vuosikerta Nro 37 TORSTAI 28.3. Plussaa kaikille Muutaman seuraavan vuorokauden ajan olemme kaikki plussan puolella ympäri vuorokauden. Warma-Uunit Oy:n toimitusjohtaja Vesa Salminen Sivu 10 Sivu 5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Kalliohovin bingoillat tarjoavat tietokonevetoista jännitystä Tiistai-iltana Oulussa käyty lentiksen jännitysnäytelmä tuotti syvän pettymyksen Hurrikaanin pelaajille ja faneille. Vetäjällä Hannu Härmäaholla ja kirjurilla Toivo Ahosella ei kuitenkaan ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa koneen arpomiin numeroihin. Kiva ajatus, vaikka sitä ei koko ajan muistaisikaan. 2019 Vanha kunnantalo ehkä myytäväksi ”” Yleensä ajatellaan, että koivussa on paras lämpöarvo, mutta sekapuu on yhtä hyvää, kun verrataan kilomäärissä. Sivu 13 Irtonumeron hinta 2,10 € sis. KATRIINA REIJONEN Sivu 12. Seuraava tavoite on pronssi. 10 2–4 2–4 Metsämaan bingon arvontakone on mietityttänyt pelaajia. Loimaan talousalueen paikallislehti • 105. alv
lämmin kiitos osanotosta. Käsi kädestä irtosi – yksin jäin, minun täytyy taivalta jatkaa. Solisteina ovat Elina Keloniemi-Hurttila ja Antti Riuttaskorpi. Ei auttanut apu ihmisten, ei rakkaus, rukous läheisten. Eläkää valon lapsina! Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. Kirsi Siunattu läheisten läsnä ollessa. Rakkaamme Antti Artturi LUNDSTRÖM * 03.10.1930 Oripää † 18.03.2019 Oripää Käsi kädessä kuljimme rinnakkain, vuosikymmenet yhteistä matkaa. Ikävöiden Veera Elisa ja Reino Maaret ja Rainer Heli ja Markku Arto ja Anita Lastenlapset, lastenlastenlapset Siunaus toimitettu läheisten kesken. maaliskuuta 2019 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 6.06. YLI-KOVERO 1.4., 23.4. Koivunen * 24.09.1936 Vampula † 27.02.2019 Alastaro Enkeli hiljaa vierellä kulki, tarttui käteen, silmät sulki. klo 14 Alastaron R-kioskilla Ma 1.4. Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne, Jonni PÄIVÄN SANA M ai no ks en m ak sa a Es ko Ki vi ra nt a ÄÄNESI ARVOINEN! ESKO KIVIRANTA EDUSTAJASI EDUSKUNNASSA www.eskokiviranta. Joka hetkestä, menneestä kiittäen, ja aina muistamme kaivaten Kiittäen ja kaivaten Eila Elisa ja Heikki Eva, John, Oskar, Edvin ja Aaron Ida, Samuli Maija ja Pertti Manu, Camilla, Milja ja Viljami Paavo Matti Sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Oripään kirkossa 7.4.2019 klo 12.00, minkä jälkeen on muistotilaisuus Oripään seurakuntatalolla. 25:15–16 29.3. Heimolinnankatu 8, Loimaa Kahvila avoinna arkipäivisin klo 16-18 ja viikonloppuisin klo 11-15 /sovitusti. Saat nukkua luona enkelten. Syliinsä kietoi siivillään, kuiskasi hiljaa – lähdetään. Kiitos isää hoitaneille. 2 Torstaina 28. Mellilän Lounaskahvila Pippuri klo 10–11, kahvitarjoilu PERJANTAINA 29.3. 5:8–9 Jumalanpalvelus sunnuntaina 31.3. Tule tapaamaan Olavia! 65 Maksaja: Keskustan Loimaan kunnallisjärjestö TORSTAINA 28.3. Sarkamuseolla vaalipaneelissa 1.4. Paastonajan musiikkia ja virsiä Torstaina 4. NIMIPÄIVÄT 28.3. huhtikuuta kello 18 pidetään Kaupunginkirkossa juonnettu yhteislaulutilaisuus yhteisvastuukeräyksen hyväksi. M. HEMIö 3.4., 10.4., 24.4. klo 18 Eläkeläisjärjestöjen yhteinen vaalitilaisuus Heimolinnassa Perheja peruspalveluministeri Kansanedustaja M ak sa ja : Tu le va is uu de n Va rs in ai sSu om i ry 78 KUOLLEITA 28.3. Muistot kauniit voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Tavataan! La 30.3. Aurinko laskee kello 19.02. klo 16.30-17.30 Prisman pihalla Tule juttelemaan! VAPAASEURAKUNTA Rakkaamme Aaro Mikael LAIHO * 02.10.1925 † 05.03.2019 Kaipauksella muistaen Lapset perheineen Lastenlapset perheineen Sukulaiset Elon päivät jo iltaan ehti pois painui ne verkalleen. klo 17. M. Kahvilassa A-M Virolainen vieraana klo 17-18 6.4. Tilaisuudessa lauletaan 12 paastonajan virttä ja kerrotaan niiden taustasta. Ef. Ps. Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Elon kirjan viimeinen lehti näin kääntyi hiljalleen. Rakkaamme Martti Perttu HAAVISTO * 25.8.1932 Oripää † 20.2.2019 Loimaa Vaikka tiesimme surun saapuvan, silti toivoimme elämän jatkuvan. Diakoni Marika Maijala tulee kertomaan vuoden 2019 yhteisvastuukeräyksestä.. Minun silmäni katsovat alati Herraan, hän päästää jalkani ansasta. Käänny puoleeni ja ole minulle armollinen, sillä minä olen yksin ja avuton. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. • kansanedustaja, lakimies • talousja veroasiantuntija • valtiovarainvaliokunnan jäsen, verojaoston puheenjohtaja • maatalousja metsätieteiden maisteri, agronomi, varatuomari 71 Rakkaamme Aili Anja Inkeri PAlonPeRä o.s. Armas 29.3. Loimaan torille klo 9.30 alkaen OLAVI ALA-NISSILÄ, kansanedustaja Osaava ote asioihin Kirkolliset tiedot sivulla 6. Poikkea kaffeelle jutustelemaan! Lisää tapahtumia tulossa, seuraa ilmoittelua somessa ja kahvilan ilmoituksissa: 28.3. Kaipauksella muistaen Arja ja Antti Sukulaiset ja ystävät Mamma, ansaitset kiitoksen kauneimman, levon tyynen ja rauhaisan. Aprillimarkkinoilla Kokoomuksen teltalla Henna Virkkunen sekä vaalirekka klo 14 Puolueen pj. Varaa aika 02-763 2049 #Nuortenasialla #Rohkeasti Vaalikahvilan avajaiset perjantaina 29.3. Sari Essayah mukana KD:n vaalikiertueella Loimaalla su 31.3. klo 16.00 Pekka Murtolahti Ilosanomanilta torstaisin klo 18.00 Väinämöisenkatu 10, Loimaa Loimaan Vapaakirkko SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT V. Virsien esilaulajina ovat seurakunnan kuorot ja säestäjinä seurakunnan kanttorit. Sun kuvasi Pappa kultainen, me kätkemme pohjaan sydämen. LEINONEN 11.4
– 31.3., ellei toisin mainita. 18 pack 1.– kg/pkt /ps Hedelmiä ja viHanneKSia 6 95 rs 29 90 kg 23 50 rs 9 95 kg 19 90 kg Pasi paikalla PE 29.3. Paikallisen puolella. 2 rs/talous Suomalaista rotukarjaa HerefOrd naUdan SiSäfile Kokonainen ja puolikas after eight KaKKU 950 g 12 palaa, pakaste. pantin 1,20 12 -pack 4 95 viiKOnlOpUKSi KUplivaa! voit ilahduttaa ystävääsi Fresitalla! Fresita 5,5% 0,75 l (13,19/l) sis. maaliskuuta 2019 Tarjoukset voimassa TO – SU 28. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. vain TiiSTaina 600 raSian erä kahviostamme Kahvi ja pecanpähkinäviineri 2 79 erä erä ww w. kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. (24,74/kg) TUOre KUHafilee Kivennäisvedet 12-pack (0,95/l) sis. (4,29/kg) 3.– 4 kpl Yksittäin 2,89 kpl costa rica jauhetut Kahvit 500 g (5,33/kg) 8.– 3 kpl HK naUdan jaUHeliHa 10% 1 kg (6,95/kg) raj. alv. 24%) LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 8-21 la 8-20 su 10-18 Paikallisen puolella. 3 Torstaina 28. Tervetuloa! Kivikylä maalaislihahyytelö 9 95 kg Kivikylä munamaKKara 800 g (8,69/kg) nestle nesquiK KaaKaomuro 375 g (7,07/kg) 6 95 kpl 2 65 pkt lerøy lohiKuutiot 300 g (9,97/kg) 2 99 rs Yksittäin 0,79 kpl arla luonto+ jogurtti 175 g Laktoositon. Paikallisen puolella. pantin 2,70 22 86 3.1.2019 alk. klo 11–17 leHTipiHviT porsaan kalvottomasta ulkofileestä. Tervetuloa tutustumaan – uudistimme viinivalikoimaamme! löydät sen palvelutiskialueelta. Loimaan liepeiltä Pizzauuni kuumana: ma–TO 11–18 pe 11–19 la 10–16 Karhu iii olut 18x0,33 l tlk (3,39/l) sis. pantin 0,10 9 99 pl Voim.2.1.2019 alk
Jos suostuu, niin sen jälkeen kerrotaan asiakkaan nimi. Molemmat olivat hyvin pakattuna nenäliinoihin. Parempi odottaa alkukesään, kun ihmiset saavat ikkunat pestyä. Pääasiaksi koetaan, että joku toinen on tehnyt vaikkakin vain pienen virheen, jonka minä olen huomannut ja tahdon suuresti saattaa kaikkien muiden tietoon. Terv. KU PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Ihminen on juuri niin onnellinen kuin päättää olla. Abraham Lincoln Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Mistä sain idean ehdottaa tätä. Lopulta raha sekä avain löytyivät vanhuksen käsilaukusta. Sitten alkoi väittely. Kuitenkin ennen kotiin tuloamme olin löytänyt asiakkaani käsilaukusta avaimen sekä rahan. . Usein kärsijä on se kaikkein heikoimmassa asemassa oleva: sosiaalityön asiakas tai muiden hoidosta riippuvainen vanhus. Virheiden löytämisestä on tullut lähes viihdettä. Erityisen tärkeää tämä on nyt, kun pyöräilykausi taas alkaa. Välitunnilla, oppitunneilla ja ruokailussa on omat sääntönsä, ja äidinkielenkokeessa punakynä viuhuu kielioppisääntöjen merkiksi. maaliskuuta 2019 Oppimishaaste meille kaikille Vanhustenhoidon ongelmat ovat saaneet viime kuukausina aikaan hyvää keskustelua ja antaneet eteemme oppimishaasteen: miten otetaan puheeksi asiat, joita pitäisi korjata. Vapaaehtoisen käytöstä säästöjä. Kela-taksi tulee vapaaehtoista hakemaan kotiovelta. Jo aamulla alkoivat hankaluudet. Lääkärille, lentäjälle tai rekkakuskille virhe saattaa olla kohtalokas, mutta monen muun tekemästä virheestä aiheutuu lopulta kuitenkin aika vähäpätöisiä vahinkoja. Kieltä pitää tietysti huoltaa ja hoitaa ja virheet pyrkiä kitkemään pois, mutta muistaa myös, ettei mikään tai kukaan kehity koulimatta. Taimi varsinkaan. Kokemuksesta voin sanoa, että motivaation kannalta on eduksi, jos sen jälkeen kun on parhaansa yrittänyt, saa palautteeksi muutakin kuin tukun väärinmerkkejä. Mutta siihen meni aikaa. Saatiin yhdessä kotihoitajan kanssa lopulta asiakas Kela-taksiin. . On irvokasta, jos halu taivastella virheitä on suurempi kuin halu oikaista virheiden välittämää väärää tietoa. Eläin susi, petoeläin, se kuuluu luontoon, mutta ei sellaiseen luontoon, jossa ihmiset elävät ja liikkuvat, eli ei taajamaalueille. KOULUMAAILMA orientoi meitä pienestä pitäen vahvasti sääntöihin. Kieli voi kukkia monissa sävyissä. Kun saavuttiin asiakkaan kodin kohdalle, rivitalon päätyyn, vanhus ei muistanut kotinsa tarkkaa oven numeroa. . Kirsti Kärki Vampula Vanhus väitti, ettei hänellä ole kotiavainta, eikä omavastuun verran rahaa.. Vapaaehtoinen saa joka kerta päättää erikseen, lähteekö kyseiselle matkalle vai ei. 2) Säästyisikö taksien aikaa, kun ei tarvitsisi väitellä ja hakea avaimia ynnä muita vanhuksille kotiin tuotaessa. Kauppalalainen . Sama kulttuuri näyttää olevan vallalla myös hoivan puolella. Se johtuu siitä, että hommataan koira, mutta ei osata käsitellä sitä. Suomalaiset ovat sääntöuskollisia ja pitävät säännöistä. Viime reissulla samassa taksissa oli mukana myös 40-vuotias asiakas. Kiti Salonen kiti.salonen@loimaanlehti.fi Motivaation kannalta on eduksi, jos sen jälkeen kun on parhaansa yrittänyt, saa palautteeksi muutakin kuin tukun väärinmerkkejä. Ne pistävät omaan silmään vasta, kun teksti näkee päivänvalon. Meitä oli kolme. . Sääntöjen rikkominen ärsyttää, mikä osaltaan on ruokkinut kulttuuria, jossa virheiden tekemistä pelätään. Asian esille tuominen useilla ehdokkailla on lähinnä äänten kalastelua. No, kuljettaja löysi oikean oven. Vaikenemisesta on aina haittaa. Useimmat eduskuntavaaliehdokkaat ratsastavat ajan hengen utopialla. . VIRHEET harmittavat aina, mutta vanhempana niitä osaa sietää paremmin kuin nuorempana. Kaikkia ei aina huomaa kitkeä ajoissa pois. Ensimmäinen jäi Kokemäelle. . Ja se velvoittaa myös maaseudulla. Vielä illalla muistelin vanhuksen sanoja: ”Olipa mukavaa, kun olit minun kanssani. Siksi ei tunnu nuortenkaan kannalta hyvältä, että nettikirjoittamisen aikakaudella sormella osoittelu tuntuu voimistuneen. Ei sillä, etteikö niistäkin voisi oppia: kakkosluokan äidinkielenkokeesta mieleen on jäänyt vain haparoivasti tekstattu ponppia-sana ja sen kylkeen piirretty v-merkki. (LL 23.3.) Se on erityinen ja sitä todella kannattaa rummuttaa. IATA:n mukaan lentoliikenne kaksinkertaistuu lähivuosina, miten estämme sen. Omasta kokemuksesta. Hieman jo muistisairautta sairastava asiakas oli tehnyt tenän, ettei lähde. Taajamassa ja taluteltaessa koira ei saa karata ihmisten nilkkoihin ja jalkoihin. . Perillä asiakas mainitsi monta kertaa, ettei olisi lähtenyt yksin. Saattelimme yhdessä taksikuskin kanssa vanhuksen sisälle. Viljavarasto näkyy, mutta tämä puisto täytyy löytää! Pankaas ajatellen viitotusta näkyvämmäksi. Sosiaalityöntekijöiden sananvapautta tutkinut väittelijä toteaa, että sosiaalityön alalla vallitsee vahva vaikenemisen – ja vaientamisen – kulttuuri ja epäkohdat jäävät piiloon (Aamulehti 27.3.). NO MINUN tapaukseni. Kun eivät voi jättää ilmastonmuutoslupauksiaan pois, kun se muillakin on. Eikö Loimaalta oikeasti parempaa paikkaa vanhainkodille löydy kun Aleksis Kivenkatu niiinkuin kehitysjohtaja visioi. Lisäksi ilman saastutus. Ja meillä juttu luisti niin, että asiakkaani totesi: ”No, olipa mukavaa kuulla välillä nuoren miehenkin asioita.” HEITÄNKIN kysymyksen: 1) Säästyisikö sairaalan henkilökunnan aikaa vapaaehtoisia käyttämällä, kun saattaja hoitaisi ilmoittautumiset ja muut sellaiset. Kiitos Eevi Arola arkirealismismista ll 23.3. Sen jälkeen Kela-taksi toi minut kotiin. Muualla maassa on jo aloitettu katujen siivous, mutta ei Loimaalla. Monen alkuvuonna ilmenneen tapauksen taustalla voi nähdä tilanteita, joissa omaiset eivät ole uskaltaneet kertoa ja kysyä omaisensa hoidon epäkohdista ja tapauksia, joissa työyhteisöjen sisällä ongelmista ja ikävistä asioista on vaiettu. Kiitoksia nyt tuhannesti.” HUITTISTEN KAUPUNKI koulutti meitä vapaaehtoisia muutama vuosi sitten. Eräs äidinkielenopettajani koetti aikanaan pehmentää tapaa käyttämällä sinistä kuulakärkikynää. Ei osata kouluttaa koiraa eikä pitää sitä hallinnassa pihalla niin kuin laki velvoittaa. Tehtävät ovat kertaluontoisia. Eli säästin Kela-taksin kuljettajan aikaa, sillä pihaan saavuttuamme minulla oli jo valmiina raha sekä kotiavain. Olen käynyt Turussa Terveystalossa sekä Yliopiston Sairaalassa ja Porissa Satakunnan Sairaalassa. 3) Löytyisikö meitä vapaaehtoisia saattajia lääkärikäyntireissuille. Vanhus väitti, ettei hänellä ole kotiavainta, eikä omavastuun verran rahaa. Olin käyttämässä vanhusta Huittisista Satakunnan Keskussairaalassa Porissa. Minä tykkään käydä; matkat antavat mukavasti hyvän olon tuntua. . . Tietääkö kukaan, missä mahtaa sijaita lähin Luomutuotteita ja kasviksia kasvattava maatila. ”Minä en halua odottaa täällä vuoroani yksin, ilman sinua en olisi lähtenyt.” Kun lääkäri huusi asiakkaani sisään, niin hän kysyi heti: ”Odotathan sinä minua tässä. Ei näin. Silloin yleensä joku on jo jossain sormi ojossa osoittamassa, että huomaatteko, miten virheellisyys rehottaa! Pätemisen tarve itää nykyaikana kovin nopeasti. . 4 Torstaina 28. Hienoa, että Sampsa Hakala nostaa Alpo Jaakolan Patsaspuiston esiin huomion arvoisena Loimaan nähtävyytenä. . Hei, Hei, mikä on viisain tapa väistää hälytysajoneuvoa liikenneympyrässä, kun ei oikein tiedä, mihin päin se on menossa. . . Olisiko ideaa kaupunkien ja kuntien kouluttaa vapaaehtoisia käyttämään yksin asuvia vanhuksia lääkärireissuilla. Näyttää, ettei kaikki ei ole mustaa tai valkoista, eikä edes punaista tai sinistä. Sitten on hyvä aloittaa pölytys. Ja rahakin olisi pitänyt hakea pankista. Järkeillen selviää, että sille asialle emme voi tehdä sitä tai tätä, ja suurvallat laistavat asian. Säännöt synnyttävät luottamusta ja turvaa, järjestystä kaaokseen. Asiakkaani väitti kiven kovaa, että hänen kotiavaimensa on kotiavustajalla, ja hänelle pitää soittaa. Taisto Levo . Tosiasia on, että enemmän koirat ovat hyökänneet ihmisten päälle. . Helmi . Istutko tässä, kun tulen takaisin?” PALUUMATKALLAMME näin Kela-taksin oikeaa arkea. Toinen, suosikkiopettajani kirjoitti kokeen tai aineen loppuun aina myös muutaman kannustavan sanasen rohkaisevaksi lopuksi. SÄÄNTÖJÄ pitää tietysti olla, jotta yhteispeli onnistuu; oli kyse sitten kielestä tai liikuntatunnilla läiskittävästä lentopallosta. Ihan sama juttu, sama väittely alkoi jo ennen kotia. Eikä työntekijän pitäisi joutua miettimään, saako hän rangaistuksia tai menettääkö hän peräti työnsä, jos nostaa epäkohdat esiin tai ehdottaa parannuksia. Suomi valtiona on neulanpiston kokoinen tekijä maailmassa. Luontoeläin Rikkoja kukkamaassa TOIMITTAJALTA Mitä enemmän sanoja kylvää, sitä todennäköisemmin joukkoon ujuttautuu joskus kielikukkasia. Joskus jutellaan kuljettajan kanssa, joskus muiden asiakkaiden kanssa. Harvalla lienee varaa ja muita resursseja Alpeilla lasketteluun. Niin aiheuttajana ja yhtä pieni myös sen torjunnassa. Homma toimii seuraavasti: kotipalvelusta soitetaan vapaaehtoiselle, kerrotaan aika ja määränpää. Omaisen ei pitäisi kuitenkaan joutua miettimään, saako läheinen pitää hoitopaikan, jos omainen on hoidosta tai sen laadusta huolissaan. Asiat asettuvat lähemmäs oikeita mittasuhteita. pääkaupunkiseudulta Kaarina Johansson o.s. Kieli on siitä mukava työkalu, että sen kanssa voi välillä jopa tietoisesti rikkoa sääntöjä ja hieman huvitella, vaikka vähän ärsyttääkin. Jos jostakin yksiköstä ei tule tietoon kehittämistarpeita, se tarkoittaa, että tieto ei kulje, tutkija varoittaa päättäjiä ja johtajia
Rantala ei osaa vielä sanoa, lähteekö kaupunki hakemaan automaattisesti uutta teknistä johtajaa. 2) Mieluummin remontoidaan se kuin kaupungintalo, koska se on varmaan vanhempi ja komeampi rakennus. Se olis tietenkin tällainen kulttuuriteko. AKKANEN ALOITTI teknisen johtajan virassa 3. joulukuuta, joten hänen neljän kuukauden koeaikansa olisi päättynyt ensi viikolla. Kaikki vaihtoehdot ovat auki. 2) Kyllä kun mielestä kannattaa jättää, koska jos kaupungintalo remontoidaan, niin ihmiset voivat siirtyä sinne. TEKNISEN johtajan sijaisena ja varahenkilönä toimii toistaiseksi kaupungin johtava rakennustarkastaja Harri Salminen. Rantalan mukaan yhtenä vaihtoehtona on se, että Hirvikosken kunnantalo laitetaan myyntiin. On se tietenkin vähän kaukana, mutta kulkeehan sinne linjaauto. maaliskuuta ja kuuleminen oli tämän viikon maanantaina ennen hallituksen kokousta. maaliskuuta 2019 UUTISET KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Torstaina 28. 2) Voiko Hirvikoskella sijaitsevan entisen kunnantalon jättää remontoimatta. 4) Ei täällä minun mielestäni oikein sellaista ole. Suunnittelua jatketaan siten, että kaupungintalon peruskorjauksessa huomioidaan Hirvikosken kunnantalon henkilöstön sijoittaminen kaupungintalon tiloihin ja osittain myös muihin käytössä oleviin tiloihin. Kaupunginjohtaja Jari Rantala TEKSTI JA KUVAT: SARI HOLAPPA. 2) Kyllä voi, koska kahta ei tarvita. Sirkka Ahola, Loimaa 1) Ei, koska tulee aika kalliiksi. Risto Jaakkola, Loimaa 1) Kohtuullisilla kustannuksilla kannattaa korjata. – Väliaikaisia ratkaisuja käydään läpi yhdessä teknisen palvelualan henkilöstön kanssa, ja pidemmän ajan päätökset tehdään kaupunginhallituksessa. Suunnitelmien odotetaan valmistuvan touko-kesäkuussa. 2) Kyllä, koska kyllä siinäkin hintaa tulee. 4) Ei tule yhtään paikkaa mieleen, vaikka muuten olen kauhean tyytyväinen Loimaalla kaikkeen. Aihe oli lisäasiana maanantain hallituksessa. Kaupunginhallituksen päätöksen perusteena on koeaika. – Katsomme muitakin vaihtoehtoja, hän täsmentää ja muistuttaa kaupungilla olevan parhaillaan käytössä virkojen ja toimien täyttölupamenettely yhtenä talouden sopeuttamiskeinona. Sittemmin henkilöstövahvuus on vähentynyt 14:ään, kun työntekijöitä on siirtynyt muihin tiloihin. – Kaikki vaihtoehdot ovat auki, linjauksia ei ole tehty. Sekin on vanha rakennus ja joen varrella, eikä matkakaan ole liian pitkä. Pöytäkirjaotteen mukaan Akkasen kanssa on käyty palautekeskustelu 11. Hirvikosken kunnantalon tulevasta käytöstä ei ole tehty päätöksiä. Kaupunginjohtajan mukaan teknisen johtajan tehtäviä voidaan tarvittaessa järjestään uudelleen. Kaupunginjohtaja Jari Rantala kertoo, että päätöksestä ilmoitettiin tekniselle johtajalle tiistaiaamuna ja Akkasen työt päättyivät saman tien tiistaina. 3) Vierastan sitä ajatusta, koska se on kaupungintalolle huono paikka. Parempikin paikka rahoille löytyisi. Rantala ei lähde spekuloimaan sen enempää virkasuhteen purkamisen syitä. Rantala kertoo, että lisäsiivessä työskentelee edelleen maaseutupalveluiden henkilöstö ja he voivat toimia tiloissa, kunnes päätöksiä kiinteistön tulevaisuudesta on tehty. Hänen mukaansa asiaan ei liity dramatiikkaa ja koeajan aikana tehtiin arvio Akkasen soveltuvuudesta tehtävään. Keskitetään yhteen. maaliskuuta 2019 1) Kannattaako Loimaan kaupungintalo korjata. Hirvikosken kunnantalo jää remontoimatta Loimaa Lari Kiviranta Loimaan kaupunki luopuu Hirvikoskella sijaitsevan entisen kunnantalon remontista. 5 Torstaina 28. Tällä hetkellä rakennuksesta löytyvät valtuustosali, kaupunginhallituksen kokoushuone ja muita neuvottelutiloja. 3) Kyllä ne sinne vois siirtyä, mikä ettei. Liisa Savolainen, Loimaa 1) Ihmettelin, kun luin, että siellä on vaan 14 ihmistä töissä ja silti tehtäisiin iso remontti. Yhtenä vaihtoehtona on se, että Hirvikosken kunnantalo laitetaan myyntiin. 3) Voisiko osa kaupungintalon henkilöstöstä työskentellä Krottikoulussa. Kaupunginjohtaja Jari Rantala kertoo, että hallituksessa käytiin keskustelua muun muassa siitä, kuinka paljon kaupungintaloon saadaan keskitettyä aikanaan henkilöstöä. 3) Siellä ei ainakaan ole hometta, niin ihan hyvin sinne vois mennä. Mutta en osaa sanoa, kannattaako sitä korjata. Tavoitteena on, että rakennukseen saataisiin henkilöstöä nelisenkymmentä. Jos jollain on jotain asiaa sinne, niin se on sivussa. Aiemmin esillä on ollut, että Hirvikosken kunnantalon takana sijaitseva, myöhemmin rakennettu laajennussiipi saatetaan purkaa. HIRVIKOSKEN kunnantalon remontista luopumiseen vaikutti osaltaan se, että kaupungintalon remontti voi tulla maksamaan 5–6 miljoonaa euroa eli aiemmin arvioitua enemmän (LL 23.3.). Sellaisia historiallisia rakennuksia kannattaa säilyttää eikä kaikkia purkaa. 3) Tähän ei ole mielipidettä. – Pohdimme kaikki tehtävät laidasta laitaan. Hänen mukaansa kokonaistilannetta katsotaan myöhemmin ja kaikki vaihtoehdot ovat avoinna. Suunnittelu keskittyy nyt kaupungintalon peruskorjaukseen. 4) Näin äkkiä en osaa sanoa muuta kuin vanha Sokoksen talo. TYÖNTEKIJÄLLE ja viranhaltijalle on annettava tilaisuus tulla kuulluksi ennen työtai virkasuhteen purkamista koeaikana. Asko Vainio, Loimaa 1) Ei tässä rahatilanteessa, mikä yleensä vallitsee. Rantala kertoo, että kunnantalon tilojen käyttövaihtoehtoja linjataan samassa yhteydessä, kun rakennusten ylläpitosuunnitelmaa tarkistetaan ja päivitetään osana käynnissä olevaa palvelujen sopeuttamista ja talouden tasapainottamista. GALLUP: KAUPUNGINTALON REMONTTI PARKKI Suomalainen paikallinen 10 80 PIPPURIPIHVI sisältää herkullisen salaattipöydän ja kahvin Teknisen johtajan työt päättyivät koeajalla Loimaa Lari Kiviranta Loimaan kaupunginhallitus päätti, että teknisen johtajan Jari Akkasen virkasuhde puretaan koeajan kuluessa. 4) Ei, en osaa siihen sanoa. Rantalan mukaan kaupungintalossa on ollut tähän saakka henkilöstöä parisenkymmentä. 4) Tuleeko mieleesi jotain muuta rakennusta, joka voisi toimia kaupungintalona. Kaupungintalon kustannusarvio selviää, kun rakennuksen pääja erikoissuunnittelu on saatu valmiiksi. Asiasta päätti kaupunginhallitus. Kaupungintalon työntekijämäärään vaikuttaa osaltaan se, kuinka paljon rakennuksessa on aikanaan kokoustiloja
Nuoret hyppelehtivät telttaretkellä pitkin rantakallioita ja viettävät epämoraalista elämää, joka sen ajan oloissa johtaa pakkoavioliittoon ja aravakaksioon vastarakennetussa lähiössä. klo 19 Lauluista kaunein -konsertti Oripään kirkossa. Ne ovat kumminkin niin kalliita, että tähän kaksioon syntyy keksimisen jälkeenkin vielä iltatähti. 02 776 4500. Toivon ilta Alastaron srk-talolla. . klo 18 Loimaan pääkirjastossa (Kauppalankatu 17). – Klo 18 Paastonajan musiikkia ja virsiä YV:n hyväksi -yhteislaulutilaisuus Kaup.kirkossa. – Klo 14 näkövamm kerho Kaup. Vapaa pääsy. Koivisto syntyi Turussa vuonna 1923 puusepän perheeseen, kävi koulunsa Turussa, ja sodan jälkeen hän opiskeli Turun Yliopistossa. Poliittisen historian professorina Turun yliopistossa toiminut Soikkanen on eläkevuosinaan tullut tutuksi luennoitsijana myös Loimaalla. Kuollut: Rauha Esteri Nokelainen 96 v. Muut tapahtumat To 28.3. Tervetuloa! Diakoniatyö: Puhelinpäivystykset klo 9-11, tiistaina Marja Seppälä puh. Vietetään Marttojen kirkkopyhää. LOIMAA www.loimaanseurakunta.fi Su 31.3. 044 522 0088, keskiviikkona Maarit Vesterinen puh. – Klo 16 raamattupiiri Kaup.kirkolla. (Pöytyä) ja Hellin Lahja Eskola 92 v. Vanhemmat aikovat velkojensa maksamiseksi naittaa neidon rikkaan talon ikivanhalle isännälle, joka tihrustaa tulevaa saalistaan riettain ajatuksin. 6 Torstaina 28. Kuinkahan tässä käy, mummot tuumaavat, kun eivät enää muista elokuvan lopputulosta, vaikka ovat nähneet sen ainakin kymmenen kertaa. Turkulaisuus ja Turun murre kuuluivat hänen puheessaan koko pitkän elämän. Tied. Mummojen on vähintään kerran viikossa vietettävä hetki tuvassa, jossa kansallispukuinen neito lennättää murheellisen näköisenä sukkulaa. Luento Mauno Koiviston Turun vuosista Varsinaissuomalaiset ovat tottuneet pitämään Mauno Koivistoa oman kylän miehenä. klo 13 lähetyspiiri/Sley Tuttujen Tuvalla. Ke 3.4. klo 11 Kultaisen iän kerho srk-kodilla klo 18 Siionin Kannel lauluilta srk-kodilla KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA Bonus jopa % 10 Bonus Ma–pe 9.00–17.00 La 9.00–13.00 Vesikoskenkatu 3, LOIMAA P. Klo 12.45 kummeille tiedotetaan kirkon sakaristossa nuorten siunaamisesta. Ruuhkaa pikkuvarpusten aamupäivän lounaalla. klo 13 Kultaisen iän kerho Oripään srk-talolla Ke 3.4. klo 18 diakoniailta Toivosilla Kurittulantie 491. Huom. asti PAKINA Romantiikkaa ja sianläskiä Mitä tekevät mummot arkisin kello 13. Tervetuloa! Su 7.4. Katselevat happy endiä odotellessa aikansa kuluksi, kuinka vikkelin jaloin juorueukko askeltaa ammattinsa puitteissa talosta toiseen. Muina aikoina mahdollisuuksien mukaan. 040 525 8875. klo 18 Oripään srk-talolla. Kastettu: Kaarlo Antero Seppälä. ORIPÄÄ Pe 29.3. Jos töllötin ei tarjoa kotimaista elokuvaa, on päivä pilalla. Hyvä jos pystyi kerran viikossa ostamaan Martta Aaltosen munkin. Ei ennakkoilmoittautumista. 2. 29.3. (Pöytyä), Meeri Johanna Mäkilä 92 v. Ei saa ihailla Edvin Laineen jykevää leukaa, Tauno Palon miehekästä profiilia ja Emma Väänäsen suurista tunteista kostuvaa katsetta. klo 10 Jumalanpalvelus Oripään kirkossa, Kaipainen, Peltonen Galindo Elämänkaari -konsertti ke 10.4. Siellä syntyy muutama suurten ikäluokkien lapsi, kunnes keksitään e-pillerit. klo 18 Ilosanomapiiri sumpussa To 4.4. Näin romanttista on ihmiselo kotimaisissa filmeissä. klo 18 Laulusiskot ja Veisuu Veljet yhteisharjoitukset srk-kodilla Pe 29.3. Studia Generalia -luento Mauno Koiviston Turun vuodet to 4.4. Jukka Salminen kuljettaa kuulijansa laulujen ja tarinoidensa kautta lapsuudesta aikuisuuteen. Virastot ja puhelinvaihde ke 3.4. klo 13 Sukkapiiri Oripään srk-talolla Su 31.3. Kahvi. Su 31.3. Hannu Ilolan vetämä lauluryhmä. Kuollut: Toini Maria Kujala 94 v, Aaro Mikael Laiho 93 v, Rauni Irene Ojala 87 v, Eero Johannes Moisio 82 v, Risto Sakari Kurkela 81 v, Ari Kalevi Tonttila 56 v. Ma 1.4. Kädessä on nyytti, johon tarmokas yrittäjä toivoo palkkioksi uutistoimittajan virasta puolikasta leipää tai miksei kokonaistakin. maaliskuuta 2019 LUKIJAN KUVA . Pe 29.3. klo 15 Naisten iltapäivä Mellilän srk-kodilla, Anna-Kaisa Heikkilä, Marja Toropainen, Hanna Sohlman, Naisten lauluryhmä. ei Kaup.kirkolla. Lahtipäivänä tietysti kimpaletta sianläskiä. klo 13 päihdekuntoutujien ryhmä Työttömien Tuvalla Leppäkuljunk. Klo 12 messu Mellilän kirkossa (Laukkanen, Moilanen). Ti 2.4. Päähuivi on työnnetty korvan taakse, jotta uutiset kuuluisivat paremmin. Jumalanpalvelukset Klo 10 messu Kaup.kirkossa (Laukkanen, Moilanen), radiolähetys 91,8 MHz. Luento toteutetaan työväenopiston ja pääkirjaston yhteistyönä. – Klo 13 Hirvikosken päiväpiiri K-L:n srktalolla ja raamattupiiri Mellilän srk-kodilla. Mummo Mutikainen Ohjaajia ja oppimispaikkoja palkittiin VARSINAIS-SUOMEN ammatillisten oppilaitosten työelämäseminaari ja työelämän palkitsemistilaisuus pidettiin 26. Ohjelma 10€. Konsertin jälkeen pieni iltapala. Mauno Koiviston Turun vuosista kertoo ensi torstaina emeritusprofessori, VTT Timo Soikkanen. He katsovat kotimaisia elokuvia, niitä samoja, joita silloin muinoin yhteiskoululaisena ahmivat Heimolinnassa, jos sattui olemaan lipun verran rahaa. Klo 10 messu Alastaron kirkossa (Pääkkönen, Pihlajamaa). Puhelimitse voi ottaa yhteyttä arkipäivisin klo 9-12 ja 13-15 puh. Elina Rouhianen 050 5442976 viim. Seminaarissa etsittiin 80 osallistujan voimin näkökulmia siihen, mitä hyvä yhteistyö on työelämässä oppimisessa, mitä kaikkea sen edistämiseksi on kehitetty, ja miten voidaan toimia jatkossa. Esilaulajina srk:n kuorot, solisteina Elina Keloniemi-Hurttila ja Antti Riuttaskorpi. – Klo 10 (myös 4.4.) kaupasta saadun ruuan jako Kaup.kirkolla. – Klo 15 pyhäkoulu Sarassa. klo 9.30 Perhekerho Oripään srk-talolla To 4.4. ja ilm. Sururyhmä ma 1.4. maaliskuuta Turussa koululaiva Borella. ´Eivät mene päikkäreille, eivät tee ristisanatehtävää, eivät hoida lastenlapsia. Monenlaisia työpaikkojakin mahtui Koiviston nuoruusvuosiin kauppahallin juoksupojasta ammatinvalinnanohjaajaan. Se nimittäin oli mummon nuoruudessa kiven takana. suljettu. piiri Nahuntuvalla. klo 10-15 Rippikoulupäivä srk-kodilla Ti 2.4. Vuonna 1957 Koivisto kuitenkin siirtyi vasta väitelleenä tohtorina Turusta Helsinkiin pankinjohtajaksi ja myöhemmin valtakunnan päämieheksi. YPÄJÄ www.ypajanseurakunta.fi Jumalanpalvelus: Su 31.3. Kirkkoherranvirasto: Virastot avoinna arkisin klo 9-12, ma ja to Pöytyä, ke Kyrö, Oripää ja Yläne. klo 17 alkaen (4 kertaa, joka toinen vko) läheisensä menettäneille Kaup.kirkolla. Äskeinen nuorimies alkoholisoituu pikku hiljaa, ja hoikkauumaisesta tytöstä kehittyy pulska akka. . – Klo 18.30 lähetysilta Mikkolassa Metsämaantie 515, Risto Räty. klo 18 Nuortenilta sumpussa Su 31.3. klo 10 Messu Vesa Parikka, Kaija Saukkola Tilaisuudet: To 28.3. . To 4.4. klo 18 yht.kristill. klo 9-11 pappi Alastaron toimistolla. (Karinainen) . klo 13 Messu Oripään kirkossa, Thurén, Perko Ti 2.4. Joskus joutuu seuraamaan uudenaikaisempaakin touhua. Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä palkitsi muiden muassa Loimaalla toimivien Kauneushoitola Sabrinan Satu Tammisen sekä Invenir Oy:n Matti Ylitalon. klo 13 eläkel. Klo 13 konfirmaatiomessu (Kreikan ryhmä) Kanta-Loimaan kirkossa (Rauhala, Pihlajamaa). HEIKKI ENBERG. 02 763 2049 OPTIKON NÄÖNTARKASTUS 0e AJANVARAUS 02-7632049 Kysy lisää! Jaa maksusi osiin 12 kk korot kulut % € osta maksa TUPLAPÄ IVÄT 2 1 BONUS TUPLANA! MEILTÄ SAAT BONUSTA s-kanava.fi SUOMALAISTA PALVELUA Tarjous voimassa 28.4. Päivän päätteeksi palkittiin ansioituneita työpaikkaohjaajia. . Tuotto lähetystyölle. kirkolla
– Muuttomatka terveyskeskuksesta oli niin lyhyt, hän toteaa. Hyväksi toimintamalliksi on havaittu kiertävien lääkärien vastaanottopäivät Loimaalla. Diabetes on sekä valtakunnallisesti että paikallisesti lisääntymään päin, ja Loimaalla on sen hoitoon on hyvät eväät. Poliklinikoiden lääkärien vastaanotolle tullaan joka tapauksessa lähetteellä. Näitä rahoja tarvittaisiin kaupungin koulupuolellakin. huhtikuuta tehdään matka Helsinkiin Lautasella-messuille. PAIKALLISIA LAINA Turut, torit ja tuulikaapit ovat edelleen tärkeitä kontaktipaikkoja, mutta yhä enemmän äänestyspäätöksiä tehdään myös sosiaalisen median pohjalta. Kyse on voimassa olevan sopimuksen päivittämisestä. AVOIMIEN OVIEN päivänä uusittuihin tiloihin kävivät tutustumassa myös Loimaan seudun diabetesyhdistyksen hallituksen jäsenet Vesa Anttila ja Kari Takalo. Se on jo aiemmin siirtynyt sairaalan ensimmäiseen kerrokseen. – Poliklinikoita on vielä lukuisia muitakin, kuin nämä nyt mainitut, Leinonen toteaa. Lisäksi Sarka osallistuu toimintansa mahdollistamilla tavoilla Loimaan kaupungin ja seutukunnan kehittämiseen, markkinointiin ja matkailuyhteistyöhön. Tähän saakka vuodesta 2014 kaupungin avustussumma on ollut vuosittain 140 000 euroa. Niitä täydentävät eri alojen hoitajien vastaanotot ja muut palvelut. Hän huomauttaa, että avustussumma käytetään kaupungin sivistyspuolelta. Sekä Loimaan kaupungin että sairaanhoitopiirin toimintoja on sijoitettu uusiksi sairaalan tiloissa. Samasta paikasta löytyy nyt lukuisia palveluja, joita tuottavat joko sairaanhoitopiiri tai Loimaan kaupunki. ANU SALO. – Minulle voi ilmoittautua, Anttila vinkkasi. Muutoin hän lääkärinä kirjoittaisi koko kansanterveyden hyväksi joka iikalle suosituksen lisätä liikuntaa. Loimaan kaupungin ylläpitämässä Diabetesosaamiskeskuksessa hoidetaan jo puhjennutta sairautta, mutta ennen kuin näin on, voi jokainen vaikuttaa elämäntapavalinnoilla sairastumisriskiinsä. Näihin kaikkiin tullaan sairaalan pääsisäänkäynnistä toiseen kerrokseen ja siitä vasemmalle, eli tiloihin joissa aiemmin toimi laboratorio. Yhdistys on varannut lippuja ja järjestää bussikyydin. Sillä saataisiin monien vaivojen ehkäisemiseksi paljon hyvää aikaan. Samassa paikassa sijaitsevat nyt Loimaan kaupungin Diabetesosaamiskeskus ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin useat poliklinikat eli sisätautien, endokrinologian, gastroenterologian, nefrologian, reumatautien ja infektiotautien poliklinikka. MITEN TIETO muutoksista on kulkenut. Sitä aiemmin summa oli 160 000 euroa. Paikka oli tiedossa, mutta ajankohdasta tiedottaminen hiukan ontui. Avoimet ovet pidettiin, koska uutta on myös kooste palveluista, jotka saman käytävän varrelta vastedes löytyvät. Enemmänkin mielellään voisi. Tähän mahdollisuuteen on Leinosen mukaan oltu hyvin tyytyväisiä. SOPIMUS on voimassa toistaiseksi. Diabeteslääkäri Anna Pullinen on myös tyytyväinen nyt tehtyihin järjestelyihin, eikä ole huolissaan, etteivätkö kävijät löytäisi uuteen paikaan. . Silloin lääkäri tulee varta vasten Loimaalle. – Näitä rahoja tarvittaisiin kaupungin koulupuolellakin. Sopimukseen sisältyy muun muassa, että Loimaan kaupungin virallisilla organisaatioilla on mahdollisuus käyttää museon kokoustiloja sopivissa määrin ilmaiseksi museon aukioloaikoina. Tammisen esitys hävisi äänin 6–4. Häntä kannattivat Eveliina Tyyskänen (vas.), Esko Lundgren (vas.) ja Simo Rajamäki (ps.). – Perimä tietysti on yksi tekijä ja siksi kannattaa olla valppaana jos omassa suvussa on taipumusta sairastua, Pullinen toteaa. Jo mainittujen poliklinikoiden ja Diabetesosaamiskeskuksen lisäksi uusiin tiloihin on sijoitettu jalkaterapeutin, ravitsemusterapeutin, uroterapeutin ja avannehoitajien palveluita sekä lisäksi hoitotarvikejakelua. Kaupungin koulujen ja päiväkotien oppilaat pääsevät luokittain museolla vieraillessaan ilmaiseksi museon näyttelyihin. Odotustila on maalattu lämpimän keltaiseksi. Bettina Klemelä, Outi Leinonen ja Anna Pullinen esittelivät uusittuja tiloja avoimien ovien päivänä. Vesa Anttila ja Kari Takalo Loimaan seudun diabetesyhdistyksestä kävivät avoimien ovien päivänä paikan päällä. Loimaan seudun diabetesyhdistys kokoaa riveihinsä noin 15 prosenttia toimialueensa diabeetikoista. Sopimusta muutetaan kaupungin avustuksen osalta niin, että kaupunki avustaa Sarka-museota jatkossa 120 000 eurolla vuodessa. – Kyllähän hoitaja hakee tästä odotustilasta, mutta tuossa kulmassa voisi silti olla vielä oma kylttinsä, miehet totesivat viitaten kulman taakse kääntyvän käytävän suuntaan. Vastaavasti Loimaan kaupungin Diabetesosaamiskeskus sijaitsi aiemmin pääterveysaseman kakkoskerroksessa, kun se nyt on sairaalan kakkoskerroksessa. Diabetesosaamiskeskus muutti sairaalan tiloihin Tyks Loimaan sairaala Anu Salo Tyks Loimaan sairaalan toisen kerroksen vasta remontoidut tilat hohtavat uutuuttaan, joten avoimien ovien päivänä niitä oli ilo esitellä kävijöille. Ensi kuussa, 6. Käytävän varrelle he toivoivat vielä opastuskylttiä, joka ohjaisi varmasti oikeaan paikaan. Tyks Loimaan sairaalan poliklinikoilla onkin tarjolla hyvin monipuolista erikoissairaanhoidon osaamista lääkärivastaanottoja myöten. Järjestely mahdollistaa, että lääkärin tullessa potilaiden luo ei heidän tarvitse lähteä palveluiden perään kauemmas. KAUPUNGINHALLITUS hyväksyi yhteistyösopimuksen äänestyksen jälkeen. Anttila kannustaa mukaan toteamalla, että yhdistyksessä saa hyväkseen tietoa, taitoa ja kokemusta. Hallituksen jäsen Timo Tamminen (sd.) esitti, että kaupunki olisi vielä jatkanut neuvotteluita Sarka-museon kanssa ja kaupungin avustussumma olisi pudotettu 90 000 euroon vuodessa. Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä Kauppakamarissa 7 Torstaina 28. He arvelevat tiedon diabetespalveluiden muutosta kulkeneen melko hyvin. maaliskuuta 2019 Kaupungin avustus Sarka-museolle pienenee 120 000 euroon Loimaa Lari Kiviranta Loimaan kaupunginhallitus hyväksyi Loimaan kaupungin ja Suomen maatalousmuseosäätiön yhteistyösopimuksen. Osa lääkäreistä on saatavilla viitenä päivänä viikossa, mutta suuri osa pitää vastaanottopäiviä vain tiettyinä viikonpäivinä. Hallinnollinen osastonhoitaja Bettina Klemelä ja koordinoiva ylilääkäri Outi Leinonen arvelevat, että melko hyvin. Tamminen perustelee, että tässä kaupungintalouden tilanteessa, kun joka sektorilla etsitään säästöjä, avustussummaa olisi voinut vähentää enemmän. Kyseessä on erikoissairaanhoidon palveluista, joita Leinosen mukaan on Loimaan sairaalassa monipuolisesti tarjolla. Kaupunginhallituksen jäsen Timo Tamminen Sairaanhoitopiirin ja Loimaan palveluita sijoitettiin uusiksi
– Mikä vaikutus on satunnaisella vuosittaisella vaihtelulla, mitkä alijäämää aiheuttaneet menot ovat kertaluonteisia, miten Suomen hallituksen leikkaustoimet ja veropolitiikka ovat vaikuttaneet Oripään talouteen tai onko kunnan hallinnossa ja palvelutuotannossa tapahtunut muutoksia viime vuoden aikana, valtuutettu Pertti Liinoja (vas.) havainnollisti. Varsinais-Suomessa oli helmikuussa auki 7 140 työpaikkaa. Loimaan työpaikkatilanteeseen tuli uutta väriä, kun Fenestra ilmoitti maaliskuun puolivälissä ostaneensa ja avaavansa uudelleen Domuksen ikkunatehtaan. Ripeimmin työttömien määrä väheni Turunmaan saaristossa, kun taas Loimaan seudulla työttömien määrä aleni hitaimmin vuotta aiemmasta. Se laski muutamalla henkilöllä vuoden takaisesta. Saunatupa oli vuokrattavana. luokan mitali. Myös Loimaalla avoimia työpaikkoja on nyt rutkasti enemmän kuin vuosi sitten. Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari sanoo, että syttymissyytä ei vielä tiedetä. Kyse on ennätysluvuista, sillä vuosi 2018 oli kaikkien aikojen huippuvuosi avoimien työpaikkojen määrässä Varsinais-Suomessa. Varsinais-Suomen työttömyysaste on pienempi kuin koko maan luku. Työttömyysprosentti on korkein Turussa, 11,3 prosenttia, ja alin Laitilassa, 4,2 prosenttia. VARSINAIS-SUOMESSA tehdään parhaillaan työpaikkaennätystä. – Oripään kunnan vuoden 2018 tilinpäätös näyttää poikkeuksellisen suurta tappiota, jonka takia kunnan taseeseen on muodostumassa satojatuhansia euroja alijäämää ja kunnalla on lakisääteinen velvollisuus kattaa alijäämä neljän vuoden aikana, Liinoja perusteli. Oripään työttömyysprosentti oli helmikuussa 7,8. Väkivaltainen ryöstäjä vei rahaa kaupan kassasta LOIMAAN Puistokadulla olevavasta K-marketista anastettiin maanantaiiltana hieman ennen kello 23:a kassalippaasta isohko summa rahaa. Koivusaari oli pyytänyt eroa sivistyslautakunnan jäsenyydestä jääviyden takia, sillä hän työskentelee hoitajana Nallenkolossa. Se on lähes 500 työpaikkaa enemmän kuin vuosi sitten. Työttömien määrä väheni helmikuun aikana tuhannella henkilöllä. Vain Salon ja Turun kaupungeissa työttömyys on maan keskitasoa korkeampi. Nuorten työttömyys väheni vuotta aiemmasta 17 kunnassa. Työttömyyden lasku jatkuu myös Loimaalla LOIMAAN työttömyysprosentti laski helmikuussa jälleen alle 9 prosentin. Loimaalla oli avoimia työpaikkoja helmikuussa 253 kappaletta. Tapausta tutkitaan tässä vaiheessa ryöstönä, vaikka tekijä ei alkutietojen mukaan käyttänyt teon yhteydessä mitään välinettä. ORIPÄÄN 150-vuotisjuhlallisuuksiin liittyen valtuusto päätti, että Oripäässä kaikki tontit myydään 1 500 euron hintaan tämän vuoden loppuun saakka. Työttömien osuus työvoimasta oli helmikuun lopussa VarsinaisSuomessa 8,7 prosenttia eli 1,2 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Suomen työttömyysaste oli 9,4. Tekijä pakeni paikalta ennen poliisin tuloa. Aloitteessa ehdotetaan, että alkuselvityksen pohjalta järjestettäisiin valtuuston talousseminaari toukokuussa. Palokunta suoritti paikalla jälkiraivauksen. Havaintoja tapauksesta pyydetään Loimaan poliisille numeroon 02 9544 4933. Vuoden takaisiin lukuihin verrattuna työttömiä oli helmikuussa 2 600 vähemmän koko Varsinais-Suomessa. Terveyspalveluihin osoitettava lisämääräraha on runsaat 399 000 euroa ja yleishallintoon kohdentuva noin 28 000 euroa. Tarkka luku oli 8,7 prosenttia. Viimeksi sitä oli käytetty kuitenkin noin kuukausi sitten. Markulan ehdotusta kannattanut Mika Nieminen (kesk.) perusteli, että tällä voitaisiin houkutella tontin ostajaa myös toteuttamaan rakennushankkeensa. Työttömänä oli 46 henkilöä. Valtuusto hyväksyi Markulan tekemän muutosehdotuksen yksimielisesti äänestyksen jälkeen. Asiakas maksaa itse vesija viemäriliittymät, ja rakentaminen pitää aloittaa kahden vuoden kuluessa, eikä tonttia saa myydä rakentamattomana eteenpäin. Tarmo Kankare, Esa Kalsi, Pertti Liinoja ja Maarit Salama olivat mukana kunnan taloutta koskevassa valtuustoaloitteessa. Hinta koskee myös teollisuustontteja. KUNNAN viime vuoden tilinpäätöksen arvioidaan olevan noin 1,3 miljoonaa euroa alijäämäinen (LL 21.3.). Nyt pitkäaikaistyöttömyyskin vähenee kaikissa alueen kunnissa. Varsinais-Suomen työja elinkeinotoimistossa oli helmikuun lopussa 19 900 työtöntä työnhakijaa. Valtuusto valitsi Tuire Pajun varajäseneksi keskusvaalilautakuntaan ja varajäseneksi sosiaalilautakuntaan. Kokonaisuuteen kuului laaja, katettu terassi. Päätökseen tehtiin lisäys valtuutettu Pekka Markulan (kesk.) esityksestä, jonka mukaan kunta ei sitoudu ostamaan tonttia takaisin samaisella 1 500 eurolla vaan 20 prosenttia pienemmällä hinnalla eli 1 200 eurolla. 8 Torstaina 28. Ostaja sitoutuu myymään tontin kunnalle takaisin, jos rakentamista ei aloiteta määräajassa. Ryhmät esittävät, että mahdollisten toimenpiteiden etsintä on aloitettava heti Oripään taloudellisen tilanteen tasapainottamiseksi. Luvut selviävät Varsinais-Suomen Ely-keskuksen laatimasta Työllisyyskatsauksesta. Koska rakennus oli syttymishetkellä tyhjillään, vaihtoehtoja on oikeastaan vain kaksi: – Kyseessä on oltava sähkölaitevika, mutta sitäkään ei voi sulkea pois, etteikö paloa olisi sytytetty tahallaan. LARI KIVIRANTA. VALTUUSTO myönsi Miia Koivusaarelle eron sivistyslautakunnan jäsenyydestä ja valitsi hänen tilalleen Päivi Isotalon. maaliskuuta 2019 Vasemmisto haluaa selvittää syyt Oripään kuntatalouden tappiolle Oripää Lari Kiviranta Oripään kunnan talouden tuntuva tappio viime vuodelta nostettiin esille kunnanvaltuustossa, sillä vasemmistoliiton ja sosialidemokraattien valtuustoryhmät tekivät aihetta koskevan valtuustoaloitteen. Sauna ja tupa tuhoutuivat huomaamatta LOIMAA/VIRTTAA Noin 42 neliömetrin kokoinen saunan ja tuvan kokonaisuus tuhoutui tiistain vastaisena yönä tulipalossa Virttaalla Myllylähteentiellä. Tulipalo oli siitä erikoinen, että se huomattiin vasta, kun palo oli käytännössä jo ohi. Työttömien työnhakijoiden määrä oli helmikuussa 612. Kahta erillistä rakennusta yhdisti yhteinen katto, jonka ala oli noin 160 neliötä. KOKOUKSEN ALUKSI kunnan taloussihteeri Irmeli Isotalolle luovutettiin tasavallan presidentin myöntämä Suomen valkoisen ruusun ritarikunnan 1. Maakunnassa oli auki yhteensä noin 60 000 työpaikkaa. Kun palokunta saapui paikalle tiistaina, iso peltikatto oli jo pudonnut maan tasalle ja rakennus tuhoutunut. Hänet valittiin Iina Ketokosken tilalle, sillä Ketokoski on menettänyt vaalikelpoisuutensa Oripään kunnan luottamustoimiin paikkakunnalta muuton vuoksi. Kuntien väliset erot työttömyydessä ovat merkittäviä. Työttömyys vähenee kaikissa ikäluokissa, ja se alenee koulutustaustasta riippumatta. VIIME VUODEN budjetin määrärahaylitysten takia valtuusto hyväksyi yhteensä yli 400 000 euron lisämäärärahan, joka kohdentuu pääasiassa terveyspalveluihin. Vuosi sitten luku oli 178. TYÖTTÖMIEN työnhakijoiden määrä väheni vuotta aiemmasta 26:ssa VarsinaisSuomen kunnassa ja kasvoi vain Koskella. TYÖTTÖMYYS väheni helmikuussa Varsinais-Suomen kaikissa seutukunnissa. Tammikuussa paikkoja oli auki 194 kappaletta. Ryöstäjä käytti väkivaltaa rahat saadakseen, mutta myyjä ei loukkaantunut tapahtumassa. Rakennuskokonaisuus sijaitsi melko syrjässä Myllylähteen alueella. Ensimmäiseksi on selvitettävä ja eriteltävä alijäämän muodostuminen. Yli puolessa maakunnan kunnista työttömyys jää alle 7 prosentin tason
Näen myös seudun yrittäjyyden, maatalouden edistämisen ja kannattavuuden parantamisen tärkeäksi. – Olen erittäin motivoitunut jatkamaan työtäni eduskunnassa. . KUKA. Valtion toimin pitääkin huomioida paremmin maaseutumaisen alueen kuntien talouden haasteet. SARI HOLAPPA EHDOLLA EDUSKUNTAAN. – Luottamusta tulevaisuuteen kasvattaa myös lapsivaikutusten arvioinnin ottaminen mukaan kaikkeen päätöksentekoon. . Hän haluaa panostaa edelleen Varsinais-Suomen vahvaan kasvuun, johon myös perheet ja eläkeläiset pitää saada mukaan. – Haluan vahvistaa luottamusta tulevaisuuteen ja muihin ihmisiin. KUKA. Paikallisesti Ysitien yksityiskohtainen suunnittelu on edettävä nyt Loimaalle saakka, ja laajempi remontti leveäkaistatien nelikaistaistamisesta on saatava käyntiin viimeistään vuonna 2021. . – Myös vanhusten epäinhimillinen hoito herkistää mieliä, ja eläkeläiset kertovat todella pienistä tuloistaan ja vaikeuksista toimeentulon kanssa; oman puolisonsa omaishoitajana toimiva ikääntynyt henkilö toimii aivan äärirajoilla. – Kansa on hämillään siitäkin, kun sotea neljä vuotta yhdessä valmistelleet osapuolet ovat nyt ihan eri linjoilla. Haluan silti pitää yllä inhimillistä otetta: kohdata ihmisiä ja olla se sama tavallinen Timo. Kotimaan politiikan lisäksi tunnen hyvin Euroopan unionin toiminnan, sillä olen työskennellyt siellä kuusi vuotta. Vaikuttamisesta on tullut minulle intohimo. Sydäntä lähellä: koti, läheiset, Panurusselin kanssa lenkkeily, luottamustehtävät ja Hurrikaanin pelien seuraaminen. Haluan rohkaista puuttumaan, ottamaan kantaa ja osallistumaan päätöksentekoon. Toiseksi, kaikki pitää saada mukaan kasvuun, myös eläkeläiset ja perheet. . Puolue ja vaalipiiri: SDP, VarsinaisSuomi. Ensinnäkin haluan, että koko Varsinais-Suomi saadaan nyt nousuun. Esimerkiksi päivähoito-oikeuden rajaamista ei olisi voinut tapahtua, jos sitä olisi tarkasteltu lapsen oikeutena ja arvioitu asiaa lapsen näkökulmasta. – Toisen asteen koulutuksen maksuttomuus on myös tärkeä asia. Ammatti/työ: Kansanedustaja. – Olen politiikassa ikääni nähden vielä aika uusi. Kolmanneksi aion vahvasti puolustaa suomalaista ruokaa ja sen kannattavaa tuotantoa. . Julkisuudessa yt:t tarkoittavat irtisanomisia ja supistuksia. ”Ihmisten pitää voida luottaa tulevaisuuteen” Loimaa Pasi Salo 1) Miksi olisit hyvä kansanedustaja. Ammatti/työ: sahatyöntekijä. Olavi Ala-Nissilä . . Sydäntä lähellä: Ihmiset ja seudut. . . . Subjektiivinen päivähoito-oikeus pitääkin palauttaa. Valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston jäsenenä koen liikenteen ja saavutettavuuden erityisen tärkeänä. Ikä ja asuinpaikka: 49, Loimaa. . PASI SALO EHDOLLA EDUSKUNTAAN Viisi kautta eduskunnassa istunut Olavi Ala-Nissilä kokee, että Suomessa on menneen kauden jäljiltä hyvä tekemisen meininki, mikä motivoi häntä hakemaan vielä kuudennelle kaudelle. Opiskelupaikkoja on lisättävä ja koulutus suunniteltava tulevaisuuden tarpeisiin. Se takaa koulutuksen kaikille nuorille perheen varallisuudesta riippumatta. – Minulla on pitkä kokemus eduskunnasta ja sen valiokunnista. Esiin on noussut myös suomalainen ruoka ja sen kannattavuus. . 2) Jos tulet valituksi, niin mitä asioita haluat erityisesti edistää. . 2) Jos tulet valituksi, mitä asioita haluat erityisesti edistää. Päättäjän pitää tietää, mitä vaikutuksia päätöksellä on. Suomi saatiin menneellä kaudella nousuun, mutta nyt pitää jatkaa työllisyyden parantamista hyvinvointimme turvaamiseksi. – Yleisesti haluan turvata lähija terveyspalveluja, ja paikallisesti katson, että yöpäivystys täytyy saada takaisin Tyks Loimaan sairaalaan. . Tämän lisäksi Toijalaradalle on saatava ainakin kaksi lisävuoroa, rataa on myös entisestään kehitettävä. – Kikyn epäoikeudenmukaisuus sekä työaikojen pidennykset, palkattomat päivät ja lomarahojen leikkaukset saavat kovaa kyytiä. Tämän ohella tunnen hyvin yritystoimintaa, koulutusasioita, taloutta ja maaseutua. . maaliskuuta 2019 ”Kaikki pitää saada mukaan kasvuun” Oripää Sari Holappa 1) Miksi olisit hyvä kansanedustaja. Haluan rohkeasti uudistaa sitä, mikä on vanhentunutta. – Haluaisin myös uudistaa yhteistoimintalakia, palauttaa sen arvon. – Minulla on kolme vaaliteemaa. 9 Torstaina 28. . Haluan uskoa, että pelkästään näin ei ole. Puolue ja vaalipiiri: Keskusta, VarsinaisSuomi. Haluan osoittaa, että tavallisen ihmisen mielipiteellä on merkitystä. . 3) Mitkä asiat ovat nousseet esille keskusteluissa äänestäjien kanssa. Myös suomalainen ruoantuotanto ja liikenneasiat ovat Ala-Nissilän asialistalla. Timo Tamminen . Valtava korjaamisen tarve on myös alemman tason tiestöllä. Myös teiden kunto puhuttaa paljon, samoin kuin, miten kasvu saadaan jatkumaan ja mistä löytyy osaajia. Demarien Timo Tamminen kampanjoi viime perjantaina kotikentällään Loimaan torilla. 3) Mitkä asiat ovat nousseet esille keskusteluissa äänestäjien kanssa. . . – Miten saadaan eläkeläiset ja perheet mukaan kasvuun. Ikä ja asuinpaikka: 69, Loimaa
Warma-Uunit Oy:n toimitusjohtaja Vesa Salminen sanoi, että näin tulisijan käyttäjä onkin avainasemassa päästöjen vähentämisessä, sillä 40 prosenttia Suomen hiukkaspäästöistä tulee tulisijoista. Siksi nykyään suositellaankin päältä sytyttämistä, jolloin tuli leviää rauhallisesti ja vältetään alta sytyttämisen ongelmat. Energiasisällöltään se on jopa hieman suurempi kuin Olkiluoto ykkösen ja kakkosen yhteensä tuottama energiamäärä. maaliskuuta 2019 Oikea polttotapa voi säästää jopa 30 prosenttia puuta . – Täydellä pesällä polttaminen saattaa nostaa myös vaarallisia lämpötiloja väärissä paikoissa, kuten liitoksissa, läpivienneissä ja vaurioituneissa tulisijan tai hormin osissa, Salminen valisti ja sanoi, että myös kostean tai epäpuhtaan puun polttaminen on haitallista. SARI HOLAPPA. Kyse ei ole siis mistään pienestä asiasta, kun puhutaan suomalaisten puunpoltosta. Mutta vanhassakin tulisijassa oikeilla polttotavoilla saadaan vähennettyä häkäpäästöjä ja pienennettyä poltettavan puun määrää huomattavasti, hän kertoi. – Yleensä ajatellaan myös, että koivussa on paras lämpöarvo, mutta sekapuu on ihan yhtä hyvää, jos verrataan sitä kilomäärissä, hän tiesi kertoa ja lisäsi, että paras tapa on lämmittää mieluummin vaikka joka päivä hiukan kuin joka kolmas päivä paljon. – Aivan ensiksi kannattaa kiinnittää huomio tulisijan ikään, sillä uudet, korkean hyötysuhteen tulisijat ovat erittäin vähäpäästöisiä ja lämpiävät pienellä puumäärällä. Salminen kertoi viime syksyisen tutkimuksen osoittaneen, että kuusi palaa puhtaimmin ja esimerkiksi paljon käytetyssä koivussa noenmuodostus on suurempaa. . KUN TAKKATULEN tai saunan lämmöstä haaveileva on ensin tarkistanut, että puut ovat kuivia, palopelti on auki ja tulisijassa on tarpeeksi vetoa, hän voi ruveta latomaan klapeja pesään – mutta oikeaoppisesti, jotta saadaan mahdollisimman suuri hyöty ja pienet päästöt. Mikäli puunpoltto korvattaisiin sähköllä, se lisäisi sähköntuonnin tarvetta talvikuukausina 41 prosenttia. Se rapauttaa lisäksi tulipintoja ja nokeaa savukanavia. Ennen vanhaan puut on sytytettiin pinon alta, mikä aiheutti puun kosteuden höyrystymistä. Puhdas palo tuottaa vain vaaleaa vesihöyryä, kun taas tummat ja kellertävät sävyt kielivät päästöistä. MYÖS puulajikkeella on merkitystä, miten puhtaasti ja tehokkaasti se palaa. Se taas laski palolämpötilaa ja synnytti runsaasti palokaasuja ja päästöjä. – Ensimmäinen pesällinen sytytetään pienehköillä puilla ja ladataan pesä puolilleen. Kun ennen tulisija ladattiin täyteen klapia ja sytytettiin alta, nykytietämyksen mukaan asiat tehdään päinvastoin Tämän päivän tutkimusten mukaan puun tarve vähenee jopa 30 prosenttia ja häkäpäästöt 50, kun tulisija sytytetään oikein. SEN LISÄKSI, että oikealla puunpolttotekniikalla säästetään puuta ja ympäristöä, pidetään myös tulisija ja hormit kunnossa, sillä suuret pesälliset kuluttavat rakenteita aivan eri tavalla. Oikealla tekniikalla puuta säästyy jopa 30 prosenttia ja häkäpäästöt vähenevät 50. – Se pitää aina muistaa, että seuraavat pesälliset sytytetään hiilistä, Salminen vielä neuvoi. Jos kansallispuku on suvussa olemassa, se kannattaa siirtää sukukalleutena lapsenlapsille, miniöille tai tyttärille. Ensimmäistä pesällistä ei tule ladata täyteen. Hanna Rantanen Morossa LAINA Kokemus on ollut sellainen, että lauantaisin kymmeneltä on ollut asiakaspalveluun jonoa. Kun ennen tulisijan pohjalle laitettiin sytykkeet ja päälle mahdollisimman iso pino puita, niin nykytietämyksen mukaan tehdään päinvastoin. Samalla kosteus pitää palolämpötilan matalana ja syntyy runsaasti palokaasuja ja päästöjä. Päällimmäiseksi laitetaan pikkupuuta, joiden alle tulevat sytykkeet. Sytyke laitetaan päällimmäiseksi, minkä päälle tulee vielä pieniä puita. Loimaa/Sarka-museo Sari Holappa Luonnonvarakeskus Luken mukaan pientaloissa käytettiin polttopuuta viime vuonna noin seitsemän miljoonan kiintokuution verran. Myös puuta kuluu reippaasti enemmän. Näin tuli saadaan leviämään rauhallisesti ja vältetään alta sytytyksen ongelmat, Salminen opasti illan nelikymmenpäistä yleisöä ja jatkoi: – Jos suuri määrä puuta sytytetään alta, sen kosteus höyrystyy voimakkaasti, kun kaikki puupinnat pyrkivät syttymään. WARMA-UUNIT OY Maatalousmuseo Sarassa järjestetyssä yleisötilaisuudessa annettiin vinkkejä puhtaaseen puunpolttoon kotitalouksissa. – Peruslämpimän tulisijan lämmittäminen vaatii huomattavasti vähemmän energiaa. Warma-Uunit Oy:n toimitusjohtaja Vesa Salminen sanoi Loimaan Maatalousmuseo Saran vähäpäästöistä puunpolttoa esitelleessä illassa, että oikealla tekniikalla häkäpäästöjä voidaan helposti pienentää jopa 50 prosenttia ja polttopuun määrääkin 30. Sen tiedetään kuitenkin aiheuttavan ilmakehään paljon päästöjä, ja siksi sen tuottamaa lämpöä usein kritisoidaan. KULUTTAJA LAINA Kansallispuku yllä erottuu joukosta edukseen. Toinen pesällinen voidaankin sitten hoitaa jo isoilla puilla ja täyteen ladattuna. Lähes nelikymmenpäinen joukko oli tullut kuuntelemaan vinkkejä, miten vähentää päästöjä ja puun määrää oikeaoppisella puunpolttotekniikalla. – Se lisää nokipaloriskiä, samoin kuin kitupoltto. Vakuutusyhtiö Ifin maajohtaja Timo Harju kommentoi lauantain aukiolokokeilua Aamulehdessä 10 Torstaina 28
Järvikylän Ruukkusalaatit Torpparin Trio, Pehtoorin salaatti sekä Piian ja rengin salaatti kpl kg kg SUOMALAINEN VIIKONLOPPUUN LOIMAAN PRISMASTA! 6 19 Snellman Kunnon naudan jauheliha 750 g (8,25/kg) pkt 1 95 Voimassa to–su 28.–31.3. Costa Rica Makea ananas kg 17 90 Voimassa to–la 28.–30.3. Liitto lahjoittaa kirjan jokaiselle Suomen kirjastolle. Sittemmin erikoissairaanhoidon keskittämisen ja päivystysasetuksen seurauksena sairaanhoitopiirille on siirtynyt lisää potilaita ja syntynyt uusia velvoitteita, jotka ovat aiheuttaneet vuosien 2015–2019 välisenä aikana Tyksille noin 6,9 miljoonan euron lisäkulut. VarsinaisSuomen Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtaja Osmo Suominen vieraili Loimaalla ja kävi luovuttamassa kirjan kaikkiin Loimaan kaupungin kirjastoihin. Suomen Sotaveteraaniliitto on ottanut uusintapainoksen muutama vuosi sitten ilmestyneestä kirjasta Selviytymistarina – Suomi 1939–1945. MUUTOKSEN seurauksena Loimaalla ja Vakka-Suomessa on lopetettu ympärivuorokautinen päivystys ja vuodeosastohoitoa vaativat leikkaukset. Kulman Keittiön Chorizo-nachosalaatti kg kg rs 1 59 Voimassa to–su 28.–31.3. Pääosin se syntyi lähisairaaloissa tarpeettomiksi käyneiden päivystysrinkien lopettamisesta sekä vuodeosastopaikkojen vähentämisestä. Sairaanhoitopiirin hallitukselle 26. Sen arvioiminen rahallisesti on vaikeaa ja osin ennenaikaista. Leipomo Rosten Crusta Ruis Ciabatta 270 g (7,22/kg) kpl SUOMALAINEN SUOMALAINEN PALVELUTORILTA PALVELUTORILTA PALVELUTORILTA PALVELUTORILTA. Hoitoindikaatioita ja prosesseja on ylipäätään yhdenmukaistettu kaikissa Tyksin sairaaloissa. maaliskuuta esitellyn raportin mukaan muutoksesta saatiin noin 7,9 miljoonan euron välitön hyöty. Vastapainoksi lähisairaaloissa on lisätty avoterveydenhuollon palveluita ja polikliinista kirurgiaa. Sairaanhoitopiiri on saanut toiminnallisten muutosten ansiosta taloudellista hyötyä myös suunniteltua pienempinä rakennusten saneeraustarpeina. Päivystysja keskittämisasetus toivat myös uusia velvoitteita, ja siksi muutosten vaikutusten arvioiminen ei ole yksiselitteistä. Merkittävä osa Yksi sairaala -uudistuksessa saadusta hyödystä on mennyt uusien hoitojen järjestämiseen, joka näkyy myös ulkokuntatulojen huomattavana kasvuna. Arvioimme kuitenkin saaneemme piirin ulkopuolisilta maksajilta noin seitsemän miljoonan euron lisätulot, joihin tarvittavaa työtä emme olisi voineet tehdä ilman toiminnan muutosta, Virolainen sanoo. Saloon jäi ympärivuorokautinen yhteispäivystys ja leikkaustoimintaa, mutta synnytykset sekä lastentautien ja naistentautien vuodeosastotoiminta ovat sielläkin loppuneet. Samassa yhteydessä hän luovutti piirin puolesta kenraali Paavo Paalun elämänkertakirjan Loimaan kirjastoihin. Kalaset Oy Tuore silakkafilee 10 90 Voimassa to–la 28.–30.3. Yksi sairaala -mallin mukaisesti vuoden 2015 alusta lukien. Virolainen huomauttaa, että Yksi sairaala -hankkeella säästettiin myös rakennusinvestoinneissa. Kulman Keittiön Wieninleike Valio Viola tuorejuustot 200 g (9,45/kg) 5 95 Voimassa to–la 28.–30.3. RAPORTTIA esitelleen sairaalajohtaja Petri Virolaisen mukaan rahallisen hyödyn lisäksi on arvioitava myös toiminnallista hyötyä, mikä näkyy laadun paranemisena. Salon sairaalahankkeessa erikoissairaanhoidon osuus on jäänyt selvästi alkuperäistä tarvetta pienemmäksi, mikä alentaa investointikustannuksia. 11 Torstaina 28. – Esimerkiksi Loimaan ja Vakka-Suomen sairaaloihin suunnitellut isot leikkaussaliremontit voitiin toteuttaa huomattavasti pienempinä. Tällöin aluesairaaloista tuli Tyksin lähisairaaloita. Salon, Loimaan ja Vakka-Suomen sairaaloiden toiminnallinen profiili muuttui merkittävästi. LARI KIVIRANTA Avoinna: ma–la 8–21, su 8–19 PRISMA LOIMAA Aleksis Kiven katu 7 Prisma Loimaa tok.fi 12 90 1 89 Voimassa to–la 28.–30.3. Monilla erikoisaloilla potilailla on nyt aiempaa lyhempi matka lääkärin vastaanotolle tai polikliinisesti tehtävään toimenpiteeseen. maaliskuuta 2019 ENEMMÄN KUIN TUHAT SANAA Sairaanhoitopiiri hyötyi Tyksin sairaalauudistuksesta VARSINAIS-SUOMEN sairaanhoitopiiri sai sekä taloudellista että toiminnallista hyötyä, kun se liitti kolme aluesairaalaansa osaksi Turun yliopistollista keskussairaalaa (Tyks) ns. Atria Takuumurea naudan ulkofilee 1 49 Voimassa to–su 28.–31.3. Kirjan jakelun hoitavat sotaveteraanipiirit kautta maan. – Toteutetut muutokset olivat kansallisen päivystysasetuksen ja leikkaustoiminnan keskittämisasetuksen seurausta ja niiden vaatimusten mukaisia. Ilman Yksi sairaala -muutosta näiden toteuttaminen olisi ollut vaikeaa. – Varsinais-Suomessa on noin sata kirjastoa, joten jakelu-urakkaa riittää, hän totesi eilen Loimaalla käydessään. – Yksi sairaala -hanke helpotti huomattavasti päivystysasetuksen ja leikkaustoiminnan keskittämisasetuksen mukaisten toiminnan muutosten toteuttamista. Myös henkilöstömäärä väheni luonnollisen poistuman ja vapaaehtoisen muualle hakeutumisen seurauksena
Jahdin lisäksi suurin osa tulee hakemaan jännitystä ja juttuseuraa. Kun bingolupaa haetaan, poliisi haluaa tietää, miten numerot arvotaan, Orell ja Passila painottavat. Pelit olivat tauolla 80-luvun taitteesta vuoteen 1991, jolloin bingo herätettiin uudelleen henkiin Metsämaan urheilijat ry:n toimesta. KATRIINA REIJONEN Metsämaan Urheilijoiden bingossa käy keskimäärin sata ihmistä joka torstai. . Bingolla rahoitetaan Kalliohovin ylläpitoa ja seuran liikuntatarjontaa. Voitto meni sivu suun, ainakin tällä kierroksella. Joka kerta, kun jostakin pöydästä huudetaan ”bingo”, muissa pöydissä huokaillaan. Arvonta tapahtuu tietokoneella ja ohjelmisto hoitaa sekä numeroiden kuuluttamisen että voittolapun tarkistuksen. Jos tänne joku uusi pelaaja tulee, niin ei täällä sen pidempään katsota. Bingoa on tänään saapunut pelaamaan tavanomainen määrä, satakunta pelaajaa. Varttia vaille seitsemän sali hiljenee. Vitosella pääsee bingoon ja takaisin, lähti sitten alkupysäkiltä Humppilasta tai vasta Forssasta, Ypäjältä, Loimaalta tai Hirvikoskelta. Jahti vaikuttaa kävijämääriin, sillä kun jahti on iso, useampi tulee sitä hakemaan, miehet kertovat. Talkooporukassa on 35 henkilöä. Kanttiinissa juodaan ensin pullakahvit ja samalla vaihdetaan kuulumiset. Ohjelmisto on herättänyt osassa pelaajista huolta, mutta Passila ja varabingopäällikkö Sune Orell vakuuttavat, että kukaan ei pääse käpälöimään ohjelmistoa. Sitten siirrytään salin puolelle, otetaan vakiopaikat pöytien äärestä ja testataan kynät. Oli peilipöytää ja sohvakalustoa. maaliskuuta 2019 Voittomahdollisuuksia jaossa joka torstai kaikille pelaajille Loimaa/Metsämaa Katriina Reijonen Kalliohoviin alkaa virrata ihmisiä jo viiden jälkeen. VALTAOSALLA salissa istuvista pelaajista on niin sanotusti viimeinen väri päässä, mutta myös työikäisiä käy jonkin verran. Bingopäällikkö Passila sen sijaan on lähes aina bingossa, Orell tuuraa häntä tarvittaessa. Passila ja Orell arvelevat, että pelaajia riittää niin kauan kuin talkoolaisiakin. Metsämaalaiset ovat vähemmistössä, valtaosa pelaajista saapuu Kalliohoviin kauempaa. – Jahti voi bingoluvan mukaan nousta enintään 3 000 euroon. – Ohjelma on viranomaisten tarkistama ja Suomen Bingohallit Oy:ltä ostettu. Mutta jos tänne joku uusi pelaaja tulee, niin ei täällä sen pidempään katsota. Bingon historia ulottuu Metsämaalla 70-luvun alkuun asti. JAHTI jää kasvamaan sadalla eurolla ensi viikkoon. Arvontakoneen luona Hannu Härmäaho ja Toivo Ahonen, oikealla reunalla juttelevat Antti Passila ja Sune Orell.. UUSI ARVONTAKONE on ollut käytössä syksystä 2017 asti. Tänään jaossa on 1 900 euron jahtipotti 53 pallolla. – Osa pelaajista istuu aina samoissa pöydissä ja monet porukat käyvät joka viikko pelaamassa. 12 Torstaina 28. Linja-autolla pääsee pelaamaan viiden euron kyytimaksua vastaan. Nykyistä konetta edelsi ohjelmisto, joka arpoi numerot, mutta bingon vetäjä huusi ne. Metsämaan Urheilijoiden uusi bingokone on aiheuttanut turhaan huolta vilpin mahdollisuudesta Sirkka Hirn, Piiku Salmi ja Elina Toivonen jännittivät bingolappujensa ääressä. Metsämaalla pelataan bingoa joka torstai. Nyt meillä on pelkästään ostokortteja, Orell selittää. Rahaa bingossa ei jaeta, vaan voitot lunastetaan lahjakortteina ja kahvipaketteina. Sune Orell KATRIINA REIJONEN . Tuolloin bingoa pyöritti Metsämaan seurakunnan urheilijat ja peli-iltoja oli kaksi viikossa: torstaisin seurojentalolla ja sunnuntaisin Leppihallilla. – Jahti tarkoittaa sitä, että jokin ruutu, kolme viiden numeron riviä, tulee täyteen ennen pallorajaa, bingopäällikkö Antti Passila selittää. – Ennen meillä oli valtavasti tavaravoittoja. Kalliohovissa on pelattu vuodesta 1998. Pöydillä oleviin koreihin laitetaan käytetyt kupongit. – Perinteinen kynäbingo on sosiaalinen tapahtuma, Orell ja Passila luonnehtivat. Bingon pelaaminen Metsämaalla on aloitettu veivattavalla koneella. Passila ja Orell toivoisivat nuoremman polven innostuvan bingosta, sillä pelaaminen sopii kaikille täysi-ikäisille. Bingossa on kaksitoista eri pelivaihtoehtoa. Lottokone alkaa kuuluttaa naisen äänellä numeroita. Työvuoro osuu kohdalle viiden viikon välein. Keskimääräinen voittosumma jahdin mennessä on parituhatta euroa
Olen ylpeä siitä, miten saatiin tiukassa paikassa peli käyntiin, ja lopussa meille tarjottiin ottelupalloakin, mutta ei vain natsannut tällä kertaa, pettynyt Matti Oivanen summasi. Tiistainen vieraspeli oli käsikirjoitukseltaan samanlainen kuin aikaisemmatkin pelit. Kun penkin päässä Jussi Heino ja Olli Kuoksa yrittivät löytää toistensa joukkueista heikkoja kohtia, päädyttiin lopulta äärimmäisen tiukkaan ja oikeudenmukaiseen lopputulokseen. Kaikki tilastot puoltavat kokeneen kapteenin lausuntoa: Kuudesta ottelusta Etta voitti neljä. Yleisöäkin oli eksynyt jälleen mukavasti paikalle. Ottelussa kohtasivat kaksi hyvin puolustavaa joukkuetta. Nousijajoukkue. Mitali irtoaa kahdella voitolla. TÄSSÄ ottelusarjassa kotimaiset nuoret hakkurit Antti Ropponen ja Joonas Jokela rellestivät alusta loppuun saakka. Sen sijaan mies sai yhden syöttöpisteen, kun hän avasi heitollaan Tuomas Happoselle, joka otti pallon rinnallaan alas ja laukoi mielettömän upean puolivolleyn takanurkkaan. Tulokset oikeassa muodossa lehteen Kun pelataan omalla tasolla, saadaan mitali. – Vaikka oltiin moneen kertaan tappiolla, tultiin aina tasoihin. Oivanen ja Henrik Porkka ovat samaa mieltä, että kausi olisi mukavampi lopettaa voittoon. maaliskuuta 2019 Alastaron Urheilijat nousi Ykköseen FUTSAL Alastaron Urheilijoiden miesten edustusjoukkue pelasi menneenä sunnuntaina seurahistoriansa suurimman ottelun, kun se kohtasi Tampereen alueen voittaneen WFT:n. P11 pituus: 1) Matti Meikäläinen 311, 2) Timo Teikäläinen 302, 3) Heikki Heikäläinen 299, 4) Hannu Hyppääjä 295, 5) Pekka Ponnistaja 290. Oululaiset voittivat erät 15–13, mutta Hurrikaani voitti puolestaan eräpisteet 624–617. Henrik Porkka. – Taas pari paskaa erää ensin alle, ja sitten herättiin taistelemaan. Älä kirjoita nimiä tai lajeja kokonaan isoilla kirjaimilla. Joukkue osoitti henkistä kanttia ja venymiskykyä. Puoliajalle mentiin 2–0-johdossa, kun joukkueen kapteeni Sami Happonen iski tarkalla sijoituksella oikeaan alanurkkaan. Se oli lopulta, ehkä yllättäen, otteluiden lopuilla ja viidensissä erissä rohkeampi hyökkäyspelissä. HEINON ensimmäinen päävalmentajakausi on nyt loppusuoralla. Hurrikaani lähtee taistelemaan mitaliputken jatkumisen puolesta Savo Volleyta vastaan. Välieräpettymyksestä huolimatta, kautta voi pitää jo nyt hyvänä. Oivanen oli vaarallinen verkolla ja syöttöruudussa, Hakala onnistui nostamaan liberon tontilta Hurrikaanin hyppysyöttöjä hyvin, ja sen lisäksi 34-vuotias libero toi kokemuksellaan nuoreen oululaisjoukkueeseen itseluottamusta. Ensimmäistä maalia saatiin odottaa aina ensimmäisen puoliajan puoleen väliin. Jani Luoma käynnisti vastahyökkäyksen Tuomas Happoselle oikeaan laitaan, joka pelasi pallon ykkösellä takatolpalle nousseelle Nurmelle, joka sai laittaa pallon tyhjiin. ESIMERKKI tuloksista: Vauhdittomat hypyt 1.6. – Yhtä lailla pronssipeliin keskitytään kuin muihinkin peleihin. Ottelun panos oli selvä: voittaja pelaa ensi kaudella Ykkösessä eli Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Juuso Loposen vahva pelaaminen laidalla tuotti tulosta, kun laukaus laidalta muutti WFT-puolustajasta suuntaa kimmoten takatolpan kautta maaliin. T13 3-loikka: 1) Maija Meikäläinen 611, 2) Tiina Teikäläinen 608. Tiistaiillan vierastappio Oulussa tiesi Hurrikaanin finaalipaikkahaaveiden romuttumista. Etta näytti olevan valmiimpi ottelun alussa ja pääsi heti erissä 2–0-johtoon. Etta ansaitsi voittonsa. URHEILU LAINA He olivat hyviä. Julkaisemme tilan salliessa myös kuvia tulosten yhteydessä. Vältä turhia välilyöntejä ja käytä rivinvaihtoa vain, kun sarja tai laji vaihtuu. Tiukalle pelille tyypilliseen likaiseen maaliin syöttöpisteen otti Saska Saveljeff. OHJE URHEILUTULOKSET julkaistaan Loimaan Lehdessä, kun ne lähetetään alla olevan ohjeistuksen mukaisina sähköpostilla osoitteeseen toimitus@ loimaanlehti.fi. TOISELLA PUOLIAJALLA AU pyrki jatkamaan ensimmäisen puoliajan tapaan. Kotijoukkue Etta oli neljännen kerran parempi ja pääsee seurahistorian ensimmäisen kerran finaaleihin. Kun pronssimitalien kohtalo on selvillä, on aika paketoida Hurrikaanin liigahistorian 12. T15 pituus: 1) Maija Meikäläinen 239, 2) Tiina Teikäläinen 213, 3) Helena Heikäläinen 206, 4) Hanna Hyppääjä 202. NHL-joukkue Carolinan päävalmentaja Rod Brind’Amour kiteytti Washingtonille kärsityn 4–1-tappion lyhyesti ja ytimekkäästi HS.fi:ssä LAINA Tämä Armenia-ottelu oli meille henkisesti tiukka paikka, kun voitto piti saada. Paikallisten yritysten sponsorointituki olisi tietysti myös tarpeen. Otteluiden lopuissa Etta vain oli parempi kuin me. Syötön maaliin antoi Aleksi Pekonen. Puoliaika ehti vanheta neljä minuuttia, kun Juho Nurmi iski todellisen koulumaalin vastahyökkäyksestä. Kapteeni myönsi myös, ettei muista olleensa koskaan näin tasaisessa pudotuspelisarjassa osallisena. Pitkän erätauon jälkeen Hurrikaani heräsi taisteluun ja vei seuraavat kaksi erää lähes näytöstyyliin. Kumpainenkin joukkue onnistui luomaan joitain tilanteita. AU pelasi kauttaaltaan hyvin, ja maalivahti Henri Saarinen ei pudotellut palloja yhtään. Loimaan urheilukentällä. Taistelu pronssista alkaa Loimaalta, mutta vielä ei ole pelipäiviä tiedossa. Hurrikaani koki karvaan tappion Ettaa vastaan Oulussa Lentopallo Valtteri Arra Etta–Hurrikaani 3–2 (25–21 ,25–18, 19–25, 16–25, 20–18). Tulokset pitää lähettää tekstitiedostona eikä esimerkiksi excel-taulukkona. Oivanen myönsi, että kuudes ottelu oli kuin koko ottelusarja pienoiskoossa. Joukkueen onkin aika kääriä hihat myös pelikauden ulkopuolella. Me emme olleet. Toimitus ei vastaa vastoin ohjeistuksia lähetettyjen tulosten julkaisemisesta. Kirjoita sähköpostiin kuvan ottajan nimi sekä kuvassa esiintyvien henkilöiden nimet. 4–0-voitto tarkoittaa AU:n nousua Ykköseen. Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva Ylen Uutisvahdissa 13 Torstaina 28. kausi. Kun pelataan omalla tasolla, saadaan mitali, Porkka tietää. Myös molempien joukkueiden kapteenit intoutuivat uransa viimeisissä pudotuspeleissä näyttämään koko osaamistaan. Valtakunnallisena sarjana tämä tuo haasteen pitkine pelimatkoineen, mutta koska AU on pelaamalla sinne noussut, aikovat viininpunaiset Ykköseen myös osallistua. Kun pelataan kuusi peliä, 28 erää ja eräpisteiden erotus on vaivaiset seitsemän pistettä, ja vielä hävinneelle joukkueelle, voidaan puhua pienten marginaalien sarjasta. Urheilijat pääsi otteluun täydellä kokoonpanolla. Kuvan tulee olla jpgmuodossa sekä kooltaan vähintään 1 megatavu. Väsähtänyt WFT ei saanut lopulta edes kuparista rikki. Etta finaaliin otteluvoitoin 4–2. AU sai ottaa vastaan valkeakoskelaisvieraansa kotikentälleen. Jokela tosin väsyi selvästi kahdessa viimeisessä pelissä, mutta Ropposen jalka nousi ja käsi kävi tuhoisasti loppuun saakka
Namika pelasi kolmannen jakson hurmiossa (18–32) ja nappasi toisen voittonsa sarjassa lukemin 76–81. 3,18 m 2 /pkt. Huipputasaisen puolivälieräsarjan kolmas kohtaaminen noudatti samaa tasaista linjaa aiempien otteluiden kanssa. Aiempien pelien tehomies Marcus White oli ongelmissa ja vaikutti Namikan puolustuksessa hieman väsyneeltä. Jotta Biisonit voivat Helsingissä voittaa neljännen ottelun, on korin alla otettava ilmaherruus. Sakari Salminen pääsi myös avausottelun vireeseen ja oli tarkkana kaaren takaa. 501445654 KAUNIS JA EDULLINEN 8 MM LAMINAATTI LATTIALAATTA BETON CELLO Lattialaatta on tyypiltään italialainen porcellanato. Käyttöluokka 32. Yritimme löytää siihen muutosta ja pelasimme vain entistä huonommin. Esko Salonen huudatti kotiyleisöä kovalla kolmosellaan juuri ennen päätösvihellystä. Valkolakattu terveoksainen kuusipaneeli sisätiloihin. Laakso pääsi hetkessä kuumaksi ja laittoi palloa koriin kovilla prosenteilla. 502038803, 502038804 9 95 /m 2 UUTUUS! 379 (449,00) .SUIHKUNURKKA CELLO LAWRENCE Taittuva neliskulmainen suihkunurkka, koko 80 x 80 cm. Kotijoukkueen valopilkku oli Mikko Jämsä joka pudotti kaikki pelitilanneheittonsa sisään. 500910031 SISUSTUSPANEELI STP TK Kimaran uusi edullinen Raamimökkimallisto kaikista K-Raudoista Kimara Raami-mallistosta löydät juuri sinulle sopivan saunatai mökkimallin. Bisonsin focus katosi kokonaan: tuloksena helppoja menetyksiä ja Namika siirtyi selvään johtoon. Bisons selkää seinää vasten Koripallo Juha-Pekka Mäki LoKoKo Bisons–Helsingin NMKY 76–81 (39–33). 501219645 SÄÄSTÄ 70 € SOPII HYVIN PIENEENKIN KYLPYHUONEESEEN 15 90 (19,90) /m 2 14 x 120 x 2200 mm. Alex Foster etsi tietä korille, mutta helsinkiläiset tukkivat sen hyvin. Käyttöluokka 32. 2,56 m²/pkt. Koko 30,5 x 61 cm. Käy myös kosteiden tilojen kattoon, ei saunaan. Ei ennakkovarauksia, ei jälleenmyyjille. Nyt meidän pitää katsoa tämän ottelun virheet läpi ja voittaa Helsingissä, päävalmentaja Arttu Mannelin kommentoi. Oman haasteensa ottelun tuomarointiin toivat ongelmat pelikellon ja tulostaulun kanssa. Lasit 6 mm paksua kirkasta turvalasia. Biisonien parhaana palkittiin Mikko Jämsä (13 pistettä, 4 syöttöä). Yhdessä. Biisonien takamiehet Salonen ja Jämsä vastasivat tehoista, mutta apuja ei tullu riittävästi sisäpelistä. Tuloksena hänelle vain 13 pistettä ja peräti 8 menetystä. Namika pelasi vahvuuksillaan: se haastoi Biisonit levypallopelissä, juoksi nopeita ja piti kotijoukkueen poissa kolmen sekunnin alueelta. Mikäli Bisons voittaa neljännen ottelun, kohtaavat joukkueet vielä lauantaina Loimaalla. Tervetuloa tutustumaan! LOIMAA Aleksis Kiven katu 9, 32200 Loimaa k-rauta.fi Tarjoukset voimassa 2.4.2019 asti niin kauan kuin varatut erät riittävät. 1,58 m²/pkt. 14 Torstaina 28. KOLMAS JAKSO oli synkkääkin synkempi loimaalaisille. Tehdään hyvää. Sakari Laakson palloskriinipuolustus alkoi tuottamaan ongelmia toisella jaksolla. NAMIKA johtaa nyt voitoin 2–1, ja ottelusarja on katkolla torstaina Helsingissä. Me teemme raamit sinä tyylin ja toteutuksen. Biisonien Mikko Jämsä pudotti pari varmaa koria ja vei joukkueensa 15–9-johdossa tauolle. 1,21 m²/pkt. EVELIINA TOIVOLA. Viimeisen neljänneksen teema jatkui edellisten kaltaisena. Peli oli monella pelaajalla heikkoa tänään. Namika haki Eboreimen johdolla levypallot, juoksi kenttää ja heitti kolmoset sisään. 2,22 m²/pkt. Väsynyttä, pehmeää paitsi Mikolla ja Eskolla. Namika oli tehnyt kokoonpanoonsa jälleen muutoksia, kun viime ottelun tehomies Jesper Granlund oli sivussa ottelusta. BIISONIT karkasivat aluksi 7–0-johtoon, kunnes Sakari Laakso rikkoi Namikan nollan. Raami-mallisto mukana Kevätmessuilla Suomen Messukeskuksessa Helsingissä 4-7.4.2019. – Pelasimme huonosti myös Helsingissä kolmannella ja neljännen jakson alussa, ja nyt meille kävi samoin. Päätypontattu. Osa tuotteista toimitusmyyntinä. Laakso jaksoi tehoiluaan ja sai hyvää taustatukea Tuure Takalalta. maaliskuuta 2019 22 90 (24,90) /m 2 PARKETTI TAMMI RUSTIC MATTA 3-sauvainen, keskitumma rustiikkinen parketti jossa asennusta nopeuttava 5GC-lukkopontti. Muuttunut kokoonpano ei Namikalla aluksi toiminut, vaan joukkueella oli suuria ongelmia hyökkäyspelinsä kanssa. 501989582, 501989583 9 95 (14,90) /m 2 LAMINAATTI GOODIY LIBERTY Vaaleanharmaa, 1-sauvainen ja aidon puun tuntuinen laminaatti luonnollisella pinnalla. 501574785 22 90 (24,90) /m 2 VINYYLILANKKU GOODIY CHLOE Kaunis kuultovalkoinen tai luonnollisen harmahtava vinyyli. Petteri Ruutiainen oli tarkka hyökkäyspäässä, sen sijaan muilla oli suuria vaikeuksia. Värit harmaa ja antrasiitti. Tutustu lisää k-rauta.fi/raami
mennessä Tiina Järviselle, puhelin 02 588 8025 tai sposti tiina.jarvinen@loimaanlehti.fi Viidenkympin villitysviikko alkaa 11.5. Laurila ja Seppälä syntyivät alun perin yhdestä tilasta, samoin Mattila ja Uotila. Paikallisen puolella. Pesäpallokentän remontti on tarkoitus toteuttaa tänä vuonna, sillä kaupungin budjetissa määrärahaa on varattu 370 000 euroa kuluvalle vuodelle. Näitä vuokratiloja oli kylällä parhaimmillaan yli 50. Tervetuloa kuulemaan lisää ja suunnittelemaan aamukahvin merkeissä ikimuistoinen villitysviikko Bar & Grill Lankoon torstaina 4.4. Ypäjänkylän kehitykseen vaikutti merkittäväksi Turun ja Toijalan välisen rautatielinjan rakentaminen kylän maiden läpi 1800-luvun lopulla. Kylällä on neljä peltovainiota, jota sijaitsivat joen molemmin puolin kylätontin ympärillä. Pinta-alaltaan suuri Ypäjänkylä oli 1500-luvulla myös talomäärältään Loimaan suurin. Ypäjä muuttui näin aikaisemmin hieman erillään suurista kulkuväylistä sijainneesta kylästä liikenteen solmukohdaksi. Paikallisen puolella. Osa torpista jäi lyhytikäisiksi, mutta osa oli voimissaan satoja vuosia muuttuen itsenäistymisen jälkeen edelleen olemassa oleviksi maatiloiksi. KANSALLISARKISTON KARTTAKOKOELMAT. Kylällä tarvittiin myös ammattikäsityöläisiä, kuten seppää, räätäliä ja suutaria. Venäläinen ampui yhden sakon vähemmän kuin loimaalainen. Myös Myllykylän ja Haukan pellot sijaitsivat erillään muun kylän vainioista. Näistä yksi oli Myllykylän ylläpitämä ratsumies ja kolme jalkamiestä. Historiallisesti se on kuitenkin osa Satakuntaa ja Suur-Loimaan aluetta. 50 50 50 50 50 50 50 50 50 50 50 50 50 50 50 50 50 50 Yrittäjät, yhdistykset, yhteisöt Loimaan kaupunki 50 vuotta Otetaan kaikki irti! 50 viide nky mpin villity k sest a . Myllykylä ja Haukka sijaitsivat hieman erillään muista taloista ja onkin mahdollista, että Myllykylä olisi alun perin ollut yksinäistalo. Alue oli asutettu pysyvästi jo satoja vuosia aikaisemmin; ensimmäiset asukkaat saapuivat jokea pitkin ja perustivat kylän sen varteen. kansalaisjuhlaan torilla! Rakennetaan joka päivälle tarjouksia, tapahtumia, tuote-esittelyitä YMS YMS!!! Näytetään yhdessä, mikä on Loimaan meininki! www.loimaanlehti.fi Väkeä kuin Ypäjänkylässä Ypäjänkylä sijaitsee nykyään Kanta-Hämeen maakunnassa. Pikakisassa osat vaihtuivat. Paikallisen puolella. KYLÄSSÄ OLI jo varhain useita vesimyllyjä, joita käytettiin sekä viljan jauhamiseen että ainakin kahta myös sahoina. 1500-luvulla Ypäjänkylässä oli kymmenen taloa: Myllykylä, Haukka, Karri, Laurila, Seppälä, Lyly, Mattila, Uotila, Pispa ja Sorri. Rata avattiin vuonna 1876, ja vuonna 1887 saatiin valmiiksi oma seisake, jonka rakennustyöt ja -materiaalit kyläläiset hoitivat itse. 50 ilmoitushinn at villitysviikon mukaiset ! Teemaliite ja kalenteri julkaistaan printtinä to 9.5. Kyläläiset valittivat päätöksestä useaan kertaan ja saivat lopulta liitettyä erotetut alueet takaisin tiloihinsa veronkorotusta vastaan. Loimaan Lehden ja pe 10.5. Kentän peruskorjaus on ollut pitkään kaupungin suunnitelmissa ja investointiesityksessä, mutta urakkaa on siirretty useampana vuonna myöhemmäksi. Isojaossa 1700-luvun lopulla todettiin kylällä olevan talojen määrään nähden liikaa maata. Pitäjän rajalla sijaitsevalla kylällä oli runsaisiin luonnonvaroihin pohjautuvaa varallisuutta, laajat metsät ja niityt. Tarjoilun vuoksi Ilmoitathan tulostasi tiistaihin 2.4. Suuremmat vainiot oli jaettu kylän talojen kesken sarkoihin, joiden leveys määräytyi veroluvun mukaan. Elsa Hietala Amanuenssi Suomen maatalousmuseo Sarka KYLÄSSÄ Pesäpallokentän peruskorjaus kilpailutettavaksi LOIMAAN kaupungin elinympäristövaliokunta hyväksyi Urheilukeskuksen pesäpallokentän peruskorjauksen tarjouspyyntöasiakirjat. Paikallisen puolella. Jaetuiksi taloista jäivät Myllykylä, Karri, Seppälä ja Laurila. Tähän saakka kentän osittain kumpuileva pinta ja epätasaisuus ovat olleet turvallisuusriskejä. TOPOGRAFIKARTTOJEN KOKOELMA. Tuomisina oli kaksi mitalisijaa: normaalimatkalta (N50) hopeaa ja pikakisasta (N50) kultaa. Normaalimatkan kisan voitti Venäjän Olga Kadrgulova. Karttaote on vuodelta 1882. Printtilehti tavoittaa yhteensä yli 30.000 taloutta. Auranmaan Viikkolehden välissä. 1750-luvulta lähtien Ypäjänkylälle alettiin perustaa torppia. Paikallisen puolella. Vesimyllyjen toiminta hiipui 1700-luvun loppuun mennessä, ja tilalle viljaa jauhamaan nousivat lukuisat tuulimyllyt. Kylässä oli ruotusotilaita peräti neljässä torpassa. Ypäjänkylässä jaettavaa maata oli moninkertaisesti liikaa, ja tämän vuoksi tehtiin päätös liikamaan erottamisesta, ja kaikki tilat jaettiin kahteen osaan. Lisäksi teemaliite julkaistaan Paikallislehti Someron, Kunnallislehden, Kaarina-lehden, Laitilan Sanomien ja Uudenkaupungin Sanomien verkkosivuilla! tervetuloa! Loimaan Lehden väki Teemme teemaliitteen ja tapahtumakalenterin. Kruunu halusi, että valtakunnan asumattomat alueet saataisiin tehokkaasti täytettyä uudisasukkailla, jotka raivaisivat peltoja ja maksaisivat veroja. YPÄJÄNKYLÄSSÄ asui runsaasti väkeä. maaliskuuta 2019 Paikallisen puolella. ja huipentuu 18.5. . Urakassa uusitaan pesäpallokentän tekonurmi, rakennekerrokset ja salaojitus nykyisen kentän routivuuden takia. Uusitalo hävisi hänelle noin puolitoista minuuttia. 15 Torstaina 28. Näiden aidattujen vainioiden lisäksi kylällä oli yli 50 pienempää aidattua peltotilkkua. Hankkeeseen on haettu aluehallintovirastosta liikuntapaikkojen valtionavustusta 30 prosenttia hankkeen kustannusarviosta. Nyt Uusitalo oli sekä nopeampi että tarkempi, ja eroa toiseksi sijoittuneeseen Kadrgulovaan tuli 1.31,3. Terttu Uusitalo nappasi kullan ja hopean AMPUMAHIIHTO Loimaan Jankon Terttu Uusitalo osallistui viime viikolla Kontiolahdella veteraanien kansainväliseen ampumahiihtokisaan. Kaksivuoroviljelyssä toinen vainioista oli vuoroin viljalla (ruis) ja toinen kesannolla. Paitsi että taloja oli runsaasti, niiden keskittymä vaati ympärilleen talojen oman väen ja palkollisten lisäksi myös monia muita. klo 8.00-9.00. VENÄLÄISET TOPOGRAFIKARTAT.
Mustang Perry savuton HIILIGRILLI musta tai valk. Kaasunkulutus 450–870 g/h. Kaikenkokoisiin pihoihin ja harvennuksiin soveltuva tehokas oksasilppuri josta teho ei lopu kesken! Tällä 6,5 HV:n oksasilppurilla saat haketettua kaikki oksat ja risut helposti maatuvaksi katteeksi kompostiin, tai vaikka pihateille. Tärinävaimennettu aisa, suojakehikko, muotosuoja ja kuljetuspyörät, joiden avulla se voidaan nopeasti siirtää paikasta toiseen. Kaasukäyttöinen terassilämmitin. Voit ajaa tehokkaan maks. Murskaava OKSASILPPURI 9 HV polttomoottori Murskaava OKSASILPPURI 9 HV polttomoottori 1295,Erittäin tehokas ja laadukas oksasilppuri metsätöihin ja suurien oksamäärien silppuamiseen. Oviaukon korkeus 1,6 m, leveys 2,7 m. 1,69 kpl Winx KARKKIMUNA Norm. 399,569,169,Kaikenkokoisiin pihoihin ja harvennuksiin soveltuva tehokas oksasilppuri josta teho ei lopu kesken! Tällä 6,5 HV:n oksasilppurilla saat haketettua kaikki oksat ja risut helposti maatuvaksi katteeksi kompostiin, tai vaikka pihateille. Heimolinnankatu 2, Loimaa Puh. 16 Torstaina 28. Kaasunkulutus 450–870 g/h. Erittäin tehokas ja laadukas oksasilppuri metsätöihin ja suurien oksamäärien silppuamiseen. Portaaton tehonsäätö välillä 5–13 kW, piezosytytys. erä! Kontio Kruiser musta Kontio Kruiser musta Kontio Kruiser ei vaadi ajokorttia, vakuutusta, eikä sen käyttöön ole ikärajaa. 8.99) (norm. Katso myös verkkokaupan tarjouksemme! www.hintakaari. 149,. Oviaukon korkeus 1,6 m, leveys 2,7 m. Helposti koottava. Tärinävaimennettu aisa, suojakehikko, muotosuoja ja kuljetuspyörät, joiden avulla se voidaan nopeasti siirtää paikasta toiseen. Kaarimallin pressutalli, jossa on erittäin vahva 500 g/m 2 peite. Lämmitin antaa lämpöä jopa 25 neliömetrin alueelle. 6.99) (norm. 259,429,PRESSUTALLI 3 x 6 m 500 g/m 2 pressu, harmaa Oviaukon korkeus 2,1 m, leveys 2,17 m. Kaasukäyttöinen terassilämmitin. Lämmitin antaa lämpöä jopa 25 neliömetrin alueelle. PRESSUTALLI 3 x 6 m 500 g/m 2 pressu, harmaa Oviaukon korkeus 2,1 m, leveys 2,17 m. Voit ajaa tehokkaan maks. Kaarimallin pressutalli, jossa on erittäin vahva 500 g/m 2 peite. 040 450 1051 Ma–pe 9–18, la 9–15 LOIMAA TOIMITUSMYYNTI TOIMITUSMYYNTI TOIMITUSMYYNTI TOIMITUSMYYNTI AUTOTALLI 2,7 x 5,1 m 500 g/m 2 pressu, harmaa Runko galvanoitua terästä. 1,69 kpl Trampoliinin REUNAPEHMUSTE Paksu reunapehmuste 427 cm trampoliiniin! Trampoliinin REUNAPEHMUSTE Paksu reunapehmuste 427 cm trampoliiniin! Tarmo HUUSSIja KOMPOSTIKUIVIKE 45 l Tarmo HUUSSIja KOMPOSTIKUIVIKE 45 l NYT NYT 1,2 kpl 44 95 (0,11/l) (0,11/l) MAANTIIVISTÄJÄ Trock 80 kg 6,5 HP MAANTIIVISTÄJÄ Trock 80 kg 6,5 HP Murskaava OKSASILPPURI 6,5 HV polttomoottori Murskaava OKSASILPPURI 6,5 HV polttomoottori T-ROCK 80 kg maantiivistäjä on kokoluokkansa monipuolisin ja tehokkain maantiivistäjä. TERASSILÄMMIN musta 13 kW kaasu 25 m 2 TERASSILÄMMIN musta 13 kW kaasu 25 m 2 KALALAHTI • KOUVOLA • KYRÖSKOSKI • LOIMAA • PORI Katso myös verkkokaupan tarjouksemme! www.hintakaari. erä! ENNAKKOMYYNNISSÄ! Raj. 5,99) (norm. 895,8 99 9 95 (39,80/kg) (39,80/kg) Myrr MUURAHAISRASIA 2 kpl/pkt Myrr MUURAHAISRASIA 2 kpl/pkt Myrr PÖLYTE 250 g Myrr PÖLYTE 250 g 3 99 LAUTANEN vihreä tai pinkki LAUTANEN vihreä tai pinkki (norm. 2 99 sk sk 16 95 kenno kenno = 24 kpl = 24 kpl 1 50 Kinder YLLÄTYSMUNAT Kinder YLLÄTYSMUNAT 0,89 kpl 0,89 kpl 2 kpl Verso RAIRUOHON SIEMEN Verso RAIRUOHON SIEMEN ps ps 50 4 99 Winx KARKKIMUNA Norm. 1000 W moottorin voimalla siellä missä polkupyörääkin. AUTOTALLI 2,7 x 5,1 m 500 g/m 2 pressu, harmaa Runko galvanoitua terästä. 5,99) GreenCare Grobiootti LUOMU TAIMIMULTA 20 l GreenCare Grobiootti LUOMU TAIMIMULTA 20 l 229,Yhtei shinta an Yhtei shinta an /sarja /sarja Esim. Portaaton tehonsäätö välillä 5–13 kW, piezosytytys. Hieman vaativampiin kohteisiin nopea maantiivistäjä. 6.99) 2 99 RUOKALAPPU RUOKALAPPU Orthex Ica -tuotteet vauvoille/lapsille Mustang Bogner SÄHKÖSAVUSTIN tynnyrimalli Mustang Bogner SÄHKÖSAVUSTIN tynnyrimalli 69 90 Mustang Perry savuton HIILIGRILLI musta tai valk. maaliskuuta 2019 (0,15/l) (0,15/l) (norm. Helposti koottava. 8.99) (norm. 1000 W moottorin voimalla siellä missä polkupyörääkin. 8.99) (norm. Kontio Kruiser ei vaadi ajokorttia, vakuutusta, eikä sen käyttöön ole ikärajaa. Hieman vaativampiin kohteisiin nopea maantiivistäjä. 205-55/16 Esim. 205-55/16 Altenzo KESÄRENKAAT Tule tutustumaan valikoimaamme ja edullisiin hintoihimme! HETI VARASTOSTA! Altenzo KESÄRENKAAT Tule tutustumaan valikoimaamme ja edullisiin hintoihimme! HETI VARASTOSTA! Turvallinen, valmis trampoliinisetti, jonka mukana toimitetaan turvaverkko! Turvallinen, valmis trampoliinisetti, jonka mukana toimitetaan turvaverkko! 249,TRAMPOLIINI 427 cm + turvaverkko TRAMPOLIINI 427 cm + turvaverkko Klassikko jälleen saatavilla! KAASUGRILLI 3 + 1 Mustang Knoxville sivukeittimellä Klassikko jälleen saatavilla! KAASUGRILLI 3 + 1 Mustang Knoxville sivukeittimellä 199,Tyylikäs Knoxville-kaasugrilli kolmella pääpolttimella ja sivukeittimellä on suuremmankin seurueen pelastus, kun tahdotaan rapeaksi grillatut herkut pöytään. T-ROCK 80 kg maantiivistäjä on kokoluokkansa monipuolisin ja tehokkain maantiivistäjä. Tyylikäs Knoxville-kaasugrilli kolmella pääpolttimella ja sivukeittimellä on suuremmankin seurueen pelastus, kun tahdotaan rapeaksi grillatut herkut pöytään. 8.99) 2 99 JUOMALASI 2 kpl/pkt JUOMALASI 2 kpl/pkt (norm. ENNAKKOMYYNNISSÄ! Raj
maaliskuuta 2019. 17 Torstaina 28
3.5. Omakotitalon lisäksi useita rakennuksia. 1H+AVOK = 31,5 M 2 JA ISO PARVEK. Katsellaan lehtileikkeitä ja valokuvia.. hp 2.500,-. Esillä sääntömääräiset asiat. Tervetuloa! Johtokunnat eevataneli@luukku.com Kojonkulman Martat. Lähtö klo 9 Iisakin edestä. 21,7 ha Mainiolla paikalla, Turunväylän varressa sijaitseva Koivurinta 1:148 –kiinteistö. maaliskuuta 2019 LOIMIJOENLAAKSON VANHAINTUKI RY:n sääntömääräinen kevätkokous to 11.4.2019 klo 18.00 Loimikodilla. AU Jalkapallo 2011-2012 ei enää halliharjoituksia. Loimaan Seudun Sotaveteraanit ry jaostoineen, Tuulensuun kerho ma 1.4. Loimaan Kansalliset Seniorit Kevätpurjehdus ma-ti 6.-7.5. parvekkeelle käynti sekä oloh että saunasta. myydään edullisesti. Tarjoukset jätettävä 17.4.2019 mennessä. klo 17. Suojaisa tontti 1366 m 2 . Loimaa-Seura ry. Uuteenkaupunkiin Minifarmiin ja Kukkamessuille sekä Pilvilinnaan. Kahvitarjoilu. mahd ostaa myös edull verkkotalliosake. Muistoja ja vanhoja valokuvia mukaan! katso kaikki kohteemme op-koti.fi Loimaa, kalevalankatu 9 kt, 3 h,k,sa 74 m² siisti saunallinen keskustan hissitalossa. URHEILU MTK-Loimaan Seutu, MTK-Mellilä, MTK-Alastaro SYYSKOKOUS tiistaina 20.11.2018 klo 18.00 Juhlapaikka Mellilän Kunnantalolla os. Lisätietoja kotisivuilla tai erkkilsa@gmail.com. 4,3 ha metsää, josta ajantasainen puustoarvio. Kokouksessa käsitellään YTL 64 §:ssä mainitut asiat. klo 1415.30 kerho Loimaan kaupunginkirkon yläsalissa. Yhdistyksen Bussi kulkee reittiä Kyrö Hirvikoski Loimaa. KAIKKI * VÄHINTÄÄN 25 % 27.3.-2.4. Sis. Uutisia kotiseudulta – oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi LL LL LL LL LL LL Elersien sukuseura kokoontuminen la 30.3. klo 17. klo 18.30-20.30, wanha tango 2 keskitaso, Työväentalolla Satakunnantie 57. klo 15 Pääskynpesässä. Loukeentie 23, Loimaa Sami Talola MAVEKA-hankkeesta sekä liiton edustajan puheenvuoro. 7632 733 Loimaan Puoti Loimaan Puoti TERVETULOA! Palvelemme ma–to 9–17 pe 9–18 la-su suljettu Loimaan Puoti Vähärasvainen porsaan PAisTijAUhELihA Porsaan kinkkUkUUTiOT jokisen RyynimAkkARAT 5 95 e /kg 6 95 e /kg 6 95 e /kg KIINTEISTÖJÄ MYYTÄVÄNÄ SEURATOIMINTA SANOMALEHTEEN LUOTETAAN – MYÖS VERKOSSA JA MOBIILISSA. Tied. Turku-Tukhoma-Turku. Kansalliset Seniorit osallistumme Loimaan eläkeläisjärjestöjen yhteiseen vaalipaneelitapahtumaan ma 1.4. Ryhmä tarj. Näkövammaiset Ma 1.4. Aromäen-Piltolan toimintaryhmän Martat ja puolisot. Syyskokousasiat. Timanttiset Loimaa, Prisma, Aleksis Kivenkatu 7, p. kannistontie 172, Loimaa. Harjoitukset alkavat 1.5., näytökset marraskuussa. 040 151 0520 jaskan.puoti@m-ketju.fi ma-pe 8-20, la 8-18 Jaskan Jaskan Puoti Oy Puoti Oy Maukasta hyvällä fiiliksellä! K ahvilasta K ahvilasta JASKAN PUOTI TARJOAA 28.-30.3.2019 rs MAKKARAPERUNAT + COCA COLA tai FANTA 0,33 tlk KAHVI + SALONKIVIINERI TERVETULOA! 5 90 kpl pkt rs pl JOKIOISTEN PIIMÄLIMPPU 400g (4,38/kg) HK MEETWURSTI 200g (9,95/kg) 1 75 1 99 pkt PORSAAN ULKOFILEPIHVIT myös maustetut kg HARTWALL PEPSI MAX 1,5 l (0,73/l) sis.pantin 7 95 VIHREÄ RYPÄLE 500g (3,90/kg) 2 90 VALIO OIVARIINIT 350-400g (5,75-6,57/kg) 2 30 1 49 1 95 1 69 HK CAMPING GRILLIMAKKARA 400g (4,23/kg) LOIMAAN KIINTEISTÖNOTARIAATTI OY Vesikoskenkatu 12, 32200 Loimaa | Email: lkn@lkn.fi Alpo Isokallio | Puh. 0400 541 093. Tiedustelut ja ilm. asunto hp 95.500,h einola 0400-536547, kohde 650530 Loimaa käsityöläiskatu 12 kt, 2 h,k,pesuh 54 m² keskustan nätissä hissitalossa ylimmän krsn läpi talon ulottuva asunto – hulppeat näkymät. Loimaa-Seuran päivystys yhdistyksen toimistolla Ateljee Hulmi, Hulmintie maanantaina 1.4. Noin klo 11.30 vietämme pelipäivää. VUOKRATAAN YKSIÖ LOIMIKODISSA VUOKRA VAIN 400 €/kk Alastaro Vänniläntie 14. klo 11-13 Loimaan kaupunginkirjaston Elers-salissa 1. menn. Osall. mahd. Sauvat ja sauna varusteet mukaan. kerros. klo 16.30 YiSushi ravintolassa Heimolinnankatu 6. Kohteiden kartat ym. Diabetesyhdistys; Lautasella -messut ruoka ja kevätmessut Helsingin Messukeskuksessa la 6.4. n. Järvisen Puutarhalle, 02 762 2528 viim. ei edellytä diagnoosia eikä mll-jäsenyyttä. klo 18 Heimolinnassa. Sauna klo 18.00, kaikki jotka olette olleet mukana avustamassa sotaveteraaneja, reserviläisten talkoissa, järjestyksenvalvojina, kilpailuissa ym. edullinen hinta 39.000,+ Lo n 13.000,h einola 0400-536547, kohde 650075 Loimaa pesäkuja 5 kt, 1 h,k,pesuh,alk 30,5 m² Lamminhaan hissitalossa lähellä suurmarketteja peruskuntoinen pikkukoti erilliskeittiöllä. klo 17-19. Loimaan seudun Puutarhaseuran retki 19.5. ja ilm. Pilates Ahjossa perjantaina klo 18. Savikki ry kokoontuu Citynuokkarilla la 30.3. Lisätiedot ohjaajalta 040 572 7470. Tutustu kohteeseen ja mieti käytön vaihtoehtoja. Vuokra sisältää veden ja sähkön. tervetuloa Hallitus PIKAALE * Tarjous ei koske Nokia-, Polar-, tarjoustai tilaustuot teita. 28 ha Kriivarintien varressa n. Maksuunpanoluettelo ja tieyksikkölaskelma nähtävänä puheenjohtajalla, p. lisätiedot toimitetaan tilauksesta postitse tai sähköpostitse. Tervetuloa! Hallitus MLL Loimaan kaupungin yhdistys erityislapsiperheiden vertaistuki-illat to 11.4 ja to 9.5 klo 18-20 Telkänpesässä Telkäntie 3,Hirvikoski. Kaikille erityislasten ja -nuorten läheisille. Tuula 040 760 3301. Tämän jälkeen kahvit Sirkun luona Pappilantie 1 A 18. klo 14. Metsämaan Perinnepiiri. Tiedustelut Alpo Isokallio 040-8217345. KOKOUKSIA Tervetuloa! Vesikoskenkatu 11, 32200 Loimaa P. Molemmat kohteet myydään tarjousten perusteella. auto ajaa Viitalan tallit klo 18.15, Karoliina 18.25, Alastaron R-kioski 18.45, Oripää 19.00. Leikasto mukana. Marttailta pe 29.3. Oikotie 14739588. klo 12.30 Urheilupäivän merkeissä. toiminnassa. 040 821 7345 LKV Maaseutukaupan asiantuntija MONIEN MAHDOLLISUUKSIEN KOHDE Loimaa Hirvikoski Kantotie 3. Alpo Isokallio 040-8217345. Myös laulajat. hp 25.800,h einola 0400-536547, kohde 649987 op-kiinteistökeskus Loimijoen OP-Kiinteistökeskus hannu.einola@op.fi 0400-536 547 • matti.makinen@op.fi 0400-536 941 matti ensiviikosta paikalla Loimaan Kirjatyöntekijäin yhdistyksen jäsenten kevättapaaminen 30.3. Eloisat laulamme tänään torstaina 28.3. www.maaseudunnotariaatti.fi Hämeentie 14 31500 Koski Tl maaseudun.notariaatti@koski.fi Petteri Urmas 044 484 3314 peltoja MetSÄtIloja Tanssiseura Sekahaku Ry tanssikurssit ma 1.4. tulostasi 2.4 menessä Heikille 040 843 0601 Murronkulman yksityistien tiekunnan vuosikokous kannistossa to 11.4. Haaran kyläteatteri: uuden Loimijoki-saaga -näytelmän kaikille avoin info su 31.3. karaokea klo 15.00 Kitkonpuistossa. Loimaan Palloseura ikämiehet 50+ Vielä ehtii parantaa peruskuntoa ennenkuin treenit alkavat tekonurmella to 11.4. MARTTILA n. Hanhijoen koulutien yksityistien VUOSIKOKOUS torstaina 11.4.2019 klo 19.00 Toivosen saunalla Virttaantie 834. 11.4. Mukana kansanedustajaehdokkaita. 23,8 ha peltomaata + n. Oikotie 14858673. 18 Torstaina 28. Ilm. Tapaamme Kanta-Loimaan hautausmaalla, jossa laskemme kynttilät vanhojen puheenjohtajien haudoille. Yhtiöön juuri tehty mittava julkisivu-uudistus. 14,16 ha peltomaata, sekä n. klo 19 os. keittiö uusittu ja tilavalle lasit. Eläkeliiton Alastaron yhdistyksen laivaristeilylle ma 1.4. Toimeksiantajat pidättävät oikeuden hyväksyä tai hylätä tarjoukset. Leppijärven baarin entiset työntekijät kokoontuvat Leppijärvellä Porintie 739 pe 29.3. Tarjoukset jätettävä 12.4.2019 mennessä. Tieyksikköja maksuluettelo on paikalla nähtävänä. MAALLA VÄLITETÄÄN PÖYTYÄ, Yläne n. 050 523 6636 Tervetuloa! Hoitokunta Turuntie 19, LOIMAA puh. 044-7403 850, ark 10-19, la 10-16, www.kellojokinen.fi Meiltä ostoksista Bonusta S-Etukortilla Loimaan seudun mielenterveysyhdistys Savikki ry:n KEVÄTKOKOUS la 6.4.2019 klo 12.00 Loimaan City-Nuokkarilla. Loimikodin palvelut voi ostaa ”räätälöitynä”. klo 11 alkaen. jakaa ilot,surut ja arjen vinkit toisten samanlaisessa tilanteessa olevien perheiden kanssa. Kokoonnutaan Mellilänjärvelle 10.4. Loimaan Pohjola-Norden ry kokoontuu to 28.3., klo 18 Ruokavirastolla Loimaalla. Ilm. Sähköliittymä sekä vesija viemäriliittymä. Loimaalla 28.3.2019 Tauno suominen, pj. Kojonkulman kyläyhdistys. 6,5 ha metsämaata. klo 14. Alastaron Reserviläiset järjestää saunaillan Alastaron Osuuspankilla pe 5.4. Hinta 20.000 €/ tarjous
Maksun kerää Metsähallitus, joko tilittää kertymän maaja metsätalousministeriölle. 040 900 1279. . Eduskunta nosti kalastonhoitomaksun hintaa vuoden 2018 alusta lähtien. 02 763 6510 hotel@loimaanseurahuone.fi Tule maistamaan! Tulossa: ************************ ********** 6.4. 0400 630 838 Tarjouspyyntö täytemaan ajosta Sikiläntie 3, Alastaro. N. 4,80€) . Grillija Lounasravintola Nime Avoinna pe–la 11–05 su 12–20 Seppälänkatu 5, liiketila (vanha loimaan autokorjaamo) p. l o i m a a n s e u r a h u o n e . Maksuista kertyi 8,6 miljoonaa euroa. Ostetaan REHUOHRAA Salomäen Tila Oy P. Lisätietoja antaa talousja hallintojohtaja Leena Suonkanta, puh. . 8,50€) palapaisti ja perunamuusi Kermainen katkarapukeitto Runsas salaattipöytä lEIKE vain 8,50€ (norm. Avajaispäivänä ilmainen kahvija pullatarjoilu klo 18.00 asti. Kalastonhoitomaksun maksavat kaikki 18–64-vuotiaat kalastajat, jotka kalastavat muuten kuin pilkillä, ongella tai silakkalitkalla. MAKKARApERunAT 4,50€ (norm. JAHTI 2.000 E 2 x 200 E • 9 x 100 E ym. Katselmuksessa todetaan ovatko rakennukset ja rakennettu ympäristö rakennusluvan mukaisessa käytössä ja siistissä kunnossa, eivätkä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä. Huonekalukeskus TOIVONEN KY Satakunnantie 48, Loimaa P. 0400 854 053 to klo 10–14 PE klo 10–17 La klo 10–13 -50 % KENKIEN KEVÄtHULINat! Paljon uusia kevätkenkiä. Luokka C: 1) Heikki Manner VEE10 1083, 2) Esko Ryöppy VEE10 1070, 3) Jarmo Rasi VEE10 1053, 4) Erkki Kojo VEE10 1028, 5) Aulis Vienonen VEE10 1013, 6) Karoliina Kirvelä VEE10 1010, 7) Olli-Pekka Tuominen VEE10 993, 8) Pentti Oittinen Säkäset 933. Luokka D: 1) Hannu Suvila VEE10 907, 2) Elmeri Tuominen VEE10 734. Prinssi Jusuf & Musta Barbaari Kaupungin maittavin lounas arkisin 10.45-14.00 9 70 19 e Hurrikaani Black Burger AVAJAISET pe 29.3.2019 klo 11.00 alkaen AVAJAISpäIVänä lounAS vain 7€ (norm. TERVETULOA Paikalla eduskuntavaaliehdokkaita SAK:n Loimaan seudun paikallisjärjestön w w w . vetäjänä Timppa • • • • • • • • M Y Ö S L O U N A S T O I M I T U K S E T • • • • • • • Päivän keitto 8,90 Kauppalankatu 5 • Loimaa • 02 7247 851 • ravintolaata.fi Kauppalankatu 5 • Loimaa • 02 7247 851 • ravintolaata.fi PE 20-02 • LA 21-02 PE 20-02 • LA 21-02 Happy Hour 21-22 Kauppalankatu 5 • Loimaa • 02 7247 851 • ravintolaata.fi PE 20-02 • LA 21-02 Happy Hour 21-22 • • • • • • • • • • • M Y Ö S L O U N A S T O I M I T U K S E T • • • • • • • Lounaspöytä Päivän keitto 8,90 5,50 Kauppalankatu 5 • Loimaa • 02 7247 851 • ravintolaata.fi RAVINTOLA ATA -ILMOITUSORIGINAALIAINEISTOT 21-22 jo vuodesta 1997 LOUNAS ELÄKELÄISET Perjantaina ja lauantaina karaokea. 9,90€) porsaanleike bearnaisekastikkeella Nyt on lupa herkutella ja 29.3. Tarkemmat tiedot tehtävästä ja linkki sähköiseen hakuun: www.kuntarekry.fi. Soita 0400 539 188 tai hildorina@hotmail.com HUVITILAISUUKSIA YMPÄRISTÖKATSELMUS 2019 Loimaan kaupungin elinympäristövaliokunnan lupajaosto suorittaa viikolla 15 (8.4.-12.4.2019) ympäristökatselmuksen koko kaupungin alueella. Hankintailmoitus on julkaistu sähköisessä ilmoituskanavassa ”Hilma julkiset hankinnat” www.hankintailmoitukset.fi, Mercell-hankintapalvelussa www.mercell.com sekä Loimaan kaupungin kotisivuilla, www.loimaa.fi/hankinnat. klo 15 mennessä. LL LL LL. Vampulan Urheilijat Tervetuloa! KUNNALLISIA ILMOITUKSIA Volttikatu 1, Loimaa p. Havaituista puutteellisuuksista ja määräajasta niiden poistamiseksi ilmoitetaan kunnossapitovelvolliselle kirjallisesti. Haku 12.4. Seitsemän vuorokauden maksu on nyt 15 euroa ja vuorokauden maksu kuusi euroa. Seksikäs Suklaa, Dosdela & VG 14.4. Luokka B: 1) Juha Seppälä FBC 1156, 2) Jouni Marttila ME-85 1107, 3) Juha Virtanen VEE10 1105, 4) Markku Mäkitalo FLS-keila 1088, 5) Reijo Lehto VEE10 1035. 400 m 2 pääsee kasetilla. Niistä vuosilupia oli 174 324. Loimaalla 27.3.2019 Rakennuttamispalvelut www.loimaa.fi JUKOLAN BINGO VAMPULASSA maanantaisin klo 18.15 alk. Maukasta ja hyvää vanhanajan perinteitä kunnioittaen. Loimaalla 26.3.2019 Elinympäristövaliokunnan lupajaosto TARJOUSPYYNTÖ Loimaan kaupunki pyytää tarjousta pesäpallostadionin kentän perusparannuksesta. Vuoden kalastonhoitomaksu maksaa nykyisin 45 euroa aiemman 39 euron sijaan. hyviä palkintoja. 050 4085777 Tarjoukset voimassa 29.–31.3.2019. 19 Torstaina 28. 040 584 1238 loppu unmyy nti varas ton -70% alE OVH jopa KARAOKETANSSIT Karoliinassa jOKA lauantai Ravintola Karoliina Virttaa p. se on mahdollista. maaliskuuta 2019 HALUTAAN OSTAA RAVINTOLOITA PALVELUKSEEN HALUTAAN Haemme osaavaan joukkoomme KIINTEISTÖPÄÄLLIKKÖÄ 1.5.2019 alkaen tai sopimuksen mukaan. 050 3280100 Tervetuloa! Noutopöydät jatkuvat! 30.3. Electric Retro Night 30.3. f i P. Tervetuloa viihtymään! Kauppalankatu 6 • Loimaa • 02-724 7851 • ravintolaata.fi 8,90 e 7 e KEILAILU Loimaan Keilahalli, viikko 12, viikkokilpailu, 6 sarjaa amerikkalaisittain. tule tinkimään omasi! KÄVELyKENKIÄ tervetuloa! KENKÄVarasto VAALITAPAHTUMA Prisman pihalla la 30.3.2019 klo 10-13 Tarjolla grillimakkaraa, mehua, ilmapalloja ämpäreitä, karkkia ym. Kertymä nousi puolella miljoonalla eurolla. TULOSPÖRSSI Kalastusmaksuista 8,6 miljoonaa euroa LUONTO Kalastonhoitomaksuja lunastettiin viime vuonna 241 289 kappaletta. 6,50€) HöyRylIHIS KAHdEllA 2,50€ nAKIllA (norm
20 Torstaina 28. Lastenhoitajapalvelussa on kyse MLL:n tarjoamasta tilapäisestä ja lyhytaikaisesta avusta esimerkiksi silloin, kun vanhempi tarvitsee vapaa-aikaa, lapsi on sairaana tai vanhemmalla on työmeno. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-13. Yhteensä Alastaron reitillä näkyi 451 lintua ja 21 lintulajia, Mellilässä määrät olivat 118 ja 18. 040 567 3822 AITOA LAMMASNAPPAA! VAIN LA 30.3. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. maaliskuuta 2019 LOIMAAN kaupunki alkaa tukea MLL:n tuottamaa lastenhoitopalvelua. hilloja. Vaihdossa reilu hyvitys vanhasta nahkatakista 50–200€! Suomen nahkakeSkuS p. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. ERKKI KALLIO Molemmille reiteille osui yksi taivaalla kaarteleva merikotka. Perheiltä peritään tuntilaskutukseen perustuva maksu. Kulu jaetaan puoliksi sosiaalija terveyspalvelualan ja sivistyspalvelualan kesken. Reitillä näkyi myös kaksi turkinkyyhkyä. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Tiina Järvinen (02) 588 8025 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Sirpa Retva (02) 770 2306 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.15–15.45 puh. KLo 8-14 Suomalaisia pakastemarjoja puolukka, mustikka, must.herukka, vadelma, tyrni, karpalo Kylmäpuristettuja tyrni, karpalo, mustaherukka ym. klo 10.30–15 Loimaalla Kauppalankatu 2 (kaupungintaloa vastapäätä) PALJON UUSIA MALLEJA! TERVETULOA! SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Kysyntä hoitoavulle on ollut suurta, mutta paikallisyhdistykset eivät ole pystyneet siihen vastaamaan. Makkaratarjoilu alkaen klo 11 (400 kpl erä) avoinna ark 10-19 la 10-16 ja NYT MYÖS SUNNUNTAiSiN 12-16 Katso lisää gigantti.fi/gigaexpo Paikalla Hurrikaanin edustajia klo 11 alkaen – haasta pelaajia PS4 Spike Volleyball matsiin Loimaa NAHKATAKKIMARKKINAT Satoja takkeja naisille ja miehille: pusakoita, 1/2 pitkiä, hupullisia... Mellilän metsäisellä reitillä oli kovin hiljaista. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,65 e /pmm 3-sivu 2,65 e /pmm Tekstissä 2,46 e /pmm Tekstin jälkeen 2,08 e /pmm Takasivulla 2,65 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,15 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,08 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. 040 574 6459 Loimaan toriLta PE 29.3. Mansikka/ Punaherukka 4 e /l, 3l 10 e Uusintalaskennassa merikotkia ja hiiripöllö Valtakunnallisen talvilintulaskennan uusintalaskennat suoritettiin kahden viikon aikana helmija maaliskuun vaihteessa. Loimaa tukee MLL:n lastenhoitopalvelua. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 96675 Kustantaja: Priimus Media Oy. Erkki Kallio Hiiripöllö tähyili saalista Alastaron reitin varrella. Puolukkasurvosta, suolattua haaparouskua, tyrni, lakka, mansikka ym. MLL kouluttaa ja välittää hoitajat, joilta on tarkistettu rikosrekisteriote. Meiltä myös kokonahkaliivejä! Paljon kokoja: naisille 32-54, miehille 46-68. Alastaron reitin mielenkiintoisimmat havainnot olivat ampuhaukka, hiiripöllö, merikotka ja peltopyyparvi, joissa oli viisi lintua. mehuja. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2018. Laskentojen perusteella talvilinnuillemme ovat selvinneet kohtuullisen hyvin talvesta. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Peurojen ruokintapaikalla yllätyksenä oli 17 uuttukyyhkyä. Hömötiainen, töyhtötiainen ja varpunen taantuvat edelleen. (02) 588 8000 Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Anu Salo (02) 588 8033 Sampsa Hakala (02) 588 8031 Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 161,00 e 6 kk 96,70 e 4 kk 69,00 e Etutilaus: Laskutusjakso 12 kk 149,90 e 6 kk 76,00 e 4 kk 52,10 e 3 kk 39,50 e Irtonumero 2,10 e Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %. . LUONTO Lisäksi poistotuotteita, esittelymalleja ja asiakaspalautuksia JOPA -50% gigAexPO Huutokauppa lauantaina klo 13 Päätuotteena Samsung galaxy S9 (arvo 599e) Kaikki huutokaupattavat tuotteet lähtöhinnalta 1€. Loimaan kaupunki ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ovat neuvotelleet järjestelyistä, jolla toiminta saataisiin käyntiin. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Laskennan tarkoituksena on muun muassa selvittää, miten linnut pärjäsivät talven yli. Loimaa sitoutui sopimukseen, jolla se tukee toiminnan järjestämistä tänä vuonna 2500 eurolla ja ensi vuonna 5000 eurolla. Kärkäisen Puutarha p. Tiaiset olivat tosi vähissä