in customer’s document Alinenkatu 29, 2. 400m vanhasta kaupungista, käynti oppaan kanssa myös Malborkin linnassa, jossa ruokailu. Viru -hotellissa aamiaisella TALLINNAN HOTELLIMATKA 2 YÖTÄ 190 € / hlö/2-hh 20. TO HELSINKI, Oodi + Desingnmuseo Arabia 65e 30.4.-3.5. TI 14.7. 17.-23.11 16.-22.2. PE-MA PIETARI NARVA, Suomenlahden kierros 500e Oijalantie 17, 32210 LOIMAA P. LA HELSINKI, Edefelt + Romanovit 85e 23.4. Notre Damen Kellonsoittaja Tampereen teatterissa .................................................... Pärnu virkistys / kylpylämatkat, puolih. 1.064,00 / hlö ( +18,00 lasku) Heikki Walan matkassa BOSNIA,KROATIA, UNKARI Matka sisältää: • Ainutlaatuinen matkaohjelma retkineen ja vierailukohteineen (mm.viinitilakäynti) • Suorat lennot Helsinki–Dubrovnik ja Budapest–Helsinki, majoitukset aamiaisineen, 9 ateriaa • Heikki on mukana lennoista lähtien. risteilyn ja bussikuljetukset. Käyntikortit Esitteet Vihkot (A4ja A5-kokoisena) Julisteet (max. .... Talviloma Tallinnassa, Eläintarha, ym. Isoniituntie 518, Pitkäjärvi P. Tyrin Puutarhamatka Pärnu, Otepää, Sangasten linna, Valga, Valmiera, Ainazi Latvian puolella ........................................................................................................... 2PV SOKKOMATKA hinta 155 € /hlö/2hh TULOSSA: MYNÄMÄEN LAAJOKI KESÄTEATTERI heinäkuussa BENGTSKÄR MAJAKAN MATKA kesällä KIERTOMATKA 29.6. Matkalla mukana Pirkko Vaara. Hinta: 255 e / hlö / jaetussa 2-hh ETELÄ-NORJAN MATKA 16. 299 e 19.–20.3. – 6.2.2020 ROOMAN KEVÄTMATKA 18. 154€ 2.5. Salon Tilausmatkojen bussi mukana, paluu saariston kautta, yöpyminen Kökar. • Suorat lennot Helsinki – Kreeta • Kuljetukset kohteessa hotelliin • Majoitus **** hotellissa sis. 89€ 4.4. PYYDÄ TARJOUS! Meiltä myös: Kuljetus Seppänen Ay Nostoja kuljetuspalvelut samasta paikasta! Tero 045 656 7590 Henri 050 491 4663 Kimalantie 707, Somero www.nostojakuljetusseppanen.fi . 235 e 3.–12.5. 21.7. BERLIINI, ohjelmaa, 819€/hlö Hesasta 15.-18.5. Ruska patikkateema Saariselkä, 695€/hlö IHANIA LOMAMATKOJA... 485€ 14.-15.6. www.startours.fi Tornikatu 4 Raisio, P. MATKAILU 7 Palvelumuistiot FinnMemo Oy (2831929-1) Miiluranta 1 C 4, 70800 Kuopio Puh. ...................................................................................................... 9–17, Puh. Bussi mukana, laivamatkat Eckerö Linella ja Viking Linella, maj
Haastattelua edeltänyt viikonloppu oli pyhitetty Röret Runt -pyöräilytapahtumalle, jossa tavoitteena oli ajaa 300 kilometriä. – Curlingiin saa luonnollisesti opastusta, sillä ihan kylmiltään kiveä ei ihan helposti saa nänniin, hän virnistää takavuosien selostajalegenda Voitto Liukkosen sanoja vapaasti siteeraten. . LUMI Vahterusringiin on tehty jo kahden vuoden ajan oman järjestelmän kautta. Olenkin usein verrannut, että moni meistä ei aja vuosittain autollakaan yhtä paljon, hän virnistää. – Ladut huolletaan yöaikaan neljästä kuuteen kertaan viikossa Paanan malliston pienimmällä rinnekoneella. Hyvä, puhdas ja liukas lumi saa kiitosta vaativimmiltakin harrastajilta, mutta sen kanssa tehdään myös töitä. Heidän mukaansa radan mitta on tarkalleen 1 004 metriä. Viime aikojen kovimmiksi lajinousijoiksi kävijämäärissä mitaten Ihala nostaa triathlonin ja maantiepyöräilyn. – Erilaiset tapahtumat ja leirit ovat meille paras markkinointiväline. PYÖRÄN satulassa viihtyi myös Vahterusringin palkkalistoilla muutaman vuoden ollut uusikaupunkilaistriathlonisti Roosa Saari. – Juoksumaraton on järjestetty jo useamman vuoden ajan ja tänä talvena kilpaillaan toisessa hiihtomaratonissa. Vahterusringin fasiliteetteja hyödynnetään myös erilaisissa kilpailuissa niin paikallisella kuin kansallisellakin tasolla. Uudenkaupungin Vahterusring tarjoaa mahdollisuuden monen lajin harrastamiseen. Ei pelkkä hiihtoputki . – Nykyisin olemme lumen suhteen täysin omavaraisia. – Parempaa paikkaa triathlonin treenaamiseen en osaa edes kuvitella, kun uimahallikin on ihan nurkan takana. Kansainvälinen yleisurheiluliitto on jopa edellyttänyt, että kuiva puoli mitataan säännöllisin väliajoin. KUVAT: ASKO TANHUANPÄÄ Jarno Ihalalla pitää välillä kiirettä asiakkaiden suksien huollossa.. – Innokkaimmat hiihtävät lokakuusta huhtikuuhun kestävän sesongin aikana jopa 8 000 kilometriä. Niiden kautta tieto leviää niin lajipiireissä kuin niin sanotusti tavallistenkin kuntoilijoiden keskuudessa Tapahtumia on niin paljon, että. Kylmä puoli on hiukan lyhyempi, sillä se on tehty sisäpuolelle, Jarno Ihala kertoo. 8 Asko Tanhuanpää Uuteenkaupunkiin vuonna 2005 avatun Vahterusringin eli kansan suussa hiihtotai kuntoputken toiminnanjohtaja Jarno Ihala haluaa heti kärkeen oikaista yhden termiepäselvyyden. Näyttäkää minulle joku toinen paikka, joka soveltuu samaan aikaan sekä hiihtoon, juoksuun, kävelyyn, sauvakävelyyn, maantiepyöräilyyn, rullaluisteluun, potkukelkkailuun, duathloniin että curlingiin, Ihala luettelee. Koululaisia paikassa vierailee vuosittain noin 4 000. Sopimukset on tehty niin Uudenkaupungin kaupungin kuin ammattiopisto Novidankin kanssa. Tänne voi tulla ilman omiakin välineitä, sillä vuokravälineitä löytyy käytännössä lähestulkoon kaiken kokoisille ja -ikäisille, lupaa Ihala. Ei ole kovinkaan suuri ihme, että täällä on alettu järjestää myös lajileirejä, omien vaatimattomien sanojensa mukaan triathlonia vain omaksi ilokseen harrastava Saari hehkuttaa. Hän taittoi reilut 200 kilometrin matkan seitsemässä tunnissa keskinopeudella 27,5 km/h. Monikaan ei usko, että saamme koko putken lumetettua vajaassa kuukaudessa. Maantiepyöräilijät Teemu Lindrooth ja Jouni Suoniemi harjoittelevat säännöllisesti Vahterusringin kuivalla puolella. – Yksi kaveri veti koko matkan reilussa yhdeksässä tunnissa niin sanotusti yhdellä perseellä ilman taukoja, Ihala ihmettelee ja samalla myös ihastelee. Oikea termi on siis kustannustehokkuus. – Pienimmät pitävät hiihtämisestä ja nuorisoa kiinnostaa rullaluistelu. – Vahterusring on harvinaisen monipuolinen liikuntaja kuntoilukeskus, missä voi harrastaa monia lajeja katon alla. Jarno Ihalan mukaan erityisesti putken niin sanottu kuivapuoli kuin curling-ratakin ovat niiden aikana suuressa suosiossa. Putkessa käy vuosittain keskimäärin 20 000 liikkujaa ja hiihto on edelleen paikan ykkösjuttu. vapaita viikonloppuja on alkaa olla vaikea löytää, jatkaa Ihala. Lumen käsittelyyn on ylipäätään kehitetty omat jipot, Ihala paljastaa. VAHTERUSRING toimii hyvin myös yritysten virkistyspäivien pitopaikkana. Ihala painottaa, että kysymys ei ole todellakaan pelkästä hiihtoputkesta. Aikaisemmin lunta varastoitiin, mutta ratkaisu oli Ihalan mukaan samalla sekä hankala että kallis
2020 Traxter HD 8 (kuvan mönkijä erikoisvarustein) 2020 Outlander MAX PRO 650 T 13.390,VARAA MAKSUTON SUUNNITTELUAIKA keittiomaailma.fi SUUNNITELLAAN ELÄMÄSI KAUNEIN KEITTIÖ NYT TÄYDEN PALVELUN KEITTIÖMAAILMA Suunnittelu, mittaus, asennus, rahoitus ja takuu KEIT TIÖMA AILMA TURKU Kalustekatu 1 Puh. Jarno Ihala Ei pelkkä hiihtoputki Uusikaupunkilainen Erkki Hannonen on yksi Vahterusringin innokkaimmista hiihtäjistä. 2020 Outlander MAX XT 570 ABS 11.690,2019 Renegade Xxc 650 ABS T3 10.990,MYYNTI HUOLTO VARAOSAT 2019 Outlander PRO 450 Kimpex puskulevyllä 8.990,18.390,alk. Edellisen kerran viimeksi mainittu paljastaa olleensa ladulla ”ehkä joskus ala-asteiässä”. Mönkijöiden toimituskulu on 350 ,ja Traxterin 700,Loimaan Konepiste Lamminkatu 35, 32200 Loimaa • Avoinna: arkisin 9.00 17.00 Puhelin: 010 3285 420 • Teemu 040 0662 085 • Tero 050 328 7894 loimaankonepiste.fi ®, TM ja BRP-logo ovat Bombardier Recreational Products Inc.:n tai sen tytäryhtiöiden tavaramerkkejä. 040 756 0069 MA-PE 10–18. Mika Lindrooth sai houkuteltua Katja Nygårdinkin hiihtoladulle. 040 756 0069 MA-PE 10–18, LA 10–14 KEIT TIÖMA AILMA TURKU ISKU Satakunnantie 162 Puh. 9 Nykyisin olemme lumen suhteen täysin omavaraisia. Roosa Saari paljastaa, että kuvan vielä ajamaton punainen paholainen on hänen ja Jarno Ihalan yhteinen lahja joulupukilta
. Maan tasalta nousevat jyrkät portaat ylös kohti Vaarniemen kalliota. . Portaiden alapäässä on pieni katos, josta saa ottaa mukaan polttopuita kallion laella sijaitsevan laavun nuotiolle. 8.30-17.00 la 10.00-14.00 Löydät meidät myös Facebookista Tutustu verkkosivuihimme www.kone-ruuskanen.fi • Verkkokauppa avoinna 24/7 VÄLTÄ KEVÄÄN RUUHKA, NYT ON HYVÄ AIKA TUODA RUOHONLEIKKURISI HUOLTOON sh. • Opiskelet huippuosaajien ohjauksessa. 499,ECHO CS-2511WES Luokkansa paras teho/paino-suhde 25,0cm³ 1,1kW paino 2,3kg 359 € Husqvarna WDC325L MÄRKÄJA KUIVAIMURI Echo CS-501SXH lämpökahvoilla. • Marttilan eräreitistö tarjoaa kunnollisen eräreitin sitä kaipaaville. www.tnk.utu.fi HELSINGINTIE 24, SALO PUH. Repusta ilmestyy termospullo täynnä kuumaa glögiä, kaksi kuksaa ja pienet evässämpylät. Hevonpään laavu, Paimio Laavu, nuotiopaikka. . . Muuta mainittavaa: • Kuusiston linnanrauniot, joissa on hieno iltavalaistus. Teen aina nuotion ja joskus jopa nokipannukahvit, hän kertoo. Vieltojärvi lähtee tottuneesti sytyttämään nuotiota mukaan ottamillaan puilla ja sytykeruusuilla. Pienen matkan päästä löytyy laavu, jonka edessä on nuotiopaikka. Pähkinämäen polku, Raisio Nuotiopaikka. . . Reitin varrella Lotikon kellari ja Lotikon baari. 69,90 sh. . Portaiden yläpäässä avautuu kaunis maisema, josta näkyy kauas. . Hän tuntee Peimarin retkeilykohteet hyvin ja suosii retkeilyä perheensä kanssa etenkin viikonloppuisin. . Ankka-Nautela luontopolku, Lieto Nuotiopaikka. . Vaatii jonkun verran kävelyä päästäkseen kohteeseen. Lisää näkyvyyttä parantaa kallion laella sijaitseva korkea lintutorni. – Peimarin seutu tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia nauttia Suomen luonnosta myös talvella ja jopa pimeään aikaan, hän kertoo. Mia Vieltojärvi on Roimaelämyksen yrittäjä ja eräopas. . . ERÄOPAS SUOSITTELEE Lähiretkikohteet . • Kohtaat myönteisen ja kannustavan opiskeluilmapiirin. Tervetuloa opiskelemaan Turun normaalikoulun lukioon! • Saat erinomaiset jatko-opiskeluvalmiudet. Vaarniemen laavu, Kaarina Laavu, nuotiopaikka, pöytäryhmä, lintutorni ja Rauvolanlahden lintutorni myös lähistöllä. . Paimion luontopolku, Paimio Uusi laavu, nuotiopaikka, näköalatorni ja korsu. 02-731 8466 Avoinna ark. 299,Husqvarna TEKNINEN ASU sh. • Koet vahvaa yhteisöllisyyttä. Vieltojärvi saapuu Pyhän Katariinan polkuihin kuuluvan retkeilyreitin lähtöpaikalle. Piikkiöläinen eräopas Mia Vieltojärvi parkkeeraa autonsa Kaarinassa sijaitsevan Vaarniemen retkeilyreitin parkkipaikalle ja nostaa repun selkään. . Karunan laavu, Sauvo Karunan kyläyhdistyksen tekemä ruokokattoinen laavu. 179,90 Ammattilaisille. 10 Talviretkiä laavuille ja luolille Ina Virtanen Laiskasti nouseva aurinko valaisee kauniisti tammikuista päivää lämpötilan liikkuessa muutaman plusasteen tuntumassa. 59,90 49 ,Husqvarna LAIPPA +2 KETJUA 325 13" 1,3mm 1,5mm 45 ,Husqvarna TYÖKALUVYÖ pakettitarjous 130 ,Husqvarna SAAPASKUIVAIMET sh. Eräopas vinkkaa talven retkikohteet Peimarissa. . . . – Retkeilyssä tärkeää on hyvät eväät. Parmaharju, Lieto Parkkipaikalla grillikatos ja luontopolun varrella hamppukota. 739,650 € 1 kpl 195 € sh. 32,18 ,sh. . . 50,2cm³ 2,57kw sh. . Linnavuoren laavu, Piikkiö Laavu, nuotiopaikka, retkeilypöytä tulossa. . Laavu, nuotiopaikka ja luola
Tiedustelut ja ajanvaraus 02-748 3727 (alk. Muita mielenkiintoisia paikkoja laavujen lisäksi ovat Vieltojärven mukaan luolat, joita voi käydä tutkimassa lähialueilla. VIELTOJÄRVEN mukaan retkeily on aivan yhtä mukavaa myös talvisin kuin kesäaikaan. – Käymme perheen kanssa joka viikonloppu jossain retkellä. Retkeilyllä on merkittäviä terveysvaikutuksia, joiden puolesta Vieltojärvi puhuu. Rosvot elivät luolissa vuosia kenenkään tietämättä. Hyvät eväät ovatkin yksi retkeilyn tärkein osa. Laavulla nautitut glögit ja sämpylät maistuivat luonnossa erityisen hyvältä. Meiltäammattitaidolla ¥ Puunkaadot ¥ Ongelmapuidenkaadot(myösnosturilla) ¥ Pihojensiistimiset ¥ Tontinraivaukset Soitajasovimaksutonarviointikäynti! PetriAittala 0405244976 Satamakatu 12 Salo puh. Messukeskus Helsinki KUVAT: INA VIRTANEN. Heitä odotti hirttotuomio luolan yllä kasvavien mäntyjen oksilla. Joensuuntie 31, Somero. Retkeilyyn voi liittää niin linnut, marjat, sienet, ruoan kuin geokätköilyn. – Sellaisia ovat muun muassa Härmälän rotko, Luolavuoren luola Turussa ja Ryövärin luola Kuusistossa. Lapset voivat vaikka kerätä pokemoneja ja jos olisi lunta, laskea liukurilla. Pimeän tullen jännitystä etenkin lapsille luovat otsalamppujen käyttö. Niiden lisäksi retkeilijän varustuksissa Vieltojärvi mainitsee säänmukaisen vaatetuksen, puukon, istuinalustan, tulitikut ja eväät. He myös ryöstivät erään piian yhteiseksi vaimokseen. Palvelemme ma–pe 9–17, la 9–13. Puhelimen kasvientunnistussovelluksia voi myös hyödyntää retkeilyssä. Puhelimen kasvientunnistussovelluksia voi myös hyödyntää retkeilyssä.” Mia Vieltojärvi 11 Talviretkiä laavuille ja luolille Kaarinassa sijaitsevan Vaarniemen kallion laelta löytyy laavun ja lintutornin lisäksi myös retkeilypöytä kauniilta näköalapaikalta. Kuusistossa sijaitsevalla Ryövärin luolalla on karmiva historia. – Kauas ei tarvitse lähteä, sillä luontokohteita sijaitsee lähellä, eräopas lupaa ja siemailee lämmintä glögiä. Ryövärien sijainti kuitenkin paljastui piian paettua useiden vuosien panttivankina olon jälkeen. Samoja aktiviteetteja voi puuhailla vuodenajasta riippuen. 0500 525 614 ma-pe 9-17, la 10-14 PARHAAT MESSUTARJOUKSET SALOSTA MYYNTI RAHOITUS HUOLTO -SÄILYTYS www.salomarine.fi 7.–16.2. Verenpaine laskee ja ihminen rauhoittuu ja monipuolista liikuntaa saa ihan huomaamatta. Myös lapset on helppo saada mukaan nauttimaan ulkoilusta. klo 8.00) • Hammaslääkäripalvelut • Erikoishammaslääkäripalvelut • Suuhygienistipalvelut www.poppankki.fi PAIKALLISTA PALVELUA TURKU Kauppiaskatu 9 LIETO Hyvättyläntie 10 PIIKKIÖ Hadvalantie 10 KAARINA Oskarinaukio 1 ONGELMIAPUIDENKANSSA. Viimeisellä mainituista on hurja historia, sillä siellä tiettävästi asusti 400 vuotta sitten joukko pelättyjä merirosvoja, jotka öisin ryöstelivät Lemunaukossa ankkurissa olevia purjelaivoja. – Talvella tehdään vain vähän eri juttuja kuin kesällä. Lopulta sata aseistettua miestä piiritti luolan, sytytti sen suulle rovion ja sai rosvot antautumaan
050 448 8470. 044 512 3456 • Avoinna ma–pe 10–17 MEILTÄ LÖYDÄT KOKONAISVALTAISET LÄMMITYSJA ENERGIARATKAISUT Opistontie 4, 32210 Loimaa puh. klo 18 Siionin kannel -lauluilta 14.2. • Gerontologian ja aikuiskasvatuksen perusopintojaksoja avoimena yliopisto-opetuksena • Järjestyksenvalvojan peruskoulutusta • Elintarvikehygieniakoulutusta • Luentoja arjen kestävistä valinnoista • Ikääntyvien yliopiston verkkoluentoja • Sijoittamisen perusteita • Kuvataiteita ja kädentaitoja • Monenlaisia ATK-kursseja • Akrobatiaa ja kehohuoltoa • Sukututkimusta • Ruoanvalmistusta • Joogaja kesäjoogakursseja • Kotipihan ja puutarhan hoitoa Palvelemme kesäajalla 17.6. mennessä p. Katso nettisivultamme tai soita. Nyt meillä myös rengasmyynti ja asennus! Meillä myös maahantuontija erikoiskatsastukset kilpailukykyisin hinnoin. Ilmoittautumiset 12.2. Aarnion alkuperäinen pallotuoli tai muita design klassikoita voi tarjota. Lämmitettäviä, sävytettyjä sekä mallin mukaan mittatilaustyönä valmistettuja laseja. 15.2. 11.8. Alla muutama vinkki ja netissä lisää. 02 734 7673 www.kuttilanautolasi.fi 24 / 7 TIEPALVELU • HINAUS • KORJAUS Salitunkatu 10, 24100 Salo Puh.(02) 728 1010 KorjaamoPalvelut: • Kolarikorjaukset • Automaalaukset Edulliset sijaisautot korjauksen ajaksi Hinaus-ja liikkuvuuspalvelu 24 h Puh. Lasten talvileiri 7-13-vuotiaille Hinta 35€. Ilmoittautuminen 31.1. lounas ja kahvi), aamu-tai iltapäivä 25€ ruokineen. mennessä p. lounas ja kahvi), aamu-tai iltapäivä 25€ ruokineen. 26.2. 050 448 8470 tai www.leko.fi -> hakulomake 24.2. 044 729 1010 Pikahuolto 044 729 1022 u u T uu s ! kesärengasadvantage myös erikoisvanteet meiltä! Rieskalähteentie 85, Turku • 02-2382 200 • myynti@turunrengaspalvelu.fi Meiltä parhaat renkaat ja hienoimmat vanteet Hyvällä HINTA-LAATUsuhteella! made in europe – Kattoja seinäpellit – Kattoturvatuotteet – Sadevesijärjestelmät – Rakennuslistat Kysy tarjousta: 0500 112 250 / timo@peltituote.fi www.somero-opisto.fi | Puh. Mikko 050 3428 650 kuukkeli11@gmail.com www.louhintasalminen.fi info@louhintasalminen.fi • Maanrakennustyöt • kalliolouhinta • kunnallistekniset työt kimmo 050 301 1824 SOMERON TOIMISTOHOTELLI KODIKASTA TILAA KOKOUKSILLE JA PERHEJUHLILLE + RAUHALLISIA TYÖTILOJA ARJA TORKKOMÄKI 050 3581600 www.energiatalojarvi.Þ www.energiatalo.fi HELPOSTI SÄÄSTÄÄ Ei ole mitään syytä maksaa suurista lämmityskuluista, kun voit rutkasti rahaa ja luontoa! SALO: Liikekeskus Valuri, Kaakelitehtaankatu 2, 24260 Salo Avoinna ma–pe 9–17, la 10–13 • puh. 02-727 5700 KAARINA: Kärrykatu 8, 20780 Kaarina puh. klo 18 Naisten nyyttärija saunailta Lähde mukaan ! TULE JA TEE LÖYTÖJÄ! SALON EDULLISIMMAT MYYNTIPAIKAT! TERVETULOA! www.kirppisaarresaari.fi info@kirppisaarresaari.fi Vilhonkatu 22, Salo P. 12 Autolaseja mm. Hinta 40 € (sis. klo 18 Miesten nyyttärija saunailta 14. Esim. Hinta 40 € (sis. Myös venerekisteröinnit. (02) 436 4300 www.wp-katsastus.fi Ostetaan Paimion Parantolan esineistöä myös muita Alvar Aallon valaisimia ja huonekaluja, Paavo Tynellin, Tapiovaaran, Wirkkalan, Liisa Johansson Papen valaisimia, jne... klo 8.15 15.30 kasvatus ja kiintymyssuhteet -seminaari Pääpuhujana Fredrik Sidenvall, Göteborgin kristillisen LM Engströmin lukion rehtori. 050 448 8470 www.leko.fi toimisto@leko.fi Opistolla tapahtuu, Opistontie 4 12.2. 044 779 1270 Kevätkauden kursseja Aloita uusi vuosikymmen oppimisen parissa! Somero-opiston kursseissa on mistä valita. Tuulissuontie 34, Lieto • puh. 11.8. 040 769 0890 REKILLISET PÖYDÄT ALKAEN 59 €/kk. klo 17 Roomalaiskirjeen luento Mustajärvellä tapahtuu, Parravahantie 331 5.2. klassikko-, museoja harrasteajoneuvoihin sekä työkoneisiin. Tuulilaseja jo vuodesta 1970 Kuttilan Autolasi Oy puh. Myös paikanpäällä arvioinnit. ma-pe klo 9-17 Kaikkien ajoneuvojen katsastukset, rekisteröinnit ja vakuutukset meiltä vaivattomasti. ma-pe klo 9-17 Palvelemme kesäajalla 17.6
Suomen talvissa – vai pitäisikö nykyään sanoa ”talvissa” – kelit vaihtelevat nopeasti. KOMMENTTI Kukonaskel kohti tavoitteita Alle kilometrin pituisista matkoista kolmannes tehdään henkilöautolla. SAKARI VIRTASEN työmatka kulkee pitkin Paimionjoen rantaa idyllisessä maalaismaisemassa. Suurin osa niistä voitaisiin tehdä pyörällä. KASKO VIRTANEN Vaikka olisi kuinka pimeää, käsikopelolla ei nykyisten ledvalojen ansiosta tarvitse enää pyräillä, Dynamoiden aikakaudella oli toisin, sanoo Sakari Virtanen. Pyöräily on Suomen toiseksi suosituin liikuntamuoto. Siitä on tullut tapa. Samalla sote-menotkin pienenisivät, kun ihmisistä tulisi entistä terveempiä ja hyväntuulisempia. . Ympärivuotinen pyöräily kannattaa hänen mukaansa aloittaa kesällä. . Kompromissi on valita eturenkaaseen hyvän pidon tarjoava 240 nastainen rengas ja takarenkaaseen hyvin rullaava 120 nastainen rengas. . Ne olivat nykyisiin pyörävaloihin verrattuna surkeita. Voi – montakin kertaa, jos aikaa kuluu riittävästi. . Luonnossa hän tykkää liikkua muutenkin – tietenkin pyörällä. – Monelle se voi olla ihan fiksu hankinta, varmasti madaltaa kynnystä aloittaa työmatkapyöräily. . Itse tykkään kuitenkin ajaa tavallisella pyörällä. Sadekelillä piti vetää päälle hiostava sadepuku. Kun joka päivä ajaa, pysyy hyvin peruskunto yllä. Käsiin laitan nahkarukkaset, sillä kädet palelevat helposti, Virtanen kertoo. Pyöräilystä tulee kuin huomaamatta rutiini, Virtanen sanoo. Koskelainen pyöräilee ja kuntoilee aktiivisesti, mutta älykelloja tai muita mittareita hän ei käytä. Vaikka työmatka on suhteellisen lyhyt, 7,5 kilometriä suuntaansa, vuodessa polkemista kertyy 3 750 kilometriä, jos laskee että vuodessa on keskimäärin 250 työpäivää. Alle 35-vuotiaiden keskuudessa on enemmän pyörällä ympäri vuoden liikkuvia kuin vanhemmissa ikäryhmissä. . Sakari Virtanen on polkenut sahalle lähes joka työpäivä 34 vuotta eli pyöreästi 127 500 kilometriä – noin kolme kertaa maapallon ympäri. Asko Virtanen Sakari Virtasen työmatkoista kertyy 15 kilometriä kuntoilua joka työpäivä vuodenajasta riippumatta. KOLMESSA vuosikymmenessä moni asia on muuttunut pyöräilyn harrastajan kannalta parempaan suuntaan. Pyöräilyä harrastaa yli puolet 15–74-vuotiasta suomalaisista. – Mitä enemmän pakkasta, sitä enemmän tarvitaan vaatekerroksia. 120 nastainen rengas rullaa hyvin, mutta ei takaa erityisen hyvää pitoa. Sellaisia kelejä ei kuitenkaan vuodessa kovin montaa päivää ole. . Traficomin kyselyssä viime vuonna 17 prosenttia ilmoitti pyöräilevänsä läpi vuoden, kun vuonna 2018 määrä oli 11 prosenttia. Se on hänen mukaansa talvikeleissä varmatoimisempi kuin ratasvaihde. . . Talvellakin voi pyöräillä tavallisillakin renkailla, mutta nastarenkailla pito paranee. 240 nastainen rengas pitää hyvin, mutta rullaa huonommin. Myöhemmin toinen autokin piti hankkia, mutta siihen mennessä olin jo ehtinyt tottua työmatkapyöräilyyn. Alueella risteilee muutenkin paljon polkuja. Virtasen aloittaessa työmatkapyöräilyään valo sai virtansa dynamosta. Talvella latuina olevat reitit ovat kesällä pyöräilijöiden käytössä. . . Lähinnä kesäisin. Talvipyörässä on nastat, mutta vain kolme varmatoimista kappavaihdetta, kesäkelin pyörä on 24-vaihteinen eikä siinä ole nastoja. Westaksen sahalla tuotantojohtajana työskentelevän Sakari Virtasen normaali työpäivä alkaa ulkoilulla. . Harrastus vie töihin ja takaisin . – Tulen pyörällä töihin ja menen suihkuun. – Olen harrastanut maastopyöräilyä pari vuotta. . Mitään pahempaa ei kuitenkaan ole koskaan sattunut. Pukeutumiseen meneekin talvella paljon aikaa, mutta liikaa ei pidä pukea, sillä pyöräillessä tulee lämmin. Goretex oli vain haave. Pyörällä liikkuu ainakin joskus kolme neljästä 15–79-vuotiaasta suomalaisesta. – Kaikki lähti siitä, kun muutimme Koskelle emmekä halunneet hankkia toista autoa. Oma kunto riittää mittariksi.. Nastoilla pitoa . Virtasen talvipyörässä on vain kolme kappavaihdetta. Sähköpyörän hankkimista Virtanen ei ole harkinnut. Molemmat työmatkapyörät ovat tavallisia retkipyöriä. . – Liukkaalla kelillä antaa kummasti mielenrauhaa, kun nastat ropisevat tiehen, Virtanen naurahtaa, vaikka tunnustaa joskus kaatuneensakin. Maastopyöräily vaatii keskittymistä ja vie ajatukset hyvin pois kaikesta muusta, hän sanoo. . – Kyllähän huonoon keliin lähteminen välillä kypsyttää. 13 Asko Virtanen Jos pyöräilee Kosken keskustasta Westaksen sahalle ja takaisin, voiko päästä maapallon ympäri. Virtasen maastolenkit vievät usein Hevonlinnan ulkoilualueelle. – Maastolenkit ovat sellaisia puolentoista-kahden tunnin lenkkejä. Virtanen on ratkaissut ongelman niin, että hänellä on kaksi työmatkapyörää. Tai ainakin melkein, sillä yli kahdenkymmenen asteen pakkasilla ja todella pahoissa pyryissä Virtanen ei pyöräile. Kotoa Hevonlinnalle tulee metsiä pitkin reitistä riippuen 10–15 kilometriä, joten matkaa kertyy väkisinkin aika paljon, Virtanen kertoo. Jos en aamulla ulkoile, tulee hölmö olo, Virtanen kertoo. . Koskelaisen Sakari Virtasen hyvä päivä alkaa ulkoilulla. Olen kokeillut maastopyöräilyä myös syyskeleissä otsalampun kanssa, mutta se on aika hankalaa. Mitä enemmän nastoja sitä parempi pito, mutta huonompi rullaavuus. Kahden kilometrin matkoista henkilöautolla tehtyjen matkojen osuus on yli 50 prosenttia ja kolmen kilometrin matkoista jo yli 60 prosenttia. Jos aikoo aloittaa ympärivuotisen säännöllisen pyöräilyn, se käy helpoimmin, jos aloittaa kesällä ja jatkaa sitten syksyyn ja talveen. . FAKTA Pyöräily on suosittua . Nykyinen hallitus voisi ottaa todellisen kukonaskeleen kohti ilmastotavoitteita satsaamalla vahvasti pyöräilyn edistämiseen
Siirryin äkkiä takavasemmalle, etten häiritse sitä ja emoa. Metsässä mieli rauhoittuu ja ajatus luistaa. Kotikulmilla on myös aina mukava pyöräillä, ja sähköpyörä kotona on laajentanut reviiriä mukavasti. Vetäjänä meillä on Pöytyän seurakunnan johtava kanttori Helena Heimola. Rakastan vaeltamisesta syntyvää vapauden tunnetta, sitä että pärjää vähällä. Tähän ei. Kuva on otettu Paimiossa syyskuussa 2019. Yläneen eläkkeensaajien Köhäkurkut ovat ohjelmassa tiistaisin. Pelaamme mieheni kanssa toista sataa kierrosta vuodessa. . Se on toimintaa, joka tuo yhteen monen ikäisiä ja taustoiltaan erilaisia ihmisiä. Se myös tyydyttää kilpailuviettiäni. Kysyimme lukijoilta kuvia ja kirjoituksia rakkai sta harrastuksista. . Pelaan erilaisia kilpailuja ja jokainen kierros on kilpailua itseni kanssa. Mika Laine Saumattomasti yhteen orkesterissa Harrastan soittamista orkesterissa. 14 Lukijat kertovat: Rakkain harrastus . Aina haluaa pelata paremmin ja paremmin. Luonto ja metsästys Nuoren koiran kanssa harrastaminen ja luonnossa liikkuminen on harrastukseni. Kuva Hovirinnan rannasta. Golfin vuoksi kuntoni pysyy hyvänä. Se on täydellistä vastapainoa sille, että nykymaailmassa on kiire, kaiken pitää olla valmista heti ja kaikkeen tarvitaan jokin mobiililaite. Siinä se räpsytteli isoja silmiään, eikä lähtenyt pakoon. Saan uusia ideoita, moni ongelma selviää. Tärkeintä on se, että voin rauhoittua ja keskittyä vain siihen hetkeen. Markus Ranne Kalastus rentouttaa Kalastus on aina yhtä jännää, ja siinä rentoutuu koko ihminen. Pyöräillessä ehtii huomioida ympäristönsä, tuntea sään ihollaan, haistaa tuoksut ympärillään ja samalla kuntoilla. Luonto ja elämä siellä on itselleni ennen kaikkea hiljentymistä ja olemista tässä hetkessä. Kuva on otettu viime heinäkuussa Hossan kansallispuistosta, jossa olin retkeilemässä muutaman päivän itsekseni. Jaana Kuitunen, Salo Polkupyöräretket maailmalla Kuvassa pidän sadetta sillan alla Perthissä LänsiAustraliassa. Ilpo Aksela Maastopyöräily mahdollisimman monessa paikassa Harrastan maastopyöräilyä ympäri vuoden mahdollisimman monessa eri paikassa. Kuvassa on kesäneuleeni viime kesältä, Drops-designin ilmaisohje ja Novitan Rentolankaa. Terhi Alm Toista sataa golfkierrosta vuodessa Rakkain harrastukseni on golf. Talvivaelluksilla kyse on myös itsensä voittamisesta, kun altistaa itseään epämukavuusalueelle, mutta palaa kotiin voittajana. Golfin myötä olen saanut myös paljon uusia ystäviä. 24/7/365 hälytysvalmiudessa kotoa/töistä ja täysin vapaaehtoisesti. Käymme palvelukeskuksissa ja seurakunnan tilaisuuksissa esiintymässä. Tämä saalis tarttui virveliin Suolijärvellä vuonna 2017. Golf on ainoa liikuntamuoto, johon aina lähden innokkain mielin. Pirkko Rannikko, Salo Koonnut: Johanna Käkönen Taitto: Kaisa Salmelin. Nina Isotalo Veteraanilaulajat ja köhäkurkut Rakkain harrastus on laulaminen Pöytyän Veteraanilaulajissa. Liityin porukkaan eläkkeelle päästyäni vuoden 2012 loppusyksyllä. Ohjelmistoomme kuuluu niin hengellistä kuin kevyempääkin laulua. Polkupyörällä pääsee moniin paikkoihin, joihin autolla ei pääse ja parkkipaikka löytyy aina. Yhden kierroksen kävelymatkaksi tulee noin 10 kilometriä. Yhteisöllisyys orkesterisoitossa ei ole vain sosiaalista kanssakäymistä harjoitusten kahvitauoilla. Polkupyöräretket maailmalla ovat rakkain ja energiaa antavin harrastukseni. Ohessa kuva, jonka otin korvasienimetsässä Vaskiolla viime keväänä. Maarit Hedman Vaeltajan vapaus Retkeily lähimetsissä tai kansallispuistoissa sekä pidemmät vaellukset Lapin erämailla niin kesäisin kuin talvisin. Saimme valtavan määrän tietoa eri tavoista viettää vapaa-aikaa ja rentou tua sekä toinen toistaan kauniimpia kuvia. Airi Holappa Bambi sienimetsässä Rakastan luontoa ja hiljaisuutta, tykkään olla joskus yksin. Golf on rajaton riemu. Kaikki mitä tarvitsen kulkeutuu repussa, jota kannan selässäni. Löysin hakkuualueelta pienen metsäkauriin. Pääsen luonnossa tosi lähelle metsäneläimiä. Marjaleena Ruohonen Tähän ei tarvita mobiililaitetta Harrastan käsitöitä monipuolisesti; neulon, virkkaan, kudon räsymattoja, askartelen. Parasta harrastuksessani on, kun monen kuukauden harjoittelun ja onnistuneen konsertin jälkeen yleisö kiittää ja lähtee hymyillen kotiin. Ajatukset kulkevat rauhallisesti samalla, kun esimerkiksi sukka valmistuu silmukka kerrallaan. . Minulle musiikin harrastamiseen liittyy myös tavoitteellisuutta ja itsensä kehittämistä. Toivo Miinalainen, Pöytyä Aina hälytysvalmiudessa VPK on harrastuksena todella monimuotoinen ja aina joka kerta tulee opittua uutta. Saa lähes aina olla ihmisten turvana ja auttaa apua tarvitsevia oli sitten eläin, ihminen tai omaisuus kyseessä. Vanhin laulajamme on täyttänyt 90 vuotta, minä 70. Kappaleiden esittäminen saumattomasti yhteen vaatii harjoittelua, jossa on kuunneltava ja otettava huomioon kapellimestari ja muut kanssasoittajat. Lukijakysely harrastuksista tehtiin Auranmaan Viikkolehdessä, Kaarina-Lehdessä, Kunnallislehdessä, Laitilan Sanomissa, Loimaan Lehdessä, Paikallislehti Somerossa, Salon Seudun Sanomissa ja Uudenkaupungin Sanomissa. Tämä kuva on Rauman Nurmeksesta 3.3.2018
Se saa minulle hyvän fiiliksen ja kannustaa treenaamaan kovemmin ja kehittymään vielä enemmän. Punaiset viinimarjat on kuvattu elokuussa. Sitten pääsin pelaamaan myös eri seuroja vastaan. Kysyimme lukijoilta kuvia ja kirjoituksia rakkai sta harrastuksista. Harrastus alkoi jo lapsena, kuten monilla, mutta kiinnostus on säilynyt taustalla läpi vuosien. Juokseminen lumihangessa ilman kenkiä, vain muutamat villasukat jalassa, kehittää eri lihaksia kuin juoksu normaalisti, ja lyhyempikin lenkki riittää. Pari vuotta sitten harrastus aktivoitui taas kunnolla, kun hankin kaksi lapsuudessa himoittua, mutta saamatta jäänyttä superautoa (ja suuren määrän irtopalikoita, joista sitten salapoliisityön tuloksena syntyi useita sarjoja). Laskettelukuva on Leviltä talvella 2019. #villasukkajuoksu Tämä kuva on viime talvelta kotitalon edustalta. Kuvassa tapaninpäivän ajelut Laitilan Suontaan metsissä Satakunnan kömpijöiden seurassa. Se on muuttanut elämääni suuresti, mutta vain hyvällä tavalla. Omilla tytöilläni on myös Lego-sarjoja, kiinnostus ja innostus niitä kohtaan vaihtelee. Eniten kuitenkin ringetessä tykkään siitä, että se on joukkuelaji. Tutustuin myös Bricklinkin Studio-tietokoneohjelmaan, jolla voi ”rakentaa” digitaalisesti olemassa olevia settejä tai keksiä ihan omia Moceja (My Own Creation). Entisiin aikoihin sijoittuviin elokuviin ei oteta esimerkiksi tatuoituja näyttelijöitä. Lego-harrastus on itselleni terapeuttista vastapainoa työlle. Suurin hankkeeni sillä saralla on ollut Kyrön viljavaraston malli, joka herätti kiinnostusta paikallisissa Facebook-ryhmissäkin. Susanna Wirberg, Uusikaupunki Kaverit parasta partiossa Olen harrastanut partiota 24 vuotta, ja parasta siitä tekee uudet kaverit ja monipuolinen toiminta. Toistaiseksi malli elää vain kuvina. Mutta parhaimman onnen tunteen minulle tuo, kun onnistumme yhdessä joukkueena, kun voitamme tärkeän pelin tiukan ottelun jälkeen. Aluksi sain paljon uusia kavereita ja opin luistelemaan. Kuvassa olen lähdössä partioparaatiin marssimaan toukokuussa 2016. Ringette on monipuolinen laji. Se on ringetessä parasta! Joukkuekuva on Laitilan jäähallista syksyltä. Internetin kautta on mahdollista ostaa haluamiaan paloja ympäri maailman. Minun ei tarvitse kokea jännityksiä, pettymyksiä tai iloja yksin, vaan saan jakaa ne kaikki joukkuekavereideni kanssa. 15 Lukijat kertovat: Rakkain harrastus . Itse olen varmasti se innokkain edelleen! Ranskaa rakastava vaimokin sai osansa harrastuksesta, kun ostin hänelle syntymäpäivälahjaksi Lego Architecture Eiffel-tornin. Aloin kerätä lisää superautoja ja Model team -sarjoja, jotka myös viehättivät jo lapsena. . Kuvassa ovat Lego-kokoelmani helmet: vanhimmat Technic-sarjat ja muutama ”kultakauden” sarja, superautoja ja Model team -ajoneuvoja. Kuva on otettu Raisiossa järjestetyssä PiiPoon Lego-näyttelyssä 18.5.2019. Kati Koskinen. Se on nopea taitolaji, jossa vauhtia ja jännittäviä tilanteita riittää. Se tunne kun lähtee tunnille, ja tunne kun tulee kotiin. Kunhan vain olisi lunta. Kuva on Kouvolasta. Elokuvan teossa saa kokeilla vaikkapa tankilla ja konekiväärillä ampumista. Se tunne, kun on vaikea saada aivot pysähtymään kiireeltä ja huomaa, että silloinhan olen juuri oikeassa paikassa, tätä minä tarvitsen, tähän minä pystyn. Partiota voi harrastaa itselle sopivalla tavalla ja juuri niin paljon kuin haluaa. Saimme valtavan määrän tietoa eri tavoista viettää vapaa-aikaa ja rentou tua sekä toinen toistaan kauniimpia kuvia. Jonkun verran sitä onkin tullut tehtyä erilaisia projekteja varten tai puutteellisten sarjojen täydentämiseksi. Omat lapset kulkevat mukana, se on tehnyt harrastamisesta helppoa. Oikealla Lego-palikoista tekemiäni lautapelejä (olemassa olevia pelejä, Lego-toteutus vain omaa käsialaa). Jenna Perkkola Terveelliset marjat Puutarhaharrastuksessa saa myös terveelliset marjat käyttöön. Tämä kätkö löytyi Nällitjärveltä Kustavista 26.12.2019. Olen pelannut ringetteä noin kymmenen vuotta. Välillä tuleekin eksyttyä hyville maisemapaikoille treenaamisen ohessa. Pidän siitä, että pääsen kamppailemaan rinkulasta ja voittamaan tilanteita. Myös kaikki joukkuetapahtumat, kuten pelimatkat, turnaukset ja muut yhteiset tekemiset ovat parhaita. Aloitin ringeten nuorella iällä, mutta en koskaan ole harkinnut lopettavani sitä. Anne Rautu Satya joogan lempeys Satya joogan lempeät joogatunnit: sisäinen ja ulkoinen hyvinvointi, ei suorittamista, vaan keskittymistä kerrankin omaan itseen. Saamme tehdä kaiken yhdessä ja saada hyviä yhteisiä muistoja. Sarjojani oli esillä myös toissavuonna Kyrössä, kun MLL järjesti keräilyharrastustapahtuman. Ari Heino Kiipeilyä maisemapaikoilla Kiipeilyä harrastan, mutta myös luonnonläheisyys on tärkeää. Grigori Tchaban Aikuisiän Lego-harrastus Olen AFOL eli Adult Fan of Lego. Parasta ovat erilaiset tapahtumat erilaisilla porukoilla, leirien järjestämiset lapsille ja toisaalta johtajien omat koulutukset ja rentoutukset. Selässä on silloin yksivuotias poikani. Kiinnostuksen kohteina ovat erityisesti siis lapsuusja nuoruusvuosien sarjat, eivät niinkään tämän päivän uutuudet, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Ja ihan parasta se on umpihangessa loimaalaisella pellolla illalla, kun periaatteessa ympärillä on ihan pilkkopimeää, mutta silti näkee pitkälle. Tiina Lintervo Yhteisiä muistoja ringetestä Pelaan ringetteä UJK:n C-tytöissä. Henna Holappa Geokätkömaisemat Geokätköily: se hetki, kun löytää hienon kätkötoteutuksen tai aivan upean paikan kätkön esittelemänä. Tommi Vainiotalo Nikolas Laskemisen riemu Ulkoilu, laskemisen riemu ja nautinto, Suomen uskomattoman kaunis luonto talvella, maisemat, vauhti ja ilo. Pihla Suominen Elokuvien kautta monta elämää Tykkään tehdä elokuvia, koska saan elää tavallaan useita elämiä niiden kautta. Lumihangessa ilman kenkiä Se, että siinä on jotain hullunkurista ja outoa, tekee rankastakin treenistä niin hauskaa ja rentouttavaa. Kun seisoo keskellä pimeää peltoa pelkissä villasukissa polvia myöten umpihangessa, saa lisäksi olla ihan hiljaa yksin omien ajatustensa kanssa. Yhdessä mönkijäajelulle Mönkijäajelut ovat tärkeitä sosiaalisen kanssakäymisen ja haastavan harrastuksen takia
Toisille sopivat ryhmätunnit, jotka antavat rauhallisen ympäristön ja ajan shindoon. Sitten japanilainen kehotyöskentelymenetelmä shindo vei hänet mukanaan. Shindon lähtökohtana on kuusi perusvenytystä. Hän on vetänyt Shindowalk-ryhmiä Salossa aiemmin työttömille ja Muurlan opistossa. OLI Tepa Ahosen puheliaisuuden ansiota, että hän päätyi shindon pariin. – Fyysisellä liikkeellä ja hengityksellä pääsee kosketukseen kehon kanssa. Hän on ohjannut shindoa jo 15 vuotta. Shindo on kehotyöskentelymenetelmä, johon kuuluu rentoutusharjoituksia, venytyksiä ja muun muassa hartiaja jalkahoitoja. Kuratomi yhdisti omia lapsuudenaikaisia kokemuksiaan kosketuksesta ja lämmöstä ja idän perinteitä jalkojen hoidosta. Roolien ja symbolien avulla ihminen voi pohtia erilaisia valintojaan ja vaikka keskustella oman kehonsa kanssa. . Joku rauhoittuu, toinen virkistyy, sen mukaan mitä kukin tarvitsee. . . Tänä keväänä on kurssi Salon kansalaisopistossa. Sen tasapainottamiseen tarvitaan uusia palautumiskeinoja, Mursula-Innanen kertoo. Tepa Ahosen Shindowalkissa kävellään ja tehdään ulkona Jomon-Shindo-liikkeitä. Aluksi hän aikoi hoitaa vain itseään, mutta kiinnostui sitten muidenkin hoitamisesta. Nämä menetelmät ovat mukana Shindowalk-ryhmässä työskentelyssä. Näen esimerkiksi heidän vinoutensa kuten ennenkin, mutta annan heidän löytää ne itse. Siinä eri elementit auttavat yhdessä pääsemään henkisistä ja fyysisistä jännityksistä. . . Nykyinen digitalisoituva maailma asettaa ihmisen keholle uusia haasteita. . Siitä löytyy apua esimerkiksi tukija liikuntaelinten ongelmiin, unettomuuteen ja stressinhallintaan. Tärkeää on asioiden jakaminen arvostelematta, niin että ryhmässä toimimisestakaan ei tule suorittamista. Niistä alkoi syntyä shindon kokonaisuus. Moni shindon aloittanut on kertonut Mursula-Innaselle nukkuvansa paremmin. . Tavoitteena on tasapaino, itsensä löytäminen ja yhteisestä tekemisestä nauttiminen. Japanilainen Kazuko Kuratomi kehitti shindon 1980-luvulla etsiessään apua keskosena syntyneen tyttärensä astmaan ja allergiaan. Hän on myös psykoja sosiodraamaohjaaja. Jomon-Shindo tuo mukaan kiertotaivutusliikkeitä. . Fysioterapeuttina hän oli tottunut katsomaan asiakasta ja antamaan ohjeita, mutta shindossa on tarkoitus, että ihminen saa kuunnella omaa kehoaan. MINNA MÄÄTTÄNEN. – Shindo on ensisijaisesti kehonhuoltoa, mutta myös lempeää asennetta, joka johtaa kuuntelemaan omaa tilaa. . – Yhdessä tekeminen tuo iloa ja motivaatiota, Ahonen sanoo. Shindo ry:n nettisivuilta löytyy lisätietoa ja luettelo Suomessa toimivista ohjaajista, www.shindo.fi. 16 Shindoa ei suoriteta Arja Maunuksela SALOLAINEN Tepa Ahonen työskenteli aiemmin fysioterapeuttina. SHINDO kuulostaa hieman samantapaiselta kuin jooga tai pilates. – Shindon yksikertaisten venytysten avulla ihmiset oppivat tunnistamaan omat jännityksensä. . Mursula-Innanen on kehittänyt shindosta myös yhdessä lapsen kanssa tehtävän Halipysäkki-version. – Esimerkiksi e-urheilija on fyysisesti paikallaan mutta reagoi hermostollisesti vahvasti. Ne ovat kuitenkin Mursula-Innasen mukaan aktiivisempia ja energisempiä, kun taas shindo on passiivista viipymistä. SHINDOWALK taas on Tepa Ahosen luoma yhdistelmä, jossa kävellään luonnossa ryhmässä ja tehdään shindoharjoituksia kävelyn lomassa. – Venytykset tehdään niin pitkälle kuin oma keho sinä päivänä sallii. MursulaInnanen puhuu kunnioittavasta kosketuksesta. – Vahvistava pilates sopii hyvin yhteen rentouttavan shindon kanssa. . Muurlan opistossa shindokouluttajana toimii rehtori Riitta Mursula-Innanen. Hän on tehnyt itse myös pilatesta ja toteaa, etteivät eri lajit sulje pois toisiaan. Shindossa ei tarvitse pelätä, että liikkeet ovat liian vaikeita tai tuottavat kipua. Salolainen Tepa Ahonen kehitti japanilaismenetelmästä oman versionsa. RIITTA Mursula-Innanen korostaa, että shindossa ei suoriteta mitään, ei edes rentoutumista. Ne ovat kiertovenytyksiä, jotka auttavat etsimään omaa ryhtiä ja keskilinjaa. Shindon kehittäjän Kazuko Kuratomin mukaan puhutaan myös Kuratomimenetelmästä. On meditatiivista kävellä ja kuunnella, mitä itsessä tapahtuu, Ahonen kertoo. Venytysten opettelussa ohjaaja auttaa kevyellä kosketuksella, mutta jokainen saa sanoa itse rajansa. . Salossa asuva Ahonen löysi shindon opetusta läheltä, Muurlan opistosta. Sitten löysin shindoretriitin ja innostuin opiskelemaan shindoa lisää. Kun liikkeet on oppinut, niitä voi tehdä kotona, jos se tuntuu hyvältä itselle. En kuitenkaan enää koe mielekkääksi käskyttää, että kerran vielä! Shindo sopii Ahosen mukaan kaikille. Ihmiset ovat tottuneet suorittamaan, ja vie aikansa oivaltaa, ettei tarvitse yrittää enempää, hän sanoo. Tätä pohditaan parhaillaan varsinkin shindon kotimaassa Japanissa, jossa digitalisoituminen on pitkällä. Hän oli elämäntilanteessa, jossa tarvitsi jotakin uutta. Hän kertoo, että harjoitukset auttavat esimerkiksi lapsen rauhoittumista nukkumaan mennessä. SHINDO Sydämen tie . – Ajattelin, että voisin mennä retriittiin, mutta ei ole minun juttuni olla koko viikonloppu hiljaa. – Ei ollut helppoa oppia pois vaatimisesta.
Oma lehtesi on aina luettavissa, niin lomareissulla kuin junamatkallakin. • Tutustuminen Laitilan Pyhän Mikaelin kirkkoon • Kohti talonpoikaismuseo Kauppilan umpipihaa • Lounas, minkä jälkeen haluttaessa käynti Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan tehtaanmyymälässä • Matka jatkuu kohti Untamalan raittikylää, tutustuminen Untamalan puukirkkoon, Sarkin kotiseutumuseoon ja kävely kylänraitilla • Iltapäiväkahvit sopivassa paikassa Noin klo 15 paluu Poukan talolle. Retkiä räätälöidään kiinnostuksenne mukaan. Laitila-opas ottaa teidät / ryhmänne vastaan. Tapaturmapäivystys joka päivä Joukahaisenkatu 9, Turku. 02 770 2626 (ark. Kesäretkelle Laitilaan Laitilan kulttuurikohteet ja vireä yritystoiminta tarjoavat hienot puitteet kesäretkelle, jonka voimme räätälöidä teille aikataulunne ja kiinnostuksenne mukaan. Tutustutaan Poukan talon historiaan sekä Heli Laaksosen kokoamaan Pali muni -näyttelyyn ja Lemunaari Laitlast -näyttelyyn. 17 Jotta mikään ei pysäytä suomalaista. 0400 203 245 / Anton Ahvenlampi www.peimarinrakennuspalvelu.fi Puh. klo 8.15-15.45) Siellä missä sinäkin!. NYT ON OIKEA AIKA VARATA KESÄRETKI! Poukan talo Digilehti kulkee muutamalla eurolla mukanasi minne ikinä suuntaatkin. Puh. *Puhelun hinta: normaali paikallisverkkomaksu (pvm) tai kotimaisen matkapuhelinoperaattorin hinnaston mukainen matkapuhelinmaksu (mpm). 044 208 7885 / Ville Perälä PEIMARIN RAKENNUSPALVELU oy Teemme sen minkä lupaamme! Esimerkki opastetusta ryhmäretkestä: Klo 10 Tavataan Laitilan matkailuinfopisteessä Poukan talolla, Keskuskatu 4 b. Missä ikinä sitä tarvitsetkin! Liitä digilehti tilaukseesi: Tilaajapalvelija.fi/plus Soita Tilaajapalveluumme p. Tarvittaessa järjestämme myös kuljetukset. Yhteydenotot Lea Koskinen p. 010 257 8100* Palvelun tarjoaa Pohjola Sairaala Oy. 040-5673709
Meren pinnassa on ohuen ohut jääpeite. Riippumattoon saa viritettyä hyttysverkon. Matkan varrelta löytyi pieni kyläkauppa, jossa oli kiva pitää jätskin pituinen tauko. Ne ovat koko ajan syömässä, hän kertoo hymyillen. – Moni retkeilee sen takia, että rentoutuu. – Kesäaikaan nukun todennäköisesti joka tapauksessa riippumatossa. Se on parantanut selvästi yöunia. Tuulee etelästä. Se elää jatkuvasti ilman lämpötilan mukaan. – Esimerkiksi Pyhämaassa Pamprinniemen luontopolulla on tosi upeat maisemat. Saana Jaakkola muutti viime kesän lopulla meren rannalle. Nummisena ja paikallista väriä mukaan tuo Anniina Suhonen. 02 721 8988 www.loimaankeilahalli.fi Seuraa ajankohtai set tapahtuma mme Facebookis ta! 11.7.2020 Loimaan pesisstadionilla Iltapäivän ilmaiskonsertissa Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu! Lisätiedot: www.kuissi.fi THE 69 EYES • HAPPORADIO • ANSSI KELA JANNIKA B • PARTAMATTI • HALF-DOZEN. REILU vuosi sitten Saana Jaakkola pääsi reissupakuilun makuun Uudessa-Seelannissa, jossa hän matkusti vuokratulla pakettiautolla. . Ilmari Myllynen on M.A. Esakalliolla, Salontie 40, Somero. – Läheltä löytää ikimuistoisia elämyksiä. Retkillään Saana Jaakkola suosii aikatauluttomuutta. He pitävät huolta järvenrantamökistä sen omistajien muutettua ulkomaille. – Halusin, että auto on mahdollisimman ekologinen, mutta että saan kaikki reissukamat mukaan, kuten polkupyörän ja kajakin. On kuitenkin kiva, että on vaihtoehto nukkua autossa, jos vaikka sataa kaatamalla. Puolisen vuotta sitten Jaakkola toteutti haaveensa ja muutti brittipuolisonsa kanssa Rauman keskustasta meren rannalle. Näytökset 28.6.-2.8. Elämä oli ihanan yksinkertaista, ja tajusi, miten paljon kotonakin Unto Monosen 90v juhlanäytelmä Herra Satumaa ja laulava taksikuski Unto Monosena liikkuu ja käy pyydyksiin maisteri Simo Frangen. Mökiltään hän on lähtenyt myös pyöräilemään Uudenkaupungin 50 kilometrin Velhoveden rengasreitin. LIIKUNTA 18 Kokenut matkailija suosii aikatau luttomuutta Iida Kauppi Toimittaja ja matkabloggaaja Saana Jaakkola istahtaa kotilaiturilleen ja kääntää katseensa merelle päin. Joutsenet ovat tänä talvena viihtyneet rannassa pitkään. Ruoat saa tehtyä retkikeittimellä. Meilläkin oli tavaraa vaikka kuinka paljon liikaa, vaikka olimmekin reissussa kuukauden ajan. Hän kertoo tulleensa monta kertaa yllätetyksi, kun läheltä löytyy upea retkikohde, josta ei aiemmin tiennyt mitään. Tangokuningas Jarno Kokko takaa täyden tangon taian. – Sää oli aika tuulinen sinä päivänä, ja tuntui, että aina tuuli vastaan, vaikka mihin suuntaan pyöräili, hän muistelee. – Ihana ääni tuo jään ritinä, Jaakkola toteaa. Reissupakuksi valikoitui Opel Combo, jonka tavaransäilytysosion Jaakkola aikoo eristyttää. RIIPPUMATOSSA nukkuminen vaatii Jaakkolan mukaan pientä totuttelua. MATKUSTAMINEN on ollut Jaakkolan sydäntä lähellä aina, ihan lapsesta saakka. Hänen taistelijaparinansa huseeraa taksinkuljettajana Pertti Koivula. Reissuja hän on tehnyt enimmäkseen Euroopassa, mutta myös muilla mantereilla. – Kun on asunut ulkomailla, oppii arvostamaan kotimaan pieniäkin asioita, kuten vaikka juustohöylää. Se tuntuu tammikuun plussakeleistä huolimatta kylmältä viimalta. Kaipuu ulkomaille on vienyt hänet asumaan kaksi kertaa Espanjaan ja kerran Saksaan. Neljän kilometrin polulle voi ottaa eväät mukaan ja nauttia niistä rantakallioilla. Nyt hän käy joka päivä uimassa. Silloin ei kannata arjen aikataulupainetta kantaa mukanaan metsään. KUVAT: IIDA KAUPPI MONEN vuoden reissupakukuume sai helpotusta viime kesänä, kun Saana Jaakkola hankki ikioman pakettiauton. Kotonaan Saana Jaakkola työskentelee usein tietokoneellaan ikkunan edessä, josta avautuu yksi Selkämeren lukuisista lahdista. Matkabloggaaja Saana Jaakkola: Läheltä löytää ikimuistoisia elämyksiä. . Ennakkoliput Muotiputiikki Helmi tai lippu.fi/esakallio Ryhmävaraukset 044-97 111 00 tai myynti@esakallio.fi Katso tarkemmat tiedot ja muut tilaisuudet esakallio.fi tai facebook.com/esakallio Tervetulo a! LOIMAAN KEILAHALLI 8 KEILARATAA – Biljardi – Kahvila – Baari – Sauna – Kokoustilat Kartanomäenkatu 2 B, 32200 Loimaa Puh. Luontoihmisenä hän on viihtynyt, vaikka keskustaan onkin pitkä matka. VARSINAIS-SUOMESSA Jaakkolan ja hänen miehensä yksi tukikohta on pariskunnan ystävien mökki Uudenkaupungin Lokalahdella. Naisvoimaa uhkuvat Monosta magneetteina puoleensa vetävät laulajat Suvi Karjula ja Reeta Saranpää. – Siellä tajusi, miten vähällä ihminen pärjää. – Mutta teltassa en ole nukkunut kertaakaan sen jälkeen, kun hankin riippumaton – yhtä pakkasyötä lukuun ottamatta. Sänkyä ja sängyn alle tulevia säilytyslaatikoita kummempia varusteita hänen reissupakunsa ei tarvitse. – Haravan varrella olen tähän saakka saanut jään rikottua, hän naurahtaa. Niitä varten ei tarvitse lähteä kauas. – Niitten pyllistelyä seurailen. Lähimatkailun Saana Jaakkola arvostaa korkealle
– Yksi brittiläinen Suomeen hurahtanut kaverini harrastaa luonnonvesissä uintia. – Alkujaan olin täysin budjettimatkailija. Kerää ostoksista leimoja ja lunasta 25% alennus täydellä Tassupassilla Tervetuloa tutustumaan! Ma-Pe 10-18 La 10-15 Koirakävelypäivinä olemme auki klo 20 asti Vesikoskenkatu 4, Loimaa vippet@luukku.com / 044 0589032 VipPet Uusi eläintarvikeliike Loimaan keskustassa. Lähdin sinne, minne sain halvimmat liput. – Maisemat ovat tosi kivat, matkalla on yöpymiseen autiotupia, on uintipaikkoja ja kaivo, josta voi ottaa vettä. Voit varata ajan Piialta 050 9177539 tai piku.toivola@gmail.com. Ahvenanmaa – Ahvenanmaalla tulee olo, että on ulkomailla, vaikka onkin Suomessa. Reissupakulla on myös ajokilometrejä edessä. Suunnitelmissa on takaosan eristäminen, jotta tila olisi lämpimämpi. – Vastuullinen matkailu vaatii kuitenkin meiltä ajattelutavan muutosta. Turun seudulla valloittamista odottaa vielä polkupyörällä Saariston rengastie sekä Salosta Hankoon ja takaisin kiertävä Rannikkoreitti. Voit mennä Kylmäpihjalan majakalle, Kuuskajaskarista taas löytyy armeijaajan juoksuhaudat ja tykit. Jos viitsii kävellä luontopolkua pitkin Reksaaren kärkeen, niin siellä on ehkä hienoin laavu, jonka tiedän. Meillä onnistuu myös lemmikin hampaiden puhdistus sekä hammaskiven poisto nukuttamatta käyttäen ultraäänihammasharjaa. Jaakkolan oma yrittäjätaipale vapaana toimittajana on vahvistanut käsitystä siitä, että palkka kuuluu työn tekijälle. Kun muut menivät nukkumaan, minä menin rantakallioille. Voit varata ajan Happy Petzin Tiina Romolta 045 6481460 tai happypetz.tiina@gmail.com. Suurin osa matkailijoista kuitenkin haluaisi tehdä vastuullisia valintoja. Tällöin kaikki matkailutulot voivat virrata kaupungista pois. – Sängyn alle voisi tulla vaikka säilytyslaatikoita. LIPPUJA MYÖS LIPPU.FI TAI TICKETMASTER -VERKKOKAUPOISTA La 8.2.2020 klo 19 SANAT: JUKKA VIRTANEN sonja lumme orkestereineen liput alkaen 17,50€ liput 28€ /esitys Kokenut matkailija suosii aikatau luttomuutta Joutsijärvi, Kullaa – Joutsijärven ympäri kiertää 27 kilometrin patikointireitti, jonka voi tarvittaessa kiertää päivässä, mutta halutessaan retken voi venyttää useampaankin päivään. – Reksaaressa on vanha kalastajatila, jossa voi kesällä yöpyä. Trimmauksia, kynsienleikkuuta sekä hierontaa VipPetissä käy tekemässä ToivonTassut. – Reitti on merkitty. Isokari oli sellainen paikka, että en olisi malttanut lähteä ollenkaan pois. Siellä on myös riippusilta ja kaksi vesistön ylitystä itse vedettävillä losseilla, joista toinen on soutuveneestä tehty ja toinen isompi lautta. Toinen laavuista on kaksoislaavu, jonka lähellä on hieno hiekkaranta. – Reitillä on tosi upeat laavut. – Kannattaa muutenkin käyttää opaspalveluita, jopa omassa kotikaupungissa, niin saa tietää yllättäviäkin asioita. Veneetön pääsee Reksaareen venetaksilla tai varaamalla soutuveneen Rauman matkailutoimiston kautta. – Siinä on myös sosiokulttuurinen ja taloudellinen puoli. Kuuntelin pienten aaltojen lyöntiä kalliota vasten, lokit kirkuivat ja majan valo alkoi erottua tummentuvaa yötä vasten. Joku matkustaa toiselle puolelle maapalloa, ja sitten yöpyy kasvottomassa kansainvälisessä ketjuhotellissa. Patikointireitillä on elämyksellisiä kohtia, jotka ovat varmasti lapsillekin kivoja. Hän kertoo ensi keväänä avatattavasta Fairbnb-palvelu, jossa osa tuotosta käytetään paikallisen yhteisön hyväksi. – Olin Isokarin majakalla muiden bloggaajien kanssa reissussa. Nyt fokus on vaihtunut vastuullisen matkailun puolelle. Yövyimme kerran riippumatoilla aivan järven rannassa ja seurasimme upeaa auringonlaskua. Oppaamme kertoi meille Isokarin historiasta ja hämmästyttävän harvinaisista kasveista. – Paikassa oli intohimolleen omistautunut kesäopas. Hänestä olisi tärkeää, että kun matkaillaan, niin tuotaisiin alueelle enemmän hyvää kuin huonoa. Isokarin majakka, Kustavi – Kaikki Suomen majakat ovat hienoja retkikohteita. Laavulla on huussi ja kaivo. Saanan top 5 retkikohteet Lounais-Suomessa on turhaa roinaa. KULTTUURI 19 CRUSELLI UUSIKAUPUNKI KULTTUURIKESKUS CRUSELLI UUSIKAUPUNKI KULTTUURIKESKUS VIERAILUESITYKSET Pe 6.3.2020 klo 19 TE4: HARMONY SISTERS liput 28€ Pe 13.3.2020 klo 19 ULLA TAPANINEN: LAVA-AMMUNTAA VI liput 28€ Su 19.4.2020 SAIKKUA, KIITOS klo 15 LISÄÄ SAIKKUA klo 18 50€ /molemmat esitykset Liput ja lisätiedot: Uudenkaupungin Teatteri 02-84515440 toimisto@uudenkaupunginteatteri.fi Lisätietoja: Uudenkaupungin kulttuuripalvelut 050 420 5401 kulttuuritoimisto@uusikaupunki.fi La 22.2.2020 klo 18 ITALIALAINEN ILTA: KAIVOKATU SWING BAND liput alkaen 15€ Pe 28.2.2020 klo 19 QUEEN MUSIKAALI the show must go on liput alkaen 29€ Pe 20.3.2020 klo 19 UMO HELSINKI JAZZ ORCHESTRA liput alkaen 20€ Su 1.3.2020 klo 15 JOKERI POKERI BOX simon suuri synttärishow liput alkaen 14,50€ Pe 17.4.2020 klo 19 JONNE AARON OTA MUT konserttisalikiertue liput alkaen 35,50€ KULTTUURIKESKUS CRUSELLI uusikaupunki LIPPUJA KAIKKIIN ESITYKSIIN ENNAKKOON PALVELUPISTE PASSARISTA, RAUHANKATU 10, UUSIKAUPUNKI. Pinkjärvi, Eurajoki – Noin viiden kilometrin reitin pystyy hyvin kiertämään kerralla ilman suurempaa kokemusta. SAANA Jaakkola on varma, ettei matkailu eikä lentäminen tule loppumaan. Hän muistuttaa, että vastuullinen matkustus ei tarkoita ainoastaan ympäristöasioita. Sängyn Jaakkola suunnittelee saavansa poikittain. VASTUULLISEEN matkailuun Saana Jaakkola myöntää havahtuneensa vasta viime vuosina. Saana Jaakkolan reissupaku on vielä ihan tavallinen pakettiauto. Nämä ovat sellaisia hetkiä, kun tuntee, ettei elämässä tarvita mitään muuta. Siinä on hankaliakin kohtia, joten hyvät kengät ovat tarpeen. Saana Jaakkolan matkailublogi löytyy osoitteesta https://www.livenowdreamlater.net/fi/ Vilhonkatu 1 Salo (kirjastoa vastapäätä) 02 731 3281 ark. Ihmiset puhuvat eri kieltä ja maisemat ovat erilaisia, kun jo tietkin ovat erivärisiä! – Ahvenanmaalla voi reissata autolla, pyörällä tai prätkällä joko risteilemällä tai lautoilla saaria hypellen. SAANA Jaakkolan suunnitelmissa on monenlaisia matkoja. 9.30-17.00 • la 9.30-14.00 modaliisa.fi KURVIT KUNTOON, MEKKO PÄÄLLE ja menoksi! Suositut koirakävelyt parillisten viikkojen torstaina klo 19, lähtö VipPetin edestä parkkialueelta. Rauman Saaristo – Rauman saaristo on niin monipuolinen. Lisätietoa www.happypetz.fi tai Facebookista Happy Petz Finland. Yhdessä aiomme kiertää kaikki Suomen kansallispuistot ja uida
Se on vain hyvä merkki, että on tullut tehtyä jotakin ja liike on mennyt kohteeseen. TNSportilla kuntosaliryhmiä on 3–4 per päivä ja Fit Somerolla viikoittain 15 tuntia. Se lisää jaksamista sekä työikäisillä että vanhusiällä. Ryhmäliikunnoissa käy paljon väkeä, mutta miehiä pitäisi olla enemmän. Kolmannella kerralla helpottaa jo. Lisäksi tulevat Somero-opiston liikunnan ryhmätunnit sekä Uimahalli Loiskeen vesiliikuntaryhmät. Ne ovat nimettyjä ryhmiä, kun muissa saa tulla ja mennä miten haluaa. Someron monitoimitalon uusittu sali kerää hyvin kävijöitä. Porukalla tulee liikuttua enemmän kuin yksin. Nykyisin pärjätään ja mennään sekaryhmillä, ja miehet ovat selkeässä vähemmistössä. Kaupunki on ulkoistanut liikuntapalvelut toistaiseksi Someron Liikunta ry:lle. Saliryhmissä miehiä on suunnilleen viidesosa kokonaismäärästä. Ne ihmiset, jotka liikkuvat, liikkuvat monilla eri tavoilla. – Ne ihmiset, jotka liikkuvat, liikkuvat monilla eri tavoilla. Ensikertalainen tarvitsee apua laitteiden käytössä. Someron Syke ry:llä on jumpparyhmiä, ja tarjontaa täydentävät yrityspuolelta Fit Someron sekä TNSportin salit. Ellei se sitten ole nivelissä. He tietävät: tätä minun pitäisi tehdä ja tähän minun pitäisi hakeutua! Siksi on hyvä, että Somerolla on ihan hirvittävän hyvä ja laaja tarjonta; varmasti täältä löytää ryhmän. Yhdistyksen vetämänä kuntosali Kareliinissa kokoontuu joka viikko yhdeksän kiertoharjoittelu-, circuittai hyvinvointiryhmää. Kiertoharjoittelussa vauhtia pystyy määrittelemään itsekin, millaisella tempolla työtä tekee. REMONTIN JÄLKEISESTÄ kävijämäärien noususta Someron Liikunnalla on kerrottavaa muutaman kuukauden ajalta. Salilla hän käy kahdesti viikossa. Sitä moni toivoo. – Se kaikki näkyy ihmisten käyttäytymisestä. Meillä on ollut sama kokoonpano jo vuosia. Suorituksia ei vertailla. – Siinä ei tarvitse miettiä, mitä seuraavaksi tekee. JOKIN ON kuitenkin muuttunut, ja se on ryhmätunneilla käyvien miesten määrä. Anzela Trofimova vetää ryhmäliikuntatunteja, mutta tekee myös henkilökohtaista ohjausta. Nämäkin seikat vaikuttavat saliliikunnan suosioon. Kipu lähtee sillä, millä tuleekin. Pientä lihaskipua ei kannata pelästyä. – Jokainen katsoo kierrosta tehdessä tasan tarkkaan omaa napaa. Myös monet uudet laitteet, kuten kuntopyörä, ovat nyt ergonomisesti suunniteltu paremmiksi. Kun tiedetään, ettei siellä tarvitse olla ahtaasti, se on monellekin kimmoke aloittaa salikäynnit. Ei siinä paljon ehdi muita vilkuilla. – Jos joku päivä sattuu tai kivistää, ei tee silloin niin paljon. Kyllä siellä muitakin on! – Mitään maksimivoimatasoja ei mitata. Esimerkiksi 65+-ikäisille on peräti neljä pienryhmää, joissa on vielä tilaa. – Naiset ehkä hakeutuvat ryhmäliikuntaan miehiä hanakammin ja tulevat kaverin kanssa yhdessä. Omatoimikävijöitä on myös paljon. Seppo Manninen kertoo käyneensä salilla ja ryhmäliikuntatunneilla useita vuosia. Aikaisemmin Someron Liikunnalla oli omat liikuntaryhmät miehille ja naisille. Anzela Trofimova liikunnanohjaaja . Kun nähdään täällä, niin tiedetään kuka on vielä hengissä, Manninen naurahtaa. – Tilastografiikasta näkyy, että edeltäviin vuosiin nähden nousua on noin 20–25 prosenttia. Tehdään pitkiä sarjoja ja paljon toistoja, isoja painoja ei tarvitse helisytellä, Hälli innostaa. – Pienillä painoilla alkuun, että löydetään oikeat liikeradat eivätkä paikat mene rikki. Alkuja loppuverryttelyjä on tilaa tehdä, kun jalat tai kädet eivät osu venytellessä ja pyöritellessä laitteisiin. Tällä ajatellaan myös omatoimisesti käyviä. SAULI KAIPAINEN ”Porukalla tulee liikuttua enemmän kuin yksin”. Liikunnalla on mukavat vaikutukset. Sama asia on havaittu myös yksityisillä saleilla TNSportilla ja Fit Somerolla. 20 Kuntosali luo hyvinvointia Sauli Kaipainen SOMERON monitoimitalon uusittu ja reilusti laajennettu kuntosali Kareliini alkaa näkyä kävijämäärissä. Kaikki tahot harmittelevat seikkaa. Kiertoharjoittelua hän pitää hyvänä. Olli Nuotio toteaa käyneensä Someron salilla siitä asti, kun muutti takaisin paikkakunnalle. Ei tule niin helposti kremppoja. – Pieni tärinä tai kipu on merkki, että se puree. Kun pelaa golfia, on välttämätöntä pitää monipuolisesti yllä kuntoaan. Haluamme pitää sekaryhmät, jotta vaihtoehtoja on enemmän. . PAIKKOJEN mahdollista kipeäksi tulemista ei pidä säikähtää. Trofimova tekee ryhmäliikuntatuntien lisäksi myös henkilökohtaista ohjausta. Ohjattu harjoittelukierros on laadittu ammattimaisesti kaikille tehokkaaksi ja kompaktiksi. Liikkeet pitää tehdä oikein. Someron Voimalla pyörii suosittu kuntonyrkkeily. – Tämä on tässä iässä hyvin tärkeää. Se on enemmän 2000-lukua, tasa-arvoistetaan sitäkin, että ei erikseen jaeta sukupuolia, Veera Hälli selvittää. Sitä ei tarvitse ajatella, että pitäisi laittaa isoja painoja ja osoittaa sillä maskuliinisuuttaan. Laitteella ollaan kiertoharjoittelussa 30–40 sekuntia kerrallaan ja vaihtoonkin on vain 10–15 sekuntia. Kun ryhmäliikuntaa ei ole koko ajan ja joka ilta, on kaikilla mahdollisuus tulla ja liikkua. LIIKUNTATARJONTAA Somerolla riittää. Se on valmis työkalu kuntoilijan käyttöön. Somerolla kuntosali Kareliini on ahkerassa käytössä. Liikunnanohjaaja Anzela Trofimova kertoo, että iltacircuitissa tehdään enemmän työikäisille suunnattuja harjoituksia. Tuttu porukka myös innostaa. Se sopii silti myös vuorotyötä tekeville. – 13 vuotta olen käynyt, ja tietysti kävin työaikana jo muualla, Nuotio tuumaa. – Moni on tehnyt uudenvuoden lupauksen liikkumisesta. Lisätila toi väljyyttä. – Ihan valtakunnan mediassa on saatu markkinoitua, miten paljon hyvä lihaskunto ja lihaksiston voimatasapainon parantaminen edistävät arjessa selviämistä. Se kuluttaa myös hyvin energiaa. Uutta on se, että salilla on nyt selkeämmin eroteltu vapaiden painojen alue ja laitepuoli. Niitä on mukavasti enemmän. – Omaa ruumistaan on hyvä säännöllisesti vähän ”riepotella”. IHMISET OVAT Hällin mukaan nykyisin todella paljon tietoisempia kuntosaliharjoittelun myönteisistä vaikutuksista. Aika lailla asukaslukuun nähden tarjontapuoli on mallillaan. Miestenkin kannattaisi rohkaistua. – Totta kai uudet tilat ja olosuhteet kuntosalilla kiinnostavat enemmän, ja se motivoi lähtemään mukaan. – Monilla saattaa olla joitain aikaisemmin sattuneita onnettomuuksia, esimerkiksi polvivamma. Ryhmä on hyvä, ja se tekee harrastamisen mukavaksi. Tekee rennommin ja ottaa iisimmin. Päivällä kokoontuvissa kiertoharjoitteluissa on eläkeikäisille suunnattuja harjoitteita. Tilanteen tietää Someron Liikunnan toiminnanjohtaja Veera Hälli. MIESTENKIN OLISI tärkeää liikkua. Monet kasvot ovat tulleet vuosien aikana tutuiksi. Hiihtämään ei ole päässyt ja kävelykin on sadesäällä huonoa. Ryhmäliikuntatunnit ovat suosittuja varsinkin uudenvuoden lupausten jälkeen. – Liikuntaa löytyy täällä laidasta laitaan. 30 hengen ryhmän kokoontuessa on salitila luonnollisesti vähissä
klo 15 Salorankatu 5-7 Salo/Astrum keskus / P. klo 13.00 Su 9.2. Musiikista vastaa Kannaksen pojat yhtye. klo 19.00 Pe 14.2. klo 13.00 ja 18.00 ESITYKSET 27.2.–25.4.2020 PARHAAT KONSERTIT SALOSSA: mm. La 15.2. Tuula Leväniemi Maailman ensi-ilta 7.2.2020 Maailman ensi-ilta 7.2.2020 TULOSSA KEVÄÄLLÄ 2020:. Ulla-Maija Jokela Kamerat ja luontokuvaus Kuvausväline on kuvattu Iisalmessa jouluna 2019. klo 18 Talvisodan päättymisen 80v. Vanhoista vaatteista leikkaan kuteita. 0400 798 740 iltaisin klo 19-20 ja viikonloppuisin klo 10-15 Liput 18 e /7 e , ryhmät 16 e sis. klo 19.00 Su 16.2. tilaisuus: Teemu Keskisarja, näyttelijät Liisa Roine & Seppo Mäki. Kun näen kuteet, maton värit muodostuvat heti niistä. klo 19.00 La 8.2. klo 19, la 8.2. 21 KULTTUURI LIPPUMYYMÄLÄ Alfredinkatu 2, Rauma p. klo 18 Tähtisumua draamallinen konsertti (Seppo Hovin tarinoita) Angelika Klas, Seppo Hovi, Hannu Lehtonen To 12.3. klo 13.00 ja 18.00 Ti 11.2. 0440-520 260 myynti@teatteriprovinssi.fi Lippuja ti-pe klo 11-15 päänäyttämöltä Lippu.fi / Prisman infot/ R-kioskit Ohjaus Joonas Suominen Suomennos Aino Piirola Lavastus Niina Suvitie Puvustus Piritta Kämi-Conway RAKKAIN HARRASTUS Matkailu ja uudet elämykset Kuva on Kalajoelta toukokuussa. klo 19, la 1.2. Kaarlo Asikainen Räsymattojen teko Harrastukseni on räsymaton teko. klo 15 Slaavilainen iltapäivä Amadeus Lundberg, Milana Misic, Tomi Metsäketo La 29.2. www.himolanteatteri.net Lippuvaraukset puh. klo 18, pe 7.2. pullakahvin väliajalla Käsikirjoitus Carin Mannhaimer Suomennos Liisa Urpelainen Ohjaus Heidi Tuomola Näytökset Su 2.2. klo 18 KNIPI Egotrip Primus Motor Su 16.2. klo 13.00 ja 18.00 To 6.2. (02) 8376 9900 raumanteatteri@raumanteatteri.fi MA-PE klo 11–17 sekä esityspäivinä 2h ennen esitystä PIINAAVA JÄNNITYSNÄYTELMÄ! Himolan Teatteri esittää koskettavan hauskan komedian Yläneen työväentalolla, osoitteessa: Haverintie 28, 21290 Yläne Yhteistyössä Uudenkartanon kyläyhdistys ry, Auranlaakson kansalaisopisto ja Yläneen Työväenyhdistys. Katso koko ohjelmistotarjonta: www.teatteriprovinssi.fi TOHTORI ZIVAGO suurmusikaalin viimeiset esitykset ke 29.1
Kuva on otettu Uudessakaupungissa hiihtoladulta, heti kun lokakuussa oli vähän lunta. Sitä harrastaa nuoresta eläkeläiseen. Merja Tähti Hiihto luonnon rauhassa Tärkeitä harrastuksia on monia, mutta tärkeimmäksi nousee hiihto luonnossa. Kuvassa täydellinen auringonpimennys, kun olin Ursan järjestämällä matkalla Australiassa marraskuussa 2012. Rakkain harrastukseni on siis pyöräily. Jos intoa löytyy, niin voi myös alkaa kilpailla tässä lajissa, jossa Suomi on myös hyvin menestynyt ja huippupelaajia löytyy maailman mittapuulla. Niitä on kaksi, ravihevosia molemmat. Metsälenkillä lepää mieli ja silmä. Kuva on Queenslandista. Viikon aikana saan kokea kunnon talven, luonnon rauhan ja majapaikkanikin on todella rauhallisessa paikassa, vietän melkeinpä erakkoelämää. Kauemmas mentäessä pöllöretket on ihania, suksia boksiin pakatessa jännitys kutittelee jo tulevasta yöstä. Mahdollisuus käyttää eri tekniikoita ja Ilolansalossa Salossa kokoontuvan harrastajaryhmän kannustava yhteishenki sekä hyvin monitaitoinen ohjaaja ovat saaneet innostuksen säilymään vuodesta toiseen. Siksi olen pyrkinyt jo 20 vuoden ajan matkustamaan Lappiin Pyhän ja Luoston maisemiin kerran talvessa. Karsina siivotaan joka päivä, huolehditaan vedet, heinät ja väkirehut ja muu hyvinvointi. Kuva on otettu Loimaan seudun kennelkerhon järjestämistä mh-luonnekuvauksista alkusyksystä. Tai toinen vielä niin nuori, että vasta opettelee. Värien hehku ja jokaisen työn yllätyksellisyys sen kuivuessa ja valmistuessa on parasta. Parasta harrastuksessa on hevosten kanssa oleminen, huonoinkin päivä takuulla muuttaa suuntansa niiden seurassa. Kun on vuosia ollut toiminnassa mukana niin näkee myös miten mennään eteenpäin. Kesällä myös valokuvaan hurjasti! Annikki Heikkinen Kutoessa mikään ei harmita Käsityöt ovat olleet aina tärkein harrastukseni. Helvi Pajunen Ratsastajatyttö hurahti raviurheiluun Minulle tärkeitä ovat hevoset. Isoäiti opetti minulle sukan kutomisen ollessani viisivuotias ja siitä harrastukseni alkoi. Se on parasta tässä harrastuksessa. Sinä olet hyvä hevoselle ja se antaa 110-prosenttisesti takaisin. Samalla tuli vierailtua Latitude 64 -kiekkovalmistajan tehtaalla tutustumassa. Kevättä ja kesää odotellen toinen harrastus, kuntosali, antaa eväitä kesää varten. Kutoessa mikään ei harmita. Vuosittainen kilometrimäärä kasvaa koko ajan. Raija Kuosa Aina uudestaan tallille Hevosten hoito, se on kaiken perusta. Ja joka päivä oppii uutta. Vanhoissa amerikanautoissa on jotain selittämättömän hienoa. Silloin ymmärrys värien ja muotojen moninaisuudesta ja kauneudesta avautuu uudella, odottamattomalla tavalla. Paras asia on kuitenkin kun näkee saman hymyn poikien naamalla kun tulevat hallille ja kun menevät treenien jälkeen kotiin. Se vie aina vaan uudestaan tallille! Outi Luukkonen Täydellinen auringonpimennys Australiassa Auringon, kuun ja planeettojen tarkkailua, toisinaan etsin kohteita myös kauempaa avaruudesta. Kunto kasvaa ja maisemat vaihtuvat ajettaessa pitkiä matkoja. Ratsastajatyttö hurahti raviurheiluun. Eeva-Liisa Kantola Suunnistus ja luonnossa liikkuminen Suunnistus ja luonnossa liikkuminen yleensä. Onnellisinta on aurinkoinen tai tähtikirkas kuutamohiihtoreissu, kuumaa juotavaa termospullossa. Viime syksynä tuli käytyä Ruotsissa pelaamassa Skellefteå-radalla. Pasi Huttunen Halpa ja oiva laji Frisbeegolf on oiva liikuntamuoto. Jo yli 4 000 vuotta käytössä olleen luonnonmateriaalin käsittelytaito on kiehtovaa oppia. Lenkkeillään tietysti myös. Samalla voi kokea myös vauhdin hurmaa alamäessä! Tämä on oivallinen liikuntamuoto polvileikkauksen jälkeen. Valitettavasti se on nykyään täällä niin lyhytaikaista, jos onnistuu lainkaan. Janica Feldt Soutelu mökillä Se kasvattaa kuntoa ja saa raitista ilmaa. Mahtavia hetkiä ovat aina ne omien junnujen onnistumiset. Niklas Nurmi Kutominen Tämä itse tehty villapaita on kuvattu Hämeenkyrössä joulukuussa 2019. Kuvassa silkin ja värien hehkua mielikuvituskukkasten muodossa. Kuvassa on rastilippu Paimion luontopolun metsässä 8.12.2019. Tiina. Mallien ja värien suunnittelu on mielenkiintoista ja käden jäljen näkeminen palkitsee. Kuvassa Soutajan tunturi Pelkosenniemellä vuoden 2018 maaliskuussa. Kuva on Halikosta viime vuodelta. Esa-Matti Ristola Vanhat amerikanautot Romun kerääminen tuo iloa elämään. Kuva Kaarinan jäähallista joulukuulta. Sanni Virtanen Hymyt lätkäjätkien huulilla Juniorijääkiekon kanssa touhuaminen. Erityisen paljon olen kutonut. Vuonna 2019 kertyi noin viisituhatta kilometriä. 22 RAKKAIN HARRASTUS Kuutamohiihto Hiihtoreissu lähellä tai kauempana. Syysteloilla oleva soutuvene on kuvattu Tammelan Heinijärvellä lokakuussa 2018. Suunnistuksessa parasta on onnistunut suoritus: hyvät reitin valinnat ja ”vastaantulevat” rastiliput. Parasta on luonnon ja sen ihmeiden havainnointi, hiljaisuus tai luonnon äänien kuuntelu. Välillä ollaan näyttelyssä, välillä treenataan tokoa, hakua tai rallytokoa. Jannele Näveri Silkkimaalauksen värien hehku Silkkimaalauksen harrastaminen on auttanut minut vaikeiden aikojan yli. Kuvassa perheväelle lahjaksi annetut sukat ja lapaset Helsingissä. Ratoja Suomessa löytyy lähes joku kunnassa ja laji on halpa harrastaa. Olen kutonut paljon sukkia, lapasia ja lasten vaatteita myös hyväntekeväisyyteen, se tuo hyvän mielen. Jaana Hölsö, Paimio Tuhansia kilometrejä pyörän päällä Uskollinen pyöräni tähyilee jo ensi kesää, suuntana Latvia! Ennen retkeä on edessä monen monta kilometriä harjoituslenkkejä Salon seudulla. Tomi Vuori Koirien kanssa tokoa ja luonnekuvausta Koiraharrastus tuo mukavaa vaihtelua arkeen. Kuvan autot on kuvattu kesällä 2019 Uudessakaupungissa. Ohjaan itse aloittelevia harrastajia ja toimin talkoolaisena erilaisissa tapahtumissa. Sielukin saa ravintoa, sillä hengellinen anti on hyvä, juuri sitä mitä kaipaan. Tavoitteitakin on, mutta niitä kohti ei mennä hampaat irvessä
TNSport synttäriskabat ja kakkukahvit klo 9-12 28.3. Ilmainen tutustumistunti klo 9-10 2020 LISÄÄ TAPAHTUMISTA, KURSSEISTA JA ILMOITTAUTUMISISTA: www.TNSport.fi info@tnsport.fi 046 876 2262. 0403 066 275 www.passeliauto.com 1500 € VÄHINTÄÄN HYVITYS AUTOSTASI ostaessasi yli 5000€ vaihtoauton. Kaikille avoin FitlLine ravintolisätilaisuus klo 15-17 4.3. Alkaa neljän kerran alkeiskurssi 1 klo 19.30-20.30 14.3. ES.auto -19 4 tkm 28.400€ Toyota COROLLA Touring Sports 2,0 184HV Hybrid Active, Plus pak. 0403 066 280 • Huolto puh. Alkaa neljän kerran alkeiskurssi 1 klo 19.30-20.30 1.8. -19 15 tkm 32.800€ Skoda OCTAVIA Combi 1,8 TSI Style DSG -16 65 tkm 24.800€ Toyota AURIS Touring Sports 1,8 Hybrid Active -17 34 tkm 24.400€ Mercedes-Benz GLK 320 CDI 4Matic A -09 130 tkm 23.900€ Toyota AURIS 1,8 Hybrid Active Edition -19 21 tkm 26.500€ Toyota YARIS 1,5 Hybrid Active 5ov -15 26 tkm 16.800€ Toyota YARIS 1,33 Dual VVT-i Style 5ov Multid S -15 34 tkm 15.800€ Citroen C3 e-VTi 82 Exclusive A Huippuvarustelu! -16 14 tkm 13.300€ Toyota AURIS Touring Sports 1,8 Hybrid Premium -14 67 tkm 20.800€ Lemmikki Ihana seurata hänen puuhasteluaan. Toyota PROACE VERSO Family L1 2,0 D 180 A -17 44 tkm 47.400€ Mercedes-Benz C 200 4Matic A Business AMG 1.OM Suomiauto -17 20 tkm 41.800€ Volkswagen AMAROK DC Comfortline 3,0 TDI 150 4wd -17 78 tkm 39.500€ Toyota HILUX DCab 2,4 D-4D 150 4WD Premium 50Edt A 2p ES.auto -18 5 tkm 53.400€ Toyota PROACE L1 2,0 D 180 A 5-ov -18 33 tkm 31.700€ LOK-196; Volkswagen T-ROC Style 1,5 TSI EVO 110 DSG -18 34 tkm 28.900€ Toyota COROLLA Hatchback 1,8 Hybrid Active, Plus pak. Alkaa neljän kerran alkeiskurssi 1 klo 19.30-20.30 29.2. Ilmainen tutustumistunti klo 9-10 27.6. Lemmikki kuvattuna parvekkeella kesällä 2016. ja 15.8. Renkaanheiton Someronmestaruus 2020 klo 14-15 8.-15.8. Auton oltava ajokuntoinen, katsastettu ja kaksin renkain. Raija Björnholm RAKKAIN HARRASTUS Läh iliik unt aa per inte ikkä ässä seu rass a jo 90 vuo tta ! Paimion naisvoimistelijat Ilmoittaudu mukaan: paimionnv .fi Kuntoleidit Jumppakoulu Perheliikunta Bungee-training Showtanssi Freegym Lavis Step Jooga Zumba Jooga Freegym Lavis Dance 4 fun, tanssiryhmiä nuorille Läh iliiku nta a per inte ikkä ässä seur assa jo yli 90 vuo tta ! 5.2. Alkaa neljän kerran levytankoja kahvakuulakurssi klo 19.30-20.30 25.4. Ilmainen tutustumistunti klo 9-10 1.5. Ilmainen tutustumistunti klo 9-10 1.4. Ilmainen tutustumistunti klo 9-10 29.2. Välillä lasten toiminnallinen temppurata perheiden vapaassa käytössä, Museotie 2:ssa 30.5. 23 arkilounas 9,50e la-su lounas 13,50e Keittiö su – to 11.00 – 22.00 Auki: pe – la 11.00 – 23.00 Joensuuntie 33 31400 Somero 02-7485443 www.jussinbaari.fi Kaiken kruunaa herkullinen ruoka ! Myllyojankatu 11, Salo, ma-ti 9-18, ke-pe 9-17, la 10-14 • Myynti puh. TNSport toiminnalliset katutanssit klo 17-21 8. TNSport torin Sydän markkinoilla Someron torilla klo 10-14 6.5. TNSport rengastreenit 2020, koko perheen tapahtuma klo 13-15 15.8
24 Juhannuksena vuonna 2014 satoi rakeita terassille. Neljä kuukautta kestävän lokakuun haitallisia mielenterveydellisiä vaikutuksia torjuva sähkölaite. Isolla jäätyneellä lätäköllä yhdellä pururadalla piti olla oikein uhkarohkea. . Päivän kunniaksi ei lähetellä kortteja (vrt. Eikä paljon muutakaan. . Kellot . Hion edelleen tarinaani vakuuttavammaksi. Tässä aamulenkillä Päijät-Hämeessä. Ja niin edelleen. Ei hyvä. Toimii. Ihan mikä vaan käy apuvälineeksi lumettomassa talvessa, kun pitää tarkistaa, että onko nyt päivä vai yö ja pitikö nyt lähteä töihin vai tulla pois – ikkunasta katsomalla sitä on mahdoton yrittää päätellä minään vuorokauden hetkenä. Suksi, luistin, kola, lyly, kalhu, porkka, mustikkasoppa, olas, mono. Niitä on nyt testattu pienellä lumella, sekakelillä, jossa on sekä lunta, jäätä että sulaa sekä sillä kelillä, jossa on petollisia jäisiä paikkoja siellä täällä. Ja kaikkihan tietää, millaista on silloin ulkoilla. Kaikki ympärilläni ovat joutuneet kuulemaan tähtinastallisista lenkkareistani. Kitkat ja nastat . Kuvassa laukkuja, liinoja, patalappuja ja pussukoita jouluna 2019. . Kaksi tuntia luonnon helmassa antaa paljon. Rannekellot, seinäkellot, puhelimien kellot. Airi Laine PAKINA. Päihdeklinikan mukaan sitä voi epäillä, jos ilman kirkasvalolaitetta ei voi mennä vessaankaan. Milloin on tappopakkaset, milloin ennätysleutoa, milloin kinoshelvetti, milloin jotakin muuta – joka tapauksessa liikaa sitä, liikaa tätä, liian vähän sitä, liian vähän tätä. Esiintyvät erityisesti nuorisolla kumitossumallisina usein paljaiden nilkkojen kanssa, säällä kuin säällä. Kirkasvalolamppu . Muutama päivä pakkasta, muutama päivä suojaa, ehkä vettä, ehkä räntää, ehkä muutama sentti lunta, ehkä tuulta ja viimaa – kunnes kaikki alkaa taas alusta. Suomen lipun sijasta päivää liputetaan ideal-siteillä ja laastareilla. Niinpä tulivat pyöräkelkat, joilla pärjää myös ilmastossa, jossa on sama lämpötila jouluna, uutenavuotena, pääsiäisenä ja juhannuksena – vaikka saattaa olla että juhannuksena on kylmempää ja sataa enemmän rakeita. Vuosittain suuria ihmismääriä sairaaloihin ja terveyskeskuksiin keräävä yleisötapahtuma. Aiheuttaa useilla jonkinasteista riippuvuutta. huhtikuuta. Jokijäällä kävelemistä hän ei ymmärrä ollenkaan ja vapaaehtoinen ulkoilu pakkasessa on mielipuolisuuden tae. . Viime vuosina talviseen vuodenaikaan liittyvä sanasto on karttunut edelleen samalla kun talvet ovat muuttuneet. Muutama vuosi sitten Oripäässä tehtiin tykkilumilatu, joka pienimmillään oli noin 700 metriä ja muutaman kerran aivan jäässä. Tai sitten äärisää tuo Siperiasta jonkun kolossaalisen jääkauden, ja kaikki paikat ovat umpijäässä ja sulattaa pitää ensin sulatusvehkeitten sulatusvehkeetkin.) EI TARTTE hiihtää ei. Toki moni suomalainenkin ihmettelee asiaa. Korkokenkien piikkikorot eivät auta, on koitettu. Suosittu keskustelunaloitus onkin nykyään, että onko liikasia näkyny. Pyöräkelkka . Enää en ymmärrä, miksi en ole ennen sellaisia käsittänyt hankkia. Kumipohjaiset jalkineet, joita ennen käytettiin vain kesäisin. Keräsimme muutamia uusia sanoja. On varrellista ja varretonta, nastat piiloon saavaa mallia sekä sellaista, jossa nastat ovat näkyvillä koko ajan. Esimerkiksi vuonna 2013 hiihdin viimeisen kerran Loimaan keskustan liepeillä Eteläisellä reitillä 12. . NYT OLEN ympäristöhaitta. SITTEN ON näitä neljän kuukauden lokakuu -talvia. Kaatumispäivänä on tapana tarjoilla särkylääkkeitä ja kipsejä ja suosittu huvi on niin sanottu mustelmatulkkaus, jossa iholle ilmestyvistä monivärisistä kuvioista yritetään ennustaa tulevaisuutta – pitääkö mennä lääkäriin vai pärjäisikö sitä kotonakin. Henna Asikainen RAKKAIN HARRASTUS KA TI U U SI TA LO Aamulla aikaisin lenkille Aamulla aikaisin lenkille tai metsään patikoimaan, mahtava tunne ja suuri nautinto. Ei vakiintunutta päivää kalenterissa, sillä päivää vietetään flash mob -tyyppisesti sään salliessa. On tasan kaksi koulukuntaa: joko alla on kitkat tai nastat. Ommellessa pitää olla tarkka samoin kankaiden leikkaamisessa. Liikasia esiintyy esimerkiksi iltapäivälehtien otsikoissa ja ne sikiävät erityisesti nettiklikkauksilla. Nasta homma! Kati Uusitalo Irlantilainen ystävä pitää hulluna. Kiitos edelleen sille virttaalaiselle herrasmiehelle, joka varmisti, että minulla oli edes puhelin mukana, kun jäin illan lopuksi sinne yksin. Nastapuolue epäilee, että kitkat eivät tosipaikan tullen kuitenkaan pidä ja kitkojen edustajat syyttävät nastallisia kauppojen ja julkisten tilojen ja ylipäätään lattioiden pilaamisesta. Voi olla, että muutaman kerran akuuttia hiihtokuumetta pitää käydä hoitamassa putkessakin, että malttaa edelleen odotella. Älykellojen tarpeellisin ominaisuus ei ole unenlaadun seuranta vaan se, että niistä voi tarkistaa, onko ollut ylipäätään hereillä lokaja helmikuun välisenä aikana. Kyllä piti. UNELMATALVENA hiihtokelit alkoivat joulukuussa ja kestivät pitkälle kevääseen. Kun sää vekslaa eestaas, onkin yhtäkkiä liukasta koko ajan. Kansallinen kaatumispäivä . Eteenpäin, sanoi mummo lumessa, mutta kelkalla ei sulalla asvaltilla pääse triathlonistikaan mihinkään. Tilkkutöitä Minulle mieluisin harrastus on tilkkutyöt. Kylmä talvi on hänelle kauhistus. Liikaset . Sitäkin yritin selittää, miksi pitää ajaa kymmeniä kilometrejä, jotta pääsee hiihtämään – sisätiloihin, kun ulkona ei ole lunta. Suomen kielessä on kymmeniä sanoja, jotka liittyvät lumeen, talveen, pakkasiin. . Kuvaan pääasiassa kukkia ja luontoa, esimerkiksi perhosia. Lenkkarit . JOULUN ALLA tuli mitta täyteen ja ymmärsin hakea apua itselleni. Tämä kukka on kuvattu Pöytyällä. . Molemmat koulukunnat suosivat talviliukkailla baarista poistuessa nelivetoa. ALKUSYKSYSTÄ alan toivoa lumia. Jäälyhty, lumilinna, lumisota. (Toki välissä saattaa olla joku äärisääjakso, jolloin joku fööni puhaltaa trooppista ilmaa näillekin leveysasteille ja ruusu kukkii loimaalaisessakin puskassa marraskuussa. Ja sitten löytyivät nastalenkkarit. Olen tilkkuillut noin viisi vuotta erilaisia liinoja, pussukoita, laukkuja, patalappuja ym. Kaupassa sitä oli metrikaupalla. No ovat ne sentään vaihtelua hiihtojutuille. joulu), mutta merkittävä määrä puuta kaatuu sairaslomatodistusten vuoksi. Pirkko Tuominen Kukat ja perhoset kuvaan Eläkeläiselle tärkeä harrastus on valokuvaus. Uusi talvisanasto Höyty, nuoska, hanki, hiutale, kinos, jää, tykky, pyry, räntä, huurre, puuteri, kuura
Helmi Muotiputiikki www.muotiputiikkihelmi.com muotiputiikkihelmi@gmail.com Avoinna: ma suljettu ti – ke klo 11-17 to – pe klo 10-17 la klo 10-13 tai sopimuksen mukaan Joensuuntie 47 Someron vanha Meijeri 31400 Somero Puh. 26 505 €, hinta CO?-päästöllä 144 g/ km. *Biokaasukampanja koskee yksityishenkilöiden sekä käyttöedulla ajavien työsuhdeautoilijoiden uusien autojen tilauksia ajalla 2.1.31.3.2020. Kulmasohva 2-ist. T-Cross alk. (2622,-) (1280,-) 1299,640,Lana matot Hopea ja Valkoinen 133x190 muut koot: 160x230 73,200x290 119,49,Paljon kangas ja nahka vaihtoehtoja P. 92 K. T-Cross 1,0 TSI 70 kW (95 hv) 20 160 € hinta CO2-päästöllä 133 g/km. ym. Kuvan auto erikoisvarustein. Tervetuloa tutustumaan ja koeajamaan. 24 153 € Golf Variant 1,5 TGI Limited alk. Hinta sisältää toimituskulut 600 €. T-Cross Sport 1,0 TSI 85 kW (115 hv) DSG-automaatti alk. Tutustu Golf Limited -mallistoon meillä ja osoitteessa volkswagen.fi Golf Variant 1,5 TSI Limited alk. 20 160 € Traktoauto Oy Salolainen perheyritys vuodesta 1952 Hannu Alanko 02-727 3012 Esa Kiviaho 02-727 3015 Niko Alanko 02-727 3014 Tuomo Rantala 02-727 3017 Seppo Alanko 02-727 3011 Joensuunkatu 6, Salo, vaihde 02-727 3000 Automyynti: ma 8.30–17, ti 8.30–18, ke-pe 8.30–17, la 10-14, traktoauto.fi Golf Variant Comfortline Limited 1,5 TSI EVO 96 kW (130 hv) hinta 24 153 € CO?-päästöllä 129 g/km, yhdistetty EU-kulutus 5,7 l/100 km. 28 561 € Uusi T-Cross. Meillä on nyt verkkokauppa: www.muotiputiikkihelmi.com Ihanat naiselliset 50´s henkiset vaatteet ja asusteet kaikenkokoisille ja ikäisille naisille 39 e Helmen nostalgia Happy Days 21.-23.5.2020 Somerolla , kellohelmoja, rockn´rollia, jenkkiautoja ym. Suositusvähittäishinnasto 5.12.2019 (WLTP) sisältää toimituskulut 600 €. 95 Muotoutuva pussijousisto Kotimainen Karo vaatekomero valkoinen leveys: 90 cm korkeus: 190 cm syvyys 55 cm Lana on moderni kuvioinen ohuella nukkapinnalla oleva helppohoitoinen antistaattinen matto. 25 VIRTASELLA ON NYT ISO ALE JOPA -80% -50% Avoinna arkisin klo 10–18, lauantaina 10–14 SOMERO 02-722 1277, Knuutilantie 1 FORSSA 03-435 6570, Aleksinkatu 1 Kotimainen Venla jenkki 160x200 + petari sis. Golf Variant Comfortline Limited 1,5 TGI 96 kW (130 hv) DSG-automaatti hinta 28 561 € CO?-päästöllä 129 g/km, yhdistetty EU-kulutus 4,3 kg/100 km. Asiakasetu jopa 4 500 € Golf Limited -kampanjamallisto laajenee Highline-mallien lisäksi nyt myös Comfortlineja Alltrack-malleihin. Auto ihan kaikkeen. Malliston yhdistetty EU-kulutus 5,2–6,5 l/100 km, CO2-päästöt 133–146 g/km (uusi mittaustapa). T-Cross Sport alk. Kuvan auto erikoisvarustein. Varuste-etu jopa 750 €. Liukuvien takaistuinten ansiosta T-Cross muuntuu näppäräksi tila-autoksi käden käänteessä. Tämä tarkoittaa noin 15 000 km ajomäärää vuodessa. jalat 199,(norm. Tarjouskaasun maksimimäärä 12 kuukauden aikana on 600 kg. Tutustu uuteen T-Crossiin osoitteessa volkswagen.fi. 240x230 cm Uudistunut kotimainen Kasper modulisohva puoleen hintaan Suunnitellaan juuri sinun tiloihin sopiva sohvaryhmä 2H Max sohva kankaisena alk. 209 S. Volkswagenin SUV-perheen pienimmässä on kokoaan paremmat varusteet ja hyvin tilaa jopa viidelle matkustajalle. kulma +2-ist. Uusi T-Cross on monikäyttöinen, käytännöllinen ja moderni uutuus. Kampanjan piiriin kuuluvat Golf Variant -varastoautot. Golf Limited -mallien kattavaan vakiovarusteluun on lisätty polttoainekäyttöinen lisälämmitin kauko-ohjaimella ja ajastimella. laukku 57 e kengät 69 e laukku 56 e kengät 79 e laukku 51 e kengät 69 e Myös miehille 69 e Sydämellisesti tervetuloa! Myös pikkutytöille. 1190,-) 499,esim. vuoden biokaasut €* Golf Variant Limited TGI -mallin ostajalle Golf Limited -kampanjamallisto Golf Variant Limited -malleja saatavana nopeaan toimitukseen. 02 748 9209/ 040 541 6316 79 e 79 e 89 e 79 e 69 e 69 e 69 e 79 e 69 e 79 e 69 e 79 e 69 e 69 e pusero 31 e hame 49 e Muotiputiikki Helmi, käy kurkkaamassa ja tykkäämässä –näet koko malliston. 26 505 €
Eva Rinne. Aina pitäisi olla joku käsityö. Se pitää myös terveydestäni huolta. Tanja Hallberg Makrameet innostavat Käsityöt ovat minulle tärkeitä, virkkaan kudon ym. Olen 4-vuotiaasta asti lasketellut. Kuva on Vuokatista. Tämä on ihanaa, tämä on luksusta. Siinä hommassa unohtaa negatiiviset asiat. Minun ei tarvitse muuta kuin vilkaista lähtiessä itseäni peilistä ja katsoa että paita on oikein päin päällä, rientää luentosaliin vakiopaikalle ja odottaa kaiken alkua. Se antaa ilon, surun ja vihan tunteen tulla ja mennä. Luennoitsijat ovat nimekkäitä alansa asiantuntijoita, niitä, joita näkyy monipuolisesti myös mediassa. Harvoin ajatukseni karkaavat omille teilleen. Saan vain istua ja olla kuin sieni. Anne Rautu Mökkiluonto Mökkeily ja luonnossa liikkuminen on tärkeä harrastus. Se on itselleni todella voimakas voimavara. Heidät on järjestetty meitä/minua varten tänne Saloon. Kylämäen tallin maastoratsastuksessa. Kuvan maisema on Tammisaaresta heinäkuulta 2019. Kuva otettu 27.12. Nautin suunnattomasti luennoilla käynneistä. Kaikki on niin helppoa. Kuvassa on klipsuista tehtyjä laukkuja, sängyn peitteitä sekä hartiahuivi. 26 RAKKAIN HARRASTUS Onnellinen laskettelija Rakkain harrastukseni on laskettelu. Kroppa tykkää! Ratsastus on myös tyttären kanssa yhteistä aikaa yhteisellä harrastuksella. Suppailussa keskittyminen on kaiken a ja o, joten siinä saa helposti ajatukset nollattua arjen kiireistä. Nyt on innostus makramee-töihin. Daniella Rinnetmäki Luentosalin vakiopaikka Harrastan viidettä vuotta kansalaisopiston luentoja: historiaa, maailman politiikkaa, psykologiaa... Ja vaikka karkaisivatkin, eipä väliä, enää ei tarvitse tehdä muistiinpanoja, tenttiä, saatikka välittää oppimaani muille. Pirkko Lempinen Oma luovuus käsitöissä Käsityöt, joissa näkee oman luovuuden ja osaamisen. Janina Pokka Käsityöt ja valokuvaaminen Tärkeimmät harrastukseni ovat aina olleet käsityöt ja valokuvaaminen. Ex-ope Suppailu Loimijoella Loimijoki tarjoaa upeat puitteet suppailuun! Vaikka vihaan kylmää ja synkkää vettä, taitaa juuri se pelon tuoma jännitys olla suppailussa se paras juttu. Rentouttava, mieltä piristävä harrastus. Kuva viime kesältä Loimijoelta. Marja-Leena Palonen, Loimaa Ratsastuksesta kroppa tykkää Tyhjää pään raskaankin päivän jälkeen ja on erittäin hyvää fyysistä harjoittelua
sta Canon 570/571 tarvikepatruunat 9,50 € t /sarja Musteet Epson-laitteisiin 29 € Kasetit /kpl Avoinna Tulostamisen asiantuntija ma-pe 10-17 Puh. Tuulissuontie 9 21420 Lieto 050 357 3093 toimisto@turunajovaruste.fi www.turunajovaruste.fi Soliferin ja Polarin valtuutettu huoltokorjaamo Matkailuajoneuvojen korjaukset (kaikki merkit), maalaukset, lasinvaihdot, kosteusvauriokorjaukset, vuosihuollot, nestekaasulaitteiden tarkastukset ja huollot, varaosat jne. Useilla verhoilu vaihtoehdoilla. (02) 731 6234 WWW.KALUSTEVUORELA.FI ma-to 10-17, pe 10-18, la 9–14 Parkkitilaa sisäpihalla. 27 Puh. Monipuolinen modulisohva, josta voit suunnitella sinun kotiisi sopivan kokonaisuuden. 02 7345 188 salo@mustetta.fi Turuntie 35, 24240 Salo Otamme vastaan värikasetteja ja patruunoita! alk. 02 731 7083 www.maripuoti.fi ma – pe 10 – 17.30 la 10 – 14.00. Aitoja elämyksiä muistojen maisemissa Somerolla Päiväretkisuunnitelmat: • Kartanokierrokset • Tarjoilut • Opastus • Näyttelyt Arja Torkkomäki 050 3581600 arja@torkkomaki.fi www.hovilankartano.fi R I T V A F A L L A Uusi osoite Horninkatu 9, Salo p. 02 7345 188 salo@mustetta.fi Turuntie 35, 24240 Salo Otamme vastaan värikasetteja ja patruunoita! alk. Olli Lehti 0400 828 699 Aija Lindholm 040 730 7164 Ari Rinne 050 516 7799 Heikki Tuomisto 0500 535 560 Liisa Laaja 0400 783 787 Esa Mattila 040 820 7249 Torolf Andersson 040 537 7707 Esa Lindgren 0400 122 261 JOHTAVAA VÄLITYSTOIMINTAA JO VUODESTA 1986. Tuulissuontie 9 21420 Lieto 050 357 3093 toimisto@turunajovaruste.fi www.turunajovaruste.fi Soliferin ja Polarin valtuutettu huoltokorjaamo Matkailuajoneuvojen korjaukset (kaikki merkit), maalaukset, lasinvaihdot, kosteusvauriokorjaukset, vuosihuollot, nestekaasulaitteiden tarkastukset ja huollot, varaosat jne. Laadukas kotimainen recliner. sta Canon 570/571 tarvikepatruunat 9,50 € t /sarja Musteet Epson-laitteisiin 29 € Kasetit /kpl Avoinna Täytämme myös mustepatruunat 35 € Helsingintie 23, Salo, puh. 0400 123 515 • www.hsboats.fi Meillä Simpun valmistus, markkinointi ja tehdasmyynti HS-BOATS OY Tulostamisen asiantuntija ma-pe 10-17 Puh. Tuulissuontie 9 21420 Lieto 050 357 3093 toimisto@turunajovaruste.fi www.turunajovaruste.fi Soliferin ja Polarin valtuutettu huoltokorjaamo Matkailuajoneuvojen korjaukset (kaikki merkit), maalaukset, lasinvaihdot, kosteusvauriokorjaukset, vuosihuollot, nestekaasulaitteiden tarkastukset ja huollot, varaosat jne
28 KUN TAHDOT MYYDÄ KODIN! KIRSI HÄMEENAHO Yrittäjä, LVV,LKV, YKV 044 206 0060 kirsi.hameenaho@spkoti.fi TIINA RINTALA Asuntomyyjä. Lisätietoja tehtävästä antaa paikallislehtien myyntijohtaja Sari Kuusinen puh. Stailaaja KiAT 045 237 3236 tiina.rintala@spkoti.fi SAIJA VÄLIKANGAS Asuntomyyjä 045 258 9188 saija.valikangas@spkoti.fi VEIJO HÄMEENAHO Yrittäjä, LVV,LKV, KiAT, KED 040 588 5745 veijo.hameenaho@spkoti.fi MIKAEL ”MICKE” ERIKSSON Fastighetsmäklare, AFM 040 041 4253 mikael.eriksson@spkoti.fi SOMERO – KEMIÖNSAARI SALO – PERNIÖ Loimaan Lehden mediamyynnin myyntipäällikön siirtyessä eläkkeelle, haemme Loimaan Lehteen MYYNTIPÄÄLLIKKÖÄ Tehtävä edellyttää positiivista asennetta sekä aikaansaavaa ja itsenäistä työskentelyotetta. Työpisteesi sijaitsee Loimaan Lehden toimistolla. Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen maanantaina 10.2.2020 mennessä osoitteeseen sari.kuusinen@sss.fi TS-Yhtymä kustantaa seitsemää tilattavaa paikallislehteä, Loimaan Lehteä, Auranmaan Viikkolehteä, Uudenkaupungin Sanomia, Laitilan Sanomia, Kaarina-lehteä, Kunnallislehteä ja Paikallislehti Someroa. Myös yhteistyösi erilaisten ihmisten kanssa sujuu mutkattomasti. Loimaalla on yksi ja tuhat harrastusta.. Olet aidosti kiinnostunut asiakkaittesi liiketoiminnasta ja aktiivisella otteella autat heitä menestymään. Meidät tavoittaa viikoittain yli 100.000 printin ja verkkouutisten lukijaa. Asiakkaitasi ovat paikalliset ja valtakunnalliset mainostajat. Odotamme sinulta kokemusta B to B -myynnistä sekä kykyä tehdä kartoitusja ratkaisukeskeistä myyntityötä niin printin kuin sähköisten tuotteidemme parissa. Loimaan keskipiste on pellolla kuissi, mutta itse Loimaa on keskellä Helsinki-TampereTurku-kolmiota. Tarjoamme mielenkiintoisen työn arvostetussa paikallislehdessä, hyvät työkaverit ja kilpailukykyisen palkkauksen. 040 5390 969. Loimaalla on sellaista osaamista joka kelpaa asiakkaille ympäri maailman