Kesä, kesäkuu... Tänään vielä harjoitellaan, mutta huomenna otetaan tosissaan. MAIJA PALOPOSKI Sivu 6. Sivu 12 Nimensä väärti Loimaan ja Ypäjän vesilaitokset yhteen. 105. ANNI HINKKANEN Kuivurigalleriassa esillä olevassa Kohtuutonta karkailua -näyttelyssä on esillä yli 150 työtä. alv. Elämänkokemuksen kartuttua opiskelukin maistuu paremmalta. Noora Parttimaan unelmana on päästä pelaamaan koripalloa ammattilaisena Eurooppaan. LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Loimaan talousalueen paikallislehti. 2019 ”” Kosmetologiksi valmistunut Anne Valtonen Sivu 8 20 Tähtäimessä kovatasoiset koriskentät Koskaan ei ole liian myöhäistä täyttää unelmiaan. ynnäili ilmojenpitelijä ja oivalsi, mikä hänellä on mennyt tähän saakka pieleen niin monena vuonna aikaisemmin. Sivu 5 Sivu 10 Häivähdys psykedeliaa Irtonumeron hinta 2,10 € sis. vuosikerta Nro 63 TIISTAI 4.6
Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 96675 Kustantaja: Priimus Media Oy. VALMISTUNEITA Oikaisu Roni Miinalainen on valmistunut ajoneuvoasentajaksi Novidasta eikä Ron, kuten etunimi torstain (30.5.) lehdessä virheellisesti kirjoitettiin. Avajaisissa esiintyy loimaalainen trio Ämmät äänessä. TAIDEMAALARI ja kuvataiteilija Anu Tuomi on työstänyt kaikenlaisista kertyneistä materiaaleista ja muistoista Elämänlanka-teemaan. Tango del norte.. Jenna Pihlajasaari on kirjoittanut ylioppilaaksi Turun normaalikoulussa. klo 18 Niinijoen rukoushuoneella (Niinijoentie 747). Pirttilahti on viimeaikoina niittänyt menestystä myös kansainvälisissä bandoneonkilpailuissa kruununa maailman arvostetuimman Che bandoneon -kilpailun voitto Yhdysvalloissa viime elokuussa. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. kello 17–19. Työkalut ovat peräisin Tuomen 90 vuotta vanhasta kodista Aurassa. Sarka-museon tummaan Riihitilaan Tuomi on suunnitellut Elämänlanka-sarjan teoksille jatkoa. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Tiina Järvinen (02) 588 8025 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Sirpa Retva (02) 770 2306 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.15–15.45 puh. Elämänlanka-sarjaan ovat vaikuttaneet erityisesti taiteilijan lapsuuden leikit tilkuilla, langanpätkillä ja muilla hukkamateriaaleilla. kesäkuuta 2019 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 4.05. Anu Tuomen taidetta Sarka-museossa Suomen maatalousmuseo Sarassa voi 31. Tapahtuman järjestää Sleyn Niinijoen osasto. Akryylimaalaukset yhdistyvät perheen vanhoista vaatteista ja räsymatoista purettuihin lankoihin ja kuteisiin kuin maalausgobeliineiksi. KONSERTIN laulusolisti on kansainvälistä arvostusta nauttiva argentiinalainen laulajatartar, Romina Bianco. Esko Helmi on eläkkeellä oleva rovasti Maskusta. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-13. Saran piha-aitoissa esillä oleva Rautaa ja lankaa käsittää maatyökalusarjan, jossa vanhoihin maatyökaluihin yhdistyy kankaan kudontaa, harsoa, pitsilakanaa tai muuta herkkää ja perinteisesti naisten töihin liittyvää materiaalia. Riihitilassa on esillä akryylimaalausta sekä lankoja ja kuteita yhdistelevä Elämänlanka-näyttely ja museon ulkoladoilla vanhoja maatyökaluja ja tekstiilimateriaaleja yhdistelevä Rautaa ja lankaa -näyttely. Jes. 44: 3-4 PELIMANNIMUSIIKISTA ELOKUVAMUSIIKKIIN Musiikkiopiston Pelimanniryhmän konsertti Taidetalolla keskiviikkona 05.06.2019 klo 19. Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle. Suomessa Bianco on esiintynyt aiemmin muun muassa Tangomarkkinoiden suorassa finaalilähetyksessä, Tangon Juhlaviikolla Oulussa sekä Maalimantango -festivaalilla Tampereella. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Tänä kesänä hän tähdittää Sata Häme Soi -festivaalin ”Valkea Ruusu” -konserttia heinäkuussa. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. NIMIPÄIVÄT 4.6. PÄIVÄN SANA . ORIVEDELLÄ asuva, yhtyeessä pianoa soittava Ville Westergård ja riihimäkeläinen Sami Pirttilahti innostuivat vajaa kymmenen vuotta sitten argentiinalaisesta tangosta ja perustivat yhtyeen Tango del norte. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Toivo 5.6. Laulujen ympärille rakentuvaa ohjelmaa täydentävää muutama rytmikäs instrumentaalinumero. Tänä vuonna tämä eteläamerikkalaisen musiikin suunnannäyttäjäksi Suomessa noussut yhtye tuo mukanaan argentiinalaisen tähtilaulajan Romina Biancon. Konsertti on Loimaan taidetalossa 11.6. Siionin kanteleen laulut raikaavat kanttori Maritta Mensalon säestyksellä. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,65 e /pmm 3-sivu 2,65 e /pmm Tekstissä 2,46 e /pmm Tekstin jälkeen 2,08 e /pmm Takasivulla 2,65 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,15 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,08 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. Seppo Suopajärvi puolestaan viettää eläkepäiviään Laitilassa. Minä annan vesien virrata janoavalle, purojen kuivaan maahan. Konsertti on kunnianosoitus EteläAmerikan rakastetuimmalle folklaulajalle, Mercedes Sosalle, latinalaisen Amerikan ääneksi tituleeratulle laulajalegendalle. Tekstiilitriennaalissa Turussa, Oulussa ja Joensuussa 2010– 2011. Bianco kiertää konsertoimassa useiden huippuorkesterien kanssa ympäri maailmaa ja on levyttänyt Tango del norten lisäksi muun muassa Nestor Marconin kaltaisten tangon legendojen kanssa. Kesäjuhlassa kuullaan myös laululintusta, maatalon emäntää Tuija Koskista. Heidän yhteistyönsä on alkanut jo 2013 ja nyt he yhdistävät voimansa muutaman vuoden tauon jälkeen konserttikiertueellaan ”La voz de latinoamérica – latinalaisen Amerikan ääni”. klo 19. Näyttelyiden avajaiset ovat torstaina 6.6. Tänä vuonna saimme vihdoin aikataulut sopimaan yhteen ja tämä pitkä haaveemme toteutuu, kertoo yhtyeen bandoneonisti Sami Pirttilahti. Kesäjuhlaa vietetään 6.6. Hän on työskennellyt matemaattisten aineiden opettajana ja toiminut oman työnsä ohella Sleyn saarnaajana. Joh.16: 2 5.6. Tämän musiikkityylin saralla parivaljakon nimi on jo varsin tunnettu yleisöön uppoavasta rytmistä ja huumorista ympäri Suomen. Sulevi SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2018. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. LUKIJAN KUVA Mänty kauniina käpyvaiheineen. Aurinko laskee kello 22.49. KONSERTTEJA 4.6. Minä vuodatan henkeni lapsiisi ja siunaukseni vesoillesi, ja he versovat kuin kaislikko, kuin pajut purojen varsilla. 2 Tiistaina 4. elokuuta asti tutustua kahteen Anu Tuomen taidenäyttelyyn. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Kesäjuhla Niinijoen rukoushuoneella Niinijoen rukoushuoneella torstaina järjestettävässä kesäjuhlassa puhuvat entiset Loimaan pojat Esko Helmi ja Seppo Suopajärvi, jotka ovat syntyneet ja käyneet koulunsa Loimaalla. Tilaisuus on maksullinen. Teoksista voi syntyä mielikuvia ajan ja elämän virtaamisesta sekä eri ikäkausien vuorovaikutuksista. (02) 588 8000 Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Anu Salo (02) 588 8033 Sampsa Hakala (02) 588 8031 Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 161,00 e 6 kk 96,70 e 4 kk 69,00 e Etutilaus: Laskutusjakso 12 kk 149,90 e 6 kk 76,00 e 4 kk 52,10 e 3 kk 39,50 e Irtonumero 2,10 e Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %. Myöhemmin rytmien kirjo on kasvanut ja mukaan ohjelmistoon on otettu muutakin eteläamerikkalaista folklorea. – Olemme jo monta vuotta puhuneet, että pitäisi tehdä kiertue näiden hienojen laulujen ympärille, joita Mercedes Sosa on tehnyt tunnetuksi. KAARINA ELOMAA Lattaritunnelmaa Taidetalossa Tango del norte on Loimaalla jo tuttu vieras viime vuodelta. Elämänlanka-teoksia on ollut esillä yksityisnäyttelyissä Turussa vuonna 2010, Kaarinassa 2011 ja Forssassa 2015, sekä 9
Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. (1,25/kg) Raj. 3 pkt/talous. kahviostamme Kahvi ja korvapuusti Ilman Plussa-korttia 0,49 prk (2,45/kg) Ilman Plussa-korttia 1,29-1,69 kpl (3,23/kg, 3,38/l) Ilman Plussa-korttia 1,45 rs (3,63-4,14/kg) Yksittäin 0,44 tlk (2,20/l) Loimaan liepeiltä Tuotteita rajoitetut erät Suomalainen naudan paiStijauheliha Valiojogurtti mauStetut jogurtit 200 g Ei laktoositon. (3,07/kg) Raj. – 5.6., ellei toisin mainita. 3 Tiistaina 4. 1.– pkt lu CaFe au lu baStogne 260 g (3,81/kg) halva makeiSSekoituS 1 kg (2,99/kg) 4 prk 3 tlk piltti pohjoiSen maut 8 kk 190 g (5,26/kg) 1.– prk 2 49 ww w. 3 kpl/talous. 3 rs/talous. 3 kpl/talous. 2 99 kpl 99 rs 1.– 1.– old el paso medium Vehnätortilla 326 g Ei täysjyvä. 24%) LOIMAA 010 538 9200 ma–pe 8–21 la 8–20 su 10–20 Paikallisen puolella. lihamestarin luuton talouSkyljyS possun kasslerista 1.– Flora margariini 400 g ja CulineSSe juokSeVa 500 ml Ei Flora&voi. kesäkuuta 2019 Tarjoukset voimassa TI – KE 4. alv. Paikallisen puolella. Pizzauuni kuumana: ma–To 11–18 pE 11–19 La 10–16 su 13–19 9 95 kg 1.– kpl hedelmiä ja VihannekSia (1,00-10,00/kg) 1.– kg/ps/ kpl/rs. porSaan kaSSler kokonainen ja pala atria kunnon arki laatikot 350-400 g 2,50-2,86/kg Raj. (2,50/kg, 2,00/l) Raj. mehukatti trip mehujuomat 2 dl Ei Mehukatti Trip 3-pack. (1,67/l) –48% Plussa-koRTIlla –22-40% Plussa-koRTIlla –31% Plussa-koRTIlla Erä! 4 99 kg 4 99 kg atria Salaatti 400 g Ei kevytsalaatit. kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. (2,50/kg) Rajoitus 3 rs/talous. Paikallisen puolella. 1.– rs kpl 1.– rs Valio oltermanni juuSto 250 g (4,00/kg) Raj. 2 erää/talous. Paikallisen puolella
Loimaan kylät sijaitsevat kuitenkin pitkien etäisyyksien päässä kohdekouluista, ja kylistä muutenkin olemattomiin vähenneet palvelut saattavat kylien asukkaat ja etenkin niiden lapset epätasa-arvoiseen asemaan. Juhlavalmistelut muistuttivat enemmän sanasotaa kaikkien pinnan kiristyessä äärimmilleen ja siivoaminen, pihatyöt, järjestely ja aikatauluttaminen olivat paitsi keskustelulistan kärjessä myös suurimmat riidanaiheet. Lisäksi pelkona on, että samoissa pihapiireissä toimivat päivähoitoyksiköt ovat seuraavaksi lakkautuslistalla, varsinkin jos koulurakennukset laitetaan myyntiin. Vetoomuksessa haastetaan Loimaan kaupungin päättäjät varmistamaan kylien elinvoiman tulevaisuus lähikoulut säilyttämällä. Olen itse ollut raittiina nyt yhdeksän vuotta ja mielestani yhtahyvin voisi kieltaa kaikki keskiolutta vahvempien alkoholijuomien nauttimisen kotioloissa. HENKILÖKOHTAISENA mielipiteenäni on vahvistaa kyläkoulujen toimintaa jatkamaan tätä aktiivista ja hyvää koulukasvatusta. . Ratkaisu on haettava muualta. Luulisi rehtorien, tai rehtorin heräävän tähän asiaan. . tupakkalain kiristymisesta, parveketupakoinnin rajoituksista jne. Myöskään koulukyytien pituuden vaikutusta lasten hyvinvointiin ei voida sivuuttaa. kesäkuuta 2019 Muuta kuin pudotuspeliä Loimaa pohtii parhaillaan sekä terveysasemaettä kouluverkkoaan. Koulujen lopettaminen ei ole pelkästään lasten tai perheiden asia. Olin jo moneen kertaan suunnitellut, millaisen mekon haluan, miten huonekalut järjestetään ja mitä juhlissa tarjotaan. Alkoholin nauttimisen tulisi tapahtua vain anniskeluoikeudet omaavissa ravintoloissa valvotusti. Tympääntynyt teini, ymmärrän ärtymyksesi. Allekirjoittajia oli yli 70. Pyydämme päätöstä elinvoiman puolesta. Keskustelua ei pitäisi nyt ohjata koulujen pudotuspeliin vaan koko kaupungin pitäisi keskustella yhteisesti tulevaisuuden koulusta – millainen se on täällä. TOTTA KAI kiireelle osattiin myös nauraa. Entä jos joku erehtyy ovesta ja päätyy vahingossa räjähtäneeseen vaatehuoneeseen. Alkuperäinen suunnitelma hirsisestä koulusta vain niinijokelaisten yrittäjien toimesta ei toteutunut, mutta kuitenkin. . Nyt on suunnitelmien ja keskustelun aika. Tai jopa nuorilta, mutta ei kaikissa kouluissa. Lähipalvelujen katoaminen koskettaa aina eniten heitä, jotka eivät itse pääse kulkemaan kauemmaksi karkaaviin palvelupisteisiin. Epäreilua, raivostuttavaa, ilkeää. Pääpäivä on sekalainen joukko yksittäisiä, jännityksen, stressin ja kiireen värittämiä hetkiä, joita kaikkia kuitenkin muistelen lämmöllä jo puolen vuoden päästä – kiireestä huolimatta. Loimaan kylissä asuu lähes 36 prosenttia Loimaan äänestysikäisistä asukkaista. Loimaan päättäjät: pyydämme teitä tutkimaan, millä keinoin kyläkoulut olisi mahdollista säästää. Olisi myös tärkeää tutkia, millä keinoin kyläkoulut nimenomaan olisi mahdollista säilyttää. Kokosivun ilmoitus kantoi otsikkoa ”Kylä on mahdollisuus”. Ensin tarvitaan vain tahtotila niiden säilyttämiseksi. Kyläkoulut toimivat virka-ajan ulkopuolella kuitenkin tärkeinä yhteistiloina ja harrastuspaikkoina, mikä hyöty ja arvo ei virallisissa kustannustilastoissa näy, ja esimerkiksi Virttaan kylästä katoaisi koulun myymisen myötä kylän ainoa viherkenttä. Olen 50-luvulla aloittanut koulunkäynnin kyläkoulussa ja mielestäni lähikoulu oli ystävällinen kasvattaja, ilmastoystävällinenkin. TÄMÄN KAIKEN kiireen keskellä unohdin nauttia tästä kaikesta: pysähtyä, hengähtää ja vain olla hetken. Yrittäminen on kylissä luonnollinen tapa työllistää itsensä ja pari muutakin. Silloin jää pulinat pois Hirvikosken ja Alastaron osalta ja yhdenvertaisuus toteutuu. Yksin pimeässä aamuvarhaisella metsäpoluilla oppi kulkemaan tähtien ja kuun valossa tai ilman, peläten joskus varjojakin, mutta luottaen perille pääsyyn. Ajankäytön suunnittelun puutteessa tuli kiire saada leivottavat valmiiksi, pöytäjärjestys kuntoon ja mekko silitetyksi. Pienellä asialla voisi saada koululaisille rentoutuneen olon, ja tasavertaisen. Markku Kraama Metsämaan kouluvaari Loimaan koulukylät vetoavat päättäjiin Loimaan kouluverkkoselvityksen kolme vaihtoehtoa esittävät jokainen vähintään kolmen ja enintään yhtä vaille kaikkien kyläkoulujen sulkemista. Ilmoituksen tarkoitus oli tehdä konkreettisesti näkyväksi, miten laajasti asia koskettaa loimaalaisia ja Loimaan yrityksiä. Kyliin sijoittuneet yritykset ja kylien asukkaat voivat kokea maksamiensa verojen valuvan pois oman alueen tulevaisuudesta ja elinvoimaisuudesta kyläkoulujen lopettamisuhan myötä. Kukaan tuskin päivitteli erilaisia skumppalaseja tai muisti tarkistaa listanpäällisten pölyasteen, vaikka ne huolien listalla kärkisijalla olivatkin. Turha lienee mainita, että matka kyläkoulusta taajamaan on molempiin suuntiin yhtä pitkä ja silloin ala-asteiden erikoistuminenkin olisi mahdollista. Alhaalla roikkuvat hedelmät poimitaan ensimmäisinä, koska ei uskalleta ylempiin oksiin kurkoitella. Make64 . Hetken aikaa kohtalotoverien välillä vallitsi yhteisymmärrys siitä, että oikeastaan kiirehtiminen ja stressi olivat suurimmaksi osaksi täysin turhia. Loimaan koulukylien puolesta, Elina Riihimäki Kojonkulma Tiina Nikander Metsämaa Riikka Onnela Niinijoki Susanna Lehtimäki Virttaa Eija-Sinikka Aho Alastaro Onko rikkaruohot kitketty tarpeeksi siististi. Lopulta päädyttiin stressaamaan ihan turhista asioista: onko rikkaruohot kitketty tarpeeksi siististi. Tuttujen kanssa rupatellessa puheeksi tulivat aina juhlakiireet: pidetäänkö juhlat kotona vai ei ja kuinka paljon on jo siivottu tai leivottu. Kiire, kiire, kiire on TOIMITTAJALTA Valmistuin lukiosta tänä keväänä, ja lakkiaisia juhlittiin perinteisesti lauantaina. Kylät vetosivat päättäjiin lauantain LL:ssä (1.6.), jotta nämä jatkossakin takaisivat kylillä edellytykset kehittyä, asua, toimia ja yrittää, ja säästäisivät lähikoulut. Olen voinut olla vaikuttamassa Niinijoen koulun alkuun. Kouluverkkoselvitys tulisi tehdä moniammatillisen työryhmän voimin ja kaikki näkökulmat huomioon ottaen. Olen asunut Loimaan eri kulmakulmilla kauppalassa, Kojonkulmalla, myöhemmin myös Alastarolla ja Niinijoella. Loimaan Lehteen kokosivun ilmoituksen, jossa allekirjoittajina oli sekä yrityksiä että yhdistyksiä jokaisesta lakkautusuhan alla olevan koulun kylästä. Odotin juhlavalmisteluja ja tietenkin itse juhlahumua, mutta mikä jäi päällimmäisenä mieleen. Kiire oli kuukauden sana, teema ja tunnelma. Niin paljon vähemmällä olisi päässyt ilman kiirettä, jännitystä ja stressiä, vaikka kai se ikään kuin kuuluu juhlien järjestämiseen. Kyläkoulujen on mahdollista erikoistua, tehostua ja nykyaikaistua. Myös ryhmäperhepäiväkoti syntyi Niinijoelle aloitteestani. Miten talous ratkaistaan. Päätöksiä ei ole vielä tehty. KU PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Kun yksi onnen ovi sulkeutuu, toinen aukeaa. Nykyisin Metsämaan ja Kojonkulman kouluilla olen voinut vierailla ja olen vahvasti vakuuttunut opettajien ammattitaidoista ohjata koululaisia. Kiire toi mukanaan stressin, jota riitti vaikka muille jakaa jo monta viikkoa ennen h-hetkeä. Kouluverkosta keskustellaan tällä viikolla yleisötilaisuudessa ainakin Metsämaalla. Helen Keller Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . oli hoikat vyötäröt ja hiukset kauniisti laitettu. Loimaan koulukylien aktiivit kokosivat lauantain 1.6. 4 Tiistaina 4. Ilmankin pärjäisi. Ymmärrettävästi sekä terveyskeskuksia että kouluja koskevat, viime aikoina julkistetut selvitykset ja suunnitelmat ovat saaneet asukkaat erityisesti kylillä hereille. Me vain tuijotamme niin kauan sulkeutuvaa, ettemme näe sitä toista, joka on meille auennut. Tämä ei tarkoita, etteikö näin tapahtuisi isoimmissakin kouluissa, mutta elävän kaupungin elinvoimaan tarvitaan vireä maaseutu. . Neljän viiden kilometrin matka taittui seitsemänvuotiaasta alkaen kävellen, pyörällä ja suksilla. Osa saa yläastematkaansa parhaan ystävän tai jopa ystäviä, ja luokkajakoja kysellään alakoulun puolelta. Huomaako joku, että ikkunan listan päälle jäi pölyä?. Yhdessä muiden samassa tilanteessa olevien kanssa kiirettä vertailtiin ja naureskeltiin sille, että tuskin kukaan katsoo esimerkiksi vessan kaappiin tai sängyn alle. Terveyskeskuksessa ei tarvitse toivottavasti joka päivä käydä, koulussa pitää, ja monessa perheessä lasketaan nyt erityisesti sitä, miten kauan lapset istuvat päivittäin auton kyydissä, jos koulu vaihtuu. Viime aikoina olen kuullut mm. Puhutaan kuitenkin tuhansien kyläläisten tulevaisuudesta ja satojen lasten kouluvuosista. Siitä muistuttaa vetoomuksen pitkä lista yrityksiä ja yhdistyksiä – jotka koostuvat isistä ja äideistä, työpaikkojen luojista ja työntekijöistä sekä harrastusten ja tapahtumien järjestäjistä. Koululaisen etu menee kaiken muun edelle, kiinteistökustannukset on kestettävä olemassa olevissa kouluissa. Huomaako joku, että ikkunan listan päälle jäi pölyä. Oona Tepponen Kyläkoulut rikkaus, lopettaminen ei ole ratkaisu Pääomia voidaan keskittää, mutta hengellisyyttä ja henkisyyttä ei kannata keskittää, koska silloin on aina kysymys yksilöistä. Kannatan yläasteen keskittämistä kaupungin Puistokouluun. Se hetki oli kuitenkin ohimenevä, ja seuraavassa hetkessä juostiin taas jo pää kolmantena jalkana mankeloimaan pöytäliinoja ja miettimään kahvipöydän sijoittelua. Katselimpa tossa elokuvaa vuodelta 1961, naiset oli niin kauniita kellohameineen ja korkokenkineen. Onneksi ylioppilaaksi pääsee vain kerran
Maistissa moottoripyörällä LOIMAA Poliisi puhallutti lauantai-iltana puolen yön aikaan nuoren paikallisen miehen, joka ajoi moottoripyörällä Huvilakadulla. LARI KIVIRANTA. Poliisi kirjasi tapauksesta ilmoituksen rattijuopumuksesta. kesäkuuta 2019 Takaa-ajo päättyi ulosajoon HUMPPILA Forssalaisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sunnuntaiaamuna Lasitehtaantiellä. Talouteen vaikuttaa osaltaan se, että Loimaan Veden taseessa on ylijäämää noin kahdeksan miljoonaa euroa, joka vaikuttaa myös Loimaan kaupungin taseeseen. – Nyt tuloveroa ei makseta, koska vesiliikelaitos on osa kuntaa. Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille ja bentsodiatsepiinille. Kysymys muun muassa kuuluu, millaista tuottoa Loimaan kaupunki saisi omistajana nykyiseen vesiliikelaitokseen verrattuna. Mahdollisen vesihuoltoyhtiön taloudellisia vaikutuksia ei vielä tiedetä . – Leasingvastuiden näkisin siirtyvän yhtiölle, sillä ne ovat puhtaasti toimintaan liittyviä. Kuljettaja oli ajanut Tampereentietä kohti Ysitietä, jolloin auto oli suistunut ojaan ja kyntänyt ensin ojan pohjalla, noussut ojarummun yli ja jatkanut ojassa kyntämistä vielä jonkin matkaa ja pysähtynyt. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajooikeutta. . Konsultti suosittaa alueellisen vesihuoltoyhtiön perustamista toiminnan puolesta . . Auton kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin noin 1,8 promillen lukemat. Loimaan uuden jätevedenpuhdistamon leasingvastuita on jäljellä noin 12 miljoonaa euroa. Lisäksi hän pitää yhtiötä perusteltuna rajallisten resurssien kannalta. Kauniston mielestä yhteisessä yhtiössä päätöksenteko olisi notkeampaa kuin kahdessa erillisessä organisaatiossa. Kuljettaja ajoi huomattavaa ylinopeutta ja jätti noudattamatta useita liikennesääntöjä takaa-ajon aikana. kesäkuuta 2019 Loimaa, Ypäjä Lari Kiviranta Loimaan Vesi -liikelaitoksen ja Ypäjän kunnan vesihuoltolaitoksen yhteistyön tiivistämistä koskeva selvitys on esillä molemmilla paikkakunnilla huomenna. – Palvelutasokin olisi parempi. – Me emme vielä tiedä, miten nämä asiat vaikuttavat mahdollisessa yhtiöittämistilanteessa, Kaunisto alleviivaa. – Kaupunginja kunnanhallitustasolla saatetaan joutua päättämään siitä, ruvetaanko yhtiöittämistä vielä tarkemmin selvittämään. Siksi selvitys annetaan vasta tiedoksi keskiviikkona kokoontuville Loimaan Veden johtokunnalle ja Ypäjän kunnan tekniselle lautakunnalle. – Selvitys on yhä kesken, sillä siitä puuttuu yhtiöittämisen taloudelliset vaikutukset sekä Loimaan kaupungin että Ypäjän kunnan talouteen. LOIMAAN Veden johtaja ei ole varma siitä, pystytäänkö tämän selvityksen puitteissa kattavasti avaamaan yhtiöittämisen taloudellisia vaikutuksia. Loimaan Veden johtaja Ari Kaunisto muistuttaa kuitenkin, että yhtiöittämissuositus koskee vain toiminnan järjestämistä. Luonnosvaiheessa olevassa selvityksessä konsultti pitää suositeltavana alueellisen vesihuoltoyhtiön perustamista. Taka-ajo päättyi Kakkostien ja Punkalaitumentien risteykseen sillä seurauksella, että kuljettaja menetti ajoneuvon hallinnan ajautuen Punkalaitumentien yli ojaan. – Esimerkiksi ypäjäläisten jätevedet toimitetaan Loimaan puhdistamolle. Kuluttajaa puolestaan askarruttaa se, miten yhtiöittäminen vaikuttaisi veden hintaan. Näihin kysymyksiin Kaunisto ei osaa toistaiseksi vastata. YHTIÖITTÄMISEN taloudelliset vaikutukset ovat olennaisia päätöksenteon kannalta. Kuljettaja lähti poliisia karkuun pysäytystilanteessa. 5 Tiistaina 4. Hänen kyydissään oli kaksi matkustajaa, jotka saivat ulosajossa sairaalahoitoa vaativia vammoja. Hän muistuttaa, että osakeyhtiö maksaisi toisaalta mahdollisesta osingostaan myös tuloveroa valtiolle. RATKAISEVA päätöksenteko on molempien kuntien valtuustoissa, jos yhtiöittämistä päädytään aikanaan esittämään. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Konsulttia on pyydetty täydentämään selvitystä taloudellisten vaikutusten osalta. Selvitystä täydennetään, esityksiä odotettavissa ensi syksynä Loimaan Veden johtaja Ari Kaunisto arvioi, että Loimaan ja Ypäjän alueellinen vesihuoltoyhtiö voisi aloittaa toimintansa vuoden 2021 alussa, jos yhtiöittämistä päädytään aikanaan esittämään. Ypäjän kunnan tekninen johtaja Jouko Käkönen katsoo, että yhteistyön tiivistäminen joko sopimuspohjaisena tai yhtiöittämällä parantaisi toimintavarmuutta ja etenkin Ypäjällä, jossa toimitaan pienellä henkilöresurssilla. Toiminnan kannalta hän pitää yhtiöittämistä perusteltuna, sillä Loimaan vesiliikelaitoksen ja Ypäjän vesihuoltolaitoksen toiminta on jo osittain yhteistä vaikuttaen toinen toisiinsa. Esityksiä ei ole luvassa. Lisäksi vesiliikelaitos on lainannut Loimaan kaupungille noin 4,6 miljoonaa euroa kassavaroistaan. Humalainen autolla ojaan LOIMAA Nuori ulkopaikkakuntalainen mies suistui autolla ojaan sunnuntaina aamuyöllä kello neljän jälkeen. Ajoneuvo kärsi vaurioita. Valtatiellä nopeus oli 150 km/h rajoituksen ollessa 80 km/h. Opinto-ohjaaja Kaarina Peuraniemi Forssan Lehdessä KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Tiistaina 4. Tarkennetun selvityksen on tarkoitus valmistua kesälomien jälkeen, ja ensi syksynä Loimaan Veden johtokunnan ja Ypäjän teknisen lautakunnan odotetaan ottavan kantaa siihen, miten edetään. UUTISET LAINA Olemme kehittäneet tähän maahan niin valtavan määrän ilmaisia palveluita ja avustavia tahoja, että osa ihmisistä on unohtanut oman vastuullisuutensa elämänsä asioissa. KUNTIEN yhteinen alueellinen vesihuolto-osakeyhtiö ja sopimuspohjainen yhteistyömalli ovat Kauniston mielestä realistisimmat vaihtoehdot. Kuljettaja puhalsi alkometriin noin 0,7 promillen lukemat
Toimittaja Anne Mäkelä Kesä&menot -lehdessä 6 Tiistaina 4. Kolumnisti Taina Saikkola Alasatakunnassa LAINA Lapsellinen pariskunta otti käyttöön eräänlaisen vuorotteluvapaan. Patsaspuisto ja Kuivurigalleria avautuivat kesäksi Hannu ”Enver” Mäkelän fraktaalit ovat näkemisen ja kuulemisen arvoisia. Toisaalta lumihiutale tai parsakaali ovat klassisia esimerkkejä fraktaaleista. – Joskus tuntuu, että työskentely on pakottamista, mutta hienoa on se, kun alkaa keskustella työn kanssa. Jännittäväksi aiheen tekee se, että Mäkelän mukaan fraktaaleille ei ole olemassa täsmällistä määritelmää. KULTTUURI LAINA Hyvä työkaveri on kuin kaunis kasvi, joka tuottaa happea huoneeseen, tekee ilman helpoksi hengittää ja jolle sinäkin olet valmis antamaan osan huolenpidostasi. MAIJA PALOPOSKI Hannu ”Enver” Mäkelän fraktaalit ovat ensimmäistä kertaa esillä näyttelyssä. Näyttelyn huumaava ja tuntien pituinen ääniteos taas on generoitu fraktaalikuvista. Yleensä vaimo lähti kaupunkilomalle ja mies kavereiden kanssa jonnekin. Enverin mukaan työssä on rytmi ja tonaliteetti, mutta ei toistoa tai muotoa. Koivikko on esimerkiksi työstänyt Tornionjoen lohien kalannahoista ihmisen päitä, ja myös Alpo Jaakolan vanhat kehykset ovat päässeet uudelleen käyttöön. Ne sisältävät esimerkiksi kalannahkaa ja hevosenjouhia. Siitä saa energiaa, vaikka se voi olla väsynyttä, Koivikko summaa. Enver kutsuu Koivikkoa impulsiiviseksi ideoijaksi, ja Enver taas saa kehuja innostuvaisuudestaan. Kuivurigallerian suven näyttely on nimeltään Kohtuutonta karkailua, ja sen ovat koonneet pitkäaikaiset ystävykset, kuvataiteilija, taiteenopettaja Satu Koivikko ja kulttuurin monitaitaja Hannu ”Enver” Mäkelä. ti–su klo 11–18. – Kuulija ikään kuin miksaa päässään kokonaiskuvan. – Ei tarvitse kuin vihjaista, niin jo alkaa hoitua, Koivikko kertoo. Yleensä lopputulosta ei tiedä ennen kuin työ on valmis, ja siihen saattaa mennä minuuteista viikkoihin. ENVERIN fraktaalikuvat ovat syntyneet vuosina 2014–2019, ja kaikkiaan hän on tehnyt niitä tuhansia. Taiteilijoiden toiveena on, että kävijät antavat näyttelyssä käydessään itselleen aikaa. – Kuvat eivät ole puhdasta matematiikkaa, vaan olen liittänyt niihin 3D-mallinnusta ja bittikuvaa. Kumpikin sai vajaan lomaviikon tuhlattavakseen miten halusi. kesäkuuta 2019 Loimaa/Patsaspuisto Maija Paloposki Kulttuurinnälkään on taas saatavilla helpotusta, sillä Alpo Jaakolan patsaspuisto ja Kuivurigalleria ovat avanneet ovensa kesäksi. Koivikko aikookin lähteä pohjoiseen tyhjentämään fiilistä. – Mielipide-eroja on aina hyvä saada aikaiseksi, Enver kiteyttää. Erikoisessa, jopa psykedeeliseksi kuvaillussa näyttelyssä on esillä Koivikon maalauksia, veistoksia ja keramiikkaa, jotka täydentyvät Enverin fraktaalivideoilla ja massiivisella kahdeksankanavaisella fraktaaliäänellä. TAITEILIJOIDEN historia juontaa kauas, ja kesän näyttelykin on jo viides yhteinen. Hän aloitti fraktaalien parissa 1980-luvulla ja innostui niistä uudelleen muutama vuosi sitten. KOIVIKON lähtökohtana on ollut kaappien tyhjentäminen, ja niinpä vanhat koiranäyttelypokaalit, hevosenjouhet, lahjoitetut hiukset ja sokeriliemet saivat hänen käsissään uuden elämän. HANNU MÄKELÄ Satu Koivikko kokee taiteen tekemisen olevan elämäntapa, joka sekä antaa että ottaa. Satu Koivikko. Ystävykset kutsuvat toisiaan laitoskavereiksi, sillä he ovat saaneet lapsia yhtä aikaa ja ovat esimerkiksi toistensa lasten kummeja. Kohtuutonta karkailua Alpo Jaakolan patsaspuiston Kuivurigalleriassa 1.6.–1.9. – Ihmisethän veivät Alpolle tavaraa, ja hän kehitti niistä veistoksia, Koivikko kertoo ja sanoo tekevänsä nyt osittain samaa. MAIJA PALOPOSKI Hienoa on se, kun alkaa keskustella työn kanssa. Kohtuutonta karkailua on ääntä, videota ja kuvaa . MAIJA PALOPOSKI Satu Koivikon töissä on käytetty lukuisia tekniikoita. Kohtuutonta karkailua hivelee monin aistein ja jokainen kokemus on uniikki. Siitä saa energiaa. . Näyttelyn pitäminen on kaksikon mukaan antoisaa mutta raskasta. Näyttelyssä kuvia on esillä vajaa sata. – Työt täydentävät toisiaan, taiteilijat arvioivat. Juhannuksena suljettu
7 Tiistaina 4. MAIJA PALOPOSKI Maria Haaviston lukiotyö palkittiin kolmella stipendillä. Olen hakenut Turun ammattikorkeakouluun ja yliopistoon. LAKITUKSEN lisäksi juhlassa jaettiin stipendejä, hymytyttöja hymypoikapatsaat, muita muistamisia ja kuultiin musiikkiesityksiä. – Lukiossa terveystieto oli antoisaa, ja opettaja auttoi siinä positiivisesti. Hän toivoi ylioppilaiden tiedostavan myös sen, että nuorilla on vastuuta siitä, millaisen maailman he jättävät jälkeensä. Raitalahden toiveammatti on opettaja, mutta nyt tiedossa on välivuosi. Lukiosta hänen mieleensä jäivät parhaiten yhteisölliset tapahtumat. LOIMAALAINEN Mira Raitalahti kertoi lakkiaispäivän aiheuttaneen jännitystä, mutta juhlan jälkeen olo oli jo helpottunut. Hän koki, että lukion yksi suurimmista vahvuuksista on sen antama aika, joka auttaa löytämään mielekkäitä elämänsuuntia. – Lukiobileet, tutustumisreissut yliopistoihin, penkkarit ja vanhat tietysti, hän listasi kouluvuosien kohokohtia. Opin luottamaan omaan polkuuni, minne ikinä se minua viekään. Haaviston lukioaikojen parhaisiin muistoihin lukeutuvat niin vanhojen tanssit kuin penkkaritkin. – Sain lukiolta vahvan pohjan, jolta ponnistaa kohti tulevaa. REHTORI Hannu Lahti muistutti puheessaan, että uudet ylioppilaat ovat Suomen tärkeintä pääomaa, jotka ovat huomisen rakentajia. ”Oppimisen tie on elämän pituinen” . Ylioppilaskirjoitusten tulokset tosin jäivät hieman kaivelemaan, ja hän suunnitteli aineiden korottamista. . – Oppiminen ei pääty tähän päivään, vaan oppimisen tie on elämän pituinen. Vaikka et vielä tietäisikään, mikä sinusta isona tulee, älä jää kuitenkaan vain olemaan, vaan tee asioita. Haavisto koki lukion paikkana, joka antoi lisäaikaa miettiä tulevaisuutta ja joka toisaalta auttoi syventämään omia mielenkiinnon kohteita. – Minua kiinnostavat biologia ja kemia. Hän toivoo, että pääsisi tutustumaan koulumaailmaan esimerkiksi sijaistamalla. Valinta ei ole harmittanut. Mira Raitalahti pohti aikoinaan myös ammattikoulutusta mutta valitsi kuitenkin lukion. Loimaalla lakitettiin 85 uutta ylioppilasta Ylioppilasjuhla päättyi yhteiskuvaan. Myös riemuylioppilaat eli 50 vuotta sitten Loimaan yhteiskoulusta ylioppilaiksi kirjoittaneet olivat mukana juhlistamassa uutta ikäpolvea. Lukiota hän piti muutenkin odotusten mukaisena kouluna, joka ei tuonut mukanaan suuria yllätyksiä. Lukio oli hänelle aikoinaan itsestäänselvyys, eikä valinta ole jälkikäteenkään harmittanut. YLIOPPILAAN puheen pitänyt Anni Hinkkanen kävi läpi lukioaikoja, jolloin muun muassa sähköisyys otti opinnoissa vallan ja uusia ohjelmia otettiin aktiivisesti käyttöön. Päätöspäivää Haavisto aikoi viettää juhlimalla sukulaisten ja tuttavien kanssa. – Kirjoitin seitsemän ainetta, ja tulokset olivat odotettuja. Lukion musiikin valinnaisryhmä esitti juhlassa kaksi kappaletta.. Omaa elämäntietä pitää alkaa heti etsiä, mutta kyllä siihen mahtuu muutama harha-askelkin. Raitalahti tietääkin, että opettajalla voi olla suuri vaikutus kiinnostusten löytämisessä. Myös kirjoitusten tuloksiin hän oli tyytyväinen. kesäkuuta 2019 Loimaa/lukio Maija Paloposki Gaudeamus igitur ja Suvivirsi soivat Novidan Loimaan lukion ylioppilasjuhlassa, kun 85 uutta ylioppilasta pääsi painamaan valkoisen lakin päähänsä. – Tosi hyvät, kojonkulmalainen Maria Haavisto kertoi tunnelmistaan
Valtonen oli huomannut kolmevuotisen koulutuksen aikana, että elämänkokemuksen kartuttua opiskelukin maistuu paremmalta. Heistä kolme oli suorittanut lisäksi kaksoistutkinnon. Usko omaan tekemiseen on tärkeää senkin jälkeen, kun koulun tuki jää taakse, ja on aika siirtyä työelämään. Sivustaseuraajat ja -huutelijat eivät Uudentalon mukaan menesty, vaan menestys vaatii tietoa, taitoa ja tahtoa. Jokainen polku, valitsi sen sitten puhtaasti omasta tahdosta tai läheisten painostamana, avaa uusia mahdollisuuksia, ja aina voi poiketa polulta. Tuoreita ammattilaisia valmistui Loimaan yksiköstä 230. Tästä muistutti Loimaan Lehden päätoimittaja Kati Uusitalo, joka toi tilaisuuteen työelämän tervehdyksen. Hän haaveili kosmetologin urasta jo lukiossa, mutta toteutti haaveensa vasta 30 vuotta myöhemmin.. Suomen kiekkoleijonien menestyksestä sopii ammentaa vertauskuvia, olihan voitto osoitus siitä, että tavoitteiden asettaminen korkealle kantaa hedelmää. Osalla kesälomaa on enemmän, osalla vähemmän. VIRALLISEN osuuden jälkeen tuoreet ammattilaiset suuntasivat kesälaitumille. Uusitalo viittasi puheessaan myös Suomen jääkiekkojoukkueen tuoreeseen maailmanmestaruuteen. Kosmetologiksi valmistunut Anne Valtonen totesi olevansa elävä esimerkki elinikäisestä oppimisesta. kesäkuuta 2019 Loimaa/liikuntahalli Katriina Reijonen Loimaan liikuntahallissa juhlittiin perjantaina Novidan ammattiopistosta valmistuneita. KATRIINA REIJONEN Novidan Loimaan yksiköstä valmistui tänä keväänä 230 osaajaa. Kumpikin arveli, että opinnot eivät jää tähän, vaan koulun penkille palataan välivuoden jälkeen. JUHLATILAISUUDEN musiikkipuolesta vastasi Oskarin Gramofoni -niminen yhtye. – Suomen jääkiekkomaajoukkueelle ei povattu kovin hyvää menestystä, mutta kuinkas sitten kävikään, Tevasaari viittasi kuitenkin. Nämä osaajat ovat siis olleet myös olennainen osa tämän seudun menestystä. – Etkot, juhlat ja jatkot! Maailma on auki Novidasta valmistuneille ammattilaisille Sofia Levomäki ja Heta Niittymäki valmistuivat kokeiksi. – Täältä saaduilla opeilla on hankittu autoja ja asuntoja, maksettu arkea ja juhlaa, ja veroja, joilla on kustannettu alueen kuntien, valtion ja seurakuntien tarjoamia palveluja. Se, miten puhtaina lakit viikonlopun yli säilyvät, oli vielä arvailujen varassa, sillä Niittymäellä ja Levomäellä oli selkeä, kolmen kohdan suunnitelma valmistumisjuhlien suhteen. Toisen asteen koulutusreformi on muuttanut opiskelua varsin paljon sinä aikana, kun vastavalmistuneet ovat opiskelleet ammattiin. 8 Tiistaina 4. Vastavalmistuneet kokit Heta Niittymäki ja Sofia Levomäki eivät kantaneet perjantai-iltana murhetta töistä, vaikka töitä on valmistumisen jälkeen tarkoitus tehdä ahkerasti. Samoin työssäoppimispaikat ulkomailla ja kotimaassa osoittivat sen, miten eri tavoin samaa työtä voi tehdä. Antaa isällisiä neuvoja. Hymyileväiset neidot skoolasivat puhtaanvalkeat lakit päässään. Tästä muistutti myös valmistuneen puheenvuoron pitänyt tuore kosmetologi Anne Valtonen. Jokainen tunti, puuduttavakin, tarjosi alasta uutta tietoa. Vaikka muutos on jatkuvaa, maailma ei ole menossa huonompaan suuntaan. Hän oli haaveillut kosmetologin työstä jo lukiossa, mutta päätyikin toiselle alalle, palatakseen vanhan unelmansa ääreen 30 vuoden päästä. Uusitalo nosti esiin Novidasta valmistuneiden osaajien panoksen kaupungin, seudun ja koko Suomen menestystarinassa. NOVIDAN apulaisrehtori Jouko Tevasaari naurahti puheenvuoron siirryttyä seuraavaksi hänelle, että Uusitalo vei apulaisrehtorin repliikit. Kuvassa parturi-kampaajat painavat valmistujaislakit päähänsä. – Koskaan ei ole liian myöhäistä täyttää unelmiaan, Valtonen alleviivasi. Tuoreet lähihoitajat Fanni Nortamo, Enni Alakoski ja Jenni Lehtonen iloitsivat koulun päättymisestä, vaikka osaa koulukavereista jäävätkin ikävöimään. Isälliset neuvot -kappaleen sanoihin pystyi moni vastavalmistunut samaistumaan, sillä yksi polku oli nyt kuljettu loppuun ja uusien polkujen valintaan moni läheinen haluaa, huomaamattaankin, vaikuttaa
0440 677 084. 170 e. voimansiirto, rekisterissä. P. 044 984 2681. Vainiotalo Iidamaria, Loimaan seudun Suomi–Amerikka -yhdistyksen stipendi englannin taitajalle 100 euroa. Laurila Leevi, Humppilan Lions Clubin stipendi 100 euroa. Mäkilä Alina, Lions Club Ypäjän stipendi 100 euroa. Kärcher HD 690 painepesuri voimavirta.NCH GM 830 paikkausmassa 6x4,5 kg. Leppäkangas Elina, Loimaan Seudun Osuuspankin stipendi 115 euroa. 040 844 7166. H. Hulmi Severi, Riemuylioppilaiden stipendi 300 euroa. Matti Immonen 050 548 7877. n Kuivaa ja tuoretta koivuklapia kotiin tuotuna. Vuokratakuu. Lasitettu terassi. Koivula Eveliina, Loimaan Rotarien stipendi 100 euroa, Kemia-lehti -stipendi. 4400e. Martti Vilma, Saviseuran stipendi 100 euroa, Suomi–Venäjä -seuran Loimaan osaston stipendi 50 euroa. ilmoitukset Löytölaariin tekstiviestinä! 7,50 € / 160 merkkiä LöytöLaariiLmoitusta veLoituksetta /vuosi 2 Muista etutila ajaetusi! n Myydään Traktori David Brown 995 vm. P. 58 t, ilmastointi ym, siisti, hp. 0400 586 868 SEKALAISIA n Kadonnut lompakko 28.5. n Valoisa, siisti, RT-kaksio Liedon asemalla. MF 175 -67, muoto, kuokkakauha + raivauskoukku, 3900 e ja 4,5 m kärryt + hiab, oma pumppu, ei kippiä, h. Hintap. MYYDÄÄN n Kuivaa koivuklapia, sekä männynkuorikatetta. TEKSTIvIESTINÄ Näppäile teksti LAARI, välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. 0400 307 742. Keskuskoulun hoidosta optiovuosi LOIMAAN kaupunki käyttää toisen optiovuoden Keskuskoulun kiinteistönhoitopalveluiden hankinnassa Kiinteistönhoito Jarkko Nurmikon kanssa. P. 050 368 8440. alv. n Varmakunt. n Vaihtolava, korjausta vailHeti vapaa. P. Välimäki Emmi, Lions Club Alastaron stipendi 100 euroa. P. Tuominen Inka, Loimaan Ykkösapteekin stipendi parhaalle terveystiedon yo-kokeen suorittajalle 100 euroa. Pit. n Siisti viiden hengen kumivene. Suksi Matias, Saviseuran stipendi 100 euroa. 040 528 4347. n Hits.kone Wallius tasasuunt. P. -74 Somerniemi. 0500 531 302. 3,20 lev. trakt. 0400 809 244. Hinkkanen Anni, Sverige kontakt i Finland -kirjapalkinto, Alastaron Osuuspankki 100 euroa, Länsivoiman stipendi ylioppilaalle, joka on osoittanut taitonsa matemaattis-luonnontieteellisissä tai teknisissä aineissa 1 000 euroa. 120 e. 273 tkm. 3 krs., hissitalo. 050 358 7651. P. Hinta 1800 e. n Hyvät kunnostetut 3 siipiset Fiskars Kyntäjä aurat. LöYtöLAAri Ilmoita KOLMESSA lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Ilmoitukset tiistain Löytölaariin viimeistään torstaina kello 13: Laskutettaviin ilmoituksiin lisäämme laskutuslisän 2,50€ sis. P. Lautoja 4”, 5”, 6” seiväskaira, viljakierukka 5 m moottorilla, paripyörät Piriset 13, 4, 36. n Ylivuotista kuivaa sekaklapia 35 e / heittokuutio. 040 581 4640. Rämö Emilia, Humppilan Lions Clubin stipendi 100 euroa. Alastaron yläaste: Pauliina Tapola ja Iida Petäjä, Ypäjän Kartanon koulu: Anna Mäkilä ja Adele Seppänen, Hirvikosken yhtenäiskoulu: Netta Leppämäki, Puistokadun koulu: Karri Yli-Lassila, Novida Loimaan Lukio: ylioppilaat Elsa Jalasjoki, Vilma Martti ja Matias Suksi. P. Pakkanen Emma, Riemuylioppilaiden stipendi 300 euroa, Suomi–Venäjä -seuran Loimaan osaston stipendi 50 euroa. YLIOPPILASSTIPENDIT, NOVIDAN LOIMAAN LUKIO Haapala Hanna, Loimaan Seudun Osuuspankin stipendi 115 euroa. 041 443 2763. klo 14-15 K-Supermarket Härkätien parkkipaikalla. H. valokuidun. Haavisto Salla, Heinon stipendirahaston apuraha 300 euroa, Riemuylioppilaiden stipendi 300 euroa. P. sahatavaraa 2x4, 2x5, 2x6 sahattua kuusta. Puh. n Vuokralle tarjotaan yksiö 30 m2 Hirvikoskella Teollisuustie 4, sis. 040 546 5871. P. 4 led-työvaloa. Asiasta päätti elinympäristövaliokunta. Kupila Caius, Humppilan Lions Clubin stipendi 100 euroa. 2-paikkainen, uppoamaton Bison kanootti 690 e. n Vuokralle tarjotaan siisti yksiö 33,5 m2 + lasitettu parveke. P. 0500 825 828. Hongisto Ida, Liedon Säästöpankin kuvataiteen stipendi 100 euroa. P. P. P. 050 560 4467. 0400 414 769. SÄHKÖpOSTILLA: ilmoitukset@avl.fi ilmoitukset@loimaanlehti.fi ilmoitus@somerolehti.fi 3. Valmistelun mukaan Keskuskoululla on oltu tyytyvisiä kiinteistönhoidon tasoon. Junnila Laura, Lions Club Oripään stipendi 100 euroa. P. Hyväkunt., siisti, Loki-lämmitin, 2 nop. Lisäksi myös 70 m2 toimitila. Somero / Lautela. P. maaliskuu 2019. Nurminen Mikko, Sportia 40 euroa (liikunta). 0440 826 407. Heti vapaa 300 e / kk + sähkö / vesi. (vain sähköpostilla) LÖYTÖLAARI ON TARKOITETTu YKSITYISHENKILÖILLE, EI JÄLLEENMYYJILLE EIKÄ YRITYSTOIMINTAA HARJOITTAvILLE. Tapola Rasmus, Humppilan Lions Clubin stipendi 100 euroa. 040 524 1040. Kotiinkuljetus. H. n Uusi sin. KuvALLINEN ILMOITuS – 20 € kuva ja teksti 160 merkkiä. 1,50 Jokioinen. 180 A voimavirta. SOITTAMALLA: 02-588 8952 Auranmaan viikkolehti, ma-pe 9-15 02-588 8021 Loimaan Lehti, ma-pe 9-13 02-588 8552 Somero-lehti, ma, ke, to, pe 8.30-13 1. Yht. n As.auto Hobby Ford -07 T650Ak, aj. n Vuokralle tarjotaan siisti kaksio 59 m2 Loimaan keskustassa. Myös romut / rautaromu ja traktorit kaikenkuntoiset. Lehtonen Anni, Riemuylioppilaiden stipendi 300 euroa. 050 358 4235. Heikkilä Aatu, Sallilan pitkän matematiikan stipendi 100 euroa. Niemi Jenna, Lions Club Mellilän stipendi 50 euroa. n Annetaan kirjasarjoja! Suomen Historia 8 os., Kaunis Suomi 4 os., Kodin suurieläinkirja 10 os., Suuri Väriraamattu 4 os., Tiedon Portaat 8 os. yhd.kaiv. STIPENDEJÄ. 050 321 5314. 299 e. n Opel Vectra 1,9 diesel 2008, aj. Jalasjoki Elsa, Saviseuran stipendi 100 euroa. n Valkoiset vinyylilevyt 28 x 383 puolitoistakerroksiseen taloon (15 × 9). 0500 741 674. 2 kpl vitriini valkoinen uusia, kirkas lasi, koko 80 x 35 x 30. Valmiiksi maalattu. 045 8580 158. n Lämpölaseja 20 mm 540 x 1250 13 kpl, 540 x 1620 28 kpl, 540 x 155 16 kpl, 52 x 167 20 kpl muovikehyksellä. 0400 352 278. 0400 946 921. Lehto Saana, Loimaan Seudun Osuuspankin stipendi 115 euroa. Hyväkuntoinen, siisti. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. H. Kaupunki kilpailutti keskuskoulun kiinteistönhoitopalvelut kolme vuotta sitten. P. n Leikkimökki Uusi 180 x 280 Musta huopakatto. Loimaa P. 0400 307 742. Markettien vieressä. 2900 e. (Huom: palvelu ei toimi Gomobile -liittymällä) Tekstiviestimaksua ei palauteta, mikäli ilmoitus on sääntöjen vastainen. Tied. Löytölaarissa voivat ilmoittaa yksityishenkilöt, joiden nimeä ei ole YTJ-rekisterissä. Keittiö uusittu. OSTETAAN n Henkilöja pakettiautoja, kaikenkuntoiset. / valk. Haavisto Maria, psykologian kirjapalkinto, Kemia-lehti -stipendi, Loimaan Rotarien stipendi 100 euroa. P. P. kesäkuuta 2019 la. SEuRAAvA LÖYTÖLAARI ensi tiistaina Materiaalit tulee toimittaa viimeistään edeltävänä torstaina klo 13.00. RIvI-ILMOITuKSET – 7,50 € / 160 merkkiä. n Löydetty kypärä. Kotiin kuljetus. 9 Tiistaina 4. Vuokra 400 e / kk + vesi + laajakaista. 23.900 e / vaihdossa traktori ym. 1900 e. Loimaan seutukunnan pääkaupunkikerho ry Saviseura myönsi tänä vuonna sadan euron stipendejä seuraaville Loimaan ja lähialueen koulujen oppilaille. P. 2. n Ford KA -99 Pöytyällä, ei kats. Naisten polkupyörä vanha 40 -luvulta. n Kirkkoreki hyvä kunto noin 100 v. Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. Suonpää Niilo, Loimaan keilahalli, 50 euroa (liikunta). (Osastot: M myy, O ostaa tai S sekalaiset) Lähetä viesti numeroon 17252 Yhden viestin hinta on 7,50 e / 160 merkkiä (sis alv.). n Zetor 5711 vm -77, nettikone ID 1824231. n Vuokralle tarjotaan varastotilaa Kyrön keskustassa 90 m2, voidaan jakaa pienempiin tiloihin. Viimeinen optiovuosi käynnistyy marraskuun alussa ja ulottuu lokakuun loppuun ensi vuonna. Vaihd. kats. Rantanen Topias, Pemamekin stipendi matemaattis-luonnontieteellisissä aineissa menestyneelle 200 euroa. P. 044 207 4055, 0400 519 550. 0400 460 599. Tepponen Oona, Loimaan Lehden stipendi hyvästä äidinkielen yo-kokeesta 150 euroa, Sallilan pitkän matematiikan stipendi 100 euroa, Kurkijoki-säätiön stipendi 150 euroa. n Rak
YHDYSVALLOISSA Parttimaa laittaa koripallon edelle ihan kaikessa ja saa viettää täyttä urheilijan elämää. Ilm. Vierailuista jää aina hyvä mieli. – Harjoittelu on kovaa, ja koripallo vie aikaa. Askaisten retkelle lähtö to 6.6. Eläkeliitto Alastaron yhdistys kesäteatteri Himola 7.7. Loimaan kasvatti Noora Parttimaa jahtaa unelmiaan Yhdysvalloissa Noora Parttimaan ensi kausi starttaa Black Hills State Universityssä. 040 151 0520 jaskan.puoti@m-ketju.fi ma-pe 8-20, la 8-18, su 9-15 Jaskan Jaskan Puoti Oy Puoti Oy Maukasta hyvällä fiiliksellä! K ahvilasta JASKAN PUOTI TARJOAA 4.-5.6.2019 kg LIHAPIIRAKKA 2 NAKILLA + HANAJUOMA 0,4 l TAI KAHVI tlk ps Tervetuloa! UNKARIN VARHAISKAALI kg kpl VANAJAN TUPLASUKLAAJA TOFFEEVOHVELI 170g (8,53/kg) MEILLÄ TEHTY SIKA50%-NAUTA50% JAUHELIHA 4 50 tlk 1 75 JOKIOISTEN HERKKURANSKA 400g (2,25/kg) VALIO JOGURTIT 1kg 4 99 90 1 00 VALIO HÖRPPY MEHUJUOMAT 1 l 1 45 1 69 MLL Loimaan kaupungin yhdistys Iltapuistoilua kesäkeskiviikkoisin 5.614.8. kaikille avoimen teatteriretken Porin Kirjuriluodolle katsomaan komediaa Pokka pitää pe 28.6. URHEILU Metsämaan Perinnepiiri kokoontuu pe 7.6. Tiedän, että perhe on aina lähellä, vaikkei läsnä. Lähtö Loimaan torilta klo 17.15 kimppakyydein. Lisätietoja kotisivuilla. Lisätiedot Helena p. 10 Tiistaina 4. Sammakkolammin uudella kartalla. Jos vain rohkeutta löytyy, on mahdollisuudet päästä maailmalle. Kojonkulman Martat. Ensimmäinen vuosi kaukana kotoa koetteli nuorta urheilijaa. klo 8.30 Kivimakasiini. Viime kausi huipentui joukkueen arvokkaimman pelaajan titteliin sekä All-Region IX North Team -valintaan. Mukana: Laukkanen, Jalonen, Norro, Kilpiö. kesäjuhla Heinosella Haapainmäentiellä 7.6. Kevään maastojuoksuista palkitseminen. Kehityksen kannalta Yhdysvalloissa pelaaminen oli seuraava askel uralla eteenpäin. Suomalaiset koripallokentät olivat alkaneet tuntua liian tutuilta, joten lähtö vaikutti Parttimaasta luontevalta. Viime vuosi oli Parttimaan mukaan hyvä, ja Yhdysvallat alkaa tuntua jo kuin toiselta kodilta. LOUNAALLA TIISTAINA KERMAINEN BROILERKEITTO KESKIVIIKKONA NAKKIKEITTO 5,90€ (sis. Unelmani on pelata ammattilaisena Euroopassa. 050 5539 049. Toritapahtuman järjestää Saviseudun Harmonikkamiehet ja Tanssiseura Pistokkaat ry. Lähdöt klo 17.00-18.30. klo 18.00. Parttimaan mukaan Loimaa antaa hyvät lähtökohdat nuorille edetä urheilijan uralla. ANNI HINKKANEN SEURATOIMINTA Toritapahtuma Alastarolla lauantaina Kansanmusiikkitapahtuma Palkeiset täyttää 30 vuotta, ja Alastarolla kuullaan palkeismusiikkia muutaman vuoden tauon jälkeen. klo 18 Hirvikosken urheilukentällä. Jos haluaa huipulle, pitää tehdä sellaisia asioita, joita muut eivät tee, Parttimaa sanoo. Op. Eläkeliiton Oripään yhdistys Kettingin heitto Kertuntien parkkipaikalla ke 5.6 klo 17. klo 18.00 Loimaan Jankko Torstairastit 6.6. Kojonkulman koulun vanhempaintoimikunta järjestää kaikille kyläläisille ja asiasta muuten kiinnostuneille keskustelutilaisuuden liittyen kouluverkkoselvitykseen to 6.6. la 08.06. Yhdysvaltoihin kotoutuminen on sujunut alun haasteista huolimatta hyvin. Kaikki on kuitenkin vaivan arvoista. Miksen nyt vuorostani tekisi heitä ylpeiksi. Koripallo Anni Hinkkanen – Vanhemmillani on kotona kello, joka näyttää Yhdysvaltojen aikaa. klo 18 Kojonkulman koululla. 0500 537 166 10.6. 7.6. Siinä missä Suomessa keskitytään enemmän tietoja taitopuoleen, jenkit pelaavat henkisesti hyvin vaativaa peliä, Parttimaa luonnehtii eroja pelityyleissä. klo 11. Kettinginheitto alkaa ke 5.6 klo 17.00 Kertuntien parkkipaikalla. Täällä puitteet koripallolle ovat kunnossa. Torilla nähdään myös tanssiesityksiä, joita esittää Jokirannan Rivimimmit Ypäjältä ja Salonkitanssiryhmä Selska Loimaalta. – Jenkeissä pelataan todella kovaa. Luonnonhistoriallisessa museossa, sekä kirppareilla ja syömässä. Reserviläiset. klo 14.00-16.00 Kuivamäellä Pajatie 1 Ypäjä. klo 11–14.. klo 16-18 Marskin leikkipuistossa pääkirjaston vieressä. klo 18.00 Rukoushuoneessa Niinijoentie 747 Kesäseurat, Tuija Koskinen, Maritta Mensalo, Esko Helmi, Seppo Suopajärvi. Eläkeliiton Oripään yhdistys Boccia ke 29.5 klo 14.30-16.30 Liikuntahalli. Leikinohjaaja ei ole paikalla, mutta MLL:n pihalelut ja leikkimökki ovat käytössä. 10.6. Päivät täyttyvät treenaamisesta, tosin välillä pitää muistaa käydä myös koulussa. Kulttuuri ja kieli oli uutta, perhe asui valtameren takana ja tukiverkko oli jäänyt Suomeen. leivän ja juoman) TERVETULOA! Vesikoskenkatu 11, 32200 Loimaa P. Toritapahtuma Alastaron torilla la 8.6. Pöytäkilpailun aihe "Valo". Tutustumme Kivilän puutarhaan Oripäässä ke 5.6. KAKSI VUOTTA SITTEN Parttimaa lähti Suomesta Yhdysvaltoihin pelaamaan koripalloa yliopistotasolla. Opastus VT9 Mellilästä noin 1,5km Turun suuntaan Hirsityön risteys Samalla ratkotaan Jankon mestaruudet. Kotiseutuneuvos Tauno Suomista haastatellaan maatilamatkailusta ja muustakin. Ilm. kesäkuuta 2019 SLEY entisen Haaran-Onkijoen os. Matkat 1,5km, 3,2 km, 4,6 km ja 6,1 km. TOISINAAN Parttimaa ehtii pyörähtää myös kotipaikkakunnallaan Loimaalla. Lopulta lähdin, ja mielestäni tein oikean ratkaisun. Hanhijoen maaseutunaisten kerho Alastaron jäätelökioskilla keskiviikkona 5.6. Forssalaisia vieraita. Parttimaa, 20, tietää, että kelloa on hyvä pitää silmällä, kun puhutaan Yhdysvaltojen ja Suomen välisestä aikaerosta. menn joko Marja-Liisalle 0500 516 672 tai Leenalle 040 733 3842. UUTENA SUUNTANA on Black Hills State University, joka pelaa NCAA:n kakkostasolla. Tilaisuudessa mukana sivistysjohtaja Manne Pärkö. klo 16 Kullansuontie 334. klo 14 Anja Heikkilän luona Majanojantie 87. lähtö Loimaalta OP:n pysäkiltä 15.30, Kojontupa 15.45. Loimaan Jankko järjestää kaikille avoimen Cooper-testijuoksun ke 5.6. NCAA:n sarjatasoja Yhdysvaltojen yliopistourheilussa on yhteensä kolme. Oheisohjelmassa on muun muassa ilmastoon liittyvää asiaa, kuten sähköauton ja sähköpolkupyörien esittelyä. Loimaan seudun Parkinsonkerhon kuukausitapaaminen maan. – Ettei sitten soita toiselle aamuyöstä, hän tuumaa hymyillen. – Mitä pidemmälle lukio eteni, sitä varmempi olin päätöksestäni. – Tunsin koti-ikävää, mutta perheeni on tehnyt vuokseni hyvin paljon. Se helpottaa ymmärtämään aikataulujani, Noora Parttimaa paljastaa. Toritapahtuman ohjelmassa on Palkeis-konsertti, johon on koottu alkuperäinen Saviseudun Harmonikkamiehet -yhtyeen kokoonpano. menn. Kojonkulman Martat järj. Savikki ry järjestää jäsenilleen matkan Forssaan ke 12.6. SLEY to 6.6. Tanssiseura Pistokkaat täyttää 15 vuotta. – Tunnen olevani Loimaan kasvatti. Kesän ampumaharjoitukset alkaa ke 5.6. ja tied. Käydään mm. ja tied. menn. klo 13.00 Kuin telkkä pöntöstä ilm. Hallitus kokoontuu ti 11.6. Loimaan Palloseura 50+ Kävelyvauhtinen kuntofutis Pema Areenalla kesäkuussa joka torstai klo 17 ei enää viikottaisia ilmoituksia kuukauden aikana. Lähtö Citynuokkarilta kimppakyydein klo 9.30. Kaikille avoin. Loimaan Kamerat retki Wahrenin puistoon ti 11.6. klo 18.00 Loimaan Laukojien ampumaradalla. TAKANA on kaksi kautta koripalloa Sheridan Collegessa. Vanhempani katsovat kaikki pelini, tulivat ne sitten mihin aikaan päivästä tahansa
www.kanteenmaa.fi Kanteenmaan Ns Kuljettaja ajoi ilman ajo-oikeutta LOIMAA Poliisi pysäytti lauantai-iltana puoli kymmenen aikaan paikkakuntalaisen miehen, joka ajoi Hirvikoskentiellä omistamaansa henkilöautoa ilman ajo-oikeutta. klo 17.00 Mahdolliset muistamiset virkistystilille FI15 5309 0240 0076 30 Ilmoitathan tulostasi 23.6. Todellinen vuosikorko 4,33 %. Käsiraha 20 % (3 798,14 €). Henkilö oli poliisille entuudestaan tuttu, sillä hänet oli jo aiemmin tänä vuonna määrätty väliaikaiseen ajokieltoon, ja poliisi määräsi hänet siihen vielä uudestaan. pv. 050 364 0065 Asianajajia Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Asianajaja Ilpo Knuutila Vesikoskenkatu 7 B 10, 32200 Loimaa puh. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 www.heikkirantanen.fi toimisto@heikkirantanen.fi Asianajotoimisto MARTTI TUOMINEN Asianajaja Martti Tuominen Vareliuksenkatu 2, 32200 Loimaa puh. mennessä soita, tekstaa, pistä mulle viestii 0500 786860 Juha Hakanen Tervetuloa Juha 50 v Juha 50 v UUSI OMISTAJA Lounasbuffet avajaiset ti 4.6. kulutus* Vapaa autoetu/ Käyttöetu Yaris 1.5 Dual VVT-i Y20 Edition 5ov Multidrive S 18 390,71 € 600 € 18 990,71 € 135 g/km 6,0 l/100 km 600/435 €/kk Corolla Hatchback 1.8 Hybrid Active 27 541,26 € 600 € 28 141,26 € 102 g/km 4,5 l/100 km 600/435 €/kk Corolla Touring Sports 1.8 Hybrid Active 28 566,30 € 600 € 29 166,30 € 103 g/km 4,5 l/100 km 620/455 €/kk CAMRY Hybrid Active 38 665,55 € 600 € 39 265,55 € 120 g/km 5,3 l/100 km 760 / 595 €/kk ESIMERKKILASKELMA: Yaris 1.5 Dual VVT-i Y20 Edition 5ov Multidrive S 18 990,71 € (sis. 0400-530 741 martti.tuominen@atoimisto.fi Pelti-, tiili-, varttikattojen MAALAUKSET ja PESUT yms. Rocky-sohva, vanha liinavaatekaappi, keittiön pöytäryhmä, Arabian astioita, keräilytavaraa, paljon luettelematonta tavaraa. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Kuolinpesän huutokauppa (jatkuu) to 6.6. Luototettava määrä 15 862,57 €. rakennusmaalaukset Tmi Pirma/Koskela, Loimaa P. Korko 2,95 %. Huolto ja varaosat:ma-pe 8-16 p. os. Jahti 1600€/ 46 palloa SUPERVITOSBINGO 1000 € / 55 palloa Kahvitarjoilu. 11 Tiistaina 4. AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 puh. Poliisi irrotti myös rekisterikilvet, sillä autosta oli ajoneuvovero erääntynyt. Suurempi viimeinen osamaksuerä/taattu hyvityshinta 7 942 €. Luoton ja kustannusten yhteismäärä 15 862,57 € + 2 024,11 € = 17 706,68 €. Perustamiskustannus 180 €. 044 242 0682 Kanteenmaan Bingo Punkalaitumella tiistaina 4.6.2019 klo 18.15 alk. Turuntie 15 Avaja istarjo us 02 784 1121 044 231 5763 Loimaanpizzeria.com Turuntie 15, 32200 Loimaa Kuljetusajat Ma--to 10.30-21.30 Pe 10.30-03.00 La 11.30-03.00 Su 11.30-21.30 Kotiinkuljetushinnat 0-3 km 2.50e 3-6 km 2.50e 6-10 km 5.00e Meillä käy myös mobiilimaksu! Voim. TOYOTA JOUSTO kk-erä 208 €. AA Ilpo Knuutila 0500 531 759 aleksi.knuutila@asianajot.fi ilpo.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY AA, VT Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. 7.50, eläkeläiset ja alle 18 v. Käsittelymaksu 9 €/kk. 0207 810 780 Mika Matarmaa 020 7810 782 Kari Tarkkala 020 7810 783 Lamminperä 8, Loimaa www.toyotaautocenter.fi Uusi Corolla Autoverollinen kokonaishinta Toimituskulut Kokonaishinta toim.kuluineen WLTP CO2päästöt* WLTP EU-yhd. toimituskulut 600 € ja talvirenkaat 490 €). asti Norm. Rahoitusaika 48 kk. 7.6. Meklari Värjönen 040 2188 216. Viljavarastontie 4, Loimaa Myydään mm. Kilometrit 60 tkm. 6.90 Loimaan kebab pizzeria 6 , 50 RAVINTOLOITA YLEISÖLTÄ LAKIASIOITA HUVITILAISUUKSIA • Heinän perustamisja paikkauskylvöt myös kerääjäkasvit • Kivenkeruuta • Kasvinsuojeluruiskutuksia • Typenlevitys Yara N-Sensorilla JUHA LAAKSONEN p. klo 18.00 os. Kuljettaja on jäänyt useasti kiinni kortitta ajamisesta kuluneen vuoden aikana. Luoton myöntäjä Toyota Finance Finland Oy, Korpivaarantie 1, Vantaa TERVETULOA HYVILLE KAUPOILLE LOIMAALLE YARIS Y20 Edition 208€/kk Corolla Hatchback Hybrid Active 251€/kk Corolla Touring Sports Hybrid Active 266€/kk Camry Hybrid Active 377€/kk YARIS Y20 EDITION MULTIDRIVE S -AUTOMAATTIVAIHTEISTO VELOITUKSETTA TALVIRENKAAT 490 € | KOKONAISETUSI JOPA 2 200 € TULE KOKEILEMAAN UUTUUSMALLIMME COROLLA JA CAMRY LL LL LL LL LL LL LL LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA TYÖSUORITUKSIA. kesäkuuta 2019 HUUTOKAUPPOJA juhlimaan kanssani Oripään lentokentälle heinäkuun 20. 0207 810 785 Myynti: ma-pe 8-18, la 10-14 p
T7 ½ km: 1) Henni Pyy 3.05, 2) Suvi Lehti 3.45. Vielä viimeisellä viikollakin finaalipaikka muuttui monen kohdalla paikaksi ”laulukuoroon”. TULOSPÖRSSI Kuulamiehet avasivat kauden Ikaalisissa KUULANTYÖNTÖ Loimaan kuulamiehet Mikko Toiviainen ja Nico Oksanen avasivat yleisurheilussa ulkokautensa Ikaalisten kansallisissa kilpailussa. Oksanen sijoittui kisassa kolmanneksi tuloksella 17,31 metriä, ja Toiviainen oli neljäs 17,09 kantaneella työnnöllä. pikku kappa (kapan ostajalle tillit kaupan päälle ) 5 . Toiviaisen tulos on hänen ulkorataennätyksensä. Kisan voitti hallitseva Suomen mestari ja Keilahalli Shot Put -voittaja Timo Kööpikkä tuloksella 18,56. Pronssipaikkaa tavoitteli myös Mika Heikkilä (ME-85), jääden siitä vain 9 pistettä. Siikakuja 8, Pori Joustava rahoitus jopa 49 €/kk Suomen Tiimi-Ikkuna Oy, Emännänpolku 3, 21100 Naantali, 02 435 8501, tiimi-ikkuna.fi Tiimiikkunoiden lahoamattomuustakuu 25 vuotta Suomen Tiimi-ikkuna Oy, tuomo@tiimi-ikkuna.fi • www.tiimi-ikkuna.fi Pe 7.6.2019 klo 10–17 Eeva ja Kyösti Kivistö Rötöläntie 62, 32440 Alastaro Edustajasi alueella palvelee myös iltaisin: Tuomo Järvenpää, 0400 765 521 Näytös Alastarolla Uutisia kotiseudulta, oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi Kärkäisen Puutarha p. P7 ½ km 1) Oskari Virtanen 2.54, 2) Oskari Hämäläinen 3.22. Loimaan Keilahallilla. Reilun kuukauden mittainen karsintajakso eli koko ajan. T6 ½ km 1) Vivia Ventto 3.30, 2) Veera Pyy 3.38, 3) Helmi Turunen 3.47, 4) Saimi Rantanen 3.59. Ekotempaus päättyy Alastarolle 13. P5 ½ km 1) Lauri Vainio 5.04, 2) Julius Ventto 9.57. Lyöntipeli hcp top-10: 1) Toivola Rauno / AGN 71, 2) Lindholm Jani / LoG 74, 3) Toukkari Teemu / LoG 75, 4) Ahola Raimo / LoG 75, 5) Forell Anu-Miisa / LoG 75, 6) Ruotsi Hannu / LoG 75, 7) Urmas Päivi / LoG 76, 8) Stenberg Maija / LoG 77, 9) Leppänen Jarno / LoG 78, 10) Kukkonen Timo / LoG 78. Ero vaikutti jo varmalta, mutta Ari Valaranta ei periksi antanut, vaan panosti kaikkensa viimeiseen sarjaan ja sai samoin mahtavan 279 tuloksen. Sarja B (55–70v ja naiset): 1) Eero Karppanen Vem-56 44, 2) Jukka Nikkari TSVE 44, 3) Kari Laaksonen AMS 41, 4) Pauli Pietarila Rakki 40, 5) Jari Laine KoE 39, 6) Matti Nieminen LRM 38, 7) Ilkka Kärppälä LRM 36, 8) Antti Rantasalo LL 34, 9) Pekka Mäkilä TMS 31, 10) Keijo Mäkelä LRM 29, 11) Sisko Hakala Urjalan mets. P6 ½ km 1) Petteri Vainio 3.01, 2) Matias Heinonen 3.15, 3) Jami Suonkanta 3.33, 4) Emil Hämäläinen 3.51, 5) Olavi Naula 3.58. Paikkopelissä kunnostautui Aulis Vienonen (VEE10). P9 1 km: 1) Carl Lehti 4.28, 2) Julius Uusitalo 4.38, 3) Joona Pyy 4.46, 4) Niko Rantanen 5.02, 5) Mikael Tiainen 6.39, 6) Valtteri Vainio 7.40. Pistebogey hcp top-10: 1) Kyyrä Jarmo / LoG 36, 2) Sillanpää Timo / AlGo 34, 3) Viljaranta Markku / LoG 33, 4) Nieminen Markku / AlGo 33, 5) Vaha Reijo / LoG 33, 6) Hovila Tero / WGCC 32, 7) Perho Heikki / LoG 32, 8) Suominen Janne / LoG 31, 9) Hakala Leena / LoG 31, 10) Salonen Martti / LoG 31. Ti 2.10.2018 Joustava rahoitus jopa 49 €/kk Suomen Tiimi-Ikkuna Oy, Emännänpolku 3, 21100 Naantali, 02 435 8501, tiimi-ikkuna.fi Tiimiikkunoiden lahoamattomuustakuu 25 vuotta Ikkunaremontti mielessä. / l 5 . Myös akut ja paristot sekä loisteputket ja energiansäästölamput voi tuoda keräykseen. Joustava rahoitus jopa 49 €/kk Suomen Tiimi-Ikkuna Oy, Emännänpolku 3, 21100 Naantali, 02 435 8501, tiimi-ikkuna.fi Tiimiikkunoiden lahoamattomuustakuu 25 vuotta Ikkunaremontti mielessä. P6 ½ km: 1) Petteri Vainio2.59, 2) Matias Heinonen 3.08, 3) Jami Suonkanta 3.36, 4) Oskari Laine 3.42, 5) Olavi Naula 3.43, 6) Arsenii Ivakhin 6.04, 7) Juho Kärri 9.37. Kaatoja tuli ja millaisia. VEE10 Bowlingin 5. Edustajasi alueella palvelee myös iltaisin: Juha Välikangas, Tule katsomaan miten työ tehdään nopeasti ja ammattitaidolla. 38 karsijaa, 12 keilaseurasta, pistivät kaikkensa likoon päästäkseen 16 parhaan joukkoon kevään viimeisessä erikoiskisassa. T9 1 km 1) Malviina Kuusela 7.00. Tarkat paikkoheitot nostivat hänet kahdeksannelle sijalle. KEILAILU Loimaan keilahalli, viikkokilpailu 22, kuusi sarjaa amerikkalaisittain. GOLF Watrec Tour 4, 27.– 28.5.2019, Loimijoki Golf, Ypäjä. Kilpailijoita yhteensä 67. Ensimmäisen sarjan hankaluuksien jälkeen peli alkoi kulkea ja tulosta syntyi, hienosti 6. KERÄTYT vaaralliset jätteet lajitellaan ja pakataan Kiimassuon jätekeskuksessa Forssassa, josta Fortum (ent. Luokka D: 1) Elmeri Tuominen VEE10 808. Kolme parasta tekivät jokainen 46-44-45 kaatoa 6 sarjaan. Sarja A (alle 55v): 1) Janne Yli-Puntari AMS 46, 2) Jarmo Hyytiäinen Repo 45, 3) Ville Mäkelä LRM 45, 4)Juhana Simolin LRM 34, 5) Mikko Tiainen LL 33. 040 722 8510 LOIMAAN CITYMARKETIN PIhAsTA TäNääN jA huOMENNA Makeat suomalaisetMANSIKAT Porkkanasekä sipulinippuja yms. Jaakko Rantala yritti irtiottoa 4 sarjassa, heittäen hulppeat 279. Pari heitti tasaisen kovia, reilusti yli kahdensadan sarjoja, koko kisan. Nuori Petteri Laaksovirta (FLS-keila) kisasi mallikkaasti. T6 ½ km: 1) Hilda Onnela 3.21, 2) Veera Pyy 3.25, 3) Helmi Turunen 3.44, 4) Vivia Ventto 4.02. Vaarallisen aineen tunnistaa pakkausmerkinnästä: joko vanhasta mustasta symbolista oranssilla pohjalla tai uudesta mustapunaisesta valkoisella pohjalla. JUOKSU Loimaan Jankon maastojuoksut 21.5.2019 Hirvikosken pururata. 040 567 3822 AITOA LAMMASNAPPAA! VAIN KE 5.6. P7 ½ km: 1) Viljami Santala 2.55, 2) Oskari Virtanen 3.06, 3) Elmeri Uusitalo 3.34. Kesäkauden jälkeen lähdetään taas uudella innolla keskinäisiin kisoihin, ystävyysotteluihin ja erikoiskilpailuihin. Tällä heitolla Ari Valaranta jäi ykköspaikasta vain 4 pistettä ja Jaakko Rantala kuittasi voiton. P11 1 km: 1) Oliver Onnela 4.35. P11 1 km 1) Oliver Onnela 4.36. Nostotuoreet Timo VARHAISPERUNAT Maukkaat Annabella PERUNAT 10 . klo 10.30–17 Loimaalla Turuntie 11 PALJON UUSIA MALLEJA! TERVETULOA! Vaarallisten jätteiden keräys alkaa Loimi-Hämeen Jätehuollon vaarallisten jätteiden keräystempaus alkaa kesäkuun alussa Forssasta ja Tammelasta. kilpailukausi on saatettu kunnialla läpi. /2 r s Palvelemme Citymarketilla: ma-pe klo 8-19, la klo 8-15, su klo 12-18.. 12 Tiistaina 4. JUOKSU Loimaan Jankon maastojuoksut 28.5.2019 Hirvikosken pururata. Esimerkiksi tyhjäksi valutetut öljyja lasinpesunestekanisterit voi laittaa kotiroskikseen tai toimittaa isommat määrät suoraan lähimmälle jäteasemalle. Näyttävät kaadot -finaali Keilailu Karoliina Kirvelä Keilakausi lopetettiin näyttävästi 20.5. Luokka C: 1) Erkki Kojo VEE10 1096, 2) Karoliina Kirvelä VEE10 1011, 3) Pentti Oittinen Säkäset 1003, 4) Jukka Nordqvist VEE10 1002, 5) Markku Kojo FLS-keila 982, 6) Esko Ryöppy VEE10 962, 7) Aulis Vienonen VEE10 950. AMMUNTA Metsästystrap (metsästys trap 50k) Loimaa 28.5.2019. /0,5 l rs 9 . Lyöntipeli Scratch top-3: 1) Toukkari Teemu / LoG 78, 2) Lindholm Jani / LoG 82, 3) Leppänen Jarno / LoG 84. Ekokem) noutaa suurimman osan polttolaitokseensa Riihimäelle kaukolämmön ja sähkön polttoaineeksi. Isä-Valaranta näytti kuitenkin kaapin paikan viimeisen sarjan kovalla tuloksella, ja hopea liukui Samun ohi 14 pisteellä. T7 ½ km 1) Henni Pyy 3.11, 2) Jessica Sillanpää 5.06. T5 ½ km: 1) Eveliina Hongisto 3.53, 2) Lise Ventto 4.29. Meiltä myös kokonahkaliivejä! Paljon kokoja: naisille 32-54, miehille 46-68. VAARALLISIA JÄTTEITÄ voi myös ympäri vuoden viedä maksutta suoraan jäteasemille. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +13 +20 +12 +20 +12 +21 +12 +21 Ke +25 / +25 / +25 / +25 / +25 / +25 / To +28 / +28 / +28 / +28 / +28 / +28 / Pe +26 / +26 / +26 / +26 / +26 / +26 / +12 +13 +12 +12 +12 +13 +17 +17 +17 +17 +16 +17 +18 +18 +18 +18 +18 +18 NAHKATAKKIMARKKINAT Satoja takkeja naisille ja miehille: pusakoita, 1/2 pitkiä, hupullisia... kesäkuuta 2019 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Tule katsomaan miten työ tehdään nopeasti ja ammattitaidolla. sija. Sarja C (+70–alle18v): 1) Jorma Heinämaa Rakki 39, 2) Matti Eskola Rakki 38, 3) Jorma Hacklin A-HA 38, 4) Erkki Lähde TMS 36, 5) Muisto Peräntie I-V ms. Jäteasemilla otetaan maksutta vastaan myös kaikenlaiset sähköja elektroniikkaromut, kertoo työnjohtaja Tommi Savo. TULOKSET: 1) Jaakko Rantala Rkm-Forssa 1387, 2) Ari Valaranta Giants 1383, 3) Samu Valaranta TPS 1369, 4) Mika Heikkilä ME-85 1360, 5) Immo Pulkkinen SomKe 1328, 6) Petteri Laaksovirta FLS-keila 1318, 7) Marko Saarni TuUL 1282, 8) Aulis Vienonen VEE10 1274, 9) Pertti Ylinen FLS-keila 1273, 10) Reijo Lehto VEE10 1249, 11) Markku Mäkitalo FLSkeila 1246, 12) Kimmo Tikakoski Säkäset 1223, 13) Veijo Helin Rkm-Forssa 1216, 14) Juha Virtanen VEE10 1215, 15) Mika Salminen RkmForssa 1174, 16) Olli-Pekka Tuominen VEE10 1131. Tuomo Järvenpää, 0400 765 521 (Eura, Säkylä, Köyliö) Tule katsomaan miten työ tehdään nopeasti Kaidolla. – Tempaus on tarkoitettu vain vaarallisille jätteille. TEMPAUSKIERROKSELLA vastaanotetaan maksutta koti-, maaja metsätalouksien vaaralliset jätteet. P9 1 km 1) Joona Pyy 4.54, 2) Niko Rantanen 4.55, 3) Valtteri Vainio 7.30. Samu Valarantakin (TPS) tavoitteli hyvällä pelillään kärkisijoja heitettyään viidenteen sarjaan 268. Vaarallisia jätteitä ovat esimerkiksi jäteöljy ja öljynsuodattimet, bensiini, tärpätti ja muut liuottimet, akut ja paristot sekä maalit, liimat ja lakat. T5 ½ km 1) Eveliina Hongisto 3.44, 2) Lise Ventto 5.21. 32, 6) Ossi Kuronen LRM 29, 7) Veikko Ruohonen LL 26. P5 ½ km: 1) Akseli Laine 4.30, 2) Lauri Vainio 4.32, 3) Urho Kojo 5.36, 4) Onni Kankare 8.44, 5) Julius Ventto 9.08, 6) Oliver Uusitalo 9.15. ”Näyttävät kaadot” oli sanojensa mittainen kilpailu. Luokka B: 1) Juha Virtanen VEE10 1240, 2) Mika Heikkilä ME-85 1071, 3) Markku Mäkitalo FLS-keila 1065, 4) Jouni Marttila ME-85 1063. Kovaa kamppailua käytiin ykköspaikasta Jaakko Rantalan (RkmForssa) ja Ari Valarannan (Giants) välillä. kesäkuuta. Vaihdossa reilu hyvitys vanhasta nahkatakista 50–200€! Suomen nahkakeSkuS p. 27. Kisan toinen oli Eero Ahola, joka pyörähteli kuulan tulokseen 17,94