Elohellettä Kun yksi sääennuste lupaa 24 astetta ja toinen 26, niin eiköhän tänään ole ennusteiden keskiarvon perusteella elokuun ensimmäinen hellepäivä. 2022 Omikron leviää taas mutta lievänä ”” Ei kannata joutua paniikkiin ja antaa tunteille valtaa. vuosikerta Nro 89 TORSTAI 4.8. Nuorten Osakesäästäjien valiokunnan puheenjohtaja Kaisa Vanha-Perttula Sivu 9 Sivu 6 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Korona elvytti torikauppaa, ja nousuvire on jatkunut tänä kesänä Loimaan keskustassa koetaan tällä viikolla kesän vilkkain viikonloppu. Peltoisissa vietetään Rompepäivää vuosikymmeniä vanhalla, tutulla kaavalla. LIITE Romppeet ovat jo ovella Irtonumeron hinta 2,30 € sis. Kaupungin ydinkeskustan valtaa Rompe-Loimaa. Viime perjantaina pakettiin laitettiin kylmäsavusiikaa, jonka ojentaa hänelle myyjä Niina Manninen. alv. Kannattaa luottaa omaan sijoitussuunnitelmaansa. On romppeiden aika. 24 Timo Vellonen ostaa Tita Junnilan kala-autosta lähes joka viikko evästä. SARI HOLAPPA Sivu 5. Loimaan talousalueen paikallislehti • 108
02 776 4500. tarjoilun. 044 791 1006 Pöytyän seurakuntatoimiston palvelut arkipäivisin ma ja to klo 9-12 (Turuntie 1187, 21880 Pöytyä). Mahdolliset tilaisuudet voivat tuoda muutoksia aikatauluihin. 02 763 2049 OPTIKON NÄÖNTARKASTUS 0e AJANVARAUS 02-7632049 Kysy lisää! Jaa maksusi osiin osta maksa TUPLAPÄ IVÄT 2 1 MEILTÄ SAAT BONUSTA s-kanava.fi SUOMALAISTA PALVELUA Vesikoskenkatu 3, LOIMAA P. JAA MAKSUSI OSIIN ROMPE LAUANTAI PALVELEMME 9-13.00 Bonus jopa % Bonus Ma–pe 9.00–17.00 La 9.00–13.00 Vesikoskenkatu 3, LOIMAA P. Aurinko laskee kello 21.57. elokuuta 2022 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 5.10. Leirillä askarrellaan, leikitään, uidaan ja saunotaan sekä vietetään aikaa yhdessä. Kiitos Sirpan hyvästä hoidosta kaikille. klo 9. (Joronen, Jokela). Palininkatu 2, 32200 Loimaa p. Mooses vastasi: ”Tässä olen.” Herra sanoi: ”Älä tule lähemmäksi! Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä.” 2. Siunattu läheisten saattamana. 8krt/vuosi kirjeen, jossa on tervehdys, tarina ja puuhattavaa. Anne Mäkelä opastaa tilan alueeseen ja kertoo sen monipuolisesta toiminnasta. Palininkatu 2, 32200 Loimaa p. arkipäivisin klo 9-15. Mahdollisuus uida ja saunoa. Kirjepyhäkoulu on tarkoitettu 3–11-vuotiaille lapsille. Omavastuu 10 e / sis. 040 567 7922 kivi@loimaankivi.. Postitamme kotiin n. Kauniit muistot voimaa antaa surun raskaan hiljaa kantaa. 040 567 7922 kivi@loimaankivi.. Ennakkoilmoittautuminen kotisivujen virastoon p. Ilmoittautuminen ma 22.8 mennessä soili.vaisanen@evl.fi tai outijarvela.omaisoiva@gmail.com. Leirin hinta on 20 €/hlö, alle 3-vuotias ilmainen. | www.loimaankivi.. Perheleiri Someron srk:n leirikeskuksessa. K-L srk-talo kahvio. 97: 1–2 5.8. LOIMAA www.loimaanseurakunta.fi Su 7.8. (Pöytyä) ja Katri Tuulikki Keloniemi 47 v. KUOLLEITA KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA . klo 19 Suviehtoon Sana ja sävel Kumilan rukoushuoneella. Laulut ovat pääasiassa negrospirituaaleja, jotka ovat syntyneet Amerikan orjuuden ja puuvillapeltojen aikoihin. aika, aamulla ei ole jumalanpalvelusta). Pöytyän seurakunnan kirkot ovat avoinna vierailijoille 6.6.-31.8. Radiointi Järviradio 92,8 MHz. Lämmöllä muistaen ja kiittäen Sepon perhe Terttu perheineen Teuvo perheineen Tarja perheineen Raimo perheineen Pekka perheineen Jaakko-veli perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä aina muistit, huolta kannoit. Työntekijät tavoitettavissa: Diakoniatyö: Minna MajuriKiiski p. Kivicenter palvelee Loimaalla ma-pe klo 9-16 ja sopimuksen mukaan. klo 10 Messu Yläneen kirkossa, Thurén, A Peltonen Galindo klo 18 Iltamessu Pöytyän kirkossa, Thurén, Heimola Muut tilaisuudet: To 4.8. klo 10-13 Hyvänmielen leiripäivä Rantapappilassa Pe 5.8. 02 776 4500 12.8. Ma 15.8. Lisätietoja Anna-Kaisa Heikkilä, 0400 503685 Mikola Tiina, Heikkilä Anna-Kaisa Ke 10.8. Mukana myös jp-laulu ja Kukka Salmiovirta-laulu Toimintaa: ti 9.8.2022 klo 9-13 Päiväkerhon avoin tutustuminen, voit tulla leikkimään ja tutustumaan päiväkerhon toimintaan ke 10.8.2022 klo 10-12 Perhekerho ke 10.8.2022 klo 18 Koulutien aloittavien yhteinen siunaushetki kirkossa: Heipparallaa sinä koulusi tai eskarisi aloittava innokas ypäjäläinen. Laaksonen Sirpa Ti 30.8. (Pöytyä) . 7 Rakas puolisoni, äitimme ja mamimme Marja Tarja Mirjami MARKULA * 30.5.1952 Turku † 3.7.2022 Loimaa Rakkaudella ja kaipauksella muistaen Olavi Pasi, Mari ja Matias Juha, Tarja ja Oliver Ann-Mari ja Toni Sisaret ja veli perheineen Sukulaiset ja ystävät Oli sulla sydän niin lämmin ja hellä, oli siellä paikka meille jokaiselle. On vain hiljaisuus ja suru sanaton, mutta tiedämme, Sinun hyvä olla on. klo 18 Kouluun lähtevien siunaaminen Kaupunginkirkko. Mutta ikuisesti sieluun jää, se mikä meidät yhdistää. Rentoudumme jalkakylvyssä ja nautimme vertaistuesta. Haluamme toivottaa sinulle kivaa alkavaa koulupolkua ja siunata sinut! Olet siis tervetullut perhekirkkoon keskiviikkona 10.8. 050 596 9441, Mari Nurminen p. Moos. . Palvelut puhelimitse ma ja to klo 9-12 ja 13-15 sekä ti ja ke klo 9-12 p. Lähtiessäsi saat mukaasi meiltä pienen lahjan. Laaksonen * 25.10.1940 Alastaro † 18.06.2022 kotona Käsi kädestäni irtoaa, en voi katsettasi tavoittaa. klo 10.30 Tuolijumppa. SUUNNITELLAAN YHDESSÄ YKSILÖLLINEN HAUTAKIVI Kivityöt, lisänimen kaiverrukset, kunnostukset, kultaukset ja oikaisut. Kahvia klo 18.30. Maksu 40€ (sis. NIMIPÄIVÄT 4.8. Herra on kuningas! Riemuitkoon maa, iloitkoot meren saaret ja rannat! Pilvi ja pimeys ympäröi häntä, hänen istuintaan kannattavat vanhurskaus ja oikeus. ML Juhala Service 0400 531 029 tai 044 011 1009 Rakas puoliso, äiti, mamma Sirpa Saara Sanelma KALLIONPÄÄ o.s. klo 11 Viron rippileirin konfirmaatiomessu Karinaisten kirkossa, Kaukinen, Mäkinen, Kuusisto klo 18 Kesäillan hartaus Rantapappilassa, Thurén, A Peltonen Galindo Su 14.8. Messun jälkeen kirkkokahvit. Ke 10.8. Omin kyydein. klo 18. Hinta 10 €. Väisänen Soili pe 30.10.2020 pe 31.10.2022 Kirjepyhäkoulu. 3: 4–5 VAPAASEURAKUNTA Jumalanpalvelus 7.8. Lämmin kiitos osanotoista. klo 16.00 Esa Asikainen Väinämöisenkatu 10, Loimaa Loimaan Vapaakirkko Suoritetaan HAUTAKIVIEN PESUA Loimaalla sekä lähiympäristön hautausmailla. Erityisäitien Virkistysilta Hellämielen Tilalla (Sorrontie 52, 32300 Mellilä). 2 Torstaina 4. Alussa hartaus. Ruohonen * 15.11.1925 † 12.7.2022 Ei yllättäen, äkkiä kuitenkin hiljeni sydän kultainen. Tervetuloa tutustumaan kauniisiin kirkkoihimme. Jumpan vetää Tarja Mäki. . Ps. klo 18 Kouluun lähtevien siunaaminen Kanta-Loimaan kirkko Ke 10.8. Somerolle mennään omilla kyydeillä. | www.loimaankivi.. Kiitos osanotosta. Jaakko Kari ja Merja Jarno ja Sini Leo Siiri ja Samuli Sakari, Siina ja Sylvi Jarkko ja Henna Urho ja Aura Sisarukset, ystävät ja sukulaiset Siunaus ja tuhkan lasku kotipihaan suoritettu perheen kesken. . 2*kahvi, lounas, kuljetus). PÖYTYÄ Jumalanpalvelukset: Su 7.8. Lämmin kiitos osanotosta sekä kiitos Äidin hyvästä hoidosta Ilolakoti 3:n henkilökunnalle. Veera 5.8. Muuta 5.–7.8. Laaksonen Sirpa klo 18:30 naisten kirkkoilta Metsämaan kirkossa, Jokela, Mellilän naisten lauluryhmä, Laura Kilpiö, Pauliina Merikivi, Eila Rautanen, Paula Suominen, Koivunen-Sätilä, Ulla Rantanen ja kappelisrk:n naiset, iltapala. klo 18–20. – Klo 12 Sanapalvelus ja kouluun lähtevien siunaus. Nähdään kirkossa! T: Ellu ja Kukka ke ja pe klo 14-15 Diakoniapäivystys PÄIVÄN SANA 4.8. 040 525 8875 Papit: Irina Kaukinen p. Salme, Sanelma SUUNNITELLAAN YHDESSÄ YKSILÖLLINEN HAUTAKIVI Kivityöt, lisänimen kaiverrukset, kunnostukset, kultaukset ja oikaisut. Rakkaamme Aili Vilhelmiina PRUSI o.s. Pappina toimii Kukka Salmiovirta. . Työttömien leiripäivä Siikjärvellä Somerolla . 02 763 2049 Ma–Pe 9.00–17.00 LINSSEISTÄ TAI KEHYKSISTÄ -50 % HINNAT PUOLIKSI SILMÄLÄÄKÄRIN AJANVARAUS 02 763 2049 Kysy lisää! KOROT 0%. Lisätietoja www.poytyanseurakunta.fi Kuollut: Marja-Leena Yli-Jaakkola 71 v. mennessä. klo 10 messu Kaupunginkirkossa (Joronen, Lehtola). Musiikista vastaa Tapio Laurila svengaten pianolla ja laulaen. klo 9 Aamukahvit Riihikosken srk-talolla klo 17-21 Avoin rantailta Rantapappilassa Eläkeläisten leiripäivä pe 19.8.2022 Säkylän Pihlavassa. Mellilän kirkko. klo 18 Kesäillan hartaus Karinaisten kirkonmäellä, Joonas Rantala Pe 12.8. Gospel tarkoittaa rytmin elävöittämistä vapaasti sointupohjalta käsitellen. Kaikki mummit, kummit, ystävät ja sukulaiset ovat myös tervetulleita. YPÄJÄ Jumalanpalvelus: 7.8.2022 klo 18 Gospel-jumalanpalvelus Ypäjän kirkossa (huom. klo 18 Kouluun lähtevien siunaaminen Alastaron kirkko Ti 9.8. Ilmoittautuminen 16.5-17.6.2022 kotisivujen kautta. Ma 8.8. Tervetuloa mukaan! Kerttu Niemelä Ilmoittautuminen elokuussa alkaviin päiväkerhoja musaviikariryhmiin on käynnissä kotisivuilla. klo 17-21 Avoin rantailta Rantapappilassa Ti 9.8. 044 507 8990, Petri Thurén p. Kastettu: Leo Viljami Kankare, Routa Reeta Aleksandria Nurmela Kuollut: Aili Vilhelmiina Prusi 96 v, Aarno Albert Jokinen 95 v, Irene Annikki Wilén 93 v, Senja Annikki Kivinen 84 v, Annikki Vellamo Laakso 84 v, Terttu Marjatta Miikkulainen 83 v, Arvi Sakari Knaapinen 77 v, Marja Tarja Mirjami Markula 70 v. Kivicenter palvelee Loimaalla ma-pe klo 9-16 ja sopimuksen mukaan
Olen loimaalaisena ylpeä siitä, että alueen apteekit ovat uudistuneet ja voimme tarjota teille ehkä koko maan parhaat ja nykyaikaisimmat maaseutukaupungin apteekkipalvelut. 3 Torstaina 4. alv. lk 2 49 PS NÄRPIÖN KONSULENTTI PAIKALLA TO KLO 10-16 2 99 KG Närpiön KURKKU Suomi, 1. 24%) www.k-citymarket.fi Puh. pantit 1,20) 12 -PACK Ilman Plussa-korttia 4,19/pkt (4,06-4,93/kg) 7 50 Latz KISSAN ANNOSPUSSIT 10-12 X 80-85 g (3,63-4,41/kg) 2 PKT -30% Fazer SHARE THE FUN MAKEISPUSSIT 250-280 g (5,96-6,68/kg) Ässä +Choco ja Ässä Max +Choco vain K-kaupoista! -22-28% -10% 3 49 ISOA pihviä grilliin! ISÄNNÄNPIHVI possun fileestä Suomi (L) (G) Alfocan RAPU 28-35 kpl 1 kg Keitetty, Espanja pakaste Närpiön SUIPPOPAPRIKA 200 g (12,45/kg) Suomi, 1. KAHVIOSTAMME Kahvi ja marjapiirakka Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh. Raj. 3.5.2022 24 48 Urho OLUT 4,3 % 0,33 l 24-pack (2,64/l) (sis. Paikallisen puolella. elokuuta 2022 Hinnat voimassa TO–SU 4.–7.8.2022 ellei toisin mainita. 12,90 (0,06/tabl.) Norm. 2 fileetä/talous 16 95 KG Norm. Pienikokoinen, raikkaasti sitruksen makuinen, helposti suussa hajoava D3-vitamiinitabletti. Lämpimästi tervetuloa Uuteen Apteekkiin minun ja koko henkilökunnan puolesta! Terveisin Mari Vienola, apteekkari AVAAMME 3.12. 1,59/kpl (10,60/kg) 1 00 KPL HK HERKKUMAKSAMAKKARA 150 g (6,67/kg) 3 29 PKT Kivikylä HUILUNTUHTI GRILLIMAKKARA 400 g (8,23/kg) 3 99 PKT 1 55 PS SUOMALAINEN VEHNÄJAUHO PUOLIKARKEA 2 kg (0,78/kg) 2 79 PS Salonen SÄMPYLÄT Aamiais-, eväsja porkkana 420 g 7 kpl (6,64/kg) 99 RS LUUMU 500 g (1,98/kg) Espanja Ilman Plussa-korttia 0,89-0,99/ps (9,89-11,00/kg) 5 00 Piltti ja Piltti Pohjoisen Maut ANNOSPUSSIT 90 g (9,26/kg) 6 PS -6-15% Ilman Plussa-korttia 2,39/ps (8,54-9,56/kg) 5 00 3 PS Ilman Plussa-korttia 2,55-2,79/kpl 4 00 Marabou SUKLAAKEKSIT 144-184 g (10,87-13,89/kg) 2 KPL 6 99 KevytOlo MEHUKIVENNÄISVEDET 0,33 l 12-pack (1,46/l) (sis. Avajaistarjoustemme tuotteista voit paketoida monta hyödyllistä lahjaa. klo 10–15 Jouluaattona 24.12. Paikallisen puolella. + 16,99 snt/min (sis. 18,12 (0,09/tabl.) Muista, että tarvittaessa palvelemme myös asiointiluukun kautta, kuljetamme ostokset kotiin ja että verkkoapteekkimme LOIMAAN-UUSI.EAPTEEKKI.FI on avoinna 24/7. Voim. Hirvikoskelta otimme mukaan hyvän palvelun ja tutun henkilökunnan. Ihan UUSI apteekki! On ilo esitellä teille tämän erikoisen vuoden lopuksi kaunis Loimaan Uusi Apteekki. pantin 3,60) 24 -PACK 69 PS 11 95 PKT 9 99 KG Loimaan liepeiltä ERÄ! TO-LA Hätälä TUORE RUODOTON LOHIFILEE C-leikattu, vakuumipakattu. Kattavan lääkevalikoiman lisäksi löydät meiltä paljon tuotteita sinun, perheesi ja lemmikkiesi hyvinvointiin ja hemmotteluun. suljettu Tapaninpäivänä 26.12. Paikallisen puolella. 8.30–19, la 9.30–16, su 10–15 Itsenäisyyspäivänä 6.12. Norja. Pääasiallinen tehtävämme on varmistaa, että lääkehoitosi sujuu hyvin ja turvallisesti. CITYMARKETILLA Avoinna joulukuussa: ark. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. lk VARHAISPERUNA 1 kg (0,69/kg) Suomi, säävaraus ERÄ! Atria PAREMPI NAUTA JAUHELIHA 10% 400 g (9,98/kg). klo 8.30–17 DeviSol 20 mikrog 200 tabl. klo 8.30–13 Joulupäivänä 25.12. 010 538 9200 Avoinna ma-pe 7-22, la 7-20, su 10-20 LOIMAA TILAA JA NOUDA Paikallisen puolella. klo 10–15 Uudenvuodenaattona 31.12. Citymarketilla kohtaat myös monta uutta asiantuntijaa
Kuljen parin muun vapaaehtoisen kanssa pitkin kansallispuistoa. Entä jäikö tissuttelu päälle, lasillinen valkkaria illan tullen. Tahallisesti aiheutetut metsäpalot kielivät ennen kaikkea siitä, että on paljon ihmisiä, jotka haluavat liikkua luonnossa ja nauttia siitä, mutta eivät välitä tai osaa huolehtia siitä. Lisäksi maaseudulla pitää liikkua elääkseen. Talouskasvu kannustaa luomaan keinotekoisia tarpeita, joihin ihmisillä ei todellista tarvetta ole. Hukattu lilan väriset paksusankaiset silmälasit tiistaina 2.8. Vuodenkiertojen toistuvuus tuo turvaa arkeen. Ymmärrys ei periydy, vaan se opitaan. elokuuta 2022 Näin palaat lomalta oikein! Media, joka on tiedonvälittäjä, kertoo asiantuntijoiden suulla joka vuosi samat asiat lomalta töihin palaaville. Eläketulovähennystä pitäisikin korottaa reilusti. . Toiveajattelua on myös se, että ihminen voisi estää maapallon ilmastonmuutoksen, jonka alkulähde on väestönkasvu. Samalla itsestäänselvyyksien hokeminen on omiaan ärsyttämään. Alueella on muun muassa korkkitammea, joka kasvaa pelkästään lauhkealla vyöhykkeellä. Epäilen, ettei sellaista tehokasta hyttysmyrkkyä taida olla olemassakaan, joka ei siirtyisi ravintoketjussa eteenpäin, muuttaisi mahdollisesti kokonaisia hyttyspopulaatioita ja vaikuttaisi lopulta meihin kaikkiin tavalla tai toisella. Pitäähän esimerkiksi Vasemmistoliitto aina työttömien puolta ajamalla omien kannattajiensa etua muista puolueista välittämättä. Jarru talouden jatkuvalle kasvulle on luonnonvarojen piittaamaton käyttö. Niin hyvät tuli juhlista ammattilaisten järjestämänä, että tekisi mieli järjestää toiset perään! Kiertokulku TOIMITTAJALTA Tänä kesänä olen ollut vapaaehtoistyössä Valencian vuoristossa. Muuten lähtee loputkin äänet maaseudulta. Espanjan korkeimmat lämpötilat ovat jatkuvasti nousseet ja helleaaltojen pituus kasvanut. Yllätyin siitä, että Valencian itsehallintoalueen raportin mukaan jopa kolmannes metsäpaloista on tahallisesti sytytettyjä – ne seuraavat piittaamattomuudesta virallisia ohjeistuksia kohtaan. Ihan hyvä sekin tietenkin. Vartioin metsiä. Kesälomien päättyminen ja koulujen alku on monessa mielessä kuin vuodenvaihde, ja niinhän se onkin, uuden lukuvuoden alku. Se tuntuu merkitykselliseltä, koska uskon, että tiedon jakaminen ja kestävän ratkaisun tekeminen helpoksi auttavat parhaiten pitkällä aikavälillä. Näin palaat lomalta oikein. Miellyttääkseen vihervasemmistoa ja vallanhimon takia, veikkaan. Kiitos eläinlääkäri Alakukku, nyt on taas kiva olla kotona, terveisin potilas Kotilainen. Keskusta ajamaan maaseudun etuja Hallitus miettii keinoja helpottaa ihmisten elämää kohonneiden elinkustannusten takia. Samalla kun metsäpaloriski on kasvanut, palojen määrä kuitenkin on vähentynyt pikkuhiljaa itsehallintoalueella, ja siihen on arvatenkin vaikuttanut viranomaisten ja järjestöjen läsnäolo kansallispuistoissa. Ajankohta määrittää todella paljon kaikkea yhteiskunnan toimintaa. Jos satut löytämään, vie poliisilaitokselle. Keskustapuolueen pitäisi puuttua tähän ongelmaan hanakammin. ELI HYVÄLTÄ ei näytä, jos saa noin 1 300–2 200 euron eläkettä ja asuu maaseudulla omassa talossa. Ne varat ovat rajalliset, mitä ihminen ahneudessaan vaan ei näytä tajuavan. 4 Torstaina 4. Onko isompiakin ongelmia, hanki apua ajoissa. Huolimattomuudesta aiheutuneet metsäpalot eivät leviä niin laajalle kuin salamasta syttyneet tai tahallisesti sytytetyt palot, eivätkä siten aiheuta niin mittavia vahinkoja. Loma täytti tehtävänsä jos tunnet itsesi niin ja näin. Reaalieläkkeet laskevat edelleen kovaa vauhtia. Täällä Espanjan vuoristossa hyttysiä ei sentään myrkytetä niin kuin kaupungeissa. Hei autoilija, huomioithan pienet liikenteessä. . Tärkeää on ottaa haltuun kaiken seasta se tieto, josta on itselle oikeasti hyötyä, jonka merkitystä kannattaa ajatella pidemmällekin, ja vähentää samalla painetta rasittua yhdestä ainoasta tavasta toimia aina oikein. Välimeren korkkitammista tehdään korkkeja eri puolille maailmaa. Espanjan kesä on kuuma ja aurinkoinen, ja sen kääntöpuoli on kuivuus, joka edesauttaa metsäpalojen syttymistä ja leviämistä. Tiedon, valistuksen ja neuvojen jakaminen tutuissa sykleissä on monessa asiassa ihan paikallaan. AS PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Elettyään kauan yhdessä eläimet alkavat rakastaa ja ihmiset vihata toisiaan. Ahdistaako. OLEN PITKÄÄN miettinyt, mitä ”suomalainen luontosuhde” oikeastaan tarkoittaa, koska nähdäkseni eri maissa ihmiset viettävät yhtä lailla aikaa luonnossa ja pitävät sitä merkityksellisenä. Kiitos Loimaan Juhlapalvelulle. Sosiaalitukia ja pieniä eläkkeitä korotetaan käytännössä kympillä tai kahdella. Matti Ojala. Kiinalainen sananlasku Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Jos todennäköisyyksistä huolimatta havaitsemme savua, soitamme viranomaisille. Mutta polttoaineveroa ei vain suostuta vähentämään, kuten monissa muissa maissa on tehty. . Rikkaan maailman talouden kasvu tulee varmuudella tiensä päähän, ja se tie johtaa talouden pysyvään taantumaan tulevaisuudessa. Toiseksi, kaupungissa asumistukea saavien pienituloisten asumismenot kasvavat huomattavasti vähemmän kuin mummonmökeissä asuvien eläkeläisten. Koulut alkavat, näin valmistetaan terveellinen välipala, hankitaan ergonominen reppu ja ensikännykkä. Sitten karistetaan kesäkilot, aloitetaan kuntoilu ja uusi kehittävä harrastus. Tulipalojen havaitsemista tärkeämpää on kouluttaa ja muistuttaa ihmisiä metsäpalovaarasta. Luonnon kiertokulun ja yhteyksien ymmärtäminen tuskin on minkään maan erityispiirre vaan pikemminkin katoavaa, osin kadonnutta kansanperinnettä kaikkialla. . Luulen, että ehkä luontosuhteella viitataan ennen kaikkea kykyyn ymmärtää ekosysteemin toimintaa ja sen syy– seuraussuhteita. Opettajat alkavat avautua työstään, ekaluokkalaiset innostuksestaan. välillä Turuntie 26–Käsityöläiskatu 7. Emilia Voltti Luonnon kiertokulun ja yhteyksien ymmärtäminen tuskin on minkään maan erityispiirre vaan pikemminkin katoavaa, osin kadonnutta kansanperinnettä kaikkialla. Miksei siis keskusta aja enemmän ja kunnolla maaseudun etuja. Taisto Levo . Tutki koulureitti lapsen kanssa huolella. . . Useimmiten autolla. Mutta se häiritsee ainakin minua, että aina puhutaan tuloverojen pienentämisestä töissä käyviltä, muttei koskaan tavallisilta eläkeläisiltä, joiden veroprosentti on huomattavasti korkeampi kuin vastaavan ansiotulon vero
– Ihmiset ovat olleet hiukan enemmän liikkeellä ja musiikkiakin on ollut enemmän. Myös myyjät huomasivat, että kaupankäynti vilkastui. SARI HOLAPPA Tänä vuonna 80 vuotta täyttävä ja 41 vuotta alalla toiminut torikauppias Tuomo Tuominen uskoo tuoreen tavaran tuovan jatkossakin asiakkaita torille. Toinen syy on kalakauppias. elokuuta 2022 Loimaa/Kauppatori Sari Holappa TORIPAIKOISTA vastaava, kulttuuriohjaaja Anne Nurkkala arvioi torielämän olleen pariin aiempaan kesään verrattuna aavistuksen vilkkaampaa. elokuuta 2022 UUTISET KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Torstaina 4. Pekka, Lea ja tytär Malle Polkon ostoskassiin sujahtaa usein erilaisia leipomotuotteita ja vihanneksia. VAIKKA torikaupan tiedetään hiipuvan kaikkialla, Anne Nurkkalan mukaan pientä valonpilkahdusta koettiin korona-aikana, jolloin ulkosalla ostaminen koettiin turvalliseksi. Toisaalta hän sanoo, että torille tullaan tapaamaan myös tuttuja, olipa sitten ohjelmaa tai ei. Kirpputorimyyjiä on myös ollut aika paljon, hän pohtii. – Sitä ennen kävimme enemmän säännöllisesti, mutta nyt enää satunnaisesti, he sanoivat. – Yleensä otan isoja ahvenia ja muikkuja. Saman vahvistaa 41 vuotta Loimaan torilla vihanneksia myynyt, Euran Hinnerjoelta kotoisin oleva Tuomo Tuominen. Korona-aikana kävi hyvin kauppa, koska ihmiset halusivat asioida ulkona. Lisäksi olemme saaneet pari uutta myyjää. – Kyllä musiikki aina vetää porukkaa, ja sitä saisi olla enemmänkin. – Korona toi tuntuvasti uusia asiakkaita, hän kiittelee. . – Minä käyn täällä toukokuusta alkaen ja olen elokuun puoliväliin. Keskimäärin hän laskeskelee torimyyjiä käyneen kymmenkunta per toripäivä ja kirppismyyjiä vaihtelevasti yhdestä viiteen. Keskimäärin myyjiä on ollut aukiolopäivää kohden kymmenkunta ja kirpputorimyyjiä yhdestä viiteen. – Enemmänkin kyllä mahtuisi. Nyt listalla oli erityisesti kukkia. – Perjantaisin on selvästi vilkkaampaa, kun täällä on ohjelmaa. Loimaan tori on ollut aavistuksen vilkkaampi tänä kesänä. ”” 12,30 € PIPPURILEIKE Aukioloajat: ark. Junnilan kanssa samaa mieltä on Tammelasta tuleva Markku Niemelä, joka on myynyt kukkia Loimaan torilla vuodesta 1985 alkaen. 8.30-22 la 9-22 • su 12-20 Sis. Sen jälkeen tori hiljenee niin paljon, että ei enää kannata tulla. Perjantaina kukkaostoksilla olleet Lea ja Pekka Polkko kertoivat puolestaan lopettaneensa koronaajaksi torilla käymisen lähes tyystin. VILKKAIN sesonki torilla koetaan kesä-heinäkuussa ihmisten lomaaikaan. – Kalastan paljon itsekin, kun käyn Keski-Suomessa, mutta Loimaalla ostan kalani aina torilta, hän kertoili viime viikon perjantaina ja paljasti ostavansa tällä kertaa elämänsä ensimmäistä kertaa kylmäsavusiikaa. – Sosiaalinen puoli on merkittävää myös meille myyjille. 41 vuotta vihanneksia Loimaan torilla myynyt Tuomo Tuominen Torielämä on vilkastunut aavistuksen tänä kesänä . Lisäksi rento tunnelma ja hyvä meininki ovat todella tärkeitä. Musiikki ja hyvä tunnelma ovat tärkeitä sekä myyjille että asiakkaille Vuodesta 1985 Loimaan torilla kukkia myynyt Markku Niemelä pitää tärkeänä torin sosiaalista puolta. – Korona-aikana kävi hyvin kauppa, koska ihmiset halusivat asioida ulkona, Tuomo Tuominen sanoo. Saman toteaa Tita Junnila, jonka mukaan korona vaikutti positiivisesti asiakasmääriin. salaatin,ja kahvin. VAJAA kymmenen vuotta Loimaan torilla viihtynyt säkyläläinen kalakauppias Tita Junnila tietää, että ihmisiä tulee erityisesti silloin, jos tarjolla on ohjelmaa. – Erityisesti heinäkuun alku on ruuhkaisempaa. 5 Torstaina 4. Leppoisa tunnelma ja ihmisten kanssa jutustelu vetää myös Timo Vellosta perjantaisin torille
Tarkempi onnettomuuspaikka on Pappinen, reilun puolen kilometrin päässä Koivusuon tienhaarasta. LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL Lautakunnan tilalle esitetään hyvinvointitoimikuntaa LOIMAA Hyvinvointilautakunta esittää, että sen tilalle perustetaan hyvinvointitoimikunta. Hyvinvointilautakunnan hyväksymä ehdotus lähetettiin edelleen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. KOTIHOIDON henkilöstön saatavuus on hyvin haasteellista, ja kesän vuosilomien aikana haasteet vain kasvavat. KORONAN hoitoon kehiteltyä, maksutonta tablettimuotoista Paxlovid-viruslääkettä on Miia Laaksovirran mukaan saatavissa nyt myös Loimaalla. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Toisella kerralla niitä tuli kaksi. MIKÄLI toimikunta perustetaan, poliittiset päättäjät valittaisiin siihen valtuustoryhmien keskinäisten neuvottelujen perusteella. – Se sairastetaan kuitenkin selkeästi hyvin lievänä. Toimitus: Puhelin arkisin klo 8–16 050 513 0344 Sampsa Hakala, Lari Kiviranta, Anu Salo, Pasi Salo. Elokuulle sovitut pop up –päivät pidetään lauantaina 13. Hankintalain mukaan julkisen hankinnan voi keskeyttää, jos hinta on liian korkea hankintayksikölle. Yli kvartaalin katsottaessa sananvapaus, sana ja journalismin riippumattomuus ja rajoittamattomuus ovat myös parasta bisnestä. ja 20.8. – Kun heinäkuun alussa positiivisia tuloksia tuli kahdesta neljään päivän aikana, nyt niitä on saatu viidestä kymmeneen. www.loimaanlehti.fi Tilaushinnat: (Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € laskulisä.) Määräaikainen 12 kk 221,00 e 6 kk 130,00 e 4 kk 92,00 e Kestotilaus: 12 kk 195,20e 6 kk 99,35e 4 kk 67,60 e 3 kk 51,20e Tilaukset ovat yhdistelmätilauksia, jotka sisältävät sekä paperilehden että lehden tuottaman digitaalisen sisällön kuten näköislehden. elokuuta hieman ennen puoltapäivää. Tilaajamme, sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön osoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi. 02 269 3434 arkisin klo 6 –16.30, viikonloppuisin klo 7 –12. Lääkehoidon kohderyhmät kuitenkin eroavat covid-19-infektion riskiryhmistä. Jos se näyttää positiivista, kontakteja tulee välttää viisi päivää. kello 12–18. Esittelijänä toimisi hyvinvointikoordinaattori, jonka tehtävää esitetään seutukunnalliseksi. (02) 588 8000 Konttori ja toimitus ovat avoinna 5.8. Lisäksi vain osa positiivisen kotitestin tehneistä ohjautuu laboratoriotestiin. Betoniauto kaatui, kuljettaja loukkaantui LOIMAA Betoniauto kaatui nurin Koivusaarentiellä Loimaalla tiistaina 2. Meteorologi Markus Mäntykangas Ylellä 6 Torstaina 4. Omikron 5 on ärhäkämpi leviämään, mutta tauti sairastetaan lievempänä Loimaa, Oripää Sari Holappa Rauhallisemman kevään ja alkukesän jälkeen koronan tautitapaukset ovat lähteneet nousemaan Loimaalla ja Oripäässä. Kuljettaja loukkaantui tilanteessa ajoneuvon kaaduttua tien sivuun kyljelleen. Ratkaisua perustellaan sosiaalija terveyspalveluiden siirtymisellä hyvinvointialueelle. Hän kuitenkin korostaa, että ei tiedä testien kokonaismääriä alkuja loppukuusta. Toinen ajokaista jouduttiin sulkemaan liikenteeltä, ja paikalle järjestettiin liikenteenohjaus. Hoitajien käyttämistä perustellaan sillä, että ilman näiden lähihoitajien työpanosta kotihoidon asiakkaiden terveys ja turvallisuus vaarantuvat merkittävästi. Loimaan kaupungin avoterveydenhuollon osastonhoitaja Miia Laaksovirta sanoo, että kesällä ei ole saatavilla virallisia tuloksia, mutta positiivisten testitulosten määrät ovat nousseet heinäkuun puolivälin jälkeen. – Maatalouskonekaupan Pikku Jättiläinen – Vakovan pojat ostaa maatalouskoneita, tällä hetkellä erityisesti hakusessa: URJALA info@vakova.fi Ota yhteyttä: Markku Iivonen 0400 187 389 Otto Drude 040 823 5236 Tommi Mäkinen 0400 599 252 LE IK KA A TA LT EE N! • Traktorit • Kiinteistöhuoltokoneet • Kurottajat • Kaivinkoneet • Lautasmuokkaimet • Kultivaattorit • Kääntöaurat • Syväkyntöaurat / raivausaurat • Jyrsimet • Jyrät (yli 5 metriset hinattavat) • Kivenkeräyskoneet • Kylvölannoittimet (ainoastaan kiekkovantailla) • Juko Maximat perunannostokoneet • Kippikärryt (ainoastaan telikärryt ja tehdasvalmisteiset) Nopea maksu ja nouto, helppoa ja vaivatonta kaupantekoa. Viranhaltijoista toimikuntaan kuuluisivat sivistysjohtaja, tekninen johtaja sekä kehittämisjohtaja. • Perälevyt (ainoastaan hydrauliset mallit) • Lumilingot • Lumiaurat • Kippaavat takakauhat • Metsäkärryt • Vinssit • Klapikoneet • Juontokourat • traktorit • leikkuupuimurit • lautasmuokkaimet • kääntöaurat • syväkyntöaurat • jyrsimet • jyrät • kivenkeräyskoneet • kylvölannoittimet kiekkovantailla • juko maximat perunannostokoneet • kippikärryt (tehdasvalmisteiset) • perälevyt • lumilingot • lumiaurat • kippaavat takakauhat • metsäkärryt • vinssit • klapikoneet • juontokourat. Raskaan ajoneuvon nostoon päätettiin ryhtyä myöhemmin. Ulkomaantilausten hintoihin lisätään voimassa oleva postimaksu. Toimikunnan vastuulla olisivat jatkossa kaupungille jäävät terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen liittyvät tehtävät. Oripään terveysaseman palveluihin on pyydetty tarjousta kaksi kertaa. Jopa iäkkäät tartunnan saaneet ovat sairastaneet sen tosi lievänä. Päätoimittaja Jouko Jokinen Ylellä LAINA Ilmastonmuutos on tulenarka aihe, se herättää räikeitä, vihamielisiäkin kommentteja. Se aloittaisi toimintansa ensi vuoden alusta. Laaksovirta sanoo, että hoidon aloittaminen katsotaan tapauskohtaisesti ja se vaatii aina huolellista arviointia. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Käsityöläiskatu 10, 32201 Loimaa Puh. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Positiivisten testitulosten määrä on nousussa . – Hoito tulee aloittaa viiden vuorokauden kuluttua oireiden alkamisesta ja virus tulee olla todettu virallisissa laboratoriotesteissä. Rokotuspäiviä on tulossa syksyllä lisää, kun hoitohenkilökunnan kesälomakausi päättyy. Koronarokotteet ovat tässä kuussa taas ajankohtaisia. Laaksovirta muistuttaakin nyt flunssan oireista kärsiviä tekemään kotitestin. Lisäksi hän muistuttaa sellaisia, jotka sairastavat koronan nyt, ettei heidän tarvitse käydä ottamassa neljättä rokotetta tässä vaiheessa. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Syytetään pelonlietsonnasta, valheellisen tiedon levittämisestä. Tällä hetkellä leviää eniten omikron 5, ja sitä on ollut esimerkiksi hoitolaitosten henkilökunnalla ja asukkailla. Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.15–15.45 (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi , www.tilaajapalvelija.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. elokuuta 2022 Jakeluhäiriöt: Puh. – Laboratoriotesteissä ei tarvitse käydä, jos ei kuulu riskiryhmään. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Marika Suuronen 050 533 6313 Ilmoitusmyyjä Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Myyntineuvottelija Riina Karila perhevapaalla Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030, 050 555 7526. pääterveysasemalla kello 9–15. Ostamme ja välitämme myös isoja eriä koneita esimerkiksi lopettaneilta tiloilta ja kuolinpesistä. Vaikka lähteenä on ilmastotutkimus. Ensimmäisellä kerralla tarjouksia ei saatu lainkaan. Terveysasemaa koskevavat tarjoukset hylättiin liian kalliina LOIMAA, ORIPÄÄ Loimaan kaupungin hyvinvointilautakunta päätti keskeyttää Oripään terveysaseman palvelujen hankinnan ja hylätä saadut tarjoukset liian kalliina. Halvin tarjous oli 759 000 euroa vuodessa ja kalliimpi 997 000 euroa. Hoidon aloittamisesta päättää lääkäri. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,70 e /pmm 3-sivu 2,70 e /pmm Tekstissä 2,50 e /pmm Tekstin jälkeen 2,13 e /pmm Takasivulla 2,70 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,20 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,13 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. Tarjouskilpailun tavoitehinnaksi oli asetettu 650 000 euroa vuodessa. PAIKALLISIA LAINA Viisaan kustantajan ehdoton ohje on aina ollut, että jos sana ja raha joutuvat vastakkain, sanan pitää aina voittaa. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2022. . Kustantaja: Priimus Media Oy. Rokottamattomat hoitajat kesäksi töihin LOIMAA Kaupungin kotihoidossa on päätetty käyttää elokuun loppuun saakka myös niitä lähihoitajia, joilla ei ole täyttä rokotussuojaa covid-19 -virusta vastaan tai heillä ei ole alle puolen vuoden sisällä todennetusti sairastettua koronavirustautia. saakka ma ja to klo 9–12. Oripäässä pop up –päivä järjestetään keskiviikkona 24.8
18,30€/200tabl.) Movex kollageenija glukosamiinivalmisteet nivelille. Ehtona kaupalle oli yhdistysrekisteriin liittyminen, Maarit Rantanen kertoo. elokuuta 2022 Pal kin to sis ält ää Fi sk ar s ke itt iö ve its en se kä ve itse nter oittimen, Aqualan L 200g & Seb am ed Liq uid Fa ce & Bo dy Wa sh 200m l Osallistu arvontaan! Nimi: Multivita magnesiumsitraatti + B6 Ma, Ke & Pe 9-16 Melliläntie 109, 32300 Mellilä 044-5025301 Tarjoukset voimassa 31.8.2022 asti. Painiharjoituksia ja -kilpailuja pidettiinkin aktiivisesti alakerrassa sijainneessa painisalissa, joka sittemmin poistettiin käytöstä ja täytettiin alakertaan valuneiden sadevesien vuoksi. Kylmäkuumageeli myös lihaskipuihin. 13,90€ (Norm. 9,00€ (Norm. LAUANTAIN kyläjuhlissa kunnioitetaan historiaa perinnepiirin historianäyttelyllä. Seuraintalon vuokraustoiminta on tänä vuonna jälleen vilkastunut ja myös kyläyhdistyksen omia tapahtumia on pystytty järjestämään. Myös juhannuksena polttamatta jäänyt kokko lyödään liekkeihin ja tulista menoa on luvassa myös tanhuryhmä Kivireen palatessa estradille yli 20 vuoden tauon jälkeen. Seuraintalo siirtyi yhdistyksen hallintaan vuonna 1990 maamiesseuralta. Viime vuoden juhannusjuhlissa kävi arvioiden mukaan jopa 500 ihmistä, ja tänä vuonna on päästy viettämään myös vappua, juhannusta ja pääsiäisvalkeita. Hedelmän tai mansikan makuinen D-vitamiini M ul tiv ita Ju nior i Dino mon ivita m iin it -15% Uutuus mansikka tai mustikka & appelsiini Rajoitettu erä Mellilän apteekin uudet aukioloajat Maanantai 9-16 Keskiviikko 9-16 Perjantai 9-16 (Ti ja To suljettu) Arvomme 3 tuotepalkintoa Ypäjänkylä juhlii 70-vuotiasta seuraintaloa Ypäjä/Ypäjänkylä Kalle Rajala Vuonna 1951 valmistuneen ja vuotta myöhemmin käyttöön vihityn Ypäjänkylän 70-vuotisen seuraintalon historiaa juhlitaan lauantaina kyläjuhlassa. 15,28€) Magnesium edistää lihasten ja hermoston normaalia toimintaa. KALLE RAJALA. L iik kuj alle! Puhelinnumero: Palauta kuponki täytettynä Loimaan Uuteen, Mellilän tai Vampulan apteekkiin 13.8.2022 mennessä. Tykkää meistä myös Facebookissa ja Instagramissa, seuraa tarjouksia ja osallistu arvontoihin! Palvelemme arkisin 8:30-19:00 lauantaisin 8:30-16:00 Ma-Pe 9-16 Sallilantie 43, 32610 Vampula 044-5025302 Devisol Dino D3-vitamiinit Nouda apteekeistamme oma lukujärjestys itsellesi! Movex-tuotteet nivelille 12,00€ (Norm. Autamme valitsemaan sinulle sopivan tuotteen. . toimintavuottaan. Perinnepiirin näyttelyn lomassa juhlavieraat saavat nauttia tanhuesityksestä Kyläyhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja Tiina Mäkeläinen, 19 vuotta hallituksessa mukana ollut Risto Rantanen, varapuheenjohtaja Heikki Levomäki ja puheenjohtaja Maarit Rantanen kertovat kyläjuhlaan ennakkoon ilmoittautuneita olevan noin 130. – Tontti ostettiin sadalla markalla ja seuraintalon todettiin tulevan tontin mukana. PITKÄN historian aikana seuraintalolla on Risto Rantasen mukaan vietetty kaikkia mahdollisia perhejuhlia, ja kyläyhdistys on toiminut seuraintalon ja kyläläisten hyväksi. KYLÄYHDISTYS perustettiin ensimmäisessä kyläkokouksessa 26.11.1987 paikalla olleiden 72 henkilön yksimielisellä äänestyksellä. 7 Torstaina 4. Talossa on juhlaja kokoustilojen lisäksi Ypäjänkylän Maaja kotitalousnaisten kutomakammari, Ypäjän reserviläisten ja Ypäjän riistamiesten yhteinen ampumarata sekä kaksi kerhohuonetta. – Tämä vuosi on ollut taas aktiivinen, mutta kaikelle toiminnalle on edelleen tilaa, kyläyhdistyksen puheenjohtaja Maarit Rantanen kertoo. – Toiminnasta kertyvät tulot menevät lähes kaikki rakennuksen ylläpitoon, eikä esimerkiksi retkiä tai muuta virkistystoimintaa ole järjestetty. – Ampumaradalla toiminta on nykyään hyvin vähäistä, kyläyhdistyksen varapuheenjohtaja Heikki Levomäki täsmentää. Urheiluseura Ypäjän Yllätys sai rakentamisen jälkeen osin keskeneräiseksi jääneen talon viimeistelyyn valtionavustusta 1960-luvun alussa. Samalla Ypäjänkylän kyläyhdistys juhlistaa 35. Maistuu myös aikuisille. – Risto on varoitellut, että ihan entisenlaisiin liikkeisiin ei kannata lähteä, mutta suurella innolla ollaan tanhuamassa jälleen, Maarit Rantanen nauraa. -15% Devisol D3-vitamiini 20?g 200tabl Raikkaan makuisen tabletin voi imeskellä, pureskella tai niellä. . 11,01€) Hyvänmakuiset Devisol Dino D3vitamiini purutabletit lapsille
LÄHELLÄ OLEVA Harjureitti tarjoaa myös rauhallisia luontokokemuksia. elokuuta 2022 Miten olisi rauhallinen yö ilmassa. Toiminnanjohtaja Vesa Kallio Helsingin Sanomissa LAINA Bisneskoulun penkillä opitaan, että jos liikeideaa ei voi kertoa yhdellä lauseella hississä kiireiselle sijoittajalle, se ei ole hyvä. Maan kosteus tai esimerkiksi maassa olevat juuret tai kävyt eivät paina selkään samalla tavalla. Tentsilet ovat olleet Viitaloiden metsässä nyt vuoden verran. 8.15–15.45) Tilaa verkossa: tilaajapalvelija.fi/tutustu 31 90 21 90 2 kk määräaikainen paperija digilehden tilaus + loimaanlehti.fi 3 kk määräaikainen digilehden tilaus + loimaanlehti.fi Norm. Siellä saa olla itsekseen ja fiilistellä luontoa, Laaksonen naurahtaa. Levikkialueen ulkopuolelle meneviin paperilehden tilauksiin saattaa tulla erillinen kuljetuslisä. Moni ymmärsi koronan aikana, että luonnossa oleminen voi olla hyvinkin rauhoittavaa ja maadoittavaa, Viitala sanoo. Metsä on luonnontilassa, ja siellä on suuria vanhoja puita, joihin nämä puumajoitteet on tukevasti pingotettu. – Verraten toisiin kohteisiin esimerkiksi Varsinais-Suomessa, Harjureitti on erittäin rauhallinen. TUTUSTU JA IHASTU. Asiakkaita on Viitalan mukaan käynyt muun muassa pääkaupunkiseudulta ja Turusta, ja he ovat olleet yllättyneitä siitä, kuinka helppo Harjureitillä on uppoutua omaan rauhaan. Jos tentsilen päällä ei ole sadesuojaa, näkee puumajoitteesta kaikkialle ympärilleen, ja voi esimerkiksi ihailla tähtitaivasta. Silloin Kirsi Viitala sai idean hankkia sähköavusteisia fatbike-pyöriä ja hieman myöhemmin hankittiin puumajoitteita. 54,00 Norm. TENTSILE-METSÄ on aivan Viitaloiden pihapiirin vieressä, mutta metsä on sen verran tiheää, että yksityisyys on taattu. Kun korona iski, piti Matka-Viitalan keksiä jotakin toimintaa, kun linja-autokuljetukset loppuivat kuin seinään. Ruokaturvaa ei kuitenkaan ole, kun ruokaa ei kannata tuottaa. – Onhan tentsile erilainen verrattuna normaaliin telttaan. Toisaalta on kuitenkin myös yksityisyyttä, kesätyöntekijä Emmi Laaksonen kertoo. 34,50 Tarjous voimassa vain kotimaan tilauksiin. Toki omana haasteenaan on löytää kolme puuta, joiden väliin pingotus onnistuu, Viitala pohtii. – Tämä on hyvä mahdollisuus tutustua luontoon ja päästä rauhoittumaan. – Sijainti sopii hyvin esimerkiksi aloitteleville retkeilijöille. Jos jotakin sattuu, on apu lähellä. TALOUS LAINA Kuluttajien ostovoima on tärkeä osa ruokaturvaa – kuluttajilla on oltava varaa ostaa ruokaa. Kolumnisti Annu Nieminen HS Visiossa 8 Torstaina 4. Sieltä löytyy niin tyynyjä, vilttejä kuin lampaantaljakin. Korona on osaltaan myös lisännyt lähimatkailua, ja vaikka asiakkaita onkin käynyt kauempaa, toivoo Viitala myös paikallisten muistavan lähimatkailun monet mahdollisuudet. Tätä hissipuhetta treenataan pitchauskisoissa. Loimaa/Virttaa Jenna Pihlajasaari VIRTTAANRAITIN varrella on metsä, jonka siimeksessä piilee kota sekä kaksi tentsiletelttaa eli puumajoitetta. Maantien äänet kuuluvat metsään etäisesti, mutta ensisijaisesti kuuluu lintujen laulua. Kirsi Viitala esitteli riipputelttaa ja sitä, mitä kaikkea sisältä paljastuu. Asiakkaita on ollut mukavasti, esimerkiksi isovanhempia lastenlastensa kanssa sekä ystäväpariskuntia. Tilaa soittamalla: 02 770 2626 (ark. JENNA PIHLAJASAARI UUTTA KEHIIN Paikallista elämää. Tentsilet ovat varattavissa säästä riippuen toukokuusta syyskuuhun
– Ei kannata joutua paniikkiin ja antaa tunteille valtaa. Rahaan liittyvät asiat alkoivat kiinnostaa lopulta siinä määrin, että yläasteen haaveet lääkärin ammatista saivat jäädä, kun katse suuntautui kohti kaupallisia opintoja. – Kun koronan aikana valtiot elvyttivät massiivisesti, siihen on nyt tullut täyskäänne. Lähteekö talous tästä hidastumaan, sitä ei vielä tiedä, Vanha-Perttula pohtii. – Esimerkiksi yksi isoimmista alaasteen hankinnoistani oli järjestelmäkamera, hän muistelee. HELSINGISSÄ Kaisa Vanha-Perttula kertoo viihtyvänsä oikein hyvin. Opinnäytetyönsä hän kirjoitti toimeksiantona analyysitalo Inderesille, jossa hän aloitti samoihin aikoihin työt Community designerinä. Sijoittajan ei kannata antaa nyt tunteilleen valtaa Kun koronan aikana valtiot elvyttivät massiivisesti, siihen on nyt tullut täyskäänne. Nordnetillä ollessaan hän tajusi, ettei markkinointi ole kuitenkaan hänen oma alansa. . – En olisi ikinä uskonut, hän nauraa ja sanoo löytäneensä ympärilleen ihania ihmisiä. Lyhyellä aikavälillä voi tapahtua suuriakin muutoksia, mutta pitkällä aikavälillä osakkeiden keskimääräinen vuosituotto on ollut noin seitsemän prosenttia. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Loimaan lukiosta vuonna 2017 VanhaPerttula haki kauppakorkeakouluihin ympäri Suomea. Tämän vuoden alusta muodostetussa valiokunnassa toimii kahdeksan nuorta VanhaPerttulan ollessa puheenjohtajana. elokuuta 2022 Loimaa, Helsinki Sari Holappa Maailmassa on eletty ennennäkemätöntä turbulenssia jo yli kaksi vuotta, kun 2010-luvun alussa alkanut pitkä nousukausi päättyi yllättäen koronaan. Ovet eivät kuitenkaan silloin auenneet, ja hän piti välivuoden tehden töitä. – Kun tutustuin enemmän sijoittamiseen ja rahoitusalaan, se alkoi kiinnostaa yhä enemmän. – Töiden ohella kirjoitin iltaisin opinnäytetyötä ja valmistuin finanssialan tradenomiksi toukokuun puolivälissä, hän kertoo ja sanoo keväällä hakeneensa myös jatko-opintojen pariin. – Vuoden ensimmäinen oli brunssi, jossa sijoittaja ja sijoituskirjailija Heikki Keskiväli puhui sijoittamisen virheistä. VAIKKA Kaisa Vanha-Perttulan opiskeluja työelämässä on ehtinyt tapahtua vähässä ajassa paljon, hän sanoo nauttivansa eniten silloin, kun elämä on aktiivista. Kaisa Vanha-Perttula . Sijoittajia hän kehottaa ottamaan nyt rauhallisesti. Järjestön tavoitteena on toteuttaa tänä vuonna muun muassa erilaisia rentoja tapahtumia jäsenilleen. Tällä hetkellä niin keskuspankki kuin kuluttajatkin joutuvat painimaan inflaation kanssa. Sittemmin Vanha-Perttula on ostanut muun muassa Nesteen ja Marimekon osakkeita. Kotimaisemissa Loimaalla hän sanoo käyvänsä edelleen usein, koska siellä ovat vanhemmat, isovanhemmat, serkut ja kummipoika. Epävarmoina aikoina hän sanoo pitkäjänteisen säästämisen merkityksen korostuvan. MEILTÄ MAAILMALLE 9 Torstaina 4. Yhdysvaltojen keskuspankki Fed on tehnyt jo koronnostoja ja vähentänyt elvytystä. Vaikka osakemarkkinoilla voi tapahtua lyhyellä aikavälillä suuriakin muutoksia, pitkällä aikavälillä keskimääräinen vuosituotto on ollut noin seitsemän prosenttia. Kesken opintojensa hän päättikin vaihtaa pääainettaan ja hakea finanssialan puolelle. Uutta sisältöä elämään on tuonut Nuoret Osakesäästäjät -järjestö, jonka aktiivina Vanha-Perttula ehti toimia vuoden verran ennen kuin kokosi ympärilleen muita sijoittamisesta innostuneita. – Vietin aivan ihanaa opiskelijaelämää Turussa ja ne olivat ehkä elämäni parhaimpia vuosia. – Suurin romahdus kesti kuitenkin vain noin kuukauden ja pian oltiin tilanteessa, jossa osakkeiden arvostukset nousivat jopa liian korkeiksi. Osakesijoittaminen on tosi mielenkiintoista ja opettavaista. Hän kertoo aina olleensa kohtuullisen tarkka rahankäyttäjä, ja jo lapsena hänellä oli tietyt säästökohteet. Hän ei kuitenkaan lähtisi säästämään suoraan pankkitilille vaan esimerkiksi maltillisesti indeksirahastoihin, joissa on matalat kulut. Kannattaa luottaa omaan sijoitussuunnitelmaansa. Hän oli aina vannonut, että Helsinkiin hän ei ikinä muuttaisi, mutta kohtalolla oli toisia ajatuksia. Kun korona puhkesi parin vuoden päästä, eikä esimerkiksi Balille suunniteltu opiskelijavaihto onnistunut, Vanha-Perttula joutui pistämään suunnitelmansa uusiksi. Samaa tietä seuraa Euroopan keskuspankki. Kaisa VanhaPerttulan mukaan tällä hetkellä korostuu pitkäjänteinen säästäminen Loimaalaislähtöinen Kaisa Vanha-Perttula kehottaa sijoittajia ottamaan nyt rauhallisesti. – Pikkuhiljaa olen tutustunut eri sijoituskohteisiin ja tehnyt ostoja enemmän. KAISA VANHA-PERTTULAN oma sijoitusinnostus lähti aikanaan liikkeelle ystävien innoittamana, mutta jo sitä ennen hän oli säästänyt ASPtilille ensimmäistä asuntoaan varten. Tänä vuonna markkinat ovat reagoineet Venäjän ja Ukrainan sotaan, mikä on tuonut osakemarkkinoille uudenlaisen ympäristön, Nuorten Osakesäästäjien valiokunnan puheenjohtaja Kaisa VanhaPerttula, 24, toteaa. – Ensimmäiseksi ostin UPM:n osakkeita, koska metsäteollisuus tuntui tutulta ja turvalliselta vaihtoehdolta. ””. Lisäksi hän kertoo matkustelleensa muun muassa Thaimaassa, Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Ensimmäiset rahasto-ostonsa hän teki vuoden 2020 alkupuolella ja osakkeita hän hankki saman vuoden kesällä. Osakeja rahastovälittäjä Nordnet etsi riveihinsä markkinointiharjoittelijaa, ja Vanha-Perttulan tullessa valituksi edessä oli muutto pääkaupunkiin. – Seuraavana keväänä aloin lukea pääsykokeisiin ja pääsin opiskelemaan Turun ammattikorkeakoulun liiketalouden linjalle syksyllä 2018, hän kertoo. Myös työpaikkojen suhteen on käynyt hyvä tuuri. Hän sanoo tällä kaikella olleen merkittäviä vaikutuksia yrityksiin, eikä kukaan osaa ennustaa, mihin suuntaan tulevaisuudessa mennään. Nykyään sijoittamisesta on tullut hänelle työn ohella rakas harrastus. – Tasainen kuukausisäästäminen on tällä hetkellä hyvä vaihtoehto. – Hain kauppakorkeakouluun maisterivaiheeseen ja syksyllä aloitankin opinnot Vaasassa pääaineenani rahoitus. Toisaalta hän suuntaa usein myös Turkuun, sillä sinne jäi opiskeluajoilta paljon hyviä ystäviä
Tilaisuudessa noudatetaan kuitenkin koronaturvallisuutta niin, että paikalle saavutaan flunssaoireista vapaana. Kierroksen kohteet erottaa numerokylteistä ja ilmapalloista. Sitä osataan toivoa ja odottaa. Myös kahviloita on useita. Maskin käyttö on tietenkin sallittua. Hän myös säestää yhdessä laulettavat kansanlaulukirkkolaulut. elokuuta 2022 TIISTAIN LEHDESSÄ OLLEEN RISTIKON RATKAISU •Puhdistukset •Tarkastukset •Lasikuitupinnoitteet •Säiliöiden vaihdot •Poistopuhdistukset •Säiliöiden poistot •Säiliöiden purkutyöt Vanhan metallisäiliön sisäpuolelle lasikuitu pinnoituksella 10v. Tapahtuma on jo tullut perinteeksi tällä seudulla. Ulla Rantanen on illan emäntä ja Marita KoivunenSätilä juontaa. Myytävät tuotteet vaihtelevat valurautaammeesta keinutuoleihin, ja leivonnaisista kankaisiin. Metsämaan kappelin naiset valmistavat ja tarjoavat iltapalaa. Tänä vuonna 30-vuotisjuhlakonsertin pitänyt Mellilän naisten lauluryhmä ilahduttaa kuulijoita laulullaan Sari Jokelan johdolla. 02-7621 339 KOTISEUDULTA oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi UUTISIA isoLLa U:LLa Niinijokivarsikirppis kutsuu jälleen Ensimmäinen Niinijokivarsikirppis pidettiin 10 vuotta sitten. Tapahtuman keskuspaikka on Viihdekeskus Wanha Kanala, jossa sijaitsevat info, karttamateriaali, wc-tilat, ruokailumahdollisuus ja osallistuminen arvontaan. Nyt juhlavuonna kirppiskohteita on sunnuntaina 7. Päivän kruunaa illan markkinatanssit Kuiwuri-salissa tanssiorkesteri Ippe Mansikan johdolla. Illassa kuullaan myös Marja Toropaisen runonlausuntaa. 02-7621 339, www.lohiva.fi Pidä pyörät pyörimässä HAE PUIMURITARVIKKEET MEILTÄ KIILAHIHNAT • VARIAATTORIHIHNAT VILJALETKUT • RULLAKETJUT LAAKERIT, TIIVISTEET HYDRAULILETKUT+LIITTIMET SUODATTIMET Pidä pyörät pyörimässä HAE PUIMURITARVIKKEET MEILTÄ KIILAHIHNAT VARIAATTORIHIHNAT VILJALETKUT RULLAKETJUT LAAKERIT, TIIVISTEET HYDRAULILETKUT+LIITTIMET SUODATTIMET Lamminkatu 38, avoinna ark. PUHEENVUORON käyttävät tänä vuonna Laura Kilpiö, Pauliina Merikivi, Eila Rautanen ja Paula Suominen. Vierailukohteita on yhteensä 24 ja monessa kohteessa lisäksi useampi myyjä. 8-17, la 9-13. 0102 866 080 (hinta 0,0282/puhelu + 0,0595/min.) Puh. Niinijokivarsikirppis su 7.8. klo 9–16. klo 18.30 Metsämaan kirkossa.. Vahvistetun äänentoiston ansiosta kuuluvuus on varmistettu. 040 512 7825 www.oljykolmio.fi Sähköasennus ja-suunnittelu Sähköhuolto ja -kunnossapito Valaistusratkaisut Tarvikemyynti s ä h k ö i s t ä o s a a m i s t a antti aarnio 050 536 2398 • antti@aa-lux.fi Lamminkatu 38, puh. Kahden vuoden koronatauon jälkeen saadaan taas kokoontua yhteen. Naisten kirkkoilta ke 10.8. Kolehtiin saa laittaa vapaaehtoisen lahjan avustusja lähetystyölle. takuu! Öljysäiliöhuoltoa jo yli 30 vuoden kokemuksella ÖLJYKOLMIO OY Puh. Puh. elokuuta jälleen lukuisia Oripään ja Loimaan rajalta Alastaron, Kertunmäen, Krekilän ja Mellilän suuntiin. Naisten kirkkoilta keskiviikkona Metsämaalla Metsämaan kirkko kutsuu naisia naisten kirkkoiltaan. NIINIJOKIVARREN maalaismaisemaa tehdään jälleen tutuksi yhteistyössä Niinijokilaiset-yhdistyksen, Wanhan Kanalan ja osallistuvien kohteiden kanssa. 10 Torstaina 4
Kannattaa aloittaa pienemmistä kaarista, lajissa kehittyy askel kerrallaan. Kerrankin meille kävi niin, että kun muut hoivakodissa odottivat lähtevänsä kirkkoon, niin mamma lähti moottoripyöräkisoihin, Irmeli virnisti. – Päivän tunnelma on ollut hyvä. Aittamäet odottivat yhdessä riihimäkeläisen Markus Lehtosen, 10, kanssa MiniGP-sarjan starttia. URHEILU LAINA Skeittaaminen on upea harrastus. Pystyn vertaamaan nykyistä vanhaan, mikä tuo oman lisänsä, hän pohti. Aapo, 6, odotti kovasti seuraavaa lähtöä: – Ei ole vielä ollut yhtään hurjannäköistä, liian lällyä! Irmeli ja Irma Vinnikainen jännittivät kilpailuihin osallistuneen Joel Vinnikaisen puolesta. Psyykkinen valmentaja Hanna-Maari Päkk Helsingin Sanomissa 11 Torstaina 4. – Mamma ei kauheasti enää muualle lähdekään kuin tänne. Alastaron radasta hän totesi, että siellä kelpaa ajaa kovaa. Sää oli Mäkisen mukaan otollinen: lämmin mutta ei liian kuuma. Rata oli hänelle enemmän kuin tuttu: Henri Tuomaalasta tuli keväällä Alastaron moottoriradan osaomistaja, kun radan enemmistöomistus meni Tuomaalan perheelle. – Kyllä se niin on, että vauhti ja vaaralliset tilanteet vetävät väkeä edelleen. Tästä tulee elämäntapa, kunto kehittyy loistavaksi. Aapo ja Kalle olivat sitä mieltä, että lajissa parasta oli ehdottomasti vauhti. Kaiken lisäksi olemme selvinneet ilman pahempia haavereita. Hän päätyi moottoriurheilun pariin jo 60-luvulla. Kilpailuissa ajettiin myös Legends-autojen mestaruussarjan neljäs osakilpailu. – Pitää tulla seuraamaan, miten veli pärjää, Markus kertoi ja täsmensi, että Elias-veli kilpailisi pian. Skeitin perustekniikat opetellaan tasaisella. ANNI HINKKANEN HANAA. 88-vuotias Irma tunnetaan pitkäaikaisena ratamoottoripyöräilyn ystävänä. elokuuta 2022 Loimaa/Virttaa Anni Hinkkanen R atamoottoripyöräilyn SM-kauden kolmas kisaviikonloppu ruokki vauhdinnälkäistä yleisöä Alastaron moottoriradalla. Eikä tämä oikein tunnu enää sitten niin pahalta, kun on kotona huutava vauva, Kalle sanoitti kokemustaan. Yhdistyksen puheenjohtaja Mika Mäkinen arvioi ensimmäisen päivän yleisömääräksi 400–500 henkeä. FORSSASTA ajaneet Irma ja Irmeli Vinnikainen saapuivat jännittämään Joel Vinnikaisen suoritusta Superstock 600 -sarjassa. Harrastesarja nähtiin sunnuntaina. Loimaalainen Keijo Aittamäki kertoi niin ikään käyneensä moottoriradoilla pienestä pojasta asti isänsä kanssa. Vinnikaiset olivat kiertäneet Joelin mukana monet kisat kotimaassa ja vierailleet kilpailuissa myös esimerkiksi Virossa. KILPAILUN isännöi turkulainen West Coast Racing Club. – Haluan nähdä, kun Joel ajaa, hoivakodista lapsenlapsensa moottoripyöräkilpailuihin saapunut Irma totesi hymyillen. Olen todella tyytyväinen suoritukseeni, kolminkertainen Legendsmestari Henri Tuomaala kommentoi rennoin mielin voitettuaan Proluokan ensimmäisen lähdön. Keijo Aittamäen mukaan keli oli hyvä. Viime aikoina vierailut ovat luonnollisesti tihentyneet. Pojat innostuivat myös moottoripyörien pärinästä. Mestaruussarjan kilpailijat ajoivat kaksi lähtöä lauantaina. Urheilijat puhuvat avoimemmin asioista, ja psyykkisestä valmennuksesta on tullut normi. Joel Vinnikainen palasi kilparadalle nyt seitsemän vuoden tauon jälkeen. – Kova ääni ottaa korviin, mutta se on myös hienoa, että kuulee ne kovat äänet. – Olen käynyt ajamassa radalla joka kesä noin 15 vuoden ajan. – Tänne tuo yhä uudestaan se, että moottoriurheilu on kerrassaan oma lajinsa ja kulttuurinsa. MOOTTORIURHEILUVÄKI JANOAA TAAS . Lauantaina mukana olivat omat pojat Aapo ja Kalle Aittamäki, 6 ja 8 vuotta. Henri Tuomaala kilpaili ja juhli todellisella kotiradallaan Alastaro Circuitilla Keijo Aittamäki, Aapo Aittamäki, Markus Lehtonen ja Kalle Aittamäki viettivät lauantaipäivän Alastaron moottoriradalla. Jatkumoapa hyvinkin. HUMPPILASTA saapunut Olavi Kupila seurasi moottoripyörien kilpa-ajoa poikansa kanssa. Hän kokee moottoriurheilun piristävänä ja seuraa sitä edelleen esimerkiksi tv:stä. Olen seurannut sitä vuosia ja nähnyt, kuinka laitteet ja kuljettajat kehittyvät. – Yleisöä ja kilpailijoita on mukana mukavasti. Avauspäivän Legends-mestaruussarjaan oli ilmoittautunut reilut 40 kuljettajaa. – Ennen kaikkea näen tämän jatkumona. Skeittaaja Mare Jatkola Aamulehdessä LAINA Työn on turvallisen ja rennon ilmapiirin luomista ja keskustelutuen tarjoamista.
Käsikirjoitus Taika Waititi, Jennifer Kaytin Robinson. ’’Laukon herra oli Ruatsin kuninkaan sorasa menettänyj jalkansam, mutta rikas kon oli, nin oli teettänys siähen hoppeesta uuren.’’ AIKANAAN hän tietenkin kuoli, jolloin perikunta oli päättänyt, ettei hopeista jalkaproteesia sentään kannata hautaankaan laskea, vaan se oli poistettu vainajalta ja siitä oli teetetty hautajaisjuhlaa varten pieniä viinipikareita. Liisa ja Sakari Kohijoki ovat keränneet luokkaja muita kuvia kansakoulun koko taipaleelta. Vanhan kansakoulun perinteiden mukaisesti ohjelma toteutettiin entisten oppilaiden omin voimin. Elokuva ei onnistu keksimään pyörää uudelleen ja tuntuukin lähinnä edeltäjänsä jälkilämmittelyltä. Raikkaan ja revittelevän edeltäjänsä tasolle Love and Thunder ei kuitenkaan aivan jaksa kavuta. ILOINEN puheensorina täytti salin ja aivan kuin luonnostaan vanhat kaverit hakeutuivat vierekkäin istumaan – kuin ennen koulussa. Ukkosenjumalan suureksi yllätykseksi pakkaa sekoittamaan saapuu myös Thorin ex-tyttöystävä Jane Foster, alias Mighty Thor (Natalie Portman). Fosterin kautta tuodaan inhimillistä perspektiiviä mytologiseen maailmaan käsitelemällä elämän rajallisuuden ymmärtämistä. Puun viereen asetettiin myös muistolaatta muistuttamaan päivästä. Kanteenmaassa kävivät aikoinaan koulua punkalaitumelaisten lisäksi alastarolaiset, huittislaiset ja taisipa loimaalaisiakin olla mukana, koulu kun sijaitsi aivan kuntien rajalla. Hautajaispäivän aamuna vainaja vielä lepäsi arkussaan kartanon viinikellarin viileydessä, kun piikatyttö oli määrätty hakemaan sieltä pitovieraiden kunniaksi viiniä juuri niillä jalkaproteesin hopeasta teetetyillä pikareilla. 12 Torstaina 4. Love and Thunder pallottelee parodisella sekoilulla ja synkemmällä aspektilla, mutta kaksinapaiset teemat onnistuvat lähinnä hylkimään toisiaan sulautumatta koherentiksi paketiksi. Ryhtyessään edellisen Thorelokuvan, Thor: Ragnarok (2017), ohjaajaksi ohjaaja-käsikirjoittaja-näyttelijä Taika Waititi onnistui remasteroimaan koko Thorin hahmon ja antoi elokuvasarjalle kaivattua uutta väriä ja huumoria kenties itsensä liian vakavasti ottaneiden ensimmäisten osien vastapainoksi. Jumalallisten taistojen rinnalla Jane Foster käy henkilökohtaista taistelua sairautensa kanssa. Pituus 1h 59min. ”Sinäkö se tosiaan olet. Thor:Love and Thunder (ensi-ilta 6.7.2022). Mutta palvelustytön kerrottiin tulleen hulluksi, eikä hautajaisvieraillekaan ollut Laukon kartanon viini maistunut. RETROKUOSEIHIN puettu elokuva onnistuu lumoamaan ennen kaikkea visuaalisesti. Kouluaikojen valokuvista koottiin myös diashow, jonka kuvat nostivat esiin paljon muistoja ja keskustelua opettajista ja oppilaista. Valokuvakokoelma ja diaesitys luovutetaan tarkistusten jälkeen Punkalaitumen museolle. Sen aikana nähdään muun muassa ilmiömäistä värienkäyttöä ja henkeäsalpaavan kauniita maisemia. Kiitos kaikille osallistujille! Te teitte juhlastamme juhlan! Rauno Haapanen LUKIJALTA Yhteiskuvaan saatiin suuri joukko koulutaivaltaan Kanteenmaassa taittaneita. Pääosissa Chris Hemsworth, Natalie Portman. heinäkuuta. Ennen vuotta 1976 (ja peruskoulua) opintiensä aloittaneet koulukkaat noudattivat kutsua innokkaasti: ennakkoon mukaan ilmoittautui tasan sata. Ohjaajalla on tapana keikkua överiksi vetämisen rajalla, mutta tällä kertaa raja on hankalasti hahmotettavissa. Love and Thunderissa Waititin tavaramerkkinä tunnettu yliampuva tyyli samaan aikaan sekä yliettä alisuorittaa. Ohjaaja Taika Waititi. Juhlapaikalle saapui kunnioitettavat 92 entisen opintien kulkijaa. Linnea Mensalo Näytös Loimaan Kinemassa: to 4.8. Waititi on todistanut olevansa mestari vuorottelemaan kaaoksellisen huumorin ja syvällisen sieluunpureutumisen välillä, ja aiempien tuotantojen persoonallinen tyyli onnistuu säväyttämään omaperäisyydellään. Kanteenmaan koulun viimeinen johtokunnan kokous pidettiin 31.7.1976, joten ajankohta oli mitä osuvin. ELOKUVA-ARVOSTELU Entiset Kanteenmaan kansakoululaiset koolla Minä voin lähteä Kanteenmaasta, mutta Kanteenmaa ei lähde minusta! Entiset kansakoululaiset kohtasivat Kanteenmaan Nuorisoseurantalolla 30. elokuvassa ja samalla Thorelokuvasarjan neljännessä osassa päästään seuraamaan eksistentiaalisen kriisin parissa palloilevaa ukkosenjumalaa. Elokuva vaatii vähintään matalan tason Marvel-tuntemusta, että siitä pääsee perille, mutta viihtyisää toimintaa ja värien riemujuhlaa se tarjoaa kaikille. Esimerkiksi antagonisti Gorrin traaginen taustatarina olisi oikeuttanut vahvempaankin hahmoon syventymiseen. Onpa sinusta tullut ihan miehen näköinen!” Vuosikymmenten takaisten koulukaverien tapaaminen oli riemukasta, tunteellista ja taisipa siinä muutama kyynelkin tirahtaa. MONET TOIVAT mukanaan muistoja kouluajoilta, joita esiteltiin yläkerran kirjastohuoneessa. Melkein kaikki pikarit olivat jo täynnä, kun tyttöressu kauhukseen huomasikin, miten arkussa makaava vainaja ensin ikäänkuin etsi ja tunnusteli kadonnutta jalkaansa, kunnes huomasi hopeapikarit. Koivun istuttivat opettajat Liisa Kohijoki ja Sulo Kylliäinen. AIDOSTI huvittavia hetkiä voi poimia matkan varrelta, mutta osa huulenheitosta tuntuu ajoittain ohjaajan omalta sisäpiirivitsiltä. elokuuta 2022 LAUANTAINA 13.8. Thor (Chris Hemsworth) ei ehdi harkinnassa olevia eläkepäiviään kauan viettää, kun mystinen kostoa janoava Gorr (Christian Bale) ilmestyy kuvioihin. Yhtä nätti olet edelleen! Vieläkö muistat minut. TEEMANA HUVIT JA HARRASTUKSET VARAA ILMOITUSTILASI AINEISTOINEEN 8.8. klo 19. Pelastaakseen jumalkollegansa, Thor lähtee vaaralliselle matkalle edellisestä osasta tutun porukkansa, Asgårdin kuningas Valkyrien (Tessa Thompson) sekä humoristisen Korgin (Taika Waititi), kanssa. Kieli poskessa kirjoitetut juonikuviot jättävät silti tilaa raskaammillekin teemoille. MENNESSÄ: Marika Suuronen 050 533 6313 Anna-Mari Koskimies 050 595 7738 myynti@loimaanlehti.fi etunimi.sukunimi@loimaanlehti.fi Thor: Love and Thunder Marvel Cinematic Universen 29. Erityisesti värien muuttuminen mustavalkoisiksi sankareiden astuessa pahan valtakuntaan luo nerokasta kontrastia. Päivän kohokohta oli lahjaksi saadun loimaankoivun istuttaminen. Vaikka muut hahmokehitykset etenivät vain pieniä askelia elokuvan aikana, hukattu potentiaali harmittaa. Heikki Keskumäki KERUUARKISTOJEN LEHDILTÄ. Ikäraja k12. Yhdessä laulettiin, kuultiin esitelmä, katseltiin vanhoja koulukuvia ja muisteltiin menneitä; opettajia ja muita Suuria Persoonallisuuksia sekä merkittäviä tapahtumia ja kommelluksia. ’’Tosa muj jalkani onkin, sano siähen sij ja nousi arkusa istumaam, mutta plikka pelläästy tavattomastij ja säntäs yl(ö)s kellarista, mutta esiliinansaj jäi ovev välliij ja luuli, että ruumis tarttu siähen kii.’’ MYÖHEMMIN kuitenkin havaittiin vainajan lepäävän rauhallisesti arkussaan. RAUNO HAAPANEN Laukon herran hopeinen jalkaproteesi Punkalaitumen pohjoisseudulla, Oriniemen ja Liitsolan kulmilla, on ennen kerrottu ihmeellistä tarinaa Vesilahden Laukon kartanonherran hopeisen jalkaproteesin kohtalosta
ROMPEPÄIVIEN TARJOUS! Opistot kutsuvat taidon, tiedon ja hyvinvoinnin lähteille loimaa.fi/vapaa-aika Muksut muskariin Musiikkileikkikoulussa on vielä vapaita paikkoja (3 kk – 6 vuotta). Lasillinen raikasta, hedelmäistä juomaa sisältää päivän kaikki vitamiinit ja hivenaineet. Voit säästää jopa 26 €. MULTIVITA MONIVITAMIINI 30 tabl. klo 18 osoitteessa opistopalvelut.fi/loimaa sekä puhelimitse 050 311 4691. Sisältää 8 eri B-ryhmän vitamiinia. alkaen: opistopalvelut.fi/loimaa Teatteriin Teatterikoulu LoiSTeesta voi kysyä vapaita paikkoja eri ikäisten lasten ja nuorten ryhmistä. Bonus ei kerry reseptitai itsehoitolääkkeistä. Alle kouluikäisille lastentanssi ja kouluikäisille nykytanssi yhdistettynä jazziin sekä baletti. Sopii kaikille ihotyypeille. Ryhmät Alastarolla, Hirvikoskella, Loimaalla ja Mellilässä. Ilmoittautuminen 17.8. 13 Torstaina 4. Ilmoittautuminen: loimaa.eepos.fi Soittamaan ja laulamaan Musiikkiopistolla on vapaita oppilaspaikkoja muutamiin instrumentteihin: trumpetti, huilu, viulu, alttoviulu, sello, sähköbasso, laulu. TARJOUKSET VOIMASSA 7.8. Suomen suosituin, monipuolinen monivitamiinija hivenainevalmiste sisältää jopa 16 vitamiinia ja hivenainetta. Imeytyy nopeasti, kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa sekä säilyttää ihon biologisen suojakerroksen. ASTI. alkaen: opistopalvelut.fi/loimaa Työväenopistoon Opinto-ohjelma jaetaan koteihin viikolla 32 ja ilmoittautuminen kursseille alkaa 17.8. Kevyt koko kehon kosteusemulsio. MULTIVITA OMEGALIVE BASIC 120 kaps. Tärkeät omega-3-rasvahappot DHA ja EPA tukevat sydämen normaalia toimintaa sekä edistävät aivojen ja näkökyvyn normaalina pysymistä. Loimaan Lehden kokonaistavoittavuus (painettu + digi) 25 000 lukijaa. elokuuta 2022 PRISMAKESKUS LOIMAA ALEKSIS KIVEN KATU 7, 32200 LOIMAA p. Tervetuloa! Tiesitkö. (02) 763 6840 • ma–pe 8–20, la 9–17, su 10–16 Saat S-Etukortilla Bonusta apteekkimyymälässä maksetuista tuotteista tai palveluista. 5,65 20,60 Pehmeä ja kosteuttava vaahto puhdistaa kasvot hellävaraisesti kuivattamatta ihoa. Ilmoittautuminen 17.8. Vahva B-vitamiinitabletti tukee hermoston toimintaa sekä elimistön normaalia energia-aineenvaihduntaa. Ilmoittautuminen: loimaa.eepos.fi Tanssimaan Tanssiopiston ryhmissä on vielä tilaa. Valitse 5 erilaista Orionin tuotetta Ykkösapteekin kankaiseen Ykköspussiin hintaan 30 €. Ilmoittautuminen: loimaa.eepos.fi Kuvataiteen pariin Kuvataidekoulu KULTA kutsuu kuvataiteeseen leikin, mielikuvituksen ja tarinankerronnan keinoin. KMT 2021. TÄYDENNÄ HYVINVOINNIN VARASTOSI KERÄILEMÄLLÄ ORIONIN TUOTTEITA! 8,90 SEBAMED MOISTURISING BODY LOTION 200 ml Multivita-perheen poreileva piristäjä. MULTIVITA PORE 15 tabl. 13,40 6,15 7,35 FAVORA HELLÄ VARAINEN PUHDISTUSVAAHTO 150 ml BEKO STRONG ORION 30 tabl
19,95) (norm. Pakkauksen mukana tulee 3 hyttysmattoa ja 1 kaasu. 7,99) (norm. korkit LASIPULLO 500 ml 6 kpl/pkt sis. 6,99) (norm. 39,95) MONITOIMIMEHUSTIN Mehustaa marjat ja soseuttaa hedelmät nopeasti ja terveellisesti ilman lisäaineita, vitamiinit säilyttäen. (norm. 249,-) 249,219,Loimo Garden PAVILJONKI 3 x 3 m Tyylikäs ja suuri paviljonki Loimo Garden PAVILJONKI 3 x 3 m Tyylikäs ja suuri paviljonki LEHDENKERÄÄJÄ 42” Ruohonkerääjä ajoleikkuriin LEHDENKERÄÄJÄ 42” Ruohonkerääjä ajoleikkuriin 3 99 /metri (norm. 3,99/kpl) (norm. Sejoy KORONA PIKATESTI Sejoy KORONA PIKATESTI KORONA SYLKITESTI Antibio 1 kpl/pkt KORONA SYLKITESTI Antibio 1 kpl/pkt Thermacell MINI HALO Luo n. korkit 1 l 3 kpl/pkt 1 l 3 kpl/pkt 0,3 l 6 kpl pkt 0,75 l 4 kpl pkt 1 l 3 kpl pkt 0,3 l 6 kpl pkt 0,75 l 4 kpl pkt 1 l 3 kpl pkt 5,315 ml 6 kpl pkt 425 ml 6 kpl pkt 540 ml 6 kpl pkt 720 ml 6 kpl pkt 900 ml 6 kpl pkt 4250 ml 2 kpl pkt 315 ml 6 kpl pkt 425 ml 6 kpl pkt 540 ml 6 kpl pkt 720 ml 6 kpl pkt 900 ml 6 kpl pkt 4250 ml 2 kpl pkt 3,79 4,69 4,99 5,99 6,49 8,99 0,5 l 3 kpl/pkt 0,5 l 3 kpl/pkt 4 65 PAKASTEPULLO PAKASTEPULLO PAKASTERASIA GastroMax TM PAKASTERASIA GastroMax TM 3 69 3 49 6 kpl pkt 6 kpl pkt LASIPURKIT LASIPURKIT 210 ml 210 ml 2 pkt Tunnelmallisesti tuoksutellen Tunnelmallisesti tuoksutellen Marjukka MARJAPOIMURI Perinteinen poimuri helpottamaan marjojen poimintaa. 4,79/kpl) (norm. 1,19) (norm. Marjukka MARJAPOIMURI Perinteinen poimuri helpottamaan marjojen poimintaa. Marjaosa 8 l, mehuosa 8 l, kattila 5 l. 2,99/kpl) (norm. Marjaosa 8 l, mehuosa 8 l, kattila 5 l. Pakkauksen mukana tulee 3 hyttysmattoa ja 1 kaasu. 4,79/kpl) (norm. TUOKSULÄMPÖKYNTTILÄ 6 kpl/pkt TUOKSULÄMPÖKYNTTILÄ 6 kpl/pkt HUONETUOKSUTIKUT HUONETUOKSUTIKUT 1,3 99. 3,99/kpl) (norm. Tehokas ja tyylikäs. 5,99) /metri (norm. 4,99) (1,99/kpl) (1,99/kpl) 3,1,1 99 2 kpl 29 95 15 95 (norm. KESTOHIUSVÄRI Fantasy Flirt KESTOHIUSVÄRI Fantasy Flirt PALJON VÄREJÄ PALJON VÄREJÄ (norm. 39,90) (norm. 7,99) Säästä lähes 70 % Säästä lähes 70 % Pieni VENETSIAKYNTTILÄ Punainen Tunnelmallinen kynttilä syksyisiin iltoihin. 5,99) (norm. 299,-) (norm. Tehokas ja tyylikäs. 14 Torstaina 4. 26,90) (norm. 26,90) (norm. 39,90) Octenol TEHOSTEAINE Käyttövalmiita Octenol-houkutinpatruunoita yleisimpiin hyttysansoihin. 4,99) (norm. Miellyttävän pehmeä pinta. MONITOIMIMEHUSTIN Mehustaa marjat ja soseuttaa hedelmät nopeasti ja terveellisesti ilman lisäaineita, vitamiinit säilyttäen. 3,99/kpl) (norm. 3,99/kpl) 4 99 LASIPULLO 500 ml 6 kpl/pkt sis. 1,19) (norm. 249,-) (norm. 2,99/kpl) (2,99/pkt) (2,99/pkt) SYKLAAMI 10,5 cm ruukussa SYKLAAMI 10,5 cm ruukussa (norm. 20 neliön hyttysvapaan alueen. 9,95) Naturkraft MUURAHAISSIROTE 250 g Naturkraft MUURAHAISSIROTE 250 g Fanni K Ilma DESIGNMALJAKKO 16 cm Fanni K Ilma DESIGNMALJAKKO 16 cm 3 99 (norm. 6,99) (norm. 3,99/kpl) (norm. Octenol TEHOSTEAINE Käyttövalmiita Octenol-houkutinpatruunoita yleisimpiin hyttysansoihin. 39,95) (norm. elokuuta 2022 KALALAHTI • KOUVOLA • KULJU • LOIMAA • PORI Tällä merkityt tuotteet löytyvät myös verkkokaupastamme hintakaari. 2,99/kpl) (norm. 5,99) (norm. (norm. VENETSIAKYNTTILÄ Punainen tai valkoinen VENETSIAKYNTTILÄ Punainen tai valkoinen Naturkraft ETANASYÖTTI 350 g Naturkraft ETANASYÖTTI 350 g 3 90 4 99 (norm. Pieni VENETSIAKYNTTILÄ Punainen Tunnelmallinen kynttilä syksyisiin iltoihin. KOSTEANTILAN MATTO Sopii kosteisiin tiloihin, kuten kylpyhuoneisiin, apukeittiöihin, pihasaunoihin ja wc-tiloihin. 9,95) (norm. 2,99/kpl) (norm. 040 450 1051 Arkisin 9–18, la 9–15, su suljettu LOIMAA Erä laadukkaita SYYSKUKKIA! Erä laadukkaita SYYSKUKKIA! 10,3 kpl 10,5 kpl 10,4 kpl 10,3 kpl 10,3 kpl HOPEALANKA 11 cm ruukussa HOPEALANKA 11 cm ruukussa KRYSANTEEMI 12 cm ruukku, yksivärinen KRYSANTEEMI 12 cm ruukku, yksivärinen KUKONTÖYHTÖ 12 cm ruukussa KUKONTÖYHTÖ 12 cm ruukussa AURINGONKUKKA 13 cm ruukussa AURINGONKUKKA 13 cm ruukussa (norm. Thermacell MINI HALO Luo n. 5,99) KOSTEANTILAN MATTO Sopii kosteisiin tiloihin, kuten kylpyhuoneisiin, apukeittiöihin, pihasaunoihin ja wc-tiloihin. 3,99/kpl) (norm. Miellyttävän pehmeä pinta. 20 neliön hyttysvapaan alueen. Heimolinnankatu 2, Loimaa Puh. 19,95) 5,5,3 kpl 24 90 32 95 (norm. 299,-) (norm
Loimaan Eloisat ry. Perinteinen Elotapahtuma Kojontuvalla su 14.8. Tied. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry la 6.8 Olohuone avoinna Loimaan rompepäivänä klo 9-14. 0400 699 936 Oikotie kohde 16824663 KIINTEISTÖJÄ MYYTÄVÄNÄ HUVITILAISUUKSIA LAPIN LAKKAA huippulaatua kylmäautosta LOIMAAN TORILLA LA 6.8. Kuvakilpailun aihe ”kiire”. Käteismaksu. Metsäruoka Oy TORILTA www.romukioski.fi/ostohinnat • P. Esiintyjinä Pampula Pupu ja Ämmät äänessä. 050 3280 100 040 5920 624 Lauantaina SEIJAN KARAOKE klo 19 alkaen RAVINTOLOITA 02 721 8979 • A-oikeudet • ke 17-20, to-pe 9-16, la 10-14, su 12-17 • wanhakanala.fi Niinijokivarsi Kirppis 10 vuotta • SU 7.8. Tutustumme Euran kylän vanhaan asutukseen paikallisten oppaiden johdolla. Vuokra 515 €/ kk + vesi ja sa?hkö kulutuksen mukaan. Lavalla viihteelistä ohjelmaa noin klo 10-12.00. ja ilm. Tanssiarvontana 10 hengen mansikkatäytekakku. Olohuone avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13. KLO 12 ALK. Eloisien iloinen toritapahtuma Loimaan torilla 5.8 klo 09.0012-00. ja 31.7. JAHTI 2.000 E 3 x 200 E • 7 x 100 E ym. 040 821 7345 LOIMAAN KIINTEISTÖNOTARIAATTI OY Vesikoskenkatu 12, 32200 Loimaa | Email: lkn@lkn.fi Alpo Isokallio | Puh. Iso parveke Loimijoen puolelle. Saunapäivä siivousym talkoisiin osallistuneille Pehkurannassa torstaina 11.8.2022 klo 13. Loimaalla 2.8.2022 loimaa.fi -50 % SANDAALIT TYÖKENGÄT KUMISAAPPAAT Volttikatu 1, Loimaa p. Iltapäivätoiminta alkaa 11.8.2022. 050 505 2030 PUNNITSEMM E JA MAKSAMME HETI! METALLIROMUT JA LYIJYAKUT RAHAKSI SOMERO, Joensuuntie 47 TORSTAISIN klo 14-17 LOIMAA, Hannunkatu 9 TORSTAISIN klo 10-12 HUITTINEN, Loimijoentie 90 KESKIVIIKKOISIN klo 14-17 SEURATOIMINTA KUNNALLISIA ILMOITUKSIA KOULUTYÖN ALOITTAMINEN LV. 040 821 7345 LKV LOIMAAN KIINTEISTÖNOTARIAATTI ROMPETARJOUS rivitalo 5h+k+s + työja varastotiloja 80.000 € Esittely lauantaina 6.8. Muista tanssipassi. klo 15.00 alkaen. AVOIMET OVET vielä 7.8. 0400 854 053 KENKÄVARASTON TINKAUSPÄIVÄT! KENKÄVARASTO TO klo 10–17, PE klo 10–17 LA klo 10–13 Kaikkea sandaaleista saappaisiin! Tinkauspäivillä saat kengät vieläkin halvemmalla! CORP SKX BLUE WEB LOGO COLOR SYSTEM FILE NAME CORP_SKX_WEB-logo.eps SKECHERS corporate logo for website use CATEGORY / DESCRIPTION #0063BA R=0 G=99 B=186 Loimaan Puoti Loimaan Puoti TERVETULOA! Loimaan Puoti Turuntie 19, LOIMAA puh. la 6.8 erityislapsiperheiden zoolandiapäivä ilmoittautuneille. klo 14 alkaen Orisuon Kerhotuvalta, os. Kojonkulman yhdistykset. Koivisto 045 317 2288 KIITOS runsaasta osallistumisesta 24.7. KLO 12 ALK. Diabetesyhdistys Kesän viimeistä rantapäivää vietämme Pöytyän Kakarlammella pe 5.8. 15 Torstaina 4. klo 18 Vesikoskitalolla aiheena henkilökuvaus. klo 9-16 Kymmeniä kohteita, löytöjä, vanhaa ja uutta Keskuspaikka: Wanha Kanala, Oripääntie 1120, tien 210 varrella info, kartat, wc-tilat, kahvila-ravintola, kotileipomo, useita myyjiä Tanssien 50:lle ensimmäiselle lahjaksi 2 kg pussi uusia perunoita (Jaakolan Tila). päivien tapahtumiin. LL. KLO 7.30-9. Orisuon kyläläiset. LOUNAS V I I H D E K E S K U S KLO 18–22 MARKKINATANSSIT Tanssiorkesteri Ippe Mansikka 02 721 8979 • A-oikeudet • ke 17-20, to-pe 9-16, la 10-14, su 12-17 • wanhakanala.fi Niinijokivarsi Kirppis 10 vuotta • SU 7.8. Lähtö klo 8.45 Lankon edestä. 7.8. Loimaan Seudun Puutarhaseuran retki Lepaan Puutarhanäyttelyyn, Lepaan viinitilalle ja Tiirinkosken tehtaalle la 13.8.2022. hyviä palkintoja. 0500 533526 Taru. klo 12-15. Kettavantie 100, 32300 Mellilä Kahviakin tarjolla. 2022 – 2023 LOIMAAN KAUPUNGISSA Peruskoulujen lukuvuosi alkaa torstaina 11.8.2022 Asemanseudun koulu 9.00 Hirvikosken yhtenäiskoulu 9.00 Kauhanojan koulu Lukujärjestyksen mukaan Keskuskoulu Lukujärjestyksen mukaan Kirkonkylän koulu 8.50 Metsämaan koulu 8.25 Niinijoen koulu 8.35 Puistokadun koulu 9.00 Koulujen työja loma-ajat lv. viim. Kyläkierros su 7.8. Nyt koko perheen voimalla saunomaan. Ota astia. LOUNAS V I I H D E K E S K U S KLO 18–22 MARKKINATANSSIT Tanssiorkesteri Ippe Mansikka JUKOLAN BINGO VAMPULASSA maanantaisin klo 18.15 alk. www.vampu.fi • Vampulan Urheilijat torstaina 12.8.2021 klo 17-19 Piknik Loimaan taivaan alla Kaikille avoin, iloinen ulkoilmatapahtuma Sarka-museon piha-alueella. Molemmat saunat lämpiävät ja vesikin on vielä uimalämmintä. Voit tulla mukaan pyöräillen tai kimppakyydillä. Muista tanssipassi. elokuuta 2022 Loimaan Maitokerho ry. Suomen maatalousmuseo Sarka www.sarka.fi Hirvikoskentie 219 L 3, 32210 Loimaa Email: lkn@lkn.fi Alpo Isokallio Puh. Lisätietoja ja ilmoittautumiset 7.8.mennessä Leena 050 344 9969. Tervetuloa! Eeva & Paavo LOIMAAN KEILAHALLI presents THE PHILHARMONIC BLUES BAND IN ACTION THRILLER “THE MEN WITH THE GOLDEN HAT” 5.8.2022 klo 21.30 Liput: Liput: 10€ HIRVIKOSKI HOUSE MAFIA HALF-DOZEN BAND LOPS OPEN JATKOT 6.8.2022 klo 20 WWW.LOIMAANKEILAHALLI.FI • Kartanomäenkatu 2 B, Loimaa • (02) 721 8988 Ravintola Karoliina Virttaa P. 02 7632 733 Palvelemme MA–TO 9–17 PE 9–18 la-su suljettu 6 95 e /kg Jokisen RYYNÄRIT Broilerin PAISTILEIKE Puodin PIHVIT kalvottomasta porsaan ulkofileestä 8 95 e /kg 10 95 e /kg LL Siinä on aina tuplasti älliä. 24.2.2023 (vko 8) Kevätlukukauden päätös 3.6.2023 Koulukuljetusreitit ja – aikataulut löytyvät WILMAsta. 040 753 6429. Koulukuljetuksista voi tiedustella myös kouluilta ja koulutoimistosta. Perinnepiirin kesäretki Tammelaan ke 17.8. VUOKRATTAVANA Alastarokodin siisti ja valoisa yksiö 32 m 2 . Va?nnila?ntie 14 as 4. Ilm. Tanssiarvontana 10 hengen mansikkatäytekakku. Jalasjoentie 22, Orisuo. Virttaan Seudun Kyläyhdistys. klo 14.00 – 16.00 Teollisuustie 4 Hirvikoski Tai sovi aika puh. Makuualkovi, induktioliesi, ja?a?pakastin kaappi, kylpyhuoneessa pk liita?nta?. tuulimylly, ruiskukoppi ja vanha paloruisku ja Jenny Karénin entisöintiprojekti. 21.10.2022 (vko 42) Joululoma 21.12.2022 3.1.2023 Kevätlukukausi alkaa 4.1.2023 Talviloma 20. Lähtö klo 9 Siilinpesältä. klo 9-16 Kymmeniä kohteita, löytöjä, vanhaa ja uutta Keskuspaikka: Wanha Kanala, Oripääntie 1120, tien 210 varrella info, kartat, wc-tilat, kahvila-ravintola, kotileipomo, useita myyjiä Tanssien 50:lle ensimmäiselle lahjaksi 2 kg pussi uusia perunoita (Jaakolan Tila). 2022 2023 Syyslukukausi alkaa 11.8.2022 Syysloma 17. Paikkavaraukset ja lisätietoja, Hanna Turta 050 531 0944. klo 11-15 Pienimuotoinen kotimuseo pihapiireineen, entisajan kotiesineitä ja maatalouden pientyökaluja... Tied. Loimaan Kamerat kokoontuvat ti 9.8. Reitin varrella mm
Korisliigaa ja divaria yhteensä 229 ottelua viimeisen 12 vuoden aikana tahkonnut 197-senttinen Latimer on vahva ja monipuolinen pelaaja varsinkin hyökkäyspäässä, jossa mieheltä löytyy uhkaa niin korin alta kuin kolmen pisteen kaaren takaa. elokuuta 2022 LOIMAA • SALO • SOMERO • KAARINA • LOHJA • TUUSULA Lamminkatu 40 (02) 7211 300 HUOLTOJA VARAOSAPALVELU VERKKOKAUPPA AVOINNA 24/7 LAATUMERKIT AMMATTITAIDOLLA Kaikki varastossa olevat työnnettävät ja itsevetävät ruohonleikkurit -20 % HAEMME VARAOSAMYYJÄÄ vakituiseen työsuhteeseen Loimaan toimipaikkaamme. KIINNOSTUITKO. Bisons etsii joukkueeseen vielä kolmea ulkomaalaisvahvistusta, kahta takapelaajaa sekä yhtä isoa miestä. loi m aa nl eh ti. Meillä oli jo hyvä määrä kotimaisia pelaajia pelipaikoille 1–3, ja Cedric pystyy pelaamaan ison pään paikkoja. 2 99 PKT KIVIKYLÄN Huiluntuhti Grillimakkara 400g (7,48€/kg) 1 99 ONSE Isotonic 0,75l tropical blue (sis.pantti 0,20€ 2,39€/l) Royal suklaalevyt 190g (11,84€/kg) Maitosuklaa, manteli-merisuola, minttu-toffeekrokantti 2 KPL PSS RS 1 00 3 49 FAZER Ruisja Kaurapuikula 6 kpl (2,74-3,03€/kg) NAAPURIN MAALAISKANA Wings 700g (4,99€/kg) Crispy ja valkosipuli 4 50 PLO Nyt meiltä kesän kysytyin hittiuutuus JJ’s BBQ Jäätävä Slerba!! Kärkäisen Puutarha p. Ota yhteyttä Pasi Niemiseen, 0400 462642, pasi.nieminen@sporttikone.fi UUTUUSTUOTE Turuntie 19-21 32200 LOIMAA Avoinna ma-pe 6–23, la 8–23, su 9-23 Puistokatu 4 32200 LOIMAA Avoinna ma-la 7–21, su 8-21 TURUNTIE KORINTTI TERVETULOA OSTOKSILLE! TARJOUKSET VOIMASSA 4.8.7.8.2022. KLO 8-13 Viljeltyä isoa MUSTAHERUKKAA 35 e /5 kg Ostetaan sekä myydään KULTAA, HOPEAA, vanhoja rahoja, seteleitä, kolikoita, militariaa, kelloja KIERRÄMME LIIKKUVILLA ARVOKULTA OSTOPISTEILLÄ YMPÄRI SUOMEA JA TUOMME NÄIN OSTOPALVELUT MUKAVASTI LUOKSESI 8.8.2022 MAANANTAI 14-15:30 Salo K-Market Lindholm 16-17:30 Somero K-Supermarket 18-19:30 Tammela S-Market 9.8.2022 TIISTAI 10-11:30 Forssan tori 12-13:30 Urjalan tori 14-15:30 Humppila Sale 16-17:30 Jokioinen S-Market 18-19:30 Ypäjä Sale 10.8.2022 KESKIVIIKKO 10-11:30 Loimaa tori 12-13:30 Oripää K-Market 14-15:30 Pöytyä Sale 16-17:30 Aura K-Market Aurantori 18-19:30 Koski Tl K-Market Munkki 11.8.2022 TORSTAI 10-11:30 Marttila Sale 12-13:30 Paimio S-Market 14-15:30 Sauvo K-Market 16-17:30 Piikkiö K-Supermarket 18-19:30 Lieto K-Supermarket Lietori 12.8.2022 PERJANTAI 10-11:30 Parainen K-Supermarket Reimari 12-13:30 Kaarina K-Supermarket 14–15:30 Turku K-Supermarket Koivula 16-17:30 Turku K-Supermarket Föri 18-19:30 Turku K-Supermarket Runosmäki 13.8.2022 LAUANTAI 10-11:30 Raisio K-Supermarket Center 12-13:30 Naantalin tori 14-15:30 Rusko K-Market 16-17:30 Masku K-Market 18-19:30 Mynämäki K-Supermarket 14.8.2022 SUNNUNTAI 10-11:30 Kustavin Suvitori 11-13:30 Taivassalo K-Market 14-15:30 Vehmaa S-Market 16-17:30 Uudenkaupungin tori 18-19:40 Laitilan tori 15.8.2022 MAANANTAI 10-11:30 Rauman Kauppatori KIERTUEPAIKAT KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 0440505875 www.arvokulta.fi todennäköisesti aina paras hinta Cedric Latimer tuo kokemusta Bisonsiin Koripallo Ilari Uusitalo Miesten 1. Parhaina kausinaan Latimer teki Korisliigassa keskimäärin 13 pistettä ottelussa. 16 Torstaina 4. – Cedric sopii kokoonpanoomme erinomaisesti taitojensa ja ominaisuuksiensa puolesta. 35-vuotias Uudenkaupungin Korihaiden kasvatti ei viime kaudella pelannut yhtäkään virallista ottelua, mutta etenkin Latimerin monipuolisuudelle tulee olemaan käyttöä Bisons-rotaation isossa päässä. Uutisia ww w. 02-7621 339, www.lohiva.fi TARMO ULOTTUVA PIENNARMURSKAIN työleveys 220cm sis.nivelakseli paino 780kg 4650,ERÄ. Bisons-päävalmentaja Darko Mihajlovic on hyvinkin tyytyväinen uuteen pelaajasopimukseen. fi kotiseudulta, oletpa missä tahansa! Lamminkatu 38, puh. 040 574 6459 Paikkakunnan MUSTIKKAA PUNAHERUKKAA 20 e /5 kg LAPIN KORPIHILLAA PUUTARHAVADELMIA 5l laatikko 40 e (10x 0,5l) 18 e /2kg (3 l) 39 e /5kg VIELÄ TÄNÄÄN JA HUOMENNA LOIMAAN CITYMARKETIN PIHASTA KLO 8-18 MYÖS LOIMAAN TORILTA PE 5.8. divisioona A -kauteen valmistautuva LoKoKo Bisons on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen Cedric Latimerin kanssa
. – Alusta asti ollut tapana kuvata. Lisää Kirsi Mäen valokuvia liitteen sisäsivuilla ja Loimaan Lehden verkkosivuilla. Rompepäivien tavarakirjo ja yhdistelmät inspiroivat Kirsi Mäen valokuvaussilmää Rompepäiville odotetaan tänäkin vuonna runsaasti kävijöitä. 29,valaisimia, lyhtyjä, mattoja, kankaita, malliverhoja, tyynyjä, päiväpeitteitä, -tuotteita... – Yhteen kuvaan saa mahdutettua aivan järjettömän määrän aivan täysin toisistaan poikkeavia esineitä. 20,LEXINGTON kesätekstiilit ja pyyhkeet 40% EVA SOLO leipälaatikko 39,95 (69,95) ERI VÄREJÄ KESÄKALUSTEITA POISTOHINNOIN 70% VALAISIMET & HUONEKALUT 30% TAKAPIHAPÄIVÄ LA 6.8. Tämänkin vuoden Rompepäivillä hän odottaa yllättyvänsä. ja paljon muuta! JOPA PUOLEEN HINTAAN PÖYTÄRYHMÄT TILAUSMYYNTINÄ -20% MALLIKALUSTEITA JOPA -30% E60 JAKKARAT alkaen 210,(270,-) PÖYTÄRYHMIÄ -50% JOPA -20% VALAISIMIA Myös tilausmyyntinä Myös isoja kokoja 209,(418,-) PAPPELINA MATTOJA ALK. TOISINAAN mäki kertoo etsivänsä romppeilta jotain ja usein myös löytävänsä. – Ja vaikkei tavaraa tarttuisikaan mukaan, niin kuvat tarttuvat aina. – Alpo Jaakolan sanoin vain tarpeeton on tarpeellista, ja sillä meiningillä mennään. Turuntie 6 | (02) 762 4200 Ma-pe 10-18, la 10-14 (6.8. – Romppeet ei petä koskaan, vaan joka vuosi ällistyy takuuvarmasti. Mäki järjesti kesällä myös valokuvanäyttelyn galleria Colmessa hulluimmista rompekuvistaan. – Tällaisia asetelmia löytää vain rompepäiviltä. 9-15) SISUSTUSTALO RIBBON www.ribbon.fi Sisäpihalla ja sisätiloissa 3 kerroksessa! klo 9-15 KESÄN VAATTEET TED BAKER | MORE&MORE GANT | MARC O'POLO TOMMY HILFIGER A331 RIIPPUVALAISIN 900,(1165,-) 1900,(2385,-) TARJOILUVAUNU 901 (3690,-) 2900,TARJOILUVAUNU 900 Sohvia, tuoleja, sohvapöytiä, raheja, nojatuoleja, senkkejä, lipastoja artek TARJOUKSIA TORKKUPEITTEITÄ ALK. Joskus saattaa löytyä jopa etsinnässä ollut esine, mutta usein löytynyt aarre on jotain aivan muuta. Romppeet ei ole sellaisten hifistelijöiden tai hygienistien paikkoja, että löytyisi jotain siistiä ja tietynlaisiin sisustuksiin sopivia juttuja. KIRSI MÄKI Kettu radion päällä on Kirsi Mäen mukaan jopa makaaberi asetelma. Naapurinrouvan kanssa kerran lähdettiin matkaan ja kamera unohtui kotiin. ROMPE. Tai ehkä ennemmin pitää yllättymistä täysin varmana asiana. Sitten soitettiin naapurin mies hereille, että hakee kameran ja tulee tukka putkella romppeille. Ei se tunnu samalta, jos sitä ei pysty ikuistamaan, Mäki toteaa. Tässä kuvassa joitain osia tarjonnasta. Lähellä Peltoisten aluetta sijaitsevan gallerian hän kertoi olevan eräänlainen portti romppeiden maailmaan. Toistakymmentä vuotta säännöllisesti romppeilla käynyt Kirsi Mäki on ikuistanut vuosien varrella mitä sekalaisempia myyntipöytiä. Myyjiä on joinain vuosina ollut yli 500, ja yksikään pöydistä ei ole täysin samanlainen. Kuvaamiselleni on muutenkin tyypillistä, että kuvaan sellaisia asioita, joita muut eivät ole huomanneet. . Enemmän kuin tuhat rompekuvaa LOIMAA/PELTOINEN Kalle Rajala R ompepäivän tavarakirjo ällistyttää tapahtumakävijöitä vuosi toisensa jälkeen. Ikuistettavaa Loimaan vanhalta torilta myös löytyy
Peltoisten kyläyhdistyksen puheenjohtaja Jorma Luuri ja Rompepäällikkö Simo Nurminen toivovat nuorten innostuvan tapahtuman järjestämisestä. Joskus sade on alkanut neljän maissa, kun asiakkaat ja myyjät muutenkin alkavat lähteä alueelta, Nurminen huokaa. . 020 799 5600 | 020 799 5616/huolto | www.akr.fi Palvelemme: ma 8.30 –18, ti–pe 8.30 –17, la 10-14 Tykkää meistä Kiinteän puhelinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 5,57 snt/min. 24 %. TAPAHTUMAN järjestelyt ovat sujuneet hyvin. – Myyjät ovat tykänneet siitä, että täällä on rauhallinen tunnelma eikä liiallista markkinahumua. – Joskus kun avattiin vasta kahdeksalta, niin innokkaimmat tosiostajat olivat paikalla jo kuudelta, eikä niitä mikään pidätellyt aikaisilta kaupoilta, rompepäällikkö Simo Nurminen nauraa. takana, Aut.-ilmast Ford Ranger Super Cab 2,2TDCi 150 hv XL AC M6 4x4 -14 85tkm, Alv-väh.kelpoinen, 1 omistaja, Huoltokirja, Vähän ajettu, Suomi-auto, Kahdet renkaat, Lohkolämmitin ja sisäpistoke, Ilmastointi, Vetokoukku BMW X5 E70 SAV -08 304tkm, Huoltokirja, Webasto kaukosäädöllä, Vetokoukku, Aluvanteet kesäja talvirenkaissa, Xenon kaasupurkausajovalot, DSC ajovakaudenhallintajärj., Dynaaminen ajovakauden valvonta Mitsubishi Pajero 3,2 Di-D Invite AT -13 178tkm, Nahkapenkit, Navi, P-kamera, Huoltokirja, Vetokoukku, Aluvanteet, Ajovakaudenja pidonhallintajärj., Ilmastointi, automaattinen, Ajotietokone 19.800 Mercedes-Benz Spinter 316CDI RWD-3,5/ 43K pitkä A3 A -19 156tkm, Alv-väh.kelpoinen, Navi, Huoltokirja, Peruutuskamera, Webasto, Vetokoukku, Pariovet takana, Seinien ja lattian vanerointi, Avaimet 2x 45.900 15.800 31.900 23.400 24.800 26.900 14.900 26.800 29.900 15.900 39.900 23.400 32.900 27.900 9.400 10.600 Rompepäivä noudattelee taas tuttuun tapaan perinteistä kaavaa LOIMAA/PELTOINEN Kalle Rajala Peltoisten vanhan torin alue täyttyy jälleen lauantaina, kun Rompepäivä avaa porttinsa aamukuudelta. . – Sinänsä tämä vuosittainen rompepäivien järjestäminen pitää kyllä vanhemmankin väen mielen virkeänä, Luuri korostaa. . . . Helteellä ei myyjät tai ostajat jaksa koko päivää, Luuri jatkaa. Järjestäjät eivät odota vilkkaimpien vuosien tasolle yltämistä, mutta viime vuoden kävijämäärän odotetaan jopa tuplaantuvan. Järjestäjiksi kaivattaisiin runsaasti nuoria jatkuvuuden lisäämiseksi. – Lauantaina ei sitten olekaan satanut oikeastaan minään vuonna. Lemmikkien tuominen alueelle on kielletty elintarviketurvallisuuden vuoksi. Oman vesipullon voi ottaa mukaan. – 80 prosenttia on vanhoja tuttuja myyjiä. hallintajärj CITY S8 -16 63tkm Huoltokirja, Siisti, Kahdet renkaat, Lohkolämmitin MAN TGE umpipakettiauto 3,5t TGE 3,140 2,0 TDI 103 kW, 4490, fwd -18 107tkm, 360-astetta tutkat, Alv-väh.kelpoinen, ESP-ajonvakautusjärj., Climatic-ilmastointi, Huoltokirja, Aut.toiminen lisälämmitin, Siisti Audi A3 Sedan Business Sport 1,6 TDI 77 kW S tronic -14 164tkm, Huoltokirja, Aluvanteet, Kahdet renkaat, Xenon Plus -ajovalot ja LED -huomiovalot, ESP-ajonvakautusjärjestelmä, Akustinen pysäköintijärj. – Joitain nuorempiakin on mukana, mutta pääosin nuoria kiinnostaa sitten toisenlaiset tapahtumat. Ensimmäisen kerran vuonna 1994 järjestetyn Rompepäivän odotetaan palaavan normaaleihin mittoihin hieman varovaisen viime vuoden ja perutun edellisvuoden jälkeen. . . Kävijämäärän odotetaan palaavan normaalivuosien tasolle INFO Romppeiden muistilista: . Aktiivisista talkoolaisista nuorimmat ovat 65-vuotiaita. merkkiliikkeen huoltokirja, 1 omistaja, Muistipenkit edessä!, Huippusiisti, Suomi-auto, 2xrenkaat, Aluvanteet kesä-ja talvirenkaissa Audi Q5 Offroad TDI Edition 2,0 TDI 140 kW quattro S tronic -14 137tkm, Huoltokirja, Nahka/Alcantara, Suomi-auto, Vetokoukku, Aluvanteet kesä-ja talvirenkaissa, 2xrenkaat, Xenon Plus -ajovalot ja LED -huomiovalot Opel Corsa 5-ov EXCITE 1,0T ecoFLEX Start/ Stop 66kW MT6 -17 97tkm, Huoltokirja, Metalliväri, Siisti, Suomi-auto, Kahdet renkaat, Lohkolämmitin ja sisäpistoke, Pysäköintitutka takana, Automaatti-ilmastointi Mercedes-Benz E 220 D 220 d 4Matic A Premium Pro -17 216tkm, 360 pysäköintikamera, Huoltokirja, Digitaalinen, Adaptiivinen vakionop.säädin, Huippusiisti, Polttoainetoiminen lisälämmitin kaukosäädöllä 6.900 Volkswagen Jetta Comfortline Jubileum 1,4 TSI 90 kW (122 hv) DSG-automaatti -10 69tkm, täyd. Tänä vuonna odotetaan yli 5 000 kävijää, mutta ei mitään kävijäennätyksiä kuitenkaan, Peltoisten kyläyhdistyksen puheenjohtaja Jorma Luuri kertoo. Perjantaina tapahtuviin viime hetken järjestelyihin on nopean mietinnän jälkeen lähes joka toinen vuosi sisältynyt lisähikoilua, kun sadeja ukkoskuurot ovat pesseet vastamaalatut myyntipaikkojen rajaviivat. Mukaan kannattaa varata riittävästi käteistä rahaa, pankkikortti tai mobilepay toimii vain harvoilla myyntipöydillä. – Viime vuonna kävijöitä oli noin 3 000. . . . merkkiliikkeen huoltokirja, Vähän ajettu, Huippusiisti, Suomi-auto, Aluvanteet kesä-ja talvirenkaissa Jaguar XF 4,2 V8 Premium Luxury Business -08 135tkm, Huoltokirja, Huippusiisti, Suomi-auto, Aluvanteet kesä-ja talvirenkaissa, Kahdet renkaat, Lohkolämmitin, Avaimet x2, Jaguar Drive Selector -vaihteenvalitsin Ford Transit Custom 310 2,0TDCi 130 hv M6 Etuveto Limited Van N1 L2H1 -20 87tkm, Alv-vähe.kelpoinen, Huoltokirja, Avaimet 2x, ESP-ajovakauden hallintajärjestelmä, Parkkitutka (anturit edessä ja takana), Ilmastointi Isuzu D-Max Space Cab 2,5TDi LS 4x4 ABS AC M5 -08 136tkm, Ilmastointi, Alv-vähennyskelpoinen, 1 omistaja, Huoltokirja, Vähän ajettu, Siisti, Suomi-auto, Kahdet renkaat, Vetokoukku, Aluvanteet kesä-ja talvirenk. Alueelta löytyy vesipisteitä. ROMPEPÄIVIEN vuosikymmeniä kestänyt suosio perustuu järjestäjien mukaan rentoon ja rauhalliseen tunnelmaan, sopivasti samassa ryppäässä olevaan alueeseen ja kaupankäynnin sujuvuuteen. Audi A4 Sedan Business Sport Comfort Edition 35 TFSI 110 kW MHEV S tronic -19 28tkm, Suomi-auto, Vauriokorjattu, Huippusiisti, Vähän ajettu, Sähköinen vetokoukku, Aluvanteet, Trend-nahkaverh., Per.kamera, Audi A6 Avant S line edition 3,0 V6 TDI Biturbo 230 kW quattro tiptronic -12 261tkm, Huoltokirja, Suomi-auto, Siisti, Aluvanteet kesä-ja talvirenkaissa, Kahdet renkaat, Avaimet x2, MMI Navigointi Plus BMW 330E F30 Sedan 330e A -17 114tkm, Aluvanteet kesä-ja talvirenkaissa, Nahkaverhoilu Dakota Oyster/Oyster highlight/Black, Navigointijärjestelmä Professional, Dynamic Stability Control (DSC), ajovak. Ostajat keskittyvät ostamiseen ja myyntitapahtumat sujuvat, Nurminen toteaa. Myös ilma on tunnetusti ollut lähes aina romppeilla suosiollinen. . Polkupyörällä kulkeminen alueella on ahdasta, joten pyörät tulee jättää sisäänkäynnin luo. Nuorempia myyjiä ei paljoa enää kiinnosta, mutta vanhemmissa on paljon sellaisia puoliammattilaisia, jotka kiertävät vastaavia tapahtumia viikonlopusta toiseen, Nurminen kertoo. Itse Aletaan olla lähellä kahdeksaakymmentä, ja alkaa motivaatio ja jaksaminen vähenemään, Nurminen harmittelee. Mercedes-Benz CLA 200 BE A Premium Business -14 110tkm, Peruutuskamera, Täyd. – Pilvipouta on kaikkein paras ilma romppeille. KALLE RAJALA ROMPE. Alkoholijuomien tuominen alueelle on kielletty. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 22,32 snt/min Hinnat sisältävät alv. – Ilmeisesti tämä on kohtuullisen hyvin järjestetty, Luuri hymyilee. 2 LOIMAAN LEHDEN ROMPE-LIITE TYYTYVÄISTEN ASIAKKAIDEN AUTOKAUPPA Nyt myös uudet Suzuki -henkilöautot Lisää huippuvaihdokkeja AKR.fi Lamminkatu 36, 32200 Loimaa | P. Ennakkoon ilmoittautuneita myyjiä oli jo viikkoa ennen toripäivää yli 300, ja tuttuun tapaan viime hetkellä odotetaan tulevaksi noin sata myyjää lisää
@someronsp Meiltä arvo-osuustilit ja palkitut Säästöpankin rahastot. 050 596 1596. 050 470 3298 ROMPE. mennessä. Mika Leikkonen puh. Löydät avoimet työpaikkamme täältä: www.saastopankki.fi/someronsp/rekry Hae su 7.8. Varaa aika neuvotteluun: Säästöpankki Varainhoito puh. REKRYTOIMME! Henkilökohtainen maaja metsätalousrahoituksen asiantuntija. Meillä on aikaa Sinulle. LOIMAAN LEHDEN ROMPE-LIITE 3 Tarja Fröberg sijoituspäällikkö tarja.froberg@saastopankki.fi Juuso Rytkönen sijoitusneuvoja juuso.rytkonen@saastopankki.fi www.saastopankki.fi/someronsp www.saastopankki.fi/varaa-aika Akaa Forssa Kemiönsaari Kotka Loviisa Marttila Perniö Salo Somero Urjala Avaamme konttorit Turkuun ja Loimaalle vuonna 2022. Avaamme konttorin Haminaan vuonna 2023. Soita Mikalle mikäli arvostat maatalouden kokemusta ja ymmärrystä ja tahdot päivittää maatilasi pankkiasiat. Tule rakentamaan Säästöpankin tulevaisuutta Loimaalle
Kulkijoille maksuttoman kuljetuksen järjestämisessä on mukana Loimaan Kauppakamariosasto, ja Nuorkauppakamarilaiset ovat ohjaajina pysäkeillä. KAUPPATORIN ympäristö on suljettu liikenteeltä, ja Pärssinen kertookin myyjiä mahtuvan edelleen reilusti, koska myös tiet voidaan ottaa hyötykäyttöön. Kansallispukupiknik pidetään kello 11–13, ja sen Markkinahumu sulkee katuja ja muuttaa kaupungin keskustan liikennettä viikonloppuna . – Busseilla pääsee helposti myös toiseen suuntaan, joten keskustan asukkaiden matkat marketteihin ja apteekkiin onnistuvat nyt ainakin kerran vuodessa, Loimaan Keilahallin Lasse Laaksovirta nauraa. kerran, ja vaikkei Suvitorin järjestyskerroista ole aivan tarkkaa lukua, on nekin LeenaMaija Pärssisen mukaan järjestetty noin 20 kertaa. Viime vuonna koronan vuoksi pois jätetyt bussikuljetukset tekevät paluun, kun kaksi bussia kiertää jatkuvasti kello 9–16. Luonnon rauhasta ja samalla läheltä keskustan, taajamien ja kylien palveluita. Markkina-alue on säilynyt pääosin ennallaan, ja järjestelyissä onkin keskitytty hiomaan hyväksi havaittuja palikoita. Talli järjestää myös esteratakilpailun keppihevosille. 4 LOIMAAN LEHDEN ROMPE-LIITE LOIMAA Kalle Rajala Loimaan Kauppa ja Palvelut Yhdistyksen masinoima Rompe-Loimaa täyttää jälleen keskustan markkinoilla ja oheisohjelmalla. Mukaan voi lähteä ilman ilmoittautumista drive-in-tyylisesti, ja keppareiden kerrotaan olevan hauska harraste myös aikuisille. Kaupanteko kaupungin kanssa on sujuvaa, joten pääset nopeasti rakentamaan! Katso tonttivideot ja lisätietoja: loimaa.fi/tontit Tutustu ja ota yhteyttä!. Lauantaina keskustan kadut valtaavan RompeLoimaan järjestämiseen osallistuu useita yhdistyksiä ja liikkeitä. Keilahallilla romppeilu alkaa jo perjantaina etkojen merkeissä, kun minifestarialueeksi muuttuvalla pihaalueella pärähtää käyntiin Jarmo Harjunmaan kysytty Kylmän karaoke. Viime vuonna torit olivat täynnä, ja tänä vuonnakin odotamme ihmisten lähtevän iloisina mukaan. Kuplafutis ja vesijuoksupallot kelpaavat jopa teineille, ja Loimihaan järjestämät talutusratsastukset ja kärryajelut poneilla innostavat hieman nuorempaa väkeä. . Puistossa pääsee ulkoiluttamaan muinaisja kansallispukuja, tai vaikka vain osaa sellaisesta. KESKUSPUISTOSSA järjestetään ohjelmaa kaikenikäisille. Ohjelmaa on tarjolla runsaasti. Kaavoitetuilla tonteilla on kunnallistekniikka valmiina. Bussit palaavat tekemään paikasta toiseen siirtymisen helpoksi. Nuorten markkinat järjestetään jo 41. Autot suositellaankin jätettäväksi markettien pihoihin, josta matka jatkuu tunnelmallisesti linja-autolla. Rompe-Loimaa järjestetään jälleen laajalla alueella ja sydämellä. Sulut myös helpottavat ihmisten saapumista alueelle, kun autot jätetään suosiolla kauemmas alueesta eikä tuskailla lähimpien parkkipaikkalöytöjen toivossa. Teiden sulkeminen lisää kävijöiden ylistämää markkinatunnelmaa, ja kaduille levittäytyvät kivijalkaliikkeet saavat ohikulkijat helpommin poikkeamaan. Bussit kulkevat Tokmannilta Citymarketin ja Prisman kautta Kauppatorille ja Turuntielle. ROMPE LUONNOLLISESTI LOIMAA! Tilaa unelmiesi kodille Isoja ja edullisia tontteja tarjolla metsän siimeksestä, peltojen keskeltä ja jokien rannoilta. – Järjestetään matalalla profiililla mutta laajalla sydämellä. Pahimpaan ruuhka-aikaan mukaan liittyy kolmas bussi. – Suvitorille on ennakkoilmoittautuminen, niin osataan vähän laskeskella. Japanilaisten keksimän lahjakkuuksien esittelyn lisäksi paikalla on esiintymässä loimirockin elävä fossiili Dioria ja toimintatrillerin esittävä The Philharmonic Blues Band. Loimaan Kauppatorin täyttää Loimaan Seudun Yrittäjänaisten järjestämät Nuorten kauppiaitten markkinat sekä Suvitori. Nuorten kauppiaitten ei tarvitse ennakkoilmoittautua, ja usein he tulevatkin esimerkiksi äidin kanssa paikalle, Pärssinen kertoo. Pärssisen mukaan ainakin polkupyörän kokoiset ostokset mahtuvat hyvin bussien kyytiin
Rompe-Loimaa järjestetään jälleen laajalla alueella ja sydämellä. Kauppalan jäsenliikkeiden myyntipisteitä Kauppalantorilla ja keskustan kävelykaduilla klo 9–16. Bussit palaavat tekemään paikasta toiseen siirtymisen helpoksi. – On niin paljon ohjelmaa, että voi hyvin aloittaa perjantaina ja hyvin jaksaa puolitoista päivää romppeita. Peltoisten alueen kyläyhdistys ry. Myös vuokr.mahd. . . Esteetön. 045 276 0900 • www.peltoinen.fi Esiintyjinä Juha Simola ja Ville Mäkimattila Tervetuloa alan harrastajien suureen tapahtumaan! OSTA 3, MAKSA 2 ROMPELAUANTAINA kaikki tuotteet Tarjoamme edullisemman Alennus ei koske Onnela Designin, Mäkiniityn Tarjan tuotteita eikä tilaustöitä. Kylmän karaoke Kauppalantorilla klo 12–14. . Hissi. . Tiedustelut 050 548 7824 tai 0500 467 215 yhteydessä esiintyvät Ämmät Äänessä ja yläneläinen haitaritaituri Veikko Lahtinen. . . . . ROMPE PERINTEINEN ROMPEPÄIVÄ LOIMAAN PELTOISISSA LA 6.8.2022 klo 6–16 ILTAMAT PE 5.8. Tivoli Kauppatorilla klo 9–17. Ohjelmaa on tarjolla runsaasti. KIRSI MÄKI Rompepäivät ovat inspiroiva tavarataivas. Loimaan Keilahallilla Kylmän karaoke, Dioria ja The Philharmonic Blues Band alkaen klo 21.30. . . . . – Pukujen käyttö on nykyään vapaampaa, eikä ketään käännytetä pois, vaikkei pukua olisikaan, kansallispukutuulettaja ja Ämmät Äänessä -trion jäsen Iina Wahlström lupaa. . Loimihaan järjestämää talutusratsastusta ja kärryajelua poneilla sekä kepparikisa Keskuspuistossa klo 10–13. ilmaiseksi. Hyvällä säkällä Rompepäiviltä löytää kansallispuvun, jolla voi heti lähteä piknikille, Wahlström lisää ja korostaa kahden rompetapahtuman tukevan toisiaan ohjelman osalta. . . . Perjantaina Peltoisten rompealueella Rompeiltamat klo 18–24. . . OHJELMALISTA Kaupungin keskusta täyttyy tapahtumista . Half Dozen Band ja Hirvikoski House Mafia Keilahallilla klo 20. . Kaukolämpö. p. Ribbon takapihapäivä Lava SULKU SULKU SULKU SU LK U SULKU SU LK U SU LK U SU LK U P P P ROMPE LOIMAA ROMPE LOIMAA Kylmän Karaoke ja katutanss it Kauppala ntori Puisto Nai ste n Suv ito ri Kauppalan jäsenliikkeiden myyntipisteet Laatu auto AutoCente r Nuo rte n Kau ppi aitt en Ma rkk ina t Auton äyttel y Ko ul uk uj a Ka up pa la nk at u He im ol in na nk at u Väinäm öisenka tu Pekankuja Tu run tie Vä inö län ka tu Vesikoskenkatu Vesikoskenkatu Tivoli Laine Laul uyht ye Ämm ät Ääne ssä Kuplafu tis Vesijuo ksupall ot Talutusrat sastusta ja kärryajelu a poneilla Kepparikis a Kauppalabussipysäkki Kauppalabussipysäkki Kauppalabussipysäkki LOIMAAN KAUPPA JA PALVELUT YHDISTYS KIRSI MÄEN ROMPEVALOKUVIA Tavaramerestä löytää myös rääkättyjä Barbieita tukka sojossa, ja kammottavia nukkeja. 76 m 2 , 2 h+k+s+wc+vh +lasitettu parveke Mh.155.800 € , vh.155.800 € /tarjous. . Rompetanssit Loimirannassa klo 21 (Ovet aukeavat klo 20). . www.oikotie.fi: 14759680 ja 14759537. Nuorten Kauppiaitten Markkinat ja Naisten Suvitori Kauppatorilla klo 9–14. Esiintyjinä Juha Simola ja Ville Mäkimattila. Lauantaina Rompepäivä Peltoisissa klo 6–16. . . . klo 18–24 Aluelippu 3e, alle 12 v. LOIMAAN LEHDEN ROMPE-LIITE 5 Tule tutustumaan Lankon uusiin kokoustiloihin ja Trivaliin Rompepäivänä Media ja ohjelmistot TRIVAL Mehutarjoilu Avoimet ovet klo 9 14 Vanhat Nordean tilat Vesikoskenkadulla MYYDÄÄN ASUNTOJA KERROSTALO Loimaa Vesikoskenkatu 12 A Täysin saneeratussa entisessä pankkitalossa. Kansallispukujen tuuletuspiknik ja musisointia kansanmusiikkihengessä Keskuspuistossa klo 11–13. Kuplafutista ja vesijuoksupalloja Keskuspuistossa klo 9–16. Markkinahumu sulkee katuja ja muuttaa kaupungin keskustan liikennettä viikonloppuna . 98 m 2 , 3 h+k+s+wc+ransk.parveke Mh.169.500 € , vh.169.500 € /tarjous. Ahjonkatu 3, Loimaa / www.annemari.fi 040 588 9414 / TI-PE 10-17 LA 10-14. HUOMAA! Osa ohjelmalistalla olevista tapahtumista on maksullisia
044 030 6004 ark. Ensimmäisinä vuosina päivässä saatujen lupien järjestäminen vie nykyään yli kuukauden, ja vaadittavien paperien määrä vain lisääntyy vuosittain. Loimaan Lehden tekemässä nettikyselyssä usean vastaajan parhaat Rompepäiviltä tehdyt löydöt ja muistot liittyivät vanhojen ystävien ja naamatuttujen kanssa törmäilyyn. Varaa aika keskusteluun joko op.fi/lounais-suomi tai soita puh. 10–17, la 10–14 www.bellomondo.fi -30 % -50 % -70 % + tasarahatuotteita Sään salliessa ulkokirppis ili t s u u s o o v r a n o t u s k a M ! e ll a a k k ai s a aj a t si m o a j a t si m o ä lli e m ä tt e , n ä h ti s e i T . . p o o k o j n u u l e t s u k s e k a k i a a a r a V . Kalle Rajala TOIMITTAJALTA KOTISEUDULTA oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi UUTISIA isoLLa U:LLa ROMPE ALEN LOPPUKIRI Naisille ja miehille Avoinna 6.8. h u p a ti o s i a t i m o u s n e n i m a tt i o ji s e k a s o / . Siinä Rompepäivien syvin olemus tulee esiin tiiviisti ja selvästi. Myös kuluneet vuodet tuovat oman haasteensa kentälle. 5 1 . Näistä ylimääräisistä hikoiluista toivuttiin nopeasti, mutta talkoolaisille järjestetystä Tallinnanreissusta toipuminen saattoi kestää hieman pidempään. Ainoa asia, mikä järjestäjien mukaan on muuttunut, on lupien ja muiden järjestelyjen hankaluus. OMAT rompemuistoni ovat jokseenkin lämpimiä. a tt u s k a m n ili t s u u s o o v r a a a s s a k a is a si a n u o l/ . Jollekin tarpeettomaksi jäänyt rompe on usein toiselle tarpeellinen aarre. . Ainakin tavaran osalta. p o o k o j n u u l e t s u k s e k a k i a a a r a V . p o : ä tl ä ä t u t s u t u T y O ö it h y o t s a h a R P O i o n n ill a h a j o t s a h a r P O Maksuton arvo-osuustili omistaja-asiakkaalle! Me haluamme olla mukana tekemässä omistaja-asiakkaidemme haaveista totta. a tt o t a t si e v a a h e m m e d i a k k a is a a j a t si m o ä s s ä m e k e t a n a k u m a ll o e m m a u l a h e M . a tt o t a t si e v a a h e m m e d i a k k a is a a j a t si m o ä s s ä m e k e t a n a k u m a ll o e m m a u l a h e M . 5 1 . a tt u s k a m n ili t s u u s o o v r a a a s s a k a is a si a n u o l/ . Toisinaan taas markkinoilta löytyneen, itselleenkin tarpeettoman romppeen löytyminen tuottaa suurta mielihyvää. Aika ei millään tavoin ole ajanut itse tapahtumasta ohitse, mutta järjestäjillä alkaa motivaatio sekä jaksaminen olemaan koetuksella. e lli a k k a is a a j a t si m o a a p m e si ll u d e ä t si t n e n o n e n i m a tt i o ji s e k a s o s ö y M . . Tapahtuma viedään maaliin täysin samalla kaavalla kuin aina ennenkin. a tt o t a t si e v a a h e m m e d i a k k a is a a j a t si m o ä s s ä m e k e t a n a k u m a ll o e m m a u l a h e M . Homma toimii hienosti. Jopa iltamien olutmyynnin järjestäjää saa houkutella ja suostutella mukaan, kun takavuosina anniskeluoikeuksista taisteltiin paikallisten toimijoiden kesken. Ruudut saatiin onneksi vielä illan mittaan maalattua uudestaan otsat hikisinä. Jopa myyjät ovat arvioiden mukaan ainakin 80-prosenttisesti vanhoja tuttuja, ja myös tuhansien kävijöiden joukossa ensikertalaisia on harvassa. a tt u s k a m n ili t s u u s o o v r a a a s s a k a is a si a n u o l/ . e lli a k k a is a a j a t si m o a a p m e si ll u d e ä t si t n e n o n e n i m a tt i o ji s e k a s o s ö y M . h u p a ti o s i a t i m o u s n e n i m a tt i o ji s e k a s o / . . 0100 0500.. Perjantaina saatiin muutaman muun nuoren kanssa maalailla myyntipaikkoja, jotka valmistuttuaan pirullinen ukkoskuuro vei mennessään. 5 1 . Tavarapaljouden keskellä pidetään silmien lisäksi auki myös suut, kun vuosikausia samoilla paikoilla olleiden myyjien pöydillä parveilee joka vuosi myös samat ostajat iloisesti pulisten. p o : ä tl ä ä t u t s u t u T y O ö it h y o t s a h a R P O i o n n ill a h a j o t s a h a r P O ili t s u u s o o v r a n o t u s k a M ! e ll a a k k ai s a aj a t si m o a j a t si m o ä lli e m ä tt e , n ä h ti s e i T . e lli a k k a is a a j a t si m o a a p m e si ll u d e ä t si t n e n o n e n i m a tt i o ji s e k a s o s ö y M . Jaakolan viisauden voi ymmärtää monellakin tavalla. Vaadittujen järjestyshenkilöiden määrä on myös vaikeampaa täyttää, kun tapahtumia on ripoteltu lisää joka viikolle, ja joskus keltaliivitkin haluavat viettää vapaapäiviä. klo 9-16. . Hiki valui myös seuraavana päivänä, kun perustin romppeille oman jäätelökioskin ja helteinen ilma koetteli niin pakasteita kuin myyjääkin. Tervetuloa! Vesikoskenkatu 7, Loimaa p. Laskelmieni mukaan 19 vuotta sitten intouduin mukaan talkooporukkaankin. HYVÄÄ ei kannata muuttaa, eikä muutos pelkästään muutoksen takia kannata. p o o k o j n u u l e t s u k s e k a k i a a a r a V . . h u p a ti o s i a t i m o u s n e n i m a tt i o ji s e k a s o / . Tiesithän, että meillä omistaja-asiakas saa arvo-osuustilin maksutta. p o : ä tl ä ä t u t s u t u T y O ö it h y o t s a h a R P O i o n n ill a h a j o t s a h a r P O ili t s u u s o o v r a n o t u s k a M ! e ll a a k k ai s a aj a t si m o a j a t si m o ä lli e m ä tt e , n ä h ti s e i T . Vaikka tapahtuman järjestäminen vielä koetaankin mukavan virkistävänä vuosittaisena aherruksena, kaivataan mukaan kipeästi jo valmiiksi virkeämpiä aktiiveja. Myös osakesijoittaminen on entistä edullisempaa omistaja-asiakkaille. Nämä vanhat viisaudet on sisäistetty hyvin lauantaisten Rompepäivien järjestäjäporukassa. 6 LOIMAAN LEHDEN ROMPE-LIITE SUOMEN LOIMAAN MYYMÄLÄÄN Avoinna rompepäivänä 9-13 Satakunnantie 48 TERVETULOA JA TEKEMÄÄN LÖYTÖJÄ TUTUSTUMAAN SYKSYN UUTUUKSIIN ASE & RETKEILY Vain tarpeeton on tarpeellista Näillä Alpo Jaakolan sanoilla taiteilija Kirsi Mäki kuvaili Rompepäiviä, ja kuvaus osuu kyllä hyvin maaliinsa
Niitä on paljon, kuten eräs vastaajistakin toteaa. Tarpeeseen etsijät ovat löytäneet myös kaasuttimia, auton peilejä ja kirveitä. NUORTEN KAUPPIAITTEN MARKKINAT SUVITORI JA 41. . 02 721 7250 OLEMME AVOINNA MA-PE 9.30–17.00 LA 9.30–13.00 PE-LA!! 5.-6.8. Runsaasta työkaluja konevalikoimasta löytöjä on tehnyt kolmasosa. NUORTEN KAUPPIAITTEN MARKKINAT Kauppatorilla ja keskuspuistossa kivaa tekemistä koko perheelle! Tule kiertelemään ja tekemään löytöjä Rompetarjouksilla! ROMPELOIMAA.FI TUTUSTU OHJELMAAN ROMPELOIMAA.FI TUTUSTU OHJELMAAN ROMPELOIMAA.FI TUTUSTU OHJELMAAN alkaen klo 9:00 Ilmainen bussikuljetus marketeilta keskustaan KESKUSTAN KIVIJALKAKAUPAT JA KAHVILAT LEVITTÄYTYVÄT KADUILLE. Yli sata ihmistä vastasi lehden rompekyselyyn Odottamattomat yhdistelmät ja asetelmat kiehtovat ihmisiä. Kansallispukupiknik ja kansanmusiikkihenkistä soitantaa Tivoli Laine + PALJON MUUTA! Kuplafutis, Vesijuoksupallot Kepparikisa Talutusratsastusta ja kärryajelua ponilla Romppeiden triathlon: Kävellen nauttimaan tunnelmasta ja pyörällä kotiin Loimaan Lehden verkossa järjestämän kyselyn tuloksista voidaan päätellä ihmisten tulevan Rompepäiville lähinnä tunnelman ja ihmisten tapaamisen vuoksi. Tai vaikka mopolla. Jos joku myyjistä on ollut valmis luopumaan hyväkuntoisista lautapeleistä, niille on löytynyt ostaja markkinaväen tai muiden myyjien keskuudesta. Kyselyn mukaan puolet kävijöistä on löytänyt Rompepäiviltä keräilyesineitä tai leluja. Reilu viidennes vastaajista ei kaivannut tapahtumaan mitään muutosta, vaan piti Rompepäiviä hyvänä nykyisellään. Eräs vastaajista kertoi löytäneensä Suur-Loimaan historiateokset mukavaan 15 euron hintaan. . KIRSI MÄKI ROMPE Aleksis Kiven katu 7, Loimaa p. Kirjoja on toki ollut mukava lukea Rompepäiviltä hankitulla keinutuolilla kiikkuen. Varta vasten kaupankäynnin vuoksi romppeille saapuu noin joka viides kävijä. MILLAISIA vuosien varrella mukaan tarttuneet ikimuistoisimmat löydöt sitten ovat. Löytyneet aarteet ovat mukava lisä, ja harva kyselyyn vastannut on romppeilta tyhjin käsin joutunut poistumaan. Oheisohjelmaa voisi olla enemmän joka viidennen mielestä, ja lähes saman verran kannatusta sai pääsymaksun poistaminen. Vanhoiksi mainittuja löytöjä ovat esimerkiksi vanha leluauto, vanhat vinyylilevyt, vanha sienijakkara, vanha virveli ja vanhat lastenvaunut. Hinta toki kirpaisi kaksi kuukautta myöhemmin, kun kyseisiä teoksia jaettiin vanhalla kaupungintalolla veloituksetta. Myyjien määrä on valtaosan mielestä riittävä, eikä lisämyyjiä kaivannut kuin muutama vastanneista. ILTOJEN ratoksi on sarjakuvien lisäksi löytynyt muutakin luettavaa. Kaksi päivää armotonta varaston hävitysmyyntiä!! SPORTIA OUTLET PALVELEMME LAUANTAINA 9.00-14.00 Kuorma-autokorjaamo Mäkelä Oy Jokilevonkatu 10, Huittinen Tiedustelut: 0400 699 484 RASKAAN KALUSTON HUOLLOT, KORJAUKSET JA KATSASTUKSET kuorma-autot, perävaunut ja linja-autot Suoritamme myös päällirakenneja teräsrakennetöitä, myös hiekkapuhallus ja maalaus.. KESKUSTAN KIVIJALKAKAUPAT JA KAHVILAT LEVITTÄYTYVÄT KADUILLE. Suosittuja ovat myös keittiövälineet, astiat ja vaatteet. Kilpailukykyiseen hintaan on löytynyt myös työkaluja täynnä ollut työkaluvaunu ja kaikkea vanhaa. Käyttökelpoisia romppeita on vastaajien mukaan ollut tarjolla putkiradiosta perämoottoriin, ja moni kävellen paikalle saapunut on lähtenyt kotiin myyntirivistöstä poistamallaan polkupyörällä. LOIMAAN LEHDEN ROMPE-LIITE 7 ROMPE LOIMAA ROMPE LOIMAA 6.8.2022 6.8.2022 SUVITORI JA 41. Ahkerat myyntipisteiden tonkijat ovat löytäneet muun muassa posliinikissoja, Festivokynttilänjalkoja, Nanny Stillin Apollo-lyhtyjä ja Arabian sokerikkoja täydentämään jo ennestään kattavia kokoelmia. Vanhoja saattavat olla myös tuttavat, joihin törmääminen kuuluu Rompepäivien loistoon. Mielekkäitä löytöjä ovat olleet myös vanhat julisteet, Aku Ankan taskukirjat ja muut sarjakuva-albumit sekä monenlaiset videopelit aina Zeldasta Minecraftiin. Rompepäiville saavutaan pääosin viettämään kesäpäivää tunnelmalliseen ympäristöön rennossa ilmapiirissä sekä tapaamaan ystäviä ja tuttuja. Kehittämiskohteiden listatusta valikoimasta kyselyyn vastanneista reilu kolmannes kaipasi tuotteiden ryhmittelyä omille alueilleen. Tavarapaljouden keskeltä monelle tärkein muisto onkin jälleennäkeminen lapsuudenystävän kanssa ja yhdessä aurinkoisessa säässä nautittu jäätelöannos
ilmastointi, Webasto/Eber kellolla, Trumatic-lämmitys kaasulla ja sähköllä, huoltokirja , vakionop.säädin JOUSTAVA RAHOITUS 1. Kulutukseen ja toimintamatkaan vaikuttavat muun muassa kuljettajan ajotapa, ajonopeus, lämpötila, kelija ajo-olosuhteet sekä auton kuormaus. /huolenpitosopimus. Joustava rahoitus. merkkiliikkeen h-kirja, parkkitutka, anturit takana, 2xrenkaat 18.890 Huippusiisti /Led 11tkm 54 tkm, täyd. katsastus 9/2023, Suomi-auto, vetokoukku, aluvanteet XGO Dynamic 68P Dynamic 68P Matkailuauto 2.3 120hp -21 15 tkm, huippusiisti, tehdastakuu voimassa 8.7.2023, seur.katsastus 8.7.2025!, rekisteröity 4:jälle, vakionopeudensäädin 59.990 skoda. huoltokirja viim.huolto 07/2022 (105 tkm), kats. LADATTU. Webasto / Huippusiisti / 83tkm 34.990 TSI 95 Active 17.990 Kaasu 110 kW 107tkm Huippusiisti, Vetokoukku , Liikennemerkki-informaatio paketti 4tkm 44.990 13.990 Meiltä uusiin Ford – Nissan – Skoda autoihin kaikki kampanjatarjoukset Yli 200:n vaihtoautovalikoima. Vai kaipaatko kenties elämääsi jotain urheilullisempaa, lisää vääntöä ja tehoa. erä vaikka helmikuussa. ELÄMÄ. ELÄMÄ. Webasto / Huippusiisti / 83tkm 34.990 TSI 95 Active 17.990 Kaasu 110 kW 107tkm Huippusiisti, Vetokoukku , Liikennemerkki-informaatio paketti 4tkm 44.990 13.990 Meiltä uusiin Ford – Nissan – Skoda autoihin kaikki kampanjatarjoukset Yli 200:n vaihtoautovalikoima. huoltokirja viim.huolto 07/2022 (105 tkm), kats. Ajoneuvon käyttöön liittyvät suositukset, ominaisuudet ja rajoitteet on eritelty tarkemmin käyttöohjekirjassa. – 31.8. Tervetuloa tutustumaan lähimmälle ŠKODA-jälleenmyyjällesi. Kysy ŠKODA Huolenpitosopimuksesta ŠKODA-jälleenmyyjältäsi tai lue lisää: skoda. ŠKODA ENYAQ iV -täyssähköautomalliston CO -päästöt g/km, yhdistetty EU-kulutus (WLTP) 15,8 – 17,7 kWh/100km. Uusi Nissan ARIYA Nyt myynnissä täyssähköinen crossover • Toimintamatka 403 km** (63 kWh) • Moderni japanilainen muotoilu • CCS-pikalataus • Älykäs akun lämmön hallinta • Kattavat turvallisuusominaisuudet Alk. korko 1,89%. ŠKODA OCTAVIA COMBI -mallisto alkaen 26 877,49 €, CO -päästöllä 120 g/km ja yhdistetyllä WLTPkulutuksella 5,3 l/100 km. ŠKODA ENYAQ iV -täyssähköautomalliston CO -päästöt g/km, yhdistetty EU-kulutus (WLTP) 15,8 – 17,7 kWh/100km. 1. Nissan, Caravan ja Škoda Lamminkatu 7 Myynti (040) 450 7001 Huolto (040) 450 7002 Ford ja mp Lamminkatu 39 Myynti (040) 450 7011 Huolto (040) 450 7012 PALVELEMME Arkisin 9 – 17 Kesäkuun lauantait 10 – 14 1.7. Joustava rahoitus. Kulutukseen ja toimintamatkaan vaikuttavat muun muassa sähköajon osuus, kuljettajan ajotapa, ajonopeus, lämpötila, kelija ajo-olosuhteet sekä auton kuormaus. Kulutukseen ja toimintamatkaan vaikuttavat muun muassa kuljettajan ajotapa, ajonopeus, lämpötila, kelija ajo-olosuhteet sekä auton kuormaus. Oli valintasi mikä tahansa, uusi entistä laajempi OCTAVIA-mallisto on luotu täydentämään päiviäsi. Oli valintasi mikä tahansa, uusi entistä laajempi OCTAVIA-mallisto on luotu täydentämään päiviäsi. Kysy ŠKODA Huolenpitosopimuksesta ŠKODA-jälleenmyyjältäsi tai lue lisää skoda. Kuvien autot erikoisvarustein. -17 33.990 68 tkm, täyd. Kuvan auto erikoisvarustein. katsastus 9/2023, Suomi-auto, vetokoukku, aluvanteet XGO Dynamic 68P Dynamic 68P Matkailuauto 2.3 120hp -21 15 tkm, huippusiisti, tehdastakuu voimassa 8.7.2023, seur.katsastus 8.7.2025!, rekisteröity 4:jälle, vakionopeudensäädin 59.990 *EU-yhdistetty kulutus ja CO 2 -päästöt: Nissan ARIYA -mallisto: g/km. ENYAQ iV on täynnä nerokasta teknologiaa, jonka avulla voit tutkia uusia paikkoja, seurata unelmiasi ja löytää ilon asioista, jotka tekevät elämästä elämisen arvoisen. Kuvien autot erikoisvarustein. Lisää autoja: loimaanlaatuauto.fi Nyt korkotarjous kaikkii uusiin ja vaihtoautoihin 0% + kulut Esim: 20 000€ 60kk, 349€/kk Tod. Kulutukset ja päästöt määritelty WLTP-testimenetelmän mukaisesti. 19.890 43 000 km | 2019 Kia Optima 1,6 CRDi SCR ISG EX SW DCT A/T 26.890 209 000 km | 2014 Mercedes-Benz S 500 L 4Matic / Suomi-auto /Huoltokirja 59.990 1 000 km | 2020 Nissan Juke DIG-T 117HP 6M/T N-CONNECTA 23.990 28 000 km | 2019 Nissan Qashqai DIG-T 140 N-Connecta 2WD 6M/T 21.990 km | 2019 Nissan X-TRAIL DIG-T 160 TEKNA 2WD DCT 5 seats 37.990 113 000 km | 2014 Opel Insignia 5-ov Edition 1,4 Turbo ecoFLEX 103kW MT6 13.890 32 000 km | 2017 Renault Clio Sport Tourer 1,2 16v 75 Life 11.990 18 000 km | 2020 Skoda Superb 1,4 TSI Style iV DSG Autom. ŠKODA OCTAVIA COMBI -mallisto alkaen 26 877,49 €, CO -päästöllä 120 g/km ja yhdistetyllä WLTPkulutuksella 5,3 l/100 km. erä vaikka helmikuussa. toimituskulut 600 €). Joka solultaan sähköautoksi suunniteltu ENYAQ iV tuo uudenlaista latausta elämään – nyt myös nelivetona. Ajoneuvon käyttöön liittyvät suositukset, ominaisuudet ja rajoitteet on eritelty tarkemmin käyttöohjekirjassa. 29.12.222 asti, 1 omistaja, lisälämmitin kaukosäädöllä ja ajastuksella, navigointi 51.800 1 tkm, Alv-vähennyskelpoinen, tehdastakuu voimassa, vakionopeus säädin, ilmastointi, iso takatalli ABS-jarrut 32 tkm, tehdastakuu voimassa 9.10.2025, täyd. Kysy ŠKODA Huolenpitosopimuksesta ŠKODA-jälleenmyyjältäsi tai lue lisää: skoda. Pe 29.10. korko 1,89%. Nissan, Caravan ja Škoda Lamminkatu 7 Myynti (040) 450 7001 Huolto (040) 450 7002 Ford ja mp Lamminkatu 39 Myynti (040) 450 7011 Huolto (040) 450 7012 PALVELEMME Arkisin 9 – 17 Kesäkuun lauantait 10 – 14 1.7. /huolenpitosopimus skoda. 1. 44.990 Meiltä uusiin Ford – Nissan – Skoda autoihin kaikki kampanjatarjoukset! Joustava rahoitus. LADATTU. lauantait lomailemme Ostamme ja vaihdamme halvempaan myös Asuntoautot/-vaunut ja moottoripyörät ym. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin. ilmastointi, 2x renkaat, lukkiutumattomat jarrut, ajonvakautusjärjestelmä, turvatyynyt, h-kirja, 1-om. Tekemään elämästäsi hieman helpompaa – ja hauskempaa. Lisää autoja: loimaanlaatuauto.fi Nyt korkotarjous kaikkii uusiin ja vaihtoautoihin 0% + kulut Esim: 20 000€ 60kk, 349€/kk Tod. . Kuvan auto erikoisvarustein. huoltokirja, viim.huolto 63tkm / 2/22 Suomi-auto, vetokoukku, kahdet renkaat älykäs pysäköintitutkajärj. Älä luota pelkästään kuljettajaa avustaviin ominaisuuksiin. . ilmast. Kulutukset ja päästöt määritelty WLTP-testimenetelmän mukaisesti. erä vaikka lokakuussa Yli 100 valikoimasta 74.890 Bürstner Nexxo Van T 700 Citroen 2,2 165 hv | 7 000 km | 2021 Ajoneuvo on Lamminkatu 7, 040-4507001, Alv-vähennyskelpoinen, Ilmastointi, Vähän ajettu, Vakionopeussäädin 74.890 Citroen Bürstner Nexxo Van T 690G 2179cm3 140 hv | 1 000 km | 2022 Ajoneuvo on Lamminkatu 7, 040-4507001, Alv-vähennyskelpoinen, Tehdastakuu voimassa, Vakionopeussäädin Fiat-Dethleffs Advantage A 6971 Multijet 130 hv | 105 000 km | 2007 Todella tilava ja siistikuntoinen matkailuauto hyvällä huoltohistorialla, Suomi-auto, nopeus 100 km/h, Täydellinen huoltokirja Fiat-Dethleffs Ducato Advan. ŠKODA ENYAQ iV SportLine -mallisto alkaen 48 137,95 €, CO -päästöllä g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella (WLTP) 15,8 kWh/100km. 29.12.222 asti, 1 omistaja, lisälämmitin kaukosäädöllä ja ajastuksella, navigointi 51.800 1 tkm, Alv-vähennyskelpoinen, tehdastakuu voimassa, vakionopeus säädin, ilmastointi, iso takatalli ABS-jarrut 32 tkm, tehdastakuu voimassa 9.10.2025, täyd. Tarkempia tietoja osoitteesta skoda. merkkiliikkeen huoltokirja, seur. Ajoneuvon käyttöön liittyvät suositukset, ominaisuudet ja rajoitteet on eritelty tarkemmin käyttöohjekirjassa. **Toimintamatka (yhdistetty, WLTP) 403 km. ym. 535 €, vapaa autoetu alk. LADATTU. 1. NAUTI ELÄMÄSTÄ OMALLA TAVALLASI. Meiltä kaikki kampanjat uusiin Ford, Škoda ja Nissan autoihin Tee hyvä kauppa Loimaalla JOUSTAVA RAHOITUS 1. Ostamme ja vaihdamme halvempaan myös asuntoautot ja -vaunut, moottoripyörät ym ym. ŠKODA OCTAVIA -malliston CO -päästöt 22 – 165 g/km ja yhdistetty WLTP-kulutus 1,0 – 7,3 l/100 km. Tervetuloa tutustumaan lähimmälle ŠKODA-jälleenmyyjällesi. ilmastointi, Webasto/Eber kellolla, Trumatic-lämmitys kaasulla ja sähköllä, huoltokirja , vakionop.säädin Mikä saa sinun sydämesi sykkimään. 19.890 43 000 km | 2019 Kia Optima 1,6 CRDi SCR ISG EX SW DCT A/T 26.890 209 000 km | 2014 Mercedes-Benz S 500 L 4Matic / Suomi-auto /Huoltokirja 59.990 1 000 km | 2020 Nissan Juke DIG-T 117HP 6M/T N-CONNECTA 23.990 28 000 km | 2019 Nissan Qashqai DIG-T 140 N-Connecta 2WD 6M/T 21.990 km | 2019 Nissan X-TRAIL DIG-T 160 TEKNA 2WD DCT 5 seats 37.990 113 000 km | 2014 Opel Insignia 5-ov Edition 1,4 Turbo ecoFLEX 103kW MT6 13.890 32 000 km | 2017 Renault Clio Sport Tourer 1,2 16v 75 Life 11.990 18 000 km | 2020 Skoda Superb 1,4 TSI Style iV DSG Autom. TALVIAUTO 2021 TEKNIIKAN MAAILMA 4/2021 51 TEKNIIKAN MAAILMA 4/2021 ŠKODA OCTAVIA -mallisto alkaen 25 911,94 €, CO -päästöllä 117 g/km ja yhdistetyllä WLTP-kulutuksella 5,2 l/100 km. -17 33.990 68 tkm, täyd. lauantait lomailemme Ostamme ja vaihdamme halvempaan myös Asuntoautot/-vaunut ja moottoripyörät ym. 36.990 DSG Autom. Käyttöetu alk. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. LADATTU. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. ym. ELÄMÄ. erä vaikka lokakuussa. Ostamme ja vaihdamme halvempaan, myös asuntoautot ja -vaunut, moottoripyörät ym. vakionopeussäädin, sadeja valotunnistin, Start-Stop-järjestelmä 74.890 Mercedes-Benz Sprinter 315 CDi LapStar -08 315 tkm, Lap Star tehdastekoinen retkeilyauto, istuimet 3:lle, vetokoukku, moottorinlämmitin, ilmastointi 27.890 Nissan Qashqai DIG-T 160 N-Connecta 2WD DCT Led Evapo -19 20 tkm, 1 om., täyd. ALV% | 1 000 km | 2022 Ajoneuvo on Lamminkatu 7, 040-4507001, Tehdastakuu voimassa, Alv-vähennyskelpoinen, Ilmastointi, Erillisvuoteet XGO Dynamic 68 P Dynamic 68P Matkailuauto | 5 000 km | 2021 Ajoneuvo on Lamminkatu 7, 040-4507001, Tehdastakuu voimassa, Vakionopeussäädin, Huippusiisti, Vähän ajettu, Suomi-auto XGO Dynamic 68P Dynamic 68P Matkailuauto 2.3 120hp |15 000 km | 2021 Ajoneuvo on Lamminkatu 7, 040-4507001, Vähän ajettu, Huippusiisti, Tehdastakuu voimassa 8.7.2023, Seuraava katsastus 8.7.2025! 74.890 64.990 59.990 7 tkm, Alv-vähennyskelp., ilmastointi Kaukosäätöinen keskuslukitus, luistonestojärj.., lukkiutumattomat jarrut (ABS) 74.890 64.990 Citroen Bürstner Nexxo Van T 690 G 2179cm3 140 hv Sis.ALV% -22 26.890 Skoda Superb 2,0 TSI 280 4x4 Ambition DSG Autom. Uusi täyssähköinen ŠKODA ENYAQ iV ELÄMÄ. ŠKODA ENYAQ iV SportLine -mallisto alkaen 48 137,95 €, CO -päästöllä g/km ja RECHARGE LIFE. LADATTU. ŠKODA ASIANTUNTIJAT Lamminkatu 7 | LOIMAA Ma 9-18, Ti-Pe 9-17, La 10-14 Joonas Hossi (040) 450 7016 Pekka Lahti (040) 513 0569 Nissan ja Škoda Lamminkatu 7 Myynti (040) 450 7001 Huolto (040) 450 7002 Ford, caravan ja mp Lamminkatu 39 Myynti (040) 450 7011 Huolto (040) 450 7012 150hv A, 16tkm 26.990 Huippusiisti /Led 11tkm 31.800 *Vähän ajettu automaatti!* 36tkm Ford B-Max 1,6 105hv PowerShift Titanium A6 5-ovinen | 2015 14.990 M6 Titanium Compact 64tkm 16.890 M6 Titanium Compact 64tkm M6 | 2019 16.890 A6 Active III 5-ov * Hienot varusteet* 18tkm 2018 13.890 A8 Active Wagon 11tkm 26.890 4ov 2.0 140hv A 29tkm 24.990 A6 AWD Vignale 5-ov 62tkm 37.890 Manuaali 6-v – 48tkm 25.990 BlueTec T A Business /Nav 64tkm 32.990 Premium Business /Led /Nav 3t. Ostamme ja vaihdamme halvempaan, myös asuntoautot ja -vaunut, moottoripyörät ym. LADATTU. Kulutukset ja päästöt määritelty WLTP-testimenetelmän mukaisesti. Ford Mondeo 1,5 EcoBoost 160hv M6 Trend Wagon -18 Ford Fiesta 1,0 EcoBoost 95hv M6 Titanium 5-ov -20 LMC Citroen 2.2 140hv V 643 G 65 vuotis juhlamalli -22 Bürstner Nexxo Van T 700 Citroen 2,2 165 hv -21 Fiat-Dethleffs Advantage A 6971 Multijet 130 hv -07 105 tkm, Suomi-auto, nopeus 100 km/h, täyd. Viimeisimmällä teknologialla varusteltu ladattava hybridi vai tilava ja näyttävä kaasuhybridi. Tervetuloa tutustumaan lähimmälle ŠKODA-jälleenmyyjällesi! 4x4 Nyt myös ŠKODA ENYAQ iV -täyssähköautomallisto alkaen 44 756,56 €, CO -päästöllä g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella (WLTP) 15,8 kWh/100km. TALVIAUTO 2021 TEKNIIKAN MAAILMA 4/2021 51 TEKNIIKAN MAAILMA 4/2021 ŠKODA OCTAVIA -mallisto alkaen 25 911,94 €, CO -päästöllä 117 g/km ja yhdistetyllä WLTP-kulutuksella 5,2 l/100 km. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. 580 €. Todellinen kulutus saattaa poiketa ilmoitetusta arvosta. huoltokirja, viim.huolto 63tkm / 2/22 Suomi-auto, vetokoukku, kahdet renkaat älykäs pysäköintitutkajärj. Tekemään elämästäsi hieman helpompaa – ja hauskempaa. ŠKODA ENYAQ iV SportLine -mallisto alkaen 48 137,95 €, CO -päästöllä g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella (WLTP) 15,8 kWh/100km. NAUTI ELÄMÄSTÄ OMALLA TAVALLASI. Kysy ŠKODA Huolenpitosopimuksesta ŠKODA-jälleenmyyjältäsi tai lue lisää skoda. Nissan ARIYA 63 kWh alk. Ostamme ja vaihdamme halvempaan myös asuntoautot ja -vaunut, moottoripyörät ym ym. LADATTU. ALV% | 1 000 km | 2022 Ajoneuvo on Lamminkatu 7, 040-4507001, Tehdastakuu voimassa, Alv-vähennyskelpoinen, Ilmastointi, Erillisvuoteet XGO Dynamic 68 P Dynamic 68P Matkailuauto | 5 000 km | 2021 Ajoneuvo on Lamminkatu 7, 040-4507001, Tehdastakuu voimassa, Vakionopeussäädin, Huippusiisti, Vähän ajettu, Suomi-auto XGO Dynamic 68P Dynamic 68P Matkailuauto 2.3 120hp |15 000 km | 2021 Ajoneuvo on Lamminkatu 7, 040-4507001, Vähän ajettu, Huippusiisti, Tehdastakuu voimassa 8.7.2023, Seuraava katsastus 8.7.2025! 74.890 64.990 59.990 7 tkm, Alv-vähennyskelp., ilmastointi Kaukosäätöinen keskuslukitus, luistonestojärj.., lukkiutumattomat jarrut (ABS) 74.890 64.990 Citroen Bürstner Nexxo Van T 690 G 2179cm3 140 hv Sis.ALV% -22 26.890 Skoda Superb 2,0 TSI 280 4x4 Ambition DSG Autom. Loimaan Laatuautossa 69 000 km | 2018 VW Golf Variant Highline 1,5 TSI EVO 110 kW (150 hv) DSG-automaatti 23.990 Perjantaina pullakahvitarjoilu klo 9-17. Tervetuloa tutustumaan lähimmälle ŠKODA-jälleenmyyjällesi! 4x4 Nyt myös ŠKODA ENYAQ iV -täyssähköautomallisto alkaen 44 756,56 €, CO -päästöllä g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella (WLTP) 15,8 kWh/100km. 44.990 Meiltä uusiin Ford – Nissan – Skoda autoihin kaikki kampanjatarjoukset! Joustava rahoitus. Uusi täyssähköinen ŠKODA ENYAQ iV ELÄMÄ. / 1 om. Uusi täyssähköinen ŠKODA ENYAQ iV ELÄMÄ. erä vaikka lokakuussa Yli 100 valikoimasta 74.890 Bürstner Nexxo Van T 700 Citroen 2,2 165 hv | 7 000 km | 2021 Ajoneuvo on Lamminkatu 7, 040-4507001, Alv-vähennyskelpoinen, Ilmastointi, Vähän ajettu, Vakionopeussäädin 74.890 Citroen Bürstner Nexxo Van T 690G 2179cm3 140 hv | 1 000 km | 2022 Ajoneuvo on Lamminkatu 7, 040-4507001, Alv-vähennyskelpoinen, Tehdastakuu voimassa, Vakionopeussäädin Fiat-Dethleffs Advantage A 6971 Multijet 130 hv | 105 000 km | 2007 Todella tilava ja siistikuntoinen matkailuauto hyvällä huoltohistorialla, Suomi-auto, nopeus 100 km/h, Täydellinen huoltokirja Fiat-Dethleffs Ducato Advan. 20.890 1 tkm, tehdastakuu voimassa, Alv-vähennyskelp. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. – 31.8. 18.890 11 000 km | 2020 Ford Focus 1,0 EcoBoost 125hv A8 Active Wagon 26.890 1 000 km | 2021 Ford Kuga 2,5 Ladattava hybridi 225hv CVT FWD Titanium X 5-ov 44.990 13 000 km | 2015 Ford Mondeo 1,5 EcoBoost 160hv A6 Titanium 5D 26.990 36 000 km | 2019 Kia Ceed 1,0 T-GDI ISG 120hv EX SW / Suomi-auto / 1 omist / Aut. Pe 29.10. Joka solultaan sähköautoksi suunniteltu ENYAQ iV tuo uudenlaista latausta elämään – nyt myös nelivetona. Meiltä kaikki kampanjat uusiin Ford, Škoda ja Nissan autoihin Tee hyvä kauppa Loimaalla JOUSTAVA RAHOITUS 1. 31.3.2022 39.890 39.990 Fiat-Dethleffs Ducato AdvantageT6501 3,0 JTD -07 65 tkm, aut. erä vaikka joulukuussa Yli 100:n auton valikoimasta! Myynti (040) 450 7001 Nissan huolto (040) 450 7002 Skoda huolto (040) 450 7003 ma-pe 9-17 • la 10-14 Nissan ja Škoda Lamminkatu 7 Myynti (040) 450 7001 Huolto (040) 450 7002 Ford, caravan ja mp Lamminkatu 39 Myynti (040) 450 7011 Huolto (040) 450 7012 Joonas Hossi (040) 450 7016 Pekka Lahti (040) 513 0569 ŠKODA ASIANTUNTIJAT Lamminkatu 7 | LOIMAA Ma 9-18, Ti-Pe 9-17, La 10-14 99 000 km | 2018 29.700 Audi A4 Sedan Pro Business Sport 2,0 TFSI 140 kW S tronic 28 000 km | 2017 BMW 118 F20 Hatchback 118i A Business Automatic Edition 22.890 4 000 km | 2021 Ford Fiesta 1,0 EcoBoost 95 hv M6 Trend 5-ov. Todellinen kulutus saattaa poiketa ilmoitetusta arvosta. 47 500 € (sis. /huolenpitosopimus skoda. 47 500 €* skoda. Viimeisimmällä teknologialla varusteltu ladattava hybridi vai tilava ja näyttävä kaasuhybridi. Kulutukseen ja toimintamatkaan vaikuttavat muun muassa sähköajon osuus, kuljettajan ajotapa, ajonopeus, lämpötila, kelija ajo-olosuhteet sekä auton kuormaus. *Vähän ajettu automaatti!* 36tkm M6 Titanium Compact 64tkm BMW 330 G21 Touring 330e xDrive A Charged Edition Sport -21 26 tkm, Suomi-auto, tehdastakuu voim. / 1 om. T6501 3,0 JTD / ilmastointi/ Webasto |65 000 km | 2007 Ajoneuvo on Lamminkatu 7, 040-4507001, Automaattinen ilmastointi, Webasto/Eber kellolla, Trumatic-lämmitys kaasulla ja sähköllä 64.990 39.890 39.890 74.890 Fiat-Dethleffs Ducato DUCATO 18-2.8 JTD-CLASS-I7876 | 142 000 km | 2003 Ajoneuvo on Lamminkatu 7, 040-4507001, 2 omistajaa, Rek.1.10.2002, Huoltokirja, Jakohihna vaihdettu 23.07.2021 139452 km, Vähän ajettu 28.890 LMC Citroen 2.2 140hv V 643 G 65 vuotis juhlamalli / Sis. /huolenpitosopimus. Ford Mondeo 1,5 EcoBoost 160hv A6 Titanium Business 5D -15 Ford Fiesta 1,0 EcoBoost 95hv M6 Titanium 5-ov -20 LMC Citroen 2.2 140hv V 643 G 65 vuotis juhlamalli -22 Bürstner Nexxo Van T 700 Citroen 2,2 165 hv -21 Fiat-Dethleffs Advantage A 6971 Multijet 130 hv -07 105 tkm, Suomi-auto, nopeus 100 km/h, täyd. 36.990 DSG Autom. *Vähän ajettu automaatti!* 36tkm M6 Titanium Compact 64tkm BMW 330 G21 Touring 330e xDrive A Charged Edition Sport -21 26 tkm, Suomi-auto, tehdastakuu voim. Loimaan Laatuautossa 69 000 km | 2018 VW Golf Variant Highline 1,5 TSI EVO 110 kW (150 hv) DSG-automaatti 23.990 Perjantaina pullakahvitarjoilu klo 9-17 Nissan ja Škoda Lamminkatu 7 Myynti (040) 450 7001 Huolto (040) 450 7002 Ford, caravan ja mp Lamminkatu 39 Myynti (040) 450 7011 Huolto (040) 450 7012 Joonas Hossi (040) 450 7016 Pekka Lahti (040) 513 0569 ŠKODA ASIANTUNTIJAT Lamminkatu 7 | LOIMAA Ma 9-18, Ti-Pe 9-17, La 10-14 99 000 km | 2018 29.700 Audi A4 Sedan Pro Business Sport 2,0 TFSI 140 kW S tronic 28 000 km | 2017 BMW 118 F20 Hatchback 118i A Business Automatic Edition 22.890 4 000 km | 2021 Ford Fiesta 1,0 EcoBoost 95 hv M6 Trend 5-ov. ENYAQ iV on täynnä nerokasta teknologiaa, jonka avulla voit tutkia uusia paikkoja, seurata unelmiasi ja löytää ilon asioista, jotka tekevät elämästä elämisen arvoisen. erä vaikka lokakuussa. ELÄMÄ. merkkiliikkeen huoltokirja, viim.huolto tehty 28.4.2022, peruutuskamera, parkkitutka, 2xrenkaat aluvanteilla 22.490 1 tkm, tehdastakuu voimassa, Alv-vähennyskelp. Tarkempia tietoja osoitteesta skoda. 1. Kulutukset ja päästöt määritelty WLTP-testimenetelmän mukaisesti. merkkiliikkeen h-kirja, parkkitutka, anturit takana, 2xrenkaat 18.890 Huippusiisti /Led 11tkm 120 tkm, aut. ŠKODA ENYAQ iV SportLine -mallisto alkaen 48 137,95 €, CO -päästöllä g/km ja RECHARGE LIFE. Kuvan auto erikoisvarustein. Ajoneuvon käyttöön liittyvät suositukset, ominaisuudet ja rajoitteet on eritelty tarkemmin käyttöohjekirjassa. Uusi täyssähköinen ŠKODA ENYAQ iV ELÄMÄ. vakionopeussäädin, sadeja valotunnistin, Start-Stop-järjestelmä 74.890 Mercedes-Benz Sprinter 315 CDi LapStar -08 315 tkm, Lap Star tehdastekoinen retkeilyauto, istuimet 3:lle, vetokoukku, moottorinlämmitin, ilmastointi 27.890 Nissan Qashqai DIG-T 160 N-Connecta 2WD DCT Led Evapo -19 20 tkm, 1 om., täyd. 8 LOIMAAN LEHDEN ROMPE-LIITE ROMPE Mikä saa sinun sydämesi sykkimään. 31.3.2022 39.890 39.990 Fiat-Dethleffs Ducato AdvantageT6501 3,0 JTD -07 65 tkm, aut. Vai kaipaatko kenties elämääsi jotain urheilullisempaa, lisää vääntöä ja tehoa. LADATTU. ŠKODA ENYAQ iV 4x4 -mallisto alkaen 53 207,51 €, CO -päästöllä g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella (WLTP) 17,5 kWh/100km. ŠKODA OCTAVIA -malliston CO -päästöt 22 – 165 g/km ja yhdistetty WLTP-kulutus 1,0 – 7,3 l/100 km. ŠKODA ENYAQ iV 4x4 -mallisto alkaen 53 207,51 €, CO -päästöllä g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella (WLTP) 17,5 kWh/100km. merkkiliikkeen huoltokirja, seur. ilmast. T6501 3,0 JTD / ilmastointi/ Webasto |65 000 km | 2007 Ajoneuvo on Lamminkatu 7, 040-4507001, Automaattinen ilmastointi, Webasto/Eber kellolla, Trumatic-lämmitys kaasulla ja sähköllä 64.990 39.890 39.890 74.890 Fiat-Dethleffs Ducato DUCATO 18-2.8 JTD-CLASS-I7876 | 142 000 km | 2003 Ajoneuvo on Lamminkatu 7, 040-4507001, 2 omistajaa, Rek.1.10.2002, Huoltokirja, Jakohihna vaihdettu 23.07.2021 139452 km, Vähän ajettu 28.890 LMC Citroen 2.2 140hv V 643 G 65 vuotis juhlamalli / Sis. 18.890 11 000 km | 2020 Ford Focus 1,0 EcoBoost 125hv A8 Active Wagon 26.890 1 000 km | 2021 Ford Kuga 2,5 Ladattava hybridi 225hv CVT FWD Titanium X 5-ov 44.990 13 000 km | 2015 Ford Mondeo 1,5 EcoBoost 160hv A6 Titanium 5D 26.990 36 000 km | 2019 Kia Ceed 1,0 T-GDI ISG 120hv EX SW / Suomi-auto / 1 omist / Aut. ŠKODA ASIANTUNTIJAT Lamminkatu 7 | LOIMAA Ma 9-18, Ti-Pe 9-17, La 10-14 Joonas Hossi (040) 450 7016 Pekka Lahti (040) 513 0569 Nissan ja Škoda Lamminkatu 7 Myynti (040) 450 7001 Huolto (040) 450 7002 Ford, caravan ja mp Lamminkatu 39 Myynti (040) 450 7011 Huolto (040) 450 7012 150hv A, 16tkm 26.990 Huippusiisti /Led 11tkm 31.800 *Vähän ajettu automaatti!* 36tkm Ford B-Max 1,6 105hv PowerShift Titanium A6 5-ovinen | 2015 14.990 M6 Titanium Compact 64tkm 16.890 M6 Titanium Compact 64tkm M6 | 2019 16.890 A6 Active III 5-ov * Hienot varusteet* 18tkm 2018 13.890 A8 Active Wagon 11tkm 26.890 4ov 2.0 140hv A 29tkm 24.990 A6 AWD Vignale 5-ov 62tkm 37.890 Manuaali 6-v – 48tkm 25.990 BlueTec T A Business /Nav 64tkm 32.990 Premium Business /Led /Nav 3t