Vaan tärkeintä ehkä sittenkin oli eri kulttuureista kotoisin olevien ihmisten mahdollisuus kohdata paikallisia asukkaita. KIRJOITTAJAVIERAS TORSTAI 29.4. Sivu 8 Kurdileipää, olkaa hyvä Fakhalta kurdileivän teko käy käden käänteessä. vuosikerta P 1 D Nro 47 Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Rotarit kiersivät kouluissa kertomassa pyöräilykypäristä ja antamassa muutenkin liikennevalistusta. Loimaan talousalueen paikallislehti • 96. Fakha opiskelee suomea maahanmuuttajien työvoimapoliittisella kurssilla Loimaalla. Kurssin osallistujat ovat eri puolilta maailmaa, mutta tavoite on yhteinen: saada eväitä kotoutumiseen uudessa kotimaassa. Tarjolla oli paitsi kurdileipää, myös muun muassa kosovolainen herkkuleivoskahvila, kiinan kielen pikakurssi, Pakistanaiheinen näyttely ja tietoisku Kazakstanista. Salo toteaa, että sivistyksen ulottumattomiin karkaava raha ei jakaannu vaan kekoontuu. Kurdileipä on nopeasti valmista. Kielen oppiminen on perusta muulle sopeutumiselle, käytännössä pyrkimykselle työllistyä. Sivu 3 Luvassa vappua ANU SALO Fanni Varho käyttää pyöräillessä aina kypärää. Taikina on yksinkertainen: vettä, suolaa, vehnäjauhoja ja hiivaa. Loimaan koululaiset käyttävät jo kiitettävän ahkerasti pyöräilykypäriä, mutta asian tärkeydestä kannattaa muistuttaa edelleen. Suomi, hyvä maa.. alv. Vapunaattona saataneen myös joitakin paikallisia juontokuuroja, joita Juha Koivisto ja Hannu Einola pudottelevat yleisön niskaan Loimaan vapunavauksessa. ANU SALO Loppuviikoksi on luvassa vappua. Sivu 6 Sivistymätön raha kekoon Loimaa Anu Salo Fakha ottaa kämmeniensä väliin kimpaleen vehnätaikinaa, pyöräyttää sen ilmassa ohuemmaksi ja venyttää taikinaa pyöreän tyynyn päällä vielä lisää. Sota. Sivu 11 Kypärä päähän ja polkemaan Valmentaja Heikki Ketola sai Latvian turnauksessa kosteat kiitokset pelaajilta, sillä turnaus oli joukkueen viimeinen yhteinen juttu tällä kokoonpanolla. 2010 Pasi Salo arvelee, että työ ja raha voivat osaltaan pelastaa hyvinvointivaltion mutta siihen tarvitaan myös sivistystä. TIINA NAULA – Kun lähtee pyöräilemään, on viisasta laittaa kypärä päähän, Peltoisten koulun tokaluokkalainen Fanni Varho sanoo. Juhlaennuste lupaa voimakasta keväänpuoleista hyväntuulisuutta, joka puuskissa saattaa yltyä iloksi. Sivu 12 HEIDI PELANDER Rockcats veti Jacksonia – Me kurdit, ei kotimaata. Loimaalla opiskelevat maahanmuuttajat esittäytyivät avoimien ovien päivänä. Sivu12 TAPANI KORVENPÄÄ Vetiset kiitokset valmentajalle Naisvoimistelijoiden kevätnäytöksessä esiintyneen edustusryhmän Rockcatsin Jacksonmixistä löytyivät myös Thriller-kappaleeseen kuuluvat hirviökädet. Sitten hän keikauttaa leivän paistumaan kuumalle levylle ja kääntää paistoksen hetken kuluttua
Varsinais-Suomen Liikunta ja Urheilu palkitsee kaikki mestariliikkujat diplomilla ja mitalilla. Teijo 30.4. Ma 3.5. klo 10 sanapalvelus, Pääkkö. 4. Mestari-ja Kisälliliikkujakortteja voi tilata Loimaan kaupungin liikuntatoimistosta tai LiikU:n toimistosta 10 euron kappalehintaan. klo 13.30 Vanhustenpäivä Loimikodilla. Kastettu: Iina Isabella Koivisto, Iida Matilda Poskiparta, Liia Myy Maria Salminen. Ke 5.5. Mäkinen ei sisäänpääsymaksua Tervetuloa! Kulttuuripalvelut Loimaan Taideseura pystyttää perinteisen vappukahvilan ja siihen liittyvän taidenäyttelyn Art Tyynelään. Jokaisella varsinaissuomalaisella on myös mahdollisuus suorittaa Mestariliikkujatai Kisälliliikkuja-titteli pyöräillen, rullaluistellen tai sauvakävellen. Äitienpäiväjuhla srk.talolla klo 11. *Ilmoittautuminen syksyn päiväkerhoihin: lomakkeita kotisivuilta, kerhosta, kirkkoherranvirastosta tai anja.uusitalo@evl, 050-5442984. Kirjaukseen oikeuttava matka on vähintään 10 kilometriä pyöräillen, kävellen, hölkäten tai rullaluistellen. Tavoitteena on tarjota liikkujille haasteellinen kampanja ja motivoida kaikenikäisiä pyöräilemään ja rullaluistelemaan. Kaikella on aikansa -valokuvanäyttely Saran kahvila-ravintolassa Loimaalla toukokuun alusta heinäkuun loppuun. Toimitus: Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030, 050 555 7526. Lapset *Kesäkerho Kanta-Loimaan ja Alastaron srk-talolla 7.-24.6. Taideteoksiaan näyttelyyn ovat tuoneet Rauni Heikkilä, Reijo Mäkilä, Kristiina Nyman, Svetlana Brezitskaya, Sirkka Torkkeli ja Pirkko Siivonen. Ti 4.5. Lisäksi kampanjan osallistujien kesken arvotaan muita palkintoja. klo 14 lähetyspiiri srkkodilla. Vielä on paikkoja. 13: 12-13 30.4. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 104 6 kk 61 4 kk 46 Kestotilaus: Lask.jakso 12 kk 97 6 kk 49,50 4 kk 34 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Hepr. klo 13 Nahuntuvan hartaus. Vapaa pääsy. klo 10 messu, Alanen, Koivunen, Pihlajamaa. Ke 5.5. Urjalassa syntynyt Salo (s. ORIPÄÄ HELLUNTAISEURAKUNTA KONSERTTEJA www.loimaanseurakunta.fi Kanta-Loimaan kirkko To 29.4. La 1.5. klo 9.30 Kaupunginkirkossa, ke 5.5. talolla klo 16. Mellilän alue: kunnantalo, Mellilänjärvi, Isonperän koulu, 9-tie, entisen huoltamon piha. Vappukahvila Art Tyynelässä, Satakunnantie 31, la 1.5. Kunnat kisaavat jälleen vapusta juhannukseen siitä, missä kunnassa kertyy eniten kuntoilusuorituksia. 13: 15 KUOLLEITA KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA KEVÄÄN ja kylvöjen siunaus Ypäjänkylä seurojentalo ensi ti. klo 14 kehitysvammaisten kerho Tuulensuun asuntolassa. 9 Riston vetämänä. klo 9.30 Alastaron kirkossa. Matkapojat Turku 010 2323970. Haastepyöräily kannustaa kuntoilemaan AVOIMET TYÖPAIKAT. Klo 18 Kaupunginkirkon raamattupiiri. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Klo 17 yhteislauluseurat Tuttujen Tuvalla, juonto Heikki Lehtonen. klo 9.30 Kanta-Loimaan kirkossa, to 6.5. Bussi Ypäjä-Loimaa. klo 18-19 arkipyhäkoulu. Ti 4.5. klo 13 Niinijoen-Pappisten päiväpiiri pankilla. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,09 /pmm 3-sivu 2,09 /pmm Tekstissä 1,95 /pmm Tekstin jälkeen 1,68 /pmm Takasivulla 2,07 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,44 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,68 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,07 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. To 6.5. Lätynja makkaranpaistoa (omat makkarat). 14–18 ja ma–pe 3.–7.5. Su 2.5. huhtikuuta 2010 TÄNÄÄN 29.4. Hänen mielestään ruosteen ja lahottajasienien maailmassa on jotain haikeaa kauneutta. Kustantaja: Priimus Media Oy. To 6.5. klo 14 kehitysvammaisten kerho Hanhenpuistossa. Kahvit maatalousnaisilta. Kastettu: Teo Anton Kujanpää, Emilia Aina Kaarina Virtanen Kuollut: Urpo Evert Saarelainen 91 v, Helvi Vappu Inkeri Erkkilä 91 v Kirkkoherranvirasto avoinna ti ja ke klo 9-12. Ti 4.5. Aurinko laskee kello 21.25. klo 19 Sana ja rukous Ter vetuloa tilaisuuksiimme ! Savipellonkatu 5, puh. Mirja, Miia, Mira, Mirva, Mirka, Mirjami, Mirkka Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 5.27. Loimaan Kaupunginkirkko To 29.4. Haastepyöräily saa vuosittain Lounais-Suomen pyörien päälle. klo 12 sanapalvelus, Pääkkönen, Kilpiö. LOIMAA nen, Kilpiö. Rauni Heikkilä: Kevättuulessa. Alastaron alue: keskusta: terveyskeskuksen piha, Hennijoki: Huhtamontien risteys, Kärkkäänjoki: Kalsinkulmantien risteys, Tammiainen: Tirmanmäki, Mälläinen: Kiikankujan tienhaara, Virttaa: Virttaanraitti–Keihäskoskentien risteys, Kotarammi: Kotarammintien–Kanteenmaantien risteys, Koskenkylä: Koskenraitin–Kojonkulmantien risteys, Reitola: Kesärlän tienhaara, Hanhijoki: Kiikankujan tienhaara, Ylhäinen: Haaroistentie 249:n jälkeinen pysäkki. klo 12 Hirvikosken päiväpiiri srk-talolla. klo 14 Juontaa Jorma K. Toimitussihteerit: Sampsa Hakala, Tiina Naula. Katoavan ajan kuvia Loimaa: sairaanhoitaja, leikkikenttätoiminnan ohjaaja, kirjastovirkailija, kioskimyyjä(yrittäjä), kokki, yrittäjä(kuormalavat), iltasiivooja, myyntija asiakaspalvelu, siivooja, päiväkodin johtaja, museo-opas, liikunnanohjaaja, myyntineuvottelija, torimyyjä, asiakasneuvottelija, asiakaspalvelija, yöhoitaja, särmääjä, kebabin ja pitsantekijä, kassatarjoilija, ylihoitaja, apulaisosastonhoitaja, lähihoitaja, lastenhoitaja, henkilökohtainen avustaja, ravintolakokki, ravintolatyöntekijä. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. AJANTIETO: NIMIPÄIVÄT: SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. klo10. 1950) on käynyt Kankaanpään Taidekoulun ja on toiminut opettajana Loimaan ammattija aikuisopistossa vuodesta 1983. Näyttely on avoinna viikon ajan. Kuollut: Eevi Kiiski 91v, Elsa Markkula 90v, Antti Läärä 75v, Jorma Olavi Mikael Niemi 69v. klo 17–19. *Jukka Salminen ja GIBU GIBU -musiikkikertomus Etiopiasta ti 4.5. Kirjauksen suorituksestaan voi tehdä kaikkiin matkan varrella oleviin kuntolaatikoihin. Avioliittoon vihitty: Toivo Tapani Koivisto ja Sari Johanna Rissanen. klo 9.30-13. Klo 19 konsertti, Ulla Ora laulu, Mäkinen säestys. Raamattu-piiri srk. klo 9.30 Mellilän srk-kodilla ja pe 7.5. 7.5 klo 16 srk-koti ja Keväisten laulujen ehtoo la. su pääsiäisestä 2.5. VUOTTA 59 PÄIVÄN SANA 29.4. Hepr. Metsämaan kirkko Su 2.5. Su 2.5. Tapahtumat La 1.5. klo 13.-23.30 Kristus-päivä Tampereella, www.kristuspaiva.fi. Salon mukaan monet hylätyiksi tulleet kohteet kuten ladot, navetat, saunat ja mökit sekä niiden kätkemät esineet ansaitsisivat paremman kohtalon kuin ruostua ja lahota sijoilleen. Olkaamme sen tähden hänen välityksellään alati uhraamassa Jumalalle kiitosuhria, niiden huulten hedelmää, jotka tunnustavat hänen nimeään. To 6.5. Klo 18 kesä 3 -leirin vanhempainilta. Kirjauslaatikoiden sijaintipaikat: Loimaan alue: Kauhanoja: Alkinkulmantie, Petäjoen tanssilava, Karhula: Elomaan lato, Maatalousmuseo Sarka, Niinijoki: Kertunmäki, Oripää–Alastarotien risteys, Knuutilan vanha riihi, Pappinen: Eskolan Heikin aitta, Kurittula: Toukola, Kojonkulma: Säterin kyläkauppa, Kojonperän kyläkauppa, Haara: entinen koulu, Metsämaa: Lähikauppa, Heikkilän korjaamo, Telkuntien risteys, Koskenrannan risteys, Orisuo: Kerhotupa, Hirvikoski: ennen pyörätien alikulkua, Pappilan lenkin varrella, Juvantien risteys, Kemppilä: Uitontie Leimun tilan jälkeen. Sanajumalanpalvelus kirkossa . Salo kertoo löytäneensä suuren osan kuvauskohteista koiransa kanssa kulkiessa, koska silloin tulee menneeksi paikkoihin, joihin ei muuten päätyisi. klo 13 vanhemman väen raamattuja keskustelupiiri srk-kodilla. Simaa ja taidetta Art Tyynelässä Katoavan ajan ja häviävän ympäristön haikea kauneus välittyy humppilalaisen Eeva Maria Salon valokuvista, joita tulee esille maatalousmuseo Sarkaan. Alastaron kirkko Su 2.5. Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen kansan omalla verellään. Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään kantaen. Näyttelyn kuvat on otettu kaikki Humppilassa, ”koirankantaman päässä” Salon kotoa. Loimaalla pyöräilykampanjaa jatketaan juhannuksesta elokuun loppuun kuntopyöräilynä. klo klo 12–18, su 2.5. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Länsi-Lappi ja Norja Nordkapp. To 6.5. Ma 3.5. Hautausmaatalkoot klo 12. Toiminta maksutonta, eväät mukaan, ilm. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. TORITAPAHTUMA tulossa pe. klo 12 messu, Alanen, Pihlajamaa. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Uutta ohjelmistoa. 5 klo 19. klo 18 lähetyspiiri (SLS) srk-talolla. www.loimaanlehti.. 8.5 klo 18 kirkossa. klo 10 sanapalvelus, Szarek, Mäkinen. Su 2.5. 040 8455740 www.loimaanhelluntaiseurakunta.fi Loimaan Soittokunnan perinteinen VAPPUPRUTKAUS Heimolinnassa la 1.5. Klo 16.30 isoskoulutus ja klo 18 nuortenilta srk-talolla. 4. anja.uusitalo@evl.fi tai 050 5442984. klo 13 Koulukujan raamattupiiri. YPÄJÄ Su 2.5. klo 10 pyhäkoulu Pahikasten kodalla. Ehtoollishartaus Vanhainkodilla klo 14. Esitteet ja ilm. klo 11 Ehtoollisjumalanpalvelus, pyhäkoulu, S Paldanius – klo 18 Raision KAN-kodin vierailu, Mikko Vähä-Lassila Ti 4.5. klo 12 Rukoustilaisuus Ke 5.5. Lapsikuoro, tervetulosanat Markus Ylijoki, puhe Irma Nikkola. RUSKAMATKA kaikille avoin 17-24. 2 Torstaina 29. Painopaikka: Allatum Oy. Mellilän kirkko To 29.4. Lehtonen. klo 19 häämusiikki-ilta Mellilän kirkossa, Rouhiainen, Kilpiö, Lill. . Tarkemmin viikon päästä. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Myyntineuvottelija Päivi Alm-Huhti (02) 588 8022 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 588 8028 Tilaustenhoitajat Tarja Säteri, Maarit Saarinen (02) 588 8088 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Toimittajat: Sari Keskitalo, Kari Nummila, Anu Salo, Marika Timonen
– Se on myös semmoinen juttu, että me olemme pesemisen ammattilaisia. KLO 9.00 HERKKUTORILTA19 95 kg 14 90 kg 9 95 kg 19 95 kg 17 90 kg 14 90 kg 6 95 kg 10 90 kg 11 95 kg KATKARAPU KIMARA LOHIMEDALJONGIT KREIKKALAINEN SALAATTI JOKI-, JÄTTIJA KATKARAVUN PYRSTÖT Ruokamestarin SMETANA SILLI SAVUSTETTU NIERIÄ HERKUTTELIJAN PIHVI porsaan kaslerista VALKOSIPULIPIHVI porsaan ?leestä Kauppiaan OHUT OLUT PIHVI porsaan ?leestä HERKKUSIENI 200 g 1 49 rs Ilman korttia 1,99 VIHREÄT SIEMENETTÖMÄT RYPÄLEET 500 g 1 49 rs Ilman korttia 1,99 Loimaa Anu Salo – Niin me on päätetty, että se on loppu nyt. klo 18 asti la 1.5. Se on se mököttäminen kerta kaikkiaan nyt loppu, vappuvirtuoosi Vappu Huiska sanoo ja heilauttaa sekavaa kampaustaan. Sen toiminnassa painopisteenä on lisätä kummankin maan kansalaisten välistä ystävyyttä ja kanssakäymistä. Odottaessa, Vappu Pimeä mainostaa. Loimaan osasto järjestää tänä vuonnakin Venäjän matkoja,kuten Kurkijoen–Sortavalan matkan, johon sisältyy käynti Valamon luostarisaaressa. – Vappuna on yleensä keskimääräistä huonompi olo. Täten taiteilijanimien taakse kätkeytyvät Juha Koivisto ja Hannu Einola auttavat pesemään talvimökötykset tiehensä perinteisessä vapunavauksessa Loimaan Keskuspuistossa. Sitä pitää ihmisten tekemän. Koivisto valittiin myös Rautaja Rakennuskaupan Kauppakumppanit ry:n puheenjohtajaksi kauppiaspäivien kevätkokouksessa. KLO 10 PERJANTAINA ERÄ VAPPUNAKKIA ALK. (02) 7636 410 jyrki.koenkyto@k-supermarket.. Ilman korttia 3,10 /2-pack (0,77 l) sis. ja su 2.5., ellei toisin mainita. Kahvitus klo 17. Loimaalaisoptikot ovat käyneet tutkimassa asukkaiden silmiä ja kymmeniä silmälaseja on toimitettu niitä tarvitseville, joilla omat rahat eivät riitä välttämättömien silmälasien hankkimiseen. Venäläiseen kulttuuriin on mahdollisuus tutustua, kun osasto järjestää matkan Turkuun venäläisen baletin tähtien galakonserttiin Sigyn-salissa. Pesemme mitä vain. Vapunavaus Loimaan Keskuspuistossa pe 30.4. Koivisto valittiin puheenjohtajaksi. N. Kauppiasyhdistyksen kevätkokouksessa valittiin ketjun hallitukseen erovuoroisista jäsenistä uudelleen muun muassa Jaakko Koivisto Loimaan Puuja Rakennustarvike Oy:stä. 7-21, la 7-18, su 12-18 L O I M A A 21 60 24-pack Karhu III-OLUT 24 tlk x 0,33 l (2,27 l) sis. Avustuksia Inkeriin VARSINAIS-SUOMI Loimaalainen matkailuasiamies Ulla Kaskiluoto Vihreästä Kolmiosta on valittu maakunnan kulttuuritoimikuntaan. PALVIMESTARIN KONSULENTILTA TORSTAINA KUUMAA POSSUNMAKKARAA ALK. Arvaisiko tässä vielä ihan tosissaan muistuttaa, että juhlan aihe, työ, on tietysti tärkeää. Itseäänkin naurattaa. pantit 0,80 -48 % KAIKKI SANTA MARIA TEX MEX -TUOTTEET (ei Santa Maria Tex Mex Soft Tortilla original) -15% K-supermarketit Loimaa palvelee seuraavasti: pe 30.4. Kai aiheesta on mahdollista sanoa jotain vakavaakin. Maakuntahallitus nimesi toimikunnan jäsenet ehdotusten pohjalta. Harjoja paremmin herroille kun sopivat herjat. pantit 0,80 rajoitus: 2x2-pack/talous 2 79 rs 3 50 95 pkt BROILERIN FILEESUIKALE naturel, 250 g (11,16 kg) Kariniemen LIEKKIJA HUNAJASIIVET 700 g (2,50 kg) yksittäin 2,09 pkt (2,99 kg) Santa Maria Tex Mex Soft TORTILLA original, 336 g (2,83 kg) 1 99 2-pack 22 90 kg Atria takuumurea NAUDAN SISÄFILEE kokonaisena rajoitus: 1 kpl/talous 2 pkt Vappuherkut K-supermarketista Voimassa to–pe 29.–30.4. Torstaina 29. Osasto järjestää myös parhaaseen kesäaikaan Pietarin matkan, johon sisältyy muun muassa käynti Jusupovin palatsissa, mikä on toivottu, mutta vaikeasti saatava kohde. – Jos juhlii perinteisin menoin, niin kannattaa muistaa, että tippaleipä ei tapa – heti, herra Huiska sanoo. klo 18. Osaston puheenjohtajana toimii Eila Rautanen ja sihteerinä Tarja Kiviniemi. suljettu su 2.5. huhtikuuta 2010 3 Hinnat voimassa to-pe 29.-30.4. ANU SALO LOIMAA Suomi-Venäjä-Seuran Loimaan osasto harjoittaa humanitääristä avustustoimintaa Inkerinmaalle. pantit 3,60 voimassa 1.3.-2.5. Koivisto on luotsannut Rautanet-ketjua vuodesta 2005 alkaen. Tihkovitsaan ja Volosovoon on ollut silmälasiprojekti. Suomi-Venäjä-Seura on avoin, poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö. Tavoitteena on myös lisätä venäläisen kulttuurin tuntemusta. N. klo 12–18 Hyvää vappua! Ristorante PIZZAT pakaste, 255-390 g (7,84-5,13 kg) 4 00 Ilman korttia 5,58 /2 kpl (10,94-7,15 kg) yksittäin 2,79 kpl 2 kpl -28 % Aleksis Kiven katu 11, puh. PEPSI, PEPSI MAX ja 7UP 2 plo x 1,5 l (0,40 l) sis. Se on vakava asia. Harjoja herroille ei anneta, mutta mikrofonit kai sentään. ark. Ulla Kaskiluoto kulttuuritoimikuntaan LAHTI Rautanet-ketju ja Rautaja Rakennuskaupan Kauppakumppanit järjestivät Lahdessa kauppiaispäivät, joilla tehtiin henkilövalintoja. Se on vappu & loppu nyt Juha Koivisto ja Hannu Einola juontavat vapun avatuksi ja Leipätytön pestyksi Loimaan Yrittäjien vapunavauksessa huomenna. Parivaljakko juontaa tilaisuuden ja antaa samalla vinkit työn juhlan asianmukaiseen viettoon. Kulttuuritoimikunnassa on yhteensä 11 jäsentä, ja sen toimikausi kestää vuoden 2012 loppuun asti
En tarkoita lipsahduksia, kuten navakan välisiä tuulia, Lappi siirtyy hiljaa pohjoiseen tai merialueilla on metsäpalovaroitus. ”Oskarin äidin” viiltävä tuskanhuuto on riipaisen koskettava; sen tunnistin aidoksi. KU P.S. Pikku Johanna kuiskasi äidilleen: – Hei, Miuku on taas nukahtanut ja unohtanut sammuttaa moottorin. P.s. Ensi kerralla lupaan laittaa ilmoituksen (jos en unohda). UUSIA tuulia reklamoinnin alalla edustaa valtalehdestä bongaamani seuraavanlainen otos. Otamme mallia aikakausilehdistä ja perustamme lääkäri vastaa -palstan. Kirjeestänne ei selviä, oletteko ko. Pienen toiminnan kanssa olemme mukana. Erilaisten päätösten takaa paljastuvat prosessit ovat usein hirmuisen pitkiä ja monisyisiä. Mutta jokainen asiakas on tärkeä. Ilmoittaudu heti. Elämäntaiteilija Filosovi Pentti Tuominen . tiimityö. Ainakin vappuun asti vielä vapaa pääsy. Kopeista päätellen kevät on tullut ja juoksuaika alkanut... 4 Torstaina 29. Nimimerkki, Jo nuorenakin nukahdellut, kysyy, miksi verenpaine on heti herättyä korkealla. MTK-laista termiä käyttäen, meillä loimaalaisen lähiön asukkailla eli alastarolaisilla on oma lehmä ojassa. Ei kai kellekään käy näin vappuna, eihän... Tilauskanta on elpymässä, tehtaiden kapasiteettia on otettu asteittain jälleen enemmän käyttöön ja esimerkiksi rakennusteollisuudessa henkilöstön määräkin olisi EK:n tutkimuksen mukaan kasvamassa vähitellen. Loimaalla kauppiasvetoisessa ketjukodinkoneliikkeessä ystävällinen ja asiallinen palvelu, toisin on muualla! Tyhmää maksaa liikaa . Mekin kilpailemme kulttuurinähtävyydestä. Onko Vesikosken padon luukut kenties rikki. dino anorexis). Käy katsomassa. Maailman kauneimman nähtävyyden, eli Suomen suven, lähestyessä olisi tyylitöntä lopettaa juttua yllä olevaan tunteenpurkaukseen, joten… Kissa nukkui lämpöpatterin vieressä ja kehräsi. Loimaan seudulle tämä ei ole välttämättä paras uutinen. Jos herätyksen aiheuttaa kännykkä, olkaa huoletta. Diagnoosi on miljoonia vuosia vanha reaktio, joka on säilynyt geeneissämme tänne asti. – Hyvä kysyjä. Onks posti vaikuttanu vai mikä mättää. Akka, ukkosi välinpitämättömyyskö ovikelloani soittaa. Torkkuajastin on päällä. Alle kahdeksasosatonniset älkää vaivautuko. Puheeseemme on hakkeroitunut maneeri. Teknologiateollisuus ry tiedotti toisaalta alkuviikolla, että jo alkanut elpyminen on nyt alalla pysähdyksissä. Lievellyn Miller MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi TOIMITTAJALTA LUKIJOILTA Mihin suuntaan. Epäillään, että Myllysillan rikkoi kevään dietissään epäonnistunut kaupunkilainen. Olette monin tavoin upeita nuoria naisia! Heli Sultsi Teatteri onnistuu jälleen. Lääkärit tutkivat, miksi tämä geeni on niin voimakas miehillä. Näytelmän onnistumiseen on vaikuttanut nuorten itsensä lisäksi osaava tiimi ehjänä kokonaisuutena. – Onko sinulla alibi yön tunneille. Palon jäljiltä törröttäviä peltipiippuja, rikottuja ikkunoita, romahtaneita seiniä ja rojukasoja, jotka kesällä kasvavat jo tuoksuvaa horsmaa. Turun ammattikorkeakoulun Loimaan toimipisteen nuorisoasteen koulutuksen kohtalosta on tulossa oikein oma saagansa. Etsikää niin te löydätte... Käsiohjelman väliin huomaavaisesti sujautettu nenäliina ei jäänyt minulta käyttämättä. Master . . Miksei täti luettele niitä monia paikkoja, kysyi perheen nuorin. huhtikuuta 2010 Surullinen tosiasia on, että jokainen ikävystyttää jotakuta toista. Sellaisen tiimin toivon jokaisen ympärille, jota suuri suru on kohdannut. Heräävän oli heti oltava valmis puolustautumaan. Tiedämme ja huomioimme sen. Niin monta vuotta, niin sinisilmäinen . MISTÄ mielenkiinto loppuun kaluttua juttua kohtaan. Samaa lausetta voisi näinä aikoina soveltaa työttömyyden suhteen. Nimimerkille kulkija, seurakunta on jo ajat sitten ja monin eri tavoin joutunut outoon valoon, peräti pimeyteen! Itsekkyys ja ahneus kukoistaa! Vallanhalusta ja riitelystä puhumattakaan. Monin paikoin Meillä ihmisillä, myös varmaan teillä, on tapana hokea samoja sanoja. Ensimmäiseksi on syytä onnitella, että olette päässyt elämänne sairauksista näin vähällä. Kiitos kannustuksesta! Murinan Mika . Kohteena on kirkonkylän keskustassa oleva entinen meijerirakennus. Mille nakkikioskille olit matkalla yönälän riivaamina unettomina hetkinä. Pian entinen asiakas :-( . Vai miksi ei vesi nouse. Perimätiedon mukaan tästä on myös kehkeytynyt partiolaisten tunnus: Aina Valmiina. Geenimanipulaation levinneisyydestä huolimatta kolmijalkaisia tossunkuluttajia on edelleen liikkeellä verraten niukasti. Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan luottamus tulevaisuuteen on teollisuudessa kasvanut. – Kuka kulki viimeksi. tapauksissa nukahdellut yksin vai onko kyseessä ns. Ketään ei saa jättää yksin vaikeuksiensa keskelle (lainaus). Jorma Mäkinen jorma.makinen@pp2.inet.fi KOPIT . Syy lienee komennoissa: – Vie roskapussi, käy kaupassa, leikkaa nurmikko… heti. Kuka haluaa kuulua moiseen yhteisöön. Työttömyysluvut ovat korkealla, mutta parempaan suuntaan ollaan näillä näkymin menossa – tänään ei siis sada yhtä paljon kuin eilen. Tänään ei sada yhtään niin paljon kuin eilen, totesi sateessa grillannut pariskunta taannoin mainoksessa. Kun luolamies herätettiin, kyseessä saattoi olla nälkiintynyt dinosaurus (lat. Teknisen johtajan haku Loimaalle on jo sitä. VUOTTA 59 PÄIVÄN MIETE: ESKO Käsittämättömän kypsiä ja taitavia ovat Loimaan teatterin nuoret! Käsiteltävä varoen näytelmä toi ensi-illassa yleisön eteen koskettavan esityksen. Sen sijaan tuo hokema – monin paikoin – yhdeksännen kerran samassa sääinfossa ottaa jo korvaan. Pitää muistaa, että Suomessa on kuitenkin myös kymmeniä tuhansia työpaikkoja, joihin ei nytkään löydy tekijöitä. Se ilmoitus vaan unohtu laittaa onneksi puskaradio oli toiminut ja porukkaa oli tupa täynnä. Kenkämainoksessa oli yhden korkojalkineen kuvan vieressä houkutteleva teksti : – Maksa kaksi, ota kolme. Erityiskiitoksen haluan osoittaa osaamisesta ja rohkeudesta Pauliina Arvoselle ja Emma Mäkiselle. Ei sillä ole väliä, mitä me yksiksemme höpötämme, mutta jos lukisimme vaikka säätietoja telkkarissa. Kauppalankadun palvelu ”ei ystävällistä” ..
– Omille pelloille ei saa levittää syntyviä määriä. YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS ehti tiistaina Etelä-Suomen aluehallintoviraston Kouvolan sivutoimipisteeseen esittelijä Hilkka Hirvikallion pöydälle. Kaupunginhallituksen mukaan Heikkinen ei ole esteellinen, koska serkku ei ole hallintolain esteellisyysperusteiden mukainen läheinen. Savonen asiamiehenään varatuomari Ilkka Vainio sanoo, että päätöksentekoon on osallistunut kaupunginhallituksessa kaksi esteellistä, Timo Heikkinen ja Teuvo Suominen. Asia on toistaiseksi edennyt myönteisesti rahoitushakemusta käsittelevän Varsinais-Suomen Jokivarsikumppaneiden hoteissa. Loimaan kaupunginjohtaja Jari Rantala sanoo, että nyt on odotettava valitusajan loppumista oikaisuvaatimuksen käsittelystä kaupunginhallituksessa. Hankevetäjän tehtävänä on edistää matkailua muun muassa luomalla yhteistyöverkosto sekä hankkia tarvittava yksityinen rahoitusosuus paikallisilta toimijoilta. Hevosenlanta on hyvä lannoitusaine puutarhassakin, jossa sitä pitää käyttää ”palaneena” ja ylivuotisena, jotta vältetään ylilannoitus. Hänen mukaansa eläinperäisyys nostaa polton vaatimuksia ja tuo hyvin kalliita seurantatutkimuksia polttoon, joka useissa tapauksissa olisi aika pientä touhua. Määräaikaisten työsuhteiden perusteena ovat lähinnä erilaiset sijaisuudet ja tehtävien hoidon järjestelyt, sivistysjohtaja Manne Pärkö toteaa. Lisäksi kuluu 1 000 kuutiometriä purua sekä 10 000 kiloa olkea. Hankevastaavan toimi on määräaikainen ja kestää enintään ensi vuoden loppuun. Torstaina 29. Lantamäärällä voitaisiin korvata jopa reilut 200 000 litraa polttoöljyä: yksi lantakuutio vastaa noin 40 litraa polttoöljyä. Suomessa hevosenlanta on sikäli ainutlaatuista muihin Euroopan suuriin hevosmaihin verrattuna, että muualla ei käytetä turvetta, joka EUdirektiivien mukaan ei ole biopolttoaine, vaan sen status on fossiilinen aines. Ennen hevosenlannan palamisja lämpöilmiötä hyödynnettiin keväällä lasin alla taimituotannossa. Soile-Mari Vahela hankevastaavaksi Hevos-Suomi Kari Nummila Eläinten lanta on arvokas ravinnepommi, joka kuuluu kiertoon ja kasvun kiihottajaksi pellolle vai kuuluuko sittenkään. – Myös oppilaiden edun ja opetuksen järjestämisen suunnittelun kannalta on perusteltua, että pyrittäisiin mahdollisimman vakaisiin järjestelyihin avustajapalveluissa. Yhden viestin hinta on 0,95 euroa/160 merkkiä. Se tämän asian mutkistaa. Olemmekin tähän saakka myyneet lannan lähinnä kompostointitarkoituksiin eräälle somerolaiselle alan yrittäjälle. Turpeen status voi mutkistaa polttamista Ypäjä Kari Nummila Ypäjän Ratsastusopisto on jättänyt ympäristölupahakemuksen, jolla haetaan mahdollisuutta polttaa vuodessa noin 5 500 lantakuutiota erityisessä polttolaitoksessa. Sillanpäätä ei kutsuttu haastatteluun, ja Heikkinen osallistui kokoukseen, missä Jaana Koota valittiin tekniseksi johtajaksi. Koulutuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että lukuvuonna 2010–2011 täytettäviksi tulevista 22 avustajan toimesta seitsemän täytetään toistaiseksi ja 15 määräajaksi. Liki saman verran hevosia löytyy muutaman kilometrin säteeltä yksityisistä talleista Ypäjän hevoskeskittymästä. Niin ikään kaupunginhallituksen mukaan puheenjohtaja Teuvo Suominen ja virkaa hakenut Arto Savonen eivät ole sellaisessa esimies-/alaissuhteessa, joka olisi aiheuttanut Suomisen esteellisyyden tai muutoin vaarantanut luottamuksen Suomisen puolueettomuuteen asiaa käsiteltäessä. – Muualla Euroopassa hevosenlantaa pidetään kasviperäisenä aineena, mutta meillä sitä pidetään eläinperäisenä ikäänkuin johdonmukaisesti sillä perusteella, että se tulee eläimen perästä. Poliisi tutkii paloa, ja sen arvellaan todennäköisesti syttyneen pikkupoikien tulitikkuleikeistä. Molemmat ovat Skanska Infra Oy:n palveluksessa. Loimaalla on ollut 37 vakinaista koulunkäyntiavustajaa, joista yhdeksän on ollut työvapaalla. – Jos Loimaalla valintapäätöksen lainvoimaisuuden saaminen on jo näin vaikeaa, miten muita päätöksiä saadaan aikaiseksi. Pelastuslaitos sai hälytyksen kello 18:n jälkeen, kun vanha asuinrakennus ja navetta olivat tulessa. Yhteistyössä yksityisten tahojen kanssa opisto voisi tyydyttää koko lämpöenergian tarpeensa ja ehkä myydäkin energiaa Ypäjän kunnan kaukolämpölaitokseen. HEVOSKARSINOIDEN kuivituksessa käytetään Ypäjällä vuodessa yli 7 000 kuutiometriä turvetta, joka imee hyvin virtsaa. Virkaan valittiin yksimielisesti Töysän tekninen johtaja Jaana Koota, joka sanoo harkitsevansa vakavasti, ottaako edes viran vastaan. Jaana Koota ei tulekaan. Suosittuja kuivikeaineita ovat muun muassa puru, kutterinlastu ja olki. Paloa oli sammuttamassa pelastustoimen henkilökuntaa ainakin Punkalaitumelta, Urjalasta, Illosta ja Metsämaalta. Kerro meille pienistä ja isoista hyvistä uutisista – niille on nyt tilausta. Useimpien hevosihmisten mukaan ainakaan hevosenlanta ei kuulu, sillä siitä saisi polttamalla irti valtavasti lämpöenergiaa. Noin 30 vuotta pois käytöstä olleet rakennukset tuhoutuivat kokonaan. Jonkin verran käytetään myös sähköenergiaa muun muassa suurten ratsastusmaneesien ilman kuivaamiseen. – Jos asiasta valitetaan hallinto-oikeuteen, on mahdollista, että virkaa hoidetaan tilapäisjärjestelyin, Rantala sanoo. Pölyämisen estämiseksi turvetta joudutaan aluksi hieman kastelemaan vedellä karsinoissa. Lantaa syntyy siis noin 5 500 kuutiometriä eli enemmän kuin turvekuutioita. Sen ratkaiseminen kestänee siksikin selvästi kauemmin kuin tavanomaiset ympäristöluvat, joiden käsittelyaika on keskimäärin 6–8 kuukautta. HYVÄ UUTINEN 4/12 HYVÄ UUTINEN 4/12 Hyvä Uutinen on Loimaan Lehden 12-osainen sarja, jossa kerran kuukaudessa etsitään ikävästä uutisvirrasta poikkeavia juttuja. Opistolla ja Ypäjän Siittolanmäellä kuluu vuodessa 300 000 litraa polttoöljyä lämmitykseen. Ratsastusopisto havittelee lannanpolttolaitosta KARI NUMMILA Inari Laitinen heittää kärryyn ”polttoainetta”, jota 12-vuotias ruuna Sirukin Valo on tuottanut karsinaansa Hevosopiston kolmostallissa. Tuli tuhosi rakennuksia ja peltoa LOIMAA Koulutuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle 12 koulunkäyntiavustajan vakinaistamista. KERRO-viestin voi lähettää myös Loimaan Lehden nettisivuilta löytyvällä Palaute-lomakkeella. Peltoa paloi noin 2 000 neliön alalta, mutta metsässä palopesäkkeet saatiin sammumaan nopeasti. Toisaalta minulla on täällä Töysässä hyvä virka ja hankkeita vireän elinkeinoelämän kanssa. – Tämä on meille uusi asia. Ohje: näppäile teksti KERRO ja välilyönti ja oma viestisi, loppuun nimesi tai nimimerkkisi ja lähetä se numeroon 16350. VUOTTA 59. Loimaa vakinaistamassa koulunkäyntiavustajia ORIPÄÄ Soile-Mari Vahela on valittu matkailun hankevastaavan tehtävään Oripäässä. Tuli levisi myös lähellä oleviin peltoon ja metsään. Ehtona on rahoituksen järjestyminen. Selitys on se, että turve on paikalle tuotaessa vielä vähän ”höhhöä”, mutta painavat hevoset tamppaavat sen piukkaan. Hevosenlannan poltto on täydessä käynnissä suurissa hevosmaissa kuten Ruotsissa ja Ranskassa. Jos saamme ympäristöluvan, tarkoituksemme on rakentaa noin 500 000 euroa maksava lannanpolttolaitos, Hevosopiston toimitusjohtaja Petri Meller kertoo. Juuri kasveistahan se lanta syntyy siellä hevosen ruoansulatussysteemissä, Järnefelt sanoo. Oikeasti lanta on kuitenkin ihan voittopuolisesti suoturvetta. Karsinoista korjattava lanta on lähinnä turvetta eli siitä on varsinaisen lannan osuus 10–15 prosenttia. Tämän lajin hakemukset keskitetään Kouvolaan koko maasta. Vakinaisten avustajien lisäksi Loimaalla on ollut 22 määräaikaista avustajaa. Mellerin mukaan polttamisessa ei pitäisi olla ongelmia, kun kaikki tehdään oikein. Vahelan työpiste sijaitsee kunnanvirastossa. Hevoset syövät vuodessa kuivaa heinää noin 450 000 kiloa ja pyöröpaalattua säilörehua noin 400 000 kiloa. huhtikuuta 2010 5 UUTISET Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 AIHETTA JUTTUUN: PARKKI Suomalainen paikallinen PIPPURIPIHVI 8 80 salaattipöytä + kahvi Loimaa Sari Keskitalo Loimaan kaupunginhallituksen mukaan Arto Savosen tekemä oikaisuvaatimus teknisen johtajan valinnasta ei anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Lannanpolttoon ulkomaillakin perehtynyt siuntiolainen yrittäjä Gun Järnefelt ei pidä turvetta sinänsä ongelmana, vaan suomalaisten viranomaisten suhtautumista sen käyttöön. Heikkisen serkku Pekka Sillanpää haki virkaa, ja Heikkinen katsoi olevansa esteellinen, kun haastateltavia valittiin. Hankevetäjän tointa haki 15 kiinnostunutta, joista kolmea haastateltiin. Ypäjän ratkaisussa lantaa ei tarvitsisi briketöidä: polttokattilan yhdessä osassa lanta kuivuisi riittävästi ikäänkuin esikäsittelynä. Hevospistolla sekä Maaja elintarviketalouden hevostutkimuksella on talleillaan yli 300 hevosta. PUNKALAIDUN Kaksi vanhaa rakennusta ja peltoa tuhoutui maanantai-iltana tulipalossa Orisuontiellä. Lisäksi suunnitelmissa on kuntaliitos Alavuden kanssa, ja se tuo uusia haasteita, Koota pohtii. Koulutuslautakunta katsoo, että vaikka kouluverkon aiheuttamat muutokset tulevat vähentämään avustajatarvetta muutamilla avustajilla, kaikille nykyisille määräaikaisille työsuhteille ei ole jatkossa perustetta vaan osa toimista tulisi vakinaistaa
Viime vuoden maaliskuuhun verrattuna työttömien määrä on lisääntynyt kaikissa pääammattiryhmissä. Viimeisin varoittava esimerkki tästä saatiin, kun joukko professoreita ja muita liikaa tekstiä nauttineita ehdotti, että alakoululaisille pitäisi alkaa opettaa filosofiaa. Nyt henkilöstömme määrä on 220, johon sisältyvät molemmat tehtaat ja myynti. Mitään ulkomaanpellejä alakoululaisten filosofiankirjaan ei ainakaan kaivata. Viimeisen puolentoista vuoden aikana on käyty todella pohjalla, mutta uskomme, että nyt ollaan nousemassa ylöspäin. Viime vuoden kolme ensimmäistä kuukautta olivat ikkunapuolella niin hiljaisia, että tehdas toimi vain yhdestä kolmeen päivänä viikossa ja kalustepuolellakin toiminta putosi yli 30 prosentilla. Työttömien määrä väheni kuukaudessa 800 henkilöllä. Ikkunapuolen ruuhkahuippu ajoittuu kesään, ja koska se on myös lomaaikaa, olemme palkkaamassa uutta väkeä kesään mennessä. TIINA NAULA Loimaan seutu Tiina Naula Talouden taantuma näyttää maaliskuun työttömyyslukujen valossa hellittävän otettaan. Tällaisia olivat esimerkiksi sosiaalija terveysala sekä teollisuus. Poikani ensimmäisen lukuvuoden aikana mediassa on puhuttu lähinnä opiskeluuran lyhentämisestä ja siitä, miten huonosti koulutus vastaa työelämän tarpeisiin. Domus Yhtiöt etsii Loimaan ikkunatehtaalleen 10–20 osaajaa, joista osa on tarkoitus palkata vakinaisiksi ja osa kesätöihin. – Pitkästä aikaa näkyy valoa tunnelin päässä. Myös vuosi 2008 oli jo vaikea, ja jouduimme irtisanomaan yli 30 henkilöä. Maaliskuun aikana nuorten työttömien määrä väheni kuitenkin lähes 200:lla. TÄLLAISIA ylilyöntejä tällä kerralla. Koko maan työttömyys on kasvanut 9,5 prosentilla. Poliitikot ja talouselämän vaikuttajat vakuuttavat, että hyvinvointivaltio pelastetaan työllä ja rahalla. Eli löytyyhän näitä, ja näillä mennään. Suomen kansantalous ei kestä, jos täällä ajatellaan työnteon sijaan. Vaikka taantuma on hellittämässä, ollaan Tolvasen mukaan edelleen selvästi perässä kolmen vuoden takaisesta hyvästä tilanteesta, jolloin tehtaat kävivät kahdessa vuorossa. Avoimia työpaikkoja oli maakunnan työja elinkeinotoimistoissa maaliskuun lopussa tarjolla 2 400 eli 15 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Sen tehtävä on opettaa pienet pisamanaamat lukemaan ja laskemaan; kilpailemaan keskenään ja suorittamaan niin että hiki roiskuu. Kun minä aikoinani astelin peruskouluun, päivän muotisana oli yleissivistys. Uusien avointen paikkojen määrä väheni voimakkaimmin palvelusektorin tehtävissä. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli 3 000, ja määrä kasvoi 24 prosentilla vuoden takaisesta. Loimaan työttömyysaste oli sama kuin Varsinais-Suomessa keskimäärin. Työttömyyden kasvu on hidastunut teollisuudessa ja rakentamisessa, mutta palvelusektorilla ei ole vielä nähtävissä vastaavaa. Varminta on, että oppikirja kyhätään valtioneuvoston sisäisenä projektina. Työttömien määrä laski myös Loimaan alueen ja lähiseudun kunnissa lukuun ottamatta Oripäätä. TOLVASEN mukaan yhtiöiden Loimaan ikkunatehdas ja Kouvolassa oleva kalustetehdas toimivat tällä hetkellä aivan kohtuullisella kuormituksella, ja töitä tehdään viitenä päivänä viikossa. Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvaa kovaa tahtia. Vaikka tilauskannat ovat vielä lyhyitä, kasvu on jo alkanut, Tolvanen sanoo. Johtunevat siitä, että kukaan ei opettanut minulle ala-asteella filosofiaa. Naisten työttömyys on kasvanut 21 prosenttia. Siihen, että mikään keino loisi automaattisesti hyvinvointia, minä en usko. Lomautukset koskivat tehtaiden koko henkilökuntaa. Työttömien osuus työvoimasta oli Varsinais-Suomessa maaliskuun lopussa 9,8 prosenttia, mikä on maan kolmanneksi pienin työttömyysaste Uudenmaan ja Pohjanmaan jälkeen. Koko maan työttömyysaste oli 10,4 prosenttia. Väittäisin silti, että jos yhteiskunnalla ei ole voimia sivistyksen jakamiseen niin kodeissa kuin kouluissakin, hyvinvointivaltiota ei pelasta mikään. Onhan meillä monipuolisia ajattelijoita omastakin takaa. Uuden tuotantolinjan ensimmäiset toimitukset on jo tehty ja uskomme, että tilausten määrä on kasvussa. Investoimme viime vuodenvaihteessa uuteen tuotantolinjaan, jolle olemme jo palkanneet muutaman uuden työntekijän ja nyt tarvitsemme heitä lisää. Tuotannon suunnittelija Ilari Kalliola ja tuotantopäällikkö Mikko Suontausta kertovat, että Domus Yhtiöiden Loimaan tehtaan uuden tuotanto-osan CNC-ohjatulla työstökeskuksella tehdään alumiini-ikkunoiden kappaleiden koneistusta. Monilla aloilla oli kuitenkin maaliskuussa työtilaisuuksia enemmän kuin vuotta aiemmin. Vuositasolla työttömyys on kuitenkin edelleen kasvanut, sillä viime vuoden maaliskuuhun verrattuna työttömien määrä on lisääntynyt 4 900 henkilöllä eli 26 prosentilla. huhtikuuta 2010 TALOUS TÄLTÄ SIVULTA: – Tilanne on nyt huomattavasti parempi kuin viime vuoden alkuvuonna, jolloin maailma tuntui pysähtyneen. Miksi Jeppe ajattelee. KIRJOITTAJAVIERAS Kun humanistit päästetään ääneen, lopputulos on usein kansantaloudellisesti kestämätön. He lienevät oikeassa. Sivistyksen ulottumattomiin karkaavalla rahalla on taipumus pikemminkin kekoontua kuin jakaantua. Sivistys on syy, hyvinvointi seuraus ja markkinatalous erinomainen keino. Suomalaisen koulutusjärjestelmän tavoitteita voisi silti pohtia hiukan vakavamminkin. – Vaikka toimintaa jouduttiin pudottamaan viime ja toissa vuonna rajusti, olemme tehneet koko ajan suunnitelmia tulevaisuutta varten. Loimaan seudulla työttömyyden kasvu on kuitenkin ollut VarsinaisSuomen seutukunnista hitainta, sillä työttömyys kasvoi viime vuoden maaliskuuhun verrattuna 9 prosentilla. Pasi Salo Media-alan yrittäjä Koulun tehtävä ei ole opettaa kyseenalaistamaan. JOS TUO professorien ehdotus jostain porsaanreiästä opintosuunnitelmaan kuitenkin lipsahtaa, kyseessä on vastuullisen sensuurin paikka. Ja mitä nopeammin, sitä parempi, kuten työurien pidentämistä pohtinut työryhmä objektiivisessa viisaudessaan totesi. Kuten Jorma Ollila ja Nalle Wahlroos. – Tilanne on nyt huomattavasti parempi kuin viime vuoden alkuvuonna, jolloin maailma tuntui pysähtyneen. Koulun tehtävä ei ole opettaa kyseenalaistamaan. Varsinais-Suomen työja elinkeinotoimistoissa oli maaliskuun lopussa 23 400 työtöntä työnhakijaa. Domus Yhtiöt etsii myös eri puolilla Suomea toimiviin Domus Center -myymälöihinsä kahdeksaa uutta myyjää. Sivistys ja työelämän tarpeet ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Yli vuoden työttömänä olleita oli 4 200 eli 60 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömyys kääntyi Varsinais-Suomessa maaliskuun aikana laskuun. ”Pitkästä aikaa näkyy valoa tunnelin päässä” Domus Yhtiöt palkkaa lisää työntekijöitä. Jos taas halutaan luoda mielikuva siitä, miten varsin vaatimattomistakin lähtökohdista voi kehittyä vuolas ajatusten virta, nostetaan kannustavaksi esimerkiksi Paavo Lipponen, tuo särmikäs demari joka on nykyään aina oikeassa. 6 Torstaina 29. Loimaalla työttömien määrä väheni maaliskuun aikana 53 henkilöllä. Eikös se joku ranskalainenkin tunnustanut suoraan, että: ”Ajattelen, siis olen.” Kuulostaa ihan päivärahajonossa lausutulta, eikö totta. Luulevatko ne ajatusten Onkijoet ihan vakavissaan, että asioiden pohtiminen neutraloisi eläkepommin tai parantaisi Suomen kilpailukykyä. Metallialalla oli maaliskuussa jo toisena perättäisenä kuukautena avoimia työpaikkoja enemmän kuin vuotta aiemmin. – Näyttää, ettei vuoden 2007 tilanteeseen ole paluuta vaan toiminta jatkuu siihen verrattuna pienemmällä volyymilla, Tolvanen arvioi. Myös lomautettuina olleet on voitu kutsua takaisin töihin. Työttömyys kääntyi laskuun Työllisyystilanne 3/10 Tyött.aste % Tyött.lkm Muutos helmikuusta Loimaa 9,8 752 -53 Oripää 9,1 59 1 Ypäjä 11,2 143 -22 Humppila 11,7 139 -23 Huittinen 8,8 433 -3 Punkalaidun 8,2 113 -10 Loimaa Tiina Naula Ikkunaja kalustevalmistaja Domus Yhtiöt aikoo palkata lisää työntekijöitä, sillä toimitusjohtaja Erkki Tolvasen mukaan pitkään jatkunut talouden taantuma alkaa hellittää. Viime vuoden aikana myymälöihin palkattiin jo kahdeksan uutta henkilöä. Ero on pieni mutta huomattava
Muissa Loimaan kirjastoissa lainamäärät laskivat. Isoa autoa vaativat kuljetukset hoidetaan muutoin järjestyksessä Pekka Kiskonen, Tapio Pajula, Raimo Huhtala ja Rauno Kiviranta, Loimaan Seudun Tilausliikenne Oy, Kuljetus Jyrki Erik Viitala, Vuorisen Liikenne Oy ja Kajon Oy. Etusijalle pääsivät ne, jotka eivät ole aiemmin olleet kesätöissä kunnalla. Norrin mukaan syytä Hirvikosken kirjaston lainamäärien putoamiseen on vaikea arvioida. Loimaan lisäksi Uudestakaupungista on tarkoitus siirtää nuorisoasteen koulutus Turkuun. Ja sanotaan myös, että samppanja on ainut juoma, joka saa silmät säihkymään ilman, että posket punehtuvat. – Kirjaston toimiminen väliaikaisissa tiloissa keskustassa toi paljon uusia asiakkaita, kirjastojohtaja Satu Soppela sanoo ja toteaa myös remontoitujen tilojen houkutelleen lisää asiakkaita. Poistojen ansiosta suosituimpia aineistoja, kuten dekkareita ja rakkausromaaneja, on saatu paremmin esille. Linjaliikenteen ulkopuoliset koulukuljetukset valittu HUMPPILA Kaikkiaan 16 nuorta pääsee työn syrjään kiinni Humppilan kunnan kesätöissä. Jokisen mukaan vilkas kaukolainaus johtuu PIKIkirjastojen hyvin toimivasta seutulainausjärjestelmästä ja opetusministeriön tilastoissa seutulainat lasketaan kaukolainoiksi. Remontti tuplasi kirjaston tilat ja uusittuihin tiloihin aineisto on saatu Soppelan mukaan aiempaa houkuttelevammin esille. Lausunnon mukaan maakunnan jokaisessa seutukunnassa tulee olla ammattikorkeakoulun toimintaa eikä maakuntahallitus hyväksy kaavailuja toiminnan karsimiseksi maakunnassa. Hän uskoo ja toivoo, että parantuneet tilat kantavat vielä pidemmällekin. Torstaina 29. Kirjastotoimenjohtaja Riitta Norrin mukaan lainamäärät laskivat edellisestä vuodesta etenkin Hirvikoskella. huhtikuuta 2010 7 PAIKALLISIA – Sanotaan, että samppanja on ainut juoma, joka pitää naisen kauniina. Työntekijöitä Loimaan kaupungin palveluksessa on tällä hetkellä 1 197. Alkuvuoden aikana kaupungin henkilöstömäärä on supistunut 20 hengellä. VERKKOKÄYNNEISSÄ Punkalaidun erottuu selvästi Loimaan seudun muista kirjastoista. Maria Leinosen mukaan kasvu oli merkittävää kirjaston kokoon suhteutettuna. Kävijämäärä kasvoi vuodesta 2008 yli 1 700 asiakkaalla, lainaus puolestaan kasvoi 8,4 prosenttia. Lisäksi ammattikorkeakoulun toiminta alueella on elintärkeää seutukunnan kilpailukyvyn ylläpitämiseksi. Liiketalouden koulutusohjelmaan haki viime vuonna vuonna 0,68 ensisijaista opiskelijaa aloituspaikkaa kohti. Vuoden 2008 loppuun asti tehtävää hoiti sivistysjohtaja ja vuoden 2009 alusta alkaen rehtorin tehtävät ovat olleet yhdistettyinä lukion rehtorin tehtäviin. Loimaalla liiketalouden koulutusohjelmassa on 40 aloituspaikkaa ja sosiaalialalla 30. Turun kaupunginhallitus käyttää otto-oikeutta ammattikorkeakoulun hallituksen lopetuspäätökseen Loimaa taistelee AMK:n nuorisokoulutuksesta Loimaan seutu Marika Timonen Ypäjän kirjasto kasvatti viime vuonna sekä kävijäettä lainamääriään, vaikka kirjasto oli neljä viikkoa remontin vuoksi kiinni. Palvelutoimen apulaiskaupunginjohtaja Maija Kyttä ilmoitti otto-oikeuden käyttämisestä tiistaisessa kokouksessa. Kirjastossa tehtiin vuoden aikana 16 805 käyntiä ja 44 000 lainausta. Virka täytetään 1. Myös kaukolainaaminen on Punkalaitumella Loimaan seudun muihin kirjastoihin verrattuna vilkkaampaa. LOIMAAN kirjastoissa tehtiin viime vuonna yhteensä 174 718 käyntiä ja 351 166 lainausta. Alkuvuoden tilastot näyttävätkin lupaavilta, Norr kertoo. Kuljetusreitit valmistellaan koulun alkuun mennessä. Loimaan tavoitteena kasvattaa kävijäja lainamääriä Ypäjällä positiivinen kirjastovuosi MARIKA TIMONEN Mellilän kirjaston lainamäärät kääntyivät viime vuonna kasvuun. Hakijat kutsutaan ensi viikolla haastatteluun, ja valintakin pyritään tekemään ensi viikon aikana. Kaikkiaan hakemuksia saapui 21. – Seutulainaus on yksi parhaita osia kimppayhteistyössä, se on polkaissut vauhtia myös vanhan kirjallisuuden kiertoon, Jokinen kiittelee. Kävijämäärät olivat kuitenkin laskussa. Loimaan toimipisteen opiskelijoista valtaosa asuu Turun seutukunnalla ja Loimaalla asuvien osuus opiskelijoista on 15 prosenttia. 6-24 la 7-24 su 8-24 Kartanomäenkatu 2 p. – Tänä vuonna tavoitteenamme on kasvattaa kävijäja lainamääriä. Hän tosin toteaa, etteivät rehtorin virat ole viime vuosina tuntuneet vetävän. Puistokadun koulun rehtorin virkaa on hoidettu vuodesta 2006 alkaen tilapäisjärjestelyin. 02-762 4455 Kotipizza 11-23 Loimaa Sari Keskitalo Loimaalla ei niellä sellaisenaan Turun ammattikorkeakoulun hallituksen päätöstä siirtää Loimaalta nuorten koulutus Turkuun vuoteen 2011 mennessä. Mellilän kirjastossa aineistoja järjesteltiin viime vuonna uudelleen, minkä Norr arveleekin siellä kasvattaneen lainamääriä. Poikkeuksena on, että tukea ei makseta yrittäjän tai yksityisen omille lapsille tai lähisukulaisille. Nuorten koulutusta voitaisiin myös tarkastella uudelleen asianomaisen seutukunnan tarpeista lähtien, lausunnossa todetaan. Asia ollee esillä seuraavassa kokouksessa, 3.toukokuuta. Alastaronkin kirjastossa tuli lainamäärissä pudotusta, mutta Mellilässä lainaus lisääntyi ja pääkirjastossa lainaaminen oli lähes yhtä vilkasta kuin edellisenäkin vuonna. elokuuta alkaen. Kuudessa hakijassa on Pärkön mukaan joka tapauksessa riittävästi valinnanvaraa, vaikka hakijoita toki olisi toivottu enemmän. Kaukolainojen lisäksi Punkalaitumen kirjaston kokonaislainauskin kasvoi viime vuonna. Kun Punkalaitumen kirjastoon saatiin viime vuonna 2 232 kaukolainaa, Loimaalle saatiin 491. Kun Loimaan kirjastolle kirjattiin viime vuonna 34 661 verkkokäyntiä, Punkalaitumella verkkokäyntejä kertyi 59 821. Vaikka verkkokäyntien lisääntyminen onkin myönteinen asia, Norr toisaalta toteaa verkkokäyntien vähentävän fyysisiä kirjastokäyntejä ja sitä kautta myös herätelainojen tekemistä. Säilä puolestaan on toiminut aiemmin Loimaan evankelisen kansanopiston rehtorina. Sivistysjohtaja Manne Pärkö puolestaan hoitaa myös vapaa-aikajohtajan tehtävät eikä virkaa laiteta auki. Verkkokäyntien tilastot kertovat Loimaalla kasvaneen. Turun kaupunginhallitus on tämän vuoden helmikuussa osaltaan hyväksynyt opetusministeriön, Turun kaupungin ja ammattikorkeakoulun välisen sopimuksen, missä on linjattu ammattikorkeakoulun rationalisointitoimet. Nuoria työn syrjään kiinni. Luku lasketaan PIKI-kirjastojen verkkokäynneistä kunnan asukasluvun mukaan. Alunperin oli varauduttu 12 nuoren työllistämiseen, mutta määrää kasvatettiin kolmella. Kirjastossa tehtiin yhteensä 17 606 lainausta. Samanlaista kehitystä tapahtui myös Humppilassa, jossa lainamäärät kasvoivat vaikka kävijämäärät laskivat. Varsinais-Suomen liiton mielestä ammattikorkeakoulun olisi pitänyt ottaa suunnitelmassaan paremmin huomioon myös eri seutukuntien kehittämisnäkemykset. Riitta Heininen työväenopiston rehtoriksi LOIMAA Koulutuslautakunta on valinnut linjaliikenteen ulkopuoliset koulukuljetukset ensi lukuvuodelle. Pärkön mukaan haastatteluun kutsutaan joko kaikki hakijat tai 4–5 hakijaa. Katja Malminen Salon Seudun Sanomissa LAINA: TAIKINATA NGOILLA + DIPPIKAST IKE 10 50 ark. – Loimaan toimipiste on tehnyt tärkeää aluekehittämistyötä yhdessä kehittämiskeskuksen ja paikallisten yritysten kanssa. Koulutuslautakunta on katsonut, että kouluverkon kehittämissuunnitelman perusteella viran hoitaminen tilapäisjärjestelyin ei ole enää tarkoituksenmukaista. Kunta maksaa lisäksi paikallisille yrityksille ja yksityisille 200 euroa, jos he työllistävät nuoren vähintään kuukaudeksi. Punkalaitumen kirjastotoimenjohtaja Raimo Jokinen selittää verkkokäyntien määrää luvun laskennallisuudella. Sosiaalialan vastaava luku oli 2,70. Loimaa Marika Timonen Puistokadun rehtorin virkaan ilmoittautui kuusi hakijaa. Jyrki Ala-Nissilä & kumppanit hoitaa pienellä autolla hoituvat kuljetukset sekä ensisijaisesti alle seitsemän oppilaan kuljetukset. Loimaalaiset virkamiehet ja poliitikot ovat jo onnistuneesti vaikuttaneet Turun kaupunginhallitukseen, sillä se käyttää otto-oikeutta ammattikorkeakoulun hallituksen päätökseen. Oripään kirjastossa kokonaislainamäärät laskivat, vaikka kirja-aineistojen lainaaminen lisääntyi. Kunta palkkaa nuoret eri hallintokuntiin 19 työpäiväksi 350 euron palkkaa vastaan. Kaupunginhallitus onkin tämän vuoden ajan edellyttänyt lupamenettelyä ennen paikkojen täyttöä, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teuvo Suominen sanoo. Kävijämäärä tipahti vuoden 2008 yli 10 012 asiakkaasta 6 435 asiakkaaseen. – Kaupunginhallituksen päätös tukee sitä linjaa, että henkilöiden siirtyessä eläkkeelle tai pois kaupungin palveluksesta jokaisen tehtävän hoito mietitään tarkasti. Puistokadun rehtorin virkaa haki kuusi LOIMAA Vapaa-aikajohtaja Riitta Heininen siirtyy Loimaan työväenopiston rehtoriksi, kun Erkki Rantanen jää eläkkeelle joulukuun alusta. Seppäkoski toimii Puistokadun koulun historian ja äidinkielen opettajana. Varsinais-Suomen liiton maakuntahallitus antoi maanantaina lausunnon ammattikorkeakoulun strategisesta suunnitelmasta. Työllistettävät nuoret ovat 1992–1995 syntyneitä. Reittien valmistuttua selviää, kuinka monta liikennöitsijää käytetään. Kävijäja lainamäärien lisäämiseksi pääkirjastossa on muun muassa tehty kirjavinkkausta ja poistoja. Koulutusohjelmien siirtoa Turkuun perusteellaan liiketalouden heikolla vetovoimalla ja sosiaalialan liian pienellä aloituspaikkojen määrällä, sillä aloittajakoon minimitavoite on 40. Hän kuitenkin toteaa kirjaston henkilökunnan määrän vähenneen. Sivistysjohtaja Manne Pärkö pitää hakijoiden määrä kohtuullisen hyvänä. Virkaa hakivat FM Kati Hautalahti-Jalonen Turusta, FM Tuomas Heinonen Jyväskylästä, FM Tuomo Pesonen Kärsämäeltä, KM Minna Ruotsala Urjalasta, FK Ulla Seppäkoski Loimaalta ja TM Tom Säilä Loimaalta
Anna äidille lahjak si kirja ja aikaa lukea se... huhtikuuta 2010 Pirjo Rissanen Muistot 25,90 Vain Infosta! Linda Olsson Laulaisin sinulle lempeitä lauluja 12,90 Nora Roberts Unelmien aika 25,90 Cathy Kelly Elämän taika 26,90 Donald Spoto Sininen enkeli Marlene Dietrich 29,90 Eila Tiuri Lottana sotavankisairaalassa 25,90 Eve Hietamies Yösyöttö 27,90 Christopher Andersen Barack ja Michelle 32,90 Sari Luhtanen – Tiina Paju, Tehot irti 13,90 Anneli Kivelä Salaisuuksia Katajamäellä 19,90 ... Nancy Thayer Charlotten puutarha 29,90 Rowan Coleman Sattumalta äidiksi 34,90 Julia Kelly Toisella silmällä 32,90 Fernando Morais Paulo Coelho – Sanojen alkemisti 34,90 Herman Lindqvist Madame de Pompadour 29,90 Anna Godbersen Juoruja 22,90 Carolly Erickson Tsaarin tytär 29,90 Martikainen, Urpo Vanhoina hyvinä aikoina 19,90 Veijo Wirén Iso ristikkosanasto 21,90 Irmeli Castrén Nykynaisen hyvinvointiniksit 18,90 Irmeli Castrén Nykynaisen niksit 18,90 K.M. Montgomery Pat vanhan kartanon valtiatar 26,90. 8 Torstaina 29. Montgomery Vanhan kartanon Pat 23,90 K.M
9 Torstaina 29. Laine – Iiris Kalliola Suomen lasten luontokirja 39,90 Kaisa Isotalo – Raija Kuittinen Kotiruoka 14,90 Ulla Svensk Lempileivonnaiset 49,90 Raija Puukko & Marjo Koivumäki & Satu Kontinen Anna hyvän kiertää 29,90 Johanna Catani Käykää pöytään! – Reseptejä vuoden juhliin 49,90 Toyoko Sugiwaka Käsitöitä hymysuille Somat pikkulahjat rakkaimmille ystäville 26,90 Anna-Mari Kaskinen Sydämen täydeltä 22,90 Vain Infosta! IIII Uusi suomen kielen sivistyssanakirja 19,90. Heikki Ahopelto – Johanna Meurman – Jaani Vaahtera Lähellä – Hyvän maun ruokia 39,90 Pentti Alanko Taina Koivunen Elina Regårdh Meeri Saario Suomalainen piha ja puutar ha 19,90 Lasse J. huhtikuuta 2010 LOIMAAN UUSI KIRJAKAUPPA Kauppalankatu 5-7 P. 02-762 2049 Kevään Juhliin... Lahja ksi opint ielle ja elämä nkoulu un! Paulo Coelho Rakkaus 14,90 Paulo Coelho Elämä 14,90 Marika Maijala, Tiina Laaninen Malja päivänsankarille Nyt on juhlan aika 27,50 Santtu Perkiö Oman elämäsi tähti 29,10 Antoine de Saint-Exupery Pikku prinssi 9,90 Muriel Barbery Siilin eleganssi 19,90 Anna-Mari Kaskinen Olkoon päiväsi onnellinen 15,90 Keväisiin puuhiin..
Opetuksen tavoitteena on EU:n B1-määritelmän mukainen kielitaito, jonka saavuttaneilla on valmiuksia ottaa askel eteenpäin. Kurssin vetäjän Marja Lunnaksen mukaan on ollut haasteellista sovittaa yhteen Puolan, Venäjän, Kiinan, Pakistanin, Ukrainan, Kazakstanin, Iranin islamilaisen tasavallan, Kurdistanin ja Suomen oppimiskulttuureja. – Hyvänsuopia, Inna löytää. VALTAVÄESTÖN suhtautumisessa maahanmuuttajiin on eroja, mutta ainakin Ekaterinan ja Innan kokemukset ovat pelkästään hyviä. Se askel on kohti ammattikoulutusta ja työelämää. Ja maalaisi ohessa. . Kapteeni Matti Vihurila tunnusti, että nuoremmat sukupolvet eivät koskaan pysty maksamaan kunniavelkaansa veteraaneille. Suomeen tuli vuonna 1999 kotouttamislaki ja se uudistettiin vuonna 2005. Seppeleenlaskun jälkeen Lions Club järjesti ohjelmallisen ruokailun Loimikodissa. Mutta työssäoppimispaikkoja kyllä on löytynyt, hyvinkin, muun muassa paikallisesta vaateliikkeestä. Uuteen kotimaahan kotouttamisen perusta on maan kielen oppiminen ja edelleen ammattikoulutukseen tai töihin pääsy. Unohtaa ei voi myöskään sitä, että veteraanisukupolven tarinoita ja tuntoja on tallennettu paljon myös taiteeseen. Ihmisten lähtökohdat ovat kovin erilaisia. – Niin käytännönläheisesti kuin mahdollista. 10 Torstaina 29. Kielen hienovivahteita ei nyt tavoitella. huhtikuuta 2010 Loimaa Anu Salo Paikalla on ihmisiä yhdeksästä eri maasta, mutta kieli on yksi ja yhteinen: suomi. Tuhansia tarinoita sanoin ja sävelin MARIKA TIMONEN TIINA NAULA Otto Aaltonen toi veteraanijuhlaan Loimaan seutukunnan varusmiesten tervehdyksen ja vakuutti valalaulun sanoin ”Ollos huoleton, poikas valveill’ on”. Hyvää huomenta, hyvää päivää, vierasta tervehditään kohteliaasti. Yksi kotimaassaan ekonomin koulutuksen saanut on menossa suoraan töihin kurssin päättyessä, toiset elättelevät vasta toiveita. Kaupunginjohtaja Jari Rantala totesikin Loimaan juhlassa tervehdyspuheessaan, että veteraanien kokemukset liittyvät kertomalla osaksi arvokasta kansallista perinnettä. . Keskustelu etenee taiteilijan kanssa suomeksi, mutta ukrainalainen Inna on valmis tulkkaamaan. Kielen oppiminen ja työllistyminen ovat keskeisiä asioita. Maahanmuuttajien suomen kielen kurssilla on puhuttava suomea, vaikka sanojen hakeminen vaatiikin käsiä avuksi ja joukkoon uhkaa livahtaa tukisanoja omasta äidinkielestä. YKSI kurssilaisista on Pietarin Taidekoulusta taiteilijaksi valmistunut Ekaterina Smyslova, joka asuu venäläismiehineen Ypäjällä. Loimaalla on viime syksystä asti ollut työvoimapoliittisella suomen kielen kurssilla joukko maahanmuuttajia, joista suurin osa on tullut maahan avioliiton myötä. Sisäasiainministeriö ohjaa elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksia, joilla on alueellinen vastuu maahanmuuttoja kotouttamisasioista. Näille miehille ja naisille oli kansallisen veteraanipäivän juhlissa Loimaan seudullakin varattu kunniapaikka. Yhdeksän kansalaisuutta, yksi kieli Maahanmuuttajien kotouttaminen juurruttaa kieleen ja kulttuuriin ANU SALO . He ovat ilmoittautuneet työttömiksi työnhakijoiksi ja päätyneet sitä myöten mukaan kurssille. Sota, Fakha levittää käsiään. Hevosaiheiden lisäksi hän tekee muotokuvia ja maisemia, myös tilauksesta. – Me kurdit, ei kotimaata. Loimaa Kati Uusitalo Sotiemme veteraaneja on elossa noin 60 000. – Me nuoremmat tiedämme ja ymmärrämme, mitä olette tehneet puolestamme. KOTOUTTAMINEN on lakisääteistä. Ehkä aivan erityisesti pitkän ja kylmän talven jälkeen. Olemme käyneet torilla, kaupassa asioimassa ja niin edelleen, Lunnas kuvailee. Niin miehen kuin vaimonkin tausta kytkeytyy vahvasti hevosiin, onpa suvuissa yksi ratsastuksen olympiavoittaja ja useita venäjänmestaruuksiakin. Käy ilmi, että Ekaterina on ensimmäisellä suomenkielen kurssillaan kolme vuotta sitten tapahtuneen maahantulon jälkeen. Kurssin kurdilla, Fakhalla, on lisättävää tähän. Toimenpiteiden tulee lähteä maahanmuuttajan omista tarpeista ja perehdyttää tarvittaessa myös arkielämän taitoihin. Onnistuneessa kotoutumisessa maahanmuuttaja saavuttaa muun väestön kanssa tasavertaisen aseman yhteiskunnassa niin oikeuksien kuin velvollisuuksienkin osalta. – Niin paljon ideoita odottamassa, Ekaterina hymyilee. Ekaterina Smyslova on kuvataiteilija, jonka lempiaiheita ovat hevoset. Haaveidensa toteutuessa Ekaterina opettaisi kuvataidetta lapsille. – Kunnioituksemme työtänne kohtaan me voimme parhaiten osoittaa rakentamalla tästä maasta mahdollisimman hyvä asua ja elää. KANSALLISTA veteraanipäivää vietettiin tänä vuonna tunnuksella Kuule tuhannet tarinat. – Hyvin vaikea, hyvin vaikea, kurssilaiset puistelevat päätään kohteliaasti hymyillen. Kurssilaisista 4–5 päässee nyt B1-tavoitteeseen. Perussanaston laajuus lasketaan noin neljäksituhanneksi sanaksi, jotka ovat käyttökelpoisia arjessa. Loimaalla kunnille asetettuja velvoitteita täyttää Arffman Consulting Oy, joka järjestää syyskuussa alkaneen ja kesäkuun loppuun jatkuvan kielikurssin Loimaalla. Pitkäjänteisenä tavoitteena on työllistyä. Suomen kielen oppimisen lisäksi tavoitteena on tehdä sisäänajoa suomalaiseen kulttuuriin, yhteiskuntaan ja asiointiin. Teidän ansiostanne Suomi tunnetaan maana, joka ei koskaan anna periksi ja joka ei lannistu ylivoimaisiltakaan tuntuvien vaikeuksien edessä. Yritys on silti kiitettävä. Innan on haettava avuksi sanakirja, jotta löytäisi juuri oikean sanan kuvaamaan suomalaisia. – Rauha, hän lisää. Juhlassa kiiteltiinkin sitä, että veteraanien teot, tarinat ja kokemukset on kerätty seudulla suurelta osin myös kirjalliseen muotoon, kuten esimerkiksi Saviseudulta sinne jonnekin -muistelmaja matrikkelikirjaan. Kotouttaminen on lakisääteistä FAKTA Maahanmuuttajat opiskelevat paitsi suomen kieltä, myös suomalaisuutta yleensä oppiakseen asioimaan ja toimimaan yhteiskunnassa. – Jokaisella veteraanisukupolven edustajalla on oma, tärkeä tarinansa kerrottavanaan.. Sen me jokainen voimme tehdä omalla paikallamme ja omalla asenteellamme. – Mutta Suomi, hyvä maa. KATI UUSITALO Mellilässä kokoonnuttiin veteraanipäivänä veteraanikivelle, jolle kukat laskenut Suvi Onnela ja Miko Lehto sekä muut Asemanseudun koululaiset saivat kiitosta sotaveteraanien edustajilta Väinö Uusitalolta ja Onni Pitkäseltä veteraanien työn kunnioittamisesta. Matti Vihurila totesi, ettei nuorempi sukupolvi kenties koskaan pysty maksamaan takaisin suurta kunniavelkaa veteraaneille. Aili Hulmi Alastaron sotaveteraanien naisjaostosta, Alastaron sotaveteraanien puheenjohtaja Pekka Suominen ja Alastaron reserviläisten puheenjohtaja Jouko Tirri laskivat seppeleen Alastaron sankarihaudalle. Juhlan juontanut Mellilän Asemanseudun koulun rehtori Paavo Rokka kertoi, miten paljon hän oppi ja ymmärsi saadessaan lapsesta saakka kuulla lähipiiriinsä kuuluneen Mäkeläisen papan kertomuksia. Suomen kielen suosikkisanojakin löytyy silti jo, niistä aurinko ensimmäisten joukossa. Ekaterinan lempiaiheita ovat siis hevoset. . Kieli ei avaudu heti, mutta siihen haetaan valmiuksia kielikylpymenetelmällä. Kunnat järjestävät kotoutumista edistäviä ja tukevia toimenpiteitä ja palveluja maahanmuuttajille. . Korsulaulajat tarjoilikin tuntoja sodan päivistä esittämissään kappaleissa, joista osaa säesti juhlassa esiintynyt Loimaan Soittokunta. – Jokaisella veteraanisukupolven edustajalla on oma, tärkeä tarinansa kerrottavanaan, Matti Vihurila muistutti. Tavoitteena on, että maahanmuuttajat voivat osallistua suomalaisen yhteiskunnan toimintaan kuten muutkin maassa asuvat. . Häntä on kuvailtu erittäin lahjakkaaksi taiteilijaksi, jolla on hallussaan useita tekniikoita öljymaalauksesta litografiaan. Opinnot sisältävät myös kuukauden työssäoppimisjakson. – Veteraanisukupolven uhraukset ja ponnistukset saavat tänä päivänä suomalaisten varauksettoman tunnustuksen ja kunnioituksen, Loimaan juhlassa puhunut kapteeni Matti Vihurila vakuutti
Myös heidän kaverinsa muistavat suojata päänsä kypärällä, mutta oppilaat tiesivät joidenkin isompien lasten pyöräilevän ilman kypärää. Oppilaat saivat klubilaisilta tärkeää tietoa muun muassa kypärän sopivasta koosta ja oikeasta asettamisesta niin, että se suojaa myös otsaa ja takaraivoa. Ikinä en pystyisi samaan. Kraama muisteli, miten langatkin tehtiin pellavan kasvattamisesta lähtien itse. – Loimaan koulujen oppilaat ovat aktiivisia ja hyvin käyttäytyviä. pantit 0,90 sisällön hinta 6,05 69 95 (89,00) 4-pack yht. Uutta kutoen, vanhaa vaalien HEIDI PELANDER Anni Räisänen ja Sirkka Kraama ihailivat, miten pienillä langoilla Räisäsen äiti oli kutonut taalainsidosliinan 70 vuotta sitten. Rantala) 1930-luvulla kutoman liinan. Luokanopettaja Saila Schwartzin mukaan pyöräilykypärän käytöstä on puhuttu koulussa ja sen käyttöä myös valvotaan. – Kampanja järjestettiin nyt toisen kerran, ja tavoitteenamme on muistuttaa koululaisia hyvästä liikennekäyttäytymisestä, Loimaan Rotaryklubin presidentti Olavi Uusitalo kertoi. – Kypärä on halpa henkivakuutus, joka suojaa onnettomuuksissa päävammoilta. Näin hienoja ja ohuita lankoja ei enää ole, eikä minulla olisi tarvittavaa kärsivällisyyttä, Räisänen sanoi. Räisänen pohti kojonkulmalaisen Sirkka Kraaman kanssa, miten ihmeessä ennen vanhaan onnistuttiin tekemään ohuista langoista näin nättiä jälkeä pelkän päreen tai öljylampun valossa. Neuvoista oli jäänyt mieleen ainakin se, että pyöräilykypärä pitää kiinnittää riittävän tiukasti, jotta se pysyy paikallaan. Loimaa/Kojonkulma Heidi Pelander Kojonkulmalaisten käsityökonkareiden näyttely Kojontuvalla sunnuntaina paljasti, että tässä Loimaan kolkassa jaksetaan sekä tehdä uutta että vaalia vanhaa. Vaikka oppilaat ovatkin jo ahkeria pyöräilykypärän käyttäjiä, rotaryklubilaisten kampanja oli Schwartzin mukaan erittäin tervetullut. Kuten kojonkulmalaisten käsityönäyttelyissä on tapana, esillä oli myös käsitöitä vuosikymmenten takaa. Klubilaiset kiersivät Loimaan alakouluissa kertomassa liikenneturvallisuudesta ja erityisesti pyöräilykypärän käytön tärkeydestä. – Lapset käyttävät nimenomaan vielä toisella luokalla pyöräilykypärää hyvin ahkerasti, mutta siitä eteenpäin käyttö hiukan harvenee. Naiset arvelivat, että suurin ero esillä olleiden vanhojen liinojen ja kankureiden kutomien uusien liinojen välillä on se, että nykyään kudotaan paksummilla langoilla. – On ihan tyhmää, jos ei pyöräillessä käytä kypärää, oppilaat sanoivat. Peltoisten koulun oppilaiden Antti Kähkösen, Fanni Varhon, Mikael Haapalan ja Einari Toivosen mukaan koulussa on puhuttu paljon siitä, miten tärkeää on käyttää pyöräilykypärää.. – Äiti vannotti että käytän liinoja, muuten aika syö ne. Oppilaat kertoivat käyttävänsä aina kypärää, jos lähtevät pyöräilemään. Kampanjamme tarkoituksena on muistuttaa myös siitä, että kaikenikäisten kannattaa käyttää pyöräilykypärää. Kastion mukaan klubilaiset otettiin kouluissa vastaan oikein hyvin. avoinna klo 12-18 Katso tarkemmat aukioloajat www.euromarket.. Kampanja oli Liikenneturvan ja Lounais-Suomen Rotarypiirin järjestämä. Vapun aukioloajat: to 29.4. 1 99 ps Ramiro paprika 200 g (6,45/kg) Espanja 1 29 pkt Jääsalaatti 100 g (10,00/kg) Suomi 1 00 ps Varhaisperuna Espanja 1 00 kg Vihreä rypäle 500 g (2,78/kg) Intia 1 39 rs Eldorado Pakastepatongit 2x175 g (2,83/kg) 99 pkt Kotiuunin pakastemunkit 360 g (6,92/kg) ilman korttia 3,34 ps (9,28/kg) 2 49 ps 1 75 tlk Tarjous voimassa 25.2.-30.4.10 6 95 Tarjous voimassa 9.4.-9.6.10 pack 2 kpl Coca Colat 4x1,5 l (0,39/l) hinta sisältää pantit 1,60 sisällön hinta 2,35 3 95 4 50 400 kpl:n erä Grandiosa Pan pizza classic 660 g (3,41/kg) yksittäin 4,20 kpl (6,36/kg) Creme Bonjour ja Fresh Bonjour tuorejuustot 200 g (8,75/kg) yksittäin 2,49 rs (12,45/kg) Taffel Megapussit 275-350 g (5,69-7,24/kg) ilman korttia 2,54 ps (7,26-9,24/kg) YkkösBonuskortilla YkkösBonuskortilla Futur LK280 kaasugrilli 2 rosteriputkipoltinta teho 7,6 kW, emaloitu paistoritilä Piezo-sytytin 20 kpl:n erä Krysanteemikimppu 5 oksaa 3 95 kimppu Old El Paso Tortillas 326 g (4,60/kg) yksittäin 1,90 pkt (5,83/kg) Eldorado Ranskalaiset 450 g (1,11/kg) yksittäin 0,62 ps (1,38/kg) Eldorado siiderit ja lonkerot 0,5 l (3,20/l) hinta sisältää pantin 0,15 sisällön hinta 1,60 Hollandia Lager 4,2 % 6x0,5 l (2,02/l) hinta sis. Mutta ei niitä silti ihan keittiön pöydälle raaski laittaa, hän nauroi. – Hihna pitää laittaa niin tiukalle, että sen ja leuan väliin saa mahtua vain yksi sormi, Fanni Varho sanoi. Kankurien kutomat liinat ilahduttivat yksityiskohdillaan ja käsityöpiiriläisten neulomat nutut, paidat ja huivit kertoivat käsillä teon ilosta. 2 ps 3 50 yht. – Siinä oli monta vaihetta ennen kuin pellava saatiin kehrättyä langaksi, hän kertoi. – Kesällä ei ehditty, kun oli peltotöitä, joten kutominen jäi talveen. Pyöräilykypärä on paras päähänpisto – Kypärä on halpa henkivakuutus, joka suojaa onnettomuuksissa päävammoilta. suljettu su 2.5. huhtikuuta 2010 11 1 00 yht. ROTARYKLUBILAISISTA koululaisia kävivät opastamassa Tapani Kastio, Kalevi Hautala, Heikki Mäki ja Voitto Suvila. Avainnauhoissa luki osuvasti ”kypärä – paras päähänpisto”. Räisänen lupasi, että nyt jo edesmenneen äidin tekemät liinat pitää ottaa piironginlaatikosta käyttöön. Peltoisten koulun tokaluokkalaiset Antti Kähkönen, Fanni Varho, Mikael Haapala ja Einari Toivonen pitivät saamiaan neuvoja tärkeinä. 2 rs 3 00 2 pkt yht. Kastion mukaan opettajat ovat huolehtineet koululaisten pyöräilykypärän käytöstä jo kiitettävästi. klo 7-18 Vappupäivänä 1.5. Neuvoja sai yhteensä noin sata toisen luokan oppilasta Keskuskoulussa, Vanhassa koulussa, Peltoisten, Vesikosken ja Hirvikosken kouluissa. klo 21 asti, pe 30.4. TIINA NAULA Loimaa Tiina Naula Koululaiset saivat Loimaan Rotaryklubin jäseniltä liikennevalistusta maanantaina. Anni Räisänen oli tuonut näytille äitinsä Inkeri Vähä-Erkkilän (o.s. Rotarit jakoivat koululaisille myös Liikenneturvan lahjoittamia avainnauhoja ja pyöräilykypärän käytöstä kertovia kortteja. Torstaina 29
Kolmanneksi sijoittui Riikan kiekkokoulun joukkue H.S. – Toiset ovat puhtaat harjoitusravit ja toiset paikallisravit. Voittaja saa omakseen estekalustekokonaisuuden. Oli selvää, että pienimmille taiteilijoille odotus oli tuskaisin, ja vähän väliä ohi viiletti esitystään varten lämmittelevä pikkutanssija. Viimeksi ilmoitimme Oktaavian Lahteen, mutta avoin tammasarja peruttiin, kun ilmoittautuneita oli vain kuusi. Sarjan väli oli lyhyt ja viimeinen suhteutettu väli oli lyhyt ja vaati, että hevonen todellakin oli tarkkaavainen. Heikkilän mielestä Johanna Mikkolan suunnittelema rata oli hyvä mestaruusrata. Joukkueen valmentajana toimi Heikki Ketola, huoltajina Vesa Saarinen ja Jari Tamminen, joukkueenjohtajina Petri Martti ja Jussi Piki, joka teki ison työn matkan onnistumisen eteen ja toimi lisäksi turvallisena bussikuskina koko matkan ajan. Rockets C menestyi Latvian turnauksessa RATSASTUS Ypäjäläinen Maria Heikkilä voitti senioreiden esteratsastuksen hallimestaruuden, josta kilpailtiin 25. Tarve olisi kyllä tätäkin useampiin harjoitusraveihin, mutta meillä ei ole lisäämiseen tarpeellista kapasiteettia, Ansio sanoo. Dancemixiläiset puolestaan näyttivät, miten tanssitaan asenteella. Joukkueeseen kuuluivat Toni Tamminen, Antton Heinonen, Juhani Tuomola, Mikko Mäkilä, Jaakko Hollo, Arttu Kallionpää, Jussi Rastas, Santeri Tuomisto, Lauri Martti, Teemu Korvenpää, Eetu Piki, Joose Mäkilä, Konsta Saarinen, Mikko Ketola ja Mikael Hakanen.Vierasapuna ja menestyksen takuumiehenä kaukalossa viiletti Rasmus Kulmala, joka oli lainassa TPS:n C-junnuista. Se on samalla uusi suomenhevosten rataennätys. Kolmen päivän aikana jokaiselle joukkueelle tuli 6 alkusarjan peliä ja 2 sijoitusottelua. Suomi voitti joukkuekilpailun ylivoimaisesti 18-vuotiaiden ikäluokassa. Rasmus palkittiin myös joukkueen parhaana pelaajana. Tärkeässä roolissa olivat Rocketsin B-junnuissa menneen kauden pelanneet Aleksanteri Tiiri, Teemu Tattinen ja Ville Korte. Toiseksi maalivahdiksi oli lainattu Eemeli Salokannas FoPS:sta. Vauhtia oli muissakin ryhmissä. Toiseksi tuli Manglerud Star, joka oli Etelä-Norjasta koottu aluejoukkue. Spring Showssa käynnistyi myös muun muassa 120tason Hallahuhtacup, jossa kerätään valiomerkkipisteitä Ypäjä Spring-, Ypäjä Horseja Ypäjä Winter -kilpailujen yhteydessä. Taisto Nurmion ja Lauri Malisen (Malinen myös valmentaa) omistama tamma ”verrytteli” uuden rataenätyksen 1.26,9 (km-aika) 2 000 metrin tasoitusajossa. Turnauksen voitti taitava Mogilev Valko-Venäjältä. Rocketsin vastuuvalmentaja Heikki Ketola totesi tyytyväisenä, että saatiin hieno loppuhuipennus kaudelle. huhtikuuta 2010 URHEILU TÄLTÄ SIVULTA: Vaikka yleisö oli kiitettävästi meiningissä mukana, ei se sentään innostunut zumbaamaan yllätysnumeron tahdissa kehotuksesta huolimatta. Rockets ylitti kaikki odotukset sijoittumalla neljänneksi ja oli turnauksen paras suomalaisjoukkue. He ovat Katja Kaajas Turusta, Antti Palin Ypäjältä ja Liisamaija Vesala Oulusta. 12 Torstaina 29. Mukana oli myös kaksi monte-lähtöä (raviratsastus), joka on lähtöisin Ranskasta. 15-vuotias Pirkkiö kasasi yhteistuloksen 375 kiloa, mikä koostui 155 kilon jalkakyykystä, 70 kilon penkkipunnerruksesta ja 150 kilon maastanostosta. Raviratsastus lisää jatkuvasti suosiotaan. – Naisvoimistelijoiden johtoajatuksena on tarjota liikunnan elämyksiä laajalla haitarilla kaikenikäisille, naisvoimistelijoiden puheenjohtaja Sanna Mäkinen lupasi sunnuntaisen näytöksen aluksi. Loimaa Heidi Pelander Loimaan Puistokadun koulun juhlasali kuhisi jännityksestä ennen h-hetkeä, Loimaan naisvoimistelijoiden kevätnäytöstä. Kummassakaan ei ole totalisaattoripelejä. Pirkkiö nosti PM-hopeaa. Riga. Näytös todella oli todiste monipuolisesta ja mukaansa tempaavasta keikutuksesta. Näytöksen pienimmät esiintyjät ottivat myös eniten taiteellisia vapauksia – kesken esityksen voi tietenkin vilkuttaa iskälle. Nyt ohjissa oli taas Venäläinen. Edellisen voitollisen startin ohjasti Taisto Nurmio tamman vakiokuskin Kari Venäläisen lomamatkan vuoksi. Turnaukseen osallistui 14 joukkuetta 7 eri maasta. Ypäjälle oli ilmoitettu peräti 123 hevosta, jotka kilpailivat kymmenessä lähdössä. Pelaajat saivat ikimuistoisia kokemuksia kovista peleistä Valko-Venäjän, Norjan, Ruotsin, Latvian, Viron, Hollannin ja Suomen joukkueita vastaan. – Caricia taistelee aina minun puolestani ja voi sanoa, että saimme ihan nappisuorituksen, Heikkilä sanoi. Ravien vetonaulana oli kotipitäjän oma huippukasvatti Oktaavia, joka lienee nyt suomenhevostammojen ykkösravuri koko valtakunnassa. – Lähdettiin mukaan, kun tammoille järjestetään niin kovin harvoin avoimia sarjoja. Ensi sunnuntaina Vermossa olisi kyllä kova lähtö suomenhevosillekin, mutta emme nyt lähde kamppailemaan oriiden kanssa. Esityksestä nautti silminnähden myös täpötäysi juhlasali katsojia. Toiseksi sijoittui Sanna Backlund hevosellaan Marko Itos yhdellä perusradan pudotuksella ja kolmanneksi Janna Huhtanen Sultana D:llä niin ikään yhdellä pudotuksella, mutta Backlundia hitaammalla ajalla. Tamma kaipaa nyt kovia lähtöjä saavuttaakseen huippukuntonsa, Nurmio kertoi. Ypäjä Kari Nummila Ypäjän Hevosopiston ja Ypäjän Hevosystäväinseuran paikallisravit vetivät hienosti väkeä viime sunnuntaina. Suomi nappasi kaksoisvoiton, sillä Sievin Sisua edustava Jonne Ylisirniö voitti mestaruuden tuloksella 402,5 kiloa (157,5+92,5+152,5). Vaikka yleisö oli kiitettävästi meiningissä mukana, ei se sentään innostunut zumbaamaan yllätysnumeron tahdissa kehotuksesta huolimatta. Kaikenikäisten keikutus HEIDI PELANDER Yli 16-vuotiaat hip hopja showtanssitaiturit näyttivät, miten palataan kahdeksankymmentäluvun kultaiseen trikooaikaan. Oktaavia ravasi Ypäjällä ennätysvauhtia Ravikansa hurrasi, kun Oktaavia kiri voittoon ja uuteen rataennätykseen syntymänurkillaan: onhan se syntynyt Ypäjän siittolanmäellä. Hevosopiston raviopettaja Jari Ansio tietää, että Ypäjällä vuosittain järjestettävät kahdet ravikisat ovat tärkeä opetustapahtuma erityisesti niille, joilla on vielä vähänlaisesti alan kokemusta. Suomessa kasvatetulla FWBtamma Caricialla kilpaillut Heikkilä oli ainoa, joka ratsasti perusradan puhtaasti. Pelaajien tukena matkalla oli peräti 23 vanhemmasta koostuva kovaääninen kannustusjoukko, joka muutamassa tiukassa pelissä oli todellakin se kuuluisa kuudes kenttäpelaaja. huhtikuuta Ypäjän Hevosopistolla. Kun ottaa huomioon Ypäjän radan profiilin ja kaarrekallistukset, rataennätyksen saavuttaminen on todella loistosuoritus, vaikka radan kimmoisuus lieneekin ollut sinänsä niin hyvä kuin se tällaisella ”firabeliradalla” voikin olla. Pitkään jatkuneen yhteistyön seuraavat tavoitteet ovat kesän Tapiola Grand Prix -sarja, SM-kilpailu ja Finnderby, jonka voittoa Heikkilä ja Caricia puolustavat. Hip hopja showtanssiryhmäläiset veivät yleisön hauskalle aikamatkalle 80luvun trikoiden maailmaan. Spring Shown jälkeen kolme ratsastajaa jakavat ensimmäisen sijan tasapistein. Entinen oli niinikään ypäjäläistamman Mariminin nimissä viimevuotisin lukemin 29,5/2 000 m. Muut saivat pieniä hipaisupudotuksia. Siina oli kaksi erityisen tiukkaa paikkaa. Maria Heikkilä hallimestariksi PAINONNOSTO Loimaan Voiman Rikhard Pirkkiö sijoittui toiseksi alle 18-vuotiaiden sarjassa 67,5 kiloa Lempäälässä käydyissä voimanoston nuorten Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa. Yhdistyksen edustusryhmä Rockcats näytti monitaitoisuutensa kolmessa eri esityksessä, joista uhkui showmaailman meininki: esityskappaleet oli miksattu hyvin, koreografiat olivat monipuolisia ja ulkoasut kruunasi taitava maskeeraus. Vanhemmilla esitystä ohjasivat tarkkaan hiotut koreografiat, kun taas pienimmät tekivät kuperkeikkoja, heittelivät ilmapalloja, pörräsivät ampiaisina ja esittelivät tuhatjalkaisen. URHEILUTULOKSIA LEHTEEN: Toimituksen sähköpostiosoite on toimitus@loimaanlehti.fi. Se hävisi vain yhden pelin, alkusarjassa Rocketsille. KARI NUMMILA Jääkiekko Tapani Korvenpää Rocketsin C-juniorit osallistuivat kovatasoiseen kansainväliseen U 16 -turnaukseen Latvian pääkaupungissa Riikassa viime viikonloppuna. Anna-Maija ja Jouni Heikinheimon omistama tamma on ollut Heikkilän ratsastettavana 5-vuotiaasta lähtien ja nyt tammalla on ikää 12 vuotta. Eemeli esitti jäätäviä otteita Rocketsmaalilla ja palkittiin koko turnauksen parhaana maalivahtina
Siisti saunallinen yksiö hyvällä paikalla lähellä palveluja. Loimaan talousalueen paikallislehti • 94. happaman maan kasveille. Mellilä Pikkupuolentie 82 1 h,k,suih, Wc n 60 m 2 Mukava pikkutalo pienen Niinij. 139.000 /tee tarjous. Hyvät tieyhteydet. Aluesairaala olikin jälleen saanut kasaan suurimman joukkueen perinteiseen Savihölkkään. Hp 36.500,H Einola 0400-536547, k 581016. Oy Mahlakoski. Lehtitilaus veloitetaan matkapuhelinlaskulla. Loimaa, Alastaro. 4h,k, rt,ph,s n. Tied. takka. Mäkinen 0400-536941, kohde 571823. alkaen kesäkuun puoliväliin (17.6.) asti sähkölaskutukseen liittyvän asiakaspalvelun osalta suljettuna 30.4. Heimolinnankatu 14 LOIMAA P. Isot varastot, autokatos. Tontti 7900m 2 . On niin hieno ilma, eikä tullut suonenvetoa eikä kramppeja, naureskelee Loimaan aluesairaalan joukkueen jäsen Paula Ketola. ”Tyttö” jäi aluesairaalalle Loimaa Kimmo Gustafsson – Hyvin meni tietenkin. v-92. 120m 2 . Oy Pyssylaakso. + 11,9 snt/min. 116m 2 , valm. Paluuviestin saatuasi sinun pitää vahvistaa tilauksesi lähettämällä viesti: ”LLT vahvista” numeroon 16350. Omalla 1280 m 2 tontilla v. Sivu 14 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Sivu 7 Ansaitut kauniit sanat Kansallisen Veteraanipäivän juhlissa ei sanoja säästelty Loimaan seudulla. Vesi tulee ja menee ja mukavuudet löytyy. 2h,kk,ph 51m 2 . opiskelij alle!!! Tarjous on voimassa vain sunnuntaihin 2.5. 80-luv. alppiruusut, pensasmustikat ja havukasvit. HP. Veteraanisukupolven naisia ja miehiä kiiteltiin vapaudesta, josta nykyiset sukupolvet saavat nauttia. RIVITALOHUONEISTO 1h+kk+s=38m 2 , Loimaantie 16 as. Sähköl. 95.000 €. Omalla 5000 m 2 tontilla oleva vapaaajan asunto, sopii myös ympärivuotiseen käyttöön. Hp. Kallistu halvempaan Keittiöt | Komerot | Kylpyhuoneet | Kodinhoitohuoneet | Liukuovijärjestelmät | Kaikki kodin kiintokalusteet HUITTINEN, Kauppiaskatu 3. Nereus lattialämmitys/öljy, varaava takka keskellä taloa. Tule kaupoille Kiinteistönotariaattiin LOIMAAN KIINTEISTÖNOTARIAATTI OY Turuntie 10, Loimaa p. KT 3-4h,k,kph,vh,las.p länt 77 m² Ylimmän kerroksen valoisa vapaa päätyh, muuttovalmis. Hp. 9, LOIMAA. alv . Alastaro, Kellosepäntie 2. Sivu 10 KIMMO GUSTAFSSON Älä jätä viime tippaan Vaikka kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien toteuttamiseen on aikaa vielä kuusi vuotta, asiaa kannattaa jo pohtia. Tehty hyvin paljon oleell. Taimikkovaltainen metsä, osasta mahdollisuus tehdä peltoa. krs:ssa, sähköja puulämm. v -00. ikkunat ja ovet. Tekijänä ollut mies piilotti juomat vaatteisiinsa. Hp 107.000,H Einola 0400-536547, k 575150. Pihapiirissä ulkorak. Taloyhtiössä kylmäkellari, kuivaushuone, lämpimät irtainvarastot ym. oh+mh+k+wc+et.,yk. Majuri Jouko Hongisto loi katsauksen Puolustusvoimien tulevaisuuteen Mellilän ja Loimaan yhteisessä juhlassa. su 2.5. Tehovalvonta järjestetään koko Suomen lisäksi samaan aikaan myös muualla Euroopassa. 119.500 Myrskylinnankatu, Loimaa. klo 24.00 saakka. 153.000 Latvatie, Loimaa. Hp. Sähköpostin käyttäjä saakin nykyään olla erittäin tarkkana. Hp 118.000,H Einola 0400-536547, k 580539. Happamassa maassa menestyvät vain sitä vaativat kasvit, mm. Tarjoa myyntiin: Asiakkaamme etsii 3-4h rivitai kerrostalosta. puistoon. Avoinna 9-18, lauantaisin 10-14 • Puh. jossa toinen sauna, autotalli ja varastotilaa. 3h,k,ph,s 80 m 2 +piharak. 215,05 /kk. Oy Veskolinna. Muistithan ilmoittautua p. HP. Piharakennus valm.v-98. Sivu 7 KATI UUSITALO Eila Vistin luomat eväkkäät uiskentelevat Art Tyynelässä. huhtikuuta 2010 13 Ilman omaa lehteä monet hyvät asiat menevät ohitse! Tutustu Loimaan Lehteen! vain 10 eurolla!!!!! Näpyttele tekstari numeroon 16350 kirjoita viestin alkuun tunnus LLT sekä nimesi ja postiosoitteesi. pieni omakotitalo. 65.000 €. HP. Luokka 6B Prix de Racing 115 cm., arv. 762 3520 0400 692 753 www.kiinteistotoimistouusitalolkv.. tänään klo 18.00 Es. As. parveke. Vanhan pankkitalon ylimmän kerAlastaro, Költintie 6. Talo valm. A.0.0, nuorille hevosille: 1) muun muassa Maria Heikkilä / Hf Edelweiss Ypäjä 0, Maria Heikkilä / Lauritzon Ypäjä 0.. Keskustassa! Remontoitu! 2h+k=56m 2 . Tied. 69 000 Waurionkatu 6, Loimaa, Asema-aukio. TERVETULOA Värisilmä-halliin, Turuntie 67, torstaina 29.4.2010 klo 18 – 20. KT 3h,k,s,las.parv. Sivu 6 Uutinen ydinsaastumisesta Kyseisellä otsikolla varustettu sähköposti kulki helmikuun loppupuolella pitkin Suomea. Iso, hyvännäköinen keittiö, oloh ikkuna myös etelään, länsiterassi. HP. Talo nyt vuokrattuna. keittiö ja ikkunat -09. vanhaa vaalies. 2008 P 1 D Nro 49 Terttu Sillanpää antaa ”tytölle” voittosuudelman.Tämä pokaali jää nyt aluesairaalan haltuun. 98.000 /tee tarjous. Myös vuokraus mahdollinen. ak. 0,5 litraa ja tuo se Multasormeen. Yhteenkuuluvuutta aluesairaalalaiset hakivat tämän vuoden Savihölkälle juoksuryhmän jäsenen Maritta Niemen tekemillä kukkahuiveilla. www.loimaanlehti.fi Säätila Jokos se kesä tuli. Loimaa Ohjastajankuja 8 4 h,k, th,khh,S 125 m 2 . 32.500 €. var. TOIMI NOPEASTI! VAPPUTARJOUS Saat lehden postiluukkuusi/-laatikkoosi 6.5. Houkuttimena on myös avustus, jonka saamisen tulorajoja on korotettu vuoteen 2010 asti. kaikista liittymistä. 17 ha. 79 m 2 Uudenveroinen ja todella kaunis keskustakoti kaikilla herkuilla. 47.000 /tee tarjous. Asunto peruskuntoinen, mutta oikein siisti ja ehyt. Kekkilän edustaja mittaamassa happamuustasoja Multasormessa Meiltä saat Bonusta! Tule Multasormeen mittauttamaan maaperäsi happamuustaso! Tule Multasormeen mittauttamaan maaperäsi happamuustaso! tiistaina 4.5. Täysin remontoitu! 2h+k=63m 2 . Sivu 5 Kiitosta Mirjakodille Mellilään valmistunut Mirjakoti saa kiitosta niin uusilta asukkailtaan kuin tilojen henkilökunnaltakin. Tarjoukset toimistollemme 17.5.2010 mennessä. Osallistujamäärän voitto oli heille jo kolmas, eli sarjassa jaettu kiertopalkinto, tai kuten voittajat sitä kutsuivat tyttö, jäi nyt aluesairaalan palkintokaappiin. Oripäässä! Ensiasunnon ostajalle tai sijoittajalle! -kt, 1h+k= 30,5 m 2 , heti vapaa -kt, 1h+tupak.+s=45m 2 , vapaa 1.6. Mäkinen 0400-536941, kohde 579583 Punkalaidun, Vehkajärvi, Vehkalantie 70. klo 12.00 16.00 Aleksis Kiven katu 7, Loimaa p. (02) 763 1888 Loimijoen OP-Kiinteistökeskus Väinämöisenkatu 6, 32200 Loimaa Rivitalosta Matti Mäkinen 0400 536 941 Hannu Einola 0400 536 547 Vapaa-ajan asunto Omakotitalo/ Vapaa-aika Omakotitalot • s-posti: etunimi.sukunimi@op.fi www.opkk.fi Kerrostalosta Loimaa Seppälänkatu 12 B 17 1 h,k,kph 32,5 m 2 Aivan keskustassa hissitalon 2 krs. tuloksia: 140 cm, Mountain Horse seniorien hallimestaruus: 1) Maria Heikkilä / Caricia Ypäjä 0/57,63. uudist. Ajonopeudet tehovalvonnassa TULOSPÖRSSI LOIMAA Kaupasta näpistettiin perjantaina siideriä ja lonkeroa yli 50 euron arvosta. 2007. Alastaro Kivimiehentie 4 5 h,k,S n 120+16 m 2 Näyttävä 1900-luv alun hirsitalo, laaj -00, taajamassa suurella vehr. Torkkalantie 542, NIINIJOKI HP. Hirvikoskella -1h+kk=35m 2 , vapaa 1.5. (02) 560 1040 Kotimainen Laaja varastovalikoima Halvempi Nopea Luotettava Osta laadukas, kotimainen keittiö siihen kuuluisaan halvempaan hintaan. HP. Torstaina 29. v-59, ulkosauna valm.v-59, hevostalli n. Palvelu toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, DNA:n, Saunalahden ja TeleFinlandin liittymillä. 010 768 5200 ma-pe 8-18 ja la 9-14 www.loimaanasuntopalvelu.com Kaikki kohteemme kuvat Heli Harteela 0500 977 501 Ritva Vesanto 0400 329 555 Tarja Keskitalo 0400 656 780 Tutustu uusiin kohteisiimme: SOVI ESITTELY! MYÖS VUOKRAUKSET Okt 4h,k,khh,s,2wc,at 110/156 m 2 Uudehko (1998) talo mukavalla paikalla Hirvikoskella. Turuntie 14, 32200 Loimaa Puh. Tilanne Hallahuhtacupissa Ypäjä Spring Shown jälkeen: 1) Katja Kaajas Turku 12 pistettä, 1) Antti Palin Ypäjä 12 p., 1) Liisamaija Vesala Oulu12 p. Saat asennusvalmiin keittiön varastomyymälästämme mukaasi jopa 24 tunnissa! Hae kaikki kodin kiintokalusteet lähimmästä varastomyymälästämme! LAADUKAS KEITTIÖ HALVEMMALTA Sisustusiltaan Turuntie llä tapahtu u... Tila 6,2 ha. 150 m 2 . Viestin tarkoituksena oli kalastaa pankkitunnuksia. Puheissa muisteltiin myös sodan aikaa ja silloisia tuntoja sekä luvattiin tukea veteraanien arkeen. Hv. MYYJÄT PIDÄTTÄVÄT TÄYDEN OIKEUDEN HYVÄKSYÄ TAI HYLÄTÄ TEHDYT TARJOUKSET. Hp. 7631 888, tai 7631 223 Teemana asuminen ja sisustus torstaina 29.4.2010 w w w .m u lt as o rm i. Useimmat kasvit vaativat hyvin kalkitun maaperän, jotta ne kasvavat ja kukoistavat. Hp. ASUNTOKAUPPA TARJOAA: VUOKRATTAVANA OMAKOTITALO Tervetuloa kaupoille! Metsämaantie 4, LOIMAA. vuosikerta TIISTAI 29.4. Pertti Äikää 0500 320751 Alpo Isokallio 040 821 7345 METSÄTILAT Loimaa Pappinen. He kehuvat uusia tiloja viihtyisiksi ja valoisiksi. Hissitalon 2/4 krs. Kiva alue raj. Tied. mm Mellilä-järvi lähellä. LOIMAAN SEUTU Poliisi valvoo ajonopeuksia tehostetusti koko viikon ajan. Keramiikkatyön eväkkäät eivät kuitenkaan ole perinteisiä vappusillejä, vaikka Loimaan Taideseuran Vappukahvilan komistuksia ovatkin. 2mh, kell.krs. talo, paljon eri tiloja. -35 rak.hirsitalo jota uudistettu mm. rannassa. Kunnon keittiö ja lasit. Hyvä tilankäyttö. As.rak. uudistuksia käyttövesip. ja ositt. Erinomainen sijainti keskustassa. Talvitieoikeus. su 2.5. KERROSTALOHUONEISTOT HIRSITALO 4h+k=93,5m 2 . Poliisin arvion mukaan liian suuri nopeus vie Euroopassa vuosittain lähes 6 000 ihmishenkeä. Es. n. Myös vaihto mahd. -kt, 2h+k=54,5m 2 , vapaa 1.6. Saat samalla tiedon kalkitustarpeesta tai sopivuudesta esim. As. 38.000 / tee tarjous. KERROSTALOHUONEISTO Remonttitaitoiselle! Lisäksi paljon muita kohteita! Katso kuvat netistä! Onkijoella! Niinijoella rauhallisella paikalla! Pienyrittäjälle tai sijoittajalle! LIIKEHUONEISTO Hirvikoskella! 22m 2 , Heimolinnankatu 14, LOIMAA. Tied. Hp 42.000,H Einola 0400-536547, k 580745. 26.500 /tee tarjous. Auto ja peura törmäsivät RATSASTUS Ypäjä Spring Show 25.4. Laatoitetut pesutilat, kivirakenne. fi Puhelun hinta soitettaessa Hankkija-Maatalous Oy:n toimipaikkojen 010-alkuisiin numeroihin on 8,21 snt/puh. Paljon tiloja 2. ph=n.120m 2 . Mäkinen 0400-536941, kohde 575793. klo 17.00 Es. Talossa mukavuudet ja kunnan vesi. Alkoholia vietiin ORIPÄÄ Kantatie 41:llä tapahtui varhain tiistaiaamuna peurakolari. Taloyht. Hp. Mäkinen 0400-536941, kohde 579941. Vuokralla kampaamo! HP. 33.500 €. Oripään suunnasta Turkuun päin ajanut kuormaauto törmäsi peuraan, joka kuoli onnettomuudessa. 4, ORIPÄÄ. (02) 7622 200 www.loimaankiinteistonotariaatti.. (02) 762 3015 F. Vesikatehuopa uusitt. keittiö koneineen ja kaluisteineen uusittu. alun tiiliv. Mukava, kotoisa pikkukoti. – Enemmänkin olisi tullut, mutta oli päällekkäisiä menoja, aluesairaalalaiset kertovat. Voit asua ymp vuoden tai pitää vapaa-ajan paikkana. Tilava keittiö, vaaleat Puustellin peiliovet. Ota maata eri kohdista haluamaltasi alueelta, myös vähän pintaa syvemmältä, yhteensä n. Vesikoskenkatu 18 as. Tuloksen saat heti mukaasi veloituksetta. 2007 paljon uudistettu asunto mm. Kala, mutta ei vappusilli Art Tyynelän näyttelyssä uiskentelevat myös Eila Vistin värikkäät Kalat meressä. 139.000 /tee tarjous. tontilla. Monipuolinen puustorakenne. – Pitäisikö ottaa hiukat pytystä, naiset pohtivat iloisena. Hp. Erinomainen vuokrakohde. Somero Viluksela. Ainakin lämpötilojen perusteella niin voisi päätellä: mittari voi tänään näyttää täälläkin peräti 19 asteen lukemia. Pesuhuone uusittu -08. 1h,kk,s 37,5 m 2 . Mirjakoti on erityisryhmien asuntola, jonka ensimmäiset asukkaat ovat kehitysvammaisia. 59.000 / tee tarjous. Määräala n. Sivu 2 Edulline n vaihtoeh to esim. Nyt voit mittauttaa haluamasi kasvupaikan happamuustason. klo 15.00-15.4 5 roksen v. Seitsemän kilometrin lenkin kiersi yhteensä 27 naista. Hänet on tunnistettu valvontanauhan kuvista. Satakunnantie 34 Hp 158.000 RT 2h, k, s 61 m 2 valoisa päätykaksio Loimijoen rantamilla, rv. As
02-768 3250 Ark. 02-469 3041, markiisimyynti@aumanet.. 0400-726 606 UUDISTETUN LIIKKEEN AVA J AISET MA-TI 3.-4.5. E.H. MUISTA ÄITIÄ 9.5. YM. pehmeät paketit . Likaa hylkivät NANO-KANKAAT MARKIISIMYYNTI Tammimäenkatu 6, II krs Raisio p. Soita p. Tervetuloa! Tallinna 29.5, 7.6, 5.7, 7.7 alk. Turuntie 19, LOIMAA puh. Tarjous Nicola 12 /25 kg, porkkanaa, lanttua, sipulia, siemen sipulia, suomalaisia karpaloita. varapuheenjohtaja Saija Karnisto Kahvitarjoilua, musiikkia, arvontaa ym. 0400 120 003 JAAKKOLA Loimaan Taideseura ry:n VAPPUKAHVILA JA NÄYTTELY Art-Tyynelässä Satakunnantie 31, Loimaa Vapunpäivänä 1.5. 45 22-23.5 Türin kuuluisat kukkamarkkinat 22-23.5. HERKKUJA, tuoretta KUHAA ja KUHAFILETTÄ Eeva ja V-P Rantamaa p. Ei kukkia, ei lahjoja eikä puheita. 18,Kartiotuija erä 7,90,100-125 cm Ark. 9-18 la 8-15 su 9-14 Hauskaa Vappua! Puutarhurinkatu 1–3, p. . 050-377 7748 Perjantaisin Auran Palvituotteen edessä HANHIJOKELAISET! Haastamme kaikki hanhijokelaiset (entiset ja nykyiset) pyöräretkelle sunnuntaina 02.05.2010 klo 11.00 Lehdon kuivurilta Varvarin kodalle (noin 3 km), jossa makkaraja kahvitarjoilu. 14 Torstaina 29. . 02 588 8088.. Heimolinnank 8, Loimaa 02 7669294, 050 3040772 AUTOTALLIOVIMYYNTI mittatyönä ja asennettuna, laadukkaat kotimaiset nosto-ovet Tammimäenkatu 6, 2 krs Raisio IKEAa vastapäätä, Myllyn lähellä p. 0400 765 521, tuomo.jarvenpaa@tiimi-ikkuna.. LIIKE TÄYNNÄ UUTUUKSIA... Eija Talvitie juttelee mukavia ma-ti Seviteam Tiina Murtomäki esittelee liivejä tiistaina ARPAJAISET upeat voitot . 02-469 3041, autotalliovimyynti@aumanet.. HUIPPUTARJOUS 195/65/15 265 sarja 205/55/16 290 sarja hinnat sis.työt Tiesitkö. 7632 733 Palvelemme TO 9-17 PE 9-17 TERVETULOA! Kosken kotijuustot ja perjantaisin Ypäjän Kotinisun leivät ja leivonnaiset Vapun juhlin taan Broilerin RINTAFILE PIHVI kuin PIHVI 9 95 /kg Humppilan ylikypsä KEITTOKINKKU /kg 9 95 /kg porsaan ulko?leestä 19 95 Naudan ULKOFILEPIHVIT 24 95 /kg Runsas valikoima lähipalvaamoiden A-luokan NAKKEJA (Makuliha, Kotipalvi, Kivikylä, Perniö) Pe 30.4. klo 13 Jälleen laadukkaita huutokohteita. . OSTO-MYYNTI-RAHOITUS Autot sisätiloissa Fiat Punto 55 S 1,1 3d 1999 1550 BMW 523 i 2,5 24V 4d 1997 5850 MB 250 D 2,5d (124) 4d 1993 880 Opel Vectra 2,0i 16V GL 4d 1996 1990 MB C 200 CDI T A 2008 35650 Volvo V50 2,0D 2005 12850 Seat Toledo 1,9 D E 5d 1998 1950 Volvo V70 D Kinetic 2006 18800 Tervetuloa syntymäpäiväkahville Ryötin tilalle torstaina 13.5.2010 klo 14-17. 762 2528 PERJANTAINA LOIMAAN TORILTA Pyhämaan SUOLASILAKKAA ja SUUTARINLOHTA, mahrottoman hyvii SAVUSILAKOI ja SILAKKAFILETTÄ, tuoretta SILAKKAA, GRAAVILOHTA. KAKKUKAHVIT AVAJAISVIIKON OSTOISTA -20 % TERVETULOA! si nu l le a i kuin en n aine n ... 02-762 8326, 0400-536 303 www.autohuoltomaunu.. Kuolinpesän huutokauppa Virttaan Työväentalolla su 2.5. Taidearpajaiset! Näyttely avoinna arkisin klo 17-19, su 14-18, la suljettu. 8-17 Tervetuloa rengaskaupoille! Laaja valikoima aluvanteita. 0500 596 929 KAIKKEA KALAA Alastaron tori tänään klo 15-16.30 Tuoreena, savustettuna Siikaa, ahventa, lahnaa, kuhaa ym. välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa. p. Kirppismatka Helsinkiin, 27 22.6 Kesäteatteri ”Pirkko ja Åke”, 46 24-27.6 Juhannus Pärnussa, 235 5-7.7. Nahkalinna 0400 592 549 teamsaari.com jossa tarjolla kahvipöydän antimia ja kasvien kevät-tarjouksia. Tervetuloa! Meklarina K.N. klo 12-18. Hotellimatka Tallinnaan, 146 6-8.7 Puutarhamatka Viljandi, 299 14-19.7 Legoland+Kolmården 16-22.9 Upea Ohrid,Makedonia, 999 18-24.9 Ruskamatka Levi, 510 Muista äitiä matkalahjakortilla! www.matkaviitala.?, info@matkaviitala.. lahjakortit AURANMAAN LATTIATYÖ VILLE 050 520 3902 • TAPIO 050 300 7484 KAIKKI BETONILATTIOIDEN VALUTYÖT Ota rohkeasti yhteyttä! w w w .t ii m iik k u n a .. Hanhijoen Viljelijäyhdistys KÄYNTI VAKAUMUKSENSA PUOLESTA KAATUNEIDEN HAUDOILLA 1.5.2010 klo 8.45 lähtö Loimaan torilta klo 9.00 Vanha kirkko klo 9.15 Kanta-Loimaan kirkko klo 9.00 Metsämaan kirkko Loimaan Sosialidemokraatit Vasemmistoliiton Loimaan Kunnallisjärjestö PERUNAA LOIMAAN TORILLA PERJANTAINA 8-12 Timo, Matilda, Van Gogh, Siikli, Kulta, Rosamunda, Pito, Ariel, ym. Hotellimatka Tallinnaan, 122 6.6. huhtikuuta 2010 avoinna MA-PE 9-17 • LA 9-13 Heimolinnankatu 6, Loimaa p. Tervetuloa Johtokunta CURLING CLUB LOIMAA RY KEVÄTKOKOUS Ankkuripaikassa ke 12.5 klo 19.00 Hallitus LOIMAAN RENGAS Lamminkatu 13 p. Jukka ja Katri Korvenpää Halutessasi voit avustaa omakustanteen julkaisemista huhtamolaisesta jalkapallosta, tili 154235-49405. aurinkoja sadesuojaa asennuspalvelu Autohuolto MAUNU KY Sunintie 45 Loimaa P. Tiimi-edustaja Tuomo Järvenpää p. 040 416 2165 Sosialidemokraattien VAPPUJUHLA 1.5.2010 klo 12.00 Loimaan Ammattija aikuisopiston Turuntien yksikössä Juhlapuhujana Varsinais-Suomen piirin 1. Kirkkaasti erilainen ikkunaja oviremontti 19.-22.5. Jokisen RYYNÄREITÄ Taimimyymälä avattu! Tän ään sima tarjo ilu! Avajaistarjouksia Kekkilän puutarhamulta 55 l 16,90,/ 5 säkkiä Omenapuut 1 lk. ym. www.skanssi.fi Tervetuloa puutarhamyymäläämme! Viherkasvimyynti Saari toivottaa asiakkaansa tervetulleeksi kevätavajaisiin, Avaamme klo 9 Arvidinkatu, Loimaa Vanh
Loimaan Perinnesuksi Vanhat Velot näyttelyn lehdistötilaisuutta varten talkoot ti 4.5. 040 589 1618. MLL Loimaan kaupungin yhdistys perhekahvila vapputunnelmissa huomenna perjantaina nuorisotalolla klo 13.3015.30, naamiaiset. Mellilän ystäväpalvelun perinteinen Virkistyspäivä Tammikodilla ke 5.5. Mukana Kelan edustaja. Pe 1.5. Tied. Puffe Saunamaksu. normaalisti klo 19.30 21 Vappu herkutellaan Ankkurissa P.S. 050-5620023 päivämäärä varmistuu myöhemmin. Jankko Torstairastit tänään 29.4. pojat/tytöt ke 15.30-16.30 ( 5.5 tytöt, 12.5. Yhteinen vesijumppa jatkuu taas syyskuussa. menn. 764 1633 Vappuaattona Mikko Alatalo Tervetuloa! Pe VAP UN A ATT ONA Markon KARAOKETANSSIT KAROLIINA Virttaa P. 2 . Kertunmäellä, lähdöt kello 17-19. Metsämaan 4H-k ma klo 17-18 koululla. PADDOCK Ravintolat KAROLIINA Golf Klubi Swingi Varaukset 050 3280100, 046 664 1627 Loimaan Kamerat ry kokontuu LSP-talossa (Käsityöläiskatu 10) tiistaina 4.5. Kevään viimeinen Tuulensuun kerho ma 3.5. lähdetään koko perheen voimin retkelle Pahkapirtin laavulle klo 18 torilta. klo 17.30-19, ma 3.5. Savikki La 1.5 Emme kokoonnu. klo 18.00. Sawisormet Ikaalisiin 23.5. to klo 17-18 Asemanseudun koululla. Olette antaneet minulle työtä, Kiitos siitä. Zumba jatkuu myös koko kesän ajan Palloiluhallilla ke klo 19. 0400 726 546 Avajaispullakahvit Liput 10 Turuntie 8-10 Loimaa 3.5.2010 alkaen ravintolassamme UUTUUS! ma-pe 11.00 20.00 la-su 12.00 21.00 K iin a la i nen ra vint ol a BUFFET-PÄIVÄLLINEN ma-pe klo 16.00-19.00 9 + virvoitusjuoma Päivällinen sisältää vaihtelevasti 4-5 lämmintä ruokalajia sekä tuoreet salaatit ja kahvin tai teen TERVETULOA! 02 724 7849 LOUNAS ma-pe klo 11-15 7,5 + juoma Ravintola Otsolan Hovin JUHLAVA ÄITIENPÄIVÄLOUNAS katettuna su 9.5 klo 11.30 sekä 14.00. klo 17-20 Pohjan tilalla. Opastus: Loimaa-Oripää, tie 210 Rakennusliitto os 212 Veteraanijaosto. klo 17 Kylätalolla. Pysähtyy tarvittaessa Vesikoskella ja Hirvikosken Siwan kohdalla. Ilm. sarjapeli Salossa. Kerhojen yhteinen päätöstilaisuus koko perheelle ma 31.5. Liput pe 5 e ennen klo 24 ilm. Fanibussi lähtee klo 16. hyviä palkintoja. käsityökerho ti 4.5. klo 17.30-19, ke 5.5. Prättä-Jouset ry Ulkoradan siivousja kunnostustalkoot pe 7.5. 4H-liikuntak. tilais uude t Loimaantie 272, Alastaro www.ryotintila.fi Loimaan 4H-yhdistys Kerhot Loimaa: Kauhanojan k ma klo 16.30-18 koululla. Peliliuskat 2 /kpl. AU/YU Lasten yu-kouluharjoitukset toukokuusta alkaen tiistaisin klo 17-18 kentällä. VAPPULOUNAS 1.5. Tervetuloa! Vampulan Urheilijat Kohotan nöyrästi maljan itselleni ja kiitollisena Teille rakkaat asiakkaani kymmenestä vuodesta. VAPPUJUHLA LOIMAAN TORILLA 1.5.2010 alk. 7636 5100 Kattaukset klo 11.30 ja 14.00 SEISOVAPÖYTÄ Pihvilinnassa Äitienpäivänä herkkuja notkuva Pöytävaraukset 02-76365100 tai info@loimaanseurahuone.. -4H-k. toukokuussa maanantaisin klo 17.30-18.30 Puistokadun kentällä. menn. 0400-532475/Jari Idyllinen Ryötin tila Tervetuloa su 9.5. JR 3 SIMATARJOILU Leppihallilla tanssitaan! Lauantaina 1.5. klo 11.30 sekä 14.00. sis. 0400-765 351 Peltoisten Kyläyhd. Eveliina Mäkilä Runo kaupunginhallituksen jäsen Pirkko Jalasjoki musiikkia ja laulua trubaduuri Lassi Mettälä ja Jussi Tiainen Kahvija munkkitarjoilu! Makkaramyyntiä! Tervetuloa Vasemmistoliiton Loimaan kunnallisjärjestö Mellilän Kyläyhdistys r.y. 3-4 tai 6 pv tai 10-11-12 pv.. LoKoKo minipojat, huomenna perjantaina ei harjoituksia. la 8 e ennen klo 23 ilm. Siivotaan ojanpenkkoja. ilmestyvässä lehdessä. Pelaajat paikalle viimeistään klo 18. alkaen aina maanantai-iltaisin klo 17.-20. p. Bussi tulee Vampulasta tied. Harj. klo 18.30. Kevään viimeinen jumppa. klo 18.45 JAHTI 53/1600 Kirja 6 seur. Tervetu loa! Urpolan Kartanon runsas ja herkullinen ÄITIENPÄIVÄLOUNAS sunnuntaina 9.5. klo 18.30. Rantakunnaksessa. Loimaan Seudun Sydänyhdistys ja Parkinsonkerho. RL:n Turun Aluejärjestön Rakennusveteraanien tapaaminen 3.6. JAHTI 1.000 2 x 200 ym. Kojonkulman Himpulat to klo 17-18. Kattaukset klo 11.30 ja 14.00 Tee pöytävarauksesi ajoissa! Myös häät, syntymäpäivät, saunomiset, ym. 02-766 9176 Vappulounas 1.5. klo 12-14 kylätoimistolla. 10 p. Täältä löytyy uusittu ruokalistamme AU/Jalkapallo P96 harjoitukset tänään to 29.4. pojat) Alastaron 4H-toim. Loimaan 4Htsto, Kanta-Loimaantie 7, p. herkulliselle ÄITIENPÄIVÄLOUNAALLE Kattaukset klo 11.30 ja klo 14 Aik. klo 11, aloitamme ruokailulla. Mellilä-järvellä sauna lämmin kesän ajan 3.5. Eero Mäkelälle 14.5. sis. Riitta-Liisalle 0400-778534 ilt. Lisätietoja Teemu Perholta 0500-741252, tai Joni Heikkilältä, 0407407130. ilmoittautumiset Kari 0500-535357 tai Hannu 0405141672 AU/Jalkapallo miehet vapunaattona ei harjoituksia. Savikki Ma 3.5 Puhujavieraana psykiatrian erikoislääkäri Matti-Pekka Harri, aiheena: kaksisuuntainen mielialahäiriö, luento alkaa klo.12, tule ajoissa paikalle. ei harjoituksia. klo 18. Harj. Tervetuloa Pöytävaraukset (03) 424 0800 Hotelli-Ravintola Otsolan Hovi Otsolantie 20, Humppila www.otsolanhovi.com Perinteikäs sekä herkullinen Äitienpäivän juhlapöytä katettuna su 09.05. 22 , 6-11 v. Ravintola MURINA Loimijoentie 79, Alastaro Puh. toivotalkoot klo 9.00 alkaen. ilm. harjoituskentällä to 29.4. Loimaalta Hirvikosken kautta Ikaalisiin. klo 19. LAS Senioriklubi HKY kutsuu Maunula siivoustalkoisiin ke 19.5. SEURATOIMINTA RAVINTOLOITA LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT. Jarmo Rasi Juhlapuhe eduskuntavaaliehdokas ja koulutusltk vpj. Suomen Raamattuopisto Sana Soi -ilta Jokioisten seurakuntatalossa to 6.5. 7636 5100 Viihderavintolassa VAPPUNA Yöke rhos sa sima illaan 22-0 4 Vappuna Pihvilinna avoinna normaalisti Tanssiorkesteri FERNANDA Suomi-Venäjä-Seura, Loimaa Venäläistä balettia Turussa Sigyn-salissa 11.6. klo 11.00 Tervehdyspuhe kaupunginhallituksen vpj. Mukaan pääsee myös vaimo tai kaveri. Virttaan seudun kyläyhdistys Perinnepiiri kokoontuu ti 4.5. Haaran yleisk ti klo 17-18.15 kylätalolla. klo 12 BINGO Metsämaan Kalliohovissa torstaina 29.4. 0503115016, 0400-851755 Karoliina, 0407575742 Sari. 10 , alle 7 v. 3.5. Naisväen Treffeillä ma 3.5. Isä muista Äitienpäivän pöytävaraus www.ankkuripaikka.. Alastaron Maamiesseura Muista ilmottautua ruiskun testaukseen Mikkolan Laurille p. klo 18.30 20. P. Alastaro 3-6 lk. klo 17-19. Loimaan Taideseuran pihatalkoot Art`Tyynelässä tänään to 29.4. ke 5.5. maksutta Pöytävaraukset 7.5. 040 7527 353 Meill ä voit viettä ä synty mäpä ivät ym. huhtikuuta 2010 15 VIIVI JA WAGNER Loimaa Seura toimisto on avoinna, osoitteessa Hulmintie, ma 3.5. klo 1718.30, ilm. 24 , 7-12 v. Torstaina 29. Su 2.5. klo 18.. Paluu puolenyön jälkeen. 23.5. LoPS P97(-98). menn. ilm Eila 040-5651525 tai Tarja 0503298676 Sawisormet soittaa Ikaalisten kylpylässä tanssit su. URPOLAN KARTANO, Humppila P. P. Anne Pohtamo-Hietanen ja Pauli Tuohioja. Lähtö kentältä klo 14. Kevätkauden viimeiset harjoitukset kilpailuineen 7.5. Kimppakyydit. Eläkkeellä olevat Las työntekijät, tapaamme to 27.5 Ankkuripaikassa ilm. 1/2 hintaan alle pöydänkorkuiset ilmaiseksi Loimaan Seudun Sotaveteraanit jaostoineen. 12,50 ) Alastaron Naisvoimistelijat. klo 17.30-19. Kevään viimeinen vesijumppa tänään kello 11. yhteiskuljetus Pietarin matka 18.21.6. Su 2.5. 4H-k ma klo 15.30-16.30 Alastaron 4H-toim. klo 12-15 25 Juhlan aikaa Kievarissa... KKaiheena: Sininen. Loimaan alueen Kokoomus La 8.5. Joukkueiden palkitsemiset. Jalkahoitola IRMA PALJAKKA Kalevalankatu 11 A-talo as. Linja-auto lähtee Loimaan linja-auto asemalta klo 9.00. Kaikki mukaan koko perheen voimin. klo 13.30. klo 16 alkaen. Maanantaina siivoustalkoot ja tiistaina harjoituspeli minityttöjä vastaan liikuntahallilla klo 17 alkaen Loimaan Voiman pöytätennis Harjoituksia ei ole huomenna perjantaina. 0500 121 160 www.urpolankartano.. Varaa paikkasi ajoissa juhlahumuun... VARAUKSET 02-7683 135 www.katinhannankievari.com ÄITIENPÄIVÄNÄ kattauksia klo 11.30, 13.30 sekä 15.30 25 (6-12v. Marjatta 0407252073 JUKOLAN BINGO VAMPULASSA maanantaisin klo 18.45 alk. klo 17 alkaen. Vielä on paikkoja bussissa. klo 1516.30 Mellilä: Isonperän kerho ti klo 1718.30 koululla. LP Juniorit Naperopesis 01-04 -syntyneet. Tarkempi ilmoitus 6.5. Heppak. Äitienpäiväaskartelua Opintien koululla ke 5.5. Lämpimästi tervetuloa Pöytävaraukset (03) 5463030, 0400 467 123 Cafe Depont Nuutajärvi Jankko lentopallo Kauden päätös ja lentislehden joukkuekuvaukset Pappisten Lavalla ma 3.5. Loimaan ja Ympäristön Eläkeläiset ry,n Vierailu 11.5 Jokioisiin bussi Työväentalolta klo.10.30. LoKoKo naperopallokoulu, huomenna perjantaina ei harjoituksia. MYÖS a´la carte klo 20.00 asti aikuiset 27,lapset alle 12 v. klo 8.30 Pyörähuollossa. Äitienpäivä MENU Runsas salaattija alkuruokapöytä * broileri?le * possunpaisti * paahtopaisti * uunilohi * talon lihapullat + lisäkkeet Herkullinen jälkiruokapöytä Pöytä katettuna klo 12 Aik. 10 alle 6 v. Sarjaottelu LoPS SalPa harjoituskentällä ti 4.5. Niinijoen k to 17-18. klo 20-0.30 FOCUS & Sakke Kotilainen Tervetuloa! Porintie 739, Orisuo p. Alastarolaiset myös mukaan. Eskari-2 lk. Uudet jumppapaidat valmiina A-hallilla ti 4.5
16 Torstaina 29. 1 49 89 /erä. Hinta voimassa to–su 29.4.–2.5. Setelin voit käyttää jossakin TOK:n marketissa ja se on voimassa vuoden 2010 loppuun asti. lk. Hinta voimassa to–su 29.4.–2.5. Nyt on hyvä hetki vaihtaa korttisi uuteen! Yhdellä kortilla kaikki! Herkut vappuun S-marketista Palvelemme perjantaina klo 7–18. suljettu, su 12–18 Bonusta jopa 5 % LOIMAA Aleksis Kivenkatu 7 TURUN OK 1240 123456 MEIKÄLÄINEN MAIJA 4318 7001 2345 6789 4318 Lisätietoja: www.tok.. Kun täytät korttihakemuksen jossakin TOK:n toimipaikassa, saat 10 euron etusetelin. Hinta voimassa to–su 29.4.–2.5. klo 12–18. 0,59 + pantti 0,40) Intia Rypälerasia vihreä 500 g (2,98/kg) Israel Kirsikkatomaatti 250 g (3,00/kg) 1. 2,19 + pantti 0,40) /rs /rs /pkt 99 HK Aito nakit 500 g (4,58/kg) 2 29 95 89 2 59 Hinta voimassa to–su 29.4.–2.5. Pihvihärän sisäfilee, alkuperämaa Brasilia 1 7 95 /kg Palvelemme sunnuntaisin 12–18 Vaihda nyt korttisi uuteen vuosimaksuttomaan S-Etukortti Visa Credit/Debitiin. Myymälämme on suljettu la 1.5. Rainbow Peruna-, Punajuuritai Italiansalaatti 400 g (2,37/kg) Old El Paso Tortillat 8 kpl 326 g (2,73/kg) HK Lihapyörykät 360 g (2,47/kg) 75 /plo Marli Sima 1,5 l (1,46/l) (sis. Palvelemme su 2.5. Hinta voimassa to–su 29.4.–2.5. Hinta voimassa to–su 29.4.–2.5. Mummon Ranskanperunat 450 g (2,11/kg) Estrella Sipsit 300 g (6,30/kg) Malviala Tippaleipä 2 kpl, 110 g (17,18/kg) Fazer makeispussit 400 g (4,98/kg) Ingman Creamy Herkkujäätelö 900 g (3,32/kg) Créme Bonjour Tuorejuusto 200 g (8,45/kg) 95 1 89 1 89 1 99 2 99 1 69 Rainbow Virvoitusjuomat 1,5 l (0,39/l) (sis. huhtikuuta 2010 Palvelemme ma–pe 7–21, la 1.5