Sivu 12 3 70 70 Viime vuoden marraskuussa Torikulman kiinteistöstä kaupat tehnyt Miikka Toivonen on pistänyt tuulemaan remontin suhteen, sillä hän sanoo kulujen juoksevan koko ajan. alv. vuosikerta Nro 25 TIISTAI 4.3. Katutason huoneistostakin käydään neuvotteluja. 2025 Kaupungin pitää suosia sähköautoja ”” Vaikka nyt ei tehtäisi mitään, on selvää, ettei kaikista kiinteistöistä pystytä pitämään kiinni. Vuokralaiset on löytynyt jo viiteen asuinhuoneistoon sekä toisen kerroksen liikehuoneistoon. Takatalveakaan ei löydy ennusteista ainakaan seuraavaan kymmeneen päivään. Etuajassa Maaliskuu on vasta alkanut, mutta ulkona tuntuu ja näyttää kuin olisi jo huhtikuu. Piispa Mari Leppänen seurakuntien suunnitellusta liitoksesta Sivu 7 Sivu 5 www.loimaanlehti.fi Kauppatorin laidalla näkyy uudenlaista toimeliaisuutta Kaikki Saviseudun Maradonat, Litmaset, Ronaldot, Zlatanit ja Messit pääsevät nyt helposti aktivoimaan kultaisten pelikausiensa muistoja, sillä kirjastossa on avattu paikallisen suurseuran vuosikymmeniä esittelevä näyttely. LATAA LOIMAAN LEHDEN SOVELLUS TILAAJAPALVELIJA.FI/ SOVELLUS Loimaan talousalueen paikallislehti • 111. Sivu 3 Irtonumeron hinta 2,90 € sis. SARI HOLAPPA Sivu 6
Talvi ei tuota näille älykkäille linnuille ongelmia.. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi. Varikset, harakat ja närhet pärjäävät hyvin kaikkiruokaisina lintuina. Lapissa helmikuu oli harvinaisen, Pohjois-Lapissa jopa poikkeuksellisen leuto. SAVISEUDULLA pesii ja talvehtii huuhkaja, viirupöllö, lehtopöllö, helmipöllö ja varpuspöllö. Eniten lunta oli Kilpisjärven kyläkeskuksessa, 105 senttiä. Verkko: www.tilaajapalvelija.fi Sähköposti: asiakaspalvelu@loimaanlehti.fi Käyntiosoite: Käsityöläiskatu 10, to klo 9–12 TILAUSHINNAT Varsinais-Suomeen jatkuvana tilauksena 1.6.2024 alkaen Painettu lehti ja digisisällöt alk. Erkki Kallio Talvella varpuspöllö hakeutuu mielellään pihapiiriin jahtaamaan pikkulintuja. Alin lämpötila oli 4. 58: 6–7 5.3. maaliskuuta 2025 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 7.19. Toisenlaista paastoa minä odotan: että murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi. Ari, Arsi, Atro 5.3. 0100 4070 pvm/mpm Punkalaidun, puh. Näiden pikimustien lintujen määrä on kasvanut selvästi. Nämä Varsinais-Suomen maakuntalinnut selviävät talven yli yleensä vaivatta. Toimitusjohtaja: Jaakko Ketonen JAKELUPÄIVYSTYS Puhelin: 02 269 3434, arkisin klo 6–16.30, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 7–11 Verkko: www.tilaajapalvelija.fi/ jakelupaivystys Humppila, Ypäjä, puh. sukunimi@ loimaanlehti.fi . Helmikuun ylin lämpötila oli Inarin Nellimissä 7. NIMIPÄIVÄT 4.3. Ne pärjäävät hyvin pääasiassa pikkunisäkkäiden turvin. @ Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Tuottaja Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Sari Holappa (02) 588 8036 Kaupallinen johtaja Katja Hägg katja.hagg@ts.fi Myyntipäällikkö Sari Kaukoranta (02) 588 8961 Myyntineuvottelija Tiia Virtanen (02) 588 8962 Myyntineuvottelija Riina Karila (02) 588 8026 MEDIAMYYNTI Toimittaja Kalle Rajala (02) 588 8037 Helmikuussa satoi tavanomaista vähemmän ILMATIETEEN LAITOKSEN tilastojen mukaan helmikuun keskilämpötila vaihteli maan lounaisosan nollasta Itä-Lapin –7 asteeseen. Alueemme varislintuja ovat korppi, varis, harakka, naakka, närhi ja pähkinähakki. Suuressa osassa maata satoi tavanomaista vähemmän. Lehtopöllökanta on viime vuosina voimakkaasti lisääntynyt, pesiviä pareja saattaa olla jo 20. Matt. Pohjois-Karjalassa satoi paikoin poikkeuksellisen vähän. helmikuuta Savukosken Tulppiossa mitattu –39,6 astetta. LUONTO Talvi ei ole ongelma varislinnuille ja pöllöille Varislinnut ovat siivekkäistä älykkäimpiä, eikä talvesta selviytyminen tuota niille ongelmia. Aurinko laskee kello 18.02. Kainuusta Lappiin lunta oli 50 senttimetrin molemmin puolin. Helmipöllö on vähentynyt kovasti, mutta viime talvi toi jostain vahvistusta alueellemme näiden puputtajien määrään. Viirupöllö on vähälukuinen, vain pari kolme pesivää paria. Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Kotisivut: www.loimaanlehti.fi ASIAKASPALVELU Tilausasiat ja yksityishenkilöiden ilmoitukset, puhelin: 02 770 2626, arkisin klo 8.15–16. 6: 21 Kustantaja: Priimus Media Oy. Maan eteläja keskiosassa sademäärät jäivät paikoin alle kolmannekseen tavanomaisesta. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2025. Pienin pöllömme, varpuspöllö pärjää talven yli helposti huonoinakin myyrävuosina. Näitä Euroopan kookkaimpia pöllöjä on Saviseudulla lähes kymmenen paria. Jes. helmikuuta mitattu 7,3 astetta. ERKKI KALLIO Naakka on lisääntynyt voimakkaasti Saviseudulla. Tällöin ne hakeutuvat pihapiiriin jahtaamaan pikkulintuja. 19,50 €/kk Digisisällöt alk 11 €/kk Tarkemmat tilaushinnat ja -veloitukset: www.tilaajapalvelija.fi/tilausehdot Tilaajamme! Sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön sähköpostiosoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi TOIMITUS Päivystäjän puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Lehdentekijöiden henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi. Osa naakoista muuttaa talvella etelämmäksi, tänne jäävät oleilevat asutuskeskusten läheisyydessä. 0100 3355 pvm/mpm Huittinen, Säkylä, puh. Huuhkajakantamme on yllättävän suuri. Varpuspöllökantamme on aika vakio, kooltaan se on melko pieni. Ajankohtaan nähden lunta oli suuressa osassa maata harvinaisen tai poikkeuksellisen vähän. 2 Tiistaina 4. SADEMÄÄRÄ vaihteli helmikuussa Joensuun Linnunlahden 3,9 millimetrin ja Tornio Torpin 37,8 millimetrin välillä. Aurinko paistoi helmikuussa koko maassa tavanomaista vähemmän. Leila, Laila PÄIVÄN SANA 4.3. Maan itäosassa lunta oli pääasiassa 20–40 senttimetriä. Korpit hyödyntävät talvella maastosta löytyviä haaskoja. 0100 4080 pvm/mpm Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Viimeksi mainittu on vähälukuinen ja välillä ihan kateissa, mutta joka talvi niitä pääsee näkemään. Lämpötilapoikkeama vuosien 1991–2020 pitkän ajan keskiarvoon oli maan eteläosan noin kahdesta asteesta Pohjois-Lapin noin seitsemään asteeseen. Eteläja länsirannikolla oli helmikuun lopulla laajalti lumetonta
LoPSin puheenjohtaja Mikko Kärri löysi seuran 70-vuotisnäyttelyyn asetelluista valokuvista myös oman joukkuekuvansa vuodelta 1996. Puheenjohtajallakin seurahistoriaa on ”ainakin” 30 vuoden ajalta. Joistain vanhemmista kuvista puuttuu nimiä edelleen, sillä vuosiluvutkin ovat useissa kuvissa loistaneet poissaolollaan. Näissä merkeissä Reiman on ollut tuttu vieras myös Loimaan Lehden arkistossa, jossa vietettyjä tunteja hän ei ole laskenut. maaliskuuta 2025 VANHA VALOKUVA Seitsemän vuosikymmentä jalkapalloa Vanhoja kuvia Saviseudulta. Loimaan Palloseuran historia näytteillä Loimaa/Pääkirjasto Kalle Rajala Loimaan pääkirjastossa pääsee tämän kuun ajan tutustumaan paikalliseen jalkapallohistoriaan, kun Loimaan Palloseuran 70-vuotisnäyttely avattiin lauantaina. Sitten koitetaan keksiä kaikkea pientä näiden lisäksi, Kärri lupaa. Kohtalaisen paljon tuttua porukkaa valokuvissa Reimanille on, sillä hän pelasi Palloseurassa itsekin 1960–1970-luvuilla. SÄHKÖPOSTI tulee perille osoitteella: toimitus@loimaanlehti.fi . NÄYTTELYN kasaaminen sujui Reimanin mukaan pääosin samalla, kun hän koosti seuran kymmenvuotisjuttua Saviseudun Joulu -lehteä varten. Vuosikymmenten varrelta esille on aseteltu runsaasti muun muassa valokuvia, tilastoja, palkintoja ja pelipaitoja. – Sen verran paljon tavaraa on kertynyt, että pitää varmaan kehitellä seuralle joku varastotila, Reiman nauraa. – Aika paljon tunnen sellaista porukkaa, jota nykyiset seura-aktiivit eivät tunne. Sitten LoPS Openiin keksitään jotain 70-vuotisteemaan sopivaa, vaikkei se turnaus niin vanha vielä olekaan. VAIKKA LoPS onkin jo ehtinyt ”ikämiehen” ikään, ei seuralla ole vielä omaa tunnuslausetta. Sieltä löytyi myös hänen valokuvakokoelmansa, jonka nimiä olen yrittänyt selvittää, näyttelyn kasaamisesta päävastuussa ollut Aarne Reiman kertoo. Esillä on esimerkiksi LoPS:in ensimmäisen edustusjoukkueen paidat 1950-luvun lopulta. Sen jälkeen osa näyttelyesineistä jää LoPSille ja loput palautuvat omistajilleen. KALLE RAJALA Erkki Barckerin vintiltä löytyi LoPSin ensimmäisiä pelipaitoja. Kuva on Martti Pellotsalon valokuvakokoelmista. – Kun näitä kaikkia Aarnen kasaamia juttuja on nähnyt, niin on siinä saanut ihmetellä, että kaiken näköistä sitä on ollutkin. Virttaalla ravintolan ja Shellin pihamaalla oli muutaman vuoden ajan lasten lokariautorata 1980-luvun jälkipuoliskolla. Kärrin ja LoPSin juhlatoimikunnan projektipäällikkö Raisa Kankaanpään mukaan 70 vuotta on riittävä aika ilman slogania, ja sellaisen keksimiseksi onkin käynnissä kilpailu, johon voi osallistua LoPSin verkkosivuilla. Reimanin asetellessa vanhoja valokuvia kirjaston esittelyseinille löysi Kärri oman joukkuekuvansa vuodelta 1996. JUHLAVUOSI tulee seuran puheenjohtaja Mikko Kärrin mukaan näkymään tulevina kuukausina vahvasti Loimaalla. Takavuosina LoPS jakoi vuosittain neljä kiertopalkintoa, joista kuvassa näkyvä parhaan pelaajan palkinto on palautunut seuralle. Reiman toivookin, että joiltain näyttelyä katsomassa käyviltä ihmisiltä löytyisi puuttuvia palasia takavuosien kokoonpanoihin. – Enemmän puuhaa on ollut henkilöiden tunnistamisessa, sillä nimien jäljittäminen on ollut aika suuritöistä. Kuvien ei tarvitse olla ikivanhoja, ja kaipaamme erityisesti sellaisia kuvia, joissa näkyy täkäläistä arkista elämää, ihmisiä, maisemia ja katunäkymiä. 3 Tiistaina 4. Toivomme, että julkaistaviksi tarkoitetut kuvat tulevat joko sähköpostilla tai kirjepostina. Ahkerimman harjoittelijan ja maalikuninkaan palkinnot sekä Terrieripytty ovat vielä omilla teillään, ja niiden toivotaan löytyvän takaisin seuralle.. – Varsinkin nuorilta tulee varmasti erinomaisia ehdotuksia, uusi slogan julkistetaan seurapäivän iltajuhlassa, ja kisan voittajalle on tiedossa yllätyksiä, mainetta ja kunniaa, Kankaanpää kertoo. toukokuuta. – Kolme vanhinta paitaa löytyivät Erkki Barckerin vanhan talon vintiltä. . Julkaisemme vanhoja valokuvia, jotka on otettu Loimaalla, Alastarolla, Mellilässä, Oripäässä, Ypäjällä, Humppilassa, Vampulassa tai Punkalaitumella. Loppuja olen sitten kysellyt vanhoilta seurakavereilta. Konttori on avoinna torstaisin kello 9–12. Saatetiedoissa olisi hyvä mainita esimerkiksi kuvanottovuosi, kuvaaja ja kuvauspaikka. Loimaan Lehden osoite on Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa. – Toukokuun seurapäivänä pelataan myös juhlaottelu, josta jatketaan iltajuhlalla. Kaksi vasemmanpuoleista ovat ensimmäisen edustusjoukkueen paitoja 1950-luvun lopulta ja keltainen paita oli käytössä 1950-luvun lopulta vuoteen 1970 saakka. Näyttely on pääkirjastossa esillä maaliskuun ajan, minkä jälkeen se asetellaan esille seuran iltajuhlassa 17. – Esillä on myös Veikko Tevasaaren jäsenja pelaajakortteja aina 1950-luvulta asti, joka on mielestäni suoranainen ihme
Loimaalta löytyy kaikki tarvittava, jotta lapsi ja nuori saa elämälleen hyvän alkutaipaleen. Vallitsevan tilanteen johdosta heillä ei ole tasavahvaa vastavoimaa, joka heiltä nyt puuttuu, mutta toivottavasti urheilun esteet pian poistetaan. TIEDÄN, että elämme yhteiskunnassa, jossa nainen on kaikkialla liikaa. Edellä Kauko Leino, jälkeen Arto Ojala. Pyydämme vain lisäaikaa alijäämien kattamiseksi. Ennusmerkkien mukaan tuota laulua saadaan kuulla tulevien vaalienkin jälkeen. Emme vaadi lisää rahaa. päivä, jolloin ehdokasnumerotkin julkaistaan. Kenties sanoitukset eivät siis olleetkaan paheksunnan syy, vaan provosoivampi osa-alue esityksessä oli Erikan esiintymisasu. Oikotietä onneen ei ole, mutta teillä, tulevilla kuntapäättäjillä on tähän mahdollisuus vaikuttaa. 4 Tiistaina 4. On ihmeellistä, miten edes Talouspolitiikan arviointineuvoston näkemys ei käännä Purran päätä. Arvoisat ehdokkaat ja mahdolliset tulevat kuntapäättäjät. Mikäli haluamme jatkossakin olla lapsija perheystävällinen kaupunki, tarvitsemme päättäjiksi henkilöitä, jotka panostavat lapsiin ja nuoriin. Ei ole mitenkään kiva se, kun norjalaiset ilman kummempaa vastustusta tulevat viemään mitalipöydältä lähes kaiken, keskenään kilpaillen. Nikke . Kommentit saavat myös ihmettelemään, missä nämä lastensuojelijat ovat piilotelleet, kun Käärijä lauloi ryyppäämisestä ja Windows95man sääntöjen rikkomisesta. Liian nopeat ja huonosti valmistellut säästötoimet voivat rikkoa hyvin toimivia palveluita ja toimintatapoja lopullisesti. Moskovan pojat 2 alias Matti Pulli ja Matti Rasilainen . Olivat aikanaan jänniä matseja! Kiitos kaikille. Kun poliittiset järjestöt alkavat kommentoimaan populaarikulttuuria ja taidetta, siirrymme nopeasti jo sensuurin piiriin. Loimaa ei suinkaan ole ainoa samassa tilanteessa oleva kaupunki. Mona Lehto Yksi pyyntö ois, älkää viekö lapsuuttamme pois Arvoisat kuntavaaliehdokkaat. Käyttökohteenkin voi etsiä vanhojen tienvarsikylttien sijaan vaikka mainitusta vaalikoneesta, mikäli uskaliaat ehdokkaat sen ovat ehtineet täyttää. Vähän turhauttavaa on ollut katsella niitä, ainakin näin alkuun ja maku on pahasti kärsinyt, kun lajin huippuja ei näy. pelaaja (LL 25.2.) on Veijo Salonen – ei Eero Vilevaara. Äänestäjätkin pääsevät tutkimaan kuntaja aluetulevaisuutta, kun LL:n vaalikone avataan äänestäjille. Ehdokasasettelu vahvistetaan 13. Jatkuvasti kritisoidaan sitäkin, että päättäjinä on lähinnä viisikymppisiä miehiä. Meillä on paikkakunnalla useita yhdistyksiä ja järjestöjä, jotka antavat oman panostuksensa paikallisten lasten ja nuorten hyvinvoinnin eteen, yleensä vielä täysin vapaaehtoisvoimin. Lapsen kasvaessa hänelle tarjotaan mahdollisuus monipuoliseen ja laadukkaaseen varhaiskasvatukseen sekä esiopetukseen, jotta koulumaailmaan siirtyminen kävisi helposti. Jos Varsinais-Suomen hyvinvointialueen alijäämät pyrittäisiin kattamaan lainsäädännön mukaisesti vuoteen 2026 mennessä, pitäisi vuosina 2025–2026 ylijäämää tehdä 266 miljoonaa euroa. Jos on sitä mieltä, että saksankielinen etäisesti seksiin liittyvä sanasto on liikaa lapsille, heiltä voi sulkea television. maaliskuuta 2025 Löytyykö mieleistä. Edellisissä kuntavaaleissa Loimaan äänestysprosentti oli 52,5 ja aluevaaleissa 47,5. . Vai onko ongelma oikeasti vain se, että lavalla on tällä kertaa nainen. Anna ääni lapselle -kampanjassa on mukana yli 40 lapsija perhejärjestöä. Tilastokeskuksen mukaan lapsiperheiden osuus on valtakunnallisesti pienentynyt selvästi parissa vuosikymmenessä. Maanomistaja . Norjassa on nyt käynnissä televisioidut hiihdon MM kisat. Talousarvio tulee laatia tavalla, mikä ei vaaranna ihmisten palveluja ja perusoikeuksia. Vai onko seksi todella näitäkin pahempi asia, josta lapset eivät saisi koskaan kuulla sanaakaan. Kun lapsi syntyy Loimaalle, hän saa hyödyntää ensiluokkaisia neuvolapalveluita heti elämänsä ensihetkistä alkaen. KRa PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Ikävystyminen on merkki sydämen köyhyydestä V.A Koskenniemi Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Tai pitäisikö kieltää kaikki sanoitukset, jotka käsittelevät rakkautta, seksuaalisuutta tai mitä tahansa teemaa, joka voisi olla joidenkin mielestä “sopimaton”. Jos äänestysprosentit tuosta vielä putoavat, eivätkä edes kaikki kuntapolitiikasta kiinnostuneet uskaltaudu ehdolle, miten demokratia kunnissa mahtaa toteutua. Nuoreksi vartuttuaan Loimaalla voi valita monesta opiskeluvaihtoehdosta itsellensä mieleisen polun, jota pitkin itsenäistyä kohti aikuisuutta ja edessä siintävää työelämää. joukkueen 5. Paidaton Käärijä tai Lauri Ylönen eivät herättäneet aikanaan mitään huolta. Pitäisikö jatkossa siis alkaa rajoittaa kansalaisten vapautta valita edustajansa, jotta lopputulos olisi joidenkin konservatiivisten tahojen mieleen. Miksi Loimaan vaakunaa ei ole laitettu kaupungintalona toimivan krottikoulun seinälle. Jos asioihin haluaa muutosta, tulisi äänioikeutta käyttää. Alueja kuntavaaleihin on aikaa 40 päivää. Loimaalla huolehditaan lasten ja nuorten perusterveydenhuollosta sekä muista tukitoiminnoista kiitettävästi. Nykyisin moni syö laiskan leipää hyvällä omallatunnolla. Mannerheimin Lastensuojeluliitto on yksi niistä. Erään kunnan vaalilautakunnan jäsenen mukaan hyvinvointialueista on monen ehdokkuutta varovasti harkinneen mielestä ollut niin paljon haittaa, ettei ehdolle uskalleta lähteä. Lakkautettua neuvolaa, sotepistettä tai palveluasumisyksikköä ei koskaan avata uudelleen. Nyt monen tahon mielestä sekin on liikaa. Ennakkosoitteluiden perusteella osalla kunnista ja puolueista on ollut hankaluuksia löytää riittävästi ehdokkaita. Tiedän kuitenkin myös, että taide on usein paikka, jossa nainen saa olla esillä. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistäminen on paras investointi koko yhteiskunnan tulevaisuuteen, myös Loimaalla. Kuten myös arviointineuvosto on lausunnossaan todennut, lisäjouston tarjoaminen ei tarkoita valtion rahoituksen kasvattamista. Kakkostiimi totesi että LP n. Ettehän seuraavan neljän vuoden aikana heikennä lasten ja nuorten asemaa päätöksiä tehdessänne. Entäs oliko housuton Teemu Keisteri lasten silmille liikaa. Jo nyt monet lajiliitot ovat sallineet kaikkien kilpailla vapaasti. Purran-Orpon hallituksen jääräpäisyydellä on kova hinta. Täällä on väkilukuun nähden erittäin hyvät ja monipuoliset mahdollisuudet harrastaa ja viettää vapaaaikaa. MONET aikuiset ovat perustelleet negatiivisia kommenttejaan Erikasta etenkin lasten suojelemisen perusteella. Varsinais-Suomen Keskustan aluevaltuustoryhmä. Kiitos Elomaan Metsästysseurueelle ja Loimaan Seurahuoneelle. On vaikea ymmärtää, miksi asu kuitenkaan olisi kohun aiheuttaja, sillä meidän aiemmat UMKvoittajat ovat pukeutuneet paljon paljastavammin. Yli 64-vuotiaita on lähes 33 prosenttia, joten lasten ja nuorten lukumäärä on huolestuttavan matala. Musiikki on taidetta, ja taidetta ei pidä ryhtyä rajoittamaan vain siksi, että joku kokee sen liiaksi. Seurahuoneen ruoka ja juhlatilat olivat todella hyvät. Esitämme, että Varhan vuoden 2026 talousarvio laaditaan niin, että vuosina 2023 ja 2024 kertynyt alijäämä katetaan tasaisemmin useamman vuoden aikavälillä. Tämä tarkoittaisi järkyttäviä leikkauksia palveluihin, massairtisanomisia, ja pahimmillaan menetettyjä ihmishenkiä. Toivon, että voisimme kasvaa eroon hyvin rajoittavista malleista naisten käyttäytymistä kohden, ja vain juhlia sitä, että Suomi on tänä vuonna yksi Euroviisujen ennakkosuosikeista. Tässä koko kohussa ärsyttävintä on sen turha politisointi, jota valitettavasti jotkin järjestöt ovat ehtineet jo tehdä. Onko Suomen euroviisuedustaja todella näin tärkeä asia tämän päivän poliittisessa keskustelussa. Kovin pitkää matikkaa ei tarvitse olla lukenut, jotta ymmärtää kaupunkimme asukasrakenteen. Pelottavaa on se, että koko tämä keskustelu nojaa ajatukseen siitä, että jonkin tahon tulisi voida määritellä, millainen musiikki on hyväksyttävää ja mikä ei. Taisto Levo Politiikka ja popmusiikki eivät kuulu yhteen TOIMITTAJALTA Uuden Musiikin Kilpailun jälkeen muun muassa Uudenmaan Kokoomusnuoret ilmaisivat huolensa siitä, että Erika Vikmanin kappale Ich komme ei heidän mielestään ole sovelias edustamaan Suomea Euroviisuissa. Seurueen juhlat ohjelmineen oli erinomaiset. MLL Loimaan kaupungin yhdistys Palvelut on turvattava Varsinaissuomalaisten palvelut on turvattava, ja hyvinvointialueiden rahoituslain täytyy joustaa. Loimaan väkimäärästä 13 prosenttia on alle 15-vuotiaita. Sosiaalinen media ja uutiskanavat ovat tulvineet jälleen todella merkittävästä aiheesta – Erika Vikmanin UMK-esityksestä. Lapset eivät ole UMK:n, eikä Euroviisujen, kohderyhmää, eikä heidän kuulu katsoa kaikkea, mitä televisiosta tulee. Liian esillä, liian meikattu, liian laiha, liian lihava, liian kaunis, liian ruma, liian äänekäs ja liian vapautunut. Syitä tähän on tietysti monia, kärsimme muuttotappiosta ja paikkakunnalle on vaikea houkutella uusia potentiaalisia asukkaita. Haluamme turvata jokaiselle varsinaissuomalaiselle Suomen perustuslain turvaamat riittävät sosiaalija terveyspalvelut. Ehdokashakemusten tulee olla jätettynä tänään kello 16 mennessä. Sosiaalija terveydenhuollon henkilökunnan osalta nämä rahoituslain vaatimat leikkaukset tarkoittaisivat jatkuvia yt-neuvotteluja, valtaisaa työtaakkaa ja henkilöstön uupumista. Toivottavasti löydämme listalta ennen äänestyspäivää useita loimaalaisia nimiä, jotka sitoutuvat huolehtimaan lasten eduista koko vaalikauden ajan. Kaikki Moskovan poikia. Mannerheimin Lastensuojeluliitto on laatinut Kahdeksan askelta lapsi-, nuori-, ja perheystävälliseen kuntaan -tavoitteet, joita ehdokkaat voivat hyödyntää poliittisesta taustastaan riippumatta. Loimaan Lehti julkaisee tuplavaalien ehdokaslistat netissä ja printtilehdessä
Toimituspisteitä on 15, joihin ateriat kuljetetaan keskitetysti Puistokadun koululta. Hänen mukaansa Loimaalla rakennetaan ja tehdään hankintoja tulevien vuosien aikana paljon ja on toivottavaa, että paikallisia yrityksiä voitaisiin käyttää mahdollisimman paljon. – Oletan, että työllisyystilanne on aika hyvä, koska aikamoisia soittelukierroksia saadaan aina tehtyä esimerkiksi joidenkin pienten sähkötöiden vuoksi, Korte tuumaili. DINOLIFTIN TUOTTEITA käytetään yli 50 maassa, ja yritys on vakiinnuttanut vahvan aseman Pohjoismaissa, Euroopassa ja viime aikoina myös Pohjois-Amerikassa. Homma on toiminut hyvin, ja seuraavaksi tehdään muutaman vuoden mittainen sopimus, tekninen johtaja Antti Korte kertoi. Pärkö laskee, että nykyisellä kalustomäärällä uuden direktiivin mukaan autoista neljän pitäisi olla täyssähköisiä. KOULUJEN ja varhaiskasvatuksen ateriakuljetusten kilpailutus alkaa loppuvuonna 2025. – Olen ylpeä siitä, mitä olemme saavuttaneet yhdessä, ja olen innolla mukana tukemassa Petteriä ja tiimiä, kun jatkamme Dinoliftin kehittämistä tiiviissä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa, Godenhielm sanoo yhtiön tiedotteessa. – Kaikkea ei pystytä luonnollisesti ostamaan paikallisilta, sillä kaikkiin tarpeisiin ei löydy toimijoita. Yhtiön tiedotteen mukaan siihen uudella toimitusjohtajalla on ammattimaisen hallituksen täysi tuki. Vuoden 2024 ostolaskudata julkistetaan kesäkuussa, kunhan valtuusto on hyväksynyt tilinpäätöksen. Prosenttiosuus oli maakunnan kolmanneksi korkein, sillä edelle kipusivat ainoastaan Salo ja Raisio. Kun keskitymme siihen, kuinka voimme auttaa asiakkaitamme menestymään paremmin, voimme yhdessä saada aikaiseksi hyviä asioita, Rönnlöf sanoo. Tämä näkyy myös tilastoissa, Loimaan kehittämisjohtaja Paavo Laaksonen selvensi. – Reittejä suunnitellessa autoissa tuntuu aina olevan yksi paikka liian vähän. SIVISTYSPALVELUISSA merkittävimmät hankinnat koostuvat varhaiskasvatuksen ostopalveluista (noin 2,4 miljoonaa euroa), esija perusopetuksen kuljetuksesta (noin 1,4 miljoonaa euroa) ja erilaisista aineja tarvikehankinnoista (noin 0,8 miljoonaa euroa). – Viimeksi ei vielä tiedetty, miten hommat sujuvat, niin ei haluttu sitoutua pitkään urakka-aikaan. Toimittaja Pekka Hakanen Turun Sanomissa KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Tiistaina 4. Uusi sopimuskausi alkaa siis syksyllä 2026, ja sen kilpailutus ajoittuu vuoden 2025 loppupuolelle. Kaupunginjohtaja Jari Rantalan ja toimialojen johtajien lisäksi tilaisuudessa ääneen pääsivät Hulmin Huollon toimitusjohtaja Heidi Ojala, Loimaan Kaukolämmön toimitusjohtaja Tero Tähtinen, Loimaan veden johtaja Kimmo Virta ja Loimaan yrittäjien puheenjohtaja Turkka Leminen. kesäkuuta 2026. Tilaisuudessa käytiin läpi kaupungin tulevia hankintoja ja investointeja sekä niihin liittyviä muutoksia ja periaatteita. – Esija perusopetuksen kuljetukset järjestetään vahvasti paikallisin voimin. maaliskuuta 2025 Petter Rönnlöfistä Dinoliftin uusi toimitusjohtaja LOIMAA Henkilönostimia valmistava Dinolift oy on nimittänyt Petter Rönnlöfin uudeksi toimitusjohtajaksi. Lisäksi ostoihin kirjautuu suuria miljoonaluokan maksuja muille julkisille toimijoille kuten Kelalle. – Olen nöyrä ja iloinen liittyessäni Dinoliftin tiimiin. Isojen urakoiden lisäksi hän kehottaa yrityksiä olemaan tarkkana pienempien hankkeiden tiimoilta. 5 Tiistaina 4. Sivistysjohtaja Manne Pärkön mukaan tarvikehankinnoista valtaosa tehdään Turun kilpailuttamina seutuhankintoina ja varhaiskasvatuksen järjestämiseen varteenotettavia toimijoita on Suomessa vain muutamia. Maatalousmuseo Sarassa järjestetyille hankinta-aamukahveille osallistui kaupungin työntekijöiden lisäksi parikymmentä paikallisten yritysten edustajaa. Joten paikallisesti sivistystoimen hankinnoista vaikuttavat kuljetukset. Yhtiön tiedotteessa kerrotaan, että vahvalla valmistavan teollisuuden taustallaan ja kansainvälisen myynnin kokemuksellaan Rönnlöfillä on oikeat ominaisuudet johtaa yritystä seuraavassa kasvuvaiheessa. Oman kunnan yritysten osuus ostoista oli 26 prosenttia vuonna 2023 (LL 12.10.). Dinolift on valmis jatkamaan kasvua ja kehittymistä. Pärkön mukaan puhtaiden ajoneuvojen direktiivi tuo haastetta tulevaan kilpailutukseen. Sähköistymisen myötä huomioon tulee ottaa autojen saatavuus ja toimintasäde, eivätkä sähköiset vaihtoehdot helpota autojen henkilöpaikkamäärätarpeen arviointia. Panostamme Dinoliftilla entistä enemmän innovaatioihin ja asiakaslähtöisiin ratkaisuihin, joten meillä on hyvät mahdollisuudet pysyä asiakkaidemme ykkösvalintana nostintoimittajana ja saavuttaa kunnianhimoiset kasvutavoitteemme, hallituksen puheenjohtaja Aki Laiho kommentoi. maaliskuuta 2025 UUTISET LAINA Tammikuussa vireille pantiin 381 konkurssia, mikä on kuukausitasolla suurin määrä sitten vuoden 1997 lokakuun. Vuoropuhelu kunnan ja toimijoiden välillä vaatii Kortteen mukaan yhä kehitystä, jotta tieto mahdollisista työkohteista kulkisi yrityksille paremmin. Uusi sopimuskausi alkaa 1. Voimassa olevan kuljetusvuoden optio käytettiin myös lukuvuodelle 2025–2026. – Investoimme paljon jatkuvaan laadun ja toiminnan parantamiseen, mukaan lukien uudet teknologiat ja kestävyys, vastataksemme asiakkaidemme ja toimialan muuttuviin tarpeisiin. helmikuuta alkaen. Hän seuraa tehtävässä Karin Godenhielmiä, joka jatkaa yrityksessä aktiivisena omistajana ja hallituksen jäsenenä. Kaupunki kannustaa paikallisia yrityksiä osallistumaan hankintoihin Loimaa Kalle Rajala Paikallisten yrittäjien mahdollisuuksista tarttua loimaalaisiin hankkeisiin keskusteltiin Loimaan kaupungin järjestämillä hankinta-aamukahveilla maatalousmuseo Sarassa. MINA LIM. KALLE RAJALA Petter Rönnlöf on nimitetty tehtäväänsä 3. En ainakaan paljoa valehtele, jos sanon, että yli 95 prosenttia kuljetuksia hoitavista on tällä hetkellä paikallisia yrittäjiä. Meillä on vahva perusta, jolle rakentaa, ja paljon hyödyntämätöntä kasvupotentiaalia. Karin Godenhielm on ollut Dinoliftin johdossa viimeiset 15 vuotta. Hänen johdollaan Dinolift on laajentanut tuotevalikoimaansa, laajentunut uusille markkinoille ja kasvattanut globaalia jalanjälkeään
Vuokralainen on löytynyt myös toisessa kerroksessa sijaitsevaan 100 neliön liikehuoneistoon, johon tulee keväällä Hämeenkyrön ikkunatehtaan näyttelytilat. Toivonen sanoo, että rakennuksen rapattu osa maalataan ja siniset pellitykset vaihdetaan. SARI HOLAPPA MIIKKA TOIVONEN Vuokratun huoneiston kylpyhuoneen ilme muuttui melkoisesti remontin jälkeen. Sen jälkeen katolle tehdään vielä kattoterassit kolmelle asunnolle. MIIKKA TOIVONEN. Asko Lehtonen pakinoi Salon Seudun Sanomissa 6 Tiistaina 4. Muihin asuntoihin on riittänyt pelkkä pintaremontti. Lisäksi osaan asunnoista oli tehty mittavat remontit vuonna 2010 uusimalla muun muassa käyttövesiputket ja keittiönkalusteet. TALOUS LAINA Zelenskyin hanttiin pano kaikille pullistelijoille, kieltäytyminen suurvaltojen varaamasta roolista idän tai lännen siirtomaana on kunniakkainta mitä yksikään euroopplainen valtiomies on tehnyt maansa itsenäisyyden ja demokratian soihdunkantamisen eteen tällä vuosisadalla. Omistaja Miikka Toivonen sanoo kulujen juoksevan koko ajan, ja siksi aikaa ei ole hukattavissa. Suunnitelmissa on myös remontoida kellarikerros, jossa on väestösuojan lisäksi varastotilaa sekä taloyhtiön saunaja pesutilat. – Niistä on otettu lattiat auki betoniin saakka ja uusittu putket, eristykset, rungot ja lattiat, Toivonen selvittää. MIIKKA TOIVONEN Remontoitu huone Torikulman vuokratussa asunnossa. Suurimmillaan kaukolämpömaksut ovat olleet Toivosen mukaan pakkaskuukausina 2 500 euroa. Huoneistoon tehdään parhaillaan pintaremonttia. Asunnoista lähes kaikki on vuokrattu ja alakerran liiketilasta käydään neuvotteluja Loimaa/Heimolinnankatu Sari Holappa Kun Koy Loimaan torikulma osti Heimolinnankadun ja Vesikoskenkadun kulmassa sijaitsevan kiinteistön viime marraskuussa 10 000 euron hintaan (LL 16.11.2024), vuodesta 2016 lähtien tyhjillään ollutta rakennusta ruvettiin laittamaan kiireellä kuntoon. Myös alakerran liikehuoneistosta on käyty Toivosen mukaan neuvotteluja. Lisäksi matalan siiven huopakate vaihdetaan, sillä kahdessa kattoviemärissä on ollut vuoto. Isosta hallista tehdään Miikka Toivosen mukaan monta liiketilaa. MYÖS ASUNNOISTA on vielä kaksi remontin alla, sillä niissä oli havaittu vesivuodot tarkastuksen yhteydessä. Siellä ei vierastettaisi varhaoppisiakaan. Myös varastotilaa tarjotaan todennäköisesti vuokralle, Toivonen suunnittelee. Rajoiltaan se olisi sama kuin hyvinvointialue. – Sininen väri vaihtuu tumman harmaaksi. – Nyt olemme kuitenkin siinä tilanteessa, että saamme kaukolämpökulut katettua vuokratuloilla, hän toteaa ja sanoo seitsemästä asuinhuoneistosta olevan vuokralla viisi. Toivonen kiitteleekin torikulman kiinteistön olleen huomattavasti paremmassa kunnossa kuin hän alun perin odotti. – Niistä meidän on tarkoitus tehdä syksyyn mennessä vuokrattavat edustustilat. – Muun muassa yhden ravintolan kanssa. – Yksi yksiö oli ollut remontin jälkeen täysin asumaton, joten siellä riitti pelkkä siivoaminen. KIINTEISTÖSSÄ riittää neliöitä, sillä pelkästään jo katutason liikehuoneisto on noin 800 neliötä. Katutason noin 800 neliön liikehuoneisto on remontin alla. maaliskuuta 2025 Torikulman kiinteistössä on täysi remonttivauhti päällä . Markus Leikola Facebookissaan LAINA Jos sielunhoidon toimialalla seurataan maallista hyvinvointialuemallia, lopputuloksena on maakunnan laajuinen seurakunta. Hallimainen tila pilkotaan pienempiin osiin ja remontoidaan. Samalla uusitaan vesikourut ja rännit. KESÄN tullen alkaa tapahtua myös julkisivun suhteen. Esimerkiksi vuotaneet kattoviemärit uusitaan ja vanha linoleumilattia vaihdetaan epoksilattiaan
7 Tiistaina 4. 15 vuoden takainen kuntaliitos harmittaa edelleen monia salolaisia. SSS:n kyselyssä tammikuussa enemmistö Salon kirkkovaltuustosta ilmoitti vastustavansa seurakuntaliitosta (Salon Seudun Sanomat 21.1.). Salossa jäseniä on noin 38 000, kun seuraavaksi suurimmassa Liedossa on väkeä noin 17 000. Hiippakuntasihteeri Mika Piittala kertoo, että seurakunnat jakautuvat talouden perusteella kahteen kastiin. SSS/MINNA MÄÄTTÄNEN. SALOSSA yhteenliittyminen kohtaa ehkä enemmän vastustusta kuin missään muussa seurakunnassa. – Meidänkin hiippakunnassamme on kokemuksia sekä onnistuneista että vähemmän onnistuneista liitoksista. Rova-hankkeessa on paljon sellaisia piirteitä, jotka liittyvät onnistuneisiin liitoksiin. Piittalan mukaan ne ovat karkaamassa käsistä. Puhuisin mieluummin rovastikunnan hallinnon tulevasta rakenteesta. Leppänen muistuttaa, että arkkihiippakunta viettää ensi vuonna 750-vuotisjuhlaansa. Esimerkiksi Pöytyällä, Loimaalla ja Somerolla se putoaisi, mutta Liedossa nousisi. Tärkeintä on, että jokaisen kotikirkko ja sen toiminta ovat eläviä ja siellä on riittävän tuttuja ihmisiä. – Nyt on se kohta, jossa on hyvä mahdollisuus vaikuttaa koko kirkon muutokseen, hän sanoo. Monessa Salon vanhassa kunnassa kipuillaan parhaillaan sitä, että seurakuntakoteja ollaan myymässä. Salo, Somero, Paimio, Lieto, Loimaa ja Pöytyä saisivat yhteisen hallinnon. Turun arkkihiippakunnassa suunnitellaan parhaillaan suurta uudistusta, jossa kuusi seurakuntaa sulautettaisiin yhteen. Leppäsen puheesta voi tulkita, että koko kirkossa seurataan nyt, millaista esimerkkiä Salon seudulla näytetään. Nyt kyse on siitä, lähteekö muutos alhaaltapäin vai tuleeko se ylhäältä annettuna. Samaa Jumalan valtakunnan työtä tässä tehdään, hän sanoo. Sitäkään ei tiedetä, milloin muutos toteutuu. Lisäksi kirkkohallitus voi määrätä yksittäisiä seurakuntia yhteen. PÖYDÄLLÄ on myös esitys, jonka mukaan tulevat seurakunta-alueet saisivat päättää nykyisen nettovarallisuutensa käytöstä itse ainakin tietyn siirtymävaiheen ajan. Tämä on iso muutos, Leppänen sanoo. Vuonna 2023 vielä Martinkosken seurakunta liittyi Saloon. Seurakunnat ottavat ratkaisuun kantaa ensi vuoden alussa. Pöytyä on seurakunnista selvästi heikoimmassa jamassa. Seurakunnissa kytee vastarinta. Ja pidän tärkeänä myös kaikkea sitä kritiikkiä, jota on esitetty. VIIDEN viime vuoden aikana arkkihiippakunnan seurakuntien kiinteistömenot ovat kasvaneet arviolta neljänneksellä. – Vaikka nyt ei tehtäisi mitään, on selvää ettei kaikista kiinteistöistä pystytä pitämään kiinni, Leppänen sanoo. – Päivänselvää on, että rakenteet tulevat muuttumaan. Leppäsen mukaan Rovastikunta 2030 -nimellä kulkevassa liitoshankkeessa moni asia on vielä auki. Vaikka Leppänen ei voi sanoa sitä suoraan, todennäköisesti uutta Paimion rovastikuntaa johdettaisiin jatkossa Salon seurakuntatalosta. Heidän tilalleen on vaikea jo nyt löytää uusia tekijöitä. Se pääsee omilleen käytännössä vain metsäomistustensa avulla. Mari Leppänen sanoo, että Salon ja viiden muun seurakunnan liitoshankkeessa pohditaan edelleen erilaisia vaihtoehtoja. Hänen mukaansa Salo on liitossuunnitelmissa avainasemassa. – Meillä ei pitäisi olla raja-aitoja naapuriseurakuntien kanssa. Nyt niitä on 46. Paimiossa yksikään valtuutettu ei kertonut kannattavansa liitosta (Kunnallislehti 14.2.). – Se tarkoittaa, että Salossa [ja Paimiossa] veroprosentti pysyisi suunnilleen samana. Loimaalla vastaavassa kyselyssä mielipiteet jakautuivat (Loimaan Lehti 8.2.). Liitos on kovin vahva sana. Nykyiset seurakunnat eivät ole ikuisia. Joka viides kirkon työntekijä Paimion rovastikunnan alueella eläköityy viiden vuoden kuluessa. Leppäsen vastuulle kuuluvat suurin osa Varsinais-Suomen ja Satakunnan seurakunnista, eli myös Paimion rovastikunta, jonka muodostavat kuusi liitossuunnitelman seurakuntaa. Piispa sanoo ymmärtävänsä, että liitoksilla on joidenkin mielessä Salossa ikävä kaiku. Ennen kaikkea keskeistä on, että se voidaan tehdä nyt, kun akuuttia taloudellista hätää ei vielä alueen seurakunnissa ole. Somerolla ja Loimaalla ei ole välittömiä taloushuolia, mutta niitä ei voi kutsua varakkaiksikaan. Se voisi olla esimerkiksi kymmenen vuotta. – Arvostan ihan hirveästi kaikkia luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita, jotka ovat käyttäneet aikaansa tähän suunnittelutyöhön. Matalin 1,3 prosentin malli tarkoittaisi, että seurakuntien pitäisi löytää yhteensä noin kahden miljoonan euron edestä säästöjä. Ne vaihtelevat tiiviimmästä integraatiosta löyhempään. Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen kuitenkin vakuuttaa, että seurakuntien ääntä tullaan kuulemaan myös jatkossa. Hänen tehtävänään onkin käännyttää epäileviä seurakuntien päättäjiä liitoksen puolelle. – Meidän pitää tavoitella tilannetta, jossa perustoiminnot säilyisivät mahdollisimman tasaisina eivätkä jatkuvasti supistuisi. – Parhaillaan kirkon rakenteesta käydään keskustelua pienistä seurakunnista suuriin seurakuntayhtymiin, kirkkohallituksessa ja tuomikapituleissa sekä kirkolliskokouksessa. Salolla on yksinään myös varallisuutta suurin piirtein yhtä paljon kuin muilla liitoskunnilla yhteensä. Sote-uudistustakaan harva pitää onnistuneena. Puhuisin mieluummin rovastikunnan hallinnon tulevasta rakenteesta. Leppäsen mukaan keskusteluissa on pohdittu erilaisia hallintomalleja. – Se ei kuitenkaan ole vastuullista, että yleisesti vain puolustetaan olemassa olevaa ja vastustetaan muutosta, hän lisää. Jos siis seurakunnat eivät toimi itse, muutoksia tehdään niiden puolesta lähitulevaisuudessa. Mari Leppäsen mukaan paremmin pärjäävien seurakuntien on otettava vastuuta. – Koko tämän keskustelun ydin on, että pystyisimme turvaamaan kirkon työn lähellä ihmistä. Leppäsen mukaan Salossakaan ei voida tuudittautua nykytilanteeseen, sillä väestörakenteen muutos on nopeaa. Lopullinen valta kirkon rakenteeseen on kirkolliskokouksella. Sinä aikana kirkon rakenteet ovat muuttuneet moneen kertaan. maaliskuuta 2025 Piispa Mari Leppänen puolustaa kritisoitua seurakuntien jättiliitosta Turun arkkihiippakunta Rami Nieminen Salossa ja lähiseudun seurakunnissa kuohuu. – Liitos on kovin vahva sana. Lieto, Salo ja Paimio ovat taloudellisesti vahvoja. Malleja on tehty 1,3–1,45 prosentin mukaan. Koko tämän keskustelun ydin on, että pystyisimme turvaamaan kirkon työn lähellä ihmistä. Hän muistuttaa, että Salon seudulla pitkälle edennyt liitossuunnittelu on lähtenyt seurakuntien aloitteesta. Piittalan mukaan liitoksen valmistelijat ovat laskeneet, mikä voisi olla tulevan seurakuntayhtymän veroprosentti. PIISPAN VIESTI salolaisille ja muille seurakunnille on, että muutosta ei voi välttää. Salo on rovastikunnan seurakunnista selvästi suurin ja rikkain. – Vuonna 2000 hiippakunnassa oli liki 100 seurakuntaa. Lisäksi Salossa tehtiin suuri seurakuntaliitos kuntaliitoksen yhteydessä vuonna 2009. Tosin Paimiossa on edessä miljoonia vievä kirkkoremontti, joka syö seurakunnan puskurirahoja merkittävästi. Lisäksi seurakuntien väkimäärä laskee koko ajan
– Tiesimme, että Seagulls tulee olemaan tänään meitä pienempi, kun kapteeninsa Rene Rougeau puuttui kokoonpanosta. Koripalloilija Lassi Nikkarinen Helsingin Sanomissa LAINA Lauri Vuorisen huippuveto yllätti meidät kaikki ja teki kisojen alusta huikean. Ylemmän jatkosarjan avauskamppailussa Bisons haki vieraspisteet Joensuusta, mutta sittemmin sairastupaansa tyhjäksi saanut Pohjois-Karjalan miehistö on parantanut peliään. – Nyt treenataan kovaa, koska keväällä pudotuspelien aikaan pelataan tiheään tahtiin. Pahin tilanne oli toisen erän alussa, kun Hurrikaani kiskaisi heti alkuun 8–1-johtotilanteen. maaliskuuta 2025 Hurrikaani ylivoimainen Tiikereitä vastaan Lentopallo Valtteri Arra Hurrikaani–Tiikerit 3–0 (25–19, 25–23, 25–17). Kolmannella jaksolla ottelun kulku kääntyi täysin päälaelleen. Bisons Loimaa palasi miesten Korisliigan maaottelutauolta vierasottelulla sarjan ylivoimaista kärkijoukkuetta Helsinki Seagullsia vastaan. Ensimmäisen jakson päätteeksi ero oli isäntien hyväksi jo 15 pistettä, kun Bisons ei pystynyt vastaamaan omalla hyökkäyspään tekemisellään kotijoukkueen onnistumisiin. – Kyllä me jokaisessa erässä yritimme taistella, mutta hiukan myöhään löydettiin taistelutahto, Lahti myönsi. Akaalla on tosin kaksi ottelua vähemmän pelattuna, ja se on pisteen verran loimaalaisia perässä. Matt West ja Eetu Häyrinen pelasivat hyvin yhteen, hakkuri pääsi useampaankin kertaan nautiskelemaan passeista tyhjälle verkolle. Vaikka kotijoukkue ei tällä kertaa syöttänyt kuin kolme ässää, sen syöttöpelaaminen oli tehokasta. Hänen mukaansa seuraavat pari viikkoa ovat pudotuspelejä ajatellen tärkeitä. En muista, milloin viimeksi on ollut näin vaikeaa. Koitin vain pärjätä menossa mukana, Tiikereiden libero Teemu Lahti naurahti. Bisons jatkaa kamppailua pudotuspelien kotiedusta keskiviikkona, kun Loimaan liikuntahalliin saapuu vieraaksi Joensuun Kataja Basket. Laitahyökkääminen oli täysin tukossa, eikä keskeltä onnistunut tällä kertaa edes Tiikeritlegenda Antti Leppälä. – Ei sitä miettinyt, kuka syöttää. Miesten lentopallon Mestaruusliiga lähenee loppuhuipennusta, ja Hurrikaanilla oli kolmanneksi viimeinen ottelu lauantaina. Se ei kuitenkaan riittänyt tänään voittoon asti. Ehkä Tiikereille panokseton ottelu näkyi hiukan joukkueen lepsuna asenteena. Silloin unohdetaan koko itseä ympäröivä yhteiskunta. – Meillä oli välillä vaikeuksia kaverin syötön kanssa. Toisella puoliajalla osoitimme vahvuutemme, kun saimme ottelun tempon kontrolliin ja pakotimme Seagullsin pelaamaan hitaita hyökkäyksiä. West käytti myös ahkerasti keskipelotetta ja Saton kanssa syntyi myös tulosta. TOINEN JAKSO jatkui isäntien hallinnalla. Erityisesti Shunichiro Sato oli pelipäällä keräten peräti viisi torjuntapistettä. Neljännen jakson puolivälissä Seagulls nykäisi jälleen, ja tällä kertaa Bisonsille ei jäänyt aikaa vastata omalla iskullaan. URHEILU LAINA Urheilupiireissä on valitettavan yleinen harhaluulo, että menestys olisi vain omalla työllä ansaittua. Ensimmäiset neljä hyökkäystä tuottivat kaikki onnistumisen hyökkäyspäässä antaen lokeille lentävän lähdön ja ripauksen lisää itseluottamusta heti ottelun alusta. Kun Tiikerit-leiristä ei vastuunkantajia oikein tahtonut löytyä, joutui passari Jiri Srb melko tuskallisen tehtävän eteen. Lassi Nikkarisen johdolla pyörinyt Seagullsin hyökkäys tuotti jatkuvasti hyviä heittopaikkoja, joista muun muassa tarkkakätinen Sajantila pääsi nautiskelemaan. Seagulls alkoi löysäilemään, jonka seurauksena Bisons pääsi rankaisemaan nopeista hyökkäyksistä muutamilla helpoilla koreilla. Etenkin Erik Sajantila (23p/4l) aiheutti fiksuilla ratkaisuillaan ja upotetuilla kaukoheitoillaan harmia loimaalaisten puolustukselle. Bisonsin huima kiri ottelun kolmannella jaksolla ei kuitenkaan kantanut aivan ottelun voittokamppailuun saakka. Hyökkäystilanteita aukeni muille pelaajille, kun Gianni oli ottelussa pitkiä aikoja vaihdossa. Kuin varkain liki tripla-tuplan tehtailleen Jeremiah Woodin (18p/9l/8s) johdolla otteluun itsensä takaisin kammennut biisonilauma oli neljän pisteen päässä isännistä. Tällä kertaa Camden Gianni ei onnistunut syöttämään ainuttakaan ässää. Siitä huolimatta päästimme etenkin avauspuolikkaalla kotijoukkueen juoksemaan ja sitä kautta löytämään vapaita heittopaikkoja. Bisonsin valmentaja Konsta Mastomäki Hurrikaanin Nuutti Niinivaara ja Eetu Häyrinen estivät Tiikereiden Jere Mäkisen hyökkäystä. Seagulls aloitti ottelun väkevästi. Myös torjuntapelaaminen oli tehokasta, kaikkiaan joukkue nappasi 13 torjuntapistettä. Nykymuotoisen sarjasysteemin yhden kauden voittoennätystä kohti liitelevä lokkiparvi ei antanut Bisonsin yllättää. Jouduimme pelaamaan tilanteita liian kaukana verkosta, mikä söi tehoja, Tiikereiden vastuuvalmentaja Mikko Keskisipilä myönsi. Tiikereillä oli vaikeuksia erityisesti jatkopalloissa ja hyökkäämisessä. Vaikka ässätilaston ylivoimainen voittaja Gianni ei päässyt kaunistelemaan uusia ennätyslukemia, olivat hänen syöttönsä silti kovia. – Maanantaina selviää, jääkö loppuihin pariin peliin panosta, Hurrikaani-kapteeni Nuutti Niinivaara mietti. KOTIVOITTO ja kolme sarjapistettä nostivat Hurrikaanin ainakin hetkellisesti Akaan edelle. Kun Gullsin tasoiselle joukkueelle antaa 42 pistettä ensimmäisen 15 minuutin aikana, niin oman pelaamisen on oltava täydellistä, mikäli haluaa kamppailla voitosta. Asiantuntija Aino-Kaisa Saarinen arvioi suomalaisia Trondheimin MM-kisoissa Ylellä 8 Tiistaina 4. Hallitsevalla Suomen mestarilla on vielä pieni mahdollisuus runkosarjan voittoon, mutta illan vierasjoukkue sijoittuu varmuudella kuudenneksi. Kun Gullsin tasoiselle joukkueelle antaa 42 pistettä ensimmäisen 15 minuutin aikana, niin oman pelaamisen on oltava täydellistä, mikäli haluaa kamppailla voitosta. Se on ollut kuitenkin yksittäinen jättionnistuminen. HURRIKAANI dominoi läpi ottelun jokaisella osa-alueella. Tiikerien taistelua erävoitosta haittasi jokaisessa erässä sen surkea alku. PÄÄVALMENTAJA Konsta Mastomäki oli ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa analyyttisen tarkka joukkueensa pelaamisesta. SAMI ALA-KLEME. Seagulls ei antanut Bisonsin yllättää Koripallo Ilari Uusitalo Seagulls–Bisons 93–74
– Kun vastaanotto ei toimi, pelistä ei voi tulla mitään. Mies on tehnyt tälläkin kaudella kaiken viimeisen päälle ja nyt kävi tämmöinen ikävä loukkaantuminen. Tuleva vastustaja pelaa sarjapaikastaan, joten varmasti täyden työn saa voiton eteen tehdä. M18 maastanosto: 1) Teemu Luoto 119,304 (180). TOISELLA jaksolla nähtiin ohjelma nimeltä Mikke Louhela Show. Vampulalla on edessä ensi lauantaina kotiottelu Hämeenlinna vastaan. M18 jalkakyykky: 1) Teemu Luoto 99,420 (150). Mukaan mahtui pari hämylaukausta, yksi vasurimälli yläkulmaan, ja kimaran kruunasi tyylikäs chippi yli puolustajan, kun Ilves haki lopussa tasoitusta lentävällä maalivahdilla. Kun sarjaa on jäljellä yhden kierroksen verran, on selvää, että AU:n sijoitus tulee olemaan neljännen ja seitsemännen välillä. AU rallatteli voiton ja seitsemän maalia Tampereella Futsal Jesse Happonen Ilves–AU 5–7 (2–2). TULOSPÖRSSI LP-Vampulan runkosarjan viimeinen vierasottelu ei kartuttanut pistepussia. Purppuralohikäärmeiden seitsemännen osuman ampui Teemu Virtanen omasta päästä tyhjiin. M20 yhteistulos: 1) Lauri Järvinen 340,800 (500). Hän tylsistytti meidän peliämme merkittävästi. M20 penkkipunnerrus: 1) Lauri Järvinen 81,792 (120). – Ensimmäisessä erässä teimme Puijon yhdeksästä ensimmäisestä pisteestä kuusi omilla virheillämme. Toivottavasti Peksi selviää mahdollisimman vähällä. – Mikkellä oli tietysti hirmupeli neljän maalin myötä. Torstaina tulevat tulokset kuvauksista. M20 jalkakyykky: 1) Lauri Järvinen 122,688 (180). ANTTI KASKINEN Valmentaja Sami Happonen veljeilee tiukasti pistepörssin voitosta taistelevan Jani Luoman kanssa. M jalkakyykky: 1) Risto Lötjönen 155,538 pist. M yhteistulos: 1) Risto Lötjönen 388,830 (650), 2) Jarno Järvinen 325,988 (520), 3) Jesper Järvinen 298,996 (445), 4) Mikko Luoto 296,629 (467,5). LL ARKISTO / HENRIK SIISKONEN. Alastaron Urheilijat tukevoitti asemiaan Futsal-Ykkösen keskikastissa sunnuntaina, kun se päihitti maalirikkaassa vierasottelussa Tampereen Ilveksen. Ilves sai kammettua pelin tasoihin ennen puoliaikaa. Videoita oli kuulemma kelailtu läpi posket punaisina. Joukkueella on edessä vain kotiottelu Oriveden Ponnistusta vastaan. Nopeaan tahtiin AU väsäsi tulostaululle kaksi osumaa, kun Juuso Loponen osui riparin riparistaan. Arctic Volley voitti LP Viestin lauantaina 3–1 ja sai kolme sarjapistettä. Hän tuli jälkikäteen nöyrästi myöntämään kummankin derbyn loppujen tuomarivirheet. Emme pelanneet lähelläkään omaa tasoa. (260 kg), 2) Jarno Järvinen 125,380 (200), 3) Jesper Järvinen 104,145 (155), 4) Mikko Luoto 88,830 (140). M18 yhteistulos: 1) Teemu Luoto 306,545 (462,5). Kolmantena sarjassa oleva Ilves joutui oikeastaan heti ottelun alussa puolustuskannalle. VOIMANOSTO Oripään Vesan kilpailut kuntosalilla 1.3.2025. Hieno voitto AU:lle, ja ottelun paremmasta joukkueesta ei ollut oikeastaan missään kohtaa epäselvyyttä. VALMENTAJA Sami Happonen antoi kommenttinsa sunnuntain voitosta. Surkuhupaisan paljon kritiikkiä tuomaritoimintaa kohtaan tällä kaudella antanut AU-valmennus sai kerrankin myönnytyksiä, tai jopa rivien välistä anteeksipyyntöä Tampereella, jossa oli sama tuomari kuin tämän kauden derbyissä KF Kosovaa vastaan. Puijo teki ottelussa kaikkiaan 15 ässää Vampulan viittä vastaan. Kolmannen erän jälkeen, aivan kuten kotipelissä Kangasalaa vastaan, peli oli meiltä alamäkeä. M20 maastanosto: 1) Lauri Järvinen 136,320 (200). Nyt kautta on enää yksi peli jäljellä ja pari sijoitusta on napsittavissa vielä. Pitkän erätauon jälkeen joukkue näytti hyvää osaamistaan, mutta yhden erän voitto ei kantanut sen isompaa hedelmää. Mielestäni olimme pelin päällä ihan hyvin läpi ottelun, vaikka Ilves kahteen otteeseen tulikin kahden maalin takaa tasoihin. Jo ennen ottelua oli selvää, että AU:lla ei ole mitään hätää sarjapaikan suhteen, vaan taistelu käydään paremmista sijoista. Vaikka Vampulan peli alkoi hienosti Nanna Talvitien kahdella ässällä, se ilo ei pitkään kantanut. Toinen maaleista oli klassinen pukukoppimaali eli juuri ennen taukovihellystä. Joka tapauksessa halusimme ottelun voittaa ja näyttää, että ilman kauden pahinta loukkaantumisja sairastelusumaa heillä ei olisi ollut kauden ensimmäisessäkään kohtaamisessa mitään jakoja. Toinen maali merkattiin omaksi maaliksi, kun Teemu Virtasen takatolppatoimitus kimposi puolustajasta sisään. Vampulan vastaanotto ontui pahasti, ja Puijo näytti syöttöosaamistaan. Vastaanotto oli heikkoa tänään, LP-Vampulan toiminnanjohtaja Timo Talvitie summasi. Hänen polvestaan kuului ”naps” pallontavoittelutilanteessa. M18 penkkipunnerrus: 1) Teemu Luoto 87,821 (132,5). LENTOPALLO Puijo Wolley oli kotisalissaan ehdoton ottelun ykkönen sunnuntaina. Ikävä asia oli Pekosen loukkaantuminen. Hän syötti peräti seitsemän ässää. Se on jo harvinainen lukema tällä sarjatasolla. M penkkipunnerrus: 1) Risto Lötjönen 83,748 (140), 2) Mikko Luoto 80,899 (127,5), 3) Jarno Järvinen 75,228 (120), 4) Jesper Järvinen 73,909 (110). Tällaisella pelillä, mitä tänään pelattiin, ei vastustajia voiteta, Timo Talvitie mietti. Tilanne näytti kivuliaalta, ja voidaan vain toivoa, että loukkaantuminen ei ole sieltä pahimmasta päästä. Puijolla Nea Subotic oli loistava tehden 26/+14 pistettä. Jos mitalipeleihin haluamme, pitää nyt kaivaa ne kulmahampaat esiin ja pelata niin hyvin kuin pystytään. maaliskuuta 2025 Vampulan vastaanotto ontui Kuopiossa Puijo Wolley–LP-Vampula 3–1 (25–21, 25–14, 19–25, 25–16). ARCTIC VOLLEY jatkoi voittopelejä sunnuntaina Hämeenlinnaa vastaan ja kiilasi sarjataulukossa jälleen Vampulan ohi. 9 Tiistaina 4. M maastanosto: 1) Risto Lötjönen 149,830 (250), 2) Mikko Luoto 126,900 (200), 3) Jarno Järvinen 125,380 (200), 4) Jesper Järvinen 120,942 (180). Toinen erä oli Vampulan heikoin. Taituri väsäsi pelinumeroaan kunnioittavat neljä maalia. Neljännessä erässä Puijo meni menojaan. Suomen kaikkien aikojen menestynein futsalseura kaatui tyylikkäästi. M12 penkkipunnerrus: 1) Ossi Luoto 33,000 (25). – Kummallakaan joukkueella ei ollut suurempia panoksia pelissä, ja se näkyi intensiteetissä. – Meillä on pudotuspeleissä näillä näkymin vastassa Kangasala. Ensimmäisen jakson ilkein tilanne sattui AU:n varakapteeni Aleksi Pekoselle
P. 50 kiintokuutiota. KYSY TARJOUSTA! ILMALÄMPÖPUMPPU LÄMMITYKSEEN TAI VIILENNYKSEEN: MIDEA XTREME 9 740€ Perusasennettuna 1490€ GREE SP-X NORDIC 25 GREE SP NORDIC 35 1340€ Perusasennettuna 2090€ Viim. 040 326 1352 Riku . Jätä ilmoitus verkossa osoitteessa www.tilaajapalvelija.fi/loytolaari OSTETAAN . Ostetaan pakettiauto Ford Transit Vm. KMT2024 -TEEMA LAUANTAINA 15.3. Kantavuus 10007000Kg. Myös pikkusäkkejä 40L. Somerolla 1.2 ha kokonaisuus. Traktorikäyttöinen klapisirkkeli ja kippikärry. Pyydä kuvat . 040 363 9708. 0440 864 950 . 02 762 7996 hanakatloimaa.fi I varisilmaloimaa.fi KYSY TARJOUS ilma-vesilämpöpumpuista ja maalämpöpumpuista! Hanki huoleton putkiremontti. Tarjoa mielellään kuvalla, määrä ja hinta. 3 metristä koivukuitua n. Tarjoa omaasi. Helpot kaupat tiedossa. Autonkuljetus auto, liukulavalla tai kiinteällä lavalla. Puh. Ok-talo rv. P. Hanurit: Kouvolan Hopeahäkki Casotto, hp. Julkaisemme vain yksityishenkilöiden ilmoituksia. 044 021 3213 . Käytämme käyttövesija lämmitysremonteissa Uponorkomposiittiputkijärjestelmää sekä Oraksen ja Idon vesikalusteita. Pieni okt/mökki hajaasutusalueelta, Paimio/ lähiseutu. Hp.340 € P. Omamassa 120kg. maaliskuuta 2025 Ilmoita viidessä lehdessä samalla kertaa! Jätäthän ilmoituksen viimeistään torstaina klo 12. Kokonaismassa 450kg. . Koivuklapia, Sekaklapia. P. Kuivaa Polttopuuta. . Ruokailuryhmä, Pohjanmaan kalusteen täyskoivu tummaksi petsattu pöytä(180x95) ja 6 kpl tuoleja, joissa istuinosa mustaa nahkaa. 2001, Kesäpaikka lammen rannalla kallion kupeessa, halli, metsäpalsta ja maakellari. RAKENTAMINEN ASUMINEN & Lamminkatu 19, Loimaa, ma-pe 9.00-17.00 | p. Koivuja sekapuurankaa/-kuitua. 050 596 1172 . 10 Tiistaina 4. Kuljetus hoituu kätevästi pienellä kippi autolla. Kuivaa koivuklapia, Oripää. P. Loimaa ja lähiseudut. Ostetaan vanhoja punatiiliä, itse noutaen. p. 55 € kuutio. P. 050 555 0405 LOIMAA . Henkilöauton peräkärry MANU. 30 pv alin hinta perusasennettuna 1790€. Lavan koko 200cm124cm. Myös pitkään seisonut ja katsastamaton käy. Nyt edullisesti kevät auringon kuvattavaksi. . 0409353135 MYYDÄÄN . Tarjoa! 044-9322008 . Vuokrattavanailmoitukset voi jättää luokiteltuihin. 0400 430 766. Hinnat: teksti-ilmoitus 15 € ja kuvailmoitus 22 €. Em. 0400 532 984 . myös. Kaikki merkit huomioidaan, katsastamaton tai pikkuvikainen. 892001,lyhyt tai pitkä korimalli. Kuljetus onnistuu. Henkilö-/Pakettiauto tai Asuntovaunu. 360€ Soittimet Loimaalla p. 960€ Ramses 3 äänikerta, hp. Myös itse purkaen. mennessä: RIINA 050 533 6313, riina.karila@loimaanlehti.fi TIIA 050 595 7738, tiia.virtanen@loimaanlehti.fi Yrittäjä! HYÖDYNNÄ NÄKYVYYTEMME! Tavoitamme 26100 lukijaa viikottain, joista 90% suosii paikallisia liikkeitä ja palveluita sekä 64% lukijoista asuu omakotitalossa. Marttila ja lähikunnat. 0400 823 161. . Tied. Ostetaan henkilö/ p-auto, matkailuauto/ vaunut, myös vialliset sekä loppuvelan lunastus, nopeat helpot kaupat 045-6187003 Tero. Katsastamaton ja viallinen huom. Tarjoa! P. 040 553 9147. Halutaan ostaa tarpeettomaksi jäänyt 70-80-luvun traktori. 045 352 1212 VARAA ILMOITUSTILA AINEISTOINEEN tiistaihin 11.3. Pöytyä p. 30 pv alin hinta perusasennettuna 1900€ 1040€ Perusasennettuna 1790€ Viim. Puh. . hinnoista myönnetään jatkuvan tilaajalle -50% kaksi kertaa vuodessa. 040-7053037, Paimio. 045 854 79 28 / Matti . 0400 441873
LAAJAJAKELUT: 27.3. Ota meihin yhteyttä ja räätälöidään juuri sinun tarpeisiisi sopivat ilmoitusratkaisut ja -paketit, olipa kyseessä vaali-ilmoitus tai muu kampanja. Hyvinvointiryhmä Olohuoneella klo 10. p. Keilaus ma klo 13. Puh. 045 678 7936 www.romukuljetus.fi Asianajajia Asianajotoimisto ALEKSI KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Vesikoskenkatu 7 B 10, 32200 Loimaa puh. Ailalle viim. to 6.3. To 6.3. Kiviä taskussa aikataulu Vuorisen talleilta klo 16.10, Kaunismäenkatu klo 16.13, OP:n pysäkki torin puoli klo 16.20 ja Vesikoskenkatu 34 klo 16.22. kimppakävely klo 10.00 ja tanssiliikunta klo 15.45. Oletko ehdokkaana Ilmoittaminen Loimaan Lehdessä on tehokas tapa tavoittaa paikalliset äänestäjät ja lisätä näkyvyyttäsi vaalikampanjassa! Loimaan Lehti ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Aluetapaaminen vertaistuen merkeissä ke 5.2. 050 382 4927 Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry: ti 4.3. Käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat. TERVETULOA! JR 2 JAHTI 51/2100€ TO 6.3. Kahvitarjoilu. Tied. Pe 7.3. Eläkeliiton Loimaan kaupungin yhdistys. klo 18 Omaisten Olohuoneella Heimolinnankatu 3, Loimaa. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. Loimaa, Oripää 1.4. Musiikkitahto työpaja klo 17-19 Olohuoneella. klo 15 Risto Ryti -sali Huittinen, elokuvamusiikkia Suomesta -konsertti, ilm. Mellilän kyläyhdistys ry Rantasauna lämmitetään aina perjantaisin klo 16.3020. Nuorisotalossa Säkenet klo 11.00 ja boccia sekä käskynkkä klo 12.30. fi tai 040 832 9402. Vaihda keskelle. Su 13.4. olemme tavattavissa Oripään kirjastolla klo 16-17. Kokouksessa käsitellään sääntöjen kevätkokoukselle määräämät sekä muut esille tulevat asiat. Suomal. Tervetuloa! Johtokunta KEVÄTKOKOUS ke 12.3.2025 klo 12 Tuttujen Tuvalla. 045 174 9111 Eläkeliiton Oripään yhdistys Ke 5.3. Kuntavaaleissa äänestämään aikovista 58 prosenttia hakee äänestyspäätöksensä tueksi tietoa painetuista tai digitaalisista sanomalehdistä. Lähde: Tuhat suomalaista 8/2024, IRO Research Oy 77 % TEE-SE-ITSE / PESUHALLI os. p. Poikkeuspäivistä ilmoitamme erikseen. klo 18.15 Onnen bingo 360€ Onnen osuma 60-1000€ Myös pankkikorttimahdollisuus METSÄMAAN KALLIOHOVIN TORSTAIBINGO TAPAHTUMIA TORILLA suomalaisista pitää painettuja ja digitaalisia sanomalehtiä luotettavina. Tervetuloa. Koljolantie 14, 32200 Loimaa Varaukset: vello.fi/agrosa Vuokrataan myös muuta uutta lämmintä tilaa 60, 30 ja 30 n. to 13.3. marita.rinne@live. toimija. / maksaja: Keskustan Loimaan kuntayhdistys Loimaan Seudun Sotaveteraanien perinneyhdistys r.y:n KEVÄTKOKOUS pidetään keskiviikkona 19.3.2025 klo 18.00 Töpinässä, Satakunnantie 8-10, Loimaa. 11 Tiistaina 4. Hallitus KEVÄTKOKOUS keskiviikkona 19.3.2025 klo 13.00 Loimaan työväentalolla, Satakunnantie 57. klo 14. Turun kaupunginteatteri 12.3. 02 7632 733 BROILERIN SIIVET PORSAAN PAISTIJAUHELIHA JOKISEN RYYNÄRI 6 95 e /kg 4 95 e /kg 5 95 e /kg TERVETULOA! Palvelemme MA–TO 9–17 PE 9–18 la-su suljettu KOKOUKSIA Tervetuloa LOIMAAN TORILLE pe 7.3.2025 klo 9.30–12 Keskustan alueja kuntavaaliehdokkaat tarjoavat GRILLIMAKKARAA (300 pätkää). ke 5.3. Ballot pyörii Olohuoneella klo 12. Järj. Hallitus kevään vaaleissa. Käsitellään sääntöjen kevätkokoukselle määräämät asiat, sekä muut esille tulevat asiat. p. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry: ti 4.3 klo 14-17 Salmen iltapäiväkahvila Olohuoneella. AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 aleksi.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi NIINIJOEN METSÄSTÄJÄT Ry VUOSIKOKOUS 28.3.2025 KLO 18 SALPAKEITAALLA. kerho klo 13.00. Loimaan Puoti Loimaan Puoti Loimaan Puoti Turuntie 19, LOIMAA puh. ilmot ja lisätiedot 044-9863458 Metsämaan perinnepiiri Korven Paavolassa (Kunnalliskodintie 119) pe 7.3. klo 14:30 boccia liikuntahallilla. Tervetuloa. Pe 7.3. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Tied. 0400 329 556. Tervetuloa ! Hallitus ALASTARON YHDISTYS ry SEURATOIMINTA IBD ja muut suolistosairaudet ry. Tämä selviää IRO Researchin tammikuussa Uutismedian liiton toimeksiannosta tekemästä Kuntaja aluevaalimediat 2025 -tutkimuksesta. Autoista romutustodistus. 9.3. Kahvitarjoilu. Yhteislaulut Olohuoneella klo 13. Ke 5.3. Loimaa 10.4. maaliskuuta 2025 PALVELUJA TARJOLLA OSTETAAN RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. Loimaan Eläkkeensaajat ry. Loimaa, Oripää Tiia 050 595 7738 tiia.virtanen@ loimaanlehti.fi Riina 050 533 6313 riina.karila@ loimaanlehti.fi Sanomalehdet ovat ylivoimaisesti tärkeimmät mediat , kun suomalaiset hakevat tietoa äänestyspäätöksensä tueksi huhtikuun kuntaja aluevaaleihin
Tuota joukkuemäärää kohti mennään. klo 05.00 ja päättyy perjantai 21.3. Lisäksi Power-tori palvelee joka päivä tapahtuma-alueella niin tapahtumaan osallistuvia pelaajia kuin vierailijoita. Rajoitus: 1 erä/talous 2 rs Ilman Plussa-korttia 3,29-3,59/kpl (8,98-10,26/kg) 10 00 Ilman Plussa-korttia 4,25/pkt (14,17-15,74/kg) 2 99 Fazer SININEN MAITOSUKLAA sekä MAKUja TUMMASUKLAALEVYT 180-200 g (14,95-16,61/kg) Ilman Plussa-korttia 4,19-4,79/kpl (20,95-26,61/kg) 5 00 HK SININEN LENKKIMAKKARAT 500-580 g (4,31-5,00/kg) 2 kpl Ilman Plussa-korttia 3,69/pkt (6,36-7,38/kg) -32 % -16-28% 4 50 Saarioinen MAKSA-, MAKARONIJA PERUNASOSELAATIKOT 350-400 g sekä KLASSIKKOJA KASVISKEITOT 280-300 g (5,63-8,04/kg) 2 kpl Ilman Plussa-korttia 2,59-2,79/kpl (6,48-9,96/kg) -13-19% TARJOUKSET VOIMASSA 3.-9.3.2025 Tamminen PORSAAN TAI BROILERIN KOKOLIHALEIKKELEET 100 g (16,67/kg) -30% 3 pkt -16-23% 3 pkt -21% Valio JUUSTOVIIPALEET 270-300 g (11,11-12,35/kg) kpl -28-37% Power Cupiin on ilmoittautunut jo 751 joukkuetta LENTOPALLO Power Cupin ensimmäisen jakson aikana mukaan ilmoittautui enemmän joukkueita kuin koko tapahtumaan viime vuonna. PAM julisti lakkoja kaupan alalle Palvelualojen ammattiliitto PAM on ilmoittanut uusista lakoista kaupan alan yrityksissä viikolla 12. Valmistelut ovat myös jo hyvällä mallilla, ja vapaaehtoisten rekrytointi käy kiivaana, Power Cupin paikallispäällikkö Katariina Kojo kertoo. maaliskuuta. Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. klo 23.59 tai ennen klo 23.59 alkaneen työvuoron päätyttyä. Toteutuessaan lakko kestää kaksi päivää ja koskee kaupan alan käyttötavara-, erikoisja tukkukauppaa koskevissa yrityksissä tehtävää kaupan alan työehtosopimuksen mukaista työtä. maaliskuuta 2025 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Ykkösjakson ilmoittautuminen keräsi 751 joukkuetta. Tässä vaiheessa joukkueita on Suomen lisäksi ilmoittautunut Latviasta, Virosta ja Romaniasta. LL, Saviseudun paikallisin Viime vuonna Power Cup järjestettiin Joensuussa. Juniorilentopallotapahtuma pelataan Loimaalla 5.–8. Lentopallon rinnalla Power Cupissa on oheisohjelmaa ja kumppanien aktivointeja. maaliskuuta ja päättyy 31. Liiton tiedotteen mukaan lakko alkaa torstaina 20.3. Lakon piirissä työskentelee noin 20 000 työntekijää, joiden työpaikkoina ovat muun muassa: Ahlsell, Akateeminen Kirjakauppa, Biltema, Clas Ohlsson, Gigantti, Hankkija, Ikea, IKH ja IKH Retail, Instru Optiikka, Jysk, Jula, Kärkkäinen, Löytötex, Masku, Mini-Mani, Musti ja Mirri, Normal, Peten Koiratarvike, Puuilo, Rusta, Silmäsema, Saiturin pörssi, Tiger Stores, Veljekset Keskinen, Verkkokauppa.com ja Würth. 40-vuotisjuhlavuonnaan eli tulevana kesänä tapahtuma saapuu Loimaalle. Myöhemmin julkaistavat artistit viihdyttävät Power Cupin avajaisissa ja päätösbileissä. 12 Tiistaina 4. Sen jälkeen tiedossa on koko juniorilentopalloturnaukseen osallistuvien joukkueiden lopullinen määrä. TAPAHTUMAN pääsee kokemaan myös ilman joukkuetta tai aiempaa lajitaustaa ilmoittautumalla Power Cupin kesäleirille. kesäkuuta. – Paikallisessa järjestäjäorganisaatiossa olemme erityisen innoissamme siitä, että saamme järjestää suurimman korona-ajan jälkeisen Power Cupin juuri Loimaalla. – Tämän vuoden tapahtumaan joukkueet ovat ilmoittautuneet jo melko aikaisessa vaiheessa aiempiin vuosiin verrattuna. Kesäleirin ilmoittautuminen on auki maaliskuun loppuun saakka. Mikäli joukkueita tulee toisella jaksolla samaan tahtiin, tulemme näkemään aiempia vuosia huomattavasti suuremman joukkuemäärän ja ehkä jopa kaikkien aikojen joukkuemäärän, Power Cupin tapahtumajohtaja Anna Komu iloitsee Suomen Lentopalloliiton tiedotteessa. Viimeksi kun Power Cup on järjestetty Loimaalla vuonna 2006, tapahtuma keräsi 918 joukkuetta. POWER CUP / JAMI IVANOFF. Kesäleirillä 7–15-vuotiaat nuoret saavat lajivalmennusta ja pääsevät sisälle lentopallon saloihin. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA ?1 +2 ?1 +3 ?1 +3 ?1 +2 Ke +5 / +5 / +5 / +5 / +5 / +5 / To +6 / +6 / +6 / +6 / +6 / +6 / Pe +8 / +8 / +8 / +8 / +8 / +8 / +2 +1 +2 +1 +2 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +3 +4 +3 +3 +4 +3 HIRVIKOSKI Hirvikoskentie 213, 32210 HIRVIKOSKI AVOINNA ma-la 7–22, su 9-22 KORINTTI Puistokatu 4, 32200 LOIMAA AVOINNA ma-la 7–21, su 12-19 TURUNTIE Turuntie 19-21 32200 LOIMAA AVOINNA ma-pe 6–23, la 8–23, su 9-23 5 00 Atria KANAN FILEESUIKALEET 250-300 g ja HORNET SIIVET 550 g (4,55-10,00/kg) 2 kpl Ilman Plussa-korttia 2,99-3,49/rs (6,35-11,96/kg) 5 00 Ilman Plussa-korttia 2,39/pkt (23,90/kg) 5 50 Valio OIVARIINIT 350-400 g (6,88-7,86/kg), myös pehmeät öljyt. Toinen ilmoittautumisjakso käynnistyy 14