Sivu 2 Sellistin uudet kuviot Latvialainen Baiba Kuusela on kotoisin musiikillisesta perheestä. Vaikka työ Loimaan musiikkiopistossa ei vastannut hänen koulutustaan, hän kertoo, että Loimaan työvuodet ovat hänelle rakkaita muistoja. Onhan asuntotuotannon määrä aivan eri kokoluokkaa Keski-Euroopassa kuin Suomessa. 2010 Helteellä on ollut hektisiä puhelintuokioita, kun sitä on aneltu useaan paikkaan. vuosikerta P 1 D Nro 72 Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Nyt Kuusela on saanut oman alansa töitä lehtorina Kotkasta ja jälleen vaikuttimena toimii myös rakkaus. Hän muutti viime syksynä Danvilleen Virginiaan, jossa hän opiskelee journalismia ja pelaa tennistä koulun joukkueessa. Ensimmäinen opiskeluvuosi opetti hänet paremmaksi pelaajaksi ja kasvatti samalla hänen maailmankatsomustaan. KIRJOITTAJAVIERAS T Ä N Ä Ä N VUOTTA 59 TIISTAI 29.6. Sivu 5 Keski-Eurooppa kasvattaa Valloxia Vallox Oy:n varastosta lähtee koneita ympäri maailmaa puhdistamaan ilmaa. KATI UUSITALO 2 % loimaalaisnuorista ei käy rippikoulua Sivu 8. Eilen se arveli ehkä ehtivänsä Saviseudulle täksi päiväksi. Viennin määrä on nyt ensi kertaa kivunnut yli puoleen yrityksen myynnistä – ja sen määrän arvioidaan edelleen vain kasvavan. Kotimaassaan hän on tunnettu sellisti. Sivu 6 Pisteitä lomailulle Helteeltä jyrkkä ehkä +25 Sellisti Baiba Kuusela rakastui ja saapui Loimaalle 15 vuotta sitten. Loimaan talousalueen paikallislehti • 96. Sivu 10 Tennisoppia USA:sta Emilia Vuorela saavutti menestystä heti ensimmäisenä vuotenaan Averettin yliopistossa. alv. Sivu 12 Lomalla voi tehdä lähes mitä tahansa tai sitten ei mitään. Maailmalle lähdössä olevia, ilmanvaihtokoneita sisältäviä pakkauksia on jo varastoitu käytävillekin. MAIJA PALOPOSKI Loimaa Kati Uusitalo Vallox Oy:n tehtaan lähettämössä Myllykylässä on valkoisten laatikoiden torneja melkoiset määrät. Vientipäällikkö Asko Korpela, myyntipäällikkö Juha Suonsivu ja myyntija kehitysjohtaja Olavi Suominen ynnäävät, että yhä useammin koneet päätyvät Keski-Eurooppaan. Uusi elämä kutsuu häntä hyvin mielin. MAIJA PALOPOSKI Kun loimaalainen Emilia Vuorela aloitti tennisharrastuksen, hän ei arvannut päätyvänsä treenaamaan sitä USA:aan asti. – Kun Suomessa uusia asuntoja rakennettiin viime vuonna 20 000, Saksassa niitä tehtiin 200 000, myyntija kehitysjohtaja Olavi Suominen, myyntipäällikkö Juha Suonsivu ja vientipäällikkö Asko Korpela laskevat. Aino Suominen arvioi ja pisteytti lomatekemisiään työelämästä tuttujen tavoitteiden avulla
Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Kuusela kertoo olevansa Latviassa tunnettu sellisti, jolla on oma vakiintunut yleisönsä ja joka on kahtena vuotena peräkkäin valittu vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Latviasta kotoisin oleva Kuusela opiskeli Venäjän ja Latvian parhaissa yliopistoissa, joista saapui 15 vuotta sitten rakkauden perässä Suomeen. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Nyt kun hän sai mahdollisuuden päästä tekemään oman alansa töitä, hän ottikin mieluusti vastaan musiikin lehtorin paikan Kotkan tuhannen oppilaan musiikkiopistossa. www.loimaanlehti.. Päiviö, Päivö Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 3.58. Tapahtumapaikkana on, kuten aiemmillakin kerroilla, Jonkan kartanon piha-alue. Aurinko laskee kello 23.05. klo 17 alkaen. Yhteislauluja ja tarvittaessa myös esiintyjiä säestää Jukka Keskitalo. Munansa se asettaa rykelmäksi lehtien pinnoille. Loimaan vuosia hän kuitenkin muistelee syvällä lämmöllä. AJANTIETO: NIMIPÄIVÄT: SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Niin hän muutti mielensä eikä sallinutkaan onnettomuuden kohdata niniveläisiä, vaikka oli sanonut tuhoavansa heidät. Täällä on paljon kirkkoja, joissa on hieno musisoida. Joona 3: 10 30.6. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. klo 19. Suvi-illan säveliä – Baiba Kuuselan läksiäiskonsertti Loimaan kaupungin kirkossa su 4.7. Nyt lähden Kotkaan rakkauden takia ja saan koulutustani vastaavaa työtä, sellisti Baiba Kuusela kertoo. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020 0500 324 939 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Myyntineuvottelija Päivi Alm-Huhti (02) 588 8022 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 588 8028 Tilaustenhoitajat Tarja Säteri, Maarit Saarinen (02) 588 8088 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. – Tein Loimaan musiikkiopistossa niin paljon kuin pystyin, opetin muun muassa pianoa ja selloa, teoriaa, kamarimusiikkia ja orkesteria. Konsertin tuotto menee Loimaan aluesairaalan lapsipotilaiden hyväksi. – Loimaa on mukava paikka, kaikin puolin mahtava paikka. Keskellä on kolmiomainen, vihertävä tai kellanvihertävä kilpi, jonka kärki on selvästi vaalea. Kotimaassaan hänellä onkin ollut useita omia konsertteja. Sitä tavataan huhtija lokakuun välisenä aikana. Kuusela kertoo, että erityisesti hänen mieleensä ovat jääneet ihanat oppilaat ja ystävät sekä työkuviot. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. Ystävyyden mitalla – runoja ja lauluja Jonkan kartanolla Vampulassa ti 6.7. BAIBA Kuuselalle järjestetään läksiäiskonsertti, jossa Kuuselan lisäksi esiintyvät urkuri Martti Pihlajamaa ja Juha Kaarsalo, joka toimii juontajana ja lausuu myös runoja. Vuosi sitten tapahtuman aiheena oli huumori runoissa ja lauluissa, eikä sitä unohdeta tälläkään kertaa. Sateen varalta järjestäjät varautuvat telttakatsomoilla. Toimittaja Marika Timonen (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032 Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Sari Keskitalo (02) 588 8034 Toimittaja Kari Nummila (02) 588 8035 VUOTTA 59 29.6. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. Tapahtumassa käsitellään ystävyyttä ja kaveruutta eri ikäisten näkökulmasta ja eri aikakausina. Painopaikka: Allatum Oy. Runoja ja lauluja ystävyyden hengessä Kesäisen sateen lomassa tapahtuman teemapaitoja kuivattelemassa Anne Palonen, Matti Reijonen ja Mikko Saarinen . Runon ja laulun tapahtuma järjestettiin Eino Leinon päivänä Vampulassa ensimmäistä kertaa vuonna 2005. Vapaa pääsy, ohjelmat 7 euroa (tuotto Loimaan aluesairaalan syöpälapsipotilaiden hyväksi). Työ ja rakkaus vievät uusiin maisemiin Baiba Kuuselan mielestä Loimaan kaupunginkirkko on kaunis paikka pitää läksiäiskonsertti. Santtu Ahlman Marjalude erittää pahaa ainetta Loimaa Maija Paloposki – Tulin Loimaalle rakkauden vuoksi ja luovuin kaikista mahdollisuuksista. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Konsertissa esitetään hartaita baltialaisia säveliä ja on mukana ripaus suomalaisuuttakin. Ensimmäisillä kerroilla tapahtuma järjestettiin useiden paikallisten toimijoiden kanssa yhteisesti, mutta sittemmin sen tiimoille perustettiin oma yhdistys, Soinilan taidepiiri, joka rekisteröityi vuonna 2008. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. Loimaan musiikkiopistosta hän sai ensimmäisen työpaikkansa opettajana, mikä ei kuitenkaan vastannut hänen koulutustaan. Marjaluteen erityisominaisuuksiin kuuluu pahanmakuisen ja -hajuisen aineen erittäminen kasville. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 104 6 kk 61 4 kk 46 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 97 6 kk 49,50 4 kk 34 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. SANTTU AHLMAN Puutarhoissa, niityillä, metsänlaiteilla ja monenlaisilla viljelysmailla viihtyvä marjalude on hyvin runsas eteläisessä Suomessa. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,09 /pmm 3-sivu 2,09 /pmm Tekstissä 1,95 /pmm Tekstin jälkeen 1,68 /pmm Takasivulla 2,07 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,44 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,68 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,07 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. Pekka, Petri, Petra, Petteri, Pietari, Pekko 30.6. MAIJA PALOPOSKI Eino Leinon päivänä Vampulassa esitetään runoja ja lauluja jo kuudetta kertaa. kesäkuuta 2010 TÄNÄÄN 29.6. Kustantaja: Priimus Media Oy. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Marjaluteen kilpi on rusehtavasävyinen ja hyvin pienin pistein kirjailtu. Edessä selin Piia Sundman.. Jumala näki, että he kääntyivät pahoilta teiltään. Tilaisuuden juontaa Aki Mikkola. Jonkan kartanon idyllisessä pihapiirissä pidettävän tilaisuuden esiintyjiä ovat Eeva Kaplas, Ne Akat, Sekulit, Maija Harakka, Pirkko Rehelä, Maikki Tolkki ja Mikko Saarinen. Se voi jopa aiheuttaa satovahinkoja esimerkiksi marjoille ja viljalle. 2 Tiistaina 29. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Silloin Joona olisi tahtonut kuolla, ja hän sanoi: “Parempi minun on kuolla kuin elää.” Mutta Jumala kysyi Joonalta: “Onko sinulla mitään syytä olla suutuksissa risiinikasvin tähden?” Joona 4: 8-9 PÄIVÄN SANA LUONTO Marjalude on kuuluisa ikävän makuisen aineen erittämisestä
Tarinan lähtökohta heijastelee vakiintuneen yhteisön ja muualta tulleen yksilön väistämätöntä konfliktia. Huttusen poikkeavuutta ei lopultakaan pohjusteta kunnolla. Kiirettä kun on ollut aina, eri ajassa vain hiukan erilaista. Siinä luodataan Suomea ja suomalaisuutta, jota ei ole ollut enää aikoihin ja jonka vain harvat muistavat. Kaikkien Aikojen Maatalousnäyttely Yli-Kirran talonpoikaismuseolla Punkalaitumella la–su 3.–4.7. kesäkuuta 2010 3 Gunnar Huttunen (Kari Honkaniemi) ja poliisi Portimo (Teppo Heikkilä). Tervahauta sitoo useamman talkoolaisen huolehtimaan tervasten pilkkomisesta, itse haudan latomisesta ja haudan sytyttyä on sisäisellä liekillä palavaa hautaa valvottava toista viikkoa, yötä päivää. Kilpailun etenemistä voi seurata netissä osoitteessa www.marjat.fi. Jos ei muistu mieleen, niin vastauksen voi katsoa sivulta 12. Todellisuutta enemmän kyse on myyttisestä agraarionnelasta, jota uhkaavat korkeintaan hassunkuriset sattumukset tai Huttusen kaltaiset, lopultakin aika vaarattomat kylähullut. Arto Paasilinnan humoristinen romaani Ulvova mylläri (1981) on ollut jopa merkillisen suosittu. Tervahaudan sytyttää punkalaitumelaistaustainen Tampereen yliopiston valtio-opin professori ja politiikan asiantuntija Heikki Paloheimo. Järjestäjät suosittelevat myös marjan valokuvaamista vaa’alla ja mittanauhan vieressä. Koneet pärisevät ja paukkuvat traktoriparaatissa, viljaa puidessa, päreitä höylätessä sekä klapeja pilkkoessa. Loimaan seudullakin myllärin huutoa on kuultu, nimittäin Kertunmäen kesäteatterissa vuonna 1991. Yli-Kirra on toimiva ja toiminnantäyteinen museomiljöö, jossa katsottavaa riittää, mutta koskeakin saa. Nykyään tästä puhutaan fiksummin ”toiseutena”: miten sopeudut yhteiskuntaan, jos poikkeat keskiverrosta esimerkiksi seksuaalisuutesi tai etnisen alkuperäsi takia. Jehovan Todistajat koolla konventissa Hedelmänja Marjanviljelijäin liitto järjestää jälleen leikkimielisen kilpailun, jossa etsitään kesän suurinta mansikkaa ja sen kasvattajaa. Kilpailun tulokset voi tarkistaa netistä heti kisan päätyttyä. Kisaan osallistuva mansikka on mitattava ja punnittava tarkalla vaa’alla kahden todistajan läsnä ollessa. Huttusella on tapana ulvoskella suden lailla ja hän saa kohtauksia, jolloin hän matkii maanisesti eläimiä. Lopputuloksen ratkaisee mansikan paino. 6.) Alkuperäisaihe Arto Paasilinna, ohjaus Pasi Lappalainen. TAMPERE Jehovat Todistajat kokoontuivat vuoden 2010 piirikonventtiinsa, joka järjestettiin Tampereen messuja urheilukeskuksessa. Palkintosijoille sijoittumisen edellytys on myös, että mansikka pakastetaan kokonaisena myöhempää tarkastusta varten. Yksi kasvattaja voi osallistua kisaan vain yhdellä marjalla. Kisaan voivat osallistua niin kotipuutarhurit kuin kaupallisesti marjoja tuottavat ammattiviljelijät ympäri maan. Sivulla kerrotaan kärkisijoista kamppailevien mansikoiden kasvattajien nimet ja kotipaikat sekä tietysti näiden kasvattamien mansikoiden koot. Kun Saviseudulla tähyilee korkeuksiin, niin mistä löytyykään tällainen näkymä. 1950-luvun alun peräpohjalaiseen kylään sijoittuva tarina kertoo Gunnar Huttusesta, joka vanhan vesimyllyn korjattuaan joutuu kyläläisten silmätikuksi väitetyn omituisuutensa, ellei jopa suoranaisen hulluutensa takia. Nimenomaan nämä painotukset näkyvät ja kuuluvat Krekilän sovituksessa. Kaksipäiväinen maatalousnäyttely tarjoaa mahdollisuuden karata nykyajasta toisenlaiseen tunnelmaan, ja kokeilla, mahtoiko se entisaika nyt ollakaan niin kiireetöntä. Hiljaisemmalla mentaliteetilla valmistuu punamultamaalia, kakkoa ja ruisjauhoa. Paasilinnan kirjassa on menneen ajan maalaiskomedian ainekset, mikä selittänee teoksen muuntumisen teattereiden vakio-ohjelmistoksi. TEATTERI Talonpoikaismuseo Yli-Kirralla tarjotaan jälleen elämyksellinen viikonloppu 1800-luvun touhukkaassa ja työteliäässä tunnelmassa, kun museolla järjestetään Kaikkien Aikojen Maatalousnäyttely. KATRIINA REIJONEN Synkkänä tekee mieli ulvoa Itse olisin kaivannut veret seisauttavaa ulvontaa heti esityksen alussa. Terva tuoksuu Yli-Kirralla Tervahauta sytytetään torstaina, ja se hehkuu hiljaksiin yli viikonlopun. Suurin mansikka haussa. Tervan tuoksu tuntuu YliKirralla, kun muutaman vuoden välein koottava tervahauta poltetaan Näyttelyviikonloppuna voi nähdä tervan valuvan ronkelista, mutta tämän suuritöisen työnäytöksen aikaansaamiseksi on valutettu talkoohikeä jo pidemmän aikaa. Punkalaitumen Museoja kotiseutuyhdistys pyrkii osaltaan siirtämään tulevaa vielä hetkeksi tuonnemmaksi tuomalla oman pitäjän perinnetaidot tiettäväksi ja nähtäväksi. Piirikonventtiin odotettiin kaikkiaan noin 10 000 kuulijaa. Teos on käännetty kymmenille kielille ja siitä on runsaasti teatterisovituksia – muun muassa suuri, musiikkivetoinen produktio Jyväskylän kaupunginteatterissa viime syksynä. Ulvova mylläri Krekilän myllyn kesäteatterissa (esitys 23. Ulvovan myllärin kaltaisesta kirjasta on helppo valikoida muhevia kohtauksia dramatisoitavaksi, mutta ne kaipaisivat muutakin kuin persoonaltaan ohueksi jäävän myllärin nimittäjäkseen. Ilmoittautumislomakkeita voi tilata Hedelmänja Marjanviljelijäin liitosta tai täyttää lomakkeen internetissä. Luontevin linkki kaksituntisen näytelmän dramaturgialle olisi tietysti Huttusen ulvonta, mutta sitä hyödynnetään yllättävän vähän. Se on portti talonpoikaistalon töihin ja touhuihin. päivään asti. Siinä kyläläisetkään eivät ole lihaa ja verta olevia persoonia, vaan tyyppejä kansakunnan kollektiivisesta agraarimuistista. Vanhojen työtapojen taitaminen, kohta tietäminenkin alkaa olla hävinnyttä kansanperinnettä. Näytelmän alussa Huttunen on jo sekoittanut kylän normaalirytmin omituisilla tempauksillaan. Marjassa ei saa olla multaa tai ylimääräistä pintakosteutta lisäämässä sen painoa. Saattaapa vieraan matkaan lähteä jokin paikallisen murteen värittämä kertomuskin, jos hetkeksi malttaa istahtaa vaikkapa asuinrivin viileälle penkille kuulemaan kehrääjien ja matonkutojien tarinointia työn lomassa. Ulvomisen perusteluksi saa riittää repliikki ”Synkkänä tekee mieli ulvoa”. Pikku hiljaa – ja näytelmän sujuvuuden kannalta välillä turhankin jahkailevasti – hänen henkilönsä luonnetta esitellään. Krekilän Ulvova mylläri esitetään aidossa myllymaisemassa, mutta ympäristöstä ei valitettavasti ole saatu mitään erityistä irti näytelmän toteutuksen kannalta. KARI NUMMILA MISÄ OLLAAN. Hän jää jonkinlaiseksi hyvätahtoiseksi kummajaiseksi. KREKILÄN kesäteatterin sovitus menee suoraan asiaan. Marjaan saa jäädä verhiö ja kanta, mutta mansikan halkaisijaa mitattaessa ei verhiötä ja kantaa saa laskea mukaan. Itse olisin kaivannut veret seisauttavaa ulvontaa heti esityksen alussa, jolloin se todennäköisesti olisi luonut sopivan tunnelman myös jatkoa odotellen. Suuri osa ihmisistä hylkää uskon Jumalaan tai väheksyy sitä, mutta Jehovan Todistajat kertovat julistavansa uskon tärkeyttä ja kehottavat vahvistamaan henkilökohtaista suhdetta Jumalaan. Jukka Yli-Lassila Tiistaina 29. Kesän suurinta mansikkaa voi pelloiltaan etsiskellä aina elokuun 18. Piirikonventissa tarkasteltiin näitä vastakohtia sekä analysoitiin uskon ja järjen yhteyttä. Myös Loimaan talousalueelta konventtiin tulleet kertovat iloinneensa lukuisten ystävien näkemisestä, niin tuttujen kuin vieraidenkin. Siis nimenomaan esitellään, kovin syvälle ei mennä
KU Lomallakin on pelkoja Lomakelit ovat mitä parhaimmat ja lomakausi hyvässä alussa. Tanssin ystävä . Hän tuo esille entisen pääministerin, Matti Vanhasen, kertoneen joutuneensa hankalaan tilanteeseen, kun ei eduskunnan kyselytunnilla voinut vastata kysymykseen ja piti vain puhua jotakin asian vierestä. Sari Keskitalo sari.keskitalo@loimaanlehti.fi . 0500 689 356 . Lomalla kannattaa liikkua muullakin kuin paatilla ja lentokoneella. Polkupyörä on oiva peli kesäkeleillä, alamäissä voi tuulettaa ja matkan teko joutuu kävelyä nopeammin. Kuka olis markkaaikana suostunut maksamaan 9 markkaa makkarasta. Lehdessä ei lainkaan mainintaa. Matti Alpinojalta . Juhannus leimattiin heti ”synkäksi”, kun sunnuntaina laskettiin onnettomuuksien uhriluku. Kiltti, kesy, tyttökisu. Vaikka lomaa odotetaan kauan ja hartaasti, lomalla on ikäviäkin puolia, jotka kannattaa lomahuumassa muistaa. Onnettomuus vaanii aivan nurkan tai aallon takana. Antti Hirvelä Ovatko vaaleissa valitut vapaita?. Väkeäkin oli tyydyttävästi. Eikä missään tapauksessa Facebookissa hehkuttaa lomareissua, ei edes kaverille, sillä kaverin kaveri saattaa olla pitkäkyntinen ja lukea houkuttelevan kirjoituksesi. Lehdessä ei lainkaan mainintaa. 2000-luvun ammattivarkaat iskevät naapurin huomaamatta ja ikävä yllätys voi odottaa kotiisi palattua. Eli suu supussa ja matalalla profiililla pois kotoa niin, ettei usea näe. Menehtyneitä oli enemmän kuin vuosiin. Mutta jos perhe pitää eri asioista, on vaikea löytää yhteistä harmonista säveltä. Leppiksellä parhaat tanssit Loimaan seudulla. 4 Tiistaina 29. Jos toinen tykkää nähdä sukulaisiaan ja toinen tykkää olla rauhassa, se ei ole hyvä alku sopuisalle lomalle. Niin Arkadianmäellä. Kannattakin lomailla ihan niin, mikä itsestä tuntuu hyvältä läheiset huomioiden eikä stressata kaikkea mahdollista, mitä asiantuntijat keksivät ja lehdissä kirjoitetaan. Rentouttavaa lomaa kaikille oman maun mukaan. Norman Douglas MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi TOIMITTAJALTA Synkäksi vetää Pilapiirtäjämme Esko arvasi jo viime viikolla millainen juhannus tulee olemaan, kuten oheisesta piirroksesta voidaan huomata. Sitä paitsi kaksi viikkoa on aivan liian lyhyt aika murehtia mahdollisia uhkia. STRESSI vaanii lomallakin.Työasiat voivat pyöriä mielessä ja usea pomomies piipahtaakin salaa töissä tsekkaamassa sähköpostia. kesäkuuta 2010 Jos haluaa löytää ystävän, parasta sulkea toinen silmä. Koska aina on kiire, lomalla olisi onnistuttava läheisten kanssa luomaan leppoisa ja rauhaisa tunnelma. Onnettomuuksia saattaa sattua niin meillä kuin teillä ja vesilläkin, onhan kuitenkin kyse inhimillisestä toiminnasta. Ja se harmittaa töihin palatessa. Eikö teillä nuoret ole mitään muuta tekemistä kuin maapallon saastuttaminen, kun pärisyttelette niiden mopojen kanssa. Saavatko, ja jos saavat, niin jaksavatko kaupunginvaltuutetut muodostaa oman mielipiteensä valtuustossa käsiteltävistä asioista. KOPIT LUKIJOILTA Loimaan Lehdessä (19.6.) kirjoittajavieras, Saran johtaja Teppo Vihola toteaa nykyisen poliittisen kulttuurimme olevan sellaisen, ettei poliitikolla enää saa olla asiasta omaa mielipidettä, tai jos onkin, ei sitä ainakaan saa kenellekään kertoa. Sama kysymys niille, jotka huristelevat pitkin kylää autoilla ’työkseen’. Ollaan vesillä tai ainakin veden äärellä, taustalla riidellään mustasukkaisina – ja alkoholi on tietenkin mukana kuvassa. Pojat pelaa niin että tästäkin noustaan. Löytynyt mustavalkoinen kissanpentu, maatalousmuseo Sarkan pihalta 20.6. Elämäntaiteilija filosovi Pentti Tuominen VUOTTA 59 PÄIVÄN MIETE: ESKO Matalalla profiililla pois kotoa. Onneksi syksyllä on hyvä syy aloittaa taas laihdutuskuuri. Onko mahdollista, että äänestäjien vaaleissa valitsemilla edustajilla on mielipiteenvapaus, sananvapaus ja velvollisuus käyttää niitä. Miltei päivittäin paljastuu väärää menettelyä niin valtionhallinnossa kuin kunnallishallinnossakin, jopa seurakuntien hallinnossa. Eilisessä Iltasanomissa kerrottiin, että liikunta on hyvää lääkettä estää alkoholiriippuvuutta. Kuulo menee! . Nykymenossa ryhmän johdossa olevat voivat luottaa siihen, että enemmistö aina tulee tukemaan heitä, vaikka kävisi ilmi, että he ovat toimineet lain tai ainakin hyvän hallintotavan vastaisesti. Miten se makkara maistuu niin hyvältä Pesiskentällä. Ajoneuvon kuljettaminen juovuksissa ja ylinopeudet, niin maalla kuin merellä ovat selvä riski muidenkin kuin kyseisen kuljettajan turvallisuudelle. Lisäksi kahdenkeskiset reaaliaikaiset keskustelutkin ovat lävähtäneet muiden tietoisuuteen. Saavatko he tuoda julki oman kantansa valtuuston kokouksessa keskustelussa. Se mitä Eskokaan ei tähän pilapiirrokseensa saanut mahtumaan olivat liikenneonnettomuudet, joissa loukkaantui ja jopa menehtyi useampia ihmisiä viikonloppuna. Mutta kehuakin pitää, joten plussana on hyvä sinappi, jota saapi ite ottaa! . Onko valtuutetun äänestettävä ryhmän enemmistön päättämällä tavalla. Leppiksellä parhaat tanssit Loimaan seudulla. Työn lisäksi lomakin stressaa, jos sille asettaa liian suuria odotuksia. Olipa mukava käydä Pesäpallopyhätössä! Makkaraa oli ja kaikki elossa olevat vanhat kaverit katsomossa, kahvettakin sai. Lomalla juomien lipitys saattaa aiheuttaa alkoholiriippuvuutta, mikä heikentää ja jopa estää töihin paluuta. Kannattaa vaan luottaa, että töissä raatavat pärjäävät ja pysyä pois sorvin äärestä muutama viikko. Ja jos ei kerta kaikkiaan ole tarpeeksi rahaa viettää sellaista lomaa, mitä toiset viettävät, sekin voi risoa. Näin aion tehdä ensi ja seuraavan viikon kesälomallani. Uiminen sopii lihavammallekin ja käy kuntoilusta, kun matka on tarpeeksi pitkä. Eskon piirroksen humalassa riitelevät mökkeilijät eivät ole poikkeus: iso osa väkivallasta tapahtuu tuttujen kesken, ja vielä isommassa osassa on osatekijänä viina. Jos haluaa pitää hänet, parasta sulkea molemmat. Uidessakin tulee hiki ja hengästyy helposti. Kiitos LAS kir. Tämä vain tiedoksi niitä kaipaaville. Grilliherkkujen, jäätelön ja huurteisten juomien vuoksi lomakiloja kertyy vyötärölle. Tanssin ystävä . Jotkut tuntuvat suorastaan kutsuvan onnettomuuksia tapahtuvaksi: valtaosa juhannuksen aikaan Varsinais-Suomessa kiinni jääneistä rattijuopoista eivät olleet liikkeellä pelkän legendaarisen ”yhden kaljan” jälkeen, vaan ylittivät törkeän rattijuopumuksen rajan. Harjunmaan poijaalle kiitos että jaksaa puuhata. Hukkuneita enemmän kuin peräti vuosikymmeneen. Jukka P . Entä Loimaalla. Jos jätät kotisi tyhjäksi mökkielämän tai lomamatkan vuoksi, varkaat saattavat tyhjentää sen. Aikas nolo, sillä juuri niissä keskusteluissa heitetään aikasmoista läppää. Koti kannattaa pitää asutun näköisenä, jättää vaikka vähän pyykkejä narulle ja huolehtia, että postilaatikko tyhjennetään. päiväosastolle, hyvä ja asiallinen kohtelu, sappirakon poisto tähystyksellä 24.6.2010 Jussin päivänä. Olen kyllä koppeja kirjoitellut. Harva normaali lomalainen jaksaa juosta 25 asteen helteessä. On tainnut iskeä ahneus Pappisten lavalla makkaran myynnissä, grillatun makkaran hintaa on nostettu viime vuodesta 50 %
Komponentteja laitteisiin tulee muualtakin, mutta tuotanto sijaitsee Myllykylässä Loimaalla. Eihän kauppa voi käydä, jos ei ole myyjiä töissä ja jos tuote ei näy. Kolme autoa kolaroi Ei saa säästää liikaa Loimaa Kati Uusitalo – Alkuvuonna ennuste oli, että Suomeen rakennetaan tänä vuonna 23 000 uutta asuntoa. – On pidetty yhä enemmän yhteyttä asiakkaisiin sekä Suomessa että ulkomailla. Kolareilta ja ruuhkilta sen sijaan Loimaalla ja Oripäässä vältyttiin. Rajuinta pudotus on ollut julkisessa rakentamisessa. Tiistaina 29. On käyty messuilla. – Juhannuksen juhlinta alkoi jo torstaina ja jatkui sunnuntaille. Toinen peurakolari tapahtui Metsämaalla valtatie 2:lla keskiviikkona, jolloin kuorma-auto ja peura törmäsivät. Uusien asuntojen lisäksi Valloxin tuotteille on markkinoita peruskorjattavissa rakennuksissa. Bensaa anastettu LOIMAA Peura törmäsi autoon tiistaina Alastaron Virttaantiellä. Kotimaan myynti ja tuotteiden vienti kymmeneen eri maahan Euroopassa tuo tasapainoa, kun yritys ei ole niin riippuvainen yhden maan talouden vauhdista. Peurat ja autot törmäilivät YPÄJÄ Henkilövahingoilta vältyttiin traktorin ja henkilöauton välisessä kolarissa keskiviikkona Ypäjällä Varsanojantiellä. Taantuma löi rakennusalaa niin, että viime vuonna uusien asuntojen määrä oli 20 000. VIENNIN määrän uskotaan vain nousevan – jo markkinoiden kokoerot sen kertovat. Hänen perässään tullut autoilija pysähtyi myös, mutta jonossa kolmantena tullut autoilija ei havainnut pysähtyneitä ajoneuvoja vaan törmäsi niiden perään. On pyöritetty tv-mainoskampanjaa suomalaisten messujen yhteydessä messuja ympäröivällä alueella, myyntija kehitysjohtaja Olavi Suominen, myyntipäällikkö Juha Suonsivu ja vientipäällikkö Asko Korpela luettelevat. Lisäksi valloxlaiset jatkavat 1990luvun alusta saakka jatkunutta tapaansa tuoda ulkomaalaisia asiakkaita Suomeen vierailuille. Samoin poliisi joutui käymään hiljentämässä liian äänekästä juhlimista, mikä häiritsi naapureita. Vallox Oy:n valttina ovat lisääntyneet energiatehokkuusvaatimukset Vetävä vienti ja elpyvät kotimarkkinat tuovat lisää töitä Loimaa Kati Uusitalo Samaan aikaan kun monissa saman alan yrityksissä on laitettu myyjiä eläkkeelle vanhemmasta päästä ja lisäksi lomautettu jäljelle jääneitä, on Valloxilla lisätty markkinointiponnistuksia. Sitä ei kuitenkaan tulla tekemään ulkomaille, yrityksen tuotteet halutaan edelleen tehdä Suomessa. Traktoriin oli kytketty perävaunu, jonka vasen suuntamerkki oli epäkunnossa. Porin suunnasta tullut autoilija oli kääntymässä vasemmalle ja pysähtyi kaistalleen liikenne-esteen vuoksi. He miettivätkin, että onko joissakin yrityksissä jo säästetty liikaa, kun kulukuureissa on vedetty ”liinat kiinni”. Siirtymäaika päättyi viime vuonna, mutta Keski-Euroopassa tuotteita alkoi mennä heti silloin vuosituhannen alussa kun se säädettiin, Olavi Suominen kertoo. Sen vuoksi ilmanvaihtokoneita sisältäviä, maailmalle lähteviä laatikoita on jo varastoitu käytävillekin ja lisää väkeäkin on palkattu. Myyntipäällikkö Juha Suonsivu, myyntija kehitysjohtaja Olavi Suominen ja vientipäällikkö Asko Korpela tietävät, että laitteiden myyntivaltti on energiatehokkuus. – Eri maissa suhdannevaihtelut ovat vähän eri aikaan, joten ne tasaavat toisiaan, Juha Suonsivu miettii ja toteaa, että Suomessa rakentaminen kulkee seitsemän vuoden sykleissä. – Meillä on maahantuoja joka maassa, ja he tekevät itsenäisesti kauppaa, Asko Korpela kertoo. Nyt ennuste on 30 000, Vallox Oy:n myyntija kehitysjohtaja Olavi Suominen kertoo. Kiihkeimpään nousukauden aikaan 2007 niitä valmistui noin 30 800 vuodessa. – Väkimäärä tehtaalla on määräaikaiset työntekijät ja kesätuuraajat mukaanlukien noin 150. Tällöin Vakkatiellä autoillut loimaalaisnainen puhalsi alkometriin 0.6 promillen lukemat. Kaikki ajoneuvot vaurioituivat tuntuvasti. Yritys aikoo haukata oman siivunsa Keski-Euroopan markkinoista – pohjatyöt on jo tehty parikymmentä vuotta jo jatkuneiden vientiponnistelujen aikana. Yhtenä myyntivalttina on laitteiden energiatehokkuus ja mahdollisimman pieni hiilijalanjälki. – Kiinasta ei tule mitään. Saksassa tuotteet ovat jo alan kolmen suurimman joukossa, mutta myös Sveitsi ja Belgia vetävät. Lisäksi noin 25–30 ihmisen työt tehdään alihankintana, Olavi Suominen, Juha Suonsivu ja Asko Korpela kertovat. Vaikka juhannuksen aikaan yleisesti rattijuoppoja tavataan enemmän, Loimaalla poliisi pysäytti vain yhden rattijuopon perjantaina aamupäivällä puhallusratsiassa. YRITYKSESSÄ on onnistuttu tekemään sen historian isoimpia kauppoja, jotka ovat valloxlaisten mukaan niin isoja, ettei niiden vaatimaa konemäärää voidakaan hetkessä tehdä. kesäkuuta 2010 5 UUTISET Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 AIHETTA JUTTUUN: LOIMAAN SEUTU Kotihälytykset ja häiriökäyttäytymiset työllistivät Loimaan poliisia juhannuksena. Kasvua on ollut ja on näköpiirissäkin niin paljon, että tehtaan laajentamistakin on jo mietitty. Suomessa tullaan nyt rakentamisessa jälkijunassa. – Ilmanvaihto muistetaan vasta sinä päivänä, kun se ei toimi, valloxlaiset sanovat karrikoiden. Varastosta on varastettu vähäinen määrä bensaa. Tämä satsi valloxlaista tekniikkaa on lähdössä Belgiaan. – Kuopioon on tulossa kolme saksalaisryhmää ja kaksi ryhmää Belgiasta, eli lyhyessä ajassa tuomme 150 henkilöä pariksi kolmeksi päiväksi Suomeen, Asko Korpela kertoo. Samaan aikaan kun kotimaan vauhti rakentamisessa kiihtyy, viennin määrä on nyt ensi kertaa kivunnut yli puoleen ilmanvaihtokoneita valmistavan yrityksen myynnistä. – Saksassa uudistuotanto on 200 000 asuntoa vuodessa, ja yksistään peruskorjattavia asuntoja on 30 miljoonaa, Olavi Suominen, myyntipäällikkö Juha Suonsivu ja vientipäällikkö Asko Korpela laskevat. Seuraavaksi Valloxin tuotteet näkyvät Okrassa ja Kuopion asuntomessuilla, joilla yritys on muun muassa osa messujen virallista energianeuvontapistettä. Asuntojen ostajat ja rakennuttajat kun jo kysyvät sen perään ainakin KeskiEuroopassa. Traktori oli kääntymässä vasemmalle, ja sitä samaan aikaan lähti ohittamaan henkilöauto, joka osui traktorin vasempaan etupyörään. – Euroopassa alettiin kiinnostua ilmanvaihtotekniikasta ja lämmöntalteenotosta ihan eri tavalla sen jälkeen kun EU sääti energiatehokkuusdirektiivin. – Itse asiassa suurin osa alihankkijoistakin sijaitsee Loimaalla, Juha Suonsivu laskee. Hälytyksiä oli normaalia viikonvaihdetta enemmän, ja partioille kertyi paljon kilometrejä, koska alue on laaja, ylikonstaapeli Marita Uotila kertoo. Tsekki ja Puola taas ovat uusimpia Valloxin vientimaita. Auto ja traktori kolaroivat HUMPPILA Keskiviikkona iltapäivällä Humppilassa valtatie 2:n ja Punkalaitumentien risteyksessä sattui kolmen auton ketjukolari, missä kahden auton kuljettajat loukkaantuivat jonkin verran ja heidät kuljetettiin sairaalaan. KATI UUSITALO. Juhannuksen juhlinta työllisti poliisia LOIMAA Virttaalla Säkyläntien varrella olevan mökkitontin lukittuun ulkovarastoon on murtauduttu. Yhdestä kotihälytyskeikasta poliisi kirjasi pahoinpitelyilmoituksen
KIRJOITTAJAVIERAS Lyhyt ja vähäluminen mutta aina yhtä tervetullut kesä tuli yllättäen ja pyytämättä. Lopuksi arvioidaan onnistuminen arviointiasteikolla hylätty, tyydyttävä 1, hyvä 2, kiitettävä 3. Loma jaetaan kahteen osaan. korjaus. Museovirasto jakoi avustuksia 100 g voita saman verran jauhoja geitetyitä perunoita jauhotetaan pieniks 1 tl sokudi 1 tl suola Sekoitetaaan kaikki sekaisin ja kaaviloidaan ohueksi ja paistetaan löökiä ja lihaa. Hunsa-Eskola nimeää yhdeksi suosikikseen pähkinäkakun. MAIJA PALOPOSKI Loimaa/Niinijoki Maija Paloposki Ennen voi kierrettiin, taikinaan lisättiin sokudia ja aineet sevottiin. Puheenjohtajan mukaan reseptien kokoaminen oli jännittävää ja mielenkiintoista. Lähde: Pannaas tehren Keskipitäjän Kaakkuja Pilonki (Alma Knuutilalta). Hänen poikansa Aapo Eskola lupautui maistiaisille. On siinä sopeutumista. Emme halunneet, että vanha tietous häviää, maatalousnaisten johtokunnan puheenjohtaja Riikka Hunsa-Eskola kertoo reseptikirjan synnystä. Toinen osa on mökkeily, lomakohteissa käynti, sukulaisten tapaaminen ja ystävien kanssa grillaileminen. Tätä toteutussuunnitelmaa muokataan kunkin toteutuksen mukaiseksi eli jokainen tekee oman lomansa. Yhtäkkinen pudotus mitääntekemättömyyteen. Pilonkiin paistettiin löökiä ja liha pantiin geskelle. Hakijana oli Yhtymä Koivisto. Uudella mielellä vanhoja reseptejä Niinijoen maatalousnaiset keräsivät reseptejä sadan vuoden takaa – Kyllä näistä hieman sellainen mummolahaikeus iskee. 6 Tiistaina 29. Pienet lapset polskivat rannassa ja aikuiset rentoutuvat lepotuoleissaan pienokaisia vahtien. Avustushakemuksia tuli 447 kappaletta. Hakijoina olivat Loimaan seurakunta ja Loimaa-Seura. Myös Soron kahden vilja-aitan kunnostamiseen on myönnetty 5 000 euroa. Mutta nuoret eivät haluaisi lähteä mökille, koska sieltä puuttuu nopea laajakaistayhteys ja kaverit. Loman tavoitteena olisi perheen yhdessäolo, lepo, rentoutuminen sekä mahdollisuus harrastuksiin ja matkusteluun. Soron päärakennus Loimaalla on saanut 7 000 euron avustuksen ikkunoiden kunnostamiseen ja maalaamiseen pellavaöljymaalilla. Ruohonleikkuri, aurinkovoide, hyttyssuihke ja – loma. Loimaan vanhan kirkon hautausmaan hirsiaidan kunnostamiseen on myönnetty 5 000 euroa. – Vanhemmista ohjeista puuttuu esimerkiksi mitat ja uunien lämpötilat, koska tuolloinhan käytettiin leivinuunia. Osa resepteistä oli esimerkiksi vaikeasti ymmärrettäviä, ja joidenkin sanojen merkitystä piti pohtia tarkkaan. Eikä mopoa voi ottaa mukaan. Naisten kokoaman reseptivihon avulla voi itse kukin leipoa kahvileipää tai kakkua sadan vuoden takaa, sillä Pannaas tehren Keskipitäjän Kaakkuja -ohjekirjaseen on koottu Niinijoen seudun vanhanajan reseptejä. Sisällön ristiriidoista huolimatta on kirjattava toteutus. Tämä onkin jo haastavampaa… Perheen lomapäivät kohdistuisivat suunnilleen samaan ajankohtaan, ja käsitys lomanviettokohteesta olisi yhteneväinen: mökille tai rantalomakohteeseen. Homman haasteellisin osuus oli reseptien rajaaminen, sillä kaikki eivät millään mahtuneet mukaan. Ja hyttysten tappaminen. Museovirasto myönsi rahaa yhteensä 1 289 000 euroa 161 kohteelle. Molemmissa kohteissa hakijana oli Tuovi Rautjoki. LOIMAAN SEUTU Museovirasto on jakanut vuoden 2010 valtionavustukset kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten korjauksiin. Otetaanpa avuksi työelämästä tutut tavoitteet, sisällöt, toteutus ja arviointi. Leikataan neliskulmaisia palasia. Loimaan Keskipitäjän maatalousnaiset tietävät vanhojen reseptien salat ja osaavat soveltaa niitä myös nykyaikaan. Siitä virisi ajatus, että keillä muilla kyläläisillä olisi vanhoja ohjeita. Lepo: tyydyttävä 1 (koko ajan menossa johonkin ja matotkin jäivät pesemättä). Loman keskeinen tavoite voi olla myös ajanvietto mökillä sekä ystävien ja sukulaisten tapaaminen. Ystävien kanssa grillaaminen: kiitettävä 3 (oli tosi hauskaa). Kirjoittaja on matkailuopas ja äidinkielen lehtori Aino Suominen Aamut ilman kännykän herätysääntä. kesäkuuta 2010 PAIKALLISIA TÄLTÄ SIVULTA: – Vanhemmista ohjeista puuttuu esimerkiksi mitat ja uunien lämpötilat, koska tuolloinhan käytettiin leivinuunia. Matkustelu: kiitettävä 3 (kotimaan lomakohteet ovat yllättävän antoisia). Sukulaisten tapaaminen: hyvä 2 (sisaren tyttären rippijuhlat). Kyllä näistä hieman sellainen mummolahaikeus iskee. Avustuksia myönnettiin myös Loimaan seudulla oleville kohteille. Punkalaitumella Iso-Kurjen päärakennuksen ulkovuoraukseen sekä katon ja räystäiden korjaamiseen on myönnetty 5 000 euroa. JOS loma olisi opintojakso, olisi ensin asetettava tavoitteet. Yksi osa on kotona tehtävä siivous, mattopyykki, alituinen nurmikonleikkuu, pihanhoito ja rempalleen jääneiden rappusten ym. Loman toteutussuunnitelma (02) 588 8022 Riikka Hunsa-Eskola aikoo kokeilla vanhanajan reseptejä. Aamut ilman kännykän herätysääntä. Reseptien kerääjien vinkkejä ja huomioita: – paistolämpö ja -aika: noin 225 astetta, noin 10 minuuttia – jauhoja = vehnäjauhoja, sokudi = sokuri, löökiä = sipulia – perunoita painossa saman verran oli noin 3 keskikokoista – sisään voi kätkeä nykyään sieniä, kasviksia ja mausteena yrttejä. Arviointiperusteina käytetään kaikkien perheenjäsenten antamaa palautetta lomanvietosta. Miten loma toteutui. KESKIARVO nousi yli arvosanan hyvä 2. – Reseptit ovat hyviä perusohjeita. Lopputulos kertoo, että nautimme loman suomasta yhdessäolosta ja vapaudesta. Perheen yhdessäolo: hyvä 2 (osa perheenjäsenistä oli muualla tai töissä). Rentoutuminen: hyvä 2 (oli aikaa sateella loikoilla sisätiloissa). Lomareissu suunnataan vaikka kotimaan kohteeseen tällä kertaa, ja nuoriso saa halutessaan jäädä kotiin. He eivät samasta syystä viitsi lähteä rantalomakohteeseen. Pannaan liha geskelle, kääritään kulmat ylös, pannaan paistumaan pellille uuniin. Koska tuon ajan ruoanlaittoolosuhteet poikkeavat melkoisesti nykyajan keittiöistä, on maatalousnaisten täytynyt tehdä hieman selvennyksiä reseptien jatkeiksi. Hylättyä arvosanaa ei annettu kertaakaan. Toiseksi olisi laadittava sisältö. Onneksi meillä on johtokunnassa myös näiden vanhojen asioiden osaajia neuvomassa meitä uusavuttomia ja osa ohjeista onkin koeleivottu, Hunsa-Eskola kertoo. PANNAAS tehren Keskipitäjän Kaakkuja reseptikirja sisältää ohjeita aina 1910-luvun alusta lähtien. – Hanke sai alkunsa vuosia aikaa, kun johtokunnan aikaisempi puheenjohtaja Mervi Nyman löysi vanhoja käsinkirjoitettuja reseptejä. Viimeinen rutistus oli, että ohjeet saatiin kirjan muotoon. Reseptejä ei kuitenkaan muunneltu, sillä ohjeissa haluttiin säilyttää vanhaa
Nuorisoja liikuntalautakunta esittääkin tekniselle palvelukeskukselle, että se kartoittaisi, onko kunnantalolle mahdollista kunnostaa tiloja pienimuotoiseksi kuntosaliksi. Nuorten eli alle 25-vuotiaiden työttömien määrä Varsinais-Suomessa on viime vuodesta noussut yhdeksän prosenttia eli 2 500 henkilöön. Siinä todetaan, että Forssan seudulle voitaisiin houkutella pääkaupunkiseudulta tilaa vievää yritystoimintaa, koska maan hinta on seudulla merkittävästi alhaisempi, tilaa on käytettävissä ja alueen kunnilla on yhteinen tahtotila uusien yritysten saamiseksi seudulle. Tavoitteena on saada tiestä nelikaistainen ja keskikaiteellinen väylä, jonka välittömään läheisyyteen voidaan rakentaa myös ratayhteys. Kulttuuritoimelta avustuksia HUITTINEN Arvonlisäveron korotus tuo joitakin muutoksia nuorisoja liikuntapalvelujen taksoihin ja maksuihin Huittisissa. Varsinais-Suomen työttömyysaste oli maan neljänneksi pienin Uudenmaan, Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan jälkeen. Vahvuuksina nähtiin muun muassa monipuolinen opetustarjonta ja mahdollisuus ottaa opetussuunnitelmaan kursseja, joiden toteutuminen on epävarmaa pienemmässä yksikössä. Vampulan kunnantalolle ehdotetaan kuntosalia HUITTINEN Huittisten ympäristöja rakennuslautakunnalla ei ole huomautettavaa Alastaro Circuitin moottoriurheilukeskuksen ympäristölupahakemuksesta. Lindenin tontin osalta ikäihmisille suunnattu asuinrakentaminen. Yritystoimintaa voitaisiin houkutella pääkaupunkiseudulta LOIMAA Loimaan työväenopiston ja Auranlaakson kansalaisopiston yhdistämistä alueopistoksi pohtiva työryhmä selvittää seuraavaksi yhdistymisen teknistä luonnetta. Saikun alue on voimassaolevassa kaavassa merkitty julkisen rakentamisen alueeksi. Myöskään kaupungin omasta käytöstä ei peritä maksuja. Työttömien osuus työvoimasta oli Varsinais-Suomessa toukokuun lopussa 8,9 prosenttia ja koko maassa 9,2 prosenttia. Naisten työttömyys kasvoi 17 prosenttia. Monilla aloilla oli kuitenkin enemmän työtilaisuuksia kuin aiempana vuonna. Edellisessä kokouksessaan työryhmä kävi läpi aleopiston vahvuuksia, heikkouksia, uhkakuvia ja mahdollisuuksia. Arvonlisäverokorotus muuttaa taksoja TNS Gallup/Medioiden mielikuvat 2008. Tällaisia aloja olivat teollisuus, toimistotyö sekä rakentaminen. Vuoden aikana työttömien määrä kasvoi 3 200 henkilöllä eli 17 prosentilla. Nämä muodostaisivat ”luoteisen kehityskäytävän” Helsingistä Forssan kautta Poriin. Myös hallintomallin selvittely jatkuu. Selvityksen teki Pöyry Finland Oy. Kun marketalueen kaava on saatu lainvoimaiseksi ja päivittäistavarakaupalle on luotu laajenemismahdollisuudet sekä Keskuskoulun laajennuspäätökset on tehty, on aika ratkaista Saikun alueen tulevaisuuskin. Seudun maantieyhteyksiin liittyvä kiireellisin tavoite on tien 2 parantaminen (Helsinki–Pori). Muutoksia tulee muun muassa koulujen liikuntasalien vuokriin. Alueopistossa vielä avoimia kysymyksiä HUITTINEN Huittisten nuorisoja liikuntalautakunta kunnostaisi Vampulan entisen kunnantalon vapaisiin tiloihin pienimuotoisen kuntosalin. Vaihtoehtona on opiston oma johtokunta tai kunnanhallituksen alainen opistolautakunta. Loimaan Soittokunta saa 300 euron avustuksen Viron konserttimatkaan. Samoin Keskuskoulun viereen, koulun tarpeita palveleva lähiliikuntapaikka oli keskusteluissa esillä. Selvityksessä todetaan, että Forssan seudun ja pääkaupunkiseudun välisten yhteyksien parantamiseksi ja kanssakäymisen lisäämiseksi tarvitaan paitsi infrastruktuuri-investointeja myös ajatustenvaihtoa ja alueen tehokasta mielikuvamarkkinointia. Musiikkiopiston asema ja opistojen maksupolitiikka ovat niin ikään työryhmän selvitettävänä. Vakiovuorot säilyvät edelleen maksuttomina, mutta yksityisiltä, yrityksiltä ja muilta yhteisöiltä perittävä kausimaksu nousee 120 eurosta 165 euroon. Työttömyys väheni toukokuussa Työllisyystilanne 5/10 Tyött.aste % Tyött.lkm Muutos huhtikuusta Loimaa 8,2 634 -47 Oripää 7,2 47 -4 Ypäjä 10,0 127 -3 Humppila 11,9 142 -1 Huittinen 7,2 353 -26 Punkalaidun 6,4 88 -14 FORSSAN SEUTU Forssan seutukunnalla on menossa logistiikan ja toimitusketjujen selvitysja kehittämistyö. Paikallisille urheiluseuroille, nuorisoyhdistyksille, erityisliikuntaryhmille, omille kouluille sekä lasten ja nuorten toimintaryhmille tilat ovat maksuttomia. Kaupunginhallitus ottaa kantaa päivähoitoverkkoselvitykseen elokuun kokouksessa, minkä jälkeen asia etenee kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Hämeen ammattikorkeakoulun Velog – Vetovoimaa logistiikalla Forssan seudulle -hankkeessa toteutettiin maantieselvitys. Kunnantalolle on jo kunnostettu tilat ryhmäperhepäiväkodille ja nuorisotyölle. Heikkouksina puolestaan pidettiin syrjäkylien tarjonnan kapenemista ja oman opiston identiteetin katoamista. kesäkuuta 2010 7 Loimaa Sari Keskitalo Saikunalueen asemakaavamuutos nousi esille, kun Loimaan kaupunginhallitus ja poliittiset ryhmät kokoontuivat epäviralliseen neuvonpitoon viime keskiviikkona. – Kaava-asian uudelleen käynnistäminen tullee syksyllä kaupunginhallituksen käsittelyyn, jolloin asiasta tehdään päätökset, Suominen uumoilee. Nuorisoja liikuntatoimenjohtaja Teuvo Munkin mukaan vanhasta kuntosalista olisi kuitenkin välineet jossakin tallessa. Vampulan uuden nuorisotilan tuntihinnaksi on päätetty 30 euroa. Eniten selvityksessä mietityttää Kauhanojan päiväkodin lopettamisaie, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teuvo Suominen kertoo keskustelun annista. Varsinais-Suomen työvoimatoimistoissa oli toukokuun lopussa 21 600 työtöntä työnhakijaa. Tiistaina 29. Sallilan koulun uimatilan maksut eivät muutu. Työttömyys laski myös Loimaan seudun kunnissa. Etelä-Suomen aluehallintovirastolle antamassaan lausunnossa lautakunta toteaa, että ympäristölupa Alastaro Circuitin suunnittelemille uusille radoille voidaan myöntää toistaiseksi voimassa olevana. Koko tilan voi vuokrata vuorokaudeksi 180 eurolla ja kokoustilan 25 eurolla. Avoimia työpaikkoja oli toukokuun lopulla tarjolla 1 900 eli 39 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Viime keskiviikkonakin osallistuminen oli hyvä ja jokainen poliittinen ryhmä oli edustettuna. Poliittiset ryhmät pohtivat keskeistä paikkaa Saikun alueesta toivotaan päätöksiä LOIMAAN SEUTU Työttömien määrä väheni Varsinais-Suomessa toukokuun aikana 800 henkilöllä. Työryhmä kokoontuu seuraavan kerran syyskuussa. – Marketja Keskuskoulupäätökset vaikuttavat oleellisesti Saikun alueen sisältöön, Suominen huomauttaa. Moottoriurheilukeskuksen laajennukselle vihreää valoa LOIMAA Kulttuuritoimi on myöntänyt Haaran-Onkijoen kyläyhdistykselle 500 euron avustuksen harrastajateatteritapahtumaan osallistumiseen. Alastaro Circuit hakee lupaa asvalttiradan 1,5 kilometrin mittaiselle jatko-osalle ja 3 kilometrin mittaiselle rallisprinttiradalle. Vampulan alueella ei tällä hetkellä ole kuntosalia. Suominen sanoo ajoittain, kun on tarvetta, kutsuvansa poliittiset ryhmät neuvonpitoon. Lupaehtoihin tulee lautakunnan mielestä asettaa kohtuullinen määräaika. Forssan seudun maantieselvityksen rahoittajina ovat olleet Euroopan aluekehitysrahasto, seudun kunnat, Hämeen liitto ja Hämeen ammattikorkeakoulu. Muitakin vaihtoehtoja pidetään vielä avoinna. Kolme neljästä pitää sanomalehteä hyödyllisenä. Maantieselvityksessä todettiin nykyisten tieyhteyksien riittävän tämänhetkisille liikennemäärille. Forssan seudun elinkeinopainotteisen strategian eli Järkivihreän Forssan seudun tavoitteena on tehdä seudusta johtava vihreän logistiikan keskus. – Osa halusi alueelle puistomerkintää, osa liikerakentamisen sallivaa merkintää, mutta asia on jäissä, suunnittelupäällikkö Rauno Ahtinen sanoo. Yhtenä visiona onkin toimia parina Helsinki– Vantaan lentoasemalle. Ohituskaistaosuudet ovat liikenteen kasvaessa sopivia toimenpiteitä myös valtateillä 9 ja 10 sekä kantatiellä 54. Tuulimyllyn Puhaltajien Shanghain esiintymismatkalla on mukana kolme loimaalaista soittajaa. Selvityksen mukaan Humppila Eco Airport -hanke voisi tunnustella yhteistyötä ja työjakomahdollisuuksia Helsinki–Vantaan lentoaseman kanssa etenkin lentorahdin osalta. Selvitettävänä on, liitetäänkö toinen opisto toiseen vai lakkautetaanko molemmat ja perustetaan yksi uusi opisto. Kuka sitä nyt turhien tyyppien kanssa aikaa viettäisi.. Työttömyyden kasvu on hidastunut teollisuudessa ja rakentamisessa, mutta sosiaalija terveysalalla työttömyys on kasvanut rajuimmin noin 40 prosentilla. Myös pitkäaikaistyöttömien määrä on noussut kasvuun koko maassa.Yli vuoden työttömänä olleiden määrä on noussut 67 prosenttia vuodessa. Ympäristöliiketoiminnan vahva kehittyminen Envitech-alueella ja Humppilan Eco Airport -alue tuovat mukanaan tieinvestointikohteita, joista kiireellisin olisi tien 2 todennäköisen pullonkaulakohdan parantaminen Humppilasta pääkaupunkiseudun suuntaan. Poliittisten ryhmien välisessä neuvottelussa esille nousivat ns. Loimaan osayleiskaavan laajentamisen ja uudistamisen yhteydessä Saikun alueesta on olut kaksi erilaista näkemystä. – Keskeisen aseman vuoksi Saikun alueella on merkittävä vaikutus Loimaan kaupunkikeskustan kehittämisessä. Myös vuorokautiseen toiminta-aikaan haetaan yhden illan osalta pidennystä. Päivähoidon ohella ryhmiä puhutti enemmän ns. – Kutsuin ryhmät koolle päivähoitoverkkoselvityksen vuoksi. Myös Tuulimyllyn Puhaltajille myönnettiin 300 euron avustus. Viime vuoden toukokuuhun verrattuna työttömien määrä on kasvanut kaikissa pääammattiryhmissä. Saikun alueen kaavamuutos, jonka valmistelu on ollut jonkin aikaa jäissä. Uusien avointen paikkojen määrä väheni selvästi sosiaalija terveysalalla ja myyntityössä. Siksi myös tämä asia pitäisi saada etenemään, Suominen sanoo ja hänen kanssaan ryhmät olivat samaa mieltä. Maantieselvityksessä todetaan, että seudun yksi vahvuus on ekologisuuden ohella sopivuus kaikelle tilaa vievälle toiminnalle. Selvityksen mukaan liikenteen kasvaessa valtatielle tulisi rakentaa keskikaiteellisia ohituskaistoja, mikä parantaisi liikenteen sujuvuutta
– Ei silloin ollut kännyköitä tai nettiä, joilla nuoret nykyään pelaavat. Lähetyskäsky . Rannalla ja kaupungillakin käytiin, Rhea kertoo. 2000-luvun alussa tuli voimaan rippikoulu-uudistus, joka painottaa teemaa Usko, rukous ja elämä, perustuen katekismukseen. – Oppitunnit olivat luentomaisempia kuin nykyään, hän muistelee. (Joh. Rippileiri oli hänelle positiivinen kokemus. Rakkauden kaksoiskäsky Ripille päästäkseen pitää osata FAKTA Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Rippileirien lisäksi Loimaan seurakunta järjesti alkuvuodesta yhden talvirippikoulun, jossa oppitunnit olivat iltaisin. Oman rippikoulunsa Tammelin on käynyt Lapinlahdella Pohjois-Savossa vuonna 1994. Vuoden 2010 rippikoululaiset Rhea Siuruainen, Sanni Kataja ja Marita Guevara osallistuivat Virossa järjestetylle rippileirille. Seurakuntaja sairaalapastori Johanna Tammelin oli Viron rippileirin pappina tänä vuonna. Marita pitää tärkeimpänä tavoitteena konfirmaatiota, jonka vuoksi rippikoulua käydään. – Rippikoulun tavoite on aikuistaa meitä nuoria, Sanni pohtii. Rhea Siuruainen ja Sanni Kataja tutustuivat Raamattuun riparillaan. Isä Meidän -rukous . Pelikortit olivat kielletty, Tammelin kertoo. Osa tämän vuoden leireistä on vielä edessä. Rippikoulun tavoitteena Tammelinin mielestä on tukea nuorta hänen kristillisessä uskossaan ja antaa eväitä hengellistä kasvua varten. – Ja tutustuttaa uskoon, Rhea lisää. – Täällä on laulettu ja leikitty paljon. – Rippikoulun tehtävä on myös tuoda kristinuskon sisältöä sekä kirkon toimintamuotoja nuorten tietoisuuteen. Seurakuntaja sairaalapastori Johanna Tammelin oli ensimmäisen kerran Loimaan seurakunnan rippileirillä. 3:16) Mikä olikaan pienoisevankeliumi?. kesäkuuta 2010 TOSI HALPA HINTA 1 69 rs 4 95 Bio Luvil pyykinpesujauhe 1,84 kg (2,69/kg pkt Valio Viola tuorejuustot 200 g (9,95/kg) ilman korttia 2,58-3,08 rs (12,90-15,40/kg) 1 99 rs YkkösBonuskortilla YkkösBonuskortilla Kivikylän Palvarin lihapyörykät 350 g (4,83/kg) ilman korttia 2,29 rs (6,54/kg) A L E -30 % Kaikki loput grillit Tarjoukset voimassa 29.-30.6.2010 3604(( /VZZPURH[\ W\O 4(7, 3( :< Loimaa Niina Tuomola Loimaan seurakunta järjestää tänä vuonna rippileirejä, eli ripareita, neljässä paikassa. – Luostari on yllättävän uudenaikainen, Marita toteaa. Vapaa-ajallamme pelasimme pingistä ja lentopalloa. NIINA TUOMOLA . 10 käskyä . 8 Tiistaina 29. Koko Suomen evankelis-luterilaisen kirkon rippikoulusuunnitelma pohjautuu tähän teemaan, Tammelin selvittää. Pienoisevankeliumi . Isoset ja vetäjät kuulustelevat ulkoläksyt leiriläisiltä. Herran siunaus . Uskontunnustus . Ennen kuin rippikoululaiset voidaan konfirmoida, heidän pitää suorittaa tietty määrä ulkoläksyjä, jotka ovat tunnettuja kohtia Raamatusta tai katekismuksesta. Siellä rippikoululaiset asuivat Tallinnassa Piritan luostarissa. Leirillä nuoret kohtasivat mukavia yllätyksiä. Viron rippileiri oli seitsemäs, jolla hän on ollut ohjaajana. Tammelin valmistui papiksi vuonna 2008. Yksityisiä rippikouluja on järjestetty aikuisia varten. – Ja pappi on todella rento ja mukava! Loimaalaisista nuorista 98 prosenttia käy rippikoulun Rippikoulu säilyttää suosionsa – Rippikoulun tavoite on aikuistaa meitä nuoria. Rippileirillä leiriläisiä ohjaavat papin lisäksi nuorisotyöntekijä, kolmas aikuinen, esimerkiksi kerhonohjaaja, sekä tarvittava määrä isosia, noin 16–19-vuotiaita nuoria, jotka on konfirmoitu. Puolassa, Virossa ja Taivassalossa rippileirejä pidetään kaikissa yksi. Urjalan Elorannassa leirejä on kolme. Hän oli ensimmäistä kertaa Loimaan seurakunnan riparilla
VTS Seppo Toivonen, puh. 050 560 4701. HENKILÖNOSTIMIEN VUOKRAUSTA Max kork Sivu-ulottuma DINO 180 18 m 10,5 m DINO 120 12 m 5 m H. 0400 358 235. 040 524 7336 ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN Mm. 0600 91444 P. ASKARTELUTARVIKKEITA ArteMiina, Turuntie 16, Loimaa. 0440203016 Vesikoskenkatu 4, 32200 LOIMAA, puh. 8–17.30, la 8.30–14 JALKAHOITOLOITA Jalkahoitola Siskon Kammari, Joenperäntie 8, Loimaa. P. 02-4802 9330 LOUNAS MA-PE KLO 10-14 Tervetuloa herkuttelemaan!. www.jormalaaksonen.net Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14 P. RUOSTESUOJAUKSIA TIETOKONEITA PESULAPALVELUJA Farmarisäiliöiden kuntotarkastukset ja pinnoitukset Neliöpinnoitus Pöytyä, P. 0400 478 976. MUSIIKINOPETUSTA Melodata Tuotannot, Musiikinopetusta kaikenikäisille. (02) 763 1997. (02) 7636 690 • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennus• Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut tarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut Suoritamme ammattitaidolla ikkunaja Suoritamme ammattitaidolla ikkunaja oviasennukset sekä saunatilojen oviasennukset sekä saunatilojen sisustukset! sisustukset! – – Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! Rakent ajien Rakent ajien asialla asialla – lähellä – lähellä Sinua! Sinua! www.lpr.. P. Tampereentie 51 040-720 7310 puh. 0400 531 576 AUTOKOULUJA Liikennekoulu Poussa Oy Liikennekoulu Poussa Oy Vesikoskenkatu 4, 32200 LOIMAA, puh. P. (02) 762 2393 SÄHKÖLIIKKEITÄ Turuntie 73, 32200 Loimaa, p. KÄDENTAITOTUOTTEET KÄDENTAITOJEN ERIKOISLIIKE/ KEHYSTÄMÖ NYYTTI Satakunnantie 5 LOIMAA, P. Sahantie 5 Mellilä P. 040 779 2214 Opinkuja 5-7, Loimaa RATSASTUSTUNNIT Arkisin 4-6 ratsukon tasoryhmissä. 0440203016 www.poussa.info www.poussa.info Tied uste le Tied uste le kurs sejam me! kurs sejam me! IKKUNAT JA OVET RAVINTOLOITA Kauppalankatu 5-7 Loimaa, p. huoneistosaneeraukset, sisäja ulkomaalaukset, tapetoinnit yms., keittiöja kylpyhuonekalusteasennukset, jne... Soitinliike Väinölänkatu 4, Loimaa ma-pe 12-17 la 10-13 www.pikkurokkari.fi PikkuRokkari RAKENNUSTÖITÄ Ammattitaitoista rakentamista P. SIIVOUSPALVELUA Loimaantie 272, 32440 Alastaro, p. 02 762 1350, 0500 741 437 www.kauneushoitolasabrina.fi KAUNEUSHOITOLOITA Kauneushoitola Merja-Eliisa, Huvilakatu 14, Loimaa P. 040 553 6546. 763 2484, 050 321 8085. 0400 741 556 MAALAUSPALVELU Muista kotitalousvähennys ja palvelusetelit! MAALAUSPALVELUITA PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELULAARI BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. INVATAKSIPALVELUITA Hierontapalvelu Nurminen, perinteinen hieronta. 040-7527 353 www.ryotintila.. 045 122 4761. Jalkojenhoidon ammattitutkinnon suorittanut. P. P. SOITA JA PYYDÄ TARJOUS! Puh. • Myös hartaat muistotilaisuudet • Pitopalvelut Tunnelmaa ja herkullista ruokaa juhlaan ja arkeen Idyllinen Ryötin tila 25 SISUSTUSSUUNNITTELUA MyRooms. 050 2279 LVI-LIIKKEITÄ LOIMAA Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa puh. JUHLAJA PITOPALVELUITA Loimaa Invataksi 1+8 Loimaa Taksi P. Tiistaina 29. 050 322 1416. 767 1524 • 040 535 0576 Noutopöytä arkisin klo 11-14 8 Hyvät kokousja koulutustilat Täydellinen juhlaja pitopalvelu www.lounaspaikkamellila.. Marika Jylkäs. marika.jylkäs@luukku.com. 9–18 la 9–14 Pietilänkatu 11 Loimaa p. P. 0500 929 227. 040 535 6973 Avoinna ti–pe 10–17, la 10–13 www.kadentaitonyytti.. vahaukset – Hinausapu 24 H w w w . www.loimihaka. 0400 805 285 loimihaka@loimihaka. Kitara, piano, tietokonemusiikki. 10–21, la 11–22, su 12–21 p. 0400-223 964 PAARIKULJETUKSET JA PYÖRÄTUOLIKULJETUKSET Loimaan Aluetaksi Oy Hannes Huhtala Uudella kalustoll a PAINOPALVELUJA Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit. Kirkkokalliontie 12 (vanha grillikioski Center) ark. 02-550 2400, fax 762 2790 MUSIIKKIPALVELUJA Fender, Squier, Gibson, Epiphone, Line6, ESP/LTD, Tokai, Aria, Casio, Premier, Yamaha, Korg ym. 0400-536 303 • (02) 762 8326 – Finikor-ruosteenestokäsittely – Huolto, korjaus – Maalaus, peltityö – Rengasmyynti – Automyynti – Autovuokraus – Tuulilasit – Ikkunatummennukset – Pesut, kestoym. 0400 223 535, 0400 223 235. Siivouspalvelu, KL-Urakointi. Latvatie 11 Hirvikoski. 0600 91444 Alkuperäistä loimaalaista taksipalvelua! www.loimaantaksi.com JUHLAJA PITOPALVELUITA www.pohjantahti.. www.melodata.fi JÄTEHUOLTOA • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. HAMMASTEKNIKOITA Proteesiasioissa Teitä palvelee erikoishammasteknikko Juha Nepponen Väinämöisenkatu 6 B Op-talo Tiistaina klo 9–17, perjantaina klo 9–12. LOIMIHAKA suomenhevoskeskus Uitontie 142 Loimaa RATSASTUSTUNNIT VALOKUVAAMOJA PARTURI • KAMPAAMO • MYYMÄLÄ ma-pe 9-17 la 9-14 myös sopimuksen mukaan. 0400 293 576. fi Av o i n n a : M A – P E 7 – 1 7 , L A 9 – 1 3 Karsolan teollisuusalue (Hirvikoski), LOIMAA Puh. 7622 120 PARTURI-KAMPAAMOITA AUTOKORJAAMOITA AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA P. P. kesäkuuta 2010 9 Sadun Kotija Siivouspalvelu, Satu Juhola P. REMONTTEJA HENKILÖNOSTIMIA Pasi Markula 0500 770606 • Aggregaatti • Ajojärjestelmä • Nostokorkeus 16 m KELLOLIIKKEITÄ Kelloja koruseppä LANKINEN • Kelloja korukorjaukset paikanpäällä • Kotimyynnistä edullisesti Tervetuloa! ark. P. Leila Toivonen. Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. 02-762 5100 Ark. 0400 871 095/Ilola, 0500 448 106/Suvanto TAKSIPALVELUA Loimaa JARKKO AAKIO Puh. Kysy myös hevosten täysihoitopaikkoja. 050 562 4803. NURMI 040 546 2084 Mestarinkatu 4, LOIMAA www.pihaportti.. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA KAIHTIMET JA MARKIISIT VAKUUTUSYHTIÖITÄ KOTIAPU Jouko Aittamäki Kaurilantie 81, 21820 KUMILA • Puh. Loimipaino Loimaa. Katja Laine. 050 350 6983. 044 305 6900. Kauppalankatu 11, Loimaa, puhelin 020 763 4736. 763 2760, www.sormuslankinen.. HIERONTAA Loimaan Kauppatorin Taksi ay P. h u h t a l a . Muina päivinä tilauksesta P. P. Palvelemme ma-pe klo 10-17. 0500 530 807 RAKENNUSTARVIKKEITA w w w .r a u ta n e t. i n f o / k y y d i n v ä l i t y s puh. Ajanvaraus myös www.tazzi.fi TORIKULMASSA LOIMAAN Kauppalankatu 5 Loimaa P. P. www.j-s.fi J & S Subcontracting Oy, P. www.artemiina.fi BRODEERAUKSET Liikelahjat, tekstiilit, brodeeraukset. 050 527 6332. 02-724 7851, 763 1031 www.ravintola-ata.com ma-to 10-22.00, pe-la 10-01.00, su 10-22.00 Ravintolassa A-oikeudet TAKSIPALVELUITA TAKSI LOIMAA Sami Salmi 040 550 2917 Jalkojenhoitoa, myös kotikäynnit. La-su maastoretkiä, valjakkoajoa ja kursseja
Matkustelujen jälkeenkin Vuorela on sitä mieltä, että Suomi on hänelle ykkösmaa. – Halusimme saada lisää nuoria lajin pariin ja pähkäilimme, millä tavalla onnistuisimme siinä. Hänellä onkin jo sovittuna monta kyläpaikkaa eri puolilta maailmaa. Tennis ja tulevaisuus Emilia Vuorela opiskelee USA:ssa ja treenaa tennistä Tennis vaatii tekniikkaa ja vahvoja hermoja – Tenniksen suola on voittaminen, ja peli on silloin parasta, kun pallo kulkee minne sen haluaa menevän. Lisäksi minut valittiin vuoden tulokkaaksi eli olin Rookie of the Year sekä pääsin USA South All-Conference First Teamiin viiden muun pelaajan lisäksi, Vuorela kertoo. Viime vuoden Vuorela viettikin Danvillessa Averettin yliopistossa Virginian osavaltiossa. klo 18.00. – Jenkeissä pelataan joukkueena, kun taas Suomessa tennis on vain yksilölaji. Hänen ei kuitenkaan tarvinnut lähteä mukaan monimutkaiseen pääsykoerumbaan, sillä hänelle soitettiin suoraan kotiin ja pyydettiin kouluun – Amerikan Yhdysvaltoihin. 02-7674111, 040-199 0680 Rasintie 2, Punkalaidun Liput: 8 e, kouluikäiset 2 e KESÄVARASTON TYHJENNYS! KAIKKI kesäjalkineet -20 % -50 % • Sandaalit, kesäkengät, juhlasandaalit, kangaskengät ym. Sitten tuli mieleen, että tätä Tanssii tähtien kanssa -ideaa voisi soveltaa myös golfiin, kertoo Loimijoki Golfin toimitusjohtaja Kimmo Teittinen. 10 Tiistaina 29. Oli kiva saada erilaisia vastuksia ja oppia uutta, sillä jenkkien pelityyli on erilainen. Averettissa opiskelee paljon muitakin suomalaisia, mutta kämppikset olivat Suomen lisäksi kotoisin Etelä-Afrikasta ja Perusta. He ovat pelityyliltään hyökkäävämpiä ja NCAA:n omat säännötkin tekevät kaikesta vielä vähän monimutkaisempaa, Vuorela kertoo. – Suomalaiset ovat aidompia ja perusrehellisiä. Näe miten maailma makasi aikaan, jolloin töitä tehtiin hartiavoimin.” Tervahauta sytytetään torstaina 1.7. Hän saavutti menestystä heti ensimmäisenä vuotenaan, vaikka uuden pelitavan omaksuminen veikin hetken aikaa. – Toisaalta oli kiva, että oli suomalaisyhteisö, jonka kanssa saattoi jakaa ajatuksia ja kokemuksia, mutta lähdin matkaan sillä mielellä, että opin uuden kielen ja kulttuurin. Pääaineenaan hän opiskelee journalismia ja iltapäivät hän pelaa tennistä koulun joukkueessa. Niin kauan voi pelata, kun se tuntuu hyvältä ja motivaatiota löytyy. Yhdysvaltoihin hän ei haluaisi muuttaa pysyvästi. Pääsinkin heti joukkueen ykköspelaajaksi, vaikka yleensä vasta viimeistä vuottaan opiskelevat valitaan siihen. Jenkit ovat kylläkin helpommin lähestyttäviä, mutta heidän tyylinsä on aika pinnallinen. Kesäksi Vuorela tuli Suomeen. Vuorelalla on myös aluemestaruuksia ja merkittäviin saavutuksiin kuuluu myös hyvä menestys Yhdysvaltain tantereella. 02-762 1149 (ei Crocs) ALENNUKSELLA HU RJ A Loimaa Maija Paloposki Emilia Vuorela aloitti tenniksen aktiivisen pelaamisen verrattain myöhään, 14-vuotiaana, mutta on silti ehtinyt menestyä lajissaan. Esteratsastus, luokka 2, 135 cm, kilpailu kahdessa vaiheessa. Ypäjällä. JALKAPALLO LoPSin P97–98 ovat pelanneet D13-poikien sarjassa kevätkaudella seuraavasti: LoPS–SalPa 0–5, Rai-Fu– LoPS 8–0, LoPS–MarttMu 2–3, Jyske–LoPS 2–4, LoPS–AU 5–0, SoVo–LoPS 2–1, LoPS–VG 62 3–8, LoPS–TuWe 5–0, AC Sauvo–LoPS 0–2. Tuloksia 17.6. ENSIMMÄINEN opiskeluvuosi ulkomailla toi Vuorelalle paljon itsevarmuutta pelaamiseen, vaikka välillä oli heikkojakin hetkiä. Loimaa Maija Paloposki Loimaalainen SM-tason tennistaituri Emilia Vuorela piti lukion jälkeen välivuoden ja mietti, mitähän sitä lähtisi tekemään. Tulevaisuuteen hän ei vielä osaa asettaa suurempia tennistavoitteita, sillä hän on jo nyt saavuttanut sellaista, mistä aikoinaan vain unelmoi. Joukkueessa ovat pelanneet (suluissa maalit ja syötöt): Jesse Leppikoski (7+2), Jesse Lehtinen (5+0), Nuutti Jalonen (4+5), Olli Piki (3+3), Kasper Jaakkola (2+1), Niklas Sundberg (1+1), Samuli Virtanen (0+1), Juho Karén (0+1), Santeri Riikonen (0+1), Kalle Yli-Lassila, Oskari Ruohomäki, Valtteri Niittumäki, Aapo Saastamoinen, Eemeli Levomäki, Jarkko Mäkelä ja Tuomas Lankinen. “Museonmäki täynnä entisaikain töitä, makuja, muistoja ja elämyksiä. Hänen tennishuipentumansa ovat 18-vuotiaiden SM-pronssi massakentältä ja pelaaminen MACtennisakatemiassa Yhdysvalloissa Massachusettsissa vuonna 2007. RATSASTUS XXXVII Finnderby, 17.–20.6. Ypäjällä golfataan tähden kanssa TULOSPÖRSSI. www.koiramaentalo.. Vuorela asui kimppakämpässä kolmen muun tytön kanssa. MAIJA PALOPOSKI Ypäjällä toimiva Loimijoki Golf houkuttelee nuoria lajin pariin uuden leikkimielisen kilpailun avulla. Suosittua tv-ohjelmaa mukaillen kokeneempi peluri eli tähti opastaa aloittelijaa haastavan lajin saloihin. Emilia Vuorela kertoo, että tenniksessä hänen vahvuuksiaan ovat muun muassa liikkuvuus, periksiantamattomuus ja peruslyönnit. Mutta on ollut hienoa päästä matkustelemaan ja tutustua erilaisiin ihmisiin, maailma tuntuu nyt paljon pienemmältä paikalta. Kilpailu kestää heinäkuun. Vuorela oli hieman yllättynyt siitä, että pelitaso jenkeissä ei ollut niin vahva kuin hän olisi odottanut. ym. kesäkuuta 2010 Avoimet ovet Hoppulassa torstaisin klo 15 – 18 heinäkuun ajan Tervetuloa PERINNETAPAHTUMA Kaikkien Aikojen Maatalousnäy ely 3.-4.7.2010 Talonpoikaismuseo Yli-Kirralla Punkalaitumella Portit auki lauantaina ja sunnuntaina klo 10-17. Syötössä hänellä on vielä petrattavaa. 63 lähtöä, 16 sijoittuu: 1) Ville Kulkas / Bombastica II FIN 0-0/40,71, 6) Maria Heikkilä / Caricia 2383 FIN 0-0/44,23. – Suomessa tennispiirit ovat hyvin pienet, joten oli mukava päästä uusiin ympyröihin uusien pelikavereiden kanssa. Averettin yliopistossa oli opiskelijoita 17 eri maasta, ja Vuorelasta oli kiva tutustua muihinkin kuin jenkkeihin. Golfaa tähden kanssa -parikisan ideana on, että green cardin saanut kokenut juniori pelaa vasta lajia aloittelevan junnun kanssa. Tennis on ennen kaikkea päänsisäinen ja tunnepitoinen laji, ja syksyllä olinkin hetkittäin niin väsynyt, että rikoin jopa ensimmäisen mailani, Vuorela muistelee. Jos vuoden aikana Vuorelan tennistaidot kehittyivät, niin samalla kasvoi hänen maailmankatsomuksensa. – Täytyy katsoa, mihin suuntaan pelit jenkkivuosien aikana kehittyvät. Ensi vuodeksi minulla onkin hakemus uuteen stipendiin, ja suunnitelmissa on vaihtaa opiskelupaikkaa Miamiin. Lopulta sitten voitin yliopistomme konferenssista eli lohkosta kaksitoista peliä ja hävisin neljä. Monipuolisten kilpailujen avulla saadaan selville voittajapari kuun lopussa. Kesän Vuorela toimii valmentajana Helsingissä Hedmanin tenniskoulussa. – Tenniksen suola on voittaminen, ja peli on silloin parasta, kun pallo kulkee minne sen haluaa menevän
20) ja Eläk. 020 7100 415 Avoinna ark. Huomenna ankaraa taistelua (alk 8 v.): peleinä Areena ja Pingwin. Jaana 050531 5023 tai Hanna 0500-412 470 Leisku Viikkokisat ke 30.6. SILMÄLÄÄKÄRIT OPTIKOT • 45-v. ” 19.00 su 4.7. Alastaro-Seuran talkoot Hunnaalla ke 30.6.2010 klo 17.30 alkaen. Kaikki sarjat. (30.6.menn) ja tied. Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY Varatuomari Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. tule tutuksi piiri alkaen klo 12.00. 0500-531759 ilpo.knuutila@asianajot.. www.asianajot.. KENKÄ ALE Tänään tiistaina Loimaan torilla naisten kesäkenkiä -50 % miesten leveä kävelykenkä 29.90 (59,-) Lisäksi työja kesäsandaaleja, Orto kenkiä ongelmajaloille Kuoma lenkkareita (myös tarralla) Nokian kumisaappaita, puutarhakenkiä, aamutossuja Hyvä valikoima TANSSIKENKIÄ myös leveä lestisiä malleja KIMMON KENKÄ KANKAANPÄÄ Sydämelliset kiitokset kaikille, jotka tekivät viimeisestä työpäivästäni Loimaan terveyskeskuksen palveluksessa ikimuistoisen. Zumbaajat kokoontuvat sinä iltana Pappisten Lavalla klo 19. SEURATOIMINTA LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT Painettua sanaa 95 vuoden kokemuksella. Kalevanhaudan alueella (uusi kartta), lähdöt klo 17-19. alk. aurinkoja sadesuojaa asennuspalvelu LEISKUN BINGO /JAHTI 650 €/52 p. 10 /hlö www.krekila.. Puh. Asianajotoimisto MARTTI TUOMINEN Satakunnantie 11, 32200 Loimaa Hännikönkatu 55, 20610 Turku puh. Likaa hylkivät NANO-KANKAAT MARKIISIMYYNTI Tammimäenkatu 6, II krs Raisio p. Muista passi! Loimaan-Metsämaan Maaja kotitalousnaiset ja Maataloustuottajat Loimaan Seutu. Ilmoittautumiset 30.6. klo 14. klo 16.30. (02) 762 4844, 050 596 4464 FIAT JA OPEL MERKKIKORJAAMO KREKILÄN MYLLYN KESÄTEATTERI Loimaa Ohjaus: Pasi Lappalainen Käsikirjoitus: Arto Paasilinna Kuva: Katja Solla Myyntipalvelu: Heikki Eskola 0400 741 545 Kerkko Vihava 050 432 3134 Kahvio: Keskipitäjän maatalousnaiset Ryhmien ruokailu: Loimaan Juhlapalvelu 0400 642 106 Liput: 12/6 Ryhmät (väh. 0400-530 741 martti.tuominen@asianajot.. Alastaron kylätalo avoinna keskiviikkoisin klo 17-19. Melojien rantautuminen Peltoisissa n. Ilm. Muista toripäivä 3.7. mahtuu vielä mukaan. Liisa Loimaan Seudun Sotaveteraanit ja jaostot. Oppaat mukana koko ajan. Avoinna joka arkipäivä klo 10-14. klo 19. ja tied. Näytökset 2010: ti 29.6. 0400643568. Vetäjänä Varsyn lajikouluttaja Asta Keskitalo. 02-469 3041, autotalliovimyynti@aumanet.. Lisätietoja: Katariina Vuolle 050-3825089 Loimaa-Seura ja Eläkeläisjärjestöt Talkoot Vanhankirkon aidalla ti 29.6. 0400-919 541. + 16,90 snt/min. Alastarolla. VIRTANEN HUOLLATA AUTOSI LOMAKUNTOON Määräaikaishuollot ja korjaukset kaikkiin automerkkeihin • Katsastuspalvelut • Ilmastointihuollot Erikoistu ttu pakettia utoihin ja asuntoa utoihin OPEL FIAT PEUGEO T CITROEN ym. Marilta 0505425430) Savikilla kesäinen rantapäivä Kalikassa, Pyhäjärven rannalle pe 9.7.2010. klo 19.30. ma 5.7. maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Paas poiketen tutustumaan huomenna. klo 18.45. (02) 762 4400 fax 763 1301 jari.heikman@aatsto.inet.. 040 755 7244/Ulla. LP Juniorit Nappulapesis. ” 19.00 ke 30.6. Huom päivä muuttunut. ” 14.00 ja 19.00 LM Domus Center Loimaa Puusepänkatu 1, puh. Opastus: PappinenOripää tieltä. 9 17, la sop. klo 6.00 Hirvikosken apteekki ja klo 6.10 Loimaan OP:n pysäkki. mennessä Sari Lehtinen p. klo 18 Kaupungin kentällä. Lähtö Kurkijoelle to 1.7. (02) 7624010, fax (02) 7621321 gsm. klo 18.00 urheilukentällä Jankko Torstairastit 1.7. klo 19.00 alkaen Alastarolla. +). Asianajajia Asianajotoimisto JARI HEIKMAN OY AA, VT Jari Heikman VT Pia Aulio VT Kaarina Nylamo Turuntie 8-14, II krs. Sastamalan-retkelle ti 20.7. Voimakatu 1, Loimaa P. Loimaa, puh. 040-718 2956. PÄÄKIERROS 170 € Viitosbingo/Ventti KIRJAT 6 € / 3 € / 2 € Pekan päivän kahvitarjoilu Loimaan Leisku AU/Jalkapallo P96 sarjapeli tänään ti 29.6. Lisätietoja verkkosivuilta. klo 18.30 alkaen. + 6,90 snt/min., matkaviestinverkon liittymästä 8,21 snt/puh. Leiskun viikkokisat urheilukeskuksessa ke 30.6. Loimaan Työväentalolla ti 29.6. 02 762 1027 SPR:n Loimaan osaston Päiväpirtti ja myymälä, Turuntie 13. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 heikki.rantanen@kolumbus.. Ilm. www.heikman.com Asianajotoimisto HANNELE JÄRVINEN KY AA, VT Hannele Järvinen Väinämöisenkatu 6 B 32200 Loimaa, puh. Eläkeliiton Alastaron yhdistys. klo 17.00. Yhteislähtö City -Nuokkarin edustalta klo 9.00. puh. Tämän jälkeen viikkokisat jäävät kesätauolle. C E N T E R Savikki. Tervetuloa! Ja haitarit mukkaan! Pääskynpesässä Haaralla la 3.7.2010 klo 18. Peltoisten alueen kyläyhdistys ry. Ilm. 4.7. SIIVOOJA ja HOIVATYÖNTEKIJÄ saavat töitä Loimaalla vakituista toivotaan koulutusta tai kokemusta alalta Voudinkatu 1, Loimaa p. Jankko yleisurheilu: 12-vuotiaat ja vanhemmat pituusharjoitukset to 8.7. 02-762 2848 www.loimatar.com MA-PE 9.30-17.30 LA 9.30-14 Kesäaika 5.7. AU/Jalkapallo miehet sarjapeli AU Functio Laesa ke 30.6. Domus Center palvelee koko kesän Soitettaessa kiinteän puhelinverkon liittymästä 8,21 snt/puh. Siivotaan uutta näyttelykautta varten sisällä ja ulkona. 02-469 3041, markiisimyynti@aumanet.. Jankko Lentopalloilijoiden ( -99, -00, 01) kesätreenit jatkuvat keskiviikkoisin 17.00-18.30 Hirvihovin piha-alueella. ajokorttitodistus • työnäkeminen VARAA AIKA 763 2030 Mellilän Kyläyhdistys r.y. Tilaisuus jatkuu suvi-illan tanssien merkeissä Sawisormien tahdittamana. AUTOTALLIOVIMYYNTI mittatyönä ja asennettuna, laadukkaat kotimaiset nosto-ovet Tammimäenkatu 6, 2 krs Raisio IKEAa vastapäätä, Myllyn lähellä p. arkipäivisin LOUNAS klo 11-14 -----------------------keskiviikkoisin JARTSAN KARAOKE klo 21-----------------------Tervetuloa viihtymään! MLL Loimaan kaupungin yhdistys Vielä mahtuu mukaan kesäretkelle Turun Seikkailupuistoon to 8.7. Liikunta-saunaillat jatkuvat Veteraanituvalla ke 30.6. Ensi viikolla löytöretkeilyä Carcassonnen ja Catanin maisemissa (12v. Kysy Tarja 050-329 8676 tai Eeva 050-569 2312 viim. Tiistaina 29. Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Varatuomari Ilpo Knuutila Vesikoskenkatu 7, 32200 Loimaa puh. PUUTARHURIN VALSSI Viljo Marttilan syntymän 100-vuotis Suvisoitto Laulamme ja soitamme yhteisesti Marttilan sävellyksiä. Mellilän Huovit harjoituskilpailut ke 30.6. Ohjelmassa monenlaista toimintaa. Ilmoittaudu 3.7. kylätalolla klo 18.00. klo 9.00-10.30 ja -98-95syntyneet klo 11.00-12.30 Yhteiskoululla. 010 229 5500 fax 762 4805 www.hj.. Lähtö Yläne tori klo 7.30. Hossinkatu 1-3 Loimaa p. Lautapelikerho keskiviikkoisin klo 16-20 Haaran kylätalo Kerttulassa (Metsämaantie 69). klo 18.30 UK:ssa, lajit: (60m, korkeus, keihäs, 800m). Selskan harjoitukset Mellilän Palloiluhallilla ke 30.6. kesäkuuta 2010 11 B. Keihäskosken Martat Yläne retki Kultarantaan, Naantaliin ja Louhisaaren linnaan la 24.7. -02-99-synt. mukaan Tule ja kurkista sujuvaan arkeen. mennessä Maunolle puh. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19 Nuorisotalon yläkerrassa. Jatkamme taas ma 2.8.2010. Suomi-Venäjä-Seuran Loimaan osasto. Pelaajat paikalle viim. ” 19.00 pe 2.7. La 3.7. ” 19.00 to 1.7. Oripään Vesa Ratatonnit urheilukentällä tänään 29.6. Lisätietoja Eveltä p. Kylätoimikunnan ja rompejaoston kokoontuminen to 1.7. … KINEMA Vesikoskenkatu 21, Loimaa www.kinoset.fi Ohjelmisto ajalla 29.6-1.7.2010 2h25min 8,50€ -k13/11TIISTAINA 19.00 SEX AND THE CITYSINKKUELÄMÄÄ 2 TWILIGHT-EPÄILYS TI-KE välinen yö 00.03 KE-TO 19.00 2h06min 8,50€ -k13/11KESÄN LEFFAHUIPUT Viimeinen esitys! Kojonkulman Martat ja PVY, kesäteatteriin 30.6.2010 vielä muutama paikka jäljellä. Tied. 0405776805. 050 5927828. klo 19. Kyläyhdistys on mukana Laiturilta laiturille-tapahtumassa la 3.7.. MA-PE 9.30-17 LA 9.30-13 Kesä arke en ja juhl aan ALE alkoi housuja hameita mekkoja tunikoita Reilusti alennetut hinnat LoKoKo kesäkorista junnuille 19.7.13.8. EN JUHLI Matkoilla Sylvi Säteri Selska. Harj. Lisätietoja Janne 040 732 8042. Vapaa pääsy. www.loimaanlehti.fi. Viimeiset harkat ennen kesätaukoa ma 28.6 ja ke 30.6. Mellilän Asemaseudun koululla ke 30.6. klo 18.45
Esimerkiksi suomalaisista raaka-aineista tuotetuissa elintarvikkeissa voidaan käyttää vaihtoehtoisesti ilmaisuja ”tuotettu EU:ssa”, ”tuotettu Suomessa” tai ”tuotettu EU:ssa – Suomi”. Siten esimerkiksi EU:n tähkälogoa saattaa esiintyä pakkauksissa vielä heinäkuun alun jälkeenkin. – Sosiaalityössä usein varjo seuraa kulkijaa. – Mietin, että jotain pitäisi ruveta opiskelemaan. – Vaikka uralle hakeuduin vähän sattumaltakin, päivääkään en ole katunut, eläköityvä sosiaalihoitaja tunnustaa. Veteraanien määrä on pudonnut 600:sta alle 200:een. AVOIMET TYÖPAIKAT LOIMAA Verenluovuttajia ilmoittautui 127 Loimaalla 21.6. Myös tuttua aurinkomerkkiä voidaan käyttää jatkossakin lehtimerkin lisäksi. Koulutus toteutetaan Ypäjällä yhdessä Hevosopiston kanssa. Loimaa Sari Keskitalo A11.00. Käytännönläheinen koulutus kehittää yrittäjien bisnestaitoja monipuolisesti ja tehostaa siten toiminnan kannattavuutta. 040 574 6459 Suomalaiset pikkumakeat Jonsok MANSIKAT 5 /L 3 L/12 Maukkaat HERNEET 3 /L 4L/10 Nostotuoretta SIIKLI, TIMO, ARIEL PERUNAA TÄNÄÄN MYÖS LOIMAAN TORILTA klo 8-14 www.loimihuolto.com MYYNTI HUOLTO VARAOSAT Loimaa Sari Keskitalo Eläköityvän sosiaalityöntekijän Liisa Sinervon työtä Loimaan sosiaalija terveyspalvelukeskuksen erityispalveluyksikössä jatkavat Ulla Tytykoski ja Kaija Muhonen. Sinervon työ on ollut neuvontaa, ohjausta, kuuntelemista, myötäelämistä, sosiaalietuuksien viidakossa opastamista ja hakemusten täyttämisessä auttamista. Lisäksi pakkauksissa on oltava yleisen elintarvikelainsäädännön vaatima alkuperämerkintä. Oikaisu ELINTARVIKKEET EU:n uusi lehtiaiheinen luomumerkki otetaan käyttöön 1.7. Rossi siirtyy valtioneuvoston kansliaan valtiovarainministeriöstä kuntaja hallintoministerin valtiosihteerin tehtävistä. Täyspäi(väi)nen eläkeläinen. Se on suunnattu Hämeen, Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueiden yrityksille. Tällaiset diagnoosit löytyivät sosiaalihoitaja Liisa Sinervon hoitokansiosta viimeisenä työpäivänä 24 ja puolen vuoden uurastuksen päätteeksi. Kevään ohjelman palautteet olivat erinomaisia, ja syksyistä tulevaa koulutusta on hiottu vielä entisestään. Lastenlasten, kissojen ja puutarhanhoito takaavat myös sen, että aika ei tule pitkäksi. Lisäksi yksi tärkeä osa on ollut veteraaninen kuntoutusasiat. Yhteistyössä mukana ovat myös Hevosklusteri-hanke/Hippolis, ProAgria Häme ja HAMK. Hevosalan yrittäjiä koulutetaan MISÄ OLLAAN -VASTAUS Kuvassa on Digitan antenni, joka on kiinnitetty Loimaan viljavaraston katolle. – Alussa työ oli enemmän yksin tekemistä. 12 Tiistaina 29. Koska sosiaalityöntekijöistä oli pulaa, päätin hakeutua Tampereen yliopistoon sosiaaliturvan opetusjaostoon, minne oli vaikea päästä, ja etenkin keskikoulupohjalta, mutta pääsin sinne, Sinervo muistelee. Pakatut luomuelintarvikkeet tunnistaa jatkossa lehtimerkistä. Rossi on aiemmin toiminut muun muassa pääministeri Matti Vanhasen talouspoliittisena neuvonantajana. Valmiiksi pakatuissa elintarvikkeissa on oltava myös EU:n uusi luomumerkki. järjestetyssä tilaisuudessa. – Tytykoski toimii sosiaalihoitajana ja Muhonen vastaa veteraanien kuntoutusasioista. Pitkän ja ansiokkaan päiväntyön sosiaalihoitajana tehnyt Sinervo tunnusti, että ala on ollut juuri hänen omansa. Kannattavuus on monilla tällä alalla todella heikko, joten tarvetta esimerkiksi talousasioiden opille on, toteaa hankkeen vetäjä, projektipäällikkö Taina Rinne Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksesta. Sosiaalihoitaja Liisa Sinervo tuotiin töihin käsirattailla, jonka kyydissä häntä kuskattiin pääterveysasemalla viimeisenä työpäivänään. Sinervo sanoo työnsä olleen antoisaa ja palkitsevaa, kun on voinut auttaa ihmisiä. Ensikertalaisia oli kolme. Olivatpa työkaverit vielä sepittäneet Liisalle laulunkin Ihme ja kumma-säveleen. Lukijan mukaan rakennus paloi vuonna 1941, ei 1914, kuten kuvatekstissä väitettiin. kesäkuuta 2010 SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella 24 24 25 25 (+9) 4 Keskiviikkona 23 (12) 6 Torstaina 21 (13) 7 Perjantaina 22 (13) 7 Lauantaina 23 (10) 3 Tänään ja huomenna K-Supermarketin pihasta klo 9-19 KärkäisenPuutarha p. julkaistussa Loimaan Myllyä esittäneen vanhan kuvan kuvatekstissä. Asialla olivat Loimaan sosiaalija terveyspalvelukeskuksen erityispalveluyksikön työkaverit, jotka hakivat juhlakalun töihin maitokärryillä, Liisa Mobilella. Aivan kaikki eivät syystä tai toisesta päässeet luovuttamaan verta, mutta verta luovutti 120 henkilöä. 120 antoi verilahjan POLITIIKKA Valtioneuvosto on nimittänyt valtiotieteiden maisteri Mika Rossin valtioneuvoston kanslian valtiosihteeriksi. Muhonen puolestaan on vanhustyön ohjaaja ja hänen työhuoneensa säilyy Kartanonmäellä. Liisalla on kokemus, Liisalla on tietoa. PAIMIOSSA syntynyt Liisa Sinervo muutti miehensä työn vuoksi Loimaalle vuonna 1974 Turun kautta. Kun Liisa saapuu paikalle, niin varjoa katoaa. Tytykoski ja Muhonen jatkavat työtä Liisa Sinervo siirtyi vapaaehtoiseksi auttajaksi Vaikka uralle hakeuduin vähän sattumaltakin, päivääkään en ole katunut. Resurssit lisääntyvät, koska olen ollut osa-aikaeläkkeellä nelisen vuotta. Ö99.80. Korvaamaton isoäiti. Lisäksi hän aikoo toimia SPR:ssä. Liisa osaa vaikeatkin tilanteemme ratkaista, Kepy-työryhmä riimitti osuvasti. Kun hän valmistui, työpaikkoja tarjottiin heti. Vapaaehtoisen auttamistyön lisäksi suunnitelmissa on lisätä liikuntaa, niin sauvakävelyä kuin uintia ja tehdä enemmän käsitöitä. Viime vuosina on korostunut tiimityöskentely ja lukuisat yhteistyötahot: sosiaalija työvoimatoimisto, Kela, aluesairaala ja seurakuntakin, Sinervo huomioi. – Osallistumalla yrittäjä saa pitkäjänteisemmän koulutustuen toimilleen. Erityisesti hän kiitti työnantajaansa, joka on antanut vapaat kädet tehdä työtä omalla tavallaan. Lehtimerkkiä ei saa käyttää irrallisena ilman muita pakollisia luomumerkintöjä tai esimerkiksi yritysmainonnassa. – Veteraaneille on tiedotettu asiasta, Sinervo sanoo. Pöytyä: pyöräkuormaajankuljettaja, lähihoitaja, lastenhoitaja, kotihoidonohjaaja, ruokapalvelutyöntekijä, suurtalouskokki, työterveyslääkäri. Mika Rossi valtiosihteeriksi valtioneuvostoon. Uusi luomumerkki käyttöön Loimaa: säiliöautoyhdistelmän kuljettaja, osastonhoitaja, lastenhoitaja, henkilökohtainen avustaja, fysioterapeutti, kokki, tarjoilija, asiakasedustaja, baaritarjoilija, lähihoitaja, ajoneuvoyhdistelmänkuljettaja, erityisopettaja, erityisluokanopettaja, resurssiopettaja, asiakasneuvottelija, yrittäjä, Area Sales Manager, kokoonpanoasentaja, maalari, lastentarhanopettaja, sairaanhoitaja, osastonylilääkäri. Tytykosken tavoittaa pääterveysaseman erityispalveluyksiköstä niin kuin Sinervonkin tavoitti. Alkuvuosina oli ikävää, kun kuntoutukseen ei voinut päästää tiukkojen kriteerien ja niukkojen varojen vuoksi, Sinervo sanoo. Eräs lukijamme oli huomannut virheen 19.6. Työkokemusta oli ehtinyt kertyä kaupan alalta. Vaikka päivätyö on ohi, Sinervo aikoo tehdä auttamistyötä vapaaehtoisena vetämällä mielenterveyskuntoutujien ryhmää. Heli tarjoaa koulutusta hevosalan yritysten kehittämiseksi. Hanketta on lähtenyt tukemaan Manner-Suomen Maaseudun Kehittämisohjelma. Merkin yhteydessä on ilmoitettava, missä tuotteen raakaaineet on tuotettu. Tytykoski on sosiaalityöntekijänä myös päihdepoliklinikalla, Sinervo kertoo. – Alussa veteraanit pääsivät kuntoutukseen vain joka neljäs vuosi, nyt jo joka vuosi. Tytykoski on erityispalveluyksikön johtaja ja hän on hoitanut myös vammaispalveluasioita, joiden hoitajaksi valitaan uusi sosiaalityöntekijä. Ennen eläkevirkaansa Sinervo työskenteli hieman aikaa päivähoidon ohjaajana ja sosiaalitarkkaajana. Vanhoja pakkausmateriaaleja voidaan käyttää kesäkuun 2012 loppuun. SARI KESKITALO YPÄJÄ Hevosalan yrityksille suunnattu koulutus Heli jatkuu elokuussa uudella koulutusohjelmalla. Kaikissa luomutuotteissa on oltava valvovan viranomaisen tunnusnumero