Tätä mieltä on Alastaron kunnanjohtaja Matti Tunkkari, joka täyttää 50 vuotta 13. – Näin tulee leimikosta tukkia enemmän kuin motokaadolla. lokakuuta. Eklund korjaa puuta kannolta laanipaikalle myös hevosvedolla, jolla säästetään esimerkiksi nuoren kuusikon juuristoa. Sivu 5 Vuosinäyttely valmis Loimaan Taideseuran jokavuotinen vuosinäyttely on jälleen valmis yleisölle esiteltäväksi. Sivu 6 Jouten ei osaa olla Loimaalle 29:n Ruotsin vuoden jälkeen muuttanut Niilo Puska sanoo, ettei osaa olla eläkkeelläkään jouten. KARI NUMMILA. Lämpöasteita on 12–13, ja tuuli on melko heikkoa. Viljelijät saattavat jatkossa myös vuokrata siiloja, sillä Salon seudulla on perustettu viljelijöiden oma markkinointiyritys. Näin säästetään metsänpohjaa ja suojellaan nuoria taimia. Metsurikaadollakin lisäys kantohintaan Loimaa Kari Nummila Tukin äskettäisestä hintahyppäyksestä pudotettua kantohintaa voi loimaalaisen metsäajattelijan Antti Eklundin mielestä nostaa melkoisesti metsurikaadolla. Loimaan siiloissa varastoidaan myös HVK:n (Huoltovarmuuskeskus) viljaa, jonka liikuttelusta ja hankinnasta vastaavat keskusliikkeet. – Noin kuvainnollisesti voisi sanoa, että siilot ovat täynnä piripintaan saakka jyviä, sillä 70 prosentin käyttöastetta pidetään ihan hyvänä tällaisessa toiminnassa, Suomen Viljava Oy:n Länsi-Suomen aluepäällikkö Seppo Koponen sanoo. Toiminta laajentunee Loimaallekin. Sivu 7 ANU SALO Kaksi elämänsuonta – Loimijoki ja sen pintaan iltahämärässä kuvastuvat Loimaan mahtavat viljasiilot, joilla on erittäin tärkeä rooli Suomen huoltovarmuuden takaajina kaikissa olosuhteissa. Varastoinnin ja tulevan markkinoinnin takia tuottajan on tärkeätä tietää muun muassa leipäviljaerien laatutaso. Merkkipäiväänsä hän juhlii kuitenkin jo tänään. Loimaan varastoon on suunniteltu myös suuren viljankuivaamon rakentamista, mutta markkinatutkimuksen mukaan sille ei ole ihan vielä riittävästi kysyntää. Miettiminen on tärkeää Asioiden miettiminen ja pohdiskelu pohjia myöten on tärkeä osa kunnanjohtajan työtä. Sivu 8 Matti Tunkkari on syntyisin Vetelistä, josta löytyy Tunkkarin kylä. Painava kone voi routaantuneessa metsänpohjassa vioittaa kuusen herkkiä juuria lumiketjujensa armottomilla piikeillä. alv . Miettimisen ja ongelmaratkaisun välille voi lisäksi vetää usein yhtäläisyysmerkit. Säätila Tästä päivästä on tulossa epävakainen. Loimaan varastoesimies Mirja Ijäs kertoo, että viljelijät käyttävät yhä enemmän Viljavan tarjoamaa pika-analyysipalvelua, jossa pääsääntöisesti laatumääritys tehdään jo näytteen tuontipäivänä. Niitä aiotaan käyttää myös ympäristön hyväksi tukemalla haja-asutusalueiden talojen jätevesijärjestelyjä. Koposen mukaan siilotarvetta ei voida kaikin ajoin ihan täysin edes tyydyttää, sillä maksimikapasiteetin hyödyntäminen ei onnistu vuokraajilta; eri viljalajit ja -laadut on saatava eri siiloihin ja kaikki erät eivät täytä omaa ”sokkeloaan”. Välillä voi sataa, mutta aurinkokin saattaa päivän mittaan pilkahdella. Loimaan talousalueen paikallislehti • 93. Näyttelyn avajaisia vietetään huomenna, jonka jälkeen kokonaisuuteen voi tutustua viikon ajan Art Tyynelässä. Iso moto tekee valitettavan usein pahoja jälkiä herkkään kamaraan ja möngertää piloille arvokkaita taimia eli metsän uudistus maksaa todella maltaita istuttamalla luontaiseen uudistukseen verrattuna. Ainakin viime satokauden viljan ”jemmaaminen” siiloihin olisi tuottanut huikean tuloksen. vuosikerta LAUANTAI 6.10. 2007 P 1 D Nro 116 Antti Eklund vannoo metsurikaadon nimiin. Hän toimii Vesikoski-talon talonmiehenä ja kertoo olevansa tyytyväinen, kun saa tehdä erilaisia kunnostustöitä. Sivu 12 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Tukistahan se raha tulee eikä kuitupuusta. Loimaan viljasiiloissa riittää jyviä piripintaan Loimaa Kari Nummila Maailman viljapula ei ole tyhjentänyt Loimaan noin 140 miljoonan kilon siilovarastoja, joita Suomen Viljava Oy vuokraa lähinnä keskusliikkeille ja teollisuudelle. Sivu 5 KARI NUMMILA Kuntaliitoksesta esitys Alastaron, Loimaan ja Mellilän kuntaliitosselvitystä johtava työvaliokunta on päässyt yksimielisyyteen mahdollisen kuntaliitoksen toteuttamistavasta ja liitoksen tuomien porkkanarahojen käytöstä
22:36-38 8.10. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. 0500-226 858 Toimitus: Päätoimittaja Seppo Huiku (02) 762 6033, 050-551 3460 Toimitussihteerit: Tiina Naula ja Pasi Salo Toimittajat: Sari Keskitalo, Kari Nummila, Anu Salo, Kati Uusitalo Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040, 0500-324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Maarit Saarinen (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Piiritoimikunnan varsinaisiksi jäseniksi valittiin muun muassa Lauri Haverinen ja Arvo Heikkilä Loimaalta. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 7.46. Sininen hetki Loimaan kaupunginkirkossa sunnuntaina 7.10. Herralla on istuimensa taivaissa, ja hänen valtansa alla on kaikki maa. Piiritoimikunnan puheenjohtajana jatkaa Lauri Heikkilä Marttilasta. (02) 762 7840 matkapuh. RETKI TURKUUN: Caribian Kylpylään ja Turun Tuomiokirkkoon ti 16.10. Pinja, Minttu 7.10. TUUNAUSPÄIVÄ 10-13 v. Aurinkoiset 1-vuotissyntymäpäiväonnittelut Tiiu kullallemme 7.10. ”Opettaja, mikä on lain suurin käsky?” Jeesus vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Rakkaat 5-vuotisonnittelut 7.10.07 Saku Hellstenille Alastarolle. Ilm. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat. Ilm. kirkolta klo 10 ja paluu n. Kerttu Niemelä 044 359 3701. Matt. Ylistäkää Herraa, te hänen enkelinsä, te voimalliset sankarit, jotka hänen sanansa kuulette ja hänen käskynsä täytätte. Hyvää syntymäpäivää Saralle. kaup. Pirkko, Pirjo, Piritta, Pirita, Birgitta 8.10. Myöhästyneet synttärionnittelut Valtterille ja Vilille! Mummu, Torsti, Sisko ja Joona. Tilaisuudessa ovat mukana evankelista Anne Pohtamo-Hietanen sekä Suomen Raamattuopiston julistustoiminnan johtaja, rovasti Pauli Tuohioja. KARI NUMMILA Sinisessä hetkessä esiintyvät Armi Haatanen, Tapio Laurila, Petri Vainiotalo, Sanna Ketola, Pauli Hyrkäs ja kuvasta puuttuva Jukka Lahtonen. Hinta 20 sis. Lähtö Kanta-Loimaan srk-talolta klo 10 ja kaupungin kirkolta klo 10.10. Aliisa ja Enni, Espoosta täyttävät 1 vuotta. Heikkilä ja Haverinen piiritoimikuntaan LIETO Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirin syyskokous pidettiin 3. Käyrätorvisooloja soittaa Petri Vainiotalo. Yksi päivä on painumassa jälleen mailleen eikä palaja. SYNTYNEITÄ KASTETTUJA Sana soi Loimaalla Sana soi -iltaa vietetään Loimaan kaupunginkirkossa torstaina 11. Monipuolisen sinisen hetken tarjoaa kvartetti Sanna Ketola (sopraano), Armi Haatanen (altto), Tapio Laurila (tenori) ja Pauli Hyrkäs (basso). Matt. lokakuuta kello 19 alkaen. Synttärionnittelut 9.10. 22:39-40 PALJON ONNEA VAAN Tuli syys ja synttärit! 1 vuoden täyttää Eino, 5 jo Ellille koittaa. Onnea! T: mamma ja pappa. 103:19-20 7.10. T: isovanhemmat, kummit ja serkut. SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. klo 16. Kaikki ilmoittautumiset 12.10. klo 10-15 Pohjan tilalla. lokakuuta Liedossa. Joni Heikkilä 040 740 7130 tai joni.heikkila@evl.. Hilja 2 Lauantaina 6 lokakuuta Kustantaja: Priimus Media Oy Painopaikka: Priimus Paino Oy/Allatum Oy Toimitusjohtaja Jorma Rinne kotipuh. matkat, sisäänpääsyn kylpylään ja ruuan. Ruokamaksu 2 . Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Tapio Laurila toimii pianistina ja juontajana. Eemelin äidille ja jaksamista toivottaa tuplamamma. tytöille ke 17.10. Sana soi -illan järjestävät Loimaan seurakunta ja Suomen Raamattuopisto. Jukka Lahtonen tämmäilee kontrabassoa. kirkolla klo 10-15. Sen lisäksi solisteina laulavat Armi Haatanen ja Sanna Ketola. evästä. Askarrellaan, koristellaan ja värkätään yhdessä. NIMIPÄIVÄT: 6.10. Syyskokous valitsi piiritoimikunnan vuodelle 2008. Tähden taivaalla kuiskaavan kuulen, se tuo viestinsä mukana tuuleen. Onnea 11-vuotiaalle Kiia Kankareelle. Aurinko laskee kello 18.46. Lähtö kaup. Maksu 2 sis. klo 18. Ympärillä on himmenevää valoa. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Illan sanan lausuu seurakuntapappi Ritva Szarek. Raija ja Veikko sydämelliset onnittelut 6.10.07 kultahääpäivän johdosta! Toivottavat lapset ja lastenlapset. T: isä ja äiti. PÄIVÄN SANA 6.10. Sana soi -ilta Loimaan kaupunginkirkossa torstaina 11.10. T: pappa ja mummu. Sininen hetki on jotain sellaista, mikä tapahtuu ilman, että voimme siihen millään lailla vaikuttaa. Ps. Muistokivet Sisustuskivet Ympäristökivett POIKA 22.9.2007 3610 g 51 cm Sini Hirvonen ja Markus Griese Jenni ja Ville Juhola POIKA 25.9.2007 3270 g 50,5 cm Loimaan seurakunta Varhaisnuorisotyö SYYSLOMAN TOIMINTAA: PUUHALEIRIPÄIVÄ ma 15.10. klo 19. 7 vuotta Idalle, jo koulutiekin alkoi! Paljon onnea ja siunausta! T: äiti, isi, mummo ja papat. www.loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 8-16. T: Tiitus, äiti ja isi. mennessä.. Joku aika on päättynyt, toinen ei ole vielä alkanut. Sininen hetki kaupunginkirkossa Sininen hetki on rajamailla elämistä. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 1,89 € /pmm 3-sivu 1,89 € /pmm Tekstissä 1,77 € /pmm Tekstin jälkeen 1,53 € /pmm Takasivulla 1,87 € /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,11 € /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,53 € /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 € /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 € /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22% Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 92 € 6 kk 54 € 4 kk 41 € Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 87 € 6 kk 44,50 € 4 kk 30 € Irtonumero 1 € Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu
Oliks täsä se Betonitehdas. Pannaas lähtein: H-vaihteet ja tosta seuraavasta vasemmalle. Kirpeältä tuntui, mutta seuraava lähtö onnistui. Moskovan sinfoniaorkesteri on selvästi tasokas ammattiorkesteri. Olekkos käyny. Mäkelän autokoulu. Vähän se kropisi. ”Pannaas kierrellen vähän näit sunkin kotikulmias!” Kallen kanssa oli mukava jutella. Osallistu arvontaan, jonka palkintoina arvotaan valtakunnallisesti 10 henkilölle 100 euron arvosta bonuksia. Tätä edesauttaa merkittävästi myös paikallisten järjestäjien aktiivisuus. Nyt suhteellisen moitteeton esitys oli suoraan sanoen hieman pitkäveteinen. • Alastaron Op • Loimaan Seudun Op • Mellilän Seudun Op • Metsämaan Op • Niinijoen Op Tervetuloa OP-viikolle 8.-12.10. Koulussa ollaan ja nyt jo lukiossa. Pari kertaa lumihankeen ja itte lapiolla pois. On hienoa, että Kanta-Loimaan ”katedraali” tulee vähitellen tunnetuksi suurten konserttien tapahtumapaikkana. Moskovan sinfoniaorkesteri, Vox Cantorun-kuoro, johtajana Heikki Seppänen, Kalevi Kiviniemi, urut, Jenny Carlstedt, mezzosopraano, Gabriel Suovanen, baritoni. Teoksen seuraamista yleisesti olisi helpottanut osien luetteleminen käsiohjelmassa, ehkä myös käännettyinä. Myös tyylikäs ranskalaisen musiikin läpileikkaus purkautui, kun ohjelmaan suunniteltua Guilmantin urkusinfoniaa ei konsertissa kuultu. Matti Pulli Viime maanantaina järjestettiin Kanta-Loimaan kirkossa monipuolinen sinfoniakonsertti. Kirkon paljon puhututtanut akustiikka toimi ainakin minun istumapaikalleni suorastaan hämmästyttävän hyvin. Alttarilta laulanut kuoro kuului akustisesti mainiosti ja sen soinnin sävyt tuntuivat jopa korostuvan. Tiesin, että kuorma-autokortti maksaa enemmän ja nuukana miehenä ajattelin, että kyllä se henkilöautokortti piisaa. AIKA PIAN pääsin ajamaan Salon Simon Miniä ja Alitalon Ford Cortinaa. No, ei sitä sen takia, mutko pittää sun ossaa ajjaa kuorma-autoo ja rekkaa. ”Jaa, no sit!”. Pari – kolme viikkoa ja ajokoe. Illan kapellimestarinakin toiminut Heikki Seppänen on tehnyt hyvää työtä valmentaessaan valtakunnallista Vox Cantorum -kuoroa. Minä ajan ja olemme Kaanassa. Paikallisena järjestäjänä toimi LC Loimaa Joet. Tosin Hasti ajoi Autokorjaamon vihreän Letukan Kupin ladon kulmalla ojaan. Kun Kallen kanssa aloitimme, niin Kallen opit olivat selkeät. Minusta oli suuri menetys, että kirkon urkujen käytöstä oli luovuttu ja jouduttu turvautumaan sähkösoittimeen. Avausnumerona kuultu Tsaikovskin Romeo ja Julia alkusoittofantasia on hieno kappale, joskaan maanantain esitys ei hehkunut teoksen sisäisistä jännitteistä. Mattihan oli meidän tuttu. Tosin sitä ennen piti suorittaa niitä teoriatunteja. No, suljetulta alueelta tultaessa pitää pysähtyä. Suuren esittäjistön vaativa Requiem on ilmeisen haasteellista, mutta myös palkitsevaa esitettävää. Auto hyppeli ja sammui. Ville ja Hasti pelkäsivät Kallea. Jean Sibeliuksen kuolemasta on kulunut 50 vuotta ja niinpä konsertin ylimääräisenä kuultiin sinfoninen runoelma Finlandia. No, siks eikä senpuoleen Keskitiän Kalleka koskaan kolareita ajanut. Mezzosopraano Jenny Carlstedtin ääni on kaunis ja hän myös laulaa ihailtavan hyvin. Vastailin, että Fordson Dextaa Koskella. Vihannon autokoulu ja Autokorjaamon autokoulu. Säveltäjä Maurice Duruflé oli minulle uusi mielenkiintoinen tuttavuus. Autokouluja oli kaksi. Missähän syy oli. Käynnistin auton ja lykkäsin vaihteen sisään. Petri Vainiotalo Lauantaina 6 lokakuuta 3 Suurta musiikkia Kanta-Loimaan isossa kirkossa MUSIIKKI PULLI Autokoulu odottaa! Ajopelinä Opel – tässä vanhempaa mallia piilofarmari. Siihen aikaan kaikki vielä suorittivat sen kuorma-autokortin. Opettaja oli kuitenkin sama eli Harloffin Kalle. Kokonaisuutena arvioiden konsertti oli hieno, joskin hieman pitkänpuoleinen. Puhuttiin kotikulman asioista, mukuloista ja kaikesta. Kyllä mullekin virheitä sattui. Apteekin likat kyttäs ikkunoissa ja minulta lähtö epäonnisuti. Sellainen pitää olla joka miehellä. En kertaaka! No sano, et oot käynyt! Toisella kerralla pääsin jo läpitte. Olin apteekissa ja Kalle tuli hakemaan minua ajotunnille. Maailmankuulun urkurin Kalevi Kiviniemen osuus konsertissa jäi näin valitettavan huomaamattomaksi. Sinfoniakonsertti Kanta-Loimaan kirkossa ma 1.10. Hokaan heti asian ja jarrutan. ”Annas olla sen välikaasun kans, kyl nää on synkronoitu!” No, tiätty, vastasin. Vaadittiin perusteluja. Sointikuva oli erotteleva, ajoin jopa segmentoitumiseen asti. Kallehan tunnettiin vähän ärjynä, mutta viihdyimme hyvin. Siittä vaan Voimalan pihaan ja kortti oli valmis. Sielunmessun romanttissävyinen sävelkieli puhutteli ainakin minua. Autot astuvat kuvaan, kun ikää alkaa olla 18 KARI NUMMILA Loimaan seutua kohtasi onni, kun se sai juhlalliseen ”katedraaliinsa” oikean sinfoniaorkesterin ja kuuluisan kuoron esiintymään. Sain kovan arvosteluryöpyn niskaani, kun ilmoitin, että ajan vain henkilöautokortin. Ainoastaan lyömäsoittimet soivat parissa kolmessa huipennuksessa liian voimakkaasti. KÄVIMME PAPPISISSA asti. Muut aina väisti. Olisiko Kaino ollut entinen taksikuski. ”Ooks sää ajanu ennen moottorivehkeitä?”. Kun ikä alkaa olla 18 kieppeillä, ruvetaan puhumaan ajokortista. Insinööri käskee kiertää Lääperin Pruukitehtaalta takaisin kaupunkiin. Kalle tunsi kaikki talot ja minä kai sitten niiden tyttäret. Kunnia suuren osaajajoukon yhteensaattamisesta ja kiertueen valmistelusta kuuluu Turun Mikaelinkirkon kanttorille Heikki Seppäselle. Alkuun kummeksuin soittajiston vaihtelevaa suhtautumista kapellimestarin lyöntiin, mutta hyvä orkesteri soittaa toisaalta hyvin vaikka ilman kapellimestariakin. Nyt on aikaa kortista jo yli 40 vuotta, eikä pahempia kolareita ole ajettu. Pian tuli yrittäjiä lisää. Baritoni Gabriel Suovanen puolestaan joutui balanssiongelmistakin johtuen laulamaan melko suurella volyymilla, mikä ei tässä korostanut hänen äänensä parhaita ominaisuuksia. Kanttoreista koostuva kuoro soi kirkkaasti ja erityisesti kiinnitin huomioni kirkkaisiin tenoreihin. Yhdessä ajettiin jäärataa polkupyörillä keväällä, kun Pesiskentän jää alkoi jo sulaa. Päätimme että, jos virhe on tulossa, rupeamme vain puhumaan. Molempiin riitti kävijöitä, koska me olimme niitä suuria ikäluokkia. Kalle lohdutteli: se on sitä kenguru-bensaa vaan. MINÄ KÄVIN Autokorjaamon autokoulua ja ajettavaksi tuli hieno Opel Record 1700. Kaino ja Matti. Selittelin, että olen jo viisi vuotta ajanut Koskella traktoria – kyllä se riittää. Olisko ollut vielä kaksiovinen urheilumalli. Esityskoneisto oli suuri, mutta ääntä tilaan toki mahtuu ja kaiku pyöristi musisointia mukavasti. Eka kerralla oli liikennemerkeissä joku virhe. Sairaalan ohitte ajettiin ja sitten Moskovaan. Siis auton ajokortti. Uutena Pohjolan vakuutusten asiamiehenämme Loimaan seudulla on aloittanut Minna Nenonen Voit osallistua arvontaan myös osoitteessa www.op.fi/op-kanava Tarjoamme kahvit torstaina 11.10.. Se on aina, pienistä epätarkkuuksistakin huolimatta, ylentävää kuultavaa. Yritin vielä lisäillä, että jos pääsen ylioppilaaksi, niin en aio kuorma-autokuskiksi. Samoin ajoi Pohjankosken Jorma. Katsastusinsinööri suoritti ajokokeen. Takapenkiltä kuuluu. Olimme kahdestaa luokkakaveri Heikkalan kanssa. Ainakin Saint-Saënsin Urkusinfoniassa pääurkujen käyttö olisi myös tuonut tilantuntua. Molempia solisteja olisi mielellään kuullut enemmänkin
Kun olin kymmenen ikävuoden molemmin puolin, kävin suunnilleen kerran kuukaudessa nyt jo puretussa Hirvikosken vanhassa kirjastossa. Entisen menon jatkaminen ei kuitenkaan ole vaihtoehtojen joukossa. Yleensä mittari löytyy joka paikkakunnalta, missä meidän. Jokainen kirja tuntui kuin pieneltä aarteelta, joka sisältäisi varmasti mielenkiintoisen ja jännittävän tarinan. Mitä järkeä rynnätä kirpputorille enää kymmentä minuuttia ennen kun se sulkeutuu. Toivottavasti tämä on yksi askel kohti kirjojen, lukemisen ja kirjastojen arvon ja merkityksen nousua. Tuskinpa. Lainasin kerralla ainakin viisi kuusi kirjaa, joiden jokaisen avaamista odotin innolla ja mietin, minkä kirjan lukisin ensimmäiseksi ja minkä sen jälkeen. Vaikka ei ekotorilla nykyään enää mitään olekaan kun jälleen myyjät vievät kaiken. Riensimme ikkunaan katsomaan, näkyisikö jotain. Pari-kolmekymmentä vuotta sitten se oli myös monen muun lapsen ja nuoren mieluisin harrastus, koska ei ollut tietokoneita eikä kännyköitä. Vaimoni sanoi: ”Kuolikohan se.” Isänärhi lenteli ympäriinsä ja oli selvästi huolissaan kumppaninsa kohtalosta. On ilahduttavaa, että hanke on herättänyt kiinnostusta suurimmassa osassa Suomen kuntia ja myös Loimaan seudulla. Hellentäkää siis kaasujalkaa ja pysähtykää päästämään lapsoset yli tien, ennen kaikkea turvallisesti! Kiitos! Suojatie Sen seitsemän siltaa Unkarin kaksoispääkaupunki Buda-Pest ei olisi mitään ilman läntiseen Budaan Tonavan yli vievin lukuisin silloin liitettyä itäistä Pestiä. PÄIVÄN MIETE: Oikea kasvatus ei pyri raivaamaan pois vaikeuksia ja esteitä lasten tieltä, vaan auttamaan heitä omin voimin voittamaan väistämättömät vaikeudet. Suomalaisten lukuharrastuksen ylläpitämisessä on kirjastolaitoksella ollut aina merkittävä rooli. Vimein se lensi avovaimonsa viereen. Kulttuurirahasto tukee Suomen kuntia kirjastojensa kirjahankintojen lisäämisessä, sillä kirjojen hankintamäärät ovat erityisesti 1990-luvun alkuvuosista lähtien vähentyneet. Jos todella haluat tehdä löytöjä lähde kauemmas kirpputoreille. Yrittäisi sitten ylittää tietä, jossa autot ajavat aivan liian lujaa. Kun lastenja nuortenosaston kirjat oli kahlattu läpi ja ikääkin tuli enemmän, oli aika siirtyä aikuisten osastolle. Vauhti on hurja, eikä vaivauduta pysähtymään, vaikka se pieni tai hieman isompikin koululainen siinä tien vieressä odotteleekin. LUKIJOILTA 4 Lauantaina 6 lokakuuta Alastarolaiset; herätys! Tiedättekö kuinka monta, selvästi Alastaroa pienempää, itsenäistä, hyvin pärjäävää ja vireää kuntaa Suomessa on. Et ehdi katsella yhtään mitään kun jo pitää lähteä pois. Hirvikosken K-kaupalle: kannattais hiukan panostaa asiakaspalveluun. Lento-onnettomuus Kuului tömähdys. KIRJAN lukeminen oli myös niin tärkeä asia, että kirjoitin jokaisen lukemani kirjan ja sen tekijän nimen sinikantiseen vihkoon ja annoin kirjalle myös arvosanan. Richard Müller-Freienfels Kansalaiskeskustelun aika alkaa MIELIPITEET Päätoimittaja Seppo Huiku seppo.huiku@loimaanlehti.fi Alastaron, Loimaan ja Mellilän kuntaliitosneuvottelut ovat edenneet ripeästi. Ajatelkaapas, jos se pikkuinen olisikin se teidän oma lapsi. Eiköhän olla kaikki samaa mieltä, että on silkkaa tyhmyyttä uhata lasten turvallista koulumatkaa. Alastarolaiset ja melliläläiset pääsevät järjestettävissä mielipidetiedusteluissa valitsemaan oman vaihtoehtonsa. Nopeuksista huolehtiminen jää jokaisen kuskin oman harkinnan varaan. Olisi korkea aika kuunnella kerhotätien tuntoja henkilökohtaisesti! Työpaikkakiusaamista. LUKEMINEN on aina ollut yksi mieliharrastuksistani. Oripää on ainakin tässä vaiheessa valinnut tämän tulevaisuuden. Olette ilmeisesti sulkeneet silmänne lapsityöstä vastaavan työtavoista. Voisivatkohan autoilijat kunnioittaa edes hieman näitä pieniä kulkijoita. Viimein isänärhi suuttui moisesta makoilemisesta ja syöksyi päin lajikumppaniaan niin että höyhenet pöllyivät. Vaihdetaan ensin ylemmät virkaja luottamushenkilöt. On hyvin ymmärrettävää, että oman kunnan itsenäisyydestä luopuminen on kova paikka monelle alastarolaiselle ja melliläläiselle. Voisitte vaikka aloittaa tervehtimällä asiakkaita! Kyllästynyt, kohta entinen asiakas Urjala kaavoittaa 9-tien varteen tontin isolle huoltoasemalle todeten, että lähimmät isot ovat Aurassa ja Tampereella. Tunkkarin mukaan isäntäkunta veisi päätäntävallan mennessään ja pienet kunnat ajautuisivat vain ”laskuja hyväksyviksi sivukonttoreiksi”. Haloo hei! Letku letkeä Loimaan kaupungin keskustasta puuttuu lämpömittari. Pienet koululaiset kulkevat ja ylittävät vaarallisen tien. Kympin kirjailijoita taisivat silloin olla mielestäni hevoskirjailijat Merja ja Marvi Jalo, mutta suosikkeihin kuuluivat toki myös Viisikot, Neiti Etsivät ja muutkin tunnetut lastenja nuortenkirjat. Uutena ja hyvänä kannustajana lukemisen ja kirjojen puolesta toimii Suomen Kulttuurirahaston Kirjatalkoot-hanke. Selvitystyötä johtavan työvaliokunnan tällä viikolla saavuttama yhteisymmärrys antaa hyvän pohjan kansalaiskeskustelulle, jossa kuntaliitoksen edut ja haitat lopullisesti puntaroidaan, niin että asia on valmis päätettäväksi valtuustojen kokouksissa joulukuun puolivälissä. Pienen pähkäilyn jälkeen äitinärhi lensi tammen oksalle ja isänärhi hihkaisi: Hurraa! Seija ja Reijo ERKKI KALLIO. Kirjastossa käymisen lisäksi kirjat ovat myös olleet suosikkilahjojani niin jouluna kuin syntymäpäivänä, ja nykyäänkin tekee mieli hankkia suosikkikirjailijoiden teoksia myös omaksi. Nykyään sen sijaan moni lapsi tai nuori taitaa pelata mieluummin kännykkäpeliä tai chattailla netissä kuin lukea kirjaa. Kirja on aarre TOIMITTAJALTA Muistan lapsuudestani miten hienoa oli mennä kirjastoon lainaamaan kirjoja. Jo kauan puuttunut Me seurakuntalaiset äänestimme Teidät kirkon päättäjät hoitamaan srk:n asioita. Närhi-isä alkoi repiä maasta sammalia, jotka lensivät ympäriinsä. Lukemisen ja kirjojen toivoisi kuitenkin säilyttävän edes jonkinlaisen aseman lasten, nuorten ja toki aikuistenkin ajanvietossa. Lähdetään sitten yhdessä. Lainasin kirjoja ahkerasti myös Kojonkulman lainausasemalta ja koulumme kirjastosta. Nopeusrajoituksia kun tuskin kukaan noudattaa. Kuljen päivittäin jalan Hirvikosken keskustassa ja ihmettelenpä kovasti autoilijoita. Kirjan lukeminen kun on sentään tavallisesti antoisampi ja sivistävämpi kokemus kuin matopelin läpi saaminen. Näimme selvästi, että se mietti ankarasti, että jottain tarttis tehrä. Asiaa on kuitenkin katsottava tulevaisuuden horisontista. Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta menetelmällä ylösja eteenpäin. Yleensä luin kaikki lainaamani kirjat siihen mennessä, kun ne piti palauttaa kirjastoon. Myös Saviseutumme pääkaupunki Loi-Maa olisi vajaa ilman eteläiseen Loihin monin silloin kiinnitettyä pohjoista Maata. Koulujen alun jälkeen poliisit olen kerran nähnyt, kioskin pihassa. Rautatiesiltaa lukuun ottamatta siltojamme on vasta kuusi: Mäenpää, Vanha-Esso, Uusi-Lempi, Vanha-Lempi, Ysi-Lempi ja Kartano-Parkki. Niitä on monta. Se on asia, joka kiihkeimmänkin oman kunnan itsenäisyyden puolustajan on syytä tehdä itselleen selväksi. Kuten Alastaron kunnanjohtaja Matti Tunkkari tässä lehdessä julkaistussa syntymäpäivähaastattelussaan huomauttaa nyt syntymässä olevan vahvan peruskunnan vaihtoehto olisi se, että Alastaro ja Mellilä ostaisivat peruspalvelunsa isäntäkunta Loimaalta. Kirppikset kunniaan KOPIT Liikennekäyttäytymisestä... SH Entisen menon jatkaminen ei ole vaihtoehtojen joukossa. Toivoisitko oman pikkuisesi seisovan siinä, kun jokin on niin iso ja mahtava, että ajelee 40:n nopeusrajoitusalueella 80 kilometriä tunnissa. Riski jäädä auton alle on suuri, ja meillä vanhemmilla murhe suuri. Itsenäinen Minkä takia Loimaan palolaitos tarvitsisi uuden paloaseman ja vielä parhaalle paikalle Niittukulmalle. Siinä se makasi. Tiina Naula tiina.naula@loimaanlehti.fi Hyvänä kannustajana lukemisen ja kirjojen puolesta toimii Kirjatalkoot-hanke. Olisi kiva katsoa ilman lämpötila kuten joskus muinoin oli mahdollista. Elina Hakkarainen Närhen lento-onnettomuus sai onnellisen lopun. Toivoisinkin, että nähdessäsi pienen jalankulkijan kuvittelet siihen oman lapsesi. Miksei Loimaalla saada mitään aikaan. Mihin saamme mahtumaan sen seitsemännen sillan, vai pitääkö se rautatiesilta sittenkin laskea mukaan. Muutaman repimänsä tupsun se heitti kohti lajitoveriaan, mutta huonoin tuloksin
Maatalouden kehittämisrahaa jaetaan MELLILÄ Maatalouden kehittämiseen on varattu Mellilässä tänä vuonna 3 400 euroa. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän on ollut TE-keskuksen palveluksessa. ja valtuustojen yhteinen informaatiotilaisuus järjestetään 25. Näin vältytään merkittävältä ”paperibyrokratialta” ja kaikki voimat saadaan heti ohjattua uuden toiminnan kehittämiseen. Pääosa varoista käytettäisiin investointitukena lain vaatimien jätevesijärjestelmien rakentamiseen. Mänty pitää kuusta paremmin pintansa edelleen, mutta kyllä senkin kantohinta on laskenut, Tl: n Koskella toimivan Raunion Saha Oy:n toimitusjohtaja Olli Raunio selvittää. – Ehkä meillä oli totuttu siihen vähän liikaa, että kaikenlaista puutavaraa saa aina ihan lyhyelläkin toimitusajalla. Nainen kärähti ratista Hirvikoskella LOIMAA Keski-ikäinen nainen puhalsi syytteen törkeästä rattijuoppoudesta tuottavan 1,8 promillea torstai-iltana Hirvikoskella. joulukuuta. Kuntalaisten peruspalvelut, esimerkiksi terveysasemat sekä koulut säilytetään esityksen mukaan lähellä kuntalaisia. Varsinainen päätösvaihe on valtuustoissa 17.12., jolloin lopullisesti kukin kunta päättää omalta osaltaan kantansa kuntaliitokseen. – Näissä asioissa joutuu aina tekemään kompromissejä mutta käsitykseni mukaan kaikki osapuolet ovat saaneet merkittävät tavoitteensa asiakirjaan. Timo Lehtomäki ja Launo Ylinen panevat puuta poikki ja pinoon Metsämaan-Kojonkulman metsänhoitoyhdistyksen työmailla. Poliisi pysäytti miehen kuljettaman henkilöauton torstaiiltana normaalin liikennevalvonnan yhteydessä. – Ehkä parhaiten kysytään niitä leimikoita, joita voidaan korjata myös kelirikkoaikana. Raunion tuotannosta menee 75 prosenttia vientiin. Kehittämismäärärahaa koskeva hakemus liitteineen on osoitettava Mellilän kunnanhallitukselle ja jätettävä Loimaan kaupungin maaseutupalvelukeskukseen viimeistään 10. KARI NUMMILA. Uuden kaupunginjohtajan valintamenettelystä sovittiin, että paikka tulee haettavaksi vuonna 2008 ja valinnan tekee kunnallisvaalien jälkeen kokoontuva uusi valtuusto. Työvaliokunta esittää, että kuntaliitos toteutetaan teknisesti Alastaron ja Mellilän liittymisenä Loimaaseen mutta toiminnallisesti ja hallinnollisesti aloittaisi uusi kunta. Leimikoita on tehty tänä vuonna suhteellisesti enemmän kuin viime vuonna. AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Lauantaina 6 lokakuuta 5 Kuntaliitosneuvotteluissa löytyi yhteisymmärrys Loimaa Seppo Huiku Alastaron, Loimaan ja Mellilän kuntaliitosneuvotteluissa löydettiin torstaina yhteisymmärrys vielä auki olleista asioista. Alustavasti on laskettu, että avustus voisi olla noin 500 euroa kiinteistöä kohti. Raunion mukaan puuntarjonta on kuusitukin laskevasta hinnasta huolimatta ihan hyvässä tasapainossa kysynnän ja tarpeen kanssa. Puun hinta on hilaantunut jo huippulukemista alaspäin Mäntytukin hinta pitää vielä pintansa Loimaa Kari Nummila Maaseudun raaka-ainetuottajille on kantautunut kerrankin iloisia uutisia, kun ensin nousivat puun kantohinnat ja sitten ponnahtivat ylöspäin viljanhinnat. lokakuuta. Uuden kunnan tekninen toimi aiotaan sijoittaa pääosin Alastaron kunnantalon tiloihin. Työvaliokunnan esitys tulee ohjausryhmän lopulliseen käsittelyyn 16.10. Vaakunaksi esitetään nykyisen Loimaan kaupungin tunnusta. Uuden kunnan tekninen toimi aiotaan työvaliokunnan esityksen mukaan sijoittaa pääosin Alastaron kunnantalon tiloihin. Kunnan tuki on 50 prosenttia kustannuksista, kuitenkin enintään 200 euroa tilaa kohti vuodessa. Poliisi pysäytti naisen kuljettaman pakettiauton normaalin liikennevalvonnan yhteydessä. Mikäli määräraha ei riitä tähän, vähennetään tukea suhteellisesti kaikilta tiloilta. Kuitupuolella odotellaan hinnannousua, mutta sitä tuskin tulee. Turkulainen Sainio työskentelee tällä hetkellä Salon seudun koulutuskuntayhtymän projektipäällikkönä. Raunio sanoo kotimaisen kysynnän tyydyttyneen kohtuullisen hyvin tänä vuonna. Työvaliokunnassa puhetta johtaneen Pentti Jussilaisen mukaan rahanjaosta eri investointikohteisiin löydettiin sopu lopulta varsin helposti, mutta hallinnon järjestämisestä jouduttiin neuvottelemaan pitempään. Määrärahalla tuetaan vain tiloja, joiden omistajat tai haltijat asuvat pysyvästi Mellilässä. Vaikka metsäpuolella nyt eletäänkin jo pientä laskukautta, eivät hinnat sentään painune uudestaan pohjalukemiin ainakaan viljakaupassa, kun kysyntä lienee vähintäänkin jatkuvasti lievässä kasvussa ja entiset sosialistimaat tuntuvat saavan kasvintuotannon ja sitä tietä viljanvientinsä vauhtiin yllättävänkin vitkaisesti. Kunnanjohtaja tekee päätöksen kehittämismäärärahan jakamisesta hakemusten perusteella. Lisäksi selkeitä panostuksia tehdään alueiden suunnitteluun ja kaavoittamiseen, elinkeinoasioihin sekä hallinnon järjestämiseen. Metsämaan-Kojonkulman metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Jari Sandell kertoo puukaupan vetävän ihan kohtuullisesti. – Suurissa puunostajamaissa esimerkiksi Keski-Euroopassa ja Japanissa rakentaminen on hieman hiljenemässä ja tämä vaikuttaa heti hillitsevästi kauppaan. Raunion Saha työllistää noin 80 henkeä sahalla sekä viitisenkymmentä henkeä metsänkorjuussa ja puunkuljetuksissa. – Täytyy todeta, että niin virkamiehet kuin luottamushenkilötkin ovat olleet aikataulullisesti äärirajoilla. Kunnanhallitus päätti, että määrärahan käyttötarkoituksia ovat viljelijöiden EUtai muu koulutus, hukkakauran kemiallinen torjunta ja hukkakaurapartioiden palkkaaminen. Monet asiat ovat vaatineet uusia ja uusia neuvotteluja eri kokoonpanoin, mutta urakasta selvittiin asetetussa aikataulussa. Mellilän nykyinen kunnanjohtaja Pauliina Sarilo sijoitetaan uuden organisaation hallintojohtajan tehtäviin. – Kuusisahatavaran kysyntä on selvästi laskenut ja se näkyy tietysti kantohinnoissa selkeästi laskuna. Oripääntiellä kävi käry miehelle ALASTARO Melkein viisikymppinen mies puhalsi poliisin alkometriin 1,8 promillen törkeää rattijuoppoutta osoittavat lukemat Oripääntiellä, lähellä Vakkatietä Alastarolla. Liitosneuvottelujen työvaliokunta esittää 2,2 miljoonan euron varaamista haja-asutusalueille. Työvaliokunnan työ on ollut siinä puheenjohtajana toimineen Pentti Jussilaisen mukaan hyvin nopeatempoista. Kolmannen sektorin palaute oli Jussilaisen mukaan aktiivista ja tältä pohjalta työvaliokunta ehdottaakin, että perustetaan kylien neuvottelukunta, jolloin syntyy luonteva ja säännöllinen vaikuttamiskanava. Sainio valittiin Jokivarsikumppanien vetäjäksi MARTTILA Varsinais-Suomen jokivarsikumppanien uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Taina Sainio. Joulukuun alussa Mellilässä ja Alastarolla järjestetään kuntalaisille asiaan liittyvä mielipidetiedustelu. Alastaron Matti Tunkkarista tulee kehittämisjohtaja, jonka toimenkuva, vastuualueet ja tehtävät ovat erilaiset kuin Loimaan nykyisessä organisaatiossa. – Tyytyväisyydellä voinkin todeta, että keväällä kuuluttamaani työrauhaa on kunnioitettu ja näin kaikki selvitykseen osallistuneet ovat voineet työskennellä myönteisessä ilmapiirissä. Esityksessä varataan rahaa uuden kunnan tasapainoisen alueellisen kehityksen edistämiseksi. Sainio on syntynyt Piikkiössä. Raunio viittaa vanhaan kokemukseen siitä, että suhdanteethan nousevat ja laskevat ja käytännössä voidaan sanoa karrikoiden vaikka niin, että ainakin mekaanisessa metsäteollisuudessa on seitsemän lihavaa kuukautta ja seitsemän laihaa vuotta. Tähän tähtäävistä investoinneista merkittävimmät ovat Mellilän lasten toimintakeskuksen rakentaminen, Mellilänjärven kehittäminen ja kevyen liikenteen väylä, yhdysviemärihanke Virttaa Alastaro Loimaa, Alastaron päiväkodin laajennus ja koulusaneeraukset Alastaron yläasteella ja Virttaan ala-asteella. Jokivarsikumppanien nykyinen toiminnanjohtaja Mia Puotunen siirtyy kehittämisyhdistys Ykkösakselin toiminnanjohtajaksi marraskuun alussa
Pilaisinko talon nykyaikaisilla ratkaisuilla, perinteestä poikkeavalla julkisivuvärityksellä tai ala-arvoisella käytöllä. Onko kasvottoman vihollisen nimi kulttuurivastaisuus. RIEMASTUIN kun kaupunki asetti talon myyntiin. Suunnitelmat kuitenkin tulivat tehdyksi – usean päivän työ A4-arkkeja. Kukapa ei haluaisi käydä suihkussa ja tuskinpa naapuritkaan ilahtuisivat pihan perällä olevasta puuceestä. Eivät ilmeisesti halunneet naapurikseen kaunista puutaloa. Pitää ottaa huomioon, etteivät kaikki työt keskustele sovussa toistensa kanssa. – Vieläpä hyvin syvällisellä tavalla, luonnon suuri merkitys ymmärtäen. Seuran jäsenistön toisiaan täydentävät maut sekoittuvat näyttelyssä kuin suuressa kattilassa, itselle ja katsojille maisteltavaksi. Huonejako antaa mahdollisuuksia pieniin kokonaisuuksiin osana isompaa. ANU SALO. Kiitokset Jouko Grönille ja erityisesti Antti Kemille, joka muutoinkin antoi hyviä neuvoja. Loimaan Taideseuran vuosinäyttely Art Tyynelässä 7.-14. Syksy Tuija Pietilä-Estradan vuodenaikasarjasta. Vierailu Loimaalle oli iloinen yllätys. Sekä taidetta itse luovien että sitä katsovien ihmisten. Enpä tuolloin ollut mitenkään pahoillani, kun kerran rakennus säilyisi kertomassa palan kotiseutumme kulttuurihistoriaa – eihän Uuno Soldan ollut mikään vähäpätöinen taiteilijapersoona. – Uskon, että tekijöille on hyvin tärkeää myös nähdä toinen toisensa töitä ja keskustella niistä. Siitä lähdettiin liikkeelle. Ratkaisu olikin löytymässä, kun viemäri olisi tuotu katuja hajottamatta puiston halki. Talon korjaajan kontolle jäisivät kustannukset kaivauksista ja jopa kadun asfaltoinnista. Rauni Heikkilän tutkielma tilasta. On aina mielenkiintoista miettiä, miten taiteilija on prosessoinut aiheensa katsottavaksi ja miten katsoja sen edelleen sisäistää. Siitä voi jäädä, jos ei tietoisia, niin vähintään alitajuisia ajattelun aineksia, jotka sitten tulevat myöhemmin esiin jossain yhteydessä. Koko näyttelyn rakentaminen alkoi kuitenkin alakerran suuresta traktoriaiheisesta maalauksesta, joka vaati ympärilleen tilaa. Periaate on periaate. Suhteessa tilaan Kylämarkulan mielestä taidenäyttelyn kokoamista, vaikka kuinka itsevaltiain ottein, säätelee aina muutama perusperiaate joita tulisi kunnioittaa. KIRJOITTAJAVIERAS 6 Lauantaina 6 lokakuuta KULTTUURI TÄLTÄ SIVULTA: – Taidenäyttelyssä käyminen on aina satsaus omaan itseen. Tavoitteita ja unelmia Niin se sitten kävi Soldanin talon kanssa. Tämä hieman närkästytti – mitä oikein he kuvittelevat. – Itse suurena värien ystävänä olen vähän ylpeä siitä, että sain yläkerran toiseen huoneeseen aikaan harmonisen ja hillityn kokonaisuuden. Kun tiedustelin rakennusta silloin vuosia sitten kaupungilta, kuulin että se oli varattu kulttuuritoimen käyttöön. Tähän tarvittiin liittymän omistajan lupa. Se olisi haukannut leijonanosan budjetoiduista korjauskustannuksista. Alkuun kaikki menikin paremmin kuin hyvin – tarjoukseni hyväksyttiin ehdollisena. Hanke valui viemäriin, jota ei ollutkaan. Näyttelytilana Art Tyynelä on hänen mielestään hieno, talo, jossa on onnistuttu säilyttämään asumisen tuntu. – Tehtävä oli minulle todella mieluinen. La suljettu. Lupaa ei herunut, vaikkei se olisi liittymän omistajalle aiheuttanut mitään haittaa. Kokonaisuus muotoutui lopulta niin, että alkuun päästyä taulu kerrallaan löysi paikkansa aika luontevasti. Makramee-solmeillut työt ovat Kristiina Nymanin. Taideteos on aina suhteessa paitsi tilaan, niin myös toisiin töihin. Piti tehdä kunnostussuunnitelma. Taideseura on Kylämarkulan näkemyksen mukaan toimijana hyvin sosiaalinen ja vuosinäyttely siksi keskinäisen keskustelun huipentuma. – Taidenäyttelyssä käyminen on aina satsaus omaan itseen. Toisaalta pyynnön ymmärtää, mutta tässä vaiheessa haistoin jo hankkeen vastustajien vedättävän köyhää taiteilijaa. Kylämarkulan mielestä tehtävä ei ollut erityisen vaikea. Ehkä tähän näkemykseen vaikuttaa se, että asia on myös minulle itselleni tärkeä. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on teologian opiskelija ja jalokiviseppä Petteri Kinnunen Onko kasvottoman vihollisen nimi kulttuurivastaisuus. Haettiin uutta vaihtoehtoa ja täytyy virkamiesten kunniaksi sanoa, että he yrittivät auttaa uudessa linjauksessa. Avoinna ma-pe klo 17-19 ja su 14-18. Vaikka tekijöitä on esillä monta ja toteuttamisen tapoja sitä myöten useita, niin Kylämarkula löytää näyttelystä helposti yhteisen nimittäjän: luonnon ja ympäröivän maaseudun. Vuosinäyttely solmii osista kokonaisuuden ’’Näyttely itsessään on myös taideteos’’ Loimaa Anu Salo – Aina kun taidenäyttely puretaan pois, sitä tulee vähän ikävä. Kaipa viemäri tuotaisiin kaupungin puolesta tontille, kuten muissakin ”omakotitaloissa” – näin kuvittelin. Kuinkahan moni kulttuurihanke tulee jatkossakin valumaan viemäriin. lokakuuta. Aiheisiin on heijastunut vahvasti se ympäristö, jossa eletään. TALOSSA tarvitsisi olla vesijohto ja viemäri. Hassua. Loimaan Taideseuralle vuosinäyttely on vuoden merkittävin näyttely juuri jurytyksen vuoksi. Loimaan Taideseuran jäsenet Tuija Pietilä-Estrada ja Sirkka Anttila pitävät vuosinäyttelyn kokonaisuutta hyvin onnistuneena. Kunkin jäsenen on mahdollista tuoda näyttelyyn tarjolle viisi työtä. Se avaa aina uusia näköaloja omaankin tekemiseen. Näyttelyn arvioitsija katsoo ne läpi ja kokoaa töistä kokonaisuuden. Näyttely itsessäänkin on kuin taideteos, jota ei koskaan enää koota samalla tavalla uudestaan, humppilalainen taiteilija Elina Kylämarkula miettii. Olin väärässä! Viemärit olivat Satakunnantien alimmaisessa kerroksessa. Nyt minullakin oli mahdollisuus osallistua unelmani tavoitteluun. Valokaapelien ja kaukolämpöjohtojen alla. Kuulinpa joitakin ajatuksia aiotuista korjaustoimistakin. Olen käynyt aina aika ajoin katsomassa näyttelyitä Loimaalla, mutta läheisesti en tekijöitä tai heidän tyyliään tunne, Kylämarkula toteaa. Olin jo lähes kymmenen vuoden ajan unelmoinut talon korjaamisesta ja kunnostuksesta sellaiseen tilaan, mikä sille kulttuurihistoriallisena loimaalaisena rakennuksena kuuluu. Pikemminkin intuitiivisesti. Hän on Loimaan Taideseuran tämän vuoden vuosinäyttelyn juryttäjä. Eipä siitä olisi heille ollut oikein hyötyäkään. – Liian analyyttisesti ei tehtävään pidä myöskään suhtautua. Ripustaminen oli kivaa! Asioihin ei pidä suhtautua niin vakavasti, että kaikki hauskuus unohtuu. Satsaus itseen Elina Kylämarkula on intohimoinen taiteen puolestapuhuja, joka toivoo mahdollisimman monen löytävän tiensä mahdollisimman moneen näyttelyyn
Tarvitaan ihmisen kunnioitusta yksilönä. – Haluan olla keskustelevana tukena, mutta en huomautella virheistä. Tosiasiassa työ on henkisesti yksinäistä. Paikallislehtien tulevaisuus ei ole sidottu myöskään kuntarakenteeseen. Paikallislehden tarve aamukahvipöydässä ei lähde politiikan rakenteista vaan ihmisen tarpeesta olla jostakin kotoisin. Ne ovat työvoimapula, muuttoliike ja väestön ikääntyminen. Nuuskittiin ja tutkittiin ja tosiaan haisi. Lauantaina 6 lokakuuta 7 LAINA: TÄLTÄ SIVULTA: PAIKALLISIA – Kunnan pitää kantaa huolta ja vastuuta, mutta holhota ei saa. Tämä todettiin kaksi-kolme vuotta sitten Turun yliopiston biologian laitoksella, jonne kyseinen sieni oli viety tunnistettavaksi. Kyky kiihkottomaan tulevaisuuden ennakointiin on vain korostunut kuntarakennekeskustelussa. – Kunnan pitää kantaa huolta ja vastuuta, mutta holhota ei saa. Jos tupakalle meno on vanhalle miehelle syy nousta ylös, niin ei häntä voi pakottaa tumppaamaan siksi, että se olisi enemmistön mielestä hänen parhaansa. Ja jos saataisiinkin, niin puolisolle ei ole töitä. Opettaja ehti siinä välissä soittaa, että kun oli tuota jääny koiranruoat muovipussiin... Malleja palvelujen järjestämiseen on kaksi: isäntäkuntamalli, jossa yksi kunnista yli muiden on vetovastuussa ja peruskuntamalli, jossa yksikkö tuottaa yhdessä. – Isäntäkunta vie päätäntävaltaa, jolloin muut ovat vaarassa ajautua pelkiksi laskuja hyväksyviksi sivukonttoreiksi. lokakuuta 50 vuotta. Miettimisen ja ongelmanratkaisun väliin voi vetää yhtäläisyysmerkit. Keskustelu kunnanjohtajan kanssa luo mielikuvan kysymyksiä esittävästä kunnan luotsista, joka on yhtä innokas etsimään vastauksia. Sienen kasvaessa kansi repeää ja itiöille avautuu tie uusille valloitusretkille. – Joskus on ollut aika, jolloin kunnissa voitiin valita sekä että, mutta nyt vaihtoehto on joko tai, Tunkkari sanoo. Ratkaisujen pitää olla vieläpä sellaisia, että inhimillinen ääni – varsinkin heikko-osaisten – tulee kuuluviin. lokakuuta, mutta juhlii jo tänään Alastaron seurakuntatalolla. Perustöihin ei tahdota saada porukkaa. EINO VEPSÄ Ongelmanratkaisun jäljillä Matti Tunkkarin näkemys on pöydäntakaista laajempi Alastaro Anu Salo – Aika moni näkee, että tätä työtä tehdään istumalihaksilla. Valinnat joko tai Kunnan toiminnan ohjaaminen on Tunkkarin mielestä ongelmanratkaisua tyypillisimmillään: miten saavuttaa pitkällä tähtäimellä suurin hyvinvointihyöty tilanteessa, jossa voimavarat ovat rajalliset. Tunkkaria loukkaa näkemys, jonka mukaan tehtävässä olisi varaa toimia henkilökohtaisen voitonpyynnin motiivilla. Paljon tulee pohdittua sitä, osaako luoda alaisilleen edellytykset suoriutua rooleissaan. – Ikävin havainto ovat ihmiset, jotka näkevät vain pielessä olevat asiat. – Ei, ei ja ei. Kun voisi nähdä ensin voimavarat, Tunkkari sanoo, lukien onnekseen itsensä jälkimmäisten joukkoon. Mutta minun mielestäni tärkein työ tehdään täällä, Alastaron kunnanjohtaja Matti Tunkkari sanoo ohimoaan kopauttaen. Mutta voidaan menetellä niin, että kuntalaiset itse luovat lisää tyytyväisyyttä. Tunkkarin mielestä hanke on tapa osoittamalla osoittaa kuntien tulevien vuosien haasteet. Mehän menimme jo täysillä talon homeongelman perässä. Siis Loimaan kasvustot ovat Suomen mantereen ensimmäiset. Ihminen on Tunkkarin mielestä kaiken kaikkiaan kiintoisa olento, jonka ymmärtämiseen menee äkisti elämänmittainen ajatustyö. – Mentiin Ranualla erään Kuuselan Erkin kanssa opettajan pyynnöstä katsomaan, kun koulussa kuulemma haisi. Hän tunnustaa pitävänsä miettimisestä. Nämä kaksi asiaa hän liittää yhteen toteamalla, ettei kunnan tehtävä ole ihmisten onnellistuttaminen. Alastaron kunnanjohtaja Matti Tunkkari täyttää 50 vuotta 13. Peruskuntamalli jättää sentään mahdollisuuden päättäjän paikalle, mikä on tärkeä yhteisöllisyyttä synnyttävä asia, Tunkkari pohtii. Erkki jo päättämään, että piikataan paikat auki viikonlopun jälkeen. Kunnanjohtajan työssä oman parhaan miettiminen on pantava sivuun. Loimaa Eino Vepsä Mestarintien varren joillakin tonteilla kasvaa Suomen oloissa erittäin harvinainen kultakehnäsieni, jota aiemmin on vain todettu kasvavaksi Ahvenanmaalla. Väriltään sieni on kullankeltainen, ja lakin pinta on kosketeltaessa samettinen. Ihmiset ovat älykkäitä ja oppivat itse, Tunkkari sanoo muistellen johtajaa, joka tunsi tarvetta etsiä jokaisesta A-nelosesta kolme virhettä. On hyväksyttävä, ettei kaikkia voi miellyttää. Matkan varrelle on mahtunut niin talouskuin sosiaalipuolenkin pestiä kiinteistöjen isännöinnillä täydennettynä. Tunkkarille on kunnan asioiden hoidon ohessa siunaantunut pohdittavaa myös ihmisenä olemisesta. On hyväksyttävä, ettei kaikkia voi miellyttää. – Kunta ei voi vaikka kuinka loistavilla palveluilla taata kenenkään onnea. Erikoisena tuntomerkkinä on nuorella sienellä lakin reunoista kantaan ulottuva ”alakansi”, joka suojaa sienen kasvavia itiöitä. Tällaiset asiat ovat joskus pieniä. ANU SALO. Ihmisten tyytyväisyyttä lisäsi heti pelkkä ajatus siitä, että matkan varrella voi levätä. Laitettiinpa matkalle keskustaan penkkejä huonojalkaisille kulkijoille. – Alastaron kunta on jo pienois-Suomi viidentoista vuoden päästä. Epäasiallinen kritiikki pitää nollata mielestä heti. Hän on tullut pitkää tietä kunnanjohtajaksi: sosionomiopintojen jälkeen Vetelistä Ranuan kautta Alastarolle. Kunta ei jaa onnea Matti Tunkkari täyttää 13. Viime mainitussa tehtävässä pääsi lähelle käytännön suunnittelun merkitystä, joka avasi paljon puhuttuun ongelmanratkaisuun yhden näkökulman lisää: onnistuminen punnitaan vasta lopputuotteella. Mies kertoo hauskan esimerkin. Muuttuva kunta Kuntakentän ongelmanratkaisu on jo jonkin aikaa kulkenut nimellä Paras-hanke. Työ on henkisesti yksinäistä. Nyt näitä sieniä on jälleen ilmestynyt näkyviin ja jopa uusille kasvupaikoille. Sairastavuus on kasvanut ja ikääntymisestä johtuva palvelujen tarve lisääntynyt. Siinä ohessa mies miettii, kuinka laajalti vastausten hyväksytään olevan ihmisten itsensä ulkopuolella. Pääkirjoitus Auranmaan Viikkolehdessä Harvinainen sieni viihtyy Hirvikoskella Harvinainen kultakehnäsieni tuntuu viihtyvän Hirvikoskella. Pitää vain välttää vaara, että tulee turvautuneeksi liian ilmeiseen kysymyksenasetteluun
menemästä pakkohuutokauppoihin halvan tavaran toivossa. Missä Idols-voittaja Ari Koivunen on syntynyt. Mitä tarkoittaa imitoida. On mukavaa, että entinen tehdasrakennus on nykyään ahkerassa käytössä, sillä siellä toimivat niin Loimaan Teatteri, Prättä-Jouset, petankistit, puusepänverstas kuin Ofan naulavarastokin. Määräaikaan mennessä jätti 31 hakijaa asuntoja lisälainahakemuksensa. Tiloissa järjestetään myös erilaisia tapahtumia, tilaisuuksia ja taidenäyttelyitä. Mitä olet tehnyt ennen kuin tulit Loimaalle elokuussa 2006. Kunnanhallitus myönsi Loimaan kunnan osalta luvan verokalenterin julkaisemiseen. – Hoidan talon ja sen pihaalueen yleiskuntoa, korjailen rikki menneitä paikkoja, leikkaan nurmikoita, kastelen kukkia, kuljen sähkömiehen mukana ja talvella huolehdin liukkauden torjunnasta ja lumenluonnista rappujen edestä. päivänä vietetään vuosittain eläinten päivää. Ei mennyt kuin neljä päivää, kun jo tein muuttokuormaa. Vastaukset sivulla 10. Oikeassa tuskin koskaan lienen ollut, mutta suurempia vääryyksiä olen aina yrittänyt välttää, mm. Aliupseerit: 1) V. Tulokset, suluissa ammunnan, maastoj.n ja uinnin pisteet. Korotus on 26 % suuruinen. Yleisöltä Arv. – Laulan mielelläni karaokea, ja etenkin kesäaikaan käyn viisikin kertaa viikossa tansseissa. MÄKISEN MURJAISU: LL 6.10.1977 31 omakotirakentajaa hakee asuntolainoja Loimaan kunnassa Omakotirakentaminen jatkuu vilkkaana Loimaan kunnassa ensi kesänäkin, mikäli asuntohallitus myöntää asuntoja lisälainoja niitä hakeneille rakentajille. Kun on koko ikänsä tottunut työntekoon, ei osaa olla jouten. Upseerit: 1) P. Viljanen (830, 838, 712) 2380 p. Vesikoski-talossa vietetään tänään lauantaina satavuotisjuhlia, millaiset juhlat ovat tulossa. Olen syntyisin maapaikasta ja meitä oli kymmenen lasta. TIINA NAULA Puh. Mikä on pyhä birma. Kuva: Valto Heinosen kokoelma. Parhaan yhteispistemäärän 2677 sai Voitto Haapanen. 8 Lauantaina 6 lokakuuta Selinin kauppa Vesikoskenkadulla 1960-luvulla. ”Matoville Turusta” Reserviläisten 3-ottelu Loimaan reservinupseerit ja aliupseerit pitivät 3-ottelun mestaruuskilpailut lauantaina 1.10. Haapanen (770, 949, 958) 2677, 2) K. 7. Mikä on Suomen kolmanneksi puhutuin kieli suomen ja ruotsin jälkeen. – Juhlista tulevat hienot, ja ne talo on ansainnut. Synnynnäinen remonttimies Ruotsista Vesikoski-talon talonmieheksi Loimaa Tiina Naula Niilo Samuel Puska, olet Loimaalla toimivan Vesikoski-talon talonmies, mitä kaikkea teet. 9. – Olin vielä Ruotsissa, kun Loimaalla asuva siskonpoikani kysyi, olisinko kiinnostunut muuttamaan Suomeen. Sieltä lähdin 29:ksi vuodeksi Ruotsiin, jossa työskentelin Södertäljessä, Göteborgissa ja viimeiset viisitoista vuotta Hallstavikissa. Perheemme oli hyvin köyhä, joten menin jo kymmenenvuotiaana töihin erääseen puutarhaan Jyväskylän lähelle. Jos Alastaro, Loimaa ja Mellilä yhdistyvät menossa olevan liitosselvityksen pohjalta, niin milloin se tapahtuu. Pidämme talon johtajan Matti Mäkilän kanssa päivittäin palaveria siitä, mitä on tehtävä. Minulla on Vesikoski-talossa asunto, jota vastaan teen erilaisia talonmiehen hommia. – Olin 1950-luvulla töissä Lapuan patruunatehtaassa, ja kaksikymmentä vuotta vierähti autonjousipajassa Helsingissä. Ilman kylmyys haittasi eniten ammunnan suoritusta, mutta siitä huolimatta Pekka Grönholm sai 20 laukauksen kuvioammunnassa hyvän tuloksen 182. 1. Kalenteriin tulee tiedot verotuksesta Loimaan kaupungissa ja kunnassa sekä Alastarolla ja Mellilässä. Ruotsin vuosiin mahtui työtä autokorjaamossa, ohjausja kartiotappien tekemistä ja oloa yleismiehenä, joka sorvasi, jyrsi, hioi ja teki kiiloja. Olen tutustunut rakennuksen pitkään ja mielenkiintoiseen historiaan. – Minulla ei ole elämässäni ollut koskaan näin mukavaa. Vain yhdestä asiasta olen varmistunut silloisesta ajattelusta: Nyt saa jo hyvää kyntöä 3-, 5ja 6-siipisellä auralla. Mikä sai sinut muuttamaan Vesikoski-taloon. Minä vuonna Neuvostoliitto laukaisi Sputnik 1:n, ensimmäisen maata kiertäneen satelliitin avaruuteen. Mikä liputuspäivä on 10.10.. Oppilaat kokoontuivat Kurittulan koulun rappusille vielä lokakuussa 2001, mutta sittemmin opinahjo on lakkautettu. Kiinteistökohtaiseksi alimmaksi maksuksi nuohouskerralta esitetään 15,50 markkaa. Kunnanvaltuustolle esitetään, että se korottaisi nuohoustaksaa Kunnallisen Sopimusvaltuuskunnan suosituksen mukaisesti. 4. Lions Clubit Loimaa, Loimaa/Tähkä, Alastaro ja Mellilä ovat päättäneet julkaista verokalenterin vuodelta 1976. 5. Olen sen jälkeen tutkiskellut itseäni. – Olen syntynyt Jalasjärvellä joulupäivänä vuonna 1930 eli täytän seuraavaksi 77 vuotta. Siihen aikaan ei naapurin käsityksen mukaan kannattanut edes traktorin peräkärryillä heiniä tukuta. 010 257 3204 Osuuspankin tavoitetili – säästäjän perustili.. Koleasta säästä huolimatta kuusi reserviläistä oli uskaltautunut kisaan mukaan. Vanhasta ja isosta talosta kun löytyy aina kaikenlaista. Opin ruotsin kielen työtä tehdessäni, ennestään en osannut sitä. Onko sinulla joitakin muita harrastuksia. alastarolaiset Viitaten Loimaan Lehdessä julkaistuun ilmoitukseen, jossa sanotaan, että Alastaro on mukava paikka asua, ilmoitan yrittäneeni sitä 30 vuotta sitten viidentoista vuoden ajan soveltaen isältäni oppimaani sosiaalista käytännön tapaa. Loimaan kunnanhallitus puolsi kaikkia hakemuksia ja asetti ne ensisijaisjärjestykseen. Mäki (150, 529, 730) 1409. 17-vuotiaana olin sepänsällinä seppämestarin apuna ja sitten minusta tuli ammattikoulun käynyt työkaluviilaaja. Vastasin, että ”en ikinä”. LAUANTAI Työpaikkoja tarjolla Saviseudulla: caddiemaster, kasinopelin hoitaja ja aamuvirkku kohmetologi. Vaan tekoni olivat aina ylitai alimitoitettuja – siitä johtuen olen nyt kaupungin asukas. Olen synnynnäinen remonttimies, joka arvostaa kaikkea vanhaa ja haluaa viimeiseen asti kunnostaa ja korjata. Siskonpoika kysyi, olenko noin ehdoton, sillä hän kertoi erään miehen tarjoavan asuntoa eläkeläiselle, joka voisi autella erilaisissa töissä. Kuka on Hurrikaani-Loimaan valmentaja. Parikka (500, 779, 916) 2155, 4) H. 8. Kaikkiaan kiinteistössä taitaa olla noin 15 000 neliötä, joista jokainen on jo tullut tutuksi. Kylä-Utsuri (520, 1021, 910) 2451, 3) V. 3. Ryyppää en ollenkaan. Mikä on Lauri Tähkän & Elonkerjuun tuoreimman levyn nimi. 6. – Talonmiehenä oleminen ei ole minulle varsinainen työ, koska olen eläkkeellä enkä saa tästä palkkaa. Lokakuun 4. Grönholm (920, 784, 940) 2644, 2) J. Miten olet viihtynyt Loimaalla. 30 VUOTTA SITTEN VIIKON VIERAS OSOITA TIETOSI VANHAT VALOKUVAT Niilo Puska toimii Vesikoski-talon talonmiehenä, joka huolehtii, että paikat pysyvät hyvässä ja viihtyisässä kunnossa. 2. Kenen muistopäivän mukaan päivämäärä on valittu. – Aika kuluu mukavasti, kun kiertelen ympäri taloa ja pihaa ja katson onko kaikki kunnossa. 10
Sisällä on käytössä niin takka kuin puukaminakin eli kaikilla ilmoilla tarkenee, talkooporukkaan kuuluva Seppo Reunanen kertoo. Kauko Ojala nauttii nuotion loimusta ja Marja Mikkola keskittyy valokuvaamiseen. Tiilija peltityöt menivät paikallisten alan vanhojen yritysten piikkiin. Puolen tunnin pelin jälkeen susirajalta lomille palannut Markus Niemelä ampui pelivälineen vastustamattomasti verkon perukoille. Pelin painopiste kuitenkin siirtyi kohti Laitilan maalia, ja viisi minuuttia ennen loppua Niko Räsänen ampui vasemmalla jalallaan loimaalaisten 3–2-voiton. Devilsin isännöimään turnaukseen olivat saapuneet AAA-sarjatason joukkueet Kiekko-67 Turusta, Laitilan Jyske, Porvoon Hunters ja Hyvinkään Ahmat. Toisessa ottelussa vastaan asettui vuosien varrelta kovaksi ja tasavahvaksi kilpakumppaniksi tiedetty Laitilan Jyske. T5 300 m: 1) Heidi Eskola 1.39, 2) Iita Mäkilä 1.52, 3) Aada Mäkelä 1.53, 4) Inka Nummela 2.11, 5) Mette Leppikoski 3.27, 6) Pami Aavila. Devils hankkiutui kahden erän jälkeen 2–0-johtoon, mutta päätöserässä jännitys lisääntyi, kun Laitila onnistui kaventamaan maalin päähän. Harjoitussarja tarjosi joukkueelle paljon uusia joukkuetuttavuuksia, jännittäviä pelejä sekä mahdollisuuden verrata oman alueen joukkueiden tasoa muihin. Latupirtille kertyy matkaa Mäenpäästä Äijälän ladolta 3,5 kilometriä. Rockets Devilsin varsinainen sarjakausi Länsirannikon alueen AAA-tason sarjassa pyörähtää käyntiin lauantaina 13. Joukkueen maalisuhde oli 53 tehtyä ja 31 päästettyä maalia. Piippu pellitettiin ja pantiin hattu päälle. Devils voitti sarjassa kuusi peliä ja hävisi kaksi. T15 1 340 m: 1) Vilma Mäntylä 6.33. Lohkon voitti puhtaalla pelillä keravalainen Shakers. Jyske siirtyi ottelussa johtoon reilun vartin pelin jälkeen, kun puolustuksen merkkausvirheestä kaveri pääsi yksin läpi. Sarjapaikka varmistui viime lauantaina Devilsin voitettua kotikentällään Laitilan Jyskeen 2–1. P11 1 340 m: 1) Joni Leppikoski 5.54, 2) Vihtori Mäntylä 7.25. MAASTOJUOKSU Loimaan Voiman maastojuoksut järjestettiin 1. Omassa yhdeksän joukkueen lohkossaan Devils sijoittui toiseksi. Rockets Devils turnauskunnossa KARI NUMMILA JÄÄKIEKKO Jääkiekkojoukkue Rockets Devils voitti viime lauantaina Loimaan Domus-areenalla pelatun D95-junioreiden Topmec-turnauksen mestaruuden tiukkojen otteluiden jälkeen. Devils voitti ottelun lopulta 7–6, mutta varsin erikoisten tilanteiden jälkeen. Aamun avausottelussa isännät kukistivat Kiekko-67: n maalein 8–2. Matsiin lähdettiin kumminkin rennoissa fiiliksissä, koska illalla päätettäisiin sarjakausi Itämerellä. Laitila sijoittui kolmanneksi. Anssi Rämö on yksi LoPS:n palkituista. Upean turnauksen mestaruus ratkesi vasta illan viimeisessä pelissä, kun Rockets kohtasi toisen puhtaan pelin joukkueen Hyvinkään Ahmat. Latupirtti kaipailee riuttoilla kävijöitään Ypäjä Kari Nummila Virtasen Yrjö, Suopuron Urpo, Björkmanin Kalle ja muut kumppanit olivat aikaansa edellä, kun hommasivat pystyyn Loimaan Latupirtin Ypäjän puolelle ihan erämaamaisemiin Pispan jylhille riuttoille vuonna 1966. Ensimmäisellä jaksolla nähtiin vielä LoPS:n johtomaali. P9: 1) Tuomas Eskola 3.07. Syksy meni LoPS:lta kaikin puolin hyvin, ja tavoitteisiin päästiin. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti alkavaa sarjakautta, iloitsivat joukkueen valmentajat Mika Härkälä ja Heikki Ketola. Selvistä voittonumeroista huolimatta joukkueen peli ja ennen kaikkea luisteluvauhti ei ollut vielä parasta Devilsiä, joten parannettavaa jäi. Perillä voi lepäillä ja nauttia nuotion loimusta. Toisen jakson alussa LoPS: n peli oli hieman sekaisin, ja kummallisen tilanteen jälkeen pallo vietiin loimaalaistenkin päässä pilkulle. Lopussa Devilsin rutiini kuitenkin riitti vääntämään tarvittavat maalit. Jyske ei ollut hävinnyt vielä kertaakaan syksyn aikana, kun LoPS puolestaan tappeli sarjan neljännestä sijasta. Sen seinätkin ovat saaneet jo mukavasti harmaata patinaa. Devilsin hermo kuitenkin kesti, ja päivän toinen voitto kirjattiin lukemin 2–1. – Kovasti toivomme, että ihmiset lähtisivät nyt patikoimaan pirtille, kun syksyn ilmastokin on ihan mukavaa. Devilsit toiseksi ya-sarjassa JÄÄKIEKKO Jääkiekkojoukkue Rockets Devils (D-95) menestyi mainiosti Jääkiekkoliiton Länsirannikon, Uudenmaan ja Hämeen alueiden AAA-tason joukkueille syyskuun aikana järjestetyssä ylialueellisessa harjoitussarjassa. – Pirtti on hyvässä kunnossa. Kolmanneksi sijoittui Laitilan Jyske. Vierailijalla oli helppo työ viimeistellä avausmaali. Sen nurkkakivet oiottiin juuri ja korjattiinpa sen savupiippukin. – Tähän turnaukseen osallistui tasaisia AAA-joukkueita, ja pelit olivat sen mukaisesti tiukkoja ja jännittäviä vääntöjä. Hienosti pojat tsemppasivat loppuun asti. T11 1 340 m: 1) Tessa Uusitalo 7.35, 2) Maria Nurminen 7.42, 3) Anna Kuusela 8.02, 4) Julia Kuusela 8.20. lokakuuta kello 14.30, jolloin vieraaksi saapuu FoPs. P5 300 m: 1) Eetu Mäkilä 2.28, 2) Vili Nummela 2.43. Nyt LoPS keskittyy futsalkauteen. Ei sinne kannata sentään ihan pikkukengissä lähteä vaan maastojalkineilla, Loimaan Ladun puheenjohtaja Olli-Matti Lieskivi sanoo. lokakuuta. Laitilan poikien kapteeni oli selvästi pelannut FIFA:a pleikkarilla ja esitteli harhautuksia keskikentällä kolme putkeen. Vastustaja kaatoi Räsäsen törkeästi, ja peliväline vietiin 11 metriin. Devils johti ensimmäisen erän jälkeen turvallisen tuntuisesti jo 5–0, mutta toisessa erässä hyvin liikkunut ja mainiota joukkuepelaamista esittänyt Hunters intoutui raivoisaan kiriin ja hetkessä Devilsin selvä johto hupeni. T7 600 m: 1) Armi Kuusela 3.25. Siitä sarjajohtaja tasoitti pelin. Lauantaina 6 lokakuuta 9 Latupirtti on taas vaaterissa. Matti Poskiparta ampui rangaistuspotkun varmasti sisään. Jalkapallon pariin palataan helmikuun alussa. Ulkorakennus sai uuden maalipinnan ja sisälleen nykyaikaisen ekovessan. Lisäksi ilahduttavaa oli pelin kehittyminen, ja aina kun vastassa ollut joukkue keskittyi pelaamaan eivätkä roiskimaan, olivat punavalkoraidat parhaimmillaan. Paremman maalieronsa turvin Rockets Devils nappasi mestaruuspokaalin ennen Ahmoja. Palloseuran jalkapallokausi päättyi voittoon Jyskeestä JALKAPALLO Kutosen viimeinen ottelu Loimaan Palloseuran osalta pelattiin viime lauantaina Laitilan Jyskettä vastaan. Ylialueellisen sarjan lohko C:n lopullinen sarjataulukko: Shakers 12, Rockets 12, LaJy 10, FoPs 10, Y-Tappara 8, OKK Green 6, K-Vantaa 5, Pingviinit 4, NasKi 1. TULOSPÖRSSI htymisaikana.. P7 600 m: 1) Jyri Leppikoski 2.37, 2) Ilari Uusitalo 3.19. Kolmannessa pelissä Devils kohtasi aiemmin tuntemattoman Porvoon Huntersin. Metsäluonnossa liikkuminen virkistää parhaiten suomalaisen sielua ja kohentaa kroppaa kivasti. Hyvinkääläiset hankkiutuivat kaksi kertaa johtoon, mutta molemmilla kerroilla Devils taisteli rinnalle, ja ottelu päättyi lopulta tasan 2–2. Kauden 2007 palkitut Loimaan Palloseuran edustusjoukkueessa ovat: Tsemppari 2007 Matti Poskiparta, Etenijä 2007 Anssi Rämö, Maalitykki 2007 Niko Räsänen. Niko Räsänen otti kuitenkin pallon pois ja eteni boxiin. Loimaalaiset eivät kuitenkaan lannistuneet, vaan hakivat oman pelin kautta tasoitusta, joka lopulta tulikin
Hyvä Yrittäjä, Hyvä Yrittäjä, tiedot oppaaseen tiedot oppaaseen tulee toimittaa tulee toimittaa pikaisesti, jo pikaisesti, jo 11.10.2007 11.10.2007 mennessä mennessä LOIMAAN SEUTUKUNNAN KEHITTÄMISKESKUS Keittiöt ovat kiinnostuneita terveellisestä ja turvallisesta lähituotteesta. 040 514 1663 LoiMaaseutu-hanke Oppaaseen ja seutuportaaliin pääsystä peritään pieni omarahoitusosuus. 10. vanhemmista. Esillä syyskokoukselle määrätyt asiat. TALLINNA, päivärist. 257 6262. Paikkavaraukset (5 € pöytä tai tanko) 040 577 6805/ Taru ISOVANHEMPIEN PÄIVÄÄ VIETÄMME MLL:N PUISTOSSA la 20.10. Labradorinnoutajan kelt.ja mustia pentuja terveistä palk. syyskuuta. 2. Mukana EL:n V-S piirin puh. 3300,-. 03-546 3021. 9. käsikirjoituskilpailuun osallistuneille (päivään ilmoittautuneille palaute) ja kirjoittamisesta kiinnostuneille. www.kuunnelma.fi www.kuunnelma.fi Tiedustelut: Ulla Kaskiluoto p.040 5156 225 tai ulla.kaskiluoto@loimaanseutu.fi Vapaa pääsy ! -12 tuntia kuunnelmaa Suomen kuunnelmayhdistys ry Etua elämään Yhteistyössä mukana: Loimaan Teatteri ja Loimaan kaupunki Syksyn siivouspäivä Loimaan jäteasemalla La 6.10. 28.11., maissa 6 h, oma bussi mukana, 46 . P. P. Käsitellään sääntöjen syyskokoukselle määräämät asiat. Aleksis Kiven päivä. Opiskelijalle halpa Toyota. Nissan Micran talvirenkaat, hyvät. P. Valitaan 2 edustajaa Loimaan Eläkeläisjärjestöjen Yhteistyötoimikuntaan. Tuhannen riemua. Avoinna ma 14-18, ti-pe 7.30-12.30 Tervetuloa jäteasemalle! Kirveskallio, Myllykyläntie, Loimaa, puh. KIRPPUTORI HEIMOLINNASSA la 27.10. paperiversiona ja tiedot tulevat myös WWW-sivuille. Huon.ala 113 m². -89, kats. Kattoristikoita syysehdoin! LOIMAAN SEUTUKUNNAN ELINTARVIKEYRITYKSET Loimaan seutukunnan kehittämiskeskus julkaisee alueen elinLoimaan seutukunnan kehittämiskeskus julkaisee alueen elintarvikeyrityksiä palvelevan lähiruokaoppaan. H. Pennut luov. Pertti Kuopila. 10 Lauantaina 6 lokakuuta SUORAT KAUPAT VASTAUKSET 1. Koko 65x75 cm. 75 e. Tervetuloa Kahvitarjoilu klo 12.00 alkaen Loimaan Seudun Kansalliset Seniorit ry. Mukana kirjoittaja, kirjailija Heikki Luoma. 16.00 Kuunnelma: Kantolan perhe hirvimetsällä. PYYDÄ TARJOUS www.puunjalostus.. Vuonna 1957. Lähiruokaoppaan avulla yritykset pääsevät hankintoja tekevien tietoon. -88. Julkistetaan käsikirjoituskilpailun 2006 voittajat ja uuden kilpailun käynnistyminen. Kouvolassa. Ruokailu 17.00-18.30. T7 600 m: 1) Tii Aavila 3.00, 2) Armi Kuusela 3.52. p. 044-484 2703. Koivuklapia ja halkoa. 4. Opel Vectra 2.0 GLS vm. T5 300 m: 1) Heidi Eskola 1.37, 2) Iita Mäkilä 1.59, 3) Inka Nummela 2.12, 4) Mette Leppikoski 2.30, 5) Pami Aavila 4.05. P. VW LT 31-28 turbo, syöttöpumppu vm. Tervetuloa Hallitus Prof. 0400 321 458 Loimaan ja Ympäristön Eläkeläiset ry SYYSKOKOUS Loimaan Työväentalolla ma 15.10.2007 klo 12.30. Loimaa 5 pv lokakuuta 2007. 700 e. matkat, hoidot, th, 390 . Luettelo painetaan paperiversiona ja tiedot tulevat myös WWW-sivuille. 60.000 . 040-511 1479. Puh. Halutaan vuokrata kaksio n. Koivisto Chartours (Matkaliikenne Koivisto Oy) puh. Jani Kluukeri. P. T15 1 340 m: 1) Sofia Käyhkö 6.01, 2) Vilma Mäntylä 7.01. el.tarkastamina ja tatuoituina. Musiikkia Arja Kastinen. 1.1.2009. 8. 18.30 Kuunnelman juhlaa. Jäljitellä, matkia. klo 10-13 Myynnissä mm. klo 10-14 Siivouspäivänä puutarhajätteet vastaan maksutta. 7. H. Kuunnelmakahviosta klo 12-24 kahvia, pikkusuolaista. -86 kunnossa. klo 10-13 Tervetuloa mummut ja papat, mammat ja vaarit rakentamaan hiekkakakkuja lastenlastenne kanssa ja kierrättämään parhaat keinulaulut, lorut ja leikit. Lisää toiminnastamme www.mll.?/loimaankaupunki. TULOSPÖRSSI Loimaan Kuunnelmapäivät 13.10.2007 klo 12 24 Loimaan Kuunnelmapäivät 13.10.2007 klo 12 24 Loimaan Kuunnelmapäivät 13.10.2007 klo 12 24 Vesikoski-talo, Loimaan Teatteri, Juvantie 11 Tervetuloa kuulemaan! 12.00-14.00 Kirjoittajien tapaaminen. Franciscus Assisilaisen. Tarjoa! P. kahden viikon toimitusajalla. Mukana ohjaajatuottaja Juha Kandolin YLEstä ja kirjailija Pirkko Jaakola. 0400 490167 tai 050 5170614. 55 e. Klo 13.00 finalistitapaaminen. 040-410 9915. OK-talo Loimaalla 3 mh, oh, th, k, ph, apuk., s, autot., rak. talvisia ulkoiluvarusteita, urheiluvälineitä, sisävaatetta, leluja ja vauvojen varusteita. H. kaksilla renk., vetok., moottorilämm., sähköpeilit ym. LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT MAASTOJUOKSU Loimaan Voiman maastojuoksut järjestettiin 24. Kakkukahvit. Paikallista ruokaa suositaan, mutta mistä sitä saa. 050-590 7526. 5. Kissarotu. P9 600 m: 1) Tuomas Eskola 2.53. KYLPYLÄ Toila 21.-28.12. j. Olli-Pekka Nummela 044 584 2023, olli-pekka.nummela@rautanetkoski.. 14.00 Kuunnelma: Kotikatu, jakso. Mukana sarjaa kirjoittanut kirjailija Elina Halttunen. Esitellään paikallisvoimin toteutettu kuunnelma Kala. 50 m² Loimaalta, puh. H. Virttaalla myytävänä RIVITALOKAKSIO 60 m 2 2 H + K + S, 2 varastoa. Armas Mikolan maisemataulu. P15 1 340 m: 1) Pasi Roine 7.38. Luettelo painetaan tarvikeyrityksiä palvelevan lähiruokaoppaan. Vuosimallia 1990-2000. 766 9153 KYLPYLÄ PÄRNU, Estonia Puistotalo 18.-24.11. P7 600 m: 1) Jyri Leppikoski 2.42, 2) Jeke Aavila 2.59, 3) Ilari Uusitalo 3.02, 4) Samuli Saarijärvi 4.11. (joulu) matkat, hoidot, th, 469 . Venäjä. Eläkeliiton Loimaan kaupungin yhdistys ry SYYSKOKOUS pidetään keskiviikkona 17.10.2007 klo 13.30 Tuulensuun Palvelutalossa Huvilakatu 32 32200 Loimaa Käsitellään sääntöjen syyskokoukselle määräämät sekä muut esille tulevat asiat. 6. Sääntömääräinen SYYSKOKOUS pidetään torstaina 18 pv lokakuuta 2007 klo 14.30 Tuulensuun Palvelutalolla Huvilakatu 32 32200 Loimaa. P11 1 340 m: 1) Joni Leppikoski 6.04, 2) Vihtori Mäntylä 7.10. LISÄTIETOJA: puh. Jälkitunnelmissa kuunnellaan kirjailija Pirkko Jaakolan kanssa kaksi hänen kuunnelmaansa 20.00 Kuunnelma: Naisen nauru 21.00 Kuunnelma: Isän ja pojan ensimmäinen ja viimeinen keskustelu. Muut jätteet hinnaston mukaan. P. T11 1 340 m: 1) Kiti Aavila 7.01, 2) Tessa Uusitalo 8.00, 3) Julia Kuusela 8.04, 4) Anna Kuusela 8.25. Hp. 3. Paikalla kahvitarjoilu ja neuvontaa. 040-7714565. Tervetuloa Hallitus Kahvitarjoilu klo 14-14.30. P5 300 m: 1) Vili Nummela 1.51, 2) Elmeri Iivonen 2.02, 3) Eetu Mäkilä 2.07, 4) Ere Kokkonen 3.29, 5) Luka Palo 3.30, 6) Milo Palo 4.01. Johtokunta kokoontuu klo 10.00. (02) 763 2713 Turuntie 107, 31500 Koski TL tehdas 044 569 0025 Tomi Meller 044 031 5045, tomi.meller@rautanetkoski.. Vanha naisten polkupyörä muutamalla eurolla, ilman vaihteita. 040-541 7636
Jankon 8-12 v. ja 12.10. Nuokun kerho to 11.10. Joukolla mukaan! La 13.10. Lähetä meille persoonallinen hakemuksesi palkkatoivomuksineen 17.10 mennessä. klo 18.00 alkaen Hirvikosken pururadalla. paloasemalla. su 7.10. Eläkeliiton Loimaan kaup. Lähtö yläasteelta klo 8.30. klo 14.30. Kaikille kävijöille annetaan Visakoivun taimi. Jennillä os. 7 € • Perhelippu (2 aik + 2 lasta 6-16 v) 20 € • Kausikortti 90 € Pielavesi ”LOPPUKAHVEET ” OHJELMASSA MUKANA: -tähdet jakaa ISKE E TÄNÄ ÄN! ISKE E TÄNÄ ÄN! La 6.10. Su 14.10. Saharannantie 249 aamupäivällä. Työ alkaa 12.11 tai sopimuksen mukaan. Kutsuttu syystapahtumaan Forssaan Urheilutalo Feeniks klo 12. klo 18.00 Tuulensuussa, mukana SH Satu Rämö VSSP:stä. Jumalanpalveluksen jälkeen ruok. Koirakerho to 11.10. klo 18.00. 5-6 lk kerho ke 10.10. Vuokrattavana saunallinen Vuokra 275 /kk + sähkö. Kaikki mukaan. AUTOJA: Toyota Hiace, Hilux, Corolla, Carina, Camry, Liteace, myös pikkuvikaiset ja katsastamattomat. Hengellinen piiri Tuulensuun Palvelukeskuksessa ti 9.10. klo 17-18 ent. Soittakaa 12.10. 046 888 7266 Loimaan 4H-yhdistys Juhlavuoden merkeissä toiminnallinen iltapäivä Pohjan tilalla su 7.10. klo 17.00 Loimaan Liikuntahallilla Puistokatu 16, 32200 Loimaa PELTOA puh. klo 16.30-17.30. Jankon maastojuoksun mestaruuskilpailut : 5-, 6ja 7-vuotiaat ma 8.10. Loimaan Savisten syyskokoontuminen su 7.10. Aili Aaltonen Veikko Kivinen Ilmoitathan tulemisestasi 18.10.2007 mennessä puh. 050 554 8339. To 18.10. Punaisen Ristin Päiväpirtti, Turuntie 13, p. klo 18. klo 18.00. LoKoKo C-Pojat. Kirsti Mäen lausuntaa ja yhteislaulua Esa Kilpiön johdolla. Fysioterapeutti – Liikunnanohjaaja – Personal Trainer Sotainvalidien syyskeräys Pankkisiirtomme viitenumero 4664 on virheellinen. klo 16.15 Tuulensuun palvelukeskuksessa. Sotainvalidien Veljesliiton Loimaan seudun osasto Loimaan Voima. 19.10. Numeron 4664 tai syyskeräys-sanan voi kirjoittaa viestikohtaan jolloin maksu onnistuu. Loimaan Petanquen syyskokoontuminen hallilla Vesikoskitalossa ke 10.10. Lähtö Toimintaloman laavulta klo 10.30. Loimaan Nuotioloimut. 7622 832 tai 040-531 9265, Telle 044-292 5089. Kansalliset Seniorit: Kansanperinteen kerho Tuulensuussa ma 8.10. Harjoitukset Alastaro-hallilla maanantaisin klo 18.30. Piirin kirkkopyhää vietetään 14.10.07 Marttilan kirkossa klo 10. Su 28.10. lukiolta Tampereen peliin. Ohjelmassa ruokailu, lapset esiintyvät, uusi kunnanjohtaja Pauliina Sarilo esittäytyy. Loimaan Savisten ja Loimaan Nuotioloimujen syyskirkko 7.10. klo 18.30 Nuorisokahvilassa. Toivotaan mukaan myös uusia kutojia. Bocciaa Keskuskoululla klo 15.15. Haemme vahvistusta energiseen joukkoomme! Tiedustelut ti – to klo 13 – 15 Minna Lövgren p. Sukulaiset, ystävät, naapurit Tervetuloa viettämään iltapäivää kanssamme Forssan Järjestöjentalolle 4.11.2007 klo 12.00 alkaen. Työtehtävinä ryhmäliikunnan ja kuntosalilla ohjaukset, harjoitusohjelmien laadintaa, tapahtumien järjestelyt, ym. hiihtoharj. Päätyönä vastaat kuntosalipalveluiden tuottamisesta. Katso ajo-ohje Pohjan tilalle kotisivuiltamme www.4h.fi/loimaa . P. Ke 10.10. Suurkiitos kaikille minua muistaneille jäädessäni eläkkeelle. OP. LoKoKo B-tytöt peli Eurassa su 7.10. klo 11.00 alkaen. Karjalakuoro esiintyminen Alastaron Loimikodissa su 7.10. Su 21.10. 0400 641 772. Iloinen iltapäivä Vahdolla Laukolan koulu klo 12. keinutuolivieraana runoilija Juha Kaarsalo. klo 10-12. Palaveri kudontatilalla to 11.10. klo 8-10. Alastaron Allstars jäävuoro su 7.10. Laitilan Urheilutalolle klo 12. klo 13.30, Helvi ja Veikko Klemetti. menn. Perinteinen vanhustenviikon virkistyspäivä Mellilän Tammikodilla ke 10.10. Yhteydenotot Raija p. Ritva Salonen www.hurrikaani.fi LENTOPALLON SM-LIIGAA LOIMAALLA • Yli 16 v. Kuntolentopalloa lauantaisin Keskuskoululla klo 15. Curling, harjoitukset ja liigapeli TiainenHeikkilä su 7.10. Aihe: Muistovärssyt. Myös muut autot huomioidaan. esiintyy Oripään flikat klo 14.00. LP JUNIORIT Kauden 2007 PÄÄTÖSJA PALKITSEMISTILAISUUS to 11.10. Kojonkulman Martat tutustuvat Eliisan Optiikkaan Pekankuja 4 to 11.10. klo 17-18. klo 13.00. Tervetuloa ostoksille! Torikauppiaat Alastaron res. 4 € • Alle 6 v. Tilaisuus kaikille avoin. Pelurit vanhempineen tervetulleita! Loimaan Yrittäjänaisten jäsenilta ma 8.10. Ma 8.10. KT-YKSIÖ 36,5 m 2 . Kylätoritapahtuma Petäjoen Paviljongilla la 20.10. Sauvat ja juomaa mukaan! Makkaranpaistomahd. Varsinais-Suomen Sydänpiiri ry järjestämä sydäntietokurssi alkaa Loimaalla 24.10. Ystäväpalvelu. klo 13.00 Porin Prikaatissa. klo 10–14. Kojonkulman äiti-lapsi piiri kokoontuu ti 9.10. Kaikki partiolaiset perheineen mukaan. Ilm. Mellilän vertaistukiryhmä kokoontuu Tammikodin rivitalohuoneistossa 11.10. To 11.10. Ilmoittautumiset ja tiedustelut 7.10. AU jalkapallo 01-02. Alastaron 4H-yhdistys. alaan liittyvää, asiakaspalvelua, myyntisekä toimistotöitä. 040 565 7797. klo 12. yhdistys. klo 9-14 Paljon tavaraa mm. klo 18-19 Nuokun tiloissa (vanha paloasema, Hirvikoski). Maksan hyvin p. Omainen/läheinen voi myös osallistua kurssille. Cooperin testi pidetään urheilukentällä pe 12.10. Lauantaina 6 lokakuuta 11 OSWALD Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15 Nuorisotalon alakerrassa. 040 5122521 Rämö Satu. RK -ammunnat 11.10. Hakemukset osoitteeseen: Liikuntakeskus Active Oy / Loimaan Lady Line, Hossinkatu 1-3 32200 Loimaa tai minna.lovgren@ladyline.fi Fysioterapeutti – Liikunnanohjaaja – Personal Trainer NAISTEN OMA KUNTOKESKUS LOIMAA Tarjoamme sinulle monipuolisen vakituisen osa/ kokopäivätyön. 0400 919 541. Materiaalimaksu. klo 17.30. vaatetta, pellavaja puuvillasukkia, laukkuja, lompakoita, käsineitä, vöitä, koreja, jakkaroita, kukkatelineitä, luonnontuotteita, saunatuotteita, käsitöitä, erikoiskahvia, ja -teetä, makeisia, leipomotuotteita, voillapaistettuja muikkuja, suomalaista omenaa, karpaloa, puolukkaa, perunaa. mennessä 762 8016, 762 1272. Mahdolliset muistamiset matkatilille OP 502502-47468. klo 14. Mellilän kutojat. M A R K K I N AT O R I Alastaron torilla maanantaina 8.10. Lähtö su klo 8. klo 15.30 4H-toimistolla. Kurpantila esittäytyy, Martat leipovat kansainväl.isovanhempien päivän kunniaksi sämpylöitä lasten kanssa, JesperJunior-vaatteita, MLL, kierrätystä, Tiffany-lasitöitä, savitöitä, kasvomaalausta, elokuva ym.Tiedustelut 0400-598179/Anne Porin Prikaatin Kilta – Loimaan alaosasto. Martintalolla sekä lyhyt päiväjuhla. 040 581 0617 Loimaan Seudun Sotaveteraanit sekä jaostot. Harjoitukset Alastaro-hallilla maanantaisin klo 18.30. Kurssi sopii kaikille sydänpotilaille! Kurssi sisältää tietoa ravinnosta, liikunnasta, sosiaaliturvasta, lääkekorvauksista sekä tietoa elämästä tahdistimen kanssa. klo 19.00, Lammink. 9 € • 6 – 16 v. klo 18. klo 18.00 nuorisotilassa. p. klo 13-17. Ohjelmassa mm. Himpulat kokoontuvat Kojonkulman koululla to 11.10. Tilaisuus maksuton. Tehdään Minnan opastuksella kortteja. Jos tallessasi on itsetehtyjä kortteja, ota mukaasi. Syyslomalla ei kerhoja!! Punaisen Ristin Päiväpirtti, Turuntie 13. klo 18.00 alkaen sekä 8-v ja vanhemmat ke 10.10. klo 18 Seurahuoneella. mukavaa. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry. Sydänkerho kokoontuu ti 9.10. AU jalkapallo 99-00. Fibromyalgiaryhmä kokoontuu ke 10.10. Avoinna arkipäivisin klo 10-14. Puuhis perhekerho ma 8.10. The Trousers ja The Wizzard Esiintyvät seuran omat pojat: Tarjoilua. klo 15.30 4H-toimistolla. klo 16.00 Palkeispirtin parkkipaikalla ( kurssi täynnä). Testin jälkeen sauna. Haaran kerho kokoontuu kylätalolla to 11.10. mennessä: Seppo puh. luontopolku, laavulla makkaranpaistoa, plätinpaistoa piha-alueella, sieninäyttely ym. upseerit ja reserviläiset. Paperikeräys tänään 6.10. Virttaan kerho ma 8.10. klo 12 kololla. Loimaan Seudun Kuulovammaiset ry. Loimaan Seudun Sydänyhdistys ry. klo 17.00. Laitejumppa Tuulensuussa klo 10. Koirakoulutus jatkuu su 7.10. klo 10 KantaLoimaan Kirkossa. Ruotsin risteily lähtö Forssa klo 18.15, Loimaan kaup. klo 16.00 kylän monitoimitilassa. 3-4 lk kerho ti 9.10. 040-5438455 tai Petri 050-3376551. Loimaan Keskipitäjän Maatalousnaiset: joulukortti-ilta Niinijoen osuuspankin kok.tilassa 10.10. ilmainen • Opisk., varusm., eläkel. klo 18.00 Tuulensuun palvelukeskuksella sauvakävelyn merkeissä. -
Keruussa kootaan traktoreihin liittyviä tosipohjaisia muistoja, kokemuksia, tarinoita ja lisäksi valokuvia. URAN koko riippuu laudan mitoista. Kirjoittajilta pyydetään suostumusta myös aineiston tutkimuskäyttöön. Lisäksi mäntyä käytettäessä säätä vastaan olevan sydänpuun osuus on silloin suurempi. Lautojen sauman kautta ujuttautuva vesi pyrkii riippumaan päällimmäisen laudan alapinnassa, jota pitkin se liikkuu keskemmälle. Luennot käsittelivät muun muassa vertaistukea ja vapaaehtoistyötä, omaishoitajien tuen tarvetta, odotuksia ja toiveita. TALOTOHTORI Mikä oli ensimmäinen traktorisi. Aiheuttaako toinen suunta laudan käpristymisen tai muita ongelmia?” Kerrataanpa perusasiat. – Loimaan verotoimiston toimialueella on erittäin aktiivinen ja nopeasti monipuolistuva maatalousyrityskanta ja myös muun yritystoiminnan kehitysnäkymät ovat erittäin hyvät. Kahden päivän aikana koulutettavien yhteishenki ja motivaatio omaishoitajien parissa tehtävään työhön osoittautui vahvaksi. syyskuuta koulutuksen tavoitteenaan saada toimintaansa uusia vertaisohjaajia. net tai PL 28, 00601 Helsinki. Ennen vanhaan kattoihin ei tuhlattu arvokasta tervaa, joten käsittelemättöminä ne eivät kestäneet pitkään. ”Miten leveän uran tulee olla, jotta kapillaari-ilmiö ei estä veden virtausta siinä. Loimaa Heli Sultsi Loimaan Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry järjesti Loimaalla 18.–19. Isompi, lähelle reunaa ajettu ura siis toimii pientä paremmin. VTT:n 1940-luvun tutkimuksen mukaan tuulella jopa 60 prosenttia sateesta tuli sellaisen katon läpi. Koulutus antoi perustietoa ja valmiuksia omaishoitajien vertaistukiryhmän ohjaamiseen. Käsittely uusitaan vuosittain. Miltä tuntui, kun hevonen lähti ja traktori tuli. – Loimaan seutukunta on hyväksytty mukaan valtakunnalliseen seutukokeiluhankkeeseen. Samasta syystä myös alalautojen on oltava tiiviinä kerroksena. Aikaa on ensi vuoden maaliskuun loppuun. Ydinpuu, tai paremmin sanottuna sydänpuu, tulee ylöspäin. Kuinka se hankittiin, miksi ja mistä. Toinen teema on Hevonen lähti, traktori tuli. Koulutuksessa läpikäytiin vertaisryhmän perustamiseen, ryhmän ohjaamiseen ja ryhmätoiminnan sisällön suunnitteluun liittyviä asioita. Keskustelun aiheina olivat myös vertaisohjaajan rooli ja tehtävät. 12 Lauantaina 6 lokakuuta SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella 13 13 13 12 (+9) 3 Sunnuntaina 12 (+5) 3 Maanantaina 10 (+9) 5 Tiistaina +8 (+2) 9 Keskiviikkona +6 (+3) 7 Vettä pitävä lautakatto Omaishoidon vertaisohjaajien kouluttajana toimi Soili Hyvärinen Omaishoitajat ja Läheiset Liitosta. Nämä ovat kuitenkin poikkeuksia. Kovalla sateella mikään ura ei kuitenkaan riitä. Kaksinkertaisen lautakaton päällimmäisen laudan urat juoksuttavat veden alas niin, että sitä pääsee mahdollisimman vähän lautojen väliseen saumaan. Annetuista teemoista voi kirjoittaa vapaamuotoisesti itselle sopivalla tyylillä. Joskus tehtiin keskelle lautaa kolmas ura, joskus taas kummallakin reunalla kaksi uraa. Tällä kertaa oli koulutettavia kahdeksan, mikä sekin on jo hyvä määrä, mutta projektityöntekijä Ritu Loijas Loimaan Seudun Omaishoitajat ry:stä toivottaa lisää vapaaehtoisia tervetulleeksi mukaan toimintaan. Hyvä olisi 20–25 mm leveä ja pyöreäpohjainen ura – kulmikas halkeilee herkemmin. Siihen liittyen valtiovalta on sitoutunut tavoitteeseen, jonka mukaan valtion palveluita seudulla parannetaan. Runkorakenteeksi tulee naulauksen vaatima orsitus. Lisätietoja ja ohjeita voi kysyä maatalousmuseosta, Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta, Kansanrunousarkiston kuva-arkistosta tai katsoa netistä www.sarka.fi.. Tästäkään syystä päinvastaisten suunnitelmien toteuttamista ei voida pitää hyväksyttävänä. Häntä askarruttaa vesiuran leveys ja muoto. Nykyään laudat tervataan kertaalleen kuumalla säällä, jotta terva imeytyy, ja uudelleen kylmillä ilmoilla, jotta muodostuu suojaava kuori. Miltä se tuntui ja mikä muuttui. Mellilän mukaan yhteisöverotusta koskevaa palvelua tulee olla tarjolla Turun lisäksi muualla maakunnassa, myös Loimaalla. VESIURAT ovat kaikissa kerroksissa yläpinnassa, ne kulkevat pitkin reunoja. Aluskatetta ei yleensä ollut, joskus sen sijaan tuohet lautakerrosten välissä. Perinteisessä lautakatossa on kaksi, joskus kolme kerrosta lautaa, ei lomalaudoituksena, vaan tiiviisti vierekkäin. Lausunnon mukaan suunnitelma on ristiriidassa palveluiden hajauttamista ja lähipalveluiden turvaamista tarkoittavien, yleisesti hyväksyttyjen periaatteiden kanssa. Koulutukseen oli kutsuttu kahdeksan henkilöä Loimaalta ja lähikunnista. Omaishoidon vertaisohjaajille koulutusta Yhteisöveropalvelua tarjottava Loimaalla Sarka kerää talteen tarinoita traktoreista MELLILÄ Kunnanhallitus antoi Mellilän kunnan lausunnon suunnitelmasta, joka koskee yhteisöjen tuloverotuksen keskittämistä Turussa toimivaan Lounais-Suomen yritysverotoimistoon. Kaikki vastaukset tekijätietoineen tallennetaan Saran arkistoon ja kopiot niistä Suomalaisen Kirjallisuuden seuran kansanrunousarkistoon. Vaihtoehtoisesti voi käyttää tervamaalia. Urat saisivat olla melko leveitä – ei kapillaarisuuden takia, sillä se toimii vain silmin näkymättömän pienissä huokosissa, vaan muista syistä. Kouluttajana toimi Helsingistä Omaishoitajat ja Läheiset Liitosta Soili Hyvärinen. 2008 alkaen Salon, Turunmaan, Loimaan ja Uudenkaupungin verotoimistojen toimialueiden kuntien yhteisöjen tuloverotus yritysverotoimiston Turun toimipisteeseen. Panu Kaila Kysymykset: Talotohtori@txti. Kenties tämän takia mänty oli lautakatoissa yleisin materiaali. Kolmas teema on elämäni traktorit, joita voi muistella omien käyttökokemusten kautta. Tämä on hyvä pohja lähteä tekemään vapaaehtoistyötä. Katto, jossa harvaan ladotun päällyslaudan kantti on vastaavasti harvassa olevan alalaudan uran kohdalla, toimii vain täysin tyynellä ilmalla. Se kupertuu kuivuessaan ulospäin, joten lautojen saumat pysyvät kiinni. Pekka Savolainen on rakentamassa perinteistä lautakattoa. Hän, kuten yhdistyksen puheenjohtaja Antti Koivunen toivovat asiasta kiinnostuneiden ottavan rohkeasti yhteyttä Ritu Loijakseen puhelinnumeroon 040 4198450. Keruun teemoja on kolme: Ensimmäinen traktorini, jossa pyydetään muistelemaan ensimmäisen koneen tuloa tilalle. Lounais-Suomen veroviraston tavoitteena on keskittää 1.1. Tästä syystä myös yritysveropalveluiden säilyttäminen lähipalveluna on ensiarvoisen tärkeää, lausunnossa todetaan. Suomen maatalousmuseo Sarka ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkisto käynnistää muistitiedon keruun, jonka tarkoituksena on saada talteen koneellisen maatalouden historiaa yksilön näkökulmasta. Sen vuoksi alalaudankin uran pitää olla reilun kokoinen. Onko hyötyä, jos pohja jyrsitään pyöreäksi?” ”Entä laudan asento, onko ydinpuun oltava ylöspäin. Kuusi on kuitenkin pitkän päälle kestävämpi tässä kuten päreenä tai ulkovuorauksenakin