Moni lähti päivän päätteeksi kotiin takakontti aarteita täynnä. Polkupyörään verrattuna se on paljon. Vakiokävijät osasivat jo varustautua vaunulla; yhteen sellaiseen päätyi muun muassa viisi vanhaa moottorisahaa. Loimaan talousalueen paikallislehti • 104. Löydöt, kuten kukkapöytä ja viisi moottorisahaa, kulkivat kätevästi vaunun kyydissä. 2018 Äkkijyrkän vasikka asettui Sarkaan ”” Toivottavasti kaupungin päättäjät ymmärtävät lastenhoitoringin merkityksen. Ei liian kylmä eikä liian kuuma, tunnistettavissa kesäksi, tuntuu iholla sopivalta eikä suututa ketään. vuosikerta Nro 88 TIISTAI 7.8. Sivu 12 Irtonumeron hinta 2,10 € sis. KAROLIINA MARKULA . Sivu 10 21 45 45 Viktor Sosunovin ja Päivi Salosen mukaan Rompepäiviltä löytää aina jotakin ja vieläpä edullisesti. Koulumatka taittuu mautolla äkkiä. alv. Mellilän MLL:n puheenjohtaja Eeva Laukka Sivu 8 Sivu 5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Löytöjen luvattu maa kilometriä tunnissa on mopoauton suurin sallittu nopeus. . Nyt on hyvä Nyt uskaltaa väittää, että on kesäsää useimpien mielestä kohdillaan. Sivu 7. Toiminnalle on tarvetta ja tilausta. Rompepäivillä vieraili lauantaina 5 000 kävijää, ja vipinää riitti sekä Peltoisissa että torin tuntumassa
Iltamat alkavat kello 19. fanfaareita ja signaaleja metsän siimeksestä. Kojonkulmalla Kojontuvan pihamaalla järjestettävässä tapahtumassa. Se selviää lauantaina 11.8. 3: 15 Susiääniä Patsaspuistossa Alpo Jaakolan Patsaspuistossa kuuluu kummia sunnuntaina 12. Aurinko laskee kello 21.49. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 96675 Kustantaja: Priimus Media Oy. Tapahtumassa voi kuka tahansa osallistuja esitellä tai esittää oman Tee Se Itse -henkisyytensä tuloksia sekä halutessaan laittaa ne kiertämään. Kirjoituksissa sanotaan: – Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne niin kuin silloin, kun nousitte kapinaan. klo 12–17. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-13. Aamuisin Oripäästä pääsee Loimaalle edelleen kahdeksaksi ja kymmeneksi, ja iltapäivällä bussi lähtee Loimaalta Oripään suuntaan yhä klo 12, 14 ja 16. Kyseiset vuorot ovat klo 7.45 Loimaalta Pappisten ja Oripään kautta Loimaalle kulkenut vuoro ja klo 15 Loimaalta Oripään ja Pappisten kautta Loimaalle ajanut vuoro. Kumpanakin päivänä Kurkijoki-Säätiön stipendiaatit esittävät omat puheenvuoronsa. klo 16–18. Partiolaiset järjestävät ongintaa ja myyvät arpoja ja kahvia. Vähän isompia Virttaan Erä-Veikot opastavat tarkkuusammunnan harjoitteluun laserammunnan merkeissä. Tapahtuman järjestää Kojonkulman kyläyhdistys. 55: 6 8.8. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Petri Vainiotalo, alppitorviesityksiä Alpo Jaakolan Patsaspuistossa AuraPirkkatie 84 su 12.8. Lauantai-iltana 11.8. Puoli tuntia myöhemmin Vainiotalo esittelee soitintaan ja klo 17 musiikkituokio Au naturel koostuu luonnonsävelille kirjoitetuista sävellyksistä. Pentti Jussilainen puhuu kyläläisen näkökulmasta. – Sangen harvoin näillä vuorilla on ollut käyttäjiä. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Tiina Järvinen (02) 588 8025 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Sirpa Retva (02) 770 2306 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8–16 puh. Esiintyjänä on Huittisten musiikkiopiston apulaisrehtori Petri Vainiotalo, joka toimi aikaisemmin Loimaan Soittokunnan kapellimestarina ja kaupungin musiikinohjaajana. 2 Tiistaina 7. Esiintymässä on neljä yhtyettä, jotka kukin omalla tyylillään ja tavoillaan johdattelevat kuuntelijansa punkrockin ja sen johdannaisten syvään olemukseen. Sunnuntain ohjelma alkaa Loimaan kaupungin kirkossa Karjalaisen kansan messulla ja jatkuu ruokailulla karjalaisittain klo 11–13. Virttaalla juhlitaan maakunnan kyläpäivää Lauantaina 11. Tänä vuonna tähtäintä on käännetty vieläkin enemmän Tee Se Itse -maailmaa ja kierrätystä kunnioittavaksi tapahtumaksi, myös musiikin ulkopuolella. Lisäksi kuullaan Tauno Linkorantaa Varsinais-Suomen kylät ry:stä. Tilaisuuden päättävä tuokio on juhlavasti nimeltään Sinfoninen iltasoitto. PUNKIN TILA 2018 on jatkumoa viimevuotiselle Elotorin Etkot-tapahtumalle. Punk-musiikkia Kojontuvalla Millainen on punkin tila vuonna 2018. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Kurkijoki-juhla Loimaan lukiolla Puistokatu 16 la ja su 11.–12. elokuuta 2018 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 5.17. TILAISUUS aloitetaan puolilta päivin erityisesti lasten kyläpäivällä, jolloin pistetään sään salliessa pystyyn pomppulinna, maalataan yhteisötaiteilija Sanna Vainionpään johdolla kulkuvälinesiluetteja koulun aidan koristeeksi ja puuhataan ja kisaillaan Koivulan Tallin ja Virttaan Nousun johdolla. Henkisen ravinnon lisäksi tapahtumassa voi nauttia hyvästä ruoasta. Iloa ja haikeutta Kurkijoki-juhlilla Kaksipäiväiset Kurkijoki-juhlat 11.–12. Vähäisen käytön vuoksi Matka-Niinimäki lakkauttaa tänä syksynä kaksi Oripään kautta kulkenutta linjaa. Tilaisuus jakautuu neljään tuokioon: klo 16 teemana on Metsänpoika tahdon olla ja silloin kuullaan mm. Lähtö Loimaalta tapahtuu klo 7.55 ja paluu Loimaalle klo 8.55. aloitellaan kello klo 18, jolloin Ahti Kurri esitelmöi vuodesta 1918 Kurkijoella. Tapahtuma alkaa kello 15, ja ensimmäinen orkesteri aloittaa soittamisen kello 16. elokuuta kokoavat jälleen Loimaalle noin 300 kävijää kumpanakin päivänä. Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä! Jes. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. elokuuta. Tarkat pysäkkikohtaiset aikataulut löytyvät Matka-Niinimäen internetsivuilta, ja niitä voi tiedustella Ossi Niinimäeltä myös puhelimitse.. Silva, Sylvi, Sylvia SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Tapahtuman tilaisuudet sijoittuvat Loimaan lukiolle, Puistokatu 16. PÄIVÄN SANA 7.8. ORIPÄÄHÄN tulee yksi uusi, klo 7.15 lähtevä linja-autovuoro, joka ajetaan Yläneen ja Riihikosken kautta Kyröön. Esiintyjinä tunnelmaa luovat Viihdekuoro Virttaa ja Hanhijoen Mummot sekä paikalliskööri lauluesityksellään ”Olen virttaalainen”. Loimaan kaupungin edustajana on Teija Ek-Marjamäki ja juhlapuhujana Heli Siirilä Vaasan Yliopiston Lévoninstituutista. Tapahtumassa esiintyvät yhtyeet ÅK-47?, Kuona, Tuulia sekä Sold Out! plays Nirvana. Tilaisuuden juontaa Timo Tamminen. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2018. – Linja parantaa entisestään Loimaan kaupungin sisäistä liikennettä, sillä reitillä ei ole ajettu aiemmin reittiliikennettä, yrittäjä Ossi Niinimäki kertoo ja painottaa, että vaikka koululaisia paljon reitillä kulkeekin, voi kyytiin nousta kuka vain. Lahja 8.8. Uusia linja-autovuoroja Loimaan sisäiseen liikenteeseen Loimaa, Oripää Kiti Salonen Matka-Niinimäki aloittaa torstaina uuden linja-autovuoron Loimaalta Piltolan, Mellilän ja Niinijoen kautta takaisin Loimaalle. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Bussiyhtiö rukkaa reittejä vuosittain kuntien sivistystoimien toiveiden ja matkustajamäärien perusteella. Hepr. Lauantai-iltana ohjelmallisen seisovan pöydän kattaa viihdetaiteen mestari Matti Lepänhaara. Niinimäen mukaan jäljelle jäävät vuorot vastaavat parhaiten ammattikoulun ja lukion alkamisja loppumisaikoja. Tarjoiluista huolehtivat Kurkijoen martat. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,60 e /pmm 3-sivu 2,60 e /pmm Tekstissä 2,42 e /pmm Tekstin jälkeen 2,05 e /pmm Takasivulla 2,60 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,12 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,05 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. Iltapäivällä sama reitti ajetaan toisinpäin niin, että lähtöaika on klo 15 ja paluuaika klo 15.55. NIMIPÄIVÄT 7.8. Iltamat, päiväjuhla ja ruokailu ovat maksullisia. Kyläpäivä Virttaan koululla la 11.8. Herkkutarjoilusta ja keittomyynnistä vastaavat Virttaan Martat, joiden taidonnäyte on myös Varsinais-Suomen kylät Ry:n tarjoama juhlakakku kaikille vieraille. VIRALLISEN osuuden aloittaa klo 13.30 virttaalaistaustainen, neljän parhaan joukkoon tiensä raivannut tangokuningasfinalisti 2018 Pyry Hautamäki. (02) 588 8000 Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Toimittaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032 Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 152,90 e 6 kk 91,80 e 4 kk 65,50 e Etutilaus: Laskutusjakso 12 kk 143,00 e 6 kk 72,50 e 4 kk 49,70 e 3 kk 37,70 e Irtonumero 2,10 e Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Punkin Tila 2018 Kojontuvalla 11.8. Puoli kuudelta alkavassa sessiossa Vainiotalo soittaa vielä teemoja, jotka soveltuvat alppitorvelle ja jotka sillä soitettuna saavat lisäarvoa epätonaalisista sävelistä, susiäänistä. Kaikenlaisille kokonaisuuksille pyritään järjestämään tapahtumassa paikka ja aikaa. Klo 13 alkavassa Päiväjuhlassa on juhlapuhujana Karjalan Liiton puheenjohtaja, kansaedustaja Pertti Hakanen, jonka omat juuret ovat Pyhäjärvellä. Virttaa viettää Varsinais-Suomen Vuoden kylä 2017 –vuotensa päätösjuhlaa, ja uusi Varsinais-Suomen Vuoden kylä nimetään tilaisuuden lopussa. Vapaa pääsy. Myös ammattikoululaisten lisääntynyt työssäoppiminen on vähentänyt lakkautettavien vuorojen tarvetta. klo 15. Musiikista vastaa juhlavuottaan viettävä Mieskuoro Loimaan laulajat johtajanaan Armi Haatanen. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. elokuuta Virttaalla vietetään koko Varsinais-Suomen kyläpäivää kahden kylän juhlana. elokuuta, jolloin siellä pidetään pienistä musiikkituokioista koostuva alppitorvikonsertti
pantin 2,25 9 95 pakkaus 15 -PACK Loimaan liepeiltä 1 99 ps estrella PerunalaStut 275 g (27,50-35,36/kg) 2 30 Flora margariinit 400 g ja CulineSSe juokseva 500 ml Ei Flora&Voi. Paikallisen puolella. 3 Tiistaina 7. (2,88/kg, 2,30/l) 1 49 kg Päärynä Favorit 1. Paikallisen puolella. –10-20% Plussa-kortilla Coca-Cola CoCa-Cola tai Zero 15 x 0,33 l tlk pack (1,56/l) sis. – 8.8., ellei toisin mainita. alv. Saku olut 4,4% 0,33 l tlk 24-pack (2,42/l) sis. lk Puola. hErKuTTElIjAn PIhvIT porsaan kasslerista (l,G) Atria wIlhElm PorIlAInEn ja GrIllIdoG 140-148 g (6,76-7,14/kg) 6 95 kg kahviostamme Kahvi ja pistaasiunelmapulla 2 49 ilman Plussa-korttia 1,29-1,45 kpl (3,23/kg, 2,90/l) 2 99 rs minidonitSit 9 kpl / 250 g (11,96/kg) Taimiston puutarhan TomAATIT 1. pantin 3,60 22 80 24 pack ww w. Voimassa 21.3.2018 alkaen. Paikallisen puolella. 24%) LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 8-21 la 8-20 su 12-18 Paikallisen puolella. lk Suomi jokioisten leipä KAurAlAnKKu 400 g (4,88/kg) 1 49 ps rajamäen väkiviinaetikka 0,4 l (3,73/l) vaasan haPankorPPu 300 g (5,97/kg) 1 79 pkt 1 95 kpl Erä Jyväshyvä kauraja SuklaaPiSarakekSit 420 g (6,40/kg) 2 69 ps 3.– Panda Suklaalevyt 130-145 g (10,34-11,54/kg) 2 kpl 2 kpl Yksittäin 1,59 kpl 1.– kpl 1 79 kg Loimaan liepeiltä Loimaan liepeiltä. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. elokuuta 2018 Lue palkittua Marin PALA KAKKUA -BLOGIA Tarjoukset voimassa TI – KE 7.8
. . Nyt hieman tyynnyttyäni ja luvan saaneena jatkan lyhyesti asiasta. Siihen on kaksi syytä. Lapset eivät ole vastuussa siitä, että aikuiset välttävät vaaranpaikat. Samoin runsastuu kevyt liikenne, sekin tutuilla reiteillään. Tarjolla oli kaikkea mahdollista, mitä ihminen voi kuvitella tarvitsevansa. Arkiaamujen liikenne vilkastuu jälleen, kun autoilijat ajelevat rutiinireittejään töihin. Pitsejä ja pöksyjä. KK . Ja tietysti ajalla, sillä kiirettä ei tähän tapahtumakäyntiin kuulu sekoittaa. Se oli kasti eli kirjapainoissa aikoinaan kirjasinten säilyttämiseen käytetty lokerikko. elokuuta 2018 Aikuiset taas liikenteeseen Tässä vaiheessa kesää aikuiset palaavat enenevissä määrin takaisin työmatkaliikenteeseen lomien päättyessä. Tavarameren joukosta löytyi tänäkin vuonna mielenkiintoisia härpäkkeitä, joita en aiemmin ole tiennyt olevan olemassakaan. . Useimmat meistä ovat mielestään kouliintuneita konkareita. Parempaa vastinetta maksulle odottava . Rompepäivä on kuitenkin poikkeus, sillä tavaroista huolimatta ja juuri niistä johtuen se on yksi parhaimpia kotikaupungin tarjoamia elämyksiä. . Tänä vuonna tuokion teki erityisen hauskaksi naapuripöydän rouvan kanssa käyty keskustelu hänen rompelöydöstään. Ministeri painotti myös, että kelahan ei päätöksessään sano, etteikö Aliisa tarvitse hänelle suositeltuja terapioita, vaan Kela ainoastaan toteaa, etteivät ne täytä Kelan kriteerejä. Seuraavassa suora lainaus 11-sivuisesta KTO:n kuntoutussuunnitelmasta: ”Fysioterapian tavoitteena on Aliisan nivelten liikkuvuuksien ja lihasten elastisiteetin säilyminen tai heikkenemisen ehkäisy fleksiovoittoisista asentoja liikemalleista huolimatta fyysisen kasvun myötä, nivelja lihaskipujen ehkäisy, hengitysfunktion ja keuhkotuuletuksen parantaminen sekä hengitystieinfektioiden ehkäisy, tuetun pystyasennon/ seisoma-asennon mahdollistuminen myös jatkossa, tuetun istuma-asennon ja päänhallinnan kehittyminen tai säilyminen osallistumisen sekä osallisuuden vahvistamiseksi, suun kautta syömisen mahdollistumiseksi sekä vuorovaikutuksen tukemiseksi.” Suositellun musiikkiterapian tavoitteina mainitaan ”vastavuoroisuuden ja vuorovaikutuksen vahvistuminen, kehon ja pään hallinnan kehittyminen sekä käsien käytön kehittyminen jotta esimerkiksi painikkeen painaminen valintojen tekemisen ja vuorovaikutuksen tukena kehittyy, puristusotteen kehittyminen pidempikestoisesti edistyy sekä Aliisan omat vuorovaikutusaloitteet lisääntyvät.” NÄMÄ molemmat Aliisan terveydelle ja hyvinvoinnille välttämättömät ja myös kehittymisen mahdollistavat terapiat evättiin sekä kelan että Loimaan kaupungin toimesta. . Niin kaunis juttu pikku Santrasta! Kuitenki surullista mutta ihanaa huomata että ihmisillä on vielä hyväntahtosuutta olemassa. Sinne joukkoon sukelsin siis minäkin ja kuljin ihmettelemässä tavaroita ja tapaamassa ihmisiä. Mun mielestä taksiautoija Risto Ojala on Loimaan paras taksi, on ystävällinen ja pitkä työkokemus ym. AS PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Päivät soljuvat lintujen lailla. Virttaan hautausmaalla seurakunnan hoitamat haudat ovat surkeassa kunnossa. Tarkkaamattomuudessa piilee vaaranpaikka. Nimeä kun ei oikein ole sopiva kertoa, niin yksi on aina tyly ja hermostunut, kaikki eivät ole. Kesäloman viimeisiä päiviä viettävien työkavereiden näkeminen oli hauskaa samoin kuin törmääminen vanhaan koulukaveriin vuosien takaa. Onneksi Santra sai mahtavat kymppisynttärit. Rouva oli hankkinut sen itselleen pikkutavaroiden säilyttämistä varten. Voimia koko perheelle. En tarkoittanut kaikkien taksikuskien olevan samanlaisia. Rompemuistoja TOIMITTAJALTA Siinä se nyt vihdoin oli! Kauan odotettu loppukesän tapahtuma levittäytyi edessäni. Taimet olivat tosi huonoja ja hoito on ollut ala-arvoista. SHOPPAILUMINÄLLENI tapahtuma on ristiriitainen, sillä pyrin välttämään turhan tavaran hankkimista ja keskittymään enemmän elämyksiin kuin tavaroihin. Hämmentävää toki oli laskeskella vuosia, joita niistä kouluajoista on. Hiljaisen kotikaupunkimme vallannut ihmismeri täytti Peltoisten alueen ja metsästi tarjolla olevien romppeiden seasta aarteita. Vanhojen tavaroiden käyttötarkoituksia on mielenkiintoista arvailla ja selvitellä. T.E. Aliisan vauvasta saakka tunteneena perhehoitajana asia oli myös minulla tiedossa aikaisemminkin, silti äidin kirjoitus riipaisi syvältä. Loimaan kaupungin kuntoutustiimin perusteita ei ole vieläkään tiedossa. Tiedustelimme vastaavalta ministeriltä, miten on mahdollista että KTO:n moniammatillisen työryhmän suosittelemat kuntoutukset voidaan evätä ja vieläpä Aliisaa tapaamatta ja vanhempia kuulematta. Tane T Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Tänä vuonna omaksi aarteekseni valikoitui muutaman euron hintainen keltainen räsymatto, joka nyt viettää uutta elämäänsä kesähuoneeksi sisustamassani aitassa. Ajatus saattaa tutulla reitillä ajaessa askaroida aivan muussa kuin huolellisessa, koko ajan läsnä olevassa liikenteen lukemisessa. Alfons Lyytikäinen . ALIISA KÄVI henkilökohtaisesti tervehtimässä viime viikolla Loimaalla vieraillutta perheja peruspalveluministeri Annika Saarikkoa. . MIELENKIINTOISTEN tavaroiden lisäksi tapahtuman suola on luonnollisesti tuttujen tapaaminen. Ne pikkuasiat, jotka harmittivat, tuntuvat vieläkin mitättömämmiltä. . Kaikkien asiasta kuulleiden mielestä on käsittämätöntä ja Aliisan tapauksessa edesvastuutonta, että hänelle suositellut terapiat evätään ja että maallikot (läheiset) laitetaan monivuotisen koulutuksen käyneiden terapeuttien töihin. Ajatuksella, että tämän reitin osaan vaikka silmät kiinni. Seppo Paldanius Aliisan perhehoitaja Aliisan tapaus on myös perheja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk.) tiedossa.. Tottuneita tekijöitä ratin takana. Tuttuuden kokemus mahdollistaa vähintään puoliautomaattiohjauksella etenemisen. Tuon kokoonpantavan ja rannalla avattavan niskatuen mukavuus jäi arvailujen varaan, mutta sitä myyneen rouvan kanssa käyty keskustelu ja kyseisen tarinan kuuleminen oli mukavaa. Päivi Kaijula Kirjoja ja koneita. Neljän lapsen äiti . Olin valmistautunut tapahtumaan hyvillä kengillä ja edellispäivänä varta vasten automaatista nostetulla käteisrahalla. Kela ei pidä näitä lääkinnällisenä vaan hoidollisena kuntoutuksena. Saimme ministeriltä myös tukea ja neuvoja viedä Aliisan asiaa eteenpäin. Ehkä en ole enää tarpeeksi nuori en myöskään vielä tarpeeksi vanha, olen kuitenkin maksava asiakas. Tosin Aliisan läheisten ja häntä hoitavien mielestä Kelan rajanveto lääkinnällisen ja hoidollisen kuntoutuksen välillä on sekin kyseenalainen. Heitä pois ne kengästäsi, joutavaa soraa. 4 Tiistaina 7. Aliisan tapaus koskettaa Taannoin Loimaan Lehden Lukijoilta-palstalla Aliisan äiti kirjoitti kuinka Aliisalta evättiin hänelle suositellut terapiat. Perinteitä vaalien nautimme tietysti munkit Reunasten idyllisessä kahvilassa. Ministerin yksiselitteinen vastaus oli, että jos suositellut terapiat eivät täytä Kelan kriteereitä, suositeltujen kuntoutusten toteutus kuuluu kunnalle, siis Loimaan kaupungille. Ilo kanssaihmisen löydöstä lämmitti mieltä. . Kirjoja ja koneita. KTO kehitysvamma-alan tukija osaamiskeskuksen moniammatillinen työryhmä suosittelee Aliisalle lääkinnällisenä kuntoutuksena fysioterapiaa 50x60 min./vuosi ja musiikkiterapiaa 40x60min./vuosi. Upea OKRAN kiitos konsertti, iso kiitos! Kiitos myös talkoolaisille. Sitten liikenteeseen tulevat mukaan koululaiset, joista pienimmät vasta opettelevat liikenteenlukutaitoa. Poliisitkaan ei välitä käytetäänkö ajovaloja autoisa. Lopuksi ministeri Saarikko pyysi laittamaan tietoa, kun Aliisan asia on hoidettu hyvään loppuun. Tieroksi piip piip äänen saa pois ottamalla piuhan irki . Ajatusmalli johtaa herkästi tiedostamattomaan riskinottoon ja johdattelee luottamaan hyvän tuurin jatkuvuuteen. Itse kaupanteko myyjän kanssa sujui niin mukavasti rupatellen, että matolla tulee olemaan erityinen muisto tavaroideni joukossa. Kippojen ja kuppien joukossa oli niin leluja, lamppuja kuin lumppuja. Toisekseen on totuttu etenemään vanhoin, syvään luutunein olettamin. Miksi sitten tutuilla reiteillä sattuu eniten läheltä piti -tilanteita ja jopa onnettomuuksia. Tällä kertaa erityistä ihmettelyä ja hilpeyttä aiheutti 50-luvulta peräisin oleva metallista ja kankaasta valmistettu häkkyrä, joka paljastui rannalla makoilevan auringonpalvojan niskatueksi. Toistuvilla reiteillä ajetaan useimmin ja eniten. Pitsejä ja pöksyjä. Heiltäkin saimme tukea ja hyviä neuvoja asian eteenpäin viemiseen. Me aikuiset liikenteenlukijat olemme taitoinemme jo paljon lapsia edellä ja siksi kyvykkäämpiä ennakoimaan liikenteen arvaamattomuutta – kunhan vain päätämme tehdä niin. Mainittakoon, että Aliisa tapasi myös kansanedustaja Olavi Ala-Nissilän, Loimaan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Tarja Mäki-Punto-Ristasen sekä hyvinvointivaliokunnan puheenjohtajan Jari Välimäen
Viholalla ei ole aivan tarkkaa tietoa, mitä halli tuli maksamaan, mutta hän uskoo, että arviossa pysyttiin. Peltilehmä on nyt entistäkin värikkäämpi näky, sillä ennen esille laittoa sitä maalattiin ja fiksattiin loimaalaisten yrittäjien voimin. Ei tarvitse rahalla ostaa näkemistä. Ala-Nissilä saisi mennä polvilleen, kun on niin pitkä mies, että meinaa peittää koko veistoksen. Ylimenevä osa katetaan tarvittaessa omarahoituksella. On kunniakasta, että kokoelma saatiin pelastettua. Iina Wahlström arvelee maatalousmuseon olevan veistokselle jopa luontainen paikka, sillä ainakaan vielä se ei ole aiheuttanut kävijöissä ihmetystä, mielihyvää kylläkin. Vesivahingosta kärsineestä Helsingin yliopiston omistamasta Viikin maatalousmuseosta rahdataan Loimaalle alkusyksyn aikana toistakymmentä rekkakuormallista konservoitua hevosmaatalouden ajan esineistöä, joka täydentää hyvin Saran nykyistä kokoelmaa (LL 23.12.2017). Näyttelyn ja pedagogisen tilan varustelu maksaa enintään puoli miljoonaa. – Erikoismuseoon sopii faktan ja taiteen yhdistäminen, mitä teemme muutenkin. . Muualla on esillä lähinnä maatalouskoneita, museonjohtaja Teppo Vihola kehaisee. Veistos oli viimeksi näytillä Tampereella Väinö Linnan aukiolla, jossa Äkkijyrkkä kertoo sen joutuneen lumiauran ruhjomaksi ja pikkupoikien vasaralla hakkaamaksi. SENAATTIKIINTEISTÖN rakentaman Viikki-hallin kustannusarvio oli 1,8 miljoonaa euroa. elokuuta 2018 UUTISET LAINA Nyt roskakaloista puhuminen on vähentynyt, mutta viisi kuusi vuotta sitten se oli aivan yleistä. Niistä noin 650 tulee esille näyttelyyn. Loppu oli lihaa, kalaa ja maitotuotteita, Vihola kertoo. PELTILEHMÄ on kulkenut Müncheniä myöten pitkän tien Loimaalle, jossa sille tehdään vuokrasopimus vuodeksi kerrallaan. Museon omaa väkeä Pyhä vasikka ihastuttaa jo siinä määrin, ettei se ole enää ”se” vaan ”hän”. Tavoitteena on rikkoa tulevaisuudessa 100 000 kävijän raja. – Meillä se saa olla niin kauan kuin haluaa, jollei sille löydy ostajaa. Näyttelyamanuenssi Iina Wahlström kertoo marraskuun viimeinen päivä avattavan näyttelyn ”uivan alalla vastavirtaan”, sillä trendikkäiden multimedioiden sijaan perinteisessä näyttelyssä pääosan saavat esineet. Holy calf, Pyhä vasikka, menee ensin liiaksi reunaan, sitten täytyy kääntää pikkuisen sen päätä ja puskea elukkaa eteenpäin. Ei kukaan puhu roskalinnuista tai roskanisäkkäistä. – Kaikki lärvit kuvaat! kuvataiteilija huutaa. – Heinäpaalia on aina moitittu; pitäisi saada jotain näkyvää, museonjohtaja Teppo Vihola naurahtaa ja kertoo, että talveksi lehmä valaistaan kohdevaloin. Saran päänäyttelyn sisälle on suunnitteilla näyttely, joka kertoo, mitä ihmiset ovat syöneet kautta aikain. Huolellisen harkinnan jälkeen Pyhälle vasikalle löytyi museon pihamaalta paikka, josta se näkyy Ysitielle ja jossa se saa mittakaavaa takana sijaitsevista rakennuksista. – Tärkeintä on, että veistoksen näkee nyt mahdollisimman moni. . Loimaa on tietyllä tavalla taidepitäjä, eikä tämä tule kokonaisuutta häiritsemään, Vihola sanoo. Olisi tuntunut tosi kurjalta, jos se olisi mennyt kokonaan varastoon. Viime vuonna Sarassa vieraili 81 000 kävijää, joista noin puolet oli ravintolan asiakkaita. – Varastossa on vaikka kuinka paljon tavaroita, joita voimme antaa käteen. – 1800-luvulla Isä meidän -rukouksen jokapäiväinen leipä oli konkretiaa. elokuuta 2018 Loimaa/Puujalkala Kiti Salonen Sarka-museon vastavalmistunut Viikki-halli ja sinne tuleva uusi näyttely nostavat Saran maatalousmuseoiden kärkikastiin. Ruokanäyttely pyritään toteuttamaan vuodenvaihteeseen mennessä, jolloin Vihola jää eläkkeelle. Kävijät pääsevät tutustumaan Viikin arvokkaaseen kokoelmaan loppuvuonna Kuvataiteilija Miina Äkkijyrkkä osoitti kalusteasentaja Jesse Grönbergille ja nostokuljetusyrittäjä Mauri Perälälle, missä on Pyhän vasikan paikka. Sarka neuvottelee Sitran kanssa, voisiko näyttelyyn yhdistää myös tulevaisuusnäkökulman. Loppu on pedagogista tilaa, jonne on rakennettu myös kaksi keittiötä. – Haluamme kunnioittaa Viikin museota, joka on ollut aikansa lapsi. Uudistuksilla Sarka-museota halutaan tuoda entistä lähemmäs ihmisiä. REILUN tuhannen neliön hallista noin 700 neliötä tulee näyttelyn käyttöön. Sitten hän haluaa agrologin (museomestari Aarno Aittamäki), kansanedustajan (Olavi Ala-Nissilä), suuria taiteilijoita palvelevan Loimaan Kiven Anne Paljakan ja Iinan (näyttelyamanuenssi Wahlström) kanssa selfien. MIINA ÄKKIJYRKÄN vierailut Sarka-museolla ovat olleet kesän mittainen taidespektaakkeli. Museon ensisijainen tehtävä on säilöä ja pitää huolta esineistä, mutta museolla voi olla Viholan mielestä myös laajempi yhteiskunnallinen merkitys. Kuvanveistäjää ihmetyttää, miksi Suomen viljaja muna-aitassa ollaan niin vaatimattomia mutta keksii itse, että sellaisiahan rikkaat ovat. KITI SALONEN. 5 Tiistaina 7. Henkilökohtaisesti minua viehättää kierrätysajatus ja sanaleikki autosta länsimaisten pyhänä lehmänä, Iina Wahlström sanoo. Viime vuonna Sarassa vieraili 81 000 kävijää, joista noin puolet oli ravintolan asiakkaita. 90 prosenttia energiantarpeesta saatiin viljasta: puurosta ja leivästä. – Sarasta tulee Euroopan suurin maatalousmuseo. Itselleen Äkkijyrkkä tarvitsisi jalustan. Kun vasikka on tukevasti paikoillaan kivialustan päällä, Äkkijyrkkä kajauttaa karjan kutsuhuudon ja kerää Sarka-museon pihamaalle kokoontuneen museoväen ja kutsuvieraat luokseen. Pedagogista tilaa on tarkoitus käyttää myös muistiterapiaan. – Se on täällä Loimaalla kuin ranskalainen tunnelma: laajat pellot ja poppelit. Kalataiteilija Sakke Yrjölä Kuukausiliitteessä KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Tiistaina 7. Sarka-museon halli on näyttelyä vaille valmis Pyhä vasikka laskeutui maamerkiksi Ysitien varteen Loimaa/Puujalkala Kiti Salonen – PANNAANKO paikoilleen, Miina Äkkijyrkkä kysyy ja alkaa vastausta odottamatta osoittaa käsimerkein, mihin nosturin päässä kiikkuva peltilehmä pitäisi laskea. Valtavasta autonromuista ja teräspalkeista kootusta Holy calfista povataan museolle uutta maamerkkiä. Sitä varten eduskunta ja Suomen kulttuurirahasto myönsivät Sarka-museolle 350 000 euroa. Keittiöissä voidaan konkreettisesti havainnollistaa koululaisja lapsiryhmille, mistä ruoka tulee. Kokoelma kattaa noin 1500 esinettä 1700-luvulta 1940-luvulle. Niiden avulla voi löytää muistijäljen lapsuudesta, Vihola sanoo
Vähitellen on kasvanut myös riistanhoidon rooli, ja suurriistavirka-aputoiminnassa metsästysseura on mukana viikoittain, kun tarvitaan apua liikenteessä haavoittuneiden eläinten jäljestämisessä ja hakemisessa. He puhkeavat laulamaan, kun kävelevät metsässä. PAIKALLISIA LAINA Moni (kiinalainen) ei ole saanut hengittää puhdasta ilmaa vuosikausiin savusumujen takia. ETU T ILA AJ A N E T U ! Oripää Karoliina Markula ORIPÄÄN metsästysseuran 80-vuotispeijaisia juhli Oripään lentokentällä lauantaina noin 230 vierasta. Olen minä lääkärin odotushuoneessakin repinyt hyviä ohjeita lehdestä. – Kun naapuriseuralla aikoinaan oli hirvikanta vähissä, kävimme tekemässä heidän metsästysmailleen jälkiä kaatamamme hirven sorkilla. – Olosuhteet, kuten liikenneonnettomuudet ja suurpetojen liikkeet, vaikuttavat myös peurojen määrään, Mäntyharju lisäsi. Esimerkiksi peuraa on alettu metsästää vasta jälkeenpäin, seuran toiminnantarkastaja ja Pöytyän seudun riistanhoitoyhdistyksen varapuheenjohtaja Jarmo Mäntyharju mietti. Osoitteita voidaan käyttää suoramarkkinointiin ja luovuttaa tietosuoja-asetuksen mukaisesti. – Tässä oppii monenlaista esimerkiksi lihankäsittelystä ja riistasta. Loimaan Lehti maksaa postimaksun *Tieto tarvitaan digilehden tilauksessa. Turistiopas Riitta Mustonen Ylellä LAINA Mieheni sanoi aikoinaan aina kylään lähtiessämme, että älä sitten taas vingu siellä emännältä reseptejä kaikesta. – Riistan kunnioittaminen on olennaista. Toistaiseksi villisioista ei ole nähty muuta kuin jälkiä. Saaliin saaminen ei ole itsestäänselvyys, Tamminen huomautti. Tavoitteena on pitää kanta kurissa, jotta sikojen kantama afrikkalainen sikarutto ei pääsisi leviämään. Suuri merkitys on myös harrastuksen yhteisöllisyydellä. 8 – 16) Tilaa verkossa: tilaajapalvelija.fi/nuori Täytä tämä kuponki jatiputasepostiin. Oripäässä metsästysseura toimii edelleen lähes alkuperäisessä muodossaan. elokuuta 2018 Lahjalehden saaja Osoite Puhelinnumero Sähköposti* LOIMAAN LEHTI Sopimus 5009799 00003 VASTAUSLÄHETYS Tilaa soittamalla: 02 770 2626 (ark. Toivotaan, että kaikki saadaan käytettyä, Tamminen sanoi. Nimi Osoite Puhelinnumero Omat tietosi: Anna omaan kotiin muuttavalle nuorelle lehti mukaan. Metsästysseuran 80 vuoteen mahtuu niin riistanhoitoa kuin kepposiakin KAROLIINA MARKULA Yhteisöllisyys on yksi metsästysharrastuksen parhaista puolista, sanoivat Oripään metsästysseuran toiminnantarkastaja Jarmo Mäntyharju, puheenjohtaja Hannu Tamminen ja pitkäaikainen jäsen Mikko Kivilä.. – Alkuaikoina metsästettiin varmaan enemmän ruoan takia. VARSINAISET metsästysreissut ovat lopulta kuitenkin vain pieni osa harrastusta. – Usein metsästysharrastus kulkee suvussa, mutta viime aikoina mukaan on tullut myös uusia nuoria jäseniä, joiden vanhemmat eivät metsästä, puheenjohtaja Hannu Tamminen kertoi. Seurat tiedottavat toisilleen kaikenlaisista havainnoista, Tamminen ja Mäntyharju sanoivat. päivään asti. Hitiksi nousseen raparperipiirakkareseptin laatinut Katariina Pylsy Ylellä 6 Tiistaina 7. Lisäksi Oripään metsästysseurassa tarkkaillaan aktiivisesti villisikakannan kehittymistä. Peuralupia Oripäähän saatiin tälle vuodelle 110. Hyvien tyyppien kanssa on mukava istuskella nuotiolla, ja Mäntyharjun mukaan pienet kepposetkin kuuluvat asiaan. Liikenteessäkin seuraa tienpenkkoja eri silmin, Mäntyharju ja seuran pitkäaikainen jäsen Mikko Kivilä kertoivat. 2 KK LEHDET VELOITUKSETTA DIGINÄ TAI PAPERILLA*) ANNA NUORELLE PALA KOTISEUTUA MUKAAN *) Paperilehdet toimitetaan vain Varsinais-Suomen alueelle, digilehti koko maan alueelle. Meni monta päivää, kun he selvittivät, mistä hirvi oli tullut ja minne se oli mennyt. Tilaus on määräaikainen ja koskee vain uusia tilauksia. – Aika näyttää, onko lupia tarpeeksi. Jos tilaat paperilehden, tieto ei ole pakollinen. Omaan asuntoon muutto on nuorelle iso asia, varsinkin, jos asunto on toisella paikkakunnalla. Jäseniä seuraan kuuluu tällä hetkellä 111. – Työtä tehdään sekä seuran sisällä että yhteistyössä naapuriseurojen kanssa. Metsästysmaja rakennettiin vuonna 1974, ja puitteita on siitä asti kehitetty sekä talkoilla että lahjoitusten avulla. Metsästyskausi alkaa syyskuun alussa ja jatkuu kaksi viikkoa aiempia vuosia pidempään, helmikuun 15. Myös metsästysharrastus itsessään on kehittynyt vuosien varrella. NYKYISIN valkohäntäpeura on seudun metsästetyin laji
Vettä kertyi mittariin lopulta puolitoista milliä. Kierrämme täällä aina aamusta iltaan. Korhosen mukaan osa tapahtuman viehätyksestä piilee juuri siinä, ettei koskaan voi etukäteen tietää, mihin romppeessa törmää. – Tämä vaikuttaa sen verran kovaääniseltä, että sillä voi myös kutsua toista pihalta sisälle. Kisaajien tekniikat vaihtelivat, sillä joku nakkasi kiukaalle heti koko kiulullisen, toinen maltillisesti yhden löylykauhallisen kerrallaan. Kaksi minulla oli jo entuudestaan, ja yksi vielä tarvittiin, Pentti Rautanen kertoi. Entisaikojen tuotepakkaukset ja kauppamuseotavara kiinnostivat monia kävijöitä. – Tänä vuonna kehtasimme vihdoista viimein ottaa mukaan myös vaunun tavaroiden kuljettamista varten. Romppeesta oli löytynyt jo ainakin apukaapeleita, moponosia ja autonosia Villen autoprojektia varten. Pentti ja Helena Rautanen kruisailivat tapahtumaan museoautolla. – Keräileminen on tainnut lähteä vähän lapasesta, Sosunov tunnusti. Vaunun vetäminen oli Salosen tehtävä. – Tapahtumalla on seudulle varmasti iso merkitys, kun kävijöitä tulee niin laajalta alueelta. Tavoitteena oli saada mahdollisimman paljon vettä osumaan kiukaassa olleeseen mittariin, ja eurolla sai heittää litran verran vettä. Kurjella oli myynnissä monenmoista vanhaa tavaraa, jota hän on keräillyt museomielessä 45 vuotta. Kauppatorin Rompeloimaa-tapahtumassa pääsi lauantaina kokeilemaan taitojaan hauskassa löylynheittokilpailussa. – Museo jäi perustamatta, joten olen luopumassa keräilykokoelmasta. – Tarvitsen tällaista Alastarolla sijaitsevan vanhan maatalon entisöintiin. Aarteita olivat hekin ehtineet jo hankkia, nimittäin juuri sopivanlaisen lasisen lampunvarjostimen, jossa on messinkinen pidike. – Yleensä tulemme neljästään velipojan ja hänen poikansa kanssa, mutta tänä vuonna olemme kahdestaan. Kärryllä keikkui aikamoinen aarrevuori: viisi moottorisahaa sekä kukkapöytä. 7 Tiistaina 7. Tuntuu, että ostajia on eniten paikalla heti aamusta, jo kuuden aikaan, kun taas puolenpäivän aikaan on enemmän katselijoita. HUITTISLAISET Helena ja Pentti Rautanen kertoivat käyvänsä Rompepäivillä joka vuosi ja huristelevansa paikalle aina museoautolla. Heimo ja Ville Parviainen, 17, löysivät Rompepäiviltä muun muassa kimpun apukaapeleita, moponosia ja autonosia Villen autoprojektiin.. – Täällä on aina kiva tunnelma, ja keräilijöitä riittää. Loimaalainen Onni Jalovaara, 10, heitti löylyä kokenein ottein, vaikka tuulenpuuska hieman hankaloittikin tehtävää ja kiukaaseen tähtäämistä. Varsinkin vanhoja tuotepakkauksia ja kauppamuseotavaraa menee paljon kaupaksi esimerkiksi kotimuseoihin. Tällä kertaa ajoneuvoksi valikoitui Rover 100 4D sedan vuodelta -61. KATJA Rinkinen ja Tarmo Korhonen Parolan asemalta laskeskelivat, että ovat käyneet Loimaan Rompepäivillä jo ainakin kolmena, neljänä tai viitenä vuonna. – Viktorilla on talli täynnä moottorisahoja, joista vanhimmat ovat 50-luvulta. elokuuta 2018 Loimaa Karoliina Markula PERNIÖLÄISET Heimo Parviainen ja Ville Parviainen, 17, saapuivat tämänvuotisille Rompepäiville vasta puoli kahdeksalta aamulla. Heidän aikataulunsa oli vähän myöhässä tavanomaisesta. JANAKKALASTA Rompepäiville lähteneet Päivi Salonen ja Viktor Sosunov luonnehtivat itseään tapahtuman vakiokävijöiksi. Vähän kello kymmenen jälkeen isä ja poika olivat jo menossa autolleen tekemään ostoskassien välityhjennystä. – Mukaan tarttuu aina jotain, ja usein on myös jotain sellaista haettavaa, jota ei välttämättä kovin helposti löydä muualta. Jo ensimmäisen tunnin aikana pari oli ehtinyt hankkia kauniita lintutauluja, lasisen pastapurkin ja jämerän soittokellon, josta he kaavailivat uutta ovikelloa. Halikkolaiselle Pentti Kurjelle tapahtuma oli jo entuudestaan tuttu. Mukaan oli tarttunut jo vanhan maatalon entisöintiprojektiin täydellisesti sopiva lampunvarjostin ja kultainen valokuvakehys. Saisikohan kissankin tottelemaan tätä. MYÖS myyjät viihtyivät Rompepäivillä. Kauppamuseotavara ihastutti Rompepäivillä KAROLIINA MARKULA Pentti Kurki myi Rompepäivillä keräilykokoelmaansa, jota hän on kartuttanut jo 45 vuotta. – Toiveissa on löytää jotain spessua, pientä ja odottamatonta, Rinkinen mietti
Mitä kaikkea uudistus mahdollistaa ja kuinka se voi hillitä ilmastonmuutosta. Paula Väisänen Valonia EKOVINKKI Jokeri Pokeri Box Heimolinnassa Pikku Kakkosesta tuttu taikuri Simo Aalto on koko Suomen kattavalla 40-vuotistaiteilijajuhlakiertueella avustaja-vaimonsa Kirstin kanssa. Toimintaa on siitä asti ehditty järjestää monenlaista. Purtavana oli niin popcornia kuin Mellilän kyläyhdistyksen paistamia muurinpohjalettujakin. Hän kertoi osallistuvansa lasten kanssa mielellään kaikenlaisiin MLL-yhdistysten tapahtumiin. Koskelainen Onni Lähteenmäki, 4, innostui varsinkin liikennekaupungista ja huristeli kartioiden keskellä kuin vanha tekijä. Itsenäiseen polkupyöräilyyn valmiuksia koettiin olevan hieman alle yhdeksänvuotiaana ja joukkoliikenteellä kulkemiseen hieman yli yhdeksänvuotiaana. elokuuta 2018 Mellilän MLL:n juhlassa huristeltiin liikennekaupungissa Loimaa/Mellilä Karoliina Markula Mellilän MLL-yhdistyksen 95-vuotisjuhlaa vietettiin sunnuntaina Asemanseudun koululla lastentapahtuman muodossa. KAROLIINA MARKULA Melliläläinen Emma Heinonen, 3, vasaroi pöllöä kieli keskellä suuta Mellilän metsästäjien nikkarointinurkassa. Liikenneturva muistuttaakin vanhempia siitä, että koulumatkan riittävä harjoittelu ja kertaaminen myös ensimmäisten koulupäivien jälkeen kannattaa. Lähde: Liikenneturva LIIKENNEVINKKI Uudet palvelut helpottavat liikkumista Uudistunut liikennepalvelulaki toi tullessaan muutoksia niin ihmisten kuin tavaroidenkin kuljetukseen. MITÄ ENEMMÄN käytämme kuljetusja autonkäyttöpalveluita, sitä vähemmän meidän enää tarvitsee omistaa autoa – ja sitä vähemmän syntyy kasvihuonekaasuja. – Tällä hetkellä järjestämme esimerkiksi aikaisemmin satujumpaksi kutsuttuja tenavatemmellystunteja palloiluhallissa. Koulujen alkaessa koulureittiä on lapsen kanssa harjoiteltava. Toiminnalle on tarvetta ja tilausta. Mahdollisuuksien mukaan joku aamu voisi lähteä lapsen mukana. TAIKURI Simo Aalto tunnetaan Jokeri Pokeri Box -taikurina, jonka taikamaailmaan ovat tutustuneet eri-ikäiset suomalaiset 1980-luvulta lähtien. LIIKENNETURVA kysyi alaikäisten lasten vanhemmilta, miten heidän lapsensa kulkee kouluun. Hyviä neuvontapisteitä ovat esimerkiksi kirjastot, joissa ajantasaista tietoa kuljetuspalveluista on saatavilla niin asukkaille kuin vierailijoillekin. Aikuisilla on vastuu lasten koulutiestä Elokuussa alkavat koulut ja monen uuden ekaluokkalaisen koulutaival. Vanhemmista lähestulkoon kaikki ne, joiden lapsi kulki kävellen kouluun, harjoittelivat koulureittiä yhdessä muutamia tai useita kertoja. Useilla taksinvälittäjillä ja autoilijoilla on hinnasto tai hintalaskuri nettisivuillaan, useissa autoissa hinta kerrotaan myös ulkopuolen teippauksissa. Vanhempien joskus tai usein kouluun kyyditseminä kulki 63 prosenttia lapsista. Liikenneturvan kyselyn perusteella koulumatkat taitetaan useimmiten kävellen. 8 Tiistaina 7. Tuttuun taksiin saat useimmiten yhteyden entiseen malliin. Mukana on myös hulvatonta vatsasta puhumista, imitaatiota ja aina yhtä ällistyttävää ajatusten lukua Simo Aallon tapaan. VAIKKA koulutie olisi tuttu, kannattaa aika ajoin kouluvuoden aikana kysellä myös koulumatkan sujumisesta. Liikennesääntöjä noudattavat aikuiset ja selkeät liikennejärjestelyt ovat edellytys koulutien turvallisuudelle. Pyörällä kouluun polki usein tai joskus seitsemän kymmenestä (71 prosenttia). Lapset tykkäävät, ja se on pääasia. Mellilän MLL-yhdistys eli silloinen Kenraali Mannerheimin lastensuojeluliiton Mellilän osasto perustettiin 20.8.1923. Henkilöauton omistus on kääntäen verrannollinen kestävämpien kulkutapojen käyttöön: mitä useampi auto taloudessa on, sitä vähemmän liikutaan jalan, pyörällä sekä joukkoliikenteellä. Suosittu toimintamuoto on ollut myös niin sanottu lastenhoitorinki, jonka kautta huoltaja voi tilata lapselleen hoitajan vaikkapa tunniksi, jos illalla on tärkeä palaveri tai muu meno. Koko perheen taikashow’ssa nähdään mestaritaikurin osaamisen laaja kirjo vaativista sorminäppäryystempuista aina hämmästyttäviin illuusioihin saakka. Radan ajamisesta sai todistukseksi ajokortin, ja ohjelmassa oli myös liikenneaiheinen tietovisa. Koskelta tapahtumaan lähteneet Marika Karjalainen ja Onni Lähteenmäki, 4, viihtyivät varsinkin vauhdikkaassa liikennekaupungissa. – Parhaillaan on käynnissä neuvottelu siitä, alkaako kaupunki tukea toimintaa, ja asia on menossa seuraavaksi sivistysvaliokunnan käsittelyyn. Mukana toiminnassa olisi myös MLL Varsinais-Suomen piiri, joka muun muassa vastaisi rekrytoinneista. Tapahtuma on maksullinen. – Luulen, että olemme liikennepuistossa koko loppupäivän, Karjalainen nauroi. – Hienoa, että lastentapahtumia järjestetään myös tässä lähiseudulla. Näin voi varmistua siitä, että lapsi osaa toimia eteen tulevissa tilanteissa ja hankalien paikkojen kohdalla voidaan yhdessä puntaroida ratkaisu juuri siinä tilanteessa, jolloin toimintaohje jää paremmin lapsen mieleen. Kysy tilauksen yhteydessä kuljetuksen hintaa tai hinnanmuodostuksen periaatetta. Yhä useammat voivat tienata ajamalla taksia ja kehittämällä palveluita yrittäjinä. Monessa kunnassa uudistukseen vasta heräillään. Siksi juhlashow’n nimeksi on annettu ”Vain Lapsille. Ja Aikuisille.”, Aalto selvittää. Parhaillaan Simo Aallon uusia Jokeri Pokeri Box -ohjelmia nähdään YLE Areenassa. Ja lapset saavat auttaa taikuria kiperissä tilanteissa! – Taikuus kuuluu kaikille. Hänet on palkittu lastenkulttuurin valtionpalkinnolla. Juhlan kunniaksi lapsille oli pihalla paljon hauskaa tekemistä liikennekaupungissa ajelemisesta kasvomaalaukseen. Neljä viidestä lapsesta kulki kävellen kouluun edes joskus. YHDISTYKSEN puheenjohtajan Eeva Laukan mukaan Mellilän MLL-yhdistykseen kuuluu tällä hetkellä 83 jäsentä. Hän on ollut toiminnassamme iso tekijä. Onni istui ratin takana ja kierteli radalla olleita kartioita kuin vanha tekijä. Kunta voi edistää liikennepalveluiden kehittymistä hankkimalla palveluita ja tiedottamalla niistä; esimerkiksi kuljetuspalvelut liikuntapaikoille tukevat eri ikäisten harrastustoimintaa. Hän on pysynyt ruutukasvona 40 vuotta. Vanhempien arvion mukaan lapset ovat valmiita liikkumaan itsenäisesti jalkaisin hieman yli seitsemänvuotiaana. Uusia takseja ja palveluita voi olla vielä vaikea löytää. Jokeri Pokeri Box -taikashow pysähtyy juhlakiertueellaan Loimaan Heimolinnassa pe 10.8. MYÖS hinnoittelun vapautuminen voi mietityttää. klo 18. On olennaista, ettei lapsen tarvitse pelätä koulumatkalle lähtöä aikuisten arvaamattomuuden takia. – Toivottavasti kaupungin päättäjät ymmärtävät lastenhoitoringin merkityksen. Koulumatkaa pyörällä harjoitteli yhdessä hieman vähemmän, yhteensä 78 prosenttia vastanneista. – Yhdistyksellämme on myös yli 90-vuotias kunniajäsen Viljo Säteri. Uudet jäsenet uusine ideoineen ovat kuitenkin aina tervetulleita. Tutustu rauhassa oman paikkakuntasi tarjontaan netissä ja sosiaalisessa mediassa, jossa palveluntuottajat markkinoivat palveluitaan innokkaasti. Samalla työllistämme nuoria yhteistyössä 4H:n kanssa, sillä ohjaajat ovat yleensä alle 18-vuotiaita. Lakimuutoksen myötä voi periaatteessa tilata taksin vaikka muuttotavaroille, koska painorajoituksia ei enää ole. Jokeri Pokeri Box eli Simo Aalto.. Kysele uusista palveluista paikkakuntasi autoilijoilta ja kunnasta. Liikennejärjestelyissä voi aina tapahtua myös muutoksia esimerkiksi työmaiden takia Lapsen valmiudet liikkua liikenteessä itsenäisesti kehittyvät vähitellen harjaantumisen kautta. Vuoden 2016 henkilöliikennetutkimuksen (Liikennevirasto 2018) mukaan henkilöautosuorite on sitä suurempi, mitä useampi auto taloudessa on. Digitaalisten järjestelmien kehittyessä myös pakettien noutaminen ja kuljettaminen helpottuu: haja-asutusalueellakaan ei tarvitse välttämättä autoilla itse, kun lähetyksille voi tilata kuljetuksen suuntaan tai toiseen. Äiti Marika Karjalainen jännäsi kyydissä
Kaksipäiväinen kilpailu koostui kolmesta kierroksesta, joista finaalikierros miteltiin Laajavuoren haastavalla, runsaasti korkeuseroja sisältävällä radalla. 050 591 3803 tai 044 230 6361. Puh. P. P. n Vuokralle tarjotaan Vantaan Korson Kulomäessä 36 m2 kerrostaloyksiö hissitalosta. (osastot: m myy, o ostaa tai s sekalaiset) lähetä viesti numeroon 17252 . Soita ja tarjoa p. AMMUNTA 2.8. 0400 218 575. Rata C 5.4 km 1) Päivi Autio 40.12, 2) Ilkka Nokka 40.48, 3) Antero Laakso 43.49, 4) Martti Tytykoski 51.08, 5) Vesa Merta 51.11, 6) Reijo Hirvelä 53.31, 7) Esko Pirttimäki 53.55, 8) Jorma Mörsky 54.09, 9) Tero Järvinen 58.58, 10) Timo Saarinen 1.06.34, 11) Heimo Hongisto 1.16.20, 12) Lassi Vatka 1.28.55, Ei aikaa: Lasse Varjonen, Kimmo Aavila. 0403227430. P9 1000 m 15) Eino Rantahalvari VirttNo 4.37.98. sekalaisia n Vuokralle tarjotaan pieni omakotitalo 70 m2. ja työkal. P. P. 050 359 1887. P. Mahd. n Kuivaa ensiluokkaista koivuklapia 50 e / heittokuutio sis. Tarj. P. 160 merkkiä vain 7 50 e löytölaari julkaistaan tiistaisin auranmaan viikkolehdessä, loimaan lehdessä ja somero-lehdessä. Kääntöaurat; viljakärryt 9 kuut. Rata A 2.1 km 1) Aino-Mari Kivikoski 15.54, 2) Hanna Kivikoski 21.34, 3) Pirkko Eskola 22.26, 4) Pentti Saario 24.37, 5) Arvo AliRantala 27.45, 6) Pertti ja Pera Mörsky 29.11, 7) Riitta Soppi ja Satu ja Matti Vainio 31.54. Esim. 28.-29.7. Rata D 7.6 km 1) Markus Salo 1.03.36, 2) Matti Ylitalo 1.15.48, 3) Keijo Hongisto 1.55.07, Ei aikaa: Heikki Pesola. P. Traktorisovitteinen klapikone ruuvihalkaisijalla. n OK-talo Koski Tl, keskusta. 68000 e. n Ford Escort 1,4-75 VAN -97, vikalista on, hp. Mitsu Pajeron osia, ruohonl., puut. Mielellään taajaman ulkopuolelta. kuljetuksen. Heti vapaa. ajoleikk., mopot, perämoott., jyrs., agrek., haperäkärryt, eril. n Myydään tai vuokrataan siisti KT-kaksio, 1. T11 150 m 4) Ida Mäki VirttNo 23.01. P. (Huom: palvelu ei toimi Gomobile -liittymällä) tekstiviestimaksua ei palauteta, mikäli ilmoitus on sääntöjen vastainen. Hinta 120 e. Hinta 170,00 e. 350e. 2. 0500 828 138 tied. 050 380 3470. Vuokra 240 e / kk + sähkö. Tiedustelut 050 376 7497. n Saksinostin, nostaa 500 kg-8m. omaan kasvimaahan. puhalluslaittein. Heti vapaa. 044 986 6970. elokuuta 2018 Anni Mäkelä uusi mestaruutensa FRISBEEGOLF 15-vuotiaiden tyttöjen luokassa (FJ15) Suomen mestaruuttaan puolustanut Anni Mäkelä piti pintansa kilpailun loppuun saakka ja uusi mestaruutensa hienolla tuloksella 209 heittoa (28 heittoa yli parin). Anni Mäkelä edustaa Vampulan Urheilijoita. P. Ostaja noutaa. n Moottoripyörä Honda custom 750 vm. P. 0400 804 241. P. löytölaarissa voivat ilmoittaa yksityishenkilöt, joiden nimeä ei ole ytJ-rekisterissä. soittamalla: 02-588 8952 auranmaan viikkolehti, ma-pe 9-15 02-588 8021 loimaan lehti, ma-pe 9-14 02-588 8552 somero-lehti, ma, keto, pe 8.30-13 laskutettaviin ilmoituksiin lisäämme laskutuslisän 2,50€ sis. Hinta irtaimistoineen 45 000 e. 9 Tiistaina 7. Hyväkuntoinen. H.4500. sÄHköpostilla: ilmoitukset@avl.fi ilmoitukset@loimaanlehti.fi ilmoitukset@somerolehti.f i 4. n Pieni erä kuivaa sekaklapia ja noin 1m pituista kuusipölliä. P. maatiloille, rakennustyömaille. Kuivaa hella-, takkaja saunapuuta. 041 445 8146. P12 Kuula 8) Eetu Mattila VirttNo 6.97. piironki, kaappeja ja astiasto. n Potkupeli-merkkinen potkurollaattoripyörä. 55 e / erä. P. n Traktorin vanteet 28 tuumaa 6-pultti keskireikä 16 sm. 050 369 8825. 040 546 9582. Myös epäkunt. n Omakotitalo Loimaan seudulta (väh. ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! ajovarustukset. Turussa: P12 200 m 6) Eetu Mattila VirttNo 32.25. 3 mh), 1990 jälkeen rakennettu. työkalut jne. 041 4432 763. H. huom. Materiaalit tulee toimittaa viimeistään to 9.8. 045 230 6777. 040 523 0105. -92, ajettu 26 tkm, huollettu, hyvät renkaat, laukut. n Vuokralle tarjotaan saunallinen rt-kaksio 63 m2 loimaan kaunismäestä. YLEISURHEILU PM-kilpailut 9–15 v. 044 910 9912. 040 546 2063. Vaihdossa vaikka traktori. 0500 228 035. Vapaa 1.9 alkaen. Loimaa, Romukauppa-Trap (Kansallinen trap 50k) SARJA A (alle 55v): 1) Pasi Saarinen KMY 49, 2) Juha Vilenius P-HA 43, 3) Jari Mustaparta LRM 38, 4) Janne Ruusulaakso SaSa 37, 5) Mikko Tiainen LL 30, 6) Juha Vyyryläinen V-SA 28. 040 546 3125. 0500 840 071. n Somerolla aivan ydinkesk. T11 pituus 3) Ida Mäki VirttNo 4.02. Myös tekstiviesti. Tarjoa rohkeasti! P. Pienkon. Akkukäyttöinen, hyvät akut. jyrsin, pylväsp. 0440 842 923. n Vuokralle tarjotaan yksiö 31 m2 Hirvikoskella. seuRaava löytölaaRi tiistaina 14.8. Erämaata ja kosken kohinaa. SUUNNISTUS Torstairastien tulokset 2.8.2018 Palokankaan ja Karhunkorven maastossa. Männynkuorikatetta, edullisesti, kuljetus. T11 60 m 2) Ida Mäki VirttNo 9.10 (ae 9.00). n Antiikkia mm. H. 1985 + lä. Ei vaihtoa. ostetaan n Henkilötai pakettiauto sekä as.vaunu / auto sekä MP, kaiken kuntoinen käy. n Loimaa/Metsämaa rivitalohuoneisto 40 m2. Rata B 3.7 km 1) Pekka Leppänen 23.04, 2) Mauri Kurppa 25.51, 3) Juha Pullinen 31.45, 4) Heikki Rantanen 34.19, 5) Tapio Vuolle 34.27, 6) Sakari Kohijoki 34.36, 7) Mervi Salo 37.05, 8) Kaisa Markula 37.59, 9) Kaarina Rahkasuo 38.31, 10) Satu Tuominen 39.38, 11) Ahti Paula 42.30, 12) Tarmo Heikkilä 44.18, 13) Timo Kesti 44.19, 14) Risto Sarkki 45.02, 15) Untamo Mikkola 45.25, 16) Pauliina Mattila 45.45, 17) Markku Laurinen 55.15, 18) Risto Kaukasoina 55.27, 19) Liisa Kohijoki 58.34, 20) Armi Saarinen 1.04.30, 21) Veikko Haapanen 1.05.55, Ei aikaa: Harri Kuosa. 90 pari. alv. n Yamaha Virago Custom XV1100 vm. SARJA B (55-70v ja naiset): 1) Jari Rämö PHC 42, 2) Reijo Laakso L-HA 41, 3) Raimo Jokiniemi LoA 41, 4) Ismo Ruha KMY 41, 5) Erkki Lähde L-HA 41, 6) Antero Norri EuSa 40, 7) Jukka Nikkari TSA 39, 8) Antti Rantasalo LL 36, 9) Jaana Rantasalo PHC 36, 10) Kari Laaksonen LL35, 11) Jukka Ruohonen KMY 35, 12) Jukka Salin L-HA 33, 13) Keijo Mäkelä LRM 33, 14) Jaana Ahlroos SaSa 32, 15) Timo Kaira EuSa 31, 16) Heikki Hipp L-HA 30. Seinät ja katto maalattu, parkettilattia. 040 827 5135. P. 61,5 m2. FRISBEEGOLFIN junioreiden SM-kilpailut ratkottiin Jyväskylässä 18-vuotiaiden ja 15-vuotiaiden poikien luokissa sekä 15-vuotiaiden tyttöjen luokassa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. tekstiviestinÄ näppäile teksti laaRi, välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. P. krs. Somerolehteen klo 13.00.. n Savukoskella kelomökki saunalla 42 m2 joen rannalla. yhden viestin hinta on 7,50 e / 160 merkkiä (sis alv.). esim. 040 558 8676. 0400 223 836. 040 772 2140. n Kirjoja ja koriste-esineitä, ym. kuponGilla löytölaari, auranmaan viikkolehti kehityksentie 3, 21800 kyrö 3. SARJA C (+70-alle18v): 1) Veikko Anttila LL 41, 2) Olavi Soini EuSa 40, 3) Ossi Kuronen LRM 40, 4) Jorma Hacklin 38, 5) Matti Eskola Rakki 36, 6) Martti Nieminen EuSa 34, 7) Jorma Kallio EuSa 33, 8) Atte Aimolahti P-HA 33, 9) Risto Brusila L-HA 31. Olleet työkon. ilmoitukset tiistain löytölaariin viimeistään toRstaina kello 16: 1. klo 15.00. P. rohkeasti! P. TULOSPÖRSSI Rivi-ilmoitukset löytölaaRiin! ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla 7,50 € / 160 merkkiä! löytölaaRi on taRkoitettu yksityisHenkilöille, ei JÄlleenmyyJille eikÄ yRitystoimintaa HaRJoittaville. 2h+kk+saunatilat, ulkorakennus Someron HirsjärvelmyydÄÄn n Koivuklapia, puhdasta ja siistiä, 50 e / heittomotti kotiin tuotuna. n Puimuri Sampo 650,-83; Vogel Noot 3-siip. KT-kaksio 2h+k+s+lasitettu parv. kone, öljys., valur.hella, rautaportit, P. Halkosirkkeli, vähän käytetty. T11 60 m aidat 8) Ida Mäki VirttNo 12.00. reikäväli 20,5 sm. n Asuntovaunu/-auto, korjattavakin käy. Heti vapaa. Ei ruostetta. Kyrössä. Tied. Heti vapaa. H. P. yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. n Eril. Ratamestarina toimi Erkki Kallio ja mukana oli 59 suunnistajaa. Tiedustelut p. n Koivuklapia 1,5 heittomotin erissä, klapin pituus 30 cm. Nyt syyshintaan 1950 e. 040 584 2784. Siisti saunallinen päätyhuoneisto. Vuokra 600 e / kk sis vesimaksu
040 151 0520 jaskan.puoti@m-ketju.fi ma-pe 7-20, la 8-18, su 10-18 Jaskan Jaskan Puoti Oy Puoti Oy Maukasta hyvällä fiiliksellä! K ahvilasta KAHVI JA TÄyTETTy LANKKULEIPÄ VALIO JOGUrTIT 1 kg 4 00 KOTIMAINEN AVOMAAN KUrKKU KArTANON MEIJErIN KErMAJA GOUDAJUUSTO JOKIOISTEN HErKKUrANSKANLEIPÄ 400 g (2,00/kg) prk MEILLÄ JAUHETTU SIKA-NAUTA JAUHELIHA 99 kg 4 95 kg 80 kpl 4 95 kg pkt 1 59 1 89 HK KAbANOSSI GrILLIMAKKArAT 360-400 g (5,25-4,73/kg) LoPS oli tyly isäntä AU:lle LoPS–AU 7–1 Jalkapallo Mikko Kärri Yli 200 ihmistä oli saapunut katsomaan LoPSin ja Alastaron Urheilijoiden välistä tiukaksi kaavailtua paikalliskamppailua. FC KyPS on ainoa joukkue, joka on tähän mennessä onnistunut kaatamaan sarjajohtajan. Mutta vasta 1800-luvulla kulku-ura satiin paremmin liikennöintivaatimuksia vastaavaksi. Punkalaitumen kirkonkylän taajamassa tähän tiehen kuuluva Sarkkilan silta uusittiin ja ajanmukaistettiin entistä leveämmäksi ja kantokykyisemmäksi v. 7–1-murskavoiton ansiosta LoPS johtaa nyt sarjaa kolmella pisteellä ennen seuraavan pelin vastustajaansa Marttilan Murtoa. elokuuta 2018 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. 1877, jolloin Turun yhteyksiä hoitavaa ns. 10 Tiistaina 7. Siltaan koottiin irtokivistä kiviset arkut, joiden varaan kiinnitettiin niskahirret, ja sillan kansi naulattiin lankuista. Pema-areenalle kutosdivari palaa 2. Kerrotaan, että rakennustyö oli kestänyt suunniteltua kauemmin, mikä tietysti harmitti paikkakuntalaisia, koska vanha silta oli purettu ja uuden puuttuessa jouduttiin kiertämään ties mistä kaukaa Haviokosken tai Talalassa Kuparin sillan kautta. Kivet kukin talo keräsi tiluksiltaan ja kuljetti työmaalle, mutta niitä ei rikottu eikä veistelty mitenkään vaan luonnollisen muotonsa perusteella ainoastaan soviteltiin paikoilleen. Kuva on Loimaan Korvenkylästä toisena päivänä. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +10 +21 +10 +21 +10 +21 +10 +21 Ke +26 / +25 / +26 / +25 / +26 / +26 / To +29 / +29 / +28 / +29 / +29 / +29 / Pe +25 / +27 / +24 / +26 / +24 / +26 / +10 +10 +11 +10 +10 +9 +18 +18 +18 +18 +18 +18 +19 +19 +19 +19 +19 +19 JASKAN PUOTI TARJOAA 7.–10.8.2018 Tervetuloa! JOS OSTOKSESI TEKEVÄT VÄHINTÄÄN 30 E , SAAT KAHVI + PÄIVÄN PULLAKUPONGIN KAHVILAAN! Vesikoskenkatu 11, 32200 Loimaa P. LoPS onnistui kuitenkin murtamaan vierasjoukkueen puolustuksen jo 17 minuutin pelin jälkeen tuoreen vahvistuksen Smiljan ”Nino” Zlatovicin toimesta. Joni Kelkan ja Antti Lehtimäen johdolla loimaalaisten puolustus toimi niin varmasti, että peli oli käytännössä pelattu Urim Hodan viimeistellessä kulmapotkusta kotijohdon jo kolmen maalin suuruiseksi hieman ennen taukoa. Välissä myös AU sai pientä lohtua rangaistuspotkusta syntyneen kavennusmaalin muodossa. Kanteenmaantietä muutoinkin perusparannettiin. Vesilahden Laukosta Punkalaitumen, Alastaron ja Oripään kautta Turkuun on jo Kurkien aikana johtanut jonkinlainen ratsupolku, josta todisteina Punkalaitumen eteläosassa seijaitsevalta Arkkuinsuolta on löytynyt useita hirsikehiloita, ”arkkuja”, jotka oli rakennettu upottavalla suolla pitkospuita kannattelemaan. TOISELLA puoliajalla alkoikin sitten Lasse Kuusela-show, sillä mies teki varmoilla viimeistelyillä hattutempun lyhyessä ajassa. 1877 kesti melkein vuoden. LUKIJAN KUVA PASI LAHTI Taitaa olla toinen juhannus tulossa elokuussa. Varsinainen rakentamisurakka lienee annettu jonkun yrittäjän tehtäväksi, joskin rakennusaineet aina arkkujen kivistä alkaen punkalaitumelaisten täytyi toimittaa rakennuspaikalle siinä suhteessa, kuinka omistuksessaan oleva manttaalimäärä edellytti. Heikki Keskumäki KERUUARKISTOJEN LEHDILTÄ. Tärkeä kärkikamppailu pelataan Marttilassa ensi viikon maanantaina. syyskuuta, kun LoPS saa vastaansa Kyrön Palloseuran. Sarkkilan sillan korjaamisesta Kaikki rakennusprojektit eivät aina etene suunnitellusti. Avustajana tässä näytöksessä toimi kahteen maaliin erinomaiset syötöt tarjoillut lietolaisvahvistus Janne Paarala. Ottelun lopussa nähtiin vielä yksi lisämaali, kun numeroista huolimatta kelpo ottelun pelannut AU-maalivahti Heikki Männistö torjui sateen kasteleman pallon eteensä, ja Niko Tikakoski oli terävin reagoimaan tilanteeseen. Kymmenen minuuttia myöhemmin Tuomas Hakala karkasi alastarolaispuolustuksen arviointivirheen avustuksella läpiajoon ja sijoitti pallon alanurkkaan. Kerrotaan, että Pietarissa rakennettiin Iisakin kirkkoa sukupolvien ajan, meillä Suomessa Olkiluodon ydinvoimala Eurajoella on useista ilmoitetuistakin myöhästelyistä viivästynyt monta kertaa, ja Punkalaitumen Sarkkilan sillan peruskorjaus v. Työ kuitenkin oli urakkapalkkainen, joten kustannusten nousua ei sentään tullut. Mutta kun silta viimein oli saatu valmiiksi, niin joku Kostilan kylän isäntä olikin jo huokaissut, että ”sai ne sentään sen valmiiks, oli luajal lykky, että tekivät sem poikki jovem, myätyriinsä (joen suuntaisesti) tehren se ei olisiv valmistunu ikinä”. Niskoiksi tarvittavien mäntyhirsien laatuvaatimuksena sanotaan olleen paisti tietty koko, niin myös jonkilainen määritelmä tulevaisuudesta, mitä pidettiin kestävyystakuuna
044 242 0682 NIINIJOEN METSÄSTÄJÄT Ry Hirvija peurakokous salpakeitaalla pe 17.8.2018 klo 20.00, paperit mukaan. jahtipäällikkö nyt matkaan... menn. Omat eväät mukaan. Matka-Merilä Oy Puh. Ilm. KL:n 23 luvun 2 §:n ja 3 §:n mukaan vaalikelpoinen seurakunnan edellä mainittuun (mainittuihin luottamustoimiin) on ehdokas, 1) joka viimeistään 17.9.2018 on merkitty tämän seurakunnan läsnä olevaksi jäseneksi, 2) joka on konfirmoitu viimeistään 17.9.2018, ja joka täyttää 18 vuotta viimeistään 18.11.2018 3) joka on kristillisestä vakaumuksesta tunnettu, 4) joka ei ole vajaavaltainen 5) joka on antanut kirjallisen suostumuksensa ehdokkaaksi asettamiseen, 6) joka ei ole tämän seurakunnan (seurakuntayhtymän tai siihen kuuluvan seurakunnan) viranhaltija tai työsopimussuhteessa oleva työntekijä. Tervetuloa Johtokunta Kesäkokous Salpakeitaalla pe 17.8.2018 klo 19.00 www.loimaanlehti.fi MAATALOUSTEEMA LAUANTAINA 11.8. Lisätied. Jatkamme tämän loppuvuoden normaalisti joka kk:n 2. 8.8 2018 klo.16.30-21.00. Palvelumaksu 5 €/varaus. 045 130 5900. rakennusmaalaukset Tmi Pirma/Koskela, Loimaa P. Alasenjoen Kärkkäänjoen maaseutunaisten torivuoro la 11.8. Opastus Loimaa-Mäenpää tie nro 213. 9.8 Riitta 0400 644 716 Vertais-illassamme 13.8. muuttoja siirtokuljetukset umpikuorma-autoilla, takalaitanostin. URHEILU Turun Seudun Epilepsia yhdistys ry Loimaan Vertaiset. Vanhan ajan iltamat Yläneen Valasrannalla klo 17 jos tarvitset kyytiä soita Railille 040 521 1022. maanantai, mikäli muutoksia päivään ilmoitan erikseen. Reumayhdistyksen iltapäivä Veteraanituvalla ti 14.8.klo 14.00 alkaen. 75 €/hlö Meritanssit m/s Europalla ti-ke 28.-29.8. jäsenkirjeestä sit. 041-7416974 AU Jalkapallo 2011-2012 harjoitukset ke 8.8 poikkeuksellisesti jo klo 16.30 Vampulan Eläkeläiset ry:n kerhotapaaminen to 9.8. Esillä sääntömääräiset asiat. AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 puh. AA Ilpo Knuutila 0500 531 759 aleksi.knuutila@asianajot.fi ilpo.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY AA, VT Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. Saunaja uintimahdollisuus. KLo 18 ilmainen sisäänpääsy TornIKaHvILa KUULUTUKSIA TEATTEREITA KOKOUKSIA SEUROJEN TIEDOTUKSIA LEISKUN BINGO Loimaan Työväentalolla ke 8.8.2018 klo 18.45 jahti 500/47 tai alle 5-jahti 330/54 tai alle Tervetuloa. Matkatoimistopalvelut: Ryhmämatkat niin kotimaahan kuin ulkomaille Ota yhteyttä ja pyydä tarjous! puh. Eläkeliiton Oripään yhdistys Kettinginheitto ke 8.8 klo 17.00 Kertuntiellä. klo 17-18.30 Ronkan kartalla. Varaa ilmoitustilasi ja toimita aineistosi viimeistään tiistaina 7.8. myös 2xlounas sekä irlantilaisen illan! Hinnat sis. klo 12.00 alkaen Vampulan Osuuspankin kokoushuoneistossa. (12 pv) Apt Los Dragos del Sur sis. Päivämatkat Tallinnaan to 16.8., 30.8., 20.9., 4.10. (03) 433 5340 www.matka-merila.fi Savikki ry järjestää jäsenilleen rantapäiväretken Melliläjärven takkatuvalla pe 17.8. Loimaan Jankko torstairastit 9.8. Ilmoitelkaa Hannalle jos osallistutte jollakin tavoin tapahtumaan. klo 9-11. joko Marja-Liisalle 0500 516 672 tai Leenalle 040 733 3842. 1120 €/hlö Jolutorimatka Tallinna tai Riika to-su 6.-9.12. Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry. 45 €/B2/hlö Hotellimatkat Tallinnaan la-su 25.8., 15.9., 27.10.,17.11. klo 16.00 Osastojen kokoontuminen Mustajärven leirikeskuksessa Parravahantie 331. Olli Koskenniemi. 65 €/hlö la 18.8., 1.9., 22.9., 6.10. ma 13.8. Tiina Järvinen 02 588 8025 Veli-Matti Knuuti 02 588 8020 Eija Kärkäs 02 588 8021 ilmoitukset@loimaanlehti.fi Loimaan Lehti/Ilmoitukset, Käsityöläiskatu 10, 32200 LOIMAA Jakelu: Loimaa, Alastaro, Mellilä, Humppila, Ypäjä, Oripää, Punkalaidun ja Vampula. . ilm. Lähtö Citynuokkarilta klo 9 kimppakyydein. Tallinna Htl Viru 335 €/hlö Opastettu Ateena (5 pv) ma-pe 25.2.-1.3. 15,-, lapset (7–12 v) 7,ryhmät yli 10 hlöä 12,-/6,MUUTOKSET LINJALIIKENTEISSÄ 9.8.2018 ALKAEN Päättyvät vuorot: 7.45 Loimaa Pappinen 8.20 Oripää 8.55 Loimaa 15.00 Loimaa 15.30 Oripää – Pappinen 16.05 Loimaa Uudet vuorot: 7.55 Loimaa Piltola 8.15 Mellilä 8.30 Niinijoki 8.55 Loimaa 15.00 Loimaa -15.20 Niinijoki 15.35 Mellilä Pappinen 15.55 Loimaa 7.15 Oripää – 8.00 Yläne – 8.25 Riihikoski – 8.45 Kyrö 11.00/15.00 Kyrö – 11.20/15.20 Riihikoski – 11.45/15.45 Yläne Aikataulut www.matka-niinimaki.fi ja lisätietoja tarvittaessa Ossi Niinimäki 0400-228061 Tilausajoihin turvalliset ja turistibussit 16–66 pax, turvavyöt, ilmastointi, CD/DVD, WiFi, 220V verkkovirta, WC, yms. Ilm. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19.00 Nuorisotalolla Asemakatu 5. SAK:n Loimaan seudun paik.järj. Loimaan Kamerat ti 14.8. Kuorma-autokuljetukset: mm. (Huovintie 71) Nyt saunomaan, uimaan ja viettämään rentoa iltaa. klo 14. (02) 486 5880 tai 0500-531905 info@matka-niinimaki.fi www.matka-niinimaki.fi Asianajajia Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Asianajaja Ilpo Knuutila Vesikoskenkatu 7 B 10, 32200 Loimaa puh. Saviseudun munuaisja maksakerhon keilavuorot alkavat taas Loimaan Keilahallissa ke 8.8. klo 12 mennessä. Tied. 0400-530 741 martti.tuominen@atoimisto.fi HUNNAAN KOTISEUTUMUSEO Vänniläntie 120, Alastaro SAVUSAUNA klo 18-20.30 to 9.8.18 naisille ja pe 10.8.18 miehille Saunamaksu 5 € Saunamaksu 5 € Alastaro-Seura Pelti-, tiili-, varttikattojen MAALAUKSET ja PESUT yms. Jäsenet jotka haluavat lähteä TYKS alueiden yhteiseen kesäpäivään la 18.8 Naantalin Luonnonmaalle tarkemmat tiedot löytyy viim. Loimaa 28.06.2018 Loimaan seurakunnan vaalilautakunnan puolesta Puheenjohtaja Heikki Eskola www.facebook.com/katismaankesateatteri Säkylän Harrastajateatteri ry Katismaan kesäteatteri, Säkylä Tekijät Antti Heikkinen ja Ismo Apell • Ohjaus Anneli Heino Yönäytökset Tiedustelut ja varaukset pe 10.8.2018 klo 21 la 11.8.2018 klo 21 KARAVAANARIT Liput 040 558 1253, 050 587 9796 aik. lähtö klo 17.40 Loimaan torilta kimppakyydein biisoneita kuvaamaan. Valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjoja liitteineen on saatavana Loimaan kirkkoherranvirastossa ja verkkosivuilta info.seurakuntavaalit.fi. osoite on: Turuntie 32, 32200 LOIMAA. opastettu 780 €/hlö sis. Loimaan Vertaiset. 11 Tiistaina 7. www.loimaanleisku.fi Loimaan Metsästysseura ry KESÄKOKOUS ti 21.8.2018 klo 18.00 kylätalo Kerttulassa. Myyjät ja myytävät paikalle noin puoli yhdeksän aikaan. SLEY su 12.8. 150 €/hlö to-la 30.8. Riika Htl Avalon 270 €/hlö to-su 6.-9.12. Saunailta Mellilänjärvellä ke. ja tied. Pöytäkilpailun aihe "Puutarhaunelmia". uusi Metropol Spa 195 €/hlö Pikkuloma Pärnussa la-su 25.8., 15.9., 27.10., 17.11. JHL, Teollisuusliitto(Metalli ja Puu), PAM, ja Rakennusliiton osastot. on jo myöhästä ilmottautua.Jos menet omalla kyydillä voit ilmottautua Turun toimistolle. (opastettu) 475 €/hlö Sis.myös 3-ruokalajin illallisen lähtöpäivänä Teneriffa 19.-30.11. (8 paikkaa) 610 €/hlö Dublin ja Wicklown puutarhat ke-la 1.-4.5. 145 €/hlö Sisältäen käynnin Latvian rajakaupassa! Puola / Gdansk ke-pe 3.-5.10. JOHTOKUNTA KUULUTUS EHDOKASASETTELUA KOSKEVA KUULUTUS Loimaan seurakunnassa toimitetaan kirkkolain (KL) 23 luvun 9 §:n 2 momentin mukaisesti 18.11.2018 seurakuntavaalit, jossa vuoden 2019 alusta alkavaksi nelivuotiskaudeksi valitaan 27 jäsentä kirkkovaltuustoon. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 www.heikkirantanen.fi toimisto@heikkirantanen.fi Asianajotoimisto MARTTI TUOMINEN Asianajaja Martti Tuominen Vareliuksenkatu 2, 32200 Loimaa puh. Marjalle 12.8.menn. SEURATOIMINTA Uutisia kotiseudulta oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi LAKIASIOITA HUVITILAISUUKSIA TYÖSUORITUKSIA NIINIJOEN METSÄSTÄJÄT Ry Kesäkokous Salpakeitaalla pe 8.8.2014 klo 19.00 Käsitellään sääntömääräiset kesäkokousasiat. kerhostamme vertaisryhmästä tapahtumista, Riitta 0400 644 716. kuljetukset Huittinen-Vampula-Alastaro-HirvikoskiLoimaa-Ypäjä. Kerhoiltamme alkavat taas ma 13.8 klo 18.00 Olohuoneella, Heimolinnankatu. Valitsijayhdistyksen perustamisasiakirja liitteineen mainittua vaalia varten on toimitettava 17.9.2018 kello 16.00 mennessä Loimaan kirkkoherranvirastoon, joka on avoinna ma-ti 9-13; to-pe 9-13sekä 17.9.2018 kello 09-16.00. Virttaan nousu Yleisurheiluharjoitukset jatkuvat keskiviikkoisin koululla klo 18.00. Lisäksi Huittisten ja Säkylän taajamat.. aam. elokuuta 2018 pesisstadionilla JÄLKIPELIT naisten suomensarja LPHelsinki To 9.8
Venla Ylitalon mielestä Elina Flinkmanin kyydissä on turvallista, koska Flinkman noudattaa asianmukaisesti liikennesääntöjä eikä kaahaile. – Olen ollut tosi tyytyväinen. LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT. Kärkäisen Puutarha p. /5 kg laatikko MUSTAHERUKKAA 4 e /l 23 e /5 kg Makeaa syysmansikkaa ym. Hän on kuunnellut hyviä biisejä jo monta kertaa ystävänsä Venla Ylitalon kanssa, joka on saanut Flinkmanilta kyydin kouluun tai kauppaan. Mautolla on helppoa kulkea kaupunkiin ja harrastuksiin. NiinijokivarsiKirppis su 12.8. – Jos tulee ajoissa kahdeksan aamuina, saa ehkä parkkipaikan. Tapahtuman tavoitteena on esitellä Niinijokivarren maisemia ja lähiseutuja kirppissuunnistuksen välityksellä. – Suunnittelin alun perin pinkkiä mopoautoa, mutta valkoinen sulautuu pinkkiä paremmin katukuvaan, Flinkman myöntää. Tyttöjen mukaan jotkut nuoret kuitenkin harrastavat mautoilua ja Loimaalla on jopa ”mautojengejä”: – Koululla porukat puhuvat ”tuuks kiesille” ja ajavat peräkkäin esimerkiksi Oripäähän ja takaisin. Mopoauto siirtyy aikanaan pikkuveljelle, joten sen piti sopia molemmille. Kohteita on kolmisenkymmentä ja monessa kohteessa usea myyjä. Mopoautolla voi ajaa korkeintaan 45 kilometriä tunnissa, mikä hankaloittaa toisinaan liikkumista nopeampien kulkuvälineiden rinnalla. – Paitsi nykyään mä joudun kuskaamaan iskää! EMILIA VOLTTI Joko lähdetään. Niinijokivarsi kutsuu kirppiskierrokselle Niinijokivarsi kutsuu jälleen tulevana sunnuntaina, jolloin maatilojen pihapiirit ja monet muut kohteet avautuvat NiinijokivarsiKirppis tapahtumassa. /3 l (sis. Vuonna 2017 kunnassa oli yhteensä viisikymmentä rekisteröityä mopoautoa. PÄIVÄN AIKANA voi tehdä monenlaisia löytöjä. Flinkmanin isä toivoo, että myös autoilijat huomioisivat mopoauton hitauden paremmin turvallisuuden vuoksi. – Rauhoittelen joskus itseäni, että kyllä mä ehdin tästä. 040 722 8510 Vielä tänään ja huomenna Loimaan Citymarketin pihasta LAPIN HILLAA 14 e /500 g 24,50 e /900 g Hyvää lähiseudun MUSTIKKAA 7 . Flinkmanin ja Ylitalon arvion mukaan sitä käytetään ahkerasti. Markkinaisäntänä häärii Wanhan Kanalan Kettu, joka heittelee ilmoille hauskojen juttujen lisäksi myyntitorin tarjouksia. 12 Tiistaina 7. Flinkman löysi käytetyn mopoauton netistä vanhempiensa kanssa, ja se haettiin Espoosta saakka. Mopoauto eroaa henkilöautosta muun muassa kokonsa ja nopeusrajoitteensa osalta. – Saan kokemusta liikenteestä ja auton hallinnasta, mutta toisaalta mopoauto on aika erilainen kuin auto, Flinkman pohtii mopokortin mahdollisia hyötyjä ajokortin hankkimisen kannalta. Keskuspaikan katetulle myyntitorille mahtuu vielä myyjiä. Etenkin liikennevaloissa ja risteyksissä täytyy olla valppaana. Elina Flinkman ja Venla Ylitalo kuuntelevat kauppareissuilla musiikkia bluetoothin kautta. LOIMAALAISET mopoautoilevat paljon. Tai sitten ne saattavat kokoontua hengailemaan mautojen kanssa nuokkarille. On vanhaa ja vielä vanhempaa, lähes antiikkista maatilojen tavaraa sekä myös uudempaa merkkituotteista käyttötarvikkeisiin. Keskuspaikkana toimii Wanha Kanala, josta löytyvät tapahtuman info, karttoja, wc-tilat, kahvilaja ravintolapalvelut. elokuuta 2018 Nopeasti kauppaan tai kouluun Loimaa/Vesikoski Emilia Voltti Elina Flinkman tiesi jo kauan ennen mopokortti-ikää, että haluaa mopoauton. Flinkmanin ja Ylitalon mielestä mopoautoilijan pitäisi olla huolellinen ja läsnä liikenteessä. Lisäksi maatilojen tuotteita kananmunista kotileivonnaisiin. Puistokadun koulun pihalta löytyy jopa oma parkkipaikka mopoautoille. Yksi Flinkmanin toiveista mopoauton suhteen täyttyi kuitenkin täysin, sillä hänen mopoautossaan on bluetooth, jonka kautta voi kuunnella musiikkia. Olen opetellut ennakoimaan. Muuten elämä ei ole mullistunut mopoauton saamisen jälkeen. Tapahtuman toteuttaa NiiniJokilaiset ry yhteistyössä Wanhan Kanalan kanssa. Vaikkeivat kaikki edellytykset lopulta toteutuneet, vesikoskelainen Flinkman on käyttänyt mopoautoa lähes päivittäin sen jälkeen, kun sai sekä kortin että mauton huhtikuussa. Hän oli asettanut tarkat kriteerit auton ominaisuuksille. klo 9–16 keskuspaikkana Wanha Kanala (Oripääntie 1120). Flinkman käyttää mopoautoa lähinnä välttämättömiin matkoihin, eikä hänen ole tarvinnut tankata kuin pari kertaa mauton hankinnan jälkeen. Avaimet ovat tuoneet Elina Flinkmanin elämään itsenäisyyttä, sillä hän pystyy kulkemaan nopeasti eri paikkoihin mopoautolla. Mahdollisuus suunnitella omia aikataulujaan on Flinkmanin mielestä mopoauton paras puoli. ALUKSI Flinkmania jännitti liikenteessä, mutta kokemuksen myötä hän on saanut itsevarmuutta. ämpärin) 40 . Hän voi kulkea nopeasti paikasta toiseen kurjallakin säällä. – Elina on mun autonkuljettaja, Ylitalo vitsailee. / l 20 . Alue ulottuu Alastaron perukoilta Niinijoen kyläkeskustaa kohti aina 9-tielle asti, ja toisesta suunnasta Oripään rajalta tietä 210 mukaillen Niinijoen keskustaa kohti