Sivu 7 KARI NUMMILA Noora Välimäki, Hilma Mäkitalo, Sonja Cederlund, Elina Vainio ja Milja Paukkio halusivat bändikurssilla mikrofonin varteen. – Silloinkin aluksi sade teki vähän kiusaa, yhdistyksen puheenjohtaja Kalevi Sillanpää muisteli. Punkalaitumella muhii taas tuhannen litran tervahauta Punkalaidun Kari Nummila Punkalaitumella eletään taas kerran todeksi sitä suomalaista selviämistarinaa, jossa tervalla oli melkein elämää suurempi rooli. Nyt bändeihin on tulossa myös uutta väriä, sillä tyttöjä löytyy niistä entistä enemmän – tämä huomattiin myös Seutukunnallisen nuorisotoimen järjestämällä bändikurssilla. Sivu 6 KATI KUUSINEN. Hauta syntyi poikkimaakunnallisesti, sillä tervaksia saatiin Lounais-Pirkanmaan ohella Satakunnasta ja Varsinais-Suomesta, tarkemmin sanoen Metsämaalta, jossa tervanpolttaja Esko Kulmalalla oli vielä niitä tallella. Tuskin sitä määrää sentään saamme, tervamestari Valde Nummelin tuumi torstai-iltana. Sivu 12 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Säätila Sää lämpenee ja poutaantuu. Tyttöjen maihinnousu Loimaan seudulla on nousemassa bänditoiminnan uusi aalto muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen. – Kyllä tämmöisestä 35 motin haudasta voisi herua jopa 1 000 litraa ehtaa tervaa. Lämpöasteita on luvassa 21, ja tuuli puhaltelee lounaan suunnasta. Punkalaitumen museoja kotiseutuyhdistys sytytti nyt 10. 07072007 Licence to marry Ei James Bond vaan hääpäivä. Päivi Yli-Tuomola ja Pasi Mäkinen siunataan avioliittoon päivänä, jonka Pasikin kehuu muistavansa. Loimaan talousalueen paikallislehti • 93. vuosikerta LAUANTAI 30.6 2007 P 1 D Nro 74 MARI NIEMI Tulevan avioparin molemmat osapuolet ovat aikoinaan ihastuneet toistensa huumorintajuun. alv . kerran tervahaudan. Ensimmäinen poltettiin vuonna 1977. Sivu 8 Janne Uusi-Kämppä on jo kokenut tervahaudanpolttaja, joita tässä ringissä tarvitaan peräti kolmisenkymmentä henkeä koko polttoprosessin aikana
6:36-37 2.7. Majasen veljeksillä ja Anttilan Kallella oli yhteinen Massikka-puimuri jo vuonna 1952, yksi kolmesta silloin Metsämaalle ostetuista. Kannattaa käydä lukuisissa tapahtumissa, joissa näkee niin nykyisiä kuin entisiä vampulalaisia. Maanpuolustajan päiväannos voi olla vain vanikkalevy (näkkileipää), voinappi, joskus marmeladia ja useimmiten aika vetistä keittoa. 32:1-2 1.7. Luuk. Aaro, Aaron 2.7. LOIMAA Kastettu: Martta Hanna-Riitta Laakso. Lisäkiihokkeena olivat yhtiön jakamat flanelliset alusvaatteet ja hevosten varusteet. Olisi tullut paha peli, jos ei olisikaan saatu ajoissa täydennystä. Jos maatalous ajetaan kerran alas, sen nostaminen on työläs puuha. Lisäksi tehtiin päreitä, joita myytiin pohjoiseen Suomeen. alkaen. Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on pyyhitty pois. heinäkuuta. Luuk. Arvo PÄIVÄN SANA 30.6. Mittaa otetaan niin maastopyöräilyssä, tiejuoksussa kuin melonnassa ja soudussa. Kun ”tukkisouvvi” oli raskasta puuhaa, Majanen perusti vuonna 1949 kyläkaupan, jonka rinnalle tuli ajanoloon myös maatalousala: konekauppaa, viljanostoa ja viljan kunnostusta. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 3.59. POIKA 12.6.2007 2740 g 47,5 cm Mirka Pursiainen ja Juha-Pekka Lähteenmäki POIKA 12.6.2007 3900 g 51,5 cm Riina ja Jari Huhtala Kallelle, Jerelle ja Lauralle PIKKUVELI 12.6.2007 3920 g 54 cm Johanna Tammelin ja Teppo Vuolle POIKA 19.6.2007 4350 g 54,5 cm Eija ja Hannu Mansikkaniemi Jasminelle ja Joelle PIKKUVELI 20.6.2007 3880 g 51 cm Maarit Salminen ja Antti Forsbacka TYTTÖ 20.6.2007 3040 g 49,5 cm Satu Sinkkonen ja Matti Yrjölä POIKA 21.6.2007 2960 g 49 cm Päivi ja Mika Penttilä. Molemmathan siinä putoavat kuoppaan. Jos maatalous ajetaan kerran alas, sen nostaminen on työläs puuha. Joskus sai ylimääräisen kahvipaketinkin. Päiviö, Päivö 1.7. Sanoin hänelle, että jos lupa evätään, teemme niistä klappeja. Kesällä sahattiin tukkeja kenttäsirkelillä rahtina ja puuta ostettiin myyntisahaukseenkin, paljon muun muassa Loimaan osuusliikkeen sivumyymälän rakentamiseen. SYNTYNEITÄ KASTETTUJA ”Omasta kasvinviljelystä pidettävä kiinni meilläkin” Loimaa Kari Nummila Maanviljelijä ja kauppiasyrittäjä Olavi Majasella on vankka mielipide siitä, että Suomessa ei saa luopua omasta kasvinviljelystä, jota hänen sukunsa hallussa vuodesta 1590 alkaen olleella Ylijuonikkaan tilalla Metsämaan Majanojankylässä on kautta vuosisatojen harjoitettu. Hän uhkasi, että pärepöllit täytyy viedä Kivimaan sahalle, jos lupaa ei tule. Laivakuljetusten uhkana olivat myös vihollisen aseet. Vampula-viikolla joka päivälle ohjelmaa Huomenna sunnuntaina alkavia Vampula-päiviä vietetään jo 21. Kun tarkastaja kävi toisen kerran, ei hän kysellyt lupaa, kun pelkäsi uhkaustamme. Erilaista ohjelmaa on joka päivä aina ensi viikon sunnuntaihin asti. Syysrypsiä käytiin puimassa Somerolla saakka. – Rahtia ajettiin paljon. VALMISTUNEITA KTM Pekka Kallunki on nimitetty LoimiHämeen Jätehuolto Oy:n hallintopäälliköksi 1.6. Maanantaina kokeillaan niin kalakuin bingo-onnea. Maatalouden rinnalle kasvoi vähitellen yhtä ja toista puuhaa. Rintamalla ruoka ei ollut aina kovinkaan hääppöistä, vaikka laivat kulkivatkin. Ps. Torstaina seurakuntatalossa voi luovuttaa verta, jota etenkin kesäaikana tarvitaan. Maanantaina Loimaalla 85 vuotta täyttävä Majanen muistelee sotatalvea 1942, kun suomalaisten leipäviljavaranto piisasi enintään kahdeksi viikoksi. NIMIPÄIVÄT: 2 Lauantaina 30 kesäkuuta 30.6. – Sodan jälkeen ajoin ensin pari talvea Ahlströmin tukkeja metsistä jokirantoihin. Hän puhui heille vielä vertauksin: – Miten sokea voisi taluttaa sokeaa. kerran. Aurinko laskee kello 23.04. – Meille tuli tarkastaja ärhentelemään, kun lupahakemus oli vasta vireillä. Vampula-päiviä vietetään 1.–8. KARI NUMMILA Matti Jokinen Loimaan Metsämaalta on valmistunut insinööriksi autoja kuljetustekniikan koulutusohjelmasta Turun ammattikorkeakoulusta. Päivät käynnistyvät huomenna kotiseutumuseolla pidettävällä Agricola-illalla, missä kuullaan Kalle Yli-Kännöä. Vampula-päivät päättyvät liikunnallisesti 8. Maria, Maija, Mari, Meeri, Marika, Maiju, Maaria, Maikki, Kukka-Maaria 3.7. Keskiviikkona kotiseututalolla on nostalgiataulujen näyttely. Parhaimmalla kerralla hän oli luovuttamassa seitsemää traktoria. AMK Rainer Andersson on nimitetty CRT-Finland Oy:n käsittelylaitoksen tuotantopäälliköksi 1.7. Rainer Andersson. Päreistähän oli kuitenkin kova tarve. Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään ja jonka sydämessä ei ole vilppiä. Kyllä siinä katsojia piisasi, outoa konetta ihmettelemässä, Majanen sanoo. Perjantaina Jonkan kartanon pihamaalla kuullaan runoja ja lauluja rakkaudesta. Tämä nähdään Venäjällä, jossa osa kansasta kärsii yhä liki nälkää, vaikka siellä on maata ja mantua loputtomiin, Majanen huomauttaa. heinäkuuta, jolloin eri puolilla pitäjää on lukuisia tapahtumia. Tiistaina puolestaan on tori ja pihakonsertti. Kuusisto). Olavi Majanen pitää tärkeänä, että Suomessa ei lakata hyödyntämästä kasvun ihmettä omilla pelloilla. Yksi kuljetus oli juuttua sinä talvena jäihin. Päreidenteon aloitimme käytännössä ilman lupaa. Lopulta oli ”lupa” mutta vain kielteisenä. – Kannattaa aina muistaa, että me olemme kovin riippuvaisia merikuljetuksista, joihin voivat vaikuttaa konfliktien ohella luonnonkatastrofitkin. Siinä oli paljon pienestä kiinni. Ins. Muun muassa henkilöstö-, työturvallisuus-, hankintaja vakuutusasiat ovat hänen vastuualueenaan. Jeesus sanoi: – Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa. Lauantaina Y-suulin maisemissa ovat Ylläripäivät, jotka on tällä kertaa nimetty Jokamiehen toriksi. NIMITYKSIÄ Pekka Kallunki. – Saksa oli tärkeä Suomen huoltaja ja aseveli, joka toimitti meille paljon viljaakin. – Nyt yritteliäisyyteen kannustetaan, mutta silloin alkuunlähtö voi olla hankalaakin. Paikalla on myös vampulalaissyntyinen kansanedustaja Katja Taimela (o.s. Siitä maksettiin kohtalaisesti. alkaen. 6:39 KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA . Aikaansa edellä Majanen oli aikaansa edellä maatilayrittäjänä, joka talvella 1944 sai kotitilansa veljensä Uunon kanssa hoidettavakseen
kello 18–20.30 naisille ja perjantaina 3.8. Hunnaan kotiseutumuseossa kesänäyttely Hunnaan kotiseutumuseo sijaitsee Alastarolla Vänniläntien varrella, noin 1,5 kilometriä Ilolantien-Kanteenmaantien risteyksestä. Kuvat julkaistaan lähettäjän vastuulla. Perinteisen tavan mukaan museossa on keskiviikkoisin ohjelmallinen ilta kello 18.30, mutta museo on auki tutustumista varten ennen ohjelman alkua kello 18 alkaen ja sen jälkeen kahvitarjoilun ajan noin kello 20 asti. Hinta sisältää arvonlisäveron. onnittelut Viklontielle. Poistoaineiston myyntihinta on 1 /kpl tai nippu. 29.6. Poistokirjoja ja runoja kirjaston pihalla Nummila johtajaksi Taas on aika Loimaan kaupunginkirjaston kesäisen poistokirjatorin. Pytningissä on pysyvä esinenäyttely ja entisaikojen luokkahuone sekä tämän vuoden vaihtuvana näyttelynä ”Käsinmaalattua posliinia”, koska museo sai lahjoituksena hienon kokoelman harrastajan maalaamia posliiniesineitä. Paljon onnea aurinkoiselle 1-vuotiaalle Camillalle 29.6. Annikki Sairanen: ”Talouskaupan tiskin takaa”, 18.7. Kirjaston kokoelmista poistettuja kirjoja ja lehtiä myydään pääkirjaston pihalla runon ja suven päivänä 6. Museo on avoinna ja siellä on esittelyä heinäkuun sunnuntaisin kello 13–17. Sadesäällä runot luetaan sisällä kirjastossa. T: Miro, Miska, Leevi ja Liina. 6 vuotta täytit juuri, oli siksi sulla juhla suuri. Onnea! Yhden palstan kuva teksteineen maksaa 10 e, kahden palstan 20 e. Varmasti myös jokunen runokirja päivän teemaan sopien löytyy poistolaatikoista. 10 v. Lähetä kuva postitse os. Poistokirjoissa on sekä kaunokirjallisuutta että tietoja taitokirjoja. Museon päärakennus on sisustettu 1930-luvun tai sitä vanhemmalla esineistöllä. johdosta. T: äitee, ja veljet perheineen! Lontoolaiset saman sanois Ten eli Jasmin täyttää jo kymmenen. klo 10–13 ja Eino Leinon päivän runohetki klo 11. johdosta! T: äiti, iskä ja Oliver, mummo ja pappa, vaari. Lauantaina 30 kesäkuuta 3 PALJON ONNEA VAAN 30 v. 2.7. T: kummiplikan perhe. Onnea 80-vuotiaalle. T: Jasmin, Julia, Janette ja Piia. Kaikki omat porukat onnittelevat. Paljon onnea Jussille 26.6.2007. Kirjoita kuvan taakse haluamasi onnitteluteksti ja kuvan palautusosoite Maksimimerkkimäärä 140. kello 15. T: kummipoikasi Toni + muu suku. Loimaan lausuntakerhon jäsenet esittävät tuttuja ja rakastettuja Eino Leinon runoja pihalla vaahteroiden ja lehmusten katveessa ja kirjaston terassilla. Poistokirjatori Loimaan pääkirjaston pihalla pe 6.7. onnitellen Julia, Janette, äiti ja iskä. Hänet valittiin Kauhanojalle määräaikaiseksi päiväkodin johtajaksi viime joulukuun alusta. Sateen sattuessa kirjoja myydään kirjaston alakerran kerhohuoneessa. Onnittelut ehtivät saman viikon lauantain lehteen, kun ne tuodaan viimeistään torstaina. kello 18–20.30 miehille. Konehallissa voi tutustua sekä perinteisiin maataloustyökaluihin että koneellistuneen maatalouden välineisiin. Esittelystä sekä opastuksesta Alastarolla ja Virttaalla voi sopia AlastaroSeuran puheenjohtajan Jaakko Väisäsen kanssa. juhlia saa tahtoo äiti, isi, siskot ja veljet sulle onnea toivottaa! Neito sievä hymysuu, Jasmin se on kukas muu. Myös hyllytilan rajallisuus ja kirjan kiinnostavuuden väheneminen ovat poistamisen syitä kirjastossa. Myöhästyneet onnittelut Eevamummille ja Martti-papalle. Onnea Elmerille 25.6. Esillä on edustava kokoelma 1960-luvulle asti käytetyistä maatalouskoneista. jo täyttää ja aina yhtä kauniilta näyttää. Ei sitä millään uskoa vois, että 30 vuotta siitä jo vierähtynyt ois. Kun ette luvanneet meille kahvetta keittää, niin aattelimme onnittelut heittää. Kartanomäenkatu 4. Iloisia synttäreitä Ahonkadulle toivoo Mummi ja Vaari. 29.6. kello 18–20.30 miehille sekä torstaina 2.8. Kuvan voi myös tuoda ja maksaa lehden konttoriin, os. Luhdissa on esillä talonpoikaisesineistöä. Kirjastoaineiston poistomyynnissä on hyvä tilaisuus hakea mukavaa lukemista esimerkiksi kesämökille. heinäkuuta kello 10–13. Alastaron seurakunnan jumalanpalvelus pidetään museossa sunnuntaina 22.7. Museon alueella on vuonna 2003 valmistunut perinteisen mallin mukainen savusauna, jota lämmitetään yleisölle torstaina 5.7. heinäkuuta kello 11. 4 vuotta täyttävää Sara Ojalaa lämpimästi onnittelevat äiti, isi ja Suvi sekä isovanhemmat. Myös Loimaa-Seuran ylläpitämä koulumuseo on avoinna poistokirjatoripäivänä kello 11–13. Veeti 4 vuotta täyttää, onnittelut Piikkiön mummilta, vaarilta ja mammalta. Leena Suominen esittelee posliinimaalausta sunnuntaina 15.7. Veikko Suokunnas: ”Osuuskaupan nurkalta”, 11.7. Loimaan Lehti PL 2, 32201 Loimaa tai sähköpostilla ilmoitukset@loimaanlehti.fi. Jorma Mäkinen ja Jarmo Polo laulattavat: ”Vanhoja iskelmiä”. (4 riviä). Valinnan teki sosiaalilautakunta.. Suorita maksu lehden tilille 523900-265274. Museota esitellään kesällä mielellään myös muina aikoina ryhmille. T: mummu ja pappa, Päivi, Unto, Noora ja Ville. Paljon onnea Kirstille ja Reinolle tulevien syntymäpäivien johdosta. Jouni Aaltonen: ”Suden elintavoista”, 25.7. Katariina 18 v. Rekkamies tää pieni ja iloinen pian on jo täysi-ikäinen! Kun Miki synttäreitään 2.7. LOIMAA Lastentarhanopettaja Miia Nummila on valittu Loimaalla Kauhanojan päiväkodin johtajaksi elokuun alusta lukien. 30.6. Loimaan pääkirjaston pihamaalla ja terassilla ollaan myös Eino Leinon runojen äärellä runon ja suven päivänä 6. Poistettu kirjastoaineisto on sisällöltään vanhentunutta tai lainauksessa kulunutta aineistoa. Ohjelmassa on tänä vuonna: 4.7. 40-vuotisonnittelut Seppälänkylän hurmurille! T: kotiväki. kello 18–20.30 naisille ja perjantaina 6.7
Pitää myös muistaa, että esimerkiksi puimurin, traktorin tai moottorisahan melu saattaa nousta jopa sataan desibeliin – tällaista ääntä saisi korva kuulla ainoastaan puolisen tuntia päivässä. Toisia rangaistaan lain voimalla, toisia ehkä vähän jopa kehutaan. Kesän nautintoihin kuuluvat myös niin mansikat kuin muutkin kesäherkut, lavatanssit, pulahdus uimaan järveen kuin monet muutkin pienet ja isommatkin ilot jokaisen oman maun mukaan. Turun Seudun Vesi Oy (TSV) on teettänyt Kokemäenjoesta raakavetensä ottavasta vesihankkeesta ympäristövaikutusten arviointiselostuksen, YVA, päiväys 29.6.2001. Tällä tavoin virheellisesti laskien saadaan harjun maaperään joutuvan kiintoaineen määräksi todella pieni määrä. Kesän parhaista puolista voivat toki iloita kaikki, niin työssä kuin työelämän ulkopuolella olevat tai lomalaiset. Huonommatkin tulpat auttavat suojana, hätätilassa jopa pieni nenäliinamytty kelpaa. Yksi suurimpia ongelmia on jokiveden sisältämät kiintoaineet ja epäpuhtaudet yleensäkin. Sitä eivät mahdollista edellä olevat alkuperäiset ehdot porkkanarahojen käytöstä ja siksi tulisikin ennen valitusrumbaa saada kaupungin ja Kunnallisliiton lakihenkilöiden pitävä kanta asiaan. Kissaa voi tiedustella numerosta 0407582405. Krekilän myllyn näyttelijöille kiitos ja hyvää jatkoa! Kuin myös Alastaron Osuuspankille lipuista! Saatiin hieno teatteri-ilta Kokemäenjoki-vesihankkeessa tahallisia virheitä. Kiukustunut En paheksu lainkaan lasten kirjastopelailua. LOMASÄÄSTÄ JAKSETAAN myös aina valittaa. Rauhoittuminen ja yhdessäolo perheen tai ystävien kanssa on varmasti monelle myös paras tapa viettää lomaa. Näyttelijät eivät valitettavasti voi vaihtaa rooliasujaan sään mukaan. Kurssilaisia muistutettiin myös, että jos tulpat ottaa pois ennen bändiharkkojen loppua, hiljaisempaan soittoon tottuneet korvat menevät ”shokkiin” kovemmista äänistä. Usein tekemistä tulee sitten haalittua niin paljon, että koko lomanvietosta tulee stressiä. Kummallista Uusi seurakuntatalo tarvitaan ja se on käsittämätöntä, että jotkut voi omasta kylästä olla siksi herne nenässä! Aina metsämaalainen Kiitos Krekilän myllyn kesäteatterille! Peräkammaripojat -näytelmä on oiva kesävalinta. Parempi kirjastossa kuin yksin kotona (eikä kaikilla nuorillakaan ole nettiä)!! Nainen 34 v. Vaikka lomalaiset valittavat usein sadesäästä, on myös heitä, jotka toivovat sadetta. Sade ei haitannut katsojia, kysehän on vain sään mukaisesta pukeutumisesta. KESÄLOMISTA JA lomasäästä puhuminen harmittaa varmasti heitä, joilla lomasta ei ole tietoakaan. Sivulla 15 todetaan, että mekaaninen esikäsittely vähentää kiintoainemääriä 50–70 prosenttia. Isaac Asimov Kuullaan vielä ensi kesänäkin MIELIPITEET Päätoimittaja Seppo Huiku seppo.huiku@loimaanlehti.fi Loimaalla järjestetyllä bändikurssilla nuoria muistutettiin erinomaisen vastuullisesti kuulon suojaamisen tärkeydestä. Usko ja Toivo Alastaron ”johtaja” ja rikkaat päättäjät suosii rikkaita. Hyvää loppukesää siis kaikille tasapuolisesti. On olemassa myös runsaasti heitä, joiden täytyy paiskia töitä kesälläkin. Pitkän, pimeän ja kylmän talven jälkeen on hienoa, kun on lämmintä ja valoisaa. Edellä mainitun keskiarvon ja vähentyvän prosenttimäärän mukaan kiintoainetta olisi esikäsittelyn jälkeen kuitenkin 1,7–2,8 mg/l. Tsemppiä teille! Heli Onko joltain hävinnyt musta todella kiltti ja hyvinhoidettu kollikissa Metsäkorvelta. Näinhän se on, että tiet ja kadut ovat siellä asvalttia. Kierros ystäväni kanssa kaupungin hautausmaalla. Toki hyvää yhteistyötä kannattaa ja pitää harrastaa. Seurakunta hoitakoon sille kuuluvat asiat omilla varoillaan ja kyläyhdistys pysyköön maallisena organisaationa näistä investoinneista erillään. Jatkuvalle taustahälyllekin voi ainakin välillä antaa juustohöylää, sillä korva tarvitsee lepoa siinä missä muukin ihminen. Naiivia on, että sivulla 91 todetaan: ”Sadetusimeytysalueiden selkeää raakaveden kiintoaineksesta johtuvaa tukkeutumista ei ole todettu.” Sadetuksessa käytettiin Virttaanharjun pohjavettä, jossa ei ole kiintoainetta vielä ollenkaan! On erikoista, että viranomaiset ja jopa Vaasan hallinto-oikeus ovat ummistaneet silmänsä mainituilta tahallisilta virheiltä ja myöntäneet luvan TSV:lle todella pahaan harjun maaperän saastuttamiseen. Laatija on insinööritoimisto Maa ja Vesi Oy. LUKIJOILTA 4 Lauantaina 30 kesäkuuta KOPIT Sinä, jota naurattaa läpinäkyvä käyttäytyminen! Tuli sellainen olo, että tarkoitat minua. KAUPUNGINHALLITUKSEN ja tarpeen vaatiessa jopa valtuuston tulisi vielä kertaalleen käsitelllä porkkanarahojen käytön periaatteet, jotta Metsämaalla tapahtuneelta tragikomedialta jatkossa vältytään. Itselläni kesäloma alkaa maanantaina, ja johan sitä on tullut odotettua innokkaasti. Lomaa voi viettää vaikkapa hyvien kirjojen parissa ilman, että tarvitsee koko ajan olla menossa. Loppuelämän jatkuva tinnitus ei ole mukava kaveri ja tutkimusten mukaan huonokuuloinen saattaa syrjäytyä, kun ei kuule mitä puhutaan eikä kovin monta kertaa kehtaa tarkistaakaan kuulemaansa. Tuli oikein hyvä olo kierroksen tehtyämme. Miten kauniit ja hyvin hoidetut haudat ja nurmikot. Tiina Naula tiina.naula@loimaanlehti.fi Moni viihtyy lomallaan mieluisan harrastuksen parissa. Odotettu kesäloma TOIMITTAJALTA Osa suomalaisista viettää parhaillaan hyvin ansaittua kesälomaansa. Kirjoittajatkin ovat järjestään koulutettua väkeä. Koko teatterimiljöö on vertaansa vailla. Miksi kuitenkin esitetään mainittu arvio: 0,3–4,0 mg/l . Toiset ajaa humalassa ja toiset lähes 3 vrk valvoen. Sivulla 87 on taulukko jokiveden pitoisuuksista. Toki moni viihtyy lomallaan mieluisan harrastuksen parissa tai vaikkapa kesämökillä luonnonrauhassa. Ja viime kädessä voidaan joutua myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen juttusille. Sade tekee hyvää luonnolle, ja viljelijät ovat tyytyväisiä etenkin ennen juhannusta saatavista sateista. PÄIVÄN MIETE: Lupasin yrittää, sanoi Seldon ja tuumi itsekseen että se oli vähän niin kuin olisi luvannut yrittää tehdä hiekasta köyden. Ohjaaja on tehnyt mittavan työn ja onnistunut. Sivun 91 kappaleessa: Harjun tukkeutuminen, lasketaan kiintoainemääriä. Kesälomasta eivät myöskään voi nauttia he, jotka eivät ole yrityksistään huolimatta löytäneet työtä, josta voisi jäädä lomalle. Äänenvoimakkuus saattaa kesän tapahtumissa nousta korkealle, vaikka viime vuosina monet järjestäjät ovatkin kiinnittäneet huomiota melutasoihin. Ikä huonontaa kuuloa automaattisesti – tosin toisilla enemmän kuin toisilla. Tarkoitus on rakentaa raakaveden esikäsittelylaitos Huittisiin, jotta Virttaanharju ei liettyisi nopeasti kovin pahasti eikä imeyttämisessä pääsisi maaperään haitallisia aineita, minkä jo lakikin kieltää. Lukuisten kesätapahtumien järjestäjät ja kävijät eivät myöskään katsele sadetta hyvällä, joten toivottavasti loppukesän mittaan saadaan sopivasti sekä aurinkoa että sadetta. Toivotan taas tässäkin yhteydessä uudelle kylätoimikunnalle työrauhaa, mutta jos kieltäydytään keskustelemasta avoimesti kaikista tähän prosessiin liittyvistä, myös vaikeista, asioista, lyödään helposti kirveellä omaan polveen ja se tunnetusti tekee kipeää. Esikäsitellyssä vedessä ilmoitetaan sitä olevan arvion mukaan: 0,3–4,0 mg/l. Ensin Jumala loi maan. Melu on yksi pahimpia kuulon heikentäjiä. Moni lomailija asettaa lomaansa varten suuria odotuksia ja tekee runsaasti suunnitelmia, pitäisi ehtiä käydä sukulaisissa, kesätapahtumissa ja ties missä puuhamaissa ja huvipuistoissa. TÄLLAINEN harhaanjohtaminen on taatusti tarkoituksellista, sillä kyseessä ei voi olla laskuvirhe tällaisessa asiakirjassa. Syvästi paheksuen Hannes Heikkilä Dipl.ins., Alastaro Metsämaan porkkanarahoista Loimaan kunnan ja kaupungin yhdistyessä varattiin kylien kehittämiseen 1,25 miljoonaa euroa. Nyt herra kunnanherra on liittämässä Alastaroa siihen. Kerran melun takia syntynyt kuulovamma ei parane koskaan. Moni kokee olonsa kesähelteillä tukalaksi ja viihtyy paremmin noin parinkymmenen asteen lämpötilassa. Kylän yleisissä, farssimaiset piirteet saaneissa kokouksissa on pariinkin kertaan esitetty ja jollain tasolla päätettykin, että 50 000 euroa annetaan uudelle seurakuntatalohankkeelle. Toki pelkkä sadekaan ei ole hyvä asia, ja viimeistään heinänteon ja puintien aikana myös viljelijät toivovat poutaa. Sivulla 86 todetaan, että kokeissa on havaittu vähentymän olevan 69 prosenttia. Kivat pojat pääkirjastossa päin vastoin antoivat ATK-tukea pelinsä lomassa. Metsämaan kyläyhdistyksellä on ollut tänä keväänä maahdollisuus tehdä esitys 75 000 eurosta ko. rahoja. Merkillistä on, että tässä kohtaa otetaan hatusta uusi, nyt hyvin pieni oletus: 1,0– 1,5 mg/l. Läheskään kaikki ihmiset eivät välitä kesällä helteistä eivätkä talvella paukkupakkasista tai lumesta. Kaikille vesi samalla hinnalla. Ei siis kannata omilla toimilla heikentää kuuloaan vielä lisää. YVA:n kirjoittaja toteaa imeytysalueita muuteltavan aika ajoin, mutta joka tapauksessa Virttaanharjuun pääsee mainitut valtavat määrät lietettä, mikä on lain mukaan rangaistava, harkittu teko. Kiintoainetta on 0,6–11,0 mg/l, keskiarvon ollessa 5,6 mg/l. Selvyyden vuoksi voisitko soittaa suoraan minulle, olisin rehellinen. Tunteita on mahdoton ohjailla, tekojen säätely onnistuu paremmin. Antti Passilan ehdotus vanhan seurakuntatalon tilanteen perinpohjaisesta selvittämisestä on hyvä kuten myös Kalliohovin aktiivisempi käyttö seurankunnan tilaisuuksissa. Esitys on vauhdikas ilman yhtään kuollutta hetkeä. Tahdonlujuutta se vaatii ja voimia. Annetaan golfradalle vettä alehintaan. Koska vedenimeytys maaperään on valtavaa, 1 215 litraa sekunnissa, maaperään päästetään näin ollen 64–107 tonnia kiintoainelietettä vuodessa. Henry Mikkola Metsämaa. KK Loppuelämän jatkuva tinnitus ei ole mukava kaveri. On kummallista, että kesällä on ikään kuin pakko toivoa helteitä ja talvella taas lunta ja pakkasta. Näinkö mekin saadaan Tammiaistentielle asvaltti. Parasta lomanviettoa on rentoutua, unohtaa työkiireet vähäksi aikaa ja tehdä jotakin mukavaa. Perusteluissa sanottiin, että kehitetään kyliä, kunnostetaan yksityisja paikallisteitä, tehostetaan joukkoliikennejärjestelyjä. Olen edelleenkin sitä mieltä, että kyläyhdistys ja omalta osaltaan maatalouslautakunta eivät voi näitä porkkanarahoja verotusoikeuden omaavalle toiselle organisaatiolle antaa
Ruis on viljoista ainoa tuulipölytteinen kasvi, joten se ei maata pitkin maatessaan saa riittävästi leviämään siitepölyään. Asemakadulta huoltoaseman suunnasta tulleen henkilöauton kuljettaja ei huomannut Turuntietä ajanutta autoa ja tuli kolmion takaa sen kylkeen. Tätä mieltä on Loimaan kaupunginhallitus lausunnossaan, jonka se antoi kansanterveystyön kuntayhtymälle. Tämä työ näkyykin sitten poikkeuksellisen komeana kasvustona. Kuukausiraporteissa kerrotaan vain määrällistä suoritteista. kesäkuuta paikoin putosi pahimmillaan jopa 60 milliä vettä rajusti. Samoin kaupunki toivoo, että mielenterveyspalvelujen toimivuus selvitetään pikaisesti ja tehdään tarvittavat toimenpide-ehdotukset.. KARI NUMMILA Hidasteiden rakentamiseen yleisperiaatteet LOIMAA Hidasteiden rakentamisesta Loimaan katuverkkoon hyväksyttiin yleisperiaatteet, sillä jatkuvasti tulee asiaa koskevia aloitteita. 11. Ne, jotka aloittivat kaadon jo reilusti ennen juhannusta, saivat taas hyviä purtavia lehmille ja hevosille. Ruista aina Alhasen mukaan ruis ei ole tällä haavaa taloudellisesti välttämättä kauhean hyvä kasvi, mutta hänen suunnitelmissaan se pysyy silti vakaasti mukana viljelykierrossa. Sateen kynsiin jääneet heinät eivät ole hyvää tavaraa. Näin säästyttäisiin kemikaalitorjunnalta. Loimaa toivoo myös, että kuntayhtymä yhdessä peruskuntien ja sairaanhoitopiirin kanssa vaikuttaa terveydenhuoltomenojen kasvun hillitsemiseen. Laatutietoa kaivataan LOIMAA Määrällisten suoritteiden lisäksi pitää saada tietoa myös terveyspalvelujen laadusta, hoitoketjujen toimivuudesta, jonotustiedoista ja palvelujen kattavuudesta. Jotta päättyvä katu saa hidasteen, aloitteen takana täytyy olla yli puolet kadun asukkaista. Hidasteiden rakentaminen vaatii, että se on vahvistettu katupiirustuksessa. Ruis heilimöi eli kukki tänä vuonna tavallista aikaisemmin ja tavallista komeamminkin. Kesäkuun 11. Uusi johto tulee suurjännitelinjan rinnalle Metsämaalta valtatie yhdeksälle. Taivaalla riittää uhkaavia pilviä, mutta odotukset ovat vielä korkealla. Siinä voi tehdä arvokkaita havaintoja esimerkiksi tuhohyönteisistä ja aina kasvustojen kehittymisestä jotain uutta ja arvokasta oppii, Saarikallio esittää. Hanat kiinni! Saarikallion mukaan sadetta on nyt saatu niin paljon, että näillä kosteuksilla viljat ja öljykasvit kyllä pärjäävät koko lopunkin kasvukauden. päivän sademäärä oli aika yleisesti 34 milliä. Johtoreitti ei kulje kaupungin maiden läpi. Loimaalainen Mika Alhanen on erittäin tyytyväinen komeaan Anna-rukiin kasvustoonsa, joka meni lakoon onneksi vasta heilimöinnin jälkeen. Tänä vuonna satoi varsinaisesti vasta juhannuksen jälkeen laariin edellyttäen, että sadehanat alkavat jo tukkeutua. Osa ruiskasvustoista kärsi talven alla hieman. Näillä main onkin ylitetty kesäkuun pitkäaikainen sademäärä. ProAgria Farma maatalouskeskuksen Loimaan alueen agrologi Simo Saarikallio sanoo, että syysviljojen tilanne on erinomainen, kevätviljojen hyvä mutta öljykasvit kärsivät pahoin tuhohyönteisistä. Iiris Boström myi torstaina Honey-mansikkaa, joka ei ollut kärsinyt vielä sateista. Jos aloitteen tekijöitä on riittävästi asia voidaan ottaa valmisteluun, joka alkaa katupiirustusten muutossuunnittelulla. Voimajohto Metsämaalta Loimaalle LOIMAA Sallilan Sähkönsiirto suunnittelee 110 kilovoltin voimajohtoa Metsämaalta Loimaan sähköasemalle, jotta se turvaa riittävästi sähköä huippukuormituksen ja poikkeustilanteiden aikana. Toista on silloin, kun tähkäpäät huojuvat komeasti tuulen keikuteltavina. – Sanotaan niin, että yleensäkin kasvukauden aikana kasvustoja olisi hyvä kierrellä vähintään pari kertaa viikossa. Sade teki hyvää viljoille, joiden kasvu lienee ainakin viikon verran normaalista etuajassa. Jos hidastetta haluaa yksittäinen kuntalainen, sitä ei tehdä. Tänä vuonna sateli laariin vielä juhannuksen jälkeen Satotoiveet ovat yhä korkealla, parhaiten pärjänneet syysviljat Loimaa Kari Nummila Vanha kansa tiesi, että juhannukseen saakka satoi laariin eli sateet paransivat viljelijän vuodentuloa. Alastarolainen Matti Eskola kertoo käyneensä rypsipellolla ruiskun kanssa peräti kahdeksan kertaa. Heinäilmoja Kuivan heinän teossa ollaan aika alkuvaiheessa. – Kyllä paikoin oli jo aika kuivaa. Paikoin Loimaan seudulla on ylitetty 80 millin raja kesäkuussa. Vielä tuntuu – Kevätviljat ja varsinkin rypsit kärsivät jo kuivuudestakin ennen tämän viikon sateita. – Löytyy aika vähän hyviä rypsikasvustoja, joita pahimmillaan uusintakylvettiin jopa kahteen kertaan. Saarikallio toivoo, että viljelijät alkaisivat pian tarkkailla tehokkaasti kasvustojaan, josko niistä löytyy kitkettäväksi hukkakauroja, sillä ne ensimmäiset yksilöt olisi elintärkeä saada nyhdettyä heti pois. Läpikulkukadun osalta aloitteen takana on mieluiten oltava alueella vaikuttava yhteisö tai hyvin laaja asukasjoukko. Mahtava siitepölypilvi saattoikin äkkiseltään lyödä ällikällä maallikon, joka ei tunne asiaa. Tätäkin pidemmällä oltaisiin, jos aikaiset kevätkylvökset olisivat lähteneet pikavauhtia itämään. Muutoin tuloksena olisi lovitähkäisyyttä ja merkittäväkin sadonalennus. Hyvä kosteustilanne tuntuu myönteisesti varmaankin viljojen jyväkoossa ja myös rypsisadon määrissä, Saarikallio tietää. Valtatie yhdeksältä Loimaan sähköasemalle johto linjataan uuteen paikkaan, koska asutuksen vuoksi sitä ei voida sijoittaa nykyisen johdon rinnalle. Loimaan kaupungilla ei ole huomautettavaa johtoreitin paikasta. Risteyksessä rysähti LOIMAA Pienin peltivaurioin ja henkilövahingoitta selvittiin risteyskolarissa, joka tapahtui Loimaalla torstaina iltapäivällä. Loimaan seudulla on tällä viikolla perjantaihin mennessä satanut yleisesti 40–45 milliä. – Sade teki hyvää viljoille, joiden kasvu lienee ainakin viikon verran normaalista etuajassa. Kylmä kuitenkin panttasi paikoin pitkäänkin viljojen orailletuloa. Useimmat viljelijät ovat myrkyttäneet mansikkakasvustonsa kosteuden tuomaa homevaaraa vastaan. AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Lauantaina 30 kesäkuuta 5 Mika Alhanen sanoo, että kyllä ruista pitää viljellä, jotta saa hampaiden väliin itse kasvatettua leipää
– Tarkoitus on saada soittamiseen kipinää ja tietenkin tämä on myös kivaa yhdessäoloa. Veeran, Jasmin Kanniston, Maria Alkion, Sofia Säilän ja Niina Hytösen mielestä vastaavan bändikurssin voisi järjestää ainakin kerran kuukaudessa. Jasmin Kannisto vastaa laulusta, kitarassa on Veera Nyfors ja rummuissa Niina Hytönen. Vielä on siis pitkälti kesää jäljellä. Yksi osoitus bänditoiminnan uudesta aallosta seudulla on Nuorisovaltuuston järjestämä Nuva Open Air -tapahtuma, jossa 21. Ilmatieteenlaitoksen mukaan yön ja päivän pituuteen pohjautuva tähtitieteellinen kesä vasta alkaa kesäpäivänseisauksesta. Annetaan kesän huumata. Täällä saa soittaa väärin, ei tarvitse jännittää. Terminen syksy koittaa Etelä-Suomessa suunnilleen syyspäiväntasauksen tienoilla. Lisäksi Niiskuleideissä soittavat Maria Alkio ja Sofia Säilä. Laulajia on kaikista eniten. Pakko ei ole tehdä; voi vain olla. Uusi aalto bändejä tulossa Loimaan seutu Kati Kuusinen – Bänditoiminta näyttäisi olevan jälleen vahvistumassa parin vähän hiljaisemman vuoden jälkeen. Ennen kuin nyt kuitenkaan ryhdytään himmeleitä värkkäämään, nautitaan kesästä, jota sentään on jäljellä vielä parisen kuukautta. Monelle tämä on ensi kosketus bändiin. – Syksyllä on taas tiloihin haku. Syyskuussakin on ylletty yli 20 asteen päivälämpötiloihin. Yksi paikoista on maksullinen. Jos on iloinen tulee menevää musiikkia ja niin edelleen. Suurin osa hellepäivistä ja lämpimistä öistä on heinä-elokuussa. Maalla kodeista ehkä löytyykin helpommin tiloja. Heli Juusela puolestaan kertoo vasta hieman ajatelleensa oman bändin etsimistä. – Ovatko Idolsit ja muut rohkaisseet yrittämään, hän pohtii. Hakuajan ulkopuolellakin niitä aina joskus kysellään, mutta moni bändihän harjoittelee koulussa tai sitten he ovat saaneet tilat omien vanhempien omista kiinteistöistä. KIRJOITTAJAVIERAS 6 Lauantaina 30 kesäkuuta KULTTUURI TÄLTÄ SIVULTA: – Tässä saa omat tunteet esille. Kerran kuussa Tyttöbändejä saattaa tulevaisuudessa tulla lähiseudulla esiin kunnioitettava määrä – ainakin Senun, eli Seutukunnallisen nuorisotoimen ja Loimaan Työväenopiston järjestämän kurssin osanottajista päätellen. Kesän päättymisen ennenaikaisessa voivottelussa lienee kyse myös surusta, yleisinhimillisestä ja niin perin turhasta tavasta surra etukäteen jonkin loppumista: matkan, loman, nuoruuden, elinvoimaisuuden, joulun, hiihtokauden, hauskan illan. Useimpina vuosina kesä käynnistyy todenteolla vasta juhannuksesta. Lämpötilaan perustuva terminen kesä, jolloin keskilämpötila pysyttelee useana perättäisenä vuorokautena kymmenen asteen yläpuolella, alkaa eteläisessä Suomessa yleensä toukokuun puolivälin jälkeen. KATI KUUSINEN. Avoimet aistit palkitaan alati. No, onkos mennyt kesä. Tähän asti ovat tilat riittäneet. Pop-pop-pop-pop-pop-pop-musiikkia, tytöt laulavat ja Heli Juusela ja Maria Alkio ovat kitarassa ja bassossa. – Ei minulla ole ketään kitaristeja sankareina, nuori kitaristi nauraa ja kertoo lisäksi harrastavansa teatteria ja soittavansa kitaran lisäksi pianoa ja vielä laulavansakin. – Kotoa on varmasti järjestynyt heille tiloja. Aikaisemmin bändit harjoittelivat myös ainakin Alastaron Urheilijoiden talolla. Niiskuleidit-bändi aloitti taipaleensa Keskuskoulun bändikerhosta ja he ovat jo käyneet esiintymässä Nuori kulttuuri -tapahtumassa Naantalissakin. TODELLAKIN, NÄIN mittumaarin jälkeen luvassa on vielä päivänpaahdetta ja ukkosta, päivettynyttä ihoa, pientareiden kukkaloistoa, mustikkametsän tuoksua, mansikanmakua, kypsyvän viljan imelää hajua, kuivurien huminaa, trampoliinien natinaa, aamusumua, lämpimiä, tummia iltoja ja öitä, lepakoiden lentoa ja päilyviä vesiä. – Tämä on hauskaa, rakastamme musiikkia, he sanovat ja Veera Nyfors lisää, että perittyäkin rakkaus taitaa olla. Onnistumisen tunne on hieno, kun oppii jonkin kappaleen tai osan. Pian eri kokoonpanot kulkevat niin Hakaniemen rannan keväässä kuin Pop-musiikkia -kappaleen sukupolvikertomuksessa. – Mutta jos tarvetta ilmenisi, varmasti yritettäisiin järjestää tilaa. Olemme monena vuonna yrittäneet saada pystyyn bändileirin, mutta osanottajia ei ole tullut. Soittamisen lisäksi viikonlopun kymmeneen tuntiin ehdittiin mahduttaa perustietoa soittimista ja äänentoistolaitteista – sekä muistuttaa myös kuulon suojaamisen tärkeydestä. Toisilta myös oppii, vetäjät toteavat. Jos on iloinen tulee menevää musiikkia ja niin edelleen, Niiskuleidit kuvaavat ja suosittelevat kaikille musiikkiharrastuksen kokeilemista tunteiden purkamisen keinona. Kaupat valmistautuvat jo täyttä päätä jouluun, kerrottiin tv-uutisissa heti juhannuksen jälkeisenä maanantaina. Pari biisiäkin he ovat itse jo tehneet ja harjoittelutila on löytynyt tutun sukulaisen kautta. NE, JOIDEN mielestä suvi hiipuu kesäpäivänseisauksen jälkeen, kaivannevat itse asiassa Neiti Kevätkesää, joka vasta aloittelee kasvua, herkkänä ja lupaavana. Mutta suven olemus muuttuu koko ajan. Millaista ajan ja henkisten varojen haaskausta. Mutta ei eletä tulevaisuudessa eikä menneisyydessä, nautitaan siitä mitä on tässä ja nyt. KIRJOITTAJAVIERAS Tiina Niinimaa Annetaan kesän huumata. – Tykkään soittamisesta. – Tässä saa omat tunteet esille. heinäkuuta kuullaan Nuorisotalolla muun muassa Wizards-yhtyettä ja humppilalaista Microa. Samoilla linjoilla on Alastaron kunnan sivistystoimenjohtaja Riitta Heininen: tilaa yritettäisiin löytää tarpeen mukaan. Onnistumisen tunne on hieno, kun oppii jonkin kappaleen tai osan. Heinäkuu on verkkaista kehittymistä, näennäisen laiskahkoa mutta varmaa. Eletään. Elokuu lunastaa lupaukset, se on kypsä ja antelias. Poikiakin kurssille riitti, mutta tytöistäkin saatiin monta kokoonpanoa. Ja sitä paitsi: syksykin on oikeastaan hienoa aikaa kuulaine päivineen ja myrskytuulineen. Nyt se saatiin kasaan, nuorisosihteeri Pirkko Suhonen Loimaan kaupungista toteaa. Kun kaikille löytyy vuorollaan paikka, kokeillaan komppia ja otetaan kertsi. Miksei sitten kesänkin. Muunkinlaista tekemistä riittää: lähiseudulla on kesäteattereita, lauluiltoja, lavatansseja, kesäterasseja, taidenäyttelyitä ja -tapahtumia ynnä muita. – Olemme tukeneet joskus bändejä kulttuurimäärärahoista avustuksilla, joilla on jopa korjattu harjoittelutiloja. Loimaalla on kolme kunnallista bändiharjoittelutilaa, joissa on tällä hetkellä neljä nuorisoyhtyettä. Samalla opetellaan yhdessäsoittamista ja kommunikointia, kun soitetaan toisille. Sari Palomäki-Raitala Mellilän kunnan vapaa-aikatoimesta toteaa, että asia on tullut mieleen kun viime aikoina kunnassa on virinnyt bänditoimintaa. Vaikka loma olisi jo ohi, voi silti nauttia suvesta uiden, kalastaen, pelaten, grillaillen, keinussa lukien, vihtoja sitoen, salamia katsellen tai sateen ropinaa kuunnellen. Niiskuleidit purkavat tunteensa musiikilla Kurssin suosio yllätti järjestäjät Loimaa Kati Kuusinen – Kuka haluaa helistimiä, Sampo Hiukkanen ja Pekka Suhonen kyselevät bändikurssilaisilta. – Kurssin suosio yllätti. Kyseisen uutisen toimittaja lienee niiden ihmisten hengenheimolaisia, jotka oitis juhannuksen jälkeen alkavat huokailla, että pian suvi on ohi ja syksy koittaa. Mutta ei kannata antaa kesätunnelman latistua, sillä siihen ei ole syytä. Vuoden kuuminta sesonkiaan elävässä joulukoristetehtaassa kuusenpunokset kimalsivat
Yli-Kirralla leijuu taas viikon verran väkevä tervantuoksu Punkalaidun Kari Nummila – Voi, voi sentään, kyllä tänne on hieno tulla huomenaamulla, kun suloinen tervantuoksu leijailee ilmassa ja tunkee nenään jo kaukaa, Punkalaitumen kotiseutuja museoyhdistyksen tervanpolttajajoukkueeseen kuuluva Janne Uusi-Kämppä tuumi torstai-iltana, kun 35 pinokuutiometrin suuruinen tervahauta oli saatu porukalla palamisen alkuun ja loputkin haudanpäällisestä tukittiin lopulta komeilla turvepaakuilla. Terva on ollut ja on yhä tehokas ja todella luonnollinen puunsuoja-aine. Tänään ja huomenna paikalle odotetaan suoranaista ryntäystä. – Olen huomannut myös, että sikojen välinen kannibalismi hilliintyy, jos niiden saparoihin ripottelee vähän tervaa. Tästäkin huolimatta tapahtuma on hyvä vetonaula, kun ihmiset haluavat aistia kerran toisensa jälkeen vanhoja tunnelmia ja tuoksuja sekä kerrata ja kertoa muistojaan. Puun lahonsuojaukseen terva on tietysti ikiaikainen konsti, jota edes Euroopan Unionikaan ei enää halua estää. Museoyhdistys on niin ”ittellinen”, ettei sen toimintaan tule euroakaan rahoitusta kunnan pussista. Hän arveli jättävänsä nämä työt jatkossa itseään nuoremmille.. Paljon tervaa kuluu kirkkojen paanukattojen käsittelyyn. ja huomenna su 1.7. Jorma Kaarto Auranmaan Viikkolehdessä Jo haudan sytyttäminen veti paikalle paljon kiinnostunutta yleisöä. – Kaiken tarkoituksena on opettaa nuorellekin polvelle menneiden aikojen asioita ja työtapoja. Näyttelyn ennätysyleisö on 5 000 henkeä. Puuterva on monimutkainen, satojen eri yhdisteiden muodostama kemiallinen seos, jonka valmistuksen EU aikoi välillä jo kieltääkin. Asiantuntija näkee nopeasti kannosta, kannattaako se vääntää ylös. Leikkauksella ei saavuteta pysyvää vaikutusta, koska jossain vaiheessa asiakas kuitenkin vaihtaa hiippakuntaa. Jokainen männynkanto ei suinkaan sovi tervanpolttoon. – Kaiken tarkoituksena on opettaa nuorellekin polvelle menneiden aikojen asioita ja työtapoja. Tervalle käyttöä – Kyllähän tervaa tarvitaan maatilalla melkein jokainen päivä. Hauta kyllä sytytetään aluksi, mutta jonkin ajan kuluttua se tilkitään vahvoilla multapaakuilla. klo 10–17. Sillä on hyvä voidella vaikkapa sellaisia muttereita, joiden täytyy pysyä kunnolla kiinni, mutta jotka voi kuitenkin saada taas tarvittaessa kohtuullisen helposti aukaistua. Koiramäeksikin mainittu Yli-Kirran monipuolinen museokokonaisuus ja tervanpoltto ovat jo maankuuluja asioita, joista Punkalaitumen kotiseutuväki ja koko pitäjä voivat suorastaan ylpeillä. Talkooväellä on ollut jo vuosikymmeniä paitsi halua niin myös kykyä hoitaa silmäteräänsä. Havainto turhanpäiväisistä leikkauksista on mielenkiintoinen, mutta sillekin löytyy järkeenkäypä selitys. Laajalti tunnetaan jo myös Yli-Kirran vuotuinen viikonvaihdetapahtuma ”kaikkien aikojen maatalousnäyttely”, joka pyörii pääosin samojen asioiden ympärillä. Rohkenen arvella, että me olemme siinä ainakin jossain määrin onnistuneetkin, museoyhdistyksen puheenjohtaja Kalevi Sillanpää sanoo. Tervan ohella ”miilusta” saadaan hyviä pajahiiliä. ”Kaikkien aikojen maatalousnäyttely” Punkalaitumen YliKirralla tänään la 30.6. Uusi-Kämpän mukaan sateista ei ollut haittaa, kun hautapuut ladottiin paikoilleen, sillä latomus valmistui jo maanantai-iltana. Parhaat tervaspuut kasvavat köyhäravinteisilla hiekkamailla. Sillanpää myöntää, että kyllä talkoilla syntyvän tervankin myynti tuo mukavasti tuloja yhdistykselle. Satoja aineita Tervaa poltetaan ainoastaan mäntypilkkeistä, joissa on suurin pihkapitoisuus. Muutoin haudan koko sisälmys palaisi tervoineen päivineen. Tervahaudan poltossa on kyse tervasten kuivatislauksesta hapettomassa tilassa. Lauantaina 30 kesäkuuta 7 LAINA: TÄLTÄ SIVULTA: PAIKALLISIA – Puun lahonsuojaukseen terva on tietysti ikiaikainen konsti, jota edes Euroopan Unionikaan ei enää halua estää. Nykyisin kävijämäärä on 2 500–3 000 henkeä. Ilmeisesti tervan maku tai haju eivät miellytä sikoja ollenkaan. KARI NUMMILA Tervamestari Valde Nummelin sytytti tervahautaa tottuneesti kymmenettä kertaa. Todella kunnollinen hautaterva on niin haluttua tavaraa, että kotiseutuyhdistys myy sitä nyt kymmenen euron litrahintaan. Siinä puut ikäänkuin hikoilevat tervan sisältään haudan kuumuudessa
Sää lämpenee… MÄKISEN MURJAISU: LL 10.7.1957 Rasvako rasittaa. 9. Veto oli hieman yllättävä. Miten autat lämpöhalvauksen saanutta henkilöä. Siellä hurahtaakin koko päivä. Puh. 10. Seurahuoneella me sitten virallisemmin tavattiin. Kuka astuu Britannian väistyvän pääministerin Tony Blairin tilalle. Suunnittelut aloitettiin jo viime kesänä ja nyt, kun loma on minulla (Päivillä) jo alkanut, aikaa on ollut hyvin. Tähän ryhmään kuuluvat muiden muassa sekä voi että margariinin eräänä perusaineena oleva kookosrasva. Tällaisella käytännöllä on kaksikin hyvää etua: voidaan käyttää voita normaalisti ruokapöydässä pelkäämättä mahdollisia haittavaikutuksia ja säästetään tuntuvasti talousmenoissa. – Pasi on ollut pätevänä atk-apuna. – Talvella suunnataan Thaimaahan Phuketiin. – Rehellisyydellä. Kuitenkin eräänä päivänä istuskeltiin ruokapöydän ääressä ja Pasi kertoi tuumineensa, että mitä jos sittenkin mentäisiin 7.7.2007 vihille. Mikä oli maailman korkein vuori ennen kuin Mount Everest löydettiin. Hain Pasia tanssimaan. Taannoittain oli Suomi eniten voita kuluttava maa koko maailmassa ja se johtui pelkästään valtion maksamista syömäpalkkioista. Pasi, kerro Päivin parhaita puolia. Ei kai polttareissa vaan sattunut mitään. Millaiset häät teille on tulossa. Minkä nimisessä talossa Peppi asuu. – Pukuni on perinteinen valkoinen ja hääkimpussa punaisia kukkasia. Käsi jäi oven väliin. Kuinka paljon järjestelyistä olette tehneet itse. 2. Perjantaina on koekampauksen ja meikin vuoro. Siitä tulee sanottua. – Kaapissa henkarissa kyllä, mutta en sen tarkemmin. Sillä, että voi luottaa toiseen täydellisesti. Minkä nimisessä sodassa Iso-Britannia miehitti Hongkongin vuonna 1841. Päivi Yli-Tuomola ja Pasi Mäkinen vitsailivat, josko tulevasta sukunimestä tulisi Yli-Mäkinen. Molemmilla on vakituinen työ ja vanhemmat asuvat täällä. – Tahdon Loimaa Mari Niemi Jännästi rytmittyvät päivät ovat suosittuja hääpäiviä. Aiotteko jäädä Loimaalle. 5. Minä muistan Pasin sieltä, mutta Pasi ei minua. Päivämäärä rytmittyy mukavasti ja se on meidän vuosipäivämme. Lääkärin kehoitukset voin kulutuksen vähentämiseen eivät ole vaikuttaneet muuta kuin saaneet margariinitehtailijat tarttumaan tilaisuuteen ja tarjoamaan yleisölle omia tuotteitaan. Tehdään paljon asioita yhdessä. – Niitä on niin paljon! Hänen luonteensa ihan kokonaisuudessaan, huumorintaju ja pitkä pinna. Mehiläispesässä asuu kolmenlaisia asukkeja. – Olimme lukiossa vuoden yhtä aikaa. Miltä tulevaisuus näyttää. Tyydytettyjä rasvahappoja on sekä margariinissa että voissa. MARI NIEMI. Missä tapasitte. Kertunmäellä nähdään kesäteatterissa Peppi Pitkätossu. 6. Harrastukset ovat molemmilla erikseen, mutta muita asioita ja päätöksiä tehdään yhdessä. Miksi halusitte vihille juuri 7.7.. Virtasen antaman lausunnon mukaan ei rasvojen kolesterolipitoisuuden ole todettu vaikuttavan mitään sydänja verisuonitauteihin, sillä ihmisen maksassa tapahtuva luonnollinen kolesterolisynteesi tuottaa tätä ainetta niin paljon, että eläinrasvojen pieni kolesterolimäärä on siihen verrattuna merkityksetön. Vihkimisen jälkeen siirrytään juhlapaikalle, missä on sitten ohjelmaa, tanssia, ruokaa ja leikkejä. Pyöreä vatsa on nyt suomalaisten sydänsuruna, sillä elämmehän, leveän ja runsaan rasvan aikoja. Onko häästressi iskenyt. Minkä kesäisen herkun latinankielinen nimi on Fragaria x ananassa. Päivä onkin kiireinen seurakunnille ja pitopalveluille, koska häiden lisäksi useita rippijuhlia osuu samalle viikonlopulle. – Minä taidan sitten huomautella huomauttelemisesta. – Ihastuin Pasissa varmaan ensinnä huumorintajuun. – Meillä oli pitkään ollut ajatuksissa mennä vihille 28.6.2008. I. Missä sijaitsee Kastelholman linna. Valmistelut ovat hyvällä mallilla. Sen sijaan näyttävät uusimmat eläinkokeet sekä myös eräät havainnot ihmisillä johtavan siihen tulokseen, että tyydytetyt rasvat olisivat haitallisempia kuin tyydyttymättömät rasvat. Mikään ei kuitenkaan ole auttanut. 4. Mikä kansainvälinen kilpailu ratsastetaan Ypäjän Hevosopistolla tänä viikonloppuna. – Ei oikeastaan. Toiselta matkatoimistolta onneksi onnistui. Mistä riitelette vai riitelettekö lainkaan. Vastaukset sivulla 10. Lähdettekö häämatkalle. Viisainta lieneekin noudattaa useiden talousopettajien neuvoa: Kiinteitä rasvaaineita käytetään ruokapöydässä entisen tapaan, mutta paistamiseen käytetään kasviöljyä. OSOITA TIETOSI VANHAT VALOKUVAT 50 VUOTTA SITTEN VIIKON VIERAS LAUANTAI Tosi sää-TV: – Tiedotus sisältää varoituksen. Tänä kesänä numerorimpsu 070707 osuu sopivasti lauantaille. 8 Lauantaina 30 kesäkuuta Nikolai Hulmin talo Satakunnantiellä 1920-luvulla. Mutta eipä margariinikaan ole autuaaksi tekevä rasva, sillä tiedemiesten tutkimuksissa ei margariini ole osoittautunut voita kummemmaksi. Muuten ruoka tulee pitopalvelulta. Pasi, sinulla on käsi paketissa. Kulmia värjätään ja sen sellaista. Biisonit nauttivat kesästä Loimaan Niinijoella heinäkuussa 2001. Päivi, mihin ihastuit Pasissa ensimmäisenä. – Päivi on hoitanut järjestelyistä suunnilleen 75 prosenttia. Kuva: Valto Heinosen kokoelma. – Hyvin perinteisellä linjalla mennään. Kuka miljonääriperijätär vapautui juuri vankilasta jouduttuaan sinne ajettuaan ilman ajokorttia. Varauksen kanssa meinasi käydä hassusti, kun matkatoimisto ei lupauksestaan huolimatta saanut meille haluttua matkaa, vaikka teimme jo ennakkovarauksen. Luokanopettaja Päivi Yli-Tuomola ja insinööri Pasi Mäkinen sanovat ”tahdon” Loimaan kaupunginkirkossa kyseisenä lauantaina. Lähes kaikki askartelut on tehty itse ja ruoista iltapalat. Professori A. Sen sijaan kasviöljyt, jotka sisältävät tyydyttymättömiä rasvahappoja, eivät ole ainoastaan vaarattomia, vaan jopa ihmiselle edullisia. Kun syömäpalkkiot sitten poistettiin nousi tietysti voin kuluttajahinta ja voin käyttö väheni huomattavasti, mutta yhä meillä kuitenkin käytetään tuhlaillen voita ja niinpä voi on vedettykin niin hyvin kansantalouden kuin ravintofysiologiankin piiriin. – Pasi ei osaa olla järjestelmällinen ja siivota. Suomalainen on kuitenkin niin tottunut tapoihinsa ja voin syöntiin, ettei rohkeata vähentämistä helpolla tehdä. Tahdotko. Tässä mielessä suoritetaan parhaillaan Turun Sisätautiklinikalla rypsiöljyn ominaisuuksia koskevia tutkimuksia. Mitkä ne ovat. Tänään 30.6. Oletko Pasi nähnyt Päivin puvun. Millä panoksilla lähdette taivaltamaan avioliittoa eteenpäin. Myös professori Pekka Brummer on maininnut nykyisten tutkimusten tuloksien viittaavan siihen, että kiinteät rasvat, jotka sisältävät runsaasti tyydytettyjä rasvahappoja, ovat haitallisia riippumatta siitä ovatko ne eläinvai kasvirasvoja. Loimaalla vihitään silloin yhteensä viisi paria aviosäätyyn. 010 257 3202 Kortti Suomesta Monipuolinen OP-Visa. Olette molemmat Loimaalta kotoisin. – Kyllä varmaankin. 3. 1. 7. Tiesin jo etukäteen millainen ihminen hän on. tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun Hongkong palautui Kiinalle Iso-Britannialta. – Itse asiassa sattui. Perusteluna oli, että päivämäärä on tarpeeksi helppo hänenkin muistaa. 8. Se pääsee pois paketista keskiviikkona. Vieraita tulee noin 150. Monissa perheissä tosin on kustannussyistä siirrytty voista osaksi margariiniin, mutta saattaahan senkin avulla syödä itsensä kipeäksi
Pojat 2005 syntyneet: Milo Palo 13,0; 1.07, Kasper Leijon 25,0; 0.82, Eeli Sillanpää 7,7; 2.51, Miko Pietilä 13,2; 1.58, Aleksi Tattinen 23,7; 2.43, Jusa Luuri 18,0; 0.78, Daniel Ylösmäki 15,6; 0.20, Veeti Rantasalo 14,4; 0.61, Tommi Hellsten 14,7; 0.63, Jimi Pietiäinen 13,0; 2.48, Niko Flinkman 16,5; 1.15. Loimaan Voiman järjestämissä Muksujen kisoissa nähtiin iloisia ilmeitä. Irman proput olivat pahemman kerran palaneet, kun Virtanen oli palaillut pitäjänlääkärin sijaisen Kurt Haxenin rapujuhlista. Jos ei vanhentumista siedä, voi tietysti maalata öljyllä seinätkin noin 20 vuoden välein. Tiiviin ja hengittämättömän ulkomaalin, kuten lateksin, käyttäminen saattaa johtaa vielä ikävämpään tuhoon. Kaikkea maalia ei kuitenkaan saa pois, mitä tehdä. Ihanteellista olisi, jos kaikki maali saataisiin talosta pos ja seinät voisivat olla sellaisinaan. Moni tiesi varmasti, kuka oli sijaistohtorin päiviltä päästänyt. Jos sisältä ulos pyrkivä tai jostain raoista seinään päässyt kosteus jää muovimaalipinnan alle, niin ennen pitkää talo lahoaa runkoa myöten. Puuseinä ei vaadi ulkoista suojausta, jos se on oikein tehty, eli irti maasta ja rititväillä räystäillä suojattu. Mukana oli 150 innokasta urheilukipinän saanutta naperoa. Lauantaina 30 kesäkuuta 9 KESÄDEKKARI TALOTOHTORI Panu Kaila Kysymykset: Talotohtori@ txti.net tai PL 28, 00601 Helsinki. Reipasvauhtiset rapukestit aiheuttivat ympäristössä laajalti paheksuntaa, eikä vähiten Kauhanojalla, Tavilan kartanossa, mistä agronomi itse oli ollut hippojen aikaan Helsingissä Kansallis-OsakePankin asioilla. Painepesurilla seinä vaaleni, mutta jäi tikkuiseksi”, Sauli Lundström kysyy hirsien harmaannuttamisesta rautasulfaatilla. Haxen oli opettajatarkolmikon tavannut Loimaan torilla ja saman tien päättänyt panna pystyyn rapukestit, kun hoksasi pari pojankoltiaista torilla myymässä rapuja. Tytöt 2003 syntyneet: Jenna Ojala 7,5; 2.80, Aada Mäkelä 6,3; 2.85, Viivi Välitalo 7,2; 3.19, Minttu Virta 10,9; 2.81, Heini Lähdemäki 8,4; 3.38, Vilja Virtanen 11,9; 4.05, Eerika Jaanu 7,3; 2.60, Venla Ylitalo 9,1; 2.35, Emma Heinonen 8,8; 2.08, Elina Flinkman 9,8; 3.72, Iida Uusitalo 33,2; 3.56, Heini Uusitalo 6,5; 4,10, Aino Kieksi 8,8; 2.70, Ella Matarmaa 11,3; 1.45. Kemikaalien käytön jälkeen seinä on pestävä hyvin. Liian lyhyiden räystäiden jatkaminen kannattaa. Rautasulfaatti ei suojaa hirsipintaa, mutta ei kyllästyskäsittelykään. ”Kyllä se siitä rauhoittuu, kun lapsia syntyy”, agronomi tyynnytteli. Tulokset eivät ole paremmuusjärjestyksessä (ensin juoksu, sitten pallo): Tytöt 2005 syntyneet: Lotta Levomäki 44,1; 0,60, Iida Järvinen 14,2; 1,56, Veera Välitalo 18,6; 0.50, Sofia Tiainen 41,4; 1.07, Janna Koskinen 24,2; 1.55, Pami Aavila 25,9; 1.16, Siiri Repo 24,8; 1.24, Jemina Kosonen 20,1; 2.79, Mimmi Mäkilä 16,4; 1.09, Kerttu Laurila 16,4; 0.72, Minea Toivonen 17,5; 0,73, Jenny-Stina Saarikko 26,2; 1.00, Kerttu Yrjölä 59,0; -, Vilma Ylitalo 9,7; 2.23, Elsa Suonpää 18,7; 1.64, Kinja Rantasalo 13,9; 0.57. Kokeilisin vielä maalin poistamista ainakin hilseileviltä seiniltä lämpöpuhaltimella tai maalinpoistoaineella. Kestääkö tällainen pinta merenrannan kovia olosuhteita ja voiko sulfaatilla käsitellä kertaalleen kyllästettyä seinää. Jos kaikki seinät maalataan, on kuivuessaan turpoava öljymaali turvallisempi lateksin päällä kuin kuivuessaan kiristyvä lateksi. Jos väriä ei vaihdeta, voisivat parempikuntoiset lateksiseinät jäädä silleen –maalikerroksen paksuntaminen lisää aina hilseilyriskiä. Lajeina olivat 20 m/ 40 m juoksu ja pallonheitto. Jatkuu YLEISURHEILU Loimaan Voima järjesti jo perinteeksi muodostuneet Muksujen kisat 28.5. Jos juoruihin olisi ollut uskomista, olisi murhamies piankin Sikoniityn poliisitalon sellissä tekosiaan pohtinut. Pitääkö vanha aine poistaa. Ellei pintaa saa puhtaaksi, on parasta maalata se yli öljymaalilla. Haxen tilasi Petäjoen pojilta seuraavaksi päiväksi, joka oli lauantai, sata rapua kotiinsa, pitäjänlääkärin asunnolle tuotaviksi. Etelän puoli luonnollisesti vanhetessaan halkeilee vähitellen ja ohut lauta saatetaan joutua uusimaan 50 vuoden kuluttua. Aivan erityisesti paheksui Helsingistä tuodun nuorikon edesottamuksia agronomin äiti, ”Tavilan Armo”, niin kuin Hauholta, Sydän-Hämeestä syntyisin ollut vanha emäntä halusi itseään kutsuttavan. Tytöt 2002 syntyneet: Janette Mäkelä 13,0; 4.19, Jasmin Leijon 16,9; 3.66, Sanna Ojala 13,2; 4.39, Sara Mäkelä 12,4; 5.45, Fanni Virtanen 12,8; 4.10, Iita Mäkilä 11,8; 2.48, Mette Juurenheimo 10,5; 5.28, Aura Laurila 16,5; 4.13, Minja Toivonen 11,8; 3.09, Inka Nummela 13,0; 3.17, Vera Kuusinen 10,7; 3.73, Heidi Eskola 11,0; 3.97, Moona Kaunisto 12,2; 3.82, Sara Parikka 10,2; 5.77. Noin viisi prosenttia vernissaa maaliin, niin kyllä se pysyy, vaikka alla olisi vielä vanhaa mönjää. Pojat 2002 syntyneet: Nico Sivén 13,2; 3.01, Luka Palo 15,6; 3.31, Jesse Rantanen 11,5; 4.04, Joe Peltonen 11,2; 6.27, Matias Muurinen ; 11.05, Lauri Lehtonen 10,7; 10.06, Tomi Levosalo 14,3; 6.03, Lauri Kesseli 12,8; 7.93, Jesse Salonen 11,5; 4.42. Maaliongelmia riittää Tuure ja Sirkka Härmävaara ovat uusimassa rantasaunan ulkolaudoitusta. Vaimoaan viitisentoista vuotta vanhempi agronomi ei aina nuoren vaimon menemisiä hyvällä katsonut. Sitä ei edes tarvita. Irti lähtevä on parhaiten poistettavissa raapalla. Tuokiota myöhemmin, kahvin juonnin jälkeen, Hiski Salomaata kuunnellessa oli rauha ja rakkaus palannut Turuntie 13:n asunnon sohvalle, mutta Virtanen tiesi, että kyseessä oli vain aselepo. Tumma aine taitaa olla sitä paitsi sisään tunkeutuvaa sorttia. TULOSPÖRSSI Urheilukipinän saaneet naperot kisasivat pallonheitossa ja juoksussa. KAHITIILEN MAALAAMINEN on ollut epäonnistunut ajatus. Helsinkiläisenä Irma itse piti neekerijatsista ja tanssi mielellään polvipituisessa mekossaan charlestonia, mutta pani nyt soimaan Pirtu-Virtasen lempilevyn, Lännen Lokarin. Oli myös syytä olettaa, että Mannisten koulun johtokunta saattaisi juoruihin reagoida. ”Täytyy olla tasaparit”, Haxen vaati. Tällä kertaa olivat Tavilan isännän korviin kantautuneet juorut kuitenkin sen verran pahansorttisia, että nuori emäntä sai kotona kunniansa kuulla. Tytöt 2004 syntyneet: Mette Leppikoski 8,3; 3.16, Tiia Sivén 12,2; 2.35, Annukka Liukkonen 8,6; 1.65, Emmi Uuppo 8,0; 3.34, Katariina Kiiski 17,0; 2.55, Emma Kivilä 10,4; 2.07, Nina Aaltonen 9,7; 2.60, Elli Rannanperä 8,4; 2.42, Emma Niemi 11,8; 2.55, Emma Toivonen 17,0; 2.16 , Sanni Krapi 8,8; 2.28, Jannika Saarikko 8,9; 3.15 Emilia Tapio 9,4; 1.73, Minka Vuori 10,5; 1.38, Anni Valtanen 8,5; 3,28. Pojat 2001 syntyneet: Mikael Jokinen 10,1; 6.06, Ville Välitalo 11,4; 5.58, Akseli Väihkönen 11,7; 8.78, Antti Jalonen 11,5; 4.91, Aleksi Nissilä 9.4; 9.76, Akusti Hakala 12,0; 13.49, Elmeri Aulasuo 9,7; 10.16, Matias Niemi 12,3; 9.33, Osmo Kieksi 11,2; 3.61, Niko Oikia 9,1; 9.65, Roope Kulmala 10,0; 13,17, Ilari Uusitalo 8,7; 11.77, Niklas Vuori 10,5; 9.43, Elias Haltia 10,0; 8.59, Ville Vuorinen 10,2; 13.09, Einari Toivonen 9,7; 9.19, Juho Heikkinen 9,7; 13.68. Pojat 2004 syntyneet: Jani Mäkilä 10,0; 3.10, Jalmari Mäkelä 7,6; 1.94, Elias Väihkönen 14,8; 6.63, Nico Nurmikko 8,1; 4.96, Niklas Vieno 38,0; 2.32, Eetu Mäkilä 7,2; 3.63, Markus Haveri 7,6; 2.30, Jyry Laurila 15,6; 2.52, Miro Rasilainen 12,6; 2.10, Roope Kuusinen -; 5.43, Elmeri Iivonen 7,2; 3.79, Eelis Muurinen 8,8; 4.24, Osku Tanski 16,5; 1.16, Leevi Laaksonen 8,4; -, Jesse Valtanen 5,9; -. Puun voi harmaannuttaa rautasulfaattiliuoksella – 2 kg/10 l vettä – mutta harmaantuu se itsestäänkin, luonnollisemmin ja halvemmalla. Vielä ei oltu tyystin päästy yli niistä tapahtumista, mitkä johtivat lopulta yhteenottoon, jonka tulos vielä näkyi Virtasen silmäkulmassa. Painepesuri pilaa puupinnan. Uusittava lauta olisikin paras maalata vaalealla öljymaalilla. Eikö se riitä. Alle 30-vuotias laudoitus on käsitelty jollain tummanpuhuvalla aineella, jota on käytetty myös saunamökissä. Toinen kysyjä taas tuskailee lateksilla maalattujen kahitiiliseinien rapisemista. Simo Pajunen Jäppinen ja Kauhanojan sorsastajat 6/17 Jakso. Tässäkin tapauksessa saattaisi olla oikeampaa syyttää luonnonvoimien sijaan tuota tummanpuhuvaa käsittelyä. Tytöt 2001 syntyneet: Sonja Pinnanen 12,4; 7.58, Maisa Sillanpää 11,4; 4.96, Tii Aavila 9,4; 6.19, Ida Laaksonen 11,1; -, Emilia Laine 10,7; 5.20, Viola Ylitalo 10,2; 4.02, Jasmine Peltonen 13,4; 4.39, Lydia Alkki 10,6; 5.28, Aada Matarmaa 11,3; 5.42. Pojat 2003 syntyneet: Lauri Levomäki 11,3; 9.88, Matias Tiainen 8,8; 4.33, Justus Virta 7,8; 3.67, Joona Laaksonen 7,3; 3.25, Rasmus Lehtonen 9,3; 3.27, Jami Mäkilä 9,2; 2.97, Veeti Kaarto 7,3; 8.83, Aleksi Vuorinen 6,2; 3.44, Lauri Väisänen 6,8; 6.16, Joel Pörsti 10,6; 4.72, Eemeli Tuominen 8,3: 4.35, Jesse Vuola 6,6; 7.61, Eero Hollo 6,8; 4.42, Lauri Kivinen 7,7; 6.26, Niilo Uuppo 13,8: -. Inger Tavilan luona oli ollut kyläilemässä kaksi opiskelutoveria, kesälomaa viettäviä reipasotteisia poikamiestyttöjä Helsingistä, joille Haxen myös oli opiskeluvuosilta tuttu. Näistä kemuista oli yhtä ja toista muutakin pahaa sanottavaa, ja myös Irma Lönn oli ollut vähällä pakata kamppeensa lopullisesti, kun mies oli kömpinyt kotiinsa vasta seuraavana iltapäivänä perin juhlineessa kunnossa. Saunassa en välittäisi pinnan halkeilusta, vaan maalaisin sen keittomaalilla punaiseksi. Pojat 2000 syntyneet: Jyri Leppikoski 8,9; 12.05, Jeke Aavila 9,1; 22.47, Ville Tattinen 9,1; 20.37, Konsta Hakala 9,1; 17.40, Matias Suksi 10,4; 10.24, Eevert Koskinen 9,1; 14.09, Leo Pörsti 10,1; 11.72, Kasper Pietiäinen 9,7; 22.85. Siniharmaa sopii mineriitin kanssa. ”Suojaaminen” siis jouduttaa puun rappeutumista. Inger oli opettaja, Mannisten koulun pitkäaikainen sijainen. ”Erittäin rajut sääolosuhteet vaativat kestävän suojan. JUHA KURRI. Juorut kertoivat, niistä Irmakin sai osansa kuulla, että Virtanen olisi rapukesteissä lähemminkin juhlinut toisen helsinkiläisen opettajattaren kanssa, kun toinen näistä oli ainakin tilapäisesti ihastunut aseman kirjuri Halmeeseen. Haxenin juhlissa mukana olleet olivat kaikki Tavilan kartanon nuorta emäntää lukuun ottamatta naimattomia, joskin Pirtu-Virtanen asusteli jonkinlaisessa omantunnon liitossa Irmansa kanssa. Lasta vain ei kuulunut. Juhlien isännän, lääketieteen kandidaatti Haxenin seurana juoruttiin rouva Inger Tavilan kovin hyvin viihtyneen. Irma Lönn oli ollut tuolloin pari päivää matkoilla, joten Virtasella oli aikaa. Tytöt 2000 syntyneet: Iida Koikkalainen 9,8; , Linda Levomäki 10,2; 5.41, Jenna Uuppo 9,5; 6.96, Liisa Rautakumpu 20,9; 5.85, Ella Pasto 10,4; 8.73, Inka Tuominen 8,1; 9.33, Lumi Vainio 9,8; 8.78. Virtanen oli kutsuttu mukaan tuttavansa Halmeen ehdotuksesta. Kun kahvi jo odotteli liedellä selviämistä Irma nosti mustan gramofonilaukun pöydälle, avasi kannen ja veivasi soittimen täyteen vetoon. Krapulainen mies oli sen verran hidas liikkeissään, että hurjistunut naisystävä pääsi kumauttaman oikean suoransa miehen vasempaan silmäkulmaan niin, että äijä kyykähti istualleen sohvalle, joka onneksi sattui olemaan takana. Haxenin reippaissa juhlissa oli ollut mukana myös aseman II kirjuri Halme, jonka Haxen tunsi ennestään ja lisäksi agronomin rouva Inger Tavila Kauhanojalta, Haxenin tuttava opiskeluajoilta. Näin tehtiin ennen yleensä asuinrakennuksissa. IKKUNAT JA ovet voi suojata ravistumiselta vaalealla öljymaalilla. Kun tieto Haxenin kuolemasta, surmasta, oli levinnyt, alkoi enemmän tai vähemmän vihjailevia juttuja tapahtumista Haxenin rapujuhlissa kantautua nimismiehen ja tietysti myös Jäppisen korviin
Sundissa, Ahvenanmaalla. alk. 239,Tervis *** + su?to (8.7.)........ M65 5 km: 1) Kalevi Vähäkylä HaHa (1+2+2+1) 31,20. ja 19.-25.8., th hoidot 6 pv, 393 €. 10 Lauantaina 30 kesäkuuta VASTAUKSET 1. Liityntäkuljetus lisämaksusta. laivamatkat, kuljetukset kohteessa, sisäänpääsymaksut delfinaario, eläinpuisto ja safaripuisto, Gröna Lund, Tukholman kiertoajelu PÄRNU Viiking *** su?to (8.7.)........ ........................................................ Lakan valkoiset kukat koristavat karuja suomaisemia. Hänet asetetaan viileään makuulle ja juotetaan vähitellen nestettä. 112,Hinta/hlö alk. 6. N 6 km: 1) Riikka Aakula HaHa (2+2+2+1) 34.18. alk. alk. SANTTU AHLMAN KUVI 3507/00/MjMv SMAL 197795 TURKU: 020 120 4870 (9?18, 10?14) FORSSA: 020 120 4701 (10?19, 10?14) Puhelinmyynti 020 120 4000 joka päivä (8?20, 9?17, 10?15) Mennään matkalle Kesän 2007 lähdöt TALLINNA Ostosristeily M/S Rosellalla Lähdöt Loimaalta joka to 5.7.?23.8. 279,Tervise Pradiis **** to?su (12.7)....... M11 pk 2 km: 1) Eetu Leppämäki LoJa (1+0) 11.13. alk. 7. laivamatkat Tallink Starilla, majoitus 2h, aterioita ja kylpylähoitoja. 2. BUSSI MUKANA TALLINNASSA! ................................................................alk. M15 4 km: 1) Tuomas Suvitie OU (0+4) 19.16, 2) Sauli Hannonen HaHa (1+2) 21.30. alk. Mehevä hillanmarja sisältää runsaasti C-vitamiinia. alk. M19 6 km: 1) Lasse Skogström LoJa (3+3+2+1) 34.14. 9. Kuningatar, kuhnurit ja työläiset. Santtu Ahlman KESÄN KUKAT TULOSPÖRSSI AMPUMAJUOKSU Loimaan Jankko järjesti ampumajuoksun aluecupkilpailut Loimaalla Heikinpirtin maastossa 16.6. 299,to?su(12.7.)........... 309,HAAPSALU Fra Mare*** + su?to (8.7.) ............ hintaan kaikilla lähdöillä! PIKAVAUHTIA KYLPYLÄLOMALLE Uudella Tallink Star pika-aluksella Toimitusmaksu 10?/varaus. Finnderby. PÄRNU KYLPYLÄT, Estonia Puistotalo 22.-28.7. laivamatkat, kuljetukset kohteessa, sisäänpääsymaksut delfinaario, eläinpuisto ja safaripuisto, matkanjohtajan palvelut KOLMÅRDEN ja päivä Tukholmassa Tku-Sto-Tku Lähdöt Turusta joka to7.6.?2.8. ........................................................ N40 6 km: 1) Satu Salokannel HaHa (0+1+1) 35.18. alk. Mount Everest. N15 4 km: 1) Ella-Riikka Eskola OU (1+2) 22.32. M 7 km: 1) Seppo Kauppinen OU (3+4+3+5) 38.19. PÄIVÄRISTEILY TALLINNA, 7.8., maissa 6 h, oma bussi mukana, 48 €. Turku C4-hytissä sis. N11 ik 2 km: 1) Lotta Kulmala LoJa (4+4) 18.40. KOIVISTO CHARTOURS (Matkaliikenne Koivisto Oy) puh. 3. N17 5 km: 1) Linda Hannonen HaHa (4+3+2 37.00, 2) Tiina Heikkilä LoJa (2+3+2) 37.48, 3) Henriikka Ratamo HaHa (1+4+3) 39.37, 4) Essi Knaapi HaHa (1+4+2) 40.06. Lakka kasvaa runsaimmillaan erilaisilla suoalueilla, kuten nevoilla ja rämeillä, joista marjoja kerätään vuosi toisensa jälkeen. Ensimmäinen oopiumsota. PÄRNU, hotellimatka 16.-18.7., 177 €. 279,to?s u (12.7.). Turku C4-hytissä sis. 329,su?to (12.7.)...... KOLMÅRDEN Risteilymatka Turusta Lähdöt Turusta joka ma ja pe 8.6.?10.8. M13 3 km: 1) Mikael Leppämäki LoJa (1+2) 16.10. Reittiä: Alastaro?Vesikoski?Loimaa ?Ypäjä?Jokioinen?Hki su?su joka sunnuntai, su?to 24.6.?29.7., to?su 28.6.?2.8. 03 546 3021. alk. 8. M40 6 km: 1) Jarmo Heikkinen OU (0+0+0+2) 29.16. Huvikummussa. Matkatavarakuljetus sis. 289,Laine*** su?to (15.7.) .......... Paris Hilton. HILLA, MUURAIN, LAKKA Hillasta käytetään useita eri nimiä, mutta jokainen tunnistaa tämän arvostetun suokasvin oranssinkeltaiset ja herkulliset marjat. 218,Hinta/hlö alk. Marjasato on herkkä sääolosuhteille, sillä kukintaajalle osuvat kylmät hallayöt saattavat aiheuttaa täydellisen kadon. 5. alk. alk. 34,Hinta/hlö C4-hyttipaikalla sis. 319,to?su (12.7.).......... 4. 319,Hinnat/hlö alk. Niitä löytää usein myös muista kosteista painanteista. .... Gordon Brown. Hki sis. M35 7 km: 1) Jouko Markkanen HaHa (3+3+1+2) 43.32. kuljetukset. N11 pk 2 km: 1) Jasmin Kauppinen OU (4+2) 14.23. M60 5 km: 1) Touko Tuominen HaHa (1+4+1+3) 33.08. alk. Mansikan 10. M55 5 km: 1) Reijo Stenius OU (0+1+0+3) 26,05, 2) Jouko Kylä-Utsuri OU (1+2+3+2) 30.27
klo 13.00, Vakkatie, Hirvikosken kirjaston pys. Päätökset ovat nähtävänä valitusaikana Alastaron kunnantoimistossa (suljettuna 2.7. Hirvikosken kentällä on poikien 9-15 piirinmestaruusottelut. klo 1617.30 Liikuntahalli. 7622 832, 040-531 9265. Sitovat ilmoittautumiset Liisalle 4.7. Lenkki n. Ilm. Ti 17.7. Sauna, varasto, terassi, oma piha, talkkari hoitaa pihatyöt. P. ja vanhemmat Hirvikoskella. lähtee Loimaalta Vuorisen tallilta klo 12.50., Mellilän Siwan pysäkki klo 13.20. 050-550 8595. Vapaa. retki Samppalinnan Kesäteatteriin. Eläkeliiton mellilän seudun yhdistys ry:n lähtö kesäretkelle Orilammelle ti 10.7. viikolla 27 ja 28. oma retki Kalikkaan. klo 7 urheilukeskuksesta. P. Vampulassa 4h+k+s+khh, rak. 200e. – 15.7.2007) ja Lounais-Suomen ympäristökeskuksessa, Itsenäisyydenaukio 2, 20800 TURKU. Loimaan Latu. P. mennessä. 762 7026, 040 701 3216. Ma 9.7. klo 18 urheilukentällä. Koulumuseo (Pääkirjasto) avoinna pe 6.7. H. P. 19.7. Lähtö klo 9.30 Vuorisen talli, Kaunismäenkatu, Turuntie, OP:n pys, Kalevalankatu, Vakkatie, Kalikka. Puh. klo 16.30-18 Yhteiskoulu. Lajeina 40/60/100m, tytöt korkeus, pojat keihäs. 87 tkm, 2-renkaat, lohkolämmitin, vetok. 0500-741 274. Koivuklappeja. saunoa, uida, tarj. Ailalle, Irjalle tai Ilkalle 10.7. Ma 9.7. Ylivuotista koivuklapia perille tuotuna. Loimaan Voima. Kierrätystä Keskisen pihalla, Kuninkaistentie 10, su 1.7 klo 10-14. Heinää pystyyn 4 ha, apila/timotei, Joenperässä. Lauantaina 30 kesäkuuta 11 OSWALD SUORAT KAUPAT Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15 Nuorisotalon alakerrassa. Loimaan Seudun Sotaveteraanit ry:n naisjaoston johtokunta kokoontuu ti 3.7. P. Mennään omilla autoilla. kaupungissa, 11 v. retki Orilammille. P. To 12.7. 6.7. Lisäksi päätökset löytyvät nettiosoitteesta www.ymparisto. Tied. Tupakoimaton pariskunta etsii kaksiota tai kolmiota vuokralle Loimaalta tai Hirvikoskelta. ei ole harj. Liikunta-saunailta ti 3.7. Nurmikon reunakiviä, pihalaattoja, pengerryskiviä, uusia holvikaariväliovia (pariovia), irtonainen trukin masto 1200 kg/2.5 m, lämpölasielementtiä. 5-9 -vuotiaiden yleisurheilukoulu urheilukeskuksessa ma 2.7. 050432 3134. Minnalle 3.7. 050 436 0711. yu-harjoituskilpailut ma 2.7. romut + maatalousromut. Lähtö klo 18.30 Sportian Koulukadun puolelta. 75-76. 050 3639195, 02 7632401. 762 1182. Lisätietoja p. Sateella kerhohuoneessa pelejä. Varkauden Suurleirille lähtö ma 2.7. Tiedustele Raijalta p. P. ja ti 17.7. Loimaan Seudun Mielenterveysyhdistys Savikki ry. P. Ilmoittaudu Voitto Aaltoselle 5.7. Kulmatontti, 900 m², rak. lähtö Nordean pysäkiltä klo 11.30, Hirvikoskelta 11.35, Loimikodilta 11.50, ajetaan Urheilukentäntien kautta Virttaalle ja Oripään kautta Rauhaniemeen, jossa mahd. 02-766 1416. Rakentajaveteraanit, tapaaminen Forssan kaupungin kesäsiirtolaan Ruostejärvelle ma 13.8. Olkiluodon matkalla ilmoittautuneet varmistakaa tulonne. 1700 €. 25 km. 044-939 5903. klo 17. 141 tkm. Loimaan Seudun Sotaveteraanit ja jaostojen jäsenet. Ke 4.7. Valitusoikeus lupapäätöksestä on luvan hakijalla ja niillä, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea sekä kunnanhallituksella ja viranomaisilla, joiden tehtävänä on valvoa asiassa yleistä etua. Lupa on myönnetty. 152 m². 044560 1692. Mahdollisuus uida ja saunoa, joten varusteet sen mukaan. klo 16-17.30 Liikuntahalli. 040 855 5588. Tied. Yhdessä kerroksessa, 3 h, keittiö, sauna, pesuhuone, takkahuone, askarteluhuone ja autotalli. Ma 2.7. Kokoontuu maanantaisin klo 11-15 Loimaan Nuorisotalolla (Pikatie 2) Loimaa. Hinta 800 €. klo 17. Hirvikosken urheilukentällä. Lähtö Vuorisen talli klo 12.50, Kaunismäenkatu, Turuntie, OP:n pys. mennessä p. 0400-120 649 tai 768 5149. Vuokrattavana kerrostaloyksiö, 32 m2 Loimaan keskustassa, alin kerros. P. Veteraaneja puolisoineen tai ystävän kanssa. Kokoonnutaan Kauhanojalle klo 14.00. menn. Loimaan os. Ke 4.7. 040 535 2887 tai 7627 687. Halpaa II-laadun vaneria 12 mm levykoko 1220x2440 7,54 €/m² alv 0%. LP Juniorit pelaa: B-poikien SM-sarjaa Loimaa Hyvinkää ti 3.7. 0400 748 219 iltaisin. Valitusaika on 45 päivää päätöksenantopäivästä. 28.-29.8. 14.7. 0400905 479. Tallinnan matkalle pari peruutuspaikkaa. Ilm. Näkövammaisten järjestämälle retkelle Littoistenjärven Rauhaniemeen la 14.7. 040 7192 188 / Seija. Turussa 26.6.2007 Lounais-Suomen ympäristökeskus Opel Corsa 1.4 kats. KUULUTUS Lounais-Suomen ympäristökeskus on 26.6.2007 antanut seuraavat päätökset: Lounais-Suomen ympäristökeskus on 26.6.2007 antanut päätöksen (61 YLO) Kanakumppanit Oy:n ympäristölupahakemuksesta, joka koskee 40 000 munivan kanan kanalan ja biokaasulaitoksen perustamista Alastaron kunnan Kosken kylässä kiinteistöllä Hulmi RN:o 2:62. P. Eerolle, p. mennessä p. AU jalkapallo p94 peli punkalaitumella ma 2.7 klo 18. Metsämaan Martat tekevät kesäretken Tammisaareen ja Lohjalle ti 10.7. klo 18.00. Loimaalta tai lähis. v. alk. Mellilän Siwan pys., matka jatkuu Loimaalle. "Kivikirkkoja ja kartanoita" paikka viim. 044 321 6907. Loimaan kaupungin Martat. Lounais-Suomen ympäristökeskus on 26.6.2007 antanut päätöksen (62 YLO) Jussi Yleniuksen ympäristölupahakemuksesta, joka koskee 1 200 lihasian sikalan toiminnan jatkamista Alastaron kunnan Lauroisten kylässä kiinteistöllä Seppä RN:o 1:29. 7627 660. Fiat Uno -95, kats. Lähtö kentältä klo 17:15. Ilm. P. 050 517 0614 tai 0400 490 167. Jankon yleisurheilijat: Ke 4.7. Miel. 93, remontoitu, iso tontti. Linja-auto Samppalinnan teatteriin to 12.7. klo 7.30 Satakunnantie, klo 7.40 OP:n pys. Vastike vain 83,90 €. Romuautot ym. Lupa on myönnetty. Ke 11.7. Jankon ja Voiman yleisurheilijat: Yhteiset harjoituskilpailut Hirvikosken kentällä ma 2.6. Kaipaa pientä paikkausta, tekniikka ok, 2 renkaat, aj. Savuton pariskunta haluaa vuokrata kt/rt-kaksion tmv. yhdistys. H. 040 591 7089. Uikkarit mukaan. -91. Keskiviikkoisin klo 19.00 kaikenikäiset kaupungissa. klo 12.00 Töpinässä. Kansalliset Seniorit: Ypäjän Musiikkiteatteri la 11.8. klo 17. 040-810 6387. Ailalle 763 1865, Ilkalle 762 4252, Irjalle 762 2965 tai Katrille 764 1496. Lähtö klo 7.00 Siwa Mellilä, klo 7.10 Lamminkatu, Vesikoski n. 0407194160. Kuntopyöräily tiistaisin. 212 ry. Leisku yleisurheilu. Kojonkulman äiti-lapsipiiri. Syysristeily 17.9. Ajoleikkuri nelipyöräohjaus, asiallinen. alk. 2/07, aj. Halutaan vuokrata Loimaalta 3 h + k tai iso kaksio. Ke 4.7. p. LP Juniorit. klo 18. parveke. Ti 10.7. Heinäkuussa vain tiistaisin. Mellilän Huovit. Kuivaa 6" kuusilautaa. P. Tarjoukset p. Eläkeliiton Loimaan kaup. Ohjatut harjoitukset maanantaisin klo 19.00; 7-11 v. Saunailta Koivulassa, Kemppilänkatu 9. Jankon lasten yleisurheilukoulu 5-7vuotiaille tytöille ja pojille alkaa ti 3.7. . Avoinna arkipäivisin klo 10-14. klo 13.10, Mellilän Siwa klo 13.30. syyskuun alusta. Pienin erä 3 m3. P. ja ilm. 045 639 6012. klo 18. klo 16.30-18 Yhteiskoulu. Punaisen Ristin Päiväpirtti Turuntie 13, puh. /los/ymparistoluvat. 0400-919 541. klo 11. Annetaan purettavaksi Alastarolla vanha puurakenteinen kanalarakennus 7x15 m, tiilikatto. klo 17-19. Eloisat, varaa retkelle 9.8. menn. klo 7. Lokoko C-tytöt. Ilm. Harj. Yht. 040 811 5243. Retki Pohjan tilalle klo 9.00 Päiväpirtin edestä. Näkövammaisten järjestämälle retkelle Littoistenjärvelle Nyt uuteen kotiin! Kaunis, rauhallinen rivitalokolmio lähellä keskustaa. päivänäytös, vielä paikkoja vapaana. mölkkyä Lamminkatu 18 takana klo 15.00. Omakotitalo Hirvikoskella, Mattilantie 7. Näkövammaisten jokilaiva-retki Kauhanoja-Ypäjä-Kauhanoja järjestetään ti 17.7. klo 21 Amorellalla alehintaan. Loimaa-Seura, tsto Hirvikoskentie 222 avoinna ma 2.7. P. klo 11-13. Sateella Kojontuvalla! varaukset p. menn. Savusaunakin lämpimänä
Juhannuskisoissa 22.6. Tulos 0–2 (1–2, 3–5). Alastaron kokoomuksen puheenjohtaja Petri Aaltonen ei näe tarpeellisena pohtia yhdistymistä tässä vaiheessa. Kolmostilanteet koko ottelussa Loimaalle 29–7! Sisäpelin piristymiseen ja vapautumiseen edeltäviin peleihin verrattuna auttoi lyöntijärjestyksen sorvaaminen uuteen uskoon. Samuli oli kakkoserässä viides ajalla 1.56,84. Ammujaiset Loimaalla Koko perheelle tarkoitettu karjanäyttely Ammujaiset järjestetään Loimaalla. Loimaalle puhdas 2–0 (10–1, 8–3) -voitto. T9 40 m: 2) Pihla Tuominen 6,99 (oma ennätys). T7 pallo: 6) Inka Tuominen 9,00. Näin onnistumisia tuli koko joukkueelle, tehokkaimpina J-M Reini 3 lyötyä + 3 tuotua juoksua, Tomi Pietilä 5+1 ja Janne Lähteenmäki 1+1+3. – Nousemme kolmen suurimman paikallisyhdistyksen joukkoon piirissä. P11 kuula: 4) Ville Salminen 7,63. Ensi vuoden alusta ne ovat virallisesti samaa yhdistystäkin. B-poikien pistetili karttuu Pesäpallo Jarmo Harjunmaa LP Junioreiden B-poikien SMalkusarja on edennyt loimaalaisittain seitsemän ottelun verran. Ottelun kulkua pyrki sekoittamaan syöttötuomari, joka ei saanut kummankaan joukkueen sympatioita ottelun aikana puolelleen peräti oudoilla tuomioillaan. T11 60 m: 4) Sanna Lehtonen 9,56. P7 40 m: 5) Saku Lehtonen 9,03. Vähintään kolme vuotta tätä on harkittu. T11 kuula: 11) Sanna Lehtonen 4,74. P7 pallo: 6) Saku Lehtonen 15,19. Ennakolta tasaiseksi kaavailtu ottelu Kouvolassa tulikin olemaan sitä. Sitten meitä kuunnellaankin jo eri tavalla, kokoomuslaiset miettivät. Eläinluokkien lisäksi kilpaillaan Junior Handlerja Showmanship-luokissa. Loimaan sisäpeli oli vahvaa. Kaksi lohkon parasta jatkaa suoraan komosen ja nelosen karsiessa Pohjanmaan lohkon joukkueiden kanssa. Kilpailuissa on useita eri luokkia, joihin hiehot ja lehmät on jaettu muun muassa iän ja rodun mukaan. – Byrokratia vähenee, kaavakkeiden täyttöön menevä energiakin pystytään käyttämään toimintaan, Mellilän yhdistyksen puheenjohtaja Risto Kärki toteaa ja sanoo, että tavoitteina ovat tehokkuus ja näkyvyys. Vähintään kolme vuotta tätä on harkittu. Hyvin loimaalaiset kuitenkin kokosivat rivinsä torikokousten jälkeen. T11 3-ottelu: 5) Sanna Lehtonen 699 p. klo 10–16. Toisen jakson kääntyminen Loimaalle tapahtui kolmannessa sisävuorossa Aaro Mäkiön lyötyä pallon kolmosluukusta, tuloksena kaksi juoksua. – Hallituksen jäsenmäärä on jatkossa puheenjohtaja sekä 5–12 jäsentä. sarjajohtaja Hyvinkään saapuessa vieraaksi. Loimaa on lohkossaan kolmantena ennen kolmea viimeistä alkusarjan ottelua, joten mahdollisuudet jatkosarjaan, ainakin välisarjan kautta, ovat olemassa. Ammujaiset Loimaan maatalousoppilaitoksella perjantaina 6.7. Kolmen joukossa Yhdistymisellä tavoitellaan lisääntyvää painoarvoa puolueessa ja piirissä, sillä yhdistymisen myötä jäsenmäärä nousee kahteensataan. P11 kuula: 1) Janne Leino 9,16. Loimaan Leiskun Samuli Heikkinen juoksi kauden parhainta vauhtiaan 800 metrillä Keuruun kv. TULOSPÖRSSI KATI KUUSINEN. Kanttiinista vastaavat Farma-maaseutukeskuksen maitotilaneuvonnan tytöt. Ennätykselliset 130 eläintä ja 50 junior-kilpailijaa ottavat mittaa toisistaan tuomari Francoise Beaudryn arvioivan silmän alla. T9 kuula: 4) Pihla Tuominen 4,88. – Vaikka yhdistykset menevätkin yhteen, paikallinen toiminta hoidetaan – jopa entistä tehokkaammin, Mellilän kokoomusyhdistyksen puheenjohtaja Risto Kärki ja Loimaan kokoomuksen puheenjohtaja Jukka Nuoranne vakuuttavat. Seuraava ottelu on Loimaalla tiistaina 3.7. P15 800 m: 3) Mika Lehtonen 2.26,55 (oma ennätys). Mellilälle on kiintiöpaikat: varapuheenjohtajan paikka ja kaksi jäsenen paikkaa hallitukseen, Tellervo Mutala Loimaan kokoomuksen hallituksesta selvittää. Juhannuksen alla pelejä oli kolme. Vain kahden päivän kuluttua edellisestä kohtaamisesta saapui Helsingin Puna-Mustat Loimaalle. T9 3-ottelu: 1) Pihla Tuominen 613 p. Isompi joukko on aina vahvempi, Kärki sanoo. Ulkopeli oli tiivistä ja etenijöitä siirreltiin kolmoselle tehokkaasti, joskin kotiutuksissa oli varsinkin ensimmäisellä jaksolla toivomisen varaa. T9 pituus: 1) Pihla Tuominen 3,68. Loimaan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Jukka Nuoranne ja Kärki kiistävät, että yhdistyminen olisi kannanotto mahdolliseen kuntien yhdistymiseen, josta on parhaillaan meneillään selvitys. Molemmista yhdistyksistä vakuutetaan, että paikallinen toiminta hoidetaan entiseen tapaan. Sulautuminen vaati yhdistyksen sääntöjen muutoksen. 12 Lauantaina 30 kesäkuuta SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella 21 21 21 21 (12) 4 Sunnuntaina 21 (13) 3 Maanantaina 22 (14) 1 Tiistaina 24 (14) 4 Keskiviikkona 21 (15) 5 Lisää tehokkuutta ja painoarvoa Loimaan ja Mellilän kokoomusyhdistykset yhteen Loimaa Kati Kuusinen Loimaan ja Mellilän kokoomusyhdistykset ovat järjestäneet yhteistä toimintaa jo usean vuoden ajan. YLEISURHEILU Leiskulaisten tulokset Punkalaitumen Juhannuskisoissa 21.6. – En keksinyt miksi olisi pitänyt odottaa. Helsinki oli kotonaan Meilahden uusitulla kentällä vahvempi Loimaan avausjakson voitosta huolimatta, tulos 2–1 (3–9, 7–3, 1–0). Leiskun urheilijoiden tulokset Someron kansallisissa Juhannuskisoissa 22.6. P15 100 m: 5) Mika Lehtonen 14,35. T7 40 m: 2) Inka Tuominen 8,00