Ihan liian sopivaa. vuosikerta Nro 27 LAUANTAI 5.3. Liian sopivaa Aina on kurja sää: liian pilvistä, liian aurinkoista, liian kylmä, liian kuuma, liian märkää, liian kuivaa. alv. Loimaan talousalueen paikallislehti • 108. Vaakalukemia tärkeämpänä hän pitää jaksamisen ja itsetunnon mittareita. Sivu 6 Irtonumeron hinta 2,30 € sis. Sivu 12 2 740 740 Hiiihtämisestä aikuisiällä innostunut Ville-Veikko Haveri on tiputtanut painoa 25 kiloa. Pakolaisavustuksia organisoiva Alena Smirnova Sivu 3 Sivu 5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Tämä mies voi suksia työpäivän jälkeen Eteläisellä jopa 50 kilometriä Huoltoaseman tankkausmittariin ertyy mojova eurosumma, kun kuljettaja lorottaa kuorma-auton tankin täyteen. Tänä viikonloppuna poikkeus vahvistaa säännön. 2022 Posti kulkee vaikka hinausauton avulla ”” Nyt tarvitaan ulkomaille lähtevää tavaraa: makuupusseja, ensiaputarvikkeita, kypäriä, annosruokia ja vaippoja. KATRIINA REIJONEN Sivu 7
On tärkeä pohtia kahta asiaa: mitä oma sisimpäni kaipaa, jotta löydän ja säilytän toivon, ja miten voin helpottaa lähimmäisen hätää, jos minulla on siihen voimavaroja. Jorma oli taitava moniosaaja, ja työn jälki puhukoon puolestani. ”Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa…” ja ”… Valaiset pimeän, voit pelot poistaa. Jorma oli yhteisössä ”tavallinen henkilö” Kuitenkin Loimaalla laajalti tunnettu. sukulaisten ja ystävien pienessä seurassa. NIMIPÄIVÄT 5.3. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Kustantaja: Priimus Media Oy. Näin jälkikäteen ajatellen hän teki työtä lähes talkoohengessä, mitä pienellä budjetilla ollut rakentaja ei tuolloin tullut ajatelleeksi. Tuolloin kyseisestä toimesta pääsi vapaalle 55 vuotta täytettyään. Projektia riitti yli kolmen vuoden ajan. Toimitusjohtaja: Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus ovat avoinna ma–pe klo 9–12 sekä ti ja to klo 13–15.30. On aikanaan Pietilöiden ja heidän naapuriensa kesken vierailtu, saunottu, käyty tanssimassa yms. Ahdistus ja pelot, myötätunto ja voimattomuus saavat vertauskohdan tiedosta, että sanat on kirjoitettu vuoden 1944 loppuessa. Aurinko laskee kello 18.04. Hommaa tehtiin lähinnä viikonloppuisin, iltaisin ja kesäloman aikana. 1. 4: 1 6.3. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2022. Leila, Laila 6.3. Äiti, Iskä, Hilla ja Minttu. Häntä jäivät ikävöimään vaimo, kaksi lasta, neljä lastenlasta ja kaksi lastenlastenlasta. Sekä lähellä käytävä sota että laskiaisen jälkeinen paastonaika kutsuvat toivon ylläpitämiseen ja edistämiseen. Ilon keskellä oli ymmärrys, että eteen voi tulla sairauksia, läheltä koskettavia kuolemia, solmuja ihmissuhteissa. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Puh. Merkittävin työ oli tontilla sijaitsevan vanhan mökin purku ja uuden pystyttäminen sen tilalle. Kristus sinussa kirkastettu, kun autat. Illasta aamuun kanssamme on Luoja. Iloiset onnittelut ihanat Elias 1 vuotta ja Senni 3 vuotta! T: Mamma, Antti, Eve, Niina ja Aapo POIKA 19.2.2022 3480 g 50 cm Taru Ojala & Santeri Sinkkonen Paljon Onnea 8-vuotiaalle Vernerille toivottavat äiti, iskä, Elviira, Viljami, isovanhemmat ja Merja SYNTYNEITÄ PALJON ONNEA VAAN Iloiset 18 v synttärionnittelut Jennalle ! Mummi, Pappa, Juuso, Alma, Vili, Jasper, Krista, Jussi, Nooa, Tuula, Joni 5.3. Mummi ja Pappa, Merja, Mummu ja Muffa. Jorma on poissa. Häneltä saamme huomispäivänkin.” Anne Mäkelä Forssan ja Loimaan sairaalapastori MUISTOKIRJOITUS Evp palomies Jorma Pietilä on poissa Jorma nukkui pois 88-vuotiaana Attendo Hirvikosken palvelutalossa 13.2. 4: 4 7.3. Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan, yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.” Kaksi viikkoa sitten lauloin tätä virttä 600 perhejuhlassa, jossa uuteen aikaan käyminen oli positiivisesti latautunutta kiitollisuutta. 2 Lauantaina 5. Tarja, Taru PÄIVÄN SANA Jakeluhäiriöt: Puh. Mutta Jeesus vastasi: “On kirjoitettu: ‘Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.’” Matt. Haastattelut järjestetään ensi viikolla. Osanotto omaisille. ”Hyvyyden voiman uskollinen suoja piirittää meitä, kuinka käyneekin. maaliskuuta 2022 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 7.17. Kun tiesin, että Jorma oli päässyt vapaaksi vakituisesta työsuhteesta ja että hän on ”monen toimen mies”, niin otin yhteyttä, ja aloimme tuumasta toimeen. Hän sai elää pitkälti yli miesten keskimääräisen elinajanodotteen. Jorma oli laitoksessa niin sanottu yleismies. Ne kirjoitti omaisilleen saksalainen luterilainen pappi Dietrich Bonhoeffer, joka oli vankilassa toimittuaan vastarintaliikkeessä. Pietilöiden poika Pekka jatkaa isänsä kartoittamalla työsaralla. Jeesus sanoi hänelle: “Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: ‘Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.’” Matt. Syntyi Suopellolla Loimaalla ja poistui Loimaalla. Jorman taidon ja ahkeruuden ansiosta homma edistyi ja valmistui vuonna 1994. Kerrottavaa olisi vaikka kuinka. Kirkkoneuvoston valmisteluryhmä valitsi haastateltavat torstaina. HARTAUSKIRJOITUS Toivo ”Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt. Siitä tuli Ukrainan sodan virsi, jota lauletaan rauhanrukouksissa. Jormalla oli myös pienimuotoisia harrastuksia. Vapaalle Loimaan palolaitoksesta Jorma jäi 25.2.1988 ”täysin palvelleena”. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. 1991–1994 Jorma tuli tutuksi, kun olin ostanut Koskelta kaatopaikanomaisen kylmätilan vuonna 1991. Raimo Lehtonen. Palokuntatyö suvussa jatkuu. Kun siis Kristus on ruumiissaan kärsinyt, niin olkaa tekin valmiita kärsimään, jotta eläisitte jäljellä olevan maallisen elämänne Jumalan tahdon mukaisesti ettekä ihmisten himoja seuraten. Piet. Kun laitoksella oli jotain pientä säätöä, Jorma haettiin hätään. Seurakunnan talouspäälliköksi haki kuusi henkilöä (LL 1.3.). 4: 10 Neljä talouspäälliköksi hakenutta haastatellaan LOIMAAN seurakunnan talouspäällikön virkaa hakeneista haastatellaan neljä: KTM, agrologi Raisa Kinnunen; KTK Iivo Holappa; tradenomi Arina Ershova sekä KTM, YTM, KM Mirjami Ekholm. Seurakunnan nykyinen talouspäällikkö eläköityy tämän vuoden aikana. Tutustuin Jormaan yli 40 vuotta sitten. Myyntipäällikkö Miia Koivisto perhevapaalla Myyntineuvottelija Riina Karila perhevapaalla Myyntineuvottelija Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 Asiakaspalvelu Eija Kärkäs (02) 588 8021 Myyntijohtaja/ paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Myyntipäällikkö Jouni Kokkonen 050 569 0970 @ Ai, ai Aamua, Aamu on niin ihana! Onnea 1v täyttävälle! T. Tarmo 7.3. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Virren seuraavat säkeistöt olivat nekin realismia muistuttaen elämän hallitsemattomuudesta. Jorma oli perusteellinen saviseutulainen. (02) 588 8000 Toimittaja, tuottaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Päivystäjän puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Lehdentekijöiden henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@loimaanlehti.fi Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimittaja, tuottaja Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaajamme! Sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön sähköpostiosoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.15–15.45 puh. . ”Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman, niin että uuden virren sävelillä kuulemme kansasi jo laulavan.” Kristinuskon ydin on sanoma sovituksesta, sovinnosta ja rauhasta. Meidän jäljelle jäävien pitää elää elämäämme parhaalla mahdollisella tavalla. On hyvä tunnistaa molemmat asiat sekä henkilökohtaisten että yhteisen kriisin aikana: on lupa ja on hyvä tauottaa uutisoinnin seuraamista etsien elämäänsä myös arkisia toivon säteitä – ja on hyvä pitää sydän avoinna ja toimia hätää kärsivien auttamiseksi. Jorma siunattiin 26.2. Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!” Viikko sitten sama virsi alkoi resonoida mielessä toisella tavalla. Mainittakoon vaikka makkaranmyynti Loimaan pesisotteluissa
. Kuljetus kestää rajamuodollisuuksista riippuen 2–3 päivää. SPR:n Loimaan ensiapuryhmän yhteystiedot löytyvät netistä. Heillä ei ollut mahdollisuutta poistua maasta. Juna-asemalle on vaikea päästä, sillä heidän kaupungissaan ei ole asemaa, vaan sinne on matkaa 200 kilometriä. Sanon vielä perheelleni, että menen Ukrainaan ja haluan auttaa ihmisiä, ja tiedättekö, että Venäjä voi lennättää minuun raketin. Loimaalaiset ovat osoittaneet auttavansa avokätisesti ukrainalaisia. Lisäksi ensiapuryhmäläiset voivat järjestää erilaisia lyhyitä koulutuksia ja harjoituksia esimerkiksi koululaisille, opiskelijoille ja yhdistyksille. Minun täytyi suojata perheeni. Stepanyk lähti tyttärensä ja 9 kuukauden ikäisen lapsenlapsensa kanssa Suomeen 24. Ukrainalaissiskokset eivät usko, että aika korjaa haavat. Kyydistä puuttuivat perheiden miehet. Päivystämään pääsee, kun on täysi-ikäinen, harjoittelee säännöllisesti ensiapuryhmässä ja omistaa voimassa olevan päivystysoikeuden. Ensiavun lisäksi on mahdollista opetella esimerkiksi suunnistamista, radiopuhelimen käyttöä, henkistä tukea ja johtamistaitoja. Rajalla olimme noin 25 tuntia odottamassa, Stepanyk kertoo tulkin välityksellä. Loimaalla on toiminut ensiapuryhmä jo usean vuosikymmenen ajan. Omakotitalon pihalla olevaan keräykseen on tuotu kaikkea vaatteista lakanoihin, kenkiin ja hygieniatarvikkeisiin. Maksuttomalle ensiapu 1 -kurssille pitää ilmoittautua viimeistään 22.3. Gladkan lapsenlapsi syntyi kaksi kuukautta etuajassa. Myös pikkusiskoni on, mutta hän asuu Amerikassa. Sairaala ei onneksi ole joutunut hyökkäyksen kohteeksi. – Hän on vanha mies ja asuu todella lähellä Gostomelin lentokenttää. Nyt ensiapuryhmään kaivataan tuoretta voimaa. toukokuuta. KATRIINA REIJONEN Tetiana Gladka, Alena Smirnova, Larisa Stepanyk ja Arsenii Ivakhin ovat järkyttyneitä Ukrainan tapahtumista. Stepanykillä ja tämän tyttärellä oli mukanaan muutamia vaatteita, kaikki muu jätettiin kotiin. KOLME JA PUOLI vuotta Suomessa asuneen Tetiana-siskon asunto Oripäässä oli liian pieni tulijoille, mutta majoitus järjestyi onneksi muulla tavoin. Matka tyttären ja tämän 9 kuukauden ikäisen vauvan kanssa sujui hyvin sen jälkeen, kun he olivat ensin päässeet kotimaan rajan yli Puolaan. – Se oli shokki, täysi shokki. Nyt hän on tavallisella osastolla kiovalaisessa sairaalassa, joka on Gladkan mukaan Ukrainan paras lastensairaala. Arsenii Ivakhin pitää huolen, ettei hänen polkupyöränsä katoa lahjoitustavaran sekaan. Ensiapuryhmässä voi kehittää omia ensiapuja valmiustaitoja jatkuvasti. He tulivat kahdella autolla Suomeen. Asemalle pääseminen kuulostaa epätodennäköiseltä. maaliskuuta 2022 Ukrainasta paennut: ”Hyökkäys on shokki, joka ei unohdu” Loimaa Katriina Reijonen – Kun sireenit soivat ja raketit lentävät yli, päätös sellaisista asioista tulee nopeasti. Smirnovan mies on ukrainalainen. Myös näihin tehtäviin on tarjolla koulutusta. Muu perheeni on Venäjän puolella. SPR:n Loimaan osasto kouluttaa vapaaehtoisia ensiapuryhmässä Suomen Punaisen Ristin Loimaan osasto tarjoaa mahdollisuuden harrastaa ensiapua mukavassa porukassa. Loimaalle tulleet ukrainalaiset viettivät yli vuorokauden raja-asemalla pienen vauvan kanssa Lahjoituksia tarvitaan, kunnes sota päättyy Loimaa/Myllykylä Katriina Reijonen Metallimiehenkuja 3:n autotallista saateltiin keskiviikkona matkaan ensimmäinen kuorma lahjoitustavaraa Ukrainaan. – Olen yllättynyt. Torstai-illalla ei ollut vielä tietoa, onnistuuko yritys. Harjoittelu ryhmässä on maksutonta, eikä siihen vaadita ennakkotietoja tai -taitoja. – Nyt on tärkeää löytää majoitusta perheille, jotka tulevat Loimaalle. Ensiapuryhmä järjestää keväällä 16 tuntia kestävä maksuttoman ensiapu 1 -kurssin tiistai-iltaisin. Smirnova ja poikansa Arsenii muuttivat Suomeen Pietarista neljä vuotta sitten. Mies lähtee heti auttamaan siskoaan, jos he ylittävät rajan. Kosmetologiksi opiskeleva ja käsija jalkahoitaja Smirnova kiittää asiakkaitaan, jotka ovat valmistelleet majoitusta Ukrainasta saapuville. Gladka uskoo sairaalahenkilökunnan kykyyn saattaa pieni lapsi kotiutuskuntoon, mutta ympärillä maailma on sekaisin. Pieni, kaksikiloinen lapsi oli ensin teho-osastolla. Muilla seurueen jäsenillä paitsi vastasyntyneellä oli tarvittavat passit, joten rajojen ylittäminen oli helppoa. . Monet SPR:n ensiapuryhmäläiset osallistuvat myös Punaisen Ristin koordinoiman Vapaaehtoisen pelastuspalvelun eli Vapepan hälytystehtäviin. Ensimmäisenä aamuna ovikellomme soi seitsemältä, ja siellä oli jo ensimmäinen perhe, Alena Smirnova kuvaa keräyksen vastaanottoa. Stepanyk pakeni Kiovasta siskonsa Tetiana Gladkan luo Suomeen Venäjän aloitettua sotatoimensa. Seurueessa oli yhteensä kahdeksan ukrainalaista. Kurssipaikkana toimii Tuulensuun palvelukeskus. KERÄYS JATKUU toistaiseksi. Vapaaehtoiset päivystävät vuosittain tuhansissa erilaisissa tapahtumissa kuten festareilla antamassa ensiapua pieniin ja suuriin haavereihin. Siksi hän toivookin ihmisten tuovan nyt ulkomaille lähtevää tavaraa: makuupusseja, ensiaputarvikkeita, kypäriä, annosruokia, vaippoja. – Heitä on yhteensä yhdeksän, kaksi naista ja seitsemän lasta. Yhden yön vietimme kellarissa. Ensiapuryhmäläiset auttavat myös konkreettisesti. – Minun perheessäni on sota. Ei kukaan ajattele, että sotaa voisi nykyaikana olla, Gladka ja Stepanyk kuvaavat Venäjän hyökkäyksen aiheuttamaa järkytystä. SOTA EI OLE repinyt ainoastaan Ukrainaa riekaleille. – Ajattelimme ensin jäädä Lviviin mökkiin, mutta päätimme sittenkin jatkaa suoraan eteenpäin. Minun on vaikea itse tehdä sitä työtä, sillä en minä voi mennä koteihin ja kysyä, olisiko sinulla majoitusta. Osa tavarasta toimitetaan Ukrainaan lastenkoteihin, sairaaloihin ja koteihinsa jääneille siviileille. helmikuuta.. Minä olen Ukrainan puolella. Viranomainen voi pyytää vapaaehtoisia tuekseen esimerkiksi kadonneen ihmisen etsintöihin. Suomeen saapuneiden auttaminen on Smirnovan mukaan helpompaa, sillä kauppojen ja apteekkien hyllyt eivät ammota tyhjinä toisin kuin Ukrainassa. – Me emme tiedä, kuinka pitkään tämä kestää. Hänellä on kaksi lasta, jotka pyrkivät Suomeen perjantaina. 3 Lauantaina 5. Siellä on todella vaarallista liikkua, Gladka sanoo tulkin välityksellä. – Virossa poliisi pysäytti meidät, mutta kun kerroimme olevamme Ukrainasta, siinä ei ollut mitään ongelmaa, vaan saimme jatkaa matkaa suoraan. Tämä tapahtuu säännöllisissä ryhmäilloissa ja harjoituksissa yhdessä muiden SPR:n vapaaehtoisten, järjestöjen ja viranomaisten kanssa. Ei sellaisessa paikassa kukaan voi suojella 9-kuukautista lasta, Larisa Stepanyk toteaa. Kurssi alkaa 29. Koronaaikana ryhmän toimintaa ei pystytty toteuttamaan rajoituksista johtuen. Toivoisimme, että tämä loppuisi heti, mutta me emme voi valitettavasti vaikuttaa siihen. maaliskuuta, jatkuu huhtikuussa kolmena iltana ja päättyy 3. He pelkäävät, että sotiminen voi tehdä ihmisistä psyykkisesti sairaita. Lopuilla lahjoituksilla siivitetään alkuun Suomeen saapuneiden ukrainalaisten perusarkea. Myös Elävät Virrat ry:n kristillinen yhteisö on järjestänyt majoitusta, tarjonnut tilojaan ja ollut muutenkin isoksi avuksi. Ukrainaan jäivät myös Tetiana Gladkan kaksi lasta, vastasyntynyt lapsenlapsi sekä Tetianan ja Larisan 80-vuotias isä
. Tästä olivat merkkeinä esimerkiksi isoiksi uutisiksi nostetut tapaukset, joissa eurooppalaisista maista ei annettu vanhempien erotessa automaattisesti viedä lapsia Venäjälle, jos näiden toinen vanhempi oli vaikkapa suomalainen ja toinen venäläinen. Harhaan johdettu . Ollaan Maidanin aukiolla Kiovassa Ukrainassa syksyllä 2018. 9-tien Kutojankadun tienpäähän kaivataan takaisin kylttiä. Toisena vuonnaan vallassa Vladimir Putin kiristi valtakunnallisten radioja tvkanavien kontrollia. Miksi poistettu, ilkivaltaa vai tarkoituksellista. . Lisäksi Putinin tulisi siirtyä sivuun. Minna Canth Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Valeuutisten ei tarvinnut olla edes kovin uskottavia, kunhan ne herättivät tunteita ja sopivat ihmisten ennakkokäsityksiin, siis juuri niihin kansaan iskostettuihin kertomuksiin. Maidanilla TOIMITTAJALTA Joku huomasi luodinreiät katukiveystä reunustavassa muurissa. Olisi mukava tietää missä Loimaalla on pommisuojia. Moni, monenmoistakin elämässään nähnyt on kuvannut kansainvälisen politiikan mannerlaattojen menneen sijoiltaan, ja on Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan käytetty värikkäämpääkin kieltä. Irina Grigorin mukaan viholliskuvaa ukrainalaisista on rakennettu vuosia hänen tutkimallaan Pervyi Kanalilla – kanavalla, joka noudattaa vahvasti valtiojohdon linjaa ja jota 80 prosenttia ihmisistä piti tärkeimpänä uutislähteenään Venäjällä vuonna 2019. Helsingin yliopiston tutkija Tuomas Forsberg arvioi kymmenen uutisissa 2.3., ettei EU:n yhtenäisyydellä ole juuri mitään merkitystä Ukrainan sodassa. Hänen aineistossaan oli yli 7 000 uutista, joista tarkemmin hän analysoi 480 juttua. Loimaan Turuntietä. . . Ihmiset haluavat kurkottaa toisiaan kohti ystävinä. Apua saanut . Esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen esilläolo nähtiin moraalin rappiona ja käännettiin uhkaavan perinteisiä arvoja ja elämäntapaa – ja jopa vainoavan venäläisiä. Tämä kokenut ulkopolitiikan tutkija tyrmäsi uutisankkurin arvion EU:n yhtenäisyyden vaikutuksesta Venäjän toimintaan. Venäläiset tutkijat olivat väittäneet, että haudat olivatkin suomalaisten teloittamien venäläisten sotavankien hautoja. Olemme turvassa Suomessa, mutta sodan uskotaan vaikuttavan elämäämme monilla muillakin tavoilla, myös esimerkiksi kohoavina hintoina. Ei mikään muu. . Uolevi . Sen jälkeen kun on vaientanut toisinajattelevat ja vapaan median, voi tehdä mitä vaan. Odottelemme Paikallislehtien päätoimittajayhdistyksen porukalla sisäänpääsyä aukiolla sijaitsevaan keskukseen. Forsberg sanoi mielestäni ainoan varman totuuden asiassa: Ukrainan kansan urhea vastarinta on saanut Putininkin hämmästymään ja miettimään tarkemmin seuraavia siirtoaan. . alastaron rajoilta ja nurkista, vilvasiin mentalitentilta pitkä matka . Matti Ojala . Se on saanut monia muotoja niin koronassa kuin viime päivien tapahtumissakin – niin monia muotoja, että jo kekseliäisyyskin yllättää iloisesti. Menee vuosikymmeniä ennenkuin luottamus Venäjään alkaisi palautua. Näemme täällä Loimaan seudullakin sodan keskellä elävien läheisiä tai sotaa tänne paenneita. vanha pari . Tutkijoiden mukaan Eurooppa on esitetty venäläisille luhistumaisillaan olevana järjestelmänä, jossa on jatkuvasti terrorismi-iskuja ja mielenosoituksia sekä erimielisyyksiä valtioiden välillä. maaliskuuta 2022 Ihmisten päiviä Onpas taas eletty päivien päiviä. Isot kiitokset auttavaiselle miehelle junaasemalla ja Shellin henkilökunnalle saamastani avusta auton kanssa 23.2. Opas vahvisti, että aitoja ovat. 4 Lauantaina 5. VIERAILU palasi mieleeni – jälleen kerran, kun luin Venäjän television konfliktiraportointia väitöksessään Helsingin yliopistossa tutkineen Irina Grigorin haastattelun (Helsingin Sanomat 27.2.). Olipa reippaita oppilaita Loimaan ammattikoulun rakennuspuolen 3 poikaa tulivat saunan purkuhomiin tervehtivät ja rupesivat reippaasti töihin. Niin diktaattoreilla on tapana tehdä, kuten kirjoitin taannoin (LL 30.4.2019). Vaikka sota Ukrainassa loppuisi eivät kansainväliset pakotteet Venäjää kohtaan lopu automaattisesti. Nyt joudumme kannustamaan ja rohkaisemaan toisiamme sotatilanteen takia. Ja vielä. KUN KIOVAN kriisikeskuksessa istuimme kollegan, Punkalaitumen Sanomien Juha Aron kanssa vierekkäin takapenkissä, Juha huomasi, että keskuksessa on wi-fi. . Se kertoi Karjalassa sijaitsevasta Sandarmohista, yhdestä tunnetuimmista Stalinin vainojen uhrien joukkohaudoista. Siellä tutkijat kertovat, miten he olivat seuloneet Venäjän usein nimenomaan valtiollisesti omistettujen tiedotusvälineiden uutisia ja nähneet, miten niissä toistuivat tietynlaiset narratiivit, esitystavat ja kertomukset. Putinin tavoitteita ei hidasta tässä vaiheessa muu kuin voimakas vastarinta! Kunnioitan suuresti Ukrainan urheaa kansaa! EU voi keskittyä kehumaan itseään, muuhun siitä ei näytä olevan. Juuri sinä päivänä, 6.9.2018 klo 14.59 Suomen aikaa oli ilmestynyt HS:n toimittajan Jussi Niemeläisen juttu. Kuva Museoviraston kokoelmista. Jo korona pakotti miettimään, miten kuvata milloinkin uutta käännettä pandemiassa – miten kertoa kulloisistakin tuntemuksista, meidän jokaisen huoli terveydestämme ja läheisistämme sekä toimeentulosta ja miten tsempata jaksamaan vielä. . Siispä puhelimella nettiin ja lukemaan suomalaisia uutisia. Loimaalla Hulmin alueella on ollut jo hyvän tovin katulamput vain sieltä täältä päällä, miksiköhän. Heidän tuskansa ei voi olla vaikuttamatta meihin. Jaksetaan. Tuli yhtäkkiä kylmä. KU PÄÄKIRJOITUS VANHA VALOKUVA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE On parempi kärsiä vääryyttä itse, kuin sitä toisille tehdä. PEKKA KYYTINEN Kati Uusitalo. Pimeässä eksynyt . Murehdimme kaikkea tätä, ja huolet työllistävät meitä pahimmillaan yötä päivää. On eletty päivien päiviä, mutta jos jokin on ollut ilon pilkahdus, niin ihmisten auttamishalu
Tämä on näkynyt myös lehdenjakajien työmaalla. Keskustelua aiheutti hallintosääntö ja hyvinvointialueen johtajan viran kelpoisuusehdot, joissa osaa ryhmistä närästi kielitaitovaatimuksesta tinkiminen. maaliskuuta 2022 UUTISET LAINA Yliopistoihin pääsee vain joka neljäs, etelän yliopistoihin joka kymmenes hakija. Valtuutetut muistuttivat, että palveluita pitää ryhtyä rakentamaan uudistaen. Tarvittaessa lehdenjakelua siirretään aamupäiväksi. . vpj Laura Kaarniharju (ps.) Turku, 2. . Työikäisten palveluiden valmistelulautakunta Jäseniksi Marke Tissari (sd.) ja Jari Välimäki (kesk.), jäeneksi valittiin myös entinen Loimaan kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsen Eveliina Tyyskänen (vas.), joka oli ehdolla aluevaaleissa Raisiossa, muttei tullut valituksi. – Siinä joutuu joka tapauksessa nousemaan ulos autosta, koska laatikon viereen ei pääse. – On aivan eri mennä laatikolle kävellen kuin autolla. Vaikka jakajilla onkin vakiovarusteena autoissaan lapio ja renkaiden alle laitettavat liukuesteet, tuiskuöinä nekään eivät aina auta. Kokoukselle välitettiin heiltä viesti, jossa puheenjohtajat muun muassa muistuttivat, että tarvitsemme yhtenäisyyttä enemmän kuin koskaan. . Siitä syystä hallintosääntöön haluttiin mahdollisuus muutosten tekemiseen. – Mitään normaalista poikkeavaa piikkiä ei ole nähtävissä. – Viimeisimmän myräkän aikana jouduimme pyytämään pari kolme kertaa hinausauton, minkä tulo kestää yleensä noin tunnin. Valtuutetut pohtivat, että aika vasta näyttää, miten esimerkiksi lautakuntien valittu ikäkaarimalli tulee toimimaan. Historiallisen kokouksen puheenvuoroissa oltiin yhtä mieltä siitä, että urakka on iso. vpj Niina Alho (sd.) Piikkiö. – Kun yhdellä kierroksella on satoja pysähdyksiä, loppulenkistä ollaan äkkiä tunnin verran myöhässä, Prihti kertoo mutta vakuuttaa, ettei kenenkään tarvitse sentään sen vuoksi nousta keskellä yötä kolaamaan. Teija Ek-Marjamäki ja Jari Välimäki tosin sanoivat saavansa myös paljon sellaista kommenttia, että Loimaalla on asiat hyvin. – Ihmiset sanovat, että pitäkää huoli, että palvelut pysyvät, Jari Välimäki kertoo. – Jos on ollut kova lumipyry yöllä, niin yleensä viimeistään seuraavana päivänä on jo putsattu. Hän sanookin, että runsas lumentulo aiheuttaa sekä ylimääräistä työtä että harmia. – Että hoitoon pääsee helpommin ja puheluihin vastataan, Marke Tissari (sd.) jatkaa. POSTIA jakavalle Jouko Kojolle ovat korkeat auravallit tulleet tänä talvena tutuiksi. – Entä mihin sijoittuu esimerkiksi ensihoito, Maarit Koivisto (vas.) lisäsi. SARI HOLAPPA. Valtuustossa siunattiin puolueiden neuvottelemat hallitusja lautakuntapaikat. Lumen lisäksi jakajia kiusaa usein peilijää, joka on Saurasen mukaan monesti vielä pahempi ja venyttää ikävästi jakajien työpäivää. Jokainen voi itse kokeilla tämän. . FAKTA Näin loimaalaisia valittiin . – NYT VASTA lähdetään liikkeelle. Aluevaltuusto Kolmanneksi varapuheenjohtajaksi Maarit Koivisto (vas.) . . – Ei olla rakentamassa uutta hallintoa, vaan palveluita, Jari Välimäki puolestaan totesi. – Mikään ei ihan heti muutu, ei tarvitse huolehtia, Teija Ek-Marjamäki (kesk.) kuitenkin lohdutti. . . Pelastustoimen palveluiden valmistelulautakunta Varajäseniksi Sanni Kiviniemi (kok.) ja Sami Salmi (kok.) . . Toimittaja Asta Leppä Ylellä KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Lauantaina 5. Turun yliopistoon hyväksyttiin vuonna 2020 vaivaiset yhdeksän prosenttia hakijoista. . vpj Maarit Koivisto (vas.) Loimaa. Valtuutettujen mielestä lautakuntamallia pitääkin olla valmis muuttamaan, jos on tarpeen. Maarit Koiviston mukaan selkeää hallintojärjestelmää tarvitaan, sillä eurojen pitää olla seurattavissa käytäntöön saakka. Hän kuitenkin kiittelee ihmisten pitävän postilaatikoiden edustan suurimmaksi osaksi puhtaina. Tulee strategia, lautakunnat organisoituvat, loimaalaiset valtuutetut pohtivat kokouksen jälkeen. Toisaalta Postilla on myös ohjeena, ettei mahdottomiin paikkoihin ajeta. Runsasluminen talvi ei ole kuitenkaan vaikuttanut Postin jakeluaikatauluihin, vaan Kojon mukaan ne ovat pitäneet melko hyvin. – Jos meinataan edut saada, keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Olavi Ala-Nissilä (kesk.) muistutti. Aluehallitus Jäseneksi Teija Ek-Marjamäki (kesk.). . vpj Heidi Aaltonen (vihr.) Raisio ja 3. – Miten se tulee prosesseihin pelittämään, Marke Tissari (sd.) mietti ja toivoi, että asiakas muistettaisiin pitää keskiössä. Loimaalaiset valtuutetut Maarit Koivisto, Marke Tissari, Olavi Ala-Nissilä, Jari Välimäki ja Teija Ek-Marjamäki aloittivat valtuustotaipaleensa luottavaisin mielin, vaikka hyvinvointialueen alkutaipaleella on tiedossa iso määrä työtä. . . . . Uuden valtuuston puheenjohtajana aloittaa perinteiden mukaan valtuuston vanhin ja Simo Paassilta (sd.) toivottikin valtuustolle voimia viedä historiallinen uudistus loppuun. – Tarvitaan myös alueellinen elementti, eli esimerkiksi jonkinlainen aluejohtaja, Olavi Ala-Nissilä arvioi. Etenkin helmikuussa lunta on tullut ennätyksellisen paljon (LL 3.3.). Aluevaltuusto Puheenjohtaja Ari Korhonen (sd.) Raisio, 1. Postin ohjeistus onkin, ettei mahdottomiin paikkoihin lähdetä yrittämään. Lisäksi kokouksessa valittiin ikääntyvien palveluiden valmistelulautakunta, lasten ja nuorten palveluiden valmistelulautakunta, kansalliskielilautakunta, tarkastuslautakunta, aluehallituksen konsernijaosto ja tulevaisuuden, tutkimuksen ja osaamisen neuvottelukunta. Minna Prihti muistuttaakin asiakkaita, että postilaatikon edustan lisäksi olisi hyvä hiekoittaa tuloja lähtöväylät. Postilaatikoiden edessä olevat lumikinokset johtavat siihen, että jakaja joutuu nousemaan autosta kerta toisensa jälkeen. Kansalliskielilautakunnan varajäseneksi valittiin Loimaan kaupungin kulttuurisihteeri Monika Antikainen (vihr.), joka oli ehdolla aluevaaleissa Liedossa, muttei tullut valituksi. – Jos kohde näyttää liian vaikealta, jaamme postin sinne seuraavana päivänä, Kojo toteaa. Hinausautoon on jouduttu turvautumaan tänä talvena noin kymmenkunta kertaa ja ehkä saman verran on saatu apuja asiakkailta, hän laskeskelee ja lähettää kiitoksensa niille, jotka ovat rientäneet auliisti hätiin. Toisaalta postinjakajan kannalta ei ole väliä, onko lunta metri tai 30 senttiä, jos laatikon eteen on jäänyt valli. Saman vahvistaa Loimaan Postin tuotantovastaava Matti Sauranen. . Aluehallitus Puheenjohtaja Sanna Vauranoja (kok.) Kaarina, vpj Jouni Mutanen (kesk.) Naantali, 2. KATI UUSITALO Vaikka lunta onkin saatu tänä talvena ennätysmäärät, kertoo postinjakaja Jouko Kojo jääneensä ainoastaan kerran peltoaukealla kiinni. maaliskuuta 2022 Matalakin lumivalli estää suoran pääsyn postilaatikolle Loimaan seutu Sari Holappa Kulunut talvi on ollut poikkeuksellisen sateinen EteläSuomea myöten. Historiallinen kokous Turku Kati Uusitalo Varsinais-Suomen hyvinvointialueen valtuusto kokousti ensimmäistä kertaa keskiviikkona. FAKTA Puheenjohtajat . Jari Välimäki muistutti, että ikääntyneiden ja vammaisten lautakunnan asiat koskevat myös lapsia, sillä vammaisissa on ihan lapsiakin. Historiallinen kokous oli siinäkin mielessä, että aluevaltuustoon valitut puolueidensa puheenjohtajat Li Andersson (vas.), Annika Saarikko (kesk.) ja kokoomuksen Petteri Orpo eivät osallistuneet kokoukseen Ukrainan tilanteen vuoksi. 5 Lauantaina 5. Lounais-Suomen Tietojakelun Loimaan alueen jakeluesimiehen Minna Prihtin mukaan pahimpina myräkkäöinä tie saattaa olla poikki monestakin paikkaa. Samoin mielenterveyspalvelut koskevat kaikenikäisiä. . Jari Välimäki (kesk.) sanoi, että uudistuksen hyötyjen pitää kyllä näkyä heti vuoden 2023 alussa ja palveluiden saatavuuden tulee selkeästi parantua
Kirpputoriyrittäjä Johanna Mäki-Rantanen Tyrvään Sanomissa LAINA Postinumero ei tee ihmisistä hyvää eikä pahaa. . maaliskuuta 2022 Dieselin hinnannousu syö kuljetusyrittäjien katteita Loimaan seutu Lari Kiviranta Mittari pysähtyy 384 litraan ja 740 euroon, kun täydessä viljalastissa olevan kuormaauton lähes tyhjä polttoainesäiliö tankataan kerralla täyteen. LARI KIVIRANTA Alkuviikosta kuljetusyrittäjä Harri Holm arvioi dieselin kallistuneen yli 30 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen.. Kuljetusyrityksellä on seitsemän kuorma-autoa, joista viisi on jatkuvassa maatalousajossa. Mäkiö sanoo, että polttoaineiden hintojen nousua voi yrittää jonkin verran kompensoida esimerkiksi siten, että kuljettajia koulutetaan ennakoivaan eli taloudelliseen ajoon ja työnjohdossa mietitään reittisuunnittelua. Välillä käyn toki mittarillakin. – Pakko se on viedä hintoihin, jotta saa laskut maksettua, hän perustelee ja sanoo, että samaan aikaan muutkin kustannukset tahtovat nousta, kuten vakuutusmaksut. TALOUS LAINA Kerran myynnissä oli aikuisten kaulapantoja. Ajojärjestely on toki jatkuvaa työtä, joka ei riipu pelkästään polttoaineiden hinnoista. . Holm sanoo, että heidän yrityksessään maatalouskuljetuksia koskevat rahtihinnat ovat yhä samat kuin viime keväänä ja samoilla hinnoilla mennään kuluva satokausi loppuun. Kannattaisi pyrkiä ajattelemaan asioita meidän näkökulmastamme. Mietin, että mihinkähän ne on tarkoitettu. – Vaikka viljan hinta on noussut, myytävä viljamäärä on pieni, hän luonnehtii ja muistuttaa, että maatalouden vaikeuksista huolimatta heidän kaikki asiakkaansa ovat tähän mennessä hoitaneet rahtimaksunsa. Polttoainekustannuksia hillitäkseen Sirénillä on ollut jo pitkään 1 800 litran polttoainesäiliö. Jäljelle jäävien taksikyytien hintoihin Sirén pystyy vaikuttamaan ja huomioimaan esimerkiksi kohonneet polttoainekustannukset. – Se on sellaiset 250 euroa enemmän kuin vielä vuosi sitten, melliläläinen kuljetusyrittäjä Harri Holm laskee. Korona-aikana ongelmana on se, että muut kyyditykset, kuten ravintolakeikat, ovat olleet vähissä. Ne eivät olleet ihan tavallisia kaulapantoja. – Aina ei voi kuitenkaan ajaa esimerkiksi lyhimmän reitin kautta. Sopimuskauden jälkeen hintaa voidaan tarkistaa, jos kuljetuksissa hyödynnetään optiota, muussa tapauksessa kuljetukset kilpailutetaan uudelleen. LINJA-AUTOPALVELUJA tarjoavan Vuorisen Liikenne oy:n yrittäjä Jukka Vuorinen luonnehtii tilannetta vakavaksi. YRITTÄJILLÄ voi olla voimassa sellaisia sopimuksia, joiden aikana taksoja ei koroteta, vaikka polttoaineen hinta nousisi. Dieseliä meni 384 litraa, ja se maksoi 740 euroa. – Suureen satsiin saa jonkin sortin alennuksen. Hänen mukaansa koulukyytejä koskeva sopimus on mietittävä hinnoittelultaan muutenkin tarkkaan, jotta taksiyrittäjällä on edes jotain vakiokeikkaa. Katsomme olevamme tilanteessa, jossa valtiovallan on nopeasti tehtävä päätöksiä helpottaakseen ammattiliikenteen polttoainekustannuksia. Kuljetus Harri Holm oy on keskittynyt etupäässä maatalouden tuotteiden, kuten viljan ja lannoitteiden, kuljetuksiin. – Samat työt on edelleen tehtävä ja lenkit ajettava, maksaa mitä maksaa, yrittäjä Atte Mäkiö sanoo ja havainnollistaa, että heillä polttoainekustannukset nousivat lähes 29 prosenttia viime vuonna, kun kustannuksia vertaa sitä edeltävään vuoteen 2020. Sen jälkeen tilannetta katsotaan uudelleen. Oripäässä kotipaikkaansa pitävä Kuljetus ja Jätehuolto Mäkiö oy:n roska-autot kiertävät niin ikään laajalla alueella Loimaan ja Auranmaan seudulla. Huolimatta hintojen noususta, kaikki kuljetusyrittäjät eivät ole välttämättä toistaiseksi vieneet kohonneita polttoainekustannuksia tarjoamiensa palveluidensa hintoihin. Esimerkiksi ypäjäläisellä taksiyrittäjällä Tuomas Sirénillä sopimuspohjaiset koulukyydit muodostavat yhden koko hänen liiketoimintansa tukijaloista, eikä näiden kyytien hintoja muuteta kesken sopimuskautta. Dieseliä nämä viisi kuorma-autoa kuluttavat 500–1 000 litraa päivässä. Viimeisen vuoden aikana polttoaineiden hinnannousu on puhuttanut yksityisja ammattiautoilijoita. Kaupaksi menivät. Kuhmolainen kansanedustaja Tuomas Kettunen (kesk.) HS:ssa 6 Lauantaina 5. – Kaksi vuotta jatkunut korona-aika sekä nykyinen tilanne maailmalla huolestuttavat, ja polttoaineiden hinnat jatkavat nousua. Kohonneita polttoainekustannuksia ei ole aina helppo viedä hintoihin Kuorma-auton kuljettaja Henry Holm tankkasi kuorma-auton, joka oli täydessä viljalastissa. Toinen Sirénin liiketoiminnan tukijaloista muodostuu Kelaja sote-kyydeistä, mutta niidenkään hintoihin hän ei pysty itse vaikuttamaan. Yhdistelmä painaa kuormattuna noin 76 tonnia ja kuluttaa dieseliä 50–60 litraa sataa kilometriä kohden. Yritys tarjoaa muun muassa jätehuollon palveluita Loimaan, Ypäjän, Kosken ja Someron alueella. Maaseudullakin ihmiset tekevät työtä, kasvattavat perheitään ja arvostavat luontoa. – Viime keväästä dieselin hinta on noussut jopa noin 70 senttiä, Holm sanoo ja arvioi hinnannousun haukkaavan kuljetusliikkeen tuotosta 300–400 euroa päivässä. LOIMAAN Seudun Ympäristöhuolto oy:n yrittäjä Tomi Mäkelä sanoo, että polttoainekustannusten nousua on osaltaan yritettävä kattaa viemällä se kuluttajahintoihin. Holm ei ole korottanut maataloutta koskevien kuljetusten hintoja, koska hän tietää itsekin maanviljelijänä, että maatalous, niin kotieläinkuin viljatilat, painii talousvaikeuksissa kahden heikon vuoden jälkeen
Elämäntaparemonttiakin hän karsastaa hieman. Ja se on todella hyvä, kun netistä näkee, milloin ladut on ajettu, intohimoinen suksija kiittelee. Luokka C: 1) Erkki Kojo VEE10 1096, 2) Karoliina Kirvelä VEE10 1068, 3) Jarmo Rasi VEE10 1063, 4) Keijo Lankinen VEE10 1062, 5) Pentti Oittinen Säkäset 1060, 6) Aulis Vienonen VEE10 1038, 7) Pertti Ylinen FLS-keila 1029, 8) Markku Lehto VEE10 1023, 9) Jouni Marttila VEE10 1011, 10) Hannu Salmi GS 987, 11) Heikki Manner VEE10 958, 12) Esko Ryöppy VEE10 942, 13) Olli-Pekka Tuominen FLS-keila 904, 14) Jukka Nordqvist VEE10 898. – Siihen kasvaa, että on lihava ja huonokuntoinen. Haveri naurahtaakin, että itsensä kanssa on pakko tulla hyvin juttuun, kun yksin polkee. Kädenvääntäjä Perttu Sirkkilä TS Extrassa 7 Lauantaina 5. Ville-Veikko Haveri laihtui 25 kiloa keskittymällä asioihin, joista pitää Loimaan ladut saavat isot kiitokset hiihtelyyn hurahtaneelta Ville-Veikko Haverilta. Kyse on siitä, miten itsensä näkee ja mihin kokee pystyvänsä. Ville-Veikko Haveri, 31, saattaa hiihtää 50 kilometriä Eteläisellä kuntoradalla työpäivän päätteeksi. Nyt, kun ajattelee, niin iso pala identiteetistäni on se, että minä harrastan liikuntaa. Ei sitä tajua, vaikka olisi juuri ajanut kaksi ja puolisataa kilsaa pyörällä. Hiihtolenkin päätteeksi Haveri saattaa pistää saunan päälle ja tilata rullakebabin kotiinkuljetuksella. Kysyin Juhalta [Leino], että mites syöminen. Lähiseudulta löytyisi pidempiä reittejä, mutta auton käynnistäminen tuntuu turhalta. No, niin kuin jokainen ylipainoinen, minäkin olin yrittänyt laihduttaa, mutta aina se lopahti. Heti, kun sataa lunta, tullaan latukoneella. – Lihavuus oli pitkään aika iso osa identiteettiäni. Oli taipumus tehdä kaikki kunnolla, kun tekemään ryhdytään. Luokka B: 1) Kimmo Tikakoski VEE10 1161, 2) Jorma Rantanen VEE10 1151, 3) Markku Reunanen GS 1037. Sitä kyllä ihmeteltiin, että miten se edes oli mahdollista kädenväännössä. LUOKKA C: 1) Erkki Kojo VEE10 1 110, 2) Aulis Vienonen VEE10 1 041, 3) Esko Ryöppy VEE10 1 040, 4) Keijo Lankinen VEE10 1 012, 5) Karoliina Kirvelä VEE10 988, 6) Pertti Ylinen FLS-keila 964, 7) Heikki Manner VEE10 957, 8) Jukka Nordqvist VEE10 933, 9) Hannu Salmi GS 905, 10) Petri Kivinen PeKeTeam 896, 11) Markku Kojo FLSkeila 884. Ja miksei tulisi. LIIKUNNALLISESTA kaikkiruokaisuudestaan huolimatta Haverista ei olisi esimerkiksi koripalloilijaksi – ainakaan pituutensa puolesta. Lenkkeilyä, salibandya. TULOSPÖRSSI Himohiihtäjä ei haikaile Lappiin, suksi luistaa Loimaallakin Loimaa Katriina Reijonen Kun hiihtää parikymmentä kertaa saman kuusen ohi, näkymä käy melko tutuksi. Olen liikunnan suhteen sekakäyttäjä. . Se oli ammattilaisen viisautta. Hän vastasi, että pureksi nyt ekaksi tätä ohjelmaa. Samalla hänellä oli pinttynyt ajatus, ettei hänen kokoisensa kaveri sovi lajin harrastajaksi, vaikka housujen vyötärömitta oli jo kaventunut. Hän on todennut, että hänen on helpompi sopeuttaa liikunnan määrä ravintoon kuin toisin päin. maaliskuuta 2022 KEILAILU Loimaan Keilahalli, viikko 8, viikkokilpailu, 6 sarjaa eurooppalaisittain. TALVI ON hemmotellut hiihtohullua, mutta mieli alkaa jo vetää asfalttitielle. Eihän silloin voi ihan huonokuntoinen olla, pari vuotta sitten mielensä rohkaissut ja ensimmäisen maantiepyörän ostanut Haveri hymähtää. KEILAILU Loimaan Keilahalli, viikko 9, viikkokilpailu, 6 sarjaa eurooppalaisittain. Maisemat vaihtuvat toisin kuin hiihtoladulla, ja aikaa kuluu äkkiä monta tuntia. Saatikka 150 kilometrin pyöräilyreissu, säännöllinen salilla käynti tai crossfit-harjoittelu. Jos jokin ei tunnu oikealta, lasken pallon alas ja aloitan uudestaan. Jos mennään ajassa muutama vuosi taaksepäin, monen kymmenen kilometrin hiihtolenkki olisi ollut Haverille aivan utopiaa. Rupesin liikkumaan vasta aikuisena, joten minulla ei ole mitään lajia tai tiettyä seuraa. . Oli aikaa aloittaa uusi harrastus, nivelet olivat terveet ja sallivat kuntosalilla käymisen. No, kaikki, missä tulee hiki. Hänen vertikaalinen kasvunsa pysähtyi 172 senttiin. Kerran yhdeltä kaverilta repesi jalasta lihas. Kauniina kesäpäivänä Haveri ottaa pankkikortin ja puhelimen taskuun, katsoo hyvän lounaspaikan ja lähtee maantiepyöräilemään. – Ja suunnistamassa käyn joskus, torstairasteilla. Luokka D: 1) Jari Schwartz Säkäset 928, 2) Joni Lankinen VEE10 917, 3) Juha Kojo FLS-keila 797, 4) Mervi Orenius VEE10 731. KATRIINA REIJONEN Peruskoulun opettajana työskentelevä Ville-Veikko Haveri löysi liikkumisen ilon vasta aikuisiällä.. Hänen kohdallaan palaset vain loksahtelivat kohdalleen. – Loimaalla ladut on hoidettu niin hyvin. LIIKUNTAVIMMASSA ei ole kyse vain kiloista. Luokka M-A: 1) Marko Saarni TuUL 1339. Suomen parhaaksi keilaajaksi valittu Tomas Käyhkö Helsingin Sanomissa LAINA Kokematon voi rikkoa vähintään oman kätensä. LUOKKA C: 1) Elmeri Tuominen VEE10 981, 2) Konsta Rautiainen GS 955, 3) Joni Lankinen VEE10 952, 4) Mervi Orenius VEE10 846. – Sain personal trainerilta kuntosaliohjelman, joka minun oli määrä tehdä pari kertaa viikossa. Haverilla oli haave maantiepyöräilystä. Hän voi fyysisesti paremmin kuin koskaan, ja pääkin seuraa perässä. Taitekohdaksi Haveri nimeää joulun, jolloin hän sai lahjaksi personal trainerin lahjakortin. Hän käy eniten Eteläisellä mutta tykkää myös haastaa itsensä Juvalla ja muilla mäkisemmillä reiteillä. Kun puhutaan painonpudotuksesta, pää tulee muutoksessa hitaimmin mukana. – Minulla on syömisen kanssa sama kuin liikunnassa. – Olen ollut koko elämäni lihava, Haveri sanoo painokkaasti. URHEILU LAINA Ennen jokaista heittoa pyrin tekemään kaikki asiat samalla lailla. Eikä se tunnu hänestä yhtään väärältä. Sen täytyy tuntua kivalta, tätä nykyä 85 kiloa painava Haveri sanoo. LUOKKA B: 1) Jonna Saarinen TuWe 1 150, 2) Jenna Laaksovirta TuUL 1 147, 3) Joni Kaijanen TuWe 1 117, 4) Sami Kataja GS 1 105, 5) Juha Virtanen VEE10 1 063, 6) Jorma Rantanen VEE10 1 056, 7) Markku Rantanen GS 1 007, 8) Reijo Lehto VEE10 979. Nuorempana Haveri oli kova poika kasvamaan horisontaaliseen suuntaan. Kuntokuuri on sana, jonka Haveri heittää suoraan roskiin. LUOKKA M-A: 1) Samu Valaranta TPS 1 359, 2) Mika Salminen Valtti 1 343, 3) Jaakko Rantala FSB 1 212, 4) Pinja Laukkanen Nasevat 1 186. Harrastan kaikkea, mikä tuntuu kivalta. – Ylipainoinen on liian miedosti sanottu, olin oikeasti lihava. Hänen painonsa kävi lähellä 120 kiloa
Vampula teki virheitä, ja Ploki vei ensimmäisen erän. FYSIOTERAPIA FYSIOTERAPEUTTI AMK, TtM p. Ottelun alussa LP-Vampulalla oli juhlahetki, kun joukkueen yleispelaaja Cassidy Baird valittiin helmikuun liigatähdistöön. LP-Vampulan päävalmentaja Ziga Kos onnitteli Plokia ansaitusta voitosta. Alan ammattilaiset löydät Palveluhakemistosta. 040 830 4556 Huomioi kotitalousvähennys . Ploki johti jo 1–7, kun Vampulan päävalmentaja Ziga Kos otti toisen aikalisän. Lauantaina joukkue kohtaa vahvasti koko kauden pelanneen Kuusamon Pölkyn, ja sunnuntaina on vuorossa ottelu Woman Volleytä vastaan Rovaniemellä. 050 5292 439, Käsityöläiskatu 9, Loimaa HOITOLA SUOLAKEIDAS p. P. Nettiajanvaraus: www.sabrina.fi Käsityölaiskatu 9, Loimaa Päivi Mäkelä 040 821 6306 Myös kotija laitoskäynnit Hoito palvelusetelillä ja ePassi Lahjakortit JALKAHOITOLA ARJALKA . HENKILÖNOSTIMET Nostokorkeudet: HENKILÖNOSTINVUOKRAUS PASI MARKULA KY 0500 770 606 DINO 95T DINO 120T DINO 130T DINO 160XT DINO 180T DINO 210XT 9,5 m / 12 m / 13 m 16 m / 18 m / 21 m Leguan 125 & 160 Leguanit menee sinne minne muut nostimet ei pääse! Itsekulkeva neliveto henkilönostin Nostokorkeudet 12 m / 16 m Talon maalaukseen, rännien putsaukseen, puiden kaatoon yms. Puh. Liigaplokin valmennuksesta viimeiset pari kuukautta vastannut Arto Oinas totesi, että ajanjakso on ollut haastava. 050 564 2699 Koulukuja 11, Loimaa F Y S I O T E R A P IA • Tukija liikuntaelin fysioterapia • Ortopedinen fysioterapia • Neurologinen fysioterapia Myös kotikuntoutusta ja allasterapiaa F Y S I O T E R A P IA • Tukija liikuntaelin fysioterapia • Ortopedinen fysioterapia • Neurologinen fysioterapia www.fysioterapeuttitevasaari.fi Koulukuja 11, Loimaa p. Ploki meni johtoon tilanteessa 17–18 eikä enää luovuttanut johtoasemaansa kotijoukkueelle. ENSIMMÄINEN ERÄ alkoi hyvin ja Vampula johtikin jo pistein 11–6, mutta Ploki tuli ja tasoitti erän jo sen puolivälissä pistein 13–13. Toisessa erässä Vampula pääsi jo kuuden pisteen johtoon tilanteessa 10–4, jolloin Plokin valmentaja Arto Oinas otti toisen aikalisän. Ei missään nimessä helppo peli, sanoi Arto Oinas. JALKAHOITOLAT Turuntie 14, Loimaa. Samanlaisen kunniakirjan hän sai jo tammikuussa. 0500 741 437 Myös kotikäynnit sekä hoidot palveluseteleillä. Vampulalla ei ollut pätkääkään onnea, eikä kaikilla pelaajilla ollut se ihan paras pelipäivä. LP-Vampulan parhaana palkittu Julia Seikkula totesi, että koko joukkue syötti kaksi ensimmäistä erää hyvin. maaliskuuta 2022 LP-Vampula–Liigaploki 1–3 (19–25, 25–18, 16–25, 19–25). – Ei ollut yhtään asiaa, jonka olisimme tänään hoitaneet hyvin. 8 Lauantaina 5. Alan ammattilaiset löydät Palveluhakemistosta. LENTOPALLO LP-Vampulan kauden viimeinen runkosarjan ottelu kotikentällä Tahto Areenalla Huittisissa ei päättynyt toivotunlaisesti. . AUTOKORJAAMOT Määräaikaishuollot BE-, DSLja OBD-mittaukset Katsastuspalvelu Ilmastointihuollot Alastaron Autopalvelu Loimijoentie 99, Alastaro P. 050 2279 • perhejuhlat • muistotilaisuudet • pitopalvelua • kokoukset p. Vampula pääsi parhaimmillaan kahden pisteen päähän tilanteessa 16– 18, mutta sen jälkeen Ploki meni menojaan. – Kaksi ensimmäistä erää olivat meille tosi vaikeita, olimme ihan telineissä. YRITTÄJÄ! Lähde mukaan hakemistoon – ota yhteyttä: Jouni Kokkonen 050 569 0970 jouni.kokkonen@loimaanlehti.fi Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 ilmoitukset@loimaanlehti.fi PALVELUHAKEMISTO Paikallista osaamista parhaasta päästä PALVELUHAKEMISTO . JÄTEHUOLTO • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. 040 722 5270 SUOLAHUONE terv.hoit., koul. ARKKITEHTITOIMISTOT ARKKITEHTI .net www.PIENTALO Päivi Vuori, Arkkitehti SAFA * 040 5220 665 Tsto: K-Rauta Loimaa, Aleksis Kivenkatu 9 . Kotijoukkueelle kertyi syöttövirheitä, kun taas Ploki syötti tarkasti, ja heillä oli myös onnea matkassa. HYVINVOINTIPALVELUT Loimaan Lääkintävoimistelu OSTEOPAATTI D.O. ISÄNNÖINTIPALVELUT TALOYHTIÖT HUOM! Isännöinti Oy Tikakoski Vesikoskenkatu 1, 32200 Loimaa Kimmo Tikakoski 0400 741 556 www.tikakoski.com Löydät paikalliset isännöintipalvelut nyt uudesta osoitteesta Heimolinnankatu 18, 32200 Loimaa. Kanta-Loimaantie 5B b16, Loimaa *PAREMPI VERENKIERTO *SAIRAUDESTA VOI PARANTUA *SYÖVÄN TUKIHOITO Ajanvaraus: 050 348 5272 www.luontaishoitolamisaelle.fi REFLEKSOLOGI TIINA RAJALA Liigaplokilla Vampulaa enemmän tahtoa LP-Vampulan uskollinen fani Aarno Korpela ojensi parhaiksi pelaajiksi valituille Liigaplokin Olena Napalkovalle ja LP-Vampulan Julia Seikkulalle makeat muistamiset. MAALAUSLIIKE MARANG OY 040 715 4677 • www.marang.fi . ANTTI KASKINEN. Neljännen erän alussa Vampulan peli takkusi oikein kunnolla. KONEVUOKRAUSTA Jätä lapiohommat naapurille! VUOKRAA AVANT! MAALAUSLIIKE MARANG OY 040 715 4677 • www.marang.fi Avant 225 ja Avant 528 pienkuormaajat Avant Minikaivuri Meiltä myös mullat, kuorikatteet ja sorat pihatöihin Vaihtolavat, taukotilat, trailerit yms. 02 763 6860 iv-konehuollot ja suodattimet p. KAUNEUSHOITOLAT Turuntie 14, Loimaa. – Viimeinen viikko on ollut erityisen haastava, mutta nyt kun saimme täältä kolme sarjapistettä, yhdeksäs sija sarjassa on liki. 050 564 2699 Koulukuja 11, Loimaa F Y S I O T E R A P IA • Tukija liikuntaelin fysioterapia • Ortopedinen fysioterapia • Neurologinen fysioterapia Myös kotikuntoutusta ja allasterapiaa F Y S I O T E R A P IA FYSIOTERAPEUTTI AMK, TtM p. 050 463 0450 Kotihoiva RosaMaria apuna arjessa hoivaa ja huolenpitoa Jenni Heinonen 050 5500 035 Leila Toivonen 044 3056 900 lisäksi hermoratahieronta ja jalkojenhoito. Kolmas erä alkoi taas Plokin tahdissa ja Vampula oli koko ajan takamatkalla. 040 7527 353 Loimaantie 272, Alastaro www.ryotintila.fi . Ploki kuitenkin kuroi erän loppumetreillä Vampulan eroa umpeen. Teimme 32 virhettä, mikä on ehdottomasti liian paljon etenkin sellaista joukkuetta vastaan, joka tulee tänne taistelemaan tosissaan pisteistä. ILMANVAIHTOPALVELUT IV-Pelti Luuri Oy Ilmastoinnit ja tarvikkeet sekä huollot 5” vesirännit suoraan autosta Konesaumatut katot Rakennuslistat ja peltityöt Kuparityöt Kattoturvallisuustuotteet Rautarakennetyöt Seinäkasetit Voimatie 1-3, 32210 Loimaa www.ilmastointijapelti.fi p. au to hu ol to m au nu .fi 0400 224 027 • huollot • korjaukset • kolarikorjaukset • maalaukset • tuulilasin vaihdot/korjaukset • muovikorjaukset • rengasmyynti • automyynti Huolto 040 521 55 80 Vauriokorjaus 0500 815 086 Loimijoentie 24, Alastaro Puh. Sitten löysimme oman pelimme, vähän enemmän tehtiin töitä nostoille ja sitä kautta pääsimme hyökkäämään keskeltä. Ploki johti erän puolivälissä kuudella pisteellä, mutta erän loppua kohti mentäessä Vampula kiri, kun Plokillekin kertyi muutama virhe. 050 564 2699 Koulukuja 11, Loimaa F Y S I O T E R A P IA • Tukija liikuntaelin fysioterapia • Ortopedinen fysioterapia • Neurologinen fysioterapia Myös kotikuntoutusta ja allasterapiaa F Y S I O T E R A P IA . P. 10.00-15.00, puhelimitse 9.00-16.00 Email toimisto@loimijoki.. Ehdottomasti meillä oli pakkovoiton tunne, ettei karsimaan joutuminen jäisi muiden käsiin. Vieraat Pihtiputaalta tulivat ja veivät ansaitusti pisteet. 044 556 8534 Leino.services@hotmail.com Leino Services AUTOKORJAAMO Auki: ma–pe klo 8–16 . 0500 741 437 Nettiajanvaraus: www.sabrina.fi . Ploki pääsi neljän pisteen päähän, mutta Vampula otti vahvan tuntuisen johdon jo tilanteessa 20–12. Anita Koivisto • Osteopatia • lymfaterapia • hieronta P. LIIGAPLOKIN PARHAANA palkittu Olena Napalkova totesi, että ottelu oli kova mutta Ploki saavutti kolme sarjapistettä, mikä oli tärkeää. Taistelimme syötön ja vastaanoton kanssa. Vampula oli neljän pisteen päässä tilanteessa 10–14, mutta sitten Ploki karkasi. 0500 822 386 www.alastaronautopalvelu.fi Renkaat ja rengastyöt Kolarikorjaukset Hinauspalvelut w w w. hieroja Marika Lätti. 050 564 2699 FYSIOTERAPEUTTI AMK, TtM p. . JUHLAJA PITOPALVELUT . – Kolmannessa erässä syöttö heikkeni ja vastustaja pääsi paremmin ratkaisupalloihin kiinni. Heimolinnankatu 18, Loimaa Avoinna ark. 050 564 2699 Koulukuja 11, Loimaa F Y S I O T E R A P IA • Tukija liikuntaelin fysioterapia • Ortopedinen fysioterapia • Neurologinen fysioterapia Myös kotikuntoutusta ja allasterapiaa F Y S I O T E R A P IA FYSIOTERAPEUTTI AMK, TtM p
ÖLJYSÄILIÖHUOLLOT . 7. 02 762 1144 Av. Vastaukset tämän sivun toisessa laidassa. Yksi muisto on, kun suosittu Erkki Junkkarinen esiintyi, parkkipaikat olivat autoja täynnä, niin myös tienvarret. 10 . La 9-13 www.loimaanlukko.fi Loimaan Lukko Oy . (02) 550 2400 www.sahkoliike.fi Siivouspalvelumme ja kodinhoi tomme avulla voit käyttää aikaasi ja energiaasi Sinulle miellyttävimpiin toimiin! Turuntie 61, 32200 Loimaa Puh. Mikä joki virtaa Kiovan halki. VALOKUVAAMOT TURUNTIE 26 LOIMAA puh. PARTURIT Teitä palvellaan ilolla ja ammattitaidolla! Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 tai sopimuksen mukaan Ajanvaraus p. . klo 9-17. Minimi mukanaoloaika 4 kk PALVELUHAKEMISTO Paikallista osaamista parhaasta päästä PALVELUHAKEMISTO Öljysäiliöhuollot säiliöön kuin säiliöön. 5. TUHOLAISTORJUNTAA TUHOLAISTORJUNTAA Loimaan alueella Loimaan Kiinteistöhuolto Oy Ota yhteyttä: Anssi Nurmi: 040 687 6969 anssi.nurmi@lkhoy.fi | www.lkhoy.fi 9 Hiiret 9 Ötökät 9 Torakat 9 Rotat 9 Luteet 9 Ampiaiset Soita heti ja varaa aikasi! Ota yhteyttä: Anssi Nurmi: 040 687 6969 anssi.nurmi@lkhoy.fi | www.lkhoy.fi . 6. VARASTOTILAT Onko talli täysi. RATSASTUS P. 02 769 2200 Avoinna ark. ma-pe 8.30-12.00 Loimaan Rakennuseriste Oy Varasto Lamminperä 10, P. Paa vo Laa pot ti. 050 3028 491 Koti-, remonttija muuttosiivouksia. alkaen. . RAKENNUSTARVIKKEET VARASTOMYYNTI av. 0400 223 964 Huom! Kuljetuspalvelusopimus voimassa 1.6. 8. 8. ma-pe 6.30-16.30 KYSY KULJETUSPALVELUA! . 0400 536 088 Myös invaja sotekorttikuljetukset 1.1.2022 alkaen Kela kuljetukset. Mainitse autonumeroni 8421, niin saat tutun taksin. Mistä ja mihin jalkapallon Mestarien liigan tämän kauden loppuottelu siirrettiin. omataksioikeus! JARKKO AAKIO 1+6 hlö / INVA ILPO LAUNONEN 1+6 hlö 0500 530 807 040 867 9053 LUOTETTAVAA TAKSI PALVELUA LÄHIALUEELLASI LEIKK AA TALTE EN 1. LAKIASIAT LAKIASIATOIMISTO A PAPPINEN puhelin: 045 1202 140 Käsityöläiskatu 10, 2. 13. Palvelutarjontamme löydät netistä! . LUKKOLIIKKEET JA KAIHTIMET Turuntie 7, Loimaa, Puh. 9. 02 762 2156 Avoinna ma-ti-ke-to klo 9.30-17.00 pe-la suljettu PASSIKUVAT ILMAN AJANVARAUSTA . Soita minulle tulevasta kelakyydistäsi, niin kerron tarkemmin. OSOITA TIETOSI VANHA KUVA LUKIJAN KUVA Nimimerkki ’’Äijä’’ lähetti kuvan Urheiluhallista ja muistelee: Hieno kesätanssipaikka 70-luvulla. Paljonko Loimaan kaupungin henkilöstöä siirtyy hyvinvointialueen palvelukseen. Paljonko Suomessa oli ennakkotietojen mukaan asukkaita tammikuun lopussa. 5. 044 207 1937 Verhontie 97, Kojonkulma www.punkintila.fi Lämmin maneesi Ratsastustunnit poniKouLut . 044-7442 300 SIISTIÄ PALVELUA MONIIN ERI TARPEISIIN Lisätietoja: www.pihaportti.fi KAIKENLA ISET SIIVOUKS ET! . 9. Varastohotelli VARASTOTILAA Vesikoskitalo/Nahkalinna Juvantie 11, Loimaa p. . Ras vat on ta mai toa . 040 7153 160 info@kotipalveluannamaria.fi Loimaan Aluetaksi Oy www.loimaanaluetaksi.fi P. TAKSIJA TILAUSAJOPALVELUT Huhtalan Taksit oy Hannes p. krs., Loimaa sähköposti: artopappinen@gmail.com kotisivut: arto-pappinen.webnode.fi . PESULAPALVELUT Oppipojankatu 5 p. VASTAUKSET 1. . Riik ka Jok ela . 045 6340 144 Myös ilman ajanvarausta Annina Haltsonen-Mäkelä Ma-Pe 9-17 • La sopimuksen mukaan . 02 762 2120 www.tazzi.fi Turuntie 15, 32200 Loimaa PARTURI-KAMPAAMO Turuntie 13 • LOIMAA P. Kuka loimaalainen eteni jatkoon laulukilpailu The Voice of Finlandin ääni ratkaisee -vaiheesta. PAINOPALVELUT HiusStudio Koulukuja 7, Loimaa Ajanvaraus p. Dn ep r. Mitä on joppi. Milloin ilmestyi elokuva Pekka ja Pätkä Suezilla. Kuka on Oripään uusi sosiaalijohtaja. The Ras mu s. SIIVOUSPALVELUT Siivous, henkilökohtainen avustaminen, omaishoitajan sijaistaminen. LVI-LIIKKEET info@lvi-optimus.fi 0400 482 796 LVI-töistä MAALÄMPÖÖN! Voimakatu 1,LOIMAA . 3. Noi n 550 työ nte kijä ä eli arvio lta pu ole t. Vu on na 19 58 eli no in kak si vu ott a sen jäl kee n, kun su om ala ise t oliv at läh ten eet YK :n rau han tu rva teh täv iin en si ker ran syk syl lä 195 6 Su ezi lle . 2. 7. 10. Mikä yhtye edustaa Suomea tämän vuoden euroviisuissa. f i TILAA KARTOITUS: Pätevöitynyt kosteudenmittaaja (PKM) Jarmo Helenius, 0400 932 453 jarmo@kosteuskartoitus.fi Kosteuskartoitus. 0400 537 171 www.loimaanrakennuseriste.fi . 2. 3. Rakennuskuivaukset & kosteusmittaukset Sopimusja KELA-ajot voit tilata suoraan numeroistamme! HUOM! Alle 16 v. www.neliopinnoitus.fi P. SÄHKÖLIIKKEET Turuntie 73, 32200 Loimaa p. HANNELE TEMONEN VASTAUKSIA MONENLAISIIN KYSYMYKSIIN LL, SAVISEUDUN TIETOLAARI. 045 874 6600 Nettiajanvaraus www.hiusstudiounica.fi Avoinna ma-pe 9-17 la 9-14 Myös sopimuksen mukaan. TIETOKONEET Turuntie 10, Loimaa P. Montako valtiota itsenäistyi Neuvostoliiton hajotessa. 02 4148 400 www.akrdata.fi Tietokoneet, ohjelmistot ja oheislaitteet Huollot sekä asennukset yrityksille ja kotitalouksille . KOSTEUSKARTOITUKSET LOIMAAN RAKENNEKUIVAUS OY Rakennuskuivaukset & kosteusmittaukset Ko s te u s k a r to i t u s. 9 Lauantaina 5. 0400 293 576. 5 549 807 . Syreenin lehdet jo aukeavat. Pie tar ist a Par iis iin . 6. P. 4. maaliskuuta 2022 Hakemisto julkaistaan kerran viikossa, pääsääntöisesti lauantaisin. 0400 327 566 . Tilaa kelakyyti Taksi Helsingin numerosta 0800-414 603. SIIVOUSPALVELUT Tmi Ansa Haveri. 4. P
0276377020/ ravintola, 027637700/info. Runsas salaattibuffet Pitkään kypsennettyä porsaanniskaa pippurikastikkeessa ja lohimurekepihvit Punajuuripihvit, piparjuurikastike Kaurarisotto ja tillimuusi Köyhät ritarit ja kohmeiset marjat ja kermavaahto Päivän keitto Perjantai 11.3. Perinteinen Jauhelihakastike & Paistetut Nakit Tiistai 8.3. Lihakeitto Torstai 10.3. 050 520 5939 www.lannenmaukas.fi Lounas 10.45-13.00. p. Härkäwokkia eli naudan lihaa ja kasviksia L/G Possun kokonaisena paistettua ulkofileetä ja täyteläistä pippurikastiketta L/G Keitettyjä perunoita L/G Maalaissalaattia L Mettähannankatu 2 p. Buffetlounas 10,90€ Take away lounas 9,50 €. Kylmäsavulohilaatikkoa L/G Hernekeittoa L/G Poro-perunasalaattia L/G Päivänannos 9,10 € Havaijinleike, Remouladekastiketta ja bataattimuusia L Torstai 10.3. Lämmin ruoka-annos 8, 50€ ja annos-salaatit 5,90€ tilaa puh. Metsästäjänpata & Talon Pyttis Keskiviikko 9.3. Lohikeitto L,G ja cocktailpiirakat&munavoi Laakeen tapaan (runsas valikoima erilaisia lounasruokia!) Herkkumättö L,G Kahvi&tee Vanhankirkontie 383, 32440 Loimaa. Maanantai 7.3. 0400 527 627 Lounas klo 10.30-14.00. Aurajuustokeitto L,G Porsaan sisäfilenoisetit L,G ja pehmeä pippurikastike L,G Tomaattitäytteinen broilerifile ja salsa M,G Lankkuperunat M,G Paahdetut timjami-porkkanat L,G Omena-kanelimousse L,G Kahvi&tee Tiistai 8.3. Karjalanpaisti L,G Keitetyt perunat L,G Katkarapupasta L Porkkanalaatikko L Pappilan hätävara L,G Tiistai 8.3. Maanantai 7.3. Kalkkuna cordon bleu Aurajuusto-kermaperunat L,G Ragù napoletano pasta L Kukkakaaliriisi L,G Minttu-suklaahyytelö L,G Hirvikoskentie 242, 32210 LOIMAA p. maaliskuuta 2022 Satakunnantie 14. 02 7621 628 Lounas klo 10.30-14.00 Lounaspöydän hinta 8,50€ sisältäen lämpimien ruokien lisäksi salaatit, leivät levitteineen, ruokajuomat sekä jälkiruokakaffeet lisukkeineen. Maanantai 7.3. Makkarakeitto Tiistai 8.3. Hernekeitto ja pannari Perjantai 11.3. 050 520 5939 tai sähköpostilla lannenmaukas@ gmail.com Maanantai 7.3. Jauhelihapiffit Juustokastikkeessa & Kermainen Pippuripihvi Pizzauuni kuumana jälleen perjantaina & lauantaina klo 13-18 Sinun ravintolasi lounaslista tähän. Paistettua kalaa & Täytetyt Makkarakupit Torstai 10.3. Sinun ravintolasi lounaslista tähän. Jauhemaksapihvit ja kermasipulikastiketta L/G Paneroitua puna-ahventa ja sitruunakastiketta L Perunamuusia L/G Kana-pastasalaattia L Mango tuorejuustokakkua L Perjantai 11.3. Koskenlaskijan kasvissosekeitto L,G Pehmeää broileria kermaisessa currykastikkeessa L,G ja mustaherukkahillo M,G Mummon lihapullat ja pekonimajoneesi M,G Ristikkoperunat L ja höyryperunat M,G Ratatouille M,G Sitruskiisseli M,G ja kermasilmä L,G Kahvi&tee Keskiviikko 9.3. Maanantai 7.3. Lohikeitto L,G Hunaja-sinappi kanaa L,G Jasmiiniriisi L,G Kesäkurpitsatomaattivuoka L,G Vaniljakiisseli L,G Keskiviikko 9.3. Runsas salaattibuffet Aura kanakastike, bbq-pulletpork, täytetyt herkkusienet +jogurttikastike ja värikäslisäke Ohralisäke, Koko peruna, mustaherukkahillo. Runsas salaattibuffet Pizzabuffet ja päivän keitto Hedelmäsalaatti Poikkeuksellisesti LAUANTAILOUNAS 12.3. keiton, leivät, ruokajuoman ja kahvin. Vesikoskenkatu 13 Loimaa p. Päivän keitto tai salaattipöytä 5€ Hävikkiä estääksemme, myymme viimeisen puolen tunnin ajan (klo 13.30-14 ) arkilounasta hintaan 7€ Ruokamme on aina laktoositonta ja ruoanvalmistuksessa suosimme suomalaista lähiruokaa. salaattija leipäpöydän, keiton sekä kahvin ja jälkiruoan) Kokilta Paneroitua kampelaa ja tillikermaperunoita VL 13 e Päivän Pihvi: Yrttihärkää 23 e Aloita viikkosi paremmin: Terveysshot: mustikka-kaura Lounasaikaan myös a la carte. Pyttipannua ja paistettu kananmuna L/G Kasvistäytteistä munakasrullaa ja pestokastiketta L/G Persiljaperunat L/G Lämminsavulohisalaattia L/G Mansikkarahkaa L/G Keskiviikko 9.3. Lankon hernekeitto L,G Sipulipihvit & Dijonkastike L,(G) Perunamuusi L,G Fetauunimunakas L Pannukakku, mansikkahillo & kermavaahto L Perjantai 11.3. Talon tapaan makeaa Päivän keitto Tiistai 8.3. Riistakeitto Satakunnantie 26 Loimaa p. Maistuva lounasbuffet vuoden jokaisena arkipäivänä klo 10.45 14.00 hintaan 10,90 e. 02 7636 5100. Tervetuloa herkuttelemaan paikan päälle tai take away. Runsas salaattibuffet Koskenlaskija kinkkukiusaus ja kasviskiusaus + kasvislisäke Paistetut sipulirenkaat ja kaalikääryleet Museon piimäomenapiirakka ja vaniljakastike Päivän keitto Torstai 10.3. Take away keitto 4,90€ Keittolounas 7,50 € ja salaatti&keittolounas 9,00 € Maanantai 7.3. Katkarapukeitto L, G Bearnaiseporsasta sisäfileestä VL, G Ranskalaiset L, G Pizzaburgereita: kinkku-ananas Kasvistäytteinen munakasrulla VL Lounaspöytä 10,90 e (sis. Arkilounas ma-pe klo 11-13.30 10€. Ota yhteyttä: Ota yhteyttä: Anna-Mari Koskimies 02 5888 962 Eija Kärkäs 02 5888 021. klo 11-14 Runsas salaattibuffet Porsaanleike, persiljaperunasose chilinen-koskenlaskijacheddarkastike Kasvisvartaat, kotitekoinen makea & tulinen rahka Maustetut kasvikset Paahdettu raparperirahka Päivän keitto Muutokset lounaslistoissa mahdollisia. 10,90€ Maanantai 7.3. Lounas joka arkLoppuviikon lounaslistat löydät päivittäin nettisivuiltamme. Lindströminpiffit & Haudutettua Possunpaistia Perjantai 11.3. 10 Lauantaina 5. Lounaan hinta 8,10€ paikan päällä. Parsakaalikeitto L,G Porsaan ulkofile hunaja-kermakastikkeessa L,G Grillattu broilerin sisäfile ja jogurttitandoorikastike L,G Valkosipuli-kermaperunat L,G ja höyryperunat M,G Höyrykasvikset M,G Pieni makea Kahvi&tee Perjantai 11.3. Kermainen lohikeitto Keskiviikko 9.3. Hawaijinleike L,(G) Maalaisranskalaiset & valkosipulimajoneesi L,(G) Paneroidut kanansiivet L Vadelmamousse L,G Torstai 10.3. Jauhelihakeitto Lauantai 12.3. Teriyaki broileria L/G Kaali-lihalaatikkoa L/G Keitettyjä perunoita L/G tai Paistettuja kasviksia L/G Katkarapusalaattia L/G Tiistai 8.3. Hinta 6,95€ sis. 050 470 3544 Lounas ma-pe klo 10.30-14.00. p. 040 1510 520 Lounas klo 10.30-14.00. Runsas salaattibuffet Talon tapaan Mustikkakiisseli Päivän keitto Keskiviikko 9.3. Helpota arkeasi ja tilaa annokset suoraan kotiin tai työpaikalle toimitettuna. Ota yhteyttä: Jaskan Jaskan Puoti Oy Puoti Oy Vesikoskenkatu 11 p. Savuporokeitto L,G Naudanpaisti burgundinkastikkeessa M,G Kalamestarin lohimurekepihvit ja tartarkastike L,G Röstiperunat L,G ja höyryperunat M,G Verde-kasvikset M,G Marja-vaniljajogurtti L,G Kahvi&tee Torstai 10.3
Vappulounas ja pelimannisoitot iltapäivätansseineen sekä 3.5. Sisältää kaikki Playoff-kotiottelut sekä halutessa vakiopaikan katsomosta. 16.3. Merjalle p. Ilm 28.3 menn. klo 16 Tuulensuun Palvelukeskuksessa. Kaupunki aikoo käyttää varoja muun muassa harrastustoiminnan tukemiseen, asiakasperheiden kesäretkiin, perhevalmennukseen sekä välineja leluhankintoihin. ti 8.3 Tuolijumppa klo 12 Olohuone. FT Leisku Ukot, harjoitukset tänään klo 16.00, lukion salissa. Jumpan jälkeen mahdollisuus pelata SKIP-BO korttipeliä. 040 836 3908. 350e. Hyvinvointilautakunta hyväksyi uudet asiakasmaksut. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. Yöpyminen hotellissa. tulevasta sydänpurjehduksesta. Keskiviikkona kerho työväentalolla klo 13. P. Näin arvioi Loimaan kaupungin terveydenhuollon tartuntatautivastuuhoitaja Mari-Kaisa Heikkinen. Suomal. Oripään Vesa Yleisurheiluharjoitukset liikuntahallilla ma 7.3. klo 18. Ilmoittautuminen klo 12.45 mennessä. Savikki ry kokoontuu Citynuokkarilla ma 7.3. Paluu Gracella. Linja-auto Punkalaitumelta 16.50, Alastaro K-Market 17.20, Hirvikoski ent. lähetyshiippakunta. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. asti. Loimaan Seudun Sydänyhdistys Sydänkerho ti 8.3. ja la 12.03. 17.35, St1 pysäkki, Loimaa Kelan pysäkki 17.45, Mellilä K-Market 18.05, Kyrön tori 18.20, Turun satama n. MYYTÄVÄNÄ SEUROJEN TIEDOTUKSIA Työssäkäyvä savuton, raitis mies etsii rivitaloyksiötä tai -kaksiota. Sarjat alle 12v, 10v, 8v, 6v, ja 4v. Vesa-Matti 044 309 2999 LIPUT OVELTA JA ENNAKKOON TIKETISTÄ LIPUT OVELTA JA ENNAKKOON TIKETISTÄ Otteluisäntänä UNISON BREWING COMPANY VS. Korotukset koskevat muun muassa lähes kaikkia avoterveydenhuoltoa ja akuutteja kuntoutusosastoja koskevia maksuja. Kojonkulman kyläyhdistys / Ahjon Kahvakuula su 6.3. Hurrikaanin toimisto, Kauppalankatu 3, Loimaa Kausikorttilaisten vakiopaikkojen lunastusoikeus ke 9.3. Asiakasmaksulakiin perustuvat muutokset astuivat voimaan tämän viikon tiistaina. 60€ Hanki omasi Hyväkuntoinen aito jenkkisänky. 044 345 3401 METSÄMAAN METSÄSTYSSEURA RY:n VUOSIKOKOUS pe 18.3.2022 klo 18.00 Impivaarassa. to 10.3 Bingo Olohuoneella klo 12. Kalustettukin käy. 050 536 3078, anssi@hurrikaani.. 040 523 2370. Korona ei näytä hellittävän LOIMAALLA todetaan yhä paljon koronatartuntoja terveydenhuollon virallisissa koronatesteissä. Hyvinvointilautakunta hyväksyi perintövaroja koskevan käyttösuunnitelman. klo10-12 Lamminkatu 14 kerhohuoneessa / Leila. Johtokunta KOKOUKSIA HALUTAAN OSTAA VUOKRATA HALUTAAN MYYNTIAIKA 3.3. Myös ohjatut vesijumpat jatkuvat torstaisin alk. Soten asiakasmaksuihin korotuksia LOIMAAN kaupungin sosiaalija terveyspalveluiden asiakasmaksut nousevat monin paikoin. Kyseisten maksujen nousu on 1,4 prosentin suuruusluokkaa. Autoista romutustodistus. Noudettavissa Vesikoskelta. Suomen Ev.lut. Loimaalaisista 64% asuu OKT/maatilalla 17% Rivitalossa 19% Kerrostalossa (Lähde KMT 10/2020) www.loimaanlehti.fi Varaathan ilmoituspaikkasi aineistoineen viimeistään TO 10.3. Heikkinen luonnehtii tartuntamäärien pysyneen suhteellisena samoina viime viikkojen aikana eikä vielä voida päätellä, että tartuntamäärät olisivat laskusuunnassa Loimaalla. ja ilm. maaliskuuta 2022 RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. P. Apteekin pys. Tule tutustumaan ja osallistumaan. vuokrata yksiön ajalle 1.5.-31.8.2022 Loimaan keskustasta. sokkomatka, ilm. Puh. klo 11 alkaen yhdessäolon merkeissä. Reumayhdistyksen retki 28-29.5. LL Siinä on aina tuplasti älliä.. Valtteri, puh. opiskelija hal. Ahvenanmaa vihannoi Glorylla Maarianhaminaan, josta saadaan opas mukaan. Ikä 2 vuotta. Tiistaina pelataan SkipBoa kerhohuoneessa klo 13.30. Paikkoja rajoitetusti. Yst.vast. Loimaan Työväentalolla maanantaina 7.3 klo 12.00 tuolijumppa. Esimerkiksi yksinasuvalla säännöllisen kotihoidon piirissä olevalla asiakkaalla tuloraja nousee kymmenellä eurolla 598 euroon kuukaudessa, kahden hengen taloudessa puolestaan 19 eurolla 1 103 euroon. Ilmoitusvaraukset Jouni Kokkonen 050 569 0970 Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 myynti@loimaanlehti.fi Tiesitkö, että 82% Loimaan Lehden lukijoista asuu omistusasunnossa. Seniorit surffaa Tuulensuun Palvelukeskuksessa toistaiseksi tiistaisin klo 9-11. Tavoita kuluttajat sekä tulevat asiakkaasi teemasivui llamme. VILJELYSMAATA Alastaron suunnalta. RAKENTAMINEN JA ASUMINEN -TEEMA LA 12.3. PLAYOFF PLAYOFF 2021-2022 Anssi, puh. 045 174 9111. 19.15. 0500 223 278, valtteri@hurrikaani.. Muista ke 9.3 klo 13.00 tuttujen tuvalla kokoontuminen. 045 678 7936 www.romukuljetus.fi Savuton, kesätöihin tuleva ins. H. Marjalle 0451305900. Hän muistuttaa, että tiistaipäivien isoja tartuntamääriä selittää yleensä se, ettei Loimaalla testata viikonloppuisin, jolloin moni hakeutuu vasta maanantaina testeihin. URHEILU Mellilän Huovit ry. Käytännössä esimerkiksi yksinasuvalle asiakkaalle pitää ensin jäädä itselle bruttotuloista 598 euroa kuussa, jonka jälkeen häneltä voidaan periä tulorajan ylittävältä osalta säännöllisen kotihoidon maksua hyvinvointilautakunnan vahvistaman maksutaulukon mukaisesti. Terveydenhuollossa virallisesti todetut tartunnat eivät enää anna kokonaiskuvaa pandemiatilanteesta, koska osa sairastuneista tekee koronan kotitestin. Kanakumppanit Oy 050-3426621 / Martti SEURATOIMINTA Hyvän Paimenen luterilainen seurakunta. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry: ma 7.3 Kosken yhdistystalolla vrt-ryhmä klo 18. 11 Lauantaina 5. Tule päättämään asioista. Loimaan Eläkeläiset ry. Hiihtotapa perinteinen. 160x200, petauspatjalla sekä helmalakanalla. Loimaan Seudun Sydänyhdistys. klo 11 Vesihovissa. Tulossa kesällä Aira Musikaali ja monia muita reissuja. toimija. klo 17. Kyse on niin sanotuista indeksikorotuksista. Paljon nähtävää. Nappulahiihdot Ostarilla tänään la klo13. Omat kuulat, alusta ja sisävarustus. Eläkeliiton Loimaan kaup.yhdistys Päivystän ma 7.3. Tied. Perintövaroja lastensuojelun hyväksi LOIMAAN kaupungin lastensuojelujen palveluiden kehittämiseen kohdennetaan perintövaroja tässä vaiheessa vuotta yhteensä 85 500 euron verran. m/s Baltic Princess. Katso Reumayhdistyksen kotisivuilta. Messu sunnuntaina klo 10.00 Loimaan Evankelisella kansanopistolla Opintie 4. Juhlasydänpurjehdus 5.-6.4. lisätiedot outijarvela.omaisoiva@ gmail.com Eläkeliiton Alastaron yhdistys. Lautakunta edellyttää, että kehitysvammalain mukaisen pitkäaikaisen asumisen ylläpitomaksusta tehdään lautakunnalle selvitys. Kaupungin terveydenhuollon tilastoinnin mukaan tällä viikolla tiistaina tartuntoja todettiin yhteensä 35, keskiviikkona 17 ja torstaina 13. Asiaa mm. ke 9.3 Oiva&Olga ryhmän tapaaminen Hirvihovin kuntosali klo 18. Loimaan kaupunki on saanut perintövaroja lastensuojeluun, ja viime vuoden lopussa varoja oli noin 238 000 euroa. Erityislapsiperheiden keilaus la 12.3 klo 15 muista ilmoittautua. Asiakasmaksujen enimmäismäärä eli niin sanottu maksukatto nousee asiakkaalla 692 euroon kalenterivuodessa, kun se tähän saakka on ollut 683 euroa. Heikkisen mukaan testituloksissa on alkanut ilmetä myös omikron 2 -varianttia, mutta taudin oireet ovat sairastuneilla yhä suhteellisen lieviä. Samalla nousevat säännöllistä kotihoitoa koskevat tulorajat
Hänellä on suuri huoli ystävistä. Hän ei osaa suomea eikä omien sanojensa mukaan kovin hyvin englantiakaan. Ukrainalaisten tilanne huolestuttaa. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA ?4 +1 ?4 +2 ?3 +2 ?3 +2 Su +3 / +2 / +3 / +3 / +3 / +2 / Ma -2 / -3 / -1 / -3 / -1 / -2 / Ti -4 / -5 / -4 / -4 / -4 / -5 / -3 -3 -2 -3 -2 -3 -6 -6 -5 -6 -6 -5 -9 -11 -8 -10 -8 -10 VARAA ILMOITUSTILASI VIIMEISTÄÄN 15.3. Siinä ajassa ehtii tutustua. Jakelut n. 12 Lauantaina 5. Luukas Lehtonen, 3, kantoi vaatepussia keräykseen. Hän ja äitinsä olivat koonneet makuupusseja, -alustoja ja taskulamppuja sekä vaatteita Ukrainaan lähteneeseen kuormaan. – Se on sellainen kohtalon side Suomen ja Ukrainan välillä, Väisänen sanoo mietteliäästi ja on pitkään hiljaa. – TÄMÄ VIIKKO on ollut raskas. Kekki on entinen mansikkatilayrittäjä. – Tämä on vähintä, miten voi auttaa, Ketola sanoo. Hän näyttää puhelimensa taustakuvaa, jossa on iloisesti hymyilevä alle kouluikäinen lapsi. Koko ajan on ollut ahdistava paine tässä, Elina Kekki kertoo ja taputtaa rintaansa. Tampereelta talvilomaa Alastarolle viettämään tullut Sanna Ketola oli nähnyt netissä ilmoituksen Alastaron yläasteella järjestetystä keräyksestä. Kausityöntekijöinä olleet ukrainalaisnaiset tulivat vuosien mittaan tutuiksi, osa hyvinkin läheisiksi. Perheidensä tueksi jääneet naiset ovat valmistautuneet kaupunkisotaan. HUOLESTUNEENA puhelintaan vilkuilee myös Artem Raievskyl. Naisilla oli suurimpana huolena se, että sotilailla olisi kaikkea. He ovat muun muassa valmistaneet polttopulloja ja peitelleet viestilinjoja. 16 000 taloutta alueilla: Loimaa, Alastaro, Ypäjä, Vampula, Punkalaidun, Humppila, Oripää ja Mellilä Tiesitkö että, 76% Loimaan Lehden lukijoista saa ideansa lähteä ostoksille, tapahtumiin, ulos syömään jne. – Tytöt olisivat halunneet näyttää kotikontujaan. KATRIINA REIJONEN PAIKALLINEN NÄKÖKULMA LL LL LL LL LL LL LL LL. – Katso, Kekki näyttää valokuvaa ukrainalaisesta kaupasta, jossa hyllyt loistavat tyhjyyttään. KLO 14 MENNESSÄ! Jouni 050 569 0970 • Anna-Mari 050 595 7738 myynti@loimaanlehti.fi LAAJAJAKELU To 17.3. maaliskuuta 2022 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Hän huomaa autossaan olevat lasten kumisaappaat ja ojentaa nekin kuorman kyytiin. Kännykän kääntäjän avulla Raievskyl kuitenkin kertoo olevansa kiitollinen suomalaisille kaikesta avusta, jota ukrainalaiset näinä aikoina ovat saaneet. Ypäjän reserviläiset halusivat osoittaa tukensa ukrainalaisille sotilaille. Kun mansikkamaista luovuttiin, Kekki haaveili Ukrainan-matkasta. Puhelimeen sataa viestejä etenkin iltaisin. Raievskylin kasvoilla ei hymy juuri käväise. Pisimmät työsuhteet samojen naisten kanssa kestivät kymmenen vuotta. Elina Kekki tekstaili Ukrainassa asuvien tuttujensa kanssa. Kekki on kysynyt, mitä maassa eniten tarvitaan. Saappailla on nyt suurempi tarve muualla. Väisänen ajoi Alastarolle saatellakseen vaatteet ja suojavarusteet Ukrainaan lähteneeseen kuormaan. Loimaan Lehdestä (Lähde KMT 10/2020) KOTISEUDULTA oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi UUTISIA isoLLa U:LLa ”Suurimpana huolena oli, että sotilailla olisi kaikkea” Loimaa/Alastaro Katriina Reijonen Ari Väisänen kantaa autonsa takakontista läjäpäin metsänvihreitä vaatteita Agrikumppanien kuorma-autoon. Että heidän asioitaan ajettaisiin eteenpäin. Humanitäärinen hätä kasvaa kotirintamalla, kun ruokaja vesivarannot vähenevät. Ystävät Ukrainassa ovat peloissaan. – He laittoivat pitkän listan. Hänen perheensä on Ukrainassa