Osuuskauppa laatii nyt suunnitelmia ja palaa asiaan syyskuussa. Vaikka kävelyaika alkaa olla lopuillaan, innokkaimmat lähtevät vielä yhdelle lyhyelle kierrokselle. Ennen kävelyä oppilaat ovat hankkineet itselleen niin sanottuja sponsoreita, jotka rahoittavat jokaista käveltyä kilometriä haluamallaan summalla. Oleellista Unicef-kävelyssä ei kuitenkaan ole kerättyjen varojen vertailu oppilaiden kesken, vaan ennen kaikkea vieraasta kulttuurista oppiminen, liikkuminen ja yhdessä auttaminen. Säätila Pilvet ovat tänään pääosassa, mutta pilkahduksen auringosta voi sentään nähdä. Tarja Virtasen tarranjakelupisteelle saapuu oppilaita tasaisin väliajoin. Loimaan talousalueen paikallislehti • 94. Savesta oppia Haaran-Onkijoen kyläyhdistyksen muinaishistorian opiskelussa yhdistyvät luovalla ja opettavaisella tavalla teoria ja käytäntö: kun ensin kuullaan asiaan suullinen selvitys, niin sitten ryhdytään sananmukaisesti nyrkit savessa soveltamaan teoriaa käytäntöön. S-Market jää paikoilleen eikä sitä muuteta Niittukulmalle. Kävelyllä kerätyt varat ohjataan Unicefin kautta Laosin lasten hyväksi. Siitepölyallergia pysyy kurissa antihistamiinilla, ja reseptillä ostetut lääkkeet tulevat halvemmiksi kuin reseptivapaat pillerit. – Tuli lämmin!, Aapo kommentoi. Siitä on esimerkkinä Turun Osuuskaupan tuliterä kiinteistökauppa, jolla voidaan hamuta lisää ostajia hyvien pysäköintitilojenkin houkutuksella. Sivu 5 Tarja Virtanen (oik.) sai oppilailta vastalahjaksi kamelitarrasta kävelyreitin varrelta kerätyn kimpun. Voittaja ratkaistaan äänestämällä kilpailijoita Mediakaistan nettisivuilla. Ätsiih! Koivu tuuttaa nyt ilmaan mahtavia määriä siitepölyä, mikä vie allergisten askeleet apteekkia kohti. Kävelyyn sai osallistua myös ilman sponsoria. Laosissa Unicef auttaa lapsia muun muassa korjaamalla kouluja ja hankkimalla koulutarvikkeita, kouluttamalla opettajia, järjestämällä lapsille terveydenhuoltoa ja kouluihin vessoja sekä puhdasta vettä. vuosikerta TIISTAI 6.5. Aapo Saastamoinen saapuu juoksuaskelin koulun pihaan ja saa Virtaselta passiinsa kuudennen tarran. 2008 P 1 D Nro 52 Meijjän Iroliksi ehdolla kuusi Loimaa Heidi Sadonoja Heimolinnassa kisattiin lauantaina Meijjän Iroli 2008 -tittelistä. Loppukilpailussa lauloi kuusi paikallista nuorta, joista kukin esitti vuorollaan kaksi kappaletta. Yhdestä kilometristä sai yhden tarran. HEIDI SADONOJA Helena Naulan ja Elvi Aaltosen hyppysissä savi on alkanut elää. Sivu 10 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Sivu 3 HEIDI SADONOJA. Perttulan koululla on aiemmin vieraillut Unicefin työntekijä esittelemässä kävelyn ideaa ja kertomassa Laosista. Tapahtumasta vastannut Hannele Wilen kehuukin päivän esiintyjiä rohkeiksi ja osaaviksi nuoriksi. sivu 7 KARI NUMMILA Aivastusten aiheuttajia. Perttulan koulun johtaja Tarja Virtanen kertoo ajatuksen kolahtaneen monille ja oppilaiden osallistuneen tempaukseen innolla. Sivu 6 Loppukilpailussa lavan otti vuorollaan haltuunsa kaiken kaikkiaan kuusi esiintyjää. alv . Sivu 5 SAMPSA HAKALA Tavarataistoon Taistelu loimaalaisten markoista kiihtyy päivittäistavarakaupassa. Illan loppukilpailu kuvattiin Mediakaista.tv:lle. Satakunta koululaista käveli vajaan kahden tunnin ajan keräten tarroja kamelipasseihinsa. Päivällä käytiin alkukilpailu, jossa kilpailijat saivat raadilta palautetta esiintymisestään. Lämpötilakin pysyy sentään kymmenen asteen paremmalla puolella. Kameli kilometriä kohden Ypäjä Heidi Sadonoja Perttulan koulun oppilaat järjestivät perjantaina Unicef-kävelyn. Äänestys käynnistyy 12. toukokuuta ja äänestysaikaa on toukokuu
Kävely alkoi jo olla ajallisesti loppusuoralla, mutta suurella osalla oppilaista riitti vielä puhtia auringonpaahteesta huolimatta. Aamulla 8–12 oli Martta Karuksen luokka ja sitten 12–16 meidän Eila Nikkilän luokka. Eila toppuutteli vähän. Metsolan Arto meni luokan eteen reippaasti, mutta laulu jännitti. Ennen kävelyä oppilaat ovat hankkineet itselleen niin sanottuja sponsoreita, jotka rahoittavat jokaista käveltyä kilometriä haluamallaan summalla. Olisiko se vaihtunut käsitöihin. Veikko sai virren veisuusta jälki-istunnon. Olimme suuria ikäluokkia ja niinpä koulua käytiin kahdessa vuorossa. Monet ottivat tarrasaldoa kerryttääkseen juoksuaskelia ja innokkaimmille järjestettiinkin vielä kilometrin mittainen lenkki lyhyessä ajassa kierrettäväksi. Mietin kuumeisesti mitä metsää Matti tahtoo, koska lähin metsä oli Musta Mettä ja mitäs se siellä olis tehny. Missähän sekin talo lienee. Kukas seuraava. – Kukaan ei edes kysynyt, että onko pakko kävellä, hän nauraa ja huomauttaa, että kävelyyn ei ollut pakko osallistua. Satakunta peruskoulun 1.–6. Aakkosjärjestyksessä menimme laulamaan luokan eteen. Sponsoreita voivat olla esimerkiksi vanhemmat, naapurit, tuttavat tai jopa yritykset. Unicefin työntekijä on käynyt aiemmin koululla esittelemässä kävelyn ideaa ja kertomassa Laosista. Koulu tilittää kävelyllä kerätyt varat Unicefille, joka organisoi ja jakaa varat eteenpäin kohteisiin. Halmeen Heikki lauloi komeasti käheällä äänellään Tuulen nuo viestin jo toivat. Laosissa Unicef auttaa lapsia muun muassa korjaamalla kouluja ja hankkimalla koulutarvikkeita, kouluttamalla opettajia, järjestämällä lapsille terveydenhuoltoa ja kouluihin vessoja sekä puhdasta vettä. Tuli joku tuttu virsi ja tytöt siinä vähän hyräilivät. Opettaja tulee sisään samaan aikaan: kuulee kuinka Veikko laulaa ja muut nauraa kihertävät. Aika pieniä taniaisia olimme, kun neljän jälkeen talvi-illoin kotiin kävellen lähdimme. – Kukin kävelee sen verran kuin haluaa ja iloisella mielellä täällä on tänään menty. Ryhdyin selaamaan laulukirjaa. Kuusi kilometriä, siispä myös kuusi tarraa Aapo Saastamoiselle. Mielestäni yhteiskoulun kolmannen luokan jälkeen ei enää ollut laulua. -luokkalaista kiersi vajaan kahden tunnin ajan reittiä, joka kulki koululta Ypäjänkyläntietä keskustaan ja Perttulantietä takaisin. Molemmat saivat siitä kunniasta laulaa koulun päätöksessä. Rauski taisi laulaa Nätkynmäen Arvon ja Elsan häissäkin. Matti taisi saada kympin. Hänellä oli villatakki ja hän keri sitä ylös alas koko ajan laulun edetessä. Tietyin väliajoin tämän voisi toteuttaa uudelleenkin, Tarja Virtanen tuumii. Yhdestä kilometristä saa yhden tarran. – Tämä tuntuu kyllä kivalta tavalta auttaa. Ajatus kolahti – Ajatus tällaisesta tempauksesta kolahti monelle. Jäin kerran lyhyeksi aikaa laskemaan laskuja ja ilta oli vielä tummempi palata yksin kotiin Suopellolle. Vakiinnutin numeroni vitoseen kanttori Haapalan luokalla ja revin itselleni musiikin teoriasta, vai oliko se jotain säveltapailua, sentään seiskan. Enpä usko, että Arvo olisi halunnut minua kesäisin kotiinsa laulamaan. Kauheata! Onneksi olin aakkosten loppupäässä, joten aikaa jäi. Virtanen kertoo, että lapset lähtivät kävelyyn innolla mukaan. Laudoitettu ja kauniit punahonkaiset hirret siellä alla. Niistä sentään sai seiskan, kunhan sahasi suoraan ja osasi höylätä lautaa. Kaunis valkoiseksi maalattu puutalo. Näin kyllä, että Pietilän Matti oli jo Vuorisen mökin kohdalla. Ypäjä Heidi Sadonoja Perttulan koulun oppilaat kävelivät perjantaina Laosin lasten hyväksi. Kun pusero oli keritty ylös, Arto alkoi keriä sitä alas. Kanttorin pojalla oli aina kymppi, olisko Lehtimäen Sepollakin ollut. Unicef-kävelyn ideana on kerätä mahdollisimman paljon tarroja henkilökohtaiseen kamelipassiin kävelemällä tai muulla tavoin liikkumalla. Levomäen Aimokin valitteli, että nuottikorva on kipeänä, eikä laulanut. No ei hänkään ehtoja saanut, kun Arvolla riitti varmaan hommaa kotitalon pelloilla Kokemäellä kesälomallaan. Olemme Väinölän koulussa eli siinä Pikku-Koulussa. Yleensä kerätään varjoa omiin tarpeisiin, mutta nyt pienelläkin panoksella pystytään auttamaan toisia, Perttulan koulun johtaja Tarja Virtanen toteaa tarroja jakaessaan. Oppilaan oli mahdollista osallistua kävelyyn myös ilman sponsoria. Eilakin hymyili, hänellähän oli kaunis ääni itsellään. Taidan soittaa Arvolle! Matti Pulli Tiistaina 6 toukokuuta 3 PULLI Laulu – vaikein kouluaine Kauhea paikka, kun laulukokeet ovat tulossa! Tarja Virtanen (oik.) kertoo oppilaiden lähteneen tempaukseen innolla mukaan. Sen jälkeen pidimme kyllä turpamme visusti kiinni rukouksissa. Siitä sitten vaan. Sitten Pietilän Matti: Metsän poika tahdon olla, sankar´ jylhän kuusiston! Matilla oli hyvä ääni ja laulu kaikui komeasti. Koululaisten kävelylenkki oli suuntaansa noin kahden kilometrin mittainen. Askelilla apua Laosin lapsille Perttulan koulun oppilaat järjestivät Unicef-kävelyn Aasian koululaisten tueksi HEIDI SADONOJA. Eipä silloin kaikki enää laulaneetkaan. Pokkasi vielä ja poistui. Taisi siellä likkojakin olla, mutta ei niistä välitetty. ERÄÄNÄ päivänä Eila Nikkilä ilmoittaa, että tänään pidämme laulukokeet. Lyhin laulu näytti olevan: Tiedän paikan armahan. Laulu ei kuitenkaan loppunut. – Minä! Koska matka oli tosi pitkä, päätin aloittaa laulun jo ensimmäisen penkkirivin kohdalla. Niinpä käännyin, lauloin vähän käheällä äänellä: Tiedän paikan armahan, rauhallisen ihanan, jos on olo onnekas, elo tyyni suojakas! Viimeisten sanojen aikana olin taas päässyt jo kotipulpettia puoleen väliin. Kerran meillä oli rukoukset, jo sitten uudessa Yhteiskoulussa. Vieläkö sitä numeroa voisi yrittää nostaa. No, sehän oli melkein sankariteko, eikä Veikko sitä surrut. Joulutodistuksessa oli numero 4. Kävelyn jälkeen oppilaat menevät kamelipassin kanssa uudelleen sponsoreidensa luo ja keräävät lahjoitukset. NÄTKYNMÄEN luokalla sentään taisin saada vitosen, koska muuten olisin saanut ehdot laulusta. Se taisi houkutella Laakson Veikkoakin laulamaan, hennolla äänellään. Jos Matti aloittaa alusta ja jos haluaa, saa kääntyä opettajaan päin
Teemme kaikkea, mitä ystävät yleensä käymme leffassa, keikoilla, syömässä tai vain höpötämme kuulumisia. Pikkunassikat tuijottavat suu auki ja kysyvät vanhemmaltaan kovaan ääneen, että ”miks toi on tollanen?” Tätä seuraa kova hyssyttely. Euroopasta levinnyt tapahtuma ansaitsee paikkansa, vaikka sen tänne valittu ajankohta ei ehkä kaikkein paras mahdollinen olekaan. Se on hänen keinonsa jakaa innostuksensa sanattomasti ja houkutella keskusteluun. EMME vielä vierailleet Loimaalla, mutta kenties tulemme tänä kesänä. Sen sijaan kirjan tulevaisuutta on epäilty. Aloittaa voi vaikka iloisella moikkauksella. Publilius Syrus Kirjalla on ruusuinen tulevaisuus MIELIPITEET Päätoimittaja Seppo Huiku seppo.huiku@loimaanlehti.fi Suomessa vietetään tänään kirjan ja ruusun päivää. Hänellä on pakkoliikkeitä, ja innostuessaan hän hihkuu iloisesti. Yleensä kansalaiset haluavat samassa lauseessa hyvinvointipalvelujen parantamisista sekä verojen kevennyksiä joten tilanne on aika paradoksaalinen, ei nähdä etuuksien ja verotuksen välistä yhteyttä. Tunnistan hänen sanomanaan sanat ”kyllä” ja ”ei”, mutta muuten hän vastaa kommunikaattorinsa avulla kirjain kerrallaan näppäillen. Palvelutalon rullaattori Kommentoimme Taisto Levon kanssa taidetta ja tauluja molemmat omalla tavallani, Taisto kirjoituksessaan, minä ilmoituksessani. SH Kustannusalalla saavat kaikki kukat kukkia. Uusi painotekniikka on tehnyt taloudellisesti mahdolliseksi kustantaa myös pienen painosmäärän myyviä kirjoja. Tärkeämpi yhdistävä asia on kuitenkin se, että molemmilla näyttäisi olevan erinomainen tulevaisuus. Ihmisten katseista paistaa kuitenkin usein hämmennys ja epävarmuus. Tarja Virtanen Loimaa Kiitos SPR:n Eilalle, kun tulit, eikö muita enää ole, ei yhden aika kaikkeen riitä. Esimerkkinä Tellervo Niemensuon Loimaan Lehdessä 2.5.08 julkaistu kirjoitus jossa ehdotetaan televisiolupamaksujen poistamista. Kirjaa ja ruusua yhdistää se, että ne ovat molemmat mainioita tuliaisia, hyvän mielen tuovia lahjoja. MINULLA on viisikymppinen cp-vammainen ystävä, jonka olen tuntenut neljä vuotta. Huvittavimmat reaktiot tulevat pikkulapsilta, usein silloin, kun syötän ystävääni. Ystävälleni merkitsee sanoinkuvaamattoman paljon se, että hänelle juttelee niitä näitä ja kohtelee vertaisenaan – ei siis kavahda, huuda tai muuten aliarvioi. Elintason noustessa riittää varaa myös kauniiseen ja inhimillisesti perin tärkeään turhuuteen, kuten kukkiin. Meille ollaan pääsääntöisesti ystävällisiä, ohikulkijat avaavat ovia ja auttavat pyörätuolin työntämisessä ylämäessä. Loimaan Lehden kesätoimittajan pestin myötä löydän varmasti ystäväänikin innostavan tavan nauttia kesäpäivästä seudulla. Ruusujen osalta sitä on tuskin kukaan epäillytkään. Pentti Tuominen (Ruutu-Ässä) Ei näkynyt ketään vappupiknikillä Saikunkalliolla. Harva uskaltaa tulla juttelemaan hänelle. TMN Sinä tunnettu rotweilerin omistaja. Ystäväni istuu pyörätuolissa terhakkaasti hiukan toiselle sivulle kallellaan. Heidi Pelander heidi.pelander@uta.fi Miks toi on tollanen. Sano vaikka moi TOIMITTAJALTA Erityisesti pikkulapset jäävät tuijottamaan meitä. Olimme samaa mieltä, olemme sitten väärässä tai oikeassa. Kiitän Taisto Levoa ajatuksia sisältävästä mielipiteestä. Sama on tapahtunut monesti vastaavissa tilanteissa. Hänellä on tapana hakea katsekontaktia lähellä oleviin ihmisiin. Muussa tapauksessa joudutaan merkittäviin veronkorotuksiin eikä tähän kansalaisilla tunnu olevan halukkuutta. Toivoisin, että tulevat vaaliehdokkaat ottavat kantaa siihen mitä palveluita ovat valmiit kehittämään ja millä hinnalla. Jos televisiolupamaksut rahoitetaan julkisin varoin joudutaan siihen tilanteeseen että joku toinen julkinen etuus tehdään maksulliseksi. Turhaan, sillä kirja näyttää myös säilyttävän asemansa. Kustannusalalla saavat nykyisin kaikki kukat kukkia ja hyvä niin. Koirasi puri poikaani 3.5. Suomalaisen kulttuurin yhdelle vahvalle kivijalalle, kirjastolaitokselle kehitys on haasteellinen, mutta jos kirjastojen toimintaedellytykset voidaan säilyttää, ne pystyvät varmasti haasteeseen vastaamaan. ”Tavis” on pysähtynyt juttelemaan ystäväni kanssa vain muutaman kerran neljän vuoden aikana. Toivon hartaasti, että aikuinen selittää edes kotona lapselleen, miksi ystäväni on sellainen kuin hän on. ESKO LUKIJOILTA 4 Tiistaina 6 toukokuuta KOPIT Uusia palveluita – millä hinnalla. On kuitenkin hyvä miettiä minkä välillisen tai välittömään hinnan näistä uusista etuisuuksista voi joutua maksamaan. Näin kuntavaalien vuonna tulee sosiaalipoliittiset kannanotot lisääntymään tulevien ehdokkaiden vaalija mielipidekirjoituksissa. Tapasimme ollessani avustajana kesäleirillä Turussa. PÄIVÄN MIETE: Rakastunut tietää kyllä mitä haluaa, muttei sitä, mikä on viisasta. noin klo 15. Ota yhteyttä, 046-6858807.. Ymmärrettävää on että eri organisaatiot ja yksittäiset kansalaiset vaativat uusia hyvinvointipalveluita ja vanhojen palveluiden parantamista ja kehittämistä. Jotkut katsovat minua rohkaisevasti hymyillen, toiset myötätuntoisesti. Eikä ruusun asemaa kukkien kirjossa mikään horjuta. Moni varmasti miettii, mitä pitää sanoa ja ymmärtääkö ystäväni. Kustannettavien kirjanimikkeiden määrä on ollut pikemminkin nousussa kuin laskussa, vaikka yhä suurempi osa tiedosta etsitäänkin nykyisin painetun kirjan asemasta sähköisistä tietoverkoista. Muuri vammaisen ja taviksen väliltä murtuu pienin askelin. Monet ohikulkijat kääntävät päänsä pois, kun eivät tiedä miten reagoida ystävääni. Ystäväni ymmärtää kaiken, mitä hänelle sanoo. Nainen vilkaisi ystävääni hämmentyneesti ja pakeni nopeasti tuulikaapin toiseen laitaan. JONOTIMME viime toukokuussa Helsinki-areenan tuulikopissa euroviisufinaaliin, ja ystäväni katsoi pitkään hymyillen vieressä odottelevaa keskiikäistä naista
Koivu pärskityttää Siitepölykausi alkaa kevättalvella, kun leppä ja pähkinäpensas kukkivat. Lukkoja vahingoitettiin MELLILÄ Kunnan omistamien rakennusten lukkoja oli vahingoitettu Mellilässä lauantain ja sunnuntain aikana. Siitepölyn pääsyä sisälle voi estää välttämällä vuodenvaatteiden tuulettamista ja pyykin kuivaamista ulkona sekä jättämällä ulkovaatteet ja kengät eteiseen. Loukkaantunut peura lopetettiin, ja autoon tuli lieviä vaurioita. – Allergialääkkeisiin kannattaa hakea resepti varsinkin, jos allergiakausi on pitkä, koska reseptillä ostetut lääkkeet ovat paljon halvempia, Hakkarainen sanoo. – Emme tiedä vielä, kuinka järjestämme uudelleen toimintamme tällä tontilla, sillä kaupat on tehty vasta äskettäin, Turun Osuuskaupan markkinointipäällikkö Mika Marttila selvittää. Hakkarainen sanoo, että antihistamiinitabletit ovat yleisimpiä lääkkeitä allergiaoireita vastaan. Henkilöautoa vaurioitettiin LOIMAA Henkilöautoa oli vahingoitettu Vesikoskenkadulla Loimaalla keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Lukkoihin oli työnnetty jotakin ainetta, mutta ne saatiin kuitenkin avattua. Palomies laskeutui siiloon kissan luo ja toi sen mukanaan ylös. Päädyimme kuitenkin lopulta siihen, että jäämme tälle nykyiselle tontille. Autot ja peurat törmäsivät LOIMAA, ORIPÄÄ Loimaan seudulla tapahtui viikonloppuna kaksi peurakolaria, joissa vältyttiin henkilövahingoilta. Pelastuslaitos sai autosta hälytyksen lauantai-illalla kello 22.20. Suurin osa allergioista on lieviä. FAKTA . Marttila ei ota kantaa siihen, onko S-market Loimaan päivittäistavarakaupan markkinajohtaja, koska kilpailijoiden kanssa on päätetty herrasmiessopimuksella siitä, ettei näitä lukuja levitellä julkisuuteen. SAMPSA HAKALA. Keskikesällä ilmassa on kymmenien heinien siitepölyä. Allergiat puhkeavat yleensä lapsuusja nuoruusvuosina. Tomaattisoseesta ei tule oireita, joten saan syödä pizzaa niin paljon kuin haluan, Rantanen sanoo. Nyt on sopiva aika investoida jotain myös Loimaalle. – Tomaattiallergia huomattiin joskus pikkulapsena, enkä edes muista, miltä tomaatti maistuu. Sinistä Volvoa oli mahdollisesti potkittu, sillä auton etulokasuojan kohdalle oli tullut painauma. . . Samalla luokalla oleva Saana Rantanen on allerginen tomaatille. . Testeihin pääsee ottamalla yhteyttä omalääkäriin. He ovat oppineet varautumaan allergiakauteen etukäteen, joten oireet eivät pääse haittaamaan Iron Maidenin ja Slayerin diggailua juuri lainkaan. Peura kuoli, ja auton etukulma ja kylki vaurioituivat. Nyt on sopiva aika investoida jotain myös Loimaalle. Siitepölyallergia Pehmoharjapesu Neste Loimaa TI-SU + leima pesupassiin vahalla 9,90 Poliisi kaipaa vihjeitä palaneesta autosta LOIMAA Poliisi kaipaa vihjeitä palaneesta henkilöautosta, joka on todennäköisesti sytytetty tuleen. Turkulaista ja ruotsalaissyntyistä miestä epäillään ajo-oikeudetta ajosta, sillä hänellä ei ollut suomalaista ajokorttia. Pitkä haku – Olemme jo todella pitkään hakeneet ratkaisua ja parannusta pysäköintija liikenneongelmiin. Tämähän sijaitsee nimenomaan lähellä kaupungin ydinkeskustaa ja tässä ympäriltä löytyy muutoinkin aika paljon toimintaa. Henkilöauto törmäsi peuraan Oripääntiellä Oripäässä lauantaina aamuyöstä. Hänen mukaansa reseptivapaasti ostettu lääke voi maksaa kymmenen tabletin pikkupakkauksena jopa saman verran kuin reseptillä ostettu sadan kappaleen paketti. Marttilan mukaan Loimaan S-Marketin toiminnan akilleenkantapäänä ovat olleet ahtaat ja hankalasti toimivat pysäköintialueet. – Emme ole siis kiinnostuneita Niittukulman alueesta tai yleensäkään muutosta tältä hyvältä kauppapaikka-alueelta, Mika Marttila korostaa. Nyt kukkii koivu, joka aiheuttaa eniten siitepölyoireita Suomessa. – Monet ostavat lääkkeet jo etukäteen mutta aina on tietysti niitäkin, joille allergiakausi tulee yllättäen kuin syksyn ensiliukkaat. Kissa pelastettiin siilosta LOIMAA Kotikissa pelastettiin kuivurin tyhjästä siilosta sunnuntai-illalla Hulmintiellä Loimaalla. Hakkaraisen mukaan allergiat ovat yleistyneet, mikä voi tosin johtua myös tarkentuneesta diagnostiikasta. Siisti koti helpottaa siitepölyallergian lääkehoitoa. Hän ei halunnut vielä ottaa kantaa siihen, tuovatko suunnitelmat mukanaan myös lisätiloja varsinaiselle kauppatoiminnalle. Ohikulkija kuuli kissan naukuvan siilossa ja hälytti Loimaan pelastuslaitoksen apuun vähän ennen iltayhdeksää. Kissa-allergisenkaan lapsen ei tarvitse välttämättä luopua tädin kivan kissan rapsuttamisesta, jos ottaa antihistamiinilääkkeen ennaltaehkäisevästi hyvissä ajoin ennen kyläreissua tädin luokse. Opintien koulun 7 D -luokkalaisilta löytyy allergioita sekä eläinettä kasvikunnan edustajia kohtaan. – Allergiaa ei kuitenkaan tarvitse välttämättä todentaa, jos oireet ilmaantuvat esimerkiksi aina heinien siitepölykaudella, Toivonen toteaa. Marttila sanoo uusien suunnitelmien selviävän syksyyn mennessä, mutta hän ei osaa sanoa vielä, milloin tontilla on toteutettu uudistukset. – Samat tabletit käyvät sekä heinäettä kissa-allergikoille. Punainen Peugeot 405 paloi Konepajantiellä Loimaan Hirvikoskella. Siitepölyallergiaa (heinänuha) sairastaa 20 prosenttia suomalaisista. Ajokortiton jäi kiinni ORIPÄÄ Poliisi pysäytti nuorehkon miehen kantatie 41:llä Oripäässä sunnuntai-illalla. Hakkaraisen mukaan koivun siitepölykauden alkaminen näkyy apteekissa erittäin selvästi, koska suuri osa asiakkaista tulee näinä päivinä hakemaan helpotusta allergiaoireisiin. AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Tiistaina 6 toukokuuta 5 Allergiat ovat yleisiä. – Tässä on nyt muutoinkin investoinnin aika Loimaalla, jossa meillä on suuri jäsenkunta laajaa ympäröivää maaseutua myöden. Palomiehet sammuttivat liekit, mutta auto ehti vahingoittua pahoin. Pakettiauto ja peura kolaroivat Putkitehtaantiellä Loimaalla myöhään sunnuntai-illalla. Allergia hallinnassa Opintien koulun 7 D-luokan Heikki Hollo ja Eero VanhaPerttula ovat allergisia heinille. Ennakkolääkintä hillitsee useimpien allergiaoireet Loimaa Sampsa Hakala Yhä useampi siitepölyallergikko hankkii lääkkeet reseptillä jo ennen oireita aiheuttavan kauden alkamista. Hiukset kannattaa huuhtoa ennen nukkumaanmenoa, jolloin siitepölyä kulkeutuu sänkyyn mahdollisimman vähän. Näin kertovat proviisori Elina Hakkarainen Loimaan Keskusapteekista sekä johtava ylilääkäri Maire Toivonen Loimaan seudun kansanterveystyön kuntayhtymästä. Turun Osuuskauppa osti lisää parkkitilaa Loimaa Kari Nummila Turun Osuuskauppa aikoo jäädä nykyiselle tontilleen saatuaan äskettäin ostettua samassa korttelissa sijaitsevan kiinteistön, jossa toimii vuokralaisena Loimaan Huonekalu ja Matto Oy. Allergian ennaltaehkäisyssä on huomattava, että vain varmasti oireita aiheuttavia asioita tai ruoka-aineita tulee välttää. Toivosen mukaan allergiatesteihin kannattaa hakeutua, jos epäilee vaikka jotain ruoka-aineallergiaa. Molempien allergia huomattiin muutama vuosi sitten.
Tulin, koska rakastan laulamista. Menestyminen vaatii uhrauksia, panoksia. Samoin matkat kilpailuihin kuljettiin omalla kustannuksella polkupyörää tai yleisiä kulkuneuvoja käyttäen. Antoi panoksensa maan jälleenrakentamiseen. Harjoitustilaisuus ei ole ohjattu lapsiparkki, johon vanhemmat voivat jättää mukulansa iltapäivähoitoon, kun tarve sitä perheessä vaatii. Jännitys purkautuu 16-vuotiaan Kristiina Kuuselan jännitys alkaa hiljalleen purkautua. Nuori nainen on hetki sitten saanut esityksensä päätökseen ja astunut lavalta alas. Joukkueen ollessa kysymyksessä, joukkue on kuin ketju, joka on yhtä vahva, kuin sen heikoin lenkki. Itselläni oli vaarin vanhasta takista kääntämällä ommellut housut ja pusero. Tosin paikallisen ja vanhempien arvomaailman perusteella valinnan lapsen puolesta saattavat tehdä aikuiset, sillä meillä vanhempina on aina lapsiimme kohdistuvia toiveita. Heimolinnassa kisattiin lauantaina Meijjän Irolit -laulukilpailu. Palautteesta päätelleen osaan, ainakin jonkin verran, hän nauraa. Pelin tarkoitus on punnita joukkueen harjoittelun tulokset. Tytöillä olivat omat kotileikkinsä. Valitettavan usein pyrimme elämään omaa mennyttä nuoruuttamme lastemme harrastusten kautta. – Paikallisista musiikinharrastajista todella löytyy osaavia ja rohkeita nuoria, hän kehuu. Pelattiinpa millä tasolla hyvänsä pelataan aina voitosta, kamppaillaan paremmuudesta. opettaja Nikolai Krjukoff 6 Tiistaina 6 toukokuuta Pauliina Arvonen tulkitsi kappaleita tummalla äänellään. Toivottavasti se näkyy yleisöllekin. Mitä nyt koulusta saattoi saada avustusta kenkäparin, jos koulumatka oli pitkä tai hamekankaan ostoon. Suomi eli uuden kevään kynnyksellä. Pian 19 vuotta täyttävä Miklos Saikkonen tulkitsi alkukilpailussa pakollisena kappaleena My Only Onen, vapaavalintaisena kappaleena hän esitti Paratiisin. Ei maksettu lapsilisä tai toimeentulotukia. Jos loukkaantui, pappa maksoi lääkärikulut. MAAN päästessä vähitellen jaloilleen me nuoret pääsimme koululiikunnan kautta kilpailutoiminnan makuun. Meijjän Iroli 2008 -tittelistä kisaavat Pauliina Arvonen, Janne Kaunisto, Anna Kiviniemi, Kristiina Kuusela, Emma Mäkinen ja Miklos Saikkonen. Oli saatava maa jälleen jaloilleen, elämä puhkeamaan. Tulin, koska rakastan laulamista. Näinhän ovat asiat tosielämässäkin. Sanojen muistaminen jännittää, Miklos Saikkonen kuvailee tunnelmiaan illalla ennen lavalle astumista. – Ihan hyvin se taisi mennä, hän arvelee hyväntuulisena. Janne Kaunisto villitsi yleisön esityksellään. Kilpailun voittaja ratkaistaan äänestämällä kilpailijoita osoitteessa www.mediakaista.tv. – Olen tyytyväinen suoriutumiseeni ja kilpaileminen on tässä kuitenkin sivuseikka. Kaikesta oli puutetta, mutta toimeen tultiin sitkeydellä ja kekseliäisyydellä. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on ypäjäläinen evp. Sanonta ”Kaikki pelaa” ei suinkaan tarkoita, että otteluaika jaetaan tasan kaikkien joukkueen jäsenten kesken. Huomioita oli tullut lähinnä äänen puhtaudesta ja esitykseen oli kaivattu enemmän rohkeutta. Hän käy laulutunneilla ja kertoo hankkineensa teatteriharrastuksen kautta esiintymiskokemusta. Mahdollisuus esiintyä Meijjän Irolit -kilpailun järjestäjinä toimi Loimaan kaupungin kulttuuripalvelut, Loimaan Seudun Nuorisotuki sekä Mediakaista.tv. Lavalla osaavat nuoret Meijjän Irolia voi äänestää netissä toukokuun ajan Loimaa Heidi Sadonoja – Yleensä ennen esiintymistä jalat vähän väpättää. Loppukilpailussa esiintyi kaiken kaikkiaan kuusi nuorta. – Vihdoinkin sai täysin rehellisen mielipiteen siitä, että osaanko laulaa. Lapset kuluttivat aikaansa omissa leikeissään. Kuulua harrastusryhmään, joukkueeseen, velvoittaa jäsenen osallistumaan säännöllisesti harjoituksiin. Kilpailijoiden esitykset julkaistaan Mediakaistan sivuilla lähipäivinä ja äänestys alkaa 12. Armi Haatanen, Petri Vainiotalo, Hannu Mäkelä ja Raija Kouri kiinnittivät huomiota muun muassa laulun puhtauteen, lavaesiintymiseen, tulkintaan ja kokonaisvaikutelmaan. Kuusela esitti loppukilpailussa kappaleet I Will Stay ja One of Us -jälkimmäisen ilman säestystä. Hän on saanut aiemmin päivällä tuomareilta rakentavaa palautetta. Ei tullut mieleenkään, että joku aikuinen olisi tullut ohjaamaan vapaaaikaamme. Aikuisväestö tiedosti velvollisuutensa ja vastuunsa. Vihdoinkin sai täysin rehellisen mielipiteen siitä, että osaanko laulaa. Meijjän Iroli palkitaan kahdella studiopäivällä Jussi Mäkelän Emesys-studiolla. HEIDI SADONOJA. toukokuuta. Tulos riippuu panoksesta Jatkosota oli juuri päättynyt. Korttelin pojat pelasivat hiekkatiellä heinillä täytetyllä jalkapallon nahalla kiihkeitä otteluita keskenään ja naapurikorttelin kakaroita vastaan. Tapahtumassa esiintyivät myös Loimaan nuorisosoittokunta, Jolly Good/ Let’s Celebrate, Jailbirdz, The Trousers ja Dyspepsia. Kun lapsi liittyy ”vapaaehtoisesti” harrastustoimintaan mukaan, hän ja vanhemmat sitoutuvat toimimaan tiettyjen yhteisesti laadittujen sääntöjen ja sopimusten puitteissa. Kilpailijoita säesti Solistiyhtye Lilja. – Olen laulanut karaokea viimeiset pari vuotta, ja yksi tuomareista sanoikin, että esiintymisessäni on karaokemeininki. Valmistaudutaan kohtaamaan vastuksia ja voittamaan ne. PAIKALLISIA TÄLTÄ SIVULTA: – Olen tyytyväinen suoriutumiseeni ja kilpaileminen on tässä kuitenkin sivuseikka. Aiemmin päivällä Heimolinnassa käytiin alkukilpailu, jonka jälkeen musiikin asiantuntijoista koostuva raati antoi esiintyjille palautetta. Miklos Saikkonen kertoo, että hän pyrkii huomioimaan yleisön ja ottamaan siihen kontaktia. – Kilpailun lopputuloksella ei ole väliä, aion pitää lavalla hauskaa. Parhaat meistä saivat oikeuden edustaa koulua kilpailtaessa kaupungin mestaruuksista. – Tuomareiden palautteen mukaan sävelessä pysyminen ei kuulemma ollut ihan hallinnassa, hän toteaa. Illan loppukilpailu kuvattiin Mediakaista.tv: lle. Kilpailtiin koulun mestaruuksista. Äänestysaikaa on toukokuu. Kuusela on aloittanut laulamisen kuorossa nelisen vuotta sitten. Tulos perustuu aina panoksen laatuun. Koillinen lietsoi kylmyyttä, kevään tulo kangerteli. Harrastusvarusteet ja välineet hankki perhe. Loppukilpailussa esiintymisestä pitävä nuori mies laulaisi kappaleet Paratiisi ja Hetki lyö. Päästäkseen edustamaan oli tehtävä töitä, harjoiteltava. Tapahtumasta vastannut Hannele Wilen kertoo, että tapahtuman ideana on ennen kaikkea tarjota paikallisille nuorille mahdollisuus esiintyä. HARRASTUSTEN pariin hakeutuminen on aina ollut ainakin Suomen kaltaisessa vapaassa demokratiassa vapaaehtoista. Merkeistä tai trendeistä ei ollut tietoakaan. Kilpailijat esittivät kukin kaksi kappaletta, joista toinen oli pakollinen, toinen vapaavalintainen. Vasta se tuo jäsenelle pelioikeuden, jota valmentaja joutuu annostelemaan pelaajilleen kehitystason ja pelitaitojen mukaan. Kansakunta ojenteli kohti valoa ja lämpöä
Sotien jälkeen syntyneille tuossa vuosikymmenessä oli ja on jotain erityistä. Eldorado ananas-mandariinijuoma 1 litra (0,66/l) ilman korttia 0,89 prk yht. Hinta: 25 MARGIT HEIKKILÄ Keittiö?loso?n käsikirja Keittiö?loso?n käsikirja on lainaus maailmakirjallisuuden helmiä, ajatuksia ja omakohtaista elettyä elämää. Elämän rikkaus ei silti piile elämän helppoudessa. Arkeologi Elsa Hietala esittelee kurssilaisten tekemiä saviastioita, jotka vielä poltetaan. Siitä on nyt konkreettisena esimerkkinä Haaran-Onkijoen kyläyhdistyksen keväinen muinaiskeramiikkakurssi, jota vetää oman kylän ”opettaja”, arkeologi Elsa Hietala. Hietala pitää tehokkaana tällaista opetusta, jossa ei tyydytä pelkkään kuuntelemiseen, vaan päästään asiaan käsiksi itsekin sananmukaisesti ihan nyrkit savessa. Myynti: Kirjakaupat, Priimus Painotalo, Auranmaan Viikkolehti ANU JA PASI SALO Onni on kiinteä perhe Kun kaksi aikuista elää neljän lapsen kanssa, itku ja nauru ovat yhtä lähellä joka päivä. Lämmin huumorin pilke silmäkulmassa hän kertoo ihmisten vaiheista syntymästä kuolemaan, rakkauden kipunoita unohtamatta. Kokonainen astia kertoo katsojalle enemmän kuin ne palaset, jotka ovat säilyneet maassa. 02-76368521 MA-PE 7-21 LA 7-18 3 95 yht. Se piilee perheessä, hyvinä ja huonoina päivinä. Haaran kylätalossa kolme kertaa kokoontuneen keramiikkapiirin töitä poltetaan ihan tavallisessa keramiikkauunissa aikaisintaan parin viikon kuivumisen jälkeen. Tarkoitus on kokeilla myös nuotiopolttoa, jossa aina kuitenkin vääjäämättä tuhoutuu osa esineistä. 2 00 2 00 yht. HK Hampurilainen 100 g (3,33/kg) ilman korttia 0,49 kpl (4,90/kg) 4 prk 6 prk 6 kpl 1 95 rs Atria Marinetti 400 g (4,88/kg) ilman korttia 2,79 rs (6,98/kg) Danone hedelmäjogurtti 200 g (2,50/kg) ilman korttia 0,65-0,69 prk (3,25-3,45/kg) Muista Äitiä 11.5.! AIRA TUOMISTO Yrjö Liipolan sankarimuistomerkit aikansa historian kertojina Kuvanveistäjä Yrjö Liipolan (1881-1971) sankarimuistomerkkejä käsittelevä kirja on katsaus taiteilijan laajaan Suomen lähihistoriaan liittyvään muistomerkkien kokonaisuuteen Hinta: 18 MATTI PULLI Saviseudulla syntynyt Saviseudulla syntynyt kuvaa loimaalaista elämänmenoa 60-luvulla ja sen tarinat ovat kaikillekin suuren ikäluokan ihmisille tuttuja. Kokonainen astia kertoo katsojalle enemmän kuin ne palaset, jotka ovat säilyneet maassa. Terävästi ihmisiä ja kyläyhteisöjä havainnoiva kirjoittaja avaa menneen maailman silmiemme eteen. Margit Heikkilä voitti vuoden 2002 Vuoden keittokirja kilpailun. Tällöin astutaan arkeologian eli muinaistieteen alueelle. Hietala arvelee, että tällaiset kurssit saattaisivat vetää hyvinkin osallistujia myös Loimaan Työväenopiston piirissä. Savea pitää käsitellä ennen muovaamista ja siihen lisätään joitakin aineita. Nyt reseptit ovat vähemmistössä ja vallaton ajattelu päässyt vapaaksi. Hinta: 28. KARI NUMMILA Tilaa Loimaan Lehti 02-7626016 Bistro tuoli kokoontaittuva 9 95 (12,95) www.euromarket.fi Tarjoukset voimassa 6.-7.5.2008 Bistro pöytä halkaisija 60 cm kokoontaittuva 16 95 (19,95) Pallokuitutyyny 2 kpl koko: 50x60 cm 6 90 (9,90) ETU -30% Perinteinen Äitienpäivän ruukkuruusu 3 99 YkkösBonus-kortilla Ruusubegonia eri värejä ilman korttia 4,99 kpl 2 99 LOIMAA, Hossinkatu 1-3, puh. Arki täyttyy ihmeellisistä tilanteista. Kirja on jatkoa aikaisemmin julkaistulle Petäjämäessä pesty –kirjalle. Tiistaina 6 toukokuuta 7 Sukellus esihistoriaan sai naisten sormet savisiksi Loimaa Kari Nummila Haaralaiset haluavat hallita historiaa kädentaitojenkin avulla. Hän kertoo, että moni museo haluaa näytteille esihistoriallisista esineistä tehtyjä rekonstruktioita. – Ei meillä ainakaan vielä tällä kurssilla ole käsiteltävän Loimaan savea, johon on tarkoitus kuitenkin jossain vaiheessa tutustua. – Muinaiskeramiikkaa yritetään joskus myös rekonstruoida joidenkin vanhojen keramiikkapalasten perusteella. Ne opettivat kyläläisille ja suurelle yleisölle monta juttua entisestä elämänmenosta. Varma ei voi olla juuri mistään muusta kuin siitä, että mistään ei voi olla varma. Palkittu 2005 Sampopalkinnolla Hinta: 27 KIRJAUUTUUS!! www.ooli.. Nyt meillä on pelkästään ostosavea käytössä, Hietala selvittää. Tästä ovat esimerkkinä taannoiset suositut esitykset: 2000-luvun alussa tehtiin 1850-luvulle ajoitetut perinnehäät sekä kolme vuotta sitten laulunäytelmä Saviooppera. Saviseutua Toiseksi vahvaksi vaikuttimeksi niin kurssin järjestämiseen kuin siihen osallistumiseenkin naiset sanovat sen, että he asuvat ja elävät Suomen tunnetuimmalla saviseudulla. – Tämähän on niin ”kauhean kivvaa” ja tosi mielenkiintoista, kurssin yhdeksän naisosanottajaa kehuu kilvan. Muinaiskeramiikkakurssillaan haaralaiset uppoutuvat tuhansia vuosia kauemmaksi kuin tähänastisissa historianprojekteissaan; esihistoriallisella tarkoitetaan sellaisia ihmiskunnan menneisyyden aikoja, joista ei ole vielä tehty minkäänlaisia kirjallisia muistiinpanoja. Hinta: 28 EERO TUOMOLA Isoisän tarinoita I Eero Tuomolan (19001992) kirjoituksista koottu Isoisän tarinoita sopii niin lasten kuin aikuistenkin luettavaksi. Haaran-Onkijoen alueella on haluttu perehtyä kotiseutuun ja sen lähimenneisyyteen teatterin keinoin
VTS Seppo Toivonen, puh. TAKSIPALVELUITA . www.melodata.fi Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. huoneistosaneeraukset, sisäja ulkomaalaukset, tapetoinnit yms., keittiöja kylpyhuonekalusteasennukset, jne... . Lasituspalvelu . 763 2622. VAKUUTUSYHTIÖITÄ . LASTENTARVIKKEITA Kelloja koruseppä LANKINEN • Kello ja korukorjaukset paikanpäällä • Kotimyynnistä edullisesti Pietilänkatu 11 Loimaa p. Kiinteistönhoito . 763 2760 Tervetulo a! ark. 762 1350 www.kauneushoitolasabrina.fi Kauneushoitola Merja-Eliisa, Huvilakatu 14, Loimaa P. 050 350 6983. . RAVINTOLOITA . 040 524 7336 ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN Mm. Siivouspalvelu . 040 961 7495. Pienet timpurintyöt ja peltikuoriuunit. JUHLAJA PITOPALVELUITA Remontti ja maalaustyöt Hakenberg. 02-763 1015 Ti-Pe 10-17, La 9-13. Muista kotitalousvähennys. Maalauspalvelu . P. RAKENNUSTÖITÄ Loimaan Invataksipalvelu, Loimaan Seudun Tilausliikenne Oy. Loimipaino Loimaa. KAIHTIMET JA MARKIISIT . REMONTTEJA Avoinna: MA–PE 7–17, LA 9–13 www.lpr.fi w w w .r a u ta n e t. RAKENNUSKONEVUOKRAAMOITA . 8 Tiistaina 6 toukokuuta PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELULAARI . 763 2484, 050 321 8085. P. 0500 448 106/Suvanto, 0400 871 095/Ilola, 050 512 5855/Alanen. . . PARTURI-KAMPAAMOITA Jälleenmyyjäsi: LVI-Talohuolto Revo Puh. P. LVI-LIIKKEITÄ . 0400-358235 Myös kotikäyntejä Ravintola Kauppalankatu 5-7 Loimaa, p. MUSIIKINOPETUSTA Melodata Tuotannot, Musiikinopetusta kaikenikäisille. KELLOLIIKKEITÄ Myös ilman ajanvarausta Vesikoskenkatu 13 as. RAKENNUSTARVIKKEITA . LUONTAISHOIDOT Intialainen päähieronta ja energiahoito Asta Kilpi, Loimijoentie 78 Alastaro. Myös sopimuksen mukaan. SÄHKÖLIIKKEITÄ . P. 762 1222. Ympäristönhuolto . 7625 327 • Loimaan Lääkärikeskus, p. INVATAKSIPALVELUITA Farmarisäiliöiden kuntotarkastukset ja pinnoitukset Neliöpinnoitus Pöytyä, P. BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. AUTOKORJAAMOITA . www.jormalaaksonen.net . Rakennuskorjaus P. 9–18 la 9–14 . Kauppalankatu 11, Loimaa, puhelin (02) 762 4230. HIERONTAA Hieronnat, kuppaukset. . 040-732 3638. Kari Laakso Hierontaterapeutti Alhonkedontie 72 LOIMAA Ajanvaraus: 0400 531 307 tai netissä www.mk-line.com E-mail: kari.laakso@mk-line.com Perinteistä hierontaa Idyllinen Ryötin tila tarjoaa monipuoliset ja tunnelmalliset tilat juhlaan ja arkeen. Rakentajain asialla – lähellä Sinua! Rakentajain asialla – lähellä Sinua! • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut . P. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . AUTOKOULUJA . Kampaamo Sirpa Kilpinen Kampaamo Uusi Salome Hierontapalvelu Nurminen Väinölänkatu 4 Loimaa (Loimaan Lääkärikeskus) puh. JÄTEHUOLTOA • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. Karmakallio, Sisustustyöt ammattitaidolla. P. PARTURI-KAMPAAMOITA . PAINOPALVELUJA Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit. 045 122 4761. KAUNEUSHOITOLOITA Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14 P. P. RUOSTESUOJAUKSIA . 040 779 2214. P. 050 562 4803. . . VALOKUVAAMOJA . HAMMASTEKNIKOITA . PESULAPALVELUJA . Kauneusja jalkahoitola Wilhelm & Miina, Koulukuja 7, Loimaa. KIINTEISTÖNHOITO • Mestarinkatu 4, 32200 LOIMAA • www.pihaportti.fi • Portti avoinna hyvään palveluun! Portti avoinna hyvään palveluun! Puh. Avoinna ma-pe klo 10-17. 14, Loimaa, puh. (02) 763 1997. KOTIAPU Jouko Aittamäki Kaurilantie 81, 21820 KUMILA • Puh. Koulutettu hieroja Johanna Kemppainen Alastaro. 050 2279 www.pohjantahti.. 0207 412181 . 02-724 7851 ma-ti, to 9-23.00, ke, pe-la 9-01.00, su 10-23.00 . Kitara, piano, tietokonemusiikki. 0400 510 010. 040 571 3823 Oripää. www.lounaspaikkamellila.. Maistuvat noutopöydät ja pitopalvelu. 044-507 6496, fax 02-767 1397 talohuolto.revo@pp.inet.. P. 0400 457 641 • Oripään Vanhainkotipalvelukeskus, p. TIETOKONEITA . HENKILÖNOSTIMIA . 0400 223 535, 0400 223 235. . JALKAHOITOLOITA Jalkaterapeutti Nina Sillanpää, Kyrön Fysioterapia, p. 767 1524 • 040 535 0576 Hirvikoskentie 219 Loimaa Tervetuloa ruokailemaan! Täydellinen pitopalvelu Sahantie 5 Mellilä Lounaskahvila SALVIA Tule herkuttelemaan Valion jätskiannoksilla! Terassikausi alkanut. (02) 7636 690 Karsolan teollisuusalue (Hirvikoski), LOIMAA 0400 538 559 Nyt myös TIEDUSTELUT: • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut LVI-asentajamme ja asianmukaisesti varustettu huoltoauto palvelee nopeasti ja luotettavasti. P. . . fi Puh. 0400 293 576. 0207 412181 Puh. Loimaan Rakentajat, P
Juko perunanistutuskone H. jyrät, viljakierukka n.5m, kuntopyörä, tahko, kirjahylly, vaaleat nahkaja TV tuolit, p. 050 304 7826. Alasin paino 100 kg sekä pumppukärryt. . H. 890 e. H. P. tai viikonloppuisin. Seniori-tuoli korotettavat jalat 70 e iltaisin (02) 763 2119. Tied. Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! MYYDÄÄN . 050 569 6903. N19 2,0km: 1) Jenni Halkivaha 13.37. H. . P. 2 renkaat, Abs. Perunaa 0,25e/kg. . . 0400 533 117. H. P. 0500 448 552. Toyota tai muu japsi. 040 761 6183. . P. 0400 691 166. Kyrö. H. P. . . . . Hyväkuntoiset laadukkaat 2+3 Askon nahkasohvat ja vuodesohva joustinpatjalla, 6 met. 040 594 0069. 250 e/tarjous. Valkoiset, täydelliset kääntöliukuovet vaatekomeroon. P. P. T10v: 1) Iita Puolimatka 10p ,1) Jessi Juurenheimo 10p, 2) Venla Raitala 9p, 2) Anu Vuorinen 9p. H. 484 1085. P11 1,0km: 1) Samuli Salmela 4.50, 2) Jalmari Ristimäki 5.38. . 044 279 6240. Honda Varadero XLI 25 V, vm. . 040 509 1170. Joustopiikkiäes 3m, ruisku, 3-os. P. saunal. käyt. Liitä mukaan ilmoitushinta 5 e (sis. 150 e. Pulpettivene + moottori + traileri. 050 552 9144. Vuokratt. P14v: 1) Lauri Martti 20p. . P. Toyota Hiace. 0400 227 756. Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin. käyt. P3 0,1km: 1) Aleksi Tattinen 0.28. 040 585 9944. rt yksiö 36m 2 Marttilan Ollilassa. 1.650 e. Perunankuorimakone sähkökäyt väh. (EI TOIMI GOMOBILE-LIITTYMÄLLÄ!) Auranmaan Viikkolehti Kehityksentie 3, 21800 Kyrö puh. 750 e. P. Epäkuntoinenkin. . T12v: 1) Elviira Hulmi 10p, 1) Salla Repo 10p, 2) Anniina Vuorinen 9p, 2) Lotta Kulmala 9p. Soita heti 044 303 0005. 044 923 7777. 050 438 1969. 760 e. Ruohonleikkureita Husgvarna vetävä, kokoava H. P. 37 tkm, huoltok. 14.000 e. P. 040 529 0554. Vasaramylly Horsma, uusi sihti väh. 040 416 2357. Itsekudottuja räsymattoja, kauniita uusia lev. Ruohonleikkurit Partner itse vetävä, keräävä Partner työnnettävä, huollettuja. 040 756 1104. 0400 527 889 . 050 553 7758. ”Kirppis” auki toukokuun ajan. 040 568 1158 tai 040 8495185. Läh. Tyttöjen 20” Nopsa monti polkupyörä 80 e. 120 e. P. T 6v: 1) Mette Juurenheimo 19p, 2) Sara Parikka 18p, 3) Heidi Eskola 9p. 50 e. Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset, sekä lyhentää ylipitkiä tekstejä. . P. Henkilötai pakettiauto/Pick Up. Tiistaina 6 toukokuuta 9 TULOSPÖRSSI Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdesssä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. Täyd. Kylvökone Tume 300 HKL, piensiemenja peittauslaitteella, paripyörät 16.90/34 ”piriset”. Nelivetoinen Toyota Hiace tai Hilux 90-luvulta. el.lääk.tarkastama, FIN-MVA-vanhemmat, 750e, Kyrö. leikattu poikakissa. P. Muistathan mainita ilmoituksessasi myös paikkakunnan. P. 50 e. Autokat.+ 2 varast. T7 0,4km: 1) Siiri Suonpää 1.53, 2) Anna-Kaisa Isotalo 1.57, 3) Juuli Pukkila 2.17. sirut. -96 juuri kats. P8v: 1) Ilari Martti 25p, 2) Mikko Raitala 19p, 2) Sami Repo 19p, 3) Ilari Uusitalo 12p, 4) Viljami Leppämäki 8p, 5) Roope Kulmala 7p, 6) Jeke Aavila 5p. Tarjotaan omakotitalon peltikaton maalaustyö Somerolla, saunamökin katon ja piipunkorjaus. Honda CBR 125, vm 2003, siisti ja hyväkuntoinen. Vap. 050 366 9913 Kojonkulma. Työssä käyvä pariskunta lapsineen haluaa vuokrata tai ostaa 3-5 huonetta käsittävän omakotitalon/rivitalohuoneiston Loimaan alueelta. P. Gvin takalaukku ja Leo Vince Slip-on putki. P. P. P. H. Tied. ostaa tai otetaan vastaan leikkimökki. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. Ruohonleikkuri työnnettävä 3.5 hv, jyrsin 4 hv Cilsson, kaikki toimivia. –90, aj. . 8e/m. Tied. . 044 557 7868, 044 291 9909. Lastenvaatteita 50-100 (140-160) cm. 040 758 5780. Aura-Loimaa –alue. (02) 4864 950 Loimaan Lehti PL 2 (Kartanomäekatu 4) 32201 Loimaa puh. sotatavaraa. 2.400 e. T8v: 1) Tii Aavila. Jätä sanojen väliin tyhjää.. Pakettiauto Iveco turbo daily 2.5 35-10.1-van/33 i vm. P. 0400 227 463. N17 2,0km: 1) Ella-Riikka Eskola 11.00. . OSTETAAN . Nissan Sunny 1.6 –89 autom., ei rek., ajokunnossa, 2 renk. Ilmoitukset viimeistään perjantaina klo 16. 155 e. 044 296 7680. Annetaan hyvään kotiin 5-v. Lisäksi vanhat buutsit ja spittarit (42-44). -91. 050 303 5597. T9 0,6km: 1) Aliisa Toivonen 2.51, 2) Miisa Suonpää 2.57, 3) Vilma Ylikännö 3.11, 4) Oona Salminen 3.46, 5)Maria Ristimäki 4.01, 6) Rita Mäkelä 5.20. T13 2,0km: 1) Jasmin Kauppinen 11.43. . Varmat vuokranmaksajat p. P. . SEKALAISIA . 044 279 3149. Söpöjä pupunpoikasia eläinrakkaaseen kotiin lemmikiksi 15 e kpl. P. Kaikki huom. P. . Sotilasvaatteita, kunniamerkkejä, Suojeluskunta ja Lotta tav., rintamavalok. H. 0400 804 241. . P. perhe hal. . Lasivitriini k 180 l 100. M 2,6km: 1) Erkki Halkivaha 10.15. Nouto ja käteismaksu. P6v: 1) Aleksi Vuorinen 10p. Ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaan. P. Siisti toimiva Fergu. . AIV+ 2 hapotettuja tuorerehupaaleja H. 040 556 2202. 0400 535 465. HIIHTO Loimaan Voiman ja Jankon sarjahiihtojen pistetulokset 2008. Hellas-merkkinen Piano maatilalta. . Hal. Vuokra 250e+sähkö. Ei tupak. ym. alv). Emmaljunga yhdistelmävaunut, vihreät. Potkupyörä tuplapotku H. Tavallisia työnnettäviä B&S koneella H. . Java 350cc -2003. 0400 537 499. P. 0400 904 746. . 0400 845 633. P. . 0400 827 941. Ei tarvitse olla tuliterässä kunnossa, kunnostamme vanhankin mökin. P. Islanninlammaskoiran luov.ikäinen narttupentu, rekist. Ilmoituskuponki Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. Kasvuturvetta säk.,Timo perunansiem., trukin nostomasto, Sunny moposkootteri ei papereita, puutavaraa pikkueriä, nauloja, peltiset vaatekaap. 78cm H. . P. P. T11 1,0km: 1) Alina Suopää 5.08, 2) Anni Ylikännö 3.11, 3) Tytti Eskola 5.23, 4) Aino Tähkiö 6.26. Käytettyjä keittiökaappien ovia 2 kpl baarijakkaroita ja puinen puolikuunmuotoinen pöytä pientä korvausta vastaan. H. koira Suomen pystykorva, musta.leikattu ja 3-v. Tarpeettomana vastakkain istuttava keinu, kestopuusta valmistettu, hyväkuntoinen. T16v: 1) Riina Martti 20p. 050 586 3182. 4650h. Lähetä viesti numeroon 17252. . . 20 e/kpl. Muuton vuoksi. Rivitaloyksiö Kyrön keskustan läheisyydestä. Latokuivattua heinää pienpaaleissa ja polttopuuta pitkänä ja pätkänä. (02) 748 7550 Ilmoitusosasto myydään ostetaan sekalaista Julkaisupäivä Ilmoittaja Osoite Puh. P. 2.990 e. ei lemm.eläimiä. P7 0,4km: 1) Lauri Ylikännö 2.10, 2) Lauri Rantanen 2.13, 3) Niko Isotalo 2.19, 4) Mikko Pukkila 2.29. . P. 044 534 9831. . 050 325 9842. 040 854 9470. . –88, katsastettu 11.02.2008. MF 3070E Turbo, metsämalli vm. Aukon korkeus 220 cm, leveys 330 cm. 280 e. P. Soita ja sovi tulostasi. Korjauskelpoinen tai muuten edullinen. 1900 km. Poikien 22” 3-vaihteinen Helkama Hard Power polkupyörä normaali runko nousukahvat jalka ja käsij, valot ja lukko väri tummav. (02) 484 1318. 0500 786 467. 2.200/tarj. Halutaan vuokrata pieni RT-kolmio saunalla.Pikaisesti! P. 31.5.08. 040 752 4908. T15 2,0km: 1) Emmi Tähkiö 11.28, 2) Alexandra Viitasaari 11.37, 3) Sanna Salmela 11.44. Annetaan hakijalle turvetettua hepankakkaa Pihlavajärventie 233, Pöytyä. . 80 e. VW Golf 1.8 vm -94 Variant 2 hyvät renkaat, soitin ja verkko. 280 e. P. H. Hyvä edullinen skootteri naiselle. vain 14000 km. 040 503 2620. . -06, ajettu 22.000 km, 2-renkaat, ilmastointi, tehd.takuu. 0500 829 529. vuokrata ok-talon tai vast. P. (02) 762 6000 Somero-lehti PL 11 (Kiiruuntie 1) 31401 Somero puh. Ford Escort farm. . H. Yhden viestin hinta on 5e/160 merkkiä. H. 03, aj. H. Pa Mitsubishi Space Wagon 1.8/bens, vm. Toimita ilmoitus YHTEEN konttoreista: Ilmoitukset Löytölaariin myös tekstiviestinä! 5e / 160 merkkiä Ohje: näppäile teksti LAARI välilyönti ja oma ilmoituksesi. H. . katsastamaton tai kolari/muu ei este. . Laskutuslisä 2 e. . H. viisi riviä vain 5 e Kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. P. Olkisilppuri Tuhti traktorikäyttöinen, vähän käytetty. P5 0,25km: 1) Niilo Ylikännö 1.25, 2) Akseli Uusitalo 1.28, 3) Joonas Isotalo 1.35, 4) Onni Ristimäki 2.24. 1.400 e. P. JUOKSU Oripään Vesan 29.huhtikuuta pidetyt maastojuoksukilpailut. 50 e. valk. . 0500 822 293. 0500 724022. . Polkupyörä 3–vaihteinen naisten. Moposkootteri vm -07 Fude/Solifer 4-tahtinen aj. 02 484 6689. Nahkatakki /”Rotsi” 5080-luku koko XL ja L ei tarvi olla priima. . Vinolipasto wanha H. 050 339 9944. P. 044 914 4804. P. tuolia. H. H. . . P. P. . Vm. T5 0,25km: 1) Jenny Kamppari 1.16, 2) Emilia Markula 1.43. . P. 16.000 e/tarjous, alv. Klo 15.30 jälk. P10v: 1) Sami Repo 20p, 2) Tuomas Eskola 17p, 3) Eemeli Leppämäki 9p. Toyota Yaris vm. . 0%. N 2,0km: 1) Anne Halkivaha 10.14, 2) Sirpa Tamminen 13.51. 1.500 e. 50 e. 150 e. Aj. 040 586 6347 Loimaa. P9 0,6km: 1) Eero Rantanen 2.44, 2) Niilo Suonpää 2.48, 3) Anton Viitasaari 3.01, 4) Ville Tattinen 3.07, 5) Artturi Uusitalo 3.10, 6) Joonas Kamppari 3.41. . P. H. P. . 2henk. 044 534 9831. T3 0,1km: 1) Ansela Uusitalo 0.35, 2) Mailis Kamppari 0.39, 3) Meri Kamppari 0.46.
KUKKA-AUTO saapuu Alastaron torille tänään ti 6.5. Loimaalla, 05.05.2008 LOIMAAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA LOIMAAN KAUPUNGIN JA SEURAKUNNAN KESÄLEIRIHAKU Ilmoittautuminen Loimaan kaupungin ja seurakunnan 1.-6. La 10.5. Ilmoittautumisaika päättyy perjantaina 10.5.2008 SILMÄLÄÄKÄRIT OPTIKOT • 45-v. Luokka 1, Prix de Villenhuolinta, alueluokka, helppo, avoin ponivaljakoille: 1) Leena VähäErkkilä (94.15/63.00+31.15+ 0.00). Luokka 4, Prix de Scanlink, kansallinen, helppo, avoin hevosvaljakoille: 1) Leena Hakala LoimURa (97.71/48.00+49.71+ 0.00), 5) Ulla Kemppainen YR (132.69/65.33+64.36+ 3.00). Konsertissa kuullaan mestareitten Vili Vesterisen ja Lasse Pihlajamaan tuotantoa kuten Sirkkojen tanssi, Säkkijärven polkka, Nuoruusmuistoja, Pariisi yöllä, Valssi menneiltä ajoilta ynnä muuta hyvää hanurimusiikkia. Lavalle astelevat moninkertainen Kultainen harmonikka -kisan finalisti, Suomen harmonikkamestari Janne Uusitalo sekä 1–2-rivisten harmonikkojen SMja mestaripelimanni Teppo Välimäki. TULOSPÖRSSI Tiesitkö. 15 ¤) (norm. Luokka 6, Prix de Agrimarket, kansallinen, vaativa, avoin hevosvaljakoille ja parivaljakoille: 1) Sanna Tirkkonen HusR (114.37/46.00+68.37+ 0.00). 10 Tiistaina 6 toukokuuta HUOMATTAVA ILMOITUSPAIKKA Varaa se! Puh. Katselmuksessa todetaan ovatko rakennukset ja rakennettu ympäristö rakennusluvan mukaisessa käytössä ja siistissä kunnossa, eivätkä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä. Kirjassa runsas kuvitus. Katepäivänä Multasormessa kävijöiden kesken arvotaan 10 säkkiä vapaavalintaisia Kekkilän koristekatteita Aleksis Kivenkatu 7, Loimaa p. 010 768 5210 Avoinna ark. . Konserttia tukee Loimaan kulttuuritoimi. 762 6000. K1-Katsastajat I Loimaa Lamminkatu 27, Loimaa Puh. Saatekirjeen ja hakukaavakkeen voi tulostaa myös internetistä osoitteesta: http://www.loimaa.?/ajankohtaista. KATSASTAJAT Bensiinikäyttöisen auton pakokaasumittaus 0¤ 14¤ Katsastuksen yhteydessä henkilöja pakettiautoille: (norm. Luokka 3, Prix de Equitop Pron, kansallinen, helppo, avoin ponivaljakoille: 1) Hannu Kalalahti LoimURa (104.29/52.67+48.62+ 3.00). Myöskin yleisölle on yllätysnumero. Äänessä ovat myös 1930-luvun hyvin soivat Viipurin pelit, jollaisilla muun muassa edellä mainitut mestarit aikoinaan hurmasivat kuulijansa. Koululaiset ovat saaneet hakukaavakkeen ja saatekirjeen omalta koulultaan. Paikallisia ja lähialueen palkeenvenyttäjiä on luvassa kuin myös kansantaiteilija, perhehuumorin mestari Pölli-Ville hanureineen näyttää taitojaan. välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa. Edustaja paikalla klo 10-15. VALJAKKOAJO Ypäjällä järjestettiin valjakkoajokilpailut 3.–4.5. toukokuuta Loimaan Keskuskoululla järjestettävässä harmonikkakonsertissa. 040 773 0235 Meiltä saat Vietämme BIOLAN-PÄIVÄÄ torstaina 8.5. Luokka 5, Prix de Hevosopisto, kansallinen, vaativa, avoin ponivaljakoille: 1) Fredrik von Schantz V-NR (103.10/41.67+61.43+ 0.00). Soita p. Luokka 2, Prix de Horze, alueluokka, helppo, avoin hevosvaljakoille: 1) Heidi Sinda UrHu (87.28/54.00+33.28+ 0.00), 3) Leena Hakala LoimURa (89.20/58.00+31.20+ 0.00). 8-18, la 9-15 1000¤ Arvomme kaikkien kävijöiden kesken matkalahjakortin. Voittajalle ilmoitamme henkilökohtaisesti. Klo 10 Hae nimmari!. Havaituista puutteellisuuksista ja määräajasta niiden poistamiseksi ilmoitetaan kunnossapitovelvollisille kirjallisesti. Olavi vierailee Loimaan Uudessa kirjakaupassa. Tervetuloa tutustumaan Biolanin tuotteisiin! Esittelypäivän erikoistarjous: Kun ostat Biolanin Puutarhan Musta Multa -pakettitarjouksen (5 säkkiä) ja Biolanin luonnonlannoitteen 25 l SAAT VELOITUKSETTA vielä yhden säkin Puutarhan Mustaa Multaa 45 l ® Tule tutustumaan ja saamaan vinkkejä koristekatteiden käytöstä Meiltä saat Bonusta! KEKKILÄN katepäivä lauantaina 10.5. Kurittulasta Luxemburgiin. klo 16 alkaen PUUTARHATILA Malmnäs, Jokioinen Puh. kello 19 Loimaan Keskuskoululla, Kalevalankatu 12. ajokorttitodistus • työnäkeminen VARAA AIKA 763 2030 Ihastuttavan naiselliset Lahja ksi Äidill e! yöpaidat aamutakit alusasut ym. 010 8382 900 Avoinna: ma–pe 9.00–17.00, la 9.00–14.00 www.k1katsastajat.fi | YMPÄRISTÖNHOITOKATSELMUS Loimaan kaupungin rakennusjärjestyksen kohdan 3.3 mukaan ympäristölautakunta suorittaa 12.5.-20.5.2008 välisenä aikana katselmuksen koko kaupungin alueella. 28 ¤) Dieselkäyttöisen auton pakokaasumittaus 8.–10.5.2008 Tervetuloa katsastuskarnevaaleihin. Viime vuoden Suomen pelimannimestari ja tämän vuoden Kultainen harmonikka -kisan finalisti Henriikka Santamaa on lavalla. Toivottu lahja on Laura-Marian LAHJAKORTTI www.kustannushd.fi Hieno lahja Äidille! Olavi Ala-Nissilä kirjoittaa niin, että uutuusteoksen lukee ahmien. Mestareitten harmonikkakonsertti torstaina 8.5. Konsertti tulee olemaan tasokas ja monipuolinen, onhan suurin osa esiintyjistä maamme kärkipään hanuristeja. 02-762 6040 SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella 11 11 12 11 (+2) 4 Keskiviikkona 12 (+4) 5 Torstaina 13 (+5) 3 Perjantaina 14 (+5) 3 Lauantaina 17 (+7) 4 Hanurit soivat Mestareitten käsissä soivat monenkokoiset harmonikat torstaina 8. Verraton lukuelämys. -luokkalaisten kesäleireille on alkanut
ÄITIENPÄIVÄKUKKIA Loimaan Eläkkeensaajat ry. 2001 synt. 8.5 klo 16.15 alkaen. Sarjat: 6-12v, 13-18v ja 19-28v. Pärnu, 230 1.-3.7. Ilm. 763 1031, 724 7851 katettuna su 11.5. Pärnu hot. Kertunmäki. 040-5438455. Leisku. Lähetä hakemuksesi 14.05.2008 mennessä osoitteeseen Metsäliitto Osuuskunta, Puutuoteteollisuus, Kyrön saha, Eira Vuohijoki, PL 4, 21801 KYRÖ tai sähköpostitse osoitteeseen eira.vuohijoki@?nnforest.com SLEY:n Siionin kanteleen lauluilta ti 6.5. Kevään kilpailusarja alkaa 7.5. Pallokoulu alkaa ti 6.5. Alastaron 4H-yhdistys. Ota kuviasi mukaan; valitsemme Kuukauden Kuvan aiheesta "Ilmastonmuutos". 5-6 lk kerho ke 7.5 klo 15.00 4H-toimistolla. Tuote-esittelyä, ostomahd. 02-762 1291 Opinkuja 5 Loimaa Tervetuloa ÄITIENPÄIVÄLOUNAALLE sunnuntaina 11.5. klo 18.30. klo 16.15 alkaen. Lisätietoja tehtävästä antaa tehdaspäällikkö Veli-Matti Puuska puh. Loimaan alueen hevostaitokilpailu Marttilassa to 15.5. Ilm. Maastojuoksut to 8.5. laulupiiri 11, hupipiiri ja boccia 12.30, to 8.5. tutustuminen Eviran tiloihin. Puuraaka-aineen toimittavat Metsäliitto Osuuskunnan omistajajäsenet. V-S Kiltapiirin ampumaja maastopäivä 24.5. Haapsalu Laine-kylpylä 445 Soita ja tilaa esitteet/tarjouspyynnöt Tilausajoihin 16-50-paik. 3-4 lk kerho ti 6.5 klo 15.30 4H-toimistolla. Kansalliset Seniorit: Muistikerho to 8.5. menn. Naisjaoston naiset Tuttujen Tuvalla la 10.5. Maatalousnaiset tarjoaa kahvit ja mehut. Juha Laaksonen 050 364 0065 Kalevi Kuusela 0400 114470 Leikkaa talteen . Tervetuloa! Hallitus Metsäliiton Puutuoteteollisuus on ratkaisutoimittaja, joka tarjoaa korkealaatuiseen pohjoismaiseen puuhun perustuvia Finnforest-tuotteita ja palveluja valituille asiakassegmenteille, kuten rakennusteollisuudelle, kuljetusvälineteollisuudelle, muille teollisille asiakkaille sekä rakennustarvikeja tee-se-itseketjuille. 5-7 vuotiaiden lasten urheilukoulua ei ole tänään. Viron puutarhamatka Tartto, 270 14.-16.7. Kässä kerho to 8.5 klo 15.00 4H-toimistolla.Hevostaitokilpailu to 15.5 klo 17.30 Marttilassa Kylämäen hevostilalla. Gyltössä. heti. klo 18.00. Curling Club Loimaa ry:n kevätkokous ma 12.5.2008 klo 18.30 Ankkuripaikassa. Loimaan Seudun Invalidit ry. Vampulan Karvakuonot ry, äitienpäivänä 11.5. Tuhannet kiitokset Eija Mykkänen Uutta tekniikkaa käytettävissä nurmen suorakylvöön ja paikkauskylvöön DALBO, MAXIROLLgreenline 6,30 m:n koneella. 10.5. LEISKUN BINGO / JAHTI 450 /46 p. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19 Nuorisotalon yläkerrassa. Herkulliset Äitienpäivälounaspöydät R a v i n t o l a K A R O L I I N A p. klo 18.30 urh.keskuksessa. 050 328 0100 aiku iset 25 R a v i n t o l a P a d d o c k p. ym. Tallinna, 45 /16.6. AU/Jalkapallo T93 sarjapeli Alastarolla to 8.5. Leisku yleisurheilu. METALLIN VAIKUTTAJAT KIITTÄÄ ÄÄNESTÄJIÄÄN. Jankon ampumajuoksuharjoitukset to 8.5. Sarjat 5 v. 766 9944 aiku iset 20 Varaa paikkasi Tervetuloa! (lapset 5-12 v. LoKoKo Mikrotytöt: viimeiset reenit huomenna keskiviikkona keskuskoululla normaalisti 16.30-18.00. klo 17-18.30. Sydäntietokurssi jatkuu Loimaalla Tuulensuun palv.kesk. Eira Johansson Loimaan Seudun Senioriopettajat kokoontuvat Sarka Museolla ti 13.5. 050 522 4795. PÄRNU 214 /TALLINNA 184 14.-18.7. bussit KYLVÖJEN SIUNAUSTILAISUUS To 8.5. VISBY, alk. Pelaajat paikalle klo 18.45. Käsitellään sääntöjen mukaiset asiat. Loimaan Seudun Omakotiyhdistys. klo 18.00-19.00. 2.6. mennessä Pauliinalle 040-591 8161. Puutarhailta K-Raudassa ma 12.5. Tervetuloa! Mukana myös Karoliina Kirvelä 4H-yhdistyksestä MTK-Loimaan Seutu SELVÄNÄKIJÄ Tuula Sinell Loimaalla 8.5. Torstairastit 8.5. Kattaukset 11.30, 13.00, 14.30 Pöytävaraukset 02-7621 291 R avintola 19,Loimaan 4H-yhd. Kaikki ikäryhmät. klo 12. 050-4010367 ilt. av. klo 19.00. Ilmoittaudu viimeistään torstaina 8.5. klo 19 Niinijoen rukoushuoneella. Sen liikevaihto on noin 1,4 miljardia euroa ja se työllistää 4 500 henkilöä 20 maassa. Tallinna. Viikkokilpailut keskiviikkoisin. 040 709 1972. Luovutus Haitulan sillalla – Ryötin tilalla klo 19. Lähdöt klo 1719.00. Tallinna, 50 27.-30.6. kunnantalo. kokoontuminen siirretään pidettäväksi ti 13.5. ja lisätied 8.5. klo 17.30. Lähtö klo 18.00 Heimolinnasta. klo 19.15 Alastarolla. klo 18. Eviran Loimaan toimipisteessä Tampereentie 51 klo 14.00, mm. klo 18.45 PÄÄKIERROS 170 Viitosbingo/Ventti 1 KIRJA 5 SEURAAVAT 2 IRTOLIUSKAT 2 Loimaan Leisku Loimaan Latu ry. Loimaan Kamerat ry. Toukokuun kerho kokoontuu ti 6.5. klo 11.00 alkaen Tervetuloa ! II Ravintola Alastaron Maamiesseura. Jumpat jatkuvat ti ja to klo 18-19 kesäkuun loppuun. Sirpa 050 368 7224. Alastaron Sotaveteraanit. Mukana VTT Pentti Kemppainen aiheena ’Kuunnelma ja Loimaa’ Tervetuloa!. Olemme osa maailman 8. klo 14.00 Tuulensuussa. ja ilm. ja tied. Oppaana Anja Välimäki. Metsämaan Maaja kotitalousnaiset, vietetään iltaa Hilkka Heikkilän kodalla to 8.5. suurinta metsäteollisuuskonsernia Metsäliittoa. Kylvöjen siunaus pe 9.5. Puutuoteteollisuus on Metsäliitto-konsernin toiseksi suurin puunkäyttäjä noin 6 miljoonalla kuutiometrillä. klo 18.00 Heikinpirtillä. Haemme nyt Metsäliitto Osuuskunnan Kyrön sahalle 2-vuorotyöhön tuotannon työntekijää Työtehtäviin valittavilta edellytetään: joustavaa asennetta ja aktiivista otetta työhön oma-aloitteellisuutta sekä hyviä tiimipelaajan taitoja halua kehittyä ja kouluttautua uusiin tehtäviin Aikaisempi työkokemus puutuoteteollisuuden parista katsotaan hakijoille eduksi. Tarkemmat tiedot www.alastarogolf.fi V-S Sydänpiiri ry. EN JUHLI merkkipäivääni. VIRTANEN PALVELUKSEEN HALUTAAN LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT Loimaan Naisvoimistelijoiden kesäjumpat alkavat urheilukeskuksessa ti 20.5. Mahdollisuus tutustua museoon. p. AU/Jalkapallo P93 sarjapeli ke 7.5. 0500-537 288 Karoliina. tottelevaisuuskoulutukset jatkuvat taas normaalisti Sallilan Koulun kentällä. Loimaan-Metsämaan Maaja kotitalousnaiset. Erjalle p. Ulkoharjoitukset Urheilukeskuksessa ke 7.5. alk. AU/Jalkapallo T93 sarjapeli Perniössä tänään klo 19.30. Kevein mielin meikä pyörällä polkee, koska ihanien asiakkaiden ja työkavereiden kannustus mukana muistissa kulkee. 766 9176 aiku iset 20 A l a s t a r o n G o l f r a v i n t o l a p. Pelaajat paikalle klo 18.45. Ruskamatka Levi, 480 22.-29.9. Ennakkoilmoittautumiset reima.kulmala@suomi24.fi, p. kerho klo 13. Reserviläiset ampumaharjoitukset keskiviikkona 7.5. Ulkoiluvarusteet, sateella sisällä. klo 10.15 Hirvikosken aukealla, ladon luona, Sauli Koiviston pellolla Marita Koivunen siunaa kylvön. Someron seikkailuillan vuoksi. LoPs 96-Pojat sarjapeli pöytyällä ti.6.5.Lähtö peliin harjoitus kentän parkkipaikalta klo.17.15.Huom!Muista lisenssi! Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset Alastaron Haituvat kokoontuu Tuttujen tuvalla 9.5 klo 13. Loimaan Seudun Kuulovammaiset ry. LoPS v. klo 18.30 Urheilukeskuksen maastossa. Kotiseutupyöräily ke 7.5. Haemme Hyvän mielen viestin Koskelta to-iltana 8.5. 8.5. Sarjat 6-12 v., 13-18 v., 19-28 v. EI koulutusta. Äitienpäiväaiheisine tuotekoreineen klo 9.00 alkaen. maksutta) Suomen kuunnelmayhdistys ry VUOSIKOKOUS 14.5.08 klo 18 Elias-salissa, ent. Lähtö kentältä klo 17.30. Tiistaina 6 toukokuuta 11 B. klo 18 Heikinpirtillä. Laulattamassa Heikki Lehtonen. Kaikki sarjat. 050 357 0531 Kiitos kaikille kanssamme juhlineille ja juhlapäiväämme muistaneille! MLL Loimaan kaupungin yhdistys ry En juhli Leena Peiponen Kauppalankatu 5-7 LOIMAA Äitienpäivän LOUNASPÖYTÄ Pöytävaraukset p. Porin Prikaatin Kilta, Loimaan alaosasto. Viemme viestin Alastarolle ti 13.5. Jäsenilta Järvisen Kauppapuutarhalla huomenna ke 7.5.08 kello 18.00. Ilm. Kuulolähipalvelun vastaanotto tänään Tuulensuussa klo 15 16. klo 18.00 MMS-talolla. Aihe: Miten jaksan sairauteni kanssa. Tuikut ja Muikut kokoontuvat Maatalousmuseo Sarassa ti 13.5. Loimaan Työväentalolla ti 6.5. Kertamaksu. to 8.5. Loimaan Voima. klo 17.00-18.00 Vesikosken koulun kentällä. Seppo p. Kari, Lasse, Raimo, Pertti, Ilari ja Jesse Työntekijöiden hyvinvointi etusijalla. klo 14. Retki Ypäjälle la 17.5. 10 alle 5 v. klo 19.00. Opastus Loimaa-Oripää, tie 210. V-S Sydänpiirin sydäntietokurssi jatkuu Loimaalla Tuulensuun palv.kesk. 485 13.-19.9. Lähde mukaan! Alastaron Golf ry. TERTTU Virttaan Karoliinan pihalla keskiviikkona 7.5. Kerhoilta Foto-Irmassa tänään ti 6.5. Reikiläiset ti 6.5. klo 19.15. Tied. Su 18.5. Voiman maastot ke 7.5. Ke 7.5. Kaikki paikalle! MLL:n Kanta-Loimaan yhdistyksen kevään viimeinen Tenavajumppa molemmilla ryhmillä ti 6.5. Tied
0500 534 054 KESÄN VIIKONLOPPUKILPAILUISSA ERINOMAISET PALKINNOT Alkukesän kilpailukalenteri: La 10.5. 050 421 7987 Loimaan Seudun Osuuspankki, Annikka Laaksonen p. 040 740 8987 Osakkeita koskeviin tiedusteluihin vastaa tj. pankeilla myös edullisia rahoitustarjouksia) Klubitalolla Jorma Valtonen p. sivuilta. Martek Open La 17.5. internet: www.alastarogolf.. Raikkonen Open Su 8.6. 12 Tiistaina 6 toukokuuta Alastaro Golf Golfkentäntie 195 32560 VIRTTAA Toimisto/of?ce: +358-2-724 7824 e-mail: info@alastarogolf.. Kenttä auki ja hyvässä kunnossa Viimeinen osakeanti on menossa. Bolle/Silmäoptiikka Riipinen Open Su 22.6. Hinta/laatu suhteeltaan edullisia osakkeita vielä jäljellä. Loimaan Laatuauto Open Su 18.5. SSP Open Su 15.6. Markku Mäkitalo p. Keväällä Gigantti-Tour ja syksyllä Rautia-Tour Toukokuun Greenfee-tarjous: Arkisin pariskunnat yhden hinnalla ja viikonloppuisin yhteensä 60 euroa. Osuuspankki Open Su 1.6. 010 257 3224 (em. Harley-Davidson Open La 24.5. YHDEN HENGEN OSAKE 3450 PERHEOSAKE 6900 YRITYSOSAKE 12500 Merkintäpaikat: Nordea Loimaa, Tuula Hannukainen p. Juhannus Scramble Su 29.6. Pelinaut intoa säällä kuin säällä!. Zakhouse Open Viikkokilpailut keskiviikkoisin alkaen 7.5. GreenCard-koulutus sisältyy osakkeen hintaan. Normaali Greenfee on 38 keskiviikkokilpailussa 25 Golfopetus ja Greengard koulutus: Koko kesän Alastarolla opetusta antaa Golfopettaja Juha Passi 0400 634 130 Kurssikalenteri ja harjoitusajat löytyvät www.alastarogolf.