2019 Loimaan Kivi teki suuret konekaupat ”” Kyllä vieläkin saisi olla pikkukauppoja. Sivu 6 Irtonumeron hinta 2,10 € sis. vuosikerta Nro 75 TORSTAI 4.7. Ei kanssa mihinkään voi enää luottaa. Omassa lapsuudessani kyläkaupasta haettiin pennin nallekarkkeja. Loimaan talousalueen paikallislehti • 105. Aiempaan verrattuna kaksinkertainen sallittu summa helpottaa kassatoimintaa. MARIKA TIMONEN Sivu 7. Kauppamuseon perustanut Jyrki Karenius Sivu 10 Sivu 5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi OKRASSA ajetaan vahvasti tulevaisuuden maaseudulle Lähimaksurajan reipas nousu on otettu hyvin vastaan. 18 50 50 Okra avasi eilen isompana kuin koskaan. alv. Jo neljä viidestä suomalaisesta käyttää lähimaksua. Otso Tarkki viihtyi pikkutraktorin ratissa, mutta totesi oikealla traktorilla ajamisen olevan komeampaa. Marmatus Kesäkuussa oli lämmintä ja maailmankirjat sekaisin, ja nyt heinäkuussa on rupiset alle 20 astetta
– Ikäihmiset ovat ottaneet ilmastokeskustelun henkilökohtaisesti, Mahal toteaa. Ulla, Ulpu 5.7. Museon opas avaa oven ti-la. Kanaverkosta muotoillun lehmän päälle liimataan lehmiin liittyviä uutisia, joita ihmiset voivat tuoda mukanaan. Kuollut: Rainer Bruno Valdemar Jokinen 91 v, Martti Johannes Suoranta 83 v, Helena Marjatta Kuusela 76 v. Unto, Untamo SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. – Lehmä on anteeksiantava. (Yläne) . Vaikka teos menisikin pieleen, siitä todennäköisesti tulee hauskan näköinen, Mahal miettii. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 96675 Kustantaja: Priimus Media Oy. Syys-lokakuussa on vuorossa maatalousmuseo Sarka. LL, Saviseudun paikallisin. 044 522 0088, torstaina Maarit Vesterinen puh. Klo 13 konfirmaatiomessu (Taivassalo 2) Kanta-Loimaan kirkossa (Rouhiainen, Pihlajamaa). (myös 12.7.) klo 10-12 srk:n työntekijöitä tavattavissa torilla. Kastettu: Lilja Lyydia Huttunen Jumalanpalvelukset: su 7.7. Lämmöllä muistaen Aino Riitta perheineen Liisa perheineen Timo perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. NIMIPÄIVÄT 4.7. heinäkuuta 2019 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 4.03. klo 18 Virsilauluilta Mellilän Kirkkolassa. . Mahalin mukaan näyttelyä on tervehditty ilolla, sillä se tuo lehmää esiin positiivisessa valossa ja muistuttaa lehmien merkityksestä ihmisille. Kirkkoherranvirasto: Pöytyän virasto avoinna ma ja to klo 9-12. (Oripää), Viljo Einari Raittinen 77v. Mietoisten maataloustuottajien ja Pia Bartschin paperimassasta ja neuleista valmistama Wir-mooo! tuo myös hymyn huulille. Juho Matias Tuominen Loimaalta on valmistunut metsätalousinsinööriksi (AMK) metsätalouden koulutuksesta Hämeen ammattikorkeakoulusta. Esimerkiksi Sarkaan toivomme lisää veistoksia. Satu Laura Maria Laine Humppilasta on valmistunut sairaanhoitajaksi (ylempi AMK) sosiaalija terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutuksesta Hämeen ammattikorkeakoulusta. Rakkaat ystävät, niin kuin olette aina totelleet minua, kun olen ollut luonanne, totelkaa vielä enemmän nyt, kun olen poissa: Fil. Nöyrät sinä pelastat, mutta ylpeiden katseen painat alas. klo 10 Sanakirkko, Parikka ja Saukkola klo 18 Hevosrippikoulun Konfirmaatiomessu, Parikka, Alanko, Laiho ja Saukkola Tilaisuudet: ma 8.7. . 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Su 7.7. (Oripää), Ebba Helena Tuomisto 96v. Kuolleet: Anna Kyllikki Uusitalo 98v. VALMISTUNEITA Katja Mahalia puhuttelee lehmien lempeys ja uteliaisuus. Aurinko laskee kello 23.01. To 11.7. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Musiikkituokio klo 14. ti-pe klo 11-18 , la-su 11-16. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Ensi vuonna näyttely jatkaa Varsinais-Suomesta muualle Suomeen. ja pe 5.7. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Tiina Järvinen (02) 588 8025 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Sirpa Retva (02) 770 2306 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.15–15.45 puh. 2 Torstaina 4. Okrassa näyttely nähdään laajimmillaan. Diakoniatyö: Puhelinpäivystykset klo 9-11, tiistaina Marja Seppälä puh. – Jos lehmiä ei olisi ollut, olisimmeko me hengissäkään. klo 13 Pihakirkko Palvelukeskuksella, Parikka ja Saukkola KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA Rakkaamme Rainer Bruno Valdemar JOKINEN * 08.09.1927 Loimaalla † 27.05.2019 Kotonaan Kun pitkän elämän elää saa, voi rauhassa nukahtaa. 2: 12 . Lehmän lailla lempeä näyttely Oripää Marika Timonen Jos lehmät puhuisivat, ne varmaankin yrittäisivät kertoa, etteivät ole suurin syypää ilmastonmuutokseen. – Näyttely muuttuu hieman koko ajan. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Esimerkiksi Eläkeliiton lomakeskuksessa Lehmirannassa ollessaan näyttely herätti keskustelua ilmastonmuutokseen liittyen. Sinä, Herra, sytytät minun lamppuni, sinä, Jumala, tuot pimeyteeni valon. klo 19 Mansikkajubileum Tuottajantuvalla, Parikka ja Saukkola ke 10.7. . klo 11 konfirmaatiomessu (Puolan ryhmä) Kanta-Loimaan kirkossa (Szarek, Lehtola) Su 7.7. Okraan tuotu, MTK Varsinais-Suomen tuottama Jos lehmät puhuisivat -näyttely on Katja Mahalin mukaan koskettanut ja puhutellut ihmisiä laajalti. K-Loimaan kirkko tiekirkkona 16.6.-25.8. klo 10 Oripään kirkko avoinna klo 10-16. Lähes joka viikko on jokin karjatiloja parjaava uutinen, Mahal murehtii ja huomauttaa, että esimerkiksi lehmien tuottama metaani on osa olemassa olevaa ja luontaista metaanikiertoa. klo 10 Jumalanpalvelus kirkossa Kaipainen, Perko. MARIKA TIMONEN Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. Uutislehmän, kuten koko näyttelyn idea on yhdessä tekemisessä. Kiertue starttasi Berliinistä ja Okrasta matka jatkuu edelleen. YPÄJÄ Kuollut: Seija Tellervo Vähämäki 60v. Kun kaikki on valmista, tehty työ, on edessä rauhaisa yö. – Klo 18 pihaseurat Jukka Hollolla Kaltonojantie 89, Colette ja Matias Roto, Esko Helmi. Muut tapahtumat Ke 10.7. KIERTÄVÄÄN näyttelyyn on koottu kuvia valokuvakilpailun kautta. Maatalousmuseossa saatetaan nähdä myös uutislehmä, joka on tarkoitus tehdä yhdessä Okra-vieraiden kanssa maatalousnäyttelyn aikana. Puhelimitse voi ottaa yhteyttä arkipäivisin klo 9-12 ja 13-15 puh. 18: 28-29 5.7. Näyttelyn taustalla on kuitenkin havahtuminen siihen, miten valtava maatalouden rakennemuutos on ollut karjatalouden osalta. 02 776 4500. (02) 588 8000 Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Anu Salo (02) 588 8033 Sampsa Hakala (02) 588 8031 Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 161,00 e 6 kk 96,70 e 4 kk 69,00 e Etutilaus: Laskutusjakso 12 kk 149,90 e 6 kk 76,00 e 4 kk 52,10 e 3 kk 39,50 e Irtonumero 2,10 e Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Vaikka ajan henki onkin raskas karjatuottajille, Jos lehmät puhuisivat -näyttely on lempeä kuin lehmä. – Moni on sanonut rentoutuneensa näyttelyssä, Mahal iloitsee. Radiointi 91,8 mHz (Pahoittelemme sitä, että radiointi ei ole toiminut, vikaa tutkitaan!) Klo 12 Metsämaan kirkossa (Koivunen, Lehtola). ORIPÄÄ To 4.7. Kyrö, Oripää ja Yläne kesäaikana suljettu. klo 13 Jumalanpalvelus kirkossa, Rantala, Heimola. klo 18 kesäinen iltamusiikki Virttaan kirkossa, Hans-Veli Huhtala, Pekka Seppälä, Pihlajamaa. Klo 10 Kaupunginkirkossa (Koivunen, Lehtola), kahvi. PÄIVÄN SANA . 040 525 8875. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-13. KUOLLEITA 4.7. Pe 5.7. Kiitoksemme Akuutti kuntoutusosasto 1 ja Loimaan Kotihoidolle Rainerin hyvästä hoidosta. . (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. LOIMAA www.loimaanseurakunta.fi Messut La 6.7. Su 14.7. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2018. Mahalin mukaan syynä tilamäärän puolittumiseen on karjatilojen heikko talous ja lehmän huono tuotantoimago. – Uutisvirta on tosi raskas karjanomistajille. Mahdollisuus tutustua kellotorniin ja sakastiin. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,65 e /pmm 3-sivu 2,65 e /pmm Tekstissä 2,46 e /pmm Tekstin jälkeen 2,08 e /pmm Takasivulla 2,65 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,15 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,08 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. Virasto ja puhelinvaihde suljettu pe 5.7. Muina aikoina mahdollisuuksien mukaan. Ps
– 7.7., ellei toisin mainita. pantin 0,10 9 95 Voimassa 2.4.2019 alkaen. 15 -pack porsaan ulkofileestä (suomalaista possua!) Coca-Cola tai Coca-Cola Zero Sugar virvOiTUSjUOmaT 0,33 l ( 0,95/l) rajoitus 2 erää/talous – 24–34% Plussa-kortilla 24 -pack ilman Plussa-korttia 11,95-13,95/24-pack (1,21-1,46/l) (sis. Saku olut 4,4% 0,33 l tlk 24-pack (2,52/l) sis. heinäkuuta 2019 Tarjoukset voimassa TO – SU 4. pantit 2,40). Voimassa 2.5.2019 alkaen. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. alv. 24%) LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 8-21 la 8-20 su 10-20 Paikallisen puolella. 3 Torstaina 4. kahviostamme Kahvi ja mustikkatassu 2 59 Pizzauuni kuumana: ma–TO 11–18 pe 11–19 La 10–16 SU 13–19 meiLLä vaLmiSTeTTU Loimaan liepeiltä 8 95 kg ylävitonen 9 95 Kalinka jogurtti 150 g 1 80 Arla ihAnA herKut 135-142g (8,80-9,26/kg) 2 50 minidonitSit 9Kpl/400 g (11,96/kg) 2 99 pkt Kantolan creAm crAcKer 400 g (3,73/kg) 1 49 pkt 5.– 4 kpl 2 kpl 2 kpl – 16 % Plussa-kortilla ilman Plussa-korttia 2,99/pkt (7,48/kg) Kivikylän huiluntuhtija KAlKKunA grillimAKKArAt 400 g (6,25/kg) Suomalainen KuKKAKAAli 1 lk suomi 2 49 kg pirkka KirSiKKAtomAAtti 250 g 1 lk suomi 99 rasia kUrkkU 1 lk Suomi 79 kg Koff crisp vAAleA 0,0% 15-pack (2,62/l) sis. pantit 1,20 12 -pack pakkaus ww w. pantin 2,25 15 20 14 90 kg isontalon antti kaLvOTTOmaSTa pOSSUn ULkOfiLeeSTä Yksittäin 0,49 ps (3,00/kg) Yksittäin 1,49 ps (8,80-9,26/kg) 2 kpl säästät Plussa-kortilla ingman vAniljAKermAjäätelö 1 l (1,00/l) 2.– ilman plussakorttia 1,35 kpl 69 kg varhaiSperUna paulig preSidenTTi kahviT (7,00/kg) 7.– 2 kpl Yksittäin 4,69 /kpl pl Freixenet SpArKling Kuohuviini 5,5% 0,75 l (12,60/l) sis. kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. pantin 3,60 23 52 24 pack 5 99 olvi vichy 0,33 l 12-pack (1,21/l) sis. Paikallisen puolella
AIKA ÄKKIÄHÄN tällaisesta lomakohteesta kuitenkin saa tarpeekseen, minkä välttämiseksi pitää huomenna tehdä päiväreissu puolen tunnin bussimatkan päässä sijaitsevaan Klaipedaan, joka on Liettuan kolmanneksi suurin kaupunki. Se on liikaa vaadittu, ja mitä tämä maksaa autottomalle kävijälle. heinäkuuta 2019 Terveiset täältä Liettuan rantalomapääkaupungista Palangasta! Kirjoitan tätä juhannusaattona siemaillessani rantabaarin suojassa maukasta mutta maan keskimääräiseen hintatasoon nähden kallista (neljä euroa) oluttuopillista. Isot kiitokset teille naisille, jotka autoitte minua, kun kaaduin Melliläpäivillä. AH PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE On parempi, että on rakastanut ja menettänyt kuin ettei olisi lainkaan rakastanut. IHMETELLÄ sopii mihin rahamme häviävät, kun valtiovaltamme ei pysty edes entiseen ihmisten palveluissa. Cepelinai on eräänlainen kansallisruoka, ja se tarjotaan pekonikastikkeen ja kermaviilin kera. Yhteiskuntamme oli aikaisemmin selvästi vastuullisempi ja rahaa käytettiin niin lasten kuin ikäihmisten lähihyvinvointiin. EI myöskään järkeen mahdu jos esimerkiksi Alastarolta lopetetaan terveysasema palveluineen. Kalaputiikit ovat keskittyneet savustettujen eväkkäiden myymiseen. Kuva on muutenkin epätodellinen, sillä siinä tämän lomakaupungin maankuuluisa Palangos tiltas -laituri on typötyhjä. Matkaan yhteen suuntaan voi kertyä 50 kilometriä. Maultaan kelvollinen ja suurehko paistettu meriahven puolestaan maksaa lisukkeineen alta kympin. Heippa! sampsa.hakala@loimaanlehti.fi Asenne ratkaisee Punainen symboloi elämää, oranssi parantavaa voimaa, keltainen aurinkoa, vihreä luontoa, sininen harmoniaa ja violetti yhteishenkeä. Ruoasta kiinnostuneiden sen sijaan kannattaa tutkia kadun tarjontaa vähintäänkin puolihuolellisesti. Seksuaalivähemmistöjen ilakoinniksi mielletty pride-juhlinta huipentui Helsingin kaduille, joille arvion mukaan kerääntyi liki 100 000 osallistujaa. Itse pääministeri Antti Rinnekin (sd.) otti osaa kulkueeseen, ensimmäisenä pääministerinä Suomessa. Esimerkillistä julisteen kiinnittämisestä teki ainakin se, että muuttotappioalueella ei ole varaa ahdasmielisyyteen. Jatkuvasti tuodaan esille sitä, että Suomi on hyvinvointivaltio ja rikas maa, mutta tätä on joskus hyvinkin vaikea ymmärtää. Jos Alastarolta terveyspalvelut häviävät, se vie monta muuta mennessään ja näivettää vilkkaan taajaman. Ja kuka ottaa selvää laskelmista joita meille esitellään, sillä niin yleiseksi numeroilla kikkailu on tullut. Aurinko päköttää pilvettömän kirkkaalta taivaalta, ja Itämeren vesi näyttää kotoisan samealta. On tukevat ja hyvännäköiset. Asiassa on tapahtumassa suuri vääryys jo siksikin kun liitoskuntien verorahat matkaavat yksinomaan Loimaan keskustan hyvinvointiin. Hintahaitarin edulliseen päähän (vitonen) sijoittuvat ulkonäöltään zeppeliiniä muistuttavat perunamykyt (cepelinai), jotka on tehty perunaraasteesta ja jauhelihasta. Silti joka koulussa oli keittiö ja keittäjä ja oppilailla joka päivä hyvä lämmin ateria. On paljon henkilöitä, joiden olisi käytävä kerran viikossa, esimerkiksi verinäytteiden otossa tai sarjahoidossa ja kävijää on paljon niin monessa muussakin. Näissä väreissä vaihtui kesäkuu heinäkuuksi, kun tasa-arvon puolesta liputettiin sateenkaaren koko kirjolla. Jne., tiedät kyllä. Mellilän eläkeläiset . Tämä tosin olisi aikoinaan tiettyjen valtuutettujen pitänyt älytä. Ja oli se sitten missä hyvänsä, tulisi se olemaan osalle kuntalaisista raivon kohde meluineen ja pakokaasuineen pysyvästi. KUN kävin koulua, kaikesta oli pulaa ja kouluja paljon. . Taisto Levo Let´s cepelinai! TOIMITTAJALTA LUKIJAN KUVA Kouluverkkoja terveysasemaselvityksen ikävät seuraukset Näinä aikoina useinkin tulee miettineeksi, miten on etäännytty entisten aikojen ihmisläheisestä ja inhimillisestä, sekä turvallisesta yhteiskunnan järjestämästä hyvinvoinnista. HEIKKI ENBERG. 4 Torstaina 4. . Loimaalla pride-viikko noteerattiin viimeistään Loimaan Lehden toimituksen ikkunassa, kun sisäänkäynnin viereen ripustettiin Helsingin Sanomien Avoin kaikillejuliste (LL 29.6.). Lämpimät kiitokset Loimaan tk:n ja polin ammattilaisille 27.6. Koulun lopetus näivettää kyläelämää ja johtaa alueen kiinteistöjen arvon vähentymiseen, mikä taas heikentää maaseudun kehittymismahdollisuuksia. Basanaviciaus gatven päässä. Laituri sijaitsee iltaja turistielämän pääkadun eli J. LL:ti 27.6. Raja arvot melulle on asetettu liian lyhyeksi, tämä on yleistä ja monissa muissakin asioissa koettu. EI PIDÄ USKOA postikortin värimaailmaa, jossa meri on käsitelty postikorttimaisemaisen siniseksi. Väki väenee, kun hyväksyntää on haettava muualta, eikä kerran lähtenyt ehkä enää koskaan ole palaamassa takaisin. Säästöjä pienten kyläkoulujen lopettamisella ei kukaan voi varmuudella luvata, sillä se on niin monen eri katsontakannan takana. Kiitos kaupungille senioripenkeistä, testattu on. Toisaalta sille pääsee käyskentelemään ilmaiseksi. Rauno Kankare . Luvataan pientä käyttöä, mutta ajan oloon se käyttö laajenisi, luvattakoon miten kauniisti hyvänsä ja mitä hyvänsä. Miten on, Loimaa, onko seutu avoin kaikille. . Nuoria perheitä hakeutuu jatkuvasti taajamien läheisiin kyläkuntiin turvallisen ja luonnonläheisen elinympäristön tarjoamiseksi lapsilleen. Aina pitäisi ottaa huomioon lähikoulun tärkeys, sillä se luo turvallisuuden tunnetta lapselle niin kuin vanhemmillekin. Muistan, että siellä on runsaissa kerroksissa sijaitseva ravintola, josta avautuu mainitsemisen arvoinen näköala suureen satamaan ja Kuurinkynnäälle, jonka eteläosa kuuluu jännittävästi Venäjän Kaliningradin alueeseen. Lordi Tennyson Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Kyläkoulujen vähenemisen seurauksena kehitys kääntyisi päinvastaiseksi ja haja-asutusalueen väestörakenne vääristyisi. Hippasen viileyttä kuljettava lempeähkö tuuli nostattaa kilttejä kuohupäitä. Pitkin poikin hiekalle asettautuneet loma-asentoiset kaksijalkaiset grillaavat itseään siekailematta ikään kuin eivät olisi ikinä kuulleetkaan ultravioletti-indekseistä. Terveisin umpipotilas . Taisto Levo Alastaro Onpa ahdas kämppä, lähdenpä vähän kävelylle, tuumi etana. Joka kilpailu lajina on suurimpia ilman ja melusaasteen aiheuttaja. Kyseistä katua kannattaa vältellä, jos inhoaa muuallakin Itä-Euroopassa ääniaaltoja halventavaa jumputusmölyä ja turistikrääsää. Sillä niin monesti tänä päivänä käydään kaikkein pienempien ja heikompien kimppuun säästösyistä. Jo kerta on liikaa kuulla siitä, kuinka pienen paikkakunnan ilmapiiri on erilaiselle liian raskas. Laituri muistuttaa Puolan Sopotissa olevaa Moloa mutta ei ole ihan yhtä suuri. johdosta ja hyvästä hoidosta. Järkiperäinen ajattelu sanoo, ettei Loimaa saisi hyväksyä alueelleen Tractor pullig rataa. Viime viikot ovat olleet omistettuina Pride-liikkeelle, joka valtasi lähes jokaisen median ja keskustelukanavan. Pidetään paikkakunta sellaisena, että maailmalta on kiva tulla kotiin – ihan omana itsenään. Pehmeän vaalean hiekan muodostamaa biitsiä riittää kymmenisen kilometriä. . Maisema kelpaisi lomasesongin ulkopuolella kuvauspaikaksi sellaiselle elokuvalle, jossa suorituskeskeiseen muoviseen tyhjään bisneselämään kyllästynyt, jo hieman harmaantunut, ajat sitten joka-aamuisen parranajon jättänyt newyorkilainen mainosheppu jättää kaiken ja päätyy rouhean kuluneeseen korkeakauluksiseen beigeen villapaitaan sonnustautuneena tuijottelemaan merelle
Lahtelainen Kasins on keskittynyt leikkuupuoleen. Hallien lämmityksessä on siirrytty lämpöpumppuihin, jolloin olemme voineet jättää öljylämmityksen pois. LARI KIVIRANTA Pintakäsittelykoneen uusiminen oli merkittävä askel työvaiheiden tehostamisessa, koska pintakäsittely on tähän asti ollut tuotannon pullonkaula. Loimaan Kivi investoi kahdella miljoonalla Toimitusjohtaja Mikko Paljakka odottaa Loimaan Kiven koneinvestointien kasvattavan tuotantokapasiteettia. Yhden kiven sahaus kestää 5–6 tuntia. – Laitetoimittajia on useita eri maissa. Päällystyksen aikana töitä tehdään päiväja ilta-aikaan, ja Ely-keskuksesta kehotetaan tielläliikkujia varautumaan viivästyksiin. Asfaltoinnille kertyy pituutta 12–13 kilometriä, ja se ulottuu Hirvikoskelta Loimijoen sillalta Oripään lentokentän lähelle (LL 7.5.). Tarvitsemme koneisiimme aika paljon räätälöintiä, joten on helppoa, kun laitetoimittaja on vieressä. Paikalliset asukkaat nostivat viime kesänä esille tien heikon kunnon Kojonkulman keskustasta Kotarammin tienhaaraan saakka (LL 7.6.2018). 5 Torstaina 4. TÄNÄ KESÄNÄ Ely-keskus on asfaltoinut Loimaan seudulla aiemmin Virttaan ja Alastaron välillä kulkevan Virttaantien ja Kojonkulmantietä. Skanneri skannaa levyn, minkä jälkeen levy joko poltetaan tai ristipäähakataan. Linjan viimeisenä lenkkinä on leikkuukone, jonka yhdeksän terää sahaavat kiven oikean kokoisiksi ja mallisiksi kappaleiksi. Se vaatii monenlaisia investointeja, mutta nyt oli tuotantoinvestointien vuoro, Paljakka selittää. Vaijerien etäisyys eli levyn paksuus säädetään koneelle käsin, mutta muutoin kone toimii automaattisesti ja on käynnissä yötä päivää. Leikkuulaite otettiin käyttöön viime viikolla, muut portaittain aiemmin touko-kesäkuussa. Sisältäen herkullisen salaattipöydän ja kahvin. Koska työt on räätälöity kohteen ja työmaan mukaan, tuotantokapasiteetin kasvua ei voi ilmaista esimerkiksi käsiteltävien neliömäärien kasvuna, mutta Paljakan arvion mukaan tuotantokapasiteettia on mahdollista kasvattaa uusien koneiden myötä 30–40 prosentilla. – Olemme muuttaneet jo talvella valaisimet led-valaisimiin. Laserskanneri laskee, miten levy kannattaa leikata. Kojonkulmantietä asfaltoitiin alkuviikosta. Käyttöönotto on sujunut toimitusjohtaja Mikko Paljakan mukaan hyvin. Uusien koneiden myötä myös energiatehokkuus paranee. Varsinais-Suomen Ely-keskuksen kunnossapitoasiantuntija Jukka Heikkilä arvioi Oripääntien päällystyksen kestävän 2–3 viikkoa. Yrityksen on kiinnitettävä huomiota toimipisteidensä energiatehokkuuteen, sillä hiilijalanjälkeä kysytään nykyään jopa tarjouspyynnöissä. Uutta päällystettä on noin neljän kilometrin osuudella Köyliönkylästä Alastaron suuntaan. Henkilöstöön koneinvestoinnit ja automatisointi eivät vaikuta. YRITYS tavoittelee viennin merkittävää kasvua lähivuosina, jolloin tuotantokapasiteetin pitää pystyä vastaamaan kasvaneeseen volyymiin. Hän kertoo, että osuudella tehdään muun muassa päällystystasauksia ja korjataan tien reunoja ja kallistuksia. heinäkuuta 2019 UUTISET KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi ENEMMÄN KUIN TUHAT SANAA Torstaina 4. Uudet hankinnat, monivaijerisaha, pintakäsittelylinjasto ja leikkuukone, on otettu portaittain käyttöön laitevalmistajien opastuksella. Uusituista koneista monivaijerisaha sahaa kymmenellä timanttivaijerilla kivet levyiksi. Monivaijerisaha ja pintakäsittelylinjasto ovat italialaista tekoa, mutta leikkuulaite on suomalaisen Kasinsin valmistama. Uusi pintakäsittelylinjasto on täysin automatisoitu. KATRIINA REIJONEN Oripääntielle pian uutta pintaa LOIMAA, ORIPÄÄ Hirvikosken ja Oripään välillä kulkevan Oripääntien asfaltointi alkaa heinäkuun puolivälissä. Vaikka vuoroja on saatu esimerkiksi pintakäsittelylinjastolta tiputettua kolmesta yhteen, koneita on aiempaa enemmän käytössä ja töitä on jatkossakin kaikille Loimaan tehtaan työntekijöille. Investointien arvo on kaiken kaikkiaan lähes kaksi miljoonaa euroa. – Olemme olleet kasvusuunnassa viime vuodet ja haluamme jatkaa samalla tiellä. heinäkuuta 2019 Loimaa/Teollisuuskylä Katriina Reijonen Loimaan Kivi on tehnyt merkittäviä tuotantoinvestointeja uusimalla konekantaansa kevään aikana. Suurin syy kertarytinällä investoimiseen oli kolmen koneen yhteen pelaaminen. Loimaan Kivi on päivittänyt konekantaansa vuosien varrella, mutta näin isoja investointeja yritys ei ole kerralla tehnyt. – Pystymme nopeammalla aikataululla tekemään enemmän. Paikalla on liikenteenohjaus, ja liikenne pysäytetään kummastakin suunnasta vuorotellen. Sahaus, pintakäsittely ja leikkuu ovat vahvasti kytköksissä toinen toisiinsa. Tähän mennessä ulkomaan kaupan osuus on ollut 10-15 prosenttia. Yksilöllisyys on Loimaan Kiven vahvuus. 8.00 € lounas
– Joskus olen itsekin kysynyt, onko asiakkaalla lähimaksu käytössä ja olen ohjannut asiakasta lähimaksun käytössä. Kouri on huomannut, että vanhemmatkin asiakkaat käyttävät lähimaksua etenkin, jos nuorempi polvi on opastanut lähimaksun käytössä. KAROLIINA MARKULA UUTTA KEHIIN Loimaa Katriina Reijonen Pankkikorttien lähimaksuominaisuuden maksuraja nousi huhtikuussa 25 eurosta 50 euroon. KATRIINA REIJONEN. Ainakin puolukkahunajaa on kuitenkin tänä vuonna tulossa tosi paljon. Se saa vaalean, lähes valkoisen värinsä ja makunsa rypsistä, vadelmasta sekä apilasta. Päivitys tuli suoraan Netsiltä eli entiseltä Luottokunnalta. Lähimaksurajan nosto on ollut odotettu muutos . Niinpä täytyy aina pohtia, kannattaako se tuotteistaa loppuun asti. Lähimaksaminen tarkoittaa kortin viemistä maksupäätteen NFC-pinnan lähelle, jolloin summa veloitetaan tililtä ilman pin-koodin näppäilyä. – Maksurajan nostosta on ollut mediassa paljon juttua ja kyllä todella moni sitä osasi jo odottaakin, Kouri kertoo. Käyttö oli lisääntynyt 27 prosenttiyksiköllä kahdessa vuodessa. Käteisen vähentyminen aiheuttaa ongelmia, jos pankkien korttimaksuissa ilmenee käyttökatkoja, sillä asiakkaalla on harvoin käteistä mukanaan. TALOUS LAINA Aika monet pienet maaseutulukiot ovat alkaneet tarjota maksutonta koulutusta. heinäkuuta 2019 Avoinna myös SunnuntAiSin klo 12-16 tervetuloa! Alesis Kivenkatu 7, Loimaa P. SEO Parkin yrittäjän Iiro Kourin mielestä lähimaksu on kätevä ominaisuus, sillä se nopeuttaa palvelua. Suurin osa Hello honey -lajihunajien mehiläispesistä sijaitsee Loimaalla. Tämä olisi markkinointivaltti. Verkkokauppa aukesi toukokuussa. Maksurajan nousussa oli jonkin verran pankkikohtaisia eroja, mutta suurimmat asiakkaille näkyvät erot ilmenivät kauppojen maksupäätteiden päivittymisessä. Tietyt kuluttajat haluavat ostaa verkosta. Asiakkaiden ilahtuminen ja huolella tehty pohjatyö näkyivät heti tilauksissa. Kokenut maistelija voi aistia voikukkahunajassa hieman lakritsimaisen aromin, puolukkahunaja taas saattaa muistuttaa vähän toffeeta. – Kahvilaja ruokaostokset jäävät usein 25 euron alle, mutta polttoaineostoissa ja isommissa Veikkaus-ostoissa maksurajan nosto on ollut hyödyllinen muutos, Kouri iloitsee. Nyt onneksi maksut takkuilevat harvoin, mutta silloin tällöin perjantai-iltapäivisin huomaa, että maksut hidastuvat, koska kortteja käytetään silloin paljon. MEHILÄISTARHAAJANA Mäntysaari on erikoistunut lajihunajien tuottamiseen, mikä tarkoittaa, että hunaja on peräisin tietyltä alueelta, aikaväliltä tai tietystä kasvista. Lähimaksujen osuus kaikista korttimaksuista oli 35 prosenttia, mutta maksurajan nousun myötä lähimaksujen osuus noussee. Tuntuu tavallaan luonnolliselta, että hunajaakin voi nyt ostaa verkosta. – Silloin, kun Visa Electronit tulivat, maksut takkusivat todella paljon. . Iso osa maksuista suoritetaan kortilla, ja etenkin alle 35-vuotiaat asiakkaat käyttävät mielellään lähimaksuominaisuutta. Lähimaksun käyttö helpottaa ja nopeuttaa kassatoimintaa. – Yksikukkahunajia ei saa joka vuosi, ja yleensä niitä tulee vain pieniä määriä. Hetki ei kumminkaan vielä tuntunut oikealta, ja hunajaa oli aluksi vain jälleenmyynnissä pienyrittäjillä sen lisäksi, että sitä myytiin itse tapahtumissa. Tällä hetkellä verkkokaupassa on myynnissä loppukesän lajihunajaa ”Hello honey, I’m late”. – Vuoden aikana kävi selväksi, että asiakkaat toivovat verkkokauppaa. – Käytän itsekin lähimaksua, Kouri toteaa. Yhtenä syynä lähimaksun käyttämättömyyteen on pelko kortin väärinkäytöstä ja hukkumisesta, jolloin kortilla voi tehdä ostoja maksurajan puitteissa niin kauan, kunnes maksupääte kysyy pinkoodia. Finanssiala ry:n Säästäminen, luotonkäyttö ja maksutavat -tutkimuksen mukaan 79 prosenttia suomalaisista käyttää lähimaksua. Palkitun Hello honey -lajihunajan tuottaja perusti ensin nettisivut noin vuosi sitten, ja verkkokaupan avaaminen oli mielessä jo silloin. Pin-koodia kysytään etenkin, jos korttia on käyttänyt useasti saman vuorokauden sisällä. Ne ovat niin sanottuja yksikukkahunajia, joissa tavoitteena on, että mesi olisi mahdollisimman suurelta osin peräisin vain yhdestä tietystä kasvista. 80 PROSENTILLA maksukorteista oli lähimaksuominaisuus viime vuoden lopussa. Euran lukion rehtori Jukka Pirttimäki Alasatakunnassa 6 Torstaina 4. Erityisen suosittua lähimaksaminen on nuorten keskuudessa, mutta 75–79-vuotiaistakin 57 prosenttia vastasi Finanssiala ry:n tutkimuksessa käyttävänsä lähimaksua. – Tässä työssä näkee auringonnousuja ja -laskuja, kuulee mehiläisten surinaa, tuoksuu hunajalta ja mehiläisvahalta. MAKSURAJAN nousu 50 euroon on merkittävä muutos, sillä Suomen Pankin mukaan keskimääräinen korttiostos oli viime vuonna 28 euroa. – Alku on sujunut yllättävänkin hyvin, vaikka kesäaikaan sitä ajattelisi, etteivät ihmiset niin ole netissä ostelemassa vaan laiturin nokassa. SEO Parkin yrittäjä Iiro Kouri on tyytyväinen lähimaksurajan nostoon. Loppukesän hunaja eroaa sekä sävynsä että makunsa puolesta selvästi esimerkiksi pirteänkeltaisesta voikukkahunajasta ja hieman tummemmasta puolukkahunajasta. Kävi kuitenkin niin, että perustin kaupan ja ensimmäinen tilaus tuli oikeastaan ihan heti. Mehiläistarhaajan työ tuntuu Nora Mäntysaaren mukaan melkein meditatiiviselta. Toisaalta Suomi on myös niin laaja maa, että jälleenmyyjiä tarvitsisi todella paljon kattaakseen koko maan. Lisäksi olen itse aktiivinen somessa ja pidän esimerkiksi blogia. Sitä on myös odotettavissa verkkokauppaan elo-syyskuussa. Kaikilla maksupäätteillä pystyy nykyään maksamaan alle 50 euron ostokset ilman pinkoodia Ilari Martti maksaa lähes kaikki ostoksensa pankkikortilla. Automaateista nostetun rahan määrä on Suomen Pankin mukaan laskenut yli viidenneksellä vuosien 2014– 2018 aikana. SEO Parkin maksupäätteellä maksurajan muutos näkyi heti, kun maksupääte oli ajanut tuoreimmat tietokannat sisäänsä. 020 500 6610 www.gigantti.fi Mehiläistarhaaja myy hunajaa verkossa Loimaa/Alastaro, Mälläinen Karoliina Markula – Verkkokaupan kautta tavoittaa koko maan tai jopa koko maailman, hymyilee alastarolainen mehiläistarhaaja Nora Mäntysaari
– En ole vielä tavannut yhtään ihmistä, joka olisi selvinnyt ilman syömistä, elinkeinoministeri sanoi maatalouselinkeinon merkityksestä ja tärkeydestä. Täällä on niin monenlaista nähtävää. – Suomen vientirepertuaaria pitäisi monipuolistaa, ja elintarvikeviennillä voisi olla isojakin kasvumahdollisuuksia. Leppä pitää oman ruuantuotannon säilyttämistä elinvoimaisena myös turvallisuusasiana ja huoltovarmuuden kulmakivenä. 2) Minä olen toista ja Aleksi ensimmäistä kertaa Okrassa käymässä. MARIKA TIMONEN Ministeri Leppä toivoo ratkaisukeskeisyyttä ilmastokeskusteluun Oripää Marika Timonen Maaja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) aisti Okran tunnelmassa jotain samaa kuin mitä uusi kasvukausi tuo tullessaan, maauskoa. Tämä on hienosti järjestetty. Ratkaisun avaimet ovat Lepän mukaan maaseudulla ja luonnonvarojen kestävässä käytössä. Mahtava paikka ja tuntuu laajentuvan joka kerta. Vaikka nyt kesä on ajassaan, ensimmäinen säilörehunkorjuu ja sen jälkeinen lietteenajo tahtovat näillä korkeuksilla venyä pitkälle heinäkuuhun. Hannu, Anne, Leevi ja Otso Tarkki, Eurajoki 1) Yleisesti katselemme, ei ole mitään erityistä kiikarissa. Olemme ensimmäistä kertaa käymässä ja netistä löysimme tapahtumasta tietoa. Okran avajaispuheen pitänyt ministeri pyrki myös valamaan uskoa tulevaan. 2) Aina täällä on hyvin kaikki sujunut, ei ole kummempia terveisiä. OKRA LAINA Tämä on turvallinen ja monipuolinen ympäristö kaupunkilaisille tutustua maatalouteen ja maaseudun elämään. Okran avannut maaja metsätalousministeri Jari Leppä kehui tapahtumaa aidoksi ja elinvoimaiseksi. Kulmunin mukaan suomalaisilla elintarvikkeilla olisi kysyntää maailmalla. Emilia Peltosalo-Salmi, Salo 1) Eläimiin haluamme tutustua, tytöt ovat niistä innostuneita. 2) Terveisenne Okran järjestäjille. – Keskusteluun ilmastonmuutoksesta on saatava enemmän ratkaisukeskeinen ote vailla pelottelua ja maailmanlopun tunnelmaa, Leppä sanoi ja totesi hallituksen olevan sitoutunut kestävään ilmastoja ympäristöpolitiikkaan. Lepän mukaan tulevasta maatalouspolitiikasta ja rahoituksesta päätettäessä keskeisiä kysymyksiä ovat, millaista maataloutta politiikalla halutaan edistää ja miten tukipaketit ja toimenpiteet saadaan mahdollisimman vaikuttaviksi. Olemme olleet tapahtumassa melkein joka kerta. 2) Hyvin tämä on järjestetty, mitä olemme katselleet. 2) Vielä ei osaa sanoa, aloittelimme vasta kierrosta. – Kun pidämme kotimaisen ruuantuotannon elinvoimaisena, emme kuormita maailmassa alueita, joiden haasteena on jo nyt tuottaa tarpeeksi ruokaa alueen asukkaille. Komission ensimmäistä esitystä rahoituskehityksestä hallitus ei Lepän mukaan tule hyväksymään. Okran näyttelypäällikkö Jukka Isotalo Turun Sanomissa LAINA Ehkä Okran ajankohta voisi olla viikon nykyistä myöhemmin. Katsoimme sieltä parkkeerauksesta ja aluekartan. Hän näkee, että kotimaiset viljelijät ovat keskeisessä asemassa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Mehuakin saimme. GALLUP Elinkeinoministeri Katri Kulmuni (kesk.) piipahti Okrassa avajaispäivänä keskiviikkona. Juukalainen koneurakoitsija Teemu Martikainen MT:ssa ENEMMÄN KUIN TUHAT SANAA 7 Torstaina 4. Ilmastonmuutos on ollut yksi Okran puhutuimmista aiheista, eikä Kulmunikaan välttynyt ilmastonmuutoskeskustelulta. Jouko ja Eeva Uusi-Rantala, Eura 1) Ihan yleisesti kaikkea katsellaan ja tapahtumissa kierretään. MARIKA TIMONEN KUVAT JA TEKSTI: MARIKA TIMONEN. heinäkuuta 2019 1) Mitä haluatte nähdä Okrassa. On siis globaalia vastuunkantoa ruokkia oman maan kansalaiset omasta maasta. Tapio ja Aleksi Juurakko, Kirkkonummi 1) Koneita tulimme katsomaan ja työvaatteitakin tuli ostettua
Hänen vasemmalla puolellaan ruokaa jakaa Maija Heinonen. Jokainen jonoon asettuva on oikeutettu saamaan apua. Tänne saa vapaasti tulla kuka vain. Kulut maksamme itse, Loimaan Seudun Työttömät ry:n toiminnanjohtaja Minna Nummela toteaa. Elintarvikkeet jaetaan kahdella tavalla: hävikkieli lahjoitusruokana sekä EU:n elintarvikeapuna. Hän on koulutukseltaan lääketieteen lisensiaatti ja on mukana kunnallispolitiikassa. Toiminnanjohtaja Minna Nummela (oik.) on Loimaan Seudun Työttömät ry:n ainut vakituinen työntekijä. – Yhdistys hakee elintarvikkeet omakustanteisesti. Mistä. – Kiinnostuin yhdistyksestä vasemmistoliiton ryhmäkokouksessa, kun toiminnanjohtaja Minna Nummela saapui kertomaan Loimaan Seudun Työttömien toiminnasta. Maarit Koivisto on Loimaan Seudun Työttömien uusi puheenjohtaja. Tiloissa on mahdollista käyttää nettiä, tietokonetta, selata lehtiä, nauttia kahvista ja vaikka mitä muuta, Nummela kertoo. – Lounas on hyvää kotiruokaa, ja voileivät voi napata mukaan tuvan kahviosta. Puheenjohtaja pienituloisten puolella Loimaa/Hulmi Anni Hinkkanen Loimaan Seudun Työttömät ry valitsi toukokuussa uudeksi puheenjohtajakseen Maarit Koiviston. Tupa on sekä poliittisesti että uskonnollisesti sitoutumaton, ja osa vierailijoista löytää elämäänsä ystäviä yhteisen Tuvan johdosta. heinäkuuta 2019 Hyväntekeväisyys ravitsee vatsaa ja mieltä Loimaa/Hulmi Anni Hinkkanen Loimaan Seudun Työttömät ry toimii monin tavoin työttömien ja vähävaraisten tukena. Paketti sisältää puurohiutaleita, vehnäja sämpyläjauhoa, makaronia, mysliä, maitojauhetta, hapankorppua, hernekeittoa, säilykelihaa ja perunamuusijauhetta. Hintaa on vain muutama euro, mikä on huomattavasti vähemmän kuin samankokoisen leivän hinta huoltoasemalla. Leipää saadaan vapaaehtoisten avulla Turusta. Palvelut pyörivät tukityöllistettyjen voimin. PAIKALLISIA LAINA Jos homo sapiensin luksustelu lopetetaan, valtavan määrän ihmisiä pitää löytää itselleen uusi työ ja toimeentulon lähde. – Eräskin käy pesemässä pyykkiä. – Yhdistyksen toiminnan kautta halusin oppia lisää työttömiin liittyvästä byrokratiasta, EU-asioista ja ylipäätään työttömiin liittyvistä kysymyksistä, hän kuvailee. – Jos kokee olevansa kohderyhmää, voi jakopäiviä ja paketteja tulla kyselemään täältä tai seurata ilmoituksia facebookissa. Ruoka-apua hakee kerrasta riippuen 20–50 henkilöä. EU:N RUOKA-APU ilmoitetaan kohdennetusti vähävaraisille, eli julkisia ilmoituksia ruokajakelusta ei ole. Ruoka-avun hakijat ilmoittavat perheen koon sekä naisten ja lasten lukumäärän. Elintarvikkeet ovat EU-rahoitteisia. – Olen lähes koko aikuisikäni ollut opiskelijana, joten jossain vaiheessa jouduin turvautumaan ruoka-apuun. Koivisto työskentelee päivisin Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Lahjoituksen tekoon osallistuvat kolme paikallista Kkauppaa, K-Citymarket sekä K-Marketit Puistokadulta ja Turuntieltä. Jakelussa noudatetaan tarkkaa ohjeistusta. Fyysisen hyvinvoinnin lisäksi on hyvä huolehtia mielestä. Nummela kertoo, että Työttömien Tupa on monelle myös paikka seuralle ja tuelle. Elintarvikkeita varten olemme vuokranneet lisätilaa. Tuvan väki valmistaa arkilounaan alusta loppuun omin käsin. LOIMAAN Seudun Työttömät ry on toinen Loimaan Duuniparkin tiloissa toimivista yhdistyksistä. Lisäksi lähipiirissä on esiintynyt työttömyyttä. – Saatan kysyä apua kaipaavalta tutulta, että hei, tuuks Tuvalle, ja hän tietää minne tulla, Nummela tuumii. Avunsaanti on tarpeellista jokaiselle, joka kokee hätää, oli kyseessä sitten asunnoton tai vähävarainen. Eduskuntavaalituloksesta riippuen Koivisto lupasi ryhtyä yhdistyksen puheenjohtajaksi. Hävikkiruoka löytää paikalle paikallisten kauppojen ylijäämästä. Todennäköisesti nekin ovat mätäkuun kalajuttuja tai ne on punnittu paunamääräisillä vaaoilla, ja muuttuneet sitten jossain vaiheessa kiloiksi. Elintarvikkeet vaihtelevat sen mukaan, mitä kaupoilla on tarjota. Koivisto kokee työttömien, asunnottomien ja vähävaraisten auttamisen äärimmäisen tärkeäksi. Marko Laihinen kolumnissaan Laitilan Sanomissa LAINA Maailmalla kiertää juttuja jopa yli 40-kiloisista hauista. Yksi tapa toteuttaa hyväntekeväisyyttä on elintarvikejako. Paikalliset K-kaupat lahjoittavat hävikkiruokaa jaettavaksi sitä tarvitseville. Minna Nummela toimii yhdistyksen hallituksen sihteerinä. – Paikka on kuin Loimaan olohuone. Tupa tarjoaa vierailijoilleen paitsi apua arkeen myös edullista evästä. ANNI HINKKANEN. Aihe on koskettanut häntä henkilökohtaisesti erityisesti opiskeluaikoina. Koivisto liittyi yhdistykseen viime vuoden lopulla, minkä jälkeen hänet valittiin yhdistyksen hallitukseen. Esimerkiksi huono ravinto on riski ihmisen terveydelle, Koivisto pohtii. Vähemmän hävikkiä tietää vähemmän lahjoituksia. Tiedot kerää Suomessa EU:n ruoka-apua hallinnoiva Ruokavirasto tilastointia varten. Ruoka-apua hakevien määrä vaihtelee reilusta muutamasta kymmenestä lähes viiteenkymmeneen. Päiväyselintarvikkeita on tarjolla yleensä tiistaisin ja perjantaisin puoli yhdeltätoista. Kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen Alasatakunnassa 8 Torstaina 4. Lisäksi ystäväni on ollut yhdistyksen tukityöllistetty. Teemme ruokapaketin jokaiselle kotiinviemisiksi milloin vain, Nummela kertoo. Tuttavallisemmin yhdistyksen tilat tunnetaan nimellä Työttömien Tupa
Kasvustojen kehitys on Etelä-Suomessa runsaan viikon edellä keskimääräisestä. HAUDAN kunnostamisen tarpeesta oli ilmoittanut seurakunta. Hoitamattomien hautojen kohtalo on usein hävitys, hän pohti. Sääolot ovat edistäneet kevätviljojen kasvua, ja kasvustot ovat kunnoltaan hyviä suurimmassa osassa maata. Rikkakasvien torjunta on onnistunut hyvin useimmilla alueilla. – Hunnaan hauta on osa Alastaron historiaa, ja erityinen merkitys sillä on Vännilän kylälle. Haudan sivukivi oli kallistunut viereisen haudan suuntaan. Syysrapsikasvustojen kunto vaihtelee välttävästä hyvään. – Haluamme, että hauta säilyy. Tänä päivänä tietoa on kuitenkin vaikea löytää lisää. Syysvehnäkasvustot ovat kunnoltaan hyviä suuressa osassa maata. Kesän säät ovat suosineet kasvua Alastaro-Seura laittoi hihat heilumaan hautausmaalla Loimaa/Alastaro Anni Hinkkanen Talkoolaiset kasaan ja kunnostustöihin! Alastaro-Seuran aloitteesta kerätty viiden miehen joukko suuntasi Alastaron kirkon hautausmaalle. – Uutta isäntää ei kuitenkaan koskaan tullut. Porukka tarttui kottikärryä kahvoista. Hunnaan historiaa hyvin tuntevan Väisäsen mukaan kyseessä oli kunniatehtävä. Väisänen toivoi haudan mukana myös tiedon jäävän eloon. AIKAISET ohrat ja kaurat ovat tulleet tähkälle ja röyhylle ensimmäisenä kylvetyissä kasvustoissa EteläSuomessa. Hunnaan tila oli lähes 1500-luvulta asti saman suvun hallussa. Edellytykset hyvälle viljasadolle ovat olemassa. Laadultaan säilörehu on hyvää lukuun ottamatta Pohjanmaan rannikkoaluetta ja Keski-Pohjanmaata. Vain Satakunnassa sokerijuurikaskasvustojen kunto arvioidaan välttäväksi. Seuran jäsenten lisäksi mukaan lähti muutama rotari sekä seurakunnan haudankaivaja Aki Mäkinen. Kasvustot ovat tavanomaista heikompia Etelä-Suomen rannikkoalueella, Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaan rannikkoalueella. Sokerijuurikaskasvustot ovat kunnoltaan tyydyttäviä. Hunnaan historia on kiehtonut Väisästä jo pitkään. – Ei ole iso homma!, Mika Kestilä totesi työurakasta. Sato arvioidaan määrältään hyväksi tai jopa erinomaiseksi suurimmassa osassa maata. Muualla kevätöljykasvien kasvustot ovat tyydyttäviä. Alkukasvukauden sääolot ovat suosineet myös kuminakasvustojen kehitystä. Jaakko Kallionpää, Aki Mäkinen, Jarno Koivisto ja Mika Kestilä laittoivat haudan taas kuntoon. Aina tuli omien sanojensa mukaan toisiin ajatuksiin, repi paperin ja heitti sen tuleen. Hänen vaimonsa Aina Hunnas kuoli vuonna 1944. heinäkuuta 2019 KASVUKAUSI Kesäkuun lämpimät ja aurinkoiset säät ovat jouduttaneet viljelykasvien kehitystä. Kesäja varastoperunakasvustot ovat kunnoltaan tyydyttäviä. Kuivaheinäsadosta odotetaan määrältään ja laadultaan hyvää. Kevätviljojen rikkakasvitorjunnat ovat onnistuneet hyvin lähes koko maassa, vaikka tuuli paikoitellen vaikeutti rikkakasviruiskutuksia. Toisaalta ProAgria Keskusten Liiton kasvutilannekatsauksessa huomautetaan, että kesäkuun sateet tulivat kuuroina, joten kasvuolosuhteet vaihtelevat paljon sekä alueellisesti että tilojen välillä. Kuminakasvustot ovat hyvässä tai tyydyttävässä kasvussa. Työn alla oli Hunnaan hauta. Kun kunnostamme vanhaa, säilytämme historiaa jälkipolville. Rikkakasvien torjunta on pääosin onnistunut hyvin. SÄILÖREHU on saatu lähes korjattua maan eteläja keskiosissa erinomaisissa sääoloissa. Syysviljoilla rikkakasvien torjunta on onnistunut hyvin, eikä kasvitaudeista tai tuholaisista ole ollut merkittävää haittaa. Hunnaan hauta on osa Alastaron historiaa, ja erityinen merkitys sillä on Vännilän kylälle. HUNNAAN hautaan haudattu Mikko Hunnas oli Hunnaan tilan viimeinen isäntä. Varsinais-Suomessa sokerijuurikaskasvustoissa on havaittu runsaasti tuholaisia. Etelä-Suomessa kuivaheinästä on korjattu jo puolet. Syysrapsi on jo kukkinut Etelä-Suomessa. 9 Torstaina 4. Kunnon sateita kaivataan kipeästi säilörehun toisen sadon kannalta. – Mikko ja Aina olivat lapseton pari, mutta ottivat ottotyttären. – Perimätieto alkaa olla harvassa ja tarkemmat tiedot ovat vähäiset. ENSIMMÄISET kevätrypsija rapsikasvustot ovat aloittaneet kukintansa EteläSuomessa. Syysvehnä on tulossa tähkälle maan eteläja keskiosissa. Tieto ei saa hävitä, vaan sitä pitää vaalia. Juhannusta edeltäneet säät olivat suosiollisia kuivaheinän korjuulle. Perunarutosta ei ole vielä havaintoja, mutta kasvustojen rehevöityessä ja umpeutuessa riski taudin esiintymiselle kasvaa. Härkäpapukasvustojen kunto vaihtelee tyydyttävästä hyvään eri puolilla maata. Talkooväki epäili syyksi maan muokkautumista: ympäryshautojen kaivutyö sekä ruoho ja kasvit liikuttavat maaperää kivien alla. Varhaisperunan nostot käynnistyivät kesäkuun alkupuolella ja ovat nyt parhaimmillaan. Silloin talonkirjan haltija omisti koko tilan, 15 vuotta Hunnaan kotiseutumuseossa toiminut Väisänen kertoi. Haluaisin tietää aina vain enemmän, Väisänen totesi. Jaakko Väisänen Alastaro-Seuran puheenjohtaja Jaakko Väisänen kokee, että hauta kertoo ajastaan. Kallistunut sivukivi nostettiin konevoimin paikoiltaan.. Lapio alkoi laulaa, kun sää suosi, ja hyvän asian puolesta oli mukava tehdä töitä. Sadon määrä ja laatu arvioidaan normaaliksi. Hän kuoli vuonna 1922. – Tuskinpa sen jälkeen, kun Aina on tähän haudattu, on haudalle tehty mitään, Alastaro-Seuran puheenjohtaja Jaakko Väisänen pohti. 1800-luvun lopulla tytär avioitui ja Aina kutsui luokseen ottotyttärensä puolison tarkoituksenaan ojentaa talonkirja uudelle isännälle. Varhaisperunan päätuotantoalueella Lounais-Suomessa ja Turunmaan saaristossa säät ovat suosineet varhaisperunan kasvua. ANNI HINKKANEN Sivukivi ja pohjatiilet tuli suoristaa, kun taas nimikivi jätettiin rauhaan. Viime remontista taisikin olla aikaa. Haudan kunnostamiseen upposi vain yksi iltapäivä, siinä missä sen kulttuurinen merkitys voi kantaa kymmenten, kenties jopa satojen vuosien päähän. Kasvustoissa on havaittavissa paikoin runsaasti lehtilaikkutauteja, mutta tuholaisista ei ole enää ollut haittaa viljapelloilla. Seuran oli tartuttava toimeen, jotta hauta saa jatkaa paikallaan. Rikkakasvien torjunta on onnistunut hyvin. Rukiin kukinta on jo päättynyt Etelä-Suomessa. Ruiskasvustot ovat tyydyttäviä tai hyviä, Satakunnassa ja EteläPohjanmaalla jopa erinomaisia
– Pääsymaksun voi suorittaa tavarana, jos vain löytyy jotain kauppaan liittyvää esinettä. Kauppamuseo on miehelle uusi aluevaltaus, sillä Perniössä hänellä on automuseo, jonka yhteydessä on perinnerakentamiseen keskittyvä rakennusvaraosaliike. – En oikein hyväksy 70-luvun tavaraakaan. Hän harmittelee nykyistä hypermarkettien aikaa. – Entisen liikkeenpitäjän Anna Suomelan tytär kävi täällä, ja hän sanoi, että tupakatkin ovat edelleen samassa hyllyssä. Kareniuksen mukaan kiinteistö oli ostettaessa huonohkossa kunnossa ja lattiat pitikin uusia. MAIJA PALOPOSKI Salolainen Jyrki Karenius tuntee Loimaan Rompetorin kautta, sillä hän on ollut siellä myymässä useana vuotena. KARENIUS TUNNUSTAA olevansa ahkera keräilijä, ja museon esineistöä onkin kertynyt vuosien saatossa myyntitapahtumista ja rompetoreilta. Pajapäivät Kauhanojalla su 7.7. Hän ei usko, että museo on koskaan täysin valmis, mutta kauppaan liittyvän aineiston löytämistä hankaloittaa se, että sitä keräillään paljon. Kyllä vieläkin saisi olla pikkukauppoja, hän sanoo ja muistelee omaa lapsuuttaan, jolloin kyläkaupasta haettiin pennin nallekarkkeja. Museon nähtävyyksiin lukeutuvat muun muassa toppasokerileikkuri, myymälävaaka, kahvimylly, kahvia monenlaisissa purkeissa, vanhoja lehtiä ja tuotepakkauksia. Muuten museon tunnistaa hyvin entiseksi kaupaksi. – Vanha kiehtoo, sillä olen kasvanut siihen kiinni. Lisäksi jos jollain olisi valokuvia tästä vanhasta kaupasta, niin niitä olisi kiva saada vaikka lainaksi. Vuoden 1962 puhelinluettelosta voi bongata tuttuja. Pääsymaksu. – Aika ohkainen on ollut, Karenius nauraa Loimaan puhelinluetteloa vuodelta 1962. Kannattaa tulla katsomaan, millaisia kaupat olivat ennen vanhaan. Keräilyä harrastava mies pisti nopeasti tuumasta toimeen, ja nyt kauppamuseo on yleisölle valmis. Kauppamuseo vie menneisiin aikoihin . – Pidän paikkaa auki muutamana päivänä kesässä. Kauppamuseossa pääsee tekemään pieniä ostoksia. KÄYNTI MUSEOSSA on kuin paluu menneisyyteen. Ensimmäinen virallinen aukiolopäivä koittaa sunnuntaina. Salossa asuva Karenius pitää kauppamuseota välimatkan takia auki vain satunnaisesti ja ryhmille tilauksesta. Kauppamuseo avoinna klo 10–17, Vanha Hämeentie 329. – Vielä puuttuu ainakin lihatukki, jossa paloiteltiin lihaa lihakirveen kanssa. Myynnissä on esimerkiksi sota-ajan täikampoja. 10 Torstaina 4. – Se on sääli. Karenius ottaa museon kävijöiltä viiden euron pääsymaksun, mutta rahan sijaan hän kehottaa maksamaan tuotteena. Karenius on linjannut, ettei huoli museoon nykyaikaisuuksia. klo 12–14. Karenius uskoo, että museo kiinnostaa etenkin vanhempaa väkeä, jolla on itselläänkin muistoja kyläkauppojen kulta-ajalta. – Nuoremmat eivät ole tällaisia tuotteita nähneetkään. Alle seitsemänvuotiaat ilmaiseksi. Karenius on selvitellyt, että paikalla oli kauppa jo sata vuotta sitten, mutta myymälätoiminta loppui 70-luvulla. Paikallisuutta edustavat Loimaan Myllyn vanha mainos ja vanhat puhelinluettelot. Tavaroiden haaliminen on ollut vähän vaikeaa, sillä tuotteet ovat hinnoissaan. Nyt hän on puuhannut Kauhanojalle kauppamuseon, joka on avoinna sunnuntaina. Pääsymaksuna käy museoon sopiva tavara Museosta löytää kotimaista tupakkaa avaamattomassa paketissa. – Ilmoitan aukioloista sitten lehdessä. . heinäkuuta 2019 Loimaa/Kauhanoja Maija Paloposki Kun Jyrki Karenius kaksi vuotta sitten osti Kauhanojalla aikoinaan toimineen kyläkaupan kiinteistön, tuumi hän ikkunasta sisään kurkkiessaan, että tuostapa saisi oivan kauppamuseon
– Toinen ruutu jälleen ja startista heti kärkeen. Hän onnistui pitämään kärkipaikkansa maaliin asti senkin jälkeen, kun rata saatiin siivottua ja turva-auto poistui radalta. – Torstain harjoituksissa oli hieman ”pallo hukassa”, mutta pikkuhiljaa vauhti löytyi viikonlopun kisaan. 0, hyl. N55 5 km: 1) Satu Salokannel 34:02,0. Ilmari Laaksonen, Kalle Lehtonen, Hannes Perho, Onni Rantala, Ilmari Honkanen, Matti Valli, Esko Perho, Aapeli Raunio, Veikko Suominen ja Aarre Tanhuanpää. A 5,6 km (läht. Se alkaa siitä, että upeita (MM-) kisoja parhaillaan pelaavat naiset saavat kunnon korvaukset ja palkintorahat. URHEILU LAINA Minua naurattaa, että olen opiskellut liikunnalla ja saanut sieltä biologiset faktat ihmiskehosta, urheiluharjoittelusta ja kaikesta, mutta silti olen pesunkestävä humanisti. Ratamestareina olivat Salot ja Esko Nummi. 0): 1) Jussi Seppälä 55.06, 2) Esko Pirttimäki 1.11.06, 3) Jussi Vanhanen 1.16.29, 4) Martti Hassila 1.23.10, 5) Marko Toivo 1.27.18, 6) Henri Merta 1.32.49, 7) Jarno Rantala 1.35.13, 8) Mika Kilpeläinen 1.38.35, 9) Pekka Leppäkangas 1.54.18, 10) Antti Vainio MSParma, 2.00.44, ei aikaa: Antero Laakso SuosmSa, Lasse Varjonen, Matti Piha. heinäkuuta 2019 VEIKKO HULKON KOKOELMISTA SUUNNISTUS Sanomarastit Hoopinkalliolla 2.7.2019. Sarja B (55–70-v. 0, hyl. Oma rata (H60) (läht. RR 1,8/2,6 km (läht. C 2,7 km (läht. 0): 1) Viljami Liina Katri Tytykoski 55.11, 2) Hilja Helmi Lahja Martti Tytykoski 55.21. Talvitie luonnehtii lauantain toista lähtöä entistä tiukempana kisana. M50 6 km: 1) Joni Tenhunen 31:55,0, 2) Jorma Pitkänen 37:16,0, 3) Jussi Hurri 38:36,0. 1, kesk. M45 6 km: 1) Pasi Saastamoinen 31:52,0. AMMUNTA Rautia trap (kansallinen trap 50k), 27.6.2019 Loimaa. M7 ik 1,5 km: 1) Kaius Lintula 18:24,0. 20, kesk. M60 5 km: 1) Markku Ruohonen 33:21,0. 0, hyl. Startti meni nappiin ja pääsin heti kärkeen. M11 2 km: 1) Rasmus Lintula 17:51,0. D 1,4 km (läht. N 6 km: 1) Riikka Aakkula 32:49,0. B 4,3 km (läht. N13 3 km: 1) Karoliina Olli 20:22,0. AMPUMAJUOKSU Loimaan Jankko järjesti ampumajuoksun normaalimatkojen VScup 3 -kisat Heikinpirtillä 26.6.2019. Sami Talvitie otti jo seitsemännen peräkkäisen voittonsa. 6, kesk. Välillä kävivät kilpakumppanit takapuskuriin antamassa pusua, mutta ohitse eivät sentään päässeet, ja maaliin tulin voittajana. M75 5 km: 1) Kalevi Vähäkylä 39:51,0. M65 5 km: 1) Jukka Salo 33:27,0. 0, hyl. 0): 1) Tiina Hautojärvi 27.12, 2) Arja Markkula 27.20, 3) Riitta Soro 32.20, 4) Aune Hongisto LoJa, 38.11, 5) Ida Mäki 44.36, ei aikaa: Iiris Siiri Aino Paavonen. 28, kesk. Ensimmäisessä lähdössä nähtiin joukkokolari, jonka takia radalle tuli turva-auto. 0): 1) Isto Nummi 50.28, 2) Kari Silokangas HauSi, 53.40, 3) Mauri Kurppa LoJa, 57.09, 4) Kalle Virtanen HlS, 59.02, 5) Emmi ja Harri Välimäki 1.01.43, 6) Timo Saarinen PunKu, 1.06.35, 7) Juha Pullinen Rasti88, 1.07.15, 8) Pentti Kuusela PunKu, 1.14.02, 9) Pirjo Kuusela PunKu, 1.14.06, 10) Alvar Seppälä LLuja, 1.14.17, 11) Kaisa Markula LoJa, 1.15.27, 12) Terhi Matintalo LLuja, 1.19.05, 13) Heidi Savolainen 1.19.30, 14) Elina Savolainen LLuja, 1.22.23, 15) Heikki Inkinen 1.29.01, 16) Marko Vahela LLuja, 1.29.36, 17) Pentti Saario LoJa, 1.31.46, 18) Petri Taura 1.33.08, 19) Markku Jalonen 2.24.26, ei aikaa: Raimo Lindroos PunKu. Sarja A (alle 55-v.): 1) Jari Mustaparta LRM 43, 2) Aki Vainio RSA 39, 3) Janne Hokkanen P-HA 37, 4) Janne YliPuntari AMS 33. 13, kesk. Kuitenkin peileihin sai katsoa, sillä kilpakumppanit olivat vaarallisen lähellä, Talvitie kuvailee. M9 pk 2 km: 1) Daniel Huppanen 14:00,0. – Aika-ajoissa sijoituin toiseen lähtöruutuun. 0): 1) Eetu Puisto 23.08, 2) Joonas Saarinen 33.40, 3) Matias Mäki 39.31, 4) Johanna Ruuhi 1.05.58, 5) Inkeri Iines Irmeli Nummi 1.12.31, ei aikaa: Leppäjoki Sakari Nummi Ilmari. 0, hyl. 6, kesk. TULOSPÖRSSI Sami Talvitie voitti Pärnussa LP, valtakunnansarjan mestarit vuonna 1936. Talvitien ottamat voitot lauantain molemmista lähdöistä kasvattivat hänen piste-eronsa toisena tulevaan kuljettajaan jo lähes 50 pisteeseen. Sarja C (+70–alle 18-v.): 1) Ossi Kuronen LRM 43, 2) Jukka Ruohonen KMY 36, 3) Martti Nieminen EuSa 36, 4) Olavi Soini EuSa 35, 5) Jorma Kallio EuSa 35, 6) Martti Teini ESF 33, 7) Veikko Anttila LL 30, 8) Risto Brusila L-HA 29. N45 5 km: 1) Eeva Leinonen 38:37,0. Puitteet olivat erittäin hienot, ja yleisöä oli riittämiin. ja naiset): 1) Jari Rämö PHC 47, 2) Ari Rämö SA 43, 3) Heikki Hipp L-HA 42, 4) Juhani Manninen SaSa 42, 5) Pertti Kantelus L-HA 40, 6) Jouni Mattila P-HA 39, 7) Antero Norri EuSa 39, 8) Timo Kaira EuSa 38, 9) Keijo Mäkelä LRM 37, 10) Antti Rantasalo LL 36, 11) Jukka Salin L-HA 31, 12) Jaana Rantasalo PHC 29. 0, hyl. N11 2 km: 1) Siri Lintula 17:46,0. 2, kesk. TR 1,8 km (läht. 0, hyl. En ole ennen ollut Pärnussa kisaamassa saatikka katsomassa kisoja. AKK/PERTTI KANGASNIEMI. 0): 1) Esko Nummi PunKu, 45.10. PÄRNUN RATA on Talvitien mielestä haastava. 0): 1) Jaakko Hörkkö MSParma, 36.44, 2) Heimo Hongisto LoJa, 37.46, 3) Harri Kuosa LoJa, 41.22, 4) Rantanen Lauri Kiviranta Sanna 51.45, 5) Heikki Helminen 57.40, 6) Veijo Huju 57.57, 7) Anne Kanerva 1.00.19, 8) Severi Halkosaari NiS, 1.00.23, 9) Alina Lehtonen LLuja, 1.01.25, 10) Ulla Nyman 1.06.14, 11) Risto Vatanen PunKu, 1.06.54, 12) Sami Hakanpää 1.09.12, 13) Heikki Pelli LoJa, 1.09.19, 14) Osmo Aronen RasKa, 1.09.34, 15) Pauli Koivula 1.10.53, 16) Anna Pullinen 1.11.41, 17) Sanna ja Pekka Marjamäki 1.14.39, 18) Liisa Kohijoki PunKu, 1.16.59, 19) Kuran Azra Tuominen Satu 1.22.07, 20) Anna Lahinen 1.22.36, 21) Olli Ylijoki PunKu, 2.20.39, 22) Elina Ruuhi 2.30.42, ei aikaa: Konstari Tanja Niittumäki Tomi, Risto Kaukasoina LoJa, Matti Kaunisto, Ilkka Lahti, Sakari Kohijoki PunKu, Pertti Vuorinen LLuja. Raision Loimun päävalmentaja Kasper Vuorinen Turun Sanomissa LAINA FIFA:lla on nyt tuhannen taalan paikka osoittaa, että sen toiminta on muuttunut ja tulevaisuus on valoisampi. MOOTTORIURHEILU Alastaron Urheiluautoilijoiden Sami Talvitie otti seitsemännen peräkkäisen voittonsa rata SM-sarjan V1600luokassa Pärnussa, Virossa. Mentalisti Pete Poskiparta U:gin Sanomissa 11 Torstaina 4
Sitten oli monenlaisia pihatöitä kaikillekin asukkaille. Lapsilla oli monta kasvattajaa. Meijerin kuorma-autojen talli oli entisen juustokellarin tiloissa pihalla. Sielunmaisemani on edelleen viljapelto, joka lainehti meijerin ympärillä. Pääsiäisen aikoihin isä ripusti narukeinun halkoliiteriin. Sen lisäksi hän kävi kylillä taloissa putkija sähkötöissäkin. Kotimme sijaitsi maidon vastaanottosillan yläpuolella. Voi muotoiltiin kilon paketteihin käsin. Kirnu oli vielä 50-luvulla puinen, sen tilalle hankittiin teräksinen kartionmallinen. Takana on meijerin piippu. LUKIJOILTA LAINA Suomalaisilta puuttuu välittämisen kulttuuri. Halot kuljetettiin kiskoilla kulkevalla ”halkovaunulla”. Isä kävi töiden välillä yhdentoista maissa syömässä ja työpäivä meijerissä päättyi noin kahden kieppeillä iltapäivällä. Toinen kuva on heinäkuulta 1990. Professori Heikki Hiilamo Ylellä VANHAT VALOKUVAT 12 Torstaina 4. Oli monenlaista pihatyötä: kasvimaiden kitkemistä, kuusiaitojen leikkausta, nurmikkojen niittoa ja haravointia. Työaikoja ei näyttänyt olevan. Kotieläinten ravinto tuli meijerin tuotteista ja muiden asukkaiden ruokatähteistä. Naisilla oli usein kudin mukana. Konehuone oli isälle myös jonkinlainen työpaja. Heinäkuulta 1972 olevassa kuvassa ovat Antti, Sirkka ja Rauno Kraama. Käytävällä oli muiden kanssa yhteinen WC. Laboratorio oli oma huoneensa. Merkkipäiviä juhlittiin yhdessä. Lapsuudessani ei ollut televisiota. Sahan alueella oli lautatapuleita ja rimapinoja, niiden joukossa leikittiin. Isommat määrät pakattiin tritteleihin. Helmi meijerin hevospuomin päällä noin vuonna 1957. Helmi Serkukset Kaarina Johansson o.s. Kesäisin vietettiin aikaa pihalla. Meillä vietettiin aina joulun jälkeen Rauhan-päiviä, joihin kutsuttiin meijerin väen lisäksi sukulaisia ja kyläläisiä. Maitoja tuotiin tongissa jo aikaisin aamulla ja niiden kolina ja tietysti meijerin koneiden äänet kuuluivat asuntoomme. Asuimme meijerin yläkerrassa, jonne johti 25 rappua suoraan pihalta ylös ilman välitasanteita. Kaarina Johansson o.s. Elettiin yhdessä sairaudet, seurustelut, lapsen odotukset, koulunkäynnit, joulut ja juhannukset. Onnellisin kansako. Kaikilla asukkailla oli kasvimaa ja perunamaa meijerin tontilla, meillä oli marjapensaitakin. Äiti ja isä nukkuivat keittiön hetekassa, veljeni ja minä kamarissa. Tietysti meijerin tiloissa oli aina jotain remontoitavaa ja isä korjasi myös polkupyöriä. Kukaan ei voinut eristäytyä, aina oli otettava huomioon toiset ihmiset. ELÄMÄ: Meillä oli sika ja lampaita aika pitkäänkin. Sauna oli myös toisella puolella tietä. Ilot ja surut jaettiin. Iltaisin vierailtiin toisten asukkaiden luona seurustelemassa. Meillä kyräillään, kytätään, luullaan ja kadehditaan, ei edes haluta tietää toisen todellisesta elämästä. Isällä oli mehiläispesiä pihapiirissä. Se oli mieluinen leikkiväline. Muistelen lapsuutta mielelläni, se oli hyvä ja meijeri kasvuympäristönä hyvin yhteisöllinen, jota nykyäänkin tavoitellaan asuinympäristöksi. Kuvat ovat Sirkka Kraaman albumista.. Lämmitysvuorot oli jaettu. Sitä käytettiin myös tilapäisenä vierashuoneena ja sinne keräännyttiin välillä ihan seurustelemaankin. Silloin, kun koneet vielä kävivät höyryllä, isä meni jo viideltä konehuoneeseen sytyttämään tulet pesään. Siihen asti oli yhteinen ulkohuusi pihan perällä, isännöitsijällä oli siinä oma eriönsä.) Yläkerrassa asuivat meijerikkö (”meijerska”), pari meijeriapulaista, kirjanpitäjä, tarkastuskarjakko (”asistentti”) ja isännöitsijä, jolla oli oma WC. Konehuoneen yläpuolella sijaitsi ”kokoussali”, jota minun muistini mukaan ei koskaan käytetty kokouksiin. Tasaisella peltoaukealla se näkyikin jo pitkälle. -nimimerkki Aamulehden mielipidesivulla LAINA Kyseessä on ikääntyvien hyvinvointivaltioiden paradoksi: siinä missä huoltosuhteen korjaaminen vaatisi panostuksia lapsiin, ikääntyneiden suuri määrä siirtää poliittisen keskustelun painopistettä ja panostuksia vanhuksiin. Meijeriympäristö tarjosi paljon virikkeitä ja asuminen läheisessä suhteessa monenlaisten ihmisten kanssa oli kasvua tukevaa. Rasvakoepäivät olivat pitempiä työpäiviä. MEIJERITOIMINTA: Meijeri käynnistyi aamulla klo kuuden aikoihin. Meijerillä oli paljon puita pihalla, syksyllä leikittiin vaahteralehtikasoissa. Siellä oli muun muassa äidin kangaspuut. Ikkunoista avautui laaja näköala kauas yli peltojen, aina Niinipirtille asti. Autokuskit olivat myös meijerin henkilökuntaa, samoin meijerin sahan työntekijät. Näin tehtiin heinätöitä Honkasalon pellolla vuosina 1972–1990. Hän kutoi mattoja. heinäkuuta 2019 Lapsuus Niinijoen meijerillä Vietin koko lapsuuteni Niinijoen meijerillä. Meijerirakennuksen, juustokellarin ja saunarakennuksen vinteissäkin oli leikeille tilaa. Perheeseemme kuuluivat isä, koneenhoitaja Aate Helmi, äiti Rauha Helmi ja veljeni Esko. Kodissamme oli aluksi kaksi huonetta, tosin aika tilavia. Laatupalkintoja jaettiin meijeriliiton kesäjuhlilla Naantalin Kaivohuoneella. Salon suunnasta tulevat linja-autot näkyivät ikkunasta, joten ei tarvinnut mennä ulos odottamaan. Meijerin tontti oli iso. (Nämä mukavuudet asennettiin 50-luvun alussa. Silloin isä laittoi konehuoneen pesän hiilloksessa perunapaistikkaita välipalaksi. Maitotonkia taloista kuljettivat hevoskuskit meijerin omien kuorma-autojen lisäksi. Voin rasvapitoisuus oli meijerin yksi laadun mittari. Jäissä säilytettiin muun muassa voi. Separaattori ja ”pastori” (maidon kuumennus siis pastörointilaite) oli meijerisalissa ja kirnu kirnuhuoneessa, ”Kirnulassa”. Meijerin toiminnasta sinänsä en osaa kertoa. Sikala ja lampola sijaitsivat tien toisella puolella. Kulloinkin vuorossa oleva huolehti saunan siivouksesta ja jokainen perhekunta ilmoitti seuraavalle, että sauna on vapaa. Kylmä vesi tuli sisään, viemäri ja keskuslämmitys oli, samoin sähköhella. Ääniin tottui niin, että joulupäivänä ja pitkäperjantaina, jolloin meijeri ”seisoi”, heräsi hiljaisuuteen. Talvella lumityöt olivat isän vastuulla. Asuminen meijeriyhteisössä on ollut ainutlaatuista. En tiedä, miten sterilointimenetelmä toimi, mutta putkia ainakin höyrytettiin tulikuumalla höyryllä. Saunan lämmittäjä siivosi myös yhteiset tilat asuinkerroksessa. Meijerillä oli jäähuone, johon talvella sahattiin Niinijoesta jääkuutioita ja säilöttiin puruihin. Helmi ja Anneli Tiainen o.s. ASUMINEN: Meijeri sijaitsi Niinijoen Vilvaisten kylässä ja lapsen näkökulmasta se oli kyläyhteisön keskus. Sääli, että tällaiset yhteisen työn ympärille rakentuneet yhteisöt ovat nykymaailmasta hävinneet. Se lämmitettiin lauantaisin. Meijeri oli pidettävä puhtaana. Sieltä korjattiin ruoho lampaille talven varaksi
HAVUT, TUIJAT yms. 23 cm 4,99 kpl LINTUALLAS 16 x 14,5 kork. Mökille, tuliaisiksi... heinäkuuta 2019 Myymälämme on laajentanut pohjakerrokseen, tervetuloa tutustumaan! Tervainen SAUNATONTTU Tervainen SAUNATONTTU –50 % Loput KESÄKUKAT Loput KESÄKUKAT Siesta KEINU pinkki Siesta KEINU pinkki 39 95 (79,90) (79,90) HAVUT, TUIJAT yms. -30 % 10 kpl erä 10 kpl erä Vielä muutama kpl! Vielä muutama kpl! 3 99 (8,99) (8,99) 2 49 Väre LAUDELIINA 60 x 50 cm Väre LAUDELIINA 60 x 50 cm (4,99) (4,99) 4 99 sk sk 4 99 sk sk Serla TALOUSPAPERI valk. Katso myös verkkokaupan tarjouksemme! www.hintakaari. Heimolinnankatu 2, Loimaa Puh. Sirkka PUUTARHAKEINU 3-istuttava Sirkka PUUTARHAKEINU 3-istuttava 89,Einhell RUOHONLEIKKURI 139 CC Einhell RUOHONLEIKKURI 139 CC 219,Vetävä ja keräävä polttom.-ruohonleikkuri Vetävä ja keräävä polttom.-ruohonleikkuri Carman KOMBIKANNU 6,5 l + 2,5 l Carman KOMBIKANNU 6,5 l + 2,5 l 19 95 Banana VARJO LUXUS Banana VARJO LUXUS 89 95 (119,95) (119,95) Ilves PUNAMAALI 10 l Ilves PUNAMAALI 10 l 19 90 39 95 34 90 Oliivi MR-300G Oliivi MR-300G. 5,99) (norm. 16 rl SÄÄSTÄ 50 % SÄÄSTÄ 50 % Sekä paljon muita KALUSTETARJOUKSIA! Sekä paljon muita KALUSTETARJOUKSIA! Tobago polyrottinki OLESKELURYHMÄ harmaa/ruskea Tobago polyrottinki OLESKELURYHMÄ harmaa/ruskea SÄÄSTÄ 30 % SÄÄSTÄ 30 % 169,(249,-) (249,-) (249,-) (249,-) (249,-) (249,-) 5,199,Mustang Knoxville KAASUGRILLI 3 poltinta + sivukeitin Mustang Knoxville KAASUGRILLI 3 poltinta + sivukeitin YRTTISANKO 4 lokeroa YRTTISANKO 4 lokeroa 5,5,PERUNASANKO 9 l PERUNASANKO 9 l (16,95) (16,95) (14,95) (14,95) Big Horn Denver 3 KAASUGRILLI 10,5 kW teho! Big Horn Denver 3 KAASUGRILLI 10,5 kW teho! Thermacell HYTTYSKARKOTIN Minihalo white Thermacell HYTTYSKARKOTIN Minihalo white 149,SÄÄSTÄ 100,SÄÄSTÄ 100,Nyt Nyt 30 l 1 kpl/pkt 30 l 1 kpl/pkt 12 95 Metsuri PIENKONEBENSA 5 l 2T ja 4T Metsuri PIENKONEBENSA 5 l 2T ja 4T (2,59/l) (2,59/l) 15 95 79,99,LINTUALLAS 16 x 14,5 kork. 5,99) 34 95 4 99 99,49 95 139,MEHUPURISTIMET 12 l (99,-) 18 l (129,-) MEHUPURISTIMET 12 l (99,-) 18 l (129,-) MEHUSTIN 8 l MEHUSTIN 8 l VIINIPULLO vihreä 750 ml 1,29 kpl VIINIPULLO vihreä 750 ml 1,29 kpl HEDELMÄMURSKAIN 7 l HEDELMÄMURSKAIN 7 l 30 l 30 l 189,pkt pkt 7 99 kpl kpl VAIHTOSUODATINPUSSIT 12 l tai 18 l 3 kpl/pkt VAIHTOSUODATINPUSSIT 12 l tai 18 l 3 kpl/pkt 6 kpl 2 kpl (149,-) (149,-) 1 99 kpl kpl Taito TERASSIKÖYSI 26 mm, keinokuitu, 10 m Taito TERASSIKÖYSI 26 mm, keinokuitu, 10 m 30 m 30 m Serla WC-PAPERI keltainen 24 rl Serla WC-PAPERI keltainen 24 rl Martinex Martinex 1 l 1 l 3 l 3 l 3 99 6 99 10 l 10 l 12 95 11 90 (1,30/l) (1,30/l) Metsuri TERÄKETJUÖLJY Metsuri TERÄKETJUÖLJY BIO 3 l BIO 3 l (1,75/l) (1,75/l) (3,97/l) (3,97/l) KALALAHTI • KOUVOLA • KYRÖSKOSKI • LOIMAA • PORI Katso myös verkkokaupan tarjouksemme! www.hintakaari. 16 rl Serla TALOUSPAPERI valk. 13 Torstaina 4. 040 450 1051 Ma–pe 9–18, la 9–15 LOIMAA 1,Plastex sininen HIEKKAÄMPÄRI 2 l Plastex sininen HIEKKAÄMPÄRI 2 l 50 HIEKKALAPIO HIEKKALAPIO SAUNAKIULU 3 l SAUNAKIULU 3 l 1 99 Mökille, tuliaisiksi... 23 cm 4,99 kpl PUUTARHAPATSAS Sammakko PUUTARHAPATSAS Sammakko (norm
Lähtö Virttaa Karoliina 11.15, Alastaro Rkioski 11.30, Haaroisten kautta Oripäähän. 01.07. mennessä airi.saari@suomi24.fi p. Anne 044 214 3136. Ilm. La 13.7 Ulkoilua Hevonlinnassa Koski tl klo 10-14 ilmot ja tied Outi 044 986 3458. 050 537 5822 Ritva. 050 414 0122. Maan eteläja itäosassa kesäkuu oli harvinaisen lämmin eli näin lämmintä kesäkuussa on keskimäärin vain kerran kymmenessä vuodessa tai harvemmin. Kojontuvan maalaistapahtuma Kojonperäntie 284 avoinna 31.7. 7632 733 Loimaan Puoti Loimaan Puoti TERVETULOA! Loimaan Puoti Puodin PAisTijAUhELihA GRiLLiLEikE porsaan ulkofileestä humppilan rasvaton sAUnAPALVi 7 95 e /kg 9 95 e /kg 17 95 e /kg Palvelemme ma–to 9–17 pe 9–18 la–su suljettu Savikki ry kokoontuu Citynuokkarilla la 06.07. klo 19.00 Melliläjärven Ympärijuoksu, ilm. SADEMÄÄRISSÄ oli suurta paikallista vaihtelua. 10–17.30 La 10–15 Tasarahalla hyviä löytöjä! Hae parhaat päältä! KesäALE on alkanut! Nyt kaikki -20% , osa jopa -50% Eläkeliiton Alastaron yhdistys. klo 18-19 tanssicoctail. Kesäkuun salamamäärä oli hieman yli 50 000, mikä on selvästi yli kesäkuun keskiarvon (noin 34 000). Paikkavaraukset 5.7. Lisätied ja sit. Helena 050 5539 049. Kesäkuun ylin lämpötila, 32,3 astetta, mitattiin 7. Uusia kuntoilijoita mahtuu vielä mukaan. Ilm. ja 17.7. Lattareita, lava-ja swingtansseja menevällä sykkeellä tanssista ja musiikista nauttien. Ilm. Opas mukana koko päivän. Loimijoen Sotaorvot Menemme 7.9 Teatteri Tuntemattomaan Jokioisille Kolme vuotta Kuusniemellä parhaat palat esitys alkaa klo. pian viim. Alastaron torilla klo 11-14. klo 11 alkaen. Lisätied. 0400 812 580 Kalliohovi, Metsämaantie 618, Metsämaa perinteinen torstai tapahtuma 4.7. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Olohuone avoinna toripäivät klo 10-13! pe 5.7. Kilpailun finaali 17.8. klo 9-14, Loimaan kauppatorilla. Loimaan kylien välisen leikkimielisen karaokekilpailun Alastaron edustajan karsinta 20.7. Lyöntipeli hcp top 10: 1) Varhi Juha / LoG 67, 2) Simola Ari / LoG 69, 3) Saarikoski Virve / LoG 70, 4) Sarkula Pentti / LoG 71, 5) Skyttälä Juha / LoG 72, 6) Mattila Jukka / LoG 72, 7) Mikola Teemu / LoG 73, 8) Teivainen Jukka / LoG 74, 9) Rautanen Jarno / LoG 74, 10) Heinonen Kirsti. klo 19.00 alkavaan näytökseen. 6.7. Mellilän martat ja kaikki marttojen ystävät. Tunnilla tanssitaan ilman paria. ja sitovat ilm. klo 13.00-16.00 Karaoketanssit, Alastaron nuorisolavalla Pakilantie 7. Hellepäiviä oli kesäkuussa koko maassa yhteensä 11. URHEILU Kojonkulman perinnepiiri kotiseuturetkeilee to 18.7. Vesikoskenkatu 11, 32200 Loimaa P. 0440 533 940. päivä Kruunupyyssä ja Oulussa. Lähtö keskustasta klo 12. 044 242 0682 Eläkeliiton Mellilän seudun yhdistys. Salamoita esiintyi lähes koko maassa lukuun ottamatta Varsinais-Suomen sekä Kymenlaakson seutuja. Kilpailijoita oli yhteensä 82. klo 13-15 Korttipelejä kaikille avoin peliryhmä Salmen kanssa. klo 19. klo 12 Kakskerran Hirvilampi, Vapparintie 692. 14.00. heinäkuuta 2019 Loimaan Seudun Yrittäjänaiset järjestää kaikille avoimen Naisten Suvitorin 6.7. Mellilän Kyläyhdistys r.y. Pistebogey hcp top 10: 1) Kyyrä Jarmo / LoG 41, 2) Sulonen Hannu / LoG 39, 3) Lehtinen Heikki / LoG 38, 4) Railo Kari / LoG 37, 5) Laakso Arto / LoG 37, 6) Seppänen Onni / LoG 35, 7) Oksanen Matti / SaG 35, 8) Kyrkkö Annika / LoG 35, 9) Rinne Mika / AlGo 34, 10) Urmas Jouko / LoG 34. Näkövammaiset La 20.7. ma 15.7. Teatterimatka Sellaista elämä on musiikkinäytelmä Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri ke 10.7 klo 14. Lähtö kimppakyydein Citynuokkarilta klo 18.15. 20.7 menn. Ohjelmaa, keittolounas ja kahvit. 14 Torstaina 4. 050 5290994 Alastaron Kyläyhdistys ry, karaoke 11.7. Eläkeliiton Alastaron yhdistys Himolan teatteri Yläne su 7.7. klo 18.30. Lippuja ilmoittautumisjärjestyksessä Olli Pitkänen 040 563 4298. Tämä on kolme päivää pitkän ajan keskiarvoja enemmän. mahd. viim. TULOSPÖRSSI PAIKALLINEN TULO(S)KULMA LL LL. Lähtö Kalliohovin pihalta klo 17. klo 17.00 alkaen. rakennusmaalaukset Tmi Pirma/Koskela, Loimaa P. Maan eteläja itäosassa kesäkuun keskilämpötila oli noin kolme astetta, maan länsiosassa noin kaksi astetta ja maan pohjoisosassa noin asteen pitkän ajan keskiarvojen yläpuolella. kuukauden aikana ei viikottaisia ilmoituksia. 3.8. Ilm. Aurinko paistoi kesäkuussa suurimmassa osassa maata keskimääräistä enemmän. TYÖSUORITUKSIA Aromäen-Piltolan tr:män Martat ja avecit. Os.Melliläjärven rantasauna, Huovintie 71, Mellilä. tilausajolaituri klo 11. 040 151 0520 jaskan.puoti@m-ketju.fi ma-pe 8-20, la 8-18, su 9-15 Jaskan Jaskan Puoti Oy Puoti Oy Maukasta hyvällä fiiliksellä! JASKAN PUOTI TARJOAA 4.–7.7.2019 Tervetuloa! K ahvilasta PORSAAN GRILLIPIHVI RANSKALAISILLA JOKIOISTEN TOMAATTILEIPÄ 400G (4,38/KG) JOKIOISTEN MANSIKKAPITKO 550G (7,18/KG) pkt pkt ps kg kg kpl kpl PORSAAN KASSLERPIHVIT MYÖS MAUSTETUT ULKOFILEPIHVIT MYÖS MAUSTETUT ATRIA WILHELM GRILLIMAKKARA 350-400G (4,97-5,68/KG) 6 95 1 75 8 95 3 95 KEITTOLOUNAS JOKA PÄIVÄ! 5,90€ TORSTAINA HERNEKEITTO PERJANTAINA KERMAINEN LOHIKEITTO LAUANTAINA JAUHELIHAKEITTO SUNNUNTAINA KERMAINEN BROILERKEITTO 7 90 annos 1 99 3 90 1 30 VANAJAN KANELIJA SOKERIKORPUT 340G 1,30/PSS (3,82/KG) MAGNUM JÄÄTELÖPUIKOT 88-120ML (8,33-11,36/L) 1 00 kpl COCA COLA 6X0,33L TLK (1,52/L) SIS.PANTIT SEURATOIMINTA PARHAAT PALAT PAKETISSA – PAPERILLA, VERKOSSA JA MOBIILISSA. Mennään yhteiskuljetuksella. Ke 10.7. Seuraava perinnepiiri on 2.8. menn. Kuutamokeikan toritapahtumassa, johon haemme talkoolaisia. Tyykikylän tarinaa ja Härkätien historian havinaa kesäretkellä Tammelan suunnalla Martan-päivänä pe 26.7. Edellisen kerran tätä lämpimämpi kesäkuu oli vuonna 2013. Lyöntipeli Scratch top 3: 1) Varhi Juha / LoG 74, 2) Toukkari Teemu 78, 3) Sarkula Pentti / LoG 79. klo 19-n.21 Alastaron nuorisolavalla. Turun Osuuskaupan eläkeläiset kesäretki ke 14.8. Leenukka 044 296 8003. Bussi linja-autoas. Savikki ry järjestää jäsenilleen kesäteatterimatkan Krekilän myllyn kesäteatteriin ti 09.07. Anjalle 12.7. Kuljetusjärjestelyjen vuoksi ilmoittautuminen pika puoliin 044 025 6798. Loimaan-Onkijoen maaja kotitalousnaiset kokoontuvat Kylätalo Kerttulaan 9.7. Turuntie 19, LOIMAA puh. Kaikille avoin läheltä ja kaukaa. menn Marja-Liisalle 0500516672 tai Leenalle 0407333842. Oletko kiinostunut Kertunmäen kesäteatterin esityksestä Ja Jumala loi naisen. Huom! muista kutsu Huittisiin! Loimaan Palloseura 50+ Hölkkävauhtista futista heinäkuussa torstaisin Pema areenalla klo 17. Vähiten satoi maan eteläja kaakkoisosassa sekä länsirannikon tuntumassa, missä sademäärät jäivät pienimmillään vain noin neljännekseen tavanomaisesta. Lisäinfoa E-S 040-7309616 Metsämaan Perinnepiiri Retki Kojonkulmalle ti 9.7. Ke 10.7. Ilm. Orisuon suuntaan. Kuukauden keskilämpötila vaihteli PohjoisLapin noin kymmenestä asteesta maan eteläja kaakkoisosan noin 18 asteeseen. Alasenjoen-Kärkkäänjoen maaseutunaisten avoin kesäteatteriretki Valkeakoskelle Danny musikaaliin pe 2.8. Pienin kuukauden sademäärä oli Mäntsälän Hirvihaarassa, jossa satoi vain 7,9 milliä. Kesäkuu oli paikoin harvinaisen lämmin ILMATIETEEN LAITOS Kesäkuu oli lähes koko maassa keskimääräistä lämpimämpi. Kuukauden sademäärät vaihtelivat noin kymmenen ja sadan millimetrin välillä. Myös ei jäsenille. Noin klo 11.30 kokoontuu levyraati. yhteiskuljetukseen Kaisalle 045 6966 112 viim. mennessä, Johanna Lindfors-Lehtinen, p. Tied. asti ke-pe klo 13-19, la-su klo 12-16. Kahvitupa pe klo 13-19, la-su 12-16. Tule mukaan, ilmoittamalla Maijalle 10.7.19 menn. Kesäkuun suurin kuukauden sademäärä mitattiin Pudasjärven Sarakylässä, jossa satoi 105,6 milliä. kello 18 keskustelemaan kesän tapahtumista Kojonkulman kyläyhdistys. ja suoritukset paikan päällä viim. Kuukauden sademäärä oli kuivimmilla alueilla paikoin jopa poikkeuksellisen pieni eli yhtä kuivaa on keskimäärin kerran 30 vuodessa tai harvemmin. ilm. Pappisten lavalla järjestetään yhteistyössä Niinijoen Kyläyhdistyksen kanssa ke 10.7. klo 13-16 kesäpäivän viettoa Rauhaniemessä. Näytelmä on Pokka pitää. Huom. GOLF Watrec Tour 9, 1.– 2.7.2019, Loimijoki Golf, Ypäjä. Kaikille avoin. Pelti-, tiili-, varttikattojen MAALAUKSET ja PESUT yms. Prismakeskus (kassoja vastapäätä) Ark. ja tied
kaukolämpö/ lattialämm, talousrak, verantaa ja grillikota. Lasitettu parveke. Mukana mm. Vampulan Urheilijat Tervetuloa! KOULUT/KURSSIT TEATTEREITA www.loimaankeilahalli.fi Lauantaina 6.7. 61 m 2 2h, k, ph keskustassa 1. 050 401 6303 os. mh. mh. heinäkuuta 2019 TKO. • Tanssilippu 15e sis. Patajätkä Pirkko Pelander & Granada Pätkätyöläiset Sakke Kotilainen & Focus Sawotta Tanssiorkesteri Kaiho Teemu Harjukari & Taivaanrannanmaalarit The Rock Stop Ulla-Jaana & Lumumba Vesa Laaksonen Yhtye Whistle Bait Väärät Mausteet perinteinen hauska tanssikansan suosikki JÄLLEEN kesän kohokohta tulossa KAUPPILAN LADOSSA SALOSSA TANSSIMUSIIKKIA 24/7 3 tanssiorkesteria JOKA ILTA www.humppa.fi www.humpparalli.in 6.7. ilmaiseksi. “Bur ning Love Rockin' Par ty” Lavatanssimusiikin Suuri FESTIVAALIVIIKKO 6.–12.7. autokatospaikka. 0400 854 053 KenKäVarasto KenKäVaraston aLe päiVät!! tervetuloa! to klo 10–17 pe klo 10–17 La klo 10–13 aLepäivillä voit saada kengät vieläkin edullisemmin! katso kaikki kohteemme op-koti.fi Loimaa kanta-Loimaantie 5 a B 13 kt. Kauppilan lato, Mäentie 210, SALO Karaoke Tanssikurssit Ulkolava Caravaanarialue Humppaspur tti Olutteltta Har rasteajoneuvotapahtuma klo 17 alkaen Elävää musiikkia klo 19.00 01.00 Tanssilippu 15€ Viikon passi 70€ Tapahtumaa voi seurata ympäri vuorokauden nettilähetyksenä Ulkoalue lauantaina ja per jantaina 5€, muina päivinä ilmainen Mukana mm. Turun kristillinen opisto | Lustokatu 7, 20380 Turku p. 154 m 2 6 h, k, khh, 2 wc, sa suurella tontilla viimeiset vaatimukset täyttävä 5 mh:een talo vm -12. KIINTEISTÖJÄ MYYTÄVÄNÄ KOTISEUDULTA oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi UUTISIA isoLLa U:LLa. puh. 0400 837 846 Levontie 55, Hirvikoski tomaatit myynnissä myös paikallisissa marketeissa. klo 21.30 Matti KuKKarossa pÄnd Vapaa pääsy – sateen sattuessa sisätiloissa. Eskelinen & Onnenkulkurit Jaska ja Tino Duo (Ruotsi) Juha Salminen & Pyrstötähti KEX Kuutamotaivas Markus Törmälä & FBI-Beat Mika Raittila & Kimmo Lindegren Mikael Kuhasen Juhlaorkesteri. JAHTI 2.100 E 2 x 200 E • 9 x 100 E ym. 245 000 € tiedustelut ja esittelyt einola 0400-536547 k 634368. Paluu noin 21.00 samaan paikkaan. hyviä palkintoja. Tied. Sitovat ilmoittautumiset 16.7.2019 mennessä ja lisätietoja: simo.saarikallio@proagria.fi tai 0500743272 ja markku.erela@suomi24.fi tai 0400821264 Matkan järjestäjä Matka-Viitala Levon Tarha KirsiKKatomaatit/ tomaatit Kypsyneet myynti suoraan tilalta tiistaisin ja perjantaisin klo 9-14, muina aikoina p. taloyhtiössä ikkunat, ovet, käyttövesiputket uusittu. 050 3280100 Tervetuloa! Lauantaina karaoketanssit vetäjänä Timppa Forssasta. pesuhuone uusittu 2017. p. ei Kortt imaKs ua! Heikki kiittää JUKOLAN BINGO VAMPULASSA maanantaisin klo 18.15 alk. Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään. 25 800 € Näpsä peruskunt yksiö erilliskeittiöllä hissitalossa suurmarkettien lähellä. YLEISÖLTÄ Ravintola Karoliina Virttaa p. FBI-BEAT, KaiHO, FERNANDA, Pasi Kivimäki & N.Y.T., Patajätkä, Riskit Herrat 9 www.humppa.fi www.humpparalli.in Kauppilan lato Mäentie 210, Salo Tied. 19 000 € tiedustelut ja esittelyt matti mäkinen 0400-536941 k 659110 Loimaa, Vehkakuja 2-6 rt. Loimaa pesäkuja 5 a 11 kt 30,5 m 2 1 h, k, pesuh mh. 050 430 1887 PIHVIPERJANTAI HUVITILAISUUKSIA HUVITILAISUUKSIA Kiitos KaiKille ikimuistoisesta päivästä, siirtyessäni ansaitulle vapaalle Anja Lavatanssimusiikin suuri -viikko 6.–12.7. edullisesti vaikka vuokraukseen. tiedustelut ja esittelyt einola 0400-536547 k 649987 op koti Väinämöisenkatu 6 b, Loimaa hannu.einola@op.fi 0400-536 547 matti.makinen@op.fi 0400-536 941 KIITOS muistamisesta merkkipäivänäni Pekka Mäkipää KOTOMAAN VAARAN VUARET TUISKULAN KESÄTEATTERI 28.6.–12.7.2019 KÄSIKIRJOITUS JA OHJAUS: PEKKA SAARISTO KYÖSTI MÄKIMATTILA Liput 30,Pe 16. Retken hinta 55 € / hlö, hintaan sisältyy kuljetus, lounas ja pääsymaksut sekä opastukset. MetsäMaan Metsästysseura ry järjestää perinteiset Soppapeijaiset la 13.7.2019 kello 12 – 15 metsästysmaja Impivaarassa Ohjelmassa: Riistasimulaattori, Metsästysjousiammuntaa Musiikista vastaa Sawisetti Riistakeitto ja kahvitarjoilu Tervetuloa kaikki Metsämaalaiset, mökkiläiset, maansa seuralle vuokranneet ja metsästyksestä kiinnostuneet PAIKALLINEN tEhtAANmyymäLä Viikon 27 tArjouKsEt WANhANAjAN LENKKI 7 90 /kg PorsAAN uLKofILE PIhVIt 8 90 /kg yLIyLI KyPsä KyLKI 10 90 /kg Palvelemme mA–PE 10–17 opinkuja 5, LoImAA P. 15 Torstaina 4. Aikalisä Ajokoirat Alpertti Aurora Fairies in Boots Helisa Band Ippe Mansikka J. elokuuta klo 19 Liput 02-5546 370 20/18/10 E Alastaron Metsänomistajien Säätiön KESÄRETKI Mustilan Arboretumiin Elimäelle ja UPM-Kymmenen oy:n Verla tehdasmuseoon Kouvolaan tiistaina 6.8.2019 Lähtö klo 7.00 Alastaro K-Marketin pihalta. asuinkerroksen (vain muutama askelma) peruskuntoinen kaksio. mh.45 000 € tiedustelut ja esittelyt matti mäkinen 0400-536941 k 659002 Loimaa Latvatie 12 kt. Solistina Tangokeikari Esa Nummela sekä Hupiveikko Joonas Suominen Moontones Muruttaret Pasi Kivimäki & N.Y.T. 050 401 6303 • Vapaa paikoitus ja mahdollisuus leiriytymiseen • sähköpaikkoja Järjestäjä Humppamusiikin Ystävät ry. Noutopöydät jatkuvat. ulkoalueen • Ulkoaluelippu la, pe 5e • Viikon tanssipassi 70e • Alle 12-v. Menoja paluumatkalla omakustanteiset kahvitauot. 02 4123 500 | info@tk-opisto.fi • Kauppatieteet • Psykologia ja kasvatustiede • Oikeustiede • Lääketieteelliseen suuntaavat opinnot • Logopediaan suuntaavat opinnot Haku nettisivuiltamme löytyvällä sähköisellä hakulomakkeella 15.7.2019 mennessä! Kymppiluokka Tule kympille korottamaan perusopetuksen arvo sanojasi! Hakuaika päättyy 23.7.2019. 60,5 m 2 2h, k, ph, s kävelymatkan päässä keskustasta rivitalon päätykaksio. KÄTEISMAKSU RAVINTOLOITA Volttikatu 1, Loimaa p
Tilaa soittamalla: 02 770 2626 (ark. Mustikan kukkien määrä on ollut useimmissa havaintometsissä keskimääräistä alhaisempi. Istuen viimeisen rastin kuivuneen näreen viereen, tokaisten ”Mikä härkäpäinen tyhmyys meiltä, istua lukkarin penkillä aapinen kourassa, istuen kaksi peevellistä päivää” kun voimme viedä viestiä seuraavalle veljelle. 8.15–15.45) Tilaa verkossa: tilaajapalvelija.fi/plus Loimaan Jankon Veljet ja Venlat Jukolaa juoksemassa Jukolan viesti juostiin Kangasalan Valkeisjärven jylhillä kallioilla läpi kesäyön. 040 722 8510 Tänään ja huomenna Klo 8–19 loimaan CiTymarKeTin PihasTa säilöntämansikkaa Kärkäisen Puutarhan hyvää luomumansikkaa Salsa/Polka 4 kg alk. Ja tarkoittivat he erästä kiveä, valtaisan suurta, joka seisoi kolkossa korvessa. heinäkuuta 2019 Kärkäisen Puutarha p. / 5kg Mansikkaa Mellilästä Itsepoimien – myös tilauksesta poimittuna. ”Mikä härkäpäinen tyhmyys meiltä, istua lukkarin penkillä aapinen kourassa, istuen kaksi peevellistä päivää” kun voimme nauttia Jukolan viestistä Kangasalan jylhissä maisemissa. 35 . Pimeään synkkään metsään he kirmaisivat tullen vastaan matala vesilampi, päältäpäin mahoisella kanervalla katettu, mutta kaartelemiseen ei ollut heillä aikaa, vaan arvelematta juoksivat he lammin poikki. Istuen viimeisen rastin kuivuneen näreen viereen, tokaisten ”Mikä härkäpäinen tyhmyys meiltä, istua lukkarin penkillä aapinen kourassa, istuen kaksi peevellistä päivää” kun voimme viedä viestiä seuraavalle veljelle. Määräaikaiseen tilaukseen + 3€/kk. Sitä kohden kiirehtivät nyt veljekset, seisoivat pian sen juurella ja leimauksina vilkaisivat veljet kuin koirat sen harjalle ylös. Näin lähtivät yöttömään yöhön valot kiiluen Osmo ja Matti pitkänä rivinä urkkimaan ympäri metsää, astuen korkealle mäelle näkivät he etäältä erään suon partaalta sinisen savupatsaan kietoutuvan ylös ilmaan, istuivat he viimeisen rastin kuivuneen näreen viereen, tokaisten ”Mikä härkäpäinen tyhmyys meiltä, istua lukkarin penkillä aapinen kourassa, istuen kaksi peevellistä päivää” kun voimme viedä viestiä seuraavalle veljelle. Dinoliftin hallitus kiittää tiedotteessa Paavolaista hänen työpanoksestaan Dinoliftille. Näin lähtivät yön pitkälle matkalle Pasi ja Kimmo tarkasti merkitsivät he suunnan, mutta eivätpä mielinetkään veljet käydä kohden tuota vihuria, vaan kääntyivät takaisin. Kesäkuun puoleen väliin mennessä lasketuilla koeruuduilla puolukan kukkia on ollut keskinkertaisesti tai jopa runsaasti. 16 Torstaina 4. On eräs kesäkuun aamu ja muutama tunti on mennyt siitä kun veljesten vaikea retki alkoi. kesäkuuta. Mustikan pääkukinta alkoi toukokuun puolessa välissä eteläisessä Suomessa ja kesäkuun alussa pohjoisessa Suomessa. 0400 689 531, 0400 531 499 PAIKALLISUUTISET KULKEVAT MUKANA LOMALLAKIN! Ota tilauksestasi kaikki irti ja liitä käyttöösi kätevä digilehti, paperilehtesi rinnalle. – Hänen johdollaan, yhteistyössä johtoryhmän ja henkilöstön kanssa, Dinolift on yltänyt ennätysliikevaihtoon, laajentunut uusille markkinoille ja uusiin tuoteryhmiin, hallitus toteaa. Tähänastisten raakilehavaintojen perusteella mustikan kukat ovat pölyttyneet heikosti. Istuen viimein viimeisen rastin kuivuneen näreen viereen, tokaisten ”Mikä härkäpäinen tyhmyys meiltä, istua lukkarin penkillä aapinen kourassa, istuen kaksi peevellistä päivää” kun voimme viedä viestiä seuraavalle veljelle. Risto Pellonperän Polka/Honey mansikkaa (Pöytyä) 32 . Kukista on päätynyt raakileiksi pääsääntöisesti vain alle puolet, kertoo erikoistutkija Rainer Peltola Luonnonvarakeskuksesta. Vain + 2 € /kk Etutilaajille eli kestotilaajille paperilehden tilauksen rinnalle +2€/kk. Sääolosuhteet ovat olleet pölytyksen kannalta hyvät. Pertti Mörsky LUKIJOILTA Karin Narsista Dinoliftin toimitusjohtaja LOIMAA Henkilönostimia valmistavan Dinolift Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu, sillä Petri Paavolainen on jättänyt toimitusjohtajan tehtävän 28. Aamu oli kaunis, sen taivas sinisenä kirkkaana kaarteli, ja metsistä ympärillä kuului raikkaan koillisen kohina. – Myös raakileita on jo päästy laskemaan koeruuduilta. VIIMEISINÄ veljeksistä lähtivät matkaan Mauri ja Mysteerisuunnistaja. VIESTIN aloittivat Martti ja Pertti. Oli tyyni aamu, kaste kiiltää kedolla, sumu kiiristelee kellastuneiden lehdistöjen tutkaimilla ja haihtuu lopulta korkeuteen etsien rasteja, tömisi heidän allansa kuiva tanne, saapuen vihdoin viimeisen rastin kuivuneen näreen viereen, tokaisten ”Mikä härkäpäinen tyhmyys meiltä, istua lukkarin penkillä aapinen kourassa, istuen kaksi peevellistä päivää” kun voimme viedä viestiä seuraavalle veljelle. Aholle he istuivat nyt kaikki veljet viimeisen rastin kuivuneen näreen viereen, tokaisten kaikki yhteen ääneen. Niin lähtivät Heimo ja Pekka halki synkeän salon, korkealle metsäiselle maalle, saapuen viimein määränpäähänsä komeroisen vuoren alle, istuen viimeisen näreen viereen, tokaisten ”Mikä härkäpäinen tyhmyys meiltä, istua lukkarin penkillä aapinen kourassa, istuen kaksi peevellistä päivää” kun voimme viedä viestiä seuraavalle veljelle. LOIMAAN JANKON torstairasteilla voit sinäkin päästä nauttimaan pienoisesta Jukolasta tulemalla mukaan samoilemaan raikkaaseen metsään etsien ja löytäen rasteja. Se kulkee mukanasi aina, lomalla ja arjessa. PERTTI MÖRSKY Odotettavissa enintään keskinkertainen mustikkasato LUONNONVARAKESKUS Kukinnan perusteella mustikkasadosta on tulossa korkeintaan keskinkertainen, puolukkasadosta keskimääräistä runsaampi. Alanen p. NIIN lähtivät veljeksistä Keijo ja Pentti. Jukolan viesti juostiin Kangasalan Valkeisjärven jylhillä kallioilla läpi kesäyön. Karin Nars jatkaa perheyrityksen toimitusjohtajana samasta päivästä alkaen. PUOLUKAN pääkukinta alkoi eteläisessä Suomessa kesäkuun alkupuoliskolla. Otolliset säät näyttävät jatkuvan myös niillä alueilla, joilla kukinta ei ole vielä alkanut.. Hirveän möyhyn saattelemina veljet heittivät lamput päästään, huutaen hiidenkivelle, hiidenkivelle. Viestiä lähtivät jatkamaan Tero ja Jorma. Viestin kulusta Aleksis Kiveä mukaillen, asettaen veljessarjan vanhimman Juhanin sanomat koulun tärkeydestä sanat mieliin, jotka mekin Loimaan Jankon veljekset tokaisimme metsän siimeksessä seuraavanlaisesti