Se todettiin keskiviikkona. Sivu 12 –9 11 Pentti Lehto vihittiin papiksi neljä vuotta sitten. Oripäässä ei ole tullut esiin uusia tartuntoja. Tammikuusta alkaen hän on pukeutunut Ypäjän seurakunnan albaan. vuosikerta Nro 14 LAUANTAI 6.2. Loimaan talousalueen paikallislehti • 107. 2021 Loimaa odottaa jo kolmatta jättipottia ”” Oma ja seuran näkemys siitä, mihin suuntaan joukkuetta halutaan viedä, ovat yhteneväiset. Jatkosopimuksen Hurrikaanin kanssa tehnyt päävalmentaja Jussi Heino Sivu 11 Sivu 5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Entinen yrittäjä kääri hihat ja alkoi luotsata Ypäjän seurakuntaa uusi koronatartunta Loimaalla. Sivu 3 Irtonumeron hinta 2,20 € sis. Perjantaiaamuna kaupungissa oli yhteensä 108 henkilöä karanteenissa ja 11 eristyksessä. alv. KATRIINA REIJONEN Sivu 6. Nopea kevät Se on sitten kymmenisen astetta lämpimämpää tänään kuin eilen. Tällä tahdilla helleraja menee rikki keskiviikkona. Epälineaarinen ennuste on tosin paljon maltillisempi
Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Kustantaja: Priimus Media Oy. Usein kyse on jalankulkijan paikasta: esimerkiksi siitä, miksi kävelijä voi käyttää kumpaa tahansa reunaa liikkuessaan yhdistetyllä pyörätiellä ja jalkakäytävällä. Nimittäin Jumalan lupaus ei täyttynyt vain hänelle vaan myös koko ihmiskunnalle, meille. Samaan teemaan liittyy kysymys siitä, kumpi kävellen liikkuva väistää, jos he kohdatessaan kulkevat jalkakäytävän tai yhdistetyn väylän samaa reunaa. 13:31-32 Kynttilänpäivänä Tuntuu siltä, että tällä hetkellä olemme kaikki rohkaisun tarpeessa. Sitä saamme ja osaammekin etsiä, mutta joskus vain usko horjuu. Riku, Rikhard 8.2. Esimerkiksi lasten tai koirien kanssa kuljettaessa voi olla parempi valita reuna, joka on kauempana ajoradasta. helmikuuta 2021 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 8.34. – Hyvä esimerkki on vaikkapa lasten turvallinen kuljettaminen. – Vastaamme kansalaisten kysymyksiin ja annamme ohjeita yleisellä tasolla mutta emme ota kantaa yksittäistapauksiin esimerkiksi syyllisyystai korvausnäkökulmasta. Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa. On kohteliasta antaa tilaa, jos on itsekseen liikkeellä ja vastaan tulee esimerkiksi lastenvaunuja ja koiraa kuljettava. Room. Paljon Onnea ja monta synttärihalia 2-vuotiaalle Eepille! . Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Jommankumman on siis siirryttävä hetkeksi keskemmälle väylää tai kokonaan toiselle puolelle tilanteen mukaan. Pyöräilijän on kuitenkin annettava jalankulkijalle turvallinen tila, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eero Kalmakoski sanoo. Turvaistuimista kysytään paljon, joten teeman usein kysytyt kysymykset vastauksineen löytyvät erikseen verkkosivuillamme, Savolainen kertoo. Sitten kun riisun maskin kotona, olen taas yksin yksinäinen. Se on pienin kaikista siemenistä, mutta kun sen taimi kasvaa täyteen mittaansa, se on puutarhan kasveista suurin. Simeon antaa meille toivoa ja rohkaisua. Hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi: Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Jeesus esitti opetuslapsilleen tällaisen vertauksen: ”Taivasten valtakunta on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi maahansa. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. 2 Lauantaina 6. Jos jokin teema nousee selkeästi esiin, voi siitä viestiä laajemminkin. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Ennen kaikkea hän kiittää siitä pelastussuunnitelmasta, joka Jumalalla on meidän ihmisten varalle. Hän tuntee meidät henkilökohtaisesti eikä hylkää meitä. Myyntipäällikkö Miia Koivisto 050 533 6313 Myyntineuvottelija Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 Asiakaspalvelu Eija Kärkäs (02) 588 8021 Myyntijohtaja/ paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Myyntipäällikkö Jouni Kokkonen 044 525 5203 @ Vertille PIKKUVELI 18.1.2021 4694 g 53,5 cm Paula MisikangasVirtanen ja Veli-Matti Virtanen Paljon onnea, haleja ja pusuja 1-vuotiaalle pikku Aadalle! 11.2. Vanhasta viisaasta miehestä, jolle Jumala on luvannut, että hän tulee näkemään Herran voidellun ennen kuolemaansa. :lla lauantain juhlaväki.. Tiia, Terhi, Teija, Tea, Terhikki 7.2. LIIKENNETURVA antaa tienkäyttäjille mahdollisuuden lähettää oma kysymyksensä verkkolomakkeella, josta se ohjautuu laajalle asiantuntijajoukolle vastattavaksi. Tai ehken olekaan niiden lukemattomien yksinäisten joukossa, joita iäisyys on täynnä. Luuk. Kansalaiskysymykset toimivat myös hyvänä indikaattorina siitä, mikä juuri nyt puhuttaa. Tarvitsemme rohkaisua, lohdutusta ja uutta voimaa. Simeon saa Jeesuksen syliinsä. Ilkka Seppäkoski LUKIJAN RUNO Jalankulkijan paikkaa pohditaan usein Liikenne koskettaa kaikkia ja herättää usein myös kysymyksiä. 2:28-31 8.2. Verkkosivuillemme viemme sellaiset kysymys-vastaus-parit, jotka koskettavat laajempaa joukkoa kuin pelkästään kysyjää, Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolainen selvittää. Ne ovat poliisin ja vakuutusyhtiöiden heiniä. Hiljaisuus on tosi hiljaista. Hän siunaa lasta, ylistää ja kiittää Jumalaa lupauksen täyttymisestä. Yhdistetyillä väylillä on tärkeää, että liikkujat huomioivat toinen toisensa. Silloin olen lopultakin todella yksin iäisyyden loputtomilla laitumilla. Sanooko saviastia muovaajalleen: ”Miksi teit minusta tällaisen?” Kyllä kai savenvalajalla on oikeus tehdä samasta savesta toinen astia arvokasta ja toinen arkista käyttöä varten. Liikenneturvalle tulevat kansalaiskysymykset koskettavat laajasti eri liikkumismuotoja, ja esimerkiksi jalankulkukin herättää monesti pohdintaa. Miksi minun on oltava yksin yksiössäni. Laki ei ota jalankulkijoiden keskinäisiin kohtaamisiin kantaa, vaan ne sujuvat toivottavasti käyttämällä arkijärkeä sekä huomioimalla toinen liikkuja. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut. 9:20-21 7.2. Jos joskus joku yksinäinen kulkija löytää minut yksiöstäni yksin, kun käytävään tulevat muistojen hajut karkottavat hänet soittamaan tutkijat paikalle toteamaan, että yksinäisyyteni on tullut tiensä päähän. Naakatkaan eivät ole yksin Loimaan yllä lentäessään. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2021. – Laki antaa jalankulkijalle mahdollisuuden valita itsensä kannalta turvallisin vaihtoehto. Pandemia on hankaloittanut elämäämme jo melkein vuoden ajan. – Tämä on hyvä esimerkki tilanteesta, jossa varsinaista vaaraa ei pitäisi päästä syntymään mutta joka silti mietityttää. Meidän täytyy vielä jaksaa, mutta olemme väsyneitä. Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Puh. T: äiti, isi, isoveli Jani ja isosisko Aino Onnea Irja-äidille/mammalle 28.1.21 vietetyn 80-vuotispäivän johdosta. Tarvitsemme vahvistusta. On luonnollista, että luottamus ja usko on koetuksella, kun elämässä on vaikeuksia. Silloin pitää aivan tietoisesti etsiytyä Jumalan lähelle. (02) 588 8000 Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Toimittaja, tuottaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Päivystäjän puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Lehdentekijöiden henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@loimaanlehti.fi Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimittaja, tuottaja Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaajamme! Sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön sähköpostiosoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.30–15.00 puh. Edelleen onnea ja terveyttä toivoo Anitta, Timo, Oskari ja Eemeli sekä Oliver-kisu. Hän ympäröi meidät suurella rakkaudellaan. (Jesaja 41:10) Minna Eskelinen Diakonissa, Loimaan seurakunta HARTAUSKIRJOITUS Katselen yksikseni yksiöni kattolistoja. Me selviydymme. NIMIPÄIVÄT 6.2. Kun muistamme tämän, olemme valmiit pandemian haasteisiin ja mihin muuhun tahansa. Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi – minä olen sinun Jumalasi. LIIKENNEVINKKI Paljon Onnea My 1 vuotta! . Mutta en minäkään ole koskaan yksin apteekin pillerijonossa. Eikä sen loppuminenkaan näytä olevan vielä lähellä. . Rukoilla, lukea hartauskirjallisuutta, kuunnella hartausohjelmia ja olla yhteydessä muihin : ystäviin, seurakunnan työntekijöihin... Tällöin esimerkiksi pyöräilijöiden ja kävelijöiden kohtaamisja ohitustilanteet ovat sujuvia ja turvallisia. Jumala on apumme ja turvamme. Lupaus täyttyy, kun Maria ja Joosef vievät Jeesuksen temppeliin. Laina PÄIVÄN SANA Jakeluhäiriöt: Puh. :lla Mamma,Pappa ja Toivo PALJON ONNEA VAAN SYNTYNEITÄ 6.2. Kynttilänpäivän teksti kertoo meille Simeonista. Aurinko laskee kello 16.52. Toimitusjohtaja: Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ti ja to klo 9-12. Lopulta se on kuin puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksille.” Matt
Nyt alkavan keräyksen seurakunnalle jäävä osuus käytetään vähävaraisten ikäihmisten kampaamoja parturipalveluihin yhteistyössä yrittäjien kanssa. Torstaista 11. Keräys alkaa 7. Kuinka paljon lunta pitää kertyä, että Loimaan katuja aletaan aurata. – Investointi mahdollistaa meille tehokkaamman ja nopeamman tuotannon. Hyvä on myös muistaa, että vaikka rokottaminen on saatu käyntiin, se ei vielä poista tarvetta noudattaa annettuja hygieniaja turvallisuusohjeita. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos muistuttaa, että koronatesteihin tulee hakeutua vähäistenkin oireiden perusteella. Millä taiteilijanimellä laulaja Hannele Kauppinen tunnetaan. Mikä on Kroatian pääkaupunki. Perjantaina aamusta Loimaalla oli yhteensä 108 henkilöä karanteenissa ja 11 eristyksessä. LUKIJOIDEN KUVIA Vaikka oli maanantai, niin olipas kiva herätä, kuvan ottaja kirjoittaa. Rokotuksia annetaan terveydenhuollon henkilökunnalle sekä hoivakotien asukkaille ja henkilökunnalle. Korkeintaan kymmenen henkilön tapahtumat ovat sallittuja sisäja ulkotiloissa, ja niissäkin on noudatettava hygieniaja turvallisuusohjeita. Viraston toimivalta ei kuitenkaan ulotu yksityisiin tilaisuuksiin, kuten juhliin eikä jatkuvaluonteiseen palvelutoimintaan kuten kauppojen toimintaan tai viranomaisten kokouksiin. Vuonna 1965 perustetun SSV-Tanks Oy:n ydinosaamiseen kuuluu lieriömäisten, teräsvaippaisten kappaleiden suunnittelu, valmistaminen ja asentaminen.. KUNKIN seurakunnan keräystuotosta 20 prosenttia jää käytettäväksi ikäihmisten ahdingon helpottamiseen oman seurakunnan alueella. Mikä on suurin ananaksen tuottajamaa. Kokoontumisrajoitukset eivät muutu VARSINAIS-SUOMESSA kokoontumisrajoitukset pysyvät 11. Seurakunnassa autetaan ikäihmisiä taloudellisen tukemisen lisäksi normaaliaikana kotikäyntien, puheluiden, ryhmien, retkien ja leiripäivien kautta. . n e e s e e t h o k s y y si ä v e k e t n ä v y h n e e si ll y d ö y h si e l y .i t s a 1 2 2 . OSOITA TIETOSI 1. 9. helmikuuta. Yhteisvastuukeräyksen toisena valtakunnallisena tuotonsaajana toimiva Kirkon diakoniarahasto kohdentaa 10 prosentin osuutensa keräystuotosta ikäihmisten taloudelliseen auttamiseen ja elämänlaadun kohentamiseen. Nopeuden lisäksi suuri parannus entiseen on laadussa: lopputuotteeseen ei jää asennuksen jäljiltä ylimääräisiä jälkiä, kiitos uuden ja kattavan hitsausautomaatioratkaisun, SSV-Tanks Oy:n toimitusjohtaja Onni Kinnunen kertoo. Mistä maasta hatsapurit ovat kotoisin. 4 . Seurakunnan mukaan diakoniatyön viime keväinen ruokakassijako riskiryhmäläisille nosti esiin, miten haavoittuvaa iäkkään ihmisen elämä voi olla ilman läheisten ihmisten tukea. 3 Lauantaina 6. helmikuuta 2021 Yhteisvastuukeräys alkaa Vuoden 2021 Yhteisvastuukeräyksen tuotolla autetaan taloudellisissa vaikeuksissa olevia ikäihmisiä Suomessa ja maailmalla. 6. Kyse on jatkotartunnasta, joka liittyy aiemmin viime viikonloppuna todettuihin tartuntoihin. n a a t n o v r a n e it t r o k a j h a l n ä m h y r .i s k a a k k a is a a j a t si m o e l u t a j u t s u t u T s a k a is a a j a t si m o / . Vastaukset sivulla 11 is k a j a t si m o n a a m i o L P O t y n y ti i L ! ä ä v y h a ll a m a s e e t a j a j a t si m o a t s e d u u a t s e si a k o j a a tt i o j h a l a a m i o L P O n a a m e s ti l a v n a j a t si m o n e d u u € 1 a t s a a k k a is a . Rajoituksista päättänyt Lounais-Suomen aluehallintovirasto toteaa, että Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella ollaan yhä koronaepidemian leviämisvaiheessa. Kokoontumisrajoitus koskee yleisötilaisuuksia, kuten markkinoita, konsertteja ja urheiluotteluja, joissa on yleisöä. Mikä suuri remontti Sarka-museossa alkoi juuri. maaliskuuta asti. PEKKA POLKKO Lyhty sai lumisen yömyssyn. Suurin yksittäinen seurakuntien ruoka-avun asiakasryhmä on vähävaraiset vanhukset. 10. HEIKKI ENBERG Pemamekilta koontilinja Saarijärvelle LOIMAA Pemamek Oy on toimittanut koontilinjan metallialalla toimivan SSVTanks Oy:n tuotantotiloihin Saarijärvelle. Missä muusikko Pave Maijanen oli syntynyt. Loimaan kaupungin terveydenhuollon ensi viikon rokotukset keskittyvät vahvistuseli kakkosannosten antamiseen, joten uusia ryhmiä ei aloiteta. 5. 40 prosenttia Suomen eläkeläisistä saa eläkettä alle 1 250 euroa kuukaudessa. 3 u u k t a j a j n a p m a K K a ll a m a s t a v u t si ll a s o t e e n a t n a a s n e s k u t o d h e i k k i a K . Lähikeräysten ohella lahjan Yhteisvastuukeräykseen voi antaa seurakunnan MobilePay-numeroon tai tekemällä lahjoituksen nettilahjoitussivulle. 7. 85-vuotiaiden ja sitä vanhempien kotona asuvien rokotusten on tarkoitus alkaa helmikuun puolivälin jälkeen. helmikuuta alkaen on edelleen sallittua tarvittaessa järjestää korkeintaan kymmenen henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, kunhan niissä ehdottoman tarkasti ja kaikilta osin noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetusja kulttuuriministeriön ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. Oripäässä ei ole tullut tietoon uusia tartuntoja eikä altistumisia. Jo ensimmäisten mitattujen tulosten perusteella tuotannon läpimenoaika on puolittunut. 2. Päätökseen vaikuttivat myös uuden virusmuunnoksen leviämisen uhka sekä valtakunnallinen epidemiologinen tilanne. 4. Sairaanhoitopiiri ja kunnat ovat antaneet suosituksia muun muassa aluehallintoviraston määräysten ulkopuolelle jäävien tilaisuuksien ja palvelutoiminnan järjestämisestä sekä maskien käytöstä. Koko pandemian aikana Loimaalla on todettu 91 koronatartuntaa. Sillä tuetaan arvokkaan vanhuuden mahdollistamista auttamalla katastrofien, konfliktien ja luonnonmullistusten aiheuttamissa hätätilanteissa hauraimpia yhteisöjä, vanhuksia ja perheitä. Mikä on maailman suurin myrkkykäärme. Vähävaraiset vanhukset ovat usein tilanteessa, jossa vaikeudet kasaantuvat. Uuden koontilinjan kappaleen käsittelykyky on 100 tn ja maksimi lieriön halkaisija 6 000 mm. Keräyksen toinen maanl aaju i n e n t u o t o n s aaja on Seurakuntaopiston kokoama kansanopistoverkosto, joka tulee toteuttamaan yhteisvastuuvaroilla ikäihmisille maksuttomia taloudenhallinnan koulutuksia sekä digitaitojen valmennusta vuodesta 2022 alkaen. Linja on kustomoitu säiliöitä valmistavan yrityksen tarpeisiin sopivalla kiskovälillä. Kuinka leveä on jääkiekkomaali. Köyhyys aiheuttaa helposti terveydellisiä ongelmia, sosiaalista eristäytymistä, yksinäisyyttä ja digisyrjäytymistä. Määräys koskee sekä sisätiloissa että rajatuissa ulkotiloissa järjestettäviä tapahtumia ja on voimassa 10. Yhteisvastuukeräyksen tuotosta yli 60 prosenttia, ohjataan kehittyviin maihin Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston kautta. Keräykseen voi lahjoittaa monin tavoin seurakunnan nettija Facebook-sivun kautta, pankkisiirrolla, lipaskeräyksessä sekä tapahtumien kautta. Myös Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä kannattaa kokoontumisrajoituksen jatkamista ennallaan. Konnichiwa! Millä kielellä tervehditään näin. p o Loimaalla yksi uusi koronatartunta LOIMAA, ORIPÄÄ Loimaalla todettiin yksi uusi koronatartunta keskiviikkona. helmikuuta alkaen entisellään. 8. LOIMAALLA ikäihmisten taloudelliset vaikeudet näkyvät diakoniatyön asiakkaiden elämässä muun muassa valinnoissa ruuan ja lääkkeiden välillä sekä äkillisten sairauskulujen maksuvaikeuksissa. 3. Alueen koronaviruksesta johtuva tautitilanne vaatii yhä varovaisuutta ja hygieniaohjeiden tarkkaa noudattamista
Samoin kunnissa mietitään, miksi niistä muutetaan pois ja miksi niihin ei muuteta, vaan käydään vain töissä matkan takaa. ELÄMÄÄ KAIKKINE käänteineen ei voi padota suojaisaksi lahdelmaksi, johon voi asettua vailla vaaraa. Välittämisen osoittaminen ei edes vaadi ihmeellisyyksiä. Nyt pitäisi vakavasti miettiä kunnallisveron laskua ainakin 0,5–1 prosentilla. Edunvalvonta . Ai niin, se taitaa olla jo pilattu. Siksi oppivelvollisuuden laajentaminen on ollut vasemmistoliiton pitkäaikainen tavoite. Sormet ehtivät hipaista paidanhelmaa, mutta oli liian myöhäistä. Esimerkiksi niitä voi yksin ja yhdessä edistää tai jatkokeskustelussa jalostaa lisää keinoja kunnan tunnettuuden lisäämiseen ja kehittämiseen. Meillä ei ole varaa syrjäyttää yhtäkään nuorta eikä hyvinvointivaltiossa voi ajatella, että kaikille lapsille ja nuorille tarjottavat maksuttomat oppimateriaalit olisivat rahan tuhlausta. Monenlaisia konkreettisia toimenpide-ehdotuksia toi esille myös kokoomuksen ja kristillisdemokraattien valtuustoaloitteen pohjalta perustettu Loimaan muutos -työryhmä. Loimaakin on selvittänyt asiaa moneen otteeseen, muun muassa Seutukaupunkiverkoston tutkimuksessa. LAKITEKSTI ei tietenkään yksin riitä, vaan meidän kuntapäättäjien on varmistettava, että jokainen oppilas todella saa tarvitsemansa tuen toisen asteen tutkinnon loppuun suorittamiseen. Nuorten tulevaisuuteen satsaaminen on oikeudenmukainen ja tehokas tie ulos kriisistä. 4 Lauantaina 6. . . Samaisessa lehden numerossa eduskunnan päätös oppivelvollisuusiän nostosta ja maksuttomasta toisen asteen koulutuksesta saivat osakseen runsaasti kritiikkiä. . . Jäin kiinni kauheaan syyllisyyteen, joka puristi kuin pihdit. Unissa puskee läpi viesti, että se mihin pystyn, ei riitä. Anu Salo anumaria.salo@pp.inet.fi Oppivelvollisuusiän nosto on suurin tasaarvoteko sitten peruskoulu-uudistuksen Mielenkiinnolla luin Loimaan Lehdestä 4.2.2021 yhteishausta ja haastateltujen nuorten tulevaisuuden suunnitelmista. Toisen asteen tutkinto on käytännössä edellytys yhteiskunnassa pärjäämiselle. Eikä pysähtyminen seisovaan veteen hyväksi olekaan. Paljon täällä kehuttu katujen talvikunnossapitoa ja ihan aiheesta (urakoitsijat hoitavat). Ei ollut kai saanut sitä edellisenäkään. Ehkä alitajunnasta kumpuavien unien viesti on, ettei muita voi kohdella huonosti, jos itse aikoo voida hyvin. Hei mitä enemmän kouluja suljetaan ja palveluja heikennetään, sitä enemmän muuttotappio lisääntyy. SAMAT TEEMAT toistuvat unissa vaihtuvin versioin yhä uudestaan. Olin laiminlyönyt sen tarpeet. Sinä, joka siteerasit raamatun jaetta koskien lasten tulemista Jeesuksen luokse. Mitähän jos nämä ihailijat kutsuisivat heidät omille pihoilleen ajelemaan. Oppivelvollisuusuudistus on siitäkin syystä tärkeä ja positiivinen muutos, että siinä satsataan yhtälailla sekä lukioon että ammatillisiin opintoihin. Syöksyin kauhuissani koppaamaan häntä kiinni. Luottamus tulee lisäarvona. . Ruth Tenney Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . . Samaan aikaan ammatilliset opinnot antavat jatko-opintokelpoisuuden ihan minne saakka vain lukuinto riittää. Kun toimii, ei ehdi liikaa murehtia. Iso kiitos Marjamäen Untolle, kun teit hyvät hiihtoladut Haaralle. Vielä, kun hiihtolatujen ja kaukaloiden hoito saataisiin samalle tasolle. No onhan se vallan kamalaa, että bemmaväki ei saa rauhassa metelöidä ja häiritä kymmenien ihmisten yöunia. Lukiokoulutus puolestaan antaa opiskelijoilleen laajan yleissivistyksen ja luo pohjan haasteellisimmillekin tieteellisille jatko-opinnoille. Ilo olisi varmaan molemminpuolinen! Armoa kaikille . Lopetetaanko loputkin lasten palvelut. Minusta se on hienointa, mitä voi ihmisten välillä olla. Kuten peruskoulu-uudistus 50 vuotta sitten, on maksuton toinen aste tärkeä edistysaskel tämän ihmisoikeuden tasapuoliseksi toteutumiseksi! Maarit Koivisto kaupunginvaltuutettu (vas.). Se mitä pakenin, saisi minut kohta kiinni, ja sitten kaikki olisi ohi. Samaan asiaan puuttuivat torstain Loimaan Lehdessä kirjoittaneet mielipidekirjoittajat. . Toyota-pappa Kuilun partaalla KIRJOITTAJAVIERAS Näin unta, että lapsi putosi. Pemmipojista on turha mummon odottaa mitään tulevaisuutta. Oppivelvollisuusiän nosto ja sitä kautta maksuton toisen asteen koulutus takaavat sen, ettei ainakaan perheen varallisuus nouse esteeksi yhdenkään nuoren unelmien toteutumiselle. Kuntatasolla panostukset ammatilliseen koulutukseen parantavat paikkakunnan omavaraisuutta eri alojen ammattilaisten suhteen ja luovat jatkuvuutta myös teollisuuden aloille. . ”Miten nuorten aikuisten ja työssäkäyvien lasten vanhempien elämää tulee helpottaa jne”. Laadukkaassa ammatillisessa koulutuksessa opitaan alan perusasiat siinä laajuudessa, että työnteko alalla sujuu ja työtehtävät on helppo ottaa haltuun vaikka työnantajat vaihtuisivatkin. Hän oli keväällä yhdessä lukuisten muiden kanssa ratkaisemassa asiaa. Olen itsekäs ja harhaudun epäolennaisuuksiin. Aina jossakin on ikään kuin mitta, joka on täytettävä välttämättömyyden pakolla, vaikka puolet velvoitetta ja puolet armollisuutta olisi kestävämpi tapa elää. Voimien keskinäinen jakaminen takaa, että jos ei joskus ole päästä omia riittämättömyyden pelkojaan karkuun, voi luottaa saavansa vuorostaan avun. KU PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Maan suuret elävät lempeästi. . Loimaa sai miljoonia ”aiheetonta” koronatukea valtiolta. Päättäjillä on peiliin katsomisen paikka. Yritin sisukkaasti vaihtaa jalkaa toisen eteen, mutta se painoi tonnin ja siirtyi sentin. Riittämättömyyden pelosta on tullut tämän ajan retoriikkaa. Oppivelvollisuusiän nosto on muutakin kun maksuttomia oppimateriaaleja. Loimaan ei pidä käpertyä yhteen järjestöön vaan vaikuttaa puolueiden kautta. Eiköhän kirkon toimenpiteessä ole kyse siitä, että Kaupunginkirkon ympäristössä kaahailevat eivät noudata kaupungin järjestyssääntöjä eivätkä välitä lähiympäristön asukkaiden kotirauhasta ja liikennesääntöjen noudattamisesta! Kirkkoon Sanan kuuloon on tervetullut aivan jokainen, ei ole minkäänlaista aitaa ympärillä! . Ohikulkija . helmikuuta 2021 Pitäisi, pitäisi Kymmenet elleivät sadat suomalaiset kunnat painivat samojen asioiden kimpussa: kaikki haluavat pitää nykyiset asukkaansa ja saada niitä jopa lisää. Sopivasti epäitsekkyyttä. Otus makasi apeana ja unohdettuna huoneen nurkassa. Siitähän hyötyisi kaikki, ja se tekisi Loimaasta vielä vetovoimaisemman. Parannettavaa on, mutta hyvän täkäläisen elämän ilosanomaa vie eteenpäin esimerkiksi lukiolainen Eemeli Tuominen, joka Maaseudun Tulevaisuudessa (3.2.) kehuu muun muassa lukion yksilöllistä opetusta luksuksena ja Loimaata erinomaisena paikkana kasvaa – jossa on nuorellekin löytynyt kesäisin töitä. Sillä luottamuksella voitetaan vaikeudet, joita kaikkien osalle väistämättä tulee. . Yleismaailmallisen ihmisoikeusjulistuksen mukaisesti ”jokaisella on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, oikeudenmukaisiin ja tyydyttäviin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan”. . Tulevaisuuden yhteiskunnassa ei kukaan ole hyödytön, vaan meistä jokaista tarvitaan tekemään osamme. Voisiko Bemmi-, Meseja Audi-pojat mennä kaahaamaan ja kumia polttamaan Alastaron moottoriradalle, ettei tarvitse torin pintaa pilata. Yhtään lasta en ole koskaan pudottanut. Pitäisi ehkä tämäkin homma ulkoistaa. Siten myös muistaisi, mikä on olennaista. Sunnuntaihiihtäjä . NIILLE NUORILLE, jotka nyt yhteishaussa pohtivat vaihtoehtoja haluan vielä sanoa, että aivan jokainen unelma on yhtä arvokas ja toteuttaminen yhtälailla tavoittelemisen arvoista. . Elämän haasteiden kasvattaessa taakkaa nuoren opiskelijan harteille voi riittävä unelma olla toisen asteen tutkinnon suorittaminen loppuun. Onni on sukua antamiselle, itseään unohtamatta. Tutkimusta ja sen pohjalta tehtyjä toimenpide-ehdotuksia esiteltiin jälleen kerran muun muassa syksyllä Loimaan asumisen seminaarissa. Näin unta, että koira ei ollut saanut ruokaa koko päivänä. Tykkään, jos minut joskus muistetaan jokapäiväisistä pienistä teoista eikä yksittäisistä suurista saavutuksista. Nyt uusi suositus Thl kaikille, maski kaikkialle – myös kuntosaleihin! Kun ei yhtään tiedä, kuka kantaa koronaa! Covid19turvaväli on 2 m, jossain vielä väärin 1,5m. Kiitos Sinulle mieshenkilö, kun kävit merkkaamassa keltaisella nauhalla Kertunmäen pururadalla valopylväät, joista oli lamppu palanut lauantaina 9.1.2021 helpottaen Sallilan lampunvaihtoa. On tehtävä hyvää tässä ajassa eikä alkaa korvata laiminlyöntejään sitten joskus. Nyt taitaa 6–7 kaupungin miestä niitä hoitaa, eikä silti homma oikein hoidu. Kokoomuksen Olavi Suominen kyselee LL 4.2. Pieni keikkui porraskaiteella ilman mitään vaarantajua. . Juutuin paikoilleni ja vapisin, olin pulassa. Koulutukseen panostaminen on myös koronakriisin jälkihoidossa entistäkin ajankohtaisempaa. . Arkipäiväistä anteliaisuutta vain. . Mitä taas tulee elämän äkkipysähdyksiin, niin jokainen koettelemus voi kehittää viisautta olla putoamatta päiviensä tuhlaamisen kuiluun, koska sai nähdä kestävän sillan ajoissa. Toisilleen merkitykselliset ihmiset on elämänhistoriassa lujitettu yhteen hyvillä keskinäisillä teoilla. Eivätkä koirani koskaan jääneet ilman ruokaa. . Hienoa, lisää tällaista. Näin painajaisen, että en kesken matkanteon pystynyt yhtäkkiä enää kävelemään. Toisen unelmissa voi siintää kansainvälinen ura, toisella vakaa ja varma työpaikka. Loimaan mielikuvatutkimuksessa (Tietoykkönen Oy, 2018) asiaa kysyttiin puolestaan sekä asukkailta että täällä muualta työssäkäyviltä, eli pendelöijiltä. On kuitenkin johonkin rajaan asti saatava itse valita, minkä tavoitteen eteen ponnistelee. Lapselle tapahtuva onnettomuus, minusta riippuvaisen elollisen laiminlyönti, kyvyttömyys päästä turvaan. En kykene olemaan vastuullinen huolehtija, vaikka se on ollut tärkein tehtäväni
Viimeksi onni suosi isosti K-Citymarketissa pelannutta henkilöä, joka kuittasi Eurojackpotista 34,9 miljoonan euron pääpotin. – Nukuin rahat tyynyn alla. Myyntipisteisiin kasautunut onni ei ole laimentanut loimaalaispelaajien intoa havitella miljoonia, vaan rahapelejä pelataan jopa entistä ahkerammin. Aika usein joku kysyy, paljonko voitimme, vaikka sen melkein tietää, että taas tuli pelkkää häviötä, Helin naurahtaa. Vuonna 2019 loimaalaiset pelasivat kuukaudessa keskimäärin 4,60 eurolla Lottoa ja tasan 3 eurolla Eurojackpotia. Kyllä sitten on täytekakku keskellä pöytää, miehet virnuilevat. – Ja seuraavan päivän jälkipeli, Helin lisää. Iloa eivät tuo pelkästään satunnaiset voitot, vaan pelaamiseen liittyvät rituaalit ja kupongin tarkastamiseen kuuluva jännitys. Jättipotit ovat lietsoneet loimaalaisten peli-intoa . – Tunnistautuneena pelanneiden osalta viidentoista viikon seurantajakson aikana tapahtui siirtymää digipelaamiseen, mutta siirtymät olivat sekä asiakasmäärissä että pelikatteessa mitattuina pieniä, Nisula arvioi. – Armeijassa on jäänyt tekemättä, mutta silloinkin tarkistin, eikä mitään olisi tullut, Pasi Suominen puolestaan kertoo. – Sillain me on meinattu, että tähän se tulee. – Nelisen vuotta olemme pelanneet säännöllisen epäsäännöllisesti. Voitoilla miehet eivät retostele. Seuraavana päivänä menin Olarin pankkiin, ja pistin rahat tilille. Ei kahta ilman kolmatta. PELAAMINEN SIIRTYI viime keväänä vahvasti digitaalisiin kanaviin. helmikuuta 2021 UUTISET LAINA Matalasuhdanteessa turvaudutaan hyväksi havaittuihin tuotteisiin. – Kuten yleensäkin näissä isoissa pottipeleissä, suurvoiton jälkeen pelaaminen alueella kasvaa selvästi. Lottoon ja Eurojackpotiin panostetaan Loimaalla enemmän kuin valtakunnassa keskimäärin Yrjö Parikka ja Pasi Suominen pelaavat Lottoa ja Eurojackpotia säännöllisesti. Veikkauksen pelikatteesta 56 prosenttia tuli fyysistä myyntipaikoista ja 44 prosenttia digitaalisista kanavista. PARIKKA JA Suominen ovat varmoja seuraavan ison loimaalaisvoiton myyntipaikasta. Lottonumerot ovat säilyneet samana 20 vuotta. Voittokuponki pelattiin elokuussa 2020. Loimaalla kun vielä voitot ovat menneet vierekkäisiin Prismaan ja K-Citymarketiin, niin on se vaikuttanut paljon, Veikkauksen tiedottaja Ilkka Nisula kertoo. Peliautomaatit ovat tammikuusta alkaen edellyttäneet tunnistautumista Veikkaus-kortilla, etuasiakkuuteen liitetyllä maksukortilla tai mobiilisovelluksella. Muille on annettu valtuutus päättää, Prusila ja Helin kertovat. – Myyntiin vaikuttaa suuresti myös se, että onko Lotossa tai Eurojackpotissa tarjolla suuria potteja, Nisula muistuttaa. Digitaalisten kanavien kasvu oli peräti 12 prosenttiyksikköä. Loimaalla vuonna 2018 voitettu 90 miljoonan euron potti on edelleen Eurojackpotin historian toiseksi suurin Suomeen tullut voittopotti. Hänkin on pelannut aina samoilla numeroilla. Tuuriaan monessa pelissä koettanut Suominen paljastaa voittaneensa raveista markka-aikana sievoisen summan rahaa. Ja etenkin kyseisessä myyntipaikassa, josta on ostettu voittava peli, näin tapahtuu kaikkialla Suomessa. – Pakollisella tunnistautumisella pyritään ennen kaikkea ehkäisemään pelihaittoja. . Matka Vermon raviradalta parkkipaikan takakulmassa olleelle autolle tuntui pitkältä. Veikkauksen tavoitteena on, että kaikki pelaaminen on tunnistautunutta vuoteen 2023 mennessä. Tunnistautumisesta tai asiakaspalautteesta ei paikallisilla pelipisteillä näin ollen ole vielä kokemusta. helmikuuta 2021 Loimaa Katriina Reijonen Loimaalaiset suosivat edelleen perinteistä Lottoa, vaikka kaupunkiin onkin osunut kaksi isoa Eurojackpot-voittoa. Pelikupongin täyttäminen on harrastuksen paras osuus. Moniveto on tuurimutta myös tietopeli. – Tyyntä myrskyn edellä, Yrjö Parikka kuittaa utelut viime aikaisista onnenpotkuista. Ajoneuvodatan asiantuntija Jarmo Mäenpää Kauppalehdessä KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Lauantaina 6. Parikka pelaa Lottoa ja Eurojackpotia viikoittain. KATRIINA REIJONEN Veikkauksen pelilehti pitää vedonlyöjät viikoittain ajan ja tilastojen tasalla. Suomalaiset pelasivat vuonna 2019 Lottoa keskimäärin 3,50 eurolla ja Eurojackpotia 2,80 eurolla kuussa. Automaatit tosin suljettiin Varsinais-Suomen siirryttyä koronatilanteessa leviämisvaiheeseen viime vuoden puolella. – Jos pelaamisen lopettaisi, ei paranisi enää tuloksia katsoa, Suominen järkeilee. Tunnistautuneella pelaajalla on käytössään laajat työkalut, joilla hän voi seurata ja hallita pelaamistaan. – Meitä viehättää enemmän lapun teko ja suunnittelu, Prusila painottaa. Se on tietysti heidän vakioveikkauspisteensä SEO Parkki. Jutut lähtisivät heti kiertämään, Parikka kokee. Ja jos joku ei kerkeä, niin mukana on silti. Ei meillä ole mitään sellaista aikataulua, mutta koitamme töiden jälkeen tulla tekemään kuponkia. Peliautomaatit suljettiin maaliskuussa koronan vuoksi, joten tammi-kesäkuun pelikatteen kertymispaikat eivät välttämättä anna aivan todenmukaista kuvaa pelaamistavan muutoksesta. Loimaalaiset ovat ahkeria pelaajia, sillä valtakunnallinen keskiarvo jäi kummankin pelin osalta edellä mainittujen summien alle. Silti Sheffield United voitti Manchester Unitedin vastoin odotuksia.. – Loimaalta olisi pakko muuttaa pois. Peliporukka on tullut tutuksi muille asiakkaille. Tämä pätee myös automerkkeihin. Siilinjärvellä pelattu, 50 osuuteen jaettu 91,9 miljoonan euron voitto kiilasi Loimaan Prismassa pelatun viiden osuuden porukkapelin ohi syksyllä 2019. Parikalle ja Suomiselle kymmenien miljoonien jättipotti olisi jo sen kokoluokan täräys, että rahankäyttöön täytyisi pyytää asiantuntija-apua. 5 Lauantaina 6. Jälkipeli kuuluu olennaisesti veikkaamiseen Loimaa Katriina Reijonen Veikkauksen tunnuslause, ”iloa elämään”, vaikuttaa olevan loimaalaispelaajien päällimmäisin selitys sille, miksi he viikko toisensa jälkeen ruksivat rahapeliyhtiön pelikuponkeja. Vieruspöydistä löytyy muun muassa kiperien paikkojen päätöstentekijää, sponsoria ja huulenheittäjää. Toto-voitot maksettiin tuolloin vielä käteisenä. SHELLILLÄ kokoontuu jalkapallon monivetoon tykästynyt peliporukka, jonka ydinkolmikkoon kuuluvat Kari Prusila, Mika Helin ja Joni Lehtonen. – Pystyy muillekin tarjoamaan ilon. Kolmikko tutkii Veikkauksen asiakaslehden ja mobiilisovelluksen tilastoja, miettii maantieteellisiä siirtymiä ja edellisissä peleissä loukkaantuneita. Lotossa loimaalaismiehet luottavat vakionumeroihin, Eurojackpotissa he luottavat koneen arpomiin. Mika Helin ja Kari Prusila pelaavat säännöllisesti monivetoa
Pyydäthän lainatarjousta meiltä! 010 2573 238 (Hanna) 010 2573 280 (Laura) 010 2573 285 (Nina) Puhelun hinta kotimaisista lankaja matkapuhelinliittymistä 0,0835€/puhelu + 0,167 € /min. Se sattui muuten olemaan juuri se päivä, jolloin minun oli tarkoitus vetää hiljainen vaellus La Matan luonnonpuistossa. Kun askeltaa ihmisten vierellä, heidän kanssaan, tietää olevansa oikealla asialla. Kirkkoherranvirasto muutti syksyllä seurakuntatalolle ja muutti nimensä seurakuntatoimistoksi. Uusi valintakierros päätettiin järjestää jäljellä jääneiden hakijoiden kesken. Ypäjän uusi kirkkoherra Pentti Lehto, 59, on jo päässyt jyvälle pienen seurakunnan vahvuuksista ja ominaispiirteistä. Siinä korostuu myös työporukan henki. . Tämä tuntuu sopivalta. Valintaprosessissa päädyttiin Juha Aroseen, joka kuitenkin kieltäytyi virasta päästyään kirkkoherraksi toiseen seurakuntaan. Miten seurakunta sitten voisi vastata yhteiskunnan maallistumiseen ja ihmisten elämänmenon muuttumiseen. Toistaiseksi jumalanpalvelukset striimataan nettiin. 6 Lauantaina 6. Viemäröinti ei ole Suomen tasoa – kadut lainehtivat massiivisesti. YPÄJÄN seurakunnan uuden kirkkoherran valintaan mahtui jännitystä. Kun Espanjan keskusylänkö vielä vaivalloisesti toipui lumikaaoksesta, täällä tuntui jo lämpimiä tuulahduksia. Toimi aiemmin Tampereen Messukylän seurakunnan pappina. . Valittiin Ypäjän uudeksi kirkkoherraksi eläköityvän Vesa Parikan tilalle. Käytännössä Lehdon työpöytä löytyy kirkon sakastista, sillä seurakuntatalossa ei ole riittävästi tilaa toimia. Hän on vetänyt seurakunnassa rippikouluja ja toiminut kesäpappina kirkkoherra Parikan lomaillessa. Mutta nykyaika on sellainen, että jokaisen aika tuntuu menevän johonkin. . . Pentti Lehdossa on itsessäänkin uudisraivaajan piirteitä. Virkaan haki neljä kandidaattia. Työni on 60-prosenttinen, joten vapaapäiviä viikossa on mukavasti. – Perinteiset toimitukset ovat seurakunnan ydintoimintaa, joka pyörii, mutta viikossa on niin monta tuntia, mihin mahtuisi jotain muuta. Lehto arvelee kasvonsa tulleen jo jonkin verran tutuksi seurakuntalaisille sijaisuuksiensa aikana. . Ja kauhistus, tuli jopa yksi kunnon sadepäivä, jolloin ukkonen jyrisi ja salamoi. Henkilöstö on viime vuosina vaihtunut rutkasti, mutta rekrytoinnit ovat menneet nappiin. Rantakaduilla kesäasuisia vaeltajia näkyy yhä enemmän, uimarannoilla palvotaan jälleen aurinkoa. Musiikkikin muuttuu, ja niin myös maailma muuttuu. – Tuntuu todella kivalta, että tulin valituksi, sillä tähän tehtävään halusin. – Täällä korostuu se, että omia työalueita täytyy ylittää ja kaikkea on tehtävä, mitä eteen tulee. . – Meillä on toimintakykyinen, pieni yksikkö. – Yhteiskunta ei ole maallistunut, vaan hengellisyys hakee uusia uomia. Tällä porukalla on hyvä tehdä töitä. . Kirkon tehtävä on olla mahdollistaja, olla mukana. Pakko oli myöntää: ulkona oli käytettävä takkia, pelkkä fleece ei enää riittänyt. OP Loimaa SUNNUNTAISIN AVOINNA KLO 11–15. KATRIINA REIJONEN . VAIKKA korona-aika onkin evännyt mahdollisuuden yhteisiin jumalanpalveluksiin, kirkkoherran voi tarvittaessa kohdata kasvotusten. Asuu Forssassa ja Helsingissä. Kirkkovaltuusto kannatti jo ensimmäisessä äänestyksessään myös Pentti Lehtoa, joka hävisi tiukasti äänin 7-5 Aroselle. huhtikuuta, siihen asti toimii viransijaisena. Työskenteli ennen teologisia opintoja rakennusalan yrittäjänä. Kirkkoherran ja yrittäjän työhansikkaissa on samaa tuntua. Loppiaista seurasi Filomena-myrsky, joka toi lumisateet liki koko maahan. Me emme voi olla kuin ohjelmatoimisto, joka kilpailee ihmisten ajasta. Pakkaslukemat sääkartalla näyttivät dramaattisilta. Oman elämänsä mies raivasi uuteen uskoon, kun kirkollinen kutsu kaikui ennen kuulumattoman voimakkaana muutama vuosi sitten. . Sain virkavapaata puoli vuotta Loimaan seurakunnasta, ja niinpä syksyn merkkien ilmaantuessa kotimaassa me lähdimme autoillen kohti Espanjaa. Lehdon näkemyksen mukaan papin tärkein tehtävä on viedä Jumalan sanaa seurakuntaan ja kulkea yläkerrasta osoitettua polkua pitkin. Savipeltoa kylvetään ja muokataan, mutta Jumala antaa kaiken kasvun. Suurta seurakuntaliitosta ei tullut, jonka johdosta taloutta ja henkilöstöä on pyritty sopeuttamaan laskeviin tuloihin ja alati harvenevaan seurakuntaan. KIRKKOHERRA välttelee oman agendan ajamista varaamalla aikaa oman uskon hoitamiselle. Päivät alkoivat kuitenkin lyhetä, ja jokunen pilvinen päivä koettiin. Eilen täällä mitattiin +28 C lämpötila. Kaikki toimi, mutta täällä saan olla osa ja lähellä yhteisöä, Lehto kokee. Jostakin mielen sopukoista tulvahti muisto talvisesta tunnelmasta hiihtoladulta, tammikuisen auringonlaskun jälkeisestä sinisestä hämärästä. Yksipappisessa seurakunnassa kirkkoherran on saatava kokonaisuus toimimaan niin, että taloudelliset ja henkilöstöresurssit hoidetaan hyvin. Kaiken lisäksi sisätiloissa oli kostean kylmää, kotona ilmalämpöpumppu sai puhista kaiken aikaa. Silti hän kaipaisi kovasti oikeita kohtaamisia. Paikalliset olivat toki pukeutuneet jo lokakuussa toppatakkeihin ja saapikkaisiin, mikä meistä näytti kovin oudolta, kun istuskelimme aurinkoisessa rantakahvilassa. Aleksis Kivenkatu 7, Loimaa P. Jotenkin sellainen vakaa, maanläheinen maalaispitäjä, joka haluaa pitää kiinni omasta seurakunnasta. 59-vuotias. Lokakuu meni auringosta nauttien, pyöräillen ja rantoja pitkin retkeillen – työn ohessa, toki. Hengellisyyden virta on yhtä voimakas kuin ennen. . . Sitä ei tosin huomannut, aurinko jatkoi paistamistaan kuten aiemminkin. . Aloittaa virallisesti työssään 1. Lehto arvelee, että jotakin voisi tuoda Ypäjällekin, joskin myös hevospitäjässä on reagoitu poikkeustilanteeseen ja otettu iso digiloikka. . Eihän täällä pitänyt joutua palelemaan. Kevät ilmoittautui! TÄTÄ KIRJOITTAESSANI takana on merkillinen viikko: täällä vallitsee täysi kesäkeli. Mutta pian taas palattiin normisäihin, jatkettiin pyöräilyä, ja edelleen uiskentelimme lähirannallamme Los Locosilla – nimi tarkoittaa ”hullujen rantaa”. helmikuuta 2021 SEURAKUNTA Ilman syysmasennusta KIRJOITTAJAVIERAS Tulin valituksi turistikanttoriksi Costa Blancan evankelis-luterilaiseen seurakuntaan Torreviejaan talvikaudeksi 2020–2021. Emme lähteneet vaeltamaan mudassa. Torreviejassa koettiin kahtena päivänä hurjia myrskytuulia ja rankkasateita. Ypäjän seurakunnan työskentelyilmapiiri saa Lehdolta vuolaat kiitokset. Henkilösuhteet ovat todella hyvät ja siksi täällä voi hyvinkin vapaasti olla. Pentti Lehto miettii hetken ja asettelee sanansa sitten rauhallisesti. Näin jälkikäteen tuntuu hyvältä, että luottamusta löytyi jo ensimmäisellä valintakierroksella. Hyvästit rakennusalalle, koti löytyi kirkosta Ypäjä Katriina Reijonen – Täällä on hyvin vahva paikallisidentiteetti. Aina voi tulla juttelemaan siitä, mitä voisi tehdä. Joulu koettiin ja vuosi vaihtui. Ylitettyämme Ranskan rajan tuli kesä vastaan. . Tällä hetkellä seurakunta kaipaisi eniten uusia vapaaehtoisia. Harmistutti: koin tulleeni petetyksi. Hyvinkin kotiseutuhenkinen ja kotikirkkohenkinen. Taisipa tulla ikävä Suomen talvea. Kaivoin esiin pipon ja hanskat. Hänen edellisessä seurakunnassaan löydettiin uusia toimintatapoja, joita on mahdollista toteuttaa myös koronaturvallisesti. FAKTA Pentti Lehto . Luonnonkierto on ihme, jossa näkyy Luojan kädenjälki. Tuulet yltyivät joulukuun alussa, yötkin kylmenivät. – Kynnyksiä pitäisi poistaa, sillä kaikilla on kykyjä ja osaamista. Eihän täällä pitänyt joutua palelemaan. TULI MARRASKUU. – Luottamus Jumalaan näkyy arjen elämässä. Messukylän seurakunnassa oli yli 40 000 jäsentä. Esimerkiksi jumalanpalvelukset videoidaan nettiin. 020 500 6610 www.gigantti.fi ma–pe 10–19, la 10–16, su 11–15. Ypäjän uusi kirkkoherra Pentti Lehto odottaa jo kovin sitä, kun kirkkoon voi kokoontua entiseen malliin. Meressä uiminen on taas ihanaa! Kaiken tämän kesäfiilistelyn jälkeen tunnistin oudon tunteen katsellessani pari päivää sitten ilta-auringon punertavia säteitä. Kaija Huhtanen Loimaan seurakunnan johtava kanttori Harmistutti: koin tulleeni petetyksi. . En ajattele, että meidän pitäisi jumiutua samaan. Sai pappisvihkimyksen Oulussa vuonna 2017. Fyysisesti ahtaalle ajetut palvelut kuvaavat seurakunnan tilannetta, joka on paikka paikoin hikinen. Seurakuntalaiset elävät saappaat savessa, monet uurastavat viljelystöissä. Lehto on pitkän linjan yrittäjä, mutta kokee olonsa kotoisaksi nykyisessä pestissään
– Olen mukana Suomen Punaisen Ristin ensiapupäivystyksessä Hämeessä, jossa päivystän erilaisissa tapahtumissa ja harjoittelemme viikoittain. – Lähimmäisen auttaminen on ollut aina lähellä sydäntäni. Kaikenlaisten ihmisten kohtaaminen on minulle rikkaus. helmikuuta 2021 GIGAVAUHDILLA VIIHDETTÄ! Tehokkaalla nopeudella koko perhe surffaa, pelaa, asioi ja nauttii viihteestä pätkimättä ja hyvällä laadulla. ASIAKASPALVELU (arkisin klo 8.30-16.30) p. Mitä teet. Miten lähdit mukaan vapaaehtoistyöhön. Miksi vapaaehtoistyö on sinulle tärkeää. Lisäksi minua kiinnostavat hyvin erilaiset asiat. 12kk määräaikainen sopimus. – Lähdin mukaan Loimaan Nuotioloimujen partiotoimintaan vuonna 2006. Olen mukana myös Loimaan Seudun Reserviläisissä makkaranpaistossa ja kahvituksissa. – Koen onnistuneeni, kun olen ollut hyödyksi ja avuksi autettaville sekä saanut kiitosta ja arvostusta. MARIANNE ROVIO VAPAAEHTOINEN. Olen ollut mukana myös maastossa. Kun mieli on avoin ja ennakkoluuloton muita ihmisiä kohtaan, niin on helppo tehdä yhteistyötä heidän kanssaan. Vapaaehtoistoiminta harrastuksena on elinikäinen opintie, joka rikastuttaa elämää. Tarjonnassa lastenohjelmia, kotimaisia sekä kansainvälisiä elokuvia ja sarjoja aina Hollywoodin ja kansainvälisten tuotantojen suosikeista palkittuihin Viaplay Originals ja Aitio -alkuperäistuotantoihin. Lisäksi autan varainkeruuhankinnassa Sotiemme Veteraanit -lipaskeräyksessä ja MLL:n Lapset ensin -keräyksessä. Marja Jaarikka on tehnyt 15 vuotta vapaaehtoistyötä laajalla rintamalla. Paketti saatavilla myös muilla nopeuksilla. – Olen Marja Jaarikka Loimaalta. Tämä on suuri voimavara jokapäiväisessä arjessa ja tuo paljon sisältöä elämään Milloin olet kokenut onnistuneesi tehtävässäsi. Tarjous voimassa 28.2.2021 asti. Siitä sitten innostuin etsimään erilaisia muitakin mahdollisuuksia tehdä vapaaehtoistyötä, koska intoa ja kiinnostusta riittää. Tilaa: LOUNEA.FI/GIGAVAUHDILLA-VIIHDETTA Vapaaehtoistyö vie Marja Jaarikkaa moneen paikkaan Loimaa Marianne Rovio Kuka olet ja mistä olet kotoisin. Sotilaskotitoiminnassa autan keittiössä ja täytän tarvittaessa esimerkiksi sämpylöitä ja täydennän hyllyjä. 7 Lauantaina 6. 0800 30300 tai asiakaspalvelu@lounea.fi 19 90 /1kk* 1000M+ * Nyt 1000M -lisänopeus valokuituusi sekä Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalvelu 1 kk 19,90€, jonka jälkeen taloyhtiöasiakkaille 39,95€ ja omakotitaloihin 49,90€/kk. Säkylän Sotilaskodissa toimin vihreänä sisarena ja kuulun siellä tarjoilujaostoon sekä Liikkuvaan Sotilaskotiin. Tilaa nyt uusi Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalvelu ja 1000M:n lisänopeus valokuituusi huippuhintaan. Tykkään työskennellä ryhmässä tai parin kanssa. Loimaan seurakunnassa olen mukana erilaisissa tehtävissä, kuten ruokajaossa, yhteisvastuukeräyksessä ja tarvittaessa avustajana jumalanpalveluksissa. Lisäksi kuulun Vapaaehtoiseen pelastuspalveluun, jossa tulen olemaan mukana myös Henkisen tuen ryhmätoiminnassa. Sarjaan sopivia henkilöitä voi vinkata sähköpostiosoitteeseen toimitus@loimaanlehti.fi. Uudesta Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalvelusta löydät entisen Elisa Aition ja Viaplayn leffaja sarjasisällöt. Olen vieläkin partiossa mukana retkillä esimerkiksi ensiapuvastaavana, ja joskus on joitakin muita tehtäviä. Sarjassa ihmiset kertovat vapaaehtoistyöstään. Olen mukana myös erikoisilloissa kuten pitsaja makkaraperunailloissa. Osallistun myös sisariltoihin, joiden teemat vaihtelevat koulutuksista viihteeseen. Olet vapaaehtoinen
DRESSMAKERS OY Ahonkatu 10 Loimaa puh. 2577 Loimaan Säästöpankki uusissa suojissa 50 VUOTTA SITTEN VANHAT VALOKUVAT Talon kolmannessa kerroksessa on toimistotiloja 304 neliötä sekä neljännessä, viidennessä ja kuudennessa kerroksessa asunto-osakehuoneistoja, joiden lattiapinta-ala on yhteensä 859 neliötä. on-line eli suoraa tietojen kaukosiirtojärjestelmää varten. ENNEN 8 Lauantaina 6. pankkitilojen nykyaikaisuutta kuvastavat polarisoidut ikkunalasit, laskijalaite, joka ilmoittaa päivittäiset asiakaskäynnit, putkipostiyhteydet pankkikerrosten ja työpaikkojen välillä, keskusradioyhteys kaikkiin huonetiloihin, radiolla toimivat hakulaitteet henkilökunnalle sekä tilat lähivuosina käyttöön otettavaa seteliautomaattia varten. Myymälästä anastettiin pari koria keskiolutta, makeisia, suklaata ja tupakkaa, yhteensä noin 200 markan arvosta. Kuva: Marja Leena Rajalan albumista. Mm. Pankkitalon rakennustyöt aloitettiin lokakuun alkupuolella v. Aprillimarkkinat varhaiskevään tempaus Loimaalla Loimaan Seudun Nuorkauppakamari jätti kaupunginhallitukselle anomuksen Loimaan kevätmarkkinoiden järjestämisestä. Automaattinen tietojenkäsittely tapahtuu toistaiseksi mekaanista kuljetustapaa käyttäen SKOP:n ATK-keskukseen, mutta pankkisaliin on asennettu valmiiksi johdot ns. Varustetasoltaan talo on varsin nykyaikainen. Poliisitutkimuksissa ilmeni, että tekoon oli syyllistynyt kaksi loimaalaista nuorukaista, ja asia tulee oikeuden käsiteltäväksi. 9.2.1971 ILMOITUS METALLILAKKOLAISTEN tiedotustilaisuusLoimaan Työväentalossa keskiviikkona 10.2.-71 kello 10. Kaupunginhallitus myönsi kamarille oikeuden vuokrata Kauppatori huhtikuun 1.–2. Poliisin saapuessa paikalle oli eräs kiistaan osallistuneista menettänyt päällystakistaan toisen hihan. KUKKA. Tämä myös velvoittaa liikkeitä, jotta läheiset suurkaupungit eivät veisi Saviseudun markkoja. Poliisi järjesti jonon. Puhumassa Into Lehtonen. Nuorkauppakamari on iskostanut talousalueen kuluttajille ajatuksen: Loimaalainen palvelu – parempaa palvelua. Kaupungin tavaratalot ja monet liikkeet järjestävät markkinapäiviksi useita erilaisia tuoteja tavaraesittelyjä ja käyttävät silloin myös tunnettuja tuote-esittelijöitä apunaan. 1969 ja ensimmäiset liikkeet pääsivät muuttamaan taloon viime joulukuun alussa sekä asukkaat 12 asuinhuoneistoon joulukuun puolivälin aikoihin. Nyt Loimaan Säästöpankille valmistunut toimitalo on pankin historiassa viides, joista kaksi viimeistä on sijainnut tällä samalla tontilla. KUVA-PAAVO VEIKKO HULKON KOKOELMISTA LP:n pelaajan Hannes Perhon siunaustilaisuus kauppalan hautausmaalla. A. Sunnuntaita vasten yöllä hälytettiin poliisi paikalliseen yöbaariin, jossa asiakkaitten kesken oli syntynyt erimielisyyttä jonotusjärjestyksestä. Jokaisen lakkolaisen henkilökohtainen käynti välttämätön. Asioina lakkoavustusten saamiseksi lakkokorttien jako. Poliisiuutisia Viime torstaita vasten yöllä murtauduttiin Loimaan Ilmaristen kylässä olevaan sekatavaramyymälään rikkomalla takaoven ikkuna. LAKKOTOIMIKUNTA Penkkaririemua vuodelta 1969 Loimaalla, eli ensimmäinen Loimaan kaupungiksi tulon jälkeen ajellut ikäluokka. päiväksi, jolloin torille sijoittuu kymmenittäin myyntikojuja, kuten tähän saakka on ollut syksyisillä Savipäivämarkkinoilla. helmikuuta 2021 ILMOITUS Tottuneita KONEOMPELIJOITA ja muutama reipas NEITONEN otetaan työhön heti
Metsästäjänleike L, G Kalakeitto L, G Mangokiisseli Perjantai 12.2. Hawaijinleike & maustevoita L,(G) Maalaisranskalaisia & kurkkumajoneesia L,(G) Pasta carbonara L Mokkapalat L Torstai 11.2. 10.45-14. Lounas ma-pe klo 11-14, su klo 12-14. Hernekeitto ja pannari Perjantai 12.2. pippuripossua (mieto pippuri) kermainen pippurikastike Maalaisranskalaiset/Muusi salaatti Kahvi Jaskan Jaskan Puoti Oy Puoti Oy Vesikoskenkatu 11 p. Smetanainen Uunikala & Nakki~Pekonikääryleet Torstai 11.2. Toimitamme annoksia edullisesti myös kotiin keskustan alueella. Maanantai 8.2. Uunimunakas kylmäsavulohella ja pinaatilla L, G Possua kermaisessapippurikastikkeessa L, G Kuivakakku Tiistai 9.2. Salaattibuffet Poronkäristys-leipäjuusto – pata L, G Hunajalantut V, G, K Kahvi, hedelmäriisi Torstai 11.2. Lasgnette & Broiler~Pekonikastike Tiistai 9.2. Arkilounas 10 €. Porsaan kasslerpihvejä & pippurikastiketta L,G Uunimakkaraa & salsaa L,G Perunamuusia L,G Vadelmaa & jogurttia L,G J E N N I K O K K O S U O Tampereentie 51 Loimaa p. 9 Lauantaina 6. Pekonitäytteistä lihamureketta ja kermakastiketta L/G Kasvispihvejä ja Tsatsikia L/G Paahdettuja perunoita L/G Broiler-Nachosalaattia L/G Mansikkarahkaa L/G Keskiviikko 10.2. Täytetyt juustoiset uunimakkarat Kastike Muusi/Ranskalaiset Salaatti Kahvi Torstai 11.2. Kaalipata & Tornikahvilanleike Sinun ravintolasi lounaslista tähän. p. Sunnuntailounas 15 €. Täytetty Lihamureke & Lihastroganoff Keskiviikko 10.2. Porsaanleike Bearnaisekastike Muusi/Ranskalaiset Salaatti Kahvi Keskiviikko 10.2. Kermainen lohikeitto Keskiviikko 10.2. 050 520 5939 Lounas 10.45-13.00. 02 763 7700 /info, 02 7637 7020/ ravintola. p. Valkosipuli-timjami broileria & pestomajoneesia L,G Uuniperunaa & katkaraputäytettä L,G Kermaperunat L,G Mangorahka L,G Keskiviikko 10.2. 0400 642 106 Lounas klo 11-13. Annokset myös suoraan autoon toimitettuna Maantai Suljettu Tiistai 9.2. Kinkkukiusausta L/G Nakkikeittoa L/G Leipäjuustosalaattia L/G Päivänannos 8,30€ Pulled Beef hampurilainen ja tikkuperunoita L Torstai 11.2. ruokajuomat, salaatit, leivän & kahvin + pikkumakea. Maanantai 8.2. Maanantai 8.2. Salaattibuffet Lihapullat L, G, M, perunamuusi L, G Myskikurpitsakeittoa V, G Kahvi, Vadelmajäädyke Tiistai 9.2. 02 7621 628 Lounas klo 10.30-14.00 Lounas 8,50€ sis. Ota yhteyttä: Seppälänkatu 5, 32200 Loimaa p. Juustokuorrutettu Uunisei L, G Nakkikastike L Pieni makea Hirvikoskentie 242, 32210 LOIMAA p. Lounaan hinta VAIN 6,50€ Lounas tarjoillaan annoksina keittiöstä, joten aina on tarjolla tuoretta ruokaa, santsaaminen on sallittua. Sunnuntai 7.2. Nakkikeitto Maanantai 8.2. Kuljetettu lounas 8,10€. Salaattibuffet Lapinukon keitto L, G, hernekeitto M, G Soija-nuudelikeitto K, M, G Kahvi, pannari Perjantai 12.2. Seesamibroileira & Sweet chilikastiketta L/G Kaalilaatikkoa L/G Perunamuusia L/G Vihannesriisiä L/G Lämminsavulohi salaattia L/G Tiistai 9.2. 0400 527 627 Lounas klo 10.30-14.00. helmikuuta 2021 Satakunnantie 14. Hinta 8,50€ ja eläkeläiset 7,50€. keiton, leivät, ruokajuoman ja kahvin. a la cartea myös lounaalla, sekä viikonloppuisin la ja su! Maittava lounas vuoden jokaisena arkipäivänä, kts. päivittäin vaihtuva lounaslistamme www.loimaanseurahuone.fi Vesikoskenkatu 13 Loimaa p. Maksalaatikko L, G Kasvispihvit L, G ja Pinaattiohukaiset L Vadelmarahka Keskiviikko 10.2. Salaattibuffet Retro tiistai, 90-luku Kanaviillokki L, G Kasvisrisotto Kahvi, mokkapalat Keskiviikko 10.2. Grillipihvi Maustevoi tai pippurikastike Kermaperunat/Ranskalaiset Salaatti Kahvi Perjantai 12.2. Uudistettu lounasbuffet 10,40€ Maanantai 8.2. Nakkikastike & Metsästäjänpihvit Perjantai 12.2. lihakeitto Satakunnantie 26 Loimaa p. Kinkku-meetvursti-persikkapizzaa L (tilauksesta Glut.) Lohkoperunoita L/G Jauhelihakastiketta L/G Keitettyjä perunoita L/G Kana-Ceasarsalaattia G Rocky Road juustokakkua Perjantai 12.2. Hinta 6,50€ sis. Keittolounas 8 €. Lihamureketta & kantarellikastiketta L Paistettua broileria & aurajuustoa L,G Papuja & hunaja-balsamicoa L,G Lohkoperunat L,G Köyhät ritarit L Perjantai 12.2. Yön yli paistettua naudanpaistia ja punaviinikastiketta L/G Kievin kanaa ja Currymajoneesia L Keitettyjä perunoita L/G Parsakaali-Fetasalaattia L/G Vanhankirkontie 383, 32200 Loimaa. Lounaspöydässä Porsaan lehtipihvit L, G Kermaperunoita L, G Dijondippi L, G Paneroidut kalapihvit Kasvisgratiini L, G Hinta 10 e Kokilta: Aurajuustopossua, ranskalaisetL, G Hinta 12 e Jälkiruoka: Mokkapalat Päivän Pihvi: Punaviinihärkää 22 e Salaattibuffet 7,50 e Lounaaseen kuuluu runsas salaattivalikoima, talon leivät ja levitteet, kotikalja ja thoreau-vedet. Jauhelihakeitto Tiistai 9.2. 040 1510 520 Lounas klo 10.30-14.00. Lauantai 6.2. Kaalipata M, G Broileria talontapaan L, G Puoloffee Torstai 11.2. 02 7636 5100 Lounas ark. Possua & bearnaisea VL,G Wingsit & chilimajoneesia L,G Paahdettuja perunoita L,G Kasvisgratiini L,G Suklaamousse L,G Tiistai 9.2. Lounas 7,80€, salaatti ja lämmin ruoka tarjolla buffetpöydässä. 044 9875 394 Lounas klo 11.00-15.00. Ravintola ja kahvila suljettu Maanantai 8.2. Salaattibuffet Maalaispossun pulled pork Vegemix Kahvi, Wilhelmiina piparit Muutokset lounaslistoissa mahdollisia.. Soita ja nouda tai tule nauttimaan paikan päälle. Maanantai 8.2. Makkarakeitto Torstai 11.2
ASUMINEN JA KOTI HOITOLA SUOLAKEIDAS p. LUKKOLIIKKEET JA KAIHTIMET Siskon Kammari p. 0500 822 386 www.alastaronautopalvelu.fi Renkaat ja rengastyöt Kolarikorjaukset Hinauspalvelut . 0400 223 964 . ma-pe 6.30-16.30 KYSY KULJETUSPALVELUA! . • perhejuhlat • muistotilaisuudet • pitopalvelua • kokoukset p. Tmi Ansa Haveri. 0500 478 344 Yritys-, remonttija kotisiivouksia. 050 3028 491 Koti-, remonttija muuttosiivouksia. ma-pe 8.30-12.00 Loimaan Rakennuseriste Oy Varasto Lamminperä 10, P. ARKKITEHTITOIMISTOT ARKKITEHTI .net www.PIENTALO Päivi Vuori, Arkkitehti SAFA * 040 5220 665 Tsto: K-Rauta Loimaa, Aleksis Kivenkatu 9 . 040 722 5270 SUOLAHUONE terv.hoit., koul. Brodeeraukset, mainostekstiilit . 040 7153 160 info@kotipalveluannamaria.fi Myös sopimusja KELA-ajot HUOM! Alle 16 v. LASITUSPALVELUT Turuntie 61, 32200 LOIMAA • www.pihaportti.fi Puh. TAKSIJA TILAUSAJOPALVELUT Loimaan Aluetaksi Oy www.loimaanaluetaksi.fi P. f i TILAA KARTOITUS: Pätevöitynyt kosteudenmittaaja (PKM) Jarmo Helenius, 0400 932 453 jarmo@kosteuskartoitus.fi Kosteuskartoitus. SÄHKÖLIIKKEET Turuntie 73, 32200 Loimaa p. 0400 293 576. HYVINVOINTIPALVELUT Loimaan Lääkintävoimistelu OSTEOPAATTI D.O. La 9-13 www.loimaanlukko.fi Loimaan Lukko Oy . Rakennuskuivaukset & kosteusmittaukset . 02 763 6860 iv-konehuollot ja suodattimet p. 045 874 6600 Nettiajanvaraus www.hiusstudiounica.fi Avoinna ma-pe 9-17 la 9-14 Myös sopimuksen mukaan. Avio-oikeustoimet (avioehtosopimus, ositus ja jako). VALOKUVAAMOT TURUNTIE 26 LOIMAA Avoinna MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI klo 9.30 17.00 Perjantai ja lauantai suljettu. Myös kotija laitoskäynnit. Varastohotelli VARASTOTILAA Vesikoskitalo/Nahkalinna Juvantie 11, Loimaa p. 0500 741 437 Nettiajanvaraus: www.sabrina.fi LAKIASIATOIMISTO A PAPPINEN Arto Pappinen OTM, LKV, kaupanvahvistaja Käsityöläiskatu 10, 2. ÖLJYSÄILIÖHUOLLOT . RAKENNUSTARVIKKEET VARASTOMYYNTI av. 050 453 5052 . AUTOKORJAAMOT Määräaikaishuollot BE-, DSLja OBD-mittaukset Katsastuspalvelu Ilmastointihuollot Alastaron Autopalvelu Loimijoentie 99, Alastaro P. mukaan. krs., Loimaa puhelin: 045 1202 140 sähköposti: artopappinen@gmail.com kotisivut: arto-pappinen.webnode.fi Jäämistötoimet (perunkirjoitus, pesänselvitys, jako). 050 2279 Öljysäiliöhuollot säiliöön kuin säiliöön. JALKAHOITOLAT . PARTURIT Miia Koivisto 0500 533 6313 miia.koivisto@loimaanlehti.fi Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 ilmoitukset@loimaanlehti.fi Yrittäjä! Lähde mukaan hakemistoon – ota yhteyttä: . 02 762 1144 Av. omataksioikeus! JARKKO AAKIO 1+6 hlö / INVA TIMO KYLÄKOSKI 1+6 hlö / INVA ILPO LAUNONEN 1+4 hlö 0500 530 807 040 581 7961 040 867 9053 LUOTETTAVAA TAKSI PALVELUA LÄHIALUEELLASI LEIKK AA TALTE EN Turuntie 14, Loimaa. (02) 550 2400 www.sahkoliike.fi Puh. Asiakirjat (asuntokauppa, maakauppa, testamentti). P. VARASTOTILAT Onko talli täysi. 040 830 4556 Huomioi kotitalousvähennys Kotihoiva RosaMaria apuna arjessa hoivaa ja huolenpitoa Jenni Heinonen 050 5500 035 Leila Toivonen 044 3056 900 lisäksi hermoratahieronta ja jalkojenhoito. 044 207 1937 Verhontie 97, Kojonkulma www.punkintila.fi Lämmin maneesi Ratsastustunnit poniKouLut . 10 Lauantaina 6. 0500 741 437 Myös kotikäynnit sekä hoidot palveluseteleillä. SIIVOUSPALVELUT Loimaan Siivous Päivi Ojala Oy P. SÄHKÖASENNUKSET info@lvi-optimus.fi 0400 482 796 LVI-töistä MAALÄMPÖÖN! Voimakatu 1,LOIMAA . JÄTEHUOLTO • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. P. . P. RATSASTUS P. kerros) ajanvaraus www.timma.fi/prinsessatehdas p. 02 4148 400 www.akrdata.fi Tietokoneet, ohjelmistot ja oheislaitteet Huollot sekä asennukset yrityksille ja kotitalouksille . Hakemisto julkaistaan kerran viikossa, pääsääntöisesti lauantaisin. 050 5292 439, Käsityöläiskatu 9, Loimaa Alan ammattilaiset löydät Palveluhakemistosta. 0400 537 171 www.loimaanrakennuseriste.fi . Siivous, henkilökohtainen avustaminen, omaishoitajan sijaistaminen. HENKILÖNOSTIMET Nostokorkeudet: HENKILÖNOSTINVUOKRAUS PASI MARKULA KY 0500 770 606 DINO 95T DINO 120T DINO 130T DINO 160XT DINO 180T DINO 210XT 9,5 m / 12 m / 13 m 16 m / 18 m / 21 m Teitä palvellaan ilolla ja ammattitaidolla! Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 tai sopimuksen mukaan Ajanvaraus p. LOIMITAXI Puh. Avoinna sop. Nettiajanvaraus: www.sabrina.fi . VAATEKORJAUKSET Ompelupalvelu Leena Salo Purotie 7, 32210 Loimaa. hieroja Marika Lätti. TUHOLAISTORJUNTAA TUHOLAISTORJUNTAA Loimaan alueella Loimaan Kiinteistöhuolto Oy Ota yhteyttä: Anssi Nurmi: 040 687 6969 anssi.nurmi@lkhoy.fi | www.lkhoy.fi 9 Hiiret 9 Ötökät 9 Torakat 9 Rotat 9 Luteet 9 Ampiaiset Soita heti ja varaa aikasi! Ota yhteyttä: Anssi Nurmi: 040 687 6969 anssi.nurmi@lkhoy.fi | www.lkhoy.fi . TYÖVAATTEET mirena-asut.fi P. 044 7442 310 Päivystys lasirikoissa: LASIT JA LASITUSTYÖT! • kirkkaat lasit • koristeja eristyslasit • ikkunoiden korjaukset • listat, kiinnitystarvikkeet . ILMANVAIHTOPALVELUT IV-Pelti Luuri Oy Ilmastoinnit ja tarvikkeet sekä huollot 5” vesirännit suoraan autosta Konesaumatut katot Rakennuslistat ja peltityöt Kuparityöt Kattoturvallisuustuotteet Rautarakennetyöt Seinäkasetit Voimatie 1-3, 32210 Loimaa www.ilmastointijapelti.fi p. 050 322 1416 Joenperäntie 8, Loimaa. P. Palvelutarjontamme löydät netistä! . KAUNEUSHOITOLAT Turuntie 14, Loimaa. PAINOPALVELUT . LAKIASIAT P r i n se ssa t e h d a s ~ myös prinsseille Juvantie 11, Loimaa (Vesikoskitalo, 2. TIETOKONEET Turuntie 10, Loimaa P. helmikuuta 2021 Unettomuus, välilevyn pullistumat, virtsankarkailut jne... Ajanvaraus ma–pe 9–15. P. Ikkunanpesuja.. www.neliopinnoitus.fi P. . JUHLAJA PITOPALVELUT . 040 640 2003. . 0400 327 566 . LVI-LIIKKEET . 040 7527 353 Loimaantie 272, Alastaro www.ryotintila.fi Turuntie 7, Loimaa, Puh. 044 7442 300 puh. . Anita Koivisto • Osteopatia • lymfaterapia • hieronta P. KOSTEUSKARTOITUKSET LOIMAAN RAKENNEKUIVAUS OY Rakennuskuivaukset & kosteusmittaukset Ko s te u s k a r to i t u s. 0400 773 523 www.prinsessatehdas.fi . klo 9-17. 040 563 4348 Haarantie 246, Loimaa Työasut mittojen mukaan suoraan valmistajalta. 02 769 2200 Avoinna ark. 050 512 3731 • ollipekkavienonen@gmail.com • ASENNUKSET • TARVIKKEET • SUUNNITTELU . Minimi mukanaoloaika 4 kk . PESULAPALVELUT Oppipojankatu 5 p. ISÄNNÖITSIJÄT TALOYHTIÖT HUOM! Isännöinti Oy Tikakoski Vesikoskenkatu 1, 32200 Loimaa Kimmo Tikakoski 0400 741 556 www.tikakoski.com . 02 762 2120 www.tazzi.fi Turuntie 15, 32200 Loimaa HiusStudio Koulukuja 7, Loimaa Ajanvaraus p. Kanta-Loimaantie 5B b16, Loimaa . Ajanvaraus: 0503485272 www.luontaishoitolamisaelle.fi OIREIDEN SYYLLISTEN HOITO PALVELUHAKEMISTO Paikallista osaamista parhaasta päästä PALVELUHAKEMISTO
klo 14 Kertunmäellä URHEILU SEURATOIMINTA Pysähdy, kun näet suistuneen auton POLIISI toivoo, että autoilijat pysähtyisivät mahdollisuuksien mukaan havaittuaan ulosajaneen ajoneuvon. Costa Rica. Autoista romutuspoistot. Nyt talviaikaan viranomaisen nauha ei välttämättä näy päälle sataneen lumen ja hämärän vuodenajan vuoksi tielle asti, joten asian tarkastaminen on suositeltavaa. Jussi Heino tiimeineen on tehnyt hienoa työtä Hurrikaani-Loimaassa kolmen vuoden ajan, ja olemme iloisia, että tämä työ voi nyt edelleen jatkua. Vuonna 2020 velkajärjestelyä hakeneet olivat iältään 21–87-vuotiaita. LL, Saviseudun urheilullisin. – Lentopallossa joukkueen ja pelaajan kehittyminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja laadukasta valmentamista. Kuusi senttiä (LL 4.2.). 5. Aineistot lehteen pe 12.2. www.romukuljetus.fi HALUTAAN OSTAA KUNTAVAALIT 2021 TULOSSA . Urheilutulokset ovat vähän niin kuin kalat, parhaimmillaan tuoreina. Miia Koivisto 050 533 6313 miia.koivisto @loimaanlehti.fi Anna-Mari Koskimies 02 588 8962 anna-mari.koskimies @loimaanlehti.fi Eija Kärkäs 02 588 8021 eija.karkas @loimaanlehti.fi Tavoitat potentiaaliset ehdokkaat ja tulevat äänestäjät Loimaan Lehdessä ja Loimaanlehti.fi uutispalvelussa. JUUSO RIPONIEMI Kojonkulman kyläyhdistys. Kyläuutiset ilmestyvät viikolla 7. Uskomme, että tämä antaa sekä pelaajillemme ja koko joukkueelle että loimaalaisfaneille ja yhteistyökumppaneillemme positiiviset odotukset myös tuleville kausille. 4. 045-678 7936. Kattotiilien vaihtaminen (LL 2.2.). 9. Velkajärjestelyhakemusten määrä oli poikkeuksellisen pieni vuonna 2019. VASTAUKSET 1. Viranomaisten tullessa paikalle on käynyt ilmi, että kyseessä on jo vanhempi tapaus, jossa viranomaiset ovat jo aiemmin käyneet ja auto on merkitty viranomaisen nauhalla. Jussi Heino sekä Hurrikaani nähdään seuraavan kerran parketilla jo lauantaina kello 17 oululaista Ettaa vastaan. Toiminnanjohtaja Anssi Rämö on todella tyytyväinen Heinon jatkosopimuksesta. Kun pysähdyt tapahtumapaikalle niin ole varovainen, äläkä vaaranna omaa tai muiden tienkäyttäjien turvallisuutta. Ota yhteyttä mediamyyntiimme Paikallinen ja luotettava mediakumppanisi vuoden 2021 kuntavaaleissa. Tämän jälkeen hätäkeskus on lähettänyt paikalle yleensä poliisin sekä pelastuslaitoksen yksiköitä. Vuonna 2020 tehdyistä velkajärjestelyhakemuksista 218 hakemusta oli aviopuolisoiden yhteishakemuksia. Itsellä riittää intoa tehdä näitä töitä, tyytyväinen päävalmentaja Heino myhäilee. Työskentely on helppoa, kun molemmat ajattelevat asioista samalla tavalla ja tavoitteet ovat samalla linjalla, Rämö kertoo. Hakemuksia jätettiin 429 kappaletta eli 12,5 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Velkajärjestelyjen määrä kasvoi TALOUS Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2020 käräjäoikeuksiin jätettiin 3 870 yksityishenkilöiden velkajärjestelyhakemusta. Alun perin Jussi Heino hyppäsi Hurrikaanin peräsimeen vetämään kolmen vuoden projektia, jonka kulmakivenä oli muun muassa kasvattaa sekä kehittää nuoria pelaajia. Uusi sopimus on mallia 2+3 vuotta. Viranomaiset muistuttavat, että autossa voi olla pikaista apua tarvitsevia henkilöitä. 10. Kun potentiaalisten ehdokkaiden ja äänestäjien tapaaminen tapahtumissa on vaikeutunut, luotettavalla ja tavoittavalla Loimaan Lehdellä on entistä tärkeämpi rooli vaalikampanjan onnistumisessa. toimija. Viime kaudella joukkueen voittokulku riitti jälleen runkosarjan voittoon mutta kevään ratkaisevat pudotuspelit jäivät pelaamatta maailmanlaajuisen pandemian katkaistua sarjatoiminnan. Japanin kielellä. 183 senttiä. Mikäli viranomaiset ovat jo käyneet tapahtumapaikalla, niin ei tule turhaa uutta hälytystehtävää. Loimaanlehti.fi uutispalvelun sivujen katselumäärät keskimäärin 122.600 kpl/kk. Ottelua pääsee seuraamaan Ruutu+palvelusta. Tämän lisäksi luottamus sekä kunnioitus valmennuksen ja seuranjohdon välillä ovat erittäin vahvoja. Lappeenrannassa. Suomal. Hakemuksista miesten jättämiä oli 1 971 kappaletta ja naisten jättämiä 1 899 kappaletta. Loimaan Lehti tavoittaa 80% alueensa väestöstä. Pysäytä auto siten, ettei muu liikenne vaarannu ja käytä auton hätävilkkuja. – Jatkopäätös ei vaatinut pitkää mietintää. Kuningaskobra. Kaikki on sujunut omalta osaltani sovitusti. Oma ja seuran näkemys siitä, mihin suuntaan joukkuetta halutaan viedä, ovat yhteneväiset. Kanssavelallisten kanssa tehtyjä yhteishakemuksia oli 16 kappaletta. 7. – Olen erittäin iloinen, että päästiin tekemään jatkosopimus Jussin kanssa. Päävalmentaja Heino aloitti Hurrikaanin pestinsä kaudella 2018–2019 jolloin joukkue voitti runkosarjan ja sijoittui pronssimitaleille. Velkajärjestelyä hakeneiden mediaani-ikä oli 49 vuotta. Jussi on rautainen ammattilainen, jolla on kova vaatimustaso harjoittelun suhteen. UUSI SOPIMUS oli päävalmentaja Heinolle helppo ratkaisu. Ikäryhmittäin tarkasteltuna eniten velkajärjestelyhakemuksia tekivät 35–44-vuotiaat. Georgiasta. Hurrikaani-Loimaan puheenjohtaja Harri Syväsalmi ”” SANOMALEHTEEN LUOTETAAN – MYÖS VERKOSSA JA MOBIILISSA. Aviopuolisot, yhteisvastuulliset kanssavelalliset sekä velallinen ja takaaja voivat hakea velkajärjestelyä yhdessä. Loput 3 636 hakemusta (94,0 prosenttia) olivat yksittäisten hakijoiden tekemiä. Hurrikaani-Loimaan puheenjohtaja Harri Syväsalmi on erittäin mielissään jatkosopimuksesta. Puh. Loimaan Jankon nappulahiihdot su 7.2. 8. Taiska. Mellilän Kyläyhdistys ry Mellilän Ostarilla Nyt verhot vaihtoon -kuukausi. Koronarajoituksista johtuen ottelu pelataan ilman yleisöä. Tätä selittää osaltaan talousja velkaneuvonnan siirtyminen vuoden 2019 alussa voimaan tulleen lain myötä kunnilta valtion oikeusaputoimistoihin, joka hidasti hakemusten käsittelyä vuoden 2019 alussa. HURRIKAANILLA on vahva halu jatkaa valitsemallaan tiellä nuorten pelaajien kehittäjänä. Uskomme, että tämä antaa sekä pelaajillemme ja koko joukkueelle että loimaalaisfaneille ja yhteistyökumppaneillemme positiiviset odotukset myös tuleville kausille, Syväsalmi sanoo. Perhetyypiltään suurin velkajärjestelyä hakeneiden ryhmä olivat perheisiin kuulumattomat: 46,7 prosenttia kaikista hakijoista. 2. Zagreb. Lukumäärällisesti eniten hakemusten määrä kasvoi niin ikään 35–44-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa hakemuksia jätettiin 17,5 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Tavoitat 17.500 printin lukijaa kolmesti viikossa. 3. Hurrikaani jatkaa Jussi Heinon komennossa LENTOPALLO Hurrikaani-Loimaa ja päävalmentaja Jussi Heino ovat tehneet jatkosopimuksen. Viime aikoina on ollut joitakin tapauksia, joissa autoilijat pysähtymättä tapahtumapaikalle ovat ilmoittaneet hätäkeskukseen tieltä suistuneesta ajoneuvosta. 11 Lauantaina 6. mennessä osoitteeseen minna.pullinen@pp.inet.fi tai helina.sosi@pp.inet.fi. 6. helmikuuta 2021 RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla.Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä
LL, Saviseudun paikallisin AU nousi komeasti Futsal Jesse Happonen KF Kosova–AU 4–5 (3–3). JA 25.2. Luoma löysi sivurajasyötöllä Rei Hodan. 12 Lauantaina 6. Se oli laskelmoitu temppu, jotta Luoma ei missaa loppukierrosten isoimpia pelejä, kun vastaan asettuvat kärkitaistelussa mukana olevat FC Kiisto ja TPK. Ykkösmaalivahti Henri Saarinen ei ollut lainkaan kokoonpanossa, ja pistehai Jani Luoma oli puolikuntoinen. Ennen kuin Luoma hyppäsi vartin pelin jälkeen kentälle, Riku Tamminen avasi takatolpalta AU:n maalihanat. Voittomaalia Luoma juhlisti ottamalla paidan pois, mistä seurauksena oli keltainen kortti. AU tasoitti ylivoimalla kymmenessä sekunnissa, kun Tuomas Happonen täydensi hattutemppunsa. Ilmoitusvaraukset Miia Anna-Mari p. Asialla oli jälleen Tuomas Happonen. Kosovolaiset kuitenkin keskittyivät vääriin asioihin yrittäessään filmata lisää rikkeitä. Luoma tarvitsi kentällä vain puoli minuuttia, kun hän sai nimensä tilastoihin. Nuorukainen oli jätetty täysin vartioimatta, ja hän veti suoraan syötöstä pallon pitseihin. Kosova pommitti taululle lukemiksi 3–0, ja ottelusta näytti tulevan täysi floppi alastarolaisten kannalta. 050 533 6313 p. Kun tuomarit eivät laittaneet tilanteissa pilliä suuhun, niin kosovolaisilla keitti yli. Joukkueen tavoite on olla kauden päätteeksi kahden parhaan joukossa ja päästä liigakarsintoihin. ALASTARO SAI maaleistaan hyvää itseluottamusta. Eli kausarit kattavat ensi kauden syyskierroksen kotipelit sarjatasosta riippumatta. Jäljellä on kuusi runkosarjan ottelua. JAKELUISTA! Mui sta Ystä vänpä ivä 14.2.. Nerokas kantapääsyöttö tavoitti Tuomas Happosen, joka chippasi sisään. AU on koronarajoitusten vuoksi jatkanut kausikorttien voimassaoloaikaa kalenterivuoden loppuun. (02) 588 8962 ilmoitukset@loimaanlehti.fi LAAJAJAKELU 11.2. Se on suuren pelaajan merkki. ALASTARON VOITTO palautti itseluottamuksen, joka oli ottanut pienen kolhun kahden peräkkäisen tappion myötä. Alastaron Urheilijat palasi voittokantaan futsalin Ykkösessä, kun arkkivihollisena pidetty KF Kosova kaatui Turun Samppalinnassa. Luoman ei pitänyt pelata ottelussa vaihtoa enempää, mutta toisin kävi. Kaikkien alastarolaisten ryhti – sekä kentällä että vaihtopenkillä – parani viitisen senttiä, kun Luoma hyppäsi kehiin. AU tuli tasoihin vielä ennen taukosummeria puoliskon viimeisellä minuutilla. Kaikki olivat pukukopissa yhtä mieltä siitä, että nyt on tärkeät kolme sarjapistettä tarjolla ja ne myös otetaan kotiin mukaan. Ensimmäinen kymppi oli AU:lle tahmea. AU:lla oli virheet täynnä, joten se ei voinut enää rikkoa tai pallo olisi viety kymmenen metrin rangaistuspisteelle. Purppuralohikäärmeet iski ottelun voittomaalin vielä samalla 37. Peliä oli jäljellä kymmenisen minuuttia. Behar Cimil ajettiin ulos kahden keltaisen kortin myötä hänen urputettuaan tuomareille. He siirtyivät vielä kerran johtoon, kun Egzon Ibrahimin tykitys sivurajapotkusta yllätti AU:n ”porttimiehet”. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA ?15 ?9 ?15 ?9 ?15 ?9 ?14 ?9 Su -8 / -8 / -8 / -8 / -8 / -8 / Ma -9 / -10 / -9 / -9 / -9 / -10 / Ti -12 / -12 / -11 / -12 / -12 / -12 / -15 -15 -15 -14 -15 -15 -14 -14 -14 -14 -14 -14 -19 -18 -20 -19 -22 -18 Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. Kosovalla taisi olla kuitenkin samat metkut mielessä. minuutilla. Lisäksi hän pääsee nyt huilaamaan itsensä jälleen täyteen iskuun parin viikon tauon aikana. Hän ei pystynyt katsomaan sivusta, kun oma joukkue ottaa tukkaan silmien edessä. 16 ottelusta AU on voittanut peräti 13. Kauden neljäs keltainen kortti samalle miehelle tietää yhden ottelun pelikieltoa. Laajajakelu tavoittaa asiakkaasi alueilta Loimaa, Alastaro, Ypäjä, Vampula, Punkalaidun, Humppila, Oripää ja Mellilä 76% Loimaan Lehden lukijoista saa idean lähteä ostoksille, syömään tai tapahtumiin lehden ilmoittelusta (Lähde KMT 10/2020) www.loimaanlehti.fi KYSY MEDIAMYYJILTÄ PAKETTITARJOUS 11.2. helmikuuta 2021 TORSTAIN LEHDEN RISTIKON RATKAISU SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk