Mitali on jo kahdeksas putkeen. 2019 Loimaa pannaan matokuurille ”” Tuliko päättäjille yllätyksenä, että osakeyhtiön toimintaan liittyy tuottoodotuksia. KATRIINA REIJONEN No nyt on luvassa hauskaa! . . Pidämme tärkeänä alueellisen vaikutuksen jatkumista eduskunnassa. vuosikerta Nro 41 LAUANTAI 6.4. Kirjoittajavieras Päivi Nummela Sivu 8 Sivu 5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Kuu kiurusta kesään, lentopallomitalista suunnilleen saman verran! Hurrikaani nappasi tänäkin keväänä mitalin lentopallon Mestaruusliigasta. Näkyy perhonen, joka ensin ehti. Sivu 16 11 3.3. Näytelmä sukeltaa Loimaan syvään päähän Sivu 6 Talousalue tarvitsee kansanedustajan Tuemme Olavin nro 65 uudelleen valintaa puolueista riippumattomina. Talousalue tarvitsee kansanedustajan Tuemme Olavin nro 65 uudelleen valintaa puolueista riippumattomina. Sivu 10 Irtonumeron hinta 2,10 € sis. klo 10–11 Oripään Shell, klo 11.30–12.30 Alastaro K-market. alv. Rakukeramiikassa lopullisten värien muotoutuminen on arvoitus loppuun saakka. Luvassa on kuvauksellisia säitä. Pirkko Jaakolan käsikirjoitusluonnos sai infotilaisuuteen saapuneet kuulijat tirskumaan ja hykertelemään. Loimaan talousalueen paikallislehti • 105. Tarttumaan onnellisen kevätkuvaajan kameraan. Pidämme tärkeänä alueellisen vaikutuksen jatkumista eduskunnassa. Kuvauksellista Kukkii jo leskenlehti. ANU SALO aku hivelee silmää R Sivu 7 Laura Kilpiön ohjauksessa on yli kaksikymmentä näyttelijää. Kun kaikki osuu kohdalleen, lopputuloksena on henkeäsalpaavan kauniita esineitä. Vaikuta Sinäkin alueellisen edustuksen puolesta! Yhdessä hoidamme jatkuvuuden, puolueista riippumatta! Pirkko Jaakola Ari Ahlqvist Lasse Laaksovirta Kari Raikkonen Jani Alhanen Timo Rouhiainen Timo Huttunen Jyrki Riipinen Eeva-Maija Kurppa Esa Passila Liisa Salminen Juuso Kiviranta Leena Salmela Matti Oivanen Liisa Mäkipää Eemeli Kouki Anssi Rämö Paula Suvitie Eila Helmi Risto Sinervo Leena-Maija Pärssinen Jussi Vuolle Markku Kraama Petri Taimi Seppo Paldanius Harri Ijäs Juuso Hulmi Harri Jalonen Tero Tupala Jaakko Haltia Pekka Tunttunen Juhani Raikkonen Mirja Rantasalo-Nyman Mika Pettersson Erkki Kettunen Kalevi Suvila Tapio Vuolle Jorma Helmi Aapo Savo Seppo Lindsten Pekka Grönholm Marko Toivola Ari Hannula Martti Koskinen Teemu Raikkonen Matti Yrjölä Kari Mylen Hannu Onnela Jouko Hakala Tero Rovio Anssi Aarnio Pekka Kalmi Hannu Mäkelä Pauli Salminen Keijo Hongisto Matti Nieminen Mikko Paljakka Martti Vaittinen Leila Suomi Arvo Ali-Rantala Matti Riipinen Simo Laaksonen Petteri Björkbom Julia Lehtinen Arvo Ylitalo Jaakko Raikkonen Vaikuta Sinäkin alueellisen edustuksen puolesta! Yhdessä hoidamme jatkuvuuden, puolueista riippumatta! Pirkko Jaakola Ari Ahlqvist Lasse Laaksovirta Kari Raikkonen Jani Alhanen Timo Rouhiainen Timo Huttunen Jyrki Riipainen Eeva-Maija Kurppa Esa Passila Liisa Salminen Juuso Kiviranta Leena Salmela Matti Oivanen Liisa Mäkipää Eemeli Kouki Anssi Rämö Paula Suvitie Eila Helmi Risto Sinervo Leena-Maija Pärssinen Jussi Vuolle Markku Kraama Petri Taimi Seppo Paldanius Harri Ijäs Juuso Hulmi Harri Jalonen Tero Tupala Jaakko Haltia Pekka Tunttunen Juhani Raikkonen Mirja Rantasalo-Nyman Mika Pettersson Erkki Kettunen Kalevi Suvila Tapio Vuolle Jorma Helmi Aapo Savo Seppo Lindsten Pekka Grönholm Marko Toivola Ari Hannula Martti Koskinen Teemu Raikkonen Matti Yrjölä Kari Mylen Hannu Onnela Jouko Hakala Tero Rovio Anssi Aarnio Pekka Kalmi Hannu Mäkelä Pauli Salminen Keijo Hongisto Matti Nieminen Mikko Paljakka Martti Vaittinen Leila Suomi Arvo Ali-Rantala Matti Riipinen Simo Laaksonen Petteri Björkbom Julia Lehtinen Arvo Ylitalo Jaakko Raikkonen Tule tapaamaan Olavia tänään klo 8–11 Loimaan Aprillimarkkinoilla, ma 8.4
Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Tiina Järvinen (02) 588 8025 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Sirpa Retva (02) 770 2306 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.15–15.45 (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi , www.tilaajapalvelija.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Ja onhan niitä syntisiä miehissäkin! Ja toki on vanhatestamentillisiakin aiheita. Se voisi olla hyvin tumma, että Maria ja Jeesus juuri erottuisivat. 4:1–2 7.4. Kolmantena eli äärioikealla olisi tietysti Ylösnousemus, mutta miten kuvata sitä. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 96675 SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Kustantaja: Priimus Media Oy. Jos tilaa kuitenkin olisi, tulisi viimeinen – eli ensimmäinen – Ehtoollinen sijoittaa jonnekin alttarin tuntumaan, yhdenveroisena kolmen ensimmäisen kanssa. Pahoittelemme virhettä. Oikaisu Ennakkoäänestyksen alkamisesta kertoneessa jutussa (LL 4.4.) oli seuraavan hallituksen työsarkaa pohtineen äänestäjän nimi väärin. Tai kun Hän kohtaa yksityisen ihmisen, esimerkiksi syntisen naisen. klo 9–11 Ukko on ihan kohta 6vuotias! Onnea rakkaalle päivänsankarille toivottaa kotiväki ja isovanhemmat. Tämä ei ollut hänen oma ajatuksensa, vaan sen vuoden ylipappina hän lausui ennustuksen: Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset. Yläviistosta tulisi terävä valonsäde, se Joulun valo, josta evankeliumi puhuu. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Ylipapit ja fariseukset kutsuivat neuvoston koolle ja kysyivät siltä: ”Mitä meidän pitäisi tehdä. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,65 e /pmm 3-sivu 2,65 e /pmm Tekstissä 2,46 e /pmm Tekstin jälkeen 2,08 e /pmm Takasivulla 2,65 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,15 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,08 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. Sakari Mäntyrannan johtaman konsertin juonellista teemaa, tarinaa teinin ja äidin teehetkestä luotsaavat eteenpäin näyttelijät Leena Mahlamäki ja Juho Kannisto. Joh. Ensimmäisenä eli äärivasemmalla olisi jouluaihe, Kristuksen syntymä. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. soili.huhta@gmail.com, tai 044 096 8201. Tuskin toteutettavia: vaikka kuvitettavissa olisi kokonaan uusi kirkko, ja vaikka seurakunnan päätöksenteko hyväksyisi nämä suuntaviivat, sanansa sanottavana olisi varmasti arkkitehdillä ja varsinkin taiteilijalla, jolta toteutusta pyydettäisiin! Mahdollisesti käytävässä keskustelussa voitaisiin kuitenkin edes siinä tuoda esille se, missä on uskon ydin. HARTAUSKIRJOITUS Kuvat seinällä Kirkoissa on useimmiten yksi alttaritaulu, aiheena joko Ristiinnaulittu tai jokin muu yksi aihe. 02 269 3434 arkisin klo 6 –16.30, viikonloppuisin klo 7 –12. Tämä on vain ajatuskehitelmää ellei vallan haaveita. torstaina Tepilläkin kympit vaihtuu Paljon, paljon ONNEA T: EMKK + lähipoppoo ) •• Teetä ja torvisoittoa Loimaan Soittokunta konsertoi sunnuntaina Heimolinnassa, jossa on tarjolla teetä ja torvisoittoa. Paljon onnea Vilho! T. Toimitus: Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030, 050 555 7526. olevan 9-vuotispäivän johdosta. Syntymäpäiväonnittelut urheilijatyttö Emmalle 9.4. Matti Taatila 6.4. AJATTELEN, että Pitkänperjantain aihe parhaimmillaan olisi kuva etäältä, näkymä kukkulalle, jossa kolme ristiä. Toivoo: Vilma, Leo, äiti ja iskä Oi ihana huhtikuu... Se mies tekee paljon tunnustekoja. Toimitus: Puhelin arkisin klo 8–16 050 513 0344 Sampsa Hakala, Lari Kiviranta, Anu Salo, Pasi Salo. Ville, Vili, Jami, Viljami, Vilho, Vilhelm 7.4. klo 14 Heimolinnassa. NIMIPÄIVÄT 6.4. • kansanedustaja, lakimies • talousja veroasiantuntija • valtiovarainvaliokunnan jäsen, verojaoston puheenjohtaja • maatalousja metsätieteiden maisteri, agronomi, varatuomari 71 Kakun päälle sytytetään kynttilöitä kaksi, tänään herkutellaan suuren juhlan kunniaksi. Älä loukkaa puutteessa olevaa äläkä suututa sitä, joka on ajautunut ahdinkoon. Aurinko laskee kello 20.25. LUONNOLLISESTI muitakin kuva-aiheita olisi: esimerkiksi kun Jeesus opettaa kansaa, joko vuorella tai järven rannalla. Sinulle kiitokset kauneimmat tahdomme antaa ja sinut rinnalle äidin nukkumaan kantaa. Painopiste olisi luonnollisesti keskimmäisellä ristillä. PÄIVÄN SANA M ai no ks en m ak sa a Es ko Ki vi ra nt a ÄÄNESI ARVOINEN! ESKO KIVIRANTA EDUSTAJASI EDUSKUNNASSA www.eskokiviranta. Jos alttariseinä olisi niin kapea, että vain kaksi kuvaa mahtuisi, voisi Ehtoollinen edustaa sekä Ristiä että Ylösnousemusta. Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. 2 Lauantaina 6. SANOMALEHTEEN LUOTETAAN – MYÖS VERKOSSA JA MOBIILISSA.. Suoma, Suometar Jakeluhäiriöt: Puh. Tässä yksi ajatuskehitelmä. 11:47–48 KUOLLEITA PALJON ONNEA VAAN Rakkaamme Uuno Valdemar HUHTA * 22.6.1923 Vampula † 24.3.2019 Alastaro Kaivaten Veikko ja Riitta perheineen Veijo ja Irma perheineen Mervi perheineen Soili perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Tuli uupumus hiljaa hiipuen, vei voimat ja unen antoi. Olen miettinyt, voisiko olla toisin. Keskellä olisi Jeesus ristillä, mutta ehkä ei välttämättä se tavanomainen: tummanpuhuva, sinivioletti voisi sekin olla. Loimaan Soittokunnan konsertti su 7.4. Lainatako ortodoksien pääsiäiskuvaa, jossa Kristus vetää Adamin ja Eevan eli ihmisen ylös haudasta. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Vampulan kirkossa lauantaina 27.4. huhtikuuta 2019 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 6.38. Sir. Maanjäristystä ja temppelin esiripun halkeamista ei taitaisi saada samaan kuvaan. 11:51–52 8.4. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2018. Pyydämme ilmoittamaan osallistumisestanne muistotilaisuuteen 18.4. Pohtija oli Sirpa Kask, ei Sirkka Kask. Tilaisuus on maksullinen. Äiti, Iskä, Viljami & Vilma Jotain rajaa – Oman kansan parhaaksi Äänestä Lauri Heikkilä lauriheikkila.fi FT, erikoistutkija, maanviljelijä 86 Tavattavissa aprillimarkkinoilla la 6.4. Poikani, älä riistä köyhän elantoa äläkä pitkitä nälkäisen odotusta. Vai kuvatako Jeesus ja kaksi opetuslasta Emmauksen tiellä, mutta tunnistettaisiinko sen merkitys. menn. Se taittoi sukumme vanhimman, pois väsyneen lepoon kantoi. Peräseinällä eli alttaritauluna voisi olla kolmiosainen teos. klo 14, minkä jälkeen muistotilaisuus Vampulan seurakuntatalolla. (02) 588 8000 www.loimaanlehti.fi Tilaushinnat: Määräaikainen 12kk 161,00 e 6kk 96,70 e 4kk 69,00 e Etutilaus: Lask.jakso 12kk 149,90 e 6kk 76,00 e 4kk 52,10 e 3kk 39,50 e Irtonumero 2,10 e Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Allan, Ahvo 8.4. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-13. Jos annamme hänen jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki.” Joh. Kirkoissa on toisinaan kuva ensimmäisestä Ehtoollisesta
VILLITYSVIIKON tarkoitus on luoda yritysten, yhteisöjen ja yhdistysten välille uudenlaisia yhteistyökuvioita. Mukana olivat Leena-Maija Pärssinen, Kari Honkaniemi, Anna Mustikkamäki, Heikki Mäkelä, Mirja Nevala, Sari Riuttaskorpi, Jukka Ristimäki, Janica Feldt, Leila Tanskanen, Jaakko Ahokas, Juhani Raikkonen, Lasse Laaksovirta, Martti Koskinen, Tuula Sirén-Mäkelä, Riikka Pöllu, Satu Tamminen, Tiina Järvinen (edessä), Leena Salonen ja hänen takanaan Eila Nummila, Anne-Mari Laaksonen ja Jaana Hongisto. . Kaikenikäisisistä ihmisistä, otettuna läheltä ja kaukaa, toki luvan kanssa. . 3 Lauantaina 6. – Näytelmä herättää varmasti ajatuksia, mutta taatusti myös naurattaa. – Liite jaetaan seudun asukkaille ja yrityksille ja siitä otetaan ylimääräistä painosta, joten sitä voivat sekä yksityishenkilöt että yritykset lähettää viestinä kotipaikkakunnastaan. – Toivottavasti yhteisistä tempauksista kasvaa Loimaalle vakiintuneita tapahtumia, yrittäjät Jaana Hongisto, Martti Koskinen ja Leena-Maija Pärssinen pohtivat. Loimaan Lehti tekee viikosta teemaliitteen ja lukujärjestystyyppisen tapahtumakalenterin, ja ne julkaistaan villiintymistä edeltävällä viikolla Loimaan Lehdessä ja Auranmaan Viikkolehdessä. Lisäksi liite julkaistaan Loimaan Lehden, Auranmaan Viikkolehden, Somero-lehden, Kunnallislehden, Kaarina-lehden, Laitilan Sanomien ja Uudenkaupungin Sanomien nettisivuilla. – Ideana on, että villitysviikolla tapahtuu joka päivä jotakin ja monessa paikassa. . Viiskymppisiä juhlistetaan myös erikoisliitteellä, joka esittelee Loimaan uniikit asiat LOIMAANL LEHTI aloitti valmistautumisen Loimaan 50-vuotisjuhliin jo viime kesänä, kun aloitettiin kaupunkilaisten ottamien kotiseutukuvien keräys Kaunis Loimaa -kuvasarjassa. Se saa ensiiltansa lokakuun alussa, Loimaan Lehti arpoo syksyllä etutilaajien kesken liput yhteen näytökseen. Tavoite on saada ihmiset liikkeelle, kaupoille ja kylille – ja myös näyttää jälleen kerran, mitä kaikkea Loimaalla on. Niistä koostetaan loppuvuonna kuvakooste, joka julkaistaan sähköisenä lehden nettisivuilla. Päätoimittaja toteaa, että liite on myös yrityksille hyvä paikka kertoa itsestään ja esimerkiksi nykyisistä ja tulevista työpaikoista. – Sitä voivat loimaalaiset ihmiset ja vaikka yritykset jakaa eteenpäin linkkinä, kun haluavat näyttää muille, millainen heidän kotikaupunkinsa on ja toivottaa tänne tervetulleeksi ostoksille, asumaan, töihin tai yrittämään. Viidenkympin villitysviikolla (viikko 20) voi kukin yhdistys, yhteisö, yritys tai kuka tahansa toimija tehdä jonkin oman tempauksensa, jossa tuo esiin omaa osaamistaan, tuotteitaan tai palveluitaan. Kaikki kutsutaan mukaan tekemään Loimaan viidenkympin villitysviikkoa Villitysviikon ideointija infopalaverissa tehtiin aaltoja, joilla villitään kaikki mukaan rakentamaan tapahtumaviikkoa. LOIMAAN viisikymppisiä juhlistaa myös yhdessä Loimaan teatterin kanssa työstetty näytelmä lehden tekstiviestipalstasta. Kaikkien aikojen Kopit on nyt kerätty myös Loimaan Lehden nettisivuille – ja kyllä, vastoin yleisiä luuloja, Kopeista löytyy paljon myös positiivista sanottavaa Loimaasta. Tempaus voi olla tarjous, opastushetki – tai mitä tahansa. . . KATI UUSITALO FAKTA. . Kaikesta tästä on puristettu esitys, joka näyttää seudun kansanluonteesta viipaleita, Kati Uusitalo kertoo ja kiittää Loimaan teatterin sinnikästä väkeä, joka vastaa tämän paikallisen kantaesityksen tuottamisesta ja esittämisestä. OSA KERÄTYISTÄ kuvista julkaistaan toisessa lahjassa, jonka lehti kaupunkilaisille ja kaupungille antaa. . huhtikuuta 2019 Loimaan Lehti lahjoittaa kaupunkilaisille parhaat puolet kotiseudusta kuvina . Samoin se käy uusien naapureiden tai muualta Loimaalla työssäkäy vien infoamiseen. Loimaan 50-vuotisjuhlien kansalaisjuhla pidetään torilla la 18.5. – Sillä voi sanoa tutuille, kavereille, yhteistyökumppaneille ja asiakkaille, että tervetuloa Loimaalle. Vakiintuneita tempauksia sekä loimaalaiset että muut oppisivat odottamaan ja niissä opittaisiin siten myös käymään – ehkä seuraavan villitysviikon voisikin järjestää joulunavauksen jatkoksi joulukuussa. VILLIINNYTÄÄN! Loimaa Kati Uusitalo LOIMAA sai kaupunkioikeudet 50 vuotta sitten – ja kuten moni muukin, Loimaakin villiintyy viisikymppisenä! Kaupunkiin puuhataan nyt villitysviikkoa Loimaan 50-vuotiskansalaisjuhlan ympärille. Esimerkiksi tarjouksia, tapahtumia, tuote-esittelyjä, musiikki-esityksiä, liikuntaa eli mitä ikinä kuka keksii ja mitä villimpiä sen parempi, TS-Yhtymän paikallislehtien myyntijohtaja Sari Kuusinen kuvasi ideointitilaisuudessa. Loimaan Keilahallin Lasse Laaksovirta otti heti kopin toiveesta. . Pian avataan kuvakeräys, jossa ihmisiltä pyydetään kuvia loimaalaisista. – Uudet yhteistyökuviot toivottavasti sitten tuovat myös uusia asiakkaita, kun ihmiset näkevät uusia puolia liikkeistä, Sari Kuusinen sanoo. – Kuvia on kertynyt nyt kymmeniä, ja täytyy sanoa, että kuvaajat ovat löytäneet Loimaasta hienoja puolia, päätoimittaja Kati Uusitalo kiittää. Tästä on kyse . Joku yritys voisi hyötyä esimerkiksi sellaisesta, että kutsuu toisen yrityksen tiloihinsa esittelemään omia palveluitaan tai yhdistyksen esittelemään toimintaansa ja miksei viikoksi voisi perustaa vaikka pop up -myymälänkin. Vain sellainen ihminen, joka välittää asuinpaikastaan ja sen ihmisistä, viitsii osallistua yhteiseen keskusteluun. . – Koppeja on julkaistu lehdessä 15 vuoden ajan, ja niitä on kertynyt tuhat sivua. Kopittelijoita ei pilkata, vaan ennemminkin juhlitaan sitä, miten meillä riittää mielipiteitä joka lähtöön. – Toivomme kuvia töistä, vapaaajalta, kotoa, kaupungilta. . Sen ei tarvitse myöskään olla kaupungin keskustassa, kunhan on kaupungin alueella. Nekin sisällytetään kuvakoosteeseen. – Meille pääsee sisälle koko viikon ilmaiseksi, jos on vetskari auki, hän heitti malliksi muillekin ja epäili, että heillä olisi tarjolla myös laite-esittelyjä. Lehti tekee syys-lokakuun vaihteessa ajattoman Loimaa 50 -erikoisliitteen, johon kerätään Loimaalta sellaiset asiat, joista voitaisiin olla ylpeitä tai jotka ovat ainutlaatuisia. Tempausmalli on peräisin Ylä-Kainuu -lehdestä, ja sitä on järjestetty muuallakin, esimerkiksi Laitilassa. – Siellä mukaan ovat lähteneet kivijalkamyymälöiden lisäksi niin katsastusasemat, kampaamot, pankit, autoliikkeet ja -korjaamot, tavaratalot kuin esimerkiksi elokuvateatterikin. Tarjolla on muun muassa paikallista musiikkia ja kaupungin palveluiden toiminnallista esittelyä liikkumisesta ja kierrätyksestä lähtien
Myös Virttaan koulussa säästetään kaikesta, ja myös virttaalaisista lapsista Loimaa saa valtionosuuksia noin 6500€/lapsi, jotka kaupunki käyttää parhaan harkintansa mukaan. . . Runsaan kymmenen vuoden aikana Hurrikaani on saavuttanut kahdeksan mitalia, 5 hopeaa ja 3 pronssia. Mene Saku verottajan tykö tarkistamaan asia. Oppilasmäärien kasvaessa Virttaan oppilaskohtaiset kulut ovat kohtuulliset rinnastettaessa muihin kyläkouluihin ja valtakunnalliseen keskiarvoon. MUUTAMA VUOSI sitten jopa EUkomissio kiinnitti huomiota Suomen koulutusleikkauksiin. Virttaan koulukiinteistö on edullinen, sillä sen kiinteistökulut ovat ainoastaan 40 000 euroa vuodessa (ennen energiatehostamista ja muita mahdollisia säästötoimenpiteitä). Antaa tosi huonon kuvan kaupungista. 2000 merkkiä) ja napakasti kirjoitetut ja kirjoittajan nimellä varustetut jutut päätyvät varmimmin ja nopeimmin lehden sivuille. Korjataan parit väärät tiedot faktoiksi: tällä hetkellä Virttaan koulussa on kolme luokkaa, yksi opettaja, yksi koulunkäynninohjaaja ja 15 oppilasta. Onnittelut joukkueelle ja koko organisaatiolle sekä kannustajille! Saavutus on hyvä joukkueelta, jonka ilmoitettiin kauden aluksi olevan rakennusvaiheessa. Lähimmälle Loimaan viherkentälle on, jos koulu myydään, matkaa 13 kilometriä, joten sinne päästäkseen on odotettava aikuisten tarjoamaa kyytiä, samoin mihin tahansa harrastukseen, sillä koulukiinteistö toimii tällä hetkellä myös kylän harrastepaikkana. Siitäkin huolimatta, että joka ainoa eduskuntapuolue lupaa vaaliohjelmassaan puolustaa ja panostaa koulutukseen. Hurrikaanin hyvä pyörre on saanut alkunsa monien ihmisten halusta rakentaa yhteisöä, ja aina vaan isompaa yhteisöä. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n kannanotossa kuvaillaankin sen edistävän yksilön ja yhteiskunnan hyvinvointia, kiihdyttävän talouskasvua ja parantavan työllisyyttä. Menestystä on vaikeampi pitää yllä kuin saavuttaa se hetkeksi – sen näkee jo siitä, että vastaavia mitaliputkia on harvassa, lajissa kuin lajissa. Opetusja kulttuuriministeriön muutaman vuoden takaisessa julkaisussa todetaankin, että osaamistason laskusta on jo useita havaintoja sekä kansallisissa että kansainvälisissä tutkimuksissa. Hurrikaani on enemmän kuin sen mitalit, taustajoukot, sponsorit, talkoolaiset tai liigan parhaiden joukossa vuodesta toiseen olevat yleisömäärät – yhteensä se on enemmän. huhtikuuta 2019 Hurrikaanin hyvä pyörre Hurrikaanin taival lentopallon miesten mestaruusliigassa alkoi kaudella 2007–2008. Maalaisjärjellä ajateltuna voisi kuvitella, että sivistysvaltio ei leikkaa koulutuksesta. Sari Holappa Virttaan koulusta anonyymille kopittelijalle LL 4.4.2019: Kopit. Tuntien menetys jokaisesta päivästä pelkästään kyydeissä istumiseen on suoraan näiden lasten lapsuudesta pois: leikkimisestä, liikunnallisuudesta, omatoimisuudesta, kehittymisestä. Ensi lukuvuonna Alastaron Kirkonkylän koulusta vapautuu oppilasmäärän vähenemisen johdosta opettaja, joka tulee Virttaalle toiseksi opettajaksi. . Yhtenä päivänä niiden perään oli ilmestynyt niin ikään väärinpysäköity auto. Nyt viimeistään on aika herätä ennen kuin on liian myöhäistä. Kiitos Timo kirjoituksesta. Mikä silloin neuvoksi, mistä löytyvät tulevaisuuden osaajamme, kun oma koulutusjärjestelmämme ei pysty niitä enää tuottamaan. Sen sijaan ei olisi kohtuullista laittaa kasvavan, lapsirikkaan taajaman koulua kiinni ja siten saattaa Virttaan lapset merkittävän eriarvoiseen asemaan suhteessa keskeisempien sijaintien lapsiin. Siinä todetaan myös, että heikot perustaidot omaavien nuorten osuus ikäluokissa on kasvanut. Ja on se aikamoinen ilmiökin. Samat autot seisoo Seppälänkadulla väärinpysäköityinä viikosta toiseen. Koulutuksen voi katsoa olevan investointi tulevaisuuteen, mikä maksaa itsensä loppupeleissä moninkertaisesti takaisin. Epiktetos Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Tunnen säännöt . Loimaan koulukuljetusten parin vuoden takaisen keskiarvohinnan (1500€/kuljetusoppilas) mukaan laskettuna jo pelkästään näiden lasten kuljettaminen tulisi maksamaan 45 000 euroa – hyvin todennäköisesti enemmän, sillä kilometrejä täältä luoteisnurkasta lähtiessä kyllä kertyy. Myös aikuisilta. Iltapäivällä odottaa sama matka kotiin. Sinikka Seis koulutusleikkauksille TOIMITTAJALTA Me suomalaiset olemme pitkään saaneet ylpeillä hyvällä koulutuksellamme. Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. . Jos seuraava hallitus aikoo jälleen leikata koulutuksesta, mitä tapahtuu meidän lastemme ja nuortemme osaamiselle. Opetusja kulttuuriministeriön julkaisussa nimittäin varoitetaan, että peruskoulun aikainen suoritustaso ennustaa myöhempää ajattelemisen taitoa. Siksi tuntuukin oudolta, että tätä ylpeydenaihettamme ja kovalla työllä rakentamaamme järjestelmää ollaan viime vuosina ankarasti nakerrettu ja rapautettu. Sipilä ja Orpo eivät ole voineet vaikuttaa Mela-eläkkeisiin. Tarkemmin sanottuna: yhdessä kaikki olemme enemmän. Teot ja sanat eivät siis kohtaa. Tänne tullaan oikein kaukomailta saakka ihmettelemään koulujärjestelmäämme, jonka vertaista ei tahdo oikein muualta edes löytyä. Pitääkö paikkaansa. Toivommekin kokonaisvaltaista harkintaa ja numeroita laajempaa näkemystä sekä sivistysjohtajalta, valtuutetuilta että kanssaloimaalaisiltamme. LOIMAAN LEHDEN OSOITE on Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa. Viimeisin pronssi ripustettiin hurrikaanien kaulaan torstaina Kuopiossa. Jos taidot jäävät heikoiksi, kyky päätellä ja ratkaista erilaisia ongelmatilanteita tulevaisuuden työelämässä eivät enää onnistukaan. Kyläkoulujen oppilaskulut ovat keskimäärin 10 000€/lapsi, Kirkonkylän koulun noin 8500–8900, joten Virttaan 0–6-mallin mahdollistama 8400–8700 €/lapsi on vähintään kohtuudessa. Heimolinnassa eläkeläisten vaalikokouksen jälkeen yleisössä heräsi keskustelu: Turun sairaanhoitopiirin päättävän kokouksen äänestyksessä Loimaan sairaalan alasajoa kannatti turkulaisten mukana Loimaan oma edustaja SDP. VIRTTAAN KOULU lopettamalla virttaalaiset lapset laitettaisiin asemaan, jossa nämä joutuisivat aivan mihin tahansa päästäkseen istumaan pitkiä aikoja kyyditettävinä. Totuus on kuitenkin toinen, sillä sekä edellinen että nykyinen hallitus ovat OAJ:n mukaan leikanneet siitä vuosina 2011–2019 kaksi miljardia, eli kaksituhattamiljoonaa euroa. Ääni ratkaisi. KU PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Eivät asiat tee meitä onnettomiksi, vaan se mitä asioista ajattelemme. Paikallisista aiheista lyhyesti (n. Jo nyt tiedämme, että perusopintojaan päättävien oppilaiden oppimistulokset ovat viime vuosina heikentyneet. . 4 Lauantaina 6. Kuten Helsingin Sanomat talvella totesi aukeaman jutussa (15.1.): kun joukkue houkuttelee katsomoonsa parhaimmillaan yli tuhat katsojaa 16 500 asukkaan kaupungissa, niin helsinkiläisen joukkueen pitäisi samassa suhteessa vetää lehtereille noin 40 000 katsojaa per ottelu. Alastaro-Virttaalle syntyi vuonna 2018 noin 30 lasta, jotka eivät tule mahtumaan yhdelle opettajalle vuonna 2025 vaan toisen opettajan palkkaaminen olisi tällöin selviö. JOS VIRTTAAN koulu lopetetaan ja Virttaan lapset siirretään Alastarolle, paine palkata uusia opettajia Kirkonkylän kouluun on hyvin suuri kasvavien luokkakokojen vuoksi, mistä seurauksena säästöjä ei juuri saavutettaisi. Myös kuvia esimerkiksi seudulla tavatuista luonnon ihmeistä voi lähettää toimitukseen. Tätä aiemminkin useammalla luokalla hätyyteltäisiin ja saavutettaisiinkin 26 oppilaan kipuraja, jolloin oppilasmateriaalista riippuen voidaan niukin naukin pärjätä yhdellä opettajalla (ja runsailla jakotunneilla?) tai sitten ei. Kaikki Hurrikaanin matkassa olevat eivät ole mukana pelkästään mitalien takia. Vaikka Suomi panostaa koulutukseen edelleen moneen muuhun maahan verrattuna merkittäviä summia, sivistystaso tulee vääjäämättä laskemaan, jos sama meno jatkuu vastakin. Jos se myydään, supistuvat myös mahdollisuudet harrastaa omalla kylällä. Virttaalla on tällöin neljä luokkaa. suuntaansa. Vastaavasti Virttaan koulunkäynninohjaajan pesti siirtyy Kirkonkylän kouluun. Virttaan Seudun Kyläyhdistys ry OHJE Lukijoilta-palstalle kirjoittaville LOIMAAN LEHDEN Lukijoilta-palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. Sitä kun ollaan aiemmin rahoitettu avokätisesti, mutta Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallituksen aikana alkoi kulukuuri, jota Juha Sipilän hallitus ahnaasti jatkoi. Koska luokkia on kuitenkin poliittisen päätöksenteon takia vähennetty kolmeen, välillä neljään, kiinteistö on vajaakäytöllä ja sen aiheuttamat kulut ovat joinain vuosina näytelleet oppilaskuluissa kohtuuttoman suurta roolia. . Päivä alkaisi koulukyydeillä, joiden sallittu (ja monesti toteutuva tai ylittyvä) kesto on 1h 15 min. Jakotuntien puuttuminen muista kouluista ei ole Virttaan koulun syytä, kuten syyllisiä eivät ole muutkaan 15-lapsiset oppilasryhmät yhdellä opettajalla, eivätkä vähäiset koulun lopettamisesta syntyvät säästöt ole aiheuttamansa vahingon arvoisia. Soitin Helsinkiin ja Hämeenlinnaan ja otin asiasta selvää. SÄHKÖPOSTI tulee perille osoitteella: toimitus@loimaanlehti.fi .. Virttaalaisia lapsia on 0–6-luokilla nyt tulevina vuosina noin 30 tai yli. Miksei tähän puututa. PISA-tulokset ovat myös pitkään olleet erittäin positiivisia, vaikka tosin viime aikoina on tullut toisenlaisiakin tuloksia
huhtikuuta 2019 AGCO Suomi Oy Kimmo Jäppinen, 040 7457 828, Kartanomäenkatu 24, Loimaa 6.700 e japa 700 TR Ammattilaisja kotikäyttöön Kesänopeuksiin siirrytään ensi viikolla LIIKENNE Talvija pimeän ajan nopeusrajoitukset poistetaan koko maassa ensi viikon aikana. Tämän vuoden toimintakuluihin tavoitellaan 2 miljoonan vähennyksiä Toimintakulujen suurin vähennys on kohdistumassa sote-palveluihin. Huonokuntoisimmilla tieosuuksilla alennetut nopeusrajoitukset voidaan jättää toistaiseksi voimaan. . Listattuina ovat muun muassa katuverkosto -300 000, talonrakennushankkeet -100 000 sekä sote-keskuksen tilajärjestelyt ja korjaustyöt -100 000 euroa. päivä. LISÄKSI palvelujen ostojen, kuten jätehuollon, asiantuntijapalveluiden, metsänhoitokulujen ja koneiden ja laitteiden vuokrien kustantamiseen varatut määrärahat ovat ylittyneet yhteensä 52 000 eurolla. Teknisen puolen osuus on 795 000, hallinnon 426 000 ja elinvoiman 159 000 euroa. Kirkkoneuvosto esittää tilinpäätöksen määrärahaylityksiä kirkkovaltuuston hyväksyttäväksi. Summasta suurin osa eli 5,3 miljoonaa euroa kohdistuu sote-palveluihin. KAUPUNGINJOHTAJA Jari Rantala korostaa, että vuosien 2020– 2021 valmistelu on keskeneräinen. Niin ikään kiinteistötoimen pääluokassa määraha on ylittynyt toimintakulujen osalta runsaalla 51 000 eurolla. Sivistyksen isoin summa on 70 000 euroa, joka koostuisi tarvikeja palveluostojen karsimisesta. Siellä kahden ensimmäisen päivän aikana kävi äänestämässä 37 ja 43 oripääläistä, yhteensä 80. Sivistystoimelle on laskettu 2 miljoonan vähennys. Loimaalla äänesti ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä 745 äänestäjää ja toisena 836, yhteensä 1 581. Loimaalla äänioikeutettuja on kaikkiaan 12 932. Kesärajoituksiin siirtyminen alkaa maanantaina 8. ORIPÄÄSSÄ äänestyskoppiin lähdettiin hieman laiskemmin. Vuosien 2020–2021 toimenpiteitä ja euromääriä ei siis ole vielä yksityiskohtaisesti käsitelty taloustyöryhmässä, Rantala kertoo. Teknisen suurin summa on 170 000 euroa, joka koostuisi ruokalistamuutoksista ja henkilöstövähennyksestä. Ely-keskukset tarkistavat teiden kunnon ennen nopeusrajoitusten vaihtamista. SAMPSA HAKALA. Kaupunginhallitus käsittelee kulukuuria maanantaina Loimaa Sampsa Hakala Kaupunginhallitus käsittelee taloustyöryhmän laskelmiin pohjautuvia, vuotta 2019 koskevia määrärahaja tuloarvioiden muutoksia ensi maanantain kokouksessaan. Tarvikeja palveluhankintojen vähennykseksi on laskettu niin ikään 250 000 euroa. Ennakkoäänestys jatkuu ensi tiistaihin, 9. huhtikuuta. MOOTTORITEILLÄ nopeusrajoitus nostetaan takaisin 120 kilometriin tunnissa, mikäli tieosuudella ei ole pysyvästi alempaa rajoitusta. Seurakunnan verotulo notkahti LOIMAAN seurakunnan viime vuoden verotulo jäi ennakoitua pienemmäksi. Tekniseltä palvelualalta odotetaan 470 000 euron, sivistyspalvelualalta 205 000 euron ja hallintopalveluilta 115 000 euron vähennystä tämän vuoden toimintakuluihin. Eilisaamuun kello 10 mennessä Oripään äänestysprosentti oli 8,0. Sosiaalija terveyspalveluiden (sote) toimintakuluja esitetään vähennettäväksi noin 1,25 miljoonaa euroa. TÄMÄN VUODEN investointimäärärahoja esitetään vähennettäväksi yhteensä 885 000 euron verran. KAIKKIAAN toimintakulujen vähennysten määrä on vuosille 2019 –2021 alustavasti lasketussa palvelujen ja talouden sopeuttamisohjelmassa yhteensä noin 8,7 miljoonaa euroa. huhtikuuta ja kesänopeudet ovat käytössä koko maassa viimeistään sunnuntaina 14. Kyseiset summat on koottu useista toimenpiteistä. Sosiaalija terveyspalveluista valmistui alkuvuodesta selvitys (Kuntamaisema), jonka pohjalta valmistelua jatketaan. Nopeusrajoitusmerkissä näkyvä lukema on aina voimassa oleva suurin sallittu nopeus. Eilisaamuun mennessä äänensä oli antanut 12,2 prosenttia loimaalaisista. – Valmistelu on vasta alustavaa, joten niille kohdistuvia vähennyksiä ei ole vielä yksilöity. Kirkollisverotuloja kertyi 182 000 euroa ja valtionrahoitusta 8400 euroa ennakoitua vähemmän Seurakunnan vime vuoden tilinpäätökseen on kirjattu myös jonkin verran määrärahaylityksiä. . Vaihtuvien nopeusrajoitusmerkkien teillä kesänopeuksia on voitu käyttää hyvissä ajo-olosuhteissa jo maaliskuun alusta alkaen. Toimintakulujen vähennyksiä esitetään tälle vuodelle yhteensä noin 2 miljoonaa euroa. Eilisaamuun klo 10 mennessä saldo oli 10,4 prosenttia äänistä, kun äänioikeutettuja kunnassa on 1935. huhtikuuta saakka. Hautaustoimen pääluokassa määräraha ylittyi 42 000 eurolla. Ennakkoäänimäärä kasvaa tasaisesti VAALIT Ennakkoäänimäärä on kasvanut tasaista tahtia. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 14. Henkilöstökuluja leikattaisiin 250 000 euroa, mikä on prosenttiyksikön verran. YPÄJÄLLÄ äänestäjiä virtasi tositoimiin todella tasaisesti eli ensimmäisenä päivänä 99 ja toisena 102, yhteensä 201. Verotuloja kertyi 191 000 euroa vähemmän kuin mitä talouarviossa oli arvioitu. huhtikuuta 2019 UUTISET Lauantaina 6. Äänioikeutettuja Oripäässä on 999. Pääteillä 80 kilometriin tunnissa lasketut nopeudet palautetaan 100 kilometriin tunnissa. Vuosittainen toimintakulujen vähennys jakautuu niin, että tämän vuoden osuus olisi noin 2 miljoonaa, vuoden 2020 noin 3,1 miljoonaa ja vuoden 2021 noin 3,6 miljoonaa. 5 Lauantaina 6. Siitä 0,5 miljoonaa euroa kertyisi erikoissairaanhoidon nettokustannusten vähentämisestä
– Tämä on kutkuttava aihe, Jaakola luonnehti. TARKKANÄKÖINEN käsikirjoitus kohtelee Loimaan historiaa kirurgin lailla. Kolumnisti Anna Perho Me Naisissa LAINA Yksitoikkoiselta tuntuvan työn yhteiskunnallinen vaikutus voi olla äärimmäisen suuri. Näytelmän vanhukset kutovat loppumatonta kutomusta. Haaran kyläteatterin näytelmissä ei ennenkään ole ollut yhtä tiettyä juonta tai päähenkilöitä, mutta musiikki on ollut tärkeässä osassa. KÄSIKIRJOITTAJA lueskeli katkelmia näytelmästä sunnuntaina kylätalolla pidettyyn infotilaisuuteen saapuneille, potentiaalisille näyttelijöille. Käsikirjoitusaihiosta kovasti pitänyt työryhmä antoi vinkkejä Jaakolalle, millaisia aiheita näytelmään voisi vielä ympätä. Näytelmän harjoitukset alkavat vapunpäivänä kello 15. Organisaatiopsykologi Jaakko Sahimaa Helsingin Sanomissa 6 Lauantaina 6. Tuorein tapaus, Loimijoki-saaga, juhlistaa kahtakin tasakymmentä viettävää, 50-vuotiasta Loimaan kaupunkia ja 90-vuotiasta Alpo Jaakolaa. marraskuuta. – Minulle tuli heti sellainen verkkaisen virtaava fiilis, Loimijoki tulee virtaamaan hitaasti harmaana räsymattona, Kilpiö suunnitteli. Muualla asunut muistelee ihanaa jokea, lapsuuden uimapaikkaa, johon tyypillinen loimaalainen toteaa joen olevan törkyinen, onhan sinne kaikenlaista jätettäkin varmaan upotettu. Ensi-iltansa näytelmä saa 3. päivään mennessä kaikki on valmista yleisöä varten.. Näytelmä tulee olemaan episodimainen, täynnä pieniä kohtauksia ja kohtaamisia. Ohjaaja Kilpiö oli käsikirjoituksesta innoissaan ja luotti siihen, että hyvällä porukalla saadaan jälleen todella hienoa teatteria aikaiseksi. KULTTUURI LAINA Ihmisen identiteetti on kameleontti, joka vaihtaa väriä ja olomuotoa ympäristönsä mukaan. Dramaturgilta toivottiin Pikatien rakentamista, kulttuuria, urheilua ja jopa kuntaliitostanhua. Tyypillisen loimaalaisen ja muualla asuneen keskustelu tuo ilmi hyvin Loimijoen arvostuksen paikkakunnalla. – Hans-vili-lailai, Jaakola luritteli oikeaoppisen kuntaliitoksen tunnelmaa, jossa lyödään sopuisasti kättä yhteen, melkeinpä pyydetään kättä. Esityksiä on näillä näkymin kuusi. Keskeisinä roolihenkilöinä sanailevat uuden ajan vanhukset, jotka käyttävät whatsappia ja facebookkia ja löytävät seuraa tinderistä. INFOTILAISUUTEEN osallistui peräti parikymmentä aiheesta kiinnostunutta, vaikka moni vakiokasvo olikin estynyt saapumasta paikan päälle. Näytelmä on ajan hermolla. Loimijoki saanee nimittäin kudotun ilmiasun esitysten myötä. Sanataituri Jaakola vetäytyi kymmeneksi minuutiksi kylätalon nurkkaan pohtimaan ja toi sitten valmiin säkeistön ohjaajalle makusteltavaksi. Paikan päälle voi ilmaantua, vaikka sunnuntain infotilaisuuteen ei olisikaan ehtinyt. – Kaikki saavat tulla mukaan, Pirkko kirjoittaa rooleja sen mukaan, Kilpiö lupasi. Loimijoki virtaa harmaana räsymattona teatterin lavalle Jos Pirkko vielä kirjoittaa, Laura ohjaa. – Jotakin ITE-teatterin tapaista, epäsoittimia ja musiikin tapaista ääntelyä. Sillä tavoin Loimaa, Mellilä ja Alastaro olisi pitänyt yhdistää, tietenkin. Eräässä kohtauksessa dialogia käyvät tyypillinen loimaalainen ja loimaalaissyntyinen, ulospäin suuntautunut rouva, joka suukottaa tyypillistä loimaalaista poskelle tämän tavattuaan. Sali tai rytinki, hometta havaitaan koreista ja karuista rakennuksista. – Eihän Loimijoki ole yhtään kuiva aihe! ohjaaja Laura Kilpiö kiiruhti oikaisemaan. – Kyllä on kiva käsikirjoitus tulossa kuivasta aiheesta, näyttelijät kehaisivat. Ja jos Laura vain ohjaa, kyllä Pirkko kirjoittaa. Ajankohtaisten ilmiöiden lisäksi näytelmässä kuvataan Loimaan kaupungin 50-vuotisen historian varrelle mahtuneita sattumuksia ja virstanpylväitä. Tekee ehkä reiän, mutta taidokkaasti. Loimijokisaaga on vasta esityksen työnimi. Jaakolan kynän sauhuaminen tunnettiin työryhmän keskuudessa. Pirkko Jaakolan ja Laura Kilpiön yhteistyö on mutkatonta ja luottamuksellista. Harva on samanlainen kaljakellunnassa kuin Aune-mummon 90-vuotispäivillä. Lopullinen nimi muovautuu matkan varrella, kuten käsikirjoituskin. Mieleen on painunut eräskin kerta, kun käsikirjoittajalta toivottiin lisäsäkeistöä erääseen kappaleeseen. huhtikuuta 2019 Loimaa/Haara Katriina Reijonen HAARAN kyläteatterin omaleimaiset, suureen suosioon nousseet musiikilliset näytelmät saavat jatkoa tänä vuonna. Näistä lähtökohdista käsikirjoittaja Pirkko Jaakola lähti loihtimaan tekstiä työryhmän pureskeltavaksi. Kilpiö suunnitteli nytkin jo näytelmän musiikillista puolta. Vaikka Loimijoki onkin yhdestä suunnasta katsottuna harmaa ja aliarvioitu savinen vesistö, siitä nousee kirkkaita tarinoita. Niin taidokkaasti, että katsojakaan ei ehkä tiedä, sattuuko vaiko ei. Vastaavasti kovalla hypetyksellä ja huumassa tehty työ voi olla nettovaikutuksiltaan jopa miinusmerkkistä. Ohjaajan visio on, että taustalla louskuttavat kangaspuut, joita paukuttavat eri näyttelijät vuorollaan. Tyypillinen loimaalainen kiemurtelee vaivaantuneena. Ja jos hiukan kirpaisisikin, samalla vähän naurattaa. Jopa Mellilän ja Alastaron parjatut kuntaliitokset oikaistaan, ja katsojille näytetään, miten kuntaliitokset olisi pitänyt hoitaa. – Ei tästä kukaan voi loukkaantua, näytelmähän perustuu dementiamuistoihin, Jaakola tuumasi. Eihän meillä Loimaalla ole tapana... KATRIINA REIJONEN Haaran kyläteatterin harjoitusaikataulu rukattiin sellaiseksi, että marraskuun 3
Sen avulla syntyy värejä ja pintoja, joiden kauneus ja puhuttelevuus alkavat kertoa tarinaa katsojan mielessä. Ei tiedä mitä lahjaksi saa, Sirpa Kojo avaa arvoituksellisen polttotekniikan saloja. ANU SALO Esineiden olemus on mielikuvituksen ruokaa. Tekniikassa teoksille on tehty kaksinkertainen poltto. – Tarkoittaa, että ei tullut mitään, vasaran alle menee. mag. Rakua! Kuukantalossa Loimaalla 8.–15. Esineet ovat myös omiaan herättämään uteliaisuutta: miten nämä oikein on tehty. Niinkin voi käydä, Tarja Mäkeläinen sanoo. Ennen varsinaista rakupolttoa esineet raakapoltetaan tavallisessa keramiikkauunissa ja lasitetaan. LOIMAAN Taideseurassa rakutekniikasta innostuneita jäseniä on toistakymmentä. huhtikuuta. Nopeasti kuumennetut esineet nostetaan savustumaan esimerkiksi sahanpuruihin, olkiin tai havuihin, minkä jälkeen ne jäähdytetään nopeasti. Kuukantalon Rakua! -näyttelyn osanottajat ovat Rauni Heikkilä, Kari Helin, Aune Hongisto, Marja Hämäläinen, Anna-Liisa Kastio, Sirpa Kojo, Liisa Lehtonen, Soilikki Malinen, Tarja Mäkeläinen, Merja Rantomaa, Hanna Rautavuori ja Pirkko Siivonen-Takku. elektroniikkatyöntekijä Mika Maaskola 52, Turku projektikoordinaattori Viivu Seila 21, Turku lähihoitaja 44 45 46 47 48 Katja Taimela 44, Salo kansanedustaja, suurtalouskokki Timo Tamminen 49, Loimaa sahatyöntekijä 49 50 Niina Alho 36, Kaarina henkilöstöpäällikkö, sairaanhoitaja, TtM Minna Holtlund 39, Turku pääluottamusmies, palvelualojen ammattilainen Ilkka Kantola 62, Turku kansanedustaja, teol. Rakukeramiikalla poltetut esineet soveltuvat vain koristekäyttöön, sillä käsittelyn jälkeinen hauraus vaatii varovaista käsittelyä. 7 Lauantaina 6. . Oli teos esittävä tai ei, niin uniikkeina niiden kyky kertoa tarinaa on ilmeinen.. Avoinna su 13–17, ma-pe 16–18, la suljettu. – Kuin pieni joulu joka kerta, kun ottaa esineen savustuksesta. Saku Nikkanen 42, Salo liikunnanohjaaja Janne Laulumaa 42, Raisio Raision kaupunginvalt. Varsinkin, jos ei ole aiemmin tutustunut rakutekniikalla poltettuun keramiikkaan. Rakutekniikalla poltettujen teosten lopullinen ilmiasu on arvoitus aina siihen saakka, kun kuumennuksen jälkeinen savu hälvenee ja esine jäähtyy. Kuukantalossa avautuu rakukeramiikan näyttely Sirpa Kojo, Aune Hongisto, Tarja Mäkeläinen, Anna-Liisa Kastio , Merja Rantomaa ja Prkko SiivonenTakku ovat teoksillaan mukana rakukeramiikkanäyttelyssä. Poikkeuksellisen tekniikasta tekee jälkimmäinen käsittely eli savustuspoltto. huhtikuuta 2019 Miika Tiainen 24, Turku opiskelija, KTK Timo Virkkula 48, Kaarina käsikirjoittaja, juontaja Jaana Vasama 53, Uusikaupunki toiminnanjohtaja, kasvatustieteiden tohtori 51 52 53 INHIMILLINEN, TASA-ARVOINEN JA REILU SUOMI MEILLÄ TAITAA OLLA SAMA SUUNTA Varsinais-Suomen Sosialidemokraatit Eduskuntavaalit sunnuntaina 14.4.2019 Ennakkoäänestys 3.–9.4.2019 Aki Lindén 66, Turku / Åbo erikoislääkäri, VTM / specialläkare, pol. Näyttely avautuu yleisölle huomenna ja on avoinna ensi viikon ajan, poikkeuksena lauantai, jolloin suljettu. He ovat tuoneet näytille teoksiaan, jotka ovat ensin yllättäneet tekijänsä. Esillä on seinille ripustettua ja tasoille aseteltua katseltavaa. tohtori EevaJohanna Eloranta 53, Turku kansanedustaja, VTM, FM Nina Kallio 52, Turku tehosairaanhoitaja, esimies Mari-Elina Koivusalo 32, Turku poliittinen avustaja 37 38 39 40 41 42 Kyösti Kurvinen 44, Pargas/Parainen lektor i gymnastik / liikunnan lehtori 43 RAKUA! – yllätyksellisiä värejä ja tarinoivia esineitä Loimaa Anu Salo NYT on Kuukantalon näyttelyssä esillä jotain sellaista, mikä yllättää. JAPANILAISTA alkuperää olevassa rakussa vaikuttaa niin moni muuttuja, että yllätys säilyy loppuun saakka. . Toisinaan taas tekijänsä nöyryyteen pakottava vasarahavainto. Jälleen yksi tekniikka taidonnäytteineen lisää siihen kuvataiteelliseen osaamiseen, jota paikkakunnalta niin runsain mitoin löytyy. Parhaimmillaan lopputulos on henkeäsalpaavan kaunis metallinhohtoisten värien tai rosoisen rouheiden kontrastien yhteenliittymä. pj. Esine säröilee, rosoutuu, muotoutuu ja sävyyntyy aina uniikiksi lopputulokseksi. Rakua! – yllätyksellisiä värejä -näyttely kokoaa yhteen kahdentoista rakuharrastajan teoksia
Jos oikein alkaa elämässä jännittää, siinä voi käydä huonosti, Nenonen tietää. – Vähän kyllä jännitti, tuleeko se 90 vuotta täyteen, mutta toisaalta tässä eletään niin pitkään kuin eletään, hän naurahtaa. Yksityisillä hinta on keskimäärin 125 euroa. Päivi Nummela Eläkkeellä oleva kauppaopettaja Osa poliitikoista pukeutuu ennen vaaleja hirveän huolen kaapuun, vaikka ovat itse virkamiesvalmistelun pohjalta tehneet päätökset. . ONGELMIA ON ollut sekä kunnallisella että yksityisellä sektorilla. Tulevaisuuteen päivänsankari suhtautuu yhtä rennosti kuin nykyisyyteen. 010 257 3202 Puhelun hinta: Lankapuhelimesta 0,0828 / puhelu + 0,0595 /min Matkapuhelimesta 0,0828 / puhelu + 0,1704 /min Yhdessä hyvä tulee. Miksi kunta ei tuota palveluja itse. Tosiasia on, että sosiaalija terveyspalvelut eivät toimi Suomessa ilman yksityissektoria. Jos kunta tuottaa hoivapalvelut, kustannus on noin 150 euroa vuorokaudessa, kuudessa suurimmassa kaupungissa 172 euroa. Ulkoistaminen on sallittua, unohtaminen ei. Ulkoista ja unohda TAITAA olla vaalit tulossa, kun vanhustenhuolto näin puhuttaa, hymähti sisareni 98-vuotias anoppi. Lapsena sitä vain iloitsi siitä, että pääsi ensimmäistä kertaa junaan. Kunnat eivät pysty investoimaan rakennuksiin, eivätkä tuottamaan hoivapalveluja niin halvalla kuin muut toimijat. – Minä olin vapaa ja huoleton, 11-vuotias poikanen, Nenonen naurahtaa. Ei kai sentään. Ei kai sentään. Ylisuuret osingot ja johdon ylisuuret palkkiot ovat sen sijaan yksinkertaisesti ahneutta. Kunta voi tuottaa palvelut itse tai ulkoistaa ne yksityisille yrityksille tai kolmannen sektorin toimijoille. Kuntaliiton mukaan kaksi kolmasosaa kunnista teki viime vuonna negatiivisen tuloksen, kuntien lainakanta on kasvanut, verotulot ja valtionosuudet ovat pienentyneet. Ministeri Saarikko sanoi viisaasti eduskunnan kyselytunnilla tammikuun lopussa: ”Tässä salissa on kovin vähän syyttömiä”. – Olen aina tykännyt olla kaikessa mukana. Tuliko päättäjille yllätyksenä, että osakeyhtiön toimintaan liittyy tuotto-odotuksia. – Lähtö tuli nopeasti, ja isä lähti illalla kuskaamaan hevosella Suomen puolelle Parikkalaan. Nenonen pitää itseään onnekkaana, koska on saanut elää terveenä, ilman suurempia kolotuksia tai vaivoja. Ulkoistamissopimuksia ei ole ehkä aina osattu tehdä juridisesti riittävän hyvin. Mutta toisaalta, ihmisen mieli on myös semmonen, että se venyy pitkälle, hän pohtii. Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min Matkapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,1704 /min Puhelun hinta: Neuvotteluajat maanantai-tiistai klo 17.30 asti ajanvarauksella puh. Myöskään turha jännittäminen ei ole hyväksi, koska siinä voi käydä Nenosen mukaan huonosti. Helpointa on ulkoistaa – ja melkein unohtaa. Jos tilaa huonoa laatua, saattaa saada huonoa laatua. Sitä vain luotti, että kaikki järjestyy, Nenonen muistelee ensimmäistä matkaansa. Kukaan ei voi väittää, että asiat eivät ole olleet tiedossa. Mummu on niin vanha, ettei se kelpaa edes hoitolaitokseen, tokaisi sisareni kuusivuotias lapsenlapsi. 010 257 3202 Loimaa Sari Holappa Kaksi evakkomatkaa Laatokan rannalta tehnyt loimaalainen Veikko Nenonen huokuu 90–vuotispäivänään positiivisuutta ja kiitollisuutta elämää kohtaan. Kaikki vanhuspalvelut ovat edelleen julkisia palveluja, vaikka niitä olisi kunnassa ulkoistettu. Kuntaliiton mukaan kaksi kolmasosaa kunnista teki viime vuonna negatiivisen tuloksen, kuntien lainakanta on kasvanut, verotulot ja valtionosuudet ovat pienentyneet. Mummu on niin vanha, ettei se kelpaa edes hoitolaitokseen, tokaisi sisareni kuusivuotias lapsenlapsi. SOSIAALINEN Nenonen on aina halunnut olla monessa mukana, ei jättäytyä yksin. – Ei edes evakkomatkat olleet mielestäni kovin tiukkoja paikkoja. Ministeri Saarikko sanoi viisaasti eduskunnan kyselytunnilla tammikuun lopussa: ”Tässä salissa on kovin vähän syyttömiä”. Ulkoistamissopimuksia ei ole ehkä aina osattu tehdä juridisesti riittävän hyvin. Vaalikeskusteluissa tullaan kyllästymiseen asti syyttelemään muita puolueita vanhustenhuollon ulkoistuksista ja nykytilanteesta. Vanhusten hoivapalveluista yksityiset hoitavat 30 prosenttia ja ympärivuorokautisesta palveluasumisesta isoissa kaupungeissa jopa 75 prosenttia (HS 1.2.) Miksi kunnat ovat ulkoistaneet näin paljon. Lisäksi on neljä hienoa vuodenaikaa, Nenonen kiittelee. Sen sijaan parhaan muiston Nenonen osaa kertoa hetkeäkään epäröimättä: – Naimisiin meno Tyynevaimon kanssa vuonna 1956, tulee vastaus kuin apteekin hyllyltä. En ollut yhtään hädissäni tai mitään. – Aina on jotenkin eteenpäin menty, ja siitä on hyvä mieli, ettei ole ainakaan pakkia otettu, hän naurahtaa. (HS 1.2.) Osa poliitikoista pukeutuu ennen vaaleja hirveän huolen kaapuun, vaikka ovat itse virkamiesvalmistelun pohjalta tehneet päätökset. Erilaisia selvityksiä on tehty 1980-luvun lopulta alkaen. VASTUU vanhustenhuollosta kuuluu kunnille. Erilaisia selvityksiä on tehty 1980-luvun lopulta alkaen. Liekö sitten rento elämänasenne vai mikä, kun tiukatkaan paikat eivät ole jääneet hänen mieltänsä kaivelemaan. Kunnat joutuvat säästämään. klo 15. 010 257 3202 Yhdessä hyvä tulee. VASTUU vanhustenhuollosta kuuluu kunnille. Ei kannata jäädä sivuraiteille vaan mieluummin kannattaa pyrkiä sinne keulille, hän opastaa. Kunnat joutuvat säästämään. Elämään hän haluaa suhtautua rennosti. Vaalikeskusteluissa tullaan kyllästymiseen asti syyttelemään muita puolueita vanhustenhuollon ulkoistuksista ja nykytilanteesta. Yhdessä ollaan sen ajatuksen äärellä, että Jumala ruokkii ja ravitsee meitä niin hengellisesti kuin fyysisesti. ”Vähän jännitti, tuleeko 90 täyteen” . Päivi Nummela Eläkkeellä oleva kauppaopettaja KIRJOITTAJAVIERAS Ulkoista ja unohda TAITAA olla vaalit tulossa, kun vanhustenhuolto näin puhuttaa, hymähti sisareni 98-vuotias anoppi. Kunnilla on jopa valvontavastuu alueellaan toimivista vanhustenhuollon yksityisistä laitoksista, vaikka kunta ei ostaisi niiltä palveluja. Kukaan ei voi väittää, että asiat eivät ole olleet tiedossa. (HS 1.2.) Osa poliitikoista pukeutuu ennen vaaleja hirveän huolen kaapuun, vaikka ovat itse virkamiesvalmistelun pohjalta tehneet päätökset. Kunta voi tuottaa palvelut itse tai ulkoistaa ne yksityisille yrityksille tai kolmannen sektorin toimijoille. – Kyllä ihmisiksi täytyy elää. Jos kunta tuottaa hoivapalvelut, kustannus on noin 150 euroa vuorokaudessa, kuudessa suurimmassa kaupungissa 172 euroa. Ja taaskin saa lähteä liikkeelle, koko aikaa ei istuta penkissä paikallaan. Kanta-Loimaan kirkossa saamme kuulla kerholaisten harjoittelemia lauluja. Ennakkoäänestäjä Raija Häkkilä puntaroi Forssan Lehdessä 8 Lauantaina 6. Kaikki poliittiset puolueet ovat jollain tavoin osallisia tämän tilanteen syntyyn, kukaan ei voi pestä käsiään. Ulkoistaminen on sallittua, unohtaminen ei. Helpointa on ulkoistaa – ja melkein unohtaa. – Kyllä täällä Suomessa meillä on niin hyvin asiat, ja siitä pitää olla kiitollinen. PAIKALLISIA LAINA Kun itselle tulee ikää, tarvitsee enemmän terveyspalveluja, mutta samalla täytyy ajatella myös lapsenlapsen tulevaisuutta. KIRJOITTAJAVIERAS Lasten kirkko sunnuntaina Sunnuntaina kutsumme erityisesti lapsia kirkkoon, sillä vietämme seurakunnan päiväkerholaisten omaa kirkkohetkeä. Tuolloin kymmenvuotias pojannatiainen ei osannut murehtia mistään, vaan päällimmäisenä oli jännitys ja ilo tulevasta junamatkasta. Tuliko päättäjille yllätyksenä, että osakeyhtiön toimintaan liittyy tuotto-odotuksia. huhtikuuta 2019 Neuvotteluajat maanantai-tiistai klo 8-18 ajanvarauksella puh. Ylisuuret osingot ja johdon ylisuuret palkkiot ovat sen sijaan yksinkertaisesti ahneutta. Jatkosodan aikana he pääsivät takaisin Karjalaan, jossa elämä jatkui siitä, mihin se aikanaan jäi. Vaaleja on tullut, vaaleja on mennyt, mutta vanhustenhuollon ongelmat ovat jääneet. ONGELMIA ON ollut sekä kunnallisella että yksityisellä sektorilla. Päiväkerholaisten ja kaikkien lasten kirkko Kanta-Loimaan kirkossa su 7.4. – Oli vappupäivä ja työläiset juhlivat, sittemmin maanviljelijäksi ryhtynyt Nenonen kertaa yli 70 vuoden takaisia tapahtumia. Pitkän iän salaisuutena hän pitää kohtuullisia elämäntapoja. Sen tiimoilta käydään Martan ja Marian luona, jotka saavat Jeesuksen luokseen kylään. Vaaleja on tullut, vaaleja on mennyt, mutta vanhustenhuollon ongelmat ovat jääneet. Syyksi hän arvelee sen, että on tullut elettyä ihmisiksi. Meillä on täällä hieno ja värikäs luonto. Isä ja poika asettuivat lopulta Keski-Suomeen, Karstulaan, jossa elämä asettui pian uomiinsa. Jos tilaa huonoa laatua, saattaa saada huonoa laatua. Sitten matkustimme junalla kohti Haukivuorta, joka on Savossa. Miksi kunta ei tuota palveluja itse. Turhista narinoista hän ei myöskään perusta, vaan pyrkii kiitollisuuteen. Tosiasia on, että sosiaalija terveyspalvelut eivät toimi Suomessa ilman yksityissektoria. Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min Matkapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,1704 /min Puhelun hinta: Neuvotteluajat maanantai-tiistai klo 17.30 asti ajanvarauksella puh. Seuraava, ja lopullinen lähtö tuli parin vuoden päästä, ja tällä kertaa asetuttiin ensin Etelä-Pohjanmaalle Kurikkaan, kunnes sitten 1946 Nenonen körötteli isänsä kanssa Loimaan asemalle ja sieltä Oripäähän. Syntymäpäiväjuhliaan viettävä Veikko Nenonen tietää, että ihmisiksi eläen saa lisää elinvuosia 90-vuotispäiviään juhliva loimaalainen Veikko Nenonen ei perusta turhista narinoista vaan haluaa keskittyä elämässään kiitollisuuden aiheisiin. Kaikki vanhuspalvelut ovat edelleen julkisia palveluja, vaikka niitä olisi kunnassa ulkoistettu. Kaikki poliittiset puolueet ovat jollain tavoin osallisia tämän tilanteen syntyyn, kukaan ei voi pestä käsiään. – Veikko Lavin laulussakin sanotaan, että ota löysin rantein, älä jännitä. SARI HOLAPPA. Kunnat eivät pysty investoimaan rakennuksiin, eivätkä tuottamaan hoivapalveluja niin halvalla kuin muut toimijat. Vanhusten hoivapalveluista yksityiset hoitavat 30 prosenttia ja ympärivuorokautisesta palveluasumisesta isoissa kaupungeissa jopa 75 prosenttia (HS 1.2.) Miksi kunnat ovat ulkoistaneet näin paljon. Kunnilla on jopa valvontavastuu alueellaan toimivista vanhustenhuollon yksityisistä laitoksista, vaikka kunta ei ostaisi niiltä palveluja. Se on turhaa. KURKIJOEN Lapinlahdelta, Laatokan rannalta kotoisin oleva Veikko Nenonen lähti ensimmäiselle evakkomatkalleen vuonna 1940 heti talvisodan jälkeen maaliskuussa. Laitosten omavalvonta ei vapauta kuntaa. Yksityisillä hinta on keskimäärin 125 euroa. Eihän se ihmiskeho kestä, jos ei mene kohtuuden rajoissa, Nenonen pohtii syytä pitkälle iälleen. Se on turhaa. Laitosten omavalvonta ei vapauta kuntaa. Kunta valitsee useimmiten yksityisen tuottajan siksi, että hoivapäivän hinta on halvempi. Kunta valitsee useimmiten yksityisen tuottajan siksi, että hoivapäivän hinta on halvempi
Vaatesäilytys 2,50 €. huhtikuuta 2019 Alueen suurin avoimien työpaikkojen ja työnhakijoiden kohtaamispaikka on jälleen Turun Messukeskus. Tervetuloa! Tapahtuma on ilmainen. Huiman suosion saavuttanut RekryExpo järjestetään ke 10.4. Tule paikalle, jos olet töitä vailla tai suunnitelmissa vaihtaa työnantajaa. ennakkoilmoittautuminen www.lyyti.in/kesatoita_taalta Alueen suurin rekrytointitapahtuma tulee taas! klo 13 Jaajo Linnonmaa klo 15 Ilkka Halava Mukana muun muassa: Aputeam • Attendo • Avarn Security • Cencorp Automation • Eilakaisla • Enjoy • Esperi Care • Fazer Food Services • HRS Advisors • HUMAK • Hydoring Oy • Inwido Finland Oy / Pihla Ikkunat • JHL • Kårkulla samkommun • Lounais-Suomen Tietojakelu • Mecaplan • Merivoimien esikunta • Meyer Turku • Navielektro • Nordea • Pihlajalinna • Seniori Turva • Staffservice Finland • TE-Toimisto • Transval • Henkilöstöpalvelut • Turku Energia • Turun Aikuiskoulutussäätiö sr • Turun Ammatti-instituutti • Turun kaupunki • Työllisyyspalvelukeskus • Turun kaupunki Osaamispiste • Turun Osuuskauppa • Uudenkaupungin kaupunki • Vahasilta • Vahterus • VAK Oy • Vakka-Suomen Puhelin Oy • Valmet Automotive • Varamiespalvelu • Varsinais-Suomen Apuvoima Oy • Vertaista vailla -hanke • Värväämö • X-SEC GROUP • Yleinen työttömyyskassa YTK. Messubussilla 100 kätevästi pääoven eteen. Messukeskuksessa sinulla on mahdollisuus tavata kymmenien työnantajien edustajia, solmia kontakteja, sopia työhaastatteluja ja saada arvokasta tietoa. Ohjelmassa 10.00 Messuovet avautuvat 12.00 Työmarkkinatorilta tulevaisuuden työelämäpalvelut Leena Rankila, Kehittämisasiantuntija, ELY-keskus 13.00 Mediasta tutun yrittäjän tarina Jaajo Linnonmaa 14.00 Digitalisaatio räjäyttää työn rakenteet. Millaista duunia sinä teet tulevaisuudessa. – nyt jo neljännen kerran. Ari Viitanen, halllituksen puheenjohtaja, Carinafour 15.00 Murrosaika, itseohjautuvuus ja parempi työ Tulevaisuustutkija, yritysvalmentaja Ilkka Halava 18.00 Messuovet sulkeutuvat Työnantajien loungessa kiinnostavia yrityspuheenvuoroja koko messujen ajan! Kesätöitä täältä -matchmaking kokoustilassa 3. Pysäköintimaksu 6 €. 9 Lauantaina 6. Huom
Jantunen ja Erik Sajantila onnistuivat vielä kertaalleen, mutta Marcus Whiten läpiajo ratkaisi ottelun. NELJÄNNEN jakson alussa Ville Karvonen sai iskun suuhunsa ja joutui vaihtopenkille. Tahvanainen jäi hänelle alhaisiin tilastoihin (3/6 syöttöä). Karvonen heitti kaaren takaa 5/7 ja teki erinomaista työtä Ville Tahvanaista vastaan. Myös Esko Salonen teki tuttuun tapaansa hurjasti töitä HBA:n laajaa takakenttää vastaan. Hurrikaanin onnistui voittamaan runkosarja kaikkien yllätykseksi. Se tuli kuitenkin yhden kauden ennakkosuosikin kotiluolassa. Meillä on todella hyvä joukkue vastassa, joten avausvoittoon pitää olla todella tyytyväinen, iloitsi päävalmentaja Arttu Mannelin. . Kuopiolaisten peli ei kuitenkaan missään vaiheessa kautta lähtenyt kulkemaan optimaalisesti ja lopputulos oli neljäs. Kolmannen jakson käynnisti Henttosen vahva sisäpeli. Joukkueen peli kehittyi kauden aikana ja yksittäiset pelaajat menivät eteenpäin. FIA:n entinen rallipomo Jarmo Mahonen Ylellä LAINA Naisten halu kohti jääkiekkoammattilaisuutta on kova. Ottelun parhaina palkitut Karvonen (24p) ja Jantunen (25p) vastasivat joukkueen kovimmista tehoista. Silti Espoossa pelattavissa MM-kisoissa asetelma menee edelleen niin, että Suomen amatöörit haastavat PohjoisAmerikan ammattilaiset. EVELIINA TOIVOLA Mitaliputkelle jatkoa Kuopiossa Lentopallo Valtteri Arra Savo Volley – Hurrikaani 1–3 (28–26, 15–25, 20–25, 18–25) Hurrikaanin onnistui torstaina voittamaan toistamiseen Savo Volleyn. Viime minuutit tarjosivat jännitystä katsomoihin. Nyt keskipelaaja sai pelata lähes koko runkosarjan ja sen päälle kaikki pudotuspelit. 214-senttinen Aapeli Syrjämäki tuotti Bisonsille ongelmia, kun mies heitti käden yli palloa pussiin. Tärkeintä kuitenkin on, että suurta pelaajaliikennettä ei tulla näkemään. Pelaajat kuitenkin halusivat pelata ja taistelivat avausvoiton lukemin 88–85. – Oli hieno kausi ja helvetin hieno joukkue. Savo Volley oli kauteen lähdettäessä Valepan suurin haastaja. – Ekassa erässä ei pelattu hyvin, mutta sen jälkeen saatiin homma haltuun. Kuten mies itse totesi, runkosarja oli loistelias ja pudotuspeleissä oli pienestä kiinni, ettei joukkue olisi päässyt finaaleihin. Ottelu lähti kotijoukkueelta nihkeästi käyntiin. Kaikkiaan ailahtelevaa pelaamista, mutta sen jälkeen hoidettiin homma tyylikkäästi kotiin, Matti Oivanen analysoi. Kuten Juho-Matti Henttonen pressissä totesi, saattoi tiukka puolivälieräsarja näkyä ottelun alla. Musta hetki sattui kun Bisons antoi muutaman turhan pallonmenetyksen: HBA kiitti ja heitti kolme täysin vapaata kolmosta pussiin. Muu lopputulos kuin voitto ei olisi kelvannut. Kapteeni pääsi lopettamaan uransa mitaliin Hurrikaanipaidassa. Mustapha Amzilin buzzer beater päätti jakso lukemissa 59-64. URHEILU LAINA Kyllä minusta on surullista, että rallin maailmanmestaruus ratkaistaan Australiassa. Isännät aloittivat erinomaisesti ja juuri Leikas oli Hurrikaanille vaarallinen. Torstaista vierasvoittoa pitää osata arvostaa. Muuten jakso oli kovaa vääntöä, jossa Mikael Jantunen vastasi pääasiassa HBA:n pisteistä. Tällä kertaa voitto tuli hiukan tiukemman taistelun kautta. HBA ALOITTI kovaa ja määräsi tempoa kentällä. Seurajohto yhdessä valmennuksen kanssa alkaa lähiviikkojen aikana kasaamaan uutta joukkuetta, jonka runko pysyy kasassa. . HYVÄ PELI, hyvä voitto! Olen yllättynyt, kun meidän sairastelleet miehet halusivat pelata ja taistelivat voiton. Bisons sai kelvollisia heittopaikkoja, mutta tuuri ei ollut tällä kertaa puolella. Salosta rikottiin peräti 12 kertaa, ja hän ansaitsi työllään tukun tärkeitä vapaaheittoja. Nyt kisataan 10 tunnin aikaeron takana ja huipennus hukataan. Oivaselle ilta oli muutenkin ikimuistoinen. 0–9-runi ja Bisonsin aikalisä. Toisen jakson HBA aloitti ”kakkosviisikollaan”, jolloin Bisons nousi ottelussa johtoon, Esko Salosen kovan ajon ansiosta. Avauserän lipsahdus isännille sisuunnutti kuitenkin Hurrikaanin, joka sai koneensa toden teolla käyntiin toisessa erässä. Henrik Porkka on yksi Heinon aikakauden ruumiillistuma. Ehdottomasti urani paras joukkuehenki, missä olen ollut mukana. Hurrikaani nappasi pronssiriipukset. Joten siihen nähden koko joukkue onnistui hyvin. – Odotuksiin nähden kausi oli onnistunut. Hetken huilin jälkeen Karvonen teki huiman paluun kentälle ja jatkoi viime aikojen hyvää heittopeliään. Päävalmentajan ensimmäinen kausi Loimaalla oli lopulta positiivinen. Tiukka viiden ottelun sarja vei meiltä energiaa, mutta saimme pelimme onneksi kulkemaan, totesi Henttonen. HBA kierrätti kokoonpanoaan, Bisonsin pelatessa selvästi kapeammalla rosterilla. Jossiteltavaa meille jäi loukkaantumisten takia. Bisonsin hyökkäyspeli oli ongelmissa yli kolme minuuttia kun HBA onnistui muun muassa tuplaamaan Alex Fosterin korin alla. – Olimme ehkä hieman väsyneitä ottelun alussa. Huhtitoukokuun aikana saadaan luultavasti jo valmiiksi muutamia pelaajasopimuksia. Vaikka jossittelu on turhaa, pitää muistaa, että Eemelin (Kouki) loukkaantumisen jälkeen vedettiin aika pitkä voittoputki (17 peliä). TORSTAI-ILLASSA Hurrikaani pelasi mitalista, mutta varmasti koko joukkue halusi pelata nimenomaan kapteenilleen. Amzil sai vielä tasoitusmahdollisuuden, mutta heitto jäi tällä kertaa rautoihin. Suoriuduttiin loppua kohden paremmin, vaikkei peli mitään loisteliasta ollutkaan, valmentaja Jussi Heino summasi. Marcus Whiten upeasta tarjoilusta Karvonen latasi kolmosen koriin. Biisonien Ville Karvonen pelasi paikan korin alle. Vielä viime kaudella Porkka seurasi pudotuspelejä Leka Volleyn paita päällä vaihtonurkkauksessa. Toimittaja Heikki Miettinen Helsingin Sanomissa 10 Lauantaina 6. Vielä Loimaalla savolaiset olivat liikkeellä rammalla joukkueella, mutta kotipeliin Jukka Tuovinen oli saanut vahvistukseksi Timo Leikkaan, joka pelasi toista yleispelaajatonttia. HBA onnistui hyökkäyksessä paremmin ja nousi ottelussa jälleen johtoon. Bisonsin lähtökohdat otteluun olivat sikäli hankalat, että useampi pelaaja oli ennen ottelua sairastunut. Ville Tahvanaista pimentänyt Ville Karvonen otti isoa roolia ja nosti Biisonit tasoihin. Ja potentiaalia on vieläkin parempaan. Ralli on aina ollut eurooppalainen laji. Esko Salonen heitti kulmasta kolmosen sisään, kun peliä oli jäljellä 26 sekuntia. Pärjättiin loukkaantumisista huolimatta omalla pelitavalla, jota alettiin hiomaan jo toukokuussa. Pisteiden keruussa loimaalaisjoukkue onnistui vieraitaan niukasti paremmin ja vei välieräavauksen nimiinsä. huhtikuuta 2019 Bisons löi Märskyn välieräavauksessa Koripallo Juha-Pekka Mäki LoKoKo Bisons – HBA-Märsky 88–85 (43–43) Tasaisen puolivälierän sarjan jälkeen Bisons sai vastaansa Torpan Pojat pudottaneen HBA-Märskyn. – Meillä oli alussa tietynlaisia vaikeuksia pitää peli kontrollissa. Aikataulu on tiukka, joten toivottavasti lisää pelaajia ei sairastu ennen seuraavaa ottelua
Maatalousyhtymien osuus oli alle yhdeksän prosenttia ja perikuntien omistuksessa oli alle kolme prosenttia tiloista. Yhä suurempi osa vähävaraisten iäkkäiden varoista kuluu lääkkeiden, terveyspalveluiden ja kotona asumisen mahdollistavien palveluiden hankintaan. Meillä on hienoja nuoria, opastetaan heitä oikealle tielle, yhdessä. NYKYÄÄN yhä useammat nuoret muuttavat toiselle paikkakunnalle. Sanna Pitkänen Maanviljelijä, yrittäjä Eduskuntavaaliehdokas (kok.) Suomen maatalousja puutarhayrityksistä oli vuonna 2017 edelleen 86 prosenttia perheviljelmiä. Toisesta välittäminen ja kuuntelun taito. Tilojen lukumäärä laskee edelleen ja tiloista lopettaa vuosittain viljelyn noin kahden?kolmen prosenttia. THL on tutkinut terveysmenojen vaikutuksia köyhyyteen. Seuraavan hallituksen tulisi laatia suuntaviivat hallinnonrajat ylittävälle päihteiden vastaiselle työlle, jotta hyvät ihmiset eivät eksyisi pahoille teille. Kaarinan SDP:n kunnallisjärjestön pj. Kysymykset päihderiippuvaisten tai heidän omaistensa auttamisesta loistivat poissaolollaan. Toisinaan on tarve palveluille kuten kotihoidolle, ruokapalvelulle tai siivousavulle. Tulevan hallituskauden verotettavia kohteita tai tukien leikkauksia mietittäessä pitää huomioida nämä em. Ja näytetään me vanhempina esimerkkiä. Suomen maatalousja puutarhayrityksistä oli vuonna 2017 edelleen 86 prosenttia perheviljelmiä. Mielestäni ikäihmisten köyhyyttä ei nujerreta pelkästään pieniä eläkkeitä nostamalla. Kansanedustajaehdokas Päihteet monessa mukana Vaalikoneiden kysymyksiin vastatessa tuli otettua monen monta kertaa kantaa siihen, kuuluvatko viinit ruokakauppojen hyllyille vai ei. Siksi ikäihmisten köyhyyden vähentäminen tulisikin nostaa yhä vahvemmin poliittisen keskustelun kohteeksi. Päihdeongelmat eivät ikää katso. Mielestäni on kyse niin tärkeästä, monia suomalaisia koskettavasta asiasta sekä yhteiskunnallisesti mittavasta haasteesta, että siitä tulisi keskustella enemmän tänäkin keväänä. Kun kopsut alkavat vaikuttaa liikaa elämän kulkuun, niin haitta syntyy vasta silloin. Päihteiden liikakäytöstä kärsii itse ongelmien kohteen lisäksi myös monet muut tahot. TUOTANNON tukia ja veroja tulee tarkastella kokonaisuutena. Huumausaineet ja alkoholi ovat monen karun ihmiskohtalon takana. EDUSKUNTAVAALIT 2019 11 Lauantaina 6. Näin ollen ikäihmisten köyhyys saattaa jäädä näkymättömiin, jos seurataan vain pelkkiä tuloja. Tiloilla tuotettujen raakaaineiden ja energiavarojen käsittely työllistää monella eri tasolla ja paikkakunnalla. Eläkkeisiin tehty indeksien jäädyttäminen ja elämisen kustannusten nousu saa eläkeläisten tilanteen näyttämään tulevaisuudessakin köyhältä. Kun suomalainen duunari kovan duuniviikon jälkeen ottaa pienen kopsun, niin ei siitä mitään haittaa ole. Tulevaisuudessa ilmastomuutos ja toimintaympäristön muutokset vaikuttavat kannattavuuteen aina vain enemmän. Toisille se on paras suomalainen keino vaikuttaa ilmastomuutokseen. Jokaisella ikäihmisellä tulisi aina olla oikeus syödä kokonainen sydänlääke ja tavata ystäviään silloin tällöin. Toisen kunnioittaminen ja huomioon ottaminen. Toimeentulotuki on sosiaalietuuksista viimesijaisin taloudellisen tuen muoto, jonka tarkoituksena on turvata ihmisarvoisen elämän kannalta välttämätön toimeentulo. Poliisiakaan ei saa unohtaa heidän rankassa työssään koittaa pitää laittomat päihteet poissa katumarkkinoilta. VAIKKA ikäihmisten köyhyydestä on käyty viime aikoina paljon keskustelua, teot köyhyyden vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi ovat jääneet tekemättä. ””. Perheissä tuska on vahvasti läsnä silloin, kun jollain perheenjäsenellä on vakavia päihdeongelmia. Vuoden vaihteessa nollautuvat lääkkeiden omavastuut, terveydenhuolto ja matkustuskulut tekevät monille toimeentulosta äärimmäisen tiukkaa. Perinteisen alkoholin lisäksi markkinoille on ilmestynyt valtava joukko erilaisia huumausaineita. Taakse jäävät tukiverkostot, ja edessä on uuden löytäminen. Tukien hakemiseen liittyy paljon epätietoisuutta, ja aina siihen ei tarjota riittävästi apua esimerkiksi kunnan puolelta. ERÄS POLIITIKKO sen jo aikanaan sanoi. Miten moni nuori perhe tuskaileekaan jaksamisensa kanssa, ja samaan aikaan moni vanhus suree yksinäisyyttään. Auttaminen on kovasta yrityksestä ja vahvasta tahdostakin huolimatta usein kovin vaikeaa. Kuten monella muullakin alalla tuottavuus, tuotannon tehokkuus ja optimointi kertovat yrityksen kannattavuudesta ja yrittäjän johtamistaidoilla on suuri merkitys kannattavuuden saavuttamisessa. Opetetaan lapsillemme kultainen sääntö: tee toisille niin kuin toivoisit heidän tekevän sinulle. Ennaltaehkäisevien toimien lisäksi tarvitaan toimivaa tukijärjestelmää, jotta lipsuvien jalkojen alle saataisiin pitoa ja matka jatkuisi taas eteenpäin. Samoin nuorisotyössä lisäresursseille olisi varmasti käyttöä. Luken kannattavuuskirjanpidon tutkimuspäällikkö, erikoistutkija Arto Latukan mukaan 16 000 euron yrittäjätulo riitti antamaan yrittäjäperheen omalle pääomalle 1,3 prosentin koron ja työtunneille 6,2 euron korvauksen. “Ei minulla ole tässä kuussa varaa sydänlääkkeisiin, joten otan vain puolikkaan annoksen. Sijoittaminen omaan alkutuotannon työpaikkaan ei myöskään ole kovin kannattavaa, koska kokonaispääoman tuottoprosentti oli keskimäärin vuonna 2017 negatiivinen – 2 prosenttia. Olen 93-vuotias ja melko hyvässä kunnossa, joten minulle ei myönnetty kuin 5 taksimatkaa/kk. Maatalousja puutarhayritykset saavat suurimman osan tuotoistaan tuotteiden myynnistä ja keskimäärin reilu kolmannes tuotoista tulee tukien muodossa. Piia Koriseva eduskuntavaaliehdokas (kesk.) Maalaisten talkoillakin rajansa Suomalainen ruoantuotanto on noussut otsikoihin nyt vaalien alla ja kaikilla puolueilla tuntuu olevan tarkka käsitys siitä mitä ja miten ruokaa tulisi tuottaa seuraavien vuosien aikana. Isovanhemmat hoitivat lapsenlapsiaan ja opit siirtyivät sukupolvelta toiselle. Jos saamme yhdistettyä nuoret perheet ja yksinäiset vanhukset, saamme yhteisön, joka pitää huolen toinen toisistaan. Sillä minun pitäisi hoitaa kauppa-asiat, lääkärikäynnit ja joskus olisi mukava päästä tapaamaan myös ystäviä seurakunnan kerhoon.” Marjatta. Emmekö me voisi edesauttaa heitä löytämään toinen toisensa. Usealla paikkakunnalla on jo varamummo ja -pappa toimintaa, mutta mielestäni sitä voisi vielä hurjasti laajentaa. Yli 65-vuotiaat pienituloiset käyttävät eniten julkista terveydenhuoltoa ja siten maksavat eniten myös palvelumaksuja. Ja kaikki voittavat. Nyt puhutaan tietysti paljon sotesta, maahanmuutosta ja perhevapaiden uudistamisesta, mutta toivoisin tulevaisuuden päihdepolitiikan nostamista vahvemmin esille vaalikeskustelussa. Toisille taas lypsylehmä, josta on vielä lisäveroja nostettavissa ja tukia vähennettävissä. Luonnonvarakeskuksen tietojen mukaan vuonna 2017 Suomessa oli maatalousja puutarhayrityksiä noin 48600 kappaletta ja tilojen keskimääräinen peltoala oli 46 hehtaaria. THL:n tutkimuksen mukaan yli 65-vuotiaiden kohdalla köyhyysaste kasvaa 0,7–1,9 prosenttia, kun terveydenhuollon asiakasmaksut huomioidaan. Päihdeongelmat ja niiden ratkominen eivät ole nousseet vaaliteemojen keskinäisessä kilpa-ajossa mukaan kärkikahinoihin. Tarvitaan panostuksia niin sosiaalipuolelle kuin terveydenhuoltoon. IKÄÄNTYNEIDEN köyhyys on yleisempää, kun huomioidaan terveyteen liittyvät tekijät köyhyyden määrittelyssä. Sattuu katsoa vierestä sitä, kuinka rakkaan henkilön elämä rullaa vauhdilla jyrkkää alamäkeä. Se oli silloin. Me vanhemmat kovin helposti sysäämme koululle velvollisuuden opettaa lapsillemme tapoja ja käyttäytymismalleja, mutta eikö se kuitenkin ole meidän tehtävämme. INHIMILLISELLÄ tasolla menetykset ovat valtavia, mutta myös päihdeongelmien hintalappu yhteiskunnalle on mittava. Kauniit tavat murenevat romukoppaan. Osa tuen tarvitsijoista ei välttämättä edes tiedä olevansa oikeutettuja tukeen, ja toiset taas saattavat kokea tilanteen sosiaalisesti häpeällisenä. Suomalainen, terveellinen ruoka on myös huoltovarmuusja turvallisuustekijänä. YRITTÄJÄTULO oli vuonna 2017 vain noin 16 000 euroa tilaa kohden. Aina se ei ole niin helppoa. Tilanteen korjaamisessa tulee ottaa nykyistä paremmin huomioon myös ikäihmisiin kohdentuvat muut välittömät menot, kuten terveydenhuollon palvelumaksut tai lääkekorvaukset. Myös kotieläintalouden osuus tuotantosuunnista vähenee edelleen ja se oli päätuotantosuuntana vain noin joka neljännellä tilalla. Osakeyhtiömuotoisia tiloja oli vain alle tuhat eli alle kaksi prosenttia kaikista tiloista. Osakeyhtiömuotoisia tiloja oli vain alle tuhat eli alle kaksi prosenttia kaikista tiloista. Viina tai huumausaineet ovat jollakin tavoin osallisena suurimmassa osassa henkirikoksista, ja ne lisäävät tuntuvasti onnettomuusriskiä. Moni eläkeläinen saattaa jättää tuen hakematta, vaikka olisikin siihen oikeutettu, sillä tukien hakeminen on usein haastavaa. Suurin osa maatalousja puutarhayrityksistä siis työllistää maaseudulla yksittäisiä ihmisiä tai perheitä, ja on siis ymmärrettävä kotimaisen ruokatuotannon merkitys myös yksittäisten ihmisten, perheiden ja kylien näkökulmasta. En usko liialliseen holhoukseen vaan varhaisen vaiheen ongelmiin puuttumiseen ja faktoihin perustuvaan valistukseen, joka uppoaa kuuntelijoihin monotonisen paasauksen sijaan. HIEMAN huolestuneena katson myös lastemme kasvamista. faktat, sillä maaseudun talkoohenkeä ja -kykyä ei mielestäni kannata kokeilla tämän enempää kotimaisen tuotannon tulevaisuus silmällä pitäen. Köyhyydestä puhuttaessa pelkät tuloihin perustuvat mittarit eivät kerro koko totuutta tilanteesta, sillä tulojen riittävyyteen vaikuttavat myös terveysmenot, kuten terveydenhuollon maksut ja lääkekustannukset. Rahat menivät siihen, kun piti käydä tapaamassa lääkäriä, jotta saisin todistuksen taksimatkoja varten. Päihdemaailma on paljon monimuotoisempi kuin ennen. Maatalousyhtymien osuus oli alle yhdeksän prosenttia ja perikuntien omistuksessa oli alle kolme prosenttia tiloista. Niina Alho Kaarinan kaupunginvaltuutettu ja hallituksen jäsen. MINIMI yksinasuvan eläke on 785 €/kk. Ritva ”Kike” Elomaa kansanedustaja (sin.) Toimikaamme yhdessä Oli aika, jolloin perheet asuivat lähellä toisiaan, tukiverkosto oli lähellä. Tämä kaikki tietenkin maksaa ikäihmiselle. huhtikuuta 2019 Oikeus syödä kokonainen sydänlääke. Eläkeläiset voivat hakea useita eri tukia paikkaamaan menojaan, mutta tukiviidakko on haasteellinen. Kun terveys reistailee, pitää käydä useammin lääkärissä, kulkea lääkäriin ja käyttää joskus kalliitakin lääkkeitä. Näistäkin tapauksista yhteiskunnalle koituu kuluja kaiken muun harmin lisäksi. Työssä käyvällä väestöllä on työterveyshuolto, ja alle 18-vuotiaat on vapautettu useista maksuista. Kirjoitukset siitä, kuinka alaikäisiä löydetään ostareilta tai asemilta kuljeksimassa huumehöyryissä, nostavat väistämättä suuren huolen pintaan. Se oli aikaa jolloin koko kylä kasvatti lapsia
Avoinna sop. ASBESTITYÖT Varsinais-Suomen Erikoispurku OY Asbestipurkutyöt Asbestikartoitukset ym. . 2. Kanta-Loimaantie 5B B16, Loimaa . JÄTEHUOLTOA • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. ISÄNNÖITSIJÖITÄ TALOYHTIÖT HUOM! Isännöinti Oy Tikakoski Vesikoskenkatu 1, 32200 Loimaa Kimmo Tikakoski 0400 741 556 www.tikakoski.com P. Voit hoitaa kaiken tilausasioinnin myös helposti verkossa. 0400 945 855 Humppila Kolinkanta Autokorjaukset ja -huollot Muutot ja kuljetukset ! Siskon kammari p. HYVINVOINTIPALVELUJA Koulutettu Hieroja Väinämöisenkatu 10, 32200 Loimaa Gsm 050-566 8363 heli.pirhonen@hotmail.com HIERONTAPALVELUT Heli Pirhonen ladyline l o i m a a Alan ammattilaiset löydät Palveluhakemistosta – tule mukaan! Hakemisto julkaistaan kerran viikossa, pääsääntöisesti lauantaisin. TILAA KARTOITUS: 0400 932 453 jarmo@kosteuskartoitus. Millä sanoilla alkaa Hämäläisten laulu. Kenestä kertoo Anna Kortelaisen kirja Hyvä Sara. 050 322 1416 Joenperäntie 8, Loimaa. klo 8.15 15.45) Voit hoitaa kaiken tilausasioinnin myös helposti verkossa. 8. 0400 773 523 www.prinsessatehdas.fi OSOITA TIETOSI 1. 767 1524 • 040 535 0576 LOUNAS NOUTOPÖYDÄSTÄ MA-PE KLO 11–14 . tilaajapalvelija.fi Tilaajapalvelu palvelee sinua puhelimitse 02 770 2626 Miten voimme auttaa. PARHAAT PALAT PAKETISSA – PAPERILLA, VERKOSSA JA MOBIILISSA. Voit hoitaa kaiken tilausasioinnin myös helposti verkossa. Mitä tarkoittaa saturaatio. tilaajapalvelija.fi Tilaajapalvelu palvelee sinua puhelimitse 02 770 2626 Miten voimme auttaa. 5. Missä tallissa F1-kuljettaja Kimi Räikkönen nyt ajaa. 040 722 5270 terv.hoit., koul. Voit hoitaa kaiken tilausasioinnin myös helposti verkossa. 9. LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA. HENKILÖNOSTIMIA DINO 95T DINO 120T DINO 160XT DINO 180T DINO 210XT Nostokorkeudet: 9,5 m / 12 m / 16 m 18 m / 21 m HENKILÖNOSTINVUOKRAUS PASI MARKULA KY 0500 770 606 Henkilönostinvuokraus DINO 160 XTB, nostokorkeus 16 m Mikko Koponen 044 215 1651 Rate -maalaus Oy www.rate-maalaus.fi ratemaalaus@gmail.com Naprapaatti Jani Niskakangas 0400 421 048 / 020 735 3030 www.naprapaattiniskakangas.fi NISKA-HARTIAVAIVAT / SELKÄKIPU / RAAJOJEN KIPUTILAT HIERONTAA, NIVELJA NIKAMAKÄSITTELYÄ & HARJOITUSTERAPIAA . 6. mukaan. Vastaukset sivulla 10. 12 Lauantaina 6. 02-762 1350, 0500 741 437 Myös kotija laitoskäynnit. Myös kotija laitoskäynnit. JALKAHOITOLOITA käsityölaiskatu 9, loimaa P. Mikä oli viime vuonna Suomen myydyin automerkki ja -malli. Myös pitopalvelua! Juhlaan ja arkeen. 10. Anita Koivisto • osteopatia • lymfaterapia • hieronta P. AUTOKORJAAMOITA AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA P. Varausten mukaan keskiviikkoisin Hirvikoskella, perjantaisin Tuulensuun Palvelukeskuksessa. 763 6860 iv-konehuollot ja suodattimet p. www.vsep.fi 050 305 2081 vs.erikoispurku@gmail.com 044 982 1644 Varsinais-suomen eriKoisPurKu oY häät | juhlat | syntymäpäivät | muistotilaisuudet 9 90 Satakunnantie 1, Loimaa p. JUHLAJA PITOPALVELUITA . KAUNEUSHOITOLOITA . LOIMAAN RAKENNEKUIVAUS OY Rakennuskuivaukset & kosteusmittaukset Hermoratahierontaa, jalkojenhoitoa Leila Toivonen 044 305 6900 Hoitola SuolakeidaS p. Kuka on Britannian pääministeri. 040 830 4556 Huomioi kotitalousvähennys Loimaan Lääkintävoimistelu OSTEOPAATTI D.O. tilaajapalvelija.fi Tilaajapalvelu palvelee sinua puhelimitse 02 770 2626 Miten voimme auttaa. 02-762 1350, 0500 741 437 Nettiajanvaraus: www.sabrina.fi Turuntie 14, Loimaa. 040 7499 159, www.arjalka.fi Myös kotija laitoskäynnit JALKAHOITOLA ARJALKA Turuntie 14, Loimaa. 050 2279 . ILMANVAIHTOPALVELUT IV-Pelti Luuri Oy Ilmastoinnit ja tarvikkeet sekä huollot 5” vesirännit suoraan autosta Konesaumatut katot Rakennuslistat ja peltityöt Kuparityöt Kattoturvallisuustuotteet Rautarakennetyöt Seinäkasetit Voimatie 1-3, 32210 Loimaa www.ilmastointijapelti.fi p. Mikä viikonpäivä vapunpäivä on tänä vuonna. Voit hoitaa kaiken tilausasioinnin myös helposti verkossa. Voit hoitaa kaiken tilausasioinnin myös helposti verkossa. Voit hoitaa kaiken tilausasioinnin myös helposti verkossa. hieroja Marika Lätti. 7. KOSTEUSKARTOITUSTA Kosteuskartoitus. Mikä toimija on Valonia. Nettiajanvaraus: www.sabrina.fi . 040 7527 353 Juhlaan ja arkeen. JUHLAJA PITOPALVELUITA Juhla-, kokousja saunapalvelut Kylpyläosakevuokraus asuntoautovuokraus paija.fi 050-5696 945 Täydet oikeudet! Loimaantie 272, Alastaro, www.ryotintila.fi Aitoja makuja ja maalaistunnelmaa p. ARKKITEHTITOIMISTOJA ARKKITEHTI .net www.PIENTALO Päivi Vuori, Arkkitehti SAFA * 040 5220 665 Tsto: K-Rauta Loimaa, Aleksis Kivenkatu 9 . . 3. 050 5292 439, Käsityöläiskatu 9, Loimaa . vahaukset – Hinausapu 24 H Määräaikaishuollot BE-, DSLja OBD-mittaukset Katsastuspalvelu Ilmastointihuollot Alastaron Autopalvelu Loimijoentie 99, Alastaro P. tilaajapalvelija.fi (ark. Minimi mukanaoloaika 4 kk. Tilaajapalvelu palvelee sinua puhelimitse 02 770 2626 Miten voimme auttaa. P. Mitä ovat singapura, snowshoe ja sokoke. 4. KULJETUSPALVELUT P. 0400-536 303 • (02) 762 8326 – Finikor-ruosteenestokäsittely – Huolto, korjaus – Maalaus, peltityö – Rengasmyynti – Automyynti – Autovuokraus – Tuulilasit – Ikkunatummennukset – Pesut, kestoym. tilaajapalvelija.fi Tilaajapalvelu palvelee sinua puhelimitse 02 770 2626 Miten voimme auttaa. tilaajapalvelija.fi Tilaajapalvelu palvelee sinua puhelimitse 02 770 2626 Miten voimme auttaa. täydellinen juhlaja pitopalvelu Hyvät kokousja koulutustilat Sahantie 5 Mellilä P. 050 470 3544 Runsas lounasbuffet ma-pe 10:45–14:00 P r i n s e s s a t e h d a s ~ m y ö s p r i n s s e i l l e Juvantie 11, Loimaa (Vesikoskitalo, 2. Myös pitopalvelua! Ryngöntie 129, Loimaa 050-5320622, loimaaltakasin @tiiri.fi Laadukkaat konditoriatuotteet tilauksesta . kerros) ajanvaraus www.timma.fi/prinsessatehdas tai p. huhtikuuta 2019 PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO . Millaiset ovat lakeerikengät. 0500 822 386 www.alastaronautopalvelu.fi Renkaat ja rengastyöt Kolarikorjaukset Hinauspalvelut
0400 223 964 Esteettömät Taksit 1 + 8, 1 + 6 . Tuula 040 760 3301. FT Leisku Ukot, harjoitukset tänään klo 16.00, lukion salissa. TAKSIPALVELUITA . Turku-Tukhoma-Turku. klo 12.45-14 Keilausryhmä. 040 546 4295 Taksija invataksipalvelua Jari ja Raimo Huhtala Oy, Alastaro/Loimaa P. 13 Tuttujen Tuvalla os. PAINOPALVELUJA . mahd. Hallitus kokoontuu pe.12.4. 3, Ilkka Vakkuri tulkkina, taidetta ja kirjallisuutta saatavana. IKIS-verkkoluento ikääntyviin kohdistuvista huijauksista ja kodin turvallisuudesta. 0400 223 535. Savikki ry kokoontuu Citynuokkarilla ma 8.4. Diabetesyhdistys Diabeetikko nuorille/lapsille ja heidän vanhemmalleen tarkoitettu keilatapahtuma Loimaan Keilahallilla la 27.4. Kesäretkelle ke 12.6. klo 9–11. Ke 10.4 Silmuset kokoontuu Olohuoneella klo 14-15.30. klo 11 alkaen. TAKSIPALVELUITA Loimaan Aluetaksi Oy www.loimaanaluetaksi.fi P. Su 7.4. 762 21 20 tai www. mirena-asut.com P. Varastohotelli VARASTOTILAA Vesikoskitalo/Nahkalinna Juvantie 11, Loimaa p. 050 453 5052 Avoinna ma-pe 8–16. (02) 550 2400 www.sahkoliike.fi Puh. Uudetkin mukaan Ti 9.4 Terveyspiste klo 10-12 Verenpaineenmittaus -Verensokerinmittaus Terveysneuvontaa. SIIVOUSPALVELUJA Loimaan Siivous Päivi Ojala Oy P. Raamatun ääressä tänään klo 12 Alessandrosalissa, Oikok. VALOKUVAAMOJA Passikuvat hetkessä paperisena ja sähköisenä ilman ajanvarausta Turuntie 26, Loimaa MLL Loimaan kaupungin yhdistys erityislapsiperheiden vertaistuki-illat to 11.4 ja to 9.5 klo 18-20 Telkänpesässä Telkäntie 3,Hirvikoski. Helena 050 553 9049. Lisätietoja kotisivuilla tai erkkilsa@gmail.com. Ilmoittautumiset Anne Paljakka, p. 044 7442 300 puh. www.neliopinnoitus.fi P. Kaikille erityislasten ja -nuorten läheisille. 0400 327 566 Ompelupalvelu Leena Salo Purotie 7, 32210 Loimaa. ti 9.4. ma-pe 6.30-16.30 KYSY KULJETUSPALVELUA! . Omat kuulat, alusta ja sisävarustus. . Ryhmä tarj. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Veskulle puh 0400 541 093 viimeistään 24.4. . Keväthulinat aloittivat Kevään loimaalaisissa liikkeissä 21.-23.3.2019 50 euron tuotepaketti on nyt arvottu ja onnellinen voittaja on ELINA MÄKILÄ Voittajalle ilmoitettu henkilökohtaisesti. ma-pe 8.30-12.00 Loimaan Rakennuseriste Oy Varasto Lamminperä 10, P. Palvelutarjontamme löydät netistä! . 13 Lauantaina 6. . Ma 8.4. Kojonkulman koulun vanhempaintoimikunta järjestää paperija akkukeräyksen kylällä la 13.4. klo 12-14. Kalligrafiataiteilija Kamil Dov ja Fady Dov Haifasta, Israelista, to 11.4. VARASTOTILOJA Onko talli täysi. Alastaron Sotaveteraanit ry. Su 5.5 klo 18.00, Lounaspaikka Pippuri Melliläpäivä palaveri osallistujille ja talkoolaisille. klo 11 alkaen. tuolijumppaa. URHEILU Eläkeliiton Alastaron yhdistys. vielä muutama paikka Laukon kartano, Hopealinja, illalla Pyynikin kesäteatteri. Kevätfiilistä löytyi mahtavasti jokaisesta liikkeestä! Kiitos kaikille mukana olleille! Kristilliset Eläkeläiset ry. TIETOKONEITA Turuntie 10, Loimaa P. 02 4148 400 www.akrdata.fi Tietokoneet, ohjelmistot ja oheislaitteet Huollot sekä asennukset yrityksille ja kotitalouksille MIRA 050 526 6462 HANNA-MARIA 046 623 0227 Turuntie 13, LOIMAA Nettiajanvaraus timma.fi/pakapuro . Klo 12 kokoontuu naistenryhmä. Eläkeliiton Loimaan kaup. 11.4. TILITOIMISTOJA Mellilän Tili ja Isännöinti Oy Pekka Salonen p. 0500 478 344 Myös pesuaineiden ja välineiden myyntiä . Loimaan Kansalliset Seniorit Kevätpurjehdus ma-ti 6.-7.5. Jos kaipaat neuvoja älypuhelimen, tabletin, läppärin tai pöytätietokoneen käyttöön, ota yhteyttä arkisin numeroon 040 5391 981 ja varaa aika ohjaajiemme henkilökohtaiseen maksuttomaan opastukseen. yhdist. 045 6340 144 Myös ilman ajanvarausta Annina Haltsonen-Mäkelä Ma-Pe 9-17 • La sopimuksen mukaan puh. Pe 12.4 klo 12 olohuoneella esittelyssä Päivi Ojala Siivous! Virttaan Martat. Kaikille avoin ruokakurssi Yllätysmuna to 11.4. 040 091 9560 Sähköasennukset, tarvikkeet, suunnittelu . 045 808 8622 www.mellilantili.fi •?Jätevesisuunnitelmat?•?Jätevesituotteet •?Asennukset?•?Nostinvuokraus Dino 160XT Muut palvelumme: www.mtalkkari.fi 040 584 3971 petri@mtalkkari.fi . mennessä. 010 338 3830 Puh. RAKENNUSTARVIKKEITA . Loimaan AA-ryhmä kokoontuu tänään klo 15.00 Nuorisotalolla Asemakatu 5 Loimaan Seudun Yrittäjänaisten jäsenilta Sisustustalo Ribbonissa to 11.4. Essut ja päähineet mukaan. yhdistys Tallinnan risteilyyn muutos, matka tehdään 20.-21.5. klo 9-17, la 9-13 www.loimaanlukko.fi Loimaan Lukko Oy . klo 14 kirjastossa. Sirpalle 050 5946 230. 044 207 1937 Verhontie 97, Kojonkulma www.punkintila.fi Lämmin maneesi Ratsastustunnit poniKouLut PARTURI-KAMPAAMO Turuntie 13 • LOIMAA P. Roomalaiskirje 15 luku. Lähtöpaikka Hirvihovin piha-alue. Ilm. Marttojen juhlavuoden pääraaka-aine on kananmuna, sen merkeissä Pääsiäisaskarteluilta Kojontuvalla ke 10.4. Kojonkulman kyläyhdistys Ahjon kahvakuula su 7.4. klo 18 Virttaan koululla. Keilataan siis nuori + vanhempi joukkuein. klo 19 Tuttujen tuvalle suunnittelemaan tulevaa toimintaa ja talkoita. 0400 293 576. mennessä osoitteeseen niinijoen.uutiset@gmail.com Kansalliset Seniorit Perinnepiiri 10.4. LVI-LIIKKEITÄ Puh. Brodeeraukset, mainostekstiilit . aamupäivällä. Kojonkulman Martat. RAKENNUSTÖITÄ Tommi Laaksonen Loimaa, Puh. RATSASTUSTA P. PARTUREITA Loimaan Kauppatorin Taksi ay P. 02 769 2200 Ark. Ilmoittautumiset viim. 045 126 3170 Juuso Knuutila p. ei edellytä diagnoosia eikä mll-jäsenyyttä. Eskimotuotteiden myymälä, Kivikylä Huittinen, Huittisten Ellän puutarha, muita ostospaikkoja. 044 7442 310 Päivystys lasirikoissa: LASIT JA LASITUSTYÖT! • kirkkaat lasit • koristeja eristyslasit • ikkunoiden korjaukset • listat, kiinnitystarvikkeet . SEURATOIMINTA LL LL LL LL LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA. P. Huvilakatu 32 jälleen ke 10.4. INVATAKSIPALVELUITA . yhd. klo 17. Skippoa pelataaan n klo 13.15. Klo 12 vietämme keväistä huhtikuun päivää. 040 563 4348 Asutustie 4, Loimaa . TYÖVAATTEITA Työasut mittojen mukaan suoraan valmistajalta. 0600 91444 Alkuperäistä loimaalaista taksipalvelua! www.kauppatorintaksi.fi 0,84 €/min . Punaisen Ristin Päiväpirtti avoinna ma-pe 10-14 Turuntie 13, 0400 919 541 Ma 8.4 Ensiapu ryhmäilta klo 18 Loimaan paloasemalla. Lisätietoja ja isommista eristä ilmoitus etukäteen Marika Sadonojalle 040 588 7985. Uutisiin tulevien ilmoitusten aineisto 18.4. jakaa ilot,surut ja arjen vinkit toisten samanlaisessa tilanteessa olevien perheiden kanssa. Lisätiedot Anne 044 214 3136. Kansalliset Seniorit Muistikerho ma 8.4. 040 836 5808, ti 9.4. Vierailijana Pirjo Huvila Hyvinvointi Emerentiasta. RAKENNUSTARVIKKEITA VARASTOMYYNTI av. Loimijoentie 77 Alastaro Savikki ry kokoontuu Citynuokkarilla tänään la 6.4. Tied. klo 18 Alessandrosalissa, Oikok. Lasipalatsin laulajat muistattehan 8.4 klo 15.30 OP:lla kenraaliharjoitus Alasenjoen-Kärkkäänjoen maaseutunaiset kokoontuvat ma 15.4. SÄHKÖLIIKKEITÄ Turuntie 73, 32200 Loimaa p. PESULAPALVELUJA Oppipojankatu 5 p. To 11.4 Hirvikosken tk tavatt. Loimaan Jankko torstairastit 11.4. meno-paluu Silja Euroopalla, hytit käytettävissä koko ajan ja bussi käyttää ostoksilla, ilmoittaudu nopeasti, paikkoja rajoitetusti Leila 040 967 7595 10.5. LUKKOLIIKKEET JA KAIHTIMET Turuntie 7, Loimaa, Puh. klo 14 Waurionkadulla 6 A 7 Mellilän Kyläyhdistys r.y. Osall. SÄHKÖASENNUKSET . VAATEKORJAUSTA . Seniorit Surffaavat ja opettelevat tietokoneen käyttöä ihan alkeista alkaen Tuulensuun Palvelukeskuksessa, os. klo 14-16 Tuulensuussa. Klo 19. Ti 9.4. LASITUSPALVELUITA Turuntie 61, 32200 LOIMAA • www.pihaportti.fi Puh. Papereita voi toimittaa itsekin koulun pihassa olevalle lavalle. 3. tj. Kerho työväentalolla klo 13.00 mm. Askartelua Olohuoneella Heimolinnank 3 klo 10-15. 050 512 3731 • ollipekkavienonen@gmail.com • ASENNUKSET • TARVIKKEET • SUUNNITTELU • LVI-työt koteihin, teollisuuteen, maatalouteen sekä taloyhtiöihin • Maalämpöä alan johtavilta merkeiltä, Bosch ja CTC . Laulajat kokoontuu ke 10.4 klo 12.00 Tuttujen Tuvalla Marjatta ja Heikki säestää. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Ma 8.4. Kaikki mukaan. tj. 02 762 1144 Av. 02 763 1245 . 045 874 6600 Nettiajanvaraus www.hiusstudiounica.fi Avoinna ma-pe 9-17 la 9-14 Myös sopimuksen mukaan. Näkövammaiset Silmä-kerho ma 15.4. klo 9.3012. klo 12-15 Karaoke Ostarilla, vetäjänä Kake. klo. 010 338 3820 Liikkeet avoinna ma-pe 9-17, la 10-13, Lamminkatu 19, Loimaa Teitä palvellaan ilolla ja ammattitaidolla! Vesikoskenkatu 20, Loimaa Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 tai sopimuksen mukaan Ajanvaraus p. myös sopimuksen mukaan. klo 17.30. Eläkeliitto Alastaron yhdistys Retkiä: Lähiseuturetki ke 22.5. Omaishoitoasiaa Jokioisilla Intalankartano klo 17.30-19 tavatt. 0400 537 171 www.loimaanrakennuseriste.fi Yrittäjä! Lähde mukaan hakemistoon – ota yhteyttä: Tiina Järvinen 02 588 8025 tiina.jarvinen@loimaanlehti.fi Veli-Matti Knuuti 02 588 8020 veli-matti.knuuti@loimaanlehti.fi Parturi-kampaamo Sanna Pekankuja 11, Loimaa • 02 763 1245 • omakampaamo.fi 050 526 6462 Mira • 040 583 2161 Sanna Sanna/Kosmetologi Emilia 040 583 2161 Jalkahoitaja Raija Toivonen 040 729 3532 Pekankuja 11 • timma.fi/parturikampaamosanna Tervetuloa! P. huhtikuuta 2019 PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO Öljysäiliöhuollot säiliöön kuin säiliöön. klo 17-18.30 Hirvikoskella. Niinijoen seudun kyläyhdistyksen kyläuutiset ilmestyvät to 25.4. Israelin Ystävät ry. menn. tazzi.fi HiusStudio Koulukuja 7, Loimaa Ajanvaraus p. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA
14 Lauantaina 6. Alussa Jumala loi maan. Kesälaitumilla Elämän Henkensä hoitaa. Alussa Jumala loi maan. Loimaan Hän alussa loi. Klo 10.00 AlKAEN grillaammE makkaraa asiakkaillEmmE arVonTa klo 14.00 arVonTa klo 14.00 kahViTarjoilu laPsillE ohjElmaa: PaloauTo ilmaPalloja Ikkunat ja ovet Loimaa Alussa Jumala loi maan. 0400 400 196 Perjantaina 4.3. Sisältää LED-valonlähteen, kiinnityssankan ja 1 m:n liitosjohdon. Kuormaus ma-pe klo 9.00-15.30 Oripääntie 316, Loimaa Nouda tai pyydä kuljetustarjous. 0400 931065 7 95 (11,90) /m 2 LAMINAATTI GOODIY TAMMI ROCK RIDGE Tummanharmaa, 1-sauvainen ja eläväisen puun tuntuinen laminaatti. Alussa Jumala loi maan. Valovirta 800 lm, värilämpötila 4000 K, käyttöikä 30000 h. LOIMAA Aleksis Kiven katu 9, 32200 Loimaa k-rauta.fi Tehdään hyvää. Keskiviikko. 199.(239,00) Tarjoukset voimassa 18.3.2018 asti niin kauan kuin varatut erät riittävät. 6. Paksuus 7 mm. 501846595 -46 % 49 90 SAUNANOVI 7X19 8 mm:n karkaistu harmaa lasi. Av. PAIKALLA EDUSTUSJOUKKUEIDEN PELAAJIA KERTOMASSA KUULUMISET KAUDEN ALLA. Eläimet Hän alussa loi. Ahkerille avuksi, ihmisille iloksi, seuraksi. Loimijoen Hän alussa loi. Alussa Jumala loi maan. Mäntykarmit, harmaa muovivedin, kulkuaukkosaranat ja rullasalpa sisältyvät toimitukseen. Alfa Romeolla. 10. 3. ark. Kiiltonahkaiset. Paketista valmista pintaa 2,83 m². www.k-rauta.fi Ma-pe 8:00-17:30 La 8:30-14:00 Aleksis Kivenkatu 9 32200 Loimaa Puh. Kyllästymistä. LL, Saviseudun urheilullisin Uutisia kotiseudulta, oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi. Taidemesenaatti Sara Hildénistä. 6–23, la 8–23, su 9–23 turuntie TURUNTIE JA KORINTTI LAUANTAINA 6.4. 10 W. Rakastavaksi, Luottavaksi, Uskovaksi. 500988021 6 95 (12,95) LED VALONHEITIN OPAL E-FECT 10W. 4. Ihmisen Hän alussa loi. www.laaninkuljetus.fi / p. Kalvopinnoitettu puhtaan valkoinen MDF-paneeli kuiviin sisätiloihin. Paratiisin nimeksi olisi voinut tulla Loimaa. Käyttöluokka on 31. 7. huhtikuuta 2019 VASTAUKSET Kausikorttien ostaneiden kesken arvontaa! Turuntie 19–21, 32200 Loimaa. 8. 5. Alussa Jumala loi maan. 9. KLO 11–15 LOIMAAN PALLOILIJAT TARJOAVAT KAHVIT JA PULLAT ASIAKKAILLE TURUNTIEN K-MARKETISSA. Kasvit Hän alussa loi. Päätypontattu. Saviseudun uomaan Hän hellästi asetti virran. 2. Sisäja ulkokäyttöön. 501445653 SÄHKÖKIUAS HARVIA CILINDRO PC70 6,8 kW:n pilarikiuas 6-10 m 3 perhesaunaan. Kiinteä ohjauskeskus. Theresa May. talo täynnä ERIKOISTARJOUKSIA! – Tule tutustumaan! Paras takuu Valtuutettuna asennusliikkeenä myönnämme asentamiimme Panasonic -ilmalämpöpumppuihin 5 vuoden takuun! Esim. ILMESTYY K-RAUDAN TYÖVÄLINEKUVASTO! 7 49 (8,95) /m 2 SISUSTUSPANEELI FXA 8 x 154 x 2000 mm. alv. 24 %, kuormattuna) Tarjous alkaa viikolla 14 ja on voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Kissarotuja. 500862116 -16 % 21.3. Kevättarjous 2019 VARKAANMÄEN KALLIOALUE KALLIOMURSKETTA 0-16 mm 15 000 tonnin erä 7,40 €/tn (sis. Kati Ventelä LUKIJAN RUNO PAIKALLINEN NÄKÖKULMA LL LL Urheilutulokset ovat vähän niin kuin kalat, parhaimmillaan tuoreina. Yhdessä. KAHVITUKSEN AIKANA KAUSIKORTIT ALE-HINTAAN! TERVETULOA! 1. On mulle Suomi suloisin... 501784195 RAJOITETTU ERÄ, 1 KPL/ASIAKAS ASENNUSPALVELU Keskity nauttimaan ostoksestasi – asennus hoituu. Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus. Paratiisin nimeksi olisi voinut tulla Loimaa. Ei ennakkovarauksia, ei jälleenmyyjille. Nissan Qashqai. (02) 762 5100 TalomyynTi pe 10-17.30 ja la 9-14 ilkka Vuori, 040 5462 187 Päivi Vuori, 040 5220 665 EdusTajaT: KEVÄTMARKKINAT TERVETuloA hyVIllE KAupoIllE! w w w .v s lp .fi Satakunnantie 13, LOIMAA Puh. NE9 asennettuna 1595,PErjanTaina lauanTaina pE JA lA 12.–13.4. STP-profiili. Loimaan Hän alussa loi
P. väliajan ja tarjoilun! SIMON BOCCANEGRA 1. Käsitellään vuosikokousasiat. Hallitus YLEISÖLTÄ MYYTÄVÄNÄ HMP-SERVICE n u o h o u s pa lv e lu Varaa aika kätevästi netistä www.hmp-service.fi Harri Sivula Oy, p. Rakennusoikeus 130m 2 Tiedustelut 0400 537 286 KEVÄTKOKOUS Teollisuustyöväen Loimaan seudun ammattiosasto ry. 040 177 3353. Myydään tarjousten perusteella jotka toimistolle 27.4.2019 mennessä. Koko toiminnan ajan painottunut hyvään ruokaan ravintolassa ja tilaisuuksissa. Uutta vastaava, ei rappuja ja oma suojaisa takapiha H. 040 586 6915. ESITYS To 11.4. Liikehuoneistoja 2x120 m 2 Vesikoskenkadulla. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. Asuinkelpoinen, mutta remontin tarpeessa. Rakennettu 1988 rakennusala 360 m², asiakaspaikkoja käytettävissä 220 kpl/asti lisäksi kesäterassi. 040 7647 651 Mika Virtanen Loimaan Seudun Toimihenkilöt Pro ry:n vuoSikokouS Bar & Grill Lanko Loimaalla ti 23.4.2019 klo 17.30 Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, sääntömuutos ja ehdotus nimenmuutoksesta Kokousruokana Lanko Burger (tarvittaessa L&G). Tervetuloa! Johtokunta LOIMAAN MAAJA KOTITALOUSNAISET Runtupäivät Meidän LoiMaa-teemailta Heimolinnassa 11.4.2019 klo 18-20 Tarjolla paljon ympäristöteemaan liittyvää puuhaa: * Ympäristömerkit * Jätteiden lajittelua * Askartelua * Kierrätyspiste. KIINTEISTÖJÄ MYYTÄVÄNÄ Siellä missä sinäkin Etutilaajan vuosietu! ota digilehti nyt käyttöösi! Soita 02 770 2626 (ark.8-16) tai käytä etusi heti verkossa: tilaajapalvelija.fi/plus. Myydään nykyinen ravintolan kalusto, keittiökoneet, pienkalusto ja toiminimi. Ota yhteyttä! P. 045 2161 217 ma-pe 8-17, la 9-13 www.varisilmaloimaa.fi F Virtasen 4ÖLJYN MAALI 100 00€ /9l 11,11 €/l Tarjoukset voimassa vain Rompepäivillä 4.-5.8.2017 ROMPEPÄIVIEN REMPPAEDUT LAADUKAS FLEX AKKURUUVAINSETTI 129 00€ /kpl Rajoitettu erä! varisilmaloimaa.fi Lamminkatu 19, Loimaa Av. Touko-joulukuu. Myyjät pidättävät oikeuden hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset. Maksuunpanoluettelo on nähtävillä 11.-25.4. Leo Laulajainen MYYTÄVÄNÄ -51 tehty omakotitalo Loimaalla. Kiitokset muistamisesta merkkipäivänäni. Puupesiä löytyy. Kotim. TERVETULOA KAHVITARJOILU. 041 807 1285/Reunanen LOIMAAN LIIKUNTAHALLI Ma 8.4. klo 18.30 WWW.BISONS.FI Liput 10 €. 050 325 7848. 045-678 7936. Lapset alle 12-v. PLAY OFF 3. Tuo tullessas vie mennessäs! * 72 h Kotivara * Luovasti luonnonvaroista nuorten projekti * Luomuja lähiruokamaistiaisia * Liikuntatoimen järjestämä lavis. myyjälle Tiedustelut: Auli Willman, 040 503 7999 turuntie 6, loimaa | www.ribbon.fi tarjoaa töitä hyvän sisustussilmän omaavalle Toivomme sinulta sisustusalan tuntemusta ja kokemusta, hyvää asiakaspalvelutaitoa sekä positiivista työasennetta. Matti Jokinen Rajatalon poika 90 v. 8–17 sivula.service@gmail.com LOIMAAN KIINTEISTÖNOTARIAATTI OY Vesikoskenkatu 12, 32200 Loimaa | Email: lkn@lkn.fi Alpo Isokallio | Puh. Tervetuloa! Hoitokunta Mäenpään-Sieppalan yksityistien vuoSikokouS NYT POISTUVAT VARASTOTAPETIT alk. Mukana Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy, Novidan catering -alan opiskelijoita. toimija. Tiedustelut Alpo Isokallio 040-8217345 Oikotie 14923486. Oma tontti 2920 m². Arpajaiset! Vapaa pääsy. Tilaa tarjouslomake missä myös lisätietoa kohteesta. Katso tarkemmin huutokaupat.com: Kohteet: 1273515, 1273527 HUVITILAISUUKSIA PALVELUKSEEN HALUTAAN TYÖSUORITUKSIA HALUTAAN OSTAA KOKOUKSIA VUOKRATA HALUTAAN On ihmisiä jotka tekevät maailmasta paremman, vain olemalla olemassa. 169 500 € sekä Jokiranta tontti Kauhaojalla. 0400 489 059. www.romukuljetus.fi OSTETAAN ROMUMETALLIA p. Alle 25-v. Vähintään 3 h+k. Oma tontti 767 neliötä. Kokous tiistaina 23.4 klo 18.00 Loimaan Työväentalolla. Hintapyyntö 53.000,-. Ennen kokousta tutustutaan opastuskierroksella Sarkamuseon uuteen Viikkinäyttelyyn klo 18.00. samassa paikassa, p. SEUROJEN TIEDOTUKSIA SOMERO, LOIMAA, SASTAMALA, HUITTINEN WWW.KINOSET.FI/OOPPERAKINO KINO OOPPE RA LIPUT 20 € sis. ilmaiseksi. Tervetuloa! Liput 20 € Kinema | Vesikoskenkatu 21, Loimaa | www.kinoset.fi/seniorikino KINO SENIOR I SENIOR I LIPUT 9 € TULE VIRKISTÄYTYMÄÄN JA TAPAAMAAN MUITA ELOKUVISSA KÄVIJÖITÄ! 10.4. mennessä: Leo Laulajainen, Tulustie 6 as 3, 32440 Alastaro. Lähellä keskustaa, rauhallinen sijainti, päättyvän kadun varressa. P. 15 Lauantaina 6. huhtikuuta 2019 Talo/asunto Loimaan alueelta. Sinä olet sellainen ihminen. Tervetuloa! Hoitokunta Levomäessä to 25.4.2019 klo 18.00 (Sieppalantie 315). Tiedustelut: p. Mahdolliset muistamiset: FI04 5005 0961 9005 07. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työn viihtyisässä työympäristössä sisustustuotteiden ja muodin parissa. Puh. Taloustietoja nähtävänä toimistosamme sovittuna aikana. 15 e / rll ! hanakatloimaa.fi Värisilmä Loimaa Lamminkatu 19, 32200 Loimaa puh. ja eläkeläiset 7 €. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Lämmitysmuoto: 2 ilmalämpöpumppua, sähkölämmitys. ma-pe 9-17 la 10-13. klo 13.00 Loimaan keskustassa 2h+k+s asunto-osake. Menossa mukana J&S Subcontracting Oy HBA-Märsky Otteluisäntä: Hallin Ylätien yksityistien vuosikokous KE 24.4.2019 KLO 18 Raitisojalla. Tervetuloa! Loimaa-Seura ry:n sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS ti 23.4.2019 klo 19.00 Sarka-museossa. 040 821 7345 LKV HYVÄÄ RUOKAA 30 VUOTTA Ravintola Siilinpesä sijaitsee Virttaalla tie 41 varrella näkyvällä liikepaikalla. ESITYS La 13.4. sisustustalo RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. klo 14 ”luontosinfonia” Haemme kaivinkoneen kuljettajaa. väl ier ä VS. Osallistumisilmoitukset 3.5. 2 h + keittiö, yläkerta 2 h, alakerta auki. 045 123 3863 ark. Esittely ainoastaan lauantaisunnuntai etukäteen sovittuna aikana. Sukulaiset ja ystävät tervetuloa juhlimaan kanssani la 11.5.2019 klo 14.00 Alastaron Loimikotiin (Vänniläntie 14, Alastaro). klo 18.00 2
Loimaan Taidetalossa on mahdollisuus kuulla näyte tästä projektista tiistaina huhtikuun 9. Tilaisuus on maksullinen ja sen järjestää Loimaan kulttuuripalvelut. Tunnelmasta toiseen siirrytään vauhdikkaasti lähtemällä Kolmatta linjaa pitkin Matkalle pohjoiseen. Avoimin sydämin musiikkia kaikille Huhtikuussa musisoidaan koko perheen voimin! Annan Muskari tarjoaa ohjelmapitoisen viikonlopun. Loimaan työväenopiston Alastaron lauluryhmä, Lasipalatsin laulajat, päättää kevätkautensa Juha ”Watt” Vainion tuotannon parissa. Saksofonisti Mikko Innanen on toteuttanut uudistustyötään ympäri Suomea vaihtelevissa kokoonpanoissa haitaristi Veli Kujalan, tuubisti Petri Keskitalon ja rumpali Mika Kallion kanssa sekä muutaman kerran soolona kuten nyt kevään minikiertueella. Viranomaisia työllistävät esimerkiksi valepoliisihuijaukset ja pankin yhteydenotoiksi naamioidut sähköpostiviestit. Minne tuuli kuljettaa. Solisti-osuudet hoituvat kuoron miesten toimesta, ja myös yleisö pääsee availemaan ääntään parin yhteislaulun verran. Poliisitarkastaja Jyrki Aho Poliisihallituksesta luennoi ensi keskiviikkona iltapäivällä klo 14 pääkirjastossa järjestettävällä verkkoluennolla ikääntyneisiin kohdistuvista huijauksista ja kodin turvallisuudesta. Virttaan koululla (Virttaanraitti 113) klo 9.30–17.. Erityisen tärkeää on, että ikäihmiset pystyisivät varautumaan huijausyrityksiin. Vapaa pääsy. Ei ilmoittautumista. Säestyksistä ja musiikin johdosta vastaa Sari Jokela, muuten illan kulkua johdattelee Hanna Sohlman. kello 19. huhtikuuta Alastaron Osuuspankin kokoussalissa. VIRTANEN Maakuntalaulut uusiksi Taidetalossa Yrjö-palkittu jazz-muusikko Mikko Innasen maakuntalaulu-uudistus on saksofonistin pitkäaikainen hanke, jossa Suomen maakuntalaulut saavat rohkean, uudenlaisen käsittelyn. Väliajalla nautitaan pankin tarjoamat kahvit. Vaikuta äänestämällä!” -Sari Essayah Maalaisjärkeä päätöksentekoon. Seuraaminen ei vaadi omia laitteita. klo 12–15 Annan Muskarilla (Hirvikoskentie 221) ja su 14.4. Luento toteutetaan yhteistyössä Loimaan työväenopiston ja Jyväskylän Ikääntyvien yliopiston kanssa ja se välitetään suorana verkkolähetyksenä Jyväskylästä. Lapsille suunnattua musiikin ja englannin yhdistelmää esittelee Sonja Andersson. Avoimet ovet – avoimin sydämin la 13.4. Ryhmä konsertoi tiistaina 9. Maakuntalauluja uudistettuna Mikko Innasen tapaan Loimaan Taidetalossa 9.4. 16 Lauantaina 6. Konsertissa kuullaan valittuja paloja Vainion mittavan tuotannon eri kausilta, aina -60-luvun Tuulen kuljettamasta tytöstä vuoden -90 Valtavaaran maisemiin. päivä. huhtikuuta 2019 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Projektissaan Innanen on säilyttänyt perinteiset maakuntarajat ja –hallintorakenteet keskittyen uudistustyössään ennen kaikkea sisällöllisiin toimiin. Taidetalossa Innanen esiintyy siis tällä kertaa yksin saksofoninsa kanssa. Projektin kärkihanke on perinteisten maakuntalaulujen uudella tavalla ja uudenlaiselta arvopohjalta esittäminen. Kirjastossa verkkoluento ikääntyneiden ihmisten huijauksista Yhä useampi suomalainen on viime vuosina joutunut huijauksen uhiksi, ja petosrikosten määrä kasvaa vuosittain. Lasipalatsin Laulajien konsertti ti 9.4. Verkkoluento Ikääntyneisiin kohdistuvat huijaukset ke 10.4. www.vallittu.net ”Pertti on vastuullinen ja välittävä. Luentoa seurataan pääkirjaston Elershuoneessa. Huijauksia pystytään estämään levittämällä kansalaisille tietoa huijausten muodoista ja niiltä suojautumisesta. klo 14 Loimaan pääkirjastossa (Kauppalankatu 17). Kuorolaulua johtaa Robert Ruohola, ja lapsille, nuorille ja aikuisille on omat kokonaisuutensa. Perinteisiäkin muskarituokioita on valikoimassa ikäryhmittäin. Alastaron Osuuspankin kokoussalissa kello 18. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +1 +11 +1 +11 +1 +11 +1 +11 Su +10 / +10 / +10 / +10 / +9 / +10 / Ma +8 / +7 / +8 / +7 / +7 / +8 / Ti +7 / +6 / +6 / +6 / +6 / +7 / +1 +1 +0 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +2 +1 +1 +1 +1 +1 SARJAKUVAT OSWALD VIIVI JA WAGNER B. Pienimmät pääsevät tutkimaan ja soittamaan soittimia sekä liikkumaan ja leikkimään musiikin tahdissa. HennaRiikka Wacklin tutustuttaa 4–7-vuotiaat huilumusiikin saloihin fife-huilulla. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, mutta ohjelma maksaa ”femman”