Loimaalla jo kesä mielessä Vääntö kotihoitajien lisäyksestä jatkuu Sivu 7 SENIORIT sivut 14–20 Sivu 10 Sivu 28 Saviseudun shamaanin, professori Alpo Jaakolan 1960-luvun taidetta on esillä Loimaan Taidetalossa. Eila Rautasen ja Helvi Kaukainen-Salmisen ystävyys alkoi SPR:n ystävätoiminnan kautta. Loimaalla on kuitenkin jo kesä mielessä ja tekonurmikenttä mietinnässä. vuosikerta Nro 127 TORSTAI 3.11. Alpon 60-luvun taidetta esillä Sivu 6 3-0 3-0 Puhtaat voitot ovat tulleet tällä kaudella tutuiksi Hurrikaani-Loimaan joukkueelle lentopallon Mestaruusliigassa. Ominaista sille on yksityiskohtia pursuileva tuhatkätisyys ja moniulotteisuus. Sivu 28 Irtonumeron hinta 2,00 € sis. Viimeksi Hurrikaanin tulivoiman sai kokea paikallisvastustaja Raision Loimu, joka ei onnistunut viemään loimaalaisjoukkueelta erääkään. alv. 2016 ”” Novidan pedagoginen rehtori Petri Lähde 1 Auttaminen tuo iloa eläkeläiselle Yleensä nuoret, jotka haluavat päästä aidosti tekemään käsillään, tulevat meille. Kelit viilenevät ja talvi lähestyy vääjäämättä, mikä näkyy jo lämpötiloissakin. 102. KITI SALONEN. Nyt Rautanen on KaukainenSalmisen henkilökohtainen avustaja. LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Loimaan talousalueen paikallislehti
To 10.11. klo 10 Pyhäinpäivän messu kirkossa, Thurèn, Seppälä, Perko ja seurakuntakuoro. viim. Jouluavustushakemuslomakkeita vähävaraisille haettavissa diakoniatyöntekijöiltä tai Kaup.kirkon, Turunt. klo 10 Pyhäinpäivän messu ”Kuolemasta elämään”, Parikka, Saukkola, aikuisten kuoro. La 5.11. Mimosa 7.11. tap.kalenteriin. To 10.11. klo 18 Metsämaan kirkko, Lutuset & Kimpasa. klo 13 NiinijoenPappisten päiväpiiri pankilla. kiitokset kaikille Eskoa hoitaneille. klo 18 Rakkautta ilmassa, parisuhdeilta päiväja perhekerholaisten vanhemmille. LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA. Alastaron kirkko Pyhäinpäivänä klo 18 messu, Pääkkönen, Lehtola. Taisto Lankapuhelimesta 8.28 snt/puh+7snt/min, gsm puhelimesta 8.28snt/puh+17snt/min Heimolinnankatu14, Loimaa P. Radiolähetys 91,8 MHz. klo 9-18 Kirkkovaltuuston vaalien viimeinen ennakkoäänestyspäivä Oripään kirkkoherranvirastossa. Reima 6.11. Seuras taivaasta lempeä katse maan matalan matkaajaa ja enkelit saivat käskyn: Hänet kotiin jo noutakaa! Siunattu ystävien läsnä ollessa. Su 6.11. To 17.11. ota 3 maKsa 2 silmälasien puhdistusaineet Normaalihintaisten silmälasien ostajalle yksiteholasit tarjousmallistosta kaupan päälle. Et vaivoja tunne taivaan tiellä, on monet rakkaat jo vastassa siellä. ORIPÄÄ Pe 4.11. Rakkaamme Pekka Josef HELENIUS * 03.07.1939 Metsämaa, Loimaa † 05.10.2016 Pori Kaivaten Olli perheineen sisaret perheineen Seija ystävät Täällä Pohjantähden alla on nyt kotomaamme, mutta tähtein tuolla puolen toisen kodon saamme. klo 15 Kaup.kirkossa 1.9.15 30.9.16 kastettujen lasten nimet luetaan. klo 18 Tellervo Heikkinen esittelee herätysliikkeistä Herännäisyyden. Isämme, Pappamme ja Isopappamme Esko Elias koIvIsto * 17.02.1930 Alastaro † 04.10.2016 Loimaa Me tiesimme lähtösi lähenevän, näimme voimasi vähenevän. Lämmöllä muistaen Aili heikki ja Raija perheineen Anne ja Olli perheineen Martti ja Leila perheineen Anja ja Olli-Pekka perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 02-7764500 . Ke 9.11. Aurinko laskee kello 16.22. Hertta 5.11. NIMIPÄIVÄT 3.11. To 10.11. päiväpiiri Kojonkulman koululla. 32, tuulikaapin ilmoitustaululta muovitaskusta. Ti 8.11. klo 18 messu, Laukkanen, Huhtanen. Kiitos osanotosta. Ke 9.11. LOIMAA www.loimaanseurakunta.fi Kanta-Loimaan kirkko Pyhäinpäivänä 5.11. Su 13.11. Rippikoulun aloituspyhä, rippikoululaisten siunaaminen alttarilla. To 10.11. Alho * 25.04.1946 Karinainen † 22.10.2016 masku Kotipolkua yhdessä kuljettiin, on koti tyhjä ja suru suuri. Seppeleen lasku ja kirkkokahvit srk-kodilla, Karjalaisseuran pyhä. viim. Pe 4.11. kiitos myös kaikille Meeriä hoitaneille. klo 17.15 kirkkovaltuuston kokous Mellilän srkkodilla. 2 Torstaina 3. Ma 7.11. – Klo 18 Israel-ilta Kompassissa. klo 14 lähetyspiiri srk-kodilla. klo 13 piiri Nahuntuvalla. Kutsut lähetetty. Kurvinen * 07.12.1933 † 11.10.2016 lämmöllä muistaen kummipojat ystävät Ajan arjen tuolla puolen on lempeä, kukkiva maa; joka kaiken kivun ja tuskan valoon kirvoittaa. Kirkkoherranvirasto avoinna ke klo 9-12, puh. Rakkaudella ikävöiden tapio perheineen Erja perheineen Jari perheineen Muut sukulaiset ja ystävät siunaus toimitettu 23.10.2016 läheisten läsnä ollessa. Loimaan Kaupunginkirkko Pyhäinpäivänä klo 18 messu Kaupunginhautausmaan siunauskappelissa, Rauhala, Pihlajamaa, Elias Pihlajamaa viulu, Kirkkokuoro. klo 13 raamattupiiri srk-kodilla. Messun jälkeen kirkkokahvit srk-talolla. . Muisto kaunis vie eteenpäin meitä, vaik’ on sydän, silmät täynnä kyyneleitä. klo 12 sanapalvelus, Rauhala, Pihlajamaa. klo 12 messu, Pääkkönen, Lehtola, vietetään Rauhanyhdistyksen kirkkopyhää. klo 10 messu, Rauhala, Szarek, Puolan rippiryhmä aloittaa. Kastettu: Valtteri Leevi Matias Tarvainen Kuollut: Saima Vilhelmiina Arvonen 96v, Veikko Vilhelm Hätönen 92v, Esko Elias Koivisto 86v, Meeri Liisa Raatikainen 86v, Kyllikki Mirjam Hellemaa 85v, Aila Helena Lehto 82v, Seppo Kullervo Kurri 77v, Timo Johannes Mäkinen 76v, Risto Nikolai Hammarberg 70v, Jouni Pentti Juhani Huhtinen 47v. Eila Orvokki Peltomäki 81v. 0207 698954 ma-pe 9.00-17.00 www.kirkassilma.fi Koululaisille ja opiskelijoille Kuivasilmäisyystutkimus 20 e Vinkki: hyödyllinen joululahja silmälasien käyttäjälle. Lämmin kiitos muistamisesta. Mellilän kirkko To 3.11. Ti 8.11. . Ilm. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa, Kaipainen, Perko. Su 6.11. Syvästi kaivaten Pauli ja tarja Hannu, Jaana, Lauri ja Leevi Sanna, antti, Linda-Maria ja Lauri-Mikael Jukka ja Suvi Olavi Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu lähimpien läsnä ollessa. Tapahtumat Su 6.11. KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA KUOLLEITA Rakkaamme Meeri Liisa Raatikainen * 10.10.1930 kurkijoki † 16.10.2016 Loimaa Käy enkeli vierelläs taivaan rantaa, on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa. Kaipauksella muistaen Taisto ja Päivi ja äitinsä Alli muut sukulaiset ja ystävät . saakka. Terho 4.11. Su 6.11. Kiitos osanotosta. Virttaan kirkko Pyhäinpäivänä klo 16 messu, Pääkkönen, Lehtola. Kun kaikki on valmista, tehty työ, on edessä rauhaisa yö. klo 18 Seurakuntakuoron harjoitukset kirkossa. klo 18 Siunauskappeli, ”Lohdutuksen säveliä”, srk:n kanttorit, Teija Venäläinen viulu. . klo 13 Virsituokio palvelutalolla, Seppälä. 040-1354900. Metsämaan kirkko Pyhäinpäivänä klo 16 messu, Szarek, Pihlajamaa, Elias Pihlajamaa viulu, Kaupunginkirkon kirkkokuoro. To 10.11. klo 18 Sanajumalanpalvelus kirkossa, Thurèn ja Perko. Kiitetään kasteen lahjasta ja uusista seurakunnan jäsenistä! Koivunen, Lehtola. Taksi Lankinen 040 0740482, ilm. Nuku rauhassa Äiti kulta. Luetaan vuoden aikana poisnukkuneiden nimet Su 6.11. klo 13 eläkel. Terttu Kaarina hämäläinen o.s. Tarjoukset voimassa 30.11. YPÄJÄ www.ypajanseurakunta.fi La 5.11. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Urkuviikon konsertit To 3.11. klo 16.30 10-synttärit Kaup.kirkolla. Ke 9.11. Lämmin kiitos osanotosta. klo 11 Kultaisen iän kerho srk-kodilla, ”leipäpapin tarina” Reino Komonen Kuollut Reino Olavi Turkki 84v. klo 11-13 Kirkkovaltuuston vaalit kirkossa. klo 15 Muistojen säveliä kirkossa Tapio Laurilan johdolla. Su 6.11. Lämmin kiitos osanotosta. Lapset La 5.11. . Kiitos Muistolan henkilökunnalle Veikon hyvästä hoidosta. – Klo 16 raamattupiiri. Lapsille omaa toimintaa, kevyt iltapala, maksuton. Rakkaamme Aila Helena leHto o.s. klo 12 (Huom.aika!) Sanakirkko Parikka, Eeva Taneli. marraskuuta 2016 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 8.00. klo 11.30 Keskiviikkoruokailu srk-kodilla klo 18 Siionin Kannel lauluilta srk-kodilla To 10.11. Kiireellisissä asioissa yhteys Pöytyän virastoon ma-pe klo 9-12 ja 13–15 p. Pyhäinpäivänä klo 16 messu, Rouhiainen, Huhtanen, Mellilän kirkkokuoro. Rakas puolisoni, isämme ja pappamme Veikko Vilhelm hätönen * 23.01.1924 Muolaa † 08.10.2016 Loimaa Kun pitkän elämän elää saa, voi rauhassa nukahtaa. klo 13 Kirkon kerho. klo 13.30 vanhustenpäivä Loimikodilla. klo 14-16.30 Kids Action maksuton lastentapahtuma Hirvihovissa. Ti 8.11. klo 10-11.30 avoin perhekahvila Hulmilla. Ke 9.11. 4.11. 8.11. Muistoissa elät keskellämme, säilyt aina sydämissämme
w w w .k -c ity m ar ke t. 2 kalaa/talous. klo 12–18 Kieku M koko kAnAnMunAt 10 kpL (1,71/kg) 99 rs Mr. klo 10–18 ja su 6.11. panini konsulentit klo 10–17 kannattaa tulla paikan päälle seuraamaan! kahviostamme kahvi + kuorrutettu muffinssi 2,99 /kpl erä vain To-pe. fi LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 8-21 la 8-20 su 12-18 erä vain To-pe Presidentti kAhvI 500 g (6,67/kg) Ei Gold Label, Black Label, Origin Blend, Special Blend. Panini pAnInIt 235 g (14,18/kg) 3 kpl 29 95 kg 1 95 ps Torstaina kiekun sekä mr. marraskuuta 2016 Loimaan liepeiltä Tuoreesti paras Hinnat voimassa to-su 3.–6.11., ellei toisin mainita. alv 23 %). Raj. Raj. 1 erä /talous 10.2.Porsaan kalvottomasta ulkofileesta Mureutetut pIhvIt kg 6 99 Tuore kokonainen kIrjOLOhI Suomi/Ruotsi. Palvelustamme kIrjOLOhen MätI Suomi pe 4.11. alv 23 %), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis. klo 13: hurrikaani, Loimaan Osuuspankki ja Ytk klo 14.30: team Bull ja Liikuntakeskus kuntokulma vs team jutta ja kapteenin kastikkeet! klo 15 tanssiryhmä Flames pe tapahtumassa mukana myös novidan merkonomiopiskelijat! juontajana Aki Wahlman vain perjanTa ina erä nenäkassa palvelee 10.Hinta ilman K-Plussa-korttia 4,55/pkt (9,10/kg) 3 pkt 9 95 kg Mureat naudan uLkOFILepIhvIt 17 95 kg kg 16 95 HK tai Atria naudan uLkOFILe palana 1.rs/pl rInkeLIMunkkI 5kpL 325 g JA AAMIAISSäMpYLä 10kpL (4,06-6,00/kg) 1 95 3 99 kpl Ämpärillinen juurekSIA Viljaselta: multaporkkana, peruna, lanttu, punajuuri ja keltajuuri, Kankaanrannan sipuli ja palsternakka sekä Champion Omena (Puola) (K uv a vi itt ee lli ne n. NeNäpäiväN kokkisodassa kisaavat: klo 11: Loimaan Seudun nuorkauppakamari, k-rautia ja Loimaan Yrittäjät ry. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis. 3 Torstaina 3. ) ämpäri kaupan päälle! Palvelemme PyhäinPäivänä 5.11
Ruotsalaiset valmistavat siitä hernekeittonsa. Samoista aineksista valmistuu myös kauravelli, ainesuhteita muuttamalla. TOIMITTAJALTA Yhä useampi suomalainen pyrkii suojelemaan luontoa ja eläinkuntaa erilaisin valinnoin. Kiitos tarjouksesta! Tuuli Paija Oripää. Jopa lehmien lypsäminen ja lampaiden kerintä koettiin eläinrääkkäyksenä. Lihan kulutus on kaksinkertaistunut 50:ssä vuodessa ja 70 % saamastamme proteiinista tulee eläinkunnan tuotteista. Kokoomus sai kotihoitajien lisäystä koskevan esityksensä taakse keskustalaisten sijaan vasemmistoliiton ja perussuomalaisten jäsenet. Siiri Jumppanen Moni suojelija elää siis kaiketi pullossa ja uskoo sokeasti, mitä muut väittävät, vailla oikeaa faktatietoa. Leukailijat voivat kysyä, onko kyse lähestyvistä kuntavaaleista. SeppoMetal Suojeletko suojelemalla. KOLMANTENA kyseenalaistaisin luonnonvaraisten eläinten suojelua. En minäkään. Kasvisruokavalio periaatteessa pienentää hiilijalanjälkeä, mutta käytännössä pelkistä suomalaisista elintarvikkeista koostuva kasvisruokavalio on melko köyhä. Lihan kulutusta voisi monestakin syystä vähentää ja lisätä palkokasvien käyttöä proteiinin lähteen ( nyt 3 %). Mikä hyödyttää ja auttaa pienentämään hiilijalanjälkeä tai suojelemaan luontoa ja mikä ei. Sain viime lauantaisesta (29.10.) Loimaan Lehdestä lukea, että Oripään tekniselle lautakunnalle 8.9.2016 esittämäni oikaisuvaatimus ryhmäperhepäiväkodin aidan rakentamatta jättämisestä oli viimein käsitelty lautakunnan kokouksessa, mutta suureksi yllätyksekseni todettu aiheettomaksi. Parkkipaikan yhtä sivua reunustava aita estää lähinnä lapsia kolhimasta pysäköityjä autoja, mutta parhaalla tahdollakaan sen ei voi väittää estävän lapsien pääsyä tielle. Mistä on pelkästään haittaa ja mistä taas ei. Poliittisella muistilla näyttää tällä kerralla olleen merkitystä, sillä poliitikot haluavat lunastaa lupauksia kotihoidon kehittämisestä. Ääritapauksissa suojelijat tunkeutuvat tuotantorakennuksiin ja aiheuttavat vierailullaan pelkkää vahinkoa suojelun sijaan. Lisäksi mainittiin Laomäentien vieressä oleva aita sekä ilmeisesti tulevaisuudessa pystytettävä liikennemerkki. Eläimiä suojellaan ilman kunnollista ja oikeaa tietoa eläinten tarpeista ja oloista. Aluvant. Niitä on todisteltu jo vuosia. Osa lapsista on hoidossa myös iltaisin ja viikonloppuisin, mihin ohikulkevat tienkäyttäjät eivät voi osata varautua. Hilkka Kraama Oripää – lapsiystävällinen kuntako. Se kun on jo yön lionnut ja viljan rautakin imeytyy koneistomme käyttöön. Keskusta ja kokoomushan ovat löytäneet monissa asioissa yhteisen sävelen. . Lisäksi tuotantorakennuksissa kuvaaminen on laitonta, sisään tunkeutumisesta puhumattakaan. Ikääntyvän väestön kannalta näillä kysymyksillä ei ole merkitystä, jos kotihoitoon saadaan lisää työntekijöitä. Aamukaurapuuron valmistuksen kun aloittaa edellisenä iltana laittamalla luomukaurahiutaleet keitinveteen kattilaan, niin aamulla pehmeä, geelimäinen puuro on valmista viidessä minuutissa. Lisäksi alakouluikäiset lapset odottavat maaseudulla aamuisin koulukyytiä metsän keskellä aamuhämärässä, oli susia tai ei, eikä asia kuitenkaan tunnu juurikaan hetkauttavan ketään. Aivan erityisen hyvää on kuorituista kaurasta ja ”ehjästä” = täysmaidosta haudutettu puuro. Kuntalaisille politiikkaa tärkeämpiä ovat palvelut, tässä tapauksessa kotihoitajien lisäys, joista päätetään. Otetaan se järki käteen, tässäkin asiassa. Kummastuttaa, että kunnassa, jossa joka toinen vuosi järjestetään talkoovoimin valtava maatalousnäyttely, joudutaan pienten lasten turvallisuuden ollessa kyseessä käymään tällaista keskustelua. Ryhmäperhepäiväkoti ei toimi perinteisen perhepäivähoidon tavoin, vaan hoitajalla saattaa olla vastuullaan tilapäisesti useampia lapsia. Jos kauravellin maku on unohtunut tai se on vallan tuntematon, niin sitä voi tulla maistamaan perjantaina Savipäivämarkkinoille Loimaan torille. TOISENA kyseenalaistaisin tuotantoeläinten suojelua. Kotihoitajalisäyksiä koskevassa jälkimmäisessä äänestyksessä kokoomuksen ja keskustan poliitikot erkanivat eri linjoille (s. Tapaus ei ole ihan jokapäiväinen Loimaan viime vuosien kunnalliselämässä. marraskuuta 2016 Ei ihan normi kaupunginhallitus Loimaan kuntapolitiikkaan saatiin maanantaina odottamattomia kierroksia, kun hallitus käsitteli ensi vuoden budjettia. Tällaisilla valinnoilla toki vähennämme hiilijalanjälkeämme ja parannamme omalta osaltamme maailmaa, mutta kolikollakin on kääntöpuolensa. Ella Fitzgerald Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Kuluttajalle on monenlaisia elintarvikkeita tarjolla, joiden raaka-aine on palkokasvit. Varsinaista pöytäkirjaa ei ainakaan tätä kirjoitusta laatiessani ollut vielä Oripään kunnan sivuilla nähtävissä, joten joudun nojaamaan täysin Loimaan Lehdessä esitettyihin tietoihin. Kehottaisin siis miettimään omillakin aivoilla, kyseenalaistamaan kuultuja juttuja, ottamaan selvää faktoista ja asettamaan realiteetit kohdilleen. On sitten ruoka-aineena hiutale tai kuorittu kaura, niin vatsa nauraa, kun saa samettisen pehmeää puuroa tai velliä. kyl voi jäätyä talvel . Päätöksestä vähintäänkin hämmentyneenä haluan nyt selventää Loimaan Lehden lukijoille oikaisuvaateessa esittämiäni perusteluita aidan rakentamisen välttämättömyydelle sekä vastata lautakunnassa esitettyihin kannanottoihin. Sääliksi käy lisäksi ryhmiksen hoitajaa, joka neljän lapsen lähtiessä eri suuntiin joutuu valitsemaan kenen perään juosta. Papujen ja herneiden viljelyä halutaan lisättävän niiden maahan typpeä sitovan vaikutuksen vuoksi, eläinten rehun proteiinin omavaraisuuden nostamisen vuoksi ja kuluttajien ruokatottumusten muuttamiseksi. Toimipaikan piha-alue rajoittuu asuntoalueelle johtavaan Laomäentiehen, jossa on autoliikennettä kaikkina vuorokauden aikoina. Osallistuin viime perjantaina Turussa Televaisuuden tutkimuskeskuksen ”Papua pataan ja peltoon” -ideointipäivään. Ilmeisesti yhtenä perusteluna vaateen hylkäämiselle oli se, että hoitajien tehtävänä on vahtia lapsia. Kulunutta fraasia mukaillen aika näyttää, kuinka pitkäksi aikaa hallituksen budjettikäsittely sähköisti poliittista ilmastoa. Pääkaupunkiseudulla kehotettiin ilmoittamaan susihavainnoista hätäkeskukseen ja välttelemään metsässä liikkumista hämärän aikaan, kun Vantaalla tehtiin susihavainto. Leikkialueen yhdellä sivustalla on pätkällä lauta-aitaa rajattu rivitalon parkkipaikka, toisella Aurajoki ja kaksi muuta sivustaa ovat täysin avoinna. Lisäksi hoitopaikan ulko-oven ja lapsille tarkoitetun leikkialueen välissä kulkee pihatie, jota ainakin vielä toistaiseksi ovat voineet käyttää niin rivitalossa asuvat, siellä asioivat kuin muutkin liikennöijät. Mitä kannattaa suojella ja mitä ei. Kokoomuksen Tiina Perho alleviivaa maanantain hallituksessa olleen kyse yksittäisestä asiakysymyksestä, jota ei kannata ylitulkita. Rakkaus ja inspiraatio eivät voi johtaa harhaan. Siihen tuskin pystyy liikennemerkkikään. Tällaisia valintoja ovat muunmuassa roskien lajittelu, joukkoliikenteen suosiminen, vaatteiden kierrätys eteenpäin, kirpputorien käyttäminen sekä erilaiset kasvisruokavaliot. Ei ihme jos hyväkin auto ruostuu jos ei pese/hoida, ja tyhmän näkönen jos yksi ainut kapseli puuttuu tai 2. Aidatussa päiväkodissa ja esikoulussa huolehditaan vanhemmista lapsista, pienimpien kuntalaisten ollessa hoidossa perhepäivähoidon lisäksi juuri ryhmiksessä. Moni suojelija elää siis kaiketi pullossa ja uskoo sokeasti, mitä muut väittävät, vailla oikeaa faktatietoa. Esimerkkinä nytkin tapetilla oleva eläin, susi. Alueella kun ei toistaiseksi ole edes merkintää päivähoitopaikasta. Tästä perinneruoastamme saamme olla ylpeitä. Välttämättä kyse ei ole sen suuremmassa dramatiikasta, josta pitäisi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. . Ryhmäperhepäiväkoti on tänä syksynä toimintansa aloittanut, pienten ja vuorohoitoa tarvitsevien lasten päivähoitopaikka, joka sijaitsee Haapalan rivitalon päätyhuoneistossa. On kuulemma hyvää. Loimaalaiset ovat syöneet piapoa, johon käytetään kypsästä kaurasta valmistettua talkkunajauhoa. 4 Torstaina 3. 7). Harva loimaalainen on tuotetta kaupan hyllyltä löytänyt. Lueskelin huvikseni netistä erilaisia keskustelufoorumeja ja ihmisten tietämättömyys järkytti. Myöskään vilkkaasti liikennöity Turuntie ei aidan puuttuessa ole pienten, vikkelien jalkojen tavoittamattomissa. Perjantaina valmistimme herkullisia ruokia vihreästä herneestä, härkäpavusta ja makeasta lupiinista. LK PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Älä anna periksi, jos teet jotakin, jota haluat tehdä. Täällä maaseudulla lemmikkija kotieläimiä joutuu susien suuhun, mutta asiasta ei siltikään tehdä iltapäivälehtien uutiskynnyksen ylittävää numeroa. Keltaista hernettä, mitä nyhtökauran valmistamiseen käytetään, ei ollut tarjolla, sillä sitä suomalaiset eivät viljele, paria viljelijää lukuunottamatta. Kauraa ja hernettä Yllä olevat viljelykasvit ovat olleet nimellä nyhtökaura median otsikoissa ja kuluttajien huulilla vuoden verran. Kannattaa siirtää tori prisman parkkipaikalle ja tehdä nykyisestä taas uudelleen pesäpallokenttä. Kauran terveysvaikutuksia ei tarvitse uudestaan keksiä. Tarvitsemmeko todella teitä loimaalaisia apuun. Haluaisin myös tietää, valvooko joku liikennemerkin noudattamista. Kyseenalaistan osaa näistä maailmanparannuskeinoista hyvinkin rankalla kädellä. Kasvisruokavalioita on tietysti monenlaisia, mutta esimerkiksi valtaosa tämän hetken suosituimmista kasvisruokaresepteistä koostuu tuotteista, joita rahdataan ulkomailta. Nyt lopettaa jo kaupungin ainoa kioski. Hiilijalanjälki ei siis sittenkään pienene
Muutos koskee ydinkeskustan kortteleita 9, 10, 16 ja 17 (numeroituina kartassa) sekä torija puistoaluetta. Tämä tarkoittaisi aikanaan nykyisen torirakennuksen purkamista. Alueen kokonaisrakennusoikeus kasvaa uuden kaavan myötä 20 prosentilla. . KÄYTÄNNÖSSÄ kaavan toteuttaminen tarkoittaisi uudisrakennuksen pystyttämistä ainakin Heimolinnankadun puoleiselle osuudelle. . Lähde: Kaavaselostus. Mielestäni Turun Osuuskaupan ilmaisema halu sijoittaa noin 700 kerrosalaneliömetrin myymälä torin viereen on varsin vahva kaupallisen toimijan signaali. Uudisrakennusten tavoitteellinen korkeus on alueella 4–6 kerrosta. Uuden kaavan myötä kyseiselle tontille voidaan rakentaa tarvittaessa kerrostalo. Uusi kaava mahdollistaa kulmaukseen kuusikerroksisen kerrostalon, jossa on liiketilat katutasossa. Kauppatorille kuvan etualalle Vesikoskenkadun vierelle on osoitettu rakennuspaikka esimerkiksi torin toimintaa palvelevalle kahvilalle. KAUPUNGIN kehittämisjohtaja Matti Tunkkari on eri linjoilla, sillä hänestä torin ympärillä tarvitaan jatkossakin liiketiloja, koska elävä keskusta tarvitsee niitä. Isokallion mielestä palaset keskustan kehittämisessä loksahtaisivat kohdalleen, jos kaavassa annettaisiin mahdollisuus rakentaa kiinteistöjen katutasoon autotalleja. marraskuuta 2016 PARKKI Suomalainen paikallinen 10 30 sis. Tämä toteutuu käytännössä siten, että torin ympäristöön voidaan rakentaa korkeampia, jopa kuusikerroksisia rakennuksia. Aiemmin esillä on ollut yhtenä mahdollisena vaihtoehtona esimerkiksi Turun Osuuskaupan Sale-myymälän sijoittuminen kyseisen kiinteistön katutasoon (LL 9.4.). . LARI KIVIRANTA . FAKTA Torin ympäristön asemakaavamuutos . Rautavuori muistuttaa, että uusia kaavamääräyksiä on sikäli väljennetty, ettei asuntojen ja liiketilojen suhdetta ole enää määrätty, vaikka lähtökohtana on edelleen se, että rakennusten katutasossa pitää olla liiketiloja torin ympäristössä. Muita kiinteitä rakenteita, kuten kojuja, ei torille osoiteta. . . Hänestä ydinkeskustaan ei kuitenkaan tarvita enää lisää liiketilaa, koska niitä on riittävästi ja tyhjilläänkin torin ympäristössä. Kaupunginhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäväksi kaavaa tavoitellaan ensi keväänä. – Torin ympäristö myy edelleen asuntoja, hän huomauttaa, vaikka kaupan painopiste on siirtynyt ydinkeskustasta Aleksis Kiven kadulle. – Torin ympärillä on tarpeen olla liiketiloja. Rautavuori kertoo tilausta kaavamuutokselle tulleen kiinteistönomistajalta myös viereisestä kiinteistöstä, jossa yksikerroksisessa rakennuksessa toimii vielä toistaiseksi R-kioski. Näin voi tiivistää kaupungin ajatuksenjuoksun tiistaina nähtäville tulleen torin ympäristön asemakaavamuutoksen luonnoksesta. – Olemme käyneet neuvotteluja kiinteistön omistajan kanssa, kaupungin kaavaarkkitehti Kalle Rautavuori kertoo. . . Kaavan toteutuessa alueella asuisi arviolta 200–250 uutta asukasta. . Tällä hetkellä alueen rakennukset ovat pääosin matalia 1–2-kerroksisia liikerakennuksia ja 3–4-kerroksisia asuinja liikerakennuksia. Noin viiden hehtaarin suunnittelualueella asuu yhteensä vajaat 170 asukasta. . Rakentajatkaan eivät halua liiketiloja katutasoon, hän alleviivaa ja lisää, että liiketilat vaativat asuntorakentamista enemmän paikoitustilaa ja esimerkiksi maanalaisen pysäköinnin rakentaminen on kallista. Kasvava väkimäärä ja kohentuva yleisilme puolestaan lisäävät alueen kaupallista pöhinää luoden kysyntää palveluille. Toisaalta kiinteistö on yksityisen omistuksessa, joka viime kädessä päättää, mitä tontilla tehdään. – Pitäisi hyväksyä tilanne, ettei liiketiloja ole mahdollista rakentaa kannattavasti Loimaan keskustaan. Hän huomauttaa kaupungin karsineen jo muualta esimerkiksi Väinölänkadun kaavamuutoksen yhteydessä liiketilavaatimuksen kerrostalojen maantasokerroksesta. UUTISET AIHETTA JUTTUUN Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 5 Torstaina 3. Kaupunkikuvan kohentamisen ohella tavoitteena on kasvattaa keskustan asukasmäärää, kun alueella on tarjolla enemmän asuntoja. salaattipöydän + kahvin wIeneRLeIKe Korkeampia taloja ja tiiviimpää rakentamista keskustaan Loimaa Lari Kiviranta Loimaan ydinkeskustan väljästä yleisilmeestä halutaan eroon tiivistämällä rakentamista. KIINTEISTÖBISNEKSEN puolelta SP-kodin vastaava hoitaja Alpo Isokallio allekirjoittaa kaupungin yleiset kaavatavoitteet: jotakin Loimaan keskustassa on tehtävä. KONKREETTISIN tarve muutoksille on Heimolinnankadun varrella Vesikoskenkadun kulmauksessa, jossa sijaitsee tyhjillään niin sanottu entinen Tokmannin kiinteistö. Luonnoksen jälkeen nähtäville tulee kaavaehdotus, jonka arvioitu aikataulu on ensi talven ja kevään aikana. . . . Katutason liiketilojen tarve jakaa mielipiteitä 16 9 10 17 He im ol in na nk at u Ka up pa la nk at u Vä inä m öis en ka tu Vesik osken katu KESKUSPUISTO KAUPPATORI Torin ympäristön asemakaavamuutos Uuden kaavan myötä entisen Tokmannin paikalle voitaisiin rakentaa kuusikerroksinen kerrostalo, jossa on liiketilat katutasossa
Pekka Suhonen ja Markus Poutanen -duo kitaroi tyylikkäästi. Mielen kuvia -taidenäyttely Loimaan Taidetalossa tammikuun loppuun 2017 saakka. Heinänkannossa oli ollut mukana myös eräs odottava äiti, joka oli ’’sittev vaan tavattomam paljomn pelläästynyk, kon (selässään kantamastaan) vittastakasta olikir purota roikahtanum mahrottoman iso kyykärmep pitkin selkää hammeen sisäsä taikka mitä sillä ny olikim päällänsä.’’ Käärme ei onneksi ollut purrut, mutta oli tuntunut kylmältä ja niin vastenmieliseltä, että nainen oli pelästynyt itsensä pyörryksiin. Muut olivat kantaneet hänet lepäämään latoon, missä hän jonkin ajan kuluttua oli toipunut ja kohta palannut jatkamaan työntekoakin. Avoinna tiistaisin ja torstaisin kello 13–18 tai sopimuksesta. Tavallisimmin syntymämerkki esiintyi vauvan kehossa juuri samassa kohdassa, johon odotusaikana säikähtänyt äiti oli ensimmäiseksi itseään koskettanut. Heikki Keskumäki KERUUARKISTOJEN LEHDILTÄ. Jos odottava äiti säikähtää käärmettä, niin hänen tulee mitä pikimmin purra kasvavaa haapapuuta, ettei lapseen ilmaantuisi syntymämerkkejä. – Venäjän tsaari soitti minulle ja pyysi svengaavaa laulutekstiä vuonna -68. Köyhissä intiaanikylissä ei aina ole puhdasta juomavettä. 1960-luvun alun maalauksissa uutena elementtinä tulee kuvaan maalausten sähköinen ja vimmainen yksityiskohtia pursuileva tuhatkätisyys ja moniulotteisuus. Oikein paha oli, jos odottava äiti edes vahingossa tappoi käärmeen, tällöin osattiin pelätä lapsen niskan ja pääpuolen saavan verenpunaisen värin. Muotoilutoimisto Design Reformin toimitusjohtaja Reijo Markku palvelumuotoilusta Jussi-lehdessä LAINA Jokainen meksikolainen kumoaa CocaColaa 163 litraa vuodessa. . Toimittaja Markku Saksa Suomen Kuvalehdessä 6 Torstaina 3. Käärmeisiin on ikiajoista saakka liittynyt paljon taikavoimaa ja uskomuksia. Kerrotaan kätilön sentään katkaisseen hännän, mutta suomuiselle käärmeenkuvioiselle selkärangalle ei siihen maailman aikaan osattu tehdä mitään. Käärmeen kuva lapsen selässä Ennen vanhaan tiedettiin monta tapausta, joissa odottavan äidin pelästyminen oli aiheuttanut myöhemmin syntyvään lapseen syntymämerkkejä, kasvaimia tai jopa epämuodostumia. Esillä on muun muassa grafiikkaa, piirustuksia, maalauksia ja kuvitustöitä. NÄYTTELY on koottu Loimaan kaupungin omista kokoelmista sekä yksityiskokoelmista. Joukko kylän väkeä oli ollut Yhisuon syrjissä heinänteossa, ja siihen aikaan oli tapana, ettei niittyheiniä juurikaan pantu seipääseen, vaan niiton jälkeen niitä käänneltiin ja pöyhittiin pari päivää, kunnes ne sitten jo kuivuneina kannettiin sapilailla tai vitsastakkoina suoraan latoon. Ryöpytys on hurja, Vainio sanoi. Kaikkein kummallisin tapaus lienee sattunut Punkalaitumen Roukanmaan kulmilla joskus 1870-luvun lopulla. Maalaukset täyttyvät tapahtumista, yksityiskohdista ja hehkuvavärisistä koristeista. Kun käyttäjä ilahtuu, silloin on luotu hyvä pohja myös bisnekselle. Kolajuomaa löytyy kioskista joka kodin pöydälle. – Loimaan Jaakola-seura on yhteistyössä Loimaan kaupungin kulttuuritoimen ja Taidetalon kanssa päättänyt toteuttaa Alpon taiteesta näyttelyt yhdeltä vuosikymmeneltä kerrallaan. Kappalehan oli aikoinaan hyvin suosittu radiossakin, Pirkko Jaakola taustoitti tekstin syntyhistoriaa. SAMPSA HAKALA Tulevaisuuden luolaolennot (akryyli 1965). Mutta kun hänen lapsensa myöhemmin syksyllä syntyi, ’’nin sillä ressukalla oli suamunen selkäranka ja piäni käärmeenhäntäkin lirputti takapualem päällä’’. Se on halvempaa kuin maito. KULTTUURI LAINA Jos muotoilua ostava yritys on ilahtunut, silloin muotoilussa on onnistuttu. Silmät silmiä -teksti on Alpo Jaakolan sisaren Pirkko Jaakolan kynästä. Tarinan on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistolle muutama vuosi sitten kertonut Punkalaitumen Roukanmaan kulmilla 1900-luvun toisen kymmenen alkupuolella syntynyt hyvämuistinen vanhaemäntä. . marraskuuta 2016 Shamaanin surrealismia seinillä Loimaa/Taidetalo Sampsa Hakala Markus Poutasen ja Pekka Suhosen esittämät Blowin in the wind, Silmät silmiä ja Little wing saattelivat yleisön taiteelliseen tunnelmaan, kun Taidetalossa avattiin Loimaan shamaanina tunnetun Alpo Jaakolan (1929–1997) 60-luvun teoksiin keskittyvä näyttely maanantaina illalla. – Alpo Jaakola osoitti jo 1950-luvun taloudellisessa ahdingossakin moniulotteisuutensa ja täyden kypsyytensä taidemaalarina. Nyt on vuorossa 60-luku, Jaakola-seuran puheenjohtaja Heikki Vainio kertoi avajaispuheessaan. Biisikolmikko sopi tilaisuuteen ajallisestikin hyvin, sillä ne on tehty 60-luvulla. Jaakola ahtaa koko surrealistisen maailmankuvansa yhteen maalaukseen ja näin yhä uudelleen ja uudelleen, itseään koskaan toistamatta. Professori Alpo Jaakolan 1960-luvun töitä esillä Taidetalossa Pirkko Jaakola ja Heikki Vainio sekä salintäyteinen yleisö kuuntelivat klassikkobiisejä keskittyneinä. Punkalaitumella eräs äiti oli kerran pahasti pelästynyt nuoren sonnimullin puskaisua ja nopeasti kädellään painanut kipeytynyttä reittään, mistä oli seurannut, että jonkin ajan kuluttua syntyneellä lapsellaan oli selvä kämmenen kuva syntymämerkkinä reidellään. KIRJALLISISTA LÄHTEISTÄ puheensa koonnut Vainio totesi, että surrealismi näkyy voimakkaana vaikutteena Alpo Jaakolan 1950-luvun loppupuolen ja 1960-luvun tuotannossa ja että se suodattuu Jaakolan omapäisen ja omintakeisen kuvakerronnan läpi
Laitilan mielestä sote-keskuksen on vielä katsottava, voidaanko kotihoidon lisäyksiä toteuttaa hallintokunnan sisäisin siirroin. Hän huomauttaa, että joskus pitää ajatella muutakin kuin euroja. Tyyskäsen muutosesitystä kannattivat äänestyksessä hänen lisäkseen Esko Lundgren (vas.) ja Jarmo Metsänperä (ps.). Suomeksi sanottuna sivistyspuolelta on karsittava henkilöstöresurssia jostain muualta pois. Aiemmasta kaupunginjohtajan budjettiesityksestä perusturvalautakunnan ehdottamat kotihoidon henkilöstölisäykset oli karsittu (LL 27.10.). JALKAPALLOILIJOIDEN tekonurmikenttä on palautettu ensi vuoden investointeihin, mutta maininta tekonurmikentän sijainnista Keskuskoulun viereisellä hiekkakentällä on poistettu. Peruskorjaamiseen aloittamiseen on varattu ensi vuodelle 250 000 euroa, ja töihin on tarkoitus hakea valtionrahoitusta. Laitilan ehdotus meni läpi täpärästi äänin 6–5. Hän sanoo kokoomuksen olevan tyytyväinen yhteistyöhön, jota keskustan kanssa on tehty. Joskus pitää ajatella muutakin kuin euroja. Suomisen kommenteista paistaa pettymys erityisesti kokoomuksen suuntaan. Hänestä ei ole järkevää, että yhtenä vuonna kaupunki järjestää yt-neuvotteluita henkilöstömenojensa leikkaamiseksi, toisena vuonna lisää henkilöstöään. LOIMAAN KOKOOMUKSEN puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Tiina Perho naurahtaa, ettei kokoomus ole kenenkään apueikä tukipuolue. Maanantain hallituksessa kotihoitajien kohtalosta äänestettiin kahdesti. Kentän paikka vaihtuu todennäköisesti Urheilukeskukseksi.. – Emme voi vain puhua kauniita ja toimia toisin, hän sanoo viitaten puheisiin panostamisesta kotihoitoon, mitä esitettiin vuodeosastouudistuksen yhteydessä. Hän uskoo väännön kotihoitajista jatkuvan valtuustossa. – En tiedä, ohjaavatko tulevat vaalit päätöksessä enemmän kuin järki. Tekonurmikentän paikka on vaihtumassa Urheilukeskukseksi Loimaa Lari Kiviranta Kaupunginhallitus jätti ensi vuoden budjetin vielä valmisteltavaksi, koska investointien sekä teknisen ja ympäristöpalvelukeskuksen osalta budjetissa on viilattavaa. Nimimerkki ha-ha Turun Sanomien keskustelupalstallla netissä 7 Torstaina 3. Hän pohjasi esityksensä perusturvalautakunnan aiempaan ehdotukseen. – Vasemmisto on perinteisesti ratkaissut asiat henkilöstömäärää lisäämällä. HENKILÖSTÖN puolella myös aiempi lisäysesitys esija perusopetuksen kuraattorista palautettiin, vaikka se oli pyyhitty pois budjetin karsintavaiheessa. – Teemme itsenäistä politiikkaa, eikä tällä ole mitään tekemistä kuntavaalien kanssa. Tyyskänen pitää törkeänä sitä, että kotihoidon lisäykset oli karsittu budjetin tasapainottamisvaiheessa. Maanantain kaupunginhallituksen jälkeen politiikan kahvipöytäkeskusteluissa arvuuteltiin jo sillä, onko keskustan ja kokoomuksen pitkällinen yhteistyö Loimaan päätöksenteossa jäämässä historiaan. Hän muistuttaa, että vuodeosastouudistuksen yhteydessä valtuutetut lauloivat yhdellä suulla, kuinka kotihoidon henkilöstöä pitää lisätä, kun vuodeosastopaikat vähenevät. – Hallituksessa käydyn keskustelun perusteella Keskuskoululle tekonurmikenttää ei kuitenkaan tule, vaan Urheilukeskukseen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teuvo Suominen (kesk.) huomauttaa viitaten urheilukenttään, joka sijaitsee Puistokadun koulun ja pesäpallokentän lähellä. Hänestä lisätyöntekijät kotihoitoon pitäisi löytää sote-keskuksen sisältä eikä perustaa uusia toimia. Hän viittaa siihen, että ensi vuodelle on budjetoitu noin 40 000 kotihoidon käyntiä enemmän kuin tänä vuonna. Suominen sanoo tämän edellyttävän sitä, että ratkaisu on kustannusneutraali eikä lisää henkilöstömäärää. marraskuuta 2016 Kotihoitajien lisäykset palautettiin osittain kaupungin budjettiin Loimaa Lari Kiviranta Kaupunginhallituksen puolesta Loimaalle voidaan palkata ensi vuonna kolme uutta työntekijää kotihoitoon. Perho korostaa, että maanantain hallituksen kotihoitaja-asiassa kyse oli kokoomuksen puolelta puhtaasti yksittäisestä asiakysymyksestä. Laitilan esitys voitti Tyyskäsen ehdotuksen äänin 8–3. Keskustan jäsenet äänestivät pohjaesityksen puolesta. Vasemmistoliiton jäsen Eveliina Tyyskänen esitti, että kotihoitoon perustetaan viisi uutta toimea. Suomisen mukaan kolmen uuden kotihoitajan toimen perustaminen merkitsee vuodessa noin 120 000 euron lisämenoja ja kaupungin ensi vuoden tuloksen painuvan miinukselle. Hän sanoo kokoomuksen olevan jatkossakin valmis tarkistamaan kaupungin henkilöstömääriä ja pitämään kaupungin talouden tasapainossa. Budjetti tulee kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi vasta joulukuussa. Kaupunginjohtaja oli muuttanut budjettiesitystään voimakasta pulinaa herättäneiden liikuntapaikkainvestointien osalta (LL 4.10. – Yhteistyö ei ole päättymässä meidän osaltamme. Hallitus äänesti ensin muutosesityksistä. Tyyskänen pitää lisähenkilöstöä perusteltuna, koska kotihoidon tarpeen arvioidaan kasvavan. PAIKALLISIA LAINA Ei ole mitään järkeä, että meillä myydään vuoden ympäri parsaa, joka tuotetaan rutikuivassa Perun autiomaassa. LARI KIVIRANTA Tekonurmikenttä on saamassa rahaa ensi vuodelle. Nyt he ovat saaneet kokoomuksen tukipuolueekseen. Suvi Sojamo Maaseudun Tulevaisuudessa LAINA Tilastojen mukaan kaikkein vaarallisinta on syntyminen, sillä siinä ryhmässä kuolleisuus on 100 prosenttia. Perho kuittaa tulkinnan ennenaikaisena. Valtuusto ratkaisee viime kädessä muun muassa kotihoitajien lisäysten kohtalon. EVELIINA TYYSKÄNEN on sikäli tyytyväinen, että edes kokoomuksen esitys kolmen lisätyöntekijän palkkaamisesta meni läpi. Kaupungin maksuosuus tekonurmesta on satatuhatta euroa. KOKOOMUKSEN jäsen Marja-Liisa Laitila toi tämän jälkeen esityksen, jossa kotihoitoon esitettiin kolmea työntekijää eli yhtä fysioterapeuttia ja kahta lähihoitajaa. Laitila luonnehtii esitystään kompromissiksi toisaalta kentän tarpeiden, toisaalta kaupungintalouden tiukan budjettikehyksen välillä. ja 27.10.). Kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Tiina Perho (kok.) Keskustasta arvostelua kokoomusta kohtaan Loimaa Lari Kiviranta Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teuvo Suominen (kesk.) korostaa, ettei keskustalaisten äänestyskäyttäytyminen tarkoita sitä, että puolueessa vastustetaan kotihoidon lisäresurssia. Työt Hirvikosken urheilukentällä on tarkoitus saattaa päätökseen vuonna 2018. Esityksessä Hirvikosken urheilukentän peruskorjaaminen on jaettu kahdelle vuodelle. Tämän jälkeen äänestettiin kaupunginjohtajan pohjaesityksen ja Laitilan muutosesityksen välillä. Hallitus hyväksyi omalta osaltaan ensi vuoden tuloja kiinteistöveroprosentit, jotka säilyvät ennallaan. – Kaupunginjohtajan pohjaesitys sisälsi sen, että asia hoidetaan sisäisillä siirroilla, hän huomauttaa ja sanoo keskustan jättäneen hallituksessa ponnen, jotta näin tapahtuu
. Piirissä pidetään välttämätöntä aloittaa valmistelu Loimaan ja Vakka-Suomen sairaaloiden leikkaustoiminnan lopettamisesta. MINISTERIÖN ratkaisun jälkeen sairaanhoitopiiri voi joko laajentaa sairaaloiden palveluita päivystysasetuksen edellyttämälle yhteispäivystyksen tasolle tai karsia palveluita niin, että päivystys ei ole enää ympärivuorokautista. NOPEASTI HYVÄÄN HOITOON terveystalo.com Humalistonkatu 9–11 puh. marraskuuta 2016 TERVETULOA TERVEYSTALOON IMPLANTTIPÄIVÄT KE 9.11. KLO 8–20 TERVEYSTALO HAMMAS-PULSSISSA Yleisöluento 17.00-18.00, EHL Kimmo Vähätalo ja EHL Päivi Hirvikangas Puuttuvien hampaiden korvaaminen implanteilla – hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa huomioon otettavia seikkoja. Hänen mukaansa piirin pyrkimyksenä ei ole kiirehtiä leikkaustoiminnan lopettamista, koska piiri on ollut tyytyväinen muun muassa Loimaan sairaalan vatsaelinkirurgiaan. marraskuuta. Pöytyän kirkkoherra Matti Kaipainen sanoo paineita veron nostolle olevan, mutta hän uskoo, että henkilöstökuluista on mahdollista saada säästöjä Oripään liittyessä Pöytyän seurakuntaan. LARI KIVIRANTA. Mahdollisuus hammaslääkärin tekemään maksuttomaan arvioon implanttihoidosta ja sen kustannuksista. Sairaalan yöpäivystyksen lopettaminen hallituksessa Loimaa Lari Kiviranta Sosiaalija terveysministeriö ei myöntänyt sairaanhoitopiirille poikkeuslupaa perusterveydenhuollon erillispäivystyksen järjestämiselle Loimaan ja Vakka-Suomen sairaaloissa. Tämä tarkoittaa käytännössä iltaaikaisen päivystyksen turvaamista niin pitkälle kuin tarpeellista sekä vuodeosastojen yöaikaisten konsultaatiomahdollisuuksien parantamista. PIIRIN hallitukselle annettu esitys edellyttää myös, että hallitukselle valmistellaan esitys Loimaan ja Vakka-Suomen sairaaloiden leikkaustoiminnan keskittämisestä siihen hallituksen kokoukseen, joka seuraa terveydenhuoltolain muutosten hyväksymistä. Ministeriö ei antanut poikkeuslupaa järjestämiselle Tyksin Loimaan sairaalan yöpäivystystä ja leikkaustoimintaa puidaan sairaanhoitopiirin hallituksessa ensi tiistaina. YMPÄRIVUOROKAUTINEN päivystys lopetettaisiin siten, että potilaiden tarvitsemat palvelut heikkenevät mahdollisimman vähän. 8 Torstaina 3. Luentopaikka: Terveystalo Pulssi, Humalistonkatu 9–11, Turku. Voit varata ajan arviointiin puh. Setälä kertoo anestesiaa edellyttävän leikkaustoiminnan päättyvän Loimaan sairaalasta viimeistään vuoden 2018 alusta, jos maan hallituksen lakiesitykseen ei tule muutoksia ja lievennyksiä. Päätös merkitsee sitä, että oripääläisten kirkollisvero laskee nykyisestä 1,85 prosentista. Ministeriön perusteluissa mainitaan muun muassa, että yöaikaisten potilaiden määrä on pieni Loimaalla ja Uudessakaupungissa ja että kyseisten sairaaloiden etäisyys Turun yliopistosairaalaan on suhteellisen lyhyt ja kulkuyhteydet hyvät. krs (käynti apteekin viereisestä ovesta). Luentosali: Akatemia, 0. Sairaanhoitopiirin johtajan esityksen perusteella hallitus edellyttää Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitosta lopettamaan yöpäivystyksen kyseisistä sairaaloista niin pian kuin se on ostopalvelusopimusten kannalta mahdollista ja toiminnallisesti järkevää, viimeistään ensi vuoden huhtikuun loppuun mennessä. . Ylimääräisten seurakuntavaalien varsinainen vaalipäivä on 13. SAIRAANHOITOPIIRIN johtaja Leena Setälä vieraili Loimaalla maanantaina kertomassa sairaalan tilanteesta paikallisille virkamiehille ja luottamushenkilöille. Kahvitarjoilu. Oripään seurakunta liittyy Pöytyän seurakuntaan ensi vuoden alusta. Setälä sanoo, että muutosten jälkeen Loimaan sairaalassa keskitytään siihen, että siellä on erikoissairaanhoitoa tarjolla nykyistä kevyemmässä muodossa, esimerkiksi erikoisalojen avohoitopalveluita, tutkimuksia, pientoimenpiteitä ja kuntoutusta. (02) 2777 000 ma–pe 8–20, la–su 8–17 Oripääläisten kirkollisvero laskee ORIPÄÄ, PÖYTYÄ Pöytyän kirkkovaltuusto päätti säilyttää seurakunnan veroprosentin 1,75:ssä ensi vuonna. (02) 2777 000 tai luennon jälkeen Hammaspulssin ajanvarauksesta. Piirin virkamiesjohdossa katsotaan maan hallituksen lakiesityksen tarkoittavan sitä, että vaikka poikkeuslupa perusterveydenhuollon päivystykselle olisikin myönnetty, anestesialääkäriä edellyttävä leikkaustoiminta pitäisi lopettaa Loimaalta ja Vakka-Suomesta viimeistään uuden sääntelyn myötä. Lisäksi ensihoidon ja alueen kotisairaanhoidon, kotisairaaloiden ja yöpartioiden yhteistyötä pitäisi lisätä, jotta sairaankuljetusten työmäärä ei lisäänny kohtuuttomasti. Piirin virkamiesjohto on päätynyt jälkimmäiselle kannalle, koska yhteispäivystyspisteen perustaminen Loimaalle ja Uuteenkaupunkiin olisi todennäköisesti mahdotonta muun muassa henkilöstön saatavuuden kannalta. VARSINAIS-SUOMEN sairaanhoitopiirin hallitus käsittelee ensi tiistaina yöpäivystyksen lopettamista Tyksin Loimaan ja Vakka-Suomen sairaaloista
Viime vuoden alusta alkaen Valonian toiminta siirtyi osaksi Varsinais-Suomen liiton organisaatiota. – Haettiin paljon tietoa liitolta ja piiristä. Tuntuu, että nykyään ei ole samaa. Nimi ja maailmakin on muuttunut 70 vuoden varrella, mutta jotain on pysynyt tasan samanakin ammattiyhdistystoiminnassa. – Jäsenistön edunvalvonta ei ole mahdollista ilman yhteistyötä, hän muistutti. Oli palkka-asiat esimerkiksi helpompi järjestää. Hän iloitsi myös siitä, että edelleen yhdistyksessä on 228 jäsentä, joista 85 on jopa alle 30-vuotiasta. Hän toivoi, että yhdessä ja yhteistuumin saataisiin lisää työpaikkoja aikaan. Osallistumisesta päätti tekninen lautakunta. Hänelle yhdistyksen toiminta on intohimoinen harrastus, jossa oppii uusia asioita, pääsee verkostoitumaan ja hauskaakin on. Tapaus sattui maanantaina aamupäivällä. 1 1 . – Se oli se kaveruuden tuntu. 9 Torstaina 3. ä ä v y h t e e t a n a a k k a is a a j a t si m O a j i k k n a p a is k u n n e l a t a a s is a n i u t e a n is i a t h o k ö li k n e H . KAUPUNGIN TERVEHDYKSEN juhlaan toi valtuuston puheenjohtaja Tarja Mäki-Punto-Ristanen. Valonian eli Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskuksen tavoitteena on auttaa Varsinais-Suomen kuntia, yrityksiä sekä asukkaita pienentämään hiilijalanjälkeä sekä parantamaan ekotehokkuutta ja vastuuta ympäristöstä. Tulevalla kaudella yhteistyö laajenee koskemaan yleisemmin vesiensuojelua, kun aiemmilla kausilla toiminta on painottunut haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyä koskevaan neuvontaan. marraskuuta 2016 Loimaa Kati Uusitalo Loimaan Teollisuustyönjohtajain ja -virkailijain Yhdistys, Loimaan teollisuustoimihenkilöt ry, Loimaan Seudun Toimihenkilöt Pro ry. 1 i a t s r o T . Arjen käsikirja tietysti juhlankin Sanovat liuskaksi, mutta ihmeen paljon tähän mahtuu.... KATI UUSITALO Oripää jatkaa mukana vesiensuojelussa ORIPÄÄN kunta osallistuu myös uudelle Valonian vesiensuojeluja vesihuoltoyhteistyön kaudelle 2017–2020. p o e m m a m o # Yhteisiä etuja valvotaan edelleen . Minulle, minulle, minulle. Muutaman vuoden päästä on analyysin paikka, hän viittasi kiky-sopimukseen. . YHDISTYKSEN HISTORIAAN perehtynyt Timo Jalasjoki oli tiivistänyt yhdistyksen 70 vuotta ja vähän enemmänkin yhteen A4-paperiin. a o l u t e v r e T ! e ll i v h a k n o k ii v i k k n a p s u u s O . 8 i a t s ii T P O n o r a t s a l A 1 1 . Nykyinen yhteistyökausi päättyy tämän vuoden lopussa. a ti o is a a ti e p u e ll u n is i k k i a k t a v o is ä s s ö t y ä k ä tt e , n a a m a t si m r a v e l u T . Oripään kunnan maksuosuus Valoniayhteistyöstä on asukasluvun perusteella tuhat euroa vuodessa. Hän arvelee, että ammattiliittojen toimintaa ei nykyään myöskään tunneta, mutta ymmärtää, että nuorilla ei ole kokemusta erilaisista ajoista. Samaa pohtii peräti 1950-luvulta yhdistyksen toiminnassa mukana ollut Laimi Miikkulainen. Autoilija kaahasi Kantatiellä LOIMAA Keski-ikäistä miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. PRON EDUSTAJISTON puheenjohtaja Osmo Salo arvioi, että vielä juhlitaan 80ja 90-vuotisjuhliakin. PARHAANA KOKEMUKSENA puheenjohtajana pitkään toiminut Arja Lukka pitää sitä, kun ammattiyhdistykset pitkän lakon aikaan istuivat saman pöydän ääressä, ja sopivat asioista yhdessä – ja pöydän ääressä yhtä mieltä olivat tavallisesti eri tavoin ajattelevatkin, kaikki kommunisteista myös niihin, jotka olivat vähän ”olevinaan”. 7-kymppisten juhlavieraat joutuivat tähtäilemään sukkahousuihin pujotetulla perunalla tulitikkuaskia maaliin kuokkavieras Esteri (Eija Talvitie) kannusti voimakkaasti ”entisiä heilojaan”. Mutta hauskaakin saa ammattiyhdistystoiminta olla Ammattiyhdistystoiminta voi olla näinkin hauskaa. Aiemmin isäntänä toimi Turun kaupunki. 1 1 i a t n a j r e P P O n u d u e S n a a m i o L P O n u d u e S n ä li ll e M n a a k i a e m m a a s ä s s e d h Y . . Poliisin liikenneryhmä mittasi tutkalla henkilöautolle nopeuden 133 km/h kantatie 41:llä paikassa, jossa on 80 km/h nopeusrajoitus. – Liitolta on saanut paljon tietoa ja koulutusta sekä apua kaikkeen, mitä keksii pyytää, nykyinen puheenjohtaja Päivi Virtanen totesi. e ll i u m a j is e ll e s tI . Yhteisiä etuja valvotaan edelleen. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. – On arvokasta, että Loimaalla on hyviä ja toimivia yrityksiä. – Nyt elettävä ajanjakso jää merkittävällä tavalla historiaan. Kaikki ajavat vain omaa asiaansa. – Jäsenet uskovat, että yhdistys edustaa juuri heitä. 1 1 . P O n a a m ä s t e M P O n e o ji n ii N . – Mitä olisi tapahtunut, jos emme olisi silloin ajaneet yhteisiä asioita. Valonia on tuottanut Varsinais-Suomen kunnille haja-asutusalueiden jätevesineuvontaa ja muuta vesiensuojeluun liittyvää toimintaa 15 vuoden ajan. Työnantajatkin pitivät hyvänä, että ohjeet tulivat selkeästi siitä, mitä kenellekin kuuluu. a t si u l e v l a p s u t u u k a v .t u d e t a v u l u u k e m m a m o /
Vetovoimaa on erityisesti logistiikkaalalla, sosiaalija terveysalalla ja hiusalalla, joka on nuorten kestosuosikki. KITI SALONEN Seiskaluokkalaiset Sofie Grönroos, Essi Ryösä ja Laura Salminen pääsivät messuilla Aleksi Rantalan, Miia Reimanin ja Noora-Maria Ahosen kammattaviksi. LOGISTIIKKA-ALAN kolmannen vuoden opiskelija Katariina Alho tietää, että ysiluokkalaisen ei ole helppoa päättää, mitä haluaisi tehdä isona. Lisäksi logistiikka-alan opiskelijat järjestivät tasatunnein non-stop-kyydityksiä rautatieasemalta Hirvihoviin. – Yleensä nuoret, jotka haluavat päästä aidosti tekemään käsillään, tulevat meille, Lähde kertoi. Alan työllistymismahdollisuudet eivät näytä kiinnostavan nuoria, Lähde ja opettaja Paula Kairinen ihmettelivät. Tiistain ja keskiviikon aikana Novida kyyditti messuille 860 oppilasta Loimaan, Auran ja Pöytyän yläkouluista, joista valtaosa Novidan opiskelijoista tulee. 10 Torstaina 3. Viime vuonna 10 prosenttia Novidan opiskelijoista erosi oppilaitoksesta. Messut olivat avoinna iltaan, jotta myös nuorten vanhemmat ja aikuiskoulutuksesta kiinnostuneet pääsivät tutustumaan Loimaalla tarjolla oleviin 15 koulutusalaan. Koulutusmessut panostivat konkretiaan, sillä joka kymmenes ammattiopiskelija keskeyttää tai vaihtaa alaa Aleksi Aholalle oli peruskoulun jälkeen selvää, että hän haluaa ammattiopistoon opiskelemaan sähköja automaatioasentajaksi. Salmista (edessä) ammattiopisto kiinnostaa lukiota enemmän, mutta oma ala on vielä keksimättä. NOVIDAN LOIMAAN toimipisteissä on haettavana noin 330 aloituspaikkaa. Alho opiskeli yläkoulun jälkeen parturikampaajaksi ja oli vuoden alan töissä. Ahosesta hiusalalla on tärkeää tykätä työskennellä ihmisten parissa. AURAN YHTENÄISKOULUN seiskaja kasiluokkalaiset pitivät ammatillista teemapäivää kivana vaihteluna mutteivat ihan osanneet sanoa, löytyikö messuilta oma tuleva ala. . Realistisen kuvan syntymistä opintoaloista haluttiin painottaa, sillä Lähteen mukaan liian moni nuori hakeutuu väärälle alalle. On tärkeää näyttää nuorille, että on näin paljon mahdollisuuksia, Emilia Mäkilä, 13, mietti. Venla Ojala (vas.) haluaisi isona lääkäriksi. – Haluamme, että messujen jälkeen jokainen kävijä varmasti tietää, että Novida on alueemme ammattiopisto ja myös lukio vuodenvaihteen jälkeen, pedagoginen rehtori Petri Lähde kertoi. Työkseen hän haluaisi tehdä kiinteistöjen sähköasennuksia. Lähihoitajien messuosastolla Ojala, Sanni Papinkivi ja Siiri Ojanen harjoittelivat hätäensiapua Logistiikka-alan opiskelija Katariina Alho ohjeisti Emilia Mäkilälle, Tommi Haapaselle ja Emil Mellaselle, kuinka ajosimulaattori toimii. . Alho uskoo kahden vuoden välein järjestettäväksi suunniteltujen koulutusmessujen antavan hyödyllistä tietoa niille nuorille, joilla on jo aavistus siitä, mikä ala voisi kiinnostaa. – Minua kiinnostavat taiteet, kirjallisuus ja ihmisten kanssa toimiminen, joten menen ehkä lukioon. marraskuuta 2016 Loimaa/Hirvikoski Kiti Salonen Ammattilainen pärjää aina! -messut esittelivät Hirvihovissa Lounais-Suomen ammattiopisto Novidan koulutustarjontaa. – Kaikkia palvelisi, että oma juttu löytyisi heti eikä vuosia menisi hukkaan, Kairinen huomautti. Nyt haluan kokeilla, onko minusta tähän. – Vanhemmat voisivat vedota nuoriin koneja metallialan suhteen. – Minulta on kyselty, millaista opiskelu on, paljonko se maksaa ja onko se mukavaa. Heistä 8 prosenttia ei työllistynyt tai hakeutunut muihin oppilaitoksiin. – Kun minut lomautettiin, ajattelin, että lähden ihan toiselle alalle. Käytännönläheisten messuosastojen tavoitteena oli luoda realistista kuvaa ammattiopinnoista.. Kannustan käyttämään myös mahdollisuuden päästä tutustumaan koululle. Miten kivuta juuri oikeaan ammattiin. Messuosastoilla kävijät saivat muun muassa kiivetä sähkötolppaan, istua parturi-kampaajan asiakkaaksi ja jutella oppilaitoksen väen kanssa
Kuvista koostettu Meidän maatalousmaisemamme -verkkonäyttely on nyt esillä Suomen maatalousmuseo Saran kotisivuilla, osoitteessa http://www. a t si u d e a j n a p m a k n a a m e l u u k e l u T ! a is a n i e k r ä t is ä m ä l e a t u u k a V ä v i ä p i v h a K . Hänen ja puoliso Jorma Oksmanin mukaan taidemarkkinoilla on nyt piristymisen merkkejä eli kauppa on alkanut käydä paremmin. Samoissa tiloissa toimii myös taidelainaamo, joka on kuulemma saanut hyvän vastaanoton. 6 1 5 4 . Taiteilijan taustalla näkyvät teokset Mamin syliin (2016) sekä Reissunaiset (2016). Koskia Loimijoen varrelta löytyy Forssasta, Jokioisilta, Loimaalta ja Huittisista. 1970) on pystyttänyt taidenäyttelyn Loimaan ydinkeskustaan. OSAN TÖISTÄ Oksman on maalannut Unkarissa viime kesänä. Näyttelyssä on esillä nelisenkymmentä työtä. Se tarjoaa valokuvauksen harrastajille monipuolisia kuvausaiheita ja mielenkiintoisia kuvakulmia jokaisena vuodenaikana. Joki on pituudeltaan 114 kilometriä, ja se on Kokemäenjoen suurin sivuhaara. Maisemaa ei tarkasteltu vain yleisellä tasolla, vaan aiheeseen tartuttiin myös oman persoonan kautta: kuvissa vilahtelee myös oppilaille henkilökohtaisesti merkityksellisiä asioita. 1 1 . Loimijoki virtaa Suomen parhaiden maanviljelysmaiden halki. Unkarin valo on lämpimämpää kuin Suomessa, jossa valo on sinertävänharmaata. Lähiaikoina syntyneistä töistä on ripustettuna muun muassa 1950ja 1960-lukua henkiviä maalauksia naisista. 1 1 e P • n a a k u m is e e tt i a li lii b o m a m o a t o ! a o l u t e v r e T e m m a m o # . 1 1 . Vaikka savisten peltojen johdosta vesi on sameaa, soveltuu se esimerkiksi virkistyskäyttöön. Paula Oksmanin taidetta entisen Tiimarin tiloissa (Heimolinnankatu 10, Loimaa). Kuviin päätyi myös maisemaa symboloivia yksityiskohtia. Avoinna 3.–13.11. Toinen vahva perustelu oli tyypillisyys, jolloin kuvauskohteeksi valikoitui maisema, joka koettiin omalle seutukunnalle tavanomiseksi. päivittäin kello 12–18. Juuri nyt Paula Oksman on innostunut kerroksellisuudesta, jota punasävyinen Just a perfect day -työ edustaa. Näyttelykuvia valitessaan luokat pohtivat mikä maisemassa on heidän mielestään merkityksellistä. Se alkaa Tammelan Pyhäjärvestä, kulkee Forssan ja Loimaan kautta liittyen Huittisissa Kokemäenjokeen. 11 Torstaina 3. Kuvia näyttelyssä on 13 valokuvaajalta. e e l u t ä v y h ä s s e d h Y Tyylikkäitä naisia ja tuliaisia Unkarista Loimaa/Heimolinnankatu Sampsa Hakala Jo kahdeksanvuotiaana taiteesta kiinnostunut ja ammattimaisena taidemaalarina 25 vuotta toiminut ypäjäläinen Paula Oksman (s. VALITUISSA KUVISSA ja niiden perusteluissa esiin nousi vahvana maiseman kauneus. 1 1 . 1 1 . – Olin siellä kansainvälisellä taideleirillä, joka järjestettiin vanhassa Pappenheimin linnassa. Oksmanin taidetta tuntevat löytävät seiniltä myös tuttuja lapsiaiheita, kissoja sekä asetelmia. on avoinna Ateljee Hulmin yläkerrassa Loimaalla. 7 a M • ä y l e tt is e n o v i P a j n ili i b o m P O ä v i ä p s a p il o p p i H . Yleisö voi tutustua teoksiin arkisin klo 17–19, lauantaisin klo 10–15 ja sunnuntaisin klo 12–18. Oksmanilla on ateljee-galleria Ypäjän Palikkalassa Kymppitien varrella. SAMPSA HAKALA Loimijoki kuvauskohteena Kameroiden vuosinäyttelyssä Loimaan kamerat ry järjestää vuotuisen valokuvanäyttelyn. 9 o l k a ll u d a k n e s i ö m ä n i ä V ä v i ä p i g i D . Vuonna 2016 Suomen maatalousmuseossa viikon teemana oli maatalousmaisema.. Jouduinkin muokkaamaan siellä tehtyjen töiden väriä Suomeen palattuani, Oksman kertoo. 8 i T • 5 1 3 1 a j 2 1 1 o l k e ll is p a l a t s u a l a a m o v s a k , a u li o jr a t • s y t ä ll y e ll i v a tt i o l a n e si m ä t s ä ä s a j e ll ij ä t n e j h y t n a a p p il ä v i ä p a v r u t s y e v r e T . Koululaisten maisemakuvista luotiin verkkonäyttely Ypäjäläisen Kartanon koulun, Kosken seudun yläasteen ja Loimaan Keskuskoulun oppilaat kuvasivat lokakuussa Mennään museoon! -viikon aikana maatalousmaisemaa lasten ja nuorten näkökulmasta. sarka.fi/ajankohtaista/ nayttelyt/meidan-maatalousmaisemamme/ Oppilaat valitsivat kuvauskohteensa itse. Loimaan kamerat ry:n vuosinäyttely Heijastuksia Loimijoessa 5.–13.11. Kokemus oli erittäin mielenkiintoinen jo senkin vuoksi, että valo on KeskiEuroopassa ihan erilaista kuin Suomessa. Näyttelyyn mukaan valittiin yli sadasta ehdokkaasta 28 teosta, jotka kuvaavat Loimijoen maisemia ja ympäristöä moninaisin tavoin. Valtakunnallista koululaisten museoviikkoa eli Mennään museoon! -viikkoa vietetään vuosittain lokakuussa. Aiheeksi valikoitiin seutukunnan tärkein vesistö, Loimijoki. 1 o T • . marraskuuta 2016 a i m u t h a p a t ä n n y ä t n o o k k ii v P O 5 1
– Värit ovat minulle todella tärkeitä. 12 Torstaina 3. Maalaukseni eivät ole ihan realistisia, vaan sekä väri että elementit voivat olla erinäköisiä kuin ne voivat olla luonnossa. Asiointi on helppoa paikallisen asiantuntijan kanssa. Tällä kertaa minulla ei ole mitään erityistä teemaa. Kokouksessa alustanut kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä korosti, että maakuntahallinnon uudistuessa kunnalla säilyvät edelleen tärkeät tehtävät, kuten muun muassa elinvoimaan, koulutukseen, kaavoitukseen, ympäristöön, kulttuuriin ja terveyden edistämiseen liittyvät tehtävät. Teosten värit eivät ole aina todenmukaisia. – Siellä maalataan 1400–1600-lukujen mestareiden tekniikalla öljyväreillä. Valmistui kuvataiteilijaksi AlfaArt -taidekoulusta vuonna 2014. Henkilöauton kuljettaja jatkoi matkaansa pysähtymättä. . Voit olla Säästöpankin asiakas jo huomenna! Ota yhteyttä ja me teemme vaihdon kanssasi vaivattomasti. Maalauksiin tulee 15–20 ohutta läpikuultavaa kerrosta. Luonto on hänelle tärkeä, ja ulkomaan matkojen lisäksi juuri luonto herättää hänessä inspiraation maalata ja ideoida tauluja. Tutkitusti tyytyväiset asiakkaat. Kuukantalossa Loimaalla. MARIANNE ROVIO Keskusta haluaa erikoissairaanhoidon lähipalveluiden jatkuvan LOIMAA Keskustan Loimaan paikallisyhdistykset ja kunnallisjärjestö kokoontuivat Loimaan kaupungintalossa sunnuntaina 23.10. Ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja sai väistettyä niin paljon, että törmäys oli melko lievä. Elisa Haapasalon akryylimaalaukset Syksy on tullut (2016) ja Iltarusko (2016) ovat esillä muiden värikkäiden taulujen kanssa Kuukantalossa marraskuussa. . Parhaillaan Haapasalo opiskelee Tampereella vanhojen mestareiden tekniikkaa. Teosteni hyönteiset symboloivat elämän lyhyyttä, hetkellisyyttä ja tässä hetkessä elämisen tärkeyttä. . Näyttely on avoinna ma–ke klo 16.15–18, pe klo 15.15–18 ja la sekä su klo 14–18. Keskeisempänä tavoitteena on kaupungin peruspalvelujen turvaaminen ja elinvoiman vahvistaminen. Loimaalla ja VarsinaisSuomessa on tärkeä hyödyntää muun muassa laivanrakennuksen, teknologiateollisuuden, biotalouden ja matkailun mahdollisuuksia. Poliisipartio tavoitti autoilijan hetken kuluttua Huittisissa. 010 430 900 *) | www.saastopankki.fi/liedonsp *) Puhelu kiinteästä liittymästä 8,35 snt/puh. Maalatessa rentoudun todella paljon, ja samalla kykenen prosessoimaan omia ajatuksiani aivan uudella tavalla. Henkilöauto törmäsi ajoneuvoyhdistelmään LOIMAA Henkilöauto törmäsi kuorma-auton ja perävaunun muodostamaan ajoneuvoyhdistelmään maanantaina puolenpäivän aikaan Kakkostiellä. . Tätä edellyttävät keskustan mukaan ehdottomasti sairaanhoitopiirin strategia, kaupungin kanssa käydyt keskustelut aiemmin ja palvelujen turvaaminen koko sairaanhoitopiirin alueella. Johtokuntaan valittiin Pekka Ahokas, Teija Ek-Marjamäki, Helena Kalsi, Tuomas Lankinen, Tuomas Levomäki, Valtteri Markula, Teuvo Suominen, Ilkka Uusitalo, Heikki Vainio ja Päivi Vanha-Perttula. Keskusta totesi tavoitteenaan olevan asettaa kuntavaaleihin laaja ehdokasjoukko koko kaupungin alueelta. Linnut symboloivat taas vapautta, kykyä nousta asioiden yläpuolelle, ottaa niihin etäisyyttä ja tarvittaessa sopeutua muutokseen, ottaa ikään kuin uusi suunta tilanteen vaatiessa. 3. Talouskasvu on alkanut ja työllisyys paranee. Osittain teoksissa ilmenee myös abstraktisuutta, Haapasalo kertoo. Haapasalo maalaa mielellään yksin omassa rauhassa. + 6 snt/min., matkapuhelimesta 8,35 snt/puh. Mieskuljettaja puhalsi alkometriin nolla promillea.. Tämän näyttelyn teoksilla haluan erityisesti tuoda väriä ja iloa syksyn pimeyteen. Entä jos Kolme hyvää syytä tulla Säästöpankin asiakkaaksi: 1. Eniten nautin maalaamisesta kesällä, jolloin voi maalata ulkona. Parhaimmillaan maalaaminen on meditatiivista puuhaa, jossa ajantaju häviää. Näyttelyssä minulla on mukana Italiassa maalaamiani teoksia. marraskuuta 2016 VAIHTAMALLA PARANEE. Hän korosti myös, että Sipilän hallituksen toimesta Suomeen on palautettu tekemisen meininki. – Kotona maalaan mielelläni ihan omien ajatusteni kanssa. Lisäksi käynyt useilla taidekursseilla ulkomailla. Kuukantalossa pääsee tutustumaan Haapasalon maalauksiin marraskuussa. Henkilöauto ajautui jostain syystä vastaantulevien kaistalle ja törmäsi ajoneuvoyhdistelmän perävaunuun. – Olen käynyt kolmena viimeisenä syksynä Italiassa maalauskursseilla, ja sieltä saa taas hankittua uusia oppeja ja ideoita. Puut ja niiden juuret symbolisoivat elämää, kasvua ja uusiutumiskykyä. Avajaiset ovat 6.11. Kotoisin Uudestakaupungista, mutta työskentelee Loimaalla terveyskeskuslääkärinä. LIEDON SÄÄSTÖPANKKI | KAUPPALANKATU 9-11, LOIMAA P. Ajankohtaisena asiana keskustelussa tuli esille kirurgisten lähipalvelujen, päiväkirurgian ja päivystyksen jatkuminen Tyks-Loimaalla. Elisa Haapasalon maalauksia 6.– 13.11. Väreistä energiaa syksyyn Loimaa/Kuukantalo Marianne Rovio Raikkaat ja pirteät värit merkitsevät paljon Elisa Haapasalolle. HAAPASALON TEOKSISSA linnut, hyönteiset ja puut näyttelevät pääosaa. + 17,17 snt/min. HÄN MATKUSTAA mielellään myös maalauskursseille ulkomaille. 2. Värien iloisuus näkyy myös hänen maalaustaiteessaan. Kunnallisjärjestön puheenjohtajana jatkaa Jorma Laaksonen, varapuheenjohtajana Hannu Härmäaho ja sihteeriksi valittiin Jirka Laaksonen. – Viime aikoina olen maalannut puita, lintuja, perhosia ja sudenkorentoja. . – Maalaan mielelläni luontoaiheita. Haapasalon maalausten syksyn ruskan väriskaala luo iloa myös katsojalle syksyn pimeyden keskellä. Henkilöauto oli matkalla Huittisten suuntaan. Rahastonhoitajaksi valittiin Teija Laaksonen ja vaalipäälliköksi Tuomas Lankinen. klo 14–18. FAKTA Elisa Haapasalo . Tekniikkaa opiskellaan kopioimalla vanhojen mestareiden teoksia, pääasiassa muotokuvia. Yksilöllisempää palvelua ja huolenpitoa
PALVELEMME LA 5.11. Voimassa torstai–lauantai 3.–5.11. Riitan Herkku KOTIJUUSTO 11 90 kg PALVELUSTAMME: PALVELUSTAMME: SUOMALAINEN SUOMALAINEN 3 95 Voimassa to–su 3.–6.11. Partanen PORSAAN LEHTIPIHVIT 4 kpl, 400 g (9,86/kg) rs Kotimaista LEIPÄJUUSTO 480 g (9,56/kg) 4 59 pkt. Leipomo Verainen HAAMULEIVOS 2 KPL/RS 200 g (22,50/kg) 4 50 pkt 2 99 14 95 2 99 18 95 16 95 4 49 Suomi TOMAATTI 1. lk. 010 7645300 | Puhelut 0,0835 / puhelu + 0,1209 / minuutti. 3 95 kpl 79 kg Voimassa to–su 3.–6.11. Voimassa torstai–lauantai 3.–5.11. marraskuuta 2016 LOIMAA Aleksis Kiven katu 7, p. Leipomo Salonen WIENERPITKO TAI WIENERPITKO OMENA 400 g (9,88/kg) Voimassa to–su 3.–6.11. kg kg rs kg rs kg Perniön RASVATON SAUNAPALVIKINKKU NAUDAN TAKUUMUREA ULKOFILEE Nestle AINO-JÄÄTELÖT 900 ml (4,99/l) Partanen KARJALANPAISTI 400 g (7,48/kg) SAVULOHIFILEEPALA PALVELUSTAMME: PALVELUSTAMME: Voimassa to–la 3.–5.11. Voimassa torstai–sunnuntai 3.–6.11. lk. 13 Torstaina 3. Suomi PERUNA BELLA ROSA 1. Voimassa torstai–lauantai 3.–5.11. AVOINNA: ma–la 8–21 su 10–19 tok.fi Omistajan käyntikortti Voimassa torstai–sunnuntai 3.–6.11. KLO 10–19! HYVÄÄ PYHÄINPÄIVÄÄ! Ålandsmejeriet KARTANOJUUSTO 650 g (7,52/kg) 4 89 kpl SUOMALAINEN Ålandsmejeriet LE BARON BRIE 500 g (13,90/kg) 6 95 kpl Voimassa to–su 3.–6.11
Minulla on aikaa ja pieni hymy riittää korvaukseksi, Lindlöf pohtii. Nurmi uskoo, että kyse on tietämättömyydestä, sillä on varmasti vanhuksia, vammaisia ja muistisairaita, jotka kaipaavat ulkoiluseuraa, saattoapua hammaslääkäriin tai seuraa elokuviin. Henkilökohtaisen avustajan palkkaaminen edellyttää kunnalta saatua avustajapäätöstä. Kaukainen-Salmisen kanssa he ihastelevat kävelylenkeillä pihoja, tekevät ruskaretkiä, poimivat polun varrelta mustikoita ja käyvät torilla kuuntelemassa musiikkia. – Saan tapahtumia elämääni, kun lähden itse pois kotoa. Elämään tulee sisältöä, kun voi auttaa muita, Rautanen pohtii. Noin 25 tunnin koulutuksessa käsitellään muun muassa avustajakeskuksen toimintaa, erilaisia vammaisjärjestöjä, vammaislakia, erityisliikuntaa ja erilaisuuden kohtaamista. Avustaja voi auttaa asiakasta huomaamaan, kuinka paljon hän pystyy tekemään itsekin. – Koulutus ei ole edellytys vapaaehtoisena toimimiselle eikä sen käyminen sido vapaaehtoiseksi ryhtymiseen, Nurmi kertoo. Avustajatoiminta sopii minulle hyvin, sillä en tykkää näperrellä eikä aina jaksa lukeakaan. Kaukainen-Salminen kuuluu moniin yhdistyksiin, joiden tapahtumiin hän ottaa Rautasen usein mukaansa. Auttamishalu heräsi Rautasen hoitaessa Parkisonin tautiin sairastunutta isäänsä. Lindlöf on avustanut asiakkaitaan kampaajakäynneillä, ollut mukana konserteissa ja auttanut pitämään arkirutiineja yllä avustamalla kahvinkeitossa ja kananmunien kuorimisessa. – Ensimmäisellä asiakkaallani oli erinomainen huumorintaju. Erään näkövammaisen avustettavan kanssa Rautanen oli kurssilla jopa viikon yhteen putkeen. Naiset vitsailevat, että ”pyörätuolilla pääsee aina”. Se on asenteesta kiinni. Ensimmäinen kesä eläkkeellä meni häneltä ihmetellessä, mitä rupeaisi tekemään. Junan kyytiinkin he ovat joskus hypänneet ja hurauttaneet Turkuun tai Tampereelle. Rekisteröitymisen jälkeen hänen on mahdollista saada lisäkoulutusta, tukea alueohjaajilta, osallistua vertaistukija virkistysiltoihin sekä työnohjaukseen. RAUTANEN, 70, on Tuulensuun palvelukeskuksessa asuvien Alénin ja Kaukainen-Salmisen henkilökohtainen avustaja. Yhdessä he tekivät kymmeniä ryhmämatkoja kotimaassa ja veteraaniretkiä Karjalan taistelupaikoille, Pietariin ja Viipuriin. Avustajakeskuksen rekisterissä on Loimaalla noin 30 avustajaa ja 50 avustettavaa. – Itse olen kokenut koulutuksen niin, että sen käytyäni minulla on selkä, mihin turvata ongelmatilanteissa, vapaaehtoisena toimiva alastarolainen Mirja Lindlöf sanoo. – Ilman tätä minulla olisi hyvinkin tylsää. Honkanen sanoo avustajatoiminnan avartaneen omia näkökantoja sekä antaneen uusia ystäviä ja monia hienoja kokemuksia. Naisilla kemiat kohtaavat. – Näillä ihmisillä turhat kotkotukset ovat poissa, Lindlöf myötäilee.. RAUTASELLA ON tällä hetkellä kolme avustettavaa, ja hän käy lähes päivittäin jonkun luona. – Omatoimisuuden säilyminen on tosi tärkeää. – Kun me jotain päätetään, meitä ei pidättele mikään, Kaukainen-Salminen naurahtaa. – Sillä reissulla nuorentui ainakin kymmenen vuotta, Kaukainen-Salminen nauraa. Avustajakeskus välittää vapaaehtoisia avustajia ja henkilökohtaisia avustajia. Vapaaehtoiselle avustajalle asiakas maksaa seitsemän euroa kerta ja muut mahdolliset kulut, esimerkiksi elokuvalipun. – Neljän seinän sisällä elävälle voi olla elämys jo se, että pääsee asemalle katsomaan junia, Rautanen toteaa. Rautanen on myös Metsämaan kyläyhdistyksen puheenjohtaja, ja hän talkoilee Metsämaan Urheilijoiden bingossa. Hän esitteli, että olen hänen maksullinen ihmisensä, Lindlöf naurahtaa. . Eila reissuaa Helvin ja Pirkon kanssa kävelylenkeiltä konsertteihin Eila Rautanen ja Helvi Kaukainen-Salminen toimivat makutuomareina, kun Pirkko Alén (oik.) teki vaatekauppoja Tuulensuun palvelukeskuksessa. Hän tekee kaksi avustuskäyntiä viikossa, koska kokee sen itselleen sopivaksi rytmiksi. Avustajan saa, kun osaa pyytää Loimaa Kiti Salonen – Kysyntä ja tarjonta täytyisi saada kohtaamaan, Lounais-Suomen avustajakeskuksen alueohjaaja Monika Nurmi sanoo. – Meitä naurattaa useasti, kun tulee tilannekomiikkaa, Rautanen hymyilee. Kun kaupungin vammaispalvelut ehdotti Kaukainen-Salmiselle henkilökohtaista avustajaa, hän pyysi heti Eilaa. Kaukainen-Salmiselle, 74, hän ryhtyi vapaaehtoiseksi avustajaksi SPR:n ystävätoiminnan kautta. KITI SALONEN Alueohjaaja Monika Nurmi (kesk.) välittää avustajia Lounais-Suomen avustajakeskuksessa. Seuraava vammaisavustajakurssi järjestetään Loimaalla keväällä 2017. KOULUTUKSEN KÄYTYÄÄN vapaaehtoinen saa päättää, liittyykö hän Avustajakeskuksen rekisteriin. – Siitä se jäi päälle. – Ihminen voi elää täyttä elämää rajoitteista huolimatta. LINDLÖF ON toiminut neljä vuotta pääasiassa vapaaehtoisena vakituisena avustajana muistisairaille mutta tehnyt myös muutamia kertaluontoisia avustuskeikkoja. TAANNOIN he ”tunkeutuivat” Karjalaisten laulujen sävelhelmiä -konserttiin Heimolinnaan, vaikka sali näytti olevan tupaten täynnä jo puolta tuntia ennen konsertin alkua. NAISET EIVÄT KOE, että avustajana toiminen vaatisi heiltä jotakin. Isä sanoi haluavansa lähteä, jos tytär lupaa passata, sillä ilman apua hän ei pärjäisi. Hän on juuri luvannut lyhentää Pirkko Alénin vaate-esittelijältä ostamat housut ja lähteä Alénin ja Helvi Kaukainen-Salmisen kanssa seurakunnan pikkujouluihin. . 14 Torstaina 3. Rautanen sanoo avustajatoiminnan saaneen hänet näkemään, kuinka moninaista hyvä elämä voi olla. – Lämpimästi suosittelen kurssin käymistä kaikille, Honkanen sanoo. marraskuuta 2016 SENIORIT ”Kun päätetään, meitä ei pidättele mikään” Loimaa Kiti Salonen – Kaikki mahdolliset palvelut on, jotta elämä sujuisi, Eila Rautanen hymyilee. Mervi Honkanen (vas.) ja Mirja Lindlöf (oik.) ovat kokeneet avustajana toimimisen elämää rikastuttavana. Apua olisi tarjolla suuremmallekin joukolle, sillä uusia avustajia koulutetaan koko ajan ja moni avustaja olisi valmis ottamaan useamman kuin yhden asiakkaan. Kun Rautanen aloitti avustajatoiminnan, elämään tuli hänen kaipaamaansa touhua ja menemistä. – Asiakkaat, joiden kanssa työskentelen, ovat välittömiä ja ihania ihmisiä. NYT KURSSIN KÄYNYT loimaalainen Mervi Honkanen toimii työnsä ohessa cp-vammaisen henkilökohtaisena avustajana ja on satunnaisesti tämän apuna leireillä. LOIMAALLA ON tällä viikolla koulutettu vapaaehtoisia avustajia. SEITSEMÄN VUODEN aikana Rautasella on ollut kymmeniä avustettavia
– Kisoissa olen käynyt 1960-luvulta asti. Kuulontutkija Päivi Matti Oy KUULEMISEN ERIKOISLIIKE Puistokatu 10, Turku puh. LL, Saviseudun paikallisin. klo 10-13 Kuulemisen Erikoisliikkeessä Kuulotapahtuma Älä anna huonon kuulon rajoittaa elämääsi! Lisätietoja: Riikka Huhtamäki 044 494 4750 riikka.huhtamaki@attendo.fi www.attendo.fi Attendo Mariian Kartano Arvidinkatu 7, 32200 Loimaa Ikäihmisille, jotka tarvitsevat hoivaa ja tukea asumisessa sekä päivittäisessä elämässä. KATI UUSITALO 90 vuotta Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. Aarno Jokista (kesk.) onnittelivat muun muassa Matti Tuomisto, Artturi Eklund, llkka Mäkelä, Hannu Salonen, Jouko Kylä-Utsuri ja Heikki Riikonen. Ei se saaliskaan niin, mutta ne kaverit Loimaa/Kojonkulma Kati Uusitalo Mies täytti 90 vuotta juuri viikolla ja perjantaina ampuu peuraa ja lauantaina on päästävä hirvimetsälle. Kojonkulman Metsästysseura tarjosi tujauksen ysikymmpiselle seuratoverilleen ja vielä illallisen päälle. Älykännykästä pian kaivettu kuva näyttää, että on niitä vähän enemmänkin – peräti seinällisen verran. KAVERIT TIETÄVÄT myös, että tarinoita metsästysvuosikymmeniltä löytyy kerrottavaksi saakka, ja niin kyllä löytyykin. KOJONKULMAN metsästysseura tarjosi Aarno Jokiselle syntymäpäivän kunniaksi illallisen metsästysmajalla viime lauantaina. – Liikkuja olen ollut aina. – Ei se saaliskaan niin, mutta kavereiden takia minä, Aarno Jokinen selittää, miksi metsästys edelleen kiehtoo ja viittaa monikymmenpäiseen, Kojonkulman metsästysseuran hirviporukkaan. Luoti oli osunut ensimmäistä peuraa luuhun niskassa ja yllätys, luodista irronnut sirpale oli kimmonnut toiseen, joka sekin makasi kuolleena pellolla. POKAALEJA onkin kotona erilaisista kisoista ”jonkin verran”. Kaverit arvelevat, että ehkä Aarno sittenkin löytää hirvimetsälle ensi vuonna. . – Meinaan jo ensi vuonna lopettaa kyllä, synttärisankari sanoo hirvenmetsästyksestä, mutta vannoo, että ampumassa meinaa silti käydä. . – Kyllä, seuran aktiiveille 90-vuotiaille hirvenmetsästäjille seura kyllä tarjoaa illallisen, seuran puheenjohtaja Ilkka Mäkelä lupaa. Aarno Jokinen käy hirvimetsällä vielä ysikymppisenäkin Jos ny kaatoryyppy sitten. marraskuuta 2016 SENIORIT www.tuulensuunpalvelukeskus.fi Huvilakatu 32, 32200 Loimaa p. Maistuva LOUNAS (8,00 €) arkisin kello 11–12. AURINKOKERHO – kuntouttavaa päivätoimintaa jokaisena arkipäivänä päivien piristykseksi. IÄN JA JAKSAMISEN salaisuus on Aarno Jokisen mukaan luonto. Kerrankin peurakytillä Orisuolla Aarno Jokinen tähtäsi pellolla peuraa, joka söi toisen kanssa turvat vastakkain. Ohjattua KUNTOSALITOIMINTAA tiistaisin ja keskiviikkoisin, +75-vuotiaille kuntoilu on ILMAISTA! Mahdollisuus myös varata oma kuntosalivuoro. Vitamiineja hän saa tyrnimarjasta, ja purkista otetaan vielä useampaa kirjainta päälle. Erämies on erämies aina: kuviin on ikuistettu peuroja, mutta onpa Loimaan Lehdessäkin julkaistu hänen kuviaan majavan aikaansaannoksista juuri keväällä. 15 Torstaina 3. 044 5825 360 www.paivimatti.fi la 12.11. Alkoiko tästä perinne. SENIORIT SURffAAVAT vapaaehtoisten vertaisohjaajien ohjauksessa jokaisena keskiviikkona kello 9–11. Tarkemmin nimenomaan liikunta ja luonnon terveelliset antimet. – Mihen se toinen meni, hän sanoo ihmetelleensä toisen ammuttuaan. Porukka on juuri samana päivänä kaatanut kolme hirveä. Kännykästä löytyy muutakin. 02 7637 5600 Tervetuloa tutustumaan monipuolisiin palveluihimme! PARASTA PAIKALLISTA HOIVAA JA HUOLENPITOA LÄHELLÄ SINUA! AVOPALVELUT – hoivaa ja huolenpitoa kotona asuville, apua arkisiin askareisiin
KUVARAATI valitsi parhaimmiston nimettöminä esitetyistä kuvista, joista Jouluinen hetki -sarjassa ensimmäinen ja toinen palkinto meni Loimaan Eloisien Raimo Nordmanille. Palvelemme osoitteessa Heimolinnankatu 18 (2 krs.), Loimaa, puh. Suomesta oli mukana myös tsemppiporukka Eija-Liisa, Sirpa, Iivo ja Pekka. Raadin puheenjohtajana toiminut perniöläisvalokuvaaja Jarmo Markkanen julkisti tulokset syyskokouksessa. Tätä seurasi jännityspeli Venäjää vastaan, joka ratkesi vasta ylimääräisellä lisäsnadilla 13–12. Hetki Eläkeliiton Varsinais-Suomen piirissä -sarjassa voiton vei Ahti Keinonen Särkisalon yhdistyksestä. Takana ovat Vilho Salonen, Koski TL:n yhdistys, hän edusti Eero Tammentietä, ja Matti Lempiäinen, Pöytyän yhdistys, hän edusti Marjo-Riitta Nukarista. RAIMO NORDMAN Loimaalaisia mukana veteraanipetankin EM-kisoissa PETANKKI Kolmannen kerran järjestetyt viralliset veteraanien EM-kisat (+55) järjestettiin tänä vuonna Monacossa, Club Bouliste Monègasque -seuran hulppeilla kentillä 17.–20.10. Joukkue kiri vielä 10–8-tilanteeseen, mutta tuli häviö 13–8, ja sijoitus kisoissa oli sijoilla 5.–8. Sarjan kunniamaininnat menivät Markku Ihamolle, Raimo Nordmanille ja Ahti Keinoselle. Se antaa sinulle ja läheisillesi mielenrauhaa kertomalla milloin saatat tarvita apua esim. parhaan joukkoon. Seurauksena koko Saksan joukkue hylättiin, ja Ruotsi nousi pronssille. Tarjous on voimassa 15.1.2017 asti. Joukkuetta luotsasi Mika Metsä-Eerola. SUOMI ON OLLUT kärkimaita kaikissa kolmessa kisassa. Kannanotossaan kokous ilmaisi huolensa sekä ikäihmisten kuulemisesta soteuudistuksen laadinnassa että valinnanvapauden toteutumisesta heikoimpien kohdalla. Lisäksi hallituksessa jatkaa edelleen myös muun muassa Ritva Koskinen Loimaalta. 1/4-finaalissa vastassa taas Venäjä. Näissä kisoissa vetovastuu on Euroopan liitolla (Cep), järjestävälle seuralle jää hoidettavaksi puitteet. Järjestelyt oli hoidettu pelaajia ajatellen. Syyskokous valitsi myös piirihallituksen jäseniä. OMAseniori on sinulle helppo, se ei vaadi teknistä osaamista tai laitteiden käyttöä. Suomea kisoissa edustivat muun muassa loimaalaiset Seija Uusitalo ja Seppo Lindman. Palkittujen kuvia on nähtävissä piirin Joululehdessä. Tanskasta voitto, mutta kirvelevä tappio Saksalle 12–13. Kenttiin pääsi tutustumaan ennakkoon, matka hotellilta kentille taittui kävellen (300 m) sekä aikataulut pitivät. PIIRI VALITSI syyskokouksessaan Salossa uudeksi puheenjohtajaksi Juhani Tynjälän Marttilasta. Ranskalaiseen tapaan, kun aina on kolme ruokalajia – pöytään tarjoiltuna. Team Finland: Seija Uusitalo (LOI), Seppo Lindman (LOI), Kari Korkeamäki (MAP-Räime, Hyvinkää) ja Harry Uschanov (KIS, Iittala). Poulen viimeinen peli Itävaltaa vastaan 13–4-voitto ja joukkue kahdeksan joukkoon. kaatumisen tai voinnin huononemisen vuoksi. Suomi aloitti alkusarjan (viiden kierroksen Swiss) puhtaalla 13–0-voitolla Bulgariasta. Sijoitus alkusarjan jälkeen kahdeksas. Palvelu soveltuu talouksiin, joissa asuu vain yksi henkilö. Pienestä oli kiinni, ettei vuoden 2012 Tanskan kisojen pronssin lisäksi olisi kahta muuta mitalia. Kakkoseksi sijoittui Raimo Nordman ja kolmanneksi Eero Tammentie Koski Tl:n yhdistyksestä. Juhani Tynjälä teki pitkän työuran Marttilan kunnanjohtajana. HYÖDYNNÄ TARJOUS – SÄÄSTÄ 300 €! Nyt OMAseniori-palvelu kotiisi vain kuukausimaksulla. Ikävän lisän toi saksalaisen pelaajan kuulamanipulointi. Hän seuraa Eläkeliiton piirin puheenjohtajan tehtävässä kuusi vuotta toiminutta ruskolaista Reima Eskolaa. 16 Torstaina 3. 0800 30300 Yhteistyössä Terveysoperaattorin kanssa Raimo Nordman palkittiin valokuvauskilpailussa Kuvassa edessä ovat Raimo Nordman, Loimaan Eloisat, ja Ahti Keinonen, EL Särkisalon yhdistys. Tuomari otti tarkasteluun pelaajan kuulan, josta paljastui sisältä (kuula halkaistiin) villaa ja elohopeaa. OMAseniori-turvapalvelu pitää huolta siitä, että voit asua turvallisesti kotonasi. Piirin ensimmäiseen jäsenille suunnattuun valokuvakilpailuun osallistui kesän kuluessa 10 harrastajakuvaajaa kahdessa sarjassa. Hän naputtelee vuodenvaihteen jälkeen nuijaa piirissä, missä on 45 jäsenyhdistystä ja yli 17 000 jäsentä. Ensi kertaa kisoissa myös Venäjä ja Turkki. Tappio Norjalle, voitto San Marinosta ja tappio Ruotsista tiesi jatkopaikkaa 16. 16 joukkuetta jatkoon EM-kisaan, loput (12) kamppailivat Coupe des Nations -tittelistä. Suomalaiset pelasivat todella hyvin ja siirtyivät jo 10–0-johtoon. Tarjoamme asennuksen, käyttöönoton ja opastuksen veloituksetta (säästösi 300 €). Erityisesti ruokailut yli 200:lle lyhyessä ajassa tuo oman haasteensa. KISOIHIN OSALLISTUI 28 maata, Pohjoismaat olivat hyvin edustettuina. marraskuuta 2016 SENIORIT LOIMAALAINEN Raimo Nordman sai useita palkintoja Eläkeliiton VarsinaisSuomen piirin valokuvakilpailussa. Näin kuulan ominaisuudet paranevat, kun siitä tulee epäkesko. Kisat jatkuivat neljällä neljän joukkueen poule-lohkolla. Kokous oli huolestunut lisäksi resurssien riittävyydestä niin kuntien tehtäväksi jäävän ennaltaehkäisevän työn kuin järjestöjenkin osalta. Mika Metsä-Eerola. Kolmannelle sijalle ylsi Pöytyän yhdistyksen Marjo-Riitta Nukarinen. 49 00 €/kk sisältää palvelun, laitevuokran, tuen, raportit ja ylläpidon K uv aa ja :J uh a La it al ai ne n Mielenrauhaa itsellesi ja läheisillesi www.lounea.. Kunniamaininnan saivat kuvaajat Markku Ihamo Paraisten yhdistyksestä ja Raimo Nordman
Se ei ole vain tekoja ja menoja, vaan ennen kaikkea hymyilyä, paijaamista ja olemista. Anne Hievanen on huittislainen kouluttaja, parisuhdeneuvoja ja terapeutti. Älä luule ja oleta, vaan kerro ajatuksistasi. Elämänviisaana kasvattajana isovanhempi edesauttaa lapsen kasvua omaksi itsekseen, samoin kuin tukea tarvitsee oma aikuinen lapsi, josta on tullut äiti tai isä. . Oliko siellä lupa ilmaista tunteita. – Lapsella on oikeus olla oma yksilönsä, jonka kasvua tytöksi tai pojaksi on hyvä tukea. SANAT. Rajojen vetäminen on tärkeää kaikenikäisille. NAISEUS, mieheys. Ei on vaikea sana, mutta sen käyttäminen voi olla mahdollisuus. Sekin on asia, josta lapsi ottaa mallia. Ristiriidat kuuluvat ihmissuhteisiin. Se tulee opettaa myös jälkipolvelle. Häpeä, mustasukkaisuus, pettymys, huoli, ilo ja riemu… Tunteet voivat olla kipeitä ja vaikeita, mutta oikeita tai vääriä ne eivät ole. Aikuinen on lapselle esimerkki, jolta opitaan niin käytöstavat kuin kohtelias puhekin. Lukeminen on yhdessäoloa, joka auttaa lapsen sanavaraston kehittymisessä. LUOTTAMUS ja anteeksianto. Kuinka suhtaudut lasten kiukutteluun. ”Pojat ovat poikia” -ajattelutapa voi olla tuhoisa. Virheiltä ja väärinkäsityksiltä ei kuitenkaan voi välttyä. Jotta voi sanoa, miltä tuntuu, on edellytyksenä turvallinen ja hyväksytty olotila. Hän muistuttaa, että lastenlasten syntyminen on elämässä uusi käänne, johon kuuluvat kaikki tunteet epävarmuudesta ja hämmennyksestä iloon ja ylpeyteen. Mitä jos lasten perheistä yksi vaatii tai tarvitsee enemmän kuin muut. Vaikka vanhemmuuden tukeminen on yksi mummon ja papan merkittävimmistä tehtävistä, voi isovanhempi valita arjesta ne kepeimmät asiat ja keskittyä pitämään hauskaa. Isovanhemmuus lisää rooleja. Menettele itse, kuten opetat. Kun hankala olo saadaan auki, voi syy laueta syvemmältä. . – Annamme mallin siitä, kuinka tunteita voidaan ilmaista. Nykyään yhä useammin kuuluukin pohdintaa: Mitä jos mummo ei tuoksukaan pullalta. Voisiko isovanhemmuus olla itsensä armahtamisen aikaa. Jos ei ollut, miten se on vaikuttanut omaan käyttäytymiseesi. Voiko lasten hoitamisesta kieltäytyä. Eripuraa voi tulla jo siitä, jos lapsista yksi on saanut pizzaa ja toinen kebabia. Neuvoja voi ehdottaa, mutta niitä ei pidä tyrkyttää. FAKTA Pohdinnan aiheita . Rakkaudessa pieni on suurta. Heille luennon aiheet olivat tuttuja. Älä itsekään pudottele kyllä-sanoja, jos lupauksista on vaikea pitää kiinni. . Rakastetuksi ja hyväksytyksi tuleminen kuuluvat jokaisen perustarpeisiin. RISTIRIIDAT ja erilaisuus. Isovanhemmuus koostuu palasista, jotka voi kääntää voimavaraksi. – On hyvä kysyä ja neuvotellen sopia, mitä halutaan antaa ja tehdä. Siksi isovanhemmatkin ovat esikuvia niin naiseudesta, mieheydestä kuin myös ikääntyvästä ihmisestä. Älä unohda, kuinka herkkiä lapset ovat vaistoamaan ja päättelemään jo ilmeistä ja eleistä. Tietoisuutta siitä, että kamalimmissakin tilanteissa joku tukee, kuuntelee ja sanoo, että asioilla on tapana järjestyä. Anne Hievanen . 17 Torstaina 3. Millainen on tapasi selvittää ristiriitoja. Muistele omaa lapsuudenkotiasi. Kasvaessa myös läheisyys muuttaa muotoaan, jolloin lapsi saa itse määrittää rajat hellyydelle, läheisyydelle ja kosketukselle. Ihanteellista olisikin ratkoa ja selvittää osapuolille, miten missäkin toimitaan ja miksi. TUNTEET. Samoin pienistä vauvoista kasvaa aikanaan oman sukupuolensa edustajia. – Rakasta lasta, koska hän on, ei siksi, mitä hän tekee. . SITOUTUMINEN. Mille pyynnöille voit sanoa ei. Anteeksiantaminen muille saati itselle ei ole helppoa. Jos lasta kiukuttaa, kysy, mistä hän on vihainen. Perheissä on omat tapansa toimia ja elää. Touhuamisessa on kuitenkin muistettava tasapuolisuus, josta lapset ovat erityisen tarkkoja. – Pelkkä läsnäolo voimaannuttaa enemmän kuin miljoona villasukkaa. Muista tasapuolisuus, liittyi se sitten aikaan, rahaan tai auttamiseen. Lapsia ei myöskään pidä vertailla keskenään. – Lapsi oppii puhumaan, kun häntä kuunnellaan. RAKKAUS. . Luottamus syntyy kohtelemalla kaikkia samanarvoisesti. Mieleen jäivät etenkin tasapuolisuuden tärkeys ja se, että joskus mummokin voi sanoa ei.. – Lapsen maailmaan tutustuminen tuo iloa myös isovanhemmalle. Hänellä on itsellään kuusi lastenlasta. Se tuo arvostuksen tunteen myös lapselle. MAIJA PALOPOSKI Loimaalaisella Arja Sikiöllä ja melliläläisellä Sinikka Hyöppisellä on kaksi yhteistä lapsenlasta, 2ja 4vuotiaat pojat, joiden kautta heidänkin välinsä ovat syventyneet tuttavuudesta ystävyydeksi. Entä, jos isovanhemmille tulee keskenään riitaa, kun lapsenlapset ovat läsnä. Läheisesi ei ole ajatustenlukija. . Mummo ja pappa ovat myös nainen ja mies. Isovanhemman kaikkein tärkein tehtävä on rakastaa lasta ehdoitta. Kaikkia on lupa tuntea ja käydä läpi. – Auta lasta purkamaan olotila. – Kulttuuriperimässämme on, että ne kaksi kirjainta E ja I on hankala sanoa ääneen, isovanhemmuudesta kouluttava Anne Hievanen toteaa. Uusi elämänvaihe voi olla jatkuvaa tasapainoilua myös oman jaksamisen kanssa. Rakasta lasta, koska hän on, ei siksi, mitä hän tekee. . . Mummoloissa ja kotona voi olla hyvinkin erilaiset elämänarvot, uskonto, temperamentti ja tavat viettää juhlia. Sanavaraston kehittämisessä oivana apuna toimivat myös sadut, lorut ja laulut. marraskuuta 2016 SENIORIT Isovanhemmuus on vastuuta tuova voimavara Loimaa Maija Paloposki Isovanhemmuus on aina ajankohtainen asia, vaikka mummot ja papat eivät juuri ole pitäneet itsestään meteliä. ARJEN TEOT. Esimerkiksi nikkarointi, leipominen tai liikkuminen eivät vaadi suuria investointeja
044 974 7883 jaanabostrom.omaisoiva@gmail.com Pekankuja 4, Loimaa katutaso takaa vaivattoman käynnin Avoinna ti–pe klo 10–12. . Kanta-Loimaan?srk-talo. Kesä-ja?syysretket •. Ortopediteknikko Tommi Haapalainen otti Puputilta mitat tukipohjallisia varten. Ti 20.12.2016 klo?18.00?Vähävaraisten?jouluruokailu. JOS IHMINEN kävelee päivittäin kilometrejä, saattaa hän tehdä vuodessa miljoonia virhetoistoja. Eläkeliiton Oripään yhdistyksen vieraaksi saapunut Haapalainen jakoi senioreille tietoa jalkojen hyvinvoinnista. ?Eläkeläispiirit:?Kaupunginkirkolla,?Tuulensuussa,?Hirvikoskella,. Sururyhmä?keväällä?ja?syksyllä •. su 20.11.2016 klo?12.00?Omaishoitajien?kirkkopyhä. talkkaripalvelu Puh. Miesten?joulujuhla?molemmat?Kanta-Loimaan?srk-talo.. Ennen kaikki ei sentään ollut huonommin. Papit ja diakoniatyöntekijät vierailevat onnittelu-ja kotikäynneillä senioreiden kodeissa sekä järjestävät tilaisuuksia: •. Kaupunginkirkolla SYYYSKAUDEN TAPAHTUMIA: •. – Virheasento voi ulottua niskaan asti. Koska jalkaterä kannattelee koko kehoa, vialliset jalkaterän asennot heijastuvat muuhunkin kroppaan; kun jalkaterän asento muuttuu, vaihtuu muidenkin kehon osien paikka. 040-584 3971 Tarjoaa erilaisia kotiapuja talonmiespalveluita Kantojyrsintää Kattojen ja rännien puhdistusta Lehtien puhallusta ja haravointia yms. ?Ma 5.12.2016 klo?13.00?Metsämaan?eläkeläisten?joulujuhla. Keväisin?Iloinen?iltapäivä-tapahtuma •. marraskuuta 2016 SENIORIT TAKSIJA INVATAKSIPALVELUA Raimo Huhtala, Alastaro * PYÖRÄTUOLI * PAARIVARUSTUS Auto 0400-223 535 Inva 0400-223 235 * PYÖRÄTUOLI * PAARIVARUSTUS Auto 0400 223 535 TAKSIJA INVATAKSIPALVELUA Raimo Huhtala, Alastaro * PYÖRÄTUOLI * PAARIVARUSTUS Auto 0400-223 535 Inva 0400-223 235 TAKSIJA INVATAKSIPALVELUA Jari ja Raimo Huhtala Oy, Alastaro/Loimaa Tervetuloa mukaan toimintaan! Olohuoneen Toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda uusin ja tutustu samalla kuukausittain vaihtuvaan näyttelyyn. Oripääläiset nyökyttelivät, että tallukoita on tullut käytettyä ja paperikenkiäkin sotaaikana. Oma olohuone – kaikille meille. Raitanen uski selkäkipujensa johtuvan virheellisestä jalkojen asennosta. JOKAISEN JALAT ovat yksilölliset. Jalkavaivat ovat lisääntyneet yhteiskunnallisen kehityksen myötä, kun ihmisten tapa käyttää jalkoja on erkaantunut yhä kauemmas alkuperäisestä tarkoituksesta. – Kävely hiekkarannalla avojaloin olisi maailman paras juttu! JO ALKUIHMISILLÄ oli Haapalaisen mukaan jaloissa tyyppivikoja, jotka näkyivät jalkojen virheasentona. Tarkemmat?tiedot?torstain?Loimaan?lehden?kirkollisista?tai. – Se aiheuttaa tömähtävän iskun. Pirjo Puputti epäilee, että jossakin vaiheessa hänen polvensa alkavat kääntyä sisäänpäin niin kuin hänen äidilleen on käynyt. Virheasento korjaantuu oikeanlaisilla tukipohjallisilla Ortopediteknikko Tommi Haapalainen näki Helinä Raitasen jalkatyypin, kun Raitanen astui lasipöydän päälle. Joulu-ja?kevätjuhlat •. Parhaimpana ratkaisuna jalkojen virheasentojen korjaamiseen Haapalainen pitää käsityönä yksilöllisesti valmistettuja tukipohjallisia, jotka voi siirtää kengästä toiseen. Päkiäjuoksu on rullaavaa ja joustavaa toisin kuin kantapääjuoksu. Kaupunginkirkolla. – Lähes kaikki kävelevät kantapäillä, vaikka alkuihminen on kävellyt päkiöillä. Leiripäivät?kesällä •. – Paljain jaloin kävellessään ihminen tulee käyttäneeksi sellaisia lihaksia, joita ei muuten käytä. Vanhustenpäivä?Alastarolla •. – Vaivasenluu voi olla geneettinen, mutta suurimmalla osalla vääränlaiset jalkineet pilaavat jalan. – Te olette kantaneet koko Suomen jaloillanne, Haapalainen kuvaili. Kahden viikon jälkeen jalat ovat oppineet uuden asennon, eikä pohjallista enää haluaisi luopua. Muina aikoina erilaisia kohdennettuja tapahtumia. •. – Moni teistä on käyttänyt lapsena jalkoja niin kuin niitä kuuluisikin käyttää. Mökki ja Kotipihat talvikuntoon! www.sakylanseudunmokkitalkkari.fi katri@sakylanseudunmokkitalkkari.fi Hyvinvointi lähtee jaloista Oripää Kiti Salonen – Kontaten tultiin ja nyt odotetaan, että lähdettäis juosten pois, Helinä Raitanen letkautti toivottaessaan ortopediteknikko Tommi Haapalaisen tervetulleeksi kerhoon. www.loimaanlehti.fi. Lapsi juoksee luonnostaan päkiöillä ja niin tekevät huippuurheilijatkin. Karkeasti jalkaterät voidaan jaotella korkeaholvisiin, neutraaleihin ja lättäjalkoihin, jolloin puhutaan ylipronaatiosta. Alastarolla,?Virttaalla,?Metsämaalla,?Niinijoella,?Kojonkulmalla, •. Niin ja monoja, jotka olivat sellaisia klopoja, ettei jalka koskaan kasvanut niin suureksi. www.loimaanseudunomaishoitajat.fi Jaana Boström p. – Ensimmäiset päivät saattavat tuntua jopa kivuliailta, niin kuin hammasproteesienkin kanssa usein käy. ?Joka?to?kaupasta?saadun?ruuan?jako?klo?10.00. •. Raamattu-ja?keskustelupiiri?Mellilässä •. . 18 Torstaina 3. Nahuntuvalla. Heimolinnassa.?Ilmoit.p.0400-397468,?Laaksonen. Vialliset jalkaterän asennot voivat olla syy esimerkiksi polvi-, lonkkaja selkäkipuihin. Eräs asiakkaani sanoi, että kun hän sai jalat kuntoon, hengittämisestäkin tuli helpompaa. Jalan kuormitusvirheet aiheuttavat myös kovia känsiä ja kivuliaita luupiikkejä. ?To 15.12.2016 klo?13.00?Eläkeläisten?joulujuhla?ja?klo?18.00. Optimaalisessa jalkineessa on Haapalaisen mukaan 2–3 senttiä korkea ja 7–8 senttiä leveä kantaosa, joustamaton keskiosa ja joustava etuosa. Nykyihmisen kävelytyylikin on vinksahtanut. •. Tommi Haapalainen LOIMAAN SEURAKUNNAN TOIMINTAA SENIOREILLE: Loimaan seurakunnan työntekijät kohtaavat kaikenikäisiä ihmisiä arjessa ja juhlassa kulkien heidän rinnalla iloissa ja suruissa. •. KITI SALONEN Moni teistä on käyttänyt lapsena jalkoja niin kuin niitä kuuluisikin käyttää. diakoniatyöntekijöiltä,?p.0400-397468,?Laaksonen. La 19.11.2016?klo?11.00?Diakoniamyyjäiset
pöytäliinojen vuokraus Palvelutoimisto Tarja Tyykilä p. 040-541 3353 Loimaan kaupungin yhdistys Virkeä ja aktiivinen toiminta kaupungin ydinkeskustassa . – Kerhopäiväkirjat olivat aivan eri tyylillä kirjoitettuja kuin nykyään tehtävät päätöspöytäkirjat. . . Arja Kallio-Soukainen . Ulla-Maija Laine Arja ja Matti Kallio-Soukainen ahkeroivat kirjan Loimaan Eläkkeensaajien taipaleesta. Historiikin kirjoittajat suuntaavat kiitoksensa vieläkin täsmällisemmin. Nyt keskiviikkoisin klo 20 alkaen karaokea tanssimusiikin ystävien makuun! Lisätietoja www.tornikahvila.fi 02 762 1628 / 0500 535 890 sEnioriKaraoKE uutuus Käsityöläisk. Talon nimi vain on nykyään Nuorisotalo, puheenjohtaja Veikko Ruohonen kertoi. 19 Torstaina 3. PIIRIN PUHEENJOTAJA, kunnallisneuvos Simo Paassilta haastoi eläkeläisjärjestöt ja kunnalliset vanhusneuvostot ”ärhäköitymään”. pyykinpesuaineiden myynti . Loimaan Eläkkeensaajat juhlisti merkkipäiväänsä vuosikymmenhistoriikilla Kultainen ansiomerkki: . Taisto Jaanu . Helli Nyfors Hopeinen ansiomerkki: . . Hän haastaakin järjestöt ja vanhusneuvostot tarkasti seuraamaan oman kotikuntansa toimintaa ja tarvittaessa pyrkiä vaikuttamaan niin, että ikäihmisilläkin olisi asianmukaiset hyvinvointipalvelut. Osmo Nyfors . Matti Laine . . – Suorastaan musiikkia korville on kerhon alkua edeltävä vartti, kun puheensorina täyttää kerhotilan – samoin käy kahvitauoilla. Sylvi Jaanu . Jukka Lentonen . Ilmoitukset lauantaisin seurapalstalta. . . Turhaan ei puheenjohtaja siis kiitä kirjan tervehdyssanoissaan aktiivisia jäseniä. Tule tutustumaan meihin kerhossamme. Huonekalujen pesu . Kysy tarjousta. . . – Ja paljon antoisampia historiankirjoituksen kannalta! KAUPUNGINJOHTAJA Jari Rantala totesi onnittelupuheessaan, että kun väestö ikääntyy, myös palvelutarpeet muuttuvat. . – Harrastusja toimintamahdollisuudet aktivoivat omatoimisuuteen, ja eläkeläisjärjestöillä on tärkeä rooli kunnan kumppanina. Kotitalouspyykki . Myös kaupungilta saatu tila on ollut tarpeen. asiakirjat. marraskuuta 2016 SENIORIT Loimaa Kati Uusitalo – Aikamoinen kunnioitus heräsi niitä kohtaan, jotka ovat toiminnan aloittaneet, Arja ja Matti Kallio-Soukainen summasivat historiaprojektinsa. Matti Kallio-Soukainen . Muista Isää 13.11. www.jaanaharju.fi jaana.harju@gmail.com P. FYSIOTERAPEUTTI AMK • Tukija liikuntaelin fysioterapia • Neurologinen fysioterapia • Työfysioterapia Koulukuja 11, Loimaa GSM 050 564 2699 40 vuotta kokoontumisia – vieläpä samassa huoneessa . 0500 325 586 Kauppalankatu 2, Loimaa Palvelemme ark. KATI UUSITALO. Kaupungilla on hyvinvointipoliittinen ohjelma, jossa korostetaan aktiivista kolmatta ikää. – Kunnioitus on kasvanut myös hyviä vetäjiä kohtaan, heidän ansiostaan toiminta on voinut jatkua 40 vuotta. – Kuntien ei ole pakko heikentää vanhusten hoivaa valtakunnan hallituksen viitoittamalla tavalla, vaan kunnilla on kaikki valta tarjota asukkailleen parempaa mitä valtion asettamat säädökset vähintään edellyttävät. Jalkahoitola n lahjakortill a! MUISTATHAN MONIPUOLISET PESULAPALVELUT! . KIRJAN KIRJOITTANEET Kallio-Soukaiset yllättyivät yhdistyksen jäsenmäärän nopeasta kasvusta yhdistyksen alkuvuosina, mutta varsinainen ihmetyksen aihe oli, kun selvisi, että tiettävästi yhdistys on kokoontunut joka viikko alusta lähtien, kesäja talvitauot poislukien. . Vesipesu Emulsiopesu Kemiallinen pesu www.loimaanpesula.fi Kysy KuljEtuspalVElua! lOIMaaN pEsula Oy, Oppipojankatu 5, lOIMaa puh : 02 762 1144 / 0400 854 058 avoinna ma-pe 6.30 – 16.30 . Tervetuloa iloiseen joukkoomme! leila.suomi@hotmail.fi 040 9677 595/Leila Loimaan Tornikahvila | Satakunnantie 14 | 32200 LOIMAA VIIHDERAVINTOLA AVOINNA SU – TO 9.00 – 23.00 PE – LA 9.00 – 02.00 Karaoke ke 20–00, pe–la 21–1.30 A-oikeudet Monipuolinen KotiruoKalounas noutopöydästä arkisin klo 10.30–14.00 hintaan 8.30E atEriaPalVElu toimitamme annoksia myös kotiin arkipäivisin klo 10–13 välisenä aikana. Jamske Oy tarjoaa monipuolisia siivouspalveluita kohteeseen kuin kohteeseen. Edunvalvontavaltuutukset sekä yksityinen edunvalvonta. . VUOSIKYMMENTEN takaisia pöytäkirjoja Kallio-Soukaiset lukivat projektissaan vähän kaiholla. – Edelleen kokoonnumme samassa huoneessa kuin silloin alussa. Puheenjohtaja Veikko Ruohonen kiitteli 4-kymppisen yhdistyksen historian saamisesta talteen. Kerhopäiväkirjat olivat suorastaan runollisia. Nelikymmenvuotiaan kokovartalokuva -teos kertoo Loimaan Eläkkeensaajat -yhdistyksestä, joka kirjan julkaisuhetkenä saavutti nimenomaan 40 vuoden iän – perustava kokous oli 27.10.1976 klo 14 Eeva Lieskiven luona. klo 10-14 tai sopimuksen mukaan. Hän kiitteli, että järjestöt ovat parasta ennaltaehkäisevää työtä. Ruohonen naureskeli, että välillä hän miettii, onko yhdistys jämähtänyt menneeseen vai kunnioittaako se vain perinteitä. Eino Hyvönen . Testamentit, lahjakirjat, perukirjat, ym. Apua asiakirjojen laadintaan. 9, Loimaa Ajanvaraus 040-7499 159 www.arjalka.fi JALKAHOITOLA ARJALKA Jalkahoitopalvelut myös laitosja kotikäynteinä
2000-LUVULLE tultaessa Saariosta tuli äitinsä omaishoitaja. Jatkuvuus on ollut Saariolle tärkeää, maassa kiinni pysyminen merkityksellistä. Arvo Saario teki oman osuutensa tilanhoidosta vaimonsa Ritvan kanssa. Tapaus järkytti ja vaurioitti nuoren pojan mieltä niin, että sen muisteleminen satuttaa vieläkin. Sittemmin tilasta on lohkaistu peräti kahdeksan maatilaa. Hän toimi 18 vuotta sivutoimisena suntiona ja teki Mellilässä monet kiinteistöhuoltajan hommat talvisin. Arvo Saario sanoo, että koira on hänelle tärkeä otus. Mitähän tästä tulee, mitä sitten tapahtuu. On ollut sotaa ja valtakunnassa vaihtuvaa herraa, vaan maata on aina viljelty. – Nuorisolle toivotan elämään flow´ta ja hyvää itsetuntoa ja vanhemmalle väelle jaksamista. Tytär Heli on 20:s. Saario tietää yhdellä vilkaisulla, missä ojassa meni mikäkin raja, missä sijaitsi entinen kunnantalo, kuka tuossa pytingissä ennen asui. IKÄASIAT OVAT olleet ajankohtaisia, sillä Saario täyttää 80 vuotta 7. Arvo Saario valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi, Antti Koivunen sihteeriksi ja muutoin hallitukseen tuli kahdeksan edustajaa muista jäsenkunnista. Suvun yhteisin voimin pidettiin huolta, että 96-vuotiaana edesmennyt äiti sai elää elämänsä loppuun kotona, läheisten tuella. . isäntä. 20 Torstaina 3. Elinkeino merkitsi työtä työn perään, mutta itsellistä sellaista. Kaikenlaista uutta kokeiltiin, meillä oli muun muassa Mellilän ensimmäinen tehdasvalmisteinen viljaa kierrättävä siilokuivuri. Omakohtaisesti koskettavinta hänelle pikkupoikana oli, kun tiloilta vietiin hevosia sotatoimiin, ja Arvolle hyvin tärkeä hevonen Polle kuoli pommituksessa. marraskuuta. – Se oli minulle ihan täysi katastrofi. Kolme ihanaa tytärtä, Arvo Saario tähdentää ja kiittää vaimoaan hyvästä elämänkumppanuudesta. Saario kiittelee vielä hyvää naapurionneaan ja varustaa sitten lähestyvän pikkujoulun toivotuksin ihan kaikki. – Meitä oli jopa ihan kolme, niin että ei vaan talkoot nykyään oikein vedä, mies harmittelee. marraskuuta 2016 SENIORIT Mellilä/Pesänsuo Anu Salo – Nooooh, Kunkku, hiljaa nyt! Arvo Saario toppuuttelee vahdin tehtäväänsä innolla hoitavaa kääpiöpinseri Kunkkua, joka räksyttää vierasta tulijaa valppaalla katseellaan mittaillen. Arvo Saario toivottaa nuorille flow´ta ja vanhoille jaksamista ANU SALO Arvo Saario on moniulotteinen mies. Silti hänellä on eteenpäin eläväisen mieli. Jo vuodelta 1540 on merkintä, että Pesänsuon kylässä oli neljä tilaa, jotka maksoivat Kustaa Vaasalle veroja. Viisi lastenlastakin on. Ihmettelen, eivätkö kaikki haluaisi tehdä niin, Saario sanoo. SUVUN VAIHEISTA on löytynyt niin tappeluun joutunut isäntä, joka sai maksaakseen kuuden markan sakot kahdesta mustelmasta, kuin lautamiehenä ryhdikkäästi kunnostautunut myöhempikin isäntä. Vanhemmiten jo esimerkiksi tietää, mitä tarkoittaa, ettei kyntäjän pidä katsoa taakseen. He viljelivät paikkaa lähes 40 vuotta ja kasvattivat kolme tytärtä. Se vie lenkille ja pitää kissan kanssa kisaillen huolta siitä, että vipinää riittää. Toivotan edelleen kaikille omaishoitajille jaksamista tärkeään työhön. . Kun omaishoitajia ilmeni olevan muitakin, Loimaan seudulle päätettiin perustaa yhdistys. Mahtuuhan joukkohon heitä. Kun tulisi vielä järkeä, mies hymyilee. Aiemmin syksynä oltiin talkoissa Mellilän kirkolla, lehtiä haravoimassa. Saario on syntyjään Mellilän miehiä, Vähä-Sullon tilan pitkässä sukupolvien ketjussa 19. Iso-Sullon tilasta on maakirjoissa merkintä myös vuodelta 1583. – Jonkun päivän vaihtaisin ihan poiskin. En yhtään ymmärtänyt sen tarkoittavan, että murehtimalla ei asioita voi enää muuksi muuttaa. Yksin ei pärjää kukaan. Loimaan Seudun läheiset ja omaiset -yhdistys järjestäytyi Mellilän Tammikodissa 2004. Hallinnot ja rajat muuttuvat, mutta maa pysyy. Sitten koira arvelee, että kaikki hyvin ja asettuu koko kehonkielellään odottavalle kannalle. Jokainen ihminen on arvokas! 80 vuotta ’’Ikääntymistä ei huomaa, kun ajattelee niin kuin nuorena’’ Hyvät ihmissuhteet ovat tärkeitä meille jokaiselle. Muutos ei ole hänelle ollut koskaan vastustamisen vaan pikemminkin uteliaisuuden paikka. Mihis isäntä nyt ollaan menossa. Kynnetty siis elämässä mikä kynnetty. – Historian vaiheet ovat minua aina kiinnostaneet, ja niitä on tullut selvitetyksi, Saario sanoo. Hän on harrastanut metsästystä vuosikymmeniä, mutta kirjoittanut myös runoja pöytälaatikkoon. – Muihin omaishoitajiin tutustuminen muistutti, että hyvät ihmissuhteet ovat tärkeitä meille jokaiselle. Kyllähän sitä on. ELÄMÄÄ TAAKSEPÄIN muistellessaan Saarion puheista tulevat monet kerrat läpi työn vahvat juuret niin seudun kuin suvunkin vaiheissa. Saario on jo muuttanut kaupunkiin, ”cityyn” niin kuin sanoo, mutta ’’böndellä’’ käydään yhä paljon. Toimialueena oli kymmenen silloista kuntaa. Sitä hän hämmästelee, miten omaa ikääntymistä ei vaan huomaa, kun ajattelee niin kuin nuorena. Hän juhlii lähipiirissä, mutta tykkää muutoin kertoa mietteitään, kun kerran kokemusta ja sen myötä näkemystä on kertynyt. Yksin ei pärjää kukaan. – Tätä koulupoikana ihmettelin, kun kyntämään opettelin. Kääpiöpinseri Kunkku on tärkeä kaveri.. – Tai no, ikää ainakin. Hän ei siksi kaipaa esimerkiksi itsenäisen Mellilän kunnan perään. Viljaa oli kylvössä vuokramaineen yli sata hehtaaria. – Meillä oli lypsykarjaa, oli parituhatta kanaa ja neljä hevostakin. – Ja kun nostan Kunkun syliin, niin keski-ikämme on vain 43 vuotta, Saario lohkaisee sanavalmiiseen tyyliinsä
Maalattu alue yritettiin tukkia, mutta loimaalaiset viihtyivät siellä tungoksesta huolimatta. Tilaa soittamalla: 02 770 2626 (ark. Se on monipuolinen ja arvostettu lahja, joka ilahduttaa saajaansa pitkään vielä juhlapäivän jälkeenkin. Seuraavan kerran joukkue on tositoimissa Tampereella Pyrintöä vastaan, jonne faniryhmä puuhaa peräti kannattajabussia. Ero kasvoi 25 pisteeseen, ja peli oli taputeltu. Vastus sarjassa ei seuraavasssa pelissä juurikaan heikkene, kun ensi sunnuntaina pojat kohtaavat Tampereen Pyrinnön. RAHOLA PELASI koko ottelun ajan erittäin staattista paikkapuolustusta. Vain uusiin tilauksiin. Lisäksi Bisons hyödynsi laiskan paikan kaarella heittämällä rauhassa kolmosia. 21 Torstaina 3. Joukkueemme oli jäljessä joka tilanteessa. BISONS JOHTAA alueen Kakkosdivaria puhtaalla pelillä. Muista isänpäivänä isää tai isoisää Loimaan Lehdellä. 8 16) Tilaa verkossa: tilaajapalvelija.fi/isanpaiva Täytä alla oleva kuponki ja pudota se postiin. Ratkaisu varmasti säästi pelaajien voimia, mutta muuta hyötyä siitä ei ollut. Justus Mäenpään edellisessä pelissä loukkaama nivunen alkoi taas oireilla, ja hän ei pystynyt enää puoliajan jälkeen pelaamaan. Tuo haastajan asema oli edellisen viikonlopun pelien myötä muuttunut entistä vankemmaksi. Parikymppinen Joensuun Katajan kasvatti Konsta Ahola (45) upotti uuden kotiyleisönsä edessä yhdeksässä ja puolessa minuutissa kahdeksan pistettä. Loimaan Lehden tilaajana voit antaa lehden lahjaksi edulliseen -50% etuhintaan. . Ennakkokaavailuissa joukkueemme lähti otteluun vahvasti haastajan asemassa. Suurimmat lukemat kirjauttivat tupla-tuplamiehet Kyle Reid (14/12/3/1r/1t) ja Sebastian Lyons (16/10/1/1t). Pitkälle tauolle mentäessä tulostaulu näytti karmaisevasti 70–20. Positiivisimmasta ilmestyksestä vastasi kuitenkin vieraiden nuori ja pieni Eino Kandelin (4/1/1), jonka rohkeat otteet saivat loimaalaiskannattajienkin suosionosoitukset. Biisonien lopullisesta pistemäärästä peräti 45 tuli kolmoskaaren takaa. Pienten, peleissä tulleiden loukkaantumisten myötä joukkuueen vahvuus ei ollut ihan sitä mitä haluttiin. Peli oli tietysti ohi, mutta kolmannen jakson pojat pelasivat jo hieman paremmin häviten sen vain neljällä pisteellä. Kotijoukkueen kapteeni Konsta Hannula oli pelistä sivussa. Yhteystietoja voidaan käyttää markkinointiin. Näin Somerollakin nähdään ensimmäisessä kotipelissä poikien toivottavasti kovempia otteita SM-sarjassa. Heistä viisi kasvatti pottiaan toiselle kymmenelle. Aleksejs Trofimovs sai viidennen virheen heti neljännen alkuun, joten viimeinen jakso pelattiin kuudella. Lopputulos Tapiolan Honka 122–LoKoKoArska 52 kertoo totuuden päivän kunnosta niin pelaajien päänupin kuin kehonkin osalta, mutta ei koko totuutta joukkueen iskukyvystä haastaa kovempiaan. Bisons oli jokaisella ottelun osa-alueella parempi kuin kahdeksalla pelaajalla matkassa ollut tamperelaisryhmä. Jokainen Bisonsin 12 pelaajasta pääsi pisteille. Hänen sijastaan kentällä esiintyi ensimmäistä kertaa Konsta Ahola (8/2/1/1r). . Puolustuksemme oli huonoa, ja hyökkäyksemmekin oli aika aneemista. Loppuviikosta muutama poika kaatui vielä petiin kuumeen kourissa, joten Espooseen saatiin jalkeille 8 pelaajaa. Ottelu pelataan Someron Monitoimitalolla klo 12. 50,00 Minun isäni… on nimeltään Hän on vuotta vanha ja hänen lempiruokansa on Isäni on erityisen hyvä Lempipuuhaani hänen kanssaan on Isänpäivänä haluaisin sanoa hänelle . EVELIINA TOIVOLA Kokemusta Espoosta KORIPALLO B-pojat kohtasivat kolmannessa SM-pelissään Tapiolan Hongan Espoosta. Tarjous voimassa 14 vuorokautta. Kuten loppulukemat antavat ymmärtää, ei peliä oikein voi luonnehtia klassikoksi. Poikien kesken tuntui olevan ilmassa lievää tappiomielialaa ja huolimatta valmennustiimiin rohkaisevasta pukukoppipuheesta ennen pelin alkua, otteet kentällä olivat sen mukaiset. Vieraista Joona Koskela (23/9/1r) ja Miro Nieminen (23/3/3/1r) upottivat molemmat 23 pistettä. Tilaa heti! Täytä ja anna isälle! -50% -50% *Sähköpostiosoite on pakollinen tieto digilehden tilauksessa. Digilehden 5 kk määräaikainen lahjatilaus Lahjan saajan nimi Toimitusosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite* 25 00 Norm. Viimeinen jakso oli sitten vain pelailua. Lähetämme tilaustunnuksen sähköpostitse. 2016. marraskuuta 2016 Bisons ryöpytti Koripallo Jesse Kojo LoKoKo Bisons–Rahola 2: 107–64 (55–31). Palloa menetettiin oikein urakalla, ja Hongan pojat käyttivät surutta kaikki paikat hyväkseen. Poikien ollessa henkisesti ja fyysisesti aivan loppu. Jani Kivinen (13/6/9/2r) oli lähellä jopa tripla-tuplaa ja olisikin sen todennäköisesti saavuttanut suuremmalla peliajalla. . Ottelu pysyikin kotijoukkueen hallinnassa jo ensimmäisistä minuuteista lähtien. Toisen neljänneksen ensimmäisellä viisiminuuttisella vierasjoukkue sai kasaan vain yhden korin, kotijoukkueen mättäessä 16 pistettä. Tätä valmennustiimi vakuutti pojille pelin jälkeen pukukopissa. Isänpäivä 13.11. ! . Ottelun ensimmäinen jakso oli tämän kauden surkein. Ensimmäisellä kymmenminuuttisella Bisons karkasi yli kymmenen pisteen johtoon. Marko Mäkilä LAHJALEHTI ILAHDUTTAA AINA! Lahjan antajan nimi Laskutusosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelinnumero Sopimus 5009799 00003 VASTAUSLÄHETYS Postimaksu maksettu Paperilehden 4 kk määräaikainen lahjatilaus 29 95 Norm. Puoliaikatauolla Bisons oli kerännyt hyökkäyslevypalloja jopa enemmän kuin puolustuslevyjä. Joko perinteisesti paperilla tai kätevästi diginä kauemmaksikin. Biisonien suurilukuiset voitot saivat jatkoa Kakkosdivisioonassa lauantaina. 59,90 *Lahjatilausedut koskevat vain Loimaan Lehden etueli kestotilaajia. Jotain runsaasta heittotilasta kertoo sekin, että saviseutulaiset yrittivät kolmosta 45 kertaa, kakkosia vain 44. Alkamispäivä: .
Nyt olis tarjolla Virttaan isoin rivitaloasunto. P7 600 m: 1) Eeti Tammelin 3.02,0, 2) Santeri Heinonen 3.14,5. 1) Solakat suunnistajat 43 p., 2) Eräjormat 38 p., 3) Team Sniper ja Tero Hakanpää 37 p., 5) Vilske Purustajad 35 p., 6) Alastaron Reserviläiset ja Jukka Heinonen 34 p., 8) Outi Kössi 33 p., 9) Korpi ja Jarmo Mäntyharju 31 p., 11) Winners 30 p., 12) Loimaan Lehti 29 p., 13) Team Salonen ja Tommi Mäntyharju 26 p., 15) Hot Puumat 25 p. Vaali aloitetaan Oripään kirkossa 13.11.2016 kello 11.00. 2mh= 100/132m². Vesik.lämmitys ja uudehko varaava takka. Pöytyällä 30.9.2016 Pöytyän seurakunnan vaalilautakunnan puolesta Puheenjohtaja Matti Kaipainen Asuntokauppa tarjoaa Heimolinnankatu 14 LOIMAA P (02) 762 3015, 0400 692 753 Kt, 1h+kk=31m², vapaa 1.12. Keittiö kalusteineen ja koneineen uusittu 2010. Hp 105.000,H Einola 0400-536547, kohde 536047 Virttaa Kaarnakuja 3h,k,ph,s 78,5 m². MAASTOJUOKSU Loimaan Leiskun maastojuoksutuloksia: Maastojuoksut 8.10. Kaukolämpö. Mh. 18 ha tukikelpoista Tiedustelut: Matti Mäkinen, 0400-536941 matti.makinen@op.fi salaojitettua peltoa Tiedustelut: Matti Mäkinen 0400-536941 matti.makinen@op.fi Väinämöisenkatu 6, 32200 Loimaa Myydään tarjousten perusteella 12 ha määräala, jossa n. Kuvan voi myös tuoda ja maksaa lehden konttoriin. yk. Mh. P15 1340 m: 1) Jesse Nurmi 7.56,9. LL, paikallisimmat asuntoilmoitukset. Remontoitu, viihtyisä talo! Kaukolämpö. Kirjalliset tarjoukset toimistoomme 25.11.2016 mennessä merkillä pelto ja metsä Majanoja. Hirvikosken keskustassa 3 krs hyväkuntoinen päätyasunto. T9 600 m: 1) Vilma Toivonen 2.35,1. P15 1340 m: 1) Jesse Nurmi 7.44,6. Kuivuri, kaksi latoa. Iso puurunkoinen, lasitettu terassitila. Arpojen ja makkaranmyynnin tuotto 737 euroa ohjataan lyhentämättömänä partiolaisten ja Kirkonkylän koulun oppilaiden hyväksi. 2005 rakennettu hyväkunt., hyvin pidetty päätyas. Hyvää PyHäinPäivää www.loimaanlehti.fi LOiMAAn LEHTi Ei iLMESTy KUULUTUKSIA KUULUTUS PÖYTYÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON YLIMÄÄRÄISESTÄ VAALISTA Kirkkohallituksen päätöksen mukaan Oripään seurakunta liitetään Pöytyän seurakuntaan 1.1.2017. Toivottavat Äiti, Isi, Toni, Saana, Tapio ja Isovanhemmat. Ei pitkää matkaa palveluihin, kaukolämpö. Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset. 65.000E OMAKOTITALO Kirkkokalliontie 11, LOIMAA 3mh+oh+k+khh+ph+s+ aula+v h+wc+et.+at.+var.=120/145m². oh+mh+k+terassih.+wc+et. Tämän johdosta Pöytyän ja Oripään seurakunnissa toimitetaan kirkkolain (KL) 23 luvun 10 §:n mukaisesti 13.11.2016 ylimääräiset seurakuntavaalit, joissa valitaan 23 jäsentä kirkkovaltuustoon jäljellä olevaksi vaalikaudeksi vuoden 2018 loppuun. 69.000,Tied. Kirjalliset tarjoukset toimistoomme 7.11.2016 mennessä merkillä ”Peltotarjous Petäjoki” Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset. 02 770 2626. Hp 65.000,H Einola 0400-536547, kohde 570635 Kerrostalotalosta välityskulut alk. Koulut ja palvelut lähellä. 607m². Tilava lasitettu terassi joelle, myös laituri ja grillikatos. Vaatehuone. P5 300 m: 1) Arvi Touru 1.33,6, 2) Anton Lindén 2.29,7. var.+tal.klr.+autotalli ja –katos. Autokatospaikka. Aivan keskustassa Loimijoen rannassa hyväkuntoinen ja monin osin uudisteltu tyylikäs saunallinen. Iloiset onnittelut 5 vuotta täyttävälle Sagalle! t: Hugo ja muut kotijoukot PALJON ONNEA VAAN KIINTEISTÖJÄ MYYTÄVÄNÄ Loimaa Mikkolantie 3h,k,kph 76 m². Lähetä kuva postitse os. N 1340 m: 1) Maria Toivonen 6.26,9, 2) Elena Järvinen 6.33,1, 3) Kirsi Tammelin 6.41,2. klo 9-13. Mäkinen 0400-536941, kohde 575609 Loimaa Kaunissaarenkatu 2 h,k,Sa 60 m². Onnen onnen omenoita, menestyksen mansikoita... marraskuuta 2016 TULOSPÖRSSI Syntymäpäiväonnittelut 8-vuotiaalle Saulille 7.11.2016 johdosta. Mäkinen 0400-536941, kohde 571951 Loimaa Satakunnantie 2 h,k,Sa 59,5 m². Äänioikeutettu, 4.9.2016 Pöytyän tai Oripään seurakunnan läsnä olevaksi merkitty ja 16 vuotta viimeistään 13.11.2016 täyttävä seurakunnan jäsen saa äänestää seuraavissa seurakunnan äänestyspaikoissa: Oripään kirkko, osoite Yläneentie 21, Oripää, 13.11.2016 kello 11.00 13.00 Pöytyän seurakuntatalo, osoite Turuntie 1163, Pöytyä, 13.11.2016 kello 14.00 20.00 Seurakuntavaalista ja äänestyspaikoista löytyy tietoa myös seurakunnan kotisivuilta osoitteesta www.poytyanseurakunta.fi. Maksimimerkkimäärä 140. T7 600 m: 1) Emma Toivonen 2.53,6, 2) Sara Kulmala 3.06,9, 3) Jemina Nurmi 3.29,6, 4) Sofia Järvinen 3.41,1. 40-vuotias Alastaron Yrittäjät ry kiittää vuosijuhlan järjestelyihin osallistuneita yhteistyökumppaneita onnistuneesta illasta. • sp. P5 300 m: 1) Leo Toivonen 1.41,9, 2) Anton Lindén 1.50,6, 3) Julius Kulmala 3.02,3. M 1340 m: 1) Osmo Hongisto 4.55,6, 2) Markku Virta 5.09,3, 3) Esa Lindén 5.12,7, 4) Seppo Kivistö 6.35,0, 5) Jonne Talvinen 7.10,3, 6) Hannu Kojo 8.11,4. Keittiössä hyvin kaappitilaa. Myydään tarjousten perusteella määräalana n. Etutilaaja 25e. T. Soita p. 878,Tied. Hp 82.500,H Einola 0400-536547, kohde 571067 Omakotitalosta Loimaa Kopparinkuja 4 h,k,S n 120+27 m² Viihtyisällä ja hoidetulla tontilla ehyt ja hyväkuntoinen talo perusperheelle. Yhtiön rakennuksia säännöllisesti uudistettu, asuntoa voit halutessasi uudistella, mikä huomioitu hinnassa. Maastojuoksut 12.10. 10,3 ha salaojitettua tukikelpoista peltoa kahdessa lohkossa sekä metsää n. M 1340 m: 1) Mikko YliJaukkari 5.21,7, 2) Ari Jussila 5.32,2, 3) Jonne Talvinen 7.20,9. Suorita maksu lehden tilille FI49 4309 1520 0006 03 viestikenttään teksti: Loimaan Lehti/onnittelukuva. 215.000E/ tee tarjous OMAKOTITALO ESITTELY TÄNÄÄN klo 16.30-17.15 VUOKRATTAVANA Tampereentie 14, LOIMAA Ak. T9 1340 m: 1) Vilma Toivonen 8.59,4. T11 1340 m: 1) Minea Lindén 5.25,0, 2) Jeena Talvinen 6.31,6. Alastaron Yrittäjät ry VILLEN JOTOS Oripäässä 28.10. Huoneistoon kuuluu autotalli. Loimaan Lehti Käsityöläiskatu 10 32200 Loimaa tai sähköpostilla ilmoitukset@loimaanlehti.fi. Laajentuneen seurakunnan nimenä säilyy Pöytyän seurakunta. T. P7 600 m: 1) Antti Ristanen 2.49,6, 2) Eeti Tammelin 2.57,0, 3) Santeri Heinonen 3.28,3. Sisäuudistuksia tehty ajoittain. 22 Torstaina 3. T13 1340 m: 1) Milla Rantala 6.46,5, 2) Alina Toropainen 6.47,2. Onnea! Yhden palstan kuva teksteineen maksaa 15e. 129.000E/ tee tarjous Tervetuloa esittelyyn! Loimijoen OP-Kiinteistökeskus, Väinämöisenkatu 6, 32200 Loimaa Loimaan Petäjoelta. T11 1340 m: 1) Minea Lindén 5.35,8, 2) Siiri Jalovaara 5.46,1, 3) Jenny-Stina Saarikko 6.12,5, 4) Janna Koskinen 6.47,4, 5) Jeena Talvinen 6.49,9. HP. TULOSPÖRSSI Tiesitkö. Suuri oloterassi istutuksineen. Kirjoita kuvan taakse haluamasi onnitteluteksti ja kuvan palautusosoite. Kuvat julkaistaan lähettäjän vastuulla. www.loimaanlehti.fi Mielenkiintoisia pohjaratkaisuja, mahdollisuuksien majoitusmuotoja ja täydellisiä koteja Saviseudulta. jh. 1095 m². Onnittelut ehtivät saman viikon lauantain lehteen, kun ne tuodaan viimeistään torstaina. Kt, 2h+k=57m², vapaa Kt, 2h+k=63m², vapaa Kt,3h+k=45m², vapaa Liiketilat: Lt, 28,5m², vapaa Lt, 31m², vapaa Lt, 39m², vapaa Lt, 115m², vapaa Lt, 159m²,vapaa Hirvikoskella: Kt, 1h+kk=35m², vapaa OMAKOTITALO Huvilakatu 25, LOIMAA 6h+k+ph+s+2wc+viherh.+lämm. 95.000,lainaos. Pyhäinpäivänä la 5.11. Neljä lohkoa. HP. HANKI KÄTEVÄ KESTOTILAAJA Soita: 02-770 2626 tai katso lisää: www.tilaajapalvelija.fi Punainen tupa ja perunamaa... Palautamme kuvat, joiden mukana on postimerkillä varustettu palautuskuori. P9 1340 m: 1) Nikolas Lindén 6.32,9, 2) Jemi Tammelin 6.54,3. Kahden palstan 30e. Etutilaaja 12,50e. V. 2,1 ha Loimaan Majanojalla. 1800,+ alv. välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa. M 2680 m: 1) Mikko Yli-Jaukkari 11.09,2. 756 m². Laminaatti latttiat. Remonttitaitoiselle hyvä kohde! T. Ilmalämpöpumppu. P9 1340 m: 1) Nikolas Lindén 5.57,3, 2) Jemi Tammelin 7.01,8. T5 300 m: 1) Stella Kulmala 1.51,1. Noin 6,5 m pituinen lasitettu parveke ilta-auringon suuntaan. HP. etunimi.sukunimi@op.fi www.opkk.fi Hannu Einola 0400 536 547 Matti Mäkinen 0400 536 941 Katso netistä kaikki kohteemme Loimijoen OP-Kiinteistökeskus, Väinämöisenkatu 6, 32200 Loimaa Rivitalosta w Loimaan Lehden konttori avoinna poikkeuksellisesti perjantaina 4.11. Kt, 1h+k+s=36,5m², vapaa Kt, 1h+k=45m²,v apaa Kt,1h+tupak.+s=45m², vapaa 1.12. N 1340 m: 1) Kirsi Tammelin 6.53,8. (4 riviä). Komea täystiilitalo hyvällä asuinalueella! Huvimaja, var.rak. T7 600 m: 1) Emma Toivonen 2.54,0, 2) Jemina Nurmi 3.46,0. Hinta sisältää alv. M 4020 m: 1) Ari Jussila 19.00,4.. M17 1340 m: 1) Eetu Niemi 5.29,8
4 cm valkoinen paristokäyttö Mio led VALOPALLOT 10-os. Heimolinnankatu 2, Loimaa Puh. 90 h 1,99 kpl ÖLJYKYNTTILÄ 55 h 6 kpl/pkt 2,99 pkt ÖLJYKYNTTILÄ 55 h 6 kpl/pkt 2,99 pkt =12 kpl =12 kpl CALLUNA 11 cm ruukku 2,99 kpl CALLUNA 11 cm ruukku 2,99 kpl Iso CALLUNA 13 cm ruukku 3,99 kpl Iso CALLUNA 13 cm ruukku 3,99 kpl 5,5,2 pkt HAUTALYHTY musta, ristillä HAUTALYHTY musta, ristillä 7 99 1 49 13 x 13 x 27 cm, 58 cm metallivarsi, sopii 55 h öljykynttilä 13 x 13 x 27 cm, 58 cm metallivarsi, sopii 55 h öljykynttilä Polar HAUTAKYNTTILÄ tekstillä Paloaika n. 14,95) Led-sarja PALLO 10 kpl valkoinen, paristokäyttö Led-sarja PALLO 10 kpl valkoinen, paristokäyttö Mio led VALOPALLOT 10-os. 045 111 6090. 4 cm valkoinen paristokäyttö 7 99 6 99. Toimitamme kaikkialle Suomeen. 60 h Polar HAUTAKYNTTILÄ tekstillä Paloaika n. Tuotteita reilut, mutta rajoitetut erät. Tuotteita reilut, mutta rajoitetut erät. 90 h 1,99 kpl Iso JUHLAKYNTTILÄ n. 23 Torstaina 3. Kysy edullinen rahti, p. 14,95) (norm. 040 450 1051 Ma–pe 9–18, la 9–15 LOIMAA 22 95 24 95 Opal ÖLJYLÄMMITTIMET 1000 W 600 W Opal ÖLJYLÄMMITTIMET 1000 W 600 W 1 99 4 29 Polar rustik PÖYTÄKYNTTILÄT 50 x 90 Polar rustik PÖYTÄKYNTTILÄT 50 x 90 70 x 150 70 x 150 8 99 Finnlumor LYHTY paristovalo 10 led Finnlumor LYHTY paristovalo 10 led (norm. marraskuuta 2016 MYÖS VÄRJÄTTY MYÖS VÄRJÄTTY PYHÄINMIESTENPÄIVÄ 5.11.2016 PYHÄINMIESTENPÄIVÄ 5.11.2016 NYT NYT 10,4 kpl 5,3 kpl 3 kpl Iso JUHLAKYNTTILÄ n. Pidätämme oikeuden muutoksiin. 045 111 6090. Pidätämme oikeuden muutoksiin. Kysy edullinen rahti, p. 60 h 1 50 kpl kpl Aidon näköinen tuuhea ”ikivihreä” HAVUOKSA 51 cm Aidon näköinen tuuhea ”ikivihreä” HAVUOKSA 51 cm 2 99 kpl kpl Polar sydän HAUTALYHTY Lasinen sydämen mallinen hautalyhty, metallinen tuulisuoja, 540 g parafiinitäyttö, paloaika 120 h Polar sydän HAUTALYHTY Lasinen sydämen mallinen hautalyhty, metallinen tuulisuoja, 540 g parafiinitäyttö, paloaika 120 h Iso ÖLJYKYNTTILÄ 80 h, 6 kpl/pkt 5,99 pkt Iso ÖLJYKYNTTILÄ 80 h, 6 kpl/pkt 5,99 pkt 10,2 pkt 2 pkt 14 95 24 95 39 95 Näyttävät Wooden LYHDYT metallikatto Näyttävät Wooden LYHDYT metallikatto 17 x 17 x 40 cm 17 x 17 x 40 cm 23 x 23 x 55 cm 23 x 23 x 55 cm 30 x 30 x 75 cm 30 x 30 x 75 cm 5 99 40 x led, muuntaja 31 V, 3,6 W, IP44, valoaihe 3,9 m, ledit 10 cm välein, johto 0,15 m2, liitäntäjohto 5 m, muovirasiapakkaus 40 x led, muuntaja 31 V, 3,6 W, IP44, valoaihe 3,9 m, ledit 10 cm välein, johto 0,15 m2, liitäntäjohto 5 m, muovirasiapakkaus Finnlumor VALOKETJU 40 led Finnlumor VALOKETJU 40 led 5,Havi TUIKKU 50 kpl/pkt 2,99 pkt Havi TUIKKU 50 kpl/pkt 2,99 pkt Feelings TUOKSUTUIKUT 6 kpl/pkt kirkkaassa alustassa Feelings TUOKSUTUIKUT 6 kpl/pkt kirkkaassa alustassa 1,pkt pkt 5,15 95 (0,80/kg) (0,80/kg) AURINGONKUKANSIEMEN 20 kg AURINGONKUKANSIEMEN 20 kg PÄHKINÄ 25 kg PÄHKINÄ 25 kg 44 95 (1,80/kg) (1,80/kg) 3 pkt NYT NYT 6 99 Airam LEDLAMPUT 8,5 W, E27, 806 lm 4,99 pkt Airam LEDLAMPUT 8,5 W, E27, 806 lm 4,99 pkt Led HAUTAKYNTITLÄ paristokäyttö Led HAUTAKYNTITLÄ paristokäyttö 2 99 Laura LYHTY musta tai valkoinen 14 x 14 x 40 cm Laura LYHTY musta tai valkoinen 14 x 14 x 40 cm 15,kpl kpl 6 99 Airam LED-VALOLANKA 20 lediä, 1,9 m, paristokäyttö Airam LED-VALOLANKA 20 lediä, 1,9 m, paristokäyttö LASILYHDYT tekstillä LASILYHDYT tekstillä EURA • KALALAHTI • KOUVOLA • KYRÖSKOSKI • LOIMAA • PORI Toimitamme kaikkialle Suomeen
klo 18 SPR:n päiväpirtillä (Turuntie 13, Loimaa). ISÄNNÖITSIJÖITÄ TALOYHTIÖT HUOM! Isännöinti Oy Tikakoski Vesikoskenkatu 1, 32200 Loimaa Kimmo Tikakoski 0400 741 556 www.tikakoski.com . 050 322 1416 Joenperäntie 8, Loimaa. Kuukausitapaaminen ke 9.11. Loimaan Lausuntakerho ja Savicat kokoontuu Mäkelässä, Haarant. Opettamassa Harri Lammi. klo 14.00. Hyvän Paimenen luterilainen seurakunta. Kansalliset Seniorit: Kansanperinteen kerho kirjastossa 9.11. Mukana sosiaalineuvoja Arja Lassila V-S Sotaveteraanipiiristä. toiminnassa tauko. Suomal. Loimaan Seudun Sydänyhdistys ry. JÄTEHUOLTOA • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. MLL Loimaan kaupungin yhdistys. Raamattu-opetus Jesajan kirjasta pe 4.11. Ostarin Yön su 6.11. 8. klo 17-19 Hulmintiellä. Tallinnan risteilylle 1213.12. 040 722 5270 terv.hoit., koul. Myös kotija laitoskäynnit. klo 13.00 Tuttujen Tuvalla. Katulähetysilta ma klo 18, Israel-ilta ti klo 18, M. Eläkeliiton Alastaron yhdistys. HAMMASTEKNIKOITA Väinämöisenkatu 6 B Op-talo, Loimaa P. 0400-536 303 • (02) 762 8326 – Finikor-ruosteenestokäsittely – Huolto, korjaus – Maalaus, peltityö – Rengasmyynti – Automyynti – Autovuokraus – Tuulilasit – Ikkunatummennukset – Pesut, kestoym. Loimaan Yrittäjänaisten Seniorit. Myös pitopalvelua ja kylpyläosakkeen vuokrausta. ei pilatesta Ahjossa. P. mennessä Kake 040 7536429. KOTITALKKAREITA ksj TUOTE Kodin remonttija talkkariapu Kimmo Jaanu 040 578 3847, kimmo.jaanu@ksj-tuote.fi KSJ-Tuote, Haapasentie 307, 32200 Loimaa Boutique Teresa Beauty Salon Teresa StarHealthFitness Ma-Pe 9-15, 17-21, La 10-15 045 805 9559 0400 531 307 Väinölänkatu 4, Loimaa www.starhealth.fi Akku/dieselsaksinostimet ja dieselkuukulkijat. klo 16. LAS Seniorit/eläkeläiset. 040 569 7997 www.hoitolaelotila.com . Saamme vieraaksemme Lounais-Suomen Neuroyhdistyksen Avain-teatterin. Hirvikoskentie 242, Loimaa. ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUJA Myrskylinnankatu 2 A, Loimaa p. Tied. Loimaan Seudun Sotaveteraanit jaostoineen. naisrunoilijoiden tekstejä mukaan. 044-5566 841 Nyt myös Royal Canin erikoisruokavaliot. LOIMAAN KONEVUOKRAUS Sahantie 5 Mellilä P. 044 2968003. klo 16.00 lukion salissa. Matkan kulut matkatilille 10.11. 050 571 3722, Koskenrannantie 95 Rajakatu 2 a | 30420 Forssa | p. klo 9-17, la 9-13 www.loimaanlukko.fi Loimaan Lukko Oy P. 02 721 8979 www.wanhakanala.fi JUHLATILA • KAHVILA • KOTILEIPOMO MAJOITUS • PITOPALVELU • TILAPUOTI talkkaripalvelu Puh. 050 5375822 Ritva Koskinen tai 040 5530441 Heikki Kylä-Nikkilä. 10.11. JUHLAJA PITOPALVELUITA . 050 5292 439, Käsityöläiskatu 9, Loimaa . klo 18.30-19.45 Loimaan evankelisella kansanopistolla, Opistontie 4. mukaan. klo 12-21. 97 su 13.11. Ohjattua jousiammuntaa aloittelijoille ja nuorille kaikki luokat ja jouset, maanantaisin klo 18.00 alkaen, muut vuorot keskiviikkona 18.00 sekä lauantaisin 11.00 Vesikoski-talolla. P. Vasemmistoliiton Loimaan kunnallisjärjestön järjestämä lauluilta Loimaan työväentalolla tänään klo 18. Ma-pe klo 9-15 • Soita ja varaa aika! . 0500 822 386 www.alastaronautopalvelu.fi Renkaat ja rengastyöt Kolarikorjaukset Hinauspalvelut . Retki yhdistyksen joulutilaisuuteen Lehmusvalkamaan la 26.11. klo 12. www.jormalaaksonen.net . 02-762 1350, 0500 741 437 Nettiajanvaraus: www.sabrina.fi Turuntie 14, Loimaa. klo 14. 0400 484 775. klo 19-20 ja edelleen keskiviikkoisin marraskuun loppuun Alastaron kirkonkylän ala-asteella, Aapiskuja 5, lajeina samba, salsa, jive, valssi, tango, jenkka, cha-cha-chaa ym. Omat kuulat, alusta ja sisävarustus. Tanssillinen liikunta (yksintanssi) jatkuu ke 9.11. Aiheena uuden insuliinipumpun esittely (Medtronic) ja omat käyttökokemukset. yhd. 10.11. Kojonkulman kyläyhdistys Yhteensattumien vuoksi huomenna 4.11. Loimaan Eloisat ry. Osoite Tampereentie 450 Forssa. Ilmoittaudu Auran Nuortentalon tilaisuuteen 24.11. Tuulensuun kerho ma 7.11. 050 2279 Taksija invataksipalvelua Jari ja Raimo Huhtala Oy, Alastaro/Loimaa P. KULJETUSPALVELUT Muutot ja kuljetukset ! P. . Harjoitukset la 5.11. INVATAKSIPALVELUITA Hermoratahierontaa, jalkojenhoitoa Leila Toivonen 044 305 6900 . Kokoonnumme ke 9.11. Kysele Raijalta p. klo 16.00. reissuun lähtevät Eloisat. Refleksologi Anniina Siivola p. Koivunen ym., toripäivien tapaamiset pe ja ti klo 10-13. 040 7499 159, www.arjalka.fi Myös kotija laitoskäynnit JALKAHOITOLA ARJALKA Siskon Kammari p. P. 040 7527 353 www.ryotintila.fi Aitoja makuja ja maalaistunnelmaa Juhlaan ja arkeen Myös pitopalvelua! Idyllinen Ryötin tila Aitoja makuja. Matti ja Esko laulattavat. Anita Koivisto • Osteopatia • lymfaterapia • hieronta P. Tanssiseura Pistokkaat ry. ja ilmoittautumiset 20.11. Avoin kaikille, ei ilm. Lisätiedot ja ilmoittautuminen viim.10.11. 040 535 6973 www.loimaanjuhlapalvelu.fi P. Mukana monta toimijaa. Ilmoita tulostasi Riitta-Liisalle 0400 778534 tai Marjatalle 044 5341265 viimeistään pe 11.11. JALKAHOITOLOITA Käsityölaiskatu 9, Loimaa P. Markkinateltan pystytystalkoot to 3.11. Loimaan Teatteriin katsomaan ”Anoppia”, esitys alkaa klo 19. HENKILÖNOSTIMIA DINO 95T DINO 120T DINO 160XT DINO 180T DINO 210XT Nostokorkeudet: 9,5 m / 12 m / 16 m 18 m / 21 m HENKILÖNOSTINVUOKRAUS PASI MARKULA KY 0500 770 606 Vyöhyketerapia, koliikkivauvojen hieronta, sekä nyt myös klassinen hieronta ja perinteinen jäsenkorjaus oppilastyönä. www.paija.fi Köllintie 20, Ypäjä p. Piirin joululehti 2016 on ilmestynyt. Loimaan Seudun Tiistaiseura, kokoonnumme la 5.11. Forssan ja Loimaan Kaatuneitten omaiset. Aiheena nautintoaineet, juomakulttuuri ja suomalainen viinapää. klo 13.00. 03 433 5665 Tietotaitomme käytössäsi nyt myös Loimaalla Auktorisoitu tilitoimisto www.tilitieto.com . Tiedustelkaa. KAUNEUSHOITOLOITA LOUNAS MA-PE 11 – 13 Hinta 7,50€ Lännen Tractorsin tiloissa. 02 769 2200 Ark. Eläkeliiton Loimaan kaup. 18.11. Loimaan Seudun Sotaveteraanit ja perinneyhdistys. menn. Pe 11.11. (02) 7622 393 Hammasproteesi asioissa teitä palvelee Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset. Eläkeliiton Mellilän seudun yhdistys. ortodoksiseen liturgiajumalanpalvelukseen Loimaan kaupunginkirkossa klo 10. 050 350 6983. klo 17 alkaen. marraskuuta 2016 PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO . Tenavatouhu Kauhanojan koululla (Vanha-Hämeentie 225) maanantaisin klo 17-18. Loimaa-Seuran toimisto on avoinna ma 7.11. AUTOKORJAAMOITA AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA P. Leisku FT Ukot. ASBESTITYÖT Uuden asbestilain mukaiset ASBESTIKARTOITUKSET OripCon Oy, P. Avoinna sop. Paikka sama kuin aikaisemminkin. LEMMIKKIELÄINPALVELUJA Varsinais-Suomen lemmikkituhkaus, Virttaa 0400 462 824, www.lemmikkituhkaus.fi Trimmausta ja turkinhoitoa koirille 0503639493 / Chenespace Oy Jalkojenhoitoa, sokerointia Ajanvaraus Raija Toivonen 040 729 3532, 02 762 21 20 tai www.tazzi.fi . Ilmoita Seijalle nopeasti p. Jatketaan sytomyssyjen ja Kurkijokisukkien kutomista. Keräilyreitti Vuorisen talli klo 10.15-Kaunismäenkatu-Turuntie-torinp.pysäkki-KalevalankatuKolkkalantie-Metsontie-Hirvik.kirjastonpys. Linja-autokuljetus 1lm. Loimaan 4H-yhdistys: Entisten Isonperän 4H-kerholaisten tapaaminen Tervatuvalla (Kattilasuontie 100, Loimaa) la 12.11. vielä paikkoja. Lisätiedot kotisivuillamme. klo 14. URHEILU 4H-PALSTA Kompassi, Heimolinnank. 050 361 3670 www.hoitolalemon.fi Palininkatu 3, Loimaa . tapahtuma Auran Nuortentalolla 24.11. 050 523 6240 Oripääntie 1120, Loimaa, Niinijoki P. ARKKITEHTITOIMISTOJA ARKKITEHTI .net Päivi Vuori, Arkkitehti SAFA * 040 5220 665 www.PIENTALO Tsto: Rautia Loimaa, Aleksis Kivenkatu 9 . SEURATOIMINTA. Marraskuun tapaaminen ma 28.11. KEHYSTÄMÖT Kädentaitojen erikoisliike NYYTTI Satakunnantie 5, Loimaa. Sydänkerho kokoontuu Tuulensuun Palvelukeskuksessa ti 8.11. 0400 642 106 Tampereentie 51, Loimaa (Eviran siementarkastuslaitos) Juhlatilat yli 100 hengelle. KAIHTIMET JA MARKIISIT Turuntie 7, Loimaa, Puh. Paikka ravintola Hevossilta. . klo 13. JUHLAJA PITOPALVELUITA P. Joululehtiä on rajallinen määrä hallituksen jäsenillä. BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. HYVINVOINTIPALVELUJA Hoitola Suolakeidas p. www.neovet.fi NEOVET – eläinlääkäri lähelläsi . vahaukset – Hinausapu 24 H Määräaikaishuollot BE-, DSLja OBD-mittaukset Katsastuspalvelu Ilmastointihuollot Alastaron Autopalvelu Loimijoentie 99, Alastaro P. klo 19. Lämmintä tunnelmaa! Juhlissa, häissä, saunailloissa... 24 Torstaina 3. Loimaan Seudun Neurokerho. LAKIPALVELUJA Alueellista asiainhoitoa jo 1900-luvun alusta LAKITUPA TIINA JUHE Heimolinnankatu 10 B, 2. www.loimaankonevuokraus.fi / 0400 544 659 . 040 531 9265 Loimaan seudun Diabetesyhdistys ry/vertaistuki: Tapaaminen to 17.11. LASITUSPALVELUITA Turuntie 61, 32200 LOIMAA • www.pihaportti.fi Puh. kerros LOIMAA PERJANTAISIN tai sopimuksen mukaan www.juhe.fi P. Mellilän Kyläyhdistys r.y. mennessä p. Loimaan Lääkintävoimistelu OSTEOPAATTI D.O. Leenalle p. Seuraavalla viikolla normaalisti. Vietämme Pyhäinpäivää. Savikki ry: La 5.11. Tapaaminen Ankkuripaikassa ke 16.11. 050 56 96 945 . Tarja 040 7662965. Ahjon kahvakuula su 6.11. klo 13 Satakunnantie 38 as 4 Alli Kihlanki. . Mukana Kaija Muhonen Loimaan sosiaalija terveyspalvelusta. 044 7442 310 Päivystys lasirikoissa: LASIT JA LASITUSTYÖT! • kirkkaat lasit • koristeja eristyslasit • ikkunoiden korjaukset • listat, kiinnitystarvikkeet . Näkövammaiset. hieroja Marika Lätti Kanta-Loimaantie 5B B16, Loimaa www.suolakeidas.fi Suolahuone ja hieronnat . Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Tiina 040 4170472, muistathan ilmoittaa myös erityisruokavaliot. mennessä. KIRJANPITOA . 767 1524 • 040 535 0576 Noutopöytä arkisin klo 11-14 Hyvät kokousja koulutustilat Täydellinen juhlaja pitopalvelu 9 e . Esityksellä "Puhelinluettelo". 045 138 7753 Prättä-Jouset. Tied. 0400 945 855 Humppila Kolinkanta Loimaantie 272, 32440 Alastaro, p. 0400 223 535, 0400 223 235. www.lannenmaukas.fi Puh: 050 520 5939 . 02-762 1350, 0500 741 437 Myös kotija laitoskäynnit, nettiajanvaraus: www.sabrina.fi Turuntie 14, Loimaa. 044 7442 300 puh. klo 17.30 (esitys alkaa) Kitkonpuistossa. 040-584 3971 Tarjoaa erilaisia kotiapuja talonmiespalveluita www.sakylanseudunmokkitalkkari.fi katri@sakylanseudunmokkitalkkari.fi Soita ja sovi tapaaminen: kirjanpitäjä Sari Mäcklin p. Mukana fysioterapeutti Martti Salonen. Elisenvaaran Martat, kokoonnumme ke 9.11
Varastohotelli VARASTOTILAA Vesikoskitalo/Nahkalinna Juvantie 11, Loimaa p. PIHAPUIDEN KAADOT Hankalatkin puut ammattitaidolla. Tervetuloa Johtokunta KOKOUKSIA HANKI KÄTEVÄ KESTOTILAAJA Soita: 02-770 2626 tai katso lisää: www.tilaajapalvelija.fi. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. . (02) 550 2400 www.sahkoliike.fi . 050 360 2597 Lämpöhuolto NIEMI Raimo Niemi, Niinijoki P. 25 Torstaina 3. Yritysesittely; Luontaisterapiaja kansanvalistuskeskus Herba. 02 7622 156 PASSIKUVAT ILMAN AJANVARAUSTA HETI MUKAASI! . www.neliopinnoitus.fi P. Olga Frankenhauser esittelee toimintaa. Tervetuloa! Hallitus Loimaa-Seura ry Sääntömääräinen SYYSKOKOUS Aika: ma 21.11.2016 kello 18.00 Paikka: Entinen Ferrarian patruunan talo osoite; Ferrariantie 19 LOIMAA. MUSIIKINOPETUSTA K I TA R A N S O I T O N O P E T U S TA Aloittaville ja vähän pidempään harrastaneille. ma-pe 6.30-16.30 KYSY KULJETUSPALVELUA! . TIETOKONEITA Turuntie 10, Loimaa P. 02 763 1245 • omakampaamo.fi Mira 050 526 6462 Sanna 040 583 2161 Tiia 045 870 0944 Parturi-kampaamo Sanna Pekankuja 11, Loimaa • 02 763 1245 • omakampaamo.fi 050 526 6462 Mira • 040 583 2161 Sanna LOIMIJOENLAAKSON VANHAINTUKI RY:n Sääntömääräinen SYYSKOKOUS ma 21.11.2016 klo 18.00 Loimikodilla. Kahvitarjoilu. Kokouksessa käsitellään sääntöjen syyskokoukselle määräämät asiat. TAKSIPALVELUITA . 050 516 3026, 050 551 3026 . 045 138 7753 Petri Karmakallio Yrityksen tiedot myös os.tilaajavastuu.fi SAHAUSPALVELU MTY SAARINEN Tukista Tapuliin Pekka 0400 785 236 Rakennuspuuta Johannes 0400 923 847 wwww.sieppalansaha.com Loimaan aluetaksi www.loimaanaluetaksi.fi P. TYÖVAATTEITA Työasut mittojen mukaan suoraan valmistajalta. Tervetuloa! Johtokunta LOIMAAN KOKOOMUS RY SYYSKOKOUS to 10.11.2016 klo 19.00 Juhla-Ankkurissa. RAKENNUSTARVIKKEITA HEIKKI PAJUNEN Puh. 046 810 2432 . 0400 537 171 Hengittävät rakennusmateriaalit meiltä! TUTUSTU TUOTTEISIIMME TUTUSTU TUOTTEISIIMME www.loimaanrakennuseriste.fi loimaanrakennuseriste@pp.inet.fi Loimaan Rakennuseriste Oy, Varasto Lamminperä 10 . PESULAPALVELUJA Oppipojankatu 5 p. SÄHKÖLIIKKEITÄ Turuntie 73, 32200 Loimaa p. Tervetuloa! Hallitus Loimaan kunnalliset JHL yhdistys 254 Sääntömääräinen SYYSKOKOUS pidetään kaupungin varastolla torstaina 10.11.-16 klo 18.00 Esillä sääntömääräiset kokousasiat sekä yhdistyksen sääntöjen hyväksyntä ja ehdokasasettelu JHL vaaleihin. Palvelutarjontamme löydät netistä! PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO Öljysäiliöhuollot säiliöön kuin säiliöön. Brodeeraukset, mainostekstiilit . Tervetuloa. Pyörätuoli ja paarikulj. 0600 91444 Alkuperäistä loimaalaista taksipalvelua! www.kauppatorintaksi.fi 0,84 €/min Puh. 0500 929 227 www.j-s.fi Loimaa Invataksi 1+8 Huom. VALOKUVAAMOJA Puh. SIIVOUSPALVELUJA Loimaan Siivous Päivi Ojala Oy P. Soittotekniikoiden kehittämistä ja kappaleiden opettelua, perusteita sekä rytmiettä soolosoiton hallintaan. uudistetut tilat, ei portaita. 0400 220 703 LVI-alan työt • öljypoltinhuolto . 0400 293 576. 0400 223 964 Varataksija pikkubussivuokraus Esteetön henkilöauto 1 + 8 Paarija pyörätuolikuljetuksissa kelakorvaus suoraan asiakkaalle . P. 044 536 9469 Loimaan Prismakeskus, Aleksis Kiven katu 7 . OripCon Oy p. 045 874 6600 Nettiajanvaraus www.hiusstudiounica.fi Avoinna ma-pe 9-17 la 9-14 Myös sopimuksen mukaan. tai ajamaan! www.loimihaka.fi . marraskuuta 2016 . 8-16, ke suljettu, myös sopimuksen mukaan. 414 8400 www.akrdata.fi Tietokoneet, ohjelmistot ja oheislaitteet Huollot sekä asennukset yrityksille ja kotitalouksille Ompelupalvelu Leena Salo Purotie 7, 32210 Loimaa. Huittisten Seudun Invalidit ry sääntömääräinen SYYSkokouS pidetään 21.11.2016 klo 18 Sammun toimintakeskuksessa (Norrintie 19). Hallitus LOIMAAN JANKKO RY:N sääntömääräinen SYYSKOKOuS To 17.11.2016 klo 19.00 Kertunmäellä (Oripääntie 354) Käsitellään sääntöjen määräämät kokousasiat ja Hirvikosken liikehuoneistoa koskevat toimenpiteet. 040 546 4295 Ps. F errariantie löytyy OFAn portilta Hirvikosken suuntaan ensimmäinen liittymä vasemmalle. SUUTARIJA AVAINPALVELUT Loimaan Suutari P. MUSIIKKIPALVELUJA Soitinliike Väinölänkatu 4, Loimaa, 0400-531307 ma-pe 12-17 la 10-13 www.pikkurokkari.fi PikkuRokkari HiusStudio Koulukuja 7, Loimaa Ajanvaraus p. 045 848 3684 Yritykset ja kotitaloudet Verhontie 97, Kojonkulma www.punkintila.fi RATSASTUSTUNNIT PONIKERHOT LÄMMIN MANEESI P. Myös Domus-ikkunat. RATSASTUSTUNNIT Muistat edelleen meidät hanasta ;-) 24/7 0400 482 796 V O I M A K AT U 1 , 3 2 2 L O I M A A Muistat edelleen meidät hanasta ;-) 24/7 0400 482 796 V O I M A K AT U 1 , 3 2 2 L O I M A A Kotisi remonttien ammattilainen Talokunnostus Oy Talokunnostus Oy Uudisja korjausrakentaminen. 0400 805 285 Tule ratsastamaan ... 02-731 2644 info @foto-lehti.fi HUONEISTOJA MUUT REMONTIT. 050 512 3731 • ollipekka.vienonen@seutuposti.fi • ASENNUKSET • TARVIKKEET • SUUNNITTELU . 050 453 5052 Avoinna ark. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . RAKENNUSTÖITÄ Tommi Laaksonen Loimaa, Puh. PARTURI-KAMPAAMOITA . 040 779 2214 Opinkuja 5–7, Loimaa . Kimmo Mäkeläinen 040 8240 326 . 0400 327 566 . Marjaana Kosonen, Uitontie 100 P. 040 563 4348 Asutustie 4, Loimaa TAKSI LOIMAA-MELLILÄ Tapio Harjula 0500 741 544 1 + 6 henkilöä 1 + 4 + pyörätuolikuljetukset TAKSIPALVELUA Loimaa JARKKO AAKIO Puh. mirena-asut.com P. P. 0500 530 807 P. PARTURI-KAMPAAMOITA PARTURI-KAMPAAMO Turuntie 13 • LOIMAA Puh. PAINOPALVELUJA J & S Subcontracting Oy P. Kela-ajot suorakorvaus Loimaa Taksi P. TAKSIPALVELUITA Loimaan Kauppatorin Taksi ay P. www.jstili.fi janita.suomi@jstili.fi +358 400 222 151 . 4866 100, 045 6340 144 Myös ilman ajanvarausta Annina Haltsonen-Mäkelä Ma-Pe 9-17 • La sopimuksen mukaan Juvantie 11 (Nahkalinna) p. VARASTOTILOJA Onko talli täysi. TOIMISTOPALVELUJA Sähköistä taloushallintoa paikasta riippumatta. 762 1144 Av. 050 5440 333 Tukkapaikka Tervetuloa! Pekankuja 11, Loimaa • P. VAATEKORJAUSTA . 0500 478 344 Myös pesuaineiden ja välineiden myyntiä Jaanan PUTSPLANK P. LVI-LIIKKEITÄ .
16:00 pe 11.11. 02-762 8326, 0400-536 303 Juvantie 11, Loimaa 0500 726 573 www.loimaanteatteri.fi KOMEDIAA PIKKUJOULUUN Eppu Nuotio Tiina Brännare: ANOPIT Ohj. Kupittaan Savi mm. 050 358 4235. 19:00 Liput 15€ sis. HINAUSPALVELU PELTIKORJAAMO MAALAAMO Autohuolto MAUNU KY Sunintie 45 Loimaa P. 020 799 5600 | VUOKRATTAVANA Omakotitalojen ja piha-alueiden LUMITYÖT traktorilla. (11 pv) 6 paikkaa 1210 € /hlö 7.-17.2. Sportback Attraction -05 5950 BMW 320 dA E90 Sedan Business -08 11900 Ford Focus 1,6 TDCi 95 hv Start/Stop -12 11800 Ford S-Max 2,0 TDCi 140 hv Trend M6 -09 14850 Lexus IS Luxury Package -06 17300 MB B 180 CDI A -07 9450 MB C 200 CDI T A -08 13850 MB E 220T CDI A Avantgarde -07 11200 Nissan Primera 1,8 Visia Traveller -06 2750 Toyota Yaris Hybrid Active 5ov -13 16850 VW Golf MATCH 1,6 TDI 4 VETO -12 17800 Volvo C70 Avoauto T5 Momentum aut -06 17500. Puffetti. (11 pv) 10 paikkaa 1110 € /hlö Hinnat sis. 045 137 4270 Yhteistyössä: Autohuolto MAUNU KY Sunintie 45 Loimaa P. Heti vapaa. 19:00 su 20.11. Paljon tavaraa. Vampula–Alastaro– H:koski–Loimaa–lentoasema m/p, reittilennot Teneriffalle, opastetut lentokenttäkuljetukset perillä, hotellimajoitus (H2) all inclusive -paketilla ja suomenkielinen päivystys hotellissa. neljä rengasta ja neljä vannetta alleasennettuna. 040 354 7799 Reipasta ja oma-aloitteista autoliikkeenja korjaamon siivoojaa Tied. Tervetuloa! Meklari. 19:00 su 6.11. 16:00 pe 25.11. klo 9.00–14.00 Paikkamaksu 8e/päivä, kaksi päivää 12e. 19:00 pe 2.12. 19:00 ke 16.11. 02 762 7996 Asennettuna 199,Oras Optima 2712F PESUALLASHANA 139,SUUNNITELTUNA, ASENNETTUNA, RAHOITETTUNA. 26 Torstaina 3. 19:00 TN pe 18.11. maksu. lasia, keinutuoli, Pietari-pöytä, postimerkkejä, Kalevala-koruja, Metsotaulu, 2 kpl venäläisiä arvotauluja, Myrnaa: seinäkello, kahvipannu, iso maljakko. Sari Äikää-Torkkeli pe 4.11. kahvitarjoilu Turuntie 19, LOIMAA puh. haketuspalvelu laaksonEn p. jari.jaakkola@akr.fi, p. 0400 823 977 14 90€ /m 2 Lattialaatta Keramik Jamaica 10x10 Laaja valikoima lattiamateriaaleja! 13 90€ /m 2 Seinälaatta Option Glossy 25x40 PINNAT UUSIKSI Sisustaminen alkaa Värisilmästä... Tied. kulj. 040 842 1854 HUUTOKAUPPOJA NÄYTTELYITÄ TYÖSUORITUKSIA Huutokauppa su 6.11. TERVETULOA! Naudan murea PYÖRÖPAISTI Naudan PAISTIJAUHELIHA Mureat naudan SISÄ-/ULKOFILEPIHVIT Kalvottomat porsaan ULKOFILEPIHVIT naturel, marinoitu, leivitetty 12 95 e /kg 9 95 e /kg 9 95 e /kg EnErgiapuun osto, hakEtus ja hakkEEn myynti. 02-762 8326, 0400-536 303 OSTO-MYYNTI-RAHOITUS www.autohuoltomaunu.fi Audi A3 Autom. P. Palvelumaksu 5 € /varaus. 19:00 la 12.11. TEATTEREITA Haemme palvelukseemme autohuollon työn vastaanottajaa/huoltoneuvojaa Edellytämme asiakaspalveluhenkisyyttä, kokemusta autoista sekä atk-taitoja. 0207 700 800* Hinnat sis. marraskuuta 2016 www.autohuoltomaunu.. klo 12 Virttaan työväentalolla Billnäs iso hakku, piilukirves, kuorimarauta, Arabia kauris, Svante Turusen kauris, kotim. Leik ka a talt een PALVELUKSEEN HALUTAAN VALOKUVANÄYTTELY Loimijoki la 5.11. valaisin, levyjä: Eppu, Sliippareita, emalia, työkaluja, kelanauhuri, mankeli, Junghans seinäkello. mennessä toimisto@akr.fi Lamminkatu 36, 32200 Loimaa | P. Sis. OTA PITOA PYRYYN JA TUISKEESEEN TALVEN PARHAAT PAKETTIHINNAT g-Force Stud silver tai graphite 175/65 R 14 82Q 589 € 195/65 R 15 XL 95Q 649 € 205/55 R 16 XL 94Q 759 € 225/45 R 17 XL 94Q 999 € Grip Teneriffa Puerto de Santiago Matka-Merilä Oy Puh. pEllonrEunapuidEn kaato. MAALÄMPÖÖN TALVIETUNA 500€ PUHTAANA KÄTEEN! ILMA-VESIRATKAISUT JA ILMALÄMPÖPUMPUT HUIPPUEDULLISESTI! KYSY PÄIVÄNHINTA! Vuokrataan KAKSIO 41 m² Käsityöläiskatu 12 Loimaa. su 13.11.2016 Näyttely avoinna: ma pe klo 17 19 la klo 10 15 su klo 12 18 Ateljee Hulmi Hulmintie, 32200 Loimaa HYVISSÄ KÄSISSÄ euromaster.fi *Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835€/puh + 0,1717€/min (alv 24%). (03) 433 5340 www.matka-merila.fi 15.-25.11. Kät. Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0835€/puh + 0,0702€/min (alv 24%). klo 12.00–18.00, La 12.11. myyntipöydän Myyjäiset/Kirppis Paikalla myös Kauppalan kenguru! Kahvia & herkkuja! Paikkavaraukset ja lisätiedot: Taneli Puh. Hissitalo. 19:00 LM la 26.11. P. 050 301 4974 P. LOIMAA, puh. sanna.juurenheimo@akr.fi Hakemukset 9.11. 7632 733 Palvelemme ti-to 9–17 pe 9–17.30 la 9-14 Ma sulj. 19:00 ti 29.11. Lamminkatu 19, Loimaa AvoinnA Arkisin 8-17 lauantaisin 9-13 P. Tervetuloa myymään sekä tekemään hyviä löytöjä Heimolinnassa (Väinämöisenkatu 2, 32200 LOIMAA) Pe 11.11
LOIMAAN TORILTA huOMeNNA 4.11. . l o i m a a n s e u r a h u o n e . (6Pv) hot. Herkkua on siinä monenlaista... Tutustumistarjous: SÄRKIKUKKO 500 g/5e 1kg/10e. Viru tai Central alk. 22 € Kaikkiin annoksiin kuuluu runsas salaattija leipäpöytä Pöytävaraukset: 02 7636 5100 Lisätietoja: loimaanseurahuone.fi Sukulaiset, ystävät, tuttavat Tervetuloa viettämään iltaa kanssani Ilmoitathan tulostasi viimeistään su 20.11. Viiking Spa alk. ?. Lappi-päivä pe 11.11. 0500 822 386 Alastaron Autopalvelu *HINAUSPALVELU 24H* • tALVIRENKAAt • PELtIVAURIOKORJAUKSEt • määRäAIKAISHUOLLOt IsänpäIväksI täytekakut, voileipäkakut ja muut leivonnaiset. f i ********************************************* lAUANTAINA VIIhDERAVINTolAssA Pe yökerhossa halloween jatkobileet! KLAMYDIA ********************************************* ********************************************* KAIKKEA KALAA Alastaron tori Tänään klo 9–11.00 E. Tilaukset viim. 149 € /hlö/2hh PÄRNuN JOuLuKYLPYLÄMATKA 22.-27.12. YLEISÖLTÄ Idyllinen Ryötin tila Järjestämme: häät, syntymäpäivät, rippijuhlat, ylioppilasjuhlat, muistotilaisuudet ym. Loimaan torilla. Oripääntie 1120, Loimaa (tien 210 varrella) p. p. 13e Pöytävaraukset 050 5178 974 Riikka Sydämellisesti tervetuloa! Katinhännäntie 541, Loimaa www.artonmatkat.fi TALLINNAN MATKA LA-su 10.-11.12. myös kotileipomon KARJALANPIIRAKAT, VESIRINKELIT sekä aidot VIIPURINRINKELIT. . klo 19.30 KuKi LIPUT 5€ / 2€ PE 4.11. mol. Soita p. LL LL LL. 050 3280 100 KARAOKETANSSIT Lauantaisin NOUTOPÖYTÄ joka päivä Herkulliset ja runsaat ISÄNPÄIVÄja PIKKUJOULUPÖYDÄT 25 e , lapset 10 e alk 25 e Parhaat Kiitokset Kojonkulman metsästysseuralle ja kaikille runsaista huomionosoituksista. 02 588 8021. Hot. Nouto myös Pikku Wanhasta Kanalasta. 10 e , 0-4 v. Ilm. 040 752 7353 Noutopöytä katsottavissa http://www.ryotintila.fi jaana.vesanen@ryotintila.fi A-oikeu det MUISTA VARATA PIKKUJOULUSI 10. Nyt sinulla on mahdollisuus kysyä ja saada vastauksia kaikkiin askarruttaviin kysymyksiin TYKS-Loimaan tulevaisuudesta ja sote-uudistuksesta suoraan sairaalajohtaja Petri Virolaiselta. . JAHTI 1.900 E 2 x 200 E • 7 x 100 E ym. 02 721 8979 JUHLaTiLa KaHviLa KOTiLEipOMO MaJOiTUS piTOpaLvELU TiLapUOTi asiakaspalvelu@wanhakanala.fi www.wanhakanala.fi JUKOLAN BINGO VAMPULASSA maanantaisin klo 18.15 alk. P. 26 e , lapset 5-11 v. w w w . välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa. 450 € /ph hoitoineen Kulj. Loimaantie 272, Alastaro 040 7527 353 www.ryotintila.fi Pitopalvelu • Kokouspalvelu • Yritysjuhlat Tervetuloa su 13.11. sIs. 20 € MAhTAVA heRKKuKASS I LeIPOMOTuO TTeITA SALOSEN LEIPOMO, Pori 150:lle kassin ostajalle täytekakku kaupan päälle. Perjantaina Loimaan markkinoiLLa Parhaana palkitut kukot: muikku, ahven, lanttu, särki ja liha. hyviä palkintoja. 050 3777 748 HUVITILAISUUKSIA Soppatykki (Hernesoppa palvilihalla) Myös mukaan! pe 4.11. karjalainen kauppa, joensuu Ravintola KAROLIINA Virttaa p. Tilauksesta pikkujoulut, jouluruokailut sekä ruoat, salaatit, suolaiset ja makeat leivonnaiset kodin juhliin. 0500-226505/ TORILTA SEUROJEN TIEDOTUKSIA RAVINTOLOITA LL LL LL LL LL LL LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT Parhaat tarjoukset ovat julkisia Tiesitkö. klo 10-18 pikku Wanha Kanala, Kauppalankatu 2, Loimaa. sIs., lAUANATAINA lIPUT 15 € TerveTuloa! YökERhossA kUUmAA sYkETTä PE-lA 22–04! lIPUT: PE 5 € ENNEN klo 24 Ilm. klo 17:00 HURRIKAANIVAROITUS Loimaan liikuntahallissa HURRIKAANI ETTA VS. Aarno Herkullinen ja monipuolinen Isänpäivälounas Katinhännän Kievarissa su 13.11.2016 klo 12.00 Aikuiset 25e, 6-12v. Niin kauan kuin tavaraa riittää. kausi Mestaruusliigassa HURRIKAANI.FI Liput: 15/10/8 € | Ennakkolippu.com Su 6.11. Loimaan seudulta. Haaran Pääskynpesään (Metsämaantie 69, Loimaa) la 26.11.2016 klo 17.00. 8.11. Tule mukaan Juhla-Ankkuriin torstaina 10.11. Ei jälleenmyyntiin. Missä mennään TYKS ja LAS. herkulliselle ISÄNPÄIVÄLOUNAALLE KATTAUKSET Klo 11.30 jA 14.30 H. Tervetuloa! Vampulan Urheilijat Mitkä kuuluu SOTE. 050 329 8683 Teija tai sähköpostilla jormalaaksonen@saunalahti.fi Mahdolliset muistamiset virkistystililleni FI53 5238 0550 0061 29 Jorma Laaksonen 60 v. klo 17.00–18.30! Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille! Tervetuloa! Loimaan ?. marraskuuta 2016 hotel@loimaanseurahuone.fi PERJANTAINA Ilm. puh. . S-Etukortilla alennus Loimaan Prisman infosta 2€ tai ovelta 1€ hotel@loimaanseurahuone.fi ISÄNPÄIVÄNÄ Pihvilinnassa ISÄNNÄN JÄTTIPIHVI – 200 g naudan ulkofileepihvi, punaviinija juustokastiketta, paistettua pekonia, ratatouillea ja lankkuperunoita. menn. 27 Torstaina 3. maksutta Pöytävaraukset 11.11. lA 8 € ENNEN klo 23 Ilm. sIs. H
Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. 28 Torstaina 3. Kahdesti Suomen cupissa ja kerran Mestaruusliigassa. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 392262 Kustantaja: Priimus Media Oy. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Neljä ottelua, neljä voittoa eikä yhtään hävittyä erää. Hyökkäyspeli on tehokasta, ja joukkue tekee siinä vähän virheitä. Kohta tahti muuttuu. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Alkukauden aikana jo toistamiseen toisensa kohdanneet Hurrikaani ja Loimu eivät tarjonneet vajaalle 800 katsojalle suurtakaan derby-tunnelmaa. Siinä on Hurrikaanin saldo alkukaudesta. Torjuntapeli tiedettiin jo ennen kauden alkua vahvaksi ja sen lisäksi Jesse Mäntylä pelaa uransa parasta lentopalloa. Kohta kuitenkin alkavat härkäviikot ja matkustelut europelien takia, summasi Mikko Oivanen ottelun jälkeen. Ottelutahti on ollut meille suotuisa. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. – Annan alkukaudesta meille arvosanan yhdeksän puoli. Kaukana ovat ajat, jolloin paikallispelit olivat Mestaruusliigassa tasaisia ja täynnä rajua taistelua. Hurrikaani pöllytti Loimun toistamiseen Lentopallo Valtteri Arra Hurrikaani–Raision Loimu 3–0 (25–12, 25–16, 25–23). Mäntylän vastaanottopelaaminen ja puolustuspallojen hakeminen mahdollistaa hänen joukkueelleen jatkopallopelaamisen, joissa Hurrikaani on ollut alkukauden aikana murhaava. Ensi viikolla jatkuu Suomen cup, ja nurkan takana odottavat myös europelit. Heillä ei missään vaiheessa ottelu lipsunut käsistä vaan keskittyminen oli koko ajan pelissä ja seuraavassa pallossa, kiitteli Loimun käskijä Dragan Mihailovic Hurrikaania. Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 16 to klo16 torstai ti klo 16 ma klo 16 lauantai to klo 16 ke klo 16 Toimittaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032 Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 140,00 e 6 kk 84,00 e 4 kk 59,90 e Etutilaus: Laskutusjakso 12 kk 129,00 e 6 kk 66,50 e 4 kk 45,50 e 3 kk 34,50 e Irtonumero 2,00 e Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %. Kuten Mikko Oivanen muistutti, alkukausi on antanut rauhallisella pelitahdilla joukkueelle aikaa laadukkaalle harjoittelulle. Kun muistaa Mutkan lähihistorian ja pahat polvivammat, on lähes ihme, että mies on ottanut Hurrikaanin kivikovasta joukkueesta aloitusseitsikon paikan. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta (02) 588 8024 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Kaisa Salmelin (02) 588 8967 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8–16 (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Maanantaina kotijoukkueen parhaimmistoa oli Mikko Oivanen (15 pist.) ja Tomi Mutka (9 pist.). Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14. Vaikka maajoukkuehakkuri on ollut yksi liigakauden suvereeneja hallitsijoita, miehen sanoista tai eleistä ei löydy yhtään ylimielisyyttä. Hurrikaanin passari Harrison Peacock jatkoi Loimua vastaan vakuuttavia otteitaan. Olemme saaneet pelata rauhalliseen tahtiin, eikä pitkiä yön yli vieraspelimatkoja ole vielä ollut. Silloin viimeistään joukkue punnitaan. Mikko Oivasen pelaamisesta ei varmasti kukaan yllättynyt, mutta Mutkan peli on tällä hetkellä äärettömän fiksua ja rauhallista. Olemme pelanneet tasaisesti. Se tietää matkustelua, ja kaikki se aika on pois harjoittelusta. Tämä viikko päättyy sunnuntaina kotipeliin Lentopalloseura Ettaa vastaan. REILU VIIKKO sitten ensimmäisessä kohtaamisessa Raisiossa Hurrikaani oli yhtä suvereeni. Mikään ei viittaa siihen, että joukkue kompastuisi jatkossakaan. marraskuuta 2016 SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Loimu ei millään osa-alueella päässyt Loimaalla lähellekään kotijoukkuetta. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2016. Tälläkin kertaa se otti kahdessa ensimmäisessä erässä luulot pois Loimulta, eikä nuori ja verraten kokematon joukkue uskonut itsekään voiton mahdollisuuksiin. Ja sitten alkukauden yllättäjä Vantaa Ducks kohdataan kolme kertaa peräjälkeen. Jos Hurrikaanin tasoinen joukkue saa fiiliksen päälle, tässä liigassa moni joukkue ei sitä voita. Hurrikaanin itseluottamus ja kokemus ovat sillä tasolla, ettei edes asennevamma pääse hiipimään hyvästä alkukaudesta huolimatta. JUUSO RIPONIEMI. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,50 e /pmm 3-sivu 2,50 e /pmm Tekstissä 2,33 e /pmm Tekstin jälkeen 1,97 e /pmm Takasivulla 2,50 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,97 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,97 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 € (sis.alv). Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. – Vastustaja pelasi ihailtavalla tasolla koko ottelun. Siitä on syyttäminen Hurrikaanin ylivoimaa. Lauri Rantanen on valmennusleegionsa kanssa saanut joukkueeseen rennon ja iloisen ilmeen