Etumerkkiristiriita Testaamme uusia etumerkkejä. Vammalan Lentopallo oli loppuottelussa parempi, mutta Hurrikaani sai hopeaa. alv. Pakkanen kun on kyllästynyt miinusmerkkiin astemääränsä edessä. Sivu 8 Hurrikaani haki mitalin Irtonumeron hinta 2,10 € sis. vuosikerta Nro 2 TIISTAI 9.1. Sivu 12 . Ei ole oikein tätä päivää sellainen negatiivisuus. Sauli Niinistölle huikkailtiin terveisiä torilla oikealta ja vasemmalta, kun hänet saatettiin usean turvamiehen ympäröimänä takaisin autoon vaalitilaisuuden jälkeen. Presidenttiehdokas Laura Huhtasaari Sivu 7 Sivu 5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Niinistö kehotti kunnioittamaan sen toisenkin mielipidettä Sivu 7 Hurrikaanin Suomen cup -viikonloppu Turun uudessa palloiluhallissa huipentui mitaliin. SANNI KATAJA. Finaaliin Hurrikaani pääsi, kun Sampo kaatui välierässä 3–2. Loimaan talousalueen paikallislehti • 104. 2018 Sään ääri-ilmiöt väistivät seudun ”” Minä olen ainoa ehdokas, joka oikeasti puolustaa suomalaista veronmaksajaa, oli kyse maahanmuutosta tai EU:sta
Levyt ovat muutakin kuin vanhanaikainen musiikin tallennusmuoto; parhaimmillaan ne ovat taideteoksia, kokonaisuuksia, jotka tarjoavat herkkua kahdellekin aistille. klo 13:00 14:30, Ari Pääkkönen. 06.06.1926 Sonkajärvi k. Tervetuloa keskustelemaan! Keskustan Loimaan kunnallisjärjestö Presidenttiehdokas Vanhasen vaalibussi Haaralla jatketaan iltamaperinnettä Haaran-Onkijoen kyläyhdistyksen teatteriharrastus on jo Loimaan seudulla käsite, jota on taas viime vuosinakin vahvistettu: viime vuonna kylätalo Pääskynpesässä katsojat pääsivät täyttämään katsomot niin runsain mitoin, että kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan. Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. klo 11–15. Kahvitarjoilu. 2 Tiistaina 9. Tarjolla on niin perinteisiä äänilevyjä kuin CD-levyjäkin, suhteessa 40/60 tai 60/40, miten laatikot sattuvat kuormiin mahtumaan. NIMIPÄIVÄT 9.1. 13.12.2017 Loimaa Metsään menin. Rekryexpo sai aikaan toivottua pöhinää VarsinaisSuomen alueella. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Iltaman loppupuolella on tanssin vuoro, jota tahdittaa Kari Kotiniemi kumppaniensa kanssa. Puille nöyrästi kumarsin. huhtikuuta yhdessä Turun Messukeskuksen kanssa. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Riina Karila (02) 588 8024 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Sirpa Retva (02) 770 2306 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8–16 (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. . PAIKALLINEN NÄKÖKULMA LL LL Levymessut Loimaalla Loimaan työväentalolla järjestetään levymessut ensimmäistä kertaa lauantaina 13.1. He saavat nähdä, että minä olen sinun kanssasi, niin kuin olin Mooseksen kanssa.” Joos. – Rekryexpo-messuilla näyttää menestyksestä päätellen olevan taustallaan suurempikin yhteiskunnallinen vaikutus Varsinais-Suomen alueelle, totesi marraskuussa täydelle messuauditoriolle puhunut työelämäprofessori Pauli Aalto-Setälä. (Helvi Juvonen) Rakkaudella kaivaten Matti perheineen Mikko perheineen Liisa perheineen ystävät Siunaus toimitettu, lämmin kiitos osanotosta. Hovi * 17.07.1948 Virttaa † 27.12.2017 kotona Virttaalla Elämää eivät ole päivät, jotka ovat menneet, vaan hetket, jotka muistetaan. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. klo 13–18 työväentalo Satakunnantie 57 OJENNA KÄTESI. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,60 e /pmm 3-sivu 2,60 e /pmm Tekstissä 2,42 e /pmm Tekstin jälkeen 2,05 e /pmm Takasivulla 2,60 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,12 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,05 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. Ikävöiden Nina Sami, Susanna ja Nelli Jani sisarukset perheineen sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Virttaan kirkossa lauantaina 13.1.2018 klo 10.00, minkä jälkeen pidämme muistotilaisuuden omaisten kesken. klo 18.00 Jumalanpalvelus su 14.1. TS-Yhtymän lehdet järjestävät rekrytointitapahtuman uudelleen 18. LOIMAA Lähetyspiiri Kaupunginkirkon yläsalissa tiistaina 9.1. Niitä oli kerätty ahkerasti monissa ”istunnoissa”. 3: 7 Iltatee-tilaisuus to 11.1. Asiakkaat voivat myös tuoda omat tarpeettomat äänilevynsä ja tarjota niitä paikalla oleville näytteilleasettajille tai erilliseen ostopisteeseen. PÄIVÄN SANA Loimaa to 11.1. Aurinko laskee kello 15.39. Levymessut Loimaan työväentalolla, Satakunnantie 57, la 13.1. Kaari näkyy pilvissä, ja kun minä sen näen, muistan ikuisen liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaikkien maan päällä elävien kanssa. Iltamat alkavat 13.1. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Iltamissa esiintyy myös Haaran kööri lauluineen. Ensin estradille tuotiin Koulunäytelmä, joka perustui paikkakunnan varttuneen väen kouluaikaisiin muistoihin. Viime marraskuussa ensimmäistä kertaa järjestetty rekrytointitapahtuma oli menestys. Veikko, Veli, Veikka, Veijo 10.1. Arvioiden mukaan maakuntaan syntyy 30 000 työpaikkaa lähivuosina. Rekryexpo saa jatkoa huhtikuussa Rekryexpo-tapahtuma saa jatkoa huhtikuussa. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Nyt Haaralla yritetään korjata ilman lippua jääneiden pettymystä niin, että ensi lauantaina esitetään iso osa trilogian näytelmäkohtauksista iltamaperinteen avulla. tammikuuta 2018 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 9.32. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 392262 Kustantaja: Priimus Media Oy. Kirjailija Pirkko Jaakola kokosi muistitiedosta sitten kaksinäytöksisen esityksen. Rekryexpossa marraskuussa mukana olleet tahot olivat tyytyväisiä tapahtumaan. Muista virallinen henkilötodistus. Mukana on niin arvostetuimpia erikoisliikkeitä kuin asiantuntevia keräilijöitäkin. Levymessujen missio onkin houkutella ihmisiä takaisin oikeiden levyjen pariin. klo 10-10.45 Prisman parkkipaikalla. klo 16.00 Aarni Laukkanen Väinämöisenkatu 10 Loimaa Tervetuloa Vapikselle! VAPAASEURAKUNTA Rakkaamme Marjatta Oili Tellervo LEHTIMÄKI o.s. • Maksuton luovuttajainfo 0800 5801 • Veren tarve tänään: veripalvelu.fi • Testaa: sovinkoluovuttajaksi.fi Hengenpelastajia tarvitaan Rakas äitimme ja isoäitimme Ritva Helena VUOLAMO o.s. Nyyrikki SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. KUOLLEITA 9.1. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Työvoiman tarve on kasvanut nopeasti VarsinaisSuomessa ja kiihtyy edelleen. Kansanedustajia paikalla ja Keskustan luottamushenkilöitä. Messuilla vieraili yli 3 500 kävijää ja paikalla oli yli 60 näytteilleasettajaa. Siitä tuli koko talousalueen yhteinen juttu, arvioivat järjestelyissä mukana olevat projektijohtaja Krista Ahonen Turun Messukeskuksesta ja mediamyynnin johtaja Katja Hägg Turun Sanomista. 1. Loppuvuodesta saatiin esityskuntoon Pirkko Jaakolan näytelmätrilogia, jossa varauduttiin vain kolmeen näytökseen. Tapahtumassa mukana olleissa yrityksissä oli tarjolla noin 3 000 avointa työpaikkaa. . Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2018. Koulunäytelmä keräsi vajaat 1 500 kävijää. Kahvitarjoilu, tervetuloa!. Messutapahtuman lisäksi Turun Sanomat, Salon Seudun Sanomat ja TS-Yhtymän paikallislehdet julkaisevat messulehden, jossa kerrotaan muun muassa alueen työllisyystilanteesta ja yrityksistä. Moos. Loimaalla ke 10.1. Yritykset kutsuivat messuilla tavattuja henkilöitä haastatteluun, ja osa yrityksistä palkkasi henkilökuntaa suoraan messuilta. Herra sanoi Joosualle: ”Tänä päivänä minä vahvistan sinun asemasi israelilaisten johtajana. LL, Saviseudun paikallisin KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA . klo 19 kylätalo Pääskynpesässä. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Niemi s. Ne keräsivät vajaat 600 katsojaa. Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 16 to klo16 torstai ti klo 16 ma klo 16 lauantai to klo 16 ke klo 16 Toimittaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032 Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 152,90 e 6 kk 91,80 e 4 kk 65,50 e Etutilaus: Laskutusjakso 12 kk 143,00 e 6 kk 72,50 e 4 kk 49,70 e 3 kk 37,70 e Irtonumero 2,10 e Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %. 9: 16 10.1. Nyt on astiani marjoja täynnä
Paikallisen puolella. 3 kpl/talous hätälä paistetut Lohipyörykät n. 3 kpl/talous . pantin 2,70 Valio oLtermanni 250 g Myös kevyt 17% (4,00/kg) raj. (1,25/kg) raj. tammikuuta 2018 ww w. 2 49 –46% Plussa-kortilla –20% Plussa-kortilla Erä Cesar koiran annosateria 150 g (6,67/kg) Vaasan pieni pyöreä ruis 250 g (4,00/kg) Leader zirCCa snaCks patukka 30 g (52,00/kg) saarioinen herkkupiirakka 150 g tai piCCoLopizza 120 g Hawaji, Bianco tai Chorizo. 200kpln erä.. 7 95 1.– 1.– rs 1.– pkt 5.– olvi juhLajuoma 4,7% 0,33 tlk (5,58/l) sis. Loimaan liepeiltä kahviostamme Kahvi ja korvapuusti omasta uunista Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. olvi ViChy 0,33 l 12-pack (0,96/l, sis. pantin 0,15 1 99 ilman Plussa-korttia 0,47/prk (2,35/kg) ilman Plussa-korttia 1,95/kpl (65,00/kg) pepsi max tai hartwall jaffa VirVoitusjuomat 0,33l tlk 12-pack (1,55/l) sis pantit 1,80 12 -pack Voimassa 4.5.2017 alkaen. alv. Erä jääteLöitä: Magnum 52-90g, solero 55 ml, Kingis 53-54g tai Daim tuutti 99-101 g (9,90-19,23/kg) raj. (6,67-8,33/kg) raj. 1,5 kg rasiapakattu. Paikallisen puolella. 10 kpl/talous kpl jokioisten Leipä hiLLomunkkipussi 10 kpl / 600 g (4,98/kg) 2 99 ps 4 prk 1.– 1.– 1.– 1.– rs 21 70 18 -pack 1 56 kpl 12 -pack 5.– kg Cm-keittiön täytetyt patongit 3 99 kpl PaTongIn osTajallE KoffIn alholITon crIsP -oluT KauPan PäällE. Norja. 24%) LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 8-21 la 8-20 su 12-18 Lue palkittua Marin PALA KAKKUA -BLOGIA www.k-citymarket.fi/blog it/ pala-kakkua Tarjoukset voimassa TI – KE 9.1. karhu iii -oLut 18-pack 0,33 l tlk (3,20/l) sis. 3 Tiistaina 9. – 10.1., ellei toisin mainita. 2 rs/talous Valiojogurtti maustetut jogurtit 200 g Ei laktoositon. pantit 1,20) kieku Virike kananmuna m10 580 g (1,72/kg) raj. Paikallisen puolella. tlk rs kpl erä hedeLmiä ja Vihanneksia 1.– kg/rs/kpl/ps TIIsTaIna saarIoIsTEn KonsulEnTTI Klo 10 alK. 2 erää/talous. kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. Paikallisen puolella
Loimaalla, Kanta-Loimaalla ja Metsämaalla vartioivat Loimaan Seudun Reserviläiset ja Loimaan Reserviupseerit, Alastarolla ja Virttaalla kunniaa tekevät Alastaron Reserviläiset ja -Upseerit. Ja tietääkö edes seurakunta asiaa. Eri asia onkin sitten se, jatkojalostaako tila lampaidensa villat langaksi, vai mitä villalle tehdään. . Monella ihmisellä on tapana kuivattaa pyykkinsä olohuoneessa pyykinkuivaustelineellä. Olisit mennyt katsomaan pelästynyt mummo, että mikä siellä on hätänä! . Me ihmisethän haluamme, että meitä joku kuuntelisi ja sanoisi mikä on hyvää ja oikein. Kaiken kukkuraksi pe-la -yönä klo 02 aikoihin piti kraappia jäät!. Siis mitä ihm..?. Siiri Jumppanen Kaikki eläinperäinen ei tarkoita automaattisesti tehotuotantoa, huonoja elinolosuhteita ja eläinrääkkäystä. . Perinne on jatkunut vuosikymmeniä ja on osaltamme kunnianosoitus itsenäisen Suomen meille turvanneille henkilöille ja etenkin niille jotka siitä maksoivat kaikkein kovimman hinnan. Ne kiinnostavat. . Kaikki eläinperäinen ei tarkoita automaattisesti tehotuotantoa, huonoja elinolosuhteita ja eläinrääkkäystä. Liikaa urakoita. KU PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Yhtä vähän voi tulla uutta Beethovenia kuin voi tulla uusi Kristoffer Kolumbus. Sana villa itsessään siis jo mielletään täysin eläinperäiseksi. Toki tarjolla oli myös bambuja banaanilankaa sekä hamppua, mutta esimerkiksi bambulangan eettisyys etenkin eläinten kannalta lienee melko kyseenalainen. Lampaanvillaa on käytetty vaatemateriaalina hyvien ominaisuuksiensa vuoksi jo vuosisatoja. Akryyli on materiaalina halpa ja ominaisuuksiltaan kuohkea kuten villakin, mutta akryyli ei hengitä, toisin kuin villa. No siksi, että suomalainen lampaanvilla on varmasti ekologisempi ja eläinystävällisempi valinta, kuin muovinen korvike sille. Maastopukuisia sankarihaudoilla jouluna Useana vuonna olen kuunnellut ihmisten keskustelua hautausmaalla joulupäivänä, kun he ovat keskustelleet kuinka kylmä noilla varusmiehillä onkaan tuolla sankarihaudan patsaan vieressä kunniavartiossa ja moni on jäänyt ihmeissään katsomaan, että seisooko tuolla oikeasti joku! Tästä on herännyt ajatus siitä, että tietääkö ketään, keitä siellä oikeasti on kunniavartiossa. Ominaisuuksiltaan villa on hyvä lämmöneriste, se sitoo paljon ilmaa villakuidun kiharuuden ansiosta. Loimaan Reserviupseerien jäsenet hoitivat Loimaan kaupungin sankarihaudan vartiovuorot. Rene Leomorlond Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Päinvastoin, keritsemättömän lampaan olo olisi hyvinkin tukala painavan ja likaa keräävän villan kanssa. Ei voi kuin ihailla. . . JOUKO RINNE Poliitikot eivät ole missään tehtävässä kaikkivoipaisia, mutta eniten sitä odotetaan edelleen presidentiltä.. Se on aivan ymmärrettävää. Kunniavartioista on tullut perinne ja sinne nämä järjestöt keräävät kunniavartiot vuosi toisensa jälkeen sen enempää kyselemättä keneltäkään sopiiko mennä tai pyytääkö joku näin toimimaan. Ei tarvitse ihmetellä mistä homeongelmat tulevat. Poliitikot eivät ole missään tehtävässä kaikkivoipaisia, mutta eniten sitä odotetaan edelleen presidentiltä. ja toisella kierroksella äänestetään 11. . Marko Silvander Loimaan Seudun Reserviläiset ry. Ensimmäisenä silmään pistivät sanat vegaaninen ja villa. . Kyynärsauvoilla kulkenut Voi villalanka TOIMITTAJALTA Törmäsin netissä keskusteluun vegaanisesta villalangasta ja sen saatavuudesta Suomessa. Loimaan seudulla on päästy ottamaan tuntumaa presidentinvaaleihin ehdokkaiden visiiteillä, mutta kampanjointi ja keskustelu vielä tästä varmasti kiihtyykin. 4 Tiistaina 9. etteivät enää Tämä tapa on aivan takuuvarma pommi jos haluaa saada kosteusvaurion ja kämpässään kasvamaan sieniä! Pyykki pitää kuivata siihen tarkoitetussa tilassa, eli tilassa jossa on kosteussuojat JA hyvä ilmanvaihto. Olen 25-vuotta asunut Juvantien varrella, ikinä ei ole näin huonosti aurattu kuin parina talvena. Yksi liiton esittelemistä syistä ryhtyä vegaaniksi oli ympäristönsuojelu. 7) ja Laura Huhtasaari (s. helmikuuta. Kallista lystiä . KERITSEMINEN itsessään on hyvin nopea ja lampaalle täysin kivuton prosessi. Toivottavasti pohjavesi on nyt alempana, vai tehdäänkö toinen ylikulku vaikka joen pohjoispuolelle ihan omalla rahalla. Presidentinvaaleista meillä tykätään. Jos vaihtoehto eläinperäiselle tuotteelle onkin epäekologisempi ja huonompi eläinten kannalta, kannattaako sitä silloin valita vain oman vakaumuksen vuoksi. . Kansanvallan paradoksi – mitä suurempi kannatus, sen vähemmän sanottavaa. Hienoa Tauno Hongisto! Ja kiitos. 7) ovat käyneet, samoin Pekka Haavisto jo keväällä. Noin 10 vuotta sitten aivan yllättäen alikulusta Kartanonmäkeen luovuttiin, koska pohjaveden pinta oli liian korkealla. Tane T . Koin melko ristiriitaiseksi suomalaisen lammastuotannon mustamaalaamisen villalangasta puhuttaessa ja akryylin käytön suosimisen. Reserviläisja upseerijärjestöt järjestävät kunniavartiot jouluaattona ja -päivänä ympäri Suomea. tammikuuta ja varsinainen vaalipäivä on ensimmäiselle kierrokselle 28.1. Kunniavartioissa on siis reserviläisjärjestöjen jäseniä: kaikenikäisiä miehiä ja naisia, niin varusmiespalveluksen suorittaneita kuin myös armeijaa käymättömiä. Tuula Haatainen, Merja Kyllönen ja Nils Torvalds vielä puuttuvat. Vaalien ennakkoäänestys alkaa ensi viikolla 17. . Aihetta googlatessani löysin myös tieni Vegaaniliiton sivuille. Saman tien ilman mitään suunnitelmia tietyt tahot runnoivat päätöksen ylikulusta pöytään. Siksi aloinkin ihmetellä vegaanista villalankaa, joka tarkan googlailun jälkeen osoittautuikin käytännössä akryyliksi. Niin se teki viime vuoden kuntavaaleissakin. Eikö ihmiset tajua että jatkuva pyykkien kuivaaminen sisätiloissa tuottaa myös jatkuvan pyykeistä haihtuvan kosteuden sisälle. Aikaa keskustelun loppukiihdytykselle ei tosin enää kovin paljon ole. Suomessa kun on eläinsuojelulaissakin määritelty, että lammas on kerittävä vähintään kerran vuoteen, joten villaa syntyy väkisinkin joka ikisellä lammastilalla. Hänen halutaan ottavan kantaa ja vaikuttavan sellaisiinkin asioihin, joihin hän ei voi (esimerkiksi hallituksen työhön sekaantumatta) ottaa varsinaisesti kantaa. . tammikuuta 2018 Loppukirin paikka Paavo Väyrynen, Matti Vanhanen, Sauli Niinistö (s. Siksi kehottaisinkin pohtimaan, onko vegaanin järkeä noudattaa täysin sokeasti vakaumustaan. Villa on lampaasta saatavaa luonnonkuitua, josta valmistetaan muun muassa villalankaa. Lämmin kiitos teille kaikille jotka autoitte minua kauppareissuillani. Taitava keritsijä käyttää yhteen lampaaseen aikaa keskimäärin kolmesta viiteen minuuttia, eikä lammas saa yhtäkään haavaa saatika palellu kuoliaaksi ilman villaansa, toisin kuin Vegaaniliiton ja Oikeutta Eläimille -järjestön propaganda antaa ymmärtää. AKRYYLI taas on uusiutumattomista luonnonvaroista valmistettu öljyn sivutuote. Ai miksikö. Akryylivaatteet ja -langat ovatkin tunnettuja edullisesta hinnastaan, nyppyyntymisestään ja näin ollen lyhyestä käyttöiästään siihen nähden, kun aito villapaita saattaa kestää oikealla hoidolla nyppyyntymättömänä isältä pojalle. Loimaan alueella kunniavartiot ovat järjestäytyneenä kirkonmenojen aikaan aattona iltapäivällä ja joulupäivänä aamulla
Kevään alkamisajankohta oli 2,5 viikkoa keskimääräistä aikaisempi. Kankaanjärven orsivesi käyttäytyy samalla tavalla kuin pohjavesi, mutta orsivesi esiintyy aina jonkin tiiviin kerroksen päällä, Mäkinen selvittää. Loimaan seudulla tämä tapahtui 16. Sadetta Jokioisissa saatiin yhteensä 656,9 millimetriä eli kolmisen senttiä keskimääräistä enemmän. Viime vuosi oli leuto ja tasainen: äärilämpötilojen erokin oli vain 49 astetta. Vaikka helteillä ei herkuteltu, vähäsateinen kesä oli kuitenkin leuto. Monet alueen asukkaat kokivat, että herkän supan alemmuustilalla ja TSV:n tekopohjavesilaitoksella voisi olla yhteys (LL 28.9.). Maan lounaisimmissa osissa terminen talvi ei ole käynnistynyt vieläkään. joulukuuta, jolloin vuorokauden keskilämpötila laski pitkäjaksoisesti nollan asteen alapuolelle. Pelastuslaitos sai palopaikalle hälytyksen hieman kello puoli neljän jälkeen iltapäivällä. TERMINEN SYKSY alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pitkäjaksoisesti kymmenen asteen alapuolelle. Turun Seudun Veden (TSV) mittaukset osoittavat, että käänne tapahtui itsenäisyyspäivän jälkeen. Sään ääri-ilmiöitä Ilmatieteen laitoksen Jokioisten observatoriossa ei viime vuonna kirjattu. . 5 Tiistaina 9. Alkuvuosi ja kesä olivat vielä tavanomaista kuivempia, mutta erityisesti joulukuussa vettä tuli runsaasti. Varastorakennuksessa syttyi tulipalo Tervahaudantiellä. (Kuva Hirvikoskelta.) PASI SALO Kankaanjärven pinnan korkeus kääntyi nousuun Loimaa/Virttaa Pasi Salo Virttaankankaalla sijaitsevan suppalammen, Kankaanjärven, pinta on alkanut nousta. Viralliseksi pakkasennätykseksi jäi vaatimattomat 23,6 miinusastetta. syyskuuta, lähes päivälleen tilastokeskiarvon mukaisesti. Henkilövahinkoja ei aiheutunut eikä palo uhannut noin kymmenen metrin päässä sijainnutta asuintaloa. Lisää muodostuu vasta, kun routa ja lumet sulavat. Terminen kevät alkoi Saviseudulla jo 10. toukokuuta eli Emman nimipäivänä, jolloin elohopea kapusi 25,4 asteeseen. SIMO PÄIVÄRINTA Helteet osuivat viime vuonna Emman päivään . Vuoden alin lämpötila mitattiin perjantaina 6. Vuosina 2013, 2014 ja 2016 Yläneellä ja Virttaanharjulla satoi huomattavasti keskimääräistä vähemmän. Talvi alkoi Jokioisissa kolmisen viikkoa tavanomaista myöhemmin eli 4. Kesän kuumin päivä osui heti termisen kesän alkuun. – Kesällä sateet eivät pääsääntöisesti imeydy pohjavedeksi, vaan haihdunta ja kasvillisuus käyttävät satavan veden. Joulukuussa sateita saatiin runsaasti ja maa oli sula, jolloin vesi pääsi imeytymään. Hellepäivien määrä oli aivan poikkeuksellisen vähäinen, sillä 30 vuoden tilastojen mukaan Jokioisten observatoriossa kirjataan keskimäärin 15 hellepäivää vuosittain. Koko suven ainoa hellelukema kirjattiin jo perjantaina 19. LOIMAAN SEUDUN vuoden 2017 keskilämpötila oli 5,2 astetta. – Loppuvuoden sateet ovat tosiaan saaneet Kankaanjärvellä pinnat nousuun, eli hyvältä vaikuttaa, Elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen (Ely) ylitarkastaja Maria Mäkinen kommentoi. Syksyisin pohjaja orsivettä muodostuu, kunnes maa menee routaan. Lämpötilamittari valahti alimmilleen jo loppiaisena Loimaan seutu Pasi Salo Vuosi 2017 oli Loimaan seudulla tasaisen leuto ja sademäärältään tavanomainen. Kuivuus jatkui syksyyn saakka, mutta loppuvuodesta taivaan hanat aukesivat. tammikuuta eli loppiaisena. ILMATIETEEN LAITOKSEN Yläneen mittauspisteessä mitattiin viime vuoden kokonaissademääräksi 610,6 millimetriä. Nimitysuutinen Suomen Lehdistössä AIHETTA JUTTUUN Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 Tiistaina 9. Määrä on hyvin lähellä pitkän ajan tilastokeskiarvoa. Kyseessä ei ole perinteinen paikkaan sidottu kirjeenvaihtajuus. Pitkä kuivuus johti viime vuonna Kankaanjärven pinnan rajuun laskuun (LL 19.10.). Ylitarkastaja korostaa, että vuosittaiset sademäärät eivät kerro koko totuutta. toukokuuta. Vuorokauden keskilämpötila nousi pitkäjaksoisesti kymmenen asteen yläpuolelle 18. Tämä näkyi heti Kankaanjärven pinnankorkeuden mittaustuloksissa. tammikuuta 2018 Tulipalo tuhosi puolet varastorakennuksesta LOIMAA Noin 60 neliömetrin varastorakennus syttyi tuleen Tervahaudantiellä Loimaalla perjantaina. Vähintään yhtä tärkeää on, mihin vuodenaikoihin sateet osuvat. maaliskuuta, jolloin vuorokauden keskilämpötila nousi pitkäjaksoisesti nollan yläpuolelle. Noin puolet rakennuksesta tuhoutui. – Kankaanjärven kannalta parhaat vaihtoehdot olisivat lauha ja sateinen talvi, jolloin pohjavettä muodostuisi koko ajan, tai sitten runsasluminen talvi, jolloin sulamisvedet täydentäisivät keväällä vesivarastoja, Maria Mäkinen sanoo.. tammikuuta 2018 UUTISET LAINA Heikki Aittokoski on valittu HS:n tulevaisuuskirjeenvaihtajaksi. Pohjavesien ja Kankaanjärven orsivesisysteemin kannalta merkittävimpiä ovat syksyn, talven ja kevään sateet. Lukema on 0,6 astetta tilastokeskiarvoa korkeampi. TERMINEN KESÄ käynnistyi kuitenkin vasta tavanomaisena ajankohtana
Vakuutusyhtiöillä on yhteinen korvauskäytäntö, ja korvauksen saaminen edellyttää yllättävää ja ulkoista tekijää, siis todellista vammatilannetta. Viime keväänä Novidan Loimaan yksiköstä valmistui kolme metallialan osaajaa. Päivystyshoitoa edellyttävä vakava vamma hoidetaan myös aina viipymättä, eikä tällaisen tilanteen varalta tarvita vakuutusta. Eduskunnan 2. Maakuntauudistus korostaa maakuntakeskusten asemaa, jolloin Loimaan tapaiset seutukaupungit uhkaavat jäädä isojen varjoon. varapuhemiehelle Arto Satoselle, joka oli Loimaalle saavuttuaan noteerannut paikkakunnan muutkin isot teknologiayritykset. Toimittaja Yrjö Rautio HS:ssä Mitä vakuutus korvaa terveydenhuollossa KIRJOITTAJAVIERAS Silloin tällöin sattuu tilanteita, joissa lääkäri joutuu hankalaan välikäteen. Loimaalla vieraillut eduskunnan 2. Potilas olettaa, että hänen tapaturmavakuutuksensa korvaa vamman hoidosta aiheutuneet kustannukset, mutta vakuutusyhtiöstä tuleekin kielteinen päätös. – Se on tämän päivän trendi, että pienemmille paikkakunnille muutto on haaste. Loimaa Katriina Reijonen Noususuhdanteessa oleva teknologiateollisuus tarvitsee osaajia, mutta Loimaan vetovoima ei riitä houkuttelemaan etenkään perheellistä työvoimaa muuttamaan paikkakunnalle. Ne korvaavat esimerkiksi ulkomaanmatkalla sattuvan nilkan nyrjähdyksen tai siis siitä johtuvat hoidot, mutta matkavakuutus on siinä suhteessa pelkkään tapaturmavakuutukseen verrattuna erilainen, että se kattaa myös matkan aikana tapahtuneen sairastumisen aiheuttaman kulut. Olemme esimerkiksi järjestäneet 8.-luokkalaisille ja heidän vanhemmilleen kierroksen tehtaalla, jossa näytimme, millaista metalliteollisuus on tänä päivänä. Vammamekanismi oli tietenkin varsin kunnioitettava. Kun kaveri oli tolpan päässä, se kaatui ja tämä tilanne katsottiin sellaiseksi, että välilevytyrä voi syntyä terveeseen välilevyyn ulkoisen tekijän vaikutuksesta. Olkapään kiertäjäkalvosinrepeämä korvataan, jos se syntyy kaatuessa. Uudistuksen myötä koulujen ja työelämän yhteistyötä tullaan lisäämään ja ammattikoulutuksen rahoitus määräytyy osittain sen mukaan, miten koulutus palvelee työelämän tarpeita. Henkilökohtainen vakuutusturva on kuitenkin paikallaan niitä vammoja ajatellen, jotka eivät edellytä välitöntä hoitoa. Asun itse Sastamalassa, ja työntekijöitä tulee Tampereelta saakka, mutta heitä on vaikea saada muuttamaan paikkakunnalle, vaikka työpaikka olisi hyväkin, Satonen harmitteli. KATRIINA REIJONEN ” 02 588 8020. Kuvassa on myös Loimaan kaupunginjohtaja Jari Rantala. Esimerkiksi työssä sattuneen vamman yhteydessä syntyneen kiertäjäkalvosinrepeämän leikkaushoito korvataan myös yksityissektorilla. Myös tämä korvattiin. Työmatkavähennyksen tulisi olla riittävä, jotta kauempaa kulkeminen on kannattavaa. Tavallinen tapaturmavakuutus on edullinen minimiturva esimerkiksi liikunnan yhteydessä tapahtuvien vahinkojen varalta, mutta myös sairauskuluvakuutukset ovat nykyisin siedettävän hintaisia. Arto Satonen . Juoksuunlähdössä tapahtuva normaali ponnistusliike ei ole tällainen, ja siksi korvaus jää saamatta. Vakuutusyhtiö myöntää tähän useimmiten maksusitoumuksen. Vakuutuksen saaminen edellyttää terveysselvitystä, ja jos esimerkiksi selkä on leikattu, saattaa vakuutusehtoihin tulla tästä maininta eikä uutta selkäleikkausta korvata. Liikunnanopettaja halusi näyttää mallisuorituksen muille oppilaille ja jotenkin väänsi tytön solmuun ja selkä prätkähti. Tämä on uutta luokka-ajattelua. Työmatkojen kulkemisen tulisi olla sujuvaa, eikä liian kallista. LIIKKUVUUSONGELMIEN lisäksi työvoimapulaa aiheuttaa alalle valmistuvien vähäisyys. Sen sijaan akillesrepeämä korvataan, jos repeäminen tapahtuu esimerkiksi pimeässä metsässä, kun astuu kuoppaan. Samoin polven kierukkavaurio korvataan, jos sulkapallossa tukijalan varassa tapahtuu vääntökierto. Jos vaikkapa Intian-reissulla joutuu vatsavaivojen takia pariksi päiväksi sairaalaan, siitä aiheutuneet kulut korvataan, ja tämän takia matkavakuutus on tärkeä matkakumppani. Pemamekilla vienti vetää ja Heikonen kiittelikin Satosen vierailua isännöineitä Loimaan kaupungin edustajia nopeasta reagoimisesta tilojen kasvattamisen tullessa ajankohtaiseksi. KORVAUSKÄYTÄNTÖ EI EROTTELE yksityistä ja julkista sektoria: tapaturmavakuutus kattaa hoidon sekä julkisella että yksityisellä puolella. Työmatkavähennyksen tulisi olla riittävä, jotta kauempaa kulkeminen on kannattavaa. MATKAVAKUUTUKSET OVAT myös oma lukunsa. Potilaan mielestä selvä tapaus, vakuutusyhtiön mielestä ei korvattava. varapuhemies Arto Satonen (kok.) sai selkeän viestin sekä kaupungilta että paikkakunnan merkittäviin työllistäjiin lukeutuvalta Pemamekilta: työvoiman liikkuvuutta ja seutukaupunkien asemaa täytyy parantaa. Sairauskuluvakuutukset ovat oma ryhmänsä, ja ne kattavat hoidon kustannukset paitsi tapaturmien yhteydessä, myös sairaustapauksissa Esimerkiksi sappikivet tai tyrän voi korjauttaa myös yksityispuolella sairauskuluvakuutuksen turvin. 6 Tiistaina 9. Pitää kuitenkin muistaa, että vakavien vammojen ja vakavan sairastumisen varalta Suomessa on hyvä turvaverkko julkisen sektorin järjestämänä. Satonen toivoo ammatillisen koulutuksen reformista lääkettä rekrytointipulmiin. Tämä asia kuitenkin vaihtelee aika paljon vakuutusyhtiöiden välillä. Se edellyttäisi kuitenkin sohvaperunaksi ryhtymistä, ja siinäkin on omat riskinsä. Käytäntö on vuosien saatossa selkiintynyt, ja vakuutusyhtiöt käyttävät hyvin paljon yksityissektoria etenkin työtapaturmissa sen johdosta, että hoidon saa nopeasti ja sairausloma lyhenee. – Osa työntekijöistämme tulee kauempaa, kuten Turusta ja Tampereelta. Maksusitoumuskäytäntö on sama kuin tapaturmissa. Ilman maksusitoumusta hoidon voi luonnollisesti toteuttaa julkisella sektorilla. Sama juttu on myös olkapään kipeytyminen heittoliikkeen yhteydessä. . Jos noston yhteydessä syntyy välilevytyrä, korvaus evätään, koska silloin myös katsotaan kyseen olevan sairaudesta. tammikuuta 2018 TALOUS LAINA Ministerit ja muu yläluokka näyttävät ajattelevan, että työttömät ja vähätuloiset ovat eri ihmisrotua kuin ne, joilla on hyvä työpaikka ja palkka, varallisuutta ja asemaa. Johonkin ne rajat on piirrettävä. Matkan yhteydessä tapahtuva vakava sairastuminen voi aiheuttaa jopa kymmenientuhansien kulut; usein merkittävä osuus on vakavasti sairaan lennättäminen kotiin, tarvittaessa jopa erikoislennolla. Tässä suhteessa ei myöskään uusi sote tule aiheuttamaan muutoksia. – Työmatkojen kulkemisen tulisi olla sujuvaa, eikä liian kallista. Muistan kuitenkin kaksi potilasta, jotka ovat saaneet välilevytyräleikkauksesta korvaukset tapaturmavakuutuksen perusteella: Toinen oli kaveri, joka kiipesi puhelintolppaan säätämään joitakin piuhoja. PEMAMEKIN toimitusjohtaja Jaakko Heikonen tunnistaa ilmiön. PARASTA OLISI TIETYSTI, että välttyy kokonaan vammoilta. Mielenkiintoinen yksityiskohta on selän kipeytyminen vaikkapa työhön liittyvässä nostoliikkeessä: Tyypillinen korvauskäytäntö kattaa lääkkeet ja hoidon kahdeksi viikoksi, myös sairausloman, mutta tätä pitempi kipeytyminen selän venähdyksestä johtuen muuttuu tässä kohdassa sairaudeksi, koska venähdyksen katsotaan paranevan kahden viikon aikana. – Yritämme jatkuvasti panostaa mielikuvan muuttamiseen. Aivan sama tilanne on esimerkiksi polven kipeytyminen portaita noustessa, jos niveleen ei kohdistu yllättävää vääntöä tai kiertoa. Hoitokulut ovat usein vain pieni osa korvauksen kokonaissummasta, suurin osa siitä muodostuu sairauslomasta. Perinteinen mielikuva metalliteollisuudesta ei houkuttele peruskoulunsa päättäviä. Kaikkein tyypillisin on akillesrepeämä: esimerkiksi sulkapallossa akillesjänne katkeaa varoittamatta nopeassa juoksuunlähtötilanteessa, ja peli loppuu siihen. Toinen oli 16-vuotias tyttö, joka oli hyvä voimistelija. Mika Suominen kirurgi, ortopedi Lääkäriasema Joutsen ja Terveystalo Pulssi Vienti vetää, mistä työvoima. Satosen mukaan valtion täytyisi tukea työllistymistä huomioimalla työmatkakustannukset. Yli miljoonalla suomalaisella on jo sairauskuluvakuutus lisäturvana. varapuhemies Arto Satonen vaikuttui loimaalaisesta teknologiaosaamisesta Jaakko Heikonen esitteli Pemamekin tehdasta eduskunnan 2. KORVAUSPERIAATE KOSKEE sekä yksityistapaturmia että työtapaturmia. Toivomme ja uskomme, että Ysitielle saataisiin paremmat liikkumismahdollisuudet, se tukisi työntekijöiden, mutta myös loimaalaisten yritysten etuja. Robotiikan ja digitalisaation myötä metalliteollisuus on muuttunut merkittävästi, Heikonen kertoi
– Vuosittain otettava lisävelkamäärä pienenee ja toivottavasti siitä päästään eroon kokonaan, ja toivottavasti ymmärretään, että sen on loputtava silloin kun on hyvä ajat. Venäjä ja muiden isojen valtioiden toimet. Niinistö tuomitsikin jyrkästi esimerkiksi perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren kodin ikkunoiden rikkomisen. – Suomi pysytetään vakaalla tiellä, kun pidämme oman puolustuksen vahvana, ja kehitämme yhteistyötä länteen: yhteistyötä Ruotsin kanssa, suoria suhteita Yhdysvaltoihin ja olemme Naton kumppani ja tietenkin EU:n jäsen. Hän kannattaisikin YK:n uudistamista siten, että yhteinen päätösvalta olisi myöskin vaikuttavaa maailmalla. Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari vieraili Loimaalla maanantaina. . Laura Huhtasaari on porilainen kansanedustaja ja perussuomalaisten 1. Hänen mielestään kannattaa pitää mielessä myös, että kaikki voimme tehdä jotain auttaaksemme – taloudellisesti tai vapaaehtoistyönä, mutta myös sanoilla ja suhtautumisellamme. Hän pitää liittoutumattomuutta ykkösvaihtoehtona. Venäjänsuhteita pidetään yllä säännöllisesti. Paasikiven. Entä pitikö kysymykset lähettää etukäteen nähtäväksi. – Nato on myös poliittinen liitto, hän muistuttaa. KATI UUSITALO. Presidenttinä Huhtasaari järjestäisi myös lastenkutsuja Alli Paasikiven jalanjäljissä. Eriarvoistuminen, työllistyminen, perheiden tilanne. – Meidän on oltava ylpeitä identiteetistämme. Kinataan, mutta kunnioitetaan. Meillä on selvä peli Venäjän kanssa. Sauli Niinistö vastaili Loimaan Lehden lukijoiden kysymyksiin torilla Vapaat kädet Haastattelin presidenttiehdokas Sauli Niinistöä kaikille avoimessa tilaisuudessa Loimaan torilla viime perjantaina. tammikuuta 2018 Laura Huhtasaari haluaa Suomen takaisin EU:lta Loimaa Lari Kiviranta – Tytöt ovat tyttöjä ja pojat ovat poikia. Hän ei myöskään näe aihetta kaupunkien ja maaseudun vastakkain asetteluun. Historian presidenteistä hän nostaa suosikikseen J.K. – Luulen, että Loimaa voi olla hyvä esimerkki. – Minä olen yksityisautoilun suuri kannattaja, sillä haluan pitää Suomen harvaan asuttuna. – Jos nuori, jolla ei mene välttämättä hyvin, jos hän saa kannustusta, tuntemattomaltakin, se saattaa vaikuttaa siihen polkuun, jonka hän sitten eteenpäin mennessään valitsee, hän muistuttaa ja toivoo, että edelleen osaisimme ymmärtää toinen toisiamme. Muuallakin on ollut vastaavia tilaisuuksia, ja paikallisen median edustajat ovat niissäkin olleet haastattelijoina. Kaupungissa on hyvin virkeää yritystoimintaa ja ympärillä on hyvin toimivaa maataloustuttamista ja kaikki elävät yhdessä. Lukijat kysyivät minulta ennen ja jälkeen tilaisuuden kolmea asiaa. Kirjailija Katja Kallio Imagessa KOMMENTTI 7 Tiistaina 9. Onneksi ne ovat Suomessa sittenkin poikkeuksia, ja pidetään ne sellaisina. No kun muut eivät ole ainakaan tähän mennessä kysyneet ja oli kiva, että Loimaan Lehden lukijat pääsivät lehden välityksellä kysymään Sauli Niinistöltä asioita. . – Vaikka kuinka olisimme eri mieltä toistemme kanssa, niin kunnioitetaan sen toisenkin mielipidettä. Kati Uusitalo Sauli Niinistö kommentoi Loimaan torille tullessaan, että onpa täällä väkeä. – Paasikiven tavoitteena oli täyden suvereeniuden palautus. HUHTASAARI uskoo presidentinvaalien toiseen kierrokseen, jossa hän näkee vastakkain itsensä ja Sauli Niinistön. Kauko Ketola pääsi kättelemään ehdokasta ja huikkaamaan terveiset. Miksi suostuit yhden ehdokkaan tilaisuuteen haastattelijaksi. Valtion taloudesta Niinistö muistutti, että vaikka talous on hyvässä hantissa, ei rahaa ole levitettäväksi – vieläkään meillä ei ole edelleenkään muuta kuin velkarahaa. – Ei ole mitään ongelmia, päinvastoin, taloussuhteetkin näyttävät kehittyvän. Kun ei ole riittävästi varoja, nuoret eivät pääse toveriensa tavoin osallistumaan harrastuksiin, luokkaretkille, eikä toisen asteen oppikirjoihinkaan ole välttämättä varaa perheissä. SANNI KATAJA Kumpa ymmärtäisimme toinen toisiamme Loimaa Kati Uusitalo Kansalaisia huolettaa. JOS SAULI NIINISTÖ toivoo ymmärrystä suomalaisten välille, niin sitä hän soisi lisää muuallekin. Niinistöä huolettaakin ennemminkin esimerkiksi ilmastonmuutos, jota hän pitää kovana haasteena koko ihmiskunnalle. Näistä aiheista saimme kysymyksiä, kun Loimaan Lehti pyysi lukijoita ehdottamaan kysyttävää valitsijayhdistyksen ehdokkaalle, tasavallan presidentti Sauli Niinistölle hänen Loimaan visiitilleen. Toinen kysymys oli, että pitikö juttu lähettää nähtäväksi. Jos heitä ei mitenkään selitetä, heidän omintakeinen charminsa jää muilta tajuamatta. PAIKALLISIA LAINA Useat yritykset ovat jo oivaltaneet, että maaseutu on haluttava ilmiö monen urbaanin asukkaan silmissä. Jos olisi pitänyt lähettää, en olisi ollut median edustaja vaan kampanjatyöntekijä. varapuheenjohtaja. Niinistö harmitteli, ettei kansainvälinen yhteistyö ole kehittynyt hyvään suuntaan. Painoarvo on sanalla isänmaa. Sen eteen on jotain tehtävä ja sen vuoksi on nostettu naisten ja tyttöjen asemaa esiin. – Samoin huolettaa voimakas väestönkasvu erityisesti kehittyvissä ja kehitysmaissa. Niinistö sanoi ymmärtävänsä, että kansalaisia huolettaa kansainvälinen kiristynyt tilanne ja Venäjä, mutta kokee, ettei Suomeen kohdistu erityistä ulkoista uhkaa. Huhtasaaren mielestä Suomen on saatava päätösvaltansa ja oma rahansa takaisin EU:lta. Ei pitänyt, enkä lähettänyt. Menestys jossakin alueella luo sitä hänen mukaansa myös toisaalle riippumatta siitä, onko kyse kaupungista tai maaseudusta ja menestyvät alueet tuottavat varoja myös yhteiseen kassaan. Huhtasaari ei hakisi Suomen Nato-jäsenyyttä olemassa olevilla tiedoilla. Tutkijatohtori Niklas Lundström Yle.fi:ssä hankkeesta, jossa analysoidaan yritysten tapaa hyödyntää maaseudun paikkaseksikkyyttä markkinoinnissaan LAINA Jotkut ystävät ovat sellaisia, että heitä pitää hiukan selittää muille. – Haluaisin nähdä EU:ssa enemmän turvallisuuspolitiikkaa, sitä että EU kykenisi sanomaan kansalaisilleen, että me pidämme teidän turvallisuudestanne huolta. – On järkyttävää, että ryhdytään tuollaisiin fyysisiin toimiin. EU:n päästötavoitteita ehdokas pitää epäreiluina Suomelle, joka on jo tehnyt paljon ilmaston hyväksi. Valtion velkaantuminen. KOTOISISSA ASIOISSA ehdokasta huolettaa perheistä kuuluvat hälyttävät viestit syrjäytymisvaarassa olevista nuorista. Hän on kasvatustieteen maisteri ja työskennellyt muun muassa opettajana kahdeksan vuotta. Ei tarvinnut, enkä lähettänyt. Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari haluaa perinteiset arvot kunniaan: kodin, uskonnon ja isänmaan. – Minä olen ainoa ehdokas, joka oikeasti puolustaa suomalaista veronmaksajaa, oli kyse maahanmuutosta tai EU:sta. He tietävät, että olemme EU:n jäsen ja noudatamme päätöksiä, joita itse olemme olleet tekemässä, mutta että sen ulkopuolella voidaan sitten harrastaa yhteistoimintaa. Hän huomauttaa Suomen olevan EU:n nettomaksaja, joka ei saa itse päättää edes unionille maksamistaan rahoistaan
Syöttöruudussa Tom Douglas-Powell ja Oivanen saavat riskillä laittaa palloa liikkeelle, mutta varsinkin australialaisella on vaikeuksia pitää teholukema plussan puolella. Keskipelaajat Markus Kaurto–Tommy Carmody olivat verkolla Hurrikaanikaksikkoa Matti Oivanen– Dmitri Shestak tehokkaampia. Edelleen Hurrikaanin kirkkaimpien mitalien tiellä on Vammalan Lentopallo. 15–99 v: 1) Janne Rissanen RaisU 26,32, 4) Mikael Jokinen LUS 30,70. – Emme saaneet koko pelin aikana hyökkäyspeliä toimimaan kunnolla. – Osittain kaveri teki meidän pelaamisestamme vaikeaa. Valepa hyökkäsi hiukan paremmin, vaikka ei heiltäkään ollut mikään nappipeli, analysoi Lauri Rantanen. Raviohjastaja ja -valmentaja Ellinoora Laurila Auranmaan Viikkolehdessä 8 Tiistaina 9. Nyt sitä tehdään myös muualla. M 50 m PU: 12 v ja nuoremmat: 1) Felix Kandolin AUi 36,73, 6) Jasu Nieminen LUS 57,66. M 50 m VU Masters: 25 v ja vanhemmat: 1) Teemu Malmelin NoPy 27,70, 6) Marko Nieminen LUS 37,62. Rantanen ei antanut silti piiskaa omalle joukkueelleen, sillä valmentaja osasi arvostaa myös vastustajan pelaamista. N 100 m VU: 14 v ja nuoremmat: 1) Elsa Vira AUi 1.05,76, 2) Milla Lempiälä LUS 1.09,12. Suomi oli pioneereja. Hurrikaanille hopeamitalit Suomen cupin huipennuksesta Lentopallo Valtteri Arra Sampo–Hurrikaani 2–3 (25–20, 18–25, 25–21, 18–25, 16–18). – Viides erä on aina tavallaan lottoa. Valepa–Hurrikaani 3–0 (25–20, 25–21, 25–18). Fakta on, että Hurrikaanin peli ei kestä koko ottelua sillä tasolla, että se pystyisi haastamaan hallitsevaa Suomen mestaria tai tuoretta Suomen cup -voittajaa. M 100 m VU: 15–99 v: 1) Janne Rissanen RaisU 54,41, 3) Marko Nieminen LUS 1.09,74. 10–11 v: 1) Elsa Vira AUi 29,98, 8) Nea Salmela LUS 39,00, 11) Rianna Hoda LUS 42,45. Valepa osoitti viikonlopun aikana Turussa, että se on tämän valtakunnan ykkösjoukkue. 12 –14 v: 1) Vilma Leppähaara NumKis 32,18, 9) Aino Kallio LUS 41,56, 10) Venla Ristimäki LUS 44,15. Viidennen erän kummallisuus oli se, että Hurrikaani ”lahjoitti” virheillä Sampon 16 pisteestä 13! SUNNUNTAIN finaalissa voimasuhteet ja ennakko-odotukset olivat Valepan puolella. Nuorten Leijonien maalivahtivalmentaja Aki Näykki Yle.fi:ssä LAINA Hevosen kehittyminen palkitsee enemmän kuin ravien voittosumma. +1) ja Olli Kunnari ( 11 pist. N 50 m VU Masters: 25 v ja vanhemmat: 1) Maria Muukkonen AUi 31,97, 5) Kristiina Kangastalo-Hoda LUS 39,63. Kaikista mielenkiintoisin oli viides erä, joka oli kuin koko Hurrikaanin liigakausi pienoiskoossa. Lentopallon Suomen cup -viikonloppu toi Hurrikaanin pelaajille ja taustavoimille hopeamitalit. N 50 m PU: 11 v ja nuoremmat: 1) Mirelle Hirsiniemi AUi 35,04, 5) Venla Holma LUS 39,12, 13) Nea Salmela LUS 48,42, 15) Nea Nirhamo LUS 50,17, 18) Rianna Hoda LUS 54,70. M 50 m VU: 10 v ja nuoremmat: 1) Eetu Autio AQUILA 33,59, 4) Jasu Nieminen LUS 43,41. Se on tällä kaudella pelannut ylivoimaisella materiaalilla näyttävää ja tehokasta lentopalloa. SUOMEN cupin finaaliviikonloppu uudessa Kupittaan palloiluhallissa ei välttämättä ollut lentopallon parasta markkinointia. Lauantaina pelatuissa välierissä tuleva cup-mestari peittosi Lentopalloseura Ettan 3–1 ja Hurrikaani kuittasi finaalipaikan Pielaveden Samposta trillerin jälkeen 3–2. Jokaisessa erässä toinen joukkueista vei ja toisen kohtalona oli vain roikkua mukana. Hurrikaanille välierästä tekivät vaikean lukuisat omat virheet. Mutta Oivanen tarvitsee rinnalleen muitakin, joiden pelin taso kestää vähintään kolme erää. N 50 m RU: 11 v ja nuoremmat: 1) Elsa Vira AUi 41,00, 6) Nea Salmela LUS 49,53. Sylvesterin uinnit. Joukkueessa on tulivoimaa, mutta sen vastapainoksi tulee niin paljon virheitä, että se syö tavallaan onnistumisilta pohjaa pois. Ensin Hurrikaani repi 8–4-johtotilanteen, ja tässä vaiheessa kaikki katsojat Kupittaalla olivat laittamassa rahat loimaalaisten voitolle. Siitäkin tilanteesta Sampo pääsi pikku hiljaa kaventamaan ja lopulta parin pisteen karkumatkalle (10–8). N 100 m SKU: v ja vanhemmat: 1) Patricia Aschan RaisU 1.02,95, 4) Milla Lempiälä LUS 1.16,07, 10) Aino Kallio LUS 1.23,13, 20) Nea Salmela LUS 1.35,89, 22) Venla Ristimäki LUS 1.39,15, 23) Rianna Hoda LUS 1.42,42. N 100 m RU Masters: 25 v ja vanhemmat: 1) Mari Ääri AUi 1.18,24, 3) Kristiina Kangastalo-Hoda LUS 1.43,23. Viisieräinen taistelu oli tyypillinen Sampo-kohtaaminen. Hopeamitalit kaulassa Hurrikaani jatkaa tammikuun peliruuhkassa loppuviikolle, jossa päämääränä on perjantaina Kuopio ja lauantaina Pielavesi. URHEILU LAINA Kun pekat ja raskit ovat olleet nuoria, Suomi oli ainoita maita, joissa jo lapsena sai maalivahtivalmennusta. Olimme ehkä muutamassa pienessä asiassa kaveria parempia ja ansaitsimme finaalipaikan, Hurrikaanin päävalmentaja Lauri Rantanen sanoi. N 50 m VU: 9 v ja nuoremmat: 1) Venla Holma LUS 37,02. Sen lisäksi jatkopallopelaamisessa meillä on vielä paljon parannettavaa, päätti Rantanen. Sen jälkeen edettiin aina jatkopalloille saakka, joissa Hurrikaani oli hiukan terävämpi. N 50 m SU: 11 v ja nuoremmat: 1) Veera Malmelin NoPy 40,86, 3) Nea Nirhamo LUS 47,40. 15–99 v: 1) Linda Wallenius SalU 30,37, 8) Kristiina Kangastalo-Hoda LUS 47,18. tammikuuta 2018 TULOSPÖRSSI UINTI Someron Esa järjesti 30.12. Niin naisissa (HPK) kuin miehissä (Valepa) mestarit olivat finaalissa suvereeneja. JUUSO RIPONIEMI. N 100 m SU: v ja vanhemmat: 1) Patricia Aschan RaisU 1.03,53, 2) Milla Lempiälä LUS 1.20,78. +4) eivät olleet parhaimmillaan, korjasi vammalalaisjoukkue Suomen cupin monipuolisemman pelaamisen ansiosta. Kapteeni Oivanen on jälleen osoittanut, että mies kykenee pelaamaan kovalla tasolla illasta toiseen. 208-senttinen Carmody ei erehtynyt Mikko Eskon passista kuin kerran, ja Kaurtokin esitteli fyysistä hyökkäysvoimaa useaan kertaan. 12–14 v: 1) Tiiu Korhonen AQUILA 30,48, 6) Venla Ristimäki LUS 38,14. M 100 m RU: 15–99 v: 1) Mikael Jokinen LUS 1.18,72. Vaikka finaalissa Urpo Sivula (6 pist
Heitto oli hieman hukassa, puolustettavat pelaajat kateissa eikä tuurikaan ollut valkopaitojen puolella. Juho-Matti Henttosen 2 pisteen heitot 4/4 sekä Petteri Ruutiaisen 5/6 kertovat voimasuhteesta kolmen sekunnin alueella. Bisonsin Esko Salonen ohittaa vastustajan puolustajan ja nostaa korin. Urhoollisesti taistellut Rasmus Roslund ansaitsee maininnan korinalusväännöstään päätä pidempää Petteri Ruutiaista vastaan. Tämä tuotti Aalto-Basketin hyökkäykselle suuria vaikeuksia – Bisons kiitti ja kuittasi. Lasten ja nuorten kulttuuria tuetaan vähintään 20 000 eurolla. 040 546 6016 VARSINAIS-SUOMEN RAHASTON HOITOKUNTA w w w . Haku tapahtuu apurahanhakijan verkkopalvelussa osoitteessa www.skr.fi/haku. Viime vuosi päättyi Rocketsin osalta kahteen murskatappioon, ja kolmen viikon joulutauko ei tuonut muutosta tulokseen. 050 385 7616 sihteeri Tytti Sokura, p. Toki pelillisesti oli jo paljon parempaa suorittamista, mutta karmaisevat oman pään virheet ja liian ohut rosteri tuottivat kuitenkin kahdesta matsista nolla pistettä. Pistepörssin kärkisijoille sijoittuva Oliver Kaisti sekä yhtä kauden tehokkainta otteluaan pelannut Atte Lohman vastasivat pääasiallisesti vieraiden pisteistä. Aalto-Basket karkasi kuuden pisteen johtoon, kunnes Bisonsin Esko Salonen ja Joshua Caldwell aloittivat takaa-ajon. Vähitellen Bisons pääsi paremmin ja paremmin otteluun sisään. Hakuaika päättyy perjantaina 9.2.2018 klo 16.00. Haka Hockey dominoi ehkä toista erää lukuun ottamatta peliä ja ansaitsi voittonsa, mutta edelleen kapealla materiaalilla liikkeellä ollut Rockets taisteli urheasti loppuun asti, mutta tällä kertaa vain vastustaja oli parempi. Haka Hockey–Rockets 7–4 (2–0, 2–3, 3–1). Nopeista hyökkäyksistä tehdyt pisteet päättyivät lopulta 31–6 Bisonsille. Käsiteltäväksi otetaan hakemukset, jotka on jätetty rahastolle verkkopalvelussa määräaikaan mennessä. – Mietin prässiä jo pelin alussa, koska Aalto-Basket pelaa erilaista korista kuin muut sarjan joukkueet. Mutta tämä ketju ei tällä kertaa ollut oikeastaan syy siihen, että Rockets hävisi. KOLMANNELLA jaksolla eron säilyessä pitkään ennallaan, Bisons-luotsi Arttu Mannelin muutti puolustustapaa koko kenttää prässääväksi. Hakuohjeet löytyvät osoitteesta www.skr.fi/vs. Heidän riveissään on tätä nykyä viime vuonna Bisonsista pelipaikkaa etsinyt Devonte Jones. Pienin myönnettävä apuraha on 2 000 euroa. Hankkeiden arvioinnissa katsotaan tänä vuonna eduksi lasten lukemisen ja medialukutaidon edistäminen. JOHANNES MENSALO Rocketsin mollivire jatkui viikonloppuna Jääkiekko Pekka Lehto Rockets–KK-V 5–6 (2–1, 2–2, 1–3). Ottelun parasta antia oli kotijoukkueessa maalivahti Jesse Ruohosen paluu sairaslomilta maalille, ja heti tuli erinomainen peli. Odotin kuitenkin, että miespuolustuksemme olisi sopeutunut paremmin, totesi Mannelin pelin tauottua. Reilun 30 pisteen johdossa viimeiselle jaksolle lähtenyt Bisons ei antanut vieraiden enää yllättää, vaikka lopussa Aalto-Basket kaunistelikin ottelun loppunumeroita. Myös mahdolliset lausunnot tulee toimittaa hakuajan päättymiseen mennessä lausunnonantajan verkkopalvelussa. Rahasto jakaa tänä vuonna yhteensä 1 203 000 euroa yleisrahastosta ja seuraavista nimikkorahastoista: Terttu Enckell, lääketiede ja farmasia Mandi Eskola, varataan opintostipendeiksi Hilkka ja Helvi Heinonen, syöpäja sydäntaudit Eeri Hyrkkö, maaseudun aseman ja tulevaisuuden tutkimus Astrid Joutseno, varataan opintostipendeiksi Viivi ja Niilo Kallio, Salon seudun tutkimus ja museotoiminta Annikki ja Kalevi Koponen, tekniikka Lea Koskelo-Lassila, Loimaan alueen taide ja kulttuuri Aarne ja Anna-Liisa Laitakari, geologia ja mineralogia Lastenrahasto, lastentaudit Loimaan seudun yritysrahasto, Loimaan seudun elinkeinoelämä Länsivoima Oyj, varataan opintostipendeiksi Perttelin Aaltoset, sydänja verisuonitaudit ja syöpä Rakennustoimisto Ruola, rakennustaide ja -tekniikka, asuntotuotannon tutkimus Urho Snellman, säveltaiteet Turun Sanomat, viestintäalan ja yhteiskunnan tutkimus, lukemiskulttuurin edistäminen Hertta ja Veikko Valtonen, sydänja verisuonitaudit Lyyli ja Kalle Vihanto, tutkimus ja taiteellinen työ Loimaan talousalueella Kolmesta Loimaan seutuun keskittyvästä rahastosta Lea Koskelo-Lassilan rahasto jakaa 24 000 euroa, Loimaan seudun yritysrahasto 11 000 euroa ja Lyyli ja Kalle Vihannon rahasto 8 000 euroa. Syy löytyy puolustuspään törkeistä virheistä eli suorastaan tarjottiin vastustajalle kiekko tarjottimella, josta rankaista. Ottelun parhaina pelaajina palkittiin Bisonsin Joshua Caldwell (25 pistettä, 12 levypalloa) sekä Aalto-Basketin Antti Laukkanen (9 pistettä, 6 levypalloa) BISONS JATKAA pelejään sunnuntaina Espoo Basket Teamin vieraana. Kummallakin herralla oli vaikea ilta kolmoskaaren takaa, mutta fast breakit onnistuivat nappiin. Yhteen maakunnallisesti merkittävään Kärkihankkeeseen myönnetään 30 000–50 000 euron suuruinen apuraha. Miesten M1DB jatkui tauon jälkeen sunnuntaina, kun sarjan hännille juuttunut Aalto-Basket Espoosta vieraili Loimaan Liikuntahallissa. Apurahat jaetaan Varsinais-Suomen rahaston vuosijuhlassa 15.5.2018. Ja kaiken kukkuraksi tuli Santtu Ahosen kaksi minuuttia ennen kolmannen erän loppua ottama todella turha ja tyhmä jäähy, kun Rockets haki voittomaalia, mutta joutuikin alivoimalle ja vastustaja rankaisi ja vei täyden pistepotin. Perjantaina Rockets kohtasi kotonaan sarjakärjen Kokemäen Kovanväen. tammikuuta 2018 Bisonsin kevätkausi käyntiin – AaltoBasket ei yllättänyt Koripallo Juha-Pekka Mäki LoKoKo Bisons–Aalto-Basket 107– 83 (56–40). Perjantain pelikiellossa ollut Marko Heino oli saatu mukaan, ja Heino olikin virtaa täynnä ja oli ehdottomasti Rocketsin paras. Apurahaa voi hakea kaikille tieteen ja taiteen aloille. Molemmista otteluista voidaan antaa jokseenkin puhtaat paperit myös tehokkaalle Jari Hakalalle ja puolustuksen luottopakiksi nousseelle Tuomas Järviselle. Kokemäki on täysin ykkösketjunsa, jossa pelaavat Kristian Ruisma, Samuli Virkkunen ja Santeri Halme, varassa. Torjuntoja kertyi Ruohoselle ottelussa peräti 44. Kolmas jakso meni Bisonsille hyvän puolustuspelaamisen kautta lopulta 27–12. Vaikka hän joutuikin kuusi kertaa poimimaan kiekon verkosta, ei ainutkaan maali mennyt Ruohosen piikkiin. Bisonsin ykkönen oli jälleen Caldwell, mutta erityismaininta pitää antaa yhdeksän syöttöä ottelussa tarjoilleelle Rasmus Marttiselle. TAPANI KORVENPÄÄ SUOMEN KULTTUURIRAHASTON Varsinais-Suomen rahaston Apurahat 2018 Haettavina 10.1.–9.2.2018 Varsinais-Suomen rahasto tukee maakunnassa tehtävää tai maakuntaan kohdistuvaa tieteellistä tutkimusta, taiteellista työtä sekä muuta kulttuuritoimintaa. Vieraat olivat ongelmissa varsinkin Bisonsin nopeiden hyökkäysten kanssa, joiden päättäjinä kunnostautuivat erityisesti Salonen sekä Rasmus Marttinen. HETI lauantaina matkustettiin Paimioon, ja mukaan lähti myös bussillinen faneja kannustamaan omiaan. Rockets on valahtanut piikkipaikalta nyt jo kuudenneksi sarjataulukossa, mutta tasaista on ja kun kuusi ottelua on Rocketsilla vielä runkosarjaa jäljellä, niin kaikki on vielä mahdollista. Jesse Ruohonen teki onnistuneen paluun Rocketsin maalille. Minimitavoite on kuitenkin neljän joukkoon sijoittuminen, mikä takaisi kotiedun puolivälieriin. s k r . Lisätietoja: varsinais-suomi@skr.fi asiamies Timo Vuorisalo, p. f i / m k r / v s. Pitkä joulutauko näytti haitanneen enemmän kotijoukkueen pelin alkua, mutta pelin edetessä Bisons paransi ja marssi lopulta selkeään voittoon. 9 Tiistaina 9. Bisons ei ollut pelin alussa aivan parhaimmillaan. Nytkin ketju järkkäsi viisi KKV:n kuudesta maalista
n Vuokralle tarjotaan Yläneen keskustassa siisti KTkaksio 2h+k+lasitettu parv. 040 771 9138. runsaat varusteet, sopii myös talvikäyttöön. 470 e/kk + vesi ja sähkö. 040 321 9061. Tarvittaessa lisätiedot Lauralta. Tiedustelut 044 3480 655. valk. 040 839 7044. Uudenveroisia peiliovia. P. Ilmoitukset Löytölaariin myös tekstiviestinä! 7,50e / 160 merkkiä Ohje: näppäile teksti LAARI välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. Satakunnantie, Loimaa. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry/OmaisOiva. P. Laskutuslisä 2,50 e (sis. n Siirrettävä autotalli, pituus 6 m, leveys 3 m. 045 262 0791. Teatterimatka 18.3. lämmitys. klo 14.00. Huvilakatu 32 ke 10.1. Heti vapaa. Materiaalit tulee toimittaa viimeistään to 11.1. Parv., Loimaan kesk. klo 18-20 kololla "Sarjatulta", kevään avaus koko lippukunnalle. Heti vapaa. Uudenveroinen, hinta 98.000e/ tarjous. Vetäjänä Jaana Tiilikka. Osassa tuuletusluukut. Julkaisemme tilan salliessa myös kuvia tulosten yhteydessä. mukaan. Jatkossa parittomien viikkojen ke klo 12. Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. n Vuokralle tarjotaan Loimaalla yksiö 35,5 m 2 . 040 771 3023. 050 911 1073. P. P. n Hyväkuntoinen, punainen Tuplapotku. alv.) Ilmoitukset viimeistään torstaina klo 15. P. Diabetes-/Reumayhdistyksen ohjattu kuntosalivuoro Hirvihovissa alkaa tänään 9.1. 040 9650 399. Citroen XM farm. Suojalasit pakolliset molemmissa ryhmissä. Suksien voitelutel. Aarne 0400 324935. iltalähtö vielä paikkoja jäljellä. Myös viallisia. 50e/m 2 . Vesijumppa alkaa to 11.1. Nokialle näytökseen Vaimoke, tiedustelut ja ilmoittautumiset maanantaikerhossa tai puh. Loimijokilaakson Sukututkijat kokoontuvat ti 16.1. P. Sählyt alkavat Ahjossa tänään 9.1. Eloisat. 0400 705 940. ESIMERKKI tuloksista: Vauhdittomat hypyt 1.6. Lisätietoja: Matti 0500 534055. Ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaan. P. n Vanha, remontoimaton talo Liedon ja Someron väliseltä maaseudulta. Aloitamme pelikerhon Kitkonpuistossa to 11.1. Tarvasjoki. Loimaan Eläkeläiset ry. LÖYTÖLAARI Somero-lehti Heikintie 4, 31400 Somero Ilmoitusosasto MYYdään OStetAAn SekALAIStA Julkaisupäivä Ilmoittaja Osoite Puh. syksyllä, erit. P. MYYdään n Kuivaa koivuklapia 1,5m 3 säkeissä 70/säkki. P. kamp. n Vuokralle tarjotaan asunto n. Jos kaipaat neuvoja älypuhelimen, tabletin, läppärin tai pöytätietokoneen käyttöön, soita 040 5391 981 ja varaa aika ohjaajiemme henkilökoht. klo 1416 kokoonnumme vuoden ekaan kerhoon Tuulensuun Palvelukeskuksessa. 040 322 7430. P. P. Niinijoen Seudun kyläyhdistyksen järjestämänä zumbaa tiistaisin klo 17-18 (aloitus tänään) Niinijoen koululla, ohjaajana Kärhän Kati. P. Heti vapaa. klo 14.30. P. Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin tai soita 02-588 8952 AVL, 02-588 8021 Loimaan Lehti, 02-588 8552 Somero-lehti. n Vuokralle tarjotaan 2H+K+KPH 56 m 2 lasit. Palvelut lähellä. kerho klo 13.00, vierailijana Monika Nurmi Avustajakeskuksesta. alv). Virttaan Seudun Kyläyhdistys. Loimaan urheilukentällä. P. klo 18.00 Virttaan koululla, Virttaanraitti 113. SEKALAISIA n Vuokralle tarjotaan Somerolla saunallinen yksiö, hissi talossa. Nuorisotalossa Säkenet klo 11.00 ja boccia klo 12.30. P. 2 km. 0400 863 359. Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset, sekä lyhentää ylipitkiä tekstejä. 040 558 8676. Kalliohovin jumpat alkaa ti 9.1. P. 040 830 6495. Kävelymatkaa yht. n Vanha traktori. SEuRAAVA LÖYTÖLAARI tIIstaIna 16.1. Seniorit Surffaavat ja opettelevat tietokoneen käyttöä alkeista alkaen Tuulensuun Palvelukeskuksessa, os. kassalla. Jätä sanojen väliin tyhjää. 270tkm, rek. Tulokset oikeassa muodossa lehteen. Loimaa-Onkijoen Maaja Kotitalousnaiset viettävät Nuutinpäivää ravintola Lankossa pe 12.1. H. P. Muki, puukko, istuinalusta, otsatai taskulamppu. klo 9.00-11.00. n GMC varaosia, Perkins varaosia, Kensun starttimoottori, uusia jäähdyttimiä 4 kpl, 1-kuorma-autoon. Älä kirjoita nimiä tai lajeja kokonaan isoilla kirjaimilla. P. klo 18-19. Päälle valtavasti vaatetta, savun ja kipinän kestävää. 1 kk takuuvuokra. 0400 837 846. kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. Näyttö sop. " viihdematkalaisten" La-keräilyreitti. Ei lemmikkieläimiä, ei tupakointia. alin kerros. klo 18. Usko Heinonen 0400 254622. Nuotioloimut: To 11.1. P. n Pronssi peililasia, uutta, 6 mm, h. Ystävänpäiväristeilylle 12-13.2. 310e/kk + sähkö. Seniorijumppa klo 17.00 ja Kuntojumppa klo 18.00. runsas varust., h. Viihdekuoro Virttaan kevätkauden harjoitukset alkavat to 11.1. Niinijoen Seudun kyläyhdistyksen "Jumppaa itsesi kuntoon eurolla" jatkuu taas torstaisin klo 18-19 Niinijoen koululla, ohjaajana Tiilikan Jaana. 040 558 8676. klo 15.00 Vesihovissa. Somero. 041 432 3712. n M-auto Ford Transit Evomag -95, toimiva, kats. Omiakin eväitä voi ottaa. Citroen BX 16 GTi -89, ei rek., kohta museoauto. 100 m 2 maalta, 4 km Loimaan keskustaan. n As.auto VW LT28 Karmann -92, kats. (M myy, O ostaa tai S sekalaiset) Lähetä viesti numeroon 17252. Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! n Kaksi kissanpentua etsii uutta kotia. n Annetaan OK-talon Jouleikkunat itse purkaen. 040 213 6555. Lännentie Kolkkalantie Metsontie Kitkontie Kuusitie Mestarintien pys. Vältä turhia välilyöntejä ja käytä rivinvaihtoa vain, kun sarja tai laji vaihtuu. Tied. Toimitus ei vastaa vastoin ohjeistuksia lähetettyjen tulosten julkaisemisesta. P. 050 5488 325. Kotiväkeä toivotaan iltaretkelle mukaan. Jatk. 3.500e. klo 15.00. 050 550 8539. n Vuokralle tarjotaan kerrostalokaksio 51m 2 Someron keskustassa Kiiruuntie 10. Ke 10.1. OHJE URHEILUTULOKSET julkaistaan Loimaan Lehdessä, kun ne lähetetään alla olevan ohjeistuksen mukaisina sähköpostilla osoitteeseen toimitus@ loimaanlehti.fi. Ei kuljetusta. alle 10v klo 17.45-18.45 (vetäjät Viivi Ojala ja Kerttu Laurila) ja yli 10v 18.45-19.45 (vetäjät Erno Pullinen ja Hannu Eskola). Loimaan Lehdessä 4.1. To 11.1. Muistathan mainita ilmoituksessasi myös paikkakunnan. OSTETAAn n Erilaisia pienkoneita ja työkaluja. P. Lähdetään porukalla zumbailemaan! MLL Mellilä: TenavaTemmellyksen kevätkausi Mellilän palloiluhallilla alkaa to 11.1. 03/02, juuri kats., erit. 040 571 6135. P. n Vuokralle tarjotaan erittäin siisti kaksio Loimaan keskustassa, Vaatehuone ja lasit. Yhden viestin hinta on 7,50e/160 merkkiä. 119.000e/tarjous/ vuokraus myös mahd. Tule mukaan. 050 325 3638 Alastaro. n Hyväkuntoinen tiilitalo maaseudun rauhassa Loimaalla. 045 341 6622. klo 12, aiheena kirjeet, lehdet, päiväkirjat. 64m 2 . H. P. Talossa hissi. Liitä mukaan ilmoitushinta 7,50 e (sis. Tyttö valkovoittoinen, poika valkoharmaan kirjava täplineen. n Rivitalo asunto Riihikoski Myllykuja 2B 1h+tk+S+vh 50m 2 sekä autokatos. Retro 60-l. 0500 467 215. 040 416 1766 Kyrö. Lisätietoja yhdistyksen facebooksivuilla. Loimaan Eloisat ry. 0400 837 846. Tarkempia tietoja nuotioloimujen facessa ja ryhmien johtajilta. Kirjoita sähköpostiin kuvan ottajan nimi sekä kuvassa esiintyvien henkilöiden nimet. Tied. Saadaan lämmintä mehua ja pientä purtavaa. pinnasänky. 050 555 2561. Vapaa. Timo Verho: SAY ja henkikirjat. Ma 15.1. Tosi hyväkuntoiset. Uusia lauluja aloitellaan joten uusia laulajiakin mahtuu mukaan! Metsämaan Urheilijat. n Hiekoitussepeliä 2-5 mm 500-700 kg laatikko. Perinnepiiri kokoontuu ti 9.1. Keilailu jatkuu maanantaisin klo 13.00. Kuvan tulee olla jpgmuodossa sekä kooltaan vähintään 1 megatavu. Autotalli. Vapaa. URHEILU SEURATOIMINTA Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19.00 Nuorisotalolla Asemakatu 5. 13.1. n Toyota Hiace lyhyt vm. 050 514 7965. Hirvikosken kirjaston pys. 50e/ laatikko. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. n Vuokralle tarjotaan Loimaalta yksiö kerrostalosta. P. 0500 467 215. Soita ja kysy lisää ilt. P. parveke. 0400 837 846. n Vuokralle tarjotaan siisti, saunallinen ja parvekkeellinen KT-kaksio Loimaalla. Ilmoituskuponki Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. Vuokra 700 e/kk sis. klo 12-14 kylätoimistossa. n Uusi Husqvarna 343F raiv.saha, uudet valjaat ja ruohotrimmeripää. n Metsäpalsta 7 ha Ypäjän kunnan Ypäjänkylässä. T15 pituus: 1) Maija Meikäläinen 239, 2) Tiina Teikäläinen 213, 3) Helena Heikäläinen 206, 4) Hanna Hyppääjä 202. pöytä + rahi. tammikuuta 2018 PARTIO Haaran kyläteatteri: iltamaharjoitus pe 12.1. n Vuokralle tarjotaan parvekkeellinen yksiö Alastarokodista Loimikodin yhteydestä Vänniläntie 10. Vuorisen talli klo 12.00 Kaunismäenkatu Turuntie Op:n pys. Haaran kylä: vuoden ensimmäiset muistot ke 10.1. P. n RT asunto Oripäässä 3h+K+S+WC 70m 2 . p. 10 Tiistaina 9. klo 18 Suomen maatalousmuseo Sarassa. Tied. Lasten tanssiryhmät Ahjossa, Kojonkulman koulu, Kojonperäntie 36 alkavat su 14.1. Loimaan Eläkkeensaajat ry. Ma 15.1. Tulokset pitää lähettää tekstitiedostona eikä esimerkiksi excel-taulukkona. Kaikki innokkaat mukaan surffailemaan! Näkövammaiset. klo 12.45-14 Keilausryhmä kokoontuu Loimaan Keilahallissa, ilm. Kojonkulman Kyläyhdistys. klo 13.00 viihtyen ja keskustellen alkavan vuoden tapahtumista. 044 564 6778. puhelinnumero oli väärä. maksuttomaan opastukseen. Tanssiseura Sekahaku Ry. -95, pientä laittoa, aj. n Vuokralle tarjotaan KTkaksio+sauna, parveke
02 761 4241 tai sähköpostilla esa.aronoja@loimaa.fi. 11 Tiistaina 9. Tervetuloa keskustelemaan Carunan tulevista sähköverkon maakaapelointitöistä asiakastilaisuuteen 15.1.2018 klo 18.00 Suomen maatalousmuseo Sarkaan, Vanhankirkontie 383, Loimaa. AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 puh. Maksa 3 vkoa, saat neljännen ILMAISEKSI Kutsumme Tyks Loimaan sairaalan nykyiset työntekijät, eläkeläiset ja yhteistyökumppanit juhlistamaan 125-vuotista sairaalatoimintaa Loimaalla Aika: ma 5.2.2018 klo 13 Paikka: Heimolinna, Väinämöisenkatu 2, Loimaa Kahvitarjoilu klo 13, ohjelmaa alkaen klo 14 Ilmoittautumiset: 23.1.2018 mennessä: Anne Rantanen 02 314 3272 anne.rantanen?tyks.fi ja Marketta Kesseli 02 314 3304 marketta.kesseli?tyks.fi Sairaalamuseossa avoimet ovet. Sähkö on perustarve. Vesihuoltolaitos pahoittelee vesijohtotyön aiheuttamaa haittaa. Jäseneksi voi liittyä vesivoimisteluun tullessa. Paineenvaihteluita esiintyy myös em. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 www.heikkirantanen.fi toimisto@heikkirantanen.fi Asianajotoimisto MARTTI TUOMINEN Asianajaja Martti Tuominen Vareliuksenkatu 2, 32200 Loimaa puh. astiat ja pestävät vaatteet saattavat värjäytyä. Tilaisuudessa on paikalla Carunan, MTK:n ja urakoitsija TLT-Group Oy:n asiantuntijoita, jotka kertovat tulevista kaapelointitöistä Auran ja Mellilän välillä, Kyrön ja Kosken välillä sekä Koskelta Häntälän ja Kuusjoen suuntaan. Tarjoukset tulee toimittaa osoitteella: kirjaamo@loimaa.fi tai Loimaan kaupunki, Tekniikka ja ympäristö -toimiala, Loimijoentie 74, 32440 ALASTARO viimeistään torstaina 25.1.2018 klo 12.00 mennessä, merkinnällä ”Jäätelökioski”. alueella vedenkatkoksen aikana eikä välittömästi sen päätyttyä. Voimme keittää aamukahvit, lämmittää joulusaunan, viestitellä läheisillemme ja lukea iltasatuja lukulampun valossa vaivattomasti ja helposti. Tervetuloa! Juhlatoimikunta TARJOUSPYYNTÖ Loimaan kaupunki tarjoaa vuokrattavaksi Kauppatorilla jäätelönmyyntikioskipaikkaa, josta on lupa myydä jäätelöä, kahvia ja leivonnaisia. Loimaalla 05.01.2018 LOIMAAN VESI -LIIKELAITOS avainnippu hukassa, jos olet löytänyt niin soita tai tekstaa numeroon 0500 448 280/ Kalevi VMP Varamiespalvelu Loimaa 040 771 9090 Lue lisää vmp.fi Töitä tekijöille! Asianajajia Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Asianajaja Ilpo Knuutila Vesikoskenkatu 7 B 10, 32200 Loimaa puh. Jaamme hyvää energiaa. Puheenjohtajan valinta. Vuokra-aika alkaa 26.4.2018 ja päättyy 31.8.2019. 0400-530 741 martti.tuominen@atoimisto.fi KUNNALLISIA ILMOITUKSIA LAKIASIOITA KADONNUT MYYTÄVÄNÄ CARUNA ON SUOMEN SUURIN SÄHKÖNSIIRTOON KESKITTY VÄ YRITYS. Pesukoneita ei tule käyttää ko. Katto & Ikkuna & Ovi Edustajat Simo Inkeroinen 0400 986 002 Niklas Linna 0400 214 288 P. Vuokraajalla on oikeus sijoittaa kioskin läheisyyteen pöytiä ja tuoleja 20 asiakaspaikkaa varten. TERVETULOA! Loimaan syöpäneuvonta-asema, Lssy.ry PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI -vesivoimisteluryhmät Vesihovissa käynnistyvät taas pe 12.1.2018 KOKOUKSIA Loimaan Seudun Työttömät ry:n KOKOUS KE 17.1.2018 klo 9.30 Työttömien tupa. Fysioterapeutin ohjaamaan vesivoimisteluun voivat osallistua Lssy:n jäsenet, jotka sairastavat tai ovat sairastaneet syövän. AA Ilpo Knuutila 0500 531 759 aleksi.knuutila@asianajot.fi ilpo.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY AA, VT Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. Siirrämme sähköä helpottaaksemme ihmisten arkea. ROOSA-ryhmä (rintasyöpään sairastuneet) klo 11.00-11.30 AURINKOISET-ryhmä (muut syöpään sairastuneet) klo 11.40-12.10 Lssy.ry kustantaa vesivoimistelun kulut, osallistuja maksaa uimalipun. Me pidämme huolta, että sähkö kulkee. Työn jälkeen verkostoa täytettäessä putkien seinämistä (runkoja kiinteistöjen vesijohdot) irtoaa yleensä niihin kerääntynyttä rautaja mangaanisaostumaa. Loimaalla 8.1.2018 Elinympäristövaliokunta TIEDOTUS VEDENKÄYTTÄJILLE Loimaan Vesi suorittaa runkovesijohdon muutostyötä keskiviikkona 10.01.2018 kello 14.00–18.00 Vesikosken kaupunginosassa, Hirvikoskentiellä. Veden käyttöä tulee välttää työn aikana, sillä kiinteistöjen vesijohtoverkosto tyhjenee käytön myötä. 25 l/säkki Kattoasennusnäytös to 11.1. Mahdolliset havainnot 044 545 8440. Työn aikana runkovesijohto joudutaan saattamaan paineettomaksi. Avoinna: Ma-Pe 9.00–17.00 La 10-14. tammikuuta 2018 Palvelemme MA 9–16, TI–KE suljettu TO-PE 9–17 Alastaron Teollisuustie 10 Alastaro P. Vuokraan ei sisällytetä sähköä eikä vettä. Vedenjakelussa tulee keskeytyksiä ja paineenvaihteluita em. 02-763 2091 KIRPPIKSEN TARJOUS DUUNIPARKISSA 9.1.2018 alk. Saostumaa saattaa esiintyä mahdollisesti kauempanakin korjausalueesta. klo 10–16 Tarja ja Heikki Ala-Nissilä Haukkakuja 5, 32200 Loimaa. Vesi on syytä juoksuttaa kirkkaaksi ennen käyttöä, koska mm. 02-764 1858 TEhTAAnMyyMälä nAKIT 8 90 /kg Viikon 2 TArjOuKsET MAAlAIsPAlVI 15 90 /kg sika-nauta jAuhElIhA 5 90 /kg yliylikypsä uunIKylKI 11 90 /kg LOIMAAN SEUDUN TYÖKESKUKSEN TUKI RY Tervetuloa! Leppäkuljunkatu 2 , LOIMAA puh. klo 11 – 18 3 säkkiä 20 / Niin kauan kuin tavaraa riittää. Tervetuloa! Hallitus LECA HIEKOITUSMURSKETTA Jäähallin pihalla to 11.1. Lisätietoja asiasta antaa työpäällikkö Esa Aronoja, puh. ALOITAMME TILAISUUDEN KAHVITARJOILULLA KLO 17.30 ALKAEN. aikana Hirvikoskenkadun ja Hirvikoskentien risteyksen sekä Hirvikoskentien 147 välillä. aikana entisen Loimaan kunnan alueella. 02 435 8006 Kotiseudun puolesta vuodesta 1915 LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA Karannut aitauksesta 4.1.-18 Onkijoelta
Apurahoja myönnetään yleisrahastosta ja nimikkorahastoista kaikille tieteen ja taiteen aloille. Tapio Pukki aloitti toiminnanjohtajana AMPUMAHIIHTO Loimaalaislähtöinen Tapio Pukki on aloittanut Suomen Ampumahiihtoliiton toiminnanjohtajana 1.1.2018 alkaen. 12 Tiistaina 9. Apurahaa voi hakea vain rahaston verkkopalvelussa osoitteessa www.skr.fi/haku, josta myös löytyvät tarkat hakuohjeet. Liitä mukaan myös omat yhteystietosi. Pukki on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri, ja hän on toiminut Liiton nuorisopäällikkönä vuodesta 2012. Lapsiin ja nuoriin kohdistuviin kulttuurihankkeisiin on varattu vähintään 20 000 euroa. Kuvien toimittaminen: Tuo konttoriin (arkisin klo 9–14) Postita: Loimaan Lehti, Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa (kuoreen merkintä vauvat 2017) + lähettäjän nimi, osoite ja puh.numero s-postilla: Kuva liitteenä ja tiedot s-posti kenttään osoitteeseen ilmoitukset@loimaanlehti.fi aihe kenttään: Vauvat 2017 Kuvien tulee olla perillä pe 19.1. TULOSPÖRSSI. Valjakkoajo: hevosyksiköt: 3) Leena Kalalahti, LoimURa, Loimaa 118, poniyksiköt: 2) Hannu Kalalahti, LoimURa, Loimaa 229,5, 4) Leena Kalalahti, LoimURa, Loimaa 175,5. Kuvan rajaus tehdään ilmoitusvalmistuksessa, joten älä rajaa kuvaa itse. klo 10-17 Ompelukoneet alk. Emme palauta kuvia, mutta kuvan voi hakea toimistolta. Hänellä on vahva ampumahiihdon lajitausta vuonna 2011 päättyneen aktiiviuransa kautta. 59€ w www.loimaanlehti.fi VUODEN 2017 VAUVAT Huom! Isit ja äidit, isovanhemmat ja kummit! Toimita meille kuva vuonna 2017 syntyneestä vauvasta viimeistään pe 19.1.2018. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA ?9 ?1 ?7 ?0 ?7 ?0 ?7 ?0 Ke -2 / -2 / -2 / -2 / -1 / -2 / To -4 / -4 / -3 / -4 / -4 / -4 / Pe -5 / -6 / -4 / -6 / -5 / -5 / -5 -8 -5 -7 -6 -7 -4 -4 -4 -4 -4 -4 -6 -7 -5 -7 -6 -6 KORU Loimaa Suomi 100 Loimaa Suomi 100 –korukilpailun Äänestä suosikkiasi Taidetalolla tai netissä www.loimaa.fi/korukilpailu Vapaa pääsy, tervetuloa! Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan palkinto! Loimaan Taidetalolla 31.1.2018 asti Loimaa Suomi 100 –korukilpailun KORUNÄYTTELY Avoinna ti ja to klo 13 – 18 tai sopimuksen mukaan Rantatie 2, Loimaa OMPELUKONEET ja SAUMURIT MYYNTIja HUOLTOPÄIVÄ JOVILCO OY Jorma Viljamaa, Kauhajoki 0400 661 014 www.jovilco.. Liitä mukaan syntymäpäivä, nimi, syntymäpaino ja -pituus, vanhempien nimet sekä paikkakunta. Matkaratsastus: seniorit: 2) Annika Tienhaara, YR, Ypäjä 28. tammikuuta 2018 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Apurahat julkistetaan rahaston vuosijuhlassa, joka pidetään Turussa 15. Loim aan Leh ti julk aise e vuo den 201 7 vau voje n kuv at ja tied ot Vuo den 201 7 vau vat -siv uilla LA 27.1 .201 8 Myö s loim aala islä htöi sten van hem pien 201 7 syn tyne iden vau voje n kuv at ova t terv etu lleit a. Lisäksi rahoitusta myönnetään erilaisten kulttuurihankkeiden kuluihin. Maksaminen: käteisellä: konttoriin Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa tilille: Loimaan Seudun Osuuspankki FI95 5239 0020 1072 25 Viitteeksi: Vauvat 2017 ja vauvan nimi. toukokuuta. tammikuuta ja päättyy 9. Kouluratsastus: nuoret: 8) Kerttu Kouri, YR, Ypäjä 50, juniorit: 2) Ida-Lotte Peltoniemi, YR, Ypäjä 234. helmikuuta klo 16. Hinta 20 €. Kaikki merkit ammattitaidolla! Loimaalla työväentalolla keskiviikkona 10.1. Päätökset apurahojen jaosta tekee rahaston hoitokunta asiantuntijoita kuultuaan. xx.xx.2017 Etunimi Sukunimi xxxx g xx cm Vanhempien nimet Paikkakunta xx.xx.2017 Etunimi Sukunimi xxxx g xx cm Vanhempien nimet Paikkakunta Loimaan seudulle kolme rahastoa Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto jakaa tänä vuonna apurahoina yhteensä 1 203 000 euroa. Loimaan seudulle on haettavissa apurahoja kolmesta rahastosta, teemoina muun muassa taide ja kulttuuri sekä elinkeinoelämä. Varmista vauvan vanhemmilta lupa julkaisuun. Haku käynnistyy 10. Lähetä mielellään kasvotai rintakuva, joka on pystysuuntainen. Hankkeiden arvioinnissa katsotaan tänä vuonna eduksi lasten lukemisen ja medialukutaidon edistäminen. Esteratsastus: seniorit: 9) Jukka Rantanen, YR, Ypäjä 644,5. Apurahoja voidaan myöntää Varsinais-Suomessa tehtävään tai tätä maakuntaa koskevaan tieteelliseen tutkimukseen, taiteelliseen työhön ja muuhun kulttuuritoimintaan. Osa 18 jakovuorossa olevasta nimikkorahastosta jakaa apurahoja vain tiettyihin, lahjoittajien määrittelemiin tarkoituksiin. Suurin osa apurahoista osoitetaan taiteilijan tai tieteentekijän kokopäiväiseen työskentelyyn. RATSASTUS Rankingtilastoja 2017. Yhdelle maakunnallisesti merkittäväksi katsottavalle Kärkihankkeelle myönnetään muita suurempi, 30 000–50 000 euron rahoitus