2021 Seurakunta alkoi hillitä kaahailua ”” Miksi sanomalehden koko sivun mainos ja kuorma-autojen kylkien mainosteipit ovat pelkästään englanniksi. SARI HOLAPPA Sivu 5. Suomen kielen asiantuntija Raija Kouri Sivu 12 Sivu 7 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Liikunnassa kilpaillaan aikaa ja muita ajanvietteitä vastaan Alastaron Urheilijoiden futsaljoukkue on täyden kympin porukka sekä pelillisesti että tämän kauden voittojen lukumäärää tarkasteltaessa. Onneksi tilanne ei ole Loimaalla aivan toivoton. Esimerkiksi yleisurheilussa innokkaita harrastajia on noin 60. Loimaan talousalueen paikallislehti • 107. Kukkulan kuningasta Kauppatorin lumikasassa. Sivu 12 -4 10 10 Lapsia ja nuoria on yhä vaikeampi houkutella liikunnan pariin, koska kilpailevia ajanvietteitä on paljon. Liikuntahallin juoksuradalla ottivat mittaa toisistaan Nikolas Lindén (oik.), Minea Lindén, Ida Mäki, Marianne Savolainen ja Antti Ristanen. Loimaalainen talvi. vuosikerta Nro 1 TIISTAI 5.1. alv. Jonnet ei muista Lumikokkaretolpat ulkojäällä. Sivu 10 Irtonumeron hinta 2,20 € sis. Minisuksilla alas vesitornin mäkeä
Uusia vapaaehtoisia vetäjiä etsitään parhaillaan keväälle 2021. Listalta voit poimia kirjavinkkejä lukupiirin lisäksi vaikka pukinkonttiin ilmastoteemasta kiinnostuneille. (02) 588 8000 Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Anu Salo (02) 588 8033 Sampsa Hakala (02) 588 8031 Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: (Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € laskulisä.) Määräaikainen 12 kk 213,00 e 6 kk 124,30 e 4 kk 87,80 e Kestotilaus: 12 kk 187,90e 6 kk 95,40e 4 kk 65,05 e 3 kk 49,30e Tilaukset ovat yhdistelmätilauksia, jotka sisältävät sekä paperilehden että lehden tuottaman digitaalisen sisällön kuten näköislehden. Lea, Leea 6.1. Siinä havainnointialue oli ympyrän muotoinen, ja sen keskipisteenä oli kisaan osallistujan koti. Jeesus sanoi heille: ”Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2021. Ilmastolukupiiri.fi-sivuston kautta voit ilmoittautua mukaan osallistujaksi tai vetäjäksi lukupiiriin, jossa keskitytään lukemaan ja keskustelemaan ilmastoja luontoteemasta. Silja Ngobese Valonia LUONTO Polkupyörä on oiva peli lintujen havainnointiin Turun lintutieteellinen yhdistys järjesti viime vuonna 202020-lintukisan. Toivoo Mummi ja Vaari. Sivuston kautta mukaan ilmoittautuneista muodostetaan lukupiiriporukoita, joten voit lähteä mukaan toimintaan yksinkin. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Kustantaja: Priimus Media Oy. Mustaotsalepinkäinen, harjalintu, kuningaskalastaja, virtavästäräkki. Aurinko laskee kello 15.32. 7:16 6.1. Kampanjan taustalla ovat kirjastojen lisäksi Lukukeskus, Martat, Mannerheimin lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri ja Greenpeace. 2:1-2 7.1. ”Juudean Betlehemissä” Matt. Erkki Kallio Räyskä, joka on kookkain tiiralintumme, muutti Loimijokea pitkin pohjoista kohti. Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.” Matt. Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Puh. ERKKI KALLIO PALJON ONNEA VAAN Kirkolliset ilmoitukset sivulla 7. 2:4-5 8.1. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Seuraavassa kappaleessa on luetteloitu 20 parasta lajia. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. . Ulkomaantilausten hintoihin lisätään voimassa oleva postimaksu. Titta, Hilppa SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Voit tietysti perustaa myös oman piirin ystävien tai työkavereiden kanssa – kokoontukaa yhteen herkuttelemaan ja keskustelemaan luettavana olevasta kirjasta. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ti ja to klo 9-12. sinirinta, sepelrastas, merimetso, ristisorsa, räyskä, arosuohaukka, muuttohaukka, suopöllö, lapasotka, mustavaris, vuorihemppo, idänuunilintu, lapinkirvinen, valkoselkätikka, pohjantikka ja viiriäinen. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Harri 7.1. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,68 e /pmm 3-sivu 2,68 e /pmm Tekstissä 2,48 e /pmm Tekstin jälkeen 2,11 e /pmm Takasivulla 2,68 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,18 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,11 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. Tilaajamme, sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön osoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi. Ilmastolukupiirin verkkosivuille on koottu monipuolinen kirjalista, joka sisältää muun muassa tietokirjoja, elämäkertoja, kaunokirjallisuutta, esseitä sekä lasten ja nuorten kirjoja. Lukupiirit voivat toimia myös virtuaalisesti esimerkiksi koronatilanteesta riippuen. Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Pääasiassa liikuin polkupyörällä, ja kilometrejä vuoden aikana tuli noin 5 000. Paljon lintulajeja löytyikin: yhteensä 175. Osallistuin kisan ekosarjaan eli liikkuminen omin voimin joko kävellen, pyöräillen, soutaen tai hiihtäen. EKOVINKKI Lukupiirissä keskustelua ilmastonmuutoksesta Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ovat enenevässä määrin esillä mediassa. PÄIVÄN SANA 5.1. Aku, Aukusti, August 8.1. He kysyivät: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. Uutta tietoa tuotetaan jatkuvasti, ja informaatiotulva voi aiheuttaa myös hämmennystä tai huolta. POLKUPYÖRÄN PÄÄLTÄ on helppo havainnoida lintuja: kuulee ja näkee hyvin. Matt. NIMIPÄIVÄT 5.1. Ilmastokriisi koskettaa meistä ihan jokaista, ja se kytkeytyy laajalti yhteiskunnan eri osa-alueisiin. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. Joh. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Miia Koivisto 050 533 6313 Ilmoitusmyyjä Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.30–15.00 puh. Ilmastolukupiiri on vuonna 2018 käynnistynyt kampanja, jonka tavoitteena on ollut innostaa suomalaiset lukemaan ja keskustelemaan ilmastoja luontokriisistä. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Samalla kun yhteiskunnallisesti etsitään ja toimeenpannaan keinoja hidastaa muutosta, on meidän tärkeää löytää omassa arjessamme keinoja sopeutua muutokseen ja käsitellä siihen liittyviä tunteita. tammikuuta 2021 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 9.36. Välillä se pysähtyi lekuttelemaan. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. Sivuston kirjalistaan voi tutustua ihan ominkin päin ja osallistua keskusteluun vaikkapa sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #ilmastolukupiiri. Tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Tästä alue ulottui 20 kilometriä kaikkiin suuntiin. Vetäjät saavat pestiä varten koulutuksen, joka järjestetään tammikuussa. 2 Tiistaina 5. 2:9-11 Onnittelut tänään 5 vuotta täyttävälle Oliverille
Pääasiallinen tehtävämme on varmistaa, että lääkehoitosi sujuu hyvin ja turvallisesti. Paikallisen puolella. (2,67-3,33/kg) Valio GEFILUS MEHUT 1 l (2,00/l) kpl 4.– 7.– Atria VUOLU FILEEVIIPALEET 200 g (17,50/kg) PERSIMON 1. pantin 3,60 24 24 24 -PACK Voimassa 4.1.2021 alkaen. Citymarketilla kohtaat myös monta uutta asiantuntijaa. CITYMARKETILLA Avoinna joulukuussa: ark. Ilman Plussa-korttia 0,79-1,09/prk (3,16-5,45/kg) – 15-38% PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 2,29/tlk (2,29/l) – 12% PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 2,19/pkt (16,85-28,08/kg) – 8% PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 0,85/prk (6,07/kg) – 13% PLUSSA-KORTILLA PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 3,99/pkt (19,95/kg) Loimaan liepeiltä HK TAKUUMUREA NAUDAN SISÄPAISTI pala, pihvit, suikale Suomi. Atria TAKUUMUREAT NAUDAN SISÄFILEPIHVIT Suomi. tammikuuta 2021 2 90 Tasangon Herkut 100 KAURA TUPLASUKLAACOOKIE (7,25/kg) kpl 3 69 7 99 Kulta Katriina KAHVIT (7,38-8,20/kg) Magnesia MAGNESIUMSITRAATTI 160 tbl 168 g (47,56/kg) kpl prk 1 79 2.– 4.– Keiju RYPSIÖLJY 0,5 l (3,58/l) Valio PEHMEÄ MAITORAHKA 200-250 g Myös laktoositon ei täyteläinen. 8.30–19, la 9.30–16, su 10–15 Itsenäisyyspäivänä 6.12. Paikallisen puolella. TI–LA TI–LA 29 95 kg 3 prk 2 pkt 4 50 KIVENNÄISVEDET 1,5l sis. Espanja. lk. Paikallisen puolella. suljettu Tapaninpäivänä 26.12. Paikallisen puolella. klo 8.30–13 Joulupäivänä 25.12. Hirvikoskelta otimme mukaan hyvän palvelun ja tutun henkilökunnan. ellei toisin mainita. Paikallisen puolella. MA–KE LOUNAS arkisin 10.00–16.00 lauantaisin 10.00–15.00 TIISTAI Porsaan uunifilee, kermaperunat(G,L) Pyttipannu(L,G) Feta-kasvispaistos(G,L) KESKIVIIKKO ei lounasta TORSTAI Sipulipihvit,muusi (G,L) Lohikiusaus (G,L) Kasvishöystö (G,L) PERJANTAI Smetanalohi,pinaattimuusi (G,L) Possuwok,riisi (G,L) Kasvisgratiini (G,L) LAUANTAI Broilerikastike, riisi (G,L) Lihapyörykät, muusi (G,L) Kasvikset (G,L) 6 99 kpl TILAA JA NOUDA Netissä voit tehdä ruokaostoksia 24h K-Ruoka verkkokaupan kautta. alv. 10 90 15 90 Kouvolan LAKRITSIA Möller TUPLA 2x100 kaps 90 g (88,33/kg) kg prk Friggs SUPERSIEMEN MAISSIKAKUT 78 ja 130 g (15,38-25,64/kg) 2 20 ANANAKSET MEHUSSA 227/140 g (5,24/kg) 9 95 kpl 8 90 kpl Pizza&Grilli palvelee: MA–TO 11–18 • PE 11–19 • LA 10–16 VIIKON LOUNASPIZZA KEBAB PIZZA Kebab Suolakurkku pekoni ananas VIIKON ATERIA KANAKORI 2 tlk 2 pkt 3 prk 36 90 kg 1 99 Angelle MINILUUMUTOMAATTI 500 g (3,98/kg) rs 1 99 kg 12 95 kg Atria TAKUUMUREA NAUDAN SISÄFILE kokonainen ja puolikas Suomi. klo 10–15 Jouluaattona 24.12. 24%) LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 7-22 la 7-20 su 10-20 Ihan UUSI apteekki! On ilo esitellä teille tämän erikoisen vuoden lopuksi kaunis Loimaan Uusi Apteekki. pantin 0,40. 12,90 (0,06/tabl.) Norm. Paikallisen puolella. Lämpimästi tervetuloa Uuteen Apteekkiin minun ja koko henkilökunnan puolesta! Terveisin Mari Vienola, apteekkari AVAAMME 3.12. 3 Tiistaina 5. ww w. klo 8.30–17 DeviSol 20 mikrog 200 tabl. Pienikokoinen, raikkaasti sitruksen makuinen, helposti suussa hajoava D3-vitamiinitabletti. Kattavan lääkevalikoiman lisäksi löydät meiltä paljon tuotteita sinun, perheesi ja lemmikkiesi hyvinvointiin ja hemmotteluun. kcit ym ar ke t.f i Tarjoukset voimassa TI–SU 5.–10.1. 18,12 (0,09/tabl.) Muista, että tarvittaessa palvelemme myös asiointiluukun kautta, kuljetamme ostokset kotiin ja että verkkoapteekkimme LOIMAAN-UUSI.EAPTEEKKI.FI on avoinna 24/7. Avajaistarjoustemme tuotteista voit paketoida monta hyödyllistä lahjaa. klo 10–15 Uudenvuodenaattona 31.12. pantit 1,60 (0,48/l) 4 pl PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 1,19/pl (0,53/l) sis. Olen loimaalaisena ylpeä siitä, että alueen apteekit ovat uudistuneet ja voimme tarjota teille ehkä koko maan parhaat ja nykyaikaisimmat maaseutukaupungin apteekkipalvelut. Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. TEHTAAN ERÄ TUORETTA KAHVIOSTAMME Kahvi ja pistaasipulla 2 49 Urho OLUT 4,3% 0,33 l tlk 24-pack (2,61/l) sis
Eduskunnan pitäisi antaa ainakin biologiaa ja kemiaa opiskelleille luonnontieteilijöille veto-oikeus lääkärien määräyksiin. . Ajatelkaa muita ihmisiä, älkää itseänne. Mistä löytäisimme samanlaisen tarmon ilmastonmuutoksen ja lajikadon torjuntaan. Näin uutena vuotena enemmän läheisiäni kuin missään yksittäisessä juhlassa. Nuorena tilanne on erilainen. Tämä kriisi ei ole yhtä akuutti kuin pandemia, ja jo etukäteen on selvää, että urakka jatkuu loputtomiin, eikä paluuta ”vanhaan normaaliin” ole. . Kokonaan toisen messun aihe onkin sitten aikuisten saaminen liikkumaan. Hei tupakoitsijat. Murheellista. ROHKEIMMATKIN eläimet voivat pelästyä raketteja. Ei lääkäri ole Jumalasta seuraava, vaikka vanhat suuret ikäluokat niin ehkä luulevatkin. Se riittää. Eikö alkaneena uutena vuotena löytyisi yrittäjää tai yrittäjiä, että tällainen epäkohta korjaantuisi!. Suomalaiset ovat toimineet tässä mallikelpoisesti. Hän muistuttaa myös, että yhä vähemmän lapsilla on aikaa vapaalle leikille. Maailman huipulla olevat esporttaajat kertovat haastatteluissa, että joutuvat pitämään fyysisestä kunnostaan huolta jaksaakseen pelata. Vuodenvaihteessa on parempi olla liian varovainen karvaisten kavereiden kanssa. Tänä vuonna en löytänyt samanlaista iloa juhlia. Savut tulevat naapureihin ilmastoinnin kautta. Astu siis syrjään. tammikuuta 2021 Pysäyttävä lause Lapset ulkoilevat vähemmän kuin vangit, historioitsija Rutger Bregman vetää yhteen joukon tutkimuksia kirjassaan Hyvän historia. . Myöskään sisällä ei saa tupakoida. . Kyliä myös tulisi kehittää eikä ajaa niiden omaa toimintaa alas! Uolevi . Halusin siitä huolimatta viettää aikaa läheisteni kanssa, joten päätin toimia kuskina. Voiko vuodelle toivoa parempaa alkua kuin sen juhlistaminen läheisten kanssa. Seuraamalla sääntöjä pystymme antamaan mahdollisimman hyvän aloituksen jokaiselle vuodelle. PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Maistuuko kurkku kitkerältä. Itse keksitylle ja itse johdetulle – sille samalle, mihin loimaalainen, pitkän linjan jääkiekkotoimija täkäläisiä lapsia kehottaa: kiipeilemään vaikka puissa ja olemaan jälleen lapsia (s. Kotihoito kiittää asiakkaiden puolesta joulumuistamisista Martin Tarhan joulupuukeräykseen osallistuneita Lions club Sinikelloja, Loimaan uusia Marttoja, Niinijoen ja Hirvikosken päiväkoteja sekä Armi Kärkkäistä. Ootteko ajatelleet, että kun tupakoitte parvekkeella, niin puhaltaessanne savua, koronapisarat leviävät naapurin parvekkeille ym. Ministeri Mikkonen kun ehdotti tyhmyyttään tai tietämättömyyttään että valkoposkihanhille kylvettäisiin omat peltonsa, etteivät ne söisi viljelijöiden peltojen satoja. Vaikutukset ovat maailmanlaajuisia, joten aina voi vedota siihen, ettei Suomen kaltaisen pikkuvaltion saatikka yksittäisen ihmisen teoilla ole mitään merkitystä. Jokainen tietää, että raketit nousevat kohti taivasta kyseisenä päivänä. KISSANI JA KOIRANI pelkäävät molemmat raketteja. avi ja valvira kollegiaalisuus on vakava asia. On kiva muistella, miten erilaisilla tavoilla olen juhlistanut tulevaa vuotta. Kaikensortin tiedotusvälineitä ainakin jossain määrin seuranneena tulin tulokseen, että vuoden 2020 julkisuuden henkilöistä ympäristöministeri Krista Mikkonen päästi suustaan vuoden sammakon. julkaisuista. . Teemmekö nämä muutokset vapaaehtoisesti, hallitusti ja demokratian keinoin vai vitkuttelemmeko niin kauan, että jäljelle jäävät vain pakkokeinot ja totalitarismi. Kehitystä ”helpottaa” se, ettei patoaltaiden tai aurinkovoimaloiden alle jäävien asukkaiden mielipiteistä tarvitse välittää. Siksi tulisikin pitää mielessä eläinten kanssa, että yksikään niistä ei ole täysin luotettava. Meteli oli kuin sotatantereella! Ainakin Nokian Renkaat parantavat tulostaan! Hohhoijaa . KU P.S. . Kansan luottamus päättäjiin ja viranomaisiin on luja. Olen muutaman kerran ollut yökylässä Loimaalla, ja ihmetellyt sitä, että miten Prisman läheisyydessä asuvat ihmiset pystyvät yönsä nukkumaan. . Lisäksi koronarajoitusten uskotaan jäävän melko lyhytaikaisiksi. . Onko Loimaa ainut kaupunki ilman ”ärrää”. Luonnontieteilijöillä on yhtä pitkä koulutus, laajoilla sivuaineilla pitempikin. Raittiuuden vuoksi kiusattu ja pilkattu . Tapahtuma tulisi suorittaa turvallisessa paikassa sallittuna ajankohtana. Vaan laskeudutaan ruokailemaan, oli pelto kenen hyvänsä. Raittius kunniaan. Rico-koira tärisee ja läähättää alkuillasta auringonnousuun saakka. Ja toivottaa hyvää Uutta Vuotta! Eteläinen ja pohjoinen kotihoito . Hyvät lapset, valtakunnallisissa Move!-mittauksissa pärjääminen seutuna on yksi lysti. Monet nuorison suosikkitubettajat muistuttavat (omakohtaisten kokemusten opettamana), että pitää pitää huolta riittävästä palautumisesta ja työn ja vapaaajan tasapainosta, muuten uupuu. Säälin kaikkia pelkääviä lemmikkejä. Kenenkään ei pitäisi joutua menettämään rakasta lemmikkiä vahingon takia. Puhelimessani oleva sovellus, Snapchat, näyttää samana päivänä tallennetut muistot. Kati-kissa piiloutui vaatehuoneen syrjäisimpään nurkkaan. Kiitos Kari Ventelälle hyvistä runoista ym. Ei olisi pahitteeksi jokaisen meistä kerran vuodessa mitata, mikä on oman kunnon tila. Sain eniten iloa, kun näin innon heidän kasvoillaan. 5). KORONA-AIKA on osoittanut, että ihmiset ovat valmiita mittaviinkin elintapamuutoksiin, kunhan uhka on tarpeeksi konkreettinen ja itseä tai omaa lähipiiriä koskeva. Kiinassa on panostettu viime vuosina voimakkaasti uusiutuvaan energiaan ja puhtaampaan teknologiaan. Katariina Välimäki katavalimaki@gmail.com Vapaaehtoisesti solidaarinen Korona-aika on tuonut esiin, kuinka tärkeää on ponnistella yhteisen hyvän eteen silloinkin, kun se tarkoittaa omista eduista tinkimistä. Kun keskushallinto päätti perheiden lapsiluvuksi yhden, siihen oli kansalaisten tyytyminen. Suunnitelma ei päässyt ajatuksen tasoa pidemmälle, koska toinen heistä muisti lähellä olevat hevoset. Kun vuosikymmen viimeksi vaihtui, olin lapsi ja vietin sitä perheeni kanssa. . Vaikka ne ovat osalle eläimistä ja ihmisistä stressaavia sekä pelottavia, juhla on vain kerran vuodessa. Pysäyttävä lause. Hyvä niin, sillä massiiviset ympäristöongelmat ovat maassa välitön terveysuhka. . . Liikkua kannattaa ihan Sinun itsesi vuoksi. Eikä edes sen vuoksi, että jaksaisit käydä koulua, opiskella ja myöhemmin tehdä töitä, vaan siksi, että elämä on kivempaa, kun jaksaa tehdä asioita, joista tykkää. Myös rangaistukset rikkeistä ovat aivan eri luokkaa kuin vapaissa demokratioissa. Uutena vuotena ja muutoinkin eräät käyttävät alkoholia, jopa pedakookit. ympäristöön. Mikä taho jakaa Loimaalla perjantaisin hävikkiruokaa. Kyydissäni ollut vallaton kaksikko suunnitteli saapuvansa juhlapaikalle näyttävästi. Sari Holappa rinnastaa kolumnissaan (LL 29.12.) suomalaisten ja kiinalaisten lainkuuliaisuuden: ”me uskomme johtajiimme ja lakeihimme.” On syytä huomauttaa, ettei lainkuuliaisuus ole Kiinassa vapaaehtoista, vaan keskushallinto valvoo kansalaisten elämää tavalla, jota meidän on vaikea edes kuvitella. Koirani kasvattajan tekemässä ryhmässä Facebookissa kasvattaja muistuttaa omistajia katsomaan tarkasti koirien perään. Heidän piti tulla rakettien kera juhlapaikalle ja pelästyttää vieraat. Loimaalla ei liene nyt ainuttakaan R-kioskia. Etukäteen suunnittelu on tässä tilanteessa mahdollista. Voisinpa kertoa heille, ettei mitään pahaa tule tapahtumaan. Tarvitaan globaalia ja ylisukupolvista solidaarisuutta: olenko valmis vähentämään lihansyöntiä, lentämistä ja muuta kulutustani, jotta afrikkalaiset viljelijät saisivat pelloilleen vettä, Haitin hökkelikylät eivät lentäisi taivaan tuuliin ja jotta nyt syntyvien lasten lapsenlapsilla olisi elinkelpoinen planeetta. Hän suosittelee lenkkien välttelyä iltaisin ja aikaisin aamulla eläimen turvallisuuden takaamiseksi. Vielä nuorten kaahailusta. . . Jokainen kyyditettävä oli valmis juhlimaan ja toivomaan parempaa vuotta. Antti Nokso-Koivisto, kemisti (eläk.) . Vuoden juhlistaminen kavereiden kanssa tuntuu antoisalta. Totalitaarinen hallinto toimii notkeasti, kun päätöksiä ei tarvitse perustella äänestäjille tai alistaa riippumattomille oikeusistuimille tai valitusrumballe. Älä hoe: ”Miksi tällaisia asioita luotiin maailmaan?” Marcus Aurelius Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Tulen hyvin surulliseksi, kun kaikki oma arvomaailma asetetaan kyseenalaiseksi. Jos ääni tulee yllättäen läheltä, sitä voi pelästyä kuka tahansa. Taisto Levo Piilosilla rakettien kanssa TOIMITTAJALTA Muistan vuosi sitten kokemani innostuksen uudesta vuosikymmenestä. Klo 8.25 31.12. Ja onko polullasi oksia. Eiköhän se ole niin, että linnuille ihmisten rajapyykit on ihan se ja sama, niille kun ne ei sano mitään. Eläimille rakettien pauke voi olla hyvinkin pelottavaa, eikä kukaan heistä varmastikaan halua hakea karanneita hevosia ympäri kylää. Toisaalta pitää muistaa pitää järki päässä. Jokainen pystyy varmasti noudattamaan sallittuja kellonaikoja, kun raketteja saa ampua. Pidän sen katsomisesta erityisesti vuodenvaihteessa. Olemme noudattaneet hallituksen asettamia rajoituksia ja mikä parasta, myös suosituksia, vapaaehtoisesti. aamutelkkarissa Markku Aron kappale Ollaan lähekkäin! Ennen osaattiin tehdä musiikkia . Kaikki paikat eivät ole sopivia ilotulitteille. Muu kuin Loimaan seudun työttömät. Heitä se pois. Hallitus on perustellut rajoitustoimet parhaaseen tietoon nojaten ja on suoraselkäisesti myös muuttanut kantaansa, jos tilanne on sitä vaatinut. Koronarajoitukset ovat tätä taustaa vasten pikkujuttu. 4 Tiistaina 5. Mielestäni raketteja ei tulisi kuitenkaan kieltää. Lohdutukseksi kerrottakoon, että huono kunto paranee kaikista helpoimmin... Laura Kilpiö Kaupunginvaltuutettu (vihr.) Olenko valmis vähentämään lihansyöntiä, lentämistä ja muuta kulutustani?. Olen huomannut uuden vuoden aikana sosiaalisessa mediassa useita katoamisilmoituksia. Näen tuttuja kasvoja ja mieleni täyttyy onnellisilla muistoilla. Lääkärien ja valvontalääkärien esim
Loimaalaisnuorten kestävyysja lihaskunto heikkenee Sari Holappa Valtion liikuntaneuvoston ja Opetushallituksen organisoimassa, valtakunnallisessa Move! -mittauksessa on saatu loimaalaisittain huolestuttavia tuloksia. Loimaan Naisvoimistelijoiden puheenjohtaja Sanna Mäkinen toteaakin, ettei heidän seurassaan ole koettu minkäänlaista laskua osallistujamäärissä, vaan suosio on pysynyt tasaisena. Toisaalta hän tietää myös, että lapsia ja nuoria ei voi pakottaa, sillä ainakin jonkinlainen oma tahto olisi oltava taustalla. Myös jääkiekkokaukalo hylätään sitä herkemmin, mitä vanhemmaksi tullaan. Ilmatieteen laitoksen tutkija Tiera Laitinen Uudenkaupungin Sanomissa KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Tiistaina 5. Sen sijaan lihaskunto on tytöillä jonkin verran laskussa. SARI HOLAPPA. – Meillä on ollut kahtena viimeisenä kesänä noin 60 harrastajaa, kun vielä vuonna 2014 oli vain viisi, Lindén kertoo. Urheiluseuroissa harrastajia kuitenkin riittää, mutta omaehtoisen liikunnan väheneminen huolestuttaa seuravetäjiä Loimaan Leiskun joukoissa ahkerasti joululomallakin harjoittelevat Antti Ristanen, Marianne Savolainen, Ida Mäki, Minea Lindén ja Nikolas Lindén ovat valmiina starttiin heti, kun korona sallii taas kisojen pitämisen. Lisäksi sekä Lindén että Sillanpää ovat huomanneet, ettei omaehtoista liikuntaa enää juuri harjoiteta. Yleisurheilukin elää uutta kukoistuskauttaan, sillä vajaan kymmenen vuoden takaisesta tilanteesta Loimaan Leiskun lapsimäärä on yli kymmenkertaistunut. – Jos treenien ulkopuolella ei tehdä mitään, niin pian aletaan huomata, ettei pärjätä enää muiden tahdissa, ja silloin into lopahtaa, hän tietää. On paljon mukavampaa tehdä lyhyitä pyrähdyksiä. Lapsia ja nuoria on entistä vaikeampi saada liikkumaan . Myös lihaskuntotesteistä on saatu yhä heikompia tuloksia. tammikuuta 2021 UUTISET LAINA Pilvisellä säällä hämärä laskeutuu pilvetöntä päivää nopeammin auringon laskettua, vaikka päivä olisi vähän entistä pidempi. Lihaskuntotesteissä viidesluokkalaisten poikien vatsalihakset olivat tänä vuonna kovemmassa kunnossa kuin kolmena aiempana vuonna ja jopa maan keskiarvoa paremmat, tytöillä kehitys on taas kahtena viime vuotena mennyt takapakkia. Sillanpää kehottaakin lapsia olemaan jälleen lapsia ja kiipeilemään vaikka puissa. tammikuuta 2021 Loimaa Sari Holappa Loimaalaiset urheiluseurapomot ovat havainneet, että lapsia ja nuoria on yhä vaikeampi houkutella liikunnan pariin, koska kilpailevia ajanvietteitä on nykyään niin paljon. – Ensimmäiset tipahtelevat 11–12-vuotiaina. Myös tytöillä kestävyyskuntokäyrä oli nousujohteinen aina viime vuoteen saakka, mutta tänä syksynä mittauksissa oli koettu pieni notkahdus. Myös viidesluokkalaiset pojat olivat kehittyneet tässä ja ylittivät keskiarvon hiuksen hienosti. VIIDESLUOKKALAISILLA pojilla kehityskäyrä on ollut nousujohteinen kestävyyskunnon osalta: kun vielä 2017 mittaustuloksissa oltiin keskiarvoa alempana, tänä syksynä oltiin jo hieman ylempänä. Se on enemmän kuin viime vuonna, Jarmo Sillanpää iloitsee. Huonosti ei mene Loimi-kiekossakaan, vaikka lasten kokonaismäärät ovatkin vuosien varrella hiukan laskeneet. Myös Loimaan Leiskun yleisurheilujaoston vetäjä Esa Lindén on huomannut liikunnan houkuttelevan entistä vähemmän. Hän uskookin, että vanhempien suurempi kiinnostus lapsensa liikuntaharrastusta kohtaan lisäisi lasten innostusta. TUTKIMUSTULOKSET osoittavat, että etenkin nuorten kohdalla kestävyyskunto laskee huolestuttavaa tahtia. Kahdeksasja viidesluokkalaisille tehtävät kestävyysja lihaskuntosekä liikkuvuustestit osoittavat erityisesti vanhemman ikäluokan poikien kohdalla alaspäin menevää tasoa. . – Kyllä siinä niin käy, kun mieleen tulee muutkin asiat kuin liikkuminen, Lindén pahoittelee mutta sanoo harrastusta jatkavien olevan sitten sitäkin aktiivisempia. Sen sijaan, mitä vanhemmasta ikäluokasta alkaa olla kyse, sitä harvemmaksi rivit käyvät. Viime vuoteen saakka tyttöjen käyrä oli jopa keskiarvon yläpuolella, mutta nyt mentiin jonkin verran alle. Sanna Mäkinen sanoo, ettei ilmiö juuri näy voimistelijoiden kohdalla, mutta kehonhallinnassa hän on nähnyt pientä heikennystä viimeisen 20 vuoden ajalla. – Leijonakiekkokoulussa on nyt 88 lasta. Tämän ja viime vuoden mittaukset kertovat kestävyyskunnon reippaasta laskusta, kun vielä vuonna 2017 kahdeksasluokkalaiset loimaalaispojat olivat maan keskiarvon tasolla ja 2018 jopa karvan verran yli. – Toki lasten kohdalla pieni patistaminen voi olla tarpeen, mutta ei kuitenkaan pakottaminen, hän toteaa ja vetoaa myös vanhempien aktiivisuuteen. 5 Tiistaina 5. Ilmiön taustalla on moniakin syitä, mutta yhdeksi Lindén nostaa yksipuolisen liikunnan harrastamisen. – Jos vertaa vaikka 20 vuotta sitten, silloin tarjontaa oli paljon vähemmän, Loimi-kiekon puheenjohtaja Jarmo Sillanpää muistaa. Sillanpää taas sanoo jääkiekonpelaajien olevan niin kovakuntoisia kavereita, ettei kestävyyskunnon laskeminen näy heidän kohdallaan. LOIMAALLA tilanne ei ole kuitenkaan lohduton, sillä lapsia riittää urheiluseuroissa edelleen. – Erilaiset lajit tukevat toisiaan, ja siksi liikuntaa tulisi harrastaa monipuolisesti, hän painottaa. Saman ikäluokan tytöillä tulokset ovat sen sijaan pysyneet kutakuinkin maan keskiarvon tasalla siten, että vuonna 2017 kestävyyskunto oli maan keskiarvon kanssa samoissa lukemissa, vuonna 2018 jopa hieman korkeammalla, vuoden päästä taas hiukan matalammalla ja tänä syksynä taas keskiarvon tasolla. – Lapsille ja nuorille on hirveän tärkeää, että vanhemmat ovat kiinnostuneita ja seuraavat kentän laidalla. Etunojapunnerruksen kohdalla on poikien kohdalla koettu tasaista laskua, kun tytöillä laskua tapahtui vasta tänä vuonna. Ja taas sen jälkeenkin, Sillanpää toteaa. LIIKKUVUUTTA mitattaessa loimaalaiset nuoret ovat kutakuinkin samalla tasolla maan keskiarvon kanssa, ja kaikkiaan testeissä saadut tulokset olivat pysyneet tasaisina. Kahdeksasluokkalaisilla pojilla mittaustulos näytti kyykistymisharjoitteen kohdalla jopa pienoista kehitystä siten, että valtakunnallinen keskiarvo päihitettiin. – Monet vanhemmatkin luulevat, että kun käydään kaksi tai kolme kertaa viikossa harjoituksissa, se riittää, Lindén sanoo huolestuneena. – Pitkäkestoisia harjoitteita ei enää haluta tai jakseta tehdä. Mutta kun sen rajapyykin yli päästään, tippumista ei enää juuri tapahdu, vaan harrastuksen parissa jatketaan armeijaan saakka. Yleisurheilijalapsia ja -nuoria vetävä Lindén on sen sijaan huomannut eron
Vasylenko sanoi toivovansa, että vuonna 2021 tilanne olisi jo niin hyvä, että matkustaminen kotimaahan Ukrainaan olisi helppoa eikä karanteeneja enää tarvittaisi. Viime vuosi oli taloudellisesti aika rankka, koska teen keikkaluonteista työtä. – Pandemia ei sinänsä ole minuun vaikuttanut, koska olen tehnyt paljon töitä ja aion tehdä paljon töitä tämänkin vuoden. Jos me kaikki teemme parhaamme, niin tämä menee ohi varmaan nopeammin. En osaa sanoa yhtään, onko tilanne parempi, mutta hyvä olla positiivinen. Se on niin tärkeää jo talouden takia, että Suomi ei mene konkurssiin. Ja kotiin jääminen voi olla masentavaa, kun ei näe muita. Aalto uskoo pandemian vaikuttaneen myös ihmisten mieliin. – Myös mies olisi toiveissa löytää tänä vuonna, ja varmaan sekin vaatii aktivoitumista asian suhteen, koska ei varmaan ketään kotoa tule hakemaan, Könönen naurahti. Minun uudenvuoden lupauksena on hankkia pyörä, jotta voin alkaa pyöräillä enemmän kotona istumisen sijaan. Laura Könönen ja Stephanie Hathaway-Forssell odottavat paluuta tavalliseen arkeen ja toivottavat parempaa tulevaa vuotta. PAIKALLISIA LAINA Korona-aikana hoitotyöntekijät saavat päättäjiltä paljon kehuja kestävyydestään, mutta kun aletaan puhua siitä, millä tavalla tämän avainjoukon riittävyydestä huolehditaan, nostetaan esille valmiuslaki. – Täällä Loimaalla on hyvä, että on enemmän lääniä ja ihmisiä ei ole niin tiiviisti kaikkialla, joten on varmaan enemmän tilaa liikkua ulkona vapaasti turvallisesti. Usea myös tuntuu haluavan, että elämä palautuisi takaisin uomilleen ja talouselämä kohentuisi. Könönen uskoo, että pandemia näkyy vielä jonkin aikaa muun muassa maskipakkoina. Karasiuk toivoi voivansa hankkia auton tulevana vuonna. – Uskon, että ihmiset ovat oppineet pandemian myötä noudattamaan ohjeita entistä paremmin. Toivottavasti tilanne nyt paranee, ja ihmiset voivat vapaasti kulkea ja liikkua ihmisten ilmoilla, loimaalainen Marja Aalto pohti. Loimaalainen Stephanie Hathaway-Forssell sanoo ainoan toiveensa olevan se, että elämä ja talous palaisivat nyt tänä vuonna takaisin vanhoille rattaille. Toimittaja Päivi Perkiö Auranmaan Viikkolehdessä 6 Tiistaina 5. – Kulunut vuosi tuli istuttua paljon kotona töiden jälkeen. MARIANNE ROVIO Vadym Vasylenko ja Dmytro Karasiuk uskovat vuoden 2021 olevan edellistä parempi, jos maskija käsihygieniasuosituksia noudatetaan tarkasti.. – Kyllä se koteihin linnoittautuminen on aiheuttanut monelle iäkkäämmällekin ihmiselle varmasti haittaa mielenterveydelle, koska tapahtumia ja palveluja ei ole ollut samalla tavalla. LOIMAALLA ystävänsä luona lomaileva helsinkiläinen Laura Könönen on tehnyt lupauksen jättää tupakanpoltto ja pudottaa painoa vuoden 2021 aikana. – Minä en lupaa mitään, mutta toivon todella paljon tulevasta vuodesta parempaa. – Minulla ei ole mitään erityisiä lupauksia tulevalle vuodelle. Kiva ja positiivinen lisä tulevalle vuodelle olisi löytää tyttöystävä, Karasiuk lisäsi. Ja se on tärkeää, jotta ensi vuosi olisi tätä parempi kaikille, Karasiuk totesi. tammikuuta 2021 Vuosi 2021 heijastelee kaipuuta normaaliin elämään Loimaan seutu Marianne Rovio Vuosi 2020 oli eriskummallinen ja poikkeuksellinen vuosi. Myös rinnalla kulkevia kumppaneita kaivataan. Minulla on kyllä toiveita siitä, että ihmiset voisivat alkaa taas liikkua. Toki päivät ovat täällä aika lyhyitä talvella, että se pimeyskin saa olemaan enemmän kotona, Vasylenko sanoi. Monella onkin paluu ”normaaliin” mielessä perinteisten uudenvuodenlupausten sijaan. ORIPÄÄSSÄ asuvat ukrainalaiset Vadym Vasylenko ja Dmytro Karasiuk sanoivat pitävänsä tärkeänä sitä, että ihmiset jatkavat maskien pitämistä ja huolehtivat käsihygieniasta, jotta pandemia saadaan taltutettua. Oripäässä on hyvät pyöräilymaastot, ja siinä on minulle hyvä harrastus tulevaksi vuodeksi
. Uudenvuoden illansuussa betoniporsaat ja trukkilavat siirrettiin ja liikennemerkkejä väännettiin. Loppiaiskirkko, Parikka ja Saukkola (toimitetaan suljetuin ovin) Huom ! Kirkon ovet ovat auki loppiaisiltana klo 17.-18. KATRIINA REIJONEN Kaupunginkirkon piha-alueesta on tullut läpikulkuja kokoontumispaikka. ja 044 4232 340 * Katsastuksen hintaan lisätään viranomaismaksu 2,70€, katsastuksen kokonaishinta 21,70€ + päästömittaus. Su 10.1. Meinaamme pistää ilkivallan ja kaahailun kovilla panoksilla kuriin. MIKSI NÄIN. Pentti Lehto oli nyt kirkkoneuvoston yksimielinen valinta. Lähitalojen asukkaat ovat myös hermostuneet ajeluun. Ypäjän kirkkovaltuusto valitsi uuden kirkkoherran keskiviikkona 30. Millaisia keinoja seurakunta voi ottaa vielä käyttöön, jollei asiaton toiminta tämänkään jälkeen lopu. Tein poliisille ilmoituksen, mutta poliisi myöhästyi kaksi minuuttia tilanteesta. 9 1 8 o l k e p a m n i k a s s o k t a j VÄLIPÄIVÄALE 28.12. Sanakirkko, Parikka ja Saukkola Muuta: Ke 13.1. kirkkoherra Juha Aronen. 02 776 4500. Henkilöja pakettiautoille, maks. 8.1.! 19 19 * Säästä 28€ (47€) KATSASTUS KATSASTUS Katsastus Loimaa Lamminkatu 27 | Avoinna: Arkisin 9.00 17.00 ajanvaraus: www.plus.. Muina aikoina mahdollisuuksien mukaan. Lindell: Rikosilmoitukset ovat poliisin käsittelyssä. Lehto on toiminut aiemmin Ypäjän seurakunnassa sijaisena. Pysäköintialueella oli ennen vain hidasteet. – Meillä oli tavoitteena saada nämä jouluksi, mutta saimme nämä nyt uudeksivuodeksi. Kirkkoherranvirasto: Avoinna ajanvarauksella ma ja to klo 9-12. Kirkossa ei nyt ole ollut tilaisuuksia itsenäisyyspäivän jälkeen. klo 10 Jumalanpalvelus Oripään srk-talolta, Thurén, Heimola Diakoniatyö: Puhelinpäivystykset klo 9-11, tiistaina Marja Seppälä p. Loimaa/Kaupunginkirkko Katriina Reijonen Loimaan kaupunginkirkon pysäköintialueen Ratakadun puoleinen pää on suljettu betoniporsailla ja hiekkakasoilla. Uusi vaali suoritettiin aiempien hakijoiden välillä. Uusi kirkkoherra aloittaa Ypäjällä huhtikuun alussa, kun nykyinen kirkkoherra Vesa Parikka jää eläkkeelle. 2 1 3 . Minulla ei ole tarkempaa tietoa, missä vaiheessa tutkinta on. Tästä on vain totuttu oikaisemaan. Välikangas: Pyörätiellä on näkynyt välillä todella vaarallisia tilanteita. Jäävätkö tiesulut pysyviksi, Leena Välikangas. on ruoan jako srk-kodilla (4e). klo 18 Kauneimmat Joululaulut jumalanpalvelus Pöytyän srk-talolta, Kaukinen, Dubbe, Thurén, Johansson, Heimola, A Peltonen Galindo, Perko Su 10.1. Milloin tiesulut otettiin käyttöön, Ari Lindell. Silloin voitte käydä nonstoppina laulamassa kanssamme muutamia joululauluja ja –virsiä. Pentti Lehto kirkkoherraksi YPÄJÄ Tampereen Messukylän seurakuntapastorina työskentelevä Pentti Lehto on valittu Ypäjän kirkkoherraksi. Bakteeri oli todennäköisesti peräisin mangaanin suodatuslaitteistosta, jota käytettiin rakennuksessa koululaisten jäätyä joululomille. 7 Tiistaina 5. Heti suodattamisen jälkeen otetusta vesinäytteestä löytyi yksi koliforminen bakteeri E. Siinä on suuri riski. KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA Keskuskoulun vettä voi taas juoda Loimaa Pasi Salo Loimaan Keskuskoulun vedenjuontikielto kumottiin eilen maanantaina. Ei tämän pitäisi kenenkään kulkemista estää, talouspäällikkö Leena Välikangas sanoo. – Seurakunnan alue ja kirkon ympäristö on yksityistä aluetta, josta on tullut vilkas läpikulkuja kaahailualue. KESKUSKOULUUN annettiin veden käyttökielto juomavetenä tiistaina 22. (Pöytyä) . Onko läpiajosta aiheutunut henkilötai omaisuusvahinkoja. Kirkon ja Ratakadun väliin ilmestyneet hiekkakasat sapettivat alueella liikkuvia niin, että ajelu siirtyi nurmikolle. Puhelimitse arkipäivisin ma, to klo 9-12 ja 13-15 sekä ti, ke, pe klo 9-12 p. klo 10. Lindell: Meillä on neljä valvontakameraa, ja niitä voidaan lisätä. Välikangas: Kaikkea on mietitty, mutta toisaalta kirkkoon pitäisi olla vapaa pääsy. joulukuuta (LL 24.12.). Lisätietoja www. 044 522 0088. LL Siinä on aina tuplasti älliä LL Miksi seurakunta sulki kirkon pihan. Valinta tehtiin jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä, sillä marraskuun alussa virkaan valittiin Kiteen vt. Kaikki laboratoriotutkimukset osoittivat Keskuskoulun veden olevan taas mikrobiologisesti hyvää talousvettä, Loimaan Veden työpäällikkö Pentti Perkola kertoo. Onko ilkivallan tekijöistä tietoa. Miksi kulkeminen on estetty. – Siitä ei ole varsinaisesti päätöstä, mutta oletukseni on, että nämä jäävät pysyviksi, koska läpiajo on jatkunut vuosikausia. poytyanseurakunta.fi Kuollut: Terttu Aulikki Sinkkonen 75 v. 1 a s si u l e vl a p a s s a k a j si e t ä k . joulukuuta. 3500kg. Myös parkkipaikalla olleita traktorin peräkärryjä oli siirretty. – Koulun vedestä otettiin näytteet kolibakteerilöydöksen jälkeen kahteen otteeseen. . tammikuuta 2021 e m m ir o tt n o k a is k o t u u M n i h i o ki a o l o ik u a e m m e l e vl a p n e a kl a 1 2 2 . ORIPÄÄ Jumalanpalvelukset Pöytyän seurakunnassa verkkolähetyksinä: Ke 6.1. Läpiajo pyritään estämään uusin tiesuluin.. 9 o lk e p a j it , a m a ll e s k u a r a v n a j a t a v e l e v l a p e m m a ji t n u t n a is A e m m a ti a k k a is a . Hän ei kuitenkaan ottanut Ypäjän kirkkoherran tehtävää vastaan vaan valitsi vastaavan viran Ilomantsin seurakunnassa. Loimaalla peruskoulujen kevätlukukausi alkaa loppiaisen jälkeen. YPÄJÄ Jumalanpalvelukset: Ke 6.1.2021 klo 18. klo 11-12. – Kyseessä ei ole missään nimessä yleinen tie, vaan pysäköintialue, joten tien sulkemisesta ei ole kyse. Tarjous voimassa 28.12.2020 8.1.2021. Siinä on kyllä ollut varjelusta, että mitään ei ole käynyt. Syynä oli vähäinen kolibakteerilöydös. . Lindell: Sellainen episodi tässä kävi, että kun hiekkakasat tulivat, niin sitten alettiin kulkea niiden sivusta. Tämä liittyy koko aseman seudun tilanteeseen, työpäällikkö Ari Lindell vastaa. 1
Ensin akuuttiosastojen henkilökunta ja avosairaanhoidon henkilökunta, sitten ympärivuorokautisen hoidon henkilökunta ja asukkaat, Koistinen kertoo. He kyselivät, onko perhe pysynyt terveenä, onneksi on. Joulukuusen etsintään pyydettiin avuksi paikallinen LC Pori/Meri-Pori, jonka presidentti Raimo Järvinen sekä Esa Sulameri ja Kauko Vahtokari ryhtyivät etsimään sopivaa kuusta. Koronarokotukset alkavat perjantaina Loimaa Katriina Reijonen Uudenvuoden aaton ja viikonvaihteen aikana Loimaalla on todettu ainakin kaksi uutta koronavirustartuntaa. MUUTAMIA VINKKEJÄ tekemiseen, joita olen kokeillut itsekin: Minkä kirjan luit ja minkä haluaisit lukea. Yyterin kuljetus Oy, Jouni Ollonqvist. Ulkoilu oli kyllä tosi kivaa ja kannattavaa. Jouluruuan ja uuden vuoden nakkien jälkeen voi maistua vaikka lämminkasvis. Mikäs täällä Loimaalla on ollessa. Poikani kanssa aloitettiin remppaa kotona juuri koronan kynnyksellä. – Järjestelmän toimimattomuuden vuoksi en osaa sanoa sitäkään, montako ihmistä on karanteenissa, mutta jos heitä oli 29. Operatiivinen johto lankesi Varova Oy:n toimitusjohtajan harteille. tammikuuta 2021 Vielä jaksetaan Uusi, parempi vuosi on alkanut. Laivan on määrä saapua Haifan satamaan joulukuun puolivälissä. (02) 762 5100 Sähköasennus ja-suunnittelu Sähköhuolto ja -kunnossapito Valaistusratkaisut Tarvikemyynti s ä h k ö i s t ä o s a a m i s t a antti aarnio 050 536 2398 • antti@aa-lux.fi Remonttipalvelu Ari Lähteenmäki. 050 533 6313 Anna-Mari p. Ne ovat muuten tosi hauskoja vehkeitä, kannattaa kokeilla! Sähköfättärillä menee kuin itsestään ja samalla saa liikuntaa. ENSIMMÄISET koronavirusrokotteet päästään pistämään näillä näkymin perjantaina. VASTAVALITTU Kuopion hiippakunnan piispa Ville Riekkinen on erikoisen idean isä. Minusta tuntuu, että Suomi on siinäkin mielessä kiva, että olemme tottuneet etäisyyksiin. Tehtävä ei ollut helppo, koska kuusen piti olla 12-metrinen ja hyvien kulkuyhteyksien päässä. Leevi K. Viimein kelpuutettava kuusi löytyi Järvisen omalta kotitilalta Pohjois-Satakunnasta Jämijärveltä, josta kuusi noudettiin ”talkootyönä” Ollonqvistin rekalla keskiviikkoiltana 27. Hänen aloitteestaan Betlehemiin lähetetään joulukuusi Suomesta. (02) 588 8962 ilmoitukset@loimaanlehti.fi Varaa ilmoitustilasi ja toimita aineistosi viimeistään tiistaina 12.1. Totta kai netissä on vaikka mitä tekemistä ikään katsomatta, kunhan muistaa välillä nousta tuolista. Myös tuolla tien päällä ja hiihtokeskuksessa ihmiset olivat varustautuneet maskeihin ja väistelivät toisiaan. Me nikkaroimme varauksesi Miia p. Suomessa on mennyt melko hyvin, mutta jokainen sairastunut tuntuu väärältä kohtalolta. EN SUOSITTELE kaappien siivoamista tai muutakaan suursiivousta, koska ei kuitenkaan kukaan tule käymään. Alun perin kuusi piti toimittaa helsinkiläisen matkatoimisto Teemataipaleen avustuksella lentoteitse Israeliin. Sen jälkeen oli joulu ohi ja kuusen neulaset varmasti varisseet. AurAnmAAn LAttiAtyö ViLLe 050 520 3902 • tApio 050 300 7484 KAiKKi BetoniLAttioiden VALutyöt Ota rohkeasti yhteyttä! www.k-rauta.fi Ma-pe 8:00-17:30 La 8:30-14:00 Aleksis Kivenkatu 9 32200 Loimaa Puh. Kirje Leevi K. Nuoret pitäisi saada kantamaan vastuuta siitä, mitä itse tekee. Sähköavusteisia läskipyöriä näkyi paljon, myös veljeni ja pojat painelivat niillä pitkin mäkimaastoja. Saapuvalla rokotemäärällä on mahdollista rokottaa 36 ihmistä. Niin meilläkin. Nuori voi uskoa, että ei itse siihen kuole, mutta ei huomaa, että voi silti tartuttaa muita. Tyveen asetettiin suuri paketti kostuttamaan kuusta. Laitinen ja Piispa Riekkinen ovat molemmat HNMKY:n varapuheenjohtajia, ja tämän vuoksi kuusen etsintä oli alun perin suunniteltu HNMKY:n tehtäväksi. Jos kuusi kestää kuljetuksen, se on määrä pystyttää Jeesuksen syntymäpaikan ”aukiolle” Betlehemiin, josta lähetetään televisiokuvaa ympäri maailman. Helsinkiläisen huolintaliikkeen Varova Oy:n toimitusjohtaja Leevi K. JOULUPUKKI SOITTI, että hän ei pysty tulemaan, ja perheet ymmärsivät tämän. Tuoreimmat tartunnat liittyvät vanhoihin ketjuihin, ja tartunnan saaneet ovat olleet karanteenissa jo ennen tartunnan toteamista. Sain joulun ja uuden vuoden aikana yhteydenottoja ystäviltäni monista maista, ja koronatilanne vaivaa kaikkia. 8 Tiistaina 5. Kumma kyllä muutama vaate tai tavara on vieläkin siirtämättä uusiin kaappitiloihin. Olisiko Ylen Areenassa kivaa katsottavaa saippuasarjojen sijaan. Muista äänikirjat. klo 14! Tekijät ja tarvikkeet pieniin ja isompiin remontteihin ja rakentamiseen löydät koosteestamme! RAKENTAMISEN KOOSTE ilmestyy to 14.1. Jouni Ollonqvist LEEVI KERTOO jatkon: Kuusi tuettiin laivan kannelle telineelle, joka tuki oksat kestämään myrskyt ja tuulet. Joulukuusi Betlehemiin Vuosi 1996. Mongoliasta ystäväni soitti juuri, ja sanoi että kaksinkertaisesti menee aikaa töihin. Löytyykö kaapista tai autotallista mukavaa askarreltavaa, entä kesken jääneitä käsitöitä. Hän otti yhteyttä Oy Finncarriers Ab:hen, joka lupautui kuljettamaan kuusen ”talkoilla” meritse Israeliin, mutta laivan lähtösatama olisi Porin Mäntyluoto (Laiva M/S Vegaland). marraskuuta toimitettavaksi torstaina Mäntyluotoon, jossa Porin satamalaitos nostaa ”talkoilla” kuusen laivaan, joka lähtee illalla kohti Israelia. ENTÄ MINÄ, kysyn varautuessani kasvomaskiin ja pestessäni käsiä jatkuvasti. Rokkoainetta saadaan pieni erä kerrallaan, ja sen pitää riittää myös vahvistusrokotukseen. Mikä musiikki voisi olla kivaa ja mikä tylsää (joululaulut on jo kuunneltu). Tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista, koska kuusen piti olla 12-metrinen. Opettajakaverit ympäri maailman ovat toimineet etänä, eikä se ole helppoa. ONNEA ja terveyttä tähän vuoteen! Aino Suominen lehtori, Novida KIRJOITTAJAVIERAS Suomi on siinäkin mielessä kiva, että olemme tottuneet etäisyyksiin. – Aloitamme THL:n ohjeistuksen mukaisessa järjestyksessä. Loimaalla on THL:n tilaston mukaan pandemian alusta lähtien todettu kaikkiaan 69 covid19-tartuntatapausta. Leevi Laitinen otti yhteyttä yhteistyökumppaniinsa Kuljetusliike Jorma Ollonqvist Ky:hyn ja kertoi huolensa – piti etsiä ja toimittaa Betlehemiin lähtevä kuusi Mäntyluodon satamaan, josta Oy Haclin Ltd laivaa kuusen ”talkootyönä” Finncarriersin laivaan. Ihmiset olivat runsaasti liikkeellä. laajaplus-jakelulla Kiinnostavaa ilmoittelua tulossa – tule mukaan! Rakentamisen kooste tavoittaa asiakkaasi alueilta Loimaa, Alastaro, Ypäjä, Vampula, Punkalaidun, Humppila, Oripää, Mellilä, Säkylän ja Huittisten taajamat 82% Loimaan Lehden tilaajista asuu omistusasunnossa (Lähde KMT 10/2020) Voita ilmainen kattotai ränniremppa! Soita 02 3619 7961 Kisan säännöt: vesivek.fi Pyydä tarjous ja osallistu arvontaan. Nyt vaan nuorisollekin maskit naamaan ja käsien pesuun. Mukaan liitettiin kansainvälisesti hyväksytty kasvin terveystodistus, jota Haifan sataman tarkastajat eivät hyväksyneet, vaan kuusen piti olla Haifan satamassa kuukauden karanteenissa. – Vielä ei voi puhua massarokotusten alkamisesta. Jaksetaan vielä tämä kesään asti, niin saadaan elää tavallista rentoa elämää taas. Laitiselle. Laitinen LUKIJOILTA Sataman tarkastajat eivät hyväksyneet kasvin terveystodistusta, vaan kuusen piti olla kuukauden karanteenissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilaston mukaan tartuntoja olisi todettu kolme, mutta johtava ylilääkäri Sari Koistinen ei voi tietojärjestelmäkatkoksen vuoksi vahvistaa kaikkia. Uutisoinnista päätellen aika monikin ryhtyi moiseen hommaan. päivä kahdeksan, nyt heitä on todennäköisesti vähemmän. Hänen mukaansa akuuttiosastojen ja avosairaanhoidon henkilökunta on lähes satapäinen. Mikäs täällä Loimaalla on ollessa. Toisaalta myös aika paljon päästiin viemään kierrätykseen
KUNTAVAALIT 2021 TULOSSA . Voik o keuh kot desin fioid a oike asti. KAIKKI KUOLEE!!! KAIKKI KUOLEE!!! KORONA ON IHAN VAARATON NUORELLE Troll1234 Rajoitukset on täysin turhaa ja kallista pelonlietsontaa. Voi ko keu hko t des inf ioi da oik eas ti. Koro na ei ole pah em pi kuin tava lline n ?un ssa. Tee tilaus pe 22.1. Loimaanlehti.fi uutispalvelun sivujen katselumäärät keskimäärin 122.600 kpl/kk. Loimaan Lehti tavoittaa 80% alueensa väestöstä. KORONAPANIIKKI Voiko keuhkot desinfioida oikeasti. KORONAPANIIKKI Voiko keuhkot desinfioida oikeasti. Sanomalehtiviikko) haastaa torjumaan väärän tiedon leviämistä ja ottamaan selvää, mikä on totta. Voi ko keu hko t des inf ioi da oik eas ti. koronapa niikki CORONA ÄR INTE VÄRRE ÄN EN VANLIG FÖRKYLNING Opettaja, tilaa sanomalehdet maksutta opetuskäyttöön! Informaatiovyöryn keskellä totuutta on joskus vaikea hahmottaa. Ota yhteyttä mediamyyntiimme Paikallinen ja luotettava mediakumppanisi vuoden 2021 kuntavaaleissa. ALGORITMI De där munskydde n är inte alls till nån nytta. KORONAPANIIKKI Voiko keuhkot desinfioida oikeasti. Vuoden 2021 Uutisten viikko (ent. mennessä osoitteessa tilaajapalvelija.fi/slop. Ota siis reilu turvaväli epämääräisiin lähteisiin ja suojaudu valheellisilta väittämiltä. Miia Koivisto 050 533 6313 miia.koivisto @loimaanlehti.fi Anna-Mari Koskimies 02 588 8962 anna-mari.koskimies @loimaanlehti.fi Eija Kärkäs 02 588 8021 eija.karkas @loimaanlehti.fi Tavoitat potentiaaliset ehdokkaat ja tulevat äänestäjät Loimaan Lehdessä ja Loimaanlehti.fi uutispalvelussa. Ei siitä maskista oo mitään hyötyä kenellekään Corona är helt ofarligt för unga. KORONAPANIIKKI KORON APANIIK KI VACCINE READY Voik o keuh kot desin fioid a oike asti. Kari Tarkkala 020 7810 783 | Janni Hyvönen 0207 810 784 Lamminperä 8, Loimaa RAV4 Hybrid Active AWD, 400 km Corolla Touring Sports 1,8 Hybrid Active Edition, 115 km VARASTONTYHJENNYS ESITTELYAUTOT NETTOHINNOIN! 44.990 € 27.990 €. tammikuuta 2021 Voi ko keu hko t des inf ioi da oik eas ti. Kun potentiaalisten ehdokkaiden ja äänestäjien tapaaminen tapahtumissa on vaikeutunut, luotettavalla ja tavoittavalla Loimaan Lehdellä on entistä tärkeämpi rooli vaalikampanjan onnistumisessa. T H I S I S O U R L I F E N O W Voi ko keu hko t des inf ioid a oik eas ti. 9 Tiistaina 5. Tavoitat 17.500 printin lukijaa kolmesti viikossa
Oma yritystoiminta käynnistyi sitten joulukuun alussa, Merisaari kertoo. Emil Merisaari on ihastunut autoihin isänsä Loimitaxin yrittäjän Teemu Merisaaren tavoin. JULKAISU TO 28.1. Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 anna-mari.koskimies @loimaanlehti.fi Miia Koivisto 050 533 6313 miia.koivisto @loimaanlehti.fi Liite ilmestyy viikolla 4/2021. JULKAISU KE 27.1. Merisaarella on pakolliset taksiyrittäjän byrokratiakuviot loppuvaiheillaan. – Metallialalla oli paljon epävarmuutta. Iso kiitos isovanhemmille, että myös he ovat meidän apunamme. TAKSIKUSKIN ammatissa Merisaarta kiehtoo palveluhenkisyys, ja hän viihtyy niin auton ratissa kuin ihmisten parissa. Merisaari pitää myös autoista, ja hänellä onkin kesäautoja kotona kunnostettavana. Nyt minulla on kahdeksan hengen tilataksi niin Kelan kyydeille kun tilausajoon. Minulle on kertynyt kokemusta niin Kelan kyydittäjänä kuin huviajeluilla. Vapaalla -teemalehti on luettavissa myös kuukauden ajan verkkosivuillamme. Metallialalta taksinrattiin Loimaa/Alastaro Marianne Rovio Teemu Merisaari oli pohtinut metallialan huonon työtilanteen takia uusia vaihtoehtoja työllistää itsensä. YRITYSTOIMINNAN henkisenä tukena toimii koko perhe. Mielestäni on myös todella mukava olla ikääntyvien ihmisten kuskina ja samalla kuunnella heidän tarinoitaan, Teemu Merisaari pohtii. Tuttavien ja sukulaisten suosituksesta Merisaari alkoi miettiä taksiyrittäjänä toimimista. Vuodenvaihteen tienoilla toiminta starttasi kokonaisuudessaan. Vaimoni veli yrittää taksikuskina Turussa, ja myös hän kannusti tähän. MARIANNE ROVIO UUTTA KEHIIN. Jatkuvasti sai miettiä töiden jatkuvuutta. – Kyllä tässä ollaan kaikki mukana, ja Emilistä toivottavasti tulee perheyrityksemme jatkaja sitten isona. 10 Tiistaina 5. Tulevaisuudessa haaveena on laajentaa yritystä ja työllistää muitakin, tuore Loimitaxin yrittäjä toteaa. – Olen viime aikoina työskennellyt paljon renkinä eli apurina taksikuskeille. Kerro lukijoille, mitä kannattaa tehdä, nähdä ja kokea meillä ja muualla! Lehdillämme on yhteensä 152.600 sitoutunutta lehden lukijaa, jotka odottavat jokavuotista jo perinteeksi muodostunutta matkailuja harrastus -teemalehteä. Tavoitat 170.000 verkkosivuillamme kävijää! JULKAISU TI 26.1. Lisäksi se vaati minulta usein reissaamista, joten halusin alkaa miettiä jotain omaa yritystoimintaa, mistä pitäisin. Teemme kumpikin vuorotyötä, minä lähihoitajana ja Teemu taksin kanssa, joten lastenhoitoapua tarvitaan, Carita Merisaari hymyilee ja lisää, että toivottavasti kaikki alueen taksiyrittäjät tekevät yhteistyötä keskenään. Vaimo Carita Merisaari tsemppaa miestään uusissa kuvioissa, ja perheen pieni poika Emil, 1, kuuntelee haastattelua ja päristelee auton ääniä rattaissaan. Siitä sitten syntyi ajatus, että miksi en itsekin voisi yrittää taksikuskina. Viihdyn erilaisten ihmisten kanssa. Varaukset ja työaineistot 15.1.2021 klo 16.00 mennessä. – Kyllä tässä työssä parasta on varmaan se, että saa olla ihmisten kanssa tekemisissä. tammikuuta 2021 H A R R A S T U S J A M AT K A I L U L I I T E OTA Y H T E Y T TÄ M E D I A M Y Y N T I I M M E ! Jutuissa vaihdetaan vapaalle intohimoisten harrastajien kanssa ja jaetaan matkakokemuksia ja -vinkkejä, unelmia unohtamatta. Merisaari on kerännyt jo kokemusta taksihommista
Nouratamme yleisiä ohjeita, turvavälejä ja käsidesiä. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 www.heikkirantanen.fi toimisto@heikkirantanen.fi Asianajotoimisto MARTTI TUOMINEN Asianajaja Martti Tuominen Vareliuksenkatu 2, 32200 Loimaa puh. Voitto oli Alastarolle äärimmäisen tärkeä, sillä alkanut viikko on joukkueelle todella haastava. Vesikoskenkatu 11, 32200 Loimaa P. Etukäteen ajateltuna edessä on kolme todella kovaa peliä, jossa kapea miehistö joutuu venymään äärirajoille rasituksen suhteen. Ryhmiin otetaan 20 hlö/ryhmä. 8–18, la 8–16, su suljettu. Puskumaali oli tällä kaudella kokonaisuudessaan Luomalle maali numero 17. Tervarit pisti kotijoukkueen Loimaan liikuntahallissa kuitenkin todella koville. Poliisi otti kiinni rikoksesta epäillyn, ja uhri toimitettiin sairaalaan.Poliisi epäilee pahoinpitelystä loimaalaista 1990-luvulla syntynyttä miestä. Loimaan rautatieaseman ympäristössä poliisi kirjoitti sakkoja ja liikennevirhemaksuja sekä antoi huomautuksia ja poisti paikalta henkilöitä liittyen tarpeettomaan ajamiseen alueella.. Tiina ja Jenni Kutojat klo.16.00 aijenminki saa tulla Tiina 14.00 lähtien on paikalla. Etenkin ensimmäisellä jaksolla tuntui, että AU:n jalka ei liikkunut toivotulla tavalla ja maalipaikoille pääseminen oli tuskallista. TERVARIT KAMPESI vielä uudelleen johtoon, kun pelikellossa oli jäljellä kymmenen minuuttia. 1980-luvulla syntynyt mies oli lyönyt puolisoansa sekä rikkonut asunnossa omaisuutta ja ulko-oven lasin. Ensiksi Purppuralohikäärmeet isännöi keskiviikkona FC Raumaa. 0400-530 741 martti.tuominen@atoimisto.fi KUNNALLISIA ILMOITUKSIA LIIKUNTAPALVELUIDEN KEVÄTLUKUKAUSI 2021 Loimaan kaupungin liikuntapalveluiden kevätlukukausi on suunniteltu alkavaksi viikolla 3, mikäli koronatilanne ja kokoontumisrajoitukset sen sallivat. Henri Saarisen pitkä maaliheitto tavoitti Luoman pään. VIININPUNAISTEN voittoa on helppo kuvailla työvoitoksi. Torstaina 7.1. Alastaron Urheilijoiden vuosi 2021 alkoi futsalparketilla voitokkaasti. Ottelu pelataan vielä ilman yleisöä, mutta siitä tehdään livelähetys AU Edarin Facebook-tilille. Niin haastavalta peli Tervareita vastaan välillä tuntui. Pallo varmuudella tyhjiin ja AU:lle helpottava maali. Muutama minuutti ennen loppua Tervarit haki tasoitusmaalia ilman maalivahtia. Vastustajasta kyllä näkee, että organisaatio on meritoitunut aiempina vuosina liigakentillä. AU iski kaksi maalia vain 16 sekunnin sisään. Yksi huono syöttö pilasi kuitenkin ylivoiman, josta Rei Hoda sykki läpiajoon. AA Ilpo Knuutila 0500 531 759 aleksi.knuutila@asianajot.fi ilpo.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY AA, VT Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. Kello 23.30 partio sai hälytyksen pahoinpitelystä Ysitiellä. Alastaro oli toisella jaksolla selvästi pirteämpi kuin ensimmäisellä. Sunnuntai-iltapäivän Ykkösen ottelussa oululainen Tervarit kaatui maalilukemin 5–3. Samoihin aikoihin Ysitiellä kaahasi henkilöauto kasikympin alueella 165 km/h:n vauhtia. Tällä hetkellä seurassa on meneillään jonkin sortin nuorennusleikkaus, mikä hidastanee oululaisten nousuhaaveita ainakin vielä kauden verran. JASKAN PUOTI TARJOAA 5.-9.1.2021 K ahvilasta K ahvilasta Kahvilasta Lounaalla TIISTAINA GULASSIKEITTO KESKIVIIKKONA EI KEITTOLOUNASTA TORSTAINA HERNEKEITTO JA PANNARI PERJANTAINA RIISTAKEITTO LAUANTAINA NAKKIKEITTO Tervetuloa! pkt ps kpl Keskiviikkona Puoti on suljettu, muuten palvelemme normaalisti! annos KAHVI + RUNEBERGIN TORTTU 2 NAKIN LIHAPIIRAKKA + MUNA + JUOMAMUKI 0,4 L 3 99 pkt pkt erä Maukasta hyvällä fiiliksellä! Jaskan Jaskan Puoti Oy Puoti Oy 6.50 /annos kg pkt NAUDAN LUUTON KEITTOLIHA KULTA MOKKA KAHVI 500 g (5,98/KG) VALIO JOGURTIT 200 g 2 prk (2,50/kg) JOKIOISTEN RUISREVITTY 250 g (3,80/kg) 9 95 ARCTIC MILK LEIPÄJUUSTO 110 g (9,09/kg) 3 50 5 00 2 99 1 00 HK UUNILENKKI 400 g (2,50/kg) VALIO ARKIJUUSTO 750G (5,32/kg) 1 00 95 2 95 JOKIOISTEN KORVAPUUSTIT 4 kpl/440 g (6,70/kg) 1 00 AU:lle kymppi täyteen Futsal Jesse Happonen AU–Tervarit 5–3 (0–1). Edessä on kolme ottelua. Niin myös tällä kertaa. Uhri toimitettiin sairaalaan. Joukkue pääsi tasaisemmin maalipaikoille, ja sitä kuuluisaa hurlumheitä alkoi näkyä. VASTAUKSIA MONENLAISIIN KYSYMYKSIIN LL, SAVISEUDUN TIETOLAARI Poliisilla kiirettä LOIMAAN SEUTU Loimaan poliisilla oli yli sata tehtävää vuoden ensimmäisenä viikonloppuna. AU:n ottelun parhaana pelaajana palkittiin Aleksi Pekonen. Samalla Happonen jatkoi maaliputkeaan jo viiden ottelun mittaiseksi. 2000-luvulla syntynyttä raisiolaismiestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. aloitamme. Voitto oli sarjakärjessä porskuttavalle AU:lle kauden kymmenes ja jo kuudes peräkkäin. Peli avautui selvästi, kun Tuomas Happonen sai Purppuralohikäärmeiden maalihanat auki alakulmalaukauksellaan. Rankkari vihellettiin, kun oululaisten maalivahti kaatoi Louhelan pallontavoittelutilanteessa. Tasoitusmaalin teki Jani Luoma Tuomas Happosen syötöstä. klo 10. Liikuntapalvelut www.loimaa.fi SEURATOIMINTA Eläkeliiton Oripään yhdistys Hallitus kokoontuu to 7.1.2021 klo 14 Messissä Alastaron Tuttujen tupa. Viininpunaiset joutuivat tekemään täyden päivätyön sarjapisteiden eteen. Poliisi otti rikoksesta epäillyn loimaalaisen 1970-luvulla syntynyneen miehen kiinni. Alastaro kesti kuitenkin loput myllytykset kovasta paineesta huolimatta ja pääsi kaunistelemaan loppulukemiksi 5–3. 11 Tiistaina 5. Uudenvuodenaattona kello 10 Loimaantiellä Oripäässä jäi kiinni mynämäkeläinen 1990-luvulla syntynyt mies, jolla ei ollut ajo-oikeutta, ja huumepikatestin tulos oli positiivinen. AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 puh. Eli se legendaarinen pelimiehen kymppi, jolloin AU on usein pelejä kääntänyt. 18 vuotta liigassa ovat tuottaneet aikoinaan neljä SM-mitalia. Missään suuressa mankelissa AU ei pelillisesti ollut, mutta oululaisten 0-1-johtolukemia puoliajalle siirryttäessä ei tarvinnut ihmetellä. Ilmoittautuminen aukeaa 8.1.21 osoitteessa loimaa.fi -> ohjattu liikunta Keväällä kertamaksulliset osallistumiset eivät ole enää mahdollisia. Hodan maali osoittautui varsin tärkeäksi, sillä Tervareiden ylivoima tuotti vielä tulosta pelin toiseksi viimeisellä minuutilla. AU siirtyi 3–2-johtoon Mikke Louhelan rankkarimaalilla. Poliisi otti miehen kiinni, ja uhri toimitettiin sairaalaan. Uudenvuodenpäivänä poliisipartio hälytettiin Oripään Ristilähteentielle. Kello 22.55 partio hälytettiin Vesitorninkujalle pahoinpitelyn vuoksi. tammikuuta 2021 LAKIASIOITA Asianajajia Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Asianajaja Ilpo Knuutila Vesikoskenkatu 7 B 10, 32200 Loimaa puh. Kantapääohjaus löysi maalin alakulman. Viikonloppuna AU lähtee tien päälle, kun se kohtaa lauantaina Oulussa jälleen Tervarit ja sunnuntaina Raahessa AS Moonin. Lisätietoja ja ilmoitukset muutoksista www.loimaa.fi ->liikunta, sekä kaupungin facebook-kanavissa. 040 151 0520 jaskan.puoti@m-ketju.fi ark. Kuntoliikuntaja Lavis® -ryhmiin on ennakkoilmoittautuminen
Epäluuloisuus hävisi, kun ihmiset huomasivat, että nauhoittaja tietää, mistä he puhuvat ja tunsi vanhoja sanoja ja mitä milläkin työkalulla tehtiin. – Myös tieteen uusinta uutta pitäisi jaksaa kääntää suomeksi. MONI TUNTEE Raija Kourin pitkäaikaisena Opintien koulun rehtorina, mutta tunnettu hän on kotiseututyöstäänkin. Sen toisella tasolla pidetään yllä keskusteluyhteyttä ihmisten kesken, mutta toisella tasollaan se kantaa mukanaan sanoissaan ja rakenteessaan sitä, miten on ajateltu, eletty ja toimittu. – Nämä sanat olivat vuosikymmeniä sitten ihan neutraalissa käytössä. TAMMIKUUN MINITEEMANA TERVEYS JA HYVINVOINTI Lauantaina 9.1.2021 www.loimaanlehti.fi Käyttäkää kieltä – suomen kieltä Loimaa/Hirvikoski Kati Uusitalo – Elämä on lopussa, kun ihmisestä tulee penseä, Raija Kouri pohtii. tammikuuta 2021 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. (02) 588 8962 ilmoitukset@loimaanlehti.fi Ilmoitusvaraukset viimeistään to 7.1. Tästä oli apua, kun hän suomen kieltä ja sen sukukieliä, yleistä historiaa ja yleistä kirjallisuustiedettä opiskelleena ryhtyi keräämään murrenauhoituksia. Hän arvelee, että myös into vanhan penkomiseen ja kansanperinteeseen tulee juuri lapsuudesta. Raija Kouri on sotaorpo, jonka isä kaatui sodassa, kun hän oli puolivuotias. Tutkimuksiakin vaaditaan kirjoittamaan englanniksi, vaikka harva julkaistaan ulkomailla. Covid-19 valitettavasti estää merkkipäivän juhlimisen vieraitten kera. 1970-luvun alussa vielä puhuttiin, että ei ”siittä mittään tule”, kun Loimaan-Metsämaan kunnallisen keskikoulun rehtoriksi oli valittu nuori nainen. Mieltymys kieleen, kirjoihin, lukemiseen, oppimiseen ja kirjoittamiseen juontaa lapsuudesta. Niistä näkee miten esimerkiksi sanat taipuivat kussakin murteessa. Hänen nauhoittamaansa, 1800-luvulla syntyneiden seudun ihmisten puhetta on murrearkistossa noin 120 tuntia. Korona-ajasta huolimatta lapset ja lapsenlapset kävivät joulun aikaan ja jouluvalmistelujakin päästiin yhdessä tekemään. KATI UUSITALO. 12 Tiistaina 5. Se huomioitiin vuonna 2013 kotiseutuneuvoksen arvonimellä. Keskusteluyhteyden luomiseen. Ihan pienistä hommista ei ollut kyse, sillä sanaryhmiä on vajaa tuhat ja niiden sisällä vielä useita ryhmiä. Hän ihmetteleekin, miksi sanomalehden koko sivun mainos on pelkästään englanniksi ja (loimaalaisessakin) liikenteessä näkyy kuorma-autoja, joissa on kylkien täydeltä mainosteippejä – englanniksi. Se a on hänelle kieli. Jokainen aika on lisännyt siihen jotakin ja muuttanut sitä muutenkin. Hän oppi lukemaan jo pienenä ja luki kaiken, minkä käsiinsä sai. Tarkalleen ottaen suomen kieli. Rap-musiikkia hän kiittää. Mitä enemmän perehtyy, sitä enemmän innostuu. Monesti onkin ajateltu toisin kuin nyt. – Työ vie mukanaan. Välinpitämätön, haluton, laimea, innoton, ynseä, kylmä, kylmäkiskoinen, selittää Nykysuomen sanakirja. Tuomitsemisen ja kiivaan kieltämisen ja hyökkäämisen sijasta pitäisi pyrkiä ymmärtämään – käyttää kieltä siihen, mitä varten se on olemassa. Esimerkeistä käyvät Raija Kourin mukaan myös vaikkapa tietyt sanat, kuten lappalainen ja neekeri. Hän kasvoi isovanhempiensa adoptoimana ja oppi vanhaan maalaiskulttuuriin, kun pikkulikasta oli mukana hevoshommissa ja muissa töissä. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA ?7 ?5 ?7 ?4 ?7 ?5 ?6 ?5 Ke -5 / -6 / -5 / -6 / -5 / -5 / To -4 / -5 / -4 / -4 / -4 / -4 / Pe -4 / -6 / -4 / -5 / -4 / -5 / -7 -7 -7 -7 -7 -7 -5 -6 -5 -6 -5 -5 -4 -5 -4 -5 -5 -4 Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. VIIME VUOSIEN isoja töitä ovat olleet historiateokset muun muassa Sallilan Sähkölaitoksesta, Loimaan Taideseurasta ja loimaalaisesta käsija taideteollisuuskoulutuksesta. Toimiessaan muiden töidensä ohella murteiden kenttätutkijana Helsingin yliopiston muoto-opin arkistolle 1960-luvulta vuoteen 1994 hän loi muun muassa Loimaan ja Metsämaan murteiden muotokuvat. 80 vuotta En ole koskaan yksinäinen, ainakaan niin kauan kuin on kirjoja, kotiseutuneuvos Raija Kouri sanoo. – Sitä edelleen olen. – Muistan, miten koulussakin harmitti, kun lauantaina saimme lainata viikonlopuksi koulusta ruskeaan voimapaperiin päällystettyjä kirjoja, mutta vain kaksi kirjaa kerralla. Sitä on tehty paljon suomeksi ja se on tuonut suomenkieliselle laululyriikalle aivan uutta yleisöä. Loimaa-Seurassa hän onkin ehtinyt toimia jo yli 50 vuotta, esimerkiksi koonnut kotiseutujulkaisu Saviseudun Joulua ja kirjoittanut kirjoja paikkakunnan perinteestä ja murteista. LL, Saviseudun paikallisin Ilmoitusasioissa sinua palvelevat Miia p. Jokaisella tuntuu näkyvän omasta poterostaan vain oma pala taivasta, hän kuvaa aikaamme. Samoin niiden kautta on päässyt miettimään, mitä milloinkin on ajateltu. Niissä ei silloin ollut rasismin taakkaa. Ennemminkin täytyisi hänen mielestään pitää huoli siitä, että tieteen terminologia pysyisi sellaisena, että kansa pystyisi sitä ymmärtämään. – KATOS KUN ON vanha opettaja, niin täytyy alkaa aina a:sta, Raija Kouri virnistää. – Kenelle ne on tarkoitettu, hän kysyy. Lisäksi kotona kävi kyliltä vanhempaa porukkaa, joka mielellään puhui vanhoja asioita. Välillä jopa mukulamaisen innostunut. Hän sanoo, että työt ovat antaneet paljon: niiden kautta on avautunut aina uusi maailma, jota vaille olisi muuten jäänyt. Kieli on kulttuurimme, jota googlekääntäjällä ei tavoita. Kielemme on historiamme ja ainutlaatuinen omaisuutemme, hän muistuttaa. 050 533 6313 Anna-Mari p. Sellainen pysyy poissa, kun on utelias oppimaan uutta ja innostunut asioista