Sivu 8 KATI UUSITALO Tänään saadaan kuunnella sateen ropinaa. Sivu 6 – Luonnonsuojeluyhdistyksen toimintaan kuuluvat muun muassa jättiputken hävitystalkoot, Janne Suomela kertoo. Liikkeellä oli kaikkiaan noin 1 300 sotilasta ja arviolta 4 000–5 000 valanvannojien omaista tai muuta läheistä. – Joku asia sentään saa väkeä liikkeelle, totesi eräs nähdessään Alastarohallin parkkipaikan keskiviikkoiltana. Muun muassa Alastaron taajaman kohtalo kytkettiin Alastaron yläasteen kohtaloon yläasteen vanhempainyhdistyksen järjestämässä kouluverkkokeskusteluillassa. Työtä luonnon hyväksi Jotkut meistä ovat siitä onnellisessa asemassa, että jo nuoruudessa alkaneesta harrastuksesta tulee myöhemmin myös työ. Sivu 9 Sataa, sataa, ropisee. Sivu 12 Hyppääkö nainen kuolemaan. Maanpuolustusjuhlat jatkuvat tänään lauantaina Loimaalla: torilla on ensin Porin Prikaatin kalustonäyttely ja sitten juhla Heimolinnassa. Jännitys huipentuu tämän päivän Loimaan Lehdessä, kun dekkari saa päätöksensä. Sivu 5 Ville Kakolle jatkopesti Hurrikaani-Loimaa on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen miesten SM-liigajoukkueen päävalmentajan Ville Kakon kanssa. Näin kirjoittaa Nikolai Krjukoff ja muistuttaa, että lähellämme on ihmisiä, jotka tarvitsevat ja ansaitsisivat halauksen päivittäin. Sivu 12 Alokas Olli Horttanainen Tampereelta lupasi valakaavan mukaan muun muassa ”olla Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen” ja ”etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta”. alv . Ja mitä lupasikaan tehdä Oripää. Sivu 2 Yrjö Jaatinen: KIRJOITTAJAVIERAS Ei puhuta eikä pussata Kulttuuriimme kuuluu, ettei puhuta, ei pussata eikä halata. Ajoittaisista ruuhkista huolimatta kaikki sujui ihan hienosti. Valapäivästä tuli uljas maanpuolustusjuhla Loimaa Kari Nummila – Yhtä aikaa niin komeata ja juhlallista, että melkein tulee tippa silmään! –Todella hieno päivä! – Kyllä kelpaa katsella näitä nuoria! Porin Prikaatin heinäkuun saapumiserän tuhannen alokkaan valapäivästä tuli mieliä herkistänyt maanpuolustusjuhla, joka muistetaan pitkään kuten yllä olevat, kadun varrelta ohimarssin aikana poimitut kommentit osoittavat. Ehtiikö poliisi Ranta pelastaa ajoissa kuolonhyppyä Haulitornista suunnittelevan Leila Horvaksen. Kesän ajan olemme saaneet jännittää Simo Pajusen kesädekkarin Salkkumiehen kuoleman vaiherikkaita tapahtumia. Sivu 7 Miten käy kylän. vuosikerta LAUANTAI 29.8. Loimaalainen Janne Suomela on ympäristökeskuksen päivätyönsä lisäksi mukana aktiivisesti myös Loimaan Seudun Luonnonsuojeluyhdistyksessä. Sopimuksen ansiosta Kakon pesti tehtävässä ulottuu aina vuoteen 2012. Loimaan seudulla tulee runsaasti vettä, mutta jo huomiseksi taivas kirkastuu ja aurinko alkaa taas paistaa. Valmennusjohto pysyy muutoinkin ennallaan, sillä kakkosluotsina jatkaa Aapo Rantanen. 2009 P 1 D Nro 99 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Toimintaa elinympäristömme hyväksi Suomela siis toteuttaa kelloon katsomatta. Loimaan talousalueen paikallislehti • 95. KARI NUMMILA ” Kirkko kertoo, millainen Jumalan kunniaksi tehty rakennus on
Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. Kuvaaja törmää suuriin lasipintoihin, laajoihin tiloihin, lukemattomiin yksityiskohtiin ja värien ja valojen eri tavoin käyttäytyviin kirjoihin. www.loimaanseurakunta.. Kustantaja: Priimus Media Oy. Kirjaa ensin vain selailevalle otsikointiin lisätyt tarkennukset antavat yllykkeitä tarkempaan tutustumiseen. Ne on rakennettu kahden vuosisadan aikana. Oripään kotiseutumuseo: opastuksia, avoinna klo 12–15, ilmainen sisäänpääsy. 9 17 La 9 13 K I V I C E N T E R Palininkatu 2, Loimaa,P. 0207 909 261 www.loimaankivi.fi, kivi@loimaankivi.fi Loimaan Kaupunginkirkon korjaustyö on valmistunut. Eemil, Eemeli 31.8. Rovasti Yrjö Jaatisen Loimaan kirkot tulevat ensi kertaa esille huomenna sunnuntaina juhlamessussa. 9: 4 31.8. Oripään molemmat museot ovat ilmaiseksi avoinna museopäivänä. Jumala, luo minuun puhdas sydän ja uudista minut, anna vahva henki. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. Arvi 2 Lauantaina 29. Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040, 0500 324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Tarja Säteri (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Loimaan seurakunnan 570-vuotisjuhlamessu Kaupunginkirkossa 30.8. Päiväkerholasten näkemykset kotikirkoistaan ovat esillä piirustusnäyttelyssä alasalissa. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. Jokainen edustaa oman aikansa käsitystä siitä, millainen Jumalan kunniaksi tarkoitettu rakennus on. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 97 6 kk 57 4 kk 43 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 92 6 kk 47 4 kk 32 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. klo 10. Teos on nimenomaan nimensä ja tarkoituksensa mukainen – Loimaan kirkot. Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. 29.8. Kirkkokahvi. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Iina, Iines, Inari 30.8. Jaatinen lähestyy kirkkorakennuksia sekä historiallisesti että rakennusteknillisesti. Toimitus: Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 762 6033, 050 555 7526. klo 19.00 Murtolahdet Kahvila Henriikka Seppälänkatu 5 Tervetuloa!. Missään vaiheessa hän ei unohda mainita rakentajia, taiteilijoita tai suunnittelijoita. www.loimaanlehti.. Näin kehittyi aluerakenne, jota ilmentämään rakennettiin kirkot ja perustettiin hautausmaat, selvittää Jaatinen teoksensa peruskysymyksiä. 51: 11-12 30.8. Loimaa Jorma Mäkinen – Kirkkohera Oiva Alanen pyysi minua kuvaamaan Loimaan seurakunnan kirkkoja ja tekemään niistä tekstitetyn pienimuotoisen kuvateoksen. Kirkot sinänsä eivät ole helppoja kohteita. Maakunnan yhteistä museopäivää vietetään tänä vuonna 57 museossa eri puolilla maakuntaa. klo 10 messussa, joka on myös Loimaan seurakunnan 570-vuotisjuhla. Vanhojen leikkikalujen näyttely herättää aikuisissa varmaankin nostalgiaa ja lapsissa suurta ihmetystä. Varsinais-Suomen museopäivää vietetään su 30.8. Yksityiskohtia Huolimatta pienestä sivumäärästä Jaatisen kuvateos sisältää joukon mieleen jääviä yksityiskohtia. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. JORMA MÄKINEN PALVELEMME Ark. Loimaan kotiseutumuseo: Kurkista keittiöön ja Muistoja leikkikaluista -kesänäyttelyt, lapsille omaa ohjelmaa, avoinna klo 11–18, ilmainen sisäänpääsy. Toimittajat: Sari Keskitalo, Kari Nummila, Anu Salo, Marika Timonen. Loimaan kotiseutumuseolla on omaa ohjelmaa lapsille. – Kirkollisen elämän ja hallinnon vakiintumisesta huolimatta osa-alueilla jatkui pyrkimys seurakunnalliseen toimintaan yhteisen seurakunnan suostumuksella tai ilman sitä. Teoksen taloudellinen anti lahjoitetaan lähetystyölle. Joh. Hartmannin mökki, Oripää: opastuksia, avoinna klo 12–15, ilmainen sisäänpääsy. Kirkkoon astuessa aistii, että täällä ihmiset ovat kiittänet ilosta ja rukoilleet lohdutusta sukupolvien ajan. Valokuvat, jotka antavat teokselle vankan kivijalan, ovat taidolla otettuja ja myös valittuja. Juhlavuoteen liittyvistä konserteista ilmoitetaan myöhemmin. Toimitussihteerit: Sampsa Hakala, Tiina Naula. Katse hakeutuu kirjan kannen Mariaan, joka on kuvattu Metsämaan alttaritaulussa, tai eri alttaritaulujen kolmeen predella-osaan, joissa aihe on sama, mutta toteutus eri taiteilijoiden käsialaa. 9: 39 PÄIVÄN SANA HENGELLISIÄ KOKOUKSIA Museopäivää vietetään Loimaan seudun museot osallistuvat Varsinais-Suomen museopäivään huomenna omalla ohjelmallaan. Ps. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä. elokuuta SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Aurinko laskee kello 20.43. Painopaikka: Priimus Paino Oy/Allatum Oy. – Loimaan seurakunnan alueella on kuusi kirkkoa. Rakenteellisia yksityiskohtia löytyy runsaasti, yhtenä Alastaron kirkon syntyvaiheet, kuljetuksineen Loimaalta, sekä salvosja tukipilariratkaisut. Rovasti Yrjö Jaatisen kuvaama ja tekstittämä teos liittyy Loimaan seurakunnan 570-vuotistapahtumiin. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Rovasti Yrjö Jaatinen valitsi kuvateoksensa kanneksi yksityiskohdan Metsämaan kirkon alttaritaulusta, Maria, Jeesuksen äiti ristin juurella. Suomen maatalousmuseossa vietetään Sarka-sunnuntaita, jonka ohjelmassa on yleisöluento mehiläishoitajan sadonkorjuusta. Suomen maatalousmuseo Sarka, Loimaa: Emäntä-näyttely, yleisöluento klo 12 Mehiläishoitajan sadonkorjuusta, avoinna klo 10–17, alennettu sisäänpääsy. Käännä katseesi pois synneistäni ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni. Yrjö Jaatinen kuvasi Loimaan kirkot Vuosisatojen omaleimaisuus ilmenee edelleen Yrjö Jaatinen löysi kiinnostavan yksityiskohdan Alastaron kirkkoaidan portista. Hautausmaata juhlistavat Wäinö Aaltosen työt eri vuosikymmeniltä. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,06 /pmm 3-sivu 2,06 /pmm Tekstissä 1,93 /pmm Tekstin jälkeen 1,66 /pmm Takasivulla 2,05 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,39 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,66 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. Eräänlainen henkilögalleria onkin positiivisesti laajempi kuin ensi selailulla oivaltaa. Piispa Kari Mäkinen uudelleenvihkii kirkon sunnuntain 30.8. Esimerkkeinä vaikkapa Kanta-Loimaan kirkko – tuhkasta noussut, tai Metsämaan kirkko – omalla luvalla. Varsinais-Suomen museot ry ja Varsinais-Suomen maakuntamuseo ovat olleet järjestelyissä mukana. Kirkkoneuvosto Ilosanoman ilta ti 1.9. NIMIPÄIVÄT: 29.8. Nämä ovat asioita, joihin jokainen amatöörikuvaajakin on joutunut perhejuhlien yhteydessä kirkkosaleissa tutustumaan. Aarteita, elämyksiä ja tietoa menneisyydestä on tarjolla kaikkien varsinaissuomalaisten omilla kulmilla lähimmässä museossa, joka ei useinkaan ole kovin kaukana kotoa. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 6.13. Jeesus sanoi: »Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita.» Joh. Keskustelimme asiasta ja rajasimme pois muun muassa kirkkojen laajan esineistön, kertoo rovasti Yrjö Jaatinen. Pari sanaa luo otsikolle sisältöä, johdattelee olennaiseen tai herättää mielenkiinnon. Museopäivän ohjelma on syntynyt lähes kokonaan maakunnan museoväen talkootyönä
– Kilta on Prikaatiin hyvä yhdysside, samoin aikakusilehtityyppinen ”Porilainen” lehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. He korostavat myös sitä, että oma ”kotivaruskunta”, Porin Prikaati on ihan eturivin joukko-osasto, johon on selkeä yhteys juuri killan kautta. kertomaan lisää exlibriksistä sekä yhdistyksen toiminnasta. Ekaluokastasi on jo hetki, kohta loppuu kai sullakin vanhan retki. – Mukana on tietysti samalla aimo annos isänmaallisuutta; olemme jo sen verran ikääntyneita, että emme kuulu enää reserviinkään, mutta rohkenemme arvella voivamme silti innostaa nuoria ja jotenkin vahvistaa ympäristössämme näitä edellä mainittuja perinteisiä ja mielestämme kaikkina aikoina elintärkeitä suomalaisia perusarvoja. Kulttuurisihteeri Juhani Heinonen avaa näyttelyn tiistaina 1.9. Exlibrikset ovat kirjanomistajamerkkejä, jotka yhdistävät kirjallisuuden, pienoistaiteen ja muun kulttuurin sekä kotiseutuhistorian, sukututkimuksen ja keräilyn ystäviä monipuolisen harrastuksen pariin. Myynnin tavoitteena on luopua kaupungille tarpeettomasta omaisuudesta. POIKA 11.8.2009 3840 g 52 cm Tarja Mäki-Punto & Kari Ristanen POIKA 22.8.2009 3650 g 50 cm Katja ja Tommi Kanerva sekä sisarukset Kaarlo ja Martta 19.6.2009 syntynyt tyttäremme sai 16.8.2009 pyhän kasteen ja nimen Henna Maria Jose?ina Kasteen toimitti Irina Kaukinen Kummeina Pirjo ja Rauno Virtanen Jukka Lähteenoja Haltiakummina Terhi Virtanen Lämmin kiitos kaikille Hennaa ja meitä muistaneille. johdosta! T: Maija, Minttu, Roni, Mirka ja Markus, Jarno ja Krista. Killan Loimaan alueosasto päätekijänä on muiden Loimaan reserviläisjärjestöjen kanssa järjestänyt maanpuolustusjuhlan, johon liittyen on tänään lauantaina Loimaan torilla Prikaatin kalustonäyttely kello 11–13. – Kiltatoiminnassa korostuvat luonnollisesti jo varsin varttuneen jäsenistönkin takia perinnetyö. SYNTYNEITÄ KASTETTUJA Seppo Solla ja Seppo Yli-Nissilä toivovat, että Heimolinnan maanpuolustusjuhla täyttää tänään salin. Sydämelliset onnittelut helmihääpäivän 1.9. Tunkkari pitää merkittävänä myyntikohteena erityisesti teknistä virastoa, sillä näin ollen Turuntien rakennus saadaan palautettua asuntokäyttöön, joita kantakaupunki hänen mukaansa kaipaa kipeästi. Hertalle tulee vuosi täyteen 1.9. – Nimestään ja sijaintipaikastaan huolimatta Porin Prikaatin rekrytointi kohdistuu aivan erityisesti VarsinaisSuomeen. Pääkilta luo puitteita ja toimintamahdollisuuksia juuri alueosastoille, joille kuuluu käytännössä toiminnan vetäminen ja varsin itsenäinen ohjelmiston laadinta. Anne ja Hannu Lähteenoja. Hän korostaa, että tumma puku ei ole pakollinen. Kilta juhli äskettäin 50-vuotista taivaltaan. Tämä puolestaan on omiaan parantamaan kaupungin maksuvalmiutta ja vapauttamaan rahaa muihin tarkoituksiin. Exlibris Aboensiksen puheenjohtaja Tauno Piiroinen tulee torstaina 17.9. Solla toivoo paikalle paljon yleisöä. T: äiti, isä, Peppi ja Veeti sekä kummit ja isovanhemmat. Loimaallakin on tuhansia miehiä ja jo naisiakin, jotka ovat suorittaneet asevelvollisuutensa juuri Porin Prikaatissa. Maanpuolustushenki vetää väkeä kiltatyöhön Exlibrikset esillä pääkirjastossa Kiinalainen pastori vierailee Loimaalla Li Jieren on kiinalainen pastori, joka opiskeli Suomessa 1990-luvulla: ensin taloustiedettä Helsingin yliopistossa ja sitten teologiaa Keuruun Iso Kirja -raamattuopistossa. Kaikille avoin tilaisuus päättyy kahvitarjoiluun, jonka vapaaehtoinen maksu menee kyseisen raamattuopiston hyväksi. Nyt puhetta johtaa Timo Mäki. Helluntaiseurakunnissa vietetään elokuun viimeisenä sunnuntaina Iso Kirja -päivää. Maria 3 + onnea! Milla, Melina ja Marko, isä & Tuija, äiti & Veli, Ansku. kullanmurullemme Pinjalle. Iloiset ja aurinkoiset synttärionnittelut 29.8. T: kotiväki, Kati ja Heli. Ruotsissa hän on toiminut myös Göteborgin kiinalaisen seurakunnan pastorina. 30.8.2009 sylintäydeltä onnea 2-v. Paljon onnea simpsakalle surinasussulle! T: äiti, iskä ja Kyösti. Johdossa on ollut poikkeuksellisen vahva loimaalaispanos. T: kolleegat L&K. Senkin avulla pysyy selvillä, kuinka tämä Suomen kansainvälisin joukko-osasto kehittyy. – Kiinteistöjen myynnillä vältytään ylläpitoja korjauskustannuksilta, kuten lämmityssekä vesimaksuilta, tarkentaa Tunkkari. Vaatimuksina ovat sosiaalityöntekijän kelpoisuus sekä riittävä johtamistaito. klo 17, ja se on esillä koko syyskuun ajan. Ensimmäinen puheenjohtaja oli loimaalainen Mannerheim-ristin ritari Ilmari Honkanen. Paljon onnea ja haleja 9 v. Li Jierenin visiona on kouluttaa jopa miljoona pastoria seuraavan 25 vuoden aikana. Nyt Li Jieren on vierailemassa suomalaisissa helluntaiseurakunnissa kertomassa Kiinan missiostaan. Jenna Tanhuanpäälle 30.8. Soittajien esiintyminen jää pois sateen sattuessa. Tällä hetkellä listalla on noin kymmenen kohdetta. johdosta!! T. Lähdettyään Suomesta Ruotsiin hän väitteli Lundin yliopistossa teologian tohtoriksi. Yks kaks jo KOL NEL. Kello 13 alkaa Heimolinnassa maanpuolustusjuhla, jonne kaikki ovat tervetulleita. Kiinassa on puoli miljoonaa seurakuntaa, joissa ei ole koulutettua pastoria. – Päätös kilpailutuksesta oli yksimielinen, kertoo Loimaan kaupungin kehittämisjohtaja Matti Tunkkari. Loimaan pääkirjastossa järjestetään Matti Tapion Loimaan seudun exlibriksistä kokoama näyttely. syyskuuta. Paljon onnea huomisen 18-vuotispäivän johdosta. ahkeralle ”kesätalkkarille”! Suklaisia neliöitä odotellen J+J. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt päätöksen myyntiin tulevista kiinteistöistä jo kesäkuun alussa. Paljon onnea 6-vuotiaalle Hannulle. Pastori Li Jieren vierailee Loimaan helluntaiseurakunnassa su 30.8. Onnea Hannelel. elokuuta 3 PALJON ONNEA VAAN Halit ja onnittelut 5 vee Peetupoliisille Manseen! T: Tane, Hansu ja iso-Jussi. Kylmävaraston paikalle on kaavoitettu kerrostalotontti. Häntä edelsivät loimaalaiset Pentti Eskola ja Jorma Koivisto. Loimaa Kari Nummila – Kyllä se vahva maanpuolustushenki on ihan päällimmäisenä vetäjänä kiltatyöhön, toteavat Porin Rykmentin-Porin Prikaatin killan hallituksen loimaalaiset jäsenet Seppo Solla ja Seppo Yli-Nissilä, joka toimii Loimaan alueosaston puheenjohtajana. T: äiti, isä ja Tapio. Niiden varassa Suomi sai itsenäisyytensä ja niiden varassa itsenäisyytemme ja ennen kaikkea maamme vapaus turvattiin viime sodissakin. Hän valmistautuu lähtemään syyskuussa Kiinaan opettamaan Raamattua ja teologiaa. Paikalla ovat myös sotilaskotiauto ja Porilaissoittokunta. Kaupunki hakee sosiaalityön johtajaa LOIMAA Kaupunkiin haetaan sosiaalityön johtajaa, jonka tehtävänä on toimia aikuissosiaalityön palvelulinjan johtajana. äiti, Niko, Juhis, Joni ja Akseli + Pimu, Roosa, Kille ja Tikru. Merkittävimmät myyntikohteet ovat Turuntiellä sijaitseva teknisen ja ympäristöpalvelukeskuksen toimitalo, entinen paloasema ja paloaseman kylmävarasto. Viran hakuaika päättyy 18. Samalla hän toivoo rakentavansa yhteyttä kiinalaisten ja suomalaisten seurakuntien välille. KARI NUMMILA Kiinteistöjen myynti kilpailutetaan Loimaa Hanna-Kaisa Sulonen Loimaan kaupunki on päättänyt kilpailuttaa myyntilistalla olevien kiinteistöjensä myynnin paikallisilla kiinteistövälittäjillä. Myynti yritetään saada liikkeelle mahdollisimman ripeällä aikataululla. Ampuminen on sotilaan perustaito, jota juuri Loimaan alueosaston joukko pääsee harjoittamaan Prikaatiin syksyisin. klo 12. Lauantaina 29. Määrä tarkentunnee myöhemmin. Exlibris -näyttely on avoinna Loimaan pääkirjastossa koko syyskuun ajan kirjaston aukioloaikoina
Eilisen Porin Prikaatin valatilaisuuden vuoksi liikennettä oli kuin Suviseurojen aikaan kesä-heinäkuun vaihteessa. elokuuta KOPIT Sinä vanhemman tummanvihreän Volkswagen Venton kuljettaja, joka kolhit autollasi hopeanharmaata Audi A4:sta Loimaan Gigantin päädyssä Jyskin parkkipaikalla tiistaina 25.9. Nauttikkaa toisistanne No selvishän se syy alastaron yläasteen sulkemis yritykseen!! Johtajat tarvitsee rahat jostain palkankorotuksiinsa, aika hyvä yritys. Halonen on vieraillut Ypäjällä ainakin kerran Suomenratsujen kuninkaalliset -tapahtumassa ja lienee käynyt nimikkohevostaankin katsomassa useaan otteeseen. Keskustelu kävi kiihkeänä ja meni välillä henkimaailman asioihinkin. sivistysjohtajan esiintyminen Alastaro-hallin tilaisuudessa paljasti, että ulkoaopetellun mantran toistelu on helppoa, mutta todelliseen keskusteluun antautuminen jo liian paljon vaadittu. Henkimaailman asioita TOIMITTAJALTA Lupaan, että ensi viikolla kirjoitan kolumnissani jostakin muustakin kuin kouluista. Henkilöön menevää arvostelua on hyvä välttää, varsinkin kun päätökset tekee lopulta joku muu kuin virkamies – eli lautakunnat, kaupunginhallitus ja valtuusto. Lauri Mäkelä, puh. Kati Uusitalo Asioita saa ja pitääkin kyseenalaistaa – ääneen, kiitos. ON MUUTEN mielenkiintoista seurata palautteiden ja koppien saapumisen kellonaikoja. T Levo Askarruttaako jokin asia. Ehkä kuntien taloudet kuralla, juuri ”herrojen” korkeiden palkkojen vuoksi. Sokrates Kyllähän sitä täälläkin MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi Tällä viikolla on kovasti puhuttanut merkkihenkilöiden käyminen tai käymättä jättäminen Loimaan seudulla. Milloin valmistus loppui ja miksi. – Viimeinen makkaraerä valmistui 31.7.2004. Lähetä kummastusta herättävästä asiasta tekstiviesti Kopit-palstalle. Nimittäin kuntaliitossopimuksen henkeen. Tälle ryhmälle yleensäkin ylimääräinen raha on turmioksi. ESKO 4 Lauantaina 29. Toivottavasti järjestetään toinenkin ryhmä. Ilmoittauduthan välittömästi itse poliisille tai allekirjoittaneelle. Kaupunki nostaa ennestään kallispalkkaisten palkkoja missä on oikeudenmukaisuus kansa ei ole tyhmää palkanalennus olisi asiallista. On hyvä muistaa, että kouluverkkoselvitys ei ole ollut sivistystoimenjohtajalle kirjoitusharjoitus, vaan luottamushenkilöiden tilaama. Keskustelun sysäsi alkuun Ruotsin kuninkaallisten junailu läpi Loimaan keskiviikkona, mikä keräsi rautatieasemalle oikein väkijoukon. Se on sellainen pienimuotoisen yrityksen tuote, jonka tekijältä vaaditaan työtä pelkäämätöntä yrittäjähenkeä. Lopetin ihan sen takia, että työvuodet tulivat täyteen. Päättäjät eivät hekään ole ajatuksenlukijoita, kuten ei meistä ketään. Oripää taas otti keskiviikkoiltana Päivi Kössin suulla melkoisen irtioton: heille myös Huittinen on mahdollinen yläkoulusuunta. Kaikilla pitäisi olla samat lähtökohdat osallistua. – Ilman muuta. Torstain palautteisiin liittyi jo tätä johtavien virkamiesten palkka-asiaakin. Asioita saa ja pitääkin kyseenalaistaa – ääneen, kiitos. On keinotekoista saada näyttämään edulliselta se, kun pistää koulut yhteen ja sillä säästetään. Nam. Oli se niin maukasta kylmänäkin. Poimimme saapuneista viesteistä tälle uudelle Miksi näin -palstalle joitakin kysymyksiä ja etsimme niihin vastauksia. Tingitäänpä palveluista Vesihoville risuja vauvauinnin järjestämisestä: odotin ilmoitusta alkamisajankohdasta, turhaan. Uuden museoalalla kokemattoman johtajan rinnalle kaivataan Olavin tasoista vaikuttajaa. Me kaikki katselemme asioita eri näkökulmista. Kiitos. Hauska yhteensattuma oli, kun kävi ilmi, että Nobel-palkittu presidentti Martti Ahtisaari oli golfannut Loimaan seudulla juuri viime viikonloppuna. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teuvo Suominen totesi, että kuntaliitossopimusta pitää kunnioittaa (Alastaron yläasteelle suunnatut/suunnitellut porkkanarahat), mutta että neuvottelijoiden pitäisi myös tuoda sen henkeä esiin. Kansanedustajien kirjoahan seudulla näkee harva se viikko. Sarjan aloittaa nimimerkki Seppometal, jonka koppi kuuluu seuraavasti: Eikö sitä perinteistä loimaalaista ryynimakkaraa voisi joku aloittaa tekemään taas. PÄIVÄN MIETE: Jos menet naimisiin, kadut. Sopisiko teille, että Jokisen ryynäreitä alettaisiin tehdä uudelleen, jos halukas yrittäjä löytyisi. Kävin jutunteossa Alastarolla kouluverkosta järjestetyssä tilaisuudessa. Paikat jaetaankin jo ”tiskin alta”. Moni loimaalainen tuntuu kaipaavan sitä takaisin markkinoille. Reseptinkin suostuisin myymään 2 000 eurolla. Kannattaa oikeasti pyytää tuttua tai tuntemattomampaakin valtuutettua tai muuta luottamushenkilöä istumaan alas ja keskustelemaan päätöksistä. Kyllähän täällä tapahtuu! KU Ahtisaari oli juuri golfannut seudulla. Pettynyt äiti Loimaan ns. Esko Lundgrenille kiitos asiallisesta puheenvuorosta. (Korotuksia tuli muuten myös muun henkilöstön palkkoihin.) Monasti aiemmin koppisuma on ajoittunut lauantain ja sunnuntain väliseen yöhön, vaikka illalla ei olisi mitään kouluverkkokeskustelua järjestettykään. Veronmaksaja Sarkan hallinto voisi hyödyntää nykyteknologiaa monenkeskisillä puhelinja videopalavereilla, sähköpostiallekirjoituksilla jne. Oletko Pärkö ottanut huomioon suurkouluissa esille tulevat ongelmat. Mistä noita virkamiehiä oikein tulee. Sopimusta neuvoteltaessa oli Suomisen mukaan jo todettu, että kaupunki ei kestä kolmea yläastetta, mutta asia päätettiin silloin ratkaista myöhemmin. SALALIITTOTEOREETIKKOJA tämä kouluasiakin kiehtoo, mutta tuskin tässäkään nyt ajojahtia tai valmista suunnitelmaa minkään kaupunginosan nujertamiseksi on olemassa. Ihmetyttääkö ilmiö. Aivan äskettäin ruokaja ilmastonmuutosseminaari toi seudulle ministereitä ja viimeksi alkuviikosta heitä oli kiertueella seutukunnalla. Kiinnostuneita kyllä oli ja yksi heistä oli hyvinkin innostunut, mutta hän ei sitten kuitenkaan rohjennut ottaa riskiä yrittäjäksi lähtemisestä. Jos et mene, kadut jälleen. Sarkan fanittaja Manne Pärkö, vaadit säästöä ja lopetat Alastaron yläasteen. Oliko se valmistaja Jokinen. Haitteko toiminnalle jatkajaa. – Hain. Keskiviikkoiltana tulivat ensimmäiset koulukopit, torstaiaamuna ennen kahdeksaa seuraava satsi ja alkuillasta kolmas. Samalla nostat omaa palkkaasi, jonka minä pienituloinen Loimaan työntekijä säästän olemalla talkoovapaalla! Ei niin syvää lamaa, etteikö raha riittäisi ”herrojen” tuntuviin palkankorotuksiin. Keskusteluissa eri päättäjien kanssa sitä huomaa, että melkoista tuskaa ”huonoista ja vielä huonommista” vaihtoehdoista valitseminen tuottaa. MIKSI NÄIN?. Nykyisen Huittisten kaupungin väkiluku on muuten 10 708. Sunnuntaina Loimaalle saapuu piispa ja ensi viikolla puolestaan juhlii Evira – ja jälleen tänne saapuu ministeri ja viraston pääjohtajakin. Manne Pärkö sentään suostuu kertomaan asioista julkisissa tilaisuuksissa, moni virkamies taitaisi mieluummin karata vähintään kuuhun... Hallituksen kokoukset pidetään yleensäkin puheenjohtajalle sopivana aikana, tässä tapauksessa Olavi Ala-Nissilän Suomen käyntien aikana ja sitäpaitsi Ryanair lentää ällistyttävän halvalla. noin klo 10.30. Totuus on se, että sivistyspuolen menot kaatuvat sosiaalipuolen maksettaviksi. Pärkölle vetivät surkuhupaisuudessa vertoja vain alastarolaiset liitoskannattajat myöhäisherännäisessä voihkinnassaan. Antti Jokinen, tehän valmistitte Jokisen ryynimakkaraa. 040 573 7976 Taas alkaa elo-syyskuun vaihde ihmisiä suvisyysyössä työn levon harrastuksen tai nautinnon parissa yö on parasta nautinto aikaa. Ihan tuntematonta aluetta seutu ei valtionpäämiehille olekaan, sillä Urho Kekkonen on tietojen mukaan käynyt täällä parikin kertaa, ja nykyinen presidentti Tarja Halonenkin on poikennut ainakin kahteen otteeseen ja kahvitellutkin saviseudulla. Pellonpuiston koulussa (vuosiluokat 7–9) Huittisissa on tällä hetkellä 372 oppilasta. Eli suurenevien kouluyksiköiden kasvavat häiriö käyttäytymiset ja masennus, jotka voivat jatkua läpi elämän
Kaupunginvaltuusto käsittelee asiaa lokakuussa. – Missä kouluilla oppilasmäärä on laskemassa, kysyttiin ja Manne Pärkö totesi, että Alastarolla se on pysymässä kutakuinkin samana, kiitos Oripään syntyvyyslukujen. Koska Loimaalla on valtakunnan keskitasoa pienemmät ryhmät ja enemmän opetustunteja, ryhmäkokoja voidaan kasvattaa ja tunteja vähentää, ja saada siten säästöä – satojatuhansiakin. . . Kouluverkkoselvityksestä järjestetty tilaisuus poiki kysymystulvan Loimaa/Alastaro Kati Uusitalo Yli kaksisataa kuulijaa kokoontui keskiviikkona keskustelemaan Alastarohalliin Loimaan kaupungissa tehdystä kouluverkkoselvityksestä ja sen vaikutuksesta erityisesti Alastaron yläasteeseen. . . Manne Pärkö arveli, että kyllä lapset varmastikin kävisivät Hirvikoskella, jotta heitä ei kesken päivän kuljetettaisi Alastarolle. Olemme koonneet niitä luettavaksi internet-sivuillemme www.loimaanlehti.fi. – Esimerkiksi Kojonkulman, Metsämaan, Niinijoen, Alastaron Kirkonkylän koulun ja Virttaan koulun oppilaat joutuisivat silti vaihtamaan koulua yläkouluun mennessään, vanhemmat huomauttivat. Koulun lakkauttamisen pelättiinkin tilaisuudessa aiheuttavan taajaman muiden palvelujen vähenemisen. FAKTA . – Virttaalaiset ja hanhijokelaiset tervetuloa kuljetukseen mukaan. Myös tätä kysyttiin . Onko säästövapaita käytetty kouluissa. – Haasteita ovat useat pienehköt yksiköt, oppilasmäärän väheneminen, oppilaskohtaisten kustannusten kasvu ja tiettyjen koulujen peruskorjausten tarve, sivistysjohtaja Manne Pärkö selvitti. Paneelikeskustelussa omia näkökantojaan esittivät niin vanhemmat: kuljetusoppilaan äiti Marja KonschinNortamo, pienen koulun perässä paikkakunnalle perheineen muuttanut Piia Siven, Marja Välimäki ja Paula Kulmala, kuin yläasteen rehtori Tapani Äärikin. Yläasteen kohtalo kylän kohtalo. . Pärkön mukaan kouluja lakkauttamalla kyetään säilyttämään pienet ryhmät, opetustuntien määrä sekä esimerkiksi laajat valinnaisainevalikoimat. Miten käy opettajien motivaation. Jos Alastaron yläaste lakkautettaisiin, yläkoululaiset todennäköisesti käyttäisivät Hirvikosken terveyspalveluita. Oripään kunnanhallituksen puheenjohtaja Päivi Kössi ihmetteli lakkauttamissuunnitelmia, kun hän kuukausi sitten oli juuri allekirjoittanut Loimaan kanssa kouluyhteistyösopimuksen, jonka mukaan oripääläisten yläkoulu olisi Alastaro. . (Lakkautettavat koulut on tarkoitus joko siirtää muuhun kaupungin käyttöön tai myydä.) . Isoin väheneminen tulee Opintiellä, jopa 80 oppilasta. Hän väläytti, että jos Alastaron yläaste lopetetaan, oripääläiset lapset kuljetetaan Huittisiin. Näin edetään FAKTA . Tämän moni tulkitsi tarkoittavan mahdollisuutta ajaa kaupunginosan erilaiset palvelut alas: jos 150 yläkoululaista ei enää käyttäisi esimerkiksi terveyspalveluja, käyttömäärä vähenisi ja jonkun ajan päästä ne voitaisiin lopettaa, kun niitä ei käytetä. Alastarolaiset ja oripääläiset vanhemmat esittivät yli kaksi ja puoli tuntia kestäneessä, yläasteen vanhempainyhdistyksen järjestämässä tilaisuudessa kymmeniä puheenvuoroja. Ne löytyvät uutisen alta erillisestä linkistä, juttulista myös täydentyy vielä alkuviikolla. ja 2.9.2009 klo 17.00 Ammattija aikuisopiston auditoriossa, Myllykyläntie 8. Pärkön mukaan kuljetusoppilaita tulisi olemaan enemmän, jos yläkoulut sijaitsisivat Puistokadulla ja Alastarolla kuin silloin, jos ne olisivat Puistokadulla ja Opintiellä. Miten pitkiksi koulupäivät venyvät kuljetusoppilailla. . Auttaisiko veroprosentin nosto. Miksi Alastaro. Alastaron kouluverkkotilaisuudesta myös Toimittajaltakolumnissa sivulla 4. Saataisiinko pienet koulut säilyttämällä Loimaalle muuttovirtaa. Sen tuomia säästöjäkin vanhemmat epäilivät. AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Lauantaina 29. Kouluverkkoselvitys kokonaisuudessaan löytyy kaupungin sivuilta www. – Vaihtoehtoja on, Pärkö totesi. . Kuntalaisinfot kouluverkkoselvityksestä 31.8., 1.9. Vanhemmat ihmettelivät kuitenkin, että vaihtoehto, jota selvityksestä on päädytty viemään eteenpäin kaupunginhallitukseen ja -valtuustoon, sisältäisi yli parin miljoonan euron investoinnin Opintien laajennukseen. – Opintielle pitäisi silloin tehdä laajennus, joka maksaa. . Niitä ei taas saada aikaan, ellei tehdä rakenteellisia muutoksia koulutoimessa. Sivistysjohtajalta vaadittiin lisätietoa lukuisista selvityksen eri kohdista. Koulutoimessa voidaan jatkaa entiseen malliin välittämättä kustannuksista ja säästötavoitteista. Yhtenäiskoulun yhtenä hyvänä puolena pidetään haasteellisten kouluvaihdosten poistumista, kun koko peruskoulu käydään samassa koulussa. . Haasteiden lisäksi selvityksen tekemistä vaatii hänen mukaansa kuntaliitoksen myötä muuttunut tilanne sekä kaupungin talouden tasapainottamisohjelma, joka velvoittaa säästöihin. elokuuta 5 Arja Ääri kyseli hammashoidon kohtalon perään keskustelutilaisuudessa. Miten pitkä matka esimerkiksi Tammiaisten periltä tulee kouluun ja miten kauan se kestää. Resursseja voidaan tietenkin myös saada lisää, mikä kuitenkin on hyvin epätodennäköistä kun otetaan huomioon kuntien ja valtion taloudellinen tilanne. Joissakin yhtenäiskouluissa on Pärkön mukaan erilliset välituntialueet isoille ja pienille. Tehdäänkö ensin tunnin keräilykierros taksilla kylillä ja ajetaan sitten kouluun. . Kaupunginhallitus käsittelee koulutuslautakunnan päätöstä 14.9. Alastaron yläaste vaatisi hänen mukaansa tässä tapauksessa myös isomman remontin. loimaa.fi. . KATI UUSITALO. Lisää tietoa – Jos yläkoulu olisi Hirvikoskella, mihin alastarolaiset lapset menisivät koulupäivän aikana hammaslääkäriin. Mukaan myös sosiaalija terveystoimi. Onko mietitty miten käy kuljetuksessa olevien lasten. Loimaan Lehti on kirjoittanut kouluista ja kouluverkoista useaan otteeseen. – Miksi juuri Alastaro sitten lopetettaisiin. Selvitys ehdottaa myös yhtenäiskoulujen (luokat 1–9) perustamista Puistokadulle ja Opintielle. Yhtenäiskoulun puolestaan arveltiin lisäävän kiusaamista kun isot ja pienet lapset ovat samassa koulussa. Kuka muka ostaisi yläasteen. Miten riittävät liikuntatilat Opintiellä. Kouluverkko pitäisi selvittää laajemmin kuin sivistystoimen ja teknisen toimen kesken. Niissä säästettäisiin toimintamenoissa useita satojatuhansia. Miten käy palveluiden. Alastaron yläasteen vanhempainyhdistys kerää adressia, joka tullaan luovuttamaan kaupunginhallitukselle. – Jos yläkoulu olisi Hirvikoskella, mihin alastarolaiset lapset menisivät koulupäivän aikana hammaslääkäriin, Arja Ääri kysyi
Loimaalaisia jäseniä ovat K.H. Suomen Kotiteollisuusliitto ry löysi kustantajakseen loimaalaisen Kustannus HD:n. Raha-asiain hoidossa hän oli säästäväinen, mutta kuitenkin harrasti kehityksen edistämistä kansallisen, henkisen ja talouselämän aloilla eikä liikanainen säästäminen estänyt häntä tarpeellisten ja hyödyllisten uudistusten hyväksymisestä”, analysoivat aikalaiset Kuttisen toimintaa. Kirjassa selvitetään paitsi liiton historia myös sen nykypäivä ja jäsenkunta, johon kuuluu aika monta Loimaan seudunkin yrittäjää. Meiltä puuttuvat mallit kuinka toimia. Tällainen ei vain kuulu, ei ole koskaan kuulunut kulttuuriimme. Norrman toimi 20 vuotta liiton sihteerinä, jota liiton kehittäminen ja sihteerin työt varmaankin sitoivat melkoisen paljon siitäkin huolimatta, että hänellä riitti kykyä ja taitoa vaativan luottamustehtävän hoitamiseen. KIRJOITTAJAVIERAS 6 Lauantaina 29. Nämä tuhannet halattavat kertoivat läheisyyden puutteesta, sen kaipuusta ja tarpeesta keskuudessamme. Hän teki aikanaan valtiolle suunnitelman alan koulutusjärjestelmästä. – Älä häiritse! – Isä, saadaaks.... Kunnallislautakunnan esimieheksi tuli Kuttinen. Lähellämme on ihmisiä, jotka tarvitsevat ja ansaitsisivat halauksen päivittäin. Talollinen Kuttinen oli vielä kirjoitustaidoton aloittaessaan noin 40-vuotiaana vuonna 1849 työnsä kirkkoväärtinä. Kirkkoväärti oli kirkon taloudenhoitaja keräten kirkon tulot ja suorittaen maksut. Eivät halattavaksi haluavat välttämättä olleet jotenkin epänormaaleja. – Isä. Äitiä kiitettiin ruuasta pienellä rutistuksella. ”Hän hoiti kuin suuren perheen isä kaikkia yhteisiä asioita, kaikki katsoivat häneen ja luottivat häneen. SÄHKÖISEN viestinnän myötä ihmiskunnassa tapahtui suuri BANG! Älä häiritse! Minun täytyy saada kuulla tai nähdä juuri tämä ohjelma. Mäkinen, Normalo ja Hannele Ristimäki. Kaija Saikkonen Kuttisen jälkeläisten edustajana luovutti komean maljan Äyvärin suvun lahjoituksena Loimaa-Seuralle. Liitto onnistui saamaan historiansa kirjoittajaksi loimaalaisen maisterin ja tietokirjailijan Raija Kourin. Tärkeimpiin paikkoihin tulivat valituiksi ”kirkonmiehet”: kuntakokouksen puheenjohtajaksi nimettiin Loimaan kirkkoherra Antero Varelius, Suomen kielen kehittäjä, kirjailija ja Elias Lönnrotin työtoveri. Kuttisen ja eräiden muiden valituksenkin vauhdittamana lääninkuvernöörille päätös saatiin toimeen vasta vuonna 1876. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on ypäjäläinen evp. kehyksen, linssit ja hiontatyön. Hänen hyvin harkituille ja yhteistä etua tarkoittaville esityksilleen annettiin aina ratkaiseva merkitys, eikä mitään tärkeämpää asiaa päätettykään, ennen kuin oli saatu kuulla kirkkoväärtin mielipide. opettaja Nikolai Krjukoff Iso kissavihaaja oli yllätetty kesken kiihkeän MMjääkiekkoottelun. Puhuttiin hurahtaneista ihmisistä. (02) 763 2030 LUKUtai KAUKOLASIT alk. Siinä sitä istua nökötetään rinnakkain, mutta niin kaukana toisistamme. Halauksia Eihän tosisuomalainen puhu eikä pussaa, halaamisesta nyt puhumattakaan. Puh. KARI NUMMILA Loimaa-Seuralle lahjoitettiin kirkkoväärti Kuttisen malja Loimaa Kari Nummila Loimaan Vesikosken Kuttisen tilan isäntä sekä Loimaan seurakunnan kirkkoväärti ja Loimaan kunnallislautakunnan esimies Tobias Kuttinen (1817–1892) sai loimaalaisilta kiitollisuuden osoituksena hopeisen ”juoma-astian” 13.2.1879. Kaikenlaisten trendien ja must’ien perässä juokseminen on etäännyttänyt meidät toisistamme, kanssaeläjistä. Toimimme opittujen esikuvien mukaan. Liiton puheenjohtaja on humppilalainen Elina Kylämarkula/ Urpolan kutomo. Joitakin vuosia sitten menivät valtakunnassa pasmat pahasti sekaisin, kun tunnettu intialainen, äiti Amma, ilmestyi maahamme halaamaan kaikkia halukkaita. Uppoutuneina viestimen antiin elämme siinä täysillä mukana. ”Käsi kauniin tekee” -historiakirjasta voi hyvällä syyllä puhua Loimaan seudulle tärkeästä kotiseutukirjasta: se on taas lajissaan yksi hyvä lisä siihen sinänsä jo sangen kunnioitettavan ”suureen kirjahyllyyn”, johon kaikki Loimaan seudun julkaistu kotiseutuaineisto kuuluu. – Tuntui lämpimältä ja turvalliselta, toteaa pikimusta Tsamppakissamme. Silloin aloitti Vesikosken koulu, jonka nimi on jostakin syystä väännetty Vanhaksi kouluksi. – Malja saa kotiseutumuseossamme arvoisensa ja turvallisen paikan. Jäseniä ovat myös Tilkkutex ja Sipuseiska Humppilasta. Aikaa myöden taito kehittyi kauniiksi käsialaksi, ja kirkkoherra vapautui kirkon asiakirjojen ja tilien ylöspanemisesta. Ypäjäläiset jäsenet ovat Milja Toukola, Ypäjän satulakorjaamo ja Kutomo Suomi Design Oy. Koulu tuli Kuntakokous oli päättänyt jo vuonna 1870 kansakoulun perustamisesta Loimaalle. Kotiteollisuusliitto on julkaissut äskettäin oman 80-vuotishistoriikkinsa. Norrman keskittyi Loimaalla kotikutomavälineiden kehittämiseen. – Äitii, isä lupas. Kuljemme elämässämme onttoina kykenemättä lähestyä toisiamme, sillä keinounelmat ja tarpeet ovat valjastaneet meidät ohjastaen kohti tavoitteita, jotka saavutettuamme jatkamme korskuen eteenpäin. Media oli tietysti tilaisuuksissa mukana tuoden julki sanoin ja kuvin tapahtunutta. – Joo, joo!! Mene häiritsemästä! Pienen Irina-tyttäreni kädet kietoutuivat kaulaani. Hän otti muun muassa yhdessä kirkkoherran kanssa vastaan viinijyvät ja muutti ne rahaksi hankkien tuloilla sitten ehtoollistarpeet. He vain kertoivat nykyelämän pinnallisuudesta, tyhjyydestä. Mikään ei saa häiritä elämystämme. Etäännymme yhä enemmän toisistamme. Sinänsä on mielenkiintoista, että koko Suomen kotiteollisuuden historian hamasta alusta 1900-luvulle on kirjoittanut Turun yliopiston Suomen historian professori, emeritus Pentti Virrankoski, jolla on sukulaisuussuhteidenkin takia yhteyksiä Loimaan seudulle. Oli ihmeteltävää kerrakseen, kun ihmiset tungeksivat päästäkseen halattaviksi. Norrmanin perustama Normalo on yhä Suomessa ainoalaatuinen kudonta-alan yritys omine valmistuksineen ja myymälöineen. Loimaalla yhä iso rooli kotiteollisuudessamme Loimaa Kari Nummila Suomen Kotiteollisuusliiton 80-vuotistaival nivoutuu isoin roolein Loimaaseen ja Loimaan seutuun; vahvin lenkki on ilman muuta suomalaisen kotiteollisuuden mahtitekijä ja ”grand old man”, diplomi-insinööri Axel Norrman, jonka panos oli ratkaisevan tärkeä liiton eteenpäinmenossa. KARI NUMMILA Heimolinnankatu 14, Loimaa. Aamu aloitettiin halauksella ja hyvän päivän toivotuksella. Sedät, tädit ja isovanhemmat ottivat meidät lapset ja myöhemmin nuoret avosylin vastaan. elokuuta KULTTUURI TÄLTÄ SIVULTA: ”Käsi kauniin tekee” -historiakirjasta voi hyvällä syyllä puhua Loimaan seudulle tärkeästä kotiseutukirjasta. Kun sukulaiset tapasivat, vaihdettiin halauksia ja poskisuudelmia. Hän kirjoitti myös Metsämaa-kirjaan sen kotiteollisuusosan. OLEN lähtöisin kodista, jossa halaus oli osa jokapäiväistä elämää. Loimaa-Seuran puheenjohtaja Jukka Ristimäki sanoi yhdistyksen ottavan maljan vastaan kiitoksella ja kunnioituksella. Asia jäi kuitenkin pahasti jumiin erinäisistä syistä. – Häiritset!! – Isää, saadaaks me?. Raija Kouri kirjoitti Kotiteollisuusliiton historiikin. – Malja saa kotiseutumuseossamme arvoisensa ja turvallisen paikan, Ristimäki lupasi. Me saadaan ottaa kissa! Iso kissavihaaja oli yllätetty kesken kiihkeän MM-jääkiekko-ottelun. Ei puhuta, ei pussata, eikä halata. Kunnallishallinnon uudistuessa ja erottuessa yhä enemmän kirkollisesta hallinnosta päätöksiä tehtiin kuntakokouksessa ja käytännössä lankesi paljon tehtävää kunnallislautakunnan esimiehelle. 50 NYT MEILTÄ MYÖS YKKÖSBONUSTA! sis. Kaija Saikkonen luovutti Loimaa-Seuralle Tobias Kuttisen hopeisen juoma-astian. Laajasta oppineisuudestaan ja poikkeuksellisen monipuolisesta kansainvälisestä kokeneisuudestaankin huolimatta hän lopulta valitsi Loimaan ja teki täällä suurimman elämäntyönsä
Hoffren puhui. Sammonkadulta varastettiin auto LOIMAA Torstain ja perjantain välisenä yönä varastettiin Sammonkadulta punainen Opel Kadett -merkkinen auto. Vala pidetään arkena, työpäivänä. Treeniä Vanhemmat ovat iloisia siitä, että pojalla on vahva motivaatio suorittaa asevelvollisuutensa mahdollisimman hyvin. Porin Prikaatin komentaja, eversti Eero Pyötsiä totesi valan sisällön olleen liki samansisältöinen koko itsenäisyysaikamme. ”Karunsiistiä” – Ei tuottanut mitään yllätystä; täällä on siistiä ja karun asiallista, Merja-äiti toteaa nähtyään poikansa tuvan Prikaatissa. Fillarihavainnoista voi raportoida poliisille. Toivottavasti pojilla säilyy liikuntainnostus jatkossakin. Kari Nummila Vala yhdistää asevelvolliset Loimaa Kari Nummila Porin Prikaatin heinäkuun saapumiserän valapäiväjuhlallisuudet alkoivat seppeleenlaskulla Loimaan kaupunginkirkon hautausmaalla. Pyörävarkaus Kauppalankadulla LOIMAA Naisten polkupyörä on anastettu 19.–25. Itse vannoin sotilasvalan vuonna 1965 Turun tuomiokirkossa (Porin Prikaatissa). elokuuta Kauppalankadulta. – On kuitenkin syytä muistaa, että kaikesta huolimatta meillä on myös velvollisuuksia. Hoffrenit sanovat valapäivän olleen kaikkineen todella upea kokemus, jossa he arvostavat myös erityisesti veteraanien kunnioitusta. – Kyllä tämä nyt jo menee, kun on oppinut talon tavoille, Viljami Hoffren sanoo. Sotilasvalamme myötä olemme valmiit ottamaan kannettavaksemme nyt oman vastuumme isänmaan puolustamisessa, jos tarve niin vaatii, Hoffren korosti. Rivit suoria kuin ammutut! Komentaja, eversti Eero Pyötsiä tarkastaa esikuntapäällikön, eversti Kari Saariahon kanssa joukot ennen valaa. – Kyllä mekin kuuntelimme pojan puhetta ”tippa silmässä”, tunnustivat Viljamin äiti Merja Hokka-Hoffren ja isä Mika Hoffren. Näpistelijä vei alkoholia LOIMAA Torstai-iltana varastettiin Kauppalankadun varrella sijaitsevasta elintarvikeliikkeestä alkoholijuomia. Valapäivä on yksi hyvä rituaali niin nuorille itselleen kuin muillekin. Ihminen on luotu liikkuvaksi, kuuluu vanha kansanviisaus jo vuosisatojen ajalta. TOIMITTAJALTA Rituaaleja tarvitaan Ihminen kaipaa rituaaleja: arjessa ei ole mitään vikaa, mutta sen katkaiseminen jollakin kohottavalla tapahtumalla on tarpeen. Siellä ei ollut yhtään omaista mukana. Itse voin sanoa, että tämä ikäluokka ”hakkaisi” kyllä meidän ikäluokkamme noin 30 vuoden takaa, Pyötsiä arvioi. Yhdistys anoi avustusta kahden henkilön työllistämiseen. Varas oli ulkomaalaistaustainen mies, jonka puuhat tallentuivat myymälän valvontakameralle. Kalle Mäkelä Pohjois-Satakunta -lehdessä Mies riehui junassa LOIMAA Nuori mies rikkoi junan oven ikkunalasin keskiviikkoiltana Turusta Tampereelle matkanneessa junassa. – Siksi vala yhdistää tavallansa kaikkia asevelvollisuutensa suorittaneita. Polttoöljyä vietiin ORIPÄÄ Noin 200 litraa polttoöljyä on viety maanantain ja tiistain aikana polttoainesäiliöstä, joka sijaitsee sorakuopalla Kangastiellä. Tapaus sattui Auran kohdalla, ja mies poistettiin junasta Loimaan asemalla. Nyt heitä oli tuhatmäärin. Hän kiitteli erityisesti sotaveteraanipolvea, joka suurin uhrauksin pelasti isänmaan viime sodissa ja loi vielä hyvinvointiyhteiskunnan kovalla työllä ja kieltäymyksillä. Olemme huomanneet, että muutamat Viljamin kaveritkin ovat treenanneet juuri armeijaakin silmälläpitäen. Loimaalla lienee ollut ennätysyleisö liikkeellä. Luku kertoo siitäkin, että Loimaan seudulla maanpuolustusasiat ovat olleet tärkeitä koko itsenäisyyden ajan ja jo sitä ennenkin. Viljami Hoffren tapasi mielitiettynsä Ilona Uusitalon jo valapäivän aamuna seppeleenlaskun jälkeen. KARI NUMMILA Viljami Hoffren: Maanpuolustustahto ei katoa. Valakentällä oli oma osasto pukukavalkadin väellä, joka esitteli Prikaatin 383-vuotisen historian ajan erilaisia asepukuja. Itse voin sanoa, että tämä ikäluokka ”hakkaisi” kyllä meidän ikäluokkamme noin 30 vuoden takaa. Taskuvaras liikenteessä LOIMAA Perjantaina puolen päivän aikaan Aleksis Kiven kadulla sijaitsevassa elintarvikeliikkeessä asioineelta naiselta varastettiin kukkaro. Ansiostakin ylpeä voi olla loimaalainen yliluutnantti Pasi Vuorinen, kun hän sai kantaa valapäivänä Prikaatin tärkeintä tunnusta ja arvokkainta perinne-esinettä, siis lippua, loimaalaisten Pekka Marjamäen (insinöörimajuri) ja Arto Rantahalvarin (kapteeni) kanssa. Auton ovet ovat olleet lukittuina, ja auto oli pysäköitynä pysäköintialueella. Toki joukossa oli paljon muitakin kuin omaisia, kokonaisia koululuokkiakin. Mies oli raivostunut ja lyönyt ikkunaan nyrkillä. Sotilasvalan lisäksi 47 nuorta antoi vakuutuksen. Silti suosio vain kasvaa. Yleisöä tungeksi tuhatmäärin Turuntien varrella, kun vastaylennetyt sotilaat marssivat kaupungin halki. – Me uskomme Prikaatissa nuoriin. Prikaatin komentaja, eversti Eero Pyötsiä mainitsi, että Loimaalta rekrytoitiin peräti 59 miestä Porin Rykmenttiin vuonna 1626. Auton tunnusmerkkeinä on kaksi, pitkittäin auton yli kulkevaa mustaa raitaa. He lähtivät 30-vuotisen sotaan Puolaan – siis enemmän hakkapeliittoja oli Loimaalta kuin Tammelasta, joka ylpeilee asialla. Se on tosi hieno asia; nuorista siis välitetään! Voiko parempaa vakuutusta väitteelleni löytää! Kapteeni Matti Vihurila kertoi, että jopa vuotta ennen valaa vanhemmat voivat jo kysellä aikaa ja paikkaa. elokuuta 7 LAINA: TÄLTÄ SIVULTA: PAIKALLISIA – Me uskomme Prikaatissa nuoriin. Hän näki sotaveteraanien yhtä tärkeänä esikuvana nuorille, jotka nyt vuorollaan ryhtyvät vastuunkantajiksi. Pyörä on 26-tuumainen, Panther-merkkinen ja väriltään luumunpunainen. Hänen kerrotaan olleen hermostunut ja sekava ja mitä ilmeisimmin päihteiden vaikutuksen alaisena. Lauantaina 29. – Se on puolustusvoimissa aito asia, johon kannattaakin panostaa siksi, että heille kuuluu kiitos ja että he ovat nuorillemme hyviä esikuvia. Työttömille avustusta LOIMAA Perusturvalautakunta on myöntänyt Loimaan seudun työttömille 2 400 euron avustuksen. Mutta muistammeko me tekniikan huiman kehityksen kokeneet ihmiset enää tämän. Haudalle oli asetettu kunniavartio ja erillinen kunniaosasto sekä soittokunta. – Kyllä kieltämättä veti mielen todella herkäksi ja taisi siinä vähän silmäkulmanikin kostua, tuumi Hoffrenin tyttöystävä Ilona Uusitalo seppeleenlaskun jälkeen tavatessaan mielitiettynsä. Säiliön letku oli lukittu, mutta voro oli katkaissut sen niin, että pääsi anastamaan öljyä. – Viljami on harrastanut aika paljon liikuntaa ihan muutoinkin, mutta hän veti aika paljon juoksulenkkejä hyvissä ajoin ennen palvelukseenastumistaan. Naisen laukku oli ostoskärryissä, kun kukkaro vietiin. Hoffren rohkeni arvella, että suomalaisille niin kovin tunnusomainen maanpuolustustahto ei ole katoamassa minnekään, vaan uudet sukupolvet omaksuvat sen. Näpistelijä on poliisille entuudestaan tuttu ja hänen tekosensa tallentuivat valvontakameralle. Seppeleen laskivat Prikaatin komentaja, eversti Eero Pyötsiä seuranaan loimaalaiskaksikko, Prikaatin tiedotusupseeri, kapteeni Matti Vihurila ja alokas Viljami Hoffren
Myös turhaa autoilua tulisi välttää. ansiokas kansallispukukokoelma, joka koostui Jokiläänin kansalaisopiston ompelupiirissä ommelluista puvuista. Mitä harrastat. – Perheeseeni kuuluvat vaimon lisäksi kolme lasta sekä koira. Loimaan Pesä-Veikot, joka on vahvimmin nousemassa, kohtaa viimeisellä kierroksellaan kotikentällään Hyvinkään, pahimman uhkaajansa. Kerro itsestäsi. – Toiminta on varsin monimuotoista. Toinen vasemmalta Frans Nummela, toinen oikealta Kalle Syvänen. Mikä Lumikki on englanniksi. Luonnonvarojen ja uusiutumattomien energiavarojen riittävyys ja niiden käytöstä aiheutuvat päästöt ovat myös vakavia, maailmanlaajuisia ongelmia. Minkä suomalaiskaupungin ruotsinkielinen nimi on Villmanstrand. Lankapuhelimesta 0,0821 /puhelu + 0,059 /min Matkapuhelimesta 0,0821 /puhelu + 0,169 /min Puhelun hinta:. Kotiseutumuseolle kokoontuneille ypäjäläisille esiteltiin mm. – Tietenkin koko ajan mediassakin esillä oleva ilmastonmuutos on todellinen uhka. 8 Lauantaina 29. 2. – Nykyään toimin Lounais-Suomen ympäristökeskuksessa vesiensuojelun osastolla ylitarkastajana. Silloin oli kova tavoite nähdä ja tunnistaa mahdollisimman paljon eri lintulajeja. Mikä on haapana. Kunnantoimisto haastaa Sallilan Sähkölaitoksen, Sallilan Sähkölaitos Lönnström Oy:n, Sokos-halli Ol. Meillä on kiinteät näytteenottopaikat, jolloin säännöllisellä seurannalla nähdään pitkän aikavälin trendit vesistön tilasta. Asia pyörii varmasti meidän useimpien mielessä, mutta tekoja tilanteen korjaamiseksi tulee harvoin tehtyä. MÄKISEN MURJAISU: LL 30.8.1979 Verenhimo kasvaa Alastarolla Opettajat vastaavat ensiapuryhmän haasteeseen ja haastavat puolestaan verenluovutukseen kunnantoimiston henkilöstön. Kotijoukkueella on voitto mielessään, vaikka tasapelikin turvaisi sille nousun Suomensarjaan. Hyvinkäällä on tappio enemmän ja se on LP-V:n kannoilla kahden pisteen päässä. 5. Millaisia pieniä tekoja me jokainen voisimme tehdä ympäristömme hyväksi. LAUANTAI Kokemus kesän vesiurheilusta: – Vaikein soudettava on vastahankasisäkkö. Janne Suomela tekee työtä luonnon hyväksi niin ammatissaan kuin vapaa-ajallaankin. 9. Talkoita on ollut jonkin verran ja niiden osuutta toiminnassa on tarkoitus lisätä. KATI UUSITALO Etua elämään. 7. Olen työskennellyt erilaisissa tutkimusprojekteissa, kuten kasvinsyöjähyönteisten, lähinnä tunturimittarin, ja tunturikoivun välistä elämää ja vuorovaikutusta valaisevassa tutkimuksessa Turun yliopiston Lapin tutkimuslaitoksella Utsjoen Kevolla. Vastaukset sivulla 10. 1. Se johtuu kaiketi siitä, että olen nuoruuteni viettänyt meren äärellä. Ei osteta kertakäyttötuotteita, eikä sellaisia, joita on paljon pakattu. Mikä oli Aleksis Kiven alkuperäinen nimi. Kyllä kaupasta voi ostaa ainoastaan sen, mitä oikeasti tarvitsee. Seuraamme alueen ympäristöasioita ja otamme tarvittaessa epäkohtiin kantaa. – Harrastukseni on luonto, siitä olen aina ollut kiinnostunut. – Jätteiden määrän vähentämiseen voi jokainen kiinnittää huomiota. Tämä harrastus muuttui sitten iän karttumisen myötä enemmänkin lintujen olemassaolosta ja yleensä luonnosta nauttimiseen. Pertunpäivästä Ypäjän päivä. Paikallisista ongelmista voisi mainita vesistöjen rehevöitymisen, ja sitä tapahtuu edelleen, vaikka asiaan yritetäänkin puuttua. Nouseeko LP-V Suomensarjaan. Varsinkin nuoria tarvittaisiin enemmän toimintaan mukaan. – Meri on minulle myös varsin tärkeä asia. – Koulutukseltani olen biologi. – Myös vesistöjen tilan arviointi kuuluu tehtäviini. – Pitäisi myös miettiä, millaisia tuotteita ostaa. Jäseniä on tällä hetkellä noin 120. Myös elinympäristöjen ja eläinja kasvilajien häviäminen on laajamittainen ongelma. Kenen viimeisten sanojen väitetään olleen: ”Sinäkin Brutukseni”. Miten toimintaan pääsee halutessaan mukaan. Niiden pitäisi olla kestäviä, vaikka olisivatkin vähän kalliimpia. Janne Suomela oli vetämässä jättiputken hävitystalkoita Juvan alueella Loimaalla. Mikä oli Oripään väkiluku 30.6.2009. Piirileikkejäkin mentiin Saimi Salaman johdolla. Kaikkiaan esillä oli parisenkymmentä kansallispukua, jotka esitteli opettaja Irja Aalto. – Tavoitteena on luonnonja ympäristönsuojelun edistäminen. Kotiseutuillan muuhun ohjelmaan sisältyi runsaasti musiikkiesityksiä, soittajina olivat Ypäjän pelimannit ja laulua esitti juontajana toiminut Leo Silolahti. – Ihmisten pitäisi välttää kaikkea turhaa kulutusta. Olet jäsenenä Loimaan Seudun Luonnonsuojeluyhdistyksessä. Mikä on Kojonkulman uuden monitoimitilan nimi. klo 14–18 entisellä kansalaiskoululla. Haastajat ja haastetut tapaavat 4.9. Syyskuussa esimerkiksi toteutetaan suoretki Torronsuolle, se tulee olemaan yhdistetty lintuja luontoretki. Konkreettista julkisuutta ajatukselle antoi kunnan Kotiseutulautakunnan viime perjantaina järjestämä illanvietto, Pertunpäiväehtoo. Tällaista työtä on esimerkiksi erilaisten vesistöjä kuormittavien toimintojen, kuten vaikkapa kalankasvatuslaitosten ja jätevedenpuhdistamojen vaikutusten arviointi vesistöjen tilaan. Millaisia uhkakuvia näet ympäristömme suhteen olevan. elokuuta Herrasmiehiä 1920-luvun loppupuolella Kurittulan Kojonkulman alueella. Alastarolla tullaankin järjestämään jo parin viikon sisällä jättiputken hävitystalkoot. Pidämme kokouksia ja järjestämme yleisötilaisuuksia. 6. 10. Teemme muun muassa vesistöjen tilan seurantaa näytteiden perusteella. Nyt me elämme koko ajan niin sanotusti yli varojemme. 3. Mitä kesällä edesmennyt pop-tähti Michael Jackson olisi täyttänyt 29.8.2009. Viimeistä edellisen kierroksen tulokset: Raisio–Loimaa 6–20, Hyvinkää–Vihti 15–3, Jokioinen–Riihimäki 9–8, Tervakoski–Hämeenlinna 11–6. Loimaa on ennen viimeistä kierrosta koonnut 24 pistettä. Tulisi myös suosia tuotteita, jotka on valmistettu energiaa ja luontoa säästäen. Kuva: Tapani Åhlmanin arkisto. Ottelu alkaa sunnuntaina klo 12, joten kaikki ehtivät sen päätyttyä seuraamaan RuotsiSuomi maaottelua vastaanottimistaan. Mikä on Varsinais-Suomen maakuntalintu. Hetken aikaa olin kuitenkin kaarinalainenkin, ja 13 vuotta sitten muutimme tänne Loimaalle. Sarjanousun kannalta ratkaiseva kierros pelataan maakuntasarjassa viimeiseksi. Ypäjällä on virinnyt ajatus nimetä Pertun päivä Ypäjän kunnan nimikkopäiväksi. Kovaan syyskuntoon päässyt LP-V odottaa kannattajiaan kannustamaan kentän reunamille kauden tärkeimmässä ottelussa. Tarmolan Alastaron myymälän, Säästöpankin, Osuuspankin, KansallisOsake-Pankin, Kauppakulmat, huoltoasemat, päiväkodin, terveyskeskuksen sekä Alastaron postin ja Alastaron apteekin. OP-Pohjolasta. Luvassa on hyvää pesäpalloa ja joka tapauksessa Loimaalla nähdään joukkue, joka nousee ensi kaudeksi Suomensarjaan. Mitä työsi pitää sisällään. Jos muutoksia tulee, niin pyrimme selvittämään syyt niihin, ja myös päättelemään menetelmät kuormituksen vähentämiseksi ja tilanteen korjaamiseksi. – Lisäksi teemme erilaisia retkiä. Kaikki alkoi nuoruuden lintuharrastuksesta. Olen syntynyt Turussa ja asunutkin pääosin siellä. Yhdistykseen voi tulla niin sanotuksi rivijäseneksi tai sitten lähteä mukaan aktiiviseen toimintaan. Olet töissä ympäristökeskuksessa. 8. Minä vuosina Mika Häkkinen voitti Formula 1:n maailmanmestaruuden. Pitäisikin siirtyä uusiutuviin energialähteisiin. 30 VUOTTA SITTEN VIIKON VIERAS OSOITA TIETOSI VANHAT VALOKUVAT Ympäristön parhaaksi työssä ja vapaa-ajalla Loimaa Juha Lahti On yleisesti tiedossa, että ympäristömme, ja sitä kautta luonto, eivät voi kovinkaan hyvin. Tammiaisten vanha silta räjäytettiin uuden tieltä elokuussa 2002. – Yhdistykseen ei ole mitään kriteereitä liittymisen suhteen – päinvastoin, kaikki uudet jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita. 4. Loimijokikin on melko rehevöitynyt, ja sen tilaa pitäisikin parantaa. Lyhyemmät matkat voi hyvin kulkea pyörällä tai kävellen, ja pidemmillä matkoilla kannattaa käyttää mahdollisimman paljon julkisia kulkuvälineitä. Ajanvaraukset 010 257 3201 Neuvotteluajat maanantaisin klo 18.30 asti. Mitä sen toiminta pitää sisällään. Ja pienenä yksityiskohtana: sen oman kauppakassin voi ottaa jo kotoa mukaan
Ja yleisö kiittää. Antti Ala-Laurinaho juoksi puolestaan M17-sarjan 100 metrillä vakuuttavasti finaaliin, jossa hän oli viides ajalla 11,49 (-1,0). Niiden selättäminen maistuisi aivan erityisherkulta. M16-sarjan korkeudessa kilpaili Valtteri Arponen, joka jalkavaivaisena joutui tyytymään hänelle vaatimattomaan tulokseen 178, jolla irtosi seitsemäs sija. Kentältä presidentin matka jatkui Jonkan kartanoon, jossa hän nautti päivällisen hyvien ystäviensä seurassa. Kausi alkaa sitten syyskuun lopussa ja ensimmäinen kotipeli on luvassa 4. Miesten 1 500 metrin juoksuun on ilmoittautuneita 12 juoksijaa ja hyvissä olosuhteissa saatetaan nähdä jopa lähelle neljän minuutin loppuaikoja. Jopa niin että on pitänyt poikia vähän toppuutellakin. pidetyissä 16/17-vuotiaiden SM-kisoissa. – Mitalipuheille on realistinen tausta, sanahelinää tämä ei ole, Aapo Rantanen vakuuttaa. Kovan työn tavoite on kristallinkirkas. Kuvassa ovat viheriöllä 11 presidentti Ahtisaari ja Alastarogolfin Leevi K. Kierros päättyi presidentin osalta väylällä 18 tehtyyn tyylikkääseen par-tulokseen ja toteamukseen loppu hyvin kaikki hyvin. Hurrikaanin tuloskuntoa testataan ennen varsinaisen kauden alkua liigajoukkueiden harjoitusturnauksella, joka käydään 12.–13. syyskuuta Loimaalla. URHEILUTULOKSIA LEHTEEN: Toimituksen sähköpostiosoite on toimitus@loimaanlehti.fi. Takaysille ”kartanlukijaksi” tuli Alastarogolf Oy:n hallituksen puheenjohtaja Markku Mäkitalo, jonka peli seuran mestaruuskilpailussa oli juuri päättynyt. Lentopallon SM-liigaseura Hurrikaani-Loimaan ja Ville Kakon kaksivuotinen jatkosopimus miesten joukkueen päävalmentajan tehtävästä allekirjoitettiin ja julkistettiin eilen. M19ja N19-sarjojen 200 metrillä tullaan näkemään kova taistelu voitosta. Sitoutuminen vaativaan harjoitteluun on ollut hyvä. Laitinen. Sopimus astuu voimaan vielä ensi kauden kattavan nykyisen sopimuksen jälkeen ja on siten voimassa aina huhtikuun 2012 loppuun. Jaakko Koivisto ja Ville Kakko allekirjoittivat valmennuksen jatkosopimuksen eilen. lokakuuta. Kansalliset yleisurheilukilpailut Hirvikosken kentällä su 30.8 klo 13 alkaen. – Tällä järjestelyllä saadaan juuri sitä tavoitteellisuutta, jota haluttiin. elokuuta. Ala-Laurinaho ponnisti M16-sarjan korkeuden kultaan tuloksella 200 ja rutisti 3-loikan voittoon viimeisellä kierroksella omalla ennätystuloksella 13,78 (-0,8). YLEISURHEILU Loimaan Leiskun Jussi Ala-Laurinaho ”huuhtoi kultaa” Seinäjoella 21.–23.8. Mitalipeleihin, Ville Kakko sanoo. Joukkue lähtee hakemaan menestystä pitkäjänteisellä työllä kovan harjoittelun kautta. Ville Kakko vetää valmennuksen päälinjat ja kakkosvalmentaja Aapo Rantanen täydentää omalla näkemyksellään. Arvovaltainen vieras nähtiin viime lauantaina Alastarolla, kun presidentti Martti Ahtisaari kävi golfaamassa. Rasi hyppäsi oman ennätyksensä 187 ja sijoittui kisan kuudenneksi. LOIMAA/ALASTARO Presidentti Martti Ahtisaari kävi pelaamassa Alastarogolfin kentällä viime lauantaina. – Aika paljon ollaan kyllä keskusteltu ja vaihdettu mielipiteitä, Kakko muotoilee yhteistyön taustoja. Jussin tulos 2 metriä tasan oli paras korkeustulos Seinäjoella vuotta vanhemmatkin huomioiden. Viime kaudella lentopallon yleisömäärät olivat liigan kärkipäätä juuri Loimaalla. Hurrikaanissa valmennuskokonaisuutta täydentää vielä fysiikkapuoleen keskittyvä Kaappo Aittokallio. Tasoituksella 24 pelaava tuore rauhannobelisti on pelannut golfia jo yli 30 vuotta aina kun on aikaa löytynyt aikataulun puitteissa. Hirvikosken kentällä on siis luvassa hyvää kansallisen tason yleisurheiluviihdettä. Porissa 22.–23.8. Kisoissa on oman kansallisen tason kärkinimiä sekä aikuisten että nuorten sarjoissa. Villen jatko valmennustehtävässä on viesti sekä nykyisille että potentiaalisille uusille pelaajille siitä, että jatkuvuutta löytyy. Lauantaina 29. Ahtisaari kävi golfaamassa Ruotsin kuningaspari kävi tällä viikolla ohikulkumatkalla Loimaalla, ja presidenttien vierailuista Loimaalla on käyty keskustelua. Laitinen ja Markku Mäkitalo.. Martti Ahtisaaren oli Alastarolle saanut houkuteltua hänen pitkäaikainen ystävänsä, Alastarogolfin perustajajäsen kauppaneuvos Leevi K. Kenttä oli presidentin mielestä erinomaisessa kunnossa, varsinkin greenit ja lyhyet siirtymät väylältä toiselle saivat häneltä erityismaininnan. Valmennusyhteistyö Kakko-Rantanen siis jatkuu ensi kaudella tuttuun tapaan. Viime kaudella Hurrikaania vastaan asettui vain kolme seuraa, joiden päänahkaa ei lopulta saatu kertaakaan. Jussi Ala-Laurinaho pukee Suomi-paidan päälleen toisen kerran tänä vuonna ja lähtee edustamaan Suomea Göteborgissa pidettävään nuorten (17v.) Ruotsi-Suomi -maaotteluun 29.–30. pidetyistä 22-vuotiaiden mestaruuskisoista saalisti Jussi Laurila Kalevan Malja-pisteen. elokuuta 9 URHEILU TÄLTÄ SIVULTA: – Mitalipuheille on realistinen tausta, sanahelinää tämä ei ole. Miesten 3-loikassa on odotettavissa yli 14 metrin kisasuorituksia. Leiskulaisiin onnistujiin kuului myös Eemeli Rasi, joka hyppäsi kesän parhaimman kisansa M17-korkeudessa. Tyytyväisyys sopimukseen on vahvasti molemminpuolista. ANU SALO Tuore Suomen mestari Jussi Ala-Laurinaho korkeimmalla korokkeella ja palkintoa saamassa valmentajaisä Ari Ala-Laurinaho. Olemme olleet valmennukseen erittäin tyytyväisiä, Hurrikaanin puheenjohtaja Jaakko Koivisto sanoo. – Neljän parhaan sakkiin. Kisoihin on ilmoittautunut ennakkoon 146 yleisurheilijaa ja kisoissa voi seurata yli 230 lajisuoritusta. Pelikierroksella oli rento ja välitön tunnelma ja presidentti lupasi tulla uudestaan heti kun aikaa löytyy. Jussi sijoittui hienosti kahdeksannelle sijalle pituushypyssä, jossa Jussin pisin leiskautus kantoi +3,6 myötäisessä 6,79. Muina pelikavereinaan presidentillä oli hänen autonkuljettajansa Lasse Ailio sekä etuysillä Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsen Olavi Ala-Nissilä, jonka täytyi jättää leikki kesken puolivälissä ja juosta luokkakokoukseensa esitelmän pitoon. Molemmat ovat tyytyväisiä joukkueen motivaatioon. Jussi päättää kilpailukautensa tähän maaotteluun. Tästä se lähtee – Hurrikaanin lentopallon mitalijahti Kakolle kahden vuoden jatkopesti päävalmentajana Lentopallo Anu Salo – Kun kuulin Villen (Kakko) kanssa tehdystä valmennuksen jatkosopimuksesta, onnittelin välittömästi sekä Hurrikaania että seuran puheenjohtajaa oikeasta ratkaisusta, Hurrikaani-Loimaan kakkosvalmentaja Aapo Rantanen sanoo. Ala-Laurinaholle tuplamestaruus ja maaotteluedustus Loimaalla kansalliset yleisurheilukilpailut Hirvikosken kentällä pidetään kansalliset yleisurheilukilpailut huomenna. M16-sarjan 3 000 metrillä Mika Lehtonen juoksi ajan 10.11,26 ja oli 12. Suunta on eteenja ylöspäin, tietysti
20-27.12 Joulu Saarenmaalla, alk. 044 587 6100. Ahjo. 469 . 0207 636 641 studio.raisio@tulikivi.. Afrikan ja Egyptin vientiin Toyota Hiace, Toyota Liteace, Toyota Hilux, Toyota Dyna, Toyota Corolla, Toyota Carina, Mazda 2200, Nissan Urvan, Nissan Sunny, Nissan Vanette, Mitsubishi L-300, Honda Accord, Mitsubishi ja Toyota maasturit ym., myös katsastamaton, hyvät ja huonot. 6.11 Tallinnan käsityömarkkinat, 59 . 3. Tiistaina 1.9. 050 561 0534 www.loimaankeskusapteekki.fi Väinämöisenkatu 10 • LOIMAA Tervetuloa Louis Widmer ihonhoitotuotteiden esittelyyn. Julius Caesarin. 8. 0400 531 492. elokuuta KOULUT/KURSSIT VASTAUKSET 1. Ilm. 0400 728 685/Jussi Isotalo Ostamme REHUOHRAA myös tuoreena. Naakka. 3.10 Tallinna ”Beauty World 2009” messut. 7. 20-21.11 ”My Fair Lady” Tallinna, 155 . Pärnu Viking kylp, ph+retki, 249 . Snow White. 1998 ja 1999. 6. pian. 4H-kerhot starttaavat! Ilmoittautumiset paikalliseen 4H-yhdistykseen ma 31.8. TALLINNA 26.9 (Yläne-Al-Lo); 17.10, 55 . 12-13.10 Käsityöhotellimatka Tallinna. Loimijoentie 84 P. 1 408. Tilausajoihin 19-50 paikkaiset bussit! Kirppis Aarre Alastaron keskustassa Av. Loimaa Alastaro 02-766 9294 050-3040772 TALLINNA 19.9 ja 28.9; vain 43/49 . Ossi Saaren Tila Oy. www.4h.?/loimaa www.4h.?/lounais-suomi Loimaan Lehden konttorin aukioloajat ovat ma-pe klo 9–16 Tervetuloa! Edullisesti Suomen suurimmalta! Tammimäenkatu 6, Raisio p. 2. klo 14-18. Lappeenrannan. Turvallinen kauppa, parempi hinta, Soita tai tule. Alexis Stenvall. 5-6.12 Tallinna hot. 10 Lauantaina 29. P. Mauriala Ostetaan REHUOHRAA ISOFARMI OY Puh. 14.10 ”Laulavat Sadepisarat” Tku. Noudetaan, käteismaksu. 10. 19.9 Perheretki Korkeasaari+ Fazer, 25/35 . 51 vuotta. 5. 20.10 komedia ”Yksiöön en äitee ota” Tre. 9. Kun myyt, soita suoraan meille, ei turhia välikäsiä. ti-su 9-17 ma sulj. 26-29.11. Kerhotarjonta kotisivuilla Loimaan 4H-yhdistys Kanta-Loimaantie 7, Loimaa JA Loimijoentie 85, Alastaro 0500 537 288, karoliina.kirvela@4h.. Isokaan vika ei ole kaupan este, kaikki käy. Asiantuntija paikalla. Sorsalintu. VanaWiru, 137 . alk. 13.10 ”Maija Poppanen”-musik Hki, 69/39 . klo 10 17 Lauantaisin Alastaron torilla klo 9-12 PERUNAA ja VIHANNEKSIA ja Suomalaista omenaa, mansikkaa ja mustikkaa. 27.10 ”Komisario Koskinen” Tre, 49 . Ranjia Oy, huomio uusi osoite Tuorsniementie 562, Raumantien motellin takana autokenttä, p. 15.11 Matin ja Tepon juhlakonsertti, 57 . Varaa kerhopaikkasi käymällä, soittamalla tai s-postitse. 4. ke 17-19 la ja su 9-17 6.10
Loimaalaiset yhteislähtö K-Supermarketin pysäköintipaikalta klo 13.15. Loimaan 4H-yhdistys. Lisätietoja antavat sosiaalija terveysjohtaja Jaakko Kaunisto gsm 050 5696937 ja perhepalvelujohtaja Eija Littunen 0400 501546. ma 31.8. klo 14.30. alk. Tiedustelut 0408430601/H.Pelli Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry/Loimaan seudun paikallisosasto. Lisätietoja Teemu 0400-662085. Puh. Vuokrataan kaksio 57 m² Lamminkadulla. Ke-to 9.-10.9. Curling harj. Loimaan Seudun Psoriaatikot. klo 18.00. Forssan ja Loimaan Kaatuneitten Omaiset. kokoontuu keskusteluryhmä klo 12. 050 537 5822 tai 0400 778 534. Piapohan on sekoittajansa maun mukainen eli jokaisella on oma reseptinsä ja sekoitustyylinsä. H. Kaikki mukaan! Loimaan Seudun Kuulovammaiset ry. klo 19. Elotori su 30.8. yleisurheilukoulun harjoitukset ma 31.8. Kysele 7622 832 tai 040 531 9265. KUOMALENKKAREITA (myös tarralla), AAMUTOSSUJA ym... satujumppa 16.3017.15 ja aikuinen-lapsijumppa 17.1518.00. klo 16.30. Aloitetaan syyskausi entisiä aikoja muistellen. judo klo 18.00-19.30, ke 2.9. BETONILATTIOIDEN VALUTYÖT myös Master pinnoitteet Riihikosken Rakennuspalvelu JL Oy Jarno Laukkanen p. nälkäpäiväkeräys, syksyn toiminnan suunnittelu, ystäväpalveluasiat ym. Toiminta-aika on maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 9.00-12.00 välisenä aikana. klo 18, pururadalla. tapahtuman 13.9. klo 18.30 Suoritetaan SÄILÖREHUN KORJUUTA noukinvaunulla Varaa syksyksi tai kesäksi 2010. keskiviikkoisin klo 10-12. Kojontuvalla klo 11-15. jäähallilla ke 2.9. Retki Kirkkonummelle Pokrovan luostariyhteisöön su 30.8. Savikki. on peliryhmä vuorossa, tule pelailemaan klo 12. P. 040-577 1394. Kerhoihin ilm. Eloisat. P. 040 514 1663. Loimaan Reserviupseerit järj. Ma 31.8. Aseet ja patruunat löytyy järjestäjiltä. Ke 2.9. karate klo 18.00-19.30. Ma 14.9. pys. Loimaan Naislaulajien harjoitukset Hirvikosken koululla maanantaina klo 18.00. Huru-Ukot. mahdollisimman pian p. KOJONKULMAN SEUDUN METSÄSTYSSEURA RY:N Peura ja hirvimiesten KOKOUS 4.9. 050 512 6041. Hallitus kokoontuu ti 1.9. Loimaan Seudun Diabetesyhdistys ry. Budoseura Ippon: Harjoitukset alkavat Huom! Vaihtuneet harjoituspäivät, ti 1.9. Ma 31.8. Aloitetaan ensi ma 31.8. Omat jauhot ja muut sekoitusaineet mukaan. Ilm. Hirvihovissa. LOIMAAN TORILLA KESÄKENKIÄ, SANDAALEJA... Kuulopalvelutapahtuma Tuulensuun Palvelukeskuksessa ke 7.9. P. klo 15. alkaen. 050-311 5016 tai Karoliina p. Aiheina mm. P. Kojonkulman kyläyhdistys. P. lehdessä. klo 18.30. Tarkemmin seur. La 29.8. klo 14.45, kaup. Loimaan seudun kennelkerho ry järjestää agilitykurssin, alkaen 14.9. Kakkostyyppiläisten vertaistukiryhmän tapaaminen Kyrössä op:n kerhohuoneella (Kyröntie 31) ma 7.9. klo 13-19 AVAJAISKAHVITUS Tervetuloa! Kansalliset Seniorit: Kansanperinteen kerho kokoontuu Tuulensuussa ma 31.8. puucee/puuvarast. 050 553 7746. H. 040 510 6578. Lauantaina 29. Loimaalla 26.8.2009 PERUSTURVALAUTAKUNTA • hevosia • akrobaatteja • merileijonia • jonglöörejä • kissoja • yksipyöräisiä • Info-puh. Lehtisaari, Tulkki, Kilpiö, Majanojan lauluryhmä. Kaikki joukolla mukaan. VEIKKO KIITTÄÄ K E N K Ä VARASTON L O P P U U N M Y Y N T I Tiistaina 1.9. Vesijumppa jatkuu aina torstaisin klo 11.00, joulukuulle asti. Lähtö to 24.9. 050 585 6174 EN JUHLI Pirkko Koivusaari SLEY:n Elojuhla Orisuon rukoushuoneella su 30.8. Reserviläiset. Rakennuspuutavaraa 20 m³. Syöpäneuvonta-asema puh. Piapo on paikallista ruokakulttuuria ja todistettavasti terveellistä ruokaa. Harri Ypäjän kirjastossa ti 1.9. AU/Jalkapallo P96 sarjapeli Maskussa su 30.8. KIMMON KENKÄ KANKAANPÄÄ Reikiläiset. LoPS P97. Talkkuna/piapojauhoja voi käyttää ruoanvalmistuksessa monella tapaa. Virkaan valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen virkavaalin vahvistamista. majalla klo 19 Mukaan ampumatodistus, metsästyskortti ym. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n Alastaron vertaistukiryhmä "Haituvat" kokoontuu Tuttujen Tuvalla pe 4.9. Puoliltapäivin on tarkoitus esitellä erilaisia piaporeseptejä. yhd. 044-939 3910. matkan talvisodan taistelupaikoille Itä-Lappiin tosu 24.-27.9.2009. loimaa@4h.fi AU:n syysmaastot torstaina 3.9. SPR Päiväpirtti. PUOLEEN HINTAAN!!! LISÄKSI KÄVELYJA TANSSIKENKIÄ, ORTOKENKIÄ ONGELMAJALOILLE, NOKIAN KUMISAAPPAITA. luvat. 050 5317615. Kohteet KemijärviSalla/Kelloselkä-Savukoski-Pelkosenniemi. Nostetaan piapo pöydälle. EL:n Loimaan kaup. Ennakkomyynti: Toim.maksu alk. klo 11.00 Vesihovissa. Tapaamiset kuukauden ensimmäisenä tiistaina alkaen 1.9. Tule esittelemään oma juttusi Loimaa-Seuran osastolle. Kirjalliset hakemukset opintoja työtodistuksineen tulee toimittaa 18.9.2009 klo 15:00 mennessä osoitteella Loimaan kaupungin perusturvalautakunta, Vareliuksenkatu 1, 32200 Loimaa. Kerhon kausikortteja myynnissä teatterilla. klo 14 15. 050 3114 627 LOIMAAN KAUPUNGIN PERUSTURVALAUTAKUNTA Loimaan kaupungin perusturvalautakunta julistaa haettavaksi SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN Viran sijoituspaikka on sosiaalitoimistossa ja tehtävänä on toimia aikuissosiaalityön palvelulinjan johtajana. Kaikkien läsnäolo suotavaa. Yht.hlö Jaana Boström p. Halutaan vuokrata 3 h + k Loimaalta. kerhokokoontuminen Tuulensuussa klo 13.30, mukana Loimaan ja Ympäristön Eläkeläiset ry:n pj Risto Soukka. 0500 833 679 Soitte le AVOIN PÄIVÄKOTITOIMINTA LOIMAAN KAUPUNGISSA Alle kouluikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen yhteiseksi toimintatilaisuudeksi tarkoitettu avoin päiväkoti aloittaa kuluvan kauden toimintansa keskiviikkona 2.9.2009 kello 9.00 koululaisten iltapäiväkerhon tiloissa, osoite Kuukankuja 1. 2 € S-Etukortilla lipuista 3,50 € alennus myös perheenjäsenille LÄMMITET TY TELTTA LOIMAA Urheilukeskus ke 2.9. Yhteinen syksyn ohjattu vesijumppa alkaa ensi to 3.9. Pitkäkarvainen soopeli collie uros. Kaikki mukaan pelaamaan! Jankko/lentopallo: Kausi käynnistyy ti 1.9. Lähtö kentältä klo 13.00. Leisku alle 11 v. Kuoreen merkintä ”sosiaalityön johtaja”. Hirvihovin Kuntosali varattu jäsenille keskiviikkoisin klo 10 11. klo 18.45 Hirvikosken kentällä. Loimaan Seudun Kuulovammaiset ry. Huomio! Lähtö Hirvikoskelta Apteekin pysäkiltä klo 8.45, Torilta Osuuspankin pysäkiltä klo 9.00. Lue lisää kotisivuiltamme . Naisten kuntolentopalloa pelataan maanantaisin klo 20-21.30 Ahjossa. klo 18.00. Myydään poissiirrettäviä lomakohteen rakennuksia Säkylässä. klo 10 Ahjossa. klo 18.00. 03 777 1126. Uudet kuntoilijat mukaan. suunniteltu Vesitornin retkipäivä klo 11 alkaen. 0500-725 829. OP pys. Mukaan sekä punavalkoraidalliset että keltaiset pelipaidat. KINEMA Ohjelmisto ajalla 29.8.-2.9.2009 Vesikoskenkatu 21, Loimaa www.kinoset.fi LA 18.30 SU 18.30 TI-KE 18.30 -k7/58,00€ 1h 15min L-KINO alkaa! MA 19.00 31.8. mies etsii noin 50-vuotiasta naishenkilöä pitempiaikaiseksi seuralaiseksi, tanssitaitoja matkaseuraksi. Lisätietoja Annelilta p. klo 18 Tuulensuussa. Voit tiedustella ja ilmoittautua Loimaa-Seura puh. Harjoitukset ja kunnostustalkoot su 30.8.2009 klo 17.00 alkaen. Kojonkulman kyläyhdistys: Jumpat alkavat tiistana 1.9. Vanhat ja uudet pelaajat heti mukaan. P i a p o n y s t ä v ä t K ö y r i m a r k k i n o i l l e Loimaa-Seura kutsuu kaikki piapon ystävät Maatalousmuseo Saran Köyrimarkkinoille la 5.9.2009. Lapsilla olisi hyvä olla mukanaan sisätossut ja omat eväät. Tervetuloa! Reservipiirien pistooliampumajuoksun mestaruuskilpailu Oripään Kangastuvan maastossa ti 1.9.2009 klo 18.30. Paluu su 27.9. klo 13.00. 0400-851755, Sari 040-757 5742. (02) 314 3297. Muistattehan oman 30 v. Sirpa 050-368 7224. Tutustuminen rajavartioston toimintaan Kelloselässä. Sarjaottelu LoPS – AU tiistaina 1.9.09 klo 18.30 Hirvikoskella. Puh. Loimaan Seudun Sydänyhdistys ja Parkinsonkerho. Aikuisille kahvi ja lapsille mehu sisältyvät korvaukseen, joka on 2 kerta/perhe tai 17 lukukausi/perhe lasten lukumäärästä riippumatta. elokuuta 11 OSWALD SUORAT KAUPAT SEURATOIMINTAA Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15 Nuorisotalon alakerrassa. Mukaan mahtuu myös uusia asiasta kiinnostuneita. Viran täytössä noudatetaan 4 kuukauden koeaikaa. Kuulopalvelun vastaanotto Alastaron terveysasemalla ma 31.8. Ystäväkerho kokoontuu to 3.9.2009 klo 14.00 Päiväpirtillä. Ravintopiiri kokoontuu Kuukankujalla to 3.9. Katso harjoitusajat www.jankko.fi Tulkaa mukaan uudet ja vanhat pelurit! Suomi-Venäjä-Seura, Loimaa. Pieni lomamökki, huoneellinen saunarak. klo 14 15, apuväline-esittelyä, kuuloseula, tietoa kuuloasioista ym. 0600 30006 (1,75 €/min + pvm) Liput 15–29 € Lippukassa avoinna klo 12–13 ja 2 tuntia ennen esitystä. klo 14-18 toimistolle, Loimaan 4H-tsto, Kanta-Loimaantie 7, 32210 Loimaa. Kiitos Tästä on lysti jatkaa. Tied. 2000 e. Citroen Xantia 1.8 -94, kats., punainen, siisti, kahdet renkaat, soitin. illalla. pelikerho klo 15 Lamminkatu 14 kerhotilassa. LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT. TERVETULOA !!! Lisätietoja antaa Marja-Leena Heikkilä, puh. klo 14. Pistooliharjoitukset Heikinpirtin ampumaradalla ke 2.9. Eläkeläisten ohjattua kuntosalia maanantaisin klo 12.00 LadyLinen tiloissa Hossinkatu 1-3. Ilmoittautumiset Eila 040-5651525 tai Tarja 0503298676. Pelaajat kentälle viimeistään klo 17.45. 900 €/vaihto. Puh. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Marjolle 040-7089481. 0400 970 616. Savikki. AU/Jalkapallo B-pojat sarjapeli AU-APU Alastarolla ti 1.9. klo 18.00 entisessä paikassa. P. Tallinnan matka; lähtö Hirvikoski Siwa klo 14.40, Kolkkalantie, Hirvikoski apt. Oma piapo on tietysti muiden piapoa parempaa. Pelaajat paikalle klo 18.00. Kuukausikokoontuminen Forssan Seurakuntatalolla 31.8. Kojonkulman Martat. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaisesti. Kojonkulman äiti-lapsipiiri kokoontuu ti 1.9. 60-v. Toivomme mahdollisimman monen osallistumista, jotta saataisiin erilaiset piapoversiot esiin ja kansan tietoon. klo 18.30. Pätevyysvaatimuksena virkaan on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) 3 §:n mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus sekä riittävä johtamistaito. Aiheena elintavat tyypin 2 diabeteksen hoidossa ja ehkäisyssä. Kiinnostuneet yhteys Risto Jaakkola 050566 0456
Hänen pitkäaikaiselle uskotulleen ja asianajajalleen varatuomari Usko Helolalle lankeaa tehtäväksi kuolinpesän selvittäminen ja perunkirjoitus. 02 762 6050 Päivi Alm-Huhti p. – Missä se sänkitukka on, Ranta kysyi. Häneltä jäi tytär. Ranta oli jo runsaan kymmenen portaan päässä. – Mutta häpeää ei kestä. – Mulla on vapaapäivä, Ranta sanoi. – Tätinne kuoli luonnollisen kuoleman, siinä ei Teillä ole osuutta. Hyvä, että tulitte perässä. Alhaalla ihmiset näkevät, että teillä on rohkeutta tulla alas omasta tahdostanne, rohkeutta ottaa vastaan elämän haasteet, jotka tällä kertaa tietysti ovat teidän kohdallanne kovin vaativat. – Onko sulla vielä tänään jotain käyttöö Saviseudun Pääkaupungin poliisimiehille. Rantala korostaa, että eksaktien suunnitelmien tulee olla selvillä ensin, ja vasta sitten voidaan aloittaa pohdinnat toden teolla. Voitte sovittaa tekonne. Lapsettomaksi tiedetyn rikkaan liikenaisen perijästä ei ole oikein tietoa. Luottamushenkilöille nimetään varajäsenet. Ja miksi pikkupoikien jokakeväinen tukkisumajuoksu Rautatiesillan pielessä keskeytyy poliisin paikalle tuloon. Tavoitteena on muodostaa nykyiseen Loimaan kaupungin ja Oripään kunnan yhteistoiminta-alueeseen pohjautuva laajempi yhteistoiminta-alue, joka huolehtii perusterveydenhuollosta ja siihen kiinteästi liittyvistä sosiaalitoimen tehtävistä viimeistään 1.1.2013 alkaen. Rauhansuu puheenjohtajaksi LOIMAA Matti Rauhansuu nimettiin toimikaudeksi 2009–2012 työterveyspalvelu Työkympin johtokunnan puheenjohtajaksi. Loimaan kaupunginhallitus päätti omalta osaltaan, että yhteistoimintaalueen valmistelua varten nimetään Loimaan ja Huittisten kaupunkien yhteinen ohjausryhmä sekä työryhmä. Kukka kuului loimaalaiseen katukuvaan ja tunnettiin laajemminkin lehtiartikkeleiden välityksellä. Saatte tietysti tuomion, sitä ei voi välttää, mutta sen te kestätte. 20/20 Ranta heitti poliisintakkinsa ja virkalakin kaiteelle ennen kuin lähti kiipeämään. Kohta mä lennän, saat nähdä. – Mutta kuolema on lopullinen, jos hyppäätte. – Ei tule nyt heti mieleen. 12 Lauantaina 29. klo 10-18 69 Loimaa-Seura kiittää Loimaa-Seuralle luovutettiin 26.8.2009 kaksi merkittävää lahjoitusta. – Minä tiedän. Se on peruuttamaton, sen jälkeen ei ole mitään, ei koskaan. Te olette viehättävä nainen, elämä vasta alussa. Loimaa-Seura kiittää Pertti Mörskyä lahjoituksesta, taulu asetetaan nähtäville seuran toimiston seinälle. Taulua voidaan myös kierrättää näyttelyissä. – Sanoin, että tätinne kuolemaan Teillä ei ole osuutta. – Kyllä mä tiedän montakin paikkaa, mutta saat odottaa sen verran, että pääsen itte mukaan. Hänen ainoa sisarensakin on kuollut Helsingissä muutama vuosi sitten. 02-762 6040 Toimita ilmoitusaineistosi viimeistään torstaina 3.9. Juoma-astia on säilynyt suvussa, perillisten ketju käsittää neljä perintöä, viimeiset omistajat ja lahjoituksen antajat ovat Unto Kuttinen ja muut hänen serkkunsa Lahja Uusitalo, Aune Äyväri, Aune Salonen ja Liisa Kurkela. Mulla ei ole, Nikkola noitui mielessään. Keskustassa kaavamuutos koskee Heimolinnankadun ja Väinämöisenkadun kulmakorttelia sekä Turuntielle ja Väinölänkadulle rajoittuvia kortteleita 2 ja 7. Nuorena vammautunut Kukka oli ilmeisesti ensimmäinen nykyaikaisen liikenteen uhri Loimaalla. Huittisten kaupunginhallitus valitsi ohjausryhmään edustajikseen varapuheenjohtajaksi tulevan Aimo Lepistön (varalla Satu Törmä), Aila Hännisen (Maritta Tuominen), Reijo Lintusen (Jukka Kivimäki), Lasse Luodon (Mika Stenfors), Marja Riitta Partasen (Susanna Visuri) ja Henna Stenforsin (Asko Ritakallio). Kukka toi uusia asioita esim. Pertti Mörskyn 2009 ruiskumaalaama Ahti Kukan muotokuva Ahti Kukka s. Puhuessaan Ranta aina nousi askelman tai pari. Johtokunnassa on kaikkiaan viisi jäsentä, ja mukana on edustajat myös Härkätien kuntayhtymästä. Nainen oli pitkän aikaa hiljaa, kääntyi sitten ja lähti laskeutumaan portaita. Ja Nikkola, sinä pidät huolen, että Ranta on aamulla työpaikalla. – Tuomio siitä tulee. Ohjausryhmään nimetään työryhmän jäsenet sekä kaupunginjohtajat ja valitaan kuusi edustajaa kummastakin kaupungista niin, että jäseniä on yhteensä 20. 1986 oli tunnettu loimaalainen persoona. Ette tiedä, mistä jäätte paitsi, jos nyt hyppäätte. Korttelit omistavalla Loimi-Hämeen Lähivakuutusyhdistyksellä on tarkoitus rakentaa tonteille senioritalo. Ohjausja työryhmän tehtävänä on valmistella esitys yhteistoiminta-alueen muodostamisesta niin, että päätökset asiasta voidaan tehdä 31.12.2010 mennessä. Loimaalaiset arvostivat Tobias Kuttisen työtä ja kiitollisuutensa osoituksena lahjoittivat hopeisen juoma-astian. 02 762 6060 Veli-Matti Knuuti p. – Kerro sitten, jos tiedät paikan, missä voi ottaa lasin tai pari liikaa. Tobias Kuttisen kannellinen hopeinen juoma-astia vuodelta 1879. – On, Helvetti! – Monet uskovat, että sinne pääsee varmasti, jos hyppää. 1913 k. Ota yhteyttä: Liisa Kivinen p. Meni tuolla tornissa poliisintakki vähän tyhjäks. – Minä en aio viedä teitä alas väkisin. Nuorempana piirikunnallisissa kilpailuissa aitajuoksijana kunnostautunut poliisimies kapusi portaita nopeammin kuin nainen, joka aina välillä pysähtyi. – Kiitos, Kiiski sanoi, kun nainen oli saatettu poliisiautoon. Minä olen poliisi. klo 12 mennessä konttoriimme osoitteella: LOIMAAN LEHTI/ilmoitukset PL 2, 32201 LOIMAA Fax 02-763 1233, sähköposti: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Kerromme teemassa miten kuluttaja voi hyödyntää kotitalousvähennyksen rakentaminen remontointi hoivapalvelut puutarhan perusparannus ym. Mutta miksi ja ketä tapaamaan varatuomari Helola matkustaa Loimaalle – mistä hän ei koskaan palaa. – Kuntaliitossopimuksen mukaan tilaa on ajateltu järjestökäyttöön, kertoo Loimaan kulttuurisihteeri Juhani Heinonen. Rauhansuu edustaa Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymää ja Soro Loimaan kaupunginhallitusta. Loppu KESÄDEKKARI Terveysyhteistyö valmistelussa Mellilän kunnantalon kuviot auki LOIMAA, HUITTINEN Loimaan ja Huittisten kaupungit valmistelevat sosiaalija terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen muodostamista. Minä olen pilannut elämäni. Ranta oli tullut naisen kanssa samalle tasanteelle. Te olitte mukana, mutta ette ole tekijä. – Syksyn talousarvion laatimisen jälkeen tiedetään, paljonko budjetista liikenee rahaa kunnantalon remonttiin, Rantala sanoo. Kaavamuutokset etenevätkin seuraavaksi kaupunginhallituksen käsittelyyn. Ensikertalaisena pääsette puolella. Loimaa-Seura kiittää kotiseutumuseoon saadusta esineestä. Onneks on siviilitakki mukana autossa. Aikalaiset myötäelivät yhteisön värikästä persoonaa keräämällä varoja juhlaan ja arkeen. Portaiden alapäässä odottivat ylikonstaapeli Kiiski ja konstaapeli Nikkola Loimaalta. Topias Kuttinen s.1817 k.1892 toimi Loimaan kirkkoväärtinä (taloudenhoitaja) 1850 – 1892 sekä kunnallislautakunnan esimiehenä 1869-1892. Kunnallishallintouudistus erotti maalliset kunnallisasiat seurakunnasta, uusi hallinto astui voimaan Loimaalla 1.9.1869 eli tapahtumasta on kulunut 140 vuotta. – Älä tule tänne, nainen kirkui. Nainen odotti, että poliisimies tarraisi häneen kiinni ja veisi väkivalloin alas. Hänen mukaansa on hyvin todennäköistä, että Mellilän entisestä kunnantalosta rakentuu kulttuurin monitoimitila. Nainen oli jo kivunnut yli puolenvälin, kun hän huomasi perässä tulevan miehen. Loimaan Opaste ja Kaiverrus lahjoitti taulun nimikyltin, josta kiitämme.. Tilaan on kaavailtu myös erilaisia taidemuseohankkeita, joista ei kuitenkaan ole toistaiseksi olemassa mitään lukkoon lyötyjä päätöksiä. Ranta tuli perässä. Mä olin mukana, kun salkkumies tapettiin Loimaalla. – Te uskotte Helvettiin, miksei sitten sovitukseen ja anteeksisaamiseen. Ja sitten se tädin kuolema. Te olette nuori. Työryhmään nimetään molempien kaupunkien perusturvalautakuntien puheenjohtajat, johtavat ylilääkärit sekä perusturva-/sosiaalija terveysjohtaja niin, että jäseniä on yhteensä kuusi. – En, mutta olen mies. Hän kuoli luonnollisen kuoleman. Kaupunginjohtaja Jari Rantala kertoo, että entisen kunnantalon käyttötapojen suunnittelu on pahasti kesken, ja koko kuvioon liittyy runsaasti avoimia kysymyksiä. Hänen mukaansa järjestöt eivät kuitenkaan ole osoittaneet tilaa kohtaan erityistä kiinnostusta. jäätelönmyynnin Loimaalle. Teillä on pitkä elämä edessä. Loimaa/Mellilä Hanna-Kaisa Sulonen Mellilän entisen kunnantalon tulevaisuuden käyttötarkoituksesta ei edelleenkään ole täyttä selvyyttä. Kaavat läpi ympäristölautakunnassa LOIMAA Ympäristölautakunnalla ei ole huomautettavaa keskustan eikä Niittukulman alueen asemakaavojen muutoksista. Valinnan teki Loimaan kaupunginhallitus, joka samalla nimesi johtokunnan varapuheenjohtajaksi Simo Soron. elokuuta SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella 18 17 18 18 (14) 5 Sunnuntaina 18 (+9) 5 Maanantaina 17 (+8) 7 Tiistaina 20 (10) 7 Keskiviikkona 22 (13) 8 Simo Pajunen SALKKUMIEHEN KUOLEMA Amalia Nalkkala, varakas tamperelainen kauppias ja kivitalon omistaja on kuollut. Rakentaminen ja Asuminen Teemana 5.9. – Luuletko sä olevas joku rabbi taikka pastori. Tuomitun leima on ikuinen. – Älkää puhuko tyhmiä, ei ole mitään syytä. – Uskotko sä tohon itsekään. Loimaan kaupunginhallitus ei vielä nimennyt ohjausryhmään Loimaan kaupungin edustajia vaan asiasta jatketaan neuvotteluja. – Sorinkadun putkassa. Kukka oli ennen kaikkea persoona, joka tunnetaan monista tempauksistaan. Loimaan Työväentalolla maanantaina 31.8. – Sä äijä et tiedä