Yli 200 opiskelijaa sai nyt opintonsa päätökseen. MAIJA PALOPOSKI Loimaan aluesairaala saanee pitää keittiönsä eikä ruokaa aleta rahdata Turusta. Sivu 12 Partiotaidot hallussa Vartionjohtaja Santeri Salo suosittelee partioharrastusta, koska siellä oppii monia hyviä taitoja. Aluesairaalassa on muutoinkin positiivinen kehittämisvire ja kaksi uutta poliklinkkaa on aloittamassa. Tyttöjen mielestä heidän valitsemaansa koulutusta voi suositella muillekin kiinnostuneille, sillä heidän opiskeluaikansa sujui mukavasti. Sivu 6 Vihdoin valmis! Merkonomit Mira Nurminen ja Tiia Palomäki suunnittelivat juhlallista päätöstä illalle. Loimaan ammattija aikuisopiston valmistujaisjuhlaa vietettiin Puistokadun liikuntahallilla perjantai-illalla. Ylioppilas Sanna Mikola kertoi, että juhlatilaisuus sujui odotusten mukaisesti. alv. MAIJA PALOPOSKI Lauantaina lukiolaisten koulutyö palkittiin, kun uudet ylioppilaat lakitettiin. Mikko Seppälällä ja muilla innokkailla jalkapallokannattajilla on edessään intensiivinen kuukausi. Lämpötila kipuaa tällä viikolla hyvää vauhtia kohti 20 astetta, ja viimeistään torstaina päästään jo tuon rajan ylikin. 2010 Taas on odotettu neljä vuotta, ja jalkapallon MM-kisat alkavat. Sivu 5 Ruokarallilta vältyttäneen Partiolippukunta Mellilän Menninkäisten kisavartio Stuntmanit voitti partiotaitojen SM-kilpailujen kultaa. Sivu 12 Loimaan talousalueen paikallislehti • 96. ” Nuoriso juhli kesäloman alkua viikonloppuna rauhallisesti. – Päivä on ollut jännittävä, perhosia on ollut mahassa. Asiakaspalvelun ja markkinoinnin koulutusohjelmasta merkonomeiksi valmistuneet Mira Nurminen ja Tiia Palomäki olivat iloisia uusia alansa ammattilaisia. vuosikerta P 1 D Nro 64 Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Lähipäivistä tulee poutaisia. Sivu 6 Odotus palkitaan Kohti 20 astetta +19 Loimaa Maija Paloposki Kauniit mekot ja mustat puvut, todistukset, lasi kuohuvaa sekä avoin tulevaisuus kuvaavat parhaiten kulunutta viikonloppua ympäri Suomen, kun ammattiin valmistuneet ja uudet ylioppilaat viettivät omaa juhlapäiväänsä. MAIJA PALOPOSKI. Sivu 7 Ylioppilaiden juhlapäivä Lukiosta Sanna Mikolan jäi parhaiten mieleen viimeinen nopeatahtinen vuosi. – Vihdoinkin sain lakin päähän! Tulevaisuudessa Mikolaa kiinnostaa matkailuala, joten suunnitelmissa onkin uudelle paikkakunnalle muuttaminen. Sivu 7 Poliisi: KIRJOITTAJAVIERAS T Ä N Ä Ä N VUOTTA 59 TIISTAI 8.6
Luvassa on jälleen eturivin artistien (Markku Aro, Varjokuva, Eija Kantola, Marita Taavitsainen jne.) tähdittämä tanssikesä sekä muutamana tanssikertana myös pientä tarjottavaa tanssikansan huomioimiseksi näin juhlakesän kunniaksi. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Tiedonlähteet ovat lisääntyneet niin paljon. Hän on ollut myös innokas kerhojen järjestäjä. Pappisten lavan kesän ensimmäiset tanssit pe 11.6. Painopaikka: Allatum Oy. Opettajana hän on toiminut Hausjärvellä sekä Niinijoen koululla, jossa hän aloitti rehtorin virassa vuonna 1986. – Koko hanke kesti yli kahdeksan vuotta, oli paljon palavereja ja yhteenottoja. – Hän on ollut hyvin pidetty opettaja, saman kuulee niin nykyisiltä kuin entisiltäkin oppilailta. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020 0500 324 939 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Myyntineuvottelija Päivi Alm-Huhti (02) 588 8022 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 588 8028 Tilaustenhoitajat Tarja Säteri, Maarit Saarinen (02) 588 8088 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Rautavuori on myös niin tykätty, että hänestä on paljon sanottavaa. – Hevonen tuntuu olevan minun aiheeni, Halls toteaa ja jatkaa: – Olen viime aikoina tehnyt tutkielmia myös linnuista ja koirista, jotka molemmat viihtyvät hyvin hevosen seurassa. Toimittaja Marika Timonen (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032 Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Sari Keskitalo (02) 588 8034 Toimittaja Kari Nummila (02) 588 8035 VUOTTA 59 8.6. Hevosia! -näyttely 10.6.–31.8. Näyttelyssä on esillä hiilija pastellipiirroksia sekä maalauksia, joiden yhteisenä teemana on hevonen. Perusopetustehtävät ovat kyllä säilyneet. Tänä kesänä Hallsin hevoset laukkaavat Suomen maatalousmuseo Saran seinillä. Kun omaisuus karttuu, karttuvat sen syöjätkin. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,09 /pmm 3-sivu 2,09 /pmm Tekstissä 1,95 /pmm Tekstin jälkeen 1,68 /pmm Takasivulla 2,07 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,44 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,68 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,07 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Saarn. – Hevosen kuvaan ilman ihmistä, koska en halua alistaa sitä ihmisen luomaan kontekstiin. MAIJA PALOPOSKI Porilainen taiteilija Anna Halls on tunnettu hevosaiheita kuvaavista teoksistaan. – Nykyään oppilaat tietävät paljon enemmän sellaistakin tietoa, mitä heidän ei vielä tarvitsisi tietää. LL, Saviseudun paikallisin. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 104 6 kk 61 4 kk 46 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 97 6 kk 49,50 4 kk 34 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Jokainen katsoja löytää hevosistani sen, mikä juuri häntä koskettaa, Halls kuvailee. Ihmisestä poiketen se ei kuitenkaan surmaa ja hyväksikäytä lajitovereitaan eikä systemaattisesti tuhoa luontoa. Muun muassa näin kuvasivat niinijokelaiset rehtori Paavo Rautavuorta hänen läksiäisissään. – Opettajalla on aina esimerkki kaikkeen. PAAVO Rautavuori on viettänyt yli puolivuosisataa vuotta elämästään koulumaailmassa. – Rento raitapaitamies. Loppuilta jatkuikin lähinnä Rautavuori-teeman ympärillä, sillä oppilaat olivat järjestäneet ohjelmaksi muun muassa Paavo-rastit, joissa testattiin yleisön Paavo Rautavuori tietämys. – Häntä on helppo lähestyä. – Hänellä on paljon tarinoita taskussa. Joka rakastaa rahaa, ei saa sitä kyllin, eikä se, joka rakastaa rikkautta, saa voittoa tarpeekseen. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. Salomon, Salomo 9.6. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. Rautavuori kertoo, että yksi hänen opettajan uransa muistettavimmista hetkistä oli se, kun uusi koulu rakennettiin. Tuttuun tapaan tanssilipun hintaan sisältyy useana tanssikertana myös tanssikurssi fuskystä kävelyjenkkaan. Anna Hallsin taidetta museon kesässä Kesä 2010 on Pappisten lavalla juhlakesä, sillä tänä kesänä pyörähtää käyntiin 10. Maalauksissa hehkuvat upeat värit ja piirustuksissa lennokas viiva tuo liikkeen paperille. Rautavuoren yllätykseksi tilaisuus päättyikin siihen, että Rautavuori ja hänen Hannavaimonsa kävelytettiin Zetorin kyytiin. Heidän palatessaan takaisin koululle oli yleisö muodostanut kunniakujan, joka otti Rautavuoren vaimoineen vastaan varsin riehakkaasti. Pappisten lavalla vietetään juhlakesää Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. 2 Tiistaina 8. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Uudella lavalla ensimmäiset tanssit järjestettiin jo kesällä 2000, mutta kesällä 2001 oli ensimmäinen kokonainen tanssikesä 18 tansseineen. Saarn. 5: 9-10 9.6. AJANTIETO: NIMIPÄIVÄT: SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Hallsin töille on leimallista kepeys ja otteen elävyys. Voi pitää ihmeenä, että koulu saatiin. Rikkaan oli täältä lähdettävä yhtä alastomana kuin hän oli äitinsä kohdusta tullut, eikä hän voinut viedä mukanaan mitään siitä, minkä oli vaivaa nähden koonnut. Aurinko laskee kello 22.56. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Pidetty rehtori eläkkeelle Paavo Rautavuori aikoo panostaa luontoon ja retkeilyyn Paavo ja Hanna Rautavuori pääsivät Zetor-kyydillä katsomaan vanhaa koulua. Ensio Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 3.59. – Ihmisen tavoin hevonen on sosiaalinen ja haluaa tulla kohdelluksi hyvin. Kustantaja: Priimus Media Oy. 5: 14 PÄIVÄN SANA Loimaa/Niinijoki Maija Paloposki – Semmoinen hyvä pomo. Hän selvästi pitää työstään ja uhraa siihen vapaa-aikaakin, sillä hän on kova järjestämään erilaisia tapahtumia. www.loimaanlehti.. Joskus hän eksyykin aiheesta ja kysyy, että mistäs me äsken puhuttiinkaan. Eläkepäivillään partiotoiminassa ahkerasti mukana toimiva Rautavuori aikoo keskittyä luontoon ja retkeilyyn. Me ihmiset olemme ulkopuolisia, toisinaan jopa uhkatekijöitä näiden eläinten maailmassa. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Rautavuoren mukaan kouluelämä on vuosikymmenien aikana kokenut muutoksia. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. KOULUTOIMIKUNTAAN kuuluva ja illan juontajana toiminut Hannu Suominen kertoo, että Rautavuorelle järjestetty ohjelmisto syntyi helposti, sillä koulutoimikunta on hyvin aktiivinen. kesäkuuta 2010 TÄNÄÄN 8.6. täysi tanssikesä. Rautavuoren eläkkeellejäämisjuhlat onnistuttiin pitämään salassa ennen iltaa, jolloin koululla vietettiin vuosittaista kevätsoitantatapahtumaa. Kuljettaja Ville Ahlgren kyyditsi heidät katsomaan Niinijoen vanhaa koulua. – Hevoseen liitetyt ominaisuudet kuten vapaus, voima, herkkyys ja luottamus ovat meille monille saavuttamisen arvoisia ominaisuuksia. – Jalat maassa -tyyppi. Tämäkin on turhuutta. Suomen maatalousmuseo Sarassa Loimaalla. Aikaa riittää myös lastenlapsille, poikien maatilatöille sekä lukuisille luottamustehtäville. klo 21. – Kun katson miten hevonen ja koira kommunikoivat keskenään, tiedän olevani se ylimääräinen, mutta välttämätön osa molempien elämässä. Anna Halls itse löytää hevosista koko inhimillisen elämän. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.
Olen järjestänyt laulukilpailuja jo 25 vuoden ajan, muun muassa Salossa, Koskella ja Mellilässä. 17.6. Kilpailu oli myös tasokas ja kärkipään laulajien erot olivat aivan hiuksenhienoja. Valitut ovat Teija Ek-Marjamäki, Hannu Kauti, Eino Knuutila, Tuomas Lankinen, Sirpa Lehtonen, Pekka Mäkelä, Mauri Mäkimattila, Päivi Nummela, Ulla Rantanen, Eila Rautanen ja Paavo Rautavuori. Kunta sitoutui ostamaan alueen takaisin. Viimeistä kunnon koulupäivää vietettiin rennoissa merkeissä ekaluokkalaislippikset vilkkuen. lokakuuta, ja mahdollisen II kierroksen varapäivä 11. Lisää aivotyötä teetti lapsuuskuvien yhdistäminen oikeaan opettajaan. Varajäsenet ovat Ari Lindell, Mauri Mäkimattila, Jussi Vähäsullo, Anu Haapanen ja Heli Rasi. Piispan vaali on 28. Pian kaikki ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijat tanssivat yhdessä Macarenaa. Kaikkia osallistujia säestää Seppo Mäkikalli Jokerit Companysta. 14.6. Samankaltaisia lajeja ovat lihakärpäset ja kiiltokärpäset. Seurakuntaa ei jaeta äänestysalueisiin. Tilaisuus on kaikille avoin, joten laulajia voi tulla myös kuuntelemaan. Loppukilpailukappale on omavalintainen kotimainen iskelmätai tanssikappale, ja laulajia säestää Jokerit Company. Seurakuntavaalien ennakkoäänestysaika on 1.–5. Monien suosikkipelit tuli pelattua, kun hypittiin narua, pelattiin koripallopudotusta, pikipataa, etanaa, munitusta, peiliä ja väriä. Kymppibetoni on halukas kauppoihin, koska ei saanut ympäristölupaa tontille suunnittelemalleen betoniasemalle. Ennakkoäänestyspaikkoja ovat kirkkoherranviraston ohella kappeliseurakunnat. Vaikka linna saavutti suuren suosion tungokseen asti, kaikki halukkaat pääsivät varmasti kokeilemaan pomppimista pitkästä aikaa. SANTTU AHLMAN LUONTO Loimaa Niina Tuomola Nauru raikui Loimaan lukion ympäristössä viime perjantaina, kun lukiolaiset hyppäsivät alakoululaisten saappaisiin. kesäkuuta 2010 3 Ma–pe 9.00–17.30, la 9.00–13.00 Silmälääkärit Tarjous voimassa 30.6. mennessä 16 vuotta täyttäneet evakelis-luterilaisen kirkon jäsenet, jotka ovat jäseniä 15. – Kilpailu järjestettiin Loimaan torilla viime vuonna ensimmäisen kerran, ja se oli erittäin suosittu. Vaalissa voivat äänestää 14.11. Pukeutumistyyli otettiin tietenkin ala-asteelta. klo 12 JuhlaAnkkurissa Loimaalla. Päivä oli mieluinen sekä oppilaille että opettajille, jotka osallistuivat myös teemapäivään. Lukiolaisille järjestettiin rasteja, joilla virkistettiin muistia ja taitoja lapsuudesta tuttujen leikkien ja pelien avulla. Parhaat pukeutujat sekä tietokilpailun ja valokuvatunnistuksen voittajat palkittiin. Juhla-Ankkurissa esikarsinta, johon voi ilmoittautua paikan päällä. Loimaan laulukilpailun esikarsinta su 13.6. kello 11– 14. Loimaalta 14 maallikkoa piispanvaaliin ORIPÄÄ Oripään kunnanhallitus on myöntänyt Kymppibetoni Oy:lle luvan myydä viime vuoden lopulla kunnalta ostamansa tontin. marraskuuta ja varsinaiset vaalipäivät 14.-15. Kilpailu on tarkoitettu 18 vuotta täyttäneille, yläikärajaa ei ole. Raatokärpäset ovat erikoistuneet hyödyntämään raatoja, lantakasoja ja muita jätöksiä. Santtu Ahlman Raatokärpäset hohtavat jätösten keskellä Raatokärpäsillä on selvästi metallinhohtoinen ruumis. Kunnanhallitus antoikin Kymppibetonille luvan poiketa kauppakirjan jälleenmyyntikiellosta ja myydä tontin alueen ostohintaan Oripään Elementti Oy:lle, Jari Prusilalle ja Oksasen Puutarha Oy:lle. Tiistaina 8. elokuuta mennessä. marraskuuta. Ruumista peittää yleensä tiheä karvapeite. Lukion oppilaskunnan hallituksen järjestämän teemapäivän Back To The Childhood ideana oli palauttaa opiskelijat hetkeksi lapsen tasolle. Loppukilpailu järjestetään Loimaan torilla 2.7. Varsinaiset äänestyspaikat ovat kirkkoja, jos vaalilautakunta ei muutoin harkitse. asti KEHYKSET 1 Ei koske Oakley-mallistoa Heinäkuun lauantait suljettu Kesä ALE silmälasien ostajille 10.6. Kunnan ja Kymppibetonin tekemässä kaupassa ehtona oli, ettei Kymppibetoni saa myydä tonttia rakentamattomana edelleen. Syksyn seurakuntavaaleja varten asetettiin vaalilautakunta, johon tulivat kirkkoherra Oiva Alasen ohella Heikki Eskola (puheenjohtaja), Marita Jokinen, Aila Kankare, Veikko Klemetti ja Jukka Korvenpää. NIINA TUOMOLA Loimaan kulttuuripalvelut ja Ohjelmapalvelu Eija Talvitie järjestävät jälleen yhteisyössä Loimaan laulukilpailun. Paikalla oleva raati valitsee loppukilpailuun pääsevät laulajat. Pelivuoroon tulivat ala-asteen discoista tutut tanssikilpailu ja halibingo. 11.6. Alueelle on kuitenkin nyt kolme ostajaa. Laulettava kappale on valittavissa kappaleista, jotka ovat Sä kuulut päivään jokaiseen, Paratiisi, Oikeesti, Hento kuiskaus, Vanha swingi ja Ilta skanssissa. Niiden vaaleat toukat kasvavat nimenomaan raadoissa tai lantakasoissa. marraskuuta. Loimaan seudulla on runsaasti erittäin hyviä ja innostuneita laulajia, Eija Talvitie toteaa. Limudiscossa opiskelijoita odotti yllätys: pomppulinna. Paahteisissa seinissä, kivikasoissa, tunkioissa, ulosteläjissä ja monissa muissa paikoissa runsaana viihtyvät raatokärpäset (heimo Calliphoridae) ovat hyvin yleisiä koko Suomessa huhtikuun lopulta lokakuun alkupuolelle. Yhdessä yössä nuortuneet opiskelijat hehkuivat leikkimieltä ja hyvää yhteishenkeä. Kilpailuun järjestetään 13.6. Tietokilpailu veresti muistoja muun muassa Muumimaailman hahmoista. – Tämä teemapäivä kävi liikuntapäivästä, eräs toisen vuoden opiskelija kommentoi. Suurin osa opiskelijoista pukeutui pukukoodin mukaisesti. Laulajat karsitaan loppukilpailuun LOIMAA Loimaan kirkkovaltuusto valitsi 11 maallikkoedustajaa Turun arkkihiippakunnan piispan vaaliin. Raatokärpäset ovat melko kookkaita ja joko sinisen tai vihertävän metallinhohtoisia. Leikki-ikä on koko ikä High school students went Back To The Childhood Miikka Mutkala ja Viljo Lindstén todistivat, etteivät heidän taitonsa hyppiä hyppynarulla ole ruostuneet. Kymppibetonille lupa tonttikauppoihin. – Tää on kiva peli, mennään tätä juhannuksenakin! kuului leikkijän suusta Munitus-leikin tiimellyksessä
Sinulla lienee rannassasi vesikasvillisuutta, johon ei oma viikate riitä. Paikkakuntalaisista mieleeni jäivät erikoisesti kutut, joita taisin vähän pelätäkin. Fransua kutsuttiin vanhemmiten myös Taataksi. 2000 merkkiä) ja napakasti kirjoitetut ja kirjoittajan nimellä varustetut jutut päätyvät varmimmin ja nopeimmin lehden sivuille. Sekä kiitoksin. Paina lukema mieleesi. Moni luuli asiaa uutisankaksi tai aprillipilaksi. MUTTA antaa ajan kulua ja ajellaan saman tien aina Hämeenkyröön, tarkemmin Kierikkalan kylään asti. 13.10! . Tätä ruokarallia suunniteltiin kolmisen vuotta sitten, ja kun Loimaan Lehti siitä ensimmäisenä uutisoi, moni luuli asiaa uutisankaksi tai aprillipilaksi – niin uskomattomalta suunnitelma tuntui. Ainakin meidän rannassa yli 5 metriä leveälti. Nimi olisi tätä nykyä jo varsin sopiva ja oikeudenmukainen. Linja-autot tilataan aina tilanteen ja tarpeen mukaan, ja niissä on huomioitava kokonaistilanne niin, että busseja voidaan hyödyntää mahdollisimman hyvin ja tehokkaasti, tiedottaja Marja Merta VRYhtymä Oy:stä kertoo. Kalle, Taata ja IK-menetelmä Vierailin eilen Sastamalassa, Rautaveden rannalla, tarkemmin Tyrvään Pyhän Olavin, tuhopolton jälkeen entisöidyssä kirkossa. Ilkka Vainio Vääriä käsityksiä Natosta Kopittelija haluaisi tietää, miksi junaliikenteen ollessa poikki, matkustajat voivat joutua odottamaan esimerkiksi Loimaalla tunnin tai enemmänkin, sillä junan korvaavat linjaautot tulevat Tampereelta. Opeta kuuntelemaan metsässä, järvellä, kirkossa. Vettä satoi hämäläisen luonteen mukaisesti eli vakaasti, runsaasti ja pirullisen tasaisesti. Voin nähdä kaunista ja kuulla kaunista missä vain huomioitavaksi. Astu alas, riisu kenkäsi ja astu uudelleen vaa´alle. Tämä viikko on taas monelle se loppuelämän ensimmäinen viikko – siis se elämän ensimmäinen eläkeviikko. Hieno kokemus. Tehokkaat koneet siivoavat kaduilta lehdet, hiekat ja koirien jätökset, se on hyvä asia. Se toimii ja on nopea. Istuin lahonneen tikapuun askelmalle. KU P.S. Pikkupoikana tyrvääläinen sukulaisemme, sanotaan vain Kalle, kutsui visiitille. Varmaan satoi silloinkin kun kirjailija eli elämäänsä. Opeta lapsesi olemaan hiljaa mitään tekemättä. Huh huh. Kiitos tämän matkan järjestäjille ja mukana olleille. Satakunnantiellä kulkija VUOTTA 59 PÄIVÄN MIETE: MIKSI NÄIN. Heureka ! Asutyylistäsi riippuen olet 0,4–4,5 kg kevyempi. Anna lapselle tilaisuus kokea pyhyyden tunne.” Tinttarella . Loimi/Kojonjoen rannan asukas Vuolteesta yläjuoksun suuntaan. Hän komensi minut käytävälle pesemään suuni saippualla. Ei siitä ole edes vaaliteemaksi. Natolla ei suomalaisten tunteita kuumenneta. Poikamies Kalle oli maanviljelijä, vähän rehvakas jutuissaan. Kokoomuslaisista syksyllä 2009 Natoon liittymisen kannalla oli 52, keskustalaisista 21, demareista 15, vasemmistolaisista 8 ja vihreistä 23 prosenttia. Nykynatoa ei voi ajatella ilman kumppanuutta. Varsin pian päätetään, millaisissa keittiöissä ja missä kouluille ja laitoksille tullaan tekemään ruokaa. Voimassa olevia kumppanuustavoitteita Naton kanssa Suomella on 52 ja uusista neuvotellaan parhaillaan. Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. Suomalainen Hornet-laivue saavutti ensimmäisenä Natoon kuulumattomana ilmavoimien joukkona Naton korkeimman arviointitason syksyllä 2009. Liikenteen poikkeustilanteita sattuu myös iltaja viikonloppuaikaan, joten esimerkiksi myös se vaikuttaa valintaan, kuinka nopeasti liikennöitsijän edustaja tavoitetaan ja kuinka nopeasti bussikuljetukset saadaan organisoitua. Kun otin sukulaisuuteni kerran esille, laaja ja valikoitu naisystäväpiirini alkoi kutsua minua Taataksi. Niin monipuolisesti sitä teemaa on viime vuosina kaluttu, että mitään uutta ei ole odotettavissa eikä pelättävissä. Kiitos rakkaat oppilaani muistamisista! Aulikki-ope . Keittiöiden määrä on tärkeä, mutta sitäkin tärkeämpää taitaa olla se, miten ja millaisista raaka-aineista ruokaa tehdään. Mikä sitten on Nato-jäsenyyden vaikutus yleiseen asevelvollisuuteen. Pisarat löysivät tiensä joka paikkaan, joten palelin kesähynttyissä. . – Junaliikenteen poikkeustilanteissa VR liikennöitsijänä huolehtii korvaavien linja-autokuljetusten järjestämisestä. Miksi Nato-jäsenyyden kannatus pysyy vuodesta toiseen lähes samana. Suomalaiset sotilaat osallistuvat vuosittain 40–50 kansainväliseen harjoitukseen, joista kymmenkunta on ollut Naton johtamia. Vielä sellainen ehto säilymiselle silti on, että sairaalan keittiön tulisi saada nykyistä enemmän asiakkaita. Ohjeita kirjoittajille Loimaan Lehden Lukijoilta -palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. Ehtoosyömisen jälkeen Kalle vei minut pihalle, osoitteli lapiomaisella kädellään suuntaan jos toiseen ja jutella praakasi: – Katos, poika, tonnepäin ja tonnepäin ja vielä navetan taaksekin. Tänä kesänä tuhannet matkailijat poikkeavat ihailemaan ja ihmettelemäänkin pientä pyhättöä. Heitä on viety nojatuolimatkoille, heitä on kuskattu hevosella, heitä on passitettu eläkkeelle uusilla ja vanhoilla autoilla kyyditen. Voisimmeko harkita yhteistyötä ja pyytää tarjouksen rantojenniittoa harjoittavalta yritykseltä esimerkiksi ensi kesälle, tämä kesä lienee jo myyty. Hän ihmettelee, onko tämä hyvää asiakaspalvelua ja miksei VR käytä junaliikenteen korvaajina etenkin tällaisissa tapauksissa loimaalaisia liikennöitsijöitä, joiden autot saataisiin käyttöön nopeammin. 4 Tiistaina 8. TurkuTV tuli takaisin, saisikohan IskelmäTV:nkin vielä. Vain vajaa kolmannes suomalaisista kannattaa Natoon liittymistä – Helsingin Sanomista ja Kari Nummilasta piittaamatta. Mutta miksi haiseva kaatopaikka / roskien tyhjennyspaikka on jalkakäytävän vieressä, josta tuuli riepottaa roskat uudestaan kadulle. Linjurilla mennä huristeltiin Turusta Stormin kylään Tyrväälle. IK-menetelmä, siis ilman kenkiä, nääs. Tästä johtunee sekin, että en ole kehdannut kosia kuin kerran. kesäkuuta 2010 Kokemus on hyvä koulu, mutta lukukausimaksut ovat kalliit. Niinsanottu keittiöselvitys on valmistumassa. YK:n vaikutus Suomen turvallisuuteen oli 77 ja EU:n 69 prosenttia. Nyt Eduskuntatalon portailla ja suurella joukolla. Pidän kauniista nykyään. Harmitti. JOS olette vielä kanavalla, lupaan paljastaa teille sensaatiomaisen keinon pudottaa elopainoanne. Nato-asiassa olisi toivottavaa, että Loimaan Lehti kolumnejaan myöten jakaisi lukijoilleen punnittua ja kiihkotonta tietoa. Heinrich Heine MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi TOIMITTAJALTA LUKIJOILTA Taisi järki voittaa Että olisi pitänyt Loimaalle asti tuoda sairaalaan ruokaa Turusta ja ajaa täkäläiset valmistuskeittiöt alas. Ajattelin, että nyt konjakkiryyppy lämmittäisi. Upea oli voimannäyttö puhtaan veden säilyttämisen puolesta. Elämäntaiteilija Filosovi Pentti Tuominen . Loimaa Lehden osoite on Kartanomäenkatu 4, 32200 Loimaa. Viime vuonna tätä mieltä oli 61 prosenttia. Siis : – Astu rohkeasti lähimmälle vaa´alle. Tai jotakin sinnepäin. Kuulemma hänkin paleli ja lämmitteli. Älkää kadotko eläkkeelle, hiljainen tieto kaipaa jakajaansa ja monille aikaansaaville ihmisille on mielekästä tekemistä vaikkapa yhdistyksissä. Kalle oli pistänyt vielä paremmaksi ja oli poikamies jo kolmannessa polvessa. Reissulla on lupa muistella sattumuksia ja kohtaamisia. Sopisikohan lasten kirkossa olosta tämä Sointu Sallisen runo: ”Tämän päivän lapset ovat levottomia. Yleisen asevelvollisuuden säilyminen ei kuitenkaan ole itsestään selvää vaikka emme liittyisikään Natoon. Suomalaisista 28 prosenttia katsoi Naton vaikuttavan Suomen turvallisuuteen. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS on kysynyt suomalaisten mielipiteitä ulkoja turvallisuuspolitiikasta sekä puolustuksesta 1960-luvulta lähtien. – VR:llä on tiedot liikennöitsijöistä alueittain ja tapauksen mukaan käytetään sopivinta. Paikallisista aiheista lyhyesti (n. Tässä suhteessa (3.6.2010) Antti Perälä ylsi parempaan. Kiitos etukäteen . Kaikki, mitä sää näät on mun. Omalääkärini kehitti sen minulle viimeisenä keinona paikallistaa vyötäröni. Jos on halukkaita yhteistyöhön ota yhteys 0400 132893 niin keskustellaan. Vihreä Toyota Corolla Loimaalla rekisterin alku T.-... klo. Kansainväliset lääkäripiirit kutsuvat sitä IK-menetelmäksi. Autossa istuminen on mukavaa luppoaikaa palauttamaan jo vähän unhoon jääneitä poikkeamia valtateiltä. Sekä syksyllä 2005 että syksyllä 2009 vain 28 prosenttia oli Natoon liittymisen kannalta. Heitä on hyvästelty kermakakuin, maljoin ja kukkasin. Jorma Mäkinen jorma.makinen@pp2.inet.fi KOPIT . Sähköposti tulee perille osoitteella toimitus@loimaanlehti.fi.. Ollaan nääs samoja sukujuuria Kauvatsan kautta, jos se nyt ihmeemmin ketään kiinnostaa. Nyt suunnitelma on hylätty, tai ainakin neuvotellaan Loimaan aluesairaalan keittiön säilyttämisestä. Jälkeenpäin olen miettinyt, että juuri tältä sukuhaaralta olen perinyt vaatimattoman ja ujon luonteeni. Mielijohteesta poikkesin aikanaan ruohottuneelle tielle, viitassa luki Myllykoulun mökki, Frans Eemil Sillanpään lapsuudenkoti. Mitä muuta he voisivatkaan, levottomien aikuisten lapset. TL . Pitäisikö Suomen mielestänne pyrkiä Naton jäseneksi. Rippikouluiässä otin Kallen perheasiat jutuksi kouluterveydenhoitajan kanssa. Yleisen asevelvollisuuden säilyttäminen edellyttää jatkuvaa ja määrätietoista kehittämistyötä”. Tässä se on, ensimmäinen toimiva pikalaihdutuskeino. Listoilla ovat myös loimaalaiset bussi -ja taksiyrittäjät. Tutkimus on tehty samalla metodilla haastattelemalla noin tuhatta 15–79-vuotiasta. Ryhmässä muut Nato-kannatus oli 34 prosenttia. Jos yrität tappaa itsesi autollasi, tee se jossain ihan yksin äläkä Turku–Tampere-tiellä muita mukaasi ottaen! Ajoit täysin järjettömin liikkein maanantaina 7.6. Vuonna 1996 suomalaisista 69 prosenttia oli sitä mieltä, että Suomen pitää pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana. Hyvä niin. Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Juha Korkeaoja perustelee kantansa uunituoreessa Maanpuolustuslehdessä (2/2010): ”-arvioni on, että Nato-jäsenyys johtaisi suhteellisen lyhyessä ajassa yleisen asevelvollisuuden päättymiseen Suomessa
Samalla loppuu terveyskeskusten iltaja viikonloppupäivystys. Auto vaurioitui törmäyksessä, mutta peura jatkoi matkaansa. Lisäksi neurokirurgin palvelut ovat talossa. Yhteistyömahdollisuuksia selvittämään perustetaan työryhmä, muistion laatinut sosiaalija terveysjohtaja Jaakko Kaunisto kertoo. Loimaalla on vielä peräti 14 valmistuskeittiötä, joiden määrään on tulossa muutoksia. Tyksin ruokahuoltopäällikkö Jaana Levo kävi perjantaina informoimassa meitä ja kyllä hän oli toiveikas, että yhteistyö kaupungin kanssa toteutuu, Loimaan aluesairaalan ravitsemispäällikkö Ulla Tamminen sanoo. Selvityksen viimeistely on vielä hieman kesken, ruokahuoltopäällikkö Pirjo Kivinen sanoo. Syksyllä toimintansa aloittaa, kardiologian, sydäntautien, poliklinikka ja vuodenvaihteessa hematologian, veritautien, poliklinikka. SARI KESKITALO Loimaa Sari Keskitalo Erikoislääkärien jalkautuminen Tyksistä Loimaan aluesairaalaan jatkuu. Kolarissa henkilöauto vaurioitui ja peura kuoli. – Oman alueen väestön mahdollisimman kattava palveleminen on tavoitteemme. Jatkossa Ypäjänkylän oppilaat aiotaan kuitenkin pitää omassa ryhmässään. Koska kaupungin keittiöverkosto harvenee, mekin tarvitsemme aluesairaalan keittiötä, Kivinen miettii. Kaunisto sanoo esimerkkinä, että 40 000 asukkaan Raumalla valmistuskeittiöitä on kaksi. Aluesairaalan haetaan parhaillaan 1,5 ortopedin virkaa, sillä leikkauksia ei aiota vähentää. Oripää vakinaistaa ja palkkaa LOIMAA Kerrostaloasunnon parvekkeen ovilasi rikottiin ja lukittuna ollut sisäovi avattiin väkivalloin Pirttikujalla perjantaina tai lauantaina. Samoin keuhkolääkärin vastaanotto on jo tuttua. Parvekeovi rikottiin LOIMAA Maanantaina aamuyöstä neljän aikaan törmäsivät henkilöautoilija ja peura toisiinsa Juvantiellä. Voimia yhdistämällä saamme enemmän aikaiseksi, Vuori sanoo. – Esittelen keittiöselvityksen 16. Vuori on tyytyväinen, että erikoislääkärien jalkautumista Tyksistä aluesairaaloihin lisätään. Esikoulussa on toiminut lastenhoitaja määräaikaisena syksystä 2008 alkaen, eikä tulevillakaan toimintakausilla hoidon tarve ole vähenemässä. kesäkuuta 2010 5 UUTISET Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 AIHETTA JUTTUUN: Keittäjä Jenni Leikasto valmisti eilen koekeittoa aluesairaalan keittiössä. Keittiöselvitys kulkee käsi kädessä selvittelyn alla olevan kaupungin ja aluesairaalan ruokahuoltoyhteistyön kanssa. Uusi erityisopettaja aiotaan palkata ORIPÄÄ Oripää vakinaistaa lastenhoitajan toimen ja palkkaa puolipäiväisen lastentarhanopettajan ensi lukuvuodelle. Kardiologian ja hematologian poliklinikat aloittavat Erikoislääkärien vastaanotot lisääntyvät sairaalassa Oma valmistuskeittiö pyritään säilyttämään Ruokaralli Loimaan aluesairaalaan ei alakaan – Uusi käänne on meille iloinen asia. Uudenuutukainen Kartanonmäen keittiö on suurin ja sillä on kapasiteettia valmistaa 1 000 ateriaa päivässä. Asunto sijaitsee pohjakerroksessa. – Se on aluesairaaloiden yhteinen linkki sairaanhoitopiirissä. – Lisäksi osa valmistuskeittiöistä on tiensä päätöksessä, minkä vuoksi tilaremontteja ja laitehankintoja olisi edessä, Kivinen lisää. Asunnosta ei ilmeisesti anastettu mitään. Silloin valtuustolla ei ollut poliittista uskallusta lopettaa esityksen mukaisesti koulujen keittiöitä ja vain Mahlapuiston päiväkodin keittiöstä tuli valmistuskeittiö. Opetusministeriön suosituksen mukaan yhden opettajan esiopetusryhmässä saa olla enintään 13 lasta tai 20 lasta, jos ryhmässä on toinen koulutettu aikuinen. Syöpäpoliklinikka aloitti ensimmäisenä ja sen toiminta on jatkuvasti lisääntynyt. Kauniston mukaan neuvonpidon yhteinen henki oli, että aluesairaalassa säilyy oma valmistuskeittiö, joka toimittaa ruokaa myös kaupungin yksiköihin ostopalvelusopimuksella. Nainen kuljetti henkilöautoa Papinkujalla sunnuntai-illalla puoli kahdeksan aikaan. Vuori näkee aluesairaaloilla olevan tärkeän roolin Tyksin tukena. YPÄJÄ Ypäjän kunta aikoo palkata Kartanon kouluun ensi syksynä uuden erityisopettajan, joka vastaisi 7.–9.-luokkalaisten pienryhmän opetuksesta. Parhaillaan on menossa entisen synnytysosaston saneeraus, sillä siihen muuttaa pääterveysaseman hoito-osasto. Nainen kärysi ratista. Tähän asti nämä oppilaat ovat olleet samassa ryhmässä Ypäjänkylän ala-asteikäisten oppilaiden kanssa. Puhalluskokeessa tarkkuusalkometri näytti naiselle lukemaa 0,81 milligrammaa litrassa. Tiistaina 8. – Kaupungin, aluesairaalan ja Tyksin edustajat tapasivat keskiviikkona 12 hengen voimalla. Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että se hyväksyisi tämän vuoden talousarvioon 15 000 euron lisämäärärahan, joka varattaisiin Kartanon koulun henkilöstömenoihin uuden tuntiopettajan palkkaamista varten. Esiopetukseen on ilmoittautunut 28 lasta. Aluesairaala toimittaa lauantaisin ja sunnuntaisin ateriat myös naapurissa sijaitsevaan Tuulensuun palvelukeskukseen, jonka keittiö ei toimi viikonloppuisin ja resursseja on lisätä ateriantoimituksia muuallekin. – Uusi käänne on meille iloinen asia, sillä vajaa kolme vuotta on oltu epätietoisia. Esikoulun lastenhoitajan toimi täytetään toistaiseksi elokuusta lukien. Loimaan kaupunki ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri neuvottelevat yhteistyöstä, jonka tarkoituksena on taata Loimaan aluesairaalan keittiön säilyminen. Peltiä ruttuun peurakolareissa LOIMAA Keski-ikäistä loimaalaisnaista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Kaunisto sanoi, että jos aluesairaalan keittiö ei saa nykyisestä lisää asiakkaita, sairaanhoitopiirin suunnitelmissa on aloittaa ruoan tuonti Turusta vuonna 2013. Erikoisalojen poliklinikkojen avulla aluesairaala palvelee entistä paremmin alueensa asukkaita, joiden ei tarvitse hakea palveluja Turusta. kesäkuuta kokoontuvalle taloustyöryhmälle, joka aikatauluttaa selvityksen etenemisen. Vuoroaan odottaa poliklinikkatilojen laajennus ja peruskorjaus, sillä aluesairaalaan sijoittuu Loimaan, Pöytyän ja ehkä Huittistenkin yhteispäivystys. Edellisen kerran Loimaalla tehtiin keittiöselvitys vuonna 2006. Puistokadun koulun keittiössä päivittäin on valmistunut 600 annosta. Piirin aluesairaalat ovatkin tiivistäneet yhteistyötään ja edunvalvontaa Tyksiin päin alueellisella johtoryhmällä, joka kokoontuu kerran kuukaudessa. – Alojen erikoislääkärit, kardiologi ja hematologi, pitävät tarpeen mukaan poliklinikkavastaanottoa aluesairaalassa eikä potilaiden tarvitse enää mennä vastaanotolle Turkuun, Loimaan aluesairaalan johtava lääkäri Armi Vuori selvittää. Valtatie yhdeksällä, Metsämaan kohdalla, sattui peurakolari lauantaina illalla puoli kahdeksan jälkeen. Koko ajan hakusessa on uusia toimintoja, joista päätökset tehdään ajallaan, Vuori sanoo. Kivisen mukaan luku on varsin karu, sillä pienimmissä keittiöissä, Isonperän ja Virttaan kouluissa, valmistetaan päivittäin noin 35 ateriaa. – Neuvonpidon henki oli kaupungin ja sairaanhoitopiirin ruokahuoltoyhteistyö, minkä avulla aluesairaalan keittiö säilyy. Viikon kuluttua on valmistumassa Loimaan kaupungin keittiöselvitys, joka on jatkoa kouluverkkoja päivähoitoverkkoselvitykselle. Tilojen peruskorjaukset ja käyttötarkoituksen muutokset puhuvat aluesairaalan säilymisen puolesta ja toiminnan kehittämisestä muuttuneisiin tarpeisiin. Ryhmään olisi tarkoitus sijoittaa oppilaita, joilla on kouluun sopeutumisessa tai oppimisessa ongelmia. Loimaa Sari Keskitalo Vajaa kolme vuotta sitten ilmaan heitetty ajatus lopettaa Loimaan aluesairaalan keittiö ja rahdata ruoka Turusta, ei toteutunekaan millään aikataululla
Minä olen niistä yksi. Vain 7 eri maata on päässyt juhlimaan jalkapallon halutuinta pystiä ja viisi joukkuetta useammin kuin kerran. Määrä on ennätyksellinen. Ensi vuonna Loimaan ja Liedon koulutusyhtymä tulee kasvamaan edelleen. Ensimmäistä kertaa kannattajakaverina on oma jälkikasvu. Mutta tunne on hieno. Ammatillisesta koulutuksesta on tullut aito ja tasavertainen koulutusvaihto. MM-kisat ovat nuorten pelaajien näyttöpaikkoja. JALKAPALLOA , ja varsinkaan MM-kisoja ei kannata katsoa väkisin. Ne pienet asiat, ja tietysti oman suosikkini Ruotsin pronssi, jäivät elämään. Loimaa Maija Paloposki Rakennusalan perustutkinnon suorittanut Jarkko Rinne kertoi, että juhlapäivä on sujunut melko vauhdikkaasti, vähän kuten opiskeluvuodetkin. Hän muistutti, että valtio takaa kaikille toisen asteen koulutuksen, jota Suomessa on monipuolisesti tarjolla. Ensi kertaa historiassa maailmanmestaruuskilpailujen kaikki pelit tulevat livenä – neljältä eri kanavalta. Se vain lisää sitä huumaa. TAAS kerran on neljä vuotta odotettu. – Hienoa, että teillä on läheiset mukana ja olette pukeutuneet parhaimpiinne. Myös kaupunginjohtaja Jari Rantala onnitteli valmistuneita. Suurten tähtien joutsenlauluja. Pelaaja, joka median mielestä oli liian lihava kisakoneeseen. Loimaan alueella lähes 60 prosenttia peruskoulusta valmistuneista jatkaa ammatilliseen koulutukseen. Loimaa Maija Paloposki Perjantaina Loimaan ammattija aikuisopiston valmistujaisjuhlasta lähti maailmalle yli 200 uutta alansa osaajaa. Hän halusi kiittää opiskelutovereitaan, opettajia, keittäjiä, siivoojia ja muuta koulun henkilökuntaa kolmesta opiskeluvuodesta, jotka jättivät jälkeensä hienoja muistoja ja kokemuksia. KIRJOITTAJAVIERAS Oliver Kahnin itku tolppaan nojaten vuonna 2002 on yksi herkimmistä kuvista jalkapallon saralta. ”Hieno tunne” Uudet ammattiosaajat valmiina työelämään – Ammatillisen koulutuksen arvostus on noussut ja valmistuneet työllistyvät. Ainakaan futista sietämättömien silmissä. Täällä voi mökkeillä rauhassa, koska futishuuma ei ole yltynyt liialliseksi. Tämä ei kuitenkaan juuri näy opiskelijoiden arjessa. – Elämä on kuin kirja, jossa on neljä osaa: lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanheneminen. Teille, joita kuitenkin futis kiinnostaa, pieni vinkki. REHTORI Markku Kaurila onnitteli uuteen elämänvaiheeseen siirtyneitä opiskelijoita. – Ammatillisen koulutuksen arvostus on noussut ja valmistuneet työllistyvät. Valmistujaispäivää hän aikoi viettää rennosti. – Vuoden 2011 alusta Uusikaupunki liittyy koulutusyhtymään. Tai hänen karvaan epäonnistumisensa finaalissa. Virtanen kertoi, että kuluneena vuotena opistolla oli noin 1 100 opiskelijaa ja tämän päälle tulevat vielä aikuisja oppisopimusopiskelijat. Infernaalinen mediatulva on vältettävissä, jos lähtee koko kesäksi – hmmm – Suomeen. Uransa ehtoopuolella torjui Saksan MM-finaaliin ja sai viimeisen mahdollisuuden voittaa jotain suurta. Erityisesti Kaurila halusi kiitää opiskelijoiden kotiväkeä, sillä kannustus on koulutuksen tärkeä pohja. Nyt te opiskelijat olette siirtyneet uudelle sivulle. Toki on ihmisiä, jotka ovat eri mieltä, mutta nämä ovat faktoja: Vuonna 2007 julkaistun FIFA: n (kansainvälinen jalkapalloliitto) tutkimuksen mukaan lajia harrastaa enemmän kuin 265 miljoonaa ihmistä yli 200 maassa. Neljän vuoden välein pelattava 32 maan mittelö on paljon muutakin kuin futista. 3,21 miljardia 3,21 miljardia on kumulatiivinen katsojamäärä jalkapallon MM-kisoista vuonna 1994. Kahn oli kisojen eittämättä paras maalivahti. Lisäksi työssäoppiminen täydentää oppitunneilla opitun. Oliver Kahnin itku tolppaan nojaten vuonna 2002 on yksi herkimmistä kuvista jalkapallon saralta. Nyt te opiskelijat olette siirtyneet uudelle sivulle. Jalkapallon MM-kisat on rakennettu maapallon suosituimman urheilulajin ympärille. Merkonomi Riikka Kaitala piti oppilaan puheen. – Päivä on ollut jännittävä. On hyvä, että sitten on pari alaa, joista saa valita. Perspektiiviä antaa maailmanmestareiden vähyys. Heistä viisi valmistui myös ylioppilaiksi. – Jos kavereiden kanssa parit pihvit grillattais ja siitä sitten jonnekin vielä, hän tuumasi. Loimaan koulutuskuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja Leena Virtanen piti tilaisuudessa puheen, jossa hän muistutti, että valmistuneilla on monta syytä juhlia. – Polvet eivät kestä kokin töitä, joten haen ehkä media-assistentin koulutusohjelmaan. Näistä vain parhaat selviävät edes lopputurnaukseen. Olin yksi heistä. Janette Kataisto valmistui lähihoitajaksi. Valmistuneille hän huomautti, että päivä on heidän. Kataisto kertoi jäävänsä seuraavaksi äitiyslomalle, joten tunteet olivat kaikin puolin onnelliset. Mikko Seppälä jonka katse on jo kisoissa. Minä muistan. Rinteelle myönnettiin kaksi stipendiä. – Meillä täällä on seitsemän koulutusalaa, joista voi valmistua sataan eri ammattiin. Rakastakaa läheisiänne ja kohtuullisesti itseänne. kesäkuuta 2010 PAIKALLISIA TÄLTÄ SIVULTA: – Elämä on kuin kirja, jossa on neljä osaa: lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanheneminen. Kunnes Ronaldo osui kahdesti. Loimaan ammattija aikuisopistossa ennätysmäärä opiskelijoita Suurkokiksi valmistuneen Tatjana Ilolan mielestä opiskeluaika olisi voinut kestää kauemminkin. Omalta osaltaan kisat tekivät minusta mitä minä olen – jalkapallokannattajana. Muistatteko Roberto Baggion lupauksen ennen kisoja. 6 Tiistaina 8. MAIJA PALOPOSKI Uuden lähihoitajan Janette Kataiston mielestä valmistujaispäivä oli onnellinen. Suurtalouskokiksi valmistuneella Tatjana Ilolalla oli jo mielessä seuraavat opinnot. Olkaa ylpeitä ammatistanne ja kantakaa vastuu omasta ja muiden elämästä. Suuria tunteita, joita seuraa vääjäämättä vielä suurempi pettymys. Uudet pienet muistettavat hetket syntyvät seuraavan intensiivisen kuukauden (11.6.–11.7.) aikana television ääressä. Karsinnat kisoihin alkavat yli 200 FIFA:n jäsenmaan välillä jo kaksi vuotta aiemmin
Irtisanomisia Loimaalta vetäytyminen ei aiheuta, vaan kaikille halukkaille on tarjottu töitä Laitilassa. Poliisi oli varautunut viikonloppuun lisävahvuuksin, mutta häiriöilmoituksia ei poliisin korviin kantautunut. Tiedossa on, että ainakin Haaralla ja Salpakeitaalla oli järjestetty isommat juhlat. Lakkikin oli mukava laittaa päähän, sinne se upposi. MAIJA PALOPOSKI LOIMAA Diplomi-insinööri Jaana Koota aloittaa elokuussa Loimaan teknisen johtajan viran hoidon väliaikaisjärjestelyin, sillä valintapäätös ei ole lainvoimainen. Kaupunginhallitus antoi myös hallinto-oikeudelle lausunnon Savosen valituksesta. Suunnittelupäällikkö Rauno Ahtinen hoitaa oman virkansa ohella teknisen johtajan virkaa 15.8 saakka. Tiistaina 8. Loimaan kaupunkia ja seutua Airisto kiittelee kuluneesta kolmesta vuodesta. Yrityksessä käydyt yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 1. Toimitusjohtaja Kalle Airisto toteaa markkinatilanteen muuttuneen kolmessa vuodessa niin radikaalisti, että paluu juurille oli ainoa vaihtoehto vastata kilpailuun. Kuormaajalla ajettiin maastossa ja vahingoitettiin metsää, myös kuormaajaa vahingoitettiin moottoritilasta. – Laudatureja oli paljon suhteessa kirjoittajien määrään. Koota aloittaa tilapäisjärjestelyin LOIMAA Laserkeskus Oy lopettaa Loimaan yksikkönsä ja keskittää toimintansa kotikonnuilleen Laitilaan. kesäkuuta. Kaupunginhallitus otti Kootan teknisen johtajan viran väliaikaiseksi hoitajaksi 16. Laserkeskus lopettaa Loimaalla Loimaa Maija Paloposki Yleensä vauhdikas koulujen päättäjäisviikonloppu oli tänä vuonna Loimaalla hyvin rauhallinen. elokuuta alkaen siihen asti, kunnes teknisen johtajan valintapäätös on lainvoimainen. – Viikonloppu oli hiljaisempi kuin moneen vuoteen. Mutta nyt ylioppilastutkinnon jälkeen meillä on mahdollisuudet mihin tahansa. Hän muisteli, kuinka kaukaiselta ajatukselta ylioppilaaksi valmistuminen tuntui lukion alussa. kesäkuuta 2010 7 TOSI HALPA HINTA Tarjoukset voimassa 8.-9.6.2010 1 00 Mustikkakingis 62 g/80 ml (3,23/kg) yksittäin 1,04 kpl (16,77/kg) 4 49 kpl Valio Hyvä suomalainen arkijuusto 1,25 kg (3,59/kg) Atria Broilerin ohut leike hunajamarinoitu 900 g (7,21/kg) 6 49 rs 5 kpl Loimaa Maija Paloposki Gaudeamus igitur, iuvenes dum sumus eli kehoitus nauttia nuoruudesta soi lauantaina uusien ylioppilaiden kunniaksi. Miesten epäillään ottaneen Alastaron Virttaalla olevasta sorakuopasta lukittuna ollut kauhakuormaaja luvatta käyttöönsä. Lisäksi jo kokeisiin lukiessa huomaa, kiinnostaako ala todella. Kesällä pojat aikovat tehdä töitä ja valmistautua syksyllä mahdollisesti alkavalle uudelle koulutielle. Viime vuonna Laitilan toimitiloja laajentanut yritys työllistää noin 30 alan ammattilaista. Arto Savonen asiamiehenään varatuomari Ilkka Vainio on tehnyt valintapäätöksestä valituksen Turun hallinto-oikeuteen. YLIOPPILAS Maiju Tiiri piti ylioppilaan puheen. – Pääsykokeisiin valmistautuessa motivaatio ja lukuinto ovat merkittäviä asioita. Yrityksen Loimaan toimipiste työllisti kymmenen henkilöä. Vahingonteko tapahtui perjantain ja lauantain välisenä aikana. Ylioppilaat Jemina Lindholm ja Janne Kaunisto esittivät Hectorin kappaleen Jos sä tahdot niin. Lahti muistutti ylioppilaille, että työ tekijänsä palkitsee ja että oman mukavuusalueen ulkopuolella toiminen tuo usein parhaan tuloksen. – Tunnelmat on hyvät ja helpottuneet. Sakkoja juomien hallussapidosta kirjoitettiin 3–4 nuorelle, jotka pääasiassa olivat tyttöjä. Poliisi uskoo, että tänä vuonna väki oli enemmän sisätiloissa kotijuhlissa. Ylensä tori on aivan täynnä, mutta nyt väkeä oli todella vähän liikkeellä, poliisin päivystyksestä kerrotaan. Lakituksen jälkeen ohjelmaan kuului puheita, stipendien jako sekä musiikkiesityksiä. Ahtinen nimettiin toimimaan teknisen ja ympäristöpalvelukeskuksen johtajan sijaisena 16.8. Rehtori Hannu Lahti kertoi puheessaan, että vaikka tämän vuoden ylioppilastuloksien taso ei ihan yltänyt viimevuotiseen, niin joukossa oli monia hyviä yksittäisiä suorituksia. Loimaan lukiosta valmistui 95 ylioppilasta, joista kuusi suoritti kaksoistutkinnon Loimaan ammattija aikuisopistossa. Hän otti myös kantaa pääsykokeiden mahdolliseen poistumiseen. Valittajan mukaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teuvo Suominen ja jäsen Timo Heikkinen ovat olleet esteellisiä valintaprosessin käsittelyissä. Laserkeskus avasi Loimaan yksikkönsä vuonna 2007. Päätösviikonloppu hyvin rauhallinen LOIMAA Neljää nuorehkoa miestä epäillään vahingonteosta ja kauhakuormaajan luvattomasta käyttöönotosta. Myös kylmä sää oli omiaan rauhoittamaan viikonloppua. alkaen. Ja nyt nähtiin, että pitkästä matematiikasta voi kirjoittaa laudaturin kehäkolmosen ulkopuolellakin, ällän saamiseksi ei tarvitse opiskella eliittilukiossa. – Kahden saman tuotevalikoiman yksikön pitäminen näin lähellä toisiaan ei ole nykyisessä markkinatilanteessa kannattavaa. Kaupunginhallituksen mukaan valittajan valitus päätösten kumoamisesta on perusteettomana hylättävä. Hän kehotti ylioppilaita myös avoimuuteen ja ennakkoluulottomuuteen. Aleksi Salminen, Antti Lähteenmäki ja Santeri Mörsky olivat helpottuneita, kun saivat ylioppilaslakin päähänsä. Kaunisto sai myös hymypoikapatsaan ja Lotta Lukka valittiin hymytytöksi. Ylioppilasjuhla toteutui perinteiden mukaan. Pystymme palvelemaan asiakkaitamme paremmin keskittämällä toimintojamme, Airisto sanoo. Lukioajan uurastus palkittiin Lauantaina 95 uutta ylioppilasta painoi mustavalkoisen lakin päähänsä Ja nyt nähtiin, että pitkästä matematiikasta voi kirjoittaa laudaturin kehäkolmosen ulkopuolellakin. Tihutöitä kauhakuormaajalla. Uudet ylioppilaat Aleksi Salminen, Antti Lähteenmäki ja Santeri Mörsky olivat helpottuneita juhlan päätyttyä. Yritys on nimennyt yhteyshenkilön huolehtimaan Loimaan seudun asiakkaiden palvelujen säilymisestä ja kehittämisestä. Neuvottelujen tuloksena Loimaan yksikkö lakkautetaan
VAKUUTUSYHTIÖITÄ KOTIAPU Jouko Aittamäki Kaurilantie 81, 21820 KUMILA • Puh. Tampereentie 51 040-720 7310 puh. kesäkuuta 2010 HENKILÖNOSTIMIEN VUOKRAUSTA Max kork Sivu-ulottuma DINO 180 18 m 10,5 m DINO 120 12 m 5 m H. 040 535 6973 Avoinna ti–pe 10–17, la 10–13 www.kadentaitonyytti.. SOITA JA PYYDÄ TARJOUS! Puh. 0400 741 556 MAALAUSPALVELU Muista kotitalousvähennys ja palvelusetelit! MAALAUSPALVELUITA PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELULAARI BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. SIIVOUSPALVELUA Loimaantie 272, 32440 Alastaro, p. INVATAKSIPALVELUITA Hierontapalvelu Nurminen, perinteinen hieronta. P. www.loimihaka. La-su maastoretkiä, valjakkoajoa ja kursseja. Herkullinen lounaspöytä ma-pe klo 11-14.00. www.melodata.fi JÄTEHUOLTOA • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. SISUSTUSSUUNNITTELUA MyRooms. P. www.jormalaaksonen.net Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14 P. P. P. 02 762 1350, 0500 741 437 www.kauneushoitolasabrina.fi KAUNEUSHOITOLOITA Kauneushoitola Merja-Eliisa, Huvilakatu 14, Loimaa P. www.j-s.fi J & S Subcontracting Oy, P. 763 2484, 050 321 8085. RUOSTESUOJAUKSIA TIETOKONEITA PESULAPALVELUJA Farmarisäiliöiden kuntotarkastukset ja pinnoitukset Neliöpinnoitus Pöytyä, P. VTS Seppo Toivonen, puh. P. 0500 929 227. Leila Toivonen. 8 Tiistaina 8. (02) 762 2393 SÄHKÖLIIKKEITÄ Turuntie 73, 32200 Loimaa, p. 02-762 5100 Ark. P. 0400 871 095/Ilola, 0500 448 106/Suvanto Loimaan Kauppatorin Taksi ay P. Patruunankuja 2, Loimaa. 050 562 4803. Marika Jylkäs. HAMMASTEKNIKOITA Proteesiasioissa Teitä palvelee erikoishammasteknikko Juha Nepponen Väinämöisenkatu 6 B Op-talo Tiistaina klo 9–17, perjantaina klo 9–12. ASKARTELUTARVIKKEITA ArteMiina, Turuntie 16, Loimaa. 0400-830 603/Janne Ammattitaitoista pitopalvelua kevään ja kesän juhliin! Menut netissä www.lounasjustiina.. 0500 530 807 RAKENNUSTARVIKKEITA w w w .r a u ta n e t. 0400 293 576. Katja Laine. P. 050 322 1416. Jalkojenhoidon ammattitutkinnon suorittanut. Siivouspalvelu, KL-Urakointi. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA KAIHTIMET JA MARKIISIT www.pohjantahti.. HIERONTAA Alkuperäistä loimaalaista taksipalvelua! www.loimaantaksi.com JUHLAJA PITOPALVELUITA. Teollisuuskatu 8, 32200 Loimaa, p. NURMI 040 546 2084 Mestarinkatu 4, LOIMAA www.pihaportti.. 763 2760, www.sormuslankinen.. 02-550 2400, fax 762 2790 MUSIIKKIPALVELUJA Fender, Squier, Gibson, Epiphone, Line6, ESP/LTD, Tokai, Aria, Casio, Premier, Yamaha, Korg ym. Latvatie 11 Hirvikoski. 045 122 4761. Ajanvaraus myös www.tazzi.fi TORIKULMASSA LOIMAAN Kauppalankatu 5 Loimaa P. P. 0400-536 303 • (02) 762 8326 – Finikor-ruosteenestokäsittely – Huolto, korjaus – Maalaus, peltityö – Rengasmyynti – Automyynti – Autovuokraus – Tuulilasit – Ikkunatummennukset – Pesut, kestoym. 767 1524 • 040 535 0576 Noutopöytä arkisin klo 11-14 8 Hyvät kokousja koulutustilat Täydellinen juhlaja pitopalvelu www.lounaspaikkamellila.. (02) 763 1997. i n f o / k y y d i n v ä l i t y s puh. LOIMIHAKA suomenhevoskeskus Uitontie 142 Loimaa RATSASTUSTUNNIT VALOKUVAAMOJA PARTURI • KAMPAAMO • MYYMÄLÄ ma-pe 9-17 la 9-14 myös sopimuksen mukaan. 0400 358 235. 9–18 la 9–14 Pietilänkatu 11 Loimaa p. Sahantie 5 Mellilä P. 040-7527 353 www.ryotintila.. 0440203016 Vesikoskenkatu 4, 32200 LOIMAA, puh. • Myös hartaat muistotilaisuudet • Pitopalvelut Tunnelmaa ja herkullista ruokaa juhlaan ja arkeen Idyllinen Ryötin tila 25 RAKENNUSKONEITA Loimaan Konevuokraus. 0600 91444 TAKSIPALVELUA Loimaa JARKKO AAKIO Puh. 8–17.30, la 8.30–14 JALKAHOITOLOITA Jalkahoitola Siskon Kammari, Joenperäntie 8, Loimaa. MUSIIKINOPETUSTA Melodata Tuotannot, Musiikinopetusta kaikenikäisille. Kitara, piano, tietokonemusiikki. (02) 7636 690 • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennus• Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut tarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut Suoritamme ammattitaidolla ikkunaja Suoritamme ammattitaidolla ikkunaja oviasennukset sekä saunatilojen oviasennukset sekä saunatilojen sisustukset! sisustukset! – – Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! Rakent ajien Rakent ajien asialla asialla – lähellä – lähellä Sinua! Sinua! www.lpr.. P. Kauppalankatu 11, Loimaa, puhelin (02) 762 4230. huoneistosaneeraukset, sisäja ulkomaalaukset, tapetoinnit yms., keittiöja kylpyhuonekalusteasennukset, jne... www.artemiina.fi BRODEERAUKSET Liikelahjat, tekstiilit, brodeeraukset. 0440203016 www.poussa.info www.poussa.info Tied uste le Tied uste le kurs sejam me! kurs sejam me! IKKUNAT JA OVET RAVINTOLOITA Kauppalankatu 5-7 Loimaa, p. 044 305 6900. vahaukset – Hinausapu 24 H w w w . 7622 120 PARTURI-KAMPAAMOITA AUTOKORJAAMOITA AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA P. fi Av o i n n a : M A – P E 7 – 1 7 , L A 9 – 1 3 Karsolan teollisuusalue (Hirvikoski), LOIMAA Puh. 040 524 7336 ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN Mm. JUHLAJA PITOPALVELUITA Loimaa Invataksi 1+8 Loimaa Taksi P. REMONTTEJA HENKILÖNOSTIMIA Pasi Markula 0500 770606 • Aggregaatti • Ajojärjestelmä • Nostokorkeus 16 m KELLOLIIKKEITÄ Kelloja koruseppä LANKINEN • Kelloja korukorjaukset paikanpäällä • Kotimyynnistä edullisesti Tervetuloa! ark. 0400 223 535, 0400 223 235. 0400 531 576 AUTOKOULUJA Liikennekoulu Poussa Oy Liikennekoulu Poussa Oy Vesikoskenkatu 4, 32200 LOIMAA, puh. 0400 478 976. 040 779 2214 Opinkuja 5-7, Loimaa RATSASTUSTUNNIT Arkisin 4-6 ratsukon tasoryhmissä. Kysy myös hevosten täysihoitopaikkoja. 050 2279 LVI-LIIKKEITÄ LOIMAA Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa puh. 0400 805 285 loimihaka@loimihaka. 0600 91444 P. KÄDENTAITOTUOTTEET KÄDENTAITOJEN ERIKOISLIIKE/ KEHYSTÄMÖ NYYTTI Satakunnantie 5 LOIMAA, P. P. 050 560 4701. 0400-223 964 PAARIKULJETUKSET JA PYÖRÄTUOLIKULJETUKSET Loimaan Aluetaksi Oy Hannes Huhtala Uudella kalustoll a PAINOPALVELUJA Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit. P. Soitinliike Väinölänkatu 4, Loimaa ma-pe 12-17 la 10-13 www.pikkurokkari.fi PikkuRokkari RAKENNUSTÖITÄ Ammattitaitoista rakentamista P. 0400 544 659. 050 350 6983. Avoinna ma-pe klo 10-17. Loimipaino Loimaa. marika.jylkäs@luukku.com. h u h t a l a . 050 527 6332. 02-724 7851, 763 1031 www.ravintola-ata.com ma-to 10-22.00, pe-la 10-01.00, su 10-22.00 Ravintolassa A-oikeudet TAKSIPALVELUITA TAKSI LOIMAA Sami Salmi 040 550 2917 Jalkojenhoitoa, myös kotikäynnit. Muina päivinä tilauksesta P
040 535 8764. Kirja ”Someron sankarivainajien muisto” (Kaarina Pollari/työryhmä). Vietävä kaikki pois. 3t tilavuus max. 040 835 4095. (EI TOIMI GOMOBILELIITTYMÄLLÄ) SUUNNISTUS Torstairastit suunnistettiin 3. Käteismaksu. 0400 635 718. P. . . 050 545 1441. P. 0500 535 881/Loimaa. irroitan. Talousrakennuksia n. 050 569 6903. P. P. 250 e kpl tai yht. P. . Myydään tuoretta koivuklapia ja kuivaa halkoa kotiin tuotuna kippiautolla myös kauemmaksi kulkee mm. P. P 044 308 4707. H. 0500 162 651. H. . 0400-258096. la 12.6. . Heti vapaa. P. Lahjoitetaan suihkuallas, koko 85 x 110 cm. . Ostan vanhan traktorin. 045 125 9184. 044 361 8317. 295.000 km, yksi omistaja, huoltokirja, juuri katsastettu, hinta 2500 e. P. . Remppa tehty, 2 renkaat, Nissan Micra -94, ajettu 125000 km, 2 renkaat. P. sis.alv. 2 kpl lasten/nuorten Isabella-jatkosänkyjä. . 050 562 0296. Hk. klo 10-14 Tarvasjoella os. OSTETAAN . Halutaan vuokrata pieni omakotitalo tai rivitalosta kaksio+k+s Loimaan alueelta. Myynnissä lastenja naisten vaatteita jne. 050 348 1578. omakotitalo 4h,k,khh,s, ph. Moottoripyörä Kawasaki 500cc Custom vm 1998 ja sivulaukut, aj. Siisti. P. Pirtinpöytä, astiakaappi, kamarin pöytä, ym. Tarjoa! P. Halutaan vuokrata yksiö tai kaksio Somerolta. Kangaspuut lev. alk. . . 0500 555 653. 0500 531 900. Suojaisa takapiha, vesiyhteys Pyhäjärvelle. . 050 566 2363. Nissan Patrolin vanteilla 4 kpl. Todella siisti ja ehjä kone. 205/75 x 16 8 prc kulutusp. H. . Omakotitalo Somerolla. Tiistaina 8. Kasvavaa heinää ilmaiseksi. 040 470 7123. . 050 351 3318, Yläne . Piikkiskootteri Piaggio Fly 4T 125, vm-07. kesäkuuta 2010 9 ja Somero-lehdessä. P. Tied. Vuokrataan upea, täysin remontoitu KT-yksiö Hirvikoskella. P. Hp. . P. P. H. 040 502 5593 Loimaa. P. 044 293 0199. kerros. Rata 4,7 km: 1) Matti Poskiparta 45.01, 2) Reijo Hirvelä 48.03, 3) Juha Sinkkonen 48.45, 4) Antero Laakso 50.35, 5) Heikki Heinonen 54.19, 6) Pekka Leppänen 56.10, 7) Heimo Hongisto 58.23, 8) Pentti Kuusela 59.04, 9) Martti Vaittinen 59.25, 10) Tapio Vuolle 59.37, 11) Esko Mäkiniemi 1.00.18, 12) Risto Kaukasoina 1.09.29, 13) Timo Ojala 1.10.53, 14) Hanna Kuusela 1.12.21, 15) Pirjo Kuusela 1.12.37, 16) Keijo Viljanen 1.16.10, 17) Tarmo Heikkilä 1.16.43, 18) Riina Paija 1.16.57, 19) Maria Markula 1.17.05, 20) Esko Markula 1.17.06, 21) Paula Ketola 1.17.38, 22) Pekka Kurikka 1.17.43, 23) Arvo Ali-Rantala 1.22.36, 24) Veikko Haapanen 1.35.20, 25) Esa Raaska 1.43.05, 26) Pentti Saario 1.46.07, 27) Olli Ylijoki 1.48.58, 28) Heikki Helminen 1.58.00, Heikki Rantanen, Tiina Karvonen, Harri Kuosa, Jorma Tytykoski ja Pekka Kujanpää ei aikaa. Voimavirtatoimisia P. korkeus 4 m P. 040 841 8706. P. Auranmaan ja Loimaan alueille Pöytyä. Rata 3,4 km: 1) Marika YliKauppila 32.29, 2) Sakari Kohijoki 41.00, 3) Heikki Nurmo 41.01, 4) Hannu Rouhiainen 42.42, 5) Torsti Marjanen 45.26, 6) Liisa Kohijoki 46.34, 7) Heikki Pelli 49.26, 8) Juha Kurppa 51.21, 9) Ville Kotiranta 53.38, 10) Aarre Paljakka 53.50, 11) Katri Prusila 54.45, 12) Pentti Rantanen 59.18, 13) Jouko Mäki 1.01.52, 14) Timo Koski 1.04.14, 15) Rauno Ahtinen 1.05.35, 16) Erkki Hirvelä 1.08.03, 17) Sari Ponkala 1.11.32, 18) Mervi Salo 1.13.06, 19) Paula ja Tommi Pellonperä 1.19.33, 20) Sanna ja Hanna 1.21.08, 21) Aune Hongisto 1.40.41, 22) Katariina Niinimaa-Sinkkonen ja Eija Kankaanranta 1.44.43, Suvi Ahtinen, Matti Vainio, Ahti Isosomppi ja Raija Nummi ei aikaa. 040 593 6865. Luovutus vko 26 P. Vapautuu 1.7.2010. Ostetaan ajettava ruohonleikkuri, tarjoa myös epäkuntoista P. P. Hp. Hp. hyväkunto h. 300 e. . P. Vuokrattavana saunallinen kaksio 1.7. . 0400 536 547 / 040 729 1118. . P. Henkilötai pakettiauton miel. P. . Ed asua, pikkuperh. H 140 e. 100 cm, tukevat ja paljon lisätarv. Hiace, Corolla, kaikki merkit, kaikenkunt. Sirutettu, paperit on. Ternimaitoa Somerolla. Alikulmantie 119. 050 533 7094. P. 69.000 e. Petsattu mänty. H. (02) 748 0232 Somero. 50 m 2 tilat, keittiö, iso oh ja mh. Puutarhapöytä 140 cm + 4 tuolia, h. P. 050 522 4183. Asuntovaunu/auto omaan käyttöön. 5800 e. (M myy, O ostaa tai S sekalaiset) Lähetä viesti numeroon 17252. 400 m 2 . 450 €. Tarpeettomana perävaunu, lava 205x144x25 cm, kantav. Antiikkia, taidetta, käyttötavaraa Marttilassa Aitasta! Kyröntie 337 la ja su klo 9-15 20.6. Siisti runkopatjasänky 80x200. P. Hakija on työssäkäyvä. 80 e. 50 e kpl tai yht. Maasturin kitka Mich. . . 2. P. kattotiiliä. Toyota, esim. . . Vuokrattavana yksiö Loimaan keskustassa. Vuokrattavana liikehuoneisto Huittisten ydinkeskustassa. . 400. Hyvä varustetaso, v.malli 2002, aj. Traktorin kippaava takalaatikko ja perälevy, leveydet 2m ja hinnat 350€/kpl. 041 451 9865 klo 14-20. 150 e. . 0500 225051. 1995. 040 748 8531. 040 5188 663 Aura. Hp. P. Vienolantie ym. Mäntypuinen hyvä kerrossänky. 044 363 7625 . . Kiire! Nopea käteiskauppa. Lapsirakas musta 1v 5kk Labradornarttu etsii pikaisesti hyvää kotia allergian takia. 050 522 4175. SEKALAISTA . 26 000 km H: 3900€. 040 556 3808. Ostan käyt. 040 705 7712. Rata 6,9 km: 1) Pasi Hongisto 49.10, 2) Antti Kuusela 49.21, 3) Markus Salo 51.27, 4) Matti Ylitalo 55.08, 5) Mika Nurmo 1.02.25, 6) Martti Tytykoski 1.02.45, 7) Teppo Levonen 1.02.53, 8) Juha Heikkilä 1.08.25, 9) Keijo Hongisto 1.11.34, 10) Tapio Pukki 1.12.17, 11) Juha Pullinen 1.16.34, 12) Kimmo Aavila 1.17.44, 13) Mika Kilpeläinen 1.20.23, 14) Markku Paija 1.24.53, 15) Raimo Karvonen 1.30.25, 16) Jari Sarvi 1.48.53, Pasi Repo, Mikko Taberman ja Jouko Kylä-Utsuri ei aikaa. Somerolla. H. 050 566 3604 Somero. 1220e. Olen 9kk lanseri narttu. P. Mainiossa säässä 104 suunnistajaa etsi rasteja radoilta, jotka olivat Heikki Hakalan suunnittelemat. 72.000 e. 050 343 1004. 22%, Aura. 040 740 2214. Jos tarvitset meklaria Auranmaalla tai Loimaan seudulla soita P. Täyd. Kasvihuonemultaa Aurassa, P. Ostetaan irtorehusiilo n. 120 e. 270 e. 040 583 5126. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000 Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä MYYDÄÄN . . P. P. Rt päätyhuoneisto 91 m 2 4h+k+s+autok. H. 0400 527 974. Ok-tontti 1298 m 2 , Pappilantie 40. 580 e Somero. . . P. Perheessäni tapahtuneen muutoksen takia, olen tottunu lapsiin ja kissoihin. . P. 02 -484 6689. 80 e ja 2 rusk. 0400 877 906. kesäkuuta Majanojalla. P. 0400-597 489. 50 v vanhaa lautaa -käyttökelpoista vaikka baarin seinälle P. Ompelukoneita: Union Special 4-lankasaum. P. Ostetaan päältäajettava ruohonleikkuri P. . P. . . P. Annetaan hakijoille hepan kakkaa Pihlavajärventie 233. 046 658 2531. 650 e. Rek., sirutettu, lääk.tark. 045 133 1013. 040 535 8764. Sisältää mm. . . Turku, P. 178000 km. Kaunis asunto Virttaan taajamassa missä paljon eri tapahtumia. . . P. . Annetaan kivetöntä täyttö maata. Trukkipiikit hydrauliikkakäyttöiset, tehdastekoiset. 050 408 7403. . . . . Oma autokatos. Kaija Pirttilä P. myös muut merkit, as-vaunut. 044 202 0004. aalto-profiili ja itsekantavaa kattoja seinäpeltiä, tarv. Myös kirpan torjunta-aineita. Hp. mökkikäyttöön. Tarviin pian uuden kodin. 0500 871 086. 040 581 6851. Htai p-auto, miel. . 1 kk vuokratakuu. 0400-782507. Salme Virtanen. 0400 795 158. Somerolla myydään rv 07 rak. Maksan hyvin. 500 e. Viimevuotista Elado –peitattua Apollo –rypsinsiementä edullisesti Marttilassa. 046-577 4807. 230 kg, 2 x renk., rekisterissä, Somerolla. komeaa nojatuolia. Yläneen keskustassa. 046 887 5022. . . 200 e, Pfaff 145 kolmisyöttö 200 e, Husqvarna suoraomm., Tunturi mamma 3-vaiht. 040 824 2350. P. P. Hyvä paikka rauhallisessa taloyhtiössä. Varaosiksi tai kunnostukseen. P. . Puh. 13.000e-14.000 e yksiötä ostaisin! P. Yhden viestin hinta on 5 e/160 merkkiä. P. . 050 545 8384, 050 601 98. . 040 573 5225. Loisteputkivalaisimia siistejä 20 e. . Pesuhuone laatoitettu, laminaattilattiat, siistikuntoinen. Hp. -05. P. Vuokrattavana 2h+k+kph+s 63 m 2 Loimaan keskusta. . RT 2h, k, sauna 58 m 2 . aivan pääkadun var rella asunto-/toimistokäyttöön n. P. . 0400 215 903. 050 531 8517 Somero. Somero Pitkäjärvi okt n. P. Betonimylly 120 L 220 V h. . 0451 328 177. 050 342 5753. P. yht. . 80 e/kpl. P. . Toyota kaikki huom. Luovutus vko 23-24. . 040 824 2786 Somero. Tied. 2007, siisti, takka, lat lämpö. P. Minusta voi kysellä P. asti. 0500 783 244. Siisti, ajettu vain 1300 km. 044 521 1108. h. Hinta 20 e. 190 m 2 + saunarakennus 45 m 2 , rantaviivaa 100 m, puutarhatontti 1,2 ha. . . . Autokatos-v. 045 328 7167. 2 omistajaa, aj. vaunut. P. P. P. Vuokrattavana Somerolla 1.7. huollettu. 050 536 2606. M H kääpiösnautserin pentuja. . Ostetaan rengas peräkärryyn 10R20. 050 591 5008. (02) 767 6566 Loimaa. Kerrostaloasunto 2h+k+s 60 m 2 , Peipontie 3, Somero. Ford Escort -86 1.3. P. 0400 781 236 . Maksan hyvin. . P. Kirja Alastarolaisia 1 1995 kirjoittanut Jaakko Mäkimattila. Honda CB 750 Sevenfifty -02 kolmella Givin laukulla säänn. välineitä, harjoituskirja. . . . Yht. h. Pieni leikkimökki hintaan 150 e P. Peugeot farmari 2 l automaattiv. Peugeot Trekkeri skootteri -00 H. Mukaan pressu ja takaboxi. . 040 548 5105 . Päältäajettava ruohonleikkuri kunnossa oleva. . Lasten 12½ tuumainen Tunturi Velmu 40 e, naisten Gresent 3 v pyörä 50 e, soutulaite Kettler Sport 40 e. 044 521 1108. P. 040 752 6109. P. Rata 1,8 km: 1) Pauliina Alm 17.11, 2) Jessen Ojala 17.25, 3) Jessem Ojala 17.29, 4) Jesse Ojala 19.35, 5) Kari Suomela 26.31, 6) Sirpa Jaakkola 26.40, 7) Saaga Blom ja Anu Kataja 26.48, 8) Anni, Emmi ja Oskari Pohjalainen 27.31, 9) Ulla Skogström 29.40, 10) Lassi Sinkkonen 31.52, 11) Tia Taberman 31.59, 12) Laura Sinkkonen 32.05, 13) Vilma Ylitalo 32.32, 14) Marjaana Nurmo 36.33, 15) Lotta Suvila 37.27, 16) Kasperi ja Kerttu Salo 38.30, 17) Iida Taatila 39.10, 18) Ritva Ali-Rantala 42.15, 19) Katariina Nurmo 52.44. Vuokra 350 e kk + vesi + sähkö. . 8-9 mm. 0400 747 152. 230e. Koski TL:ssä löytyykö remontoitavista vanhoista rivitaloista esim. nahk. 040-549 4903/ Merja. rak. Tied. 046 579 4294. . VW Polo Classic -97, kahdet renkaat, sisäja lohkolämmitys, radio, CD, juuri katsastettu. . Naisten Helkama-pyörä, 3 vaihd. Lahjoitetaan vanha kanalarakennus purettavaksi. Nokia TV ja Philips digiboxi, sop. . Tarjoa, (noudetaan.) P. 160 e sekä peräkärry -05, pressu ja siistit. 179th. vanhoja huonekaluja. Niittosilppuri työkuntoinen, ehjä. Parta-Agama 2-vuotias terraarioineen. P. Hae pois. Corgi (Cardigan) urospentuja, valiovanhemmista. Fiat Uno 2 kpl osiksi. Maksan hyvin. . P. 40 e. alkaen Kalevalankatu Loimaa. 050 379 4356. . 0400 705 940. Lautasniittokone Ala-Talkkari LN 185, vm. 040 501 2327. (02) 4867 167, 0400 741 863 . P. Myydään 225 L Rosenlew arkkupakastin Loimaalla. P. Lähes uutta vastaava, rv. 80.Tunturi n 3 v. Ilmoitukset Löytölaariin myös tekstiviestinä! 5 e / 160 merkkiä! Ohje: näppäile teksti LAARI välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. Ajettava ruohonleikkuri. Pyörösaha ja prässi. P. Ompelimon silityspeti, höyrynkehitin ja silitysrauta sekä teollisuusompelukone Juki. Myydään peltotontti 3600 m2 Loimaa, Mäenpää, Uitontie. P. 2 kpl Opel Vectra A. P. Tenori saksofoni Yamaha YTS-25 uudenveroinen, mukaan laukku, kielilehtiä, puhd. Hinta 50e. . TULOSPÖRSSI. Opel Vectra -93, kats. P. + as. 040 571 2985. Uusi autotallin kippiovi tarpeettomana edullisesti, 2 saunan puukiuasta, toinen uutta vastaava, kultivaattori, yhdeksänpiikkinen traktorin lantatalikko.
ti-pe 9-17, muina aikoina p. 10 Tiistaina 8. Kävelyn vetää arkkitehti Johanna Närhi FCG yhtiöstä. Tule tapaamaan meitä Loimaan K-Supermarketille 9.6. 9L 49 VINHA valk. 762 2528 ark. Loimaalla (juoksu; pallonheitto), tulokset: Tytöt 2008: Vanha-Perttula Aurora (27,6; ), Luuri Nella (38,3; 1,1), Aaltonen Nea (20,4; 1,8), Mäki Minttu (12,6; 1,7), Suonpää Saara (11,8; 1,4), Jokinen Anna (33,7; 0,8), Toivonen Vilma (21,5; 2,5), Huvila Jenna (15,5; 0,7), Lehtinen Aava (1,4; 9,5), Paavilainen Heini (18,6; 0,6), Kallio Essi (12,1; 0,4), Jokinen Matilda (19,5; 1,0), Tapio Eerika (11,6; 1,8), Matarmaa Vilja (18,9; 0,9), Heikkilä Annastiina (15,6; 0,8), Mäkilä Vilja (24,8; 0,9), Forsbacka Jessica (17,7; 0,9), Heinonen Alissa (19,2; 0,9), Hollo Emmi (14,8; ). ja 12.5. Pojat 2005: Laihonen Lauri (14,8; 3,2), Repo Luukas (12,8; 3,1), Palo Milo (13,3; 5,6), Luuri Jusa (13,9; 6,8), Kuusila Akseli (15,2; 4,8), Ali-Rantala Akusti (11,3; 7,2), Pietilä Miko (10,8; 8,4), Flinkman Niko (13,4; 8,1), Mäkinen Petri (10,9; 6,1), Jokinen Matti (11,0; 8,2), Lisinen Antti (13,0; 2,5), Kärhä Roope (11,5; 5,4), Hellsten Tommi (9,7; 7,7), Hakala Samu (9,5; ), Pietiäinen Jimi (10,3; 5,8), Ylösmäki Daniel (13,0; 5,4), Salmela Mikael (10,9; 5,1), Naula Aleksis (11,0; 5,8), Sillanpää Eeli (9,7; 8,9). Pistepussi ei karttunut, mutta toisen jakson tasapelillä estettiin, että Vihdin ennakolta jo ahnehtima kolmen pisteen voitto vaihtui kahden pisteen voitoksi tuloksella 1–0 (8–3, 3–3). P11: 1) Aleksi Väisänen 4.06, 2) Jyri Leppikoski 4.38, 3) Ville Leimu 4.39, 4) Visa Mäki-Mantila 4.40, 5) Ilari Martti 5.07, 6) Pyry Poso 5.09. Kuultava puunsuoja kirkas 9L 49 PUUÖLJY 2,7L 9,90 9L 24,90 KYLLÄSTE ruskea 5L 19,90 HOMEPESU 5L 15 OVI-JA IKKUNAMAALI valk 0,9L 15,90 KORKEAPAINEMAALIRUISKUT alk. Otamme myyntiin, ostamme, myymme ja vaihdamme esim. T17: 1) Sofia Krapi 10.22, 2) Maija Laine 13.09, 3) Riina Järvi 13.30. Ottelun tauolla on vierailevien pelaajien haastattelu. Pojat 2007: Salo Leo (8,8; 2,8), Salminen Luukas (9,3; 3,2), Seppälä Eemil (9,6; 4,4), Haverinen Pete (; 1,9), Elomaa Niko (16,5; 2,7), Kuusela Viljami (30,9; 1,9), Ali-Rantala Elmeri (43,1; 3,3), Ketonen Tomi (10,9; 1,4), Griese Daniel (34,6; 1,1), Riponiemi Topias (9,8; 3,4), Oksanen Waltteri (8,1; 2,6), Peltonen Joonas (10,0; 3,1), Laaksonen Kalle (12,4; 2,2), Hakala Santeri (34,1; ), Salmela Eemil (; 2,0), Huolman Topias (11,0; 2,6), Heinonen Sami (13,5; 2,1), Keskinen Jussi (6,6; 3,8), Ylösmäki Nikolas (18,8; 4,7), Ala-Hannula Onni (8,9; 3,0), Värjönen Joonatan (10,4; 2,8), Ojala Veeti (12,2; 2,3), Mansikkaniemi Eemil (9,7; 2,6), Hollo Aatu (8,7; ). klo 9.30 Tervetuloa! YSTÄVYYSKUNTATYÖRYHMÄ Kysy lisää: Irja Arponen p. P17: 1) Risto Kurppa 8.22. 299 Meiltä myös Virtasen Maalitehtaan TM-testivoittajamaalit EDULLISESTI VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA JA MAALIRUISKUA TALOMAA LI punainen 8,1L 39 KESÄN KOVIMMAT TARJOUKSET! TALOMA ALI valk. Tytöt 2003: Mäkelä Aada (8,6; 7,0), Flinkman Elina (11,4; 7,2), Kuusinen Veera (8,4; ), Välitalo Viivi (9,9; 7,4), Rouvinen Venla (8,8; 9,6), Lähdemäki Heini (11,6; 5,8), Kallio Aino (10,6; 9,4), Heinonen Emma (8,9; 5,0), Matarmaa Ella (9,7; 6,1), Uusitalo Iida (9,2; 6,8), Uusitalo Heini (9,1; 7,8), Smith Alyssa (9,9; 6,5), Nyman Katariina (10,1; 10,8). mopot, moottorikelkat, työkoneet, veneet, moottorit, peräkärryt ja -vaunut ym. Ilmoittautumiset pe 11.6. 7 e/vuosi Pesäpallo Jarmo Harjunmaa Miesten suomensarjassa Loimaa vieraili torstaina Vihdissä. Pojat 2004: Taalikka Sisu (11,2; 6,6), Lankinen Joni (10,6; 7,7), Mäkilä Jani (10,5; 7,4), Kuusinen Roope (9,3; 10,7), Suvanto Tomas (9,6; 9,2), Vieno Niklas (9,6; 15,5), Mäkelä Jalmari (8,8; 11,8), Haveri Markus (8,6; 7,9), Laaksonen Leevi (8,8; 13,9), Kavon Sebastian (9,3; 8,1), Levo Eemeli (10,0; 13,9), Koivisto Lauri (8,9; 16,6), Laurila Jyry (8,9; 10,2), Ylösmäki Valtteri (9,9; 4,3), Kanden Oliver (11,0; 8,7), Suunniitty Veeti (11,0; 6,9). T9: 1) Moona Kaunisto 5.56, 2) Emmi Heino 6.36, 3) Erika Vienonen 7.04. 0400-860375 KIERRÄTYSTÄ JO VIIDETTÄ VUOTTA! www.kone-kierratys.. mennessä, puh. T6: 1) Elisa Lahtinen 3.30, 2) Mette Leppikoski 3.33, 3) Sanni Krapi 3.45, 4) Kerttu Salo 4.10, 5) Sanna Lahtinen 4.11, 6) LauraMari Mäki 4.13. P5: 1) Leevi Mäkelä 4.12, 2) Petri Mäkinen 4.15, 3) Ossi Kanerva 5.20, 4) Joona Mäki-Mantila 6.12. Kaupunki tarjoaa kahvit kävelyn puolivälissä n. P15: 1) Lauri Martti 7.39. Sijoitus 21./40 joukkuetta. Minipojat: Alvik Smedslätten–LoKoKo 12–30 (x–x), LoKoKo–Kvarnby BBK 33–9 (18–5), FUBB–LoKoKo 18–42 (3–17), LoKoKo–Högsbo Basket 1 17–33 (10–16). 040 8327859 tai sampsa.heinonen@netti.?. Tytöt 2006: Rantanen Nea (6,1; 3,4), Ahonen Emilia (7,0; 4,8), Marjamäki Janette (5,6; 4,9), Niittymäki Alinda (6,5; 4,2), Uusitalo Meea (6,9; ), Haverinen Nita (7,0; 5,9), Harteela Jenna (7,4; 4,6), Kanden Camilla (7,3; ), Ikonen Nessa (7,4; 2,6), Hoda Rianna (7,0; 6,6), Pietilä Jenna (6,6; 2,5), Rantomaa Nella (6,4; 3,0), Huhtala Iida (6,6; 3,5), Tapio Annika (5,0; 3,3), Heinonen Sara (6,6; 2,7), Heinonen Jenna (6,9; 2,2), Laaksonen Liisi (6,9; 3,3), Kulmala Aino (6,2; 5,6), Lankinen Adalmiina (8,1; 4,8), Välitalo Veera (6,7; 3,6), Salmela Nea (7,2; 2,6). ViPa pelasi loistavan ensimmäisen jakson, jossa Loimaa joutui ylivoiman edessä antautumaan. klo 17.30 alkaen. Tulokset: T5: 1) Elli Ojanperä 3.55, 2) Nea Rantanen 4.19, 3) Lotta Mäki 4.35, 4) Ilona Onnela 4.38, 5) Sofia Tiainen 4.52, 6) Elsa Ojanperä 5.12, 7) Vilja Virtanen 5.21, 8) Sanni-Sofia Mäki 6.23. T15: 1) Ripsa Järvi 10.04, 2) Sonja Krapi 11.35. Pisteet/levypallot: Nelli Salonen 74/19, Eve Välitalo 1/0, Sofia Kurppa 0/6, Julia Heinonen 10/7, Noora Parttimaa 21/12, Anette Suominen 14/8, Ella Välitalo 16/18, Pilvi Pitkäranta 4/7, Eveliina Toivola 43/45, Katariina Lammela 18/27. T13: 1) Ida-Maria Mattila 11.06. Vihdin menestyksen takana oli Markus Meriläinen lyöden kahdeksan juoksua. C-tytöt: Åkersberga Basket–LoKoKo 24–13 (11–7), LoKoKo–Täby Basket Röd 13–23 (5–7), Bankeryds Basket–LoKoKo 16–57 (8–26), LoKoKo–JKS 25–16 (13–6), LoKoKo–Trelleborg Basket 26–7 (8–2), Ullvi Basket–LoKoKo 15–16 (8–6), Hop BBK–LoKoKo 17–30 (0–15), LoKoKo–Högsbo Basket Röd 19– 21 (6–11). klo 18 pelattavan miesten suomensarjaottelun Loimaa–Helsinki yhteydessä on nähtävänä jääkiekon SM-pokaali Kanadamalja. P7: 1) Aleksi Vuorinen 2.58, 2) Santeri Poso 3.00, 3) Eetu Ojanperä 3.21, 4) Matias Tiainen 3.32. Sijoitus 17./43 joukkuetta. Tytöt 2007: Laihonen Aino (12,2; 1,7), Suvila Lotta (7,7; 1,8), Kilpi Anna-Kaija (7,6; 2,9), Rinne Nea (17,1; 2,1), Rinne Aada (9,9; 1,7), Mäkinen Katariina (11,3; 1,9), Suonpää Nanna (9,4; 1,7), Kärhä Pinja (7,6; 2,3), Kärhä Venla (12,0; 2,6), Mäki Ida (7,5; 1,7), Mäkelä Suvi (11,4; 1,7), Paavilainen Minja (15,4; 1,7), Kulmala Silja (8,8; 2,5), Tsharkov Aada (6,6; 4,8), Grönholm Gia (8,7; 7,1), Grönholm Cinacella (8,7; 2,0), Virtanen Sofia (8,8; 1,3), Holkeri Jenni (8,5; 3,3), Koivisto Kiia (8,5; 2,0), Räisänen Vieno (11,7; 3,2). Vihdin vierailu pisteittä TULOSPÖRSSI. Näissä kisoissa myös vanhemmat ja isovanhemmat ovat joukolla mukana kannustamassa. YLEISURHEILU Loimaan Voiman keväisin pitämät Muksujen Kisat ovat saaneet hyvän suosion. T11: 1) Roosa-Mari Mäki 4.40. Pojat 2008: Pajula Veikka (12,1; 1,3), Niittymäki Valto (10,7; 0,5), Uusitalo Miska (16,3; 1,3), Salonen Jonni (13,7; 1,1), Makkonen Joona (11,5; 1,9), Vanha-Perttula Martti (12,8; 1,4), Suvanto Lukas (; 0,9), Leppämäki Veeti (11,0; 2,5), Rantanen Severi (15,1; 1,3), Selinheimo Viljami (21,3; 1,2), Hakala Jooa (14,6; 0,8), Heinonen Miro (23,1; 1,2), Rämö Pepe (10,1; 2,3), Poskiparta Sasu (26,0; 4,4), Taberman Eero (20,2; 0,8), Räisänen Antti (23,5; 0,8), Lintula Oskari (17,9; 0,7), Repo Matias (16,1; ), Grönholm Niklas (19,5; 1,8), Linden Nikolas (15,2; 1,1). Loimaan kokoonpanosta puuttui vatsatautinen Mika Reini, jonka puute näkyi erityisesti ulkopelissä. Keskiviikona 9.6. Loimaalaisista onnistujiin kuului Marlo Jaakkola kolmella lyödyllä juoksullaan, joilla hän siirtyi sarjan lyöjätilaston kärkeen. P6: 1) Elias Onnela 3.14, 2) Markus Haveri 3.41. Pojat 2003: Tiainen Matias (9,9; 8,2), Ketonen Joni (11,1; 5,9), Järvinen Eemeli (11,2; 5,4), Laaksonen Joona (9,6; 11,9), Kulmala Aapo (8,4; 13,5), Hollo Eero (8,3; 16,2). KESKUSTAN KEHITTÄMISEEN LIITTYVÄ KÄVELY Kaupunkikeskusta kehittämiseen liittyvä kävely järjestetään torstaina 10.6. P13: 1) Oskari Kaunisto 10.14, 2) Sami Repo 10.48, 3) Isak Mononen 10.52. 050 353 7065 / (02) 762 2965 tai Loimaan Lehden vaihde (02) 588 8000 Tiesitkö että Loimaan Lehden voi tilata myös kasetille luettuna. 2–7-vuotiaat kisailijat heittivät innokkaina palloa ja kirmasivat iloisena juoksuradalla. Tytöt 2004: Nurmi Unna (9,2; 6,0), Kivilä Emma (; ), Krapi Sanni (8,8; 8,6), Rantala Milla (8,6; 8,1), Aaltonen Nina (10,2; 5,7), Toivonen Emma (10,3; 10,1), Rannanperä Elli (11,0; 6,8), Kallio Iida (12,0; 5,7), Tapio Emilia (11,5; 6,2), Saarikko Jannika (10,4; 6,1), Liukkonen Annukka (9,7; 6,2), Leppikoski Mette (9,2; 10,2), Kulmala Aada (10,8; 6,3), Lankinen Aleksandra (10,9; 5,9), Uusitalo Jenna (9,8; 2,1), Suomi Sanna (9,1; 6,0), Lahtinen Sanna (10,2; 9,8), Lahtinen Elisa (9,3; 5,3). Sijoitus 5./30 joukkuetta. Ennen ottelua pokaalia esittelevät ja nimikirjoituksia jakavat klo 17.30 alkaen tämän vuoden TPS:n mestaripelaajat Aki Uusikartano ja Marko Mäkinen. Lähtö Loimaan torilta klo 10.30 kimppakyydein, paluu noin klo 15.00. Muksujen Kisat 31.5. Loimaalle saapuu toista sataa vierasta ystävyyskunnista: Tanskan Thistedistä, Viron Jöhvistä, Islannin Mosfelssbæristä, Norjan Skienistä ja Ruotsin Uddevallasta Ystävyyskuntapäivien julkiset tilaisuudet: Yhteisiä lauluja pääkirjaston portailla ke 9.6. 2011 24 § Luokanopettajien virat 25 § Muut mahdolliset esille tulevat asiat Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 22.6.2010 klo 9-15 kunnanvirastossa. kesäkuuta 2010 Puutarhurinkatu 1–3, p. klo 14-18 ja palauta energiansäästölamput meille! Loimaan jäteasema | (02) 763 2713 Myllykyläntie, Kirveskallio, Loimaa Kiimassuon Jätekeskus | (03) 424 2620 Kiimassuontie 129, Forssa VALTUUSTON KOKOUSKUTSU Oripään kunnanvaltuuston kokous pidetään 14.6.2010 klo 18.00 alkaen valtuuston istuntosalissa. klo 18.30 Ankkuripaikassa. Pisteet/levypallot: Laura Sirén 36/11, Johanna Heinonen 21/11, Maija Mäkelä 76/21, Asta Hämäläinen 4/0, Rebekka Ojala 6/9, Emma Larkovuo 13/4, Emilia Suominen 23/11, Tiia Parttimaa 32/4, Fanny Korpela 16/11. Käsiteltävät asiat: 17 § Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18 § Pöytäkirjan tarkastajien valinta 19 § Talousarvion ylitykset 2009 20 § Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2009 21 § Tilintarkastuskertomus vuodelta 2009 22 § Arviointikertomus vuodelta 2009 23 § Esiopetuksen järjestäminen 2010 . Oripää 7.6.2010 HANNELE ROUHIAINEN valtuuston puheenjohtaja Jarmo Lalli Oy Perälallintie 34, Pöytyä Kumila 0400-440891 ark 9-17 la 9-13 www.jarmolallioy.. C-pojat: Bergkameratene IL–LoKoKo 23–38 (10–23), LoKoKo–KFUM Central Basket 17–22 (10–4), Högsbo Basket Röd–LoKoKo 43–15 (17–4), Högsbo Basket Svart–LoKoKo 27–26 (16–14). Tilaisuuteen kutsutaan alueen yrittäjiä, asukkaita ja keskustan kehittämisestä kiinnostuneita. klo 18 Laulattajina Loimaan Soittokunta Petri Vainiotalon johdolla sekä Armi Haatanen ja Joeli Lintula Pohjoismaisten nuorten yhteisesitys Loimaan torilla pe 11.6. Pisteet: Verneri Niittumäki 11, Alvari Einola 3, Valtteri Mäkelä 16, Roope Laaksonen 3, Alexis Hannula 4, Antti Helin 2, Kristian Kulmala 47, Kevin Aaviste 2, Valtteri Niittumäki 4. 9–18 la 8–15 su 9–14 ISTUTUSPÄIVÄT PUUTARHALLA tiistaista torstaihin Ilmainen istutus ja multa omiin patoihin ja laatikoihin TERVETULOA! VILJAVARASTONTIE 4, SISÄPIHA, LOIMAA Av. Palkitut: I Marlo Jaakkola, II Aleksi Lehtimäki. Loimaalaisten tehot: Ville Rastas 0/1, Petri Mäki 0/2, Sebastian Jaakkola 1/1, JussiPekka Koivisto 1/0, Toni Pomell 0/1, Juha-Matti Reini 0/1, Marlo Jaakkola 3/0, saadut vapaat 1. Lähtö torilta. HALLINTOPALVELUKESKUS Ystävyyskuntapäivät Loimaalla 9.-11.6. Sijoitus 5./39 joukkuetta. Hirvikosken pururadalla. P9: 1) Roope Mäkelä 5.10, 2) Eemeli Hollo 5.26, 3) Niko Haavisto 5.30, 4) Saku Repo 5.33, 5) Kasperi Salo 5.48, 6) Jani Mäkitalo 5.51, 7) Niilo Mäkelä 6.22. 9L 62,90 Tervetuloa Loimaan seudun luonnonsuojeluyhdistyksen järjestämälle Luonnonkukkien päivän RETKELLE Paimionjokilaaksoon ja Askalan rinneniityille su 13.6. Toinen jakso oli tiukka, ja Loimaan tasoitettua ViPa teki viimeiseen sisävuoroonsa vaihtoja, mutta sai aikaan vain haavoja ja paloja. isommat koneet ja laitteet Katso netistä kuvia ja hintoja. Tytöt 2005: Tiainen Sofia (13,4; 4,2), Suonpää Elsa (; ), Toivonen Minea (; ), Jalovaara Siiri (9,9; 5,8), Järvinen Iida (10,5; 1,9), Kuusinen Ella (10,8; 7,6), Ylitalo Vilma (9,8; 9,3), Aavila Pami (10,6; 4,9), Nurminen Veera (13,0; 3,1), Repo Siiri (10,6; 4,7), Saarikko Jenny-Stina (11,9; 4,4), Holkeri Anni (11,5; 7,6), Kosonen Jemina (10,6; 6,9), Smith Matilda (12,3; 4,2), Laurila Kerttu (10,5; 4,2), Uusitalo Emilia (11,0; 3,1), Ojala Viivi (12,0; 4,5), Linden Minea (13,3; 2,6). Pojat 2006: Pajula Veeti (; 7,3), Hongisto Eino (7,2; 4,8), Sjöblom Hannu (7,3; 8,1), Ylösmäki Viljami (7,7; 5,4), Taberman Lauri (8,4; 5,0), Aaltonen Niko (7,3; 2,7), Yrjölä Riku (7,3; 3,8), Suonpää Eero (6,6; 5,9), Haavisto Tommi (5,9; 4,9), Toivonen Emil (6,5; 6,6), Rantanen Kasperi (7,2; 9,0), Selinheimo Oskari (8,4; 5,2), Haveri Niklas (6,0; 5,4), Kulmala Johannes (6,8; 4,2), Huolman Elias (7,3; 3,7), Holkeri Matti (5,8; 2,3), Kivinen Samu (5,9; 8,0), Tuura Roope (7,0; 3,7), Koivisto Niilo (6,5; 2,7), Heikkilä Juho (8,0; 4,9), Naula Mika (18,4; 3,2), Lintula Iivari (7,0; 6,6), Rantasalo Aapo (6,5; 5,0), Uotila Rasmus (; 2,9), Salonen Joona (6,5; 5,8). Pisteet/levypallot: Juuso Mäkilä 11/0, Roope Järvi 7/2, Toni Ojala 1/3, Riku Luomanranta 14/5, Markus Lammela 33/13, Konsta Hannula 11/7, Kalle Strander 20/6, Aksu Airo 4/4, Veeti Mäkilä 15/9, Juho Kauti 4/3. Nyt oli saapunut paikalle 219 innokasta nuorta urheilijan alkua. T7: 1) Katriina Nyman 3.14, 2) Ada Mäkelä 3.17, 3) Alina Onnela 3.30, 4) Vilma Virtanen 3.38. KORIPALLO Göteborg Basketball Festival: B-tytöt: Söder White Stars–LoKoKo 2–62 (0–38), LoKoKo–KFUM Järfalla 26–25 (3–18), KFUM Katarineholms IF–LoKoKo 16–35 (4–19), LoKoKo–Sandvika Basket 33–16 (16–10), LoKoKo–KFUM Lidingö 1 31–28 (14–17), LoKoKo–Alvik Basket 25–41 (10–23). MAASTOJUOKSU Loimaan Jankon kevään neljännet maastojuoksut kilpailtiin 10.5
Sarjapeli Alastarolla tänään ti 8.6. Tule sakkiin. Niinijokiset koko perheen kylätapahtuma la 31.7. L P J U N I O R I T. klo 19.00. Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY Varatuomari Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. Lajit: korkeus, 150 m ja keihäs. Yhteiskuljetus Hirvikoski apteekki klo 17.30, Loimaa OP:n pysäkki klo 17.45. Markku Aro ja Hanna Talikainen. PÄÄKIERROS 170 Viitosbingo/Ventti KIRJAT 6 / 3 / 2 Loimaan Leisku Painettua sanaa 95 vuoden kokemuksella. Aikataulu ilm. klo 10 (näyttö 9.00 alk.) Mellilässä, Koimäentie 246. Ilm. Tule tutustumaan ja tekemään löytöjä. klo 18.00. Mellilän Kyläyhdistys r.y. Osuuspankin mökille mennään ma 21.6. juniorien tekniikkaharjoitus klo 17. Viikkokilpailut ke 9.6. Loimaan Martat. Jukolaharjoitukseen (7,3 ja 10,9 km) osallistuvien yhteislähtö kello 18.00. Koskenniemi, Karhu, Laiho. Ke 9.6. a l a h o l l o . Lisätiedot: www.matkaviitala.. Jako on seuraava: Alastaron Jyväset 2 000 euroa, Loimaan Nuotioloimut 2 200 euroa, Loimaan Saviset 2 500 euroa ja Mellilän Menninkäiset 1 500 euroa. 040 509 1965 Av. Puh. Puutarhailta sekä perennanvaihtoa ke 9.6. 0500-531759 ilpo.knuutila@asianajot.. suutarinkone Singer 29K62, poljettavia ompelukoneita, kymmenysvaaka, rukkeja, kangaspuita, renginkaappi, vanha puuarkku, päästä vedettävät sängyt, lipastoja ja muita huonekaluja, harmoni, 2 arkkupakastinta, vanhaa lasia ja posliinia (Arabia), polkupyöriä, työkaluja, 2 oksasilppuria… Vanhaa kaupan, leipomon ja pitopalvelun tavaraa ym. klo 18-19.30. 010 229 5500 fax 762 4805 www.hj.. Vanhan maalaistalon (Aune Salon kuolinp.) koko irtaimiston HUUTOKAUPPA la 12.06. Kimppakyydit, lähtö torilta klo 14. Loimaan Metsästysseura, Loimaan Jahtimiehet ja Metsästysseura Hauli: yhteiset kivääri ja kiekko harjoitusvuorot Loimaan Laukojien radalla lauantaisin 12.6., 10.7. Vanha TRYGG-mopo, jyrät ym. TPS:n pelaajat Mäkinen ja Uusikartano sekä Kanada-malja. klo 19 Kylätalolla. 040-9610468 Anja Aakiolle.24.7. Paikalla klo 17.30 alk. Palkeistalkoot jatkuvat to 10.6. Vanhan maatalousirtaimiston HUUTOKAUPPA kaikki pois! la 19.6.2010 klo 10 Soikkelintie 34 Loimaa p. klo 14.00. AU/P94 sarjapeli AU-Wilpas Alastarolla to 10.6. Tervetuloa, nauttimaan tai noutamaan Maksuvälineenä kortit, lounasseteli, käteinen listalta Haetaan matkatoimistokokemusta omaavaa omatoimista, asiakaspalveluhenkistä henkilöä hoitamaan äitiyslomasijaisuutta matkatoimistoon. klo 19 Päivillä, Karsattilantie 66 LoPS Tytöt 2002-2004 syntyneet. Sirkka/0400583534. Ikkunat ja ovet . tiedotteessa ilmoitetusta. www.fenestra.. 0400-530 741 martti.tuominen@asianajot.. Zumbaajat huom! Keskiviikon zumba nyt Palloiluhallilla, vasta 30.6. Ypäjän kesäteatteriin Titanic esitykseen. p. SLEYn kesäjuhla Petäjoen PVY:n talolla ti 8.6. Harjoitusalueilla myös ohjausta. Kiitos monenlaisista huomionosoituksista! Kuolinpesän Huutokauppa la 12.6.2010 klo 10.30 Mellilän keskusta, Melliläntie 88, näyttö tuntia ennen mm. Turusta Ukko-Pekalla Naantaliin, ruok. Tied. Antiikkihuonekaluja, kristallikruunuja, seinäkelloja, mattoja, liinavaatteita, tammikalusto, astioita (Arabian Tomula ym.) polkupyöriä. 10–21, la 11–22, su 12–21 p. Pelaajat paikalle klo 18. Kimmo Jaanu 050 575 4909 Ke 9.6. Kaikille avoin laji-ja seuraesittely Virttaalla tänään klo 18-20. 3,-/Kausiliput 15,-/portilta W W W. klo 11.00 P u u t a r h u r i n k a d u l l a . Loimaan Voiman lastenurheilukoulu ulkoliikunnan merkeissä alkaa keskiviikkona 9.6.2010 klo 18.00-19.00 Keskuskoulun hiekkakentällä. (02) 762 4400 fax 763 1301 jari.heikman@aatsto.inet.. Jankko. klo 15.00. Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Varatuomari Ilpo Knuutila Vesikoskenkatu 7, 32200 Loimaa puh. Torstairastit. Leisku. 0400 511308. klo 18.30 urh.keskuksessa. to 10.6. AU/Jalkapallo 01-02 to 10.6. Ilm. kello 18.00-19.00 Urheilukeskuksessa. www.asianajot.. Kesämaksu, lapset aikuisten mukana ilm. ym. Kaikki mukaan. Asianajajia Asianajotoimisto JARI HEIKMAN OY AA, VT Jari Heikman VT Pia Aulio VT Kaarina Nylamo Turuntie 8-14, II krs. Puffetti Vampulan Eläkeläiset ry. Pelaajat paikalle klo 18.45. Jaakolan Pirkko järjestää PIHAHUUTOKAUPAN la 12.6. mennessä puh. klo 18.45. Jankko yleisurheilu: 12-v. Kylätoimistossa ti 8.6. Forssalaisten kutsumana Tammelaan hemmottelupäivään. Pappisten Lavalla. klo 19.00 Niinijoen rukoushuoneessa, Niinijoentie 747. AVAJAISTARJOUKSIA Alastaron Yrittäjät. (02) 762 4844, 050 596 4464 FIAT JA OPEL MERKKIKORJAAMO Loimaan Seudun MS-kerho, kokoonnumme Ala-Hollolla Haarantie 155 Loimaa ke 9.6. Eläkeliiton Alastaron yhdistys. Seija 0500 604 991. Reumayhdistyksen kaikille avoimet retket: to 30.6. Tervetuloa tekemään löytöjä! Tarkemmat huutokauppaehdot paikan päällä. klo 12. Eläkeliiton Alastaron yhdistys. Tiistaina 15.6. Vanhoja ryijyjä, lipastoja, radioita. päivä muuttunut D-lehdessä ja jäs. Kimppakyydit soitelkaa. Kyläyhdistyksen sauna Pappisten lavan vieressä lämpimänä joka ke ilta klo 19 21. Voit vielä kysyä paikkaa Eilalta 0405651525 tai Tarjalta 050-3298676. AVAJAISVIIKKO Haarantie 155, Loimaa • Puh. Alastaron Golf ry. klo 12. Venäläisen baletin helmiä Sigyn-salissa pe 11.6. klo 14 18 ILTAPÄIVÄTANSSEIHIN Musiikista vastaa Hanuriorkesteri SAWISORMET LIPUT 10 BUFFETTI Järj. klo 18.30. Heimolinnank 8, 32200 Loimaa SPR:n Loimaan osaston Päiväpirtti ja myymälä, Turuntie 13. Lähtijät ilm. Loimaan Työväentalolla ti 8.6. klo 19 Päivillä Karsattilantie 66. LEISKUN BINGO / JAHTI 600 /49 p. 10.6. ajokorttitodistus • työnäkeminen VARAA AIKA 763 2030 Parempaa palvelua. Asianajotoimisto MARTTI TUOMINEN Satakunnantie 11, 32200 Loimaa Hännikönkatu 55, 20610 Turku puh. Niinijoen seudun kyläyhdistys ry. Ohjaajana varsyn lajikouluttaja Asta Keskitalo. klo 17-18.30. f i Tervetuloa tutustumaan. ti-pe 10-17, la 9-16, su 12-16, ma suljettu. Kosken Kohaukseen. Kävelyharjoitukset ja -kilpailut urheilukentällä to 10.6. AU/Jalkapallo P96. Lisätietoa Niko 0503014965 Jankko yleisurheilu: lasten yu-koulu 57 vuotiaille alkaa ke 9.6. Huom. Opastus: Tieltä 213 Kauhanojan kylän kautta Katinhännäntielle (2815), tästä noin 4,8 km Rantalantielle. Partiolaisille 8 200 euroa. Nappulapesis. PAAVO-OPE VAIMOINEEN KIITTÄÄ teitä, jotka järjestitte hauskoja ja mieleenpainuvia yllätyksiä Niinijoen kulmilla torstaina ja perjantaina. harj. Talkoot vanhankirkon aidalla ti 8.6. klo 10.00 16.00. Avoinna joka arkipäivä klo 10-14. klo 18.30. Halukkaat mukaan. Latupirtillä to 10.6. 050 375 5281 kyydityksen takia heti. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 heikki.rantanen@kolumbus.. 16.6. Pappisiin lähtevät autoilijat poiketkaa Nordealla mennessänne niin kaikki pääsevät mukaan n klo 13.00. klo 10 16 Niinijoen koulun ympäristössä. 0400 458 286 Pappisten lava 10 vuotta: juhlakesän avajaistanssit pe 11.6. Kotiseuturetki Haapalan Savipajaan ja Kirstin Pirttiin. Loimaa, puh. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19 Nuorisotalon yläkerrassa. klo 17.30 Hirvikosken kentällä. Saunotaan, paistetaan makkaraa ja pelaillaan kesäpelejä. VIRTANEN SEURATOIMINTA HUOLLATA AUTOSI LOMAKUNTOON Määräaikaishuollot ja korjaukset kaikkiin automerkkeihin • Katsastuspalvelut • Ilmastointihuollot Erikoistu ttu pakettia utoihin ja asuntoa utoihin OPEL FIAT PEUGEO T CITROEN ym. Loimaa-Seura ja Eläkeläisjärjestöt. Alastaron Kylätoimisto avoinna keskiviikkoisin klo 17-19 osoitteessa Loimijoentie 85 (vanha Osuuspankin talo, pihan puolelta sisään). Jaana p. 13.6. Saviseutuni Soi esityksen harj. Koko perheen rantapäivä Kakarlammella (Parravahantie 244, Mellilä) ke 16.6. Etsimme mukaan alueemme kädentaitajia. N E T LOIMAA HELSINKI Otteluisäntänä Suomisen Peltisepänliike. Menossa mukana mm. Jalkapalloharjoitukset alkavat ti 8.6. Virttaan Nousu yleisurheiluharjoitukset ke 9.6. Oripään Vesa. Mölkkyä pelaamme torstaisin klo 15.00 ala-asteen kentällä. klo 18.00 Loimaan pesisstadionilla MIESTEN SUOMENSARJAA Liput aik. Mellilän järvelle elokuussa ja 14.8. klo 21, tanssikurssi (fusky 1) klo 19 20.30. ja 21.8. Kirkkokalliontie 12 (vanha grillikioski Center) ark. Kaupungin kentällä. Sikamaista meklarointia. (02) 7624010, fax (02) 7621321 gsm. Alastaron Golf ry. Ottelun jälkeen myös Ankkuripaikassa Kuutamokeikkaa suunnitellaan edelleen. Tied. 02-4802 9330 Kaikki normaali PIZZAT 6,Fantasia PIZZA kolmella täytteellä 5,Ei sisällä kuponkia eikä kotiinkuljetusta. Pappisten lavalle tansseihin lähdemme Nordealta klo 13.00 kimppakyydeillä. www.loimaanlehti.fi LOIMAA Loimaan kirkkoneuvosto jakoi seurakunnan alueella poikkeuksellisen laajaa nuorisotyötä tekeville partiolippukunnille vuosiavustuksena yhteensä 8 200 euroa vuoden 2009 lopun jäsenmäärien suhteessa. Kahvilasta • kakkupaloja • herkkuja • pikkusuolaisia • erikoiskahveja Myymälästä • keittiötarvikkeita • lahjaideoita • paljon muuta w w w. 050-566 2837. Karjalakuoro, Soili Väisänen ja Olli Koskenniemi. klo 17 alkaen. Kirkkoneuvoston käymässä keskustelussa oli kiinnitetty huomiota ”lippukuntien isohkoihin pankkitalletuksiin”. myöh. Radat: 1,8 km, 2,8 km, 4,7 km, 7,3 km ja 10,9 km. klo 18.00 ja pe 11.6. klo 18.00. Merisalissa, kierros Kultarannassa. klo 18.00 koululla. Katso tarkemmin torstain lehti. ja vanhemmat korkeus harjoitukset to 10.6. Lähdöt klo 17-19 osoitteesta Rantalantie 179. Tervetuloa! E.H. Pappisten lava Loimaalla kutsuu kaiken ikäistä tanssiväkeä Su 13.6. Kojonkulman Martat puutarhailta ja perennanvaihtoa ke 9.6. LP Juniorit. AU/YU Yleisurheilukisoihin ilmottautumiset oltava Camillalla huomiseen mennessä! Harjoitukset normaalisti kentällä. Maksu käteinen (ei pankkikortti). Voimakatu 1, Loimaa P. Evästyksenä talouspäällikölle jätettiin tehtäväksi selvittää ensi kerralla, mikä lippukuntien todellinen rahantarve toiminnan pyörittämiseen on oikeasti. www.heikman.com Asianajotoimisto HANNELE JÄRVINEN KY AA, VT Hannele Järvinen Väinämöisenkatu 6 B 32200 Loimaa, puh. Puffetti. Lyhyet lenkit Latupirtin alueella, Ronkan kartan itäpäässä. 050 358 0431 Loimaan seudun diabetesyhdistys ry. 0400-919 541. Su 13.6. Eura-SäkyläKöyliön Eläkeläiset kutsuvat Euraan Paperin mökille ke 16.6. SLEYn kesätapahtuma ke 9.6. Kesätarjous 8.6.-30.6. Lisää saunanlämmittäjiä kaivataan, ota yhteys Lauriin p. Juniorien peli-ilta tänään 8.6. klo 18.00. Eläkeliiton Loimaan talousalueen yhdistykset Haaran-Onkijoen Kyläyhdistys. kesäkuuta 2010 11 B. ei harjoituksia. Tiistaina 8. Suomi-Venäjä-Seuran Loimaan osasto. Käteismaksu euroilla. SILMÄLÄÄKÄRIT OPTIKOT • 45-v. 29.7
Meidän ei ole tarvinnut lähteä markkinoimaan itseämme kouluille. Pojat kertovat, että heillä on monipuolisesti erilaisia harjoitteita, he ovat esimerkiksi rakentaneet vastapainokatapultin ja pienen kuumailmapallon. Pohjoismaista tulleet nuoret majoittuivat viikon ajan loimaalaisiin isäntäperheisiin, joten he pääsivät tutustumaan suomalaiseen elämäntapaan aitiopaikalta. Puolilta päivin oltiin jo tutustuttu petanquen maailmaan, ammuttu jousia tauluun ja ehkä vähän ohikin, sekä poltettu suurimmat lounaasta tulleet kalorit pois zumban alkeiden tahtiin pomppiessa. 10 /l 10 pikkukappa www.loimihuolto.com MYYNTI HUOLTO VARAOSAT SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella 19 19 19 19 (10) 3 Keskiviikkona 19 (+8) 4 Torstaina 21 (11) 1 Perjantaina 22 (+9) 4 Lauantaina 21 (14) 6 Loimaa/Mellilä Maija Paloposki – Tehtävät olivat sopivan haastavia, mutta eivät mahdottomia. 1/2 l 3 1/2 l ras. Päivä päättyi lattian rajassa hurjastellessa, Vesikoski-talon karting-radalla, jossa nähtiin tyylinäytteitä jos jonkinmoisista ajotavoista. Apip-ohjaajan toimi vakinaiseksi LUKIJOILTA. Wartiohait kokoontuvat kerran viikossa. MAIJA PALOPOSKI MIRKA SAARINEN Lentoliikenteen yhä jatkuva epävarmuus ei pilannut nuorten kansainvälistä iloa, kun kahdeksan seikkailun nälkäistä pohjoismaalaista nuorta saapui Loimaalle Nordjobbohjelman kautta. Kokonaisuudessaan Wartiohaihin kuuluu kymmenen poikaa, mutta kisajoukkue Stuntmaneihin heistä pääsi vain viisi muun muassa ikärajoitusten vuoksi. Loimaan kaupungin kulttuuritoimi oli järjestänyt Nordjobb-viikolle tuhdin ohjelmapaketin. Viikko aloitettiin herkullisissa merkeissä Opintien koulun tiloissa, jossa nuoret pääsivät yhdistämään kotitaloustunneilla oppimia taitojaan. 12 Tiistaina 8. Täydellä vatsalla oli hyvä jatkaa päivää Työväenopiston tiloihin, missä luovuus pääsi valloilleen omia t-paitoja tekemällä. Täysiä pisteitä ei saanut ihan helposti, Stuntmanien vartionjohtaja Santeri Salo, 15, kertoo partiotaitojen SMkilpailujen eli Pakki 2010-kisojen vaikeustasosta. Vain muutamassa tunnissa pienryhmiin jaetut nuoret olivat jo loihtineet lihapullia, patonkia sekä maistuvia uunikasviksia. ym. Stuntmanit ovat saavuttaneet voiton myös piirin kisoissa ja SMkisoissa heidän aikaisempi paras sijoituksensa on viides. Partiotaitojen SM-kulta Mellilään Mellilän Menninkäisten Stuntmanien vahvuus on kädentaidot – Tehtävät olivat sopivan haastavia, mutta eivät mahdottomia. Oppitunneilta päivää jatkettiin liikunnallisella toiminnalla, kun nuoret pääsivät kokeilemaan suomalaista kansallislajia, pesäpalloa. Tiistain ohjelmaan kuului Vesikoski-taloon tutustuminen. Viikko päätettiin yhteisellä grillijuhlalla Loimaan Soittokunnan kanssa Hulmin talossa perjantai-iltana. Kisan yleisteemana oli armeija. klo 8-14 Loimaan torilta Makeat suomalaiset MANSIKAT KärkäisenPuutarha p. Pesäpallon jälkeen, päivän vaihtuessa iltaan, nuoret kokoontuivat tutustumaan toisiinsa paremmin nuorisopalveluiden kaupungin nuokkarilla järjestämään discoon. Hongisto kertoo, että partiotoiminta on Mellilässä hyvin vilkasta. Keskiviikkoaamupäivällä nuoret pääsivät hieromaan aivonystyröitään koulun penkillä sekä muutenkin tutustumaan Puistokadun kouluun. Joukkueet saivat jo aikaisemmin tietää rastien nimet, esimerkiksi helmihomma, titari, jarru tai motti, joten tehtävänantoja saattoi pohtia ennen kisoja. Iltapäivän puolella urheilukentän laidalla istuikin monta yllättynyttä sekä hieman hämmentyneen näköistä skandinaavista nuorta, mutta alkukangertelun jälkeen pallo pysyi jo todella hyvin hyppysissä. Loppuviikon ohjelmaan kuului vielä matka Tampereen Särkänniemeen sekä shoppailureissu Turun keskustaan. Mieluisin tehtävä taas oli telaketju, jossa ryhmän piti punoa merimiehen matoksi tai ”latuskaksi” kutsuttu köysityö. – Onneksi käytännössä ei vielä ole tarvinnut, mutta ensiaputaidot on ollut hyvä oppia. Stuntmanit ovat harrastaneet partiota jo useita vuosia. Jokinen on ollut koulunkäyntiavustajan työsuhteesta työvapaalla ja toiminut määräaikaisena aamuja iltapäivätoiminnan koordinaattorina elokuusta 2005 alkaen. Rastilla piti ommella vetonarulla suljettava pussi. – Jäseniä on kirjoilla 80, joten prosentuaalinen osuus on iso. Mirka Saarinen Kirjoittaja on Loimaan kulttuuritoimen HUMAK-harjoittelija Pilvet eivät estelleet nordjobbareita Nordjobbohjelma toi joukon pohjoismaalaisia nuoria vaihtoviikolle Loimaalle. Ilman partiota niiden osaaminen olisi jäänyt vähemmälle. LOIMAA Koulutuslautakunta pyytää kaupunginhallitukselta lupaa täyttää aamuja iltapäiväohjaajan toimi elokuusta alkaen toistaiseksi ja esittää kaupunginhallitukselle, että Kati Jokisen koulunkäyntiavustajan toimi muutetaan aamuja iltapäiväohjaajan toimeksi. Pakki 2010 SM-kilpailut käytiin toukokuun puolessa välissä Pohjanmaan Kannuksessa. Stuntmanit eli Niilo Salo, Oskari Nyman, Santeri Salo, Eemeli Laaksonen ja Panu Salo haluavat kiittää Leena ja Olli-Pekka Hongistoa perustaitojen opettamisesta ja Juha Jussilaa kisavalmennuksesta. Stuntmanien mielestä pussitehtävä oli kaikkein vaikein, sillä ompelu ei ollut pojille niin tuttua hommaa. kesäkuuta 2010 4 TÄNÄÄN ja Pe 11.6. 040 5746459 Timo VARHAISPERUNAT 5 Tomaatteja, kurkkuja, vihanneksia ym. Retkiä heillä on kerran pari vuodessa ja kesäisin on isompi leiri. Suunnistuskilpailu oli jaettu seitsemääntoista rastiin, joissa joka pisteellä oli oma aiheensa, kuten luonnontuntemus, erätaidot tai ensiapu. – Ei sitä oikein ymmärrä, että kuinka hienoa tämä oikein on. Ajatuksena oli, että aika lähelle mitalisijoja he voisivat sijoittua, joten voitto oli kunnon yllätys. Heidän mielestään partio on mukava ja hyödyllinen harrastus, jossa saa kavereita ja oppii uusia taitoja ja tietoja. – Kädentaidot ovat aina olleet vahvimpia osa-alueitamme, Stuntmanit kertovat. Koulutuslautakunta ei enää pidä perusteltuna jatkaa toimea määräaikaisena, koska aamuja iltapäivätoiminta on vakiintunut osaksi perusopetusta ja koska toiminnassa tullaan jatkossakin tarvitsemaan suunnilleen nykyisen kaltainen henkilöstö. Nordjobbohjelma on toiminut jo monia vuosia, myös Loimaalta oli samaan aikaan vaihdossa kaksi nuorta jokaisessa Pohjoismaassa. Mellilän Menninkäisten Stuntmanien voitokkaaseen mestarijoukkueeseen kuuluvat lisäksi toinen vartionjohtaja Eemeli Laaksonen, 15, sekä Oskari Nyman, 14, Panu Salo 13, ja Niilo Salo, 11. Tänä kesänä he osallistuvat yhdeksän päivää kestävälle kansainväliselle Finjamboree Kilke-leirille, joka pidetään Hämeenlinnassa Evon Metsäopiston maastossa. Vapaaehtoistyössä yhteistyö koteihin on tärkeää, joten iso kiitos vanhemmille ja kyläläisille, jotka ymmärtävät, kuinka tärkeästä asiasta on kyse. Lisäksi luonnossa olemme liikkuneet paljon ja sitä kautta oppineet retkeilytaitoja. PARTIONJOHTAJA Olli-Pekka Hongisto on ylpeä Stuntmanien saavutuksesta