Sivu 7. Pakinoitsija Mummo Mutikainen muistelee Saksan matkaansa Sivu 3 Sivu 5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Urkuviikolla tunnelmia pimeneviin syysiltoihin maalia tehnyt Rockets toi Naantaliin suuntautuneelta vieraspelimatkalta mukavat kolme pistettä. Vastustajajoukkueena oli VG-62, jota pidetään yhtenä sarjan ennakkosuosikeista. Sen maalimäärä jäi neljään. ”” Oluttakin olisi ollut tarjolla riittävästi ja halvalla, mutta mummo ei halunnut toikkaroida humalatilassa vieraalla maalla. vuosikerta Nro 115 LAUANTAI 5.10. alv. Sivu 9 Irtonumeron hinta 2,10 € sis. Kylymä Ei auta muu kuin ottaa lusikkaa kauniiseen käteen ja napsauttaa lämmitys päälle huushollissa. Urut jylisevät bassona tai huhuilevat keveinä huiluääninä syysiltojen pimetessä, kun kirkot täyttyvät musiikilla. Silloin tuoliin istahtaa urkutaiteilija Liisa Aaltola, joka soittaa muun muassa Johann Sebastian Bachin urkukoraaleja. . ANU SALO . Loimaan talousalueen paikallislehti • 105. Sivu 12 5 66 Kanttori Martti Pihlajamaa testaa Alastaron kirkon urkuja. Loimaan Urkuviikon tiistain konsertti on samaisessa kirkossa. 2019 Loimaan ja Ypäjän vedet yhteen. Johan sitä nyt pikkulinnutkin ilkkuvat, kun näin nuukailee
(02) 588 8000 Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Anu Salo (02) 588 8033 Sampsa Hakala (02) 588 8031 Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 161,00 e 6 kk 96,70 e 4 kk 69,00 e Etutilaus: Laskutusjakso 12 kk 149,90 e 6 kk 76,00 e 4 kk 52,10 e 3 kk 39,50 e Irtonumero 2,10 e Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Jeesus sanoi: »Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!» Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua, ja Jeesus antoi hänet takaisin äidille. STRESSINSIETOKYKYÄ voi parantaa haastamalla itseään vaikeissa tilanteissa. Luuk. Omalle kansallesi sinä annoit leimuavan tulipatsaan oppaaksi tuntemattomalle taipaleelle, auringoksi, joka ei polttanut heitä heidän maineikkaalla vaelluksellaan. Sinua kaivaten Veli perheineen Sisko perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Virtanen * 26.3.1942 Mellilässä † 27.9.2019 Hämeenlinnassa Kaivaten Jaakko Lapset Sari Heikkinen Jukka Paloposki Sisaret Ritva Alakärppä Raija Koski Vanhin sisko Rauni Virtanen Muut sukulaiset ja vanhat tutut Siunaus la 19.10 klo 13 Vuorentaan isossa kappelissa. T. Onnittelut 3-vuotiaalle Perhon Martille! T: Fanijoukot. On hyvä tiedostaa, että vaikka arjen hektisyyteen voikin olla jo tottunut, kannattaa silti aina välillä pysähtyä pohtimaan myös omaa jaksamistaan. Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi, ja hän sanoi: »Älä itke.» Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä, ja kantajat pysähtyivät. Soita p. OMAAN JAKSAMISEEN voi hakea lisävinkkejä internetistä ja kirjoista. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Rakkaamme Laila Anneli LEIJAMÄKI o.s. 18:3 6.10. Luuk. Pirjo, Pirkko, Piritta, Pirita, Pipsa, Birgitta SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Pinja, Minttu 7.10. lokakuuta 2019 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 7.43. Työt tai opiskelu sekä harrastustoiminta ovat jo käynnistyneet tämän syksyn osalta. Venlalle 2-vuotispäivänä ja Viljalle 8.10. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Stressioireina voi ilmaantua esimerkiksi unettomuutta tai pahoinvointisuutta, mutta pitää muistaa, että stressin oireet ovat silti aina yksilökohtaisia. 02 588 8021. 7: 14,15 Tiesitkö. Viis. Siinä rupeaa helposti stressaamaan, vaikka tuskin kukaan haluaisi stressata. NIMIPÄIVÄT 5.10. Koulu sujuu leikiten, vaik jääkiekko vei sydämen. Jaksamiseen vaikuttavat etenkin perhe, ystävät, harrastaminen tai jokin muu itselle rakas asia, jossa saa ajatukset hetkeksi muualle. Rakkaamme puoliso, äiti, isoäiti, sisar Riitta Maria PALOPOSKI o.s. Nämä arjen rutiinit voivat viedä päivittäin paljonkin aikaa mutta luovat silti sisältöä elämäämme. Hyvinvointi heijastuu myös läheisiin. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,65 e /pmm 3-sivu 2,65 e /pmm Tekstissä 2,46 e /pmm Tekstin jälkeen 2,08 e /pmm Takasivulla 2,65 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,15 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,08 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. Ja sitä kautta osaksi voi tulla helposti myös stressi tai asioista murehtiminen. Aurinko laskee kello 18.49. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2018. Onnea Evert 10 v 7.10.2019 Nyt Evert täyttää kymmenen, kas näemme pojan iloisen. Yksinkertainen ohje on siis se, että kannattaa tehdä niitä asioita, joista tykkää. Saamme työpaikoilta ja kouluilta tehtäviä, jotka pitää saada tietyssä ajassa valmiiksi. Jos stressaaminen on jatkuvaa, alamme vähitellen rasittaa itseämme sekä henkisesti että fyysisesti. 2 Lauantaina 5. Tuomas Gustavsson vs. Jaksaa, jaksaa! Nyt on menossa sellainen syksyn vaihe, jossa arki pyörii ja kiirettä pitää. Keskittää siis ajatuksensa ajankohtaisiin asioihin. 7: 13–14 7.10. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Tiina Järvinen (02) 588 8025 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Sirpa Retva (02) 770 2306 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.15–15.45 puh. Kun on oma hyvinvointi kunnossa, niin sitten jaksaa taas paremmin arjessa ja elämäkin maistuu. Inka, Inkeri 6.10. Täysin huoletonta elämää ei kuitenkaan moni pysty elämään. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Eli mennä rohkeasti oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 96675 Kustantaja: Priimus Media Oy. välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa. Raamatunkohdassa kyse oli kuitenkin siitä, että murehtii päivän asiat päivän aikana ja aloittaa seuraavan päivän puhtaalta pöydältä. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet”. Myös Raamattu tarjoaa neuvoja, sillä esimerkiksi Matteuksen evankeliumissa on hyvä ohje stressinsietoon: ”Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Sitä vastoin, välillä on ihan sallittua ottaa aikaa myös itselleen ja rentoutua hetki. Kiitos osanotosta. Onnea toivottaa mummi, ukki, pappa, Mika, Manu, äiti, isä ja Eemi. nuorisotyönohjaaja Loimaan seurakunta HARTAUSKIRJOITUS PALJON ONNEA VAAN KUOLLEITA 5.10. Nykymaailma on muotoutunut niin suorituspaineiseksi, että omalta osalta on pyrittävä aina vain parhaaseen suoritukseen. 1/2 vuotispäivän johdosta. Hurjan paljon onnea rakkaalle 5 v. Tätä kannattaa jo kokeillakin. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-13. Elsalle! Toivotellen mamma, mummi, mummu ja papat. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Mäkelä * 09.02.1939 Oripää † 02.09.2019 LAS Ei syki enää sydän lämpöinen, on poissa hän niin rakas läheinen. PÄIVÄN SANA . Mummo, Pappa, Tättä ja Masa, enot ja siipat. Paljon Onnea 2.10
Hänelle vastattiin, että laivat ovat laivarautaa, jolla on pinnalla pysymisen ominaisuus. Vastaantulijoista suuri prosentti oli vierasmaalaisen näköistä, ja naisten päätä peitti tiukasti solmittu huivi. Mummo Mutikainen PAKINA Uutisia ww w. p o a t s e e tt i o s o ä ä si l e u L a j 5 1 . lokakuuta 2019 n ä j ä tt ir y s u o l a t a a M i n a p p m u k s u ti o h a r n e tt is ä s s e e s y k n O . Aineistot viimeistään torstaina 10.10. 10. Leila kertoo kesän herkun maistuvan vaikka yhdessä nauttien. Muutos ei edellytä toimia asiakkailtamme. Kauanko Kiinan kommunistinen puolue on ollut vallassa. 8. Mitä tarkoittaa pauperismi. Kyseistä tapahtumaa varten loimaalaisvoimin kirjoitettu mysteeri liittyy teemanmukaisesti bisnesmaailman pyörteisiin. 3 Lauantaina 5. Kalat pysyvät veden alla vaikka eivät ole silitysrautarautaa. 9. Bisseä, burgeria ja bisnestä -tapahtuma järjestetään 11.10. Maailma on pullollaan samankaltaisia ongelmia. Lentokentällä tuntui kotoisalta kuulla kanssamatkustajien suomea. Kauanko sanataideryhmä SaviCat on toiminut. Lentokoneet toimivat luonnonlakien vastaisesti ja pysyvät ilmassa. Mitä kaikkea meillä tuotetaan. fi kotiseudulta, oletpa missä tahansa!. Finnair ei ollut menossa konkurssiin vaan toi mummon turvallisesti kotimaan kamaralle. Mika toteaa kesäisen puutarhan kukinnoista riittävän makeata jaettavaksi. Miksi. Hän kysyi vastausta tähän kinkkiseen ongelmaan aikuisilta. 5. Kilpailun voittivat tasapistein Leila Hätösen kuvaama Kesän herkkuhetki ja Mika Rantalan kuva Makeata maistellen. 4. Sellainen tapahtuma syntyy, kun nuorkauppakamarilaiset ja nuoret yrittäjät lyövät hynttyyt yhteen. Kerro sinäkin lukijoillemme omista tuotteistasi! Veli-Matti Knuuti 02 588 8020 veli-matti.knuuti@loimaanlehti.fi ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tiina Järvinen 02 588 8025 tiina.jarvinen@loimaanlehti.fi Murhamysteeri työviikon päätteeksi Nuoret hieromassa bisneksiä ja ratkomassa murhamysteeriä. . Syksyisin nimiterveisin 1. Mikä on separaattori. Jos eivät tule vaan putoavat hallitsemattomasti ties mihin, alkaa hirmuinen syyllisen etsintä. Minkä vesistöjen välissä sijaitsee Karjalan kannas. LEILA HÄTÖNEN MIKA RANTALA Omasta maasta on suomalaisten tilattavien paikallislehtien yhteinen, kotimaisen maaja metsätalouden merkityksestä kertova liite. Oluttakin olisi ollut tarjolla riittävästi ja halvalla, mutta mummo ei halunnut toikkaroida humalatilassa vieraalla maalla vaan tyytyi litkimään paikallista kokista. Silitysrauta ei pysy pinnalla vaan plumpsahtaa pohjaan, kun sen asettaa veteen. klo 12 mennessä. Hyvältä maistui. Omasta maasta -liite julkaistaan lauantaina 12.10. Lue Omasta maastaliitteemme, niin tiedät. n i m / e 7 6 1 , + u l e h u p / e 5 3 8 , ä t si m y tt iil n il e h u p a k t a m a j a k n a l a t si si a m it o k t o r e m u n s y ti r y 1 ä t si m y tt iil n il e h u p a k t a m a j a k n a l a t si si a m it o k t o r e m u n 6 5 4 3 a j 3 3 3 3 . Mummo ei pyrkinyt töihin vaan nautti paikallista bratwurstia ynnä muita ulkomaanherkkuja. Missä yleisurheilulajissa Maria Huntington urheilee. Ilmoittautuminen. Lankossa järjestettävässä Bisseä, burgeria ja bisnestä -tapahtumassa itsensä kehittämisestä kiinnostuneet nuoret tutustuvat toisiinsa ruoan ja juoman äärellä murhamysteeriä ratkoen. 2. Silitysraudalla ei ole. si s ( . Vastaukset sivulla 12. Siellä puhalsivat lämpöiset tuulet ja liikenteen vilinä oli vilkas. Kuka on Suomen EU-komissaariehdokas. 6. klo 18.30–21.30 Lankossa. Laivarautaa vai silitysrautarautaa Mummo ihmetteli lapsena, kuinka laivat pysyvät veden pinnalla, vaikka ovat rautaa. Tilaisuuden järjestää Loimaan Seudun Nuorkauppakamari yhteistyössä VarsinaisSuomen Nuorten Yrittäjien toimikunnan kanssa. Mistä komediaryhmästä Graham Chapman tunnetaan. Hän ei rohjennut kokeilla silitysraudan vajoamista Niinijoen savenharmaaseen veteen vaan uskoi mitä sanottiin. Tapahtumaan voivat osallistua myös muut kuin Nuorkauppakamarin tai Yrittäjien jäsenet. Kenestä kertoo elokuva Olen suomalainen. loi m aa nl eh ti. Mummo kokeili lentokoneitten ilmassa pysymistä ja matkusti suureen maailmaan eli Saksanmaalle. OSOITA TIETOSI KUUKAUDEN KUVA Loimaan kameraseuran syyskuun pöytäkilpailun aiheena oli makeata. m p m / m p p t o r e m u n 1 5 1 5 1 ) % 4 2 .v l a . Siksi se vajoaa. a tl a n o t a k n a m a s t u l e v l a p n ä j ä tt ir y s u o l a t a a m i k k i a k e m m a o jr a T i a t a t n il l a h n e i k si r a j n e n i m a tt u u k a v is a li t ,t y l e t s e jr ä j n e s k o d h i a v n e v l o p u k u s ,i s e ll i e n n i o t s e v n i .t u l e v l a p t a v a a t s a v a ti e p r a t is e s k y ti r y e m m ä t s e jr ä j ,t e e p r a t n e si m a tt i o ji s 1 5 1 5 1 a ti o s i a t s u o l a t a a m / . Saksaan on ollut tulijoita, ja kaikki tuntuvat saaneen jalansijan ja myös työtä. 7. Mikä on Qatarin pääkaupunki. 3. n i m / e 2 1 , + u l e h u p / e 5 3 8 , OP Loimaa OLEMME NYT LOIMAAN OSUUSPANKKI Pankin virallinen toiminimi muuttui syyskuussa, kun Loimaan Seudun OP lyheni Loimaan OP:ksi. Tulevat useimmiten hallitusti alas tarkkaan määrättyyn paikkaan
Toivomme, että jätelain uudistus etenee annetun esityksen mukaisesti. Esityksen merkittävimmät uudistukset ovat biojätteen lajitteluvelvollisuuden laajeneminen omakotitaloihin kaikissa yli 10 000 asukkaan taajamissa. Todennäköisesti tavoitteiden saavuttaminen tulee vaatimaan nykyistäkin esitystä tiukempia vaatimuksia. Tyks Turku ei pysty ottamaan vastaan lisää potilaita. . Välinpitämätön ihminen ei nimittäin kopittele. 15 vuotta ja tuhannen sivun verran on haluttu reerata kotiseutua ja maailmaa. Koulusurmien kaltaisia murheellisia tapahtumia ei voi jälkeenpäin muuttaa toisenlaisiksi, mutta niistä pitää oppia. Tärkeää on myös muistaa, että yletöntä pelkoa ei tule lietsoa – sekin vammauttaa. Potilaiden siirtäminen tilanpuutteen vuoksi muihin sairaaloihin tai palveluasumispaikoille maksaa sekin. . Suruliputus välitti monta viestiä. Annetaan erilaisten ihmisten ja mielipiteiden tulla esiin, jotta voisimme yhdessä rakentaa parempaa kotiseutua ja maailmaa ja kaikki tulisimme kuulluiksi. . Kati Uusitalo Kopit-näyttämöteos Loimaan teatterissa 4.–16.10. Pasi Kaskinen viestintäpäällikkö, Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy Anne Sjöberg palvelupäällikkö, Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy. Juhlitaan sananvapautta ja muistetaan samalla kaikkia heitä, joilla ei ole siinä(kään) juhlittavaa. Minkäs varotuksen itse laittais. Kouluissa on myös käyty läpi toimintatapoja hätätilanteiden varalta – toivottavasti joka puolella Suomea. Onko tämmöset laillisia. Olisiko nyt se hetki kun henkilöstöä kuullaan ja haetaan sitä kautta uusia ratkaisuja. Maailman epätäydellisyys on läsnä hyvin vahvasti Kopeissa, ja monelle tuntuu olevan raskasta kohdata se. Samalla voidaan parantaa jätehuollon ympäristövaikutuksia nostamalla kierrätysastetta ja vähentämällä kuljetusten ilmastovaikutuksia. Nämä ylimääräiset maksut voidaan välttää riittävällä määrällä kuntoutuspaikkoja. Sen huomaa jo palautteesta. Kotisairaala eli avosairaalatoiminta alkoi lupaavasti, mutta sekin ajettiin alas. Aikoinaan kaupunki säästi keskittämällä kolmen terveyskeskusosaston toiminnat kahdelle osastolle ja perustettiin kotisairaala. Se muistutti, että aina emme ole turvassa, että ketään ei saa jättää yksin ja että kiusaamisella voi olla todella vakavia seurauksia. Esitys pitää sisällään useita kohtia, jotka toteutuessaan tuovat kotitalouksille runsaasti uusia lajittelumahdollisuuksia. Kiitos kaikille laulajille ja soittajille. Ilman näitä muutoksia jätehuollon tavoitteet kierrätysasteen nostamiseksi nykyisestä 40 prosentin tasosta 65 prosenttiin vuoteen 2035 mennessä eivät toteudu. KU PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Onni ei ole tasainen tie vaan erikoinen kyky edetä miellyttävällä tavalla erämaassa. Loimaan Sosialidemokraatit Jätteiden kierrätyksen lisääminen tarvitsee järjestelmämuutoksen Ympäristöministeriön jätelain uudistusta pohtinut työryhmä on antanut syyskuussa esityksen, jonka pohjalta ministeriö laatii esityksen hallitukselle jätelain muuttamisesta. Jokin toinen ratkaisu. Keräysautojen päästöille ja niissä käytettäville polttoaineille voidaan asettaa vaatimuksia. Muitakin säästökeinoja täytyy olla. Ehdotus Loimaan akuutin kuntoutusosasto 1:n sulkemisesta hämmästyttää ja huolestuttaa. Ainoa tehokas tapa on kerätä asumisessa syntyvät jätteet niin, että kokonaisuus suunnitellaan huolellisesti ja keräämiselle asetetaan selkeät ympäristövaatimukset. On se sitäkin. Kolmannen hoitopäivän jälkeen voi maksu siirtoviivemaksuineen kohota jopa 1 200 euroon. 4 Lauantaina 5. Viiden huoneiston ja sitä suuremmista kiinteistöistä tulisi kerätä sekajätteen lisäksi biojäte sekä muovi-, kartonki-, lasija metallipakkaukset. Vielä enemmän voitaisiin tehdä kiusaamisen ja syrjimisen leimaamiseksi pelkurien touhuksi. Kotipalveluhenkilöstöä on karsittu. Ymmärrän hyvin, miksi se on kaikkea tätä. Niihin ei päästä nykyisellä hajanaisella keräysjärjestelmällä. Nyt kaupunki säästää keskittämällä kolmen osaston toiminnat kahdelle osastolle ja perustamalla kotisairaalan. ehdoton kielytyminen on usein paikallaan . Maanlaajuisen suruliputuksen kuuluu pysäyttää. Vielä enemmän voitaisiin tehdä puuttumattomuuden kulttuurille – jokainen voi olla ohjaamassa lähimmäisiään avun pariin tai edes kysyä, mitä kuuluu. Jokaisen hoitoa tarvitsevan on voitava luottaa saavansa asianmukaista hoitoa. Reijo, olet antanut meille loimaalaisille musiikin ystäville paljon. Kuten kuuluisa ajattelija (terveisiä hänelle) on sanonut, v*****lu on välittämistä. Kiitos Reijo Jokiselle 85-vuotiskonsertin järjestämisestä. Siihen lisäisin myös, että kiitos vaatii vielä enemmän – yhdentekevistä asioista voi kyllä olla hiljaa ja ne voi ohittaa. KOPIT OVAT aitoja. Ja herättää sitten toimimaan, jotta lippuja ei samasta syystä tarvitsisi enää koskaan laskea puolitankoon. Koppien aitous saattaakin närästää häntä, joka näkee maailman toisin ja elää muunlaista elämää. Kuplasta toiseen ei aina näy, ja toisten arkea ja ajattelutapaa tuleekin helposti pidettyä mahdottomana ja epätotena – puolin ja toisin. Jätelakityöryhmän mietinnössä merkittävimmän mahdollisuuden ilmastoystävällisen ja tehokkaan jätteenkeräyksen toteutumiselle antaa esitys kuljetusjärjestelmän muuttamisesta kunnan järjestämäksi jätteenkuljetukseksi. Sitten säästettiin lopettamalla kuntayhtymä ja kotisairaala. Näin ei voi jatkua. Kopeista näemme toisten pään sisään: millaista elämää joku elää ja miltä maailma hänen näkökulmastaan näyttää. Ne avaavat mahdollisuuden nähdä muutakin kuin oman arjen. Axel Fredenholm Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Tässä mallissa jätteenkeräys voidaan tehdä pienemmällä määrällä kuljetussuorituksia ja samalla tutkitusti jätteenkuljetuksen päästöt pienenevät. Kopeissa korostuu syyllisen etsintä, mutta moni viesti on avunhuuto: tulkaa ja ratkaiskaa tämä asia. Lajitteluvaatimusten kiristyminen tarkoittaa käytännössä yksittäisten eri jätelajien keräämisen määrän kasvua kotikaduillamme 2–4 vuoden siirtymäajan jälkeen. Sitä ei riitä samaan aikaan useille eri jäteautoille järkevästi kerättäväksi. Ehkä palataan kuntayhtymäänkin. . Kopeissa korostuu syyllisen etsintä, mutta moni viesti on avunhuuto: tulkaa ja ratkaiskaa tämä asia. Helvi . Käytännössä tämä tuo lisää keräysvälineitä ja lajittelumahdollisuuksia omakotitalojen ja taloyhtiöiden pihoille sekä asuinalueille Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n (LHJ) alueella. Se muistutti yhden nuoren elämän päättymisestä ja monen perinpohjaisesta muuttumisesta. Kopeissa olemmekin läsnä yhteisönä. Kaikki haluamme tulla kuulluiksi, huomioiduksi – yksin emme meinaa jaksaa. Kunnat ovat sitoutuneet laajasti ilmastoja ympäristötavoitteisiin Suomessa ja LHJ:n toimialueella. Tämän mallin toteuttamiseen tarvitaan hyviä yksityisiä kuljetusyrityksiä, jotka keräävät jätteet julkisten kilpailutusten pohjalta. Metsämaalle on alkanut putkahtelemaan jos jonkinlaista liikennemerkkiä, varotaan eläkeläisiä tahi kanoja, viimeisin yhden tien varrelle lapsivaroitus. Tyksin vuodeosastohoito maksaa 350 €/ hoitopäivä. KOPIT-NÄYTELMÄ sai eilen kantaesityksensä Loimaan teatterissa. Tekstiviestipalsta on samalla kiitetty ja vihattu, pidetty ja parjattu. Toivomme, että myös nämä asiat tulisivat huomioiduksi kierrätystavoitteiden lisäksi, kun päätöksiä jätteenkuljetusjärjestelmästä tehdään valtakunnallisella ja paikallisella tasolla. Päivi . Minulta on moni kysynyt, että onko näytelmä hauska. Siedätyshoitoa TOIMITTAJALTA Loimaan Lehden Koppeja on julkaistu vuoden 2003 marras-joulukuun vaihteesta lähtien. Kas kunnei 40 m/h siihen vielä. Ammattitaitoisia ja päteviä hoitajia ollaan irtisanomassa. Kun kerättävien jätelajien lukumäärä kasvaa, pienenee erikseen kerättävän jätelajin kerralla kerättävä määrä. Muualla Pohjoismaissa ja muissa Euroopan kierrätyksen kärkimaissa asumisen jätteet kerätään keskitetysti kunnan järjestämän jätteenkuljetusmallin mukaisesti. Tällä tavoin LHJ:n alueella voidaan ottaa käyttöön laajasti ympäristöja ilmastovaikutuksiltaan tehokkaampia keräystapoja kuten monilokero-, yhteistai korttelikeräystä, jossa kerätään kerralla useita jätelajeja. Ambulanssikapasiteettia ei ole riittävästi, siirtokuljetukset ovat aina pois hätäkuljetuksista. Sitten kaupunki säästi perustamalla kotisairaalan. Usein mietin, että Kopit ovat kuin siedätyshoitoa: kolmesti viikossa kaikenlaiset kuplat törmäävät tällä palstalla. Vaativa hoitopäivä maksaa 530 €. Harjoituksia katsoessa mielessä kasvoi koko ajan ilo siitä, että kaikki tämä on teistä lähtöisin ja tuntui, että koko seutu on siinä, juuri siinä lavalla – kiitos! Tätä kolumnia eilen perjantaina kirjoittaessani muuten kuulin, että lipuista on varattu jo ennen ensi-iltaa 80 prosenttia, ohhoh! Kiitän Loimaan teatteria: Kopit-näytelmä on oodi seudun ihmisille ja erityisesti sananvapaudelle. Seuraavaksi säästöjä syntyi vuokraamalla tiloja sairaanhoitopiiriltä ja keskittämällä kahden osaston toiminnat kolmelle osastolle ja lopettamalla kotisairaala. Viimepäivien uutisoinnin mukaan koulurakennusten turvallisuuteen on Jokelan ja Kauhajoen tapausten johdosta kiinnitetty huomiota, samoin oppilaitosten sisäiseen nopeaan viestintään. lokakuuta 2019 Suruliputuksen kuuluu pysäyttää Torstaina liput olivat puolitangossa koko maassa Kuopion tiistaisen koulusurman ja -hyökkäyksen vuoksi. Osastohoitoa vaativia potilaita ei voida siirtää kotihoitoon. Juhlitaan sitä ja käytetään sitä vastuullisesti
– Kyse ei kuitenkaan ole vesihuoltolaitosten talouksista. Loimaan Vesi lukuina . KUN uudisrakennukset valmistuvat, Loimaan Veden henkilöstö keskitetään yhteen toimipisteeseen keskusjätevedenpuhdistamon yhteyteen. Oma lukunsa ovat myös Loimaan kaupungin vesiliikelaitokselta ottamat lainat. Ehkä kaupungin olisi parempi myydä toimistoksi muutettu talo vaikkapa asuinkäyttöön. . Veden myynti asukkaille: 155 000 kuutiota. . . Korotuksen suuruus on niin ikään parisen prosenttia. Loimaan Veden johtaja Ari Kaunisto Loimaan Veden nykyinen toimistorakennus Hirvikoskella ei oikein sovellu nykyaikaiseen toimistokäyttöön. Omistajan myöntämien pitkäaikaisten lainojen korko on osakeyhtiön tuloslaskelmassa vähennyskelpoinen. – Etenkin Loimaan osalta on tutkittava vielä tarkemmin vaihtoehtoja yhtiöittämisen vaikutukseen kaupungin alijäämien kattamiseen. Olisi järkevää yhdistää myös tekniikka ja käytännöt. . Veden myynti asukkaille: 1 082 000 kuutiota. . Kun lainat ovat isoja ja pääoman tuotto maltillinen, osakeyhtiö ei käytännössä maksa yhteisöveroa niin kuin eivät maksa kunnallisetkaan toimijat. Toisena vaihtoehtona selvitys näkee vesiyhtiöiden nykyisen kaltaisen yhteistyön jatkamisen. . Nykyinen toimistotila Hirvikoskella ei myöskään ole hyvä asiakaspalvelutila esimerkiksi esteettömyyden kannalta, ja talossa on paljon neliöitä, jotka eivät sovellu toimistokäyttöön. . . Osakkuudet jakautuisivat todennäköisesti myytävän veden suhteessa, jolloin Loimaan osuus olisi reilut 87 prosenttia ja Ypäjän vajaat 13 prosenttia. Nyt ne on sijoitettu yksityiseltä vuokrattuun halliin. . Alueellisen yhtiön perustamisella voidaan varmistaa vesihuoltolaitoksen resurssit ja toimintavarmuus. Jätevesikuution hinta nousee viidellä sentillä 2,70 euroon. Jätevesiverkosto: 63 kilometriä. 5 Lauantaina 5. . lokakuuta 2019 UUTISET KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Lauantaina 5. PASI SALO Vesitaksat nousevat vuoden alussa LOIMAAN VESI -liikelaitos korottaa taksojaan ensi vuoden alusta alkaen. Keskusjätevedenpuhdistamon tontille toimistoja varastorakennukset Loimaa/Mäkitalo Pasi Salo Loimaan Vesi -liikelaitos rakennuttaa toimistoja varastorakennuksen keskusjätevedenpuhdistamon tontille Mäkitalon alueelle. Rakennus toimi aikanaan lääkärin vastaanottotilana ja asuntona. Liikevaihto: 2 867 000 euroa. . . Kunnan päättäjät eivät voi käsitellä eivätkä päättää osakeyhtiön toimintaan liittyviä asioita. Hirvikoskella, Alastarolla ja kaupungin keskusvarastolla olevista toimitiloista luovutaan. – Toimimme nyt neljässä pisteessä, vaikka henkilöstöä on vain 13. . Tunnusluvut vuodelta 2017. – Loimaan ja Ypäjän jätevesihuollot ovat puhdistamon kautta käytännössä jo naimisissa keskenään. FAKTA Ypäjän vesilaitos lukuina . Viemäriin liittyneet kiinteistöt: 330. Yhtiön perustaminen ja aloittavan taseen muodostuminen on suunniteltava siten, että kaupungin alijäämä ei sen vuoksi kasva, selvityksessä todetaan. Käsitelty jätevesi asukkailta: 60 000 kuutiota. . Liikevaihto: 297 000 euroa. Lämpimästä toimistoja varastorakennuksesta tulee 878-neliöinen ja kylmästä varastorakennuksesta 175-neliöinen. Vesijohtoon liittyneet kiinteistöt: 1 102. . Ne molemmat päätyivät kannattamaan selvitystyön jatkamista. lokakuuta 2019 SUNNUNTAISIN AVOINNA KLO 11–15. Vesiliikelaitoksen ylijäämät ovat kaupungin taseessa yli kahdeksan miljoonaa euroa. . Alesis Kivenkatu 7, Loimaa P. Ypäjän jätevedet on jo joitain vuosia pumpattu Loimaalle ja käsitelty Loimaan Veden keskusjätevedenpuhdistamolla. Loimaan Vesi -liikelaitos ja Ypäjän kunnan vesihuoltolaitos voisivat yhdistyä jo vuoden 2021 alussa Loimaa, Ypäjä Pasi Salo Suunnitteluja konsulttialan yritys Rambollin laatima selvitys puoltaa Loimaan Vesi -liikelaitoksen ja Ypäjän vesihuoltolaitoksen yhteisen osakeyhtiön perustamista. Rakennusten suunnittelutyö on loppusuoralla. LOIMAAN Veden johtokunta ja Ypäjän tekninen lautakunta käsittelivät vesihuoltolaitosten yhteistyövaihtoehdoista tehdyn selvityksen keskiviikkoiltana. . Vesikuution hinta nousee kolmella sentillä 1,39 euroon. . . . Perusmaksuihin ja palvelumaksuhinnastoon ei tule muutoksia. He voivat vaikuttaa osakeyhtiön päätöksiin vain valitsemansa yhtiökokousedustajan ja yhtiön hallituksen kautta. Selvitys puoltaa vesiosakeyhtiön perustamista . . Vesijohtoverkosto: 726 kilometriä. – Toimintojen keskittäminen on tärkein syy tilojen rakentamiselle, Kaunisto sanoo. Ypäjällä taas on selvityksen mukaan enemmän investointipaineita lähivuosina kuin Loimaalla, mutta mittakaava on sellainen, että loimaalaiset eivät maksaisi Ypäjän investointeja, Kaunisto sanoo. Veden hintaa nostetaan kahdella prosentilla. Viemäriin liittyneet kiinteistöt: 3 226. Asia etenee seuraavaksi Loimaan kaupunginhallitukseen ja Ypäjän kunnanhallitukseen. Vesiliikelaitos on myös myynyt vettä Ypäjälle. Jätevesiverkosto: 257 kilometriä. Hankkeesta ei ole vielä tarkkaa kustannusarviota, koska suunnittelu on kesken, mutta investointiin on varattu yhteensä 700 000 euroa tälle ja ensi vuodelle. . Vesihuoltolaki edellyttää kuitenkin laajaa raportointia yhtiön toiminnasta. Mikäli Loimaan kaupungin ja Ypäjän kunnan omistamaa osakeyhtiötä lähdetään perustamaan, se voisi aloittaa toimintansa aikaisintaan vuoden 2021 alussa. Loimaan Veden vesija jätevesitaksat ovat nousseet viime voisina hyvin maltillisesti. . Rakentamisinvestoinnit ajoittuvat pääosin ensi vuodelle. Selvitys korostaakin, että yhteinen osakeyhtiö soveltuu juuri kahden kunnan vesihuoltoyhteistyöhön. Siksi olisi järkevää yhdistää myös tekniikka ja käytännöt, Kaunisto toteaa. Tämän vuoden alussa voimaan tulleet korotukset olivat yhden prosentin suuruusluokkaa.. Yhtiölle siirtyvä nettoarvo eli kauppahinta olisi Loimaan osalta 12,3 miljoonaa euroa ja Ypäjän osalta vajaat 700 000 euroa. . Korotusten taustalla on yleinen kustannustason nousu. Niitä on jäljellä noin viisi miljoonaa euroa. . – Selvitys tehtiin vesiyhtiöiden aloitteesta. Henkilöstömäärä: 1. . . . KAHDEN KUNNAN vesihuoltolaitoksen talouksien yhdistäminen onkin sitten monimutkaisempi juttu, joka vaatii selvityksen mukaan lisäselvityksiä. Jätevesihuollot ovat puhdistamon kautta käytännössä jo naimisissa keskenään. . Lisäksi vesiliikelaitos kaipaa omaa lämmintä varastotilaa hinattaville varavoimakoneille. Osakeyhtiön perustaminen merkitsisi myös vesihuoltolaitosten päätöksentekoon liittyvän läpinäkyvyyden vähenemistä. . 020 500 6610 www.gigantti.fi ma–pe 10–19, la 10–16, su 11–15 Loimaan Vesi keskittää toimintansa . . . Suuri osa näistä summista merkittäisiin vieraaksi pääomaksi eli lainaksi. Sen tarpeen taustalla on puhtaasti Loimaan ja Ypäjän vesihuollon yhteistyön kehittäminen, Loimaan Veden johtaja Ari Kaunisto korostaa. . LOIMAAN VESI -liikelaitos ja Ypäjän vesihuoltolaitos ovat kooltaan ja käytännöiltään hyvin erilaiset toimijat. Vesi maksaa tällä hetkellä Ypäjällä enemmän kuin Loimaalla, eli ypäjäläiset eivät tulisi maksamaan loimaalaisten vesihuoltoa. . – Tarkoitus on ollut päästä aloittamaan rakentaminen tänä syksynä, mutta aikataulu näyttää sellaiselta, että tänä vuonna ei varmaan paljon tule tapahtumaan, Loimaan Veden johtaja Ari Kaunisto toteaa. Vesijohtoon liittyneet kiinteistöt: 6 559. Käsitelty jätevesi asukkailta: 612 000 kuutiota. Osakeyhtiömuotoisena vesihuoltolaitoksen omistajaohjaus muuttuisi. – Ypäjän kannalta vesihuoltolaitosten yhteistyö on jo niin pitkällä, että päättäjien on ehkä hyvä linjata, olemmeko jatkossa palveluiden ostaja, vai olisiko ainakin lisäselvitys alueellisesta vesihuoltolaitoksesta syytä tehdä, Ypäjän kunnan tekninen johtaja Jouko Käkönen arvioi. Vesijohtoverkosto: 198 kilometriä. Henkilöstömäärä: 14
Lisäksi voit tehdä lopuksi päkiällenousuja, jotta pohkeesi vahvistuvat. . Kursivoidut tekstit ovat Helsingin Sanomien ja Suomen Kuvalehden otsikoita vuosilta 2002–2019 sekä Juicen sanoitus. Kaikesta pinnistelystä huolimatta lopputulos meillä kaikilla on sama: ”Ei elämästä selviä hengissä!”, mutta hetkeksi kannattaa hellittää – ja elää. Pituus 1,8 km, mutta maastossa on myös pidempiä reittejä. . Meidän pitäisi pystyä osoittamaan asumismahdollisuuksia eri elämäntilanteissa oleville. Paikallaan seisominen tulee myös hyödyntää, joten Tasapainoile hammaspesulla. . Sitä ennen ovat haastattelut ja soveltuvuusarvioinnit.. . . Kuluuko nykyihmisen aika itsensä tarkkailuun. Varhaisvanhusta hymyilyttää. Lisäksi Liedon kunnanhallitus on päättänyt irtisanoa vuokrasopimukset Loimaan ja Haverin toimipisteiden osalta. Lähtö on alakoulun edestä. . Kahdeksan haki tekniseksi johtajaksi LOIMAAN kaupungin teknisen johtaja hakuaika päättyi perjantaina. Jokaiselle ei pääse, mutta eri ratoihin on silti kiva tutustua. Mehu ilmainen. 83 osallistujaa. – Eikä muuten tulisi lähdettyä. Lisää elinvuosia sököporukasta, sillä porukassa pelaaminen virkistää, mutta rahapeleihin ei kannata sekaantua. Pysäköinti Hirvihovin pihalla. . . RUOKAILUSTA on tullut pelottavaa. Kahvi suojaa monelta vaivalta, se jopa pienentää riskiä kuolla ennenaikaisesti. . . . Onko kaikkien näiden elämänohjeiden tarkoituksena ”kävellä omin jaloin arkkuun”. lähtö klo 14 Perhepäivä, Virttaa. Muut elämänohjeet antoi kirkko: raittius, kohtuullisuus, lähimmäisestä huolehtiminen ja kirkossakäynti. Virkaan hakivat tietotekniikan diplomiinsinööri Asmo Liski, diplomi-insinööri Mika Mäkelä, rakennusinsinööri (AMK) Juha-Matti Näykki, filosofian maisteri Reijo Pokela, diplomi-insinööri Pekka Rouhiainen, rakennusinsinööri (AMK) Arto Savonen, diplomi-insinööri Markku Vainio ja diplomi-insinööri Kimmo Virta. 50 osallistujaa. Tänään elämänohjeita antavat lääkärit, personal trainerit, psykologit, ravitsemusterapeutit – kuka vielä. lähtö klo 18 Alastaron kirkonkylän kuntorata, Aapiskukontie. Metsämaan radasta he pitivät ja Helmi teki vielä ylimääräisiä koukeroita, kun kävi tarkistamassa radan varrella olevat rastit. Tällä harjoituksella voit vähentää kaatumisalttiuttasi. Nyt on tutkittu, että Television katselu heikentää muistia. Urheilukeskuksen rata, Sammonkatu Loimaa. 10. LOPUKSI Muistokirjoitus itselle voi kirkastaa suunnan, väittää psykoterapeutti Maaret Kallio. Tytär ja äiti ovat muutenkin liikunnallisia Helmi on juuri aloittanut koripallonkin. Eronneet miehet osaavat toivottavasti tulevissa parisuhteissaan arvostaa sitä, että toinen on tehnyt ruuan tai ripustanut pyykit. Metsämaan pururata. Hän oli syksyn alussa heti tarkistanut allakasta, miten työvuorot sallivat osallistua lenkeille. Kuten muillakin lenkeillä, myös Metsämaalla oli mukana ensikertalaisia, jotka eivät olleet koskaan olleet kyseisellä pururadalla. Takaperin kävelleet muistivat sanoja ja videoiden sisältöjä paremmin kuin etuperin kävelleet tai paikallaan seisoneet. Kansalaisia kehotetaan hakemaan helpotusta harrastuspiireistä, kansalaisjärjestöistä ja seurakunnista. 24.9. En epäile lääkäreiden antamia ravitsemussuosituksia. Melliläjärven kuntorata. Seuraavan kerran lenkille mennään yhdessä maanantaina 7. Su 20.10. lähtö klo 18 Hirvikosken pururata, Kuusitie 1, Loimaa. Ja muista valita asuinpaikkasi oikein. Euran kunnanjohtaja Juha Majalahti Alasatakunnassa Ei elämästä selviä hengissä KIRJOITTAJAVIERAS Juice Leskinen lauloi ”Kas, elämä se kaikkein vaikeinta lie:/sen kun hyvin teet, se kaiken aikasi vie”. Jos et syö kuitua, mikrobit syövät suolesi, joten nyt popsimaan täysjyväviljaa, pähkinöitä ja siemeniä, kehottaa tutkija Eric Martens. Radalle oli tällä kertaa muuten erikoinen opastus – Loimaalta ajellessa Metsämaan päällä näkyi sateenkaari, jonka pää osoitti aivan selvästi juuri pururadalle! HELMI TURUNEN on kiertänyt tänä syksynä kaikki LL-lenkkien radat. Yksinäisyyden riski on kasvanut ja siitä on tullut merkittävä terveysuhka, lehdet kirjoittavat. Jotkut investoivat Oura-älysormukseen prinssi Harryn tavoin. . lähtö klo 18 Ypäjä. . lokakuuta 2019 PAIKALLISIA LAINA Nuorempi sukupolvi ei välttämättä ajattele enää omistamisen ihanuutta, vaan asumisen mukavuutta. Merkitty rastitehtävärata lapsille, kahvit ja makkarat pientä korvausta vastaan. 2.10. Virkaan haki kahdeksan henkilöä. Radalla jo joskus olleet huomasivat, että maastossa oli tehty metsätöitä – ja frisbeegolfaajilla heitot menevätkin Metsämaalla yhä vähemmän päin mäntyä... Pururadalle mars! Helmi Turunen on ahkeroinut pururatalenkeillä ja Mari Jokinenkin on päässyt mukaan. Lautakunnalle annetun valmistelun mukaan alueella työskentelevät kunnaneläinlääkärit ovat toivoneet Oripään vastaanoton säilyvän, koska sen katsotaan olevan maantieteellisesti keskeisellä paikalla. 88 osallistujaa. Mutta, mutta etuperin liikkuminen ei riitä, sillä Takaperin kävely voi parantaa muistia. 30.9. . Mukaan ovat päässeet mamman lisäksi välillä myös pappa ja äitikin. Yksi uusi tutkimustulos ihan ilahduttaa minua: Kahvi pidentää ikää ja saattaa ehkäistä syöpää. klo 18 Alastaron kirkonkylän kuntoradalle. Ennen ihmisen aika kului työnteossa, kuntoilu tapahtui huomaamatta. Sohvalla kotona löhöäminen passivoi myös aikuisia, joten ryhdy heti tarkkailemaan ruutuaikaasi! MONI KULKEE askelmittari ranteessaan tai vyötäröllään. Kahvikissa saa synninpäästön. Alueita hoidetaan jatkossa Marttilan ja Oripään toimipisteistä. Pituus 1,1 km, mutta muitakin lenkkejä löytyy. LAINA Pitkän suhteen jälkeen pitää opetella ne asiat, joita on pitänyt itsestäänselvyyksinä. . lähtö klo 18 Oripää, Kangastuvantie 39. Tätä kyseli lääkäri ja kirjailija Helinä Siikala kauan, kauan sitten pohtiessaan vanhustenhuoltoa (HS 18.6.2007). . Loimaan toimipisteen lakkauttamista on perusteltu muun muassa kustannussyillä sekä sillä, että Loimaalla on tällä hetkellä vähän asiakkaita ja paikkakunnalla on saatavilla myös yksityisiä eläinlääkäripalveluita (LL 15.8.). Ke 9.10. Kun peset hampaitasi, seiso minuutti toisella jalalla ja minuutti toisella. Alustavan aikataulun mukaan kaupunginhallitus päättää teknisen johtajan valinnasta marraskuun alussa. Ma 7.10. Ma 14.10. Haverin toimipisteestä luovutaan vuonna 2022. Asiasta on päättänyt Liedon ympäristöterveyslautakunta, joka päätti myös, että Pöytyän Haverilla sijaitsevasta toimipisteestä luovutaan. Lähtö Virttaan Erä-Veikkojen majalta Säkyläntie 215. 118 osallistujaa. Ei ollut yläikärajaa ei, eikä alaikärajaa, eikä mitään rajaa, kun Loimaan Lehden pururatalenkeillä jälleen ulkoiltiin, tällä kertaa Metsämaalla. 6 Lauantaina 5. Ja äiti ei tajua lopettaa, Mari Jokinen nauraa. Lähtö Pertunkaaren yläpihalta, Pertuntie 5. KATI UUSITALO Metsämaalla kun ollaan, niin on lapasissakin omasta vaakunasta malli kuissi! Kunnaneläinlääkärin vastaanotto päättyy LOIMAAN kunnaneläinlääkärin vastaanotto päättyy ensi vuonna. Päivi Nummela eläkkeellä oleva kauppaopettaja P.S. – On ollut mukavat ilmat ja hyvät säät, Helmin äiti Mari Jokinen sanoo. . Radan pituus 2 km. LENKKIPÄIVÄT Vielä ehtii! . Pituus noin 1 km. Mukana Alastaron Reserviläiset, Virttaan Erä-Veikot, Virttaan Seudun Kyläyhdistys ja Loimaan Lehti. Juontaja Sami Kuronen Kodin Kuvalehdessä Paikoillanne, valmiit – nyt! Pururadat/Metsämaa Kati Uusitalo – Tulin, kun ei oltu pantu yläikärajaa ilmoitukseen, 86-vuotiaaksi kohta muuttuva Eeva Turkumäki hihitteli pururatakierroksen päätteeksi. Mukana oli 88 ulkoilijaa. 22.9. Kurittulan Rydön rinki. . Lasten ja nuorten ruutuajasta keskustellaan. . Juo vettä, sillä Virvoitusjuomien sokeri ruokkii syöpää ja Viina tappaa ja piru perii loput. Liiku luonnossa, sillä Vehreys tukee mieltä ja Viheralue naapurissa suojaa lapsen mielenterveyttä. Ke 16.10
Konsertin järjestelyissä on mukana Loimaan kulttuuritoimi. Su 13.10. Teema sopii hyvin syysiltojen hämärtyviin tunnelmiin. Pelkästään Loimaan kirkkojen uruista riittäisi kerrottavaa runsain mitoin. Urkutaiteilija Liisa Aaltolan konsertti Alastaron kirkossa klo 18. Lauluyhtye Soilat Metsämaan kirkossa klo 18. Alastaron kirkossa kuullaan muun muassa Johann Sebastian Bachin urkukoraaleja sarjasta Clavierübung III. Pe 11.10. Presidentti Tarja Halonen on palkinnut hänet arvostetulla Pro Finlandia-mitalilla vuonna 2010. Soittimen virityksessä on huomioitava lämpötilan vaikutus lopputulokseen. kello 19 alkae . Solisteina esiintyvät Annami Hylkilä, sopraano, ja Laura Mäkitalo, altto. Viikko huipentuu sunnuntaina 13. – Ja mikä mielenkiintoisinta, urut ovat yksittäisinä soittimina persoonia kaikki. Pietari ja kalat & Palava pensas kaupunginkirkossa klo 19. Konserttiohjelmassa on helposti lähestyttävää vokaalimusiikkia, muun muassa kansansävelmiin pohjautuvia lauluja. Pyynnöstä hän pohtii, mitkä maailman kaikista uruista voisivat olla soittajalle vaikuttavin kokemus. D’Accord on Turun alueen ammattilaislaulajista koostuva lauluyhtye. Koska seudulla on lukuisia kirkkoja urkuineen, ideoitiin paikkakunnalle Loimaan Urkuviikko -tapahtuma kymmenkunta vuotta sitten. lokakuuta 2019 Neuvotteluajat maanantai-perjantai klo 8-19 ajanvarauksella puh. Luminos ensemble, naisista koostuva taitava lauluryhmä ja jousikokoonpano Aboa Nova ensemble täydentävät esityksen. Antonio Vivaldin kuoroteos Gloria Kanta-Loimaan kirkossa klo 18. Tällä kertaa ollaan korjaamassa jalkiota. PIHLAJAMAA ON Alastaron kirkossa yhdessä suntio Pasi Nevalaisen kanssa huoltamassa kirkkosalin takaosaan ylös urkuparvelle sijoitettua soitinta, jotta se olisi mahdollisimman hyvässä hapessa Loimaan Urkuviikon ensi viikolla alkaessa. Näin pohtii harmonikkalegenda Veikko Ahvenainen. Uusimmat urut, vuodelta 1985, ovat Mellilän kirkossa. Niillä on aina oma luontonsa. Pakinoitsija Turkka Mali Forssan Lehdessä 7 Lauantaina 5. Olen miettinyt pääni puhki, mistä tämä johtuu. Loimaan seurakunnan kanttori Martti Pihlajamaa Alastaron kirkossa urut ovat ylhäällä urkuparvella. Kirkkotilan kaikuvuus taas vaihtelee yleisön määrästä riippuen. Loimaan kirkoissa urkuja on vuosien mittaan käyty läpi paitsi vuotuisilla perushuolloilla, niin myös perusteellisesti puhdistaen ja kunnostaen. ANU SALO Veikko Ahvenaisen 90-vuotiskonsertti Loimaalla – Olkaa joka päivä elämässänne uteliaita, ei pelkästään omista harrastuksistaan, vaan koko elämästä. Ke 9.10. Mukana ovat harmonikkataituri Carina Nordlund, laulaja Erkki Liikanen ja Tiistaihanuristit Kari Kotiniemen johdolla. Uruista tuli kirkkojen instrumentti noin tuhat vuotta sitten, mutta Suomessa vasta vuosisatoja myöhemmin. Olen myös noudattanut Arvo Ylpön ohjetta: ajattele aina positiivisesti, sillä negatiivinen ajattelutapa siirtyy koko ruumiiseen, joka pian sairastuu. La 12.10. Asiasta enemmän kiinnostuville internetissä on muun muassa Suomen urut -tietokanta, joka toimii paikkakuntahaulla. Niillä on aina oma luontonsa, Loimaan seurakunnan kanttori Martti Pihlajamaa sanoo. Teemana tänä vuonna juhlavuoden kunniaksi Loimaa; loimaalaisia lauluja loimaalaisilta lauluntekijöiltä. Ahvenainen kertoo olevansa edelleen huippukunnossa, ja uusia sävellyksiä sekä levytyksiä tulee tasaiseen tahtiin. Yksiääniset kuorot kaupunginkirkossa. Yleisö on Pihlajamaan mukaan löytänyt melko mukavasti tiensä konsertteihin ja samalla kierrokselle paikallisiin kirkkoihin. Urut reagoivat herkästi kosteuden ja lämpötilan vaihteluille ja urkupilleihin kertyville epäpuhtauksille. Kokonaisuus on koristeellinen ja omiaan juhlistamaan kirkkosalia muutoinkin kuin musiikilla. Urut ovat yksittäisinä soittimina persoonia kaikki. lokakuuta. Takana on lähes 5 000 soolokonserttia muun muassa Yhdysvalloissa, Japanissa, Kiinassa, entisessä Neuvostoliitossa ja monissa Euroopan maissa. Esitettävät teokset Aaltola levyttää tämän syksyn aikana. Mellilän kirkon urut odottavat vielä mittavampaa kunnostusta, sitten korjaukset on käyty läpi. Kuoro laulaa äänissä gospeliin painottuvaa ohjelmistoa oman yhtyeensä säestyksellä. Luulen, että negatiivinen ajattelu siirtyy soittoonkin. D’Accord Mellilän kirkossa klo 18. Tänä vuonna Loimaan Urkuviikon konserttisarjan avaa tilaisuus Mellilän kirkossa 7. Urkuviikon konsertit Ma 7.10. Urkuviikon perinteinen Loimaan seudun yksiäänisten kuorojen konsertti. Loimaan musiikkiopistossa viulunsoittoa opettava Ferenc Juhász esittää Johann Sebastian Bachin soolosellosarjoja alttoviululla. 0100 0500 Yhdessä hyvä tulee. Ne ovat vuodelta 1860, mutta siirrettiin Virttaalle Honkilahden seurakunnalta ostettuina vuonna 1935. Veikko Ahvenainen ja Carina Nordlund. 010 257 3202 Yhdessä hyvä tulee. To 10.10. Jos ovat soittimet yksilöitä, niin ovat kirkotkin tilana, mitä tulee urkujen sointiin. OLIPA SOITIN MINKÄ ikäinen tahansa, niin se tarvitsee vireessä ollakseen säännöllistä huolenpitoa. Katedraalissa sijaitsevat kuulut urut säästyivät kuin ihmeen kaupalla keväisessä tulipalossa. Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min Matkapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,1704 /min Puhelun hinta: Neuvotteluajat maanantai-tiistai klo 17.30 asti ajanvarauksella puh. Urkujen sointiin vaikuttavat monen monituiset seikat. Vastaus on Notre Dame. JARI LAINE / COLOR-KUVA OY. Ohjelmassa kuullaan tuttuja hengellisiä lauluja sekä kansansävelmiä Suomesta, Ruotsista, Skotlannista ja Irlannista. Samassa paikassa on myös erikoislamppu saalistamassa pois harmilliset kärpäset, jotka pyrkivät kirkkoon ja urkupilleihin sisään. Urkujen säännöllinen soittaminen on hyväksi. TULEVA KONSERTTI sisältää musiikin ikivihreitä säveliä vuosien varrelta ja Veikon parhaita levytyksiä ja sovituksia. Vanhimmat Loimaan seurakunnan urut löytyvät Virttaan kirkosta. Konsertit ovat maksuttomia, käsiohjelma maksullinen. Alastaron kirkossa on urkuparven takaiseen tilaan sijoitettu vesisaaveja urkujen kostutuksessa käytettävää kostutinlaitetta varten. Aaltola on esiintynyt omien konserttien lisäksi kamarimuusikkona, orkesterimuusikkona ja orkesterisolistina ja ollut mukana useissa levytyksissä ja kantaesityksissä. Luulen, että kun uteliaisuus häviää, alkaa vanhuus. Kangasalan Urkutehtaan valmistama soitin on vuodelta 1954. Ei siis ainoastaan urkumusiikkia, vaan paljon muutakin, Pihlajamaa houkuttelee. Kannattaa osallistua, sillä tarjolla oleva ohjelma on todella monipuolinen. KUOPIOSSA syntyneen Ahvenaisen 90-vuotisjuhlakiertueen konsertti kuullaan Loimaan Heimolinnassa perjantaina 11.10. Kun soittajalla ovat taito ja tulkinta hallussa, urkujen äänimaailmasta voi loihtia esiin loputtoman määrän tunnelmia. KULTTUURI LAINA Jostain kumman syystä olen täysin kyvytön kestämään kolmetuntisia korkeakulttuurin korkeatasoisia ja korkealentoisia esityksiä. Veikko Ahvenainen soitti ensimmäisen soolokonserttinsa Kuopion kaupungintalossa vuonna 1948. Pietari & kalat on Lempäälän seurakunnan noin 30-henkinen gospelkuoro. Mahdollista on, että Turussa olisi ollut urut jo 1300-luvun lopussa, mutta aivan varmaksi asiaa ei tiedetä. Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min Matkapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,1704 /min Puhelun hinta: Neuvotteluajat maanantai-tiistai klo 17.30 asti ajanvarauksella puh. Palava pensas on lähtöisin Forssasta. Neljän naisen a cappella -lauluyhtye Soilat esiintyy puisen kirkon upeassa akustiikassa. Ti 8.10. Luvassa on myös lauluja urkusooloja. Ferenc Juhász Virttaan kirkossa klo 18. Savolaisena olen ollut koko elämän utelias. 010 257 3202 Loimaan Urkuviikko kutsuu kirkkokierrokselle Loimaa/Alastaro Anu Salo Urut jylisevät bassona rintalastan alaisiin syvyyksiin upoten tai ne huhuilevat keveinä huiluääninä elämäniloa lirkutellen. – Enemmän yleisöäkin toki mahtuu. lokakuuta viikon pääkonserttiin Kanta-Loimaan kirkossa. Kaikki konsertit alkavat kello 18, paitsi torstaina kaupunginkirkossa kello 19. Alastaron kirkon urut ovat Kangasalan Urkutehtaan valmistamat ja vuodelta 1954
Myös pitopalvelua! Juhlaan ja arkeen. HYVINVOINTIPALVELUT Koulutettu Hieroja Väinämöisenkatu 10, 32200 Loimaa Gsm 050-566 8363 heli.pirhonen@hotmail.com HIERONTAPALVELUT Heli Pirhonen ladyline l o i m a a Alan ammattilaiset löydät Palveluhakemistosta – tule mukaan! Hakemisto julkaistaan kerran viikossa, pääsääntöisesti lauantaisin. JÄTEHUOLTO • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. Kanta-Loimaantie 5B B16, Loimaa Hermoratahierontaa, jalkojenhoitoa Leila Toivonen 044 305 6900 . 763 6860 iv-konehuollot ja suodattimet p. päivänä Sarkamuseossa pidettyihin muisteloihin osallistui Alastarolla 1964–1966 koulua käyneistä ja Alastaron, Virttaan tai Oripään kirkoissa ripille päässeistä 29 henkilöä. 0500 822 386 www.alastaronautopalvelu.fi Renkaat ja rengastyöt Kolarikorjaukset Hinauspalvelut . JUHLAJA PITOPALVELUT Juhla-, kokousja saunapalvelut Kylpyläosakevuokraus asuntoautovuokraus paija.fi 050-5696 945 Täydet oikeudet! Loimaantie 272, Alastaro, www.ryotintila.fi Aitoja makuja ja maalaistunnelmaa p. 02-762 1350, 0500 741 437 Myös kotija laitoskäynnit. KAUNEUSHOITOLAT . HENKILÖNOSTIMET DINO 95T DINO 120T DINO 160XT DINO 180T DINO 210XT Nostokorkeudet: 9,5 m / 12 m / 16 m 18 m / 21 m HENKILÖNOSTINVUOKRAUS PASI MARKULA KY 0500 770 606 . P. Myös pitopalvelua! Ryngöntie 129, Loimaa 050-5320622, loimaaltakasin @tiiri.fi Laadukkaat konditoriatuotteet tilauksesta . 02 769 2200 Ark. www.vsep.fi 050 305 2081 vs.erikoispurku@gmail.com 044 982 1644 Varsinais-suomen eriKoisPurKu oY häät | juhlat | syntymäpäivät | muistotilaisuudet 9 90 Satakunnantie 1, Loimaa p. 050 2279 . SINIKKA KANNISTO. 02-762 1350, 0500 741 437 Nettiajanvaraus: www.sabrina.fi Turuntie 14, Loimaa. Tilaisuus oli lämminhenkinen ja merkityksellinen etenkin Oripäästä Alastarolla kansalaiskoulua käyneille jo senkin vuoksi, että tämä oli ensimmäinen ikäluokka, joka syksyllä 55 vuotta sitten aloitti koulunkäynnin Alastarolla. mukaan. lokakuuta 2019 PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO . Myös kotija laitoskäynnit. 050 322 1416 Joenperäntie 8, Loimaa. ILMANVAIHTOPALVELUT IV-Pelti Luuri Oy Ilmastoinnit ja tarvikkeet sekä huollot 5” vesirännit suoraan autosta Konesaumatut katot Rakennuslistat ja peltityöt Kuparityöt Kattoturvallisuustuotteet Rautarakennetyöt Seinäkasetit Voimatie 1-3, 32210 Loimaa www.ilmastointijapelti.fi p. . 0400 773 523 www.prinsessatehdas.fi Lavomäentie 34 a, Loimaa Kauneudenhoitoa suurella sydämellä! nettiajanvaraus: timma.fi/beautypianja p. klo 9-17, la 9-13 www.loimaanlukko.fi Loimaan Lukko Oy P. 8 Lauantaina 5. hieroja Marika Lätti. . Nettiajanvaraus: www.sabrina.fi . 050 470 3544 Runsas lounasbuffet ma-pe 10:45–14:00 . Anita Koivisto • Osteopatia • lymfaterapia • hieronta P. ASBESTITYÖT Varsinais-Suomen Erikoispurku OY Asbestipurkutyöt Asbestikartoitukset ym. Avoinna sop. KOSTEUSKARTOITUKSET Naprapaatti Jani Niskakangas 0400 421 048 / 020 735 3030 www.naprapaattiniskakangas.fi NISKA-HARTIAVAIVAT / SELKÄKIPU / RAAJOJEN KIPUTILAT HIERONTAA, NIVELJA NIKAMAKÄSITTELYÄ & HARJOITUSTERAPIAA P r i n s e s s a t e h d a s ~ m y ö s p r i n s s e i l l e Juvantie 11, Loimaa (Vesikoskitalo, 2. kerros) ajanvaraus www.timma.fi/prinsessatehdas tai p. 040 722 5270 terv.hoit., koul. KULJETUSPALVELUJA P. 0400 945 855 Humppila Kolinkanta Autokorjaukset ja -huollot Muutot ja kuljetukset ! Siskon Kammari p. 050 5292 439, Käsityöläiskatu 9, Loimaa HOitOla SuOlaKeidaS p. AUTOKORJAAMOT Määräaikaishuollot BE-, DSLja OBD-mittaukset Katsastuspalvelu Ilmastointihuollot Alastaron Autopalvelu Loimijoentie 99, Alastaro P. 040 7527 353 Juhlaan ja arkeen. täydellinen juhlaja pitopalvelu Hyvät kokousja koulutustilat Sahantie 5 Mellilä P. HYVINVOINTIPALVELUT . Muisteloperinnettä päätettiin jatkaa kahden vuoden päästä syksyllä. 040 830 4556 Huomioi kotitalousvähennys Loimaan Lääkintävoimistelu OSTEOPAATTI D.O. LUKKOLIIKKEET JA KAIHTIMET Turuntie 7, Loimaa, Puh. Minimi mukanaoloaika 4 kk. ISÄNNÖITSIJÄT TALOYHTIÖT HUOM! Isännöinti Oy Tikakoski Vesikoskenkatu 1, 32200 Loimaa Kimmo Tikakoski 0400 741 556 www.tikakoski.com . JÄTEVESI •?Jätevesisuunnitelmat?•?Jätevesituotteet •?Asennukset?•?Nostinvuokraus Dino 160XT Muut palvelumme: www.mtalkkari.fi 040 584 3971 petri@mtalkkari.fi . JALKAHOITOLAT Turuntie 14, Loimaa. Kokoonkutsujina olivat Sinikka Kannisto, Marjatta Rostedt (Sormunen) ja Terttu Rantala (Mäkinen). ARKKITEHTITOIMISTOT ARKKITEHTI .net www.PIENTALO Päivi Vuori, Arkkitehti SAFA * 040 5220 665 Tsto: K-Rauta Loimaa, Aleksis Kivenkatu 9 . 767 1524 • 040 535 0576 LOUNAS NOUTOPÖYDÄSTÄ MA-PE KLO 11–14 . 044 5584 832 / Anne TAPAAMISIA Syyskuun 14. Varausten mukaan keskiviikkoisin Hirvikoskella, perjantaisin Tuulensuun Palvelukeskuksessa
Luennon järjestää Loimaan kaupunki. LEMMIKKIELÄINPALVELUJA Varsinais-Suomen lemmikkituhkaus, Virttaa 0400 462 824, www.lemmikkituhkaus.fi Rockets haki Naantalista täydet kolme pistettä Jääkiekko Pekka Lehto VG-62–Rockets 4–6 (1–1, 2–3, 1–2). Brodeeraukset, mainostekstiilit . 045 6340 144 Myös ilman ajanvarausta Annina Haltsonen-Mäkelä Ma-Pe 9-17 • La sopimuksen mukaan Teitä palvellaan ilolla ja ammattitaidolla! Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 tai sopimuksen mukaan Ajanvaraus p. klo 18 Heimolinnassa. 050 453 5052 . 044 207 1937 Verhontie 97, Kojonkulma www.punkintila.fi Lämmin maneesi Ratsastustunnit poniKouLut PARTURI-KAMPAAMO Turuntie 13 • LOIMAA P. 045 874 6600 Nettiajanvaraus www.hiusstudiounica.fi Avoinna ma-pe 9-17 la 9-14 Myös sopimuksen mukaan. Vain 17 sekuntia ehti ottelu vanheta lisää, kun Juho Topi-Hulmi vei Rocketsin uudelleen johtoon, kun hyvänolontunne hetkeksi valtasi VG-miehistön. 0400 293 576. Pituushypyn lisäksi hänellä on SM-kultaa sekä korkeushypystä että 4x100 metrin viestistä, ja mitaleja löytyy myös kolmiloikasta. 02 762 1144 Av. 02 762 2120 www.tazzi.fi Turuntie 15, 32200 Loimaa . INVATAKSIPALVELUT . 010 338 3830 Puh. 040 546 4295 . Lisäksi Ropo on laihduttanut viimeisen parin vuoden aikana yli 20 kiloa, joten hänellä on omakohtaista kokemusta kokonaisvaltaisesta elämäntapamuutoksesta. 0400 223 964 Loimaan Tilausajot Oy 044 986 5874 loimaantilausajot@gmail.com Invataksipalvelua Invahissi 2 pyörätuolipaikkaa Tilausajoon 1+16 paikkainen pikkubussi. Riskinotto tuotti tulosta ja VG:n tasoitus syntyi Jussi Sipposen mailasta pelikellon näyttäessä 58.39. ma-pe 6.30-16.30 KYSY KULJETUSPALVELUA! . Jatkoaika näytti häämöttävän, mutta Tomi Pietilä oli asiasta toista mieltä ja täräytti Rocketsin uudelleen johtoon, kun kello osoitti ajaksi 58.52. Soita p. Rocketsin tasoitus tuli vain reilu puoli minuuttia ennen erän loppua, kun Janne-Matti Järvinen osui kahden miehen ylivoimalla. Naantalilaiset yrittivät toistamiseen hakea tasoitusta ilman maalivahtia, mutta se ei onnistunut, vaan Miska Niemi löi tyhjiin Rocketsin lopulliset voittolukemat 4–6. 02 4148 400 www.akrdata.fi Tietokoneet, ohjelmistot ja oheislaitteet Huollot sekä asennukset yrityksille ja kotitalouksille . SÄHKÖLIIKKEET Turuntie 73, 32200 Loimaa p. RAKENNUSTARVIKKEET VARASTOMYYNTI av. Varastohotelli VARASTOTILAA Vesikoskitalo/Nahkalinna Juvantie 11, Loimaa p. LASITUSPALVELUT Turuntie 61, 32200 LOIMAA • www.pihaportti.fi Puh. Ropolla on pituushypyssä kahdeksan Suomen mestaruutta, ja arvokisoissa hänen menestyksekkäimmät sijoitukset ovat pronssimitali EM-hallikisoissa 1989 ja yhdeksäs sija Tokion MMkisoissa 1991. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Tiesitkö. Ensimmäinen erä oli hienoisesti kotijoukkueen hallintaa, ja se siirtyi ylivoimalla 1–0 johtoon, kun ottelua oli käyty 10.43. Rockets taisteli hienosti pisteet Naantalista, kun sarjan yksi ennakkosuosikeista VG-62 kaatui. KOLMANNEN erän ensimmäistä tilastomerkintää saatiin odottaa aivan erän loppuun, kun ajassa 57.19 VG otti aikalisän ja lähti hakemaan tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla. Ringa Ropon luento elämäntaparemontin aloituksen haasteista 10.10. 010 338 3820 Liikkeet avoinna ma-pe 9-17, la 10-13, Lamminkatu 19, Loimaa HiusStudio Koulukuja 7, Loimaa Ajanvaraus p. RAKENNUSTYÖT Tommi Laaksonen Loimaa, Puh. TOISEEN erään Rockets tuli terävästi ja ajassa 24.10 Veeti Mäkilä onnistui 1–2:een. SIIVOUSPALVELUT Loimaan Siivous Päivi Ojala Oy P. Tomi Pietilän komeat tehot 2+2 ja maalivahti Joonas Nurmen 49 torjuntaa pitää ilman muuta mainita, mutta jälleen kerran koko joukkue taisteli hienolla ilmeellä. 044 7442 310 Päivystys lasirikoissa: LASIT JA LASITUSTYÖT! • kirkkaat lasit • koristeja eristyslasit • ikkunoiden korjaukset • listat, kiinnitystarvikkeet . Ropo pitää ja on pitänyt naisten pituushypyn Suomen ennätystä hallussaan niin sisäkuin ulkoradoilla yli neljännesvuosisadan. TYÖVAATTEET Työasut mittojen mukaan suoraan valmistajalta. 06.00–20.00, muulloin sop.muk. VAATEKORJAUKSET Ompelupalvelu Leena Salo Purotie 7, 32210 Loimaa. PAINOPALVELUT Taksija invataksipalvelua Jari ja Raimo Huhtala Oy, Alastaro/Loimaa P. 0400 537 171 www.loimaanrakennuseriste.fi Yrittäjä! Lähde mukaan hakemistoon – ota yhteyttä: Tiina Järvinen 02 588 8025 tiina.jarvinen@loimaanlehti.fi Veli-Matti Knuuti 02 588 8020 veli-matti.knuuti@loimaanlehti.fi Parturi-kampaamo Sanna Pekankuja 11, Loimaa • 02 763 1245 • omakampaamo.fi 050 526 6462 Mira • 040 583 2161 Sanna Sanna/Kosmetologi Emilia 040 583 2161 Jalkahoitaja Raija Toivonen 040 729 3532 Pekankuja 11 • timma.fi/parturikampaamosanna Tervetuloa! P. 0600 91444 Alkuperäistä loimaalaista taksipalvelua! www.kauppatorintaksi.fi 0,84 €/min . SÄHKÖASENNUKSET puh. Päivystys ark. 044 7442 300 puh. ÖLJYSÄILIÖHUOLLOT . (02) 550 2400 www.sahkoliike.fi Puh. TAKSIJA TILAUSAJOPALVELUT . 02 763 1245 . 050 512 3731 • ollipekkavienonen@gmail.com • ASENNUKSET • TARVIKKEET • SUUNNITTELU Loimaan Kauppatorin Taksi ay P. VALOKUVAAMOT SÄHKÖISET PASSIKUVAT ILMAN AJANVARAUSTA MA PE KLO 9.30 17 KUUKAUDEN 1. 0400 327 566 . 045 153 2173, Vesikoskenkatu 7, Loimaa . Palvelutarjontamme löydät netistä! . 0400 223 535. Työelämään sittemmin keskittynyt Ropo työskentelee Cambridge -ohjelmassa valmentajana. . Ajanvaraus ma–pe 9–15. . Urheilun puolella hän on luennoinut runsaasti motivaatiosta ja omasta tarinastaan sekä vetänyt monentyyppisiä tyky-päiviä. 02 762 4757 / Maarit MA suljettu • TI-PE 10–17 • LA 10–13 OsOITE On MuuTTunuT! TErvETuLOA! . ma-pe 8.30-12.00 Loimaan Rakennuseriste Oy Varasto Lamminperä 10, P. 040 563 4348 Asutustie 4, Loimaa info@lvi-optimus.fi 0400 482 796 LVI-töistä MAALÄMPÖÖN! Voimakatu 1,LOIMAA . OMPELUPALVELUT p. VARASTOTILAT Onko talli täysi. välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa. RATSASTUS P. Erätauolle mentiin 1–1 lukemissa. 02 762 2156 . TIETOKONEET Turuntie 10, Loimaa P. 040 091 9560 Sähköasennukset, aurinkosähköratkaisut Loimaan Aluetaksi Oy www.loimaanaluetaksi.fi P. 9 Lauantaina 5. LAUANTAI KLO 10-13 TURUNTIE 26 LOIMAA P. 02 588 8021.. PARTURIT . lokakuuta 2019 PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO Öljysäiliöhuollot säiliöön kuin säiliöön. P. Perkonkuja 6, Loimaa • puh. LVI-LIIKKEET Puh. www.neliopinnoitus.fi P. Ottelu ratkesi vasta kolmannen erän kahden viime minuutin aikana. mirena-asut.ffiffffff P. 0500 478 344 Myös pesuaineiden ja välineiden myyntiä . Toiselle erätauolle siirryttiin Rocketsin 3–4 johdossa. Ringa Ropo luennoi elämäntaparemontista Entinen yleisurheilija Ringa Ropo luennoi Heimolinnassa elämäntaparemontin aloittamisen haasteista. Ajassa 34.43 Tomi Pietilä vei ylivoimalla Rocketsin jo 1–3 johtoon, mutta sitten seurasi synkkä hetki ja VG iski kahdesti puolen minuutin sisään. TAKSIJA TILAUSAJOPALVELUT . PESULAPALVELUT Oppipojankatu 5 p
ENNEN 10 Lauantaina 5. Raskas ja vilkas liikenne, joka käsittää mm. Tiehankkeiden kiireellisyysjärjestys esitelty TVH:lle 50 VUOTTA SITTEN VANHAT VALOKUVAT Varsinais-Suomen Maakuntaliiton laatima Varsinais-Suomen tiehankkeiden kiireellisyysjärjestys on valmistunut. Laitila–Karjala–Yläne–Loimaa, apulantatie Vaikutuspiirissä on kolme kaupunkia ja yhdeksän maalaiskuntaa, jotka vuodesta 1962 ovat yhteistuumin ajaneet tien rakentamista. Kuva on Maija-Liisa Alasen albumista.. lokakuuta 2019 ILMOITUS Muistattehan! Englannin matka jokaiselle, joka lokakuun loppuun mennessä 1969 ostaa Vihannolta uuden Ford-traktorin. LoPS. 1965 hyväksymään Uudenkaupungin–Loimaan–Forssan rakentamista tarkoittavaan aloitteeseen. puutavaran, sokerijuurikkaan, Uudenkaupungin teollisuustuotteiden kuten lannoitteiden ja nestekaasun kuljetusta. Saman kysymyksen esittää kortin julkaistavaksi tuonut Rauno Kankare. Alastaro kk.–Virttaa–Säkylä Alastaron kk:sta saman kunnan Virttaan kylään suuntautuva nykyinen paikallistie on kunnan sisäisen liikenteen hoitamisessa ja ennen kaikkea pohjoisesta Punkalaitumen suunnasta edelleen Oripään ja Säkylään suuntautuvan liikenteen vuoksi muodostunut vuosien kuluessa entistä merkittävämmäksi. 7.10.1969 ILMOITUS Ukkomiehet – Poikamiehet, sunnuntaina klo 10 harjoituskentällä. Autotehtaan kuljetukset tulevat myös kaipaamaan parempia yhteyksiä. Tiekiireellisyysjärjestykseen sisältyy 4 rakennusja 16 suunnittelukohdetta sekä 10 tiealoitetta, joiden toteuttaminen Varsinais-Suomen Maakuntaliiton käsityksen mukaan tulisi vaikuttamaan maakunnan tai koko valtakunnan kehittymiseen merkittävästi. Vuoden 1959 ylioppilaat lakitettiin 60 vuotta sitten Loimaalla. Kun valtatiellä n.o 2 (Helsinki–Pori) ei ole Loimaan alueen kunnille käytännössä merkitystä, koska se on pääasiassa suunnattu kulkemaan asumattomilla alueilla, olisi esitetyllä itä–länsisuuntaisella poikittaistieosuudella tärkeä merkitys yhdystienä alueen pääkeskukseen Loimaalle. Tasavuosia juhlistettiin tapaamisella. Jos jollain siis on tietoa kuvan herrojen henkilöllisyydestä, niin voi soitella Rauno Kankareelle: 040 535 2882. Tie on v:n 1969 lopulla suurimmaksi osaksi valmiiksi rakennettu. Vihanto. Turku–Loimaa–Tampere Turun ja Tampereen välinen, Loimaan kautta kulkeva maantie muodostaa valmistuttuaan tärkeimmän yhteyden näiden kahden suuren kaupungin välillä sekä samalla Varsinais-Suomen ja Tammermaan talousalueiden välillä, ja mainittu tie on samalla myös suorin yhteys Keski-Suomen talousalueelta Turun talvisatamaan. Autoja koneliike K. soraa, maataloustuotteita ja puutavaraa, on saattanut tien erittäin huonokuntoiseksi, eivätkä jatkuvat ponnistelut sen pitämiseksi edes tyydyttävässä kunnossa ole onnistunut. ”Mahrakkos tuntia näitä pappoja?”, korttiin oli kirjoitettu. Tie olisikin kiireellisesti muutettava maantieksi ja edelleen päällystettävä liikenteen vaatimalla päällysteaineella. Kuitenkin on tie keskeneräinen vielä Hämeen tiepiirin alueella, jossa osuudella Lempäälä, Lietsamo th – Kuljun moottoritie tienrakennus on vielä kokonaan aloittamatta. Loimaa–Ypäjä Maantie Loimaa–Ypäjä kuuluu osana eduskunnan v. Amerikasta tuli Mellilään postikorttiterveisiä Rauha Kankareelle vuonna 1904. Näiden alueiden kehityksen kannalta tien rakentaminen on tärkeää, sillä nykyisen tiestön huono kunto vaikeuttaa mm
OUTLETT-KYLÄ Hki+ Fazerila,Lumene, 28 € 7.12. KLO 17.00 LOIMAAN LIIKUNTAHALLI LIPUT: AIKUISET 15€ OPISKELIJAT 10€ VARUSMIEHET 10€ ELÄKELÄISET 10€ LAPSET 12-17v. (la) Tallinna päivämatka , 69 €/hlö 30.11.-1.12. 4H-PALSTA Loimaan AA-ryhmä kokoontuu tänään lauantaina Nuorisotalolla klo 15. Eläkeliiton Loimaan talousalueen kokoontuminen Kitkonpuistossa klo 13. Ke 9.10. Loimaan Seudun Sotaveteraanit jaostoineen. No ei mitään erikoista, oli meillä maalari, kyllä sinäkin hänet tunnet. Maalari pahoitteli sitä että niitä maaleja jäi jonkun verran eikä kauppias ota avattua purkkia takaisin. bussi, laiva, hotelliyö. HUVITILAISUUKSIA SEUROJEN TIEDOTUKSIA HALUTAAN OSTAA URHEILU KojonKulman Kyläyhdistys ry ylimääräinen kokous käsitellään sääntömuutoksia. Kotitalousvähennys P. VILNA, lento Turusta, ilm. Klo 14.00 Mellilä Gaala, Mellilän Kunnantalolla. Ti 8.10. klo 18 Suomen maatalousmuseo Sarassa. Vanha vaari LUKIJOILTA SUPERTARJOUS Tarjous voimassa 7.–10.10. ilm. 28.10 menn. 27.11 menn. Porvoon Taidetehdas joulumarkkinat, 30 € 8.1.2020 TUURI, 40 € ( alle 12 v 30 €) 28.-29.1. Kirppikset Kokemäki, Pori, Sinituote, 25 € 15.11. Pe 11.10 tanssiliikunta klo 15.45. klo 10.30–22 Loimaan kebab pizzeria Kotiinkuljetushinnat 0-3 km 2.50e | 3-6 km 2.50e | 6-10 km 5.00e Meillä käy myös mobiilimaksu! 02 763 1121 044 231 5763 Loimaanpizzeria.com Turuntie 15, 32200 Loimaa Kuljetusajat Ma–to 10.30-21.30 Pe 10.30-03.00 La 11.30-03.00 Su 11.30-21.30 5 , (norm. Kyseessä on Lionsien valtakunnallinen tapahtuma. 28.10! ULKomaat 23.11. SEINÄJOEN SUURI, uusi IDEAPARK, 35 € 14.12. Nuorisotalossa Säkenet klo 11.00 ja boccia sekä hallitus klo 12.30. Alle 25-v. Raskasta joulua-konsertti Tampere, 80 € 8.12. 8€ SUNNUNTAI HURRIKAANI SAVO VOLLEY ALLE 12v. 3.-4.12. RAMMSTEIN TALLINNA Laululava 279€/ hlö sis. No isäntä anto rahan. lokakuuta 2019 Loimaan Sydänyhdistys ry Sydänpurjehdus 7.10. S-etukortilla alennus 2 € aikuiset, muut alennus 1 €. toimija. Jarkko Tamminen Show Tre, Imitaattori, 75 € 14.12. Noin klo 12 keppijumppa ja rentoutus Kansalliset Seniorit: Perinnekerho ke 9.10.2019 klo 14 kirjastossa. M aalaustyöt ja remontit Maalaustyöt ja remontit lattiasta kattoon, kotiin ja mökille. Jos kaipaat neuvoja älypuhelimen, tabletin, läppärin tai pöytätietokoneen käyttöön, ota yhteyttä ark. kebab ranskalaisilla sis. ti 8.10. ma 7.10. Novidan Myllykyläntien yksikössä. SEURATOIMINTA Seuraa kotiseutusi tapahtumia oikeassa osoitteessa! (02) 770 2626 LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT RAVINTOLOITA Petollinen maalari Ennen vanhaan oli sanonta että kaikki maalarit ovat juoppoja. Kauppias sanoi sulla on täällä maksamista, kun maalari osti sinun laskuusi. Tuulensuun kerho ma 7.10. Hallitus kokoontuu kerhohuoneessa klo 9, SkipBoa samassa paikassa klo 13.30. 045-678 7936. kerhot: ma 7.10. tied. Ei ne tietenkään kaikki ollut. Kotim. Huvilakatu 32 ke 9.10. Maanantaina 14.10. Uusikaupunki teatteri ”Autotehdas”, 54 € 16.2. RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla.Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. klo 13-15.30. Esiintyjät: Veikko Hongisto, Timo Salmenoja, Joeli Lintula, Marianna Heikman, Armi Haatanen, Kimpasa, Eloisat-kuoro sekä Tanssipari Markku ja Piia. Mutta kun maalari osti isännän laskuun piti ne isännän rahat sitten kun työ oli suoritettu. klo 11 alkaen. Baltic Princess Iskelmäkeskiviikko, 40 € 12.2. Puh. Ev.lut.lähetyshiippakunta. . RYHMILLE MATKAPAKETIT JA TILAUSAJOT! HUOM! Toimistomme on muuttanut Virttaalle. Loimijokilaakson Sukututkijat kokoontuvat ti 15.10. pelataan suosittua Bingoa vetäjänä Seppo. Huom kellonaika Loimaan Eläkkeensaajat ry. Kristika Tku Otteluisäntä: LOIMAAN LIIKUNTAHALLI La 5.10. klo 18 Elämänlanka vertaisryhmä erityislast vanhemmille Marttilan nuorisotilassa. RUNSAASTI MATKOJA NETISSÄ! RYHMILLE MATKAPAKETIT JA TILAUSAJOT! Kojonkulman kyläyhdistys/ Ahjon kahvakuula su 6.10 klo 19. Isäntä makso maalarin palkan. Nuppi koossa-ryhmä olohuoneella klo 17-18.30. Maalari katseli ja sanoi ei näillä aineilla tule vielä toimeen, tästä puuttuu monta ainetta. 2.5. Veikko Laakso Käsityöläiset ja muita ammatinharjoittajia. 16.00, lukion salissa. CARMEN Tre, 129 €. klo 17.00 VS. klo 15.30-16.30 Liikuntakerho Kauhanojan koululla, klo 16.30-18.00 Himpulat Kojonkulman Ahjossa, ti 8.10. Linja-autoaikataulu Oripään kivimakasiini 17.10., Haaroinen 17.20, Hirvikoski apteekki 17.30, Op/Kela Loimaa 17.45, Mellilä K-market 18.00 Turun Satama 19.00 6.10. Taisto 040 530 5064. Varaa oma pöytäpaikkasi 044 748 1051, lisätietoa Ostarilta. ja eläkeläiset 8 €. WE WILL ROCK YOU Hki, 125 €. Loimaan 4H-yhdistys. La 12.10. tanssit klo 16-20 To 10.10. klo 14.00. Viking Grace SOUVARIT, 40 €/ hlö 29.-30.1. klo 16.00-17.30 Puuhis Mellilän nuokkarilla, ke 9.10. Diabetesyhdistys Tule ulkoilemaan ja saamaan tiedoa aikuisiän diabeteksesta rastikävelyn muodossa pururadalla Vesitornin ympäristössä la 12.10. Isäntä sano, kyllä minä menen hakemaan kun sanot mitä sieltä tuon. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry: ma 7.10. 040 877 99 22 Hyvän Paimenen luterilainen seurakunta ehtoollisjumalanpalvelus Loimaan Evankelisella opistolla Opintie 4 huomenna sunnuntaina klo 10. Toivotaan ohjelman esittäjiä. Kansalliset Seniorit Muistikerho ma 7.10. Älä si anna pettää itseäsi. SINITAIVAS -KONSERTTI Diesel SYKSYN AVAJAISET! MARKKU ARO & Metsämaantie 618 32270 METSÄMAA Liput 15 € (käteinen, maksukortit, Smartum) WWW.BISONS.FI Liput 12 €. Su 20.10. Joulu Haapsalu kylpylä, 529 €/hlö H2 ph 25.-26.4. Ei sis lippua. Tampere KÄDENTAIDOT-messut, 39 € 2.12. www.matkaviitala.fi, info@matkaviitala.fi Virttaanraitti 239, 32560 Virttaa 044 040 5140 Kotimaa 26.10. Varaukset,tarjouspyynnöt puh 044 0405140 tai sähköpostitse info@matkaviitala.fi Myös nettisivuiltamme voit tehdä varaukset. klo 17-18 Liikkakerho Asemanseudun koululla, klo 17.30-19.15 Kokkikerho Hirvikosken yhtenäiskoululla, pe 11.10. lisätiedot Outi 044 986 3458 Eläkeliiton Loimaan kaup.yhdistys Ma sauvakävely klo 8.30, säävaraus, Bocciaa keskuskoululla klo 15. Loimaan Työväentalolla tuolijumppaa 7.10. Toinen sano että minunkin tarvis ottaa maalari. Tarkemmat tiedot ja hoitovaraukser viimeistään su 27.10. Juhlapuhuja Tauno Linkoranta, Tervehdys Monika Antikainen. To 10.10 kerho klo 13.00, kerhossa vierailija Loimaan Kelan toimistolta. 040 5391 981 ja varaa aika ohjaajiemme henkilökohtaiseen maksuttomaan opastukseen. Tallinna, ihana Barons hotelli, 189 €/hlöH2 22.-28.12. 8e) Vain nouto Norm. No maalari tuli taloon, isäntä oli ostanut maalit. ilmaiseksi. pizza kolmella täytteellä Norm. juoman 5 , (norm. Kun käytettiin kaikenlaisia liottimia esimerkiksi tinneriä tai tärpättiä sen haju meni maalarin päähän. klo 9–11. Leenukka 0442968003. Metsämaa KALLIOHOVI SU 6.10. Loimaan Eläkeläiset ry. Rauman teatteriin lähtö Vuorisen talleiltakll 10.45. . klo 13 kirjastossa. 7e) LOUnASbUffET. Näkövammaiset Hemmottelupäivä ma 4.11. KOKOUKSIA Savikki ry kokoontuu Citynuokkarilla ma 7.10. Kului muutama viikko, meni isäntä maalikauppaan jotakin hakemaan. klo 1617.30 OmaisOiva-kioski Humppilan kirjasto. Autoista romutuspoistot. Ei minua niin vain petetä, sanoi toinen. Aiheena arkinen ruokapöytä ennen ja nyt. Mellilän Kyläyhdistys r.y. klo 16-17 Liikuntakerho Niinijoen koululla, klo 17-18 Liikuntakerho Kirkonkylän koululla, to 10.10. Leila 040 967 7595. klo 14-15.30 OmaisOiva-kioski Marttilan kirjasto. ILMAISEKSI VANHEMMAN SEURASSA FT Leisku Ukot, harjoitukset tänään klo. ti 8.10. Kojonkulman koululla torstaina 10.10.2019 kello 17.30 alkaen. Tallinna, hot VanaWiru, 169 €/hlö H2 30.11.-3.12. 11 Lauantaina 5. www.romukuljetus.fi Seniorit Surffaavat ja opettelevat tietokoneen käyttöä alkeista alkaen Tuulensuun Palvelukeskuksessa, os. Kävi sillai kun tuttavat oli kahvilassa, toinen kysy mitä sinulle kuuluu. Ilm. Hyvä maalari se onkin vaikka se kyllä petti minua. Maalari sanoi et sinä osaa ostaa, voi kauppias antaa sellaisia joita ei tarvita lainkaan, kyllä minun tarvis mennä itse hakemaan. Tallinna ”Oopperan kummitus”, 235 € / 199 € 21.-22.7. Omat kuulat, alusta ja sisävarustus. Soitot myös viikonloppuisin. Mellilän Ostarin Jouluinen puoti 1.11-21.12. Lapset alle 12-v. Tallinna, hot VanaWiru, 169 €/hlö H2 6.-7.12. klo 16-17 Liikuntakerho Keskuskoululla
5. Kyseessä oli samalla toiseksi myöhäisin hellepäivä, mikä Suomessa on koskaan mitattu. 7. Viimeksi syyskuu oli keskimäärästä kylmempi vuonna 2008, kun vertailujaksona käytetään vuosia 1981–2010. 12 Lauantaina 5. 2. 8. Laulaja Kari Tapiosta. Doha. 6. Etu voimassa 20.10. Kuukauden alkupuoli oli selvästi tavanomaista lämpimämpi, kun taas loppupuoli oli tavanomaista kylmempi, joskin kuukauden viimeisinä päivinä lämpötila kohosi uudestaan tavanomaista korkeimpiin lukemiin. Kyseessä oli jo yhdestoista peräkkäinen tavanomaista lämpimämpi syyskuu. Ensirekisteröinnit kasvoivat 13,5 prosenttia edellisvuoden vastaavaan kuukauteen verrattuna.Uusia henkilöautoja rekisteröitiin syyskuussa 8 436, mikä on 29,1 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. 3. SYYSKUU oli maan itäpuoliskolla tavanomaista kuivempi, lännessä puolestaan sateisempi. asti KAUPAN PÄÄLLE 500€ ETUSETELI TERVETULOA! KEITTIÖREM ONTOIJAN ETUVIIKON LOPPU LA 10-15• SU 11-16 Rautatienkatu 10 30100 Forssa p. päivänä mitattu 26,2 astetta. 010 277 7302 1. Viime vuonna syyskuun alussa käyttöönotettu uusi päästöjen WLTP-mittaustapa laski ensirekisteröintien määrää viime vuoden loppupuolella. Hyvään liikevaihdon kasvuun ylsivät lisäksi muun muassa arkkitehtija insinööripalveluiden, laskentatoimen, kirjapidon ja tilintarkastuksen sekä markkinaja mielipidetutkimusten toimialat. Kuukauden puolivälin kylmenemisen johdosta terminen syksy oli alkanut koko maassa viimeistään kuukauden 17. Yrityspalvelut kasvoivat TILASTOKESKUKSEN Yrityspalvelut -tilaston mukaan tietoteknisten palveluiden liikevaihto kasvoi noin 13 prosenttia vuonna 2018. Liikevaihto kasvoi lähes kaikilla muillakin yrityspalveluiden toimialoilla. 20 vuotta. VASTAUKSET Syyskuu oli tavanomaista lämpimämpi ILMATIETEEN LAITOKSEN tilastojen mukaan syyskuun keskilämpötila vaihteli lounaisrannikon yli 13 asteesta Pohjois-Lapin noin kuuteen asteeseen. Monty Pythonista. Työllistämistoiminnan liikevaihto jatkoi niin ikään tasaista kasvuaan edellisvuosien tapaan.. lokakuuta 2019 SARJAKUVAT: B.VIRTANEN, VIIVI & WAGNER, B. Tiedot perustuvat Liikenneja viestintäviraston liikenneasioiden rekisteriin. päivänä. Erottelulaite. Tällöin siis vuorokauden keskilämpötila oli laskenut kymmenen asteen alapuolelle. 10. Jutta Urpilainen. 9. Autojen rekisteröinnit lisääntyivät TILASTOKESKUS Syyskuussa rekisteröitiin 13 645 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli 9 693. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA ?3 +5 ?3 +5 ?2 +6 ?2 +6 Su +4 / +4 / +4 / +4 / +4 / +4 / Ma +5 / +5 / +5 / +5 / +6 / +5 / Ti +5 / +4 / +6 / +4 / +5 / +5 / -2 -2 -2 -2 -2 -2 -1 -2 -1 -2 -1 -1 -1 -2 -1 -2 -2 -1 Esim. syyskuuta vuonna 1947 mitattu 25,2 astetta. 4. Syyskuu oli lämpöoloiltaan kaksijakoinen. Kurjuutta, köyhyyttä. Kuukauden ylin lämpötila oli Lappeenrannan Konnunsuolla kuukauden 10. VIRTANEN SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Syyskuun sademäärä vaihtelikin PohjoisKarjalan noin 30 millimetristä lounaisrannikon runsaaseen sataan milliin. KODINKONEITA -70 % NOPEIMMILLE KEITTIÖN OSTAJILLE -30 % CARBON SATIN JA NIGHT SATIN UUTUUS KIVITASOT 6 kk OP KOROTONTA JA KULUTONTA MAKSUAIKAA KOKO REMONTILLE ETUJA YLI 100 TUOTTEESTA! Tutustu etuihin: kampanja.puustelli.. Havaintojen mukaan myöhäisin hellepäivä oli Tampereella ja Seinäjoella 17. Luvuissa ei ole mukana Ahvenanmaan ajoneuvoja. Henkilöautoista 16,3 prosenttia oli dieselkäyttöisiä. Suomenlahden ja Laatokan. Seitsenottelussa. -70 % NOPEIMMILLE KEITTIÖN OSTAJILLE ETUJEN LISÄKSI KEITTIÖN OSTAJALLE NYT PUUSTELLIN REMONTTITAR VIKKEISIIN. 70 vuotta