Sivu 6 Kolmevuotias Matias oli mukana, kun äiti Jaana Jasmavaara pystytti valmistuvien artesaanien näyttelyä Loimaan pääkirjastoon. Lipuin, puhein ja kiitoksin juhlittiin eri puolilla Loimaan seutua heitä, joiden käsissä Suomen itsenäisyys oli etenkin sota-aikana. alv . Kaikilla lippu korkealla Itsenäisyyspäivänä liehuivat liput salossa, juhlapaikoilla ympäri Suomea, ja Loimaalla myös Niinijoen koulun oppilaiden käsissä. Hän vaihtoi kuopuksen hoitovapaan osin opintovapaaksi ja lähti opiskelemaan sisustusalan artesaaniksi. Näin kirjoittaa Jukka Yli-Lassila, jonka mukaan lehmämaailma hoivaa meitä globaalissa maailmassa. Ehdottomasti kannatti, Jasmavaara sanoo. Sivu 6 77–115 Liput liehuivat Suomen synttäreille ja isänmaalle Niinijoen koulun lasten käsissä. Työ kaupassa vaihtui verhojen suunnittelijan pestiin ja elämälle löytyi yksi uusi alku lisää entistä innostuneempana ja motivoituneempana. Sivu 12 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Eikun kotialttari kiinni ja menoksi! Sivu 2. Tapahtumattomuus kadoksissa Tämäkin viikko tarjoaa – Loimaan seudulle tunnusomaisesti – runsaasti erilaisia tapahtumia. Loimaan talousalueen paikallislehti • 95. vuosikerta TIISTAI 8.12. Entä kannattiko sovittaa välillä rankaltakin maistunut uuden opiskeleminen perheen arkeen. ANU SALO KIRJOITTAJAVIERAS Hyvä lehmäbrändi Kuvataiteilija Miina Äkkijyrkkä on luonut lehmästä hyvän kansallisen brändin. Sivu 3 KATI UUSITALO Loimaan Korikonkarit tylytteli Kerava Energia Teamia ykkösdivarin koripallo-ottelussa. 2009 P 1 D Nro 142 Miinukselle menee Säidensäätelijä on yrittänyt koko pitkän harmaan syksyn olla positiivinen, mutta nyt alkaa senkin meininki mennä miinusmerkkiseksi. 3ja 5-vuotiaiden lasten äiti Jaana Jasmavaara täytti vaihtelunkaipuunsa oltuaan vuosia kotiäitinä. On lasten joulukirkkoa, reserviläisten joulutulia, sotilasmusiikkia ja joulumarkkinoita. Hoitovapaalta kouluun Loimaa Anu Salo Ihmisen elämässä tulee kohtia, jolloin tuntuu, että kaipaa jotain kokonaan uutta. Sivu 12 Lucia-neito Viola Varho tuo valon Ypäjän kirkkoon keskiviikkona
Korpraaliksi: Eemeli Artturi Jokela ja Tomi Eemeli Viitanen, Loimaa. Reserviläisten joulutulet pe 11.12. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. www.loimaanlehti.. Pika-arvonnassa jokainen arpa voittaa. Aurinko laskee kello 15.16. Konsertin johtaa musiikkikomentajakapteeni Timo Kotilainen. Musiikin johdosta ja piano-osuuksista vastaa Tapio Laurila. Yhteislauluihin voivat yhtyä kaikki kuulijat. YLENNYKSIÄ Kysy lisää: Irja Arponen p. Laivaston soittokunnan joulukonsertti Kanta-Loimaan kirkossa to 10.12. Laulusta ja puheesta vastaavat reserviläiset yhteistyössä Loimaan seurakunnan kanssa. KIMMO MARJASTO KUUKAUDEN KUVA Heimolinna tulvillaan joulun tunnelmaa Loimaan Seudun Yrittäjänaiset järjestää perinteiset Wanhanajan joulumarkkinat viikonloppuna Heimolinnassa. Myynnissä on käsitöitä, jouluherkkuja ja muita jouluisia tuotteita. Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 104 6 kk 61 4 kk 46 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 97 6 kk 49,50 4 kk 34 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,06 /pmm 3-sivu 2,06 /pmm Tekstissä 1,93 /pmm Tekstin jälkeen 1,66 /pmm Takasivulla 2,05 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,39 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,66 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. klo 19. 21: 32-33 9.12. Kyllikki 9.12. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.” Luuk. Yleisö-äänestyksessä haetaan kauneinta joulukuusta, joita tänä vuonna koristelevat paikalliset urheilijat Hurrikaanista, Korikonkareista ja Rocketsista. Välissä kuullaan solistien esityksiä sekä yhteislauluina muun muassa Sibeliuksen En etsi valtaa loistoa ja vanha joululaulu Heinillä härkien kaukalon. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Tähän koko perheen tapahtumaan ovat kaikki tervetulleita, kuulemaan joulun sanomaa ja laulamaan tuttuja jouluaiheisia lauluja nuotioiden valaistessa talvista metsää ja samalla nauttien kuumasta glögistä. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. Laulusolisteina ovat Torsti Pikkanen sekä alastarolaissyntyinen Jari Koivisto. klo 19. klo 9–15 ja su 13.12. klo 10–15. Wahnanajan joulumarkkinat Heimolinnassa la 12.12. Violan lisäksi laulavat myös Fanni Varho sekä Jessika ja Karita Pakarinen. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. NIMIPÄIVÄT: 8.12. Viola Varho on Lucia-neito, seurakunnan päiväkerholaiset laulavat ja esittävät kuvaelman päiväkerho-ohjaajien johdolla. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Loimaan Seudun Reserviläiset järjestää jo perinteeksi muodostuneen Joulutulettapahtuman perjantai-illalla Kertunmäellä Pahikaistentien varrella sijaitsevan Kupparinkodan maastossa. Hoos. PARKKI on nyt AVAJAISET lähiaikoina TÄRKEIN ENSIN käteisalennus kortin saat heti kassalta Tervetuloa tankkaamaan KOTIMAISELLE PAIKALLISELLE! Väinämöisenkatu 10 • LOIMAA • Puh. Bassoa näppäilee Jyrki Lehtiö. Konsertti alkaa vaskikvintetin soittamalla kappaleella ”Walking in the air” ja päättyy J.S. Lucian kruunussa olevat kynttilät ovat merkkinä joulun valosta. 7 e/vuosi Loimaan Kameroiden joulukuun kuukauden kuvan aiheena on ”Ikävä”, kuvaaja on Kimmo Marjasto. Painopaikka: Allatum Oy. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Anna, Anne, Anni, Anu, Anneli, Annikki, Annika, Annukka 2 Tiistaina 8. PÄIVÄN SANA JOULUMYYJÄISIÄ Sotilasläänin komentaja on ylentänyt reservin aliupseeristoon ja miehistöön kuuluvia henkilöitä. Markkinoilla on myös kahvila sekä arpajaiset. Bachin Preludiin, Koraaliin ja Fuugaan. Luutnantiksi: Henry Juhani Holm ja Juha Tapani Uusitalo, Loimaa. Ohjelmaan on uudempien joululaulujen rinnalle valittu vanhoja, rakkaita lauluja. Kahvitarjoilua ja lyhyt jouluinen hartaus virsineen. Tarjolla kotileivonnaisia, tilamaitoon leivottuja karjalanpiirakoita, tuorejuustoja, laatikoita, munia, käsitöitä, joululehtiä ja -kortteja ym. (02) 763 6840 torstaina 10.12.. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 9.24. Vääpeliksi: Minna Katariina Nenonen, Oripää. Joulutulet roihuavat Laivaston Soittokunta jouluisissa tunnelmissa Laivaston Soittokunnan perinteisiin kuuluu joulukonserttien järjestäminen. klo 12–14. He saapuvat konsertoimaan myös Loimaalle. Yliluutnantiksi: Tuomas Juhani Happonen, Oripää. Kustantaja: Priimus Media Oy. 2: 21 Mellilän perinteiset joulumyyjäiset lähetystyön hyväksi seurakuntakodilla la 12.12. Kauppiaat, joita tänä vuonna on yhteensä satakunta, vaihtuvat viikonlopun aikana osittain. Tasavallan presidentti on ylentänyt reservin upseereita. Trumpettisolistina soittaa Toni Isokivi. Lucia tuo valon Pohjolassa Lucian päivää vietetään vuoden pimeimpänä aikana ja siksi häntä pidetään Pohjolan valona. Paikalle on helppo löytää, kun seuraa roihuja Pahikaistentien päästä Loimaa–Oripää -tieltä Kertunmäen kohdalta. Lasten joulukirkko Ypäjän kirkossa ke 9.12. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. Talvisodasta on kulunut 70 vuotta ja sen muistolle sytytetyt roihut ovat myös sen mukaiset. joulukuuta SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Minä kihlaan sinut, otan omakseni ainiaaksi, minä liitän sinut itseeni vanhurskauden ja oikeuden sitein, rakkaudella ja hyvyydellä. Joulutulet roihuavat jälleen Pahikaistentien metsässä. Lucia-kulkue esiintyy lasten joulukirkossa. Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040 0500 324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Tarja Säteri (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Pappina on Risto Ahti. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233. Toimittaja Marika Timonen (02) 762 6022 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 762 6033 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 762 6031 Toimittaja Anu Salo (02) 762 6038 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 762 6035 Toimittaja Sari Keskitalo (02) 762 6027 Toimittaja Kari Nummila (02) 762 6032 8.12. Kersantiksi: Lassi Ilmari Harala, Loimaa. kello 18. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. 050 353 7065 / (02) 762 2965 Tiesitkö että Loimaan Lehden voi tilata myös kasetille luettuna
Onneksi on kuudes joulukuuta Loimaa/Mellilä Oona Kontulainen – Ihmisellä on lapsesta vanhukseen saakka voimakas halu määrätä itsestään, kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Jukka Korvenpää totesi Mellilän itsenäisyyspäivän juhlassa seurakuntakodilla. – Talvisodan saldo oli Loimaan seudun osalta raskas. Aimo Peuralahden sävellystä Koskifantasia sopisi Loimaan soittokunnan esittää useamminkin. Sotaveteraanien, sankarivainajien ja veteraanisukupolven naisten uhrauksien ansiosta saamme elää itsenäisessä maassa ja päättää omista asioistamme. OONA KONTULAINEN TOIMITTAJALTA. Korvenpää korosti vanhusten oman tahdon kunnioittamisen tärkeyttä. – Nykyiseen puolustusjärjestelmäämme ei tulisi järin suuria muutoksia. . Kuntaliitoksesta huolimatta Korvenpää uskoo kotiseutuhengen olevan niin vahvana ihmisten tunteissa, ettei melliläläisyys tai alastarolaisuus tule häviämään Suomen jäsenyys EU:ssa ja kumppanuus Naton kanssa korostavat Suomen asemaa itsenäisenä toimijana kansakuntien joukossa. Alueen kunnista – Loimaan kauppalasta, Loimaan kunnasta, Mellilästä ja Alastarolta kaatui joulukuun aikana kaikkiaan 77 miestä. Loimaan lukion juhlasalissa kuultiin itsenäisyyspäivän juhlassa paikallisten säveltäjien teoksia paikallisten esittämänä. Tämän päivän Suomi on hyvinvointivaltio, jossa valitettavasti on myös pahoinvointia. Ilman teitä selvinneitä jostain sieltä puhuisimme nyt vierasta kieltä. Yleinen asevelvollisuus säilyisi ja osallistumisesta ulkomaan operaatioihin päättäisi edelleen kukin maa itsenäisesti. – Jos sodan alkamista ei voikaan juhlia, yhtenäisyyden palaamista voi. YHTENÄISYYS oli hävityn sodan suurin voitto. helmikuuta 1940. Ilman heitä joiden ristit ovat puuta olis arkipäivaä kuudes joulukuuta. – Rauhanturvaja kriisinhallintehtävissä eri puolilla maailmaa olen päässyt vertaamaan eri maiden nuoria omiimme. Myös sodan viimeinen kuukausi ja vihollisen suurhyökkäyksen pysäyttäminen maksoi seudulle paljon. Kappeliseurakunnan ja kansalaisjärjestöjen järjestämään itsenäisyyspäivän kahvitilaisuuteen kokoonnuttiin yläasteen juhlasaliin. Toisen kerran Loimaata pommitettiin 19. Juhlassa esiintyivät myös mieskuoro Loimaan Laulajat, Loimaan Soittokunta ja Eevastiina Haavisto. – Olen saanut työssäni keskustella usein ikäihmisten kanssa. – Sodan ensimmäinen kuukausi oli Loimaan seudulle raskasta aikaa. – Sodan ensimmäisen päivän pommituksiin liittyi myös Loimaan ensimmäinen uhri sodalle. Kallio otti myös kantaa sodanajan joukkojemme vähentämiseen ja keskusteluun liittymisestä Natoon. Hienoa! Kati Uusitalo Kuntakuviot vaihtuvat, perinteet pysyvät Loimaa/Alastaro Jorma Mäkinen Itsenäisyyspäivän vietto alkoi Alastarolla perinteisesti juhlajumalanpalveluksella ja kunniakäynnillä sankarihaudoilla. Kiteytettynä viesti löytyy hänen mukaansa tutusta Veteraanin iltahuuto -laulusta. Saman olen todennut kutsuntatilaisuuksissa Suomessa, viimeksi marraskuun alussa Loimaalla. Kaupunginjohtaja Jari Rantala kiitti aiempia sukupolvia itsenäisyyden rakentamisesta ja puolustamisesta ja toivoi, että itsenäisyyden viestikapulaa välitettäisiin edelleen nuoremmille sukupolville. – Tällöin tulokset pommituksesta olivat vielä edelliskertaakin huonommat, Vihola summasi ja mietti, oliko vihollisen kohde ollenkaan Loimaa, vai pudottivatko koneet lastinsa vain ”edes johonkin”. joulukuuta 3 Yhtenäisyys oli hävityn sodan voitto Itsenäisyysjuhlissa muisteltiin talvisotaa ja sen vaatimia uhreja Loimaa Kati Uusitalo Talvisodan alkamisen viimeviikkoinen 70-vuotispäivä näkyi itsenäisyyspäivän juhlinnassa. Ollessani Intiassa ja Pakistanissa sotilastarkkailijana hämmästyin keskustellessani paikallisten upseerien kanssa, miten hyvin he tunsivat suomalaisten urotyöt talvisodassa. – Ensimmäisen kerran Loimaalle hyökättiin 21. – Muistakaa, heille kallis ol’ maa. – Pommituksessa menehtyi kaksi ihmistä ja yksi hevonen, ja muutamia rakennuksia vaurioitui. Runsaan yleisön toivotti tervetulleeksi Ulla Tytykoski. marraskuuta, Sarka-maatalousmuseon johtaja, tohtori Teppo Vihola totesi juhlapuheessaan Loimaan itsenäisyyspäivän juhlassa. – Talvisodan ihme on edelleen monien maiden sotakouluissa opetuskohteena, muun muassa Yhdysvalloissa. – Me haluamme kotiseudullamme säilyttää perinteisen tapamme juhlia itsenäisyyttä siksi, että se yhdistää meitä edelleen. Suomalaisen luonteen itsemääräämishalua kuvaamaan Korvenpää siteeraa Jaakko Ilkasta kertovaa runon katkelmaa ”parempi orjan elämää on kuolo hirsipuussa.” Jukka Korvenpää tarkasteli itsenäisyyttä puheessaan kolmesta näkökulmasta, yksilötasosta, paikallistasosta ja valtakunnallisesta tasosta. Veteraaneja edusti muun muassa puheenjohtaja Pekka Suominen. Riemukkaasti itsenäisiä Kaupunginjohtaja Jari Rantala toivoi tervetuliaispuheessaan, että itsenäisyyttä juhlittaisiin nuorekkaasti, mutta perinteitä arvostaen. Pommit kuitenkin osuivat sahan lautatarhaan lähelle siltaa, läheisille pelloille ja yksi pommi kauppalan pääkadun varrelle. He ovat ahkeria, toimeen tarttuvia ja isänmaallisia. Loimaata pommitettiin talvisodan aikana kahdesti. Reijo Jokisen kynästä olivat peräisin Mieskuoro Loimaan laulajien isänmaalliset laulut, joista toinen oli sävelletty Loimaalla kirkkoherrana toimineen Antero Wareliuksen tekstiin. KATI UUSITALO JORMA MÄKINEN Loimaan kaupungin, seurakunnan ja kansalaisjärjestöjen seppeleen sodassa kaatuneiden muistolle laskevat Mellilän sankarihaudoilla Risto Kärki ja Jussi Vähäsullo. Kuukaudessa menetettiin kaatuneina 170 miestä. Hänen mukaansa monet dramaattiset tapahtumat tunnetaan ulkomailla paremmin kuin luulemmekaan. – Talvisodan aikana vihollinen pommitti miltei esteettä Suomen maaperää, ja nämä pommitukset ylittivät nykyisen sotarikoksen tunnusmerkistön. EVERSTILUUTNANTTI Erkki Kallio muisteli puheessaan kohtalonhetkiä, jolloin maamme taisteli itsenäisyytensä puolesta. Metsämaalla 1918 syntynyt, Loimaan kauppalassa asunut ja Erillisessä lentolaivueessa Santahaminassa palvellut sorvari Mikko Eelis Suominen kaatui ilmapommituksen uhrina Santahaminassa 30. Olen todennut, että meillä on paras nuoriso. TEPPO Vihola muistutti, ettei Loimaan rauhallinen maaseutukaan jäänyt sotatoimien ulkopuolelle. Niinijoen koulun modernit ja mielikuvituksekkaat esitykset saivat itsenäisyysjuhlassa aivan ansaitusti raikuvat aplodit. Erityisen riemukasta juhlintaa yleisö sai maistaa Niinijoen koulun lauluista, joissa rytmiä tehtiin niin lipuilla kuin jaloilla rummuttaenkin. Korvenpää muistutti, ettei itsenäisyys ole itsestäänselvyys, vaan monien yhteensattumien summa, peräänantamaton halu ja uurastus itsenäisyyden puolesta. – Pienenä valtiona olemme pieniä myös vahvassa liitossa. Sankarihaudoilla puhui pastori Ari Pääkkönen. Saman koin Lähi-Idässä, Kallio kertoi. Yhteiskuntamme henkisen hyvinvoinnin lisäämiseksi meillä riittää tekemistä niin kunnissa, seurakunnissa kuin kolmannella sektorilla. Talvisodan kauhujen ja menetysten kautta voitiin pitkälle kätkeä ne syvät arvet, joita suomalaisessa yhteiskunnassa ennen sotaa oli, Teppo Vihola arvioi. Te veteraanit, jotka vielä korkeasta iästänne huolimatta jaksatte olla täällä juhlassa mukana, olette kunniavieraitamme, Tytykoski sanoi. Kahvitilaisuudessa olivat emäntinä valinnaisen saksan ryhmä, kotitalousopettajan, nuorten vanhempien ja sponsorien tuella. – Kunnallinen itsenäisyys on usein sitä, että valtuusto voi päättää kannetaanko koiraveroa. Haluamme vaalia omaa identiteettiämme uudessa kunnassa ja seurakunnassa. Himmetä ei muistot koskaan saa. Lämminhenkiseen juhlahetkeen toivat tunnelmaa pianisti Merja Airas, lausuja Helvi Aho ja reservin lippuvartio. Korvenpää päätti puheensa runon Kuudes joulukuuta säkeisiin: – Ilman ontuvaa ystävääni, olisimme vain läntisin lääni. Erkki Kallio ja Ulla Tytykoski puhuivat itsenäisyysjuhlassa Alastarolla. Kuntien tehtävä on pitää peruspalvelut ihmisen lähellä. Tiistaina 8. joulukuuta 1939, ja tällöin arvioitiin vihollisen pyrkivän katkaisemaan rautatiesillan Loimijoen poikki. Muistopaadelle laskettiin Loimaan kaupungin, Alastaron sotaveteraanien ja kappeliseurakunnan yhteinen seppele. Seutu menetti raskaimmin laskettuna sodassa kaikkiaan 304 miestä kaatuneina, mikä oli hyvin paljon alueen asukaspohjaan verraten
Levo kirjoittaa niin kuin Alastaro olis joku kruununjalokivi. Keskuskoulun perinteinen syystorilauantai on tuottanut runsaasti varoja retkikassaan. Projekti muun muassa levittää tietoa ilmastonmuutoksesta ja kerää nimiä YK:n vetoomukseen. Toimituksen faksinumero on (02) 762-6047. Yhdistyneiden kansakuntien ja yritysten yhteinen projekti onkin muuttanut Kööpenhaminan englanninkielisen Copenhagen-nimen Hopenhageniksi, eli vapaasti suomennettuna Toivonhaminaksi. Ajatelkaapa. Mukaan vaan! Tai voihan sitäkin aina koittaa, miten nopeasti esimerkiksi harrastustoimintaa järjestävät oikein saa uuvutettua taakkansa alle vaikkapa vierestä arvostelemalla – muista tietää kaikki aina muita paremmin ja seistä tumput suorina tekijöiden vieressä. Jokainen voi tehdä ympäristön hyväksi jotakin, vaikkei Kööpenhaminassa tällä viikolla istuisikaan. Mm. 2 000 merkkiä) kirjoitetut ja kirjoittajan nimellä varustetut jutut päätyvät varmimmin ja nopeimmin lehden sivuille. Kaikkien tapausten, joissa apua on tarvittu, takana ovat jollakin tavalla olleet päihteet – siis kaikkien! Projektin vetäjä pohti myös, että avunsaanti riippuu siitä, miten avoimesti kertoo tilanteestaan. Siis toisin sanoen: ei apuakaan saa, jos ei kerro olevansa sen tarpeessa. LAUTAKUNNAN päätös tuottaa monia käytännön ongelmia. Myös keittiöiden toimintaa on yhdistetty lomien aikana ja työntekijöiden lomia on pystytty keskittämään. Oppilaat ja myös opettajat ovat voineet keskittää lomiaan tietylle viikolle, tosin oppilaat ovat myös lomailleet muinakin aikoina. Talviloman ajankohta (viikko 8) on yleensä osunut sopivasti lähelle abiturienttien penkkareita ja kakkosten wanhoja tansseja. Lautakunnan päätöksen perusteluina oli mm. Alastarolla koulutaksit kuljettavat lapsia takalaatikossa, kun joudutaan ottamaan ylikuormaa! Lasten turvallisuutta ei ajatella, vain se on tärkeintä, että kaikki saadaan tunkettua samaan autoon ettei tule kustannuksia liikaa. Tässä kohtaa on pakko siteerata mummua, joka vakuutti, että kenelle tahansa arvostelevalle sopii sanoa, että koittaa ensin itse ja sanoo sitten vasta. Parasta sopii kuitenkin aina toivoa, eikö vaan. Hyvä niin. Miksi toimia, projekti heittää kysymyksen ja vastaa, että muutoksia ei tapahdu, elleivät ihmiset niitä vaadi. Kunnat saavat opetuksen järjestäjinä päättää itsenäisesti työpäivien sijoittelusta. Entä kuinkahan moni koululainen ilmestyy kouluun pe 7.1.2011. Niistä voisi maksaa melko paljon, jos niihin hypätessä tosissaan tajuaisi, millaista toisten elämä on – millaista on olla toisen saappaissa tai housuissa. Jotta asetuksen määräaika pitäisi, jätevesiratkaisujen asentaminen pitäisi Loimaallakin nopeutua yli kymmenkertaiseksi. Lämmin kiitos Mika Hirvoselle! Kikka Salosta . Pyörä löytyi ”testiajossa”. Tosin sekin on ymmärrettävää, että ihmiset empivät tuhansia euroja maksavien puhdistuslaitteiden ostamista. Laitteiden, mallien ja erilaisten järjestelmien viidakkokaan ei houkuta tutustumaan niihin, saatikka hankkimaan putsareita pihalle. Jos vuosi sitten olis aiheesta ollut kansanäänestys Loimaalla, ei kuntaliitosta olisi välttämättä tullut, ei ”levolaisia” kaikki loimaalaiset kimppaan halunneet! . Saapas nähdä, syntyykö kokouksen tiimellyksessä edes jotakin, jonka avulla muutosta saadaan hidastettua. Ettei käy niin kuin ”eräässä” paikassa, jossa valitettiin, ettei siellä koskaan järjestetä mitään, ja jos järjestetäänkin, se ei ole sitä mitä halutaan, tai ainakin se on tehty ihan väärin. Toivottavasti päätöstä työja loma-ajoista harkitaan uudelleen. Ulla Seppäkoski puheenjohtaja OAJ:n Loimaan paikallisyhdistys LOOPY . Aikoinaan tehtiin kysely huoltajille, opettajille ja oppilaille. Kylätoiminnan vauhdittamiseen keskittyviä iltoja on luvassa lisääkin, ensimmäinen Mellilässä ensi viikolla. Entinen kanta-asiakas:-@ Ohjeita kirjoittajille Loimaan Lehden Lukijoilta -palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. Piispan mukaan ei ollut yllätys, että uusi yhteinen kulttuuri on vasta syntymässä. Paikallisista aiheista lyhyesti ja napakasti (n. Koulut voivat kuitenkin anoa erikseen lauantaityöpäivää lautakunnalta perustellusta syystä. mies, joka oli huume/alkoholihöyryissä. Me opettajat emme mielestämme ansaitse tätä lautakunnan lomaheikennystä. Joskus on päästy nauttimaan jo lumikelistä, mutta yleensä tuolla viikolla tehdään viimeiset puutarhatyöt. Vartija 5.12., tarkista myyjältä onko ostokset maksettu. Päätös syysloman lyhentämisestä tyrmistytti meidät opettajat. joulukuuta KOPIT Viikon syysloma on tarpeen Perinteisesti Loimaan seudulla on rytmitetty koulujen työja loma-ajat niin, että syksyllä on viikon pituinen syysloma ja kevätlukukaudella viikon pituinen talviloma. Torstaina keskusteltiin Turun arkkihiippakunnan piispan Kari Mäkisen ja Loimaan seurakunnan edustajien kanssa. Voi, kun vaikka tänäkin jouluna voisi jostakin ostaa ”toisten saappaita” ja ”toisten housuja”. Huhu väittää, ettei Mellilässä olisi joulupäivän aamuna kirkonmenoja. että lukukausi alkaa melko myöhään (viikolla 33) ja että näin saadaan pidempi joululoma eikä tule lauantaityöpäiviä. Lauantaityöpäivinä koulut ovat voineet ottaa myös vanhemmat mukaan koulutapahtumiin. Kati Uusitalo LUKIJOILTA 4 Tiistaina 8. Laotse Ympäristöstä on kysymys MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi Kööpenhaminassa on parhaillaan koolla maailman mahtavat pohtimassa ilmastonmuutoksen pysäyttämistä. Mielipiteitä voi lähettää myös Loimaan Lehden internet-sivuilta löytyvällä Palaute-kaavakkeella.. Sananvapaus on hieno asia! Sananvapautta ei kuitenkaan ole henkilöön kohdistuva julkinen arvostelu tai panettelu, joihin kohde ei aina pysty edes vastaamaan. Kyllä nykyiset ja entiset ”kyläläiset” ansaitsevat perinteensä jatkuvan, onhan pappejakin nyt niin että ”päät yhteen kolkkuu”! Inhimillisyyttä jouluun . Mitenkö virkavalta suhtautuu tällaisiin kuljetuksiin. Koulutuslautakunta on marraskuun kokouksessaan päättänyt lyhentää syysloman kahteen päivään lukuvuonna 2010 2011. Aivan mahtavat löylyt, hieno asia. Joulumielellä . Kiitoksia Piilikankaan avantouimarilta mahdollisuudesta saunoa ja kylpeä avannossa! Taas on endorfiiniä viikoksi. Lamamaahan rauha ja hyvä tahto . Päiväkotien toimintaa on voitu supistaa syyslomaviikon aikana, kun osa lapsista on viettänyt lomaa vanhempiensa ja koululaissisaruksiensa kanssa. Sananvapaudellakin on puolensa ja rajoitteensa. Haja-asutusalueiden jätevesiasetus vaatii ihmisiä puhdistamaan kotien rööreihin lasketut likavetensä aikaisempaa paremmin. Sivistysjohtajan alkuperäinen esitys sisälsi kokonaisen syyslomaviikon, mutta hän teki muutetun ehdotuksen. ONNEKSI uutta kulttuuria, tekemisen tapaa ja tapahtumia pääsee aina synnyttämään (tai ainakin pitäisi päästä). Voisikohan hyvä joulumieli alkaa jo siitä, että jätettäisi edes jouluna toisten ihmisten valintojen ylimielinen arvostelu ja oman erinomaisuuden korostaminen. Pessimisti ei pety, kun hän aina pelkää pahinta. Kiitos valkopukuinen lenkkeilijä torstai iltana, joka autoit myös poikani pyörän etsinnässä. PÄIVÄN MIETE: Tuhannenkin kilometrin matka alkaa yhdestä askeleesta. Viime keskiviikkona puhuttiin kylistä Oripäässä. Olipas oiva ajatus. Lainsäädäntö määrää koulutyöpäivien määrän ja lukuvuoden päättymispäiväksi viikon 22 viimeisen arkipäivän. Ehkä tietäisin pari osoitetta, johon niitä jopa lahjaksi lähettäisin. Kati . Lukukausien väliin on jäänyt riittävä joululoma. NÄMÄ kaksi tilaisuutta limittyivät näppärästi, sillä sekä kylissä että kirkossa on osallistujille ja tekijöille paikkoja. Viikon paussi antaa kaikille voimia jaksaa, pidennetty viikonloppu ei riitä. ”Jouluihmiselle” ja toimittaja Keskitalolle. Työpäivien lukumäärä pysyy joka tapauksessa samana, vaikka olisikin viikon pituinen syysloma. Liikunnallinen Loimaa voisi repäistä ja järjestää vuotuisen tapahtuman nimeltä Ajaton Alast(ar)onjuoksu ja vielä hopotus perään ”alas tulla Alastarolle”! . Miksi muuttaa toimivaa järjestelmää. He olivat kartoittaneet kaksi päivää, miten yhdistyneiden seurakuntien arki on lähtenyt sujumaan. Kyläsuunnitelmien ja kylätoiminnan kommervenkkien keskeltä jäi mieleen hämmästyttävä asia. Loimaalla toimii myös aikuisja ammattiopisto, jonka kanssa on noudatettu samoja loma-aikoja, koska on yhteisiä oppilaita. – Paljon haasteellisempaa on saada ihmiset pyytämään apua kuin antamaan sitä, hän totesi. Sähköposti tulee perille osoitteella toimitus@loimaanlehti.fi. Moni odottaa myös kuntien päätöksiä siitä, mihin nämä aikovat viemäreitä vetää. . Varmasti lautakunta tulee saamaan näitä lauantaityöpäiväanomuksia. Voisihan silloin kuka hyvänsä ilkeillä kopeissakin miten haluaa. Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. Syyslomaviikkona on ollut viikko 42, joka on katkaissut pimeän syksyn. Loimaa Lehden osoite on Kartanomäenkatu 4, 32200 Loimaa. Huolimattoman murkkuikäisen äiti . Eräässä maanlaajuisessa projektissa tavoitellaan turvallisuuden kohentamista, ja jonnekin on ehditty perustaa oma naapuriapurinkikin, jonka ihmiset ovat luvanneet auttaa niin hätämajoituksessa kuin lapsenhoito-ongelmissakin. Varas oli 25–30 v. Kouluverkkoselvitys ja luokkien yhdistämiset sekä epäselvät johtamiskuviot ovat rasittaneet Loimaan kouluja viime aikoina. KU Toisten saappaissa TOIMITTAJALTA On taas viime päivinä tullut osuttua paikkoihin, joissa kanssaihmisiltä on voinut oppia uusia kulmia katsoa maailmaa. Tuloksena oli viikon mittainen syysloma. Kaksi lomapäivää (to ja pe) merkitsevät sitä, että luokilta putoaa pois eri aineiden tunteja ja eteneminen tapahtuu eri tahtia. Lukiolaiset tarvitsevat syksyn ylioppilaskirjoituksien jälkeen kunnon loman
Käyttökustannukset kiinnostivat myös. Katja Holttinen vahvisti kyseisen laitteiston olevan ympäristökeskuksen hyväksymä. – Onko tämä varmasti kaikki määräykset täyttävä ja toimiva järjestelmä, Jorma Laaksonen ja Arto Virtanen kysyivät. Loimaalla on 3 000 taloutta viemäriverkoston ulkopuolella. Peura oli noin 150 metrin päässä rannasta ritisevällä ja liukkaalla jäällä. Meillä on lista yli kymmenestä suunnittelijasta. Suunnitelma valmistuu heinäkuun loppuun mennessä, minkä jälkeen kaupunginhallitus ja -valtuusto päättävät suunnitelmasta. Pintapelastaja pääsi sen luo ryömimällä köyden varassa jäätä pitkin. Henkilöauto ja peura kolaroivat myöhään sunnuntai-illalla Yläneentiellä Oripäässä. – Pelkkiä toimenpidelupia, eli vanhaan asuinrakennukseen on tehty jätevesijärjestelmä, on marraskuun loppuun mennessä myönnetty 29. Suunnittelija auttoi valinnassa Ilkka Raita (oik) esitteli vanhoihin saostuskaivoihin asennettua pienpuhdistamoa viime viikolla Loimaan Penninkulmalla. Hän heitti köyden myös eläimen kaulaan, jolloin se saatiin hinattua rantaan. Lisäkaivojen hinta on 420 euroa kappale. Niskalan mukaan maasuodattamo on halvin, jos se sopii ratkaisuksi. Niskala laskee, että erilaisia ratkaisuja täytyy tulevina vuosina tehdä tämänvuotiseen yli kymmenkertainen määrä vuodessa. Jätevesiratkaisujen hintahaitari vaihtelee 5 000 eurosta yli kymppitonniin. SARI KESKITALO Mies potkaisi ikkunan rikki LOIMAA Loimaalainen mies potkaisi ravintolan ikkunan rikki Heimolinnankadulla lauantaina hieman puolenpäivän jälkeen. Tämä porkkana saattaa kasvattaa toteuttamista, Niskala sanoo. Tämä ratkaisu tuntui olevan suhtkoht helppo, kun laitteisto asennettiin vanhoihin sakokaivoihin, Jari Visti Loimaan Penninkulmalta mietti haja-asutusalueella olevan omakotitalon jätevesiratkaisusta. Yhteensä järjestelmiä on tänä vuonna tehty 40, kun uudet omakotitalot lasketaan mukaan, ympäristönsuojelusihteeri Seija Niskala kertoo. Valinta on yllättävän vaikea, sillä tarjolla on erilaisia järjestelmiä ja laitteiden valmistajia. Varsinais-Suomen poliisilaitos muistuttaa, että heijastimen käyttövelvoite koskee myös valaistuja teitä. Raidan mukaan ne ovat kaksi, kolme euroa jätevesikuutiolta, mikä tarkoittaa noin sataa euroa asukasta ja vuotta kohden. Vaikka viemäriverkosto laajeneekin lähivuosina, ulkopuolelle jää noin 2 500 taloutta. Hän kehotti katsomaan ympäristökeskuksen internetsivuilta tai kysymään kuntien rakennusja ympäristösuojeluviranomaisilta hyväksytyistä laitteistoista. – Avustusta ei ole vielä otettu käyttöön. Peura ei pudonnut kylmään veteen vaan se vapautettiin hyväkuntoisena. KONSULTTITYÖNÄ tehtävän Loimaan vesihuollon kehittämissuunnitelman laatiminen on alkamassa pikapuoliin. – Ei kannata marssia suoraan rautakauppaan vaan ensin kannattaa ottaa yhteys joko rakennusvalvontatai ympäristösuojeluvirastoon, Holttinen opasti. – Nyt on vielä epätietoisuutta, laajeneeko viemäriverkosto meille päin vain ei. Pienpuhdistamon voi asentaa vanhoihin sakokaivoihin, mihin ratkaisuun Jari Visti Loimaan Penninkulmalla päätyi. Seija Niskala puolestaan huomioi, ettei mikään laitteisto toimi ilman huoltoa. Asennus on edullinen ja tämä hoituu pienellä kaivuutyöllä, toimitusjohtaja Ilkka Raita Raita Enviromentista esitteli. Murtautuja vei omaisuutta LOIMAA Omakotitaloon murtauduttiin Köntyksentiellä perjantain ja lauantain välisenä yönä. Tummiin vaatteisiin pukeutunutta tien vieressä kävelevää jalankulkijaa on pimeällä lähes mahdoton erottaa ennen kohtaamista, etenkin jos vastaan tulee toinen auto. Viemäriverkoston laajeneminen on yksi osa suunnitelmaa ja se on poliitikkojen päätettävissä, minne viemäri ulottuu ja minne ei, vesihuoltoliikelaitoksen johtaja Jouko Grön muistuttaa. Loimaa/Penninkulma Sari Keskitalo – Pähkäilin paljon asiaa. Grön huomioi, että taloryppäät voivat suunnitella myös yhteistä puhdistamoa ja tällaisiakin on vireillä. Torstaina Vistillä oli pienpuhdistamon käyttöönottonäytös, jonka suosio yllätti niin isännän kuin Loimaan ympäristösuojelusihteeri Seija Niskalan sekä Valonian, Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskuksen, projektisuunnittelija Katja Holttisen. Murtautuja anasti talosta vähäarvoista omaisuutta. Pienpuhdistamoon kävi tutustumassa lähes 70, ja useilla oli paljon kysymyksiä hinnasta toimivuuteen. Kauhanoja on myös mainittu yhtenä laajenemissuuntana. Niskala uskoo, että päätöksentekoa helpottaa ensi vuonna valmistuva vesihuollon kehittämissuunnitelma, missä otetaan kantaa myös viemäriverkoston laajenemiseen. AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Tiistaina 8. Loimaalla on jo aiemminkin selvitetty viemäriverkoston mahdollisia laajenemissuuntia, joita ovat Karsattila, Mäenpää ja Metsämaa. Asiaa tutkitaan vahingontekona. VPK sai hälytyksen noin kello 16.40, ja se lähti pelastustehtävään yksikönjohtaja Antti Reunasen johdolla. joulukuuta 5 Jätevesijärjestelmien teko vauhdittunut Tahdin yli kymmenkertaistuttava lain kirjaimen toteuttamiseksi Loimaa Sari Keskitalo Haja-asutusalueen jätevesijärjestelmien tekeminen on vilkastunut tänä vuonna Loimaalla kaksinkertaiseksi entisestä. Visti totesi, että ratkaisua tehtäessä herää monia kysymyksiä. Niskala muistuttaa, että viimeiseen kuntaliitossopimukseen on kirjattu 500 euron avustus haja-asutusalueen taloutta kohden, kun se rakentaa jätevesijärjestelmän. Niskala toivoo, että hajaasutusalueen asukkaat heräisivät viimeistään nyt miettimään omaa ratkaisuaan, sillä aikaa ei ole enää kuin neljä vuotta, vuoden 2013 loppuun. – Suunnittelijan kanssa kannattaa pohtia ratkaisua talouskohtaisesti. Autot ja peurat törmäsivät LOIMAA, ORIPÄÄ Loimaan seudulla tapahtui jälleen viikonloppuna peurakolareita. – Tarjoukset ovat pöydälläni. Autoihin oli murtauduttu, mutta niitä ei saatu käynnistymään. Rapa ruostuttaa.... Palonalku Vakkatiellä LOIMAA Sokerijuurikasrekan vetoauton pyöränlaakeri oli jäänyt jumiin ja alkanut savuta Vakkatiellä lauantaiaamulla kuuden aikoihin. Heijastin heilumaan KAAMOS?SUOMI Heijastimettomat jalankulkijat ovat aiheuttaneet lukuisia vaaratilanteita viime viikkojen hämärissä keleissä. Peura pelastettiin PUNKALAIDUN Punkalaitumen VPK pelasti peuran pinteestä heikoilta jäiltä Vehkajärvellä lauantaina. Kaksi autoa yritettiin viedä LOIMAA Kahta lukittuna ollutta henkilöautoa oli yritetty anastaa Loimijoentiellä perjantain ja lauantain välisenä yönä. Rengas paloi jonkin verran, mutta paikalle hälytetty Loimaan pelastuslaitos sammutti palon alkuunsa eikä suurempia vahinkoja päässyt syntymään. Neste Loimaa % kaikki pikapesut alennuksella + leima pesupassiin TI-S U -50. Seuraavana neljänä vuotena joka vuosi yli 600 talouden olisi rakennetava oma pienpuhdistamo, maasuodattamo tai jokin muu hyväksytty järjestelmä. Vistin apuna päätöstä tehtäessä suunnittelijana oli Juhani Ansonen. Ypäjän mahdollinen mukaantulo jätevesiyhteistyöhön varmistaa Kauhanojan viemärilinjaston rakentamisen. – Laitteisto maksaa 3 900 euroa. Matkailuauto ja peura törmäsivät sunnuntai-illalla Koskentiellä Loimaan Mellilässä
Opettaja Minna Stranderin mukaan aina uuden iltaryhmän perustamista myöten. Isänmaallisia lehmiä Laitumella käyskenteleviin lehmiin törmää Loimaan seudulla enää harvoin, mutta asuinseudullani Helsingin Vuosaaressa niitä löytyy pienen kävelymatkan päästä kotoa. Miina Äkkijyrkkäkin on siis eräänlainen kansallisaarre ja hänen toimintansa luonteeltaan isänmaallista. Satsaus kannatti, sillä opinnoista sai hyvät eväät vaihtaa ammattia. Niistä kuvastuu ihmetys, huoli, hätä, ilo ja suru, jopa hienoinen hulluus. Normaalin kantturan elämä nykyaikaisen teho-maatalouden ketjussa on lyhyt, yksitoikkoinen ja se päättyy brutaalisti teurastamon linjastolla. PAIKALLISIA TÄLTÄ SIVULTA: – Ideoita tulee välillä niin, että niitä pitää kirjata yölläkin talteen. Loimaan pääkirjastoon on koottu esille yhdentoista osaavan naisen kädentöitä. Loimaa Anu Salo Jos joskus erehtyy luulemaan, että sisustuksen saralla on kaikki jo nähty ja tehty, niin joutuu tunnustamaan olevansa väärässä. Mistä tämä kertoo. – Olen aina tykännyt ommella. Ehkäpä saa vielä olla omatekemän sisustuksen keskellä. Opiskelu täydensi osaamista ja vain vahvisti käsillä tekemisen onnea ja autuutta. Ompelemiseen ja erityisesti verhoihin viehtynyt Jasmavaara on varustanut kotinsakin hyvin suunnitelluilla verhoilla. Näyttelyyn Jasmavaara toi esille pellavasta valmistetut laskosverhot, jotka hän toteutti asiakastyönä lasiverannalle. saakka. Nyt lehmiä saa myös Mari-kankaina. Miinalla kuitenkin ymmärtäjiä riittää – ja kenties eniten niiden joukossa, joilla ei henkilökohtaisesti ole mitään yhteyttä tavalliseen maaseudun elämään. Sisustusja tekstiilialan artesaanien näyttely Loimaan pääkirjaston alakerrassa 12.12. Kannattaa muistaa vielä sekin, että Äkkijyrkkä alkoi muutama vuosi sitten tehdä yhteistyötä Marimekon kanssa. Nahkainen valaisin kuulostaa sen verran eksoottiselta, että sen synnystä on otettava selvä. Marimekkoa pidetään kansallisena jalokivenä ja lehmät taas symbolisoivat äidillistä elämän antajaa. Maaseudun arkitodellisuus on kaukana siitä sympaattisen nyrjähtäneestä ”idyllistä”, minkä kohtaa Äkkijyrkän tilalla tai hänen innostuneissa lehmäkuvissaan. Äkkijyrkkää ja hänen lehmiään uhkaa häätö Helsingin kaupungin omistamalta Skatan tilalta ensi vuoden alussa. PIRJO?RIITTA ANTTILA tekee puolestaan kankaanpainantatöitä ja myös huonekalujen entisöintiä. Toisen osaamistakin on aina mukava ihailla. Tunnustus on paikallaan ainakin Loimaan ammattija aikuisopistosta valmistuvien sisustusja tekstiilialan artesaanien näyttelyssä. Karjaansa härkäpäisesti puolustava Miina Äkkijyrkkä edustaa urbaaneille suomalaisille jonkinlaista viimeistä arkaaista luonnonvoimaa, jonka merkitys kumpuaa suoraan kansan mystisestä sielusta. Hänen vuosikymmenten mittaan syntyneissä lehmäaiheisissa veistoksissaan ja maalauksissaan näkee paljon enemmän kuin pelkän luontokappaleen. Niistä syntyi pari nahkaisia tunnelmavalaisimia, Myyryläinen selvittää. Jotain on koko ajan meneillään, Anttila sanoo iloiten kiinnostuksen aiheidensa keskinäisestä tasapainosta. Hän toteutti kankaanpainannalla peura-aiheisen tekstiilikokonaisuuden, johon kuuluu pöytäliina, tauluja ja kirjottu tyyny, Pentikin astiaston peurateemaa mukaillen. – Ideoita tulee välillä niin, että niitä pitää kirjata yölläkin talteen, Myyryläinen tunnustaa ja suosittelee jokaiselle jotakin tapaa toteuttaa luovuuttaan. Lehmäteokset vaikuttavat kuin Kaj Stenvallin ankat: eläimen kautta kuvataan kokonaista tunteiden ja tiedon kirjoa. – Ja ensi tammikuussahan tulevat sisään taas uudet päiväopiskelijatkin. Ti–pe 10–19, la 10–14. Miina-diggareita ei tunnu lainkaan häiritsevän se tosiseikka, että taiteilijan luomukarjanhoito ja sen oheistuotteena syntyvät teokset eivät todellakaan edusta suomalaista keskivertolehmää. Käsin neulottu torkkupeitto ja tyyny asustavat nojatuolin. Näinä ylikansallisina aikoina ainakin yhdellä asialla on hyvä kansallinen brändi – ”äkkijyrkkäläisellä” lehmällä! KIRJOITTAJAVIERAS Jukka Yli-Lassila Loimaalaissyntyinen, Helsingissä asuva kulttuuritoimittaja Eläimen kautta kuvataan kokonaista tunteiden ja tiedon kirjoa. Sama luonnonruskean nahan teema toistuu nojatuolissa ja peilinkehyksessä. Uudessa työssäni Eurokankaassa keskityn tosin enemmän suunnitteluun, Jasmavaara kertoo. – Käyn kolmena päivänä viikossa töissä, hoidan pientä lapsenlasta ja teen käsitöitä. Seinävalaisimet muistuttavat muodoltaan viikinkilaivan keulaa ja antavat valonsa ylöspäin. Kuten tiedotusvälineistä olemme saaneet havaita, kuvataiteilija Miina Äkkijyrkän elämänmuoto kyyttö-karjan kasvattajana on jälleen uhattuna. Sisustus silmällä -nimen saaneen näyttelyn osaavista käsistä seitsemät ovat sisustusalan artesaanien ja neljät tekstiilialan artesaanien. joulukuuta Sisustuksen aarteet ovat käsin tehtyjä Artesaanien idea-arkusta on tulvinut hieno näyttely Maija Myyryläinen on erikoistunut nahkaan ja Pirjo-Riitta Anttila kankaanpainantaan. Paikkoja voi vielä kysellä, jos vaikka tulee peruutuksia, Strander vinkkaa. Nahkaahan voi käyttää melkein mihin vain! Kirpputorilta löytyivät vanhat valaisimet, joiden kehikkojen mahdollisuudet näin heti. Työelämä vie aikuista naista nyt sopivasti mennessään, ja aikaa jää muullekin. Maija Myyryläinen, mistä moinen idea. TAITEILIJAN lehmät ja hänen tilansa ympäristö ovat Vuosaaressa suosittu ihmettelyn kohde jopa siinä määrin, että ymmärtämättömät kaupunkilaiset häiritsevät karjaa tyrkyttämällä sille sopimattomia välipaloja. – Olen ikäni ollut kiinnostunut nahasta materiaalina, varmaan peruja nuoruuden nahkavaatteista. – Kankaanpainannalla saa aikaan eri näköistä aivan loputtomasti, Anttila iloitsee. – Opiskelijat yhtä hyvin kuin osuuskuntaan liittyneetkin toteuttavat mielellään asiakastöitä, niin yksityisille kuin julkisiin rakennuksiin, Strander sanoo. Hän myös työllistyi alalle, joten välillä rankaltakin maistunut venyminen opintoihin kannatti pienten lasten äidiltä. Myös tekstiilitöiden teettämistä suunnittelevien kannattaa ottaa yhteyttä, vaikkapa koulun piirissä toimivaan osuuskuntaan. 6 Tiistaina 8. – Olin pitkään lasten kanssa kotona, kunnes vaihdoin kuopuksen hoitovapaata osin opintovapaaksi, aiemmin kaupassa työskennellyt Jasmavaara kertoo. Yksinkertainen, kapein kellertävin nauhoin viimeistelty kokonaisuus on pelkistetyn kaunis. Se on osa elämän nautintoja – Välillä voi istahtaa tunnelmavalaistukseen oman kodin lämpöön, nauttia ehkä lasillisen viiniä ja olla tekemättä mitään, Myyryläinen hehkuttaa ihmiselämän onnen hetkiä. Loimaan ammattija aikuisopiston tarjoama koulutus on pysynyt suosittuna. JAANA JASMAVAARA edustaa niitä poikkeuksia, jolloin suutarin lapsella todella on kengät. Äkkijyrkän taiteessa lehmä on kestoaihe. ANU SALO. Tai on ainakin löytynyt näihin päiviin saakka. Idea-arkusta on tulvinut muun muassa sifonkisia ruusutyynyjä, nahkaisia valaisimia ja koivupuiden hoikkia varsia loimivärjättyihin seinätekstiileihin. USKALTAISIN jopa väittää, että taiteilijan luomukarjanhoidolla ja hänen lehmäkuvillaan on tärkeä kollektiivinen hoivamerkitys globalisaation runtelemassa Suomessa
Urho Ala-Lähde menehtyi talvisodassa 20.2.1940 sekä Elias ja Martti heinäkuussa 1944 Ihantalan ankarissa puolustustaisteluissa, jotka päättyivät torjuntavoittoon turvaten vapautemme. Mustialan yhteismetsän entinen toiminnanjohtaja ja sen nykyinen osakaskunnan puheenjohtaja, metsätalousneuvos Kasper Nurmi pitää hyvänä ideana kaupungin omaa ja siihen mahdollisesti muiden metsänomistajien yhteisyritystä muodostaa yhteismetsä. Taloussuhdanteet eivät riitä laiminlyönnin perusteeksi, sillä asioiden pitkittyessä vahingot ovat yleensä korvaamattomia. 1 prk rahkaa . Painele muruseos irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille, paista uunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia. Kuoro esitti Yön äänet -kappaleen, joka sai internet-äänestyksessä 391 ääntä. Tule ja tutustu! Voita iPod Touc h 8GB! www.fruugo.com/kaupoille HALVIN HINTA Kaupungin Tarjous voimassa ti-ke 8.-9.12.2009 Ei jälleenmyyjille! 1000 pkt:n erä/pä ivä 69 Pouttu Kannuswursti 250 g (2,76/kg) pkt Rajoitus 3 pkt/talous. Loimaan pitäisi selvityttää luontoarvot metsistään, sillä esimerkiksi Metsäkeskus ei ole oikea instanssi niitä tekemään; se on liikaa kallellaan raakaan metsienkäyttöön ja toimenpiteisiin, joiden jäljiltä metsä muuttuu lähinnä puupelloksi. Yksi sellainen oli Ala-Lähteen perhe Loimaan Kojonperässä. Voittajaksi lauloi sekakuoro Kulkuset, joka esitti Pojat-kappaleen ja keräsi äänestyksessä 4 325 ääntä, kun kaikkiaan ääniä annettiin 14 659 kappaletta. – Mehän toimimme Metsäkeskuksen tekemien metsätaloussuunnitelmien mukaan, Sandell korostaa. Se on tavallaan kuin osakeyhtiö, jonka osuuksia on nykyisin oikeus myydä vapaasti. TILAISUUDESSA puhunut kansanedustaja Olli Nepponen kertoi itsenäisen Suomen muodostumisesta 200 vuoden takaa tsaarinvaltaa vastustanein aktivisteineen, Saksassa koulutusta saaneine jääkäreineen. Nuoren Suomen tuoreet valtakunnalliset selvitykset päivähoidon ja yläkoulujen liikuntaolosuhteista osoittavat, että tarvetta kehittämistyölle olisi kuitenkin kaikissa kunnissa. 3/4 dl sokeria . 1 tl raastettua sitruunan kuorta . Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon täytteen muut aineet. Siihen voisi liittyä yksityisiäkin metsänomistajia. Loimaan metsissä on paljon rahaa kiinni mutta myös muita arvoja, joiden arvo nousee kohisten, vaikka harva sen tunnustaa, jos edes ymmärtää. Levitä marjat jäähtyneen kakun päälle. Anna hyytyä jääkaapissa. Näistä toinen onnenrivi rapsahti Loimaalle. Odottaminen alkaa käydä jo tuskalliseksi... Säilytä viileässä tarjoiluun asti. 200 g maustamatonta tuorejuustoa . Yhdistä loppuun glögiin ja valele kakun päälle. – Talvisodassa punnittiin Suomen kansan itsenäisyystahto, ja jatkosodan TalinIhantalan kovissa taisteluissa ratkaistiin Suomen kohtalo, kun äärimmäisen kovin uhrauksin torjuttiin vihollisen massiivinen hyökkäys. Muistokivellä kerrotaan uhreista ja uhrauksista Paljon arvoja Kaupunki ja yksityiset voisivat perustaa yhteismetsän MARIKA TIMONEN Loimaa Kari Nummila Loimaan kaupungilla on tuhat hehtaaria metsää, josta voisi perustaa yhteismetsän. Purista liivatelehdet kuivaksi ja liuota kiehuvaan glögiin. Anna kakun jäähtyä. Esimerkiksi pääsiäiseen kakun saa sopivaksi korvaamalla piparit digestivekekseillä ja viimeistelemällä kakun mangososeella. Tämän helpompaa ohjetta ei olekaan. 200 g pipareita . – Kyllä tuo Loimaan omakin metsä hyvinkin riittäisi jo pohjaksi, sillä löytyyhän esimerkiksi Oripäästä vain runsaan sadan hehtaarin suuruinen Äärin yhteismetsä. Pohja . Kari Nummila TOIMITTAJALTA Jokerista jättipotti Loimaan Laulajat kuorokisan viides Lähiliikuntaan tulisi panostaa LOIMAA Onnekkaan loimaalaisen Jokeri-pelaajan ei tarvinnut odottaa joulupukkia, kun muhkea potti napsahti jo pari viikkoa ennen joulua. Loimaa/Kojonperä Kari Nummila Itsenäisyyspäivää vietetään Suomessa yleensä melko vakavahenkisesti; juhlapäivä muistuttaa vuodesta toiseen, että itsenäisyys säilytettiin viime sodissa valtavalla uhrimäärällä – yli 90 000 kaatunutta – sekä myös kotirintaman erilaisilla uhrauksilla. Keitä tilkka glögiä. Lopuksi irrota kakku vuoasta. Nepposen mielestä jälkipolvien on syytä tietää, miten itsenäisyytemme on saavutettu ja kuinka raskain uhrauksin se on taistellen säilytetty. Muistokivi kuuluu sarjaan, jota Lions Club Loimaa/Tähkä jatkaa ensi vuonna, kun kohteena on Silokankaan veljessarja Loimaan Metsämaalla. Se on Loimaan sekä Ypäjän ja Vampulan alueiden karjalaisten tukimetsä. Tiistaina 8. Kunniavartiossa ovat Jouko Kylä-Utsuri ja Olli-Pekka Rastas. – On vasta esitetty ajatus, että kaupungin metsäomaisuudesta voisi perustaa yhteismetsän, kaupungin kehittämisjohtaja Matti Tunkkari sanoo. – Suomelle ei kukaan antanut itsenäisyyttä, vaan sen ovat hankkineet ja säilyttäneet esivanhempamme ja vanhempamme. Loimaa ja Oripää kuuluvat siihen joukkoon, joka ei ole toistaiseksi toteuttanut valtionavustuksilla tuettuja lähiliikuntapaikkoja. LOIMAAN SEUTU Viime vuosina on useimmissa kunnissa rakennettu valtionavustuksilla tuettuja lähiliikuntapaikkoja. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä noin 5–10 minuuttia. Kakku muuntautuu helposti keksejä ja koristelua vaihtamalla eri tilaisuuksiin. Nepposen mukaan moraaliseltakin kannalta oli vähäinenkin oman maan luovuttaminen vihollisille vastenmielistä. Levitä juustotäyte pohjalle ja paista kakkua uunissa 175 asteessa noin 40 minuuttia. Metsämaan-Kojonkulman metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Jari Sandell ei pidä kaupungin yhteismetsää tarpeellisena hankkeena, sillä hänen mukaansa kaupungin metsät ovat ihan hyvässä hoidossa metsänhoitoyhdistysten kautta. marjoja . Ennen lainmuutosta yhteismetsäosuudet oli sidottu kiinteistöön eli ne vaihtoivat omistajaa vain kiinteistökaupan yhteydessä. Jos liivate epäilyttää, marjaisen glögikoristelun voi korvata joulunpunaisella hillolla. 2 munaa Pinnalle . Kukahan on se suunnannäyttäjä, josta voisi sanoa syystä hänen olevan kaupungin sloganin ”jyvällä tulevaisuudesta” mittainen. VARSINAIS?SUOMI Mieskuoro Loimaan Laulajat, johtajanaan Kari Mäkiranta, sijoittui viidenneksi Turun radion Kööriakatemia -kisassa. Kuntauudistuksen yhteydessä Loimaa puhui paljon ja kauniisti arvopohjistaan. Joillekin perheille sodat merkitsivät poikkeuksellisen suurta uhria. Isänmaata lähti puolustamaan neljä veljestä, joista peräti kolme kaatui. Siitä saivat osuuksia myös täkäläiset kantatilat, joilta maanluovutuksessa sotien jälkeen siirtyi lähinnä viljelysmaata siirtoväelle. Myös Loimaan seurakunnan pitäisi ryhdistäytyä metsäasiassa – ehkä kaupungin kanssa yhdessä. Joulun kahvipöytään syntyy kädenkäänteessä juustokakku hyväksi todetulla ja jouluiseksi tuunatulla ohjeella. Varsinais-Suomessa ovat kunnat kuitenkin panostaneet selvästi muuta maata vähemmän tällaisiin valtionavustuksia hyödyntäviin hankkeisiin. Jos et ole ruuhkaisten kauppojen suuri ystävä, voit tehdä ostoksesi kiireettömästi netissä. KARI NUMMILA Tungoksille menossa. Viime viikonlopun LauantaiJokeri pyöräytti kahdelle nettipelaajalle 6 oikein -riveillä lähes 155 000 euroa. Lauantaina paljastettiin AlaLähteen pihamaalla veljesten antamasta uhrista näkyvästi kertova muistokivi. 1 dl kuohukermaa . Erityisesti on kunnostettu koulupihojen ja puistoalueiden liikuntamahdollisuuksia. Nyt olisi jo lopultakin aika lunastaa lupaukset esimerkiksi juuri metsäpuolella ja toisaalla esimerkiksi edes jonkinmoisiin satsauksiin arkeologian puolella. Rauhanomaisesti ja välillä sotatietä kulkien on tultu nykyiseen hyvinvointiin ja Suomen turvattuun asemaan, Nepponen korosti. 1–2 rkl sitruunamehua . MUSTIALAN 5 800 hehtaarin yhteismetsä sijaitsee lähinnä Tammelassa. 5 liivatelehteä Jauha piparit pipariksi, sulata rasva ja sekoita muruseokseksi, jätä kuitenkin ripaus piparimurua juustotäytteeseen. 50 g voita/ margariini Täyte . joulukuuta 7 Jouluinen juustokakku JOULUN RESEPTIT JOULUN RESEPTIT Arja-Liisa Mäkimattila ja Marja-Leena Salmi laskivat kukkia enonjensa muistokivelle. Fruugosta löydät yli 80 000 tuotetta yli 80 kauppiaalta Suomesta ja muualta Euroopasta. 3dl glögiä . 2 tl vanilliinisokeria . Kakusta saa myös helposti hylan sekä gluteiinittoman. Yhteismetsää omistetaan osuuksien mukaan
. . Soitinliike Väinölänkatu 4, Loimaa ma-pe 12-17 la 10-13 www.pikkurokkari.fi PikkuRokkari . Muina päivinä tilauksesta P. RAVINTOLOITA HENKILÖNOSTIMIEN VUOKRAUSTA Max kork Sivu-ulottuma DINO 180 18 m 10,5 m DINO 120 12 m 5 m H. Jalkojenhoidon ammattitutkinnon suorittanut. 0440203016 Vesikoskenkatu 4, 32200 LOIMAA, puh. TAKSIPALVELUITA w w w . P. . (02) 763 1997. 9–18 la 9–14 Pietilänkatu 11 Loimaa p. puh. RAKENNUSTARVIKKEITA w w w .r a u ta n e t. DI Kari Lahtinen GSM 0500-482243 . (02) 762 2393 . RAVINTOLOITA Maukas lounaspöytä on katettuna ma-pe klo 11-14.00. 0600 91444 P. www.jormalaaksonen.net Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14 P. 0400 805 285 loimihaka@loimihaka.. P. AUTOKORJAAMOITA AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA P. myynti@jetmasters.. 040 553 6546. www.loimihaka.. i n f o / k y y d i n v ä l i t y s puh. JÄTEHUOLTOA • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. . RUOSTESUOJAUKSIA . GYNEKOLOGIT Tuula-Anneli Penttilä, Yliopistonkatu 11 a B 31, Turku. 02-550 2400, fax 762 2790 . Ajanvaraus myös www.tazzi.fi TORIKULMASSA LOIMAAN Kauppalankatu 5 Loimaa P. VAKUUTUSYHTIÖITÄ . 045 122 4761. MUSIIKKIPALVELUJA Fender, Squier, Gibson, Epiphone, Line6, ESP/LTD, Tokai, Aria, Casio, Premier, Yamaha, Korg ym. 8 Tiistaina 8. . TIETOKONEITA . vahaukset – Hinausapu 24 H . 0400 741 556 MAALAUSPALVELU Muista kotitalousvähennys ja palvelusetelit! Liikennekoulu Poussa Oy Liikennekoulu Poussa Oy Vesikoskenkatu 4, 32200 LOIMAA, puh. 02-724 7851, 763 1031 ma-to, 10-22.00, pe-la 10-01.00, su 10-22.00 Mestarinkatu 4, LOIMAA www.pihaportti.. Teollisuuskatu 8, 32200 Loimaa, p. KELLOLIIKKEITÄ Kelloja koruseppä LANKINEN • Kelloja korukorjaukset paikanpäällä • Kotimyynnistä edullisesti Tervetuloa! ark. KÄDENTAITOTUOTTEET KÄDENTAITOJEN ERIKOISLIIKE/ KEHYSTÄMÖ NYYTTI Satakunnantie 5 LOIMAA, P. 0400-536 303 • (02) 762 8326 – Finikor-ruosteenestokäsittely – Huolto, korjaus – Maalaus, peltityö – Rengasmyynti – Automyynti – Autovuokraus – Tuulilasit – Ikkunatummennukset – Pesut, kestoym. HENKILÖNOSTIMIA Pasi Markula 0500 770606 • Aggregaatti • Ajojärjestelmä • Nostokorkeus 16 m . LOIMIHAKA suomenhevoskeskus Uitontie 142 Loimaa RATSASTUSTUNNIT . Idyllinen Ryötin tila tarjoaa monipuoliset ja tunnelmalliset tilat juhlaan ja arkeen. 0400 293 576. 040 524 7336 ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN Mm. 767 1524 • 040 535 0576 8 Täydellinen juhlaja pitopalvelu www.lounaspaikkamellila.. www.melodata.fi . BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. 0440203016 www.poussa.info www.poussa.info Tied uste le Tied uste le kurs sejam me! kurs sejam me!. 050 322 1416. 02 762 1350 www.kauneushoitolasabrina.fi . 8–17.30, la 8.30–14 Jalkahoitola Siskon Kammari, Joenperäntie 8, Loimaa. (02) 7636 690 • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennus• Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut tarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut Suoritamme ammattitaidolla ikkunaja Suoritamme ammattitaidolla ikkunaja oviasennukset sekä saunatilojen oviasennukset sekä saunatilojen sisustukset! sisustukset! – – Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! Rakent ajien Rakent ajien asialla asialla – lähellä – lähellä Sinua! Sinua! www.lpr.. P. MUSIIKINOPETUSTA Melodata Tuotannot, Musiikinopetusta kaikenikäisille. RAKENNUSTÖITÄ Ammattitaitoista rakentamista P. Loimipaino Loimaa. KOTIPALVELUJA . . SÄHKÖLIIKKEITÄ Turuntie 73, 32200 Loimaa, p. Kauppalankatu 11, Loimaa, puhelin (02) 762 4230. huoneistosaneeraukset, sisäja ulkomaalaukset, tapetoinnit yms., keittiöja kylpyhuonekalusteasennukset, jne... METALLIN ALIHANKINTAA laserja vesileikkaus•särmäys•koneistus www.jetmasters.. LVI-LIIKKEITÄ LOIMAA Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa puh. 0400 871 095/Ilola, 0500 448 106/Suvanto Loimaan Kauppatorin Taksi ay Alkuperäistä loimaalaista taksipalvelua! P. 763 2760, www.sormuslankinen.. fi Av o i n n a : M A – P E 7 – 1 7 , L A 9 – 1 3 Karsolan teollisuusalue (Hirvikoski), LOIMAA Puh. INVATAKSIPALVELUITA . . Kysy myös hevosten täysihoitopaikkoja. h u h t a l a . 02-762 5100 Ark. . Maistuvat noutopöydät ja pitopalvelu. RATSASTUSTUNNIT Arkisin 4-6 ratsukon tasoryhmissä. 050 512 3731 • Olli-Pekka Vienonen SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN Sadun Kotija Siivouspalvelu, Satu Juhola P. 040 535 6973 Avoinna ti–pe 10–17, la 10–13 www.kadentaitonyytti.. La-su maastoretkiä, valjakkoajoa ja kursseja. P. JUHLAJA PITOPALVELUITA . 0500 530 807 . www.pohjantahti.. Avoinna ma-pe klo 10-17. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . 0400 531 576 . joulukuuta PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELULAARI Puh. REMONTTEJA . 7622 120 . PESULAPALVELUJA Farmarisäiliöiden kuntotarkastukset ja pinnoitukset Neliöpinnoitus Pöytyä, P. LASITUSLIIKKEITÄ KOTIAPU Jouko Aittamäki Kaurilantie 81, 21820 KUMILA • Puh. HAMMASTEKNIKOITA Proteesiasioissa Teitä palvelee erikoishammasteknikko Juha Nepponen Väinämöisenkatu 6 B Op-talo Tiistaina klo 9–17, perjantaina klo 9–12. PARTURI-KAMPAAMOITA . KAUNEUSHOITOLOITA Kauneushoitola Merja-Eliisa, Huvilakatu 14, Loimaa P. 0400-830 603/Janne Ammattitaitoista juhlaja pitopalvelua sekä myös musiikkia. 050 350 6983. PAINOPALVELUJA Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit. NURMI 040 546 2084 . 0400 223 535, 0400 223 235. 050 2279 . Noutopöytä arkisin klo 11-14 . 050 562 4803. VTS Seppo Toivonen, puh. 763 2484, 050 321 8085. . JALKAHOITOLOITA Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. P. VALOKUVAAMOJA PARTURI • KAMPAAMO • MYYMÄLÄ ma-pe 9-17 la 9-14 myös sopimuksen mukaan. 044 216 2016, www.endogyne.fi . 0600 91444 www.loimaantaksi.com TAKSIPALVELUA Loimaa JARKKO AAKIO Puh. AUTOKOULUJA . Kitara, piano, tietokonemusiikki. SOITA JA PYYDÄ TARJOUS! Puh. RAKENNUSKONEVUOKRAAMOITA 044 762 2240 www.kalevikarjalainen.fi Juvantie 11 ( Vesikoskitalo) Timanttiporausta & -sahausta KONEVUOKRAAMO . JUHLAJA PITOPALVELUITA Sahantie 5 Mellilä P. P. Tampereentie 51 040-720 7310 Ravintola Kauppalankatu 5-7 Loimaa, p. 0400-223 964 PAARIKULJETUKSET JA PYÖRÄTUOLIKULJETUKSET Loimaan Aluetaksi Oy Hannes Huhtala . KAIHTIMET JA MARKIISIT
Puh. . Loimaalta autiotila tai mummonmökki tallilla tai navetalla uuden talon rakennuspaikaksi. 0440 885 674 Somero. Valovirta sähköh. 040 552 0219. H. 0400 329 168. . tosi halvalla. 045 134 7185 Kuusjoki. -97, siisti, neliveto, ajettu 200 th, katsastettu. Arabian kannuja , Myrna, Karjala, Kesäkukka, Pilvi ja Kissa P. Virtanen, Aura P. . 050 5744 795. Auranmaan Viikkolehden toimitukseen.Löytöpalkkio. pöytä, pinnasänky, tv-tuoli yms. Kotimaisia hoitaen kasvatettuja joulukuusia. Kuljetus järjestyy. . Koiratarhaelement. Ypäjä. Irja. Lämmintä säilytystilaa Loimaalla lyhyeen tai pitkään tarpeeseen 1-150 m2 myös kylmätilaa 20 m2. PALJON UUSIA MALLEJA SUOSIKKIKENKÄ p. Nissan Pick-up 4x42,5 DI, v. Henkilöauton peräkärryn P. (EI TOIMI GOMOBILE-LIITTYMÄLLÄ!) Auranmaan Viikkolehti Kehityksentie 3, 21800 Kyrö puh. (02) 762 6000 Somero-lehti PL 11 (Kiiruuntie 1) 31401 Somero puh. P. . . Tietokone IBM aptiva, 19” Hitachi näyttö H. Tilava ja valoisa 2/3 krs peruskuntoinen päätyasunto. P. P. Löytäjä ota yht. 050 566 2388. Riihikoski RT-päätyhuoneisto 3h+k+s=74,5m 2 H. . P. 1.1.2010 alkaen. . 040 583 8204. 110 e. 2.400 e. Kumho 235/75x15” Kitka, kulutuspintaa 9-10m/m H. P. Tarjoa rohkeasti, kaikki huomioidaan. Kotiinkuljetus. . Myös bussiliput kannattaa ostaa jo etukäteen, sillä Matkahuollon lipunmyynneissä on vilkkainta juuri joulunaluspäivinä. Kirvesmies vapaana alan töihin, remontit, tapetoinnit, maalaukset ym. . Tied. Tuplapotku on paras peli. . H. P. 040 773 0223. Traktori International vm -67 rekisterissä, kunnossa H. 350 e. Kaneja H. P. Paritalohuoneisto Kyröstä Uimalantieltä. . 60 e. n. . P. traktoriin tai halpaan autoon P. 044 584 2006. Ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaan. 100l. 0400 804 241. 050 309 9836. . . Skootteri 780 e Piaggio Typhoon vm -23 aj. P. (02) 4864 950 Loimaan Lehti PL 2 (Kartanomäekatu 4) 32201 Loimaa puh. 50 e. . . maalat. kenkä. 3h, k, khh, ph, s, autokatos. -98 ilmastointi , 2 renk. osake Marttilan tarj. P. H. H. P. 0500 673 691. + kiinn.tarv. 0500 673 691. P. Ilmoitukset viimeistään perjantaina klo 16. TERASSILASITUKSIA puh. . 0400 376 072. aika. 2m 3 H. 050 356 0305. (02) 748 7550 Ilmoitusosasto myydään ostetaan sekalaista Julkaisupäivä Ilmoittaja Osoite Puh. Peugeot 405 osia, puretut 1-piste ja 4-pisteruiskut, myös farm. P. 041 444 3000 Yläne. Kadonnut su 6.12. H. 15 • SUPERTEX-kenkiä • Lasten TALVIKENKIÄ HUOPA-AAMUTOSSUJA ym. . . 0440 522 827. Sohvakalusto, ruokapöytä, sohva, kirj. . 044 922 2591. . 200 e, koivupaneelia 12x95 260jm, koivulistoja pieniä määriä P. (02) 748 1137. Tiistaina 8. 040 752 6109. 35 e. nahk. . 044 593 6174. Saunaparakki 580x245, sauna, pesuh., pukuh. Toyota Carina e aj. Kuivaa koivuklapia kotiin kuljetettuna. tied. Jouluaattona ajetaan lauantailiikenne siten, että kello 14 jälkeen ja sen jälkeen lähtevät vuorot voidaan olla ajamatta. 0400 593 185 Somero. 0500 741 104. . SEKALAISIA . 0400 820 749. Pullo, pesä ja keinu mukaan. P. Iso puinen paljeovi, voi pienentää. Tod.näk. . Konttorikalusteita erilaisia, tuolisarjoja, pöytiä, kaappeja, sopii myös kotikäyttöön P. 50 e. . 0445 251 153. . Muutoksia bussiliikenteessä JOUKKOLIIKENNE?SUOMI Bussiliikenteessä on muutoksia joulun aikana, joten aikataulut kannattaa tarkistaa hyvissä ajoin. 20 e. Koukku, alut, siisti ja kunnossa H. . Vähänkäytetty Lucifer sähkögrilli. joulukuuta 9 SILMÄLÄÄKÄRIT OPTIKOT • 45-v. 045 110 9272. Koiranpentuja, H. P. 230 e. Vanha auto, traktori, moottoripyörä tai mopo, vain hyväkuntoiset. 42 e heittokuutio. 2007. P. myös tekstiviesti P. MB 124, -87 2,5 D, toimiva, mutta laatikkovikainen. . Somero. Entisöintiin. H. Lisätietoja P. P. 1.150 e. 0500 673 691. 0400 125 003. . 0500 673 691. 0400 741 341 Loimaa. 044 484 7281. Ypäjä. H. P. 94.800 e. . 040 356 4260 Loimaa. . Akvaario. 045 114 9036. Ypäjä. Rivitaloyksiö Somerolla 1h+kk+s+ph+vh+varastot. 0400 824 375. Somerolla. 15 e. P. Heti vapaa. Digikamera. P. T. Vaihtolavakiskot. 040 518 8663 Aura. 55.000 e. 0440 522 827. Jätä sanojen väliin tyhjää. (02) 484 2531 klo 19.00 jälkeen. aluv. Brother ja Canon merk. Liitä mukaan ilmoitushinta 5 e (sis. radan varressa tai lähistöllä. 040 716 3891. 0440 534 045 Marttila. Vuokrataan rt-asunto Yläneellä 4h+k+ sauna+ autokatos 91 m2. H. Keli kuin keli. Hiekkamaan perunoita Nicola ja Van Gogh. P. Kahdet renkaat vanteilla 2.550 e. . P. Pappa Tunturi, rekist. Antiikkinen Singer ompelukone. P. P. MYYDÄÄN . Sähkökirjoituskone, merk. . klo 9-17 Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdesssä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. P. H. H. Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Ilmoituskuponki Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. Vaatimatonkin käy kunhan on uintimahdollisuus P. Vähän käytetyt nastoitetut talvirenkaat 155x80x13”. (02) 748 3285 Somero. Tapaninpäivänä ajetaan pyhäliikenne.. 200 e P. Pikkuremontilla kohti auringonlaskua. Opel Omega Farm. 040 838 0282. . Asuntovaunu Smålandia –86, teli, ei rekist. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. 70-l keittiön kaapit, hyväkunt. 235 tkm. 0400 819 020 Loimaa. . 044 555 9787. 160 e). Uutta vastaavaa Kastenmyymälähyllyä, reikälevyä ja -piikkejä, ostoskoreja, ”tyrkkykoreja”, kalusteiden esittelytelin. P. H. 1x2 m, 20 kpl kuumasink. 046 628 8437. . aamuyöstä Aurassa musta Nokia 3120 puhelin, kotiavain (ketjussa), musta nahk. . 15 • KÄVELYKENKIÄ (myös leveälestisiä) alk. Valkoinen, siisti keinutuoli. Citroenin vanteet 14”. OSTETAAN . 120 e. alv). . VW-Kupla 1300 -72, siisti. Maasturin renkaat. Sohvakal. Iso lintuhäkki.Hetken undulaateilla ollut. Uusi pumppu Clen Ecomatic 100. Vuokrataan Loimaalla 3h+kk 45 m2. 2xhyvät renkaat. 1.200 e. 6.000 e tai tee tarjous. Kyrössä lähellä palveluita 3h+k+sauna+parveke, 74m 2 . Lämmitin, valo, 5 kalaa. ovikransseja. Kuivaa koivuklapia, 45 e heittokuutio, kotiin tuotuna, nopeat toimitukset, myös isot määrät. . . P. P. P. 040 587 4953. Heti vapaana. . P. Toimita ilmoitus YHTEEN konttoreista: Ilmoitukset Löytölaariin myös tekstiviestinä! 5e / 160 merkkiä Ohje: näppäile teksti LAARI välilyönti ja oma ilmoituksesi. P. klo 10-18, KE 9.12. . Lähetä viesti numeroon 17252. 050 572 1565 TERVET ULOA! VAIN 2 PÄIVÄ Ä TI 8.12. P. 040 4110 240 tai 040 4153 780. P. perust. Paku Hevy Van -91 2x4 henkilöä kaikki herkut 4.900 e myös vaihd. Joulupäivän liikenne voidaan olla kokonaan ajamatta. 0400 741 341 Loimaa. 0500 828 138 Pertteli. . Laskutuslisä 2 e. P. 2 lev. 040-827 7796 Matti Kuisma www.kronenholz.. 100 e (ovh. Yhden viestin hinta on 5e/160 merkkiä. Havuja koivupolttopuuta. . Vuokraan pienen kesämökin pid. H. 5tkm siisti. . viisi riviä vain 5 e Kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. P. Maitokärryt , kunnostettu P. siisti 80 e. 045 134 7185 Kuusjoki. Voit valita mieleisesi puun suoraan kasvupaikalta Pöytyän Suutarlassa P. Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset, sekä lyhentää ylipitkiä tekstejä. . 550 e. Käytetty, edullinen tw. rusk. ajokorttitodistus • työnäkeminen VARAA AIKA 763 2030 K E N K Ä M A R K K I N AT Loimaalla Kauppalankatu 2 (kaupungintaloa vastapäätä) Suomalaisia laatukenkiä suoraan tehtaalta, siksi niin halvalla! TANSSIKENKIÄ (myös nahkapohjalla) NAHKASAAPPAITA • KUMITERÄSAAPPAITA • NILKKUREITA alk. 044 022 6573. P. Muistathan mainita ilmoituksessasi myös paikkakunnan. Koivulankkua n. Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin. Heinää pienpaaleissa hevosille, kuivurissa kuivattu. . Vapaa heti. Käsintehtyjä erilaisia joulukoristeita mm. Kotiin tuotuna 25 kg 12 e, isommissa erissä 10 e (5 kpl). 2.200 e P. Irja P. Ypäjä
ja torstaina 24.12. Käsiteltävät asiat. klo 15.30-17.45, 18 t, 15 , Erkki Aimonen Tietokone tutuksi Alastaron yläasteella to 14.1.-18.2. Saostumaa saattaa esiintyä mahdollisesti kauempanakin korjausalueesta. klo 17-20.30 ja la-su 23.-24.1. klo 10-16, 20 t, 20 , Satu Koivikko Akvarellikurssi Alastaron yläasteella la-su 13.-14.2. Tilaa meiltä nyt ilmainen kiinteistök artoitus. klo 18-20.30 ja la 27.3. klo 18-21.30, 32 t, 20 , Sanna Mäkitalo Järjestyksenvalvojakurssi Opistotalossa to 18.2.-29.4. (02) 762 1900 Jätevesiasetus astuu voimaan v. Suunnittelu Myynti Asennus www.pihakaivo.. Ilmoittaja: Tervehdykset tulee toimittaa Loimaan Lehden konttoriin tiistain lehteen viim. ä ä t l ä s i S – n a m l e j h o o tl o u h n a d h o k 3 – n a t o y o T a j n y jl ö ir o t t o o m n e s it t e e t n y S n e m it t a d o u s n y jl ö n e s i ä r e p u k l a – ) a a r ti l 3 ( n e s k y ä s il n e e t s e n u s e p n i s a L .i t s a 9 2 . klo 16.30-17.30, 16 t, 20 , Ulla Sovijärvi Keramiikka Opistotalossa to 14.1.-1.4. w w w h 4 2 it s o p l e h s u a r a v n a j A i a t 2 2 a il l a m i s o u v t o t u a ö li k n e h a t o y o T . Toimi nyt ja vältä toimituskatkot määräajan lähestyessä. Työn jälkeen verkostoa täytettäessä yleensä putkien seinämistä (runkoja kiinteistöjen vesijohdot) irtoaa niihin kerääntynyttä rautaja mangaanisaostumaa. Avustamme tervehdysten suunnittelussa ja meiltä saat tarvittavat joulukuvat ja koristekehykset. postimaksu 4 kk 36,Kestotilaus 12 kk 97,Taas on tullut aika muistaa asiakkaita, liiketuttavia ja ystäviä Perinteisellä ja odotetulla Joulutervehdyksellä Loimaan Lehdessä tiistaina 22.12. alueella vedenkatkoksen aikana eikä välittömästi sen päätyttyä. n e e t u a k n e e t u u Lamminperä 8, LOIMAA P. 9.00 18.00 Loimaan S-Market aula Pe 11.12. klo 17-21, 38 t, 20 + moniste 10 ,Heikki Mäki Järjestyksenvalvojan kertauskurssi pe 26.3. Veden käyttöä tulee välttää työn aikana, sillä kiinteistöjen vesijohtoverkosto tyhjenee käytön myötä. Pesukoneita ei tule käyttää ko. Saostumat eivät ole terveydelle vaarallisia, mutta vesi on syytä juoksuttaa kirkkaaksi ennen käyttöä, koska mm. Oripää 8.12.2009 HANNELE ROUHIAINEN valtuuston puheenjohtaja LOIMAAN TYÖVÄENOPISTO Alkuvuodesta alkavia uusia kursseja, mikäli ilmoittautujia on riittävästi: Helppoa englantia matkailijoille Opistotalossa ma 11.1.29.3. 66 § Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 67 § Pöytäkirjan tarkastajien valinta 68 § Oripäänkankaan asemakaavan muutos ja laajennus 69 § Maa-alueen vaihto Minna Saastamoisen kanssa 70 § Maa-alueen myynti Kymppibetoni Oy:lle 71 § Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin perussopi muksen muuttaminen 72 § Lisämäärärahat talousarvioon vuodelle 2009 73 § Talousarvio vuodelle 2010 ja taloussuunnitelma 2011 -2012 74 § Muut mahdollisesti esille tulevat asiat Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 22.12.2009 klo 9-15 kunnanvirastossa. klo 18-21 sekä la ja su 30.1.-7.2. ma 21.12. Valitettavasti emme voi ottaa maksua credit/debit kortilla. klo 12 menn. puh. 2 1 . 8-16.30 Oripään kunnanvaltuuston kokous pidetään 14.12.2009 klo 18.00 alkaen valtuuston istuntosalissa. To 10.12. Työn aikana runkovesijohto joudutaan saattamaan paineettomaksi. klo 17-20.30 ja la-su 6.-7.2. Meiltä tuoreet lähituottajien suolaamattomat ja harmaasuolatut viljasian KINKUT.. 9.00 18.00 Loimaan K-Supermarket aula Tule paikan päälle keskustelemaan jätevesiasiantuntijan kanssa. 10 Tiistaina 8. klo 10-14.30, 8 t, 10 + moniste 10 , Heikki Mäki Ennakkoilmoittautumiset kursseille opiston toimistoon viimeistään viikkoa ennen kurssin alkua, puh. Vesihuoltoliikelaitos pahoittelee vesijohtotyön aiheuttamaa haittaa. t a m m e h n a v o t l o u h i v l a t a t o y o T r u e 2 1 t y n a s s o n n u k a s s a a h r a P . 020 7810787 AVOINNA ark. Joululahjaksi! hyödyllinen lahja nuorelle, opiskelijalle, ystävälle Lahjakortin saat konttoristamme. klo 16-18.30, 15 t, 25 , Satu Koivikko Elävänmallin piirustus (miesmalli) Opistotalossa pe 22.1. ke 23.12. Sähköp. klo 10-15, 32 t, 20 , Maija Muhonen Puukkokurssi Alastaron yläasteella ke 20.1.-24.3. a j e ll a m r e s i u r C d n a L e k s o k i E . Ajanmukaiset jätevesijärjestelmät Loimaalle ja lähialueille toimittaa Pihakaivo. aikana Koivusuon ja Virkasuon alueilla. klo 18.30-20, 33 t, 35 , Satu Koivikko Aikuinen ja lapsi –kuvataidekurssi Opistotalossa to 21.1.18.2. joulukuuta KUNNALLISIA ILMOITUKSIA PARKKI on nyt AVAJAISET lähiaikoina TÄRKEIN ENSIN käteisalennus kortin saat heti kassalta Tervetuloa tankkaamaan KOTIMAISELLE PAIKALLISELLE! FIAT JA OPEL MERKKIKORJAAMO Määräaikaishuollot ja korjaukset edullisin hinnoin MYÖS MUIHIN MERKKE IHIN • Katsastuspalvelut • Kolarikorjaukset ERIKOIS OSAAMI STA FIAT, PEUGEO T, CITROEN PAKETT IAUTOIHI N Voimakatu 1, 32200 Loimaa P. klo 19.15-20.45, 22 t, 15 , Timo Laitakari Internetja sähköpostikurssi Alastaron yläasteella to 14.1.18.2. klo 1016, 16 t, 15 , Annikki Mäkinen-Fagerström Itämaisen tanssin alkeet Opistotalossa to 14.1.-8.4. 1,www.ooli.fi Maksu käteisellä tai pankkikortilla. klo 17.3021, 36 t, 25 , Tapio Muhonen Mehiläisten lasipesän rakennuskurssi Yhteiskoululla ke 3.2.10.3. klo 17.30-18.30, 10 t, 10 , Kati Kajaniemi Nallekurssi Opistotalossa pe 29.1.-5.2. Ulkomaan tilauksiin lisätään ao. ti-to 9-17 pe 9-17.30 la 9-13 TERVETULOA! Puodin PAISTIJAUHELIHA 6 70 /kg Tämän viikon ajan tuoretta jauhettua MAKSAA Porsaan MAKSA Naudan MAKSA 4 95 7 95 /kg /kg Joululihapullien tekoon Vielä ehdit jättää KINKKUTILAUKSESI. 1 3 a s s a m i o v s u o jr a T if .r e t n e c o t u a a t o y o t. Fax 763 1233. klo 18-20.30, 15 t, 10 , Pia Repo Tietokoneen hyötykäyttö Opintien koululla ma 11.1.-29.3. Tervetuloa glögille ja kirjaostoksille Loimaan Lehden toimitaloon pe 11.12. klo 16.45-17.45, 15 t, 10 , Anu Toivonen Bailatinon alkeet Liikuntahallin peilisalissa pe 29.1.-26.3. 2014 alussa. 7632 733 Palvelemme Ma sulj. klo 1820.15, 18 t, 15 , Erkki Aimonen Herkuttelevat herrat Opintien koululla ke 13.1.-10.3. (02) 762 4844, 050 596 4464 FIAT takuuja määräaikaishuollot Loimaa, puh. klo 16.30-17.30, 13 t, 10 , Ulla Sovijärvi Suomea ulkomaalaisille Opistotalossa ti 12.1.-6.4. klo 10-16, 20 t, 20 , Satu Koivikko Serigra?akurssi Opistotalossa pe 5.2. 762 6050/Liisa Kivinen, 762 6060/Päivi Alm-Huhti 762 6040/Veli-Matti Knuuti. klo 18-19.30, 22 t, 15 , Jari Alppiranta Internetin hyötykäyttö Yhteiskoululla ke 13.1.-31.3. klo 12 menn. klo 10-15 Lahjaksi uutuuskirjoja! Tarjouskirjoja alk. ja torstain lehteen viim. 050 311 4691 Loimaan kaupungin vesihuoltoliikelaitos suorittaa runkovesijohdon liitostöitä keskiviikkona 9.12.2009 kello 11.00—14.00 Koivusuon vesiyhtymän linjalla. 0207 940 550 Tervetuloa jätevesi-infoon. ilmoitukset@loimaanlehti.. Torstaina paikalla myös suunnittelija. astiat ja pestävät vaatteet saattavat värjäytyä. Vedenjakelussa tulee keskeytyksiä ja paineenvaihteluita em. Loimaalla 7.12.2009 LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOS TIEDOTUS VEDENKÄYTTÄJILLE LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOS Turuntie 19, LOIMAA puh
Ti 8.12. 020 170 8572 UUTTA! Varaa nyt aikasi helposti internetissä instrumentarium.fi. Tervetuloa Johtokunta AUTOVUOKRAAMO Uusitupa puh. Noudot, huollot ja kausihuollot vaivattomasti! Lisätietoja puh. klo 18 alk., voitelumestarina Teuvo Munkki. Keskustelukerho kokoontuu Tuulensuun Palvelukeskuksessa (askartelutila), Huvilakatu 32, ti 8.12. Tiistaina 8. (02) 762 4010 fax (02) 762 1321 knuutila.tuominen@asianajot.. 50 € 25 € Nojatuoli................. LEISKUN BINGO / JAHTI 650 /54 p. Op V.tie 9 Urjalan risteys. Su 13.12. Järjestelytalkoot Juvalla 8.12. pelaajien kesken PÄÄKIERROS 170 Viitosbingo/Ventti 1 KIRJA 5 SEURAAVAT 2 IRTOLIUSKAT 2 Loimaan Leisku Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19 Nuorisotalon yläkerrassa. Monitoimitila Ahjo, Kojonperäntie 36, Kojonkulma vapaaharjoitukset, klo 17.00-18.30. Soita p. Työväentalolla, Loimaalla ke 9.12. Lisätiedot www.sekahaku.net Loimaan Seudun Sotaveteraanien Perinneyhdistyksen syyskokous Veteraanituvalla 16.12.-09 klo 18.00. klo 18. joulukuuta 11 B. Esillä sääntömääräiset asiat. Loimaan Perinnesuksi. 15 22.11.-30.11.09 Eija Salmivirta SPR Päiväpirtillä ti 8.12. ym. Käsitellään syyskokoukselle kuuluvat asiat. 170 € 69 € 4x80x200 petari........ LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT Tilaa Loimaan Lehti 02-7626016 Asianajajia Asianajotoimisto JARI HEIKMAN OY AA, VT Jari Heikman AA, VT Katri Ranta-Eskola VT Kaarina Nylamo Turuntie 8-14, II krs. Loimaa, puh. Vuokralle tarjotaan Vampulan keskustassa 2h+k+ph Tiedustelut p. Tule sukset mukana tilaisuuteen, mahdollisuus pohjustaa ja voidella sukset sekä ostaa suksivoiteita. klo 18-19.00. Loimaan Työväentalolla ti 8.12. P. To 10.12. Haaran-Onkijoen Kyläyhdistys ry SYYSKOKOUS ke 16.12.2009 klo 18.00 Kylätalo Kerttulassa. Loimaan Seudun Sotaveteraanit ry. klo 18.00 Viljavarastontie 6 Loimaa Myydään ilmalämpöpumppu Panasonic, näppäinhaitari, sähkötyökaluja, vanhoja huonekaluja, öljykamina, kannettava tietokone, kuntoilulaitteita, veivigrammari, suksiboxi, käsityökaluja, sähköurut ym. jk. Kansalliset Seniorit, Katinhännän Kievari to 10.12. päivänä joulukuuta 2009 alkaen klo 17. mukaan, ei muita kuluja! Kuljetuspalvelu! Kysy lisää, p. 9ja 8-hengen pikkubussit, henkilöautot, pakettiautot, matkailuautot, moottoripyörä, moottorikelkka, peräkärry. Osaston joulutapahtuma Kanta-Loimaan srk-talolla 11.12. 0400 533 937, 763 1418. ma-to 9-17 • pe 9-18 • la 9-15 SIIVOA TALLISI/HALLISI JA TUO TARPEETTOMAT TYÖKALUT, KONEET JA LAITTEET MYYNTIIN! UUTTA KONE-KIERRÄTYKSESSÄ! AVATTU TYÖKALU/KONE ”KIRPPIS-HYLLY”! Välityspalkkio 20% tai sop. Sotainvalidien Veljesliiton Loimaan seudun osasto. Lähtö: Vuorisen talli 14.10, Kaunismäenkatu Turuntie Hirvikosken Apteekki 14.20, Loimaa keskusta Kela/OP 14.30. 040 811 5243. laulamme joululauluja klo 12-13, Pauli mukana. www.asianajot.. 040-5788822 www.motoparkki.. Loimaan Seudun Sydänyhdistys ry sydänkerho kokoontuu vuoden viimeisen kerran Tuulensuussa ti 8.12. laulupiiri klo 11, hupipiiri ja boccia klo 12.30. 486 6551 Avoinna Ma–Pe 10–18 La 9–14 PALVELEVA MONIPUOLINEN Ym. klo 13.00. Ilm. Tarkastusajankohdan sekä pöytäkirjan nähtävilläpitopaikan ja -ajankohdan määrääminen 28 Ääntenlaskijain vaali kokouksessa mahdollisesti toimitettavia äänestyksiä varten 29 Uudenkaupungin kaupungin ottaminen Loimaan koulutuskuntayhtymän jäseneksi 30 Kuntayhtymän perussopimuksen lähettäminen peruskuntien hyväksyttäväksi 31 Ilmoitusasiat 32 Yhtymävaltuuston kokouksen päättäminen ja päätöksistä annettava valitusosoitus Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään nähtävillä Tekniikan ja palvelualojen yksikössä torstaina 17.12.2009 kello 8 – 15.30. www.heikman.com Asianajotoimisto HANNELE JÄRVINEN KY AA, VT Hannele Järvinen Väinämöisenkatu 6 B 32200 Loimaa, puh. 040 716 5142. klo 15. Turvallinen, lämmin ja vaivaton. klo 12.00. 160 € 89 € Varapatja................. Runkosänky 80x200.. Hallitus AU/Hiihto. klo 18.30 Ylistaronkatu 36. Kokoontuu to 17.12. lajina Rumba/Cha Cha jatko, klo 18.30 -21.00. klo 10 ja kerho klo 13. krs osastolla h. VIRTANEN SEURATOIMINTAA KOKOUKSIA Tiesitkö. AU t-92 futsal turnaus Alastaro hallilla ti 8.12. Voiteluilta hiihdon ystäville Vampulan majalla 14.12. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 heikki.rantanen@kolumbus.. Kokouksessa käsiteltävät asiat: §§ 25 Kokouksen avaus 26 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen ääniluettelon laatiminen, kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä äänestysluettelon vahvistaminen 27 Pöytäkirjantarkastajien vaali. työväentalolla, Satakunnantie 57, to 17.12. klo 17.30, ohjelmassa musiikkia (Jarmo Polo). klo 18.00 alkaen. 040 5574 714 Salminen Jankon suunnistus. Suuret kiitokset Pertti Nenonen Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry/Loimaan seudun paikallisosasto. klo 18 ala-asteella. Alastarolta yhteiskuljetus taksilla, samoin Metsämaalta. ym... klo 17.30Loimaan Seudun Kotiteollisuusyhdistys ry. Loimaan koulutuskuntayhtymän YHTYMÄVALTUUSTON kokous pidetään Tekniikan ja palvelualojen yksikössä, Myllykyläntie 8, 32200 Loimaa, tiistaina 15. välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa. Kojonkulman Martat tutustuvat Riina Collection liikkeeseen Loimaalla to 10.12. Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY Varatuomari Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. Kuljetukset: Vuorisen bussi OP:n pysäkki (11.30) Kalevalankatu-Kolkkalantiesrk-talo. Puhelun hinta lankapuhelimesta 8,21 snt/ puh + 6,9 snt/min tai matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min. Hiihtoharjoitukset ke 9.12. ILTAHUUTOKAUPPA torstaina 10.12. Seijalle p. Ehdot huutokauppapaikalla. (02) 762 4400 fax 763 1301 jari.heikman@aatsto.inet.. Jouluruok. Sijaisautopalvelu Loimaan Eläkkeensaajat ry. klo 18. www.kone-kierratys.?,VILJAVARASTONTIE 4, SISÄPIHA, LOIMAA av. klo 18-20. Ke 9.12. lajina Rumba/Cha Cha alkeet 2, klo 19.40-21.40. 0400 860 375 Silmälääkärin ajanvaraus LOIMAA, Turuntie 11 Riitta Laine Silmätautien erikoislääkäri puh. Kokoonnumme jouluisissa merkeissä Veteraanituvalla 9.12. (02) 762 4800 fax 762 4805 www.hj.. klo 18.45.Arvotaan kinkku 15.12. klo 14. Johtokunta kokoontuu klo 18. 99 € 49 € KAIKKI HUONEKALUT REMONTTIHINNOIN –5 jopa –60% TV-TASO SHOKKI 9 € 69 € TURVALLINEN TALVISÄILYTYS AJONEUVOLLESI autot, mp:t, matkailuautot, kilpa-autot, harrasteautot ja veneet. 762 6000. Asianajotoimisto KNUUTILA & TUOMINEN AA, VT Ilpo Knuutila AA, OTK Martti Tuominen Vesikoskenkatu 7, 32200 Loimaa, puh. Loimaan Seudun Psoriaatikot joulupuuro Tuulensuun palvelukeskuksessa to 10.12. Loimaa 4.12.2009 KAARINA NIKKANEN Yhtymävaltuuston puheenjohtaja Lämmin kiitos koko Loimaan aluesairaalan henkilökunnalle hoidostani 3. Avoin yösuunnistusharjoitus Urjala, Laukkasuon kartalla pe 11.12. Lavatanssikerho Sekahaku ry harjoitukset Opintien koululla, Loimaalla. PARKKI on nyt AVAJAISET lähiaikoina TÄRKEIN ENSIN käteisalennus kortin saat heti kassalta Tervetuloa tankkaamaan KOTIMAISELLE PAIKALLISELLE! SPR:n Loimaan osaston Päiväpirtti ja myymälä avoinna joka arkipäivä 10-14. REMONTTIMYYNTI Huuskantie 10, 21380 Aura P
Riittävän pelimäärän kertyminen varmistetaan pelaamalla aina kolme täysimittaista erää/ottelu. LoKoKo–Äänekoski Loimaan liikuntahallissa su 13.12. Alarivissä Miikka Kartano, Antti Raikkonen, Kasimir Vuorinen ja Aleksi Kössi. Zach Ramey kaksi vapaaheittoa sisään ja pallon hallinta. Viimeiselle erätauolle lähdetään lukemissa 58–100. Lentopallo Jaakko Haltia Loimaan Jankon B-pojat taistelivat tiensä Suomen neljän parhaan B-poikajoukkueen joukkoon viime lauantaina Lappeenrannan Joutsenossa. Puoliaikaa vietetään lukemissa 36–74. Ansiomerkki myönnettiin työstä lounaissuomalaisen liikunnan hyväksi.. Sieltä tippuivat Mäntyharjun Virkistys ja Korian Ponsi, jotka jatkavat B-poolissa. Käyttää syntynyttä tilannetta täysipainoisena harjoituksena. Sami Syrjälä teki tavoilleen uskollisena takuuvarmaa työtä 17/ 5, 3s. Toisessa erässä sitten niin kävikin. Erä eteni tasapisteissä aina 15 pisteeseen, minkä jälkeen Lempäälä kiristi tahtia ja johti yhtäkkiä erää 17–21. Isot miehemme joutuivat virhevaikeuksiin ja se vaikeutti varsinkin puolustuspelaamista. SUUNNISTUS Loimaan alueen yörastit suunnistettiin 5. SKU–Jankko 1–2. – Ei päästy tänään pelaamaan palloa juurikaan alle, mutta Zach Ramey rytmitti erinomaisesti hyökkäyspeliä ja löydettiin hyvällä pallonsiirtelyllä vapaat heittäjät, Juha Valkama kiitteli suojattiensa suoritusta. Kolmannessa erässäkään LoKoKo ei löysäile. – Kolmosprosentti oli jäätävä, mutta löysimme kyllä heittäjät hienosti vapaista paikoista. Lauri Järvinen 0/1, Jaakko Sirén 0/0, Akseli Lepola 0/0. Hyvänä kakkosena Zach Ramey 33 pistettä, kolmoset 7/14, 9 syöttöä, teho 0,92. Täystyrmäys. Pitkän matkan radat olivat ratamestari Osmo Hongiston käsialaa ja osallistujia mukana 29. Kukaan ei lähtenyt puskemaan omia ratkaisujaan vaan pelasimme joukkueena. Ylärivissä Jaakko Haltia, Akseli Haltia, Tapio Toiviainen, Toni Kerttula ja Johannes Laine. Loimaan aloitusnippu Kivinen, Rikkonen, Coleman, Pichon, Ramey puolusti isännät hermoromahduksen partaalle. Toisen ja kolmannen ottelun jälkeen oli selvää, että vain 3–0 voitto Lempäälän Jyrystä toisi Jankolle A-poolipaikan ensi kierrokselle. Vaaditaan riittävästi tilaa hyppysyöttöön, vähintään kolme metriä kentän takana. Virrat vei ensimmäisen erän jatkopisteillä. A-pooliin jäivät Pudasjärven Urheilijat ja Seinäjoki-Lentis. Vain korkeimmassa A-poolissa kaksi parasta jäävät samaan pooliin, koska eivät voi korkeammalle nousta. Toisen erän alkuun avausviisikko mättää kuudessa minuutissa 0–16; 15–50 ja homma alkaa olla paketissa. Rikkonen tarjoilee Kiviselle. Samoin kävi nytkin. Teho huikea 1,26, kun sen suhteuttaa peliaikaan (22 minuuttia). Jani Kivinen 6/2 ja Turkka Rikkonen 2/5, puolustuksen uupumattomat raatajat. Coleman nappaa puolustuslevyrin, avaa Rameylle, joka jatkaa Pichonille komeaan donkkiin. Ottelun kaksi ensimmäistä erää olivat Jankon näytöstä. Sarjan tyveen juuttunut KET sai tylyn kohtelun heti ottelun ensi hetkistä lähtien. Jankko aloitti B-poolista hävittyään tasonmittausturnauksessa loppuottelun Mäntyharjulle 1–2. Liigatuomarit Ioannidis ja Kaskilahti passittivat aurinkoakin tarkemmalla työskentelyllään Loimaan tehonyrkin kolme muskettisoturia Valkama, Coleman ja Pichon suihkuun neljännen jakson alussa. klo 17. Vuorenvarma kolmonen pohjaan. 6,4 km: 1) Julius Hakkarainen 1.02.07, 2) Marika Yli-Kauppila 1.10.17, 3) Tuula Sinkkonen 1.12.18, 4) Paula Hakala 1.12.21, 5) Ilkka Nokka 1.13.11, 6) Martti Vaittinen 1.17.13, 7) Pentti Saario 1.26.21, 8) Risto Kaukasoina 1.32.31, 9) Timo Ojala 1.32.32, 10) Heikki Hakala 1.35.33, 10) MarjaLeena Hakala 1.35.33, 12) Maria Markula 1.45.07, 13) Esko Markula 1.45.27, 14) Katja Nokka 1.46.22, 15) Matti Isotalo 1.47.23, 16) Veikko Haapanen 2.03.46, Aune Hongisto, Paula Ketola, Arvo Ali-Rantala ja Harri Kuosa ei aikaa. Kaikki joukkueet pelaavat jokaisen turnauksen jälkeen eri poolissa. Muutos viime kauteen on se, että yhdessä poolissa pelaa neljä joukkuetta eikä viisi niin kuin viime kaudella. Tero Valkama räväyttää pari kolmosta. kulut) Rajoitettu erä! A-pooliin noussut Jankon joukkue. Pelaaminen vajaamittaisissa saleissa on kielletty. Joukkueiden vähenemisen myötä ovat myös ottelut yhdessä turnauksessa vähentyneet. Sama mies niittaa kolmosen ja toisen perään. Kolmannessa erässä Jankon pasmat sekosivat, kun Miikka Kartanon nilkka pyörähti ympäri. 9,7 km: 1) Markus Salo 1.10.11, 2) Mikko Yli-Kauppila 1.25.05, 3) Tuomas Hakkarainen 1.27.06, 4) Pasi Hongisto 1.27.07, 5) Martti Tytykoski 1.28.41, 6) Heimo Hongisto 1.31.24, 7) Keijo Hongisto 1.39.05, 8) Jukka Keskitalo 1.40.27, Mikko Taberman ei aikaa. Merkittäviä ovat siis erävoitot eivätkä otteluvoitot. Levyt 37/39, syötöt 8/ 18, menetykset 15/11, riistot 4/7. Erä Loimaalle 15–34. Pudasjärvellä. Korikonkarit musertavan ylivoimainen lukemin 77–115. joulukuuta SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella +1 +1 +0 +0 (+0) 3 Keskiviikkona -0 (-0) 2 Torstaina -2 (-3) 2 Perjantaina -3 (-4) 1 Lauantaina -1 (-2) 3 Tarmo 10 9 1 18 Jyväskylä 9 8 1 16 Lapua 10 8 2 16 LoKoKo 10 6 4 12 Huima 10 6 4 12 Honka 8 5 3 10 BC Nokia 10 5 5 10 JKS 10 4 6 8 Ura 9 3 6 6 LaNMKY 10 1 9 2 Kerava 9 1 8 2 WB 9 1 8 2 Konkarit kyykytti Keravaa TURUN OK 1240 123456 MEIKÄLÄINEN MAIJA 4318 7001 2345 6789 4318 Suomalainen Suomalainen LOIMIHUOLTO Voimakatu 4, Loimaa 0400 926 170, 050 573 2940 www.loimihuolto.com Suoran kaupan tarjous CASE IH JX-90 27.790,Alv 0% (+toim. Kolmannessa erässä Lempäälä haastoi Jankon tosissaan. Jankon B-pojat A-pooliin TULOSPÖRSSI ANSIOMERKKEJÄ Loimaan kaupungin liikuntasihteeri Tarja Lähdemäki on saanut Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n hopeisen ansiomerkin. Erän puolivälissä 6–21. Kolmas erä ei enää Jankolta käynnistynyt kunnolla. John Pichon 14/ 9, 3r, teho 0,85, De Andre Coleman 13/6, teho 0,86. JANKON aloitusvastustaja oli Virtain Veikot, joka muutama viikko sitten aluemestaruusturnauksessa voitti Jankon 2–1. 12 Tiistaina 8. Siirtyminen neljän joukkueen pooleihin johtuu siitä, että näin halutaan varmistaa riittävän laadukkaat peliolosuhteet. A-pooliin nousivat Jankko ja SKU. Pichon riistää, Zach upottaa lay upin. Ottelu Skinnarilan Urheilijoita vastaan (SKU) (Lappeenranta) oli heikoin. Kyseessä oli ensimmäinen niin sanottu poolikierros. Kaksi parasta nousee ylemmäs ja kaksi heikointa tippuu alemmas. Aikalisällä joukkue löysi lääkkeen leuan pitämiseksi ylhäällä ja otti erän viimeiset pisteet 8–2. LoKoKo ei jättänyt keravalaisyleisölle (136) mitään arvailujen varaan. Kovat tehot, mutta virhekertymä pakotti penkinlämmitystöihin toisella puoliajalla. OTTELUN hahmoksi nousi Tero Valkama, jonka 30 täppää syntyivät täydellisellä heittopelillä. Koripallo Nikolai Krjukoff Kerava Energia Team (KET)– LoKoKo 77–115 (15–34, 21–40, 22–26, 19–15). Palkittiin parhaana pelaajana sotaveteraanipalkinnolla. Jankko aloitti hyvin, mutta erän lopussa SKU oli kiriä Jankon ohi. Jankko taas oli vahvempi toisessa erässä. joulukuuta yhdistelmäkartalla Ypäjän Pispanriutalta Loimaan Puurokalliolle. Heitto: KET/LoKoKo: kakkoset 53/47, kolkit 17/57 ja vaparit 59/84 prosenttia. Seuraava turnaus pelataan 23.1