Sivu 7 Lähteen virtaama kutistui Jorma Mäkilän mukaan Myllylähteen virtaama on kutistunut entiseen verrattuna olemattomaksi. +15 Loimaa Kati Uusitalo Trendikäs puulattia on nyt harmaansävyinen, mutta joillekin maailma on mustavalkoinenkin. Pauhaava vesiputous on enää muisto vain. Timberwise Oy satsaa tulevaisuuteen tuotekehityksellä. Luonnon rauhassa mieli lepää ja aika vierähtää nopeasti. Iso trendi on kuitenkin nimenomaan yksilöllisyys. Sivu 12 Keltu oli traktori, joka kuului Markku Laurisen lapsuuteen. Säähän on kuitenkin luvassa myös vaihtelua, sillä keskimäärin joka toinen päivä paistaa ja joka toinen sataa. – Yhä valkoisempaa on tulossa ja menekkiä on myös tosi tummille lattioille, Timberwise Oy:n markkinointipäällikkö Laura Lankinen kertoo. Viime aikojen sateet enteilevät hyvää suppilovuotta. Loimaan talousalueen paikallislehti • 96. KATI UUSITALO Maailma on entistä Maailma on entistä harmaampi harmaampi. Sivu 8 Sienimetsä kutsuu Keltu herätti Markku Laurisessa monta muistoa lapsuusajoilta. Toisaalta punertavat lattiat ovat nyt vähemmän suosittuja. vuosikerta P 1 D Nro 98 Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Jotakin asialle pitäisi kyläläisten mielestä tehdä, vähintään noteerata huoli todelliseksi ja tutkia, mistä virtaaman heikkeneminen johtuu. Timberwise Oy:n markkinointipäällikkö Laura Lankinen ja toimitusjohtaja Janne Nielikäinen esittelevät yrityksen tuotemalleja. Sivu 5 Harmaa puulattia on nyt haluttu, mutta valkoinen saattaa vielä yllättää. ANU SALO Sinikka Suominen tykkää käydä yksin sienestämässä, sillä silloin saa kulkea omaa tahtia ja oman mielen mukaan. 2010 Lämpötila pysyy lähipäivinä tasaisesti 15– 16 asteessa. Virallisemmin tuo vetopeli oli 30-luvun piikkipyörä Fordson, josta mieleen jäivät niin hyvä tuoksu, sen suorittamat monet työt kuin toisaalta jotkut ongelmatilanteetkin. KATRIINA REIJONEN Sinikka Suomiselle iskee syksyisin himo lähteä metsään. alv. Kauppasienikortin haltijana hänellä on lupa myydä metsän antimia, mutta iso osa menee omaan käyttöön. KIRJOITTAJAVIERAS T Ä N Ä Ä N LAUANTAI 28.8. Sivu 6 Muistojen traktori Tasaisia lämpötiloja Oripäässä sijaitsevan Myllylähteen veden virtaama kutistui tänä kesänä poikkeuksellisen vähäiseksi. Timberwisenkin mallilankunpätkiä lähtee entistä enemmän kuluttajille maailmalle, jotta nämä näkevät, onko valitun lattian väri asiakkaan mieleen. Ensi viikolla lanseerataan 20 uutta tuotemallia Habitare-messuilla. Märällä säällä metsään ei kuitenkaan ole asiaa, sillä silloin sienet menevät nopeasti huonoksi. Kylällä ollaan asiasta huolissaan, sillä Myllylähteellä on paitsi ympäristöarvonsa, myös runsaasti virkistyskäyttöä kesät talvet. Yritys on juuri uusinut koneitaan ja tuotemallejaan sekä palkannut kesän aikana kahdeksan uutta työntekijää
Painopaikka: Allatum Oy. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on organisoitua kansalaistoimintaa, toimii pyyteettömästi ja tukee viranomaisia. Iina, Iines, Inari 30.8. Lämmin kiitos palvelukeskus Valko-Vuokon henkilökunnalle isän hyvästä hoidosta. Ps. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. SYNTYNEITÄ Varsinais-Suomen pienet museot tarjoavat vierailleen sunnuntaina 29.8. klo 18. 10: 27-28 30.8. Parhaimpiin tuntomerkkeihin lukeutuvat takareisien alapuolen kirkkaanpunainen väri, etusiiven etureunan keltainen raita ja suuri koko. Mukana harjoitusetsinnässä on myös varusmiehiä, etsintäkoira jne. Kurssille ilmoittautumiset MPKY:n tietojärjestelmän kautta tai puhelimella kurssin johtajalle Kari Kotiniemelle 10.9. Eemil, Eemeli Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 6.10. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. Etsintäkurssi Loimaalla Heikinpirtillä 18.–19.9. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Tee näin, niin saat elää.» Luuk. Naaras on puolestaan paljon kookkaampi ja kömpelömpi. Tämän vuoden aikana etsintöjä on jouduttu toteuttamaan lähes viikoittain. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020 0500 324 939 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Myyntineuvottelija Päivi Alm-Huhti (02) 588 8022 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 588 8028 Tilaustenhoitajat Tarja Säteri, Maarit Saarinen (02) 588 8088 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Suosirkka on yleisväritykseltään kellanvihreä, mutta toisinaan siinä voi olla myös punertavia tai muita tummia sävyjä. Tauno 29.8. Perheilta Mellilässä Järvien rannoilla, avosoilla, lampareilla ja muilla kosteilla paikoilla viihtyvä suosirkka (Stethophyma grossum) on varsin yleinen laji eteläisessä Suomessa. Illalla on vieraana itku mutta aamulla ilo. Kuka tahansa voi jonakin päivänä olla eksyksissä ja tarvita apua. 2 Lauantaina 28. Kustantaja: Priimus Media Oy. Aurinko laskee kello 20.47. Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kurssilla harjoitellaan ensimmäisenä päivänä etsinnän perusasioita, viestitoimintaa ja kenttämuonitusta. Varsinais-Suomen museopäivä su 29.8. Luuk. Maanpuolustuskoulutus kouluttaa uusia vapaaehtoisia etsijöitä Tilaa Loimaan Lehti www.loimaanlehti.fi. Peräti 54 paikallismuseota osallistuu tapahtumaan ja pitävät ovensa avoinna ilmaiseksi vierailleen. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. Sen löytää melko helposti sopivilta paikoilta heinä-syyskuussa. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Kurkijokimuseossa on Kurkijokelainen 60 vuotta -näyttely, kahvitarjoilu ja opastusta. Luvassa on luontopolku, pyöräilykypärien lahjoittaminen Mellilän koulujen ekaluokkalaisille, satujumppaan ilmoittautuminen, leikkejä tilanteen mukaan ja makkaranpaistoa. Toisena päivänä toteutetaan sovellettu harjoitus.Tämän vaiheen johtaa poliisi. Mies vastasi: »Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.» Jeesus sanoi: »Oikein vastasit. Museo on avoinna klo 12–16. VaPePa:n perustehtävänä on auttaa avun tarpeessa olevia ihmisiä. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. On hiljaisuus ja suru sanaton, mutta tiedämme, sinun hyvä olla on. Muistotilaisuus Ypäjän palvelukeskuksessa Rauhalantie 1. Sirkaksi sen tunnistaa esimerkiksi hyvin lyhyistä tuntosarvista. SANTTU AHLMAN LUONTO Varsinais-Suomen Maanpuolustuspiiri ja Varsinais-Suomen Poliisilaitos järjestävät kurssin uusille etsijöille Loimaalla Heikinpirtillä 18.– 19.9. Tavoitteena on, että vapaaehtoisten valmius toimia viranomaisten apuna on mahdollisimman hyvä. Hänen vihansa kestää vain hetken, hänen hyvyytensä läpi elämän. suurta iloa ja lämmintä tunnelmaa maakunnan yhteisenä museopäivänä. Loimaan kotiseutumuseo on avoinna klo 10–16, ja tarjolla on opastuksia. VaPePan etsijät kutsutaan tarvittaessa poliisin pyynnöstä etsimään kadonnutta. – Etsinnän pari ensimmäistä päivää ovat tärkeitä etsittävän kunnon kannalta, ja tässä tehtävässä avainasemassa on etsijöitten lukumäärä ja saatu koulutus, painottaa komisario Bengt Lagerroos VarsinaisSuomen poliisista. Toimittaja Marika Timonen (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032 Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Sari Keskitalo (02) 588 8034 Toimittaja Kari Nummila (02) 588 8035 VUOTTA 59 28.8. Koirassuosirkka on erittäin hyvä lentäjä, joka voi taittaa matkaa parhaimmillaan jopa lähes 30 metriä kerralla. Kurssilla koulutetaan etsijöitä Vapaehtoiselle Pelastuspalvelulle, VaPePA:lle. Kurssilla kouluttajina toimivat VaPePa:n omat kouluttajat. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,10 /pmm 3-sivu 2,10 /pmm Tekstissä 1,97 /pmm Tekstin jälkeen 1,70 /pmm Takasivulla 2,09 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,47 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,70 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,07 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 23%. 10: 33-34 PÄIVÄN SANA KUOLLEITA TYTTÖ 17.8.2010 3570 g 50 cm Anu ja Pertti Purola TYTTÖ 17.8.2010 4280 g 53 cm Tiia ja Tatu Iivonen, isoveljet Joona ja Elmeri POIKA 17.8.2010 4130 g 52 cm Riikka ja Juha Simola, isot siskot Anni, Katri ja Elina Isäni, Pappa ja Isopappa Tor Erik Valdemar MATTSSON * 13.4.1924 † 19.8.2010 Ikävöiden Kirsti ja Kalevi Markus, Johanna, Aimi ja Pipsa Ystävät ja tuttavat Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan silmäsi suljit. mennessä. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Loimaan seudulta tapahtumaan osallistuvat ainakin Kurkijokimuseo Loimaalta ja Loimaan kotiseutumuseo. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 104 6 kk 61 4 kk 46 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 97 6 kk 49,50 4 kk 34 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. www.loimaanlehti.. elokuuta 2010 TÄNÄÄN 28.8. AJANTIETO: NIMIPÄIVÄT: SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. 30: 6 29.8. Kutsuna ilmoitamme, että siunaustilaisuus on 4.9.2010 klo 14 Ypäjän kirkossa. Perheilta Mellilän Pahkapirtillä ti 31.8. Santtu Ahlman Suosirkka viihtyy kosteilla paikoilla Suosirkka poseeraa isohierakan lehdellä. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Museopäivää vietetään MLL:n Mellilän yhdistys järjestää melliläläisille perheille rennon perheillan Mellilän Pahkapirtillä tiistaina
Huomionosoituksilla voi kartuttaa tiliä 578007-2380844. Kuntaliitosten myötä alueen nuoret tarvitsevat tukea, neuvontaa ja osallistumismahdollisuuksia, jotka verkkopalvelu mahdollistaa. Täyteen tulee vuosi toinen, onnea siis, pieni palleroinen! Hyvää syntymäpäivää Ilmarille toivottaa Kati ja Markus. Toivottaa Lapset perheineen. Suorita maksu lehden tilille 523900-13137. T: Mamma, pappa, Eevi, iskä, Leena, Jukka, Päivi, Tova ja Leila. Tienviitta oikealle 'Aliristniemi', josta 600 metriä pihalle. Nuorten yhteinen tietoja neuvontasivusto laajenee VR järjestää yhdessä Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran (Sykse) kanssa lasten kirjoituskilpailun, jonka aiheena on ilmastonmuutos. Lauantaina 28. elokuuta ja päättyy 14. Sivujen sisällön tuotannosta vastaavat 28 kunnan nuorisotyöntekijät. Hinta sisältää arvonlisäveron. Onnea 30.8. T: Marja ja Petri. Nuorten tietoja neuvontasivusto Pointista nuoret löytävät ajantasaista, luotettavaa ja kiinnostavaa tietoa heille tärkeissä asioissa. Haleja. Kirjoita kuvan taakse haluamasi onnitteluteksti ja kuvan palautusosoite. Lisätietoja kirjoituskilpailusta on osoitteessa www.vr.fi/ kirjoituskilpailu. Onnea! Yhden palstan kuva teksteineen maksaa 10 , kahden palstan 20 . Kilpailun pääpalkintona on luokkaretkimatka junalla Suomessa. Ilmastonmuutoksesta lapsille kirjoituskilpailu. Kirjoituskilpailun avulla VR ja Sykse keräävät nuorten näkemyksiä ilmastonmuutoksesta. Onnea Iita 8 v, Mimmi 5 v. Alex Satola huomenna 8v Loimaan mamma onnittelee. Paljon onnea 18-vuotiaalle Eveliinalle! T: Kotiväki. Elli Auroora täyttää 17 vuotta 31.8. Tämä tyttö 12 v täytti 25.8. Kilpailu alkoi 23. Kirjoituskilpailuun voivat osallistua 4.–5.-luokkalaiset opettajansa johdolla. Onnea toivottavat äiti, isä ja Taneli. Minkäköhän rakennuksen katto on sivusta katsottuna näinkin kulmikas. Kartanomäenkatu 4.Onnittelut ehtivät saman viikon lauantain lehteen, kun ne tuodaan viimeistään torstaina. Lähetä kuva postitse os. Voittaja julkistetaan vuoden 2011 alussa. elokuuta 2010 3 Tervetuloa kansanedustaja Esko Kivirannan syntymäpäiville! Avoimet ovet torstaina 2.9.2010 klo 12–18 kotona Sauvon Aliristniemessä (Aliristniementie 60). Sivustolla on kattavasti nuorten tarvitsemaa tietoa myös alueellisesti kohdennettuna. Vastaus löytyy sivulta 10. Kilpailuun tulleita kirjoituksia julkaistaan VR:n ja Syksen internet-sivuilla ja julkaisuissa. Tapio, äiti ja isi. T. Maksimimerkkimäärä 140 (myös sanavälit, 4 riviä). Nämä tytöt vuosia täytti 15.8., 23.8. Isoveli 60 v! Paljon onnea. Lasten odotetaan kertovan kirjoituksissa näkemyksiään ilmastonmuutoksesta, sen vaikutuksista ja ehkäisemistavoista. Varoilla tuetaan varsinaissuomalaisten nuorten koulutusta. T: Äiti, isä, sisarukset, sekä isovanhemmat ja kummit. Ajo-ohje: Sauvon kirkonkylästä 8 km kantatietä 181 Kemiön suuntaan. Muutama milli vielä, niin sitten onkin remppa pankissamme kunnossa... Nuorten kuuluisi saada tasapuolisesti tietoa riippumatta kotikunnasta ja ikävaiheista, ja seudullisena koordinoidut ja tuotetut palvelut sekä seutuyhteistyö vastaavat entistä paremmin lain määrittelemiin kuntien velvoitteisiin. Pointti-sivusto palvelee nuorten ohella myös nuorten kanssa työskenteleviä ja muita nuorten palvelujen järjestäjiä; esimerkiksi kunnat, järjestöt ja yhdistykset saavat Pointti-sivuston kautta tiedotettua helposti omasta toiminnastaan nuorille. Sivuston tarkoituksena on tarjota kaikille maakunnan nuorille tasa-arvoinen palvelumuoto, joka on kaikissa kunnissa yhtä hyvin saavutettavissa. LOIMAAN SEUTU Turun seutukunnassa vuodesta 2008 toiminnassa ollut alueen nuorten yhteinen tietoja neuvontapalvelusivusto Pointti laajenee kaikkiin varsinaissuomalaisiin kuntiin syyskuun alussa, kun Loimaan seutukunnan, Salon seudun ja Turunmaan kunnat avaavat omat sivunsa. Meidän pieni Pinja prinsessa täyttää 3 vuotta 30.8. Onnea Tilmalle, suukkoja. Sydämelliset onnittelut Kultahääpäivän johdosta. MAIJA PALOPOSKI MISÄ OLLAAN. Verkkopalvelun laajentuminen vahvistaa ja lisää maakunnallista yhteistyötä nuoria koskevissa asioissa. Onnea. T: Ukki ja mummi. Kirjoituksissa ilmastonmuutosta voi käsitellä itselle tuttujen asioiden, kuten asumisen ja liikenteen, kautta. T: Ukki ja mummi. Laissa mainitaan myös nuorisotyön palvelujen tuottaminen alueellisesti kuntien yhteistyönä. Nuorisolain mukaan nuorten tietoja neuvontapalvelut kuuluvat kunnan nuorisotyöhön. 10 v täyttävälle rullaluistelija Siiri Yli-Lassilalle Turkuun. Hauskaa syntymäpäivää ekaluokkalaiselle Hannulle 28.8. marraskuuta. Kuvat julkaistaan lähettäjän vastuulla. Pointti-sivuston osoite on www.pointti.info. Loimaan Lehti Pl 2, 32201 Loimaa tai sähköpostilla ilmoitukset@ loimaanlehti.fi Kuvan voi myös tuoda ja maksaa lehden konttoriin os. Kirjoituskilpailu on osa VR: n ympäristötyötä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Remonttiin menee vielä jokunen tovi, sen aikana kulku pankkiimme on tilapäisesti sivuoven kautta. Teemme pankistamme entistä viihtyisämmän sinunkin hoitaa pankkiasioitasi
Parin, kolmen vuoden jälkeen oli jo 5 viikon vuosilomat. Metsän antimia poimivat ovat huolissaan siitä, jäävätkö marjat ja sienet tulevaisuudessa kokonaan hyödyntämättä, jos nuoret sukupolvet eivät opi käymään metsässä. Salataanko jotain. Onko toimittaja Maija Paloposken mielestä 14-vuotiaat tyttö ja poika pariskunta?! Äiti . Hyi miten vastenmielistä tulee olemaan sokerihumalaisten ihmisten toikkarointi eestaas ja riidan haastaminen sokerisessa hyperaktiivisessa tilassa, kunnes liikaa nauttineet kädet tahmaisina vaikertavat pahoinvointiaan kuin parhaat votkaturistit ikään. Arvi Heinonen Pientareet pehmeät Käinän tiekunta peruskorjaa yksityistietään, jolla on varsin raskas liikenne. Ehkä lakiluonnoksestakin kaikesta huolimatta löytyy joku logiikka. Kehitteleehän joku jo jossain kärryä, jolla karkkia saa tuotua ulkomailta Suomeen mahdollisimman kätevästi. Kuluttajien luottamuksesta talouteen kertovien mittaustulosten mukaan luottamus on ollut viimeksi yhtä vahvaa vuosituhannen alussa. Sipsiä ja pullaa sentään saa. Kyllä ainakin pitäisi, kohtahan verottaja iskee julman kouransa karkkihyllyihin. No luultavasti kukaan ei jätä ksylitolipurkkaakaan ostamatta veronkorotuksen takia, eihän. Miksi Loimaalla, muusta Suomesta poiketen, jätetään hakkuuja harvennusjätteet metsään. Ehkä vanhempaa miestä kiinnostaa nuori nainen siksi, että nuori nainen kiinnostuukin hänestä... SAKARI SEPPÄLÄ. Siis sellaisten kärryjen kaltaisia vempeleitä, joilla ainakin tavattiin rahdata välilevyt paukkuen kaljaa Virosta ja ruotsinlaivoilta. Nimimerkille, ja muillekin, haluaisin muistuttaa noin 30 vuotta sitten Heikki Haaviston, silloisen MTK:n puheenjohtajan sanat: kun haukut maanviljelijää, älä tee sitä kuitenkaan leipäpala suussa. Työttömien määrä on lievässä laskussa, ja lomautettujen määrä oikein reippaastikin. Ihmetellä täytyy . Ei ole maanviljelijän vika se, että hän joutuu käyttämään myös yleistä tietä peltojaan viljellessään. Tämä tukiaisten tie alkoi 1950-luvulla kun erään palkkaratkaisun syntymiseksi vasemmiston ja ay-liikkeen vaatimuksesta alettiin maksaa voin syöntipalkkiota eli alennettiin valtion varoin voin kuluttajahintaa. Sitten pitää vielä uskottavasti vakuutella tullissa, että juuh, ihan ovat omaan käyttöön kaikki nää vaahtokarkit, suklaat, vadelmaveneet ja salmiakkilakritsieläinpurkit. Maataloudessa viikottainen työaika oli noin 70 tuntia, vieraan palveluksessa 37,5 tuntia. Eikä myöskään se, että maksetaan tukiaisia. Ja nuori nainen taas hakee isähahmoa keinolla millä hyvänsä. Palkoistamme jäi rahaa henkilökohtaisiin menoihin kuitenkin aikaisempaa enemmän. Lausunnolle lähtenyt veroluonnos ei niin ainakaan näyttäisi tekevän. Sen ovat päättäneet poliitikot, etunenässä vasemmistolaiset. Mitä nyt alettaisiin vastustamaan?. Epäilevä . Bertrand Russell MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi TOIMITTAJALTA LUKIJOILTA Ristiriitaisia viestejä Kuluttajien luottamus talouteen on Tilastokeskuksen mukaan kasvanut korkeammaksi mitä koskaan koko 2000-luvulla. Samaan aikaan työllisyys on todellisuudessakin koko maassa paranemassa. Kun sen aiheuttama maidon tuottajahinnan alennus piti kompensoida niin luotiin tukipalkkiosysteemi joka on myöhemmin laajentunut monella tavoin nykyiseen muotoonsa. Pojat ajelevat häikäilemättä pitkin pyöräja jalankulkuteitä. VUOTTA 59 PÄIVÄN MIETE: Odotettavissa on myös tiukkoja viikkorahankorotusneuvotteluja. Mitä nyt jos perjantaina töiden jälkeen naapurin kanssa vähän kallistellaan ananaskarkkipeltirasiaa, mutta muuten kyllä ovat ihan omaan käyttöön, että ihan ovat. Parempi elää vaan itsekseen. Ei kyllä ole täällä Hulmin alueella, kun eivät saa muutamaa mopoja kevarikuskia kuriin. Kohta joku pieni koululainen jää alle, koska vauhdit ovat lisäksi huomattavasti yli sallitun 30 km/h, jopa mopot näyttävät kulkevan todella lujaa. Tie erkanee Oripää–Hirvikoski -maantieltä lentokentän kohdalla ja se on myös ulkopuolisten ammatinharjoittajien läpikulkuun käyttämä väylä. Kiitos Sawisormille hienosta musiikista Kuutamokeikalla. Kyllä se on niin että uusavuttomat syntyvät avuttomista vanhemmista jotka eivät osaa valmistaa ruokaa vaan lapset ravitaan heseillä, pizzoilla ja eineksillä!! . Kiitos myös Kuljetus Ojalalle saadusta siististä auton lavasta, jolta musiikki raikui. Entäpäs ”puumanaiset”. Töitä on tekemässä Maanrakennus Peiponen Oy. Makeaa mahan täydeltä Joko olette suunnitelleet karkinhamstrausreissua ulkomaille. Kuvan on ottanut työn valvoja Sakari Seppälä, jonka mielestä tiekunnan satsaus sopii esimerkiksi muillekin. Varsinais-Suomessa työttömyysluvut ovat synkentyneet, Loimaan seudulla onneksi on valoa näkyvissä. Haluaisin ruokalistat julki koska lapseni kertoo koulussa tarjottavan mitä ihmeellisempiä ruokia kuten biisoninpataa ja hevosmakkaraa jne exoottisia tulisia sörsseleitä?! Ennenkin listat oli lehdissä, miksei enää. Valtiovarainministeriön luonnosteleman veron takia odotettavissa on myös tiukkoja viikkorahankorotusneuvotteluja, kun samalla rahalla ei kohta saa karkkia, jäätelöä, mehujäitä ja limpparia yhtä paljon kuin ennen. Etevintä on, että myös pullovedet kuuluisivat luonnostellun veron piiriin. elokuuta 2010 Rakkauden pelko on elämän pelkoa, ja ne jotka pelkäävät elämää ovat jo suurimmalta osalta kuolleet. Kunpa myös työttömät nuoret ja pitkäaikaistyöttömät voisivat luottaa tulevaisuuteen yhtä vahvasti. MUISTAAKSENI joskus oli puhetta siitä, että verotuksella tultaisiin suosimaan terveellisiä elintarvikkeita. Tiedän hommasta jotakin, sillä hankin leipäni maataloudesta 30 vuotta. Joko se Lidl:n tulo Loimaalle saatiin torpattua?. Tämä sukupolvi vielä poimii (ikäni 58 v.) mutta sitten eivät enää nuoret mene metsään kuin eivät nytkään. Luottamus poliisiin on kyselyn mukaan korkealla. Sen jälkeen olin vieraan palveluksessa 20 vuotta. Kiukkuinen marjastaja . Huomion arvoista . Sama kaava päti myös vaimon kohdalla. No, onneksi hanavesi meillä on ainakin ulkomaisia pullovesiä terveellisempää (sekin kun on tutkittu). Voidaan sanoa, että systeemin johdosta on tuottajien ollut pakko laajentaa tuotantoa pysyäkseen edes joten kuten pelissä mukana. . Mikähän nuoria naisia kiinnostaa vanhemmissa miehissä. Eikö suklaan terveysvaikutuksista ainakin ole monia kertoja todisteltu erilaisissa tutkimuksissa. KU P.S. Nimimerkki yhtyi, viime aikoina Loimaan Lehdessäkin olleisiin maanviljelijöitä mollaaviin kirjoituksiin. Kohta riidellään siitäkin, pitäisikö karkkeihin laittaa kuvia risahampaisista peikoista tai edes teksteillä varoittaa sokerihumalan vaaroista. Olisivatko sienija marjakummit nyt tarpeen. Kuluttajien yleinen usko omaan talouteensa ei tosin ole kasvanut. Naisia riittää. Jopa runsasta huolta viime aikoina aiheuttanut nuorten työttömyys on hieman hellittämässä. Toinen utelias . SeppoMetal . Keksikää nyt jotain!. Miksei hakkuujätteitä toimiteta käyttövoimalaan. Otsikko on Loimaan Lehden torstain 26.8. . Myös vertailukohta löytyy sillä raskaiden vuosikymmenien jälkeen terveys heikkeni ja luovuin maataloudesta. Kati Uusitalo KOPIT . Etsitäänkö tavoittamatonta vanhuutta. Niin nuorten kuin vanhempienkin.. Tämä foorumi latistuu kohta täysin. Tämä aihepiiri on niin laaja, että se vaatisi pitkiä keskusteluja, mutta lyhyesti kirjoitettuna se on suunnilleen näin. Maailma on nyt miesten.. Ero terveys–epäterveys -akselilla taitaa mennä siinä, että osa meistä syö sitä välillä kuin leipää. Tottakai vanhemmat miehet tuntee itsensä nuoreksi nuoren naisen rinnalla, mutta eivät tajua että koko kylä nauraa. Parasta ulkoilua sanoo mummo Ypäjältä! . Ihmisiä pitää kieltää viemästä karkkipusseja hyttiin ja nauttimasta omia karkkeja ravintolassa. kopeista otettu. Luottamus on vahva niin odotuksissa Suomen talouden, työttömyyden kehityksen kuin omien säästämismahdollisuuksienkin suhteen. VOI KAUHEETA millaisia reissuja tulevaisuudessa näille laivoille tulee. Kymmenen vuoden kuluttua, jos ei jo ennen, jää mustikat ja puolukat metsään. 4 Lauantaina 28. Pitää vain osata katsoa oikeasta marsipaaniporsaanreiästä. Huolestuttavinta on nyt kuitenkin pitkäaikaistyöttömien määrän kasvu: koko maassa 40 prosenttia viime vuoteen nähden ja VarsinaisSuomessa jopa 71 prosenttia. Silti nuoria on vailla töitä edelleen noin 42 000 koko maassa. Ei ole passaamista jos huolehtii kasvuikäisen lapsen täysipainoisesta terveellisestä ruokavaliosta! . Miksi Loimaalla aloitetaan metsän harvennusja hakkuutyöt ulkoilualueiden metsiköissä AINA parhaaseen marjastusja sienestysaikaan
Lippuautomaatin tulo lykkääntyi Loimaa Kati Uusitalo Loimaan Juvalla sijaitsevassa Timberwise Oy:n puulattioita valmistavassa tehtaassa on jännitystä ilmassa. – Jos hinnalla kilpailisi, niin pitäisi tehtaan olla paljon lähempänä Kiinaa, Markku Mäkitalo lisää. Timberwise Oy:ssä on juuri nimittäin investoitu mittavasti uusiin koneisiin ja laitteisiin. Myytävänä ei ole Venäjän liikenteen tai pääkaupunkiseudun paikallisjunien lippuja. Pohjois-Amerikkaankin yritys on rantautunut, mutta maanosa on Markku Mäkitalon mukaan edelleen kysymysmerkki. Sademetsien puita ei tehtaalla käytetä. 150 AURA, PÖYTYÄ Auran ja Pöytyän kunnanhallitukset ovat kiinnostuneita valmistelemaan sosiaalija terveydenhuollon laajaa palvelualuetta yhdessä Loimaan kanssa. Loimaan, Oripään ja Huittisten sekä Härkätien ja Pöytyän kansanterveysyhtymien kuntien edustajat keskustelivat yhteistyöstä kesäkuussa. Tuotteiden ja tuotannon trimmaamisella tähdätäänkin toimitusjohtajan mukaan siihen, että ollaan valmiita kasvattamaan omaa markkinaosuutta. TUOTTEIDEN jalansija maailman markkinoilla lasketaan Timberwisessä myös määrätietoisen markkinoinnin ansioksi. Maksaminen onnistuu luottotai pankkikortilla, myös Visa Electron käy. Sen talouden tilannetta on nyt vaikea ennustaa. Lattioiden kestävyys sekä raaka-aineiden ja valmistuksen ympäristöystävällisyys on tärkeää, mutta viime aikoina on markkinointipäällikkö Laura Lankisen ja toimitusjohtaja Janne Nielikäisen mukaan erityisesti yritetty aistia vasta tulossa olevia trendejä uusiksi tuotemalleiksi. Kulttuuri näkyy lattioissakin. Viime aikoina tehty työ uusien tuotteiden parissa punnitaan tulevina viikkoina – 20 uutta omaa designia olevaa tuotetta lanseerataan Habitare-messuilla ensi viikolla. KERRO-viestin voi lähettää myös Loimaan Lehden nettisivuilta löytyvällä Palaute-lomakkeella. – Välimeren maissa halutaan tummempia lattioita, Pohjoismaissa vaaleampia, kun taas jossakin Hong Kongissa suositaan hillittyjä värejä, Markku Mäkitalo kertoo. Huittinen päätti irtaantua yhteistyöstä Loimaan suuntaan ja katsoo nyt Pyhäjärviseudun suuntaan. – Tämä kaikki tekee sen, että tuotteemme eivät ole markkinoiden halvimpia, toimitusjohtaja sanoo. Käteistä automaatti ei huoli. Ohje: näppäile teksti KERRO ja välilyönti ja oma viestisi, loppuun nimesi tai nimimerkkisi ja lähetä se numeroon 16350. Nummelat haluaisivat rakentaa alueelle broilerin ja sianlihan tuotantoyksiköt sekä biokaasulaitoksen. Jo asennettuja automaatteja kiusanneet maksupääteongelmat ovat kuitenkin hidastaneet uusien automaattien asentamisia. Alunperin Nummelat suunnittelivat omille tiloille Penninkulmalle ja Sorvastonkylään tuotantoyksiköitä. Lauantaina 28. Uudet koneet ovat työstö-, hiontaja pintakäsittelykoneita, jotka lisäävät tehtaan tuotantokapasiteettia. Piristystä markkinoilla on kuitenkin timberwiseläisten mukaan havaittavissa. Kosken kunnanhallitus jätti asian vielä pöydälle. Timberwise Oy:ssä uskotaan uusiin malleihin, ja tiedetään että lattian pitää olla myös ympäristöystävällinen sekä kestävä. Kunnat eivät tässä vaiheessa nähneet tarkoituksenmukaisena sitoutua sosiaalija terveydenhuollon alueellista järjestämistä koskevaan kokeiluun. Uudet koneet mahdollistavat myös entistä räätälöidympien tuotteiden tekemisen asiakkaille. Hanke on herättänyt Koskella ja Mellilän Penninkulmalla vastustusta. Puulattioita valmistavassa Timberwise Oy:ssä on satsattu tuotekehitykseen. kehyksen, linssit varastovoimakkuuksin ja hionnan 1-tehot alk. – Mahdollisimman paljon käytetään kotimaista, koska yritämme ajatella työllistämisvaikutuksia, mutta esimerkiksi tammea täältä ei saa, joten se tulee Ranskasta tai Saksasta. – Tuotteissa ei ole formaldehydiä ja koska käytetyt liimat, lakat ja pintakäsittelyaineet ovat markkinoiden turvallisimmat, lattiat eivät päästä ilmaan mitään myrkkyjä, lisää puolestaan Janne Nielikäinen. 80 Monitehot alk. Hanke on parhaillaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä. Puh. Tuotteita on Janne Nielikäisen, hallituksen puheenjohtaja Markku Mäkitalon ja markkinointipäällikkö Laura Lankisen mukaan haettu monella tavalla. Ja myös entistä automaattisemmin. Uusi aikataulu on mietinnän alla ja Loimaallekin on tarkoitus saada automaatti vuoden loppuun mennessä. Loimaa on pyytänyt kuntien vastauksia 10. Kuntien mielestä alueen tulee olla suurempi kuin puitelain edellyttämä 20 000 asukasta. elokuuta 2010 5 UUTISET Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 AIHETTA JUTTUUN: Heimolinnankatu 14, Loimaa. Nummelat tarjoavat metsäpalstasta 2 000 euroa hehtaarilta ja puuston arvon. Suomi on edelleen sen päämarkkina, josta tulee kolmasosa yrityksen myynnistä. Lipunmyyntiautomaatista voi ostaa kaukoliikenteen junalippuja, joiden lähtöpäivä on seuraavien 60:n vuorokauden sisällä. VAIKKA löytyy sitä nyt koneissakin. Markku Mäkitalo muistuttaa, että kun tuotteilla on menekkiä ympäri maailman, niiden rakenteelta vaaditaan kestävyyttä erilaisissa olosuhteissa. On pidetty asiakastapaamisia eri maissa uusien ideoiden löytämiseksi. – Enää ei tarvitse käsin tehdä pintoja ja värejä, Janne Nielikäinen sanoo. Timberwisen Itä-Euroopan myyntijohtaja Artem Kansin sanoo valuutan ja samalla hintojen vakaantumisen auttaneen myyntiä Venäjällä. On käyty aistimassa maailmalla uusia tuulia, jotka eivät vielä ole välttämättä ehtineet muodostua edes trendeiksi. – Olemme panostaneet voimakkaasti tuotekehitykseen, toimitusjohtaja Janne Nielikäinen toteaa. Osa noin 600 000 euron summasta on ELY-keskuksen investointitukea. VUOTTA 59. Nyt esiteltävät 20 uutta mallia ovat seuloutuneet noin 200–300 kokeillusta mallista. – Espanjassa on menekissä kasvua, ja Venäjä on suuri markkina, Laura Lankinen laskee. Alueelle tulisi myös lannoitteiden valmistusta. – Ei ne pelkät koneet..., hän muistuttaa. Uusia koneita ja työntekijöitä on jo hankittu, uudet tuotemallit paljastetaan ensi viikolla Timberwise satsaa tulevaisuuteen KATI UUSITALO Vastauusitulla koneella työskentelevä Niko Myllymäki tarkastaa lattialankun laatua. Hyvä Uutinen on Loimaan Lehden 12osainen sarja, jossa kerran kuukaudessa etsitään ikävästä uutisvirrasta poikkeavia juttuja. Timberwiseläiset kehaisevat, että heidän tekniikallaan eksoottisten puulajien värit saa puulattiaan ilman sademetsien tuhoakin. Tehtaalla onkin siirrytty takaisin kahteen vuoroon ja kesän aikana on töihin otettu kahdeksan uutta työntekijää. Kerro meille pienistä ja isoista hyvistä uutisista – niille on nyt tilausta. – Hyvä kristallipallo pitäisi olla, jotta osaisi ennustaa maailman taloustilanteen kehittymistä pidemmällä aikavälillä, Janne Nielikäinen viittaa ristiriitaisiin viesteihin taloudesta. Metsäpalsta kiinnostaa Nummeloita LOIMAA Loimaan rautatieasemalle on tulossa VR:n lipunmyyntiautomaatti. Kaikki puu tulee EU-maista. – Vakaus on aina talouden veturi. Sen jälkeen se tekee päätöksen hakeutumisesta sosiaalija terveydenhuollon alueellista järjestämistä koskevaan kokeiluun. (02) 763 2030 AURINKOLASIPAKETIT NYT MEILTÄ MYÖS YKKÖSBONUSTA! sis. Yhden viestin hinta on 0,95 euroa/160 merkkiä. Aura ja Pöytyä soteyhteistyöhön Loimaan kanssa HYVÄ UUTINEN 8/12 HYVÄ UUTINEN 8/12 KOSKI Kirsi ja Marko Nummela ovat tehneet tarjouksen Kosken kunnalle ostaakseen 25 hehtaarin suuruisen YliUrmas-metsäpalstan Isosorvaston kylästä. – Tuotekehitys ei ole yhden eikä kahden ihmisen ansiota, toimitusjohtaja kiittelee koko 35 hengen porukkaansa venymisestä. syyskuuta mennessä
Eläviä ja kuolleita henkilöitä mainitaan nimeltä, ja välillä heittäydytään jopa kutkuttavan juoruilevaksi. Ohjaus Helena Ryti, rooleissa Ella Pyhältö ja Antti Jaakola. Meillä oli traktorinkuljettajana Aarne Kuusela. Työkoneiden kiinnitys oli ongelmallista. Saadun pikakoulutuksen jälkeen Kalle Virta sai pakkivaihteen pois päältä. Traktorissa oli työkalulaatikko vaihdetangon vieressä edessä vasemmalla. Elovaara pyrki aina lukemaan lehdet ensin, eikä töistä meinannut tulla mitään. – Talkoita on piisannut. Kirjoittaja on melliläläinen historiaa harrastava maanviljelijä, everstiluutnantti evp. Kamarinäytelmä Alpo Jaakolan Patsaspuiston Kuivurissa 22.8. Ohjelmassa on niin menneiden muistelua kuin esityskatkelmia ja lauluakin. Krekilän myllyn kesäteatterin 30-vuotisjuhlat la 28.8. Niihin ei tule sitä lapsuuden hyvää hajua. Isäni Luair oli vuonna 1938 yrittänyt ratkaista ongelman omalla tavallaan. Pienimuotoinen, mutta tärkeä näytelmä on epäilemättä merkinnyt paljon tekijälle itselleen. elokuuta 2010 KULTTUURI TÄLTÄ SIVULTA: – Miljöö ja maisema ovat vetovoimaisia tekijöitä. – Miljöö ja maisema ovat vetovoimaisia tekijöitä. TEATTERI Loimaa/Pappinen Katriina Reijonen Krekilän myllyn kesäteatteri juhlii tänään 30-vuotista taivaltaan Pappisten lavalla. Toiminta on nousujohteista ja koko ajan on kehitystä, Eskola kertoo. Siihen sopi lapsi istumaan. – Harrastajat ovat aktiivi-iässä olevia luovia, innovatiivisia ja innokkaita ihmisiä. Paikka on jäänyt mieleeni. Markku Laurinen Meidän Keltu Pirkko Jaakola: Näin kaikki meni eli mistä on pienet pirkot tehty. Arviolta on tehty 10 000 tuntia töitä, eikä ainakaan mene yläkanttiin, Nyman ja Eskola miettivät. Hän ei tuntenut traktorin rakennetta. Traktorin kytkinpoljin oli takaakselin peräpuolella. Takapyörän piikki kahmaisikin vähän isän jalkaa alleen. Pirkko Jaakola on käsitellyt pienoisnäytelmässään itsensä lisäksi tuntoja, joita hän on havainnut omaisissaan ja ympäristössään. Krekilässä uskotaan toiminnan jatkuvuuteen Heikki Eskola ja Jaakko Nyman ovat olleet mukana yhdessä jos toisessa Krekilän myllyn kesäteatterin näytelmässä 30 vuoden aikana. Isä meni maahan ja piti kädellä kytkintä pohjassa yrittäen siten peruuttaa. Ohjaajien sanojen mukaisesti täällä on erinomainen henki. Nyrjähtäneeseen, mutta samalla koskettavaan ilmaisuun kallellaan olevan taiteilijasuvun jäsenet osaavat ymmärtää ja tukea toinen toistaan, mistä kertoivat jo muinaiset sisaruspari Pirkko/Alpo -yhteistyöt. Hän ei saanut tehdä muuta. Nyman ja alusta saakka toiminnassa mukana ollut Heikki Eskola uskovat, että teatteritoiminta tulee jatkumaan seuraavatkin 30 vuotta, jos suuntaus pysyy samana. Keltu jaksoi. Krekilän myllyn kesäteatterissa ei ole ollut murhetta harrastajien ikääntymisestä ja porukan pienenemisestä. Sitä sanottiin Keltuksi. – Kutsu on kaikille avoin, ei ole tarvinnut olla esityksissä mukana. Keskiössä on itseoikeutetusti Ella Pyhältön iloisesti hämmentynyt Pirkko, jonka rinnalla Antti Jaakolan roolihenkilöt jäävät selkeästi sivustalle – toki sopivan lakoniseen tyyliin tulkittuina. – Vuonna 1981 oli ensimmäinen esitys ja se ajatus on kantanut tähän päivään saakka. Viimeinen näkymä siihen Fordsoniin oli siitä parireen päälle heinähäkkilamuskoilla matkalla Loimaalle. Se maksoi 280 000 markkaa, mutta se on taas toinen tarina. Totuus. Siksi hänen aikansa kävi pitkäksi ja hän muistaa siitä kertoa. Kaikesta.” Nimi on tietysti ironiaa, tai ainakin tiettyyn rajaan saakka. Minun Fordsonin tarina päättyi talvella 1947–48. Vetopelinä oli 30-luvun piikkipyörä Fordson. Siinä on mukana vain tarpeellinen. Vuosimalli ei jäänyt mieleeni, mutta väri oli keltainen. Sitä tehdessä Jaakola on analysoinut omia tunteitaan ja historioitaan tavalla, joka ”pirkkomaisen” huumorin värittämänä avautuu meille kaikille lempeänä, ymmärrettävänä ja yleispätevänä. Päinvastoin: se kosketti ihmisiä jopa kyyneliin saakka. Täällä on Loimaalta ja Turustakin vakikävijöitä, jotka tulevat vuodesta toiseen. Kupin Urho -niminen traktorikauppias maksoi haljenneesta Fordsonista 210 000 markkaa. KIRJOITTAJAVIERAS Se oli vuosi 1947. Kun hän oli taloon tulossa, niin piti aina piilottaa kaikki sanomalehdet. Tai pitäisikö sanoa, että se on ironiaa loimaalaisittain, mikä onkin jo paljon monimerkityksellisempi määritelmä. KELTUN puukaasu teki tenän sodan jälkeen kesken toukotöiden. Koko päivän oli Fordsonia veivattu käyntiin. Hänen maamoottorinsa ei jaksanut pyörittää sirkeliä niin isoja tukkeja sahattaessa. Ovela pienoisnäytelmä saa toivomaan vain yhtä asiaa: kirjoita muistelmat, Pirkko. Reilu nepotismi on aina kuulunut Jaakoloiden repertuaariin, mistä on yleensä seurannut vain pelkkää hyvää. Niinipalossa sahattiin sinne sijoitettavien Sikiön, Haapsen ja Ruotsi perheen tukkeja. Talvella Pietilän Eero oli hakemassa sieltä heiniä ja tuli kertomaan järkyttävän tiedon: traktorin moottorin kylki on auki. Vesi oli jäänyt sisään. Näin kaikki meni -näytelmä manaa esiin episodeja tekijänsä uran alkuvaiheelta, noin vuosilta 1965–1980. Kesäteatteri sai alkunsa, kun vuonna 1980 Krekilän mylly kunnostettiin talkoovoimin. Omalaatuinen, ulkopuolisista varmaan täysin käsittämätön loimaalaisuus on taas kerran keskeinen nimittäjä näille tunteille, tunnoille ja tuoksuille. Meidänkin Fordsonissamme oli ollut sodan aikana puukaasutin. Eräänäkin sotakeväänä Tammisen Vieno oli saanut työlomaa. Pirkko Jaakolan omaksi 70-vuotisjuhlanäytelmäkseen kirjoittama Näin kaikki meni on pienoisnäytelmä kahdelle näyttelijälle, joista toinen on kirjailijan oma poika. Yleisö on kiitettävästi ottanut vastaan esityksemme ja katsojia on riittänyt melkein alkuvuosista saakka, miehet summaavat. Isän jalka säästyi sillä kertaa, mutta meni runsaan vuoden päästä talvisodassa. Täytyi saada tappi silmukkaan ja traktorissa ei ollut käsijarrua. Täällä on Loimaalta ja Turustakin vakikävijöitä, jotka tulevat vuodesta toiseen. Alku oli vaatimaton, ei ollut katsomoa, lavasteita tai äänivahvistimia. KATRIINA REIJONEN. Sittemmin teatterille ahkeroitiin korotettu katsomo ja muun muassa parkkialue. Petroolin saamisen puute kuitenkin estää sen. klo 15 alkaen Pappisten lavalla. Petroolia rupesi taas saamaan. 6 Lauantaina 28. Olen jälkeenpäin ihmetellyt miten se oli miesvoimin siihen rekeen saatu. Pirkkomaiset muistelmat! Jukka Yli-Lassila Lopullinen. Pirkosta. Elovaara ja Oksasen Paavo purkivat puukaasujärjestelmän keskellä Pajun peltolohkoa. Näin kaikki meni on myös pienten eleiden, äänenpainojen ja lavasteiden teatteria. Täytin lokakuussa viisi vuotta. Muistan vieläkin elävästi traktorista tulevan hyvän tuoksun: petroolin käry sekoitettuna lähes kiehuvaan jäähdytysveteen. Karjalaisten asutuksessakin Keltu ehti vielä tehdä palveluksen. Ilta jatkuu tanssien merkeissä. Tehtyä työtä ei haluttu heittää hukkaan, vaan myllylle alettiin miettiä käyttötarkoitusta. En ole varma mahtoiko ensimmäisenä vuonna joka esityksessä sataakin, muistelee Eskola. Viimein Kalle Virta kuulu avunhuudot. Vanhojen traktoreiden ”kokoontumisajoissa” olen yrittänyt tavoittaa sitä lapsuuden tunnelmaa. Oksasen Paavon tehtävänä oli pitää Fordsonin hihnapyörä vauhdissa. Kyntöjen päätteeksi se oli ajettu Palon liiteriin. Jakosen Matti oli sirkelimiehenä. Paikalle saatiin Elovaara-niminen remonttimies. Miehet itse ovat kumpainenkin olleet mukana jo Krekilän myllyn ensimmäisessä näytelmässä. Näin kaikki meni on tyylikkään mahtaileva nimi Pirkko Jaakolan omaelämäkerralliselle kamarinäytelmälle – se on kuin ”Lopullinen totuus. Ja jos harrastukseen mukaan tuleminen kiinnostaa, voi juhlissa tulla vinkkaamaan, teatteriyhdistyksen puheenjohtaja Jaakko Nyman kertoo. Toiminnassa mukana olevista lapsista ja nuorista on kasvamassa uusi näyttelijäsukupolvi. Näytelmä ei ole kohteelleen lainkaan ahdistava tai julma, kuten sitä etukäteen jo ehdittiin luonnehtia – jopa tekijänsä omin sanoin. Sen käyntiin laittaminen oli miesten kertoman mukaan taitolaji. Sen työkalulaatikon päällä vietin sinä syksynä paljon aikaa. Uusi kumipyöräinen ja nostolaitteella varustettu ”Pukki-Majori” saatiin kesäkuussa -48. Siinä voi välillä nukahtaakin. Onko kaikki totta ja tapahtunutta – sillä ei loppujen lopuksi taida olla niin väliä. Kun se lopulta onnistui, niin Vienon kerrottiin äestäneen vuorokauden putkeen
Poliisi epäilee palon sytyttäjäksi 20-vuotiasta ypäjäläistä miestä, jota epäillään myös illalla yhdeksän aikaan Ypäjänkyläntiellä tapahtuneesta yliajosta. Hurjimpina vuosina virtaama kohisi ja pauhasi 10 000 kuution vuorokausivauhtia, ja on niukempinakin vuosina ollut laskettavissa tuhansissa kuutioissa. Uimalaiturille, jonne pääsi ennen veneellä, ei ole enää mitään asiaa soutaen, sillä järviruoko leviää leviämistään seisovassa vedessä, Jorma Mäkilä ihmettelee. Tila sijaitsee Tamaren kylässä Vampulassa. Viereisessä Klopinojassa vesi sentään vielä virtaa niin kuin pitää. Muutaman kilometrin päässä Myllylähteestä sijaitsevan Hanhijoen uoma on kutistunut ojapahaseksi ja on rehevöitymässä kovaa vauhtia umpeen. Myllylähteen tilaa seurataankin kylällä tiiviisti. – Kuiva kesäkään ei millään voi olla kuin osasyy veden virtaamien rajuun vähenemiseen. Virkistysarvoa paikalla on siis runsaasti. Herää kysymys, olisiko 30 vuotta vanhan vesisopimuksen lupaehtojen päivitykseenkin ehkä tarvetta, miehet pohtivat. Simo Mäkelän ja Jorma Mäkilän mukaan vaikutukset näkyvät jo lähimaisemassakin, muun muassa Hanhijoessa. – Sillä huolenaihehan tämä ilman muuta on, että lähteen virtaama on näin olematon, miehet sanovat. Paikkaa käyttävät virkistykseen myös uimarit ja talvella avantouimarit laajalta alueelta. Ympäristölupa yhdistelmäsikalalle. elokuuta 2010 7 PAIKALLISIA Lemmikit kohottavat tutkitusti elämänlaatua ja lisäävät vierailuillaan kodikkuutta palvelukeskuksissa. Puhutaan jopa terapiakoirista, mutta myös hoitohenkilöstön kissoja on vanhainkodeissa paijattu. Taurat hakivat lupaa 880 lihasian ja 200 emakon tilalle. Simo Mäkelä tukee näkemystä. – Veden lämpötila on noussut ja Myllylähteen eteläisen pään kasvusto lähtenyt rehevöitymään. Epäilty tavoitettiin pitkän takaa-ajon jälkeen Ypäjän ja Loimaan pikkuteiltä aamulla viideltä. Lautakunnan mukaan sikalarakennus voidaan ottaa käyttöön lupaehtoja noudattaen. Paritalo syttyi ulko-oven alueelta ja palo levisi kattorakenteisiin, jotka tuhoutuivat lähes täysin. YPÄJÄ Ypäjällä Kurjenmäentiellä syttyi perjantaita vasten yöllä tulipalo, jota epäillään tahallaan sytytetyksi. Aluehallintoviraston Niittyselle antamasta sikalaluvasta on jätetty valitus. – Palon leviäminen paritalon toiseen puolikkaaseen pystyttiin estämään. Toisessa asunnossa ei ollut ketään, palomestari Mikko Malin kertoo. Yliajettu mies asuu asunnossa, joka sytytettiin palamaan. Siellä oli asukkaita, jotka joutuivat ulos pariksi tunniksi. – Kalaakin nousee. Lautakunta katsoi, ettei yhdistelmäsikala aiheuta terveyshaittaa tai merkittävää muuta ympäristön pilaantumista. – Kuusi vuotta sitten asiaamme luvattiin tutkia, mutta lupaus kuivui sitten kasaan. Enimmillään nopeus oli 150 kilometriä nopeusrajoituksen ollessa 80 kilometriä tunnissa. Tänä kesänä vesimäärä kutistui entisestään. Helteinen kesä houkutti rannalle satakunta kävijää joka päivä. Virttaan poijjaat nappasivat viisikiloisen hauen tänä kesänä, Mäkilä muistelee. Silloin kylältä otettiin yhteyttä silloiseen Lounais-Suomen ympäristökeskukseen, jonka tehtävät ovat sittemmin siirtyneet Varsinais-Suomen Elinkeino-, liikenneja ympäristökeskukselle. Poliisin ja pelastushenkilöstön saapuessa yliajopaikalle epäilty ja asianomistaja olivat poistuneet. – Kaikki vesi tulee lisäksi Virttaan puolelta, Oripään puolelta ei enää yhtään, kylällä asuva Jorma Mäkilä sanoo. KYLÄYHDISTYKSELLÄ on Myllytupa lähteen rannalla, ja ympäristöä on hoidettu talkoovoimin. Lauantaina 28. Epäilty puhalsi alkometriin 1,17 promillea. Miehet tunsivat toisensa entuudestaan ja yliajoa oli edeltänyt riita. Pääkirjoituksen jälkikirjoitus Forssan Lehdessä – Kuusi vuotta sitten asiaamme luvattiin tutkia, mutta lupaus kuivui sitten kasaan. Vedenottamolle myönnetyn luvan perusteella pohjaveden korkeuden ja lähdevirtaamien tarkkailua on kyllä harjoitettava, mutta poikkeustilanteeseen reagointia ei viranomaistaholta ole nähty. Uhri ja epäilty ovat molemmat poliisille tuttuja entuudestaan. – Veden pitäisi virrata myös tässä päässä lampea, mutta mitään liikettä ei ole. Mäkilän ja Mäkelän mukaan virtaaman heikkenemisen vaikutukset näkyvät myös etäämpänä. – Epäilty ajoi poliisin virittämään piikkimattoon. Nykyinen virtaama on enää noin 100 kuutiota. Puheena oleva ottamo on nykyään Turun Seudun Veden hallinnassa. Kyseessä on nykyisen toiminnan laajennus. Lautakunta katsoo myös, että aluehallintoviraston antamaa päätöstä Kari Niittysen jättämästä ympäristölupahakemuksesta ei tule muuttaa. Kyläläisistä tuntuu, että asukkaiden ääntä on kovin vaikea saada kuuluviin ja että heidän huoltaan suoranaisesti vähätellään. Kuitenkin, pohjaveden pinta on alentunut ja Myllylähteen virtaama samalla heikentynyt, Mäkilä listaa havaintojaan tältä kesältä. – Kuiva kesäkään ei millään voi olla kuin osasyy veden virtaamien rajuun vähenemiseen, Jorma Mäkilä pohtii. Yliajon uhri on sairaalahoidossa. Kiinniottotilanteessa jouduttiin käyttämään poliisikoiraa, rikoskomisario Teemu Saukoniemi kertoo. Tilan nykyinen eläinmäärä on 300 lihasikaa ja 150 emakkoa. Poliisi yritti tavoittaa epäiltyä illan aikana. Yliajajaa epäillään uhrin asunnon sytyttämisestä HUITTINEN Huittisten ympäristöja rakennuslautakunta on myöntänyt Olli ja Sari Tauralle ympäristöluvan yhdistelmäsikalaan. Hänen mielestään on syytä epäillä, etteivät 30 vuotta sitten Turun kaupungin vedenottamon rakentamiseksi haetun vesiluvan ehdot aina täyty, mitä tulee alueelta pumpattuihin pohjavesimääriin. ANU SALO Vesi virtaa laiskasti ja on nykyään selvästi lämpimämpää kuin ennen. Kylän väen mielestä asialle pitäisi tehdä jotain Myllylähteen virtaama kutistunut liki olemattomaksi Simo Mäkelä ja Jorma Mäkilä ovat seuranneet, miten lammen toinen pää rehevöityy kovaa vauhtia ja kasvaa umpeen veden virtaaman heikennyttyä. Miehen epäillään ajaneen tahallaan 24-vuotiaan miehen päälle. Jokin syy siihen täytyy olla, Mäkelä sanoo. Aikanaan jopa Pohjoismaiden suurimpana lähteenä tunnetun Myllylähteen tilaa olisi kuitenkin ilman muuta perusteltua valvoa nykyistä paremmin. Lisäksi Oripään kunnalla on lupa 500 kuution ottoon vuorokaudessa. Viimeksi kuusi vuotta sitten virtaama heikkeni tämän kesän tavoin liki olemattomiin. Asunto kärsi huomattavia vesivahinkoja, mutta palo ei levinnyt itse asuntoon. – Pohjavettä on oikeus pumpata enintään 5 000 kuutiota vuorokaudessa, kuukausikeskiarvona laskettuna. TÄLTÄ SIVULTA: LAINA: Oripää/Myllykylä Anu Salo Suuren luonnonlähteen, Oripään Myllylähteen, nykyinen virtaama on enää muisto entisestä. VIRTAAMAN heikkenemisen lisäksi on tapahtunut muitakin muutoksia
Kuivatuista suppiloista tehdään kastikepohja. Kenelle sienestäminen sopii. Valmiiseen keittoon laitetaan kuivattua suppilorouhetta ja annetaan vetäytyä seuraavaan päivään. Mikä on nopan sivujen pistelukujen summa. Kehnäsieniä, erilaisia haperoita, kanttarelleja, joitakin tatteja. Kun myyn sieniä, sanon, että laskutan jälkikäsittelystä, koska metsässä oleminen on hauskaa. Kaikilla, jotka myyvät sieniä, pitäisi olla kortti. – Poimin kaikkia ruokasieniä ja kauppasienilajikkeita. Missä sijaitsee Yrjö Liipolan museo. Kuinka monta kilowattia A1-luokan moottoripyörässä saa olla. 8. Porin prikaatin vierailu Loimaalla Porin Prikaati saapui Loimaalle viime lauantaina Turuntietä myöten, aamutunneista jatkuneen taukoamattomana jatkuneen sateen piiskatessa maata. Siniset lähestyivät Mäenpään maastosta viljavaraston suuntaan, jossa keltaiset olivat puolustusasemissa. OP-Pohjolasta. 7. Sen olen myös oppinut, että eläimet ovat viisaita. Kauppalaan saavuttua asetettiin täällä muutamien katujen kulmauksiin vartijoita, jotka ohjasivat joukot kauppalan halki Kemppilään, missä prikaati majoittui telttoihin. Kilpailuja on pidetty säännöllisesti joka viikko. Vastaukset sivulla 10 MÄKISEN MURJAISU: Etua elämään. Ajanvaraukset 010 257 3201 Neuvotteluajat maanantaisin klo 18.30 asti. Miksi sienestät. Kuullotetaan jauhot ja sitten vettä. Miten sieni-innostuksesi sai alkunsa. Mitä olet oppinut sieniä poimiessa. Muuten se on viimeinen vuosi, kun siellä on sieniä. Polut ja tallatut paikat ovat parhaimpia suppilopaikkoja. Hirviammunta on toistaiseksi jäänyt ja tähän on ollut syynä ratatöiden keskeytyminen uuden maantieväylän vuoksi. Sinne, missä ei ole polkua, ei kannata lähteä ollenkaan. Nuorilta jää puutarhamarjatkin pensaisiin. Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min Matkapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,1704 /min Puhelun hinta: Kuvan yläosassa näkyy entinen yhteiskoulu ja nykyinen kaupunginkirjasto; koulun kentällä könöttää heinäseipäitä. Siinä mieli lepää. Ottelu, jota oli saapunut seuraamaan vain hyppysellinen turkulaisyleisöä, ei tasoltaan kohonnut mitenkään erikoiseksi voimakkaan vastatuulen haitatessa lyöntipeliä. – Suppilokeitto. Tämä on mitä parhainta mielenterveyttä ja kuntoilua, ja siitä vielä maksetaankin. Riippuu sateesta, miten rouskuja ja herkkutatteja tulee. Tunnin välein saa metsässä pitää tauon. 10. – Olen aina käynyt paljon metsässä. – Kuivuuden takia ei kaikkia sieniä ole. Haperoita näyttää nyt olevan, kanttarelleja myös. Kuljen mieluiten yksinään, saa mennä ilman kiirettä. 3. Hyökkäystä edelsi kiivas tykistötuli, joka kiihtyi melkein korvia huumaavaksi. Milloin vietetään YK:n kansaivälistä lukutaitopäivää. Vettä otan joskus. 50 VUOTTA SITTEN VIIKON VIERAS OSOITA TIETOSI VANHAT VALOKUVAT LP:n nousu mestaruussarjaan on sitten varma asia, sen osoitti viime sunnuntainen ottelu Turussa LäPallon menetettyä molemmat tärkeät sarjapisteet Loimaalle. Nauttia metsän tuoksusta ja rauhasta. – Marjastaessa pitää olla pitkään paikallaan, mutta sienestäessä saa kulkea. Minä vuonna tavaraliikenne rautateillä vapautui kilpailulle. Kuka on sanoittanut Varsinais-Suomen maakuntalaulun. Niinijoki valittiin Varsinais-Suomen vuoden kyläksi 2004, mikä sai myös koululaiset iloitsemaan kotikylänsä puolesta. 25.8.1960 LP nousi mestaruussarjaan 1. 90-luvulla aloin tenttimään kaupallista sienenpoimijakorttia. Haperoissa nimet saattavat mennä sekaisin, kun vuosi kuluu. Myöskin sunnuntaipäivä valkeni pilvisenä eikä aurinko aamupäivällä näyttänyt kasvojaan edes pilvien raosta, mutta se ei estänyt seutukuntalaisia saapumasta seuraamaan maineikkaita ”Porilaisten” komeita näytäntöjä, ja niinpä nähtiinkin kauppalassa päivän puoliväliin ehtiessä väkeä niin runsaasti, ettei sellaista kansan paljoutta ole täällä ollut jälkeen Loimaan suurten maatalousnäyttelypäivien. Broileriliemikuutio. Toisena vuonna sieniä on jossain paikassa enemmän, toisena vähemmän. KATRIINA REIJONEN Loimaa/Alastaro Katriina Reijonen Alastarolainen Sinikka Suominen, harrastat sienestämistä. Sinikka Suominen viihtyy metsässä niin mainiosti, että eräänä syksynä murtunut käsikään ei estänyt naista lähtemästä sienestämään. – Sellaiselle, joka ei pelkää hirvikärpäsiä tai metsää yleensä. Tiistaiiltaisin ovat haulikkomiehet olleet kohentamassa kuntoaan savikiekkoammunnassa. Onko sinulla lempisienireseptiä. 9. Oikealla keskellä on entinen peäspallokenttä, jonka vasemmassa nurkassa seisoo kauppalan rukoushuone/kirkko. Metsä on täynnä ilmaista ruokaa, mutta ei täällä enää käy kuin vanhat ihmiset. Kuva: Valto Heinosen kokoelma. Rihmasto elää aina samassa paikassa ja aktivoituu toisinaan. Millaisissa paikoissa käyt sienestämässä. Lisätään Koskenlaskijaa ja kuumennetaan. Missä maassa Casablanca sijaitsee. – Ehdottomasti pitää olla ilmava koppa, ei missään tapauksessa tiivis muoviämpäri. Maanantaina ovat pistoolit ja pienoiskiväärit kilpa-aseina. Mihin päivään ajoittuu tänä vuonna syyspäiväntasaus. Vuonna 1977 Valio piti Loimimaidossa kurssia, siellä opin suppilovahveron. Taistelu oli päättynyt. Kranaattien räiskeeseen ja konekiväärien papatukseen sekaantuivat aina vähän päästä suihkuhävittäjät, jotka ulisivat viuhahtaen taistelualueen ylitse, ja häly hälveni vasta kun keltaisen perääntyivät asemistaan. Kaffekoppa, jossa on kahvia ja voileipää. Kuinka monta vuosikymmentä Kongo on ollut itsenäinen maa. 4. Mitä sieniä poimit. Metsä on täynnä ilmaista ruokaa. Ampumatoiminta Loimaalla hyvässä kehitysvaiheessa Laukojien ampumatoiminta on ollut koko kesän hyvin vilkasta. elokuuta 2010 LAUANTAI Ruotsissa uuden hallitsijan pitää olla isänsä lapsi, mutta meillä presidentti saa olla kenen miehen lapsi vaan. 6. Millaisin varustein lähdet metsään. Sieniveitsi, jossa on harja toisessa päässä. Aloittelevan sienestäjän kannattaa mennä metsään ja tutkia paikat. Mutta sade ei ollut säikyttänyt tulijoita eikä vastaanottajiakaan, joita oli kerääntynyt tien varsille melkoiset määrät. 8 Lauantaina 28. Sinisten tehtävänä oli Loimijoen ylittäminen ja sen jälkeen rautatien katkaiseminen. Virttaankankaalla käyn keräämässä kangasrouskuja tämän metsän lisäksi. Se on paras hetki. Mistä sanoista tulee lyhenne PAM. Nyt näyttää siltä, että kauan odotettu Turku–Tampere tie lopettaa Laukojien ampumatoiminnan toistaiseksi, koska tiensuunta kulkee keskeltä suurella vaivalla aikaansaatua rataa. 5. Kampa pitää olla hirvikärpäsiä varten, ne ovat iljettäviä, kun ne mönkivät hiusrajassa. Millainen sienivuosi nyt on. – Kerran kun sienilajit oppii, ne muistaa. 2. – Ei sitä kerrota, missä käydään
Näin lapset saavat suoran kontaktin harrastusten vetäjiin ja uskaltavat helpommin lähteä toimintaan mukaan. Laitinen. Uusintana oli Alastaron oma ”amen corner”, väylät 10, 11 ja 12. Laitinen ja Matti Ylitalo. Kumpikaan ei tehnyt paria. Kiinnostus lajiin on edelleen nousussa Presidentti Ahtisaari golfasi jälleen Alastarolla Presidentti Martti Ahtisaaren peliseurana olivat Alastaron Golf kentän perustajaosakkaat Markku Mäkitalo, Leevi K. Hän päätyi Jarmo Ilolan kanssa kahden päivän jälkeen tasatulokseen. Loimaalla ja Alastarolla olevissa tapahtumissa on mukana noin 30 järjestäjätahoa: alueen seuroja, yhdistyksiä ja kunnat sekä Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) ja saman verran toimintapisteitä. Jaakko Mäkitalo ja Janne Martikainen olivat kolmen kisapäivän jälkeen tasatuloksessa 11 alle parin. koulupäivän aikana, eli kello 8.45–12.45 Kirkonkylän koululla. Pari viikkoa sitten ukkonen vahingoitti kastelujärjestelmän ohjausjärjestelmää. Paremmuuden ratkaisemiseen tarvittiin 5 lisäreikää. Seuran iloisiin uutisiin kuuluu myös Jaakko Mäkitalon voitto Kivitippu Pro Am Invitational -kilpailuissa Lappajärvellä. – Aikuisille on lisäksi tarjolla liikuntapalvelujen toimesta liikuntaneuvontaa, sauvakävelyopastusta, lihasvoiman ja -kestävyyden testausta, kehonkoostumismittausta ja tietenkin info syksyn liikuntatarjonnasta ohjattujen liikuntaryhmien ja koulujen kerhotoiminnan osalta. Ratkaisu tapahtui vasta Suomen pisimmällä par kolmosella eli reiällä 12. Muut seuran mestarit olivat Sari Ponkala naisissa ja miehissä Tapio Savonen (seniorit) ja Markus Koverskoi (veteraanit). Tapahtumat ovat osa Hyvinvointia Saviseudulle liikunnan keinoin -Leader hanketta. Presidentti oli tyytyväinen kenttään ja peliinsä, ja hän lupasikin pelata Alastarolla jälleen ensi vuonna. Alastarolla lapset liikkuvat 31.8. Ahtisaaren kierros huipentui Kankaanjärven vieressä sijaitsevalla par kolmosella, väylällä 15 tehtyyn birdieupotukseen. Tänä vuonna on asvaltoitu tie kentälle, mutta muutakin on ehtinyt tapahtua, muun muassa erilaisten sääilmiöiden vuoksi. elokuuta 2010 9 Saviseudulla hätistellään perheet joukolla liikkeelle. illalla kello 17.30–20, jotta myös isät, äidit, mummot ja vaarit pääsevät mukaan. Miesten keskinäinen paremmuus ja seuramestaruus ratkaistiin vasta kolmen lisäreiän jälkeen. Kaupungin liikuntapalvelujen, LiikU ry:n ja lähes 20 paikallisten liikuntajärjestöjen yhteistyön turvin perheillä on oiva tilaisuus tutustua paikalliseen liikuntatarjontaan. Loimaalla tapahtuma toteutetaan Hirvihovin ulkokentillä 30.8. Lauantaina 28. Seuran mestaruuden miesten sarjassa vei jännittävien vaiheiden jälkeen Kalle Sadonoja. Junioreissa voiton vei Valtteri Ylitalo. GOLFIN suosio lajina on edelleen kasvussa – ainakin Alastarolla asiakasmäärät ovat yrityksen mukaan nousseet. Jaakko Mäkitalo opettaa tytärtään Mindiä puttaamaan Alastarolla. Elokuun sateiden vuoksi kastelutauosta ei ollut haittaa.. Tapahtumat ovat kaikki osallistujille maksuttomia. Viidennellä Jaakko Mäkitalo upotti eagle-putin, kun vastapeluri teki birdien. Luvassa on muun muassa yleisurheilurataa, futista ilmatäytteisessä kaukalossa sekä ammuntaa. – Tällä yhteistapahtumalla pyrimme vastaamaan lapsiperheiden usein meille esittämää kysymykseen mitä liikuntalajeja lapseni voi harrastaa Loimaalla, toteaa Lähdemäki. Presidentin oli kutsunut pelaamaan Leevi K. – Kentällä on 17 kilometriä ohjauskaapelia ja antureitakin muutama sata. Jarmo Ilola onnittelee voittajaansa Kalle Sadonojaa. Lajeina ovat muun muassa ammunta, curling, frisbeegolf, golf, hevosajelu, jalkapallo, jousiammunta, jääkiekko, kahvakuula, katukoris, lentopallo, pesäpallo, petankki, suunnistus, tikanheitto ja yleisurheilu. – Lajeja pääsee kokeilemaan ja lisäksi tapahtuman aikana on kaksi lyhyttä zumbatuokiota, aikuinen–lapsi -jumppa, akrobatianäytös ja äijäjumppa sekä kahvakuulaharjoitus eli kaikille ikään katsomatta löytyy varmasti mukavaa liikunnallista tekemistä, lupaa liikuntasihteeri Tarja Lähdemäki. Myös Alastarolla lasten liikuttajina ovat alueen seurat ja yhdistykset. Kisa on palkintoarvoltaan suurin Suomen ammattilaisgolfareille kotimaassa järjestettävä kilpailu. Perheet joukolla liikkeelle GOLF Presidentti Martti Ahtisaari noudatti jo tutuksi tullutta kaavaa ja pelasi kierroksen Alastarolla samana viikonloppuna AlGo:n seuranmestaruuskilpailujen kanssa. – Väyliä kuivasi helle, mutta greenit ja lyöntipaikat saatiin kastelulla pidettyä vihreinä, Alastaro Golf Oy:n toimitusjohtaja Markku Mäkitalo kertoo. Uimahalli Vesihovinkin lipunhinnat on tapahtuman aikana pudotettu puoleen
Marokossa. 9. 044 587 6100. Isokaan vika ei ole kaupan este, kaikki käy. 23. elokuuta 2010 AUTOTALLIOVIMYYNTI mittatyönä ja asennettuna, laadukkaat kotimaiset nosto-ovet Tammimäenkatu 6, 2 krs Raisio IKEAa vastapäätä, Myllyn lähellä p. VASTAUKSET Kysy lisää: Irja Arponen p. 2. 02-469 3041, autotalliovimyynti@aumanet.. LL, Saviseudun paikallisin. syyskuuta. 7 e/vuosi Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. Koskella. Turvallinen kauppa, parempi hinta, Soita tai tule. 10 Lauantaina 28. Noudetaan, käteismaksu. 21. aurinkoja sadesuojaa asennuspalvelu Afrikan ja Egyptin vientiin Toyota Hiace, Toyota Liteace, Toyota Hilux, Toyota Dyna, Toyota Corolla, Toyota Carina, Mazda 2200, Nissan Urvan, Nissan Sunny, Nissan Vanette, Mitsubishi L-300, Honda Accord, Mitsubishi ja Toyota maasturit ym., myös katsastamaton, hyvät ja huonot. 050 353 7065 / (02) 762 2965 Tiesitkö että Loimaan Lehden voi tilata myös kasetille luettuna. Viisi. 6. Kun myyt, soita suoraan meille, ei turhia välikäsiä. syyskuuta. Palvelualojen ammattiliitto. 10. 8. 8. 2007. 11 kW. Likaa hylkivät NANO-KANKAAT MARKIISIMYYNTI Tammimäenkatu 6, II krs Raisio p. KOULUT KURSSIT MISÄ OLLAAN -VASTAUS Kuvassa on Loimaan entinen myllyrakennus, nykyinen Hankkija-Maatalouden viljavarasto. 7. 02-469 3041, markiisimyynti@aumanet.. 1. 3. Ranjia Oy, huomio uusi osoite Tuorsniementie 562, Raumantien motellin takana autokenttä, p. 5. Väinö Kolkkala. 4
0600 30006 (1,75 €/min + pvm) Liput 15–30 € Lippukassa avoinna klo 12–13 ja 2 tuntia ennen esitystä. Lähtö kentältä klo 16.00. 040 773 0762. Aiheina syksyn tapahtumat: Köyrimarkkinat Sarka museolla, nälkäpäiväkeräys, konsertti, kierrätyspäivät ym. Ystäväkerho kokoontuu Päiväpirtillä to 2.9. Metsämaan VPK nuoriso-osasto harjoittelee keskiviikkoisin klo 18 alkaen paloasemalla. MLL Mellilän yhdistys järjestää perheillan Pahkapirtillä 31.8. Alastaron reserviläiset . 0440533940. EDULLISESTI Ojalan Kouru Ky, Rauma p. Eläkeliiton Alastaron yhdistys Kuukausikokoontuminen Tuttujen Tuvalla ke 1.9. 7622 832 tai 040-531 9265. Annulle p. Tiedustelut H. Lauantaina 28. Mh 118.000 Tied. Myös ryhmille. www.matkaviitala.?, info@matkaviitala.. Loimaan 4H Uusia reippaita kerhonohjaajia tarvitaan mm. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15 Nuorisotalon alakerrassa. 022515748. Loimaan Seudun Kuulo ry. Ilm. Vampulan Eläkeläiset ry. klo 19. Kuukausikokoontuminen ma 30.8. 5.9. Tarja 040 7662965. P. 340 m 2 tontin pinta-ala 744 m 2 Rakennusoikeutta 3-kerroksiseen 1000 m 2 asuinja liiketilaan. klo 11.30. Uudet kuntoilijat mukaan. AU/Jalkapallo miehet sarjapeli AU OU Alastarolla ma 30.8. EN JUHLI merkkipäivääni. Hallitus kokoontuu klo 11.00. Max. ampumaradan kodalla klo 19 Mukaan ampumatodistus, metsästyskortti ym. Matkatoimistopalvelut M AT K A N I I N I M Ä K I O Y Riihikoski P. Ajoreitti Oripää kivimakasiini 8.25, Hirvikoski Apteekin pysäkki 8.45. Avoinna joka arkipäivä klo 10-14. 0400-919 541. Janika Marjamäki TO 18.30–19.30 DanceMix 10–12 v Tytti Ylen SU 15.00–15.45 HipHop 5–6 v Tytti Ylen SU 16.00–18.00 Edustus Janika Marjamäki kausi alkaa 6.9. Kaikki kävelystä kiinostuneet mukaan. Teatterimatka Turun kaupunginteatteriin Hamburger Börs -esitykseen ke 6.10. 045 2342 369 AU/yu 31.8 viimeiset tiistaiharjoitukset ulkona. klo 19.1520.15 Alastaron kirkonkylän koulun alaasteella, Aapiskuja 5. Pelli 040-8430601. Puh. Tied. Kiinniolonajan palvelemme VARAOSAT p. klo 13.00 mukana Reino Pispanen. Ruotsin risteilyn maksuista sovittava 6.9. Lasten tanssikur. Koskenniemi, Pääkkönen, Pihlajamaa. Suomi-Venäjä-Seura, Loimaa Matka Kirkkonummelle Pokrovan luostariyhteisöön su 29.8. ja ilm. 0400 458 280 Tilausajot 16-70 paikkaisilla busseilla. 010 7685 209 MAATALOUS p. 2, Loimaa klo 10-12 Bonbon & Tiina Info-puh. Tervetuloa! Loimaan Seudun Sydänyhdistys ja Parkinsonkerho . klo 12 Oripään Osuuspankilla. p 050-3369464 / Anni Loimaan Seudun Yrittäjänaisten seniorit kokoontuminen Martalla, Vesikoskenkatu 26 A 9, tiistaina 7.9. Virttaalle,lähtö torilta klo 17.15. Ampumajuoksun ja partiokilpailun harjoitukset Alastaron metsästysmajalla Su 29.8 klo 18.00 alkaen. 040-577 1394 tai kts.kotisivut Metsämaa Martat. klo 12. luvat. 040 7011 622 Räystäskourut • syöksyt • tikkaat • matto/pyykkitelineet yms Maanantaina 30.8. Alastaron, Niinijoen, Metsämaan ja Haaran kerhoihin. klo 14. Kaikki mukaan! Myytävänä Loimaalla vanha liike-asuinkiinteistö Tilaa n. Eila 0405651525 tai Tarja 050-3298676 Kansalliset Seniorit, Kannel-kuoron lauluharjoitukset ti 31.8 klo 13 Loimaan Nuorisotalolla. st1 pihassa Kartanomäenk. 045 651 9866 Soili Kataja Seppälänkylän yksityistien Sillan KOKOUS pidetään Dino Lift Oy:n ruokalassa maanantaina syyskuun 13. 200 m. ALKAEN TOIMISTOMME AVOINNA MA-PE 9-17 02 7669294 ja 044 0405140 (uusi). Harri Petäjä, p. 0400 854529 Reijo Liekari. Käsitellään myös hirvieläinmetsästyssäännön muutos. p. Tarj. klo 12 Länsipirtille. Lajeina on mm. www.matka-niinimaki.. Työväentalolla, Satakunnantie 57, 8.9. Ei ole vastaanottoa. menn. Kokouksessa keskustellaan ja päätetään sillan korjauksesta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä. Aleksis Kivenkatu 7, Loimaa, 0107685210 ark. AU/Jalkapallo P96 sarjapeli Salossa ma 30.8. Multasormi palvelee remontista huolimatta normaalisti. Tanssiseura Pistokkaat ry. Kirjoittajapiiri + kokkikerho. Tulkaa joukolla suunnittelemaan. 4H-toimistolla, puhelimitse tai sähköpostilla. Kysele peruutuspaikkoja p. -kerhoihin ilmoittautuminen ma 30.8. Johannan jumpat Mellilässä jatkuvat viikolla 35 keväästä tuttuun tapaan. klo 18.00 alkaen. klo 17.30-20; 4H:lla valokuvasuunnistusta, lähtö Hirvihovin pihalta. klo 18. Kouluttajina Jenni ja Erkki Halkivaha. Su 26.9. klo 18.00 alkaen Hirvikosken kentällä. mennessä, p. Illan aiheena astmaa sairastavan yleisimmät ongelmat. klo 18.00. klo 18.00 terveyskeskuksen alakerran ryhmätilassa, käynti takapihan kautta. 4 6 vuotiaat klo 16 -17 ja 7 12 vuotiaat klo 17 18. Savikki Ma 30.08. Loimaa OP pysäkki 9.00 Ilm. Monitoimitila Ahjossa vapaat harj. Ennakkomyynti: Toim.maksu alk. 050 3426599 viim.ti 7.9. 02-822 4405, Myyntiautoon Tmi T. Lisätietoja harjoituksista myöhemmin. Eura-Säkylä-Köyliön Eläkeläiset kutsuvat 35-vuotisjuhlaan ke 22.9. (02) 486 5880 info@matka-niinimaki.. Opintien koululla Opintie 1, klo 19.4021.40 lajina Bugg. klo.18.00 Anttilan Leanan luokse Keronkulmantielle. Peli Nappulat-Vanhemmat ja keskustelua menneestä ja tulevasta. klo 13.00 Allilla. Loimaan Voima. 20.. Ilta Loimaalla to 16.9. Vesijumppa jatkuu aina torstaisin klo 11.00, joulukuulle asti. Kerho ma 6.9. kerralla. Kuntolentopalloa lauantaisin Keskuskoululla klo 15. Tallinna 13.-14.12. Kuiva talli autolle talveksi. Reserviläiset Pistooliharjoitukset Heikinpirtillä ke 1.9. 0400 450 181/Antti. Kokoonnutaan tiistaina 31.8. Tied. Kauko Manner Savikki: Tiedotus: Teema-aiheet alkavat syyskuun alusta alkaen n. Tanssiliikuntaa latinalaismusiikin tahdissa (yksintanssia) maanantaisin alkaen 30.8. SPR:n Loimaan os. alk 7.9. Leisku SB-ikämiehet harjoitukset la 28.8 klo 16-18 Hirvihovissa. Punaisen Ristin Päiväpirtti, Turuntie 13. Jankon yleisurheilijat: Kävelyharjoitukset ti 31.8. klo 18.30 SPR:n Loimaan osaston Päiväpirtti ja myymälä, Turuntie 13. Jahtipaperit mukaan! Jahtipäällikkö Loimaan Voiman Suomi-Ruotsi maaotteluun lähtö tänään klo 14.00 Voimalan pihasta. Tarjoukset: 050-3426543 KINEMA Vesikoskenkatu 21, Loimaa www.kinoset.fi Ohjelmisto ajalla 28.8.-1.9.2010 -K13/111h48min 8,00€ La 19:00 Su 19:00 Ti-Ke 19:00 VIIMEISET ESITYKSET La 17:00 Su 17:00 Ma 18:30 -K7/51h30min 7,50€ Niinijoen Metsästysseuran hirvija peurakokous perjantaina 17.9.2010 klo 19.00 Salpakeitaalla. 010 7685 206 ja p. AU/syysmaastot keskiviikkoisin alakaen 1.9 pururadalla klo 18, tarkemmin au.n netti sivuilla.. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n Alastaron Haituvat kokoontuu pe 3.9 klo 13 Tuttujen Tuvalla Yhteyshlö Jaana Boström puh. klo 12.00 Paula Immonen, aiheena arki erityislapsen kanssa. Kerho Tuulensuussa ti 31.8. SPR:n ensiapuryhmä harjoitukset to 2.9. kello 18. Elisenvaaran Martat kokoontuvat ke 1.9. Tiehoitokunta Leskinainen haluaa vuokrata YKSIÖN tai KAKSION Loimaalta tai Hirvikoskelta P. U M P I K U O R M A A U T O / PA K E T T I A U T O vapaana kuljetuksiin lähes päivittäin Loimaalta/Auranmaalta Helsinkiin ja takaisin Tied./kuljetustilaukset Marko p. Lisät. 010 7685 208 ja p. Viikon vieraana ke 1.9. klo 11.00 Vesihovissa. Ilmoittautumiset: L-S Allergia ja Astmayhdistykseen 9.9. yli 17 v. 1. -perheliikuntailta ma 30.8. klo 18.00. Aloitamme n. klo 16. Forssan ja Loimaan Kaatuneitten Omaiset. Ryhmiin ilmoittautuminen internetissä alkaen ma 30.8. Heimolinnank 8, Loimaa AUKIOLOAIKAMME MUUTTUU 1.9. klo 15 mennessä. 40 km. klo 14.00. Mellilän Martat ja marttojen ystävät. Omat eväät ja ilm. elokuuta 2010 11 OSWALD SEURATOIMINTA ZZZVDYHQPDDIL 6$9(1 .$,6/$/(,..85, 7HOHVNRRSSL YDUUHOOD 7$.2 9,,.$7( 6RLWD SXK 6DYHQ YHUNNRNDXSSD DXNL K 0g1.,-b1 .</9g/$,7( 6RSLL WUDNWRULLQ Astmaatikot. Yhteinen syksyn ohjattu vesijumppa alkaa ensi to 2.9.10. Ostetaan omakotitalo! Vain hyväkuntoiset huomioidaan. Vuorio p. Nappulapesis. lajina Bugg alkeisjatko. Myös uudet mukaan, lisätietoja Katariina Naula-Nurminen, p. Katso lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet www.lnv.sporttisaitti.com KOJONKULMAN SEUDUN METSÄSTYSSEURA RY:N Peura ja hirvimiesten KOKOUS pe 3.9. klo 18-19.30. samba, cha-cha, jive, salsa, pachata, merenque. Jahdin valmistelupäivä 19.9.2010 klo 9.00. Sijainti Väinölänkadun ja Satakunnantien kulmassa mistä torille on n. klo 18.30 Sydämellinen kiitos kaikille, jotka monin tavoin muistitte minua täyttäessäni 90 vuotta. Olemme saaneet kutsun Helyn syysjuhlaan ke 1.9. Loimaalta. Ikinuorten ryhmään ilmoittautuminen internetissä tai ma 6.9. Kaikkien läsnäolo suotavaa. Varaa meiltä lennot, matkat ja tilausajobussit. Loimaan Seudun Yrittäjänaiset patikkaretkelle to 9.9. Kertamaksu. klo 12 Työväentalo Onnelaan Euraan. Lavatanssikerho Sekahaku ry harj. Kesän viimeinen kokoontuminen ma 30.8. monitoimitila Ahjossa su 5.9.. Kansalliset Seniorit Kansanperinteenkerho kokoontuu kirjaston alasalissa Ma 30.08 klo14.00 LP Juniorit. päivänä klo 19. Pauli LOIMAAN NAISVOIMISTELIJAT RY LOIMAAN NAISVOIMISTELIJAT RY Jumppakalenteri 2010–2011 KESKUSKOULU TI 17.15–18.00 Perheliikunta aik.+lapset 0–6 v Sanna Mäkinen, Eeva Mäkinen KE 16.30–17.15 Tenavajumppa 5–6 v Liisa Uusitalo KE 17.15–18.00 Tenavajumppa 3–4 v Elina Laakso LIIKUNTAHALLI/LIIKUNTASALI MA 18.30–19.30 Step Marika Perkiö YHTEISKOULU/JUHLASALI KE 19.30–20.30 Zumba Teija Lankinen KE 20.30–21.00 RVP-muokkaus Teija Lankinen TO 18.30–19.30 Kiinteytys Terhi Thil-Holmström, Meri Niemi, So?a Käyhkö LIIKUNTAHALLI / PEILISALI MA 17.30–18.30 Ikinuoret Anne Levomäki TI 17.30–18.30 MixTreeni 7–9 v Marika Välimäki, Jenny Saarelainen TI 18.30–19.30 Kuntojumppa Marja Ylärakkola KE 17.30–18.30 HipHop&ShowDance 13–14 v Meri Niemi, So?a Käyhkö KE 18.30–19.30 HipHop&ShowDance 15–16 v Meri Niemi, So?a Käyhkö TO 17.30–18.30 Show-HipHop aiemmin harrast. 040 827 5819. klo 17.30. yhd. 2,20 S-Etukortilla lipuista 3,50 € alennus myös perheenjäsenille LOIMAA URHEILUKENTTÄ keskiviikkona 1.9. 010 7685 204 SLEY:n elojuhla Orisuon rukoushuoneella su 29.8. Lisät. klo 18-19.30, judo yhteisharjoitus 2.9. klo 18 -19.30 Kahvila Henriikka, Seppälänkatu 5. Anjalle 5.9. Alustajana aluepäällikkö Hannele Kiviranta, Allergia ja Astmaliitto. 9-17, la 9-14 Agrimarket suljettu 28.8.-1.9. Le ik ka a ilm o itu s ta lte e n ! Budoseura Ippon Karate yhteisharjoitus 1.9. Lisätietoja Teemu 0400-662085. klo 14.00 Loimaan seurakunnan virkatalolla Opinkujalla. EL:n Loimaan kaup
Hän jää eläkkeelle vuodenvaihteessa. LOIMAA Asemanseudun koulu Mellilässä peruskorjataan ja laajennetaan lasten toimintakeskukseksi, josta on valmistunut hankesuunnitelma. (Varusmiesten vanha tapa laskea viimeiset palveluspäivät tyyliin esimerkiksi ”30 aamulla” eli siviili koittaa 30 päivän päästä.) Toinen slangi-ilmaisu on ”TJ 50” eli ”tännepähän jäätte” (lyhennys TJ) ja 50 aamulla. Valan vannoi hiukan yli 1 000 alokasta. – Tämä on ollut mielenkiintoinen ja vaativa ura, jossa tehtävät ovat vaihtuneet ja aina on pitänyt oppia uutta, Mäentaus kiittelee leipäpuutaan. Mäentauksen aamukammassa on ”50 aamulla”. Arvostettu, asiantunteva, ajankohtainen, sanovat suomalaiset. Valapäivä alkoi juhlavalla kunniakäynnillä Alakoululaisetkin laskivat kukkansa sankarihaudoille KARI NUMMILA Virttaan koululaiset laskivat jokaisen sankarivainajan hautakivelle kukan samalla, kun muistomerkille laskettiin Prikaatin seppele. Toimintakeskus on kuntaliitossopimuksessa mainittu yhdistymisavustuskohde. Avoinna 9-18, syyskuusta alkaen lauantaisin 10-14 • Puh. (02) 560 1040 Kotimainen Laaja varastovalikoima Halvempi Nopea Luotettava Osta laadukas, kotimainen keittiö siihen kuuluisaan halvempaan hintaan. Toimintakeskuksen suunnitelma valmis. Valapäivä alkoi uljaasti Virttaan kirkkomaalla, kun Porin Prikaatin komentaja, eversti Eero Pyötsiä laski seppeleen Virttaan sankarimuistomerkille kahden virttaalaisen, kapteeni Jouni Mäentauksen ja alokas Tuomas Kivirannan kanssa. Erja on kotoisin Säkylästä ihan Prikaatin vierestä. Loimaa/Virttaa Kari Nummila Loimaa ei ole varuskuntapaikkakunta, mutta silti eilen Loimaalla – Virttaan moottoriradalla – pidettiin jo kolmas perättäinen Porin Prikaatin valatilaisuus. Mikäs tässä sanomalehtenä ollessa. Joukko-osaston lipulla on iso moraalinen merkitys valatilaisuudessa: se on joukon tärkein yhteinen symboli. Prikaatin lipussa on toisella puolella Varsinais-Suomen ja toisella puolella Satakunnan vaakuna. Työt on tarkoitus aloittaa ensi kesäkuussa.Tälle vuodelle hankkeeseen on varattu 50 000 euroa ja ensi vuodelle 1 150 000 euroa. Kahden vuoden kuluttua valmistuvaan toimintakeskukseen siirtyy Isonperän koulu sekä kolme päivähoitoyksikköä. – Olihan se juhlallista, kun poika oli komentajan kanssa seppeltä laskemassa. Oman hohtonsa toi sekin, että alakoululaisia johdatteli vielä valatilaisuudessa sekä Prikaatiin saakka jatketulla retkellä syntyperäinen virttaalainen, Prikaatin oikeusupseeri, kapteeni Jouni Mäentaus, joka itsekin aloitti koulutiensä Virttaan koulussa vuonna 1967. Virttaalaiset Kivirannat myivät vielä taannoin kaiken Prikaatin tarvitseman ruokaperunan, ruokahuollon johdon siirryttyä Kuopioon kaupankäynti jumittui. Nyt jännittää se, kuinka pojan pitämä puhe valatilaisuudessa sujuu, Erja ja Lasse Kiviranta tuumivat sankarihaudalla. elokuuta 2010 Sarjat ja lajit tytöille ja pojille: 07 – nuoremmat 40m juoksu, pallonheitto 05 – 06 -syntyneet 40m juoksu, pallonheitto 03 – 04 -syntyneet 60m juoksu, pallonheitto, pituus 00 – 02 -syntyneet 60m juoksu, pallonheitto, pituus HIPPO –kilpailut Alastaron urheilukentällä torstaina 2.9.2010 klo 17.00 Kaikki osallistujat palkitaan! Ilmoittautumiset etukäteen konttorissa, puhelimitse numeroon 02-2121200 tai sähköpostilla osoitteeseen alastaron@op.fi Virttaan Nousu Kallistu halvempaan Keittiöt | Komerot | Kylpyhuoneet | Kodinhoitohuoneet | Liukuovijärjestelmät | Kaikki kodin kiintokalusteet HUITTINEN, Kauppiaskatu 3. Kaksi jälkimmäistä on tuotu Virttaalle siksi, että Prikaatin oma valapaikka – urheilukenttä – on sotilaskodin tilapäisenä tyyssijana sen peruskorjauksen takia. Selitys on se, että viime kesänä Loimaa oli vuorossa kesävalan pitopaikkana. 12 Lauantaina 28. Saat asennusvalmiin keittiön varastomyymälästämme mukaasi jopa 24 tunnissa! Hae kaikki kodin kiintokalusteet lähimmästä varastomyymälästämme! LAADUKAS KEITTIÖ HALVEMMALTA SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella 15 15 15 15 (+4) 3 Sunnuntaina 16 (+3) 5 Maanantaina 15 (+4) 5 Tiistaina 15 (+4) 4 Keskiviikkona 15 (+8) 5 TNS Gallup/Medioiden mielikuvat 2008. Juhlavuutta lisäsivät niin Prikaatin värikäs perinnepukuosasto kuin sen asettama kunniavartiokin lippuineen sekä varusmiessoittokunta ja Virttaan koulun 1–4-luokkalaiset, jotka laskivat omat kukkansa erikseen jokaiselle 19:lle sankarivainajalle