Sivu 12 Irtonumeron hinta 2,20 € sis. Martin Tarhalla kesätöissä oleva Iida Koho Sivu 11 Sivu 5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Onko suurmusikaalien aika Ypäjän Musiikkiteatterissa päättymässä. alv. On taas Suvipihallatapahtuman aika. Länsi nolla Etelä 81, Pohjoinen alle 5, Itä 24, Länsi 0. 2020 Rompeviikonloppu on nyt erilainen ”” Tunsin oloni helpottuneeksi ja kiitolliseksi, kun sain kesätyön, koska koronan takia työpaikan saaminen ei ollut itsestään selvää. Kohteet löytyvät Kartanomäestä, Kojonperästä, Onkijoelta, Juvalta ja Karsattilasta. Nythän naamani koristaa Lippu.fi-sivuston etusivua, hän hymyilee. loimaalaista pihaa avaa sunnuntaina ovensa yleisölle. MAIJA PALOPOSKI Sivu 8. Eivätpä olekaan nyt tuulenvoimakkuuksia vaan sukunimien määriä Suomessa. Turussa asuva ja opiskeleva Milla Malin, 23, aloitti Ypäjän Musiikkiteatteri ry:n puheenjohtajana vuodenvaihteessa. Loimaan talousalueen paikallislehti • 106. vuosikerta Nro 85 TORSTAI 30.7. Vaikka korona oli nuorelle puheenjohtajalle shokki, kokee hän sen olleen mitä parhain korkeakoulu teatterin tekemisen ytimeen. 19 55 Forssalaiselle Sampo Lepistölle, 23, viime kesän päärooli Paavona oli elämää muuttanut kokemus.– Se on yhtä siistiä kuin viime vuonna ja silloin se oli siisteintä, mitä olen ikinä tehnyt
Leinonen 13.8. Vaikk´ polkuni kauas kotoa kulki Karjalan sineen mun sieluni jää. SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT M. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Miia Koivisto 050 533 6313 Myyntineuvottelija Tiina Järvinen (02) 588 8025 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.30–15.00 puh. (Oripää) Kastettu: Rosanna Rebecca Rautajuuri Avioliittoon aikovat: Arto Ensio Hakanpää ja Annika Helena Jalonen . 2 Torstaina 30. Helena, Elena SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Päätös hyväksyttiin yksimielisesti. . Muut tapahtumat To 6.8. klo 18 yhteislaulutuokio Virttaan kirkossa (Hans-Veli Huhtala, Huhtanen). Rekola oli yksi kolmesta hakijasta, joita haastateltiin avoimeen virkaan. (02) 588 8000 Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Anu Salo (02) 588 8033 Sampsa Hakala (02) 588 8031 Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: (Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € laskulisä.) Määräaikainen 12 kk 204,90 e 6 kk 119,40 e 4 kk 84,30 e Kestotilaus: 2 kk 181,20e 6 kk 91,80e 4 kk 62,60 e 3 kk 47,40e Tilaukset ovat yhdistelmätilauksia, jotka sisältävät sekä paperilehden että lehden tuottaman digitaalisen sisällön kuten näköislehden. VARAA AIKASI 02-763 2049, LOIMAA Vesikoskenkatu 3, LOIMAA P. Sivupisteet Kyrö, Oripää ja Yläne suljettu 16.8. Kuollut: Sirkka Ester Lahdenperä 99v. Kirkkoherranvirasto: Avoinna ma ja to klo 9-12. KAIKILLE ILMAINEN OPTIKON NÄÖNTUTKIMUS € -50 % -70 % KAIKKI KEHYKSET + Silmälasien ostajalle AURINKOLASIT VOIMAKKUUKSILLA TAI ILMAN Ei rajoitteita! Tarjous koskee uusia silmälasitilauksia eikä sitä voi yhdistää muihin etuihin. Tiusanen * 18.10.1920 Parikkala † 11.07.2020 Loimaa Kertokaa Karjalan kiitävät linnut kumpuni kukille kuiskaus tää. mennessä. YPÄJÄ Jumalanpalvelus: Su 2.8. Ilm. Tilaajamme, sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön osoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. klo 10 Sanakirkko, Vesa Parikka ja Tapio Laurila Muuta: To 6.8. Ke 5.8. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2020. Aurinko laskee kello 22.09. 02-762 2156 Hautajaiskuvaukset ammattitaidolla KUOLLEITA SYNTYNEITÄ . Lämmin kiitos osanotosta. 02 776 4500. Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Puh. . klo 18 Alastaron, Mellilän ja Metsämaan alueen lapset. ORIPÄÄ Su 2.8. Eskarilaisten siunaaminen Kanta-Loimaan kirkossa Ma 3.8. asti. Ulkomaantilausten hintoihin lisätään voimassa oleva postimaksu. Ylikovero 10.8. klo 18 Hirvikosken, Kauhanojan, Kojonkulman ja Niinijoen alueen lapset. klo 12 sanapalvelus Mellilän kirkossa (Koivunen, Pihlajamaa). 040 567 7922 kivi@loimaankivi.. Asta 31.7. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,68 e /pmm 3-sivu 2,68 e /pmm Tekstissä 2,48 e /pmm Tekstin jälkeen 2,11 e /pmm Takasivulla 2,68 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,18 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,11 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Kustantaja: Priimus Media Oy. M. 1: 16 Kati Rekola Kustavin sosiaalijohtajaksi ORIPÄÄN kunnan sosiaalijohtaja Kati Rekola on valittu alkuviikosta Kustavin kunnan sosiaalijohtajaksi. heinäkuuta 2020 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 4.59. Optikon näöntutkimus ilmaiseksi kaikille, ei koske piilolinssitutkimusta. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. klo 10 Jumalanpalvelus kirkossa, Malinen, Hoikkala Diakoniatyö: Puhelinpäivystykset klo 9-11, keskiviikkona Minna Majuri-Kiiski puh. Optikon näöntutkimus ilmaiseksi kaikille, ei koske piilolinssitutkimusta. (Karinainen) ja Harri Tapio Uusitalo 56 v. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Lisätietoja www.poytyanseurakunta.fi Kuollut: Sirkka Hellevi Hartikka 90 v. Muina aikoina mahdollisuuksien mukaan. Herra on kuningas! Riemuitkoon maa, iloitkoot meren saaret ja rannat! Pilvi ja pimeys ympäröi häntä, hänen istuintaan kannattavat vanhurskaus ja oikeus. Ti 4.8. klo 18 Kaupungin alueen lapset. 02 763 2049 SUUNNITELLAAN YHDESSÄ YKSILÖLLINEN HAUTAKIVI Kivityöt, lisänimen kaiverrukset, kunnostukset, kultaukset ja oikaisut. Srk-palveluiden virasto 027764400 (ma-ti, to-pe klo 9-13) . Hinnat sisältävät arvonlisäveron. 30.3.2020 syntynyt rakas tyttäremme sai kastetilaisuudessa Jyväskylän srk:n Neulaskodissa nimekseen Hilda Helmi Amanda Palmberg Kasteen toimitti pastori Satu Konsti Kummeina Olli Kosonen, Nona Panigrani, Mira Wolfe Onnelliset vanhemmat Lotta Palmberg ja Juuso Rantanen Turuntie 26, Loimaa puh. NIMIPÄIVÄT 30.7. LOIMAA www.loimaanseurakunta.fi Su 2.8. Klo 10 messu Loimaan kaupunginkirkossa (Koivunen, Pihlajamaa), Radiointi Järviradion taajuudella 92,8 MHz. V. Seuraa kotiseutusi tapahtumia kesäosoitteessakin! (02) 770 2626. Tarjous voimassa 23.6.2019 asti. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ti ja to klo 9-12. (LL 25.7.) Kustavin kunnanhallitus esitti Rekolaa virkaan viime viikolla hakuasiakirjojen ja haastatteluiden kokonaisarvioinnin perusteella. 97: 1–2 31.7. Hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, hänen suustaan pisti esiin kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat kuin loistava keskipäivän aurinko. Rakkaudella muistaen Pirjo Aleksi perheineen Saara perheineen Laura perheineen Sirpa Sari perheineen Suvi perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu omaisten läsnä ollessa. . Ps. Puhelimitse voi ottaa yhteyttä arkipäivisin klo 9-12 ja 13-15 puh. PÄIVÄN SANA . | www.loimaankivi.. klo 13 Jumalanpalvelus kirkossa, Kaipainen, Heimola Su 9.8. Syksyn päiväkerhoryhmiin ilmoittautuminen kotisivujen kautta 7.8. Ma–pe 9.00–17.00 la 9–13.00 Vesikoskenkatu 3, LOIMAA P. Palininkatu 2, 32200 Loimaa p. Hemiö 12.8. klo 17 Kuorolaisten lauluharjoitukset seurakuntakodilla KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA 30.7. Kivicenter palvelee Loimaalla ma-pe klo 9-16 ja sopimuksen mukaan. Rakas äitimme, isoäitimme ja isoisoäitimme Sirkka Ester LAHDENPERÄ o.s. KAIKILLE ILMAINEN OPTIKON NÄÖNTUTKIMUS € -50 % -70 % KAIKKI KEHYKSET + Silmälasien ostajalle AURINKOLASIT VOIMAKKUUKSILLA TAI ILMAN Ei rajoitteita! VARAA AIKASI OPTIKOLLE TAI SILMÄLÄÄKÄRILLE 02-7632049 Tarjous voimassa 9.8. Rekola on eronnut Oripään sosiaalijohtajan virastaan heinäkuun lopulla. Asiasta päätettiin maanantaina Kustavin kunnanvaltuustossa. Haastatteluryhmä päätyi häneen yksimielisesti. Tarjous voimassa 23.6.2019 asti. saakka. Kastettu: Leo Olavi Aaltonen, Eino Juhani Yli-Pietilä. 02 763 2049 MEILTÄ SAAT BONUSTA s-kanava.fi SUOMALAISTA PALVELUA Tarjous koskee uusia silmälasitilauksia eikä sitä voi yhdistää muihin etuihin. 050 596 9441. Avioliittoon vihitty: Toni Tapani Matikainen ja Camilla Eeva-Leena Grönholm
Raj. 8.8.2019 alk. (1,00/kg) 1.– rs/ps 8.– kg SBS Snack PATONGIT yrtti, valkosipuli, juusto 160 g (6,25/kg) 1.– ps 1.– kpl 1.– pkt 1.– pkt Old El Paso MEDIUM VEHNÄTORTILLA 326 g Ei täysjyvä. GRILLIPIHVI porsaan ulkofileestä Suomi. PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 1,65 kpl (9,71/kg) Ilman Plussa-korttia 1,29 pkt (2,58/kg) Tuotteita rajoitetut erät TO–LA Viennetta JÄÄTELÖKAKUT 650 ml (1,54/l) Raj. Paikallisen puolella. 24%) LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 7-22 la 7-20 su 10-20 Paikallisen puolella. KAHVIOMME AVOINNA ma-la 8.00–14.30 Tervetuloa! Pizzauuni kuumana: MA–TO 11–18 PE 11–19 LA 10–16 TILAA JA NOUDA Netissä voit tehdä ruokaostoksia 24h K-Ruoka verkkokaupan kautta. LU TUC SUOLAKEKSIT 100-105 g (9,52-10,00/kg) Billy’s PIZZAT 170 g (5,88/kg) rs 2.– TUORE KOKONAINEN LOHI Norja. Suomi. (2,67-3,33/kg) Dan Sukker HILLOSOKERI 1 kg (1,69/kg) –15-38% PLUSSA-KORTILLA –43% PLUSSA-KORTILLA –22% PLUSSA-KORTILLA –20% PLUSSA-KORTILLA –32% PLUSSA-KORTILLA Muumipapan MAHTIPUURO 4 VILJAA tai Muumimamman PIKAKAURAPUURO 500 g (2,00/kg) TUOREET PERATUT MUIKUT Suomi. 3 ps/talous. pantin 0,10 Tarjoukset voimassa TO–SU 30.7.–2.8., ellei toisin mainita. 1.– 1 69 ps 9 99 1.– pkt 1.– pkt 6.– kg kpl pl Voim. 3 Torstaina 30. kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. Paikallisen puolella. MYLLYKYLÄN PIHVI porsaan ulkofileestä, tumma BBQ marinadi Suomi. Etelä-Afrikka/Intia (2,00/kg) MINILUUMUTOMAATTI 250 g 1.lk. 3 pkt/talous. VIHREÄ RYPÄLE 500 g 1.lk. Flora RUOKAKERMAT tai KUOHU 2,5 dl Ei maustetut eikä kuohu 38% (2,00/l) Valio PEHMEÄ MAITORAHKA 200 g Myös laktoositon, ei täyteläinen. (3,07/kg) Raj. Suomi. Paikallisen puolella. 3 pkt/talous. 2 tlk 3 prk 1.– OMASTA UUNISTA. Säävaraus. heinäkuuta 2020 Fresita ORANGE SUNSET 5,5% (13,19/l) sis. 2 kalaa/talous. (10,00/kg) ERÄ ERÄ Ilman Plussa-korttia 2,15-2,25 kpl Vaasan ISOT PAAHTOLEIVÄT 500-525 g (1,90-2,00/kg) Raj. 10.– kg 12.– kg KESÄPORKKANA 1 kg pussi 1.lk. Loimaan liepeiltä PLUSSA-KORTILLA –55% PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 0,89 tlk (3,56/l) Ilman Plussa-korttia 2,25 pkt (3,46/l) Ilman Plussa-korttia 1,25 pkt (11,90-12,50/kg) Ilman Plussa-korttia 1,49 pkt (4,57/kg) Ilman Plussa-korttia 0,79-1,09 prk (3,16-5,45/kg) ww w. Espanja (4,00/kg) JÄÄSALAATTIPUSSI 1.lk. alv. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella
kopeissa todettua, purkavat hätäisesti koronarajoituksia, sekä sama lehti (busines finland) rahanjakopolitiikka, jossa raha menee rahan tykö (vanha toteamus). Älykkyys ei siis tarkoita viisautta tai järkevyyttä. Mutta mitä älykkyys tarkoittaa. 16.7. . Näin on paitsi kesätapahtumien yleisön osalta niin myös järjestäjien osalta. Kahlil Gibran Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . ””. . 4 Torstaina 30. Mona Lehto Hyvä näkökyky ei ole itsestäänselvyys Jokaisen henkilön näkö muuttuu silmän ikääntyessä. Miksi siis olisi niin paha, jos vaikka valtio saataisiin apuihin, kun siitä kai kriisikunnassa on kyse, että autetaan, kun omin avuin ei enää pärjätä. Emmi Lintonen Optikko Olisinko minäkin kriisissä. Älykkyys on kuitenkin kykyä oppia, soveltaa opittua, ratkaista ongelmia ja käsitellä abstrakteja asioita. En nyt tarkoita, että paikalliset päättäjät olisivat koko ajan vaan olleet kyvyttömiä ratkaisemaan asioita, vaan että ollaan vaan oltu kyvyttömiä näkemään ja tunnustamaan tosiasioita niin kuin ne ovat. Luin Lääkärilehden artikkelin siitä, että mitä korkeampi yleisälykkyys on lapsuudessa tai murrosiässä, sitä pienempi riski on sairastua myöhemmin esimerkiksi masennukseen, skitsofreniaan, päihderiippuvuuteen tai persoonallisuushäiriöihin. . Kuten kaikkien muidenkin sairauksien, myös silmäsairauksien osalta ennaltaehkäisevä työ on todella tärkeää. Olen varma siitä, että minkä tahansa kotiin vietävän palvelun laatuun vaikuttaa se, jos ihminen ei näe kunnolla tai pahimmassa tapauksessa ollenkaan. EIHÄN Loimaa yksin mikään ahdinkokunta ole. Sinä hetkenä kun EU:ssa tehtiin päätös avustuspaketista ja Suomi sai jälleen yhden kuuluisista torjuntavoitoistaan, sinä hetkenä Britannia kuittasi suurimman osan erokuluistaan. Mikä ero siis on sillä, säästetäänkö palvelut kriisiin vai antaudutaanko vaan suosiolla kriisikunnaksi yrittämättä sitä peittoa enää koko ajan jatkaa toisesta päästä. Loimaan Lehdessä (16.7.) kirjoitettiin pääkirjoituksessa siitä, mitä tarkoittaisi, jos olisimmekin kriisikunta sen sijaan, että yritämme koko ajan selviytyä säästöillä. Älykkyys ei vaadi tietoa TOIMITTAJALTA Älykkyys ja sen merkitys elämässä tunnetaan paremmin kuin koskaan ennen. Nyt on jo aika kiinnittää enemmän huomiota ihmisten näkökyvyn ylläpitämiseen ja silmäsairauksien ennaltaehkäisyyn. Ja sehän tietysti maksaa. Älykkyyteen kuuluu myös muun muassa kinesteettinen (liikunnallinen lahjakkuus), eksistentaalinen (kiinnostuu suurista kysymyksistä, uskonnoista ja filosofiasta), musiikillinen ja kielellinen älykkyys. Miten se oikein näkyisi. Milloin se sitten tapahtuisi, ja mitä virkaa sitten vielä on kunnalla. Moni on muun muassa löytänyt luonnon virkistysarvon uudella tavalla. . Näkökyvyn heikkeneminen vaikuttaa keskeisesti elämänlaatuun, kun ympäristön seuraaminen ja havaintojen tekeminen vaikeutuu. Tehokkaat ennaltaehkäisevät palvelut tulevat aina halvemmiksi kuin korjaavat toimenpiteet. Joskus tuntuu, että mitään ei enää tehdä ihmistä varten vaan säästöjen saavuttamista varten vain. Itsekin olen iässä, jossa tulevaisuus huolettaa, kun jokainenhan meistä vanhenee ja aikanaan hoivaa ja huolenpitoa tarvitsee. Olisi kiinnostavaa saada vastauksia, jos joku päättäjäkin uskaltautuisii asiaa vaikka pohtimaan. Mellilän seudun eläkeläiset, huom! Menkääpä isolla porukalla enkelipuistoon! Kohde aivan uskomaton! (Nimi mielestäni tietyin osin harhaanjohtava.) Nautinnollista, aistikasta puistopäivää toivotellen A.S. Ikäihmisten palveluita valmisteltaessa puhutaan paljon kotiin vietävistä palveluista, muistisairauksien ennaltaehkäisystä ja liikuntapalveluiden tärkeydestä, mutta niinkin keskeinen asia kuin näkökyky jää näissä keskuteluissa aivan paitsioon. Sitä voi laajentaa esimerkiksi kirjallisuutta lukemalla, taiteen avulla tai erilaisia harjoituksia tekemällä. Tänä vuonna koko Peltoisten alueen täyttävä aarteenetsintä jää väliin. Siksi testeihin ei voi täysin luottaa. Siksi en tiedä, onko johtajana parempi olla tyhmä vai älykäs ihminen. Vaikka älykkyys koostuukin suurimmaksi osaksi perimästä ja ympäristötekijöistä, niin esimerkiksi empatiakyvyn kehittäminen on yllättävän helppoa. Siksi onkin tärkeää todeta ja hoitaa silmäsairauksia ajoissa. Suven kulku ei ole soinut tutuin nuotein, vaan itse kunkin on pitänyt säveltää itselleen ajantäytteeksi jotakin uutta. MIELESTÄNI älykkyydessä on mielenkiintoisinta se, että korkea älykkyysosamäärä on yksinään hyvin heikko suoja typeryyttä ja muun muassa kelvottomia ratkaisuja vastaan. 49 vuotta Loimaalla Silmäpalveluiden saatavuuden helpottamiseksi terveydenhuollosta pitää löytyä selkeä silmäterveyden palveluketju. Vaikka kesäksi monia rajoituksia jo väljennettiinkin, ei mittavia tapahtumia saada enää millään pystyyn lyhyellä varoitusajalla. Myös niin, että mitä meille asukkaille tarkoittaisi, jos olisimme kriisikunta. Että kun väki vain vähenee ja vanhenee, ja säästäminen on aina vain se ratkaisu. Kerrostalojen hiljaisuus klo 22–7 koskee myös talkkareita! . Vaikka yleisen uskomuksen mukaan älykkäät ihmiset altistuvatkin helpommin muun muassa masennukseen ja itsetuhoisuuteen, älykkyydellä on siis tutkitusti positiivisia vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin. Että kunnat on rasitettu velvoitteilla, joihin ei ole enää mitenkään varaa. Olisinko loimaalaisena jotenkin enemmän kriisissä kuin olen nykyisten säästöjen kohteena. LOIMAALLA on jo vuosia säästetty ja yhä enemmän lomautettu ja tingitty monesta tarpeellisesta asiasta. Vai pärjätäänkö ehkä siihen asti, että joku muu maksaa kalliit sote-palvelut. Ja toisaalta, kun monien tuttujen kesäajan rientojen äärelle jälleen päästään, niin niiden arvon ja merkityksen voi ymmärtää aivan uudella tavalla. Muun muassa Peltoisten kyläyhdistyksen lengendaarista Rompepäivää ei tänä vuonna nähdä totutussa laajuudessa. Se merkitsee poikkeuskesää paitsi yleisölle myös isolle joukolle tekijöitä, jotka ovat olleet ylpeitä yhteisöllisyytensä voimasta. AS PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Totuus valitsee hiljaisuuden ilmaisemaan tarkoituksensa rakastaville sieluille. Rompepäivä on jo pitkään ollut menneen ajan nostalgiatuulahdus, joka on kerännyt Loimaalle laajan yleisön niin omasta väestä kuin kauempaa tulevista vieraista. Jossakin se taas on filosofinen pulma; älykkyyttä ovat ne asiat, joiden me yhdessä sovimme olevan älykkyyttä. Monien talkoolaisten vuodenkierto jää jotakin olennaista vaille, kun ei pääse hommiin. Tutkimusten mukaan jo pelkästään näön heikkeneminen voi aiheuttaa yhtä paljon psykososiaalisia vaikeuksia kuin se, että näkö menetetään kokonaan. . . Olen toivonut, että joku ottaisi kantaa kysymykseen ja odotellut vastausta, mutta kun mitään ei ole kuulunut, haluan toistaa kysymyksen. Olen seurannut uutisia ja ihmetellyt, miksei kunnanjohtajat ja kuntapoliitikot mene vaikka eduskunnan rappusille vaatimaan tosiasioiden tunnustamista. Jossakin sitä määritellään moniälykkyysteorialla, jossa älykkyys koostuu erilaisista lahjakkuuden alalajeista. . Myös muun muassa kielellistä sujuvuutta, loogista päättelykykyä ja päässälaskua pystyy huomattavasti kehittämään harjoittelulla. Toivottavasti lukuisien tapahtumaperuuntumisten jättämiin kalenterikoloihin on löytynyt niin yleisölle kuin talkoolaisillekin sellaista täytettä, josta voi vuorostaan tulla pysyvä osa omaa hyvinvointia. Kuin voi saman ketjun kaupoissa olla samassa tuotteessa eri hinta. Älykkyys ei myöskään välttämättä vaadi tietoa, joten älä huoli, jos et tiedä, mikä on Ruotsin pääkaupunki, sillä saatat silti olla koko maailman älykkäin ihminen. ON OLEMASSA myös monia älykkyystestejä, jotka joko yhdistävät älykkyyden osa-alueita tai mittaavat vain yleistä älykkyyttä eli g-tekijää. Älykkyyden määritelmiä on useita. Albert Einstein, jonka ÄO on arvioitu olevan 160, on siis luultavasti tehnyt useammin todella typeriä ratkaisuja kuin joku, kenen ÄO on esimerkiksi 80. Kuitenkin muun muassa ahkeruutta, tilannetajua, sosiaalisia taitoja, empatiakykyä, tunneälyä ja uteliaisuutta ei pystytä millään testeillä mittaamaan, vaikka ne ovat tärkeitä älykkyyden piirteitä. Ihmiset kurovat jo nyt kiirettä kiinni monissa työpaikoissa, joissa säästetään, kun käsipareja on koko ajan liian vähän. Että ei loputtomasti voida säästää ilman, että se hölmöläisten peitto huomataan lopulta aina vaan liian pieneksi. Jossakin se muodostuu kognitiivisten toimintojen summana. Luin jostakin myös siitä, että älykkyyttä voi kehittää. SILMÄPALVELUIDEN saatavuuden helpottamiseksi terveydenhuollosta pitää löytyä hammasterveyden tavoin myös selkeä silmäterveyden palveluketju, jossa käytetään moniammatillista yhteistyötä silmäterveyden ja näkemisen ammattilaisten välillä. heinäkuuta 2020 Tapahtumat uuteen arvoon Koronaviruksen välttelyn jälkeinen aika on pannut monien kesän uusiksi. Nuori mies, joka peset mattoja, ottaisitko yhteyttä numeroon 02 7683230. . ITSEÄ TÄMÄ Loimaa ja sen tilanne on mietityttänyt paljon, kai muitakin. Yleinen tappiomieliala ei kai vielä ole sentään vallalla, mutta väkisinkin mietityttää, miksi tosiasioita on jotenkin niin vaikea tunnustaa. .
Keskuspuistossa tuuletellaan puolestaan kansallispukuja Ämmät Äänessä -yhtyeen toimesta ja Loimaan Rotaryklubi marssittaa perinteiseen tapaan vanhat kulkuneuvot paikalle Saloa ja Forssaa myöten. Loimaan Kauppa ja Palvelut ry:n puheenjohtaja Leena-Maija Pärssinen Loimaa/Kauppala Sari Holappa Mini Rompe -päivä sulkee lauantaina katuja Loimaan keskustan torin ympäristössä. Kun tiesimme, että rajoitukset jatkuvat näihin päiviin saakka, teimme jo keväällä päätöksen perumisesta. Hän kuitenkin uskoo parkkipaikkoja löytyvän riittävästi, vaikka osa kaduista onkin suljettuja. Täältä löytyy tekemistä koko perheelle. – Tässä on kuitenkin mentävä eteenpäin eikä voi vain pysähtyä kokonaan paikoilleen koronan vuoksi, hän perustelee tapahtuman järjestämistä ja sanoo, että yrittäjiltä on jo käytännössä jäänyt yksi myyntikausi väliin. – Tässä voi tulla väärinkäsityksiä, että varsinaiset Rompepäivätkin pidetään, kun käytetään luvattu meidän tunnuksiamme. Lisäksi Heimolinnankatu suljetaan Vesikoskenkadulta Pekankujalle. Muuten meitä ei haittaa, vaikka pitävätkin tapahtuman, Jorma Luuri toteaa ja toivoo, että logon käytölle olisi kysytty edes lupa. Musiikista torin lavalla vastaavat Loimaan oma laulajalupaus Maritza sekä Juho Rantanen ja Jaakko Hieta. Vaateliike Bello Mondon omistaja Tuula Sirén-Mäkelä sanoo saaneensa kyselyjä tapahtumasta jopa kauempaa. Mini Rompe -päivä elävöittää ja ilahduttaa lauantaina Yrittäjät toivottavat ihmiset tervetulleeksi lauantaina torin ympäristössä pidettäville Mini Rompe –päiville. – Eikä tietenkään sairaana saa tulla paikalle, muistuttaa vielä Rotary Rallyn Kalle Huitti. Täältä löytyy tekemistä koko perheelle, Pärssinen vakuuttaa ja sanoo tapahtuman olevan niin laajalle levittäytyvä, että koronaetäisyydet on helppo pitää. Samalla saamme näyttää, että täällä on taas toimintaa. – Mini Rompe koostuu todella monesta jutusta. Torin alueen yrittäjät toivovat kuitenkin kunnon vilskettä ja hulinaa keskustaan. . Hän kuitenkin korostaa samalla, että käsihygieniasta ja omasta turvallisuudesta tulee huolehtia. – Emme halunneet ottaa riskiä, koska linja-autoissa turvavälien järjestäminen on niin hankalaa, Kauppala-yhdistyksen puheenjohtaja Leena-Maija Pärssinen perustelee. – Se riippuu myös paljon säästä, hän pohtii. Lisäksi tapahtuma muistuttaa hänen mukaansa väkeä siitä, että kaupungissa on olemassa myös tori sekä sen ympäristö kauppoineen ja kuppiloineen. KORONAN lisäksi harmia on tänä kesänä aiheuttanut Rompepäivien yhteydessä järjestetty Rompe Loimaan mainonta, jossa on käytetty alkuperäisen Rompepäivien tunnuksia. heinäkuuta 2020 Loimaa Sari Holappa Vaikka Loimaan perinteinen Rompepäivä jää tänä vuonna kokematta, aivan tyhjyyttään Vanhantorin alue ei kuitenkaan kumise, sillä paikalle saapuu joitakin kymmeniä kirpputorimyyjiä. Perinteistä linja-autokuljetusta marketeilta kaupungin keskustaan ei tällä kerralla järjestetä . Sunell kuitenkin vakuuttaa, että tapahtuma järjestetään ensi kesänä jälleen entiseen malliin, jos olosuhteet vain sallivat. Tiesulut kestävät aamuseitsemästä kello 17:ään asti. Torin viertä kulkeva Vesikoskenkatu on suljettu autoliikenteeltä Kauppalanja Väinölänkadun välillä. Mini Rompe Loimaa päätettiin toteuttaa niin yleisön kuin yrittäjienkin pyynnöistä. Perheen pienimmille tarjolla on ensimmäistä kertaa tivolin riemua, minkä toivotaan vetävän lapsiperheitä paikalle. Torilla nähdään myös Yrittäjänaisten perinteinen Naisten Suvitori sekä Nuorten Kauppiaiden Markkinat. Peltoisten alue ei tule kuitenkaan jäämään lauantaina aivan tyhjäksi, sillä paikalle on tulossa kirpputoripöytiä. – Vähän säästä riippuen kirpputorimyyjiä tulee olemaan 20– 50, kertoo kyläpäällikkö Jorma Luuri. – Eikä marketeilta kävellenkään nyt niin pitkä matka keskustaan ole, hän toteaa reippaasti. MINI ROMPE on pistetty pystyyn nopealla aikataululla, sillä lopullinen päätös sen järjestämisestä tehtiin vain noin kuukausi sitten. Ämmät Äänessä -yhtyeen Iina Wahlström painottaa silti, että ihan jokaisesta vierailijasta ollaan kuitenkin iloisia. ”” Sisältää salaatin ja kahvin GRILLIPIHVI 10,30 €. Rompepäivän yhteydessä, nykyisen Loimaan torin ja keskustan ympärillä jo vuosia järjestetty Rompe Loimaa sen sijaan aiotaan pitää – mutta miniversiona. Kun perinteiset Rompepäivät ovat keränneet kävijöitä tuhansittain, nyt määristä on Pärssisen mukaan vaikea sanoa mitään. – Tämä on yksi niistä harvoista tapahtumista, joita nyt pidetään. Kauppalankatu puolestaan suljetaan Vesikoskenkadun risteyksestä Kauppalankadun puoliväliin. Vaikka elokuun ensimmäinen viikonloppu onkin laajasti tiedetty kaupunkilaisten keskuudessa, yrittäjät uskovat nyt pidettävän Mini Romppeen kannattelevan myös tulevaisuuden rompetapahtumaa. Luvassa on tekemistä vauvasta vaariin, vakuuttavat Lasse Laaksovirta, Markku Värjönen, Anniina Marjamäki, Tuula Sirén-Mäkelä, Leena-Maija Pärssinen, Kalle Huitti, Katja Jalasjoki, Aapo Hakala sekä Iina Wahlström. – Olisimme ehkä antaneetkin suostumuksen, mutta hiukan muutettuna. Hän uskoo myös, että ihmiset alkavat kaivata tekemistä hiljaisen alkukesän jälkeen. Rompe-tunnusten luvatta käyttäminen harmittaa Peltoisten kyläyhdistyksen jäseniä Loimaa/Peltoinen Sari Holappa Peltoisten kyläyhdistyksen Rompe-tirehtööri Sune Orell sanoo heidän tehneen jo hyvissä ajoin päätöksen, ettei alkuperäistä, yhdistyksen järjestämää Rompepäivää pidetä tänä vuonna koronarajoitusten vuoksi lainkaan. Mini Rompe koostuu todella monesta jutusta. – Näin Rompe Loimaa pysyy paremmin ihmisten mielissä, Loimaan Kauppa ja Palvelut ry:n puheenjohtaja Leena-Maija Pärssinen luottaa. heinäkuuta 2020 UUTISET KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Torstaina 30. . AIEMPINA vuosina Rompe Loimaa -tapahtuman järjestämä maksuton linjaautokuljetus marketeilta keskustaan on jätetty tänä vuonna koronavaaran vuoksi pois kokonaan. SARI HOLAPPA Liikennejärjestelyt muuttuvat Mini Rompe -päivän ajaksi Alkuperäiset Rompepäivät siirrettiin suosiolla ensi kesään . 5 Torstaina 30. – Monen tuhannen ihmisen tapahtumassa on mahdotonta säilyttää turvavälejä
. – Kyllä tämä nyt jo näyttää enemmän myymälältä kuin puutavaravarastolta, pitkiä työpäiviä viime aikoina painanut Arra naurahtaa ja kiittelee samalla timpuria ja sähkömiestä, joiden ansiosta työt ovat sujuneet mallikkaasti. Myymälätuotteiden lisäksi liikehuoneistoon on rakennettu saunatilat sekä grillikota, joita voivat vuokrata esimerkiksi työtai metsästysporukat. Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich Helsingin Sanomissa 6 Torstaina 30. Arra sanoo, että liikkeestä löytyy monipuolisesti aseiden ja patruunoiden lisäksi erä-, ulkoiluja vaellustavaraa. – Tätä voi verrata vaikka auton ostoon: eihän sitäkään osteta ilman koeajoa, Arra toteaa ja kehuu simulaattoria niin aidon tuntuiseksi, ettei siitä puutu kuin ruudin haju. Samalla vaihtuu nimi, ja jatkossa niin Forssan kuin Loimaankin liikkeet tunnetaan Suomen Ase ja Retkeily –nimellä. 02 588 8020. – Rinkat, trangiat ja tänä kesänä hittituotteiksi nousseet riippukeinut löytyvät, hän luettelee. Liikkeestä löytyy aseiden ja patruunoiden lisäksi iso valikoima erä-, ulkoiluja vaellustavaraa. – Normaalisti niihin menee viitisen viikkoa, mutta nyt siihen meni kolme kuukautta. – Niin omistajia kuin myyjiäkin yhdistää intohimo metsästykseen ja luonnossa liikkumiseen, hän kehuu ja kertoo itsekin suorittaneensa metsästäjätutkinnon viisi vuotta sitten. TALOUS LAINA Pahoin pelkään, ettei teollisuuden osalta huonoimpia uutisia tai kriisin kaikkia vaikutuksia ole vielä nähty. Myös logo tulee uudistumaan. Forssan kaupan omistajuussuhteet menivät uusiksi vuosi sitten, ja nyt sekä sitä että tulevaa Loimaan liikettä vetää neljän miehen kimppa, johon kuuluvat Markku Helander, Mika Penttilä, Nikolas Taalikka ja Henrik Tiainen. Suomen Ase ja Retkeily avaa ison myymälän Loimaalle . Iltaa voi täydentää myös ammuntasimulaattorilla. TULEVAISUUDESSA Suomen Ase ja Retkeily haluaa palvella asiakkaita vauvasta vanhuksiin sukupuoleen katsomatta. Aseja retkeilyliikkeen palvelukseen hän tuli, kun pyydettiin. – Tänä syksynä on sitten ensimmäinen jahtikausi edessä, hän vielä mainitsee. heinäkuuta 2020 Loimaa Sari Holappa Forssan Ase ja Retkeily laajentaa liiketoimintaansa Loimaalle avaamalla Satakunnantielle, entisen huonekaluliikkeen tiloihin uuden myymälän. – Hyvin pian kuitenkin huomattiin, että Loimaallakin on varmasti tilausta tällaiselle liikkeelle, ja sitten tulikin Satakunnantien kiinteistö myyntiin, hän taustoittaa, mutta myöntää, että pelkästään Loimaan seutu ei riitä liiketoiminnan pyörittämiseen vaan asiakkaita aletaan jatkossa houkutella Satakuntaa, Hämettä ja Turun seutua myöten. LOIMAALLE rakentuva kauppa on Arran mukaan huomattavasti isompi kuin Forssan. Arra sanoo myös, että touhuun on ollut helppo tulla mukaan, koska omistajat ovat tosissaan liikkeellä. – Olin jo pidemmän aikaa haaveillut jostain muustakin, ja kun Markku Helander soitti ja pyysi töihin, päätöstä ei tarvinnut kauan miettiä, hän taustoittaa. VAIKKA Arra tunnetaan Loimaalla paremmin kultaja kellokauppiaana, hän sanoo olevansa innoissaan uudesta aluevaltauksestaan. Ostoksille pääsee elokuusta alkaen, mutta virallisia avajaisjuhlia vietetään vasta syyskuussa. Tarkoitus on myös panostaa tulevaisuudessa vahvasti yhteiseen nettikauppaan Forssan liikkeen kanssa. Myymälässä halutaankin palvella tasapuolisesti asiakkaita vauvasta vanhuksiin ilman sukupuolirajoja. Myös laajennuslupien saaminen poliisilta kesti arveltua kauemmin. Kiinteistöön on jouduttu tekemään paljon erilaisia rakenteellisia muutoksia, kuten asentamaan kaltereita ja hälytysjärjestelmiä. Uuden kaupan myymälävastaava Valtteri Arra kertoo, että alun perin oli tarkoitus jatkaa vain Forssassa. SARI HOLAPPA Uuden liikkeen kiinteistöstä löytyy vuokrattavaksi esimerkiksi työtai metsästysporukoille saunatilat ja grillikota. Tilaa löytyy kaikkiaan 450 neliötä, joista noin 350 on myymälän osuutta. Liiketiloja on saneerattu nyt noin vuoden verran. – Koska täällä myydään aseita, ruutia ja patruunoita, viranomaissäädökset sanelevat pitkälti, mitä täällä pitää olla, Arra kertoo. Uuteen liikkeeseen pääsee sisään elokuussa Elokuussa Loimaan Satakunnantielle avautuvan Suomen Ase ja Retkeilyn myymälävastaavana aloittaa entinen kellokauppias ja urheiluasiantuntija Valtteri Arra. Asiakkaita hemmotellaan myös harvinaisella ampumasimulaattorilla, jonka avulla pääsee kokeilemaan aseen sopivuutta omaan käteensä
Kirppis toimii keskiviikosta sunnuntaihin. – Meillä on 18 kirppispöytää ja omat tavarat päälle. Työnantaja tukee gubbeja ja kouluttaa toimimaan esimerkiksi muistisairaiden kanssa. Ja jos kassakone tuntuu kilisevän, kirpputoria voidaan tarvittaessa laajentaa. Palvelu ei ole terveydenhoidollista, vaikka ystävätoiminnalla onkin positiivinen vaikutus ikäihmisen jaksamiseen. SPR:n ystävät ovat tavallisia, vapaaehtoisia ihmisiä, jotka tukevat, kuuntelevat ja keskustelevat. Vuonna 2018 perustetun Gubbe Sydänystävä Oy:n asiakassuhteista noin 80 prosenttia jäi tauolle koronan vuoksi, sillä asiakkaat ovat usein iäkkäitä tai perussairaita. KATRIINA REIJONEN UUTTA KEHIIN. – Olemme itse käyttäneet Bemeriä vuosikaudet, ja olemme saaneet siitä apua hyvän terveyden ylläpitoon. KAUPALLISELLE toimijalle voi olla Loimaalla hyvinkin kysyntää, sillä maksuton Suomen Punaisen Ristin ystäväpalvelu on seutukunnassa ruuhkautunut. Tällaisia nuoria on ympäri Suomen. Maanantain ja tiistain Luoto pyhittää kotihoidon töihin, ja on kalenteriin varattava uniaikaakin, sillä yötyöläisenkin täytyy välillä nukkua. Paikka tuntui loistavalta Bemer-hoidoille. Valtaosa myyjistä on ottanut pöytäpaikan itselleen kuukaudeksi. Luodolla on jonotuslista, johon voi ilmoittautua, jos vapautuvat pöydät kiinnostavat. Vanhan Siwan tilat ovat keskellä kirkonkylää ja vieläpä esteettömästi saavutettavissa. – Nyt en ehdi kyllä enää mitään uusia ideoita kehittää, mutta kirpputoria ja kotihoitoa voisi kumpaakin kasvattaa, monitoimimies myhäilee. Tulijoita olisi ollut enemmänkin, mutta tilaa ei ole, Luoto harmittelee. – Meillä on noin parikymmentä vapaaehtoista, mutta kysyntää olisi ainakin tuplaten. Toimitusjohtajan mukaan toiminnan tärkeimmät mittarit ovat ikäihmisen kokemus autetuksi tulemisesta, mutta myös omaisten ja gubbejen tyytyväisyys. Yritys tarjoaa ikäihmisille kotitalousvähennyskelpoista ystäväpalvelua ja nuorille aikuisille ansaintamahdollisuuden esimerkiksi opiskelujen oheen. MYYNTIPÖYTIEN virkaa ajavat vanhat pulpetit. Hoitohuoneen toimintaperiaate tulee olemaan kuukausikorttityyppinen itsepalvelupiste, jossa voi poiketa omien aikataulujen ja kirpputorin aukioloaikojen mukaan. Liiketoimintaa laajennettiin siksi kauppakassipalveluun, joka jää Lounamaan mukaan ystävätoiminnan rinnalle elämään sittenkin, kun korona on päihitetty. Myös pienen kahvion, joka liiketilaan aukeaa, pöytäryhmät on koottu käytetyistä tuoleista ja pöydistä. – Tyypillinen tilanne on se, että omaiset, jotka asuvat pääkaupunkiseudulla, tilaavat palvelun rakkaalle lähimmäiselleen, joka asuu pikkupaikkakunnalla, Lounamaa valottaa. Gubbeja on ollut helppo rekrytoida rinkiin. Palkkaus on hyvä kannustin, mutta Lounamaan mukaan ei itseisarvo. Luoto työskentelee minkiöläisen hoivakodin yöhoitajana, pyörittää omaa Janin kotihoito -toiminimeään ja odottelee aputoiminimipäätöksen pian saapuvaksi, jotta voi kertoa olevansa myös kirppisyrittäjä. Gubbeilta ei edellytetä sosiaalija terveysalan koulutusta. Tarjolla on täytekakkua ja tietysti mahdollisuus tehdä hyviä löytöjä. heinäkuuta 2020 Gubbe ratkoo ikääntyneiden yksinäisyyttä Loimaa Katriina Reijonen Gubbe Sydänystävä Oy on laajentanut toimialueensa Loimaalle. Ypäjälle avataan kirpputori. Ajatus tyrmättiin ensin kannattamattomana, mutta Luodon puskiessa asiaa eteenpäin myyjiä alkoi ilmoittautua kiihtyvällä tahdilla. Osa vapaaehtoisista antaa aikaansa yhdelle yksinäiselle, osa taas useammalle. Lähiomaiset saavat joka vierailusta raportin, jotta myös omaiset pysyvät kärryillä ystäväpalvelun tuloksista. – Tuntuu, että nykynuorille vihreät ja pehmeät arvot ovat tärkeämpää kuin työnteko itsessään. Luoto, joka on itsekin kirppisharrastaja, kartoitti mahdollista bisnesrakoa facebookissa. UUTTA KEHIIN Vaikka ikääntyneitä on paljon, monet heistä ovat yksinäisiä. Ystäväpalvelun työntekijät eli ”gubbet” ovat tavallisia nuoria aikuisia, joilla on halu auttaa. Sanna Tuomi, Jani Luoto ja kuvasta puuttuva Sari Airo tekevät yhteistyötä Luodon pyörittäessä kirppistä ja naisten tarjotessa hoitohuonepalvelua. Bemer-laite on EU:ssa sertifioitu lääkinnällinen itsehoitolaite. Vanhaa tavaraa ja uudistavaa hoitoa Ypäjä Katriina Reijonen Ypäjälle viime syksynä muuttanut Jani Luoto ei kärsi vapaa-ajan ongelmista. Bemer parantaa veren virtausta pienimmissä verisuonissa ja tukee kehon korjaavia prosesseja, Tuomi valottaa. SPR:n Loimaan osasto tarjoaa vapaaehtoista ystäväpalvelua, mutta yhdistyksen puheenjohtajan Juha Toivasen mukaan ystävätarve on moninkertainen kysyntään nähden. Gubbe on perustettu helpottamaan tätä ongelmaa. Toimitusjohtaja Sandra Lounamaan mukaan Loimaalla on jo muutamia ikäihmisiä, jotka käyttävät palvelua. YPÄJÄLÄISET yrittäjät Sanna Tuomi ja Sari Airo pistivät Luodon suunnitelmat merkille. Uusi kirpputori avataan kunnan omistamaan kiinteistöön Perttulantielle lauantaina kello 11. Aluksi pulpetit valjastettiin käyttöön paremman puutteessa, mutta silmien kaarreltua pöytien ympärillä muutaman päivän ajan vanhojen huonekalujen yhdistäminen käytettyihin tavaroihin on alkanut viehättää. 7 Torstaina 30
– Interaktiivisessa näytelmässä myös yleisöä osallistetaan. klo 19 ja 29.8. klo 19, 9.8. Se maksaa ja tarkoittaa, että meillä pitää olla tilillä 20 000 euroa, jotta Vuonna –85:n tuotanto voidaan aloittaa. Lisäksi palautteet osoittivat, että näytelmä oli hyvin pidetty. Katsomo taas on lohkottu kahdeksaan sektoriin. Nyt kovasti toivotaan, että tilanne pysyy tällaisena, kun ensi-iltaan on vain vähän aikaa ja viimeiseen näytökseen viitisen viikkoa, Ypäjän Musiikkiteatteri ry:n puheenjohtaja Milla Malin sanoo. Vuodesta 2003 pitkin Suomea esitetyssä HotaMollassa seurataan puputyttöä, joka ei saa ainuttakaan onnittelukorttia. Meillä kuitenkin on selvä visio siitä, mikä Ypäjän Musiikkiteatteri on, ja siitä pidämme kiinni. Yleisöä mahtuu paikalle noin 400 per esitys. Laadukasta lastenkulttuuria ei koskaan ole liikaa. Paavo 1,5 Ypäjän Musiikkiteatterissa 7.8. Väkeä ohjeistetaan myös paikan päällä, Milla Malin sanoo. klo 18. Onko Ypäjällä Musiikkiteatteria vuonna 2021. Teatterilla noudatetaan viranomaisohjeita, ja esimerkiksi järjestysmiehiä on värvätty tavanomaista enemmän. KULTTUURI LAINA Black Lives Matter -kampanja on kunnioitettava päämäärissään, mutta keskusteluilmapiiri on jo saanut noitavainomaisia piirteitä. – Viime kesästä jäi nälkää, kun Paavoa esitettiin vain kuusi kertaa. klo 19, 14.8. LAPSILLE suunnattu HotaMolla on puhdas vierailuesitys, joka saatiin Ypäjälle tekijöidensä Iiris ja Tuomo Salmelan ehdotuksesta saada teatteriin edes jotain vipinää. Sen sijaan kesän pääteokseksi kaavailtu rockmusikaali Vuonna –85 on koronan vuoksi peruttu ja siirretty ensi vuoteen. – Kauden avaaminen oli kaikkea muuta kuin itsestään selvää, mutta selvää oli se, että meillä oli kova tahtotila saada kausi auki. Michael Drukerin kirjoittama Paavo 1,5 on draamallinen farssikomedia, jonka keskiössä on Martin ja Jaakon adoptiohaaveen toteutuminen. On toki riski lämmittää uudelleen näytös, jonka osa on jo nähnyt, mutta ehkä yleisö arkaili viime vuonna, Malin sanoo. Business Finlandilta ei tukea herunut, mutta Suomen Harrastajateatteriliitto ry myönsi toimintatonnin. klo 16, 12.8. Samalla se on win–win-tilanne: meidän toimintamme pyörii ja yleisö saa ihanan teatterielämyksen, Ypäjän Musiikkiteatteri ry:n puheenjohtaja Milla Malin sanoo. Pilkkuvirheen takia prosessi menee mönkään, kun taaperoikäisen sijaan paikalle pöllähtääkin laitostunut ongelmanuori. – Kotisivuille on koottu turvallisen teatterikäynnin ohjeet, joita toivomme yleisön lukevan jo ennen tänne tuloa. HotaMolla ja Kultakuume 1.8. heinäkuuta 2020 Ypäjä Maija Paloposki Y päjän Musiikkiteatterilla on huokaistu syvään: kausi saadaan kuin saadaankin avattua, kun viime vuodesta tuttu Paavo 1,5 sekä lastenmusiikkiteatteriesitys HotaMolla ja Kultakuume tuovat teatterinmäelle toimintaa. Pääteemoja ovat suvaitsevaisuus, vanhemmuus ja rakkaus, ennakkoluulot ja niiden voittaminen, kertoo Sampo Lepistö, joka näyttelee Paavoa. – Mielelläni korostan sitä, että teatteri on paljon muutakin kuin mitä lavalla näkyy. Päiväkodinjohtaja Heidi Vainio Auranmaan Viikkolehdessä 8 Torstaina 30. KORONAN rajoitukset näkyvät esityksissä. klo 19, 23.8. – Näytökseen tuleminen on yksinkertaisin ja paras tapa tukea meitä. Teos uppoaa parhaiten 0–8-vuotiaisiin.. Helsingin yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentti Ari Helo Maaseudun Tulevaisuudessa LAINA Täytyy kuitenkin todeta, että läheisyyttä meillä ei ole rajoitettu. klo 16, 28.8. Sen sijaan hän saa aarrekartan ja pääsee musiikin rytmittämään seikkailuun. Musiikkiteatteri on hakenut rahankeräyslupaa, jotta yhdistys voisi käynnistää varainkeruukampanjan. klo 19, 21.8. Se oli toisaalta kokeilua, kuinka eimusikaali istuu meille. IDEA Paavo 1,5:n uudelleen esittämisestä syntyi jo ennen korona-aikaa, sillä teatterilaisten mielestä sen näytösaika jäi viime kesänä kesken. Haluamme ammattilaiset ohjaamaan, jotta väki voi kasvaa ja oppia ja jopa ponnistaa ammattilaisuralle. – Yhteentörmäys on äärimmäisen herkullinen, mutta kyseessä ei ole pelkkä riitafarssi vaan ennemmin kasvutarina. Hän kertoo, että yhdistyksessä on vakavasti pohdittu, onko Ypäjällä omaa musiikkiteatteria vuonna 2021. Työryhmän pienuuden vuoksi se on myös helpohko käynnistää toistamiseen. Kahvio on jaettu kahteen pisteeseen ja molemmissa vielä kahteen jakolinjaan poikkeuksellisesti kulissien taakse, kun riihi on remontissa. Ypäjä Maija Paloposki Ypäjän Musiikkiteatterille korona aiheutti suuren kolauksen. Jos aihe on lähellä, kannattaa tulla, ja jollei ole, niin kannattaa ehdottomasti saapua paikalle, Lepistö vinkkaa. klo 14, 3.8. Hauskaa on sekin, että näyttelijät vaihtavat hahmoa lavalla, joten samalla pääsee tutustumaan teatterin tekemiseen, Malin kertoo. Viime kesä myi odotettua huonommin, joten heikoksi päässyt taloustilanne vain syveni kevään aikana. – Ainahan voisi muuttaa toiminnan luonnetta, olla tekemättä suurmusikaaleja ja vetää kaiken pieneksi. klo 18 ja 4.8. klo 16. – En näkisi mahdottomana, että tällaisia esityksiä olisi jatkossakin. Malin ja Lepistö korostavat, että vaikka teoksessa seurataan miesparin elämää, ei kyse ole sateenkaarinäytelmästä. PAAVO 1 , 5 palaa Ypäjän Musiikkiteatteriin Paavo 1,5-näytelmässä Jaakko (Joona Rosenberg) ja Martti (Harri Välimaa) joutuvat Paavon (Sampo Lepistö, keskellä) kanssa monenlaisiin tilanteisiin. Malin harmittelee, että taloudellisen tilanteen lisäksi koronalla oli suuri sosiaalinen vaikutus, sillä teatteri on kuin suuri yhteisö, ja keväällä eivät harrastajat päässeet kohtaamaan toisiaan normaalisti. Ypäjän Musiikkiteatterissa on ennenkin nähty lastennäytelmiä: viime vuonna esityksessä oli KattoKassinen ja vuonna 2016 Prättäkitti ja Yrjä Pytyn tapaus. PIRRE BONO Puputyttö HotaMolla saa syntymäpäivänään aarrekartan, joka johdattaa hänet lapsia innostavaan seikkailuun. Ei lapselle voi tulla sellaista tunnetta, että onko minussa joku vikana, kun en pääse syliin. – Martti ja Jaakko ovat tavallisia homoja tavallisine homo-ongelmineen. klo 14, 2.8
Muitakin keskiaikaisia puumerkkejä maastamme toki löytyy, ja erittäin yleisiksi ne käyvät 1600-luvulta lähtien, tällöin isännät alkoivat merkitä jopa hevospaikkansa kirkkomaan ja myllyn puomissa. heinäkuuta 2020 KERUUARKISTOJEN LEHDILTÄ Puumerkki – asumisen tunnus V anhoina aikoina, kun kirjoitustaito vasta oli vain harvojen etuoikeutettujen ulottuvissa, omakätinen nimikirjoitus ja jopa käyttöesineitten omistusmerkintä jouduttiin korvaamaan puumerkillä, yksinkertaisella kuviolla, joksi riitti risti, salama, risuaita tai mikä tahansa. Talolla oli oma merkki ja nimi, jotka siihen asumaan syntyneet ja muuttaneet henkilöt perivät; ei ole vallan tavatonta, että vielä nykyisinkin tapaa serkuksia ja pikkuserkuksia, joiden alkuperäissukunimi on eri, vaikka isänsä ja isoisänsä ovat olleetkin veljeksiä. NYKYINEN sukunimilakimme on sekava, jos sitä verrataan 1900-luvulla monta kymmentä vuotta olleeseen, tosin nykyisin kaikilla on oma yksilöllinen henkilötunnus, joka selkeyttää asioita, vaikka perheen jäsenillä olisi kuinka tahansa monia eri sukunimiä. Koska puumerkki oli talon, niin myös sillä merkitty irtain omaisuus kuului taloon. Myöhemmin lukuja kirjoitustaidon alkaessa yleistyä henkilöt ryhtyivät omaksumaan puumerkeikseen myös nimensä alkukirjaimia tai käyttämään nimikirjaimiaan talon merkin alla tai jäljessä. Puumerkin käyttö asiakirjojen allekirjoituksena kuitenkin alkoi vähetä kirjoitustaidon vakiintuessa 1900-luvun alkupuolella, mutta tiedän esim. NYKYISIN kuvittelemme puumerkin olleen ensisijaisesti vain nimikirjoituksen korvike, asiakirjoissa se toki edustikin nimeä, kun asiakirjan laatija kirjoitti sen yhteyteen puumerkin haltijan ja piirtäjän nimen ja vielä vahvisti sen oikeellisuuden omalla nimikirjoituksellaan. Tiedämme entisaikojen kyläyhteisöjen olleen tiiviiksi rykelmiksi rakennettuja niin, että naapurukset olivat aivan nurkkakosketuksin kiinni toisissaan, mistä olivat seurauksena paitsi väen intimiteettisuojan väheneminen ja alituinen vahingonvalkean vaara niin myös työkalujen sekaantuminen ja siirtyminen naapurista toiseen. Vanhempi veli oli aikanaan jäänyt viljelemään kotitilaa nuoremman siirtyessä isännäksi melkein naapuriin emäntänsä syntymäkotiin. Vanhimmat puumerkit käsitetäänkin vain isäntien tekemiksi, naisväellä ja palkollisilla kun näet ei aivan paljon ollut sananvaltaa eikä omaisuuttakaan. 9 Torstaina 30. Taloja lohottaessa usein tehtiin niin, että kantatilaksi jäänyt talo piti alkuperäisen puumerkin, mutta lohottu uusi tila ryhtyi piirtämään siihen poikkiviivan tai muun uuden ylimääräisen sakaran. Ensin asianomistajat vain olivat kinastelleet ja tapelleet, kenelle markkinatavarat oikein kuuluvat, mutta vihdoin oli sovittu, että jonkinlaisen kyläkokouksen tapainen välimiesoikeus ratkaiskoon riidan. Ne korvaavat päreet, jotka on laitettu paikoilleen ilmeisesti vuonna 1914. Ja niin oli päätetty, että rattaat kuulukoot torpalle siinä kun muutkin torpan puumerkillä varustetut ajoja peltokalut, samoin silakkasaavit, mutta matkaarkusta oli tehty myönnytys, että sen saakoot torpparin perilliset, vaikka siinäkin selkeästi oli torpan puumerkki, mutta se kuitenkin katsottiin henkilökohtaiseksi omaisuudeksi samaan tapaan kuin vaatteet tai matkaeväätkin. Vielä puumerkin yksi oleellinen perusvaatimus oli sen yksinkertaisuus, se näet piti pystyä helposti kaivertamaan puuja jopa metalliesineisiin yhtä hyvin kuin maalta viljasäkkienkin kylkeen. Sitten nuorempi veli oli myynyt hevosen vanhemmalle veljelleen, mutta kauppakirja oli laadittu ehkä hieman epätarkasti ja varmennettu vain puumerkein, mistä syystä myöhemmin katsottiin eläimen edelleen kuuluvan taloon, koska ostajan puumerkkiä ei löytynyt kaupan asiakirjoista. Punkalaitumella iäkkään talonemännän vielä 1950-luvun alkuvuosina piirtäneen kauppakirjaan vain puumerkkinsä, kun hän myi maatilaosuutensa sukupolvenvaihdoksessa pojalleen. Mutta kun niihin kaiverrettiin tai maalattiin omistajansa merkki, niin jokainen pystyi heti tunnistamaan omansa ja naapurinsakin sirpin ja viljavakan. JOUKO PUKKI. PUUMERKKI ei sittenkään, ei varsinkaan vanhimpina aikoina, ollut niinkään henkilön oma kuin talon, jossa hän asusti ja jota hän viljeli. Puumerkkejä on käytetty jo varmasti ikuiset ajat, mutta tiettävästi vanhin maassamme säilynyt on Ulvilan kirkossa olevassa 1200-luvulta peräisin olevassa hautakivessä. Hollon emäntä Pia Hollo hoiti muonituksen. Päreet on tarkoitus laittaa ensi kesänä pihassa olevan museorakennuksen seiniin. Ilmeisesti menettely olisi pätevä vielä nykyisenkin lainsäädännön vallitessa. Talon ja Loimaa-Seuran väkeä oli talkoissa mukana tukkeja kuorimassa, pölkkyjä sahaamassa, valmiita päreitä niputtamassa ja monissa muissa työvaiheissa. ”Puumerkki” jo sanana on harhaanjohtava, vian huono käännös, se kun juontuu vanhasta ruotsalaisesti käsitteestä ”bomärke”, joka pitäisi kääntää asunnon tai asumisen merkiksi. Samoin viljatynnyrit ja -säkit merkittiin puumerkein, etteivät ne olisi päässeet sekaantumaan yhteisten vielä sarkajaon aikaisten usein talkoina tehtyjen kylvöja riihitouhun tiimellyksessä, kylän yhteisessä myllyssä jne. Toinen puumerkin nimenomaan taloa kuvaava tapaus on Punkalaitumelta, missä veljekset olivat tehneet hevoskaupan. Tästä johtuen valitettavan moni nykyajan ihminen ymmärtää sen suppeasti vain puuesineeseen kaiverretuksi omistusmerkiksi. Vielä 1900-luvun alussa sukunimikäytäntömme noudatteli ikivanhaa puumerkkikäytäntöä. Heikki Keskumäki Puumerkki ei varsinkaan vanhimpina aikoina ollut niinkään henkilön oma kuin talon, jossa hän asusti ja jota hän viljeli. Muuan torppa oli vaihtanut viljelijää entisen torpparin vammauduttua työtapaturmassa vakavasti ja myöhemmin kuoltua. Talo oli antanut torpan uuden viljelijän hoitoon ja samalla siihen kuuluvat työkalut ja käyttöirtain myös olivat torpan myötä siirtyneet uudelle haltijalle. Myöhemmin kuitenkin edellisen torpparin jo aikuisiksi varttuneet lapset olivat ryhtyneet vaatimaan vanhempiensa jälkeen jättämiä kaupunkimatkoilla käytettyjä rattaita, matkaarkkua ja silakkasaaveja itselleen todistellen niissä olevan isä-vainajan puumerkkikin. YKSI SELKEÄ todiste puumerkillä varustetun esineen kuulumisesta taloon, ei henkilölle, on Loimaan Metsämaalla joskus 1800-luvun puolivälin vaiheilla syntynyt riitajuttu. PUUMERKIN yleisin käyttö kuitenkin ilmeni erilaisten käyttöesineiden ja tarvekalujen merkitsemisessä itselle kuuluviksi – ja suosittelen tapaa vielä nykyisinkin ainakin kotikirjaston kirjoja koskeviksi, ne kun näet tutuille lainatessa helposti jäävät teille tietämättömille... Usein merkki pyrittiin valitsemaan niin, että se jollain tapaa myös kuvasi talon ammattia ja toimeentuloa, sijaintia tms., oikeastaan se olikin asumuksen jonkinlainen sinettitai vaakunamerkki. LUKIJAN KUVAT Pauli Erkkilä toi tällä viikolla pärehöylänsä Ypäjältä Vesikosken Hollonmäelle, ja höylä asennettiin haapatukkikasan viereen
heinäkuuta 2020. 10 Torstaina 30
KATARIINA VÄLIMÄKI Suurin osa veronpalautuksista elokuussa VEROTUS Suurin osa Verohallinnon henkilöasiakkaista saa veronpalautuksensa tänä vuonna elokuun alussa. Tämän suven työnhakua leimasivat korona, työpaikkojen vähäinen määrä, etähaastattelut ja suhteiden merkitys Loimaan seutu Katariina Välimäki KOULUT loppuvat ja kesäloma voi vihdoin alkaa. Internetistä on helppo hakea erilaisia aloja oman koulutuksen mukaan. – Kassalla ei riitä pelkkä viivakoodien piippaus. Ja viimeistään palkkapäivinä tilille ilmestyvät rahat palkitsevat kovan työnteon. Veronpalautuksen määrä ja maksupäivä voivat muuttua, jos asiakas tai hänen puolisonsa on täydentänyt tai korjannut omaa esitäytettyä veroilmoitusta, verohallinto on saanut verotukseen vaikuttavia tietoja esimerkiksi työnantajalta tai veronpalautusta on käytetty verojen tai ulosotossa olevien saatavien maksuksi. ””. Tällöin veronpalautuksia saa 1,9 miljoonaa asiakasta yhteensä noin 900 miljoonaa euroa. Harrastukset ja hyvät varustukset maksavat nopeasti merkittäviä summia. Kaikkien henkilöasiakkaiden tuloverotus päättyy viimeistään lokakuun loppuun mennessä. Asfalttialalla 35 vuotta työskennellyt levittäjäkoneen ohjaaja Mauri Houkuniemi Aamulehdessä 11 Torstaina 30. Syyskuussa veronpalautuksia saa arviolta 0,7 miljoonaa asiakasta, ja silloin palautuksia maksetaan yhteensä 500 miljoonaa euroa. Heidän kanssaan voi jakaa ilot ja surut. Pirteät ja tyytyväiset asiakkaat ovat Pinja Pitkärannan mukaan työn paras puoli. Tuttu ja turvallinen ympäristö voi helpottaa jännitystä ja parantaa ensivaikutelmaa. Veronpalautuksille ei ole enää yhtä yhteistä maksupäivää, vaan verotus päättyy eri asiakkailla eri aikaan. Jos tulisi, niin häätäisin pois. Rentoutuessa aika käy kuitenkin helposti pitkäksi, joten useimmat nuoret hakevat töitä kesän ajaksi. He voivat olla tylyjä tai kärsimättömiä. Tällöin noin 330 000 asiakasta maksaa jäännösveroa yhteensä noin 105 miljoonaa euroa. Aapo Huhti Iida Koho kokee, että Martin Tarhalla on tukeva ja kannustava työympäristö, jossa voi aina pyytää apua. Suurimmalla osalla henkilöasiakkaista, joilla on jäännösveroa eli mätkyjä maksettavanaan, ensimmäisen erän eräpäivä on myös elokuun alussa. Säkylän varuskuntaravintolassa työskentelevä Aapo Huhti harrastaa kalastamista. Pelkkä vihje voi jo ratkaista kesätyön saantiin liittyvän ongelman. Sieltä löytää monia vaihtoehtoja nopeasti ja vaivattomasti. TYÖELÄMÄ LAINA Muotoileminen on mieluisaa ja tärkeää. heinäkuuta 2020 Kesätöistä haalitaan euroja ja kokemuksia tulevaan . Veronpalautuspäivä on verotuksen päättymistä seuraavan toisen kuukauden alussa. Veronpalautus maksetaan elokuussa, jos verotus on päättynyt kesäkuussa. Yksikään kesätyöpaikka ei ole tänä suvena itsestäänselvyys. Itse ansaitut rahat tuntuvat hyvältä taskussa. Olen oppinut Martin Tarhalla paljon uutta, Koho kertoo. Veronpalautuksia saavista asiakkaista loput saavat veronpalautuksensa joulukuun alkuun mennessä. Kössi haki työpaikkaa Loimaan Prismasta ja pääsi ryhmähaastatteluun, jonka jälkeen hänet kutsuttiin pomon kanssa keskustelemaan mahdollisesta paikasta. . Rankan kouluvuoden jälkeen on hyvä kerätä energiaa ja lomailla. Mutta tärkeintä on tyytyväinen asiakas. ASIAKASPALVELUN aloittavia varoitetaan usein hankalista asiakkaista. Haastattelu sujui hyvin, ja Kössi pääsi osaksi asiakaspalvelun arkea. Aion käyttää osan tienesteistäni parempiin kalastusvarusteisiin, mutta tahdon myös sijoittaa hieman palkastani osakkeisiin. Videopuheluiden ansiosta haastattelun voi suorittaa kotisohvaltakin. Ensi lukukautena korkeakoulun aloittavat Kössi ja Koho aikovat käyttää palkkaansa vuokraan ja opiskelijaelämään. Koronan takia niitä on ollut tänä vuonna entistä vaikeampi löytää. Siinä pitää myös muistaa esimerkiksi erilaisia koodeja, Kössi muistuttaa. Kössin mukaan kassatyö alkoi sujua rutiininomaisesti jo kahden viikon harjoittelun jälkeen. Kurdialueelta lähtöisin oleva, Laitilaan muuttanut parturi-kampaaja Goran Omer Khurshid Laitilan Sanomissa LAINA Ei tässä oikeastaan kukaan enää tule persuksen taakse kyttäämään. Myös Pitkäranta aikoo säästää hiukan tulevaisuutta varten. – Aion käyttää osan tienesteistäni parempiin kalastusvarusteisiin, mutta tahdon myös sijoittaa hieman palkastani osakkeisiin, Huhti suunnittelee. Pinja Pitkäranta pääsi kokeilemaan haastattelua puhelimitse, jonka jälkeen hänelle irtosi paikka Järvenkylän kioskimyyjänä. Erityisesti mukavat työkaverit keventävät raskaitakin päiviä. Iida Koho ja Aapo Huhti pääsivät suositusten avulla työhaastatteluun. Nuoret ovat kuitenkin positiivisesti yllättyneitä asiakkaista. Kesätyöt ovat keino tienata ylimääräistä rahaa ja saada uusia kokemuksia. Säästöt auttavat tulevassa arjessa ja tuovat vakaampaa pohjaa elämän yllättäviin käänteisiin. TUTTUJEN KAUTTA työpaikan saaminen on myös mahdollista. Tämän jälkeen muutoksia ei enää tule, ylitarkastaja Tarja Tapio Verohallinnosta toteaa. Miellyttävässä työympäristössä on helppoa hakea apua, jos jokin tehtävä ei ota onnistuakseen. Koronan takia etänä tehty työhaastattelu tuntui tänä vuonna turvallisemmalta vaihtoehdolta monesta työnantajasta ja -hakijasta. – Tunsin oloni erittäin helpottuneeksi ja kiitolliseksi, koska koronan takia työpaikan saaminen ei ollut itsestään selvää. Työpaikkoja voi etsiä usealla erilaisella tavalla. Pelko tartunnasta ja muiden tartuttamisesta väheni huomattavasti, kun lähikontakti vaihdettiin etähaastatteluun. Kristiina Kössi ja Pinja Pitkäranta löysivät työpaikkansa netistä
On palkitsevaa nähdä, kun piha ja ympäristö voivat hyvin, Paavo Kaukainen lisää. Hevoskastanja ja mongolianvaahtera levittävät lehtensä pihan ylle. Mäkinen kiittelee osallistuvia pihoja jo etukäteen. Pihalla on huvimaja, saunamökki ja varastorakennus, erivärisiä ja -kokoisia kukkia, puita ja pensaita. Pihalta löytyy sekä viheraluetta että vettä ja jokivartta. Vierailla voi kello 12–16. Ritva ja Veikko Enala Juvolankuja 5, Mäkitalo Piha ja sen rikas puutarha ovat omakotitalon yhteydessä. SUVIPIHALLA LAINA Se, että marjoissa on jonkinverran roskia mukana, helpottaa niiden pakastamista. Hän aprikoi, että pasuuna kukkinee tänä vuonna aiempaa myöhemmin. Omistajat toivottavat vierailijat tervetulleiksi pihalle koko päivän 10–20. Tarjoilua tai myyntiä ei ole. Loimaa/Kartanonmäki Anni Hinkkanen Loimaalaiset Eeva ja Paavo Kaukainen muuttivat nykyiseen osoitteensa Kartanonmäelle vuonna 1998. Kahviakin saa. Matti Jokinen kertoo mielellään lisää myös talon historiasta, sillä rakennusten juuret ulottuvat jo 1 800-luvulle. ANNI HINKKANEN. Täällä on oma rauha, Paavo Kaukainen kuvailee. Erityisen komeita ovat talonviertä somistavat pasuunat, joiden kukintaa Kaukaiset jännittävät. Puutarhaseura lahjoittaa jokaiselle osallistuvalle pihalle myös jotain istutettavaa. Kartanonmäellä Eeva ja Paavo Kaukaiselle pihanhoito on rakas harrastus, lähes elämäntapa. Omistajat viihtyvät erityisen hyvin pihan terassilla, josta aukeaa näkymä Köyliöntielle. Omakotitalon takana on saunarakennus, johon kuuluu pukuhuone. Suvipihalla-tapahtuman aikana vierailijat ovat tervetulleita katsomaan, millaisia kesäpihoja Loimaalta löytyy. Vieralla saa koko päivän 10–20. Asumiskustannukset halutaan edullisemmiksi, jotta rahaa riittäisi esimerkiksi matkusteluun. Takapiha on puistomainen, suojassa talon ja metsän välissä. Piha kuin pieni taajama-aarre . – En sanoisi, että täältä mitään todella erikoista löytää. – Ilot ja menot ovat tänä kesänä olleet vähissä. Vierailijat ovat ensi sunnuntaina tervetulleita kiertelemään omatoimisesti mukaan ilmoittautuneita pihoja. Eeva ja Paavo Kaukaisen piha on yksi viidestä tapahtumaan osallistuvasta pihasta. Talokauppias ja yrittäjä Jyri Lähteenmäki Satakunnan Kansassa 12 Torstaina 30. Keskimmäinen piharakennus on talon huvimaja. Omenapuista roikkuvat raakileet ja marjapensaat punoittavat. Tapahtuman järjestäjinä toimivat Loimaan seudun puutarhaseura ja Loimaan Lehti. Kannustankin nyt iloitsemaan seudun pihamaista turvallisesti ulkona ja ottamaan talteen kaikki hyvät ideat ja vinkit myös omaan puutarhaan ja kukkamaalle, Taru Mäkinen Loimaan seudun puutarhaseurasta riemuitsee. Tonttia riittää noin 2 400 neliötä. . Huolella ja rakkaudella laitettua pihaa ei tielle niin vain näe, eikä etupihalle tultaessa vielä voi tietää, mitä talon takaa löytyy. Pihalla on luvassa pientä myyntiä ja mehutarjoilua. Sen jälkeen omistajat ovat lähteneet rakentamaan alueelle omaa mökkipihaa. Pihalla on myynnissä kasveja, erityisesti kukkasia. Tontilta on purettu vanha satavuotias hirsitalo vuonna 2013. Pihalta löytyy ”sekä hyötyettä höksötysrakennuksia”. – Meille tämä on jo neljäs piha Loimaan alueella, jonka olemme laittaneet kuntoon. Osallistuminen tapahtui hieman yllättäen, mutta isäntä on luvannut leipoa vierailijoille pullaa. Liisa ja Matti Jokinen Köyliöntie 781, Onkijoki Omakotitalon pihalla aukeaa noin hehtaarin verran puutarhatonttia, jossa kukkaistutukset kukoistavat. Pihassa saa vierailla koko päivän 10–20. Suvipihoilla vieraillaan taas sunnuntaina Eläkeläispari Paavo ja Eeva Kaukainen ovat pitäneet huolta nykyisestä pihastaan reilut parikymmentä vuotta. Siellä eläkeläispari viihtyy hyvin, milloin lounastaen ja milloin radiota kuunnellen. Näillä näkymin kyseessä on jokin pensas, joka toimitetaan pihoille tapahtumapäivänä. Vanhat maalaisrakennukset koristavat koko tonttia. Koskisten mukaan piha on tavallinen mutta omalaatuinen, ei mikään viimeisen päälle nypitty. Myös perhekoot ovat pienentyneet. SUVIPIHALLA-TAPAHTUMA 2.8. Jutta Mäkelä Inkiläntie 306 A, Kojonperä Piha on omistajien sanoja mukaillen noin puolen hehtaarin mökkipiha, jossa ruoho on vihreää ja sitä riittää. Arkisen kaunista kyllä, Eeva Kaukainen toteaa. Uurastus sai alkaa. Puutarha saa näkyä ja siitä pyritään pitämään huolta asukkaiden omaksi iloksi. Pihahäkissä tepastelee viisi kanaa ja kukko, joita saa vapaasti ihastella häkin ulkopuolelta. Myös daalioita vielä odotellaan. Pihalla on oma kasvihuone, omenapuita ja piharakennuksia, joista osa on siirrettäviä. Bongattavissa on kaikenlaista kasvia, puuta ja kukkaa. Myyntiä ei ole. heinäkuuta 2020 Näihin pihoihin voi tutustua Eeva ja Paavo Kaukainen Välimettänlenkki 45, Kartanomäki Piha sijaitsee noin 1 300 neliön omakotitalotontilla. Mehuja/tai kahvitarjoilu järjestyy. Talo oli omakotitalo, jonka takapihalla kasvoi lähinnä metsää. Pihaan voi tutustua kello 10–16. Tontti on noin 6 000 neliötä ja sitä koristavat puut, kukat ja pensaat. Luonnonmarjojen ostopisteellä työskentelevä Päivi Siivonen Laitilan Sanomissa LAINA Nykyajan ihmiset haluavat niin sanotusti järkitaloja. Suvipihalla-tapahtuma Loimaalla su 2.8. Pihasta löytyy myös esimerkiksi vanha Loimaan Veden ja Lämmön liiketilan puoli. SUVIPIHALLA-tapahtuma järjestetään tänä vuonna toista kertaa. Piha on monimuotoinen, niin kutsuttu hyötypiha, jossa kasvaa muun muassa omenapuita, marjapensaita, hedelmäpuita ja perunaa. Silloin alueen asukkaat pääsevät esittelemään omia kesäisiä pihojaan. Pihamaa ja puutarha ovat täynnä kukkasta, pensasta ja puuta. – Tämä on puistomainen, suljettu ja suojaisa piha. Reilun parinkymmenen vuoden jälkeen Kaukaisten piha on kuin pieni taajamaaarre. Pihan nurmi voi tänäkin vuonna hyvin, ja siitä saakin usein kehuja, Kaukaiset toteavat. Erikoisuuksia lienee linja-autoasema, saarnastuoli, maitolaituri ja laavu. Ritva ja Tapio Koskinen Vakkatie 554, Karsattila Piha sijaitsee Loimijoen rannassa
13 Torstaina 30. Escamar Seafood Savulohifilee ruodoton Norja kg RUOKATORILTA! kpl. Sorri Iso Mix salaattipussi 120 g (14,92/kg) 1 70 Voim. heinäkuuta 2020 tok.fi PRISMA LOIMAA Avoinna: ma–la 7–22, su 9–22 1 79 Voim. 29,95) Björn Borg New Backpack reppu 27 96 (norm. 34,95) X-Force heijastava reppu maastokuosi tai vaaleanpunainen 23 96 (norm. 30.7.–2.8. 30.7.–1.8. 24,95) 3 89 Paulig Juhla Mokka kahvi (SJ tai PJ), 400–500 g (7,78–9,73/kg) RUOKATORILTA! 17 90 Voim. Arvo Kokkonen Keitetty täplärapu Suomi 1 49 Arla Apetina Salaattijuustokuutiot öljyssä 100 g (14,90/kg) 99 Pingviini Veikeä vaniljajäätelö 1 l Ei laktoositon Seuraa meitä Kaikki reput S-Etukortilla to–su 30.7.–2.8. – 20 % Nike Academy team reppu 23 96 (norm. 31.7.–1.8. 29,95) Nicksclub Leaf flamingo reppu 19 95 (norm
Kouki on urallaan edustanut Mestaruusliigassa Hurrikaanin lisäksi kasvattajaseuraansa Raision Loimua sekä rovaniemeläistä Team Lakkapäätä. Eemeli Koukin jatkosopimuksen myötä Hurrikaanin kokoonpano alkaa olla kunnossa. Raision Loimun kasvatti aloittaa tulevalla kaudella jo kuudennen kautensa Hurrikaanin paidassa. Olemme erittäin innoissamme tulevan kauden joukkueesta. Verkot ovat kuitenkin vesillä vielä yhden keskitorjujan verran. 31,50€ 3 kk määräaikainen tilaus Verkossa: tilaajapalvelija.fi/kesalehti Eemeli Koukille vuoden jatkosopimus LENTOPALLO Hurrikaani vahvistuu tutulla pelaajalla, kun Eemeli ”Keke” Kouki (28 v./193 cm) jatkaa Hurrikaanissa vuoden mittaisella jatkosopimuksella. – Tämä on loistava juttu! Eemelin jatkosopimuksen myötä meidän yleispelaajaosasto on valmis. Siitä alkaa tämän joukkueen yhteinen taival kohti menestystä, kertoo intoa uhkuen toiminnanjohtaja Anssi Rämö. 14 Torstaina 30. Siitä syystä välillä on ollut erittäin raskastakin. Kroppa ja sitä kautta ehkä pääkin oli joutunut aika kovalle koetukselle viimeisen parin kauden aikana, Kouki kertaa. heinäkuuta 2020 Soita Tilaajapalveluun: 02 770 2626 (ark. Kaudella 2017–2018 Kouki haki kokemusta Romanian pääsarjasta pelaten yhden kauden ajan Steaua Bucurestin riveissä. Koukin uusi sopimus Hurrikaanin kanssa on niin sanotusti yhteensattumien summa. Joukkueen kokoaminen erikoiskevään ja -kesän keskellä ei ole ollut helppoa. 9.30 15.00) Tilaa helposti! KESÄKSI LUETTAVAA! Tilaa kesäksi Loimaan Lehti niin pysyt perillä mitä paikkakunnalla tapahtuu kesällä! Katso lisää tilausvaihtoehtoja verkosta tai kysy puhelimitse DIGILEHDEN + LOIMAANLEHTI.FI TILAUS 18 90 28 90 Norm. JUUSO RIPONIEMI. – Viime kauden jälkeen tuntui, että oli pakko ottaa hiukan etäisyyttä pelaamiseen. Moni asia on loksahtanut kohdalleen. – Pari viikkoa sitten vaimoni sai hieman yllättäenkin töitä Loimaalta, joten aloimme keskustella Hurrikaanin kanssa tulevasta kaudesta. Yhteisymmärrykseen päästiin melko pian, ja on mahtavaa päästä molemmat muuttamaan Loimaalle. Koronan aiheuttama poikkeuksellisen pitkä lajitauko tuli oikeaan aikaan. 49,40€ PAPERIJA DIGILEHDEN + LOIMAANLEHTI.FI TILAUS 2 kk määräaikainen tilaus Norm. – Joukkueemme on nuorekas ja mielenkiintoinen, ja uskon meillä olevan jälleen hyvät mahdollisuudet menestyä! HURRIKAANISSA ollaan tietysti erittäin mielissään Eemeli Koukin jatkosopimuksesta. Työtä pelkäämätön joukkue palaa takaisin parketille ensi viikon maanantaina. Päivittäinen ajaminen jää pois, ja aikaa sekä jaksamista riittää varmasti myös enemmän. – Kesällä on ollut hyvää aikaa tehdä sellaisia juttuja, joihin ei normaalisti olisi ollut mahdollisuutta, ja samalla tietysti kuitenkin olen pitänyt peruskunnosta huolta. KOUKI ON kärsinyt viime vuosina pahoistakin loukkaantumisista eikä näin ollen ole saanut annettua joukkueelle sitä, mitä itse tahtoi
Rajala KOTISEUDULTA oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi UUTISIA isoLLa U:LLa. Eiväthän he Suomeen hyökänneet vaan Ruotsiin. Osa pääsee piirakkaan, ja vähän säästyy talveenkin. Mummo mustikassa – Miksei mummo mene mustikkaan. Mikä ihme on Suomi-Ruotsi tai Ruotsi-Suomi. Näyttelyn yhteydessä voi samalla poiketa Kojontuvan maalaiskirppiksellä. Työväentalo ole täysin säästynyt ajan hampaalta, mutta rakenteet ovat vielä pääosin kunnossa. Pyöräilijät kahmivat takapuoli pystyssä luonnon antimia ja saavat sekä liikunnan iloa että vitamiinit ja hivenaineet talven varalle. – No. 1920ja 1930-luvuilla tämä kuvitteellinen ”unioni” kuitenkin ajettiin kirkon ja koululaitoksen kautta joksikin mukamas olleeksi ”valtioliitoksi”. Mummon kotimetsässä on reheviä mustikkapuskia. Syö niitä huulet sinisinä, ja koko kroppa tihkuu vitamiineja. Kirppisalue käsittää Suopellon asuinalueen Suopellontieltä Mustarastaantielle, Turuntien molemmin puolin. Mutta myytti valtioliitosta elää yhä vuonna 2020. Elämä soikoon-näyttely Kojonperän työväentalolla (Seikunmaantie 690) 2.8. Näyttelyssä on pieni pääsymaksu. Meitä lähinnä Ruotsi-TanskaNorja, Ruotsi-Norja. Vieras tunsi lait. LL, Saviseudun paikallisin LUKIJAN KUVA Joka-aamuista kahvipöytäseuraa läheisessä männyssä. RUOTSI-SUOMI-nimeen liittyy yksi suurimmista Suomen historian 1900–1930-lukujen väärennöksistä. VUOSIA SITTEN mummon naapuri heitteli aitansa taakse puutarhalannoitetta, josta mustikat innostuivat kasvamaan kirsikan kokoisiksi. Elämän yksi tarkoitus eri asioista haaveilemme, lienee ikävän karkoitus tänne jää sydämemme. Maistuvat sokerin ja kerman kanssa taivaallisilta. Mustikat siirtyivät luokkaan Metsiemme mätänevät miljoonat. SIINÄ sivussa myöskin Suuri Pohjan Sota saatiin siihen valoon, että venäläiset hyökkäsivät Suomeen. Jokamiehen oikeuden mukaan metsän aarteet kuuluvat kaikille. Muutamalla pihalla on luvassa useampi myyjä ja tavaraa on laidasta laitaan. Hän soitti poliisille, joka kohta tuli piipaa-autolla valaisemaan naapurille lakipykäliä. asti ti–pe klo 12–18 ja la 12–16. Niitä sopimuksia kutsutaan Ruotsi-(ja joku)sopimuksiksi. Tämä ei enää rohjennut poimia vakipaikkansa marjoja, mutta eipä poiminut sekään, joka poliisille ilmoitti. klo 10–15. Sinä aikana Ruotsin itäraja muutti muotoaan moneen kertaan. Kokonaisuutenaan se osa, mikä kulloinkin oli osa Ruotsia nyky-Suomen alueelta, ei suinkaan ollut nimeltään Finland vaan Östlandet eli Itämaa. Ei mitään muuta kuin maa-alue. Suomeen hyökkääminen olisikin ollut vaikeaa, koska itsenäistä Suomea ei silloin 1700-luvulla ollut yhdenkään suomenkielisen suomalaisen villeimmissäkään unelmissa. RISTO SOUKKA LUKIJAN RUNO Pärjäillään Kun ihmiskunta vanhenee elämänkokemus auttaa meitä, joskin hiuksetkin harvenee emme kirvestä kaivoon heitä. Suopellon pihakirppis lauantaina 8.8. Lisäksi on ollut valtioliitoutumia ja -sopimuksia Baltian alueen ja nyky-Saksan sekä Puolan eri kuningaskuntien tai mitä kreivikuntia ne olivatkaan kanssa. Osallistuvat pihat on merkitty. Maalaiskirppis 8.8. Sisältöä ja mukavuutta kulttuuria ja laatuaikaa, näytelmiä ja tahdikkuutta lauluin soitoin tanhut raikaa. Apajalle ilmaantui poimija, ja naapuri huomautti, että ne ovat minun mustikoitani. 15 Torstaina 30. Ruotsi ei ole koskaan tehnyt mitään sopimusta, jota voisi kutsua Ruotsi-Suomiliittoutumaksi siitä yksinkertaisesta syystä, että Ruotsi ei voinut tehdä sopimusta oman alueensa kanssa. Pidetään toisistamme huolta ei mietitä tulevia murheita, kuljetaan kadun aurinkoista puolta vieläkin osaamme olla urheita. Joulun tienoilla voi sitten syödä niitä ja laulaa: ”No onkos tullut kesä nyt talven keskelle.” Mummo Mutikainen PAKINA Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. asti klo 12–18. Se puolestaan oli jakautunut linnojen ja läänitysten mukaan ja eriteltynä Finland (nykyinen VarsinaisSuomi), Nyland, Tavastland, Kajanaland, Savolax ja niin edelleen. Mersuja ei näy. Uimista ja mökkikesää aika kuluu joutuisasti vielä hyvää loppukesää, näillä mennään syksyyn asti. Venäjä-Suomen suuriruhtinaskunna sopimus on kyllä ollut olemassa. Näyttely järjestetään Kojonperän 112-vuotiaassa työväentalossa. Kyse oli vain Ruotsin vallan ajasta. Elämää voi rakastaa se osa on meidän työmme, ja marjojakin pakastaa talvella on mitä syömme. Lastenlasten puujalkavitsiä muistellen mummo poimii nyt mustikoita. Liikenteessä kulkea huolella kuulumiset yhdessä jaamme, ollaan samalla puolella unelmoida kyllä saamme. Se on maa-alue, johon osa nyky-Suomea kuului ja joka oli osa Ruotsia sen suurvalta-aikana. Myytti joka on elossa yhä tänä päivänä. Joku viisaampi voi vapaasti olla eri mieltä tästä historian tulkinnastani. Mutta nyt mummo käy ahon laitaa eikä pelkää marjamaitten omistajia vaan koukkaa poimuriinsa mustikan sieltä, toisen täältä. Talvea varten varataan voimaa Arvo Saario Loimaa LUKIJOILTA Mikä ihme on Suomi-Ruotsi tai Ruotsi-Suomi. Ruotsilla on historiansa aikana ollut vaikka minkälaisia valtioliittoutumia ja personaaliunioneita. Suurimman osan Venäjän vallan aikaa, eli lähes koko 1800-luvun aikaa, kutsuttiin Ruotsin vallan ajaksi. – Ei mahdu, kun mustikka on niin pieni. Vastaus on selkeä. Täytyy vain tyytyä siihen, ettei ole ainoa poimija. Aikanaan talon voi ajatella olleen yhteisöllisyyden ja talkoohengen voimainponnistus. Metsäpolun varteen on pysäköity pari polkupyörää, sillä mustikoitten päälle ymmärtävät ovat yleensä polkupyöräväkeä. Aarteiden lisäksi myynnissä on kahvia ja kastettavaa. heinäkuuta 2020 Pihakirppis Suopellolla Viimeisenä lauantaina ennen koulujen alkua pääsee kiertelemään ja tekemään löytöjä Suopellon alueella. Reijo J. Tai ainakin harhaanjohtamisista. Työväentalon näyttely Kojonperällä Vielä tämän viikon loppuun Lassi Mettälän Elämä soikoon -näyttely tarjoaa vierailijoille historianhavinaa. Säilöökin, jotta saa talven pakkasissa muistella kesän riemuja
Kaniinien myksomatoosia Suomessa LUONTO Kaniinien eläintautia, myksomatoosia, on todettu ensimmäistä kertaa myös Suomessa. VEIKKO HULKKO Poliisi valvoi heinäkuussa tehostetusti raskasta liikennettä LOUNAIS-SUOMI Lounais-Suomen poliisilaitos on osallistunut raskaan liikenteen valtakunnalliseen tehovalvontajaksoon heinäkuun toiseksi viimeisellä viikolla. Tarkkaamattomuuteen liittyviä rikkeitä havaittiin vain kaksi kappaletta alueen valvonnan yhteydessä. Tehovalvonnan aikana tarkastettiin Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella 212 kotimaista ja 31 ulkomaista raskaan liikenteen ajoneuvoa. Tautia esiintyy ympäri maailmaa Euroopassa, Amerikoissa ja Australiassa. Luonnon rauhasta ja samalla läheltä keskustan, taajamien ja kylien palveluita. Ajopiirturirikkomuksia havaittiin yhdeksän kappaletta. Kaupanteko kaupungin kanssa on sujuvaa, joten pääset nopeasti rakentamaan! Katso tonttivideot ja lisätietoja: loimaa.fi > Vapaat tontit Tutustu ja ota yhteyttä! VEIKKO HULKON KOKOELMISTA Loimijokea niin sanotun Esson sillan tuntumassa. Taudin aiheuttama kuolleisuus voi olla erittäin korkea. heinäkuuta 2020 LUONNOLLISESTI LOIMAA! Tilaa unelmiesi kodille Isoja ja edullisia tontteja tarjolla metsän siimeksestä, peltojen keskeltä ja jokien rannoilta. Valvontateeman aikana on kiinnitetty erityistä huomiota muun muassa ajoja lepoaikojen noudattamiseen. Tilastollisesti isoja muutoksia ei ollut edelliseen vastaavaan valvontajaksoon verrattuna. Valtaosin kuormat oli varmistettu. AJONEUVON kuntoon liittyviä puutteellisuuksia havaittiin neljän ajoneuvon kohdalla, joista yhden matka jouduttiin keskeyttämään. Tautiin on olemassa rokote, mutta sitä ei vielä ole saatavilla Suomessa. Ajoja lepoaikarikkomuksia havaittiin teemavalvonnan aikana 22. Yhteensä näihin puutteellisuuksiin puututtiin seitsemän ajoneuvon kohdalla. 16 Torstaina 30. Samoin kiinnitettiin erityistä huomiota kuljettajien ajon aikana tarkkaamattomuutta aiheuttavien tekijöiden, kuten esimerkiksi puhelimen käytön valvontaan tai näkökenttää rajoittavien esineiden valvontaan. Virus leviää kaniinien välisissä kontakteissa ja hyönteisten mukana. Kuorman varmistamisessa vakavimmat puutteet, mihin poliisi puuttui valvonnan aikana, olivat sellaisia, missä kuormaa ei ollut varmistettu ollenkaan. Virus ei tartu ihmisiin tai muihin eläimiin. Kaikkiaan poliisilaitoksen alueella määrättiin 39 seuraamusta valvonnan tuloksena. Ruokavirasto seuraa tilannetta.. Kaavoitetuilla tonteilla on kunnallistekniikka valmiina. Virus aiheuttaa niin villeissä kuin kesyissä kaniineissa vakavaa sairautta, joka ilmenee muun muassa silmäluomien märkivänä tulehduksena, pään turvotuksena ja nahkaan muodostuvina patteina. Suomessa todettu tautitapaus löytyi pääkaupunkiseudulta. KUORMAN varmistamisessa todettiin joidenkin ajoneuvojen kohdalla puutteellisuuksia
Ohjeen mukaan tilaisuuksissa on muun muassa huolehdittava hygieniasta ja varmistettava 1?2 metrin turvavälit henkilöiden tai seurueiden välillä. klo 16-18. Sauna lämmin, sekä tarjottavaa. Avoin Loimaan Jankko Torstairastit 30.7. Varaa maksuton suunnitteluaika myymälään tai sovi etätapaaminen! www.kalustetukku.fi SEURATOIMINTA Alastaron Tuttujentupa. Ilmoittautuminen Anne Paljakka 040 836 5808. heinäkuuta 2020 Suoritetaan pihapuiden kaatoa. Lomat ja korona selätetty. URHEILU Kojonkulma Hievenjuoksu, hirvikävely, VS-SA, 30.7. bussipysäkki + mahd. Alastaron kyläyhdistys järjestää kaikille avoimen tilaisuuden 10.8. Maalaistapahtuma Kojontuvalla, Kojonperäntie 284, Avoinna 8.8. -Lännen Maukas. 10.05, Kalevalankatu, Ammattikoulun pys.10.10, Hirvikoski k-kaupan pys 10.15, kirjaston pys. Päiväpirtti avoinna klo 9-16. LAS Seniorit/eläkeläiset rantapäivä Rauha Maunulassa ti 11.8. Lähdöt klo 17.00 18.30. puut klapeiksi tai niiden poisvienti. Turvavälit on pidettävä myös tilaisuuteen saavuttaessa ja sieltä poistuttaessa. Paikka Loimaan olohuone, Heimolinnankatu 2. Yli 500 henkilön tilaisuuksissa järjestäjällä on kuitenkin vastuu noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä opetusja kulttuuriministeriön ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. asti, ti-pe 12-18, la 12-16. Virttaan Seudun Kyläyhdistys ry kylän uintipäivä Oripään Myllylähteen Lähteentuvalla la 1.8. Loimaan Seudun Yrittäjänaisten naisten suvitori Loimaan torilla 1.8., klo 9-14. Tänään ovet auki. Mini Rompe Loimaa tapahtuman yhteydessä. Ratavaihtoehdot 2,2 km, 3,1 km, 4,6 km, 6,4 km ja 8,1 km. TEEMANA MAAJA METSÄTALOUS Ilmoitusvaraukset Miia Koivisto p. Tungoksia ja tiiviitä jonoja ei saa päästää syntymään. klo 11 alkaen tapaamisen merkeissä. 02 3619 7961 Lue lisää vesivek.fi Bongaa kattomies tai -nainen, saat kestokassin. Karhunkorven keväällä päivitetyllä kartalla. klo 16 Vierailu Artemiinassa Loimaalla. klo 9-14. klo 18.00 jossa otetaan vastaan uusia ideoita kylän kehittämiseksi. Loimaan Seudun Parkinsonkerhotoiminnan käynnistys ma 17.8. ti 4.8. Savikki ry kokoontuu Citynuokkarilla la 1.8. Loimaan Seudun Yrittäjänaisten nuorten kauppiaitten markkinat, Loimaan torilla 1.8. Urheilutulokset ovat vähän niin kuin kalat, parhaimmillaan tuoreina. diettisi viim. Jos epidemiologinen tilanne Suomessa muuttuu merkittävästi huonompaan suuntaan, aluehallintovirastot voivat tarvittaessa muuttaa elokuuta koskevia rajoituspäätöksiään. Tarjouksen pyytämällä osallistut Jopo-arvontaan! – voita Jopo! Arvonna n säännöt vesivek.fi /jopoarv onta www.loimaanlehti.fi Varaa ilmoitustilasi ja toimita aineistosi viimeistään keskiviikkona 5.8. oksien ja roskien siivous. Tartuntatautilaki mahdollistaa määräysten antamisen korkeintaan yhdeksi kuukaudeksi kerrallaan. Kojonkulman kyläyhdistys. Ilm. Esillä myös Kuutamokeikka-asiat. klo 11-13 Vierailu Majanojan Alpakkatilalla Metsämaalla. LL, Saviseudun urheilullisin. klo 16 alkaen. Punaisen Ristin Päiväpirtti Turuntie 13, 0400 919 541 Avoinna ma-pe klo 10-14 La 1.8. Lauttailut jatkuu elokuun tiistaisin. Ma 3.8. Palvelemme ja toimitamme kotimaisia Charmia-keittiöitä koko kesän ajan. Säävaraus! Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry pe 31.7 klo 10 Olohuoneella Hellikkikoira Lyyli. Opastus tieltä 213 Alastaron ja Virttaan välistä Kiikankujan risteyksestä. p. Lisätietoja tarvittaessa, Anne Paljakka 040 836 5808. Pakilantie 7, Alastaro nuorisolava.Kuutamokaraoke karsinta elokuussa. 5.8 Leenalle 040 572 3521, Riitta-Liisalle 0400 778 534. 17 Torstaina 30. Mini Rompe Loimaa tapahtuman yhteydessä. lisätiedot 044 974 7883. klo 12-16. 050 533 6313 ilmoitukset@loimaanlehti.fi Loimaan Lehti/Ilmoitukset, Käsityöläiskatu 10, 32200 LOIMAA Uutisia kotiseudulta oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi Elokuun kokoontumisrajoitukset voimaan TERVEYS AVI (Aluehallintovirasto) muistuttaa, että elokuussa voi järjestää yli 500 henkilön yleisötilaisuuksia myös sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa. Bussireitti: Vuorisen talli klo 10.00, Kaunismäenkatu, OP torinpuolen pys. 0500 741 694 Loimaa Lamminkatu 31 | (02) 763 2277 Ma-pe klo 9-17 (kesälauantait suljettu) Charmia kotiin ja mökille! Suosi suomalaista, valitse Charmiakeittiö. klo 12 mennessä! LAUANTAINA 8.8
18 Torstaina 30. heinäkuuta 2020 TÄYSIN UUSI ŠKODA OCTAVIA
ja sisäp., Xenon-valot, ESP, Akust. tai soittamalla 050 505 2030. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Parillisten viikkojen torstaisin ostamme metalliromuja ja akkuja vaa’an kanssa Juupajoella Puhdistamontie 2:ssa kunnan varikolla klo 14–15.30 ja klo 16–18 Neuletie 5:ssa Oriveden kaupungin varikolla. 044 231 4998 T: Minna & Karoliina HIUSHUONE MK Löydät meidät tutusta paikasta Loimaan Prisma-keskuksesta • arkisin klo 10-18 • lauantaisin klo 10-15 Nonstop-hiustenleikkaus ark. 044 231 4998 Aleksis Kiven katu 7 Puh. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030. 2x, 2x renk., Lohkol. Isommille erille kouranouto! Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Palvelemme talven Lempäälässä Teollisuuskyläntie 4:ssä pressuhallissa ja Romuliike Mäki Ky Tampereella. klo 11.00 – 17.00 La klo 11.00 – 14.00 KUNNALLISIA ILMOITUKSIA www.puulanssi.fi Ota yhteyttä: 050 320 4893 | tuomas.helenius@puulanssi.fi • kuntoarvio • puiden poisto • kantojyrsintä • hoitoleikkaukset • maisemanhoito • puiden istutus • latvustuenta • tonttihakkuut • poiskuljetus • aitojen leikkaukset • Alaskan Mill-sahaukset. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030. 24 %. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Parillisten viikkojen torstaisin ostamme metalliromuja ja akkuja vaa’an kanssa Juupajoella Puhdistamontie 2:ssa kunnan varikolla klo 14–15.30 ja klo 16–18 Neuletie 5:ssa Oriveden kaupungin varikolla. f i VUOSI Terve tuloa! jatkamme samaan malliin kahvitarjoilun merkeissä maanantaina 3.8. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 22,32 snt/min Hinnat sisältävät alv. Lisätietoja nuova@loimaa.fi tai 050 463 6233 Loimaan kaupungin nuorisopalvelut www.loimaa.fi tai soittamalla 050 505 2030. keskuslukitus 11.800 PALVELUA SINULLE JA YRITYKSELLESI Tuija Heli 1 Hirvikoskentie 219, 32210 Loimaa w w w . ja sisäp., Vak.nop.säädin ja nop.raj., ABS, Sähkötoimiset etulasinnostimet, Bluetooth, USBja AUX liitäntä. 77 tkm -11 Alv-väh.kelp., Kovakate lavalla, H-kirja, Vetokoukku, 2x renk., Lohkol., ilm., Takaakselin tasauspyörästön lukko, Metalliväri, Avattavat sivuikkunat, Takalasinlämmitin, ABS BMW 320 F31 Touring 320d A xDrive Business M Sport Edition 107 tkm -16 8-vaihteinen aut., DSC, DTC, aut.ilm. PALVELEMME Joensuuntie 47, Somerolla torstaisin klo 14-17 Hannunkatu 9, Loimaalla torstaisin klo 10-12 Jokilevonkatu 4, Huittisissa keskiviikkoisin klo 14-17 Muina aikoina etukäteen sovittaessa palvelee itsepalvelupisteemme. ja opt. 2x, 2x renk., Vak.nop.säädin, Ajotietokone, Volvo Guard varashäl., Kauko-ohj. tai soittamalla 050 505 2030. p-järjestelmä edessä ja takana, ilm.aut., vak.nop.sääd., Ajotietokone, Bluetooth RENAULT Twingo 3-ov 1,2 16V 76hv 5MT Trend 134 tkm -12 Jakohihna vaihdettu 7/20, H-kirja, Huippusiisti, Vetok., 2x renk., Lohkol. PDC taakse, Xenon-valot, lasikattoluukku, ilm., DSC Dynaaminen jarruvalvonta, Kaarrejarrutus, Dieselhiukkassuodatin, Vakionopeussäädin, Radio BMW Business CD Lisää huippuvaihdokkeja AKR.fi Mercedes-Benz C 180 CGI BE A Prem Busin 85 tkm -10 2x renk., Aluv. Isommille erille kouranouto! Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! lupiste. Emotion Loimaan parturi-kampaamo on nyt PARTURI-KAMPAAMO HIUSHUONE MK Hiustenleikkausta ilman ajanvarausta. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto tai soittamalla 050 505 2030. tai soittamalla 050 505 2030. APUA ONGELMAPUIHIN JA PUIDEN ONGELMIIN! APUA ONGELMAPUIHIN JA PUIDEN ONGELMIIN! Nuorisotilojen käyttövuorojen hakeminen toimintakaudeksi 2020-2021 Vakinaisten käyttövuorojen hakeminen koskee seuraavia tiloja: Nuorisotalo (Citynuokkari), Hirvikosken nuorisotila, Mellilän nuorisotila ja Alastaron nuorisotila. ja sisäp., Avaimet x2, ilm., Vakionopeussäädin ja nopeusrajoitin, Ajotietokone, IntelliLink -multimedia NISSAN MICRA 5d Visia 1,2 80 hp 5 M/T 55 tkm -11 H-kirja, Vähän ajettu, 2x renk., ESP, Ilm., ABS-jarrut, hätäjarrutustehostin ja EBD, Bluetooth® hands-free, Äänentoiston näppäimet ohjauspyörässä, CD-soitin, AUX-tulo ja 4 kaiutinta NISSAN NP300 Pick Up King Cab 2,5D 4x4 5M/T Comf. Hakemukset tulee toimittaa viimeistään 10.8.2020 os. seisontajarru, Bluetooth, Sensus Audio High Performance Volkswagen Passat Sedan Highline 2,0 TDI Biturbo BMT 4MOTION DSG 72 tkm -15 H-kirja, Kaukosäätöinen polttoainetoiminen lämmitin, Suomi-auto, Aluv.2x, 2x renk., Lohkol., ESC, Park Pilot, Climatronic, ACC, Auto Hold, Bluetooth Volkswagen Golf Trendline 1,2 TSI BlueMotion Technology 4-ov. 19 Torstaina 30. ja sisäp., VSA, CTBA, aut. 2x, Vähän ajettu, H-kirja, ESP, ASR, Thermatic ilm., Raitisilmasuodatin, Sisäilman kierto, Agility Control, Vak.nop.sääd., Turvatyynyt, ABS, Bluetooth, Monitoimiohjauspyörä Kia Picanto 1,2 ISG EX 5D EcoDynamics 75 tkm -16 Huippuvarusteltu!, Täydellinen h-kirja, Vähän ajettu, Aluv.2x, 2x renk., Lohkol. Isommille erille kouranouto! Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Palvelemme talven Lempäälässä Teollisuuskyläntie 4:ssä pressuhallissa ja Romuliike Mäki Ky Tampereella. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030. Geartronic 6-vaih., Suomi-auto, H-kirja, Pysäköintiapu, Xenon valot, Webasto, aut.ilm., DSTC, Aluv. 112 tkm -15 H-kirja, 2x renk., ESC, Monitoiminäyttö, Monitörmäysjarrutus, Sähkötoiminen seisontajarru, Auto Hold, Polttoainekäyttöinen lisälämmitin. tai soittamalla 050 505 2030. Nyt myös uudet Suzuki -henkilöautot Suzuki Swift 1,2 DUALJET 4WD GL 5MT 1 tkm -19 Alv-väh.kelp., Tehdastakuu voimassa, Aluv., Ajovakauden hallintajärjestelmä, Hands Free -käyttökytkimet, Ohjauspyörän nahkaverhoilu, Suzuki Smart Audio 7” kosketusnäyttö Honda Civic 5D 1,4i Comfort 91 tkm -15 H-kirja, Aluv.2x, 2x renk., Lohkol. LL LL LL LL LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA. BMW 320 D xDrive E91 Touring 142 tkm -12 Neliveto, Nav.järj. Hakemuslomakkeita saatavilla Loimaan kaupungin sivustolta (www.loimaa.fi/vapaa-aika/tilavaraukset/). Ark. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Parillisten viikkojen torstaisin ostamme metalliromuja ja akkuja vaa’an kanssa Juupajoella Puhdistamontie 2:ssa kunnan varikolla klo 14–15.30 ja klo 16–18 Neuletie 5:ssa Oriveden kaupungin varikolla. DPF, EU6 päästöstandardi, auto Start/Stop, ABS, hätäpuhelujärjestelmä, Comfort, Sport ja ECO PRO, Bluetooth Chevrolet Aveo 5-ov LS 1,2 MT5 17 tkm -11 1 om., H-kirja, Suomi-auto, 2xrenk., Lohkol. 8-17 AUTOMURHEITA. 050 367 3567 – akhpalo.fi Avoinna ark. Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030. Nonstop palvelee jälleen 1.8. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030. ilm.,, Vakionopeussäädin nopeudenrajoittimella, Suomenkielinen i-MID monitoiminäyttö, BA, HSA, , ECON -avustinjärjestelmä, Bluetooth® USB/Aux VOLVO V70 D4 Classic aut 238 tkm -16 H-kirja, Webasto/Eber, Vetok., Aluv.2x, 2x renk., Xenon valot, ESC, P-tutka taakse (529), ECC, AQS, Start/ Stop, Vak.nop.sääd., EBA, Sähk. SOITTO MEILLE, NIIN HELPOTTAA! Prisma-keskus Aleksis Kiven katu 7 Puh. ja sisäp., ESC, VSM, ilm., BAS, HAC, ABS+EBD, 7” TFT LCDkosketusvärinäyttö, bluetooth hands-free VOLVO V70 D3 Summum A (MY14.2) 356 tkm -14 Aut. Haettavana ovat vuorot sekä päiväettä iltakäyttöön. klo 11-17 ja la klo 11-15. 020 799 5600 | 020 799 5616/huolto | www.akr.fi Palvelemme: ma 8.30 –18, ti–pe 8.30 –17, la 10-14 Tykkää meistä TYYTYVÄISTEN ASIAKKAIDEN AUTOKAUPPA Kiinteän puhelinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 5,57 snt/min. Ad-Laskulla saat aina vähintään 30 vrk korotonta maksuaikaa ja voit maksaa myös erissä! Autoja Konehuolto J. Palo Oy Matkusjoentie 190, 32610 Vampula Puh. Katso ostohinnat” tuon logomme päälle. Nuorisotilojen käyttövuorot jaetaan nuorisopalveluiden oman käytön lisäksi ensisijaisesti nuorisotyötä tekevien järjestöjen ja nuorten ryhmien käyttöön. ja sisäp., Ilm., ABS, Sähkötoimiset sivuikkunat, AUX-in liitäntä, Korkeussuunnassa säädettävä ohjauspyörä, RDS-radio ja CD-soitin, MP3-toiminnolla HONDA CR-V 2,0i Comfort 4WD Business 239 tkm -07 Aluv.2x, 2x renk., Lohkol., VSA, ilm., Airbag, ABS-jarrut, Sähkötoimiset etusivulasit, Sähkötoimiset takasivulasit, Lämmitettävät ulkopeilit, Radio CD-soitin Audi A6 Sedan Business 2,0 TDI 130 kW multitronic Start-Stop 105 tkm -11 H-kirja, Aluv.2x, 2xrenk., Lohkol. METALLIROMUT JA LYIJYAKUT RAHAKSI! Ostohinnat löytyvät www.romukioski.fi/ostohinnasto tai soittamalla 050 505 2030 Punnitsemme ja maksamme heti! Ma-Pe 8:30 16:30 myynti@famiko.fi Virttaanraitti 14, 32560 VIRTTAA VHS-kasettien ja diakuvien digitointi. Kauko-ohjain ja ajastin 16.800 8.500 17.800 14.800 15.800 11.900 24.800 6.800 24.800 6.900 14.900 12.800 16.800 17.400 7.800 3.800 4.400 Yamaha YZF-R 125 4 tkm -18 ABS JARRUT, 1 omistaja, H-kirja, Huippusiisti Opel Astra Sports Tourer Enjoy 1,0 Turbo ecoFLEX Start/Stop MT5 39 tkm -18 H-kirja, Ratinlämmitin, Vetok., Aluv. Asemakatu 5, 32200 LOIMAA tai sähköisesti nuova@ loimaa.fi. Meiltä saat kaikki palvelut, joita autosi tarvitsee: katsastuspalvelut, huollot, päästömittaukset sekä kaikki isot ja pienemmät remontit takuutyönä ja kilpailukykyiseen hintaan. l o i m i t i l i . heinäkuuta 2020 Lamminkatu 36, 32200 Loimaa | P. klo 9–15
20 Torstaina 30. 89,-) (norm. Helkama KAHVINKEITIN 1,25 l Helkama KAHVINKEITIN 1,25 l 24 95 14 95 Helkama VEDENKEITIN 1 l Helkama VEDENKEITIN 1 l 14 95 34 95 Gram MIKROAALTOUUNI 700 W Gram MIKROAALTOUUNI 700 W KAIKKI ULKORUUKUT KAIKKI ULKORUUKUT JA PUUTARHAKALUSTEET JA PUUTARHAKALUSTEET -30 % ALKUPERÄISISTÄ HINNOISTA ALKUPERÄISISTÄ HINNOISTA Upeat SYKLAAMIT saapuivat! 3,99 kpl TrioKRYSANTEEMIT 3,99 kpl Upeat SYKLAAMIT saapuivat! 3,99 kpl TrioKRYSANTEEMIT 3,99 kpl 3 kpl 5 99 4 99 500 ml 500 ml 700 ml 700 ml 1,KERTAKÄYTTÖPAKASTUSRASIAT 0,3–1 l 5–7 kpl/pkt KERTAKÄYTTÖPAKASTUSRASIAT 0,3–1 l 5–7 kpl/pkt 2 pkt Orthex PAKASTUSRASIAT Orthex PAKASTUSRASIAT Helkama LEIVÄNPAAHDIN 750 W Helkama LEIVÄNPAAHDIN 750 W PAKASTEPULLO neliskulmainen 0,5 l 3 kpl/pkt PAKASTEPULLO neliskulmainen 0,5 l 3 kpl/pkt 1 99 (0,66/kpl) (0,66/kpl) pkt pkt LASIPULLOT korkilla 6 kpl/pkt LASIPULLOT korkilla 6 kpl/pkt MEHUPURISTIMET MEHUPURISTIMET 129,99,79,30 l 30 l 18 l 18 l 12 l 12 l (189,-) (189,-) (129,-) (129,-) (99,-) (99,-) 79,HEDELMÄMURSKAIN 7 l RST HEDELMÄMURSKAIN 7 l RST (149,-) (149,-) KONETISKITABLETTI Kiilto 100 kpl KONETISKITABLETTI Kiilto 100 kpl 7 99 (14,95) (14,95) (2,49/kpl) (2,49/kpl) DUUDSONKENKIÄ DUUDSONKENKIÄ ERÄ ERÄ 1 99 1 50 2 kpl PICNICPILLIMUKI PICNICPILLIMUKI OVIMATTO OVIMATTO Jonköping HALKOMAKONE 5 T jalustalla Jonköping HALKOMAKONE 5 T jalustalla Uuden standardin mukainen, tehokas ja turvallinen klapikone valmiina halkosavottaan vaikka kesämökille! Uuden standardin mukainen, tehokas ja turvallinen klapikone valmiina halkosavottaan vaikka kesämökille! 79,249,TAKUU 2 V TAKUU 2 V 3 kpl 5,3 kpl 5,Kotimainen SANKO 10 l, elintarvikelaatu Kotimainen SANKO 10 l, elintarvikelaatu 1,KARKKIPUSSIT Kirpeä spagetti Cola, Mansikka tai Omena Silky Royal Toffee KARKKIPUSSIT Kirpeä spagetti Cola, Mansikka tai Omena Silky Royal Toffee Kansi sankoon 1,99 kpl Kansi sankoon 1,99 kpl 5,6 kpl/pkt 5 kpl/pkt 4 kpl/pkt 3 kpl/pkt 6 kpl/pkt 5 kpl/pkt 4 kpl/pkt 3 kpl/pkt 0,3 l 0,5 l 0,75 l 1,0 l 0,3 l 0,5 l 0,75 l 1,0 l Einhell KOMPRESSORI TC-AC 190/24/8 Einhell KOMPRESSORI TC-AC 190/24/8 1,33 x 60 cm 33 x 60 cm 10,8 99 PALLOKRYSANTEEMI PALLOKRYSANTEEMI (norm. 89,-). Katso myös verkkokaupan tarjouksemme! www.hintakaari. heinäkuuta 2020 Heimolinnankatu 2, Loimaa Puh. 040 450 1051 Arkisin 9–18, la 9–15, su suljettu LOIMAA KALALAHTI • KOUVOLA • KULJUN KARTANO • LOIMAA • PORI Katso myös verkkokaupan tarjouksemme! www.hintakaari
21 Torstaina 30. Autoista romutustodistus. Puutavarassa pituusmitat voivat vaihdella. CE-merkitty, mitallistettu ja lujuuslajiteltu sahatavara runkoon ja rakenteisiin. Materiaali on käsiteltyä kuusipuuta. Pohja-maalaus suojaa puuta ennen pintakäsittelyä. 500914015 MITALLISTETTU 48X198 C-24 Pituus 5700 mm. 502205616 TERASSILAUTA 28x120, ruskea, ura Kestopuu terassilauta on kestävä valinta kaikkiin maanpinnan yläpuolisiin rakenteisiin. Soveltuu monipuolisesti kaikkeen pihaja ympäristörakentamiseen Suomen vaativissa sääoloissa. klo 15 TRASHVILLE Turuntie 19-21, 32200 LOIMAA Avoinna ma-pe 6–23, la 8–23, su 9-23 Puistokatu 4, 32200 LOIMAA Avoinna ma-la 7–21, su 8-21 Turuntie Korintti PKT 1 e PKT ATRIA Parempi naudan jauheliha 10% 300 g (9,97/kg) 2 99 HK CAMPING Grillimakkara Original 400 g (4,98/kg) 1 99 VALIO HYVÄ SUOMALAINEN ARKI Ruokakerma 10% UHT, 2 dl (2,50/l) 2 PRK HARTWALL Novelle Plus kivennäisvedet 0,5 l (2,98/l) sis. UTV-profiili sopii sekä pystyettä vaakaverhouksiin. 500913835 TERASSILAUTA 33X170, ruskea Kestopuu kestää vaativia sääolosuhteita. Noudetaan isolla nosturiautolla. 501521308 KESÄN UUTUUDET MEILTÄ LOIMAALTA! jm 15,00/m 2 2 39 jm 23,90/m 2 4 19 jm 15,60/m 2 1 95 jm 10,85/m 2 1 19 jm 2 99 1695,UUTUUS ERÄ ERÄ UUTUUS TERASSILLE VIIHTYMÄÄN! KYLPYTYNNYRI KIRAMI HAZY CULT ST COALBLACK CASUALGRAY Korotettu istuin helpottaa paljuun nousemista. 8-18 LA 8-15 SU 11-15 Tervetuloa ostoksille myös sunnuntaisin! ULKOVERHOUSPANEELI 28X170 UTV HS POHJAMAALATTU VALKOINEN Pituus 5100 mm. LAAJENSIMME AUKIOLOAIKOJA! ARK. 8-18 la 8-15 su 11-15 Fb KRautaLoimaa www.k-rauta.fi Tarjoukset voimassa 16.8. P. pantin 0,20 1 69 PL FAZER SININEN Maitosuklaalevy 200 g (7,45/kg) 1 49 KPL Markkinahumua keskustan K-Marketeissa 31.7-2.8.2020 Myymälöissä lisää hyviä tarjouksia! Tervetuloa Rautaromua ja romuautoja. (02) 762 5100 ark. 2020 asti tai niin kauan kuin varatut erät riittävät. Hienosahattu ulkoverhouspaneeli on pohjamaalattu vesiohenteisella alkydi-pohjamaalilla. Allasosa on 170 cm leveä ja tilavuus on 1420 litraa. Tuote soveltuu 4-6 hengelle. Hienosahattu ulkoverhouspaneeli on pohjamaalattu vesiohenteisella alkydipohjamaalilla. 502123390 Lasitehtaantie 2, Humppila Kenkämaailman supertarjous to-su KAIKKI -30% (ei koske Outlettia eikä Sievin turvakenkiä) Kenkäfest Lauantai 1.8. Puukäyttöinen Cult-lämmitin ja piippusarja sisältyvät pakkaukseen. AB-luokan terassilautaa voi käyttää maapinnan yläpuolisiin rakenteisiin. klo 20 JUSSI HAKULINEN SYVÄ UNI Muotinäytös lauantaina klo 12 ja 14 Pe 31.7. heinäkuuta 2020 ALEKSIS KIVEN KATU 9, 32200 LOIMAA • 02 762 5100 www.k-rauta.fi Ma-pe 8:00-17:30 La 8:30-14:00 Aleksis Kivenkatu 9 32200 Loimaa Puh. Pohjamaalaus suojaa puuta ennen pintakäsittelyä. Neliöhinta on laskettu 6 mm asennusraolla. HUMPPILA N ILTATORI klo 16-20 31.7.-2.8.2020 Kenkämaailma, Humppila Sunnuntai 2.8. Punnitsemme ja maksamme heti päivän hinnan. 0443387395 www.js-romumetalli.fi. UTV-profiili sopii sekä pystyettä vaakaverhouksiin. 500914678 ULKOVERHOUSPANEELI 20X120 UTV HS POHJAMAALATTU VALKOINEN Pituus 4500 mm
Tervetuloa! Koronapandemian takia estynyt SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS pidetään rantapäivän yhteydessä torstaina 6.8.2020 alkaen klo 11.00 Loimaan kaupungin Melliläjärven saunan takkatuvalla, osoite Huovintie 65, 32300 Mellilä. 49,Värit: natur ja harmaa HAMPPUMATOT ALK. 20,alk. Eduksi työssä on kiinnostus koneja metallialaa kohtaan, teknisten piirustusten lukutaito sekä tarkka ja huolellinen työote. Yhteinen Sävel Lauantaina 26.9. Radisson Blu Sky Hotel vain 169€/hlö/2hh tai pelkkä Tallinnan hot.matka 159€ PÄRNUN HOTELLIMATKA PE-SU 3 pv 11.-13.9. 0500-226 505 tai arto@artonmatkat.fi www.artonmatkat.fi Turuntie 6, Loimaa | (02) 762 4200 Ma–pe 10–18, la 10–14 (1.8. Turuntie 19, LOIMAA puh. Kahvija grillimakkaratarjoilu. 02 7632 733 Loimaan Puoti Loimaan Puoti TERVETULOA! Loimaan Puoti Porsaan LUUTON KYLKI Porsaan RIMPSULUUT 5 95 e /kg 7 95 e /kg Palvelemme ma–to 9–17 pe 9–18 la–su suljettu Naudan BURGERIJAUHELIHA e /kg 7 95 OSKARIN PIHAN KIRPPIS Vesikoskenkatu 1, la 1.8. P. Huippuhot. 044 030 6004 www.bellomondo.fi KEVÄTKESÄKORONAROMPEALE + tasarahatuotteita -50 % -70 % Avoinna la 1.8. klo 9-15 Sisäpihalla ja sisätiloissa 3 kerroksessa! www.ribbon.fi issa LOIMAALLA TAPAHTUU! MARC O'POLO | GUSTAV | TED BAKER | TOMMY HILFIGER | GANT KAIKKI KESÄN VAATTEET -70% ALE! Kaappeja, lipastoja, ruokaryhmiä, sohvapöytiä, sohvia, nojatuoleja, jenkkisänkyjä, mattoja, tyynyjä, päiväpeitteitä, malliverhoja, lyhtyjä... Tervetuloa!. Rooleissa Miia Nuutila ja Antti Paavilainen Komedia (elämän) suloja riitasoinnuista Turuntie 22, Loimaa LIIKE AVOINNA TI KE PE KLO 11–17 muut ajat sopimuksen mukaan. 20€ TUOTTEITA JOPA -50% -20% VALAISIMIA POLTTOKONEEN OPERAATTORI Tarjolla mielenkiintoinen työtehtävä modernissa tehdasympäristössä motivoituneelle tekijälle! @pemawelding | pemamek.com Hae työpaikkaa 16.8.2020 mennessä osoitteessa pemamek.com/fi/yritys/urat Lisätietoja: Jani Palmén, työnjohtaja, 050 3532 858 Etsimme operaattoria vastaamaan polttoleikkausaseman käytöstä ja osien polttoleikkaamisesta. Tarjoamme monipuolisen tehtäväkentän, jossa voit kehittää osaamistasi. 02 721 7250 OLEMME AVOINNA MA-PE 9.30–17.00 LA 9.30–13.00 Tarjoukset voimassa pe-la tai niin kauan kuin tuotteita riittää PALVELEMME ROMPE-LAUANTAINA 9.00-14.00 ROMPETORIMATKA KURTNAAN LA-SU 3.–4.10. heinäkuuta 2020 PARTURI AZADI • Miesten hiustenleikkuu • Naisten hiustenleikkuu • Parta • Hiuskaiverrukset Heimolinnankatu 12, Loimaa P. klo 14.00 ja 18.00 Toukolassa (Vanha Alastarontie 198, Loimaa) Tiedustelut ja lippuvaraukset p. Tervetuloa! HALLITUS Älä lyö avopaikasta ohi! Ota suunta sportian romppeelle! Yli 100 PARIA JALKINEITA MAILAT SITÄ SUN TÄTÄ SÄLÄÄ ERÄ LAPOJA ASUSTEITA JUOMAPULLO + KÄSIDESI alk. Lisäksi tarjoamme vastuullisen ja itsenäisen roolin kasvavassa ja menestyvässä yrityksessä, osaavan organisaation tuen sekä kilpailukykyisen palkkauksen. Aleksis Kiven katu 7, Loimaa p. Kokouksen jälkeen päivä jatkuu patikoinnilla, saunomisella ja muulla ohjelmalla. klo 9-16. TEATTEREITA VUOKRATTAVANA KOKOUKSIA PALVELUKSEEN HALUTAAN Verkkokauppa palvelee 24/7 osoitteessa: kauppa.bellomondo.fi Vesikoskenkatu 7, Loimaa p. 0400-726 606 Aukiolot: ma-pe 9-17, la 9-13 TULE Laura-Marian tekemään löytöjä kesävaatteille! Siisti, kodikas 64,5 m² KAKSIO kerrostalon 1. 044 238 7866. 041 317 3874 Ilman ajanvarausta!! Avoinna ma-la klo 10-18. 6 90 pr kpl VAATTEIDEN VILTTIKETJU POISTOMYYNNISS Ä! SALIBANDYN RANKKARIPOISTOT! TREENIKASSIN VARMA PAKKIPARI: tuote tuote -40 % 5,alk. Kylpylähot. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 8 § kokoukselle määräämät asiat. Työtehtävän sijaintina on Loimaa.. klo 16.00 Sunnuntaina 27.9. 22 Torstaina 30. 5,2,yht. krs., kaup. 9–15) SISUSTUSTALO RIBBON TAKAPIHAPÄIVÄ La 1.8. Tehtävään perehdytetään kunnolla ja etsimämme henkilö onkin ensisijaisesti innokas oppimaan uutta. 0500 537 166 Lipun hinta 20 e . Ilm. PAPPELINA-MATTOJA -50% | VILLAMATTOJA ERIKOISHINTAAN! STRING POCKET hylly, musta tai valkoinen 129,(149,-) Valaisimia, mallihuonekaluja artek -30% -20% RIIHITIERUUKUT ALK. puh. Viiking Spa 220€/hlö/2hh Käynti Latvian rajakaupalla. klo 9–14. p. 050 3764 972 Tervetuloa! LOPPURYSÄYS ALE -30-60 % Kauppalankatu 9-11, Loimaa, p. Työ on 2-vuorotyötä
Eki Jantunen & Mutkattomat P. klo 20 alkaen Lops Open jatkot Liput 6e Vapaa pääsy. mennessä p. Tilaukset ja tiedustelut: keittio@loimikoti.fi tai 046 923 1370. Varattavissa juhlapalvelua erilaisiin tilaisuuksiin perinteitä ja herkullisia makuelämyksiä kunnioittaen.. alkaen sunnuntaisin kello 18:00 Ypäjällä (Pertuntie 5). pääsevät tansseihin 10 e :lla koko kesän ajan. Taikakuu pe 7.8. Tarjoa! 040 590 0504 RAVINTOLOITA LL LL LL www.wanhakanala.fi asiakaspalvelu@wanhakanala.fi LAUANTAITANSSIT 1.8. EI KORTTIMAKSUA! LEVON TARHA Puutarha avoinna tiistaisin klo 10-14 keskiviikkoisin klo 15-18 ja perjantaisin klo 10-14 Levontie 55, Hirvikoski Volttikatu 1, Loimaa • P. KLO 19-22, Rami Rafael &Valentino , Liput 15,00 e NIINIJOKIVARSIKIRPPIS SU 9.8. Saija Tuupanen & eXmiehet hidas valssi pe 28.8. Paikalla kaavoituskonsultti, kaupungin edustaja, YIT:n edustaja sekä etänä melumallinnuskonsultti. TULOSSA KE 12.8. hinnoista KENKÄVARASTO Loimaan Kenkä TO 10–17 • PE 10–17 • LA klo 10–13 Niinijoen Seudun kyläyhdistys ry www.pappistenlava.fi Lipun hinta 15 e sisältää tanssikurssin. Tomi Markkola & Fernet tango ESIINTYJÄT 2020 KURSSI Oikeudet muutoksiin pidätetään. klo 9-16 Keskuspaikka: Wanha Kanala MOOTTORIKAHVILA JOKA TORSTAI klo 17-20! Motoristit, harrasteautoilijat jne. klo 21.00 alkaen ROMPEETKOT LIPUT 5 e ENNAKKOLIPUT: LOIMAAN KEILAHALLI JA FEEL BEAUTY Perjantaina 31.7. tanssit ja kurssin, ikä todistettava. Hurma pe 14.8. 29.8.2020 VAIN 8 NÄYTÖS TÄ LOUNAAT TILAUKSESTA Vänniläntie 14, Alastaro Tervetuloa! arkisin työpaikoille tai kotiin. 0400 854 053 Tervetuloa! -20 % KENKÄPÄIVÄT! TORSTAISTA LAUANTAIHIN KAIKKI KENGÄT norm. 2.8. Paikalla Laku-Tapsa, Matka-Viitala ja Virttaa Bikes Lapsille ilmainen pomppulinna ja kilpailuja. Kartanomäenkatu 2 B, Loimaa • (02) 721 8988 Taraskallion tuulivoimapuiston osayleiskaavaluonnoksen yleisötilaisuus järjestetään to 6.8.2020 klo 17.-19.00 Huittisten kaupungintalon valtuustosalissa. 040 748 8003, 03-424 0800 Otsolantie 20, Humppila www.otsolanhovi.com OTSOLAN HOVISSA arkilounaat 10€ klo 10.30-14.30 ke, to ja pe sunnuntailounas 20€ klo 12–15 Tulossa: Tauski 19.9. P. heinäkuuta 2020 Sydämellinen Kiitos muistamisesta Helena Kirvelä Ravintola Karoliina Virttaa 050 3280 100 040 5920 624 NOUTOPÖYDÄT JATKUVAT Juhlapalvelua varattavissa LAUANTAINA KARAOKE Alkaen klo 21 P. Etäosallistuminen Teamsin kautta, pyydä linkki tilaisuuteen: erika.holmberg@yit.fi. 2.8. Kävijöiden kesken arvotaan pizzalahjakortti. Kisajärjestäjä: Virtaan Seudun Kyläyhdistys Ry Hampurilaispuffetti, á la carte-annoksia, tuoreita munkkeja ym. Jahti 52/2200,00 €. klo 20.30 alkaen VAAKKU LOIMAAN KEILAHALLILLA LA 8.8. PERJANTAISIN TANSSITAAN klo 20.30–01 TIISTAISIN TANSSITAAN klo 20–00 ti 4.8. Alle 25 v. Tervetuloa kuulemaan Taraskallion tuulivoimahankkeestamme. In The Mood fusku pe 21.8. klo 19 23 Wanhan Kanalan Kuiwuri-sali, Loimaa ROSETTE ORKESTERI Liput 15,00e Kesän aukioloajat: ke 11-16, to 11-20, pe 11-16, la 9-14 Oripääntie 1120, Loimaa. n. Myös kuljetus mahdollinen. Tervetuloa! YLLÄTYS-BINGO Michael Druker 7.8. 02 7669 299 | 0400 537 484/Johanna Virttaanraitti 6 A, Virttaa MÖLKKYKISA parikilpailuna klo 11 alkaen, lisätiedot ja ilm. 02 721 8979 TANSSIT KE 5.8. LAUANTAINA 1.8. Lounaslista nähtävillä www.loimikoti.fi/palvelut/lounaslista Myös leivonnaiset ja tarjoilut tapahtumiin tilauksesta. YIT Suomi Oy YLEISÖLTÄ HUVITILAISUUKSIA MYYTÄVÄNÄ Myydään pystyyn 12 ha EFA-alana ollutta Härkäpapua. Hinta sis. TANSSIKURSSI ennen tansseja klo 19–20.15 P. Markku Aro & Diesel foksi ti 11.8. Kahvila-ravintola SIILINPESÄLLÄ la 8.8.2020 klo 11.00–14.00 ohjelmaa koko perheelle TERVETULOA viihtymään ja herkuttelemaan. 0500-403404 tai teemu.heilala@lantmannenagro.fi. 23 Torstaina 30
Tätä enemmän yrityksiä perustettiin vain Uudellamaalla (4 718) ja Pirkanmaalla (1 074). 02588 8021 toimitus p. 050 513 0344. korjaamoille tai kotiin. UUTUUS Paikkakunnan parasta palvelua. 5-portainen korkeuden säätö yhdestä vivusta. klo 9.30-15.00) Kärkäisen Puutarha p. 880-PK K27 ilmapumppu akulla 18v • Max paine 8 bar. 879,NYT NYT LAATUMERKIT AMMATTITAIDOLLA STIGA-TUOTTEIDEN ESITTELYPÄIVÄT 7.8. 24 Torstaina 30. heinäkuuta 1 034 Suomessa asuvaa henkilöä. LOIMAAN SPORTTIKONEELLA 8.30–17.00 www.loimaanlehti.fi Avoinna tiistaisin ja torstaisin klo 9–12 Kiireellisissä asioissa ota yhteyttä sähköpostitse ilmoitukset@loimaanlehti.fi toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset p. klo 10–17 LOIMAA, työväentalo, Satakunnantie 57 OMPSAUM-MYYNTI p. 89 00 Remonttisuoja autoon musta K27 Kestävä remonttisuoja auton istuimeen esim. 6598,699 € svh. Varsinais-Suomessa uusia yrityksiä aloitettiin 1 038. 02 763 2271 fixusloimaa@fixus.fi, www.fixus.fi MA-PE klo 8–17, LA 9–13 Tarjoukset voimassa 31.8.2020 asti tai niin kauan kuin erää riittää. Lamminkatu 5, Loimaa puh. Koronan vaikutukset eivät juuri näy vielä näissä luvuissa. • Led-työvalo • Digit.painemittari 922-120 XL-Tools työkalusarja 130 osaa alumiinisalkussa 291-XL010143 19 90 15 00 Puhelimen pidin yleismalli Celly • Kiinnitys tuulilasiin tai kojetauluun 880-FLEXPLUS Pesukinnas Laadukas lampaanvilla. Aloittaneita yrityksiä oli kymmenen prosenttia enemmän kuin vuoden 2019 vastaavana ajankohtana. 495 € svh. Kuluttajien luottamusindikaattorin neljästä osatekijästä odotukset omasta ja Suomen taloudesta vahvistuivat heinäkuussa kesäkuuhun verrattuna. Aloittaneiden yritysten määrä kasvoi myös maaliskuussa 2020 vuoden takaisesta. 040 033 0355 • ompelukoneet ja saumurit • uusia ja käytettyjä • myös kone, joka ompelee nahkaa ja paksua farkkua • huolto saman päivän aikana • hinnoista sovitaan • ostetaan käytettyjä ompelukoneita ja saumureita OMPELUKONEMYYNTI JA -HUOLTO Vain PERJANTAINA 31.7. heinäkuuta 2020 OMPELUKONEMYYNTI JA -HUOLTO Vain perjantaina 1.2. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on -1,8. 040 033 0355 • ompelukoneet ja saumurit • uusia ja käytettyjä • myös kone, joka ompelee nahkaa ja paksua farkkua • huolto saman päivän aikana • hinnoista sovitaan • ostetaan käytettyjä ompelukoneita ja saumureita ERÄ KÄYTETTYJ Ä HUIPPUSAUMUREI TA VANHASTA KONEESTA ERIKOISHYVITYS! Etutilaajan vuosietu ILAHDUTA YSTÄVÄÄ Tilaa Loimaan Lehti lahjaksi 1kk € Edun voi käyttää vain kerran vuodessa Tilaa verkossa tilaajapalvelija.fi/ lahja2020 tai soita 02 770 2626 (ark. Lisäksi rahankäyttöaikeet kestotavaroihin lisääntyivät. 545 € svh. 040 57 464 59 TÄNÄÄN JA HUOMENNA LOIMAAN CITYMARKETIN PIHASTA 8-19 Erä seutukunnan MUSTIKKAA 7 e /l 20 e /3 l) 45 e /5 kg Posion HILLAA 65 e /3 kg 20 e /900 g 11,50 e /500 g Upeat isot PUUTARHAVADELMAT 38 e /5 l (10 x 0,5 l) Kuluttajien luottamus nousussa TILASTOKESKUS Kuluttajien luottamusindikaattori oli heinäkuussa -1,6, kun se kesäkuussa oli -3,9 ja toukokuussa -9,0. 923-6025 69 00 9 90 129 00 99 00 149 00 XL-Tools työkalusarja 132-osaa ABS-salkussa 291-XL010144 UUTUUS UUTUUS HUOLTOJA VARAOSAPALVELU • LOIMAA • SALO • SOMERO • KAARINA • LOIMAA, Lamminkatu 40 (02) 7211 300 • SALO, Joensuunkatu 5 (02) 7211 400 • SOMERO, Ruunalantie 5 (02) 7489 300 • KAARINA, Hallimestarinkatu 4 (02) 7211 500 TUTUSTU LAAJAAN VALIKOIMAAN WWW.SPORTTIKONE.FI VERKKOKAUPPA AVOINNA 24/7 RAIVAUSSAHA HUSQVARNA 545 FR 3 VARUSTUKSELLA Husqvarna 545FR-raivaussahassa on kaikki, mitä raivaustyössä tarvitset: siimapää, vesakkoterä ja metsänraivausterä suojineen. Yli tuhat uutta yritystä VARSINAIS-SUOMI Tilastokeskuksen mukaan 11 963 yritystä aloitti toimintansa tammi?maaliskuussa. AJOLEIKKURI HUSQVARNA RIDER 216 AWD COMBI 103 LEIKKUUPÖYDÄLLÄ Neliveto, voimakas V2 moottori, ledajovalot, helppo käynnistää ja ajaa. NYT Akut yhteensopivia muiden Stiga 500 -sarjan järjestelmän laitteiden kanssa. 5.199 € svh. klo 11-17 PERNIÖ, liiketila OP:n vieressä, Salontie 2 OMPSAUM-MYYNTI p. 520,NYT AKKUKÄYTTÖINEN RUOHONLEIKKURI STIGA MULTICLIP 47 MAE Voimanlähteenä 60V akku, akku ja laturi vakiovarusteena, multiclip -leikkuumenetelmä. 1085 Nm • Kaksoisvasara mekanismi • Komposiittirunko 286-24208 K27 peruutuskamera 4,3” näytöllä Kestävä langaton 12/24V peruutuskamera. 670,AKKUKÄYTTÖINEN RUOHONLEIKKURI STIGA MULTICLIP 47 DAE KESÄN SUPERERÄTARJOUKSET Kahdella akulla ja laturilla, digitaalinäyttö ja eco-toiminto. Viime vuoden heinäkuussa luottamusindikaattori sai arvon -3,9. 942-53000 Pneutrend mutterinkierrin 1/2” • Max kiinnitysmom. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajien luottamustutkimukseen, johon vastasi 1.–19