Palonkulman vpk ei ollutkaan varautumisessaan ihan retuperällä, sillä sen esitys lietsoi yleisön aplodeeraamaan huimasti. Loimaan laulukilpailun finaaliin selvinneet 15 kultakurkkua antavat parastaan esiintymällä kaiken torikansan edessä. Molempi parempi, eikä kummankaan puoleen kallistumisen pitäisi kaduttaa, sillä Ilmatieteen laitoksen mukaan jäätelökesää on vielä runsaasti jäljellä. 2009 P 1 D Nro 73 Mika Kallio ylistää Alastaron rataa Loimaa/Virttaa Maija Paloposki Alastaron moottoriradan Road Racing-kilpailuissa viikonloppuna vieraillut MotoGP -kuski Mika Kallio on aikoinaan ajanut Alastarolla paljonkin. – Kesäasukkaana on kiva nähdä keitä muita täällä asuu, Marja Lumio sanoi ja viereltä Anja Sjöblom tunnusti, että hän ystävänsä torille ”häristi”. Yleisö ihan liekeissä Loimaa/Mellilä Kati Uusitalo – Esitykset olivat hyviä, muita täällä ei kuunnellakaan, Mellilä-päivän Kuorosodan tuomaristo kommentoi kylienvälisen kisan laulantaa. Säätila Ottaisiko tänään minttujäätelön. Päivä pullisteli sekä ohjelmaa että väkeä. Näyttely järjestetään Urpolan Kartanon vanhassa viljamakasiinissa, ja sen aiheena on minä ja maisema. Sivu 3. Marjojen koko uhkaa helteiden takia jäädä pieneksi. Vai sittenkin lakritsia. Sivu 10 Rauhallisen oloinen Mika Kallio saapui Alastaron radalle suoraan lentokentältä. MAIJA PALOPOSKI Kylän suurimmat kypärät ja letkeimmät letkut ehkä edesauttoivat Palonkulman kylän Mellilä-päivän Kuorosodan voittoon. Sivu 5 HANNA?KAISA SULONEN Kesänäyttely makasiinissa Kun 17 taiteilijakollegaa kokoontuu yhteen, lopputuloksena syntyy taidenäyttely. Sodan voiton vienyt Palonkulma toi laulunlahjan lisäksi lavalle sammutusruiskun – ilmeisesti sen vuoksi, että jos fanitus kävisi helteessä liian kuumaksi, niin villiintyneimpiä voisi viilentää. Loimaan talousalueen paikallislehti • 95. Ehkä monelle varsinainen vetonaula oli kuitenkin se tuttu, eli ihmiset. Sivu 12 Tori soi perjantaina Perjantaina selviää, kuka on Loimaan laulukuningatar tai -kuningas. Sivu 12 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. – Nyt, kun asfalttitöitä on tehty, niin Alastaron rata on vielä parempi. Teija Lankista onnitteli kanssakuorolainen Sari Rissanen. Kallion mielestä Alastaron rata ja sen kunto on Suomen mittakaavassa ykkösluokkaa. alv . Kaikki on täällä kohdallaan. – Kotikaupunkini Valkeakoski on suhteellisen lähellä, joten paljon on tullut käytyä täällä, viimeksi kaksi viikkoa sitten. vuosikerta TIISTAI 30.6. Sivu 6 KATI UUSITALO Kohta niitä saa! Tänä vuonna mansikan pääsato kypsynee heinäkuun puolivälin tienoilla. Kuorosodan ja muiden kisojen lisäksi torilla saattoi nähdä vaikka Matin ja Maijan. Niin ja lauloi kuoro ainakin lupiineja pullollaan olleet sangot lavan edestä kumoon. Joitakuita saattaa laulattaa sekin ilouutinen, että Melliläjärven kioski avaa luukkunsa tällä viikolla. Torikansa kiittelikin antia, jota tuore kyläyhdistys ja muut paikalliset toimijat olivat saaneet järjestettyä historialliseen päivään: Melliläähän juhlittiin ensimmäistä kertaa kaupunginosana. Mansikkamaalle ensi viikolla Mansikan ystävien pitää malttaa mielensä vielä hetken, sillä sato kypsyy myöhässä. Olli Pitkäsellä oli mukanaan myös megafoni, joka käy varmastikin myös villin yleisön ohjailemiseen kuin muuhunkin joukkojenhallintaan. Hän ajaisi mielellään GP-kisojakin Suomessa, mutta tässä vaiheessa se ei vielä onnistu. Loimaan ympäristön mansikkamailla satoa voidaan alkaa poimia noin viikon päästä. Ajopäiviä on kertynyt, Kallio kertoo
Minä rakastan heitä omasta tahdostani, vihani on väistynyt heistä pois. www.loimaanlehti.. Kiitos Alastaron hoitoosaston henkilökunnalle Jaakon hoidosta. Vampulaviikon alkumetreillä pidettävissä iltamissa ohjelmassa on musiikkia, sketsejä ja tanssia. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 3.59. Maisemaan kuuluu myös muutoksellisuus: maisema vaihtelee ja muuttuu alinomaa. Kai Aulio Ympäristötoimittaja, Valonia EKOVINKKI. Ei pieni sydän ymmärtää voi miksi Pappan täytyi mennä pois. ymparisto.fi). Mukulaleinikin nimi tuli juurista Varhain keväällä kukkiva mukulaleinikki (Ranunculus ficaria) viihtyy parhaiten purojen laiteilla, ojissa ja lehdoissa. Lämmin kiitos osanotosta. Maisemat muuttuvat sekä vuodenkierron mukaan että peruuttamattomasti, mikä voi olla peräisin luonnonmullistuksista tai maankäyttöä muuttavista ponnistuksista. Ja ruokaa todella tulee, sillä SYKE-selvityksen mukaan 75 prosenttia mattopyykin likavesissä olevasta fosforista on liukoista eli sellaisenaan mitä parasta haittalevien ja muun kasvillisuuden ruokaa. Aineisto taltioi maamme viljelyja perinnemaisemia ja niiden muutoksia Suomen EU-jäsenyyden alkuajoista lähtien. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. Tapahtuman järjestää Kukonharjan kyläyhdistys yhteistyössä kansalaisja musiikkiopistojen sekä Huittisten teatterikerhon kanssa. Nimensä laji on saanut mukulamaisista juuristaan, joihin se varastoi ravintovaroja. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Toimittaja Marika Timonen (02) 762 6022 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 762 6033 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 762 6031 Toimittaja Anu Salo (02) 762 6038 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 762 6035 Toimittaja Sari Keskitalo (02) 762 6027 Toimittaja Kari Nummila (02) 762 6032 Rakkaamme Jaakko Jorma LEHTILÄ * 22.08.1941 Loimaa † 06.06.2009 Alastaro Rakasta puolisoa, isää ja pappaa ikävöiden Eila Hannu Riku, Minna ja Teemu Sukulaiset ja ystävät Kun poissa on rakas läheinen on vain aika surun hiljaisen. Sään salliessa on tarkoitus olla ulkotiloissa, mutta mahdollisuus on olla myös sisällä. Mattopyykin aiheuttamia vesistökuormituksia on tutkittu tarkoin Pirkanmaan ympäristökeskuksessa (www. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. Iltamat Kukonharjan kylätalolla la 4.7. Minä parannan heidät heidän uskottomuudestaan. – 31.8. Hoos. Taiteen tohtorin tutkinnon hän teki valokuvauksesta Taideteolliseen korkeakouluun vuonna 2007, aiheenaan Visuaalinen maisemaseuranta. Siksi suomalaiseen kesäperinteeseen kuuluva mattopyykki tulisi siirtää rannassa kelluvista pesutynnyreistä ja -laitureilta maalle rakennetuille pesupaikoille. Vaikka pesuaineiden fosforikuorma olisi vähäinen, kuormituksen vaikutus voi olla merkittävä. Pesuaineiden kehityksestä – etenkin fosfaattien määrän vähentämisestä – huolimatta mattojen pesu aiheuttaa yllättävän suuren vesistökuormituksen. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. Menetelmä perustuu systemaattiseen uudelleenvalokuvaukseen, jossa sama maisema kuvataan määrävälein – samasta pisteestä ja identtisin rajauksin. klo 19. Painopaikka: Priimus Paino Oy/Allatum Oy. Aaro, Aaron 2 Tiistaina 30. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 97 6 kk 57 4 kk 43 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 92 6 kk 47 4 kk 32 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Mattopyykille kuivalle maalle Hauki ei tykkää pesuaineista, oli valmiste kuinka sympaattinen tai ympäristöystävälliseksi mainostettu. Mukulaleinikkiä viljellään jonkin verran koristekasvina näyttävien kukkiensa vuoksi. Tilaisuus on maksullinen. 1958) on helsinkiläinen biologi ja valokuvaaja, joka työskentelee maisemanhoidon ylitarkastajana ympäristöministeriössä. Toisintokuvauksia on tarkoitus jatkaa edelleenkin. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233. Vaan ylitse kaikkien kyynelten tuhannet muistot lohduttaa. Mukulaleinikin kukat ovat kauniin keltaiset ja terälehdet kapeat. Tapio Heikkilän valokuvia Muutos maisemassa -näyttelyssä Sarassa 30.6. Räsymattojen pesu perinteisin menetelmin juuriharjalla ja mäntysuovalla kuluttaa paljon vettä. Kuvauksia on tehty vuosina 1996–2007. Jos kunnallista tai muuta maalle rakennettua matonpesupaikkaa ei ole, jokainen ympäristön tilaa vaaliva pyykkäri voi estää vesistöhaitat omilla ratkaisuillaan – siirtämällä pesupaikan pois aivan vesirajasta, jolloin likavedet imeytyvät maahan. Likaisen maton pesussa irtoaa pesuaineiden ravinteiden lisäksi paljon kiintoainesta (eteismaton hiekka), tekstiilikuituja ja yllättävän paljon bakteereita. 14: 5 SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Lehdet muistuttavat muodoltaan hieman suo-orvokin lehtiä. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Kustantaja: Priimus Media Oy. Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040 0500 324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Tarja Säteri (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Lapset voivat viettää aikaa puuhapuistossa. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Heikkilän kehittämän valokuvausmenetelmän avulla dokumentoidaan kulttuurimaisemia ja niiden muutoksia. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Huittisten teatterikerhon Ne Akat hauskuuttavat yleisöä sketseillä ja humoristisilla runoilla. Maisema muuttuu valokuvissa Suomen maatalousmuseo Sarassa on heinä-elokuussa esillä valokuvanäyttely, joka esittelee suomalaisten maaseutuja perinnemaisemien ominaispiirteitä sekä niille luonteenomaisia muutoksia. Hoos. Näyttely perustuu Tapio Heikkilän valokuvataiteen tutkimushankkeeseen ”Visuaalinen maisemaseuranta”. Musiikkiesityksistä vastaavat Huittisten soittokunta sekä kansalaisopiston ja musiikkiopiston nuoret hanuristija viulistioppilaat. 14: 3 1.7. Anna kaikki meidän syntimme anteeksi ja ota vastaan paras lahjamme: me tuomme sinulle uhriksi rukouksemme, huultemme hedelmän. Koska mattopyykin sesonki ajoittuu kesän lämpimimmille päiville, kaikki vapautuvat ravinteet tulevat kasvukauden vilkkaimpana aikaan leviä ja muuta vesikasvillisuutta ruokkimaan. Sen tapaa usein rinnatusten rentukan kanssa. NIMIPÄIVÄT: 30.6. Aurinko laskee kello 23.04. Päiviö, Päivö 1.7. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. Rannan pesulaitureilla tai rantakivillä veden kulutus ei ole tietysti mikään ongelma, vedethän valuvat heti takaisin vesistöön. Visuaalisuus kuuluu maiseman perusominaisuuksiin. Hieman lisävaivaahan siitä ehkä tulee, mutta mielihyvä kaikkia hyödyttävästä ekoteosta korvannee rasitukset. Pesuun ja huuhteluun tarvittiin vettä kaikkiaan 170 litraa jokaista pestyä neliömetriä kohti. Ne tallessa vuosien yhteisten on kultaakin kalliimpaa. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,06 /pmm 3-sivu 2,06 /pmm Tekstissä 1,93 /pmm Tekstin jälkeen 1,66 /pmm Takasivulla 2,05 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,39 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,66 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. LUONTO Mukulaleinikin kauniit kukat kohoavat näyttävästi lehtien yläpuolelle. kesäkuuta KUOLLEITA PÄIVÄN SANA 30.6. Eivätkä pesuaineet ole suinkaan suurin haittojen aiheuttaja, kuten yleisesti kuvitellaan. Teemu Rakkaamme siunattiin 27.6.2009 haudan lepoon Alastaron kirkossa. Santtu Ahlman SANTTU AHLMAN Kukonharjasta helähtää Huittisten Vampulan Kukonharjasta helähtää jo kolmannen kerran tulevana lauantaina. Mutta tavallinen mattojen tallaaja tuskin tietää, että vielä kolmannellakin huuhtelukerralla matosta irtoaa huomattava määrä vesistöä haittaavaa kuormitusta. Tapio Heikkilä (s. Visuaalisen maisemaseurannan kuvausten pääkohteena Suomessa ovat olleet 13 maisema-aluetta eri puolilla maata ja 48 eteläsuomalaista niittyä. Illan päättävät tanssit Saunakosken lavalla Miia Rekon ja Swingcompanyn tahtiin. Mutta millaiset vedet: On selvää, että varsinaisella pesukerralla matosta irtoaa ronskisti likaa, eihän tekstiilejä muuten pestäisikään
Hakala joka tapauksessa löytyi kioskin pitäjäksi Palomäki-Raitalan kautta. Opastus Kakkostieltä Metsämaan risteyksestä. Lavalle kipuavat muun muassa Kosken Harmonikkayhtye, Raision Työväenopiston harmonikat, Kyrön Harmonikat ja Punkalaitumen Harmonikat. Toukokuun työllisyyskatsauksesta käy ilmi, että miesten osuus kaikista työttömistä oli selvästi suurempi niin Loimaalla, Oripäässä, Huittisissa, Humppilassa, Ypäjällä kuin Punkalaitumellakin. Viime syksynä alkaneen nuorten työttömyyden kasvun odotetaan olevan edelleen pahenemaan päin. Puffetista ja järjestyksestä huolehtii Metsämaan VPK. Kahvila-ravintolan ulko-oven viereinen ikkuna rikottiin, mutta sisälle ei päästy. LOIMAA Kuinka kauan kestää setviä läpi lähes 50 ääninäytettä cd-levyiltä ja kaseteilta ja löytää niiden joukosta 15 finalistia. Enää ei pääse mukaan laulamaan, mutta loppukilpailua voi seurata ja laulajia kannustaa Loimaan torilla ensi perjantaina. Riina Tiainen: Maalaismaisema . Työttömyys on kasvanut naistenkin joukossa, mutta hitaammin. Tapahtuman tarkoituksena on tarjota esiintymismahdollisuuksia harrastajamuusikoille ja puoliammattilaisille sekä yleisölle mutkatonta viihdettä. Loimaa/Mellilä Marika Timonen Melliläjärven kioskin kiinni pysyneet luukut ovat ihmetyttäneet rantakansaa. Koko maan työttömyysaste oli toukokuun lopussa 8,8 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 6,7. Asiaintilaan tulee korjaus tällä viikolla, kun kioskipalvelut tulevat taas uimareiden käyttöön. Toukokuussa oli poikkeuksellista alle 25vuotiaiden työttömien määrän lievä kasvu, vaikka yleensä kevät tuo nuorille töitä. Kokonaisen vuoden ajanjaksoa tarkastellen työttömyys paheni Varsinais-Suomessa nopeimmin Loimaan työvoimatoimiston alueella. Loimaan laulukilpailun esiraati sen tietää. – Kaikki kannustamaan laulajia, hän yllyttää. Painettua sanaa yli 90 vuoden kokemuksella. Euroopan unionin palvelusopimusasetus ja uusi joukkoliikennelaki astuvat voimaan 3.12.2009. Onko sinulla hyviä vinkkejä auringonottoon. Hakala aikoo pitää kioskia avoinna heinäkuun loppuun, siihen asti, kun uimavalvojatkin ovat paikalla. Lompakko oli jätetty kaapissa olleiden housujen taskuun, mutta kaappi oli unohdettu lukita. Yli-Kovero • V. Peräänajaja sai törmäyksestä huomautuksen. Yhden viestin hinta on 0,95 euroa/160 merkkiä. Hänen mukaansa näytteitä lähettäneiden kisaajien taso yllätti. Loimaan laulukilpailun finaali Loimaan torilla pe 3.7. Loimaan seudun liikennetyöryhmä on päättänyt, että seutulippusopimusta ei vielä tässä vaiheessa irtisanottaisi. Liikenneja viestintäministeriö on todennut, että nykyiset seutulippusopimukset tulee irtisanoa, koska ne ovat ristiriidassa palvelusopimusasetuksen kanssa. Sanna Vihervirta: Sinitaivas . Pekka Lattu: Suudelman sain . Hän pyörittää kioskia itsenäisesti 4H-yhdistyksen tukemana. klo 11–14. Käytätkö suojakertoimia vai luotatko hyvään tuuriin. Telkunsuo soi sunnuntaina KARI KOTINIEMI Telkunsuon Kesäsoitto, järjestyksessään neljäs, pidetään Kotiniemessä Loimaan Metsämaalla sunnuntaina. Jukka Sillsten: Metsälammen laulu . Ohje: näppäile teksti KERRO ja välilyönti ja oma viestisi, loppuun nimesi tai nimimerkkisi ja lähetä se numeroon 16350. – Näkyy, että ihmiset ovat innostuneita laulamisesta ja tällaisia kisoja tarvitaan. LOIMAAN SEUTU Miesten työttömyys on pahentunut selvästi nopeammin kuin naisten. Sateen sattuessa musisoidaan ladossa. Yhdistykselle kioskin pyörittäminen oli kuitenkin kannattamatonta. – Toivottavasti saadaan tästä jatkuva tapahtuma, Eija Talvitie sanoo ja uskoo, että kisa tuo omalta osaltaan torille jotakin mukavaa – ainakin taas erilaista tapahtumaa. Lompakossa oli ajoja pankkikortti. Jukka Mäkilä: Sielu, sydän ja kyyneleet . Soitosta vastaavat lähiseutujen tutut ja vähän tuntemattomatkin kokoonpanot. Ohjelmisto noudattelee entistä hyväksi koettua linjaa: tuttua vanhaa tanssimusiikkia ja harmonikkamusiikkia eri kokoonpanojen esittämänä. Oripäässä vastaavat luvut olivat 25 ja 20, Huittisissa 199 ja 148, Humppilassa 83 ja 65, Ypäjällä 78 ja 55 sekä Punkalaitumella 38 ja 26. – Yli viisi tuntia, raadin puheenjohtaja Eija Talvitie kertoo. Sadepäivinä kioski on kiinni, mutta muina päivinä kioskista saa virvokkeita, kahvia, karamelleja, jäätelöä ja mahdollisesti jotain suolaistakin kello 11–17.30 – Toivottavasti olisi hyvät säät, nuori yrittäjä toivoo. Laulaminen on villinnyt ihmiset ikään ja sukupuoleen katsomatta, sillä kisaan ilmoittautui yhtä paljon naisia ja miehiä ja ikähaarukkakin ulottui 18-vuotiaista yli 7-kymppisiin. Loimaan toimistossa oli vuosi sitten kirjoilla 728 työtöntä työnhakijaa, nyt 1100. Raija Hiivola: Voitko alkaa uudelleen . Finalisteissa naisilla on hienoinen ylivoima, sillä heitä pääsi mukaan yhdeksän. Peräänajanut eteni hiljaisella nopeudella, joten suuremmilta vahingoilta vältyttiin. Janina Saaros: Ainutkertainen . Ministeriö on luvannut ohjeistaa kuntia tulevista menettelytavoista, mutta asia on vielä ministeriössä kesken. Mellilänjärven kioskin toimintaa on edellisinä kesinä pyörittänyt Mellilän 4H-yhdistys. KERRO-viestin voi lähettää myös Loimaan Lehden nettisivuilta löytyvällä Palaute-lomakkeella. Peräänajosta huomautus LOIMAA Henkilöauto törmäsi edellään ajaneen henkilöauton perään Hirvikoskenkadulla perjantaina iltapäivällä. Tai sitten aloittaa lauluharjoittelun. Satu Ojala: Syksy . Veikko Aaltonen: Pettäjän tie . Leinonen • M. Hanna Paasikoski: Nuoruus on seikkailu . Joutuisuutta seutulippujen irtisanomiseen YPÄJÄ Ypäjän ja Loimaan seudun välisen seutulippusopimuksen irtisanomisaika lyhenee kuudesta kuukaudesta kahteen kuukauteen. Silmälääkärit M. Työttömyys kasvoi vuoden aikana kuitenkin kaikissa seutukunnissa. Työllisyystilanne 5/09 Tyött.aste % Tyött.lkm Muutos huhtikuusta Loimaa 8,2 638 -53 Oripää 6,9 45 2 Ypäjä 10,6 133 -14 Humppila 12 148 2 Huittinen 7,2 347 -40 Punkalaidun 4,6 64 -17 Miehet työttömien selkeä enemmistö Lompakko anastettiin LOIMAA Vesihovin pukukaapista anastettiin lauantaina lompakko kello 14–15. Loimaan Lehden seuraamista kunnista työttömiä oli vähiten Punkalaitumella, 4,6 prosenttia ja eniten Humppilassa, 11,8 prosenttia. www.loimaanlehti.fi Tilaa Loimaan Lehti 02-7626016. Toiminta oli Sari Palomäki-Raitalan mukaan tärkeää nuorten työllistämisen kannalta. Hans-Veli Huhtala: Angelique . Maija Alitalo: Surujen kitara Laulukilpailun finalistit ja kisakappaleet Laulu raikuu perjantaina torilla Tiina Hakala avaa Melliläjärven kioskin Suljettuna ollut kioski herätti jo kummastusta Miten suojaudut auringolta. Kioskin kesätyökseen ottanut Tiina Hakala avaa kioskin mahdollisesti jo tänään, mikäli saa paikat siivottua ja tavarat hankittua. Kioskista eniten tietävät ovat kaikki tällä hetkellä lomalla. Nyt toiminta on Loimaan liikuntatoimen hallinnassa, mutta sama ongelma lienee ollut kaupungillakin, koska kioskin avaaminen venyi näin pitkälle kesään. Ypäjän kunnanhallitus hyväksyi asian Loimaan seutukunnan liikennetyöryhmän pyynnöstä. Loimaalla oli toukokuun lopussa työttömänä 403 miestä ja 235 naista. Hemiö HEINÄKUUN LAUANTAIT SULJETTU Kesän kuumin aurinkolasimallisto parhaimmillaan Soittotaitoa Pöytyän Kyröstä. – Emme oikein tienneet, miten pyörittää kioskia järkevästi, Palomäki-Raitala toteaa. klo 14–17. Kisaajissa on peräti viisi loimaalaista: kotitorillaan esiintyvät Pekka Lattu, Sanna Vihervirta, Hans-Veli Huhtala, Jukka Mäkilä ja Jukka Sillsten. Auranmaalaisia laulajia on kaksi, joista Satu Ojala on Mellilän laulukilpailun voittaja ja Tero Mäkelä myös kisassa palkittu. kesäkuuta 3 Kisan finaalissa mukana viisi loimaalaista FAKTA . Nina Välikangas: Nousevan auringon talo . Yleisöllä on tilaisuuteen vapaa pääsy. Johanna Välikangas: Reikänen taivas . Tiistaina 30. Järjestelyiden taustalla on paikallinen Sawisormet yhtye jonka riveissä on 16 soittajaa. Tero Mäkelä: Karjalan Marjaana . Telkunsuon Kesäsoitto Kotiniemessä, Kotiniementie 148 su 5.7. Murto jäi yritykseksi LOIMAA Mellilän Mukkelsiin yritettiin murtautua perjantain vastaisena yönä
Uskottavaa TOIMITTAJALTA Moni kysyi viime viikon lopulla, kun Suviseurat alkoivat näkyä maisemassa, että mitäs nämä vanhoillislestadiolaiset sitten oikein ovat, että ovatkos ne samoja kuin helluntailaiset. Ennakkoluuloja karisi varmasti kaikin puolin. Kopit on asiain perillemenon parhaita. Ei petytty. Plussan puolelle pääsi ainakin myös Oripää, joka sai valtavan määrä julkisuutta, tiedotusvälineitä kun parveili seuraalueella läheltä ja kaukaa. Omaatuntoa on kuitenkin helppo huoltaa kuulemalla Jumalan sanaa ja keskustelemalla muiden uskovien kanssa. Rotannahat. Vastauksia joltain asiasta tietävältä odotellen... VANHOILLISLESTADIOLAISET ovat evankelis-luterilaisen kirkon sisällä toimiva ryhmä. Lähiavustaja voi toimia myös kouluavustajana. Kaikista parasta oli kuitenkin se, että näinkin valtava määrä ihmisiä saatiin käymään seudulla. Jospa vielä Krekilän myllyn koski olisi kuohunut Imatrankoskena! Ilman aitoa koskeakin kokonaisuus oli niin vahva, että näin näytelmästä unta heti seuraavana yönä. Hyvää kesää kaikille ! Kirsi Pajula Kissamafia.Käy.Rottien.Ja.Hiirien.Kimppuun.5.7.Klo.2. Lähiavustajan tutkinnosta Opiskelen itse parhaillaan lähihoitajaksi, ja Loimaan Lehden juttu tiistain 16.6 lehdessä herätti mieleeni lukuisia kysymyksiä. On uskottava, että armo on olemassa ja synnit saa anteeksi. Istuin Suviseura-visiitillä lehdistöteltassa heidän kanssaan kahville. Niinpä kun omatunto kolkuttaa, sille on parasta avata. Oli niin mukavaa, että emme mainitse ketään. Se veti odotettua enemmän kävijöitä ja järjestelyt onnistuivat paahtavasta helteestäkin huolimatta. Innokkaita majoittajia löytyi ja viitisentuhatta paikallista ihmistä vieraili lauantaina ja sunnuntaina seuroissa. Jostain kirkkohistorian kursseilta muistaa joitakin yksityiskohtia (se oli se Lars Levi Laestadius ja niin edelleen), mutta aikas vaikea on muuten määritellä toisten uskoa. Miten puolessa vuodessa voi oppia kaiken sen saman ja ilmeisesti enemmänkin kuin lähihoitajatutkinnon tuoman muutaman vuoden koulutuksen myötä. Nahaabkurin.Orsille. Olli Hiltunen, Hannu Heinänen, Kyösti Pieviläinen, Klaus Leppänen ja Pekka Lassila yrittivät. Aukottomaan.Täsmäiskuun.. Pyrimme. Klo.1.50. He eivät siis esimerkiksi juo alkoholia ja suhtautuvat varautuneesti viihteeseen. Onko lähiavustajalla työelämässä samat valtuudet kuin lähihoitajalla. Onko lähiavustajalla samat valtuudet lääkehoidossa kuin lähihoitajalla. Taitaa miesväkeä sapettaa kun naiset pärjää! Me kans äiti ja tytär Olipa laadukas ensi-ilta Kertunmäellä! Onnittelut kappaleen valinnasta. Yhteiskuntamme muuttuu, mutta ihminen ja Jumalan valtakunta eivät, joten kaikkia muutoksia ei ole tarpeen syleillä tervetulleiksi. ESKO LUKIJOILTA 4 Tiistaina 30. Kaikki näyttää erilaiselta omin silmin nähtynä – nyt seudun omin silmin nähneitä lienee tuhansia enemmän ympäri Suomea kuin viikko sitten. Sitä varten on ehkä teologeja ja tuhansia tutkimuksia. Helppoa ei ole omaakaan uskoa selittää ainakaan toisille arkisin sanankääntein. Se myös rakentuu lapsesta saakka oikean ja väärän erot oppimalla. Kokoontuminen.Pahimpien. Kati Uusitalo Niinpä kun omatunto kolkuttaa, sille on parasta avata. He haluavat elää niin kuin Raamattu opettaa. Olen erittäin hämilläni, ja mikäli lähiavustajan tutkinnon tuomat ammatilliset laajuudet ovat niin kattavat, niin tällä hetkellä tuntuu erittäin turhalta opiskella lähihoitajaksi, joka on koulutuksen osalta kestoltaan mittavasti pidempi. Ööö. OMANTUNNON kolkutteluja olisi toki hyvä kuunnella kenen tahansa – ja ehkä miettiä, jos on kovin hiljaista. Jyrsijäkiinteistöjen.Nurkalla. Väkeä tuntui liikkuvan ympäri seutua viikonloppuna tavallista kesäviikonloppua enemmän ja kauppojen myyntikäyriin Suviseurat lienevät tehneen ennemminkin kumpareen kuin kuopan. Jos on, voisitko pyytää pyörää lainannutta palauttamaan sen Kojonperäntielle kesäasuntoon. Kiitän ohjaajaa, näyttelijöitä, lavastajia ja tekniikkaa sekä kaikkia muita kokonaisuuteen vaikuttaneita. He uskovat, että synti erottaa ihmisen Jumalasta, joten he haluavat varoa tekemästä asioita, jotka ovat syntiä tai veisivät syntiin. Albert Einstein Kaikin puolin onnistunut MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi Suviseurojen kaltainen massatapahtuma on aina pienoinen riski: mitäs jos -asioita on mittaamattomasti. Päämääränä on pitää omatunto puhtaana. Onnistuitte tuomaan katsojien eteen aitoa tunnelmaa. Ja kerro samalla asianomaiselle, että toisen omaisuuden luvatta käyttäminen ja omaisuuden rikkominen (vaikka onkin vain vanhan kanalan ikkuna) on rikos. Hyvää jatkoa! Ihailija Kiitämme Esaa, Mattia, Timoa ja kaikkia mukanaolleita Ollintiellä 28.6. Usko taas on uskoa – jotain mitä ei kannata kuulemma yrittääkään järjellä selittää. kesäkuuta KOPIT Se on semmonen homma, et Loimaalla tienataan enemmän, ku syödään! Muuttaa Lauttakylään si vaan... Miten vastaava kouluavustajan tutkinto on kestoltaan sitten vuoden. Pentti ja Anja Jokakesäinen kärsimys – plohtauspenkit talojen oviseinämillä! Siirrot takapihoille sallivat yksilövapauden kulkea allapäinkin ja väsyneenä – rauhassa! APUA! Hei Kojonkulmalla tai lähiseuduilla asuva! Onko pihallesi ilmestynyt punainen naisten Helkama-pyörä juhannuksen jälkeen. Lähihoitajaopiskelija + valmistuneet kollegat. SITÄ ASIAA , mikä todella määrittää opillisesti vanhoillislestadiolaisia ja erottaa heidät muista herätysliikkeistä, en todellakaan osaa osoittaa. Oripään lentokentällä järjestetty tapahtuma sujui kuitenkin mainiosti. Sielunvihollinen pyrkiikin tekemään rohkeaksi, saamaan kokeilemaan asioita, miehet miettivät. KU Ennakkoluuloja karisi varmasti kaikin puolin. He sanovat, etteivät ole sen parempia kuin muutkaan, he(kin) joutuvat käymään taistelua ollakseen kelvollisia Jumalan valtakuntaan. Jos lähiavustaja todella voi tehdä samat työtehtävät kuin lähihoitaja, onko 2,5–3 vuoden lähihoitajatutkinnossa enää mitään järkeä. Kun moni muu vaikkapa kävisi elokuvissa tai surffaisi netissä surutta, he tekevät valinnan ennalta: kerran nähtyä kuvaa ei saa pois päästä, joten on parempi olla näkemättä sitä alkuunkaan. Onko palkkaus sama kuin lähihoitajalla. Suviseurojen lopullista hengellistä saldoa on mahdoton ynnätä, mutta se kaartaa plussan puolelle jo senkin takia, että lähialueen kirkoissa pidetyt 11 jumalanpalvelusta saivat 4 000 ihmistä liikkeelle. Miten puolen vuoden tutkintoon voidaan saada sopimaan niinkin vastuullinen osa-alue. Tapahtuma kiinnosti myös seudun asukkaita. Mutta ehkä valtaosasta vaikkapa evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä he eroavat siinä, että he jotenkin tosissaan yrittävät uskoa ja heille uskominen tuntuu olevan osa arkipäivää. Hoitamaton omatunto vie pois Jumalasta – ”kolkutus” vaimenee mitä etäämmäs menee. Ville-Jussi Kertunmäen kesäteatterilaisille sydämen täydeltä ruusuja! Hieno ensi-ilta! Upeasti toteutettu ja loistavasti näytelty! Ari Lauanne Hyvä äiti ja tytär, me teemme sen työllä. PÄIVÄN MIETE: Mielikuvitus on tietoa tärkeämpi. Seudullekin tapahtuma teki hyvää. On hienoa, että hoitoalalle kouluttaudutaan, mutta onko hoitajista oikeasti NIIN kova pula, että muodostetaan hoitoalan ”pikakursseja”. Kaikki.Mukaan. Monelle se taitaa olla paljon harvinaisempaa herkkua
Kolari tapahtui sunnuntai-illalla kymmenen jälkeen Yläneentien ja Vuotavantien risteyksessä. Nyt liikutaan 40 euron tuntumassa. Peura ja henkilöauto törmäsivät myös Oripäässä. Mies alkoi hätistellä ampiaista etäämmälle, jolloin hän menetti auton hallinnan ja auto ajautui vastaantulevien puoleiseen ojaan. Metsäntutkimuslaitoksen mukaan alkukesän mustikkakasvustoissa esiintyi runsaasti pölyttäjähyönteisiä. – Aamulla kaadettu heinä pannaan tiiviiseen muovipakettiin iltapäivällä ilman lisäaineita, kun tavaran kuiva-ainepitoisuus on riittävä torjumaan myrkkyjen kehittymisen. Vaikka korjuukelit hellivät heinätekijää, lypsykarjatiloilla on totinen tilanne tuottajahinnan jatkuvan laskun takia. Runsas sato vaatii runsaasti sekä kukintoja että pölyttäjähyönteisiä. Vähittäiskaupassa hinnan halventuminen ei kuitenkaan näy. – Heinäsato on hyvä ja paikoin oikein erittäinkin hyvä, kun kosteutta on riittänyt, loimaalainen viljelijä ja heinäalan yrittäjä Ilmo Saarinen kertoo. Autoa kuljettanut keskiikäinen mies oli tulossa Ypäjän suunnasta, kun ampiainen ilmestyi auton hyttiin. – Kun lehmät ovat käyneet tosi vähiin täällä main, niin hevosten määrä näyttää aina vain kasvavan. Yhtä nuortamiestä epäillään uimarannan saunan oven lukon rikkomisesta ja pukuhuoneen laudoituksen irti repimisestä. Aikainen heinänkorjaaja saa nyt laadullisesti mutta määrällisestikin hyvän sadon katon alle. Mansikat kukkivat tänä vuonna poikkeuksellisen pitkään, mutta lopullisen sadonkorjuuajan määrittelevät säät. Mustikoita luvassa Alkukesän viileys kurmuutti myös mustikkakasvustoja, mutta sadosta on silti tulossa tasaisen runsas. Maapula korostuu yhä biopolttoaineidenkin tuotantovaatimuksesta. KARI NUMMILA Pahoinpidelty kaatui asvalttiin LOIMAA Keski-ikäinen mies sai vammoja Loimaan torilla sattuneessa pahoinpitelyssä lauantai-illalla. Lehmä syö kesällä laitumella ruohoa ja kyllä sen pötsi toimii talvella säilörehullakin, Saarinen tietää. Kasvinviljelijöille tämä on tuttu tilanne melkein koko EU-ajalta. Taikinaan pannaan neljännes vettä. kesäkuuta 5 Ovi rikottiin ja autoa potkittiin LOIMAA Turuntiellä sijaitsevan elintarvikemyymälän sisäänkäynnin ovi rikottiin sunnuntai-illalla. Ongelma tunnetaan muillakin kotieläinalueilla. TOIMITTAJALTA Riittääkö ruokaa. Mansikan tapaan myös mustikka tosin kypsyy normaalista aikataulustaan myöhässä. Voimakkaiden alkukesän raekuurojen pelättiin heikentävän satoa, mutta mustikka on tästä huolimatta kukkinut tasaisen varmasti koko maassa, joten marjoja sopii metsiin odottaa. Onneksi meillä on metsää, josta muun ohella saa ruokaa, polttoainetta ja vaikka muovia. Pääsatoa aletaan poimia heinäkuun puolivälissä, tai jopa hieman myöhemminkin. WTO:n (kv. Kari Nummila Loimaa Kari Nummila Iso taivaanlamppu paahtaa vaihteeksi kerrankin heinänkorret kuiviksi, kun poutia piisaa. Hän ei loukkaantunut törmäyksessä, mutta sairauskohtauksen vuoksi hänet kuljetettiin ambulanssilla aluesairaalaan. Kantohinnat ovat romahtaneet tärkeimmässä puulajissa; tukista sai taannoin parhaimmillaan jopa 80 euroa kiintokuutiolta. Illanvietosta sotkua ORIPÄÄ Perjantai-iltaa viettänyt nuorisojoukko jätti jälkeensä sotkua ja hajotettuja paikkoja Oripään kunnan uimarannalla. Kuumalla marjat kehittyvät liian nopeasti, eivätkä ennätä kerätä massaa ympärilleen. Mansikkafarmarin näkökulmasta ihannesäätila on hyvin samantyyppinen kuin monen lomailijankin toivelistalla oleva keli: – Lämmintä reilut 20 astetta ja auringonpaistetta. Paljon parjattu ilmastonmuutos ei silti tarkoita sitä, että tulevaisuudessa mansikat olisivat automaattisesti pienempiä kuin mihin on totuttu. Toistaiseksi tunnistamatta sen sijaan on nainen, joka potki sunnuntain vastaisena yönä ennen kello yhtä henkilöautoa Palonkujalla. Toinen peurakolari sattui sunnuntaina aamuyöllä. Autosta hajosi ainakin oikea etuvalo. – Ei kovin hyvä, Jari Hangasoja sanoo. Kovin lasku löytyy metsäpuolelta. Mansikoita saattaa riittää poimittavaksi aina elokuun alkuun saakka. Mies joutui vuonna 1990 syntyneen miehen pahoinpitelemäksi ja kaatui lyöden päänsä asvalttiin. Rahtiajossa joillekin pannaan mukaan jokin lisäaine ja maitohappobakteereita. N o rd e a P a n k k i S u o m i O y j ma-pe 8-18 (pvm/mpm) 0200 3000 ma-pe 8-17 (pvm/mpm) 0200 2121. Muutoin hän yleensä tekee säilörehua myyntiin ja rahtityönä muille. UUTISET Tiistaina 30. Taivaanlamppu paahtaa korret kerrankin kuiviksi Heinäsadosta tulee kertakaikkisen hyvä Markku Järvinen nostelee kuivaa ja hyvälaatuista heinää Raili Nikkilälle paalikärryyn, josta riittää lampaille pureskeltavaa. Pieni koko johtuu helteisestä säästä. Sadetta myös, mutta mieluusti vain yöllä, Hangasojat vitsailevat. Isossa leipomossa koneet tekevät kaiken. Tänä vuonna molemmat vaatimukset ovat täyttyneet. Yllätys, yllätys: kantohinta on keskimäärin vain 3,6 prosenttia sellutonnin kuluista. Sanna Hangasoja kertoo, että runsaasta kastelusta huolimatta marjoista on tulossa pienikokoisia. Mansikoita saa vielä odotella Loimaa/Kojonkulma Hanna-Kaisa Sulonen Mansikan satokauden odotetaan alkavan reilun viikon kuluttua. Ambulanssi vei miehen aluesairaalaan hoidettavaksi. Aurinko on armoton Neste Loimaa % kaikki pikapesut alennuksella + leima pesupassiin TI-S U -50 Asiakaspalvelu, henkilöasiakkaat Asiakaspalvelu, yritysasiakkaat nordea.. – Eiköhän Suomeen tule lämpimämpiin oloihin soveltuvia lajikkeita, jos säätkin tulevina kesinä lämpenevät. HANNA?KAISA SULONEN Sairauskohtaus aiheutti kolarin LOIMAA Iäkäs alastarolaismies törmäsi peruuttaen varastorakennukseen perjantai-iltapäivällä Koulukujalla. Ampiaisen hätistely vei ojaan LOIMAA Ampiaisen hätistely johti kuorma-auton ulosajoon Hämeentiellä maanantaina aamupäivällä. Vehnän tuottajahinta liikkuu samoissa lukemissa, mutta kaupassa osuu silmiin sämpylöitä jopa 10,72 euron kilohinnalla. Ampiaista hätistellyt kuorma-auton kuljettaja selvisi ulosajosta kuitenkin säikähdyksellä. Tekijäksi epäillyt kaksi miestä on tunnistettu myymälän valvontakameran tallentamalta nauhalta. Tuottaja saa ruiskilosta nyt 12–14 senttiä kilolta. Kojonkulmalla mansikoita viljelevät Jari ja Sanna Hangasoja kertovat, että kylmä alkukesä hidasti marjan kypsymistä, samoin talven myyrätuhot ovat tehneet tehtävänsä. Silti ruisleipää ei taida olla tarjolla alle kolmen euron kilohinnan. Peurat ja autot törmäyskurssilla LOIMAA, ORIPÄÄ Valtatie yhdeksällä Loimaalla sattui viikonlopun aikana kaksi peurakolaria. Puhutaan, että puu on kallista ja sellunkeitto pitää viedä Etelä-Amerikkaan, jossa kuluu kuulemma puupellolla paljon lannoitetta ja myrkkyjä eli mikä onkaan sen ympäristötase?. Henkilöautoa kuljettaneen miehen epäillään saaneen sairauskohtauksen. Mikään muu kuin kantohinta ei jousta. tullijärjestö) pääjohtaja Pascal Lamyi sanoi juuri, että ruoantuotanto pitää siirtää ”edullisimmille” alueille. Hänellä on tusinan verran hevosia, joille tehdään kuivaa heinää. Hevosille käy säilörehu. Miten se onnistuu, kun maailman ruoantuotannon tulisi tuplaantua vuoteen 2050 mennessä. Ilonpilkahduksia ei löydy myöskään mansikan kokoon liittyen, sillä marjoista on tulossa pienikokoisia. Ensimmäinen tapahtui perjantaina iltakymmeneltä Palmusmäentien risteyksen kohdalla. Millainen marjasadosta on sitten tulossa. Tämä tapa on levinnyt meille Ruotsista. – Eiköhän Suomeen tule lämpimämpiin oloihin soveltuvia lajikkeita, jos säätkin tulevina kesinä lämpenevät. Hangasojan tilan mansikkamaalla ei marjapenkin väritys ole toistaiseksi kovin punavoittoinen
..ja haitari haikeesti soi… Jokainen meistä voisi luetella kymmeniä asioita, jotka kuuluvat kesäämme. Hän mietti synnyinkunnallaan Lokalahdella olleen samanlainen kohtalo kuin Mellilällä. KATI UUSITALO Satakunta ja Varsinais-Suomi yhteen. Risto Kärki on vakituisia, mutta Marja-Liisa Laitila ja Ilkka Kanerva vain poikkeamassa. – Taidan olla vähän kaikessa mukana, hän kuvaa kehuista vaivautuneena. – Loimaan seudulla on myös otettu EU-haaste vastaan – ei ole pantu hommaa naftaliiniin. Koulun käytävillä oli oleskelutiloja, joihin iltasella pelimanniryhmät tulivat soittelemaan. Leena Meskanen ei ole kerännyt pulloja ja purkkeja, mutta tehnyt Mellilässä lähes kaikkea muuta. Näin siis yhdessä välikössä hypättiin suomalaista polkkaa, toisessa ruotsalaiset näyttivät hambotaitojaan ja kolmannessa islantilaiset tanssivat piiritanssejaan. Eri välikössä soittivat yhtyeet eri maista. Kesään kuuluu myös erottamattomia makuja: muurinpohjalätyt, silli ja uudet perunat, grilliherkut, tuoreet vihannekset ja marjat ja jäätelötötteröt. Loimaata Kanerva kehaisee yhteistyön arvon ja merkityksen ymmärtämisestä: alueen sijainti on sellainen, että sieltä näkee niin Hämeeseen kuin Satakuntaankin. Lokalahti lakkasi olemasta itsenäinen 1980luvulla. Ihmisten välittömyys antaa hyvän säväyksen. – Vertailen aina kumpi pistää näissä tapahtumissa paremmaksi. – Ehkä jopa yhdistymään. On monenlaista tekemistä, vaikkapa uiminen, souteleminen ja onkiminen, kasvija kukkamaan kitkeminen, nurmikon leikkuu, marjojen ja sienten poimiminen, auringonpalvonta tai lavatanssit. Melliläläisiä hän vähän myös patistelee liikkeelle – että yritettäisiin toimia niin kuin ennenkin. – Täällä on ihan oma henki. Uudempi lähiseutujen harrastajat keräävä tilaisuus on Telkunsuon kesäsoitto. He ovat Maija ja Matti – arvonimistä tuli myös patsaat todisteeksi. Kielonja angervontuoksu, saunavihta ja saunalta tuleva savu kuuluvat kesänenämme unohtumattomaan tuoksumaailmaan. – Luonto tars pitää puhtaana, Paavo Lehtinen muistuttaa. Alastaron Palkeiset tuo väkeä kaukaakin perinteisiin soittajaisiin. Matti-patsaan kanssa Melliläpäivästä sai poistua Paavo Lehtinen, jonka moni torilla kommentoi todella ansainneen nimityksensä. Tanskan Holstebrossa olimme majoittuneina koululle. Mies nimittäin pitää paikkakuntaa Ysitietä myöten siistinä. Ikaalisten leirintäalueella oli aamuvarhaisella pakko kömpiä teltasta kuuntelemaan ja katselemaan, kun päivän ensimmäinen Säkkijärven polkka alkoi kuulua. Ja joka kerta meitä herpaantumattomia kuulijoita on kokoontunut hulppea joukko – ihailemaan, miten haitari haikeesti soi… KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on kieltenopettaja Loimaan Orisuolta Tarja Kiviniemi Itse en voi vastustaa haitarinsoittoa. Osallistuimme Satahäme soi -tapahtumaan Ikaalisissa ja myös pohjoismaiseen Nordlek-festivaaliin Tanskassa. EROTTAMATON osa kesää on kesämusiikki. Alueiden suhteellinen merkitys tulee hänen mukaansa kasvamaan, kun ollaan menossa maakuntien Eurooppaa kohti. Intohimoiset haitaristit kokoontuvat ensi sunnuntaina jo neljännen kerran venyttelemään palkeitaan tänne Loimaan pohjoisosiin. Kesämusiikkia on yhtä hyvin ooppera, kamarija urkumusiikki kuin rock-, bluestai jazzmusiikki. kesäkuuta Leena Meskanen ja Paavo Lehtinen saivat tunnustuksen muilta melliläläisiltä. Opiskeluaikana olin muutaman vuoden mukana tanhuryhmässä, kuten sitä silloin kutsuttiin. Parannettavaa totisesti olisi: jo pulloja ja purkkeja löytyy kuntoilureitin varsilta niin paljon, että niillä saa ahkera autonrenkaatkin irti. Jokainen meistä tunnistaa myös kesän odotetuimman äänen: jossain kukkuu käki. Ilkka Kanerva kehottaa tekemään edelleen työtä Mellilän puolesta Loimaa/Mellilä Kati Uusitalo Varsinais-Suomen liiton maakuntahallituksen puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) näkee, että Varsinais-Suomi ja Satakunta tulevat lähentymään entisestään tulevaisuudessa. Luetteloa tosiaan riittää lähetyspiiristä, eläkeläisyhdistykseen ja marttoihin. Kuten Suomenkin kesätapahtumakirjosta huomaa, ei ole olemassa mitään yhdenlaista kesämusiikkia. Itse en voi vastustaa haitarinsoittoa. – Ainoa tapa olla positiivisessa kierteessä on tehdä asioiden eteen töitä omalta pohjalta.. 6 Tiistaina 30. Kun kyllästyi yhteen sorttiin, saattoi siirtyä seuraavaan. – Samoin on nähty yhteyksien ja verkostojen merkitys, Pro Ysitien hallituksessakin istuva turkulaiskansanedustaja sanoo. Haitarin ääni kantautui haikeana kauaksi pitkin järvenselkää ja ympäröiviä rantoja. Miehen ja haitarin ympärille oli kokoontunut pieni seurue, ja haitaristi pani parastaan toivekappaleita soitellessaan. Mellilä-päivien konkari kiittelee tapahtumaa. ON HIENOA , että Loimaallakin on kesäisiä pelimannimusiikkitapahtumia, muita tapahtumia mitenkään väheksymättä. Leena ja Paavo palkittiin patsain Mellilän Maijaksi ja Matiksi pääsi toimimalla Loimaa/Mellilä Kati Uusitalo – Tulikohan minusta nyt sitten Leena-Maija, Mellilän Maijaksi valittu Leena Meskanen veisteli Maijapatsas kainalossaan. – Melliläläisillä on kaikki syy tehdä työtä Mellilän puolesta, hän sanoo ja kehottaa melliläläisiä kasvattamaan omaa identiteettiä, olemaan ylpeitä omasta Mellilästä ja luottamaan läheisiin. Mieleenpainuvia hetkiä olivat illat majoituskoululla. Rakennuksessa asui ryhmiä kaikista Pohjoismaista, joten kansallispukuinen väki oli värikästä joukkoa. PAIKALLISIA TÄLTÄ SIVULTA: – Melliläläisillä on kaikki syy tehdä työtä Mellilän puolesta. – Mitä vähän kuntoilen ja siinä saman tein kerään mukaan pullot ja purkit, hän kuitenkin sanoo vaatimattomana. Tuttuja on vuosien varrella tullut. Kunnasta kulmakunnaksi tai kaupunginosaksi muuttuminen ei saa lakkauttaa toimintaa. Marja Lumio (oik.) saapui kesämökiltään katsomaan keitä muita Mellilässä asuu tai mökkeilee. – Ilman muuta kaikki mukaan, hän suosittelee erilaisten yhdistysten toimintaan ja talkoisiin mukaan lähtemistä
– Saimme talon vuokrattua netistä, ja täytyy kyllä kiittää vuokraajia erittäin hienosta majapaikasta ja luottamuksesta, sillä emme ehtineet edes tavata heitä. – Sunnuntai-iltapäivän ja maanantaiaamun välillä lähti 15 000. – Kahden hengen työryhmä valmistelee asiaa. – Oripään ja koko Loimaan seudun asukkaat ottivat seurat ja seuraväen hyvin vastaan, mistä seuraväki ja seurojen järjestäjät ovat oikein hyvillä mielin. Olen itse varttunut vähän samankaltaisessa. Molemmista on kokemusta, sillä Jämijärvellä seurat olivat 1991. Yhtenä selittävänä tekijänä hengen palon lisäksi on vankka kokemus, sillä Oripään Suviseurat olivat jo 101:nnet. Emme ole asettaneet kumpaakaan paikkaa vielä etusijalle. Suurin ruuhka alkoi kuitenkin eilen puolen päivän aikaan ja kiihtyi kello 15 jälkeen, liikennetoimikunnan puheenjohtaja Jukka Sorvari laskee. Myös ensiavun kautta lähetettiin jokusia sairaalatai kotihoitoon. – Vettä varattiin kolme rekkalavaa, mutta se loppui jo perjantaina, ja hankimme kuusi lavaa lisää, Kopperoinen sanoo. – Oripää on varteenotettava vaihtoehto. Lapsesta asti Suviseuroilla käyneet Saarenpäät toteavat, että vaikka perusviesti pysyy seuroissa samana, on käytännön asioissa tehty pieniä parannuksia ja kokeiluja joka vuosi. Talkoohenki on maaseutua lukuunottamatta 2000-luvulla melko vähäistä. Ketään ei oikein kiinnosta, jos uurastuksesta ei ole juuri itselle suoranaista hyötyä. Seurojen aikana pisteessä työskenteli 35 lääkäriä ja 80 hoitajaa. Moni ihmettelee, miten seurajärjestelyt voivat sujua niin hyvin. – Aina täällä on hieman jotain uutta, yleensä käytännöllisiä muutoksia. Sari Keskitalo Ystävät vetävät seuroihin Sirkka Vänttinen ja Paula Timonen yrittävät päästä Suviseuroille joka vuosi. Toinen on Jämijärvi, Porin Rauhanyhdistyksen puheenjohtaja Timo Valli kertoo. Lestadiolaisten yhteisöllisyys on poikkeus egoistisessa ja privatisoituneessa yhteiskunnassa, missä suurin osa elää omissa lokeroissaan yksityistä elämäänsä omien ongelmiensa kanssa. Esimerkiksi viivakoodien käyttö ja tänä vuonna tulleet numeroidut ruokapöydät ovat erittäin käteviä, sillä niiden ansiosta on helpompi löytää vaikkapa ruokaileva tuttavaperhe. Tiistaina 30. Suuressa perheessä opitaan jo pienestä asti tekemään työtä ja kantamaan vastuuta. Lopullisen päätöksen tekee SRK:n (Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys) kolme vuotta ennen seuroja. Seurojen järjestelytoimikunta päättää paikasta viitisen vuotta aikaisemmin. Seuraavan kerran Suviseurat ovat Etelä-Suomessa vuonna 2012, Lopella Räyskälän kentällä, missä seurat järjestää Helsingin Rauhanyhdistys. Valli sanoo alustavia tunnusteluja käydyn jo Oripään ja Jämijärven kuntien sekä metsähallituksen kanssa, joka omistaa molemmat kentät. kesäkuuta 7 Saviseutulaiset ottivat suviseuralaiset hyvin vastaan Oripää Sari Keskitalo Helteestä ja odotettua suuremmasta seuraväestä huolimatta Oripään Suviseurat sujuivat hyvin ja lähes suunnitelmien mukaisesti. Avaimen saimme sovitusta paikasta, ja talossa oli kaikki laitettu valmiiksi käyttökuntoon. Seurat kiinnostivatkin lähialueen asukkaita, joista noin 5 000 kävi seuroissa lauantaina ja sunnuntaina. Lähialueen kirkoissa pidetyt 11 jumalanpalvelusta vetivät 4 000 sanakuulijaa. Oripäässä voi olla Suviseurat taas 2017 Oripää Sari Keskitalo Oripäässä saattaa olla Suviseurat taas vuonna 2017, jolloin järjestelyvastuussa on Porin Rauhanyhdistys. Vettä triplasti Pullotettua juomavettä kului helteisessä säässä kolme kertaa arveltua enemmän. Pienimmät jäätelönmyyjät ja roskienkerääjät olivat arviolta neljävuotiaita. Kopperoisen mukaan kummankin tila on vakaa. Valli sanoo Oripäässä kaikkien järjestelyjen toimineen hyvin, eikä veden riittävyyskään ollut kriittinen piste niin kuin Jämijärvellä. – Ihon palamisia, kuivuutta, särkyä ja hengitystievaikeuksia, Kopperoinen luettelee yleisimpiä vaivoja. Helteen vuoksi seuraväki alkoi kotiutua tavallista aiemmin. Tällä kertaa perhe päätti vuokrata Oripään keskustasta talon, joka olikin kuulemma erinomainen ratkaisu helteisellä säällä. Kaikkiin kysymyksiin sai vastauksen ja ystävällisen palvelun. Perjantain vastaisena yönä seurapaikalle saapunut Saarenpään perhe käy Suviseuroissa joka vuosi, joskus jopa ulkomailla. Yhteistyötahot ovat olleet myötämielisiä. Seura-alueella tapahtui neljä liikenneonnettomuutta, joista jouduttiin viemään sairaalahoitoon kaksi henkilöä. Myös Saarenpään perhe otti neuvosta vaarin ja varusti Joonaksen, 6v, rannekkeella. Liperi, Lumijoki, Loppi ja Pudasjärvi, Kopperoinen luettelee seuraavien vuosien seurapaikkakunnat. Talkoohenki huipentui tapahtuman aikana, kun kaikki tehtiin talkoilla. OLLI MERIKALLIO. – Seurojen purusta vastaa aina seuraava järjestäjä eli Liperin rauhanyhdistys, jolla on apuna lähialueen rauhanyhdistyksiä, Kopperoinen selvittää. Lauantai-illan ja sunnuntain iltapäivän aikana kotimatkalle oli lähtenyt jo 5 000. Oripään kaunis maisema miellytti heidän silmiään. –Tänne ajaessani katselin auton ikkunasta, että onpas ihanan näköinen pieni kunta. Espoosta seuroille sunnuntaiksi tulleet Sirkka Vänttinen ja Paula Timonen kertoivat, että päivä meni mukavasti puheita kuunnellen, syöden ja kahvia juoden. Helle ei haittaa Suviseuroissa yksi olennainen asia seurapuheiden ja virsien lisäksi on ystävien tapaaminen. Ensiapupisteessä oli varauduttu 400 kävijään, mutta kävijöitä oli yli 600. Toimittajana huomio kiinnittyi seurojen hyvään tiedotukseen. Majoitusta tarjonneet olivat erittäin huomaavaisia ja ystävällisiä, tiedotustoimikunnan puheenjohtaja Juha Kopperoinen iloitsee. Torstaina tyhjää Suviseurojen purku alkoi eilen heti Päätösseurojen jälkeen ja siihen osallistuu noin 4 000 talkoolaista. Oripää Olli Merikallio – Parasta täällä on tuttujen tapaaminen ja se mieletön yhteenkuuluvuuden tunne, jota ei muualta löydä, Oulusta Oripään Suviseuroihin perheensä kanssa tullut Kaisa Saarenpää kuvaili. Olen seurannut Oripään Suviseuratalkoita aina syksystä 2007, jolloin kenttätyöt alkoivat. Myös jäätelöä kului ennakoitua enemmän, mutta makkaraa vähemmän. Tällainen luottamus ja ystävällisyys on aina todella hienoa, Saarenpää hehkutti. Ainoat miinukset olivat, että Seuraradio ei kuulunut hyvin Loimaalla, eivätkä gsmyhteydet pelanneet aina, mutta se ei ollut järjestäjien vika. – Suviseurojen paikkoja on haarukoitu aina vuoteen 2025 asti, mutta päätökset on tehty vuoteen 2013 asti. TOIMITTAJALTA Mallia muille Vanhoillislestadiolaisista ja Suviseurojen järjestelyistä voisi ottaa oppia kuka tahansa. Perhekeskeisyys korostuu vanhoillislestadiolaisuudessa, ja teini-ikäisetkin lapsetkin lähtevät vanhempien matkaan. Yli 60 000 ihmisen joukossa saattaa pieni ihminen helposti eksyä, minkä vuoksi perheen pienimmillä on Suviseuroissa kädessään rannekkeet, joissa lukevat vanhempien nimet ja yhteystiedot. Lauantaina iltapäivänä seura-alueella oli 63 500 henkeä eli viisi prosenttia odotettua enemmän. Oli mukavaa päästä viettämään Suviseuroja näissä maisemissa, Timonen totesi
8–17.30, la 8.30–14 Kotipalvelu RosaMaria, lähihoitaja Leila Toivonen Kodinhoito, hoivapalvelu, jalkojenhoito. Soita 0400-805 285 www.loimihaka.. 040 535 6973 Avoinna ti–pe 10–17, la 10–13 Taiteilijatarvikkeet Askartelijan tarvikkeet Kädentaitotuotteet Peiliä ja lasia Kehystys Polttopalvelu Kurssit www.kadentaitonyytti.fi HENKILÖNOSTIMIEN VUOKRAUSTA Max kork Sivu-ulottuma DINO 180 18 m 10,5 m DINO 120 12 m 5 m H. RAKENNUSTÖITÄ . PAINOPALVELUJA Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit. 050 2279 . 050 562 4803. P. (02) 762 2393 Turuntie 73, 32200 Loimaa, p. RAVINTOLOITA 044 762 2240 www.kalevikarjalainen.fi Juvantie 11 ( Vesikoskitalo) Timanttiporausta & -sahausta laserja vesileikkaus•särmäys•koneistus www.jetmasters.. AUTOKORJAAMOITA . Kesän juhlat varattavissa! Teollisuuskatu 8, 32200 Loimaa Puh. 02-762 1299 Ravintola Kauppalankatu 5-7 Loimaa, p. JALKAHOITOLOITA Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. Maistuvat noutopöydät ja pitopalvelu. Muina päivinä tilauksesta P. . 050 350 6983. MUSIIKINOPETUSTA Melodata Tuotannot, Musiikinopetusta kaikenikäisille. 0400 223 535, 0400 223 235. Loimipaino Loimaa. . RAKENNUSTARVIKKEITA www.pohjantahti.. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . Maalauspalvelu . Pasi Markula 0500 770606 • Aggregaatti • Ajojärjestelmä • Nostokorkeus 16 m Kelloja koruseppä LANKINEN • Kelloja korukorjaukset paikanpäällä • Kotimyynnistä edullisesti Tervetuloa! ark. kesäkuuta . 0600 91444 P. 0400 293 576. 02-7627 297 • www.seppalamobel.fi • Keittiökalusteet • Kalusteovet • Mittaukset ja asennukset UUSI ILME KOTIISI! Sahantie 5 Mellilä P. 050 322 1416. 0207 412181 Puh. KÄDENTAITOTUOTTEET Puh. INVATAKSIPALVELUITA Farmarisäiliöiden kuntotarkastukset ja pinnoitukset Neliöpinnoitus Pöytyä, P. PARTURI-KAMPAAMOITA AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA P. 02-550 2400, fax 762 2790 Tervetuloa maukkaalle lounaalle Justiinaan arkisin klo 11–14.00 Ammattitaitoista juhlaja pitopalvelua. VALOKUVAAMOJA . P. KAIHTIMET JA MARKIISIT . P. HAMMASTEKNIKOITA . LASITUSLIIKKEITÄ • Mestarinkatu 4, 32200 LOIMAA • www.pihaportti.fi • Portti avoinna hyvään palveluun! Portti avoinna hyvään palveluun! Puh. Kauppalankatu 11, Loimaa, puhelin (02) 762 4230. Ajanvaraus myös www.tazzi.fi TORIKULMASSA LOIMAAN Kauppalankatu 5 Loimaa P. 0400-223 964 PAARIKULJETUKSET JA PYÖRÄTUOLIKULJETUKSET Loimaan Aluetaksi Oy Hannes Huhtala . KEITTIÖKALUSTEITA Puh. (02) 763 1997. . P. www.jormalaaksonen.net . Avoinna ma-pe klo 10-17. Siivouspalvelu . SÄHKÖLIIKKEITÄ . KELLOLIIKKEITÄ Myös ilman ajanvarausta Vesikoskenk. 02 762 1350 www.kauneushoitolasabrina.fi Kauneushoitola Merja-Eliisa, Huvilakatu 14, Loimaa P. JÄTEHUOLTOA • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. 044 055 5722. 8 Tiistaina 30. LOIMIHAKA suomenhevoskeskus RATSASTUSTUNNIT Uitontie 142 Loimaa PARTURI • KAMPAAMO • MYYMÄLÄ ma-pe 9-17 la 9-14 myös sopimuksen mukaan. 0400 531 576 Proteesiasioissa Teitä palvelee erikoishammasteknikko Juha Nepponen Väinämöisenkatu 6 B Op-talo Tiistaina klo 9–17, perjantaina klo 9–12. 0207 412181 . HENKILÖNOSTIMIA . . Lasituspalvelu . 763 2760, www.sormuslankinen.. huoneistosaneeraukset, sisäja ulkomaalaukset, tapetoinnit yms., keittiöja kylpyhuonekalusteasennukset, jne... Noutopöytä arkisin klo 11-14 Vesikoskenkatu 4, Loimaa 1 8 3 4 3 4 3 4 Tuula-Anneli Penttilä, Yliopistonkatu 11 a B 31, Turku. h u h t a l a . www.melodata.fi . RATSASTUSTUNNIT ma-la, sunnuntaisin maastoretkiä, valjakkoajotunteja tilauksesta ja toimintaa erityisryhmille. Ympäristönhuolto . TIETOKONEITA . VTS Seppo Toivonen, puh. mukaan. klo 6.30–9.00/sop. 050 512 3731 • Olli-Pekka Vienonen SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN . P. RAVINTOLOITA LOIMAA Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa puh. Kampaamo Sirpa Kilpinen Kampaamo Uusi Salome Idyllinen Ryötin tila tarjoaa monipuoliset ja tunnelmalliset tilat juhlaan ja arkeen. 0400 544 659 Avoinna ark. LVI-LIIKKEITÄ . 13 as. LASTENTARVIKKEITA . P. TAKSIPALVELUITA . 0400-536 303 • (02) 762 8326 – Finikor-ruosteenestokäsittely – Huolto, korjaus – Maalaus, peltityö – Rengasmyynti – Automyynti – Autovuokraus – Tuulilasit – Ikkunatummennukset – Pesut, kestoym. Jalkahoitola Siskon Kammari, Joenperäntie 8, Loimaa. AUTOKOULUJA . 02-763 1015, 050 3722 764 Ti, Ke, Pe 10-17, La 9-13. 044 216 2016, www.endogyne.fi . . Kiinteistönhoito . 763 2484, 050 321 8085. P. (02) 7636 690 • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennus• Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut tarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut Suoritamme ammattitaidolla ikkunaja Suoritamme ammattitaidolla ikkunaja oviasennukset sekä saunatilojen oviasennukset sekä saunatilojen sisustukset! sisustukset! – – Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! Rakent ajien Rakent ajien asialla asialla – lähellä – lähellä Sinua! Sinua! www.lpr.?. 0400 871 095/Ilola, 0500 448 106/Suvanto Loimaan Kauppatorin Taksi ay Alkuperäistä loimaalaista taksipalvelua! P. DI Kari Lahtinen GSM 0500-482243 PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELULAARI . 9–18 la 9–14 Pietilänkatu 11 Loimaa p. RUOSTESUOJAUKSIA . i n f o / k y y d i n v ä l i t y s puh. Kauneusja jalkahoitola Wilhelm & Miina, Koulukuja 7, Loimaa. MUSIIKKIPALVELUJA Fender, Squier, Gibson, Epiphone, Line6, ESP/LTD, Tokai, Aria, Casio, Premier, Yamaha, Korg ym. GYNEKOLOGIT KOTIAPU Jouko Aittamäki Kaurilantie 81, 21820 KUMILA • Puh. KOTIPALVELUJA . PESULAPALVELUJA . 14, Loimaa, puh. KAUNEUSHOITOLOITA Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14 P. 0600 91444 www.loimaantaksi.com TAKSIPALVELUA Loimaa JARKKO AAKIO Puh. RAKENNUSKONEVUOKRAAMOITA . JUHLAJA PITOPALVELUITA . 02-762 5100 Ark. vahaukset – Hinausapu 24 H w w w . Kitara, piano, tietokonemusiikki. 044 305 6900. 767 1524 • 040 535 0576 8 Täydellinen juhlaja pitopalvelu www.lounaspaikkamellila.. . LOIMAAN KONEVUOKRAUS Patruunankuja 2, p. BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. REMONTTEJA . puh. 7622 120 . 045 122 4761. myynti@jetmasters.. fi Av o i n n a : M A – P E 7 – 1 7 , L A 9 – 1 3 Karsolan teollisuusalue (Hirvikoski), LOIMAA Puh. . 040 524 7336 ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN Mm. 0500 530 807 w w w .r a u ta n e t. Soitinliike Väinölänkatu 4, Loimaa ma-pe 12-17 la 10-13 www.pikkurokkari.fi PikkuRokkari Ammattitaitoista rakentamista P. VAKUUTUSYHTIÖITÄ . NURMI 040 546 2084 . 02-724 7851, 763 1031 ma-to 9-22.00, pe-la 9-01.00, su 10-22.00 KÄDENTAITOJEN ERIKOISLIIKE/ KEHYSTÄMÖ NYYTTI Satakunnantie 5 LOIMAA, P. Torstai sopimuksen mukaan. METALLIN ALIHANKINTAA
Lyhytkarv. Moottoripyörä Kawasaki EN 500, vm: -2000. P. Hp. 930 km ensimmäiset huollot tehty. 046 654 8477. Mahd. Ilmoitusosasto myydään ostetaan sekalaista Julkaisupäivä Ilmoittaja Osoite Puh. 0400 788366. Rahoja n. 041 705 3674. H 8500e. perust. 040-535 2998. Kysy p. (02) 748 7550 Ilmoitukset Löytölaariin myös tekstiviestinä! 5 e / 160 merkkiä Ohje: näppäile teksti LAARI, välilyönti ja oma ilmoituksesi. Heti vapaa, täysin remontoitu. moottorilla hyvin leikkaa ja käy 50e p. P. 0400 673833. Lyhyt malli, huollettu, jakohihna vaihdettu. P. yli 750 lehteä. P. Edullinen. Erittäin vähän käytetty pesukone, pieni pakastearkku, pöytämallia oleva astianpesukone. Halutaan vuokrata omakotitalo tai isompi talviasuttava mökki. t. P. Kelajyrsin 1,5 2,0 m, renkaat 14,9 x 38 NH 6640, vaihto etukuorm., traktoriin tai as.autoon. 0500 741 582 Oripää. Hp. Tekniikan Maailman vuosikert. P. P. 6/09. Iso, korkea. P. -80 p. 0400 324 743 Yläne. (02) 4864 950 Loimaan Lehti PL 2 (Kartanomäenkatu 4) 32201 Loimaa puh. Jätä sanojen väliin tyhjää. H. om. keskusta tarj. Koski Tl. Suor. 046 633 4939. Musta tai vaalea 10e/ kpl. 0400 222 131. etukuormaajalla vm. 045 650 7039. VW Transporter -98 2.5 TDI. Lähetä viesti numeroon 17252. puh. 0500 535 373, 0400 634 269. 2400. 0500 956 583. P. 050 325 3638. Perhe haluaa vuokrata kesämökin Säkylän Pyhäjärven rannalta. Sen tukemiseksi osta Pro Virtaankangas paita. Lasten jatkettava sänky, mäntyinen (kuin uusi). Uusikartano. Naisten pyörä 3vaiht. Kabe Briljant -96, etukatos, lattialämm., kaasu tai sähkö, kasetti wc, suihku, radio/CD, tv, huollettu, kats. 040 548 0690. 050 323 8704. 050 377 7255. Niittokone ja pöyhijä. Kaikki toimii, 45 e. Moottoripyörä Honda F750 CBX -84, hyväkuntoinen. P. h. H. 044 922 2593. P. alv). 040 530 4289. Hieno yksilö. Heinää. 040 529 0554. Uutta heinää pienpaaleissa puh. Tulee vain muutaman hehtaarin käyttöön, joten vanhat mutta toimivat koneet huomioidaan 040 841 4479. Hp 5e/kpl. P. Mazda 2200 Pick Up DSL 92 02-486 3445, 040-572 5710, Karinainen. P. P. 040 586 6374. TV-taso (125x62x60), väri pyökki, lasiovet, pyörät alla, hyväkuntoinen. 0400 788366. 3550 m 2 . P. Tiistaina 30. (02) 484 6740. 0400 995 912. 0400 843 880 Loimaa. 135 cm lev. Yhden viestin hinta on 5 e / 160 merkkiä. 050 3513 318. mäyräkoira punaiset urospennut heti valmiina omaan kotiin. 0440862 009. Käy raviin ja ratsastukseen. 1600e. Tarvasjoelta omakotitalo tai maapaikka myös remonttia tarvitsevat p. P. Halutaan vuokrata omakotitalo Auranmaan alueelta. Mazda 323 Sedan -91 ajettu 227000km katsastettu 12.6.09 eniten tarjoavalle p. Kesärenkaat 185.60R14 Skoda Fabian vanteilla 120 e. Myydään tai vuokrataan ok-talo 150 m² som. 040 537 7856. Moottoripyörä Kinroad 250 CC vm. 1600e. Soutuvene ja perämoottori 2-10 hv. 044 4841013. (02) 762 6000 Somero-lehti PL 11 (Kiiruuntie 1) 31401 Somero puh. Puh: 0400 965366. Ovat jo tottuneet ulkoilemaan. 044 779 1230/Mäkelä. Reki, hyvä h: 150 e, heinäseipäitä n. Moottoripyörä Jawa 250 cc vm-65 hinta 1500e p. Hyväkuntoinen, puinen, lakattu lasten jatkettava sänky Loimaan alueelta. 0400 943 466. Kasvavaa heinää n. Hp. maansiirtoterä VM250S, työnnettävä ruohonleikkuri, Fiat 780 4veto trakt. P. 040 510 8618. SEKALAISET Reippaita mustavalkoisia ja kirjavia pikkukissoja Somerolla. Traktorin peräkärry, paripyörät, puurunko, ei kippiä. 046 681 0685 Loimaa. 050-566 2837. Koski TL 40-luvun astiakaappi, yläosassa liukulasiovet. Ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaan. 0500 783 443. P. Fiat Brava 1.8 -97 kats. 150 kpl 1,50 e kpl. P. Uutta vast. Fiskarsin 3-siipiset kyntöaurat loivalla siivellä. 0400 532 955. OKT -05 Pöytyällä lapsiperheelle 5h+k+sauna ym. 040 868 4146. 2265 m2 koulu ja päiväkoti lähellä soita ja tule ihastumaan 0400 761 430! Kasvavaa heinää 3 ha Koski Tl p. v. Myös ostomahdollisuus. Vuokrattava Humppilassa siisti 36 neliön yksiö. 50 e. Kasvavaa heinää 15 ha. Pakattu. Ruiskumaalauslaite sisäja ulkokäyttöön. kotiinkuljetus lähialueelle p. P. P. 0500 354 769. Vaarinmökki Somerniemellä 2h+tupakeittiö 72 m 2 , wc, kunnanv., sähkö, laajak., saunarak., vierast. P. 044 918 3686. Ford Focus 1.6 Hatchback -01autom. Halutaan vuokrata 3h +k Kyröstä. H. P. 040 753 0035. 044 295 4674. tehtyjä muistorahoja, hopeaa, mukana Suomi 75 v. MB 230B/92 farmari. P. 050 599 7501. Kork. 3000e. 300 e. MF-65 vm -59, rekisterissä + takalakana. Tarjoa p. Kyrö, p. 1000 e p. (02) 748 1156. P. 040 8549 470. Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. 50 cm 10 m³ kuorma 380e. Hp 6500e. 040 729 4385. 28 tuumarenkailla. Loimaalla Toyota Corolla -91 siisti uudet talvirenkaat. P 040418 0237, Koski Tl. P. P. kesäkuuta 9 MYYDÄÄN Siporex-elementtejä 500 x 6000, paksuus 200, 240 kpl. Somero. Kelapöyhin 2.8-3.0. P. Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset. 046 845 2479, 046 683 5291. Ei vaadi kompressoria. Koivuklapia pituus n. Laskutuslisä 2 e. 2007, aj. 044 556 9177. 045 632 1884, Kyrö. Valkoinen. 04/09. 050 591 5008. 046 845 2479, 046 683 5291. Liitä mukaan ilmoitushinta 5 e (sis. Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin. Vanha hyväkuntoinen sivustavedettävä puusohva, kannellinen. Koivu – ja sekahalkoa, sekä koivuja sekaklapia. Vuokrattavana kodikas, mummonmökki Karinaisissa kalustettu, rauhallinen paikka, iso tontti & hyvän tien varrella. 040 776 5295. P. OSTETAAN Ostetaan tai vuokrataan tilava hyväkuntoinen kaksio/ pieni kolmio. Nissan Sunny 1.4LX Hatchback -93 kaksilla renkailla. P. P. Kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. 40 kpl. Sekarotuinen uroskoiranpentu. Vaatimaton mökki, jonka voi itse kunnostaa. + askartelutila, varastorak., maakellari, omenap., merjap., vaihteleva t. (02) 767 6566. H. P. 12 ha Kojonperässä p. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000 Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä MYYDÄÄN OSTETAAN SEKALAISIA. Leikkimökki. P. 050 583 0510. 250tkm, siisti, ruosteeton. 044 949 8951. 92 cm, hinta 200e, Yläne p. Katsastettu 6/2009. 1968-2008 yht. Suomalaisia eri tilaisuut. 040 703 4451. Ilmoitukset viimeistään perjantaina klo 16. Söpöjä valkoisia kaninpoikasia sekä 2 vähän isompaakin kania (toinen leikattu poika). 450 e P. Etsitään muuraria leivinuunin korjaustyöhön. P. P. (02) 748 6801. P. Koivu klapia kotiin tuotuna. Ajettu vain 19 tkm, varustettu käsihallintalaittein, 2-renk. Tume 2.5 m tai 3 m takapyörä kylvölannoitin. P. Tuethan taisteluamme puhtaan veden puolesta. 040 766 7319. 041 501 5289. P. Autom., aj. Myydään poni. 0400 464 764. Raanes Läp -88 ratsukoppi. (Ei toimi Go Mobile -liittymällä) ja Somero-lehdessä. Nurmikkoleikkuri 3.5 bens. Rekisteröity, toinen edullisemmin. 050-533 5529. Ei pohjahintaa. Tee tarjous, P. P. 3-osainen kirjahylly valorampilla. Tarjoa p. kultaa, nimellisarvo 1000 mk. Toimita ilmoitus YHTEEN alla olevista konttoreista Auranmaan Viikkolehti Kehityksentie 3, 21800 Kyrö puh. P. Halutaan vuokrata omakotitalo Virkasuo, Pappinen, Oripää vaikka vähän remontoitava p
autotalliin tai mökille turvakaapiksi. Ajo kehui Alastaron moottorirataa. Loimaa/Virttaa Maija Paloposki Kesä tietää kiireitä Alastaron moottoriradalle, sillä varausaste on erittäin hyvä. Lääkkeet auttavat jonkin verran. – Rata on erittäin hyvä, parhaat harjoitteluolosuhteet ja turvallisuudesta on huolehdittu parhaiten. Tero Tupala vastaa yhdessä isänsä kanssa Alastaron moottoriradan toiminnasta. Suurimmista tapahtumista kesällä ajetaan vielä moottoripyöräilyn SM, jossa on myös sivuvaunuluokka. – Joitain kurveja on jo uudelleenpäällystetty tarpeen mukaan, mutta suunnitelmissa on myös radan kokonaan uudelleen pinnoittaminen. Se on fyysisesti erittäin rankkaa, joten on tärkeää huolehtia riittävästä tankkauksesta, Ajo luonnehti päivän olosuhteita. Ratapomo Tero Tupala ei ehdi paljoa nauttimaan vauhdin huumasta, sillä koko ajan on oltava valmiina vastaamaan huoltotöistä. su 5.7., 12.7., 19.7. – Seuraan kyllä televisiosta kilpailuja, sillä useimmat ajajat ovat ystäviäni. Hyvä EM-tasolle Tupalan mukaan rata on hyvä EM-tasoa ajatellen, mutta MM-kisoihin sen kapasiteetti ei riitä. On mukava olla paikoillaankin, Kallio sanoo. – Tänä kesänä on enemmän aikaa olla Suomessakin, sillä sääntömuutoksien vuoksi kesällä ei testata. Turvaalueet täällä taas ovat huiput. 10 Tiistaina 30. VILJAVARASTONTIE 4, SISÄPIHA LOIMAA p. ti-to 7.7., 14.7., 21.7. Suurin tapahtuma on kiihdytysajojen EM-kilpailut, jonne tulee myyntiin 50 000 lippua. 050 301 0804 Perusasennettuna Tallinna Päivämatkat to 2.7., 9.7., 16.7. – Sormi on heikossa kunnossa, mutta huomenna on lääkäri ja sitten selviää enemmän. MMtasolle täällä ei kuitenkaan päästä, koska keskinopeus ei riitä. Maastoon ei pääse öljyä tai bensoja, sillä alue on viemäröity. Alastaro Circuit -radan omistaja Tero Tupala kertoo, että rata on jatkuvassa käytössä huhtikuusta lokakuuhun. Päivän tarjous: 150 kg erä I laatuista suomalaista KUKKAKAALIA 2,90 kg, ei ostorajoitusta. – Kuumuus on täällä hallitseva tekijä. Hyvin meni, sillä poika ajoi voittoon. Sormi on sellainen, että se jää kovin helposti tangon ja asfaltin väliin, mies kertoi. 42 /hlö 42 /hlö 42 /hlö 35 /hlö *************************************** Matka-Merilä Oy Kartanonk. MAIJA PALOPOSKI MAIJA PALOPOSKI SILMÄLÄÄKÄRIT OPTIKOT • 45-v. Pientä harmia Kallion kisakuntoon on tuonut kaatuminen Hollannin GP:ssä. Kaikkea vihannesnipputavaraa mutta parhainta. 200 matkapäivää Viikonlopun kisatunnelmissa mukana ollut huippukuski Mika Kallio jännitti sunnuntaina veljensä Vesan puolesta. Aina ennen kisoja se pestään ja harjataan, koska radan pinnan on oltava kuiva ja puhdas hyvän pidon vuoksi. pe-su 10.7. En ole täällä mukana bisneksen takia, Ajo kertoi. Hotellimatkat Reitti: Alastaro-H:koski-Loimaa. Rataa huolletaan säännöllisesti. 0400 723 212 Tervetuloa kaupoille! Toni Nurminen 050 535 3153. 99 /hlö 125 /hlö 185 /hlö 99 /hlö ALE HURJA KESÄAURINKOLASEJA -50 % ja kaikki loput -30 % ovh MERKKIKEHYKSIÄ 50 kaikki loput -50 % ovh TULE NOPEASTI – PARHAAT VIEDÄÄN PÄÄLTÄ !!!!! (ostaessasi linssit) ( ilman voimakkuuksia ) ER Ä ER Ä Saimme lisää metallisia Kasten ja Sovella pientavara VARASTOHYLLYJÄ sekä 4-ovisia GWS-METALLIKAAPPEJA Abloy-lukoilla esim. Ratakisoja on paljon, ja myös nuorison suosimia drifting-kisoja tullaan ajamaan. Hänen mielestään on välillä mukava olla katsojankin roolissa. Päällimmäisenä mielessä on yleensä iso harmitus. OTAMME MYYNTIIN KONEITA JA LAITTEITA! Loimaan torilla tänään tiistaina Uutta Siikli ja Timo PERUNAA. Tupalan mukaan moottorirata on ympäristöystävällinen. – Tämä on minulle harrastus, koska poikani harrastaa tätä. Tämä taas on erityisen tärkeä seikka, koska rata sijaitsee pohjavesialueella. Soita ja tilaa maksuton kartoituskäynti! klo 9-21 arkisin ja viikonloppuisin P P Panasonic V9 NUKU HYVIN VIILENNÄ VIISAASTI NYT 1290,PUH. Suurimmat käyttäjäryhmät koostuvat moottoripyörätilaisuuksista ja – kilpailuista, kerhokokoontumisista, koulutuksista ja rata-autotapahtumista. la 11.7., 25.7. ajokorttitodistus • työnäkeminen VARAA AIKA 763 2030 www.vslp.. Se on erittäin suuri investointi, ja siksi sitä on tehty vähän kerralla. Myyjät Tuomo, Hilkka ja Raili Euran Tuoretukku Oy Tuomo Tuominen Hinnerjoki p. ma 6.7., 13.7., 20.7. 0400 860 375, 040 736 2198 Katso: www.kone-kierratys.. Hänen mukaansa kaatumista ei ehdi kunnolla edes tajuta, ennen kuin huomaakin jo olevansa nurin. kesäkuuta Valmiina radalle. Myös sijainti hiekkamaalla on tärkeää, koska muuten routa murtaisi asfaltin. 4, Forssa Puh. Moottoriradalla eletään kiireistä kesää Aki Ajo jännitti kisoihin osallistuneen 14-vuotiaan poikansa puolesta. – Radan käyttöaste on 98 prosenttia, eli varauksia on jatkuvasti. Radan kunnon paraneminen tietää siitä, että kierrosajat paranevat ja rataennätyksiä lyödään rikki, Tupala kertoo. – Käyttäjät saavat vuokrata rataa käyttöönsä, ja me annamme tarvittavat puitteet kuten tuotteet, tilat ja laitteet. (03) 433 5340 Toimistomaksu 4 /varaus Oma bussi mukana Tallinnassa. – Rata on hieman pieni ja hidas MM-kisoihin, lisäksi sitä ehkä pitäisi pidentää. Harrastuksella mukana Loimaa/Virttaa Maija Paloposki Viikonlopun Road Racing -kilpailuihin ehti mukaan myös Mika Kallion entinen tallipäällikkö Aki Ajo. Tietysti MANSIKKAA ja paljon muuta. *************************************** su-ma 5.7., 12.7., 19.7. Kiireisen kesän aikana Kallio aikoo pysytellä paikoillaan, sillä muuten matkapäiviä kertyy vuodessa jopa 200. la-su 18.7., 1.8
(02) 762 3015 F. Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY Varatuomari Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. Avoinna: Ma-Pe 10-18, La 9-14 Huuskantie 10, Aura, puh. Senioritanssiharjoitukset Krekilän myllyllä to 2.7. 7 v vanha) Chippendale lasivitriini ja sohva, tamm. Asunto vapaa 1.7.2009 alkaen. Vuokraan tai myyn Loimaan kaupungissa (Kalevalankatu 11, eka kerros) 2 h + k 54 m 2 . ruokailuryhmä, ym. 68.000 /tee tarjous ASUNTOKAUPPA TARJOAA: Tule tänään esittelyyn! Klo 17.15 18.00 Koskenkuja 1 as. Seuraava kokoontuminen to 2.7.2009 kylätalolla klo 18.00. Loimaa, puh. Ti-pe klo 19, su 13 ja 19 Käsikirjoitus: Mirva Koivukangas Sovitus ja ohjaus: Pekka Saaristo Taustatyöryhmä: Barbro ja Axel Cedercreutz, Arto Myllärinen Puh. Reserviläiset. I LTA H U U T O K A U P PA Loimaalla Työväentalolla ke 1.7. (02) 762 4844, 050 596 4464. As. Lautapelikerho keskiviikkoisin klo 16-20 Haaran kylätalo Kerttulassa (Metsämaantie 69). klo 18.45 PÄÄKIERROS 170 Viitosbingo/Ventti 1 KIRJA 5 SEURAAVAT 2 IRTOLIUSKAT 2 Loimaan Leisku Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19 Nuorisotalon yläkerrassa. Tiistaina 30. Kysy lisää p. Ampumakatoksen maalausja rakennustalkoon tänään klo 10.00. klo 18.00. www.asianajot.. Satakunnantie 57 Yrittäjän talo myyty irtaimisto myytävä ym. Yleisurheiluharjoitukset koululla ke 1.7. Kuntoilu jatkuu Tuulensuussa elokuussa keskiviikkoisin klo 18.30 Reserviläiset. huutokaupattavaa irtaimistoa, monios. Maunolle 040-7182956 Kuunkiertolaisten harjoitukset jatkuvat ke 1.7 klo 19 Alastaron yläasteen auditoriossa. HP. klo 9-23. kirjahyllystö iso (Billnäs malli, ylöskäännettävät lasiovet n. Asianajajan toimintaa valvovat Asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 10.7. Loimaan seudun psoriaatikkojen kuntoryhmää on tauolla heinäkuun. VIRTANEN SEURATOIMINTAA Loimaan Voiman 5-8 v. iso pronssiveistos, koti-irtaimistoa monenlaista. Suomi-Venäjä-Seura, Loimaa Länsi-Inkerin matka 24.27.7.09. ja 21.7. klo 15.00. ei ampumaharjoituksia Heikinpirtillä. 3h + k + autokatos = 72 m 2 . 762 4554 Vesikoskenkatu 27, Loimaa Loimaan S. Janne 040 732 8042. LoKoKo C/B-Pojat (1994-1997) harjoitukset Pe 3.7 16.30 Liikuntahallilla Peltoisten alueen kyläyhdistys ry:n kylätoimikunnan ja rompejaoston kokoontumiset heinäkuussa torstaisin kylätalolla kello 18.00. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 heikki.rantanen@kolumbus.. 6.7 menn. tyylihuonekaluja, vuodesohva + tv-tuolit ym. Huomenna lisää haasteita: Puerto Rico, Aavikon karavaanit. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä ja oikeusturva-asioita. (02) 762 4400 fax 763 1301 jari.heikman@aatsto.inet.. 14, LOIMAA Remontoitu hieno! KERROSTALOHUONEISTO Asianajajia ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Teemu Varho p. Asianajotoimisto KNUUTILA & TUOMINEN AA, VT Ilpo Knuutila AA, OTK Martti Tuominen Vesikoskenkatu 7, 32200 Loimaa, puh. Asianajotoimisto JARI HEIKMAN OY AA, VT Jari Heikman AA, VT Katri Ranta-Eskola VT Kaarina Nylamo Turuntie 8-14, II krs. klo 18.00 näyttö 0,5 tuntia ennen os. Helvi 040-8462507, Tarja 0503298676 tai Eila 040-5651525 Virttaan Nousu. Yu-harjoitukset Urheilukeskuksessa tiistaisin klo 18-19. 171,72 /kk. Ilm.&tied.viim. 02-5546 370 LEISKUN BINGO / JAHTI 650 /57 p. kerros. Ensi viikolla haasteiden jatkokurssi: Citadels, PowerGrid. valaisimia, aito matto (3x2,4 m), tyylikäs pronssisuihkulähde-neito ja lintuaih. Erjalle p. 762 3520 0400 692 753 www.kiinteistotoimistouusitalolkv.. Ilm. 3. Loimaan Työväentalolla ti 30.6. 486 6551 Kesä-ale alkoi! 5% 10 15 20% -25% 30 35 40 45 50 % huonekalut, lipastot, patjat, kirjahyllyt,kesäkalusteet,matot ym ale-hinnoin! huonekalut, lipastot,patjat, kirjahyllyt,kesäkalusteet,matot ym ale-hinnoin! hu on ek al ut , lip as to t,p at ja t, ki rja hy lly t,k es äk al us te et ,m at ot ym al e -h in no in ! hu on ek al ut , lip as to t,p at ja t, ki rja hy lly t,k es äk al us te et ,m at ot ym al e -h in no in ! 55 60% NYT VAIN ! Kotimainen ale-hinnoin Kaikki huonekalut ja kesäkalusteet TARJOILUVAUNU ale -90% 9,Norm.hinta 100,pähkinä värit musta ja FIAT JA OPEL MERKKIKORJAAMO Määräaikaishuollot ja korjaukset edullisin hinnoin MYÖS MUIHIN MERKKE IHIN Katsastuspalvelut • Ilmastointihuollot ERIKOIS OSAAMI STA FIAT, PEUGEO T, CITROEN PAKETT IAUTOIH IN Voimakatu 1, 32200 Loimaa P. www.heikman.com Asianajotoimisto HANNELE JÄRVINEN KY AA, VT Hannele Järvinen Väinämöisenkatu 6 B 32200 Loimaa, puh. Heimolinnankatu 14 LOIMAA P. 0400 761 749, klo 16.00 jälkeen Eloisat. Oy Loimaan Myllyketo. 040709 1972. Olen lomalla 27.6.-26.7. käyttöhuonekaluja, muhkea puusta veistetty isännäntuoli pöllöveistoksin, komeat pöllöveistokset ja pöllökokoelma (eri materiaaleja), Tunturi juoksumatto, hierojan penkki, tauluja, peilejä, kristallikruunuja, ym. Tied. (02) 762 4010 fax (02) 762 1321 knuutila.tuominen@asianajot.. Syysristeilylle 19.9. Ke 1.7. Ikäsuositus 15-150 v. Loimaa, puh. LP Juniorit. maan ja taivaan välissä KATETT U KATSOM O aikuiset 13 e lapset alle 12v 9 e Ryhmät yli 30 henkeä aikuiset 12 e lapset alle 12v 8 e Esitykset: 26.6. Rauhallinen sijainti! Yv. Haaran-Onkijoen Kyläyhdistys Laulukööri kokoontuu Metsämaan Metsästysmajalla pe 03.07 kello 18.00. ilmoittautuminen viimeistään huomenna 1.7. (02) 762 4800 fax 762 4805 www.hj.. 30.6.09 menn. TERVETULOA! JUHOKUSTI KY 0400 715 123 Kojonkulman kyläyhdistys ja Martat on vuokrannut Mellilänjärveltä rantasaunan ja takkatuvan to 9.7. Pesiskerho tauolla 7.7, 14.7. Parkettilattiat, laatoitettu pesuhuone, lasitettu parveke. Vuorisen tallit klo 15.45, Lammink.-PuistokatuKaunismäenk.-Turuntie-O.P. kesäkuuta 11 B. pys.-Kalevalank.-Kolkkalantie-Kitkontie, Apteekin pys.Metsämaa. Kaikki kyläläiset mukaan Loimaan Seudun Kuulovammaiset ry. Lähtö nuokkarilta klo.9 ja sieltä takaisin lähdemme n.klo.18 Kimppakyydein. (02) 762 1900 Savikki To 9.7 vietämme kesäpäivää Kalikassa. Sotaveteraanit sekä jaostot lähtö Pyynikin teatteriin to 2.7. Mukaan saunaja lauluvarustus. Ikäsuositus 12-120 v
Aion vielä jatkaa tätä tarinaa. Loimaan torilta klo 8-14 Oman puutarhan MAKEAT MANSIKAT 4,00 /l 3 l 10 Myös K-Supermarketin pihasta ja Euromarketin pihasta KärkäisenPuutarha p. ”Minä olen vettä” Monen taiteilijan yhteisnäyttelyn lopputulos tuo mukanaan yllätyksiä Humppila Maija Paloposki – Ystävyys on jatkumisen edellytys taidenäyttelyitäkin järjestettäessä. 10-17 (väh. MAIJA PALOPOSKI Loimaa vankisti johtoaan naisten maakuntasarjassa Pesäpallo Sari Keskitalo Loimaa sai vastaansa viime viikolla kotikentälleen naisten maakuntasarjassa Kokemäen ja Porin, jotka taistelevat lohkon kärkipaikoista. Tästä on hyvä jatkaa, Salmi iloitsee. 040 722 8510 Oman puutarhan nostotuoreet Timo, Ariel, Siikli PERUNAT Vihannekse t ym. Seuraavina tulevat Kokemäki ja Pori tasapisteissä. Paitojen oli tarkoitus hulmuta rannalla, mutta hetken päästä ne varastettiin, hän kertoo. Sarjan ollessa puolivälissä Loimaan sarjajohto on seitsemän pistettä. Skootterin päälle pakitettiin LOIMAA Parkkeeratun skootterin päälle peruutettiin henkilöautolla Seurahuoneen edessä lauantaina iltapäivällä. Ihmisestä 70 prosenttiahan on vettä, minkä lisäksi taiteilija on erittäin huolissaan Virttaanharjun kohtalosta. Myös helle toi oman haasteensa otteluihin. Hän on yksi 17 taiteilijasta, jotka ovat mukana Minä ja maisema – aiheisessa taidenäyttelyssä. 1 metri) 10 kpl 5 00 T-paidat painatuksella 5 kpl TURUN OK 1240 123456 MEIKÄLÄINEN MAIJA 4318 7001 2345 6789 4318 Suomalainen Suomalainen LOIMIHUOLTO Voimakatu 4, Loimaa 0400 926 170, 050 573 2940 www.loimihuolto.com Maukkaat HERNEET 4,00 /l 3 l 10 Tänään ja pe 3.7. Kylämarkula uskoo näyttelyn olevan elämys myös yleisölle. – Ensimmäinen näyttely järjestettiin Uudessakaupungissa, mutta meillä oli tarve löytää oma tila. Avoinna ti–pe ja su klo 12–17. Myös ihmiset, jotka näitä palveluja käyttävät, ovat siinä mukana. – Tässä on yllätystä taiteen katsojalle, ja lisäksi yleisö kokee sen erilaisesti kuin taiteilija. Ottelut pelattiin peräkkäisinä päivinä, joten tyttöjen fysiikka joutui erityiselle koetukselle. Sen otimme innosta kiljuen vastaan, Kylämarkula kertoo. Oman lisän tuo voimakasarominen näyttelytila, jossa tuoksuu vanha vilja ja puu. Taiteilijoille annettiin teema, jonka mukaisia teoksia he ovat tuoneet esille. Vaikka talvella täällä on kylmä, niin paikkana tämä on hyvä, sillä kaikille on oma näyttelytilansakin. Mukana on monia eri tekniikoita, kuten maalaustöitä, valokuvia, savitöitä ja posliinimaalauksia. Skootteri kaatui törmäyksessä oikealle kyljelleen, jolloin siihen tuli naarmuja ja katteet rikkoutuivat. kesäkuuta SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella 27 27 27 26 (13) 2 Keskiviikkona 28 (12) 3 Torstaina 26 (14) 3 Perjantaina 27 (16) 2 Lauantaina 23 (16) 3 RAJU LOPPUUNMYYNTI jatkuu KANGASKAUPPA AULAN KOKO LOPPUVARASTO Loput kankaat 60 /m • vetoketjut 1 00 /kpl • kotimaiset sukat 1 00 1 50 /pari • napit 10 20 /kpl PAKAN KANGAS JA PAITA OY Heimolinnankatu 6 Loimaa (torin vieressä) Täm än viik on ajan ark. Humppila Maija Paloposki Säkylästä kotoisin oleva, mutta Kaarinassa asuva kuvataiteilija Merja Markkula kuvastaa näyttelyssä omaa suhdettaan veteen. – Koen, että minä itsekin olen mukana ympäristörikoksessa, sillä en ole toiminut aktiivisesti. Kokemäki-ottelussa Loimaan parhaana palkittiin lukkarina pelannut ja yli viisi juoksua lyönyt Mia-Maria Jauhiainen. Pori-pelissä palkintokerho mieltyi ykkösvahti Meri Rasilaisen peliin. Aiemmin siellä on ollut muun muassa pääsiäisnäyttely ja joulukalenteri. Sitten veljeni kysyi, että kävisikö tuo vanha makasiini. – Kaksi peliä peräkkäisinä päivänä sarjan kärkijoukkueita vastaan helteessä toi erittäin suuren haasteen tytöille, pelinjohtaja Sami Salmi sanoo. Näyttely on järjestyksessään viides makasiinissa järjestetty. Se heijastuu meidän elämäämme. Luovaa tunnelmaa viljamakasiinissa Merja Markkula suhtautuu taiteeseen ja luontoon intohimolla. Kokemäki kaatui jaksoin 2–0 (8–7, 6–0) ja Pori samoin lukemin 2–0 (7–2, 7–6). Kun kokoonnumme yhteen, suunnittelemme ja ideoimme yhdessä, Elina Kylämarkula kertoo taideyhdistys Idun toiminnasta. – Tyttöjen fysiikka ja kunto kestivät kuitenkin hyvin ja näin nappasimme pienen karkumatkan vastustajiin sarjan ollessa puolivälissä. – Ripustin 13 paitaa Kankaanjärven rantaan ja kuvasin niitä. Tarkoituksena on, että taiteilijat nostavat oman minänsä luonnon muodossa esille. Aromeita löytyy kaikille aisteille. – Virttaanharjun projektissa ympäristö ja luonto tulevat muuttumaan. Myös autoon tuli vaurioita.. 12 Tiistaina 30. Niitäkin on vielä luvassa. Haluankin tuoda veden katoamisen ihmisen lähelle. Taidemakasiini Idun kesänäyttely Humppilan Urpolassa 28.6.–31.7., Perkiöntie 13. Loimaan tytöt kuitenkin näyttivät, että peli kulkee ja ottivat kaksi kotivoittoa. – Oli tässä kunnostamista, sillä täällä oli vanhaa viljaa, hiiren papanoita ja 70 vuoden pölyt. Näyttely järjestetään vanhassa viljamakasiinissa, joka on kunnostettu näyttelytilaksi