Loimaan talousalueen paikallislehti • 106. Sivu 6 KATRIINA REIJONEN. Tärkeää on myös kyky ennakoida ja nähdä pidemmälle. Sivu 8 Irtonumeron hinta 2,20 € sis. Sivu 16 9 44 Alastaron R-kioskin tilat vapautuvat vuodenvaihteessa. alv. Rästihommia Tänään on sään puolesta hyvä päivä laittaa talviteloille vaikka ne terassin ulkokalusteet, jotka ovat nököttäneet yksinäisinä jo ties kuinka pitkään. R-kioskin yrittäjä Teemu Siltanen uskoo, että liikepaikalla voisi menestyä yksityinen kahvio tai lounasravintola. vuosikerta Nro 127 LAUANTAI 7.11. Kirkkoneuvosto käsitteli asiaa eilen, ja lopullisen valinnan tekee kirkkovaltuusto. 2020 Palveluverkoston karsintaa pohditaan ”” Pitää osata haastaa vallitsevia tai perinteisiä ajatusmalleja. Vuoden rekrytoijaksi valittu Niina Nurmi Sivu 7 Sivu 5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Alastarolaisten olohuone ja kaffeepaikka sulkee ovensa Ypäjän kirkkoherraksi hakenutta miestä pääsi vaalipaneelissa kertomaan, miksi itse kukin olisi sopiva henkilö tehtävään
Lasten virressä 503:2 lauletaan: Taivaan Isä siunaa meitä. Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Puh. (02) 588 8000 Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Anu Salo (02) 588 8033 Sampsa Hakala (02) 588 8031 Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: (Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € laskulisä.) Määräaikainen 12 kk 204,90 e 6 kk 119,40 e 4 kk 84,30 e Kestotilaus: 2 kk 181,20e 6 kk 91,80e 4 kk 62,60 e 3 kk 47,40e Tilaukset ovat yhdistelmätilauksia, jotka sisältävät sekä paperilehden että lehden tuottaman digitaalisen sisällön kuten näköislehden. Kotiväki HARTAUSKIRJOITUS Isänpäivä Huomenna vietetään isänpäivää. Aurinko laskee kello 16.11. Jeesus sanoi: ’’Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa.’’ Matt. Seitsemän veljestä ilmestyi 150 vuotta sitten. Perheissä päivää edeltävät monet valmistelut. Taisto 8.11. marraskuuta 2020 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 8.11. Onnea! t: Elämäsi naiset Mimmille PIKKUVELI 25.10.2020 3646 g 50 cm Sanna ja Arttu Vieraankivi Eliakselle ja Luukakselle PIKKUVELI 24.10.2020 3365 g 51 cm Reetta ja Antti Aarnio SYNTYNEITÄ PALJON ONNEA VAAN 7.11. LL, Saviseudun paikallisin Matkailu keskittyi kotimaahan viime kesänä TILASTOKESKUKSEN ennakkotietojen mukaan matkailuvuoden 2020 kesämatkailu keskittyi kotimaanmatkailuun, kun samaan aikaan lentokenttien ja satamien matkustajamäärät jäivät koronavirustilanteen vuoksi murto-osaan vuoden takaisesta. Iloiset 3-v syntymäpäiväonnittelut Huvilakadun reippaalle automiehelle! T. Mutta on myös hyvä muistaa, että olemme kaikki Taivaallisen Isämme lapsia niin isät, äidit kuin lapsetkin. Monenlaista isän kanssa yhdessä tekemistä löytyy. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Aurinkoinen ja puuhakas Mindi jo 12v täyttää! Sankaria onnittelevat: Isomummit, Mummu, Mummi, Pappat & lähisuku. Isänpäivänä on isän huomioiminen erityisen tärkeää. Eräs jo edesmennyt tuntemani mieshenkilö poti isänikävää koko pitkän elämänsä ajan. Jotakin oli vielä silloin jäänyt käsittelemättä. Kaupat mainostavat lahjoja ostettavaksi. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Kustantaja: Priimus Media Oy. Tilaisuudessa mukana ollut Loimaan Seudun Sotaveteraanien Naisjaoston puheenjohtaja Terttu Härkälä sanoi, että kyllä tämäkin paikkakunta sellaisen ansaitsisi. Tilaisuus kuuluu Pohjoismaisen kirjallisuusviikon ohjelmaan. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2020. Kuka viljelee Jukolaa, kuka Impivaaraa. Kun isää ei enää ole, kynttilän vieminen haudalle on kaunis tapa ja voi tuoda mieleen lämpimiä muistoja. Rukouksessa voimme viedä Hänelle arimmatkin asiamme. Ulkomaantilausten hintoihin lisätään voimassa oleva postimaksu. PÄIVÄN SANA . ISÄNPÄIVÄ on tarkoitettu juhlittavaksi meidän omille, rakkaille isillemme yhdessä meidän kanssamme. Jeesus sanoi: ’’Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.’’ Matt. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,68 e /pmm 3-sivu 2,68 e /pmm Tekstissä 2,48 e /pmm Tekstin jälkeen 2,11 e /pmm Takasivulla 2,68 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,18 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,11 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. Hänen isänsä oli aikoinaan mennyt Amerikkaan eikä hän koskaan palannut sieltä. Markku Laurinen Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. Nyt pyydetään kansalaisia katsomaan ympärilleen mistä löytyisi tarkoitukseen sopiva luonnonkivi, johon voitaisiin kiinnittää asiasta kertova laatta. 18: 19 9.11. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Aatos 9.11. kello 18 lukuhetken Lankon Kabinetissa. järjestää ma 9.11. Room. Vaikka tieto isän kuolemasta tuli jossakin vaiheessa kun poika oli jo aikuinen, se ei vienyt kaipuuta. Kuka avioituu kenenkin kanssa. Monet saattavat matkustaa kyseisenä juhlapäivänä onnittelemaan isäänsä monien satojen kilometrien päähän. Silloin isänpäivän vietto voi jäädä vähemmälle. MEILLÄ kaikilla ei ole ollut mahdollisuutta tutustua omaan isäämme. Kuka osallistuu yhteiskunnalliseen toimintaan. Mitä lukkarin koulusta karanneille ja Impivaaraan paenneille veljeksille tapahtuu. Taivaan Isän lähellä jokainen on tärkeä. 2 Lauantaina 7. Isänikävä oli jäänyt jäädäkseen, vaikka henkilö muuten hyvän elämän elikin. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Maikku ja Jussi. 5.11.2020 taajamanopeuksille. Hänen johdatuksessaan saamme elää joka päivä ja turvautua Häneen niin ilon kuin surunkin hetkinä. Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. 5: 3-4 8.11. Poluillemme enkeleitä lähettää hän varjellen. Hyvää isänpäivää! Sirpa Laaksonen Loimaan seurakunta Iltahämärää Lankossa Loimaan Pohjola-Norden ry. Hän ei pystynyt päästämään isästään irti. Muistomerkki tulisi Loimaan Veteraanipuistoon. Mitä vanhemmaksi hän tuli, sitä enemmän hän isästään puhui. Äidit leipovat kakkuja yhdessä lasten kanssa. Kotirintamanaisten muistomerkkihanke Loimaalla Turussa paljastettiin Kotirintamanaisten muistomerkki syyskuussa. Hän on läsnä päivän työssä rohkaisten ja auttaen, valvoo pimeimmässä yössä. Taivaan Isän juhlapäivä on jokainen päivä. Hän on Isä jokaisen. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Hän on Isä jokaisen. Pohjoismaista kirjallisuusviikkoa on vietetty vuodesta 1997. Lentäen tehtyjä ulkomaanmatkoja oli touko-elokuussa 95 prosenttia vähemmän ja laivalla tehtyjä 70 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Teuvo SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Ehkä mennään luontoon, pelataan yhdessä ulkona tai sisällä, käydään tervehtimässä isoisää. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Miia Koivisto 050 533 6313 Ilmoitusmyyjä Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.30–15.00 puh. NIMIPÄIVÄT 7.11. Mietitään sitä, mitä juhlapäivänä tehdään. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ti ja to klo 9-12. Kaija Joensuu lukee otteita Aleksis Kiven romaanista Seitsemän veljestä. Vihjeitä voi antaa seuraaville: Terttu Härkälä 044 5480 194, Markku Laurinen 0400 905 483 tai Olli-Pekka Rastas 050 3500 725. Lapset tekevät kortteja koulussa. Tilaajamme, sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön osoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi. Kahvitai teetarjoilu. Touko-elokuun aikana suomalaiset tekivät 9,7 miljoonaa yöpymisen sisältänyttä kotimaan vapaa-ajanmatkaa ja ulkomaille suuntautui 0,6 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa, näistä yöpymisen kohdemaassa sisältäneitä matkoja oli 0,4 miljoonaa.. Päivä voi silloin olla myös surullinen muistuttamassa siitä, mistä on jäänyt elämässään vaille. 18: 19-20 Nämä pojat jo kymppisynttäreitä viettää! Paljon onnea ja haleja Ekku ja Miksu! T. Naisten ratkaiseva osuus Suomen selviytymisessä kyllä tunnustetaan, mutta varsinaisia muistomerkkejä ei ole järin paljon
klo 19 Alastaron kirkossa. Kouluttajan tehtävien jälkeen Arvonen perehtyi SOK:n pääkonttorissa osuuskauppojen talouteen piirivalvojana ja rahoituksen asiantuntijana. Hilkan klubiaskin kannesta pahvi kaksinkerroin, pahvi pyykkipojalla kiinni pyörän pinnoihin. Yhteydet Loimaalle jatkuivat pääkaupunkiseudulla Loimaan seutukunnan pääkaupunkikerho ry:n Saviseurassa. Pojat asialla – prätkät Poikien elämänpiiri laajeni huomattavasti, kun saimme polkupyörät. Porin prikaatin kilta ry:n valtuuskunnan puheenjohtajuus oli hänelle erityisen merkityksellinen. Matkaa sentään yli 10 kilometriä ja Mellilän kautta takaisin. Konsertin idea syntyi rakkaudesta hengelliseen musiikkiin. Siirsimme prätkien virittämisen nuoremmille. 2. Mukana ei yleensä ollut rahaa, kerran sentään saimme kaupasta reikäleivän. No pinnat olivat aika lailla heltyneet, ja pojat tekivät työtä käskettyä. No, Mikkolan tie oli tosi kurainen ja kura lensi. Masken isä totesi, että itse saatte kiristää pinnat prätkättimien jäljiltä. Tuolloin hän vakuuttui siitä, että tuleva työura suuntautuu kaupan alalle. 9. Itse asiassa se oli tosi plinisavea, kuten Loimaalla sanottiin. Konsertissa kuullaan pääosin suomalaisten säveltäjien ja sanoittajien tuotantoa sekä kuullaan tulkintoja balladeista latinorytmeihin niin yksinlauluina kuin ryhmänä. 6. Montako henkilöä on ilmoittautunut Loimaan seurakunnan rippikouluihin ensi vuonna. Kuraisina kotiin. Hän toimi aktiivisena jäsenenä useissa maanpuolustusyhdistyksissä ja järjestöissä. Konserttiin pyydetään ottamaan mukaan oma hengityssuojain tai visiiri. Arvonen koki maanpuolustustyön kunniatehtävänään. Kitaristi saatiin lainaksi Siuntiosta. Se oli siksi, että tiesimme Pappisten hiekkakankaalla olevan lähteen, josta piti juoda. Kuka on maalannut teoksen Kullervon kirous. Millä toisella nimellä Pyreneiden niemimaa myös tunnetaan. Maske ehdotti oikein motocrosslenkkiä. Sateen kohinaa -konsertti pe 13.11. Kaupallisen peruskoulutuksen ja reserviupseerikoulutuksen jälkeen hänet valittiin S-ryhmän liikkeenjohdollisen kenttäkoulutukseen, jonka jälkeen hän vastasi kouluttajana S-ryhmän maatalouskaupan koulutuksesta. Pärjäsin sillä hyvin rata-ajossa. Isä määräsi pojat pesulle. Myikö Sähkö Pyrkivät. Konserttia on toivottu uudelleen ja siksi päätettiin pitää toinen konsertti Alastaron kirkossa. Arvonen jäi eläkkeelle vuonna 2004. 5. Pian neljä, viisi poikaa prätkättivät pyörillään Turuntietä Pietilään asti ja takaisin. Mikä on Saksan historian kallein televisiosarja. Hän toimi myös HT-tilintarkastajana useissa valtakunnallisissa yrityksissä ja yhteisöissä. Ensimmäinen konsertti oli vuosi sitten Kaupunginkirkossa. Matti Pulli LUKIJOILTA Arto Arvonen vapaa-ajan kotinsa portilla Somerolla kesällä 2014. Siinä oli vähän käyrä runko, jotta satula saatiin matalammaksi. Akvarelleja Sarassa Suomen maatalousmuseo Saran ravintolasalissa on esillä akvarellikurssin satoa. Arvonen haudattiin toiveensa mukaisesti Mellilän hautausmaalle. Kävimme nimittäin urheilukentällä pruuvaamassa pyöriä. Arvosen toimitusjohtajakaudella Salon Seudun Osuuskauppa oli yksi merkittävimmistä vilja-, maataloustarvikeja maatalouskonekauppaa harjoittavista osuuskaupoista. Ensin saivat Maske ja Potti Pyrkivä-nuortenpyörät. 1. Sain siis naisten pyörän. Jos Maske sanoi, että mennään Pappisiin uimaan, niin heti lähdettiin. 10. 8. asti Sarka-museon ravintolassa. Eläkevuosinaan hän toimi lukuisissa luottamustehtävissä muun muassa Yrityskummit ry:ssä ja Hallitusammattilaiset ry:ssä sekä vastuuhenkilönä kolmannella sektorilla. Näyttelyssä on töitä seuraavilta kurssilaisilta: Tarja Hietamäki, Merja Hokka-Hoffren, Eliina Hokka, Raili Koski, Leila Mäkelä, Toini Nurmi, Anita Ramstedt, Oili Saarikko, Mirja Sergelius, Seija Strander, Tuija Vienonen ja Mari Virtanen. syyskuuta 2020. Konsertissa laulavat Johanna Jalo, Sari Riuttaskorpi ja Armi Haatanen (+ sello). Sorrontietä ylikäytävälle ja sieltä Mikkolan kautta kotiin. MAATALOUS oli Arvoselle läheistä jo lapsuudessa. Komea ääni. Hänellä oli vahva rooli Askaisten ritaripuiston ja Tali-Ihantalan suurelokuvan rahoituksen hankinnassa. Nyt pitää hankkia pyöriin vielä numerolaput, kuten kilpapyörissäkin. Paljonko keskiverrolla oripääläisellä maatilalla on peltohehtaareita. Kässä ehdotti et pannaan kaksi pahvia ja kahdella pyykkipojalla kiinni. Päivi Arvonen Arto Arvosen tytär Tapio Peltola, Matti Ristimäki Arto Arvosen pitkäaikaiset ystävät ja työtoverit Gospelkonsertti Alastaron kirkossa Alastaron kirkossa järjestetään Sateen kohinaa -gospelkonsertti. Muutamia kappaleita on vaihdettu. 3 Lauantaina 7. Kuka on kirjoittanut teoksen Kansojen varallisuus. Maskekin tiesi miten se tehdään. Vähän pojat kiusoittelivat: sulla on ämmäin pyörä. Pianon takana on Pasi Riuttaskorpi (+ laulu), bassossa Mika Tuominen ja kitarassa Harri Raudaskoski. Hänet ylennettiin majuriksi vuonna 1997. Näyttelytöihin on haettu innostusta muistelemalla menneitä vuosikymmeniä, niiden arkista elämää. helmikuuta 1944. Hauska oli kuulla, kun Virtasen Pekka, Lehtisen Kari ja Laineen Tappi ajelivat prätkillään. Salon Seudun Osuuskaupan toimitusjohtajaksi hänet valittiin vuonna 1979. Äitikin osti Jaguarin ja Hilkkatäti Pyrkivän. Kurssilaisten muistoissa esiin nousivat muun muassa ihmisten ahkeruus, pienistä asioista nauttiminen ja kiireettömyys. Arvosen liikkeenjohtajaura alkoi 31-vuotiaana Someron Osuuskaupan toimitusjohtajana vuonna 1975. Enska tuli pihaan ja totesi: tehdään prätkä! Ihmettelimme asiaa. marraskuuta 2020 MUISTOKIRJOITUS Kauppaneuvos Arto Arvonen 1944–2020 Kauppaneuvos Arto Arvonen kuoli 76-vuotiaana 29. Arvonen toimi keskeisissä luottamustehtävissä esimerkiksi osuuskauppojen keskusliikkeen SOK:n hallintoneuvoston jäsenenä sekä hallintoneuvoston varapuheenjohtajana. Konsertissa huolehditaan turvaväleistä ja joka toinen penkkirivi on suljettu. Akvarellikurssi on kokoontunut museon tiloissa kuvataiteilija Annikki Mäkinen-Fagerströmin opastuksella jo usean vuoden ajan. Vapaa pääsy. Missä oli syntynyt hiljattain edesmennyt elokuvanäyttelijä Sean Connery. Hän syntyi maanviljelijäperheen esikoisena ja teki Pappisten kylässä sijaitsevan kotitilan töitä pitkälle aikuisuuteen. Arvosella oli myös merkittäviä valtakunnallisia kaupan alan luottamustehtäviä muun muassa Liiketyönantajain keskusliitossa ja Kaupan työantajaliitossa. Arjen askareet -akvarellinäyttely 29.11. Itse saimme veljen kanssa Jaguarit – Vilho Salmiselta tietty! Hannun oli miestenrungolla varustettu, mutta mulle se oli liian korkea. Vastaukset sivulla 16 OSOITA TIETOSI. PÄIVI ARVONEN Konsertissa esiintyvät Sari Riuttaskorpi, Mika Tuominen, Pasi Riuttaskorpi, Harri Raudaskoski, Armi Haatanen ja Johanna Jalo. 7. Missä ja milloin järjestettiin ensimmäiset nykyaikaiset olympialaiset. Kaikki saivat numerolaput kiinni pyörään ja lenkille. Komea prätkätys. Arvonen pääsi myyjäharjoittelijaksi 16-vuotiaana Loimaan Oskari Heikkilä Oy:n rautaosastolle. Ylitalon Pertillä ja Reijolla oli tosi pienikokoinen pyörä ja kapeat renkaat. ELÄKKEELLÄ OLLESSAAN hän ehti viimein nauttia vapaa-ajan kodistaan Somerolla ja puutarhan hoitamisesta sekä kiireettömästä ajasta lastenlasten ja perheen kanssa. Minkä yhtyeen laulajana tunnetaan Till Lindemann. Arvonen teki elämäntyönsä Salossa Salon Seudun Osuuskaupan pitkäaikaisena toimitusjohtajana vuosina 1979–2003. 3. Arvonen oli osuuskauppansa henkilöstön arvostama johtaja, joka omalla esimerkillään kannusti kehittymään ja etenemään uralla. Salon talousalueella hänet tunnettiin laaja-alaisena talousalueen kehittäjänä ja visionäärinä. Esimerkiksi S-ryhmän kauppakeskukset ja liikennemyymälät uudistivat kaupan rakenteita Salon alueella. Montako peurakolaria Loimaalla on sattunut tänä vuonna lokakuun 27. Arvonen toimi maanpuolustuskurssin 137 isäntänä. Hän oli syntynyt Loimaalla 1. päivään mennessä. Ajatuksena oli yhdistää paikallisia musiikkivoimia. Siinä oli kahva pyörän nostoa varten ja takasatulan alla varustelaatikko, pumppukin! Pyörällä kuljettiin aina ja joka paikkaan. 4. Arvonen oli Logistiikkaupseerit ry:n kunniajäsen. Myös luonnon monimuotoisuus on vahvasti esillä näyttelyssä. Tuumasta toimeen
Lemmikkiruoan tuonti on ollut Suomeen järkyttävän isoa. Rakkaita, jotka ovat jo poistuneet tästä maailmasta, voi muistaa hautausmailla. Koneteknologian ja muun teollisuuden kasvussa ja innovatiivisissa ruokaketjuissa Loimaalla on nyt iso mahdollisuus nousuun ja työpaikkoihin ja uusiin asukkaisiin eri puolelle Loimaata. . Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. Viiru ja Pesonen joulupuuhissa -elokuva on yksi meidän molempien suosikeista. Luonnon monimuotoisuus köyhtyy, useita lajeja uhkaa sukupuutto, Siperian ikirouta ja jäätiköt sulavat. Kasvot näkyvät toki pienempinä ja puhe saattaa pätkiä, mutta se on parempi kuin ei mitään. Toivotaan kaikille kolmelle investoivalle yritykselle vahvaa menestystä. Me molemmat kiersimme laitteita hymyissä suin, ja odotin aina innolla sitä päivää. Porukka varmasti putoaa 1-sarjaan keväällä 2021. Tiet täyttyvät autoista, joilla ajetaan muistamaan läheisiä. Koneteknologian yritykset kehittyvät ja kasvavat Loimaalla ja uusiakin tulee. Kananmunatuotanto ja jalostus on jo myös vahvaa. Ilman kyseistä elokuvaa joulu ei tuntuisi samalta. ISÄNI JA MINÄ menimme syntymäpäivänäni useana vuotena huvipuistoon. Konealan lehti puhui Vilakoneen uutta mallistoa esitellessään siitä, että Loimaa on ”Suomen koneteknologian piilaakso”. . Kaupungin tai kunnan pitää erottua. Olemme lähteneet siitä hänen isälleen Alastarolle. Maatalouden rakennemuutos on ollut kovat ja koetellut Loimaan seutua. Antti Nokso-Koivisto kemisti (eläk.) Tuhansia kynttilöitä TOIMITTAJALTA Huomenna perheet juhlivat isänpäivää. Vahvuuksia ja osaamista on. Eväät on. Jokaisen päivän tulisi olla isänpäivä – tai ihan kenen tahansa läheisen oma päivä. . Jokaisesta pienimmästäkin muistosta tulee arvokas ajan kuluessa. Loimaan brändiin liittyy muitakin tärkeitä asioita (mm. Se on jäänyt elämään. Nyt on etsikkoaika etsiä biotaloudessa ja ruoantuotannossa lisää mahdollisuuksia. Paikallisista aiheista lyhyesti (n. Kuinka monta erilaista elämää ja tarinaa hautausmaalta löytyykään. Miksi kiinteistöjen omistajat eivät poista tiealueelle ulottuvia koivujen, kuusien, mäntyjen, pajujen ja vaahteroiden oksia. . Katariina Välimäki katavalimaki@gmail.com ”Koneteknologian piilaakso” ja ”Petfood Landia” Nykyään puhutaan kuntakuvasta eli kunnan brändista ja profiilista. Heidän seikkailunsa läpi talvisen maiseman on joka vuosi yhtä lämmittävä kokemus. . LOIMAAN LEHDEN OSOITE on Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa. Lapset oppivat arvostamaan sitä ajan kuluessa. Viihtymisvaara. Aina päivä on ainutlaatuinen. Elokuvassa Viiru-kissa odottaa innolla joulupukin saapumista heidän taloonsa. Emme itse oikein huomaa, mutta yli 1 500 työntekijää työllistävä moderni konepajateollisuus on poikkeuksellistakin Suomessa. Tk-lääkäri hyväksyisi sen. Moderni teknologia, automatiikka ja robotiikka ja innovatiiviset ruokaketjut ja osaamiseen tähtäävä koulutus voivat kilvoitella myös EU-elpymisrahaston rahoista. Erityisesti heille, jotka rakastavat ja tukevat lapsiaan läpi elämän, vaikka se tuntuisi raskaalta ja mahdottomalta taakalta. Turun Sanomat esitteli jutussaan kolmea investoivaa lemmikkiruokatehdasta. Tajutkaa jo nyt, hyvät ihmiset, missä mennään! Yhteisvastuuta ja välittämistä kaivaten Arja Sikiö . Jokainen elämä on ollut yhtä arvokas ja ainutlaatuinen omalla tavallaan. Autoilija . . Ammattikorkeakouluopetusta tarvitaan takaisin Loimaalle tavalla tai toisella ehdottomasti. kauppapaikkakunta, koulupaikkakunta, sairaalapaikkakunta, moottoriratapaikkakunta), joita pitää puolustaa koko ajan keskittyvässä muutoksessa. Myös numeerisissa menetelmissä mm. ViljaSuomi on ollut Loimaan brändi. ym. marraskuuta 2020 Onnea isät! Joskus sitä vietetään ensimmäistä kertaa, joskus takana on vuosikymmeniä. mikrobiologiassa on selviä puutteita. Tällaisina päivinä läheisiä henkilöitä muistaa arvostaa tavalla, jonka heistä jokainen ansaitsee. Kauneuden lisäksi kynttilöissä piilee surua, muistoja ja perinteitä. Tyypillisesti sen jälkeen suuntaamme veljeni kanssa Auraan äitimme isälle. Myös yritysvetoinen yrityspuistohanke vauhdittaa. Onnea isänpäivänä isit, papat, faijat, ukit, isoisät ja iskät – ja kiitos! PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE On helppo vain istua ja tarkkailla. Uusi Seutukaupunkiohjelma tuo myös välineitä. Aktivoidaan strategiaa ja ollaan myös yhä aktiivisemmin koneteknologian piilaakso ja ruokalaakso. Jos kangasmaskin keittäminen voiko perunat keittää samassa kattilassa.?! . Nykyinen ettalainen . Kotimaisen vaihtoehdon ja ekologisestikin kestävän laatulähiruoan tulo vahvasti markkinoille on isoa asia. Loimaasta on valtakunnallisessa mediassa ollut hiljan kaksi luonnehdintaa. Vaikeaa on nousta ylös ja ryhtyä toimeen. Alku siihen jo onkin. . He haluavat ottaa poikkeustilanteen huomioon. Juu, ihan on vouhotusta ja propagandaa höpöttää moisista pikkuasioista, eikä ainakaan suomalaisten tarvitse luopua mistään! Voi pyhä yksinkertaisuus . Haluan toivottaa hyvää isänpäivää jokaiselle isälle. Tekoäly määräisi lääkkeet ja jatkotutkimukset massiivisten tietokantojensa oerusteella. VALITETTAVASTI kaikki eivät pääse viettämään isänpäivää. Emme ole hetkeen käyneet yhdessä siellä, mutta muistelen huvipuistoissa vietettyjä vuosia lämmöllä. Pääterveysasemalla alidiagnosoidaan ja ylidiagnosoidaan. Tulisipa pian Hurrrikaani-Etta peli tänne Loimaalle. . Silloin nähdä kunnon Hurrikaani pojat saavat oikea selkäsauna. Toivottavasti ensi vuonna voimme juhlia tavallisissa olosuhteissa. Minulla on ollut perinteenä viettää isänpäivän aamu isäni luona. Kuka on niin kädetön, ettei saa vanhoja liikekylttejä poistettua. SÄHKÖPOSTI tulee perille osoitteella: toimitus@loimaanlehti.fi .. Tänä vuonna perinne on poikennut tavallisesta, sillä Aurassa ei juhlita tänä vuonna isänpäivää. Eipä taida fil.maist. 4 Lauantaina 7. Pitää olla kehittämisen strategia ja suunta. Saa ilmoittautua vaikka tiistain lehdessä ja kertoa mikä on ongelma. Honore de Balzac Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Vanhemmat ansaitsevat enemmän kuin yhden päivän vuodessa hemmottelua. Matti Tunkkari taitavasti lanseerasi jutussa käsitteen ”Loimaa – Petfood Landia”. Kaupungin kaavoitusja tonttipolitiikka on ollut tärkeässä roolissa. Ei nettiä enkä ota, jos kännynki pois ja lankapuhelin talliin ja vastaa joskus... Usean vuoden ajan olemme katsoneet jouluisin saman elokuvan. Toinen perinteistämme liittyy jouluun. Raapivat ikävästi isompia autoja, kun joutuu väistämään pientareelle vastaantulevaa liikennettä. . Joka vuosi katsomme sitä sohvalla yhdessä, eikä perinteestä ole vielä luistettu kertaakaan. EU:ssa on nyt sovittu seitsemän vuoden näkymä maataloudessa ilman leikkauksia. Muistoja tulisi vaalia ja luoda lisää. 2000 merkkiä) ja napakasti kirjoitetut ja kirjoittajan nimellä varustetut jutut päätyvät varmimmin ja nopeimmin lehden sivuille. Arki voi muuttua silmänräpäyksessä. Juhlapyhinä hautausmaat ovat täynnä kynttilöitä. Sunnuntai on varattu isien muistamiselle. Mielestäni ne näyttävät kauniilta ja valaisevat tilaa omalla rauhoittavalla tavallaan. Rakastavia vanhempia ja kotia pitää osata arvostaa ja kunnioittaa enemmän. Olavi Ala-Nissilä elinvoimatoimikunnan puheenjohtaja OHJE LOIMAAN LEHDEN Lukijoilta-palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. Ei löydy Turustakaan, jos ei telakkaa lasketa. Uusiakin investointeja on tulossa. 10+ Anne Kuusinen! Itse en ymmärrä, miksi vaietaan koronan vakavista sairauksista! Muutoksista aivoissa, immuunijärjestelmässä, pitkäaikaisvaivoista sydämessä, keuhkoissa ym. ymmärtää juuri mitään tartuntataudeista, toisin kuin terveysviranomaisemme. Terveyskeskuksessa tarvittaisiin huipputietokonetta, johon potilaat syöttäisivät sairaustietonsa avustajan avulla. Isähahmon puuttuminen, menettäminen tai suuri riita voivat viedä sen ilon pois. Myös kuvia esimerkiksi seudulla tavatuista luonnon ihmeistä voi lähettää toimitukseen. Heidän kanssaan käydyt yhteiset muistot ja hetket palautuvat mieleen. Poikkeustilanteesta huolimatta läheisten kanssa voi juhlia pidemmilläkin välimatkoilla. Videopuheluiden välityksellä syntyy lähes samanlainen tunne kuin paikalla. Shakissa tekoäly on ylivoimainen taktiikassa ja tilastoissa, strategiassa tasavertainen.
. 5 Lauantaina 7. LähiTapiola Loimi-Häme, 3 848 461, 772 454. 1. . Luonnonkivi Palin Oy, 615 420, 125 203. . . . . Listalla esimerkiksi terveysasemia, kirjastoja, uimahalli ja Melliläjärvi Budjetin sopeuttamislistalta ilmenevien tietojen perusteella kaupungilla suunnitellaan Hirvikosken ja Mellilän terveysasemien toiminnan yhdistämistä osaksi pääterveysaseman toimintaa. Yhteisöveron verokertymä oli vuonna 2019 Suomessa 5,8 miljardia euroa. . Lännen MCE Oy, 562 262, 114 385. . . . Esimerkiksi kirjastopalveluiden uudistamisesta on merkitty 100 000 euron säästöpotentiaali vuodelle 2022 ja 50 000 euroa vuodelle 2023. . . Asia ilmenee kaupungintalouden sopeuttamistoimenpiteiden 15-sivuisesta yhteenvedosta, joka on osana ensi vuoden budjettia ja tulevien vuosien taloussuunnitelmaa. . SL Rappaus Oy, 1 447 637, 292 527. Pemamek Oy, 9 966 186, 1 996 237. . . 020 500 6610 www.gigantti.fi ma–pe 10–19, la 10–16, su 11–15 Pemamek Loimaan yritysverokärjessä . Loimaan yritysverolistan nousijoita ovat K. Lisäksi Hirvikoskella ja Mellilässä varaudutaan toimitilojen muuhun käyttöön, myymiseen tai tarvittaessa alaskirjauksiin. Terveysasemaverkosta ei ole vielä päätetty. Nordic Traction Oy, 700 726, 142 563. Mylen Oy, 800 550, 162 877. . 14. 5. Sen jälkeen budjetti etenee vielä kaupunginvaltuustolle. POLTTOAINEYHTIÖ Neste nousi ylivoimaisesti suurimmaksi yhteisöverojen maksajaksi Suomessa vuonna 2019, kertovat verottajan tiistaina julkistamat tilastot. 10. Aristo Oy, 517 613, 105 299. 20. . Invenir Oy, 667 090, 135 718. Yhteenvetoon sisältyy muun muassa lyhyt maininta uimahallipalveluiden järjestämisvaihtoehtojen selvittämisestä. Sami Toivonen Oy, 600 212, 121 679. . . Yritys maksoi silloin veroja lähes 1,7 miljoonaa euroa. . Seuraavaksi suurimpia yhteisöveron maksajia olivat lääkeyhtiö Bayer 141 miljoonaa, OP-ryhmä 140 miljoonaa ja metsäyhtiö UPM yli 130 miljoonaa. marraskuuta 2020 SUNNUNTAISIN AVOINNA KLO 11–15. TERVEYSASEMAVERKON muutoksista ei ole osoitettu kustannusvaikutuksia ensi vuodelle, mutta vuosille 2022 ja 2023 alustava säästöpotentiaali on 200 000 euroa kullekin vuodelle. OSA sopeuttamistoimenpiteistä sisältyy talousarvioon. Vuosi 2019 oli hyvä Pemamekille. Kirjastopalveluita koskeva selvitys on kaupungilla parhaillaan valmisteltavana, ja valmistelussa keskitytään muun muassa joidenkin sivukirjastojen muuttamiseen omatoimikirjastoiksi (LL 24.10.). Myös henkilöstön määrä kasvoi. Sen tulos ja verot ovat noin puolet Pemamekin luvuista. . Tarkoituksena on selvittää muun muassa virkistysalueen jatkokäyttö, mahdollinen myynti tai esimerkiksi säätiön perustaminen (LL 1.10.). . . Listauksen perusteella toimenpide on selvityksessä, ja tässä vaiheessa arviot talousvaikutuksista ovat epävarmoja eikä suunnitelmassa ole huomioitu euromääräistä vaikutusta. Mylen Oy ja Luonnonkivi Palin Oy. 16. Suomen Kasviöljykierrätys Oy, 499 155, 101 543. 18. 12. . . 4. KAUPUNGIN ensi vuoden budjetti ja vuosien 2022– 2023 taloussuunnitelma oli kaupunginhallituksen käsiteltävänä tällä viikolla ja käsittely jatkuu tulevana maanantaina. Yhteisövero peritään yrityksen tuloksesta, ja sitä maksavat osakeyhtiöt, osuuskunnat sekä tietyin edellytyksin liikelaitokset, julkisyhteisöt, yhdistykset, laitokset, säätiöt ja asunto-osakeyhtiöt. . Loimaan listan kakkosena on Vallox. . . 10 suurinta loimaalaisyritystä teki yhdessä 5,4 miljoonan euron veropotin vuonna 2019. Se teki nousukauden suurinta liikevaihtoa ja -tulosta. . KAUPUNGIN on tarkoitus uudistaa yleisesti vapaaaikapalveluita eli selvittää kunkin sektorin palvelut ja niiden järjestelyt. 8. 17. Timberwise Oy, 518 825, 105 546. Yritys myy kivituotteitaan asennusliikkeille, kunnille, viheraluerakentajille, rakennusyhtiöille ja myös yksityisasiakkaille. Mustialan Yhteismetsän Osakaskunta, 1 087 713, 288 244. Dinolift Oy, 1 890 367, 381 073. . Luonnonkivi Palin on kasvanut viime vuosina isoin harppauksin. . K. Siinä oli laskua edellisvuodesta 1,5 prosenttia. . . 6. Vallox Oy, 4 376 778, 878 356. 3. JMP Yhtiö Oy, 718 696, 146 220. . Neste maksoi yhteisöveroja noin 228 miljoonaa euroa. 9. Kieku Oy, 588 534, 119 732. . . Terveysasemaverkkoa koskevaa selvitystä odotetaan hyvinvointivaliokunnan käsiteltäväksi tämän kuun aikana. 7. . Yhteisövero on Suomessa 20 prosenttia. 13. K. Yli puolet verosta maksoi Neste Renewable Fuels eli Nesteen uusiutuvien polttoaineiden yhtiö, jonka yhteisövero kohosi 118 miljoonaan euroon. . . Suurin osa tästä verokertymästä menee valtiolle, lähes 70 prosenttia. . FAKTA Loimaan suurimmat yhteisöveronmaksajat 2019 (yritys, verotettava tulo, maksuunpantu vero) . . . Silloin Vallox, Domus ja Dinolift näyttivät selvästi isompaa tulosta. . Myös Melliläjärven virkistysalueen jatkokäytön selvittäminen on mukana suunnitelmissa. . Vuotta aiemmin potin koko oli miljoonan isompi. 15. marraskuuta 2020 UUTISET KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Lauantaina 7. Loppupotista kunnille kertyy veroja sen mukaan, kuinka paljon kunnan alueella on työpaikkoja. 11. Pemamekin veronalainen tulo edellisvuonna oli 8,3 miljoonaa euroa. LL ARKISTO / LARI KIVIRANTA. Iso osa keinoista on kuitenkin vasta valmistelussa ja selvitettävänä eikä toimenpiteistä ole välttämättä tiedossa edes suunta-antavia kustannusvaikutuksia. Mylen Oy on Loimaan K-Raudan taustalla oleva yritys. Lähde: Verohallinto Talouden sopeuttaminen koskettaa monia palveluita lähivuosina LOIMAAN kaupungilla suunnitellaan Hirvikosken ja Mellilän terveysasemien toiminnan yhdistämistä osaksi pääterveysaseman toimintaa. Näiden toimenpiteiden selvittäminen jatkuu tämän, ensi ja tulevien vuosien aikana. Sallila Sähkönsiirto Oy, 1 262 518, 255 504. Suurimpien yritysten yhteenlaskettu veropotti laski Loimaa Johanna Käkönen Pemamek oli omassa sarjassaan loimaalaisten yritysten veronmaksajana vuonna 2019. Loimaan Kaukolämpö Oy, 869 673, 176 935. Dometal Oy, 512 751, 104 310. Raskaan hitsausja tuotantoautomaatiolaitteiden valmistaja teki lähes 10 miljoonan euron tuloksen, josta se maksoi veroja lähes 2 miljoonaa euroa. 19. 2. Yritys sai myös uuden toimitusjohtajan, kun Juha Mäkitalo aloitti yhtiön johdossa toukokuussa. Aleksis Kivenkatu 7, Loimaa P
Ainoana muutoksena on voimalaitoksille määrättävä 3,10 prosentin kiinteistövero. Alastaron R-kioskin palveluihin ovat lukeutuneet muun muassa Matkahuollon, Schenkerin ja Postin paketit, matkustusliput, Veikkaus ja puheajan lataaminen. Olen ollut itse mukana ostamassa lopettajien varastoja monella paikkakunnalla, mutta nyt tämä osui omalle kohdalle. Siltanen astui Alastaron kioskin puikkoihin marraskuussa 2017. marraskuuta 2020 Pyydäthän lainatarjousta meiltä! 010 2573 237 (Anneli) 010 2573 238 (Hanna) Puhelun hinta kotimaisista lankaja matkapuhelinliittymistä 0,0835€/puhelu + 0,167 € /min. Siltanen toteaa vastaavien palveluiden löytyvän myös taajaman muista liikkeistä, joten palvelut eivät siinä mielessä lopu. – Huolena oli, että kiinteistö jää tyhjilleen, hän kertoo ja sanoo, että ensi vuoden budjettiin ollaan varaamassa kiinteistöä koskevaa suunnittelurahaa. Oripään kunnanvaltuusto hyväksyi ensi vuotta koskevan verotuksen. Franchising-yrittäjä Teemu Siltanen painottaa Alastaron R-kioskin sulkemisen olleen vaikea päätös. Kahvia ja purtavaa on myyty suhteessa paljon, mutta liiketoiminta ei siitä huolimatta kannattanut. ALASTARON R-kioski sijaitsee hyvällä liikepaikalla ja kahvio on ollut siinä mielessä menestyksekäs, että Siltanen näkisi pääkadun varrella olevan tilausta yksityiselle kahvioyrittäjälle tai lounasravintolalle. R-kioskien toiminta on viime vuosina siirtynyt entistä vahvemmin sinne, missä ihmisetkin ovat. Tähän asti Oripäässä ei ole määritelty voimalaitosten kiinteistöveroa. TYÖNTEKIJÄT ja asiakkaat ovat suhtautuneet tilanteeseen ymmärtäväisesti. Ennustamista on hankaloittanut erityisesti koronapandemia. Tulosennustetta on kohentanut muun muassa valtion lisätalousarvion tuki kunnille ja sairaanhoitopiireille. Yrittäjä Teemu Siltasen palveluksessa olleet työntekijät irtisanotaan vuodenvaihteessa. KATRIINA REIJONEN. Sittemmin ennusteet ovat kohentuneet, ja esimerkiksi lokakuun alussa ennuste liikkui 600 000–2 000 000 euron ylijäämässä (LL 8.10.). Korona oli tähän ihan viimeinen niitti. Kunnanhallitus hyväksyi Finsk Invest Oy:n kiinteistöstä tekemän tarjouksen jo aiemmin keväällä (LL 2.4.). ALUN PERIN kaupunki budjetoi käytännössä nollatuloksen tälle vuodelle. Tulosennuste sisältää edelleen epävarmuutta, jota aiheuttavat muun muassa koronapandemia, erikoissairaanhoidon lopullinen tulos ja verotulojen kertymä. Kaupungin tilinpäätösennuste on elänyt pitkin vuotta. Liikekiinteistön kehittämisessä on kyse useamman vuoden projektista. Tukipaketti muodostuu muun muassa peruspalvelujen valtionosuuden lisäyksestä ja kuntien yhteisöverotuoton kymmenen prosentin jako-osuuden korotuksesta. – Asiakkaita on ollut liian vähän, ja kulut ovat olleet liian isot. Myynti laski 60 prosenttia eikä ole tälläkään hetkellä normalisoitunut. Nytkin asiakkaita käy vähän, ja kun miettii tulevaisuutta, en uskalla enää lähteä yrittämään. – On tässä vähän haikea fiilis. Valtionosuuksia saatiin Loimaalle 1,9 miljoonaa euroa lisää, Loimaan kaupungin talousjohtaja Sari Laine kertoo. Kunnanjohtaja Timo Tolppanen on tyytyväinen kaupan toteutumiseen, sillä kunnassa päästään kehittämään ja miettimään keskeisellä paikalla sijaitsevan kiinteistön jatkokäyttöä. TALOUS LAINA Moni ajattelee, että yrittäjyys on tosi vaikea asia. Hieman aikaisemmasta kaupungin budjettiehdotuksesta ilmenevien tietojen perusteella kuluvan vuoden tulosennuste olisi ollut puolestaan 2,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin tilinpäätösennusteeseen on huomioitu mukaan Loimaan Vesi -liikelaitos. Myynnin painottuminen kahviotuotteisiin vastaa R-kioskin tämän päivän strategiaa, mutta asiakasmäärä ei ole riittävä kannattavan liiketoiminnan pyörittämiseen. OP Loimaa Ärrän viimeiset kahvit juodaan vuodenvaihteessa Loimaa/Alastaro Katriina Reijonen Alastaron R-kioski lopettaa toimintansa 3. Selvitettävänä on muun muassa se, mitä osia kiinteistöstä säilytetään ja mitä puretaan. Toivon, että ihmiset ymmärtäisivät sen, että ei tätä tahallaan ajettu alas. Kyse on yhteensä noin 7 800 neliön alasta, joka muodostuu neljästä kiinteistöstä ja kahdesta erillisestä rakennuksesta. Siltasen R-kioskeista Alastaro on myynyt selvästi eniten kahvia ja ruokaa. Siltanen ei kiellä, etteikö Alastaron tulevaisuus olisi häntäkin yrittäjänä mietityttänyt. Yleinen kiinteistövero on 1,10 prosenttia, vakituisten asuinrakennusten 0,55 prosenttia ja muiden asuinrakennusten kiinteistövero 1,20 prosenttia. Franchising-yrittäjän käsitys on, ettei ketju etsi enää Alastarolle uutta kauppiasta. Viimeisimmän toteumaraportin tulosennusteessa ylijäämäksi arvioitiin selvästi vähemmän, noin 1,3 miljoonaa euroa. Ainoa, mikä lakkaa, on Ärrä-pakettien lähetys ja lunastus. R-kioskin sulkeminen oli Siltasen mukaan vaikea päätös. Olisi tärkeää, että esimerkiksi kouluissa vierailisi yrittäjiä kertomassa yrittäjyydestä positiivisia tarinoita. Hän pyörittää myös Euran ja Säkylän kioskia sekä aloittaa marraskuun lopussa Porin torilla. Maaliskuussa kaupungin tilinpäätösennuste oli jopa 4,6 miljoonaa euroa tappiollinen. Alastarolla hänet tullaan näkemään tammikuussa kolmen päivän ajan, mutta muutoin työmaa on ollut luotettavien työntekijöiden käsissä. – Maan hallitus on hyväksynyt seitsemännen lisäbudjetin. Kauppahinta oli yhden euron. Loimaan kaupungin tulosennuste tuntuvasti plussalla Loimaa Lari Kiviranta Loimaan kaupungin tämän vuoden viimeisin tulosennuste on jo lähes kolme miljoonaa euroa ylijäämäinen. Siltanen itse työskentelee pääasiassa Eurassa. R-kioski on työllistänyt neljä vakituista työntekijää ja kaksi tarvittaessa töihin kutsuttavaa. – Lopettamista joudutti se, että Alastarolta on loppumassa koulu ja terveyskeskuskin on ollut vähän mysteeri. Oripää pitää tuloveroprosentin 21:ssä ORIPÄÄN kunnallisvero säilyy ennallaan 21 prosentissa ensi vuonna. Palveluiden tai aukioloaikojen ei tarvitsisi olla yhtä laajat ja jos yrittäjä pystyy käyttämään omaa työpanostaan, liiketoiminta saattaisi hyvinkin olla kannattavaa. Kunta osti liikekiinteistön ORIPÄÄN kunta on ostanut aiempien suunnitelmien mukaisesti keskustassa sijaitsevan vanhan liikekiinteistön eli entisen Osuusliikkeen kiinteistön. Kiinteistössä on toiminut aiemmin muun muassa K-market. tammikuuta. Videotuotantoyritys Awaran yrittäjä Lauri Forss, 23, AVL:ssä 6 Lauantaina 7. Tänä päivänä R-kioskin voi löytää esimerkiksi oppilaitoksen tai sairaalan yhteydestä. Hän arvelee tällaisten näkemysten perustuvan enemmänkin kylien ja lähipalveluiden valtakunnalliseen kehityssuuntaan kuin itse kioskin toimintaan. Kioskin loppumista on jopa osattu odottaa, mitä Siltanen pitää toisaalta kummallisena. Myös kiinteistöveroissa jatketaan pitkälle samoilla prosenteilla
Sairaanhoitopiirin kuntien maksuosuudet voivat nousta VARSINAIS-SUOMEN sairaanhoitopiirin budjetti ja taloussuunnitelma vuosille 2021–2023 on rakennettu jäsenkuntien kanssa sovitun kehyksen mukaisesti. Viimeksi kuluneen vuoden aikana Pemamek on rekrytoinut Nurmen johdolla lähes sata uutta ammattilaista ja myös korkean asiantuntijuuden paikkoihin. Myöskään kiinteistöveroihin ei tule esityksen perusteella muutoksia. KUNNANHALLITUS päätti verotukseen liittyvistä esityksistään tiistaina. Seurakunnalla on yhdistymisten vuoksi kuusi kirkkoa, kuusi hautausmaata ja kolme seurakuntataloa. Otan siis vastaan tämän tunnustuksen nöyrin mielin, tuntuu etuoikeutetulta saada oman työn erittäin tärkeästä vastuualueesta tunnustusta, Nurmi kiittää. Syksyllä 2021 eläköitymisen vuoksi vapautuvaa taloussihteerin virkaa ei täytetä. Koronapandemian aiheuttamien poikkeusolojen päättyessä ja tilanteen normalisoituessa on odotettavissa, että palvelujen kysyntä palaa pandemiaa edeltävälle tasolle, kun terveyskeskukset ja muut lähettävät tahot toimivat jälleen normaalisti. Veroprosentin korotus tulee tarpeelliseksi lähivuosina. – Koronapandemia hankaloittaa talouden ennustettavuutta monin tavoin. Vapautuvien virkojen ja työsuhteiden osalta noudatetaan henkilöstösuunnitelmaa, jonka perusteella tarkastellaan voidaanko virka jättää täyttämättä. Seurakunta jatkaa taloustalkoita LOIMAAN seurakunnan tilikauden tulos on ollut negatiivinen neljä peräkkäistä vuotta, minkä vuoksi Turun arkkihiippakunta on pyytänyt kirkkoneuvostoa selvittämään seurakunnan taloudellista tilannetta. marraskuuta. JARKKO RELANDER Niina Nurmi työskentelee henkilöstöpäällikkönä loimaalaisessa Pemamekissä.. Vuonna 2019 hyväksytyssä hautausja kiinteistöstrategiassa linjataan, millä kriteereillä ja miten luovutaan vähäkäyttöisistä taikka ei seurakunnallisessa toiminnassa olevista tuottamattomista ja kuluiltaan liian suurista toimitiloista. Sairaanhoitopiirin ensi vuoden talousarviota on valmisteltu vaikeasti ennakoitavassa tilanteessa. Kuluva vuosi on ollut poikkeuksellinen koronapandemian aiheuttamien kulujen vuoksi. Lisäksi jäsenmäärä vähenee, mikä vie kirkollisverotuloja. Seurakunta on korjannut kiinteistöjä ja hautausmaita noin 200 000 euron investoinneilla vuosittain. Selvityksessä todetaan, että alijäämäinen tulos on syntynyt, kun vuosikate ei ole riittänyt poistoihin. Rekrytointiprosessissa on aina mukana monta henkilöä. REKRYGAALA on rekrytointialan ammattilaiset yhteen kokoava tapahtuma, joka palkitsee vuosittain toimialan parhaat teot ja tekijät. Verotus etenee vielä hyväksyttäväksi kaupunginvaltuustolle, joka kokoontuu marraskuun puolivälissä. Olemme tämän syksyn aikana päivittäneet lisäksi strategiaamme, joka on menossa marraskuun valtuuston hyväksyttäväksi, sanoo sairaanhoitopiirin johtaja Matti Bergendahl. 7 Lauantaina 7. Nurmi työskentelee henkilöstöpäällikkönä Pemamekissä (LL 24.10.), ja hän on luotsannut viime vuosina vauhdilla kasvaneen perheyrityksen rekrytointia ja henkilöstöä kasvun tuomien muutosten mukana. REKRYGAALAN tuomaristo kehuu Nurmea erityisesti muutosjohtamisen taidoista, mutta myös siitä, kuinka Nurmi on tuonut perinteiseen yritykseen moderneja rekrytointikäytäntöjä sekä kehittänyt perehdytysja koulutuskäytäntöjä. Ypäjän kunnanvaltuusto nuijii lopulliset prosentit pöytään torstaina 12. marraskuuta 2020 Niina Nurmi on vuoden rekrytoija LOIMAA Loimaalainen Niina Nurmi on valittu vuoden rekrytoijaksi. Ulkoisten palveluiden ostamista harkitaan tarkasti. Seurakunta on edellisinä vuosina tasapainottanut taloutta muun muassa myymällä kaksi seurakuntataloa, pappilan, leirikeskuksen, toimistorakennuksen ja pieniä maa-alueita sekä olemalla palkkaamatta kiinteistöja kasvatuksen sektorilta vapautuneisiin kuuteen työsuhteeseen työntekijöitä. Yhteisöverojen suurempi määrä selittyy muun muassa yhteisöveron jako-osuuden prosenttiosuuden väliaikaisella korotuksella koronaepidemian vuoksi. – Voitto on iso tunnustus meidän tiimillemme, sillä eihän rekrytointi ole koskaan yhden naisen show. Seurakunta aikoo kiinnittää erityistä huomiota siihen, että seurakunnan talous sopeutetaan kirkollisverotuloihin. Kunnanvaltuusto nosti sitä vuosi sitten 0,5 prosenttiyksiköllä. Tapahtumassa julkistettiin vuoden ansioituneimman rekrytoijan lisäksi paras rekrytointikampanja, merkittävin rekrytointiteko sekä rekrytointialan kehittäjä. Alijäämät on saatu katettua edellisten vuosien ylijäämillä, jota taseessa on noin kolme miljoonaa euroa. Eläköitymisen vuoksi on vuodesta 2020 jätetty täyttämättä ja lakkautettu kaksi papinvirkaa ja yksi taloussihteerin virka. Sairaanhoitopiirin valtuusto käsittelee talousarviota ja taloussuunnitelmaa marraskuun lopussa. Rekrygaala järjestettiin virtuaalisena lähetyksenä. Loimaan seurakunta on mukana Paimion rovastikunnan selvityksessä mahdollisesta taloustoimistojen yhteistyöstä. Tärkeää on myös kyky ennakoida ja nähdä hieman pidemmälle: miten tietty työtehtävä tulee muuttumaan ja minkälaista osaamista siinä tarvitaan tulevaisuudessa. Seurakunnan suurimmat menoerät ovat henkilöstökulut, kiinteistöja hautausmaakulut. Jäsenkuntien maksuosuudet voivat nousta vuosittain enintään 2,5 prosenttia. Nurmi saa kiitosta myös erinomaisen hakijakokemuksen luomisesta työnhakijoille. Neuvosto toteaa, että kirkollisveroprosentti on korotettu viimeksi vuonna 2012 1,40 prosentista 1,60 prosenttiin. Kaupunginhallitus esittää tuloveroksi 21 prosenttia, yleiseksi kiinteistöveroksi 1,00 prosenttia, vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroksi 0,50 prosenttia, muiden asuinrakennusten kiinteistöveroksi 1,05 prosenttia ja voimalaitosten kiinteistöveroksi 2,00 prosenttia. Yleinen kiinteistöveroprosentti on 1,0, vakituisen asuinrakennuksen 0,6 ja muun asuinrakennuksen 1,5 prosenttia. Tämä kompensoi osaltaan koronasta johtuvia verotulojen menetyksiä. Nurmen palkitseminen julkistettiin torstaina rekrygaalassa. Verotus ennallaan Loimaalla LOIMAAN kaupunki aikoo jatkaa nykyisillä tuloja kiinteistöveroilla myös ensi vuonna. Tapahtuman järjestää Duunitori Oy. Tuloveroprosentti säilyy siis 22:ssa. Hallintosihteerin työsuhde on osa-aikaistettu 75-prosenttiseksi. – Rekrytoijan pitää osata haastaa vallitsevia tai perinteisiä ajatusmalleja. Hänen mielestään hyvä rekrytoija etsii sellaista henkilöä, joka monipuolistaa työyhteisöä ja tuo siihen oman osaamisensa ja persoonansa lisää. Taloussuunnitelmakaudella sairaanhoitopiirin toimintakuluja kasvattaa T3rakennuksen eli Majakkasairaalan käyttöönotto. Osa kirkoista poistetaan lähitulevaisuudessa talvikäytöstä, ja niistä tulee niin sanottuja kesäkirkkoja. Seurakunta myy Mellilän seurakuntataloa ja Metsämaan Kanttorilaa. Verotukseen ei esitetä korotuksia YPÄJÄN kunnan verotus pysyy ensi vuoden ennallaan, mikäli kunnanvaltuusto hyväksyy kunnanhallituksen esityksen. Näin henkilöstömenot ovat kuusi prosenttia pienemmät syyskuussa 2020 kuin viime vuonna samaan aikaan. Esimerkiksi yhteisöverotuottoja arvioidaan ensi vuonna kertyvän kuluvan vuoden tilinpäätösennustetta enemmän. Taloussuunnitelmamme laaditaan monen vuoden tähtäimellä. Sairaanhoitopiiristä arvioidaan, että jäsenkuntien myyntituotot jäävät tänä vuonna noin 21 miljoonaa euroa talousarviosta. Kunnallisverotuottoja arvioidaan Loimaalla kertyvän ensi vuonna noin 47,5 miljoonaa euroa, kiinteistöveroja 4,2 miljoonaa ja yhteisöverotuottoja 4,4 miljoonaa euroa
Voidaan jo puhua VarsinaisSuomen peltosusista. Meidän pitää tulla toimeen keskenämme tässä kirkossa, Mäkinen totesi. Olen tehnyt laaja-alaisesti seurakuntatyötä, ja minulla on paljon kokemusta kiinteistöja henkilöstöhallinnosta sekä myös seurakuntaelämästä. Lasketaan viikkoja ja kuukausia viimeisestä suomalaisesta koronatartunnasta. Pentti Lehdolle Ypäjän seurakunta on jo entuudestaan tuttu. Päivitetyn hallintosäännön mukaan kokoukset voidaan vaihtoehtoisesti pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla. Kunnanhallitus oli jo aiemmin päättänyt, että muun muassa kunnanhallituksen ja lautakuntien kokouksia voidaan pitää sähköisinä kokouksina. Tämän hetkisen kirkkolain mukaan samaa sukupuolta olevia pareja ei voida vihkiä kirkossa. Lehto kertoo olleensa parikymmentä vuotta ennen pappina toimimista rakennusja sähköalan yrittäjänä. LOIMAALLA todettiin yksi uusi korontartunta tiistaina. Seuranta jatkuu. Ne ovat ominaisuuksia, joita vaalipaneeliin yleisöksi tulleet Päivi Pietiäinen ja Sirpa Kirkkola toivovat pian valittavalta Ypäjän uudelta kirkkoherralta löytyvän. Aronen kertoi, että hänellä on pitkä työkokemus yksipappisissa seurakunnista, jollainen Ypäjäkin on. – Sitä kautta minulla on vahva, positiivinen yrittäjähenki, jota mielestäni tällainen pieni seurakunta tarvitsee. Riistasuunnittelija Jörgen Hermansson Turun Sanomissa LAINA Mitä koronan jälkeen. kirkkoherra Juha Aronen, Akaan kappalainen Tero Kuparinen, Messukylän seurakuntapastori Pentti Lehto ja Uudenkaupungin vs. PAIKALLISIA LAINA Susia havaitaan alueilla, jotka ovat aika perinteistä varsinaissuomalaista maalaismaisemaa. KATI VARJUS. Meidän täytyy pysyä siinä linjassa, mikä meille on annettu, eikä asia ole meidän yksittäisten pappien vallassa. SSS:n toimittaja Asko Lehtonen pakinassaan 8 Lauantaina 7. – Olen tavoittanut musiikin ja urheilun kautta kaikenikäisiä ihmisiä. – Kaikki ypäjäläiset tuntevat varmasti pappinsa ja pappi myös oppii vähitellen tuntemaan teidät. marraskuuta 2020 Ypäjä Kati Varjus Aktiivinen. Lehdon mukaan on hyvä, että Ypäjän seurakunta on edes yksipappinen. – Olen yli 16 vuotta ollut yksipappisten seurakuntien kirkkoherrana. Koistinen kertoi keskiviikkona, ettei tartunnan lähde eikä tartuntaketju ole tiedossa, mutta tartunnan saaneen tiedetään työskentelevän muulla paikkakunnalla. Hänen muutosesityksensä hävisi kuitenkin äänestyksessä. Loimaan kaupungin tartuntatautivastuulääkäri Sari Koistinen kertoo, että kyseiset henkilöt olivat saapuneet ulkomailta ja heidät oli todettu lentokentällä koronapositiivisiksi. Otamme yhteyttä valtuutettuihin ihan varmasti, naiset vakuuttivat. Kirkkoherraksi hakeneita tentattiin vaalipaneelissa Etäkokoukset hallintosääntöön ORIPÄÄN kunnanvaltuusto päivitti kunnan hallintosääntöä etäkokouksien järjestämistä koskevilla määräyksillä. Samalla hallitus esitti valtuustolle, että kunnan hallintosääntöön kirjataan tarvittavat määräykset etäkokousten järjestämisestä voimassa oleva kuntalaki huomioiden. EHDOKKAILTA tentattiin myös sitä, mitä he ajattelevat työskentelystä yksipappisessa seurakunnassa. Se tarkoittaa, että tehdään asioita yhdessä ja ymmärretään talouden ja henkilöstön resurssit, joiden mukaan mennään. Ypäjän kirkkoherraksi hakeneet Juha Aronen, Tero Kuparinen, Pentti Lehto ja Samuel Mäkinen vastasivat vaalipaneelissa moniin kiperiin kysymyksiin. Sitä ei päätetä yksittäisessä seurakunnassa ja pappi joutuu noudattamaan tätä lakia. Valtuutettu Pertti Liinoja (vas.) esitti tarkennusta, jonka mukaan etäkokouksia voitaisiin pitää ainoastaan poikkeusolosuhteiden aikana. Muistopäiviä: sata päivää ilman koronaa, vuosi koronasta. Pappina olen toiminut kymmenen vuotta, ja tykkään tehdä ihan kaikenlaista seurakuntatyötä. JOKAISELLA seurakuntalaisella on mahdollisuus vaikuttaa välillisessä vaalissa kirkkoherran valintaan kertomalla kantansa kirkkovaltuuston jäsenelle. Helposti lähestyttävä. Esimerkiksi vallitsevassa epidemiatilanteessa karanteenissa olevatkin voivat osallistua etäkokouksiin. – Kahden ehdokkaan varmuus, rauhallisuus ja asian puhumisen selkeys vakuuttivat parhaiten. Etsin nyt omaa johdatusta ja katson, onko se tämä. On hienoa, että olette pystyneet säilyttämään itsenäisyytenne sekä seurakunnassa että kunnassa. Kuparinen oli Arosen kanssa samoilla linjoilla. Ne ovat melko isoja seurakuntia, joissa olen saanut tehdä kaikennäköistä papin työtä. Perjantaiaamun tietojen perusteella Loimaalla on todettu koko pandemian aikana yhteensä 45 koronatartuntaa. Salon kaupunki valmistelee liputusohjesäännön. – Silloin kun astutaan kirkon määräämän järjestyksen yli, me myös murennamme kirkon uskon pohjaa. – Olen saanut toimia täällä sijaisena. Perjantaiaamusta karanteenissa oli yksi henkilö Loimaalta ja yksi henkilö Oripäästä. Olen ollut 11 vuotta pappina, Rovaniemellä ja Uudessakaupungissa. Arosen mielestä asia on yksittäisen papin kannalta yksinkertainen. Usein kun mennään suurempiin seurakuntiin, ihminen etääntyy helposti päätöksenteosta ja pahimmillaan myös palvelut tahtovat karata jonnekin kauas. – Kirkolliskokous päättää, tullaanko Suomessa vihkimään seksuaalivähemmistöjä avioliittoon. Olette päättäneet pysyä itsenäisenä seurakuntana, ja koen, että tämä on paikkani johtaa sitä työtä. ENSIMMÄISENÄ ehdokkaat saivat vastata miksi he kokevat olevansa sopivia Ypäjän kirkkoherran tehtävään. Seurakuntalaiset saivat tutustua ehdokkaisiin vaalipaneelissa ennen kuin kirkkovaltuusto tekee valinnan 16. Loimaalla ei asetettu tapauksen johdosta ketään karanteeniin. Täytyy haastaa seurakuntalaisia mukaan tasavertaisina vastuunkantajina, koska muuten täällä ei ole tulevaisuutta. Mäkinen uskoi, että tulevaisuudessa kirkkojen resurssit Suomessa pienenevät entisestään. Kirjaus ei koske kunnanvaltuuston kokouksia. On hyvä, kun koette seurakunnan omaksi kodiksenne ja olette rohkeasti mukana seurakunnan toiminnassa. Pidän harmillisena sitä, että tämä jakaa kirkkoa, vaikka ymmärränkin, että asia on joillekin tosi tuskallinen. Kuparinen kertoi hakeneensa paikkaa juuri siksi, että saisi tehdä kaikenlaista seurakuntatyötä. Ennen pappisuraa muun muassa ohjelmistosuunnittelijana työskennellyt Mäkinen kertoi etsivänsä uusia haasteita ja johdatusta elämäänsä. – En halua vihkiä samaa sukupuolta olevia, mutta haluan ymmärtää niitä, jotka näkevät tämän asian toisin kirkon ykseyden vuoksi. Vaalipaneelissa oli tentattavana neljä kirkkoherraksi hakenutta: Kiteen vs. Myös Lehto korosti sitä, ettei määrittely ole yksittäisten pappien vallassa. Paneelin jälkeen Pietiäinen ja Kirkkola pohtivat ehdokkaista syntyneitä mielikuvia. Kuparinen totesi puheenvuorossaan, ettei hänellä ole kirkkoherran työstä vastaavaa kokemusta vaan hänen työkokemuksensa johtamisesta liittyy lähinnä yrityksen johtamiseen. Keskiviikon ja torstain aikana ei todettu uusia koronatapauksia Loimaalla eikä Oripäässä. Juuri sen takia tämän tyyppinen seurakunta sopii minulle hyvin. marraskuuta. YKSIKÄÄN ehdokkaista ei halunnut vihkiä samaa sukupuolta olevia. Vuosituhansia vanhaa perinnettä ei voida kuitenkaan muuttaa vähemmistön tunteiden mukaan, niin ajatellaan myös kaikissa muissakin kirkoissa, kuten ortodoksissa. kappalainen Samuel Mäkinen. Johtajana olen aika innostava, luova ja päämäärätietoinen. Koistisen tietojen mukaan kyseiset kaksi tartuntaa ovat ensimmäiset todetut Oripäässä tämän vuoden pandemian aikana. – Pienessä työyhteisössä täytyy olla sellainen henkilö kirkkoherrana, joka pystyy oman työalansa yli tekemään kaikenlaista. – Olen elättänyt aiemmin itseni musiikilla ja johtanut monia vaativia musiikkiprojekteja. Kun asiat päätetään lähellä, niihin pystytään myös itse vaikuttamaan. Edes puheenjohtajan ja sihteerin ei tarvitse välttämättä olla fyysisesti läsnä kokouspaikalla. Ypäjä on rakas, tuttu paikkakunta, ja tunnen aika lailla ypäjäläisten mentaliteettia ja ajatusmaailmaa. – Olisiko se tämä pieni upea seurakunta, missä voisin palvella paimenena. – Jo pappisvalassa pappi sitoutuu noudattamaan kirkkolakia ja kirkkojärjestystä. Siellä ei ole juurikaan suuria metsäalueita. Aronen näkee Ypäjän seurakunnan ihmisen kokoisena. Sähköinen kokous tarkoittaa kokousta, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla osallistujan valitsemasta paikasta käsin. Mikäli sitä joskus muutetaan, se on kirkolliskokouksen asia. Omat haasteensa tietysti yksipappiselle seurakunnalle aiheuttaa se, että täytyy osata koordinoida ja järjestää työt niin, että saa tarvittaessa sijaisen. – Tällaisessa seurakunnassa pitää tehdä kaikkea yhteistyönä. Ihmisläheinen. Oripäässä todettiin kaksi koronatartuntaa alkuviikolla Oripää, Loimaa Lari Kiviranta Oripäässä todettiin maanantaina kaksi koronatartuntaa
. Erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden pienryhmäopetusta voidaan jatkaa edelleen, kuten myös tukiopetusta ja tehtäväpajoja. – Kiinnostavat työpaikat ovat ehdoton kilpailutekijä kunnissa, mutta samalla tulee panostaa viihtyvyyteen ja hyviin harrastusmahdollisuuksiin. – Näin pyörät pyörivät ja ihmisillä on enemmän rahaa kuluttaa, Orpo totesi ja selvitti puolueen esitelleen jo kesällä ohjelman, jolla Suomeen saataisiin 120 000 uutta työpaikkaa. Toisen asteen oppilaitoksiin on kahden viikon (19.10.– 1.11.) ajalta liitetty ainakin 13 koronatartuntaa. Puolueen riveissä tullaan tulevissa vaaleissa näkemään varmasti joitakin tuoreita kasvoja, sillä mukaan on saatu muutama uusi ehdokas. KORONAPANDEMIA on kiihtynyt Varsinais-Suomessa nopeasti, ja koronavirustaudin ilmaantuvuudessa on tapahtunut selvä nousu sairaanhoitopiirin alueella. Ilmeisesti marraskuinen sää ja korona-Suomessa vallitseva poliittinen tilanne saivat Orpon antamaan myrskyvaroituksen keväällä käytäviin vaaleihin. – Se on tosi surullista, ja tunnen ongelman. Opintoihin liittyvät harjoittelut voidaan toteuttaa suunnitellusti, kun huolehditaan turvallisista etäisyyksistä. Puheenjohtaja oli myös vankasti sitä mieltä, että kokoomusta tarvitaan nyt entistä kipeämmin ja nykyinen vasemmistovetoinen hallitus ei tunnu ymmärtävän tarpeeksi yksityisten yritysten luomien työpaikkojen päälle. Puheenjohtaja Petteri Orpo vieraili Loimaan torilla nostattamassa kuntavaali-innostusta Loimaa/Kauppatori Sari Holappa Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo saapui maanantaina nostattamaan kuntavaalihuumaa Loimaan torille. TALOUSONGELMISSAAN sekä vähenevän ja vanhenevan väen kanssa kipuileva Loimaan seutu sai kiitosta Petteri Orpolta vankan teollisuutensa ansiosta. Esimerkiksi näytöt, kielikokeet tai tasokokeet voidaan järjestää erityisjärjestelyin huomioimalla turvavälit. marraskuuta. Lisäksi vaihto-opiskelijoiden joukkoaltistumisessa on todettu 16 tartuntaa. Päätökset oppilaitosten käytännöistä tehdään paikallisesti epidemiologisen tilanteen mukaan. Jokela sanoi ehdokasasettelun olevan parhaillaan käynnissä, mutta tilaa listalla oli edelleen. Ruokalat ovat avoinna myös 9.–20. Varsinais-Suomessa noin puolet lokakuun tartunnoista todettiin alle 30-vuotiailla. Suurimman koronatartunnan saaneiden ryhmän muodostavat tällä hetkellä perheja lähipiiritapaukset sekä niistä seuranneet jatkotartunnat muun muassa kouluissa. Siihen ei voi vaikuttaa kuin elinvoimalla, hän sanoi. Koronanhoito on tehtävä niin, ettei se tee hallaa yrityksille. Lähiopetusta voidaan jatkaa muun muassa niissä tilanteissa, joissa opetetaan kädentaitoja työsalitai laboratoriotiloissa. Kokoomuksen lääke nykyisen talouskriisin hoitoon on varsin perinteinen näkemys korkeammasta työllisyydestä ja alhaisemmasta verotuksesta. – On täällä jotain osattu tehdä oikein, koska täällä on uskomattoman hienoa teollisuutta, jolla luodaan vahva pohja koko seudulle, hän ylisti. TORITILAISUUDESSA mukana ollut Loimaan Kokoomuksen puheenjohtaja Marika Jokela sanoi heidän parhaillaan kirkastavan omia kärkiteemojaan vajaan puolen vuoden päässä odottaviin kuntavaaleihin. – Jos ei ole työpaikkoja, ei ole veroja. Tässä vaiheessa suositus etäopetuksesta ei koske lukioita. Riitta Soro puolestaan keskusteli Kalle Virtasen kanssa muun muassa tulevista kuntavaaleista. Näiden alojen yhdistelmän turvaamista Orpo pitikin ensisijaisen tärkeänä lääkkeenä sille, että seudulle saadaan houkuteltua lisää veronmaksajia. Kaikki ylimääräiset rajoitukset tappavat ne, hän esitti huolensa. marraskuuta 2020 Teoriaopetus siirtyy paikoin etäopetukseen Novidan ammattiopistossa LOIMAA Novidan ammattiopiston toimipaikoissa teoriaopetus tai niin sanottu luokkaopetus siirretään etäopetukseen siinä laajuudessa kuin se on mahdollista ensi maanantaista alkaen kahden viikon ajaksi. Soro toivoisi mukaan entistä enemmän nuoria ehdokkaita.. Hän oli hyvin tietoinen maaseutukuntien laskevista asuntojen hinnoista, mitä on nähtävissä myös Loimaan seudun kylissä. Työpaikoilla toteutettavat koulutusja oppisopimukset hoidetaan suunnitelmien mukaan. Myös nuorten näkymät tulevaisuuden Suomessa huolestuttavat monia vanhempia henkilöitä. Toreilla kiertäessään kokoomusjohtaja Petteri Orpo kuulee usein ihmisten huolta koronan synnyttämästä velkaantumisesta. Poikkeustapauksissa myös teoriaopetusta voidaan antaa, jos etäopetus ei ole mahdollista eikä opetusta ole tarkoituksenmukaista siirtää. Kehuja tuli myös syvällä savipelloissa istuvista maatalouden juurista. Maakunnan koronavirustapaukset keskittyvät erityisesti Turkuun, Saloon ja Raisioon. – Me olimme suurin kuntapuolue neljä vuotta sitten ja aiomme uusia paikkamme, hän uhosi torilla pitämässään puheessa. Kokoomus haluaa säilyä suurimpana kuntapuolueena . – Nostamme esiin ainakin perheet, työllisyyden ja kuntatalouden. VARSINAIS-SUOMEN koronapandemiaryhmä suositti aiemmin tällä viikolla, että toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa siirrytään etäopetukseen kahdeksi viikoksi mahdollisimman pian, viimeistään ensi maanantaista alkaen. SARI HOLAPPA Risto Virtanen halusi kertoa kokoomuksen puheenjohtajalle Petteri Orpolle Loimaan seudun nykytilanteesta. 9 Lauantaina 7
Jakoperusteiden mukaan ennakoimme, että Varsinais-Suomeen saatavan tuen määrä voisi olla noin 15 miljoonaa euroa, Bergendahl sanoo. Parisuhdeasiat ovat tietysti esillä, ääriesimerkkinään intiimielämässä sattunut ”työtapaturma”. Milloin ollaan loimaalaisella syystorilla, milloin itämaisissa hääjuhlissa, milloin syödään aamupuuroa, milloin seurataan kakunsyöntikisaa, milloin koetaan joulunalusahdistusta, milloin nautitaan kesäisestä saaristolaiselämästä. Olemme myös onnistuneet hillitsemään sairaanhoitopiirin kustannuksia syksyn aikana tehokkaasti, kertoo sairaanhoitopiirin talousjohtaja Arja Pesonen piirin tiedotteessa. Loimaan Lehdessä 1.10. Taloudellinen kysymys lienee myös se, että kovin harmaa ja totisen oloinen kansikuva ei välttämättä houkuttele tarttumaan kirjaan. Kuoriutumisiateos on tältä osin selkeä poikkeus. Ratkaisu valtion rahoituksesta saadaan todennäköisesti marraskuun aikana. Aiemmin hän on toiminut muun muassa Karinaisten ja Paimion seurakuntien kirkkoherrana. Jos ei saa näytelmää, ei taida saada novelliakaan. joulukuuta. Lassila KIRJAT Koronasta johtuva valmiusmaksu pienenee kunnilla VARSINAIS-SUOMEN sairaanhoitopiirin valtuusto käsittelee marraskuussa esitystä, jonka mukaan kaikilta jäsenkunnilta peritään tänä vuonna erillinen koronapandemiasta johtuva valmiusmaksu. Aiemmin esillä oli, että kunnilta kerättäisiin valmiusmaksua, joka on 23 euroa asukasta kohden ja jolla tavoiteltiin 11 miljoonaa euroa (LL 17.9.). Sen toteutuksessa on rima kaikilta osin asetettu kunnioitettavan korkealle. Miellyttävää lukukokemusta edesauttavat myös selkeä taitto, huoliteltu kieliasu ja kiitettävä oikeinkirjoitus. Yksittäistä tarinaa voi huoletta jäädä makustelemaan pidemmäksikin aikaa, kun pelkona ei ole yhtenäisen juonen karkaaminen ajatuksista. Terminä novelli on melko epämääräinen. J. Loimaan kaupunginhallitus on jo aiemmin hyväksynyt valmiusmaksumenettelyn (LL 29.10.). Jälkimmäisen ryhmän jäsenistä viisi on Loimaalta (Kari Helin, Pirkko Hyvönen, Anna-Liisa Kastio, Virpi Pakkanen ja Kerkko Vihava) ja yksi Kaarinasta (Maritta Västilä). TARU MÄKINEN. Omakustanteen kyseessä ollen ongelma oletettavasti on ensi sijassa taloudellinen. Samoin näyttää siltä, että ryhmä ei kirjan tuottamisessa ja kokoamisessa ole käyttänyt asiantuntija-apua, vaan sekä kannustus että kritiikki ovat tulleet ryhmän muilta jäseniltä. E. Jouni Lehikoinen on työskennellyt Turun Mikaelinseurakunnan kirkkoherrana vuodesta 2003. Vaalin äänestysprosentti oli 84,8 prosenttia. 10 Lauantaina 7. Aiemmin hän on toiminut muun muassa piispan erityisavustajana, seurakuntavaalien projektipäällikkönä Kirkkohallituksessa sekä pappina Liedon seurakunnassa. Tulokset vahvistetaan tuomiokapitulin istunnossa tulevana maanantaina. Teksti itsessään on kautta linjan sujuvaa ja jokaisella kirjoittajalla on omat havaittavat ominaispiirteensä. Lieneekö vähäisyyden perusteena yhdessä tarinassa mainittu äidinkielenopettajan maininta siitä, että ”paikalliset draamat ovat näillä seuduilla pieniä ja melko vaatimattomia, ei niistä kunnon näytelmän aineksiksi juurikaan ole”. Uusi piispa aloittaa tehtävässään ensi vuoden helmikuussa. Kaikkiaan maksua kerättäisiin 7,2 miljoonaa euroa, mikä on 15 euroa asukasta kohden. Jonotilanne on vuoden kuluessa jo korjaantunut jonkin verran. Siltäkin osin liikutaan tunnelmasta toiseen. Novellikokoelman yksi etu lisäksi on, että sen voi lukea pieni osa kerrallaan. Aiemmin Loimaan valmiusmaksuksi arvioitiin noin 364 000 euroa, mutta nyt summa pienenee arviolta 237 000 euroon. Tämän kirjoituksen alussa oli jo viittaus novellin ulkoisiin puitteisiin. PAIKALLISIA AIHEITA olisi kirjassa toivonut käsiteltävän enemmänkin. Mukana ovat niin Hiljainen kylätie ja Vanha nainen hunningolla, kuin Beethovenin Eroica ja Puccinin Nessun dorma. Yleisen määritelmän mukaan se on teksti, joka tiiviissä muodossa kuvaa tilanteen, tapahtuman tai tapahtumasarjan. Turun arkkihiippakunnan piispan vaalin toinen kierros Leppäsen ja Lehikoisen kesken järjestetään 3. Sen on mitaltaan oltava niin lyhyt, että lukeminen onnistuu yhdellä istumalla. Sairaanhoitopiirin johtaja Matti Bergendahl sanoo, että taloudellinen tilanne ei heijastu asiakkaisiin. Toisaalta korkea lukumäärä on mahdollistanut sen, että tekstien kirjo on sekä ajallisesti, alueellisesti että teemallisesti tavattoman laaja ja monipuolinen. – Vuosi on taloudellisestikin monella tavalla historiallisen vaikea. – Hoitoon ja tutkimuksiin pääsee, ja tuleekin hakeutua edelleen tavalliseen tapaan. Vaikka sisällön kehittämistä paikka paikoin kaipaisikin, on selvästi nähtävissä, että kaikki kirjoittajat ovat tottuneita tekstintuottajia. Torstaina pidetyn vaalin ensimmäisen kierroksen alustavassa tuloslaskennassa Heikki Arikka sai yhteensä 168 ääntä (16,6 %), Kaisa Huhtala 152 (15,1 %), Jouni Lehikoinen 327 (32,4 %) ja Mari Leppänen 357 ääntä (35,4 %). Tästä näkökulmasta asiantuntijan käyttäminen ja jonkin tason karsinta olisi ollut paikallaan. Sisällöllisesti yleensä lähdetään siitä, että hyvässä novellissa pitäisi olla emotionaalisesti latautunut kulminaatiopiste tai käännekohta. Aika monessa novellissa on tavalla tai toisella mukana musiikki. – Valtion suoran koronapandemian vaikutuksiin kohdennetun tuen toteutuminen on toiminnallemme välttämätön. Näihin peruspuitteisiin kirjan tarinat selvästi mahtuvat. Omakustanne, 2020 Vuonna 2017 runoantologian julkaissut Runomankeli-ryhmä on muuntautunut Novellimankeliryhmäksi ja julkaissut vastikään työnsä tuloksena Kuoriutumisianimisen novellikokoelman. Yhtäällä kuvataan korkealentoisesti, miten Suuri Äiti hoitaa maan luomistyön. Mari Leppänen on työskennellyt Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin hiippakuntadekaanina vuodesta 2019. julkaistusta jutusta ilmeni, että kirjaa koottaessa kaikki tuotettu materiaali on otettu mukaan, mitään ei ole karsittu. NYT esitetty valmiusmaksu otettaisiin käyttöön, jos valtionavustukset eivät kata sairaanhoitopiirille koronapandemian hoidosta aiheutuneita taloudellisia menetyksiä täysimääräisesti. Omakustanteiden suhteen tuotteen laatu tahtoo painottua heppoisemmalle puolelle. LUKIJAN KUVA Lähitapiola lahjoitti Kitkonpuiston lapsille uudet turvaliivit. Toisaalla painitaan puhelinmyyntiin tai auton katsastukseen liittyvien arkisten ongelmien kanssa. Tästä ryhmän on hyvä jatkaa kirjallisuuden mankelointiaan. Syksyllä talous on kuitenkin kehittynyt suotuisasti, ja tästä syystä valmiusmaksua on voitu pienentää. marraskuuta 2020 Mankeloituja tarinoita Kari Helin, Pirkko Hyvönen, AnnaLiisa Kastio, Virpi Pakkanen, Kerkko Vihava ja Maritta Västilä: Kuoriutumisia Novelleja, 332s. Olemme koko koronapandemian ajan pyrkineet pitämään palvelumme mahdollisimman normaalina. Voisi jopa kysyä, onko tiivistämistä harrastettu jo liiaksikin, kun runsaaseen kolmeensataan sivuun on mahdutettu peräti 108 novellia. Alun perin sairaanhoitopiiri neuvotteli kuntien kanssa korkeammasta valmiusmaksusta. Piispan vaalissa järjestetään toinen kierros VARSINAIS-SUOMI Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin hiippakuntadekaani Mari Leppänen ja Turun Mikaelinseurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen etenevät toiselle vaalikierrokselle Turun arkkihiippakunnan piispan vaalissa
Gibson–Canty-parivaljakko piti kotijoukkueen korinteosta huolta, ja kun Aleksis Spyridonidiskin sai pari onnistunutta kolmen pisteen heittoa vaisun alkukauden jälkeen, oli kotijoukkueen peli vapautunutta ja iloista katseltavaa. Toisen erän tasaisen alun jälkeen VaLePan Roman Sauss pääsi pikkuhiljaa vauhtiin. Lisäksi Hurrikaani vei peliä aina 12–10-tilanteeseen asti, kunnes yhtäkkiä onnistumiset loppuivat totaalisesti. Ottelun parhaina palkittiin LP-Kangasalan komeasti hyökännyt Jody Larsson ja kotijoukkueesta usean komean torjunnan esittänyt Deyshia Lofton. Hurrikaanin 8–3-johto tasoittui 18–17-tilanteeksi, mutta erän loppu taittui Hurrikaanille poikkeuksellisen Mikko Eskon teknisen virheen saattelemana. Kun jakson alussa HBA sai pienen ”runin”, niin seuraavan pariminuuttisen kuittasi kotijoukkue. – Pelasimme hyvin molemmissa päissä kenttää, mutta etenkin puolustus oli tänään meillä erinomaisella tasolla, se antoi meille avaimet voittoon. Latvialainen johdatti ryhmänsä erävoittoon hyökäten koko ottelun suurimman pistemäärän 19. – Hyvältä tuntuu voitto. Ex-ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen Yle.fi:ssä LAINA Tämä on tiimi, joka arvostaa kovaa työtä enemmän kuin sanoja. Ja saisin vaeltaa juuri niin kauas kuin itse haluan. Toisen ja kolmannen erän alkupuoliskoilla nähtiin hienoja hyökkäyksiä ja puolustuksia molemmilla puolilla verkkoa. Jatkosopimuksen Alfa Romeon kanssa tehnyt F1-kuljettaja Kimi Räikkönen Ylen Uutisvahdissa 11 Lauantaina 7. Kotijoukkueen parhaana itseoikeutetusti palkittu Jalen Canty (29p/11l/2t) rouhi ottelun ensimmäiseen jaksoon huimat 13 pistettä ja omilla edesottamuksillaan auttoi Bisonsia ottamaan niskalenkin HBA:sta. Aika näyttää, kauanko ”Pönde” joutuu pelikentiltä sivussa olemaan, mutta toivottavasti sairaslomaa ei tule pitkää tovia. Viimeisellä jaksolla ottelusta ei enää kehittynyt varsinaista trilleriä, vaan Bisons hallitsi johtoa hienosti pitäen HBA:n loitolla. URHEILU LAINA Olen aina haaveillut, että sitten kun en enää ole kilpaurheilija, voin pysähtyä jokaisen vuoristomökin kohdalle, istua ihan rauhassa juoden kahvin ja syöden kakkupalan. Toinen jakso oli erittäin tasaista vääntöä. divisioona A:ssa, kun se kaatoi helsinkiläisen HBA-Märskyn torstaina Liikuntahallissa pelatussa ottelussa. Mikko Eskolle puhallettiin toinen tekninen virhe ottelussa. Vammalan Lentopallo ja Hurrikaani-Loimaa kohtasivat ensimmäisen kerran tällä kaudella. Neljännessä erässä riitti omituisia hetkiä. HURRIKAANIN pelin taso ailahtelee edelleen. Sastamalasta ei pisteitä Hurrikaanille Lentopallo Jaakko Haltia VaLePa–Hurrikaani 3–1 (19–25, 25–20, 25– 22, 25–15). LP-Kangasala haki täydet pisteet kotijoukkueelta. Se sopii hyvin tyyliini. VaLePa otti hämmentävästi kymmenen pistettä ilman Hurrikaanin ensimmäistäkään. Erien puolivälien jälkeen kotijoukkue sortui kuitenkin helppoihin virheisiin ja Kangasala meni menojaan. ANTTI KASKINEN. OTTELUN alku oli lievää Bisonsin hallintaa. LP-Vampulan torstain kotiottelu alkoi Kangasalta varsin vahvasti ja vierasjoukkue veikin ensimmäisen erän vakuuttavasti. KOTIJOUKKUEEN päävalmentaja Darko Mihajlovic oli syystäkin tyytyväinen joukkueensa esitykseen. Hurrikaanin vahva alku hämmensi selvästi VaLePan. Ainoa huolenaihe kotijoukkueelle tuli, kun erinomaisen alkukauden pelannut Juho-Matti Henttonen joutui jättämään kentän nilkkavamman vuoksi. Vaikka HBA sai ottelussa pari hyvää pisteputkea, kokosimme itsemme niistä hienosti ja otimme pelin takaisin hallintaamme. Bisons onnistui tehtävässä hienosti. Taululla pysytteli tiukasti noin kymmenen pisteen marginaali kotijoukkueen hyväksi, vaikka HBA virittelikin pienimuotoista kiriä. Loimaan koripallon lippulaiva LoKoKo Bisons pysyy edelleen voittamattomana tämän vuoden miesten 1. Hyökkäyspäissä teimme niitä asioita, mitä ennen peliä kävimme läpi, ja olenkin tästä voitosta erittäin tyytyväinen juuri siksi, että teimme joukkuekonseptimme mukaisia asioita koko ottelun ajan. VaLePa joutui vaihtamaan hakkurinsa Aaro Nikulan, koska hänen nilkkansa muljahti. Hyvä voitto kaikin puolin. Hurrikaanin tasoa mitataan seuraavaksi kahdessa vierasottelussa lauantaina Hurmosta ja sunnuntaina SaVoa vastaan. Se ehkä näytti tulevan helpolla, mutta sitä se ei kuitenkaan ollut, Jody Larsson summasi ottelun jälkeen. LP-Vampulan Deyshia Lofton oli sitä mieltä, ettei kotijoukkue pystynyt horjuttamaan sarjakärkeä. EVELIINA TOIVOLA LP-Vampula horjutti sarjajohtajaa vain hetkittäin Lentopallo Timo Talvitie LP-Vampula–LP-Kangasala 0–3 (18–25, 15–25, 21–25). Hurrikaanin vahvan alun jälkeen VaLePa kiri voittoon 3–1. Kapteeni Matt Gibson (15p/3l/9s) ruokki Cantya sisällä hyökkäys toisensa perään, eikä tutkaparille löytynyt pysäyttäjää. KOLMAS jakso jatkoi tuttua kaavaa. Erä oli tällä taputeltu. Vierailijoilta parhaana palkittu Eric Chime (14p) väläytteli omaa osaamistaan parilla kovalla kolmosella sekä tyylikkäillä ajoilla. marraskuuta 2020 Bisons edelleen voittamaton – nyt kaatui HBA Koripallo Ilari Uusitalo LoKoKo Bisons–HBA-Märsky 81–69 (41–30). KOLMANNESSA erässä Hurrikaani nousi selvästä tappioasemasta aina 18–18-tasatilanteeseen. Parin erän hyvistä jaksoista huolimatta ottelussa näkyi selvästi, että toinen joukkue johtaa sarjaa ja toinen on sarjan hännillä. Bisonsin seuraava ottelu on lauantaina 14.11., kun Loimaalle saapuu vieraaksi Oulu Basketball. Hurmos-ottelun kaltaisesta ilotulituksesta ei ollut tietoakaan. Nopeista hyökkäyksistä vierailijat tekivät vain 18 pistettä kotijoukkueen vastaavan lukeman ollessa 15. Ex-hurrikaani Sakari Mäkinen otti vastuuta ja hyökkäsi kaksi ratkaisevaa pistettä erän lopulla ja ratkaisi erävoiton VaLePalle. – Meidän pitää vain jatkaa kovaa treenaamista ja saada itsestämme enemmän irti. Ottelun isona teemana oli se, miten Bisons pystyy hallitsemaan HBA:n erittäin aggressiivisen joukkuepuolustuksen sekä rajoittamaan vierailijoiden nopeita hyökkäyksiä. Molemmat joukkueet pelasivat hyvää koripalloa, ja paikalle saapuneet 237 katsojaa saivat nauttia hienoista suorituksista sekä puolustusettä hyökkäyspäissä. Kapteeni Matt Gibson piti osaltaan huolta Bisonsin korinteosta
Tervetuloa! Ravintola Kesti-Kangas. Hirvikosken keskustaa 1980-luvulla. Kaksi kultamerkkiä verenluovuttajille Loimaalla Kaksi kultaista verenluovuttajan ansiomerkkiä luovutettiin eilen viisikymmenkertaisille verenluovuttajille SPR:n Loimaan veripalvelussa. Loimaan veripalveluun hän tuli heti alkuvaiheessa vuonna 1954 ja on siitä lähtien toiminut aktiivisena luovuttajana. Jo toisena vuonna kasvi antoi jonkin verran rypäleitä ja vuosi vuodelta on sato lisääntynyt. Kuvan lähetti Taisto Balk.. Ketosen perhe lähdössä heinätöihin 1960-luvun alussa Alastaron Mälläisissä. Rouva Junnila sai taimen lahjaksi nelisen vuotta sitten. Hevosen vetämän haravan päällä istuu Mauno, Matti ajaa Zetoria. marraskuuta 2020 ILMOITUS Säästömarket avataan huomenna Loimaalla Seppälänkatu 20 (aluesairaalan lähellä). Neuvostotaiteilijoita konserttikiertueella Loimaan kaupungissa Kuten toisaalla lehdessämme ilmoitetaan, saapuu Loimaalle ensi maanantaina ryhmä neuvostoliittolaisia taitelijoita, jotka esiintyvät Työväentalolla järjestettävässä konsertissa. Virttaa, Valtatie 9. Edessä on Lempi, ja pikkupoika on Martti. JA 5.11.1970 ILMOITUS Tanssia torstaina. Kaikki tavarat alle ohjehintojen (ei koske keskiolutta, tupakkaa eikä tulitikkuja). Rouva Kuosa on aloittanut verenluovutuksen jo sodan aikana vuonna 1942. Edelleen kuullaan konsertissa viulu-, harmonikkaja balalaikkasooloja. Loimaalaisia viinirypäleitä 50 VUOTTA SITTEN VANHAT VALOKUVAT Hieman ennen syyspakkasten alkua pistäytyi lehtemme toimituksessa rouva Elna Junnila Loimaan Köyliönkylästä. Aluksi hän kasvatti sitä huonetiloissa, mutta siirsi sitten ulos, jonne jätti sen myös talveksi. Soittaa Seppo Ketosen yhtye. Tällöin hän Helsingissä ollessaan joutui varsin usein antamaan vertaan haavoittuneille. ENNEN 12 Lauantaina 7. Kuva on Mauno Ketosen albumista. Ryhmään kuuluu kaksi laulajaa, jotka esittävät venäläisiä kansanlauluja sekä tunnettujen säveltäjien teoksia. Peruskiveen muurattuun kuparilieriöön sijoitettiin muutamia torstaina ilmestyneitä ja paikkakunnalla yleisesti luettuja sanomalehtiä, pankin 50-vuotishistoriikki sekä yksi kappale kutakin käytössä olevaa metallirahaa. Alastaron Säästöpankki saa uuden toimitalon Alastaron Säästöpankki rakennuttaa uuden toimitalon Alastaron keskustaan. 3. Veripalvelun hoitaja Salme Rantala kiinnitti tällä kertaa merkit Loimaan Piltolasta olevan rouva Kirsti Kuosan ja ypäjäläisen poliisikonstaapeli Unto Vahteran rintaan. Syyskuun alussa aloitetut rakennustyöt ovat ehtineet siihen vaiheeseen, että rakennuksen peruskivi muurattiin viime torstaina. Rakennukseen tulee pankin omien toimitilojen lisäksi 80–90 paikan ravintola, neljä vuokrattavaa liikehuoneistoa sekä saunaosasto ja autokatos. Tänä vuonna oli tuloksena jo useita tummanpunaiseksi kypsyneitä rypäleitä. Taiteilijaryhmään kuuluu useita nimekkäitä laulajia ja soittajia sekä tanssiyhtye ”Siperia”, joka esittää konsertin väliajoilla venäläisiä kansantansseja. Hänellä oli esiteltävänä viinirypäletertut, jotka ovat siitä erikoisia, että ne ovat kypsyneet Köyliönkylässä, hänen asuntonsa seinustalla kasvavassa istukkaassa. Nousemassa oleva talo edustaa suunnittelultaan ja materiaaliltaan nykyaikaista rakennustyyliä ja tulee huomattavasti parantamaan Alastaron keskustaajaman kuvaa
0500 822 386 www.alastaronautopalvelu.fi Renkaat ja rengastyöt Kolarikorjaukset Hinauspalvelut . 02 762 2120 www.tazzi.fi Turuntie 15, 32200 Loimaa HiusStudio Koulukuja 7, Loimaa Ajanvaraus p. ÖLJYSÄILIÖHUOLLOT . La 9-13 www.loimaanlukko.fi Loimaan Lukko Oy . f i TILAA KARTOITUS: Pätevöitynyt kosteudenmittaaja (PKM) Jarmo Helenius, 0400 932 453 jarmo@kosteuskartoitus.fi Kosteuskartoitus. Ajanvaraus: 0503485272 www.luontaishoitolamisaelle.fi OIREIDEN SYYLLISTEN HOITO PALVELUHAKEMISTO Paikallista osaamista parhaasta päästä PALVELUHAKEMISTO . KAUNEUSHOITOLAT P r i n se ssa t e h d a s ~ myös prinsseille Juvantie 11, Loimaa (Vesikoskitalo, 2. ISÄNNÖITSIJÄT TALOYHTIÖT HUOM! Isännöinti Oy Tikakoski Vesikoskenkatu 1, 32200 Loimaa Kimmo Tikakoski 0400 741 556 www.tikakoski.com . 02 4148 400 www.akrdata.fi Tietokoneet, ohjelmistot ja oheislaitteet Huollot sekä asennukset yrityksille ja kotitalouksille . 044 207 1937 Verhontie 97, Kojonkulma www.punkintila.fi Lämmin maneesi Ratsastustunnit poniKouLut . 0400 773 523 www.prinsessatehdas.fi . P. VARASTOTILAT Onko talli täysi. kerros) ajanvaraus www.timma.fi/prinsessatehdas p. 13 Lauantaina 7. ARKKITEHTITOIMISTOT ARKKITEHTI .net www.PIENTALO Päivi Vuori, Arkkitehti SAFA * 040 5220 665 Tsto: K-Rauta Loimaa, Aleksis Kivenkatu 9 . AUTOKORJAAMOT Määräaikaishuollot BE-, DSLja OBD-mittaukset Katsastuspalvelu Ilmastointihuollot Alastaron Autopalvelu Loimijoentie 99, Alastaro P. 02 763 6860 iv-konehuollot ja suodattimet p. RAKENNUSTARVIKKEET VARASTOMYYNTI av. 050 5985 955 tai ilkka.uusitalo@turkuamk.fi Teitä palvellaan ilolla ja ammattitaidolla! Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 tai sopimuksen mukaan Ajanvaraus p. Kanta-Loimaantie 5B b16, Loimaa Loimaan Lääkintävoimistelu OSTEOPAATTI D.O. . 050 5292 439, Käsityöläiskatu 9, Loimaa Alan ammattilaiset löydät Palveluhakemistosta. KOTIPALVELUT Siivous, henkilökohtainen avustaminen, omaishoitajan sijaistaminen. ILMANVAIHTOPALVELUT IV-Pelti Luuri Oy Ilmastoinnit ja tarvikkeet sekä huollot 5” vesirännit suoraan autosta Konesaumatut katot Rakennuslistat ja peltityöt Kuparityöt Kattoturvallisuustuotteet Rautarakennetyöt Seinäkasetit Voimatie 1-3, 32210 Loimaa www.ilmastointijapelti.fi p. . Anita Koivisto • Osteopatia • lymfaterapia • hieronta P. Nettiajanvaraus: www.sabrina.fi . 040 722 5270 SUOLAHUONE terv.hoit., koul. 02-762 1350, 0500 741 437 Myös kotikäynnit sekä hoidot palveluseteleillä. ma-pe 6.30-16.30 KYSY KULJETUSPALVELUA! . 050 453 5052 . TYÖVAATTEET mirena-asut.fi P. Varastohotelli VARASTOTILAA Vesikoskitalo/Nahkalinna Juvantie 11, Loimaa p. . KOSTEUSKARTOITUKSET LOIMAAN RAKENNEKUIVAUS OY Rakennuskuivaukset & kosteusmittaukset Ko s te u s k a r to i t u s. Ajanvaraus ma–pe 9–15. omataksioikeus! JARKKO AAKIO 1+6 hlö / INVA TIMO KYLÄKOSKI 1+6 hlö / INVA ILPO LAUNONEN 1+4 hlö 0500 530 807 040 581 7961 040 867 9053 LUOTETTAVAA TAKSI PALVELUA LÄHIALUEELLASI LEIKK AA TALTE EN. TILITOIMISTOT Puh. 045 1263170 Pekka Salonen. VALOKUVAAMOT TURUNTIE 26 LOIMAA Avoinna MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI klo 9.30 17.00 Perjantai ja lauantai suljettu. TAKSIJA TILAUSAJOPALVELUT Loimaan Aluetaksi Oy www.loimaanaluetaksi.fi P. www.neliopinnoitus.fi P. 02-762 1350, 0500 741 437 Nettiajanvaraus: www.sabrina.fi Turuntie 14, Loimaa. • perhejuhlat • muistotilaisuudet • pitopalvelua • kokoukset p. JÄTEHUOLTO • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. Meiltä mm. klo 9-17. Ikkunanpesuja.. LASITUSPALVELUT Turuntie 61, 32200 LOIMAA • www.pihaportti.fi Puh. PAINOPALVELUT . 02 769 2200 Avoinna ark. mukaan. Hakemisto julkaistaan kerran viikossa, pääsääntöisesti lauantaisin. VAATEKORJAUKSET Ompelupalvelu Leena Salo Purotie 7, 32210 Loimaa. LUKKOLIIKKEET JA KAIHTIMET Siskon Kammari p. P. Mellilän Tili Oy . PARTURIT . P. HYVINVOINTIPALVELUT HOITOLA SUOLAKEIDAS p. JUHLAJA PITOPALVELUT Miia Koivisto 0500 533 6313 miia.koivisto@loimaanlehti.fi Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 ilmoitukset@loimaanlehti.fi Yrittäjä! Lähde mukaan hakemistoon – ota yhteyttä: . info@lvi-optimus.fi 0400 482 796 LVI-töistä MAALÄMPÖÖN! Voimakatu 1,LOIMAA . 040 7527 353 Loimaantie 272, Alastaro www.ryotintila.fi Turuntie 7, Loimaa, Puh. Rakennuskuivaukset & kosteusmittaukset . . 050 512 3731 • ollipekkavienonen@gmail.com • ASENNUKSET • TARVIKKEET • SUUNNITTELU . LVI-LIIKKEET . 044 7442 300 puh. 0400 293 576. 045 874 6600 Nettiajanvaraus www.hiusstudiounica.fi Avoinna ma-pe 9-17 la 9-14 Myös sopimuksen mukaan. 0500 478 344 Yritys-, remonttija kotisiivouksia. TYÖNOHJAUSPALVELUT Ratkaisukeskeistä yksilöja ryhmätyönohjausta sosiaalija terveysalanja opetusalan henkilöstöille. 0400 537 171 www.loimaanrakennuseriste.fi . Brodeeraukset, mainostekstiilit . TIETOKONEET Turuntie 10, Loimaa P. 0400 327 566 . 044 7442 310 Päivystys lasirikoissa: LASIT JA LASITUSTYÖT! • kirkkaat lasit • koristeja eristyslasit • ikkunoiden korjaukset • listat, kiinnitystarvikkeet . SÄHKÖASENNUKSET . 050 3028 491 Koti-, remonttija muuttosiivouksia. RATSASTUS P. 040 7153 160 info@kotipalveluannamaria.fi . . hieroja Marika Lätti. SÄHKÖLIIKKEET Turuntie 73, 32200 Loimaa p. TUHOLAISTORJUNTAA TUHOLAISTORJUNTAA Loimaan alueella Loimaan Kiinteistöhuolto Oy Ota yhteyttä: Anssi Nurmi: 040 687 6969 anssi.nurmi@lkhoy.fi | www.lkhoy.fi 9 Hiiret 9 Ötökät 9 Torakat 9 Rotat 9 Luteet 9 Ampiaiset Soita heti ja varaa aikasi! Ota yhteyttä: Anssi Nurmi: 040 687 6969 anssi.nurmi@lkhoy.fi | www.lkhoy.fi . marraskuuta 2020 Unettomuus, välilevyn pullistumat, virtsankarkailut jne... Palvelutarjontamme löydät netistä! . 0400 223 964 P. 040 830 4556 Huomioi kotitalousvähennys Kotihoiva RosaMaria apuna arjessa hoivaa ja huolenpitoa Jenni Heinonen 050 5500 035 Leila Toivonen 044 3056 900 lisäksi hermoratahieronta ja jalkojenhoito. JALKAHOITOLAT Turuntie 14, Loimaa. 050 322 1416 Joenperäntie 8, Loimaa. KT, työnohjaaja Ilkka Uusitalo p. P. Tmi Ansa Haveri. perukirjat ja testamentit, ositusja perinnönjakosopimukset, edunvalvontavaltuutukset, hoitotahtoasiakirjat. Yritysten ja yhdistysten kirjanpidot. ma-pe 8.30-12.00 Loimaan Rakennuseriste Oy Varasto Lamminperä 10, P. PESULAPALVELUT Oppipojankatu 5 p. ASUMINEN JA KOTI Myös sopimusja KELA-ajot HUOM! Alle 16 v. Avoinna sop. 050 2279 Öljysäiliöhuollot säiliöön kuin säiliöön. 040 563 4348 Haarantie 246, Loimaa Työasut mittojen mukaan suoraan valmistajalta. (02) 550 2400 www.sahkoliike.fi Puh. 02 762 1144 Av. Minimi mukanaoloaika 4 kk . Myös kotija laitoskäynnit. SIIVOUSPALVELUT Loimaan Siivous Päivi Ojala Oy P. HENKILÖNOSTIMET Nostokorkeudet: HENKILÖNOSTINVUOKRAUS PASI MARKULA KY 0500 770 606 DINO 95T DINO 120T DINO 130T DINO 160XT DINO 180T DINO 210XT 9,5 m / 12 m / 13 m 16 m / 18 m / 21 m
Pastavuoka L Kalapuikot L Puolukkamousse Torstai 12.11. 02 7621 628 Lounas klo 10.30-14.00 Lounas 8,50€, sis. keiton, leivät, ruokajuoman ja kahvin. Teriyaki broileria L/G Jauhelihatortillat L Jasminriisiä L/G Keitettyjä perunoita L/G Katkarapusalaatti Rhode island kastikkeella L/G Tiistai 10.11. Grillipihvi Maustevoi Kermaperunat/Ranskalaiset Pastasalaatti Kahvi Perjantai 13.11. Parmesan-pekonibroileria, paahdettua perunaa ja aiolia L, G 10,40€ Halloumi-melonisalaatti L,G 10,40€ Tiistai 10.11. Kievin kanaa, friteerattua perunaa ja savupaprikamajoneesia L 10,40€ Halloumi-melonisalaatti L,G 10,40€ Keskiviikko11.11. Ota yhteyttä: Ota yhteyttä: Miia Koivisto 050 533 6313 Anna-Mari Koskimies 02 5888 962 Seppälänkatu 5, 32200 Loimaa p. Tarjoilemme lounaan lautasannoksina . Broileria currykastikkeessa L, G Lohikiusaus L, G Marjapiirakka Hirvikoskentie 242, 32210 LOIMAA p. Suljettu Tiistai 10.11. Herkulliset Lihapyörykät & Kermainen Kinkkupasta Tiistai 10.11. 02 7636 5100 Lounas ark. 040 1510 520 Lounas klo 10.30-14.00. Keittolounas 8 €. Sunnuntai 8.11. Pihvit paistetaan asiakkaan saapuessa. Salaattibuffet Riista-juureskiusaus L, G Janssoninkiusaus L, G Kahvi, mariannejäädyke L, G Päivän tarjous 8 € Tiistai 10.11. 0400 642 106 Lounas klo 11-13. ruokajuomat, salaatit, leivän & kahvin + pikkumakean. Pyttipannua ja paistettu kananmuna L/G Uunifetapastaa L Nacho-jauhelihasalaatti L/G Persikkarahkaa L/G Keskiviikko 11.11. Riistakäristys Muusi/Ranskalaiset Melonisalaatti Kahvi Torstai 12.11. Sunnuntai 8.11. Ryynimakkara L (G) Kanakeitto L, G Kahvikiisseli Keskiviikko 11.11. 10.45-14. Juustokuorrutetut Jauhelihapiffit & BBQ~Broileri Torstai 12.11. Arkilounas 10 €. Jauhelihapihvit Tomaattisella Kastikkeella & Hawaijinleike Sinun ravintolasi lounaslista tähän. Lounas ma-pe klo 11-14, su klo 12-14. Lounas 10,50€ (sisältää salaattipöydän, jälkiruoan, juomat, leivät) eläkelaiset 9,50€ . Salaattibuffet Metsästäjän mureke M, G Seitanmureke V, G Suppilovahverokastike L, G Kahvi, banaani-kardemummarahka L, G Keskiviikko 11.11. Talon tapaan Tiistai 10.11. Burgundinpata & Tomaattinen Makkaravuoka Keskiviikko 11.11. Isänpäivä klo 12-18 Valkosipuliauraetanat ja leipää 9€ Lohi tartar 11€ Pääruoat Isännän Jättipihvi 25€ 200 g naudan ulkofilee, punaviinija juustokastike, pekonia, ratatouille Talon Burger 19€ naudan jauhelihapihvi, sipulia, tomaattia, cheddaria, Aurajuustoa, suolakurkkua Possun Lehtipihvi 20€ 150 g porsaan ulkofilee, bearnaisekastike, maustevoi ja kasviksia Pippuripihvi 30€ 150 g naudan sisäfilee, pippurikastike, kasviksia ja sipulirenkaita Rosmariinibroileria 24€ 170 g broilerin fileetä, reilusti kasviksia ja halloumia Siikaa 24€ hollandaisekastike, parsaa, paahdettuja kirsikkatomaatteja Jälkiruoat Tyrnirommisorbet 5€ Kardemummasuklaa Pavlova 9€ Vesikoskenkatu 13 Loimaa p. 050 520 5939 Lounas 10.45-13.00. Lounas 7,80€, salaatti ja lämmin ruoka tarjolla buffetpöydässä. Ylikypsää possunpaistia ja punaviinikastiketta L/G Lohilaatikkoa L/G Keitettyjä perunoita L/G Kana-Ceasar salaatti L Kauppalankatu 5-7 Loimaa p. Hinta 6,50€ sis. Salaattibuffet Nyhtöpossuburger M (keittiöstä G) Mifu-kasvisburger V, G Kahvi, mutakakku L (keittiöstä G) Perjantai 13.11. Maanantai 9.11. 14 Lauantaina 7. 02 763 7700 /info, 02 7637 7020/ ravintola. Maanantai 9.11. Maanantai 9.11. Salaattibuffet Kermainen kalakeitto L, G Luomulihakeitto M, G Porkkana-maapähkinäkeitto V, G Kahvi, räiskäleet L (keittiöstä G, M) Torstai 12.11. Hinta 6,50€. Metsästäjänleike L Hernekeitto M, G Pannari + hillo Perjantai 13.11. 0400 527 627 Lounas klo 10.30-14.00. Lämmin ruoka tuodaan keittiöstä suoraan asiakkaalle. Chili-burger L,(G) 12,50€ tomaattinen lihapullapasta L 10,40€ kylmäsavulohisalaatti L,G 12,50€ J E N N I K O K K O S U O Tampereentie 51 Loimaa p. Toimitamme annoksia edullisesti myös kotiin keskustan alueella Maanantai 9.11. Annokset myös suoraan autoon toimitettuna. Hinta 8€ ja eläkeläiset 7€. Soita ja tilaa, annoksia voi noutaa myös luukusta! Vanhankirkontie 383, 32200 Loimaa. Kuljetettu lounas 8,10€. 02 7631 031 Lounas klo 10-15. Hernekeitto ja pannari Perjantai 13.11. Kebabkäristys & Emännän Lihapata Perjantai 13.11. Ota yhteyttä: Sinun ravintolasi lounaslista tähän. Lihakeitto Tiistai 10.11. Salaattibuffet Broiler-pestopyörykät L, G Linssipata V, G Kahvi, puolukka-vaniljapihvi L, G Muutokset lounaslistoissa mahdollisia.. Porsaanleike Bearnaisekastike Muusi/Ranskalaiset Vihersalaatti Kahvi Keskiviikko 11.11. marraskuuta 2020 Satakunnantie 14. Tuoreita leivonnaisia myynnissä! Maanantai 9.11. Gulassikeitto Keskiviikko 11.11. Isänpäivälounas 22 € kattaukset klo 11 ja 13 Pöytävaraukset 02 763 7700 Maanantai 9.11. p. Kermainen lohikeritto Torstai 12.11. Broilerikiusausta L/G Lännen Lohikeittoa L/G Parsakaali-fetasalaatti L/G Päivän annos 8,30€ Pekoni-ananashampurilainen ja tikku perunoita L Torstai 12.11. Sunnuntailounas 15 €. Broilerkeitto Satakunnantie 26 Loimaa p. p. Lihapullia, pippurikastiketta ja perunamuusia L,G 10,40€ Feta-salaatti L,G 10,40€ Perjantai 13.11. Maanantai 9.11. Lounas tarjoillaan annoksina keittiöstä, santsaaminen on sallittua. 044 9875 394 Lounas klo 11.00-15.00. Jauhemaksapihvejä ja paistettua sipulia L/G Broilertäytteiset tacot L/G Perunamuusia L/G Vihannesriisiä L/G Paahtopaisti – uunijuures salaatti L/G Brownies (suklaaruudut) Perjantai 13.11. Meillä valmistetut jauhelihapihvit kermainen pippurikastike Muusi/Ranskalaiset Riisisalaatti Kahvi Jaskan Jaskan Puoti Oy Puoti Oy Vesikoskenkatu 11 p. Hawaijinleike ja maalaisranskalaisia L 10,40€ Feta-salaatti L,G 10,40€ Torstai 12.11. Soita ja nouda tai tule nauttimaan paikan päälle
Savikki ry kokoontuu Citynuokkarilla la 07.11. com tai p. Kokouksissa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kansalliset Seniorit Muistikerho ma 9.11. Mielipiteet pyydetään toimittamaan 4.12.2020 klo 15 mennessä jätelautakunnalle, os. E. 045-678 7936. 0505692312, ma 9.11. www.romukuljetus.fi HALUTAAN OSTAA MTK-Loimaan Seutu SYYSKOKOUS ti 17.11.2020 klo 18.00 Teams-kokouksena, tarvittaessa järjestetään paikka. Vieraana Matti Pulli. Pöytäkilpailun aihe rikki. 280 e + vesi ja sähkö. Forssassa 6.11.2020 Forssan kaupungin jätelautakunta PARHAAT PALAT PAKETISSA – PAPERILLA, VERKOSSA JA MOBIILISSA. (02) 588 8962 ilmoitukset@loimaanlehti.fi Varaa ilmoitustilasi ja toimita aineistosi viimeistään torstaina 12.11. Turvavälit huomioitu. Kojonkulman kyläyhdistys/Ahjon Kahvakuula su 8.11 klo 19. H. 4.12.2020. Liikkuva minä -opintopiiri! Tiistaisin klo 10-11.30 kylätalo Pääskynpesä, Metsämaantie 69, Loimaa. TEEMANA YRITTÄMINEN www.loimaanlehti.fi YKSIÖ 31 m² + iso parveke Hirvikoskella. Suomen Ev.lut. Noin klo 12 kokoontuu keskusteluryhmä. lähetyshiippakunta. Messu sunnuntaina klo 10.00 Loimaan Evankelisella kansanopistolla Opintie 4. Sahantie 5, Mellilä. Kansanlähetyksen tilaisuutta kaupungin kirkolla sunnuntaina 8.11. Vietämme pelipäivää. Puh. Tervetuloa! Johtokunnat Jätetaksaluonnos nähtävillä Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntia koskevan jätetaksan luonnos on nähtävillä 9.11. Tarjolla iltapalaa. mennessä! Lauantaina 14.11. klo 12.30 kirjastossa. marraskuuta 2020 RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla.Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. Tulkaa perjantaina 13.11.2020.klo 18.000 Antti Kaukaisen luokse (Sipiläntie 106) esittämään mielipiteitänne yhdistyksen toiminnasta. Ilmoittautumiset eevataneli @luukku.com tai p. toimija. klo 18 Mellilän srk-talolla. Syyskokousasiat, sääntömuutoksen toinen käsittely. 050 533 6313 Anna-Mari Koskimies p. Tervetuloa! Johtokunta KAIKKEA KALAA Tänään Alastaron tori klo 9-11.00. Syyskokousasiat, sääntömuutoksen toinen käsittely. Puh. Loimaan Kamerat kokoontuvat ti 10.11. 0505692312, su 15.11. 0207 810 780 Lamminperä 8, Loimaa UUSI YARIS HUIPPUEDULLISESTI! Toyota Yaris 1,0 VVT-i Life KOKONAISETUSI 1 000 € 17 899 € tai 228 € /kk WINTER PACK 490 € WLTP-päästöt 87 g/km. 03 4141 5336. PL 62 (Turuntie 18), 30101 Forssa tai sähköpostilla jatelautakunta@forssa.fi Lisätietoja antaa jätehuoltopäällikkö Salla Alapirtti, p. klo 11 alkaen. Ilmoittautumiset eevataneli@luukku. Rahoitettava osuus 17 899,00 €, perustamismaksu 180,00 €, korko 2.95%, kuukausierät 60 kk 218,85 € + 9,00 €, viimeinen suurempi erä 7 037,39 €, Kuukausimaksu yhteensä 227,85 €, luottokustannukset 2 590,42 €, Todellinen vuosikorko 4.17%. Maanantai kerhossa 9.11.2020 klo 12.00 Loimaan Työväentalolla pelataan Bocciaa salin puolella. Taksaluonnos on nähtävänä Akaan, Forssan, Huittisten, Loimaan, Sastamalan ja Someron kaupunkien sekä Euran, Humppilan, Jokioisten, Kosken Tl, Oripään, Punkalaitumen, Säkylän, Tammelan, Urjalan ja Ypäjän kuntien virastoissa sekä Forssan kaupungin jätelautakunnan internet-sivuilla osoitteessa www.jateltk.fi Kuntalaisilla on mahdollisuus ilmaista mielipiteensä taksaluonnoksesta. klo 14. klo 11 alkaen. ja Alastaron Reserviläiset ry. P. mennessä. KOKOUKSIA LL LL LL KUNNALLISIA ILMOITUKSIA Alastaron Reserviupseerit ry. 050 3777 748 sääntömääräinen SYYSKOKOUS ma 16.11.2020 klo 18.00 Alastaron OP:n kokoustilassa. Marraskuun treffit ti 10.11.klo 13 Taidetalossa. Autoista romutuspoistot. Loimaan Eläkeläiset ry. Lähtö torilta klo 17.30. Omat kuulat,alusta ja sisävarustus. Maksuton. Johtokunta kokoontuu klo 10.30. 15 Lauantaina 7. Tervetuloa! Hallitus SEURATOIMINTA Hyvän Paimenen luterilainen seurakunta. mennessä. Kotim. klo 14.00 ei ole. Mukana kulttuurisihteeri Antikainen. V. Loimaan Ylistaron maamiesseuran jäsenet. kokoonnumme Citynuokkarilla ma 09.11. SÄÄNTÖMÄÄRÄISET SYYSKOKOUKSET Perjantai 20.11.2020 klo 18.00 Alastarolla Osuuspankilla. Tervetuloa! TORILTA Ilmoitusasioissa sinua palvelevat Miia Koivisto p. 040 503 7648 VUOKRATTAVANA MTK-Mellilä SYYSKOKOUS ke 18.11.2020 klo 18.00 Mellilän Lounaspaikassa os. Perinnepiiri kirjastossa 11.11. Mellilän Kyläyhdistys ry Ostarin Jouluinen puoti Sahantie 3, Mellilä on avoinna ti-pe 10-17 ja la 12-16
KUUKAUDEN alkupuolisko oli hyvin lämmin, kun taas kuukauden puolivälin jälkeen oli noin viikon kestänyt tavanomaista kylmempi jakso. Vaihtelua keräilyyn ja herkutteluun tuo myöhäinen, syksyn erinomainen hallavahakas. 5. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +1 +9 +2 +9 +3 +9 +2 +9 Su +6 / +5 / +6 / +5 / +6 / +5 / Ma +6 / +5 / +6 / +6 / +6 / +6 / Ti +2 / +2 / +2 / +2 / +2 / +2 / +3 +2 +4 +2 +3 +3 +1 +2 +1 +2 +2 +1 -2 -1 -1 -1 -1 -1 Lokakuun sää oli lämmin ja sateinen ILMATIETEEN LAITOS Lokakuu oli yli kaksi astetta tavanomaista lämpimämpi. 15?84-vuotiaista miehistä yli puolella, noin 57 prosentilla, on lapsia. Muun muassa suppilovahveroiden runsas kasvu ilahduttaa monia sienestäjiä. LOKAKUU oli myös lähes koko maassa tavanomaista sateisempi. Tällöin maan pohjoisosaan satoi monin paikoin ensilumi. Ateenassa vuonna 1896. 2. Babylon Berlin. Sienen malto on oranssinkeltaista. 16 Lauantaina 7. Adam Smith. LUONTO Myöhäisen syksyn sienivalikoimaan vaihtelua hallavahakkaasta Lämpimät syysilmat luovat hyvät olosuhteet sienisadon jatkumiselle. Erityisesti kuukauden alku ja loppu olivat lämpimiä. 9. Heltat ovat harvat ja lyhytjohteiset. Maan keskija pohjoisosassa kuukausi oli paikoin jopa poikkeuksellisen sateinen. Keskilämpötilan poikkeama pitkän ajan keskiarvoista (1981–2010) oli lähes koko maassa 2,5 asteen tietämillä. 10. Miesten ikä ensimmäisen lapsen syntyessä on keskimäärin 31,6 vuotta. Nyt tutustumaan uusiin metsäisiin makuelämyksiin. 162. 1. Myöhäisen syksyn pieni sienivalikoima helpottaa sen tunnistusta. KAROLIINA KIRVELÄ Suomessa on noin 1,28 miljoonaa isää TILASTOKESKUS Suomessa on eniten kahden lapsen isiä, runsaat 559 400. Kuukauden ylin lämpötila oli kuun 5. Iberian Niemimaana. Isoisien keski-ikä on 70,9 vuotta. Suomessa on 531 900 isoisää. Kuukauden suurin sademäärä, 153,9 millimetriä, mitattiin Tornion Torpissa. Vähiten satoi Inarin Kirakkajärven havaintoasemalla, missä sademäärä oli 26,7 millimetriä. Ainoastaan Pohjois-Lapissa sademäärät jäivät paikoin tavanomaista pienemmiksi. Kuukauden keskilämpötila vaihteli etelärannikon noin 10 asteesta PohjoisLapin vajaaseen kahteen plusasteeseen. Isoisien keski-ikä ensimmäisen lapsenlapsen syntyessä on 55,7 vuotta. 209. Näin lämpimiä lokakuita esiintyy keskimäärin kerran 10–20 vuodessa. Vaalean/oranssinkeltaisena ne loistavat vihreässä sammaleessa. 4. Jalan tyviosa on limainen, mutta latvasta kuiva. Akseli Gallen-Kallela. 3. 6. Paikoin lunta tuli myös maan keskiosassa. Lokakuun lopussa lämpötilat kohosivat jälleen vuodenaikaan nähden korkeisiin lukemiin. Alin lämpötila, -20,5, mitattiin puolestaan Enontekiön lentoasemalla kuun 31. päivä Kouvolan Anjalassa mitattu 18,7 astetta. Edinburghissa, Skotlannissa. 74,5 hehtaaria. VIRTANEN, VIIVI & WAGNER, OSVALD SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. VASTAUKSET. 7. Pohjoiseen satoi kuukauden keskivaiheilla monin paikoin ensilumi. Sieni on hyvä maultaan ja sitä voidaan käyttää ilman esikäsittelyä, siis suoraan pannulle. Lakki on vihertäväntai tummanruskea, limainen, kupera tai laakea, vanhana suppilomainen. Yhdellä isällä on keskimäärin 2,25 lasta. Rammsteinin. Kaiken kaikkiaan Suomessa on runsaat 1,28 miljoonaa isää. 8. Kasvupaikkana suosii metsänreunoja ja polun varsia. Kuun lopussa lunta havaittiinkin merkittäviä määriä enää pohjoisimmassa Lapissa. marraskuuta 2020 B. Yhden lapsen isiä on noin 312 600 ja kolmen lapsen isiä noin 271 000. Isiä, joilla on neljä lasta tai enemmän, on 10,3 prosenttia isistä. Suurin vuorokautinen sademäärä, 33,0 millimetriä, mitattiin kuukauden 17. päivä. päivä Kemijärven lentokentän havaintoasemalla. Yleisin kasvuaika on syys-marraskuu. Jalka on hoikka ja kellertävä. Karoliina Kirvelä Hallavahakas on yleinen karuissa kangasmetsissä, jäkäläkankailla männyn seurassa