Sivu 12 20 220 220 Villasukkia myyneen Riitta Koiviston kojussa riippui pitkä rivi suomenlampaan villasta kudottuja unisukkia. KAROLIINA MARKULA Si vu 7. Loimaan talousalueen paikallislehti • 104. 2018 Eurojackpot-myynti kasvanut roimasti ”” Olen syönyt elämäni aikana 10 000 kouluateriaa ja varmaan siksi kasvanut näin pitkäksi. vuosikerta Nro 100 TIISTAI 4.9. – Toiset myyvät lähiruokaa, minä lähisukkia. Olkaahan varovaisesti siellä ulkona: jälkihelle saattaa aiheuttaa jälkihikeä. Älkää ikinä valittako kouluruuasta. Jos vetäisee sellaiset jalkaansa, saa kuulemma sanoa hyvästit suonenvedolle. Sivu 9 Irtonumeron hinta 2,10 € sis. Eläkkeelle jäänyt opettaja Paavo Rokka Sivu 8 Sivu 5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Köyrimarkkinat tarjosi tuoretta lähiruokaa ja lämmittäviä käsitöitä omenakilosta herui 140 litraa makoisaa mehua, kun loimaalaiset Anna-Kaisa ja Jari Heikkilä veivät yhden puun hedelmät mehustamolle puristettaviksi. Jälkihiki iskee Mittaushistorian lämpimintä kesää seuraa poikkeuksellisen lämmin ja kostea alkusyksy. alv
Pöllöjä voi kuulla koko pimeän ajan, mutta parhaita ajankohtia kuuntelulle ovat auringonlaskun jälkeiset hetket ja myös aika ennen auringonnousua. Tess. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. syyskuuta 2018 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 6.28. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. TARJA VAINIO Tässäpä naurava omena! PEKKA POLKKO Kauniit kesäkukat. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Tiina Järvinen (02) 588 8025 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Sirpa Retva (02) 770 2306 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8–16 puh. Ansa 5.9. Ensimmäiset huuhkajat ovat jo aloittaneet syyssoitimen. Saviseudulla tuntuu nyt olevan aika paljon myyriä ja muitakin siimahäntiä. Yrittäjän on myös mahdollista saada 500 euron suuruinen ostopalvelusitoumus, jonka voi käyttää joko keskusteluapuun terapeutin kanssa, juridiseen neuvontaan tai talousneuvontaan. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 96675 Kustantaja: Priimus Media Oy. 1. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,60 e /pmm 3-sivu 2,60 e /pmm Tekstissä 2,42 e /pmm Tekstin jälkeen 2,05 e /pmm Takasivulla 2,60 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,12 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,05 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. 2 Tiistaina 4. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-13. 1. MARJA-LEENA. 5: 16-18 5.9. Iloitkaa aina.Rukoilkaa lakkaamatta. Pöllöjä on jo ollut äänessä. Kiittäkää kaikesta. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Varsinkin silloin, jos on hyvä myyrävuosi. (02) 588 8000 Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Toimittaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032 Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 152,90 e 6 kk 91,80 e 4 kk 65,50 e Etutilaus: Laskutusjakso 12 kk 143,00 e 6 kk 72,50 e 4 kk 49,70 e 3 kk 37,70 e Irtonumero 2,10 e Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %. PÄIVÄN SANA 4.9. Menestyvä maatilayritys -hankkeen asiantuntijoina toimivat Eila Tamminen ja Anita Karppinen. Aurinko laskee kello 20.25. Yrittäjän kanssa sovitaan treffit, useimmiten tilalle. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2018. ERKKI KALLIO Menestyvä maatilayritys -hanke auttaa vuoden loppuun Viime vuodet ovat koetelleet maatalousyrittäjiä, ja moni yrittäjä on ajautumassa vaikeuksiin niin talouden kuin jaksamisenkin osalta. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Heikko taloustilanne vaikuttaa yrittäjien jaksamiseen, ja toisaalta taas uupuneelle yrittäjälle talouden suunnittelu ja seuranta voivat olla vaikeita toteuttaa. Tapaamissa on käyty läpi maatilan tilannetta, keskusteltu tilan tulevaisuudesta, mietitty mahdollista sukupolvenvaihdosta ja muita mielen päällä olevia asioita. Pysykää erossa kaikesta pahasta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta. Kun töitä on liikaa ja rahat eivät tunnu riittävän, alkaa myös parisuhde helposti rakoilla, hankeasiantuntija Eila Tamminen kertoo. Pöllöt varmistelevat jo hyvissä ajoin itselleen kevään pesimäaluetta. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. – Maatalouden nykytilanne on haastava. Tess. 5: 21-22 Pöllöjen syyssoidin Pöllöjen parasta kuunteluaikaa on kevät, mutta syksylläkin nuo yön linnut ovat innokkaasti äänessä. Roni, Mainio LUKIJOIDEN KUVAT SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Tarvittaessa yrittäjä on ohjattu eri asiantuntijoiden avun piiriin. Erkki Kallio LUONTO Huuhkajan kuuluvaa huhuilua voi Saviseudulla kuulla muutamissa paikoissa. Keskustelut hankeasiantuntijoiden kanssa ovat luottamuksellisia ja maksuttomia. MTK-Varsinais-Suomessa työskentelevät hankeasiantuntijat ovat kahden vuoden aikana keskustelleet lähes parin sadan vaikeuksissa olevan viljelijän kanssa. NIMIPÄIVÄT 4.9. Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää. MTK-Varsinais-Suomen Menestyvä maatilayritys -hanke jatkaa toimintaansa vielä vuoden loppuun saakka. Yhdessä käydään läpi viljelijän ja tilan tilannetta ja pohditaan, miten tilanteesta päästään eteenpäin. Hankkeen asiantuntijoihin voi ottaa yhteyttä niin isommissa kuin pienemmissäkin murheissa. 50-luvun ’’Moskovan mukuloita’’ Kokkosuon pihalla 30.6.2018
Paikallisen puolella. lk Espanja 4 50 3 50 Jenkki original purukumipussit 100 g (22,50/kg) 2 ps 2 49 kg 1 95 kg Jatkossa palvelemme sunnuntaisin klo 10-18.00! Fazer Fasupala 215 g (8,14/kg) –15% Plussa-kortilla Flora ruoka ja kuohu 2,5 dl Ei maustetut (3,00/l) 4 tlk 3.– prk 2 ps laitilan leipä bebe-leivos 2x60 g (19,93/kg) linkosuo rye naChot 175 g (13,14/kg) 2 30 ps 2 99 pkt Voimassa 21.3.2018 alkaen. ww w. Paikallisen puolella. 5 99 kpl TIIsTaI Broilerfile, riisi (l,G) silakkapihvi (l), muusi (l,G) Kasvispaistos (l,G) KEsKIVIIKKo Palapaisti, grillitassu (l,G) Pariisinperunat (l,G) Kasvisgratiini (l,G) ToRsTaI Paneroitu seifile(l,G), lindströminpihvi (l,G), muusi (l,G) Höyrytetyt kasvikset (l,G) PERJanTaI Paneroitu possunpihvi (l), muusi (l,G) pannupihvi sipulilla (l,G) Kasvispaistos (l,G) lauanTaI Cittarin lauantailounas talon tapaan annos sIsÄlTÄÄ lÄMPIMÄn Ruoan Ja salaaTIn G= GluTEEnITon, l=laKToosITon, Vl=VÄHÄlaKToosInEn –15% Plussa-kortilla Loimaan liepeiltä 1 95 pkt Casali banaanisuklaa 300 g (6,50/kg) 1 65 Felix maustekurkkuviipale ja makuviipalekurkku 560/300 g (5,50/kg) 2 99 rs pågen kaakaomuFFinsit 240 g (12,46/kg) BRoIlERIn fIlEEsuIKalEET 250-300 G (6,63-7,96/kg) KÄÄRylEKaalI 1 lk, suomi 1 99 rs kahviostamme Kahvi ja kanelikierrepulla 2 49 ilman Plussa-korttia 0,89 tlk (3,56/l) säästä 0,56/erä ilman Plussa-korttia 2,69 kpl. – 5.9., ellei toisin mainita. 24%) LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 8-21 la 8-20 su 10-18 Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. pantit 1,60 4.–. pantint 0,40 4 pl kivennäisvedet ja viChy 1,5 l (0,40/l) sis. syyskuuta 2018 Lue palkittua Marin PALA KAKKUA -BLOGIA Tarjoukset voimassa TI – KE 4.9. annos veloituksetta. CM-KEITTIön lounasannoKsET Ma–la klo 10.30-14 ja ateriapassilla joka 10. saku olut 4,4% 0,33 l tlk 24-pack (2,42/l) sis. Paikallisen puolella. 3 Tiistaina 4. pantin 3,60 22 80 24 pack Yksittäin 1,09 pl (0,46/l) sis. kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. säästä 0,88/erä Yksittäin 2,55 ps Iwasaki saTsuMa 1. Paikallisen puolella. alv
Miksi maksaisin, kun meillä pitäisi olla hyvinvointivaltio. irtisanoutumisja eläköitymistilanteessa selvittää hyvinkin tarkkaan. Olen seurannut LL:stä Loimaan kehitystä ja iloinnut monista uusista hankkeista. Siellä oli suuri touhu menossa kun Loimaasta piti tulla kaupunki vuonna 1969 ja tulikin, mutta paljon oli erilaista ylimääräistä työtä, monenmoista valmistelua juhlaa varten. RISTIRIITAISET AJATUKSENI hälvenivät, kun ymmärsin, että joskus minäkin tarvitsen apua johonkin vakavampaan eivätkä silloin omat rahkeeni pitkälle riittäisi. . Vienti on Suomen kaltaiselle pienelle maalle tärkeää, yllättävää onkin, että merkittäviä vientiyrityksiä on ympäri maan Loimaan seudun kaltaisilla alueilla. ’’Se voitti Töykkälän Hessun!’’ Oli Hessu juur päässy linnasta, ko taas oli tullut joku ’’vahva’’ miäs ja haastanu ja käyny Hessuun kiinni. TUTKITTUAAN TAPAUKSEN lääkäri kysäisi, onko minulla vakuutusta. Yksityiseltä ennätettiin ottamaan yhteyttä parin päivän kuluttua, totesimme tilanteen ja sovimme, että leikkaus tehdään heillä. Kiitos miehelle, joka kantoi postipakettini autolle perjantaina puoli kolmen aikaan Citymarketissa. Hessu lähti karraamaan pakkoon, mut pysähty pian ja sano: ’’Em mää pääsekkä pakkoon ko alko saapas kalvamaan.’’ Paini alko, piänen ajan päästä totinen Hessu käveli kotions ja painin alottajat olivat kerolla konttasillans. Kyllä se on tiedossa kenelle kehittämisjohtaja antoi tonnin palkankorotuksen mutta siitä pitää olla ihan hyshys hiljaa... Olemattoman kelakorvauksen jälkeen reilun parin sadan euron hintakaan ei päätä huimannut. Asuin Loimaalla 46 vuotta. Kenties syynä oli se, että olin alun alkaen hakeutunut yksityiselle. . Pienimpiä, eli 1–4 hengen yrityksiä on noin 89 prosenttia kaikista yrityksistä (Helsingin Sanomat 2.9.). . Suomessa on yli 350 000 yritystä. Se on päivä, jolloin kaikelle kansalle tehdään tunnetuksi yrittäjiä, yrityksiä ja yrittäjyyttä. Niistä peräti 97 prosenttia on alle 20 hengen yrityksiä, ja niissä työskentelee yksityisen puolen palkansaajista yli kolmasosa, eli noin 500 000 ihmistä. KAIKKI meni hyvin, mutta silti minua on pikkuisen harmittanut julkiselta puolelta saamani vastaus. Sitähän se lääkäri siellä yksityiselläkin pikkuisen ennakoi. Välillä sarjaan on oikein jonoakin, hienoa! KU PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Menestyminen ei ole avain onnellisuuteen. Miks vieraslajille valkohäntäpeuroille rakennetaan miljoonan aita. Siittä Hessu vankilaan tuamittiin, lyhkäseks aikaa vaan, koska tuamarit tiäsi, et Hessu ei sitä painia alottanu. Kahden viikon tauko saunomisesta on kova rangaistus miehelle, joka on tottunut löylyttelemään joka päivä. Olen käynyt ehkä pari kertaa suuhygienistillä ja kerran uusimassa jäykkäkouristusrokotteen astuttuani työelämään reilu seitsemän vuotta sitten. Hetken mietin, pitäisikö minun ryhtyä kannattamaan niitä poliittisia aatesuuntia, jotka ajavat julkisesti tuotettujen palveluiden alasajoa, mutta joille esimerkiksi julkiset virat ja resurssit tuntuvat kelpaavan, kunhan eivät joudu oikeasti markkinoiden armoille todistamaan omaa tuottavuuttaan. Kirjeessä kehotettiin ottamaan takaisin yhteyttä lähettävälle lääkärille, jonka luona olin käynyt. Viikko sitten hartioideni seudulta leikattiin rasvapatti, jokin aterooma tai vastaava. Ei ollu miäs juur sen kummempi ko muutka, mut harteikas ja tavattoman rivakas se oli. Ei siinä mitään. Alueen elinvoiman mittari on sekin, uskaltavatko (kaikenikäiset) ihmiset perustaa alueelle yrityksiä ja kehitetäänkö niitä. Minulla ei tietenkään ole mitään kompetenssia kenenkään kaupungin työntekijän työpanokseen ottaa kantaa, mutta kun ainoastaan kaupuginjohtaja on lakisääteinen virkamies, kaikkien muiden työtehtävät pitää aina esim. syyskuuta 2018 Yrittäminen on mittari Keskiviikkona vietetään jälleen Yrittäjän päivää. Loimaan Seudun Op= Nummilahden Päiville ”iso kiitos”, asiottemme hoidosta, olet Paras! . Erityisesti pitäisi muistaa se, miten monenlaisia yrityksiä meillä on – ja ympäri koko maan. viran työt, ja erityisesti antamalla niille henkilöille valtaa ja vastuuta, jotka todellisen työn tekevät. . Olimme muuttaneet Loimaalle vuonna 1968 kesällä ja minulla oli hyvä onni saada hyvä työpaikka Loimaan kauppalantalolla. Muistelen koko Loimaalla olon aikaani myönteisenä aikana, vaikka siihen mahtuu myös surunaikoja, mutta ne kuuluvat kai elämäämme. Se jos mikä on kaupungintalouden kehittämistä! Kaiken lisäksi hallitus vielä siunaa tällaisen suhmuroinnin! Kuka sai korotuksen. . 4 Tiistaina 4. Isojen yritysten liikkeet heilauttavat koko valtakuntaa, mutta pienetkin työllistävät ja tarjoavat palveluita sielläkin, missä paljon muita ei näy. Loppukesästä sain kirjoittaa kutsuttavien kuoret käsin, mielestäni se oli kunniatehtävä. Herman Cain Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Palkanlisää 19,5 prosenttia kehittämisjohtajan toimesta ja varhaiskasvatuksessa kiristetään! Kehittämisjohtajan virka lakkautukseen. Pekka Holkeri ”Aaltoska orkaniseeraa” Kirjoitin Loimaan Lehteen tapani mukaan aika provosoivasti kaupungimme fyysisestä kouluverkosta. Sen verran harvoin tarvitsen tai pyydän apua keneltäkään, että kieltävän vastauksen saatuani otan sen henkilökohtaisesti. Toivotan 50 vuotta täyttävälle kaupungille auvoisia, hyvien tuulien tuomaa menestystä ja onnea. Monta hyvää ystävää ja työtoveria on jo poistunut keskuudestamme, kaipaan heitäkin. Tarkoitukseni oli ja on polemisoida ”pää pensaaseen” -päätöksentekoa, jonka taas kerran havaitsimme, kun kaupunginhallitus päätti hakea uutta teknistä johtajaa ilman, että olisi kaupungin organisaatiohimmelistä poistettu yksi pomon paikka jakamalla ko. VASTAUS JULKISELTA tuli nopeasti, viikon kuluttua. Eihän minulla ollut, ei ole ollut tarvetta. Tampereella olen nyt ollut neljä vuotta, muistan teitä kaikkia ystäviä lämmöllä. Paikkakunnan vahvoilla miähillä oli kova halu saara kraistaa Hessun kans, et jos olis voittanu Hessun, niin olis siinä ollu kova poika. PITÄKÄÄ Loimaan Aluesairaalan puolta, se on ollut perheelleni suuri turva siellä asuessamme. Malttamattomana hakeuduin yksityiselle vastaanotolle ja sain ajan samalle päivälle. Sakari . Liisa Hagfors, 90 v. Autovakuutukset nousee, mitään maaseudun puutarhoissa ei voi kasvattaa. Vapaamatkustaja oli kulkenut selkänahassani useamman vuoden, kunnes kesällä päätin, että jo riittää. Onnellisuus on avain menestymiseen. Ja epäilemättä julkisessa terveydenhuollossa on paljon vakavampia tapauksia hoidettavana ja kädet täynnä töitä. ISTUSKELI Hessu mökkins rappusilla ko tuli pari kolme miästä haastamaan Hessua kraistamaan. Kysymys herätti heti mielessäni 50 vuoden takaisia asioita. Peuroista vain haittaa. Pienen nuukailun jälkeen ajattelin, että varsinainen leikkaus voitiin puolestani tehdä julkisella puolella kerta kyse ei ollut mistään isosta ja akuutista. . LOIMAA-strategia 2020 pyytää kuntalaisilta syyskuussa kannanottoja Loimaan kaupungin tulevaisuuteen ja kehittämiseen, ottakaa hyvät kuntalaiset aktiivisesti kantaa, siten voitte vaikuttaa tulevaisuuteenne; olla, möllöttää ja arvostella (sitä tietysti minäkin teen) on tietysti vaihtoehto, mutta ilman vapautta, veljeyttä, tasa-arvoisuutta ja solidaarisuutta rääkyisimme käsittämättömiä urahduksia jossain savannin apinanleipäpuussa! Hannes Mikkola Kojonperä. Operaatio kesti kaikkinensa puolisen tuntia. Muistoja 50-vuotiaasta kaupungista Tietokilpailussa kysyttiin kuinka vanha Loimaan kaupunki on. ERITYISESTI pitäisi kaupungin hallinto-organisaatiosta tehdä selvitys, seitsemän byrokraattia työllistää yhden lisää, sanotaan. Usko hyvään säilyi, hyvää syksyn odotusta sinulle :) Mari Roine . SILTI KYSYIN: mistä minä maksan veroja. Jos pidät siitä mitä teet, onnistut varmasti. Tampere Liian vahva Hessu Piltolassa, vai oliks se Karhulan pualella, eleli Töykkälän Hessu. Metsästäjät ja valtio vahinkokorvauksia maksa. Päättelin, että julkinen terveydenhuolto oli päättänyt olla tekemättä tapaukselleni toistaiseksi mitään. Lari Kiviranta lari.kiviranta@loimaanlehti.fi Tauko saunomisesta on kova rangaistus miehelle, joka on tottunut löylyttelemään joka päivä. Huomiota ne tarvitsevatkin, sillä ne tarjoavat työpaikkoja ja palveluita. Siksi onkin hienoa joka kerta, kun pääsemme Loimaan Lehdessäkin kirjoittamaan uuden osan Uutta kehiin -juttusarjaamme, jossa esitellään uusia ja itseään uusivia yrityksiä. OLIN kaupungin palveluksessa yhteensä 23 vuotta, jolloin pääsin eläkkeelle. Oppirahoja TOIMITTAJALTA Olen kulkenut tikit selässäni pienen kirurgisen operaation jäljiltä. Ja voimaa oli kropasa enemmän ko kenelläkään muulla. Oli Hessu liian kova vastus ja hetken painin jälkeen oli miäs retkahtanu veltoks ja samalla heitti henkens
Tiedottaja Pipsa Öhman uskoo, että historiallisen jättipotin lisäksi kasvanutta peli-intoa selittävät touko-heinäkuulle osuneet isot potit. Veikkaus-, Totoja arpapelien palkkio määräytyy myynnin perusteella ja on 2–8 prosenttia pelistä ja palautusprosentista riippuen. . . Helmikuinen Eurojackpot-voitto pelattiin Loimaan Prismassa, jossa rahapelin myynti on kasvanut samassa suhteessa kuin digitaalisissa kanavissa ja muissa myyntipaikoissa. Isojen pottien jälkeen on normaalia, että pelaamisen taso asettuu hieman korkeammalle. Oripäässä (472 e) ja Humppilassa (468 e) pelaaminen on samaa luokkaa, Ypäjällä (290 e) ja Punkalaitumella (375 e) vähäisempää. 2011: Keskiviikko-Jokeri 1 000 000 e . Loimaalle tullut 90 miljoonan jättipotti ei ole heilauttanut rutiineja. Kannatuksen siirtymät ovat siksi aika helppoja. 2014: eBingot 126 868 e . Jos kohdalle osuisi isompi voitto, hän matkustaisi ja ostaisi ehkä Mersun. Jukka-Pekka Ojalalla on aina vetämässä kaksi riviä Eurojacpottia. . Veikkaukselta kerrotaan, että voiton jälkeen Eurojackpotin myynti on kasvanut Loimaalla lähes kolmanneksella. . syyskuuta 2018 Loimaa Kiti Salonen Loimaalla helmikuussa pelattu 90 miljoonan euron Eurojackpot-voitto on saanut pelaajat tavoittelemaan voittopotteja entistä hanakammin. Nämä pelit ovat suosituimpia myös muualla Suomessa. 2014: Lauantai-Jokeri 1 000 000 e . KOKONAISPELAAMISESSA ei ole tapahtunut merkittävää muutosta Eurojackpot-voiton jälkeen. – Pieniä voittoja on tullut, mutta kokonaisuudessa olen miinuksella. – Pelaamisen siirtymistä juuri Prismaan ei ole tapahtunut. – Potti pysytteli maksimisummassa eli 90 miljoonassa eurossa peräti seitsemän viikon ajan. . Viime vuonna Loimaalla ostettiin vanhoja Veikkauksen pelejä vajaalla 7,5 miljoonalla eurolla, kun vuonna 2008 summa oli noin 4 miljoonaa euroa. Seuraavaksi eniten pelataan Kenoa ja Pitkävetoa. Muuallakin Suomessa kasvua on tapahtunut, muttei yhtä paljon. ””. – Peliautomaattien palkkio taas on kumppanille nettotuotosta aina sama eli 17 prosenttia automaattien nettotuotosta, Öhman selvittää. Hänen äitinsä Anitta Mäklin on ruksinut Keno-kuponkiin samat numerot siitä asti, kun peli on ollut olemassa. . Tuona aikana Loimaalle on tullut yhdeksän yli 100 000 euron voittoa. . SUOMALAINEN käytti vanhoihin Veikkauksen peleihin viime vuonna keskimäärin 389 euroa. – Varmaan silti jäisin Loimaalle. – Voitto ei välttämättä osu uudestaan samaan paikkaan, Harri Hyytiäinen toteaa tyynesti. – Kun joku kysyy, mihin käytän 90 miljoonaa, sanon, että ajan vanhan Mersun ensin loppuun, Kurri vitsailee. Vanhoista Veikkauksen peleistä (ei sisällä peliautomaatteja, nettikasinopelejä, pöytäpelejä, pokeria eikä Totopelejä) Eurojackpot on Loimaalla toiseksi suosituin peli Loton jälkeen. 2018: Eurojackpot 90 000 000 e (viiden hengen porukalle) Lähde: Veikkaus. Kesäkuussa hän sai Eurojacpotista 23,40 euroa, heinäkuussa Kenosta 4 euroa ja elokuussa Lotosta kympin. Perustaisin yrityksen tai toisin jotain muuta eloa tänne. VEIKKAUKSEN kokonaisliikevaihdosta 57 prosenttia tulee myyntipaikoista ja loput digitaalisista kanavista. 2014: Eurojackpot 150 207 e . 2017: Casino 250 000 e . FAKTA Loimaalla pelatut yli 100 000 euron voitot . . Se on myös Suomen kaikkien aikojen isoin rahapelivoitto. Jukka-Pekka Ojala tarkistaa Eurojackpot-voitot kännykästä. Veikkauksen tiedottaja Pipsa Öhman . . – Voiton jälkeen voisi elää tavallista elämää ja olla huoleton. syyskuuta 2018 UUTISET LAINA Kokoomuksen, keskustan ja SDP:n sisäiset jakolinjat ovat isommat kuin puolueiden väliset. Jussi Halla-aho Maaseudun Tulevaisuuden viikonvaihdeliitteessä KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Tiistaina 4. Perussuomalaisten pj. Yli 10 000 euron voitto tuntuisi mukavalta. Jouko Kurri sanoo, että elämässä pitää olla pientä jännitystä. Pelaamisen siirtymistä juuri Prismaan ei ole tapahtunut. Anitta Mäklinillä on vetämässä joka päivä kahdella euroa Kenoa. Voisin jäädä vaikka varhennetulle eläkkeellä, sijoittaisin ja ostaisin pojille asunnon, Mäklin sanoo. – Pelkästään yhdellä 90 miljoonan euron Eurojackpot-voitolla loimaalaiset ovat siis jo reilusti plussan puolella Veikkaus-pelaamisessaan viimeisen kymmenen vuoden ajalla, Öhman vertaa. 2016: Flaxi 150 000 e . – Voisi raha pahempaankin mennä, Mäklin sanoo. Seudullisesti eniten pelataan Huittisissa (832 e). Muutama tonni sen sijaan kelpaisi; niillä voisi matkustaa Kuubaan tai tehdä Karibiantai Välimeren-risteilyn. . Vuosina 2008–2017 pelien ostoihin käytettiin Loimaalla yli 61 miljoonaa euroa. Myyntipaikka saa pelin myynnistä myyntipalkkion, joka vaihtelee peleittäin. 2009: Lauantai-Jokeri 154 738 e . ”Elämässä pitää olla pientä jännitystä” Loimaa/Myllykylä Kiti Salonen Iltapäiväkahvin aikaan Parkissa pelataan rahapelejä niin kuin ennen Eurojackpot-voittoakin. Harri Hyytiäinen pelaa rahapelejä, jotta voisi lopettaa murehtimisen rahaasioista. . 2017: Casino 500 000 e . Hyytiäinen tulisi iloiseksi parista tuhannesta eurosta, joilla hän ostaisi vihdoin oman auton. Kun mukaan lasketaan sekä kunnassa asuvien henkilöiden nettipelaaminen että kunnan myyntipaikoissa pelattavat eurot, Loimaalla summaksi tulee 465 euroa henkeä kohden. Hän lisää, ettei oikeasti edes tavoittele miljoonia, sillä hän ei ehtisi haaskata niitä. Helmikuun jälkeen Eurojackpotin myynti on kasvanut Loimaalla lähes kolmanneksella Jouko Kurri käyttää Kenoon, Eurojackpottiin ja Lottoon noin kymmenen euroa viikossa. – Minä olen sen verran ahne, että tavoittelen vähän suurempaa summaa: 600 000 euroa. Rahan arvon muutos huomioiden pelien ostaminen on lisääntynyt vuosikymmenen aikana 66 prosentilla. Kymmenien miljoonien voittopotti kiihdytti pelaamista . 5 Tiistaina 4. Miljoonaluokan voittoja on kolme, joista viiteen osaan jaettu 90 miljoonan Eurojackpot-voitto on ylivoimaisesti suurin. Kahden euron kuponki on vetämässä joka päivä
Sillä aikaa, kun astianpesukone pesee itseään, voit puhdistaa myös kahvinkeittimen sitruunahapolla tai keittimen omalla puhdistusaineella. Sitruunahappoa saat apteekista ja annosteluohjeet ovat pussin kyljessä. Hän kuvailee yrityksen olevan pikemminkin terävimmillään, kun sitä haastetaan. Ruoasta haetaan kokemusta ja elämystä ja sen avulla halutaan profiloitua. Enää ruokaa ei syödä pelkästään ravinnon saamisen vuoksi, vaan on mahdollista vaatia laatua. VOIT KÄYTTÄÄ puhdistukseen myös etikkaa, jos käyttöohje sen sallii. Astianpesukone on yksi käytetyimmistä kodinkoneista, joten puhdistuskierros on hyvä aloittaa siitä. Väitöstutkija Maijastiina Jokitalo Aamulehdessä LAINA Nappaamme helposti vaatimuksia ympäriltä. Hiljattain yritys saavutti myös pitkäaikaisen tavoitteensa laajentaa toimintaansa koko Suomen markkina-alueelle, kun Palvimestareiden gluteeniton ryynimakkara valittiin valtakunnalliseen tuotevalikoimaan. – Helpot, nopeat valmisruoat ovat olleet trendi jo pitempään, ja niiden suosio näyttää jatkuvan. Kalkkisaostumat heikentävät astianpesukoneen tehokkuutta ja käyttöikää. – Enää ruokaa ei syödä pelkästään ravinnon saamisen vuoksi, vaan on mahdollista vaatia laatua. PÄÄOMISTAJANA toimii edelleen OP Turun Seutu ja toisena suurosakkaana Raaseporin Osuuspankki. – Raketin alusta on valmiina. Käsittelyn jälkeen voit puhdistaa koneen käyttämällä normaalia pesuohjelmaa ja tavallista konetiskiainetta. – Laajenemisen myötä voimme tarjota koko toimialueemme asiakkaille vahvan asiantuntijaja myyntiorganisaation palvelut paikallisella tasolla, Astala jatkaa. Kilpailu vaatii paljon työtä, mutta uskomme, että se palkitsee. Tilaa uuteen tehtaaseen tulee noin sata neliötä. Liesituulettimen ulkopinnan puhdistuksessa voit käyttää ikkunanpesuainetta ja mikrokuituliinaa. Heidän mukaansa kuluttajat ovat yhä valmiimpia ostamaan laadukkaita eineksiä ja tekevät sen hyvällä omallatunnolla. Kohta se lähtee toimimaan, Hovilehto lupaa. Jos astiat ovat konepesun jälkeen laikukkaita, liesituuletin ei poista käryjä ja kahvinkeitin aivastelee, on aika tehdä koneiden puhdistus. Tarkista käyttöohjeesta, millaisia puhdistusaineita voit käyttää kalkinpoistoon. – Olemme pieni perheyritys, mutta haluamme mennä eteenpäin ja kehittyä. Että pitäisi vaikka olla enemmän ruokareseptejä, ettei aina päädy kokkaamaan sitä samaa makaronilaatikkoa. Pese koneet tyhjänä kuumimmalla ohjelmalla ja käytä pesuaineen sijasta sitruunahappoa tai käyttöohjeessa mainittua puhdistusainetta. Motivaatiovalmentaja Iida Mäkikallio Ylellä 6 Tiistaina 4. Liesituulettimen puhdistus aloitetaan rasvasuodattimesta. Laitehankintojen tekeminen on vielä kesken, samoin meneillään on tuotepäällikön rekrytointi. – Lisäksi kuluttajat ovat valmiita maksamaan ajasta. Kun olet saanut koneet ja laitteet puhdistettua, keitä itsellesi kahvit, istu alas ja nauti työn tuloksista. Yrityksen valikoimaan kuuluu jo kolme einespihviä, mutta tuotekehitystyö jatkuu. Metallinen rasvasuodatin pestään yleensä kuumassa vedessä pehmeällä harjalla ja astianpesuaineella. Puhdista koneen roskasihti ja myös suihkuvarret käyttöohjeen mukaisesti. Mutta monet asiat, joista kriiseilet, eivät olekaan niin tärkeitä. Järjestelyn yhteydessä on sovittu, että myös Mynämäki-Nousiaisten Osuuspankki tulee mukaan omistajaksi yhtiöön. KILPAILUA Palvimestarit ei Hovilehdon mukaan kaihda. Haluamme olla mukana tuottamassa laadukkaita ja hyviä einestuotteita, myyntipäällikkö Jani Hovilehto ja toimitusjohtaja Jarkko Mattila sanovat. Hovilehdon mukaan kokeiluja tehdään aina maku ja laatu edellä. Valurautalieden pintaa voi puhdistaa kostutetulla sokeripalalla. Samalla vaivalla puhdistat vedenkeittimen. Valttinamme on, että pystymme valmistamaan tuotteita kolmeen kanavaan eli tuottamaan niin välipalaja leipomotuotteita, makkaroita kuin eineksiäkin. Palvimestareille uusi einestehdas EKOVINKKI Keittiö puhtaaksi kesän jäljiltä Lomakauden jälkeen on hyvä hetki kiinnittää kotona huomiota keittiön kodinkoneisiin. Liisa Harjula Valonia Kaksi OPKiinteistökeskusta yhdistyi LOIMAA, ORIPÄÄ Turun Seudun OP-Kiinteistökeskus ja Auranmaan OP-Kiinteistökeskus fuusioituivat syyskuun alusta alkaen. – Turun seudun ja VarsinaisSuomen talouden kasvu vaikuttaa asuntoja kiinteistökauppaan, ja odotukset ovatkin asuntokaupan osalta positiivisia, toimitusjohtaja Satu Astala sanoo. Jotkut rasvasuodattimet on mahdollista pestä myös astianpesukoneessa. TALOUS LAINA Laihduttajat uskoivat paremmin ruokapakkauksien väittämiä kuin he, jotka eivät olleet laihdutuskuurilla. – Einesten ja valmisruokien kasvu on yli kymmenen prosenttia, ja varsinkin premium-tuotteet ovat nyt suosittuja. Yhtiön omistajiksi tulevat Auranmaan, Yläneen, Ypäjän, Loimaan, Alastaron, Niinijoen, Oripään, Metsämaan sekä Mellilän Osuuspankit. Vältä puhdistuksessa karkeita välineitä kuten karhunkieltä ja varo naarmuttamasta pintaa hankaavilla puhdistusaineilla. Tähän asti eineksiä on valmistettu samoissa tiloissa kuin makkaroitakin, mutta lisää tilaa tarvitaan, sillä valmisruokien kysyntä on kovassa kasvussa. EINESTEHTAAN avaamisen yhteydessä lanseerataan yrityksen uusi brändi, Hovimäen herkut. Lisäksi yhtiö toimii Raaseporin alueella Tammisaaressa, Karjaalla Kemiössä sekä Hangossa ja Vaasan seudulla. Tämä otetaan huomioon tuotepakkausten suunnittelussa. Sen alla tullaan aluksi valmistamaan kolmea ateriakomponentiksi sopivaa einespihviä: vegaanista kasvispihviä, kinkkujuustopihviä ja kasviskanapihviä. syyskuuta 2018 Loimaa/Alastaro Karoliina Markula Liha-alan perheyritys Palvimestarit laajentaa tehdastilojaan ja rakentaa Alastarolle uutta einestehdasta. – Emme pelkää kilpailua, se on meille mukavuusalue. Tuotekehitystyö on kuitenkin käynnissä kaiken aikaa, ja uusia einesideoita on jo mietinnässä. TURUN SEUDUN OP-Kiinteistökeskus toimii Varsinais-Suomen alueella erittäin laajasti. Ruoasta haetaan kokemusta ja elämystä ja sen avulla halutaan profiloitua. Myyntipäällikkö Jani Hovilehto KAROLIINA MARKULA Palvimestarien myyntipäällikön Jani Hovilehdon ja toimitusjohtajan Jarkko Mattilan mukaan valmisruoan myynti on viime vuosina vain kasvanut. Suurin osa tuotteiden liharaaka-aineista on peräisin lähiseudulta.. TOIMINTA einestehtaassa alkaa viimeistään lokakuussa. Yhä useampi kuluttaja on kiinnostunut esimerkiksi kestävästä kehityksestä. Mietimme jatkuvasti, miten vaikkapa tuotepakkauksista saadaan ympäristöystävällisempiä, Hovilehto kertoo. PYYHI LIESI jokaisen käyttökerran jälkeen kostealla sienellä ja miedolla käsitiskiaineella ja kuivaa se hyvin puhdistuksen jälkeen. Moni syö esimerkiksi lounaaksi take awaytai grab & go -aterian, Hovilehto jatkaa. Tarkista käyttöohjeesta, onko rasvasuodatin pestävissä vai pitääkö se vaihtaa kokonaan uuteen. Järjestely vahvistaa OP-ryhmän välitystoimintaa Turussa ja Varsinais-Suomen alueella. Kertakäyttöiset rasvasuodattimet, joita ei voi pestä, on yleensä tehty kuitukankaasta. Pysäytä kone huuhteluvaiheen jälkeen ennen kuivausvaihetta, jotta puhdistuksessa irronneet sakat eivät kiinnity takaisin koneen pintoihin. Pääpaikkana toimii Turku, jossa kaupankäynti on vilkkainta. Kokonaan uusi ilmiö on tapa ostaa valmisruokaa kaupan lämpötiskiltä, Mattila kertoo
Sade kuitenkin tyhjensi alueen. Eläkkeelle Vihola on jäämässä rauhallisin mielin. Sillä tavalla olemme opettaneet lapsille kierrättämistä. – Mukavaa, että tällaisia tapahtumia järjestetään vielä syksymmälläkin. Tänään sade on varmaan ajanut vähän väkeä pois, mutta ihan hyvin on kauppa käynyt. Käpypitsiyhdistyksen Anneli Sepäntalon mukaan käpyily ei ole kovin vaikeaa, kunhan muistaa muutaman niksin.. – Kynttilöitä ostettiin jo. Käymme kesäisin paljon muissakin museon tapahtumissa, kun asumme tässä lähellä. – Niinä vuosina, kun on ollut hyvä sää ja erityisen paljon ihmisiä, on myyty ihan kaikki: pää, luut, nahkatkin. – Tuntuu, että olen johtajana ehtinyt antaa museolle kaiken, mitä minulla annettavissa on. PAIKALLISIA LAINA Lapset ovat ruokkineet matoja aamuisin puurolla, kahvinporoilla, omenankuorilla ja kaikella mitä ovat keksineet. Tekniikka sai alkunsa 1700-luvulla Euroopan hoveissa. . syyskuuta 2018 Köyrimarkkinoilla maisteltiin syksyn satoa sateesta viis . – Villasukkia menee kesät talvet. – Myyjätkin ovat tykänneet. Lastentarhanopettaja Kati Laaksonen Ylellä LAINA Museot ovat nykyisin energisiä keskuksia, joissa on monenlaista toimintaa aina opetustyöstä elämysmatkoihin. – Tämä on ainutlaatuinen tapahtuma, ja merkittävä myös museon kävijämäärän kannalta. – Lapset halusivat tulla katsomaan, mitä täältä löytyy. Tämän possun ruhopaino ennen suolausta oli 75,5 kiloa. Kaupan oli muun muassa pasteijoita, piiraita, persiljaa, kukkia, kantarelleja ja kurpitsoita. KÖYRIMARKKINOIDEN jokavuotisena herkkuna kävijät pääsivät maistelemaan palvattua sikaa. Ei riitä, että ollaan paikallaan, vaan kävijät pitää ansaita. Kudon periaatteessa koko ajan. MYÖS villasukkia myynyt pöytyäläinen Riitta Koivisto oli tyytyväinen markkinapäivään. – Tämä on kuin tauti, kutomiseen jää koukkuun. Yölläkin kutoisin, jos isäntä antaisi ottaa puikot mukaan sänkyyn. ELÄKKEELLE jäävä museonjohtaja Teppo Vihola seurasi markkinoiden tunnelmaa tänä vuonna viimeistä kertaa museonjohtajan roolissa. Mielikuva hiljaisesta ja homeisesta taidekeskuksesta ei pidä paikkaansa. Osa tulee hakemaan nimenomaan jämäpaloja vaikka keittoon tai koiralle. Sika oli peräisin punkalaitumelaiselta Metsärannan Lihalta. Loimaa Karoliina Markula Tänä vuonna Köyrimarkkinoita vietettiin sadesäässä, mutta sateenvarjon alla vedentulosta ei kuitenkaan ollut liikaa haittaa. – Paikalla oli jo toistatuhatta ihmistä, rupesivat melkein parkkipaikatkin loppumaan. Tapahtuma järjestettiin Sarkamuseossa lauantaina jo kymmenettä kertaa Elina Jaakkola kauppasi markkinoilla muorinsa kanssa muun muassa valtaisia jättikurpitsoita. Sitä mieltä olivat markkinoille ensimmäistä kertaa lähteneet Kaisa Juusela ja lapset Pinja, 8, Senni, 6, sekä Niilo, 3. Köyrimarkkinoilla pääsi tänä vuonna ihastelemaan myös käpypitsin tekemistä. Yleensä päivälle on osunut hyvä ja kaunis ilma. Niistä voi kaivertaa halloween-mörköjä, ellei sitten tahdo kokeilla vaikkapa kurpitsapikkelssin tekemistä. Museon amanuenssin Elsa Hietalan mukaan possuannos on vuodesta toiseen ollut markkinoilla todella suosittu. Pullat ja lehtikaalit olivat jo ehtineet loppuakin. HÄMEENKYRÖLÄINEN Elina Jaakkola saapui markkinoille myyjäksi muorinsa kanssa. KAROLIINA MARKULA Kaisa Juusela ja Pinja, 8, Niilo, 3, sekä Senni, 6, osallistuivat Köyrimarkkinoille ensimmäistä kertaa. Jotain hyvää on näköjään myös pimeydessä, kun saa taas polttaa niitä, Kaisa Juusela naurahti. Se perustuu sukkulamaisella ”kävyllä” tehtäviin solmuihin. – Olemme olleet markkinoilla mukana monta kertaa. Hän osallistui tapahtumaan kolmatta kertaa. Kaupunginmuseon johtaja Eeva-Kaisa Haikonen Kankaanpään seudussa 7 Tiistaina 4. Sateinen sää harmitti häntä. Heidän mukaansa markkinoilla oli yllättävän paljon kojuja, ja muutaman tutunkin he olivat jo ehtineet nähdä. Vaikka tapahtuma on vuosien varrella kehittynyt, on se pyritty aina pitämään ennen muuta sadonkorjuun juhlana. Tämä on hauskaa puuhaa. Kun malttaa pitää hinnat kohtuullisina, niin kauppa käy. Tehtävään tarvitaan uusia innovatiivisia ajatuksia. Aina välillä hän kokeilee töppösiin uusia kuviointeja, ja vanhoja kuviointeja häviää. Teuvo Levon mukaan sen savustaminen kestää noin 26–27 tuntia. Suunnitelmissa oli katsella ainakin käsitöitä ja eläimiä. Hänen silmissään Köyrimarkkinat muistuttavat hieman englantilaisia kyläjuhlia. – Sian koko vaikuttaa paljon siihen, miten kauan palvaaminen vie aikaa. Koivisto kertoi harrastaneensa kutomista jo 40 vuotta. Loimaalaiset ovat hyvin hintatietoisia
8 Tiistaina 4. syyskuuta 2018 Loimaa/Mellilä Kati Uusitalo Mellilän Asemanseudun koulusta eläkkeelle jääneelle Paavo Rokalle esitetyissä lauluissa ja annetuissa lahjoissa huomasi, että kyllä oppilaat tuntevat opettajansa. Mellin päiväkotiin tullaan pikkuisina ja Asemanseudun koulusta lähdetään kuudennen luokan jälkeen. Sitäpaitsi tiedettiin, että kevätkurki aterioi pelloille edellissyksynä varisseita viljajyviä ja poimii ruuakseen sulavan lumen alta paljastuvia karpaloita ja puolukoita, joten myös sen liha on puhdasta ja syömäkelpoista. Älkää ikinä valittako kouluruuasta, hän sanoi ja arveli eläkkeellä joutuvansa opettelemaan ruoanlaittoa. Sitä Paavo Rokka on pysähtynyt pohtimaan erityisesti lapsenlapsensa syntymän jälkeen. Siksi Asemanseudun koulussa onkin aina osattu juhlia. KATI UUSITALO Ei juur kummostakan sem paremmin kon kesäkurki Punkalaitumella iäkkäät ihmiset ovat muistelleet, että täällä vielä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolellakin tavattiin metsästää kurkia. ’’Ei sitä juur (koskaan) palvattu, mitäs palvisaunat olikin enämpi aina syksysin isojel lihojen (runsaitten syysteurastusten) aikaam, mutta uunisa paistettiin savikooleisa, vähän tartti pannas siansilavaa joukkooj ja sipulia, jokkut tuikkas hyppysellisen katavammarjojakin’’. Välillä on mäkistäkin. YKSITTÄISEN JUHLAN tekeminen ja harjoituttaminen alkaa pienestä. Halaamassa Miro Ojuri, Emil Mustonen ja Leevi Ojuri. (Ja myös toimittajan.) – Tällainen lasten oma tekeminen on valtavan hienoa, Paavo Rokka sanoo tyhjässä luokassa, kun esitykset ovat ohi ja oppilaat ovat jonottaneet ojentamaan omia lahjojaan, ja kun halaukset on halattu ja kiitokset lausuttu. Opettajien pitää muistaa, että he tekevät arvokasta työtä. Aina kasvattaminen ei ole juhlaa. – Tiedättekö, olen syönyt elämäni aikana 10 000 kouluateriaa ja siksi varmaan kasvanut näin pitkäksi. Omaan ammattitaitoon pitää luottaa. Ihan jokainen. .i r e t n e l a k u li a p li k . Mutta kesän mittaan ’’kurki ruppee syämään käärmeitä sualta, juhanneksem maista, kon käki ol lakannuk kukkumasta’’, ja tällöin sen lihakin muuttuu ’’myrkkysäks(i)’’. Syyspuolella kurjet myös saavat kyvyn ja ominaisuuden osata ennustaa tauteja ja kuolemaa, ’’kon kurjet tullee ihal likitteellek kyliä ja pirttejä ja praakuu kovastin, nin kualemaa se tiätää, eikä tämmästä kualonsanan tuajaa oh hyväv väärtti ruveta syämäänkän’’. Silloinkin olisi hienoa päästä hihkaisemaan, että voi pojat, mitä on yhdessä saatu aikaan. KESÄN edetessä kurjen liha kuitenkin muuttui suurisyiseksi ja kuivaksi, joten sitä ei enää haluttu. Lauluissa kuljettiin ahon laitaa ilman paitaa, savusaunarock soi, ja ope kiitteli, että niin hän aikoo tulevaisuudessa tehdäkin. Punkalaitumella on ennenvanhaan tavattu kerätä ja käyttää ruokataloudessa hyväksi villilintujen muniakin, etenkin sorsien ja hanhien munat olivat haluttuja, mutta kurjen munia ei kerätty. ¨’’Mitäs, niitä onkiv vaam pari-kolmel, loppunun ne olis, kuinkassittej, jos nekiv vähät olis ryävätty’’. Heikki Keskumäki KERUUARKISTOJEN LEHDILTÄ Kesän mittaan ’’kurki ruppee syämään käärmeitä sualta, juhanneksem maista, kon käki ol lakannuk kukkumasta’’, ja tällöin sen lihakin muuttuu ’’myrkkysäks(i)’’.. Lapsen kehitykseen osallistuvat huoltajat, läheiset, opettajat, koko koulu ja yhteisö ja tietenkin lapsi itse. ä ll ä t n e k u li e h r u s u k s e k a ll u t i s u u n e k s o k i v r i H : a n i e j a l n e d i o ji li e h r u o p p i h n e t n e i P , o ll a p a j m 4 v 5 3 t ö t y t a j t a j o P . 1 1 a n i a t s ii T . o ll a p a j m 4 v 7 6 t ö t y t a j t a j o P a j 5 3 T / P n e n i m u t u a t ti o m li o k k a n n E n e n i a m li ( n i h i o jr a s 7 6 T / P e s ti t s o p ö k h ä s ) n e n i m u t s il l a s o : n e e s e e t ti o s o m o c .l i a m g @ t u li a p li k u k s i e l .) ti j a l a j i s o u v ä m y t n y s ,i m i n a ti o m li ( 5 1 T / P , 3 1 T / P , 1 1 T / P , 9 T / P n e j o jr a S t e e j h o s i m u t u a t ti o m li a j t o d e it ä s il . . Hän sai mystisten kirjekuorten lisäksi muun muassa vitsikirjan, koska eläkkeellä oppilaat eivät enää ole hänelle vitsailemassa. Myös kasvattajalla, niin kotona kuin koulussa, pitää olla rohkeutta. w w w a t s e e t ti o s o n i h i o jr a s n ii k k i a k n e n i m u t u a t ti o m li i k l ä J . 9 . – Tässä pihapiirissä sen näkee. ä s s e n n e m 3 . Vanhempainyhdistyksen antama omenapuukin tulee tarpeeseen, sillä Paavo Rokka aikoo eläkkeelläkin jatkaa vanhaa tapaansa: hän nauttii joka päivä Urheiluruudun aikana yhden omenan. Saunoa ja loikoilla! Me ollaan sankareita kaikki -laulukin osui ja ope vannotti kaikkia muistamaan, että jokainen on arvokas. Tapaa hän suositteli muillekin, ja neuvoi muutenkin ruokaasioissa. – Sitten kun näkee mitä yhdessä on saatu aikaan! Voi pojat, mehän on kyetty tällaiseen! Opettaja innostaa, kannustaa ja rohkaisee, hän miettii. 1 1 ä ll ä ä p n a k i a p o i v h a k n u k s i e L a j u li o j r a t u h e m n a a m e li a s i k a o l u t e v r e T ! n i m i o v n e e h r e p o k o k Voi pojat! . Ihan kuin lapsen – ihmisen – koko kehitys. Parhaat palat löytyivät lentolihaksisista, hartioista ja rinnasta. KURKI ON kookas lintu ja sen liha on valkoista ja vähärasvaista, mutta kuitenkin pehmeää, joten ei ihme, että se ennenvanhaan nähtiin myös riistaeläimenä varsinkin keväisin, jolloin saalista yleensäkin löytyi niukasti ja sekin vähä pitkän talven jäljiltä laihaa ja heikkokuntoista. Opetuksen ohella on yhdessä harjoiteltu kuusijuhlia ja muun muassa itsenäisyysjuhlia. EDELLÄ olevassa Suomalaisen Kirjallisuuden seuran kansanrunousarkiston tiedonannossa on Punkalaitumen Sadonmaassa ollut 1900-luvun toisen kymmenen alkupuolella syntynyt ja kylässä koko ikänsä asunut hyvämuistinen vanhaisäntä. t a s i k u li e h r u s i e l y a s s n a k n u k s i e L n a a m i o L ä s s ö y t s i e t h Y n e a k l a 7 1 o l k 8 1 2 . Paavo Rokka lähti eläkkeelle riemukkaan juhlan saattelemana Asemanseudun koulun pitkäaikaisen opettajan ja entisen rehtorin Paavo Rokan eläkkeellelähtöjuhlassa jonotettiin häntä onnittelemaan. 9 . Etenkin pikkupirttien miehet saattoivat kevätpuolella melkein viikottain kantaa niitä kotiin perheen särpimien lisäksi, soitimelta kun näet niitä oli helppo ampua, ’’tanssiesansan ne ei nähny eikä kuullum mittääm, piänenkim pusikov varjosa niitä pääsi tavattomal likitteellej ja sittes sai ampuav vaihka nualipyssyllä, jos vaan oli vahva katavainej jousi’’. 6 1 o l k . – Jos vanhempi näkee, että vaikkapa joku vempain ei ole omasta mielestä lapselle hyväksi, niin pitää uskaltaa rajoittaa sen käyttöä, vaikka saisikin kuulla, että kaikilla muillakin sellainen on. PÄIVÄ SAI sekä päivänsankarin, lapset, muut opettajat että paikalla olleet vanhemmmatkin liikuttumaan
Paikasta riippuen menekkiä on 20–700 omenalle. Aiempina vuosina olemme saaneet kirsikoita ja luumujakin, kaupungin ruokapalvelupäällikkö Pirjo Kivinen kertoo. Maata myöten kallistunut 1970-luvulta peräisin olevan omenapuu tuotti 220 kiloa omenaa. – Tuojat ovat pääasiassa iäkkäitä ja tottuneet siihen, että omenat täytyisi hyödyntää, Nummela sanoo. HEIKOMPILAATUISIA omenoita voi lahjoittaa metsästysseuroille tai tutuille metsästäjille. Omenat eivät ole hyviä syöntiomenoita, mutta niistä tulee makoisaa mehua. Omenat kuuluvat haravointijätteeseen, jota saa toimittaa jäteasemalle ilmaiseksi. Heikkilät olivat varautuneet 80 litran mehumäärään, mutta puun omenoista herui 140 mehulitraa, mitä Mäkisen mehustamossakin hämmästeltiin. Hän huokaa helpotuksesta, kun sesonki on ohi. Omien omenapuiden satoa Heino on joutunut tuomaan jäteasemalle, sillä varjossa oleviin puihin iski pihlajanmarjakoi. Määrärajoituksia ei ole – peurat syövät omenoita niin paljon kuin niitä on tarjolla. HYVÄLAATUISIA omenoita otetaan ilolla vastaan myös Loimaan seurakunnassa, joka aloittaa torstaina kaupunginkirkolla kello 10 ruoanjaon vähävaraisille. Toiset tuovat pari kolme ämpäriä, toiset niin paljon kuin peräkärryn kantavuus sallii, vaikka se kirpaiseekin. KITI SALONEN Omenamehu on tänä vuonna tavanomaista makeampaa. En näkisi tällaista vaivaa, jos omenajalosteita ei menisi lasten perheille. Kun mehu on omaa, ainakin tietää, mitä juo. Muumio-omenat Nummela kehottaa tuomaan jäteasemalle, sillä omasta kompostista tauti voi levitä koko puutarhaan. Päivikki Heino sanoo huokaavansa helpotuksesta, kun omenasesonki on ohi. – Myös juureksia voi tuoda valmiiksi pussitettuna: esimerkiksi perunoita kahden kilon pussissa ja porkkanoita ja muita kasviksia kilon pusseissa, johtava diakoni Sirpa Laaksonen vinkkaa ja toivoo omenantuojilta yhteydenottoa etukäteen, jotta vältytään ylitarjonnalta. Sen seitsemän vuotta, kun Heikkilät ovat asuneet Tuulensuussa Jarin lapsuudenkodissa, ”hullu puu” ei ole tuottanut yhtään huonoa satoa. – Fordista kaadettiin penkit, ja silti omenoita oli kahdessa kerroksessa, Jari kertoo. 140 litraa omenamehua on ahdettu kolmeen pakastimeen. Anna-Kaisa hymyilee, että lapsityövoimaa piti käyttää, että omenat saatiin puusta ja maasta säkkeihin ja ämpäreihin. Heikkilät kiikuttivat mehun ämpäreissä ja kanistereissa kotiin kylmiöön, josta sitä pullotettiin ja purkitettiin monta päivää. – Omenat ovat helkkarinmoinen riesa, mutta olen eläkkeellä ja minulla on aikaa. Kun viisihenkisessä perheessä omenamehua juodaan lasilliset joka aamu, riittää mehua ehkä maaliskuulle. Kaupungin keittiöiden resurssit eivät riitä omenoiden pilkkomiseen, saati hilloamiseen, mutta välipaloiksi niitä laitetaan mielellään tarjolle. – He huolivat omenoita ihan varmasti ja vievät niitä maastoon ruokintapaikalle, Kojonkulman seudun metsästysseuran puheenjohtaja Ilkka Mäkelä kertoo. – Kun vien osan omenoista mökille peuroille, saan paremman omantunnon. Säilömisen lisäksi oman vaivansa on muumioomenoiden kippaamisessa jäteasemalle.. – Litrahinnaksi tuli vähän alle euro. – Palaverissa juuri hämmästelimme, ettei kukaan ole tarjonnut meille omenoita vielä tänä vuonna. Omenoita voi tarjota jollekin kaupungin neljästä valmistuskeittiöstä tai vaikka suoraan kyläkoululle. Loimaalainen Päivikki Heino on tehnyt tyttäreltään saamistaan valkeakuulaista sosetta, mehua, hilloa ja sekoituksia aprikoosin, päärynän ja kirsikan kanssa. syyskuuta 2018 Pakastimet piukassa mehua Loimaa/Tuulensuu Kiti Salonen – Onneksi on vain yksi omenapuu, Anna-Kaisa ja Jari Heikkilä nauravat. – Yleensä mehua on pitänyt laimentaa vedellä, AnnaKaisa ja Jari Heikkilä kertovat. Kojonkulman ampumaradalla on pieni auma, jonne kuorimot tuovat kasviksia ja jonne voi omin päiten toimittaa myös omenoita. 9 Tiistaina 4. – Nykymaailmassa jos omena on rupinen ja kolhiintunut, se jää lapsilta ja monelta aikuiseltakin syömättä. Jäteaseman hoitaja Markku Nummela kertoo omenarallin alkaneen elokuun alussa ja kiihtyneen viikko viikolta. Anna-Kaisa Heikkilä yllättyi, että kuumasta ja kuivasta kesästä huolimatta kotiomenapuusta tuli ennätyssato. Omppumehua on nyt kolme pientä pakastinta täynnä. Jäteasemalle omenoita tuodaan runsaasti varsinkin maanantaisin viikonlopun omenasavotan jälkeen. Heino myöntää, että omenoiden tuominen jäteasemalla tuntuu tuhlaukselta, mutta 50 vuotta vanhoista omenapuista ”tulee mitä tulee”. Ylijäämäomenia voi tarjota moneen paikkaan Loimaa Kiti Salonen Jos omenasatoa ei kykene käyttämään itse eikä omenoita raaski viedä jäteasemalle, ottajia niille kyllä löytyy. MONI kotipuutarhuri pähkäillee, mitä kaikkea omenoista tekisi; Hedelmänja marjanviljelijäin liiton mukaan onnistuneen kukinnan ja pölynnän ansiosta omenasato on tänä syksynä keskimääräinen ja tilakohtaisesti jopa erinomainen. Päiväkirjaa ei ole tullut pidettyä, mutta tänä vuonna ylittyivät taatusti kaikki vanhat ennätykset. Omenapuun lajike ei ole tiedossa. Kivinen toivoo, että lahjoitettavat omenat olisivat laadullisesti hyviä. Hyvännäköisiltä näyttävät bergiuksetkin ovat kuivuuden vuoksi mehuttomia
Kokoamme tietoja syyskuun alussa ilm. 1989 1040 h ajettu. P. Materiaalit tulee toimittaa viimeistään to 6.9. kuljetus. Luokka C: 1) Karoliina Kirvelä VEE10 1114, 2) OlliPekka Tuominen VEE10 994, 3) Erika Tikakoski Säkäset 979. Lähtö kimppakyydein torilta klo 17.30. H. P. klo 15.00. KUNNALLISIA ILMOITUKSIA KEILAILU Loimaan Keilahalli, viikko 35, viikkokilpailu, 6 sarjaa amerikkalaisittain. 65.000 e. 60-72 korjauskelpoinen tai varraosa-auto. klo 15 Kitkonpuistossa. 800 e. n Siemens pesukone käytetty. Rönkkö 044 921 9052. Ke 5.9. Hp. sanna.tuominen@j-s.fi 15.9. SEURATOIMINTA Eloisat apuset Tiaisentien palvelutalolla lauletaan ja pelataan vasta viikon päästä ti 11.9. Luennoitsija Paula Aalto. klo 12-15 Soveltavan liikunnan tapahtuma Hirvihovissa ja uudella yleisurheilukentällä. n Henkilötai pakettiauto sekä as.vaunu/auto sekä MP, kaiken kuntoinen käy. Metsämaan Perinnepiiri pidetään 7.9. P. 10 Tiistaina 4. Tontti 2368 m 2 . 0440 333 770. Eloisat Laulamme karaokea to 6.9. klo 17-18.30 Oripään kankaalla. Varmista osallistumisesi Arjalle ma 10.9. yhdistyksen facebooksivuilla. 040 322 7430. Somerolehteen klo 13.00. n 2,5 m puolikiekko Juko, hyväkuntoinen, vaikka riistapellon kylvöön. Luokka M-A: 1) Jarkko Rantala Rkm-Forssa 1382. Kylätiedoitteeseen. klo 13 Herbassa Olga Frankenhauserin luona os. Tiedustelut P. Tarjous. 040 523 0105. alv. Myös epäkuntoiset huomioidaan. Tarjoa. P. klo 20.00 Keskuskoululla. kuponGilla löytölaari, auranmaan viikkolehti kehityksentie 3, 21800 kyrö 3. Petreln Halutaan vuokrata omakotitalo Loimaan seudulta. tekstiviestinÄ näppäile teksti laaRi, välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. H. tapahtumatiedot os. H. Mellilän Kyläyhdistys r.y. n Volvo Amazon, Volvo PV, tai Volco Duett vm. Kanta-Loimaan kesk. viim. n Moottoripyörä IC -350 vm. 102 e/ kk. 2500 e ja kaunis MF35 hyvät renkaat ja siisti, h. menn. P. Marja-Liisalle 040 503 8573. n Henkilöauto Fiat 600 tai Fiat 850 vm. 041 445 8146. ja työkaluja esim. läh. klo 17 jälkeen. P. 300 e. H. kauppa, terv.as., ym. P. soittamalla: 02-588 8952 auranmaan viikkolehti, ma-pe 9-15 02-588 8021 loimaan lehti, ma-pe 9-14 02-588 8552 somero-lehti, ma, ke, to, pe 8.30-13 laskutettaviin ilmoituksiin lisäämme laskutuslisän 2,50€ sis. 050 434 1248. Loimaan Eläkkeensaajat ry ke 5.9 Nuorisotalossa Säkenet klo 11 ja boccia sekä hallitus klo 12.30. n Tule hakemaan torjuntaaineettomia perunoita, sipuleita, kurkkuja myös valkosipuleita. seuRaava löytölaaRi tiistaina 11.9. 2500 e. 0400 705 940. (Huom: palvelu ei toimi Gomobile -liittymällä) tekstiviestimaksua ei palauteta, mikäli ilmoitus on sääntöjen vastainen. Väh. P. n Eril. 0400 223 450 Somero. Kultturiristeilyyn 26-27.9. 040 812 8588. n Ruohonleikkuri Norlet Briggs&Stratton moottori, alumiinirunko, helppo korkeuden säätö. Värtsilän Hankmo lapiorullaäes, kolme rullaa. 050 434 1248. (02) 484 6689 Marttila, Ollila. Lavista Mellilän Palloiluhallilla klo 17.30-18.30. n Koivuklapia 50 e sekaklapi 40 e heittokuutio kotiintuotuna. 040 750 9761. n Fiat Ducato 2.0 jtd -05 uudet renkaat ja paljon uusia osia, 1800 e. 48 m2 saunalla. P. n Eura, Honkilahti ok-talo/ mökki 65 m2, irtaimineen, talousrak. Perävetok. Lisätied. 100 e. ostetaan n Vanha traktori. Kaikki uusittu. n Tontit asuntovaunullesi 300-700 m 2 . klo 10-11.30 MuistiOvet suorittaneiden vertaisryhmä Olohuoneella. klo 13. löytölaari julkaistaan tiistaisin auranmaan viikkolehdessä, loimaan lehdessä ja somero-lehdessä. Tarjoa rohkeasti! P. Sis. 2,5 perälevy mek. Loimaalla 3.9.2018 Elinympäristövaliokunta Varttuneet lentopalloilijat aloitamme pelailumme tänään 4.9. Klo 18-19.30 Puistokadun koulun juhlasalissa. URHEILU Loimaan Seudun Reserviläiset Kesän viimeinen pistooliammuntaharjoitus Heikinpirtin ampumaradalla ke 5.9. Metsämaan urheilijat Kalliohovin jumpat alkavat vk 37 ti klo 19.-20 kuntojumppa ja ke klo 18-18.45 seniorijumppa vetäjänä Jaana Tiilikka. näyttö. P. klo 18 Omat eväät. ilmoitukset tiistain löytölaariin viimeistään toRstaina kello 16: 1. 0400 788 366. n Halutaan vuokrata melekeen sisäsiisteille koeralle ja kojjootille halpa pihamökki, tai yksiö kortteerikseen. ja sauna. klo 18.00. pienkon. summa kyläyhd. P. Loimaan kaupungin tekniikka ja ympäristö toimialan -toimisto pidetään suljettuna perjantaina 7.9.2018 klo 12.00 alkaen henkilökunnan tyhy-päivän vuoksi. n Alastaron keskustassa kaksio rivitalosta myydään tai vuokrataan. 30.9.-18. Jatkuu torstaisin joulukuulle saakka. 1.10.2018. Mellilän metsästysmajalle. Talkkarin hommatkin onnistuu. 050 596 1172. as. KT 2. Mellilän Kyläyhdistys r.y. n Vuokralle tarjotaan Turun kesk. MLL Mellilä TenavaTemmellys (3-7vuotiaille) alkaa to 6.9. klo 12 -15 Soveltuvan liikunnan tapahtumaan Hirvihovissa. klo 11-11.30. Yhdistykset / Järjestöt, jotka hal. 050 325 7832. n Vuokralle tarjotaan yksiö Myllypellontieltä Somerolla. 040 836 5808. kodin irt. P. Ehjä tai projekti. Loimaan seudun Sydänyhdistys ohjattu vesijumppa alkaa to 6.9. Lc-lentopalloa torstaisin klo 19 20.30 Niinijoen koululla. 045 615 1952. Luokka B: 1) Kimmo Tikakoski Säkäset 1140, 2) Juha Virtanen VEE10 1100, 3) Markku Lehto VEE10 1036, 4) Reijo Lehto VEE10 1013. ja sov. H. myyDÄÄn n Kuivaa laadukasta koivuklapia 50 e / heittokuutio. Trukkimasto traktoriin 500 e. 040 7400 423. Ferrariantie 19. peruutettu, alkaa 19.9. P. (osastot: m myy, o ostaa tai s sekalaiset) lähetä viesti numeroon 17252 . krs. alk. ja jok. 680 e/kk. 044 342 3807 tai 044 290 6233. n Tuoretta Siperianlehtikuusi terassilautaa 28 x 120 x 4m edullisesti. löytölaarissa voivat ilmoittaa yksityishenkilöt, joiden nimeä ei ole ytJ-rekisterissä. n Painepes., lehtipuh., vesipumppu, sähkötyökal., öljytäyt. Loimaan Seudun Neurokerho Osallistumme pe 7.9. melliläläiseen kotiin jaett. Pöytäkilpailun aihe Maalaismaisema Terveyskeskuksen terhakat syystreffit ke 12.9. 050 560 1050. Eläkeliitto Oripään yhdistys Huom. P. 040 558 8676. P. Hinnan voit itse määrätä. P. 044 948 9265. kaikki yht. Soita p. P. 0400 558 994. n Lautaa 6 tuumaa x 1,5 tuumaa, pituus 320. säädöllä 900 e. Loimaan Kamerat tekevät retken ti 11.9. Kaskenkatu 16. n Asuntovaunu/-auto, korjattavakin käy. n Jaguar Coupé 12 sylinterinen vm. n Lahjoitetaan kesyjä kissanpentuja, Koskella. P. Kyselyt iltapäivisin. 0400 804 241. Järvioikeuksia. Hirvikoski, klo 9.30-11.30. yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. H. Hinta 19.900e. 045 1102 905. Vap. Tarj. sekalaisia n Vuokralle tarjotaan valoisa yksiö Someron Myllypellontiellä 33 m 2 . P. MLL Loimaan kaupungin yhdistys maksuton luentotilaisuus vanhemmille, lasten kanssa toimiville ja ammattikasvattajille: mediakasvatus osana seksuaalikasvatusta ti 4.9. Tied. Hp. tilille ja toimitt. 300 e. syyskuuta 2018 Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19.00 Nuorisotalolla Asemakatu 5. 64.000 e. tapahtumakalenterinne (syksy 2018) tiedoitteeseen, maksakaa pyyd. P. Rivi-ilmoitukset löytölaaRiin! ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla 7,50 € / 160 merkkiä! löytölaaRi on taRkoitettu yksityisHenkilöille, ei JÄlleenmyyJille eikÄ yRitystoimintaa HaRJoittaville. Lellaistentie 199. Vast. Männynkuorikatetta 4-18 kuution kuormissa. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset r.y to 6.9. P. n 2,5 m puolikiekko Juko, hyväkuntoinen, vaikka riistapellon kylvöön. 60-75. -89 ja 2 Scanian 10 pyöräistä saa museorekisteriin ja muita autoja ja yksi maasturi. P. P. Kokoonnutaan Nahuntuvalle klo 13.30 josta siirrytään kimppakyydeillä Korven kylään. 0400 639 494. P. sÄHköpostilla: ilmoitukset@avl.fi ilmoitukset@loimaanlehti.fi ilmoitus@somerolehti.f i 4. Keilauskausi on alkanut maanantaisin Keilahallilla klo 13., myös uudet keilaajat mukaan. 2h+kk+vh+kph+parv. n Muotoja kuokkakauhat vanhaan kaivuriin sekä tukkikoura, saa olla huonokuntoisiakin. 040 812 8588. Opastus Loimaa-Oripää tieltä nro 210. 040 558 8676. 20 kpl. mukaan.Vap. To 6.9. 0500 989 021. Vuokra 330 e / kk + vesi kul. Omat eväät. Vuokra autok. 45e. Ajoleik., mopot, perämoot., jyrs., agrek., ha-peräkär., jne. Loimaan Seudun Yrittäjänaisten syyskuun jäsenilta Juvan kuntoradalla yrittäjän päivänä 5.9. yhden viestin hinta on 7,50 e / 160 merkkiä (sis alv.). Pe 7.9. (Kaupungin omassa käytössä). n Koivuklapia, puhdasta ja siistiä, 50 e / heittomotti kotiin tuotuna. 35e. Tonteilla sähkö, vesi ja viemäri, sauna ja uintimahdollisuus. 050 592 3201. 3. ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! lintie 18 Hirvikoski, sov. MLL Loimaan kaupungin yhdistys Perhekahvilan avajaiset torstaina Telkänpesässä, Telkäntie 3. P. P. Melliläjärvellä ei ole sauna vuoroa. sähköpatt., tv, ym. kerho klo 13. H. Lisätied. P. 040 535 4614. Peräkärryn kuomu 200 e. P. 044 542 5387. 2 mh. menn. 12 m 3 kasa. TULOSPÖRSSI Tiesitkö. 56, tankki vaihteilla, museokatsastettu, ajokunnossa. kerros. n Leikkuupuimuri MF 20 vm. P. Lisätietoja yhdistyksen kotisivuilta. 2. P. 045 877 2833. Anne Paljakka, P. 050 5141184. Loimaan Jankko torstairastit 6.9. 050 339 2656. 044 484 8176. Soita ja tarjoa. 041 443 2763. aikana. 040 778 7589. V. n Saner. P. n ESA SV 400 S -äes. Ei ilmoittautumisia. Ilm. Takuuvuokra 2 kk. 040 558 8676. Boccia 5.9. välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa. Hp. Yliopisto läh. Uusia pelaajia mahtuu mukaan. Eläkeliitto Oripään yhdistys Boccia ke 5.9 klo 14.30-16.30 Liikuntahalli. n Lantakärry Ylö 9500 toimivat tarpeettomana. Tien varrella Somerolla. säätö 700 e. Ruohonleikkuri kuulalaakeripyörät, helppo korkeuden säätö. 02 770 2626.. 10 e. 48 m 2 . n Valmet 361 hyvässä kunnossa + kärryt, takalevy, niittokone, talikko ja muuta. n 2,5 m perälevy hydr. n Harvennus koivurankaa n. P. Tarjoa. kipillä 900 e. P. P. klo 14 Liisa Kylämarkulan luona. klo 18.-19.00 Mellilän palloiluhallilla. n Tarpeettomana Orwa merkkinen suodatinlaite ruosteiselle kaivovedelle. Soita 040 564 9891 ja tule kats. Näkövammaiset Pe 7.9. 300 e
Tarjouksessa paljon tuoretta Ennin leipomaa pullaa sekä maistatuksessa uutuuspitkot banaani-vanilja sekä turkinpippuri-vaniljapitkoa!! Tällä viikolla: ti 4.9 porsaanleike ke 5.9 grillileike to 6.9 oskarinleike pe 7.9 metsästäjänleike Nyt on Ennissä herkullinen leikkeiden kuukausi!! leikelounas vain 6,50 e sis. Matkoina 4 km ja 8 km. Perinteiset Avoimet ovet www.vesikoskitalo.com click.up@co.inet.fi 0400 327 566 mm uusia varastohotelli-tiloja Avoimet ovet Menossa mukana: • Prättä Jouset • Loimaan Kiinteistöhuolto Oy • Loimaan Lattiapäällyste Oy • Loimaan Petanque • Loimaan seudun Teatteri avoimet harjoitukset, kahvio • Ari Lauanne • Partiolippukunta Loimaan Nuotioloimut • Prinsessatehdas, Anette Pakarinen • Loimaan seudun kennelkerho • Vesikoskitalo • Karin Helinin teoksia • Royal Enfield Club, moottoripyörien esittely • Valokuvaamo Mika Soro • Emesys, videoja äänituotanto • LP-junioripesis ry. Perjantaina palvelemme klo 16.00 asti. Vain pöytävarauksella: www.lanko.fi Pe 7.9.2018 klo 20.00 Ennen juoksua tekniikkaharjoitus ohj. Eveliina Koli. Lähtö Kalliohovilta. • Rotten Roll Store, Fiftarihenkiset -vaatteet naisille ja miehille • Fairtales.fi eettiset ja ekologiset vaatteet • Työväenopiston ilmajooga • Työväenopiston kutojat sunnuntaina 9.9.2018 klo 12 – 17 VESIKOSKI-TALOLLA, NAHKALINNASSA (Juvantie11, Loimaa) Tervetuloa Löydä uusi harrastu s Klaus Kopun taidenäyttely II-kerros Loimaan Nahkatehtaan perinnehuoneen avaiset, laaja valokuvanäyttely ym., II-kerros Partiolaisilla pihalla POP-UP retkiravintola lettua, makkaraa, kaffee Samalla alueella Suunnistuksen SM-Sprintin SM-esikilpailut Studio Flow & Go Tankotanssia klo 12.00-16.00 Lapsille talutusratsastusta poneilla klo 12.00–16.00. LEISKUN BINGO www.loimaanleisku.fi Loimaan Työväentalolla keskiviikkona 5.9.2018 klo 18.45 Jahti 700/51, 5-jahti 370/54, myös kulmat pelataan Mellilän Tili ja Isännöinti Oy tarjoaa täytekakku-kahvit pelikirjat 8 €/4 €/2 €, irtoliuskat 2-3 € Tervetuloa ! Rautasuon yksityistien kokouskutsu Rautasuon yksityistien tiekunnan ylimääräinen tiekokous pidetään 22.9.2018 klo 10.00 osoitteessa Rautasuontie 74, Humppila. juomia). Luontopolun laavulla kyläyhdistyksen kanttiini. AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 puh. 11 Tiistaina 4. AA Ilpo Knuutila 0500 531 759 aleksi.knuutila@asianajot.fi ilpo.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY AA, VT Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. Myös kävellen. syyskuuta 2018 HUNNAAN KOTISEUTUMUSEO Vänniläntie 120, Alastaro SAVUSAUNA klo 17.30-20 to 6.9.18 naisille ja pe 7.9.18 miehille Saunamaksu 5 € Saunamaksu 5 € Alastaro-Seura ILTAHUUTOKAUPPA Pe 7.9.18 klo 18.00Vuorenmaan seuratalolla (Vuorenmaantie 726, 27860 Köyliö) Huudettavana mm. Tuomo Järvenpää / 0400 765 521 tuomo@tiimi-ikkuna.fi SOITA JA KYSY SYYS-/TAL VITARJOU STA! JASKAN PUOTI TARJOAA 4.–5.9.2018 Tervetuloa! arkisin kEiTTOLOUnas kLO 10.30–14.00 5,90 sisÄLTÄÄ kEiTOn, LEiVÄn Ja JUOMan. salaatin ja kahvin. Valmet 359, dieseltrukki, Kemppi mig, Jonsered päältä ajettava ruohonleikkuri, työkaluja, käsityökaluja, kuolinpesäirtaimistoa ym. 0400-530 741 martti.tuominen@atoimisto.fi www.tiimi-ikkuna. 040 151 0520 jaskan.puoti@m-ketju.fi ma-pe 7-20, la 8-18, su 10-18 Jaskan Jaskan Puoti Oy Puoti Oy Maukasta hyvällä fiiliksellä! K ahvilasta kOkO kUUkaUDEn: kaHVi+MUnaMETWUrsTisÄMPYLÄ arCTiC MiLk VanHan aJan ViiLi 180g (3,33/kg) kg kenno prk pkt 4 00 JOkiOisTEn PiisPanMUnkiT 2kPL/200G (8,00/kg) 60 JOkiOisTEn rOUHEsÄMPYLÄT 5kpl/300g (2,63/kg) ps 79 1 60 rs MEiLLÄ JaUHETTU sika50%-.naUTa50% JaUHELiHa 4 95 1 99 Hk sininEn LEnkki 580g (3,43/kg) FarMiMUnan kananMUnaT 10 kpl/580g (1,71/kg) 99 kond itoria kaHViLa Tervetuloa iloiseen Enniin!! Loimaa Turuntie 10, 32200 Loimaa p.02-763 2242 turku Käsityöläiskatu 14 20100 Turku p.045-881 3363 www.konditoria-kahvilaenni.fi Perjantaina 7.9. klo 11.00. Tervetuloa!! Suomen Realisointi Oy, p.0400-903959 RAVINTOLOITA HUVITILAISUUKSIA LAKIASIOITA SEUROJEN TIEDOTUKSIA HUUTOKAUPPOJA YLEISÖLTÄ KOKOUKSIA Asianajajia Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Asianajaja Ilpo Knuutila Vesikoskenkatu 7 B 10, 32200 Loimaa puh. Metsämaan Urheilijat järjestää POLKUJUOKSUTAPAHTUMAN Metsämaan luontopolulla la 8.9. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 www.heikkirantanen.fi toimisto@heikkirantanen.fi Asianajotoimisto MARTTI TUOMINEN Asianajaja Martti Tuominen Vareliuksenkatu 2, 32200 Loimaa puh. Juha-Pekka ja Annamari Kairus Mahdolliset muistamiset virkistyskassaan FI88 5005 0940 08 03 97. www.loimaanlehti.fi Loimaan Lehden sivulta paikkakunnan parhaat menovinkit Tervetuloa viettämään Juha-Pekan 50-vuotissyntymäpäivää rennolla meiningillä kotiimme Kojon Framille la 29.9.2018 klo 14.00 alkaen iltamyöhään. ym. Ennissä on pullapäivät... Huutokauppa on sisätiloissa ja paikalla myös puffetti. Talo tarjoaa! Musiikkia: Make Vesala Band Vesikoskenkatu 13, LOIMAA Tervetuloa herkuttelemaan! Lankon RAPUJUHLAT Hinta: 32 €/hlö (ei sis. TErVETULOa! Vesikoskenkatu 11, 32200 Loimaa P. Tavaraa on paljon
Perinteinen eritysliikuntatapahtuma Hirvihovissa pe 7.9. Oripäähän Hurrikaanin vieraaksi saapuu Raision Loimu, jonka riveissä pelaa loimaalaissyntyinen Kasper Vuorinen. Loimaan Laukojien ampujista kisaan osallistuivat Martti Perho, joka voitti sarjan Y-70 tuloksella 123k, sekä Reino Jussilainen, joka sijoittui neljänneksi tuloksella 111k. Tämä tarkoittaa sitä, että edessä on vielä kolmas ja ratkaiseva ottelu. Ottelussa pelattiin poikkeuksellisesti viisi erää, jotka kaikki Hurrikaani kuittasi itselleen. Hurrikaani jatkaa harjoituspelejään keskiviikkona Oripäässä, jossa Oripään Urheilijat järjestää ottelun. Tiina Järvinen 02 588 8025 Veli-Matti Knuuti 02 588 8020 ilmoitukset@loimaanlehti.fi Loimaan Lehti/Ilmoitukset, Käsityöläiskatu 10, 32200 LOIMAA www.loimaanlehti.fi Martti Perho ampui voittoisasti Lahdessa AMMUNTA Syksyn viimeinen skeetin suurkilpailu Super-finaali ammuttiin Hälvälässä viikonvaihteessa. Westin koeaika päättyy juuri, ja seura ilmoittaa, saako mies jatkaa joukkueessa koko kauden. – Hyvänlaatuista passia tulee, ja myös laiturit pääsivät miehen passiin hyvin kiinni. TA PA H T U M A S S A v o i muun muassa mitata toimintakykyä, kokeilla asahiterveysliikuntaa ja tutustua alueellisten järjestöjen toimintaan. Sään salliessa hän esittelee pyörätuolikelausta uudella yleisurheilukentällä. klo 12–15. SUNNUNTAINA edessä oli toinen osaottelu Loimaalla. – Voitto on aina voitto, ja paljon kivempaa on voittaa. Sitten tapahtui jotain, mikä kuumensi tunteet. Tommi Angervisto aloitti juoksukarkelot iskien pallon jatkeelle. Se päätettiin lopulta 2–4-lukemiin. Palloilijoiden ulkopeli ei kuitenkaan yltänyt avausottelun tasolle, kun taas Kannus oli huomattavasti avausottelua tehokkaampi. Kotiutuksissaan onnistuivat Angervisto, Malinen sekä Tuura. Toisella jaksolla ongelmaksi muodostui sisäpelin tehottomuus. Hurrikaani avasi harjoitusottelut voitolla Akaasta Akaa-Volley–Hurrikaani 0–5 (16–25,23– 25,23–25,23–25,7–15). Kauden ennätysyleisön, yli 600 silmäparin, edessä käydyn kamppailun parhaina palkittiin Kannuksen jokeriosastolta Teppo Ylikulju ja Aleksi Alanko. Kannuksen etumiehet ampuivat isosti vastaan, jolloin pelinjohtaja Joni Kalttonen viritti merkin päälle, ja Lehtimäen oli helppo työ iskeä pitkä vaakamailanäppi karvauksen ohi. – Muistuttelin pelin aikana joukkueelle erityisesti puolustuspelaamisen nyansseja, mutta vielä ne eivät kaikki tule selkäytimestä, vaan niiden asioiden kanssa pitää vielä jaksaa jauhaa harjoituksissa. Loimaalaisten kannalta tulostakin tärkeämpää oli ajaa sisään uuden päävalmentajan Jussi Heinon haluamaa pelityyliä, johon kuuluu raju taistelu ja torjunta-puolustuspelaaminen. Jaakkola kirmasi kotipesään tuoden illan kolmannen juoksunsa. Kolmannessa vuorossa Palloilijat saivat 1–3-tilanteen, jota asettui purkamaan Aleksi Lehtimäki. Yleisen sarjan voitti IEM:n Lari Pesonen finaalituloksella 57k. Ensin Malisen välilyönnillä kotipesään kirmasi etenijäjokeri Oskari Ylitalo, ja heti perään Tuura sivalsi pallon läpi kakkospuolta kahden juoksun arvoisesti, ja kotipesään kiisivät Jero Talvinen sekä Aleksi Lehtimäki. TEEMANA Varaa ilmoitustilasi ja toimita aineistosi viimeistään tiistaina 4.9. Samat veijarit onnistuivat myös toisessa vuoroparissa iskemään juoksut ja jakson puolivälissä edettiin 6–7-lukemissa. Se isännöi avausottelua lauantaina. – Pelattiin aika hyvää lentopalloa ensimmäiseksi peliksi, Matti Oivanen ihmetteli. HURRIKAANI ON tehnyt kahden viikon try out -sopimuksen yhdysvaltalaisen passarin Matt Westin kanssa, joka valmentajan sanojen mukaan onnistui melko hyvin. Tämä näkyi raa’asti tulostaululla; jakso päätettiin Kannuksen voittoon 7–11. Mutta taaskaan johto ei kestänyt. Vierailijat saivat tasoittavalla vuorolla hyvän oppitunnin, miten peli ei ole ohi ennen kuin se on ohi. Tasoittavalla vuorolla Kannus onnistui kuitenkin tasoittamaan lukemiksi 2–2. Vierailijat iskivät heti avausvuoroon taululle lukemat 0–5. Yli vuoden pelitauon jälkeen parketille pääsi myös Kasimir Vuorinen, joka Heinon sanojen mukaan oli energinen. Pelattiin aika tasaisesti, ja jokaisella osa-alueella tuli onnistumisia, Heino kommentoi. klo 12 mennessä. TOISEN JAKSON toisessa vuorossa alkoi taas tapahtua. Testattavissa on myös maastopyörätuoli-hippocambe, polkupyöräpyörätuoli ja riksapyöräkyyti. 12 Tiistaina 4. Tapahtuma on maksuton. Ottelun parhaina palkittiin kotijoukkueen Eetu Isohanni sekä Loimaan Tommi Angervisto. Ottelun alku oli kannuslaisten juhlaa ja Palloilijoiden painajainen. 6–6-tilanteessa Kannus haki voittojuoksua ja iski painepallon pussiin, jolloin Mikko Lehtisalo loimaalaisten polttolinjassa teki hyvän suorituksen. 0–4-lukemat jäivät myös jakson loppulukemiksi. Lentopallo Valtteri Arra Hurrikaani ja Akaa-Volley pelasivat harjoitusottelun Mänttä-Vilppulassa perjantaiiltana. Hetkeä myöhemmin onnistui kaima, Tommeista Malinen. Ensimmäinen nousuottelu päättyi tähän tilanteeseen ja Palloilijoiden voittoon 0–1. Se mitellään lauantaina Kannuksessa. Ohjelmassa on senioritanssia ja Lokoko Unifiedin näytösottelu. Alkoi suulas selvittäminen, joka tuomarikokoontumisen jälkeen päättyi siten, että tilanteesta tuomittiin estäminen ja kaksi paloa. LP:n parhaina palkittiin Aleksi Lehtimäki ja Topi Tuura.. Myös Palloilijoiden sisäpeli oli ottelun alussa varsin tehokasta, kun heti avausvuorossa Aleksi Lehtimäki, Tommi Malinen sekä Topi Tuura iskivät juoksun mieheen kaventaen lukemiksi 3-5. Kokenut keskipelaaja oli tyytyväinen myös uuden passarin kanssa toimineeseen keskipelaamiseen ja jakoi siitä Westille kiitosta. Toisessa vuorossa Malinen onnistui jälleen, kun lähes identtisellä lyönnillä juoksun toi tällä kertaa Sebastian Jaakkola. Tarjolla on kahvia ja mehua. Soveltavan liikunnan tapahtuma Hirvihovissa Soveltavan liikunnan tapahtuma on suunnattu tukija liikuntaelinsairauksia tai muita pitkäaikaissairauksia sairastaville henkilöille sekä ikäihmisille. Neljäs vuoropari oli värikäs, kun Palloilijat sai aloittavallaan hyviä onnistumisia ja siirtyi jo 3–6-johtoon. Polttoheitto osui kuitenkin edestä juokseneen takaetenijään. Nousukarsinta ei ratkennut vielä Kannus–LP 0–1 (0–4, 6–6) LP–Kannus 0–2 (7–11, 2–4) Pesäpallo Jesse Jokinen Loimaan Palloilijat pelasivat tuplaviikonlopun Ykköspesiksen nousukarsintojen merkeissä. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +12 +20 +12 +20 +12 +21 +13 +21 Ke +21 / +20 / +21 / +21 / +22 / +20 / To +20 / +20 / +20 / +20 / +21 / +19 / Pe +21 / +21 / +21 / +22 / +21 / +21 / +12 +12 +12 +12 +12 +12 +14 +14 +14 +14 +14 +14 +12 +12 +12 +12 +12 +12 RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Asiaa rakentamisesta, remontoinnista ja sisustamisesta. LP sai otteluun hienon alun, kun lyöjämöröt Topi Tuura ja Tommi Malinen onnistuivat mailan varressa. Hirvihovissa vierailee myös EM-kultamitalisti, pyörätuolikelaaja Amanda Kotaja. LAUANTAINA 8.9. syyskuuta 2018 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Hurrikaani pyöritti kokoonpanoaan ottelun aikana, ja jokaiselle pelaajalle tuli vähintään kaksi erää peliaikaa. Kilpailu oli kerännyt maan parhaimmiston tähän perinteiseen arvokilpailuun. Nousuotteluissa LP sai vastaansa Länsilohkon voittajan Kannuksen Uran