Työntekijät kokivat, että heidät myytiin kuin orjat vieläpä pariin otteeseen väärää toivoa valaen. Mellilän kunnanhallitus pohtii Rautiaisen lähtöä ensi tiistain kokouksessaan. Asiakkaita viime päivinä itku silmässä palvelleita entisiä soneralaisia Loimaan palvelukeskuksessa. Sivu 7 LL ARKISTO Vaalimainoksia tärvelty Loimaan kaupunki on vahingossa poistanut vaalimainoksia oikeista paikoista puhdistaessaan kaupunkikuvaa. Sivu 5 SEPPO HUIKU Rautiainen Askolaan Askolasta Mellilään kunnanjohtajaksi vajaat neljä vuotta sitten tullut Esko Rautiainen palaa Askolaan, jonka kunnanjohtajaksi hänet valittiin. ANU SALO Meidät myytiin kuin orjat Loimaa Seppo Huiku – Meille yli 50 täällä ahertaneelle työntekijälle ei annettu edes sitä arvoa, että meille olisi suoraan kysymykseen annettu rehellinen vastaus. Lisäksi saamatta jää kaikille soneralaisille luvassa oleva 1 000 euron bonus, kun firma tuotti viime vuonna niin hyvin. Loimaan talousalueen paikallislehti • 93. Sivu 8 Eeva Sipon akvarelleja ja pastellitöitä on parhaillaan esillä Art Tyynelässä. Loimaan palvelukeskuksen alasajo ei tullut sen työntekijöille täytenä yllätyksenä. Samalla työntekijöiltä anastettiin ne edut, mitä soneralaisille olisi ollut luvassa. Taivas on pilvessä, ja tuuli puhaltaa heikkona. Eeva Sippo tekee päinvastoin. Meitä vuosia johtaneita ihmisiä ei ollut enää missään, asia ei enää kuulunut heille eikä TeliaSoneralle. Sivu 12 Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Voimia on pitänyt moneen kertaan koota uudelleen nollapisteestä. Vaikka menisi huonostikin, ulospäin pitää viestiä kaiken olevan kunnossa. – Meidät pyyhittiin pois TeliaSoneran vahvuudesta noin vain. Rautiainen ottaa uuden viran vastaan kesäkuussa. Sen sijaan tapa, millä TeliaSonera asian hoiti on järkytys. Hän ei epäröi tunnustaa, että matkan varrelle on mahtunut paljon muutakin kuin onnea ja auringonpaistetta. Elämä on koulinut naista väliin rankalla kädellä. 6 414880 051993 T Ä N Ä Ä N Säätila Sää jatkuu lauhana, sillä lämpötila pysyttelee asteen tai parin verran plussan puolella. Kaikki koettu on pakottanut miettimään, mikä elämässä on olennaista. Kuvassa Anne Kannisto, Eveliina Kalliomäki, Heidi Moilanen, Pia Karjalainen, Suvi Tiainen ja Birgitta Eskola. alv . Sivu 6 LoLe-0303-01 2.3.2007 16:52 Sivu 1. Sen lisäksi ainakin keskustan ehdokkaiden Pentti Jussilaisen ja Timo Kauniston mainoksia on tärvelty tahallaan. Keskiviikkona työntekijät kutsuttiin lyhyellä varoitusajalla TeliaSoneran tiedotustilaisuuteen. Kaikki jatkuu entisellään, vain työnantajan nimi vaihtuu. Art Tyynelään näyttelyn pystyttänyt Sippo perustaa jaksamisensa paitsi maalaamisen, myös uskon varaan. Sivu 5 Heimolinnassa jyrää Nimet Imatran Voima, Rubik, Laurila, Mother Goose, Suicide in Stockholm ja Mike Shinoda eivät sano kaikille mitään, mutta monelle paljon. Esko Rautiainen vaihtaa Mellilän kunnanjohtajuuden Askolan vastaavaan virkaan. Työntekijät tulivat torstain tilaisuuteen uuden firman lippikset päässä ja positiivisella mielellä kuuntelemaan ilmoitusta kaikkia koskevien yt-neuvottelujen alkamisesta ja aiemmin Loimaalla hoidetun työn siirtymisestä Jyväskylään. Torstaina uusi firma Manpower kertoo sitten lisää ”käytännön asioista” sanottiin. Vaihtoehtorokki testaa vanhan talon ulkoseinien uuden rappauksen pitävyyden jälleen tänään lauantaina avautuvassa Vastakulttuuriklubissa. – Kauhea tilanne, kun 52 ihmistä itkee penkissä, eikä paikalla ole edes työterveyshoitajaa. Pahaa aavistavalle väelle jaettiinkin ilosanoma. vuosikerta LAUANTAI 3.3.2007 Nro 26 P 1 D Elämä koulii väliin rankalla kädellä Loimaa Anu Salo Nykyajalle on ominaista, että ihmisen on korostettava onnellisuuttaan, pärjäävyyttään ja menestystään. Emme voi hakea yrityksen vapaita työpaikkoja, edes kesätöitä tai osaamiskeskuksien mahdollisuuksia, koska niitä voi hakea vain sisäisesti
Hinta sisältää arvonlisäveron. 15:21-22 5.3. T: mummi, pappa, Juuso, KristaMaarit, Anssi, Joni ja Tuula sekä Hemu. jolloin olemme koulutuksessa LoLe-0303-02-03 2.3.2007 16:47 Sivu 2. 6-vuotissyntymäpäiväonnittelut Onnille 5.3. 2 Lauantaina 3. Mahtavat synttärihalit Jennalle. Loimaan Lehti PL 2, 32201 Loimaa tai sähköpostilla ilmoitukset@loimaanlehti.fi. Toivoo mummi ja pappa. Onnittelut ehtivät saman viikon lauantain lehteen, kun ne tuodaan viimeistään torstaina. paljon onnea 1+14. 15:26-27 KUOLLEITA Suukkoja ja haleja rakkaalle Saratytölle 5 v. 3.3.1947 syntyi Mäen perheeseen poika. Tänään 60-vuotispäivänä häntä onnittelevat äiti sekä siskot perheineen. Marja-Terttu 7.3.2007 onnittelut 50-vuotiaalle serkulle! Toivottaa Suokunnan serkut puolisoineen. Paljon onnea 2 v. 6 v. T: Aino-mamma, kummit ja serkut perheineen. Suorita maksu lehden tilille 523900-265274. Vauhdikkaat synttärionnittelut 8vuotiaalle Villelle 5.3.2007. Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille." "Ei olekaan, Herra", vastasi nainen, "mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia." Matt. PALVELEMME Ark. 91:11-12 4.3.2 Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle. (4 riviä). Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi: "Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni." Matt. T: mamma ja pappa. T: pikkusiskot, äiti ja isä. Onnea! Yhden palstan kuva teksteineen maksaa 10 e, kahden palstan 20 e. Tarmo PÄIVÄN SANA 3.3. Paljon onnea hymypojalle. T: Malla, äiti ja isä. Lähetä kuva postitse os. Leila, Laila 6.3. Tänään et taatusti ilman jää, vauhtia ja säpinää. Aurinko laskee kello 18.01. Niko Sarome Oulussa 1 vuotta tulee täyteen 10.3.07. NIMIPÄIVÄT: 3.3. täyttäneelle Mikaelille! Tv: äiti, iskä, Jenny, Juho, Markus ja Maijamummo. Kuvan voi myös tuoda ja maksaa lehden konttoriin, os. Iloa ja naurua, onnenhetkiä 28.02. PALJON ONNEA VAAN Sylintäydeltä onnea Ulriikalle huomisen 5-vuotissyntymäpäivän johdosta! T: äiti,isä ja Antero. Ari, Arsi, Atro 5.3. T: mummi ja pappa. Kauko 4.3. Keväiset onnittelut 5.3.2007 40 vuotta täyttävälle Susannalle. 9 17 La 9 13 K I V I C E N T E R Palininkatu 2, Loimaa,P. Saralle. Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen. 0207 909 261 www.loimaankivi.fi, kivi@loimaankivi.fi Myymälä kiinni 9.-10.3. Tämän lehden hartauskirjoitus poikkeuksellisesti sivulla 9. syntymäpäivän johdosta. Vesikosken mamma ja pappa. Kartanomäenkatu 4. Paljon onnea 3-vuotiaalle Jussalle! T: äiti, isä ja Pikka. Ps. Nimipäiväonnittelut Kaukolle! T: Minna. 5.3. maaliskuuta TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 7.23. Kirjoita kuvan taakse haluamasi onnitteluteksti ja kuvan palautusosoite. Maksimimerkkimäärä 140. Kuvat julkaistaan lähettäjän vastuulla
Omavaraisuus on jo monen tuotteen osalta uhattuna. maaliskuuta 3 Alahuhtien bonukset kertyvät lainoista ja säästöistä, joita heillä on yhteensä 60 000 euroa. Lisätiedot OP 0100 0500, op.fi OP-bonusasiakas on osuuspankin jäsen, jonka pankkiasiointi ylittää 5.000,-/kk. • ALASTARON OP • LOIMAAN SEUDUN OP • MELLILÄN SEUDUN OP • METSÄMAAN OP • NIINIJOEN OP • YPÄJÄN OP Vastaa: • TEKSTIVIESTILLÄ: Puh. Etua elämään Alfred ja Helga Alahuhta, 108 euroa OP-bonusta tänä vuonna. Miten tärkeänä pidät elintarvikeomavaraisuuttamme. Alahuhdat käyttävät bonuksiansa pankkipalvelujen maksamiseen, joten he saavat ne maksutta. Jos et vielä ole OPbonusasiakas, tervetuloa juttelemaan – ja jos olet, niin voimme vain onnitella. Syksystä 2007 lähtien OP-bonuksia voi käyttää myös Pohjolan vakuutusten maksamiseen. Lauantaina 3. a) Erittäin tärkeänä b) Tärkeänä c) Ei tärkeää Jari Järvelä tavattavissa Alastaron Loimikodissa sunnuntaina 4.3.-07 kahvitarjoilu LoLe-0303-02-03 2.3.2007 16:49 Sivu 3. Sinä aikana maataloustulo on romahtanut lähes 30 %. 050-512 1589 • SÄHKÖPOSTILLA: pertti.hemmila@eduskunta.fi http://www.perttihemmila.net VIIKON KYSYMYS Pertti Hemmilä Punamultahallitus on johtanut Suomen maatalouspolitiikkaa viimeiset neljä vuotta
Vai rakennatteko Loimaan imagoa. Ne paikkakunnat, jotka saavat ehdokkaansa läpi, saavat jalkansa päättäjien oven väliin. Rautakourien puolisoille tarvitaan myös työmahdollisuuksia, muuten houkutus muuttaa muualle kasvaa. Pauli tuntee seutukunnan, sen yrittäjät, hankkeet ja projektit, joita hän on vetänyt onnistuneesti yli vuosikymmenen. Kaasun puolesta Liikennetietämykseni mukaan nopeusrajoitus ei tarkoita pienintä vaan suurinta sallittua nopeutta niin Vakkatiellä kuin Hirvikoskentielläkin. Onneksi on jälleen saatu raskaan sarjan ehdokas, kaikille tuttu Pauli Salminen, aluekehittäjä, maakunnan yhteistyöryhmän asiantuntijajäsen, Loimaan tulevaisuuslautakunnan puheenjohtaja, Loimaan seutukunnan kehittämiskeskuksen pitkäaikainen toimitusjohtaja ja maanviljelijä, jonka juuret ovat PeltoMarkulan tilalla Metsämaalla. Ne, joilla sattuu olemaan TeliaSoneran kännykkäliittymä, voivat esittää kommenttinsa firman toimintatapoihin operaattoria vaihtamalla. maaliskuuta MIELIPITEET PÄIVÄN MIETE: Ylpeää ihmistä pystyvät haavoittamaan vain ne, joita hän rakastaa. Asioita parhain päin. Hän sanoi, ettei ole enää poliittinen toimija eikä ota kantaa. Mutta keskustalla ja kokoomuksella on hyvä kannatus Loimaalla. Hiljaisuus on usein paljon suurempaa ylellisyyttä. puheet nostavat aina vastarintaa ja hidastavat kuntaliitoksia. Hyväksyminen on tärkeä asia. Pelkään pahoin, että sama pätee ajatuksiin. Jos ei uskalla ajaa nopeusrajoituksien mukaan, auto kotiin ja täytyy ottaa taksi tai bussi. Teija ja Pauli voivat vaikuttaa keskeisesti jatkossakin. Selvää on, ettei monikaan heistä voi eikä haluakaan muuttaa nykyisen työnsä perässä Jyväskylään. Minä nielen urheasti kiitokset. Minä en olisi ikinä päästänyt tilannetta yhtä pitkälle. Onneksi aina lopulta pääsee kulman taakse ja siellä olet odottamassa sinä. Pois käytöstä nämä joustavat remmit ja normaali talutushihna käyttöön. Miksei voi edes tutkia takaisinperintää. Kunnon koiranomistaja tietää ja opettaa koiran kulkemaan vierellä, että näkee mihin se tarpeensa tekee ja voi korjata sen sitten pois. Kihnuttelija Kyllä me kaikki tiedetään miksei Ilkka saanut kutsua Heimolinnaan. Nyt sen toisella puolella ovat piimä ja ruisleipä ja toisella puolella tunne ja ajatus. Kertomaan, että tiedän kyllä, mitä minulla on. Paulilla on näkemystä ja rohkeutta, innostusta ja halua kehittää Loimaan seutua ja turvata työpaikkojen kasvua. Kurja päivä on kuin pitkä seinä, joka jatkuu ja jatkuu, vaikka sen haluaisi kiertää nopeasti. Eikö olekin aivan sama, kumpi imuroi, jos kerran molemmat pääsevät pölystä. NYT ALUEEN kansanedustajan paikka on auki, kun Ala-Nissilä lähti noin vuosi sitten Luxembourgiin töihin. Pesä pesään ja varsi varteen. VIRNISTÄT KIVASTI , kun olen lähdössä. Mutta pitää muistaa, että kansanedustaja voi ajaa asioita, jos on hankkeita joita ajaa. Dorothy Quentin Korvaavia työpaikkoja tarvitaan Pieniä sanoja Päätoimittaja Seppo Huiku seppo.huiku@loimaanlehti.fi LUKIJOILTA TOIMITTAJALTA TeliaSonera ei onnistunut löytämään taloudellista tehokkuutta Loimaan palvelukeskukseensa, vaikka edellytyksien olisi pitänyt olla hyviä. Elämä ei ole vain hyviä tai huonoja huomisia, vaan edessä on niitä molempia. Paljon muuta yksittäisellä ihmisellä ei liene tehtävissä. Eurooppalaisen yleissopimuksen mukaan heitteillä oleva eläin tarkoittaa joko koditonta tai sellaista lemmikkieläintä, joka on kotipiirinsä rajojen ulkopuolella olematta kenenkään hallinnassa. Sinä heität kaiken tarpeettoman pois, minä säilön turhatkin talteen. Jälkimmäinen tulee pitkäjänteisellä työllä. Senkin hassu. Suttasin jogurttia housuille. Jotkut ihmiset ovat hyperlatiiveja. On monia asioita, joissa paikalliset loimaalaiset kansanedustajat ovat olleet aktiivisesti mukana. Tuijotan lähelle huomiseen, mutta sinä käsket katsoa kauemmaksi. Eläimen heitteillejättö on rikkomus, josta kuka tahansa voi tehdä ilmoituksen poliisille. Loimaan kaupunki tuki palvelukeskuksen perustamista. Voi olla, että ei päästä lainkaan käymään vessassa. Vihdoinkin tilaisuus sanoa, miten hellyttävältä näytät jogurttia pöksyilläsi. Anu Salo anu.salo@loimaanlehti.fi 90 000 euroa porkkanarahoja! Olisi niillä paikallistakin käyttöä vaikka Loimaalle ”töihin narrattujen ja nyt työttömiksi jääneiden työllistämiseen. Historiaa tehdään ennen kaikkea vaaleissa, vaaliuurnilla, pienissä pömpeleissä, joissa piirretään itselle mieluisan ehdokkaan numero. kaupunginjohtajuus meni hienosti, ja Loimaatkin yhdistyivät. Pienelle kaupungille ja kunnalle on suuri merkitys sillä, jos ja kun se saa läpi oman alueensa kansanedustajan. Hui! En halua tietää yhtään enempää. Itsensä ja muiden ja itsensä muiden kanssa. Nyt tilanne on parempi. apulantatie ovat hyviä esimerkkejä. Vaikka tiedän, että sinun kanssasi ei ainakaan tarvitsisi. Entinen koiranomistaja Kyllä liian hiljaa ajaminen on vaarallista, se aiheuttaa ohituksia ja jonoja, joissa voi tulla ketjukolareita, kun nykyään ei tajuta turvavälien päälle. – Frankly my dear, I don’t give a damn, sanot kuin lähdössä oleva Rhett Butler. Silti tarvitaan aina koko maakunnan, Maakuntaliiton ja kaikkien kansanedustajien tukea isoille ja tärkeille hankkeille. Hyväveli tarvii karotiinit Nykyään tosiaan tuntuu siltä, että koirien omistajat ovat tyhmiä. Ihminen mittaa onnellisuuttaan aivan väärillä määreillä. Pohjalle tarvitaan aina paikallista aktiivisuutta, ja tässä Loimaan seudulla on ollut passiivisuutta. Hän on parhaimmillaan vaativassa paikassa, rakentava yhteistyökumppani. TAPASIN EU:n nykyisen huippuvirkamiehen Olavi Ala-Nissilän ja keskustelin asiasta Olavin kanssa. Ettekö muista, että johtavan virkamiehen ko. Tyhjää tilaa ja aikaa ei pidä täyttää väkisin sanoilla ja teoilla. Syöt urheasti uunipuuroa, josta tuli veitsellä leikattavaa. Lopettakaa jauhaminen. Teet sen tietäen, että ilo pakottaa minut äkkiä takaisin. Josif Kunnallispolitiikan ahkerat amatöörit moittivat Alastaron kunnanjohtajaa turhan aikaisista liitospuheista. SINUN KAAPPISI on järjestyksessä, minun rehottaa villisti. Arto Pietilä Lain mukaan kissat kiinni Kissojen kulkemisesta vapaana ei kannata ollenkaan käydä mielipiteisiin perustuvaa eipäs-juupas -väittelyä. Vapaasti ne saavat olla ainoastaan omistajansa pihamaalla. Teijalla (EkMarjamäki) ja Paulilla on hyvät saumat hyvään vaalitulokseen. Onni ei ole euroja, neliöitä eikä hevosvoimia, vaan hymyjä, halauksia ja hyvää unta. Olemalla aktiivinen maakunnallisesti nyt ja jatkossa on suuri apu. Tämä olkoon muistutuksena lemmikkiensä rajattomasta liikkumisesta piittaamattomille kissanomistajille, joiden uskoisi välittävän edes eläimen turvallisuudesta, jos ei muusta. Se määrittelee yksiselitteisesti, mitkä ovat kissan oikeudet ja mitkä eläimen omistajan velvollisuudet. Tarvitaan vahva oman alueen kannatus ja lisäksi alueellista ja maakunnallista kannatusta. Haluat lusikkaan. Kun on joku, joka aina välillä silittää kämmenselkää, niskaa ja tukkaa, voi käpertyä turvallisuudentunteeseen kuin pieni lapsi. Tuhannen tunari, aina jotain sählinkiä, manaan itseäni. Jo 1970-luvulta asti on ollut keskeytyksettä oma edustaja eduskunnassa. Metsästyslain 85 pykälän mukaan kissan heitteillejättö ja hylkääminen on kielletty. Hän ei säästä itseään, kun on kysymys seudun tulevaisuudesta ja hyvinvoinnista. Mutkikas kasvuprosessi, esikoisuus, miellyttämisen halu ja häilyvä tunne-elämä, luettelet ontolla äänellä. Häntä arvostetaan ja kuunnellaan. Kaikki elämän perusasioita. Kuulemani mukaan Suomen maatalousmuseota ei olisi ilman oman alueen kansanedustajaa. Loimaalla tehtiin työtä hyvässä hengessä ja yritteliäästi kovista paineista huolimatta, mutta nyt on edessä palvelukeskuksen alasajo. Kiitos, Matti, meidän kaikkien itsenäisyysaktivistien puolesta. Nämä pienet sanat on tosielämässä säilötty kansioon, jota koristaa vaaleanpunainen elefantti. Tähän listaan voidaan lisätä Maija Perho, joka on mennyt isänsä Heikki Perhon ja Olavi Ala-Nissilän tapaan useamman kerran läpi. Mitat täyttäviä ihmisiä: Tauno Vartia, Mauno Kurppa, Joel Hongisto, Heikki Perho, Olavi Ala-Nissilä. Rahoja lienee turha haikailla takaisin, mutta seuraavaan tukipäätökseen on syytä kirjoittaa pykälä, joka siihenkin antaa mahdollisuuden. Älähän välitä, sinä hymyilet. Selitän liikaa. Loimaan kannalta avainkysymys on nyt löytää korvaavia työpaikkoja niille, jotka sen palvelukeskuksen lopettamisen takia menettävät. Huolenpito on toinen. Kysyn vaan Älkää äänestäkö demareita. Maistiaisia elämän tarkoituksesta. Toijala-radan peruskorjaus ja ysitien ja Toijala-radan saaminen runkotiekarttaan, harkinnanvaraiset avustukset, seutuhanke, kakkostien peruskorjaus ja aikanaan ns. On tärkeää olla siellä, missä asioista päätetään. Loimaalla on ollut tällainen onni pitkään. Kaikkien, jotka väittelyä käyvät, kannattaa tutustua lakiin. Mikä meitä oikein yhdistää, kysyin joskus. Koti, lapset, koulu, yrittäminen, työ, seudullinen yhteistyö ja toimeentulo ovat Paulille keskeisiä asioita. Roll over baby, sanot kun käydään nukkumaan. TeliaSonera hoiti sen ala-arvoisella tavalla työntekijöitään kohdellen, mikä kertonee tähdellisen kovassa myllerryksessä olevan yrityksen nykytilasta. Mukava, mukavampi, mukavin ja sitten olet sinä. Sama vielä selkeämmällä suomen kielellä: kissat eivät lain mukaan saa kuljeksia vapaana ilman valvontaa. KOPIT Kansanedustajan paikka auki Joku on sanonut, että historiaa tehdään öisin. Loimaalta on periaatteessa mahdollista saada kaksi edustajaa, kokoomuslainen ja keskustalainen, jos äänestäjät niin haluavat. Eivätkä visiot lopu. Kiitos mukavasta illasta eriParia -teatterille! Virpi Kapanen Ihan turhaan Yle kans lähettää suoria lähetyksiä viikolla MMhiihdoista. Loimaan kannalta asia on kipeä muun muassa alueen kasvavan ja työvoimasta kilpailevan metalliteollisuuden takia. Vt. Kämmäsin taas. SH Loimaalla tehtiin työtä hyvässä hengessä kovista paineista huolimatta. Jälleen koettaa se aika, kun piirretään tulevin kansanedustajien numeroita. Köyhä ja vapaa Suosittelen erittäin lämpimästi kaikille nauruhermoja kutkuttavaa teatterireissua eriParia -teatteriin Kojonperälle! Masennus saa kyytiä ja aivot ajateltavaa Anneli Heinon ja Lassi Mettälän loistavaa rönöttelyä katsoessa. Alueen suuri äänestysprosentti auttaisi merkittävästi, joten kaikki liikkeelle. Kirjoitin runon talteen vanhan kauppakuitin taakse. 4 Lauantaina 3. Se paikka on Arkadianmäki. Isojen puolueiden ehdokkaista tunnen lähinnä Paulin. Vaikka niissä elää todeksi sellaista, jota ei uskonut olevankaan. Kuka niitä kerkee kattoon, jos töissä meinaa käydä. Muistuttaja LoLe-0303-04 2.3.2007 16:53 Sivu 4
Sen tehtävä olisi ollut lopettaa tämä yksikkö kunniallisesti, jos se kerran välttämätöntä oli, tarjota meille samat edut kuin muillekin Sonerasta irtisanotuille ja ennen kaikkea toimia meitä kohtaan rehellisesti. Valtuusto antoi kunnanhallitukselle oikeuden sopia selvityksen laadinnan yksityiskohtaisesta toteutustavasta. Kun oli tiedossa, että muutamalle vuokratyöntekijällemme oli ilmoitettu töiden päättyvän maaliskuun lopussa, niin totta kai ajattelimme, että nyt on pahaa tiedossa ja työmme täällä loppuu. Manpoweriksi nimetty yritys on Manpower Business Solutions Oy. Se on ikävää, että vapaaehtoisten vaalityöntekijöiden työ on mennyt hukkaan, Pentti Jussilainen pahoittelee. Kyse oli kustannuksista ”Soneran tehtävä olisi ollut lopettaa tämä kunniallisesti” Loimaa Seppo Huiku Seuraavassa tarinassa ovat äänessä alusta asti Aurian aikanaan Loimaalle perustamassa palvelukeskuksessa töissä olleet Pia Karjalainen ja Suvi Tiainen. – Keskiviikkoaamuna yhdeksältä tuli sähköposti, että kello 11 on Heimolinnassa informaatiotilaisuus. Eihän sillä meille väliä ole, mitä palkkakuitissa maksajan paikalla lukee, jos voimme tehdä tätä samaa työtä, samalla hienolla porukalla. – Meille ei annettu mahdollisuutta työntekijöinä hankkia neuvonantajia itsellemme. katurakennusmestari Jarmo Parikka pahoittelee. – Mutta ei – tilaisuudessa liputettiinkin, ettei tämä lopu vaan teidät on myyty Manpowerille, joka jatkaa samaa työtä samoissa tiloissa. – Bisnes on bisnes, mooses on mooses. Kalevalankatua ajanut autoilija ei huomannut väistää oikealta Seppälänkadulta tullutta autoa, ja autot törmäsivät. – Torstaina emme sitten olleet enää soneralaisia, meillä ei ollut mitään asiaa esimerkiksi tuttujen työterveyshoitajiemme ja lääkäriemme puheille tai kutsumaan apuun Sonerasta tuttua luottamusmiestä. Loimaalla keskustassa ja Tuulensuun kaupunginosassa saa vaalimainoksia olla vain kaupungin pystyttämissä telineissä, joihin mainoksia on saanut laittaa keskiviikosta puolesta päivästä asti. Monikuntaliitosta kaavailevat Punkalaidun, Äetsä, Huittinen ja Vammala. Tietysti meillä oli vaihtoehtona ajaa se itse alas. Punkalaidun monikuntaselvitykseen PUNKALAIDUN Valtuusto päätti kokouksessaan torstaina, että Punkalaidun osallistuu monikuntaliitosta koskevaan selvitykseen kuntien yhdessä sopimalla tavalla. Ei meitä olisi tarvinnut idiootteina kohdella, vaikka maalla asummekin. Nukkukaa nyt ensin hyvin pari yötä ja palataan asiaan, sanottiin. SEPPO HUIKU Vaalimainoksia kerätty vääristä paikoista pois LOIMAA Keskustan eduskuntavaaliehdokkaina olevat alastarolainen Pentti Jussilainen ja laitilalainen Timo Kaunisto kokevat, että Loimaan kaupunki on vienyt heidän vaalimainoksiaan pois oikeista paikoista. Sinkkonen ei sano mitään siitäkään, olisiko TeliaSoneran edes moraalisista syistä palautettava Loimaan kaupungilta palvelukeskuksen perustamiseen saatu 90 000 euron tuki. Suvi Tiainen ja Pia Karjalainen olivat alusta lähtien panemassa pystyyn Tele Finlandin asiakastukea ja Loimaan palvelukeskusta. – On mahdollista, että kaupungin miehet ovat keränneet mainoksia pois vääristä paikoista. Molempien ehdokkaiden mainokset on viety pois ainakin kaupungin hautausmaan takaa, Karsattilasta ja vanhan kirkon sillan päästä. – Kuka tässä on pystynyt nukkumaan hyvin. – Emme halua syyttää Manpoweria vaan nimenomaan Soneraa. Lisäksi Timo Kauniston mainoksia on irrotettu kasitien varresta ja ne on silputtu läheiseen metsikköön. Jos Sonera olisi käynnistänyt yt-neuvottelut täällä, rekrytointiin muualla olisi tullut tauko. Tarinan tapahtumat ajoittuvat helmi-maaliskuun vaihteeseen vuonna 2007. Peltiä ryttyyn LOIMAA Kaksi henkilöautoa kolaroi eilen aamupäivällä Loimaalla Seppälänja Kalevalankadun risteyksessä. Meitä vietiin kuin pässiä narussa. – Ensimmäisessä lauseessa saimme kuulla, että kaikkia koskevat yt-neuvottelut alkavat maanantaina. Uudessa organisaatiossa asia ei enää kuulunut minulle millään lailla. Olemme pitkään opettaneet tänne muualta tulleille ihmisille tätä toimintaa siinä uskossa, että he ovat oman firman väkeä eli soneralaisia. – Sellainen tieto Manpowerin edustajilta lipsahti, että Tele Finlandin puheluita on jo siirretty Jyväskylään ilman, että me olemme tienneet asiasta mitään. – Pöyristyttävää, että nykyaikana voi tehdä ihmisille näin. Perjantain Turun Sanomissa firman toimitusjohtaja kertoi sitten totuuden: toiminta Loimaalla loppuu kesään mennessä. Ilmeisesti olemmekin kouluttaneet Manpowerin työntekijöitä, joille nyt siirtyy meidän täällä tekemämme työ. Lähdimme Soneran tiedotustilaisuudesta hyvin positiivisella mielellä. Mikäli kuntien valmistelu johtaa sopimusehdotukseen, se käsitellään valtuustossa. Viimekädessä mahdolliset irtisanomiset ovat nyt kuitenkin sitten Manpowerin asia. LoLe-0303-05 2.3.2007 16:54 Sivu 5. Tässä on tapahtunut inhimillinen virhe, mistä olemme pahoillamme, vs. Toisesta autosta vaurioitui etuja toisesta takakulma. Sonera kai yritti varjella surkeaa brändiään. maaliskuuta 5 AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-7626035 UUTISET LOIMAA TeliaSoneran kännykkäasiakkaiden asiakaspalvelusta vastaava johtaja Petri Lahtinen myöntää, että Loimaan palvelukeskuksen vaihtoehdoista on keskusteltu Manpowerin kanssa avoimesti. – Sinne sitten mentiin mieli korkealla ja Manpowerin lippikset päässä ja sillä mielellä, että tervetuloa uusi työnantaja, me aiomme näyttää osaamisemme ja kuinka hyviä työntekijöitä olemme. Hän vakuutti, että ei, vaan että kaikki ratkaisut ovat pohdinnassa. Alkuvaiheessa tehtiin säännöllisesti 60 tunnin työviikkoja. Selvitykseen osallistuvat muut kunnat ovat mukana terveyskeskusyhteistyössä näiden kuntien kanssa. Sehän oli meille hieno uutinen. Mainokset oli irrotettu tolpista ja viety vähän matkan päähän pusikkoon. Harvalla meillä on minkäänlaista mahdollisuutta lähteä Jyväskylään, vaikka olisi haluakin. – En ota kantaa semmoiseen asiaan. Sen lisäksi, että vaalimainoksia on viety vahingossa pois, Jussilaisen ja Kauniston vaalimainoksia on tärvelty tahallaan Loimaalla maatalousmuseon tienoilla. Halukkaille luvattiin tehdä työsopimus Jyväskylään, jos kiinnostusta on. Valtuusto kuitenkin edellyttää, että selvitykseen osallistuvat vähintään LounaisPirkanmaan seutukunnan kunnat Vammala, Äetsä ja Mouhijärvi Huittisten kaupungin, Vampulan, Kiikoisten ja Lavian lisäksi. – Me olemme täällä ammattilaisia, kovassa paineessa töistämme hyvin selvinneitä aikuisia ihmisiä. Koulutimme muita – Kysyimme torstaina Manpowerin edustajilta moneen kertaan, että merkitseekö tämä kaikkien Loimaan toimintojen loppumista. Jutussa Soneraksi nimitetty yritys on viralliselta nimeltään TeliaSonera Finland Oyj. Lauantaina 3. Meidän näkökulmasta kysymys oli kustannusten erosta. – Olen kuullut, että mainoksiani on viety kaiketi väärin perustein Loimaan kaupungin keskusvarastolle. Vastuuhenkilöt varmaan tietävät, mitä tekevät. Nyt kun orjat on täällä myyty, heitä voidaan ottaa muualle. – No nämähän on semmoisia asioita, että kyllä näistä keskusteltiin. – Pöyristyttävää, että nykyaikana voi tehdä ihmisille näin. Totuutta tipoittain – Meille kerrottiin myös, että keskiviikkona on Manpowerin tiedotustilaisuus ”käytännön asioista”, jossa kerrotaan työterveyskysymyksistä, liikuntaeduista, työpaikkaruokailuun liittyvistä asioista jne. Sonera kai yritti varjella surkeaa brändiään. TeliaSoneran Finlandin johtajiin kuuluva ja palvelukeskuksen aikanaan Loimaalle kätilöinyt Eero Sinkkonen on asiasta vaitonainen
Sanalla luottamus on erityinen merkitys omassa ajattelumaailmassani, se pitää yksinkertaisesti ansaita. Työ yrittäjänä Loimaan Lamminkadulla on vaihtunut liikkuvaan työhön Suomessa ja osallistumiseen pohjoismaiseen organisaatioon. Duo edustaa elektronista musiikkia likaisimmillaan ja härskeimmillään. Samoilla linjoilla on myös Elisa Mäkelä Alastaron kirjastosta. Siis käyttäkää äänioikeuttanne ja antakaa äänenne vaikuttaa. Nämä esiintymiset saattavat hätkähdyttää yleisöä, mutta se ei välttämättä ole paha asia. Kyllä Loimaalla osataan! Vastakulttuuriklubi näyttää jatkavan rohkealla linjalla, jolle viime vuonna lähdettiin. Imatran Voima jytää raskaasti Viime hetken esiintyjälisäys Vastakulttuuriklubille Loimaa Heikki Huhtanen Tänään lauantaina järjestettävä Vastakulttuuriklubi on saanut nimekkään lisäyksen ohjelmistoonsa. Imatran Voima on julkaissut yhden pitkäsoiton ja useita EP:itä. EHDOKKUUDEN tavoitteleminen oli harkinnan aikaa. – Vuoden päästä ne harvoin enää kiinnostavat ketään, kertoo Elisa Mäkelä kokemuksesta. Imatran Voima ilmoittautui viime hetkillä Vastikseen. Vaikka muutamista suosikkikirjoista onkin vuosittain enemmän kysyntää kuin kirjasto voi tarjota, kirjasuosikkien lisäkappaleisiin ei sen paremmin Alastarolla kuin Ypäjälläkään aiota lisärahoja käyttää. Eduskunta käsittelee asiaa vain budjettiasiana mahdollista avustusta koskien ja sekin tulee kysymykseen vasta, kun asia on käyty oikeudellisesti loppuun, johon kulunee vielä vuosia. Herrojen bassorikas, synkkä elektromusiikki yhdistyy mustaa huumoriakin sisältävään lavaesiintymiseen, jossa hikeä ei säästellä. Sen musiikissa Iggy Pop, Kraftwerk ja James Brown yhdistyvät kierolla mutta tyylikkäällä tavalla. Imatran Voiman voi rehellisesti sanoa saavan koneet rokkaamaan. Surffista grungeen Vuonna 1989 perustettu porvoolaistrio Mother Goose halveksii musiikkiteollisuuden lihaan tatuoituja markkinalakeja. Ymmärrän, että tällä asialla ratsastaminen on makeaa kyytiä, mutta siihen junaan olisi kannattanut tulla jo vuosia sitten, jolloin oli sen aika. Mäkelän laskelmien mukaan kirjoja voidaan kulttuurirahaston tuella hankkia alastarolaisille noin 150 kappaletta nykyistä enemmän vuodessa. Heikkilän mukaan lahjoitusrahalla hankitaan Ypäjän kirjastoon laajempi kirjavalikoima ja tukirahaa käytetään erityisesti lastenkirjoihin. Hanhiemo mättää surutta kaikkea, mihin kitara vain passaa: surffista grungeen, poppiin ja kaihoisaan kantriin. Asia on Vaasan hallinto-oikeuden käsiteltävänä, josta aikanaan tulee päätös. Maakunnan tasolla olen ollut maakuntahallituksen jäsen toista kautta. Tämän lisäksi lavalla nähdään Rubik, Laurila, Mother Goose, Suicide in Stockholm sekä Mike Shinoda. VAALEIHIN liittyy nykyisin tiheästi julkaistavat mielipidemittaukset puolueiden kannatuksesta. Lopulta kun olin tullut valituksi kansanedustajaehdokkaaksi sain kannustusta ja myöhemmin jopa neuvoja eri henkilöiltä ja eri suunnista. Vastakulttuuriklubi Loimaan Heimolinnassa la 3.3. Pikkulavalla esiintyy myös Loimaan oma Mike Shinoda, jonka jotkut saattavat linkittää Linkin Park yhtyeeseen. Loppusuora aukeaa Olen ollut mukana kunnallispolitiikassa Alastarolla vuodesta 1993. Näinä vuosina on tapahtunut paljon niin omassa päivätyössä kuin yksityiselämässä. Kahtena seuraavana vuonna tukea saavat ne kunnat, jotka päättävät lisätä kirjahankintojaan. En halua Turun Seudun Veden hankkeen toteutuvan. Sekä peruskunnassa että maakunnassa minulle on suotu uusia tehtäviä ja haasteita. Hyvä, että ihmiset etsivät kanavat asioilleen, jotka ovat heille tärkeitä. Parhaimmillaan yhtye on kuitenkin lavalla. Elektromusiikin raskasta sarjaa edustava Imatran Voima tulee Heimolinnaan näyttämään, miten koneet jytää. Vaikka ikää yhtyeellä on jo yli 15 vuotta, tai ehkä juuri siksi, jaksaa yhtye säväyttää energisillä lavarymistyksillään yhä uudestaan. Tarkemmat tiedot: www.vastakulttuuriklubi.com. Kulttuurirahastolta kirjoja ja porkkana LOIMAAN SEUTU Suomen Kulttuurirahaston tällä viikolla julkistama ”Kirjatalkoot” -projekti tuo Loimaan seudunkin kirjastoihin uutta luettavaa. Kulttuurirahasto käyttää kolmen seuraavan vuoden aikana kaikkiaan 3,5 miljoonaa euroa kunnallisten kirjastojen kirjahankintojen tukemiseen. Esille on nostettu tarkoitushakuisesti myös asioita, jotka vallan kolmijaon opin mukaan kuuluvat itsenäiselle tuomioistuimelle. Ihmisten kohtaaminen eri tilaisuuksissa ja heidän kanssaan käydyt keskustelut ovat antaneet sitä kaikupohjaa ja vahvistusta, jonka vuoksi kannattaa olla liikkeellä. Randy Barracuda (Perttu Häkkinen) ja Fresh O Lexxx (Jaakko Kestilä) muodostavat yhtyeen nimeltä Imatran Voima. – Toivoisin, että tämän takia mietinnässä olevia säästöjä ei Alastarolla nyt ainakaan kirjahankintoihin kohdistettaisi. Paikalle onkin odotettavissa musiikinystäviä Loimaan lisäksi myös muilta paikkakunnilta. Vaaleissa täydellä sydämellä mukana olevilla ehdokkailla on ainutlaatuinen tilaisuus kokea demokratian syvällisin ja konkreettisin osa-alue. – Meidän kirjahankintarahamme ovat olleet niin pieniä, ettei niiden korottamisella ole kunnan talouteen juuri merkitystä. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on kansanedustajaehdokas (kesk.) Pentti Jussilainen Sanalla luottamus on erityinen merkitys, se pitää ansaita. 6 Lauantaina 3. Vastuu on kasvanut monella tapaa arvioituna. Myös koulut tarvitsisivat lisää luettavaa. Ypäjän kirjastonhoitaja Leila Heikkilä on toiveikas sen suhteen, että korotus ja sen kautta kasvava tuki saadaan. Hanhiemo eli Mother Goose mättää kitaralla. Tämän tyyppisiä yhteydenottoja eri asioista on tullut viime viikkoina. – Varmasti se tuo kirjastoon ainakin laajemman valikoiman tietokirjoja. Siinä missä Sonic Youthia pidetään Yhdysvalloissa eräänlaisen metelirockin isänä, Mother Goosea voidaan monessakin mielessä pitää kotimaisen metelirockin emona. Maksimituen saavat kunnat, jotka nostavat vuosiksi 2008–2010 kirjahankintamäärärahat lähtötasoa 10 prosenttia korkeammalle tasolle. LoLe-0303-06 2.3.2007 16:55 Sivu 6. Kouvolalaislähtöinen Suicide in Stockholmin rakennuspalikat ovat maalailevat ja leijuvat kitarat, konepopin tarttuvat melodiat sekä unenomaiset lauluosuudet. Vaalityössä on kohdannut uusia asioita, joissa on ollut paljon miettimistä, sulattelemista ja työtä. Totta kai saatavissa oleva tuki kannattaisi ottaa vastaan. Loimaan taannoisessa tilaisuudessa minulle annettiin käteen kirjekuori, jossa oli antajan laatima kaivoslain muutosesitys, jota asianomainen toivoi minun vievän eteenpäin. maaliskuuta KULTTUURI TÄLTÄ SIVULTA: Vastakulttuuriklubi näyttää jatkavan rohkealla linjalla, jolle viime vuonna lähdettiin. Myös äänestysvilkkaudesta tehdään analyysejä. Täällä Loimaalla Mike tunnetaan parhaiten kappaleistaan Silloin kun vielä olin töissä ja Tappara tekee temput. Oli rohkaisevaa eilen kuulla, että eräs uutiskanava julkaisi tuloksen, jossa 78 prosenttia vastanneista ilmoitti käyttävänsä äänioikeutta. Yhtye on julkaissut internetissä kolme täyspitkää levyä, jotka ovat saaneet kehuja ulkomailta asti. Ensimmäisenä vuonna tukisumma jaetaan kuntien kesken sen perusteella, kuinka paljon rahaa ne ovat käyttäneet kirjahankintoihin edellisinä vuosina keskimäärin
Esimerkiksi sosiaaliturva pitäisi panna remonttiin siten, että työn tekeminen on aina kannattavaa. Ja meidän on ensin vietävä Paras-neuvottelut päätökseen, Mellilän kunnanvaltuuston puheenjohtaja Matti Ristolainen (kesk.) sanoo. Akuankat eivät nimittäin ainakaan tule päättämään meidän yhteisistä asioistamme. Mellilän kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Välitalo (sd.) on samoilla linjoilla. ÄÄNTÄSI VAILLA 2 LL ARKISTO Esko Rautiainen valittiin Askolaan Arvo Heikkilä ja Teppo Heikkilä ravistelevat vanhoja käsityksiä Loimaa Kati Kuusinen Sukunimi on sama, molemmat ovat kansanedustajaehdokkaita ja molemmat peräävät arvojen näkymistä päätösten taustalla. – Eihän tämä nyt ole mistään kotoisin, että jaellaan valtavia optioita ja toisaalla hyvinvointivaltiossa on leipäjonoja. – En ota ennenaikaisesti kantaa liitosneuvotteluihin Loimaan kanssa, sillä meillä on valtuuston päätös pysyä itsenäisenä kuntana. Arvo Heikkilän mukaan tekemistä ja korjattavaa on paljon – niin paljon, että ei oikein tiedä mistä edes aloittaisi. Luomuviljelijä Teppo Heikkilä on ehdolla vihreiden listalla ja Loimaan kaupunginvaltuutettu, yrittäjä Arvo Heikkilä ponnistaa eduskuntaan perussuomalaisten riveistä. Rautiainen on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri. Rautiainen on työskennellyt 12 vuotta Askolassa, ensin kunnansihteerinä ja sitten hallintojohtajana. Kunnanjohtajan sijaisena on toiminut perusturvajohtaja Arja Pitkänen. Rautiaisen lisäksi testattiin Alavieskan kunnanjohtaja Hans Olander. Pääkirjoitus / Urjalan Sanomat TÄLTÄ SIVULTA: – Tietysti olen iloinen valinnasta, mutta tietty haikeus jää, sillä Mellilässä yhteistyö kaikkien, niin henkilöstön, luottamushenkilöiden kuin kuntalaisten, kanssa on sujunut hyvin. Emolehmiä kasvattava ja 170:ää hehtaaria luonnonmukaisesti viljelevä ehdokas sanoo, ettei Suomessa voida kilpailla maataloustuotannon voluumilla ja että se pitäisi vain hyväksyä. Rautiaisen taakse asettuivat kaikki keskustalaiset ja kokoomusvaltuutetut yhtä lukuunottamatta. Valtuusto äänesti valinnasta. Kunnanjohtajan lähdön yhteydessä ilmaan noussee myös mahdollinen liittyminen Loimaaseen. . – Kyllä meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun, kun luin, että Metsämaalta vietäisiin lääkäri pois. Rautiainen arvelee, että hän lähtee aikaisintaan kesäkuun puolivälissä Mellilästä, sillä hänellä on kahden kuukauden irtisanomisaika. Hän sanoo vaalityössään tuoneensa esille lupausten sijaan arvoja, joiden pohjalta hän tekisi päätöksiä. Herefordit eivät ole luomuviljelijä Teppo Heikkilälle vaalikarjaa, vaan osa vihreää elämäntapaa. Kaikki häviävät Teppo Heikkilä on ollut kerran keskustan ehdokkaana kunnallisvaaleissa ja sanoo vieläkin allekirjoittavansa monet puolueen arvoista. Askola on tehnyt päätöksen pysyä itsenäisenä ja sillä on laajaa yhteistyötä naapurikuntien kanssa, Rautiainen selvittää. PAIKALLISIA Mellilässä mietitään tulevia toimia Mellilä Sari Keskitalo Mellilän kunnanjohtaja Esko Rautiainen, 46, valittiin Askolan kunnanjohtajaksi. Hän arvelee lähtevänsä Mellilästä aikaisintaan kesäkuun puolivälissä. – Tietysti olen iloinen valinnasta, mutta tietty haikeus jää, sillä Mellilässä yhteistyö kaikkien, niin henkilöstön, luottamushenkilöiden kuin kuntalaisten, kanssa on sujunut hyvin, Rautiainen kommentoi valintaansa. Rautiainen aikoo irtisanoutua huhtikuun alussa, kun valitusaika Askolan kunnanvaltuuston päätöksestä on ohitse. Loimaan seudun metalliteollisuus kelpaa maataloudelle vertaukseksi: metallikaan ei ole menestynyt tusinatavaraa tekemällä, vaan osaamisella ja erikoistumalla. Kunnanjohtajan lähdön yhteydessä ilmaan noussee myös mahdollinen liittyminen Loimaaseen. Rautiaisen taakse asettui 19 valtuutettua, Olanderin taakse seitsemän ja yksi äänesti tyhjää. Tämä on kuin kotiin paluu. – Voiko toinen ihminen olla kymmenen tai sata kertaa parempi kuin toinen, hän suomii tähtitieteellisiin summiin kohoavia palkitsemisjärjestelmiä. Takaisin kotiin Rautiainen ehtii olla runsaat neljä vuotta Mellilän kunnanjohtajana, joksi hän tuli Askolan hallintojohtajan virasta. – Oikeudentaju ja se mitä kukin voi tehdä on hämärtynyt, kun aina vain silitetään päätä. Periaatteessa Teppo Heikkilää potuttaa se, että kaikki alistetaan talouskasvulle, mutta ympäristön kannalta se on viime aikoina ollut hyvä asia. KATI KUUSINEN Arvojohtamista, kiitos LoLe-0303-07 2.3.2007 16:56 Sivu 7. Erilaisista kannustinloukuista tulisi päästä. Suhteellisuudentajun ja oikeudenmukaisuuden lisäksi 42 vuotta yrittäjänä toiminut Arvo Heikkilä haluaisi viedä eduskuntaan arvojohtamista. – Yhteiskunnalla on vain velvollisuuksia, yksilöillä ei välillä tunnu olevan ollenkaan. Askolan suurin julkkis on Katri-Helena, joka muutti vuosi sitten pitäjästä ostamaansa vanhaan maalaistaloon. – Ja mikä muu ammattikunta nielisi sen, että yhdestä työstä ei saa elantoaan ja pitäisi olla sivuelinkeinoja, joilla elättää itsensä. Tunnetuimmat Askolan naapurikunnat ovat Porvoo ja Mäntsälä. – Vaimon suku on Helsingistä ja meillä on muutoinkin paljon sukua pääkaupunkiseudulla. Eläkkeitä pitäisi korottaa, sillä pienimmillä ei saa maksettua edes lääkelaskuja. Järkevöittämällä ja yksinkertaistamalla asioita saataisiin palveluja tuotettua halvemmalla ja lähempänä. Yksi laitos voisi hoitaa eläkkeet ja byrokratiaa pitäisi Arvo Heikkilän mielestä muutenkin vähentää. Kotienkin pitäisi kasvattaa. Vaimon lisäksi perheeseen kuuluvat 5ja 3-vuotiaat lapset. – Politiikka on väline, se ei saa olla itsetarkoitus, Teppo Heikkilä sanoo ja harmittelee, että monesti juututaan puhumaan sen sijaan, että yhdessä tehtäisiin asioille jotakin. Itse olen useamman kunnan yhteenliittymisen kannalla kuin kahden, Välitalo miettii. Byrokratiaa! – Niin paljon päköpäinenkin olen, että mielestäni eläkeikäkin saisi olla kaikille sama, Arvo Heikkilä puhkuu. – Mutta uusia ajatuksia tarvitaan ja niitä vihreät uskaltavat tuoda esiin. Olanderin takana olivat vasemmistoliiton ja Pro Askolan kaksi valtuutettua sekä yksi sosiaalidemokraattien, vihreiden ja kokoomuksen valtuutettu. Lauantaina 3. Yrittäjä Arvo Heikkilän mukaan Helsingissä ei tiedetä mitä maakunnissa tarvitsisi tehdä. – Luomua menisi laivalasteittain Eurooppaan, mutta täällä tuotetaan sen sijaan jotain ohraa ja mietitään sitten pitäisikö se polttaa vai mitä. maaliskuuta 7 LAINA: Akuankoille ääntään ei ainakaan kannata haaskata. Mellilän kunnanhallitus keskustelee ensi tiistain kokouksessaan Rautiaisen lähdöstä ja sen vaatimista toimista. Hän perää yksilön vastuuta ja ihmismäistä käytöstä. – Askola on runsaan 4 600 asukkaan eteenpäin menevä kunta pääkaupunkiseudun vaikutusalueella. Ei voi ajatella, että ei minun panokseni vaikuta. Mellilän kunnanjohtaja Esko Rautiainen siirtyy Askolan kunnanjohtajaksi. – Vihreiden perusturvamalli tähtää juuri tähän. Metsämaalaisen ehdokkaan mielestä pääkaupungissa ei tiedetä sitäkään, ettei kaikkia ihmisiä kuulu yrittää sulloa samaan paikkaan. Ainakin kauan puhutun yhden luukun systeemin pitäisi vihdosta ja viimein toteutua. – Oma mielipiteeni on, että liitos Loimaan kanssa ei lämmitä kumpaakaan osapuolta. Selvä valinta Askolan kunnanjohtajaksi haki kaikkiaan 12, joista kuusi haastateltiin ja kaksi testattiin. Suuriin yksiköihin tarttis päästä, nälkä on mahdoton, hän manaa ja vaatii päätäntävaltaa takaisin kotimaahan Brysselistä. Hän sanoo painokkaasti myös, että kyllä meidän pitäisi hoitaa sukupolvet, jotka ovat maata rakentaneet, eikä hoitaa heitä alimiehityksillä vanhainkodeissa. Helsinkiin on noin 50 kilometriä. Konservatiivisuus ei riitä. Ilmastonmuutos havahdutti ihmiset tosissaan vasta, kun huomattiin, että se tulee vaikeuttamaan talouskasvua. – Meillä olisi otolliset olosuhteet erikoistuotannolle, päätoiminen maanviljelijä toteaa. – Jos taas emme tee työtä ympäristön hyväksi, me kaikki häviämme – puoluekannasta riippumatta
– Pane osotteeks Loimaa vaan, minä sanoin. Omaan elämään pitää tutustua huolella. Minusta oli todella hienoa tulla nelikymppiseksi. Mutta jos tekkee tietokonneille virheen, se kulkee niisä sata vuatta. – Purotti yhret paperit jo mun väskynäsoppapilkkumiini ja sano ettei hän ennää tiärä mihin lääniin hän ittens merkkaa ja kuka hän on. Valtion hajasijoitustoimikunta on esittänyt, että laitos sijoitettaisiin Mikkeliin. Onneksi ei enää. maaliskuuta Puh. Mutta siitä tulee aika hyvä taiteilijasoppa. Pääasiassa se on tapahtunut tuhkakuppimainontana ja tällaiset mainokset tietysti joudutaan poistamaan. klo 12-18. 8. 5. Tää nykyaika on niin pyrokraattista, ja ihmiset on niin aivopesty kaikilla hulluilla planketeilla ja ukaaseilla, ettei nee ihmettele ennää mittään. Kukaan ei ole minua opettanut, mutta mielestäni kukaan ei voi myöskään sanoa, että joku maalaisi huonommin tai paremmin kuin joku toinen. Pee-kappaleet Ystäväni Jallu ja Iita olivat jättäneet lehmänsä ja porsaansa ja peltonsa ja muuttaneet kaupunkiin eläkepäiville. Kun loppuun vanhentuneen vuoden viimeisinä päivinä poikkesin heillä, Jallu puhisi jonkin kaavakkeen kimpussa. Kuva: Urho Järveläinen. Ykski Aune sai kirjeen, misä ei ollut muuta päällä ko nimi ja Loimaa ja Rautatiän viäri. Mitä voi tehdä itsensä ja muiden hyväksi. Mikä maa aloitti EU-puheenjohtajana Suomen jälkeen. 9. – Asuin täällä aiemmin ja nyt palasin taulujen kanssa. 7. OSOITA TIETOSI SATAKUNNANTIE ENNEN JA NYT 30 VUOTTA SITTEN VIIKON VIERAS LL 3.3.1977 Laitosta yritetään Loimaalle Loimaan kaupunginhallitus pyrkii yhteistyössä Loimaan kunnan ja Varsinais-Suomen maakuntaliiton kanssa vaikuttamaan siihen, että valtion siementarkastuslaitos sijoitettaisiin Loimaalle. 8 Lauantaina 3. Olet tehnyt pastellitöitä ja akvarelleja. 10. En pelkää ryppyjä tai muita ikääntymisen merkkejä, päinvastoin. Tunteet kuljettavat Eeva Sipon sivellintä Loimaa Anu Salo Minkälainen ihminen olet, Eeva Sippo. – Itseoppinut. – En pelkää vanhenemista, päinvastoin. Millainen maalari olet. Tutustuin hiljattain Alpo Jaakolan ajatuksiin ja taiteeseen. Loimaan seudulla katsotaan kuitenkin, että laitoksen paikka on Länsi-Suomessa ja nimenomaan Loimaan seudulla, missä viljaakin tuotetaan maassamme eniten. Panenks mää ny tähän si uuren vuaren, vai tämän vuaren alun osotteen. Kansallis-Osake-Pankki 1920ja 1930-luvuilla Valtakadulla (nykyinen Satakunnantie). – Olen hirmuisen herkkä ja samaan aikaan niin sisukas, että nämä kaksi ominaisuutta ovat vähän outo yhdistelmä. 6. klo 15-19 ja pe 9.3. Näkyvimpänä osoituksena ovat eräisiin myyntipisteisiin ilmaantuneet taulut, joissa sanotaan, ettei tupakkaa enää myydä alle 16-vuotiaille. – Tiatokone oli tehny mun serkulleni Hultalle kolme alaikästä lasta verohelpotukseks, kertoi Iita, – vaikka se on seittemänkymmenen ikänen vanhapiika ja vihhaa mukuloita ko myrkkyä. Minkä ikäinen mäkihyppääjä Harri Olli on. 2. En ehkä ole teknisesti hirveän hyvä, mutta se ei ole olennaisinta. Mikä jäykkäkouristus on toiselta nimeltään. Eeva Sipon elämän monet käänteet alkoivat purkautua kuviksi joitakin vuosia sitten. Ennen kaupungeissa oli sellainenkin kuin julkisivulautakunta. Kaikkeen sisältyy johdatusta, myös kriiseihin. – Uskon, että tarkoitettuja. Tässä tarkoituksessa esitetään Loimaan kunnalle ja maakuntaliitolle yhteisen lähetystön lähettämistä selvittämään asiaa valtioneuvostolle. – Olen oikeastaan sattumalta päätynyt kokeilemaan kumpaakin. Minulla niitä on ollut monta. Ei sillä, että Loimaalla asumani aika olisi ollut jotenkin suuresti merkityksellistä, mutta olen tuntenut halua muuttaa tänne takaisin. Kerro niistä. – Täällä on niin hyvä posti, että se hakee ihmisen vaikka mistä. Sanotaan, että kyllä Jumala huolen pitää hulluistaan, viisaat katsokoot eteensä. Maalaaminenkin on lahja Jumalalta. Mikä on korkein Suomessa mitattu lämpötila. LAUANTAI MÄKISEN MURJAISU: Mies ei ymmärrä naista kahdesti elämässään. Siementarkastuslaitoksen sijoituspäätös tullee tehtäväksi lähiaikoina. Maalaamisesta on uskon ohella tullut hänelle elämän kantava voima. Mitä lyhenne oyj tarkoittaa. – Minulle se on ollut rasite, mutta se on kääntymässä rikkaudeksi. Kaikissa myyntipaikoissa näitä ei vielä ole, mutta ne ilmaantuvat lähipäivinä. – Jallu sai sen kans eilen, kertoi Iita. Kannattaa kuunnella itseään ennen muita. Materian haaliminen ei missään nimessä tee ihmisestä onnellista. Ovatko elämän tapahtumat meille tarkoitettuja vai sittenkin suurta sattumaa. Useissa baareissa on jo tähän asti ollut koululaisten tupakointi kielletty, joten suuria muutoksia käytäntöön ei ole tulossa. Koo 1. Mistä elämän onni tulee. 7605 3210 Pankki joka maksaa bonusta. Kuka sai juuri parhaan ohjauksen Oscar-palkinnon. Nämä työt ovat ehdottomasti minua itseäni. Olen purkanut maalaamiseen sellaiset määrät ahdistusta, tuskaa ja vimmaa, että yhtäkään työtä ei ole maalattu ilman. Se on, että olen uskossa. Se on merkinnyt enemmän lepoa ja rauhaa minulle Olen aina ollut hyvin levoton sielu, joka ei ole osannut kunnolla asettua. Minä vuonna peruskoululaki tuli Suomessa voimaan. 3. ’’Osote vuaren alusa’’. Maisemaa Satakunnantien varresta maaliskuulta 2007. Montako metriä on yksi maili. Olen huomannut, että elämässä tulee vastaan kriisejä, jotka on tarkoitettu muuttumiseen. Tupakkamainontaa ei Loimaan seudulla paljon ole. – Ei siitä, mitä omistaa, vaan siitä, mitä voi antaa. ja ke 7.3. Kun viime vuonna täytin 40, se antoi minulle rohkeutta kokeilla, murtaa myyttejä, uskoa enemmän itseeni. Eeva Sipon näyttely Art Tyynelässä avoinna su 4.3. Tupakkalaki voimaan Maaliskuun alussa voimaan tulleen tupakkalain vaikutukset näkyvät jo Loimaallakin. – Älä multa kysy, minä sanoin, mulla on kaavakeneuroosi. Onko herkkyys ihmiselle rikkaus vai rasite. – Tu ny sääki kurkkaamaan. Miten jatkuu sananlasku Hyvä antaa vähästänsä.... Täsä on näitä muuttoplanketeita. Ennen vihkimistä ja sen jälkeen. Kokeilija. klo 13-17, ma 5.3. Maalasin aiemmin koreja ja perustin niiden myyntiin toiminimenkin. Vastaukset sivulla 10. 4. Mitä on hyptoniitti. ANU SALO LoLe-0303-08 2.3.2007 16:58 Sivu 8. Uskon, että jokainen löytää uusia ulottuvuuksia, jos vain uskaltaa etsiä. Ja tunteella tekijä! Töideni lähtökohtana ovat aina tunteet. Aivan mahtava persoona! Mitä vanheneminen sinulle merkitsee. Miksi toit näyttelysi Loimaalle
Sedan 16tkm -05 19.990 FORD Focus 1.6i 100hv Ambiente Wag 97tkm -00 10.990 FORD Focus 1.6i 100hv Amb. Kolmanneksi haluan kiittää hyviä työtovereita siitä työn tuesta, jota teiltä olen saanut. LoLe-0303-09 2.3.2007 16:51 Sivu 9. Te teette arvokasta työtä. Ratin takana ollut alastarolainen keski-ikäinen nainen puhalsi 2,45 promillen lukemat. Lisäksi tiesin, että palvikauppa sijaitsee ”pääkadun” varrella. SP-Deck A/C 5ov 202tkm-00 8.990 NISSAN Almera Hatchback 1.4 LX 3d 110tkm -97 6.990 NISSAN Micra 1.0 Hit 3-ov. AC 45tkm -04 16.990 NISSAN Almera 1.8 Visia+ 5-ov. 4tkm -06 21.900 Ford Focus 1.6i 100hv Ambiente 5d 109tkm -00 9.950 Ford Focus 1.6i 100hv Ambiente 5d 68tkm -03 13.990 F-Focus 1.6i 100hv Amb Ltd Sedan aut 48tkm -04 16.990 Ford Focus 1.6i 100hv Comfort 3d 33tkm -03 12.990 F-Focus c-max 1.6 TDCi 109 hv Ghia 5d 59tkm -05 23.990 Ford Focus c-max 1.8 125 hv Trend 5d 12tkm -06 21.990 F-Focus c-max 1.8 125 hv Trend M5 5-ov. Tällöin saat huomata, että se mitä ympäristöösi kylvät, sitä saat myös osaksesi. Toisen kiitokseni / ruusuni haluan antaa Alastaron seurakunnan luottamushenkilöille / vaalilautakunnan jäsenille. 137tkm -02 12.990 N-Almera 1.5 Comf. Wagon 5d 206tkm-02 13.990 F-Mondeo 2.0TD 90hv Amb. Wag 11100 km -00 10.990 F-Focus C-Max 1.8 125 hv Trend M5 5-ov. 101tkm -02 12.990 Renault Megane 4D HB 1.9D 155tkm -98 5.990 Renault Megane Classic 1.6 Dynamique 63 -02 9.990 Renault Megane Hatchback 1.6 16V 5d 78tkm -04 14.990 Renault Scenic 1.9 DTI 119tkm -03 15.990 Skoda Fabia 5D COMBI 1.4 68tkm -03 10.990 Skoda Fabia Sedan 1.4 Classic 50kW 91tkm -03 8.990 Skoda Octavia 1.6 LX 111tkm -00 7.990 Skoda Octavia 1.9 TDI 4D HATCHBACK 265tkm -00 7.450 Skoda Octavia 1.9 TDI 4D HATCHBACK 58tkm -05 21.990 Skoda Octavia Combi 1.6 LX 55kW 169tkm -00 7.990 Skoda Octavia COMBI 1.8 106tkm -00 10.990 Skoda Octavia Combi 1.9 TDI DPF 4x4 75tkm -04 24.990 Skoda Octavia HB 1.4 Classic 75tkm -02 9.990 Skoda Octavia HB 1.6 Ambiente 12tkm -03 16.990 Skoda Octavia HB 1.6 Ambiente 66tkm -01 11.990 Skoda Octavia HB 1.6 Ambiente 68tkm -03 14.990 S-Octavia HB 1.9 TDI 66kW Ambiente 108tkm -03 16.990 S-Octavia HB 1.9 TDI 66kW Ambiente 141tkm -02 15.990 Skoda Octavia HB 2.0 AMBIENTE A 38tkm -03 16.990 Skoda Roomster 1.6 16V Sport 2tkm -06 24.950 Skoda Superb 2.8 V6 Comfort A 3tkm -04 32.990 Suzuki Swift 1.3 GLX 4d 260tkm -90 990 T-Avensis 1.8 Linea Luna Liftback 111tkm -99 11.990 VW Golf variant 1.9TD 1510tkm -98 8.990 VW Passat 1.9 TDI 4d 239tkm -97 7.990 Volvo 740 GL D24 2.4d 4d 444tkm -86 1.990 Volvo S80 2.4 125kw A Business 91tkm -01 21.990 Volvo V40 Sportswagon 1.8 Classic 51tkm -04 21.990 Maasturit, pakut Chevy van 20 Starcraft 6.5TD V8 AT 161tkm -98 19.990 Fiat Ducato 10 83tkm -00 12.990 Fiat-knaus Ducato 15 2.3jtd SUN TRAV. 14tkm -06 22.990 Ford Focus ST 2.5 225hv 5d 8tkm -05 34.990 Ford Galaxy 2.3i GLX 199tkm -97 9.990 Ford Mondeo 1.6i CLX 5d 95tkm -97 5.990 F-Mondeo 1.8i 110hv Amb. Minun aikani on lähteä ja Ari Pääkkönen aloittaa uudessa tehtävässään. 55tkm -02 7.990 NISSAN Micra 1.0 Visia 3-ov. Sedan 4d 120tkm -02 13.990 Ford Mondeo 1.8i 110hv Amb. AC km -06 19.990 NISSAN Almera 1.8 Visia+ 5-ov.AC km -06 19.990 N-Almera 2.2 Di Comf. Sedan A/C 4-ov. Haluan erityisesti kiittää terveydenhuollon työntekijöitä hoivaosastolla, Ilolakodissa, vanhainkodissa ja Loimikodissa. Sedan A/C 4-ov. Perheen ja työn yhteensovittaminen turvattava taloudellisesti ja työaikajärjestelyin. 21tkm -04 21.990 N-Primera 2.0 Visia Sedan A/C 4-ov. ”Arjen asiantuntijuutta eduskuntaan” Riitta Karjalainen THM, HuK, sairaanhoitaja, kotisairaanhoidon osastonhoitaja • Turun seudun Alzheimer-yhdistyksen hallituksen jäsen • Turun seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n jäsen • Turun Vesilaitoslautakunta, varapj • Suomen sairaanhoitajaliiton hallituksen jäsen • TEHY ao.202 hallituksen varapj w w w .r ii tt a k a rj a la in e n .f i 44 Kiitos! Avasin viime vuoden kalenterin kesäkuun 1. (02) 763 6920 Avoinna ma 8-18, ti-pe 8-17, la 10-14 w w w . (140) 150tkm -92 13.990 MB A 150 3d 21tkm -05 22.990 MB C 200T CDI A 234tkm -05 31.990 MB C 220D 4d 487tkm -95 6.990 MB C 270T CDI A Elegance 98tkm -02 36.990 MB E 220 CDI A 44tkm -04 49.990 MB E 320 CDI A T 169tkm -01 39.990 MB E 500T A 25tkm -04 74.990 MB E 270 CDI STW AUTOM 195tkm -00 27.990 MB S 500 A 99tkm -99 49.990 MB SL 350 A 28tkm -03 99.990 MINI Cooper 1,6 Cabrio 10tkm -05 26.990 MITSUBISHI Galant 2.0 GLSi 4d 237tkm -93 3.990 NISSAN Almera 1.4 LX Sedan 181tkm -00 7.990 N-Almera 1.5 Comf. AC 708 G 2.8 JTD 22tkm -03 47.990 HUMMER H2 6.0 V8 4WD AT 94tkm -03 71.990 LAND ROVER Discovery 3 4.4 V8 HSE AT 8tkm-06 89.990 LAND ROVER Freelander 1.8 GS 81tkm -02 21.990 MB SPRINTER 313 CDI AUT ALULAVA 6 tkm -04 34.990 MB Vito 109CDI-2,7/32K normaali 88tkm -04 21.990 M-L200 Pick-Up 2.5TD I-C Club Cab 4WD 107tkm -99 19.990 M-Pajero Station Wag 2.8TD GLS 7h 189tkm -97 22.990 M-Pajero Wagon 3.2 DI-D Comfort AT 128tkm -01 39.990 NISSAN Murano 3.5 V6 4X4 AC 45tkm -06 49.990 N-Pick-up 2.5 Di King Cab 4X4 AC 134tkm -03 24.990 NISSAN Qashqai 2.0 Tekna 6MT 4x4 -07 38.680 NISSAN X-TRAIL 2.2dCi 136 Sport 4x4 82tkm -05 32.990 PEUGEOT Boxer 232 Fourgon 1.9TD 234tkm -98 6.990 RENAULT-Dethlef RT 6874 3.0 140 HV 2tkm -06 59.990 TOYOTA Hilux Pick-Up 2.4D 265tkm -89 3.990 VW Transporter pak.auto 1.9 TD-Kat 262tkm -97 8.990 VW Trp umpip., 2.5 TDI 65kW av.2920 145tkm -02 19.990 Asuntoautot F-LMC 2.3 130hv Multijet Lib.S A 661 G 2tkm -07 54.990 FIAT-LMC Liberty 662 Ti 6000 km -06 49.990 FIAT-LMC Start 662 Ti 2.3 130hv Multijet 2tkm-07 59.990 Lamminkatu 7, 32200 Loimaa Puh. AC 217tkm -99 16.990 VOLVO V70 Classic 2.4 20V Aut km -00 13.990 VOLVO V70 Sportswagon 2.5 20V 125tkm -99 15.990 VOLVO V70 T5 169tkm -02 24.990 Moottoripyörät, kelkat BIMOTA DB4 904 2900km -00 14.990 BMW K 1200 RS 38tkm -00 13.990 H-D FLSTCI Heritage Softail Classic 6tkm -05 29.990 HONDA CBR 600 RR 1300 km -06 12.990 HONDA Gold Wing GL 1500 143tkm -90 14.990 HONDA Varadero 1000 XL 14tkm -01 11.990 HONDA XL 125 Varadero 21tkm -03 3.990 KAWASAKI GPZ 500 S 35tkm -00 4.990 KAWASAKI ZX 10 R 3000 km -06 17.990 KAWASAKI ZX 6 R 636 17tkm -03 8.990 KAWASAKI ZX 6 R 636 12tkm -05 11.990 KAWASAKI ZX 6 R 636 km -07 13.990 POLARIS 1200 Genessis Jet-Ski km -02 6.990 POLARIS XC 500 SP Kelkka 5900 km -98 3.990 SUZUKI GSX 1000 R 20tkm -03 12.990 TRIUMPH SPRINT RS 955i 120 HV 3000 km -04 11.990 YAMAHA RX 1 Turbo kelkka 5000 km -05 14.990 Maasturit, pakut F-Duc 10 Van 230 1.90 TD AV-2850 PA 171tkm-00 9.990 F-Duc 10 Van 230 1.90 TD AV-2850 PA 125tkm-01 10.990 F-KNAUS Sun Trav. M5 5-ov. AC 7000 km -06 19.990 NISSAN Almera 1.8 Luxury 4-ov. Sedan 4d 108tkm -02 13.990 F-Mondeo 1.8i 110hv Amb. 61tkm -04 17.990 N-Primera 1.6 Visia Traveller A/C 7 hlö 92tkm -03 16.990 N-Primera 1.8 Visia ESP Traveller 33tkm -05 21.990 NISSAN Primera 1.8 Visia ESP Traveller -06 24.990 N-Primera 1.8 Visia Traveller A/C 5-ov. Caravan 5d 103tkm -02 11.990 Opel Corsa 1.7 D Edition 100 3d 158tkm -99 4.990 Opel Vectra 1.8I MERIT 217tkm -95 3.648 Peugeot 206 GTI 2.0 101tkm -03 13.990 Peugeot 206 XRD 1.9 D 5d 153tkm -02 8.990 Peugeot 307 XR 1.6 5d 83tkm -02 11.990 Renault Laguna Break 1.6 16V Authe. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. f i Asiakaslähtöisemmät vanhuspalvelut ja omaishoito on turvattava. 149tkm -03 29.990 VOLVO V70 2.5T Aut. Yhteistyö jotenkin vain sujui tyylikkäästi toisiamme kunnioittaen. 28tkm -06 22.990 FORD Mondeo 1.8i 110hv Amb Sedan 46tkm -04 19.990 F-Mondeo 1.8i 110hv Amb Sedan 4d 65tkm -01 13.990 F-Mondeo 1.8i 110hv Trend Sedan 115tkm -02 13.990 FORD T coupe -33 29.990 HONDA Accord 1.8i LS SPORT 4ov 100tkm -02 14.990 HYUNDAI H-1 2.5 TCi GL 92tkm -03 16.990 MB 200 CDI 58tkm -04 39.990 MB 300 SEL 3.2 V6 Aut. 29tkm -05 11.990 NISSAN Primera 1.6 GX SportDeck 74tkm -99 11.990 NISSAN Primera 1.6 Visia Traveller 83tkm -05 16.990 N-Primera 1.6 Visia Traveller A/C 5-ov. maaliskuuta 9 Audi A4 2.0 TDI 103 kW quattro 1tkm -06 49.990 Fiat Stilo Multi Wagon 1.9 JTD Uproad 100tkm -04 14.990 Ford Focus 1.4 STW AMBIENTE 95tkm -01 9.990 F-Focus 1.6 100hv TrendX Juhlam. Sedan 50tkm -04 19.990 F-Mondeo 2.0i 145hv M5 Ghia S Sedan 41tkm -04 22.990 Ford Mondeo 2.0i Ambiente Plus 4d 100tkm -00 9.990 F-Mondeo 2.0TD 90hv Amb. Tiesin Alastarosta entuudestaan vain kolmen ihmisen olemassaolon ja heidän nimensä. Kaikki niistä ovat omalla arvokkaalla tavallaan olleet itselleni opettavaisia. 86tkm -03 79.990 BMW 330 i touring 170tkm -01 28.999 CHEVROLET Evanda 2.0 16V SX 4d AC 42tkm -04 16.990 CHEVROLET Kalos 1.4 16V SX 5d A/C 48tkm -05 11.990 CITROEN Berlingo Fourgon 1.9d 105tkm -03 11.990 CITROEN ZX Break 1.8i 16V 188tkm -97 3.990 DERBI GPR 125 Racing 5300 km -05 4.990 FORD Focus 1.4i 75hv Comfort 3d 122tkm -02 10.990 FORD Focus 1.6 100hv Amb. Juuri te saatte nyt palvella niitä henkilöitä, jotka ovat omana aikanaan rakentaneet isänmaatamme maitotonkkien ja moottorisahojen keskellä. Kaikki muu oli uutta ja outoa. Lauantaina 3. Mieleeni on painunut erityisesti se seikka, että jokaisessa hartaushetkessä henkilökunta oli itse aktiivisesti mukana. Työ uusien ihmisten kanssa lähti kuitenkin toimimaan yllättävän hyvin. Antero Aaltonen Vt.kirkkoherra Alastaro HARTAUSKIRJOITUS Törkeä rattijuoppo jäi kiinni LOIMAA Loimaan poliisi pysäytti eilen puolenpäivän jälkeen Loimaalla Vakkatiellä henkilöauton tarkastusta varten. Ja ennen kaikkea ainakin minulla on se tunne, että jotakin me myös saimme aikaan. l o i m a a n l a a t u a u t o . Luulen,että vasta myöhemmin pystyn sisäistämään monia keskusteluissa esiintulleita aihepiirejä. Sosiaalija terveydenhuollon hoitohenkilökunnan määrää ja palkkausta lisättävä. Wag 104tkm -03 13.990 FORD Focus 1.6i 100hv Limited 5d AC 93tkm -01 11.990 FORD Focus 1.6i 100hv Wagon 104tkm -00 10.990 FORD Focus 1.8i 115hv Amb. 183tkm -02 10.990 NISSAN Almera 1.8 Acenta 5-ov. Päällimmäisenä mielessäni ovat monet hyvät ja antoisat keskustelut, joita olen saanut käydä seurakuntalaisten kanssa. Minua nolostutti se, että jouduin alkuun kyselemään osoitteita ja kylien sijainteja. Onnea ja voimia hänelle työssään. Nyt maaliskuun alkupuolelta katsottuna lähes vuoden pituinen ajanjakso tuntuu kovin lyhyeltä – on tullut arvioinnin aika. Kun vanhat tietoni kaduista tai sukulaisista eivät juurikaan minua auttaneet. Sedan 222tkm -02 12.990 F-Mondeo 2.5 V6 170hv Trend Sedan 117tkm -01 14.990 Ford S-max 2.0 145hv Trend M5 5D 11tkm -06 36.500 Gm Daewoo Nubira Wag 1.8 16V SX A/C 34tkm-04 13.990 Honda Accord 1.8i 4d 178tkm -97 7.450 Honda Civic 1.4i S 4d 52tkm -04 15.990 Jaguar Sovereign 4.0 119tkm -91 9.990 Jaguar Xj6 3.2 Automaatti 199tkm -96 17.990 Mazda 323 Familia 1.5i GLX 4d 113tkm -98 6.990 MB E 220 CDI A 108tkm -02 39.990 Mitsubishi Space star 1.6 Family 71tkm -01 10.990 Nissan Primera 1.6i Fantasy 4d 158tkm -95 4.990 N-Primera 1.8 Luxury Wagon A/C 5ov 179tkm -01 10.990 Nissan Primera 2.0 SLX SportDeck 5ov 114tkm-99 9.990 Nissan Primera 2.0 SLX SportDeck 5ov 114tkm-99 9.990 Opel Astra 1.6i 16V Comf. Toivon teille kaikille Jumalan siunausta. päivän kohdalta ja mieleeni palautui alku uudessa työpaikassa – Alastaron seurakunnassa. Wagon 5d 206tkm-02 13.990 F-Mondeo 2.0TDdi 90hv Amb. Siksi on tärkeätä osata olla toiselle pienissä asioissa reilu ja ystävällinen. 5tkm -03 39.900 Ford Transit 100 2.5TD 148tkm -96 6.750 Ford Transit 100L 175tkm -97 5.950 Ford Transit 100S Bus 2.0 -92 2.990 F-Tr Van alusta etuveto 300M 2.0TDI 100 av.3504 115tkm-03 19.990 F-Tr Van etuveto 280S 2.0TDCi 125 av.2933 140tkm -04 19.990 M-Pajero Wagon 3.2 DI-D Comfort AT 112tkm -03 44.990 VW Transporter 2,5TDI 135tkm -02 18.990 Asuntoautot Fiat 660 Solifer 2.8 TD 1 -06 67.990 AUDI A4 2.0 TDI 103 kW quattro 1000km -06 47.990 AUDI A4 Avant 1.9 TDI 293tkm -99 14.990 AUDI A4 Avant 1.9 TDI 214tkm -00 16.990 AUDI A8 4.2 V8 246 kW qtr tipt.-aut. 52tkm -04 19.990 N-Prim 2.2 dCi 138 Tekna ESP 5-ov.181tkm -04 19.990 OPEL Astra 2.0 Di 16V Caravan 255tkm -99 8.990 OPEL Vectra 1.8 16V 180tkm -98 6.990 PEUGEOT 306 XR 1.6 3d km -93 1.990 PEUGEOT 307 Trendy 1.6 5d 9500 km -05 19.990 PEUGEOT 307 Wagon Trendy 1.6 29tkm -06 21.990 PEUGEOT 307 XR 2.0 HDi 5d 142tkm -02 14.990 RENAULT Clio 2.0 16V Sport 3d 85tkm -02 19.990 RENAULT Laguna Br Comf 1.9 DTI 225tkm -99 7.990 RENAULT Megane Break 1.6 Express 80tkm -02 11.990 SAAB 9-3 Sport Sedan 1.8t Linear AC 53tkm -05 29.990 SAAB 9-5 Wag 2.0t Linear Sentronic 125tkm -03 24.990 SEAT Alhambra Stella TDi 115 AC 235tkm -02 24.990 SEAT Leon Stella 1.4 16V 68tkm -02 11.990 SEAT Toledo 1.9 D GL Magnus 5d 283tkm -98 3.990 TOYOTA Corolla 1.6 16V XLi 4d 185tkm -94 4.990 TOYOTA Corolla 2.0d XL 4d 183tkm -97 6.990 TOYOTA Corolla Van 1.3 16V 63tkm -97 10.990 VW BORA 1.6 Comfortline 72tkm -01 12.990 VW Golf 1.4 CL 3d 283tkm -95 3.990 VW Golf Variant 1.6 77 kW Trendline 59tkm -05 19.990 VW Golf Variant 1.8 CL 175tkm -98 7.990 VW New Beetle 2.0 135tkm -99 11.990 VW Passat 1.6 212tkm -99 8.990 VW Passat 1.9 TDI Pwr D 77 kW Comf.line 198tkm -05 25.990 VW Passat Variant 2.0 Firstline 49tkm -02 22.990 VOLVO S40 2.4i Kinetic Geartronic 31tkm -04 27.990 VOLVO S80 D5 261tkm -02 22.990 VOLVO S80 D5 73tkm -03 36.990 VOLVO S80 D5 AT 303tkm -04 23.990 VOLVO S80 D5 Classic AT 238tkm -05 29.990 VOLVO V70 2.4 125kw Business 109tkm -04 27.990 VOLVO V70 2.4 140hv Kinetic AC 34tkm -05 36.990 VOLVO V70 2.4T aut. Mielessäni on juuri nyt ajatus siitä, että suuruus ja hyvyys elää vain yksityiskohdissa
maaliskuuta LO IM A A N L E H T I T E S TA A P A IN O L A A T U A Muista myös RAUTANET kanta-asiakas tarjoukset! VAPOPELLETTI 96,sk. 10. 1968. 4. 9,50 STIHL teräketjut 19,Bensa 2-t, 5 L UU TU US ! 17 17 00 00 9 L 3,00 3,00 Sivellinsarja 30, 50, 70 mm 6 6 00 00 LUMILAPIO (vilja)-lapio ABS-muovi Tosih alpa! LVI-osastolta Oras 350 299,Trevi WC-laite 37092-01, valk. heinäkuuta 1914. Julkista osakeyhtiötä. 9. 500 kg 225,MS 170, kevyt mutta tehokas saha omakotija mökkikäyttöön MOOTTORISAHA Tarjoukset voimassa niin kauan kuin varattuja tavaraeriä riittää! www.lpr.fi • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikekauppa • Rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelu Karsolan teollisuusalue (Hirvikoski), Karsolantie LOIMAA • Puh. hierova suihkusetti 68,E/m (25,00 m 2 ) Rakennuslatexi Katkaisujiirisaha 1200 W, JO-HE SMS 1200-210, teleskooppi, 2 terää, laser Työ-/koneasema Tositukeva, pistorasiat, valo, kiinnityspenkki, ym. 10 Lauantaina 3. 3. Kysy lisää: Irja Arponen p. STP, valeura LEPPÄPANEELI 15x90 STP, (lievä-B) 1,20 1,20 E/m (15,00 m 2 ) 0,60 0,60 Valkovahattu kuusipan. (02) 7636 690, fax (02) 7628 373 w w w .r a u ta .n e t Avoinna: Ma–pe 7–17, la 9–13 HÄIKÄISEVIÄ 2,70 2,70 2,00 2,00 2,35 2,35 LEPPÄPANEELI 15x90 A-lk. 22-vuotias. Alan Scorsese. 2. ABACHE laudelauta 20x90 110,110,39,pari TRETORN -lämminvuorisaappaat LEPPÄPANEELI 15x90 STP, ympäripontattu PALVELUKSEEN HALUTAAN VASTAUKSET 1. 5. 8. Nanoteknologiaan perustuvaa epoksia, josta odotetaan mm. ...paha ei paljostansakaan. ERÄ! 3,25 3,25 LEPPÄPANEELI 15x120 STP KOKOLASI SAUNANOVET Pronssi & harmaa 7 x 19 99,NÄTTIremonttimaali A-pohja 19 19 50 50 2,7 L 159,159,E/m (29,35 m 2 ) E/m (29,55 m 2 ) MS 260 Ammatilaisen ihannesaha, tehokas ja suuri ketjunopeus 495,kuljet uslau kku kaup anpää lle... 6. suksiteollisuuden mullistusta. STP 14x120 STP./B E/m (5,46 m 2 ) Raj. 050 353 7065 / (02) 762 2965 tai Loimaan Lehden vaihde (02) 762 6000 Tiesitkö että Loimaan Lehden voi tilata myös kasetille luettuna. 7. 7 €/vuosi LoLe-0303-10-11 2.3.2007 16:54 Sivu 10. Saksa. 35,9 astetta Turussa 9. 1609,3. Tetanus
Mm. krs. klo 17-18.00. Avoinna arkipäivisin klo 10-14. Lähtö klo 10.30 Yhteiskoulun pihasta. 040 5918161/Pauliina. LoKoKo A-pojat. Punaisen Ristin Päiväpirtti Turuntie 13, puh. mennessä p. alkaen klo 9.15. klo 15 4H-toimistolla.Eskari ja 1 lk kerho ti 6.3. Loimaan Jankon 6-12 v. Leo clubin lastenhoitajat paikalla. LoKoKo Mikropojat. Eläkeliiton Loimaan kaup. Kässä kerho ma 5.3. klo 16.3017.30. ei harjoituksia salivuoron peruutuksen vuoksi. klo 16.00 alkaen Veteraanituvalla. klo 18 20 Ryhmä avoin.ryhmävetäjänä toimii esh Hanna-Maria Suonpää Loimaan Voima. Myös pelaajien vanhemmat mukaan! MLL:n luisteluvuoro lauantaina 3.3. Kaikki harjoitusvuorot Liikuntahallilla peruutettu ke 7.3. 251 5748. Eläkeliiton Mellilän seudun yhd. klo 18-20. Tiedustele Raijalta. Su 4.3. Tied. Ilmoittaudu p. klo 18 Ankkuripaikassa. Kuutamokeikan ohjelmaa suunnitellaan ke 7.3. ke 7.3. klo 20 asti. klo 13.00. tytöt ja pojat 9-17 v. LoKoKo-minitytöt. Jankko/lentopallo: lentislehden aloitustilaisuus Hirvihovissa ma 5.3. klo 15 4H-toimistolla. liikuntahallilla tiistaisin ja torstaisin klo 18. Piirin hengelliset päivät Laitilan kirkossa su 25.3. Puffetti. Su 4.3. klo 11 keinutuolivieraana Tarja Aaltonen, fysioterapeutti. klo 18 urh.kentällä. klo 19.00 kirjastossa. AU/Jalkapallo T93 turnaus Alastarolla alkaen tänään la 3.3. iloiseen iltapäivään Kisariiheen su 18.3. klo 18.00 kokoonnutaan "käsittelemään" savea Arja Alkille Alkinkulmantie. menn. klo 14-16 Domus Areenalla. Loimaan 4H-yhdistys. klo 13.30. klo 18.30. jalkapallo harj.peli Turussa lähtö hallilta klo 13.15. klo 16.3018.00. maaliskuuta 11 OSWALD Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15 Nuorisotalon alakerrassa. klo 11.00 Loimaan Martat perheineen viettävät perinteistä ulkoilupäivää Juvan ulkoilualueella. poikkeuksellisesti klo 18 19.30 Ammattikoululla. Loimaan Marttayhdistys. Ke 7.3. LoKoKo C-pojat. Kauhanojan kerho koululla ma 5.3. ELLA, Erityislasten vanhempien kerho kokoontuu Kauhanojan koululla ma 5.3. Kädentaitokerho Keskuskoululla ti 6.3. klo 18. klo 14.10 alkaen. Leisku yleisurheilu ohj. AU Jalkapallo tytöt 93 futsal turnaus Alastaro hallilla 3.3. mahd. Loimaan Seudun Sotaveteraanit jaostoineen Tuulensuun kerho ma 5.3. Nuokun kerho ent. LoKoKo miehet II. Ylhäisten opintokerho I Annikilla ke 7.3. Lähtö Uudenkaupungin turnaukseen huomenna sunnuntaina klo 9.45 lukion pihasta. Ke 7.3. AU Jalkapallo pojat 94 futsal turnaus Alastaro hallilla la 3.3. Pääsiäisaskartelukurssi ke 21.3. Bocciaa Keskuskoululla klo 15. peli yhteiskoululla klo 10.30. Ke 7.3. Ti 6.3. Tule! Loimaan Seudun Mielenterveysyhdistys Savikki ry kokoontuu maanantaisin klo 11.00-15.00 Loimaan Nuorisotalolla (Pikatie 2, 32200 Loimaa).Savikin vesijumppa torstaisin klo 14.30-15.00 Loimaan Vesihovissa. klo 18.00 Tuulensuun palvelukeskuksessa, Sirpa Helkearo esittelee naurujoogaa. LoKoKo. Ke 21.3. Punaisen Ristin Päiväpirtti Turuntie 13 ke 7.3. hiihtoharjoitukset ma 5.3. 040-542 0345. LoKoKo. Lähtö Yhteiskoululta klo 10.00. Tuomarit sekä pelaajat taustajoukkoineen mukaan! LoLe-0303-10-11 2.3.2007 16:54 Sivu 11. 5-7 v. Lastenvahti paikalla tarvittaessa. LoKoKo minipojat. LP Juniorit. Pe 9.3. paloasemalla to 8.3. kerhokokoontuminen Tuulensuussa klo 13.30, mukana Sirpa Raiko piiristä. Kauhanojan Martat. Lähtö Yhteiskoululta klo 10.45. Omaiset mielenterveystyön tukena Loimaan vertaistukiryhmä kokoontuu Pääterveysaeman ryhmätilassa ke 7.3. Kurssimaksu. laiteliikuntakerho Tuulensuussa klo 8.30-10. Lähtö klo 9.00 Lukiolta kimppakyydeillä. iloinen iltapäivä Pöytyällä klo 12 alkaen, yhteiskuljetus. Sääntöja tuomarikoulutustilaisuus ke 14.3. klo 9.15 alkaen. Loimaan Voima. yhteiskuljetuksen järjestämiseksi Meerille p. Lauantaina 3. yhdistys. Turnaus Kaarinassa su 4.3. Su 4.3. Tule mukaan harjoittelemaan. paistetaan vohveleita aamulla. harj. Punaisen Ristin Päiväpirtti Naistenpäivänä to 8.3. Kuntokoris ke 7.3. Miniviestiharjoitus. Lähtö Raumalle tänään klo 10.50 Liikuntahallilta. Kuntolentopalloa lauantaisin klo 15.00 Keskuskoululla. Loimaan allergiaja astmapiiri kokoontuu pääterv.aseman kok.tilassa 3. Loimaan-Onkijoen maa-ja kotitalousnaiset kokoontuvat ma 5.3.2007 klo 19 Helvi Knuutilassa Loimaan Voima. Kypärät päähän. klo 10. klo 17-18.30. Mukaan mahtuu vielä. klo 16-17.00. klo 14. Olemme saaneet kutsun Pöytyän yhd. talvirieha kaukalolla su 4.3. Sali varattu muuhun käyttöön. Fibromyalgiaryhmä kokoontuu to 15.3. klo 12. piirin hengellinen päivä Laitilassa alkaen jp:llä, yhteiskuljetus. Yleisurh.harj. Kojonkulman Kyläyhd. Aromäen-Piltolan Marttojen kuntoilupäivä to 8.3. Su 18.3. Suolahuonehoito, esh Marja Harjunpää. Su 25.3. ryhmä 2 klo 18.45. Ilmoittautumiset 16.3. Heppakerhot to 8.3. AU hiihtokoulu ma 5.3. lasten urh.koulu Voimalassa maanantaisin 5-6 v. Su 4.3. klo 18.30 Kertunmäellä. Mukana edustaja Lähivakuutuksesta. 767 1744 tai Ristolle 767 1274. Tytöt paikalle viimeistään klo 10. ryhmä 1 klo 18 ja 6-7 v. liikuntahalli ma klo 18 alk. AU/Jalkapallo P94 turnaus Alastarolla tänään la 3.3. klo 15 alkaen. Tänään Turussa Ilpoisten palloiluhallilla ottelu TuNMKY-A LoKoKo. klo 12. LoKoKo, naiset I. pelit Turussa. Himpulat Kojonkulman koululla ke 7.3. Kerhokokoontuminen Tuulensuussa klo 13.30, mukana khra Matti Taatila. Haaran kerho kylätalolla ke 7.3. Tule sinäkin! Alastaron 4H-yhdistys. 0400-919 541. Ottelu FoKoPo IV LoKoKo II huomenna sunnuntaina. Ilm. 14.3. pulkkaviesti, tandemhiihtoa, luistelua. ryhmä 1 klo 16.30-18 ja ryhmä 2 klo 18-19.30 Satu Ketolan tallilla
maaliskuuta SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella +2 +2 +2 +1 (-0) 2 Sunnuntaina +1 (-1) 3 Maanantaina +1 (-8) 2 Tiistaina +1 (-10) 3 Keskiviikkona +1 (-3) 5 Annetaan hakijalle hepankakkaa, Sieppalantie 45 Loimaa. . Sari Essayah (kd) Pentti Huovinen (kok) Anna-Liisa Koivisto (kesk) Urmas Mikkonen (seniorip) Virpa Puisto (sdp) Kahvitarjoilu! Tervetuloa! 47 133 23 59 139 Ma 5.3.2007 klo18.30-20.00 Heimolinna, Vesikoskentie 2, Loimaa Alustaa professori Sirkka-Liisa Kivelä Tilaisuuden juontaa johtava ylilääkäri Maire Toivonen Mukana myös eduskuntavaaliehdokkaat Omakotitalo (n. Mahdollinen liigakarsinta alkaa sitten taas heti seuraavana keskiviikkona 14. Ohjelma on luettavissa Varsinais-Suomen liiton kotisivuilla www.varsinais-suomi.. Seuraavaan käsittelyyn tarkoitetut hakemukset tulee jättää 23.3.2007 klo 15.00 mennessä Varsinais-Suomen liittoon, PL 273 (Ratapihankatu 36), 20101 Turku. T14 3 km: 1) Iida Laaksonen Ypäjän Yllätys 13.16, 2) Aino-Kaisa Kannisto Ypäjän Yllätys 14.10, 3) Johanna Alanko Ypäjän Yllätys 16.02, 4) Riina Martti Loimaan Jankko 16.07. M35 8 km: 1) Markus Mutikainen Tammelan Ryske 25.39. Varsinais Suomen liitto Egentliga Finlands förbund Vuokrattavana Loimaalla pienkerrostalossa 1h+k+sauna+parveke 43,5 m². Maakunnan vuoden 2007 kehittämisrahan haku Maakunnan kehittämisrahasta myönnetään avustusta Varsinais-Suomen maakuntaohjelman toteuttamista koskeviin omatoimisiin projekteihin. Projektihakemuksia voi jättää jatkuvasti ja ne käsitellään määräajoin. Liitto vastaa myös alueen kansainvälisistä suhteista. Lisätietoa hakulomakkeista saa liiton kotisivuilta sekä Tuula Halttuselta p.(02) 2100 923 ja Päivikki Lamminmäeltä p. P16 4 km: 1) Tuomas Kekki Jokiosten Jänne 14.22. Luottopelaajia East-Volleylla ovat Timo Leikas ja Mikko Sairanen sekä puolalaisvahvistus Krzysztof Bas. 0400 595 898. Vapaa-ajan tontti www.harjureitti.fi valaistulla osuudella tai Aurinkorannantieltä. tai vanhempi! Loimaalta tai lähiymp. Tule hiihtelemään ja katsomaan tontit p. Liitto toimii aluekehitysja suunnitteluviranomaisena sekä maakunnan edunvalvojana. Play off -pelit alkavat jo keskiviikkona 7. P12 3 km: 1) Lauri Martti Loimaan Jankko 16.15. Viimeisestä play off -paikasta käydään kovaa kamppailua, sillä Himanka (11 pistettä) ja Tornio (10 pistettä) pelaavat jäljellä olevan keskinäisen kamppailun. 4h+k) 90-luv. Hurrikaani saa kotiedun, koska voittaa supersarjan. P14 4 km: 1) Joose Bister Forssan Salama 14.29, 2) Kalle Nokelainen Forssan Salama 14.46. Toinen osaottelu pelataan lauantaina 10. maaliskuuta vastustajan kotisalissa ja mahdollinen kolmas, ratkaiseva osaottelu sitten taas Loimaalla sunnuntaina 11. . 12 Lauantaina 3. T8 1 km: 1) Peppi Honkanen Ypäjän Yllätys 7.23, 2) Elina Kauranen Ypäjän Yllätys 7.56, 3) Tanja Koisti Forssan Salama 8.14, 4) Susanna Paija Ypäjän Yllätys 9.12, 5) Riikka Vuorentausta Ypäjän Yllätys 10.51. M yleinen 8 km: 1) Mikko Syrjälä Loimaan Jankko 25.43. East-Volleyn vaihtopenkki valmentajasta huoltajaan on yleensä elänyt otteluissa voimakkaasti mukana, joten nähtävää on muuallakin peliruudussa. 0503640069. SUORAT KAUPAT TÄNÄÄN Vodek Sadalski Loimaalle HIIHTO Ypäjän Yllätyksen Iltahiihdot järjestettiin 27. maaliskuuta. P. Puh. TULOSPÖRSSI LoLe-0303-12 2.3.2007 16:57 Sivu 12. (02) 2100 921; sähköposti: etunimi.sukunimi(at)varsinais-suomi.. Hurrikaani varmisti play off -paikkansa jo viime viikon sunnuntaina ottelussa Himangan Urheilijoita vastaan. East-Volleylta on puuttunut luottokeskitorjuja Sami Muukkonen, joka mursi sormensa vuodenvaihteessa. VarsinaisSuomen liitto on 53 varsinaissuomalaisen kunnan kuntayhtymä. East-Volley on kahdeksassa pisteessä, mutta sillä on pelaamatta vielä kaksi ottelua. Huomenna pelataan supersarjan viimeinen kierros, ja silloin selviää myös Hurrikaanin play off -vastustaja. maaliskuuta kello 18.30 Loimaan liikuntahallissa. 050-408 3411. P8 1 km: 1) Janne Vuorentausta Ypäjän Yllätys 9.57, 2) Ilari Martti Loimaan Jankko 11.07, 3) Kalle Alanko Ypäjän Yllätys 12.40. (10 km säteellä). maaliskuuta kello 17. P10 2 km: 1) Matias Kekki Jokioisten Jänne 10.20, 2) Antti Alanko Ypäjän Yllätys 23.25. T10 2 km: 1) Sonja Kauppi Tammelan Ryske 9.36, 2) Johanna Viljanen Forssan Salama 10.08, 3) Elli-Sofia Kannisto Ypäjän Yllätys 10.34, 4) Eveliina Kauranen Ypäjän Yllätys 11.44. Alkuvuoden 2007 ideahaussa tulleet esitykset ovat mukana hankearvioinneissa. Muukkosen ollessa mukana East-Volleyn keskipelaaminen nousee uudelle tasolle. Savonlinnan East-Volleylla on pelaamatta vielä kaksi kamppailua, ja sillä on mahdollisuudet vielä supersarjan neljännelle sijalle ja samalla play off -peleihin. helmikuuta. T12 3 km: 1) Miranda Uusikämppä Humppilan Yri 14.39. 050-5696 903. Play off -peleistä liigakarsintaan selviäminen edellyttää kahta otteluvoittoa. Vanhustenhuolto KUKA PITÄÄ HUOLTA VANHUKSISTA. P. East-Volleyn valmentajana toimii vuoden 1976 olympiavoittaja Vodek Sadalski, joka varmasti piiskaa joukkueensa pelaamaan loppuun asti. T16 4 km: 1) Maria Liukkonen Ypäjän Yllätys 16.30