Heinäkuussa on tietenkin sitten +17 ja epävakaista. alv. Sivu 7 Novidasta valmistuu taas uutta työvoimaa 44 44 Sivu 3 Irtonumeron hinta 2,40 € sis. Akrobatiapajaan osallistuneet seitsemäsluokkalaiset Kristiina Heikkilä, Helmi Pajula, Emma Toivonen ja Darja Chernysh eivät kuitenkaan empineet temppujen kanssa, kun takaseinälle heijastettiin ohjeet niiden tekemiseen. 2024 ”” Kesän avaukseen osallistunut Toni Salonen Sivu 6 26 Koulupäivä meni osittain temppuiluksi Mielestäni tori on oikein viihtyisä paikka, tai ainakin itse olen saanut täältä kaiken, mitä olen kaivannut. LATAA LOIMAAN LEHDEN SOVELLUS TILAAJAPALVELIJA.FI/ SOVELLUS Puistokadun koulun pajatyöpäivän aikana nähtiin varsin vaikeitakin suorituksia. SARI HOLAPPA. www.loimaanlehti.fi Loimaan talousalueen paikallislehti. 108. vuosikerta Nro 58 TIISTAI 28.5. Onko se ilmastonmuutosta vai mitä, mutta hellejaksot tuntuvat viime vuosina aikaistuneen touko-kesäkuulle. Sivu 12 Aikaista Kiinteistönomistajille postia kaupungilta Sivu 5 Sivu 12 kilometrin pyhiinvaellusmatka houkutteli 11 henkilöä Kosken ja Mellilän maisemiin helteisenä viikonloppuna
Aurinko laskee kello 22.38. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Posti 0100 4070 ma–pe klo 6–16, vkl klo 7–12 Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Tilaajamme! Sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön sähköpostiosoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi TOIMITUS Päivystäjän puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Lehdentekijöiden henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi. Alma 29.5. Näitä lähes kokovalkoisia perhosia on nähty muun muassa hiekkateiden kosteissa paikoissa nestettä imemässä ja teiden varsien kukissa. Jes. 66: 1 PÄIVÄN SANA LUONTO Lanttuperhosia paljon liikkeellä Lanttuperhosten suuret kertymät ovat herättäneet ihmetystä ja ihastusta Saviseudulla. Vain lanttuperhosella on siipien alapinnassa tummakehnäiset siipisuonet. Miten maailma lietsoo sotaa ja aseita hiotaan, kun istutan elämänlankaa tupani seinustaan. 4. Näemme kirkkaana tulevaisuuden osaamisen, koulutuksen, historian ja sen näkymän, minkä Sarka-museo pystyy näyttämään ja välittämään Suomen maatalouden kehityksestä, kautta vuosisatojen. Moos. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. ERKKI KALLIO. Laji talvehtii kotelona. Tänään aion valvoa myöhään tätä iltaa valoisaa. 2 Tiistaina 28. Toukat syövät monia ristikukkaiskasveja. toukokuuta 2024 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 4.15. Oliver, Olivia, Oiva Kustantaja: Priimus Media Oy. Kaiken tämän on minun käteni tehnyt, niin nämä ovat syntyneet, sanoo Herra. Käy kuhina traktoreiden, nyt kylvetään, muokataan. 6: 24–26 29.5. Erkki Kallio Sarka sai puimurileikkitelineen LOIMAA Suomen maatalousmuseo Saran lasten pihalle on rakennettu leikkuupuimurin muotoinen leikkiteline, eli ”leikkiipuimuri”. RIIKKA SOININEN/SARKA Lanttuperhonen on lähes kokovalkoinen perhonen, joka sekoitetaan usein kaalija naurisperhoseen. Lanttuperhosella on tavallisesti kaksi sukupolvea. Minä istutan hennon taimen multaan jo lämpimään ja kotini seinustalle pysähdyn miettimään. Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Asiakaspalvelu avoinna to klo 9–12. Toimitusjohtaja: Jaakko Ketonen Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet puh. sukunimi@ loimaanlehti.fi . Niin vahvasti uskoa täytyy minun maahan ja ihmiseen ja pyyntöjä hiljaisia lähettää korkeuteen, ettei joutuisi lastemme isät, niin kuin isämme aikoinaan, kotivainioitaan vaihtamaan rintamaan. Lento päättyy syyskuun alkupuolella. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. (02) 7702 626 ma–pe klo 8.15–15.45 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Näin sanoo Herra: Taivas on minun valtaistuimeni, maa on koroke minun jalkojeni alla... Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua, Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa ja olkoon sinulle armollinen. Halusimme lahjoittaa leikkipaikan museolle, jotta nuoret perheet paremmin löytäisivät Loimaalle ja Sarka-museoon, säätiön edustaja Rauli Selinheimo kertoo Saran tiedotteessa. NIMIPÄIVÄT 28.5. – Haluamme olla omalta osaltamme innoittamassa nuoria tulevaisuuden tekijöitä maatalouden pariin. Hengitän syvään ja tunnen miten hyvältä tuoksuu maa! Riitta Mikkola 1991 LUKIJAN RUNO Uusi leikkiteline on pystytetty Sarka-museon lasten pihalle. Puimuri-leikkitelineen on lahjoittanut museolle Loimaan Maamieskoulun Stipendirahaston Säätiö. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2024. Että varttua saisi vilja, lapset leikkiä pihoillaan, ettei taivasta savu musta peittäisi milloinkaan. @ Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Myyntineuvottelija Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Tuottaja Sampsa Hakala (02) 588 8031 Myyntineuvottelija, asiakaspalvelu Riina Karila 050 533 6313 Toimittaja Sari Holappa (02) 588 8036 Kaupallinen johtaja Katja Hägg katja.hagg@ts.fi Myyntipäällikkö Sari Kaukoranta (02) 588 8961 28.5. Elämänlanka Kuuntelen humua kylän, ovat isännät pelloillaan. Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Jakeluhäiriöt: Puh. Samannäköisistä kaalija naurisperhosista lanttuperhosen tunnistaa siivissä selvästi näkyvistä tummista suonista
Milwaukee M18 CBLPD akkuiskuporakone 10480025873 Kompakti M18 iskuporakone 60Nm väännöllä. Ei ennakkoilmoittautumista. Koneja tuotantotekniikan perustutkinto, levyseppähitsaaja: Jokinen Matti, Korhonen Toni, Pärssinen Aaro, Uusitalo Emilia, Ylösmäki Daniel. Logistiikan perustutkinto, autonkuljettaja: Hollo Oskari, Laaksonen Viljami, Niinimäki Roosa, Pietiäinen Jimi, Suvanto Roni, Varjonen Reeta, Virtanen Viljami, Vuorinen Joe, Yrjölä Kalle. klo 18.00. toukokuuta 2024 Loimaalla to 30.5. Erkin ja Heikin tahdittamina. Syntyneiden määrä laski 43 383 lapseen vuonna 2023. Talotekniikan perustutkinto, putkiasentaja: Heikkiä Jarno, Kesti Matias, Laakso Roope. 63,71 alv 0% 79 ,/kpl Lisää tarjouksia tapahtumassa! T-paita Grit Flag BLÅKLÄDER 94201042 10660105820-10660105825 Koot S-3XL. Ilmoittaudu Ailalle viimeistään 30.5. To30.5. Sosiaalija terveysalan perustutkinto, lähihoitaja: Alhanen Emma, Heinonen Crista, Heinonen Emma, Hosike Henna, Hulsi Ronja, Järvinen Anne, Kajala Tiia, Kankaanpää Susanna, Kivekäs Pinja, Kolu Urai, Kurri Emilia, Kärki Raisa, Lehtonen Saku, Miikkulainen Henna, Mäkiniitty Iris, Ojala Viivi, Peltonen Susanna, Rantala Säde, Rossi Janette, Seppä Anniina, Simola Kaisa, Värjönen Noora, Wikström Krista, Ylösmäki Oona. klo 14-15.30 Loimaan Olohuoneella, Heimolinnankatu 3. Kustaan Metsätiellä, 2.5 km Mäenpään sillalta Uitontietä. Helppokulkuinen reitti kulkee pesäpallokentälle. URHEILU Jankko, torstairastit 30.5. Hiusja kauneudenhoitoalan perustutkinto, kampaaja: Mäkiö Henna, Niitynpää Oona. Etra Monitoimiaine 400ml Genius 10340012011 Korkealaatuinen monitoimispray. Varsinais-Suomen Muistiyhdistyksen Muistikahvila kokoontuu tiistaina 28.5. To 6.6. Tervetuloa mukaan! Akku BL1860B 18V 6,0Ah Bulk 10480024633 6,0Ah akku varaustilannäytöllä kaikkiin Makita 18V LXT akkusähkötyökaluihin. Perniön kautta Tammisaareen, jossa kiertoajelu. Logistiikan perustutkinto, linjaautonkuljettaja: Paajanen Juha. klo 17 kettingin heittoa seurakuntatalon pihalla. Ke 29.5. Etra Megacenter Loimaa, Lamminkatu 29, 32200 Loimaa. klo 9-14. To 5.6. Eläkeliiton Oripään yhdistys Ke 29.5. klo 12. Aiheesta keskustelemassa Heidi Huuskonen Varsinais-Suomen Muistiluotsista. Lauletaan tai kuunnellaan myös omia toiveita. Syyskausi alkaa to 5.9. Loimaan Kirjatyöntekijäin yhdistys tapaaminen ke 29.5. SPR:n kanssa yhteinen kesäretki Tammisaaren seudulle, lähtö Kivimakasiinilta klo 8.30. MYLLYKYLÄNTIEN TOIMIPISTE Autoalan perustutkinto, ajoneuvoasentaja: Laitinen Nessi, Pietilä Atte, Valtanen Anni. 5.6. Polkuihin tukeutuva 1.7 km sekä 2.7 km, 3.8 km ja 4.8 km. LEJY:n kesänavaus Heimolinnassa klo 18. Lounais-Suomen Kilpirauhasyhdistys ry Esittelemme toimintaamme ke 29.5. p. Aamukahvit Kuivurisalissa ja sielä Säkylän torille. puh. Loimaan Eläkkeensaajat ry. RThousut BLÅKLÄDER 4w-STR 1720 10660087829-10660087834 Koot C46-C56 Stretch riipputaskuhousut. Lenkin pituus noin 1,8 kilometriä. Rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja: Luippa Ville, Rönnqvist Tino, Tattinen Aleksi, Uusitalo Terhi, Virtanen Antti. Koneja tuotantotekniikan perustutkinto, koneistaja: Pehlivan Halit. Reumayhdistyksen Elämyspäivä Säkylään to 13.6. 2 x 5,0Ah akku ja laturi muovilaatikossa. Lähtö kuntoportaiden vieressä sijaitsevalta laavulta klo 10. Maatalousalan perustutkinto, maaseutuyrittäjä: Erelä Johannes, Hela Aaro, Laaksovirta Miia, Mäntyharju Tommi, Pettinen Santeri, Sahramaa Ella, Utriainen Peppi, Vanhanen Eemi, Vesterinen Suvi, Ylösmäki Siiri. Miten ymmärtää muistisairaan ihmisen tunteita ja käyttäytymistä paremmin. LP D-pojat kilpasarjaa LP-Manse PP Humppilan pesäpallokentällä to 30.5. 12,10 alv 0% 15 ,/kpl 3,99 alv 0% 4 ,95 /kpl 63,71 alv 0% 79 ,/kpl 216,94 alv 0% 269 ,/kpl 87,90 alv 0% 109 ,/kpl NOVIDAN LOIMAAN TOIMIPISTEISTÄ VALMISTUVIA TURUNTIEN TOIMIPISTE hoivaavustaja: Hämäläinen Krista-Maria, Nurmi Eila, Salonen Janet. Tietoa kilpirauhasairauksista ja yhdistyksen toiminnasta. 050 3824927. Lis.tied. 040 673 3829. Loimaan Citymarketin aulassa klo 10-13. Ravintolaja catering-alan perustutkinto, kokki: Arponen Saana, Jokinen Matias, Lähteenmäki Sara, Parkkali Nea, Silvander Lauri. Hiusja kauneudenhoitoalan perustutkinto, kosmetologi: Hannula Oona, Jäppinen Jenna, Kosonen Jemina, Maunula Noora, Moisander Nelli, Niit Angelika, Rinne Pauliina, Tammai Ave-Marleen, Tammi Jenna. klo 14:30 kevään viimeinen boccia liikuntahallilla. Asiaosuuden lisäksi luvassa kesäisiä juttuja. kulttuuripäivä Hämeenlinnassa, lähtö Vuorisen talleilta klo 8.00 ja Op:n pysäkiltä 8.05. Eläkeliiton Alastaron Yhdistys Suosittu yhteislaulutilaisuus Tuttujen Tuvalla ke 29.5. Akku M18 B5 5,0 Ah Li-ION 10480023124 5,0Ah akku varaustilannäytöllä kaikkiin Milwaukee M18 akkutyökaluihin. SEURATOIMINTA Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen ohjattu yhteiskävely tiistaina 28.5. Lähdöt klo 17-18.30. Liiketoiminnan perustutkinto, merkonomi: Haapala Miia, Joenperä Mona, Jõeäär Triin, Kauti Tanja, Kivikoski Laura, Laakso Neea, Viinikainen Oona, Vuorensivu Riia. Syntyvyys historiallisen pientä TILASTOKESKUKSEN mukaan viime vuoden kokonaishedelmällisyysluku oli 1,26, joka on vuodesta 1776 alkavan tilastoinnin matalin syntyvyyden taso. Roadshow on täynnä mahtavia tarjouksia! Tapahtuma on kaikille avoin. klo 18 Nahinlahden laavulla, Nahinlahdentie 12. Lähtö Vuorisen talleilta klo 8.30, OP:n torin puoleinen pys. Kiikalassa Ilola Arboretumin metsäpuutarha ja maisemapuisto, paluu klo 18-19. Viime vuonna suurin syntyvyys oli Keski-Pohjanmaalla (1,7), Ahvenanmaalla (1,58) ja Pohjanmaalla (1,57).. Kylmälaukut mukaan, jos haluatte ostaa pakasteita Apetilta. Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto, mediapalvelujen toteuttaja: Elo Jenna, Heikkilä-Kiiveri Eetu, Mattila Hilla, Mäkilä Jani. Nuorisotalossa Säkenet klo 11.00 ja boccia klo 12.30. Kokonaishedelmällisyysluku oli pienin Kymenlaaksossa (1,01), PohjoisKarjalassa (1,14) ja Etelä-Karjalassa (1,16). Parkkitilan takia toivotaan pyöräilyä ja kimppakyytejä. Matka täynnä. 3 Tiistaina 28. T-paita Limited editon. Klo 8.35, H:ki kaupan pys klo 8.45 sekä kirjaston pys. Tulomatkalla Fiskars ja Muurlan lasitehdas, joissa voi tehdä ostoksia. käskynkkä päättää kevätkauden noin klo 12.30, jonka jälkeen kerho. Taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani: Grönroos Mika, Kuusisto Ester, Mäki Enni. Sähköja automaatioalan perustutkinto, sähköasentaja: Alanen Patrik, Isotalo Aaro, Lähteenmäki Niko, Mikkola Eemeli, Mägi Reneli, Pietilä Akseli, Toivonen Leevi. Ma pe 7.30 -16.30. Ke 12.6. HÄMEENTIEN TOIMIPISTE Logistiikan perustutkinto, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja: Aalto Jonna, Hakanen Riku, Huvila Jesse, Koskinen Aaro, Kykylä Teppo, Paavilainen Rasmus, Rantanen Aku
Kukapa meistä haluaisi maksaa lisää veroja, sillä vanhoissakin on usein ihan riittävästi. Jos häpeä häviää silloin kaikki alkaa mennä pieleen. juttu 21,5 pääasia. Flow-tila tarkoittaa ihanteellista tekemisen tilaa. TEKEMÄLLÄ vuosia työtä terveyskeskuksessa olemme nähneet ja kokeneet muutoksen omin silmin. Lämä-sairaanhoitajien vastaanotoilta saatu potilaspalaute on ollut hyvää. Vanhukset ei uskalla lähteä minnekään kun kakarat kaahaa, sit on muutenkin kauhee meteli. Alun jääkiekko on ehkä vähän heikko esimerkki, mutta yksilölajeissa toimii. Sairaanhoitajamme ovat tärkeä resurssi, johon voimme tulevaisuudessakin luottaa. Taisto Levo Kovat on kovia TOIMITTAJALTA Mikäpäs sen mukavampaa seurattavaa kuin flow-tilassa oleva urheilija. LOIMAAN LEHDEN OSOITE on Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa. 5). . Sairaanhoitajien erikoistumiskoulutukset ovat tulleet jäädäkseen ja niitä kehitetään koko ajan. Yhtä varmaa on myös se, että joka vuosi viivan alla on hiukan isompi lukema. diabetespotilaiden, sepelvaltimotautipotilaiden sekä verenpainepotilaiden hoidossa. Ei siellä uudessa vanhusten talossa tule olemaan minkäänlaista rauhaa. Eipä ole aikaakaan kun EU rikkoi omia sääntöjään, vastustuksesta ja säännöistä viis. Kun toinen kiinteistönomistaja on ilmoittanut tunnollisesti kaikki mahdolliset rakennelmansa, naapuri on saattanut ilmoittaa vain osan niistä. MIKÄ sitten urheilijan vie tuollaiseen tilaan. Vannottiin että se on ainutkertainen, mutta kuinka ollakaan, sillä tekeillä on yhteisvelka 2:nen. Ronnie taas on halutessaan pelottanut tuomareitakin jo 30 vuoden ajan. JOTTA tässä kolumnissa olisi jotain järkeä, niin keksein tähän loppuun tällaisen varsin hyvän opetuksen. Runsaslukuisia terveyskeskuksia joudutaan säästösyistä sulkemaan, ja muutokset vaikuttavat kaikkiin kuntalaisiin. Lääkkeenmääräämisen koulutusta järjestävät yhteistyössä ammattikorkeakoulut ja yliopistot, jotka vastaavat yhdessä koulutuksen suunnittelusta ja sisällöstä sekä osaamisen varmistamisesta. Sairaanhoitajilla on mahdollisuus suorittaa monenlaisia erikoistumisopintoja, joista yksi on rajattu lääkkeenmääräämisoikeus (Lämäsairaanhoitaja). Tiger Woods on kertonut, että varsinkin ratkaisuhetkillä hänen päästään katoaa kaikki ympäröivä, kun harjoittelun tuoma osaaminen ottaa vallan. . Käytännön opiskeluun kuuluu työskentelyä terveydenhuollon yksiköissä ohjaavan lääkärin ohjauksessa ja arvioinnissa. Siksi se onkin kunnille yksi varmimmista ja rahakkaimmista tulonlähteistä. Suomessa on terveydenhuollon ammattirakenne sairaanhoitajapainotteisempaa kuin useassa muussa Oecd-maassa. Raha jaettiin toisille maille ilmaiseksi ja toisille lainana. Lämä-sairaanhoitajien työtä arvostetaan ja heidän vastaanotoilleen osataan hakeutua. Sitä on muuten dartsissa esittänyt 17-vuotias Luke Littler. Konsultin arvion mukaan voidaan puhua jopa 800 000 euron lisäkertymästä. MEGALOMAANISEN lahjakkuuden ja loppumattoman harjoittelun lisäksi tuo flow-tila vaatinee urheilijalta jonkinlaista luonnetta. Tätä kutsuttiin supertähtiefektiksi. Woods oli primessään niin hyvä, että muut pelaajat eivät kyenneet pelaamaan parhaalla tasollaan häntä vastaan. Toisessa brittiläisessä pubilajissa sentään dominointikaudet ovat vähän lyhyempiä, kun darts-ammattilaiset tuntuvat voittavan kaiken aina vuoden tai kahden ajan. . Verotus ei ole kuitenkaan ollut Loimaalla yhdenmukaista rakennusten osalta, sillä tähän saakka kiinteistönomistaja on itse ilmoittanut verotuksen piiriin kuuluvista rakennuksista (s. Vaan muidenkin pitää se tietää. Me kun liian usein laitamme hirtto silmukan kaulaamme. Tai suoremmin Tiger Woods -efektiksi. Oli lajisi sitten darts, vesimelonin pilkkominen, moukarinheitto tai mikä vaan, niin parhaan tittelin saavuttaaksesi ei riitä, että tiedät olevasi paras. Maamme vastustaa yhteisvelkaa, muistaisi vaan nyt sen että Suomi irtisanoutuu siitä. toukokuuta 2024 Kaikki mukaan Ei ole kiinteistönomistajalla monestikaan halpaa. Tuohan se myös mukavan lisäpotin kaupungin kassaan. Viestisi lämmitti. Meillä Suomessa sairaanhoitajien koulutus ja osaaminen on laajaalaista ja heillä on keskeinen rooli terveydenhuollon toimivuudessa. Kyllä sille varmasti löytyy käyttöä tulevaisuudessa. osastonhoitaja Loimaa Saara Manneri vt. Viikonloppuisin siellä on kauhee meno, on traktoreita, traktorimönkijöitä, mopoja ja mopoautoja ajavat pitkin ja poikin. Muiden kulujen lisäksi kiinteistöverolasku kolahtaa laatikkoon vuosittain yhtä varmasti kuin aurinko nousee idästä. Se on ollut mahdollista, sillä rakennusja huoneistorekisterin tiedot ovat olleet peräisin 1980-luvulta, eikä tarkastuksia ole tehty. Mari-Kaisa Heikkinen vt. Golfissa 15 majorturnausta voittaneen Woodsin mukaan hän ei välttämättä joiltain kierroksilta muista paljoakaan ensimmäisen tiiauksen ja viimeisen viheriön väliltä. Vastikään toiseen kertaan sarjan parhaalle puolustavalle hyökkääjälle myönnettävällä Selke trophyllä palkittu Barkov johtaa Florida Panthersia otteilla, joita aika lailla jokainen tässä tai jossain tuntemattomassa universumissa pelejä seuraava elävä tai elävän kaltainen olento voi ihailla. Viime viikolla ensimmäisen major-turnauksensa voittanut nuorukainen voisi ehkä olla seuraava pitkäaikainen dominoija tuossa hienossa lajissa. Hyvä mieli . Rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden saadakseen pitää olla laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö, jolla tulee olla viimeisten viiden vuoden ajalta vähintään kolmen vuoden työkokemus tehtäväkuvasta, jolla hän lääkettä tulee määrään. Kun snookerissa Ronnie O´Sullivanin tai Judd Trumpin peli kulkee, niin vastustajilla puntit tutisevat. 4 Tiistaina 28. Kiitos. LOIMAAN, Pöytyän ja Liedon terveyskeskuksissa on Lämä-sairaanhoitajia. Turha koittaa, kun Tiger voittaa. Tiedossa on, että päätöksiä palveluverkon kokonaisuudesta tehdään kesäkuussa ja osa nykyisistä terveyskeskuksista tullaan sulkemaan. ALUEEMME terveyskeskusten vastaanotoilla on erittäin ammattitaitoisia sairaanhoitajia ja erikoistumiskoulutuksen myötä saatua erikoisosaamista, josta saamme apua tulevaisuudessakin. Myös kuvia esimerkiksi seudulla tavatuista luonnon ihmeistä voi lähettää toimitukseen. . Selma Puustjärvi Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Nykyään kaikki tuntuu olevan sallittua häpeä puuttuu (ei se muille kuulu). . Vuonna 2024 maaliskuussa julkaistun Valtioneuvoston selvityksen mukaan vuoteen 2028 lääkkeenmääräämiskoulutuksen aloituspaikkoja on arvioitu tarvittavan 763 kappaletta. Paras paikka vanhusten talolle ois ollut lasten talon tontti siinä ois ollut hyvä piha alue istuskella ja siellä ei niin paljon kaahaa ja ne ketkä on hyvässä kunnossa ois päässeet siitä itse asioille. Jonkinlaisella autopilotilla siis yhdysvaltalainen on palloa lyönyt menemään. Tuossa tilassa pystyy hyödyntämään kaikkea oppimaansa niin, että tekeminen on samaan aikaan vaivatonta ja varmaankin ihan kivaa. EU:n perustamissopimukseen on kirjattu, että kukin jäsenvaltio vastatkoon omista veloistaan. EU:n ensimmäinen yhteisvelka oli yli 800 miljardia. Terveiset terveyskeskuksesta Pula terveydenhuollon työntekijöistä ja rahasta on tullut historiallisen hyvinvointialuemuutoksen myötä selvästi esiin. Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. Lopullinen osaaminen osoitetaan näytöillä, joihin kuuluu kirjallinen valtakunnallinen koe ja työelämässä tapahtuva näyttö. Katsokaa vaikka Aleksander Barkovin otteita NHL:n pudotuspeleissä. Lääkkeenmääräämiskoulutus perustuu yhtenäiseen valtakunnalliseen koulutuskokonaisuuteen. SAMANKALTAISIA efektejä näkee monissa muissakin lajeissa. Täyttihän hän viime kuussa sentään jo 35 vuotta, niin toki alkaa ikä painamaan. Kalle Rajala Kirjoittajan flow-tilat eivät aina kestä edes kolumnin kirjoittamiseen kuluvaa aikaa. Loimaalla aloitettava rakennusrekisterin päivittämistyö on kuitenkin perusteltua ja varsinkin oikeudenmukaista. Huolimaton mummo, kiva että laukku löysi omistajan. Kiinteistövero perustuu maan ja rakennusten arvoon ja sen maksaa kiinteistönomistaja. Terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteri Terhikin mukaan Suomessa oli vuoden 2023 loppuun mennessä 736 erikoiskoulutettua sairaanhoitajaa, jolla oli voimassa oleva rajattu lääkkeenmääräämisoikeus. Kun toi uus vanhusten talo tulee valmiiksi, niin pitää jotenkin rauhoittaa keskuskoulun alue. Teoreettiset opinnot pitävät sisällään tautiopin, kliinisen lääketieteen, kliinisen hoitotyön, farmakologian ja reseptiopin kokonaisuudet. SHo PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Jos osaat itkeä omaa pahuuttasi, olet pitkällä ihmisyydessä. osastonhoitaja Lieto OHJE LUKIJOILTA-PALSTALLE KIRJOITTAVILLE LUKIJOILTA-palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. Lämä-sairaanhoitajat aloittavat antibioottihoitoja ja voivat jatkaa lääkitystä määräaikaiskontrolleissa ja seurantakäynneillä mm. Trump on pärjännyt heikommallakin pelillä kohtalaisen ylivoimaisesti viisi viime vuotta. Sähköpostiosoite on: toimitus@loimaanlehti.fi .. Lääkkeenmäärääminen on itsenäinen avoterveydenhuollon sairaanhoitajan tehtävä, jonka avulla parannetaan potilaan hoitoon pääsyä. Arviolta jopa joka toinen rakennus puuttuu rekisteristä. Siis nykyään, kun Phil Taylor on lopettanut ja Michael van Gerven ei ihan ole ”nuoruutensa” vedossa. Maksun saa kunta. Se meni nyt näin
Uusista rakennuksista ja huoneistosta on saatu tiedot vuoden 1980 jälkeen rakennuslupa-asioiden yhteydessä. Salminen sanoo kaupungin arvioivan vastauksen saatuaan, ovatko kiinteistönomistajan vastaukset luotettavia. Tarvittaessa kaupungin edustaja voi tehdä paikan päälle maastokäynnin etenkin siinä tapauksessa, jos vastausta ei kuulu. Virkaan saapui 17 hakemusta kahden hakukierroksen myötä. Lisäksi peritään 150 euron käsittelymaksu. Seurakuntakohtaisten verotulojen kasvuun vaikutti kunnan veropohja, korkean inflaation seurauksena tehdyt palkkaratkaisut, inflaatioon sidottujen eläketulojen kasvu ja seurakunnassa tehdyt päätökset kirkollisveron osalta. – Ei minkäänlaista. Kirkollisveroja kertyi vuonna 2023 reilu 3,2 miljoonaa euroa, joka on vajaa 87 000 euroa enemmän kuin talousarvioon oli ennakoitu. Suostumuksen antoi yksi henkilö. Salminen kertoo, että konsultin laatiman analyysin perusteella Loimaalta löytyy noin 28 000 rakennusta, mutta niistä vain noin 14 000 löytyy kaupungin rakennusrekisteristä. Kaupunki voi erikseen kysyä mahdollisista jo tiedossa olevista puutteista. Kiinteistönomistajille lähetetään kysely . Sen jälkeen tietoja on tarkistettu muutamaan otteeseen. Kolmikko johtajahaastatteluihin PUNKALAITUMEN kunnan kunnanjohtajan valintatyöryhmä on kutsunut haastateltaviksi rehtori Tuomo Tenhusen Tampereelta, erikoissuunnittelija Juha-Pekka Mannilan Nokialta ja suostumuksen perusteella kunnanjohtaja Tiina Pelkosen Alajärveltä. Mitä kadun tai yleisen alueen sulkemismaksulla katetaan. Nyt tilanne voi olla se, että yksi kiinteistönomistaja on ilmoittanut verottajalle kuuliaisesti kaikista kiinteistöverotuksen piiriin kuuluvista rakennuksista, kun taas hänen naapurinsa ei. Kirjeeseen voidaan liittää ilmakuva kiinteistöltä. Työmäärää lisää se, ettei kyse ole niin sanotuista massakirjeistä, vaan ne räätälöidään jokaiselle kiinteistölle erikseen. – Viimeisin hinnasto, jota käytimme, oli vuodelta 2013. Kirkollisverojen määrä nousi 8,3 prosenttia sen ollen noin 267 000 euroa suurempi. Se miksi sanoista päästään tekoihin vasta nyt, johtuu Salmisen mukaan muun muassa henkilöstön vähyydestä. LÄHTÖKOHTA on, että kysely lähetetään kaikille kiinteistönomistajille. Päivitystyö koskee koko Loimaan aluetta. Penttinen muistuttaa, että talon varustelutason parantaminen voi nostaa verokantaa. Kirjeiden oheen liitetään ohjeet, vastauslomakeja kuori, jotta vastauskynnys olisi mahdollisimman matala. Uusi hinta kadun tai yleisen alueen tilapäiselle rajaamiselle pois yleisestä käytöstä on 1,75 euroa alkavalta 100 neliömetriltä (alv. Loimaa Katriina Reijonen Elinympäristölautakunta päätti viime syksynä tapahtumien aikaisen katujen sulkemismaksun nostamisesta. . Projektityöntekijä Juha Penttinen muistuttaa, että ajantasaisilla tiedoilla helpotetaan myös rakennusvalvonnan, kaavoituksen ja pelastuslaitoksen työtä. Kaupunki laittaa rakennusrekisterin kuntoon omana työnään. Toiveissa lisää veroeuroja Loimaa Lari Kiviranta Rakennusrekisterin ajantasaistamisella kaupunki tavoittelee lisää verotuloja saattamalla kaikki verotuksen piiriin kuuluvat rakennukset verottajan tietoon. Toimintatuotot taas niukasti alle 255 000 euroa ja toimintakulut lähes 3,1 miljoonaa euroa. LARI KIVIRANTA Varaa huoltoaika autollesi! Puh. Miksi hintoja päätettiin nostaa, Loimaan kaupungin turvallisuuspäällikkö Esa Aronoja. LOIMAALLA rakennusja huoneistorekisterin perustiedot ovat peräisin 1980-luvun alusta. Lisäksi kyselyyn voi vastata sähköisesti internetin kautta. Sitä varten hankkeeseen on palkattu projektityöntekijä Juha Penttinen. Punkalaitumen kunnanjohtajan virka vapautuu, koska nykyinen kunnanjohtaja Tuija Ojala on ilmoittanut jäävänsä osa-aikaiselle vanhuuseläkkeelle joulukuun alusta alkaen. Aiemman konsultin laatiman projektisuunnitelman perusteella rakennusja kiinteistötietojen tarkistuksella voidaan saavuttaa 5–20 prosentin eli 200 000–800 000 euron lisäys vuosittaiseen kiinteistöverokertymään (LL 6.6.2023). – Sähköinen lupaprosessi ja valvonta. Vuonna 2022 kirkollisveroa kertyi reilu 2,9 miljoonaa euroa. Valtionrahoituksen määrä oli hiukan vajaa 317 000 euroa. Miksi katujen sulkeminen kallistui. . – Lisäksi moni on voinut ilmoittaa pelkästään asuinrakennukset. Sisälle tehtävä käynti voi tulla kyseeseen esimerkiksi merkittävien peruskorjauksien kohdalla. Juha Penttinen aloitti hankkeen projektityöntekijänä toukokuun puolivälissä. Kaupungin kiinteistöverotuotto oli noin 4,4 miljoonaa euroa viime vuonna. Vuoden 2023 ylijäämä koostui muun muassa arvioitua suuremmasta kirkollisverotilityksestä, rahoitustuotoista (+38 800 €) ja sijoitusten arvonalentumisen palautuksista (+34 000 €). Työ etenee alue kerrallaan Loimaa Lari Kiviranta Loimaan kaupunki käynnistää rakennusrekisterin päivittämisen. Kaupunki on suunnitellut rakennusrekisterin päivitystä useita vuosia (LL 7.3.2020). – Minulta kysymällä, ja myös kaupungin sivuilta pitäisi löytyä hinnasto. toukokuuta 2024 UUTISET KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Tiistaina 28. Jos sitä ei ole, täytyy se käydä lisäämässä. Koko kirkon kirkollisvero nousi 11,5 prosenttia. Johtava rakennustarkastaja Harri Salminen muistuttaa, ettei Loimaalle rakenneta uusia rakennuksia sitä vauhtia kuin olemassa oleva rakennuskanta vanhenee. Rakennusrekisterin päivitys vie vuosia . Tarkistusta koskevat ensimmäiset kyselykirjeet tullaan postittamaan kiinteistönomistajille muutaman viikon sisällä. Tieto on myös mennyt tapahtumanjärjestäjille ennen kuin lupaa on haettu. En ulkoa muista, mitä hinnat olivat ennen, enkä sitä, oliko korotus kertarysäyksellä iso, mutta joka tapauksessa uudet hinnat mukailevat sitä, mitä ne valtakunnallisesti ovat. Työn arvioidaan kestävän 4–6 vuotta. %). Voiko hintojen korottamisella olla vaikutusta siihen, miten innokkaasti Loimaalla järjestetään tapahtumia. Kiinteistöverotus perustuu verovelvollisen ilmoitukseen. – Nyt olemme saaneet akuutit resurssit paikattua. Rakennusten sisätilojen tarkastuskaan ei ole poissuljettu vaihtoehto. Poistoja oli vajaa 270 000 euroa. Hänen mukaansa puutteet johtuvat muun muassa siitä, etteivät tiedot ennen vuotta 1980 valmistuneista rakennuksista ole välttämättä kattavia. Kaikkien kiinteistönomistajien ei kannata odotella kaupungin kirjettä heti, sillä kirjeitä ei lähetetä yhdellä kertaa kaikille, vaan työssä edetään alue kerrallaan. toukokuuta 2024 Kirkollisveroja kertyi arvioitua enemmän LOIMAAN seurakunnan tilinpäätös osoittaa ylijäämää lähes 182 000 euroa. Vuonna 2022 toimintatuotot olivat 267 000 euroa ja toimintakulut 2,8 miljoonaa euroa. Alustavien tietojen perusteella rekisteristä näyttäisi puuttuvan suurin piirtein joka toinen rakennuksista. Paikat täytyy käydä katsomassa ennen kuin vuokra-aika alkaa, ja tapahtuman jälkeen täytyy käydä katsomassa, mihin kuntoon alue on jätetty. Alustavan aikataulun mukaan kunnanhallitus antaa ehdotuksensa uudesta kunnanjohtajasta valtuustolle juhannusviikolla ja valtuuston valintakokous olisi juhannuksen jälkeen. Tulojen lisäämisen ohella kaupunki pyrkii varjelemaan kiinteistöverokertymäänsä. 02 762 1820. Oli jo korkea aika päivittää se. Tiedot tarkentuvat päivitystyön edetessä. Pohjois-Karjalasta kotoisin oleva Penttinen muutti Loimaalle Kuusamosta. Vuosikatetta kertyi noin 450 000 euroa. JOHTAVA rakennustarkastaja Harri Salminen havainnollistaa, että kyselykirjeet sisältävät ainakin kaupungin pohjatiedot asianomaiselta kiinteistöltä sekä pyynnön kertoa mahdolliset kiinteistöä koskevat muutokset. Tarkistettavia tietoja ovat muun muassa rakennusten määrä kiinteistöllä, sijaintitieto, valmistumisvuosi, käyttötarkoitus ja pintaala. MIKSI NÄIN. Miten tapahtuman järjestäjä voi varmistua hinnoittelusta jo ennen lupahakemuksen jättämistä. TULOJEN lisäämiseen on edellytyksiä. Penttinen korostaa, että kyse on kiinteistönomistajien yhdenvertaisesta kohtelusta. Verotilitysten poikkeuksellinen ja kertaluontoinen kasvu johtuu muun muassa sote-uudistuksen vuoksi toteutetusta verouudistuksesta, joka paransi kirkollisveron reaalituottoa. 5 Tiistaina 28
toukokuuta 2024 Loimaan kauppatori Kalle Rajala Loimaan kaupungin järjestämää Loimaan Kesän avausta vietettiin lauantaina hyvin aurinkoisin ja lämpimin tunnelmin. Jokunen vaatimus tapahtumille kuitenkin löytyi. Se saa kuulijoilta vastakaikua. KALLE RAJALA Eevi ja Nemi Sarell viihtyivät voimistelunauhoja auringossa pyöritellen. – Iltatoreja ja teematoreja voisi järjestää. PAIKALLISIA LAINA Pahinta on helle ja porottava aurinko. Kesäteatterissa näyttelevä Riku Kivioja Laitilan Sanomissa LAINA Hyvä puhe näkyy, kuuluu, tuntuu ja vaikuttaa. Et välitä vain tietoa: saat kuulijan ajattelemaan. – On tässä koitettu muuallakin käydä tutustumassa, mutta tämä polkutraktorirata kiinnostaa nyt selkeästi eniten. Kuumalla on vaikea hengittää ja kun kurkkua kuivaa, ääni ei kulje kunnolla. Torilavalta kaikui Laura Kilpiön juontojen väleissä musiikkiesityksiä, kyläterveisiä ja liikuntapalveluiden Petri Kajanderin vetämä jumppatuokio. Touhu kehittyy pienin askelin, mutta hyvään suuntaan, Mäkinen kommentoi. Tekemistä ja lämpöä piisasi, mikäs sen mukavampaa. Mikäs tässä ollessa, poikansa kanssa liikkeellä ollut Teemu Tuominen hymyili. Samoilla linjoilla oli moni muukin. Polkutraktoreiden lisäksi alueelta löytyi ainakin lentopalloa, petankkia, pallonheittoa, kuulapyssyjä, sirkustemppuilua ja suunnistusta. 40-vuotisjuhliaan tänä vuonna viettävän Loimaan Kamppailu-urheilijoiden pisteellä tatami tömisi lajinäytösten ja kokeilujen merkeissä. Eivät ihmiset lähde tavallisina toripäivinä niin helposti liikkeelle, mutta kun on jotain siihen kylkeen mietittynä, niin ne kiinnostavat, Jani Suvinen tuumaili ja lisäsi torialueen toimivuuden olevan hyvällä tasolla nykyiselläänkin. TORIALUEEN kehittämisehdotuksiin pääsee vaikuttamaan vielä tämän viikon ajan. Pikaisella kyselykierroksella Loimaan kaupungin verkosta löytyvä kysely ei ollut tavoittanut aivan kaikkia kyläläisiä. Äidinkielen lehtori Helena Jalo evästi puheenpitämisestä kisaavia ysejä Somerolehdessä 6 Tiistaina 28. Tuossa leikkipuistossa me käymme usein, mutta ei tänne puiston puolelle kovinkaan usein päädytä, Jonna Sarell kertoi. Kauppatori ja Keskuspuisto täyttyivät loimaalaisten yhdistysten, seurojen ja yritysten esittelijöistä ja tarjolla oli kaikenlaista aktiviteettia vähän kaiken ikäisille. Loimaan Palloilijoiden pisteellä pääsi testaamaan heittokätensä kovuuden ja pomputtelutaitojensa pehmeyden. – Tästähän nyt käynnistyy toritapahtumien kausi, ja jatkossa lähes joka perjantai torilla on jotain. Ei ihmiset mistään maksa kuitenkaan. – Kaikki pitäisi saada ilmaiseksi – tai pikkuisen halvemmalla. Tori kehittyy palveluja tapahtumatarjonnan, eikä niinkään uudistusten kautta. Loimaan kesä polkaistiin käyntiin Teemu Tuominen esitteli Amos Lukkaroiselle monia pisteitä torilta ja puistosta, mutta tasaisin väliajoin piti palata polkutraktoriradalle. Mielestäni tori on oikein viihtyisä paikka, tai ainakin itse olen kaiken täältä saanut, mitä olen kaivannut, Toni Salonen kertoi. Santeri Pulkkisella ja Taifun Samilla heittokisaan ei ollut asiaa, jotta yleisölläkin olisi mahdollisuuksia pärjätä.. Judokat lämmittelivät esitystään varten. Pilvinen sää on paras. Tapahtumat on kuitenkin suunniteltu lähtökohtaisesti heille, jotka torilla jo muutenkin asioivat, sillä olisi jokseenkin järjetöntä yrittää houkutella sinne uusia kävijöitä ja häätää vanhat samalla. Varteenotettavia kehitysehdotuksia kuitenkin löytyi monelta. Loimaan kaupungin yhteistyö Loimaan Kauppalan kanssa tulee kulttuurituottaja Manu Mäkisen mukaan näkymään jo tänä kesänä. Kuvaushetken jälkeen Eevi päätti helpottaa hommaa vaihtamalla ihan itsekseen sotkuun menevän pitkän nauhan lyhyempään. – Useammin saisi olla tämän kaltaisia tapahtumia
Varsinais-Suomessa lomautettujen määrä nousi 700 henkilöllä (44 %) verrattuna vuodentakaiseen. – Kaikkiaan meitä oli 11, jotka kulkivat koko matkan. Asiakasmaksujen ylin perittävä maksu nousee nykyisestä 295 eurosta 311 euroon. Erityisesti miesten työttömyys supistui huomattavasti naisten määrää enemmän. Nuorten kokonaistyöttömyys on noussut peräti 24 prosenttia viime vuodesta. Seuraavien lasten maksu on 20 prosenttia nuorimman lapsen maksusta. Avustetun toiminnan tulee rohkaista lapsia ja henkilöstöä oman digitaalisen sisällön tuottamiseen. Turunmaan saaristossa (45 %), Loimaan (34 %) ja Turun (25 %) seuduilla nuorten työttömyys paheni eniten maakunnassa viime vuodesta. Meillä oli matkan aikana myös todella ihania kohtaamisia. Huhtikuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla alueen työja elinkeinotoimistossa 4 000 kappaletta eli selvästi vähemmän (-43 %) kuin vuosi sitten. Avustuksella tuetaan digitaalisten välineiden, sovellusten ja ympäristöjen käyttöä pedagogisesti perustellulla tavalla. Huhtikuun aikana työttömien määrä laskee normaalivuosina maaliskuuhun verrattuna, kuten kävi nytkin. Siitä lomautettujen määrän putoaminen kattoi noin puolet. Pitkäaikaistyöttömien työnhakijoiden kohdalla tilanne parani viime vuodesta Turun seudulla ja Turunmaalla, mutta heikentyi muilla seuduilla. Myös miesten (+13 %) ja ulkomaalaisten työttömien (+16 %) kohdalla tilanne näytti huonohkolta. Avustuksen tavoitteena on varhaiskasvatuksen digitaalisten oppimisympäristöjen, pedagogisten käytäntöjen sekä lasten ja henkilöstön digitaalisiin taitoihin liittyvän hyvän pedagogisen toiminnan kokonaisvaltainen kehittäminen sekä alueellisen ja yksilöllisen yhdenvertaisuuden tukeminen. – Uni maittoi hyvin kirkossa sekä leirikeskuksessa. Lauantaina aamupalan, pakkaamisen ja matkaan siunaamisen jälkeen oli edessä yhdeksän kilometrin vaellus Mustajärven leirikeskukseen. Avustuksella edistettäisiin digitaalista oppimisympäristöä LOIMAAN kaupunki hakee valtionavustusta 100 800 euroa digitaalisten oppimisympäristöjen edistämiseen varhaiskasvatuksessa. Työttömien osuus työvoimasta oli kuitenkin selkeästi pienempi kuin koko maassa (10,3 %) keskimäärin. KOKO Varsinais-Suomen tasolla työttömien määrä oli huhtikuussa hyvässä 1 100 hengen laskussa, kun tilannetta verrataan maaliskuuhun. Normaalivuosina toukokuussa työttömien työnhakijoiden määrän odotetaan edelleen supistuvan hieman huhtikuuhun verrattuna. – Yksi tuli varta vasten autolla vastaan tarjoten kyytiä uupuneille. Varsinais-Suomen työttömyysaste oli korkein Turun seudulla (9,6 %) sekä Turussa (12,0 %). – Erityisesti Parravahantietä ja Huovintietä oli ilo kulkea, kun ne ovat rauhallisia metsäteitä. OUTI NIINIAHO Joukko vietti vaelluksen ensimmäisen yön Mellilän kirkossa. VARHAISKASVATUKSESSA perittävät asiakasmaksut on tarkistettu opetustoimen hintaindeksillä ja maksun määräämisessä käytettävät tulorajat yleisellä ansiotasoindeksillä. Yleisavustusta saavat Eläkeliiton Alastaron yhdistys ry (700 €), Eläkeliiton Loimaan Eloisat ry (950 €), Eläkeliiton Mellilän Seudun yhdistys ry (500 €), Loimaan Eläkeläiset ry (500 €), Loimaan Eläkkeensaajat ry (500 €), Loimaan Kansalliset Seniorit ry (500 €), Loimaan Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry (500 €), Loimaan Seudun kuulo ry (500 €), Loimaan Seudun Neurokerho ry (500 €), Loimaan Seudun Reumayhdistys ry (500 €), MLL:n Loimaan kaupungin yhdistys ry (3 500 €), Suomen Punaisen Ristin Loimaan Osasto (4 000 €) ja Varsinais-Suomen Näkövammaiset ry Loimaan seudun alaosasto (500 €). Tavoitteena on kehittää ratkaisuja ja toimintamalleja, jotka edistävät digitalisaation johtamista sekä lisäävät lasten ja henkilöstön pystyvyyden kokemusta ja motivaatiota digitaalisten mahdollisuuksien hyödyntämiseen. TYÖLLISYYSKATSAUKSEN perusteella seutukuntien tilanne vaihteli merkittävästi purettuna eri työttömien ryhmiin. Pyhiinvaeltajat saavuttivat määränpäänsä noin kello 16. Maaliskuuhun verrattuna Loimaan työttömyysaste laski 0,3 ja Ypäjän 1,4 prosenttiyksikköä, Oripään säilyi ennallaan. Indeksitarkistukset tehdään kahden vuoden välein. Kaikki tosin tahtoivat sisukkaasti jatkaa matkaa. Alin perittävä maksu nousee nykyisestä 28 eurosta 30 euroon. Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna huhtikuun aikana 9 200 kappaletta, joista 4 800 oli uusia, huhtikuun aikana avautuneita työpaikkoja. Matkaan lähdettiin perjantaina Kosken kirkolta, jossa pakattiin varusteet huoltoautoon ja siunattiin ryhmä matkaan. Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut maakunnassa 15 300 eli 39 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Sitten oli kaksi, joista toinen osallistui perjantaina ja toinen sunnuntaina, rovasti Outi Niiniaho kertoi. Sunnuntaina taivallus vei takaisin Kosken kirkolle. Työttömyys koskettaa Loimaalla etenkin nuoria ja miehiä LOIMAAN SEUTU Loimaan työttömyysaste oli 9,9 prosenttia huhtikuussa. Kun tilannetta verrataan vuodentakaiseen, Loimaan työttömyysaste oli huhtikuussa peräti 2,8 ja Oripään kaksi prosenttiyksikköä korkeammalla. Ihmiset pysähtyivät juttelemaan kanssamme. Matkaa taitettiin rauhallisesti. Oripäässä työttömien työnhakijoiden osuus oli 8,9 ja Ypäjällä 8,4 prosenttia. Loimaan seutukunnalla työttömyysaste oli 8,6 prosenttia. VARSINAIS-SUOMEN työja elinkeinotoimistossa oli 21 900 työtöntä työnhakijaa huhtikuun lopussa. Melliläjärvessä oli ilo huiluttaa kävelystä rasittuneita varpaita ja pulahtaa uimaan. Vuotta aiemmasta työttömien määrä on noussut 2 400 henkilöllä eli 13 prosenttia, kun koko maan työttömien määrä on noussut samassa ajassa 12 prosenttia. Indeksitarkastuksia varhaiskasvatuksen asiakasmaksuihin LOIMAAN sivistyslautakunta on hyväksynyt varhaiskasvatuksen uudet asiakasmaksut ja maksuperusteet, jotka astuvat voimaan elokuun 1. toukokuuta 2024 Pyhiinvaellustaipaleella koettiin iloisia kohtaamisia Loimaa/Mellilä Kalle Rajala Salon seurakunta järjesti Loimaan seudulla kahden yön mittaisen pyhiinvaelluksen. Perjantain aikana käveltiin 19 kilometrin matka Mellilän kirkolle, jonka lattialla joukko vietti ensimmäisen yönsä. Huhtikuun lopussa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Varsinais-Suomessa 9,3 prosenttia eli 0,9 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. AVOIMIEN työpaikkojen määrä on pudonnut reilusti viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Matkaa kertyi 44 kilometriä kolmen päivän aikana, ja vaeltajat liikkuivat rauhallisella tahdilla. Loimaalla avoimia työpaikkoja oli 83 (-55 %), Oripäässä ei ollut tilastojen mukaan yhtään. Pienin työttömyysaste oli Turunmaan saaristossa (6,1 %) sekä kunnista Ruskolla (4,2 %). Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu indeksiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain perusteella. Hyvinvointia avustetaan 15 000 eurolla LOIMAAN sivistyslautakunta myönsi Hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyviin yleisja kohdeavustuksiin 15 000 euroa. 7 Tiistaina 28. päivä. Loimaan seutukunnassa näytti tilanne huonoimmalta verrattuna viime vuoteen, ja se heijastui erityisesti nuorten ja miesten työttömyysryhmiin. Myös tulorajat muuttuivat varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain muutoksen vuoksi viime vuoden maaliskuussa.. Toisesta lapsesta perittävä maksu on enintään 40 prosenttia nuorimman lapsen maksusta eli enintään 124 euroa kuukaudessa. HUHTIKUUSSA työttömiä oli kaikissa Varsinais-Suomen seutukunnissa viime vuotta enemmän. Näin uusia työpaikkoja tuli huhtikuussa tarjolle 35 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Aika moni kertoi, että olisi tullut mieluusti mukaan, mutta kunto ei enää anna myöten. Negatiivisimmalta kehitys näytti huhtikuussa maakunnassa nuorten (alle 25 v.) työttömyysryhmän kohdalla
Se on tehty laitilalaisen Susanne Jalosen äidin reseptillä, mutta mistään vanhasta sukureseptistä ei ole kyse. Minä olen ruoanlaittajana ja leipojana kokeilija, ja näiden kokeilujen seurauksena kaappeihin herkästi jää kaikenlaista. ARKIRUOKAA LAINA Käytän kuorrutteena marenki-voikreemiä. Siihen on kerätty sellaisten ruokien ohjeita, jotka on kaikki joskus testattu. Yksi tykkää risotosta, toinen lasagnesta, kolmas ranskalaisista ja neljäs spagetista. Jalonen kertoo, että jos ruuan kanssa tulee kiire, salaatti saattaa jäädä tekemättäkin. Leipuri Anna Jaatinen Aamulehdessä LAINA Suomea ei tunneta ruokamaana. ARKISIN kuusihenkinen perhe ei aina ehdi istua samaan aikaan syömään. 450 grammaa hunajamarinoituja broilerisuikaleita . 2 kanaliemikuutioita . – Silloin tuli tyhjennettyä kaapista kaikkia vanhoja juttuja. Tiedätkö juttusarjaan sopivan haastateltavan. – Tortilloja kaikki syövät, mutta niitä syödään joskus viikonloppuisin. Korona-aikana näin kuitenkin saattoi käydä. pari porkkanaa . . – Äitini laittoi tätä joskus vuosi sitten ruuaksi, kun olimme siellä vierailulla, Jalonen kertoo. . Voikreemeillä pursotusjälki on kauniimpi ja kuumassa säässä pikkaisen kestävämpi. 1,5 litraa vettä . Tämä johti siihen, että joskus jotain pääsi kokonaan loppumaan. Maanantaina meillä saattaa olla sellainen kootut teokset -päivä. Kookoksinen kanakeitto lämmittää arki-iltapäiviä, ja sitä voi tehdä kerralla isommankin satsin. pala palsternakkaa . Aito paikallinen ruoka on kuitenkin matkailun kannalta yksi tärkeimmistä yksittäisistä tekijöistä. (6 hengelle) . Vinkkaa sähköpostitse: lukijalta@loimaanlehti.fi . Jalosen perheessä koko perhe ehtii harvoin arkisin syömään yhdessä. 14 perunaa . Usein Susanne Jalonen syö yhdessä Ennin, Ellan ja Lukan kanssa. . Kookoksen maku saattaa jakaa mielipiteitä, eikä se välttämättä maistu kaikille. . Kuori ja paloittele perunat ja juurekset. . Vaikkei ruuasta ihan niin paljon tykkäisikään, se on kuitenkin ihan syötävää. Silloin minä huutelen keittiöstä, että nopeimmat pääsevät valitsemaan mitä haluavat syödä. – Viikonloppuisin tehdään molempina päivinä oma ruoka. pala selleriä . Susanne Jalonen sai äidiltään kookoksisen kanakeiton reseptin Hanna Hyttinen Jalosen perheen arkiruoka höyryää liedellä olevassa kattilassa. Ja sitten valitsen sieltä jonkun ruuan. Jalosilla ei ole koko perheen yhteistä suosikkiarkiruokaa. Lisää kookosmaito sitten, kun keitto alkaa olla valmis. Perunoiden ja juuresten kypsyessä paista broilerisuikaleet. Kyseessä on kookoskermasta itämaisen säväyksen saava kanakeitto. Kun suikaleet ovat kypsiä lisää ne liemeen. . TÄSSÄ KODISSA ei useinkaan pääse syntymään sitä tilannetta, että kaapit olisivat tyhjät ja jotain pitäisi nyhjäistä lähes tyhjästä. Siihen, mitä perheessä arkisin syödään, on lastenkin mahdollista vaikuttaa. Se taas oli omiaan ruokkimaan luovuutta. . – Silloin kävin kaupassa tai tilasin valmiiksi kerätyt ruuat vain kerran viikossa, Jalonen sanoo. ”Tällä porukalla” hän viittaa pöydän ääressä istuviin Lukaan, Enniin ja Ellaan. Kun yhden ruokatoive arkena toteutetaan, se voi olla toiselle pettymys. Myös salaattia tehdään usein isompi satsi kerralla. . – Olen sanonut lapsille, että aina ei voi olla lempiruokaa. Mitä hyvää, helppoa ja nopeaa arkiruokaa teillä syödään. Loimaan Lehden ja konsernin lehtien juttusarja vierailee ruokapöydissä eri puolilla Varsinais-Suomea ja kertoo ratkaisuista arjen ruokapulmiin. Laita vesi kiehumaan ja lisää perunaja juureskuutiot kattilaan. 400 milliä kookosmaitoa . . . Aina siellä on jotain, josta keksii jonkun ruuan. RESEPTI Kookoksinen kanakeitto . – Tämänhän voisi tehdä tavalliseen ruokakermaankin tai vaikka ihan kirkkaalla liemellä, Jalonen pohtii. Perheen kuopus, Luka, ilmoittaa kuitenkin heti lautasensa äärestä, ettei liemen reseptiä ole tarpeen muuttaa. HANNA HYTTINEN. Jos tulee se päivä, ettei kukaan keksi, mitä syödään, Jalonen kaivaa esiin salaisen aseensa. – Usein minä syön tämän porukan kanssa ja muut syövät, kun tulevat kotiin, Jalonen kertoo. Mausta liemi kanaliemikuutioilla. – Jos meille tulee pattitilanne, eikä keksitä mitä ruokaa laitetaan, käyn hakemassa mapin. toukokuuta 2024 Salainen ase pelastaa kiperistä paikoista . . Visit Finlandin Terhi Hook Helsingin Sanomissa 8 Tiistaina 28. RUOKAA tehdään tavallisesti sen kokoinen satsi, että siitä riittää kahdeksi päiväksi. Vanhin lapsi ja perheen isä syövät myöhemmin, kun tulevat kotiin. . Perheen vanhin lapsi on iltapäivisin omilla menoillaan kaupungin keskustassa, ja isä pääsee usein töistä vasta kuudelta
Kaupunkimaisemman vaikutelman aikaansaamiseksi ovat Kaunismäen tontit pienempiä, pienimmät jopa alle 500 neliömetriä. Kuiva ja aurinkoinen sää on suosinut maanviljelijöitä siinä määrin, että kevätviljat on jo suurimmaksi osaksi saatu maahan. Syysviljoja talvi on kohdellut kaltoin: monin paikoin on syyskylvöt jouduttu rikkomaan ja kylvämään kevätviljaa tilalle. Kaunismäestä puuttuvat puuistutukset vielä melkein kokonaan. Säkylän VPK Loimaan kaupungissa aloitellaan yli 20:n pientalon rakentamista 50 VUOTTA SITTEN VANHAT VALOKUVAT Yli miljoona markkaa asuntohallituksen myöntämiä halpakorkoisia lainoja käytetään omakotirakentamiseen Loimaan kaupungissa tänä vuonna. Rakennustoiminnan painopiste on Kaunismäen alueella, jonne kohoaa yli 20 uutta omakotitaloa. oik). Tämä poikkeaa jonkin verran perinteisestä omakotirakentamisesta, johon yhtenä merkittävänä piirteenä on kuulunut suuri tontti. VEIKKO HULKKO. klo 20–02 Reijo Taipale orkestereineen. Tytöillä vuoro klo 23–24. Kaunismäen alueella toteutetaan kaupunkimaista omakotirakentamista. Kuvasta on tunnistettu Markus Lieskivi, Arto Oksanen, Pekka Lento ja Erkki Barcker (edessä 3. Marjapensaat voi mukavasti istuttaa pieneen rykelmään, jolloin ne samalla palvelevat koristepensaina. Ilmat ovat suosineet kylvöjä, mutta sateen puute alkaa pian tuntua. Maassa riittää kuitenkin vielä muutamaksi päiväksi kosteutta ja kuivan kauden jatkuessa pitkään voidaan Niemen tilalla käyttää kastelulaitteita. Loimaan kaupungilla on omakotirakentajille tarjolla yli 50 tonttia, joissa rakentamisen alkaessa on kunnallistekniikka valmiina. Varaa meiltä kunnon koeajo. Se koettiin ahtaaksi. Viikon päivät sitten on kylvöt saatu päätökseen mv. 23.5.1974 ILMOITUS Milloin Sinusta tulee Saabisti. Kauko Niemen tilalla Mellilän Pappisissa ja ensimmäiset oraat ovat jo päällä. Vesikoskenkadun kesäistä tunnelmaa. Kuva on Loimaan Palloseuran arkistosta. Forssan Autotarvike, Satakunnantie 41, Loimaa Ferrarian jalkapallojoukkue kuvattuna yhdessä vastustajan kanssa 1950-luvun puolivälissä. Syysviljaa ei Niemellä itsellään ole, mutta kertoi jääpoltteen tehneen pahojaan Mellilässä. ENNEN 9 Tiistaina 28. Varjoisissa paikoissa säilynyt lumi on paikoitellen hidastanut kylvöjä. Tunnistatko muita. Toimenpiteisiin niiden toteuttamiseksi on ryhdytty ja kun ne aikanaan saadaan tulee alueesta viihtyisä, virkistävä ja suojaa antava. Peltojen kuivuminen on edistynyt vauhdilla. toukokuuta 2024 ILMOITUS Eenokki huomenna perjantaina 24.5. Ilmat suosineet kylvöjen onnistumista Loimaan seudulla Jonkin verran normaalia aikaisemmin on Loimaan seudulla päästy tänä vuonna kevätkylvöihin käsiksi. Tällöin oma talo muodostaa naapuritalon kanssa yhdessä eräänlaisen sisäpihan, jossa ei juuri perunamaalle ole tilaa. Tiedot 050 5920 720. Nyt on kuitenkin havaittu, miten tontista voidaan saada viihtyisä ja sen tarjoamat mahdollisuudet osataan käyttää hyväksi eikä tontin pienuuteen enää kiinnitetä huomiota, sanoo kaupunginsihteeri Raimo Johtonen. Missä ja milloin kuva on otettu. Suurin osa näistä on juuri Kaunismäessä, mutta myös Myllykylän alueella on muutama vapaa tontti. Maanviljelijät toivovatkin nyt saatavan sadetta. – Aluksi tuntui, että Kaunismäki ei ole rakentajien suosiossa juuri tonttien pienuuden takia
Tiedustelut: 040 1249 532. 20e. H. 045 138 2371 . Vuokrattavana yksiö Paimiossa. Hinta 80e. 30e. P. P.045 174 9111 . Mentulan Artekille suun.4kpl tuoleja Vanha pieni maalattu pirttikalusto, vihreä. lev. 640 kork. Soitto tai tekstiviesti P. 045 138 2371 . TEKSTIVIESTINÄ 12,50e/160 merkkiä. SÄHKÖPOSTILLA: laari@loimaanlehti.fi 3. Hieno matala hiekkapohjainen ranta. 0400 542 266. Esim kesäkahvilaan passeli. – Omalla ajonopeudella teet ennakoinnista muille joko helppoa tai todella vaikeaa. Rottinkiset korkeat lastenvaunut Wanhat. Yli seitsemän kymmenestä autoilijasta kokee, että mopoilijan tai moottoripyöräilijän huomaaminen liikenteessä on joskus hankalaa. Kunnostuskelpoisia paineOSTETAAN . ajettu 135 000, siisti. Muista myös kertoa aikomuksistasi käyttämällä vilkkua. noin 7000e. vain 5000e tai Volvo Buster 400 vähän aj., uudet renkaat. lev. toukokuuta 2024 Ilmoitukset seuraavaan Löytölaariin viimeistään torstaina klo 13: RIVI-ILMOITUS – 12,50€ / 160 merkkiä KUVALLINEN ILMOITUS – 20€ kuva ja teksti 160 merkkiä (vain sähköpostilla) Laskutettaviin ilmoituksiin lisäämme laskutuslisän 2,50€ sis. P. 050 542 3997. 263m 2 P. 040 558 8676 . . Kuivaa koivuklapia sekä kuivaa sekaklapia. 1750 e. Pitkällä turvavälillä kaksipyöräinen on helpommin havaittavissa. 10 Tiistaina 28. . Traktori myös korjausta vaativa kiinnostaa. 396tkm vm 98, katsastus voimassa 7/24. 2080 kork.1170, 1kpl. 21480 Prunkila. – Autoilijan on ehdottomasti katsottava olan yli esimerkiksi kaistaa vaihtaessa. 045 2620 791. Pientä laittoa saa olla jos huomioitu hinnassa. 0500 486 364 . H. Silti 14 prosenttia autoilijoista kertoo pitävänsä lyhyempää turvaväliä moottoripyörään tai mopoon kuin mitä pitäisi toiseen autoon. P. Traktori käyttöinen hydrauli halkaisija max. Ford Focus 2004, 1.6, sininen, kats. Skoda Fabia -07 farmari. Sekä takalana 2m leveä ollut pienen traktorin perässä. 850 e P. Löytölaarissa voivat ilmoittaa yksityishenkilöt, joiden nimeä ei ole YTJ-rekisterissä. Remonttia vaativa hirsirunkoinen tupa ja kammari sekä 3 talousrakennusta, pelto ja metsää, yhteisala 2,5ha. Mynämäki Kivijärvi. 040 870 8683 . 050 590 4400. pinta-ala noin 4 hehtaaria. P. H. Käytetyt, keskeneräiset aihiot, siirrettävät, purettavat, naapurin, kaikki huomioidaan. SOITTAMALLA: p. P. P. P. 250e P. Osoite Härkätie 189. H.650e. Sisäovi tiikkiä, koko 9x21. Lasitettu parveke. 1790 kork. KAARINA ELOMAA. Wanhoja arabian astioita ja muuta. 046 533 3662 . Tee tarjous! P. 20-60 luvun citroen auto, auton raato, osia, esitteitä, kylttejä tai vanhoja valokuvia. Vanhempi traktori. Hyväkuntoinen ympripyörivä. alv. MOPOILIJAN ja moottoripyöräilijän on tärkeä huolehtia, että heidät on helppo huomata. Turvaväli ja ennakointi helpottavat havainnointia. P. Metos vitriini. . P.050 553 4019 tai tomivirtanen74@gmail.com . Rollaattori ulkokäyttöön. 970,1kpl. . LUKIJAN KUVA Siitepölyä Loimijoessa. 70mm pulttiväli. Soita ja kysy. Käytettyjä siistejä ikkunoita, 2 lasin lämpöpaketti (ei avattavia).1kpl. Pieni okt talo, iso halli ja muita rakennuksia. . P.050 366 6365 . 040 505 5930 . Piikkiössä P. 0500 486 364. 970.Kaikki 200e. Sähköt on, kantovesi. Koti-irtaimiston loppuunmyynti Marttilassa ma 3.6 ja ti 4.6. Monen mahdollisuuden kohde maaseudun rauhassa vain 9km Loimaan keskustasta. P. 040 771 9138 Seuraava löytölaari ilmestyy ENSI VIIKOLLA . itsepalvelu. P. Viallinenkin huomioidaan. Lähellä marketteja, vuokra 540e + vesi ja sähkö. 040 704 9350. Wanhoja leikkikaluja ja nukkeja. P. Käytetty ulko-ovi (norm. Matkaa Pyhäjärven rantaan 200 metriä jossa kunnan yhteisranta. Kok. 0400 114 210 . Miesten polkupyörä Tunturi Akseli 3-vaiht. Myös vialliset kelpaa! Soita rohkeasti tai laita viestiä. Autoilijoiden on oltava erittäin tarkkaavaisia ja varauduttava siihen, että mopoilijoita ja moottoripyöräilijöitä on taas liikenteessä. 70 cm pitkälle pöllille. Asuntovaunu/asuntoauto. lev. (Osastot: M myy, O ostaa tai S sekalaiset) . Pumppuja ja ruiskuja. Volvo 4-vetopyöräkuormain 641, uudehkot renk., kone korjattu, kauha ja piikit, h. 31.5 m 2 . 100e Vanha vahva puukiuas. P. Alk. 150 e P. . Sekä asuntovaunu/-auto. Esimerkiksi risteyksissä on sitä vaikeampi arvioida etäisyyksiä ja nopeuksia mitä pienempi lähestyvä kohde on. Siisti. Ostetaan pihasauna. P. kahdet renkaat. 0400 705 940 . Kaksi käytettyä satulaa Kaarinassa. Mazda3 -07. Traktori sovitteinen halkaisu ruuvi H. . 045 130 6087 LIIKENNEVINKKI Myös kaksipyöräisiin on pidettävä turvaväliä Liikenneturvan kyselyn mukaan moni autoilija kokee kaksipyöräisten havainnoinnin hankalaksi. 02 588 8652 ma–to 9–15 Ilmoita VIIDESSÄ lehdessä YHDEN ILMOITUKSEN HINNALLA! LÖYTÖLAARI ON TARKOITETTU yksityishenkilöille, ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaa harjoittaville. Tilakeskus Mellilä. 050 5946 228 MYYDÄÄN . Mönkkäri metsäk., aj.10m 3 . P. Lasivitriini noin 1m x 1,5m.Whirlpool pakastejääkaappi. 700e. 050 052 2157. Siisti ja vähän käytetty Tramboliini, turvaverkolla. Soita tai textaa P.0400 430 766. klo. Ulko-oven lämpölasi rusk. 110 e. lukkorunk. 8kpl renkaita. 044 241 3774 Ulla. Lähetä viesti numeroon 17252 2. Kun välimatkaa edellä ajavaan on tarpeeksi, on liikennetilanteita ja muiden aikeita helpompi ennakoida. H. Traktori Leyland 272 vm.-76. P. Poksi tai vastaava pieni matkailu vaunu. H. Myydessä osana kauppahintaa käy as. P. P. . 040 505 5930 . . P. 050 307 3344 . Vuokra 370e + vesi ja sähkö. P. 044 514 0340. kork.), ovipumppu, lev. 040 591 6274. Ostetaan erilaisia pienkoneita esim. Kahdella lasihyllyllä ja pulloaltaalla. P. 2006 tai uudempi. – Pikemminkin pitäisi toimia päinvastoin ja pitää erityisen pitkää turvaväliä mopoilijaan ja moottoripyöräilijään. vetokoukku. Hyvillä renkailla, kone remontoitu, hytti hieman uudemman jossa sisälämmitin toimii, jäähdytin, laturi, sähköt ja vesipumppu uusittu.Hinta vain 4200e. Reilut kaupat käteisellä. Hinta max. P. Kuva on napattu Esson sillalta. Opel Corsassa olleet alu ja metallivanteet. Sähkö lähellä. Ostetaan moottorivene pääasiassa huvikäyttöön(esim. 040 505 5930 . 050 052 2157. Noudata niitä, Savolainen sanoo. 050 366 6365 . Raitis ja savuton eläkkeellä oleva mies etsii vapaata luotettavaa naista tositarkoituksella. P. 80 e. . Puh. 0400 535 287 . Vuokrataan kaksio Loimaan keskustasta. Umpikori+nosturi. . 041 445 8146 . 1. Varastonovi (kolhuja) 2350 x 2150.70e. 1850 e. bowrider). 900, vas.kätinen. Omakoti/pari-/rivitalotontti vesiliittymä on sähköliittymä katkaistu Loimaan keskustassa,tontilla huonokuntoinen asuinrakennus. H. Hinta 450e. Henkilö/pakettiauto myös pikkuvikaiset huomioidaan. Kun lähestyt risteystä, hidasta vauhtia. Loimaa P. auto / vene. 800mm. vesiautomaatteja, uppopumppuja, siirtovesipumppuja, uima-allaspumppuja, öljynvaihtopumppuja, myrkkyruiskuja, kiertovesipumppuja, paloruiskuja ja pumppuja. 0400 521 855. . P. Kaksipyöräinen jää katveeseen helpommin kuin auto. 041 440 9068 . 040 363 9708 . 0400 542 266. P. 040 814 7317 . Myös kaksipyöräisen kuljettajan on huolehdittava riittävistä turvaväleistä ja sopivasta tilannenopeudesta. 050 555 6708. Läpimitta 260 cm. Myös tuoretta klapia löytyy. Määräala järvenrantaa. rakennusoikeutta yht. Myydään tarpeettomana. Soutu -perämoottorivene 420×155 Evinrude 2-tahtimoottorilla 5-7hv ja hyvillä varusteilla.Lakatut airot, ankkuri, pooshaka jatkettava, perämela, kiinnitysköydet joustimin, pelastusliivit, fendarit ym. P. P. Vaatimaton kuivanmaan mökki Yläneellä. H 68 te. Ulko-ovi, tuplaovet, siistit, lukkopesä, avain. 85 e P. . 1h+kk+s 3, 5m 2 Kalevalankatu 5, hissitalon 4 kerros, parveke. Kunnanvesi tulee saunaan ja viemärit saunaan ja keittiöön. 12-18. SEKALAISET . P. . Moni autoilija tekee arviot nopeusrajoituksen perusteella. Kun pidät kunnon turvaväliä, sinulle jää myös aikaa ja tilaa toimia, Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolainen huomauttaa. M K-auto MB vario 614D/370. 045 130 6087 . 3900e. H. ajoleikkurit, mopot, mönkijät, moottoripyörät, veneet, perämoottorit, sähköpyörät ja skootterit,ha-peräkärryt ja trailerit, puutarhajyrsimet jne... H. Näppäile teksti LAARI, välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. P. Kesämökki Mynämäki. Rauhallinen paikka vuokrataan tai myydään. . . 4-pultin kiinnitys. H. Sähkö, viemäri ja vesiliittymät. Auto Raisiossa. Hyvä tie perille. Asuntovaunu mökille vierasmajaksi ei tarvi olla katsastettu. . 050 4124 166. Kirkkaat vaatteet tai kypärä on helpompi havaita kuin kokomusta ajoasu
Giannin aloitussyöttö on luokiteltu erityisen vaaralliseksi. P6 pallo: 1) Vilho Kojo 13,44 2) Albert Kivinen 10,19 3) Eetu Hongisto 6,93 4) Tuure Suominen 9,06 5) Jooa Heikman 9,16. Giannilla on isot Pettyn jättämät pelitossut täytettävinä, mutta potentiaalia hänessä on valtavasti. Paikallisen puolella. Hurrikaanilla on joukkueen kokoaminen loppusuoralla. URHEILU TULOSPÖRSSI YLEISURHEILU Hippo-kisat 23.5.2024. P5 pallo: 1) Eepi Niemi 13,74 2) Eeme Rämö 10,79 3) Eeli Jaakkola 10,15 4) Lukas Ayanoglu 9,74 5) Joel Hulmi 9,48 6) Viljo Hollo 8,26 7) Lukas Häyrinen 8,25 8) Miki Nieminen 8,22 9) Kaarlo Seppälä 7,63 10) Lenny Salmi 6,89 11) Samuel Nieminen 6,59 12) Vilho Manni 5,79 13) Touko Lintula 5,33 14) Artturi Niiranen 5,00 15) Andreas Ylitalo 4,55 16) Hugo Heinonen 2,54. T7 40 m: 1) Ella Saari 8,1 2) Iida Tuominen 8,2 3) Eerin Laaksonen 8,3 3) Mariella Niskakangas 8,3 5) Emma Lähdemäki 9,2 6) Lumi Niemi 9,6 7) Rebekka Koivula 10,5. ILMAISEKSI LOIMAAN PESÄPALLOSTADION OTTELUISÄNTÄ: Camden Gianni Hurrikaanin laituriosastolle Lentopallo Valtteri Arra Hurrikaani-Loimaa joutui hakemaan viime kauden ykköstähdelle Greg Pettylle korvaajaa, kun Petty päätti jatkaa uraansa Tshekin liigassa. T9 pallo: 1) Ilona Tapio 18,03 2) Amanda Peltonen 16,93 3) Ella Santahuhta 14,66 4) Elli Andersson 13,82 5) Isella Koivisto 13,56 6) Elsa Heinonen 12,22 7) Sofia Ba Suhail 11,93 8) Aada Nurminen 10,98. PÄÄVALMENTAJA Olli Kuoksan mieleen on varmasti se, että Gianni on ollut Yhdysvaltojen maajoukkueen mukana kesät 2021 ja 2023. Seura neuvottelee vielä muutamien pelaajien kanssa, mutta runko on kasassa. 196-senttinen laituri on kerännyt ylistystä ja menestystä Amerikan yliopistosarjoissa. Gianni myöntää, ettei tiedä etukäteen Suomesta ja Hurrikaanista juuri mitään, mutta Hurrikaanin menestys viime vuosina teki vaikutuksen. P6 40 m: 1) Vilho Kojo 8,2 2) Jooa Heikman 8,3 3) Tuure Suominen 8,8 4) Eetu Hongisto 8,9 5) Albert Kivinen 9,2. Koulutetut vapaaehtoiset toimivat testaajina. Paikallisen puolella. P4 40 m: 1) Sisu Uusitalo 10,9 2) Alvar Kaatrasalo 11,2 3) Joel Mero 11,7 4) Aarni Heinonen 12,2 5) Miro Koskinen 12,7 6) Juho Holm 13,0 7) Lenni Grön 13,1 8) Elias Nurmi 13,2 9) Niilo Köönikäs 13,4 10) Konsta Lehtimäki 13,5 11) Leo Jämsä 14,6 12) Teodor Ojala 14,9 12) Joonatan Piipponen 14,9 14) Lukas Hollo 15,3 15) Jooa Tuominen 15,6 16) Milo Toivonen 18,1 17) Kaarle Eskola 18,2 18) Eino Nurmi 19,2 19) Oliver Koivisto 19,4 20) Oliver Kärkäs 41,0. TI 28.5. P7 pallo: 1) Elias Sormunen 24,74 2) Benjamin Peltonen 17,95 3) Aapo Taneli 17,80 4) Aatto Knuutila 15,41 5) Sultan Ba Suhail 14,77 6) Viljami Heinonen 12,02 7) Martti Yrjölä 11,46 8) Verneri Suonsivu 10,69 9) Viktor Ojala 10,18 10) Martti Elomaa 10,12 11) Matias Koskinen 8,70 12) Manu Mero 8,37 13) Eduard Rosu 8,05 14) Juha Heikkilä 6,46 15) Jesse Mäkiö 6,24. 11 Tiistaina 28. T9 40 m: 1) Ella Santahuhta 6,9 2) Ilona Tapio 7,6 3) Amanda Peltonen 7,7 3) Elsa Heinonen 7,7 3) Isella Koivisto 7,7 6) Aada Nurminen 7,9 6) Sofia Ba Suhail 7,9 8) Elli Andersson 8,6. P8 pallo: 1) Maximilian Kivinen 20,60 2) Jason Piipponen 14,72 3) Leo Ayanoglu 12,75 4) Aaro Suonsivu 11,84 5) Väinö Nepponen 11,70 6) Miro Jämsä 10,80 7) Aapo Heino 10,69. P4 pallo: 1) Aarni Heinonen 7,74 2) Kaarle Eskola 6,76 3) Sisu Uusitalo 6,46 4) Joel Mero 5,84 5) Alvar Kaatrasalo 5,50 6) Juho Holm 4,25 7) Lenni Grön 4,12 8) Lukas Hollo 3,88 9) Eino Nurmi 3,75 10) Niilo Köönikäs 3,46 11) Konsta Lehtimäki 3,37 12) Elias Nurmi 3,32 13) Oliver Kärkäs 3,23 14) Oliver Koivisto 3,06 15) Milo Toivonen 3,05 16) Miro Koskinen 2,98 17) Leo Jämsä 2,03 18) Jooa Tuominen 1,45 19) Teodor Ojala 1,08. AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 aleksi.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. toimija. Paikallisen puolella. T8 40 m: 1) Vanessa Tapani 7,6 2) Martta Turpeinen 7,7 3) Eea Rämö 7,9 4) Sofianna Heinonen 8,0 5) Leila Illieva 8,1 6) Sylvi Tuominen 8,2 6) Bella Vavuli 8,2 6) Oona Taneli 8,2 9) Janda Pölkki 8,3 10) Helmi Salonen 8,4. klo 18.15 Onnen bingo 360€ Onnen osuma 60-1000€ Myös pankkikorttimahdollisuus METSÄMAAN KALLIOHOVIN TORSTAIBINGO Hyvät pelit ja parhaat selitykset Loimaan Lehdestä. toukokuuta 2024 TAPAHTUMIA OSTETAAN PALVELUJA TARJOLLA Asianajajia Asianajotoimisto ALEKSI KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Vesikoskenkatu 7 B 10, 32200 Loimaa puh. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. P9 40 m: 1) Mikael Tapani 7,1 2) Philip Rosu 7,3 2) Aatu Sormunen 7,3 4) Johannes Hollo 7,5 5) Urho Kojo 8,2 6) Eetu Tuominen 8,4 7) Matias Lähdemäki 9,1 8) Matias Elomaa 10,0. T5 40 m: 1) Pihla Aaltonen 9,2 2) Roosa Suonsivu 9,5 3) Iina Mäkinen 10,1 4) Mette Toiviainen 10,5 5) Kerttu Mulari 10,9 6) Beata Säteri 11,0 7) Jenna Heikkilä 11,2 8) Senni Nurmi 12,1 9) Rianna Rantalainen 12,2 10) Malla Sahlman 15,6. T4 40 m: 1) Bea Pietilä 8,3 2) Aino Sinkkonen 9,4 3) Martta Jokinen 10,0 4) Minka Lehtinen 10,5 5) Emmi Tapio 12,8 6) Helmi-Maria Pietilä-Kekki 13,1 7) Milja Koskinen 13,2 8) Jonna Hulmi 14,2 9) Fanni Seppä 15,5 10) Aava Säteri 16,9 11) Frida Rantalainen 30,5 12) Venla Manni 22,9. T6 pallo: 1) Elma Grön 7,84 2) Lilja Andersson 7,55 3) Kerttu Köönikäs 7,17 4) Minttu Koskinen 6,92 5) Neea Kärkäs 6,65 6) Fernia Lehtinen 6,49 7) Emilia Laine 6.28 8) Beata Koivula 5,79 9) Liina Heino 4,39 10) Enni Salminen 4,19. T8 pallo: 1) Vanessa Tapani 12,90 2) Bella Vavuli 10,95 2) Eea Rämö 10,95 4) Martta Turpeinen 10,85 5) Sylvi Tuominen 10,70 6) Sofianna Heinonen 10,60 7) Oona Taneli 9,95 8) Helmi Salonen 9,50 9) Leila Illieva 7,93 10) Janda Pölkki 7,30. Suomal. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. 045 678 7936 www.romukuljetus.fi VS. Gianni valittiin vuonna 2020 yliopistosarjan vuoden tulokkaaksi, ja hän on sen jälkeen ollut yliopistosarjoissa pistetilastojen kärkipäässä. T7 pallo: 1) Iida Tuominen 17,32 2) Lumi Niemi 11,16 3) Eerin Laaksonen 9,41 4) Mariella Niskakangas 8,63 5) Ella Saari 7,94 6) Rebekka Koivula 7,31 7) Emma Lähdemäki. Loppuviikosta saataneen tietoa siitä, minkälainen keskipelaajakolmikko operoi Loimaalla ensi kaudella. P7 40 m: 1) Benjamin Peltonen 7,2 2) Elias Sormunen 7,4 3) Aapo Taneli 8,3 4) Manu Mero 4) 8,4 Eduard Rosu 8,4 6) Aatto Knuutila 8,7 6) Martti Elomaa 8,7 6) Martti Yrjölä 8,7 9) Verneri Suonsivu 8,8 9) Viljami Heinonen 8,8 11) Viktor Ojala 8,9 11) Sultan Ba Suhail 8,9 13) Juha Heikkilä 9,1 14) Jesse Mäkiö 9,5 15) Matias Koskinen 12,6. LOIMAAN TORILLA pe 31.5.2024 KLO 9-13 KUULOAUTO. LL, Saviseudun urheilullisin Järjestää Loimaan Seudun Kuulo ry Kuulotesti maksaa vain 5 €. P5 40 m: 1) Kaarlo Seppälä 8,5 2) Miki Nieminen 9,1 2) Lenny Salmi 9,1 4) Andreas Ylitalo 9,2 5) Eeme Rämö 9,4 6) Lukas Ayanoglu 9,6 7) Joel Hulmi 9,7 8) Eepi Niemi 9,8 8) Lukas Häyrinen 9,8 10) Touko Lintula 10,2 11) Eeli Jaakkola 10,3 12) Samuel Nieminen 10,5 13) Artturi Niiranen 11,6 14) Vilho Manni 12,9 15) Hugo Heinonen 16,1. Kuulotesti on tarkoitettu henkilöille, jotka epäilevät kuulonsa heikentyneen, mutta jotka eivät vielä käytä kuulokojetta. KLO 18 TURKU PESIS LIPUT: 7€ / 5€ / 0€ ALLE 18V. T4 pallo: 1) Jonna Hulmi 5,73 2) Aino Sinkkonen 4,95 3) Bea Pietilä 4,82 4) Martta Jokinen 4,14 5) Milja Koskinen 3,82 6) Minka Lehtinen 3,45 7) Aava Säteri 3,28 8) Emmi Tapio 3,21 9) Fanni Seppä 2,78 10) Helmi-Maria Pietilä-Kekki 2,68 11) Frida Rantalainen 2,57 12) Venla Manni 1,67. – Aloitin lentopallon kymmenvuotiaana, mutta vasta 16-vuotiaana aloin harjoittelemaan tosissani. P8 40 m: 1) Maximilian Kivinen 6,9 2) Väinö Nepponen 7,4 3) Aaro Suonsivu 7,5 4) Aapo Heino 7,7 5) Leo Ayanoglu 7,9 6) Jason Piipponen 8,0 7) Miro Jämsä 8,2. P9 pallo: 1) Aatu Sormunen 30,70 2) Urho Kojo 26,49 3) Eetu Tuominen 25,28 4) Mikael Tapani 25,00 5) Philip Rosu 21,64 6) Johannes Hollo 17,34 7) Matias Lähdemäki 10,79 8) Matias Elomaa 10,56. Puh. Valmennusjohto teki pitkään taustatyötä ennen kuin löysi Pettyn tasoisen pelaajan. Autoista romutustodistus. Kuulotesti on suuntaa antava ja kertoo onko henkilön kuuloa syytä tutkia tarkemmin. Olen kotoisin Kaliforniasta San Diegosta, Gianni taustoittaa. TERVETULOA! JR 5 JAHTI 47/2000€ TO 30.5. T6 40 m: 1) Minttu Koskinen 8,1 2) Emilia Laine 8,4 3) Kerttu Köönikäs 8,9 4) Liina Heino 9,2 5) Lilja Andersson 9,6 5) Elma Grön 9,6 7) Fernia Lehtinen 9,8 7) Enni Salminen 9,8 9) Beata Koivula 10,1 10) Neea Kärkäs 14,7. Lopulta seura teki yhden vuoden sopimuksen amerikkalaisen Camden Giannin, 24, kanssa. – Olen kuullut, että Suomi on kaunis maa, joten odotan näkeväni itse, minkälaista Suomessa on elää ja pelata ammatikseen lentopalloa. Paikallisen puolella. T5 pallo: 1) Roosa Suonsivu 9,14 2) Pihla Aaltonen 7,64 3) Mette Toiviainen 6,52 4) Rianna Rantalainen 5,53 5) Iina Mäkinen 5,48 6) Beata Säteri 4,54 7) Jenna Heikkilä 4,47 8) Malla Sahlman 4,05 9) Kerttu Mulari 3,92 10) Senni Nurmi 1,97
Viime vuonna Aon vetämässä pajassa tehtiin kasvomaalauksia. . luokan oppilaat ja niihin osallistuvat kaikki koulun oppilaat. Hertta kertoi erikoisvalmisteisen lennokin lentävän perinteistä paremmin. Opettaja Marja Talvi sanoo pajapäivien alkaneen aikanaan opettajien pitäminä ja muuttuneen jossain vaiheessa ulkopuolisten pitämiksi. SARI HOLAPPA. 12 Tiistaina 28. SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Pajojen ideoijina ja toteuttajina toimivat 8. – Tämä on tosi luovaa ja hauskaa, he kehuivat. Vararehtori Jarkko Palm laskeskelee pajoja olleen hiukan vajaa 30. Parasta oli kuitenkin, kun ei tarvinnut opiskella vaan aikaa sai viettää kavereiden kanssa Yhdeksäsluokkalaiset Salla Puisto ja Hertta Prusi olivat tehneet lennokkipajassa erilaisia malleja. He kertoivat kokeilleensa jo viittä temppua, joista osa oli jäänyt puolitiehen niiden ollessa liian vaikeita. PAPERILENNOKKINSA 9,10 metrin ennätykseen lennättänyt Joona Pyy oli varsin tyytyväinen sekä saamaansa tulokseen että pajaan. – Työpajoja saattoi pitää esimerkiksi 4H-kerhot tai seurakunta. Sindy Simolin, Iida Tepponen ja Sonja Revo sanoivat, että lautapeleissä viehättää paitsi kilpailu myös niiden sosiaalinen puoli eli ystävät. Pajan vetäjät Nelli Niemi ja Aino Ruohonen kertoivat pitäneensä lautapelipajaa jo viime vuonna. LEENA TUOMINEN Pajapäivä tarjosi koululaisille hauskuutta ja haastetta . Minja Hartikainen ja Joona Pyy osallistuivat Ao Jiangin vetämään lennokkipajaan. toukokuuta 2024 Loimaa/Puistokatu Sari Holappa Viime keskiviikkona Puistokadun koulussa pidetty perinteinen pajapäivä tarjosi oppilaille paitsi mukavan hengähdystauon opintoihin myös kivaa tekemistä ja hauskaa haastetta. Myös laavu oli pystytetty retkeilijöitä varten, mutta makkarat jäivät tänä vuonna maastopalovaroituksen vuoksi paistamatta. Hertta Prusin lennokki oli puolestaan laskeutunut 8,20 metrin lukemiin, ja hänellä paremman tuloksen toi erikoismalli. Riemukkaan voittajakuvan nappasi Leena Tuominen. – Pajapäivässä on hauskaa myös se, ettei tarvitse opiskella. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +12 +27 +12 +26 +12 +26 +12 +27 Ke +27 / +27 / +27 / +27 / +27 / +27 / To +27 / +26 / +26 / +27 / +26 / +25 / Pe +25 / +25 / +25 / +25 / +25 / +25 / +12 +13 +12 +13 +12 +12 +13 +14 +14 +14 +14 +13 +14 +15 +14 +14 +14 +15 KUUKAUDEN KUVA Loimaan Kameroiden huhtikuun kuvakilpailun aiheena oli ”ilo”. Seuraavaksi Kristiina, Helmi ja Darja aikoivat suunnata kasvomaalaukseen ja Emma pelaamaan nälkäpeliä. Hurjan näköisin suorituksiin ylsivät taas akrobatiapajaan osallistuneet Kristiina Heikkilä, Helmi Pajula, Emma Toivonen ja Darja Chernysh. Lautapelejä pelaamassa olleet yhdeksäsluokkalaiset ystävykset Sindy Simolin, Iida Tepponen ja Sonja Revo halusivat tulla viettämään lautapelipajaan aikaa kavereiden kesken ja samalla vähän kilpailemaan. Hän oli löytänyt sen nettiselaimelle valmiiksi ladatuista esimerkeistä. Tätä nykyä pajoja vetävät pelkästään omat oppilaat, ja se on toiminut Talven mukaan erittäin hyvin. Pajoissa pääsi esimerkiksi tekemään ja lennättämään paperilennokkeja, laulamaan karaokea, pelaamaan lautapelejä ja kaupunkisotaa, kokeilemaan parijoogaa ja akrobatiaa, parkouraamaan ja rentoutumaan. Lajia oli kuitenkin tullut kokeiltua aiemmin liikuntatunnilla. ja 9. – Olen ennenkin saanut lennätettyä lennokkia pitkälle, eikä nytkään ollut mikään erikoismalli, jolla heitin tuloksen, hän kertoi. Joonan lennokki kaarsi komeat 9,10 metriä, eikä Minjankaan kone kovin kauas jäänyt. – Tämä on sopivaa tekemistä viimeisiin koulupäiviin, hän toteaa. Pajaa vetänyt Ao Jiang kertoi saaneensa idean pajaan omasta harrastuksestaan, sillä pienempänä lennokkeja oli tullut tehtyä ja heiteltyä enemmänkin. – Tämä on ollut suosittu, ja on melkein koko ajan täynnä, he kiittelivät innokkaita osallistujia