Miksi pirussa ne
eivät suunnanneet sieltä Volgan mutkasta kohti etelää. 98. sis. Yrityskauppoja pitäisi lähivuosina syntyä paljon, jotta yritysten
jatkuminen ja työpaikkojen säilyminen varmistettaisiin nykyisten yrittäjien jäädessä eläkkeelle.
TEUVO VALVE
?
Sivuladuilla
Katriina
Kotiniemi-Kojo:
Joutuuko ?hyvinvointiyhteiskunnassa?
tosiaan taistelemaan
kouluruuasta?
Sivu 25
Voihan Volgan
mutkastelut!
Perinnesuksen
porukka käväisi
Lahdessa ja totesi, että Suomen
Moottoripyörämuseossa pyöriä
riittää lattiasta
kattoon. vuosikerta
TORSTAI 29.11. Kristian Ahonen vaihtoi rakennusalalta nuohoojaksi, kun kyllästyi pätkätöihin. Tänä
syksynä hänestä tuli yrittäjä. alv.. Vampulalainen Ari-Pekka Uotila huolestui susista niin paljon, että aitasi
tonttinsa turvalliseksi. 2012
www.loimaanlehti.fi
UUTISET
U
U
T
I
S
E
T
Sivu
12
Laskemattomat sudet
eivät pääse pihapiiriin
. Aarteita
esitteli museon
puuhamies Riku
Routo.
Vietämme taas Valita
esi-isien lokaatiopäätöksestä -teemaviikkoa. P1D
Nro 138
Loimaan talousalueen paikallislehti . Vielä ei voi tietää, menikö investointi hukkaan, sillä
seudun harmaaturkit päästään laskemaan vasta maiseman lumistuttua.
Humppila
selvittäisi
yhteistyökuviot myös
Loimaan
suuntaan
Sivu 10
KATI UUSITALO
T
A
L
O
U
S
Nuohousyrittäjä ei pelkää tarttua työhön, kuten Kristian Ahosen käsistä näkyy.
Sivu
6
T
Ä
N
Ä
Ä
N
. No siksi, että joku käski
niitten suksia sinne missä voi suksia.
Sivu 24
-3
Irtonumeron hinta
1,50
29.07.1930
k. Klo 18
Kansanläh. 13.11.2012
KONSERTTEJA
Lämmöllä muistaen
Eero ja Marketta
Paula perheineen
Sukulaiset ja ystävät
Kun iäisyyden kutsu soi,
ei ihmiskäsi mitään voi.
On lähdön hetki salainen,
vain Luoja yksin tietää sen.
SUOMALAISEN
ELOKUVAN
SUOSIKKISÄVELMIÄ
Konsertti
Musiikkiopiston salissa
tänään klo 19
Siunattu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Laulusolisteja ja yhtye
Rakas puolisoni
Tervetuloa!
Vapaa pääsy.
Helvi Tuulikki
SÄTERI
o.s. Sunnuntai on juhlapäivä. Vapaaehtoinen kolehti Itä-Euroopan katulapsityölle. Kunniakäynti sankarihaudoilla, puhe Erkki Halkivaha. Joulu tulee, Jeesus
syntyy keskellemme. menn.
Diakoniamyyjäistuotto 1132 e.
Kiitos kaikille!
Kastettu: Elmeri Nikolai Ala-Kleme, Saimi Roosa Liisa Möhkölä,
Noomi Lilia Nyman.
Kuollut: Pentti Antero Launonen 94v, Tuulikki Helena Suomela
93v, Helga Orvokki Mäkinen 88v,
Jaakko Elias Suvitie 82v, Helvi
Tuulikki Säteri 81v, Keijo Antero
Mäkelä 58v.
. klo 18 alakouluikäisten
adventtijuhla Kaup.kirkolla: joulutouhua odotuksen merkeissä.
Ke 5.12. 0200 72822 (mpm/pvm)
arkisin klo 6.00-16.00, viikonloppuisin klo 6.00-12.00.
Ypäjä: Jakelukulma, (03) 6151 345.
Punkalaidun ja Huittinen: Almamanu 0800 966 65.
Pe 7.12. klo 20 myöhäisillan
Kauneimmat joululaulut.
Alastaron kirkko
To 29.11. Antti Antero Atte
KUOLLEITA
PÄIVÄN SANA
Rakkaamme
Helka Orvokki
MÄKINEN
o.s. Ohjelmassa ovat mukana Juha Hostikka
ja Rajamäen pojat, joka on
Dallapén alkuperäinen nimi.
Tanssit soitetaan perinteisen
Dallapén musiikin tahtiin.
Paikalla ovat tietenkin myös
joulupukki ja puffetti.
Tapahtumaa tukee Valtion
säveltaidetoimikunta, ja se on
osana Konsertti tuli kylään
-hanketta.
Ypäjänkylän kyläyhdistyksen
pikkujoulu ke 5.12. 050 560 4467 ja
041 430 7551
Lippuja myös ovelta.
Varttisatasen pikkujoulu
Ypäjänkylän kyläyhdistyksen
25-vuotisjuhlavuosi huipentuu pikkujouluun. marraskuuta 2012
2
TÄNÄÄN
NIMIPÄIVÄT:
29.11. YPÄJÄ
Su 2.12. klo18 Oripään kirkossa Riuttaskorven perheen joulukonsertti ?Joulun niin kauniiksi
teimme.. Lämmin kiitos osanotosta.
Setämme
Jaakko Elias
SUVITIE
HELLUNTAISEURAKUNTA
Pe 30.11. Kunnianosoitus
sankarihaudalla.
Loimaan Kaupunginkirkko
Su 2.12. Kunnianosoitus sankarihaudalla. klo 10.00 Sana jumalanpalvelus; Kaiken kansan lauluryhmä mukana! - klo 18.00
Kirkkokuoron 85-vuotis juhlakonsertti Ypäjän kirkkokuoro; johtaa
sekä yksinlaulu Kaija Saukkola,
trumpetti Tommi Jalo, urut Tapio
Laurila, sanaosuus kirkkoherra
Vesa Rasta
Kuolleet: Kankaanoja Aune Ulriika 90 v.
On Hoosiannan aika
Haaran Kyläteatterin
Syvästi kaivaten ja kiittäen
AJANTIETO:
Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 9.07.
Aurinko laskee kello 15.26.
Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu.
Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä
2,21?/pmm
3-sivu
2,21?/pmm
Tekstissä
2,07?/pmm
Tekstin jälkeen
1,78?/pmm
Takasivulla
2,20?/pmm
Etusivulla (modulikoot)
3,65?/pmm
Kuolin- ja kiitosilmoitukset, kunnalliset
ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,78?/pmm
Määräpaikkakorotus
0,06?/pmm
Värikorotus yhdestä lisäväristä
0,07?/pmm
Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin
5 riviä 7 . klo 10 adventtimessu,
Rouhiainen, Pihlajamaa, kirkkokuoro.
Ti 4.12. klo 13 kehitysvamm.
adventtikirkko K-L:n kirkossa.
To 13.12. Silloin vietetään ensimmäistä adventtisunnuntaita.
Ensimmäinen adventtikynttilä
syttyy, ja joulun odotus alkaa.
Kirkoissa ympäri Loimaata ja
koko Suomea lauletaan Hoosiannaa Daavidin Pojalle. Kyyti 0400-740482
Lankinen.
Metsämaan kirkko
Su 2.12. joulujuhla K-L:n srk-talolla. Kahvi Hanhijoen Maatalousnaiset.
Ma 3.12. 6 kk 57,80. Torstaina 29. Kiitos osanotosta.
Kiitos kaikille Helviä hoitaneille.
Lämmin kiitos teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme
TUULIKKI HELENA SUOMELAN
muistoa ja otitte osaa suruumme.
Kiitos myös kaikille äitiämme hoitaneille.
Lapset perheineen
KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA
. Tilaisuudessa mahdollisuus ostaa Riuttaskorven perheen joulu-cd levyjä. Hoosianna-hymni. klo 10 pyhäkoulu Niinijoen koululla.
1. rippikoulu klo 9-12 seurakuntatalolla.
Su 2.12. Poskiparta
* 11.10.1931 Kurkijoki
. Kirjat avattiin, avattiin
myös elämän kirja, ja kuolleet
tuomittiin sen perusteella,
mitä kirjoihin oli merkitty,
kukin tekojensa mukaan.
Ilm. Konsertin järjestää
Aikuistyön johtokunta.
Kirkkoherranvirasto avoinna
ti, ke klo 9-12
. klo 14 lähetyspiiri
(SLS) srk-talolla.
Pe 30.11. Itsenäisyyspäiväjuhla srk-talolla.
Lippuja:
Viimeiset esitykset
pe 30.11. Nahuntuvalla klo 13
hartaus ja klo 18 lähetyspiiri.
Itsenäisyyspäivänä klo 12 sanapalvelus, Szarek, Pihlajamaa.
Kunnianosoitus sankarihaudalla.
Virttaan kirkko
Su 2.12. klo 12 adventtimessu,
Szarek, Lehtola.
Ma 3.12. klo 9-11 pappi toimistolla.
Mellilän kirkko
To 29.11. klo
12.
Mitä. . klo 14 Tilkkutäkki srktalolla.
Itsenäisyyspäivänä 6.12. klo 19 ja
la 1.12. Eeva
Korpela, Katri Keloniemi.
Klo 18 Kirkkokuoro laulaa palvelutalolla.
To 6.12. klo 19
rukoustilaisuudet
Savipellonkatu 5, p. Leikasto, T. Ilm.
040-7469373 M. klo 14 lähetyspiiri
srk-kodilla.
Su 2.12. Pikkujoulu
on tänä vuonna todella erilainen verrattuna aikaisempiin,
sillä esiintyjiksi on saatu musiikin monitaiturit. LOIMAA
www.loimaanseurakunta.fi
Kanta-Loimaan kirkko
Pe 30.11. 20: 11
30.11. 3.11.2012 Loimaa
Kuljet aina kerallamme
voiman lähteenä lähellä,
elät muistoissa mukana
sävelinä sieluissamme.
29.11. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu
ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin
toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo.
SANOMALEHTIEN
LIITON JÄSEN
ISSN 0358-9161
Kustantaja:
Priimus Media Oy.
Painopaikka:
Allatum Oy.
Toimitusjohtaja
Kirsti Kirjonen
puh. 6 kk 72. Puhe Janne Tiiri.
Seurakuntamestari Hannu
Suisto lomalla 1.-9.12. Koskenniemi, O. klo 13 eläkel. Klo
13 lähetyspiiri (SLS). 040 8455740
www.loimaanhelluntaiseurakunta.fi
s. klo 15 ja 19.
Kelloliike Iisakki ja
puh. Ypäjänkyläntie 842.
Tilaushinnat:
Määräaikainen
12 kk 121. Klo 12 Kojonkulman
pyhäkoulu ja klo 19 adventtijuhla
Sosilla, O. klo 20?1
Ypäjänkylän Seuraintalossa,
os. 1
kaupungista vuoroautolla: klo 12
linja-autoasema-Op:n pys.-sairaalan pys. Kulj. Saarinen
* 31.5.1924 Alastaro
. klo 9 kaikkien perhekerhojen joulujuhla K-L:n srktalolla.
Tapahtumat
To 29.11. Päivähoidon jouluhartaus kirkossa klo 9.30. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233.
Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14. klo 9.30 Lasten kauneimmat joululaulut päivähoidolle ja Kauhanojan koululle. Ruoka (6 e) ja ohjelmaa
srk-talolla, vieraita Jokioisilta.
La 1.12. Sijaisena
Tero Heikkilä.
Kastettu: Lulu Anna Vadelma
Purra.
Ke 12.12. Kunnianosoitus sankarihaudalla. klo 12 ja ke 5.12. klo 12 Kirkonkylän
koulun adventtikirkko, Pääkkönen, Mäkinen.
Su 2.12. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin.
Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi
Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi
Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi
Jakeluhäiriöt: Puh. 1. 2: Virttaa-Alastaro
srk-talo-Kojonkulman Op. klo 18.30 raamattupiiri srk-talolla.
Itsenäisyyspäivänä klo 10 sanapalvelus, Pääkkönen, Lehtola,
kirkkokuoro. klo 14 adventtikahvit
maahanmuuttajille ystävineen
Kaup.kirkolla.
Ma 3.12. Missä?
Milloin?
LL, Saviseudun paikallisin.
Toimitus:
Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030, 050 555 7526.
Toimitussihteerit: Sampsa Hakala, Tiina Naula.
Toimittajat: Lari Kiviranta, Leena Reikko, Anu Salo, Pasi Salo.
Ilmoitusmyynti:
Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti
(02) 588 8020, 0500 324 939
Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta
(02) 588 8024
Myyntineuvottelija Liisa Kivinen
(02) 588 8021
Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs
(02) 588 8028
Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet
avoinna ma?pe klo 8?16 (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi
Henkilöasiakkaiden ilmoittajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet
avoinna ma?pe klo 8.30-16 (02) 7702 610 ilmoitukset@loimaanlehti.fi
Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Juhla srk.
talolla. Aimo
30.11. klo 18 adventtijuhla
Lindholm-Ventolassa Karhulankylänt. 4 kk 53,50?
Kestotilaus: Lask.jakso 12 kk 112,30. Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen,
joka sillä istuu. 20: 11
Kiittäen ja kaivaten
Lapset ja lastenlapset perheineen
Sisaret perheineen
Muut sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu. 4 kk 39,30?
3 kk 30,50?
Irtonumero 1,60?
www.loimaanlehti.fi
Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. klo 10
sanapalvelus, Alanen, Mäkinen,
Päivänkakarat. ORIPÄÄ
La 1.12. Kahvi
koululla.
Itsenäisyyspäivänä klo 12 sanapalvelus, Pääkkönen, Lehtola.
Lapset
Ti 4.12. Kahvi ja ohjelmaa
srk-kodilla. 86, O. Kirkkokuoro.
Ke 5.12. klo 11 jumalanpalvelus
(eht.), S Paldanius
Ti 4.12. (sis.alv). Kahvi ja myyjäiset
(klo 15 asti) srk-talolla, Loimaan
Saviset. Säilä, lasten ohjelmaa.
Ti 4.12. Pienen aasin askeleet
jo kuuluu kaukaa tuolta, lasten
adventtilaulussa lauletaan. Adventti
tarkoittaakin tulemista.
Perheiden adventtimessu
Mellilän kirkossa su 2.12. klo 13 eläkeläisten
joulujuhla Nahuntuvalla, pikkupaketti mukaan.
Ti 4.12. Adventtisunnuntai,
perhejumalanpalvelus kirkossa
klo 10. adventtisunnuntaina 2.12.
klo 10 messu, Alanen, Mäkinen,
kirkkokuoro. (02) 770 2204. . klo 14 näkövamm.
kerhon adventtijuhla Kaup.kirkolla.
Ke 5.12. Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin
ja ihmiset ottivat hänet vastaan
kuninkaana. Eskelinen 5.12.
menn, Mellilä-Niinijoki ilm. Itsenäisyyspäivä,
sanajumalanpalvelus kirkossa klo
12. Koskenniemi.
Ke 5.12. klo 12 adventtimessu,
kirkon seurakunnalle luovuttamisen juhla, Alanen, Mäkinen. Kulj. klo 9.30 Lasten kauneimmat joululaulut päivähoidolle ja kouluille.
To 29.11. klo 13 ja 18.30 (huom.)
raamattupiiri.
Itsenäisyyspäivänä klo 10
sanapalvelus Kaupunginhautausmaan siunauskappelilla, Koivunen, Pihlajamaa, kirkkokuoro.
Kunnianosoitus sankarihaudalla.
Pe 7.12. klo 9.15 Lasten kauneimmat joululaulut päivähoidolle srk-talolla.
La 1.12. klo 10 adventtimessu,
Szarek, Lehtola, kirkkokuoro. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 23%.
Kalenterivuosi on pian kulumassa loppuun, ja kirkkovuodessa on jo alkamassa uusi
vuosi. 040-
7630647 A. seurat Sirosella Kivenhakkaajank., ital.evankelista
Danilo Valla, tulkki Mario Heinilä,
Esa Mäkinen.
Ke 5.12. Hoosianna tarkoittaa: Auta, pelasta.
Mellilän kirkossa vietetään jo
perinteeksi tullutta adventin perhemessua. klo 11-14.30 kaikkien
eläkeläispiirien tapahtuma K-L:n
kirkossa. 01.11.2012 Loimaa
Veikko
Onni-veli perheineen
Muut sukulaiset ja ystävät
On lepo suuri helmassa Herran
ja pyhä siunattu hiljaisuus.
Kaikk´ maiset vaivat jo unhoon painuu
kun saapuu rauha ja elo uus.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. klo 18 naistenilta, ?Evankeliointi elämäntavaksi?, R Hirviniemi ja P Paldanius
- klo 18 miestenilta Ahokkaalla
(Rouhelantie 46)
Su 2.12. klo 12 adventin perhemessu, Koivunen, Kilpiö, kirkkokuoro.
Itsenäisyyspäivänä klo 12 sanapalvelus, Rouhiainen, Kilpiö,
kirkkokuoro. Rantasalo 5.12. Hänen kasvojensa edestä pakenivat maa
ja taivas, eikä niistä jäänyt
jälkeäkään
Ilm.
marraskuuta 2012
Tarjoukset voimassa TO?PE.
PA
ME SU
M
E
L
LVE
NNUNTAISIN
KLO 12-21
TÄNÄÄN TORSTAINA
HK viljapossun
ETUSELKÄ
TAI LAPA
Yläneen Perinneliha
myy ja maistattaa tuotteitaan!
59
2
HK, naudan
PALAPAISTI
500 g, (13.98/kg)
kg
99
6
99
3
rs
VAIN TORSTAINA:
Savustettu, kokonainen
KIRJOLOHI
Omasta uunista
Jokioisten Leivän
RANSKANPATONKI
99
7
H viljaporsaan,
HK,
marinoitu
m
LIHASUIKALE
L
kg
700 g, (5.70/kg)
70
rs
Jokioisten Leivän, 10 kpl
Dole
Tuore, kotimainen
HILLOMUNKKI
BANAANI
KURKKU
(5,67/kg)
260 g (3.81/kg)
0
kpl
3
40
89
0
ps
Jokisen eväät
Taffel
RAPUMARINOITU
TU
U
SILLI
MEGAPUSSIT
250 g (10.00/kg)
275-325 g
(6.12-7.24/kg)
00
5
2 prk
1
kg
Fazer
OLUT
320?350 g
(10.00?10.94/kg)
(10.00?10.94/k
kg)
)
ps
Hin
H
Hinta
inta
t ilman K-plussakorttia
K-plussako
ort
t tia
a2
2.59-2.69
.59 -2
-2.
.69
69
(8.28-9.24/kg)
-23?26%
kg
Karhu 8-pack
MAKEISRASIAT
99
1
99
-16%
sis. alv 23 %),
matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis. pantit 1.20
(4.09/l)
(Voimassa 26.11.2012?26.1.2013)
99
11
50
10
3 rs
Hinta
Hin
in
nta
ta ilman
ilm
i
il
lm
man K-plussakorttia
K-plussa
akorttia
a 4,
4,19
9
(11,97-13,09/kg)
(11
9797
71
713
3 09/kg)
www.k-citymarket.?
99
kpl
LOIMAA
010 538 9200
ma-pe 8-21
la 8-18 su 12-21
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis. 3
Torstaina 29. alv 23 %).
On se kumma millainen
haloo syntyy Metsämaan kouluruuasta joissakin kouluissa ei
saa ruokaa ollenkaan ja täällä
jaksetaan kitistä! Ei sitä varmasti pakoteta syömään.
. Auttaisi
autoilijoita paremmin näkemään kävelijät. Ämmät kiittää. Ensimmäinen syy
on se, että Loimaalla on positiivinen liikuntaongelma: liikunta ja kilpaurheilu ovat niin kovassa
nosteessa, että salivuoroja ei riitä kaikille. Oikea vastaus on rehellinen mutta tiukasti lausujan edun mukaisesti rajattu, se on sekä
asiantunteva että nöyrä, ja se antaa positiivisen
kuvan niin lausujasta kuin arvioinnin kohteestakin. Päällikkö
tarttukoon kauhaan ja tehköön
jotain hyödyllistä...
. Niin hävisi
pois myös seuraava MikkolaPuhtola. Niin on Loimaa muuttunut Äijäseni.
Hulmintalon poika
. 6).
Koska loppuvien yritysten mukana katoaa jo olemassaolevia työpaikkoja, ihkauusia työpaikkoja
joudutaan synnyttämään sitäkin
enemmän, jos jatkajia ei löydy.
Yrityksissä, joissa on edessä omis-
TOIMITTAJALTA
tajanvaihdos yrittäjän ikääntymisen
johdosta, on kiinni peräti 250 000
työpaikkaa. Kyllä me
lapsiperheet sitten menemme
suosiolla paremmille työ-, opiskelu- ja harrastusapajille. Uudistalon aidassa on
laatta, joka kertoo Honkasen
pojan Ilmarin olleen Mannerheim Ristin Ritari. Seudulla
ajetaan peurojen päälle oikein
urakalla. Virttaalla kääpiövillakoira välittämisestä ja hoivaamisesta.
ESKO
Enemmän
kuin oikea
Jos minulta kysytään, Loimaan Lehti on yksi Suomen parhaista paikallislehdistä. Parantamisen varaakin
löytyy. Ensinnäkin kirjeen lähettäjä oli Postipankki,
eikä mestari kironnut. Pitäisi olla niin, että
ajajien täytyisi maksaa jokaisesta yliajetusta peurasta valtiolle 500 euroa. Vinkiksi Loimaan keilahallin pitäjille: Laittakaa
keilasalin pöytiin teksti:
pöydillä istuminen kielletty
hygieniasyistä,koskee myös
aikuisia...
Sivusta seurannut
. Kopissasi oli
pieniä virheitä. Yhteydenottopyyntöjä
ja vastauksia on putoillut hiljalleen, joukossa
muutama laaja kirjekin. Sosiaalisen median käyttöä mielipiteiden
ja uutisaiheiden hankinnassa voidaan tehostaa,
ja lehdestä voisi välittyä nykyistä laajempi mielipiteiden kirjo.
Minulta ei kuitenkaan kysytä. Toiminta Metsämaan koulun
ja päiväkodin ruokasekoilussa
ei toimittu reiluuden ja lasten
edun mukaisesti. Ei enää. Vaikuttaa siltä, että Alpinojan äijä painostaa minua
pohtimaan Satakunnantien
vanhojen talojen häviämistä.
No jatketaan Laaksosen talosta, jonka jälkeen onkin pätkä
vanhoja taloja, Salminen,
Laakso aina Taidetalolle asti, se
mukaan lukien. Seuraava
talo alajuoksun suuntaan Lindfors- Hannes Palin on purettu
pois. En lainaa
viestien sisältöä suoraan, ja viestin
lähettäjän nimi jää minun tietooni.
Katsotaan, voiko paikallislehteen
tehdä jutun näin.
Pasi Salo
pasi.salo@loimaanlehti.fi
KOPIT
. Se ei suostu pelkästään raapimaan uutisaiheiden pintaa, lehden
sivuilta välittyy positiivinen tekemisen meininki,
ja lehti näyttää hyvältä. Ja kokeiluluontoiset toimet jäävät yleensä pysyviksi.
Taisto L
. On se vaan kummaa kun
eläkeläinen syrjäyttää nuoren
ammattilaisen saamalla tämän
paikan päivähoidossa.
Nuoret lähtee
muualle töihin
. Hyvälle veljelle. Paljon on mennyt ja meneekin, kun ei ole kiinnostusta
huolehtia. Ei Loimaalla ole tätä myöden mitään
tarjottavaa.
. ja nimenomaan työpaikkoja, joita ei ole rahoitettu julkisilla
varoilla.
Sekään ei riitä, jos samaan aikaan
eläköityvät yrittäjät eivät löydä yrityksilleen jatkajia ja joutuvat lo-
pettamaan toimintansa. Nahuntuvan ruokailussakin
jo heitetty niin paljon rahaa
tuhkana tuuleen, kun pientä
määrää ruokaa kuljetettu Itellan toimesta keskustasta asti,
vaikka ruokaa tehty puolen kilometrin päässä. Tämä johtuu siitä,
että olen jäävi henkilö arvioimaan Loimaan Lehteä.
Minulla on määritelmäkin tuollaisille yllä
oleville lausunnoille. marraskuuta 2012
4
MIELIPITEET
PÄIVÄN MIETE:
Mikään ei ole erikoisen vaikeaa, kun vain jaat sen
tarpeeksi pieniin hommiin.
Henry Ford
Päätoimittaja Kati Uusitalo
kati.uusitalo@loimaanlehti.fi
Käänteentekevää
Jotta julkinen talous saataisiin jotakuinkin tasapainoon ja julkisia
palveluja kyettäisiin järjestämään
tulevaisuudessakin, uusia työpaikkoja pitäisi synnyttää parisataatuhatta . Omistajanvaihdoksissa
onnistuminen ja niiden tukeminen ei olekaan yhdentekevä asia,
paremminkin käänteentekevä. Massakeittiöiden ruuat
eivät voita koskaan koulujen
omissa keittiöissä tehtyjä. Koppisi
sisältö (josta olen samaa mieltä) ei kuitenkaan muutu näistä
korjauksista.
Setä-Kalle Amerikasta
. Näin loppuisi
kohellus.
Harri Tanhuanpää
. Lisäksi asiaa on setvitty
leppoisasti kaupan kassajonossa, tennishallilla ja
urheilukeskuksen punttisalilla.
Jatkan kyselemistä. Onko tässä taas meneillään
yhden pikkukoulun lopettaminen?! ..voivoi Loimaa. Oripään jouluvalot ovat
ok. Liikkuva kuva ja nauhoitettu puhe sisältävät
usein edustuksellista mediaesiintymistä, mutta
ennen muita sanomalehden tehtävä on ravistella
oikeaa vastausta tai jättää se noteeraamatta.
Testaan parhaillaan oikean vastauksen sivuuttamista Loimaan Lehdessä. Mutta jättäkää kaikki
katulamput myös päälle on
vuoden pimein aika. Kutsun niitä oikeiksi vastauksiksi. Hirvien ja kanalintujen metsästäjille tiedoksi, että niiden
kannat ovat jo Loimaan seudulla melkein loppu. Koppikirjoittajan nimimerkki ?Hulmin talon poika. Kumi-Suominen,
Satakunnantien varren talo ja
pihan verstas vaipuivat pikku
hiljaa kohti maata ja purettiin
perustellusti pois. Seuraava Ans
so Anselm Honkasen liiketalo
ja sen talousrakennukset on
purettu. Ja sit kävelijät
muistetaan ne heijastimet ja
heijastinliivit!
Lisää mielipiteitä sivulla 25.. Tässä asiassa
tässä tavassa on kuitenkin samankaltainen ongelma, mikä liittyisi minun lausuntooni Loimaan
Lehdestä. Ihmeellistä, että seuraavan ns Niemenpään kaikki
kiinteistön ainakin jo 40-luvun
lopun kolme rakennusta olivat
menneenä kesänä paikoillaan.
Sen sijaan seuraava Loimijoen
rannan Osuusteurastamo kaikkine rakennuksineen purettiin
pois jo kymmeniä vuosia sitten. Nyt on korkea
aika yhdistää Nahuntuvan ja
Kalliohovin ruokailu siten että
ruoka valmistetaan koululla
ja säästetään kuljetusmaksut
kokonaan.
. Hanneksen jatkajat PalinVuoren kiviveistämö lopetti
jo 50?60-luvun vaihteessa.
Kuulopuheiden mukaan KumiSuomisen Paavo omisti ed.
asuintaloa, joka vanhentui
paikoilleen. Oikeiden vastausten vaara on ilmeinen.
Tästä johtuen aloin kysellä parisen viikkoa
sitten Loimaan liikuntasalien tilanteesta Loimaan
Lehden facebooksivuilla. ei liity
loimaalaiseen Vesikosken Hulmin taloon.
Juhani Heinonen, Loimaa
. Se on tyydyttävä mutta kovin vajaa.
Oikeita vastauksia ovat uutisvälineet täynnä.
YKSI SANOMALEHDEN selviytymiskeinoista tulevaisuudessa on olla tyytymättä oikeisiin vastauksiin. Näillä kohdin Satakunnantietä oli vielä 50-luvulla
yritystoimintaa melkein joka
tontilla. Seuraavan
viiden vuoden aikana yksistään Varsinais-Suomessa on omistajanvaihdoksen edessä kolmasosa toimivista
yrityksistä (s. Funkis-tyylinen pesula-mankeli-sauna on jäänyt
kevyen liikenteen ja sen sillan
alle. :)
. Otetaan oppia ennakkofiksuimpia, vaikka niin usein luu- luulottomuudesta ja ehdottomasta
lemme. KU
hoivaa heikon
alun elämäänsä saanutta
minipossua
välittämättä ollenkaan
siitä, ettei ole
P.S. Säilyttäkäämme siis koulu keittiöt.
Noloksi asian tekee vielä se,
että toiminta aloitetaan ennen
virallista päätöstä. Kuulin
myös kaksi syytä, miksi näin on. Torstaina 29. Ei ole totta! Jos ruuan kuljetus lähelle ei kannata niin ei
kai kauemmaskaan. Kun materiaalia on riittävästi, kirjoitan aiheesta yhteenvedon liikuntasalien käyttäjien näkökulmasta.
Erilaisia näkökulmia ja tietoa aiheesta voi lähettää alla olevaan sähköpostiosoitteeseen. Toinen
syy on se, että koulujen koot ovat ylittäneet liikuntasalien vetokyvyn, varsinkin kun huomioidaan,
että urheiluseurojen edustusjoukkueet harjoittelevat liikuntahallissa päivisin.
Normaalisti olisimme soittaneet kaupungin
vastaaville virkamiehille, ehkä jollekin opettajalle ja
parille urheiluseuran edustajalle tiedustellaksemme, miten asioiden laita oikein on. Testi tapahtuu
seuraavasti:
Kuulin muutama viikko sitten kylillä, että Loimaan liikuntasalit ovat ruuhkautuneet. Emme me ihmiset ole lähi- sen oikea ja alkuperäinen emo (LL
mainkaan maailman viisaimpia ja 27.11). Sijaisen saanti
olisi ollut vaan järjestelykysymys
Jos hirvi tai peura
tulee tielle, yritä väistää sitä
takaa, poliisi neuvoo.
Jos onnettomuus sattuu,
poliisi kehottaa varoittamaan
muuta liikennettä ja viemään
varoituskolmion paikoilleen.
. Riskiä joutua hirvi- tai
peurakolariin voi pienentää
merkittävästi, kun noudattaa
varovaisuutta. Auta ja hälytä apua, jos
onnettomuudessa on loukkaantuneita. Auton sisätiloista ei oltu anastettu mitään.
Peurat ja autot
törmäsivät
LOIMAALLA tapahtui tiistaiillalla kaksi peurakolaria. Theodorakiksen mukaan hänelle on
varattu kaksi päivää viikossa
aikaa ikäihmisten neuvolalle.
. Emme vielä tiedä, kuinka
aktiivisesti ikäihmiset lähtevät
neuvolaan mukaan.
Ikäihmisten neuvola on osa
valtuuston hyväksymää ikäihmisten palveluiden strategiaa.
Kaupungin vanhusneuvosto
on ollut ideoimassa ja suunnittelemassa neuvolan toimintaa.
Terveydenhuoltolaki velvoittaa antamaan iäkkäiden
neuvontapalveluita. Oripääntiellä sattui törmäys, jossa
henkilöauto vaurioitui. Kiireettömän ajan päivystys alkaa vasta iltapäivällä,
ja siihen mennessä röntgen
ja laboratorio ovat jo ehtineet
rauhoittua.
Töiden on määrä alkaa alkuvuodesta, tarkempia aikatauluja ei vielä ole.
. Marttilan
mukaan neuvola voi tukea
toiminnan käynnistämistä,
jos esimerkiksi kaksi aktiivista senioria päättää järjestää
980
Henkilöauto
vietiin
LOIMAA Lukittuna ollut henkilöauto anastettiin autoliikkeen pihalta Lamminkadulta
maanantain ja tiistain aikana.
Auto on siniharmaa Nissan
Sunny, ja sen rekisteritunnus
on YHY?181.
Autoon
murtauduttiin
LOIMAA Pysäköintialueella Pirttikujalla olleen henkilöauton
etuoven lukko rikottiin, ja ovi
oli saatu avatuksi maanantaina
kello 16.20?16.30. Vuoren mukaan
siirtyminen pysyvästi kokonaan uusiin tiloihin helpottaa
myös muuttoa, väliaikaista
väistöliikettä ei tarvita.
. Hirvivaaraalueella kannattaa vähentää
nopeutta tuntuvasti, jotta voi
pysähtyä nopeasti.
. marraskuuta 2012
AIHETTA JUTTUUN:
Soita:
Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat
02 588 8032
02 588 8036
UUTISET
Loimaa kutsuu ikäihmiset neuvolaan
PARKKI
PORSAANLEIKE
salaattipöytä
+ kahvi
Suomalainen paikallinen
. Ennen neuvolakäyntiä
seniorit saavat täytettäväkseen
kyselylomakkeen, jolla pyritään tunnistamaan heidän tarpeitaan ja toisaalta vahvuuksiaan. Oletamme, että 70-vuotiaat pystyvät vielä autoilemaan
ja kulkemaan tänne, Theodorakis perustelee.
Neuvolatoiminta järjestetään kaupungin olemassa
olevilla resursseilla. Hirvieläinonnettomuudesta on myös aina
ilmoitettava poliisille.
LEENA REIKKO
Aluesairaalassa
alkaa remontti
Röntgen ja laboratorio
muuttavat uusiin tiloihin
Loimaa
Leena Reikko
Loimaan aluesairaalan röntgen ja laboratorio muuttavat
ensi vuonna nykyistä toivivampiin tiloihin.
. Toki ohjausta ja neuvontaa
on annettu aikaisemminkin,
mutta tällaisena neuvolatyyppisenä se on uutta, sosiaali- ja
terveysjohtaja Jaakko Kaunisto kertoo.
Kaupunki kutsuu neuvolaan
kirjeitse koko vuoden 1943 ikäluokan eli yhteensä 173 loimaalaista. Kaikki voittavat,
iloitsee aluesairaalan johta-
va lääkäri Armi Vuori.
Röntgenin ja laboratorion
nykyinen sijanti sairaalan toisessa kerroksessa kuormittaa
muun muassa hissejä. Myös
odotustilat ovat paremmat kuin nykyisissä tiloissa kakkoskerroksessa.. Laboratorion muuttaminen ei ole mikään pikku juttu.
Ensimmäisen kerroksen
etuna on helpomman liikkumisen lisäksi myös se, että
laboratorion aamuruuhkan
aikaan tiloissa on melkoisen
tyhjää. Samassa kerroksessa on myös kaksi
vuodeosastoa. Peura
jatkoi matkaansa.
Kakkostiellä tapahtuneessa
kolarissa henkilöauto vaurioitui ja peura kuoli.
Peurakolarien
riskiä voi
pienentää
Neuvolan tavoitteena on ohjata ja opastaa senioreita heidän tarvitsemansa avun äärelle.
jumpan sivukylillä.
Kotihoidon
ohjaaja Kirsi
Theodorakis
muistuttaa,
että neuvolapalvelu on
avointa ajanvarauksella
kaikille yli
65-vuotiaille
senioreille.
NEUVOLAN päätoimipiste on
Kartanomäen lääkärin vastaanottohuoneessa, mutta
tarvittaessa vastaanottoja tarjotaan myös Mellilässä, Alastarolla ja Metsämaalla.
. Käytä mahdollisimman
paljon kaukovaloja ja tarkkaile
myös tien vierustoja, erityisesti
paikoissa missä puita tai pensaikkoa kasvaa lähellä tietä.
Jarruta heti havaitessasi jotain
poikkeavaa. Yhdyshenkilönä neuvolassa on sairaanhoitaja Merja Järvi. Tässä
täytyy ajatella ja suunnitella
asioita pitkälle eteenpäin.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on varannut hankkeeseen 1,3 miljoonaa euroa.
Aluesairaalan röntgen ja laboratorio muuttavat tiloihin, joihin on käynti suoraan ulko-ovelta. 5
Torstaina 29. Kaunisto
toivoo, että sairauksia ennaltaehkäisevällä neuvolalla saavutetaan myös kustannussäästöjä, sillä ikäihmisten pysyminen
terveenä ja toimintakykyisenä mahdollisimman pitkään
vähentää palvelujen tarvetta
toisaalla.
LOIMAAN SEUTU VarsinaisSuomen poliisilaitos muistuttaa hirvi- ja peurakolarien vaarasta. Vuonna 2014 ovat
vuorossa 44-syntyneet. Sinne on
helppo kulkea, ja odotustilat
ovat nykyistä mukavammat.
Myös henkilökunnalle tämä
on parempi. Hän voi ohjata ikäihmisen esimerkiksi sosiaalityöntekijän tai fysioterapeutin luo,
kotihoidon ohjaaja Kirsi Theodorakis havainnollistaa.
Neuvola pyrkii antamaan
myös vertaistukea. Tämä ei ole perinteinen
neuvola, jossa mitattaisiin esimerkiksi verenpaineita, hän
täsmentää.
Neuvolakäynnin tarkoituksena on tunnistaa ikäihmisten
tarpeita ja ohjata heitä avun
luokse. Ensi vuonna
kutsukirjeet
lähetetään vuoden
1943 ikäluokalle
LARI KIVIRANTA
Loimaa
Lari Kiviranta
Kaupunki kutsuu kaikki 70
vuotta täyttäneet ikäihmisten
neuvolaan ensi vuoden aikana.
Ikäihmisten neuvola järjestetään
Loimaalla ensimmäistä kertaa.
. Tämän jälkeen neuvolan
yhdyshenkilö keskustelee ja
ohjaa ikäihmisen tarvittaessa
eteenpäin eri asiantuntijoille.
. Neuvola on vapaaehtoinen: sen voi
hyödyntää niin halutessaan.
Johtava hoitaja Marita
Marttila kertoo, että neuvolan
tarkoituksena on ennaltaehkäisevästi auttaa ikäihmisiä
pysymään toimintakykyisinä
mahdollisimman pitkään ja
antaa heille voimia kantaa itse
itseään eteenpäin.
. Nyt tutkimme ja viilailemme pohjapiirrustuksia. Uusi paikka on sisääntulokerroksessa
Seuraavan viiden vuoden aikana
Varsinais-Suomessa on omistajavaihdoksen edessä noin 30
prosenttia toimivista yrityksistä, Petja Eklund Yrityskolmiosta ja Anna Heilala Faktiasta
muistuttavat.
Yrityskolmio ja Faktia järjestävät joulukuussa Loimaalla
Yrittäjätreffit, joiden teemana
on omistajanvaihdos. Melkein 50 vuotta tuli nuohousta ammattina täyteen. 763 1223
Avoinna
ma-pe 8.00-17.00
la 9.00-13.00
Tuhansia työpaikkoja myytävänä
. Parhaillaan on haussa oppisopimusraha koulu-
tettavalle, joka löytyi helpommin kuin tuki
koulutukseen.
KONKARI neuvoo uusia yrittäjiä muistamaan,
että kaksi rahapussia pitää olla: firman ja oma.
. Yrityksen toiminnan arvioi loppuvan peräti
25 prosenttia vastaajista.
Suurimmiksi omistajanvaihdostilanteiden ongelmiksi yrittäjät nimeävät jatkajan
löytymisen ja yrityksen arvon
määrityksen. Vuosittain yrityksiä
puheenjohle.
?
Asiaa tulee Suomessa
tajana kuin
tarkastellaan
asiantuntimyyntiin noin 2 800.
myyjän
ja
jana Työ- ja
elinkeinomiostajan näkökulmasta sekä esitellään nisteriön omistajanvaihdosteemaan liittyviä julkisia ten valtakunnallisessa koorpalveluita. Eikä niitä sekoiteta.
. vieläpä
yrittäjien timanttiristin arvoisesti. klo 14?18.
KATI UUSITALO
Sanoin,
että
tässä on
puhelin,
enkä
ota sitä
tämän
päivän
jälkeen.
Nuohousnarut siirtyivät
Loimaalla
uusiin käsiin, kun
lähes 50
vuotta
nuohouksia
tehnyt Mauri Leinonen
luovutti
?rensselit?
Kristian
Ahoselle.
Joskus jatkaja löytyy läheltä
Loimaa
Kati Uusitalo
Mauri Leinonen muistaa viitisen vuotta sitten
sanoneensa oppisopimuksella töihin tulleelle
Kristian Ahoselle, että jos hoidat hommat
hyvin ja saat paperit, niin yritys on kaupan.
Tänä syksynä tuli sitten se päivä, jolloin
nuohoojamestari lykkäsi nuoremmalleen firman kännykän.
. Osasta näistä ulkomaisista välineistä ei
kyllä ole lämmittämiseen, vaan ne on tehty
ennemminkin katselemiseen, hän viittaa tulisijoihin, joita alalla kutsutaan ?pelti-heikeiksi?.
Ihmisiäkin on edelleen kahta lajia, myrskyn
merkkejä ja niitä toisia, mutta on maailma
muuttunutkin.
. Tässä ehti tulla sukupolvi ja melkein
toinenkin, joka ei ole tottunut käyttämään
uuneja, hän laskee.
1960-luvulla heitettiin nimittäin uunit pihalle ja laitettiin öljykamiinat tilalle. 42 prosenttia vastaajista arvioi, että yritys myydään
ulkopuolisille. Olin 7-vuotias, kun isä aloitti.
Vain vähän on vuosikymmenien aikana
muuttunut: perinteisillä työkaluilla nuohotaan edelleen, eivätkä tulisijatkaan ole niin
muuttuneet.
. Vuosittain yrityksiä tulee Suomessa myyntiin noin
2 800, eli saman verran kuin
koko Loimaan seutukunnalla
on yrityksiä yhteensä. marraskuuta 2012
6
TALOUS
Turuntie 67 32200 Loimaa p. Nuohousalan keskusliiton lisäksi
hän on toiminut yrittäjäjärjestössä . Sitä ?korkeammalle. Yrittäjäksi ryhtyminen oli koko ajan
tavoitteena. Ilta on
suunniteltu niin yrittäjäksi aikoville, luopujille kuin asiantuntijaorganisaatioille, kuten
dosseuran
tilitoimistoil. JOS yrityksessä on työntekijä, josta on
mahdollista kouluttaa jatkaja, niin se on hyvä
vaihtoehto, jos omasta takaa ei ole jatkajaa,
Mauri Leinonen sanoo.
Työntekijä tietää esimerkiksi jo suunnilleen, mitä tuleman pitää.
Molemmat muistuttavat, että ostajan ja
myyjän välillä pitäisi olla ehdottoman avoin
suhde jo silloin, kun kauppaa ryhdytään harkitsemaan.
Kauppaa tehdessä he kääntyivät pankin ja
Finveran puoleen, myös kehittämiskeskuksesta on saatu apua.
Koska nuohous on kilpailulainsäädännön
mukaista työtä, oma savottansa oli nuohoussopimusten siirtymisessä uudelle omistajalle.
Siihen sanoi sanansa niin Varsinais-Suomen
aluepelastuslaitos kuin sopimukset kilpailuttava Turun kaupungin hankintaosastokin.
Yrityksellä on nuohottavanaan Loimaan
kaupungin alue, entisen kunnan kaksi piiriä
ja Mellilä.
Yrityksessä on kolme työntekijää. Puoli vuotta jäi vajaaksi, Mauri
Leinonen laskee.
Sitäkin kauemmin on Asikkalan, Kärkölän
ja Anjalankosken Inkeroisten kautta Loimaalle
asettuneen Mauri Leinosen elämä pyörinyt
nuohouksen ympärillä.
. Tänä päivänä täytyy joka taloon poiketa,
nythän on 15 vuotta vaadittu tulisija joka taloon.
Ja hyvä niin, sen opetti viimeistään Tapanimyrsky viime jouluna.. Omistajanvaihdoksia
pohditaan Yrittäjätreffeillä
Loimaan seutu
Kati Uusitalo
Varsinais-Suomessa
arvioidaan noin 7 000 yrityksen
olevan sukupolvenvaihdostilanteessa vuoteen 2020 mennessä.
Omistajanvaihdoksista tehdyn kyselyn mukaan 23 prosenttia varsinaissuomalaisista
yrittäjistä arvelee jatkajan löytyvän sukupolvenvaihdoksen
kautta. Paikalla on myös dinaatioryhmässä ja lisäksi eri
yrittäjä kertomassa tarinansa yrityspalveluorganisaatioissa
maakunnissa, ministeriössä
omistajanvaihdoksesta.
Asiantuntemustaan jakaa sekä EU-komissiossa.
illassa myös vuoden omistajanvaihdosasiantuntijaksi va- Yrittäjätreffit Maatalousmulittu Sakari Oikarinen, joka seo Sarassa, seminaaritila
vaikuttaa niin Omistajanvaih- Riihessä ti 11.12. Ulkopuolisia asiantuntijoita kaivataan avuksi
myös verotuskysymyksiin.
. Sen hän
pokkasi juuri pari viikkoa sitten.
. Torstaina 29. Sen
jälkeen villiinnyttiin lämmittämään uuneja
sähkövastuksilla.
. Sanoin, että tässä on puhelin, enkä ota
sitä tämän päivän jälkeen, hän kertoo.
. Perusperiaatteenani on aina ollut, että jos olen jotain
oppinut tai ottanut selvää, niin olen aina
jakanut sen eteenpäin.
Järjestötoimintaa hän on myös pitänyt
tärkeänä. ei näillä
koulutuksilla pääse, Nuohous Leinonen Oy:n
uusi omistaja Kristian Ahonen sanoo.
Alunperin hän teki rakennushommia, mutta kyllästyminen pätkätöihin sai etsimään
muuta hommaa. Tosin suuri osa ikääntyvistä yrittäjistä ei ole vielä
aktiivisesti etsinyt yritykselleen jatkajaa, Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja
Henri Wibom sanoo.
YRITYSTEN omistajanvaihdosten ongelmat on tiedostettu
myös Loimaan seudulla.
. Mentorointia olen yrittänyt tehdä, sellaista tiedon hiljaista siirtämistä. Yrittäjäksi valmisti jo oma
toiminimi, jonka puitteissa hän on nuohoojan
töiden ohessa tehnyt peltihommia.
0), moottorikelkalta 40 euroa tunnilta ja henkilötyöltä 34 euroa tunnilta.
Kerro mielipiteesi
Lindenin tontista
Niina Lukander käy myymässä senioreille suunnattuja vaatteita muun muassa palvelutaloissa ja hoivakodeissa. Suunnitelmasta voi antaa
vapaata palautetta soittamalla,
sähköpostilla tai kirjallisesti.
Kaupunginvaltuusto hyväksyy Lindenin asemakaavan
mahdollisesti ensi keväänä.
Lautakunta lakkaa
HUMPPILAN kunnanhallitus
esittää, että kunnan maatalouslautakunta lakkautetaan
vuoden lopussa. niin asukkaille kuin
hoitohenkilökunnallekin.
Tekninen lautakunta pyytää
kaupungininsinööriltä lisäselvityksen Mellilän lasten toimintakeskuksen määrärahojen kokonaisylityksestä.
Vt. Koska vaatteiden tulee olla pesunkestäviä,
laadukkaita ja helposti puetta-
TÄLTÄ SIVULTA:
. Helposti lähestyttävä, mutta ei tuttavallinen. Koska Kartanonmäen palveluasumisyksikössä käytetään omia vaatteita, pukeutumisella viestitään
omaa persoonallisuutta.
. Yleisimpiä myyntituotteita ovat vaatteet, kengät ja
laukut, osastonhoitaja Pirjo
Lahtonen listaa.
Lahtosen mukaan Kartanonmäessä tuotemyyjiin
suhtaudutaan tietynasteisella
kriittisyydellä: myyntilupa annetaan vain sellaisille tuotteille, joille asukkailla arvellaan
olevan tarvetta.
. Lautakunnan
lakkautus liittyy siihen, että
Loimaa, Humppila, Jokioinen,
Oripää, Pöytyä ja Ypäjä ovat
solmineet sopimuksen alueellisen maaseutuhallinnon
perustamisesta. marraskuuta 2012
LAINA:
Johtamisen paradoksit: pitäisi olla samaan aikaan
vaativa ja tyydytettävissä. Palvelu- ja hoivakotien asukkaat saavat tiedon
tulostani seuraamalla asuinrakennuksensa ilmoitustaulua.
Kiertävään vaatekauppiaaseen suhtaudutaan Lukanderin mukaan positiivisesti: moni
seniori odottaa, että Lukander
tuo vaatteitaan esille.
. Lukander löysi vielä työelämässä mukana olevalle Jukka Rapollekin mallistostaan
useamman asuvaihtoehdon.
Niinan liikkuva vaatekauppa
mahtuu pakettiautoon
Loimaa
Kiti Salonen
Salolainen Niina Lukander
toimii ensimmäistä kauttaan
ruotsalaisen Seniorshopin
franchising-yrittäjänä. Keskittynyt ja joustava.
NSN:n maajohtaja Tommi Uitto Kauppalehdessä
PAIKALLISIA
Toimintakeskuksen
määrärahaylitys
suurennuslasin alle
SENIORITUOTTEET
tulevat asiakkaiden luo
Loimaa
Lari Kiviranta
. 7
Torstaina 29. Uusi vaate tai asuste piristää ja nostattaa asukkaiden mielialaa. Vaikkei kauppoja syntyisikään, monelle on
tärkeää päästä hypistelemään
. Hoitajat
toimivat makutuomareina ja
tarpeen kartoittajina.
Tuotteiden maksamisen
suhteen tuotemyyjät ovat Lahtosen mukaan usein joustavia.
Maksutapoja on monia, joten
maksaa voi niin käteisellä kuin
tilisiirrollakin.
. Asukkaiden yksityistiloissa tuotemyyjät eivät käy.
PALVELUTALON henkilökunta avustaa asukkaita ostopäätösten tekemisessä. Asiakkaat
haluavat tietää, missä tuotteet on valmistettu ja mitä
materiaalia mikin vaate on.
Lopullinen ostopäätös syntyy,
kun hoitaja antaa kaupalle
suostumuksensa.
LOIMAA Lindenin alueen asemakaavaehdotus on nähtävillä
kaupungin verkkosivuilla sekä
teknisessä virastossa tammikuun 11. Uusi vaate tai asuste piristää ja nostattaa asukkaiden
mielialaa. Eräskin rouva kertoi, ettei
ole päässyt vaateostoksille kolmeen vuoteen. Käyn myymässä vaatteita
pääsääntöisesti palvelutaloissa, hoivakodeissa ja eläkeläis-
tapahtumissa. Se toteutuu
ensi vuoden alussa.
Sopimuskuntien maaseutuelinkeinoviranomaiselle
säädettyjä tehtäviä hoitavat
henkilöt siirtyvät Loimaan
kaupungin palvelukseen vanhoina työntekijöinä.. Tuotemyynti tapahtuu
Kartanonmäen julkisissa tiloissa. Lisäperusteluja pyydetään, koska lautakunnalla
ei ole riittävää selvyyttä siitä, mistä toimintakeskuksen
määrärahaylitykset muodostuvat, hän sanoo ja kertoo
käyneensä asiasta keskusteluja
myös tilintarkastajan kanssa.
Selvityspyynnön takia Mellilän lasten toimintakeskuksen
lisämäärärahatarve ei ehdi enää
tämän vuoden puolella kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.
Talousjohtaja Tuija Ojala
kertoo, että tilintarkastajat
ottavat tilintarkastuksen yhteydessä kantaa siihen, myönnetäänkö tilivelvolliselle tarvittaessa tili- ja vastuuvapaus.
. Vaikkei kauppoja
syntyisikään, monelle
on tärkeää päästä
hypistelemään ja
sovittamaan vaatteita.
ja sovittamaan vaatteita.
Seniorshopin mallistoon
kuuluu noin 900 naisten ja
miesten vaatetta, joiden suunnittelussa on huomioitu seniorien tarpeet: housut ovat
kuminauhavyötäröisiä ja kokoja on laajasti . Jo pelkkä tuotteiden hypisteleminen tuo hyvän
mielen . Kartanonmäen palvelukeskuksessa käyttötavaroita
kauppaavia myyjiä käy kuukausittain, joulun aikaan useamminkin.
. Ketjun
vaatemallisto mahtuu näppärästi yhteen pakettiautoon,
jonka kanssa Lukander kiertää
ympäri Varsinais-Suomea ?
Loimaallakin yrittäjä on jo ehtinyt poiketa useaan otteeseen.
. Asukkaiden lisäksi
vaatteita ostavat myös henkilökuntaan kuuluvat. Haluamme kuitenkin tarjota asukkaille mahdollisuuden ostosten tekemiseen,
sillä palvelutalosta kaupoille
lähteminen ei ole itsestäänselvyys.
ITSESTÄÄN SELVÄÄ ei ole
myöskään se, että liikkeistä
löytyy ikäihmisille sopivaa
päällepantavaa. Melliläjärven kuntorata on Melliläjärven ympäri
rakennettava vajaan kahden
kilometrin pituinen pururata,
joka on tarkoitus toteuttaa vielä
tämän vuoden aikana.
Latupaana valikoitui latujen hoitajaksi, sillä kaupunki
ei saanut määräaikaan mennessä muita tarjouspyynnön
mukaisia tarjouksia. Kaupunki
edellytti, että ladut tehdään
telavetoisella latukoneella, ja
moottorikelkkaa saa käyttää
ainoastaan latupohjien teossa.
Latupaana hoitaa ladut huhtikuun loppuun 2015 saakka.
Latupaana laskuttaa kaupunkia latukoneelta 86 euroa
tunnilta (alv. päivään saakka. Päättäväinen, mutta
harkitseva. Prosessissa ei katsota pelkästään rahankäyttöä, vaan
koko toimintaa hankkeen rakennuttamisessa ja kustannusten hallinnassa.
Muuten lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja
-valtuustolle tälle vuodelle lisämäärärahoja Keskuskoulun
laajennukseen ja perusparannukseen 249 000 euroa, Taidetalolle 60 000 euroa, Mellilän
lähiliikuntapaikalle 20 000
euroa ja Keskuskoulun lähiliikuntapaikalle 20 000 euroa.
KITI SALONEN
Latupaana alkaa
tehdä suksireittejä
LOIMAA Koneyhtymä Latupaana ajaa ladut Eteläisen-,
Juvan- ja Hirvikosken lenkeillä,
Eteläisen- ja Urheilukeskuksen
välisellä yhdysladulla, Kertunmäen hiihtoreitistöllä ja Alastaron kuntoradalla.
Hoidettavien latujen luetteloa täydennettiin teknisessä lautakunnassa Melliläjärven kuntoradalla. naisilla aina
52:een asti.
Lukanderin mukaan tämän
hetken myydyimpiä tuotteita
ovat raidalliset puuvillapusakat ja neuleet. Sovin henkilökunnan kanssa aina etukäteen,
koska tulen. Kartanonmäessä käy kuukausittain tuotemyyjiä,
mutta myyntilupaa ei heru mille tahansa tuotteelle
Loimaa
Kiti Salonen
Kun omat voimat eivät enää
riitä ostoksille lähtemiseen,
tuotteet tulevat asiakkaidensa
luo. niin asukkaille kuin
hoitohenkilökunnallekin.
via pyörätuolipotilaallekin, käy
Kartanonmäessä tuotemyyjiä,
joiden mallistot on suunniteltu pääosin senioreille.
Lahtosen mukaan asukkaat
ovat tarkkoja vaatteiden ulkonäön suhteen. päivään
mennessä.
. Asukkaat ovat tottuneet
huolelliseen taloudenpitoon,
joten moni miettii ostoksiaan
tarkkaan. teknisen johtajan Jaana
Kootan mukaan lautakunta
pyytää kattavaa selvitystä toimintakeskuksen rahojen ylityksestä joulukuun 10. Kaavaehdotuksesta voi halutessaan
jättää kirjallisen muistutuksen.
Lindenin alueen asemakaavamuutoksella pyritään lisäämään uudenlaisia rakentamis- ja
asumismuotoja Loimaan ydinkeskustan alueella ja vastaamaan esimerkiksi väestön ikääntymisestä seuraaviin tarpeisiin.
Kaavan tavoitteena on mahdollistaa alueelle arkkitehtuuriltaan
korkeatasoinen ratkaisu.
Lindenistä järjestettiin viime vuonna tontinluovutuskilpailu, jolla haettiin uusia ideoita kerrostalorakentamiseen.
Lindenin kaava-alue on
kaupungin omistuksessa ja
kooltaan noin 6 000 neliötä.
Tontti sijaitsee Pikatien vieressä Aluesairaalan ja Hong Kong
-tavaratalon välissä.
Kaavasta on laadittu myös
osallistumis- ja arviointisuunnitelma, joka on nähtävillä yhdessä kaavaehdotuksen kanssa.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kerrotaan kaupunkilaisille, mitä aluetta työ
koskee, miten työhön voi vaikuttaa, mikä on kaavatyön aikataulu, miksi kaava tehdään ja
miten kaavan vaikutuksia selvitetään. Naiset tekevät ostoksia
miehiä useammin, mutta hekin miettivät ostopäätöksen
tekemistä tarkkaan. Jo pelkkä tuotteiden hypisteleminen tuo hyvän mielen . Lila on värinä
naisten kestosuosikki.
Toinen vaihtoehto olisi
myllyn hankkiminen yhdistyskäyttöön.
Kyläyhdistyksen sihteerin Saija Seppälän mukaan
myllyn koneet ja laitteet ovat
toimintakuntoisia, tosin puhdistuksen ja tarkastuksen tarpeessa. Siellä oli kyllä monia hienoja ideoita, mutta sekannusten välttämiseksi emme valinneet niitä jatkomakusteluun.
Valinta oli todella vaikeaa,
hyviä ja erilaisia ehdotuksia
oli niin paljon, esiraadissa mukana ollut päätoimittaja Kati
Uusitalo sanoo.
Kaikkien osallistuneiden
kesken arvottiin 50 euron lahjakortti, jonka sai Tuula Rautiainen.
Maakunta-arkkitehdin haku jatkuu
Häme
Leena Reikko
Hämeen liiton maa-arkkitehdin hakua jatketaan joulukuun
puoliväliin asti, koska ensimmäiselle kierrokselle tuli vain
viisi hakemusta. Kyläyhdistys
hankki taannoin nuorisolavan
omistukseensa, ja myös se vaatii
rahaa ja huolenpitoa.
. Alueeseen
kuuluvat myös Humppila ja
Ypäjä.
. Kaikki muut
kierrätettävät jätejakeet menevät hyötykäyttöön, K-ympäristökauppakatsastaja Joanna
Westerholm sertifiointilaitos
Bureau Veritakselta sanoo.
K-citymarket
Loimaan
pakastealtaat ja -kaapit ovat
kannellisia, ja varastotiloissa
on liiketunnistimella toimivat
valot. marraskuuta 2012
8
Talosta tuli Käsis10!
LOIMAA Lokakuun alussa julistettu nimikilpailu entisen
Loimaan Seudun Puhelimen
talosta on saatu ratkaistua.
Talon nimeksi tulee Käsis10.
. Yksi työni positiivinen
puoli on, että kertakäyttökulttuurin sijasta arvostetaan
vanhan korjaamista. Hyvä tietysti olisi hallita
täkäläinen maankäytön suunnittelu ja sen perinteet.
Maakuntahallitus päättää
arkkitehdin valinnasta helmikuussa.
Yhdistykset haluavat
vehnämyllyn tiloihin
LEENA REIKKO
Loimaa/Alastaro
Sampsa Hakala
Alastaron kyläyhdistys on huolissaan vehnämyllyn kohtalosta. Ajatuksena olisi, että yhdistykset ja seurat voisivat yhdessä hankkia myllyn omistukseensa tai että jokin yhditys
Kymmenisen vuotta sitten toimintansa lopettanut mylly sijaitsee Loimijoentien varrella.
ostaisi sen ja vuokraisi tilaa
muille.
MYLLYSSÄ ON neljä kerrosta ja
paljon tilaa.
Seppälän mukaan sinne
voisi ajatella myllymuseota opastauluineen, kahvilaa,
myymälää sekä tiloja vaikka-
pa käsityöläisten näyttely- ja
myyntitilaksi.
Rakennukseen voisi tehdä
myös yleisen, ulkopuolisille
vuokrattavan neuvotteluhuoneen.
. Todella mukavasti on alkanut kauppa käydä, ja ihmiset
ovat löytäneet hyvin perille.
Paikalliset ovat toivottaneet minut ystävällisesti tervetulleeksi
Loimaalle, Salvisberg kertoo.
Yritys tarjoaa kaikki mahdolliset suutarinpalvelut kuten
laukut, avaimet, ompelutyöt ja
kenkien korjaukset.
. Miksi siis
heittää vanhoja kenkiä pois?
Suutari voi todella saada ihmeitä aikaan.
Salvisberg on yrittäjänä ensimmäistä kertaa, mutta sai
tuntumaa suutarin työstä jo
Halikon Prismassa toimineen
perheyrityksen kautta. Raadit karsivat
ehdotuksista kaikki ne nimet,
joille löytyi kaima esimerkiksi
yritysrekisteristä.
. Mainosvalot toimivat
hämäräkytkimellä ja sammuvat, kun kauppa menee kiinni.
K-ympäristökauppadiplomin saaneessa kaupassa tulee
olla kattava valikoima lähi- ja
luomutuotteita, ympäristöystävällisiä tuotteita sekä Reilun
kaupan tuotteita.
K-citymarket Loimaan ympäristövastaavina toimivat Jaana Mäkeläinen ja Tiia Kaakinen.
Ilvekset lasketaan
VARSINAIS-SUOMI Erillinen
ilvesten lumijälkilaskenta toteutetaan Varsinais-Suomessa
tänä talvena. Tontti rajoittuu jokeen,
ja takapiha olisi ihanteellinen
paikka kesäkahvilalla, venelai-
turille ja virkistysalueeksi.
Yhdistys toivoo, että mylly
säilyisi jykevänä maamerkkinä Alastaron keskustaa lähestyttäessä. Ja ovathan kaikki tekijät
talossa ihan kymppejä, hän
virnistää.
Hän valitsi nimen Loimaan
Lehden ja JMJpingin esiraatien
ehdotusten pohjalta. Espanjalaisuus ei sinänsä
ole este, mutta työhön vaaditaan hyvä suomen kielen taito,
sanoo Hämeen liiton suunnittelujohtaja Heikki Pusa.
Pusa kertoo kuulleensa espanjalaisten arkkitehtien hakeneen töitä myös muualta
Suomesta.
. suojautua liukkaita
kelejä vastaan.
Salvisberg kehottaa asiakkaita tulemaan rohkeasti kysymään, jos jotain tekee mieli
korjauttaa.
Mies sanoo pitävänsä suu-
tarin ammatista, koska siihen
kuuluvat sosiaalinen kanssakäyminen sekä käsillä tekeminen.
. Torstaina 29. Jotta rakennus sopisi
yhdistyskäyttöön, sitä pitäisi
korjata jonkin verran. Se on todella hyvällä tasolla, sillä kaupalla on käytössään vain kaksi 660-litraista
sekajäteastiaa. Vastaavia laskentoja on menestyksekkäästi
tehty muualla Suomessa. Lisäksi
hän on opiskellut Kankaanpäässä suutariksi. Myös
liukuesteet sekä parempi pito kengänpohjiin on todella
kysyttyä, koska se on halvin
mahdollinen ?tapaturmavakuutus. Talvisin tuodaan paljon
luistimia teroitettaviksi. Kolme hakijoista oli espanjalaisia.
. Yhdistys
toivoo, että myllylle löytyisi
paikkakunnalta ostaja, joka
voisi hyödyntää myllyn koneita. Organisaation rungon muodostavat
toimivat petoyhdyshenkilöt
ja heidän avustajansa. Muun
muassa ulkoseinät ja katto
vaatisivat remontoimista.
Mylly on myynnissä, eikä hinta ole kova, mutta vähävaraisella
yhdistyksellä ei silti ole mahdollisuutta ostaa sitä. Suomen riistakeskus, Riista- ja
kalatalouden tutkimuslaitos
ja metsästäjät toteuttavat laskennan.
Laskenta käynnistetään yhtä aikaa koko maakunnassa
tekstiviestein viikonloppuna
sopivassa lumitilanteessa.
Todennäköisin laskenta-aika
Varsinais-Suomessa on tammikuussa, mutta jos sopivat
lumikelit sattuvat laskenta
suoritetaan heti. Myös osa yksittäisistä
jäljistä tarkastetaan.
Käytännön laskennasta vastaavat laskentapäälliköt, jälkitarkastajat ja laskijat. Muun
muassa nämä yritykset toimivat talossa.
Finaaliin pääsivät voittajan
lisäksi muun muassa Werkostokulma, Tietohaka, Otsikkola
ja Teknokulma. Esimerkiksi
espanjalaisten hakemusten
määrästä voidaan päätellä,
millainen työtilanne heillä on
kotimaassaan.
Maakunta-arkkitehdin
työhön kuuluu muun muassa
Kanta-Hämeen maakuntakaavan valmistelu ja siihen kuuluvat selvitykset. Se on lajissaan lähialueen ainoa sähkötoiminen
mylly, muut vastaavat ovat
vesivoimalla toimivia.
. Myllyyn pääsee
tutustumaan tulevana lauantaina, kun kyläyhdistys järjestää siellä glögillisen avointen
ovien päivän kello 13?15.
UUTTA KEHIIN
MARIANNE ROVIO
Citymarket sai
ympäristödiplomin
LOIMAAN K-citymarketille on
myönnetty K-ympäristökauppadiplomi.
K-ympäristökaupan tavoitteena on tarjota asiakkaille
mahdollisuus vastuulliseen
kulutukseen ja auttaa vähentämään kaupan omaa ympäristökuormitusta.
K-citymarket
Loimaan
kauppiaat Jyrki ja Mari Koenkytö sekä tavaratalojohtaja
Kari Verho iloitsevat diplomista.
. Kaikki ilveksen pentuehavainnot tarkastetaan ja varmistetaan eri pentueet. Kaikki
laskentapäälliköt ja jälkitarkastajat sekä suuri osa laskijoista koulutetaan tehtäviinsä
syksyn aikana.
Prisman tiloissa suutarina toimiva René Salvisberg lupaa tarjota nopeaa palvelua asiakkailleen. Valinnan ykköstekijä
ei ole se, mistä hakija on kotoisin. Jos sille ei löydy ostajaa, niin
sitä voi odottaa purkaminen
ja koneiden myynti. Paikallistuntemuksen voi
hankkia. Erityisosaamista häneltä löytyy ortopediasta eli kenkien pohjat uusitaan millimetrityönä sopivan
korkuisiksi lääkärin antamien
ohjeiden mukaisesti.. Laskennan kohteena on erityisesti ilves, mutta
myös muut suurpetohavainnot kirjataan. Esimerkiksi avaimet ja korkolaput
saa mukaansa jo kauppareissun aikana.
Suutari saa ihmeitä aikaan
Loimaa
Marianne Rovio
Salosta Loimaalle muuttanut
René Salvisberg on aloittanut
Loimaan suutari- ja avainpalvelun Prisman tiloissa.
. Ympäristötyö on osa jokapäiväistä työtämme, ja se koskee kaupan kaikkia toimintoja,
Jyrki Koenkytö sanoo.
Kari Verhon mukaan kaupan koko henkilökunta on
koulutettu opastamaan asiakkaita muun muassa kierrätyksessä ja ympäristöystävällisten
tuotteiden valinnassa.
Kauppa sai -ympäristökauppakatsastuksesta liki täydet pisteet ja kiitosta poikke-
uksellisen korkeasta jätteiden
hyötykäyttöasteesta.
. Se viittaa ensinnäkin kadun nimeen ja numeroon,
samoin siihen, että kaikki talossa tekevät jotain käsillään
ja paljonhan talossa tehdään
myös käsikirjoituksia, kiinteistön omistava Jouko Mäkinen
toteaa.
. Suutarille tullaan myös
vaihtamaan kuulumisia, ja aina, kun työnteolta ehdin, niin
mielelläni jäänkin jutustelemaan hetkiseksi.
Myös ammatin ekologisuus
viehättää.
. Paikat tulevat työvoimaviranomaisten kautta kansainväliseen hakuun
Pallo
on nyt heillä.
Erikoissairaanhoito
kulukuurille
VARSINAIS-SUOMEN sairaanhoitopiirin valtuuston hyväksymällä talousarviolla ja
-suunnitelmalla pyritään rajoittamaan jäsenkuntien erikoissairaanhoidon menojen
kasvua. Kaupunginjohtaja Jari Rantala kertoo jättäneensä
yritykseen lukuisia yhteydenottopyyntöjä viimeisen puolen
vuoden aikana tuloksetta.
. On
huomioitava koulun merkitys
nuorten kasvatusprosessissa.
Kouluhan kasvattaa elämään,
tapahtumaa suunnitelleet
Puistokadun koulun opintoohjaaja Leena Salminen ja
vararehtori Ulla Seppäkoski
sanoivat.
Heidän lisäkseen Opintien
koulun vs. Linjaautot noudattavat juna-ai-
katauluista poikkeavia aikatauluja, joten matka-aika voi
pidentyä hieman.
Korvaavissa linja-autokuljetuksissa voi matkustaa taajamajunalipulla. Olen saanut
tietoa ammateista ja
ammattikouluista sekä siitä, miten
kouluun haetaan.
opiskelusta tarjotaan tietoa
nuorille sekä lukiosta että
ammattikoulusta, Ruotsala
kiitti koulun avuksi tulleita
tahoja.
Kolmituntisen iltakoulun
aikana nuoret seikkailivat seitsemällä rastilla.
Teatterin keinoin pohdittiin
sitä, jos kaikki ei menekään
niin kuin pitäisi, tulevaisuusverstaalla mietittiin vaihtoehtoja tulevaisuuden varalle ja
lisäksi nuoret saivat tehtäväkseen muun muassa pohtia sitä,
millaisia vahvuuksia heillä on
ammatteihin liittyen.
. Jatko-
Ysiluokkalaiset
Sten Saareluht
ja Teemu Kataja tutustuivat
ammatillisen
koulutuksen
mahdollisuuksiin.
Aleksi Nieminen ja Sari
Suovuori yrittivät tunnistaa
sähköasentajan työkaluja
Puistokadun
koulun ammatillisen jatkoopiskelun
rastilla.
. Haen yhteishaussa Loimaan lukioon.
Sari Suovuori oli tullut tutustumaan aikuisena iltakoulun antiin.
. Tällä sairaanhoitopiiri säästää noin
kaksi miljoonaa euroa.
Ratatyöt vievät
kiskoilta busseihin
JOUKKOLIIKENNE InterCityjuna IC 934 Pieksämäeltä Turkuun korvataan neljänä iltana
30.11?3.12. Yrityksestä luvataan aina, että he palaavat
asiaan, mutta kontaktipintaa
ei ole saatu luotua, Rantala
harmittelee.
. 9
Torstaina 29. marraskuuta 2012
MARIANNE ROVIO
Vesi ei jauha
vieläkään
sähköä
Loimaan teatterin pisteessä eläydyttiin tilanteisiin, joissa kaikki ei välttämättä mene putkeen.
Nuoret valintojen edessä
Loimaa
Marianne Rovio
Moni nuori tuntee mahdollisesti kaipaavansa tukea tulevaisuuteen ja ammatinvalintaan liittyvissä kysymyksissä.
Loimaan yläkouluissa on
järjestetty Eväitä isoksi -tapahtumia, joiden toimintapisteissä 9-luokkalaiset nuoret saivat pohdittavaa yhdessä
vanhempiensa kanssa muun
muassa jatko-opiskelumahdollisuuksista, ammatillisista
näkökulmista, työelämästä ja
itsenäistymisestä.
. Aika kivaa on ollut, kun
on voinut osallistua tehtävien
tekoon. Huolena on se, että liian
moni nuori keskeyttää toisen
asteen opintonsa, koska opiskelu ei vastaakaan nuorten
kiinnostuksia ja valmiuksia.
Odotukset ovat olleet myös
epärealistisia. Verkostoituminen on onnistunut hienosti. Täällä on
mukana pisteitä vetämässä
yrittäjiä, Tat, Loimaan teatteri
sekä Etsivä nuorisotyö. Suunnitelmassa todetaan, että palvelujen
kysyntää on kuitenkin tätäkin
enemmän lisännyt ihmisten
kasvanut tietoituus uusista hoi-
tomenetelmistä ja vaatimustason kasvu. Sallila luopui
voimalaitoksesta, koska sen
hallussa olleen koskioikeuden
vuokra-aika oli päättymässä.
Vesikosken lähitilalliset ja
Waterpumps Oy kiistelivät
koskioikeuksista. Kuulutusmenettelyä
harkitaan, jotta koskivoiman
käyttöön saataisiin oikeus, Levomäki sanoo.
Hirvikoskella oli voimalaitos, mutta se räjäytettiin
1960-luvulla perimätiedon
mukaan toiminnasta syntyneiden riitojen vuoksi. Tulos pyritään nollaamaan
kahtena seuraavana vuonna.
Valtuuston päätöksen mukaan erikoissairaanhoito loppuu Paimion ja Raision sairaaloissa vuoteen 2014 mennessä.
Toiminnot siirretään etupäässä Turkuun Tyksiin. Tämä päivä on rohkaissut todella paljon löytämään vaihtoehtoja opiskelupaikkojen välillä. Yritys olisi
halunnut uusia voimantuotantolaitoksen ja patoluukut
8 miljoonalla markalla (nykyrahassa noin 1,6 miljoona
euroa), mutta koskioikeudet
omistaneet paikalliset pitivät
hintaa ja toimitusjohtaja Matti Pirttiniemen 2,5 miljoonan
kWh:n sähköntuotanto-odotuksia ylimitoitettuina. Ensi vuonna kasvua
on vielä 5,8 prosenttia, mutta
vuonna 2014 sen pitäisi laskea
lähes yhdellä prosenttiyksiköllä. Kaupunki omistaa koskioikeuksia Hirvikoskelta ja Vesikoskelta, joiden käyttöoikeus
on Waterpumps Oy:llä. Vuonna 2015 kasvun pitäisi
olla alentunut 3,5 prosenttiin.
Taloussuunnitelmassa todetaan, että erikoissairaanhoidon
tarvetta voidaan vähentää muun
muassa panostamalla sairauksien ennaltaehkäisyyn ja perusterveydenhuollon toimivuuteen.
Erikoissairaanhoidon tarvetta
on lisännyt muun muassa väestön vanheneminen. linja-autoilla Loimaan ja Turun välillä.
Juna liikennöi normaalisti
Pieksämäeltä (klo 18.27) Jyväskylän ja Tampereen kautta
Loimaalle, jossa matkustajat
vaihtavat linja-autoon. opinto-ohjaaja Lotta Oksanen on ollut mukana
suunnittelussa.
ILLAN AIKANA nuoret saivat
kulkea rastipisteissä, jotka
oli koottu yhteistyössä ulkopuolisten avustajien kanssa.
Ulkopuoliset osallistujat toivat mukanaan tuulahduksen
koulun ulkopuolista elämää
tiedottamalla nuorille, mitä
yhteiskunnassa todella tapahtuu.
. On tärkeätä, että myös
aikuiset ovat tarkkoja nuorten valintojen suhteen. Tarkoituksena
on herättää keskustelua jatkoopintoihin hakeutumisen perusteista erityisesti huoltajien
ja nuorten välillä sekä tuoda
uusia ja erilaisia näkökulmia
pohdittavaksi. Sallila
sai laitoksesta viimeisenä käyttövuotena 500 000 kWh.
Korkein hallinto-oikeus antoi Matti Pirttiniemelle koskivoimaan pysyvän käyttöoikeuden joulukuussa 2006.
Waterpumps rakensi koskeen säädettävät patolaitteet,
mutta vesiturbiinit puuttuvat.
MYÖS Loimaan kaupunki on
yrittänyt selvittää koskivoiman
talteenoton toteutumisaikataulua. Sekä nuoret ja
huoltajat ovat olleet todella
aktiivisesti mukana iltakoulussa ja yhteinen tapahtuma
on saanut paljon positiivista
palautetta, Puistokadun koulun rehtori Minna Ruotsala
kertoi.
. Minulle selvisi nyt se, että haluan
alkaa opiskella kokiksi, Sten
Saareluht iloitsi.
Elli-Sofia Kannisto kertoi
tilaisuuden avartaneen miel-
tään, ja hän tiesi nyt tarkemmin mihin hakea jatko-opiskeluun.
. Ja huomasin,
että ei tarvitse pelästyä sitä,
vaikka nuori joutuisikin opiskelemaan useita ammatteja.
LOIMAA Valtavat vesimassat
möyryävät Vesikosken padon
läpi, mutta Loimijoen vesivoimasta ei ole saatu talteen
kilowattituntiakaan tällä vuosituhannella. Tämä on ollut siisti päivä.
Olen saanut tietoa ammateista
ja ammattikouluista sekä siitä,
miten kouluun haetaan. Vanhat asiakirjat voisivat
löytyä jonkun tilan isännän
vintiltä, mutta isännät ovat
haudassa, eivätkä pojat tiedä
mitään. Levomäki näkee, että Hirvikosken
ottaminen käyttöön olisi järkevää, sillä pudotuskorkeus
on huomattavasti Vesikoskea
korkeampi.
HELSINKILÄINEN Waterpumps
Oy osti Vesikosken voimalaitoksen Sallilan sähkölaitokselta vuonna 2000. Jäsenkuntien osuus
on tästä noin 495 miljoonaa.
Toimintakuluiksi arvioidaan
lähes 599 miljoonaa euroa.
Ensi vuonna tulos jää lähes 4
miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Myös muun muassa alkoholista ja ylipainosta
aiheutuneet sairaudet lisäävät
erikoissairaanhoidon paineita.
Talousarvion mukaan sairaanhoitopiirin toimintatuotot ovat noin 643 miljoonaa
euroa. Ofan kettinkitehdas olisi vesivoiman potentiaalinen
hyödyntäjä. Niissä käyvät
myös kaikki VR:n voimassa
olevat kaukoliikenteen matkaliput. Tämä on ollut siisti
päivä. Yli vuosikymmenen ajan jatkunut kiista
voimalaitoksen omistavan
Waterpumps Oy:n ja koskivoiman omistavien myllylahkojen välillä ratkesi 2006, mutta
toimintaa ei ole käynnistetty.
Yritys on arkistotietojen
mukaan päättänyt kaksi vuotta
sitten rakentaa vesivoimalan
myös Hirvikoskeen, mutta
Hirvikosken myllylahkojen
omistussuhteita ei ole saatu
selvitettyä.
Vesikosken Uudenpuolen
myllylahkon isäntä Markku
Levomäki on etsinyt Hirvikosken koskioikeuksien osoittavia
asiakirjoja Waterpumps Oy:n
osittain eläkkeelle siirtyneen
toimitusjohtajan Matti Pirttiniemen pyynnöstä kaupunginarkistosta ja maakuntaarkistosta tuloksetta.
. Mukaan voi ottaa vain
käsimatkatavaraa.
Tästäkin
huolimatta meidän pitäisi korottaa tuloveroprosenttia joka
toinen vuosi, jotta kunnan talous pysyisi kunnossa, Järvenpää selvittää tulevaisuuden
haasteita.
FAKTA
Marko Järvenpää
. Kunnan perustehtävä
on kuitenkin tuottaa palveluja.
Tarvitsemme valtiolta selkeitä
linjoja ja arvovalintoja.
TUOREIMPIEN kuntauudistusta koskevien määritysten
mukaan kaikki Forssan ja Loimaan seutukuntien kunnat
joutuvat selvittämään kuntaliitosta halusivat tai eivät.
Sama kohtalo on Salon seu-
tukunnan toisella kunnalla,
Someron kaupungilla.
. Toimi
vuodesta 2002 lähtien Tampereen kaupungin palveluksessa muun muassa kehityspäällikkönä, projektipäällikkönä ja hallintojohtajana.
. Kun huomioidaan, että kunnallisvero
on efektiivisesti osittain progressiivinen, Humppilan todellinen kunnallisveroprosentti
liikkuu 13:n ja 14:n välillä. (yksiteho)
tai 179 . Samassa tilanteessa on yli 300 suomalaista
kunnanjohtajaa.
. Uusi liikeidea
herätti alkuun joissain ihmisissä huvitusta.
. Uusi kunnanjohtaja Marko Järvenpää haluaa selvittää myös Loimaan suunnan
PASI SALO
Humppila
Pasi Salo
Lokakuussa Humppilan kunnanjohtajana aloittaneella
Marko Järvenpäällä on rahahuolia. Yhtälö on kestämätön, Järvenpää
toteaa kunnan tuore, vielä hyväksymätön talousarvionivaska kädessään.
Humppilan kiusana ovat
sosiaali- ja terveysmenojen
pitkään jatkunut kasvu ja se,
että kunnan tuloveroprosentti
21 hipoo ylärimaa. Meillä on pitkät perinteet
yhteistyöstä Forssan kanssa, mutta minun mielestäni
Humppilan kannattaa katsoa yhteistyökuviot vakavasti
myös Loimaan ja Someron
suuntaan. Siirtyi kuntasektorille
vuonna 2000. Ei muita alennuksia.
Elämä on näkemisen arvoinen I silmaasema.fi
Vesikoskenkatu 3, LOIMAA P. Voimassa 23.12.2012 asti. Emme pystyisi tätä kahdestaan pyörittämään. Joku piti ajatusta suuresta kenkämyymälästä valtatien
varrella naurettavana, Erja Sinivuori kertaa.
KENKÄMAAILMAN kanssa
samassa kiinteistössä toimii
Kahvila Kenkälusikka, jota
pyörittää Erjan tytär Susanna
JOUNI LEHTONEN
Kenkäkauppiaat palkittiin
Humppilan Vuoden Yrittäjinä
Erja Sinivuori
ja Susanna
Leppänen.
Leppänen. Hän on jo lapsesta asti ollut mukana messumatkoilla ja
siitä iän karttuessa vähitellen
osallistunut päätöksen tekoon
ja vastuuseen.
Kenkämaailma työllistää
seitsemän työntekijää ja 24
tuntia vuorokaudessa avoinna
oleva Kenkälusikka 8?9 työntekijää.
. Tämä merkitsee sitä, että kunnallisveron korottaminen tuottaa
jatkossa yhä vähemmän, koska
todelliset korotukset kohdistuvat entistä pienempään ihmisryhmään.
Tuloveroprosentin nostopaineet ovatkin suuremmat
kuin niillä saavutettava euromääräinen hyöty.
. Taustalla tehdään koko
ajan työtä hankkeen eteen.
Yritämme löytää lentokenttätoiminnoille rahoitusta eri
puolilta maailmaa, ja samaan
aikaan etsimme ensimmäisiä
suomalaisia vientiyrityksiä,
joille pystyisimme tarjoamaan enemmän kuin muut,
Humppilan uusi kunnanjohtaja kertoo selvää innostusta
äänessään.
SILMÄLÄÄKÄRIT
Markku Yli-Kovero
Markku Leinonen
Tarjoukset voimassa 23.12.2012 asti.
Osta mitkä tahansa normaalihintaiset silmälasit saat lahjakortin, jolla sinä tai ystäväsi saatte veloituksetta Inspiro-mallistosta yksiteho- tai moniteho- silmälasit sekä optikon näöntarkastuksen maksutta.
Maksuton näöntarkastus koskee optikon tekemää näöntarkastusta. Kahvila-ravintola
on erityisesti rekkakuskien
suosiossa.
Susanna Leppäsen mukaan
äidin yrittäjäkumppaniksi lähteminen oli luonteva vaihtoehto. (moniteho). Näen asian niin, että jos
logistiikkakeskus toteutuu,
Humppila selviytyy hienosti.
Jos suunnitelma ja muut isot
kehittämishankkeet kaatuvat,
edessä on hiljalleen taantuva
tulevaisuus: palvelut, tulot ja
väki karkaavat vuosien kuluessa muualle, ja tämän vaihtoehdon lopussa Humppilan ohjat
siirtyvät jonkin toisen kunnan
tai valtion käsiin, Marko Järvenpää näkee.
Logistiikkakeskuksen kannalta seuraava todella tärkeä
merkkipaalu on vuonna 2014
julkaistava valtion lentolii-
kennestrategia. Koska liitosselvityksiin ei liity liittymispakkoa,
selvitykset kannattaa tehdä
huolellisesti ja tutkia samalla,
minkälaista yhteistyötä mihin-
kin suuntaan voisi tehdä, Järvenpää laskeskelee ja nostaa
esimerkiksi ensi vuoden alussa
alkavan Loimaa-vetoisen maaseututoimiston.
VALTAKUNNALLISTEN linjojen
ja toimivan yhteistyön lisäksi
pienen kunnan pitää suunnitella suuria. Se leikkaa kuntien valtionosuuksia ja lisää samaan
aikaan kuntien tehtäviä. Olemme suunnitelleet
kunnan taloutta niin, että menopuoli kasvaa lähivuosina
hyvin maltillisesti. Näin se siirtää
talousongelmat paikalliselle
tasolle. Työskenteli
aluksi Kuopion kaupungin
EU-koordinaattorina. Kunnallisveron suuruus
alkaa olla jo tasa-arvokysymys,
ja tuhansien eurojen erot kuntien välisessä verotuksessa vaikuttavat jopa asuinkunnan valintaan. marraskuuta 2012
10
?Ilman suurta suunnitelmaa
ei pian ole enää pientä kuntaa?
. He vastaanottivat palkinnon Humppilan
Yrittäjien 30-vuotisjuhlassa.
Erja Sinivuorella on 30 vuoden kokemus kenkäkaupasta.
Ensimmäiset seitsemän vuotta
hän pyöritti tyypillisiä keskustassa sijaitsevia kivijalkamyymälöitä Susanna Leppäsen
isän Asko Leppäsen kanssa.
Amerikan matkalla virisi ajatuksen siemen suuresta tienvarsimyymälästä.
Sopiva tontti löytyi Lasitehtaan naapurista Kakkos- ja Ysitien risteyksen läheisyydestä.
Vuonna 1989 avautui Humppilaan 1 000 neliön liiketila
Kenkämaailma. 02 763 2049
HUMPPILA Kenkämaailma
Oy:n yrittäjät Erja Sinivuori ja
Susanna Leppänen palkittiin
Vuoden Yrittäjinä. Muutti vaimonsa kanssa
Humppilaan, kun valinta
kunnanjohtajaksi oli varmistunut.
. Valtio ei kykene tällä
hetkellä tekemään rankkoja päätöksiä. Suuri kiitos kuuluu
etenkin asiakkaillemme jotka
ovat tämän mahdollistaneet,
yrittäjät kiittelevät.. Aloitti lokakuussa Humppilan kunnanjohtajana Esko
Tonterin siirtyessä eläkkeelle.
. Humppilan
hahmotelma lentoliikenteen,
rautatien ja kumipyörät yhdistävästä logistiikkakeskuksesta
yhdistettynä laajaan, kilpailukykyä nostavaan energiantuotantoon on riittävän iso
suunnitelma.
. Ei koske piilolinssinäöntarkastusta.
Halutessasi ostaa silmälasit toisesta mallistosta, hyvitämme silmälasien hinnasta joko 79 . erityisesti kestävyysjuoksua,
lukemista ja pienimuotoista
osakesijoittamista.
Marko Järvenpää sanoo olevansa tänään tyytyväinen siihen, että uskalsi kesällä hakea Humppilan kunnanjohtajan paikkaa.
. Jos selvittämään kerran
lähdetään, niin selvitetään
sitten kunnolla, Järvenpää
linjaa.
. Ne siirtyivät hänelle uuden tehtävän mukana,
mutta mies ei ole ongelmansa
kanssa yksin. On 43-vuotias ja koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri; valmistui ItäSuomen yliopistosta vuonna
1995.
. Harrastaa liikuntaa . Torstaina 29. Työskenteli valmistuttuaan ensin ict-alalla, sitten
muun muassa Itä-Suomen
yliopistossa ja lääninhallituksessa.
. Hyvä henkilökunta on
ollut tukenamme. Jos Humppila
on osa strategiaa, taivas on
rahoitusta vaille auki menestystarinalle.
Tarjoushinta edellyttää, että maksajalla on voimassaoleva kestotilaus. Vaan kun
tärkeä edisensin eteen
täjä. Se pitää vaikka
mustan marraskuun loitolla,
jos niin halutaan.
. Paulin kaltaista
kielitaituria auttaisi jo se, että
hän saisi mahdollisuuden nimetä useamman kuin yhden
kielen omaksi kielekseen. Siihen liittyvää työtä
Alastarolla on tehtykin paljon,
päiväkoti-ikäisten kirjastovierailuista alkaen.
Kun kaikesta pitäisi nykyään säästää, niin Mäkelä muistuttaa, että hyvin palveleva
kirjastolaitos voidaan varmasti
laskea säästöksi jossain muualla.
. Sisältö
tään varsinkin pienellä paikka- tietysti on tärkeä, mutta ei se
kunnalla monitoimipalvelua ole kaikki. Paulin Meksikosta kotoisin oleva
isä puhuu pojalleen espanjaa
ja Suomesta kotoisin oleva äiti
suomea. Kirjasto on niistä ajoistakin jo muuttunut ja muuttuu ELIISA MÄKELÄ ei usko papekaiken aikaa. Itse voi sitten valita,
minkälainen maailma milloinkin, eläkkeelle nyt jäävä
Mäkelä sanoo. Musiikkia, sen siirtymisestä sähköiseksi
elokuvia, niin ja äänikirjoja, on hänelle toistaiseksi mahjoiden suosio on ollut kasvus- doton ajatus.
sa, Mäkelä listaa.
. Pieni paikallinen kirjasto
ta, sillä hän luki puutarha-alal- on myös kotiseutuasioiden
le. Kirja on silti yhä rille kirjaksi painetun sanan
ykkönen ja sellaisena pysyy, olevan uhattuna vielä pitkään
vaikka oheen on tullut yhä aikaan. Kirjavinkkejä tai
omia lukusuosikkeja Mäkelältä on turha kerjätä.
. Vai annammeko
tilaa monelle kielelle?
Satu Rakkolainen-Sossa
Kirjoittaja tekee monikielisyyttä
käsittelevää väitöskirjatutkimusta Turun yliopistossa.
Postinumero ja -paikka:
Sähköposti:
LAHJAN
ANTA JAN
Nimi:
Osoite:
Postinumero ja -paikka:
Puhelinnumero:
Sähköposti:
Tarjous voimassa 24.12.2012 saakka. Hän jää nyt eläkkeelle, jolloin lukemisellekin on taas
entistä enemmän aikaa.
?Mahdotonta kuvitella,
että kirjoja ei olisi?
Kirja päivässä pitää kotityöt
loitolla, lukee Eliisa Mäkelän
keittiön seinällä. Tällöin hän pystyisi kuvaamaan
omaa kielitilannettaan ja sen
monimuotoisuutta paljon todenmukaisemmin.
Paulin perheen kaltaisia
maasta toiseen liikkuvia kansainvälisiä perheitä on nykyisin yhä enemmän. Ei lukemisen
tarvitse olla kauhean vakavaa,
jokainen makunsa mukaan.
Itse suosin aika viihteellistä
lukemista, sellaista joka kerta
kaikkiaan vie mukanaan.
LASTEN lukuharrastuksen
edistäminen on Mäkelän
mukaan kirjaston tärkeimpiä
tehtäviä. Kirja on myös esine,
ja sellaisena sitä tulisi myös usein kaunis sellainen, Mäkelä
kehittää. Tällaisten
ihmisten kielelliset repertoaarit eivät mahdu yksinkertaista-
viin, yksikielisyyttä normina ja
ihanteena pitäviin muotteihin
ongelmitta. Paul puhuu
kaikkia näitä kieliä.
Tutustuessaan uusiin ih-
Puhelinnumero:
misiin tai täyttäessään virallisia lomakkeita hän joutuu
lähes aina vastaamaan samaan
kysymykseen: mikä on sinun
äidinkielesi?
NIMITYS äidinkieli mielletään
kapeassa merkityksessä tarkoittamaan sitä yhtä kieltä,
jota olemme puhuneet syntymästämme asti.
Paulin tapauksessa voisi
äidinkielen sijasta kysyä esimerkiksi, mitkä ovat hänen
ensikielensä tai hänen parhaat kielensä. Kielialueet
saattavat vaihtua muutettaessa montakin kertaa, ja perheenjäsenet käyttävät usein
lukuisia eri kieliä. Samaltuli sijaisuus . Yhteystietoja voidaan käyttää SSS-konsernin suoramarkkinointiin.. Vanhemmat puhuvat
keskenään saksaa. niin ja tietysti
lukemiselle.
PIKKULIKKANA Eliisa Mäkelä
omisti viisi kirjaa ja muistaa
hyvin ne kaikki. Vaikeaa kuvitella, että kirKirjasto on hänen mieles- joja ei lainkaan olisi. Kojonperän
sivukirjastossa käynti tyydytti
lukuahmatin pahinta nälkää,
mutta isoon kirjastoon kun
joskus pääsi, niin tuntui kuin on, lapset esittävät nukketeatteria, esillä on harrastenäytolisi ihmemaahan tullut.
Mäkelästä ei silti pitänyt telyitä.
tulla kirjastoalan ammattilais. Ajatus kaiken lukemienemmän muuta. Siellä Paul puhui
päivittäin ranskaa ja englantia.
Tällä hetkellä Paul asuu perheineen Vietnamissa ja käy
vietnaminkielistä koulua. marraskuuta 2012
ANU SALO
Eliisa Mäkelä oli lapsena lukutoukka ja isona hänestä tuli kirjastonjohtaja. Haluammeko pyyhkiä monikielisten ihmisten monimuotoisista
kielirepertoaareista ikään kuin
ylimääräiset kielet automaattisesti pois. Saat meiltä lahjakortin!
(norm. Kirja on kuin
la olemme
Kojonperän
osa Loistomaailma taskussa.
kirjastoja,
sivukirjasjoiden välillä
tossa, ja sitä Itse voi valita, minkälainen maailma
yhteistyö sukokemusta
juu mielestäseurasivat
milloinkin.
ni hienosti.
kirjastotieTurku on koteen opinnot,
niin elämä pääsi yllättämään siskellut meitä yhteistyöhön,
Alastaron kirjastonjohtajan mutta sille ajatukselle en vain
pestillä vuonna 1990.
lämpene, Mäkelä pohtii.
. Ihan mahdotonta valita
mitään. Onkin hyvä pohtia,
hyväksymmekö kielikysymyksen vastauksena vain yhden
kielen vai monta kieltä. Kohtaamispaikka, jo- sanoo painokkaasti.
hon kannattaa tulla vaikka ei
Hyvä esimerkki ovat vaikka
koskaan lainaisi yhtään kirjaa. keittokirjat, joita luetaan ja
Lehtiä löytyy luettavaksi mo- katsellaan mielihyvällä, vaikka
neen lähtöön, internet-yhteys niiden resepteillä ei koskaan
kokattaisi. Se pitää tylsyyden loitolla. Yrittäisin vain sanoa
jonkun hienon. Kirja päivässä pitää myös tietämättömyyden loitolla. siirtyy nyt vain lainaustiskin
toiselle puolelle.
Kestotilaajan etu
3 kk lehdet
VAIN
P.S. 11
Torstaina 29. Tai kirjaston arvoa,
Mäkelä kysyy ja muistuttaa,
että paras tapa pitää palveluiden säilymisen puolta on
käyttää niitä.
Hän itse aikoo niin tehdäkin
. Epäkiitollista on, kun kaikki pitäisi aina laskea rahassa.
Miten mitata rahassa lukemisen arvoa. Hän iloitsee
lisääntyvästä ajan väljyydestä.
Siitä riittää jatkossa enemmän
seitsemälle lapsenlapselle, yhdistystoiminnalle, käsityöharrastukselle . 46 e)
TILAA SOITTAMALLA
TILAA TEKSTIVIESTILLÄ
TILAA POSTITSE
(02) 770 2626
LL LAHJA saajan nimi ja osoite
sekä antajan nimi ja osoite
nroon 040 713 6580
Oheisella
kupongilla.
3 kk lehdet VAIN
LAHJAN
KIÄLEN PÄÄLLÄ
23,Tunnus 5005799
Vastauslähetys 00003
Loimaa/Alastaro
Anu Salo
Postimaksu
maksettu
Eliisa Mäkelä jää eläkkeelle Alastaron kirjastosta
23,-
SAA JAN
Nimi:
Isänkielet, äidinkielet, ensikielet, parhaat kielet
Osoite:
14-vuotias Paul on syntynyt
Sveitsin italiankielisellä alueella, jossa hän asui elämänsä kuusi ensimmäistä vuotta.
Sveitsistä Paulin perhe muutti
Kanadaan. Mietelause
on istunut Alastaron kirjastonjohtajalle hyvin viran puolesta,
mutta myös siksi, että Mäkelä
on siviilissäkin suuri kirjojen
ystävä.
Mietelauseen ajatusta on
helppo muunnella. Kirja on kuin maailma
taskussa
poikkeilla myös Loimaan puolella.
Viranomaiset hyssyttelevät.
Loimaan petoyhdyshenkilö Ari Savolainen
Yhteismarkkinoinnille jatkoa
VARSINAIS-SUOMEN liitto haluaa jatkaa maakunnan hyvin
alkanutta yhteismarkkinointia. Myös
muun muassa korkeakoulut
ja alueen kärkiyritykset ovat
työssä mukana.
Alueen imagon rakentaminen on pitkäjänteistä työtä.
Siksi yhteismarkkinointia on
maakuntahallituksen mukaan syytä jatkaa myös vuonna 2013. Riista- ja kalatalouden- . Pennut
lassa kulkeva lauma saattaa
kasvavat, lähdetään hakemaan kumppaneita. Ari-Pekka Uotila peräänkuuluttaa viranomaisilta
selkeitä tietoja.
. tässä on ollut epälaumasta, toiset
Puheita ja
taas veikkaavat
tietoisuus.
huhuja susilaujopa 50 eläimen
laumaa. Veljen vaimo näki
yhden silmästä silmään vuosi
sitten. Nyt metsän
reunassa sijaitsevaa taloa ja
pihaa kiertää miehenkorkuinen, tukeva verkkoaita, jonka
päällä on vielä pari kiepausta
piikkilankaa.
Susista on puhuttu seudulla pitkään. Alueen paremmasta
vetovoimasta hyötyvät kaikki
Varsinais-Suomen seudut.
Varsinais-Suomen liitto sitoutuu rahoittamaan yhteismarkkinointihanketta vuonna
2013 samalla summalla kuin
tänä vuonna, 50 000 eurolla,
jos hanke jatkuu myös ensi
vuonna maakunnan yhteisenä
panostuksena.
puolestaan sanoo, että Oripään seudulla kulkee ainakin pari sutta, jotka on nähty myös
kylillä ja ihmisasutuksen lähellä. Tulokset ovat rohkaisevia:
kampanjat huomataan ja
viestit koetaan mielenkiintoisiksi. Sairas yksilö voi olla
huolensa.
laitos ei tähän kuuden suden ihmiselle vaarallinen.
Kojon mukaan Vampulaumaan usko. Metsät
ovat eri asia.
Erityisryhmät eivät saa
omaa liikuntakorttia
LOIMAA Erityisryhmille suunnattua liikuntakorttia ei oteta
käyttöön Loimaalla. Liikuntapalveluilla on useita erityisryhmille edullisin sopimuksin tarjottuja vesijumppa- ja
kuntosaliryhmiä ja myös avoin
pitkäaikaissairaiden ohjattu liikuntaryhmä. . Maakuntahallituksen mukaan Turun ja Varsinais-Suomen yhteismarkkinointihanke
on lähtenyt hyvin liikkeelle
ja tuonut alueelle arvokasta
näkyvyyttä Suomen valtamediassa, sanomalehdissä, televisiossa ja verkossa ja lisännyt
täten maakunnan vetovoimaa.
Varsinais-Suomi on saanut
näkyvyyttä myös Helsingin
matkamessuilla tammikuussa 2012.
Kampanjoiden ja markkinointitoimenpiteiden tuloksia seurataan systemaattisesti. Sellainen
voi olla ihmiselle vaarallija itäpuolella kuuden suden
nen, terve yksilö ei niinkään,
lauma.
summaa Kojo suurimman
. marraskuuta 2012
12
LEENA REIKKO
Rami-poni saa nyt rauhassa kuljeskella pihamaalla. Lautakunnan mukaan kohderyhmi-
en määrittely ja rajaaminen on
erittäin hankala tehtävä.
. Onko niitä vaiAita antaa turvallisuuden
tunnetta pihapiiriin, jossa
kaksilapsisen perheen lisäksi
asustaa kolme koiraa, neljä
kissaa ja hoitoponi.
. Loimaan
seudun diabetesyhdistys oli
tehnyt kortin käyttöönotosta
aloitteen.
Vapaa-aikalautakunta totesi kuitenkin, ettei kaupungilla ole nykytilanteessa mahdollisuuksia erityisryhmien
liikuntakortin kehittelyyn ja
käyttöön ottamiseen. Kahdesta on kuitenkin luotettavan silminnäkijän
havainto, sanoo Savolainen.
Savolaisen mukaan parasta olisi antaa
kaatolupa yksilöille, jotka tulevat ihmisasutusten lähelle, minne ne eivät kuulu. Ne on nähty
myös Niinijoella.
. Mutta ainahan laumat hajoavat. Loimijoen länsipuolella kaantuneet sudet.
kulkee hänen mukaansa kymmenen suden
. Innolink Oy:n laajan
tutkimuksen mukaan Turku
on noussut ykkössijalle ohi
Tampereen kiinnostavimpa-
na asuinpaikkakuntana.
Yhteismarkkinointihanke
on toteutettu julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyönä.
Kaikki Varsinais-Suomen viisi
seutukuntaa ovat osallistuneet
yhteismarkkinointiin. Minulle
moistaa ja varmentamattomista havainnois- riittää yksikin.
ta kulkee paljon. Taannoinen
Uotilan mielestä sudet kuususi-ilta keräsi Köyliössä satoja luvat Karjalan laajoihin metihmisiä keskustelemaan.
siin, ja sinne ne pitäisi täältä
. En olisi ikinä uskonut, että sudet tulisivat omassa elämässä näin lähelle.
Omassa vara parempi
Susiaita
rauhoittaa
mieltä
Huittinen/Vampula
Leena Reikko
Huoli susista sai Ari-Pekka
Uotilan ryhtymään toimiin
omalla tontillaan. Pari viikkoa sitten pystytetty susiaita tuntuu Sari Mäkelän mielestä hyvältä. Olisi sekin ikävää, jos tytön hoitoponi syötäisiin.
Rouva Sari Mäkelä on tyytyväinen aidan antamasta suojasta, vaikka jotain se oman
pihan vapaudesta viekin.
. Suurin ongelma
voinut olla susi. Puhutaan
yhdeksän suden
olisi hyvinkin . Että tulee- luta kaataa.
ko susi vaiko ei. Lauma hylkää sairaan yksilön. Suurin ongelma tässä on viedäkin, ellei niitä kerran haollut epätietoisuus. Yksilöitä saattaa olla useampikin. Lopullisen sysäyksen
Uotilan susiaidalle antoi oma
eläinhavainto pihapiirin lähettyvillä; koirat menivät paniikkiin ja otus, jonka perässä
isäntä juoksi,
ko ei. Paljonko pitäisi olla?
Susilaumat lasketaan lumen tultua
Huittinen/Vampula
Leena Reikko
Vampulan petoyhdyshenkilö Kari Kojo odottaa, että viikonloppuna sataisi viimeinkin lunta: päästäisiin laskemaan jälkien perusteella,
paljonko alueella susia liikkuu.
. Paljonko niitä on. Alastaro-hallin,
Kalliohovin ja urheilukeskuksen
kuntosalit ovat maksuttomia saleja, joissa kaikki voivat kuntoilla
omaehtoisesti maksutta, lautakunta totesi.. Torstaina 29. Tarkoitus on kulkea parina riistaneuvojan
kanssa ja laskea laumojen koko.
Kojo arvioi tähän mennessä syksyllä tehtyjen jälki- ja näköhavaintojen perusteella, että
Huittisten, Köyliön, Säkylän ja Kokemäen aluKojon suurin pelko ovat sairaat tai loukeella on kaksi laumaa. Olen hyvin eläinrakas, eikä minulla ole mitään susia
vastaan, kunhan pysyttelevät
siellä, missä niiden kuuluukin
olla.
Huoli susista rajoittaa liikkuvaisen perheen elämää varsinkin pimeänä vuodenaikana; lenkkeily metsässä koirien
kanssa ei houkuttele, kun ei
voi tietää ketkä muut ovat
liikkeellä
Hauskaa
jonkun tietyn elokuvan. Viikon alussa piti soittaa
?Leipää ja sirkushuveja on
Helsinkiin ja rukoilla, josko edelleenkin aika pätevä sanonesimerkiksi Loimaalle saisi ta ihmisten tarpeista. Toisaalta ohjelmistoa on
helposti, kun
30?40 kilon
helppo vaihlaatikoita pi- . Paikka oli Hämeenlinna ja virka
oli sikäläisen elokuvateatterin
koneenhoitaja. Varasto, 557.
9. Ice Age 4, 700.
7. Tänään Aaltosen
luotsaama Kinoset Oy omistaa
teatterit myös Loimaalla, Huittisissa ja Sastamalassa.
päivä, ja vasta sitten saattoi
ajatella mainoksia ja ilmoituksia.
Digiprojektorit ovat olleet
yrittäjille suuri investointi. Kaidan tien kulkijat,
608.
8. Härmä, 770.
5. Vares . Yön ritarin paluu, 369.
Loppuvuoden tulokseen tulevat vielä 007-Skyfall, Twilightaamunkoi osa 2 sekä Hobitti.
Tomi Satola ja Johanna Sulkanen eivät joutuneet odottelemaan Imaginaerumin
rantautumista Loimaalle,
sillä Kinemassa nähtiin se heti
julkaisupäivänä. Tie Pohjoiseen, 892.
4. 13
Torstaina 29. Varjopuoli on se, että elovuoteen. Myös fantasiapohjaiset
elokuvat kiinnostavat heitä.
Vaikka elokuvista ulkomaiset
vievätkin voiton kaverusten mielestä, on oman kylän Kinema puolestaan parempi kuin ulkopaikkakuntien isot teatterit.
LOIMAAN Kinemassa oli t
tammi-lokakuussa 2012 kaikkiaan
377 elokuvaesitystä.
1. Risto Räppääjä, 1 244
katsojaa.
2. Kaikkia
elokuvia hän ei katsomalla
katso, mutta tarkistaa jokaisesta äänen- ja kuvanlaadun.
Malmstedt on huomannut,
että katsojat luulevat elokuvien tulevan Loimaalle edelleen jälkijunassa. Uuden ja kevyen digitekniikan
avulla elokuvien ensi-iltoja
voidaan nyt järjestää samanaikaisesti ympäri maata, eikä
DIGIPROJEKTORIT ovat olleet kenenkään tarvitse odottaa
suurin mullistus alalla sataan kohuttua uutuutta.
. Saapasjalkakissa, 731.
6. Satola ja Sulkanen kävivät katsastamassa
elokuvan sunnuntaina.. Kuusi vuotta
myöhemmin Aaltonen avasi
ensimmäisen oman teatterinsa Somerolla. Kelat olivat sen ennakoiminen on käynyt
raskaita, ja filmit vaurioituvat vaikeammaksi. Sen sijaan esimerkiksi
animaatiot ovat jostain syystä
hyvin suosittuja maaseutukaupungeissa.
Vesa Aaltonen oli 15-vuotias, kun hän astui elokuvien
maailmaan vuonna 1991. Menestyktereita pyörittää. Olen odottanut tätä elokuvaa
jo vuoden, Sulkanen kertoi iloiten
päästessään lunastamaan lippunsa odotettuun näytökseen.
Satolan mielestä Loimaan
Kinemassa kannattaa käydä, jos
ohjelmistosta löytyy jotain kiinnostavaa.
. marraskuuta 2012
KATRIINA REIJONEN
Loimaa
Leena Reikko
Risto Räppääjä ja Viileä Venla,
Puhdistus ja Tie pohjoiseen
ovat olleet tänä vuonna mieluista kotimaista katseltavaa
niin Loimaan Kinemassa kuin
muuallakin Suomessa. Hän arvostaa muutenkin
ohjelmiston suunnitteleminen elokuvia, joista turha taiteellioli vaikeaa.
suus on karsittu pois.
. Madagasgar 3, 932.
3. Näytösten
perään saatetaan kysyä, kun
elokuva on jo ehtinyt pyöriä
Kinemassa.
J
Kineman
top 10
ohanna Sulkanen ja Tomi Satola lähtivät Nightwish-faniuden siivittäminä katsomaan
Imaginaerum-elokuvaa.
Fantasiaelokuva on Nightwish-yhtyeen ideoima, ja etenkin Johanna
halusi nähdä leffan.
. Kotimaisissa elotaa.
ti roudailla kuvissa on harvemmin
Omaksi
Matkahuolsuosikikseen
lon kautta amerikkalaista
kotimaisten
koohotusta, ja monille elokuvien
teattereihin.
Pienet maa- se on laadun tae.
joukosta Aalseututeatterit
tonen nimeää
eivät olleet jaTimo Koivukeluyhtiöiden kiinnostuksen salon ohjaaman Rentun ruukohteiden yläpäässä, ja siksi sun. Kotimaisissa elokuvissa
on harvemmin amerikkalaista
koohotusta, ja monille se on
laadun tae, sanoo Kineman ja
kolmen muun elokuvateatterin omistaja Vesa Aaltonen.
Yleisömenestyksissä on alueellisia eroja. Isommissa kaupungeissa esimerkiksi taide- ja
scifielokuvat saattavat menestyä suhteellisesti paremmin
kuin pienemmillä paikkakunnilla. Vas- ja rillumareita on hyvä olla,
tausta piti odotella muutama kun taivaalta sataa loskaa.
Imaginaerum
oli odotettu
elokuvatapaus
Loimaa
Katriina Reijonen
Kineman työntekijä Johannes
Malmstedt pitää erityisesti
L-Kinon tarjonnasta. Vesa Aaltonen muistaa, miten työlästä filmikopi- kuvan menestys on kaikille
oiden kanssa oli elokuvateat- yhtä suuri yllätys. Alan
ammattilainen uskoo, että kotimaisella elokuvalla menee
nyt hyvin, koska tuotteet ovat
teknisesti korkealaatuisia ja
niiden huumori ja kerronta
osuvia.
. Vuoden sisällä olen käynyt
katsomassa ainakin Saapasjalkakissan ja Pirates of Caribbeanin
uusimman osan.
Sulkanen lisäsi listaan vielä
Nälkäpeli-elokuvan.
Etenkin kiinnostava traileri
ja hyväksi havaitut sarjat saavat
Satolan ja Sulkasen lähtemään
leffaan. Puhdistus, 541.
10
He saattavat myös olla laiskoja.. Torstaina 29. Pöydät ovat ruokaa täynnä kaikki kolme päivää, myhäilee Liu Hua.
Erityinen herkku miehen kotimaakunnassa on kiinalainen
versio fonduesta. Hallitus
yrittää pitää ilotulitukset turvallisina järjestämällä niitä yleisillä
paikoilla, etteivät ihmiset ammuskelisi niin paljon itse.
Ja yksi osa iloista yhdessäoloa on laulaminen.
. Menemme kaikki yhdessä torille sitä katsomaan. Musiikki ja kirjallisuus ovat heille
tärkeitä.
Käärmeet ovat myös pitkäjänteisiä;
pyrkivät vääjäämättä tavoitteitaan kohti.
Pitkäjänteisyys tekee heistä luotettavia
yhteistyökumppaneita . marraskuuta 2012
14
LEENA REIKKO
Liu Hua on ripustanut ravintolansa seinälle perinteisen uuden vuoden koristeen. Käärmeen
vuonna syntyneissä ihmisissä on on outoa lumoa ja vetovoimaa, he ovat myös
älykkäitä, pohdiskelevia ja vaistoonsa
luottavia.
Käärmeen vuonna syntyneet ovat
usein herkkiä ja he osaavat nauttia elä-
mästä. Edessä aikaa perheen
kanssa herkkupöytien äärellä
Loimaa
Leena Reikko
R
avintoloitsija Liu Hua on yhtä hymyä. Meneillään oleva lohikäärmeen vuosi vaihtuu helmikuussa käärmeen vuodeksi, ja
sitä Liu Hua juhlii perheen kanssa Kiinassa.
Liu Hua lähti
viettämään uuttavuotta
. Karaokea!
Edessä olevat kuukaudet tuntuvat erityisen suloisilta ja
tervetulleilta, koska Liu Huan edellisestä Kiinan matkasta on
jo kaksi vuotta.
. ja ikäviä vihollisia.
Käärmeiden huonona puolena voi-
daan pitää taipumusta totuuden kiertelyyn ja suoranaiseen valehtelemiseen.
Vaikka menestyvätkin yleensä rahamaailmassa hyvin, käärmeitä saattaa myös
vaivata suoranainen kitsaus ja pihistelyn
halu, vaikka vedonlyönti miellyttääkin
heitä. Liemessä
kypsyvät niin lihat, merenelävät kuin kalapalat ja kasviksetkin,
ja ateria antaa hyvät puitteet seurustelulle.
Yhdessäolon ja syömisen lisäksi olennainen osa kiinalaista
uutta vuotta ovat ilotulitukset.
. Alkamassa
on käärmeen
vuosi
K
iinalaisessa horoskoopissa on 12
eläintä, joiden ominaisuuksien
avulla luonnehditaan ihmistä.
Käärmeen vuosia ovat esimerkiksi 1929, 1941, 1953, 1965, 1977, 1989,
2001 ja 2013.
Kiinalaisen horoskoopin mukaan
käärmeet eivät edusta pahaa. Syöjät kerääntyvät avotulella porisevan, ihanalta tuoksuvan lihaliemikattilan ympärille ja kastavat siihen
tikkuihin seivästettyjä herkkupaloja kypsymään. Juhla
kestää kolme päivää.
. Loimaalaiset asiakkaat joutuvat
odottamaan kiinalaista kokkiaan maaliskuun alkupuolelle asti.
Liu Hua on asunut Suomessa viitisen vuotta ja viihtyy hyvin.
Eniten hän ikävöi kotimaastaan perhettä ja sukua, jotka asuvat
Henanin maakunnassa kuuden tunnin junamatkan päässä
pääkaupungista Pekingistä etelään päin. Haastattelua seuraavana päivänä hän lentää pitkälle lomalle kotimaahansa Kiinaan; luvassa on runsaasti aikaa perheen kanssa
ja kaiken kukkuraksi kiinalainen uusivuosi, jota vietetään helmikuun alkupuolella. Ikävän lievittämiseen
ja kuulumisien päivittämiseen on uudenvuoden aikaan hyvä
Haastattelua Liu Huan kanssa tulkkasi Jing Mäkelä, joka opiskelee
Loimaan aikuis- ja ammattiopistossa vaatetusalaa ja tekee työssäoppimisjaksoaan Martti Koskisen omistamassa Today-liikkeessä.
mahdollisuus, kun perheet ja ystävät kokoontuvat yhteen
16,30 + pantti 3,60)
19,90
/kg
/24-PACK
Alankomaat
PÄÄRYNÄ
CONFERENCE
Riitan Herkku
MAASDAMJUUSTO
1. marraskuuta 2012
TOK:N PRISMOISTA SUNNUNTAISTA SUNNUNTAIHIN 25.11.-2.12.
TUPLABONUS
TOK maksaa
25.11.?2.12.2012
TOK:n Prismoista
kerrytetyt Bonukset
kaksinkertaisina.
%
jopa
tok.fi
Voimassa to?su 29.11.?2.12.2012
Candy King
Meira
Snellman
IRTOMAKEISET
KULTA KATRIINA
MAUSTETTU
VILJAPORSAAN
UUNIFILEE
valintasi mukaan
500 g (4,58/kg)
2 pkt/talous
suomalainen, n. 15
Torstaina 29. lk
9,95
0,95
/kg
/kg
LOIMAA
ark
Aleksis Kiven katu 7, p. 010 764 5300
la
Puhelut 0,0828 /puhelu + 0,1199 /minuutti.
su
8?21
8?18
12?21
hoitola . parturi-kampaamo
Kinkun myynti alkaa klo 10.. 1,3 kg kpl
4
2 4
29
95
prisma.?
/kg
95
/pkt
/kg
RATKAISEVAN EDULLINEN
LISÄKSI S-ETUKORTILLA BONUS JOPA 5%!
LOIMAA
Voimassa to?su 29.11.?2.12.2012
PALVELUSTAMME:
VAIN TORSTAINA 29.11.
NORJALAINEN
Suoraan savusaunasta
SAVULOHIFILEE
12
ruodoton
KUUMAA
NOKIPALVIKINKKUA
90
12,90
/kg
/kg
PALVELUSTAMME:
LEIPÄJUUSTOSALAATTI
12
Voimassa 13.9.2011?14.1.2013
KOFF III 24-PACK
90
24 X 0,33 L, 7,92 L (2,05/L)
(sis
R. marraskuuta 2012
16
TUPLABONU
TOK:n
Prismoissa
25.11.?2.12.
J. Tolkien
)0#*55*
19,95
DVD
Henrik Muste ja
Petri Kaste
:½/ 3*5"3*/
PALUU
14,95
BLU-RAY
18,95
prisma.?
SUOMEN
1"3)""5
VITSIT 2013
DVD
ICE AGE 4
MANNERTEN
MULLISTUS
14,95
BLU-RAY
16,95
13,95
LOIMAA
Playstation 3 12 gt
PELIKONSOLI
PS3
199,?
PS3
WONDERBOOK
BOOK OF SPELLS
39,95
Xbox 360
SINGSTAR
460.*)6*165
Ei sisällä mikrofoneja.
49,95
KINECT-SENSORI
XBOX 360 250 GT +
'03;" . R. Torstaina 29
(LATAUSKOODI)
269,?
LOIMAA
ark
Aleksis Kiven katu 7, p. parturi-kampaamo. 010 764 5300
la
Puhelut 0,0828 /puhelu + 0,1199 /minuutti.
su
8?21
8?18
12?21
99,?
Xbox 360
t,*/&$5 %*4/&:-"/%
t,*/&$5 364)
29,95
/kpl
hoitola . 4,:3*
Tilavuus
2 x 3,2 dl. 139,?)
99,?
hoitola . marraskuuta 2012
US
TOK maksaa 25.11.?2.12.2012
TOK:n Prismoista kerrytetyt
Bonukset kaksinkertaisina.
%
jopa
tok.fi
Kenwood KM636 Major Classic
:-&*4,0/&
OBH Nordica 6092
Mukana taikinakoukku, k-vatkain,
pallovispilä, roiskesuojakansi sekä kaavin.
Teho 900 W. 20000 ja
8800 pyörivää ja sykkivää liikettä
minuutissa. parturi-kampaamo
OBH Nordica 2115 Formula
)½:3:4*-*5:43"65"
Säädettävä höyrynmäärä. Automaattinen
virrankatkaisu. Mukana tehosekoitin,
vaahdotinlevy ja sitruspuserrin.
Valmistaa herkullista kotitekoista
jäätelöä 10?12 minuutissa.
Mukana 2 kulhoa. Teräskulhon tilavuus 6,7 litraa.
4)*"546
)*&30/5"*456*/
(NORM. Kulhon tilavuus
2,1 litraa. 299,?)
Huippumoderni Shiatsuhierontaistuin hartioiden, selän,
ristiselän ja reisien alueelle.
Vahvistettu, säädettä istuinja selkäosa. Toimintojen
säätäminen erillisellä
ohjauspaneelilla.
Oral-B PC600
Pink Box Limited Edition
4),½)".."4)"3+"
Sähköhammasharjassa 3D-teknologia.
Ammattimainen ajastin. Mukana
jäätelöreseptejä.
MONITOIMIPAKETTI
49,95
59,95
LOIMAA
ark
Aleksis Kiven katu 7, p. Suuri vesisäiliö.
69,95. 17
Torstaina 29. Paineentunnistin.
Pakkauksessa 1 harja.
249,?
289,?
59,95
RATKAISEVAN EDULLINEN
-*4,4* 4 &56,035*--" #0/64 +01"
OBH Nordica 7950
Food Sealer Fresh?n Easy
Singer 1507 Beauty
5:)+*½1",,"64-"*5&
OMPELUKONE
99,?
7 hyötyommelta: suora ommel, siksak,
kolmiaskel-siksak, joustava piilo-ommel,
piilo-ommel, satiinireunusommel sekä
4-vaiheinen napinläpi.
99,?
Electrolux ZB2901
Ergorapido 2 in 1
OBH Nordica 6623
Quick n?ice
+5&-½,0/&
PIKAIMURI
Kenwood FPP220
Monitoimikone, jossa 12
toimintoa, tilaa säästävä
pystymalli sekä energiatehokas
moottori. 010 764 5300
la
Puhelut 0,0828 /puhelu + 0,1199 /minuutti.
su
8?21
8?18
12?21
Design-tuote, joka on
tarkoitettu pidettäväksi esillä.
Imurissa käsikäyttöinen
ja varrellinen rikkaimuri.
(norm. Pystyja vaakahöyrytys
010 764 5300
la
Puhelut 0,0828 /puhelu + 0,1199 /minuutti.
su
8?21
8?18
12?21
hoitola . marraskuuta 2012
18
TOK:N PRISMOISTA SUNNUNTAISTA SUNNUNTAIHIN 25.11.-2.12.
TUPLABONUS
TOK maksaa
25.11.?2.12.2012
TOK:n Prismoista
kerrytetyt Bonukset
kaksinkertaisina.
jopa
%
tok.fi
RATKAISEVAN EDULLINEN
prisma.?
LISÄKSI S-ETUKORTILLA BONUS JOPA 5%!
LOIMAA
Leaf
Fazer
TALVIKONVEHTI
GEISHA
SELECTION
360 g (14,69/kg)
200 g (26,45/kg)
5,29
5,29
/kpl
/ras
Fazer
Fazer
KARL FAZER
-KONVEHDIT
WIENERNOUGAT
210 g (23,10/kg)
150 g (51,00/kg)
7,65
4,85
/ras
/ras
Marabou
Halva
PARADIS
JAKOBSEN
KONVEHTIRASIA
500 g (15,30/kg)
750 g (26,60/kg)
7,65
19,95
/ras
/ras
Fazer
Fazer
VIHREÄT
KUULAT
ANGRY BIRDS
-LAHJAPAKKAUS
500 g (11,90/kg)
300 g (39,83/kg)
5,95
11,95
/ras
/pkt
LOIMAA
ark
Aleksis Kiven katu 7, p. parturi-kampaamo. Torstaina 29
Kiinnostuniiden myyrääntyminen
minen saattaa neista suurin osa on
johtui siitä,
että tarjokestää tovin. Olemme edelleen selaiemmin, mutta tällä hetkellä
neuvotteluyhteyttä ei ole. 1920-luvulla valmistunut
Summa on sama, jolla Art Tyynelä on tyydyttävässä
kaupunginhallitus olisi talon kunnossa. Meillä on tuntosarvet
korkealla ja kuuntelemme ja
katselemme, mitä tässä tapahtuu, seuran puheenjohtaja Liisa Lehtonen ja käsityö-
harrastaja Arja Alkki kertovat.
Yhdistys toivoo, että saisi
pysyä nykyisissä tiloissaan tai
löytäisi jostakin vastaavanlaiset tilat, joissa näyttelyiden
rakentaminen olisi helppoa ja
pihatapahtumien järjestäminenkin mahdollista. Kaupungin johto nosti esille yksityisen
tarjonnan tonteissa ja kauppapaikoissa esimerkiksi Kartanomäenkadun ja Lamminkadun varrelta.
. Molemmat
ajoneuvot suistuivat törmäyksen jälkeen ojaan.
Paikalle hälytettiin sairasautoja ja Mediheli. Paikalla
oli useita pelastuslaitoksen
yksiköitä.
Palon syytä ei toistaiseksi
tiedetä.
Kolari loukkautti
kahta kuljettajaa
LOIMAA Kuljettajat loukkaantuivat kahden henkilöauton
kolarissa, joka sattui Ysitien ja
Melliläntien risteyksessä tiistaina illalla.
Valtatietä Loimaan suunnasta tullut henkilöauto kääntyi vasemmalle Melliläntielle,
Turun suunnasta tulleen henkilöauton eteen. Taideseuralla
on nimittäin kolmen kuukauden irtisanomisaika, jos ostaja
löytyy ja lähtö tulee.
. Taidetta oltiin myyty Wanhan ajan joulumarkkinoilla,
mutta ripustustilojen rajallisuuden vuoksi Alkki ehdotti,
että pidetäänkin ihan omat
myyjäiset.
Osallistujia niin taiteilijoiden kuin taiteen ystävien puo-
5
Torstaina 22. Tässäkin näyttelyssä saatiin todistaa kummankin yhdistyksen
ominta osaamisalaa. Raami on tiukka, mutta
tavalliselle seurakuntalaiselle tarjottavia palveluita tämä
ei heikennä, sanoo Loimaan
seurakunnan talouspäällikkö
Leena Välikangas.
Vapautuvia virkasuhteita
on alkavana vuonna vain yksi
lastenohjaajan jäädessä eläkkeelle. Kaupungilla on tarjota
Lidlille vain Asemakadun ja
Turuntien välinen nurmikkokenttä rautatieaseman läheltä.
. Vai kuka
meistä aidosti nauttii ostoskeskusten joulutungoksesta talvipalttoossa paketoimisjonossa
seisoessaan?
Kyllä, tilaan Loimaan Lehden:
39,30e (4 kk erissä kestotilaus + 2 kk kaupan päälle)
Anu Syrjänen
Turun Ekotori
Loimaan
Lehti
maksaa
postimaksun
Tilaa tekstiviestillä: LL KESTO4 oma nimi ja osoite, nroon 040 713 6580
35,00e (3 kk määräaikainen)
Tilaa tekstiviestillä: LL TARJOUS3 oma nimi ja osoite, nroon 040 713 6580
laus
4 kk erissä kestoti
39
30
lle
+ 2 kk kaupan pää
Nimi
n
3 kk määräaikaine
35
00
Lähiosoite
Tunnus 5005799
00003 Vastauslähetys
Postinumero ja -toimipaikka
Puhelinnumero
Sähköposti
Allekirjoitus
TILAA TEKSTIVIESTILLÄ
Koskee vain uusia kotimaan tilauksia. Hinnat sisältävät arvonlisäveroa 9%.
TILAA SOITTAMALLA
TILAA POSTITSE
Ohjeet
tilausvaihtoehtojen
alla.
(02) 770 2626
ma-pe klo 8.00 - 16.00
Täytä tämä kuponki
ja tiputa se postiin.. Toisessa osoitteessa sama esine
voisi tuottaa vielä paljonkin iloa . ostovoiman ja kaupankäynnin kehitystä
. Asuinneliötä on
jo kertaalleen myynyt, mut- 182, ja talo piharakennuksita tuolloin kauppa tyrehtyi neen seisoo omalla tontilla.
Talon kunnallistekniikka on
kunnossa, ja se on liitetty kaukolämpöverkkoon. Näyttelyssä oli esillä
12 taiteilijan töitä, jotka oli
tuotu myyntimielessä esille.
Etenkin käsityöt kiinnostivat
joululahjahankintoja tehneitä, mutta miksipä ei taulukin
sopisi kääreisiin pakattavaksi.
. Kauden trendituotteisiin
kyllästyneet shoppailijat voivat suoda itselleen
luvan selailla vaihtoehtoja, joita ei löydy kuluvan talven katalogeista.
Näppärä ihminen tuunaa hankkimansa lahjan saajalle sopivaan kuosiin, ja sellaisessa
taidossa on aitoa trendikyyttä, jota ei tarvitse
hävetä missään seurassa. Siksi Art
Tyynelästä odotetaan huomattavasti korkeampia tarjouksia
kuin saman Satakunnantien
varrella sijaitsevasta Soldanin
talosta.
Art Tyynelää myydään 14.
joulukuuta mennessä jätettyjen tarjousten perusteella.
Sen jälkeen kaupunki päättää,
onko korkein jätetty tarjous
riittävä.
PARISEN VIIKKOA sitten
myyntiin asetetusta Pohjan
tilasta on jo saatu ensimmäinen tarjous, Loimijoen OPKiinteistökeskuksen Matti
Mäkinen kertoo.
. Ei ole. 19
Torstaina 29. Kiinnostuneista suurin osa on tullut muualta kuin Loimaalta,
kouluja kaupittelevan Loimaan
Kiinteistönotariaatin Alpo Isokallio kertoo ja uskoo, että kiinnostus poikii pian tarjouksia.
. Esiliina 60-luvun
verhoista, sängynpeite vanhoista farkuista tai
iltalaukku VHS-kasettien nauhoista; vain mielikuvitus on rajana.
Kierrätyslahjojen suosija säästää rahaa, ympäristöä ja ennen kaikkea hermoja. Itseltään
voi myös kysyä, kumpi on loppujen lopuksi nolompaa: päästää lahja kiertoon sitä tarvitsevalle
vai antaa sen jäädä loputtomiin kaappiin pölyä
keräämään. Toivomme parasta ja pelkäämme pahinta. He
vähän jännittivät pukkia,
mutta tiesivät
kuitenkin kertoa lahjahaaveistaan: Hello
Kitty -autosta
ja autoja ampuvasta rekasta. Haemme sellaisia liikepaikkoja, joihin mahdollisimman monen on helppo tulla
ostoksille.
PASI SALO
Pelastuslaitos sai pelastettua
puolet noin 50 neliömetrin
kokoisesta ulkorakennuksesta Petäjänmäentiellä rakennuksen sytyttyä tuleen tiistaiiltapäivänä.
Päivystävän palomestarin
mukaan välitöntä vaaraa palon
leviämisestä ei ollut. Arvata voi,
kumpi toive oli
kumman.
Art Tyynelässä taiteen ja talon ostajia
Loimaa
Katriina Reijonen
Art Tyynelässä järjestettiin
ristiriitaisissa tunnelmissa
Joulusivellin-taidemyyntitapahtuma. ja ellei, voi
hyvän laittaa edelleen kiertämään.
Pidemmälle edistyneet kierrätyslahjojen
harrastajat ovat valmiita ottamaan jo seuraavan askeleen eli harkitsemaan lahjojen hank-
HANKI LUETTAVAA
- tilaa Loimaan Lehti!
kimista kirpputoreilta tai kierrätyskeskuksista.
Valikoima niissä on laajempi, kiinnostavampi
ja persoonallisempi. Sen kierrättämättä jättäminen puolestaan on hyvin
epäekologista.
Lahjaksi saatu, mutta käyttämättä jäänyt
tavara ei kierrättämisestä huonone. Kamerat
ikuisti yläkerrassa lapsikävijöitä itsensä joulupukin polvella.
Joulusivellin järjestettiin
toista kertaa. ollut muualta kuin
Kouluja myyuksen jättäLoimaalta.
dään jatkunyt henkilö
muutti pois
van tarjouksen periaatteella, ja siksi niitä paikkakunnalta.
markkinoidaan aktiivisesti.
HILJATTAIN myyntiin asetettu
MYYNTIIN PALANNUT Solda- Art Tyynelän taiteilijatalo on
nin talo sen sijaan on jo vedetty herättänyt paljon kiinnostusta,
pois markkinoilta, koska talosta ja sitä on jo esitelty halukkailon saatu 27 600 euron tarjous. Hän kertoo Lidlin
selvittävän jatkuvasti mahdollisuuksia laajentaa kauppapaikkaverkostoa sellaisille paikkakunnille, joissa kauppaketjulla
ei vielä ole myymälää.
Lidlille on kauppapaikan
ratkaisevina kriteereinä helppo saavutettavuus ja hyvät
liikenneyhteydet.
. Kauppapaikka
eri vaihtoehtavuutta Loi- löytyy Kartanomäen- toja alueella.
maalle.
Konkreettisia
kadun tai Lamminneuvotteluja
LIDLIN toi- kadun varrelta, jos on ei Loimaalla
löytyäkseen.
mitusjohtaja
tällä hetkellä
9
80
Loimaa
Leena Reikko
kuitenkaan käydä.
Sipponen näkee Loimaan
edelleen potentiaalisena kauppapaikkana. Kouluja on esitelty muutamia kertoja viikossa. Kohde on haastava myytävä, mutta ensimmäisen lehtiilmoituksen jälkeen kyselyjä
on tullut melkein päivittäin,
Mäkinen laskeskelee ja korostaa, että tarjota voi edelleen.
Pohjan tilan omistaa nykyään Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä. joulukuuta. Samalla
sytytetään jouluvalot torin
ympäristössä ja Alastaron taajamassa.
Kaupungille joulunavaus
ja sen kehittäminen ovat yksi
keino kaupunkikeskustan kehittämisessä.
Art Tyynelän myynnistä
kerrottiin Loimaan Lehdessä
22.11.
EKOVINKKI
Kierrätettyä kivaa pukin konttiin
Toiko joulupukki hajamielisyyksissään viime
kerralla jotain sellaista, jota sinulla oli jo entuudestaan. Hän vitysvaiheessa, seuraamme
toivoo Lidlin tuloa Loimaalle. Se pyytää
tilasta 135 000 euroa.
Joenperäntien varrella sijaitseva Pohjan tila käsittää
220-neliöisen päärakennuksen, vanhan hirsistä valmistetun piharakennuksen, erillisen
saunarakennuksen, vanhan aitan sekä savusaunan, ja onpa
pihapiirissä pieni lampikin.
Pohjan tila on toiminut
viime vuosina vuokrattavana
juhla- ja ajanvietepaikkana.
Kirkkoneuvosto on hyväksynyt tiukan talousarvion ensi
vuodelle. le. Koska myytävät koulut
ovat isoja rakennuksia, joita
ei ehkä ihan
kalkkiviivoil. Käyttötalousmenoja on määrä pienentää noin
20 prosenttia muun muassa
ylitöiden teettämiskiellolla ja
sillä, että vapautuvia virka- ja
työsuhteita ei täytetä ja sijaisten käyttämistä harkitaan
entistä tarkemmin.
. Vai onko kaappitilaa muuten vain
viemässä kaksi silitysrautaa, vaikka käyttöä on
yhdelle. marraskuuta 2012
KATRIINA REIJONEN
TEUVO VALVE
Teuvo Valve
kuvasi joulupukin polvelle
istahtaneet
Koiviston kaksoset, oripääläiset Ainon
ja Einon. Siltä alueelta paikat löytyvät, jos ovat löytyäkseen,
Rantala pohtii.
Kartanomäenkadun Teollisuuskiinteistöt Oy:n Juha
Koivisto on valmis keskustele-
maan Lidlin kanssa. Lahjanantosesonki
lähestyy taas. Pois heitettäväksi tässä soveltuu
vain vanha uskomus, jonka mukaan saatujen
lahjojen tai käytetyn tavaran kierrättäminen
eteenpäin olisi epäsoveliasta. Avustusta anoi
kuusi paikallista yrityselämän
järjestöä.
Loimaan Kauppatorilla vietetään joulunavausta sunnuntaina 2. Tämäkin on todennäköisesti liian pieni tontti, kaupunginjohtaja Jari Rantala arvelee
ja sanoo, ettei kaupungilla ole
tarjota muitakaan Lidlin kriteerit täyttäviä kauppapaikkoja.
Loimaan kaupungin johto
ja Lidlin edustajat neuvottelivat kauppapaikasta viimeksi
tämän kuun alussa. Ei syytä huoleen. Kirkkoneuvosto perusti kolmihenkisen työryhmän
suunittelemaan lapsityön järjestämistä syksyllä, kevätkausi
on jo hoidossa.
Kirkkoneuvosto päätti esittää edelleen kirkkovaltuustolle
hyväksyttäväksi toiminta- ja
taloussuunnitelman 2013?2015
ja talousarvion vuodelle 2013.
leltakin oli vähän viime vuotta
enemmän. Kouluja on esitelty
pelkästään
la ostajan
asuinkäytperääntymuutamia kertoja
töön hankita,
miseen. Alkuperäinen
idea Joulusiveltimestä kypsyi
Arja Alkin mietintämyssyn alla. Teollisuus- Lauri Sipponen kertoo Lidlin
kiinteistöillä on vapaata tonttia yhteistyön sujuneen Loimaan
entisen kirjapainon ja Ysitien kaupungin kanssa hyvässä
välisellä ruohikkoalueella.
hengessä, vaikka hänellä ei
Koivisto kertoo käyneen- ole toistaiseksi kauppapaikassä Lidlin kanssa keskusteluja ta uutta kerrottavaa.
. marraskuuta 2012
AIHETTA JUTTUUN:
Soita:
Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat
02 588 8032
02 588 8036
PARKKI
UUTISET
METSÄSTÄJÄN
LEIKE
salaattipöytä
+ kahvi
Suomalainen paikallinen
Tulipalo tuhosi
ulkorakennusta
Lidlin tulo on yksityisen
tilatarjonnan varassa
Loimaa
Lari Kiviranta
Lidlin saapuminen Loimaalle
on kiinni yksityisestä tonttija kauppapaikkatarjonnasta,
sillä Loimaan kaupungilla
ei ole tarjota riittävästi tiloja
kaupungin ydinkeskustan alueelta. Loimaan taideseuran näyttely- ja harrastetilana
toiminutta rakennusta ollaan
kovaa vauhtia myymässä,
mutta yhdistyksellä itsellään
ei ole tietoa, millaisissa tiloissa toimintaa tulevaisuudessa
järjestetään.
. Komea puutalo
on vähintäänkin tyydyttävässä
kunnossa.
Isonperän koulu, Art Tyynelä ja
Pohjan tila kiinnostavat ostajia
Soldanin talosta on jätetty jo kerran hyväksytyn suuruinen tarjous
Loimaa
Pasi Salo
Syyskuussa myyntiin laitetut
Vanha koulu, Vesikosken koulu
ja Isonperän koulu kiinnostavat ostajia tai ainakin katsojia.
Runsainta kiinnostus on ollut
hieman yllättäen Mellilässä
sijaitsevaa Isonperän koulua
kohtaan.
. Ensi vuodesta kukaan ei vielä tiedä mitään, sillä
nähtäväksi jää, onko helmikuussa pidettävä nuorten näyttely viimeinen Art Tyynelän
taidetapahtuma. Täytyy vain tuntea saajan
mieltymykset tarkkaan, jos
saaja itse ei ole mukana, Alkki
ja Lehtonen ohjeistavat.
TAIDESEURA ja Loimaan ka-
merat ovat tehneet yhteistyötä
jo muutaman tovin. Lidl toisi
lisää asiakkaija mietimme
ta ja kiinnos- . Vuokrahinnat ovat kuitenkin pienen
yhdistyksen kannalta useimmiten liian kovia, joten ilman
yhteiskunnan tukea taideseura
ei voi vuokrata tiloja itselleen.
. Taidetalokin on hieno,
mutta tuntuu, että emme me
kotiutuisi sinne, sillä siellä emme voisi järjestää näyttelyitä,
Alkki puntaroi.
Taideseuralaiset havaitsi-
vat, että osa kävijöistä piipahti
Joulusiveltimessä enemmän
rakennuksen kuin taiteen ostaminen mielessään.
Kävijöihin lukeutui silti
myös puhdasverisiä taiteen
ystäviä. Peviikossa. Synkkyyteen
ei kuitenkaan kannata vaipua,
Lehtonen ja Alkki miettivät.
Joulua auki
1 500 eurolla
LOIMAAN kaupunginhallitus
myönsi 1 500 euron avustuksen joulunavaustapahtuman
järjestelyihin. Alustavien tietojen mukaan kuljettajien vammat eivät ole vakavia.
Autoissa ei ollut matkustajia.
Seurakunta
säästökuurille
Art Tyynelällä on pitkä ja taiteellinen historia.
Loimaa
Leena Reikko
Art Tyynelästä
odotetaan huomattavasti korkeampia
tarjouksia kuin saman
Satakunnantien
varrella sijaitsevasta
Soldanin talosta.
Satakunnantien varressa sijaitseva Art Tyynelä on rakennettu
1920-luvulla. Yhteystietoja voidaan käyttää
SSS-konsernin suoramarkkinointiin
klo 14?16 Kaupunginkirkon alasalissa, Turuntie 32.. Vapaa
pääsy.
Maahanmuuttajien
Café international
LIISA KOHIJOKI
Lauluryhmä
KuusVeisaa ja
sahansoittaja
Tiina Hirvelä
kokoontuivat joulukonsertin kenraaliharjoituksiin
Punkalaitumen
kirkkoon.
Monien kaipaama tilaisuus tutustua Loimaalle muuttaneisiin tai täällä jo kauankin asuneisiin ulkomaalaisiin toteutuu nyt. Joulu oli hieman unohduksissa Neuvostoliiton aikana, mutta nyt jouluperinteet
ovat taas alkaneet herätä
henkiin. Amerikkalainen
joulupukki asuu Connecticutissa ja säilyttää lentäviä
porojaan New Yorkissa.
Joulupukkia varten jätetään
maitoa ja pipareita takan reunalle, selitti Krista Uusitalo
Loimaan Suomi-Amerikka
yhdistyksestä.
. Ovelle ripustetaan tyypillisesti mistelin oksa, jonka alla
voi suudella. Aattoyönä lähdetään yömessuun
kirkkoon.
NELIÖ
Lihalientä ja
sokeriperunoita
. Jouluaattona syödään
usein kalaa kuten karppia tai
pikkutaimenta, ja vaihtoehtoisesti nakkeja vaikkapa perunasalaatin ja linssimuhennoksen kanssa. Venäläisille jokainen päivä on juhlapäivää
joulun aikaan, jota vietetään
vuodenvaihteessa. Joulupöydässä
maistuvat suolaiset antimet.
. tammikuuta. Lumitytön tehtävänä on
muistuttaa huonomuistista
joulupappaa eli pakkasukkoa
lahjojen jaossa, kertoi Svetlana Kruglova.
Surffaava pukki
Venäjältä tulleet pakkasukko ja lumityttö odottavat
vuodenvaihdetta, jolloin he saavat alkaa jakaa lahjoja
lapsille.
. Se julistettiin
neuvostovallan romahtamisen jälkeen pyhäpäiväksi
kristillisenä Jeesuksen syntymäjuhlana.
Venäjällä vierailee pakkasukko ja lumityttö, jotka
liikkuvat uuden vuoden paikkeilla. Havaijilla porojen sijasta
pukki tulee veneellä ja Kaliforniassa surffilaudalla.
Amerikkalaiset matkustelevat
jouluna tapaamaan kauempana asuvia sukulaisiaan.
. Joulun vietto alkoi tavallaan jo viikinkien aikana, josta
sika jäi nykyiseen joulupöytään. Joulupäivänä
syödään hanhea, omenoita ja
punakaalia.
Saksassa lahjoja tuo Nikolaus
tai joulumies.
NELIÖ
Lauluryhmä KuusVeisaa joulutunnelmissa
Lauluryhmä KuusVeisaa konsertoi ensimmäisenä adventtina Punkalaitumen
kirkossa.
Ohjelmistossa on tuttuja ja rakkaita
joululauluja, kuten Jouluyö, juhlayö ja
Maa on niin kaunis.
Mukana on myös uudempia lauluja,
joiden mukana voi tunnelmoida sydämensä kyllyydestä.
Konsertissa esiintyy myös sahansoittaja Tiina Hirvelä, joka esittää konsertissa
sooloja ja yhteisnumeroita KuusVeisaan
kanssa.
Konsertin päätteeksi julkistetaan lauluryhmän Kudelma-ensilevy, jonka syntyvaiheista kertoo KuusVeisaan taiteellinen
johtaja, kanttori Eeva-Liisa Isosaari.
Tähtien tuike -joulukonsertti Punkalaitumen kirkossa su 2.12. Torstaina 29. Taustalla pohjoismaalaiseen tyyliin koristeltu
kuusi.
Maiju Boenisch tarjoili saksalaista glögiä, jonka
joukossa mandariinit tuovat joulun makua uudella
tavalla.
. Joulupäivänä lapset saavat kurkistaa mitä pukki on
tuonut joulusukkiin, kertoi Krista Uusitalo amerikkalaisista jouluperinteistä.
. Joulu tuo
onnea ja kaikkea hyvää, Antti
Penttinen Loimaan SuomiVenäjä-seurasta kertoi.
Joulua vietetään Venäjällä
7. marraskuuta 2012
20
NELIÖ
NELIÖ
Monta oikeaa jouluviettotapaa
. Jälkiruokana nautitaan omenapiirakkaa. klo 18. Suomessa ja Ruotsissa
joulun juhlapöytä katetaan jo
aattona, kun taas Tanskassa ja
Norjassa syödään hyvin vasta
joulupäivänä, kertoi Kirsti
Närvänen Loimaan PohjolaNordenista.
Ruotsalainen joulupöytä
aloitetaan lihaliemen nauttimisella, jonka jälkeen siirrytään janssoninkiusaukseen,
prinssinakkeihin, kotikaljaan
ja riisipuuroon. Loimaalaiset ystävyysseurat kokoontuivat Loimaan työväentaloon esittelemään kansainvälisiä
jouluviettotapoja. Tanskaan
joulupukki tulee Grönlannista,
kun Suomeen se saapuu Korvatunturilta ja muualle Pohjolaan Pohjoisnavalta.
Nakkeja ja hanhea
Kirsti Närvänen kertoi pohjoismaalaisista joulutavoista. Myös useat tänne muuttaneet
tahtoisivat tutustua meihin tavallisiin loimaalaisiin.
Kahvit tarjoaa Loimaan seurakunnan aikuistyö,
mutta sinne kutsutaan kaikkia, uskontoon tai uskonnottomuuteen katsomatta. Piparkakkuja (pepparkakkor) leivottiin jo keskiajalla
ja silloin taikinaan todellakin
laitettiin pippuria.
Islannissa käy 13 joulupukkia 26 päivän aikana. Joululeivonnaisiin kuuluu myös
jouluhalko. Joulupukin tavoin pakkasukko jakaa lahjoja lapsille.
Tonttujen sijasta pakkasukon
seurassa kulkee nuori valkoisiin puettu lumityttö.
. Lähes kaikki perinteet Amerikkaan ovat tulleet muualta.
Esimerkiksi joulupukki tuli
hollantilaisten siirtolaisten
mukana. Paikan päällä vierailivat myös laulavat Lucia-tytöt sekä Tiernapapat. Maistiaisina tarjottiin
venäläisiä, saksalaisia, pohjoismaalaisia ja amerikkalaisia jouluherkkuja.
MARIANNE ROVIO
Pakkasukko ja
lumityttö
. Keskustelunaiheena ovat erilaiset jouluun liittyvät traditiot.
Jo kauan sitten loimaalaistunut Gerda Torikka
kertoo saksalais-suomalaisista perinteistään, ja Espanjan joulutapoja valottaa tänä vuonna Loimaalle
muuttanut Ana Maria Pacheco.
Pastori Elina Rouhiainen kertoo suomalaisista
traditioista. Myös jouluvalot
ovat todella tärkeitä, ja seimi
on osa joulukoristelua amerikkalaisissa kodeissa.
Joulupöytään kuuluvat kalkkuna, kastikkeet, korintit ja
hedelmät. Kun Suomessa vietetään
itsenäisyyspäivää, Saksassa
vietetään Nikolauksen päivää, Maiju Boenisch Loimaan Suomi-Saksa-seurasta
kertoi.
Boenischin mukaan Saksassa joulukuusi koristellaan
palloilla, tähdillä ja tinapaperisuikaleilla vasta aattoaamuna.
Jouluna Saksassa herkutellaan makeisilla, ja niitä
annetaan myös lahjoina. Tarvittaessa puheenvuorot tulkataan
englanniksi ja venäjäksi.
International Café la 1.12. Islannissa
jouluerikoisuus on hyvin ohut
leipä, ja Tanskassa keitetyt
perunat paahdetulla sokerilla
kuorrutettuna.
klo 13
Joulu
ihanissa raameissa
Kaikki
www.loimaankauppala.?/joulukalenteri
kehykset ja
albumit
-35%
SUKSIVALIKOIMA
parhaimmillaan
Tervetuloa!
Kaikki LUISTIMET
teroitettuna
Joulun pehmeät
paketit
vaateosastolta.
Joulun odotus...
glögiä nauttien piparia mutustaen...
Turuntie 3-5 32200 Loimaa
p. 045 - 874 6600
www.hiusstudiounica.?
Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14
sekä
sopimuksen mukaan
se
Paljon lisää tarjouksia ja palvelutarjontamme näet netistä!
HiusStudio. 239,-/hlö
Viking Gracen risteilyt
*22.1., 2.2. Carmen
65,-/hlö
Hotellimatka Tallinnaan
13.4. 040-7454147
I 2.12.
SU N N U NTA
A 12-15
N
IN
O
LI IKE AV
TTEET
O
TU
I
KAIKK
:sta
vh
o
%
-50
kkeen
Osallistu lii ontaan !!
uarv
omaan joul
LISÄÄ TARJOUKSIA sekä TUOTTEITA
TILATTAVISSA www.kmstyle.?
Liike avoinna joulukuussa
ma-pe 9-18 ja la 8-14
Palvelemme 22.12. *36,-/hlö
HKI 2.2. marraskuuta 2012
22
Loimaan
Joulunavaus
n
e
J
n
i
o
o
u
l
i
l
n
u
e
e
h
r
e
p
o
k
o
K
Su 2.12. joulukuun
loppuun)
* VÄRIPAKETIN (sis. Lisätiedot
toimistostamme tai www.fmt.?. leikkaus+föönaus) alk.
83?
yhteydessä shampoo (12.50)
veloituksetta
* Detox- kehonpuhdistus
5 kerran sarjakortti 80?
Meiltä
kauniit lahjat
pukinkonttiin!
Loppuviikon ajan
kaikki kellaripuodista
- 10 %
Parturi-Kampaamo
Kauppalankatu 2, Loimaa
p. klo 12-15
-20%
Su Kaikki naisten
JUHLAMEKOT
nttiin
Pukinkoti tai
paket rtti
lahjako tista!
r
SaraSpo
Vesikoskenkatu 17, Loimaa p. yksi mies, kaksi pomoa 89,-/hlö
TTT 6.4. 0207 757760
Tuemme Wellan ja Unice?n Making
Waves -projektia, jossa annetaan kehitysmaiden nuorille kampaamo-oppitunteja.
Koulukuja 7, 32200 Loimaa
Ajanvaraus p. la 9-14 www.bellomondo.?
KONTTI I N...
U KI N
JOU LU P
ILOKSI ITSELLE !!
(tarjoukset
voim. ja 8.3.
alk. Torstaina 29. 044 030 6004
ma-pe 9.30-17.30 . (02) 7622 001
ma-pe 10-18, la 9-14, su 12-16 (jouluun asti) . Silja Europalla alk. kuljetuksen Loimaalta. uudella FINLANDIALLA alk.120,-/hlö
Sis. www.loimaansarasport.?
Vesikoskenkatu 7, Loimaa p. leikkaus +
föönaus ) alk
72?
yhteydessä shampoo (12,50)
veloituksetta
* PERMANENTTIPAKETIN
(sis. saakka
ma-pe 10-17.30, la 10-14, su 12-16
????????????
Pajamäenkatu 5, 32200 Loimaa
Nyt mennään!
www.fmtours.?
Jouluristeily Riikaan
24.-26.12. 763 1615
Su 2.12. Toimistomaksu 8?, netistä kuluitta!
-----------------------Toimistostamme ostat myös kätevästi
lahjakortin pukinkonttiin!
Osta
a
shampoo 250ml
s
- saat hoitoaineen
kaupan päälle
(rajattu erä hoitoaineita)
Sp 500 ml shampoo
normaalikoon (250ml) hinnalla!
Tarjoukset voimassa niin
kauan kuin tuote-eriä riittää.
Loimaan Matkatoimisto
Kauppalankatu 13, Loimaa
p
Loimaan Kauppa ja Palvelut Yhdistys ry. 040 938 7331
www.tiluuna.fi
Satu
040 534 4612
Marika
050 557 8006
Viikolla 49 käyneiden
asiakkaiden kesken arvomme
3 hiustenleikkausta ja tuotepalkintoja
LOIMAA
Glögitarjoilu!
Palvelemme jouluun asti sunnuntaisin klo 12?16
Huipputarjous!
loa!
u
Tervet
TO-LA
Naisten DNY farkut
- myös isoja kokoja
(79,-)
Turuntie 22, 32200Loimaa
4950
Myymme loppuun:
Kaikki yöasut, aamu- ja kylpytakit sekä
Triumph Amourette rintaliivit
-topattu ja toppaamaton
-30%
Palvelemme Citymarketia vastapäätä, samassa talossa kuin
HongKong MA-PE 9.30-17 LA 9.30-13 . marraskuuta 2012
Loimaan
Joulunavaus
n
e
J
n
i
o
o
u
l
i
l
n
u
e
e
h
r
e
p
o
k
o
K
Joulumusiikkia
Jouluvalojen sytyttäminen
Joulupukki ja tontut
Joulupuurotarjoilu
Su 2.12. Loimaan Seudun Yrittäjänaiset ry . (02) 721 7250
ark. Korit ovat lahjoittaneet
K-Citymarket Loimaa, Prisma Loimaa ja
Levomäen Lilhapuoti.
?
Palauta tämä kilpailukuponki Joulunavauksessa s
su 2.12.
Loimaan torilla olevaan palautuspisteeseen ja ole
olet mukana
Kuinka
uinka monta vuotta Loimaan
?krottikoulu. täytti tänä vuonna?
Palauta alla oleva lipuke
Loimaan kaupungintalon postiluukkuun,
Kauppalankatu 3, 18.12. 040 938 7330
Risto Rytin katu 30, Huittinen p. mennessä.
Puh.
?
Puh.
Loimaan Yrittäjät ry
Loimaan Seudun Yrittäjänaiset ry
. Loimaan Yrittäjät ry . Loimaan Kaupunki . Loimaan Kauppakamariosasto . 5.12. klo 13
Joulukortteihin tyylikkäät
osoitetarrat Brotherilla
JOULUN
PARHAAT
Guardian
karvalakki
LAHJAT
90
12
SPORTIASTA
(19,90)
Sonic-suksi
S
100-130 cm
+ NNN-side
90
59
Luistimet
Lu
alkaen
al
sis.
s
si
s teroituksen
2900
TILUUNAN JOULUKALENTERI AVAUTUU 1.12.
Lämpösiirtotekniikkaa
käyttävä laite mahdollistaa
tulostuksen ilman värikasetti-,
muste- tai värinauhakasetti
kuluja!
00 kpl
mukana 1
n
e
m
ti
s
lo
Etikettitu oja - Ilmaiseksi!
osoitetarr
Ja kortit
tulostat Canonilla
vaikka langattomasti
59,-
Tiluuna
Canon Pixma MG4150 on
pienikokoinen ja tyylikäs,
automaattisella kaksipuolisella tulostuksella ja
Wi-Fi-liitännällä varustettu
monitoimilaite, jolla tulostat, kopioit ja skannaat
nopeasti ja tehokkaasti.
A i
Avoinna
Ma . 17
www.akrdata.. 9-18, la 9-14
79,-
Brother QL-500BS on
tietokoneeseen liitettävä
monipuolinen
etikettitarratulostin
Marja-Liisa
050 376 4972
sa päivän
- käy katsomas ARJOUS
RIT
JOULUKALENTE sä.
äs
äl
ym
yy
my
Vesikoskenkatu 18, Loimaa p. Mäkelä, Kulta ja Kello Vainiola, Kuulto Shop, Kuva-Paavo, Laura-Maria, Loimaan Matkatoimisto, Loimatar, SaraSport, Muotiliike Today,
Parturi-Kampaamo Style, PikkuRokkari, Sportia Loimaa, Tiluuna
Nimi
Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan 3 jouluista
herkkukoria. loimatar.com
Mieleenpainuvin
JOULUIKKUNA
Loimaalla tehdään jouluna hienoja jouluikkunoita.
Käy tutustumassa ja äänestä niistä mieleenpainuvin.
Loimaan
Joulunavaus
n
e
Joulu
n
i
o
l
i
n
e
e
h
r
e
p
o
k
Ko
i
l
a
u
p
l
i
k
s
u
a
v
a
n
u
l
u
Jo
Su 2.12. (02) 4148 400 & F. Loimaan Seudun Nuorkauppakamari ry
. Pe 9 . SULJEMME KLO 16.
Hossinkatu 1-3, Loimaa
P. klo 13
90 v.
100 v.
120 v.
MIELEENPAINUVIN JOULUIKKUNA:
350 euron lahjakortin arv
arvonnassa
Nimi
Kaikki palautetut kupongit osallistuvat arvontaan.
Palkinto arvotaan joulunavaustilaisuudessa.
Palkinto on lunastettava tilaisuudessa,
muussa tapauksessa arvonta uusitaan.
Osoite
Lahjakortin voi valita johonkin allaolevista liikkeistä.
AKR Data, AnneMari´s, Foto Irma, HiusStudio Unica, Bello Mondo, Biokosmetiikka Bioni, Kampaamo Marjaliisa, Kauneushoitola Sabrina, Kelloliike
Iisakki, Kelloliike J. 02-762 2848 www. & myynti@akrdata.?
Turuntie 10, Loimaa,
P. (02) 4148 422
Joulupukin fysioterapeutti suosittelee:
Säästä pukin selkää ja omaa aikaasi ?
hanki lahjaksi Sportian lahjakortti!
Aleksis Kivenkatu 7
32200 Loimaa
puh. 23
Torstaina 29
Hakenberg Joel MU
660p 2. Kymmenhenkinen
ryhmämme pääsi museon
tutkijan Suvi Kuisman opastukseen. Näyskä Keijo 2075,4p 2.
Rantanen Asko MU 1978,5p 3.
Niinikoski Pekka MU 1975,7p
4. Luistin ei
enää kulje niin sulavasti kuin
nuorempana, mutta muutaman erinomaisen terävän
syötön Fandul tarjoili, ja jäipä
tilastoihin myös yksi maalimerkintä.
KOTIJOUKKUEESTA positiivi-
maalivahtipeli. Niitä toden totta olikin Niemen satama-alueella sijaitsevassa siistissä ja
mielenkiintoisia erikoisuuksia
sisältävässä näyttelyssä. Pirttimäki Seija HuVe
178p ulkop.
Luostarinen
Pirjo-Riitta TurTi 188p.
NB 1. Siinä sarja
ammattisanastoa, jota olemme kuulleet, kun olemme
Loimaan Perinnesuksen talkooporukan kanssa käyneet
opintoretkillä eri museoissa.
Retket ovat olleet parin viime vuoden aikana merkittävä
osa suksiharrastajien toimintaa. Luototie Eino K-HT
94p 3. Näyskä Irja MU 611p.
NuB 1. Into Juhani MU 172p.
NA 1. Kysymyksessä on
voinut olla kiivas metsässä
liikkuminen riistan perässä
tai kalastajien heikolla jäällä
sujuttelu, myöhemmin myös
kilpailu nopeudesta ja ketteryydestä. MA
Niinikoski Pekka MU 192p 3.
MM Ahola Kalevi K-HT 188p.
4. MM Rantanen Asko MU 986p 3. Lehtonen Joni MU 89p 4.
Chalumram Nantawat HuVe
88p 5. Lehtonen Joni MU
652p.
SUUNNISTUS Loimaan alueen yörastit suunnistettiin
23. Niemi Jenna HuVe 97p
3. Ritva Mäkelä & Juhani
Hirvonen & Pekka Airo Utu/Loi.
A3. Mikkola
Matti Sirkkulahden Tikka 85p
5. Tapaamisen yhteydessä
kehittelimme myös entistä parempia tapoja yhteydenpitoon
ammattimuseon kanssa.
Retkemme toisena kohteena Lahdessa oli Suomen Moottoripyörämuseo. Eila Nummila & Elvi Aaltonen & Harri Pirhonen Loi.
A6. MM
Rantanen Asko MU 201p 2. Niskanen
Pertti Hyvinkään Tikka 91p 3.
Kaarretkoski Martti Helsingin
Seudun Tikka 80p 4. MA Niininen Markku HuVe
960p.
MB 1. Lehtonen Joni Metsämaan Urheilijat 67p.
Pirkanmaan piirin rankingtulokset 2012:
MM/MA 1. Luototie Eino Kanta-Hämeen Tikka
96p 3. Pelkonen
Eveliina Lammin Tikka 97p 3.
Hakenberg Joel Metsämaan
Urheilijat 84p 4. Jokinen Kalle MU 28p.
Op-maljakilpailu johon otettiin kilpailukauden 10 parasta
piirikunnallista kilpailua tasoituspistein. Pekkarinen Auvo Sirkkulahden Tikka 94p 4. marraskuuta Mannisissa.
Osallistujia ratamestari Kari
Ristasen rasteilla oli 34.
Rata 1,8 km: 1) Sointu Taatila 49.59.
Rata 2,7 km: 1) Henna Yliluikki 36.35, 2) Katri Prusila
40.46, 3) Timo Kesti 41.52, 4)
Tarmo Heikkilä 46.17, 5) Markku Laurinen 46.42, 6) Veikko
Haapanen 47.19, 7) Terttu Soini 51.43, 8) Matti Isotalo 51.48,
9) Jarmo Leimu 58.13, 10) Kaisa
Markula 58.14, 11) Arvo AliRantala 1.07.10, 12) Kaarina
Rahkasuo 1.10.23, 13) Pirkko
Eskola 1.10.27, 14) Ulla-Maija
Nurmi 1.35.30.
Rata 4,3 km: 1) Juha Pullinen 44.09, 2) Marko Lehtinen
46.50, 3) Harri Kuosa 1.02.00,
4) Jaakko Teppo 1.11.39, 5)
Risto Kaukasoina 1.11.50, 6)
Severi Halkosaari 1.16.43, 7)
Martti Vaittinen 1.23.33, Ei aikaa: Pentti Saario, Tarja Sirola,
Pekka Lempiäinen.
Rata 5,2 km: 1) Pellervo Kässi
47.12, 2) Keijo Hongisto 54.13,
3) Matti Ylitalo 56.16, 4) Heimo
Hongisto 1.06.32, 5) Raija Nummi 1.08.23, 6) Esko Nummi
1.08.30, 7) Vesa Merta 1.12.22,
8) Touko Tuomola 1.29.22, Ei
aikaa: Matti Yliluikki.
PETANKKI Veteraanikisa VT
Loimaalla 24.11. Entistä selvemmäksi
Loimaan Perinnesuksen väelle
on myös tullut, että kauneuteen pyrkiminen niin värityksen kuin muotoilun puolesta
on ollut käsityön taitajien tärkeänä tavoitteena koko suksimisen historian ajan.
Jouko Pukki
Loimaan Perinnesuksi
Pirkanmaan piirikunnalliset
kilpailut 24.11. Näyskä Keijo MU
185p 2. MA Niininen Markku HuVe
179p ulkop. Kiertopalkinnon
lahjoitti Metsämaan Osuuspankki.
1. Saimme tietoa, joka
oli meille hyödyllistä tulevia
omia Perinnesuksen opastuksiamme ajatellen. Mäki Tapio K-HT 173p
3x10 4. MM Sulin Matti
JST 195p.
MB 1. MA Niinikoski
Pekka MU 991p 2. Tuula Hallikainen &
Matti Lehtimäki & Pentti Mehtonen Kvp.
A5. Pirjo Kivinen & Eero Ravantti & Markku Nieminen Loi.
A2. Sairanen Aimo Mikkelin
Seudun Tikka 78p.
MC 1. Riku Routo on kiitollinen kaikista loimaalaisen
Kentän varmasti seuratuin oli vieraiden
Vjatseslav Fandul, jolta löytyy taitoa 43 vuoden
iästä huolimatta.
TULOSPÖRSSI
TIKANHEITTO Suomen Tikkaurheiluliiton rankingtuloksia 2012:
MA 1. Hakenberg Joel MU
134p.
125 tikkaa:
MM/MA 1. Pirttimäki Seija HuVe
957p ulkop.
Luostarinen
Pirjo-Riitta TurTi 969p.
NB 1. Riku Routo,
museon puuhamies ja mainio
opas esitteli meille lihasvoimalla liikkumisen perinteen
tallentajille vauhdikkaampia
kulkuneuvoja. Suksien his-
toria, välineiden kehittämisen
perusteet, suksien valmistuksen perinnetieto ja muotoilun
motiivit tulivat entistä tutummiksi. Suomalainen Severi
Savon Tikka 106p 2. Hiihtämisellä on ollut tarkoituksensa
ja tarpeensa, joten suksia on
pitänyt kehitellä monista lähtökohdista. Näyskä Keijo Metsämaan Urheilijat 104p 2. Ahola Kalevi K-HT
96p 3. marraskuuta 2012
24
URHEILUTULOKSIA LEHTEEN:
Toimituksen sähköpostiosoite on
toimitus@loimaanlehti.fi.
URHEILU
Karhu liikaa Rocketsille
PEKKA PIETILÄ
Jääkiekko
Pekka Lehto
Rockets?KarhuHT 1?8
(0?0, 1?6, 0?2).
Sarjakärki oli asemansa veroinen eikä antanut Rocketsille mitään mahdollisuuksia,
vaan vei kolme pistettä Poriin.
Ottelun oikeastaan ainoa momentti oli se, milloin KarhuHT
tekee ensimmäisen maalinsa.
Kotijoukkue löi ekassa erässä
kaikki peliin ja sinnitteli maalivahti Petteri Hornin 19 torjunnalla tauolle tilanteessa 0?0.
Toiseen erään vieraat lisäsivät entisestään kierroksia,
ja ajassa 25.05 Jyri Pakarinen avasi vieraiden maalitilin. Näyskä Keijo MU
944p 2. Loimaalainen 1960-luvun täysin
ajamaton MZ-moottoripyörä
siellä vielä kaipaili täydennystä
tarinaansa. Alho Erkki KylTi 81p 4.
Raitanen Jorma MU 78p.
5. Marko Heino ja
Tomi Pietilä järjestelivät Jari
Hakalalle illan hienoimman
kuvion päätteeksi paikan,
eikä Hakala erehtynyt, 1?2.
Kuitti tuli vierailta kuitenkin
nopeasti, ja sen jälkeen koti-
Jyri Pakarisen rankkari tarttui komeasti Petteri Hornin hanskaan.
joukkuetta vietiin. Lehtiniemi Aimo Mietaan Tikka 98p 2. Se on osa juuri avattua erinomaista Suomen Hiihtomuseon näyttelyä
Lahdessa. Peli alkaa perjantaina kello 19.30.
sena jäi mieleen Petteri Hornin
LUKIJOILTA
TEUVO VALVE
Ilman suksia ei voi hiihtää
asiaansa perehtyneiden oppaiden ohjaamina suomalaiseen hiihtoperinteeseen,
hiihdon ratkaisevaan osaan
maanpuolustuksessa ja suksien valmistuksen kehitykseen.
Kilpahiihtokin on lähinnä viimeisen sadan vuoden ajalta
tullut tutuksi ja siinä yhteydessä tapahtunut tuotekehitys
on tullut myös kuntohiihtäjien
eduksi.
Suomen suksi . Passila Antti MU 1964,2p.
Retkiryhmä pysähtyi hengähtämään hetkeksi Siiri Rantasen patsaan luona.
Sommat, päläkset, olakset ja
bergendalit . Vain puolitoista minuuttia ehti kulua, kun Lari Salo
maalasi jo 0?2. Tenkku Eero Kymenlaakson
Tikka 83p.
NuB 1. Pirttimäki Seija HuVe 100p 2. Torstaina 29. Kari Jaakkola & Matti
Haapanen & Heikki Haapanen
Loi.
A7. Näyskä Irja MU 98p.
NuB 1. Ammattimaisesti hoidetun
museon esitteli meille asiantuntevasti ja mielenkiintoisesti
yliluutnantti Heikki Saarinen.
Retkillämme olemme tutustuneet innostuneiden ja
TÄLTÄ SIVULTA:
kaupan varastosta löytyneen
pyörän historiaan liittyvistä
tiedoista.
Kun ilman suksia ei voi hiihtää, piti keksiä sukset. Wikström Kerstin
NoTik 80p.
NB 1. Erkki Porali & Keijo Höylänen & Voitto Yli-aho Tyr.
A8. Salo
Raimo TampT 38p.
MC 1. Luototie Eino K-HT
898p 3. Niemi Jari HuVe 797p.
MC 1. Uusi-Kölli Ritva MU
148 713p.
NC 1. Luototie Eino K-HT
180p 3. Röytiö Jorma MU
156p 2. Raitanen Jorma MU 853p 5.
Into Juhani MU 851p.
NA 1. Summerin
soidessa tauolle olivat taululla
lukemat 1?6.
Kolmanteen erään oli myös
vierailta pahin nälkä syöty,
eikä mitään hienouksia enää
nähty. Rannikko
Minka Salon Tikka 71p 5. Siinä kolmannen erän tärkeimmät.
Kentän varmasti seuratuin
oli vieraiden Vjatseslav Fandul,
jolta löytyy taitoa 43 vuoden
iästä huolimatta. lylyt, kalhut, ahkiot ja purilaat. MA Passila Antti MU 967p
5. Hannu Aaltonen & Pekka Suominen & Viljo Stenberg
Erp.. Uusi-Kölli Heikki MU 839p
4. Lumettomana aikana on
matkailtu esimerkiksi Vimpelin Suksitehdasmuseoon,
Teuvan Pyörämuseoon ja
Helsingin Urheilumuseoon.
Porilaismuseo Säkylässä oli
hiihtoperinteen harrastajien
kohteena lokakuun puolivälissä. Rantanen Asko
MU 100p 2. Alho Erkki KylTi 855p
4. MM
Ahola Kalevi K-HT 983p.
4. Lehtonen Joni MU
137p 2. Niemi Jari HuVe 72p 5. Vaskela Jari HuVe
100p 2. Vaskela Jari HuVe
894p 2. Hakenberg Joel MU
100p 2. Uusi-Kölli Heikki MU
155p 2x9 4. Alho Erkki KylTi 173p
2x10 5. Uusi-Kölli Heikki MU 93p
4. MA Passila Antti MU 185p
5. Niemi Jari HuVe
138p.
MC 1. Röytiö Jorma MU 94p
3. Kettunen Terttu MU
725p 2. Röytiö Jorma MU 871p
3. Myös Miska
Niemi oli hyvällä luistimella
liikkeellä, mutta niin hänellä
kuin muillakin rocketslaisilla
peli oli harvojen soolosuoritusten varassa.
Alkusarjan viimeiseen kotimatsiin saapuu mielenkiintoinen tuttavuus Vermuntilan
Tempo Hockey Team. Mikkola Lea MU 100p
2. Loimaalla
Vesikoski-talon petanqueareenassa kisailtiin trippelikisa kolme pelaajaa joukkueessa, paikalla kahdeksan joukkuetta.
A1. Riitta Heino & Seija Uusitalo & Ossian Lindman Utu/
Loi.
A4. näyttely on viimeisin
kohteemme. Uusi-Kölli Ritva MU
33 131p.
NC 1. Niinikoski
Pekka Metsämaan Urheilijat
79p 5. Kettunen Terttu MU
23 151p 2. suksisepästä teolliseen muotoilijaan . Näyskä Keijo MU
100p 2. Kotijoukkueen
tilaisuus tuli vielä, kun se pääsi pelaamaan yhden miehen
ylivoimalla. Loimaan Metsämaalla:
25 Tikkaa: MM/MA 1. Passila Antti MU 91p 4.
Niinikoski Pekka MU 88p 5.
Niininen Markku HuVe 77p.
MB 1. Mäki Tapio K-HT 76p.
NA 1. Karhu teki vielä kaksi
maalia ja Petteri Horn torjui
näyttävästi vieraiden rangaistuslaukauksen. Luototie Eino K-HT 1964,5p
5. Vaskela Jari HuVe 155p
4x9 3. Kettunen Terttu MU 96p 3.
Uusi-Kölli Ritva MU 90p 4.
Näyskä Irja MU 84p.
NuB 1
Hän kertoo,
etteivät lapset ole aiemmin moittineet
kouluruokaa.
. Kun tarkastelin uudelleen asian käsittelyä, vahvistui mielipiteeni prosessien merkityksestä
kaikessa toiminnassa. Pippurikaasu ja muut sumutteet,
joita käytetään ihmisten torjuntaan, eivät käy, koska tuuli
vie ne mennessään.
Kattilankansien yhteenhakkaaminen voisi olla hyvä
keino, mutta paikalla olleen
naisen kertoman mukaan se
ei sovellu marjametsään eikä
sienimetsään, koska käsiä tarvitaan poimintatyöhön.
Turhanpäiväistä pauketta
ja ampumista susi ei pelkää.
Huovinrinteen sotilasalue todistaa sen: susia on alueella.
Sitten on sellainen hälytin, joka pitää kamalaa ääntä.
On tarkoitettu naisille, jotka
pelkäävät liikkua kaupungin
kaduilla hämärän aikaan. Se myös on
näistä rikollisuuden muodoista kasvavin. Ruokapalvelupäällikön kusta ei hyväksynyt Metsämaan keittimukaan koulun ja päivähoidon ate- ön muuttamista jakelukeittiöksi, vaan
riakuljetukset on helppoa ja kustan- olisi halunnut jatkaa sen toimintaa
nustehokasta yhdistää
ruokaa valmistavana
nykyisiin kuljetuksiin. Veikkaan, että nämä 80 annosta tuntuvat
jossakin, ja jos ei tunnu, niin sitten
siellä on merkittävä ylimitoitus henkilöstössä.
Ruokapalvelupäällikön mukaan
Metsämaalle toimitettavien aterioiden
tuottamiseen ei tarvita lisähenkilöstöä
ruokapalveluissa, vaan ne pystytään
valmistamaan nykyisiä resursseja järjestelemällä.
Tannilla on neljä lasta ruokailemassa Metsämaan koululla. Nyt lapset ovat viikon mankuneet,
saisivatko he viedä eväät kouluun. Emme muuten tiedä kustannuksia
ellemme kokeile.
LARI KIVIRANTA
Mihin unohtui ruuan laatuvaatimus?
Näyttää siltä, että
keittäjät ovat
turhaantuneita
käsittelemään
ala-arvoisia
raaka-aineita.
ja ja nahkaa. Sijainen on
tuntenut paikan ja ruokailijat, hän perustelee ja pitää kaupunginhallituksen
ratkaisua perusteettomana.
. Tarinat ovat surullisia,
karmivia ja uskomattomia.
Hyväuskoinen tyttö luulee
lähtevänsä maailmalle tarjoilijaksi, mutta päätyy keskieurooppalaiseen murtamiskeskukseen, jonne rikolliset
tuovat naisia raiskattavaksi ja
?koulutettavaksi?, jotta nämä
voidaan sitten myydä orjatorilla eteenpäin tuottamaan ostajilleen rahaa prostituoituina.
Asia on todella oksettavaa.
Erään naisostajan lainaus,
?naisen voi ostaa kymmenellä
tuhannella dollarilla ja saada
rahat takaisin viikossa, jos hän
on kaunis ja nuori. Kes- maksamaan verrattuna Metsämaan
koululla valmistettuun ruokaan.
Virtanen sanoo, että Kauhanojan
koululla tehtiin muutama vuosi sitten
vastaavat laskelmat ja niissä osoittautui, että ruokakuljetukset tulivat kalliimmaksi kuin ruuan valmistaminen
koulun omalla keittiöllä.
Hallituksen jäsen Aino Suominen
(sd.) on väliaikaisen kuljetuskokeilun kannalla. Lyhytaikaisesti sijaistaminen on
ollut mahdollista, mutta ei näin pitkällä
ajanjaksolla, hän sanoo ja pitää kyseenalaisena vanhempaintoimikunnan jäsenen tapaa arvioida ja arvailla ruokapalveluvastaavan poissaolon syytä.
TANNI on pettynyt siihen, millä tavalla
asia on hoidettu. Eikö tarjouspyyntöön
voi lisätä myös laatuvaatimusta?
Suurkeittöihin tulevat lihavalmisteet ovat silkkaa moskaa. marraskuuta 2012
AIHETTA JUTTUUN:
Matkustajakoti Vellamo paloi
1936 syksyllä. Olemme pettyneitä, sillä sijaisjärjestely on ollut toimiva. Siksi he eivät viitsi valmistaa
ruokia kypsiksi. Hän ihmettelee kaupunginhallituksen tekemää
ratkaisua.
Tannin mielestä Metsämaalla olisi
voitu jatkaa ruuan valmistamista sijaisen avulla sen aikaa, kun vakinainen keittäjä on poissa, aivan kuten
ennenkin.
. Keittäjät eivät
osaa tai viitsi käsitellä oikein
vacum-pakattuja kuorittuja
perunoita. Eikä myöskään
kustannuksista, mikä jo aikaisemmin tuli esille.
Me välitämme lapsistamme, ja totta puhuen, niin pitäisi teidänkin. Hänen mukaansa kun
Loimaan keittiöverkkoratkaisu on kokonaisuudessaan kesken, kokeilulla
saadaan kustannustietoja siitä, kannattavatko ateriakuljetukset keskuskeittiöiltä jakelukeittiöihin.
. Jauhelihan ja suikalelihan
joukossa on jänteitä, rusto-
Kirjoittajat kommentoivat
Metsämaan
koulun
keittiöjärjestelyjä,
joista uutisoitiin
Loimaan
Lehdessä
27.11.
Kuudesluokkalaisilla Elias
Kojolla ja Elina
Leppäkankaalla on ikävä
koulun omaa
keittäjää.
Heidän mielestään ruoka ei
ole enää niin
hyvää kuin
ennen.
Metsämaalla petyttiin jakelukeittiöön
?Lapset ovat viikon mankuneet, saisivatko he viedä eväät kouluun?
Loimaa/Metsämaa
Lari Kiviranta
Metsämaan koulun vanhempaintoimikunnan jäsen Päivi Tanni on tyrmistynyt koulun keittiön muuttumisesta
pelkäksi jakelukeittiöksi. Tällä voisi olla harhauttava vaikutus susiin. Siinä hän mainitsee muun muassa: ?olen
sitoutumaton vasemmistolainen ja syntyisin maaseudun
proletariaatista. Ensin lapset kertoivat, että keittäjä jää sairaslomalle. Ruokapalvelupäällikkö Pirjo Kivisen mukaan
kouluruoka kuljetetaan Loimaalta
Metsämaalle näillä näkymin ensi kesäkuulle saakka.
Kivinen kertoo, että Metsämaan
keittiön vakinaiselle ruokapalveluvastaavalle on tulossa pitkä keskeytys,
eikä kaupungilla ole siirtää henkilöstöä Metsämaalle valmistamaan
ruokaa.
Aterioiden kuljetusta järjestetään
Metsämaalle jo muun muassa kotiate-
Esko Aaltonen
Koski
rioiden osalta. Setäni kaatui
punakaartissa, ja toinen virui
punavankileirillä, selviytyen
kuitenkin hengissä.
Metsämaalla on loistava
keittiö ja tilat ruoan valmistamiseen.
Kaikella kunnioituksella, te
niin viisaat päättäjät, jokin tässä yhtälössä ei nyt vaan maalaisjärjellä ajatellen täsmää.
Välittämisestä tässä ei ainakaan ole kysymys, mutta sehän
taitaa ollakin jo vanhanaikainen trendi. Tekninen johtaja oli
esittänyt 718,73 euron palkankorotusta kuukaudessa.
Päätös todellisuudessa oli siis,
palkkaa ei koroteta.
Tilanne johti kirjoitukseni
aivan päälaelleen. Samoin
myös kotielämistä ja miksei
myös aikuisista ihmisistä ?
herättäähän se pelkoa.
No, sitten mietittiin keinoja
susien karkottamiseksi. Sen jälkeen
kaikki muu on voittoa.. 25
Torstaina 29. Näiden ongelmien takana on yleisesti tiedossa
oleva eriarvoisuus maapallollamme, jota ei edes haluta
parantaa.
Taisto Levo
Alastaro
?
?
Isojen keittiöiden valmistamaa ruokaa ei moitita suotta.
Tarjouskilpailun perusteella
joudutaan valitsemaan halvin
toimittaja, joka usein on huonoin. Paikalla ollut esivallan edustaja oli sitä mieltä, ettei susi ole ahdistellut
ihmistä 1800-luvun jälkeen
Suomessa.
Asia pitää paikkansa, sillä
jos yksikin susi ilmestyi paikkakunnalla, se eliminoitiin
heti.
Toinen väite oli, että auto
ja liikenne surmaavat ihmisiä
paljon enemmän kuin sudet.
Sekin pitää paikkansa.
Mutta käännetään asia
päinvastoin. Ja sutenöörit ovat
varoittaneet naisia siitä, mitä tapahtuu heidän palattua
kotiin.
Useimmiten naiskauppiailla on yhteyshenkilöitä, jotka
tietävät missä naiset ja heidän
perheensä asuvat. Ruuan maku ei tietenkään kiinnosta päättäjiä yhtään, hän sanoo ja kysyy, pysyykö
ruoka edes lämpimänä, kun se tuodaan
kouluun tuntia ennen ruokailua.
Ohjeita kirjoittajille
. Matka sinne
on puolta lyhyempi kuin Metsämaalle, ja polttoaineen hinta
ei ainakaan ole laskenut.
Soita:
Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat
02 588 8032
02 588 8036
Vellamon palosta
Lehden (LL 17.11.) samalla
sivulla on myös kirjoitus: Alpo
Jaakolalla suuri näyttely Helsingin taidehallissa 1972. Sähköposti tulee perille osoitteella:
toimitus@loimaanlehti.fi.. Kun
tämä palkkaratkaisu otetaan
esimerkiksi, tulee väkisin siihen tulokseen, että paljon on
aikaa ja näin ollen on rahaa
kulunut hukkaan, koska tätä
samaista palkka-asiaa on käsitelty jo monissa palkallisissa
kokouksissa.
En ota kantaa siihen, oliko esitys oikeudenmukainen,
vaan siihen, oliko kunnanhallituksen päätös linjassa kaupunginhallituksen linjaukseen
henkilöstökulujen vähentämiseen.
Nyt siis totean, kaupunginhallituksen enemmistö oli tässä asiassa täysin
linjassa sekä kaupungin taloudenhoidon että henkilöstökulujen vähentämisen
suhteen. Se on riskeiltään
pienempi, sillä ihmiskaupasta
langetettavat tuomiot ovat olemattomia, jos niitä verrataan
esimerkiksi huumetuomioihin. Huovinrinteen sotilasalue todistaa sen:
susia on alueella.
Lämmintä kouluruokaa
. Onko Kartanomäkeen palkattu
lisää henkilöstöä, kun heidän täytyy
tehdä yht?äkkiä 80 annosta lisää. Hän
on haastatellut pari vuotta
työstämäänsä kirjaa varten
lukuisia poliiseja, rikollisia
ja kaupan uhreja, rikollisten
eteenpäin myymiä, pettämiä,
raiskaamia, hakkaamia ja
prostituutioon pakottaneita
naisia. Enkä puhu nyt gourmetruoasta, vaan hyvästä ja ravitsevasta perusruoasta, josta lapset saavat tarpeelliset
ravintoaineet kasvamiseen ja
kehittymiseen.
Vaikka asummekin 15 kilometrin päässä kaupungin
keskustasta, maksamme veroja aivan yhtä paljon kuin
?ydinkaupunkilaiset?, ja mielestäni meillä on oikeus vaatia
vastinetta maksamistamme
veroista.
Ihmetyttää myös se, että
samaa asiaa (ateriakuljetukset
Kauhanojalle) on muutama
vuosi sitten laskettu ja todettu
sen tulevan kalliimmaksi kuin
valmistuskeittiö. Emme muuten
keittiönä.
Kivinen sanoo, et- tiedä kustannuksia,
Hallituksen
jätä kokeilulla saadaan
sen Leena Virtanen
samalla pohjatietoa ellemme kokeile.
(kesk.) muistuttaa,
siitä, miten järjestelettä Loimaan keittiöimä toimii ja millaiseksi muodostuvat den kokonaisselvitys ja suunnitelma
todelliset kustannukset, kun ruokaa on yhä työn alla.
kuljetaan keskikaupungilta yli kym. Hänen mukaansa asia
tehtiin salassa, ilman mitään ennak-
koilmoitusta asianosaisille.
. marraskuuta 2012
MIELIPIDE
MIELIPITEET LEHTEEN:
Toimituksen sähköpostiosoite on
toimitus@loimaanlehti.fi.
Kirjoitukseni meni päälaelleen
Minun virheeni. Metallityöväen liiton Ahjo-lehden
toimitus silloin tutustui myös
näyttelyyn, ja Jaakola antoi
haastattelun, mikä julkaistiin
Ahjo-lehdessä. Kuljetus ja jako aloitettiin jo ennen
päättävää kokousta.
Tanni epäilee jakelukeittiöllä saavutettavia säästöjä, kun ateriat toimitetaan Kartanomäen keittiöstä Metsämaalle ja keittiöllä tarvitaan silti
työntekijä jakamaan ruokaa.
. vai eikö sittenkään?
Onko nyt todella niin, että sellaisesta peruspalvelusta kuin
lämmin kouluruoka, joutuu
tässä ?hyvinvointiyhteiskunnassa. Hehän ovat tulevia veronmaksajia ja loppujen
lopuksi niitä, jotka tulevaisuudessa päättävät, minkälainen
ateria teidän eteenne vanhustenhuollossa kannetaan.
Katriina Kotiniemi-Kojo
Tiistaina 27. Olin silloin alakoulun ensimmäisellä luokalla.
Koulu sijaitsi jonkin matkaa Vellamosta, Turuntien ja Pekankadun kulmauksessa. Meillähän on
ollut aiemminkin tämä sama sijainen
täällä, eikä tieto sairauslomastakaan
aivan juuri tullut.
Ruokapalvelupäällikkö Pirjo Kivinen muistuttaa siitä, että kaupunginhallitus on rajoittanut sijaisten palkkaamista. 2000 merkkiä)
ja napakasti kirjoitetut ja kirjoittajan nimellä varustetut
jutut päätyvät varmimmin ja nopeimmin lehden sivuille.
Loimaan Lehden osoite on Käsityöläiskatu 10, 32200
Loimaa. . Kirjoitin mielipiteenäni: Miten kaupungin
taloutta hoidetaan, jossa arvostelin kaupunginhallitusta
ruokahuoltopäällikön palkkaratkaisusta, mutta luin huonosti pöytäkirjan.
Siinä käsiteltiin ruokahuoltopäällikön palkankorotusta
taannehtivasti vuoden alusta
asti, jossa kaupunginjohtajan
ehdotus 368,73 euron palkankorotuksesta kuukaudessa
hylättiin. Näin niistä saadaan
irtoamaan kumimainen kalvo.
Suoraan pakkauksesta keitettäviin perunoihin tulee kalvo
ja niin saadaan tarjolle kumiperunoita.
Näyttää siltä, että keittäjät
ovat turhaantuneita käsittelemään ala-arvoisia raaka-aineita. Esityslistalla luki, että tieto sairauslomasta tuli niin äkkiä, eikä pätevää
sijaista ole saatavilla. Erilaisia mielipiteitä
oli paljon. Joka
vuosi seksiorjiksi myydään
noin kaksi miljoonaa ihmistä,
enimmäkseen naisia ja lapsia.
Elintasokuilu Itä ja LänsiEuroopan välillä on paisuttanut seksikaupan valtaviin
mittasuhteisiin. Ne pitää ennen
keittämistä liottaa kylmässä
vedessä. Myös kuvia esimerkiksi seudulla tavatuista
luonnon ihmeistä voi lähettää toimitukseen.
Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen
tietoon. Kaupunginjohtajan
sen sijaan tulisi jämäköityä toimimaan ja etsimään
ratkaisuja, jotka parantavat
kaupungin taloutta.
Pyydän nöyrimmästi anteeksi mielensä pahoittaneilta.
Markku Kraama
Susi-illan antia
Tuli käytyä Köyliön Vuorenmaalla järjestetyssä susikeskustelussa, joka sitten paisui
600?700 ihmisen tapahtumaksi. Ei tarvita muuta
kuin aina, kun karhu hyökkää,
hän painaa hälyttimen karhun
korvaa vasten ja painaa katkaisijaa, jolloin eläin juoksee kauhuissaan metsään (hyvä peli).
Susi-illassa eräs mies kertoi
täällä Etelä-Suomessa tunte-
mattoman karkoituskeinon:
aina, kun lähdet metsään,
sumuta deodoranttia molempiin kainaloihin sekä paljon
hajuvettä molempien korvien
taa ja paksu kerros huulipunaa
huuliin. Ja tämän
kautta kosto usein käy, pahoinpitelyinä ja naisten maineen
pilaamisena. Maailmanlaajuisesti poliisit nurisevat usein,
etteivät naiset ole yhteistyöhaluisia eivätkä halua puhua.
Mutta monissa maissa, joskaan ei Suomessa, on vaikea
luottaa univormupukuiseen
mieheen, joka on samalla
baarin säännöllinen asiakas.
Lisäksi nämä naiset tietävät
tarkalleen, mikä heitä odottaa
pidätyksen jälkeen - maasta
karkotus. Luulisivat,
että siinä menee lajitoveri valepuvussa syömään Punahilkkaa, mikä entisessä sadussa jäi
tekemättä.
Jäädään odottamaan hyviä
ja asiallisia päätöksiä herroilta.
Tauno Lehtonen
Vampula
TÄLTÄ SIVULTA:
Turhanpäiväistä pauketta ja ampumista susi ei
pelkää. Paikallisista aiheista lyhyesti (n. ja kuvaajille
LOIMAAN LEHDEN Lukijoilta -palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja
kirjoituksia. Illan aikana
tuli selvästi esiin pelko ja huoli
lapsista, jotka voivat joutua
suden raatelemiksi. Opettaja oli
Martta Karus, ja Alpo Jaakola oli
myös samalla luokalla.
Lapset ovat tulevia
veronmaksajia ja
loppujen lopuksi niitä,
jotka tulevaisuudessa
päättävät, minkälainen ateria teidän
eteenne vanhustenhuollossa kannetaan.
UUTISET
Koulutu
Metsämaalle kuljetetaan
kouluateriat kesään asti
Proletaari on vanha työväenliikkeen käyttämä iskusana
ja tarkoittaa köyhälistöön kuuluvaa, jolla ei ole muuta omaisuutta kuin oma työvoimansa.
Loimaa/Metsämaa
Lari Kiviranta
Metsämaan koulun ja päivähoidon
ateriat valmistetaan väliaikaisesti keskikaupungin keittiöissä. Sen
tehoa susiin ei tiedetä, mutta entisen luonnonsuojelijan
mukaan tehoaa karhuihin, joita hän lenkkipoluillaan päivittäin näkee. Pienemmät kustannukset
ja suuremmat voitot ovat toimineet yllykkeinä järjestäytyneelle rikollisuudelle.
Kanadalainen toimittaja
Viktor Malarek on kirjoittanut
maailmanlaajuisesta naisten
kaupasta kirjan Natashat. Sen
vuoksi niiden valmistama
ruoka on aivan eri luokkaa
kuin kunnallisten laitoskeittiöiden.
Halvalla ei hyvää saa
Ihmiskauppa lisääntyvä rikollisuuden muoto
Ase - ja huumekaupan jälkeen
tuottoisin kansainvälisen rikollisuuden muoto nykyisin
on ihmiskauppa. Laitosruokaa
tarjoillaan usein raakana, puoliksi kypsennettynä.
Pienten yksityisten laitoskeittiöiden ei tarvitse ottaa
huonoja ruoka-aineita. Mielelläni näkisin päättäjät nauttimassa lounasta Metsämaan
koululaisten kanssa ja sen jälkeen kertovan mielipiteensä
ruoasta.
Voin kertoa, että siitä, jos
mistä, on hyvinvointi kaukana. Metsämaalla on toiminut
tähän asti sijaisena henkilö, jonka
vakituinen työpiste on Kitkonpuiston
palvelukeskuksessa.
. Tehoa voi vielä lisätä
laittamalla liinan päähänsä ja
laittamalla sen solmuun leuan
alle. Kun tämä puuttuu, emme hamenen kilometrin päähän jakelukeit- lunneet lähteä käsittelemään asiaa
yksittäinen keittiö kerrallaan, hän
tiöön.
perustelee ja sanoo, että esityksestä
PÄÄTÖS syntyi kaupunginhallituksessa puuttuivat myös kustannuslaskelmat
viime viikon maanantaina vasta tiukan siitä, mitä ruokakuljetukset tulisivat
äänestyksen jälkeen lukemin 6?5. taistelemaan. Sitten koululle
ilmestyi sijaisen lisäksi ruuanjakelija,
jolta kuulimme, että ruoka aletaan
kuljettaa muualta.
Tanni sanoo, etteivät he tienneet
aluksi, mistä ruoka tulee. Jos susia olisi
Suomessa yhtä paljon kuin
autoja, niin tilastot olisivat
aivan erilaiset. Hänen mukaansa koulun rehtori sai tiedon asiasta
samana päivänä, kun kaupunginhallitus kokoontui päättämään asiasta
viikko sitten maanantaina.
Leutrim Ebiballari
10+8, Markus Lammela 2+6,
Joni Lindqvist 1, Nooa Autio
4, Juho Kauti 1+4, Toni Ojala 17+8, Matti Kairus, Miro
Brander 2, Leevi Salminen,
Atte Aaltonen, Emil Hannula
4, Johannes Tynkkynen, Elias
Valtonen 17+10, Iisakki Toimela 4+3.
Myydään
Palvelujen lähellä! Tilava, viihtyisä!
OMAKOTITALO
HETIA!
VAPA
Perinteikäs
P
Perinte
Pe
e
Leppijärven
kahvila/motelli n. Myönteisimmiksi
seutulaisiksi on aiemmin äänestetty Loimaan kaupungin
kotihoidossa työskentelevä
Kaija Suominen ja Tiinan kukan kukkakauppias Tiina Hautojärvi.
Kisan järjestävät yhdessä
Loimaan Seudun Nuorkauppakamari ja Loimaan Lehti.
Ehdotuksia voi lähettää joko
kirjeenä tai postikorttina
osoitteeseen Positiivisin, Loimaan Lehti, Käsityöläiskatu
10, 32200 Loimaa, tai sähköpostilla osoitteeseen kati.
uusitalo@loimaanlehti.fi.
Muista myös perustelut!
Tule kaupoille
Kiinteistönotariaattiin
Asuntokaupan
uusimmat!
uu
simmat!
Tervetuloa kaupoille!
Alastaron keskustassa!
Hyvä sijoitusasunto!
KERROSTALOHUONEISTO
Talvirenkaat ja
vanteet
edullisesti
LOIMAA, Hirvikoskenkatu 221
Kaksio 2h+k = 60m² (myydään
vuokrattuna) Hinta 41.000?
OIKOTIE 7558321
HIRVIKOSKI Kolkkalantie 16
Rivitalokaksio 2h+k+sauna/ph+wc
= 60,5m² + autokatos + varasto
Hinta 81.000?
OIKOTIE 752 1035
LOIMAA ART-TYNNELÄN TAITELIJATALO Satakunnantie 31
Myydään tarjousten perusteella.
(Myydään myyjän hyväksymän
tarjouksen perusteella)
TARJOUKSET TOIMISTOLLEMME 14.12. Konsta Hannula 4,
Antti Helin 2, Konsta Seppälä
5, Gjavit Ebiballari 10, Roope
Järvi, Sami Repo 2, Kevin Aaviste 34, Matias Kauppinen 2,
Valtteri Niittumäki 17, Juuso
Mäkilä 5.
Miesten V divisioona: LoKoKo III?Arska-Basket 64?61
(20?32). Positiivisin valitaan
yleisöäänestyksen perusteella
ja äänestysaikaa on jouluun
asti.
Positiivisin valitaan kolmatta kertaa. 600 m²
vain 134.000,-!!!
Rantasauna + rantamökit
+ 190 metriä rantaviivaa
105.000,-!!!
Kuvia www.oikotie.. Parveke. Hyvä kokonaisuus
yhdistää työ, asuminen ja vapaaaika! Hp. Vesik.lämm ja var. Asunto nyt vuokrattuna. Linjalla opitaan kokoamaan kangaspuut, rakentamaan kankaan, luomaan loimia
ja kutomaan erityyppisiä kankaita. Oma 1080 m2 tontti.
Hp. Läpi talon huoneisto. Tee kauppa nyt ja
säästä varainsiirtoverossa!
Heli Harteela
Tarja Keskitalo
0500 977 501
0400 656 780
Katso lisätiedot ja kuvat
www.loimaanasuntopalvelu.com
LINDENIN ALUEEN
ASEMAKAAVAMUUTOSEHDOTUS
(1. Voit osallistua myös yksitäisille viikoille.
Kristillinen verkkomedialinja 14.1.-12.4.2013, opettajana Jouni Mensalo. 118.000 ?. Oy Loimaan
Pankkitalo. Hp
83.000,- H Einola 0400-536547,
k 661957.
Loimaa Kantaloimaantie 2 h,k,kph 63
m2 Tilava läpitalon ulott asunto, mm
pesuh täydell uudistettu. Mäkinen 0400-536941, kohde 661734
Loimaa, Alastaro 4h+k+th+ph+s 119
m2 + erill.at. Tilaa ja huoneita
tarvitsevalle oiva kohde. Linjalla opiskellaan
piirustusta, akvarelli- ja öljyvärimaalausta sekä puu- ja
metalligra?ikkaa. kohde
61 44 763 ja 71 44 663.
Tiedustelut p. Kaakeliuuni, korkea
olohuone, erkkereitä! Tontti 864m².
HP. Vuokrattuna!
Hv. Valmis keväällä 2013.
Vh 132.700 ?. Palvelut kaikki käden
ulottuvilla ja talokin hyvässä kunnossa. Tied. Kurssilla käydään pääsykoekirjat intensiivisesti läpi.
KURSSEISTA TARKEMMIN:
WWW.LEKO.FI tai 02-7627217
Heimolinnankatu 14 LOIMAA
P. 128.000 ?. 160.000 ?. Hp. As. Pääsykoevalmennusjaksolla perehk a n s a n o p i s t o
dyt Turun yliopiston oikeustieteellisen pääsykoevastaamiseen. Torstaina 29. 228.000
?. Taloa paljon uudistettu -04 / -12
mm. 0400 424 192
Omakotitalot
Loimaa, Mellilä 5h+k+ph+s 100+60
m2. www.loimaankiinteistonotariaatti.?
TULOSPÖRSSI
KORIPALLO Minityttöjen II
divisioona: LoKoKo?FoA 74?
56, LoKoKo?PeU 43?32. Oleelliset asiat hiljattain tehty. 02 764 1163
ma-pe 6.30-20
la
8-19
su
10-20
LOIMAAN KIINTEISTÖNOTARIAATTI OY
Turuntie 10, 32200 Loimaa
lkn@lkn.. Edullinen hp
72.000,- H Einola 0400-536547,
k 633486.
Meidänkin kohteet osoitteessa
Hannu Einola
0400 536 547
Matti Mäkinen
0400 536 941
Loimijoen OP-Kiinteistökeskus
Väinämöisenkatu 6, 32200 Loimaa
Hoitotyön linja 14.1.-17.5.2013, opettajana Riina Heinonen, linjalla luot itsellesi hyvän pohjan terveydenhoito- ja
sosiaalialan jatko-opintoja varten.
k a n s a n o p i s t o
Huvilakatu 38, LOIMAA Ak.
k a n s a n o p i s t o
oh+k+rh+tkh+pkh+ph+s+wc+et.,
yk. Tied. Omassa rauhassa hehtaarin
määräalatontti, jolla kaksi lampea
ja pihasauna. (02) 762 3015, 0400 692 753
Turuntie 14, 32200 Loimaa
Puh. As.rak. 187,25?/kk. ikkunat, vesikate, käyttövesip.
ilma-vesilämpöp, ph, sauna, pinnat.
Tilat 3.krs. Tilat 2.krs, erill.
autotalli / var. 114,66?/kk.
HP. Suurempia talon remontointeja ei vielä aikoihin. KAUPUNGINOSA, KESKUSTA)
Asemakaavamuutosehdotus ja sen osallistumis- ja arviointisuunnitelma ovat nähtävillä MRL 65 §:n MRA 27 §:n mukaisesti ajalla 29.11.-11.1.2013 Loimaan kaupungin Teknisessä
ja ympäristöpalvelukeskuksessa (Loimijoentie 74, 32440
Alastaro, puh. Pihapiirissä -11 rak. 02-76110) sekä kaupungin kotisivuilla
www.loimaa.?/kaavoitus.
Alue sijaitsee Pikatien vieressä Aluesairaalan länsipuolella.
Muistutukset ehdotuksesta on toimitettava kirjallisesti kaupunginhallitukselle nähtävilläoloaikana, viimeistään 11.1.2013 klo
15.00 mennessä, osoitettuna Tekniseen ja ympäristöpalvelukeskukseen (Loimijoentie 74, 32440 Alastaro).
Kunnan asukkailla ja muilla osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta.
LOIMAAN KAUPUNGINHALLITUS
LOIMAAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON
ASEMAKAAVAN JA
ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONNOS
Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos ovat MRL 62 §:n ja MRA
30 §:n mukaisesti nähtävillä 29.11. Iän tai
sukupuolen ei ole väliä, kunhan ihminen on myönteisesti
ajatteleva.
Ehdotetut nimet julkaistaan
perusteluineen torstain 6.12.
-lehdessä. Tontti
1200 m2. - 14.12.2012 Loimaan
kaupungin teknisessä ja ympäristöpalvelukeskuksessa (Loimijoentie 74, Alastaro) sekä kaupungin kotisivuilla
www.loimaa.?/kaavoitus.
Alue sijoittuu Loimijoen ja Petäjoen yhtymäkohtaan Juvan
kaupunginosaan, nykyisen jätevedenpuhdistamon alueelle.
Mahdolliset mielipiteet kaavaluonnoksesta tulee toimittaa
nähtävilläoloaikana, viimeistään 14.12.2012 klo 15.00 mennessä, Loimaan kaupunginhallitukselle osoitettuna Tekniseen
ja ympäristöpalvelukeskukseen (Loimijoentie 74, 32440
Alastaro).
LOIMAAN KAUPUNKI
Kaavoitus. Taloyhtiössä
tehty paljon remontteja!
HP. Linjalla opit perustamaan omat nettisivut ja blogin, kirjoittamaan sekä laittamaan tuotoksesi
esille internettiin.
Oikeustieteen pääsykoevalmennus 27.3.-26.4.2013,
opettajana
Mia Oksala. Hp. (02) 763 1888
Soita ja sovi esittely
Ok 4h,k,s 122 m2 ja hallitilat 160
m2. 33.000?/tee tarjous
Asunto Oy Lemminkäisenkulma,
Loimaa
2h, k, s 60 m2 ja autokatospaikka
Paikallisen rakentajan laadukasta tuotantoa: tiiliverhous, kaukolämpö, osittain katettu terassi
etelään. Voit osallistua myös yksittäisille viikoille.
välityskulut alkaen 1800,- + alv.
. Oy Alastaron Pankkitalo. As. Mäkinen 0400-536941,
kohde 637453
Kerrostalot
.
Loimaa Turuntie 2 h,k,S 65 m2 Keskustassa siisti ja tosi tilava saunall
kaksio, II krs. valm. Kauppalankatu
9-11, LOIMAA. kerros. Pinja Pitkäranta 20+10, Eveliina
Hollo 18+11, Viiu Nurmi 0+2,
Milla Brander 10+10, Ida Höijer 12+10, Venla Mäkilä, Josefina Koenkytö, Inka Nummela
4+0, Emilia Laine 4+4, Olivia
Patja ja Henna Rikula 0+2.
A-poikien I divisioona: LoKoKo?Vilpas A3 67?52 (29?
25). Mäkinen 0400536941,
kohde
640575.
Loimaa, Juva 6h+k+rh+aula+khh+s
175 m2+120 m2 piharak. Taloa laajennttu -08. ilmavesilämpöpumppu. Lisäksi opiskeluun
kuuluu värjäystä, kankaanpainantaa sekä nauhatekniikoita
ja punontaa. keittö, ikkunat, katto, käyttövesiputket, pesuh. Hyväkuntoinen koti keskustassa. Suuret huoneet, lasitettu jä täysin uudist parveke. 32.000?/tee tarjous
Loimaan kaupungin keskustassa!
LIIKEHUONEISTO
TB-HUOLTO LEHTILÄ
Alpo Isokallio 040 821 7345
Kaija-Liisa Suominen 050 372 1166
Pertti Äikää 0500 320 751
Alastaro p. Tied. . 120 m2 osin eristetty
autotalli / varastorak. Siisti perusk ja lähellä kaikkia palveluja. takka.
Hp 117.000,- H Einola 0400536547,
k
662149.
TULE KEVÄÄKSI OPISKELEMAAN!
Taidelinja 21.1.- 3.5.2013, opettajina Tatsuo Hoshika,
Heli Vihersaari ja Martin Ahlström. Hyvän tien
varrella maalaismaisemissa iso koti joka lähes täysin uudistettu -02 /
-07. Korpelantie,
Metsämaa
Vielä mahdollisuus uuteen
rivarikaksioon, enää yksi jäljellä
JUURI SE OIKEA OSOITE.
Loimaa Mattilantie 3 h,k,khh,s n 88
+39 m2 Erinomaisessa kunnossa oleva näpsäkkä ja suuresti uudistettu
talo viiht alueella. s-posti: etunimi.sukunimi@op.fi
www.opkk.fi
Teidänkin lasten ja
naapurien kakaroiden
tulokset Loimaan
Lehdestä.
LL, Saviseudun
urheilullisin
31 m². 3h+aula+wc+vh, kell.krs.
khh+autotalli+var.til.159/188m².
Valm.v-87. 269.000?/tee tarjous.
Vuokrattavana:
Kt, 1h+k=37,5m², vapaa.
Kt, 3h+k=72,5m², vapaa.
Hirvikoskella
1h+kk=35m², vapaa 01.12.
Aktiivista, asiantuntevaa kiinteistönvälitystä jo yli 25 vuoden ajan!
Tekstiililinja 14.1.- 12.4.2013, opettajina Maija Muhonen,
Tiina Raumolin ja Jaana Salonen. Heikki Perho 4, Saku
Sillanpää 8, Pekka Levomäki,
Juha Nurmi 19, Pekka Julkunen 14, Paavo Mutkala 4,
Mikko Lindman 6, Vesa Parttimaa 2, Petteri Laine, Niko
Leppämäki 7.
Naisten III divisioona: LoKoKo?Unikoris 67?59 (30?28).
Camilla Grönholm 10, Mari
Reunanen 1, Nea Höijer 14,
Nelli Salonen 17, Anna Suominen, Hilkka Levomäki 2,
Karoliina Wallin 3, Mari Jokinen 14, Henna Saario 6.
Mikropoikien I divisioona:
PyrintöLoKoKo 56?30 (33?12).
Richard Kortelainen 8, Nikolas
Jarva 2, Lauri Koivisto 2, Lauri
Kivinen 10, Pekka Pitkäranta,
Santeri Koskinen, Veeti Pajula
8, Daniel Vuori.
C-poikien SM-karsinta:
LoKoKo?PäLuLu 62?41 (35?
14), TuNMKY?LoKoKo 63?39
(39?22). marraskuuta 2012
26
Vielä ehtii ehdottaa
Positiivisinta
LOIMAA Ehdotukset Loimaan
seudun Positiivisimmaksi ehtivät mukaan kisaan, jos ne ovat
perillä viimeistään perjantaina
30.11.
. Rauhallisella asuinalueella - 78 rak. MENNESSÄ.
OIKOTIE 7548865
renkaat
2h+k=53,5m². 2005. Nimiä on tullut jo lähes
parikymmentä ja kaikille on
lähetetty myös hyviä perusteluita, päätoimittaja Kati Uusitalo kiittää.
Positiivisimmaksi voi ehdottaa ihmistä, joka on esimerkiksi sisukas, ahkera,
muita onnistumaan auttava,
innostunut ja vaikkapa palveluhenkinen ihminen. Mh 42.500,- + lo 6.500,- H Einola 0400-536547,
k 644941.
Loimaa Pirttikuja 3 h,k,S 79 m2 Tilava saunall läpi talon ulott asunto, 2.
krs. Vesikeskusläm. Vuokrattuna!
Hv. Lämmitys
puu/sähkö, oma vesi, nykysääd.
mukainen jäteveden käsittely. 2 auton autot / var. Loimijoentie
76 B 8, ALASTARO.
2. Alvari Einola, Verneri Niittumäki 3, Roope Laaksonen
5, Gjavit Ebiballari 5, Alexis
Hannula, Valtteri Mäkelä 4,
Kristian Kulmala 15, Kevin
Aaviste 15, Emil Djeen 18,
Valtteri Niittumäki 2.
B-poikien I divisioona:
LoKoKo?Vilpas/PeU 81?37
(35?19). koti jota uudistettu
mm
100 cm,
virallinen
lisenssituote
24,90
?
alk.
Wanhain tavarain myyntipäivät
kolmena viikonloppuna
joulukuussa klo 10?16
1.. 3kg/as.
Naudan
799
340
1290
690
PALAPAISTI
Hiekkamaan
PERUNAA
kg
www.vaihtokone.com
Hulmille 3.12.2012 klo 15 - 19
Saviseudun Joulu 2012 myynnissä
sekä hyviä joululahjoja.
ATELJEE HULMI
LOIMAA SEURA
kg
10 kg
Hakalan possunmakkaraa
Jauhettua naudan maksaa
Antin kypsä pippurirullapossu
Otamme KINKKUTILAUKSIA vastaan
Olen traktori- ja
puimurimyyjäsi
Seppo Vänniä.
D???. (4 riviä).
Suorita maksu lehden tilille 523900-13137. ??????????
050 5023 598
,????????>??????
K-maatalous
TERVETULOA JOULUGLÖGILLE
EXTRA
LINTULA
Hirvikoski P. Kuvat julkaistaan lähettäjän vastuulla.
Kirjoita kuvan taakse haluamasi onnitteluteksti ja kuvan
palautusosoite. 762 7104
Parhaat tarjoukset ovat julkisia
Onnea!
Yhden palstan kuva teksteineen maksaa 12 ?, kahden palstan 24 ?. 9.12.
15.?16.12.
29?
Glögitarjoilu!
PALVELEMME SUNNUNTAISIN JOULUUN ASTI KLO 12-16
Uusi sarjakuva
joka päivä.
Kirkkotie 104, 32300 Mellilä
p: 0400-885571
info@sininenkoulu.?
www.loimaanlehti.fi
Wanhassa vara parempi...
10-14
JOULUN AVAUS
Lauantaina 1.12.
AVO
INN
JOK A
A
PÄIV
Ä.
Joulupukki vierailee luonamme klo 10-14
Uusi kunnanjohtajamme Marko Järvenpää tarjoilee
puuroa klo 10 alkaen tonttujen kanssa.
Humppilan koulun 7 luokan myyjäiset alkaen klo 10.
Lapsille askartelua ja puuhaa.
MLL:n tytöt paikalla klo 13-15.
Musiikkiopiston nuoret esiintyy klo 13.
Tarjolla pipareita ja glögiä.
Tervetuloa virittäytymään joulutunnelmaan!
HUMPPILA
WWW.HUMPPILANLASI.FI
Tykkää Facebookissa!
)ITTALA/UTLET(UMPPILAs"IANCO"LU,ASISTUDIO SHOP
#AFE,ASIKELLOs(ANXs(UMPPILANAPTEEKKIs*ALOKIVIGALLERIA
+IRJAPÚRSSIs-ARIMEKKOs0ARTURI
+AMPAAMO4UKKAPÚLLY
3ISUSTUSTALO2IBBON34 -ATKAHUOLLONASIAMIESPISTE. 2.12.
8.. marraskuuta 2012
PERJANTAINA ANTINPÄIVÄN
KAHVITARJOILU
???????????????
Ruodoton
TO-LA
LOHIFILE
kg
Viljapossun
KYLKI PALANA
raj. Hinta sisältää arvonlisäveron. Käsityöläiskatu 10.
Onnittelut ehtivät saman viikon lauantain lehteen, kun
ne tuodaan viimeistään torstaina. 14.00
Toivotamme kaikki lämpimäs. Palautamme kuvat, joiden
mukana on postimerkillä varustettu palautuskuori.
PERJANTAINA 30.11.2012
klo 10.00 . ???????. Kuvan voi myös tuoda ja
maksaa lehden konttoriin, os. Lähetä kuva
postitse os. tervetulleiksi
tutustumaan Loimaan Kaukolämpö Oy:n uuteen
Myllykylän?en lämpölaitokseen.
Hernekei?otarjoilu!
K-MAATALOUS
Loimaan
Huonekalu ja Matto
50 vuotta
1.10.1962 . Maksimimerkkimäärä 140. 27
Torstaina 29. Loimaan Lehti PL 2, 32201 Loimaa tai sähköpostilla ilmoitukset@loimaanlehti.fi. 1.10.2012
Aloita
nettisuhde
seikkailee
Loimaan Lehden
nettisivuilla.
LAADUKAS
SUPER SHAGGY
nukkamatto 60x115
29?
(39?)
MATTOJA
Tervetuloa
KODIN KAIKKIIN TILOIHIN
ANGRY BIRDS
PYÖREÄ MATTO
SINISEN KOULUN
JOULUUN
LAJITELMA
JOULUMATTOJA
Eri kokoisia
halk
Väri+leikkaus 65?
. - ahd.
LT, Naistentautien,
synnytysten ja
Gynekologisen
endokrinologian
erikoislääkäri
0700-9-2838
(2.31 min+pvm) Starns. pl 105, 10650 T:s
KESTOTILAAJA
HANKI KÄTEVÄ
Lue lehteä missä vain,
milloin vain
- tietokoneelta, iPadista,
iPhonesta tai iPodista.
AJANVARAUS
puhelimitse numerosta
044 216 2016 tai
NHUUDQ
RUOKAVA
MESSUT
± NOR ±
6RPHURQ 0RQLWRLPLWDOROOD
ETUHINTAAN
NYT VAIN
NETTIAJANVARAUS
osoitteesta: www.endogyne.fi
2e/kk!
Soita: 02-770 2626 tai
Lähetä viesti: LL PLUS, oma
nimi, osoite sekä sähköpostiosoite nroon 040 713 6580
Yliopistonkatu 11 a,
20100 Turku
.LLUXXQWLH . Torstaina 29. Kaikki muotoilutuotteet ja värishampoot+hoitoaineet -10%
. Upeat ripsienpidennykset 70?, huolto 45?
Löydät meidät myös Facebookista,
Osallistu kuukausiarvontoihimme!
Lämpimästi tervetuloa!
INTUITIIVINEN NÄKIJÄ
SEIJA HOLM
Tuula-Anneli
Penttilä
Ratkaisee vaikeatkin ongelmasi jo
yhdellä puhelinsoitolla. marraskuuta 2012
28
Salon Uusi-Salome
Vesikoskenkatu 13, 3krs. 027631015
PIKKUJOULUKAUSI JATKUU
tarjouksemme marras-joulukuussa:
. puh. Erityisalana
- ihmisuhdekriisit - masenn. Ruiskurusketus kokovartalo 28?
. Acuhierontapöytä 8X30min=45?
PLFUR 6' NRUWWLSDLNND
. pakkasenkesto -20°C
. Android 4.0 käyttöjärjestelmä
ETILL
A!
. 12,9
5
SYPRESSI
95
11
1000
Dragon
ESTE
LASINPESUN
95
3
PIENI MUUMITALO 26 CM
Perinteinen Muumitalo
täyttää 20 v. 4 litran kannu
. elementtejä
. valmis seos
AUTORATA 7 M
7 metrinen autorata tuo iloa
pitkään. 02 - 764 5155
kolmosbetoni@tango.lu
FORSSA
3-8 mm hiekoitussepeliä saatavilla
Tammelan Norrin myyntipisteestä.
Noudettuna ja toimitettuna.
KIVIAINESMYYNTI
Lemminkäinen Infra Oy
WWW.LEMMINKAINEN.FI
0207 153 166
Lähes 2000
?
?
?
?
EN
Wirta 80 OSAIN
A
RJ
SA
LO
VA
D
LE
Norm. 4,95/kpl
3 KPL 1000
AMARYLLIS
KPL
KEITTIÖ ÄÄNILLÄ
JA VALOILLA
Cattia
KISSANHIEKKA 5 L
. Someron kaupunki
Kolmosbetoni
Oy
. Käsitöitä
&
Herkkuja
Juonto:
Hannu Määttänen
Annosruokailu:
Erkki Timperi
Taustamusiikki:
Pekka Nikkanen
JOULUPUKKI!
Tervetuloa!
Vapaa sisäänpääsy!
Järj. NDNVLVRUPL]RRPDXV . valmisbetonia
3
. kaivonrenkaita ym.
Puh. 02 - 764 5156 Fax. Minikeittiö sisältää paljon
erilaisia tarvikkeita, esimerkiksi
uunin, lieden, kattiloita, ruokailuvälineitä ja -aterimia, hedelmiä ja
muita tarvikkeita.
LOIMAA ?
3295
3 PS
1000
(0,66/l)
ISO LYHTYKYNTTILÄ
12 kpl/pkt
MINITALLILYHTY
. sisäänrakennettu Wi-Fi 802.11 B/G/N
. NRUNHXV haan
FP
Norm. Juhlavuonna myynnissä
avattava, pienempi
Muumitalo.
(L VLV ?JXXUHMD
4995
ENEMMÄN
KUIN ETSIT!
95
17
SHOKKI!
RÄ
280 KPL E
Kokkaus ei ole koskaan ollut näin
hauskaa. *% VLVlLQHQ PXLVWL . NDPHUD HWXSXROHOOD. [ [ FP
Norm. betonin pumppausta
. 5,95/ps
valkoinen
muuntaja IP44
liitosjohto 5 m
ulko/sisäkäyttöön
Terassille, pa
rvekkeelle tai pu
utar
. NllQW\Yl Ql\WW|
. Autorata sisältää
muuntajan ja 2 kpl valoilla
varustettua autoa.
7LODQWDUYH [ FP
(0,99/l)
PKT 295
PIENI LYHTYKYNTTILÄ
15 kpl/pkt
PKT 250
Denver 7
?
TAULUTIE TABLET
TOKONE
199
9995
Norm.
5,95/kpl
6
DEN XU?DD Q
H
VER
. malli TAC-70031
TABLWLVVl
. Tarjoukset voimassa viikon tai niin kauan kuin tavaraa riittää . 149,00
Hossinkatu 1?3, 32200 LOIMAA . ZZZ KRQJNRQJ . VLVllQUDNHQQHWWX ODGDWWDYD DNNX
. . Avoinna ark 9-20, la 9-18, su 12-18 . koko 192 x 119 x 11 mm
Sh. Pidätämme oikeuden toimitusten viivästymisiin ja tuote-erien loppumiseen.
Voit käynnistää autonlämmittimen kotoa käsin tai ohjelmoida sen etukäteen. Puhelun hinta soitettaessa HankkijaMaatalous Oy:n toimipaikkojen 010-alkuisiin numeroihin
on 8,28 snt/puh + 11,99 snt/min kaikista liittymistä.
Löytölaari on ekologinen vaihtoehto.
Myy tarpeettomat tavarasi.
YYY OWNVCUQTOK ?
PUNAINEN
LYHTY
Tunnelmallinen, rustiikki
riippulyhty.
Korkeus 60 cm,
leveys 20 cm.. Suuret
lämpimän joulunpunaiset kukat,
2 kukkavanaa.
19,55
Norm. 02-469 3041, turku@autotalliovimyynti.?
Helsinki
Turku
Lahti
Loimaa
010-322 8000
www.moottoriparkki.?
Autohuolto
MAUNU KY
Sunintie 45 Loimaa
P. Työ- ja elinkeinotoimiston palvelut, erikoistyövoimaneuvoja
Asta Kurri ja johtava työvoimaneuvoja Timo Hirviniemi,
TE-toimisto. Enää
sinun ei tarvitse kiirehtiä aamuisin raaputtamaan jäätä kohmeisilla sormilla. 29
Torstaina 29. Voit juoda rauhassa toisen kupin kahvia tai
kääntää vielä kylkeä vuoteessa. Kaksi väriä:
punainen tai harmaa.
8,90
5,95
Nautin talvesta.
Webasto-lämmittimellä.
Astu autoon, ota mukava asento, lähde liikkeelle . Se kytkeytyy
toivottuun aikaan päälle ja lämmittää auton etukäteen. lahjakorttia Ribboniin.
. -99
Ford Transit 330S 2,4TDCi140N1VanTrendAWD4,27Matala-10
Hyundai i20 1,4 Comfort 5d AT -10
Mazda 6 2,0 Elegance 6MT 4d
-05
Mercedes-Benz C 200 CDI T A Classic -09
Smart fortwo coupe HENKILÖAUTO -10
Volkswagen Golf 1,4 GL 5d
-96
Volvo S80 2,4 170hv AT
-01
Volvo V70 D5 Momentum aut
-09
7250?
29900?
12750?
7600?
22750?
10900?
1200?
5850 ?
22500 ?
OSTO-MYYNTI-RAHOITUS
LOIMAAN LEHTI
www.autohuoltomaunu.?
Meiltä
saa
Bonusta!
Multasormi kukittaa Joulun!
PILLIKYNTTELIKKÖ
Tyylikäs kynttelikkö.
17 diodi/led lamppua.
Johto välikytkimellä.
Leveys 28 cm, korkeus
30 cm.
ADVENTTIKYNTTILÄJALKA
15,50
Metallia. Webastolla auton
sisätila lämpiää tehokkaasti. marraskuuta 2012
YRITYSFOORUMI
Tiistaina 04.12.2012 klo 18.00-n. 7,95
Etusi S-Etukortilla . 8-17, la 9-14
Hinnat voimassa 31.12.2012 saakka tai niin kauan kuin
tarjouserän tuotteita riittää. 02-762 8326, 0400-536 303
Audi A6 AvantV6 2,4 30V quattroTiptronic-aut. 30 %
Aleksis Kivenkatu 7, Loimaa,
010- 7685200
ark. Ja tuulettuu kesällä. Aikuiskoulutustarjonta, palkkatuki, työharjoi?elu
ja rekrytoin?-koulutus, oppisopimus ym.
. Keskustelua.
JOULUKAHVIMAISTAJAISET
LA 1.12. 27,95
Etusi S-Etukortilla . Webaston
autonlämmitin voi tehdä talvesta näin miellyttävän. Tunkkari, Loimaan kaupunki.
. Ja
polttoaineen kulutus on minimaalista. Ajankohtaista juuri nyt Loimaalla, kehi?ämisjohtaja
Ma. Yri?äjän kokemuksia Kolumbus-projek?sta.
. 25 %
ROIHUTELINE
Kaunis, metallinen
teline ulkotulelle.
Korkeus 40 cm.
Lyhty ei
sisälly hintaan
www.lämminauto.?
8,50
AMARYLLIS
RONDELLASSA
Laadukas ja kauniin
matalana pysyvä
Merry Christmas
-lajike. & SU 2.12.
Tilaisuuden järjestää KOLUMBUS-työllistämisprojek?.
LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!
TUISKU himmeli:
PIENI 32,- | ISO 62,- VALMISPAKETTEJA
VAATEOSASTOLTA
PEHMEÄT PAKETIT
SISUSTUSTALO RIBBON
AVOINNA
SU 2.12.
KLO 12?15
5VSVOUJF
-PJNBB r
r XXX SJCCPO ?
Moottoriparkki.fi
Turvallinen autopaikka
ympäri vuoden
mittatyönä ja asennettuna,
laadukkaat kotimaiset nosto-ovet
Tammimäenkatu 6, Raisio
IKEAa vastapäätä, Myllyn lähellä
p. Kun sää
lämpenee, vaihda autonlämmitin tuuletustoiminnolle, ja matkustamo tuulettuu etukäteen.
Norm. 19.30
Loimaan kaupungintalo, valtuustosali
JOULUN AVAJAISET LA 1.12.
issa
Kauniita joululahjoja, iloa joulukotiin!
Kutsumme yri?äjät ja työnantajien edustajat kuulemaan ja
keskustelemaan työllistämisestä ja vuoden 2013 alusta
tapahtuvista muutoksista työvoima- ja yrityspalveluissa.
PERINTEINEN KATTAUSKILPAILU
Aänestä mieleisesi pöytä 5 erilaisesta kattauksesta, arvomme äänestäjien kesken 2 kpl 100