– Tavoitteena on, että uudet ihmiset löytäisivät lajin pariin. – Vaikka kenttä on takatiiltä Suomen pisin, niin etutiiltä aukeavat varsin väljät väylät. Alastaro Golf Oy:n vetonaulaksi Markku Mäkitalo laskee pohjavesialueella sijaitsevan kentän ekologisuuden. Sivu 8 Julia, Janette ja Jasmin Saarikko toivottivat vaarinsa Juha Helinin sydämellisesti tervetulleeksi takaisin kotiin reissun jälkeen. – Jos katsoo tästä 50 kilometrin säteellä, kenttä sijaitsee suhteellisen neitseellisellä alueella niin Porin, Rauman kuin Turun ja Tampereenkin suuntiin. Tarkoitus on helpottaa aloituskynnystä monipuolisella harjoitusalueella, hän sanoo ja toteaa kentällä pidettyjen green card -kurssien olleenkin täynnä. – Toiveissa on, että elokuussa päästäisiin avaamaan koko kenttä, Alastaro Golf Oy:n toimitusjohtaja Markku Mäkitalo laskee. Eikun viheriölle vaan! Alastaro Kati Kuusinen Ensimmäiset kierrokset Alastaro Golf Oy:n kentällä Virttaanharjulla pelataan lauantaina. Sivu 5. Sivu 7 Kehityskäytävälle Turun Tampereen valtatielle hahmotellaan kehityskäytävää, jossa Loimaan seudulla ja Loimaallakin olisi suuri rooli niin yritysten sijoituspaikkana kuin ihmisten asuinsijanakin. Loimaan talousalueen paikallislehti • 93. Ajoreitti Baltian kautta Puolaan, Saksaan, Tanskaan, Ruotsiin ja Haaparannan kautta Loimaalle Suomen rannikkoa pitkin. vuosikerta TORSTAI 28.6 2007 P 1 D Nro 73 Miehiä vai marjanpoimijoita. Sivu 6 KATI KUUSINEN Kentän osakkaat pääsevät lyömään ensimmäiset swinginsä ja puttinsa Virttaan maisemissa lauantaina. Lähtö perjantai-iltana moottoripyörillä Loimaalta ja paluu takaisin maanantaina iltamyöhään. T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. KATI KUUSINEN Virastot lomailevat Tuttuun tapaan Loimaan seudun kunnanvirastot sulkevat ovensa heinäkuussa kahdeksi tai kolmeksi viikoksi. Asiaa visioitiin isolla joukolla keskiviikkona Loimaalla. Säätila Sää jatkuu sateisena ja varsin koleana, sillä lämpöasteita on luvassa 15. Valvominenkaan ei tuntunut missään vaaria odottaessa. Alastaro Golf Oy:n toimitusjohtaja Markku Mäkitalo testasi griinien kuntoa jo eilen. Kuiva ja tuulinen kevät ei ole ollut omiaan edesauttamaan nurmien kasvuunlähtöä, joten aluksi vain osakkaat pääsevät pelaamaan yhdeksällä reiällä kolmena päivänä viikossa. Pisimmällä ollaan rahoituksessa Punkaharjulla. Vaikka ovet ovat kiinni, päivystysluonteiset asiat hoituvat niin sosiaalikuin teknisessä toimistossa. Kohtalainen tuuli puhaltaa idän suunnasta. Ainoan poikkeuksen alueella tekee Ypäjä. Aikaa ajoon sai käyttää 72 tuntia. alv . Sivu 6 Bioetanolihankkeita vireillä Suomessa on jollain lailla menossa ainakin kolme bioetanolitehdashanketta, vaikka Altia luopuikin omasta hankkeestaan. Hämeessä aiotaan edetä YVA-vaiheeseen ja Loimaallakin herätellään hanketta henkiin syksyllä
Aurinko laskee kello 23.05. Leo 29.6. Jukka Äijälä (kesk.) esitti, että yksityisten maille merkityt virkistysja erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta tarkoittavat merkinnät poistetaan ja alueet merkitään maaja metsätalousvaltaisiksi alueiksi. – Sementtivalimon lähellä oleva 20 kilowatin maakaapelipääte petti ja se aiheutti totaalisen oikosulun. Kanta-Loimaan kirkossa konfirmaatiomessu klo 10. Uusi huhtikuussa lanseerattu haaste.fi-sivusto tarjoaa mahdollisuuksia verenluovutukseen kannustavalle puolesta puhumiselle. Veripalvelu kannustaa kaikkia terveitä, 18–65-vuotiaita verenluovutukseen. Ohdakeperhoset ja amiraalit eivät pysty talvehtimaan meillä. RUSKAMATKA LAPPIIN JA NORJAAN kaikille avoin 14-21.9 (Puolanka, Inari, Ylläs ym). Verenluovutustilaisuus järjestetään Vampulassa seurakuntatalolla (Virpintie 2A) torstaina 5. Monia lajeja on näkynyt tavanomaista runsaammin. K: Latvian ystäväseurakunta Dobele. klo 17 Mustajärvellä rovastik. Verta luovutetaan Oripäässä ja Vampulassa Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu järjestää verenluovutustilaisuuden Oripäässä keskiviikkona 4. Su 8.7. klo 13. Ke 4.7. HENGELLISIÄ KOKOUKSIA Oikosulku vei sähköt Juvantieltä LOIMAA Harvinainen laitevika vei tiistaina hieman ennen kello 14 sähköt pois Loimaalta Juvantien varrelta. Kaavaluonnos tullee elokuun kaupunginhallitukseen, joka päättää alustavan kuulemisen käynnistämisestä. Verenluovutus seurakuntatalolla klo15 18, SPR. Kaupunginkirkossa messu su klo 10. Vaelluksella Pohjois-Afrikasta on tänä keväänä vaeltanut runsaasti ohdakeperhosia ja myös amiraaleja maahamme. Kanttori Kilpiö lomalla -22.8. Yhdistys toivookin, että omaishoitajien vapaan ajaksi hoitaja tulisi kotiin niin kuin eräissä kunnissa tehdään. klo 10 juhannuksena v. Piet. 1. – Toiminta on uutta ja se hakee muotoaan. Ilm 3.7. Enimmillään sähköt olivat pois lähes kaksi tuntia. PÄIVÄN SANA 28.6. Naiset voivat luovuttaa verta 90 vuorokauden ja miehet 60 vuorokauden välein. 1957 ripille päässeet, kokoontuminen kirkossa. Nyt näillä vaeltajaperhosilla on meneillään munintavaihe. Kultaisen iän kerhon kesäretki Tampereen seudulle tiistaina 10.7. 5:8-9 Yöpartio aloittaa elokuussa LOIMAA Kotihoidon yöpartio aloittaa Loimaalla elokuun puolivälissä. To 5.7. Vastustakaa häntä, uskossa lujina! 1. Klaus Malmivaara. Messun jälkeen ruokailu Loimikodissa. Järjestelmä tulisi kunnille halvemmaksi ja palvelisi omaishoitajia paremmin. Leikasto. Haastesivustolla kuka tahansa voi haastaa kenet tahansa luovuttamaan verta, ja yritykset ja yhteisöt voivat kisailla aktiivisimman luovuttajayhteisön tittelistä. Erityisesti kesähelteillä kannattaa juoda tavallista enemmän vettä, ettei verenluovutuksen jälkeen ala heikottaa. Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa. Verenluovutukseen kannattaa varata puolesta tunnista tuntiin aikaa, jotta ehtii rauhassa täyttää terveydentilakyselyn ennen verenluovutusta ja juoda kahvit luovutuksen jälkeen. ORIPÄÄ . Eeva Taneli. Amiraaleja ei ole esiintynyt aivan niin paljon. Nyyttikestit. Lautakunta lupasi ottaa näkemykset huomioon kehittäessään toimintojaan. Su 15.7. Omaishoitajat toivovat, että vanhusja vammaisneuvosto vie asiaa eteenpäin. 5:5-6 29.6. Omaishoitajat toivovat sijaishoitoa Osayleiskaava eteenpäin LOIMAA Loimaalle laadittava osayleiskaava nytkähti askeleen eteenpäin, sillä ympäristölautakunta hyväksyi alustavan kaavaluonnoksen osallisten kuulemisvaiheen käynnistämisen. ja ma 9.7. V: 536, 126, 445, 438, 536. Päiviö, Päivö 2 Torstaina 28 kesäkuuta KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA . Sosiaalilautakunta sai kirjelmän viime kokoukseensa, jossa se myönsi ongelmien olemassaolon. Luovutettu veri korvautuu vuorokauden kuluessa. Kartoitamme keiden luona olisi hyvä käydä yöllä. To 12.7. Messu ja konfirmaatio kirkossa klo 10, Viitakangas, Rajala ja kirkkokuoro. Varsinainen verenluovutus kestää vain noin 5–10 minuuttia. Kesälomat verottavat luovuttajamääriä. Verta voi luovuttaa kello 15–18 seurakuntatalolla (Kertuntie 5). Partiossa on aina kaksi hoitajaa, joista toinen on myös seuravana yönä töissä, jotta tieto kulkee hyvin. K: Turun arkkihiippakunta. Rantasalo ja Lankinen. Verenluovutustilaisuus Oripäässä ke 4.7. Ohdakeperhosia on näkynyt paikoin jopa toistasataa yksilöä pienellä alueella. Esitetilaukset ja ilmoittautumiset 010 2323900 tai 010 2323970. lähetysja evankeliumijuhlat. Lähtö keskustasta klo 8.30. Pikkukultasiipiä lentelee paljon ja upeita neitoperhosia on ollut keväästä alkaen liikkeessä. Taatila, O. Laurila. Taatila, E. klo 10 messu ja konfirmaatio, lit: Pääkkönen, saarna: Harri Heinonen, kanttorina: Tuomas Lankinen, palveluryhmä: isoset. Lisäksi omaishoitajien mielestä vuodeosasto ei ole paras paikka hyväkuntoiselle, mutta muistihäiriöstä kärsivälle. ERKKI KALLIO Linnea Kilpinen, Martta Hanna-Riita Laakso, Onni Henrikki Lohtander, Liina Hilkka Anna-Liisa Perho. Vian ilmaannuttua varavoimakone on syöttänyt sähköä Juvantien varteen. NIMIPÄIVÄT: 28.6. M. heinäkuuta kello 15–18. Erkki Kallio Neitoperhosemme ovat talvehtineet onnistuneesti ja niitä on päässyt näkemään monin paikoin Saviseudulla. haaste.fi. Kukaan ei kannattanut Äijälän esitystä. Risto vetäjänä. Kirkkoherranvirasto avoinna pe klo 9-12 ja ti klo 9-13. Tulossa: su 8.7. elokuuta. Esimerkiksi Saviseudulla vähälukuista virnasinisiipeä on esiintynyt useammassakin paikassa. Pekka, Petri, Petra, Petteri, Pietari, Pekko 30.6. Upea perhoskesä Lämmin alkukesä on ollut hyvin suotuisa päiväperhosillemme. klo 19 suviseurat Salli ja Paavo Hakalassa Hennijoella, Jokiniementie 85. Tavoitteena on, että kesälläkin luovuttajia käy päivittäin yli 1 000 koko maassa, jotta potilaiden hoitoon riittää verivalmisteita Suomen sairaaloissa. Verenluovuttajat saavat mukaansa Kerran kesässä -vesipullon. helluntaista 1.7. Metsämaan kirkossa jumalanpalvelus klo 12. Loppukesästä on odotettavissa neitoperhosten joukkoesiintymisiä, kun nyt toukkavaiheessa olevat perhoset saavuttavat lentovaiheen. Pikkusiivekkäät käyttävät ilmavirtauksia hyväkseen ja lento tapahtuu usein jopa tuhansien metrien korkeudessa. Su 1.7. K: Ystäväseurakunta Dobele. 7 klo 10. Muutamia paikkoja jäljellä. LOIMAA . klo 15–18 seurakuntatalolla ja Vampulassa to 5.7. Elämänkaari: Kastettu: Aliisa Kerttu Auroora & Kiira Anetta Kaarina Heininen, Jenina Elsa Pe 29.6. Sijaisena 2.7.-12.8. Jumalanpalvelukset kirkoissa: 5.s. Tervetuloa mukaan! Kirkkoherranvirasto avoinna ti, ke klo 9-12. Veripalvelu kannustaa ihmisiä verenluovutustalkoisiin kerran kesässä. Bussi myös Ypäjän ja Loimaan kautta. Yöpartion hoitajina toimivat Tuulia Paavilainen, Ritva Lauranto, Mervi Rintakoski ja Marke Tissari. MELLILÄ . Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, niin hän ajan tullen korottaa teidät. Tosin työhön valitut hoitajat aloittavat heinäkuun alussa ja heidät perehdytetään uuteen työhön. Su 1.7. Jos yöaikaan hoitajilla ei ole tarpeeksi lähtöjä, he toimivat myös Kartanonmäen osastoilla. 1. Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä. Tuomas Lankinen. Leikasto. Lisäksi yöpartiota tarvitaan kotiuttamistilanteissa, kotihoidon ohjaaja Anja Ojala sanoo. mennessä Marja-Leenalle 050-4669494. klo 15–18 seurakuntatalolla. ALASTARO . Omaa veriryhmäänsä ei tarvitse tietää ennen verenluovutusta, sillä se tutkitaan jokaisesta veripussista. klo 19 virsi-ilta kirkkolassa. Rippikoululaisten kukkien lasku muistomerkeille ennen messun alkua. YPÄJÄ Su 1.7. lähetysväen virkistysilta. Nämä perhoset suorittavat huikean tuhansien kilometrien lennon yli Välimeren, Alppien ja Euroopan mantereen. heinäkuuta. Eilen illalla verkko saatiin korjattua ja kytkettyä uudelleen.. Yleiskaavaluonnoksessa on kartoitettu teollisuuden ja asumisen laajentumissuuntia sekä uusia tielinjauksia. Kastettu: Elmeri Heikki Mikael Lehtonen. hengellisten laulujen ilta klo 19 Niinijoen rukoushuoneella. Yhteislähtö Kaup.kirkolta klo 17. Kun saimme erotettua vikapaikan verkosta, ensimmäiset saivat sähköt takaisin vartissa, aluepäällikkö Esko Markula Sallila Energiasta kertoo ja sanoo vian olleen harvinaisen. miestenilta Karhupirtillä Säkylässä. Te kaikki: pukeutukaa keskinäiseen nöyryyteen, sillä Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Anne Mäkelä ja Vera Svärd. Osa yrittää palata takaisin etelään, mutta pääosa menehtyy syksyn kylmyydessä. LOIMAA Loimaan seudun omaishoitajien yhdistys on huolestunut intervallipaikkojen vähyydestä ja vaihtoehdoista. Retkiä ja tapahtumia: Ti 3.7. Kröger, Koivunen. klo 18 iltakirkko. Tilaisuuksia viikolla: Metsämaan Nahuntuvan hartaus ti 3.7. Loimaalla Veripalvelu vierailee seuraavan kerran 23.–24. Ke 4.7. Taneli. Alkusyksyllä onkin sitten paljon ihailtavaa, kun juurikuoriutuneet upeat ohdakeperhoset ja amiraalit aloittavat lentonsa kauniiden neitoperhosten kera. Sivut löytyvät osoitteesta www. Neitoperhoset talvehtivat aikuisena ja nyt on toisen sukupolven toukkavaihe meneillään. Vapaat jäävät usein käyttämättä, koska omaiset eivät halua viedä hoidettavaa laitoshoitoon. klo 10 jumalanpalvelus. Suvimessu ensi su. Piet. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 3.57. Paikalle toivotaan runsaasti uusia ja vanhoja luovuttajia
Asia pääsi kuin vahingossa valtuustoon, jossa Reino Kaunisto kysyi halpamyynnin syytä. Tulos osoittaa. Kunta panosti aikanaan moottoriradan saamiseen Alastarolle. että pitkäjänteinen kehitystyö kantaa tuloksia, kun kunta, yritykset ja yksityiset henkilöt toimivat samansuuntaisesti. Anomuksessa ei sinänsä ole mitään väärää, mutta kun vettä pitäisi toimittaa 200 kuutiota vuorokaudessa tämän kesäajan ja verolliseen hintaan 0,44 euroa kuutio nurmikon kasteluun. Sittemmin on kehitetty kuntien yhteistyönä hiihtoja polkureitistö kolmen kunnan alueelle. Virttaan alue omaa koko Varsinais-Suomen näkökulmasta erinomaiset mahdollisuudet kehittyä aivan uudelle tasolle. Tulevaisuutta täytyy rakentaa ja kunnan on järkevää olla mukana ongelmatilanteiden ratkaisemisessa ja juuri tästä kunnanhallituksen päätöksessä oli pohjimmaltaan kyse. Tähän vastasi Timo Heikkinen, mutta selvästi näki selittelyn vaikeuden, eikä ihme. Siis jos kastelee omaa nurmikkoaan tai kukkamaitaan, jossa vesi imeytyy väitetysti pohjaveteen. Kun taas Marianna Pajula ja Sisko Lundgren olivat sitä mieltä, että hinta on oltava sama kuin omilla kuntalaisillakin ja heille antaisin kuntalaisena ruusut. Timo Heikkinen Kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Tunkkari Kunnanjohtaja LUKIJOILTA Loimaan Lehteä ei heitetä hukkaan. Torstaina 28 kesäkuuta 3 Alastaron kunnanhallitus teki ennakkopäätöksen Edellisen johdosta Rahojamme jaetaan ajattelematta vähääkään tärkeysjärjestystä ja yhdenvertaisuutta. Levikkialueen asukkaista 90 prosenttia säilyttää lehden vähintään 2-3 päivää, 70 % vähintään viikon tai pidempään. Asian voisi minusta katsoa ennakkopäätökseksi siihen, että jokainen kuntalainen voi anoa vettä hallitukselta kirjallisesti hintaan 0,44 euroa kuutio. Taisto Levo Alastaro Kunnanhallituksen päätös ei ole suinkaan ennakkopäätös. Teknisten syiden takia vettä voidaan toimittaa oleellisesti vähemmän eli n. 70 m3/vrk. Hallituksessa veden lähes puoleen hintaan myymistä kannattivat hallituksen puheenjohtaja Timo Heikkinen, Petri Aaltonen ja Helena Kalsi. Uudet pääomistajat ovat tarttuneet päättäväisesti ohjaksiin. Parin vuoden ajaksi riittäväksi arvioitu tonttimäärä myytiin reilussa kolmessa kuukaudessa. Alastaro Golf Oy oli taas tehnyt kunnanhallitukselle anomuksen, asiana olisiko kunnalla mahdollisuus lisäveden toimittamiseen. Ratayhtiön toiminta sai uuden alun 1999 ja radan toiminta on kehittynyt vakaasti kansallisena ykköskohteena. Kunta on muissakin tilanteissa pyrkinyt auttamaan yrityksiä ongelmatilanteissa eri tavoin. Alastaro Golf Oy:n kotipaikka on Alastaro, joten kyse on paikkakunnan omasta yrityksestä. Näin asia ei voi olla, sillä kituva nurmi sen veden juo, haihtuvuutta on ja siellä maassa on muutakin estettä, eli vettä kierrätetään. Vettä ei siirretä harjualueen ulkopuolelle ja siten sen voidaan katsoa palaavan kiertoon. Aikanaan 1980-luvulla visioidut tavoitteet ovat muuttuneet konkreettisiksi investoinneiksi ja hankkeiksi, joissa päävastuu on yksityisillä yrityksillä ja lukuisilla yksityishenkilöillä. Nyt alueelta on myyty 45 tonttia ja viime kunnanvaltuusto hyväksyi maakaupan alueesta, jolle yritys toteuttaa kauan odotetun tilavamman majoituskohteen. Päätös koskee vain kuluvaa kesää ja tilannetta, jossa golfyhtiö on pyytänyt kuivan alkukesän ja kesken olevan perustamistyön takia kunnalta apua. Härskiksi asian tekee se, että kun me omat alastarolaiset kastelemme nurmikkojamme, se maksaa meille 0,82 euroa kuutio! Kunnanjohtaja Tunkkarin ehdottamana ja hallituksen hyväksymänä tämä käsittämätön rahamme ”lahjoitus” ajettiin läpi. Halusin vielä varmistaa asian samana iltana hallituksen puheenjohtajalta puhelimitse ja vastaus oli, että mahdollista se on. Lukijatutkimus – Tietoykkönen 2007. Loppukesän säät ovat arvoitus ja lisäveden mahdollinen tarve riippuu sademääristä. Kunnan rooli on ollut viime vuosina maankäytön suunnittelu, kunnallistekniset ratkaisut, yhteistyöasioiden hoito eri suuntiin ja ennen kaikkea ympäristökysymykset, joista on alueen kehittämisen kannalta tullut keskeinen asia. Hän puolusti hallituksen osan päätöstä sillä, että kun kastelee golfkentän nurmikkoa, niin vesi palautuu takaisin pohjaveteen, eli vesi ei kastelussa vähene. Katsotaan sitten mikä merkitys on yhdenvertaisuudella, vastaan vieraat tai omat kuntalaiset, vai vaikuttaako pärstäkerroin. Vapaa-ajan alueen tonttikauppa sai vauhtia, kun tieto golfkentän maakaupasta levisi
Mielestäni se ei ollut häpeä, vaan nämä kuviot vain yksinkertaisesti kuuluvat demokratiaan. MN Kilpikonnia ja tilinylityksiä TOIMITTAJALTA Viime vuonna syksyllä pohjoisessa etsittiin kalaverkkovoroa. Kun Loimaan kirjastossa on kaksi kolme tietokonetta, joilla pääsee nettiin ja on pelaaminen kielletty niin miks siellä koululaiset saa pelailla koneilla vaikka kuinka kauan ja koneilla on sääntö, että ei pelit ja koneella oloaika 15 min. Ei ole todellakaan järkevää ylläpitää tunnesyistä tehotonta toimintaa (30 henkilökuntaa)! Suunnataan osaava henkilöstö sinne missä on eniten tarvetta! Oi kallis terveys On tosi surullista, että synnytysosasto suljetaan! Itse olen kaikki 3 lastamme synnyttänyt Tyksissä, josta minulla on vain hyvää sanottavaa! Laita sinä se adressi alulle, on tärkeä juttu! Terveiset kaikille loimaalaisille!! Olen siellä ajatuksissani usein!! Ex-loimaalainen ; ) Miksi YTK-kassan kokous pidetään jälleen jossakin kaukana. Paljon metsämaalaisia kokoukseen tällöin tulikin. Kiitos Martti ja Ulla Raikaa. Nyt, 10 vuotta myöhemmin, voin seisoa tämän lauseeni takana edelleen. Janne KOPIT Läpinäkyvyyttä päätöksentekoon Sinä Raimo kerroit oman versiosi (LL 19.6.) kokouksen kulusta, enkä voi olla siihen vastaamatta. Moni sortuu ottamaan töitä kotiin tai piipahtamaan työpaikalla myös lomalla, mikä verottaa osansa päivistä. Tämä sekoittaa edelleen kokouksen kulkua. Jeejee. Ateisti Jos jokainen, jota Arvo H on jelpannut pystyttäisi metrin aitaa niin jo olisi näkösuojaa... Lisäksi kokouksessa oli selvästi aistittavissa uuden seurakuntatalon tarpeellisuutta kritisoivien mielipiteiden aiheuttama tunnelman kiristyminen. Pidättäjiä olikin sitten useampi sata. Monta kertaa asiakkaat istuu ja odottaa, et pääsis nettiin ja kun eivät jaksa odottaa lähtevät pois. SELLAISISTAKIN MUISTAN lukeneeni, että bussiin hypännyt etelä-amerikkalainen rikollinen putsasi sen matkustajat ja pakeni autosta ulos. Lomalla kannattaa löytää jotakin sellaista tekemistä, jolla irtautuu arkipäivän taakoista täydellisesti. Avoimuutta toivoen Antti Passila Raimo Anttila vastaa En näe tarpeelliseksi keskustella tästä yhdistyksen asiasta julkisuudessa. Kenen kuuluu valvoa. Puolustaessani hanketta silloin sanoin, että tänä päivänä tätä hanketta paljon arvostellaan, mutta kyllä sitä myöhemmin myös arvostetaan. Jollekin se on etelän matka, toinen tonkii kasvimaata, kolmas aloittaa hyvän kirjan. Nyt seurakunta on vuokrannut Nahutuvalta suurinpiirtein samankokoiset tilat. Eteläsuomalaiset tosin ”törsäävät” viitisensataa enemmän kuin itäsuomalaiset. Sitä en tiedä, vetosiko poro hetkelliseen mielenhäiriöön vai tuomittiinko se kenties luovuttamaan rikoksentekovälineensä valtiolle – ja mihin valtio ne ripusti. Suorastaan rakastan niitä. Kolme neljästä vertailuun osallistuneesta kun käyttää lomallaan suunniteltua enemmän rahaa. Ja mistä: lempihousujen katoamisesta aiheutuneista kärsimyksistä. Metsämaan kylätoimikunta/kyläyhdistys ei ole historiansa aikana tehnyt lähellekään tämän suuruista päätöstä, eikä todennäköisesti tule jatkossakaan tekemään. LUKIJOILTA 4 Torstaina 28 kesäkuuta Kaivotiellä maakaapeloidaan ilmajohtoverkostoa. Tällä kertaa Imatralla. Kun minä en tarkalleen tiedä, mitä puhelinneuvotteluissa oli etukäteen kokouksen kulusta sovittu, niin voisitko sinä Raimo tarkkaanottaen kertoa, mistä tässä kokouksessa 12.6.2007 oikein yksimielisesti sitten päätettiin. Sivutuulista varoittavan merkin ymmärrettiin vinkkaavan, että alue soveltuu leijan lennättämiseen. Jäljityksen päätteeksi verkot löytyivät nimittäin jonkin matkan päässä laiduntaneen poron sarvista. MAAILMA ON täynnä erilaisia, toinen toistaan hullumpia pieniä uutisia. Uskalsin jopa laittaa kokouskutsuun siitä maininnan. Tutkimuksen kärkeen Suomi pääsi 44:llä lomapäivällä, toiseksi tulleen Ruotsin lomapäivät jäivät neljänkymmenen alle. Metsämaalaisten tulevaisuus on eittämättä lasten käsissä. Paulin esityksessä uusi talo sisältää keittiön, eteisen, vessat sekä kokoustilat 65 henkilölle. Se on sama kun pelaisi asfaltilla. Myös seurakunnan työntekijät tarvitsevat omat tilansa. Ei tässä tietysti vielä mitään, sillä viime vuosituhannella eräälle naiselle Briteissä pankki ilmoitti, että naisen tili oli hänen kesälomansa aikana mennyt 121 miljardin silloisen punnan arvosta miinukselle. PÄIVÄN MIETE: Suurin onni elämässä on vakuuttuneisuus siitä, että meitä rakastetaan meidän itsemme tähden tai pikemminkin siitä huolimatta. Jos lasten tarvii pelata niin pelatkoon kotonaan ja vanhempien valvonnassa. Talouskrapula nimittäin. Amerikassa kuulemma eräs ihminen (ja vielä tuomari ammatiltaan) vaati äskettäin 54 miljoonan dollarin korvauksia pesulafirmalta housuista, jotka firma ensin hukkasi, mutta sittemmin löysi. Asiallinen käyttö Hei eikö oikeesti voida kastella Oripään urheilukentän nurmikkoa?. Kyseessä oli tietenkin tietokonevirhe. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä. Siitä huolimatta tärkeissä asioissa pyrin avoimuuteen, kuten esimerkiksi silloin, kun päätettiin Kalliohovin rakentamisesta. Ajatelkaa nyt, 54 miljoonaa. Mehevää menoa Krekilän myllyllä! Peräkamarin pojat panivat parastaan, roolitus naseva! Naurava nainen Kuka junaili metsämaalaisten porkkanarahat seurakunnalle. Ne todistavat, että todellisuus on tarua ihmeellisempää ja että maailma ei todellakaan ole tylsä paikka. Tätä pyrin jatkossa kunnioittamaan, ja toivon muidenkin tekevän samoin. Kyllä demokratia edellyttää oman käsitykseni mukaan sitä, että asia tuodaan avoimesti esille kokouskutsussa. Tosin itsekin luulin lapsena, että irtokivistä kertova merkki kertoo, että merkin kohdalla jää helposti tai on jo jäänyt ihminen auton alle. Aamulehti raportoi joitakin vuosia sitten briteille tehdystä, liikennemerkkien tunnistamista koskeneesta kyselystä. T, P, K ja L Sillä lailla! Synnytykset lopetetaan, mistä alkaa sairaalan alasajo. METSÄMAALAISILLE TEH. Metsämaalla on tarve seurakuntatalolle, ja haluankin tätä tarvetta vielä kerran tarkemmin yksilöidä. Perheen keskinen kisa voisikin olla, kuka pystyy elämään päivän ilman puhelinta. Kiitos tekijät teille kaivuujälkien korjaamisesta! Nätisti tehtyä työtä! Olen käynyt paratiisissa perheeni kanssa. Hyvä kello kauas kuuluu Kyllä on hyvä, että Loimaallakin on alettu ajatella veronmaksajien kukkaroita. Lisäksi Kalliohovissa kirkon vieressä on tilat noin 80 hengelle, liikuntasalissa 200–400 henkilölle. Merkkihän näyttää ihan siltä kuin auton alla olisi vyötäröään myöden ihminen, joka heiluttaa käsiään kauhistuneena. Kännykkä ja sähköposti kulkevat nykypäivänä helposti mukana. Krapula yllättää monen suomalaisen viimeistään loman jälkeen. Onneksi valheella on lyhyet jäljet. Kaikki kokoukseen osallistujat saivat vapaasti tuoda mielipiteensä julki, niin puoltajat, kuin vastustajatkin. Seisomapaikat mukaanlukien kai jopa 75:lle. Minkälainen se tarve sitten oikein on. Vettä kentälle, jotta se pysyy hyvänä!! Peluri Sinä pirulainen, joka kehtasit viedä Syväkkeen kohdalta matonpesualtaat, häpeä! Pitu Naurattaa tuo läpinäkyvä käyttäytyminen. Suomalainen on myös muita pihimpi: käytämme lomaamme rahaa vähemmän kuin ainakin muut pohjoismaalaiset. Lisäksi lasten päiväkerhotilat ovat tällä hetkellä hakusessa. Lopuksi vielä yhdyn Mikkolan Henryn, mielestäni vilpittömään toivomukseen, että nyt valittu kylätoimikunta saisi työrauhan. Pelätäänkö loimaalaisia. Hänen pahaksi onnekseen bussireitti oli osunut keskelle jotain poliisien juhlakulkuetta. Vähiten lomaa on puolestaan filippiiniläisillä, jotka voivat laskea lomapäivänsä sormillaan. Tämä kala-, tai oikeastaan kai porojuttu on tosi, ainakin se uutisoitiin Yleisradion teksti-tv: ssä. Vaikea on löytää tälle uudelle rakennukselle tarvetta. Sitä todistaa äänestyksen tuloskin, jossa rakentamispäätös voitti vain yhdellä äänellä. Kyselyyn vastanneet tulkitsivat kilpikonnista varoittaneen liikennemerkin merkiksi siitä, että lähistöllä on ranskalainen ravintola. DYSSÄ mielipidekyselyssä, porkkanarahojen käytöstä, leikkikenttä osoittautui suosituimmaksi vaihtohdoksi, kuten Sauli asian esille toi. Päätös synnytysten lopettamisesta on juuri sitä. Tälle porolle ei tainnut paljonpuhutusta verkottumisesta olla sittenkään lopultakaan mitään apua. Lisäksi Pauli oli jo katsonut ”oikeudekseen” viedä hakemuksen maaseutuvirastoon. Suomalaisten kärkipaikka lomapäivätilastoissa ei kuitenkaan ole koko totuus. Lapsiperheitähän Metsämaalle lisää toivotaan. Sitä auttavat päättäjät luovuttamalla vaivalla saadun Lindenin tontin muuhuun käyttöön. Kunnioitettu presidenttimme Paasikivi aikoinaan sanoi, että ”tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku”. Tämä lause tulee nyt palauttaa mieliin. Kirjoituksessasi mainitsit, että ”kyläkokous teki 9.5.2007 päätöksen käyttää porkkanarahoja seurakuntatalon rakentamiseen”. Kati Kuusinen kati.kuusinen@loimaanlehti.fi Naisen tili oli kesäloman aikana mennyt 121 miljardia puntaa miinukselle. Varsin moni metsämaalainen on minulle sanonut, että tarvitaan tila yli sadalle henkilölle. Harva osaa olla hetkeäkään ilman matkapuhelinta. Onhan se noloa, jos hautauksen jälkeen joutuu sanomaan, että muistotilaisuuteen sopii vain 65 nopeinta. Minä tulin muutaman kerran kokoukseen puheenjohtajana, vain todetakseni, että asiat oli jo etukäteen sovittu. Lisäksi metsämaalaisten ongelmaksi (varsinkin seurakunnan asioissa) on muodostunut se, että muut päättävät metsämaalaisten asioista. KYLLÄ TÄSSÄ minullekin väkisinkin tulevat mieleen Kalliohovin suunnitteluvaiheet, sama salamyhkäisyys rehoitti silloinkin. Victor Hugo Enemmän ja halvemmalla MIELIPITEET Päätoimittaja Seppo Huiku seppo.huiku@loimaanlehti.fi Suomalaisilla on tuoreen vertailun mukaan enemmän lomaa kuin monien muiden maiden asukkailla. Olen keskustellut asiasta Antin kanssa pitkään puhelimessa. Nordean tekemän vertailun mukaan suomalaiset käyttävät keskimäärin 1 500 euroa lomaansa. Olin myös joitakin kertoja eroamassa tehtävistäni tämän takia. Olisitte edes rehellisiä itsellenne ja toisille. Mainintasi käräjäoikeudesta ei ilmapiiriä ainakaan paremmaksi muuttanut. Raimo Anttila
Ojaan suistumisessa auto ei vaurioitunut. AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Torstaina 28 kesäkuuta 5 Rekan eteen ajanut nainen menehtyi VAMPULA Vampulalainen vuonna 1960 syntynyt nainen kuoli ajettuaan henkilöautolla rekan eteen Vampulassa eilen kello 11 aikoihin. Kahteen autoon murtauduttiin LOIMAA Juhannuksen aikaan Loimaalla Teollisuuskadulla murtauduttiin kahteen autoon. Tai itse asiassa se tuotti, kun kunta sai maan myynnistä rahaa. Risteyksessä oli stop-merkki. Ainakaan minä en halua pelata samalla kentällä aina, vaan välillä muuallakin. Vaikka kuinka osaisi pelata, lyönti epäonnistuu jos ajattelee negatiivisia asioita, Markku Mäkitalo toteaa ja kertookin golfin vaikuttavan niin lihaskoordinaatioon kuin kasvattavan itsehillintää ja keskittymistä. – Kyse olisi ollut vedestä, jota kukaan muu ei olisi käyttänyt, hän sanoo ja laskee, että itse asiassa kunta menettää kuutisentuhatta euroa tuloja, jos yritys ei tarvitsekaan vettä. Kentän viimeistelytöitä, kuten bunkkereiden eli hiekkaesteiden täyttöä tehtiin vielä viikolla, mutta pian kelpaa pelaajien kiertää kenttää tiitikkunsa ja pallonsa kanssa. Markku Mäkitalo näkee, että kaksi paikallista kenttää tulevat tekemään yhteistyötä viimeistään ensi kaudella. Neljän ja puolen tunnin kävely ja kärryn vetäminen perässä ylläpitävät kuntoa, mutta golf on tekniikkalaji. Alastarolla sijaitseva kenttä on Suomen pisin ja sen rakentamisessa on otettu huomioon ekologisuus, toimitusjohtaja Markku Mäkitalo kertoo. Alastaro Golf Oy:n neljäs osakeanti on päättynyt ja kaikki osakkeet on merkitty. Muuten Suomeen ei saada harrastajapohjaa eikä Suomesta tule pelaajahuippuja. – Golf on siitä erikoinen laji, että siinä voi olla maailman huipulla 20tai 50-vuotiaana. rakennusmestarina on toiminut Jarmo Parikka, ja käytäntö jatkuu edelleen. Alastaron kunnanhallitus tekikin viime viikolla päätöksen myydä yritykselle vettä hintaan 0,44 senttiä kuutio. Arto Savonen irtisanoutui LOIMAA Lähes kaksi vuotta virkavapaalla ollut Arto Savonen irtisanoutui Loimaan kaupungin palveluksesta. Markku Mäkitalo vertaa tilannetta Ruotsiin, jossa pelaajamäärät ovat ihan eri lukemissa. Seuraava anti järjestetään vielä tänä kesänä. Kausi on niin lyhyt, 5–6 kuukautta, kun jossakin Espanjassa se kestää ympäri vuoden. Nainen kuoli heti. Lannoitemääriäkin on karsittu kymmenesosaan normaalista, eikä kentällä käytetä ollenkaan kemiallisia torjunta-aineita. Savonen toimi rakennusmestarina kunnossapitopalveluissa. Työn ohessa hän valmistui insinööriksi. – Kentällä on tietokoneohjattu 17 kilometrin putkisto, jonka avulla kastelumäärää voidaan kunkin alueen tarpeen mukaan säädellä tarkastikin. Koko projektin kustannukset jäävät noin 2,5 miljoonaan euroon. – Suomessa kentän saa pyörimään omillaan, mutta tuottopuoli on vähän niin ja näin. Poliisin tullessa paikalle kuljettaja oli lähtenyt kävellen karkuun. Markku Mäkitalo arvelee, että kenttä suojaa myös Kankaanjärveä, jonne ei entiseen tapaan pääse ajamaan autoilla ja mopoilla. Motoristi törmäsi peuraan MELLILÄ Moottoripyöräilijä törmäsi peuraan tiistaina aamupäivällä valtatie yhdeksällä Mellilässä. Tietysti joku Tiger Woods on niin urheilullinen, että hän pärjäisi lajissa kuin lajissa. Puita alueelta on leikattu mahdollisimman vähän ja rakentamiseen tarvittu maa-aines on peräisin tontilta. – Pää golfissa ensimmäisenä pettää. Henkilöauton etukulma vaurioitui, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. Savonen lähti Loimaalta Skanska Infran palvelukseen kalliorakennusyksikköön työnjohtajaksi. Suomen pisin kenttä ei unohda ympäristöä Pohjavesialueella sijaitseva Alastaro Golf Oy säästää lannoituksessa ja vedessä eikä käytä kemiallisia torjunta-aineita Alastaro Kati Kuusinen – Koemme, että ympäristöystävällisyys on valttejamme, Alastaro Golf Oy:n toimitusjohtaja Markku Mäkitalo toteaa. Henkilöauto ajoi Harjunkyläntietä ja se ajoi suoraan kantatie 41:tä Turun suunnasta tulleen rekan eteen. Huiput kasvuun Ypäjän Loimijoki Golf Oy otti vastikään käyttöön täyden 18 reiän kentän. – Tämä on Suomen pisin kenttä, 6 685 metriä ja hiekkapohja läpäisee sateen niin hyvin, että ei tarvitse kauan odottaa, että voi taas pelata. Rytäkässä moottoripyörä vaurioitui ajokelvottomaksi ja peura pääsi hengestään. Mies syyllistyi törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. – Kenttäprojekti säästi myös kunnan rahoja, sillä alueella sijaitsee vanha hiekkakuoppa, joka olisi pitänyt maisemoida. Tällä viikolla alkaneet vesisateet saattavat korjata tilannetta, eikä lisävettä näillä näkymin tarvitakaan. – Mökkitontitkin menivät heti kaupaksi. Kentän toinen valtti on sen pituus ja hiekkapohja. Henkilöautolla Pasia päin YPÄJÄ Eilen aamulla ypäjäläinen nuori mies törmäsi henkilöautollaan Pasi-miehistönkuljetusautoon Ypäjällä Loimaantiellä. Rekka pysyi tiellä eikä sen kuljettaja loukkaantunut. Virttaanharjun pohjavesialueella sijaitsevan kentän väylänurmet ja viheriöt on suojattu bentoniittimatolla, joka ei läpäise lannoitteita. Rattijuoppo suistui ojaan YPÄJÄ Tiistaina illalla henkilöauto suistui yhdeksän jälkeen ojaan Ypäjänkyläntiellä. Kuiva kevät toi viivytyksiä Alastaro Kati Kuusinen Tavallista kuivempi ja tuulisempi kevät on aiheuttanut ongelmia kentällä. Savosen sijaisena vs. Kasteluvettä pumpataan pohjavedestä kentällä oleviin altaisiin, joissa se ehtii hieman lämmetä ennen kastelua. Poliisi tavoitti pian ypäjäläisen miehen, joka puhalsi 3,18 promillen lukemat. – Ainakin pelilippuja vaihdellaan varmastikin. Hän uskoo alueen vetovoimaan ja uskoo sen kehittyvän entisestään. Moottoripyöräilijä loukkaantui lievästi ja hänet vietiin Loimaan aluesairaalaan. – Mutta siellä onkin ollut myös kunnallisia kenttiä, eikä lajia koeta siellä enää elitistiseksi. Onnettomuus tapahtui kantatie 41:n ja Harjunkyläntien risteyksessä. Kysyimmekin kunnalta hätäapua, mahdollisuutta saada ostaa tukkuhintaan vettä, jotta kastelulla saataisiin käynnistettyä kasvua, Markku Mäkitalo selvittää. – Nyt kun nurmien kasvu on alussa, ne tarvitsevat enemmän vettä kuin tulevaisuudessa. – Tarvitsemme kenttiä ja uusia lajin harrastajia. Autoista vietiin ralliratti, ilmapistooli, sähköurut ja työkaluja sisältänyt pakki. – Hinnanero olisi tehnyt noin 2 000 euroa. KATI KUUSINEN. Hiekkapohjaisia kenttiä arvostetaan myös peliominaisuuksiltaan
Valtio on jopa säätänyt meille oppivelvollisuuden. Siukolan mukaan lähimmän vuoden aikana tehdään tehtaan YVA-selvitys (ympäristövaikutusten arviointi). Ysitie kuuluu runkotieverkkoluonnokseen, josta puuttuvat valtatiet 2 ja 10. Viljapohjainen bioetanoli saanee kilpailijan metsäpuolelta, sillä metsäyhtiö Stora Enso ja Neste Oil Oyj ovat ostaneet puupohjaisen koelaitoksen. Salminen arvelee, että Suomeen pitää saada vähintään yksi alan tehdas, kun biopohjaista liikennepolttoainetta tarvitaan. – Viljapohjaisen bioetanolitehtaan rehujakeet ovat erityisen merkittäviä varsinkin sianlihantuotannossa, joten tällaisen tehtaan sijoituspaikalla tuetaan sikapuolen nykyisen tuotannon jatkomahdollisuuksia samoin kuin tietysti vielä painokkaammin alan uusinvestointeja, jotka jo nykyiselläänkin näyttävät aika lailla painottuvan juuri Pohjanmaalle investointitukien jäädyttämisestä huolimatta, Loimaan seutukunnan kehittämiskeskuksen toimitusjohtaja Pauli Salminen selvittää. Heikonen totesi Suomen olevan kaukana heidän pääasiakkaistaan, mutta Suomessa Loimaa on edullinen sijainniltaan, kun on hyvä tie Turkuun, tärkeään satamaja lentokenttäkaupunkiin. Salon seudulla on hiljaista, mutta hankkeiden kehittely jatkuu Punkaharjulla ja Hämeessä. Tehtaan tukipäätökset ovat elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) peukalon alla. Loimaan seutukunnan kehittämiskeskuksen toimitusjohtaja Pauli Salminen harmitteli sitä, että ysitien peruskorjaaminen on listoilla vasta kolmannella sijalla kasitien ja Turun ohikulkutien jälkeen. Hän kiitteli myös alueen runsaita jokilaaksoja. Tämä kannattaisi noteerata kunnolla myös Turussa ja Tampereella. Yritämme korostaa, että ilmaista ateriaa ei ole. Pohdittuamme asiaa kasvatusnäkökulmasta muutimme sanamuodon. Nyt hommaan toi oikeata konkretiaa Pemamek Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Heikonen, joka piti ysitien vartta ja Loimaata erityisen hyvänä yrittämisen ja asumisen paikkana. Kukaan ei vielä tiedä, mitkä ovat lain vaikutukset ja kustannukset. uutisensa: Sauri tyrmää ilmaisen joukkoliikenteen. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on Forssan ammattiinstituutin lehtori Päivi Nummela Joku maksaa aina. Päivähoito kustannetaan käsittääkseni pääosin verovaroin. Viime päivien poliittinen pikkukriisi on puhuttanut. Helsingin kaupungin sisäisen joukkoliikenteen kokonaiskustannukset ovat tänä vuonna 213 miljoonaa euroa, josta lipputulojen osuus on noin 108 miljoonaa euroa. KIRJOITTAJAVIERAS 6 Torstaina 28 kesäkuuta TALOUS TÄLTÄ SIVULTA: – Ysitie on Suomen tärkein poikittaistie, joka ulottuu Turusta aina Joensuuhun saakka. En pidä siitä, että käytetään käsitettä ilmainen hyödyke. Sokerijuurikkaan osuus olisi noin viidennes. Siukolan mukaan lähialueelta riittää peltoa viljelyyn niin sille ohralle kuin sokerijuurikkaallekin, joita tarvitaan raaka-aineeksi. Hankkija-Maatalouden toimitusjohtaja Ensio Hytönen on tulossa loppukesästä Loimaalle neuvottelemaan asiasta. – Rahaa on siinä vain noin 50 miljoonaa euroa, jolla saadaan lähinnä keskikaide Liedon ja Auran väliselle leveäkaistatielle ja kolme ohituskaistaa Auran ja Loimaan välille. – Ysitie on Suomen tärkein poikittaistie, joka ulottuu Turusta aina Joensuuhun saakka. Poliitikot ovat mukavia ja ikään kuin lahjoittavat kansalaisille jotakin omasta kukkarostaan. Miten niin ilmainen. Joukkoliikenne ei muutu ilmaiseksi, jos kansalainen matkustaa maksutta. Ilmaista on enää auringonvalo ja omat ajatukset. Maaja metsätalousministeri on taas forssalainen Sirkka-Liisa Anttila (kesk.). Miten niin ilmainen. Nykyään infossa lukee opiskelijalle maksuton ateria. – Älkää pilatko maisemia huonolla kaavoituksella ja muistakaa arvostaa vanhaa, kaunista rakennuskantaa, jonka joukkoon ei sovi pykätä ihan mitä vaan. Julkisuudesssa Altian bioetanolihankkeella epäiltiin pönkitettävän Atriaa sen kamppailussa teurastamoalan ykköstilasta lounaissuomalaisen HK-Ruokatalon kanssa. Veden puhtaus ei ole ilmaista. – Onhan Ruotsissakin menestyvä alan yritys, Salminen huomauttaa. – Me muutimme yrityksemme tienvarteen juuri kovassa globalisaatiovaiheessa. – Ihmiset haluavat yhä lähemmäksi luontoa. Se maksaa ja me maksamme sen tuotteiden hinnoissa. Mutta koulutus ei todellakaan ole ilmaista. ”Pienituloisten lapset eivät saa enää ilmaista kokopäivähoitoa” oli Helsingin Sanomien ingressissä 25.5. Turun Toijalan rata on samassa joukossa ratapuolella. Siinä sentään oli käytetty käsitettä maksuton kokopäivähoito. Tämä rohkeus on nyt kuitenkin palkittu. Tehtaan sijoituspaikkaan ei haluta vielä ottaa virallisesti kantaa, mutta Siukola toteaa, että mahdollisia paikkoja ovat Hämeenlinna, Forssa, Lahti ja Kalvola. Hyvä asuinbrändi Arkkitehti Riikka Ger rohkeni arvella, että Loimaan seutukunnan hienot maisema-avaruudet, laajat peltoaukeat, ovat vähintään yhtä hyvä asuinbrändi kuin konsanaan järvenrannat. Lännen Tehtaat Oyj taas luopui bioetanolihankkeesta yrityskauppojen takia, mutta Hämeessä omaa alan hankettaan kehittää Suomen Biojalostus Oy sekä Punkaharjulla Suomen Bioetanoli Oy. Loppuosa kustannetaan verovaroin. Raaka-aineen ja märkärehun kuljetus on iso tekijä kustannuspuolella. Poliitikot hämärtävät sen käsitteen, että joku on yrittäjä, joku viljelee maata ja joku käy töissä, jotta voidaan kustantaa verovaroilla kansalaille palveluita. Jäteveden hinta on tilastollisesti yli kaksinkertainen puhtaaseen veteen nähden. Uutisessa toistettiin lukemattomia kertoja sanaa ilmainen päivähoito. Bioetanolihanke elää ja hengittää nyt Hämeessä Loimaallakin palataan asiaan taas syksyllä Loimaa Kari Nummila Valtionyhtiö Altia Oyj (entinen Oy Alko Ab) heitti äskettäin yhtä yllättäen sikseen koko Koskenkorvan bioetanolihankkeen kuin oli sen pullauttanut julkisuuteen. Toisen messun arvoinen onkin sitten se seuraava kysymys. Joku maksaa aina. Sen yhteyteen on suunniteltu myös biokaasulaitos ja biopolttoaineella toimiva kattilalaitos. KANSANTALOUSTIETEESSÄ puhutaan ilmaishyödykkeistä. Päästökauppalaki on tullut voimaan elokuussa 2004. Viranomaiset tutkivat koko ajan ympäristön tilaa ja edellyttävät, että ilman saastumista ennaltaehkäistään. KARI NUMMILA. SEURAAVANA AAMUNA verenpaineeni nousi jälleen. Musta pilvi pääni päältä väistyi hieman, kun luin HS:n pääkirjoituksen 25.5. Heikonen uskoi, että maaseutumainen asuinympäristö, ”kylämiljöö”, on jatkossa yhä kovempi valtti ihmisten halutessa lapsilleenkin turvallisen asuinpaikan hyvien palvelujen ääreltä kuten Loimaalta. Tarkoitus on hyödyntää Helsingin Tampereen moottoritietä nautarehujen kuljetukseen myös pohjoisen suuntaan. Aiemmin sanottiin, että ilma, vesi ja auringonvalo ovat kaikille meille ilmaisia hyödykkeitä. Kansalainen ei maksa esimerkiksi peruskoulutuksesta, koska valtiovalta haluaa, että hyödykettä myös kulutetaan. Oppilaitoksemme infossa oli pitkään, että opiskelijat saavat yhden ilmaisen, lämpimän aterian päivässä. ”Viljamerellä” on parempi asua kuin järvenrannalla Turun Loimaan Tampereen kehityskäytävälle konkretiaa Loimaa Kari Nummila Hyvästäkin ideasta voi kuvainnollisesti kestää joskus iäisyydeltä tuntuva aika kuoppaista tietä toteutukseen. Helsingin Sanomat otsikoi 26.5. Nyttemmin Saarinen on eronnut Altian pääjohtajan paikalta. Salmisen mukaan Loimaalla edetään Lännen Tehtaat Oyj:n ”perintöä” hyödyntäen. Kehittämisjohtaja Sami Suikkanen, elinkeinoasiamies Mika Joki, hallituksen puheenjohtaja Pekka Heikonen ja johtava rehtori Risto Sinervo ottivat osaa myös visioseminaarin ryhmäkeskusteluihin, joissa kartoitettiin kehityskäytävän tavoitteita. – Helsingin lentokentän saavutettavuus on Turkuun verrattuna todella huono, kun aina pitää varata ylimääräistä aikaa liikenteen tukkoisuuden takia. Miksi terveen isän ja/tai äidin lapsella on oikeus kokopäivähoitopaikkaan, jos isä tai äiti on kotona. 50–100 kilometriä voi olla ihan siedettävä työmatka Suomessa. Biojalostuksen hallituksen puheenjohtaja Kaarlo Siukola Rengosta suhtautuu toiveikkaasti hankkeeseen, jota yhtiö on kehitellyt yhdessä Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa. Epäilyä vahvisti se, että Altian pääjohtaja Leena Saarinen oli valittu hieman ennen Altian bioetanolihankkeen julkistamista Atria Oy:n hallituksen jäseneksi. Vähintään yksi Valtionyhtiöiden omistajaohjauksesta vastaava puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) totesi taannoin julkisuudessa, ettei viljapohjaisella bioetanolilla olisi Suomessa välttämättä tulevaisuutta. päivähoidon nollamaksuluokasta. Ajat ovat muuttuneet. Ger toi loimaalaisillekin jälleen kerran tutun viestin siitä, että maankäytön suunnitteluun pitäisi satsata kunnolla. Altia kertoi luopumisensa syyksi ensin alkuun vain ja ainoastaan laskelmien pettämisen todeten silti yhtiön toimivan johdon nauttivan hallituksen luottamusta. Tällaiselta vaikutti välillä Turun Loimaan Tampereen välinen niin sanottu kehityskäytävä, johon puhallettiin taas kerran henkeä Loimaan visioseminaarissa, jossa oli koolla kuntaväkeä Liedosta Toijalaan/Akaaseen saakka. Tämä kannattaisi noteerata kunnolla myös Turussa ja Tampereella. Miten niin ilmainen joukkoliikenne. Hän kehui Turun lentokentän palvelukykyä. Olemme erittäin tyytyväisiä. Valtiovalta ajattelee, että kansalaiselle on hyödyksi käydä koulua. Tähän ajatukseen olen päätynyt, kun olen keskustellut keskieurooppalaisten kollegoiden kanssa, jotka saattavat virua ruuhkissa tuntikausia. Loimaan seudun valtteja ovat suuri peltoala ja sikakeskittymä. Heikonen toivoi kansanedustajilta ryhtiä valtatie yhdeksän nopeaksi parantamiseksi, jotta ei vitkasteltaisi niin perusteellisesti kuin valtatie 1:n/Helsingin Turun moottoritien kanssa. Salminen korostaa sitä, että tässä on kyse mitä keskeisimmin myös Varsinais-Suomen ja Loimaan seutukunnan sikatalouden tulevaisuudesta, joka muun muassa vakavien vaikeuksien 141-tukiartiklan jatkon avoimuuden takia on juuri nyt pelottavan epävarmassa tilassa niin sikakuin nautapuolellakin. Järviämme yritetään tervehdyttää monenlaisilla hyvinkin kalliilla menetelmillä
Oripään väestökehitys oli viime vuonna parin hengen verran plussalla. eli kolme viikkoa. Tonttikauppaa ja muuttoliikettä saisi toki olla enemmänkin, Suominen arvioi. Taseessa olleet kattamattomat alijäämät sulivat hyvin vähiin. On tärkeää, että kurssilla opettaja saa luotua turvallisen ilmapiirin, jotta jokainen uskaltaa harjoitella, ensiapukouluttaja Piritta Nummela SPR:n Varsinais-Suomen piiristä sanoi. Oripään virastoväki lomailee vasta heinäkuun loppupuolella kaksi viikkoa, sillä kesäsulku on 16.–29.7. JORMA KAARTO Ypäjä koko kesän auki Loimaan seutu Sari Keskitalo Tuttuun tapaan Loimaan seudun kunnanvirastot ovat heinäkuussa kaksi tai kolme viikkoa kiinni. Alastaron kesäsulku kestää kaksi ja Loimaan kolme viikkoa. Torstaina 28 kesäkuuta 7 LAINA: TÄLTÄ SIVULTA: PAIKALLISIA Valtuusto ei vielä ottanut kantaa Pöytyän ja Yläneen kunnanhallitusten neuvottelutarjoukseen tiiviistä kuntayhteistyöstä tai kuntien yhdistämisestä Auranmaalla. Asukkaita oli vuoden lopussa 1 333. Harjoitusten lisäksi kurssilla puhuttiin myös tapaturmien ennaltaehkäisystä ja katsottiin, mitä ensiapuvarusteita omalta työpaikalta löytyy. Suuria investointeja ei tehty, eikä uutta lainaa otettu. Asiaan palataan elokuussa. Vesihovi menee lauantaina kiinni vuosihuollon takia ja avaa ovensa 7. Ensiavun peruskurssi, EA 1, kestää 16 tuntia, ja se sisältää niin teoriaa kuin käytännön harjoituksia, jotka Loimaalla tehtiin Saikunkalliolla. Alastarolla ovet avautuvat 15. Ensiavun alkeet olisi hyvä osata Ensiapuopettaja Piritta Nummela opasti, miten tajuton potilas käännetään kylkiasentoon. – Räätälöin kurssin yrityksen mukaan, sillä kaupassa tarvitaan erilaisia ensiaputaitoja kuin metalliverstaassa, Nummela sanoi. Tämä vuosi näyttää samanlaiselta. Mellilän kunnanvirasto on kiinni 9.–27.7. Oripään lainakanta on 525 euroa/asukas, kun VarsinaisSuomen kuntien keskiarvo on yli puolet suurempi. Yksikin turha loukkaantuminen tai kuolema kännissä toilailun takia on liikaa. Kunnanvirastoista Alastaro ja Loimaa sulkevat ovensa huomisen jälkeen. Turun ympäristössä yritykset ovat ruvenneet ahkerasti kouluttamaan työntekijöitään ensiavun alkeisiin, ja samaa innostusta Nummela toivoo Loimaan seudullekin. Myös valtionosuudet kasvoivat, toimintamenot pysyivät kurissa ja toimintatuotot ylittivät talousarviossa ennakoidun. – Monista uhkakuvista huolimatta vuosi oli erittäin hyvä. Loimaa Sari Keskitalo – Olisi tärkeää, että jokainen osaisi antaa ensiapua. – Lisäksi on kertaluontoisia tuloja: metsän, maa-alueiden ja osakkeiden myyntiä. Viraston vastausta ei ole kuulemma tullut. Hyvä vire näyttää jatkuvan. – Koska täällä sosiaalija teknisen päivystyksen vuoksi on henkilökuntaa, päätimme, että keskuksessakin on virkailija ja ovet ovat avoinna, hallintojohtaja Erkki Virolainen sanoo. Potilaina olivat Satu Mandelin ja Kirsi Valtanen. Oripään omavaraisuus on hyvää tasoa. Kesällä lämpöhalvaus voi yllättää taikka sydänkohtaus, joten on hyötyä, että tietää perusasiat, Leila Seppänen sanoi. Ypäjän virasto on ollut joskus kiinni, mutta sitä ei ole purnattu eikä sen vuoksi ovia pidetä auki. Nummela opetti ensiavun alkeita Loimaalla Euromarketin kiinteistön liikkeiden työntekijöille, jotka pitivät kurssia työnsä kannalta erittäin hyödyllisenä. Ainoan poikkeuksen tekee Ypäjä, missä kunnanviraston ovet ovat auki koko kesän. Kurssilla harjoiteltiin niin elvytystä, haavojen sidontaa kuin tajuttoman potilaan käsittelyä. Jos jollain on asiaa virastoon, kannattaa poiketa siellä tänään tai huomenna, jos kyse ei ole kiireellisestä sosiaalitai rakennusvalvonta-asiasta. elokuuta. SARI KESKITALO. Kaisa Hyvärinen ja Jari Pietilä harjoittelivat haavan sidontaa. Erkki Halkivahaa kiinnosti, joko Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on ratkaissut Oripään ja Turun Seudun Vesi Oy:n kiistan kunnan uuden vedenottamon rakentamiskulujen jaosta. – Ensin on kuunneltava hengittääkö tajuton, ja sitten käännettävä hänet kylkiasentoon, Nummela opasti. heinäkuuta ja Loimaalla 22. Valtuusto ei vielä ottanut kantaa Pöytyän ja Yläneen kunnanhallitusten neuvottelutarjoukseen tiiviistä kuntayhteistyöstä tai kuntien yhdistämisestä Auranmaalla. Paikkakunnan elinkeinoelämällä menee hyvin ja työttömyys on käynyt vähiin. – Olemme muutoin ainoa virasto, joka on auki Loimaan seudulla ja Lounais-Hämeessä, Virolainen kehaisee. – Kaupassa olen elvyttänyt kerran yhtä asiakasta. heinäkuuta. Alijäämää on viime vuoden jälkeen 55 620 euroa. – Monista uhkakuvista huolimatta vuosi oli erittäin hyvä, tilinpäätöksen keskeistä sisältöä esitellyt kunnanjohtaja Asta Suominen tiivisti. Kunnan vuosikate oli lähes puoli miljoonaa euroa ylijäämäinen ja tulos miltei 390 000 euroa plussan puolella. Pääkirjoitus Laitilan Sanomissa Kunnanvirastot sulkevat oviaan Oripää tahkosi tuhdin tuloksen Oripää Jorma Kaarto Oripään viime vuosi soljui niin myönteisissä merkeissä, ettei tilinpäätöksen hyväksyneellä valtuustollakaan ollut siihen sanomista. Loimaalla päiväkodeista ovat auki Lastentalo ja Kitkonpuiston päiväkoti. – Kunta myi neljä omakotitonttia. Lämpöhalvauksen saanut on puolestaan laitettava viileään makuulle ja juotettava hänelle nestettä vähitellen. Se ei ole niin kauheaa. Suomisen mukaan tuloksen yhtenä taustatekijänä on suotuisa verotulokehitys
. – Ainakin kaikki viivytykset ovat levosta ja nukkumisesta pois, miehet huomauttavat. – Visiiri meni tukkoon, kun satoi kaatamalla, enkä nähnyt enää mitään, hän sanoo ja harmittelee myös, ettei levännyt matkan alle paremmin, vaan nousi lähtöpäivän aamuna puoli viideltä töihin. . . Suunnitelmallisen etenemisen lomassa motoristit käyttäytyivät kerran jopa kunnon turistien tavoin ja ottivat valokuvia Ruotsissa Gävlen lähettyviltä löytyneestä jyhkeästä sillasta. Kippis kilometreille! Seppo Välitalo ja Juha Helin ajoivat Itämeren ympäri kolmessa vuorokaudessa Loimaa Kati Kuusinen On maanantai-ilta ja kello yli yksitoista. 8 Torstaina 28 kesäkuuta . Iron Butt -moottoripyöräajo tarkoittaa tietyn matkan ajamista todistetusti tietyn tuntimäärän aikana. . . – Niin monennäköistä biisiä sieltä tuli ja osa omiakin. . . . . – Tämä on hyvän kelin keikka, kolmikko neuvookin muita reissua harkitsevia. Vaikka harrastus erottaa ”miehet marjanpoimijoista”, on kestävyysajon tarkoitus aivan muu. . . . . Omat rajat Bensakuiteilla ja pysähdyspaikoissa lokikirjaan merkityillä kellonajoilla ja kilometrilukemilla todistetaan Iron Butt Associationille, että Itämeren ympäri on todella tullut ajettua – ja vielä 72 tunnin aikana. – Pyörän pitää olla tarkoitettu matka-ajoon ja siinä pitää olla voimaa. Joka toinen vuosi Yhdysvalloissa ajettavassa Iron Butt Rallyssa paahdetaan reilut 17 600 kilometriä yhdentoista vuorokauden aikana. . Tässä vaiheessa heillä on takanaan lähes 5 000 kilometriä ja 72 tuntia yhtäjaksoista ajoa. – Ison aterian jos syö, tulee hirveä pilkki. . Iron Butt -ajot tunnetaan Suomessa myös Rautaperse-ajoina, mutta miesten mukaan housuista olisi löytynyt lähinnä alatoopia kolmen vuorokauden jälkeen. – Juu, minä tyyttäilin, heiluttelin vastaantulijoille ja vilkuttelin välillä kun väsymys yritti iskeä. – Kokeillaan omia rajoja. Kotiinpääsystä iloiset miehet jaksavat vielä heittää läppääkin, vaikka kuvaavat oloaan ”zombiemaiseksi”. . – Käsi jumitti tuntien ajon jälkeen niin, että se täytyi nostaa toisella kädellä kaasulta pois. – Käsi jumitti tuntien ajon jälkeen niin, että se täytyi nostaa toisella kädellä kaasulta pois. Ja lauloin, Seppo Välitalo myöntää, mutta ei halua paljastaa kappalerepertuaariaan. . Viimeisin viesti on tullut Raumalta, että noin 23.15 tavataan bensa-asemalla. . Ajaa pitää rennolla otteella. Samoin he huomauttavat, että omaa ja muiden turvallisuutta ei saa vaarantaa. Hyvä suunnittelu on ajon onnistumisen avain ja Juha Helin olikin etukäteen kerännyt monen sivun tietopaketin matkareitistä. . Olavi Lähteenmäki, joka oli kolmas matkaan lähtenyt, joutui jättämään leikin kesken Frankfurt am Oderissa. Tämä ei ollut Seppo Välitalon ja Juha Helinin ensimmäinen hörppy energiajuomaa rupeaman aikana, mutta reissun päätös ansaitsi kippikset. Ajosuoritukset on tehtävä turvallisesti liikennesääntöjä ja nopeusrajoituksia noudattaen ja muut tienkäyttäjät huomioonottaen. . . Ruoankin kanssa pitää olla tarkkana: parasta on syödä taajaan pientä evästä. . Kello käy ja käy, kunnes vähän jälkeen puoli kaksitoista kuuluu isojen moottoripyörien hurinaa ja Juha Helin ja Seppo Välitalo kaartavat tankkaamaan. . Jälkeenpäin he miettivät, että radiopuhelimet olisivat olleet kova sana. . Nuoresta saakka moottoripyöräilleinä he myös toteavat, että on se ajaminen vaan niin hauskaa. . tuhat mailia (1 600 km) vuorokaudessa. KATI KUUSINEN Åstorp, Ruotsi . Neumunster Takana reilun kolmen vuorokauden ajomatka melkein Itämeren ympäri. Mikä ihmeen Iron Butt -ajo. FAKTA . Loimaa, Suomi Helsinki Tallinna, Viro Pärnu Riika, Latvia Bauska Panevesys, Liettua Kaunas Augustow, Puola Bialystok Wyszkow Varsova Lowicz Konin Poznan Frankfurt am Oder, Saksa Pagram (nukkumaan pariksi tunniksi) Berlin Rostock Kolding, Tanska Ison Beltin silta Jönköping Kungen Kurva Gävle (nukkumaan pariksi tunniksi) Sundsvall Örnsköldvik Piteå Haaparand Oulu, Suomi Kokkola Vaasa Pori Rauma Loimaa ?. . . Vastaan saapuneet perheet taputtavat ja käyvät halaamassa, kun motoristit vielä tallettavat viimeiset bensakuitit paksun paperinipun jatkoksi. . Reissu on keskeytettävä, jos siltä tuntuu. – Ei sitä laulua olisi jaksanut kukaan, hän vitsailee ja heittää, että välillä piti miettiä onko kaveri sekoamassa – sen verran elämää toisen pyörän päältä kuului. Esim. . – Eiköhän vedetä kartsalenkki tähän päälle, Seppo Välitalo piruilee. . . Kestääkö. Kolmen vuorokauden ohjelma ajosuunnitelmineen, minuuttiaikatauluineen ja pysähdyksineen sisälsi myös laskelmat siitä, missä kannattaisi syödä eväitä, missä tankata ja kuinka paljon. Reissun oli ennen loimaalaiskaksikkoa tehnyt seitsemän suomalaista. Jokuhan vertaa tätä maratoniin, Juha Helin sanoo. Toisaalta Juha Helin kiittelee, ettei niitä reissussa ollut. Nukkumiselle ei muutenkaan ollut varattu aikaa kuin yhteensä kuusi tuntia. Liian nopeasti suoritettu ajo voi aiheuttaa suorituksen hylkäämisen. . . . . Että heti olisi levyllinen valmiina, hän naureskelee. . Harhaan ajaminen, bensan loppuminen, pyörän hajoaminen tai vaikka sakkojen saaminen voivat venyttää aikataulua kohtalokkaasti. Aloittaa pitää lyhimmistä reiteistä. Hänen 1 100-kuutioisessa Hondassaan ei ole katetta ohjaustangon yläpuolella kuten toisilla oli, joten hän ei voinut toisten tavoin ajaa sen suojasta. Ajoja on erilaisia. Tonnisella Kawasakilla matkannut Seppo Välitalo sanookin, että välillä hän katseli kateellisena Juha Helinin 1 300-kuutioista Hondaa, jossa on itse asennettu vakionopeudensäädin. – On sitten jotain mitä kiikkustuolissa muistella
Ota virallinen henkilötodistus mukaasi. Joukkueen johtaja on Tapani Ääri, valmennuksesta vastaavat Ismo Kulmala, Jukka Korvenpää ja Kari Merikanto. Palkintona joukkue sai kaksi Ballwalltaitoseinää, joita käytetään tulevissa harjoitteissa. kerran. Tarjous voimassa 28.6.-1.7. Kuitenkin hyvä lopputulos oli koko joukkueen taistelun tulosta. Pelin tauoilla AU:n joukkueelle kertyi 536 toistoa, kun toiseksi sijoittuneella Kauhajoen Karhulla oli 303 toistoa. OK Meetvursti 400 g (4,98/kg) 1 99 pkt Tarjous voimassa 28.6.-1.7 . Verenluovutus tiistaina 3.7. Sunnuntaina AU.lle riitti pronssipeliin tasapeli Noormarkun Koittoa vastaan. Torstaina 28 kesäkuuta 9 AU palloili pronssille Kauhajoki-cupissa Jalkapallo Jukka Korvenpää Alastaron Urheilijoiden C14 -poikien jalkapallojoukkue sijoittui hienosti kolmanneksi Kauhajoki-cupissa. AU:n joukkueen hyvä maalivahti Kalle Kultanen torjui neljä nollapeliä. AU: n maalin teki Mikko Mäkelä. Siinä joukkueen pelaajat suorittivat Ballwall-taitoradan. Kolmannen pelin AU hävisi sarjavoittaja KaaPo:lle 4–1. AU: n kavennuksen teki pelin viime minuuteilla Mikko Mäkelä. Voittomaalin teki Mikko Mäkelä maalivahdilta saamastaan pallosta, Mikko Köönikäs ampui lujaa vapaapotkun, jonka ToVe: n maalivahti torjui eteensä. Ottelu oli tasainen, mutta päättyi Toejoen 2–1 -voittoon. Seuraavassa pelissä AU rökitti FC Vapsin 7–0. Pronssipelissä AU kuittasi tappionsa porilaiselle Toejoen Veikoille voittamalla ottelun 1–0. Maalit viimestelivät Mikko Mäkelä, Oskari Ääri ja Joni Halkio. Kauhajoki-cup pelattiin 15.–17.6. www.euromarket.fi SUPERSTORE Tarjoukset voimassa 28.6.-4.7. Pastella Tuore pasta t 250 g (4,00/kg) yksittäin 1,59 2 00 2 pkt Eldorado Lähdevesi 6 -pack 1,5 l (0,33/l) 2 99 pack 1 00 ilman korttia 5,90 Karhu III-olut 24x0,33 l (1,81/l) hinta sisältää pantit 3,60 sisällön hinta 14,30 17 90 ltk Kotimais et varhaisvih annekset tomaa tti, varha isperun a, sipulija porkk anani put sekä varha iskaa li 1 29 kg/nipp u HEINÄKUUN HELTEISIIN... Ensimmäisessä ottelussa AU kohtasi Toejoen Veikot. Puolustuksen lukko oli Mikko Köönikäs hyvinä apulaisinaan Aleksi Kylliäinen ja Tommi Kreivilä. Tomi Jokinen teki kolme maalia, Mikko Mäkelä kaksi sekä Joni Halkio ja Mikko Köönikäs maalin mieheen. Ojenna kätesi. 02-76368521 MA-PE 7-21 LA 7-18 SU 12-21. HK Camping -grillimakkara 400 g (3,98/kg) 1 59 pkt Ingman Viilit 200 g (1,25/kg) yksittäin 0,28 2 00 8 prk Atria Ohukaiset 400 g (2,50/kg) yksittäin 1,29 HK Grillihärkä n. jo 27. 1,3 kg 2 00 2 rs 9 49 kg Saarioinen Grillauskastikkeet 300 g (6,33/kg) 1 90 pl Felix Salaattikastikkeet 480 g (4,17/kg) yksittäin 2,45 4 00 2 pl Ingman Vaniljajäätelö ei laktoositon 1 litra 99 pkt Saat YkkösBonusta jopa Tarjous voimassa 28.6.-1.7. Lopputulos olikin 0–0. Lauantain ensimmäisessä ottelussa AU voitti Kauhajoen Karhun 3–0. Pelaajia turnauksessa oli runsaat 1 500. Seuraavassa pelissä AU:lla ei ollut sanan sijaa, sillä ottelun voitti Lempäälän Kisa 4–0. Turnaukseen osallistui 90 joukkuetta, jotka pelasivat 250 ottelua kymmenessä ikäluokassa. Keskikentän rakentajista hyvin onnistuivat Joni Halkio ja Teemu Kulmala. / LOMALLA ON AIKAA LUOVUTTAA. klo 15–18 Oripään seurakuntakeskuksella. HK Porsaan aurinkoinen fileepihvi 400 g (7,48/kg) 2 99 rs LOIMAA, Hossinkatu 1-3, puh. Tytöillä oli vain kolme sarjaa. Todella tehokkaat kärkimiehet olivat Mikko Mäkelä ja Tomi Jokinen. AU voitti aivan selvästi ”Toistojen määrä ratkaisee”kisan. Joukkueen kokoonpano on seuraava: Kalle Kultanen, Klaus Aaltonen, Tomi Jokinen, Markku Eskola, Ville Korte, Tommi Kreivilä, Aleksi Kylliäinen, Mikko Köönikäs, Mikko Mäkelä, Joni Halkio, Antti Talvi, Teemu Tattinen, Oskari Ääri, Teemu Kulmala, Niko Luoma ja Johannes Räihä
Aito itsensä – Ei mielikuvitus, eikä uskallus riittäisi, näyttämöllä Pepiksi muuntautuva Merikerttu Mutalakin toteaa hymyillen rohkeasta ja arvaamattomasta roolihenkilöstään. Pikku-Ukko on Pepin uskollinen ystävä. Näytelmän valitseminen koettiin tällä kertaa Kertunmäellä tavallistakin tärkeämmäksi. – Joku pippuri joukkoon aina tarvitaan. – Jotta katsoja tietää mitä tulee katsomaan. Mutta Pepiltä voisi omaksua ainakin sen, että luottaisi omiin kykyihinsä ja näkemykseensä. Huvikummun sankarin ominaisuudet kun tekisivät hyvää kelle tahansa meistä. Joku pippuri joukkoon aina tarvitaan. Communikator Avaus 0,* wlan-pääte 0,* 4 kk:n tietotrva 0,* 10M ja 24M liittymiin 4 kk käyttö -50% * * Multimediatietokone, jossa laajakaistayhteys, 5 Megapikselin kamera, wlan, bluetooth, 3G ... Hän on kärjistetty esimerkki henkilöstä, joka uskaltaa olla erilainen. 889,(sh. pro kun tiedät mitä haluat ja haluat ottaa kaiken siitä irti. Kysy muita vaihtoehtoja myymälästämme. – Esikuvaksi Peppi kelpaa. – Jokaiselle tekisi hyvää olla oma itsensä, eikä miettiä koko ajan, että mitä muut ajattelevat. Peppi käyttäytyy huonosti, mutta me ihailemme häntä. Moni meistä taitaa tosiaan toivoa, että olisimme yhtä luovia kuin Peppi ja keksisimme kaikenlaista – ja mahdollisimman erilaista, kuten pestä lattioita rullaluistimiin sidotuilla harjoilla ja niin edelleen. 78,-, tietoturva norm. Kätevät pikavalintanäppäimet puheluiden ja tiedostojen hallintaan. Ja toisaalta toivoisimme, että olisimme samanlaisia, ohjaaja Sari Äikää-Torkkeli pohtii. Toimisto mukana aina avaa ja muokkaa asiakirjoja ja liitetiedostoja. Tarjoukset eivät koske samaan osoitteeseen tarjousajalla suljettuja ja uudelleen avattuja liittymiä. SSP Laajakaistapaketissa sopimus laajakaistan osalta 12 kk ja tietokoneen osalta 36 kk, omistusoikeus siirtyy asiakkaalle heti kaupantekohetkellä, tietokoneen kokonaiskustannus sopimusajalta on 684 e. Loimaa Kati Kuusinen – Peppi on sellainen epäperinteinen lapsi ja hän saa olla sellainen. – Pelkään kuitenkin pahoin, että emme keksisi kaikkea sitä mitä Peppi, Kertunmäellä saparopäisestä sankarittaresta kertovaa koko perheen näytelmää ohjaava Sari Äikää-Torkkeli arvelee. Peppi on teatterin ensimmäinen varsinainen koko perheen näytelmä, joten sen haluttiin olevan sellainen, jonka nimestä jo kaikki voisivat päätellä sen olevan nimenomaan koko perheen näytelmä. 739,-). – Jokaisessa meissä voi olla Peppiä, ainakin sitä voi kasvattaa, Kertunmäen Peppi sanoo. Hän tosin myöntää, että kaikki emme voisi koko aikaa olla Peppejä – sen verran anarkistinen hahmo punasaparoinen pikkutyttö on. KATI KUUSINEN SALON SEUDUN PUHELIN OY • Loimaa K-Supermarket, ma-pe 10-18, la 10-14 • www.ssp.fi • maksuton palvelunumero 0800 30 300 HSDPA-yhteys ja huippunopea 3G-mobiililaajakaista verkkosivujen selaamiseen ja tiedonsiirtoon. Peppi tarjoaa ystävällisesti poliiseille kahvia, vaikka nämä ovat tulleet hakemaan häntä lastenkotiin. 1 050,-) Tilaa laajakaista nyt ja hyödynnä edut! SSPLaajakaistapaketissa tietokone ja yhteys 47,90/kk * Esimerkkipaketissa kannettava HP 510 CEL-360 (19,-/kk) ja 2-1 M laajakaista (28,90/kk) mid easy pro easy kun tarvitset tavalliset toiminnot helpossa paketissa. Ilmoitetut nopeudet ovat liittymätyypin mahdollistamia enimmäisnopeuksia. easy pro pro 699,(norm. – Joitakin lauluja on jätetty pois tai ainakin lyhennetty, mutta muuten mukaan on yritetty jättää kaikki ne klassiset Peppi-jutut, jotka ovat jo usealle sukupolvelle tuttuja. mid kun olet kiinnostunut kokeilemaan kaikkea uutta. Peppi on aito ja rehellinen. Toimii kaikilla mantereilla (4-taajuus ja automaattinen tajuudenvaihto-ominaisuus). Sitä ei ole vielä päätetty, onko ensi kesän näytelmä taas lähinnä aikuisille tarkoitettu, vai jatketaanko koko perheen linjalla. Samalla hän pohtii, että on Pepin keksijällä Astrid Lindgrenillä ollut melkoinen mielikuvitus. Sisäänrakennettu GPS-toiminto ja laadukas 3,2 megapikselin kamera. Uudet ja odotetut puhelimet Tule ja varaa omasi! Tarjoukset voimassa 25.6.-31.7.2007 1 M ja nopeampiin liittymiin, edellyttää 12 kk:n sopimusta, avaus norm. 10 Torstaina 28 kesäkuuta Jokaisessa meissä on hiukan Peppiä Annika ja Tommi ovat tulleet Pepin luo kylään. 4,99/kk. Peli ei ole kuitenkaan menetetty, vaikka tuntuisikin, ettei mielikuvitus riittäisi. – Ja sitä paitsi hän on hyväsydäminenkin, Merikerttu Mutala sanoo ja pohtii, että jokaisen tempauksen takaa paljastuu opetus, jonka Peppi haluaa ihmisille antaa. Laajakaistan hinnat 512 K 23,90/kk, 2-1 M 28,90/kk, 10-2 M 36,90/kk, 10 M 41,90/kk, 24 M 49,90/kk. Tilannetajua täytyy toki olla
Ne eivät aluksi seuraa emoaan sen ruokaretkillä. Synkin kaikista oli kahden ja puolen vuoden kakku Hämeenlinnan naisvankilassa. Vaja oli oikeastaan tarkoitettu puuliiteriksi. Jos emo kuolee, vasat kokevat kivuliaan janoja nälkäkuoleman. On tässä ihan tarpeeksi selittämistä muutenkin.” Irmakin meni lopulta vakavaksi. Kun naisystävä ei ovelle vastaan rientänyt, Virtanen jo tiesi, että kotiinpaluu ei kovin lämminhenkiseksi muodostuisi. Joku vielä kuulee. Siellä oli ennestään amerikkalainen revolveri Smith&Wesson .38 sekä puoliautomaattipistooli Colt. Virtanen peruutti autonsa piharakennuksen vajaan, jonka oviaukkoa hän oli hieman joutunut leventämään, jotta auto siitä mahtui. Tämä olisi siksikin tärkeää, että kaikkia loukkaantuneita sorkkaeläimiä tuskin jäljestetään vielä riittävän tehokkaasti, vaikka eläinsuojelulakikin sitä edellyttää. Torstaina 28 kesäkuuta 11 Simo Pajunen Jäppinen ja Kauhanojan sorsastajat 5/17 Jakso. Hädin tuskin tulijaa vilkaisten nainen tokaisi: ”Tulit sentään jo tänään.” Ääni oli liian matala ja puhetapa liian rauhallinen ollakseen aito. ”Keittäisinkös kahvit”, Irma nöyrästi kysäisi, kun mies hieman tyyntyi. Jos koira ilmoittaa makuun, siitä voidaan etsiä sulan maan aikanakin verijälkiä ja arvioida sen vammoja. Tuloksena voi olla, että paikalle hälytetään vielä apuvoimia haavoittuneen riittäväksi passittamiseksi. Jos kuka niin Irma Lönn hallitsi tarvittaessa itsepuolustuksen. Varsinkin isojen henkilöautojen puskuri voi töytäistä pahoin eläintä, vaikka metalli ei yhtään lommoontuisikaan. Irma ei miehen touhuja näyttänyt lainkaan seuraavan, mutta kun mies oli pannut kaapin avaimen taskuunsa, lensi Apu-lehti nurkkaan, pitkänhuiskea, tummahiuksinen nainen ponkaisi pystyyn kuin vieterieukko. Akseli ”ei näytä kieltään” vaan hikoilee sen kautta kuten kaikki muutkin sukulaisensa. Tuomarin mielestä 7vuotiaan voittaja-Akselin työskentelyyn jäi pientä toivomisen varaa sen peuranmakuun ilmoittamisessa. Virtanen puolestaan löysi nurkasta Irman sinne viskaaman Apu-lehden, nakkasi sen sivuun otti luettavakseen Hakkapeliitan. Siksi törmäämisestä pitää ilmoittaa aina poliisille, joka hälyttää metsästäjät jälkikoirien kanssa paikalle. ”Älä jumalauta tule leikilläskään tollaisia puhumaan. Aina eläin ei kuole heti kolaripaikalle, vaan lähtee lipettiin poikkijalkaisenakin melko vaivattomasti. Parhaiten pärjäsivät labradorinnoutajat, joista paras keräsi peräti 46 pistettä maksimin ollessa 50 pistettä. Housuntaskusta ottamallaan avaimella Virtanen avasi tukevarakenteisen kaapin, jonka hyllylle laittoi aseen. Useimmat joutuivat keskeyttämään kisan juuri siksi, että jäljeltä harhauduttiin liian monta kertaa. Tämän täytyy päteä yhtä hyvin liikenneonnettomuuksiin kuin metsästykseenkin. Vissiin taas sen luuperseisen kansankynttilän”, sähisi nainen, jonka äänestä rauhallisuus oli tiessään. ”Kenenkäs hameen alle sitä nyt oltiin änkeemässä. Kutakin asetta varten oli runsaasti patruunoita. Oikea suora heilahti kohden Virtasen pärstää. Hän tunsi myös elämän nurjan puolen. Sitä ei nainen tällä kertaa yrittänyt. Irma loikoili kamarin sohvalla Apu-lehteä lueskellen. Katariina Laineen vain 4,5kiloinen ja 4vuotias kaniinimäyräkoira Chili on innokas jäljestäjä. Akselin ohjaaja, perniöläinen Tuire Sinervo toivoisi, että hän saisi viranomaisilta nykyistä enemmän Akselille jäljestystehtäviä, kun koira on parhaimmillaan. Pirtu-Virtanen ei ollut ollenkaan mies pahimmasta päästä, mutta äijää oli syytä kunnioittaa, kun hän suuttui. Asunto oli kauppalan keskustassa, osoitteessa Turuntie 13, matalan pitkän talon toisessa päädyssä. Helsinkiläisen Kallion kasvatin menneisyydessä oli värikkyyttä, mutta myös vallan mustia kohtia. Matala mutta uskomattoman hienosti hankalassakin maastossa etenevä, vankasti riistaverinen mäyräkoira saa lain mukaan ajaa niin peuraa kuin metsäkauristakin. Lain mukaan eläimelle ei saa tuottaa tarpeettomasti kärsimyksiä. Ei ollut vaikea arvata, mitä perua oli mustelma Virtasen silmäkulmassa. Loukkaantuneen jäljellä pysymistä haittasivat kuuma ilma sekä maastojen runsas elävien valkohäntäpeurojen määrä; tuore peuranhaju houkuttelikin väkevästi useimmat kilpailijat peräänsä. Lämmitysja hellapuut puut Virtanen oli pinonnut ulos, vajan seinustalle ja pressulla ne suojannut. Irman ainoa valopilkku vankeusajalta, joskus jopa ylpeilyn aihe oli, että hän joutunut sellitoveriksi itsensä Maria Åkerblomin kanssa yli kolmen ja puolen kuukauden ajaksi, ennen kuin Maria taas karkasi. Osallistuminen suureen kultaryöstöön Helsingin keskustassa oli linnatuomioon johtanut. ”Eipä ollut suuri menetys tälle maalle! Sinäkö sen teit?” Nyt oli miehen vuoro raivostua. Pirtu-Virtanen riensi kiireellä kotiinsa. Loimaan poliisipiirissäkin sattui viime vuonna yli 300 peuraturmaa. Olis pitäny vaan lähtee, olisin pian yhtä kuuluisa.” Irma tiesi, milloin naisen on syytä vaieta seurakunnassa ja nyt oli se hetki. Alkukesästä auton alle jääviä naaraita saattavat odottaa pienet vasat jossakin. Nyt Virtanen osasi varautua naisen bravuuritemppuun, polven jysäytykseen miehen jalkoväliin. Mies oli kuitenkin varuillaan, nokkelasti hän väisti iskun ja tarttui hyökkäävän naisen ranteeseen. Maastoon tehdään 900 metrin pituisia jäljestysratoja niin, että märkään sieneen lisätä verta ja sientä vedetään maastouralla. Kovakourainen, hintelän mieskultasepän pahoinpitely laastarointikuntoon oli vielä rangaistusta koventanut. KARI NUMMILA. ”No keitä, mutta anna olla viimeinen kerta kun tollasia puhut, rupeet miehen ampujaks syyttään. Jatkuu Elävät peurat ja kuumuus väänsivät väärillekin reiteille Mäyräkoirat vainusivat haavakoiden jälkiä Loimaa Kari Nummila Turun seudun mäyräkoirakerho järjesti haavoittuneiden hirvieläinten jäljestyskokeet hyvässä maastossa ja todella vaativissa olosuhteissa Metsämaan Metsästysseuran tukikohdassa Impivaarassa. Tajusitko?” Nainen ryhtyi nöyränä sytyttelemään tulta hellaan ja alkoi jauhaa kahvia käsimyllyllä. Kotiseudullaan Helsingin Kalliossa, Linjoilta Vaasankadulle Irma tunnettiin. Kahden huoneen ja keittiön vuokraasunnon Virtasen kanssa jakoi neiti Irma Lönn, naisystävä, jonka asumista susiparina yhdessä Virtasen kansa ympäristössä yleisesti paheksuttiin. Siellä oli poliisitutkinta, se viivytti.” Rimpuileva nainen rauhoittui kuin sähköiskusta, Virtanen päästi hänet otteestaan. Tuire Sinervon 32-kiloinen ja 7-vuotias labradorinnoutaja Akseli keräsi mahtavan pistepotin. Hiljaisen tuokion jälkeen mies totesi: ”Haxen on ammuttu. Jäljestyksessä tähdätään tietysti tositoimiin eli jäljittämään ja lopettamaan mahdollisesti metsästäjien haavoittamaa eläintä tai liikenneturman jäljiltä muutoin metsään jopa viikoiksi henkitoreissaan virumaan jäävää eläintä, joka on useimmiten juuri peura. Pian olivat naisen molemmat rimpuilevat kädet tiukasti hallinnassa. Tyyntä myrskyn edellä tiesi Virtanen. Nyt Virtasen rautaisessa otteessa nainen pysyi aloillaan, vaikka yritti vielä tempoilla vastaan. Irma lysähti sohvalle. Mukana oli tusinan verran mäyräkoiria, joista vain noin neljännes sai pisteitä. Usein perään lähdetään yötä myöden pimeänäkin vuodenaikana. ”Maria pyysi mua mukaansa, en uskaltanu. Ja jos Jäppinen taikka joku muu tulee tänne pyssyistä kyseleen, mitään et o nähny. Mies riisui rauhallisesti takkinsa ja otti povitaskusta pienikokoisen pistoolin, jonka kyljessä luki Browning. Siellä oli yksi jos toinenkin liian innokas yrittäjä hoippunut kaksinkerroin porttikonkiin oksentamaan Irman tempun jälkeen. Mustasukkainen nainen on arvaamaton, vaarallisempi vihaista pässiä tiesi, Virtanen kokemuksesta. ”Mä en oo mikään siveyden sipuli, mutta mä päätän itse, kelle lempeni ja lämpöni annan”, oli Irma kerran tokaissut. Jos auto törmää eläimeen, on aina vakavasti epäiltävä sen saaneen jopa kuolemaan ennen pitkää johtavia vammoja
Diesel ja bensa eivät pääse näin ollen lipsahtamaan sekaisin. Paniikkijarrutuksessa auto tunnistaa tilanteen nopeasta poljinreakiosta ja pysäyttää itse itsensä. Autolla oli näppärä sukkuloida niin Tampereen Pyynikinharjulla kuin isommassa vauhdissa moottoritiellä. Hieman eteenpäin kallistuva rakenne näyttää paikallaankin liikkeessä olevalle. Selkeästi tallin silmäterän paikalla köllöttelevälle Mondeolle on kasattu melkoiset markkinapaineet. Radio, soitin, navigaattori, puhelin, ajotietokone ovat kaikki ohjattavissa liikuttamatta käsiä ratista. Auton yleinen koon kasvu näkyy sisätiloissakin. Mondeota lanseerataan hienoilla sanoilla: kineettinen, dramaattinen ja dynaaminen. Katsettakaan ei tarvitse kääntää. Syvällä Lapissa pimeällä tiellä saattaa itku päästä, mikäli auto jättää tielle tai lamppu palaa ja huoltoliikkeeseen on kilometritolkulla matkaa. Toimintojen moninaisen kirjon vaikutukset ajamisen häiriintymiseen mietityttävät. Autoa ympäröi myös entistä tukevampi kehikko. 12 Torstaina 28 kesäkuuta Mondeon värinäytöllinen tietokone informoi kuljettajaa aukottomasti. Koponen esittelee Focus Coupé-Cabrioletia, jossa on Euroopan ensimmäinen sähkökatto. Kuljettajan leikkiessä toiminnoilla liikenne helposti unohtuu. Moninaiset toiminnot altistavat myös elektronisille häiriöille, mikä on yleinen tielle jäämisen syy. Mäkilähtöavustaja jarruttaa sen hetken, että kuljettaja ehtii siirtää jalkansa kaasulle eikä niskaan hengittävä auto enää ahdista. Konepellin alle on jätetty tyhjää tilaa pehmentämään törmäyksen uhrin iskua. Uuden Mondeon kanssa on myös varaa heittäytyä hieman hölmöksi. Uusi Mondeo vakuuttaa muodoillaan Tampere Mari Niemi Fordin tallissa käynyt tuulahdus uudisti Mondeon täydellisesti. Muista tämän luokan autoista tuttuja muovisia tai kumisia osia ei tarvita peittämään paneelien liitoskohtia. Kuljettajan turvallisuutta on parannettu muun muassa polviturvatyynyllä. MARI NIEMI. Huoltoliikkeen puoleen kääntyminen on lähes ainoa ratkaisu oli sitten kyseessä öljynvaihto tai muu ongelma. Selkeätä tyylikkyyttä ulkoasuun luo laserjuotostekniikka, jonka avulla auton sivuja kattopaneelit on voitu liittää yhteen saumattomasti. Liike-energia eli kineettinen energia on kappaleen liikkeeseen varastoitunutta energiaa, joka on pyritty vangitsemaan auton muotoilussa. Kyyristelemään ei joudu isompikaan ihminen. Vain oikeankokoinen polttoainepistooli käy tankkiin. Turvallisuutta Miellyttävän ajotuntuman antama Mondeo on tukeva, mutta ei silti kömpelö. Vaikka Mondeon ulkoasua on muuteltu, on siinä silti perinteisiä tunnusmerkkejä, joista sen tunnistaa. Autokoululaisen paniikin paikka eli mäkilähtö on sekin turvattu. Uuden mallin akseliväliä on kasvatettu 10 senttimetriä, mikä tuo lisää vakautta autoon. Kojetauluun ja auton rattiin on ahdettu melkoinen määrä toimintoja. Uusien autojen suunta näyttää olevan entistä teknisempi, ja omistajan mahdollisuudet huoltaa autoa ovat entistä kapeammat. Uusien ominaisuuksien puolesta sen on kuitenkin helppo lunastaa odotukset. Yksityiskohtia Mondeon uudet varustelumahdollisuudet tekevät kuljettajasta lähes tarpeettoman. Aktiivinen vakionopeudensäädin etäisyystutkalla hiljentää puolestasi, mikäli edellä ajava tulee liian lähelle. Moni kuljettaja nauttii tästä vaihtoehdosta, mutta yhtä usea jää kaipaamaan oman käden kosketusta. Easyfuel-järjestelmä pitää huolen siitä, että tankkiin ei voi tankata kuin oikeata polttoainetta. Niin autoilijan kuin jalankulkijan turvallisuuden eteen on nähty vaivaa. Fordin markkinointijohtaja Matti S
Loimaa: hitsaaja, robottihitsaaja, myymälänhoitaja, farmaseutti, sairaanhoitaja, perushoitaja/lähihoitaja, kuorma-autonkuljettaja, raskaan kaluston huoltomies, kirvesmies, automaalari, rakennustyöntekijä, ravintolapäällikkö, ravintolan tarjoilija, parketinvalmistajia, työnjohtaja/ puuala, työnjohtaja, vaihetyöntekijä, sanomalehden jakajia, lemmikkieläinmyyjä. Lisätietoja Loimaan työvoimatoimisto, puh. Torstaina 28 kesäkuuta 13 Nälkäinen voro kävi kaupassa MELLILÄ Mellilän Siwasta anastettiin maanantai-illan aikana elintarvikkeita. AMMUNTA Paroni-metsästäjätrap k50 ammuttiin Loimaalla 14.6. India tuoli 69 € (95 €). Nahka/kn. As.Oy B 1 kpl 1 kpl HUONEISTOKOOT 3h + k + s = 88 m 2 4h + k + s = 97 m 2 Voit vaikuttaa varusteluun ja huonetilaratkaisuihin Asumisen väljyyttä, isot piha-alueet www.kiinteistotoimistouusitalolkv.fi Esittely ja myynti Yksilöllisen rivitalon Rakentaa RS-Pankki hinta alkaen 1.730,-/m 2 • Asunnoissa lattialämmitys, kaukolämpö • Autokatos ja varasto • Oleskelupiha laatoitetaan betonilaatalla • Hyvät liikuntamahdollisuudet lähellä Ammattitaidolla korkeatasoisia asuntoja! Tule ja varaa omasi aurinkoiselta huippupaikalta. 160 x 200 cm. 010 19 4396. Värit caram/pyökki, ivory/ruskea. Arvo 83 €. Akasiapuuta. Pysäkki hajotettiin LOIMAA Loimaan poliisin tietoon on tullut kaksi vahingontekoa. Jos tupakansavua kulkeutuu savuttomalle alueelle tai jos tupakkaa poltetaan savuttomalla alueella, ravintola menettää siirtymäaikalupansa. Oripää: kahvilatyöntekijä, metallityöntekijä, maataloustyöntekijä. 595,1391,NAH KAA India pöytä. Varjo ja pehmusteet myydään erikseen. Puuvillakankaalla. Tony -jenkkisänky. Väri ivory 35/ruskea. Alastaro: mansikanpoimijoita, rakennustyöntekijä. (pehm ustee t 54 €, jättiva rjo 29 €) 99,295,Derby-ryhmä. Pöytä 93 cm + neljä tuolia. Sarja A (alle 55 v): 1) Pekka Lehtonen MyMäiske 43 (2), 2) Mika Heinonen Kontio 43 (1), 3) Jarmo Hyytiäinen Repo 42 (6), 4) Ville Mäkinen Halli 42 (5), 5) Pauli Pietarila Rakki 40, Mika Salo MsTeljo 40, 7) Esko Äikäs Rakki 39, 8) Vesa Pietarila Rakki 38, Jaana Grahn FMS 38, 10) Kari Karppanen VEM-56 37, 11) Markku Tienhaara Rakki 35, Tero Nevala MSTeljo 35, 13) Arto Vehmanen FMS 34, Janne Ylitalo Halli 34, Timo Grundström MsTeljo 34, 16) Teemu Joutsa LRM 33, 17) Aulis Koivukangas LL 32, 18) Heikki Hipp LHA 30, 19) Jyrki Joutsa LRM 24, 20) Antti Heikkilä Rakki 22, 21) Lauri Oja FMS 17. 69,349,95,249,Casino-palasohvasarja. 476,Kaup an pääll e Istuin pehm ustee t ja jättivarjo halk. Juhannuksen aikaan Loimaalla Kauhanojalla rikottiin linja-autopysäkki. 349,Patio-ryhmä. Lintuparvessa saa polttaa LOIMAA Ravintola Lintuparvessa Loimaalla on erillinen 33 neliön tila, jossa saa tupakoida, vaikka kesäkuun alussa voimaan tullut tupakkalaki kieltää ravintoloissa tupakoinnin. Luontopolkukilpailusta kertoneen jutun kuvassa oli Pauliina Kangasperko, eikä Kairus, niin kuin virheellisesti kerrottiin. Italialaista muotoilua. Saatavana myös rahin kanssa hintaa 895 €. Värit musta ja ruskea 695 €. rakennustyöt alkaneet! KARTANOMÄEN ALUEELLE www.rakennusliikeajlaaksonen.fi. 10–18, la 10–14 www.masku.com MASKU Osa tuotteista toimitusmyynnissä Tuotteita reilusti, mutta rajoitetusti. Säästä pakosti. Batick nahkaa. -50% Meiltä löydät maailman myydyimmät TV-tuolit. Ovaali pöytä 145 x 80 cm + neljä käsinojallista tuolia + kaksi tuolia. Mellilä: kassatarjoilija. Nimikorjaus Tiistain (26.6.) Loimaan Lehteen oli pujahtanut nimivirhe. Lupa on voimassa 31.5. Harmaa. (1330 €). Bonneljousitettu. AVOIMET TYÖPAIKAT TULOSPÖRSSI Valitse vapaasti. 0201 211 330 Mellilä Sepäntie 1, puh. Alk. Värit sinine n, vihreä ja beige . Pöytyä: ravintolapäällikkö, perushoitaja. 2009 asti. Rakenna mieleisesi kokonaisuus runsaista modulija kangasvaihtoehdoista. Luvan myönsi Loimaan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän hallitus. Tiistaina yöllä Lamminkadun ja valtatie ysin liittymästä poltettiin opastinliikennemerkki. Valentina-ryhmä. Rajoitettu erä. 249,468,1040,695,Consul TV-tuoli. Liikkeessä kävi useamman kerran pitkä, hoikka, harmaahiuksinen, noin 50–60-vuotias mies, joka vei mukanaan erilaisia elintarvikkeita. Sarja B (yli 55 v): 1) Matti Eskola Rakki 41 (1), 2) Jorma Larpi Kontio 41 (0), 3) Erkki Lähde TMS 37, 4) Veikko Anttila LL 34, Ville-Pekka Arra LL 34, 6) Tuomo Maunuksela LL 25, 7) Jukka Haarala Repo 22. 2,5 m. Ennen luvan myöntämistä tutkittiin tupakansavun kulkeutumista tupakoimattomaan tilaan, mitä ei tapahtunut. Tule koeistumaan myymäläämme, niin tiedät miksi se on maailman myydyin tuoli. Sisältää petauspatjan. Siirtymäaikalupaa valvotaan jatkossa. Rimini-kankaalla. Puh. 0201 211 330 Avoinna ark. 180 x 90 x 76 cm 249 € (349 €)
347 € Puheaikaa 70 min/kk 11,45 €/kk Ale* -50% Elisa Paketti 24 kk *Kaikkien 24 kk Elisa Pakettien puhepakettiosuus 3 kk:n ajan ja liittymän avaus € (norm. 2 Gt-muistikortti. Tilaa asiantuntijamme Mika Söderman pai kalle, gsm 041-4309 061. Puhelinta voi käyttää ainoastaan Elisan liittymällä. Liittymänvaihtotapauksissa käyttämätöntä puheaikaa ei voi siirtää Elisa Puhepaketti -liittymään. Sh. Muiden liittymien hintatiedot www.elisa.fi. 779 € Puheaikaa 70 min/kk 29,45 €/kk Ale* -50% Elisa Paketti 24 kk. Puhelin on sim-lukittu. Tarjoa rohkeasti! Ympäristökeskuksen hyväksymä ROMU-WESIN OY p. Musiikkisoitin! Nokia N73 Music Edition Huippumusiikkiominaisuudet ja laatukamera kompaktissa koossa. Puhelimissa laitevalmistajan antama takuu, laitteen omistusoikeus on asiakkaalla heti. Edun arvo 13,25–58,25 €. Puhepaketti 70 sisältää 70 minuuttia normaalihintaisia kotimaan matkapuheluita hintaan 0,099 €/min. Liittymänvaihtotapauksissa käyttämätöntä puheaikaa ei voi siirtää Elisa Puhepaketti -liittymään. Puhelinten saatavuus/värit saattavat vaihdella myymälöittäin. 14 Torstaina 28 kesäkuuta ROMUT RAHAKSI Noudetaan nopeasti ja maksetaan hyvä hinta kaikenlaisesta metalliromusta, kuten äkeistä, auroista, romuautoista jne. romu-wesin@hotmail.com www.ruukki.com Parhaat asennusajat myynnissä nyt! Meiltä rahoitus ja kattoremontit takuutyönä. Edun arvo 13,25–58,25 €. Muista hyödyntää myös vero etu (jopa 60 % työstä). Puhepaketti 70 sisältää 70 minuuttia normaalihintaisia kotimaan matkapuheluita hintaan 0,099 €/min. Helppo paketti! Nokia 6280 Pieni ja kompakti liukukansi-puhelin hyvällä kameralla, radiolla ja musiikkisoittimella. *Kaikkien 24 kk Elisa Pakettien puhepakettiosuus 3 kk:n ajan ja liittymän avaus € (norm. Mieti jo valmiiksi, mitä voit puuhailla sillä aikaa, kun kattopakettiasi asennetaan. 920 €. Puhelinta voi käyttää ainoastaan Elisan liittymällä. 2,90 €). mail. Puhelimissa laitevalmistajan antama takuu, laitteen omistusoikeus on asiakkaalla heti. Muiden liittymien hintatiedot www.elisa.fi. Puhepaketti 70 sisältää 70 minuuttia normaalihintaisia kotimaan matkapuheluita hintaan 0,099 €/min. Edun arvo 13,25–58,25 €. Uutuus! Nokia N95 Huippuluokan multimediatietokone kompaktissa koossa. Puhelinta voi käyttää ainoastaan Elisan liittymällä. Puhelin on sim-lukittu. 2,90 €). Muiden liittymien hintatiedot www.elisa.fi. Paketin yli menevät: 0,09 €/min. Paketin yli menevät: 0,09 €/min. 515 € Puheaikaa 70 min/kk 18,45 €/kk Ale* -50% Elisa Paketti 24 kk *Kaikkien 24 kk Elisa Pakettien puhepakettiosuus 3 kk:n ajan ja liittymän avaus € (norm. Sh. Puhelin on sim-lukittu. Tarjous voimassa 30.6.2007 asti. Tarjous voimassa 30.6.2007 asti. Tarkista 3G-verkon kattavuus osoitteesta: www.elisa.fi/kuuluvuus 3 kk:n jälkeen 32,90 €/kk 24 kk yht. Päivän hinnat kuparista, alumiinista yms. Soita klo 9-18. 360 €. Sh. Liittymänvaihtotapauksissa käyttämätöntä puheaikaa ei voi siirtää Elisa Puhepaketti -liittymään. Puhelimissa laitevalmistajan antama takuu, laitteen omistusoikeus on asiakkaalla heti. 2,90 €). Puhelinten saatavuus/värit saattavat vaihdella myymälöittäin. Paketin yli menevät: 0,09 €/min. Tarjous voimassa 30.6.2007 asti. 630 €. Puhelinten saatavuus/värit saattavat vaihdella myymälöittäin. Tarkista 3G-verkon kattavuus osoitteesta: www.elisa.fi/kuuluvuus 3 kk:n jälkeen 14,90 €/kk 24 kk yht. Tarkista 3G-verkon kattavuus osoitteesta: www.elisa.fi/kuuluvuus 3 kk:n jälkeen 21,90 €/kk 24 kk yht. 040 752 3515
0400 226 685. ruoka-aineallergia) 050-329 8676 Tarja Kiviniemi tai 050-569 2312Eeva Taneli. klo 10-12 välisenä aikana. Kyrön metsäkirkkoon su 1.7. klo 14-18. Tervetuloa viihtymään ja virkistäytymään! Loimaan Seudun Sotaveteraanit sekä jaostot. vielä muutama paikka vapaana. 2.7. Lähtö Tuulensuu klo 16.30. Mahd. Klo 13.30 Jonkan kartano, maastopyöräilykisa T/P5,7 ja 9 v., tiejuoksu 2 km T/P11,13 ja 15 v., osanottomaksu 2 e, Loimijoki-lenkki 12 km, N/M17, 19 v ja N/M, osanottomaksu 6 e. to 28.6 klo 16. Retki Pyynikin kesäteatteriin la 30.6. klo 21-1.30 Ti 3.7. klo 8.00. Ilmoittaudu 11.7. Bussi Hirvikosken apteekilta 8.05, Loimaan tori Nordea 8.15, paluu n. Taidenäyttelyjä: Kansalaisopiston taideja käsityöpiiriläisten töitä kirjastossa 3.7. Torstaina 28 kesäkuuta 15 VIIVI JA WAGNER KUNNALLISIA ILMOITUKSIA RAVINTOLOITA Loimaan Lehden levikkialueella 91 prosenttia asukkaista pitää lehteä parhaana tietolähteenä omaa asuinkuntaa koskevista uutisista! Lukijatutkimus – Tietoykkönen 2007 MELLILÄ-PÄIVÄ 30.6.2007 9.00 MELLILÄRETKI linja-autolla ja käynti metsässä. Eloisat, Loimaan Seudun Osuuspankin kanssa yhteiselle retkelle Bengtskäriin 10.7. Lähtö Toukolasta klo 11.45 Torilta klo 12. klo 16 yhteislaulutilaisuus, johon osallistumme mukanalaulaen Aimon kanssa. Annika Eklund Markku Aro & Diesel TANSSIKURSSI FUSKU eli Lavajive KLO 19.00-20.30 Tanssilipun hinnalla Kurittulan Kyläyhdistys. naali. mukaan. ja tori 16.35. Kojonkulman äiti-lapsi piiri. n. 10.30 NUKKETEATTERIESITYS perheen pienimmille nuorisotilassa. 8.7. tai tekstiviesti; huomaa myös mahd. Alastaron Sotaveteraanien teatterimatkalle Pyynikille auto lähtee Nordean pysäkiltä pe 6.7. Aloitamme taas viikolla 33, seuraa ilmoituksia. 040-719 2188/Seija. lähdemme Vuorisen bussilla tallilta klo 7.05 LSOP Hirvikoski klo 7.15 Metsontie Kolkkalantie Väinämöisenkadun pysäkki klo 7.30. (mm. Klo 15-17 Loimijoki-melojat ja soutajat saapuvat kunnan rantaan Rutavalla, päätös/tarjoilu Jonkan kartanossa. Hinta 49 €, jäsenille alennusta. Liedon Kesäteatteriin to 5.7. Viihdekuoro: Patsaspuistossa su 8.7. Pääsymaksu 2 e, myyntipaikkamaksu 1 e/neliö, lisätietoja puh. Tarkempi ohjelma Vampulan kunnan nettisivuilla www.vampula.?. on yleinen liputuspäivä Mellilässä. klo 18 Alastaron urheilukentällä. Ilmoittautuminen paikalla. Lautsiaan niiltä lähtijöiltä, jotka eivät ole saaneet maksukirjettä Lomakotisäätiöltä. Klo 19 Kyykän haasteturnaus Sallilan koulun kentällä, haastajana Vampulan Karjalaiset 6.7. klo 10-15, 4.7. klo 10-15 ja 6.7. 8.7. Kyykän tulokset ja palkinnot sekä lettuja, myyntikojuja ym. klo 10-14. Reumayhdistyksen kaikille avoin matka Salon iltatorille to 12.7. Yleisurheiluharjoitukset pe 29.6. 7.7. Anja Aakio, p. hyviä palk. Klo 17 Tiistaitori kirjaston edustalla. 18.30. LOIMAA www.pappistenlava.net Niinijoen Seudun kyläyhdistys ry Perjantaina 29.6. Kesäretki Helsinkiin pe 27.7. 8x200 e). Klo 19 Pihakonsertti Karitsalan pihamaalla Rutavalla, esiintyvät Huittisten seudun harmonikat. Klo 18.30 Yleisurheilun keskiviikkokisat urheilukentällä. Nokian kesäteatteriin la 7.7. mennessä p. Annelle puh. Klo 18.30 Kala-Kallen onkikisa Norrin rannassa, osanottomaksu 1 e, klo 18.45 Vampulan Urheilijain superbingo Jukolassa, jahti 1200 e, ym. Loimaan Yrittäjänaiset ry. Pyöräillen yhteislähtö 13.45. Loimaan Seudun Sotaveteraanit sekä jaostot. Samalla kokoamme maksun ma 9.7. Klo 15-18 Verenluovutustapahtuma seurakuntatalossa. Pikaiset ilm. Klo 19 Agricola-ilta museolla, Kalle Ylikännö, yhteislaulua. klo 8.00. auto lähtee Vuorisen talleilta klo 10.30 reittiä Kaunismäenkatu, Turuntie, Nordean pysäkki, Kalevalankatu, Vakkatie, Kolkkalantie, Kitkontie, Kirjaston pysäkki. Säävaraus. Mellilän Martat ja Marttojen ystävät. yhteydenotot puh. Kojonkulman äiti-lapsi piiri. AU/Jalkapallo P90. Vuokrattavana kaupungilta 2h+k p. Lähtö Kemijärvelle Yöttömän yön turnaukseen Nordean edestä pe 29.6. Tied. Lähtö Kemijärvelle Yöttömän yön turnaukseen Nordean edestä pe 29.6. Luento koiran ruokinnasta 16.7 klo: 18. Varaukset p. 050 553 7747 Vampulan Karvakuonot. 4.7. Virttaan Nousu. Tiedustelut puh. Jaana 041 5773741. Ilm. Klo 15 Kotiseututalolla Rutavalla nostalgiataulujen näyttelyn lomassa Vihta vai vasta. Tied. Varaukset p. 7631 370 tai 0400 823523. 040-719 2188/Seija. Ilm. 14.00 Kyykän . klo 19 tulevaa tapahtumaa. Lähtö ilmoittautuneille Tuulensuu klo 11.30 ja tori 11.35. klo 14-19, 5.7. TERVETULOA Vapaa-aikalautakunta AU/Jalkapallo P96. Kierrätystä Keskisen pihalla Kuninkaistentie 10 su 1.7. ja ilm. 3.7. 050408 3411. Kesäkirkko klo 17 vanhan kirkon paikalla, klo 18 pyöräilijöiden siunaaminen museolla, josta Jukolaan, jossa kesäpyöräilyn palkintoarvonta ym. Klo 10 Ylläripäivät 2007, jokamiehen tori Y-suulilla, puhe kansanedustaja Katja Taimela, markkinahumua, torimyyntiä, ylläreitä. Klo 19 Elämänkaari, runoja ja lauluja rakkaudesta Jonkan kartanossa, Lippuja (8/4 e) mm. Loimaan-Metsämaan Maaja kotitalousnaisten ja Maataloustuottajien Loimaan seudun yhdistyksen yhteinen Kesäretki Hämeenlinnaan ke 25.7.2007 Hintaan sisältyy opastettu kaupunkikierros ja Hämeen linna, lounas Kruunumyllyn ravintolassa, Aulangon puisto ja näkötorni sekä esittely ja kahvit Vanajanlinnassa. klo 10-14. Huomio! Juhannuksena -57 Alastarolla ripille päässeet. ilmestyneestä Loimaan Lehdestä.. Ypäjän Musiikkiteatteriin 2.8. 045 635 1880. Säävaraus. Koulutukset jäävät tauolle 10.7 alk. klo 14-19, Eija Ilolan nostalgiataulujen näyttely kotiseututalolla Rutavalla 4.-6.7. 12.00-15.00 TORITAPAHTUMA 12.00 Toritapahtuman avaus Eero Välitalo Juontajana Eija Talvitie Kunnon kuntalainen 2007 LAULUKILPAILU 14.00 NUKKETEATTERIESITYS perheen pienimmille nuorisotilassa. Vampulan Op:sta, kirjastosta ja Jonkan kartanosta. 762 7026, 040 701 3216. Alastaron kuutamokeikkayhdistys suunnittelee tuttujen tuvalla ke 3.7. Vapaa-ajan lautakunta Vampula-päivien 1.-8.7.2007 ohjelma AU t-93 harj. Katsokaa ilmoitus 9.6. Kaikkien yhdistysten edustajat ym. klo 16.00. 5.7. 767 1878. 19.00-24.00 TANSSIT Orkesterina solistiyhtye Lilja Lauantaina 30.6. 050 3752815. 1.7. mennessä (puh. Kierrätystä Koskisen pihalla Kuninkaistentie 10 su 1.7. lähtijät maksu peritään Töpinässä ti 3.7
– Tarkoitus on pitää A-ryhmän pelaajia mukana ykkösen harjoituksissa ja antaa heille mahdollisuus ottaa paikka pelaavassa kokoonpanossa, arvioi Juha Valkama ja jatkaa: – Joukkue on kasvunsa siinä vaiheessa, jolloin nousu seuraavalle sarjatasolle vaatii pelaajilta panostusta harjoitteluun. T13 60 m: 2) Sofia Krapi LoimJa 8,57, 8) Sonja Krapi LoimJa 9,75. T15 100 m: 7) Riina Martti LoimJa 16,45. Pitkän tähtäimen suunnitelmissa sihtiä on nostettu kohti seuraavaa tasoa, ykkösdivaria. Kunnon juhannuskisat 21.6. P7 pallo: 3) Ilari Martti LoimJa 19,40.. Hänen takanaan tulevat vahvasti Rauno Hakala Salosta ja KK-Satakuntaa edustava Arto Nissinen. Parhaiten pärjännyt miesten sarjassa oli Esa Aronoja, joka oli kahdeksas. kesäkuuta pidetyssä Huovi Match 2007 -kilpailussa. P13 60 m: 9) Lauri Martti LoimJa 9,28. Valkaman aisapariksi tulee konkarikasvatti Vesa Pakkanen, joka työkiireittensä takia ei kykene panostamaan harjoitteluun pelaajana, mutta on valmis tukemaan joukkuetta penkiltä. – Pedro näytti hyvältä videolla, mutta halusimme varmistusta testileirillä. Hän on pitkän linjan koripalloilija, joka sai ensituntuman lajiin Kiimingissä, Oulun pohjoispuolella. Oripään Vesan miesten joukkue osallistui Ayja kuntosarjaan. Ottelutilanteessa neljä silmää näkee enemmän kuin silmäpari. Tie menestykseen on katettu uuvuttavilla, pitkästyttävillä ja huolellisesti suoritetuilla toistoilla. Pitkän pelaajan vuosien kokemus tuo oman tärkeän panoksensa sentterikoulutukseen. Hurrikaani hakee vahvistukselta apua hyökkäyspuolelle niin sanottujen roskapallojen päättämiseen. Loimaan Laukojista osallistui Ville Uotila practicalin Pohjoismaiden mestaruuskisoihin Norjassa pidetyssä kilpailussa, siellä Suomea edustanut joukkue sijoittui neljänneksi. LENTOPALLO Vuosittain järjestettävä Toijala-lentis pelattiin tänä vuonna 9.–10. Hän, jos kuka tietää, että oikotietä huipulle ei ole. T13 korkeus: 3) Sofia Krapi LoimJa 145. kesäkuuta. P7 40 m: 3) Ilari Martti LoimJa 7,98. Päättynyt kausi osoitti, että paikka sarjaporrasta ylempänä ei ole enää pelkkä päiväunelma, vaan vakavasti tavoiteltava mahdollisuus. Kilpailut jakaantuvat noin kahdeksan kuukauden mittaiselle kilpailukaudelle tasaisesti. Osallistujia Kalevan kierroksella on vuosittain noin viisisataa. Joukkueen pelaajat ovat tulleet siihen ikään, jolloin noustaan edustusmiehistön pelaajien haastajiksi. Kierroksen rinnalla kulkee myös Kalevan puolikas, jolla matkat ovat noin puolet täysmatkoista. Kalevan kierros on vuonna 1977 alkanut vuosittain suoritettava kuuden kestävyyslajin yhteiskilpailu. Pedro harjoittelee joukkueen mukana kaksi viikkoa, jonka jälkeen teemme ratkaisumme. Kilpailusuoritukset pisteytetään suhteuttamalla kulloiseenkin voittajan aikaan. T15 800 m: 2) Riina Martti LoimJa 3.08,05. Timo Juusti johtaa kierrosta kolmen osalajin jälkeen 126 pisteellä. Ensimmäisenä päivänä Vesa voitti kaikki alkusarjan ottelunsa häviämättä erääkään ja pääsi näin pelaamaan sijoista 1.–4. Maanantaina ensimmäisissä harjoituksissa pallo sai ainakin kiitettävästi kyytiä, kertoo valmentaja Jani Kluukeri. Hän on sitkeä harjoittelija, joka hallitsee hyvin lajin perustaidot. Kilpailulajit ovat luistelu (30 km), hiihto (70 km), juoksu (42,2 km), soutu (50 km), pyöräily (120 km) ja suunnistus (25 km). T11 60 m: 3) Ida-Maria Mattila LoimJa 9,44. Koripallo Nikolai Krjukoff Loimaan Korikonkarit lähtee uuteen kauteen uudistamalla miesten edustusjoukkueen organisaatiotaan. Kilpailupaikat vaihtelevat vuosittain. P13 1 000 m: 4) Lauri Martti LoimJa 3.30,65. Paketin täydentää A-junkkareiden ryhmä, jonka piiskurina tulee toimimaan Epe Seppäkoski. 16 Torstaina 28 kesäkuuta Korikonkareilla luotsin vaihto Loimaan Korikonkareiden uusi valmentajakaksikko on Juha Valkama ja Vesa Pakkanen. Joukkueenjohtajana jatkaa johtotehtävissä eri tasoilla pitkän työsaran tehnyt Juha Kojo. Eniten pisteitä kierrokselta kerännyt on kokonaiskilpailun voittaja. AMMUNTA Loimaan Laukojien Ritva Kaase voitti practicalin standard-naisten sarjan 17. Keltanokat tarvitsevat kuitenkin tuekseen kokemusta ja rutiinia. Hän lähti maailmalle hakemaan haasteita ja pelasi vuosia ykkösessä. Brassi testissä Juusti johtaa Kalevan kierrosta Oripään Vesa toinen Kaaselle mestaruus LENTOPALLO Hurrikaani-Loimaa testaa kahden viikon ajan brassihakkuri Pedro Madrugaa. Tulevalla kaudella joukkueen rungon muodostavat miehen ikään ja mittoihin varttuneet omat kasvatit tukenaan muutama ulkoinen vahvistus. T11 kuula: 7) Ida-Maria Mattila LoimJa 5,65. Pedro on 203 senttiä pitkä 24vuotias vasuri. Kalevan kierroksen soudun täysmatka on 50 kilometriä ja puolimatka 25 kilometriä. Kalevan kierroksen kokonaiskilpailun johdossa maratonin jälkeen on Timo Juusti Mellilästä. Viime vuosina Juusti on hallinnut myös soutua, mutta koskaan ei tiedä millaiset olosuhteet Lohjanjärvi tarjoaa tänä vuonna kiertäjille. Kalevan kiertäjät voivat valita joko yksintai vuorosoudun. T11 pituus: 3) Ida-Maria Mattila LoimJa 405. Joukkueen vastuuvalmentajaksi on lupautunut loimaalaisille entuudesta tuttu pelimies, sarjataistelija Juha ”Juise” Valkama. Sijoituspeleissä löytyi yksi parempi joukkue ja Oripään Vesa tuli viime vuoden tapaan toiseksi. Joukkueessa pelasivat Juha Aaltonen, Antti Kelkka, Juha Kulmanen, Matti Kulmanen, Mikko Kulmanen, Eino Markula, Jarno Markula ja Veikko Markula. kesäkuuta Lohjan järvipäivien yhteydessä. Joukkue on vuosien saatossa todistanut olevansa vahva kakkosdivarijoukkue. YLEISURHEILU Punkalaitumella järjestettiin pk. TULOSPÖRSSI KESTÄVYYSURHEILU Kalevan kierroksen neljäs osalaji, soutu, järjestetään lauantaina 30. Oma juniorityö tuottaa jatkuvasti kehityskelpoisia nuoria, joilla on potentiaalia vallata paikka edustusmiehistössä