Sivu 10 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. – Suojalasit pitää muistaa, ettei mene näkö ja pikkusisko ainakin täytyy pitää pois rakettien tieltä, pojat antavat turvallisuusneuvoja. Säätila Lauha sää jatkuu, sillä lämpötila nousee plussan puolelle viiden kuuden asteen verran. KATI UUSITALO Heikki Mattila on kokenut ”tietohtori”, jonka värkeillä parannellaan paljon teitä. alv . Taivaalta sataa vettä, ja kohtalainen tuuli puhaltaa lounaasta. Pakkanen pelastaa tilanteen toivottavasti jo ensi viikon alussa. Sivu 6 Valtteri ja Oskari Ylitalo saavat pitää raketteja vain valokuvassa. Sivu 5 Rakettien lähettyville vain valokuvassa Loimaa Kati Uusitalo – Jos pienimpiä papatteja saataisiin ampua, Valtteri ja Oskari Ylitalo sanovat ja vilkuilevat perheen isää toiveikkaasti, mutta taitaa rakettien ampuminen jäädä aikuisten hommaksi. Loimaan talousalueen paikallislehti • 93. Raketit käytiin ostamassa koko perheen voimin, mutta rakettien ampuminen on aikuisten hommaa. Humppilan vuoden nuorella on toki muutakin sanottavaa. Sen paremmin valituksen allekirjoittaneet kolme alastarolaista kuin sen oikeuteen toimittanut henkilökään eivät halua nimeään julkisuuteen. Moskaa riittää Sorapintaiset tiet ovat olleet ajoittain huonommassa kunnossa kuin konsanaan kevään rospuuttokeleillä. Isä huikkaa vierestä, että poikien salibandyjoukkueen valmentaja oli antanut hyvän neuvon: uuden vuoden voi ottaa vastaan salibandyssä käytettävät lasit päässä. – Sytyttäjä on aina vastuussa raketeistaan, palotarkastaja Jukka-Pekka Aalto muistuttaa. Muutakin kuin raketteja uuteen vuoteen mahtuu. 2007 P 1 D Nro 150 Salaperäisiä valittajia Alastaron kunnanvaltuuston tekemästä kuntaliitospäätöksestä on valitettu Turun hallinto-oikeuteen. Sivu 5 KARI NUMMILA Jenni Rouhiaisen iloisuus on oikein palkinnolla tunnustettua. vuosikerta LAUANTAI 29.12. Jenni vuoden nuoreksi Jenni Rouhiainen puhuu yleisurheilun puolesta, mutta kehottaa jokaista lasta etsimään itselleen jonkin kiinnostuksen kohteen – oli se sitten urheilu tai jokin muu harrastus. Kaupungin rakettimyyntipaikkoja tarkistamassa käyneet paloviranomaiset kertoivat kaiken olleen ”suht kunnossa”, vaikka vieläkin enemmän suojalaseja ja ohjeita myyjät saisivat tyrkyttää – eri asia on, menevätkö neuvot perille. Sivu 8 KATI UUSITALO. Juuri nyt ei kannata lanata, jos pakkasta ei sittenkään ole tulossa
Aapeli 2 Lauantaina 29 joulukuuta Kustantaja: Priimus Media Oy Painopaikka: Priimus Paino Oy/Allatum Oy Toimitusjohtaja Jorma Rinne kotipuh. klo 18 diakoniailta Ritva ja Veikko Rastaalla Onkijoella. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. 040 740 7920 tai 050 544 2980 Kanta-Loimaantie 1, LOIMAA Puh. LOIMAA . Su 30.12. 1.sunnuntai joulusta, sanajumalanpalvelus kirkossa klo 12. – Talvisodan jälkeinen epävarmuus ja sen vääryys oli korjattava, Saksasta päin näytti aurinko hiukan paistavan, kuvasi Veikko palavaa päätöstään pyrkiä JP 27:n perinneyksikköön, Panttipataljoonaan. Konsertin jälkeen srk-talolla uuden kanttorin Liina Lill’in ja hänen perheensä tulokahvit. Ja nyt – näin sanoo Herra, joka sinut loi, Jaakob, joka sinut muovasi, Israel: – Älä pelkää. Rantasalo ja Kilpiö. KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA Su 30.12. Kirkkoherranvirasto on avoinna pe 4.1.2008 klo 9-12. Nepponen syntyi Alastarolla 12.3.1924. Alastarolle kotiutumassa oleva slovenialainen urkuri Rudolf Cerc soittaa eri aikojen ja eri maiden musiikkia (Bach, Vivaldi, Mozart, Raison, Franck). Finn. Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda. . Kohde Jeris (hotelli ja mökkimajoitusta), runsas ohjelma Pallas-Olos-Ylläs ym Esitetilaukset ja ilmoittautumiset parin viikon sisällä Matkapojat Turku 010 2323970. Koulutuksen päätyttyä pataljoona komennettiin rintamalle. klo 10 sanajumalanpalvelus, Thurén ja Viitala. Sylvester, Silvo 1.1. MERKKIPÄIVIÄ 29.12. 7627 069 Aattona 31.12. päivä joulukuuta. 0500-226 858 Toimitus: Päätoimittaja Seppo Huiku (02) 762 6033, 050-551 3460 Toimitussihteerit: Tiina Naula ja Pasi Salo Toimittajat: Sari Keskitalo, Kari Nummila, Anu Salo, Kati Uusitalo Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040, 0500-324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Maarit Saarinen (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Tervetuloa ! Ti 1.1. 12 klo 21.00, myös lausuntaa ja lopuksi ehtoollinen. Sinun käskyistäsi minä saan ilon. Aurinko laskee kello 15.20. Pyydä esite. Nepposelle on myönnetty Suomessa sotilaallisista ja rauhanajan ansioistaan muiden muassa Vm, Jatkosodan mm, 6.D:n risti, Sinisen Prikaatin risti, SVR:n, SLR:n, RUL:n, SVUL:n, Mhy: n liiton kunniamerkkejä ja lukuisia ansiomitaleja sekä Saksasta I ja II lk:n Rautaristit, Talvisodan itärintaman 42–43 risti, SS-Pataljoonan risti, Rynnäkkömerkki, Haavoittunut merkki sekä Lähitaistelusolki. Kanttori Liisi Mäntylän lähtöjuhla srk-talolla messun jälkeen. Lauletaan myös Siionin kannelta. 14:12–14 2.1. Hän on toiminut Alastaron Metsänhoitoyhdistyksen puheenjohtajana, Lounais-Suomen Piirimetsälautakunnan puheenjohtajana, Lounais-Suomen Metsänhoitoyhdistysten säätiön hallituksen jäsenenä ja Keskusmetsälautakunta Tapion luottamushenkilönä. Uuden vuoden päivänä 1.1.08 8.30 9.00 20.00 20.00 AVO I N NA U U D E N VU O D E N VAI HTE E S SA Uuden vuoden kunniaksi TULPPAANI nippu AVO I N NA U U D E N VU O D E N VAI HTE E S SA Hyvää Uutta Vuotta! Hyvää Uutta Vuotta! Hyvää Uutta Vuotta! Hyvää Uutta Vuotta! Hyvää Uutta Vuotta! KUOLLEITA HENGELLISIÄ KOKOUKSIA HELLUNTAISEURAKUNTA Savipellonkatu 5, p. klo 10 sanapalvelus Rikala, Taneli. Risto on vetäjänä. ORIPÄÄ Su 30.12. Häntä jäivät kaipaamaan vaimo ja kolme lasta perheineen sekä sukulaiset, aseveljet ja ystävät. Uudenvuodenpäivä 2.1. Ke 2.1. 2:34 31.12. 3 Bussi myös Ypäjän ja Loimaan kautta. Seppo Posio Veikko Nepponen. ei jumalanpalvelusta. Nepponen läpäisi tarkastukset ja sotilaskoulutus Saksassa alkoi kesäkuussa 1941. MAALISKUUSSA kaikille avoin Lapin matka 1-7. lennot, puolihoidon, oppaan, pääsym. Minä olen lunastanut sinut. Minä kohotan käteni sinun puoleesi, minä tutkistelen sinun käskyjäsi. 1 668 urkupilliä soi 1 668 urkupilliä soi Alastaron kirkon musiikki-illassa uudenvuodenpäivänä. Toiviomatkat, matkanjoht. Paikkoja rajoitetusti. 119:47–48 30.12. Uuden vuoden päivänä 1. Järj. klo 18. Su 6.1. hyvät keskitason hotellit. Minä menen Isän luo, ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Loppiaisena 6.1. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. klo 10 messu Kröger, Rikala, Taneli. Veikko Nepposen työ jalojen ihanteidensa ja maakuntansa hyväksi on mittava: Hän on Alastaron Urheilijat ry:n perustajajäsen, sen hiihtojaoston pitkäaikainen vetäjä, Alastaron Reserviupseerit ry:n perustajajäsen, Alastaron Sotaveteraanit ry: n perustajajäsen. Loppiaisena 6.1. Joh. Marja ja Osmo Leikasto p. Klo 15 Kauneimmat joululaulut vielä kerran, Mäkinen, Uusitalo. Aattona kirkossa 31. Metsämaan kirkko Su 30.12. klo 10 sanajumalanpalvelus. Ps. Kirkkoherranvirasto avoinna to 9-12. Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, lapsen äidille: ”Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat.” Luuk. 1500 e sis. Su 6.1. Veikko omasi herrasmiesmäisen ja rehdin käytöksen sekä hiljaisen huumorin, jolla hän kevensi vaikeitakin tilanteita. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Ti 1.1. MUISTOKIRJOITUS Veikko Nepponen in memoriam Maanviljelijä, isänmaan vapauden ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen turvaaja sekä jälleenrakentaja, Alastaron kunnanvaltuuston pitkäaikainen jäsen, puheenjohtaja ja kunnanhallituksen jäsen sai kutsun viimeiseen iltahuutoon 11. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. NIMIPÄIVÄT: 29.12. n. Ne ovat minulle rakkaat. Kastettu: Pandora Emilia Haapala, Jasu Joonatan Nieminen. Ti 1.1.2008 Uudenvuodenpäivä, sanajumalanpalvelus kirkossa klo 12. Loimaan Kaupunginkirkko Su 30.12. 43:1 PÄIVÄN SANA . Rauha 30.12. Uudenvuodenpäivänä messu klo 10, Alanen, Torkki. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 9.40. Uudenvuodenpäivänä messu klo 10, Rikala, Mäkinen. 763 1555 Su klo 11.00 Päiväkokous, Reino Komonen Ke klo 18.30 Rukousilta www.loimaanhelluntaiseurakunta.fi. 2 illalla. Loppiainen, sanajumalanpalvelus kirkossa klo 10. klo 10 Messu, Pääkkönen, Mäntylä, kirkkokuoro laulaa, pr: kirkkokuoro. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen. Maila ja Erkki Holtari Loimaalta viettivät kruununtimanttihäitään 26.12.2007. Häntä pyydettiin Saksassa upseerikoulutukseenkin, johon hän ei suostunut. ja lomalla 31.12.6.1.2008. YPÄJÄ VUODENVAIHTEEN KIRKONMENOT: ensi 30. (02) 762 7840 matkapuh. Alastaron seurakunta työntekijöineen toivottaa Jumalan siunaamaa Uutta vuotta 2008! Kanta-Loimaan kirkko 1. Lähtö pe. Sij. klo 10 messu, Alanen, kanttori Sakari Torkki. Musiikki-ilta Alastaron kirkossa ti 1.1. Jes. 1 klo 12 kirkossa vielä kerran kauneimmat joululaulut. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 1,89 € /pmm 3-sivu 1,89 € /pmm Tekstissä 1,77 € /pmm Tekstin jälkeen 1,53 € /pmm Takasivulla 1,87 € /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,11 € /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,53 € /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 € /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 € /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22% Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 92 € 6 kk 54 € 4 kk 41 € Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 87 € 6 kk 44,50 € 4 kk 30 € Irtonumero 1 € Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. MELLILÄ . Taavetti, Taavi, Daavid 31.12. 49:15 1.1. Tervetuloa! Kuolleet: Ulla Kaarina Mäkinen 85v., Veikko Kalevi Nepponen 83 v. SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. khra Keijo Plit. Turun Toisen lyseon 17-vuotiaana lukiolaisena hän sai tiedon Saksaan koottavasta vapaaehtoisjoukosta. klo 10 srk-kodilla ja kirkkokahvit. ONNITTELUKUVAT SIVULLA 10 Kiertomatka Sloveniaan ja Kroatiaan 20.-27.4.2008 H. Kuollut: Yrjö Mikael Mäkelä 86v. Osallistuminen Alastaron maamiesseuran ja Veljesapu ry:n toimintaan olivat Veikolle tärkeitä. klo 10 Uudenvuodenpäivän sanajumalanpalvelus, Pääkkönen, Lill, pr: Jumalanpalvelusja musiikkityön johtokunta. Jes. Khra Viitakangas viikonvaihdevapaalla 29.-30.12. Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää. Veikko ylennettiin konekivääriryhmänjohtajaksi 18-vuotiaana ja hän haavoittui jouluna 1942 Kaukasuksella. Cerc on opiskellut musiikkia Sloveniassa ja valmistunut Lyypekin Musiikkikorkeakoulusta musiikinopettajaksi ja urkuriksi. ALASTARO . Ti 1.1.2008 klo 18 iltajumalanpalvelus. www.loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 8-16. Nepponen halusi palata Suomen rintamalle, kun Panttipataljoona kesällä 1943 kotiutettiin. Thurén ja Viitala. su joulusta 30.12. Uudenvuodenpäivänä messu klo 12, Rikala, Mäkinen. 29. messu klo 10 Alanen, Mäkinen. Konsertissa Cerc tuo esille urkujen soinnin eri värejä. klo 12 messu Kröger, Taneli. klo 18 Musiikki-ilta ”Alastaron kirkon urkujen sävyjä” , urkuri Rudolf Cerc soittaa eri aikojen ja maiden musiikkia, puhe Pääkkönen. Sopii myös suksettomille. Loppiaisena 6.1
Lauantaina 29 joulukuuta 3
Meiltä muilta, jotka teemme niitä sulanutta ja vesiämpäriin kaadettua tinaa tuijotellen epäonnistumisen riski on paljon suurempi. Sama pätee kypärään. Kyse kun on aina ikävästä asiasta. Sen haluan sanoa, että kovilla on ihmispolo, joka joutuu vahingon muutenkin kuormittaessa jaksamaan kaiken paperisodan ja tunteen siitä, että on vakuutusyhtiölle kuin rikkaruoho: sinnikkyydellä ehkä torjuttavissa. Kun vuodenvaihteeseen on aikaa enää pari päivää, ennustuksen toteutumisen todennäköisyys on jo aika iso. Luin sen jokaisen artikkelin kannesta kanteen. Mene itseesi ja lopeta ruikutus lehdissä, – naurettavaa. Kun aamulla laulattaa, koko päivä on pelastettu, joten laulellaan taas. Itsenäisyyden juhlavuosi oli myös otettu artikkelivalinnoissa sopivasti huomioon. Aloin sitä lukea vasta jouluna Rukalla. Nähdään tinasta se, mihin suuntaan kannattaisi kulkea. ASIOIN TÄMÄN asian kanssa elämäni ensimmäistä kertaa vakuutusyhtiön kanssa. Vakuutusyhtiössä ei tykätä. Harvoin näin tapahtuu kohdallani. Ja vaikka minulle maksettaisiin lopulta viimeistä euroa myöten kaikki kulut, niin paljon mieluummin olisin pitänyt ehjät hampaat. Vaikka vahinkoni korvataan rahallisesti, en koskaan tule saamaan korvausta siitä kaikesta harmista, vaivasta ja murheesta, jota hampaiden katkeaminen on tuottanut. Jos täytyy ex-salarakkaan perässä ajella ympäri maakuntia niin kannattaa ottaa se kokonaan ja alkaa seurustella kaiken kansan nähden. Mutta. Olen aika pettynyt tämän yhteiskunnan välinpitämättömyyteen. Oma Tunto Sinä, joka kirjoitat, eikö sinulla ole omaa elämää. Jos ihmiset sinusta puhuu, niin kai olet antanut siihen aihetta. Jos ne saisivat päättää, niin onnettomuuksiin tyhmyyttään ryhtyvät ihmiset jäisivät syntymättä. Tiedän hyvin, mitä se maksoi, mutta todistapa sitä enää vuoden päästä. SH Positiivisesti ajatellen ennusteet ovat myös toiveita. Yhdessä perheessä se voisi olla isän raitistuminen, toisessa äidin rennompi mieli, kolmannessa tyttären murrosiän kuohujen asettuminen, neljännessä pojan oivallus omimmasta ammatistaan, viidennessä hyvän hoitopaikan löytyminen ikääntyneille vanhemmille, kuudennessa miniän synnyttämä terve vauva........ Paul Ehrlich Tina näyttää tai ainakin tulevaisuus MIELIPITEET Päätoimittaja Seppo Huiku seppo.huiku@loimaanlehti.fi Vuoden vaihtuessa pakkasta on maan eteläosassa viitisen astetta ennustaa Ilmatieteen laitos. Arto Arvonen Saviseuralainen Helsinki. Kaaduin pyörällä ja rikoin hampaani. Harkitsemattoman siksi, että en tehnyt sitä tahallani. Koirako sisällä viikon. Mitä teki silloinen kunnanjohtaja, käyttikö nykyisiä johtajantaitojaan ja talousnerouttaan kehittääkseen kuntaa vai jättikö tekemättä tärkeitä investointeja tulevaisuuteen ja kokosi rahaa omaan unelmaansa, joka oli uusi kunnantalo. Kukaan ei silti tiedä, mitä toimenpiteitä joudutaan vielä tekemään. Vaikka olen kiltti ja nöyrä asiakas, joka parhaansa mukaan lähettelee lappuja juuri niin kuin neuvotaan, niin olo on kuin syytettyjen penkillä istuskelisi. Aamuisin sinua katselee peilistä petturi, ihan jokaisena aamuna. ESKO LUKIJOILTA 4 Lauantaina 29 joulukuuta KOPIT Kiitos Anu, Seija ja Petteri koskettavista joulukirjoituksista! Kiitos Metsämaan ja Kojonperän asukkaille muistamisesta, hyvää uutta vuotta! Postinjakaja Kiitokset Kaarina ja Matti Korpelalle, Arja Leena Ristimäelle, lääkäri Maire Toivoselle ja hoitaja Ojalalle saamastani suuresta avusta! RJ Kiitokset Tapio Laurilalle ja mukana olleille musikanteille upeasta joulukonsertista Alastaron kirkossa. Hammashoitolan taitava henkilökunta on sen jälkeen pitänyt minut kiitettävästi purevien kirjoissa. Sanoivat, että yhtiölle on toimitettava uusi hoitosuunnitelma joka kerta, kun edes vilkaisen hammashoitolaan päin. Ainakin tämä Joululehti toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla Loimaa-Seura r.y: n toiminta-ajatusta. Kiitokset Eloisille Laulajille tervehdyksestä. Rikollinen TOIMITTAJALTA Tein kesällä harkitsemattoman rikoksen. Enkä heti edes hoksannut, että se oli rikos. Ennustetaan myös, että uutta syntymässä olevaa isompaa Loimaata osataan luoda sovussa ja katse tiukasti tulevaisuuteen päin käännettynä. Pelkäävät ilmeisesti, että muuten juoksen poran alla huvikseni teettämässä keksittyjä toimenpiteitä. Aika näyttää kuinka ennustuksellemme pian alkavana vuonna 2008 käy. Joulu tuli sittenkin Sinä joulumielinen tonttuilija, joka varastit vaivojasi säästämättä Hulmilta lapsieni iloksi laittaman joulupukin, hae loputkin koristeet! Kuohipukki Koirien piinapäivät alkoivat taas 27. Anu Salo anu.salo@loimaanlehti.fi Ystävällistä kohtelua pitäisi ilmeisesti anoa erikseen. Ruljanssi alkoi siitä, että tein vahinkoilmoituksen Loimaan kaupungille, jonka pyörätiessä ollut kaivanto oli syy onnettomuuteen. Vahinkoa ei kukaan ole vaivautunut mitenkään pahoittelemaan. Toimitin vakuutusyhtiöön hammaslääkärin laatiman hoitosuunnitelman kustannusarvioineen kaikkineen. Tiedossa on Kaikella on aikansa ja Alastaron aika oli silloin, kun liikekeskukset rakennettiin ja ne olivat yrityksiä täynnä. Maailmassa tapahtuu paljon asioita, joihin itse emme voi vaikuttaa. Ei siinä mitään. Maestro Saviseudun Joululehti oli positiivinen yllätys Sain lahjaksi entisen kotiseutuni Joululehden. Aina olen toivonut, ettei koskaan tarvitsisi. Silloinen alastarolainen Alastarolaiset! Nyt valituksia kuntaliitosta vastaan rustaamaan, ja sitten häädetään valtuuston petturiedustajat pois valtuustosta! Arvoisa kunnanvaltuuston jäsen. joulukuuta Suopellolla ainakin ja se jatkuu noin viikon. Onnitteluni lehden toimituskunnalle eli seuran johtokunnalle lehden linjauksista ja suuret kiitokset lehden päätoimittaja Kari Nummilalle hyvistä aihevalinnoista. Myös upeat kansikuvat olivat aiheiltaan sopivat. Operaatio onnistui hyvin. Onnettomuuden seurauksia saattaa tulla ilmi vielä vuosien päästä. Vakuutusyhtiön asenne on kylmä, sen käyttämä kieli vaikeasti avautuvaa ja vaatimukset kohtuuttomia. Kaupungilta ei vastausta korvaushakemukseen kuulunut, kunnes tililleni ilmestyi joulun alla pieni summa rahaa. Mietiskellään vuoden vaihtuessa niitä, joihin voimme. Mene peilin eteen ja kysy olenko rehellinen ja uskottava vai valehtelija ja flirttaaja. PÄIVÄN MIETE: Erehtyminen on inhimillistä, mutta asioiden perinpohjaiseen sotkemiseen tarvitaan tietokone. Tehdään siis yhdessä positiivisia ennusteita. Kun vain tietäisi mistä. Muistanet lupauksesi, myös niiden pettämisen. Sen sijaan sain melko nopeasti sähköpostia kaupungin vakuutusyhtiöltä, sinänsä ihan asiallista, mutta... Rehellisyyteeni ei luoteta. Ystävällistä kohtelua pitäisi ilmeisesti anoa erikseen. Siinäpä palvelu, johon sijoittamilleen rahoille ei haluaisi hakea vastinetta. Positiivisesti ajatellen ennusteet ovat myös toiveita, jotka edesauttavat omaa toteutumistaan. Silti ennustukset voivat meteorologeiltakin joskus mennä poskelleen. En voinut enää esimerkiksi todistaa onnettomuudessa pilalle menneiden vaatteiden ostoaikaa ja hintoja
KARI NUMMILA K-Supermarketiin murtauduttiin Loimaa Kati Uusitalo K-Supermarket Loimaan tiloihin murtauduttiin viime sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Tiekarhujakaan ei ole enää paljon käytössä urakoitsijoilla. Onnettomuus tapahtui ennen joulua Oripään liittymän läheisyydessä. Tarkistetaan – Joka kerta harkitaan toimenpide ja pikapikaakin ryhdytään toimiin, jos katsotaan siihen olevan aihetta. Turun hallinto-oikeus on luvannut käsitellä alastarolaisten asian nopeutettuna. Ilmoituksia – Nyt voi tosiaan syntyä aika pahojakin kuoppia, joissa autokin saattaa vaurioitua. Ei tällaisilla teillä oikein mitään kunnostusta voi tehdä. Joulumieli monella kadoksissa LOIMAA Kaksi parikymppistä naista nujakoi ravintolassa vähän ennen sulkemisaikaa tapaninpäivänä. Yllättäen tullut lumikerros saattaa pienillä teillä jäädä sotketuksi paikalleen ja jäätyä polanteeksi, johon lumiaura ei tepsi. – Esitutkinta on vielä kesken, mutta otamme vastaan autoja henkilöhavaintoja tapahtumaan liittyen ja ysitien ja marketin läheisyydestä, tutkinnanjohtaja, komisario Lassi Harala Loimaan poliisista sanoo. Alastaron Loimaaseen liittävä kuntaliitospäätös tehtiin Alastaron kunnanvaltuustossa maanantaina 17. Harala toteaa, että murtoa on varmasti valmisteltu ja myös paikalla on tapahtumahetkellä ollut useampia henkilöitä. Meillä kullakin tarkastajalla tiepiirissä on niin suuret alueet valvottavana, ettemme yleensäkään ehdi kovinkaan paljon kaikkialla liikkumaan. Kuravelliä – Tottakai me ymmärrämme, että tienkäyttäjät ovat harmissaan, kun tienpinta on kuravelliä ja rapaa lentää joka puolelta. Hän ei missään vaiheessa todennut kokousta päätösvaltaiseksi. Kuljettaja sai ojaanajossa vammoja. AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Lauantaina 29 joulukuuta 5 Alastaron kuntaliitospäätöksestä valitettiin Turun hallinto-oikeuteen Alastaro Pasi Salo Alastaron kunnanvaltuuston tekemästä kuntaliitospäätöksestä on valitettu Turun hallinto-oikeuteen. Puheenjohtaja vain totesi, että asiasta voi valittaa myöhemmin, ja siirtyi seuraavaan asiaan kokousta koskaan päätösvaltaistamatta. – Toinen seikka johon vetoamme, on kokouksen puheenjohtajan (Pentti Jussilainen, kesk.) menettely. Aikataulu on vielä avoin. Ilmeisesti esimerkiksi pakoauto on ollut siellä ja sinnepäin on lähdetty. + leima pesupassiin alennuksella -50 % Toistuva kelirikko myllertää soratiet surkeaan kuntoon Loimaa Kari Nummila Nykymallinen talvi aiheuttaa isoja ongelmia tienpitäjille. Valituksen toimittaja ei ole allekirjoittaneiden joukossa. Toista naista revittiin hiuksista ja myös hänen silmälasinsa menivät palasiksi. Se unohtui, kun valtuutettu Jukka Korvenpää (kesk.) nosti kokouksen laittomuuden esiin. Todennäköisesti meiltä pyydetään asiasta selvitystä, ja sellaisen kunnanhallitus varmasti tekeekin, jos niin on tarpeen, Alastaron kunnanjohtaja Matti Tunkkari kommentoi asiaa. Summa ei ole huomattava, vaikka teko on todennäköisesti suunniteltu joulumyyntituloja varten. joulukuuta äänin 11–10. Liike oli suljettu jouluaaton. Kaikki pikapesut Neste Loimaa La-ke 29.12.-2.1. – Ensinnäkään kokouskutsu ei ollut laillinen. Murheita riittää varsinkin päällystämättömillä sorateillä ja huonokuntoisilla öljysorapintaisilla väylillä. Sen paremmin valituksen allekirjoittaneet kuin sen toimittajakaan eivät halua nimeään julkisuuteen. Mattilan järeimmässä traktorissa – laitteineen painoa 12 500 kiloa – on myös kolmas terä, jolla voidaan ”karhuta” tehokkaasti myös jääpolannetta. – Tässä seuraavat jatkuvasti toinen toistaan ikään kuin pienet kelirikot ja rospuuttokelit, kun tierunko ja tienpinta välillä hiukan jäätyvät ja sitten taas sulavat, tiemestari Tapani Sipilä Tiehallinnon Turun tiepiiristä selvittää. Valitus nojautuu kahteen kokoustekniseen seikkaan. Suolaakin Alueen valtatiet aurataan aina nopeasti ja ne pidetään sulina suolan avulla. Sipilän toimipaikka on Turku, mutta hänen laajaan valvonta-alueeseensa kuuluu myös muun muassa ”Pöytyän urakka”, johon on sisällytetty myös Loimaan seutu. Työmme kentällä on aika paljon pistokokeenluonteista. Yleensä liikkeelle lähtee alueen urakoitsija, joka vastaa tienpidon laadustakin. Heikki Mattila odottelee taas kunnon talvikelejä, jotta hän pääsee tositoimiin järeällä kalustollaan. Kuljettaja loukkaantui kolarissa ORIPÄÄ Auto päätyi ojaan katolleen kantatie 41:llä, kun kuljettaja väisti tien reunaan pysäköityä autoa. Aina ei ymmärretä sitä, että juuri nyt teiden lanaaminen ei ole järkevää, vaikka pikkuteillä olisi aika lailla kuoppia. Valituksen perille toimittanut henkilö kertoo, että paperin on allekirjoittanut kolme alastarolaista. Mikäli kuntaliitospäätöksen nuijineen valtuuston päätösten täytäntöönpanon kanssa ilmenee vaikeuksia esimerkiksi pöytäkirjantarkastajien taholta, pöytäkirjan tulee tarkastamaan erillinen toimielin. Mattila tekee töitä niin Destialle kuin yksityisteillekin laajalla alueella traktoreillaan. Alastaron kunnanhallituksen seuraavan kokouksen ajankohtaa ei ole vielä lyöty lukkoon. – Kovasti tässä pakkasia odotellaan. Jos ilmat eivät kylmene ja saadaan sadetta lisää, niin tienpinta muuttuu aina vain kuraisemmaksi rikkomisen myötä, Mattila selvittää. Suolakiintiöt ovat niin ankaria ympäristösyistä, ettei suolaa turhaan levitellä. Peräkärry vaurioitui, mutta myös henkilöauto vahingoittui torstaina iltapäivällä Vakkatiellä tapahtuneessa onnettomuudessa.. Sipilän mukaan tielle voisi ajaa tietysti karkeata sepeliä, mutta se olisi taas seuraavana kesänä hankaloittamassa hyvän ajopinnan tekemistä; tiivis pinta ei pölyä eivätkä kivet sinkoile siitä kuten sepelipinnasta. – Poliisilla on tutkittavanaan samantyyppisiä juttuja muillakin paikkakunnilla, Harala sanoo. Kahden aikaan tapaninpäiväyönä eräässä ravintolassa sattuneessa pahoinpitelyssä järjestyksenvalvojaa lyötiin nyrkillä kasvoihin. Nopea käsittely Valituksessaan allekirjoittaneet pyytävät, että hallinto-oikeus kieltää Alastaron kunnanhallitusta panemasta kunnanvaltuuston päätöksiä täytäntöön, koska kokouksesta on vireillä valitus. Traktorilla Humppilalainen urakoitsija Heikki Mattila on kehitellyt humppilalaisen konepajan Maviteknikin kanssa monitoimipuskulevyn, joka voidaan kiinnittää traktorin etutai takanostolaitteisiin ja etukuormaajankin aisoihin. – Se jatkuva jäätyminen ja sulaminen ovat paha yhdistelmä varsinkin sorateillä, kun pinta puuroutuu velliksi ja moskaksi. – Urakoitsija voi käyttää suolaa joskus myös alemman tason teillä, jos se on järkevin tapa torjua liukkautta tai poistaa liian paksuksi päässyttä jääpolannetta. Näin ollen kokous ei ollut päätösvaltainen, valituksen hallinto-oikeuteen toimittanut mies näkee. Murron havaitsi jouluaattoaamuna liikkeen henkilökunta. Kosteutta riittää, kun tähän aikaan vuodesta kosteus ei edes haihdu. Kosteus ja nastarenkaat rankovat kaikkiakin kestopäällysteitä, mutta erityisesti tällainen keli koettelee vanhoja, heikkokuntoisia öljysorateitä. – Nyt voi tosiaan syntyä aika pahojakin kuoppia, joissa autokin saattaa vaurioitua. Usein traktoriin asennetaan niin eteen kuin taaksekin puskulevy. Loimaan poliisiaseman numero on 071 8746690. Lisäksi pyhien aikana hävisi lukuisia naisten käsilaukkuja erään ravintolan pöydistä. Useimmiten ne ovat ihan aiheellisia. – Varsinkin ysitien puolella on ollut varmuudella liikettä. Valitus jätettiin viime viikon lopulla. Samat työkalut ovat yhtä käyttökelpoisia niin kesällä kuin talvella niin aurauksissa kuin kunnossapidossa sekä teiden perustamisessa kaikkina vuodenaikoina. Loimaan alueelta tulee kuukaudessa parisenkymmentä soittoa tähän palvelunumeroon. – Odotamme oikeudelta välipäätöstä, ja toimimme sitten sen mukaan. Se toimitettiin valtuutetuille liian myöhään. Me toivomme kovasti, että ihmiset soittaisivat niin tällaisista kuopista kuin kaikistakin mahdollisista vaaratekijöistä ja tiellä huomaamistaan ongelmista ympäri vuorokauden päivystävään tienkäyttäjän linjalle (numero 0200 2100). Peräkärryyn ja autoon vahinkoja LOIMAA Henkilöauton peräkärry irtosi ja kaatui, kun sen lastina ollut puutavara alkoi heittelehtiä. Poliisin mukaan liikkeen sisätiloissa ollut kassakaappi oli rikottu ja sieltä oli anastettu rahaa
Nyt vain ollaan tultu tilanteeseen, johon erinomaisesti soveltuu presidentti J. Globaaleja asioita en jaksa kauheasti murehtia, niitä on niin paljon, hän sanoo ja toivoo, että uusi vuosi toisi tullessaan myös yhdessäoloa ystävien kanssa. Alastaron ja Mellilän päättäjien enemmistö samoin kuin johtavat viranhaltijat ansaitsevat kuntajakoasiassa tunnustuksen kaukonäköisyydestään. Kaikki merkit viittaavat siihen, että ainakin lähivuosiin voidaan edelleen tältä osin suhtautua varsin myönteisin odotuksin. VANHAT totuudet eivät tästä syystä enää päde. Jaakkolan Osmo taas soittaa tämän tästä ja sitten pääsemme parantamaan maailmaa. Samalla niistä voi vetää sen johtopäätöksen, että yhdistyminen naapureiden kanssa ei todellakaan tuo Loimaalle taloudellista etua. Toiveita uudelle vuodelle on. – Ja että terveyttä riittäisi. Hänenkin toivelistallaan on ensimmäisenä terveys. Henri Näpärä ja Heli Mannila (oik.) ovat tehneet Mariansa kanssa vähän niin kuin sopimuksen, että jos ensi vuonna vaikka opittaisiin puhumaan. – Jonkun vuoden kuluttua liitos tulee, mutta asun niin lähellä Loimaan rajaa, että mieluummin sitten Loimaan kuin Forssan kanssa. Toivottavasti sadonkorjuu voi alkaa jo vuonna 2008. Olemme saaneet uusia yrityksiä ja merkittävä osa vanhoista on laajentanut toimintaansa. K. – Näin ruuhkavuosia kun elää on erilaisten roolien ristipaineessa, pitäisi oppia hölläämäänkin. Kaupungin päättäjät ovat hyvin laajalla yhteisymmärryksellä sitoutuneet Loimaan Linjan strategisiin linjauksiin. LOIMAA hakee liitoksella yksinomaan tehoa hallintoon ja palvelutuotantoon sekä kilpailukykyä kuntakentässä – ei mitään muuta. Vaikka pelkäänkin pahinta, haluan silti olla toiveikas päätöksen pitävyyden suhteen. Uutta vuotta hän arvelee juhlivansa avovaimon kanssa Heimolinnan rocktapahtumassa. 170,alk. Näillä ikävuosilla sitä pitää jo toivoa, hän sanoo ja virnistää päälle, että tosin ikää on ”vasta 84”. Sekä Loimaalla että naapurikunnissa on tehty kylvöä, joka parhaimmillaan voi tuottaa erinomaisen sadon. Uuden vuoden Maria ottaa vastaan sädetikuin. Kovin hartaasti toivoisi, että tehty työ ei valuisi hukkaan. – Enkä olla päittäin aina joka paikassa, hän virnistelee. – Toivoisin, että olisi rauha maassa, eikä olisi sotia, oripääläinen Marjatta Ylitalokin toivoo kauppareissullaan ja sanoo, että terveyskin olisi tietenkin tärkeä. Taina Jaakkola ja Elina Keloniemi-Hurttila tulivat eilen Pöytyältä Loimaalle uimaan Samin, Tuomaksen, Jukan, Marin ja Vilman kanssa. – Mutta kaikki sitä ei halua, kuten tämän Bhutton murhan kanssakin nähtiin. Olen saanut näistä paljon apua. Minustakin pitävät sisarukset ja harrastusporukka hyvää huolta, syksylläkin Sampsa ja Hanna järjestivät synttäriyllätyksen. Asko Vainiokin soisi uuden vuoden tuovan ”jotakin sävähdyttävää”. Toiseksi kiinnitän huomiota siihen, että sitouduimme Loimaan puolesta säilyttämään naapurikunnissa nykyiset palvelut ja hyväksyimme yhdistymisavustusten jaon muodossa, joka oli hyvin avokätinen Alastaron ja Mellilän suhteen. – Perheuutisia on aina mukava kuulla, Heli Mannila puolestaan miettii tulevan vuoden kulkua uuden vuoden vastaanottoon tarvittavat sädetikut kauppakassissa. Kaikki merkit viittaavat siihen, että se ei tule tulevaisuuden kuntalaisille riittämään. Puolueettoman asiantuntijan talousluvut osoittivat selkeästi, että nykymeno ei voi jatkoa, ei varsinkaan Alastarolla ja Mellilässä. He sanovat, että Maria-tyttären kanssa on jo vähän niin kuin sovittu, että ensi vuonna hän puhuu. – Jokainen voisi pitää lähipiiristään parempaa huolta. – Vaikka matkan muodossa. Terveys on ihmisten ykköstoive Myös lepo, yhdessäolo ja lottovoitto otettaisiin innolla vastaan Loimaa Kati Uusitalo – Lottovoitto, Henri Näpärä vastaa oitis toiveekseen ensi vuodelle. Maailmaan rauha Roosa Ahokas taas ottaa uutta vuotta vastaan ystäväperheiden kera porukalla. Ypäjän kunnan itsenäisenä pysymistäkin hän toivoo. Ensiksi totean, että monelta on jäänyt huomaamatta se, että Loimaa ei tehnyt liitoksesta aloitetta. Me lähdimme siitä, että naapurikunnat saavat asian oma-aloitteisesti itse ratkaista. On päivänselvää, että mitä pienempiin yksiköihin jakautuneena me tulevaisuuden kohtaamme, sitä heikommat ovat mahdollisuutemme selviytyä. – Ei ole tullut mietittyäkään, päivä kerrallaan tässä mennään, loimaalainen Erkki Lehtinen naureskelee kauppareissullaan. Paasikiven usein viljelemä totuus siitä, että kaiken viisauden alku on realiteettien tunnustaminen. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on Loimaan kaupunginjohtaja Jorma Kopu Sadonkorjuun aika Lukutai kaukolasit Monitehot 50,alk. Ja mitä nopeammin rakennetta saadaan kehitettyä, sen parempi. Työpaikkakehitys on ollut erittäin hyvää. Kaupungin taloudellinen panostus näihin kehittymisedellytyksiin on ollut – ja on vielä lähivuosinakin – poikkeuksellisen mittava. Hän toivoo, että uuden vuoden juhlinta sujuisi rauhallisesti. Toiveista löytyy terveyttä, mutta myös se, että malttaisi opiskelun ja työn lomaan sovittaa tarpeeksi lepoa ja liikkumista. Liitoksen onnistumiseksi tehtiin paljon työtä ja henki neuvotteluissa oli koko ajan erittäin hyvä. Toivoisin päätöksen pitävän myös siitä syystä, että liitosasiassa erityisesti vastustajien käyttämät keinot olivat lievästi ilmaisten kyseenalaisia. – Ettei tulisi niitä jokavuotisia onnettomuuksia. Tässä ei ole pienintäkään perää. – Kuulostaa kliseeltä, mutta täytyy sanoa, että toivon työtä ja terveyttä itselle ja läheisille. Pöytyäläinen Elina Keloniemi-Hurttila oli lähtenyt lasten kanssa Loimaalle uimaan. Omasta kunnasta tai joka tapauksessa maantieteelliseltä lähietäisyydeltä täytyy löytyä myös tasokkaat erityispalvelut niin sosiaalija terveystoimessa kuin koulutoimessa ja harrastustoiminnassakin. Se on myös kaikkien perinteisesti yhteistyötä harrastaneiden kuntien ja näiden kuntien jokaisen asukkaan yhteinen etu. Mies lupaa ensi vuonna olla iloisempi ja vähemmän ”hätäinen”. – Jotain pientä vipinää, joka voisi liittyä matkailuun tai teatteriin. Hän juhlii uuden vuoden tuloa kotona Mäenpään suunnalla kaupungin raketteja katsellen ja toivoo, ettei tulisi kovia pakkasia. Tämä on pääsuunta riippumatta siitä, haluammeko me sitä yksilötasolla tai emme. Lisäksi toivon lunta, tämä pimeys on ihan hirveetä, hän harmittelee. Maailmanrauhaakin voi hänen mukaansa toivoa. – Ja että jaksaisi tehdä työtä ja että lapset ja lapsenlapset voisivat hyvin. Kaavoituksella, maanhankinnalla ja perustavaa laatua olevilla palvelurakenteen uudistuksilla on luotu pohjaa, joka tarjoaa mahdollisuuden historialliseen käänteeseen kaupungin kehityksessä. 6 Lauantaina 29 joulukuuta PAIKALLISIA Loimaa on viime vuosien aikana tehnyt selkeän määrätietoista työtä tulevaisuutensa rakentamiseksi. Pienet kunnat hoitavat hyvin muutamat kaikkein keskeisimmät peruspalvelut – ja nekin vain toistaiseksi. Perinteisiä uudenvuodenlupauksia tekevät harvat. – Jokainen voisi pitää lähipiiristään parempaa huolta. Ja terveys kohdalleen, hän listaa. Systemaattisesti pyrittiin luomaan kuva, jonka mukaan Loimaa liitoksella veisi alastarolaisten rahat ja palvelut. Hyvällä alulla ainakin ollaan, kun isi ja muitakin sanoja jo suusta tulee. – Moni niistä lupauksista kuulostaa jo niiden tekovaiheessa niin hulluilta, ettei niitä voi pitää, Arttu Hannula sanoo ja miettii, että luvata kannattaa vain sellaista, minkä tietää voivansa pitää. Meille loimaalaisille perin tuttuun tapaan päätöstä yritetään nyt Alastarolla kammeta nurin olemattoman pieniin muotoseikkoihin vedoten. Virkani puolesta toivotan kaikille Loimaan Lehden lukijoille menestyksellistä uutta vuotta. Kiinnitän huomiota muutamaan yksityiskohtaan. Pitää luoda riittävän tiheä, mutta samalla tasokkaisiin palveluihin pystyvä kuntaverkko. Erittäin positiivinen signaali sisältyisi myös siihen, jos vanhoja hallinnollisia rajoja pystyttäisiin kuntajakoa muuttamalla murtamaan. Asko Vainio haluaa pitää läheisistään ensi vuonna entistäkin parempaa huolta niin kuin hekin ovat pitäneet hänestä. Vielä suurempaan tyytyväisyyteen on aihetta, kun seuraa kaupungin yritysten viimeaikaista menestystä. Kaupungin johtavana viranhaltijana on tässä mielessä syytä tyytyväisyyteen. KATI UUSITALO. Jokainen, joka tuntee oman henkilökohtaisen virkaurani tietää, että olen suomalaisen maaseudun ja pienten kuntien puolustamisessa takuulla sarkani kuokkinut. SEKÄ yhteiskunnan kokonaiskehitys että valtiovallan jo pitkään noudattama lainsäädäntöja ohjeistuslinja osoittavat kohti kookkaampia kuntayksikköjä. Olemme tulleet siihen tilanteeseen, että suomalaista maaseutua ei pelastetakaan tiheään pienkuntajakoon takertumalla, vaan ennakkoluulottomasti kuntakokoa kasvattamalla ja vahvistamalla
Uusia jäseniä johtokunnassa ovat Teija EkMarjamäki, Eero Hämäläinen ja Markku Nenonen. Toivottavasti viimeistään nyt pääsemme eroon moisista lieveilmiöistä, Porin Prikaatin komentaja, prikaatikenraali Markku Nikkilä toteaa. TS-Yhtymään kuuluvan Priimus -konsernin yhtiörakennetta yksinkertaistetaan vuodenvaihteessa, jolloin Auranmaan Viikkolehteä julkaiseva Kyrön Viikkolehti Oy fuusioituu osaksi Priimus Mediaa. Kuvat on otettu Viljavaraston yläkerroksesta vuosina 2001 ja 2005. KUUKAUDEN KUVA Loimaan Seudun Nuorisotuki ry:n puheenjohtaja Hannele Wilen ja yhdistyksen työssä aktiivisesti mukana ollut Elina Lukka ottivat vastaan joululahjarahat, jotka Priimus -konserni päätti tänä vuonna käyttää nuorisotyön tukemiseen. Sonera on omalta osaltaan taannut peruspalvelujen (YLE1, YLE2, MTV3 ja Nelonen) näkymisen analogisina kaikissa kaapelitalouksissa helmikuun loppuun saakka. Länsi-Suomen alueella ilmoituksia tunkeutumisista tehtiin kaikkiaan 37. Peruspalvelujen ulkopuolisten kanavien välittämistä lopetellaan vaihtelevalla aikataululla ympäri Suomen jo ennen helmikuun loppua. Säkylänharjun taisteluampuma-alueella ammutaan käsiaseiden lisäksi kranaattikonekivääreillä, singoilla ja kranaatinheittimillä sekä suoritetaan räjäytyksiä. Sihteeriksi valittiin Jukka Laaksonen. Laaksonen puheenjohtajaksi LOIMAA Loimaan keskustan kunnallisjärjestö valitsi johtokuntansa puheenjohtajaksi Jorma Laaksosen ja uutena varapuheenjohtajana aloittaa Tuomas Levomäki. Autoihin ilmestynyt vaurioita LOIMAA Parkkeerattuun autoon ilmestyi joulupäivän ja tapaninpäivän välisenä yönä vaurioita Mikkolantiellä. Loimaan seudulla tunkeuduttiin 13:lle tilalle, joista yhdeksän oli sikalaa, kolme siipikarjatilaa ja yksi nautakarjan suoja. Taisteluampuma-alueella toimeenpannaan kovapanosammuntoja kaikkina vuorokauden aikoina noin 300 päivänä vuodessa. Lauantaina 29 joulukuuta 7 Loimaan Kameroiden joulukuun aiheena oli Suuri muutos. Nuorisotuki ylläpitää nuorisokahvilaa ja organisoi nuorten kuntoa perjantai-iltaisin Loimaan keskustan tuntumassa tarkkailevia partioita. Suomi siirtyy lopullisesti digiaikaan maaliskuun alussa. Alueelle johtavat tiet ovat pysyvästi suljettuina lukituin puomein ja maastoon teiden ulkopuolelle on sijoitettu varoituskyltit ”Ampuma-alue – hengenvaara”. Ampuma-alueen ulkopuolisella harjoitusalueella sijaitsevien merkittyjen liikuntareittien käyttö on jatkossakin sallittua. Auranmaan Viikkolehti ja Loimaan Lehti jatkavat toimintaansa entiseen tapaan itsenäisinä paikallislehtinä. Lähtöpaikat ja autojen pysäköintipaikat sijaitsevat esteradalla, ampumaratojen Paviljongilla sekä ampumahiihtostadionilla. Graafisen piirroksen vihreillä täplillä merkityt urat ovat ulkoilureittejä. Analogiset kaapelilähetykset jatkuvat LOIMAA Analogiset kaapelitelevisiolähetykset jatkuvat Loimaalla helmikuun loppuun saakka nykyisessä laajuudessaan, ohjelmaa Saviseudun kaapeliverkkoon välittävästä TeliaSonerasta kerrotaan. Loimaan keskustassa sijainneen auton vasempaan etuoveen taas oli viikko sitten perjantaina iltapäivällä ilmestynyt iso terävä jälki.. Kauko Ojalan ottamissa kuvissa näkyy neljässä vuodessa Loimaan Mäenpäässä tapahtunut muutos. ANU SALO Vuoden alusta alkaen aina suljettavana pidettävän ampuma-alueen reuna ulottuu aika lähelle Vampulan Ulkoilumajaa. Vuodenvaihteessa ampumaalue laajenee noin 700 hehtaarilla, kun alueen pohjoisosasta hankitut lisämaa-alueet otetaan käyttöön ammuntojen vaara-alueina. Muualla harjoitusalueella liikkuminen on kielletty. Ampuma-alueen kokonaispinta-ala tulee olemaan noin 2 100 hehtaaria. Kokonaan vapaaehtoisten varassa toimiva yhdistys on tehnyt nuorisotyötä Loimaalla eri muodoin jo noin kymmenen vuoden ajan. Loimaata nämä lähetysten päättymiset eivät siis koske – ainakaan Soneran tämänhetkisten suunnitelmien valossa. Neljän suurimman kanavan lisäksi analogisessa kaapeliverkossa näkyvät Loimaalla vielä muiden muassa SubTV, MTV ja Turku TV. Kunnallisjärjestön keskiviikkoisessa kokouksessa johtokuntaan tulivat valituiksi Jukka Äijälä, Sakari Mehtälä, Pekka Ahokas, Raija ÄkräsMäkipää, Teuvo Suominen ja Anne Rantanen. Tutkintaryhmät selvittävät tilojen oloja LOIMAAN SEUTU Tammikuun aikana selvitetään perusteellisesti Oikeutta eläimille-yhdistyksen paljastukset epäillyistä eläinsuojelurikoksista. Väitetyistä eläinsuojelurikkomuksista ei ole aloitettu yhtään esitutkintaa. Autoon on ilmeisesti törmätty, sillä sen vasemmassa kyljessä on isoja painaumia. Jos saadaan selville ketkä Oikeutta eläimille-yhdistyksen jäsenistä tunkeutuivat tiloille, syyttäjä voi määrätä sakkorangaistuksen kotitai julkisrauhan rikkomisesta. Nuorisotuki sai joululahjarahat LOIMAA Priimus -yhtiöiden tontut eivät tänä jouluna kierrelleet lahjojen jaossa. Sisäasiainministeriö on asettanut tutkintaa varten kaksi poliisin työryhmää, jotka keräävät ilmoitetuista tiloista tietoja. Niin Priimus Paino Oy kuin Loimaan Lehteä ja Oolin kirjoja julkaiseva Priimus Media Oy sekä konsernin hallintoa pyörittävä Priimus Group Oy lahjoittivat joululahjoihin aiemmin kuluneen summan Loimaan Seudun Nuorisotuki -yhdistykselle. Porin Prikaatin taisteluampumaalue suljetaan vuoden alussa SÄKYLÄ Säkylänharjulla sijaitseva Porin Prikaatin taisteluampumaalue suljetaan ja ulkopuolisten luvaton liikkuminen tällä alueella kielletään pysyvästi 1.1.2008 alkaen. – Ulkopuolisten liikkuminen taisteluampuma-alueella on tätä ennenkin ollut kiellettyä, mutta kaikki eivät ole suhtautuneet siihen riittävän vakavasti. Samalla Porin Prikaati lopettaa varosanomiin perustuvan tiedottamisen alueella suoritettavista ammunnoista ja räjäytyksistä
Matkusjoen automaattikeskus Vampulan kunnan Matkusjoen kylässä otettiin käyttöön joulukuun 4 pnä. 9. – Olen ollut syksyn harjoittelussa Forssassa sairaalassa, joten jatkoin kesän jälkeen syksyllä urheilukoulujen vetämistä Humppilan Yrin porukoille, 9–15 -vuotiaille nuorille. Rantala, joka antoi meille edelliset tiedot, mainitsi lisäksi, että Loimaan Seudun Puhelin Oy:n piirissä odotetaan jälleen toivorikkaina, että Lisenssivirasto myöntäisi tulevanakin vuotena tuontilisenssin yhtiölle, niin että Saksassa valmiina olevat 10 keskusta saataisiin maahan. Loimaan Seudun Puhelin Oy:n 37 keskuksesta on täten vuoden vaihteeseen mennessä automatisoitu 9. 8. Keskuksesta on 2 yhteyttä Vampulan käsikeskukseen. Pikkuasiat ärsyttävät kaikkia, mutta asioita pitää katsoa monelta kantilta ja katsoa, ovatko asiat todella niin huonosti kuin ne ensisilmäyksellä näyttävät. Minkä kunnan kanssa Kiukainen liittyy yhteen vuoden 2009 alussa. Olet siis yleisurheilun puolestapuhuja. Kaikille se ei ole urheilu, eikä kaikkien välttämättä tarvitse tähdätä siinäkään huipulle. Lisäksi Loimaan opistolaisten ohjelmaa. Onhan se hienoa, että tunnustetaan nuoreksi (22-vuotias nainen nauraa lisää). – Harrastus on myös kasvattanut. Yhtiön eri keskuksiin liitetyistä 2900 tilaajasta on 1131 liitetty automaattikeskuksiin. Millä sukunimellä kirjailija Laila Hirvisaari tunnettiin aiemmin. – Jokaiselle pitäisi saada aikaan kiinnostus johonkin asiaan. 1. Kuka patentoi radion 29.12.1891. Edes tämä talven pimeys ei haittaa. 8 Lauantaina 29 joulukuuta Satakunnantie 1930-luvulla. Uudenvuoden juhla pidetään Lauroisten rukoushuoneessa uudenvuodenpäivänä klo 13.30. 50 VUOTTA SITTEN VIIKON VIERAS OSOITA TIETOSI VANHAT VALOKUVAT Neiti Positiivinen Jenni Rouhiaisesta vuoden nuori 2007 Humppila Kati Uusitalo Jenni Rouhiainen, sinut valittiin Humppilan kunnan vuoden nuoreksi. Puhuvat rovasti V. – No joo, mutta huonomminkin voisi usein olla. Olen kyllä täysoptimisti, tai ainakin yritän nähdä aina ne vähän valoisammat puolet asioista. Odotamme tuontilisenssiä myös jo puolitoista vuotta sitten tilaamillemme kioskiliitäntälaitteille. Yhtenä perusteena oli nuoren naisen positiivisuus – ja kuten kuvasta näkyy, hymy on herkässä. Meillä vanhemmat ovat enemmänkin toppuutelleet, että pitääkö kaikkeen olla menossa (hymyilee pilke silmäkulmassa). Keskuksesta on 3 yhteyttä Loimaalle. OP-Pohjolasta.. Rintamäki ja pastori V. 7. Olen oppinut tavoitteellisuutta ja ajankäyttöä. Lisäksi sinua kuvattiin neiti positiiviseksi, jolla on hymy todella herkässä. Milloin Keski-Euroopan mäkiviikko hypättiin ensimmäisen kerran. Minkä talviurheilulajin huippuja ovat Anssi Koivuranta ja Jaakko Tallus. 3. Kaikki tervetulleita. Keskuksessa on kylläkin laitteet 5 verkkoryhmäyhteyttä varten, joten tulevaisuudessa voidaan yhteyksiä lisätä mikäli tarve vaatii. Joku voi sanoa, että kilpaurheilu on jopa pahasta lapsille, mutta minä ainakin olen nähnyt kilpailureissuilla monta sellaista paikkaa ja asiaa, joita en olisi muuten nähnyt. 10. En kyllä koskaan ajatellut, että valinta omalle kohdalle osuisi, varsinkin kun tiedän, miten hyviä nuoria täällä on. Kuva: Valto Heinosen kokoelma. Missä pidetään kesäolympialaiset 2008. Keskus otetaan käyttöön tiistaina, joulukuun 31 pnä. Karhulan päätekeskukseen, jonka koko on 60-tilaajaliitäntää, tulee aluksi liitettäväksi 36 tilaajaa. Olet harrastanut yleisurheilua pienestä pitäen ja hypännyt seivästä jopa SM-tasolla. – Aika hyvin pitää paikkansa, temperamenttia riittää ja toivottavasti iän mukana on tullut harkintaakin mukaan (virnistää). Opiskelet bioanalyytikoksi Turussa, mutta silti ehdit ja jaksat vetää nuorille urheiluharjoituksia Humppilassa. Ainoastaan automatisointi ja samalla tilaajaverkoston kaksoistaminen ja perusteellinen kunnostaminen tuovat ratkaisun toimialueemme niin monen tilaajaryhmityksen huonoihin puhelinoloihin. Autovaurio Viime perjantaina, kun Loimaan kauppalasta kotoisin oleva Antti Koskinen oli tulossa henkilöautolla Ruotsista kotiin ja saavuttuaan Turuntietä Loimaan kauppalan pappilan kohdalle, oli hän kertomansa mukaan tiellä kulkeneiden koululasten vuoksi joutunut äkkiä jarruttamaan autoaan, jolloin tämä suistui tien sivuun ja pyörähti ympäri. Pulli. MÄKISEN MURJAISU: LL 24.12.1957 Automatisointi jatkuu Loimaan Seudun Puhelin Oy:n toimialueella Karhulan automaattikeskus, Loimaan kunnan Karhulan kylässä on valmistumassa. Jenni Rouhiainen valittiin Humppilassa vuoden nuoreksi. Siitä ei kuitenkaan tule mitään, jos nuori harrastaa vanhempien pakottamana. – Asioita voi pyrkiä parantamaan ja kehittämään, mutta monesti vain sanotaan heti tiukasti mikä on huonosti. Miltä valinta tuntuu. 2. 6. Kuka sai Loimaan kaupungin vuoden 2007 kulttuurin kannustusapurahan. 39. Matkusjoen päätekeskuksen koko on 30-tilaajaliitäntää. Etua elämään. Automatisointiprosentti on siten n. – Vähän punaiseksi vetää (nauraa). Yleisurheilu on lajina sellainen, että siinä saa itse tehdä ja itse vastaa, jos menee hyvin tai huonosti. Kioskiliitäntälaitteet, jotka on konstruoitu suomalaista rahakepuhelinta varten, eivät vaatisi suurtakaan valuuttamäärää. KATI UUSITALO Valitse pankki, josta saat bonusta. Mikä on Alastaron tuloveroprosentti vuonna 2008. 5. Ins. Matkusjoen automaattikeskukseen oli käyttöönottohetkellä liitetty 24 tilaajaa. Henkilöitä ei loukkaantunut. LAUANTAI Fiksu edelläkävijä ajattelee myös jäljessä tulijoita, sanoi ympäristöaktivisti, kun koiran jätöstä väisti. Kuka on Time-lehden valitsema vuoden henkilö 2007. Milloin Suomen presidentti piti ensimmäisen kerran uudenvuodenpuheen. Vapaa-aikalautakunta kuvasi sinua muun muassa räiskyväksi, energiseksi, jääräpäiseksi ja tavoitteelliseksi nuoreksi naiseksi, joka käyttää lähes koko vapaa-aikansa lasten ja nuorten liikunnanohjaukseen ja valmennukseen. 4. Eikä kotona ole minua arvotettu urheilumenestyksen perusteella. Auton kori ruhjoutui molemmilta sivuilta ja lisäksi auto katkaisi tiensivuun istutetun arvokkaan hopeapajun. Olisi hyvä, jos nuoretkin näkevät, että itsekin voi vaikuttaa asioihin – eivät asiat vaan tule jostakin. Vastaukset sivulla 13. H. Vuotta 2004 otettiin Loimaalla perinteisesti vastaan komean ilotulituksen myötä
02-76368521 2 49 rs 4 50 2 prk yhteishintaan 5 00 Old El Paso tortillas yksittäin 1,85 pkt 326 g (5,68/kg) taco spice mix yksittäin 1,09 pkt (35 g (31,14/kg) ja thick’n chunky salsa medium yksittäin 3,10 prk 340 g (9,12/kg). vastuullinen markkinoija Moxom Oy Rätinä Mälli toimii maassa – hienot räkling efektit! Vähälllä rahalla hauskaa kaikille!! 1,1,/ 40 kpl 3 pakettia Magnum kiinareita 2 € / 2 € / 3 x 100 kapl. Saunalahti Ykkönen -liittymä Puhelut 0,069 €/min Tekstiviestit 0,069 €/kpl VIIKONLOPPUETU = 1800 PUHEAIKAA MIN SAUNALAHTI YKKÖNEN + (24 KK, 75 MIN/KK) SUPERSTORE www.euromarket.fi Maistuva Broilerin koipireisi n. 1,05 kg 99 kg Forssa perunasalaatti 1 kg 2 79 rs Atria Hornet siipi 900 g (2,77/kg) 2 49 rs Eldorado katkarapu 180 g (9,94/kg) pakaste 1 79 ps Taffel Chipsit 275-350 g (6,43-8,18/kg) yksittäin 2,55 ps (7,28-9,27/kg) 4 50 2 ps Philadelphia tuorejuustot 200 g (10,00/kg) yksittäin 2,15 rs (10,75/kg) 4 00 2 rs President St. Sopimusaikana liittymää ei voi irtisanoa tai sen puhelinnumeroa siirtää toiselle operaattorille. Viikonloppuetu: Normaalihintaiset puhelut Saunalahden, Elisan ja Kolumbuksen liittymiin enintään 1 €/vrk. Ei kk-maksua. Valio kermaviili 200 g (2,45/kg) 49 prk AVOINNA TÄNÄÄN KLO 7-18 SUNNUNTAINA KLO 12-21 UUDEN VUODEN AATTONA KLO 18 SAAKKA LOIMAA, Hossinkatu 1-3, puh. 24 kk 124,20 €). Kiree lataus takaa kovimat saundit 100 kpl lootassa Saat kolme pakettia tarjouksessa:! Lamminkatu 33, LOIMAA ark 10-19 la 9-16 su 12-16 aatto 10-16 GIGANTTI PALJON PUHETTA PALJON PUHETTA Saunalahti Ykkönen -liittymä Kuukausimaksu 0,66 €/kk • Avaus 3,90 € Puheaikatarjous 1800 min Ykkönen-liittymiin ja Ykkönen 3G -palvelupaketteihin, joihin avataan Viikonloppuetu-lisäpalvelu 11.12.-31.12.2007. Tarjous koskee kotimaan normaalihintaisia puheluita (etu 5,175 €/laskutuskausi, yht. Ei ole vaatimaton, on VAATIMUS!!!. 25 PAUKKUA ja tähtiä ynnä kukkapalmua – ihan piru pommiks. 50 mg suurin sallittu paukku 1.4G Kaupan päälle kaikki tämä ilmatteeks! • 12 kissanpierurakettia • TULITUSPIPO muotivärissä • Tähtisädetikut 8 kpl • Lepakkosuojalasit. Lauantaina 29 joulukuuta 9 Karjala Takaisin Heti! JA NYT!!! 18 € 18 € Kaikki tuotteet TUKESIN hyväksymiä, ei myydä alle18-vuotiaille eikä juopuneille eikä muuten pölhöille. • Isojen rakettien kuviotteen halk 60 m 20 € 20 € KUPONKITARJOUKSET TÄLLÄ ILMOITUKSELLA: Leijonalaukaus 1.0 4kpl/ltk 0,50 € Revolveri Roomalainen 4kpl/pkt 0,80 € Kissanpierut Black Cat 144 kpl 2 € Big Mama Thunder 8 mattoa 1 € Thunder King Gold Collection 4 € 200 g suurin sallittu pyromassa 1.4.G Munakranaatti Eko 40 kpl Parhaat ja kovimmat Planet Wrecker kiina-pommit. ENITEN EUROLLE VASTINETTA. Puheaikatarjous ei ole saatavilla Sisärengaskampanjatarjouksen yhteydessä. LUFTWAFFE 2.0 25 RAKETIN PAKKAUS LUFTWAFFE 2.0 25 RAKETIN PAKKAUS Kaupan päälisten arvo on 22 euroa yhteensä! Maksat silti vain 20 € Näin paljon ei oo tavaraa ollu kun RAATTEENTIELLÄ! Ei lopu raketit kesken! • 25 rakettia, Nyt paljon valtavia pommituksia isot parannetut efektit! • Hiaenoja väritteitä ja tehoisteita taivaalla. Maure Chevretine vuohenjuusto 200 g (14,95/kg) 2 99 kpl Värimix paprika Espanja 500 g (3,38/kg) 1 69 pkt Naudan paistijauheliha 400 g (6,23/kg) Santa Maria texmex salsa tai dippi 230-250 g (9,00-9,78/kg) yksittäin 2,69-2,95 prk (11,70-11,80/kg) Tarjoukset voimassa la-ma 29.-31.12.07 HK Aito nakki myös kevyt 500 g (5,58/kg) 2 79 pkt Koff III-olut 24x0,33 l tlk (1,81/l) hinta sisältää pantit 3,60 sisällön hinta 14,30 17 90 ltk 2 79 pack Coca Colat tai Sprite 2-pack 1,5 l (0,66/l) hinta sisältää pantit 0,80 sisällön hinta 1,99 Räjäytellään makuhermoja! Old El Paso vehnätortilla 8 kpl/326 g (1,85/kg) 99 pkt Indian Tortilla chips 500 g (5,80/kg) 2 90 ps Hyvää Uutta Vuotta 2008! Jäävuorisalaatti Espanja 1 99 kg Tuoreus-, Hintasekä Laatutakuu! Saat YkkösBonusta jopa ...jos sinulla ei ole YkkösBonus-korttia, saat sen myymälästä hetimukaasi ilmaiseksi. Käyttämätöntä puheaikaa ei korvata eikä se siirry seuraavalle laskutuskaudelle. 12 kk määräaikainen sopimus
Puolustuksessa, joka on hyvän pelaamisen kivijalka, on tapahtunut huimaa edistymistä. Nuorten pelaajien sisäänajo on asteittain antanut mahdollisuuden peliminuuttien lisääntymiseen ja sitä tietä avainpelaajien optimaalisen tehokkaaseen käyttöön. Heimolinna rokkaa Loimaalla rokataan vuoteen 2008 Diorian ja Rendez-Vous -yhtyeen tahtiin. Oma hyökkäystyöskentely sai ottelu ottelulta palloon ja pelaajiin liikettä, joka sai vastustajan näyttämään pujottelukepeiltä. Tilaisuus päättyy ilotulitukseen kello 21. johdosta! T: kummitäti, mamma ja pappa. Aina aktiivinen, hyvää taitokoripalloa pelaava RaiPS suo mahdollisuuden taktisten kuvioiden hiomiseen. 10 Lauantaina 29 joulukuuta PALJON ONNEA VAAN Onnitteluhalaukset prinsessallemme 1-vuotiaalle Aadalle 27.12.07. Onnea Aatulle 2.1. Korikonkarit hallitsee lohkoaan. Kaikilla koripallon osaalueilla oli tapahtunut selkeätä eteenpäin menoa. Äiti ja iskä. kello 14 alkavaan otteluun Korikonkarit saa vieraakseen ykkösdivarissa pelaavan Salon Vilppaan, joka tällä hetkellä majailee sarjataulukossa viidentenä. T: Aada, Arto, Eija, Pirkko SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella +5 +5 +6 +6 (+4) 5 Sunnuntaina +3 (+3) 6 Maanantaina -3 (-2) 6 Tiistaina -7 (-9) 3 Keskiviikkona -7 (-11) 3 Korikonkareiden edustusjoukkue käy kohti tulevia haasteita Koripallo Nikolai Krjukoff Hyvällä menestyksellä syyskautensa päättänyt Loimaan Korikonkareiden miesten edustusjoukkue tähyää kohti tulevia haasteita. Bändien välillä on dj ja luvassa on myös katkelmia Loimaan teatterin Cabaree Red Velvetistä. Rotaatio alkaa olla kohdallaan, mutta vaatii vielä pientä skarppausta, pohdiskeli valmentaja Juha Valkama. Ne soittavat Rock 2K8 Club -tapahtumassa. Tosin heti kevätkauden alkajaisiksi pelataan Tampereella kevään finaali. Paljon onnea 2v. Anni Koivulalle Tammiaisiin 25.12.07 johdosta! T: äiti ja iskä + muut. Uudenvuoden vastaanotto torilla Jo perinteinen uudenvuoden vastaanotto 31. Rakkaat 1-vee onnittelut pikkumies Aatulle! T: äiti ja isä. Syksy osoitti, että joukkue alkuvaikeuksien jälkeen on onnistunut harjoittelussaan tekemään oikeita asioita. joulukuuta Loimaan torilla järjestetään tänä vuonna kello 20.30 alkaen. LoKoKo kohtaa Pompun, joka vaanii keulapaikkaa kakkosena. Paljon onnea 5-kymppiselle 2.1.! T: Markku, Erika & Markus, Henriikka & Niko ja Aleksi. TAMPERE T U R K U L A M M I N K A T U H IR V IK O S K I 9 Lamminkatu 35, 32200 LOIMAA puh. Rock 2K8 Club maanantaina 31.12. Ikäraja tapahtumaan on 15 vuotta, mutta yläkerran anniskelualueelle tietenkin 18. (02) 7631 261, fax 7631 262 www.loimaanlaatukone.suntuubi.com Palvelemme to-pe klo 9–18 la klo 9–14 sunnuntaina 30.12. Kaikki pois! ESIMERK IKSI: Matti Lustre Kari Kauranen Rami Brander Sinua palvelevat tutut ammattilaiset: -10 % -15 % -20 % -30 % -35 % TULE TULE TUTUSTUMA AN TUTUSTUMA AN TULE TUTUSTUMA AN. Liput ovat myynnissä ennakkoon Loimaan Musiikissa ja Turussa Rockgootissa, mutta niitä saa myös ovelta. Pallon tasalla puolustaminen vaatii rukkausta. Iloiset onnittelut 4-vuotiaalle kullanmurulle! Rakkaudella. – Puolustuspelimme vaatii huomattavaa parannusta varsinkin koko kentän puolustusmuodoissa, timing (ajoitus) ei pelaajilla aina ole paras mahdollinen. Hakeakseen tuntumaa kevään otteluihin Korikonkarit järjestää jouluturnauksen. Liikuntahallilla lauantaina 29.12. Nimipäiväonnittelut pappalle 27.12.07. Kaupungin ilotulituksen jälkeen alkavaa tapahtumaa ovat järjestämässä Tatu Moisio ja Jussi Mäkelä. Joukkue kykenee hetkittäin kipsaamaan vastustajansa hyökkäystyöskentelyn lähes täysin. Nuorukaiset ovat kentällä ryhtyneet haastamaan vastustajiaan. Ottelu tulee antamaan Korikonkareiden valmennusjohdolle viitteitä, mitä olisi pelata sarjatasoa ylempänä suomalaisvoimin ulkomaan avuilla terästettyä joukkuetta vastaan. klo 20.30–01.00 Heimolinnassa Loimaalla. Ohjelmassa on Loimaan Soittokunnan esittämää musiikkia ja kaupunginjohtajan tervehdys. Onnistuen. klo 12–16, uudenvuodenaattona suljettu. Lyhyellä palautumisajalla kello 17.30 asettuu vastaan Raisio, jonka LoKoKo on syksyn aikana kohdannut tasaisissa väännöissä kolmasti. T: äiti, isi, isovanhemmat
Nimettömänä saapuneita kirjeitä ei julkaista. Ympäristökeskuksen johtaja Tapio Mikkola allekirjoitti 30.11.2007 urakkasopimuksen. Sähköpostiosoite on: toimitus@loimaanlehti.fi. Omaisuutemme ja päätösvaltamme on kadonnut ikuisesti. Tällöin ei hallituksen päätös ollut vielä edes nähtävillä. Jouluaattona olemme puolestamme tottuneet menemään kappelin hartaushetkeen kello 16. SThankkeena. Samassa urakassa Lamminkadun jatkeen ja Eteläkaaren kunnallistekniikka toteutetaan perinteisenä kokonaisurakkana valmiiden suunnitelmien pohjalta. Vuonna 2006 suunnitelmat tarkentuivat. Joskus kuulee sanottavan, että ellei kauneutta ole nähtävillä, kirkossa tunnelman tavoittaa kuunnellessa papin puhetta ja laulua. Ei Loimaalla, vaikka maksaa vastaavan muun muassa Urjalassa. Mitään tällaisia tiepiirin kanssa sovittavia yksityiskohtia kaupunginhallitus ei ole käsitellyt eikä siirtänyt niissä toimivaltaa edelleen alaiselleen lautakunnalle tai viranhaltijalle. Onko valtuuston toiminta vastuullista. JOS LIITOS on syntynyt, selvitysmiehen paperit voi ahtaa sinne mihin ei aurinko koskaan paista. Olenkin miettinyt, että pitääkö ensi vuonna adventtiaikaan mennäkin vaikkapa Ypäjän kirkkoon. Olen keskustellut em. Mainitsit, että yrittäjien toiminta on kuntalaisten oikeustajua vastaan, eli kun osallistuimme aktiivisesti kansanäänestysadressin keruuseen (halusimme tuoda kaikkien kuntalaisten demokraattisen mielipiteen julki), jätimme valtuuston kielteisestä päätöksestä valituksen (koska adressin allekirjoittaneita oli 567, yli 50 % viime kunnallisvaaleissa äänestäneiden määrästä), teetätimme mielipidetutkimuksen, että kansan mielipide tulisi julki (50 % vastaan, 30 % puolesta) ja nyt etsimme mahdollisuuksia valittaa valtuuston päätöksestä, en ymmärrä mitä oikeustajua vastaan toimintamme on. Valtuusto käsitteli Valtatie 9:n liittymäjärjestelyt -asiaa 27.3.2006 11 §. Kaikilla ei ole omaa autoa, eikä ajaminen ole halpaa. Silloin valtuusto päätti valtuuttaa kaupunginhallituksen kaupungin puolesta sopimaan tiepiirin kanssa hankekokonaisuuden yksityiskohdista. Kappeli on aina ollut kauniisti valaistu, tunnelmallinen ja täynnä ihmisiä. Valtio ei kustannuksiin osallistu. Taatakseen ehkä jotain etuisuuksia itselleenkin, hän soitteli valtuutetuille saadakseen heidän mielipiteensä itsensä taakse, vastoin kuntalaisten etua tietysti. Vastuuttomien valtuutettujen halusta johtuen meiltä katoaa tämänhetkinen hyvinvointi. Rehellistä keskustelua odotellessa Mikko Kaunisto Ohjeita kirjoittajille Loimaan Lehden Lukijoilta-palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. Valtuuston keskustelufoorumissa moni kysymykseni jäi vastausta vaille. Vastaus nimimerkille ”Palvelut muualta” En henkilökohtaisesti ole ketään uhkaillut, mutta painostanut olen, niin kuin valtuutetut ja kunnan muu johto itse pyysivät keskustelutilaisuuksissa ja Vampulan kunnan tiedotuslehdessä lokakuussa ”voi kunnanvaltuutetuille ja virkamiehille jättää ajatuksia”. Onko mitään sellaista päätöstä noin viiden miljoonan euron hankkeesta, josta päätöksestä joku tai jokin toimivallan omaava on vastuussa. Paras-hankkeen mukaan Alastarolle riittää perustason sairaanhoitajan vastaanotto ja laboratorion näytteenotto. Pimeys vallitsee Loimaan seurakunnassa Niittukulman eritasoristeyksen rakentamishankkeen vaiheet osoittavat, millainen linja Loimaalla on hallinnossa valittu. Sillä ennen pitkää melkein kaikki asiointi on hoidettava Loimaalla. Mikä toimielin tai viranhaltija hankkeesta on tehnyt päätöksen. Ja kukaan heidän perässähiihtäjänsäkään ei voi vedota suureen ”älykkyyteensä” asiassa, joka sai heidät tekemään ratkaisunsa. Jos ei kuntalaisena onnistu, niin sitten pitää yrittää vaikuttaa kansalaisena! Kirsi Mäki Lauttakylä -lehdessä TÄLTÄ SIVULTA: Mikä tai kuka on tuonut Loimaan seurakuntaan näitä kummallisia uusia tapoja. Ei tässä voi muuta kuin hävetä pelin politiikalla tehtyä Alastaron valtuuston päätöstä. Teknisestä lautakunnasta ja sen puheenjohtajasta kaupunginjohtajan arvio on jo tunnettu. Loimaa Lehden osoite on Kartanomäenkatu 4, 32200 Loimaa. Valtuusto hyväksyi vuonna 2005 kaupungin vuoden 2007 taloussuunnitelmaan 1,35 miljoonan euron määrärahan valtatie 9:n liikennejärjestelyihin. Moni muukin oli turhaan paikalla. Kynttilänvalo on kuitenkin erittäin tärkeä tunnelman luoja. Antti Hirvelä Menimme itsenäisyyspäivänä Loimaan kaupunkiseurakunnan sankarihaudalle seppeltenlaskutilaisuuteen samaan aikaan kuin muinakin vuosina huomataksemme, että tilaisuus onkin jo ohi. Se ei näy heti, mutta ennen kuin 10 vuotta on umpeutunut, huomataan monen hyvän katoaminen. Mikä tai kuka on tuonut Loimaan seurakuntaan näitä kummallisia uusia tapoja. STurakka tarkoittaa, että urakan saava sekä suunnittelee että toteuttaa hankkeen. Kumpikaan ei tiettävästi ole koskaan ollut kuntalaisten hyvinvoinnin ajajina, vaan heitä lähinnä kiinnostaa valta ja se oma napa. valtuutti ympäristöpalvelukeskuksen tekemään urakkasopimuksen 13.11.2007 käytyjen urakkasopimusneuvottelujen pohjalta. Löytyykö nyt vastaajaa. Hyvää uutta vuotta kuitenkin kaikille! Taisto Levo Alastaro Joulumieli – paha mieli Sinä, joka vierailit parvekkeellamme jouluyönä ja varastit kaksi valosarjaa. Tärkeimmän menetyksen haluaisin mainita. asioista monen seurakuntalaisen kanssa, ja myös he ovat olleet pettyneitä. Ja heti kun Loimaa vaan kehtaa, se lyhentää isoja velkojaan Alastaron ja Mellilän kansanomaisuuden myynnillä ja pulinat pois, sillä luvan ovat antaneet ”kyllä” valtuutetut. Paikallisista aiheista lyhyesti ja napakasti kirjoitetut ja kirjoittajan nimellä varustetut jutut päätyvät varmimmin ja nopeimmin lehden sivuille. Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. Eri vaiheiden jälkeen kaupunginhallitus 19.11. Asuinpaikastaan johtuen heidän itsensä asiointi on Loimaalle helppoa. Edellä mainitut päätökset tulkitaan kokemukseni mukaan nykyisin päätöksen valmisteluksi tai täytäntöönpanoksi. Tekninen lautakunta päätti, että Niittukulman eritasoliittymä toteutetaan ns. LOPULLINEN arvonlisäveroton hinta tullee olemaan liki 300 000 euroa korkeampi, kun otetaan huomioon liikuntahallin pohjan louhintalaskusta 40 000 euron erä ja se, että rakennusalueelta ei louhitakaan kalliota. Ja jos oma sijainti asioiden hoitoon on hyvä, mitä siinä Tammiaisten takamaita, Huhtamossa, Virttaalla tai Hennijoella asuvia ajattelemaan vaikka valtuutetun tehtävä sitä velvoittaisikin. On pelattu Seuraa Johtajaa -leikkiä, kuntalaisten tulevaisuuden kustannuksella. Sopimuksen mukainen arvonlisäverollinen urakan hinta on 5 410 700 euroa ja arvonlisäveroton 4 435 000 euroa, mikä on 10 000 euroa korkeampi kuin hallitukselle esitelty. Oksettavia piirteitä, taas kerran, esitti valtuuston puheenjohtajan Pentti Jussilaisen kieroilu. Samanlaisesti painostusta ovat myös liitoksen kannattajat pyrkineet luomaan. Tällä kertaa tuli kylmä olo, kun kulki kappelin vieressä olevien muualle haudattujen omaisten kynttilöille tarkoitettujen kivien luo. Ja vuonna 2006 kansalta saamaani Kuuhullun tittelilläkin on velvoitteensa. Neljäntenä adventtina lähdimme kirkkoon, istuimme penkkiin ja ihailimme komeaa joulukuusta. Valtuuston käsittelyyn asia ei enää tullut lukuun ottamatta yhä kasvavan euromäärän myöntämistä hankkeeseen. Lauantaina 29 joulukuuta 11 LAINA: Jos jostain oikeasti tänä vuonna vakuutuin, niin tekopohjavesihanketta vastustaneiden mielenosoittajien määrästä Virttaalla. Jussilainen ja Tunkkari jo innokkaina kuntalaisten vedenottamojen myyjinä, ottavat toki kaiken edun liitoksesta itselleen. Sillä kaikki luvattu on tyhjää – ainoastaan vähälämmitteiset porkkanarahat kai tulevat. Siihen vaivannäköön nähden Honkkarista olisit saanut pienemmällä vaivalla. Sellaisiin ei saa hakea muutosta. Työt alueella ovat joka tapauksessa hyvässä vauhdissa ja jatkuivat joulun ja uudenvuoden välipäivinäkin.. Valtion liikelaitos Destian (aikaisemmin tunnettu nimellä Tielaitos) tekemään kustannusarvioon perustuen valtuusto varasi Niittukulman hankkeeseen vuoden 2007 talousarvioon 0,95 miljoonaa euroa ja vuoden 2008 taloussuunnitelmaan 1,5 miljoonaa euroa, yhteensä siis noin 2,5 miljoonaa euroa. Tosin kyllä 1,90 euroa kappale. Näitä ajatuksia olenkin sitten reilusti viljellyt saamatta minkäänlaista vastakaikua. Asiassa on ollut suurta painostusta ja taivuttelua. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan kuusi oli kaiken aikaa pimeänä. On huomioitava myös lisääntyvät matkakulut ja monet muut uudet menoerät, joka koskevat rankimmin edellä mainittuja. Ainoan tarjouksen antoi Destia. Alun perin kuviteltu noin 2,5 miljoonan euron hanke on noussut liki kaksinkertaiseksi! Hankkeen maksavat kaupungin veronmaksajat. Onko valittu linja kaupungin asukkaiden edun mukainen. KARI NUMMILA Valtuutettu Antti Hirvelä kyseenalaistaa Niittukulman siltaurakan päätöksenteon. Petri Aaltonen ja Timo Heikkinen mielestäni pettivät kuntalaiset ehkä kaikkein kipeimmin. Ovatko seurakunnan varat niin vähissä, että sillä ei ole varaa pitää edes kynttilöitä palamassa. Toimituksen faksinumero on (02) 762-6047. Toki siellä mainitaan, että meillä on oikeus terveyskeskuksen ajanvaraukseen, että onneksi sentään jotain. Seurakuntalainen Kyllä kansa tietää ja se myös muistaa Minä en liitoksesta juurikaan kärsi, mutta ajattelenkin vain sitä, mitä haittoja se alastarolaisille ja pienelle ihmiselle tuo. Loimaa tulee aikanaan säästösyihin vedoten lakkauttamaan Alastaron terveyskeskuksen, hoivaosaston ja vanhainkodinkin, sillä niitä ei lasketa lähipalveluiksi, joten ne voidaan keskittää Loimaalle. Eräskin mies kertoi olleensa vuosikymmenien ajan joka vuosi seuraamassa seppeltenlaskua ja oli pahoillaan siitä, että tällä kertaa hänelle ei sitä tilaisuutta suotu. Selväähän on sekin, mitä rikkaampi ihminen rahallisesti on, hän ei välttämättä ajattele, eikä haluakaan ajatella vähäosaisempia. Entä hallituksen. Jos vielä aiot vierailla parvekkeellamme, niin saat varautua poliisitutkintaan. Itse en voisi missään tapauksessa kävellä kuntalaisten mielipiteen yli, sillä minulle se on tärkein mitta. Otitko tarpeeseen – vai. Ihmettelimme sitä, että kuusen kynttilät eivät palaneet, mutta ajattelimme, että ne sytytetään vasta tilaisuuden alkaessa. Tämä on selvästi sitä toisista piittaamattomuutta, Aaltosen ”järkisyihin” vetoamista ja kuntalaisten mielipiteen halveksuntaa pahimmillaan. Vähän siistimmin olisit saanut työsi tehdä ja jättää kiinteät sähköjohdot repimättä pois kiinnikkeistään. MIELIPIDE Avointa ja läpinäkyvää hallintoa loimaalaisittain. Vanhat traditiot ovat ihmisille merkittäviä seurakunnankin toiminnassa, ne ovat tärkeä osa joulua seurakuntalaisille. Se on katsos tämä nykyaikainen huippuhieno tekniikka! Ei millään pahalla, mutta... Hartaushetkeä ei ollut, ja kappeli oli täysin valaisematon
HENKILÖNOSTIMIA Sahantien Saneerauspalvelu, Ilmastointiasennukset ja huoneistoremontit ammattitaidolla. 040 553 6546. KAUNEUSHOITOLOITA Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14 P. REMONTTEJA . 12 Lauantaina 29. Myös kotikäyntejä Sadun Kotija Siivouspalvelu, Satu Juhola P. AV-TUOTANTOA KOTIAPU Jouko Aittamäki Kaurilantie 81, 21820 KUMILA • Puh. SISUSTUSSUUNNITTELUJA NEUVONTA . 040 834 2768. . P. . BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. AUTOKORJAAMOITA . P. LVI-LIIKKEITÄ . PARTURI-KAMPAAMOITA . SÄHKÖLIIKKEITÄ . LOUHINTAA Sisustussuunnittelut ja stailaukset. . www.kotipalvelu.net Muista kotitalousvähennys. RAVINTOLOITA . . . 040 961 7495. 767 1524 • 040 535 0576. PAINOPALVELUJA . . . huoneistosaneeraukset, sisäja ulkomaalaukset, tapetoinnit yms., keittiöja kylpyhuonekalusteasennukset, jne... PERÄKÄRRYJÄ Hieronnat, kuppaukset. joulukuuta PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELULAARI . VALOKUVAAMOJA . 762 1222. Hierontapalvelu Nurminen Väinölänkatu 4 Loimaa (Loimaan Lääkärikeskus) puh. 763 2484, 050 321 8085. JALKAHOITOLOITA Jalkaterapeutti Nina Sillanpää, Kyrön Fysioterapia. REMONTTEJA Noutopöydästä lounas ma-pe klo 11-14 7 su klo 11-15 joulupöytä 20 www.lounaspaikkamellila.. Ikkuna rikki, mistä apu. RAKENNUSTÖITÄ Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. www.melodata.fi . LASTENTARVIKKEITA . INVATAKSIPALVELUITA Farmarisäiliöiden kuntotarkastukset ja pinnoitukset Neliöpinnoitus Riihikoski, P. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . 0400-358235 Ajanvaraus ark. 0400 223 535, 0400 223 235. P. MUSIIKINOPETUSTA Melodata Tuotannot, Musiikinopetusta kaikenikäisille. P. TIETOKONEITA . Kitara, piano, tietokonemusiikki. . * lasitukset * koristelasit * lyijylasit * ikkunoiden korjaukset – päivystys 24 h – Loimaan Seudun Ympäristöhuolto Oy Lasipalvelu 050-338 6230 . Sahantie 5 Mellilä p. 0400 510 010. JUHLAJA PITOPALVELUITA . Pienet timpurintyöt ja peltikuoriuunit. RUOSTESUOJAUKSIA . Sahantie 10, 32300 Mellilä P. Puhelin 763 2622. Kodinhoito, siivoukset, ruuanlaitto, pihatyöt, hoivapalvelu, lastenhoito ym. VERKKOSIVUSTOTUOTANTOA Internet-sivustot Web-sovellukset Multimedia Viljavarastontie 4 32200 Loimaa 040 5968 060 www.emesys.fi eMesys Ky Äänitysstudio ja AV-tuotantoa äänitys, miksaus, masterointi, radioja TV-mainokset, musiikkivideot Viljavarastontie 4 32200 Loimaa 040 7716 173 Starship Entertainment www.starship.fi . 045 122 4761. HIERONTAA . 0400 293 576. Puhelin 0400 457 641 Loimaan Lääkärikeskus. PESULAPALVELUJA . 040 524 7336 ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN Mm. . Koulutettu hieroja Johanna Kemppainen Alastaro. 0440 790 752. 050 350 6983. P. Sisustusneuvoja Tiina Rajala. Kauneusja jalkahoitola Wilhelm & Miina, Koulukuja 7, Loimaa. KAIHTIMET JA MARKIISIT . KOTIPALVELUJA Kotipalvelu RosaMaria, Lähihoitaja Leila Toivonen. Muista kotitalousvähennys. TAKSIPALVELUITA . klo 8-10. RAKENNUSKONEVUOKRAAMOITA . P. P. AUTOKOULUJA Remontti ja maalaustyö Hakenberg. LASILIIKKEITÄ . 044 305 6900. www.jormalaaksonen.net . 762 1350 www.kauneushoitolasabrina.fi Kauneushoitola Merja-Eliisa, Huvilakatu 14, Loimaa P. HAMMASTEKNIKOITA
1.500 € Kaupan päälle talvipak etti: lohkoja sisätilal ämmitin , erikoisv anteet ja talvirenk aat. SULJETTU Keräämme voimia Metallin perinteinen laivaseminaari la 9.2.su 10.2.2008 Kurssin aihe Paikallinen sopiminen joka on hyvin ajankohtainen aihe työpaikoillamme. Avoinna ark. 2 hengen hytissä Hintaan sisältyy -kuljetukset, koulutus ja koulutusmateriaali, iltapäiväkahvi ja ruokailu hotelli Seaportissa aamupala ja lounas laivalla Ilmoittautumiset viim. Paikka Hotelli Seaport, Turku / Viking Isabella Aika la 9.2. Lisätietoja ja ilmoittautumislomakkeita osoitteesta www.senu.. Valitse oma Suzukisi ja tule koeajolle vaikka heti! Uusi, tyylikäs ja tilava SX4 Sedan Mitäpä jos aloittaisit uuden vuoden uudella Suzukilla. 9. Paikallistapahtumamme on katselmus, jossa tuomaristo antaa palautetta esiintyjille. SX4 Sedanissa pääset nauttimaan erinomaisesta suorituskyvystä ja runsaista tiloista, esim. (yli 300 vaihturia) Lamminkatu 39, p. 3. 050 547 2907 Linja-auto aikatalu Lintuparvi klo 12.50 Lännen Tractors klo 13.00 takaisin heti laivan saavuttua Turkuun NUORI –KULTTUURI 2008 Paikallistapahtuma Loimaalla Kerää ryhmä ja osallistu 14.2.2008 klo 17.00 alkaen järjestettävään Nuori –Kulttuuri 2008 -tapahtumaan, jonka teemana tänä vuonna on tanssi! katutanssit (street, break ym.), nykytanssi, baletti, jazzja showtanssi, steppi, disco, etniset tanssit (kansantanssi, ?amenco, karakteri ym.) Ikäsarjat ja rajoitukset 1. 4. Vladimir Putin. talvipaketti arvo 1.400 € Grand Vitara -mallisto alk. talvipaketti arvo 1.200 € Liana Wagon -mallisto alk. klo 14.00-20.00 Seaportissa Seminaarin jälkeen siirrymme laivaan, joka lähtee klo 21.00 su 10.2. Toivotamme kaikki tervetulleeksi, toteavat Saarikon aukealaiset. Kuvien autot erikoisvarustein. 10. talvipaketti arvo 1.500 € 1.200 € 2.000 € 1.500 € 1.400 € 1.500 € www.suzuki. 17.900 € + toim.kulut 600 € = 18.500 € sis. 24.750 € + toim.kulut 600 € = 25.350 € sis. 3, p. Saarikon aukealla paukkuu Saarikon aukealla paukkuu uudenvuodenaattona alkaen kello 23.30. tai Henna Rusilta 050-377 5244, senu@loimaa.. 762 2140 Vainiola -40 % La 29.12. talvipaketti arvo 2.000 € Jimny -mallisto alk. Vesa Aaltonen. Autolla, jossa yhdistyvät erinomaiset ajo-ominaisuudet, miellyttävä ulkonäkö, kattava varustelu, korkea laatu, taloudellisuus, turvallisuus ja hyvät tilat. Autolla, jossa yhdistyvät erinomaiset ajo-ominaisuudet, miellyttävä ulkonäkö, katNyt saat Suzukit uusin hinnoin – ja kaupan päälle talvipaketin! SX4 -mallisto alk. kulutus 6,0–9,4 l/100 km, CO 2 140–228 g/km. Euran. 1952 / 1953. Lauantaina 29 joulukuuta 13 VASTAUKSET 1. Talvipakettitarjoukset ovat voimassa 15.12.-31.12.2007 välisenä aikana tehtyihin uusiin myyntisopimuksiin ja ne ovat voimassa 1.1.2008 jälkeen luovutettaviin autoihin. Hietamies. 14.490 € + toim.kulut 600 € = 15.090 € sis. Sinä ja joukkosi voitte nauttia täysin siemauksin tapahtumasta. 4 hengen hytissä 25 euroa/henk. Ryhmän jäsenistä 1/3 voi poiketa ikäsarjasta. Yhdistetyn. Alennetut hinnat koskevat 1.1.2008 jälkeen ensirekisteröitäviä autoja. Voit tuoda raketteja ammuttavaksi, mutta itse et voi turvallisuuden vuoksi ampua alueella, meiltä löytyy ampujat. Ilmoittautumiset Loimaan paikallistapahtumaan 31.1.2008 mennessä osoitteeseen senu@loimaa.?. – Meillä on glögi, rakovalkea ja muutama raketti, sinulla tulee olla omat eväät, sillä palveluumme eivät kuulu syötävät. 16-20 –vuotiaat (vuosina 1988-1992 syntyneet) 3. Saat paketit nyt erikoisetuna uusien veroalehintojen lisäksi, kun toimit ennen vuodenvaihdetta. Thomas Alva Edison. 17.900 € + toim.kulut 600 € = 18.500 € sis. 6. Toimi heti, saat jopa 2.000 € edun! SX4 Sedan -mallisto alk.17.490 € + toim.kulut 600 € = 18.090 € sis. hinnoista (Ei Kalevala) 9-15 ALE Kulta ja Kello Vesikoskenk. Mitäpä jos aloittaisit uuden vuoden uudella Suzukilla. 8-17.30 • la 8.30-14.00 LOIMAA LOIMAA AATTO AATTONA norm. Uusi, tyylikäs ja tilava SX4 Sedan Uusi Suzuki SX4 Sedan vie sinut perille tyylikkäästi niin kaupungissa kuin moottoritiellä. Teosten enimmäispituus on 6 minuuttia. Veroalen kunniaksi valmistimme muhkeat talvipaketit. 7. 8. 10-15 –vuotiaat (vuosina 1993-1998 syntyneet) 2. 3 hengen hytissä 30 euroa/henk. ma 14.1. 5. Sooloja ryhmätanssit osallistuvat samaan sarjaan. 2. Varsinainen aluetapahtuma järjestetään Turussa 8.-9.3.2008, josta jatkoon päässeet osallistuvat valtakunnalliseen tapahtumaan Kuopiossa 23-25.5.2008. Sarjaan otetaan esityksiä ilmoittautumisjärjestyksessä, mutta erityislasten ja -nuorten ryhmät (liikuntarajoitteiset, kehitysvammaiset tms.) ovat etusijalla. Pekingissä Kiinassa. 17.390 € + toim.kulut 600 € = 17.990 € sis. klo 19.50 saavumme Turkuun Kustannukset 20 euroa/henk. talvipaketti arvo 1.500 € Loimaan Laatuauto Palvelemme ma 9–18, ti–pe 9–17, la 10–14 www.loimaanlaatuauto.. Tarjouksia ei voi yhdistää muihin etuihin. talvipaketti arvo 1.500 € Swift -mallisto alk. 19,5. Kattavaan vakiovarusteluun kuuluvat ilmastointi, monipuolinen 8 kaiuttimen audiojärjestelmä ohjauspyöräkaukosäädöllä, sähkötoimiset ikkunat edessä ja takana, monipuolinen turvavarustelu, ESP (GLX malleissa) ja paljon muuta! EU-yhd. 1934. Vapaa sarja, johon osallistutaan hakemuksien perusteella. Ilmoittautumiset ohjataan keskitetysti Turun aluetapahtumaan. Veikko Ruohoselle, puh. 515 litran tavaratila on luokkansa kärkeä. Paikka on kymppitien, Hyrsynkulmantien ja Pihkurintien alueella Ypäjällä. 075 325 7950
tammikuuta kello 13 Hirvihovissa. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi selvästi jankottarien voittoon, mutta tällä kertaa Tarmo oli päättänyt lähteä peliin voitto mielessä. LoPS käytti hyväkseen nuoren vastustajansa hermoilun ja nakutti taululle helposti 4–1-voittolukemat. Ja kun kymmenen minuuttia oli täynnä, johtivat loimaalaiset peliä 5–3. Pisteet Jankolle 25–16. Tykkien joukkueessa pelaavat muun muassa nuorten maajoukkueessa esiintynyt Roope Riski sekä Turun Palloseuran Veikkausliigajoukkueessa esiintynyt Riku Riski. Palvelemme myös sunnuntaina klo 12-16. LoPS lähti sarjatauolle kuuden ottelun jälkeen. Joukkueen omat virheet koituivat kohtaloksi ja Tarmo vei lopulta erän lukemin 25–17. Nyt ilmaisia M-H rahteja! Torilehden ja sen tavaraa voit tilata 0400 288 744 tai lukea verkossa WWW.SAVENMAA.FI. LoPS tasoitti tilanteeksi 1–1, kun Aapo Hakalan älykäs ristisyöttö tavoitti Juuso Järvisen. Wilpas meni hetkeä myöhemmin 2–1-johtoon, jonka LoPS kuittasi nopeasti, 2–2. Otteluista tuloksena viisi voittoa ja yksi tasapeli, maalierolla 32–13, eli itseoikeutetulla kärkipaikalla. LELUALE! LELUALE! Turuntie 11, 32200 Loimaa, Puh. Isännän elkeitä vastustajalla olikin. ym. Loppujakson LoPS pelasi tiukkaa puolustuspeliä, yrittämättä sen enempää hyökätä. Vastassa oli Hongiston Tarmo. Tämän jälkeen kuului suurin karjahdus ikinä, kun Matti Poskiparran harteilla ollut iso gorilla katosi horisonttiin kapteenin rynniessä 3–3-tasoituksen aivan ekan puoliajan lopussa. Lankinen ajoi kohti maalia ja ampui viidestätoista metristä oikealla jalallaan (oikeasti Lankinen on umpivasuri, mutta kiillotti oikean jalan kengän) yläriman kautta takayläkulmaan. Hyvät suoritukset ja onnistunut joukkuepeli takasivat siis voiton erin 3–1. Tule kannustamaan oman kylän poikia ja katsomaan millaista peliä se ”salijalkapallo” oikein on. Ottelun ensimmäinen erä oli Tarmon hallintaa. Loimaan Palloseuran voi nähdä tulessa myös tauon aikana. Välittömästi seuraavassa vauhdissa hyvin maalissa pelannut Juhani Lehti vapautti Lankisen millintarkalla syötöllään. Turku Tampere Valtatie 9, puh. Toisella jaksolla LoPS siirtyi ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Wilpasottelu oli alussa todella kamalaa, kun salolaiset menivät johtoon jo puolen minuutin jälkeen. Jälkihässäköistä kaksi KaaRen pelaajaa joutui suoralla punaisella suihkuun, molemmat tuomarille suunsoitosta. SAVENTORIAUTOJEN TALVILOMANAJAN inventointiale jopa -50% verkkokaupassa WWW.SAVENMAA.FI . Vastustajana tällöin Kosken Kaiku. 14 Lauantaina 29 joulukuuta LoPS tappioitta futsalissa FUTSAL Loimaan Palloseuran tappioton putki jatkui futsalin nelosessa, tällä kertaa uhreina Wilpas 2 ja KaaRe. 02-762 2848 -30% -10% -40% -40% • Pesukoneita • Tiskareita • Pakastimia • Jääkaappeja • Kahvinkeittimiä • Partakoneita • Taulutelevisioita • Digibokseja • DVD-soittimia • Kaiuttimia • MP3-soittimia • Tietokoneita • Tulostimia • Kameroita •• JJääääk kaaaap pp peeeejjaa •• • Kahvinkeitt • • Partakoneeit • Parta -20% Tarjoustuotteita rajoitetusti. Wilpas osui ensimmäisellä puoliajalla vielä kerran mennen 3–2-johtoon. Tästä maalista saatatte kuulla puhuttavan myös kaupungilla. Maaleista kerrottakoon sen verran, että Antti Lankinen päätti vaihtopenkillä kiillottaa kenkäänsä sammalmättäällä. Monska Jankon naisille vierasvoitto Lentopallo Mari Helenius Jankon naisjoukkueen syyskauden viimeinen peli pelattiin sunnuntaina 16.12. ma-pe 9.30-17.30 la 9.30-14.00 Uudenv. TTTaau ulllu uttteellleevvvviiissiiio oiiittttaaaa •• D Diig giib b b bo ok ksseejjaaaaa • RUNSAASTI T l l i i i Palvelemme myös sunnuntaina klo 12-16. Toiseen erään lähdettäessä Jankon tuttu voitontahto alkoi näkyä. saapuu Loimaan Liikuntahallille nelosen toista lohkoa puhtaalla pelillä johtava Jyrkkälän Tykit. reilusti alennettuina! housuja jakkuja puseroita hameita ym. Loimaan Palloseuran siirtyessä 1–0-johtoon, koki KaaRen ego kolauksen. Järvinen pommitti pallon varmasti reppuun. Avoinna: Ma-To 10-17, Pe 10-17.30, La 10-14 ALE alkoi... Naiset lähtevät nyt ansaitulle joululomalle. stuotteeita Tarjous ...ja paljon muuta! ...ja paljon muuta! Tule hakemaan parhaat päältä! Tule hakemaan parhaat päältä! RUNSAASTI VALAISIMIA ALE HINTAAN! Pesukoneeita • Tiskareitaa • • Pesukoneeita • -50% JOPA JOPA • Digib boksejjaaaa • D DVD D-so oiittiim miiiaaa VALAISIMIA ALE! VÄLIPÄIVÄVÄLIPÄIVÄNyt Expert-liikkeessä. Joukkueen seuraava peli on 6. 02-768 3130, www.anselmuksentaikapuu.. Myös viimeinen erä oli Jankon hallintaa. Wilpas onnistui kaventamaan tilanteeksi 5–4, mutta lähemmäs he eivät päässeet ja näin Wilpakselle tuli kauden avaustappio. aatto 9.30-16.00 Kauppakeskus Loimari, Hossinkatu 1-3 Loimaa P. Paikalla on myös LoPS:n kanttiini tuoreen pullan ja Suomen parhaan kahvin kera. Hyvät kokonaissuoritukset ja vastustajan hiipuminen varmistivat erävoiton Jankolle pistein 25–14. Molemmat joukkueet olivat kumpikin vuorollaan johdossa, mutta jankottaret onnistuivat kääntämään erän kuitenkin itselleen luvuin 25–22. JyTy tuo mukanaan rumpuryhmän ja bussilastillisen faneja. Verkkokaupan KAHVITARJOILU!!. Ensimmäinen puoliaika muutenkin mentiin tasatahtiin. Jankon pelaajien kasvoilta paistoi väsymys, mikä helpotti vastustajan peliä. Lauantaina 29.12. Lohjalla. (02) 763 1551 Palvelemme: Ma-pe 8.30-18, la 9-14, su 12-16 miä rajoitetusti. Toisessa ottelussa LoPS kohtasi isäntäjoukkue KaaRen. Ottelu alkaa kello 19 ja kestää noin puolitoista tuntia. Kolmas erä oli ottelun tasaisin erä
viranhaltijan toimipisteessä päätöksentekoa seuraavan viikon maanantaina, mikäli ao. Valitsemme "Kuukauden Kuvan" – aiheena "UUSI VUOSI". MLL:n Oripään yhdistys Lasten oma ILOTUL ITUS ma 31.12.2007 klo 18 Oripään koulun pihalla. klo 14.30 Alastaron Allstars. Samalla kiitämme Oripään Osuuspankkia ja Oripään Lions Ladyja Telmustaikurin Taikatakkishow tukemisesta. • Taloustoimisto, os. ja 17.12. alk. Uudenvuodenaattona 31.12. Savikki kokoontuu vuodenvaihteen tunnelmissa ma 31.12. pientä ohjelmaa. P. Lisäksi yhtymähallitus voi pakottavista syistä poiketa kokousajoista sekä pitää tarvittaessa ylimääräisiä kokouksia. kerros, Vareliuksenkatu 1, 32200 Loimaa, on avoinna arkisin ma-to klo 8.0015.30 ja pe klo 8.00-14.30. • Yhtymähallituksen kokoukset pidetään pääsääntöisesti joka kuukausi, lukuunottamatta heinäkuuta, jolloin kokousta ei pidetä. 205/55-16 Kitkarenkaat km ajetut 210 e. Myös myynti mahdollinen. Loimi ranta kutsuu Tervet uloa! . 040-4109915. 3.1. saunalla 67, 80, 116 ja 130 m 2 ja yksi Okt. Yhtymähallitus 19.12.2007 LOIMAAN SEUDUN KANSANTERVEYSTYÖN KY. 02-7 EN JUHLI Esko Suominen Tuulikki-äitimme ystävät ja sukulaiset, olette lämpimästi tervetulleita juhlakahville, kun juhlimme hänen 80-vuotispäiväänsä lauantaina 12.1.2008 klo 13.00-16.00 Alastaron seurakuntatalolla. Simo, Aino, Paavo, Leena ja Juha Loimaan Kamerat ry: Vuoden 2008 ensimmäiset kerhoillat pidetään ti 8.1. Orisuon yhdistykset. Kaikki mukaan. 044/2925089. Ohjelmassa Loimaan Soittokunnan esittämää musiikkia ja kaupunginjohtajan tervehdys. klo 15. 80-vuotta ”M y llytys a lkaa ” 31.12.07 klo 21.00-1.30 TARJA LEIJÓN Ravintola MYLLYPIRTTI Punkalaidun 040 748 5605 (A-oikeudet) Loimaan Seudun Mielenterveysyhdistys Savikki ry kokoontuu Loimaan Nuorisotalolla (Pikatie 2, Loimaa) lauantaisin ja maanantaisin klo 11-15. Iso välijäähdytin 160 e. Ota kuvia mukaan katseltavaksi. Loimaan Seudun Sotaveteraanit. klo 22 Virttaan KAROLIINASSA P. Auto Oripäästä klo 11. klo 21 alk. klo 11-15 Loimaan nuorisotalolla. Jos nähtävilläolopäivänä toimipiste on suljettu, nähtävilläoloaika on seuraava toimipisteen aukiolopäivä. Tied. Harjoitusottelut la 29.12. Säästä rahaa! Soita 050 2694. Ota kuvia mukaan katseltavaksi. 420 e. Valitaan yhdessä "Kuukauden Kuva" – tammikuun aiheena "Jouluvalot", helmikuun aiheena "Uusi Vuosi". Vanha naisten polkupyörä muutamalla eurolla. 6. SEKAHAKUKARKELOIHIN soittaa Ari Kuivalainen & Iltarusko Liput 7,Ilotulitus klo 24.00 Loimiranta kiittää kaikkia kuluneesta vuodesta ja kohottaa uudenvuoden maljat klo 00.15 Tulossa pe 4.1. Vuokrattavana Loimaalla pienkerrostalossa 1 h+k+sauna+parveke 43,5 ². tinanvalantaa ja karaokea. 70-luvulta tai mielellään vielä vanhempi. 1 h + k + kph + parveke Kalevalankadulla. Jäsenkuntien kunnallishallituksille lähetetään jäljennös yhtymävaltuuston pöytäkirjasta. arkisin klo 10-12 välisenä aikana p. 762 7113. Alfa Romeo 15" aluvanteet 5x98 260e. Loimaan Työväentalolla ti 1.1. Kojonkulman Marttojen ja Maamiesseuran uinti-ilta Vesihovissa to 3.1. Vietämme yhteisiä ”loppiaisia” Kerhotuvalla pe 4.1. 484 1739, 762 4041 Satakunnantie 1 Loimaa Savikin miesten keskusteluryhmä kokoontuu ma 7.1. klo 12. Pääterveysasema, 3. Loimaan nuorisotalolla. Mikäli em. Jäävuoro su 30.12. klo 18.30. Liikuntahallilla, klo 14 LoKoKo-Vilpas ja klo 17.30 LoKoKo-RaiPs. LoKoKo miehet I. Jäsenkuntien kunnallishallituksille lähetetään jäljennös yhtymähallituksen pöytäkirjasta. Curling, harjoitukset su 30.12. Vampulan eläkeläiset ry. 02-762 2341 Vuokrattavana remontoitu kaksio Hirvikoskelta. Punaisen Ristin ystäväkokoontuminen Päiväpirtillä ti. klo 18. klo 11-13. Uudenvuoden vastaanotto Loimaan torilla 31.12. KOKOUKSET VUONNA 2008 • Yhtymävaltuustolla on kaksi varsinaista kokousta vuodessa. Arja ja Harri Salminen LEISKUN BINGO / JAHTI 550 /48 p. 2008 ovat 23.1., 20.2., 27.3., 23.4., 28.5., 18.6., 27.8., 24.9., 15.10., 26.11. 766 9176 RAVINTOLA KAROLIINA Virttaa p. Kerho on ti 8.1. järjestetään tänä vuonna klo 20.30 alkaen. 2008 ovat 8.5. Löydetty ilman ketjua. Vuokrattavana rivitalosta kaksio 2h+avokeittö+vh. Yhteislaulua ym. klo 12 Osuuspankilla. klo 18.45 PÄÄKIERROS 170 Viitosbingo/Ventti 1 KIRJA 5 SEURAAVAT 2 IRTOLIUSKAT 2 Loimaan Leisku Vuokrattavana 1.2.2008 alk. Loimaan Seudun Kansalliset Seniorit, hallitus kokoontuu 8.1. Ota yhteys p. 040-572 0941. Kiitos Loimaan Asennuspalvelu Oy:lle hauskasta pikkujoulusta. • Yhtymähallituksen ja yhtymähallituksen asettamien toimikuntien pöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävänä kokousta seuraavan kuukauden 5. 050-557 6662. päivänä virastoaikana kuntayhtymän taloustoimistossa. Alustavan suunnitelman mukaan yhtymähallituksen kokoukset v. viranhaltija katsoo sen tarpeelliseksi. 050-408 3411. 2ker. Tilaisuus päättyy ilotulitukseen klo 21.00 KIITOS teille kaikille kun olette muistaneet meitä jouluna. Kello 14. P. KARAOKETANSSIT uudenvuodenaattona 31.12. Hyvää Uutta Vuotta 2008! Hannu Salonen Ei juhlia, ei muistamisia.. ja ti 12.2. Lauantaina 29 joulukuuta 15 OSWALD SUORAT KAUPAT Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15 Nuorisotalon alakerrassa. Äly hoi! Myös vuokralla omaksi isot RT-as. • Mitä edellä on mainittu viranhaltijapäätöksistä, sovelletaan vastaavasti myös yhtymähallituksen puheenjohtajan hallintosäännön perusteella tekemiin päätöksiin. Avantouimareille ja muillekin halukkaille savusauna lämpimänä ti 01.01.-08 klo 16 alkaen. Alustavan suunnitelman mukaan yhtymävaltuuston kokoukset v. Loimaan Kamerat ry: Helmikuun kerhoilta pidetään ti 12.2. Tilinpäätös on hyväksyttävä kokouksessa, joka on pidettävä ennen toukokuun loppua sekä taloussuunnitelma ja seuraavan varainhoitovuoden talousarvio on hyväksyttävä ennen lokakuun loppua pidettävässä kokouksessa. Loimaan Seudun Op:ssa Väinämöisenk. Palv. . 195/70-C15 pakun uudet nastarenkaat 230 e. klo 18 Kauko Ojalan luona, VanhaHämeentie 86 (88). VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET 2008 • Viranhaltijapäätökset, jotka on hallintosäännön perusteella siirretty viranhaltijoiden päätösvaltaan, pidetään nähtävinä ko. ja 30.10. klo 18.30 ALE on alkanut Kauppalankatu 9-11, Loimaa puh. Heti vapaa. Tämän lisäksi yhtymävaltuusto voi kokoontua tarpeen mukaan ylimääräisiin kokouksiin. Vetäjänä diakoni Osmo Leikasto Loimaan seurakunnasta. VW Transporter V vm 03-07 16" teräsvanteet uusilla nastarenkailla, hp. päivänä taloustoimisto on suljettuna, siirtyy pöytäkirjojen nähtävilläolo vastaavasti seuraavaan aukiolopäivään. P. PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVÄNÄOLO 2008 • Yhtymävaltuuston pöytäkirjat ovat yleisesti nähtävänä kuntayhtymän taloustoimistossa yhtymävaltuuston määräämänä aikana. P. Kauko Ojalan luona, Vanha-Hämeentie 86 (88). Mikko Alatalo teemana Juice Leskisen laulut p. läh. 045-1380466. Ohjelmassa mm. Tied. Mukana olleet Tunnetko omaksesi medaljongin Heli 5.10.2007
Tiistaina 1.1. Yrttiset jauhelihakepit (noin 10 kpl) Iloista uutta vuotta! Iloista uutta vuotta! ALE ALKOI! ALE ALKOI! Pukeutumisen Pukeutumisen Palvelemme vuoden vaihtuessa: Sunnuntain a 30.12. Kuullota sipulia öljyssä pannulla hetki. klo 7-18. Muotoile taikina varrastikkuihin ja paista keppejä 200 °C:ssa noin 15 minuuttia. Sekoita sipulit, persilja ja mausteet kulhossa, lisää kananmuna ja jauheliha. 16 Lauantaina 29 joulukuuta Lue lisää: www.ruokamaailma.fi 1 sipuli 2 valkosipulinkynttä 1,5 dl hienonnettua persiljaa 2 tl kuivattua minttua suolaa ja mustapippurirouhetta 1 kananmuna 400 g jauhelihaa Lisäksi puisia varrastikkuja Kuori ja hienonna sipuli. suljettu.. Kuori ja hienonna valkosipuli. Maanantain a 31.12. klo 12-21