Sivut 4 ja 7 Drifting on vauhdikas ja tarkka ajolaji, jossa ajetaan lähes kahdensadan kilometrin tuntivauhtia. Loimaan talousalueen paikallislehti • 96. Sivu 6 Sähköinen kesä Epävakaa viikko SARI KESKITALO JA KATRIINA REIJONEN +23 Loimaa Sari Keskitalo Olavi Ala-Nissilä, Jaana Boström, Martti Koskinen, Johanna Lindfors-Lehtinen, Tapio Pukki ja Kaija Suominen kisasivat ensimmäisen positiivisimman loimaalaisen valinnassa. Kisan järjestäneen Loimaan seudun nuorkauppakamarin puheenjohtaja Antti Taberman on yllättynyt siitä, että loimaalaiset innostuivat kisasta valtavasti ja yli 300 äänesti. KIRJOITTAJAVIERAS T Ä N Ä Ä N VUOTTA 59 TIISTAI 3.8. Kisassa nähtiin 2000-luvun vaalikampanjointia, sillä Koskiselle ja Suomiselle perustettiin Facebooksivutkin. Teemaksi valikoitui villi länsi, sillä sen uskottiin kiinnostavan sekä paikallisia että lähipaikkakuntalaisia. Kisan voittaja ilmoitetaan kansalliseen kisaan. KARI NUMMILA Jokainen positiivisuuskisan kuusikosta sai ääniä. Matti Pulli sai 82 sentillä vatsan täyteen Sivu 3 Ja positiivisin on.... alv. MAIJA PALOPOSKI Sivu 3 Loimaa-Seuran rukiinniittotalkoissa ahkeroinut Paavo Kaukainen asetteli hatun kykkään päälle oikeaoppisesti eli tähkäpää etelään päin. Kun kansa saa puhua, yllätykset ovat mahdollisia. Taivaallista sähköä koettiin Loimaan seudullakin viime viikolla, kun salamat esittivät upean luontonäytelmän. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole ajaa kelloa vastaan, vaan tarkoin määritellyin tuomarisäännöin mahdollisimman näyttävästi auton perää luisuttaen ja mahdollisimman suuressa kulmassa koko radan leveyttä hyödyntäen niin suurella nopeudella kuin mahdollista. Kisakokemusta hän sanoo mukavaksi. Hän on saanut paljon henkilökohtaista palautetta, viimeksi perjantaina Pappisten lavalla. Lauantain kisa oli hänen kisauransa yhdeksäs. Niin nytkin, sillä voittaja oli aivan yllättynyt voitostaan. Energialatauksia on ollut muun muassa urheilukisoissa. Kyläyhdistyksen väki odotti jännityksellä, että löytääkö väki paikalle. 2010 Sää käyttäytyy tällä viikolla kuin lomilta palannut: sohii sinne tänne eikä pysty oikein keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Sivu 10 Mahdollisimman näyttävää ajoa Niinijoella vietettiin lauantaina kylän ensimmäistä yhteistä tapahtumaa, Niinijokisia. vuosikerta P 1 D Nro 87 Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Sivu 6 Villiä länttä Niinijoella Rukiita nurin vanhaan malliin Marko Kivimäen mielestä Alastaron rata on hyvin tekninen. Toiset enemmän, toiset vähän vähemmän ja yksi kaikkein eniten. Sivu 12 Tarja Kiviniemi on havainnut, että kuuma kesä on ollut täynnä sähköä. Kisajärjestäjä Mikael Forsman kertoi lauantaina Alastaron moottoriradalla, että drifting on hyvä tapa ottaa selville, kuka on hyvä kuljettaja
Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 104 6 kk 61 4 kk 46 Kestotilaus: Lask.jakso 12 kk 97 6 kk 49,50 4 kk 34 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Kustantaja: Priimus Media Oy. Kor. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Rakkaamme Rauno Juhani LINDROOS * 08.07.1957 Vampula † 20.07.2010 Loimaa Voimasi uupui, olit väsynyt niin. 16: 9 4.8. Toimitus: Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030, 050 555 7526. KUOLLEITA SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Me katsoimme silmiisi sammuviin. Lämmin kiitos osanotosta, myötäelämisestä ja kaikesta muistamisesta. Toivotimme Sinulle rakas, hyvää matkaa. Veera Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 5.07. Jami, Tuukka ja Satu Äiti ja isä Sanna ja Rauli Pappa Muut sukulaiset ja ystävät Enkelit valkoiset taivaalta tuolta pitäkää isästä hyvää huolta. (1. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. Santtu Ahlman Seitsenpistepirkko – kuoriaisten julkkis Seitsenpistepirkko on yksi tunnetuimmista suomalaisista hyönteisistä. Painopaikka: Allatum Oy. Minä sanonkin teille: hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. 2 Tiistaina 3. www.loimaanlehti.fi EKOVINKKI. Itkemme vain hetken, emme kaipausta peitä. Laji ilmaantuu maisemiin jo huhtikuun alkupuolella ja katoaa vasta syys–lokakuun vaihteessa. AJANTIETO: NIMIPÄIVÄT: 3.8. Ruoka on vedentarpeeltaan yllättävän suuri kuluttaja. Näre * 25.11.1921 † 11.07.2010 Kiitollisina kaivaten Sinikka ja Jaakko Petri ja Heidi, Eero, Mikko Hanna ja Jaakko Sukulaiset ja ystävät Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus. Suomalaisten keskimääräinen vesijalanjälki on selvästi maapallon keskiarvoa suurempi. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. TUULA LEHTONEN Painettua sanaa 95 vuoden kokemuksella. 50 grammaa kinkkua on vaatinut 240 litraa ja yksi keskikokoinen omena 70 litraa vettä. Toimitussihteerit: Sampsa Hakala, Tiina Naula. Leijonanosa kuluttamastamme vedestä tarvitaan vientituotteisiin. Seitsenpistepirkot ovat puutarhureiden ja viljelijöiden ilmaisia apulaisia, sillä ne popsivat tehokkaasti haitallisia kirvoja kupuihinsa. Uusin lienee niin kutsuttu vesijalanjälki, joka mittaa eri tuotteiden ja palvelujen koko tuotantoja kulutusketjun aikana suoraan ja epäsuorasti tarvittavaa vesimäärää. Suurin maataloustuotannon vedenkuluttaja on lihan kasvatus. Älä unohda laupeutta, älä uskollisuutta kiedo ne kaulaasi, kirjoita sydämesi tauluun, niin saat rakkautta ja kiitosta sekä Jumalalta että ihmisiltä. Kysyt, miksi noin paljon kyyneleitä. Kun koko elintarvikeketju otetaan huomioon, maitolasillisen vesimäärä ei ole suinkaan 2,5 desiä vaan 250 litraa. Aurinko laskee kello 21.59. elokuuta 2010 TÄNÄÄN 3.8. VUOTTA 59 PÄIVÄN SANA Koko Suomessa hyvin yleisenä esiintyvä seitsenpistepirkko (Coccinella septempunctata) – kansankielisesti leppäkerttu – asustaa niityillä, pelloilla, pihapiireissä ja metsänlaiteilla. Sun täytyy tästä yksin jatkaa. Mutta vettä löytyy yllättävän paljon myös ”kuivista elintarvikkeista”. SANTTU AHLMAN LUONTO Luonnonvarojen riittävyydelle ja käytön kestävyydelle on kehitetty useita mittareita. 3: 3-4 Rakkaamme Helena Margareetta YRJÄ o.s. Sananl. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Myyntineuvottelija Päivi Alm-Huhti (02) 588 8022 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 588 8028 Tilaustenhoitajat Tarja Säteri, Maarit Saarinen (02) 588 8088 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Pahoja tuhlareita emme kuitenkaan ole. Iloinen hymysi valaisee meitä. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Nea, Linnea, Neea, Vanamo 4.8. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. Kai Aulio ympäristötoimittaja Ruoassa paljon vettä LUKIJOILTA Loimaalainen Tuula Lehtonen kuvasi viisivuotiaan lapsenlapsensa Hildan, joka sai hellekesälle sopivaa puuhaa kukkienkasteluvesiämpärien täyttäjänä. Luuk. Ihmisen vesipitoisuus on noin 70 prosenttia, joten mehevien kasvisten suuri kulutus on ymmärrettävää. Tätä kulutuksen muotoa on helppo pienentää jokapäiväisessä elämässämme. Kahvikupillinen on vaatinut eri vaiheissaan 140 vesilitraa. Mut seurana sulla on enkeleitä, me hyvästelemme – silmissä kyyneleitä. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. Moni oppii tuntemaan sen jo lapsena, eikä kovin moni hyönteinen kerää yhtä paljon huomiota kuin leppäkerttu. Seitsenpistepirkot kuuluvat leppäpirkkoihin, joita on yhteensä yli 60 lajia Suomessa. Rakas poikamme ja isämme Tuomo Tapani RÄMÖ * 17.09.1981 Turku † 15.07.2010 Loimaa Pilven reunalta katselet meitä. 13:13) Siunaus toimitettu. Kiitämme osanotosta. Jami ja Tuukka Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,10 /pmm 3-sivu 2,10 /pmm Tekstissä 1,97 /pmm Tekstin jälkeen 1,70 /pmm Takasivulla 2,09 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,47 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,70 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,07 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 23%. Kiitämme osanotosta. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Yksi viipale vehnäleipää on kuluttanut vettä 40 litraa, 10 grammaa juustoa vastaavasti 1 000 litraa. Pahimpia kuluttajia ovat naudanlihan ja lampaanihan tuotanto. Toimittajat: Sari Keskitalo, Kari Nummila, Anu Salo, Marika Timonen. Nakkisämpylään painosta on vettä 56 prosenttia. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Kaivaten Eija Laura ja Pauli Reetta ja Antti Tuulia ja Tuomas Äiti Raija ja Martti perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Seitsenpistepirkko on eräs helpoiten tunnistettavista kovakuoriaislajeista, sillä punaista selkäpuolta kirjovat seitsemän mustaa pistettä. www.loimaanlehti.. Pelkkä näkyvissä olevan nesteen määrä on vain murto-osa elintarvikkeiden todellisesta kulutuksesta. Kasvispainotteiseen ruokavalioon siirtyminen säästäisi vettä
No vastaavasti Hanski tarjosi minulle kahvit poikalapsensa syntymän kunniaksi. Matti Pulli Rahan arvo ennen ja nyt PULLI YPÄJÄ Moottoripyörä anastettiin torstain ja perjantain välisenä yönä Ypäjän Hevosopistolta. Söimme komiasti. ja todella hyvä ruoka. elokuuta 2010 3 Loimaa Kari Nummila ”Kyll’ sakki saa jos se syäki” -tyyliin katkottiin Loimaa-Seuran talkoilla rukihista ruumiinruokaa eli luomuruista perjantai-iltana Teppo Heikkilän vuokramaalla Hulmin alueella. –Voi, voi, kyll’ ennen oli mukavaa elopellollaki. Tiistaina 3. Kangasajuruohosta halutaan havaintoja. Ja hattu päälle sillai, että tähkäpäät näyttää etelää kohren, Paavo Kaukainen remensi selkeästi ja kuuluvasti. Nimityksissäkin riittää eroja. Suihkukin löytyi, mutta se oli 6. Työkaluina olivat sirpit ja viikatteet, joiden varsissa enimmäkseen viihtyivät Matti Vainio ja Alpo Nurmi. Joku puhui sitomista ja toinen lyhteistä, joista koottiin kykkäitä tai lyhteitä. Sirpilläki sato saatiin talteen, Välimäki muisteli. Kun Laineen Osku tuli kämppäkaveriksi, niin vuokramme nousi 180 markkaan – siis euroissa 30. Uutispuuroon niitettiin aineksia isolla sakilla Matti Vainio taitaa rukiinniiton niksit, joilla syntyy kaunis luoko sitojan käsiteltäväksi. Sänky oli vaneria ja yllätykseksi vuokraan kuului keskusradio. Oopperassa esiintyi vain miehiä ja ystäväni Esko sai olla lehdenkääntäjä. Sain siis takaisin menetykseni – mutta en koskaan Liisaa. – Pankaas ne kykkäät vähän jonnoon kans’, älkääkä tollai sikin sokin. Kävin syömässä, nyt siis vuotta 1966, Ylioppilasravintola Porthaniassa. Eniten havaintoja on Rymättylästä. Sanottiin että usein löytyi peruna, jossa oli tikku. Havaintoja Varsinais-Suomesta kaivataan edelleen elo-syyskuun ajan. Toisen 2-hengen huoneen kanssa jaoimme yhteisen vessan, jossa oli lavuaari. Kahvia ei tarvinnut silloin ostaa, sitä sai farmasian laitoksen alakerrassa 20 pennin hintaan – siis vajaa 4 senttiä ja siihen sai vielä pullansiivun. Botnialainen ranskalaisilla perunoilla maksoi 3,75 mk ja olut siihen päälle 1,15 – siis yhteensä 4,90 markoissa, euroissa 82 senttiä. Tarjosin sen jopa suurelle ihastukselle Liisalle – joten siinä meni 78 senttiä. kerroksessa. kaksi siivua ja hillo. Kallein annos oli Floridan leike: 1.40, siihen kuului jauhelihapihvi, 5x5 cm ja viisi perunaa. Olin kaksi kuukautta töissä ja ostin säästöillä Husqvarna-polkupyörän Vilho Salmiselta, hinta 15 800 – nyt n. Aika kului, lähdin opiskelemaan Helsinkiin. Laskenkohan enää oikein. No, sinne pääsi kun keskiviikkoisin oli lentopalloa ja sen jälkeen vapaa suihku. Elokuuhun mennessä yleisöhavaintoja kangasajuruohosta on tullut 37 kappaletta. 12 euroa). Vuokra oli 150 markkaa kuukaudelta, euroissa 28. Sain vaivalla vuokrahuoneen Kristianinkadulta. Pojat söivät yleensä 4 ja merkkasivat tikulla yhden perunan palauttaessaan ruokatarjottimen. kerroksesta. 29 euroa. Moottoripyörä on merkiltään Honda, ja sen rekisteritunnus on CO–197. 31 euroa. klo 10 Haaran kylätalon elopellolla. Hyvin viihdyttiin ja seuraavana vuonna kun oli jo vanha civis sain jääkaapillisen huoneen yhdessä Erkki Immosen kanssa juuri tästä 4. Pellolla hääri parhaimmillaan jopa parisenkymmentä henkeä eloväkeä ja tienverran katsomossa seurasi vanhan ajan menoa toinen mokoma. Hyvä kävely 15 min. Moottoripyörä anastettiin VARSINAIS-SUOMI VarsinaisSuomen luonnonsuojelupiirin kangasajuruohon kasvupaikkojen kartoitusprojekti on sujunut mukavasti. Talossa oli kuusi kerrosta ja huomaa 4. Muutin 1967 syksyllä ylioppilasasuntolaan ja vuokrani laski 70 markkaan ( n. Näin ajat muuttuvat, pysymmekö mukana. Oli laulua ja ohjelmaa. Oliko kallista. Yleensä joku vanha pohjalainen piti esitelmän: Hermanni Haapoja lääketieteestä, Kryyti Mariaana-oopperasta. Hyvä sirpillä leikkaaja ottaa yhden sitoman verran olkia kerralla kätteens’, sillai vaan sormeins lommaan. KUN opiskelu siirtyi ylemmälle – cum laude-tasolle, kävimme Hilkan Baarissa Meritullinkadulla. KERRAN kuussa oli kai jotain juhlapäivää, kun koulutoverini Esko Franssila pyysi minua Etelä-Pohjalaiseen osakuntaan. Kangasajuruohon lehdet ovat vain noin viiden millin levyiset. KARI NUMMILA Kun menin Loimaan apteekkiin oppilaaksi vuonna 1964 oli rahan arvo eri kuin nyt. elokuuta remontin jälkeen. No jo oli hinnatkin nousseet – paras annos olikin 4 mk, siis 68 senttiä, maidot ja mehut erikseen. Asuntoon kuului huone kahdella vuoteella ja pöytä ja tuoli. Niittomeiningin tarkoitus on turvata uutispuuron aineksia, kun Krekilän vesimyllyä kokeillaan elojuhlassa 22. kerroksessa yksi tv – Kalle Kaihari oli kai senkin luovuttanut, kun kerta oli talotkin rakentanut. 22. Toiset, kaikille avoimet rukiinniittotalkoot ti 10.8. Ei niitä ennenkä tollai laitettu. Vaatimaton ruoka, pitkät jonot, mutta halpa. Jos oli porukan ikärakenteessa aikamoinen haitari aina 85 ikävuoteen saakka, niin variaatioita löytyi aika lailla myös niittämis-, sitomisja kykkääntekotyylissä. 85-vuotias Lahja Välimäki tykkäsi katkoa sirpillä rukiinkorsia. Ruoka-annokset maksoivat seuraavasti: hernekeitto 70 penniä, samoin pannukakut; huom. Sitä ennen ollessani juoksupoikana pari vuotta aiemmin , sain 13 000 ja kun ne kaksi nollaa poistettiin , niin palkaksi jäi 130 markkaa – niitä euroja siis n. Yhteensä 1,40 mk – euroissa n. Täsä on oma tekniikkans’. Tavattiin myös Hannu Wegelius, joka ohjasi Mariaana-oopperan. Sain palkkaa 186 markkaa – siis nyt n. 23 senttiä. Hänen mielestään mikään ei voita semmoista uutispuuroa, johon on jauho jauhettu riihitetyistä jyvistä. Pieni kuppi kahvia maksoi 39 penniä, olisko nyt 5 senttiä. Esityksen päätteeksi menimme osakunta-ravintola Manalaan. Lehdistä lähtee niitä hierottaessa voimakas, aromaattinen tuoksu
Kiitollinen Olavi Mellilä Ei niin huonoa, ettei myös hyvää. SK Huh, hellettä Viiden viikon kesälomalleni ei osunut montaakaan sadepäivää. Samoin mahdollisesti tarvittava kallion räjäytys ja ainakin asennuksessa tarvittava soran käyttö kuluttaa luonnonvaroja. Voittajalle niin kuin toiseksi sijoittuneelle Martti Koskiselle perustettiin omat Facebook-sivut.Vaaleille tyypillinen ilmiö, nuorten nukkuminen, oli myös havaittavissa. . Aktiivista vaalityötä ja nuorten innostamista vaaliuurnille tarvitaan jo pian, sillä seurakuntavaalit ovat ensi marraskuussa ja niissä ensi kertaa saavat äänestää 16-vuotiaat. Sen on saatava voittoa, joten se on kunnan toimintaa kalliimpaa. Sunnuntaina päivällä aivan ihana virkailija. Mainospuheissa ei myöskään kerrota että laite ei tosiaan toimi ilman jatkuvaa huoltoa, Lähes kaikissa tapauksissa se tarkoittaa kalliita huoltoliikkeiden käyntejä. Auringonotosta en ole koskaan välittänyt, joten ulkona hakeuduin paisteen sijasta mieluiten varjoon. harmaaraidallinen tyttökissa, jolta löytyy siru niskasta. Sirkka VUOTTA 59 PÄIVÄN MIETE: Hellepäivät ovat harvinaista herkkua. Ehdotuksessa esitetään lainsäädäntöön lievennystä niin, ettei käsittelyvaatimus koskisi 68 vuotta täyttäneitä. Oletko löytänyt Onkijoentien varrelta välillä Hirvikoski–Metsämaa valkoisen, nahkaisen moponpenkin. Jos vaatii, mikään ei riitä. He voivat luoda kouluun ilmapiirin, joka ei hyväksy kiusaamista ja auttaa kiusatuksi joutuneita. Varsinkin nukkuminen oli vaikeaa, kun yöllä tuntui olevan tukalan kuuma. elokuuta 2010 Ellei ahnehdi, kaikkea on kyllin. Nyt näyttää siltä, että 20 vuoden kuluttua maaseudulla asumattomissa taloissa on ”lähes käyttämättömiä” puhdistamoita tarpeettomina. Luultavasti eteläiseen Suomeen lähipäiville ennustettavat 20–25 asteen lämpötilat kuitenkin miellyttävät suurinta osaa ihmisistä, vaikkei paahtavimmissa helteissä viihtyisikään. Saostuskaivoista lähtevissä ojissa kasvillisuus käyttää ravinteet muutenkin tehokkaasti. Haluaisin nähdä laskelman montako vuotta kestää, ennen kuin puhdistamo alkaa tuottaa luonnolle, kun otetaan huomioon puhdistamon valmistuksessa, kuljetuksessa, asennuksessa yms. Loimaan Pääterveysaseman vastaanottovirkailija la 31.7. Kiusaamisesta tulee aina kertoa koulun henkilökunnalle tai vanhemmille kotona. Positiivisimman äänestyksessä taas kerran huomattiin, että aktiivinen vaalityö kannattaa. Puhdistamokauppiaat hykertelevät kyllä käsiään myydessään tuhansien eurojen muovipönttöjä. Siinä hyvä esimerkki epätasa-arvoisuudesta. HELTEEN ystävät sen sijaan ryntäsivät uimarannoille ja aurinkoa ottamaan. Seurakuntavaaleissa aktiivinen vaalityö auttaa ja kannattaa varmimmin, sillä äänioikeuttaan käyttää melko pieni osa seurakuntalaisista ja kirkkovaltuustoon pääsee melko pienellä äänimäärällä. Kertoja voi olla paitsi kiusatuksi tullut, myös kiusaamisen havainnut toinen oppilas. On hienoa, että molemmat menestyivät kisassa, sillä heidän tekemänsä työ on äärimmäisen tärkeää. Ainakaan puhdistusteho ei yhtään parane nykyisestä saostuskaivojärjestelmästä. 4 Tiistaina 3. Ja pianhan on kuitenkin taas syksy ja taivaalta sataa räntää, ja silloin saattaa tulla ikävä niitä kaikkein kuumimpiakin kesäpäiviä. Koulurauhaa alkavalle lukuvuodelle ! Tapani Ääri Rehtori, Alastaron yläaste Koulukiusaamiskoppien johdosta Eduskunnan käsittelyyn tulee syksyllä ympäristöministerin ehdottama talousvesien puhdistusta koskeva lakimuutosesitys. . Lievennyksiä olisi mielestäni muutenkin järkeistettävä kauempana vesistöistä olevilla alueilla, joissa ympäristökuormitus on vähäistä. PITÄÄ kuitenkin myös muistaa, että osalla helteestä valittaneilla oli marmatukseensa varmasti hyvä syy. Positiivinen palaute äänestyksessä oli heille tunnustus hyvin tehdystä työstä. Monien mieleen varmasti muistuvatkin ne monet koleat kesät, kun tyypillisinä kesäpäivinä satoi vettä ja lämpötila jaksoi hädin tuskin kivuta kymmeneen plusasteeseen. Kerro sinä lyhyesti, ilman pelkkiä olettamuksia. Päättäjät on tarkoituksella harhaanjohdettuja. Helteistä kärsivät myös vanhukset ja sairaat, kuten vaikkapa sydäntai hengitysoireita tai ihottumaa potevat. Kadonnut noin viikko sitten Metsäkorvelta 2 v. Lähes kaikki laitteet vaativat riittävän virtaaman toimiakseen, 1–2 hengen taloudessa se ei välttämättä toteudu. Kiusaamisen estämisessä tärkeä rooli on myös sillä suurella enemmistöllä oppilaita, joka ei kiusaa ketään, eikä myöskään koe tulevansa kiusatuksi. Paskantärkeys pilaa ilmapiiriä työpaikoilla, kouluissa, ammatillissa oppilaitoksissa, kodeissa, perheissä ym. Mutta yhtä vaikeaa on ymmärtää Virttaan Turun vesikiistaa. Takapenkkiään kaipaava . Koulujen henkilökunta tekee parhaansa kiusaamisen estämiseksi Alastaron yläasteella, kuten varmaan kaikissa muissakin kouluissa. . Kiusaamiseksi voidaan kokea hyvin erilaisia asioita ja tilanteita. Osastonhoitaja sanoi, että kyllä muutkin ovat soittaneet ja kyseli millainen vaiva minulla on, jonka jälkeen hän varasi minulle ajan. Duunarit joutuu joustamaan koko ajan, mutta työnantaja ei. Kiitos sinulle lääkärille. Ainakin itse muistan 1990ja 2000-lukujen vaihteesta monet Loimaalla pelatut pesäpallo-ottelut, joita katsomaan lähtiessä toppatakki ja villahousut olivat sopivampi asuste kuin helletamineet. Auringonpaistetta ja hellettä sen sijaan piisasi lähes päivästä toiseen, ja kesän lämpöennätykset paukkuivat rikki komeasti. Helle piinasi jopa hengenvaarallisesti myös eläimiä, ja ainakin sikojen oloa pyrittiin maatiloilla helpottamaan viilentävillä suihkuilla. Löytäjälle palkkio! Soita numeroon 040 9116 635. Palveluseteli on selkeästi kunnan maksamaa elinkeinotukea yksityisille palvelun tuottajille. He myös jaksoivat moittia kuumuudesta valittavia ja kehottivat kaikkia nauttimaan lämmöstä, kun Suomen kesä kuitenkin on lyhyt ja hellepäivät ovat harvinaista herkkua. Kertoipa joku laittaneensa lakanat päiväksi pakastimeen ja ottaneensa ne sitten yöksi sänkyyn, joku taas istui päivän kuumimmat hetket autossa ja piti ilmastoinnin päällä. Loukattuani itseni 19.7. Kun kaikki vastuu on jätetty ostajalle, on suurena vaarana että laite ei edes toimi. Kyllä kelpaa koirien olla ja elää, kun ovat nimetty oikein miehiksi! Weikko ja Leo . Työn tekijöiden arvostus on sukupuuttoon kuollut. Asia koskee Loimaan terveyskeskuksen ajanvarausta lääkärinvastaanotolle. Nykyään duunarit ovat pelkkiä robotteja työnantajan mielestä. Vaikka huippuhelteet lienevät tältä erää ohi, kesän ennustetaan jatkuvan lämpimänä. Possut ottivat savikylpyjä ja rotkottivat kuumimman ajan niille rakennetussa kopissa. Kilpailun ideoinut Loimaan seudun nuorkauppakamari on positiivisesti yllättynyt kilpailun suosiosta, jo niin ehdotusten määrästä kuin loppukilpailuun päässeiden äänestämisestä. . Helteillä on usein myös ikävä seurauksensa eli raju ukkonen, joka tänäkin kesänä on ehtinyt tehdä tuhojaan erityisesti Itä-Suomessa. päivällä. Esitin asiani, jolloin sieltä vastattiin, että tämä on osastonhoitaja, joka antoi oikean numeron mistä ajat varataan. Ehkä sikaisäntien kannattaisi muistaa, että heillä on hoidettavana fiksuja eläimiä eikä teollisuustuotteita. Vaikka kaikesta vähennetään ja säästetään, niin ystävällisyys ja inhimillisyys eivät maksa mitään. Upea Titanic osui ja upposi! Tuhannet kiitokset! . Onneksi toimihenkilöt näyttävät hyvää esimerkkiä pitämällä puolen tunnin kahvitauot, ilman että kukaan puuttuu niihin. Suihkussa tuli myös käytyä jatkuvasti, mutta muuten en sentään turvautunut ylimääräisiin olon viilennyskeinoihin. Hengitys tuhisee kroonisen nuhan vuoksi. Suomen luonnonsuojeluliiton päällikkö Ilpo Kuronen arvostelee esitystä ”tuulesta temmatuksi” ja ”mielivaltaiseksi” (TS 28.7.). Monen elämänsä aikana säästöön saadut varat hupenevat kirjaimellisesti maan alle. Ainakaan maanviljelijät eivät riemuinneet jatkuvasta kuumuudesta ja kuivuudesta, vaan kaipasivat kasvustoilleen sadetta. Lämmin kesä tuntui totta kai mukavalta pitkän ja kylmän talven jälkeen, mutta ennen pitkää Suomen oloihin poikkeuksellinen yli 30 asteen kuumuus alkoi kyllästyttää ja väsyttää. Orvokki A . Tiina Naula tiina.naula@loimaanlehti.fi KOPIT . Jokainen tuotantoeläin on arvokas . Loppukilpailuun tuli yli 300 ääntä positiivisimmaksi henkilöksi kuuden päivän aikana. Elämäntaiteilija Pentti Tuominen . Olen varma että usean jätevedenpuhdistamon kohdalla ei koskaan päästä tasapainoon luonnon kanssa. tarvittu energia. minulle apua toimittaneille paljon kiitoksia. En ota kantaa onko ikäraja ”tuulesta temmattu” vai mistä, järjenkäyttö asiassa pitäisi olla kuitenkin sallittu, mielestäni ikäraja saisi olla vieläkin alhaisempi. Tuntee nimen Mirri. Sain hyvän palvelun, vaikka soitin väärään numeroon. Koulukiusaaminen on ikävä ja monimuotoinen ilmiö. Taisto Levo, olet ymmärtänyt minua. Tuhannet taloudet taitavat olla vielä tälläkin viikolla ilman sähköä viime viikon lopulla riehuneen myrskyn takia. Kiusaamiseen voidaan puuttua , kun tiedetään, kuka on kiusannut ja miten. Eipä tarvinnut ennen kuumina kesinä ihmetellä, että elikoita kuolee sisätiloissa läjäpäin helteeseen, kun ne olivat siellä missä kuulukin, eli laitumella. Positiivisimman loimaalaisen äänestyksen voittaja Kaija Suominen ja kolmanneksi sijoittunut Jaana Boström tekevät työtä sosiaalija terveyssektorilla: Suominen kotisairaalan sairaanhoitajana ja Boström vapaaehtoistyössä, Loimaan seudun omaishoitajat ja läheiset sihteerinä. Kiitin tiedoista ja pyysin anteeksi, että soitin väärään numeroon. Ehkä ne sitten kaivetaan ylös ja perustetaan jäteasemille pienpuhdistamoiden kierrätyskeskuksia. Onko kukaan oikeasti laskenut paljonko rasittaa luontoa ”puhdistamon” rakentaminen jokaiseen mummon ja papan mökkiin. Pekka Valve Pienpuhdistamoasiaa Seurattuani koppien kirjoituksia en voinut olla kirjoittamatta myös omaa näkemystäni ja kokemaani. Pienilläkin ystävällisillä teoilla ja sanoilla voi olla arvaamattoman suuri merkitys. Mellilässä ei ole lääkäriä näin kesällä, joten soitin terveyskeskukseen. Kerroit kyllä, kuinka vaikeaa se on. Nämä mummot ja papat ovat yleensä niitä lainkuuliaisimpia kansalaisia ja helposti ostavat mitä heille ”pakollisena” kirkkain silmin myydään. Kaikki ilmoitukset kissasta nroon 040 7582 405. Monissa Ryokan MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi TOIMITTAJALTA LUKIJOILTA Positiivinen Kaija Suominen on Loimaan ensimmäinen positiivisin
Ympäristövaatimukset kasvavat muun muassa vesiensuojelussa. Vapo omistaa yleensä työketjussa tarvittavat koneet, mutta urakointi on kokonaan ulkoistettu niin, että yksityiset yrittäjät vetokoneineen (traktorit) tekevät käytännön työt. Siksi pitäisi kerryttää reserviä. Korjuu sujuu suurilla imuvaunuilla, joiden tilavuus on jopa 55 kuutiometriä. – Kosteikon maansiirtotyöt aiheuttavat hyvin vähäiset kustannukset, sillä ne hoituvat helposti suurilla koneilla. Säät ratkaisevat paljon tässä työssä, ja kesien olosuhteista ei pitkän päälle tiedetä. Vapo palkitsi keväällä viime vuoden merkittävästä ympäristöteosta omasta henkilökunnastaan kaksi työntekijää sekä kaksi ulkopuolista koneyrittäjää, jotka olivat myös työajan ulkopuolella olleet edistämässä muun muassa Honkajoella kosteikkojen tekoa. Jos vettä riittäisi, laulujoutsenkin varmaan kotiutuisi sinne. Poliisi epäilee naisen syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Alue on vuokrattu vielä täksi ja kahdeksi seuraavaksi vuodeksi Valtion polttoainekeskus Vapo Oy Energialle. Loimaan seudulla suurin nostoalue on osin Loimaalla ja Punkalaitumella sijaitseva Arkkuinsuo, jonka kokonaispinta-ala on peräti 400 hehtaaria, josta käytössä on enää noin yksi kolmannes. Turpeennoston pölyhaittoja ryhdytään myös selvittämään entistä tarkemmin. – Emme ole vielä ratkaisseet, mitä teemme omistamillamme ja jo turpeennostosta pois jääneillä alueillamme. Keinusuo on jo nyt keväisin ja syksyisin tärkeä levähdyspaikka muun muassa laulujoutsenille ja kurjille, jotka myös pesivät siellä. Eteläja LänsiSuomen vähäinen suojelusoiden määrä aiheuttaa sen, että uusia lupia ei hevin saa enää ihan luonnontilaisille soille. Jos Loimaan kaupunki saadaan kosteikkohankkeen taakse, niin uskon Vaponkin luovuttavan omaa aluettaan kosteikon pohjaksi. Paikalle saapui Loimaalta ja Ypäjältä sammutusyksiköitä, jotka saivat palon nopeasti hallintaansa. KOSKINIEMEN mukaan Vapo ottaa jatkossa yhä enemmän huomioon luonnonja soidensuojelun tarpeet, kun ihan uusien avattavien suokohteiden enimmäiskoko saa olla enää vain sata hehtaaria. KARI NUMMILA YPÄJÄ, TAMMELA Vuonna 1991 syntyneen loimaalaismiehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen Ypäjänkyläntiellä Ypäjällä lauantaina iltapäivällä. Kosteikko kuivuu kesällä. Kesäinen turvetyömaa työllisti kesäisin satoja aikuisia ja nuoria Metsämaalta, Ypäjältä ja Loimaalta 1960-luvulle saakka. Maastoa paloi turpeentuotantoalueella. Keinusuon ylittävän tien varren pitkä varastoalue ja tienrunko olisivat jo itsessään valmis seinämä kosteikon yhdellä sivulla. Turpeennostajat pyrkivät kerryttämään reserviä – Jos Loimaan kaupunki saadaan kosteikkohankkeen taakse, niin uskon Vaponkin luovuttavan omaa aluettaan kosteikon pohjaksi. Rattijuopot jäivät kiinni LOIMAA Auto oli suistunut katolleen ojanpenkkaan Kirkkotiellä Mellilässä, mutta kuljettaja oli häipynyt paikalta. Ravija ratsutallit käyttävät pääosin turvetta kuivikkeena hevosten karsinoissa. Keinusuolla aloitettiin polttoturpeen nostaminen vuonna 1947 Loimaan polttoturve Oy: n vuokrattua suon maanomistajilta. Nainen puhalsi alkometriin 1,5 promillea. – Tilannehan on meidän kannaltamme ihan hyvä. Hänen mukaansa päättynyt hellejakso ei loppupuoleltaan ollut turpeennoston kannalta kauhean hyvä, sillä lämmöstä huolimatta kuivumista hidasti ilman yllättävän suuri kosteus: kuumimpina iltapäivinä, kun astui sisältä ulos, henkäisi vastaan kuin saunasta kostea löyhähdys. Varkaan röyhkeyttä lisää, että auto oli pysäköity vastapäätä poliisiasemaa. Sinnehän olisi mahdollista perustaa melkoisen pienin kustannuksin lintuparatiisi. Elokuu on meille vielä hyvin tärkeä kuukausi, Koskiniemi sanoo. Kun hän palasi autolleen tunnin kuluttua, siitä oli viety rekisterikilvet edestä ja takaa. Vapo haluaa osallistua Keinusuon kosteikon tekoon Loimaan seutu Kari Nummila Urakointipäällikkö Juha Koskiniemi Vapo Oy:n Parkanon konttorista kertoo, että Loimaan seutukunnallakin on kasassa jo noin 80 prosenttia vuotuisesta turpeen nostotavoitteesta. Rekisterikilvet vietiin keskellä päivää LOIMAA Noin parikymmentä neliötä maastoa paloi eilen iltapäivällä turpeentuotantoalueella Tuiskuntiellä. Varkauden kohteeksi joutunut auto on harmaa Nissan Micra, ja kateissa olevissa kilvissä on rekisteritunnus LKK–892. Niistä tehdään kasvuturvetta sekä toimitetaan paljon esimerkiksi karjatiloille kuivikkeeksi (nauta,broiler, kalkkuna). Puhallustestin tulos oli alhainen, mutta kuljettajan käytöksen perusteella poliisi epäilee muiden päihteiden käyttöä. Auto suistui katolleen LOIMAA Poliisi kaipaa vihjeitä erikoisesta varkaudesta, jossa autosta vietiin rekisterikilvet keskellä päivää. KAUPUNKI omistaa 22,1 hehtaaria suonpohjaa Loimaan Metsämaan Korvenkylässä. Arkkuinsuon kokoinen on myös Punkalaitumen Isosuo. Käytössä ollut auto oli katsastamaton, ja sen ajoneuvovero oli maksamatta. Länsi-Suomen nuorehkot rahkaturpeet ovat Vapolle enemmänkin tärkeitä ympäristökuin polttoturpeita. Tämän jälkeen sitä voidaan äestää ja kääntää 3–4 kertaa ennen korjuuta. Turpeennostossa ensi vaihe on sen jyrsiminen irti alustasta. Poliisipartio puhallutti Tammelan Teurossuuntiellä sunnuntaina aamuyöstä kuljettajan paikalla nukkuneen humppilalaisen naisen. Palo sai alkunsa hieman kello 14.30:n jälkeen kipinästä, joka syntyi, kun äestämässä ollut työkone osui kiveen. Mies joutui verikokeeseen asian selvittämiseksi. Lähellä asuva henkilö teki ojassa pahoin vaurioituneena olleesta henkilöautosta ilmoituksen sunnuntaina aamulla kello viiden aikoihin. Varkaus tapahtui eilen, kun nainen oli pysäköinyt autonsa terveyskeskuksen pihaan kello 10.40. Poliisin tiedossa ei ollut vielä eilen iltapäivällä, kuka autoa oli ajanut. Hänellä ei ollut ajo-oikeutta. Tiistaina 3. Rekisteritietojen mukaan auton omistaa helsinkiläinen mies, jota poliisi tulee kuulemaan. Tuli oli kovan tuulen vuoksi vaarassa levitä, mutta Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Matti Schwartzin mukaan yrittäjä hoiti alkusammutuksen loistavasti. elokuuta 2010 5 UUTISET Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 AIHETTA JUTTUUN: Loimaa, Punkalaidun Kari Nummila Vapo haluaa osallistua hankkeeseen, jos Loimaan kaupunki päättää perustaa lintukosteikon Metsämaan Korvenkylässä sijaitsevalle Keinusuolle. Sinnehän olisi mahdollista perustaa melkoisen pienin kustannuksin lintuparatiisi, Vapo Oy:n Länsi-Suomen alueen urakointipäällikkö Juha Koskiniemi Vapo Oy Energian Parkanon konttorista sanoo. Kuljettaja oli peruuttanut autonsa ojaan. Toisaalta hyvä olisi päästä reilusti yli tavoitteiden, sillä viime vuodelta meille ei jäänyt mainittavia reservejä. Turvetta nostetaan sieltä enää vain hyvin pieneltä alueelta
Useimmat niistä olivat keltaista hehkua pilvirintamassa, mutta välillä erottui vaakasuunnassa, harvemmin pystysuunnassa selkeä salamaviiva. – Munkkeja ostettiin. Tapahtuman idea sai alkunsa, kun kevään asukaskyselyssä ilmeni, että koko kylälle toivotaan jotain yhteistä tilaisuutta, kun sellaista ei Niinijoella vielä ollut järjestetty. Tuli kai sitä seuratuksi, kun lupamaksulla ei muuta tarjottu. Hän pahoitteli, että vaikka koko kesän oli ollut kaunista, niin juuri lauantaihin osui myrskyisämpi päivä. Kyllä aiomme olla täällä aika pitkään, tytöt kertoivat puolenpäivän aikaan. Pitkä kuuma kesä Asiakaspalvelu, henkilöasiakkaat Asiakaspalvelu, yritysasiakkaat nordea.. Niinijoen seudun kyläyhdistyksen puheenjohtaja Jaana Pirttisalo-Mäkelä kertoi, että ensimmäisten Niinijokisten järjestäminen onnistui hyvin, vaikka hieman siinä hakemista vielä olikin. Niinijoella ennen asunut ja työskennellyt Raimo Savolainen kertoi seuraavansa mielellään Niinijoen tapahtumia. Saksalaiset talousmiehet nimittäin olivat sitä mieltä, että Saksan talous kääntyisi nousuun, jos Saksa voittaisi maailmanmestaruuden. Heillä oli nähtävillä itsetehtyjä korsetteja, intialaisia yrttejä ja Heikkilän isän konepalveluyrityksen esittelyä. TOIVOTTAVASTI kukaan suomalainen toimittaja ei erehtynyt kysymään, kääntyykö Suomen talous lopulliseen nousuun, jos Evilä tai Pitkämäki saa kultaa Parsseloonassa… Kirjoittaja on kieltenopettaja Tarja Kiviniemi Miten ne urheilujohtajat sinne pääsisivät kansan rahoilla, jos ei olisi joku atleettikin mukana. Ella Uusitalo ja Olivia Heikkilä toimivat esittelijöinä ja Heikkilän perheen osastovastaavina. Missä ovat vanhat kunnon Spedet tai Turhapurot, Hitchcockit tai Bondit, joita kepeänä kesäohjelmistona ennen aina tarjoiltiin. Niinijokisten pääjärjestäjinä toimi neljän kyläyhdistyksessä toimivan naisen tehotiimi, johon kuuluivat Jaana Pirttisalo-Mäkelä, Heidi Arvonen, Ritu Loijas ja Mervi Nyman. N o rd e a P a n k k i S u o m i O y j ma-pe 8-20 (pvm/mpm) 0200 3000 ma-pe 8-18 (pvm/mpm) 0200 2121 Loimaa/Niinijoki Maija Paloposki Villi länsi saapui lauantaina Niinijoelle, kun paikalla vietettiin koko perheen kylätapahtumaa Niinijokisia. Oli kyllä pieni jännitysmomentti, että miten tapahtuma otetaan vastaan, mutta ihan kivasti väki on liikkeellä, vaikka sää olisikin voinut olla parempi, hän sanoi. Nyt opetellaan ja otetaan opiksi ja parannellaan vuosi vuodelta. Lisäksi talkooväkeen kuului viitisentoista henkeä sekä myyjät. Salamat välähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Muistan, miten talvikisojen jälkeen radiossa yksi kansalainen sanoi urheilutoimittajien hulluttavan tavallisia urheilua vähemmän seuraavia ihmisiä. 6 Tiistaina 3. Ettei vain olisi yleisurheilussa vähän samaa ilmassa. Jalkapallon MM-kisoista jäi mieleen eurooppalaisten ylivoima. Ennakkosuosikit olivat eteläamerikkalaisia, mutta eurooppalaisella sitkeydellä voitettiin eteläinen impulsiivisuus. Hehkutetaan mitaleille mahdollisesti yltävän jonkun, jonka paras sijoitus talven aikana lajissaan on ollut 53. Esimerkiksi myyjien löytäminen osoittautui oletettua vaikeammaksi tehtäväksi. Vaikka tuuli on kova, niin tavaraakin on mennyt kaupaksi, Kulmala sanoi. – Ihan kiva tapahtuma, mutta olisi voinut olla enemmän myyjiä. Taivaanrannasta aluksi kuulunut yhtenäinen kumina kertoi siitä, mitä on tulossa. Lisäksi paikalla oli muun muassa paikallisten tuotteiden torimyyntiä, kirpputori ja kasvomaalausta. Ella Uusitalo ja Olivia Heikkilä olivat ostaneet munkkeja ja toimivat esittelijöinä.. KUUMAA kesää ovat sähköistäneet monenlaiset kisat, suurimpina jalkapallon MMja nyt yleisurheilun EM-kisat. NIINIJOKISTEN teemaksi valittiin villi länsi, sillä aiheeksi haluttiin jokin, mikä kiinnostaa kyläläisiä ja lähipaikkakuntienkin asukkaita. Kun rajuilma helpotti, toisen ukkospilven kulkua taivaanrannalla oli pakko jäädä katsomaan. MAIJA PALOPOSKI Ari Lauanteen ruoskashow veti kiinnostuneita katsojia paikalle. Kun ukonilma läheni, taivaalla leimahteli salamoita vähintään joka toinen sekunti. Unohtumaton on myös mustekala Paul, joka ennusteli saksalaisille otteluiden lopputuloksia. Kahden tähden (siis elokuvaarvostelussa annetun) jenkkileffajäämiä neljältä kanavalta. Täällä on tapahtunut valtava sukupolvenvaihdos ja onkin ihmeellistä, että nuoremmat touhuavat niin paljon, Savolainen sanoi. Miten ne urheilujohtajat sinne pääsisivät kansan rahoilla, jos ei olisi joku atleettikin mukana. – Yllättävää, että täällä on näin paljon yritteliäisyyttä, kuten käsitöitä ja leipomuksia. Hän kertoi tehneensä myös ostoksia ja kauppakoriin kertyikin munia ja munkkeja. Teeman ympärille olikin koottu ruoskashow, revolveriesitys ja kiertoajelu biisonitilalle. Jos tuo ei vielä kuulostanut mätäkuun jutulta, sellaiselta kuulosti talousasiantuntijoiden pohdinta. Hyvähän se on lähettää nuoria hakemaan kokemusta. On se pienestä kiinni… SUOMALAISET lähtivät taas EM-kisoihin rinta rottingilla. Mitaleita haettiin ja niihin uskottiin. Kylätapahtumat ovat yhdistäviä tilaisuuksia Sanna Kulmala ja hänen tyttärensä Noora Nieminen, 5, olivat kovasta tuulesta huolimatta saaneet tavaraa kaupaksi. elokuuta 2010 PAIKALLISIA KIRJOITTAJAVIERAS Loimaan alueen kesäteatteriesitykset olivat hienoa katsottavaa taas kerran. En ole moista eläissäni nähnyt, eikä vastaavasta tietänyt perheemme miesmuistikaan. Pappislainen Sanna Kulmala ja hänen tyttärensä Noora Nieminen, 5, tulivat paikalle myymään lastenvaatteita ja perennoja. Järjestäjille täytyy antaa kymmenen pistettä. Julkisesti ihmeteltiin, miten innokkaasti suomalaisetkin seurasivat jalkapalloa. Hetkeksi nousi myrskytuuli ja vettä satoi kaatamalla. – Teemme tapahtumasta perinteen. – Upeata, että tämmöinen on järjestetty. Mutta upeimman näytelmän tarjoili Luonto viime torstain ja perjantain välisenä yönä
Viimeksi, kun olin perjantaina Pappisten lavalla tansseissa, Suominen sanoo. Nopeusrajoituksia ei asetella kiusallaan vaan tarpeesta, Eeva korostaa. Suominen tunnetaan myös Krekilän myllyn kesäteatterista, missä hän on esiintynyt 15 vuotta. – Valitettava tosiasia näyttää olevan tälläkin työmaalla se, että tielläliikkujat eivät läheskään aina noudata nopeusrajoituksia, joilla halutaan taata niin autoilijoiden kuin meidän työntekijöidemmekin turvallisuus. Remontissa ei oiota tienmutkia, mutta mutkien kallistuksia korjataan oikeansuuntaisiksi tarpeen mukaan muutamin paikoin. Hylätyistä äänistä kolme sai Anneli Haring. Samoin, että loppukilpailu innosti näin suuresti, Taberman sanoo. Suominen työskentelee Loimaan sosiaalija terveyspalvelukeskuksessa kotiutushoitajana ja kotisairaalan sairaanhoitajana. Hän arvelee, että kunnostuksen jälkeen tällä tienosalla nopeudet voivat nousta helposti sallittua suuremmiksikin, kun alla on hyvä paana. Seuraavassa vaiheessa tielle ajetaan vettä ja bitumia, jotka sekoitetaan vanhaan päällystemassaan. – Hienoa kuitenkin, sillä olen aivan tavallinen, tavis. REMONTIN aikana Loimaalta Oripäähän ajavan autoilijan kannattaa käyttää Pappisten kautta kulkevaa reittiä, jolla voi välttää sepeliosuudenkin. – Jo se, että positiivisimmaksi ehdotettiin 24:ää henkilöä yllätti meidät. elokuuta töihin palaava Suominen miettii. Tapio Pukki 25 . Sitä ennen hän on ollut kotisairaanhoitajana. elokuuta 2010 7 Loimaa, Oripää Kari Nummila Maantiellä 210 on menossa aikamoinen myllerrys Vanhan kirkon sillan ja Oripään rajan välillä. EILEN kesälomalta tavoitettu Suominen oli hämmästynyt voitostaan niin kuin jo aiemmin pääsystään loppukilpailuun. Viime vuonna kisan voitti ulkoministeri Alexander Stubb. – Hienoa, jos asiakkaat ovat kokeneet minut positiiviseksi työssäni. Samalla se asettaa uusia paineita, mutta myös kannustaa, lomaltaan 16. Olavi Ala-Nissilä 21 . Kotisairaalan sairaanhoitaja Kaija Suominen äänestettiin positiivisimmaksi loimaalaiseksi. Tiistaina 3. Suunnitelmien mukaan koko saneerauskohteella on uusi kestopäällyste elokuun loppuun mennessä, työmaapäällikkö Rauno Eeva remonttia urakoivasta Lemminkäinen Oy:n Infrasta kertoo. Suomen Nuorkauppakamarit ry ja Positiivarit järjestävät yhdessä kisan. Hylätyt äänet menivät niille, joita ehdotettiin positiivisiksi, mutta heitä ei valittu kuuden loppukilpailijan joukkoon. SARI KESKITALO. – Tarkoituksemme on aloittaa päällystystyö vielä tällä viikolla. Oripääntien pintaus valmistuu kuun lopussa KARI NUMMILA Loimaan–Oripään maantien pintaa on rassattu jo niin paljon, että Oripään suunnasta aloitellaan pian tienpinnan loppusilausta eli asfalttipäällystystä. Hylättyjä ääniä 10 ÄÄNESTYSTULOS – Hienoa, jos asiakkaat ovat kokeneet minut positiiviseksi työssäni. – Kai heitä ei enää pidetä niin loimaalaisina kuin täällä jatkuvasti asuvia pidetään. Kansallinen kilpailu on varmasti hieno kokemus. Voittaja saa vielä myöhemmin syksyllä kunniakirjan ja lahjakortin kisan järjestäjältä. Tietyömaalla ajoa hidastavat myös nopeusrajoitukset. Kaija Suominen ilmoitetaan kansalliseen kisaan, missä valitaan Vuoden Positiivisin Suomalainen. Kisa järjestettiin ensimmäistä kertaa. Taberman sanoo olevansa yllättynyt, että Olavi AlaNissilä ja Tapio Pukki jäivät häntäsijoille, vaikka he ovat kansallisesti ja kansainvälisestikin tunnettuja. Kisan alettua Suomiselle perustettiin Facebook-sivusto, johon liittyi yli 40 jäsentä. Vaikka varsinainen päällystystyö onkin kunnossa säiden niin salliessa elokuun loppuun mennessä, tientekijöillä riittää vielä urakkaa muun muassa tieluiskien viimeistelyssä. Loimaan seudun nuorkauppakamarin puheenjohtaja Antti Taberman on positiivisesti yllättynyt äänestyksen suosiosta. Sepeli esijyrsitään vanhaan päällysteeseen. Martti Koskinen 75 . Huonolla onnella saattaa pahimmillaan rikkoa autonrenkaansa; tiellä on kerrallaan yksi sellainen pätkä, jolle on ajettu erittäin karkeata sepeliä vanhan päällysteen päälle. Suominen antaa tunnustusta ”vaalipäälliköilleen” Satu Rämölle ja Kari Honkaniemelle, jotka löytyvät sivujen takaa. Kolmantena ja viimeisenä vaiheena vuorossa on sitten tämän koko 12 kilometrin pituisen tienosan päällystäminen asfaltilla. Jo nytkin sain paljon palautetta. Loimaa Sari Keskitalo Kaija Suominen, 39, äänestettiin voittoon nuorkauppakamarin järjestämässä Loimaan positiivisin henkilö -äänestyksessä. KYMMENEN ääntä hylättiin. Urakkasopimuksen mukaan tieremontin tulee olla valmis lokakuun puoliväliin mennessä. Ulvovassa Myllärissä hänet nähtiin Siposkana. Jaana Boström 60 . Suominen keräsi 99 ääntä, joita annettiin kaikkiaan 329. Tarkoituksena on edistää vastuullista menestymistä, korostaa positiivisuutta ja palkita onnistumista. Sepelillä parannetaan tierungon kantavuutta. Kaija Suominen 99 . Johanna Lindfors-Lehtinen 39 . Kaija Suominen äänestettiin positiivisimmaksi loimaalaiseksi
02-550 2400, fax 762 2790 MUSIIKKIPALVELUJA Fender, Squier, Gibson, Epiphone, Line6, ESP/LTD, Tokai, Aria, Casio, Premier, Yamaha, Korg ym. www.artemiina.fi BRODEERAUKSET Liikelahjat, tekstiilit, brodeeraukset. 10–21, la 11–22, su 12–21 p. 0500 929 227. 050 322 1416. P. Kirkkokalliontie 12 (vanha grillikioski Center) ark. SOITA JA PYYDÄ TARJOUS! Puh. JUHLAJA PITOPALVELUITA Loimaa Invataksi 1+8 Loimaa Taksi P. Sahantie 5 Mellilä P. 0400 741 556 MAALAUSPALVELU Muista kotitalousvähennys ja palvelusetelit! MAALAUSPALVELUITA PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELULAARI BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. VTS Seppo Toivonen, puh. Palvelemme ma-pe klo 10-17. 02 762 1350, 0500 741 437 www.kauneushoitolasabrina.fi KAUNEUSHOITOLOITA Kauneushoitola Merja-Eliisa, Huvilakatu 14, Loimaa P. 0400 871 095/Ilola, 0500 448 106/Suvanto TAKSIPALVELUA Loimaa JARKKO AAKIO Puh. P. 8 Tiistaina 3. 040 535 6973 Avoinna ti–pe 10–17, la 10–13 www.kadentaitonyytti.. 0600 91444 Alkuperäistä loimaalaista taksipalvelua! www.loimaantaksi.com JUHLAJA PITOPALVELUITA www.pohjantahti.. 0400-223 964 PAARIKULJETUKSET JA PYÖRÄTUOLIKULJETUKSET Loimaan Aluetaksi Oy Hannes Huhtala Uudella kalustoll a PAINOPALVELUJA Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit. P. fi Av o i n n a : M A – P E 7 – 1 7 , L A 9 – 1 3 Karsolan teollisuusalue (Hirvikoski), LOIMAA Puh. RUOSTESUOJAUKSIA TIETOKONEITA PESULAPALVELUJA Farmarisäiliöiden kuntotarkastukset ja pinnoitukset Neliöpinnoitus Pöytyä, P. 7622 120 PARTURI-KAMPAAMOITA AUTOKORJAAMOITA AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA P. 0400-536 303 • (02) 762 8326 – Finikor-ruosteenestokäsittely – Huolto, korjaus – Maalaus, peltityö – Rengasmyynti – Automyynti – Autovuokraus – Tuulilasit – Ikkunatummennukset – Pesut, kestoym. Siivouspalvelu, KL-Urakointi. elokuuta 2010 Sadun Kotija Siivouspalvelu, Satu Juhola P. P. (02) 763 1997. 0400 293 576. ASKARTELUTARVIKKEITA ArteMiina, Turuntie 16, Loimaa. Jalkojenhoidon ammattitutkinnon suorittanut. 0400 478 976. 0400 358 235. www.loimihaka. 050 2279 LVI-LIIKKEITÄ LOIMAA Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa puh. 0440203016 Vesikoskenkatu 4, 32200 LOIMAA, puh. 050 562 4803. www.melodata.fi JÄTEHUOLTOA • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. La-su maastoretkiä, valjakkoajoa ja kursseja. Leila Toivonen. Latvatie 11 Hirvikoski. 767 1524 • 040 535 0576 Noutopöytä arkisin klo 11-14 8 Hyvät kokousja koulutustilat Täydellinen juhlaja pitopalvelu www.lounaspaikkamellila.. huoneistosaneeraukset, sisäja ulkomaalaukset, tapetoinnit yms., keittiöja kylpyhuonekalusteasennukset, jne... 045 122 4761. P. Loimipaino Loimaa. 0400 223 535, 0400 223 235. 763 2760, www.sormuslankinen.. 0600 91444 P. 050 527 6332. www.j-s.fi J & S Subcontracting Oy, P. Kauppalankatu 11, Loimaa, puhelin 020 763 4736. HIERONTAA Loimaan Kauppatorin Taksi ay P. www.jormalaaksonen.net Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14 P. MUSIIKINOPETUSTA Melodata Tuotannot, Musiikinopetusta kaikenikäisille. P. LOIMIHAKA suomenhevoskeskus Uitontie 142 Loimaa RATSASTUSTUNNIT VALOKUVAAMOJA PARTURI • KAMPAAMO • MYYMÄLÄ ma-pe 9-17 la 9-14 myös sopimuksen mukaan. Soitinliike Väinölänkatu 4, Loimaa ma-pe 12-17 la 10-13 www.pikkurokkari.fi PikkuRokkari RAKENNUSTÖITÄ Ammattitaitoista rakentamista P. KÄDENTAITOTUOTTEET KÄDENTAITOJEN ERIKOISLIIKE/ KEHYSTÄMÖ NYYTTI Satakunnantie 5 LOIMAA, P. 0440203016 www.poussa.info www.poussa.info Tied uste le Tied uste le kurs sejam me! kurs sejam me! IKKUNAT JA OVET RAVINTOLOITA Kauppalankatu 5-7 Loimaa, p. Katja Laine. 02-724 7851, 763 1031 www.ravintola-ata.com ma-to 10-22.00, pe-la 10-01.00, su 10-22.00 Ravintolassa A-oikeudet TAKSIPALVELUITA TAKSI LOIMAA Sami Salmi 040 550 2917 Jalkojenhoitoa, myös kotikäynnit. 0400 805 285 loimihaka@loimihaka. h u h t a l a . NURMI 040 546 2084 Mestarinkatu 4, LOIMAA www.pihaportti.. vahaukset – Hinausapu 24 H w w w . 9–18 la 9–14 Pietilänkatu 11 Loimaa p. (02) 762 2393 SÄHKÖLIIKKEITÄ Turuntie 73, 32200 Loimaa, p. 8–17.30, la 8.30–14 JALKAHOITOLOITA Jalkahoitola Siskon Kammari, Joenperäntie 8, Loimaa. 0400 531 576 AUTOKOULUJA Liikennekoulu Poussa Oy Liikennekoulu Poussa Oy Vesikoskenkatu 4, 32200 LOIMAA, puh. Kitara, piano, tietokonemusiikki. Kysy myös hevosten täysihoitopaikkoja. P. 050 350 6983. Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. 02-4802 9330 LOUNAS MA-PE KLO 10-14 Tervetuloa herkuttelemaan!. P. 040-7527 353 www.ryotintila.. Ajanvaraus myös www.tazzi.fi TORIKULMASSA LOIMAAN Kauppalankatu 5 Loimaa P. 02-762 5100 Ark. i n f o / k y y d i n v ä l i t y s puh. 040 553 6546. INVATAKSIPALVELUITA Hierontapalvelu Nurminen, perinteinen hieronta. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA KAIHTIMET JA MARKIISIT VAKUUTUSYHTIÖITÄ KOTIAPU Jouko Aittamäki Kaurilantie 81, 21820 KUMILA • Puh. REMONTTEJA HENKILÖNOSTIMIA Pasi Markula 0500 770606 • Aggregaatti • Ajojärjestelmä • Nostokorkeus 16 m KELLOLIIKKEITÄ Kelloja koruseppä LANKINEN • Kelloja korukorjaukset paikanpäällä • Kotimyynnistä edullisesti Tervetuloa! ark. SIIVOUSPALVELUA Loimaantie 272, 32440 Alastaro, p. 040 524 7336 ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN Mm. P. marika.jylkäs@luukku.com. Muina päivinä tilauksesta P. 0500 530 807 RAKENNUSTARVIKKEITA w w w .r a u ta n e t. 050 560 4701. HENKILÖNOSTIMIEN VUOKRAUSTA Max kork Sivu-ulottuma DINO 180 18 m 10,5 m DINO 120 12 m 5 m H. 044 305 6900. 763 2484, 050 321 8085. 040 779 2214 Opinkuja 5-7, Loimaa RATSASTUSTUNNIT Arkisin 4-6 ratsukon tasoryhmissä. HAMMASTEKNIKOITA Proteesiasioissa Teitä palvelee erikoishammasteknikko Juha Nepponen Väinämöisenkatu 6 B Op-talo Tiistaina klo 9–17, perjantaina klo 9–12. Marika Jylkäs. P. • Myös hartaat muistotilaisuudet • Pitopalvelut Tunnelmaa ja herkullista ruokaa juhlaan ja arkeen Idyllinen Ryötin tila 25 SISUSTUSSUUNNITTELUA MyRooms. Tampereentie 51 040-720 7310 puh. (02) 7636 690 • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennus• Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut tarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut Suoritamme ammattitaidolla ikkunaja Suoritamme ammattitaidolla ikkunaja oviasennukset sekä saunatilojen oviasennukset sekä saunatilojen sisustukset! sisustukset! – – Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! Rakent ajien Rakent ajien asialla asialla – lähellä – lähellä Sinua! Sinua! www.lpr.
H. . Polttopuuta ylivuotista hakkuuta. P. Hankook 165-80-13 jako 4+114 H.45 e . Voin hakea itse peräkärryllä. . Asuntoauto Fiat Ducato 2,5 D, vm. Hp.240 e . Nahkapaikratshousut koko 54 vhds videonauhuri ja kaukosaadin suunnistuksen emit Marttila 040 563 9184. . . P. Hp. P. Sähköja kicksistart, keskiseisontatuki, hyvät renkaat. 0500-478 344. 040 520 9107/Riihikoski. P. Yhden viestin hinta on 5 e/160 merkkiä. . . hatcback Opel, VW, Ford, Toyota, Nissan kats. . Derbi DRD Pro R -06, ajettu 15t. 1500e. Kaunis valkoinen pinnasänky. 040 506 4054. Suomenlammasuuhia ja pässejä, erivärisiä ja -ikäisiä. Ruohonleikkuri, työnnettävä ja puutarhahakekoneita 2 kpl, sähköja polttomoottorikäytt. Purettu keittiökaapisto mm. Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin. . 0400-527889. 18tkm. Yhteydenotot klo 16 jälkeen p. . P. 040 589 9344. Järeää kuivaa lähes oksatonta tiivistä mantylankkua. Halpa h-a n. . -95. Ostetaan vanhaa harmaata ladon seinälautaa. vanteineen. 050 534 5817 tai 7676 117. . P. Pirttikalusto 10e. 045-136 3099. Vanha radio, kookas, nätti. Perälevy 2,5m 550e, takakuorm Renki 500 950e, metsäkärry 1500e, pellettisiilo 240 litraa uusi 200e. H. . 0400 765 802 Pöytyä, Kumila. P. P. . Liitä mukaan ilmoitushinta 5 e (sis. 0500 468 113. todella vähän käytetty, hyväkuntoinen Tunturi potkupyörä edullisesti. 0400 804 241. . Puh. 044 260 0890. Asuntovaunu/auto omaan käyttöön. Sohvapöytä, pitkä, tumma. Maksan hyvin. Muistathan mainita ilmoituksessasi myös paikkakunnan. . perikunnilta. Loistokunnossa oleva Yamaha dt 50 r mopo, vm 2009, aj. P. 150 e. Auranmaan Viikkolehti Kehityksentie 3, 21800 Kyrö puh. Vuokrataan Loimaan keskustasta 2h+kk, n. (Ylimääräisenä) Lattiamalli, siirrettävä. Halutaan vuokrata edullinen omakotitalo tai 3-4h rivitaloasunto Kyröstä tai Kyrön lähialueelta. P. Koivuklapia. . Ostetaan ja noudetaan traktorikaivurit ja traktorit, kaikenkuntoiset huomioidaan. . P. -02, aj.n. P. Viljankuivuri Teräs-Antti 80 hl purettuna. 041 437 9701 Pöytyä. 044 594 4432 Somero. 045 7845 0843. P. Nuori työssäkäyvä pari haluaa vuokrata rivitalokaksion Somerolta. Rakennatko saunan. Hirvikoskella vuokrattavana 2h+k+sauna+las.parveke 61,5 m 2 P. Nissan kesärenk. Siisti. Kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. Tarpeettomana. (02) 541 2402. . Kuin uusi. 2 renkain, huoltokirja. Kaappi, elevaattori 8,5 m ja esipuhdistaja. . H. P. Vuokrattavana siisti yksiö aivan Loimaan ydinkeskustassa. Ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaan. Pidetty erittäin hyvin, ei kaaduttu. Ifa f9:n, imp:n ja ykkös koppasen escortin osia. . 0400 478 255. P. . Myyd. Myös sekahalkoa. P. Soita p. Löydetty kihlasormus Someron Pitkäjärveltä. puunhalkaisulaite. Annetaan vuokralle 200 m 2 :n kylmävarasto. Myydään herukkaa ja karviaisia itsepoimien Aurassa. Takuuta jälj. . 80 cm leveä sänky ruskea sohva ja nojatuoli keittiö pienipöytä y.m muuton vuoksi. 500 e miel. 050-435 6614. 0400 490 167. 050 320 6571 klo 14 jälkeen. 045 7845 0843. 0500 829 533. Lipasto 20e + muuta. 0400-324743 Yläne. Customkevari Daelim Daystar VL 125 L. . Erittäin hyväkuntoinen. Puh. P. H. P. Tr:n peräkärryn renkaita 8.25-20, 9.00-20, 10.00-20, hyväk. 0500 741 050. 044-484 2703, Koski Tl. Osittain kalustettu, sopii opiskelijalle. 300 e. P. Ilmoitukset viimeistään perjantaina klo 16. Sohva. kaappeja, jääkaappi, pesuallas, astianpesukone, sähköliesi, maustehylly, liesituuletin, seinäk., sähköpattereita. 55 m 2 OKtalon yläkerta. 050-4326726 . alv). Polttopuuta kuivaa koivuklapia 45 e heittokuutio kotiintuotuna. P. Somero keskusta rantatontti. Jätä sanojen väliin tyhjää. (02) 588 8952 Loimaan Lehti PL 2 (Kartanomäenkatu 4) 32201 Loimaa puh. Pakettiauto, aj. Metsämaa. Pihatraktori Honda + peräkärryt + äes. 5/2010, H. P. 8000 km, ei vikoja, mopo vakio. á 0,50 e. . H. Yksiö tai kaksio rivitai kerrostalosta Loimaan keskustasta tai lähistöltä. SEKALAISTA . Hyvät Ikean valk. 040 764 7444. Kuntopyörä Tunturi, hyväkuntoinen. P. 20 e. sänky 90x200 säilytyslaatikoin 3 kpl ja patjat Iskun Unilux Super yht. . 050 382 5622. Vm 2000 etuteltalla. Pohjamaalattua paneelia 120x14 180jm H. P. Eri sisäänkäynti. . Kts. 050 344 0153 Tarvasjoki. . . . . Kyrö P. Kiire! Nopea käteiskauppa. 450e. A-mitta enintään 7,66. Soita klo 16.00 jälkeen.. (EI TOIMI GOMOBILE-LIITTYMÄLLÄ) ja Somero-lehdessä. (M myy, O ostaa tai S sekalaiset) Lähetä viesti numeroon 17252. . 0400 525 324. 0500-524 865, Somero. Kuppituolit + pöytä valk. 1500 e/tarjoa. Varma ja kaikinpuolin toimiva peli. Ajettava ruohonleikkuri Yad king 8 hp. 340 tkm. . P. Soita klo 16.00 jälkeen. P. Tiistaina 3. Hydr. Pirttipöytä + penkit n. 5400e. 040 865 1049. Etuteltta asuntovaunuun. Kannattaa hankkia ensi talven puut kuivina kuljetus lähialueelle. Vm. 040 837 4708 Loimaa. Laskutuslisä 2 e. . Vuodesohva+nojatuoli 5e, kirjahylly tv-tasolla 5e, pöytä 60x85 cm 5e, tynnyri 5e. Tänään katsastettu, kaikki kunnossa. elokuuta 2010 9 Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. P. 044 291 0621 Yläne. 0407791425 . 1992, makuupaikat viidelle, kats. romahtaneista ladoista. (02) 588 8088 Somero-lehti PL 11 (Kiiruuntie 1) 31401 Somero puh. 2000w. 044 966 3645. 050 408 3410 tai 040 565 7596, Alastaro. P. P. 044 291 0621 Yläne. Uudet renkaat, tavarakori. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000 Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä MYYDÄÄN . P 040300 0632. Ikean sinikankainen nojatuoli metallikäsinojin H. Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset, sekä lyhentää ylipitkiä tekstejä. 044 361 8317. Ei pannua. 0400 813 828. Basson-merkkinen tukeva hoitopöytä, mukana amme ym. Alastaro. . . Hinta 10e ämpäri. 040-873 5940. H. P. Electrolux jää/pakastinkaappi 60/40 vm.05 100e P. Toimita ilmoitus YHTEEN konttoreista: viisi riviä vain Ilmoituskuponki Ilmoitusosasto myydään ostetaan sekalaista 5 e Ilmoitukset Löytölaariin myös tekstiviestinä! 5 e / 160 merkkiä! Ohje: näppäile teksti LAARI välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. P. 040 831 4955. P. Puh. P. 044 727 7826 Loimaa. Vuokra 300e + vesi. Retroa 70-luvulta. 050 353 6973. P. Iso asuntovaunu Hobby 650 kfu exclusive. OSTETAAN . Vanha kamera + kiikari. . P. Kuivaa sekaklapia kotiintuotuna 35 e heittokuutio. Volkswagen Golf farmari vm. Kuljetus. P. Halutaan vuokrata väh 3h+k okt tai rt Auranmaalta. Vanha pieni traktori suoraan tilalta, esim. Käyttämätön Tunturi Jopo pyörä, vielä paketissa, ruskea. Soita ihmeessä! 044-077 0915. 0400 529 076. P. Melissan ilmastointi/lämmityskone. . Volkswagen Transport Caravel -96. . autojen ja veneiden säilytykseen. 0400 205 066. . P. 120 cm, koivunen, hyvä. . . H 400 e. 4 Kpl. 6500 e. . . 044 202 0004. Tilan voi jakaa myös kahteen osaan, sopii hyvin esim. H. . Vanha hyväkuntoinen polkupyörä. Ford 3000 + perälevy Kipa + lumiketjut. Polttopuuta. 050 565 9945. . . Vuosimallia 1996-2003. . 40 e. 050 302 9793 Loimaa. 050 356 7460. Oikotie, kohdenumero 6165277. P. 484 8649. 1.7.2011 asti. Ajettu 215 tkm. Pieni Nissan tai Toyota mielellään vanhemman ihmisen rauhallisesta ajosta. . Pöytyä kk/Riihikosken alueelta vanhempi ok-talo 34h+k+kylpyhuone, Sekä autoharrastukseen sopiva lämmin korjaus/kylmävarastotila tarpeen. . Vuokrattavana siisti kt-yksiö Loimaan keskustan tuntumassa. P. 2100 e/ tarjous. P. 050 380 0262 . P. . (02) 588 8551 Julkaisupäivä Ilmoittaja Osoite Puh. Esim. voimassa
Ennakkosuosikkeihin lukeutuvat Naamajänis kilpasarjassa ja Sportia Loimaa harrastesarjassa. Beachia virallisen leikkimielisesti Pelipäivä onnistui, vaikka tuuli yltyikin välillä melko kovaksi. – Kaikki pelaavat kaikkia vastaan, ja kukaan ei tiedä, kenen kanssa pelaa. MAIJA PALOPOSKI Drifting-kisojen toinen kisapäivä ajetaan pariajona, joka tekee ajosta hyvin haastavan. Suurin osa on harrastepelaajia, mutta joukkoon mahtuu myös jalkapalloilijoita 2–6 divisioonista. Autoissa voi olla jopa 800 hevosvoimaa. Tämä antaa myöden tehdä virheitäkin. Tämä antaa myöden tehdä virheitäkin. URHEILUTULOKSIA LEHTEEN: Toimituksen sähköpostiosoite on toimitus@loimaanlehti.fi. Lisäksi lajiin saa uppoamaan kolme tonnia per kesä, jollei mikään hajoa. Maalit ovat niin sanotut pikkumaalit. Kisa oli vuoden ensimmäinen paikkakunnalla. Hän aloitti drifting-harrastuksen noin vuosi sitten, kun oli katselemassa kisoja ja innostui itsekin ajamaan. Pelit pelataan Hirvihovin nurmella, jossa on kolme kenttää. Alastaron kisoissa oli 14 osallistujaa Xtreme Pro Drifting Trophyssä, 8 X-treme Drift Challengessa ja 23 kansainvälisessä Nordicluokassa. MAIJA PALOPOSKI Kilpasarjan ennakkosuosikki on Naamajänis-joukkue. Tämän vuoden uudistuksiin kuuluu myös anniskelualue. – Lajissa kiehtoo ajaminen ja kilpaileminen. Pelejä pelataan päivän aikana 62. klo 10–20. KIHNIÖLÄINEN Marko Kivimäki ajoi Alastarolla pro-luokassa kolmanneksitoista. Turnaukseen otti osaa yhdeksän pelaajaa. Omat tavoitteeni olen saavuttanut, kun olen kolmesti päässyt palkintopallille. Joukkueita on ilmoittautunut 28. Tämä on ihan leikkimielinen ottelu, tuomarina toiminut Kalevi Mäntysaari kertoi. Harrastesarjassa lisenssipelaajia saa olla maksimissaan kaksi joukkuetta kohden, kilpasarjassa ei ole rajoitteita. Pelaajia on noin 300. Pelit alkavat kello 10, ja finaalit pelataan kello 18:45 alkaen. Driftingissä voittaja ei selviä kelloa katsomalla, vaan voittoajo vaatii tarkkuutta ja tekniikkaa. KAUDEN neljäs osakilpailu veti paikalle porukkaa, vaikka tuuli ja sade häiritsivätkin hieman lauantain viettoa. Tapahtuma on yleisölle maksuton. Loimaa/Alastaro Maija Paloposki Savua, ääntä ja tehokasta tekniikkaa riitti viikonloppuna, kun vauhtihullut ja autokilpailuista kiinnostuneet kokoontuivat Alastaron moottoriradalle katsomaan drifting-osakilpailua. Hirvikoskella pelataan mestaruudesta kahdessa sarjassa lauantaina. – Driftingissä täytyy ottaa riskejä, koska vauhtiakin on 160–180 kilometriä tunnissa. elokuuta 2010 URHEILU TÄLTÄ SIVULTA: – Alastaron rata on vauhdikas, mutta turvallinen. Hirvihovissa on ollut mahdollista treenata tulevaa turnausta varten sunnuntaisin, ja osanottajia onkin ollut runsaasti. Alastarolla kisailtiin näiden lisäksi Nordic-luokan osakilpailu, jossa oli osanottajia Norjasta, Ruotsista, Latviasta, Venäjältä ja Suomesta. Autot eivät saa törmätä, mutta läheltä saa liipata.. Joukkueet ovat pääosin Loimaan seudulta, mutta myös Turusta, Helsingistä, Forssasta, Liedosta ja Piikkiöstä on tullut ilmoittautumisia. 10 Tiistaina 3. Järjestelyistä vastaavat Loimaan Palloseuran jalkapallon ja futsalin edustusjoukkueet. Forsman kertoi, että vaikka moottoripyöräilijät ovat Alastaron radan pääkäyttäjiä, niin rata sopii silti myös driftingajoon. Kuvassa joukkueen kapteeni Antti Lähteenmäki Loimaan Palloseuran edustusjoukkueen pelissä. LoPS Open Hirvikosken jalkapallokentällä la 7.8. Varsinaiset kisat ajetaan pariajona, jolloin parempi kuski etenee finaaliin ja huonompi tipahtaa pois. Turnauksen viralliset jatkot pidetään Loimaan Seurahuoneella, jonne kummankin sarjan voittajajoukkue pääsee myös saunomaan. Futismestaruus ratkotaan kahdessa sarjassa Oripää Maija Paloposki Oripäässä järjestettiin lauantaina leikkimielinen rantalentiseli beach-turnaus. Voittajan valitsevat kolme tuomaria, jotka ovat määritelleet tarkat vaatimukset ajosuorituksille. Tulokset: 1) Matti Kulmanen & Santeri Kössi, 2) Aleksi Kössi & Risto Lötjönen, 3) Henri Virtanen & Arto Mikola, 4) Krista Tuomisto, Anne-Mari Isotalo & Mikko Kulmanen. Pelit pelattiin kaksinpelinä ja vastustajaparit arvottiin. Kovassa vauhdissa voi tulla vauhtisokeaksi, mutta silti auto on hallittava. Uudistuksena viime vuodesta pelit pelataan kahdessa tasoryhmässä. Kisojen periaatteena on, että ensin ajetaan yksitellen harjoitusajot ja lajitteluajot, joiden perusteella kuljettajat sijoitetaan kaavioon paremmuusjärjestykseen. Voitto vaatiikin hyvän ajon, kisajärjestäjä Mikael Forsman kertoi. Hän on ranking-listalla kahdeksantena ennen vuoden viimeistä osakilpailua Kemorassa. Luokat on jaettu kahteen, alokasja pro-luokkaan, joiden harrastajamäärät ovat jakautuneet melko tasaisesti. Kentät ovat 30 metriä leveitä ja 50 metriä pitkiä. Musiikista kentällä vastaa Konehuone ja jatkoilla RKO. Kivimäki myönsi, että ajotaidon lisäksi myös rahaa tarvitaan, sillä hänen 400-hevosvoimainen autonsa maksoi 10 000 euroa. – Alastaron rata on vauhdikas, mutta turvallinen. Lajin harrastajia löytyy Suomesta noin sata. Drifting vaatii riskien ottoa Loimaalla järjestetään neljättä kertaa LoPS Open -turnaus
klo 18 Ankkuripaikassa. Oy Loimaan Vatrola vapautuu 1.9.2010. Asianajotoimisto MARTTI TUOMINEN Asianajaja Martti Tuominen Satakunnantie 11, 32200 Loimaa puh. Suorita maksu lehden tilille 523900-13137. Puh. elokuuta 2010 11 B. Ilm. Onnittelut ehtivät saman viikon lauantain lehteen, kun ne tuodaan viimeistään torstaina. Lähtö Vuorisen tallilta klo 8.00. Lähtö "City Nuokkarin " edustalta n. Tule mukaan. Puh. Kurkijoen Marttayhdistys ry ja Elisenvaaran Martat ry Kurkijokijuhlien piirastalkoot Kanta-Loimaan seurakuntatalolla pe 06.08. Opastus: tieltä Loimaa-Ypäjä Loimaan Seudun Kuulo ry Hallitus ke 4.8. Suunnittelukokous Kylätoimistossa 3.8 klo 18. Kuvan voi myös tuoda ja maksaa lehden konttoriin, os. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 heikki.rantanen@kolumbus.. Pelaajat paikalle klo 17.15. Kuutamokeikka. (4 riviä). Katso ilmoitus tarkemmin mol.. urheilukentällä. Oripää 22.7.2010 Oripään seurakunnan vaalilautakunnan puolesta Puheenjohtaja Jyrki Viitakangas VUOKRATTAVANA 1 H + KK 33,0 m 2 Vuokra 223,48 e/kk (sis. Ilmoittautumiset Kaarina Kangassuo 0403639420. (tänään) klo 18.00 alkaen KKaiheena: Kesäfiilis. 010 229 5500 fax 762 4805 www.hj.. Tiistaina 3. Johtokunta tuntia aikaisemmin. Sitovat ilmoittautumiset ma 9.8. AU/Jalkapallo P96. klo 14 Päiväpirtillä. Kartanomäenkatu 4. Avoinna joka arkipäivä klo 10-14. Loimaa, puh. 040 5866374 Taisto Savikki La 7.8. ja 12.8. ja erilaisia kesäisiä seurapelejä ja virkistävää yhdessäoloa. (02) 762 4844, 050 596 4464 FIAT JA OPEL MERKKIKORJAAMO Ke 4.8. Keijo Haapala Elisenvaaran Martat ry, otamme osaa piirastalkoisiin KMY:n kanssa pe 6.8 klo 814 Kanta-Loimaan seur.talolla. Savikki: Kesäinen rantapäivä Mellilänjärvellä ti 10.8. 040 5317705 KUULUTUS VALITSIJAYHDISTYKSEN PERUSTAMISESTA Oripään seurakunnassa toimitetaan kirkkolain (KL) 8 luvun 2 §:n 1 momentin mukaisesti 14.11.2010 seurakuntavaalit, joissa vuoden 2011 alusta alkavaksi nelivuotiskaudeksi valitaan 15 jäsentä kirkkovaltuustoon. Kaikki mukaan! Alastaron Metsästysseura ry:n SYYSKOKOUS majalla to 12.8.10 klo 19.00 Käsitellään kokoukselle kuuluvat asiat. 0400 919 541. LOIMIJOEN KIINTEISTÖKESKUS OY Väinämöisenkatu 6 B, 32200 LOIMAA Puh. Lautapelikerho ke klo 16-20 Haaran kylätalo Kerttulassa (Metsämaantie 69). Yleisurheiluharjoitukset ke 4.8. Valmistellaan Rompetorille menoa. Sarjapeli AU PöKa Alastarolla ke 4.8. Hakemuslomakkeita saa toimistostamme. menn. AU/yu. 8.30. Loimaan Voiman lasten urheilukoulu Keskuskoululla keskiviikkoisin klo 18-19, alkaen 4.8. Takuupalkka 2400 €/kk määrätystä työstä JATKUVA KOULUTUS JA TUKI Mahdollisuus edetä Soita ja tule käymään! HETI TÖIHIN 045-112 1021 Sydämellinen kiitos kaikille merkkipäivääni muistaneille . LEISKUN BINGO / JAHTI 400 /45 p. mennessä Maunolle puh. Vielä vapaita paikkoja kesäretkelle Salon kirppikselle ja iltatorille ensi torstaina 5.8. Huoneistohakemukset asuntohallituksen lomaketta nro 34 käyttäen asianmukaisin liittein varustettuna on palautettava toimistoomme 16.8.2010 mennessä. Ohjelmassa mm. Loimaan Lehti PL 2, 32201 Loimaa tai sähköpostilla ilmoitukset@loimaanlehti.fi . klo 12 LoPS P97-98. 5.8. Lisätietoja Janne 040 732 8042. Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY Varatuomari Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. 0407182956. www.asianajot.. www.heikman.com Asianajotoimisto HANNELE JÄRVINEN KY AA, VT Hannele Järvinen Väinämöisenkatu 6 B 32200 Loimaa, puh. 0500-531759 ilpo.knuutila@asianajot.. Loimaan Lehti mukavaa seuraa kesälläkin... veden) Kiint. Valituksi tulleelta perimme ilmoituskulut. SILMÄLÄÄKÄRIT OPTIKOT • 45-v. PÄÄKIERROS 170 Viitosbingo/Ventti Pelataan ilmainen kierros KIRJAT 6 / 3 / 2 Loimaan Leisku AUTOTALLIOVIMYYNTI mittatyönä ja asennettuna, laadukkaat kotimaiset nosto-ovet Tammimäenkatu 6, 2 krs Raisio IKEAa vastapäätä, Myllyn lähellä p. Kirkkoherranviraston osoite on Kertuntie 5, 32500 Oripää. Huomenna kesän viimeinen kerta, peleinä kesän parhaat palat. ItäSuomen matkalle vielä paikkoja. klo 18.00 Alastaron urheilukentällä. välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa. paikka. klo 9.00-16.00. klo 18.00, pelaajat kentälle klo 17.15. VA D E L M A A itsepoimien tai tilauksesta Satu Uusitalo Kanteenmaantie 973 Alastaro 040 779 6056 LOPS-tytöt 2002-2004 harjoitukset tiistaina 3.8. Tule siis pelaamaan ja ota kaverisikin mukaan! SPR:n Loimaan os. klo 10.00 torilta. klo 14.30. Aloitamme n. viim. LoKoKo: Kesän katukorista vielä kahtena torstaina 5. uimista, saunomista, kahv., ruok. Pysähdytään Mellilän Mukkelsin pysäkillä. klo 8 alkaen. Maratoonarit: Helsinki City maratonille lähtee linja-auto la 14.8. Lahjoitustavaroita voi tuoda viikollakin Päiväpirtille ja ilmoittautua osallistumisesta toritapahtumaan. Maksimimerkkimäärä 140. Keskuskoulun pihalla klo 17. Avoinna joka arkipäivä klo 10 14. 02 588 8088.. Virttaan Nousu. Lähtö Muurlaan ti 3.8. Lähetä kuva postitse os. 0400-919 541. Huom. AU-97-TUWE sarjapeli Alastarolla ti 3.8. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19 Nuorisotalon yläkerrassa. 02-469 3041, markiisimyynti@aumanet.. ajokorttitodistus • työnäkeminen VARAA AIKA 763 2030 Asianajajia Asianajotoimisto JARI HEIKMAN OY AA, VT Jari Heikman VT Pia Aulio VT Kaarina Nylamo Turuntie 8-14, II krs. 02-469 3041, autotalliovimyynti@aumanet.. Valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjoja liitteineen on saatavana kirkkoherranvirastossa. tai www.loimaa.?. Jankko Torstairastit 5.8. N E T LOIMAA MYNÄMÄKI Loimaan Naislaulajien kesäretki Naantaliin Ukkopekalla to 5.8. Suomi-Venäjäseura Loimaan os. (02) 762 4400 fax 763 1301 jari.heikman@aatsto.inet.. Ohjelmassa askartelua. Kirjoita kuvan taakse haluamasi onnitteluteksti ja kuvan palautusosoite. Kuvat julkaistaan lähettäjän vastuulla. Ystäväkerho kokoontuu poikkeuksellisesti pe 6.8. L P J U N I O R I T. Soita p. Loimaan Kamerat ry:n kerhoilta LSPtalolla 3.8. klo 17.30 urheilukeskuksesta. (02) 7624010, fax (02) 7621321 gsm. Mannisissa, lähdöt klo 17-19. klo 18.00 Loimaan pesisstadionilla MIESTEN SUOMENSARJAA Liput aik. SuPer 603 hallitus aloittaa syyskauden ma 9.8. Likaa hylkivät NANO-KANKAAT MARKIISIMYYNTI Tammimäenkatu 6, II krs Raisio p. VIRTANEN SEURATOIMINTA HUOLLATA AUTOSI LOMAKUNTOON Määräaikaishuollot ja korjaukset kaikkiin automerkkeihin • Katsastuspalvelut • Ilmastointihuollot Erikoistu ttu pakettia utoihin ja asuntoa utoihin OPEL FIAT PEUGEO T CITROEN ym. 0400-530 741 martti.tuominen@atoimisto.. Johtokunta MUSTAHERUKOITA itse poimien Tiedustelut P. klo 18.-19. klo 18.45. KL:n 7 luvun 3 §:n sekä 8 luvun 3 ja 4 §:n mukaan vaalikelpoinen seurakunnan edellä mainittuun kirkkovaltuustoon on ehdokas, 1) joka viimeistään 15.9.2010 on merkitty tämän seurakunnan läsnä olevaksi jäseneksi, 2) joka on kon?rmoitu viimeistään 15.9.2010 mennessä, ja joka täyttää 18 vuotta viimeistään 14.11.2010 3) joka on kristillisestä vakaumuksesta tunnettu, 4) joka ei ole vajaavaltainen 5) joka on antanut kirjallisen suostumuksensa ehdokkaaksi asettamiseen, 6) joka ei ole tämän seurakunnan viranhaltija tai työsopimussuhteessa oleva työntekijä. Onnea! Yhden palstan kuva teksteineen maksaa 10 e, kahden palstan 20 e. Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Varatuomari Ilpo Knuutila Vesikoskenkatu 7, 32200 Loimaa puh. 02-7624499 Au jalkapallo 01-02 harjoitukset to 5.8 klo 17.30 Loimaan kaupungin sosiaalija terveyspalvelukeskuksessa on haettavana terveyskeskuslääkärin/koululääkärin virka 16.08.2010 klo 15:een mennessä. Osoitteenmuutokset (02) 588 8088 tai tilaukset@loimaanlehti.fi Tiesitkö. Ensi viikolla harjoitukset normaalisti. Loimaan Työväentalolla ti 3.8. aurinkoja sadesuojaa asennuspalvelu SPR:n Loimaan osaston Päiväpirtti ja myymälä, Turuntie 13. Ei harjoituksia tänään. Hinta sisältää arvonlisäveron. Ilmoittautuminen Topi 050 593 6262, Usko 0400 531 306. Valitsijayhdistyksen perustamisasiakirja liitteineen mainittua vaalia varten on valitsijayhdistyksen asiamiehen tai tämän varamiehen toimesta annettava 15.9.2010 klo 16.00 mennessä kirkkoherranvirastoon, joka on avoinna tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9 12 sekä 15.9.2010 klo 13-16. 3,W W W. Voimakatu 1, Loimaa P. Lisätietoja 050-3014965/ Niko. Loimaan Seudun Omakotiyhdistys. Keikka lähestyy ja samalla suunnittelun kiireet. SPR:n Loimaan osasto Päiväpirtti ja myymälä, Turuntie 13. 040 565 1525 Eila tai 050 329 8676 Tarja
Junioreiden Miniderby ratsastettiin kansallisessa 110 sentin luokassa. Työkohteet ovat olleet muun muassa voimalaitoksia ja siltatyömaita. On tavallista, että ammattimiehet ja -naiset työskentelevät kaukana kaupungeista olevissa kohteissa kolme viikkoa putkeen, minkä jälkeen on yhdeksän päivää vapaata. Rata 5,1 km: 1) Keijo Hongisto 44.49, 2) Martti Tytykoski 46.35, 3) Vesa Merta 49.15, 4) Panu Koivula 50.29, 5) Janne Hakala 51.04, 6) Jari Sarvi 55.03, 7) Pertti Heikkilä 57.43, 8) Pekka Leppänen 58.09, 9) Mauri Kurppa 58.52, 10) Kauko Keränen 1.01.35, 11) Timo Ojala 1.06.28, 12) Tomi Pyy 1.06.50, 13) Heikki Pelli 1.07.40, 14) Jorma Tytykoski 1.08.08, 15) Harri Välimäki 1.08.58, 16) Risto Kaukasoina 1.09.45, 17) Markku Laurinen 1.10.26, 18) Lassi Vatka 1.11.47, 19) Pentti Rantanen 1.25.37, 20) Veikko Haapanen 1.34.54, 21) Maria Markula 1.43.11, Heikki Helminen ja Matti Suontausta ei aikaa. – Valtio sitoutti hakijat kahden vuoden sopimukseen. elokuuta 2010 SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella 24 23 23 23 (17) 5 Keskiviikkona 22 (18) 6 Torstaina 23 (13) 5 Perjantaina 16 (13) 4 Lauantaina 22 (13) 4 www.loimihuolto.com MYYNTI HUOLTO VARAOSAT Loimaa Jukka Yli-Lassila Kojonperän Kuninkaisten kylästä on maantieteellisesti pitkä matka Etelä-Australiaan, mutta maapallon toiselta laidalta synnyinseudulleen lomailemaan saapunut Tauno Laine ei pode kulttuurishokkia. Laine muistuttaa, että Australiassa oikeastaan kaikki ovat siirtolaisia tai heidän jälkeläisiään. Neljä vuosikymmentä maailman pohjalla Siltojen rakentaja Tauno Laine lähti Saviseudulta Australiaan 42 vuotta sitten Australiassa neljä vuosikymmentä asuneelle Tauno Laineelle tuli Loimijoen maisemasta mieleen krokotiilit. – He vaalivat vuosituhansia vanhoja perinteitään. – Täällä Suomessa kierrellessäni olen havainnut, että rakennuksilla työskentelee velton näköistä porukkaa Australiaan verrattuna, Laine hörähtää. 20. Aborginaalit ovat nykyään valtion erityisessä suojeluksessa – joskin valtio ehkä nykyään paapoo heitä hieman liikaakin. Alkuperäisiä australialaisia ovat tummat aborginaalit. Vaativa B -luokan voitti Lohjan Seudun Ratsastajien Anna-Leena Meller Santana Ramzes -tammalla. Senioreiden kouluderby ratkaistiin tänä vuonna yhdessä luokassa. Pariskunnalla on kaksi aikuista poikaa, jotka puhuvat ja ymmärtävät ”tarpeen tullen” suomen kieltä. Lähin suurkaupunki on Sydney 80 kilometrin päässä. TULOSPÖRSSI. ja 28.7. Rata 6,4 km: 1) Ilari Nummi 45.21, 2) Pasi Hongisto 47.31, 3) Osmo Hongisto 47.59, 4) Jarkko Mäki 59.11, 5) Markku Korpela 1.01.18, 6) Antti Virtanen 1.02.14, 7) Ilkka Nokka 1.02.31. Australiaan on aina muuttanut paljon siirtolaisia. Ratsukko suoritti uusinnan puhtaasti ajassa 50,49 sekuntia. Kun Laine on siskonsa Leena Pajulan kanssa hiukan aikaa haistellut Loimaan aamuista toritunnelmaa, arvio paikkakunnan nykytilasta tulee nopeasti: – Hinnat ovat vähän nousseet, ensimmäistä kertaa 15 vuoteen Saviseudulla vieraileva mies lohkaisee. Suomalaiset, norjalaiset ja virolaiset olivat aikoinaan parhaiden ammattilaisten maineessa, mutta enää Pohjois-Euroopasta ei Australiaan hakeuduta. – Se tarkoittaa, että asumme siellä jossain, maailman pohjalla, kaukana, Laine suomentaa ”ausseista” laajasti käytetyn englanninkielisen luonnehdinnan. 12 Tiistaina 3. – Ei Loimaan perimmäinen olemus ole minusta vuosikymmenten mittaan kauheasti muuttunut, vaikka jokin uusi, iso tie on ilmestynytkin maisemiin. P14 keihäs: 2) Janne Leino 39,45. Rata 3,6 km: 1) Paula ja Tommi Pellonperä 38.02, 2) Harri Kuosa 41.05, 3) Untamo Mikkola 41.52, 4) Harri Pohjalainen 43.46, 5) Juha Pullinen 46.13, 6) Keijo Viljanen 47.05, 7) Seppo Suontausta 47.25, 8) Katja Nokka 48.23, 9) Inka Pyy 48.26, 10) Pentti Saario 49.05, 11) Jorma Prusila 53.18, 12) Pekka Kujanpää 53.26, 13) Esa Raaska 53.31, 14) Markku Rämö 54.15, 15) Tarmo Heikkilä 56.31, 16) Eevastiina Suominen 56.54, 17) Timo Koski 58.26, 18) Katri Prusila 59.23, 19) Arvo AliRantala 1.00.22, 20) Heli Ojala ja Marja Välimäki 1.03.04, 21) Jouko Mäki 1.03.30, 22) Päivi Saarikoski 1.28.53, Risto Kurppa ei aikaa. Rata 2,6 km: 1) Antero Niemi 24.55, 2) Pia Mustajärvi ja Paula Hakala 34.38, 3) Atte Nokka 36.00, 4) Ahti Isosomppi 36.35, 5) Arttu Korpela 37.18, 6) Laura Korpela 38.00, 7) Kaisa Markula 39.01, 8) Juha Kurppa 42.53, 9) Markku Pulliainen 44.56, 10) Antti Korpela 49.19, 11) Riitta Soppi ja Matti Vainio 50.35, 12) Tanja Kantola 51.27, 13) Karoliina Savolainen 53.08, 14) Kalle Laaksonen 53.23, 15) Laura Hakala 53.27, 16) Hanna Suominen 1.00.26, 17) Ulla Skogström 1.07.13, 18) Juho Mäki 1.07.23, Reijo Visa ei aikaa. Kolmanneksi luokassa sijoittuivat Ypäjän Ratsastajien Jukka Rantanen ja Jasmin du Rouet, tuloksena oli virheetön uusinta ajassa 52,31. M korkeus: 1) Jussi AlaLaurinaho 207. – Kotimaisemissamme asuu runsaasti siirtolaisia, ja olemme paljon tekemisissä suomalaistaustaisten kanssa. M17 korkeus: 2) Valtteri Arponen 187. Marttila, Kikan kisat 24.7. Se passivoi monia. Ennen kaikkea ilmasto ja työn mielekkyys saivat minut viihtymään. Nythän Australiassa on talvi, lähtiessäni sieltä Suomeen lämpöä oli poikkeuksellisen alhaiset 4–5 astetta. JUKKA YLI-LASSILA RATSASTUS Kuusipäiväisen Kisaviikon päätteeksi Ypäjällä ratkaistiin junioreiden Miniderby sekä senioreiden esteja kouluderbyt. Välimatkat ovat Australiassa pitkiä. Työnjohdollisissa tehtävissä erilaisilla rakennustyömailla Australiassa 42 vuotta uurastanut Laine lähti aikoinaan kaukomaille lehtiilmoituksen innostamana. Jos lähdit kesken pois, jouduit palauttamaan Australian kustantamat matkarahat ja muut kulut. Toiseksi Miniderbyssä sijoittuivat Ypäjää edustavat Sofia Tuomisto ja Paltina, kahden ratsukon uusinnasta tuloksena oli yksi pudotus. Senioriderbyt Larsenille ja Mellerille SUUNNISTUS Torstairastit 22.7. M17 800m: 10) Mika Lehtonen 2.17,11. – Ne voivat Australiassa kasvaa kuusimetrisiksi, samoin kuin meren hait. Laineen mukaan maahan hakeutuu 200 000 ihmistä joka vuosi, ja lisää tarvittaisiin. Molempia on syytä varoa. Kohta eläkkeelle siirtymässä oleva 65-vuotias Laine sanoo tehneensä rankkaa työtä – toki sitä hän Australiaan lähtiessään osasi odottaakin. Esteratsastuksen Senioriderbyn voittivat erittäin tiukassa ja jännittävässä kuuden ratsukon uusinnassa Team Eurohorsesin Pekka Larsen ja Well Done Candy. Senioriderbyn kakkoseksi sijoittuivat viiden pisteen erolla voittajaan Ypäjän Ratsastajien Kerstin Nyberg ja Donnatella F, tuloksena oli 479 pistettä ja 64,730 prosenttia. M17 800m: 7) Valtteri Koli 2.14,93. M17 3000m: 4) Valtteri Koli 10.26,52. M 400m: 11) Salomon Koli 55,87. VAIN muutaman kerran Suomessa neljän vuosikymmenen aikana käyneen Laineen vaimo on syntyjään suomalainen. P11 pituus: 6) Aleksi Hakanen 3,64. Luokan voittivat Lounais-Hämeen Ratsastajien Iisa Huttula ja Pascal de Govy tehden puhtaan uusinnan ajassa 65,31 sekuntia. NIIN, NOITA vuosikymmeniä on Laineelle kertynyt kokonaista neljä kappaletta. Riihimäki, Häme Games 24.7. Suomessa taas on ollut helle, ja sehän sopii, viisi viikkoa Suomessa viettävä Laine iloitsee. P13 korkeus: 5) Aleksi Hakanen 115. Kolmansiksi luokassa sijoittuivat Jenna-Julia Rissanen ja Fata Morgana, joiden tuloksena oli perusradalta yksi pudotus. – Kyllä vuosikymmenten työn polvissaan tuntee. Sen sisällä lämpötila oli 60 astetta, karhumainen mies muistelee. Viimeksi mainittuja Laineelle on kertynyt useita kymmeniä. Ratsukon yhteispisteet olivat 484 ja prosentit 65,405. Ratamestari Heimo Hongiston radat ja hieno suunnistusmaasto saivat 90 suunnistajaa rasteille. – Varsinkin kaivosmiehistä on pulaa. Toiseksi kirivät virheettömällä uusinnalla Oulun Urheiluratsastajien Pinja Immonen ja Ziness häviten voittajalle vain 1,38 sekuntia. P13 kiekko: 3) Janne Leino 39,47 Turku, pm-kilpailut M/N 26. Rata 1,9 km: 1) Jesse Ojala 23.19, 2) Elisa Merta 24.21, 3) Vesa Nokka 24.24, 4) Merja Sätilä-Merta 26.11, 5) Anni ja Emmi Pohjalainen 39.02, 6) Petteri Kurppa 42.56, 7) Salla-Mari Kurppa 43.06, 8) Tarja Korpela 46.06, 9) Seija Virtanen 47.21, 10) Roosa Ojala 1.02.55, 11) Sointu Taatila 1.13.37, Laura Prusila ja Eveliina Suominen ei aikaa. Kaikille australialaisille yhteistä on olla ”down under”. M17 korkeus: 1) Jussi Ala-Laurinaho 205. – Sopeuduin heti hyvin. Joenperän Korpi-Jaakolan kartalla. Kolmanneksi sijoittuivat Tampereen Ratsastusseuran Hanna Heiskanen ja Tavela Brown Butler, tulos oli 461 pistettä ja 62,297 prosenttia. Pahimpia paikkoja oli, kun purimme kultakaivoksella valtavaa säiliötä. YLEISURHEILU Loimaan Leiskun yleisurheilijat ovat kilpailleet: Lieto, pm-kilpailut 19–17-v. P11 60m: 4) Aleksi Hakanen 10,3. Kun Australian valtio haki eri alojen ammattilaisia siirtotyöläisiksi, Suomen talvesta tarpeekseen saanut nuorimies päätti pyrkiä mukaan. M korkeus: 3) Valtteri Arponen 185. Hän asuu eteläaustralialaisessa Daptossa, joka on suunnilleen Loimaan kokoinen paikkakunta. M17 3000m: 3) Mika Lehtonen 10.18,00. Myös Australiaan ammoisina aikoina karkotettujen vankien jälkeläisiä on paljon. ja 22.7