Nasta keli Pistäpä nyt se tunkki pois ja ripusta ristikkoavain takaisin naulaan. 2019 Väinämöisenkadusta ei vielä päätöstä ”” Kylät alkavat olla vetovoimatekijöitä kunnille etenkin, jos kylässä on koulu. 190 190 Vaikka Hevosopiston pellot siirtyivät luomuun, hevosten osalta luomuun siirtyminen olisi hankalaa ja kallista. Kaupungeissa on työntöä maaseudulle. alv. Sivu 10 Irtonumeron hinta 2,10 € sis. vuosikerta Nro 28 TORSTAI 7.3. KATRIINA REIJONEN Sivu 6. Kevättä ei edistetä vielä ensi viikonloppuna renkaita vaihtamalla. Kyläretken suunnittelijoihin kuuluva Taina Simola Sivu 7 Sivu 5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Hevosopiston pellot siirtyneet luontevasti luomuviljelyyn Nuoren jääkiekkolupauksen Jalmari Mäkelän viime kaudella keräämät tehopisteet kertovat hyvästä pelisilmästä. Loimaan talousalueen paikallislehti • 105
Haudanhoitopuhelin 040740 6709 palvelee 4.3. 2 Torstaina 7. Ohjelmassa kuullaan Juha Simolan esittämänä muiden muassa kappaleet Rakkauden siivin ja Paljon sanomatta jää sekä monia muita ikivihreitä, kappaleita kuten Vihreät niityt ja Tähdet kertovat. Awake Again & Sayocean Bar Edgarissa la 9.3. Santala. Esiintyminen on toinen kokoonpanon kolmesta tämän talven keikasta, sillä bändi on pyhittänyt aikansa uuden musiikin työstämiselle. klo 18 Sininen hetki –konsertti kirkossa Tapio Laurila, Kaija Saukkola, Veisuu Veljet, Vesa Parikka, Sanna Äijälä, Keijo Leppänen runon lausunta, Anna Mäkilä viulu, Terttu Heikkilä, Pauli Hyrkäs Ti 12.3. Tilaa hinnastollinen kiviesite. Klo 10 messu K-Loimaan kirkossa (Rouhiainen, Lehtola), radiolähetys 91,8 MHz. klo 14 perinnepiiri Nahuntuvalla. . Klo 15 Mamma ja pappa -kirkko Kaup.kirkossa (Koivunen, Pihlajamaa). 10.00 Jumalanpalvelukset seurakunnan kirkoissa 11.30 Lounas opistolla 13.00 Päiväjuhla Ari Norro, Ossi Tammisto, Antti Koivuniemi, Tuija Koskinen, Tuomas Lankinen. 10.00 Raamattuopetus ”On turvapaikka ainoa vain Herran haavoissa” Juha Santala 11.00 Lounas 12.00 Juhlakurssit kokoontuvat 13.30 Kahvi 14.00 Siionin Kanteleen toivelauluseurat 14.00 Siionin Kanteleen toivelauluseurat Maritta ja Jouni Mensalo 15.30 Toveriliiton vuosikokous 16.15 Päivällinen 17.30 ”Yhdessä vuosien jälkeen” Juhlakurssien tervehdys, Juha Santala, Aulis Jalonen, Eino Knuutila, Pirjo Korpi, Jouni Mensalo, Heikki Salomaa. klo 13 raamattupiiri Mellilän srk-kodilla. YPÄJÄ www.ypajanseurakunta.fi Jumalanpalvelus: Su 10.3. KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA KUOLLEITA Jumalanpalvelus Maija Haikonen sunnuntaina 10.3. . klo 22.. klo 11 Kultaisen iän kerho srk-kodilla klo 18 Siionin Kannel lauluilta srk-kodilla klo 19 Evankelisen osaston vuosikokous, Henri Haataja Su 10.3. Naistenpäivän Etkot -konsertti to 7.3. Pe 15.3. lämmin kiitos osanotosta suruumme. Awake Again keikalla Awake Again esiintyy lauantaina Loimaalla. Tervetuloa! Uudet hautakivet, lisänimet, kultaukset ja kaikki kivialan työt. Lähetyskahvit. Mukana tapahtumassa on myös Martin Tarha. Puhelimitse voi ottaa yhteyttä arkipäivisin klo 9-12 ja 13-15 puh. kerho 2 Tammikodilla. Tarja, Taru, Taika 8.3. . – Klo 18 Haaran-Onkijoen kinkerit Rajalassa Koivuniementie 56. Muut tapahtumat To 7.3. klo 18 Ilosanomapiiri sumpussa Ke 13.3. ALANDER OY Hautakivenkatu 7, 20720 Turku www.kiviliikealander.fi Toimitus Loimaalle ja ympäristökuntiin 0e. klo 19 Wanhassa Kanalassa (Oripääntie 1120 Loimaa). Tervetuloa! VAPAASEURAKUNTA Naistenpäivän Etkoilla musiikkia Wanhassa Kanalassa järjestetään torstaina konsertti-ilta. Mediat käänsivät katseensa Awake Againia kohtaan, kun julkistettiin bändin esiintyminen maailman suurimmilla metallifestareilla eli Wacken Open Air Metal Festivalilla Saksassa. Vilppu Rakkaamme Jussi Kalervo HeiKKilä * 23.6.1940 Metsämaa † 15.1.2019 loimaa Vaikka puhdasta kultaa sydän ois, se kuitenkin uupuu ja sammuu pois, vain muistot ja rakkaus jäljelle jää. klo 18 ”Rovastit hyvällä asialla”sarja jatkuu Kaup. maaliskuuta 2019 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 7.11. klo 13 Sukkapiiri Oripään srk-talolla Su 10.3. Muina aikoina mahdollisuuksien mukaan. . LAUANTAI 9.3. . Bar Edgariin nousee samoille lauteille myös Sayocean. klo 9.30 Perhekerho Oripään srk-talolla klo 14.15 Hartaus ja HPE Oripään Palvelutalolla Su 17.3. ORIPÄÄ Pe 8.3. – Klo 17 naisten raamattupiiri K-L:n srktalolla. kirkolla. Leikasto, K. Päätöshartaus J. Marjatta ja pojat perheineen Evankeliset maalispäivät (Toveripäivät 80v.) 8.-10.3.2019 PERJANTAI 8.3. klo 16.00 Ilosanomanilta torstaisin klo 18.00 Väinämöisenkatu 10, Loimaa Loimaan Vapaakirkko Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme Heikki Tattisen muistoa ja otitte osaa suruumme. klo 18 Laulusiskot srk-kodilla. Ti 12.3. SININEN HETKI Konsertti Ypäjän kirkon tähtitaivaan alla sunnuntaina 10.3.2019 klo 18. – Klo 18.30 lähetysilta Nahuntuvalla. Tunnelmallisia lauluja Tapio Laurilan johdolla. Tapahtuma on maksullinen. Haudanhoitoasioita voi tiedustella myös loimaa.seurakunta@evl.fi. To 14.3. 044 522 0088, torstaina Minna Majuri-Kiiski puh. Vapaaehtoinen kolehti seurakunnan musiikkityölle Lankapuhelimesta 8.28 snt/puh+7snt/min, gsm puhelimesta 8.28snt/puh+17snt/min Heimolinnankatu14, Loimaa P. (ei to 28.3.) maja to-iltapäivällä klo 13-15. Ke 13.3. klo 13 päiväpiiri Kojonkulman koululla. klo 11-12.30 Uusi Toivo lounas Oripään srktalolla Ke 13.3. 18.30 Iltakahvi ja lähetysopetus Pekka Jauhiainen LAUANTAI 9.3. – Klo 14 päiväpiiri Tuulensuussa. SUNNUNTAI 10.3. Kuollut: Heikki Johannes Tattinen 80 v, Tuula Orvokki Korpi-Kukkula 74 v, Kari Armas Olavi Kivimäki 73 v, Pekka Tapio Rautiainen 65 v. 02 763 2049 OPTIKON NÄÖNTARKASTUS 0e AJANVARAUS 02-7632049 Kysy lisää! Jaa maksusi osiin 12 kk korot kulut % € osta maksa TUPLAPÄ IVÄT 2 1 BONUS TUPLANA! MEILTÄ SAAT BONUSTA s-kanava.fi SUOMALAISTA PALVELUA ISRAEL-ILTA ma 11.3. klo 13 Messu Oripään srk-talolla, M ja A Peltonen Galindo Diakoniatyö: Puhelinpäivystykset klo 9-11, tiistaina Marja Seppälä puh. Kahvi ja mehu. Väliajalla voi tutustua putiikin monipuoliseen tarjontaan. klo 13 Jumalanpalvelus Oripään srk-talolla, Dubbe, Perko Ti 12.3. klo 13.30 Vanhustenpäivä Loimikodilla. – Klo 14.15 kehitysvamm. LOIMAA www.loimaanseurakunta.fi Jumalanpalvelukset su 10.3. Klo 12 sanajumalanpalvelus Nahuntuvalla (Rouhiainen, Lehtola, Kappelikuoro). Tämän jälkeen on julkaistu uutta musiikkia, ja Below -nimeä kantava single nousi nopeasti listasijoille. klo 13 Palvelukeskus hartaus To 14.3. Jätä yhteystietosi: velj.alander@suomi24.fi niin lähetämme esitteen postitse. Rovasti Oiva Alanen puhuu lempiaiheestaan Raamatussa, kahvi-ja teetarjoilu. klo 10 Messu Vesa Parikka, Kaija Saukkola Tilaisuudet: To 7.3. Illan musiikista vastaavat Juha Simola, Elina Santavuori, Hanna-Maria Suonpää ja Sari Kaukoranta. 0207 698954 ma-pe 9.00-17.00 www.kirkassilma.fi Juhlimme naistenpäivää 8.3. Kastettu: Julia Lyyli Maria Koponen, Elyas Alex Kristian Välikorpi. O. . klo 18 Alastarolla M-L Merikivellä, Kylväjäntie 12. 02 776 4500. Kirkkoherranvirasto: Virastot avoinna arkisin klo 9-12, ma ja to Pöytyä, ke Kyrö, Oripää ja Yläne. Bonus jopa % 10 Bonus Ma–pe 9.00–17.00 La 9.00–13.00 Vesikoskenkatu 3, LOIMAA P. Kehyksiä naisille ja miehille! Silmälasien ostajalle linssit -30 % (Tarjous voimassa vain pe 8.3.) Tervetuloa valitsemaan uusi keväinen ilme kasvoillesi ja nauttimaan samalla kupponen kuumaa! Kehysedustaja paikalla laajan malliston kanssa klo 12-17. – Klo 10 (myös 14.3.) kaupasta saadun ruuan jako Kaup.kirkolla Pe 8.3. NIMIPÄIVÄT 7.3. Kaikesta kiittäen ja kaivaten Armi Juha, Hannele, Juuso, elina ja Antti Tuomas, Saara, Helmi ja Kerttu Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 050 596 9441. Lähetyskahvit. 27.6. Aurinko laskee kello 18.08. Mikko 040-8250485 Teppo 040-7637402 KIVILIIKE VELJ. klo 9-11 pappi Alastaron toimistolla. Venäläinen ym. Väliaikakahvit
Tervetuloa! ma–tO 11–18 pe 11–19 la 10–16 Pizza pringles original, paprika, sour cream &onion (7,89/kg) 3.– grillaTTu Broileri raakapaino n. pantin 1,20 12 -pack 4 95 karhu iii oluT 24x0,33 tlk (3,33/l) sis. kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. (9,98-20,79/l) 4 99 kpl ww w. alv. pakkaus 24 -pack Yksittäin 0,83 kpl (41,50/kg) 10 kpl 4 80 6 kpl. säävaraus. Paikallisen puolella. maaliskuuta 2019 Nyt ei kaNNata meNNä merta edemmäs kalaaN sillä kauppias suosittelee kalan kanssa: B by Black Tower valkoviiniä B by Black Tower white 5,5% 0,75 l (10,52/l) sis. pantin 3,60 29 99 8.1.2019 alk. Paikallisen puolella. 24%) LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 8-21 la 8-20 su 10-18 Paikallisen puolella. tarjoukset voimassa tO – sU 7. 1,2 kg 4 99 kpl pouttu kinkkusuikale 200 g (7,45/kg) 1 49 ps linkosuo varrasleipä 500 g (7,78/kg) 3 89 pkt pågen gifflar kaneli-, vanilJaja omenapuusTi (5,36-5,77/kg) 3.– 2 79 pkt Loimaan liepeiltä cloetta lakupaTukaT 14 g (14,29/kg) 2.– kinder surprise yllätysmUNat 20 g (40,00/kg) pkt parhaat kiviuunipizzaT 370-465 g (9,16/kg) 3 39 Pizzauuni kuumana: 5 99 19 95 kg 1 69 kg Orri maNdariiNi israel kivennäisvedeT 12-pack (0,95/l) sis. pantin 0,10 7 99 pl Voim.4.1.2019 alk. tervetuloa tutustumaan – uudistimme viinivalikoimaamme! löydät sen palvelutiskialueelta. – 10.3., ellei toisin mainita. (6,19/kg) 4 95 pkt ilman Plussa-korttia 6,19-6,79 kpl (12,38-28,29/l) ilman Plussa-korttia 1,99 kpl Ben&Jerry’s JääTelöT 470-500 ml tai monipakkaukseT 240-400 ml Ei Non-Dairy vegaanijäätelöt. 3 Torstaina 7. Paikallisen puolella. snellman maaTiaispossun kassler 800 g suomi. Paikallisen puolella. –19-26% Plussa-kortilla –24% Plussa-kortilla palvelutiskistämme palvelutiskistämme kulta katriina kahvit 450-500 g (5,58-6,20/kg) suomalaista charOlais rOtUkarjaN UlkOfilepihvit Yksittäin 1,75 kpl Yksittäin 0,25 kpl (17,86/kg) 2 kpl 2 kpl kahviostamme Kahvi ja vaniljawiener 2 49 tO–la erä erä kg TuoreeT silakkafileeT suomi. Paikallisen puolella
Onko päättäjät tosiaan niin hulluja Loimaalla, että antavat urakan ulkopaikkakuntalaiselle ja unohtavat paikkakuntalaisen mukanaan tuomat hyödyt. Kenenkään ei tarvitse kiusaantua, koska jutun voi helposti kääntää muuhun liikenteeseen tai vääntää radiota kovemmalle. Kaikki hoivaja hoitotyö perustuu rakkauteen lähimmäistä kohtaan sekä välittämiseen ja vastuuseen toisesta. . Kimppakyyteillään! Emilia Voltti Monille auto tuntuu turvalliselta paikalta puhua myös henkilökohtaisista ja vakavista aiheista. Viime aikoina olemme saaneet kuulla ikäviä uutisia vanhusten hoivan ja hoidon tilasta eräissä yksityisissä hoivakodeissa. Varakas väestö ei tajua tavallisen ihmisen asioita (rahaasioita). vanhuspalvelulain mukaan kunnalla on velvollisuus huolehtia ikääntyneen väestönsä hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemisesta sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien sosiaalija terveyspalvelujen turvaamisesta kunnassa kuin myös iäkkään henkilön palveluntarpeiden selvittämisestä ja niihin vastaamisesta ja iäkkäille henkilöille järjestettävien palvelujen laadun varmistamisesta. Kutsutaksillekaan ei todellisuudessa ole asetettu alaikärajaa k-70. Prisman lapsiperheparkkeihin ajaa parit tai jotku vanha äijä, muija pari, ja ei tajua, että paikka on lapsiperheile! Sakottakaa, ovat onttopäisiä! . Sanokoon joku ulkopuolinen konsultti mitä tahansa, ja vaikka niin sanotut referenssit ei piisaiskaan, niin olis kyllä itsestään selvyys, että on ne hommat ennenkin saatu päätökseen neuvottelemalla ja puhtaalla maalaisjärjellä. Aika oli kulunut niin nopeasti, ettemme olleet huomanneet pimeän ja pakkasen tuloa. . Yleensä kuljettajat eivät murhaa matkustajiaan vaan ottavat kunniaasiakseen saattaa kyytiläiset turvallisesti kotiovelle. Hän oli saanut lukuisia positiivisia arvosteluja, mutta olin silti melko epäluuloinen. Suomen maatalousmuseo Saran uuden näyttelyn suunnitelleet ja rakentaneet henkilöt ovat tehneet hienoa työtä, ja sitä on tehty varmasti paljon. Löysin kuljettajan huippusuositusta kimppakyytisovelluksesta. Ilkka Uusitalo Loimaa Sosiaalija kasvatusalan lehtori, Turun AMK, työnohjaaja Liiallisessa voiton tavoittelussa on hoitajamitoituksessa noudatettu usein suosituksen alarajaa.. Juice Leskisen luonnehdinta Jyrki Hämäläisen päätoimittamasta Suosikista Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . He ja työttömät pakolaiset aiheuttavat meille jatkuvaa ja valtavaa rahallista menoa, mikä on omiltamme pois. . Ei kannata kuitenkaan lakata odottamasta ihmettä, on niitä ennenkin tapahtunut. Miksi hoivamarkkinoille tulleet yritykset ovat tämän unohtaneet, vaikka vanhuspalvelulaissa kuvataan pitkäaikaishoidon ja huolenpidon toteuttamisen periaatteita. . Toisi oman kylän ihmisille töitä, ja verorahat jää omalle paikkakunnalle. Lähtökohtaisesti voi todeta, että ns. Toisaalta meillä on 270 000 työtöntä, joiden joukosta luulisi omasta takaakin työvoimaa löytyvän pienellä koulutuksella. Hakujeni perusteella vaikuttaa siltä, että kyytejä vaihdetaan yhä aktiivisesti vain tuttujen kesken. Toimivia järjestelmiä tarvittaisiin eniten kuitenkin keskisuurissa ja pienissä kunnissa, sillä niissä paikasta toiseen liikkuminen ilman autoa vaatii melkoisesti luovuutta pitkien välimatkojen vuoksi. Kaupungintalo on kököttänyt vuosikymmeniä paikoillaan, eikä sillä vielä ole näyttänyt olevan vaikutusta kaupungin keskustan kehitykseen. Aito välittäminen ei ole koskaan vastikkeellista. Englanninkieliset sanat care ja caring ovat lähtöisin latinankielisestä sanasta caritas, ”rakkaus”. Aito välittäminen hoivakotien arjessa on mielestäni juuri sitä laatua, jota varmasti jokainen meistä toivoisi saavansa omaiselleen ja aikanaan itselleen. Joku on hymähdellyt Sarasta, että hö, seiväsmuseo ja siihen käytetyille rahoille löydettäisiin monia muitakin kohteita. Taisto Levo . . SUOMALAISET eivät syöksy availemaan ovia vaan osoittavat ystävällisyyttään tarjoamalla kyytejä. Olen huomannut, että monille auto tuntuu turvalliselta paikalta puhua myös henkilökohtaisista ja vakavista aiheista. . työtä. Ruoka on trendi kaikissa muodoissaan. haamuhoitajia, jotka ovat olleet hoitajia vain työvuorolistoissa. YHDESSÄ matkustaminen vähentää päästöjä ja lisää parhaimmillaan liikenneturvallisuutta. KU P.S. Moni asia uudessakin näyttelyssä saa ihailemaan menneiden sukupolvien ongelmanratkaisutaitoa. Ja tämä on kaikki täällä Loimaalla. Hyräilin musiikin mukana puolet matkasta ja loppumatkan keskustelin kiihkeästi. MATKUSTIN muutama viikko sitten viiden tunnin matkan Madridiin edullisesti kimppakyydillä. Juurihan syksyllä Kiinassa murhattiin kaksi naista kyytisovelluksen välittämässä taksissa (Yle 7.9.2018). . Iäkkäälle henkilölle tarjottavien sosiaalija terveyspalvelujen on oltava myös laadukkaita, ja niiden on turvattava hänelle hyvä hoito ja huolenpito. Meillä seudun asukkailla ja yhteisöillä onkin museon mahdollisuuksissa vielä sisäistämistä. Henkilöstölisäys parantaisi työssä jaksamista ja antaisi mahdollisuuksia myös vanhusten kokonaisvaltaisen toimintakyvyn ylläpitämiseen ja parantamiseen. Seikkailimme vieraalla asuinalueella, koska ystäväni ei muistanut, minne oli parkkeerannut. Peura-aitojakaan ei jatkossa tarvita; peuravaarasta varoittavan merkin voi vaihtaa ”susivaara” merkkiin...! Uolevi . Toki museokin etsii keinoja olla yhteistyössä ympäröivän yhteisön kanssa ja hyödyksi sille, mutta on meistä itsestäkin kiinni, miten huomaamme ottaa vaarin museon mahdollisuuksista. Monet suurista hoivayrityksistä ovat rakentaneet uusia hoivakoteja kuntiin. Mennessämme asian ytimeen: tärkeintä olisi poistaa maasta yli 10 000 paperitonta. Käkätimme tapaukselle punaisissa liikennevaloissa, joihin jäimme ennätykselliset kaksi kertaa Loimaan autiossa öisessä keskustassa. Koko seutua hyödyttävä kenties juuri ruokaan liittyvä tapahtuma tai muu toiminta odottaa vain keksimistä. Lopulta löysimme yksinäisen auton parin korttelin päästä. Näyttää siltä, että nämä ongelmat eivät koske vain Suomea, vaan vastaavaa on todettu nyt myös Saksassa. Puitteet ovat olleet kunnossa, mutta hoivan ja hoidon toteutus ei ole ollut aina sitä, mitä kunta on tilannut ostosopimuksia tehdessään tai luullut tilaavansa. Toki huonoa hoivaa ja hoitoa löytyy todennäköisesti myös kuntien omista yksiköistä. Mä maksan veroni Loimaalle, niin kuin valtaosa paikkakuntalaisista, ja suosin omissa investoinneissa paikkakuntalaisia yrittäjiä. . Lisäksi tarvitsemme lisää valvontaa, tuntuvia sanktioita laiminlyönneistä ja sellaista johtamista, missä hoitoja hoivatyön etiikka on aidosti havaittavissa hoivakotien arjessa ja käytännöissä. Maatalousmuseo Saran kolme näyttelyä, uusimpana Ennen koneita (LL 5.3.), eivät häpeä muiden museoiden rinnalla esineiden ja kulttuurin esilletuomisessa ja -panossa. Ikkunat olivat umpiroudassa, mutta emme pystyneet avaamaan edes lukoistaan jäätyneitä ovia. Miksi eräät yksityiset hoivayritykset ovat unohtaneet hoitoja hoivatyön eettiset arvot. Välittäminen taas liittyy huolenpidon etiikkaan, jonka lähtökohtana on välittäminen ihmisestä hänen itsensä vuoksi. Lisäksi, näyttelyissä on esillä sitä, mikä on omaleimaista kulttuuriamme ja elämäntapaa. Emme suostu vastaanottamaan bensarahaa, vaikka se olisi lainmukainen ja kohtuullinen korvaus matkasta. Lopulta hälytin luovutti, ja saimme skrapan katkeamisesta huolimatta raaputettua ikkunoihin kurkistusaukot. Sitä voi sitten näytellä muualla, että tällaista meidän kotiseudullamme. Mutta ei mitä tahansa tulijaa, vaan ainoastaan ihmisiä, joiden työllistyminen olisi varmaa. Aktivoimme vahingossa varashälyttimen – musta kissa vilkaisi meitä erittäin paheksuvasti tietä ylittäessään. Autovuokraamot ja yhteiskäyttöautot tuppaavat jäämään kehäteiden sisäpuolelle. . Hoitoja hoivatyö on lähtökohdiltaan eettistä työtä. Peurat taisi tulla ammuttua lähes kaikki. Lisäksi hoitajilla on saatettu teettää esim. Kimppakyydit korvaavat tavallaan vaitonaisen kahvilakulttuurin, sillä ajomatkalla ehtii hyvin rupatella kuulumiset. Kyllä katu-urakka olis viisasta antaa oman paikkakunnan urakoitsijalle. Liiallisessa voiton tavoittelussa on hoitajamitoituksessa noudatettu usein suosituksen alarajaa, ja työvuoroissa on saatettu käyttää ns. 4 Torstaina 7. HOITAJAMITOITUKSEN vähimmäismitoituksen nosto ymmärtääkseni lisäisi hoivan ja huolenpidon laatua vanhusten hoivayksiköissä. Kiitos heille, joille kiitos kuuluu! Raimo Rintamäki . Nyt ainakin näyttää siltä, että Suomi joillekin aloille tarvitsisi maahanmuuttotyövoimaa. Jos joitain yksilöitä vielä jäikin Loimaan metsiin, sudet hoitavat loput peurat kyllä parempiin suihin! Pyssyt voi pistää vaseliiniin – ei niitä ensi syksynä enää tarvita... VALITETTAVASTI osa yksityisistä hoivapalvelujen tuottajista ei ole käytännön toiminnassa toteuttanut lainmukaista laadukasta hyvää hoitoa ja huolenpitoa. PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Jyrkin lehti on jyrkin lehti. Viime kädessä on kysymys ihmisoikeuksista. maaliskuuta 2019 Megatapahtuma odottaa keksimistä Jos museoon haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt. Käykää museossa ja ottakaa kuva sieltä kännykkään. Paluumatka toisen kuljettajan kyydissä sujui sekin kotoisasti. Museo nyt kuitenkin on täällä, ja tuskin sitä tiili tiileltä poiskaan kärrätään. siivousta ym. Pankaas nyt hyvät päättäjät hieman miettiä, ihan vaan sillä maalaisjärjelläkin! Hyppää kyytiin TOIMITTAJALTA Ystäväni oli silloin saanut vastikään ajokortin ja lupasi heittää minut kotiin illanvietosta. Kokemuksesta innostuneena tutkin Suomen kimppakyytielämää. Autossa pystyy rauhoittumaan keskustelulle
maaliskuuta 2019 UUTISET KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Torstaina 7. Kiinteistön käytöstä päätetään huhtikuun puolivälissä Loimaa Lari Kiviranta Loimaan kaupunginvaltuusto hyväksyi 300 000 euron määrärahan entisen käsija taideteollisuuskoulun eli niin sanotun Krottikoulun ostamista varten. MUUTOSESITYKSEN tehnyt jäsen Juho Pietilä (kesk.) perustelee asian jättämistä pöydälle sillä, että valiokunta kaipaa lisäselvityksiä kaupungin taloudelliseen tilanteeseen liittyen. VALIOKUNNAN on tarkoitus palata Väinämöisenkadun urakkaan seuraavassa kokouksessaan maaliskuun lopussa. Valtuusto hyväksyi muutosesityksen yksimielisesti. . Päätökseen tehtiin lisäys, jonka mukaan seuraavaan kaupunginvaltuustoon tuodaan päätettäväksi kiinteistön käyttösuunnitelma ja näiden toimien kustannusvaikutukset. Valiokunta jätti urakoitsijan valinnan pöydälle Loimaa Lari Kiviranta Loimaan kaupungin elinympäristövaliokunta jätti pöydälle Väinämöisenkadun katuja kunnallistekniikan urakoitsijan valinnan. Valiokunta vastasi selvityspyyntöön viime viikolla (LL 28.2.). . Tarjouksen mukaan kauppahinnan voi jakaa kolmelle vuodelle ilman korkomenoja. Kiinteistön kauppahinta on yhteensä noin 70 000 euroa. LOUNAIS-SUOMEN koulutuskuntayhtymän yhtymähallitus päätti viime viikolla Krottikoulun kiinteistön ja sen maapohjan myymisestä kaupungille 300 000 eurolla (LL 28.2.). VALTUUSTO hyväksyi myös 20 000 euron määrärahamuutoksen maahankintoihin, sillä kaupunki aikoo ostaa vajaan 8 400 neliön suuruisen kiinteistön Niittukulman yritysalueelta Ysitien varresta. Sen sijaan hän piti riskinä, jos kaupunki ei saa lisää yrityksiä Niittukulman alueelle. Alkuperäisenä ehdotuksena oli, että Väinämöisenkadun katuja kunnallistekniikan urakoitsijaksi olisi valittu Koneurakointi Heino Oy. Valtuutettu Olavi Ala-Nissilä (kesk.) piti maanhankintaa hyvänä alkuna. Kaupunginjohtaja Jari Rantala vastasi, että summa on tarkoitus maksaa kolmessa erässä, mutta kirjanpidollisista syistä 300 000 euron määräraha tarvitaan jo nyt. LARI KIVIRANTA PARKKI Suomalainen paikallinen 7 30 AURABURGER kokolihasta Parkin UUtUUS!. Valtuuston seuraava kokous on huhtikuun puolivälissä. Kaupunginhallitus linjasi aiemmin viime viikolla, että ennen kauppakirjan allekirjoittamista kaupungin käytettävissä on oltava sisäilmatutkimus Krottikoulun kiinteistöstä. Kaupunginvaltuusto näytti vihreää valoa Krottikoulun ostamiselle . Valtuutettu Timo Lahtinen (ps./sit.) kysyikin, pitääkö summa maksaa kerralla. 5 Torstaina 7. Lisäkustannuksia tuovat myös kiinteistössä tehtävät muutostyöt, ja investoinnin alustava arvio on kokonaisuudessaan noin 500 000– 600 000 euroa. Kaupunki täydentää kaupalla alueitaan Ysitien varressa. Valiokunta hyväksyi keskustelun jälkeen Pietilän ehdotuksen yksimielisesti. Valiokunnalle annetusta valmistelusta ilmenee, että Koneurakointi Heinon tarjous oli ainut tarjouspyynnön ehdot täyttävä tarjous, sillä neljä muuta kilpailutukseen osallistunutta tarjousta hylättiin. maaliskuuta 2019 Väinämöisenkadun korjaus saattaa siirtyä tältä vuodelta . Pietilä huomauttaa, että kaupungilla katsotaan parhaillaan läpi tulevia investointeja osana kaupungintalouden tasapainottamista. Alueesta on kiinnostunut teollisuusyritys (LL 14.2.). Muutosesityksen tehnyt valtuutettu Anne Paljakka (kok.) kertoi, että käyttösuunnitelman tarkoituksena on selvittää, mitä toimintoja kiinteistöön voidaan sijoittaa. Hän kertoo tiistaina kokoontuneen taloustyöryhmän käsitelleen mahdollista investointisuunnitelman muuttamista ja tämän jälkeen asiaa puidaan vielä kaupunginhallituksessa. Ala-Nissilän mielestä hallista ei olisi riskiä kaupungille, jos siihen olisi tulija tiedossa. – Saamme pohjaa niistä ja laajempaa tukea omalle päätöksellemme, Pietilä perustelee. Entisen käsija taideteollisuuskoulun ostaminen ei kirvoittanut valtuustossa sen suurempaa keskustelua. Kaupunki on valmis maksamaan sisäilmatutkimuksen. Valtuuston hyväksymä määräraha tarvittiin, koska kaupunki ei ollut varautunut tämän vuoden budjetissaan kiinteistön hankintaan. Tuolloin pitäisi olla tiedossa mahdolliset linjaukset investointien toteuttamisesta taloustyöryhmän ja kaupunginhallituksen pohjalta. Valiokunta kokoontui tiistaina ylimääräiseen kokoukseen, johon asian käsittely siirrettiin viime viikolta. Lisäksi hän halusi, että kaupunki selvittää Ysitien tuntumaan yrityksille suunnattua vastaanottohallia, joka voitaisiin toteuttaa yhteistyössä eri tahojen kanssa. Tarjouksen oli jättänyt myös Maanrakennusliike Pauli Peiponen, joka oli jättänyt selvityspyynnön kilpailutuksesta. – Meidän pitää tehdä enemmän. Hänen mukaansa mahdollista on, että koko Väinämöisenkadun perusparannus saatetaan keskeyttää ja sen toteuttaminen siirtää tältä vuodelta. Kaupunki oli varannut tämän vuoden budjetissa maahankintoihin ainoastaan 50 000 euroa
Mellilän Seudun Osuuspankki ja Niinijoen Osuuspankki päättivät yhdistymisestä viime vuonna. Se, että pystyy kantamaan vastuun omista tuloistaan ja menoistaan nuorena ja vanhana. Luomuun siirtymistä alettiin harkita vuonna 2017. Ainoa isompi haaste on ollut Derbykenttä, joka luomuun hakeuduttaessa päätettiin rajata vallan peltoalasta pois. Kulutus on melko kovaa, koska kentällä ratsastetaan hevosella, Hevosopiston Martti Hölttä selittää. Eläimien osalta luomuun siirtyminen olisi hankalaa, sillä hevosten ruokinnan suhteen Hevosopistolla on ulkopuolisia sopimustuottajia, joiden tuottama heinä ei ole luonnonmukaisesti viljeltyä. Yhdistyneen pankin kunniaksi asiakkaille tarjottiin kakkukahvit Mellilän ja Niinijoen konttoreissa. Ensimmäinen vuosi on jo ohi. Hevosopisto ei kuitenkaan tuota mitään, mitä voisi siirtymäajan jälkeenkään myydä luomuna. maaliskuuta 2019 ENEMMÄN KUIN TUHAT SANAA Hevosopistolla laidunnetaan toista kesää luonnonmukaisesti Ypäjä Katriina Reijonen Ypäjän Hevosopistolla siirryttiin viime kasvukaudella luomuun peltojen osalta. HEVOSOPISTOA käsitellään maataloustukien osalta maatilana ja siksi luomuun siirtyminen on tapahtunut vastaavalla tavalla kuin millä tahansa tavallisella maatilalla. Toisaalta luomuviljelyllä saadaan parannettua maan kasvukuntoa. Luomutuki on tällä hetkellä 170 euroa hehtaaria kohden. Päätoimittaja Antti Oksanen Taloustaidossa 6 Torstaina 7. – Tilannetta seurataan ja katsotaan, löytyisikö nurmikentälle jossain kohtaa jokin järkevän hintainen ja toimiva luonnonmukainen lannoite. Avustusta myönnettiin kaikkiaan 20 hakijalle Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa. Ratkaisu on tähän mennessä nähty hyvänä, eikä luomuviljely ole aiheuttanut suuriakaan muutoksia käytännön työssä. Toisaalta Derby-kenttä ei edes ole tuettavaa peltoalaa. LARI KIVIRANTA Liikkuva Loimaa sai valtionavustuksen LOUNAIS-SUOMEN aluehallintovirasto on myöntänyt 270 000 euroa valtionavustusta liikunnallisen elämäntavan paikallisille kehittämishankkeille, joiden avulla lisätään alueen asukkaiden liikuntaa sekä liikunnallisen elämäntavan omaksumista. Ensin selvitettiin hyvät ja huonot puolet ja kun katsottiin, että puoltavia asioita on enemmän, Hevosopisto teki vielä samana syksynä päätöksen luomuun siirtymisestä. TALOUS LAINA Olennaisinta taloustaitojen kehittämisessä on yksinkertainen arjen sankaruus. ProAgrialta Hevosopisto sai asiantuntevaa neuvontaa ja koulutusta luomuasioista. Hankkeella pyritään kehittämään ja edistämään erityisesti lasten, ylipainoisten työikäisten sekä ikäihmisten omatoimista liikuntaa ja arkiliikuntaa. Kuvassa ovat toimitusjohtaja Kaisa Markula ja palveluneuvoja Leena AlaNissilä. MERKITSEVÄÄ luomuun siirtymisessä oli luomun saama parempi maataloustuki. – Huonoja puolia ovat satovaihtelut verrattuna keinolannoittamalla hoidettuihin peltoihin. Kentälle levitetään kemiallista lannoitetta toistaiseksi, koska toimivaa luonnonmukaista lannoitetta ei ole löytynyt. KATRIINA REIJONEN Niinijokivarren Osuuspankki aloitti toimintansa maaliskuun alussa. Se on pitkän tähtäimen tavoite, Hölttä kertoo. Sille myönnettiin 12 000 euroa. Liikkuva Loimaa on kaupungin liikuntapalvelujen toteuttama projekti, jossa yhteistyökumppaneina toimivat varhaiskasvatuspalvelut, sosiaalija terveyspalvelut sekä kolmas sektori. Peltoa Hevosopistolla on noin 25 hehtaaria. Suurimman avustuksen, 34 000 euroa, sai Kaarinan kaupungin varhaiskasvatukseen suunnattu liikuntahanke.. Luomu sopii myös Hevosopiston yrityskuvaan ja toimintaperiaatteisiin. Käytännössä oma ala joko niitetään tai syötetään tuoreeltaan hevosille ja säilöheinä sekä kuivaheinä ostetaan sopimustuottajilta. – Derby-kentän pohjarakenne ei ole mikään perinteinen nurmipohja, vaan nurmipeitteinen kenttä, kuten esimerkiksi jalkapallotai golfkenttä. – Koska peltoalaa on noin vähän, joudumme käyttämään ostorehua. Lisäksi opistolla on opiston omien hevosten lisäksi paljon ulkopuolisten hevosia. – Siirtymäaika tarkoittaa sitä, että jos tuottaja myy jotakin tuotetta, sitä saa myydä luomuna vasta siirtymäajan jälkeen, Hölttä muistuttaa. Alaan on laskettu mukaan sekä laitumet että nurmivaltaiset viljelyalueet, jotka niitetään opiston omien hevosten rehuksi. Ypäjän Hevosopistolla on noin 25 hehtaaria peltoa, josta heinä joko laidunnetaan tai niitetään hevosten ravinnoksi. Siirtymäaika on kaksi vuotta. Se toteutetaan tänä vuonna. Avustuksen saajien joukossa on Loimaan kaupungin Liikkuva Loimaa -hanke
Kylissä tehdään Kirvelän, Kaskiluodon ja Simolan mukaan paljon asioita, joilla on liiketaloudellista merkitystä koko yhteisölle. Sitä olisi hyvä tarjota ulkopaikkakuntalaisillekin, jotka pyytävät katsausta Loimaalta, Kirvelä pohtii. Riihimäki on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri ja työskennellyt viimeksi Ammattiopisto Tavastian koulutuspäällikkönä. – Kalliohovi on perustettu vuonna 1998. Kyläretki voi parhaimmillaan nostaa jopa asukkaiden arvostusta omaa kyläänsä kohtaan. Päivisin Kalliohovi on koulun käytössä, Passila esittelee Metsämaan Urheilijoiden edustajana. Polar Strutsi oy:n luota jatketaan Kojonkulmalle Hunajayhtymään ja sieltä Mellilään Köyliönkylän, Alastaron, Niinijoen ja Krekilän kautta. KATRIINA REIJONEN Ypäjä korottaa kunnanjohtajan palkkaa YPÄJÄN uuden kunnanjohtajan Riikka Riihimäen kuukausipalkka on heti koeajan alusta lähtien yli tuhat euroa korkeampi kuin hänen edeltäjänsä Sam Vuorisen. Mälläisissä esimerkiksi on toiminut meijeri, josta on lähetetty voita Kööpenhaminaan saakka. Professori Jukka Manner Turun Sanomissa 7 Torstaina 7. Naiset olivat käyneet jo Hirvikoskella sekä Haaralla ja Onkijoella. maaliskuuta 2019 Loimaa Katriina Reijonen Jokivarsikumppanit ja Loimaan seudun matkailuoppaat ry toivottavat tervetulleiksi kylille huhtikuussa, jolloin järjestetään kaikille avoin linja-autoretki loimaalaiskyliin. Aloite: erityishuomiota TSV:n lupa-asiaan LOIMAA Vasemmistoliiton valtuustoryhmä haluaa, että Turun Seudun Veden (TSV) lupa-asia käsitellään kaupungin hallinnossa erittäin tärkeänä asiana ja sitä pohditaan perinpohjaisesti huomioiden Virttaankankaan luontoarvot sekä harjumuodostelman tärkeys alueelle ja koko maakunnalle. Ypäjän kunnanvaltuusto valitsi 14. mennessä ennakkoon Taina Simolalle. Jostain syystä asiaa, joka on merkittävä paitsi Loimaalle yleensä niin erityisesti Alastaron ja Virttaan alueelle, ei ole tähän päivään mennessä käsitelty kaupungin hallinnossa ainakaan luottamushenkilötasolla, Lundgren jatkoi. Seuraava pysäkki on Metsämaan kylän Kalliohovissa. Retkelle ilmoittaudutaan 25.3. – Meidän täytyi karsia aika paljon, jotta saimme aikaan järkevän reitin, Jokivarsikumppaneiden hankeasiantuntija Simola myöntää. Kylille saatetaan tulla ensin kesäasukkaiksi, mutta kaupungeissa on työntövoimaa maaseudulle, Simola luonnehtii. Jos retki kiinnostaa, voisimme rakentaa muiltakin alueilta tällaisen reitin. PAIKALLISIA LAINA Olen ihan äärimmäisen huono opettamaan nuoria toimittajia. Silti he, kuten metsämaalainen Antti Passilakin, uskovat siihen, että huhtikuun kyläretkellä on jokaiselle jotakin uutta kuultavaa ja koettavaa. mennessä. Oppaat ovat koekierroksensa aikana todenneet jo sen, että kaikkia mehukkaita tarinoita ei näistäkään kylistä ehditä kertomaan. Matka jatkuu Majanojan suuntaan strutsitilalle. Metsämaan pysähdyksellä heidät vastaanotti Antti Passila, joka kertoi kylän ylpeydenaiheesta, urheiluhallista. Johtajasopimuksen sisällöstä Riihimäen kanssa on neuvotellut kunnanhallituksen puheenjohtaja Markku Saastamoinen (kok.), joka myös allekirjoittaa sopimuksen Riihimäen ohella ennen viranhoidon alkua. – Kylät alkavat olla vetovoimatekijöitä kunnille etenkin, jos kylässä on koulu. HUHTIKUUN RETKELLÄ kierretään vain osa Loimaan kylistä. Kunnanjohtajalla on puoli vuotta kestävä koeaika, joka päättyy syyskuun loppuun. Kyläretki on oivaa lähimatkailua osaavien oppaiden kertoessa kylien historiasta ja nykypäivästä. Jotta päivästä tulisi onnistunut, kyläretken tehotiimi Karoliina Kirvelä, Taina Simola ja Ulla Kaskiluoto koeajoivat reitin ennakkoon. – Aluehallintovirasto on tiettävästi pyytänyt Loimaan kaupungiltakin asiasta lausuntoa 18.3. – TSV haluaa tekopohjavesilaitokseensa lisää imeytysaltaita ja samalla keventää merkittävästi erilaisia vedenpinnan ja -laadun seurantavelvoitteitaan sekä maaperän tarkkailua, valtuutettu Esko Lundgren alusti ryhmän valtuustoaloitetta. Mellilässä hemmotellaan käsitöiden ystäviä, sillä kylällä sijaitsee Rouva Pyryn myymälä. KYLÄRETKI ON OSA Leader Jokivarsikumppaneiden Jokivarren kylistä maailmalle -hanketta. Retkellä tutustutaan yhdistystoimijoiden ylläpitämien kylätalojen lisäksi kylien yrityksiin. Hankkeen tiimoilta on aiemmin järjestetty kyläretki Pöytyällä. Vasemmistoliiton ryhmän mukaan samalla pitää huomioida se, että kaikilla suomalaisilla on oikeus saada hyvää vettä kohtuuhintaan asuinpaikastaan riippumatta.. – Kyläretki sopii kaikille, mutta erityisesti sellaisille ihmisille, joita oma seutu kiinnostaa. Hän aloittaa kunnanjohtajan virassa 1. helmikuuta yksimielisesti uudeksi johtajakseen Jokioisilla asuvan Riihimäen, 42. Eläköityvä toimittaja Harri Suomalainen Vakka-Suomen Sanomissa LAINA Tällä hetkellä tilanne maaseudulla on se, että jos sinulla on toimiva mobiiliyhteys, älä vaan kerro naapurillesi, mitä operaattoria käytät. Naapurikuntamme on jo lausuntonsa antanut. Ennen joulua järjestetylle retkelle osallistui nelisenkymmentä ihmistä. Sen verran voin sanoa, että huumoria ei kannata edes yrittää viljellä jutuissa, koska sen ymmärtää aina joku väärin. Käsityökeitaan jälkeen poiketaan Mellilänjärvellä ja kaupungin rantasaunalla, jossa nautitaan iltapäiväkahvit. Kello neljältä on aika lähteä kotia kohden. Tilalla on myynnissä strutsin nahasta, höyhenistä ja munista tehtyjä tuotteita. Metsämaaltakaan ei nälkäisenä lähdetä, sillä pysähdyksellä nautitaan välipalaksi piapoa. Sam Vuoriselle neuvotellussa johtajasopimuksessa palkka oli 5 600 euroa. Kyllä kylissä nähtävää riittää! Taina Simola, Karoliina Kirvelä ja Ulla Kaskiluoto ovat usein kuulleet ihmisten kertovan, miten hyvin tuntevat asuinseutunsa kylät. huhtikuuta. Lopullisesti sopimuksen hyväksyy kunnan puolesta Ypäjän kunnanvaltuusto. Kunnanhallitus käsitteli uuden johtajasopimuksen luonnosta viime kokouksessaan. Liian harvoin muistetaan, mikä merkitys yrityksillä on kylille – ja päinvastoin. RETKIPÄIVÄNÄ linja-auto lähtee aamukahdeksalta kokoamaan osallistujia Aurasta saakka. Eikä sovi unohtaa sitä, että Loimaan kylissä on toiminut merkittäviä yrityksiä jo kauan, kauan sitten. Retkelle kannattaa tulla oppimaan ja saamaan hyviä vinkkejä oman kylän kehittämiseen, Simola kannustaa. Urheiluseura omistaa Kalliohovin, mutta kuntosali on kaupungin. – Yhtä kylän raittia saisi ajaa neljä tuntia, jotta kaiken ehtisi kertomaan, matkailuoppaiden Kirvelä naurahtaa. Retkelle osallistuakseen ei tarvitse olla loimaalainen, päinvastoin. Ensimmäinen kylä, johon pysähdytään tutustumaan, on Haaran-Onkijoen kylä. Jokivarsikumppaneille retki tarjoaa oivan mahdollisuuden nostaa esille kohteita, kuten Metsämaan luontopolun, joihin Leader-rahoitusta on myönnetty. Johtajasopimuksessa Riihimäen palkaksi on määritelty 6 850 euroa, mikä noudattelee hänen esittämänsä palkkatoiveen mittaluokkaa. Suuret yksiköt jyräsivät kuitenkin ajan mittaan pienet toimijat, jotka lopulta painuivat unholaan. Siellä sijaitsee Pääskynpesän kylätalo, jossa nautitaan aamupäiväkahvit voikakon kera. Tarvittaessa kaupunki voisi pyytää lisäaikaa aluehallintovirastolta oman lausuntonsa antamiseen. – Tämä retki on hyvä avaus
Opettaja Lasse Alisaari. Kotijoukkojen saapuminen paikalle aiheuttaisi vain lisäjännitystä. Loimaan Kuulokerhossa vieraillut asiantuntija Elina Rytsölä kertoi tinnituksesta . Kun korvissa vinkuu tai suhisee . Tapahtuma oli tekstitetty. Yleisön esittämät kysymykset kuulolaitteista olivat Sysiölle ajankohtaisia, sillä hän saa omansa huhtikuun alussa. Apua saattaa olla seuraavista asioista: altistavan tekijän poishoito, poisoppimishoito, lääkehoito tai magnesium, pöytätai korvantausmaskerit, suhinakojeet ja tinnitustyyny. FINAALISARJOISSA kohtaavat Suomen kahdeksan parasta ammatillista osaajaa. Kyseessä on niin sanottu valikoiva kuulomme. . Kaurala on ylpeä, että nuoret ovat rohkaistuneet näyttämään osaamisensa ja jaksaneet treenata opintojensa, työkiireidensä ja harrastustensa ohessa. Puiston vahvuuksia ovat kasvohoidot, jalkahoidot ja ehostukset. Rytsölä mukaan tinnitus on korvan sisäinen, selvästi ylimääräinen ja häiritsevä ääni. Tinnituksesta kertovan esityksen jälkeen palattiin puhumaan myös hieman viime kerran aiheesta, joka sisälsi asiaa kuulosta ja muistista. . – Kun finaaliin päästiin, kai me voitetaan, Tammelin tavoittelee. . Ammatillisille opiskelijoille menestystä Taitaja-kisoista . Loppua kohti yleisö rohkaistui kyselemään innokkaasti muun muassa kuuroista säveltäjistä sekä kuulolaitteiden hinta-laatusuhteeseesta. ANNI HINKKANEN Taitaja-kisojen semifinaaleissa olivat Loimaalta mukana Tytti Paavilainen ja Oona Nuutila (edessä) hiusmuotoilussa, Jenni Puisto ja Aada Mäki kauneudenhoidossa ja Joonas Tammelin ja Eetu Kortemaa cateringkokki-sarjassa. – Eetu ja Joonas ovat toisen vuoden opiskelijoita, ja Jenni sai heti finaalipaikan, vaikka ensimmäiset kosmetologit valmistuvat meiltä vasta tänä keväänä. Entinen korvalääkäri luetteli monia tinnituksen syitä sekä totesi tinnitukselle altistavien tekijöiden olevan paitsi ikäsidonnaisia, myös perinnöllisiä ja näin ollen yksilöllisiä. Kortemaan mielestä pahin mahdollinen finaalitehtävä olisi aasialaisen ruoan valmistaminen. – Työelämässäkin on pystyttävä joustamaan. Rytsölän mukaan juuri tätä havaintoa voidaan soveltaa myös tinnituksen hoitoon. Opiskelijoille Taitaja-kisat ovat kiva merkintä CV:hen. . Päivisin muut äänet usein peittävät tinnituksen, mutta hiljaisuudessa korvissa vinkuu tai suhisee. Mekanismia poisoppimishoidon taustalla Rytsölä lähti avaamaan historiallisin ottein. FAKTA Tinnitus . – Finaaliin täytyy psyykata itseä, että hommat tekee niin kuin osaa eikä välitä, vaikka tuomarit pyörivät ympärillä, Puisto miettii. Kangasvieri on jakanut Puistolle whatsappissa tekniikkavideoita, ja kevään aikana he ovat menossa Joensuuhun tutustumaan finaalissa käytettäviin laitteisiin ja tuotteisiin. . 8 Torstaina 7. – Esitys oli hirveän hyödyllinen huonokuuloiselle, kommentoi luentoa seurannut Eeva Sysiö. Finalistit hurmaisivat tuomariston lampaankareella ja kasvohoidolla Loimaa/Myllykylä Kiti Salonen – Tässä vaiheessa voi jo sanoa, että opiskelijamme ovat voittajia, Novidan koulutuspäällikkö Satu Kaurala toteaa. Seitsemän opiskelijaa Myllykylän yksiköstä kilpaili ammatillisten Taitaja-kisojen semifinaalissa ja kolme heistä eteni toukokuussa Joensuussa käytävään finaaliin. Heidän kolmen ruokalajin bravuurimenunsa koostuisi sienikeitosta, lampaankareesta ja suklaatuulihatuista. Toinen aktiivinen seuraaja Pekka Airo koki esityksen tarjonneen hyvää tietoa sekä tinnituksesta että kuulon apulaitteista. Tinnitus ei yleensä kuitenkaan ole merkki mistään vakavasta sairaudesta. . Syitä voivat olla muun muassa kuulovamma, melu, kuulon muuttuminen tai korvasairaus, verenkiertohäiriö, stressi tai verenpaineen muutos, niska-hartialihasten jännitys, purentavika, kahvi, alkoholi ja suola. – Toivon, etten saa finaalissa hankalaa asiakasta, jonka kanssa kemiat eivät kohtaa enkä keksi mitään puhuttavaa. Osallistuminen osoittaa, että on aktiivinen ja oma-aloitteinen tyyppi, kauneudenhoitoalan opettaja Katja Kangasvieri sanoo. Kun äänestä tehdään merkityksetön, aivot eivät huomioi sitä. KITI SALONEN Kaloja kannattaa opiskella, ja raaka-ainetuntemusta varmasti myös kysytään. Tehtävät julkaistaan etukäteen, mutta kilpailupäivän aamuna niihin saattaa tulla 30 prosentin muutos. Lasse Alisaari ja Katja Kangasvieri valmentavat Puistoa, Tammelinia ja Kortemaata kohti finaalia. Luennoitsija elävöitti esitystään käyttämällä esimerkkejä eletystä elämästä. Eetu Kortemaa 17, ja Joonas Tammelin, 17, kisaavat cateringkokki-sarjassa, Jenni Puisto, 18, kauneudenhoidossa. Kokenut kuuloliiton entinen korvalääkäri Elina Rytsölä kertoi yleisölleen tinnituksesta. Opettajavalmentajat ovat täysillä mukana opiskelijoiden kisavalmistautumisessa. TAITAJA-KISOJEN tehtävät ovat työelämälähtöisiä, ja varsinaisten työsuoritusten lisäksi pisteitä annetaan muun muassa ergonomiasta, taloudellisuudesta ja tuotteiden esittelystä. Kuuloliittoon hän on kuulunut vuodesta 1981 ja toimii edelleen liiton luottamustehtävissä. Rytsölä eläköityi lääkärin tehtävistä vuonna 2008 mutta luennoi edelleen vapaaehtoisena kuuloon liittyen. Opiskelijat ovat tyytyväisiä, että nelipäiväinen finaali on Joensuussa saakka. Hän kertoi työskennelleensä teollisuudessa ja kärsivänsä nykyisin tinnituksesta meluhaittojen takia. Rytsölä vieraili Tuulensuussa viimeksi viime syksynä, jolloin hän lupasi palata uuden aiheensa, tinnituksen, kanssa. – Rintamamiehetkin nukkuivat sodassa, vaikka ulkona varmasti paukkui. NOVIDALLA on kisabudjetti, josta katetaan tarvikehankinnat, kisamatkat ja hotelliyöpymiset. maaliskuuta 2019 Loimaa Anni Hinkkanen Tuulensuun palvelukeskuksessa kävi kova vilinä, kun entinen Kuuloliiton korvalääkäri Elina Rytsölä luennoi tinnituksesta Loimaan Kuulokerhon kokoontumisessa. Eeva Sysiö oli saapunut seuraamaan esitystä. – Kaloja kannattaa opiskella, ja raaka-ainetuntemusta varmasti myös kysytään, ravintolaja cateringalan opettaja Lasse Alisaari sparraa omia suojattejaan
Chipsters Food Kirjolohipyörykkä kg 24 Rainbow Riisipiirakka 65 g (3,69/kg) kpl PALVELUTORILTA PAISTOPISTEESTÄ 3 99 kimppu Reilun kaupan ruusut 40 cm 10 kpl/kimppu. Kertausharjoitusten määrää tulee kasvattaa niin, että jokainen reserviläinen pääsee harjoittamaan taitojaan vähintään kerran kymmenessä vuodessa. Ammatti/työ: maaja metsätalousyrittäjä kotitilalla Niinijoella, everstiluutnantti evp. 1,2 kg 12 90 Voimassa to–la 7.–9.3. Kulman Keittiön Jauhelihalasagne Lihatukku Tamminen Rotukarjan paahtopaistipala n. Myös vaatimukset metsähakkuiden pienentämisestä uhkaavat elinmahdollisuuksia maaseudulla. – Edellä mainittujen teemojen lisäksi ilmastonmuutos. . Kalle Virtanen haluaa pitää maaseudun asuttuna Loimaa/Niinijoki, Hämeenlinna Kiti Salonen 1) Miksi olisit hyvä kansanedustaja. Hän asuu Hämeenlinnassa mutta toimii maaja metsätalousyrittäjänä kotitilallaan Niinijoella. maaliskuuta 2019 ”Sodan ajan joukkoja ei saa supistaa” . Valmentaa nuoria suunnistajia ja kuuluu useisiin maanpuolustusjärjestöihin. Sodan ajan joukkoja ei saa supistaa: 280 000 henkilön vahvuus on uskottavan maanpuolustuksen kannalta minimi. . – Minulla on intohimoa ja halua edistää suomalaisten asioita. Vanhustenhuoltoon tulee varata riittävät ja asianmukaiset voimavarat. . KUKA. Ikä ja asuinpaikka: 55, Hämeenlinna. – Kolmanneksi käynnissä olevat puolustusvoimien hankkeet, joilla korvataan Hornetit ja merivoimien alukset, tulee toteuttaa puolustusvoimien esittämällä tavalla ja määrillä. Espanja Mansikkarasia 250 g (7,80/kg) rs kg kg PALVELUTORILTA 8 95 Voimassa to–la 7.–9.3. . Kalle Virtaselle on tärkeää pitää maaseutu elinvoimaisena. Kieltämisen sijaan täytyy löytää vaihtoehtoisia ratkaisuja esimerkiksi dieselautojen polttoaineiksi. . . Uskon, että elämänkokemuksen, työn ja koulutuksen ansiosta minulla on hyvät valmiudet toimia kansanedustajana. Puolue: kokoomus, ehdolla Hämeen vaalipiirissä. . Valtion taholta tarvitaan kannustimia maatalousyrittäjyyden ja maatilamatkailun edistämiseksi. Aiemman työuransa Virtanen on tehnyt puolustuvoimissa. 2) Jos tulet valituksi, mitä asioita haluat erityisesti edistää. Alkutuottajat eivät saa tällä hetkellä riittävää korvausta työstään. 10 90 14 90 Voimassa to–la 7.–9.3. – Toiseksi valtion ja kuntien pitää luoda hyvät yleiset puitteet harrastaa ja liikkua, jotta kansalaiset pysyisivät mahdollisimman pitkään hyväkuntoisina ja terveinä. Metsää on varaa hakata ja hoitaa; se toisi tuhansia uusia työpaikkoja. Sydäntä lähellä: liikunta ja järjestötoiminta. Kulman Keittiön Katkarapucaesarsalaatti SATOKAUSITUOTE 12 90 Voimassa to–la 7.–9.3. Kalle Virtanen . EHDOLLA EDUSKUNTAAN . Jokainen meistä ansaitsee arvokkaan vanhuuden. . Lerøy Tuore taimen kg kg kg 1 89 Voimassa to–su 7.–10.3. KITI SALONEN Avoinna: ma–la 8–21, su 8–19 PRISMA LOIMAA Aleksis Kiven katu 7 Prisma Loimaa tok.fi HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ 8.3. 9 Torstaina 7. 350 g 1 95 Voimassa to–su 7.–10.3. 3) Mitkä asiat ovat nousseet esille keskusteluissa äänestäjien kanssa. . – Olen syntynyt, kasvanut ja elänyt maalla, joten haluan puhua maaseudun elinvoimaisuuden ja koko maan asutettuna pitämisen puolesta. Hollanti Päärynä Xenia kg PALVELUTORILTA PALVELUTORILTA 9 95 Ålands Mejeriet Hertta Gourmet Gouda ja Maasdam juustot n. Puuston uudistaminen sitoo myös hiilidioksidia
Jo ennen TUTOon lähtemistäni meillä kävi taitovalmentajia jääkiekkoliitosta. F1-kuljettaja Valtteri Bottas Aamulehdessä 10 Torstaina 7. Kahdessa joukkueessa pelaaminen tarjosi nuorille lahjakkuuksille paljon peliaikaa ja kokemusta. KATRIINA REIJONEN LENTOPALLO Miesten Mestaruusliigan runkosarjan tehotilastot kaudelta 2018– 2019. Ässät per ottelu: 1) Matti Oivanen Hurrikaani Loimaa 2.03, 5) Eemeli Kouki Hurrikaani Loimaa 1.47, 8) Antti Ropponen Hurrikaani Loimaa 1.38, 19) Matthew West Hurrikaani Loimaa 0.91. Ässät per ottelu: 1) Jonna Wasserfaller Pölkky 2.92, 7) Iina Andrikopoulou LP-Vampula 1.79. Hyökkäysprosentti: 1) Mikko Esko VaLePa Sastamala Tampere 65,3, 3) Karri Kutinlahti Hurrikaani Loimaa 63,2, 8) Matti Oivanen Hurrikaani Loimaa 58,4, 16) Henrik Porkka Hurrikaani Loimaa 55,9. Viime kaudella hän keräsi kahdessa joukkueessa yhteensä 190 pistettä. Puolustamisessa sen sijaan riittää vielä petrattavaa. Pojat alle 6 v: 1) Mikko Kauti 1:09, 2) Luukas Ollilainen 2:27, 3) Lenni Laurinen 5:08. Mäkelä sai kiinnityksen turkulaisjoukkueeseen, sillä Loimaan Rockets ja TUTO Hockey ovat tehneet tiivistä yhteistyötä. Torjunnat: 1) Saara Lepistö OrPo 68, 7) Claire Felix LPVampula 50. Hän pelaa nyt toista kokonaista kauttaan TUTOssa, jossa omia joukkueita on kaksin kappalein. – Rockets on antanut minulle hyvät eväät. TUTON JOUKKUEET pelaavat Suomen toiseksi kovinta sarjaa, Mestistä. – Siitä ei olisi hyötyä, jos pelaisin pelkästään 04-syntyneiden joukkueessa, sillä joukkue ei ole tarpeeksi hyvätasoinen, Mäkelä perustelee, eikä suotta. 14-vuotias Mäkelä pelaa laitahyökkääjänä sekä 04-syntyneissä että vuotta vanhemmissa. TULOSPÖRSSI. OMIKSI vahvuuksikseen Mäkelä lukee luistelutaidon ja hyvät laukaukset. LENTOPALLO Naisten Mestaruusliigan runkosarjan tehotilastot kaudelta 2018– 2019. Pisteet per ottelu: 1) Samuli Kaislasalo Raision Loimu 18.32, 3) Antti Ropponen Hurrikaani Loimaa 17.31, 15) Eemeli Kouki Hurrikaani Loimaa 13.12. Siihen pitää suhtautua niin, että minä olen yksi niistä kilpailijoista, jotka tekevät muiden elämästä hankalampaa. Hyökkäyspisteet: 1) Trine Kjelstrup Pölkky 389, 2) Kia Bright LP-Vampula 349, 10) Nayara Ferreira LP-Vampula 247, 17) Claire Felix LP-Vampula 198, 19) Iina Andrikopoulou LP-Vampula 185. Puutteita ei ole kauheasti, mutta ainakin puolustamisessa pitäisi olla parempi. Maajoukkueleiri tähtää ensi vuoden alle 16-vuotiaiden maailmanmestaruuskisoihin. Kauden alussa Mäkelä allekirjoitti kahden vuoden pelaajasopimuksen TUTO Hockeyn junioriedustusjoukkueessa. URHEILU LAINA Kilpailu on äärettömän kovaa. Torjunnat: 1) Pablo Guzman Raision Loimu 108, 2) Matti Oivanen Hurrikaani Loimaa 95, 14) Tomi Rumpunen Hurrikaani Loimaa 44. Tehopisteet ovat kiistaton todiste Mäkelän taidoista. Jäätreenien lisäksi Mäkelä lenkkeilee ja käy kuntosalilla. Tavoitteeseen pääseminen vaatii kovaa työntekoa, ikäluokan kärjessä olemista ja terveenä pysymistä. Kulkemista on helpottanut Turun asunto, jossa hän yöpyy kuljettajan roolissa viihtyvien vanhempiensa kanssa. Piti resetoida kaikki ja asettaa uudet tavoitteet. Keskiviikosta perjantaihin hän on jäällä Turussa oman joukkueensa kanssa. Torjunnat per ottelu: 1) Pablo Guzman Raision Loimu 3.6, 2) Matti Oivanen Hurrikaani Loimaa 3.28, 13) Karri Kutinlahti Hurrikaani Loimaa 2, 18) Tomi Rumpunen Hurrikaani Loimaa 1.52. Kiekko meni etusijalle, koska siinä hän haluaa päästä pitkälle. – Ennen treenejä ja aamuisin on aikaa lukea. Pojat alle 8 v: 1) Elias Ollilainen 3:20, 2) Topi Pietilä 9:10. maaliskuuta 2019 Turun ja Loimaan väli on tullut tutuksi TUTOn kiekkolupaukselle Alle 16-vuotiaiden maajoukkueeseen pyrkivä Jalmari Mäkelä treenaa kerran viikossa Rocketsin jäävuoroilla mutta pelaa TUTOssa. Välillä luen välitunneillakin, jos en ole kerinnyt opiskelemaan muuten, kahdeksasluokkalainen Mäkelä kertoo. Jääkiekko Katriina Reijonen Loimaalaiskiekkoilija Jalmari Mäkelä valittiin helmikuun lopussa Vierumäellä pidettävälle Pohjola-leirille, josta 40 juniorille aukesi tie maajoukkueleirille. Muut urheiluharrastukset Mäkelä on karsinut pois. Vastaanottoprosentti: 1) Pasi Hyvärinen Ducks 65,4, 3) Aleksi Mutka Hurrikaani Loimaa 57,7, 7) Jesse Mäntylä Hurrikaani Loimaa 55,8, 12) Eemeli Kouki Hurrikaani Loimaa 54,2, 19) Tomi Rumpunen Hurrikaani Loimaa 51,4. 1) Leevi Leino 3:01. – Olemme käyneet valmentajan kanssa läpi asioita, joita voisin parantaa. Se ei ollut helppoa. Pisteet: 1) Joni Mikkonen Akaa-Volley 563, 2) Antti Ropponen Hurrikaani Loimaa 554, 15) Tomi Rumpunen Hurrikaani Loimaa 344, 17) Matti Oivanen Hurrikaani Loimaa 332. Edelliskaudella Mäkelä ja kolme muuta pelaajaa pelasi sekä Rocketsissa että TUTOssa. MÄKELÄ on opetellut luistelemaan kiekkokoulussa jo 3-vuotiaana. Seuraavalla kaudella Mäkelä suunnittelee aloittavansa aamujäätreenit, sillä muutoin harjoituskertoja ei tule viikossa tarpeeksi. NUOREN MIEHEN kiekkoura on ollut kovassa nosteessa. Ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen Turun Sanomissa LAINA Jossain vaiheessa viime kautta ymmärsin, etten taistele mestaruudesta. Pojat alle 10 v. Hyökkäyspisteet: 1) Joni Mikkonen Akaa-Volley 507, 2) Antti Ropponen Hurrikaani Loimaa 473, 15) Tomi Rumpunen Hurrikaani Loimaa 288, 17) Tapio Toiviainen Hurrikaani Loimaa 270. – Toivon, että pystyisin pelaamaan ammatikseni ja tienaamaan pelaamisella. Maanantaisin Mäkelä käy treenaamassa Rockets-joukkueen kanssa Loimaan jäähallissa. Ensimmäinen muisto jääkiekkoon liittyen kumpuaakin juuri kiekkokoulusta, jossa luisteluja kiekkokoululaiset harjoittelivat kaatumaan. ARJEN KIEKKORUMBAN ja koulunkäynnin vastapainoksi Mäkelä tykkää rentoutua televisiota katsoen ja pleikkaria pelaten. MÄKELÄ ASUU Loimaalla ja käy koulua Hirvikosken yhtenäiskoulussa. Vastaanottoprosentti: 1) Tiiamari Sievänen LP Kangasala 57,5, 6) Nayara Ferreira LP-Vampula 51,9. Opiskelun ja jääkiekon sovittaminen yhteen vaatii itsekuria, mutta Mäkelän mielestä opinnot sujuvat hyvin harrastuksen rinnalla. HIIHTO Mellilän Lions Clubin ja Mellilän kyläyhdistyksen nappulahiihdot Ostarin maastossa lauantaina 2.3. Laitahyökkääjänä juuri niistä taidoista on hyötyä, sillä keskipelaajan syöttäessä laitaan Mäkelä pääsee nopeasti luistelemaan puolustajista ohi ja hakemaan maalipaikkaa. Mäkelä ei vielä tällä kertaa päässyt Pohjola-leiriltä jatkoon, mutta jo pelkästään leirille valituksi tuleminen kaikkien ikäluokkansa kiekkoilijoiden keskuudesta oli kova saavutus. Eskari-ikäisenä Mäkelä aloitti Rocketsissa. Pisteet: 1) Trine Kjelstrup Pölkky 438, 2) Kia Bright LPVampula 398, 13) Nayara Ferreira LP-Vampula 292, 15) Claire Felix LP-Vampula 273, 18) Iina Andrikopoulou LP-Vampula 255. Pisteet per ottelu: 1) Trine Kjelstrup Pölkky 18.25, 3) Kia Bright LP-Vampula 17.3, 17) Nayara Ferreira LP-Vampula 12.17, 19) Claire Felix LPVampula 11.87. Torjunnat per ottelu: 1) Saara Lepistö OrPo 2.96, 7) Claire Felix LP-Vampula 2.17. Ässät: 1) Jonna Wasserfaller Pölkky 70, 4) Iina Andrikopoulou LP-Vampula 43. Hyökkäysprosentti: 1) Anna Czakan LP Viesti 55,3, 16) Claire Felix LP-Vampula 45,1. Ässät: 1) Matti Oivanen Hurrikaani Loimaa 59, 4) Antti Ropponen Hurrikaani Loimaa 44, 13) Matthew West Hurrikaani Loimaa 29, 18) Eemeli Kouki Hurrikaani Loimaa 25
Hirvihovissa C-junnujen kärkifutsalia sunnuntaina FUTSAL Loimaan Palloseuran junioreilla on ollut aihetta tuuletteluun kuluvan futsalkauden aikana. Loimaan Palloseura tekee tiivistä yhteistyötä Lauttakylän Lujan ja Someron Voiman kanssa eri ikäluokissa. P10 1) Joona Pyy 2.41. LoPS YJ voisi olla karsinnan musta hevonen, sillä joukkue on pelannut kaiken natsatessa tasaisia matseja tällä kaudella sekä Liedon että Ilves FS:n kanssa. Kahvin lomassa voit kertoa omat toiveesi ja kuulla meidän ratkaisuistamme. VAHVAN NOUSUN takana on luonnollisestikin myös alueellinen yhteistyö. LoPS YJ P17 tällä kaudella: Joel Salonen, Eliel Alanen, Santeri Poso, Justus Virta, Lauri Väisänen, Rei Hoda, Aksel Rantanen, Lauri Lehtonen, Juho Marttila, Aladin Ljesnjanin, Leevi Kivipelto, Elmeri Andersson, Arin Hafezi, Kambez Mohammadi, Alender Vaarmari ja Henri Rantala. T8 1) Malviina Kuusela 2.17, 2) Henni Pyy 3.03. P6 1) Oskari Laine 3.18, 2) Akseli Laine 5.52. P10 1) Jerry Ylenius 8,50, 2) Eetu Puisto 9,00, 3) Matias Mäki 12,05. P8 1) Oskari Soro 2.52. HIIHTO Loimaan Jankon viidennet sarjahiihdot Kertunmäellä 3.3. Tuttu näky talven futsalkentiltä: LoPS YJ juhlii maalin merkiksi. Mahdollisesti LoPS–LLuja–SoVo-yhteistyöhön on lähdössä myös Alastaron Urheilijat, jonka B-juniorijoukkue AU/FJK YJ selvisi niin ikään P17-poikien SM-aluekarsintaan Tampereelle. Kaavailuissa on osallistua sekä U17että U19-liigoihin näillä yhteisjoukkueilla. Toisen lohkon muodostavat Ylöjärven Ilves, Liedon Pallo ja Ilves/ Jaakonmäki Tampereelta. Kun kolmen vanhimman ikäluokan lisäksi seuralla on ollut futsaltulessa neljä muuta juniorijoukkuetta sekä miesten edustusjoukkue, voi sanoa Loimaan Palloseuran nousseen etenkin junioripuolella yhdeksi Länsi-Suomen kärkiseuroista futsalin saralla. . Näin pelaajat ovat tulleet toisilleen tutummiksi ja joukkueet ovat hitsautuneet paremmin yhteen. Alueellisella yhteistyöllä seurat pyrkivät kokoamaan kilpailukykyiset yhteisjoukkueet ja osallistumaan ensi kauden valtakunnallisiin juniorisarjoihin. Sunnuntai 10.3. LoPS YJ pelaa alkulohkossa, jonka muut joukkueet ovat Euran Pallo ja Ilves FS Tampereelta. Loimaan Palloseura tekee tiivistä yhteistyötä Lauttakylän Lujan ja Someron Voiman kanssa eri ikäluokissa. Nuoremmissa C-junioreissa LoPS YJ puolestaan vei P14-piirinmestaruuden ylivoimaisella tavalla voittaen kaikki 12 sarjaotteluaan. Tänä viikonloppuna noita lopputurnauspaikkoja hakevat B-juniorit P17-sarjassa Tampereella ja C-juniorit P15-sarjassa Loimaan Hirvihovissa. P14-ikäluokan sarjoissa ei kuitenkaan vielä ratkota Suomen mestaruuksia, joten näiden Länsi-Suomen ykkösten kausi on jo ohi tältä talvelta. T12 1) Ida Mäki 9,53, 2) Vilma Hongisto 13,50, 3) Jenna Huvila 13,58, 4) Vilma Toivonen 15,17. AU:n edustusjoukkue puolestaan on nousemassa upeasti Suomen toiseksi korkeimmalle sarjaportaalle, futsalin Ykköseen. Seuran kaksi vanhinta ikäluokkaa ovat selvittäneet itsensä SM-aluekarsintoihin yhden askeleen päähän SM-lopputurnauksista. TULOSPÖRSSI. Lisäksi futsalin puolella B-junioreita valmentajineen on osallistunut Länsi-Suomen piirin pelaajakehitystapahtumiin, joissa yksilöja joukkuepelaamistaitojen lisäämisen ohella myös kartoitetaan piirin parhaimmistoa U19-maajoukkuetta silmällä pitäen. LoPS YJ:n ottelut Hirvihovissa ovat kello 10 alkava turnauksen avausottelu EuPaa vastaan sekä kello 12 pelattava LoPS YJ–Ilves FS. Vanhempi C-juniorijoukkue oli piirin kolmas P15-Liigassa sekä pelaa SM-aluekarsinnan lisäksi vielä Länsi-Suomen ja Tampereen piirien yhteisessä P15-Alueliigan lopputurnauksessa Eurassa. Se on Suomen arvoinen teko – ja vähintään yhteisen kahvitauon paikka. Turnauksen ylivoimaiset ennakkosuosikit lohkoissaan ovat EuPa ja YIlves, mutta niiden takana on tasaisempaa. maaliskuuta 2019 On työkahvien aika. Yhteistyö on joidenkin ikäluokkien kanssa ympärivuotista ulottuen myös kesäkauden jalkapallosarjoihin. P8 1) Frans Mäkimattila 5,48, 2) Aku Puisto 6,45, 3) Leo Toivonen 7,01. Tuumattavaa riittää myös siinä, mitä seuraavaksi laitetaan kuntoon. T6 1) Helmi Turunen 2.43, 2) Veera Pyy 3.34, 3) Eveliina Hongisto 5.50. SUNNUNTAINA Hirvihovissa ratkaistaan kolmen matkalipun kohtalo P15-poikien SM-lopputurnaukseen Tampereelle maaliskuun viimeiseksi viikonlopuksi. B-juniorit nappasivat samalla itselleen Länsi-Suomen piirin P17-mestaruuden puhtaalla pelillä ilman pistemenetyksiä. Karsinnan viimeinen ottelu lohkokakkosten kesken alkaa kello 16.30. T16 1) Eveliina Onnela 16,45. Joukkueiden sisällä seurojen valmentajien yhteistyö on ollut hedelmällistä ja henkilökemiatkin ovat natsanneet mukavasti. vapaalla tyylillä. 11 Torstaina 7. P12 1) Viljami Kuusela 3.55. Mahdollista siis on, että keltaista väriä nähdään sekä Bettä C-juniorien SMlopputurnauksissa, joihin kumpaankin selviää kahdeksan Suomen parasta futsaljoukkuetta ympäri maata. T10 1) Lotta Lehtilä 9,35, 2) Kerttu Mäkimattila 10,14, 3) Aino Nieminen 10,27. klo 18.30 Mellilä lounaspaikka Pippuri aiheena vanhustenhoito, keskustelemassa Olavi Ala-Nissilä Tervetuloa keskustelemaan! Tällä vaalikaudella 140 000 suomalaista on saanut töitä. HIIHTO Alastaron Urheilijoiden seitsemännet sarjahiihdot kisattiin mestaruushiihtoina 27.2. MAKSAJA: KESKUSTAN EDUSKUNTARYHMÄ LoPS-junnuilla menossa väkevä futsalkausi . P14 1) Teemu Lehtilä, Väinö Rantala ja Aleksi Tattinen 11,58. Tällä kaudella suurin osa seurojen yhteisjoukkueista on pelannut sarjoja LoPS YJ -nimillä. T8 1) Inkeri Mäkimattila 7,44. VAIKKA KULUVA kausi on vielä kesken, on seuraavankin kauden yhteistyökuvioita jo hahmoteltu. LoPS YJ P14: Frans Laukka, Jusa Luuri, Aake Alisaari, Jasper Joosela, Leevi Toivonen, Akseli Kuusela, Akusti Ali-Rantala, Roy Lehtinen, Niklas Kari ja Micky Enqvist. T4 1) Elsa Länninki, 6,54. Keli ja ladut suosivat hiihtäjiä. Molemmat sarjat pelataan 2–3 alueellisessa alkulohkossa, joista parhaimmat sitten selviävät liigojensa lopputurnauksiin ratkomaan ikäluokkiensa Suomen mestaruudet. T10 1) Sonja Hongisto 2.23, 2) Emilia Rantanen 3.29. Valmennus: Lasse Alisaari, Janne Joosela, Veli-Pekka Laukka, Kai Pietilä ja Sami Ali-Rantala. klo 12 Koski TL SEO keskustelemassa kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä klo 15 Alastaro Sale keskustelemassa Olavi Ala-Nissilä ja klo 17 – kansanedustaja Esko Kiviranta klo 15 Loimaa Prisma keskustelemassa Esko Kiviranta ja klo 16.30 – Olavi Ala-Nissilä Maanantai 11.3. Valmennus: Jouni Virta, Janne Joosela, Tommy Lundberg, Mikael Niemelä ja Lasse Alisaari. Valmennus: Jouni Virta, Jussi Marttila ja Mikael Niemelä. Valmentajat puolestaan ovat tapahtumissa saaneet tärkeää lisäoppia päivittäiseen valmennustyöhönsä muun futsalvalmennuskoulutuksensa lisäksi. LoPS YJ P15: Tomas Suvanto, Roope Kuusinen, Jasper Joosela, Aake Alisaari, Eelis Muurinen, Eetu Tuomisto, Kaapo Nikander, Leevi Laaksonen, Eemeli Paattilammi, Jarre Virtanen, Veeti Suuniitty, Elias Onnela, Frans Laukka, Akseli Kuusela, Jusa Luuri, Leevi Toivonen, Joosa Siltanen ja Riku Mahlamäki. Hirvihovin SM-aluekarsinta pelataan kahdessa kolmen joukkueen lohkossa, joista ykköset selviävät suoraan SM-finaaleihin, ja lohkokakkoset karsivat ylimääräisessä karsintaottelussa kolmannesta paikasta. Mukana on Länsi-Suomen ja Tampereen piirien kuusi parasta joukkuetta, joista siis kolme selviää SM-finaaleihin
Heimolinnankatu 2, Loimaa Puh. Katso myös verkkokaupan tarjouksemme! www.hintakaari. 12 Torstaina 7. 19,95) 10,Ihanat KEPPIHEVOSET pinkki tai sametti Ihanat KEPPIHEVOSET pinkki tai sametti Kotimainen LINNUNPÖNTTÖ Kotimainen LINNUNPÖNTTÖ 59 95 69,79,89,99,79,249,229,199,Upea Mustang Basement VALMISTAKKA Upea Mustang Basement VALMISTAKKA Mustang KAASUGRILLI Knoxville 3 + 1 Mustang KAASUGRILLI Knoxville 3 + 1 HALKOSÄKKI 1000 kg:lle puita halkojen kuljetukseen HALKOSÄKKI 1000 kg:lle puita halkojen kuljetukseen VEDONPARANTAJA RST HORMI-IMURI VEDONPARANTAJA RST HORMI-IMURI Paranna painovoimaista ilmanvaihtoa tuulen voimalla toimivalla hormi-imurilla! Paranna painovoimaista ilmanvaihtoa tuulen voimalla toimivalla hormi-imurilla! Asennuslaatalla: Asennuslaatalla: 110 mm 150 mm 250 mm 110 mm 150 mm 250 mm 150 mm 200 mm 250 mm 150 mm 200 mm 250 mm Upea ja moderni Malmö SISUSTUSTAKKA musta tai valkoinen Upea ja moderni Malmö SISUSTUSTAKKA musta tai valkoinen TURVAAJASTIN 1 h TURVAAJASTIN 1 h 1,79,10,(norm. 19,95) (norm. 119,-) (norm. 119,-) SOODAPUHALLUSKANNU 18 l vedenerottimella SOODAPUHALLUSKANNU 18 l vedenerottimella Timco PUHALLUSSOODA 10 kg Timco PUHALLUSSOODA 10 kg Castor SOODARUISKU 1,2 l Castor SOODARUISKU 1,2 l 10,29 90 Poistaa epäpuhtaudet helposti! Poistaa epäpuhtaudet helposti! kpl kpl (norm. 5,99) (norm. maaliskuuta 2019 2 99 sk sk (0,15/l) (0,15/l) (norm. 040 450 1051 Ma–pe 9–18, la 9–15 LOIMAA 29 95 HALKOTELINE + takkavälineet HALKOTELINE + takkavälineet TAKKAPUUTELINE Pyöreä tai suorakaide TAKKAPUUTELINE Pyöreä tai suorakaide 49 95. 12,95) KALALAHTI • KOUVOLA • KYRÖSKOSKI • LOIMAA • PORI Katso myös verkkokaupan tarjouksemme! www.hintakaari. 12,95) (norm. 5,99) GreenCare Grobiootti LUOMU TAIMIMULTA 20 l GreenCare Grobiootti LUOMU TAIMIMULTA 20 l 5,30 sä kin ER Ä! 30 sä kin ER Ä! Serla Toilet WCPAPERI 24 rl keltainen Serla Toilet WCPAPERI 24 rl keltainen sk sk 5,sk sk 30 sä kin ER Ä! 30 sä kin ER Ä! Hyvää naistenpäivää! Hyvää naistenpäivää! Serla Lambi TALOUSPAPERI 15 rullan säkki Serla Lambi TALOUSPAPERI 15 rullan säkki 14 95 1 99 50,1,29 90 (0,75/kg) (0,75/kg) (0,20/l) (0,20/l) (0,10/l) (0,10/l) (1,50/kg) (1,50/kg) 20 kg 20 kg AURINGONKUKANSIEMEN 20 kg AURINGONKUKANSIEMEN 20 kg Kuorittu AURINGONKUKANSIEMEN Ei roskaa! 1 kg kuorittua vastaa 3 kg kuorimatonta! Kuorittu AURINGONKUKANSIEMEN Ei roskaa! 1 kg kuorittua vastaa 3 kg kuorimatonta! sk sk (1,25kg) (1,25kg) 2 sk Aurinko KUKKAMULTA 10 l Aurinko KUKKAMULTA 10 l Aurinko KESTOMULTA 10 l Aurinko KESTOMULTA 10 l Samba SUUKOT 225 g 9 kpl/pkt Samba SUUKOT 225 g 9 kpl/pkt ps ps sk sk ps ps kpl kpl 2 99 8 99 pkt pkt KIVUN LIEVITTÄJÄ Prego PM019 Tens Hermoratojen sähköinen stimulaatio KIVUN LIEVITTÄJÄ Prego PM019 Tens Hermoratojen sähköinen stimulaatio 27 95 49 95 FM-LÄHETIN Bluetooth 12 V / 24 V + USB 2.1 FM-LÄHETIN Bluetooth 12 V / 24 V + USB 2.1 19 95 Fanni K PÖYTÄ 2 tasoa valkoinen tai musta Fanni K PÖYTÄ 2 tasoa valkoinen tai musta (norm
Mikko Jämsä on jo saapunut Loimaalle. – Mikko on taitava takamies. klo 9.00–17.00 ja • La 9.3. Suomessa on keksitty, että Viro on itsenäinen maa, jonka vaaleista kannattaa tiedottaa yhtä äänekkäästi kuin ruotsalaisista. Mikko pelasi viime kaudella Ville Karvosen seurakaverina Lahdessa, joten ainakin yksi yhdistävä tekijä kokoonpanostamme jo löytyy, päävalmentaja Arttu Mannelin sanoo. Ennen vanhaan se kelpasi talvisin aina hiihtämiseen. maaliskuuta 2019 Lamminkatu 36, Loimaa P. AllGripnelivetotekniikka huolehtii puolestasi siitä, että voima välittyy tiehen aina oikealla tavalla – joko automaattisesti tai valitsemasi ajoasetuksen mukaan. UUSI PELIMIES saapui Loimaalle tiistaina ja aloitti treenit välittömästi joukkueen kanssa. Silloin piti paikkansa kansanviisaus: jos katolla on lunta, on sitä myös maassa. TÄLLAISENA TALVENA AUTON TÄYTYY OLLA NELIVETO. Nykyään jo kaksivuotiaat hiihtäjät hallitsevat sekä perinteisen että luistelun. Niissä sai suksilleen 40 kilometrin tuntivauhdin. Tuntuu mukavalta, että meillä on naapuri etelässäkin. Seagullsin riveissä liigaa pelannut takamies on hyvä heittäjä Kaksi viikkoa virtuaalihiihtoa Sää on maailman epäluotettavista asioista epäluotettavin eli mitä milloinkin sattuu olemaan. Muutosvastarintaisia puheita ei enää kuule. Hän tuo joukkueeseen juuri siihen kaivattavia asioita. tk. Kahden viikon ajan mummo valitsi hiihtotavoista sen helpomman eli virtuaalisen. Kokoonpanossa Jämsä on sunnuntain kotiottelussa Korikouvoja vastaan. 112 Boosterjet 4WD GL+ 5MT 24 591 €, sis. 010 411 4431 ma–pe 9–17 Huolto: Ta-Rengas Forssa suzuki.. Loukkaantumisten ja Markus Lammelan asepalveluksen vuoksi harjoitteleva ja pelaava kokoonpano on ollut kapea. Vitaran AllGrip Select –nelivetojärjestelmä ja erittäin runsas vakiovarustelu yllättävät vaativankin autoilijan. Silloin piti paikkansa kansanviisaus: jos katolla on lunta, on sitä myös maassa.. klo 10.00–14.00 • Perjantaina tarjoillaan 200:lle ensimmäiselle hernesoppaa klo 10–14. Ladut olivat kuin koti-Suomessa, joskin mäet vähän korkeampia ja laskut vauhdikkaampia. Hän on hyvä heittäjä, mutta pystyy kuitenkin myös luomaan peliä. Kaudella 2014–2015 Jämsä pelasi kymmenessä ottelussa Korisliigaa Helsinki Seagullsin riveissä. • Lauantaina makkaraa kahvi + pullatarjoilu. Siinä ei paljon kannata kaatuilla, varsinkin kun ei ole kypärää eikä minkäänlaisia toppauksia suojelemassa kroppaa. 24 591 € sis. Yhtenään on tartuttava kaukoon. NELIVETO AINA OIKEA Suzuki Vitara on neliveto, joka on tutkitusti ja tunnetusti luotettava sekä kestävä. Yksi sentään on uutta. 600 € suzuki avajaiset Forssassa sekä Loimaalla • Pe 8.3. Kuvan auto erikoisvarustein. alk. Kahden viikon ankaran virtuaalihiihtämisen jälkeen mummolla on kovia vieroitusoireita. Aubrey Colemanin käytettyä ulkomaanoptionsa Bisons jäi hankalaan tilanteeseen. tk 600 €. Oikeat hiihtäjät valitsevat perinteisen ja luistelun välillä ja ovat valintaansa tyytyväisiä. 020 799 5600 Huolto: 020 799 5616 ma 8.30–18, ti–pe 8.30–17, la 10-14 Hämeentie 31, FoRSSa P. Mummoikäisille sopiva virtuaalihiihto tapahtui Itävallan Seefeldissä lumisessa metsässä, jollaisessa meilläkin harjoitetaan hikilautaurheilua. . Niin että pysytelkääpä pystyssä kaikki iivoniskaset ja mattiheikkiset. 177-senttinen, takamiehen paikalla viihtyvä Jämsä on tuttu nimi nuorisomaajoukkueiden rosterista. Eivät ole keksineet puolen kuun aikana mitään uutta. Vanhanajan hiihtokelejä on nykyään harvoin, mutta virtuaalihiihdon tunnelmaan pääsee myös sisätiloissa. Bisons oli kuitenkin valmistautunut Colemanin mahdolliseen siirtoon, ja niinpä Mikko Jämsän kanssa oli jo valmiiksi neuvoteltu mahdollisesta loppukauden pestistä. Suomen säätä et voi valita Suzukin voit. Mummo Mutikainen PAKINA Ennen vanhaan sää kelpasi talvisin aina hiihtämiseen. Jämsä on pelannut Divari B:ssä Hyvinkään paidassa sekä Divari A:ssa ToPon ja Seagullsin paidassa. Aina sama tulos, ei hiihtoa vaan pari kolme tummapukuista kravattimiestä jauhamassa niitä samoja asioita, joita jauhoivat kaksi viikkoa sitten. Takuu 3 vuotta tai 100 000 km. KOEAJA UUSI VITARA. 13 Torstaina 7. CO2-päästöt 162–176 g/km, EU-yhd. JÄMSÄ ON 26-vuotias Hyvinkään Pontevan kasvatti. 7,2–7,8 l/100 km (uusi mittaustapa). HEIKKI PERHO . Mikko Jämsä täydentää Bisonsin kokoonpanon Koripallo Juha-Pekka Mäki LoKoKo Bisons reagoi pelaajatilanteeseen vielä siirtorajan kynnyksellä. SELECT VITARA -mallisto alk. Viime kaudella Jämsä kuului Lahti Basketballin kokoonpanoon. Saamme Esko Saloselle ja Emil Hannulalle lisäapua takakentälle
Rt, 2h,k,ph,s 61,5 m² Rauhallisella asuinalueella, keskustan tuntumassa saunallinen kaksio. hp 95.000,h einola 0400-536547. Kaikki tuet seuraavat kauppaa. maaliskuuta 2019 Kauneushoitola Satakunnantie 2, Loimaa p. TILAA ESITEPAKETTI Alpo Isokallio 040-8217345 Pertti Äikää 0500-320-751 Tervetuloa! Vesikoskenkatu 11, 32200 Loimaa P. www.vanhavesikoskenkoulu.fi |Ahjonkatu 3 Loimaa Avoinna ma-pe 10-17 ja la 10-14. kLo 17.00-17.30 Loimaa, Vesikoskenkatu 37 as 6. 3500,tiedustelut ja esittelyt matti mäkinen 0400-536941. Suomelantie. päivitystarvetta tietysti on, mutta huomioitu hinnassa. mh. krs saunallinen kulmahuoneisto. kohde 648712 aLastaRo, Luhtikaari. kohde 634336 Loimaa, siepparinkuja 10 ok, 4 h,k,pesuh,sa n 100+44 m² Vankka ja ehyt täystiilitalo lähellä kaikkia palveluja. hp 56.000,+ lo 16.000,h einola 0400-536547. kaukolämpö, kv-putket pinnassa, saumapeltikate ja ikkunoihin lisätty 3.s puite. kohde 648424 op-kiinteistökeskus Loimijoen OP-Kiinteistökeskus hannu.einola@op.fi 0400-536 547 • matti.makinen@op.fi 0400-536 941 LOIMAAN KIINTEISTÖNOTARIAATTI OY Vesikoskenkatu 12, 32200 Loimaa | Email: lkn@lkn.fi Alpo Isokallio | Puh. Lasitettu parveke. klo 12 mennessä! www.loimaanlehti.fi LAUANTAINA 9.3. LL, Saviseudun paikallisin KIINTEISTÖJÄ MYYTÄVÄNÄ Vesikoskenkatu 7, Loimaa p. parkettilattiat. Huumausaineen pikatesti tuotti positiivisen tuloksen kannabiksen osalta. Mies vietiin verikokeeseen, ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 044 030 6004 www.bellomondo.fi ma-pe 9.30-17.30 • la 9-14 Colosé lta Maarit kertoo kevään meikkivinkit ja voit testata uutuustuotteita. Tuotearvontaa. erä kevään koruja -30% Mazu -edustaja Katariina liikkeessä pe 8.3. ALV. 050 514 1169/huolto, 050 373 3788/varaosat VARAOSAT SAAPUNEET VARASTOON KEVÄTTARJOUS ADBLUE 2 TYNNYRIÄ 295 , SIS. Kirjalliset tarjoukset toimistolle 28.3.2019 mennessä. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen. korkea sokkeli. paljon uudistettu ja viimeksi v -17 täydellinen pesuh-/saunauudistus. 128.000,huom! mahdollisuus ostaa myös oma autokatospaikka mh. JaMit2019 -laihdutusryhmä esittelee toimintaansa klo 12 —> Tervetuloa! Turuntie 19, LOIMAA puh. Myyjät pidättävät oikeuden hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset. Henkilöauton kuljettajaksi osoittautui ypäjäläinen, 1970-luvulla syntynyt mies. teemana RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Tiina Järvinen 02 588 8025 Veli-Matti Knuuti 02 588 8020 ilmoitukset@loimaanlehti.fi Loimaan Lehti/Ilmoitukset, Käsityöläiskatu 10, 32200 LOIMAA Asiaa rakentamisesta, remontoinnista ja sisustamisesta Turun varaosamyymälä Orikedonkatu 12, 050 339 3151 P. kt, 3h,k,ph,s 76 m² Lähellä marketteja hissitalon 3. Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. 045 870 0944 www.timma.fi/saihke Goldwell-tuotteet KMS-tuotteet -30 % –20 % Kävijöiden kesken arvontaa! Pääpalkintona väri+leikkaus -lahjakortti! K auneuSnurKKa S äihKeen 1 VUOTTA PARTURIKAMPA AMO Synttärikahvit 9.3. klo 10–14.00 Tarjolla kakkua ja kahvia/teetä! Aineistot viimeistään torstaina 7.3. 14 Torstaina 7. autokatospaikka. 0400 158 001 www.kauneusnurkkasaihke.fi KauneusnurKKa säihKe oy Par turi-KamPaamo Väinölänkatu 2, Loimaa p. mh.55.000,tiedustelut ja esittelyt matti mäkinen 0400536941 kohde 647899 Loimaa, kuusikatu 4 as 7 Rt, 2 h,k,sa,wc 51 m² oikein hyväkuntoinen näpsä saunallinen kaksio vm -91 talossa. 7632 733 Loimaan Puoti Loimaan Puoti TERVETULOA! Palvelemme ma–to 9–17 pe 9–18 la-su suljettu Loimaan Puoti Vähärasvainen sika-nauta jAUhELihA kARjALAnPAisTi Porsaan kAssLER pihveinä/palana 5 95 e /kg 9 95 e /kg 6 95 e /kg katso kaikki kohteemme op-koti.fi esitteLY 7.3. Lämmin varasto. 040 821 7345 LKV Maaseutukaupan asiantuntija MYYDÄÄN SALAOJAPELTOA 15,37 ha Ypäjä as. Naistenpäivä Pe 8.3. 040 151 0520 jaskan.puoti@m-ketju.fi ma-pe 8-20, la 8-18, su 9-15 Jaskan Jaskan Puoti Oy Puoti Oy Maukasta hyvällä fiiliksellä! K ahvilasta K ahvilasta JASKAN PUOTI TARJOAA 7.-9.3.2019 pkt RANSKALAISET + LIHAPULLAT KAHVI + PIISPANMUNKKI TERVETULOA! 6 90 pkt pkt rs KIEKU KANANMUNAT 10kpl/580g (1,70€/kg) KARINIEMEN ROILERIN FILESUIKALEET 250g– 300g (10€/kg– 8,35€/kg) TUMMAT VIINIRYPÄLEET 500g (3,90€) kg 2 50 HK:n SAUNAPALVIKINKKU 300g (8,35€/kg) KOFF CLASSIC LONG DRINK 5,5% 6 x 0,33l (4,57€/l) 9 95 99 rs 1 95 2 50 2 50 VALIO OIVARIINI 350g– 400g (6,43€/kg – 5,63€/kg) 2 25 Kuski kärähti kannabiksesta LOIMAA Poliisipartio pysäytti tiistaina kello 13.30 henkilöauton Aleksis Kiven kadulla tarkastusta varten. kaukolämpö ja autokatosp. klo 10-17 -Tarjouksia, arvontaa, herkuttelua! -Evelace -alusvaate-esittelijä paikalla, Intialaista päähierontaa ja eteerisiä öljyjä/ Hoitohuone Saraste. klo 12-18 NaisteNpäiväN kuNNiaksi ?
Loimaan Seudun Sotaveteraanit ry En juhli Ossi Aalto Loimaan Seudun Puutarhaseura ry VUOSIKOKOUS Tiistaina 19.3.2019 klo 18 Bar & Grill Lankossa (ent. klo 15 Nettilippu.fi 10 € Liput ovelta 12 € Tiedustelut: 040 5742 065 SEUROJEN TIEDOTUKSIA RAVINTOLOITA klo 17.15 RNK Hoci / Raisio LIPUT 5€ / 2€ LA 9.3.2019 2. Vieraana kirjailija Marja-Leena Virtanen Loimaalta ja Raisionseudun Lausujat ry:n esitys “Flikattei jutui”. Petri Kosonen Johtokunnat klo 17.30. kiinnostaako lämpöpumppu, öljykattila tai lämmitysverkostonpäivitys. Soitto alkaa n. Loimaan Seudun Sydänyhdistys ry:n VUOSIKOKOUS tiistaina 26.3.2018 klo 18.00 Tuulensuun Palvelukeskus, Huvilakatu 32. klo 22 • • • • • • • • M Y Ö S L O U N A S T O I M I T U K S E T • • • • • • • Päivän keitto 8,90 Kauppalankatu 5 • Loimaa • 02 7247 851 • ravintolaata.fi Kauppalankatu 5 • Loimaa • 02 7247 851 • ravintolaata.fi PE 20-02 • LA 21-02 PE 20-02 • LA 21-02 Happy Hour 21-22 Kauppalankatu 5 • Loimaa • 02 7247 851 • ravintolaata.fi PE 20-02 • LA 21-02 Happy Hour 21-22 • • • • • • • • • • • M Y Ö S L O U N A S T O I M I T U K S E T • • • • • • • Lounaspöytä Päivän keitto 8,90 5,50 Kauppalankatu 5 • Loimaa • 02 7247 851 • ravintolaata.fi RAVINTOLA ATA -ILMOITUSORIGINAALIAINEISTOT 21-22 jo vuodesta 1997 kaikki normaalikokoiset pizzat 15.3.asti SynttäritarjoukSet jatkuvat! karaoke seuraavan kerran 22.3. Vapaa pääsy. Vampulan Urheilijat Tervetuloa! Volttikatu 1, Loimaa p. Tervetuloa! Hallitus Loimaan Seudun SuomiAmerikka yhdistyksen KEVÄTKOKOUS torstaina 14.3.2019 klo 18.00 Bar & Grill Lankossa. 15 Torstaina 7. Tervetuloa! Hallitus Hallitus kokoontuu klo 17.30. 0400 854 053 KenKäVarasto to klo 10–14 Pe klo 10–17 La klo 10–13 tervetuloa! -50 % KenKIä taLVeen Ja KeVääseen! Myymälä suljettu vko 11 (11.–16.3.19) KäVeLyKenKIä Huom! Karoliinassa lauantaina KARAOKETANSSIT! vetäjänä Timppa Forssasta! Ravintola Karoliina Virttaa p. ja 23.3. klo 8.15 15.45) tai käytä etusi heti verkossa: tilaajapalvelija.fi/plus. 050 358 4235 KOKOUKSIA TYÖTÄ HALUTAAN YLEISÖLTÄ Auranmaan Huoltopalvelut Oy Pajatie 1, Aura P. Käsitellään sääntömääräiset asiat. 050 3280100 Tervetuloa! Noutopöydät jatkuvat! HUVITILAISUUKSIA KOULUTAKSIN / LINJA-AUTON KULJETTAJA hakee osa-aikatyötä. klo 15 su 17.3. KOTISEUDULTA oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi UUTISIA isoLLa U:LLa Kotiseudun puolesta vuodesta 1915 www.loimaanlehti.fi Siellä missä sinäkin Etutilaajan vuosietu! ota digilehti nyt käyttöösi! Soita 02 770 2626 (ark.8-16) tai käytä etusi heti verkossa: tilaajapalvelija.fi/plus Soita 02 770 2626 (ark. 9–17! P. LÄMPÖP ÄIVÄT 8.3. 040 7488 003, (03) 424 0800, www.otsolanhovi.com Humppilan Otsolan Hovi Liput 8 € Muista maittavat arkilounaamme keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 11-15, hinta 11€ Sunnuntailounas klo 12-15 hinta 22 € La 9.3. maaliskuuta 2019 Juvantie 11, Loimaa www.loimaanteatteri.fi Tove Appelgren: ZOO su 10.3. JAHTI 2.000 E 2 x 200 E • 9 x 100 E ym. klo 17.30. maaliskuuta 2019 klo 18.00 Kokouksen jälkeen esitelmän pitää MPK:n piiripäällikkö eversti evp. P. 7,50 e Kauppalankatu 6 • Loimaa • 02-724 7851 • ravintolaata.fi JUKOLAN BINGO VAMPULASSA maanantaisin klo 18.15 alk. välisen ajan! hanakatloimaa.fi Lamminkatu 19, Loimaa Av. KEVÄTKOKOUS Veteraanituvalla, Veteraanintie 25, keskiviikkona 20. Huollata koneesi nyt! Öljyt, varaosat, tarvikkeet Kaikille avoin Talvisodan pääTTymisen muisTojuhla keskiviikkona 13.3.2019 klo 13.00 veteraanituvalla Tervetuloa viettämään ohjelmallista muistojuhlaa Loimaan Veteraanituvalle, Veteraanintie 21, Loimaa. 010 3383820 Värisilmä Loimaa Lamminkatu 19, 32200 Loimaa puh. Div. Mustat Enkelit duo Baari auki klo 20. Tuo mukaasi oma kuppisi, tarjoamme Sinulle haudutettua teetä ja skonsseja. ma-pe 9-17 la 10-13. Lintuparvi) Vesikoskenkatu 13 Tervetuloa! Johtokunta Loimaan Reserviupseerit ry. välierä p e l i i s ä n n ä t Ship-Tek PT Rakennus Oy Kirjallisuusilta Loimaan pääkirjastossa ke 13.3. 045 2161 217 ma-pe 8-17, la 9-13 www.varisilmaloimaa.fi F Virtasen 4ÖLJYN MAALI 100 00€ /9l 11,11 €/l Tarjoukset voimassa vain Rompepäivillä 4.-5.8.2017 ROMPEPÄIVIEN REMPPAEDUT LAADUKAS FLEX AKKURUUVAINSETTI 129 00€ /kpl Rajoitettu erä! varisilmaloimaa.fi Naisten päivän kunniak si jaamme ruusun jokaisel le naiskävi jälle! LämpöpäiViLtä saat hyVäN tarjoukseN! tule kysymään lämpöasioista pe 8.3.! paikalla edustajia esim. hyviä palkintoja. 0400 527 747 Viljelijä! Kevät tulee, oletko valmis. Loimaan Seudun Reserviläiset ry. MAAJA KOTITALOUSNAISET Liikkeemme on suljettuna 15.-17.11
27.3. Piha & puutarha ja mökki -messureissu Turkuun 30.3. Venäläinen ym. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,65 e /pmm 3-sivu 2,65 e /pmm Tekstissä 2,46 e /pmm Tekstin jälkeen 2,08 e /pmm Takasivulla 2,65 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,15 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,08 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. Vanhuus ei tule yksin, se tuo vaivat, monet vaivat, niistä ei säästy, niistä ei ole päästy. Lisätietoja kotisivuilla tai erkkilsa@gmail.com. Vampulan Eläkeläiset ry:n kevätkokoontuminen Vampulan Osuuspankin kokoushuoneistossa to 21.3. Pe 8.3. Suomesta kokoukseen osallistuivat kansanedustajat Hilja Pärssinen, Miina Sillanpää, Aura Kiiskinen, Hilda Herrala ja Ida Aale-Teljo. Ja on tällaista Mamma ja pappa -kirkkoa ainakin kahdesti aikaisemminkin vietetty Loimaan seurakunnassa. Avoin kaikille, ei ilm. Suihkumahdollisuus tila sulkeutuu klo 20.30. klo 11 alkaen. Elisenvaaran Martat, tapaamme marttailun merkeissä Vesikoskenkatu 1 as1 ke 13.3. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Tanssillista liikuntaa miehille yksintanssi alkaa ke 13.3. On saapunut vanhuus, siihen on sopeuduttava, se vaatii omanlaista asennetta. klo 16. Huonekalukeskus TOIVONEN KY Satakunnantie 48, Loimaa P. Ohjaajalta pientä korvausta vastaan tarvikkeet. Loimaan Yrittäjänaiset Seniorit, kokoonnumme 14.3. Päivästä tuli 1977 YK:n teemapäivä, ja se julistettiin naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päiväksi. Vaikka päivän alkuperäinen tarkoitus on syytä muistaa niin ruusunne olette jokainen nainen ansainneet. 9.40, Kela 10.00, Kaunismäenkadun kautta Mellilään. Su 10.3. Voi käyttää myös kylmäpakkauksena pakastaen. klo 19 esitykseen Rosvot, joka perustuu Nurmijärven rosvojen tarinaan ja tosiasioihin vuonna 1822. Vierailijana terapia-alpakka Börje. Radat 2,0 km, 3,2 km ja 4,6 km. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Oripää 9.00, Alastaro 9.20, Hirvikosken Apt. Alastaron Kyläyhdistys ry, LämpöKaura-KravattiKäärme. Nainen on suurenmoinen, arvaamaton, käsittämätön, mutta niin herkkä, lumoava, rakastettava kokonaisuus. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Mutta kaikki muutkin voivat osallistua tapahtumaan. Opastus Sammonkadulta. Leikasto, K. Hyvän Paimenen luterilainen seurakunta Lähetyshiippakunta. klo 14. Pe 8.3 Naistenpäivänä Ostarilla. Diabetesyhdistys järjestää messumatkan Helsinkiin Lautasella -messuille la 6.4. Loimijoentie 77 Alastaro Näkövammaiset Ma 18.3. Nähdään siellä. Perheen pienimmille huoltaja/apulainen mukaan. Loimaan seudun yösuunnistajat. klo 11.30 Nykyiset Omaishoitajat kokoontuvat Anna-Liisan kanssa Olohuoneella! To 7.3 klo 13 KulttuuriaMinulle avoin ryhmä Olohuoneella. Lisätiedot Pirjo 050 529 2858. klo 12.30 Ravintola Loimirantaan. Hallitus kokoontuu pe 15.3 .klo. vii. To 7.3 Vierailu Kyrö Perhehoito klo 14. 30.3. Ryhmä tarj. Kirsti Mäki vieraana klo 14. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Osall. klo 15 Loimaan Kaupunginkirkossa.. Tapahtumassa ei tarvitse pystyä istumaan koko ajan paikoillaan, vaan ohjelmassa on muun muassa vaellusjakso, jossa on tehtäviä yhdessä tehtäväksi. Lisätied. Meillä, kuten monissa muissakin teollisuusmaissa, juhlinnassa alkoi korostua huomaavaisuus naisia kohtaan – tasa-arvon ja kehityksen teemojen sijasta. Pe 8.3 klo 10-13 Olohuone avoinna ja päivä päättyy Yhteislauluihin klo 13-14.30. On opittava yksinoloa, se ei ole noloa. Alttarilla saa käydä myös siunattavana. Sunnuntaina 10.3 klo 12-15 Ostarilla Karaoke vetäjänä Kake. Risteilylle lähtijät ma 11.3: Lähtö Vuorisen Liikenteen talleilta klo 18., OP puistonpuoleinen pys., Pikatie, Vakkatie, Hirvikoskentie, Kolkkalantie, Metsontie, Kanta-Loimaantie, kirjaston pys. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Kyselyt ja tied. O. Vanhallakin on tunteet, on rakkaus kanssakulkijoihin ja luontoon. MLL Loimaan kaupungin yhdistys erityislapsiperheiden vertaistuki-illat to 14.3, to 11.4 ja to 9.5 klo 18-20 Telkänpesässä Telkäntie 3,Hirvikoski. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2018. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 96675 Kustantaja: Priimus Media Oy. Timo Tamminen kansanedustajaehdokas (sd.) LUKIJOILTA Sukupolvet rinnakkain kirkkoon Seurakunnan päiväkerholaiset ovat alkuvuodesta askarrelleet kutsukortin Mamma ja pappa -kirkkoon isovanhemmilleen. Tarja 040 766 2965. Naisellisen vahva on Nainen! Ulla-Maija Voutilainen Israelin Ystävät ry. Harri Lammi. opistolla, toim. Pilates Ahjossa pe klo 18. Jaskan Puodissa klo 17. Kaikille erityislasten ja -nuorten läheisille. Loimaan Seudun Omakotiyhdistys. ja ilm. Ilm. Vaadittiin äänioikeutta, viranhoito-oikeutta, oikeutta työhön ja ammattikoulutukseen ja työsyrjinnän lopettamista. valssi, tango, jenkka, ym. Kojonkulman kyläyhdistys. Lopuksi nautitaan kirkkokahvi ja -mehu. klo 14-16 Tuulensuussa. Runo-Jukka LUKIJOIDEN RUNOJA Naistenpäivä Nainen on vahva, nainen on heikko, hän rakastuu hän kärsii. pian. 040 584 1238 loppu unmyy nti varas ton -70% alE OVH jopa Aamukahvia juodessa Mietin aihetta, eletään sellaista vaihetta. maaliskuuta 2019 Tervetuloa! Yleisön Pyynnöstä Nyt myös SuNNuNTaiSiN klo 12-16 Loimaa PaLveLee: SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Haaroisten-Hurskalan naiset, kokoonnumme Maijan luona ma 11.3. mahd. jakaa ilot,surut ja arjen vinkit toisten samanlaisessa tilanteessa olevien perheiden kanssa. (02) 588 8000 Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Anu Salo (02) 588 8033 Sampsa Hakala (02) 588 8031 Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 161,00 e 6 kk 96,70 e 4 kk 69,00 e Etutilaus: Laskutusjakso 12 kk 149,90 e 6 kk 76,00 e 4 kk 52,10 e 3 kk 39,50 e Irtonumero 2,10 e Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %. Tanssiseura Sekahaku Ry tanssikurssit ma 11.3 klo 18.30-20.30, hidas valssi perusteet/keskitaso, Työväentalolla Satakunnantie 57 Mellilän Kyläyhdistys r.y. Ilm. klo 12 Sirkka Hakala. Tied. Tanssiseura Pistokkaat ry. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Liisalle 0400 871 830 viim. Vielä paikkoja. klo 18 Alastarolla, M-L Merikivellä, Kylväjäntie 12. Mukana palvelukeskuksen toimitusjohtaja Tiina Läksy. paloasemalla Kanta-Loimaantie 7. Lähdöt klo 18.30-19.00. Kansalliset Seniorit Kesäteatteriretki Taaborin vuorelle Nurmijärvelle pe 28.6. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry To 7.3. Vanhana on aikaa ajatella, kohellus on pois. Samalla lipullla pääsee kevätmessuille (mökki, pihat,kasvit). Alastaro lasipalatsi to 7.3-19 klo17-19. ja ilm. Linjaauto kulkee reittiä Kyrö Hirvikoski Loimaa. Messun jälkeen vuositapaaminen, sääntömääräiset asiat. Kipua en halua. Johtokunta klo 11.00 alkaen. Alastaron Sotaveteraanit ry. . Loimaan Eloisat ry. Päivä on ollut minulle ja varmasti monelle muulle päivä, jolloin naisille annetaan kukkia ja kakkuja. Mamma ja pappa -kirkko su 10.3. Kylli 050 337 3290 Loimaan seudun sydän yhdistys ry sydänkerho kokoontuu Tuulensuun palvelukeskuksessa ti 12.3. Ommellaan kravatista kauranjyvä täytteinen käärme jota voi lämmittää mikrossa ja laittaa kipeytyneelle niskalle tms. URHEILU VEV-AMS ratayhtymä/ hirvenhiidon aluemestaruuskisat Virttaalla 9.3 klo 10, avoin, kaikki sarjat. Israel-ilta ma 11.3. Mellilän Kyläyhdisty r.y. Tämä sukupolvien kirkko on jatkoa Kummikirkolle, joka pidettiin viime keväänä. Joka naiselle sukat. Naistenpäivä sai alkunsa Kööpenhaminassa 1910 pidetyssä sosialististen naisten kongressissa. klo 19.35-20.35 Alastaron kirkonkylän ala-asteella, Aapiskuja 5, mm. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-13. ja kertoo kirjastaan Ajatusten aallokoissa. korttelisuunnistus urheilukeskuksen huoltorakennukselta. Pekka 0400 874 049 mahd. Käynti 4H-toimiston ovesta. ei edellytä diagnoosia eikä mll-jäsenyyttä. Lautasella-messut tarjoilevat terveyttä ja tietoa meille jokaiselle. klo 18.00 Hirvikoskella, ent. p.0500 537288 Karo. La 9.3 Olemme mukana Auran markkinoilla klo 9-15. Savikki ry kokoontuu Citynuokkarilla la 9.3. Lisät. klo 10 messu Loimaan evank. Osallistutaan Sukkia äideille-kampanjaan. Vesalle 0400 541 093. Tämän vuoden näyttökokeen tekijöillä yhteinen tapaaminen to 14.3. On oltava itselle armollinen, ei vaatia liikaa, tyytyy siihen mitä saa. 16 Torstaina 7. Kartanonmäen eläkeläiset kokoonnumme 19.3. Noin klo 11.30 tietovisailua. Suomi on monessa asiassa ollut naisten oikeuksien edelläkävijä, mutta ikävä kyllä kaikki nuo 1910-luvulla vaaditut asiat eivät kaikilta osin ole saavutettuja, puhumattakaan siitä mikä on naisten asema monessa muussa maassa. Tunteensa voimakkaasti tuntien, hän sulkee kaiken sisimpäänsä, peittäen kyyneleitään purkaen sydäntään, surren, toivoen, unelmoiden löytääkseen onnen, sen monimuotoisen, salaperäisen. SEURATOIMINTA Hyvää naistenpäivää! Sitä vaan mietin, että huomenna on kansainvälinen naistenpäivä. Paneuduin asiaan ja huomasin, että päivä on paljon enemmän. Loimaan Seudun Matkailuoppaat. klo 12.00 alkaen. 13 Tuttujen Tuvalla os. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Tiina Järvinen (02) 588 8025 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Sirpa Retva (02) 770 2306 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.15–15.45 puh. Kun vanhuus tulee omalle kohdalle, niin siitä kirjoitan, ei koira karvoistaan pääse