KATI UUSITALO Karvinen pääsi uuteen kotiin Kirkonkylän koulun karnevaalin arpajaisista. Tänä päivänä hän on ylivertainen näkemään asioita laveasti. Kaupan päälle tuli muistutus vappujuhlien oikeasta meiningistä. Jorma Mäkinen Toimittajalta-palstalla Sivu 4 Sivu 5 13 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Eipä voi vapun säätä kehua, ei. Sivu 6 Tätilän teoksia Taidetalossa. vuosikerta Nro 48 LAUANTAI 30.4. alv. Sivu 12 Ei hyvä Viljo Laine ja Antonio Popa saivat Vappukarnevaalien pehmoleluarpajaisista sylikaupalla uusia kavereita. Karvinenkin sai uuden kodin. Monissa Tätilän teoksissa toistuu lapsen ja äidin välinen tiivis suhde. Poutaa on, eli poikkeaa radikaalisti perinteistä, mutta parhaalla tahdollakaan ei voi kuumuutta valittaa. Pemamek rakentaa lisää tuotantotilaa Kehittyi laajakatseinen, sosiaalinen ja älykäs olento, eli nainen. Hänen töitään on esillä Loimaan Taidetalossa. Sivu 7 VAPUKSI UUTEEN KOTIIN Katri Tätilä oli yksi Suomen keskeisimmistä naistaiteilijoista toisen maailmansodan jälkeen. 2016 Irtonumeron hinta 2,00 € sis. Loimaan talousalueen paikallislehti • 102
Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14. Samoin kannattaa varoa ajamasta kovin lähellä tien oikeaa reunaa, näin motoristi erottuu ympäristöstä paremmin. TYTTÖ 7.4.2016 4150 g 51 cm Eevastiina ja Matti Perälä KUOLLEITA Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 5.23. Mikäli mahdollista, kannattaa sivutieltä tullessa aloittaa päätien havainnointi jo ennen risteystä. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2016. Lämmin kiitos osanotosta. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 392262 Kustantaja: Priimus Media Oy. Olennaista on myös tarkistaa kuollut kulma aina ennen kaistanvaihtoa ja seurata taustapeilistä liikenteen kehittymistä. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Nuku unta rauhaisaa. Tule osallistumaan synttäriarvontaan! Voit voittaa aurinkolasit. Hyvissäkään sääolosuhteissa ei motoristia aina havaita. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta (02) 588 8024 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Kaisa Salmelin (02) 588 8967 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8–16 (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. 0207 698954 ma-pe 9.00-17.00 Keskiviikkona 4.5. Kaukovalojen käyttö valoisan aikaan vaikeuttaa muiden tekemiä arvioita moottoripyöräilijän nopeudesta ja etäisyydestä. Yksittäisonnettomuuksien jälkeen yleisimmät kaksi moottoripyöräonnettomuutta ovat kolmion takaa moottoripyörän eteen tuleva auto ja vastaantulevan auton kääntyminen vasemmalle motoristin eteen. Miia, Mira, Mirva, Mirka, Mirja Mirella, Mirkka, Mirjami 1.5. Henkilöautoa pienempänä moottoripyörä voi jäädä herkästi katveeseen tai kuljettajalta huomaamatta. Valoisan aikana kannattaakin käyttää lähivaloja. Rakkaudella, kaivaten Eija, lapset ja lapsenlapset, sisarukset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Risteyksessä suoraan kohden lähestyvä moottoripyöräilijä voi jäädä rekisteröimättä, jos katse hakee auton kokoista tulijaa. Lämmöllä muistaen Reima Irma, Harri ja Seija perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 16 to klo16 torstai ti klo 16 ma klo 16 lauantai to klo 16 ke klo 16 Toimittaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032 Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 140,00 € 6 kk 84,00 € 4 kk 59,90 € Etutilaus: Laskutusjakso 12 kk 129,00 € 6 kk 66,50 € 4 kk 45,50 € 3 kk 34,50 € Irtonumero 2,00 € Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. kahvitarjoilu klo 9–16 Brunbergin suukkojen kera Erä aurinkolaseja 39 € Piilolinssit ( varastosta ) osta 3 maksa 2 Piilolinssinesteet -20 % Nyt juhlitaan 11 v. Moottoripyöräilijä voi parantaa havaittavuuttaan pitämällä riittävää etäisyyttä edellä ajavaan ja kiinnittämällä huomiota ajolinjaan. – Onnettomuuksissa näkyy selvästi auton kuljettajan havaintovirhe. 2 Lauantaina 30. Miksi motoristi jää huomaamatta. Viivi, Vuokko AJANTIETO PÄIVÄN SANA LIIKENNEVINKKI SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. SYNTYNEITÄ 30.5. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Rakkaamme Pekka Juhani MÄKILÄ * 24.01.1946 † 14.04.2016 Hiljentynyt on sydän kallis, sammunut on katse hyvä, lepää käsi apuun valmis, meille jää vain suru syvä. LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA Uutisia kotiseudulta, oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA. Myös valojen käyttö vaikuttaa moottoripyöräilijän näkymiseen. – Kunnon turvavälillä moottoripyörällä ei ajaudu edellä kulkevan katveeseen. Vappu, Valpuri 2.5. Riittävä etäisyys muihin, ajolinjan valinta ja katveessa ajamisen välttäminen parantavat motoristin näkyvyyttä. Sallamaria Iltanen Loimaalta on valmistunut 4.4.2016 sähkötekniikan diplomi-insinööriksi Aalto-yliopistosta. Kiitos myös Ypäjän palvelukodin henkilökunnalle Laurin hyvästä hoidosta. Liikenneturva kannustaa kuljettajia kiinnittämään huomiota moottoripyörän havainnointiin, etenkin risteystilanteissa. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,50 € /pmm 3-sivu 2,50 € /pmm Tekstissä 2,33 € /pmm Tekstin jälkeen 1,97 € /pmm Takasivulla 2,50 € /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,97 € /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,97 € /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 € /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 € /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 € (sis.alv). Moottoripyöräilijälle on tärkeää erottua liikenteessä. 98: 4-5 1.5. 16: 23 2.5. Mitä pienempi lähestyvä ajoneuvo on, sitä vaikeammaksi etäisyyden ja nopeudenarviointi muuttuu. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille” Joh. Ellalle PIKKUSISKO 20.4.2016 4040 g 52 cm Eeva Taneli ja Taisto Junttila Lankapuhelimesta 8.28 snt/puh+7snt/min, gsm puhelimesta 8.28snt/puh+17snt/min Heimolinnankatu14, Loimaa P. (tarvittaessa myös voimakkuuksilla) Rakkaamme Lauri Jaakko Olavi MÄENPÄÄ * 25.07.1927 Ypäjä † 18.04.2016 Ypäjä Päättyi pitkä kaari elon, väsynyt on saanut levon. Kun välttää kovia kiihdytyksiä ja noudattaa rajoituksia, motoristi ei yllätä muita liikkujia ja on paremmin ennakoitavissa, koulutusohjaaja Erkka Savolainen toteaa. Koulutusohjelma on elektroniikka ja sähkötekniikka. Pääsääntöisesti etäisyydet yliarvioidaan ja nopeudet aliarvioidaan. Aurinko laskee kello 21.29. Joh. Näin tien liikenteen huomaaminen ei jää vain yhden havainnointikohdan varaan, koulutusohjaaja Toni Vuoristo selventää. SYNTTÄREITÄ! B B Tällä kupongilla silmälasien ostajalle Toinen linssi € Huom! Tarjous voimassa vain 2.-6.5. huhtikuuta 2016 KALENTERI NIMIPÄIVÄT 30.4. Lämmin kiitos osanotosta. Maa, kohota Herralle riemuhuuto! Iloitkaa ja riemuitkaa, laulakaa ja soittakaa! Ylistäkää Herraa harpun sävelin, soittakaa ja laulakaa! Ps. Valkoinen tai kirkkaan värinen kypärä ja ajoasu erottuvat myös liikenteestä paremmin kuin mustat varusteet. 16: 33 VALMISTUNEITA ANSIOMERKKEJÄ Kansallisena veteraanipäivänä Alastaron Sotaveteraanit luovutti presidentin myöntämät SVR 1 L mitalit seuraaville veteraaneille: Anni Laakso, Sanni Laukkanen, Kauko Petrell, Katri Repo, Veikko Soiniitty, Alli Suoja sekä Helmi Jääskeläinen postuumisti. Moottoripyörä on kapeampi ja huomattavasti pienempi ajoneuvo kuin henkilöauto. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Talven aikana kaksipyöräisiä näkyi tien päällä vain harvakseltaan, joten oman havainnoinnin uudelleen totuttaminen moottoripyörään vaatii valpastumista. Liikenteessä toisen etäisyys ja nopeus arvioidaan yleensä nopeusrajoituksen mukaan
Ikkunoiden energiamerkissä ikkunat jaetaan energialuokkiin asteikolla A++ G. klo 17.30-20.00 EVIRA Loimaa, Tampereentie 51 Tervetuloa keskustelemaan ajankohtaisista maaseutuasioista! Kokoomuksen vpj. torstaina 9.6. Auton nostaminen katkaisi Äijäläntien liikenteen myöhemmin iltapäivän aikana. Loput eläimistä siirrettiin toiseen eläinkuljetusautoon. Varaa oma paikka si VIIMEI STÄÄN MA 23.5. Onnea! tv. KOKOOMUKSEN KYLVÖKAUDEN AVAJAISET M a ks a ja : V a rs in a is -S u o m e n K o ko o m u s ry M a ks a ja : V a rs in a is j Paljon onnea 60-vuotiaalle 2.5.2016! Toivoo puoliso sekä lapset perheineen Sari Kaukoranta (02) 588 8024 Liisa Kivinen (02) 588 8021 Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020 sähköposti: ilmoitukset@loimaanlehti.fi www.loimaanlehti.fi LOIMAAN LEHTI/ilmoitukset PL 2, 32201 LOIMAA Painos 25 000 kpl. Kuvan voi myös tuoda ja maksaa lehden konttoriin. Tilamuutoksiin on varattu tämän vuoden talousarviossa 200 000 euron määräraha. T. Onnittelut ehtivät saman viikon lauantain lehteen, kun ne tuodaan viimeistään torstaina. Lehti jaetaan kaikkiin talouksiin Loimaalla, Alastarolla, Mellilässä, Koskella, Jokioisilla, Humppilassa, Ypäjällä, Oripäässä, Punkalaitumella, Vampulassa, Yläneellä ja lisäksi kesätapahtumissa. Paljon onnea Matiakselle toivottaa: äiti,isä,Nella ja isovanhemmat. täyttää Kerttu 5 vuotta. Muutama eläin oli kuollut ulosajossa, ja muutama eläin jouduttiin lopettamaan paikan päällä eläinsuojelullisista syistä. Kahden palstan 30 €. huhtikuuta 2016 3 4.5. (4 riviä). Loimaan Lehden Suvilehdessä kesäisien juttujen lomassa kesän tapahtumat ja herkulliset tarjoukset. Paikalle hälytettiin pelastuslaitos, poliisi sekä eläinlääkäri. Muutosalue on 418 neliömetriä, jonka lasketaan riittävän 16 opiskelijalle kerrallaan. Ikkunoiden energialuokitus on kehitetty, jotta kuluttajat voisivat mahdollisimman helposti vertailla eri ikkunamallien energiatehokkuutta. Kosmetologikoulutuksen opetustilat tulevat Myllykyläntien kiinteistön itäisen luokkasiiven kolmeen luokkatilaan. elokuuta alkaen toistaiseksi. Lauantaina 30. Kirjoita kuvan taakse haluamasi onnitteluteksti ja kuvan palautusosoite. Mummi ja Pappa Onnea Marjolle (Mammulle) 1.5. Mallilomakkeessa käydään läpi muun muassa ikkunoiden energiatehokkuusvaatimukset, osapuolien vastuut ja aikataulut sekä muut urakkatiedot. Kosmetologiopiskelijoille remontoidaan tiloja Ikkunat ovat rakennuksen ulkoseinien huonoimmin lämpöä eristävä rakenneosa. 40 v. Kalustohankintoihin on budjetoitu 80 000 euroa. Remontoidessasi vanhaa taloa ja suunnitellessasi ikkunoiden vaihtoa, tutustu suomalaiseen ikkunoiden energiamerkintään. Hinta sisältää alv. Meidän pieni hurmuripoika kaksi vuotta täytti, ja isolta pojalta jo näytti. Ojaan suistuneen auton kyydissä oli 85 sikaa. ilmestyy SUVILEHTI 30.4. Lähetä kuva postitse os. Voit vertailla eri valmistajien ikkunamallien energialuokitusta sivustolla www.energiaikkuna.fi. Etutilaaja 12,50 €. Energialuokituksessa ikkunalle lasketaan vertailuluku, joka kertoo kuinka paljon ikkunarakenne aiheuttaa lämmitystarvetta vuodessa. Onnea toivottavat Mummu ja Pappa 29.4.2016 Kaapo 6 v. Arto Satonen, maaja metsätalousvaliokunnan kansanedustajat Markku Eestilä ja Susanna Koski sekä MEP Petri Sarvamaa. Anne Ahtiainen Valonia Ikkunoiden energialuokitus auttaa rakentajaa ja remonttimiestä EKOVINKKI Energialuokituksessa ikkunalle lasketaan vertailuluku, joka kertoo kuinka paljon ikkunarakenne aiheuttaa lämmitystarvetta vuodessa.. Äiti, isä, Anssi, Juho, Esa, Lasse, Sanni, Teemu, Elias, Elmeri. Etutilaaja 25 €. Sivustolta löytyy myös tarjouspyyntömalli ostajan avuksi. PALJON ONNEA VAAN Onnea! Yhden palstan kuva teksteineen maksaa 15 €. Sikoja kuoli eläinkuljetusauton ulosajossa LOIMAA Lounais-Suomen ammattiopisto Novida aloittaa ensi lukuvuonna kosmetologikoulutuksen Myllykyläntien kiinteistössä. Loimaan Lehti Käsityöläiskatu 10 32200 Loimaa tai sähköpostilla ilmoitukset@loimaanlehti.fi . Suorita maksu lehden tilille FI08 5239 0010 0031 37. LUKIJAN KUVA LOIMAA Eläinkuljetusauto ajautui ojaan Loimaan Uitontiellä eilen vähän ennen puoltapäivää. Tämän takia uutta taloa suunnitellessa kiinnitä huomiota ikkunoiden energiatehokkuuteen, pinta-alaan ja siihen, mihin ilmansuuntaan ne on suunnattu. Luokituksen tarkoituksena on helpottaa rakentajien ja remontoijien tekemää vertailua eri ikkunaratkaisujen välillä. Yhtymähallitus päätti myös myöntää täyttöluvan kosmetologikoulutuksen ammatillisten aineiden tuntiopettajan virkasuhteeseen 1. Koulutuskuntayhtymän hallitus päätti, että koulutuksen vaatimat saneerausja muutostyöt aloitetaan toukokuussa ja tilat otetaan käyttöön viimeistään lokakuussa. Janne Sankelo, eduskuntaryhmän pj. Kuvat julkaistaan lähettäjän vastuulla. Palautamme kuvat, joiden mukana on postimerkillä varustettu palautuskuori. Tällä hetkellä siellä on noin 1600 luokiteltua ikkunamallia. Luokitus on valmistajille vapaaehtoinen. Maksimimerkkimäärä 140
En ollut ainoa joka tapahtuman näki ja päätään puristeli. Sotaretkellä päässä takoi vain yksi ajatus: saada kumauttaa nuijalla vihollista päähän. Iskä. Ystäville ja lukijoille toin yhteisen, kollektiivisen ja lompakolleni sopivan lahjan. Maatalousihmiselle se on kiireisintä työaikaa. Kuten monelle muullekin saarelle, sinne on helppo kätkeä rahansa, nollakorolla ja ikuisiksi ajoiksi. postinjakajille vaan tiedoksi että pudottakaa kaikki postit postiluukusta alas saakka älkääkä jättäkö niitä puoliks luukun ulkopuolelle, kuka vaan voi ottaa postin ohi kävellessään kun puolet roikkuu luukun ulkopuolella. Mutta entä tämän sankarin vaimo. joten.....Joka sana kirjoituksessasi vastaa omaa ajatuskantaani. se on ihan saatavilla, itelläkin se on osittain... Sarjassamme, vie rahasi ulkomaille, ajauduin Välimerelle. Viimeistään näillä kohdin pitää kuitenkin jättää Maltaat ja sen kunniakas historia ja palata koti-Suomeen. Woods Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi Loimaan Lehden väki . Olemme me suomalaiset niin tyhmiä ja saamattomia. Oletan , että autoa ajoi aikuinen. Ehkä se Väyrynen...... Oli niin nappi kirjoitus. Ja siinä ohessa hoitamaan niin sanotun huushollin asiat, usein sanan laajemmassa merkityksessä. Ja erikoisesti äitienpäivään, joka lähestyessään tuo lämpimiä muistoja mieliin. Eli Rajat kiinni. Vaarallista leikkimistä Loimaan Prisman ABC-tankkaus pisteen ympärillä tiistaina 26.4 n. Raittiit saivat osavoiton, kun kuultiin, että Lapualta löytyi kaksi absolustia, maksavikainen kanttori ja suojeluskuntapatsas. Auto ilmestyi tankkauspisteen ysitien puoleiselta parkkialueelta, ja kaksi ala-asteikäistä lasta työnsi sen tankkauspisteen toiselle puolelle, jossa auto mielestäni käynnistyi, mutta lapset eivät menneet autoon, vaan jatkoivat juoksua ja yrittivät vielä lykätä sitä ”ralliauton” ajaessa ympyrää tankkauspisteellä. Parkkipaikalla ollut Pirkko . ens kerralla asia eteenpäin . Raittiusväki puolestaan käy turhautuvaa kamppailua historiallisia rituaaleja vastaan. Liimatkaa vaikka jääkaapin oveen kuvanne ja teksti: – Olen olemassa ja tälläisenä arvokas. Alastaron naisvoimistelijoitten puheenjohtaja Leena Lehtonen ja koko reipas ohjaajaporukka! Lämpimät kiitokset järjestämästänne vanhan ajan iltamasta! Koulun sali oli täynnä mukana elävää väkeä, ohjelma oli vaatinut paljon harjoittelemista. Oli pakko vastata kopilla lehteen. Ralph L. klo 17.35 Ymmärtäisin vielä jotenkin sen, että jos auto ei käynnisty, lapset työntäisivät sen käyntiin, mutta hyvin kyseenalaista on sekin varsinkin kun kyseisellä paikalla olisi varmasti löytynyt ammattimaisempaakin apua kanssaautoilijoilta. huhtikuuta 2016 MIELIPIDE KOPIT TOIMITTAJALTA Onks kevättä näkyny. Näin kehittyi laajakatseinen, sosiaalinen ja älykäs olento, eli nainen. Alastaron naisvoimistelijat ovat Leenan hyvissä ja taitavissa käsissä! Kiittäen entinen puheenjohtaja vuosien takaa, Eeva-Liisa Keskinen . Heidän innostustaan oli ilo seurata. Se aikoi jopa ajaa kahden tankkauksessa olleen auton välistä huomaten sen kuitenkin mahdottomaksi ja pisti pakin päälle. Kaikesta huolimatta ja juuri siksi, toivotan iloista vappua ja kiitollisen lämmintä äitienpäivää. JA HYVÄT aviomiehet. Kyllä tämä avomielisyys jotakin herättää. Jorma Mäkinen jorma.makinen@pp2.inet.fi ESKO PÄÄKIRJOITUS PÄIVÄN MIETE Jos passikuvasi on aivan näköisesi, olet matkan tarpeessa. Kotikylässä hänellä oli sillä aikaa tehtävä kaikki työt. Tuohon päivään voi ottaa myös historiallista perspektiiviä. 4 Lauantaina 30. Lapset leikkivät ja riehaantuvat. On hauskaa juosta auton perässä, mutta aikuisen pitäisi ymmärtää ja rauhoittaa tilanne. Onneksi takana olleet lapset huomasivat sen ja osasivat väistää peruuttavaa autoa. Ollaan rehellisiä. Jos tuntuu, että tämän eittämättömän evoluution rattaissa oma arvovaltanne saa kolauksia, löytyy siihenkin konsteja. Tänä päivänä hän on ylivertainen näkemään asioita laveasti, rakentamaan mahtavia visioita ja hallitsemaan yhä monimutkaisempaa maailmaa. Pääsi se harmaa auto sitten lopulta tankkaamaan ja lapsetkin autoon. Ei liene sattuma, että suomalaisen työn juhla eli vappu ja äitienpäivä sattuvat lähekkäin. Terveisiä. Hienoa Osmo Toivonen. Kun äitienpäivää vietetään kunnioittavan yksimielisyyden vallitessa, herättää vappu ristiriitaisempia tunteita. Maltoin mieleni, en mennyt kaukomaille vaan jäin Maltalle. Kysymys on käsittääkseni siitä, että torjummeko kevätflunssaa simalla tai shimalla. Siinä välissä piti vielä potkia lemmenkipeitä shemeikkoja ja muita laukkuryssiä koskeen. Jos lehdistössä olisi vielä vapautta siis toimittajilla, julkaisisivat sen panamalistan vaikka tänne maaseudullekin luettavaksi.. Kun hän lähti kalaan, hän jo matkalla suunnitteli paikkoja pyydyksilleen. Vajaan viikon jälkeen kotiseudun murteelle herkistynyt korvani erotti ensimmäiset englanninkieliset sanat. KUN KIVIKAUDEN mies lähti metsälle, hän ajatteli vain saalista. Hankkia ruokaa, hoitaa lapset, tehdä saviastioita, jopa korjailla majoja. Toisaalta kielellisiä yhtymäkohtia löytyi, puhutaanhan meilläkin maltaista. Matkaesitteessä luvattiin tönkkösuolatun ruskettuneen vartalon lisäksi palveluja kuudella eri kielellä. Jos ei muuta niin hilpeyttä. Eikä yhtään elättiä enää Suomeen lisää. erityisesti ilahdutti suuri lasten joukko ohjelmissa. On kuulijan vika, jos ei ymmärrä, kuissi. Meitä viedään kun pässiä narussa ja valehdellaan päin naamaa. Pois EU:sta ja hallitus vaihtoon
Niistä kaksi sijaitsee Loimaan seudulla eli Mellilässä ja Vampulassa. Tuotantoprosessit ovat entistä vaativampia ja kokonaisvaltaisempia. Peman asiakkaina on muita yrityksiä, kuten telakkaja energiateollisuutta sekä raskasta konepajateollisuutta. Monet GT-ketjun kauppiasvetoiset asemat ovat jo löytäneet uuden polttoainetoimittajan. – Yritysten automaation tarve on huomattava, Heikonen korostaa. Ratkaisuja asiassa on luvassa ensi viikolla. LOIMAA Pemamekillä puhaltavat muutosten tuulet tänä keväänä, sillä yrityksen toimitusjohtajaksi on nimitetty Jaakko Heikonen toukokuun alusta alkaen. Heikonen huomauttaa kasvun myötä syntyvän myös uusia työpaikkoja. GT-huoltamoketju pistää pillit pussiin Meidän pitää tehdä oikeita asioita yhdessä ja hyödyntää kaikkien osaajien taidot. – On hienoa, että yrityksemme saa uuden toimitusjohtajan omistajaperheestä. Laajennus tuo uutta tuotantotilaa 3 000 neliötä ja se rakennetaan nykyisen tuotantotilan jatkoksi. Näkymät ovat hyvät Pohjois-Amerikan ja Euroopan markkinoilla Pemamekilla käynnistyvät tehtaan laajennustyöt Jaakko Heikonen nousee toimitusjohtajaksi Loimaa/Mellilä Jorma Kaarto Talousvaikeuksiin ajautunut GT-huoltamoketju lopettaa toimintansa. huhtikuuta 2016 5 UUTISET AIHETTA JUTTUUN Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 PEHTOORINKUJA 1, LOIMAA VARAOSAT 0400 516 274 HUOLTO 0400 926 170 Jaakko Heikonen astuu isänsä Pekka Heikosen saappaisiin toimitusjohtajana. Tämä osaltaan varmistaa Pemamekin kehittämisen pitkäjänteisesti yhdessä sitoutuneen henkilökunnan kanssa. Ulkomaalaisten sijoittajien omistama yritys teki viime vuonna 800 000 euroa tappiota. . Lauantaina 30. Teollisuudelle automaatiota valmistavan Pemamek Oy:n toimitusjohtaja Pekka Heikonen perustelee investointia verrattain hyvillä näkymillä. TUOTANNOSTAAN 90 prosenttia ulkomaille vievän Peman päämarkkinat ovat tällä hetkellä Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa, Aasiaa unohtamatta. – Laserhitsaus ja robotiikka sekä muut uudet tekniikat lisääntyvät meidän toimituksissamme. Hän on työskennellyt talossa vakituisesti kymmenen vuotta. Yrityksellä on perusteilla toimipiste Yhdysvaltoihin, jonka markkinoista on isot odotukset. d. Kysyntätilanne on hyvä. Pemamekin tuotantotilat Lamminperässä valmistuivat vuonna 2003 ja niissä on entuudestaan tilaa 13 000 neliötä. Taustalla näkyy 450 tonnia painava yksi maailman tehokkaimmista laserhitsausautomaateista, joka lähtee lähiviikkoina asiakkaalle Ranskaan. Heikonen uskoo johtamisessa esimerkin voimaan ja avoimeen asenteeseen, joilla sitoutetaan yrityksen noin 150 työntekijää työhönsä. – Tuen Peman kehitystä hallituksen kautta ja pyrin vahvistamaan yrityksen kasvua maailmanmarkkinoilla, hän kertoo ja sanoo keskittyvänsä entistä enemmän yrityksen kehityshankkeisiin ja sidosryhmäsuhteisiin. – Varaudumme lisäämään kapasiteettiamme tehdaslaajennuksella. Vajaa puolet ketjun asemista on ollut kauppiasvetoisia ja loput vuokra-asemia, jollainen Melliläkin on. – Meidän pitää tehdä oikeita asioita yhdessä ja hyödyntää kaikkien osaajien taidot. Pekka Heikonen on työskennellyt Pemalla työsuhteessa yhteensä 38 vuotta ja siitä 34 vuotta yrityksen johtotehtävissä. GT-KETJULLA on ollut kuutisenkymmentä asemaa. Siitä syntyy lisäarvo myös asiakkaan suuntaan. LARI KIVIRANTA Loimaa/Lamminperä Lari Kiviranta Tehtaan laajentaminen on tarkoitus aloittaa heti toukokuussa ja valmista pitäisi olla vielä tämän vuoden puolella. – Kehittyvä yritys tarvitsee uutta voimaa ja uusiutumista, Heikonen perustelee johdon nuorennusta. Omistajana ja toimitusjohtajana hän on ollut 28 vuotta. Siitä syntyy lisäarvo myös asiakkaan suuntaan. 36 vuotta täyttävä Jaakko Heikonen on koulutukseltaan konetekniikan diplomiinsinööri ja hän on toiminut tähän saakka Peman varatoimitusjohtajana. Pasi Hämäläisen mukaan pitkäaikaiset vuokrasopimukset ja myyntivolyymiin nähden liian korkeat vuokrat olivat yksi syy huoltamoketjun toiminnan alasajoon. YRITYS TOIMITTAA asiakkailleen tuotantoautomaatiota eli tuotantolinjoja, joilla asiakkaat voivat parantaa kilpailukykyään, tehostaa tuotantoaan ja leikata kustannuksiaan. TOIMITUSJOHTA JA Pasi Hämäläinen kertoo, että Mellilän aseman vuokranantajan kanssa käydään lähipäivinä neuvotteluja siitä, haluaako tämä liikepaikalle jonkin toisen lipun alla toimivan aseman. TOIMITUSJOHTAJAN paikalta väistyvä Pekka Heikonen siirtyy yrityksen kokopäiväiseksi hallituksen puheenjohtajaksi. Hänen lyhyen ajan tähtäimensä on kasvattaa volyymiä seuraavalle kymmenluvulle. – Muussa tapauksessa me jatkamme vuokranmaksua vielä muutaman vuoden ajan. Kylmäasema on tällä tietoa menossa kiinni ainakin joksikin aikaa. Lisäksi meillä on selkeä kasvutavoite uuden strategiamme mukaisesti, hän kertoo ja sanoo tilausten kokoluokan sekä niiden vaatiman teknologian ja automaation kasvavan. Jaakko Heikonen saa johdettavakseen yrityksen, jonka liikevaihto on lähes 40 miljoonaa euroa
Katri oli perheen viidestä lapsesta ainoa tytär ja nuorimmainen yhdessä kaksoisveljensä Vilhon kanssa. Loimaa Marianne Rovio K atri Tätilän (1905–1980) töissä vilahtaa usein lapsen ja äidin välinen tiivis suhde. Jokaisella taululla oli oma tarinansa, ja moni oli saanut taulun Tätilältä itseltään. 02 588 8020. huhtikuuta 2016 KULTUURI LAINA Jotain (muotoilija) Eero Aarnion kyvyistä kertoo, että Pallotuoli syntyi 50 vuotta sitten, mutta sitä hankitaan yhä, kun kaivataan futuristista muotoilua. Loimaan Taidetalossa on esillä Tätilän tuotantoa. Toimittaja Sami Sykkö Kuukausiliitteessä Katri Tätilän näyttelyn avajaiset houkuttelivat paikalle runsaasti taiteen ystäviä. 6 Lauantaina 30. MARIANNE ROVIO Äiti ja lapsi. Katri Tätilän näyttely esillä Loimaan Taidetalossa Lapsen ja äidin suhde usein aiheena Tätilä oli yksi Suomen keskeisimmistä naistaiteilijoista toisen maailmansodan jälkeen. AVAJAISNÄYTTELYSSÄ oli mukana Alastarolla syntynyt Ritva Szarek, jonka isä oli Tätilän serkku. Hänellä ei ollut itsellään lapsia, mutta hän maalasi paljon lapsia. Poutanen kertoi taulujen tulleen pääosin Loimaan seudulta. Tätilä oli yksi Suomen keskeisimmistä naistaiteilijoista toisen maailmansodan jälkeen. Itse asiassa tauluja tarjottiin enemmän kuin meillä oli mahdollisuus ottaa niitä tilan puutteen vuoksi vastaan, kertoi näyttelystä vastaava Markus Poutanen Loimaan kulttuuripalveluista. Firenzen vaaleanvihreät kukkulat löysivät tiensä Katrin tauluihin. Szarek muistelee Tätilän kertoneen jotain matkoistaan. Myös uskonto on esillä hänen taiteessaan. Öljy. – Muistan hänet aina niin elämäniloisena ja täynnä energiaa. Hän oli rohkea, nöyrä ja vaatimaton. Siihen aikaan naistaiteilijan ja vielä naimattoman naisen ura ei ollut tietenkään heppoinen. Katri Tätilä oli kotoisin Aurasta, ja hän kuului vauraaseen maanviljelijäperheeseen. Katri Tätilän taidenäyttely Elämänilo on Loimaan Taidetalossa esillä kevätja kesäkauden. – Näyttely oli helppo saada kokoon, koska laitoimme lehti-ilmoituksen, jonka myötä saimme todella paljon yhteydenottoja henkilöiltä, jotka antoivat tauluja näyttelyyn. Taustalla on Tätilän maalaama kuva Szarekista lapsena. . Tätilä aloitti taideopintonsa Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina 1931–33 ja siirtyi 1930-luvun puolivälissä Turun piirustuskoulun oppilaaksi. Markus Poutanen ja Ritva Szarek viihtyivät Katri Tätilän taidenäyttelyn avajaisissa Loimaan Taidetalossa. – Firenzen historia, taideaarteet, maiseman rikkaus ja elämän vilkkaus olivat Katrille mieluisia. Kun lama vei Katrin suvun maatilan 1930-luvulla, hän oli parikymppinen. Lamavuosina perhe kuitenkin epäonnisesti menetti tilansa. Italian matka ainakin oli ollut merkittävä. – Katri ei ollut katkera siitä, että lapsuudenkoti Aurassa oli mennyt vasaran alle. – Suurin osa on peräisin Loimaalta, ja ne ovat tauluja, jotka ovat jo pitkään olleet omistajansa hallussa
. Maalattavana Jade Isomaa, ja vasemmalla sydämen poskeensa jo saanut Minja Raatikainen. Karnevaali oli kuulemma pakko tulla kokemaan, sillä Kirkonkylän koulun neljäsluokkalaiset olivat laittaneet itsensä peliin sitä mainostaessaan. He kartuttivat luokkaretkirahastoa tekemällä kasvomaalauksia. Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min Matkapuhelimesta 0,0828 / puhelu + 0,1704 /min Puhelun hinta: Neuvotteluajat maanantai-tiistai klo 17.30 asti ajanvarauksella puh. Arpakauppa oli käynyt jo heti karnevaalin alkuun, sillä iiiiisoooosta säkillisestä paistoi pohja jo muutaman kymmenen minuutin jälkeen. Pitää olla iloista ja värikästä koristelua esimerkiksi. Tarkoitus on lähteä Flowparkiin. – Oli niin monipuolinen, AijaRiitta Lehtimäki kiitteli maistuvia tarjoiluja odotellessaan Avaruusprinssin häät -näytelmää. Ansela Uusitalo tosin toivoi, että saisi vielä kokeilla hämähäkin maalausta. Huipennukseksi säästettiin oravaa, joka oli ainakin viisikuusi kertaa isompi kuin ihan oikea orava. Hän kiitteli myös vanhempia, että tulevat joukolla lasten tekemiin tapahtumiin. 010 257 3202 Vieläkö kannattaisi sijoittaa pehmoleluarpajaisiin. – Ja sen pitää näkyä kaikkialla, Elviira Sikiö muistutti. Lauantaina 30. Maalareina Elviira Sikiö, Seni Lankinen, Anni Koivula ja Ansela Uusitalo. Arpajaisvastaavina Joona Kukkula ja Jussi Mäkinen. Puffetti sai kuulemma viimeistään vapputunnelmaan. KATI UUSITALO Jimi ja Sanna Ketola (oik.) saalistivat pehmonopalla arpajaisista hienon koiran, joka varmistettiin huskyksi. Pehmoleluarpajaisia pitäneet Joona Kukkula ja Jussi Mäkinen tiesivät, että kaikki luokan oppilaat olivat tuoneet arpajaisiin sellaisia omia pehmolelujaan, joita eivät enää tarvitse. Äänestän, aina. Voittosäkkiä kaivamalla se selviää, miettivät pojat. Loimaa/Alastaro Kati Uusitalo Jimi heitti pehmonoppaa ja sai palkkioksi pehmolelun. Käyn lannistumassa Huuhkajien kotiotteluissa, kuten olen tehnyt vuodesta 1980. Koira se oli, ja äiti Sanna Ketola arveli, että rotu on husky. KARNEVAALITUNNELMA oli vallannut koko koulun, ja vielä pihaakin, sillä tarjolla oli arpajaisten lisäksi myös poniratsastusta ennen illan musiikkinäytelmää. Eläinnenät tekivät kauppansa tyttöporukan kasvomaalauspisteellä. Maalaritytöillä oli jakaa ohjeita myös vapun viettämiseen. huhtikuuta 2016 7 VAPPU LAINA Noudatan lakejamme ja maksan itkemättä veroni. – MEILLÄ ON koossa jo 21 euroa, hihkuvat Seni Lankinen, Ansela Uusitalo, Elviira Sikiö ja Anni Koivula. Tytöillä oli tarjolla valmiit vaihtoehdot maalauksiksi – suosituimpia olivat olleet sydämet, auringot ja eläinnenät. Joona Kukkula (vas.) oli Kirkonkylän koulun neljäsluokkalaisten Vappukarnevaalissa pehmoleluarpajaisten pistevastaava yhdessä kuvasta puuttuvan Jussi Mäkisen kanssa. – Olimme leikkikentällä ja saimme luokan pojilta mainoslehtisen, flyerin. – Husky, lausui pieni Jimi hienosti heti varmistukseksi ja piteli aarteestaan visusti kiinni. – Joku toi oikein pussillisen. Itse tehdyllä karnevaalilla kerättiin rahaa luokkaretkeen Vieläkö löytyisi parempia pehmoleluja.... Toimittaja Tommi Nieminen pohtii isänmaallisuuttaan Helsingin Sanomissa Yhdessä hyvä tulee
P9: 1) Topias Riponiemi 6,37, 2) Eero Taberman 8,22. mukaan. Myös kotija laitoskäynnit. HAMMASTEKNIKOITA Väinämöisenkatu 6 B Op-talo, Loimaa P. T7: 1) Luuna Kontulainen 3.39. T9: 1) Pinja Kärhä 5,21, 2) Venla Kärhä 5,36. . (02) 7622 393 Hammasproteesi asioissa teitä palvelee Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset. INVATAKSIPALVELUITA Hermoratahierontaa, jalkojenhoitoa Leila Toivonen 044 305 6900 . KAUNEUSHOITOLOITA P. www.loimaankonevuokraus.fi / 0400 544 659 . Aitoja makuja ja maalaistunnelmaa Juhlaan ja arkeen Myös pitopalvelua! Idyllinen Ryötin tila Oripääntie 1120 (tien 210 varrella) Akku/dieselsaksinostimet ja dieselkuukulkijat. Tulokset: T5: 1) Manna Kontulainen 7,07. 044 7442 310 Päivystys lasirikoissa: LASIT JA LASITUSTYÖT! . Rata A 2.1 km: 1) Anu Kataja 21.38, 2) Anne Kanerva 22.49, 3) Sirpa Jaakkola 23.38, 4) Pentti Saario 23.51, 5) Garl-Johan Engberg 24.05, 6) Katri Laine 26.30, 7) Pentti Kuusela 28.59, 8) Kari Suomela 30.14, 9) Riku Laaksonen 30.50, 10) Hannu Tamminen 34.47, 11) Anna-Kaisa Isotalo 36.01, 12) Hannu Kylliäinen 36.29, 13) Lotta Suvila ja Arja Markkula 37.37, 14) Merja ja Emma Toivonen ja Sara Järvinen 37.51, 15) Irmeli Andersson ja Heli ja Elli Rasi ja Anneli Mäkitalo 44.25, 16) Sonja ja Osmo Hongisto 45.47, 17) Ulla Skogström 46.08, 18) Kyllikki Kurppa 48.35, 19) Kerttu Laurila ja Viivi Ojala 50.05, 20) Hanna Jouhki 52.59, 21) Heta Juohki 53.09, 22) Aaro ja Minna Mäkelä 1.02.00, 23) Paavo Kajander 1.05.13, 24) Aino Levonen 1.10.45, 25) Juhani Levonen 1.13.06. 050 361 3670 www.hoitolalemon.fi Palininkatu 3, Loimaa . Hirvikosken pururadalla. TULOSPÖRSSI. 050 5292 439, Käsityöläiskatu 9, Loimaa Boutique Teresa Beauty Salon Teresa StarHealthFitness Ma-Pe 9-19, La 10-15 045 805 9559 0400 531 307 Väinölänkatu 4, Loimaa www.starhealth.. BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. LASITUSPALVELUITA puh. huhtikuuta 2016 PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO . T13: 1) Sanni Krapi 5,46. MAASTOJUOKSU Loimaan Jankon maastojuoksut kisattiin 25.4. HENKILÖNOSTIMIA Vyöhyketerapia, koliikkivauvojen hieronta, sekä nyt myös klassinen hieronta ja perinteinen jäsenkorjaus oppilastyönä. T11: 1) Vilja Kontulainen 5,07. KAIHTIMET JA MARKIISIT Turuntie 7, Loimaa, Puh. ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUJA Myrskylinnankatu 2 A, Loimaa p. JÄTEHUOLTOA Roskat pois nurkista! Puh. Turuntie 14, Loimaa. 0400 945 855 Humppila Kolinkanta Loimaantie 272, 32440 Alastaro, p. P. KULJETUSPALVELUT Muutot ja kuljetukset ! P. 0400 223 535, 0400 223 235. KEHYSTÄMÖT Kädentaitojen erikoisliike NYYTTI Satakunnantie 5, Loimaa. JALKAHOITOLOITA Käsityölaiskatu 9, Loimaa P. 02 769 2200 Ark. 0500 822 386 www.alastaronautopalvelu.. LVI-LIIKKEITÄ Lamminkatu 19, Loimaa P. Rata C 5 km: 1) Matti Piha 33.08, 2) Jarkko Mäki 38.39, 3) Mikko Leppämäki 38.48, 4) Juho Mäki 40.51, 5) Jaakko Juva 44.42, 6) Mika Raatikainen 46.41, 7) Kasperi Salo 48.20, 8) Mika Kilpeläinen 48.59, 9) Tuula Sinkkonen 50.29, 10) Merja Sätilä-Merta 54.07, 11) Tuija ja Matti Leppämäki 54.08, 12) Heikki Rantanen 54.36, 13) Heikki Helminen 56.13, 14) Sanna ja Lauri Rantanen Kiviranta 57.24, 15) Tuomas Piha 58.05, 16) Kaisa Markula 1.02.48, 17) Minna Lehtilä 1.02.56, 18) Riku Lehtilä 1.03.01, 19) Hannele Uusitalo 1.03.16, 20) Terttu Uusitalo 1.04.13, 21) Katri Prusila 1.14.06, 22) Tarmo Heikkilä 1.26.41. HYVINVOINTIPALVELUJA Hoitola Suolakeidas p. vahaukset – Määräaikaishuollot BE-, DSLja OBD-mittaukset Katsastuspalvelu Ilmastointihuollot Alastaron Autopalvelu Loimijoentie 99, Alastaro P. . hieroja Marika Lätti Kanta-Loimaantie 5B B16, Loimaa www.suolakeidas.. www.jormalaaksonen.net . 050 2279 Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. P6: 1) Cooper Grönholm 3.30. . Renkaat ja rengastyöt Kolarikorjaukset Hinauspalvelut . Refleksologi Anniina Siivola p. AUTOKOULUJA . JUHLAJA PITOPALVELUITA . T7: 1) Joonas Riponiemi 3.08. P11: 1) Tommi Haavisto 5,16, 2) Markus Mäkelä 5,29, 3) Lauri Taberman 5,46, 4) Roope Kärhä 6,17, 5) Akseli Pietilä 6,22. Myös pitopalvelua ja kylpyläosakkeen vuokrausta. P. KAUNEUSHOITOLOITA . 040 569 7997 www.hoitolaelotila.com SUUNNISTUS Torstairastien tulokset 28.4. Keijo Hongiston laatimilla radoilla Kertunmäellä rasteja oli etsimässä 108 suunnistajaa. P. 02-762 7996, 0400 537 480 Täyden palvelun LVI-talo Lamminkadulla KATTAVA LVI-myymälä Asennukset joustavasti ja nopealla aikataululla Jalkojenhoitoa, sokerointia Ajanvaraus Raija Toivonen 040 729 3532, 02 762 21 20 tai www.tazzi.fi KOTIHOITOTUOTTEET Laadukkaat academie Ella Bache etre belle . 050 350 6983. . LEMMIKKIELÄINPALVELUJA Varsinais-Suomen lemmikkituhkaus, Virttaa 0400 462 824, www.lemmikkituhkaus.fi . 044-5566 841 Nyt myös Royal Canin erikoisruokavaliot. AUTOKORJAAMOITA AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA – Finikor-ruosteenestokäsittely – Huolto, korjaus – Maalaus, peltityö – Rengasmyynti – Automyynti – Autovuokraus – Tuulilasit – Ikkunatummennukset – Pesut, kestoym. HENKILÖNOSTIMIA . 02-762 1350, 0500 741 437 Myös kotija laitoskäynnit, nettiajanvaraus: www.sabrina.. ISÄNNÖITSIJÖITÄ TALOYHTIÖT HUOM! Isännöinti Oy Tikakoski Vesikoskenkatu 1, 32200 Loimaa Kimmo Tikakoski 0400 741 556 www.tikakoski.com . P5: 1) Mikko Mäkelä 5,28. 040 722 5270 terv.hoit., koul. Suolahuone ja hieronnat 24/7 0400 482 796 VOIMAKATU 1, 32200 LOIMAA . 050 322 1416 Joenperäntie 8, Loimaa. 02-762 1350, 0500 741 437 Nettiajanvaraus: www.sabrina.. Turuntie 14, Loimaa. LOIMAAN LLOI OIM IMA MAAN MAA AAN N AN KONEVUOKRAUS O O O O OK K K K KR R R R RA A A A AU U U U US S S S S KO KON ONE NE EVU VUO UOK OKR KRA RAU AUS US NOUTOPÖYTÄ arkisin klo 11-14 Hyvät kokousja koulutustilat Täydellinen juhlaja pitopalvelu 9 € Aitoja makuja. . 040 7527 353 www.ryotintila.. 5v, 6v ja 7v juoksivat puoli kierrosta n. 040 535 6973 Tampereentie 51, Loimaa (Eviran siementarkastuslaitos) Loimaan Lääkintävoimistelu OSTEOPAATTI D.O. Anita Koivisto Osteopatia lymfaterapia hieronta P. 050 56 96 945 . Lämmintä tunnelmaa! Juhlissa, häissä, saunailloissa... NEOVET – eläinlääkäri lähelläsi . 8 Lauantaina 30. Köllintie 20, Ypäjä p. www.paija.. Rata D 7.5 km: 1) Markus Salo 58.43, 2) Vesa Merta 59.35, 3) Ilkka Nokka 1.00.24, 4) Mikko Yli-Kauppila 1.00.25, 5) Pasi Repo 1.06.35, 6) Jari Jasu 1.07.17, 7) Jesse Ojala 1.08.14, 8) Timo Ojala 1.09.58, 9) Teemu Ruuhi 1.23.05, 10) Esko Pirttimäki 1.23.34, 11) Tapio Vuolle 1.24.00. Rata B 3.6 km: 1) Jani Häkkinen 29.25, 2) Juha Pullinen 31.42, 3) Reija Vehviläinen 32.33, 4) Paula Hakala 34.36, 5) Sakari Kohijoki 35.17, 6) Severi Halkosaari 35.50, 7) Timo Markula 37.08, 8) Martti Vaittinen 38.09, 9) Kaarina Rahkasuo 39.34, 10) Kristiina Metsäranta 39.41, 11) Liisa Kohijoki 39.51, 12) Heimo Hongisto 40.11, 13) Santeri Pirttimäki 40.19, 14) Teemu Lehtilä 40.26, 15) Teuvo Valtonen 41.36, 16) Ulla Nyman 41.58, 17) Soile Hakanpää 42.53, 18) Risto Kaukasoina 42.56, 19) Harri Kuosa 44.36, 20) Marja-Leena Hakala 45.09, 21) Anna Pullinen 46.00, 22) Suvi Ahtinen 46.04, 23) Kalevi Suvila 46.12, 24) Rauno Ahtinen 46.36, 25) Laura Korpela 47.12, 26) Pirjo Kuusela 48.00, 27) Jesse Mäki 49.27, 28) Elisa Merta 52.37, 29) Hanna Suominen 54.06, 30) Anna Lahinen 56.18, 31) Mikko Väisänen 1.01.11, 32) Veikko Haapanen 1.02.34, 33) Leena Knuutila 1.02.57, 34) Aune Hongisto 1.10.11, 35) Arvo Ali-Rantala 1.14.34, 36) Sirpa ja Olli-Pekka Rastas 1.19.38, ei aikaa: Riitta Riponiemi, Oili Mattila. 500 m ja 11v ja 13v juoksivat koko kierroksen 1020 m. 040 7499 159, www.arjalka.fi Myös kotija laitoskäynnit JALKAHOITOLA ARJALKA Siskon Kammari p. T6: 1) Senja Kärhä 4,01. ARKKITEHTITOIMISTOJA . Avoinna sop. klo 9-17, la 9-13 Loimaan Lukko Oy P
SAISIKO OLLA PALSTALLINEN PAIKALLISTA. Mukana vanhustyönohjaaja Kaija Muhonen. TAKSIPALVELUITA Loimaan Kauppatorin Taksi ay P. Avoinna ti-pe klo 10-12 ja lisäksi muiden tapahtumien yhteydessä os. Leiskun yleisurheiluharjoitukset siirtyvät sisätiloista ulos. mirena-asut.com P. klo 18.30 Kalliohovilla kuntotesti. Koski Tl Nuortentuvalla iloinen ip to 5.5. 045 874 6600 Nettiajanvaraus www.hiusstudiounica.. Hallitus ma 9.5. 4866 100, 045 6340 144 Myös ilman ajanvarausta Annina Haltsonen-Mäkelä Juvantie 11 (Nahkalinna) p. Ke 11.5. PARTURI-KAMPAAMOITA Teitä palvellaan ilolla ja ammattitaidolla! Vesikoskenkatu 20, Loimaa Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 tai sopimuksen mukaan Ajanvaraus . tai ajamaan! www.loimihaka.fi . 0400 293 576. Loimaan Palloilijat junioripesiksen E tytöt: kaikille 2004-2005 syntyneille tytöille avoin pesäpallon tutustumispäivä 3.5. alk klo 18. Pururata-kierros Melliläjärvellä ke 4.5. klo 18. 414 8400 www.akrdata.. 14. Olohuone Toukokuun ajan Loimaan Toimintakeskuksen töiden näyttely. 045 138 7753 Petri Karmakallio Yrityksen tiedot myös os.tilaajavastuu.. Huvilakatu 32. TIETOKONEITA . Paluu Loimaalle klo 18.30. ma-pe 6.30-16.30 KYSY KULJETUSPALVELUA! PARTURI-KAMPAAMO Puh. Myös korjausompelupalvelut Puh. 046 810 2432 . Aiheena matkustaminen ennenvanhaan. Sarjat 5-v ylöspäin. Mellilän Kyläyhdistys r.y. Perinnepiirin retki näköalalaavulle ti 3.5.Yhteislähtö kylätoimistolta klo 12. klo 13-15 Keskiviikko-kerho Olohuoneessa ja pe 6.5. myöh. Loimaan Jankon Juoksukoulu Kertunmäellä ke 4.5. PAINOPALVELUJA J & S Subcontracting Oy P. klo 17 19 Hulmintiellä. 0400 805 285 Tule ratsastamaan ... 0600 91444 Alkuperäistä loimaalaista taksipalvelua! www.kauppatorintaksi.. huhtikuuta 2016 9 . MUSIIKINOPETUSTA K I TA R A N S O I T O N O P E T U S TA Aloittaville ja vähän pidempään harrastaneille. Kaikkien ryhmien yhteiset harjoitukset kaupungin urheilukeskuksessa ke 4.5. Kaikki innokkaat mukaan surffailemaan! Jos haluat toimia vapaaehtoisena vertaisohjaajana, ota yhteyttä! Loimaan Jankon maastojuoksut ma 2.5. Osallistumismaksu maksettava viim. klo 17.30. Eläkeliiton Loimaan kaup. 0400 327 566 Turuntie 10, Loimaa P. Ilm. SUUTARIJA AVAINPALVELUT Loimaan Suutari P. Virttaan Seudun Kyläyhdistys. 762 1144 Av. 040 563 4348 Asutustie 4, Loimaa TAKSI LOIMAA-MELLILÄ Tapio Harjula 0500 741 544 1 + 6 henkilöä 1 + 4 + pyörätuolikuljetukset TAKSIPALVELUA Loimaa JARKKO AAKIO Puh. Myös Domus-ikkunat. Suomi-Venäjä-Seuran Loimaan osasto. Varastohotelli VARASTOTILAA Vesikoskitalo/Nahkalinna Juvantie 11, Loimaa p. Ti 3.5. Katulähetysilta klo 18. Sirkalle 045 6790 465. 040 779 2214 Opinkuja 5–7, Loimaa p. Loimaan Rakennuseriste Oy, Varasto Lamminperä 10 Lämpöhuolto NIEMI Raimo Niemi, Niinijoki P. Pyörätuoli ja paarikulj. . SIIVOUSPALVELUJA Loimaan Siivous Päivi Ojala Oy P. 8-16, ke suljettu, myös sopimuksen mukaan. kellonaika!) Ravintoluento ja kehonkoostumusmittaus. Lauantaina 30. Loimaan Seudun Kuulo osallistuu L-S kuulopiirin yhteiseen virkistyspäivään Yyterissä ke 11.6. URHEILU Seniorit Surffaa ohjatut ryhmät kokoontuvat jälleen ke 4.5. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15.00 Nuorisotalon alakerrassa.. ja tied. Brodeeraukset, mainostekstiilit. klo 12 Viikon vieraana runoilija Taina Helander. klo 18-19.30 Sammonkadun kentällä. RATSASTUSTUNNIT PONIKERHOT LÄMMIN MANEESI P. Omat kyydit. klo 12.00 alkaen Vampulan Osuuspankin kok.huoneessa. klo 9.0011.00 Tuulensuun Palvelukeskuksessa, os. Soittotekniikoiden kehittämistä ja kappaleiden opettelua, perusteita sekä rytmiettä soolosoiton hallintaan. Punaisen Ristin Päiväpirtti on avoinna ma-pe 10-14 Turuntie 13, Puh 0400 919 541.Ke 3.5. Paikkoja vielä. PARTURI-KAMPAAMOITA . TYÖVAATTEITA Työasut mittojen mukaan suoraan valmistajalta. VALOKUVAAMOJA Puh. Kaikkiin ryhmiin mahtuu vielä mukaan! Varaa oma ohjausaikasi ryhmään soittamalla 0400 780 460/ Tiina Läksy. 0,84 €/min . HUONEISTOJA MUUT REMONTIT. klo 18 kokoonnutaan Loimaan kaupunginkirjaston mäellä ja osallistumme LC Loimaan perinteisiin siivoustalkoisiin. TurunSeudun Epilepsiayhdistys, Loimaan Vertaiset. Savikki ry kokoontuu CityNuokkarilla ma 2.5. P. 0400 537 171 Hengittävät rakennusmateriaalit meiltä! T T T T TU U U U U U U U U U U US S S S U U U U U U U U U U U T T T T T TU U U U U U U U S S S S S S S S S S S S S S S S S S ST T T T T T S S S S S U U U U U U U U US S S S S S S S S S S S S S S T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U UT T T T T T T T T T T TU U U U U U T T T T T T T T T T U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U UT T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U US S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U T T TU UO S E E E E E E E E E E E E E E E E E M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S E E E E E E E E E E E E T T T T T T T T T T T T T T TT T T T T T O O O O O O O O O O O O O O O O OT T T T T T O O O U U U U U U UO O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O T T T T T T TU U U U U U U T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S IIIIIIIIIIIIIIIIIIIII E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T O O O O O O O O O O O O O O S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O OT T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TT T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TT T T T T T T T T T T T T T T T T T T TE E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIS S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M MM M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIM M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M MM M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M ME E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E www.loimaanrakennuseriste.. Avoinna ma-pe 9-17 la 9-14 Myös sopimuksen mukaan. 050 453 5052 Avoinna ark. Noin klo 11.30 kysy hallitukselta, klo 12 keppijumppa ja rentoutus. 050-9119 424 Verhontie 97, Kojonkulma www.punkintila.. klo 14.00. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Ma 2.5. klo 13.30, mukana palomestari Kari Raatikainen. 02 7622 156 PASSIKUVAT ILMAN AJANVARAUSTA HETI MUKAASI! . 0500 530 807 P. Rohkeasti mukaan! Metsämaan Urheilijat. Kimmo Mäkeläinen 040 8240 326 . 0500 929 227 www.j-s.fi Loimaa Invataksi 1+8 Huom. 045 848 3684 Yritykset ja kotitaloudet Parturi-Kampaamo Riina Avoinna ti-pe 10-17 ja la 10-14 ja sopimuksen mukaan. Yleisöluento Kunnantalolla su 15.5 klo 14.15. Retki Uuteenkaupunkiin la 21.5. loimaanrakennuseriste@pp.inet.. VARASTOTILOJA Onko talli täysi. Aamukahvi Ystävyystalolla, Automuseo, kiertoajelu, lounas ja tutustuminen Kukkaja farmimessuihin. SAHAUSPALVELU MTY SAARINEN Tukista Tapuliin Pekka 0400 785 236 Rakennuspuuta Johannes 0400 923 847 wwww.sieppalansaha.com . Omat kuulat, alusta ja sisävarustus. Tietokoneet, ohjelmistot ja oheislaitteet Huollot sekä asennukset yrityksille ja kotitalouksille Ompelupalvelu Leena Salo Purotie 7, 32210 Loimaa. PIHAPUIDEN KAADOT Oppipojankatu 5 p. SEURATOIMINTA LUE LAPSELLE ja lapsen kanssa jo vauvasta alkaen. klo 10 Lammink. VAATEKORJAUSTA . MUSIIKKIPALVELUJA Soitinliike Väinölänkatu 4, Loimaa, 0400-531307 ma-pe 12-17 la 10-13 www.pikkurokkari.. Loimaan Seudun Sotaveteraanit jaostoineen. Rohkeasti mukaan! Kompassi: elintarvikejakelu vähävaraisille tiistaisin klo 10-12, ma klo 911 perhekahvila, ti ja pe toripäivien yhdessäoloa, ke 4.5. RAKENNUSTARVIKKEITA HEIKKI PAJUNEN Puh. 0400 220 703 LVI-alan työt öljypoltinhuolto . 044 536 9469 Loimaan Prismakeskus, Aleksis Kiven katu 7 . Vampulan Eläkeläiset ry:n kerho ke 4.5. klo 13-14.30 Alastaron ryhmä Tuttujen tuvassa. TOIMISTOPALVELUJA . . mahd.pian Riittalle 0400644716.Lisätietoja aikataulusta/reitistä ym. Ilmoitt. P. klo 14.00. 4.6. 040 531 9265. Kerho Työväentalolla ke 4.5. klo 12-14 ystävätapaamiset, ilmoittautumiset Päiväpirtille Loimaan Palloilijat junioripesiksen E tytöt: kaikille 2004-2005 syntyneille tytöille avoin pesäpallon tutustumispäivä ti 3.5. Vuorisen linjaauto lähtee OP:n edestä klo 7.30. klo 11 alkaen. Loimijoentie 78, Alastaro. klo 18-19.30 Sammonkadun kentällä. LVI-LIIKKEITÄ . RATSASTUSTUNNIT Kotisi remonttien ammattilainen Talokunnostus Oy Talokunnostus Oy Uudisja korjausrakentaminen. Kojonkulman kyläyhdistys Ahjon kahvakuula su 1.5 klo 18. Vertaisryhmät kokoontuvat: ke 4.5. Pekankuja 4 Loimaa. P. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . Tervetuloa! Pekankuja 11, Loimaa Loimaa-seuran toimisto on avoinna maanantaina 2.5. Paarija pyörätuolikuljetuksissa kelakorvaus suoraan asiakkaalle Varataksija pikkubussivuokraus . 0500 478 344 Myös pesuaineiden ja välineiden myyntiä Jaanan PUTSPLANK P. SÄHKÖLIIKKEITÄ Turuntie 73, 32200 Loimaa p. RAKENNUSTÖITÄ . Sarjat 5-, 6-, 7-, 9-, 11-, 13-, 15-vuotiaille ja vanhemmille. 0400-223 964 Loimaan Aluetaksi Oy www.loimaanaluetaksi.. Tyks alueen yhteiseen kesäpäivään 11.6 lähtijät,kuljetus järjestelyn vuoksi ilm. 050 360 2597 . Palvelutarjontamme löydät netistä! PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO Öljysäiliöhuollot säiliöön kuin säiliöön. Tule mukaan! Korjaa vanhaa rakennustasi oikein. PESULAPALVELUJA Hankalatkin puut ammattitaidolla. (Huom. Viime viikon circuit uudelleen. Tuulensuun kerho ma 2.5. OripCon Oy p. klo 18. (02) 550 2400 www.sahkoliike.fi . TILITOIMISTOJA Tilihelander www.tilihelander.fi ALASTARO Loimijoentie 77 TORSTAISIN 9-15 HUITTINEN Karpintie 11 A 10 sopimuksen mukaan PUNKALAIDUN Kauppakuja 1 A 6 MA-PE 8-16 Tarja Helander 040-560 2240 Eeva-Liisa Räsänen 046-600 7734 Maria Säteri 040-411 7734 Martta Haavisto 040-565 6949 Tule meille vaan – meillä palvellaan Tukka Hyvin, Kaikki Hyvin. 050 516 3026, 050 551 3026 . Leiskun maastojuoksut urheilukeskuksella ma 2.5. Pärnun matka 28.8.-4.9. Kela-ajot suorakorvaus Loimaa Taksi P. yhd. Kansalliset Seniorit Kansanperinteen kerho kirjastossa 4.5. klo 18 Hirvikosken pururadalla. klo 12. Tarja 044-978 3929 jo viim.6.5. www.neliopinnoitus.fi P. PikkuRokkari HiusStudio Koulukuja 7, Loimaa Ajanvaraus p. 02-731 2644 info @foto-lehti.. Mukana Loimaan Lehden päätoimittaja. Lähtö Loimaalta klo 8
10 Lauantaina 30. Jäät kuitenkin veivät sillan runsaan kilometrin päähän Metsämaan keskustan kivisillan nojalle, josta se purettiin kesällä 1966 pois. TAUNO SUOMINEN Kuvassa on tulvakeväänä 1966 ns. PIRJO HELIN Vuoden 1966 kevättulvia Loimaan keskustan kohdalla. Kuva Tauno Suomisen albumista. Kuva Pirjo Helinin albumista.. Kuva on oripääläisen Marjatta Huhtalan albumista. Räjäytyksillä sekin saatiin pelastettua. huhtikuuta 2016 VANHAT VALOKUVAT: 50 VUOTTA SITTEN: kevään 1966 tulva Niinijoensuun vanha silta rytisi ja vapisi jäiden paineessa vuoden 1966 suurtulvan aikaan. Puutarhan silta Kojonjoessa Metsämaalla. Kuvan on ottanut Olavi Anttila, ja sen lähetti toimitukseen Matti Anttila. Uutta siltaa tuohon ei rakennettu. Jäitä räjäytetään kuvassa, jotta silta säästyisi. OLAVI ANTTILA Eino Hämäläinen ajoi traktorilla Hanhijoen tulviessa toukokuun alussa 1966
T11 0,3 km: 1) Anniina Markula 2.29. klo 20. välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa.. Loimaan Jaakola-seuran TAIDENÄYTTELYRETKI RAUMALLE Jaakola-seura tekee retken Raumalle 21.5.2016, lähtö Loimaan Taidetalolta klo 12. T9 0,4 km: 1) Helmi Kuusela 1.51, 2) Teea Valtanen 1.55. T7 0,4 km: 1) Alisa Ahola 2.19. Tervetuloa mukaan! Järj. Kaikki taiteen ystävät tervetulleita! Äidille, isoäidille... kaikkiin Loimaan seudulta ks. P7 0,25 km: 1) Väinö Suonpää 1.03, 2) Elmeri Markkula 1.15. N 3,0 km: 1) Miia Koivusaari 16.29. Paljon mielenkiintoisia lahjaideoita. kulj. P7 0,4 km: 1) Antti Pukkila 2.16, 2) Alvari Kuusela 2.36, 3) Elmeri Markula 2.47. 03 4377 000 www.humppilantalotehdas.fi L O I M A A N S E U D U N T Y Ö K E S K U K S E N T U K I RY T EKOTORI – kirppiksen uudet aukioloajat 27.6. viim. -13 21.990 Kia Cerato 1,6 LX HB 5D 227tkm met.väri, ilmast., lohkol.2 pyörät -07 3.450 Toyota Auris Touring Sports 1,6 Valvematic Style Multidrive S 49tkm panoraamakatto! -13 22.890 VAIHTOAUTOJA AUTO-CENTERISTÄ Lamminperä 8, Loimaa. P9 0,4 km: 1) Roope Ahola 1.53. – 7.8.2016 Ma 9.00 17.45 Ti-Pe 9.00 17.00 La Suljettu Tervetuloa! Leppäkuljunkatu 2 , LOIMAA puh. P9 0,25 km: 1) Jaakko Oksanen 0.56. Tulokset Oripään Vesan 28.4. 02 7622528. 06.05. maksutta Pöytävaraukset 6.5. Ilmoittautuminen puh. www.artonmatkat.. herkulliselle ÄITIENPÄIVÄLOUNAALLE KATTAUKSET klo 11.30 ja 14.30 H. Olemme Facebookissa 70 min 50 € 49 € 20 € Lahjakorttipäivystys KIITOS , kun teitte juhlistamme ikimuistoiset. – 04.09. -06 5.990 Toyota Auris 1,6 Valvematic Comfort Multidrive S 5ov 11tkm 1-om., VSC, navi, aut.ilm., vak.nop.s. 9, Loimaa Ajanvaraus 040-7499 159 www.arjalka.fi JALKAHOITOLA ARJALKA Muista Äitiä Jalkahoitolan lahjakortilla Hoidot 20–53 € Turuntie 19, LOIMAA puh. huhtikuuta 2016 11 puh.hinnat: 8,21 snt/puh.+lankapuhelimesta 6,9 snt/min tai matkapuh. Loimaan seudulta B-lk hytti ja Robinin esiintyminen Ilm. Kattaukset klo 11.30 ja 14.00 aik. 13 €, 0-4 v. menn. 14,9 snt/min Myynti Huolto Varaosat Rent Audi A4 Sedan 3,0 TDI 176 kW quattro 181tkm yksi omistaja -08 19.990 Toyota Avensis 1,8 Valvematic Linea Sol 4ov 138tkm vak. Loimaan Seudun Puutarhaseura ry Kovapohjaista METSÄÄ , metsänpohjaa tai joutomaata yli 3 ha alue Loimaa, Oripää, Pöytyä, Aura –alueelta valtion tien läheisyydestä. PÄRNU VIIKING SPA 28.08. 0400 533 442 JUOKSU Tulokset Oripään Vesan 14.4. – 19.07., 6 pv. 3pv M/S Silja Europa mahd.retki Peppi Pitkätossumaahan LEGOLAND 14. 0400 837 846 Kesäretki Uudenkaupungin suuntaan lauantaina 9.7.2016 Kohteina: Raija Nokkalan Pilvilinna, Ravintola Pook (saaristolaispöytä), Erikoistaimimyymälä Vakka-Taimi Ihodessa sekä Rytsälän tila Nousiaisissa. Lauantaina 30. HALUTAAN OSTAA MYYTÄVÄNÄ ROBIN LAIVALLA SU-MA 05.–06.kesäkuuta Hinta alk. P. pidetyistä maastojuoksukilpailuista. 02-763 2091 2.5. 7632 733 Porsaan kalvoton ULKOFILEPIHVI TERVETULOA! Palvelemme ti to 9–17 pe 9–17.30 la 9-14 Ma sulj. 050 361 3670 Palininkatu 3, Loimaa www.hoitolalemon.. 70 € sis.kulj. Tiedustelut sekä ilmoittautumiset Järvisen Puutarhalle 31.5. Avoinna: ma-pe 9-18, la 10–14 Juha Ala-Nissilä 020 7810781, Kari Tarkkala 020 7810783, Mika Matarmaa 020 7810782, Huolto 020 7810787 KIITÄN Anna-Kaisan tiloissa Kauppalankatu 9-11 Laadukkaita käsitöitä, koruja, kortteja, taidetta, tasokasta kirpputoritavaraa. 4 –7777555 44 –7777775555 t 4444 M M Mummie M M M M Muum mmie Y Y M M M M M RAVINTOLOITA YLEISÖLTÄ VUOKRATTAVANA Katinhännäntie 541, Loimaa Perinteinen äitienpäivälounas Kievarissa Su 8.5. – 05.07. VARAA JUHLASI tai PITOPALVELU Ä JUHA LAAKSONEN p. 040 5156 225 ja maksu 15.5. Retken kustannus 30 euroa sisältää taidenäyttelyn, kahvin ja kuljetuksen. 0400 531 960, 050 340 6387 Loimaan Konepalvelu Oy Hirvikoskella siisti 57 m² huoneisto hissitalosta. VISBYN RISTEILY 03. -09 14.590 Toyota Hiace 2,5 D-4D 117 5ov pitkä 4WD 241tkm Webasto, ilmastointi, ALV, -06 15.990 Toyota Avensis 1,6 Valvematic Terra Edition Wagon 58tkm lohkolämmitin -12 19.990 Toyota Prius HSD Executive 2 5ov 85tkm Huippuvarusteltu, vähän ajettu! -08 14.990 Toyota Aygo 1,0 VVT-i 3ov 23tkm Löytö! uudenveroinen. pidetyistä maastojuoksukilpailuista. la 10–14, su ja helatorstai 11–14, arkisin 10–17. pidetyistä maantiejuoksukilpailuista. Leila ja Erkki Lassila Käsityöläisk. Yksilölliset lahjat ÄIDILLE Mummien kevätkirppis 30.4.–7.5. P. Lähtö Nordean edestä klo 8 ja paluu n. 27 €, lapset 5-12 v. Retken hinta 75 €. – 23.6.2016 Ma 9.00 – 17.45 Ti-Pe 9.00 – 17.00 La 10.00 – 14.00 KESÄMÖKKI Särkijärven rannalta, viikot 19-23 sekä peruskunnostettu MAALAISTALO P. Tervetuloa! Avoinna 30.4.-7.5. Puh. 9 95 €/kg RIMPSULUUT 7 95 €/kg kkkk lll Wapun viettoon meiltä Sisäja ulkoruokintaan Mureat naudan ULKOja SISÄFILEPIHVIT sekä ENTRECÔTE Kivikylän Wanhanajan ja Humppilan täysliha IRTONAKIT Hyvä valikoima Makulihan MAKKAROITA Likkain PERUNASALAATTIA Porsaan KASSLER ja Tervetuloa! Idyllinen Ryötin tila Loimaantie 272, Alastaro 040 7527 353 A-oike udet Tervetuloa su 8.5. 050 364 0065 Suomen edullisin hirsimökki! 1 kpl mökki/sauna 25m² 4.990€ 1 kpl huvila 87m² 6.980€ 1 kpl huvila 60m² 7.280€ VARAA HETI! P. Tulokset Oripään Vesan 21.4. TULOSPÖRSSI Tiesitkö. 25€ ja lapset 6-12 v 12€ Pöytävaraukset 050 517 8974 Käteismaksu (ei korttikonetta). mennessä, puh. 0500-226 505 www.artonmatkat.. uudet hoidot! P. 040 7527 353 Noutopöytä katsottavissa www.ryotintila.. nop.s., vetok. mennessä Jaakola-seuran tilille FI47 1097 3000 1062 33. Menemme päättämään Rauman Taidemuseon Alpo Jaakolan taiteen näyttelyn ja käymme kahvilla Vanhan Rauman.kahvilassa
Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +3 +13 +3 +13 +3 +13 +3 +13 Su +14 / +13 / +13 / +14 / +14 / +13 / Ma +12 / +13 / +12 / +12 / +12 / +12 / Ti +14 / +14 / +14 / +15 / +14 / +14 / +3 +3 +3 +3 +3 +3 +5 +5 +5 +5 +5 +5 +3 +3 +4 +3 +4 +3 TULOSPÖRSSI OMPELUKONEET ja SAUMURIT MYYNTIja HUOLTOPÄIVÄ JOVILCO OY Jorma Viljamaa, Kauhajoki 0400 661 014 www.jovilco.. – Mukaan voi tulla ihan vaan reippailemaan, tavoitteena on ainoastaan kiertää jokainen rata kerran. Pääosassa on ulkoilu, eikä kieli vyön alla suorittaminen. LL, Saviseudun urheilullisin kertoo. Seuraavalla viikolla reippaillaan maanantaina Virttaalla ja tiistaina tehdään ”Siltain lenkki” kaupungin keskustassa: torilta aloitetaan, ja sinne palataan Mäenpään sillan, Esson sillan ja Lemmensillan kautta – mukaan voi tulla myös kesken lenkin ja miltä tahansa sillalta voi palata torille. N 1340 m: 1) Maria Toivonen 6,24. T7 600 m: 1) Minea Pulkkinen 3,01, 2) Emma Toivonen 3,10, 3) Lotta Rautiainen 3,11, 4) Meeri Perho 3,14, 5) Susanne Kannisto 3,26, 6) Venla Hongisto 6,20. ollaan Oripäässä ja sen jälkeen tiistaina Alastarolla. T5 300 m: 1) Inkeri Nummi 2,34, 2) Sofia Kurri 2,39. – Ennen kierrosta voi siis vaikka lämmitellä kannustamalla nuoria urheilijoita! Kierrokset jatkuvat sen jälkeen tiistaina Metsämaalla, keskiviikkona Melliläjärvellä ja torstaina Ypäjällä (helatorstain vuoksi jo klo 16). poikkeuksellinen aika. P13 1340 m: 1) Juho Tanhuanpää 7,38. T9 1340 m: 1) Nanna Suonpää 7,17, 2) Vilma Toivonen 7,31, 3) Liina Perho 7,45, 4) Jessi Niemi 12,45. P11 1340 m: 1) Hannu Sjöblom 5,59. LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT LOIMAAN LEHDEN pururatakierrokset alkavat maanantaina Hirvikosken pururadalta. M 1340 m: 1) Isto Nummi 4,29, 2) Esa Lindén 5,14, 3) Janne Rautiainen 5,20, 4) Seppo Kivistö 5,53, 5) Ari Jussila 5,54, 6) Aapo Savo 6,11. Maanantaina 16.5. 59 € MAASTOJUOKSU Leiskun maastojuoksut kaupungin urheilukeskuksen kuntoradalla 28.4. T11 1340 m: 1) Minea Lindén 6,14. klo 10–17 OMPELUKONEET alk. Huom. P7 600 m: 1) Antti Ristanen 2,52, 2) Niila Savo 3,00, 3) Ilmari Nummi 3,32, 4) Renne Suonpää 3,42. klo 18.15. Pururatakierrokselle vasta vartin yli maanantaina KOTISEUDULTA oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi www loimaanlehti fi UUTISIA isoLLa U:LLa Kuka. Mihin aikaan. – Viime torstain lehdessä (LL 28.4.) ilmoitettiin kierroksen alkavan klo 18, mutta mennään radalle vasta sen jälkeen, kun Loimaan Jankon maastojuoksijat ovat juosseet radalla kilpailunsa, eli noin vartin yli, päätoimittaja Kati Uusitalo sanoo. Loimaan Lehden pururatakierros Hirvikosken pururadalla, Kuusitie 1, ma 2.5. huhtikuuta 2016 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Kaikki merkit ammattitaidolla! Ä Loimaalla työväentalolla maanantaina 2.5. 12 Lauantaina 30. Hän toivoo, että pururatakierroksen osallistujat malttaisivat odottaa kilpailun loppua lähtöalueella ja antaa kisaajien rauhassa tavoitella omia ennätyksiään. P5 300 m: 1) Luukas Kurri 1,50, 2) Akseli Kurri 1,55, 3) Anton Lindén 2,13, 4) Leo Toivonen 2,30. P9 1340 m: 1) Nikolas Lindén 13,17. Missä