Sivu 7 HANNA?KAISA SULONEN – Äitienpäivä on aina ollut meidän perheessämme tärkeä juhla, kertoo Anna Poskiparta. Kaveriporukka hajoaa Loimaa/Hirvikoski Hanna-Kaisa Sulonen – Kurjaltahan se tuntuu, sanoo Eero Vanha-Perttula. Sivu 9 Rungon kuori on järsitty kauttaaltaan, jolloin taimi kuivuu, kellastuu ja kuolee. Virttaalla onkin odotettavissa toimitusvaikeuksia. Tänään saattaa sekä sadella että paistella, mutta äitienpäivänä sateen pitäisi pysyä loitolla ja auringon helottaa. Tuhojen laajuudeksi on Loimaan seudulla laskeskeltu vähintään useita kymmeniä hehtaareja. Uutta luokkajakoa ei ole kuitenkaan suoritettu lottokoneen avulla, vaan oppilaat ovat itse saaneet vaikuttaa uusiin opiskeluporukoihinsa. Loimaan Lehden viime lokakuussa ilmestyneen numeron etusivu palkittiin pronssilla Sanomalehtien Liiton sivukilpailussa. – Ensi vuonna meillä olisi ollut tutun porukan kanssa paljon enemmän yhteisiä juttuja, kuten bileitä. Jyrsijöiden aiheuttama harmi on iskenyt hampaansa myös taimitarhoihin. Kehuja sai lehden logon kirjasin ja Heidi Pelanderin kirjoittama ja kuvaama kannen päävinkki. Sivu 8 HANNA?KAISA SULONEN Loimaan Lehti pronssille Katsot juuri menestyksekästä etusivu-formaattia. Vanha-Perttulan ja monen muun Opintien koulun kahdeksannen luokan oppilaan tuttu kaveriporukka hajoaa ensi vuonna. Siksi tämä tuntuu erityisen tylsältä, Vanha-Perttula sanoo. Paikoitellen kokonaisia taimikoita on hävinnyt myyrien suihin. Omaan valintaani vaikutti hieman se, keitä tulevalla luokalla on, kertoo Johanna Vähä-Hakula. Tulevat yhdeksäsluokkalaiset joutuvat aloittamaan yläasteen viimeisen rypistyksensä koulutoimen säästötuulien puhaltaessa: neljä luokkaa supistetaan ensi vuonna kolmeksi. Siitä tuli elämäntyö. Sivu 12 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Kahvipöytä täyttyy ainakin karjalanpiirakoista, jotka rautarouva paistaa edelleen itse. Sivu 6. Opintien oppilaiden vanhemmat järjestivät keskiviikkona keskusteluja kyselytilaisuuden, jossa keskusteltiin muun muassa ryhmäytymiseen liittyvistä ongelmista. vuosikerta LAUANTAI 9.5. 97-vuotias Anna Poskiparta saa odotettuja vieraita, kun lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset saapuvat onnittelemaan äitienpäivähalauksin. Tervasmäen valokuvatkin ovat elävän puhuttelevia. Loimaan talousalueen paikallislehti • 95. Myyrä on monelle metsäomistajalle kirosana tänä keväänä, sillä myyräkanta on aivan poikkeuksellisen runsas. Sivu 5 ANU SALO Kuva kaappasi Kun Jaakko Tervasmäki Metsämaan Korvenkylästä näki 7-vuotiaana Kulkurin valssi -elokuvan, ei hän omien sanojensa mukaan ”ollut enää entisensä”: elokuvan lumo iski ylitse kuin hyökyaalto, joka vei miehen lopulta Cannesiin ja muillekin filmifestivaaleille. Myyrien tihutyöt ennätyslaajoja Loimaan seutu Anu Salo Pieni elukka, mutta kun niitä on mielettömän paljon, on tuhokin suurta. – Meidän mielipiteitämme on kyllä kuunneltu. Onnittelijoita odotellessa Äitienpäivän kunniaksi juodaan huomenna monet kakkukahvit. – Minulle annettiin kaksi vaihtoehtoa, ja valitsin niistä mieluisamman, jatkaa Joe Hägg. alv . Säätila Äitienpäiväviikonlopun säästä tulee vaihteleva. 2009 P 1 D Nro 52 Opintien koulun oppilaat Johanna Vähä-Hakula, Eero Vanha-Perttula, Joe Hägg ja Pirita Laaksovirta joutuvat ensi vuonna tutustumaan moneen uuteen luokkakaveriin
Tuulimyllyn Puhaltajat on alueellinen nuorisopuhallinorkesteri, jossa soittaa myös kolme loimaalaista nuorta: Laura Närvänen klarinetissa, Aleksi Mäkimattila käyrätorvessa ja Sakari Mäkimattila pasuunassa. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233. Sarassa esillä oleviin kuviin Schwartz onkin ikuistanut luonnon omia taidetaideteoksia. HELSINKI Säkyläläinen nuorisopuhallinorkesteri Tuulimyllyn Puhaltajat esiintyi menestyksekkäästi Helsingissä ja Kuopiossa. Se oli heidän kotinsa. Leppijärven maisemat ovat Schwartzille erityisen rakkaita kuvauskohteita. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. Silloin ymmärrettiin, miksi lapsi oli karannut. Osmo 2 Lauantaina 9. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Kustantaja: Priimus Media Oy. Maailmankaikkeuden suurin voima, tämän maailman Luoja ja Lunastaja on Rakkaus. Pitkäaikaisesta harrastuneisuudesta hänelle on myönnetty Suomen kameraseurojen liiton hopeinen ansiomerkki. Äiti on se koti, jonne menemme ilossamme ja murheissamme. Siinä he keittivät. Jumala ei vain rakasta, vaan hän on, hänen olemuksensa on rakkaus. www.loimaanlehti.. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,06 /pmm 3-sivu 2,06 /pmm Tekstissä 1,93 /pmm Tekstin jälkeen 1,66 /pmm Takasivulla 2,05 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,39 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,66 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. Tiedustelut puhelimitse 11.5. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Tuulimyllyn Puhaltajat esitti musiikillisen vapputervehdyksen presidenttiparille. Ensimmäiset kuvansa hän otti varhaisteininä sisaruksistaan ja siitä lähtien kamera on vetänyt puoleensa. Sieltä kodista olemme saaneet evästä elämän matkalle. Toimittajat: Sari Keskitalo, Kari Nummila, Anu Salo, Marika Timonen. Erään kerran, kun lapsi karkasi, häntä lähdettiin seuraamaan. Jumalan kämmenelle saamme jättää omat äitimme, perheemme, toinen toisemme ja itsemme. Siinä he söivät. Tosiasia on, että oma äiti on maailman paras omille lapsilleen juuri sellaisena kuin on. Timo, Eurooppa-päivä 10.5. toukokuuta käydyissä puhallinorkestereiden SM-kilpailuissa Tuulimyllyn Puhaltajat sijoittui B-sarjassa kolmanneksi. Lyhyen musiikkitervehdyksen ja puheiden ohella soittajisto pääsi hetkeksi nauttimaan tarjoilusta ja keskustelusta presidenttiparin vieraana. Myös loimaalainen Ojala kuvaa mielellään luontoa ja maisemia. Hänen kämmenellään saamme ottaa vastaan tulevan äitienpäivän ja kaikki ne asiat ja tunteet, jotka ovat silloin sydämellämme. Linssin läpi ovat tallentuneet myös ihmiset erilaisissa toimissaan, kuten posteljooni pyörineen ja nokikolari piipun nokassa. Heillä oli pieni kulho, jossa äiti valmisti kadulta keräämäänsä ruokaa. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 97 6 kk 57 4 kk 43 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 92 6 kk 47 4 kk 32 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 4.59. Lapsi sanoi: ”bari jabo” se oli hänen kotinsa. Harrastuksensa hän aloitti laatikkokameralla, jolla sai kuvattua kahdeksan kuvaa per filmi. Niistä on paljon puhuttu ja kirjoitettu. Tuulimyllyn Puhaltajat esiintyi presidentille EVELIINA YSKI Kysy lisää: Irja Arponen p. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. Hänet vietiin lastenkotiin, missä hänet pestiin, puettiin ja ruokittiin. Jumala on kotimme. Vappupäivänä orkesteri soitti vapputervehdyksen tasavallan presidentti Tarja Haloselle ja tohtori Arajärvelle presidentinlinnan pihalla. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 8-16. ja 3. Toimitus: Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 762 6033, 050 555 7526. 7 e/vuosi TYTTÖ 26.4.2009 3200 g 50 cm Satu Rajala & Jussi Pulkkinen POIKA 27.4.2009 3780 g 52 cm Heidi Sillanpää ja Sami Salmela sekä isosisko Nea Pinja on saanut 24.5.2009 PIKKUVELJEN 2950 g 50 cm PIKKUSISKON 2680 g 48 cm Tiia Pietilä & Jussi Peltonen TYTTÖ 25.4.2009 3350 g 49 cm Paula ja Ville Mickelsson TYTTÖ 26.4.2009 3845 g 52,5 cm Sini Takarautio ja Jussi Lehtonen sekä isoveli Dan Lukalle ja Milolle PIKKUVELI 28.4.2009 4010 g 53 cm Kirsi ja Petteri Palo TYTTÖ 1.5.2009 3635 g 50 cm Virve ja Juha Reunanen PALVELEMME Ark. 0207 909 261 www.loimaankivi.fi, kivi@loimaankivi.fi LOIMAAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTO TANSSILINJA Uusien tanssioppilaiden ilmoittautuminen Voimalassa ke 13.5. Aino, Aini, Aina, Ainikki, äitienpäivä 11.5. Järvien ja muiden vesistöjen lisäksi häntä viehättävät luonnon monet pienet yksityiskohdat. He kohtelivat toisiaan kauniisti. Presidentti Tarja Halonen oli erityisen kiinnostunut orkesterin toiminnasta ja nuorten soittoharrastuksesta. Kuvat vaihtuvat kuukauden välein. Jumalan siunaamaa äitienpäivää meille jokaiselle! Minna Eskelinen Loimaan seurakunta Aila Schwartz ja Heikki Ojala inspiroituvat luonnosta Maatalousmuseo Saran kahvila-ravintolan seinillä nähdään koko vuoden ajan Loimaan Kamerat ry:n jäsenten tuotantoa. Äiti rakasti lapsiaan. Aila Schwartzin ja Heikki Ojalan valokuvia maatalousmuseo Sarassa toukokuun ajan. klo 16.30-18.15. 050 353 7065 / (02) 762 2965 Tiesitkö että Loimaan Lehden voi tilata myös kasetille luettuna. Aurinko laskee kello 21.52. Toukokuussa nähtävillä on Aila Schwartzin ja Heikki Ojalan kuvailottelua. Saatetaan sanoa tutuille, että menen äidin luokse kotiin, vaikka siellä ei itse enää asu tai vaikka se ei ole paikka, jossa itse olisi koskaan asunut. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Sitä ei tiedä kuinka hyvin jokainen äiti tiedostaa omat roolinsa eikä se liene niin tärkeääkään. Ojala on kuvannut 1960-luvulta asti. Kuopiossa 2. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. Siinä he nukkuivat. Vappupäivän esiintymisellä Tuulimyllyn Puhaltajat edusti Suomen Työväen Musiikkiliittoa. Hänet löydettiin puun alta äitinsä ja siskonsa kanssa. KUOLLEITA SYNTYNEITÄ HARTAUSKIRJOITUS Äiti on koti Kerrotaan eräästä tytöstä, joka löytyi kadulta likaisena ja nälkäisenä. Tapaamisen yhteydessä Tuulimyllyn Puhaltajien johtaja Jouni Auramo luovutti presidentille kutsun orkesterin syksyn konserttikiertueisiin. Äideillä on monenlaisia rooleja. Toimitussihteerit: Sampsa Hakala, Tiina Naula. 0400–644 678.. NIMIPÄIVÄT: 9.5. Hänen äitinsä oli hänen kotinsa. Uusia oppilaita otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Usein äitienpäivänä mennään äidin luokse häntä tervehtimään ja onnittelemaan. Äidin ja lapsen välisen rakkauden voimana ja esikuvana on Jumalan rakkaus. Hän ei kuitenkaan pysynyt lastenkodissa vaan aina karkasi. Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040, 0500 324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Tarja Säteri (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Painopaikka: Priimus Paino Oy/Allatum Oy. toukokuuta SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Schwartz on kotoisin Punkalaitumelta Leppijärven rannalta. 9 17 La 9 13 K I V I C E N T E R Palininkatu 2, Loimaa,P. Ja lapset äitiään. alkaen: tanssinopettaja Minna Vapaa-Suominen p
T. MARIKA TIMONEN Vampula-viikon ohjelmaan muutoksia HUITTINEN/VAMPULA Ensi heinäkuussa vietettävän Vampulaviikon ohjelmaan tulee pieniä muutoksia. mamma ja pappa. Pikkulikka Sohville 1-vuotisonnittelut 11.05.2009 Punkalaitumelle. Joh. Hän muutti meren kuivaksi maaksi, kuivin jaloin kansa kulki virran poikki. HEIKKI AUTTO Ehdolla Eurooppaan. Postinjakelun ripeiden järjestelyiden ansiosta nelisensataa lehteä saatiin kuitenkin perille vielä samana päivänä.. 15: 16 Paljon onnea 4.5. Poistokirjamyyntejä Loimaan kirjastoissa järjestetään kerran pari vuodessa. Kirjan ja ruusun päivänä Loimaan kirjastoissa järjestettiin poistokirjamyynti. 3 vuotta täyttäneelle Tommille! T. Paljon onnea Liisalle syntymäpäivän johdosta 15.5.2009 13 v. heinäkuuta kello 15–18 seurojentalo Jukolassa. Hän on tehnyt meille suuria tekoja. Tiesitkö. Kirjastovirkailija Tuula Mäkilän mukaan kauppansa tekevät etenkin tietokirjat ja dekkarit. Tulkaa ja katsokaa Jumalan töitä. isä, äiti, Hilma, Selma, Jukka, sisko perheineen ja Jalmari. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Anneli Rantasen matkaan tarttui oppikirjoja ja kevyempää kirjallisuutta. Kiitos Loimaan Postille. Rakkaat synttärionnittelut tänään 7 vuotta täyttävälle Saralle! T. Loimaan torilla Kokoomuksen teltalla tavattavissa klo 10.00-13.00 . välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa. Toivottavat Erkki, Leena ja Juho perheineen. Mukaan lähti venäjän ja ranskan kielen oppikirjoja ja kasetteja itselle sekä kevyempää kirjallisuutta tuliaisiksi miehelle. Toisaalta Rantanen tunnustautuu myös kevyemmän kirjallisuuden ystäväksi. 12. Parhaimmat 7-vuotisonnittelut 7.5.2009 Janette Mäkelälle. SPR:n verenluovutus järjestetään aiemmin ilmoitetusta poiketen torstaina 9. mummi, pappa ja enon perhe. Ylitsepursuavat onnittelut 40vuotiaalle. äiti, isi, Valtteri, Niklas, Jope, mummu, pappa ja Misse. Rubiinihääpäivän johdosta. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. T. t. Myöhästyneet 18 v. mamma ja pappa. Loimaa Marika Timonen – Kirjastokortti jäi kotiin, mutta täältähän saa näitä rahallakin, pöytyäläinen Anneli Rantanen tuumasi tiistaina Loimaan pääkirjastossa ja lastasi tiskille kolmatta kirjapinoa. Keittokirjojakin kysytään paljon. Paljon onnea Seija 08.05. täyttää ja näin iloiselta näyttää! Onnittelut 12.5. tulee täyteen. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Salla, Anni, äiti ja isä. 762 6000. Anneli osti oppia ja viihdettä – Kirjastokortti jäi kotiin, mutta täältähän saa näitä rahallakin. 15: 12-13 11.5. Ps. PALJON ONNEA VAAN Ilopilleri Emilia Ahonen 3 v. Kyytireissu muuttui kuitenkin ostosreissuksi, sillä poistokirjamyynnin houkuttelevia tarjouksia Rantanen ei voinut sivuuttaa. Railakasta syntymäpäivää 20vuotiaalle Eveliinalle! T. onnittelut bilehilelle! T. toukokuuta 3 PÄIVÄN SANA 9.5. Joh. 66: 5-6 10.5. – Valmistuin vuosi sitten maisteriksi ja täältä hain paljon kirjoja, hän kertoi. Rantaselle Loimaan pääkirjasto oli jo entuudestaan tuttu paikka muun muassa Loistokirjastojen ansiosta. – Kevyempää en itse välillä saanut lukea, kun oli läksyjä. heinäkuuta pidettäväksi ilmoitettu Pelimannikirkko kotiseututalo Kailinissa siirtyy puolestaan myöhempään ajankohtaan yhteensattumien vuoksi. T. vanhemmat + sisar perheineen. Tule tapaamaan! heikkiautto.fi TIISTAI 12.5. äiti iskä, Niko, Cilla, mamma ja papat. Lauantaina 9. isot pojat Tiitus ja Pietu. Lehtipainossamme Porissa oli torstain lehden kanssa käsittelyongelmia. Tyttären tyttärelle kyytipojaksi lähtenyt Rantanen oli kirjastossa aikaansa kuluttamassa. T. kultsi ja kotiväki. Mukaan tarttuneesta kirjapinosta päätellen opinnälkää Rantasella riittää edelleen. Nikolle ja Aino-Marialle iloiset onnittelut merkkipäivien johdosta! T. Soita p. Lämpimät onnittelut 10.5. T. äiti, Sanni, kummitäti + muut
klo 9.45 oli Koulukujalla pysäköitynä kieltoalueella! Virkatehtävä?. Häntä on mm. Esimerkkinä olleella Opintien koululla työskentelee kolme työntekijää ja ruokaa valmistetaan päivittäin 530 lounasta + päiväkotiin lähtevät välipalat. Siivapyörät, hiukkasloukut ja muut. Kaverini on sanonut vain, että lyöminen sattuu ja näyttänyt jälkiä, mutta sekin on jo liikaa. Näitä kaikkia palveluja olen elämäni aikana tarvinnut ja osaa tarvitsen vieläkin. Toki asiallista sellaista. Kati Uusitalo LUKIJOILTA 4 Lauantaina 9. Voitto Ojanperä Sydämet sykähtelivät Helmisen tunnelmoidessa Keskiviikkoillan musiikkitapahtuma Heimolinnassa oli menneiden muistoista ja hyvästä viihdemusiikista rakennettu kokonaisuus. lyöty esineillä ja uhkailtu lyömisellä. Minä Populismi-kynä saa jäädäkin koteloon.. VOI olla mummojen keino, mutta kokeilkaapa muuttaa nykyisiä palkkoja markoiksi. Kirjoittaja puhuu lähivanhempien vihasta. Tunnen monta Loimaalla, joita pidän erittäin ammattitaitoisina ja pätevinä. Sen verran reipasta tekstiä tuli MTV3:n uutisista: jotkut yritykset ovat ehdottaneet työntekijöilleen jopa parinkymmenen prosentin palkanalennuksia. Tosin itselläni ei ole kokemusta, mutta olemme tavallaan aikuisten armoilla. KU Vaivan palkkaa TOIMITTAJALTA Piti keskiviikkona illalla tarkistaa kalenterista, josko olisikin 1. Entä lääkärit. YSTÄVÄNI hoksasi, että alkaa verrata perheenjäsentensä kärttämien, milloin minkäkinlaisten hankintojen hintoja siihen, miten monta tuntia perheen työssäkäyvien täytyy sen eteen tehdä töitä. Vanhempiin ja isoihin sisaruksiin vetoan, että ette osta alaikäisille juhlijoille minkäänlaista kuohuviiniä tms.. Kaupungin yläkoulujen rinnakkaisluokkien määrän vähentäminen on puhuttanut kovasti viime viikkoina. Joskus on kuulemma hyvä oikein istua alas ja selittää osingoille saapuville, että eka viikko kuukaudesta käydään töissä suurinpiirtein asuntolainan takia. Monilla ei tietenkään ole käytettävissä näitäkään päiviä vaan kuun lopussa eletään jo seuraavan kuun puoltaväliä. Koska emme asu Hölmölässä, me näemme, että saksimisesta ja harsimisesta huolimatta peitto itsessään ei pitene. Autolainan jälkeen voi neljänneltä viikolta olla käytettävissä peräti torstain ja perjantain palkka Ihan Mihin Vaan, kun verottajaakin pitää muistaa. Sellaisia asioita ei vastaani ole tullut. Tätä taustaa vasten tuntuukin lapsen etu olevan enempi sukulaisten halu päästä määräämään perheen asioista tai tekemisestä. Mihin ovat hävinneet ne kynät, joilla viime syksynä kuntavaaliehdokkaat kovasti kirjoittelivat kannoistaan. Aikuiset varmaan luulevat, että nuoria ei saa tottelemaan ilman ruumiillista kuritusta. Taitaisi aika moni sanoa, että EVVK. Entä kun tuleekin ennalta arvaamaton menoerä, sosiaalitoimi on kiinni! Lastenpäivähoito. Petri Vainiotalo, puhallinorkesterin kapellimestari, sai käyrätorvensa soimaan samaan herkkyyteen, että tuntui lähes uskomattomalta kuulla tämäntyyppistä musiikkia sotilasmarssi-instrumentilla. Mitä saa nyt alle eurolla. Entäs AA puoli. Kokeilkaa vaikka! Raitis koulunpäätös Sinä joka ajoit mustan kissamme yli Hirvikoskella keskiviikkona 6.5. Taas mökkeilevät virkamiehet haluaisivat myydä Kalikan. MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi Kansantarinoiden Hölmölässä peitto osoittautui liian lyhyeksi jalkopäästä. toukokuuta. Nyt jo 3–4 vko jonot omalle lääkärille! Entä lasten neuvola. Oikein kootulla lautasmallilla saadaan terveellisiä ateriakokonaisuuksia. n. Ilo ilman viinaa ei ole teeskentelyä. Kuka takaa, ettei palkkoja ”pidä” laskea vieläkin alemmaksi taas ensi vuonna. klo 12.30, et sitten vaivautunut edes pysähtymään saati nostamaan kissan pois keskeltä tietä, oletko nyt tyytyväinen. Yleisö olisi istunut kuuntelemassa vielä toisen mokoman, niin innokkaasti aplodeerasivat pitkän tovin. Ymmärrettävä on työntekijöidenkin kummastus. Mut älkää tehkö sitä meidän psykiatrian-AAsosiaali-hoitoja lapsisektorilta. MEIKÄLÄINEN taas tuntuu tätä nykyä käyvän töissä lähinnä sen vuoksi, että saa maksettua auton remontit. Jussi Kuka jakaa mun lääkkeet tk erikois palvelu yksikössä (mielenterveys) jos sieltä laitetaan hoitajani ns lomalle. Tilastokeskuksen mukaan yksityisen sektorin tuntipalkkaisten ansio oli vuoden 2007 lopulla 13,25 euroa tunnilta (miehillä 13,78 ja naisilla 11,17). (Lastentarhanopettajaksi opiskellut ystävä taas totesi saavansa tehtaassa kaksivuorotyössä samaa palkkaa kuin tulevassa työssään.) Toisaalta silloin sai komean pussin karkkiakin viidellä markalla. Jukka Lahtonen ja Tapio Laurila, iloiset, hyväntuuliset veikot kuuluvat vakiokalustona loimaalaiseen musiikkielämään. Kuntatalouden käytettävissä oleva rahamääräkään ei saksimisesta ja harsimisesta huolimatta kasva. Kuntalaisten on tietenkin myös syytä vahtia päätöksenteon käytäntöjä. Niinijoella.Eräässä.Kyläpahaisessa.Kytätään.Ikkunassa. Reima Helminen oli valinnut ohjelmaansa herkkiä kauniita laulelmia, jotka välillä toivat kyyneleet poskipäihin. Kukas heitä kuuntelee ja on tukena. Kuka takaa, että palkka nousee takaisin. Eikä raha kuntataloudessa ilmeisestikään riitä kaikkiin tarpeellisiin paikkoihin – peitto ei pitene, mutta voisiko se jotakin kohtaa pidentämällä lämmittää tarpeellisissa paikoissa. toukokuuta. Päivittäin tarjolla on myös tuoresalaattia, leipää ja levite. Curt Nicolin Onnittelut kaikille peruskoulun pian suorittaville ysiluokkalaisille! Toivottavasti jätätte kaikki alkoholijuomat pois koulun juhlista, myös pihaalueilta. PÄIVÄN MIETE: Piteneekö peitto. Että miten olisi, töitä alle viisi euroa tunti. Heidät tapaa kirkkokonserteissa, viihdekonserteissa ja aina kun tarvitaan taustabändiä, Jukka vaihtaa torvensa bassoon. Kärsin jopa kaverini puolesta siitä, että häntä kohdellaan väärin. Eipä hätää, ainahan voi saksia yläpäästä kaistaleen ja harsia pätkän jalkojen peitoksi. Mellilän syyhy-/savirunni ei riitä. Mitä taas tulee sosiaalihenkilöihin, joita kirjoittaja moittii melko karkeasti. Kymppitonni oli käsittääkseni mukava palkka vielä viime vuosikymmenellä. Ensinnäkin jo tuhansia vuosia sitten äiti, isä ja lapset ovat muodostaneet oman perheympyrän, johon ei kuulu sukulaiset painostavassa tai opettavaisessa mielessä. Tai palkka-alella. Seija Kylämarkula Ruumiillinen kuritus on nuorille rääkkäystä! Mielestäni ruumiillinen kuritus ei sovi kenellekään nuorelle. Painostusta sekä väärin puhuttuja asioita kylläkin. Huumoristiset välipalat toivat oman hilpeytensä tunnelmaan. Varmasti joku muu löytää paremman tavan kasvattaa nuoria. Lihapullat, erilaiset murekkeet ja pihvit tulevat puolivalmiina raakapakasteina, kalapihvit ja -puikot valmiina, nämä ovat helposti pilaantuvista raaka-aineista valmistettavia ja tekeminen vie paljon aikaa. Yleensä en lue nimimerkkikirjoituksia, koska se jo todistaa määrättyjä asioita kirjoittajasta. Loppuuko hoito kesken. Tehtaassa sai kesällä silloin komiasti vajaat 30 markkaa tunti, joka palvelualalla silloin työskennelleen kaverin mukaan oli huima raha. Siinä oppilaita ja vanhempia kismitti muun muassa se, etteivät he olleet etukäteen saaneet tietoa aikeista. ruokapalvelupäällikkö Sukulaisilla halua määrätä perheen asioista Haluaisin minäkin sanoa muutaman sanan niin sanotusta lapsen edusta, josta oli Loimaan Lehdessä torstaina 7. Populismi-kynä saa mieluusti kyllä jäädäkin koteloon. Mökitön Poliisiauto (paikall.) tänään 8.5. Väliajalla kuulin ihmetystä ihmetyksen jälkeen siitä, kuinka Reiman laulu sykähdyttää ja saa sydämet sulamaan talven jäästä. Jos näin ei ole liitto hajoaa ja sen jälkeen kukaan ei voi puhua lapsen edusta, päinvastoin. toukokuuta KOPIT Jos yrität joka päivä tehdä vähän enemmän kuin sinulta odotetaan niin pian sinulta vaaditaan vähän enemmän. huhtikuuta eikä 6. Tapsa, kanttori emeritus on se jokapaikan höylä, laulaa, soittaa, näyttelee, juontaa ja hauskuuttaa vitsikkäillä pikku tarinoilla. Silloin jää viikottaiset keskustelut pois. Kaverillani on kokemusta asiasta, ja hänen tarinansa eivät ole miellyttäviä. Ajat ovat mitä ovat, ja yrityksissä tietenkin mietitään miten pysytään pystyssä – laitetaanko osa porukasta pihalle ja pidetään muiden työ ja tulot entisellään, vai nipistetäänkö kaikkien tuloja, vaikkapa lomautuksilla. Siirtäkää vaik Loimaan portin valmistumista eteen päin. Missä on ne kuuluisat porkkanarahat kun suur-Loimaa tehtiin. Arki-illasta huolimatta yleisöä oli salin täydeltä. Mitä jos aikoja väitetään huonoiksi seuraavat parikymmentä vuotta. Kaikille mukanaolleille kiitokset, unohtamatta Aila Reunastakaan, pikkuleipäja simatarjoilun emäntää. Tokalla ja kolmannella viikolla ostetaan ruokaa ja muita välttämättömiä tarvikkeita, maksetaan kenties sähkölaskuja, puhelinlaskuja, vakuutuksia... Kaupungin taloustyöryhmän ensi viikolla julkistettavien aikaansaannosten on paras herättää kansalaisissa keskustelua ennen toimeenpanoa. Kulttuurilautakunnalle täydet pisteet konsertin järjestäjinä, tätä täytyy saada lisää. Alemmat palkkakustannukset voivat olla Suomen kilpailukyvyn avain, kunpa vain ei mentäisi takalukkoon tätä avainta käytettäessä. Monen vuoden Loimaan kaupungin työntekijä jäänyt palkitsematta, ei toripoliisi, kiitos hänellekin, mutta Pirkolle ja keskuksen nainen, pysti on teidän! Sakonuhka, verenpaine! Kunnon ruokaa kiitos Loimaan Lehdessä 7.5.2009 olleessa kirjoituksessa toivottiin hyvää kotiruokaa valmisruokien tilalle. Olisi hienoa, että virkamiehet ja luottamushenkilöt myös toivottaisivat keskustelun tervetulleeksi ja jopa osallistuisivat siihen. Aurinkoista kesää ja kesälomaa odotellessa Maarit Sulkanen vs. Ottakaa nyt hyvät työryhmäläiset LUSIKKA kauniiseen käteen. Jos aikuiset eivät keksi muuta, niin sitten heidän on kyllä kysyttävä muilta neuvoa. Loimaan kaupungilla on käytössä kiertävä kahdeksan viikon ruokalista, joka koostuu 70-prosenttisesti koulun omassa keittiössä valmistetuista ruuista; keitot, laatikot, kiusaukset sekä erilaiset lihaja broilerikastikkeet
Asialla ovat olleet myyrät, jotka ovat syöneet kokonaisia taimikoita suihinsa. Myyrillä ei ole tässä mitään logiikkaa, mutta kukapa niiden aivoituksista selvää ottaisikaan, alueneuvoja Mika Järri huomauttaa. Myyrätuhoille altteimpia ovat alle kymmenvuotiaat taimikot, mutta jopa viisimetrisiksi ehtineiden taimien latvoja on syöty. Tältä pitäisi viime keväänä istutettujen kuusentaimien näyttää nyt. Metsänhoitoyhdistys auttaa myyrätuhoihin liittyvissä kysymyksissä. Tuhoalue on yhteensä puolitoista hehtaaria. Perennatkin ovat myyrille kelvanneet. Myös taimitarhoilla on riittänyt murhetta myyristä, eikä vahingon vaikutus edes jää tähän kevääseen. Kuusen osuus tuotannosta on yli 80 prosenttia. Loimaa/Ilola Anu Salo – Tältä sen pitäisi näyttää, Mika Järri esittelee terhakkaa kuusentainta, joka on kuin ihmeen kaupalla pelastunut myyrien mellastukselta. Taimi, joka pelastui. Onneksi muokkausta ei tarvitse sentään tehdä uudestaan. – Kestää vuosia, ennen kuin myyrien aiheuttama hävikki on kurottu umpeen, Virttaan taimitarhan tarhanjohtaja Juha Mäkelä laskeskelee harmissaan. Virttaa on Taimitapion neljästä tarhasta se, johon poikkeuksellisen runsas myyrävuosi iski hampaansa kaikkein pahiten. AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Lauantaina 9. Paikoitellen hävikki on jopa 55 prosentin luokkaa, mutta vaihtelee. Korvauksia varten tulee tehdä hakemus ja suunnitelma. Taimi, joka tuhoutui. Metsänomistajien on mahdollista saada korvauksia myyrätuhoihin. Metsänomistajilla ei ole juuri ollut muuta mahdollisuutta kuin pelätä pahinta ja toivoa parasta. Gourmet-myyrät ovat puista ja perennoista tarkimmin napsineet ne vähän harvinaisemmat. Siinä missä kotipuutarhuri vielä voikin yrittää pienellä pläntillään suojata kasvustoja, ovat metsänomistajilla konstit vähissä. Vuosi sitten tehty työ menee muokkausta lukuun ottamatta uusiksi, Järri toteaa. Loimaan seutu Anu Salo Talvinen myyräntyö puuntaimikoissa on saanut aikaan pahaa jälkeä eri puolilla Suomea. Tai sitten kasvustot ovat saaneet yllättäen olla kokonaan rauhassa. – Muutaman vuoden ikäinen omenapuu alkoi yhtäkkiä kallistella. Niin myös Loimaan seudulla, jossa tilannetta kartoitetaan parhaillaan. TOIMITTAJALTA Namnam, sanoi myyrä Meillä on käynyt gourmet-henkisiä myyriä (joista gourmet-henkinen kissamme ei ilmeisesti ole välittänyt). – Metsänomistajien on syytä käydä tarkistamassa tilanne omissa taimikoissaan ja ottaa sitten yhteyttä meihin, jotta tilanteesta saadaan parempi kokonaiskuva, metsänhoitoyhdistys Loimaan seudun toiminnanjohtaja Jari Neero toteaa. Jälkiviisautta harjoittaessa olisi voitu kyllä toimia toisinkin eli pakata kaikki myytävät taimet pakkaseen myyriltä suojaan. Vesimyyrä oli syönyt juuret. Koko taimikko on voinut mennä pahempiin suihin tai vain osa taimista. Myyrät ovat ahkeroineet kotipuutarhassamme esimerkiksi omenapuiden parissa. Tuhojen laajuudesta ei ole vielä tarkkaa tietoa. – Tämä on meille kaikille yhteinen asia, Mäkelä toteaa. Kati Uusitalo. Haavoja on nyt hoidettu minun sielussani ja puiden rungoilla, katsotaan kuinka moni puu päätyy lopulta ruumishuoneelle. ANU SALO Taimitarhalle tulee toimitusvaikeuksia Loimaa/Virttaa Anu Salo Metsänomistajat eivät suinkaan ole ainoita, jotka laskeskelevat tuhojen laajuutta tänä keväänä. Vesimyyrä vie juurakon, josta tavasta hävittää puita Järrillä on kokemusta omasta kotipihastakin. Mika Järri luonnehtii kuusitaimikkonsa kohtaloa totaalituhoksi, sillä myyrät ovat popsineet käytännössä kaiken. Työpuhelin on pirissyt jatkuvasti uusia myyrätuhohavaintoja, mutta kukaan ei tiedä tuhon laajuutta vielä tarkkaan. Kuusen, männyn ja koivun taimia kasvattavan Taimitapion Virttaan tarhan myyrätuhot ovat mittakaavaltaan todella suuria. – Ei siinä tunnelmat kovin korkealla olleet, kun ajelin kotiinpäin. Lumien sulaessa ja totuuden paljastuessa osoittautui, että kuvaavin sana tilanteelle oli totaalituho. Eriväriset sammalleimut ja osa maksaruohoista olivat pelkkää putua vaan, kun lumi suli. Tilanteen kehittyminen jyrsijöiden syömingeiksi oli tiedossa jo syksyllä. Työkseen Järri toimii metsänhoitoyhdistys Loimaan seudun alueneuvojana. Alustavasti voidaan kuitenkin puhua vähintään useiden kymmenien hehtaarien taimikkotuhoista, jotka johtuvat poikkeuksellisen runsaasta myyräkannasta. Mutta mikä parasta, tämän jälkeen myyräkanta onneksi romahtaa, Mäkelä huokaa. – Mutta tältä näyttää suuri osa, Järri osoittaa maasta pilkistävää tikkua, joka ei ole juuri hammastikkua kummempi kräki enää. Taimikkotuhot ovat kuitenkin hyvin paikoittaisia. Tästä ei koskaan tule edes joulukuusta. Tuhojen pitää kemera-tukea haettaessa muodostaa yhtenäinen vähintään puolen hehtaarin alue, jolla on kasvatuskelpoisia taimia jäljellä alle 600 kappaletta hehtaarilla. – On tapauksia, joissa palstalla on oja välissä. Varastotilakin olisi riittänyt, mutta urakka olisi toisaalta sitonut runsaasti työvoimaa, joka taas on kustannuskysymys. Yhtä kaikki edessä on tilanne, jolloin joudutaan jossain vaiheessa myymään ei oota. Järri kävi keväällä pariin otteeseen katsomassa Alastaron Ilolan kylässä olevia kuusitaimikoitaan. Vaikka hänellä onkin laaja metsävakuutus, joka korvaa vahingon, niin hukkaan mennyttä kasvuvuotta ei saa takaisin. Minä en samaan paikkaan luultavasti myyrätuhojen takia päädy, mutta voin vain kuvitella, miltä tuntuisi, jos taimista olisi elanto kiinni. – Lähinnä jonkinlainen fyysinen suojaus voisi tulla kyseeseen, mutta sellaista on käytännössä mahdoton toteuttaa. Myyrien torjuntaan on kyllä keinonsa, mutta eläinten runsauden vuoksi tavanomainen, normaalisti pettämätön torjunta ei riittänyt estämään vahinkoja. Tarkkaa työtä olivat myyrät tehneet: ihan kuin rungot olisi jotenkin koneellisesti jyrsitty. – Se mihin tässä nyt ryhdytään, on istuttaa syksyllä mahdollisimman paljon taimia routimattomaan maahan sen mukaan, miten sopivia kohteita tarkoitukseen löytyy. Tavikset eivät ole suosiossa edes puutarhassa. Kun menin katsomaan mistä on kyse, puu jäi nostaessa käteen. – Olen jo varoittanut asiakkaita, että näin tulee olemaan. Nyt jo sentään jossain pilkistää joku vihreä tai punainen piippa. Tarha kasvattaa 1ja 2-vuotiaita kuusia sekä 1-vuotiaita mäntyjä ja koivuja. Toiselta puolelta on syöty kaikki, toiselta ei mitään. Lumen alta paljastui rungoista valkoisia rantuja. Myyräkannan runsaus ja sitä myöten tuhot taimikoissa ovat mittasuhteiltaan pahempia kuin ainakaan kahteen vuosikymmeneen. Tuhoja tekee kolme eri myyrälajia, jotka ottavat kukin oman osansa taimesta: latvakasvaimen, rungon kuoren tai sitten juuriston. Taimen kasvu loppuu rungon tultua ympäriinsä järsityksi tai sitten kasvusilmun tuhouduttua. Tuki korvaa taimet ja 20 prosenttia työstä. Murhetta koituu siitäkin, että yhteistyö tärkeiden asiakkaiden, kuten metsänhoitoyhdistysten kanssa kärsii, vaikkakin itsestä riippumattomista syistä. Omasta metsävakuutuksesta, jos sen laajuus riittää kattamaan myyrävahingot sekä kestävän metsätalouden rahoituslain (kemera) mukaista tukea ehtojen täyttyessä. Kemiallinen suojaus tai myrkytys ei metsänhoidossa tule kyseeseen, Neero toteaa. toukokuuta 5 Totaalituho kuusitaimikossa Myyrät tehneet laajaa tuhoa puuntaimikoissa Loimaan seudulla puhutaan kymmenistä hehtaareista Tilanteen kehittyminen jyrsijöiden syömingeiksi oli tiedossa jo syksyllä. – Kun kannon nokassa seisoskeli katselemassa, niin siellä niitä mennä vilisteli, Neero sanoo
– Vaikka itse sanonkin, aika mukavia töitä syntyi. Ensimmäinen työpaikka löytyi Viikkosanomista. Olkoon siis joka päivä lastenpäivä. Tervasmäki seuloo parhaillaan valokuvaaarteitaan ja valikoi runsaudenpulassaan vajaata sataa kuvaa Metsämaan kyläpäivillä 11. Kyse ei ole vain vastuusta, vaan kunniatehtävästä. Jokaisesta valskanneesta vaipasta on syytä olla kiitollinen. Harmittaa, että tuli otettua silloin vain pari tukinuittokuvaa historiaan pian jääneestä toiminnasta. – Oli pakko karsia ja nuukailla kuvanotossa, hän toteaa katsellessaan kahta tukinuittokuvaa, jotka on otettu uittojen ehkä ihan viimeisenä keväänä vuonna 1955 Korvensillalta. Eikö kaikkein suurin sankari ole kuitenkin jokainen uusi tulokas, joka viattomana ja avuttomana saatetaan keskelle suurta seikkailua. Tukanleikkuu sujui näppäräsormisilta nuorukaisilta 1950-luvulla. Itse ehdin viimeisten joukossa saada lapseni maailmaan tuossa kodikkaassa ympäristössä. KIRJOITTAJAVIERAS 6 Lauantaina 9. Itsekään en koe pienen käärön aiheuttamaa pakahduttavaa hellyyttä ensimmäistä kertaa, sisarentyttäreni ovat synnyttäneet sen tunteen minussa jo aiemmin. Se on itsestäänselvyys. heinäkuuta avattavaan nostalgianäyttelyyn Kalliohovissa. Alkoi huvittaa. Näin voitaisiin pelastaa suurenkin yleisön nähtäville hänen valokuvansa, jotka ovat kaikki erikseen ja kaikki yhdessä tallentamisen ja julkaisemisen arvoisia. Hänen otoksissaan todentuu aforismi ”yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa”. Äitienpäivänä on lupa juhlia myös heitä. Kari Nummila KARI NUMMILA Heimolinnankatu 14, Loimaa. Pulautusläikät puserossa ovat koreimmat somisteet. Joitain sijaisvanhempia on jo virallisestikin huomioitu ja palkittu. – Uuden filmirullan osto oli silloin niin iso investointi, ettei oikein uskaltanut semmoista kotona tunnustaa. Minulla oli hyvä maalausvire. Lapsi tekee naisesta kerran vuodessa juhlitun ja kiitellyn sankarin. (02) 763 2030 Aurinkolasit päällä joka säällä voimakkuuksilla tai ilman MEILTÄ MYÖS YKKÖSBONUSTA! Tule tutust umaan !. Tervasmäki olisi nyt valmis tekemään palveluksen kotiseudulleen, jolta toivottavasti löytyy valmiutta valokuvateoksen julkaisemiseen. Kuvista saadaan esimakua Metsämaan kesänäyttelystä. Kun lähdin opiskelemaan, aikaa maalaamiseen ei riittänyt enää. Äitejä ja äidintekijöitä Edellisviikolla havahduin siihen, että kuulin vakain äänenpainoin vertailevani eri tuotemerkkejä. Kintuille kaarena suihkuava pissa koostuu silkoista ilonpisaroista. Pikkuisen nyytin ansiosta minäkin saan viettää ensi kertaa äitienpäivää muussa kuin jälkeläisen roolissa. AURINKOISTA äitienpäivää niin äideille kuin äidinmielisillekin sekä äidintekijöille. Vaippamerkkien vertailu ei ole itsestäänselvyytenä lankeava onni. Valokuvien tallentamisen puolesta puhuu, että nykyeläjillä olisi sananmukaisesti aika valju kuva sadan vuoden takaisesta Saviseudusta ilman Urho Järveläisen ja Elias Hollon valokuvia. Hänet tunnetaan vaatimattomana ja tinkimättömänä oman tiensä kulkijana. Eiköhän noiden seinien sisäpuolella yhä voi kuulla vauvanitkua, kun oikein herkistää kuuloaan. TOIMITTAJALTA Kirjaan korjuun Jaakko Tervasmäen luovuus ja taiteellisuus ovat rönsyilleet monin tavoin eivätkä suinkaan aiheetta vaan Saviseudunkin onneksi. Loimaa/Metsämaa Kari Nummila Metsämaalla vuonna 1934 syntyneen Jaakko Tervasmäen valokuvat yltävät lähes kuudenkymmenen vuoden aikajänteellä taaksepäin. Hän aloitti vuonna 1965 mainos-tv:n filmitoimittajana ja jatkoi vuosina 1974–1989 mainos-tv:n filmipäällikkönä, joka ajoittain teki työtään Lontoossa. Eikä se tunne välttämättä vaadi biologista sidettä. Monelle lapselle tärkeä ja turvallinen ihminen on sijaisäiti, sukulaisnainen, äitipuoli tai muulla tavalla äidin sijaan tai ohelle astunut ihminen. Sillä lapsi on ansaitsematon etuoikeus. Tervasmäen mestarilaukauksista saadaan pientä esimakua jo ihan kesäkuun alussa, kun osa näyttelykuvista julkipannaan Metsämaan Osuuspankkiin rahalaitoksen 90vuotisjuhlapäivänä. Tätä seurasi työskentely Elokuva-arkiston kansallisfilmografian kimpussa. Minäkö se tosiaan olin. Lähdin Yhdysvaltoihin Asla-stipendiaattina ja suoritin master of arts -tutkinnon Kaliforniassa Uclan yliopistossa. ”Vanha valokuva on tosi hyvä muistituki” Jaakko Tervasmäen kuvissa vanhaa Metsämaata – Valokuva on minulle parhaimmillaan hyvä dokumentti niistä hetkistä ja tunnelmista, jotka eivät sellaisinaan enää milloinkaan toistu. Vaippamerkkejä. ”Matolaatikolla” Tervasmäki ryhtyi valokuvaamaan vuonna 1951, kun oman kulmakunnan tuttu mies, Aaro Kanerva, totesi, että hän on kyllästynyt näpsimään kuvia. Olennaista on lämpö, läsnäolo, tuki ja turva. Äitiyttä ei kuitenkaan pitäisi mystifioida. Otokset kuvaavat erityisesti Metsämaan Korvenkylän elämänmenoa jos vähän Tervasmäen kouluaikaisen Loimaan kauppalankin silloista historiallista muistia, joka nyt on enimmiltään valitettavasti iäksi menetettyä miljöötä. Viimeisillä lukioluokilla Tervasmäki maalasi innokkaasti vesiväreillä ja öljyväreillä. Tervasmäkeä harmittaa, että niihin aikoihin koululaisen rahat olivat vähissä. Meidän aikuisten tehtävänä on parhaamme mukaan huolehtia pienimpien hyvinvoinnista ja mahdollisimman tasapainoisen elämäntaipaleen alun edellytyksistä. Äitienpäivää on vietetty pian sata vuotta, isänpäivääkin muutama vuosikymmen. Kakan tursutessa hoitopöydälle on aihetta hymyillen nostaa kainaloitaan myöten rapainen vauva käsivarsille. Ehkä vielä joskus sittenkin… KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on vanhempainvapaalla, henkisesti hän sanoo olevansa ypäjäläinen, vaikka asuukin tätä nykyä Helsingissä Tiina Niinimaa Pulautusläikät puserossa ovat koreimmat somisteet. Jaakko Tervasmäki valikoi parhaillaan kesänäyttelyyn tulevia valokuvia, joista tehdään pääosin A4ja A3-kokoisia vedoksia. Hän opiskeli saksaa, ruotsia ja estetiikkaa ja suoritti humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon. Se oli Rex-merkkinen ja kuvakokokin peräti 6x9 cm. – Valokuva on minulle parhaimmillaan hyvä dokumentti niistä hetkistä ja tunnelmista, jotka eivät sellaisinaan enää milloinkaan toistu. Niiden avulla voi palauttaa mieliin menneitä asioita, tapahtumia, ihmisiä, Tervasmäki selvittää. toukokuuta KULTTUURI TÄLTÄ SIVULTA: Lapsi tekee naisesta kerran vuodessa juhlitun ja kiitellyn sankarin. Oman nuhjaantuneen peilikuvan kohtaaminen on ilo silmille. Puh. Erityistoivotukset haluaisin osoittaa kaikille Loimaan sairaalan entisellä synnytysosastolla työskenneille, kaikille siellä synnyttäneille ja päivänvalon nähneille. Ei kenestäkään tule äitiä sanan syvimmässä merkityksessä pelkästään synnyttämällä, syöttämällä, pesemällä, pukemalla ja nukuttamalla, mutta naisesta voi tulla lapselle läheinen, vaikka hän ei kaikkia näitä asioita tekisikään. ”Pysäyttäviä kuvia” löytyy niin ihmisistä, maisemista kuin työnteostakin. Myöhemmin hän toimi freelance-toimittajana muun muassa ElokuvaAitassa, Suomen Kuvalehdessä ja Annassa. Kaupat tehtiin viidellä markalla. Elokuva veti – Elokuva veti yhä enemmän puoleensa eikä sitä alaa voinut kunnolla opiskella Suomessa. Hän tietää kokemuksestakin, että valokuvaotos toimii hienosti suoranaisena muistitukenakin, jos jokin asia on päässyt unohtumaan tai se ei tule mieleen ihan itsestään. – Sanoin Aarolle, että myy minulle ”matolaatikkosi” eli laatikkokamerasi. Vaikka Tervasmäen kuvausvälineet eivät niin kovin kaksisia olleet, syntyi tavan takaa mestarilaukauksia, joita julkaistiin muun muassa Pellervon, Kotilieden, Avun, Seuran ja Uuden Kuvalehden kansissa. USKOISIN että äitiyden ja isyyden kaltaiseen onnentunteeseen on valmius melkein kenessä tahansa naisessa tai miehessä
– On hieno asia, että fosforinpoiston myötä veden happitilanne on niin korkealla, ettei kaloja tappavaa happikatoa ole odotettavissa. Sen aste vaihtelee sadannan mukaan. Kun esimerkiksi vuoden 2003 talvi oli hyvin vähäsateinen, Loimijoesta mereen kulkeutuva ravinnekuorma puolittui. Kalojen makukin on hyvä paitsi joskus Forssan alapuolella. Hajakuormituksen osuus kaikista ravinteista on peräti 80 prosenttia. Oravaisen mukaan joen ravinnekuormitus onkin nyt ratkaisevasti kiinni hajakuormituksesta, jossa viljelysmailla on päärooli. Vyö kiristyy yhä Säästötoimenpiteistä huolimatta koulutoimen taloudellinen tulevaisuus ei näytä yhtään sen valoisammalta. Tosi iso ongelma on myös Pietari, vaikka Suomi, Ruotsi ja EU ovatkin kustantaneet siellä valtavia puhdistamoinvestointeja. toukokuuta 7 LAINA: TÄLTÄ SIVULTA: PAIKALLISIA – Forssan alapuolella jokivesi on pääsääntöisesti kaksi koulunumeroa huonompi kuin Loimaan alapuolella. – Säästöjä on kypsytelty viime syksystä saakka, ja ne olivat siten tiedossa. Luokkien määrän vähennys hämmentää HANNA?KAISA SULONEN Loimijoen kolibakteerit laskivat normaalitasolle Jokioisten jätepäästö oli vain tilapäinen häiriö Loimaa Kari Nummila Jokioisissa taannoin sattuneen paineviemärin rikkoontumisen takia Loimijokeen virtasi puhdistamattomia jätevesiä noin viikon ajan. Uusi hallitus jatkaa edeltäjäänsä pienemmässä kokoonpanossa. Pärkö toppuuttelee huolestuneita. Neljä kahdeksatta luokkaa yhdistetään ensi vuonna kolmeksi yhdeksänneksi luokaksi kaupungin heikentyneen rahatilanteen vuoksi. Suomisen siirtyessä eläkkeelle hänen tilalleen tulee Oripään uusi kunnanjohtaja. Runsaat ainekset tuovat pelloilta ravinteita. .sovinkoluovuttajaksi. – Loimijoella on vähän latvavesiä eivätkä niidenkään järvien vedet ole hyväkuntoisia. Loimaan alapuolella vesi on parhaimmillaan vasta Alastarolla, kun siihen ovat laskeneet Koijoen ja Niinijoen vedet. Sitten luku nostettiin tasoon 500 kolibakteeria desilitrassa ja Suomen liityttyä Euroopan Unioniin minimitaso nousi peräti tuhanteen kolibakteeriin desilitrassa. Hallituksessa uutena aloittaa myös Tarvasjoen vs. Merkillistä kyllä, yhdellä kädellä saa joskus enemmän aikaan kuin kahdella. kunnanjohtaja Vesa Ketola. OJENNA KÄTESI. Tulokset ovat hyviäkin, mutta ongelma pysyy, kun hajakuormitukseen ei löydy lääkettä. Raja nousi Suomessa veden uimakelpoisuuden rajana pidettiin joskus tasoa enintään sata kolibakteeria desilitrassa. Ajatuksella; ihanaa, että olet olemassa äiti. – On selvää, että jossain ryhmäkokojen kasvatus näkyy, ei se voi täysin merkityksetön tekijä olla. Vanhoista hallituksen jäsenistä uudessa hallituksessa jatkaa kunnanjohtajien lisäksi yritysedustaja Mika Mutala. Etenkin fysiikan ja kemian opetuksessa ongelmia saattaa ilmetä, eikä tämä oppimisvaikeuksista kärsiviä ainakaan helpota. Vanhemmat ehdottavat, että säästöjä voitaisiin kerätä kaupungin työntekijöiden lomautuksilla ja mahdollisesti jopa veroprosentin nostolla. Uudet järjestelyt hämmentävät niin oppilaita kuin heidän vanhempiaankin. Forssassa liikutaan arvosanoissa huonossa tai enintään välttävässä tasossa, kun Loimaan alapuolella ylletään vähintään välttävään ja joskus tyydyttäväänkin luokkaan. Loimijoen vesi on samantapaista kuin Vantaanjoessa ja Aurajoessa juuri peltojen takia. Keski-Euroopassahan isoin osa luonnonvesistä olisi suoraan uimakelvottomia, jos rajaa vedettäisiin vaikkapa 500 kolibakteeriin/desilitra, Oravainen korostaa. – Nyt tehdään pakon edessä olevia ratkaisuja. – Jokioisten alapuolella jokivedet saastuivat kolibakteereista joksikin aikaa, mutta nyt virtaamat ovat tehneet tehtävänsä ja bakteerikannat ovat asettuneet tavanomaisille tasoille. Kärsiikö lasten oppiminen ja miten onnistuu ryhmäytyminen uudessa porukassa. Kari Nummila Kehittämiskeskukselle pienempi hallitus LOIMAA Loimaan seutukunnan kehittämiskeskukselle on valittu hallitus toimikaudelle 2009–2010. Seitsemänsiä luokkia perustetaan vain kolme entisen neljän asemasta. Loimaa/Hirvikoski Hanna-Kaisa Sulonen Opintien koululuokan pulpetit täyttyivät keskiviikkoiltana koululaisten vanhemmista. Joen ravinnemääriin tapahtuma ei vaikuttanut sillä tavalla, että olisi syntynyt pahaa happikatoa ja kaloja olisi kuollut sen takia, limnologi Reijo Oravainen Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksestä selvittää. Venäjä näyttää luottavan siihen, että muut ovat niin huolissaan Itämerestä, että investoivat isosti Pietarin puhdistamoihin. Hallituksesta väistyvien yritysedustajien tilalle astuvat Martti Salonen (Loimaa), Pasi Viljanen (Pöytyä) ja Heikki Kerko (Marttila). Tuhlatut rahat olisi pitänyt käyttää kalkituksiin, kun maat ovat aika usein niin happamia, että kasvit eivät saa niitä käyttöönsä. – Ei typpeä pysty kukaan havainnoimaan näköaistilla. Ota virallinen henkilötodistus mukaan. Lannoitehintojen räjähtäminen viime kesänä nosti ongelman seinälle. Erityisesti nopeus, jolla muutokset on tehty, kummastuttaa vanhempia. Parasta on sydämestä tuleva halaus ja se, että halaaja ja halattava iloitsevat toisistaan. Yhdyskuntajätevesien osalta fosfori on saatu kuriin ja nyt investoidaan kalliisti typenpoistoon, jolla ei saada aikaan mitenkään olennaista vesien paranemista, Oravainen tietää. klo 13–18 Heimolinnassa, Väinämöisenkatu 2, Loimaa. – Forssan alapuolella jokivesi on pääsääntöisesti kaksi koulunumeroa huonompi kuin Loimaan alapuolella. Vuositasolla luokkien yhdistämisellä päästään 130 000 euron säästöihin, Pärkö summaa. Pärkön mukaan koulumaailmassa on omat lakinsa siitä, miksi muutoksiin on reagoitava ripeästi. Oravaisen mukaan Forssan alapuolella Loimijoen veden laatuluokka on yleensä aina selvästi huonompaa kuin Loimaan alapuolella. – Vaihtoehtona ei ole se, että siltoja jätetään rakentamatta tai viljasiiloja valaisematta. Joka arkipäivä potilaat tarvitsevat yli 1000 verenluovuttajan apua. Hallituksessa jatkavat kunnanjohtajat Kari Jokela (Pöytyä), Jari Kesäniemi (Aura), Aimo Suikkanen (Koski), Juhani Tynjälä (Marttila) ja Asta Suominen (Oripää). On mahdollista, että vuonna 2012 Alastaron ja Opintien koulut yhdistetään. Ryhmäytymistä helpottanee kuitenkin se, että oppilaat ovat itse saaneet vaikuttaa uusien luokkien muodostumiseen mahdollisimman paljon. – Jos oppilasryhmä toimii, ei ole niin väliä, kasvatetaanko ryhmän kokoa 22 oppilaan kokoiseksi. Lisäksi koulukuljetuksiin liittyvät asiat on pakko hoitaa jo nyt. Tällöin saataisiin neljässä vuodessa kymmenen opetusryhmän säästö. Lauantaina 9. .veripalvelu. VERENLUOVUTUS tiistaina 12.5. Ensi sunnuntain äitienpäivälahjasta ei kannata kantaa huolta. Pääkirjoitus – Ykkössanomat – Eikö mitenkään muuten voida säästää kuin luokkia mylläämällä, pohtivat Joe Hägg, Pirita Laaksovirta, Eero Vanha-Perttula ja Johanna Vähä-Hakula. Maksuton luovuttajainfo 0800 5801. Toimivuus tärkein Vanhempien suurin huoli kohdistuu kasvaviin ryhmäkokoihin. Eurot ovat tulevaisuudessa edelleen tiukassa, jopa tiukemmassa kuin nyt. Pärkö näkee asian toisin. Kokei le itse.. – Tässä on yritetty valita kahdesta huonosta vaihtoehdosta vähemmän huono. Pöytyän kehitysjohtaja Mika Joki siirtyy asiantuntijasta hallituksen jäseneksi. – Hyviä ratkaisuja ei ole tarjolla, kertoo luokan edessä seisova sivistysjohtaja Manne Pärkö. – Näinkin korkealle noussut kolibakteerien minimitaso johtuu nyt nimenomaan Euroopan Unionin päätöksistä. Savisameutta tulee ilman muuta, kun Loimijoen valumaalueesta yli 40 prosenttia on peltoa. Säästöt tarvitaan koulutoimesta. TOIMITTAJALTA Raskaasti ravinteita Suomessa on vuosikymmeniä investoitu valtavasti yhdyskuntien jätevesien puhdistamiseen. Minusta tämä ratkaisu on järkevämpi. Pelto vuotaa Vaikka Loimijoen tila onkin kohentunut, ei siitä savisameus häviä. Toinen vaihtoehto olisi ollut vähentää ekaluokkalaisten lisäopetustunteja. Opintien koulun rehtori Hannu Hirvonen on kuitenkin ryhmäkokojen suurentamisen suhteen hiukan varovaisempi. Hallituksessa jatkaa myös Loimaan kehittämisjohtaja Matti Tunkkari. Typpi ei näy Viljelijät usein sanovat, että eihän sieltä salaojien laskuaukoista purkautuvissa vesissä näy likaa. Jäsenistö pieneni kuntaliitoksien vuoksi. – Ensi vuoden tuntimäärä ja lukujärjestykset on lyötävä lukkoon. On harmillista, ettei tutkimus saati lannoiteteollisuus varoittanut ajoissa liiasta peltojen fosforilannoituksesta, joka menee osin harakoille. Loimaan uusi kaupunginjohtaja Jari Rantala puolestaan astuu hallitukseen eläkkeelle siirtyvän Jorma Kopun tilalle. Maatalouden osalta ravinnekuormaa näyttää olevan aika vaikea alentaa
Ketkä perustivat Marimekon. Milloin jalkapallo tuli Suomeen. Urakkasumma oli 14 Mmk. Tähän saakka on Vähänperän koulu toiminut supistettuna kouluna vuokrahuoneissa. Yli 70 vuotta äitiyttä HANNA?KAISA SULONEN Etua elämään. Loimijoen pinnan vaihtelu puhutti keväällä 2002, kun veneilijät mielivät vesille. 4. Onko teillä mitään äitienpäiväperinteitä. Mikä oli ensimmäinen suomalainen mykkäelokuva. 10. – Lapset kokoontuvat joka vuosi tänne minun luokseni. Tosin välillä kävi niin, että lapset unohtivat kahvinkeittimen tippalukon kiinni, ja keittiön lattia tulvi kahvista. Miten äitiys erosi silloin nykypäivän äitiydestä. 8. 9. Kuva: Väinö Jalosen arkisto. Loimaalle muutimme 25. Ottelusta muodostui erittäin mielenkiintoinen ja varsinkin ensimmäisellä puoliajalla LoPS oli selvästi parempi, johtaenkin tauolle mentäessä 2–0. Vastaukset sivulla 11. Muistan, että tulimme Loimaalle Tampereen kautta. Lapsuuteni vietin Laatokan Karjalassa, Kurkijoella. – Vanhin lapseni syntyi vuonna 1937. Kun lapset olivat pieniä, he keittivät minulle kahvia ja tarjoilivat aamiaisen sänkyyn. Asuntolapuolelle taas tulee kahden opettajan ja vahtimestarin asunnon lisäksi lämpökeskus ja tarpeelliset kellaritilat. Maalitilanteita oli LoPS:lla etenkin alkupuolella useita, joten lopputulos ei ehkä vastaa aivan pelin kulkua. – Silloin elämä oli paljon yksinkertaisempaa ja kaikki ylipäätään kovin niukkaa. Ottelun jälkeen pelaajat virkistyivät saunoen ja uiden ja niin oli opistossa syödyn aterian jälkeen mukava palloilupäivä päättynyt. LoPS saa kuitenkin olla peliinsä täysin tyytyväinen, ja etenkin ilahduttivat panoksellaan joukkueen nuoret pelaajat. Koulurakennus tulee sisältämään kaksi opetusluokkaa, voimistelusalin ja koulukeittolan. 6. Lapsuudesta minulle on jäänyt mieleen se, että keräsimme äidille aina kangasja sinivuokkoja. Mitä äitienpäivä teille merkitsee. Milloin Sir Charles ”Charlie” Spencer Chaplin kuoli. 5. Mikä on ollut paras saamanne äitienpäivälahja. 2. 97-vuotias karjalainen rautarouva paistaa tänäkin vuonna perinteen mukaisesti jälkikasvulleen karjalanpiirakoita, kun he huomenna saapuvat onnittelemaan äitiään, isoäitiään ja isoisoäitiään. Rakennustyö saadaan valmiiksi elokuun 20. Nuorin lapsikatraan jäsen on tällä hetkellä 5-vuotias. Miksi ihmeessä torjui, eikö se ole hieno juttu. Loimaa Hanna-Kaisa Sulonen Anna Poskiparta tietää mitä äitienpäivä ja sen juhliminen tarkoittaa. MÄKISEN MURJAISU: LL 13.5.1959 Harjannostajaiset Vähänperän koululla Tämän vuoden maaliskuussa aloitettiin Mellilän Vähässäperässä kansakoulun ja opettajain asuntolan rakennustyö, joka viime perjantaihin mennessä oli edistynyt harjakorkeuteen. Mieheni oli työmies ja meillä oli asuinsijanamme pieni mökki, johon muutimme talvisodan alkaessa vuonna 1939. Sopimuksen mukaan molemmat joukkueet saivat käyttää vaihtomiehiä. OP-Pohjolasta. 1. Kertokaa hiukan lapsikatraanne koosta, kuinka monta lasta teillä on. Koska olette ensimmäisen kerran tullut äidiksi. 7. ystävyysottelun Hämeen piirin ensimmäisessä luokassa sekä Suomen Palloliiton maakuntasarjassa pelaavaa Forssan Palloseuraa vastaan. 8 Lauantaina 9. Minkä koristekuvaksi Hello Kitty suunniteltiin vuonna 1974. Ajanvaraukset 010 257 3201 Neuvotteluajat maanantaisin klo 18.30 asti.. Harjannostajaistilaisuudessa oli läsnä kunnanhallituksen jäseniä sekä n. 50 VUOTTA SITTEN VIIKON VIERAS OSOITA TIETOSI VANHAT VALOKUVAT Näkymä puhelinlaitokselle päin. Minä vuonna kuvanveistäjä Aarre Aaltonen syntyi. Äiti on myös se henkilö, joka antaa aina lapsilleen kaiken anteeksi. Raitala, urakoitsijan puolesta käytti puheenvuoron Pekka Laukkanen sekä työntekijäin Kaarlo Salakka. Lapsuuden äitienpäivät olivat todella juhlavia ja tärkeitä niin meille lapsille kuin varmasti äidillekin. Kahvin lisäksi äitienpäiväpöytään on aina kuulunut karjalanpiirakoita, kakkua, pullaa ja pikkuleipiä. toukokuuta vuonna 1945. Paistan karjalanpiirakoita, joita varsinkin poikani odottavat kovasti. Juhlapäivän perinteet ovat tulleet 72 äitiysvuoden aikana tutuiksi. Rakennuspiirustukset on suunnitellut Maaseudun Keskusrakennustoimisto, rakennukset tehdään puusta peltikatolla ja niiden yhteistilavuus on 2.300 kuutiometriä. 25 nouseva työntekijäjoukko. Kuinka monta lasta Alvar Aallolla oli. Harjoiteltuaan tiiviisti koko talven keskuskoululla sekä alkukeväästä ulkokentillä kokeili Loimaan Palloseura kevätkuntoaan pelaten sunnuntaina 3.5. päivään mennessä, jolloin kirkonkylän koulupiirin yhdistyessä Vähänperän piiriin tulee koulun oppilasmäärä syyslukukauden alkaessa olemaan vähän vaille 60. Samana vuonna hankimme myös pyykinpesukoneen, joka lienee nykypäivän äideille paljon tutumpi työkalu kuin mitä se silloin oli. Minä vuonna Metsämaan kirkko on rakennettu. Mikä on ABS-jarrujen jarrutusmatka lumella nopeudesta 80–0km/h. – Se merkitsee todella paljon, on merkinnyt aina. – Vuonna 1962 mieheni osti minulle sähköhellan, joka helpotti elämää valtavasti. Tervetuliaissanat lausui kunnallisneuvos J. Mikä oli ensimmäinen DTS-ääntä käyttänyt elokuva. Millainen on mielestänne hyvä äiti. – Hyvä äiti rakastaa lapsiaan aina huolimatta siitä, millaisia tuhlaajapoikia tai -tyttöjä he ovat. toukokuuta LAUANTAI Jääkiekkomaalivahti torjui nollapelin. Toisella puoliajalla peli tasoittui, ja lopussa forssalaiset saivat johtomaalinkin voittaen siten ottelun niukasti. 3. LoPS:n nuorentunut joukkue lähti matkaan aikaisin aamulla ja perillä kului päivä rattoisasti harjoittelun merkeissä, kunnes ottelu klo 14.00 alkoi. Asuntola ja koulurakennus erotetaan toisistaan sadekatoksella. Loimaan Palloseura aloitti viidennen pelikautensa Eerikkilän Urheiluopistossa. Istuin härkävankkureissa ja taivaalta tuli kaatamalla rakeita. Anna Poskiparta saa huomenna toivottuja äitienpäivävieraita. – Kymmenen lasta, yksitoista lastenlasta ja yksi lapsenlapsenlapsi
Hän innostui sarjakuvapiirtämisestä kaksi vuotta sitten ja aloitti piirtelemällä tikku-ukkoversioita sarjakuvaja Playstation-pelien sankareista. Katin mielestä mangatyyli on kaunista ja erikoista sekä paljon monimutkaisempaa kuin esimerkiksi Aku Ankka. Itsekriittisen piirtäjän mukaan sarjakuvien juonet alkavat olla kunnossa, mutta piirtämisessä on vielä pitkä tie kuljettavana. Suomalainen sauna on maailman arkkitehtuuriperinnön joukossa se rakennustyyppi, jonka suojelu on meidän vastuullamme. Sinänsä sauna on ikivanha ja yleismaailmallinen. Knuutila ja seuran puheenjohtaja Ilmari Järvinen ottavat ilmoittautumisia vastaan. TULOSPÖRSSI Savusaunaa rakentamaan TALOTOHTORI Löylynlyömä Matti havittelee pyöreästä haapahirrestä rakennettavaa savusaunaa, mikä ei ole löylynlyömä ajatus. Loimaan torilla Perussuomalaisten ja sitoutumattomien vaaliteltan vieressä tiistaina seisoskellut Heikki Ylösmäki kertoi vielä etsivänsä omaa ehdokastaan. M 4020m: 1) Seppo Kivistö 19.32,4. Ensi tiistain jälkeen nähdään, miten sen käy näissä vaaleissa. tiedustelijansa Pitean purjehtimaan Euroopan rantaa niin pohjoiseen kuin pääsi, ja hän kääntyi takaisin vasta Suomenlahdelta. Kisaan voi ilmoittautua jo nyt, mutta yhtä hyvin vasta ensi vuoden kesällä, jolloin pihakilpailun tuomaristo kiertää pihoja arvioimassa. Sauna kukoisti vielä keskiajalla kautta Euroopan, mutta säilyi vain Suomessa ja Venäjällä. Yleensä ennen vanhaan hirsien annettiin kuivua talven yli ja rakennus veistettiin kevätpuolella ennen toukotöiden kiireitä. Rakennettaessa raosta ei ole haittaa, koska se tulee piiloon alapinnalle. Panu Kaila Kysymykset: Talotohtori@txti. T9 700 m: 1) Johanna Huhtamo 3.39. Pian hän hullaantui japanilaisvaikutteisiin manga-sarjakuviin, joiden tyyli tarttui nuoren taiturin hahmoihin. P15 1340m: 1) Valtteri Koli 4.42,9, 2) Janne Nylander 5.57,0. Näin kehän suuntainen kutistuminen keskittyy rakoon pintaa repimättä. Ainakin Alastarolla äänestäjiä riitti eilen mukavasti. Tuoretta tukkia ei pidä kääriä muoviin eikä tuoda sisälle kylmään tilaan, ellei halua sen sinistyvän ja homehtuvan. vuosikerta TORSTAI 16.10. P11 1340m: 1) Jesse Leppikoski 6.51,6. Loimaan talousalueen paikallislehti • 94. MAASTOJUOKSU Maastojuoksutuloksia 21.4. P13 1340m: 1) Joni Leppikoski 6.01,5. Silloin lehdet haihduttavat rungosta kosteutta. HAAPAHIRRESTÄ saadaan varmasti muhevalöylyinen sauna. Pikkusiskon raati kyllä ilmoittaa, onnistuinko vai en. Mahtaako pitää paikkansa?” LEHTIPUUT olisi paras kaataa loppukesällä rasiin, eli niin että lehdet ovat puussa. 12 S U V IL E H T I 9 tiistaina 26.5. Jos kyseessä on esille jäävä pylväs, tukitaan rako siistillä listalla. P9 700m: 1) Topias Huhtamo 2.36,3, 2) Jyri Leppikoski 2.41,9, 3) Lauri Jokinen 2.51,7, 4) Leo Pörsti 3.05,4. Aleksanteri Suuri lähetti 300-luvulla e.Kr. Parveke voisi kuitenkin olla olohuoneen jatko ja sinne voi istuttaa monivuotisiakin kasveja, seuran sihteeri Raija Knuutila toteaa. ”Puut ovat vielä kaatamatta. Sivu 5 Eva Vaintola ehti äänestämään ensimmäisten joukossa. KATI UUSITALO – Liikuntahallilla on kiva temppuilla renkaissa ja pelata korista, Aava Varjamo kertoi. Yhdessä vanhemmat testaavat perheen uutta trampoliinia katolta käsin, toisessa sisarukset keksivät kuumeisesti parempaa tekemistä, kun äiti pyytää viemään roskat. –Apteekki ja terveyskeskus on säilytettävä Mellilässä, Udd sanoi. alv . Eräässä tiedustelijan matkaraportin säilyneessä katkelmassa hän kertoo nykyisen Portugalin alueen kylpymajoista, joissa kuumennettiin kiviä ja lyötiin löylyä. Se lienee varhaisin kirjallinen kuvaus saunasta. Sivu 8 HEIDI PELANDER Miten prosentin käy. Kesän aikana otamme suunniteltuja ”viilauksia” käyttöön, päätoimittaja Kati Uusitalo kertoo. T7 600 m: 1) Heidi Eskola 3.04, 2) Iita Mäkilä 3.30, 3) Aada Mäkelä 3.32, 4) Heini Uusitalo 3.35, 5) Salla-Mari Kurppa 3.51, 6) Sanni Ylösmäki 3.52, 7) Iita Merilehto 3.57, 8) Iida Uusitalo 7.21. Tiistaina torilla vaalityötä tekivät muutkin puolueet, kuten SDP. Loimaan Lehden etusivua kehuttiin nimiön kauniista fontista ja puhuttelevasta pääjutusta. – Olemmekin jo kevään ajan tutkineet muutostarpeita lehden ulkoasussa. T7 700m: 1) Johanna Huhtamo 3.32,9. KIMMO GUSTAFSSON Loimaan Lehdelle pronssia etusivukisassa Loimaan Lehti sai pronssia Sanomalehtien Liiton kilpailussa. P11 700m: 1) Matias Kauppinen 2.30,8, 2) Leevi Koponen 2.36,0, 3) Juho Auvinen 2.55,0, 4) Oskari Rinne 3.24,7, 5) Valtteri Toivonen 4.29,0. Parasta pihaa ja parveketta haetaan Loimaan parasta pihaa haetaan jälleen. Harvaan metsään makaamaan jätetty tukki säilyy pitempäänkin kohtalaisen hyvin, mutta varminta olisi kyllä suojata se sateelta katoksella. – Suomi on jäljessä parvekkeiden sisustamisessa. 14-15 s. Yksi päivän temppuilijoista oli Aava Varjamo, jonka syysloma on sujunut muutenkin liikunnallisesti. Suvilehdessä kerrotaan kesän tapahtumat ja kesäjutut Loimaan seudulla ILMOITTA JA, lähde mukaan kesän parhaase en lukupake ttiin!. Päihin jätettävä panta hidastaa kuivumista, ja saman vaikuttaa tukin päiden sulkeminen vaikka tervaamalla. Syysloma liikuttaa Syyslomalaisilla oli eilen hauskaa, kun liikuntahallilla vietettiin temppuratapäivää. Tämänkertaisessa pihakilpailussa on sarjat omakotija rivitaloille sekä parvekkeille. Arjen käsikirja tietysti juhlankin Lue Loimaa n Lehti niin tiedät Vauhdilla kesään! Loimaan Lehden Suvilehti ilmestyy Painos 25.000 kpl jaetaan kaikkiin talouksiin Loimaalla, Alastarolla, Mellilässä, Koskella, Jokioisilla, Humppilassa, Ypäjällä, Oripäässä, Punkalaitumella, Vampulassa, Yläneellä ja lisäksi kesätapahtumissa. jäähallissa, tulokset: 1) Team-Matarmaa (Eino Merta, Jouko Pihtilä, Pertti Pihtilä, Mika Matarmaa), 2) TeamAaltonen (Eveliina Äyväri, Eeva Aaltonen, Ferenc Juhasz jr.), 3) Team-Jalonen (Iko Tuomola, Tiina Rajala, Erkki Mäkeläinen, Juha Jalonen), 4) Team-Rinne (Seppo Lehto, Reijo Raitanen, Ferenc Juhasz sr, Jorma Rinne), 5) Team-Kastio (Timo Moisio, Arvo Ali-Rantala, Tapani Kastio) ja Team-Enberg (Suvila, Heikki Enberg, Ilmo Vesterinen). net tai PL 28, 00601 Helsinki. Kuntavaalien ennakkoäänestyksen suosio on noussut kaksissa aiemmissa vaaleissa. Ilmoitusvaraukset 12.5.2009 mennessä Veli-Matti Knuuti 02-7626040 Liisa Kivinen 02-7626050 Päivi Alm-Huhti 02-7626060 ilmoitukset@loimaanlehti.fi fax (02) 763 1233 2008 SUVILEHTI s. Käsittelyksi suosittelisin pelkkää kaunista vuosien mittaan kehittyvää luonnonharmaata ulkopintaan, ja savuntuoksua sisälle. T11 1340m: 1) Pihla Tuominen 5.59,8, 2) Peppi Honkanen 7.06,0. Miten ilahdutettaisiin äitiä huomenna. Kun rakennuksessa on kunnon räystäät ja seinillä kylliksi kivijalkaa, ei tarvitse pelätä lahoamista. T9 400m: 1) Laura Heinonen 54,7, 2) Lydia Alkki 56,6. Lehden viime vuoden lokakuun 16. T5 400m: 1) Mette Leppikoski 1.26,0, 2) Heini Lähdemäki 1.33,3, 3) Anna Alkki 4.13,4. Tuomaristojen mukaan kilpailuihin osallistuneiden korkea taso osoittaa, että sanomalehdissä eri puolilla Suomea tehdään kunnianhimoista journalismia pienilläkin voimavaroilla. Kisan järjestää Loimaan Seudun Puutarhaseura, jonka hallituksen jäseniä on mukana tuomaristossa. Mikä on oikea kaatoaika ja kuorimistapa. Tarkoin silmin katsottu arki kääntyy sarjakuviksi Loimaa Heidi Pelander Kavereiden kanssa pilailu, perheen kanssa hölmöily ja arjen eriskummalliset asiat kääntyvät sarjakuviksi 14vuotiaan niinijokelaisen Kati Takalan osaavissa käsissä. Elmeri Aulasuo 2.52, 3) Aatu Heikkilä 2.54. P9 400m: 1) Kimi Pohjanoksa 53,3, 2) Niko Oikia 54,4, 3) Markus Lehtinen 55,3. Jutussa kerrottiin, miten niinijokelainen Kati Takala kääntää sarjakuvaksi kavereiden kanssa pilailun, perheen kanssa hölmöilyn ja ylipäätään arjen eriskummalliset asiat. Loimaan Voiman maastojuoksut 27.4., tulokset: T5 300 m: 1) Pami Aavila 2.21, 2) Mimmi Mäkilä 2.30, 3) Siiri Repo 3.13. Asiantuntijaraadit valitsivat kevään aikana viime vuoden parhaat sanomalehtijutut, sanomalehtien sivut, verkkoinnovaatiot ja paikallislehtien kuvat. Sanomalehtien Liitto palkitsi suomalaisia journalisteja ja sanomalehtiä neljässä eri kilpailussa. P11 1340 m: 1) Tuomas Eskola 6.21, 2) Antti Yli-Tuomola 8.01. Hän kertoi jo löytäneensä oman ehdokkaansa. T9 700m: 1) Inka Tuominen 2.31,2, 2) Anni Lehtonen 3.03,7. 2008 P 1 D Nro 121 Kati Takalan perhe on mukana sarjakuvaseikkailuissa. Kuitenkin varmimmin saa halkeilematonta puuta, kun ajaa siihen päästä päähän kulkevan suoran ja ytimeen saakka ulottuvan raon. Melliläläinen Åke Udd kertoi olevansa samoilla linjoilla. Sivu 7 Melliläläinen Åke Udd arvioi Perussuomalaisten teeseissä olevan hyviä asioita. Kisan voittajat valitaan ensi vuoden syksyllä. Rakoon voi lyödä varovasti kiiloja. P7 600 m: 1) Petteri Kurppa 3.03, 2) Eero Hollo 3.12, 3) Lauri Levomäki 3.32, 4) Jami Mäkilä 3.42, 5) Santeri Koskinen 3.53, 6) Iisak Merilehto 4.10, 7) Vili Nummela 4.24. Parvekesarjalla puutarhaseuralaiset haluavat kannustaa sisustamaan myös parvekkeita. Tukki karsitaan ja kuoritaan vasta, kun lehdet ovat kuivuneet. Saman sarjan (levikki alle 12 000) voiton vei Västra Nyland ja toiseksi sijoittui Tyrvään Sanomat. Hänen tuoreimmat sarjakuvansa käsittelevät Takaloiden arkea erittäin vitsikkäästi. Katin mielestä hyvässä sarjakuvassa on huumoria, tunteita, ja aitoa elämää. Luin, että kuoria voi vaikka heti, mutta kannattaa jättää kuorimaton panta kumpaankin päähän, ettei halkeile. T11 1340 m: 1) Tilma Mäkilä 6.49, 2) Aliisa Yli-Tuomola 7.29. T15 1340m: 1) Valeria Mäkelä 6.05,6. T13 1340m: 1) Eveliina Kauranen 7.04,2. Sauna taitaa olla ainoa maailmankieliin pesiytynyt suomalainen lainasana, joka tulee vastaan niin Tokiossa kuin Roomassakin. Ja voivathan siinä jotkut olla napit vastakkainkin. – Suurta ulkoasuremonttia emme ole nyt tekemässä, vaan enemmänkin päivittämässä lehteä entistä kätevämmin luettavaksi ja lukijoita palvelevaksi sekä monipuolisemmaksi. Kurkista, mitä Kati piirsi Loimaan Lehdelle. Mikäli kisaan mielii osallistua, aikaa pihan paraatikuntoon laittamiseen on vielä reilusti. T7 400m: 1) Venla Mäkilä 1.08,2, 2) Aino Lehtonen 1.12,8. Sivu 11 TIINA NAULA Vaaliteesejä torin täydeltä Loimaa Kimmo Gustafsson Puolueilla on vielä pari viikkoa aikaa käännyttää ehdokastaan harkitsevat äänestäjikseen. – Joskus sitä alkaa miettiä, että tostahan sais hyvän, kun katselee esimerkiksi tyyppien vaatetuksia tai eriskummallisia rakennuksia, Kati kertoo. On hienoa, että perinteisiä savusaunoja rakennetaan. Etusivun vasemman reunan vinkkipalsta ja sen kuvakoot sen sijaan raadin mielestä kaipaisi remonttia. Tarkoin silmin katsottu arki kääntyy sarjakuviksi -jutun oli tehnyt toimittaja Heidi Pelander. – Haluan viihdyttää ihmisiä, saada ne iloisiksi. P7 400m: 1) Santeri Poso 1.04,0, 2) Lauri Kesseli 1.06,9, 3) Joel Pörsti 1.18,8, 4) Rauli Järvenpää 2.57,3. Hänen mielestään tärkeimpiä vaaliteemoja ovat terveydenja vanhustenhoidon parantaminen. toukokuuta 9 Säätila Sataa mutta mitäpä siitä, kun talvinopeudet tulevat eikä siten enää saisikaan ajaa sataa. ilmestyneen numeron etusivu on valittu sarjassaan viime vuoden kolmanneksi parhaaksi Sanomalehtien Liiton kilpailussa. CURLING Curling Club Loimaan seuranmestaruusturnaus 3.5. T11 700m: 1) Stella Suomi 2.39,2, 2) Nea Siven 3.38,1. P9 700 m: 1) Topias Huhtamo 2.43, 2. Lehti viilaa ulkoasuaan kesän aikana Lauantaina 9. Ja voi antaa maata metsässä vaikka parikin vuotta, kunhan ei ota maahan kiinni. P5 300 m: 1) Eetu Mäkilä 1.36, 2) Aatu Hollo 3.38. T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis
päivänä toukokuuta 2009 LOIMAAN KAUPUNGIN KAAVATOIMIKUNTA Hei JHL:n JÄSEN! Loimaan kunnalliset 254 järjestää teatteri ”pläjäytyksen” heinäkuun 24. Ilmoittautuminen sitova! Jäseneltä perimme 30 euroa ja muilta 46 euroa.. Myyjä Tuominen 0400 723 212 Rakkaalle äidille lukemista! Loimaalainen Kustannus HD on julkaissut yli 60 kirjaa. POWER PARK –TUURI – ÄHTÄRIN ELÄINPUISTO Loimaan Matkatoimisto Kauppalankatu 13, 32200 LOIMAA puh. 22.5.2009. Lisätietoja antaa rehtori-sivistystoimenjohtaja Mika Virtanen puh. Matkan hinta: 145 EUR / aik. todistukset esitetään mahdollisessa haastattelussa. Oma sauna, lasitettu parveke, palvelut lähellä. Maanantai 8.6.2009 Aamiainen hotellissa ja sen jälkeen vapaavalintaista ohjelmaa. Jos et ole ilmoittautunut tämänkuun 15. Kahvitarjoilu MTK-Mellilä ja Seurakunta Tervetuloa 40. Käydään Turussa katsomassa suosittua ja kaikille tuttua Elviksen elämästä kertovaa kappaletta. 020 775 7760 Varaukset Iloista yhdessäoloa lapsille, äidille, isälle – ja vaikka isovanhemmillekin! Oripään kunnan sivistystoimessa julistetaan haettavaksi 25.5.2009 klo 12.00 mennessä emännän toimi alkaen 1.8.2009. klo 12.30) lähdemme Tuurin kyläkaupalle, jossa ostosaikaa ja sen jälkeen lähdemme kotimatkalle. Voit nauttia kylpylän ja kuntoutusosaston rentouttavasta voimasta, liikkua ympäröivässä luonnossa, laavulla makkaraa paistaen tai tapailla Eläinpuiston tuuheaturkkisia asukkaita. Koulun keittiössä valmistetaan päivittäin noin 180 kouluateriaa. Myyd. hyvinvarustettu ydinkeskustassa KAKSIO 56 m 2 Uudehkossa rauhall. 10 Lauantaina 9. Mahdolliset asemakaavan muutosta koskevat kirjalliset huomautukset tulee osoittaa Loimaan kaupunginhallitukselle (Kauppalankatu 3, PL 9 32210Loimaa) 22.5.2009 klo 15.00 mennessä. päivä. Tässä joitakin vinkkejä, kun haluat muistaa äitiä. Hintaan sisältyy: *Bussikuljetus koko matkan ajan Loimaalta lähtien. päivään mennessä, niin tuskin meidän matkaan mahdut. (MELLILÄ) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS Loimaan kaupungin 40 (Mellilä) kaupunginosan korttelin 7 asemakaavan muutostyö kuulutetaan alkaneeksi. Takaisin Loimaalla olemme myöhään maanantai-iltana. *Majoitus Mesikämmenessä aamiaisineen, 2h-huoneessa, aamukylpylä. Illansuussa matkaamme Ähtäriin ja majoitumme Mesikämmen-kylpylään. Matkaamme halki Pohjanmaan lakeuksien, aina Ala-Härmään saakka. *Sisäänpääsy Ähtärin eläinpuistoon * Sisäänpääsy Power Landiin Lisämaksut: *uusituissa huoneissa 10 eur / henk. hissitalossa Vesikoskenkatu 27. Loimaan Lehden lukijamatkalla! Hauskaa koko perheelle MATKAOHJELMA Sunnuntai 7.6.2009 Kokoontuminen aikaisin aamulla Loimaalla ja lähtö bussilla. Kelpoisuusyms. 040 726 9345, olli-pekka.hannu@loimaa.. 0400 790754, 044 560 1054 Kylvön siunaus Mellilässä to 14.5. Lisätietoja: aluearkkitehti Olli-Pekka Hannu, puh. Oripäässä 7.5.2009 REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJA PERUNAKAUPPIAS Loimaan torilla tiistaina Eri lajikkeita 15 kg ja 25 kg säkeissä, myös vähittäin. Korttelin 7 asemakaavan muutoksen valmisteluaineisto on MRA 30§:n mukaisessa tarkoituksessa yleisesti nähtävänä Loimaan kaupungin teknisessä ja ympäristöpalvelukeskuksessa (Loimijoentie 74) 11. Paikan päällä tutustumme Power Landiin, joka on laajentunut vuosi vuodelta isoksi huvipuistoksi. 2h-huoneessa 185 EUR / aik. P. Meillä saat nukkua hyvin rauhallisessa ympäristössä ja herkutella maukkailla aterioillamme. Muodollisena kelpoisuusvaatimuksena on suurtalousesimiehen tutkinto tai vastaava aikaisempi koulutus. Kaavoitusaineistoa on esillä myös internetissä Loimaan kaupungin kotisivuilla osoitteessa www.loimaa.?/kaavoitus. 050 3639195 www.kustannushd.. Koeaika on 4 kk ja palkkaus KVTES:n mukainen. 1h-huoneessa 88 EUR / lapsi yli 3 v lisävuoteella 2h-huoneessa. 040-772 6459 arkisin klo 14.15-15.30. Aikataulu: Forssa, tilausajolaituri klo: 06.25 Loimaa, Matkatoimisto klo: 07.00 MAKSUJA PERUUTUSEHDOT: varausmaksu 50,-/henkilö maksetaan viikon kuluessa varauksesta loppumaksu erääntyy 2 vk ennen lähtöä Toimistomaksu 7,-/varaus Hotelli Mesikämmen on monipuolinen koko perheen elämyksiä tarjoava kylpyläja kokoushotelli Ähtärin Eläinpuiston naapurissa. toukokuuta Seuraa kotiseutusi tapahtumia kesäosoitteessakin! (02) 762 6016 Seurakunta ei selvitä vielä valituskuluja LOIMAA Loimaan seurakunnan kirkkoneuvoston jäsenet Eila Rautanen ja Tuija Riuttamäki esittivät neuvoston viime kokouksessa selvityspyynnön siitä, kuinka paljon Metsämaan seurakuntatalon rakentamisen viivästymisestä ja rakentamispäätöksestä tehdystä valituksesta kertyy kustannuksia seurakunnalle. Hotellin vieressä on eläinpuisto, jossa vieraillaan, halukkaat voivat vaihtoehtoisesti polskia Mesikämmen-kylpylässä. Jos mukaan tahdot, ota heti yhteys Irma Pölkkiin 050-3669912. klo 10 Eila ja Arto Mattilan pellolla Mukana MTK:sta järjestöagrologi Ville Kalluinen. Hakemukset toimitetaan osoitteeseen Oripään koulu, Turuntie 33, 32500 Oripää. Huoneiden luovutuksen jälkeen (n. Kirkkoneuvosto merkitsi asian tiedokseen todeten samalla, ettei kustannuksia kyetä selvittämään tässä vaiheessa. Kirsi Salminen: Rutussa rakkaudesta Juha Kaarsalo: Tapio Laurila ja iloinen peli Olavi Ala-Nissilä: Elämä on joukkueurheilua Arto Pietilä: Vesikoski virtaava kulta Mirja Rautavuori-Lehtinen: Voi aikoja, voi tapoja Ulpu Takatalo: Kauhavalta Kannakselle Onni Pitkänen: Yhdeksän komentajan lähetti Jukka Korvenpää: Oppia Huhtamossa Risto Ahti: Järki käteen, sanoi hevospitäjän pappi Aapeli Saarisalo: Messiaskuningas 2.painos Arto Pietilä: Kauppa se on joka kannattaa Raija Kouri: Käsi kauniin tekee (tulossa!) Kysy kirjakaupasta tai suoraan kustantamosta! Kustannus HD Ravikuja 1, Loimaa p. Loimaalla 9. Hintaan ei sisälly: muita aterioita paitsi hotelliaamiaiset Power Parkin rannekkeita tai laitemaksuja. Toimi täytetään toistaiseksi ja toimipaikkana on Oripään koulu
P. P.050-3115016, Karoliina p. Vuokralle annetaan asuntovaunu, siistille vuokraajalle. Mellilän Martat. Pieni osallistumismaksu. Huomioikaa meillä ei ole kerhoa Työväentalolla ma 11.5. Alastaro: 3-4 lk kerho ma 11.5. Jumalanpalveluksen jälkeen menemme katsomaan Sastamalan vanhaa kirkkoa. Uitontie 100. Jankon maastojuoksut jatkuvat. 2. P. Kanin/marsun sisähäkki tarvikkeineen, h: 60 e sekä Nopsa poikien 16" polkupyörä apupyörineen, h: 45 e. 040 5281028 www.vuokratiira.com Loimaan Seudun Yrittäjänaiset viettävät kevään viimeisen jäsenillan saunoen Marjaana Kososen luona ke 13.5. Kesäteatteri 25.6. Ilm. Mielellään Kauhanojan seudulta. Lähtö Pahkapirtiltä. Retki la 6.6. Mukaan kaikki sankoin joukoin! Halpa kunnostuskelpoinen mökki tai muu vanha kiinteistö väliltä Aura Oripää Ypäjä Tammela Somero. Loimaan Naisvoimistelijat ry. menn. klo 15 16. Jankko lentopallo. klo 10-16 päivän aikana tutustutaan Kaartin jääkärirykmenttiin joka on asutuskeskustaistelun erikoisyksikkö. Loimaan Taideseura ry. Rahakukkaron. Reitti ilm. Turun yhdistyksestä tulee Marketta Joutsa-Lindell vieraaksemme. 050-551 0163. P. Yläneelle. KIITOS Lämmin kiitos teille kaikille merkkipäivääni muistaneille. Loimaan Työväentalon alasali klo 12.00. Pippurissa kattaukset klo 12 ja 14 www.lounaspaikkamellila.. Tied. 044-4842703. Mukana eläkkeensaajia myös Pirkanmaan ja Satakunnan piireistä. Tapauksesta ei aiheutunut liikennevahinkoja. 1.7. Loimaan Eläkkeensaajien ja EKL:n Varsinais-Suomen piirin järjestämä kevättapahtuma Hirvihovissa ke 13.5. 0400-919 541. 02-766 9299 www.siilinpesa.. 2007, hp 700 e. 25.12.1977. P. 19.00 8,50€ -k13/112h20min MAAILMAN Ensi-ilta 13.5.09 3-henk. klo 12. 9.5. Kiitän kaikkia jotka monin tavoin juhlistivat Vapun aattona viimeistä päivääni työelämässä. Keskuskoulun kädentaitokerho koululla alk.16.30. P. menn. Mönkijäkurssi maatalousoppilaitoksen maatilan pihalla klo 18.00. klo. Omat haravat mukaan. Mopo Jincheng JC (JC50Q-7) punainen vm. menn. Superin Loimaan seudun ao:n hallitus kokoontuu Ankkuripaikassa 14.5. klo 13.00. 040-8307614/Vesa. olemme Osuuspankin kerhohuoneessa ilta päivää viettämässä alk. Punaisen Ristin Loimaan osaston myymälä ja Päiväpirtti, Turuntie 13 p. p. klo 19.00. yhd. Piirinmestaruusmaastojen vuoksi kaikki ikäryhmät juoksevat ke 13.5. Messu alkaa klo 10.00. Erityiskiitokset juhlamenojen järjestelyistä ja hyvästä työtoveruudesta Turun Sanomien Loimaan työhuonekunnan Annelle, Annelille ja Eevalle. 8. Jäsenille vakuutus kunnossa. 1777. klo 18, teemana liikunta ja Aloe Vera. Kustavin matka. Loimaan Voima. 1889. Puistokatu OP pys. ÄITIENPÄIVÄKATTAUKSET klo 11.30 ja 14.00 Hinta 20 Virttaa, puh. alkaen maanantaisin klo 18.30-19.30 liikuntahallilla, Ohjaa Noora Lepistö. klo 11-20. Seija 0500-604 991. p. RT ja KT:kin käy. kyselyt 040-531 9265. Loimaan 4H-tsto Kanta-Loimaantie 7, 32210 Loimaa. To 14.5. Kurssin johtajana Minna Nenonen. puh. 0400-484 775. Nikolainkadun koulun koulunuorisoa välitunnilla. Ja 18.5. Ilm. 1890-luvulla. 040-8520359 ingalainen@netti.fi Loimaan Seudun Reserviläiset. Aiheet: kesän toiminta, Porin matka 27.5. klo 10 alkaen! Vuokrataan 38 m² yksiö Nurmenpolulta. Myös syksyn risteilystä alustavaa tietoa. Ankkuripaikassa ke 13.5. veteraanitapaaminen. Ei jäs. kaup. 050 3426599. 19.5. Ilm. klo 18.00. 7671878 tai 0440533 940. Veteraanijaosto kokoontuu pe 15.5. Ilm. Anjalle 26.5. Joukkueiden palkitsemiset. Mahd. 6. Kylvöjen siunaus Alastarolla to 14.5. 10.5. 7622 832, 040531 9265. Loimaan S. Sahantie 5 Mellilä p. Lisätietoja ja ilm. 8.5. Seniorit ja Yrittäjänaiset ilmoittautumiset mahd. 64 m. klo 15.30 Kanniston kotieläintilalla.Puutarhapäivä pe 15.5. Lähtö OP:n pysäkiltä klo 8.45 ja paluu n. su Heppatapahtuma Punkin tallilla Kojonkulmalla klo 1618.00. Kiitos kaikille, joiden kanssa olen saanut tehdä yhteistyötä tiedonvälityksessä yli neljän vuosikymmenen aikana. Ma 11.5. Kevään muuttolinnut diakuvina ja luonnossa. klo 15. Kimppakyytiläiset kerääntyvät Alastaron yläasteen pihalle klo 17.30. Loimaan Seudun Sydänyhdistys ry. Kaikki mukaan koko perheen voimin. myöhemmin. klo 19.00 pururadalla. Tammisaareen Helene Schjerfbeckin näyttelyyn ja Fiskarsiin. Teemme kesäretken "Vallesmannin kirkkotielle" Halikon-Perniön seudulle to 4.6.2009. Vuonna 1954 syntynyt mies puhalsi poliisin alkometriin 1,13 promillen lukemat. P. Hinnaltaan 50 – 100 euroa. Lautsian linja-auto Vuorisen talli klo 12 Kaunismäenk. 767 1524 • 040 535 0576 Ravintola Salissa klo 13 Äitienpäiväjuhlalounas Hinta 22 Tervetuloa ruokailemaan koko perhe! Uudist ettu Kuutamokeikan suunnittelua ma 11.5. 7636 5100 Kattaukset klo 11.30 ja 14.00 SEISOVAPÖYTÄ Pihvilinnassa Äitienpäivänä herkkuja notkuva Pöytävaraukset 02-76365100 tai info@loimaanseurahuone.. 040 5397035/Helli tai 040 5396725/Osmo. Tied. kirjastolla klo 17.00-18.00 kasvien myyntitori, klo 18.00 risutöitä puutarhaan, Mirja Tiiri. 12.15 Ypäjä. P. Ei tupakointia. Kuntolentopalloa Keskuskoululla lauantaisin klo 15. 040-418 0237. Vielä mahtuu mukaan. Loimaan MS-kerho, kokoonnumme Tuulensuussa ke 13.5. Annulle ma 11.5. klo 11 15. eikä ma 18.5.09. Metsämaan Maaja kotitalousnaiset. Kaksi. Ke 13.5. 0400 692244 NURMEN PERUSTAMISTA ja PAIKKAUSKYLVÖÄ Juha Laaksonen p. Alastaro 040-505 8833. 040-589 1618. paikalle vietynä. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Liisa Lehtonen 0400-871839. 050 553 7747 Mellilän Kyläyhdistys ry, kokoonnutaan ti 12.5. lähtö Vuorisen tallit klo 8.45, Lamminkatu, Puistokatu, Kaunismäenk., Turuntie, OP pys. Metsämaan kädentaitokerho koululla alk.16.30. Bussi OP:n pysäkiltä klo 9.45. ei jumppaa) Kertamaksu. Sotaveteraanit sekä jaostot, Väinö Linnan reitille ti 12.5. klo 13 Annikki Uikkosen luona. 13.5. 050 550 8595. 4 henk. Loimijoen rannalta OMAKOTITALOTONTTI tai VANHA TALO, MUMMONMÖKKI tms. Siivotaan Kojontuvan pihaa tiistaina aamupäivällä. Avokypärä punainen s-koko, hp 50 e. Ylhäisten Opintokerho I Liisan luona Lanttikujalla ti 12.5. Kuulopalvelu Koskella Pappilantien kerhohuoneessa ma 11.5. klo 18.00, mukana erik.lääkäri Jukka Virtanen. Mönkijäcup maatalousoppilaitoksen maatilan piha-alueella klo 18.00. klo 18 maailman fibromyalgiapäivänä. 4. 0500759293. kerhoon 15.5. Armi ja Viljo Ratia. Ilm. AU:n kevätmaastot pururadalla keskiviikkoisin 13.5, 20.5, 27.5 ja 3.6, klo 18.00. Teitte juhlastani juhlan, jonka muistot kantavat kauas. klo 18 os. 0400-851755.loimaa@4h.fi, www.4h.fi/loimaa Mellilä: Isonperän kerho ti 12.5.klo 1718.30. 1/2 hintaan alle pöydänkorkuiset ilmaiseksi Kojonkulman äiti-lapsipiiriläiset. Loimaan Meniere kerho kokoontuu Rav. 0400 519 037. 11.5. Ei vko 26. Niinijoen kädentaitokerho koululla alk.17. Retkelle voivat osallistua muutkin kuin Eloisat. 12.5. klo 18.00. 10. Loimaan Seudun Kuulovammaiset ry. ja Kalikka 4.8. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15 Nuorisotalon alakerrassa. Eloisat. klo 18. Mukaan retkirahaa. 5-henk. Heikki Ala-Nissilä KINEMA Ohjelmisto ajalla 9.-12.5.2009 Vesikoskenkatu 21, Loimaa www.kinoset.fi VAIN 3 ILTAA LA 19.00 SU 19.00 TI 19.00 L-KINO MA 11.5. klo 18 Anne ja Marko Onnelan luona Tervetuloa Alastaron maamiesseura MTKAlastaro Loimaan seurakunta LEJY:n (Loimaan Eläkeläisjärjestöjen yhteistyötoimikunta). To 14.5. klo 13 palvelutalolla. 14.5. 050 5375822 Ritva. Kevätnäytös tänään 9.5. 19.00 Orkesterin vierailu 7,50€/kerhokortilla, -k158€ -k13/11-1h45min KINEMA Ohjelmisto ajalla 13.-20.5.2009 Vesikoskenkatu 21, Loimaa www.kinoset.fi ESITYKSET JOKA PÄIVÄ 13.-20.5.09 klo. Loimaa. perhe haluaa vuokrata Oripään suviseuroihin asuntovaunun paikalle vietynä 24.6.28.6. P. Fibromyalgiaryhmä kokoontuu Tuulensuun palvelutalossa tiistaina 12.5. Sitovat ilm. 3. klo 18.00 Liput 10,Ennakkomyynti: SaraSport Loimaa Otteluisäntä: Sporttikone Somero Jokioisten kunta Loimaan Seudun Yrittäjänaisten Seniorit. 044 293 0062. Ilm. ma Linturetki Pohjan tilalla klo 1821.00. Vanha traktorin peräkärry. Lavasuutari Turkka Saarento 70v Maalauspalvelua! Ulkomaalaukset Muista ! Kotitalousvähennys (-60 % ) p. Pieni osallistumismaksu joka sisältää sumpin. MYÖS a´la carte klo 20.00 asti aikuiset 27,lapset alle 12 v. Mellilän Huovit maastojuoksut ma 11.5. Mölkkyä klo 15 Lammink. Rattijuoppo oli ulkopaikkakuntalainen. Lauantaina 9. alkaen torstaisin klo 19.00-20.00 Puistokadun koulun salissa, Ohjaa Terhi Thil-Holmström (Helatorstai 21.5. P. Jurassic Park. Kauhanojan kädentaitokerho koululla alk.16.30. 18 takana, sateella kerhotilassa pelejä. 7. klo 18 Pippurissa Sahantie 5 Mellilä. EL:n Loimaan kaup. Kertunmäen kesäteatteri. mennessä 0445978850/Pauliina. Lähtö kentältä klo 17.45. Emäntävoimaa! -kirja saatavana museon myymälästä. Rakennusliitto os. Punainen terassillinen ja peltikattoinen leikkimökki, n. Koulutus pohjautuu näytöksiin ja luentoihin. Vielä vapaita viikkoja. Kirkkoretki Tyrvään kirkkoon su 24.5. Ma 11.5. 9.7. mennessä p. Kaikki Melliläpäiville osallistuvat yhdistykset ja henkilöt mukaan kertomaan mitä ohjelmaa on tarjolla. olemme vierailulla Jokioisilla. 0400462213 URAK KANA / TUNT ITYÖN Ä Loimaan ja Ympäristön Eläkeläiset ry. klo 15.30 4H-toimistolla.Lemmikkieläinkerho ti 12.5. Eero puh. toukokuuta 11 OSWALD SEURATOIMINTAA SUORAT KAUPAT LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT VASTAUKSET 1. Muistathan lavasteja siivoustalkoot Kertunmäellä tänään la 9.5. klo 11, ohjelma klo 12 alk. Kevätretki bussilla Fiskarsiin su 24.5. Tied. P. Avoinna arkisin klo 10-14. P. Bocciaa Keskuskoululla klo 15. Tapaaminen Rantatien kylätalolla ma 18.5. Sydänkerho kokoontuu Tuulensuussa ti 12.5. mennessä. 18.5 mennessä puh. Muista pöytävaraukset! Heinää pystyyn 4 ha Kauhanojalla. klo 19.00. Ti 12.5. klo 18.00 Hirvikosken pururadalla. Sarja 13-16v. Loimaan 4H-yhdistys. Halutaan vuokrata allergisille sopiva asuntovaunu suviseuroihin. 5. paikalle vietynä. Pohjan tilalle päiväretki. P. Koko perhe mukaan. AU/Jalkapallo B-pojat sarjapeli Turussa ma 11.5. Anu 0400 919 532 tai Ritva 050 557 6676. perhe haluaa vuokrata asuntovaunun Oripään suviseuroihin 26.-29.6. P. Kaikki mukaan. 9. Kesäjumpat sisäjumppina toukokuussa 4.5. klo 18.00. Kuunkiertolaiset Loimaan Musiikkiin ti 12.5. Tilaisuus avoin kaikille!4H-kesäkerho kokoontuu kerran viikossa kesäkuun ajan tiistaisin klo 12-15.00 4H-toimistolla. 044-3441059 Nuori avopari haluaisi vuokrata 2h+k Loimaalta. Vuokra 325e/kk +s+v. klo 19.15. Loimaan Naisvoimistelijat. huolehtivat omasta vakuutuksestaan. menn. SUPERPESISTÄ JOKIOISILLA ! Hiekkatekonurmen vihkiäisottelu TAHKO – KOUVOLA tiistaina 19.5. Eläkeliiton Oripään yhdistys kokoontuu ma 11.5. Keväinen kokoontuminen narsissien kukkiessa Hilkka Heikkilän luona to 14.5. Oppaana lintumies Erkki Kallio. 050 364 0065 Kaupungilla 2 H+K+S 68,5 m 2 . Naisten koulutuspäivä Santahaminassa la 23.5. Puh. Haaran kerho kylätalolla alk.17.15. Loimaan ja Ympäristön Eläkeläiset ry Maanantai kerhot peruttu 11.5. Ohjaajana Juulia Palonen. Kauden päätös ja lentislehden joukkuekuvaukset Pappisten lavalla ti 12.5. Pitkäaikaisasukkaita. 7.5. Maastoon säänmukainen vaatetus. Rattijuoppo poliisin haaviin LOIMAA Poliisi otti kiinni ajokortitta ajaneen rattijuopon Pikatiellä puolenyön aikaan torstaina. 212 ry. perhe haluaa vuokrata Loimaan seudulta OK-talon. Jos tarpeeksi lähtijöitä menemme linja-autolla. klo 18 uudessa Kylätoimistossa vanhan OP:n talossa Loimijoentie 85, pihan puolelta sisään. Loimaan Eläkkeensaajat ry. 4 m², h: 150 e. ja ilm. Kalevalank., Kolkkalantie, Kitkontie, Apteekin pys., Metsämaantie. pian Seijalle p. Alastaron Kirkonkylän opintokerho kokoontuu ti 12.5. 044-5268506 Luukkainen. Seuraava kerho ma 25.5.09 klo 12. Lähtö Vuorisen tallilta klo 8.15. Vuokrataan asuntovaunu Oripään suviseuroihin 26.-29.6. klo 15.00 Puistokadun koulun salissa. Joitakin paikkoja vapaana myös ei jäsenille. Alk
Kokeneempienkin ampujien on hyvä välillä kerrata perusteita. Hieno sää ja ratamestari Markku Korpelan radat houkuttelivat paikalle sata suunnistajaa. AlaNissilä on johtanut lentopalloliigaa vuodesta 2001, mutta hän ilmoitti kevätkokouksessa jättävänsä puheenjohtajuuden tämän kauden jälkeen. LOIMAA Lounais-Suomen 4Hpiiri on saanut historiansa ensimmäisen 4H-piiriministerin. Edellisessä liigahallituksessa oli edustaja jokaisesta 21 liigaseurasta. Turkinkyyhkyt soidintavat Alastaron keskustan pieni turkinkyyhkypopulaatio onnistui talvehtimisessaan hyvin. Rata 4,8 km: 1) Juha Heikkilä 36.31, 2) Pekka Leppänen 38.39, 3) Jorma Mörsky 40.06, 4) Kauko Keränen 41.10, 5) Ilkka Nokka 41.45, 6) Erkki Kallio 44.59, 7) Tapio Vuolle 52.05, 8) Tomi Pyy 54.53, 9) Jorma Koivisto 55.19, 10) Lassi Vatka 57.45, 11) Markku Laurinen 1.05.24, 12) Marja-Leena Hakala 1.07.44, 13) Anniina ja Antti Vuorinen 1.13.08. toukokuuta SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella 12 12 11 11 (+7) 7 Sunnuntaina 14 (+5) 7 Maanantaina +9 (+5) 6 Tiistaina 11 (+4) 7 Keskiviikkona 11 (+3) 5 Olavi Ala-Nissilä jatkaa lentopalloliigan johdossa Turkinkyyhky kuuluttaa reviiriään kolmitavuisella hu-huu hu ääntelyllään. Kertunmäellä. M70: 1) Lehto Pentti Paukku 1066p., 2) Vainio Touko Ihode 1048p., 3) Tattinen Heikki AMS 1043p., 11) Jokinen Aarno Kojonkulma 977p. Jotkut ovat luulleet pöllöjen huhuilevan keskellä päivää. M: 1) Tattinen Petri AMS 1141p., 2) Seppälä Mikko Oripää 1129p., 3) Keikko Tommi Storm MS 1120p., 4) Repo Jouni AMS 1115p., 5) Seppälä Antti Oripää 1079p., 7) Anttila Jukka AMS 1072p., 8) Tuominen Jari AMS 1068p., 9) Anttila Matti AMS 1029p., 11) Tiainen Mikko KAJO 1013p., 13) Jääskeläinen Jari AMS 914p., 14) Toivonen Ville VEV 869p., 15) Tikka Ville AMS 800p., 16) Ylenius Jussi AMS 796p., 17) Anttila Pekka AMS 783p. Rata 5,1 km: 1) Jorma Mörsky 40.50, 2) Tapio Pukki, Lauri Eskola ja Juha Heikkilä 46.25, 3) Riku Lehtilä 48.52, 4) Juha Pullinen 49.06, 5) Pentti Kuusela 52.45, 6) Martti Tytykoski 54.31, 7) Mikko Taberman 55.13, 8) Panu Koivula 56.15, 9) Tomi Pyy 57.46, 10) Erkki Hirvelä 58.32, 11) Marianne Holm 58.47, 12) Harri Välimäki 1.00.02, 13) Pekka Leppänen 1.03.27, 14) Tarmo Heikkilä 1.03.55, 15) Ahti Isosomppi 1.04.19, 16) Paula Ketola 1.04.47, 17) Kaisa Markula 1.06.02, 18) Heikki Pelli 1.06.34, 19) Keijo Viljanen 1.06.51, 20) Jorma Koivisto 1.08.37, 21) Kauko Keränen 1.09.17, 21) Jari Jasu 1.09.17, 23) Marja-Leena Hakala 1.10.14, 24) Lassi Vatka 1.13.01, 25) Veikko Haapanen 1.13.30, 26) Katja Nokka 1.15.19, 27) Markku Laurinen 1.17.34, 28) Martti Salonen 1.22.15, 29) Tapio Vuolle 1.24.19, 30) Pauliina Alm 1.53.55, Niilo ja Eemeli Leppämäki ei aikaa. S16: 1) Tattinen Teemu AMS 978p., 2) Hakala Jussi StormMS 926p., 3) Grundström Antti Teljo 737p. Liigahallitukselle annettiin valtuudet täydentää itseään vielä yhdellä jäsenellä. Etenkin naisille ja nuorille on tarjolla kattava koulutuspaketti turvallisesta asekäsittelystä ja ampumisesta. Järjestäjiltä löytyvät tarvittavat aseet ja patruunat. Edellisvuosien tapaan osallistua voi jokainen, vaikka ei olisikaan minkään yhdistyksen jäsen ja koulutus on täysin ilmainen osallistujille. Ratamestarina oli Martti Vaittinen ja osallistujia 57. Virttaalla osallistujamäärän ollessa huikeat 94 juoksijaa. Rata 3,6 km: 1) Inka Pyy 34.12, 2) Harri Välimäki 37.54, 3) Heikki Pelli 38.47, 4) Tarmo Heikkilä 39.33, 5) Katja Nokka 40.01, 6) Veikko Haapanen 41.14, 7) Kaisa Markula 41.46, 8) Pentti Saario 42.55, 9) Martti Salonen 43.29, 10) Katri Prusila 46.53, 11) Unto Hongisto 49.20, 12) Antti Korpela 51.18, 13) Arvo Ali-Rantala 53.48, 14) Laura Poskiparta ja Hanna Suominen 54.37, 15) Laura Korpela 58.13. Tänä vuonna parlamentin valtakunnalliseksi teemaksi oli valittu vaikuttaminen. Turkinkyyhky kuuluu maassamme vaarantuneisiin lajeihin, niitä pesii ainoastaan runsaat sata paria. Ministeri valittiin piiriparlamentissa, joka järjestettiin 4H-kevätseminaarin yhteydessä Yläneen Luontokapinetissa. Rata 3,2 km: 1) Mauri Kurppa 26.13, 2) Heimo Hongisto 27.18, 3) Pekka Soini 31.52, 4) Risto Kurppa 32.29, 5) Esa Lukkala 32.42, 6) Erkki Kallio 32.56, 7) Pentti Hiirijoki 33.20, 8) Pentti Palo 33.45, 9) Inka Pyy 34.20, 10) Jorma Prusila 38.17, 11) Antti Korpela 39.09, 12) Arvo Ali-Rantala 39.54, 13) Pentti Saario 42.46, 14) Anna Pullinen 44.54, 15) Atte Nokka 45.53, 16) Laura Korpela 52.33, 17) Elisa Merta 52.35, 18) Pasi ja Roope Mäkelä 1.01.11, 19) Unto Hongisto 1.02.23, 20) Päivi Hiljanen ja Armi Eskola 1.03.10, 21) Jenni Rouvali 1.09.28, 22) Ulla Skogström 1.09.37, 23) Venla Raitala 1.10.46, 24) Vili Nummela 1.26.03, Jussi Holm, Juha Kurppa, Heikki Rantanen sekä Hannu Kuusela ei aikaa. Toistaiseksi Saviseudulla turkinkyyhkyjä pesii vain Alastarolla. Parlamenttiin osallistuneet nuoret pitivät tärkeänä nuorten ideoiden kuuntelemista, yhteistyötä 4H-yhdistysten välillä ja 4H:sta kertomista esimerkiksi kouluissa, jotta uudet harrastajat saisivat ajanmukaista tietoa 4H-toiminnasta. Ministeriksi nimitettiin Loimaan Alastarolla asuva Ville Mäkelä, 17. Erkki Kallio LUONTO ERKKI KALLIO Ville Mäkelästä 4H-piiriministeri LENTOPALLO Loimaalainen Olavi Ala-Nissilä, 59, valittiin SM-liigan puheenjohtajaksi yhdeksännelle yksivuotiskaudelleen liigan kevätkokouksessa Tervon Lohimaassa viime sunnuntaina. Tuloksia: S12: 1) Onnela Amanda AMS 1066p., 2) Tattinen Ville AMS 861p., 3) Tattinen Minttu AMS 775p., 4) Laakso Elmeri AMS 705p., 6) Jääskeläinen Tuomas AMS 559p., 7) Rantanen Eero AMS 460p., 8) Jääskeläinen Veera AMS 425p. M40: 1) Lahdenperä Pekka MylEM 1110p., 2) Forssman Kari Lems 1105p., 3) Grundström Timo Teljo 1086p., 4) Tattinen Mika AMS 1046p., 6) Onnela Jarmo AMS 923p. 12 Lauantaina 9. Kävelysarja: 1) Lehtonen Kauko 796p., 2) Laine Lauri 722p., 3) Ilola Antti 722p., 4) Nyström Antti 700p., 5) Laakso Pasi 576p., 6) Keskitalo Kauko 534p. HIRVENJUOKSU Hirvenjuoksun OP-Cupin ensimmäinen osakilpailu käytiin 16.4. Liigahallitukseen valittiin Oiva Tapio Rovaniemeltä, Jaakko Haltia Loimaalta, Jouni Oksanen Somerolta, Jarmo Ilmanen Salosta, Tuomo Niemi Oulusta ja Veikkauksen yhteyspäällikkö Riina Nevamäki. Omillakin aseilla saa ampua. Nämä pienikokoiset yleisväriltään hiekanruskeat kyyhkyt ovat hyvin riippuvaisia talviruokinnoista. Parlamentissa yli 15-vuotiailla 4H-nuorilla oli mahdollisuus tuoda esiin heille tärkeitä asioita ja ideoita 4H:n kehittämiseen. Alastarolla oli onneksi monilla pihoilla lintulautoja, joiden alta maahan varisseista siemenistä turkinkyyhkyt saivat ravintoa kylliksi. Rata 7 km: 1) Osmo Hongisto 53.36, 2) Matti Ylitalo 53.52, 3) Teppo Levonen 54.17, 4) Vesa Merta 1.00.36, 5) Keijo Hongisto 1.04.24, 6) Kimmo Aavila 1.05.26, 7) Juha Sinkkonen 1.06.14, 8) Pasi Repo 1.08.13, 9) Ilkka Nokka 1.08.36, 10) Mika Kilpeläinen 1.16.53. Koulutus painottuu sotilaskivääreihin. toukokuuta jo perinteeksi muodostuneen ampumakoulutustilaisuuden kaikille ammunnasta kiinnostuneille Loimaan Laukojien ampumaradalla. Liigahallituksen kokoonpanoon tehtiin iso muutos, kun siihen tulee puheenjohtajan lisäksi nyt vain seitsemän jäsentä. Kehittämisryhmistä urheilutoimintaa johtaa Jukka Rajakangas Raisiosta, markkinointia Jaakko Haltia ja seuratoimintaa Timo Perälä Pielavedeltä. Loimaan Seudun Reserviläisten ampumakoulutustilaisuus ke 13.5. klo 18 Loimaan Laukojien ampumaradalla. Hallituksen alapuolella toimii kolme kehittämisryhmää, jotka valmistelevat hallitukselle asioita. Ampumakoulutusta tarjolla Loimaan Seudun Reserviläiset ry. Turkinkyyhky kuuluttaa reviiriään kolmitavuisella hu-huu hu ääntelyllään. N40: 1) Lehtinen Jaana AMS 1075p., 2) Vähä-Jaakkola Päivi Haukka 1063p., 3) Laine Kaija KUJE 1015p., 4) Markkula Arja KAJO 988p., 5) Onnela Iida AMS 977p. Ville Mäkelä on toiminut 4H: ssa aktiivisesti pikkupojasta saakka. 10-18, la 10-15. 020 500 6610 Avoinna ark. Nyt lähes koko Alastaron keskustan alueella kaikaa ainakin neljän uroslinnun soidinlaulu. Rata 6,3 km: 1) Osmo Hongisto 42.28, 2) Mikko Yli-Kauppila 46.21, 3) Teppo Levonen 47.41, 4) Mika Kilpeläinen 50.59, 5) Kimmo Aavila 54.53, 6) Keijo Hongisto 56.55, 7) Paula Hakala 57.07, 8) Markku Korpela 57.17. M50: 1) Suuniitty Hannu Levo 1136p., 2) Närvänen Asko KMS 1097p., 3) Koivumäki Lasse Lev EK 1089p., 6) Kylä-Utsuri Jouko Kojonkulma 1016p. SUUNNISTUS Torstairastit Mellilässä Haarukankaan kartalla 16.4. TULOSPÖRSSI Jaakko Haltia valittiin hallitukseen Lamminkatu 33 Loimaa, p. Koulutus aloitetaan perusteista, joten aseiden kanssa toimimisen ei tarvitse olla entuudestaan tuttua. Tulokset: Rata 2,2 km: 1) Timo Lahtinen 22.01, 2) Atte Nokka 29.28, 3) Vesa Nokka 30.04, 4) Sini ja Sari Taura 30.41, 5) Hannu Kuusela 30.56, 6) Matti Vainio 35.39, 7) Emilia Välimaa 37.07, 8) Arttu Korpela 37.49, 9) Ulla Skogström 41.26, 10) Venla, Veli-Matti ja Mikko Raitala 42.29, 11) Anu ja Aleksi Vuorinen 44.42, 12) Henrikki, Vilhelmiina ja Juha Raitala 45.20, 13) Vili Nummela 59.20. järjestää keskiviikkona 13. M60: 1) Tuura Kari KMS 1101p.; 2) Mattila Erkki Nousiainen 1090p., 3) Soini Seppo Rusko 1077p., 9) Jalavikko Jarkko VEV 1054p., 10) Jalavikko Jaakko VEV 1022p., 16) Riitamaa Jarmo AMS 940p., 17) Markkula Jouko KAJO 925p. Torstairastit juostiin 23.4. Ala-Nissilä on siviiliammatiltaan Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsen. M20: 1) Lehtoranta Matti Hukka 1019p., 2) Kivistö Sami AMS 977p., 3) Kivistö Santtu AMS 917p., 5) Uikkonen Samuli AMS 843p. Hänen ensimmäinen tehtävänsä on edustaa LounaisSuomen 4H-piiriä valtakunnallisessa nuorten 4H-parlamentissa toukokuussa Helsingissä. Tulokset: Rata 1,7 km: 1) Arttu Korpela 12.04, 2) Kalevi Poskiparta 16.46, 3) Vesa Nokka 17.40, 4) Auli Kanerva 20.56, 5) Henna Saario 23.44, 6) Aune Hongisto 23.58, 7) Laura Poskiparta ja Hanna Suominen 24.12, 8) Marja ja Emmi Välimäki sekä Jesse, Heli ja Timo Ojala 28.53, 9) Sami Repo 29.46, 10) Saku Repo 29.55, 11) Ritva Ali-Rantala 30.21, 12) Ulla Tamminen ja Anne Vähähakula 31.22, 13) Kasperi ja Kerttu Salo 39.53, 14) Laura Prusila ja Evastiina Suominen 45.35, 15) Katri Prusila 45.49, Jenna ja Emmi Uuppo sekä Merja Salonen ei aikaa