vuosikerta Nro 14 TIISTAI 6.2. KATI UUSITALO Sivu 8. Sivu 6 Irtonumeron hinta 2,70 € sis. Sivu 12 -7 270 270 Tiina Nikanderilla oli nenäliinat mukana, kun hän tuli katsomaan Myrskyluodon Maijaa. Mielipidekirjoittaja Hannes Mikkola Sivu 4 Sivu 5 www.loimaanlehti.fi Myrskyluodon Maija on vetänyt väkeä jonokaupalla Loimaallakin miljoonaa kananmunaa vuodessa pakkaava loimaalainen Kieku suunnittelee merkittäviä investointeja tuotantotiloihinsa. LATAA LOIMAAN LEHDEN SOVELLUS TILAAJAPALVELIJA.FI/ SOVELLUS Loimaan talousalueen paikallislehti • 108. 2024 Remontteja alulle monessa kohteessa ”” Ei tarvitse olla mikään taloustieteen tohtori, kun tietää, että vähätuloisten rahat menevät kokonaan kansantalouden rattaisiin. Puoliso Teijo Nikanderkin arveli, että saattaa leffa käydä tunteisiin. alv. Innokkaimmat keväänodottelijat joutuvat kaivamaan välihousunsa takaisin komerosta. Takaisku Pakkanen kiristyy, ja talvi näyttää epäilijöille, ettei siitä päästä hevillä
Tiedot on kerätty pääosin Tiiraverkosta. Erkki Kallio Varpushaukkoja oli viidellä pihalla. ERKKI KALLIO. Näitä tiaisia näkyikin nyt ilahduttavan paljon 29 pihalla yhteensä 52 lintua. Poikkitaiteelliset projektit olivat myös tärkeä osa Aboa-kvartetin toimintaa. Jes. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2024. Näitä punalakkisia pieniä lintuja nähtiinkin paljon monilla pihoilla. 2 Tiistaina 6. Loimaalla oltiin taas aktiivisesti mukana tässä lintutapahtumassa. Varpunen vähenee edelleen, niitä nähtiin vain kuudella pihalla yhteensä 38 lintua. Iltapäivällä ilma parani. Aboa-kvartetin aktiivinen toiminta päättyi 2000-luvun alkupuolella uusien moninaisten haasteiden kutsuessa kvartetin muusikoita. 1: 25 Aboa-kvartetti Taidetalossa Aboa-kvartetti muodostui jo 1980-luvun lopulla kamarimusiikkiyhdistys Turku Ensemblen riveistä. Aurinko laskee kello 16.50. Tapahtumaan on ostajilla vapaa pääsy. Kuvan lintu on vanha koiras, sen rinnassa on punaruskeaa väriä. LOIMAALLA nähtiin 35 lintulajia, kaksi enemmän kuin viime vuonna. Keväällä 2023 kvartetti sai mahdollisuuden kokoontua taas ”uuteen tulemiseensa” ja aloitti työskentelyn tulevien konserttien toteuttamiseksi. helmikuuta 2024 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 8.36. Sunnuntaina sää oli ihanteellinen pihabongaukseen, pikku pakkasta ja aurinkokin paistoi. Yhtäaikainen lintujen tarkkailu monella paikalla antaa arvokasta tietoa talvilintukannastamme. Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Jakeluhäiriöt: Puh. Erittäin uhanalaisia hömötiaisiakin näkyi 22 pihalla ja töyhtötiaisia yhdeksällä pihalla. Havaitut lajit: talitiainen, sinitiainen, kuusitiainen, hömötiainen, töyhtötiainen, pyrstötiainen, varpunen, pikkuvarpunen, peippo, järripeippo, viherpeippo, vihervarpunen, keltasirkku, punatulkku, tikli, hemppo, urpiainen, tundraurpiainen, puukiipijä, hippiäinen, mustarastas, käpytikka, harmaapäätikka, isolepinkäinen, kesykyyhky, merikotka, kanahaukka, varpushaukka, peltopyy, fasaani, varis, harakka, naakka, närhi ja korppi. (02) 588 8021 Asiakaspalvelu avoinna to klo 9–12. PÄIVÄN SANA 6.2. Toimitusjohtaja: Jaakko Ketonen Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet puh. Heidän ohjelmistonsa koostui wieniläisklassikoista Debussyn ja Ravelin kautta uudempaan jousikvartettomusiikkiin. Riku, Rikhard Kustantaja: Priimus Media Oy. Pihojen määrä lähentelee jo sataa. Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi. Mielenkiintoisia havaintoja tuli tälläkin kertaa. @ Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Myyntineuvottelija Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Tuottaja Sampsa Hakala (02) 588 8031 Myyntineuvottelija, asiakaspalvelu Riina Karila 050 533 6313 Toimittaja Sari Holappa (02) 588 8036 Kaupallinen johtaja Katja Hägg katja.hagg@ts.fi Myyntipäällikkö Sari Kaukoranta (02) 588 8961 MLL järjestää kirpputorin MLL Loimaan kaupungin yhdistys järjestää lastenvaatteiden ja tarvikkeiden suurkirpputoritapahtuman tämän viikon lauantaina Hirvihovissa. Myyntipaikkoihin on otettu ennakkoilmoittautumiset, ilmoittautumisaika on päättynyt. Ilahduttavaa oli harmaapäätikkojen runsaus, lintu oli peräti 11 pihan vieras, yhteensä 13 lintua. Tapahtumaan on ilmoittautunut ennätysmäärä myyjiä, lähes 50. Urpiaisia vaelsi syksyllä pohjoisesta runsain määrin. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Posti 0100 4070 ma–pe klo 6–16, vkl klo 7–12 Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Tilaajamme! Sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön sähköpostiosoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi TOIMITUS Päivystäjän puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Lehdentekijöiden henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi. (02) 7702 626 ma–pe klo 8.15–15.45 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. MLL:n Loimaan kaupungin yhdistyksen kirpputori la 10.2. Kaikki kvartetin soittajat, eli Juha-Pekka Vikman, Riitta Liukkonen, Harri Sippel sekä Timo Hanhinen ovat monipuolisesti musiikkielämän eri osa-alueilla toimineita muusikoita. Hän odotti oikeuden valtaa, mutta kaikki oli mielivaltaa, hän tahtoi vanhurskasta hallitusta, mutta kuuli vain katkeraa valitusta. 1. Kvartetti esiintyy Loimaan taidetalon Tiistaikonsertissa 6.2. Mukavia havaintoja olivat muun muassa hemppo, tundraurpiainen, kaksi peippoa, merikotka, kolme kanahaukkaa, hippiäinen, isolepinkäinen, vihervarpusia kolmella pihalla ja runsaasti tiklejä, järripeippoja ja neljä viehättävää pyrstötiaista yhdellä Alastaron pihalla. LUONTO Pihabongauksella tietoa talven lintutilanteesta Lintuja bongattiin ajoittain sumuisessa säässä lauantaina Loimaalla. Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Puh. klo 10–13 Hirvihovissa (Kuusitie 1, Loimaa). 5: 7 7.2. Kor. Kuusitiaisilla oli syksyllä suuri vaellus idän suunnasta Suomeen. Kvartetti esiintyi parinkymmenen vuoden ajan konsertoiden laajasti Suomessa, useissa eurooppalaisissa kaupungeissa, Venäjällä sekä Brittein saarilla. NIMIPÄIVÄT 6.2. Tapahtumassa on myös kahvio sekä muuta oheisohjelmaa lapsille ja perheille, kuten ongintapiste, glittertatuointeja ja ohjattu temppuilurata. Konsertissa kuullaan Puccinin, Shostakovichin sekä Beethovenin sävellyksiä, ja se alkaa kello 19. Tiia, Terhi, Teija 7.2. sukunimi@ loimaanlehti.fi
Oi mikä pisto sydämessä Universumin paras polymeerikokoelma. Näytelmä on aikuisen kirjoittama, mutta voi hyvin kuvitella, miltä lapsista tuntuu maailman ongelmien edessä. Ehkä on niinkin, että kun roskasta saa vaikka mitä, pitää omaksua enemmän tiedemies Barry Hotterin (Robert Eklund) ja Kostas Papadopuulosin (Elisabeth Suominen) ajattelutapaa: miettiä ja keksiä, kokeilla ja kokeilla uudelleen ja uudelleen. Roskasta saa vaikka mitä! Ja jälleen pistää rinnasta. HANNU SUOMINEN KATI UUSITALO Ensi-illan yleisö kiitti nuoria näyttelijöitä hauskasta näytelmästä runsain aplodein.. Maksamme jalometallin arvon KÄTEISENÄ TAI TILILLE! K-Citymarket Loimaa Aleksis Kiven Katu 11 to 8.2. Harmillista kyllä, pelastuskeinoa ei meille ehkä löydy toisesta galaksista, vaan joudumme ihan itse ratkaisemaan ihan itse aiheuttamamme roskaja jäteongelman. Ohjaus Sari Äikää-Torkkeli, apuohjaus Papu Luontomaa. LAVASTUS ja puvustus on onnistunut, sillä niin runsas, kiiltävä, monivärinen ja silti arjesta ja kulutushyödykkeistä tunnistettava näytelmän maailma on. Pankki tarjoaa tukea yhteensä 15 000 euroa, jonka avulla kesäksi voi työllistyä 30 nuorta. 3 Tiistaina 6. Tyynenmeren jätepyörteessä seilaavat uimapatjat, limupullot, kumihanskat ja muovipussit ja monet muut ihmisten hylkäämät tavarat. Teatteritaiteen perusopetuksen ryhmän näytelmässä roskamme ovat nimittäin saaneet elämän ja räppäävät ja bailaavat kuin viimeistä päivää – jopa ihan konkreettisesti. Ilmainen arvio. Mihinköhän kaikki minun roskani lopulta päätyvät ja millaisen puvustuksen ja lavastuksen oikean maailman eliöt ja oliot saavat. Osuuspankin tuki yhden nuoren työllistämiseksi on 500 euroa. Kuva on viime kesältä. Näyttämöllä paetaan valaanpyyntialuksia ja jätepyörre on niin iso, että sen kokoa ei aikuinenkaan meinaa käsittää. klo 10-17 pe 9.2. Nuoret näyttelijät selviävät hienosti urakastaan, vaikka pikkurippunen rohkeutta repliikkien lausumisen äänenvoimakkuudessa olisi piste i:n päälle. Tavoitteena on työllistymisen rinnalla tukea nuorten taloustaitojen oppimista sekä tukea kolmannen sektorin toimintaa. Siis, kannattaa mennä katsomaan, vaikka ei olisi edes kummitäti. Pitääkin miettiä vielä lisääkin sitä, mitä oikein ostaa ja ottaa vieläkin paremmin selvää siitä, mihin käyttöön roskani päätyvät. TEKSTI ON löytö ja osuvaa herättelyä, mutta näytelmä on silti myös satumainen ja hauska. Käsikirjoitus Hannele Kauppinen. Katsomossa aikuinen kokee piston sydämessään ja omatunnossaan, auts ja AUTS. Yhdistykset voivat hakea tukea 16. Tuotanto Loimaan työväenopisto, Loimaan teatterikoulu Loiste ja Loimaan teatteri. Viihdeuutinen se vasta uutinen onkin, jep. Kati Uusitalo Heinäkuinen auringonlasku Pappistenjärvellä. Ehkä toisen minirippusen malttia annostelisin siellä täällä sanojen lausumiseen, jotta kalkkisaikuisetkin niistä saavat kiinni. Jopa satiirinen. Näytelmän henkeen sopi sekin, että käsiohjelma oli qr-koodilla ladattavissa puhelimeen. Teatteritaiteen perusopetuksen A3-ryhmä. Yhdistys hoitaa käytännön palkanmaksun ja vastaa työnantajavelvoitteista. Kampanjan myötä yhdistys voi työllistää nuoren kahdeksi viikoksi, ja pankki lahjoittaa nuoren palkan yhdistykselle. Ja ihminen vain jatkaa hölmöä ympäristön turmelemistaan eikä ajattele asioita esimerkiksi eläinten näkökulmasta, kun uskoo olevansa maailman napa. helmikuuta asti. helmikuuta 2024 TEATTERI 09 512 7298 www.jalonom.fi Lahjavinkki! Kultaja hopeaharkot verkkokaupasta ja palveluautosta! OSTETAAN KULTAA JA HOPEAA Ostamme korut, kellot, aterimet, mitalit, kolikot. Kolmas auts tulee, kun näkee, miten näytelmän talk showssa on omaksuttu elävän elämän esikuvilta huomion kiinnittyminen mediassa toisarvoisiin asioihin ja itse asian ohittaminen – tieteen ratkaisujen sijasta kiinnostavaa onkin vaimon uimarimenneisyys, hmm. Kampanja on osa Op:n vastuullisuustyötä. Eivät paperiset käsiohjelmatkaan Tyynenmeren jätepyörteeseen päätyneet, mutta bitit nyt eivät ainakaan. Pankki valitsee tukea saavat yhdistykset helmikuun loppupuolella. He kun pelkäävät hajoavansa mikromuoviksi, ja sitä myötä katoavansa ties mihin maailman ääriin. klo 10-17 Länsi1 kauppakeskus Viilarinkatu 5, Turku ma-pe 10-17 LUKIJAN KUVA Yhdistykset voivat hakea kesätyötukea Op Lounais-Suomi etsii yleishyödyllisiä yhdistyksiä, jotka voivat tulevana kesänä tarjota kesätöitä 15–17-vuotiaille nuorille. Loimaan teatterissa pitää sanoa, että Uimapatja (Ellen Sorvali), Limupullo (Fiina Poussa), Kumihanska (Venla Ojala) ja Muovipussi (Amanda Raikunen)
. Mona Lehto Karhunpoika ”sairastaa”, häntä hellikäämme! Mistähän perunakellarista on Harri Juva (LL 3.2.) kaivanut Pihkalan kaartin pelikirjan yrittäessään paikkansapitämättömillä mielipiteillään osoittaa, että nykypäivän Suomessa ay-liikkeellä olisi isosti valtaa. Hondakuskeille ei ole vielä valjennut, että Lidlin piha on samanlainen kuin Citymarketin ja Prisman, eli piha-alue. Niissä puhutaan siitä, että Helsingin yliopiston kansalaisbarometrin mukaan kolmasosa ei äänestä Pekka Haavistoa tämän miespuolisen kumppanin takia. Myös kuvia esimerkiksi seudulla tavatuista luonnon ihmeistä voi lähettää toimitukseen. Kyllä on aikoihin eletty, kun toimittaja ei saisi kysyä vaikuttaako Pekka Haaviston homoseksuaalisuus äänestäjien äänestämiseen presidentin vaaleissa! Miten ihmeessä siitäkin saatiin taas vääristeltyä toimittaja Matti Röngän kysymys lähes homofobiseksi kysymykseksi. TOIMITTAJALTA Avoimesti homoseksuaaleja pääministereitä on ollut muun muassa Belgiassa, Luxemburgissa, Islannissa, Irlannissa, Serbiassa sekä lukuisissa muissa valtioissa. Yhdellä äänestyspaikalla kuulin puhuttavan Pekan ja Antonion valtavasta 20 vuoden ikäerosta, vaikka Jennin ja Saulin ikäero on 9 vuotta suurempi. kaiken kansan pitäisi nyt alkaa vetämään yhtä yhtä köyttä. Joitakin viikkoja sitten Ruotsissa keskusteltiin kiivaasti, kun johtavat poliitikot ja muun muassa sikäläinen puolustusvoimain komentaja totesivat turvallisuuskonferenssissa, että Ruotsin olisi hyvä varautua sotaan (Yle.fi 8.1.). Pikemminkin minuun teki huonon vaikutuksen Haaviston touhut al Holin vankien kotiuttamisessa. Ja pääministeri kauhistelee lakon mittasuhteita ja suorastaan valehtelee, että hallituksen esitykset eivät heikennä pienituloisten asemaa ja samalla antaa verohelpotuksia suurituloisille. Kaikista pahinta on kuitenkin se, että sulkeutuneen mielen ja homofobian yrittää piilottaa jonkin muun syyn taakse. Samoissa artikkeleissa mainitaan, että Haaviston kohdalla puoliso on selkeästi useammin syy olla äänestämättä häntä kuin kenenkään muun ehdokkaan kohdalla. . Vaikka ay-liikkeen merkitys yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa päättyi lähes kokonaan jo 1990-luvun alussa, se ei näille pidäkkeettömille ultralibertaristeille riitä, vaan nyt haetaan täystyrmäystä nykyhallituksen ”hyödyllisten idioottien” avulla. nollasummapelejä, joista tulevaisuutemme kannalta tuhoisin on ihminen vastaan luonto; sen tulemme nykymenolla takuuvarmasti häviämään, kysymys on vain kuinka pian, ollaanko jo kalkkiviivoilla. Kotivara on kokoelma tavaraa ruoka-aineista taskulamppuihin, joiden avulla kotona voisi pärjätä vähintään 72 tuntia esimerkiksi myrskyn katkaistua sähköt tai jossakin muussa poikkeustilanteessa. Sinne Loimaan lakeuksille mahtuu kyllä enemmän lumikasoja kuin tänne Hesan Haagaan. Silti lukuisissa kommenttikentissäkin kerrotaan, kuinka Haavisto on kommentoijien mielestä pätevin ehdokas, mutta ääntä hänelle ei voi antaa homouden takia. Mutta nämä ovat henkilövaalit, eikä niistä voi vetää mitään muita johtopäätöksiä. Emily Dickinson Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Åminnen kartanossa Halikossa Suomen raha-aateliston erilaisissa rapujuhlissa, hirvipeijaisissa ja kuninkaallista hovielämää markkeeraavissa pröystäilyjuhlissa mietitty ja keksitty toimenpiteitä, joilla vähäinen taloudellinen demokratia, jota ay-liike on yrittänyt ylläpitää, saataisiin tuhottua ja pitää kaikki taloudellinen ja sitä myöten myös poliittinen valta ”20 perheen” (kuvaannollisesti!) käsissä. Myös Latvian nykyinen presidentti on homo. Ei tarvitse olla mikään taloustieteen tohtori, kun tietää, että vähätuloisten rahat menevät kokonaan kulutukseen ja siten kansantalouden rattaisiin, kun taas hyvätuloiset eivät määräänsä enempää pysty kuluttamaan ja jos vaikka ostavat makuuhuoneensa seinälle Picasson liton, se ei taloutta hyödytä, eikä edes kulttuuriamme. Tai jopa Olli Rehn, joka oli joissain asioissa Halla-ahon kanssa samoilla linjoillakin. Lopulta tässäkin puheenaiheessa on kyse vain rakkaudesta kahden ihmisen välillä. Hannes Mikkola Kojonperä OHJE LUKIJOILTA-PALSTALLE KIRJOITTAVILLE LUKIJOILTA-palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. Olen myös kuullut, kun eräs aikuinen puhui siitä, että Venäjä hyökkäisi, jos presidenttimme olisi homo. . Miksi niin ei tapahtunut, kun ulkoministeri oli homo. HOMOSEKSUAALISUUS dekriminalisoitiin Suomessa vuonna 1971 ja homoseksuaalisuuden sairausluokitus poistettiin Suomessa vuonna 1981. Vaikkei niitä diplomaattisia kykyjä taida ollakaan. Kaarina Johansson, Helsinki . Näin huomasi joukko Laitilan Sanomien ja Uudenkaupungin Sanomien toimittajia, jotka tekivät kaappeihinsa ja koteihinsa pistokokeen kotivarastaan keskiviikon Varautumisen päivän hengessä (loimaanlehti.fi). Elämme maailmassa, jossa monet asiat ovat ns. Esimerkkinä kieltäytyminen, jos Putin soittaisi onnittelusoiton. Onpa mukava huomata, että entisellä kotiseudullani on samat ongelmat kuin nykyiselläkin: Pääkallokelit kävelyteillä ja isot lumikasat kaikissa ”nurkissa”. Ihmisten eineen lisäksi pitäisi miettiä myös lemmikkien ruoka ja juoma sekä se, miten esimerkiksi ruokaa perheelle sitten valmistaisi. 4 Tiistaina 6. LOIMAAN LEHDEN OSOITE on Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa. Täytyy sekä itkeä että nauraa, kun valtionvarainministeri itsekkäässä omahyväisyydessään ilmoittaa, että voimme kyllä neuvotella, mutta me päätämme tai itse asiassa olemme jo päättäneet! Otapa siitä sitten nöyränä koppi. Vähänkin asioita seuraavat tietysti tietävät, että jo vuosikymmeniä on mm. on ollut yhteinen pihatie keskelle rajaa tehty, mut uudet nuoret asukkaat ei tajua, mitä tontiraja tarkoittaa. . . En ole itse vain aikaisemmin ymmärtänyt, että pelkkä rakkaus on niinkin pelottava voima, että se voi päättää, kuka tätä valtiota edustaa. KU PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Ystävät ovat minun omaisuuteni. Täytyy vielä todeta, että Halla-aho olisi ollut paras vaihtoehto niin sisäisen kuin ulkoisen turvallisuuden suhteen. Sähköpostiosoite on: toimitus@loimaanlehti.fi .. Matti Ojala Presidentinvaalit vai puolisovaalit. TOKI PUOLISOIHIN voi liittyä muitakin ongelmia joidenkin äänestäjien mielestä, mutta en silti ole koskaan kuullut presidentin puolisosta puhuttavan näin paljoa. Muuten Haavisto on kyllä pätevä ulkopoliittiselta osaamiseltaan. Stubb taas tulee suosittamaan jokaikisen EU:lle haluttavan tukipaketin myöntämistä, ilman pienintäkään kritiikkiä. Eivät sodat loput vaikenemisella, vaan juuri sillä diplomatialla. Tiedoksi (LL 3.2.), Sauli Niinistö on 75 -vuotias, ei siis 74 v. Voi hyvänen aika tätä valitusten määrää Kopeissa, milloin teiden kunnossapidosta, milloin huonosta äänestyspaikasta. Maalla on ehkä tyypillisempää, että kodeissa on puuhelloja ja leivinuuneja, joita voisi käyttää kokkaamiseen, mutta kaupunkiasunnoissa ne lienevät ennemminkin harvinaisuus. No, kai Stubbkin hommassa pärjää. . Varautuminen ei ole hysterian lietsomista. Kyllä on Hulmin puolella hyvin hoidetut tiet ja jalkakäytävät. . Kukaan ei toivo, että kotivaraa joutuisi koskaan käyttämään sodan tai edes myrskyn takia. Ovat niin hyvin hiekoitetut että pääsee pyörälläkin hyvin ajaan, kun vertaa kaupungin puolen jalkakäytäviin . Päinvastoin, se on mitä kylmäpäisintä järkeilyä. Lausuntoja kritisoitiin pelottelusta ja hysterian lietsomisesta. Sillä vältetään paniikki sitten kun on tosi kyseessä. vaikealta näyttää, kun ei osata tarkistaa oman tontin rajoja. jos nuoret ei välitä, on heidän vanhempien asia katsoa perään, ettei tule riitoja naapurien kanssa. Kukaan ei toivo Suomessakaan, että sota syttyisi. Samaan aikaan monet ovat edelleen sitä mieltä, että tasa-arvon eteen on turha työskennellä, Pride-kuukausi on pelkkää höpönlöpöä ja olemme valmiita tasa-arvon eteen tehdyssä taistelussa. Mutta fakta on se, että moniin äänestäjiin asia vaikuttaa. Presidentin puolisolla ei kuitenkaan ole mitään lakisääteisiä tehtäviä, eikä hän tule vaikuttamaan Suomen politiikkaan. . Mutta Suomessa tämä olisi aivan ennenkuulumatonta! Helsingin Sanomien ja Svenska Ylen artikkeleita on jaettu lähipäivinä somessa paljon. Haaviston tapauksessa voin kertoa, että minuun asia vaikuttaa yllättävän vähän. voisi olla kaupungin virallinen asia välillä käydä tekemässä rajamerkkien näyttö niin ei tulisi riitoja. Valtiossa, jota ainakin itse kutsumme tasa-arvon edelläkävijänä, toisen kokema rakkaus voi siis vieläkin pelottaa näin paljon. Niin se on, vaikken minäkään tietenkään Putinista pidä. helmikuuta 2024 Tee sinäkin pistokoe Ensimmäiseksi loppuisi vesi. Sieltä tuleva väistää myös vasemmalle kääntyviä. Ei se ole mikään uutinen. . Tai miksei niin ole tapahtunut Latvialle, jonka presidentti on homo. Tajuissaan oleva . eikä vaan sanoa joo joo. Meillä on Suomessa ja Loimaalla kuitenkin asiat varsin hyvin. Tyytyväinen asukas . Samaan aikaan somessa sadat “homo”-kommentit pomppaavat silmille joka kerta, kun näkee presidenttiehdokkaisiin liittyvää sisältöä. Silti homoseksuaalisuuden ajatellaan vaikuttavan edelleen mahdollisuuteen edustaa Suomea ja poliittisiin taitoihin. Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. Presidentinvaalit pitäisikin pitää kaikin puolin vain presidentinvaaleina. Jokainen saa tietysti käyttää äänioikeutensa kuten haluaa, mutta äänestyskäyttäytymiseen ei pitäisi vaikuttaa vain epäpätevät syyt, kuten toisen seksuaalisuus. Rehn onkin ainoa keskustalainen, jota edes vähän kunnioitan kepulaisista
Novidan liikuntasali remontoidaan Loimaa/Myllykylä Lari Kiviranta Toisen asteen ammatillista koulutusta tarjoavan Novidan Myllykyläntien toimipisteessä alkaa liikuntasalin peruskorjaus. Ne ovat aiheuttaneet jonkin verran rakennusteknisiä korjauksia, mikä on estänyt huoneistojen normaalia asuinkäyttöä vuotokorjausten aikana. 02 762 1820. Työt tulevat kilpailutettaviksi myöhemmin. Asian valmistelusta ilmenee, että viimeisen kahden vuoden aikana huoneistoissa ja yhteisissä tiloissa on ollut useita vuotovahinkoja. Rivitalon käyttövesijärjestelmä on uusittu viimeksi vuonna 2002 huoneistojen peruskorjausten yhteydessä. Muut yhtymän saamat kolme urakkatarjousta olivat huomattavasti kalliimpia, lähempänä puolta miljoonaa euroa. Varaa huoltoaika autollesi! Puh. Opiskelijoiden liikuntatuntien järjestämistä helpottaa se, että ulkoliikuntakausi lähestyy huhtikuussa jo hyvää vauhtia. Elinympäristölautakunta hyväksyi saneerausta koskevat tekniset suunnitelmat, ja urakka lähtee kilpailutettavaksi. Yrityksen tekemä tarjous oli 281 300 euroa (alv. Heimolinnaa korjataan LOIMAAN kaupunki suunnittelee korjaavansa Heimolinnaa tänä vuonna. Esimerkiksi rakennuksen talotekniikan arvioidaan kaipaavan uusimista. Samalla uusitaan katoksen valaistus. LARI KIVIRANTA Ulkokatoksen muutostöissä uusitaan muun muassa katoksen lautaverhoilu ja lämmöneristys. Hän arvioi alustavasti saliremontin alkavan huhtikuun aikana ja sen pitäisi olla valmis heinäkuun lopulla, ennen elokuussa alkavaa uutta lukuvuotta. Heimolinnaan on muitakin korjaustarpeita, joita on tarkoitus toteuttaa tulevina vuosina. Kohde on ollut investointilistalla ja otetaan nyt toteutukseen. 0). Novidan kiinteistöpäällikkö Ari Kylä-Kause kertoo, että peruskorjauksen myötä liikuntasalin sisäkatto ja valaistus uusitaan, seinät maalataan ja vanha lattiapinta kunnostetaan. ALUSTAVAN aikataulun perusteella liikuntasali ehtisi olla parisen kuukautta poissa käytöstä tämän kevätlukukauden aikana. Hankintavaihetta koskeva suunnittelu on käynnistynyt alkuvuodesta. – Huhtikuun alkupuolelle yritän tietysti varailla tiloja sisäliikuntaan, ja onneksi Loimaalla on mielestäni hyvin tarjolla erilaisia liikuntatiloja eri liikuntalajeihin. Kiinteistöpäällikkö arvioi, että ulkokatoksen muutostyöt päästään aloittamaan jo maaliskuun aikana. Peruskorjaus vaikuttaa opiskelijoiden liikuntaan kevätlukukauden lopulla Kiinteistöpäällikkö Ari Kylä-Kause sanoo, ettei liikuntasalissa ole ollut sen suurempia ongelmia, mutta remontin myötä tilat nykyaikaistuvat. . LOUNAIS-SUOMEN koulutuskuntayhtymän hallitus valitsi liikuntasalin ja ulkokatoksen urakoitsijaksi halvimman tarjouksen tehneen loimaalaisen Varsinais-Suomen Erikoispurku oy:n. helmikuuta 2024 UUTISET KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Tiistaina 6. Urakkaan sisältyvät myös päärakennuksen ja työpajasiiven välisen ulkokatoksen muutostyöt. Elinympäristölautakunta on hyväksynyt Heimolinnaa koskevat korjaukset tehtäväksi osana pitkän tähtäimen huoltoja kunnossapitosuunnitelmaa. Samassa yhteydessä uusitaan salin urheiluvälineitä. Vaihtoehtoja on jo mietitty. Suunnitelmissa on pääsisäänkäynnin ja parvekkeen täydellinen kunnostus, esiintymislavan ja kellarin sisäänkäyntien uusimiset, räystäiden ja muiden julkisivun valkoisten osien kevyempi paikkakorjaus ja huoltomaalaukset sekä tarvittavat korjaukset sadevesijärjestelmiin. . – Hyvä asia, että liikuntasalia remontoidaan ja uudistetaan, Novidan ammattija aikuisopiston liikunnanopettaja Jouko Säätelä summaa. Urakan alustava kustannusarvio on 40 000–55 000 euroa. Katoksen yläpuolella sijaitsevat hallinnon tilat. – Aikataulu tarkentuu neuvoteltaessa urakoitsijan kanssa. 5 Tiistaina 6. Investoinnin hinta alittaa selvästi yhtymän tämän vuoden talousarvioon varaaman summan, sillä yhtymän oma kustannusarvio oli 385 000 euroa. Lisäksi rakennuttamisen ja valvonnan kustannuksiksi arvioidaan 3 000–5 000 euroa. helmikuuta 2024 Putkiremontti vanhusten rivitaloon LOIMAAN kaupunki uusii Metsämaalla sijaitsevan vanhusten rivitalon käyttövesiputket. Hän uskoo, että ammattiopiston opiskelijat pääsevät liikkumaan hyvin remontin aikanakin. Korjaustöiden alustava kustannusarvio on 42 000–63 000 euroa. Urakka sisältää käyttövesiputkien ja vesikalusteiden uusimisen, huoneistokohtaisen vedenmittauksen asentamisen huoneistoihin ja yleisiin tiloihin sekä tarvittavat rakennustekniset työt
Kappalemääräisesti se tekee 270 miljoonaa kananmunaa vuodessa. Siinä pitää ja siinä voidaan vaikeidenkin alkuvaikeuksien jälkeen onnistua ja etujakin uudistuksesta saada, kunhan resursseista pidetään huoli. Varhassa huoli on juuri sairaalahoidon jatkopaikkojen ja ikääntyneiden palveluiden jatkopaikkojen suhteen. Omistajina 16 tuottajaperhettä, lisäksi kuusi ulkopuolista tuottajaa. Asumisyksikkö liittyy myös asumisen teemavuoteemme. PALVELUSTRATEGIAAN suunnitellaan sotekeskuksia, soteasemia ja sotepisteitä. Valtiovarainministeriön antama rahoitus on niille hyvin tiukka, henkilöstön saatavuus ja riittävyys on ollut jo pitempään ongelma ja on vastattava myös yleiseen ikääntymisen haasteisiin. Se on nyt tärkeää, kun palvelustrategia ja palveluverkkoa tänä vuonna valmistellaan ja tehdään. LAINA Eiköhän hoideta hyvinvointialueen palveluverkkouudistus vähän pidemmälle. Toimitusjohtaja Juha Lehto kertoi viennin lähteneen kasvuun erityisesti koronavuosina ja Ukrainassa alkaneen laajamittaisen sodan myötä. . Loimaan kaupungin ja kuntien yleensäkin kannattaa olla edelleen hyvin aktiivisia. Iltavuoroon saapunut pakkaamotyöntekijä Annika Saarinen jatkoi työntekoa seremonioiden jälkeen. Sillä on Loimaalla nyt noin 7 300 neliön tilat. . Kiekun kaikki kananmunat pakataan Loimaalla. – Se helpottaa tekemistä ja luo toimintamahdollisuuksia tulevaisuudessa, Kiekun hallituksen puheenjohtaja Ilkka Mäkelä kuvaili ja sanoi, että uuden laatujärjestelmän myötä yhtiö pääsee markkinoilla esimerkiksi nopeammin keskustelemaan tuotteista ja hinnoista. Perustana on se, että kananmuna on peruselintarvike, jonka kysynnän uskotaan säilyvän. Liikevaihto kasvanut yli 20 prosentin vuosivauhtia viimeisen kahden vuoden aikana. . Munapakkaamo perustettu vuonna 2007. Varsinais-Suomen hyvinvointialueella Varhassa päästiin muita myöhemmin liikkeelle, kun Turku, jossa haasteet ovat kaikkein isoimmat, ei ollut valmis valmisteluun ennakoivasti. Kiekulla on ollut jo aiemmin Burea Veritaksen sertifioima elintarviketurvallisuusjärjestelmä. – Koko pakkaamo uudistetaan laitteiston osalta. Silloin meillä kaikilla on suunnilleen sama ”mukava” matka lähimpään palvelupisteeseen. Hirvikosken hammaslääkäripalveluilla on hyvin kysyntää ja ainakin toistaiseksi jatkuvat. Hämeenlinnalaisten terveyspalvelut hoidetaan Riihimäellä ja riihimäkeläisten Hämeenlinnassa. – Euroopassa pyörii erilaisia eläinperäisiä tauteja. . . Henkilökuntaa 25 Loimaalla ja viisi Säkylässä. Seutukaupunki Loimaalla on varmaan jatkossakin sotekeskus ja lähisairaala Tyks-Loimaa ja paloasema, kuten ennenkin. Sertifikaatin luovuttamassa käynyt Bureau Veritaksen sisäinen laatupäällikkö Joanna Westerholm havainnollisti Kiekun siirtyvän uuden sertifikaatin myötä niin sanotusti kansallisista liigoista kansainväliselle mestarien liigan tasolle. Varhan ja kuntien pitää olla kumppaneita. Sote-palvelut ovat myös elinvoimakysymys. Suunnitelmissa on pakkaamokoneiden uusiminen lähivuosina . Samoin Tyks-Loimaan vapaana oleva kolmas osasto on tavoitteena saada käyttöön. Laiteinvestointi lisäisi Kiekun tuotantomääriä. Lidlin rekrytointipäällikkö Saila Salminen kertoo Turun Sanomissa, kuinka joillain paikkakunnilla voi olla vaikea löytää työntekijöitä Varha on Loimaalla KIRJOITTAJAVIERAS Uudet hyvinvointialueet ovat aloittaneet eri puolilla Suomea vaativissa haasteissa. Aktiivisuutta tarvitaan sekä kiinteistöjen osalta että erityisesti palvelujen suhteen ja pitää myös edistää henkilöstön saatavuutta Loimaalle. LOIMAALLA on jo etukäteenkin valmistauduttu uudistukseen. FAKTA Kieku oy . Olavi Ala-Nissilä aluevaltuutettu (kesk.) Tyks-Loimaan vapaana oleva kolmas osasto on tavoitteena saada käyttöön. . . Oripää tarvitsee ainakin sotepisteen. Lehto sanoi yhtiölle nyt myönnetyn sertifikaatin olevan vaatimuksiltaan aiempaa elintarviketurvallisuusjärjestelmää yksityiskohtaisempi ja painottavan elintarviketurvallisuuden ja lainmukaisuuden lisäksi laatua. . KIEKU laajensi pakkaamoaan noin 2 200 neliöllä nelisen vuotta sitten. Hän muistutti, ettei sertifikaattia saada ainoastaan yhden vuoden työllä. . Vienti muodostaa 15 prosenttia liikevaihdosta. Uusia liikkuvia palvelumuotoja ja etäpalveluakin voidaan kehittää, mutta nyt ne eivät ole valmiina. Mukana ovat Kiekun laatupäälliköt Rosita Heikola ja Sarianne Lukkaroinen, joka saapui paikalle vanhempainvapaalta.. Valtavan uudistuksen toimeenpano vaatii aina aikansa. Lehdon mukaan puhutaan useamman miljoonan euron investoinnista. Joissain tapauksissa laatujärjestelmän sertifiointi voi olla kaupankäynnin edellytys esimerkiksi vientiasiakkaille. . Kyse on Bureau Veritaksen myöntämästä Brcgs-sertifikaatista, joka on lyhenne sanoista Brand Reputation Compliance Global Standard. Mikko Malin Ypäjältä FL:n Lyhyet-palstalla Kieku haluaa vahvistaa vientiä Loimaa/Lamminperä Lari Kiviranta Kananmunia pakkaavalla ja nykyisin myös tuottavalla Kiekulla oli hiljattain juhlapäivä, kun yhtiölle luovutettiin kansainvälinen elintarviketurvallisuussertifikaatti. Suomi on säästynyt niiltä toistaiseksi. Kiekussa sertifikaatin toivotaan helpottavan kanssakäymistä asiakkaiden suuntaan ja ennen kaikkea ulkomaan vientimarkkinoilla. Loimaan aluevaltuutettujen keskusteluissa ja varmaan kaupunginhallituksessa ja Loimaan hyvinvointitoimikunnassakin on todettu, että Loimaan pohjoisosien palvelut tarvitsevat soteaseman Alastarolla. Liikevaihto hieman yli 36,2 miljoonaa euroa vuonna 2023. Sen uskotaan avaavan hyvät mahdollisuudet viennin laajentamiselle. – Silloin siellä olisi 560 000 kanaa munimassa. . Hyvän hoidon ja hoivan tavoite on kuitenkin yhteinen. VIENNIN osuus on Kiekulla tällä hetkellä noin 15 prosenttia liikevaihdosta. . Iso ja erittäin tärkeä investointi ja se ehdottomasti tarvitaan. . . Yhtiön viimeisimmät investoinnit sijoittuvat Säkylään, jonne se on rakennuttanut neljä kanalaa, joissa munii 140 000 kanaa. . Nykyisin Loimaalla pakataan kananmunia 17,5 miljoonan kilon verran. Pakkauskoneemme on jo 17 vuotta vanha. 6 Tiistaina 6. Yhtiölle luovutettiin kansainvälinen elintarviketurvallisuussertifikaatti . Loimaakaan ei ole jäämässä ilman investointeja, sillä yhtiössä suunnitellaan lähivuosille mittavia laiteinvestointeja olemassa olevien kattojen alle. Yhtiö laajentanut myös kananmunien tuotantoon: tällä hetkellä Säkylässä neljä omaa kanalaa. LARI KIVIRANTA Bureau Veritaksen sisäinen laatupäällikkö Joanna Westerholm luovutti elintarviketurvallisuussertifikaatin Kiekun toimitusjohtajalle Juha Lehdolle. Uuden yhteisöllisen asumisen ja ympärivuorokautisen hoivan yksikön rakentaminen Lindenin tontille Varhan varoin alkaa nyt jo keväällä. Kiekulla on Säkylässä vajaan 28 hehtaarin tontti, ja Lehdon mukaan sinne on tarkoitus tehdä kaikkiaan 16 kanalaa. helmikuuta 2024 TALOUS LAINA Pienillä muuttotappiopaikkakunnilla työnhakijoilta riittäisi nimi ja yhteystiedot, tai vaikka savumerkki, niin me olisimme yhteydessä. Hän muistutti Brcgs:n olevan yksi vaativimmista elintarviketurvallisuuteen liittyvistä standardeista. Nykyisin hallitusammattilaisena toimiva Mäkelä kiitti Kiekun työntekijöitä siitä työstä, jota he ovat tehneet elintarviketurvallisuuden eteen. Mäkelä arvioi vientiä jo aika merkittäväksi yhtiölle ja uskoi volyymien entisestään nousevan
Tämä on linjassa miesten kohonneen työttömyyden kanssa, sillä miehillä on keskimäärin naisia matalampi koulutus. Alkuvuodesta hakemusten saapumistahti on kuitenkin kiihtynyt. Suuret hakemusmäärät näkyvät myös työttömyyskassan päivärahakuluissa. KUKA. Nousua ajaa etenkin rakennusalan lomautusten määrä, Ytk Työttömyyskassan toimitusjohtaja Auli Hänninen sanoo tiedotteessa. 9 . – Tietysti kaikki uudet asiakkaat otetaan ilolla vastaan, mutta ei ole tarkoitus kasvaa niin nopeasti, että laatu kärsisi. 2 1 o l k n is i a t si it a lli r o tt n o k n o r a t s a l O 3 . klo 10.00. Joulukuussa miesten työttömyysaste Ytk:n jäsenistössä oli 7,1 ja naisten työttömyysaste 5,9 prosenttia. Tammikuun kolmen ensimmäisen viikon aikana Ytk:lle saapui 49 005 päivärahahakemusta. Halutaan kehittyä vieläkin paremmiksi, Hemman isännöinnin toimitusjohtaja Tiina Isomaa kertoo. Niitä halutaan hyödyntää, ettei päästetä näitä taloja rapistumaan. 2 1 o l k n is i a t s r o t a lli r o tt n o k n ä ä p ir H n e n o n i e L ir a M a n n a a a ji t n u t n a is a s u u k k a is 2 9 8 2 9 6 6 4 , 7 7 5 5 5 2 1 O ik ä m e d h ä L it u a a j o v u e n s u u k k a is 6 5 9 5 4 , 6 7 5 5 5 2 1 M i m e i n ä h i ä M iv r e a a ji t n u t n a is a s u u k k a is 8 8 3 7 4 5 , 5 7 5 5 5 2 1 T a ll o S i h r e a a ji t n u t n a is a s u u k k a is 6 4 8 5 5 4 , 8 7 5 5 5 2 1 K n e n i m o u S a jt a a ö k ki ll ä ä p s u u k k a is 8 5 5 2 8 5 4 , 5 7 7 5 5 5 2 1 K o t si m o u T a t si r a a j o v u e n s u u k k a is 1 9 8 8 7 5 4 , 5 8 7 5 5 5 2 1 K o l a ti k s e K ir t a a ö k ki ll ä ä p s u u k k a is 4 4 3 8 6 9 5 5 , 3 7 5 5 5 2 1 S a t n a r n ä s t e M a n n a t a j a t h o js u ti m i o 6 8 8 8 9 4 , 1 7 5 5 5 2 1 + u l e h u p / e 5 3 8 , ä t si m y tt iil n il e h u p a k t a m a j a k n a l a t si si a m it o k t o r e m u n s y ti r y 1 . Osallistujille yllätys! O ä s e k n u d u e s u jr a H P P : 3 2 2 . Asuu Turussa. Yritys pyrkii olemaan entistä helpommin lähestyttävä, lähempänä asukkaita ja paikallisempi. – Meillä on täällä todella ammattitaitoinen porukka ja hyvät yhteistyöverkostot. n i m / e 7 6 1 ,. 7 Tiistaina 6. Halusin tehdä kaiken voitavani maineen parantamiseksi, ja sitten löytyi tämmöinen hyvä mahdollisuus ja kiva työporukka, niin ei tarvinnut miettiä kahta kertaa. UUDISTUKSEN tarkoituksena ei ole laajentua valtavasti ja nopealla aikataululla. – Tuntuu, että tässä nykyisessä roolissa on helppo olla juuri siksi, että ymmärrän työntekijöitä. Perheeseen kuuluu puoliso ja koira. – Tammikuussa työttömyysaste tulee tämänhetkisen hakemuskertymän perusteella nousemaan. Aiempaa kokemusta ei tarvita, lähde rohkeasti mukaan! Järjestämme tarvittaessa kuljetuksen Alastaron konttorilta. Työttömyyskassan työttömyysaste oli joulukuussa 6,6 prosenttia ja siten viime marraskuun tasolla. – Muutokset toimintaan eivät ole mitenkään valtavan suuria. Tilaisuudessa kahvitarjoilu. . Turussa ja Raumalla isännöintitöitä tehnyt Isomaa uskoo huonon maineen kumpuavan suoraan huonosti työnsä hoitaneista isännöitsijöistä. Maksetut eurot ovat koholla hakemusmääriä enemmän. – Silloin pystyy antamaan parempaa asiakaspalvelua, kun kysyy asukkaalta ja osakkaalta aktiivisesti, että mitä heille kuuluu. Omistajuus ja henkilöstö pysyvät entisellään. Hemman isännöinnissä on tänään avoimet ovet. Tiina Isomaa . Aiemmin sotealalla ja Oraksella työskennellyt Isomaa vaihtoi isännöintiin neljä vuotta sitten, ja hän kertoo olleensa aina kova tekemään töitä, ja uskoo ”kädet savessa” -asenteen auttavan myös toimitusjohtajana. Ytk:lta maksettiin tammikuun kolmen ensimmäisen viikon aikana yhteensä 55,6 miljoonaa euroa etuuksia. 1 . 2 1 a ll e s k u a r a v n a j a e m m e l e vl a A : a ll ir o t t n o k n o r a t s a l O : a ll ir o t t n o k n ä ä p ir p e p o t a n i o k ki iv a n is ill ir a p e k a m a n i o k ki iv a n is ill ir a p e p e k a n i o k ki iv a n i m o tt ir a p it a m a n i o k ki iv a n i m o tt ir a K : a n n i o v a t a v o e m m u l e v l a p a s s a A 3 . – Työntekijät ovat luoneet tämän uudistuksen itse ja tehneet sen eteen mielellään töitä, eikä tätä ole mitenkään tuulesta temmattu. – Halusin päästä enemmän yleisesti koko alaan, ettei sillä olisi niin huono maine. Isomaa lupaa isännöintifirman auttavan ratkaisujen löytämisessä, oli ongelma sitten suoraan isännöintiin kuuluva tai ei. 6 . . Tammikuussa hakemuksia on saapunut yli viidennes enemmän kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten. Ilmoittautumiset 12.2. KALLE RAJALA Ytk:lle hakemuksia tammikuussa yli viidennes viimevuotista enemmän LOIMAA Ytk Työttömyyskassan hakemusmäärät ovat koholla suhteessa vuodentakaiseen. . . Päivärahakulut kasvoivat peräti 35 prosenttia. klo 16 mennessä puhelimitse Outi Lähdemäki 040 590 5060 tai Krista Tuomisto 040 507 8891. Talvella monet työmaat hiljenevät, Auli Hänninen kertoo. . Harrastuksina juoksu, kuntosali, padel ja lukeminen. Hänen mukaansa valtaosa isännöitsijöistä hoitaa työnsä hienosti, mutta ihmisten vallitsevissa mielikuvissa on viilaamisen varaa. Toimitusjohtaja Tiina Isomaa kertoo Ysitien sahaamisen olevan parasta ajatteluaikaa. MIESTEN työttömyys irtosi loppuvuodesta naisten työttömyydestä. Syntynyt vuonna 1993. Silloin on helpompi luoda tilannekuvaa ja puuttua ongelmiin jo ennen kuin niitä syntyy. Naisten ja miesten työttömyysasteet olivat tasoissa viimeksi syyskuussa. Opastusta arjen raha-asioiden hoitoon Kutsumme Sinut SENIORIASIAKKAAMME avoimeen Varmuutta ja turvallisuutta verkkoon -tilaisuuteen 14.2. Toisen asteen koulutuksen tai pelkän peruskoulun korkeimpana tutkintonaan suorittaneiden osuus työttömistä on kasvanut. Yritykseen hän ei halua luoda tiukkoja hierarkioita, vaan kehittyä kokeneempien esimerkkien avulla isännöitsijänä ja esihenkilönä. Tilaisuus järjestetään Oripään Konttorilla, yläkerran kokoustilassa, osoitteessa Yläneentie 2, Oripää. Tämä johtuu siitä, että päivärahaa saadaan jonkin verran aiempaa suurempien tulojen perusteella sekä siitä, että sovitellun päivärahan eli osa-aikatyön tekeminen on vuoden takaiseen verrattuna hieman vähentynyt. . Työttömyys tulee tammikuun hakemuskertymän perusteella nousemaan. – Miesten korkeampi työttömyys johtuu muun muassa rakennusalan pitkästä alavireestä ja normaalista kausivaihtelusta. Viilaamisen varaa on monesti myös kiinteistöissä ja niiden kuntoon onkin jatkossa kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. En ole tullut tähän suoraan koulunpenkiltä. 6 1 . . Viime vuonna vastaavaan aikaan niitä saapui 40 013. Vuosi sitten samalla aikavälillä summa oli 41,1 miljoonaa euroa. helmikuuta 2024 Helposti lähestyttävää isännöintiä Loimaa/Heimolinnankatu Kalle Rajala Loimijoen Kiinteistökeskuksen nimi muuttuu Hemman isännöinniksi. 6 1 . . Parhaat ideat tulevat mieleen aina silloin, kun ajaa kotiin. . Isomaa aloitti yrityksessä isännöitsijänä marraskuun puolivälissä ja toimitusjohtajana tammikuun ensimmäinen päivä
19. 16. Kuvanveistäjä Kirsi Kaulanen Suomen Kuvalehdessä 8 Tiistaina 6. Lapua 1976 . . 3. Barbie . Ohjelmiston monipuolisuutta rajoittaa raha. Mukana oli 3D-mallintajia, hitsaajia, lujuuslaskijoita, vektoroijia, kiillottajia, rekkakuskeja ja nosturinkuljettaja. Niin oli Tiina Nikanderillakin ja puoliso Teijo Nikander velmuili, että syö ensin popcorn-astian tyhjäksi ja itkee sitten siihen. 3. Naiset olivat myös varustautuneet hyvin – nenäliinoja oli mukana liikutuksen varalta. . Monenlaista on mietinnässä. Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus, 169 445 (215 492) . . Oppenheimer Lähde: Kinema, Suomen Filmikamari ry Suomen katsotuimmat elokuvat 2023 . FAKTA Loimaan katsotuimmat elokuvat 2023 . KULTTUURI LAINA Suurin onnistumiseni on se, kun uskalsin jäädä pois päivätöistä ja kokeilla, kantavatko siipeni laulunkirjoittajana. 8. 5. Käyttöönoton kertamaksu on 22 500 euroa, josta Ypäjän osuus on noin 1 600 euroa (alv %). – Alkuvuodesta asennettiin juuri 4K-laserprojektori ja uudet äänilaitteet konehuoneeseen. Ylläpitokustannus tulee olemaan vuodessa reilu 1 100 euroa, joka on noin 40 euroa enemmän kuin vanhan järjestelmän. Elemental, 111 813 . . Kansainväliseksi hitiksi kasvanut Barbie oli esimerkiksi sellainen Loimaallakin ja samalla viime vuoden katsotuin elokuva paikkakunnalla. Elokuvateatteriyrittäjä Vesa Aaltonen miettii, tuleeko Maijasta ”pakko nähdä” -ilmiö, jollaisia alalla välillä nähdään. Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus . 15. . – Jollain on 350 katsojaa ja jollain 360, ja siinä välissä on neljä elokuvaa. 10. Movie, 286 546 . Pariskunta käy elokuvissa noin joka toinen kuukausi. – Se harmittaa, että Lapua 1976 -elokuva tuli missattua. Vesa Aaltonen jännittää, tuleeko kotimaisesta Myrskyluodon Maijasta ”pakko nähdä” -elokuva ja jopa viime vuoden katsotuimpaan elokuvaan Barbieen verrattava ilmiö. Liikevaihto tulee pääosin viidestä-kuudesta elokuvasta. . – Mentiin niin polvilleen, Loimaan lisäksi Somerolla, Huittisissa ja Sastamalassa teatteria pyörittävällä Vesa Aaltonen huokaa ja sanoo, että silloin kyllä lyötiin yrittäjää. Korona-aika viivästytti elokuvien tekoa ja monen elokuvan ensi-iltaakin lykättiin kerta toisensa jälkeen. . Niihin saatiin Elokuvasäätiön laitehankintatukea, mutta hankkeet venyvät koronan takia. The Super Mario Bros. . . Ryhmä Hau: Mahtielokuva, 113 062 . . 4. Kuolleet lehdet, 254 800 . Kaverukset tulivat katsomaan Tiina Lymin ohjaamaa Myrskyluodon Maijaa, joka veti leffaan herkällä tarinallaan, saaristoympäristöllään ja ennakkoon nähty trailerikin oli ollut houkutteleva. Pieni merenneito, 108 258 . 4. Movie . Tiesin, että se tarkoittaisi todennäköisesti niukin naukin toimeentuloa, ja olisin ollut varmasti ihan kiitollinen siitäkin. Vuodesta 2017 Forssan seudun Louna-kirjastoissa käytössä ollut Axiell Finland oy:n Mikromarc-kirjastojärjestelmä on elinkaarensa päässä. 7. . – Ensin elokuvateatterit piti pitää kiinni ja lopulta kun jotain olisi voinut näyttää, niin sitten ei ollut leffoja, mitä näyttää. 7. 1.Barbie, 680 180 . . 9. . Eka kerta leffassa -näytöksiä on tarkoitus järjestää, samoin Seniorikinoa. SARI MERILÄ/SOMERO-LEHTI. . 13. Korona-aika oli muutenkin kovaa kyytiä alalle. Pitkään toiminutta, valtavirrasta poikkeavien elokuvien L-Kinoa hän on miettinyt herätellä henkiin ja toivoo, että esimerkiksi koululaisnäytöksiäkin haluttaisiin vaikka ihan tapakasvatuksenkin vuoksi. helmikuuta 2024 Kasvaako Maijasta Barbie. Sisu, 182 771 . Five Nights at Freddy’s, 100 136 . Vonkka, 85 933 Lähde: Suomen Filmikamari ry. . . . – Saattaa olla, että elokuva käy tunteisiin. Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä, 96 456 . Ryhmä Hau: Mahtielokuva . Mission: Impossible – Dead Reckoning Part One, 139 356 . Luku tarkoittaa katsojamäärää ja suluissa oleva katsojien määrää elokuvilla, joiden ensi-ilta ajoittui vuodenvaihteeseen 2022–2023. . 9. 6. Kuolleet lehdet . 11. Sisu . . Muuten elokuvien kävijämäärissä on Loimaalla pieniä eroja. 3, 110 880 . . Oppenheimer, 395 321 . 10. ELOKUVATEATTERIN edessä on nähty alkuvuodesta oikein jonoa Loimaalla, kun Myrskyluodon Maija on vetänyt katsojia. . . 18. . Risto Räppääjä ja villi kone, 205 475 . 12. – Tuli olo, että tämä pitää nähdä. Loimaa/Vesikoskenkatu Kati Uusitalo – Soitin, että lähdetkö parkumaan, pöytyäläinen Eeva Hevonoja nauraa, kun on astumassa Kineman ovista kaverinsa, Loimaalla asuvan Tuire Toivosen kanssa. Aina oli jotain muuta, kun oli näytös. 2. . . 20. . 17. 2. . Indiana Jones And The Dial Of Destiny, 229 506 . . Fast & Furious X, 104 298 . – Nyt kun joka puolelta leikataan ja revitään Elokuvasäätiönkin varoja on leikattu. Lapua 1976, 171 549 . Uusi Axiell Finland oy:n Quriajärjestelmä on määrä saada käyttöön tämän vuoden aikana. Elokuviin tullaan nyt nenäliinojen kanssa . Uskoa yrittäjällä on. 6. . Ypäjä valtuuttaa Forssan kaupungin julkaisemaan kirjastojärjestelmän hankintaan liittyvän hankintailmoituksen ja tekemään kirjastojärjestelmän hankintaan liittyvän hankintapäätöksen sen puolesta. The Super Mario Bros. . 1. 14. – Ihmiset tulevat elokuviin, kun on kiinnostava elokuva ja on Loimaalla sitäkin porukkaa, joka käy paljon. . – Ne ovat avoimia myös kyllä muille, hän muistuttaa. Napoleon, 95 327 . Louna-kirjastoihin uusi kirjastojärjestelmä YPÄJÄN kunta sitoutuu kirjastojärjestelmän yhteishankintaan Forssan kaupungin sekä Humppilan, Jokioisten ja Tammelan kuntien kanssa. Kustannukset ovat nousseet leffateatterien pyörittämisessäkin ja se ei voi olla näkymättä lipunhinnassakin, yrittäjä huokaa. 8. . . Guardians Of The Galax Vol. Muusikko-laulaja Juha Tapio HS:ssa LAINA Tein Mauno Koiviston muistomerkkiä Välittäjä melkein kolme vuotta. Indiana Jones and the Dial of Destiny . 5. Risto Räppääjä ja villi kone . Avatar: The Way of The Water, 199 814 (358 362)
helmikuuta 2024 Tervetuloa Ystävänpäivän etkoille perjantaina 9.2. klo 9.30–16.30 Lämpimästi tervetuloa OmaSp Loimaan konttorillemme viettämään varaslähtönä ystävänpäivää. Lisäksi yhteistyökumppanimme Tomi Lindfors RE/MAX Ainoasta on paikalla koko päivän. N = 11 55 5 va st aa ja a. Tervetuloa tutustumaan Tomiin ja tapaamaan henkilökuntaamme leppoisissa merkeissä. Tarjoamme kakkukahvit klo 10–15. 9 Tiistaina 6. P uh el uj en hi nn at ko ti m aa st a: p vm /m p m 04 199 0998 02 758 2992 02 758 2958 02 758 2963 02 758 2972. omasp.fi 4,7/5 * Henkil öasiak kaiden tyytyv äisyys henkilö kohtais een palvelu un * P ar as ta p al ve lu a -t ut ki m us 12 /2 02 3. Konttorimme ja kassapalvelut avoinna ma–pe klo 9.30–16.30 OmaSp Loimaa Kauppalankatu 9–11
pidettävässä luisteludiscossa teroitetaan luistimet, lämitään enkkoja, tanssitaan karkkisateessa ja juodaan lämmintä kaakaota. 10 Tiistaina 6. 0418 103 158. säil. paisunt. H. 040 551 3291. Muhosen mukaan luistinten teroitusta lukuun ottamatta tapahtuma on osallistujille maksuton. 050 3066 152 tai 0400 522 501. alv. 040 368 1113. 2 kivellä, imuri, jalusta H.310e P. Jäälle tulee karkkisadetta tasatunnein. Paikalla on myös lätkätutka, jossa voi testata, kuinka kovaa kiekon saa lämäistyä maaliin. Viikkovuokra vain 995 e. (Osastot: M myy, O ostaa tai S sekalaiset) Lähetä viesti numeroon 17252 Yhden viestin hinta 12,50e / 160 merkkiä (sis alv.). pienkoneet. P. Myös lauantain vastustaja Kouvot jäi tasapisteissä ulos ylemmästä jatkosarjasta, joten joukkueet kohtaavat tällä kaudella vielä kaksi kertaa. Henkilö-, paketti-, tai asuntoauto/-vaunu myös mönkijä ja mp. Kouvot puolestaan pommitti Lindon ja Joel Mäntysen (13p/4l/5s) johdolla kaaren takaa peräti 14 onnistumista kovalla 48 prosentin osumatarkkuudella. 0500 486 364 OSTETAAN . 50l ”käyt. 0400 65 6901 . Miesten Korisliigan runkosarja tuli Bisons Loimaan osalta päätökseensä lauantaina, kun joukkue matkusti Kouvolan Kouvojen vieraaksi. Vielä ensimmäisen jakson ajan Bisons pysyi isäntien kyydissä. Mirkeli 3 vh. 040-849 4922. helmikuuta Oripään kaukalolla kello 17–20. Musiikki tietysti soi, kun discossa kerran ollaan. Luisteludiscon ohjelmasta järjestelyissä ovat mukana Oripään koulun vanhempainyhdistys ja varhaiskasvatuksen vanhempainyhdistys, Oripään reservialiupseerit, MLL Oripää, Oripään Urheilijat ja Oripään kunta. Oripään kaukalolla 9.2. Tapahtumaa ovat tukemassa OP Harjuseutu ja Lions Club Oripää. TULOSPÖRSSI Luisteludisco karkkisateen kera Oripää Taina Saarinen Oripääläiset yhdistykset järjestävät luisteludiscon perjantaina 9. 040 558 8676 . LÖYTÖLAARI ON TARKOITETTU YKSITYISHENKILÖILLE, EI JÄLLEENMYYJILLE EIKÄ YRITYSTOIMINTAA HARJOITTAVILLE. ELINA VALTANEN. 050 590 4400. Tällä kertaa paremmuudesta ei ollut epäselvyyttä. Flippereitä kaiken kuntoiset ja ikäiset kiinnostaa. 040 508 2478 . 200e P. Soita tai laita viestiä. Jääajan päättää leikkimielinen jäkisottelu kouluikäisille ja heidän läheisilleen. . SÄHKÖPOSTILLA: laari@loimaanlehti.fi 3. P. P. Mitään vastaavaa ei ole ainakaan hetkeen Auranmaalla järjestetty. Henkilötai pakettiauto, myös vähän ajetut kiinnostaa. Puolustustapamme on tietyllä tavalla haastava, ja tänään Kouvojen kaltainen laadukas joukkue rankaisi meitä aika rumasti. Bisonsin päävalmentaja Juri Heinämäki oli ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa luonnollisesti hyvin pettynyt joukkueensa esitykseen. Bisonsilla vaikeaa Kouvolassa Koripallo Ilari Uusitalo Kouvot–Bisons 101–77. Alempi jatkosarja alkaa Bisonsin osalta kotiottelulla tulevana lauantaina, kun vastaan asettuu tämän hetken tiedon mukaan kotkalainen KTP-Basket. KEILAILU Loimaan Keilahalli, viikko 5, viisi sarjaa eurooppalaisittain. P. Luokka M-A: Jaakko Rantala TPS 1169, 2) Jaana Taavitsainen Smash 1054, 3) Mika Salminen Valtti 1001, 4) Henrik Heinonen GS 901. Traktori Leyland 272 vm.-76.Hyvillä renkailla,kone remontoitu,hytti hieman uudemman jossa sisälämmitin toimii. Ajettavat ruohonleikkurit, mopot, mönkijät, moottoripyörät, veneet, perämoottorit, sähköpyörät ja skootterit, ha-peräkärryt ja trailerit, lumilingot yms. Useita kertoja tällä kaudella yli kymmenen pisteen takamatkalta otteluun mukaan noussut biisonilauma ei löytänyt kopista enää uutta vaihdetta otteluun. P. ulosotto H.430e. TEKSTIVIESTINÄ Näppäile teksti LAARI, välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. Luokka B: 1) Mika Pieniniemi SomKe 1027, 2) Kimmo Tikakoski VEE10 1021, 3) Risto Nikkanen SomKe 981, 4) Jouni Marttila VEE10 944, 5) Juha Virtanen VEE10 943, 6) Pekka Taavitsainen Smash 904, 7) Reijo Lehto VEE10 900, 8) Immo Pulkkinen SomKe 865. – Ja kaiken lisäksi on vielä yllätysohjelmaa. Belarus kalkinlevitysvaunu kunnostukseen ja varaosiksi. 1. Alemmasta jatkosarjasta on tulossa äärimmäisen mielenkiintoinen, sillä Bisonsin kanssa neljässä voitossa sarjan tyvipäässä on myös Lahti Basketball. . Kello 16 alkaen planetaarionäytökset ovat avoimet kaikille. 040 322 7430 . Autostasi tänään käteistä. H. Kuljetusmahdollisuus. Wolkswagen Golf Jetta tai Bora bensa tai diesel moottorilla. Nopea käteiskauppa. vain 2500 e/vaihto traktoriin. – Oripäässä ollaan tunnettuja siitä, että kun jotain tehdään, tehdään yhdessä, tosin nyt ollaan ensi kertaa näin suurella volyymillä liikkeellä, sanoo vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Camilla Muhonen. Osallistujat pääsevät lämmittelemään sisäkahvioon, jossa on mokkapalojen lisäksi onnenpyörä ja kisailuja. – Meiltä puuttui terävyyttä, jotta olisimme voineet kamppailla Kouvojen kanssa. Iltaisin. SEKALAISET . Luokka D: 1) Sami Salmela VEE10 878, 2) Jari Tuominen VEE10 850, 3) Sirpa Kojo VEE10 847, 4) Jukka Nordqvist VEE10 792, 5) Arto Savonen VEE10 783, 6) Riitta Kinnunen FLS-keila 761, 7) Mervi Orenius VEE10 722, 8) Hannu Suvila VEE10 698. . Paimion Oinilassa energiaremontoitu suora sähköläm, takka, omakotitalo 1986, 120/ 165m 2 , 5h, k, kh,ph,s, tontti 1480m 2 rajoittuu metsiin, hyvä sijainti, päiväkoti ja koulut lähellä, sopii lapsiperheillekin, heti käyttöön, tule katsomaan. Vuokra 325e/kk + sähkö ja vesi tai 450e/kk sis sähkön ja veden. 050 596 1172. P. Tuorlan liikkuva planetaario on avoinna Oripään liikuntahallilla jo aamusta alkaen koululaisille ja varhaiskasvatuksen lapsille. Uusi kuntolaite, juoksumatto H. Vm 80-2007, ehjä tai pitkään käytöstä pois ollutkin huomioidaan. Uusi agrikaatti Lombardy 8500 3 vh. Tarjoa P. 050 553 4019 tai tomivirtanen74@gmail.com tai tilt. 02 588 8652 ma–to klo 9–15 MYYDÄÄN . Löytölaarissa voivat ilmoittaa yksityishenkilöt, joiden nimeä ei ole YTJ-rekisterissä. 2+4 varaa heti. . flipperihalli@gmail.com . Vuokrattavana Metsämaalla saunallinen kaksio 56m 2 . Vanha traktori. Kaiken kuntoiset huomioidaan. Vanhoja mopoja, mopon raatoja ja osia 50-80 luvuilta. 040 523 0105 . Ulkona on kuumaa kaakaota ja perinteinen grillimakkarakoju. 4200e. Koivu ja sekarankaa/kuitua. Joukkueiden edellinen kohtaaminen Loimaalla oli jännitysnäytelmä, jossa Kouvot oli niukasti parempi. Päältä ajettavia ruohonleikkureita, sekä mönkijöitä. Lisätiedot P. SOITTAMALLA: p. . . P. helmikuuta 2024 Ilmoita VIIDESSÄ lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Ilmoitukset seuraavaan Löytölaariin viimeistään torstaina klo 13: RIVI-ILMOITUS 12,50€ / 160 merkkiä KUVALLINEN ILMOITUS 20€ kuva ja teksti 160 merkkiä (vain sähköpostilla) Laskutettaviin ilmoituksiin lisäämme laskutuslisän 2,50€ sis. ariniemi1531@gmail.com tai P. Dylan (Painter) sanoikin tuossa hyvin, että harjoituksissa tekemisemme taso on laadukasta ja kilpailullista, mutta viime aikojen peleissä emme ole saaneet samaa tekemistä kentälle. 0400 705 940. Tekstiviestipalvelun meille tuottaa Kuulalaakeri Oy 2. Tämä on yhdistysten yhteinen tapa saada pieneen kylään spesiaalia ohjelmaa. . 80m 2 makup. Kovia heittoja niin henkilökohtaisella tasolla upottanut Lindo kuin joukkueena osunut Kouvot karkasi Bisonsilta jo ennen puoliaikataukoa miltei 15 pisteen päähän. P. Pääsiäisloma Levillä, vuokrataan hyvin varusteltu lomahuoneisto 54 m 2 mh+tupak + s + ph + wc +parvi 26 m 2 yht. BISONSIN KAUSI jatkuu alemmassa jatkosarjassa. Myös rikkinäiset. Luokka C: 1) Elmeri Tuominen VEE10 955, 2) Heikki Manner VEE10 919, 3) Erkki Kojo VEE10 898, 4) Pertti Ylinen FLS-keila 881, 5) Aulis Vienonen VEE10 880, 6) Veijo Helin FBC 848, 7) Karoliina Kirvelä VEE10 839, 8) Markku Kojo FLS-keila 818. Toisella neljänneksellä Ricardo Lindon (31p/8l) karkuun päässyt kouvolalaisjoukkue ei antanut Bisonsille mitään saumaa ottelun edetessä. kunnos.” H.100e. 0400 92 3127 . Kuivaa koivuklapia 1-1,5 kuution säkeissä. Oripään reservialiupseerien kummikoira Rokka ottaa vastaa rapsutuksia ja saattaapa antaa koiranpentupusujakin. Överum kääntöaurat varaosiksi, Vsiipi. Myös vialliset kelpaa. P. Asuntovaunu taukoja nukkumakäyttöön tontille, vetokuntoinen ja hinta alle 600e. P.0440864950. Tekstiviestimaksua ei palauteta, mikäli ilmoitus on sääntöjen vastainen. Käyttöveteen Rosteri kalv. P. Toyota Rav4 -03, 2.0 diesel, kats.no 7, 2 x renkaat, ilmastointi ja koukku. Vierasjoukkueen tuska kolmen pisteen heittojen osalta jatkui edelleen Bisonsin osuessa kaaren takaa vain viisi kertaa. P
Myös pienvesien, kuten lampien ja purojen, päälle kaatuneet puut säilytetään, sillä puulla on merkittävä rooli vesiekosysteemissä. klo 14 Loimaan srk-talolla. Ota nyt yhteyttä tehtaan edustajaasi! Tuomo Järvenpää I 0400 765 521 tuomo.jarvenpaa@kareliaikkuna.fi OSTETAAN RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. Mikäli huomaa sulan paikan jossakin, missä sellaista ei yleensä talvisin ole tai muun epäilyn vesijohtovuodosta tulee soittaa Loimaan Veden vikailmoituksiin 050 337 2520 tai laittaa viesti loimaanvesi@loimaa.fi. Ota yhteyttä myyntiimme : RIINA KARILA 050 533 6313 riina.karila@loimaanlehti.fi ANNA-MARI KOSKIMIES 050 595 7738 anna-mari.koskimies@loimaanlehti.fi Varaukset aineistoineen ti 13.2. Ryhmässä tapaat muita saman kokeneita ja voit jakaa kokemuksia sekä sairauden herättämiä ajatuksia. klo 12 marttojen teeteemalla. Suomal. klo 13 Ystävänpäivän kerho seurakuntatalolla. klo 18.15 Onnen bingo 360€ Onnen osuma 60-1000€ Myös pankkikorttimahdollisuus METSÄMAAN KALLIOHOVIN TORSTAIBINGO. kello 13.00 os. Lahopuun muodostumista voidaan edistää tekopökkelöillä, jotka luodaan katkaisemalla eläviä, mieluiten lehtipuita 2–5 metrin korkeudelta ja jättämällä ne lahoamaan. Miniteemoina JUHLAT HYVINVOINTI Varaukset aineistoineen ma 12.2. Talviolosuhteet hankaloittavat etsintää monella tapaa. Monet tuholaiset hyötyvät kuivista ja lämpimistä kesistä sekä leudoista talvista. Ryhmä kokoontuu ti 13.2. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. Eijalle 0400 770 521. Elottomalta vaikuttava kuollut puu kätkee sisälleen paljon ympäröivälle metsälle tärkeää elämää. Katariina Yli-Heikkilä Valonia EKOVINKKI LL LL LL LL LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA TERVETULOA! JR 5 JAHTI 51/2100€ TO 8.2. AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 aleksi.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi PALVELUJA TARJOLLA Loimaan Kamerat ry kokoontuu tiistaina 13.2. Talosi tärkeimmät neliöt Energiansäästöön! Suomen suurin kotimaisessa omistuksessa oleva ikkunaja ovivalmistaja! Karelialta täysin PVC-muovivapaat energiaikkunat ja -ovet asennettuna, rahoituksella. Tuoreen kuolleen puun houkutellessa tuholaisia erilaiset luontaiset viholliset, kuten muurahaiskuoriainen ja pohjantikka, voivat auttaa rajoittamaan tuhoja. Tervetuloa! Johtokunta SEURAAVA LISÄJAKELU ILMESTYY TORSTAINA 15.2. Etsintätyötä hidastavat venttileiden saavuttamien lumen ja jään läpi sekä kiinni jäätyneiden venttiilihattujen avaaminen. mennessä. Su 18.2. HAVAITUISTA metsätuhoista kannattaa ilmoittaa Luonnonvarakeskukseen. Ilmoittaudu sähköpostitse: annamari.rivero@lssy.fi. Suomessa on noin 25 000 metsähyönteislajia, joista noin 5 000 on riippuvaisia kuolleesta puusta – kannattaa huomioida, että tuholaisia on näistä vain murto-osa, yksittäisiä lajeja. Erityisesti Lounais-Suomessa uudet tuholaiset, kuten havuparikassieni ja okakaarnakuoriainen, leviävät tällä hetkellä nopeasti. sekä ma 4.3., 8.4., 6.5. Reumayhdistyksen osallistuminen 14.2. URHEILU AU/hiihto Patukkahiihdot poikkeuksellisesti ti 6.2. Pöytäkilpailun aiheena "koti". klo 12 Erkin ja Heikin tahdittamina. Mellilänjärven saunaja uintivuoro perjantaisin klo 17-20. Keilaus maanantaisin klo 13. Huom.päivä. Vettä kuluu poikkeuksellisen suuri määrä muualle kuin kuluttajien käyttöön. Kuikantie 6 a 1. 045 678 7936 www.romukuljetus.fi Asianajajia Asianajotoimisto ALEKSI KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Vesikoskenkatu 7 B 10, 32200 Loimaa puh. Eläkkeensaajien ulkoilupäivä vesitornin laavulla klo 13-15. 11 Tiistaina 6. To 8.2 kerho klo 13. Esillä sääntömääräiset asiat. klo 17–19 SPR Loimaan osaston toimitila Päiväpirtissä (Turuntie 13, 32200 Loimaa). Nuorisotalossa Säkenet klo 11 ja boccia sekä hallitus klo 12.30. klo 18. Vuotava vesi ei esimerkiksi pääse maanpinnalle jäätyneen maankuoren läpi. klo 18. Loimaalla 6.2.2024 Loimaan Vesi Kolopuut ovat tärkeitä elämän ylläpitäjiä – Onko nyt niin, että niitä kolopuita pitääkin jättää metsään, kysyi kokenut metsänomistaja metsäntutkijalta. Kaikille avoin esitelmätilaisuus pidetään Veteraanituvalla torstaina 15.2. Ryhmää ohjaa kaksi koulutettua vertaistukihenkilöä. Lauletaan yhdessä Heikki Anttilan ja Erkki Heikkisen johdolla. Alueen asukkailta pyydetään havaintoja vuodoista. toimija. Vesijohtovuotojen etsintää suoritetaan pääasiassa vesijohtoventtiileistä vuotoääniä kuuntelemalla. 13.05 sekä Hirvikoskelta kaupan pys. Lounais-Suomen Syöpäyhdistys järjestää vertaistukiryhmän syöpää sairastaville. Max 10 henk. Pelikerho joka kk toinen torstai. Pe 9.2. Ystävänpäiväkonserttiin Kuivurisaliin. klo 18 ala-asteella. Vuotoja etsitään tehostetusti rajaamalla venttiilijärjestelyin pieniä verkoston osia öisin yhdeksi-kahdeksi tunniksi kerrallaan vesikatkon piiriin. Toistaiseksi vuodot eivät ole aiheuttaneet vedenjakelussa häiriöitä. Miesten lentopallo Mellilän Palloiluhallilla tiistaisin klo 19.30-21. Saimme muutaman lisäpaikan ja bussikuljetukseen on 4 paikkaa. Ilmatorjuntamuseon johtaja Esa Kelloniemi esitelmöi aiheesta: Helsingin suurpommitukset helmikuussa -44. Lähtö klo 13.30 Lukio Tori Keskuskoulu Hirvikoski Loimaan Vesi etsii vesijohtovuotoja Mellilän keskustan alueella Loimaan Vesi etsii poikkeuksellisen suuren kulutuksen vuoksi vesijohtovuotoja Mellilän keskustan alueella. Loimaan eloisat pelikerho kokoontuu to 8.2. TERVETULOA Hallitus Alastaron Metsästysseura ry:n VUOSIKOKOUS metsästysmajalla tiistaina 20.2.2024 klo 19.00 alkaen. Vuorisen talleilta lähtö klo 13, OP:n pys. Loimaan Eläkkeensaajat ry Ke 7.2. Keskustelut ovat luottamuksellisia. Ke 7.2. Ilm. klo 14:30 boccia liikuntahallilla. Yksinkertaisinta on suosia sekapuustoisuutta kaikkien raivausja hakkuuvaiheiden kautta, jättää eri ikäiset pystyja maalahopuut koskematta ja välttää liiallista ojitusta kuivuuden välttämiseksi. Ke 14.2. PERINTEISISSÄ talousmetsissä on otolliset olosuhteet tuholaisille: yhden puulajin suosiminen sekä avoimet, lämpimät alueet tarjoavat parhaat lisääntymispaikat esimerkiksi kirjanpainajalle. mennessä. Kuolleen puun hyödyt metsälle on ymmärretty ja metsänhoitosuositusten mukaan eriikäistä kuollutta puuta jätetään talousmetsään niin maakuin pystylahopuunakin ylläpitämään monimuotoisuutta ja metsien terveyttä. Loimaan Vesi pyytää havaintoja Mellilän keskustan alueen asukkailta. Paikkana Hubi Loimaa, Myllykyläntie 8, 32200 Loimaa. Elisenvaaran Martat kokoontuvat Jaskan kahvilassa pe 9.2. SEURATOIMINTA Abien perinteinen PENKKARIAJELU TORSTAINA 8.2. Eläkeliiton Alastaron Yhdistys Suositut yhteislaulut jatkuu Tuttujen Tuvalla ke 7.2. Mellilän Kyläyhdistys ry. Puh. Pienetkin havainnot saattavat olla merkityksellisiä. Kansanlähetyksen seurat Klemetillä torstaina 8.2. Öisistä katkoksista ei tiedoteta erikseen. tanssiliikunta klo 15.45. Klo 13.15, myös kirjaston pysäkiltä pääsee mukaan. Pallonpyöritys Mellilän Nuokkarilla tiistaisin klo 12-13. Eläkeliiton Oripään yhdistys. helmikuuta 2024 TAPAHTUMIA KOKOUKSIA KUULUTUKSIA SPR:n Alastaron osaston KEVÄTKOKOUS to 15.2.2024 klo 18.00 Tuttujen tuvalla. Autoista romutustodistus. Loimaan Seudun Sotaveteraanien perinneyhdistys ry. ja 3.6. Johtokunta kokoontuu tuntia aikaisemmin. Oma teepussi mukaan, hallitus samassa paikassa. Vastaus on kyllä. Mukana Ari Malmi ja Mikko Ollilainen. Monimuotoinen, terve metsä kestää paremmin tuhoja. Vikailmoitukset 050 337 2520 tai loimaanvesi@loimaa.fi Loimaan Vesi on havainnut, että vesijohtoverkostossa on paikantamattomia vuotoja. Tietoa kaivataan siitä, miten laajalle ja millaisiin metsiin tuhot ovat levinneet, jotta osataan antaa suosituksia metsänomistajille tuhoihin varautumisessa
SAUNASTA ja allasjumpasta rentoutuneet jäsenet Risto Huhtanen ja Reijo Raitanen kertovat tulevansa mahdollisimman usein paikalle. Leinon mukaan jäsenistö koostuu ihmisistä, joille on tehty jokin sydänoperaatio tai heitä hoidetaan jo ennaltaehkäisevästi lääkkeillä. – Sain sydänkohtauksen vuonna 2010. Sarjassa esitellään Loimaan seudulla toimivia yhdistyksiä. – Itselläni ovat hoidossa lääkityksellä korkea verenpaine ja kolesteroli. ILMAINE N KOTIINKULJETU S! 045 257 1925 www.kurikansoffapojat.fi MYYNTINÄYTTELY Loimaalla Keskiviikkona 7.2. Monen muun allasjumpan parissa ei näin suurta osuutta miehiä näy, Sydänyhdistyksen vesijumppaa tavallisesti vetävä Vesihovin lähiesimies Petri Kajander kertoo. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA ?17 ?8 ?15 ?7 ?15 ?7 ?18 ?8 Ke -10 / -11 / -10 / -11 / -10 / -11 / To -10 / -11 / -9 / -11 / -9 / -11 / Pe -6 / -6 / -5 / -6 / -5 / -6 / -15 -16 -14 -16 -15 -15 -21 -22 -20 -21 -20 -21 -14 -14 -13 -14 -13 -14 KAIKKI SOHVAMALLIT SAATAVILLA YHDEN, KAHDEN JA KOLMEN ISTUTTAVINA SEKÄ KULMASOHVAT TILATTAVISSA MÄÄRÄMITOIN . Pelastuslaitoksella ei ollut maanantaina aamupäivästä tietoa siitä, mistä lietevuoto johtui. Tämä yhdessä vietetty aika muiden samaa kokevien kanssa on ollut minulle todella tärkeää, Huhtanen kertoo. kello 9–15 ja seuraava 7.3. Leinon mukaan sinne voi tulla paikan päälle vaikka tutustumaan toimintaan. Yhdistyksistä voi vinkata sähköpostitse: toimitus@loimaanlehti.fi tai soittamalla: (02) 588 8032. Raitaselle tehtiin vuonna 1997 ohitusleikkaus, ja hän kertoo olleensa jo pitkään mukana yhdistyksen toiminnassa jäsenenä. klo 11.00-18.00 Työväentalo, Satakunnantie 57 PERINTEISIÄ JA LAADUKKAITA KOTIMAISIA KALUSTEITA SUORAAN POHJANMAALTA! @Kurikan Soffa-pojat Oy VALIKOIMIST AMME LÖYTYY MYÖS JENKKIJA MOOTTORISÄ NGYT, RUNKOPATJA T JA PETARIT NYT PALJON KALUSTOJA ALENNETTUUN HINTAAN! KYSY MYÖS EDULLISTA RAHOITUSMAHDOLLISUUTTA! Lietettä valui maastoon LOIMAA Pelastuslaitos sai maanantaiaamusta vahingontorjuntatehtävän Joenperän suunnalle Honkasaarentielle, jossa lypsykarjatilan lietealtaasta oli valunut lietettä maastoon. LL, Saviseudun paikallisin Sydänyhdistyksen jumppa on annos yhdessäoloa ja liikuntaa Loimaa/Hirvikoski Marianne Rovio Loimaan Seudun Sydänyhdistyksen järjestämässä torstain allasjumpassa Vesihovissa vallitsee hyvä tunnelma. – Meidän tapaamisissamme ihmiset eivät ole hätääntyneitä, vaikka tietävät omaavansa sydänvian tai riskin sille, hän sanoo. Mukaan lähtee usein iso joukko yhdistyksen jäseniä. – Ehdin olla puheenjohtajakin toistakymmentä vuotta ja olen toiminut myös vertaistukihenkilönä, Raitanen kertoo. Siitä parin tunnin kuluttua lietteen leviäminen oli saatu padottua ja rajattua ja maaston puhdistaminen oli aloitettu. helmikuuta 2024 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Jumppaamassa ja yhdistyksen tapaamisissa aktiivisesti mukana käyvä Raitaisen vaimo Katriina Raitanen kertoo, että nyt hänellä on myös ilmennyt sydämen vajaatoimintaa ja rytmihäiriötä viimeksi kuluneen vuoden aikana. Kerho kokoontuu joka kuukauden toinen tiistai kello 16, ja siellä on usein joku asiantuntija paikalla. YHDESSÄ YHDISTYKSESSÄ Loimaan Seudun Sydänyhdistyksen allasjumppa vetää jäseniä suuren joukon mukaan altaalle liikkumaan, mikä on tärkeää sydänpotilaiden hoidolle ja ennaltaehkäisylle. Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. Jumpassa käy porukkaa pääosin Loimaan alueelta, ja tänäkin keväänä järjestetään sydänpurjehdus, eli risteily 8–9.4., Leino sanoo. Helsingissä juoksemani maratonin jälkeen minut kuljetettiin seuraavana aamuna kiireellä tehohoitoon. VESIJUMPAN LISÄKSI Loimaan Seudun Sydänyhdistyksen porukka kokoontuu Tuulensuussa, jossa järjestetään kuukausittaisen sydänkerho. Leino lisää, että jumpassa ja tapaamisissa on todella rento meininki. Raitanen uskoo, että vertaistuki muiden samaa kokeneiden kanssa luo hyvää mieltä ja turvaa. Leinon mukaan Varsinais-Suomen Sydänpiirin sydänsairaanhoitaja käy Tyks Loimaan sairaalassa torstaisin kerran kuukaudessa ja sydänpotilaiden on mahdollista tavata hänet maksutta ja ilman ajanvarausta. Sukuni miehiä on menehtynyt noin viisikymppisinä sydänvian takia, ja olen pyrkinyt itse tekemään mahdollisimman hyvää ennaltaehkäisevää hoitoa, hän sanoo. MARIANNE ROVIO. 12 Tiistaina 6. Päivystävän palomestarin arvion mukaan lietettä ennätti valua lähimaastoon noin 70 kuutiota. Kyröstä löytyy kuitenkin oma sydänkerho. – Yhdistyksemme toiminta-alue on aika laaja Punkalaitumelta Pöytyälle. – Sydänyhdistyksen jumpassa sukupuolijakauma koostuu poikkeuksellisesti niin, että yli puolet ovat miehiä. Lietettä siivottiin maastosta kaivurin ja imuauton avulla. Huhtanen kertoo, että hän on yrittänyt käydä aktiivisesti mukana jumpissa ja kerhossa, aina kun vain jaksaa ja ehtii. Seuraava käynti Loimaalla on torstaina 8.2. – Jumppahetki on terveellistä liikuntaa, vertaistukea, ja siitä saa hyvää mieltä, yhdistyksen puheenjohtaja Martti Leino huikkaa. Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle hieman ennen kello yhdeksää