MAIJA PALOPOSKI Sivu 6. vuosikerta Nro 51 TIISTAI 9.5. Sivu 8 Irtonumeron hinta 2,40 € sis. Hurrikaanin kakkosvalmentajaksi tulee Juha Lönnqvist. Yhdysvalloissa noin 20 vuotta asunut Ari Virtanen Sivu 7 Sivu 5 www.loimaanlehti.fi Satavuotiaassa seurassa on venytty aikakausien ilmiöiden mukaan loimaalaisen huippu-urheilun kannalta tärkeää valintaa on saatu tehtyä. Sivu 3 14 22 Loimaan Voimistelijoiden kevätnäytös oli tänä vuonna tavallista juhlavampi, koska seura on saavuttanut sadan vuoden merkkipaalun. 2023 Terveyspalvelut huolena Ypäjällä ”” En tiedä, onko kova työmoraali loimaalaisuutta, suomalaisuutta tai kotoa opittu, mutta olen aina yrittänyt tehdä parhaani. Bisonsin päävalmentajana aloittaa Juri Heinämäki. Nella Vaparanta ja muut voimisteluryhmän lapset esiintyivät iloisten sateenvarjojen kanssa. LATAA LOIMAAN LEHDEN SOVELLUS TILAAJAPALVELIJA.FI/ SOVELLUS Loimaan talousalueen paikallislehti • 108. Tilaus perillä Viljelijöiden tilaus hyvistä kylvösäistä on tehty ja toimitettu onnistuneesti tilaajille. Viikon sää on poutainen ja lämmin, ja loppuviikkoa kohti vain paranee. alv
Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. vaalisijalle Pöytyän seurakunnan kappalainen Juha Dubben. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa. Myyntineuvottelija Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 Asiakaspalvelu Eija Kärkäs (02) 588 8021 Myyntijohtaja/ paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi @ Myyntineuvottelija Riina Karila 050 533 6313 Toimittaja Sari Holappa (02) 588 8036 Rakkaamme Marjatta Tellervo SUOMINEN * 15.8.1929 Alastaro † 13.4.2023 Loimaa Kiittäen ja kaivaten Reijo ja Maarit Hanna, Joseph ja Asher Jarmo ja Sirkka Jukka ja Eija Jari, Eetu, Valtteri ja Eveliina Mirva, Mika, Samu ja Sofi Sukulaiset ja ystävät Saapui hetki aamun tullen, voimat hiljaa loppuivat. Siunaus toimitettu 6.5.2023 Kanta-Loimaan kirkossa. KUOLLEITA Kävelytestijutussa (LL 6.5.) mainittu radan pituus oli virheellinen. ERKKI KALLIO. OIKAISU Suokukot herättävät huomiota koreilla puvuillaan Pohjoiseen matkaavia suokukkoja on nähty viime aikoina päivinä paljon Saviseudun pelloilla. toukokuuta ja Dubbe 4. PÄIVÄN SANA 9.5. Jes. NIMIPÄIVÄT 9.5. 2 Tiistaina 9. Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on asettanut vaalissa 1. Linnut talvehtivat Välimeren rannikoilla ja Afrikassa. Toimitusjohtaja: Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus ovat avoinna ma ja to klo 9–12. Aurinko laskee kello 21.51. kesäkuuta. (02) 588 8021 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 TOIMITUS Päivystäjän puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Lehdentekijöiden henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@loimaanlehti.fi Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Tuottaja Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaajamme! Sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön sähköpostiosoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.15–15.45 puh. Päätös koskee ajanjaksoa 3.5.2023–2.5.2024. Aino, Aini, Aina, Ainikki Jakeluhäiriöt: Puh. kesäkuuta ja varsinainen vaali siis 18. Kuvassa on soidinasuisia koiraita. toukokuuta kello 18. Pöytyän kirkkoherranvaali kesäkuussa PÖYTYÄN kirkkoherranvaali järjestetään 18. kesäkuuta. Timo 10.5. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2023. Useita pieniä parvia on ollut sänkipelloilla. Room. Suokukot pesivät Pohjois-Suomen soilla, osa Pohjanmaalla. Ennakkoäänestys on 12.–16. . Niillä on puuhkamainen kaulus, joiden väri vaihtelee paljon valkoisesta, mustasta ja oranssista hopeaan ja ruskeaan. kesäkuuta. Oripään kappeliseurakunta on osa Pöytyän seurakuntaa. toukokuuta 2023 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 5.00. Elo tyyntyi, rauha saapui, pääsit lepoon rauhaisaan. Peltonen Galindo antaa vaalinäytteen Pöytyän kirkossa 28. vaalisijalle Pöytyän seurakunnan seurakuntapastori Merelle Peltonen Galindon ja 2. Te ette elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Silloin autiomaassa asuu oikeus ja vanhurskaudella on majansa hedelmätarhojen keskellä. Suokukko on luokiteltu maassamme äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi. Kiitos kaikille äitiämme hoitaneille hyvästä hoidosta ja huolenpidosta. Oripäässä paneeli pidetään 12. Suurimmissa parvissa on ollut yli sata suokukkoa. Vaalipaneeleita järjestetään sitä ennen useita. Paikka on seurakuntatalo. 8: 9 10.5. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Linnut ovat pääasiassa olleet koreita soidinasuisia koiraita. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Erkki Kallio LUONTO Aleksi Saikkonen on väitellyt filosofian tohtoriksi Turun yliopistossa aiheenaan ’’Determination of absorbed dose by radiophotoluminescence dosimetry and Monte Carlo simulations’’. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Kustantaja: Priimus Media Oy. Lämmin kiitos osanotosta ja myötäelämisestä surussamme. VÄITÖKSIÄ Kappalaista ei hakuun TURUN arkkihiippakunnan tuomiokapituli on tehnyt päätöksen, että Mellilän kappeliseurakunnan kappalaisen virkaa ei julisteta hakuun. Oikea mitta on 15 metriä, kun jutussa kerrottiin sen olevan 20 metriä. Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Puh. 32: 16–17 Suokukkoparvet ovat herättäneet kovasti huomiota runsaudellaan Saviseudun pelloilla. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo
toukokuuta 2023 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. RAIJA TUOMINEN Suvilehti on jaossa myös seudun noutopisteissä, vie vaikka mökkituliaisiksi! on myös koko seudun yhteinen tapahtumakalenteri! Suvilehti SUVILEHTI TAVOITTAA KESÄIHMISET kodeissa ja mökeillä – niin printissä kuin diginäkin. 0400 375 160 KATTOREMONTIN ASENNUSNÄYTÖS! keskiviikkona 10.5. Mukana myös koko seudun yhteinen tapahtumakalenteri! SUVILEHTI ON REITTIKARTTA KESÄN KOHOKOHTIIN. MENNESSÄ: Torstai 8.6. Konsertissa kuultavien laulujen tunnelmat luovat unenomaisia hetkiä rakkaudesta ja onnesta. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +4 +15 +3 +14 +4 +14 +4 +15 Ke +15 / +15 / +15 / +15 / +15 / +15 / To +17 / +17 / +17 / +17 / +17 / +17 / Pe +18 / +18 / +17 / +18 / +17 / +18 / +3 +4 +3 +4 +4 +3 +5 +5 +5 +5 +5 +5 +5 +5 +5 +5 +6 +5 TULE JA TUTUSTU TAI TILAA ESITTELY KOTIISI. Virpi Vähäpassi on turkulainen pianisti, joka on vuosien aikana toiminut lukuisien suomalaisten laulajien pianistina. Matias Varhi p. TULE JA TUTUSTU TAI TILAA ESITTELY KOTIISI. Yrittäjä, tapahtumajärjestäjä, tule mukaan jakamaan omat vinkkisi. Kerrotaan yhdessä mitä, missä ja milloin tapahtuu! Riina Karila, 050 533 6313 riina.karila@loimaanlehti.fi Anna-Mari Koskimies, 050 5957 738 anna-mari.koskimies@loimaanlehti.fi / ILMOITUSVARAUKSET JA AINEISTOT 25.5. Hän toimii myös Nousiaisten seurakunnan kanttorina. TULE JA TUTUSTU TAI TILAA ESITTELY KOTIISI. toukokuuta. klo 10-16 Rajatie 6, 32210 Loimaa Asiakas: Juhala Leena & Marko Grilli kuumana, makkaraa tarjolla! Unelmia onnesta Taidetalossa Sopraano Kaisa Kraft ja pianisti Virpi Vähäpassi saapuvat konsertoimaan Loimaan Taidetaloon tiistaina 9. 3 Tiistaina 9. Kello 19 alkavassa Unelmia onnesta -konsertissa kuullaan myöhäisromanttista laulumusiikkia muun muassa Richard Straussilta, Richard Wagnerilta ja Toivo Kuulalta. Kaisa Kraft on Toivo Kuula -laulukilpailun finalisti vuodelta 2021 sekä kansainvälisen Wagner-laulajille suunnattu Lauritz Melchior –kilpailun semifinalisti vuodelta 2020. AVAIMET KÄTEEN • TAKUUTYÖTÄ • PITÄVÄT AIKATAULUT • WWW.KYMPPI-KATTO.FI TULE JA TUTUSTU TAI TILAA ESITTELY KOTIISI. Hän konsertoi säännöllisesti liedja kirkkokonsertein. Konsertissa kuullaan muun muassa Richard Wagnerin säveltämä laulusarja Wesendonck Lieder, joka on sävelletty Wagnerin mesenaatin vaimon Mathilde Wesendonckin runoihin, sekä Richard Straussin kauneimpina lauluina pidettyjä lauluja. KUUKAUDEN KUVA Loimaan Kameroiden kuukauden kuva on Raija Tuomisen otos aiheesta ’’tauko’’. 2023 PAIKALLINEN NÄKÖKULMA LL LL. 0400 583 346 Juhani Ruuth p
Selvästi ihannoivat Venäjää: ei mitään uutta, ei mitään edistystä, ei erilaisia ihmisiä tai mielipiteitä. Liiasta saa aina pois, mutta kesken päivän on paha taikoa mistään lisää päällepantavaa. Juokseminen voisi toki olla hieman raskaampaa. Tieverkkomme kunto ja sujuvuus ovat taantuneet kohtuuttomasti suorastaan hävettävän huonolle tasolle. Liikkumisen kulut ovat kohonneet Suomessa ennätyskorkeiksi. Voittajaksi kiipesi nimittäin vanha kunnon sadetakki. Varsinais-Suomen Perussuomalaiset vaatii, että tieliikenteestä ja autoilijoilta sekä tavaralogistiikasta kerättäviä verotuloja on kohdennettava enemmän liikenteen hyväksi jo alkavalla hallituskaudella, jonka myötä tästä on tehtävä uusi normaali. Sama pätee ulkoilmassa tapahtuvaan urheiluun. Hyvinvointialueilla on toimintaa todella isossa määrässä kiinteistöjä. Takatalvi tuntuu iskeneen jo kolme kertaa, sillä vielä matkalla vapun viettoon bussin ikkunaan alkoi sataa valkoisia hiutaleita. Polttoaineiden hinta on ollut jo vuosia vakaassa kasvussa, josta suurin osa selittyy verotuksella ja erilaisilla ideologisilla ilmastotoimilla. Myös tästä syystä valtateille 8, 9 ja 10 suuntautuvan raskaan liikenteenkin sujuvuus on elintärkeää – ei pelkästään Varsinais-Suomelle, vaan koko maallemme etenkin nyt, kun olemme Naton jäsen. Lenkkiin kuin lenkkiin tuleekin mukavasti vaihtelua, kun pitää pomppia lätäköiden yli. Takaperoisuuteen ja eristyksiin. Tulihan viime viikollakin vielä lunta tai ainakin jotain sen tapaista. 4 Tiistaina 9. Perussuomalaisten avain on paluu vanhaan. Samalla dieselin käyttövoimaverosta tulee luopua myös kansalaisten osalta kuitenkin säilyttäen sen alhaisempi valmisteveron määrä. Varsinais-Suomen Perussuomalaiset Polttoaineiden hinta on ollut jo vuosia vakaassa kasvussa, josta suurin osa selittyy verotuksella ja erilaisilla ideologisilla ilmastotoimilla.. Varsinaissuomalaisten kansanedustajien tulee vaatia voimakkaammin käytännön toimia oman alueensa liikenneverkon hyvinvointiin, kehittämiseen ja ylläpitoon sujuvuuden ja liikenneturvallisuuden näkökulmasta. Joskus kirpeät karamellit ovat sellaisia, hieman yllätyksellisiä. Perillä aurinko paistoi hetken, mutta lyhyen kauppareissun aikana alkanut rankkasade veti jälleen mielen matalaksi ja kirvoitti vappukansalta muutaman ärräpäänkin. Pikkuhiljaa alkaa näyttää siltä että korkeakoulutuksesta ei aina ole hyötyä! Maalaisjärjelläkin pärjäisi Pukeutumiskysymyksiä TOIMITTAJALTA Kevät on kuin kirpeä hedelmäkarkki. Liikenteen on oltava turvallista ja sujuvaa jokaiselle yksityisautoilijalle, kevyelle ja raskaalle liikenteelle sekä joukkoliikenteelle – viranomaisajojen ja -kuljetusten sujuvuudesta puhumattakaan. Toimintojen keskittäminen Forssaan listattiin aluehallituksen seminaarissa mahdollisia säästöjä koonneessa paperissa. Kun pahin kirpsakkuus on kadonnut, jäljellä on pelkkää makeaa. Kanta-Hämeen hyvinvointialuejohtaja Olli Naukkarinen toteaa Loimaan Lehdelle, että taustalla on aika suuri halu ymmärtää asia väärin. Kylmyys, sade ja muut vastaavat sääilmiöt ovat juuri tällaisia, pukeutumiskysymyksiä. Kannan mieluusti pipoa tai takkia mukanani vaikka kilometritolkulla, jos se tarkoittaa, ettei minun tarvitse palella juoksulenkin alkupuoliskolla. Sitäkin tarvitsin vappuna, enkä ollut ainoa. Voisin sitten tarvittaessa pukea alle vaikka toppatakin. VARSINAIS-SUOMEN Perussuomalaiset kannattaa myös henkilöautoille suoritettavien määräaikaisja vuosihuoltojen sekä rengastöiden hyväksymistä kotitalousvähennykseen oikeuttaviksi menoiksi sekä ammattidieselillä ajavien kuljetusyritysten polttoainekustannuksia palautettaviksi jopa 20 senttiä litralta. Hänen mukaansa keinoja säilyttää terveysasema ovat kilpailukykyiset vuokrat ja alueen elinvoimaisuus, eli henkilöstön saatavuus. Tämä taas nostaa osaltaan ihmisten arjen ja elämän kokonaiskustannuksia, jota Varsinais-Suomen Perussuomalaiset ei hyväksy. Oona Tepponen Varsinais-Suomen Perussuomalaisten piirikokouksen mietteitä Oripäästä Varsinais-Suomen Perussuomalaiset näkee tulevan hallituskauden tärkeimpänä edunvalvonnan kohteena VarsinaisSuomen osalta maakuntamme alueen tieliikenteen sujuvuuden, helppouden ja edullisen autoilun ja liikkumisen sekä ammattiliikenteen kustannusten laskemisen kehittämisen käynnissä olevasta punavihreästä siirtymästä huolimatta nyt ja tulevaisuudessa. Vappuviikon paras asuste eivät tänä vuonna olleet värikkäät opiskelijahaalarit tai valkoinen lakki, vaikka teemaan sopivia ja tyylikkäitä olivatkin. Oikeastaan parasta olisi varmaan kulkea joka paikkaan kumisaappaissa, sillä niillä pärjäisi melkein säässä kuin säässä. Vaikka totuushan on, että vanhemmat ovat ne, jotka pitävät huolen jälkikasvunsa säänkestävyydestä. Esteenä heidän politiikalleen ihmisoikeudet, perustuslaki, lehdistönvapaus, EU, kansainvälisyys, moraali, empatia... Tuoreessa muistissa ovat paitsi talven pakkaset, myös kasvoihin vaakatasossa pyryttävä räntäsade. Myös maamme huoltovarmuuden kannalta on turvattava Turun ja Naantalin satamista lähtevien kuljetusväylien kehitys ja ylläpito. Aika kova väite sekin. Yllätyksellinen on myös kevään sää, kuten tänä keväänä on hyvin saanut huomata. Ypäjällä esimerkiksi kunnanvaltuusto on lähettänyt alueelle vetoomuksen terveysaseman säilyttämisestä ja kunnanjohtaja on tuohtunut tavasta, jolla lista on saatu tietoon. Suomalaiset nauroi Trumpia ja nyt äänestivät perussuomalaisia! He eivät usko tieteeseen, itteensä vaan! Luulee tietävänsä! Keskiaikaan . Koska aletaan saamaan tilastoja sotealueiden hallintokulujen alenemisesta verrattuna kuntien ja sairaanhoitopiirien entisiin kuluihin. KEVÄT ON pukeutumiskysymysten aikaa. Paitsi silloin välillä, kun puraistessa suu täyttyy uudelleen kirpeydestä ja naama vääntyy irvistykseen. Silti autoilusta, tavaraliikenteestä ja muusta huollosta sekä koko tieliikenteestä kerättävät verot suunnataan muille tahoille, joissa ne eivät palvele ihmisten vapaata liikkumista ja siten edesauta kohtuullista työssäkäyntiä, harrastustoimintaa ja arjesta selviytymistä. VEDENKESTÄVIÄ talvikenkiä tulee ikävä, sillä en ole raaskinut vieläkään sijoittaa gore-tex-lenkkareihin, jotka pitäisivät sukat kuivina lätäköistä huolimatta. VARSINAIS-SUOMEN Perussuomalaiset näkeekin maakuntamme tärkeimmiksi tieverkkomme kehityshankkeiksi Vakka-Suomen seutukunnan tiestön, vauriokorjaukset valtatielle 10, valtatie 8:n nelikaistaistamisen aina Poriin saakka jo pelkästään liikenneturvallisuuden ja huoltovarmuudenkin perspektiivistä sekä valtatie 9:n nelikaistaistamisen vähintään Loimaalle asti. Varsinais-Suomen Perussuomalaiset näkee myös turismin ja turvallisen liikkumisen kannalta koko Saariston rengastien kattavan kevyenliikenteen väylän olevan olennainen osa maakunnan väyläja tiehankkeita, koska Saariston rengastie on merkittävä osa alueemme elinvoiman kannalta tärkeää elinkeinokokonaisuutta. toukokuuta 2023 Tätä tulee riittämään Ypäjällä ja Humppilassa koetaan, että oma terveysasema on vaakalaudalla (s. LASKELMIEN mukaan tiestön korjausvelka on kohonnut jo yli kahteen miljardiin euroon. Kun näin on, ne ovat tietenkin myös säästökohde. Liian vähän on sen sijaan keskusteltu niiden yhteisestä vastuusta alueen elinvoiman rakentamisessa ja alueen taloudellisessa kestävyydessä. Pään sisällä pieni, ärsyttävä ääni pohtii neljännen takatalven mahdollisuutta ja kehottaa aamuisin vetämään niskaan aina vaan sen toppatakin. Suomalainen yhteiskunta on hyvää vauhtia menossa heidän vaalimaansa välinpitämättömyyteen, omaan napaan tuijottamiseen ja empatiakyvyttömyyteen. Huonokuntoisimmat ja kalliilla vuokratut kiinteistöt hylätään ensimmäiseksi. Sanotaan nyt ääneen se, mitä alueet eivät itse ole halunneet sanoa. ALEMMAN tieverkon kunto koko Varsinais-Suomessa on vakavan tiestöhoitovajeen aikana laskenut huolestuttavalle tasolle. . Pakkasin sen mukaan joka kerta lähtiessäni opiskelijoiden vappurientoihin, ja joka kerta päädyin myös pukemaan sen päälleni ennemmin tai myöhemmin. Tämän tietävät erityisesti lapset, jotka ulkoilevat säässä kuin säässä niin taipumattomasti, että ovat ansainneet liikanimen kurahousukansa. Siitäkin huolimatta, että napero itse vihaisi kuravaatteita, kuten allekirjoittanut pienenä. . Takin alle mahtui myös kaveri, jonka sateenvarjo oli unohtunut kotiin, sillä olin kaukaa viisaana ostanut takista hieman isomman koon. Kaikki toimipisteet kaikkialla – ja siten myös toiminnat, eivät tule säilymään. Voltaire Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . 5). Paljon on puhuttu kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyöstä ja vastuusta terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. KU PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Työ karkottaa luotamme kolme pahaa: ikävän, paheen ja puutteen. Henkilöstö kaikkoaa ensimmäiseksi sieltä, mikä on lopetushuhujen kohteena. Juuri näistä syistä olen ainakin itse kuluneena keväänä vähentänyt vaatteita hieman varauksella. Tuleva jakeluvelvoite kurittaa niin yksityisautoilua kuin ammattiliikennettäkin raskaalla kädellä, joka taas on omiaan siirtämään kuljetusja jakeluyhtiöille koituvat kulut loppukuluttajien maksettaviksi vähittäiskaupoissa. Alueet eivät halua kontolleen eivätkä varsinkaan siirtymäkauden jälkeen omakseen rakennuksia, joihin ne joutuvat kaatamaan remonttirahaa
Tähän saakka Jenni Mäkelä on hoitanut viransijaisena Loimaan kirjastotoimenjohtajan tehtäviä. YPÄJÄN kunnanjohtaja Tatu Ujula on tuohtunut hyvinvointialueen kaavailuista ja ennen kaikkea tavasta, miten ne ovat tavoittaneet ypäjäläiset päätöksentekijät. Kunnanhallitus ymmärtää hyvinvointialueen säästöpaineet ja sen saaman riittämättömän rahoituksen, mutta seurauksena ei saisi olla se, että pienten kuntien asukkaat joutuvat kärsimään. KOKONAISUUTENA kunnanhallitus pelkää terveysaseman mahdollisen lakkauttamisen tarkoittavan ketjureaktiota, joka vaarantaa apteekin toiminnan Ypäjällä, vähentää alueen työpaikkoja ja kunnan houkuttelevuutta asuinpaikkana. Hallitus viittaa muun muassa siihen, että sote-uudistuksen tavoitteena on ollut turvata yhdenvertaiset ja laadukkaat soteja pelastustoimen palvelut hyvinvointialueen asukkaille sekä parantaa palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta. – Sanottaisiin suoraan, mikä on homman nimi. Toimipisteistä päätetään ehkä loppuvuodesta Kanta-Häme Lari Kiviranta Kanta-Hämeen hyvinvointialueen hyvinvointialuejohtaja Olli Naukkarinen rauhoittelee Ypäjällä heränneitä huolia terveysasemasta. Naukkarinen muistuttaa, että hyvinvointialueella on kaikkiaan kolmisen sataa katuosoitetta ja terveysasemaverkko on yksi osa toimipisteiden tarkastelua. – Tällainen peli ei vetele, hän linjaa ja sanoo, että tämän kokoluokan asiat pitää hoitaa avoimesti eikä kierrellen ja kaarrellen. Urakkatarjouksen arvonlisäverollinen kokonaishinta 12 oven uusimisesta on noin 19 000 euroa. toukokuuta 2023 UUTISET LAINA Politiikassa tunteet ovat kuin herkästi leviävä flunssa. Tunteita nostatetaan maalaamalla uhkia ja osoittamalla vihollisia, mutta se voi myös ahdistaa ja masentaa ja luoda toivottomuutta. Hänen mukaansa lisämateriaalista löytyy viittauksia muun muassa Ypäjän ja Humppilan terveysasemien palveluiden supistamiseen ja lakkauttamiseen. Virka täytetään elokuun alusta alkaen. Valtuusto kyseenalaistaa sen, saavutettaisiinko terveysasemien lakkauttamisella säästöjä – pikemminkin voisi käydä päinvastoin. Tekninen lautakunta hyväksyi ulko-ovien uusimisesta Rakennuspalvelu Ilvesranta oy:n tarjouksen. FCG:n tarjouksessa valintaryhmää miellytti henkilöstön kokemus vastaavien hankkeiden toteuttamisessa. Viestinä ypäjäläisille Naukkarinen haluaa sanoa, että keinoina terveysaseman säilymiseen vaikuttavat sen kilpailukykyinen vuokra ja alueen elinvoimaisuus eli henkilöstön saatavuus. Sanottaisiin suoraan, mikä on homman nimi. Se on yksi kaupunkistrategian kärkihankkeista. Kaupungin valintatyöryhmä neuvotteli kumppaneiden kanssa ja pyysi molemmilta tarjoukset. Viranhaltijapäätöksen mukaan valinta perustuu hakemuksessa ilmenneiden asioiden kokonaisarvioon sekä haastattelussa ja työtehtävien hoidon kautta osoitettuun soveltuvuuteen. 5 Tiistaina 9. Hyvinvointialuejohtaja arvioi, että toimipisteitä koskeva selvitys tulee päätettäväksi loppuvuodesta, mutta esimerkiksi mahdolliset terveysasemaverkkoa koskevat muutokset voisivat konkretisoitua vasta vuodesta 2026 eteenpäin. Se on lähetetty myös aluevaltuuston puheenjohtajalle Sanni Grahn-Laasoselle. Ulko-ovia uusitaan YPÄJÄN kunta uusii ulko-ovet Simontie 1 B -vuokrarivitalossa, jossa asuntojen ulko-ovet ja takaovet ovat huonokuntoisia. Hän kertoo kunnan saaneen hyvinvointialueelta palvelustrategiaa ja tasapainottamista koskevan lausuntopyynnön, mutta alkuperäisessä materiaalissa ei ollut suoranaisia viittauksia Ypäjän terveysaseman lakkauttamiseen. NAUKKARINEN ymmärtää entisenä kaupunginjohtajana Ypäjällä heränneen huolen terveysasemasta, mutta hän arvelee, että taustalla on nyt myös aika suuri halu ymmärtää asiaa väärin. Naukkarisen mukaan tasapainottaminen on kuitenkin tehtävissä, etenkin jos summaa suhteuttaa hyvinvointialueen yli 800 miljoonan euron budjettiin. Urakkatarjouksen arvonlisäverollinen kokonaishinta 33 oven uusimisesta on 48 000 euroa. Kysymys terveysaseman kohtalosta on noussut Ypäjällä esille osana hyvinvointialueen lähivuosien palvelustrategiaa ja tasapainottamisohjelmaa. – Lähipalvelut ovat tärkeä osa perusterveydenhuoltoa, jolla pystytään vähentämään erikoissairaanhoidon kustannuksia. YLEISEMMIN Ypäjän kunnanhallitus on lausunnossaan hyvinvointialueen palvelustrategiasta sitä mieltä, että ehdotetut muutokset rikkovat suoranaisesti lakia. Vetoomus on osoitettu hyvinvointialueen valtuustolle ja hyvinvointialuejohtajalle Olli Naukkariselle. Hän muistuttaa, että virkamiesten valmistelupaperi, johon Ypäjälläkin nyt viitataan, oli esillä seminaarissa ja siihen oli listattu ilman kustannuslaskelmia kaikki mahdolliset säästötoimenpiteet, joita hyvinvointialueella on käytössä, eikä sitä oltu alun perin edes tarkoitettu dokumenttina osaksi lausuntopyyntöä. Varastojen ovia ei ole tarkoitus uusia, koska ne maalattiin viime vuoden ulkomaalauksen yhteydessä. Naukkarisen mukaan hyvinvointialue joutuu tarkastelemaan toimipisteitä osaltaan kohonneiden vuokrien eli kustannusten takia. Kun palvelut ovat saatavilla matalan kynnyksen periaatteella, ne auttavat asiakkaita saamaan tarvittavan avun ja takaavat nopean hoitoon pääsyn, vetoomuksessa kirjoitetaan. . Ujula sanoo kunnan saaneen hieman myöhemmin tietää ylimääräisestä hyvinvointialueen materiaalista, johon sisältyy viittauksia Kanta-Hämeen hyvinvointialueen terveysasemien määrän tuntuvasta vähentämisestä nykyisestä 18:sta yksiköstä kymmeneen. Ypäjän kunnassa on vireillä myös adressi terveysaseman säilyttämisen puolesta. Vetoomuksen mukaan on iso kynnys lähteä hakemaan palveluita kauempaa. Ulko-ovien uusiminen jäi viime vuoden saneerauksen yhteydessä tekemättä hankerahojen loputtua, ja hanke siirtyi tälle vuodelle. Tämän kokoluokan asiat pitää hoitaa avoimesti eikä kierrellen ja kaarrellen. Esimerkiksi digitaalisia kanavia kunnanhallitus ei pidä fyysisten palveluiden korvaajana, koska sähköiset yhteydet voivat olla huonoja maaseudulla. Hyvinvointialueen noin 30 miljoonan säästötarpeet vuoden 2025 loppuun mennessä voivat kuulostaa absoluuttisesti isoilta summilta. Perttulantie 14 B asuntojen takaovet on uusittu jo aiemmin. Työn arvonlisäveroton enimmäishinta on 20 000 euroa, jota ei saa ylittää ilman tilaajan eli kaupungin suostumusta. Konsultti päivittää rantasuunnitelmat LOIMAAN kaupunki tilaa keskustan ja ranta-alueen kehittämissuunnitelman päivityksen FCG Finnish Consulting Group oy:ltä. toukokuuta 2023 Jenni Mäkelä valittiin kirjastojohtajaksi LOIMAAN kaupungin uudeksi kirjastotoimenjohtajaksi on valittu yhteiskuntatieteiden maisteri Jenni Mäkelä Loimaalta. KUNTA uusii ulko-ovet myös Perttulantiellä 14 A ja B vanhustentaloissa 1 ja 2, joissa ovet ovat erittäin huonokuntoisia. Professori Anu Kantola Helsingin Sanomissa KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Tiistaina 9. Kunnanjohtaja Tatu Ujula. Kirjastotoimenjohtajaksi haki viisi henkilöä (LL 20.4.), joista kolme haastateltiin. Samassa yhteydessä uusitaan lukitukset. Ypäjän valtuusto vetoaa terveysaseman säilyttämisen puolesta, jotta se palvelisi jatkossakin alueensa asukkaita mukaan lukien Ypäjän hevosopiston opiskelijat. Suunnittelijaksi päätettiin valita toinen maankäytön puitesopimuskumppaneista. Epätietoisuus tilanteesta Ypäjällä on ilmeinen, ja Ujula korostaa, että kunnan on saatava tietoonsa kaikki materiaali, kun siltä pyydetään lausuntoja. Tällainen peli ei vetele. Kaupunki on tämän vuoden budjetissa varautunut keskustan ja ranta-alueen kehittämissuunnitelmien päivittämiseen. Koska hyvinvointialue ei voi kerätä veroja, Ypäjän kunnanhallitus olisi valmis esimerkiksi asiakasmaksujen korotuksiin hyvinvointialueen talouden tasapainottamiseksi. Myös lukitukset uusitaan. Ujula kertoo, että kyseistä terveysasemien vähentämistä koskevaa materiaalia ei oltu kuitenkaan lähetetty ainakaan Ypäjän kuntaan osana lausuntopyyntöä. Kunta oli pyytänyt tarjouksia, ja tekninen lautakunta hyväksyi Asennus SMI oy:n tarjouksen. Hän havainnollistaa esimerkiksi pelastustoimen vuokrakustannusten nousseen noin 46 prosenttia viime vuonna. Lisäksi kulkemisesta aiheutuu paitsi kustannuksia myös työajan menetyksiä. Kunnanvaltuusto vetoaa hyvinvointialueeseen Ypäjä Lari Kiviranta Ypäjän kunnanvaltuutetut ovat jättäneet Kanta-Hämeen hyvinvointialueelle vetoomuksen, jossa he toivovat, että Ypäjän terveysaseman terveydenhuollon palvelut jatkuisivat nykyisellään. Hän kertoo, että selvitystä hyvinvointialueen toimipisteverkostosta ollaan vasta ottamassa työn alle eikä esimerkiksi tiistaina palvelustrategiaa käsittelevä aluevaltuusto ole saamassa esitystä toimipisteistä. Ypäjällä pelätään terveysaseman lakkauttamista
Ryhmät olivat valtavan suuria, ja salissa saattoikin olla 70 naista. Kun vielä vuosikymmeniä sitten voimisteluun liitettiin sotilaallinen ryhmäkuri, pyrkii seura tänä päivänä tarjoamaan monipuolisesti tanssia, ryhmäliikuntaa ja esimerkiksi lisenssoituja tunteja, kuten zumbaa ja lavista. Kuluneella kaudella LNV:n riveissä oli noin 150–160 harrastajaa, ja ikäskaala oli 4-vuotiaasta yli 70-vuotiaisiin. – Se oli iso ja tärkeä juhla, jota varten otettiin sadevakuutus. Hän oli löytänyt pöytäkirjoista muitakin hauskoja yksityiskohtia. Mykkänen kertoi tykänneensä ohjaamisesta, sillä vaikka hän tanssii mielellään, pysyttelee hän näytöksissä mieluummin taka-alalla. Tanssilattia oli liekeissä, kun 8.–9.-luokkalaisten Dancechoreo-ryhmän Nella Luuri ja Vilja Mäkinen esiintyivät LNV:n 100-vuotisnäytöksessä.. MAIJA PALOPOSKI Anni Koivula ohjasi alle kouluikäisten voimistelijoiden leppäkerttujen sadetanssin. Myös tulevaisuuteen seura katsoo olemalla kiinni ajassa, ja siksi se on päättänyt muokata nimeään tiputtamalla siitä nais-etuliitteen pois, ja myös logoa on uudistettu. On pöyristyttävää, miten jollekin toiselle voi kirjoittaa noin ajattelematta asiaa pitemmälle. Halu esiintyä onkin syy, miksi Liia Salminen, 13, on käynyt Mykkäsen Dancemix-tunneilla. Alma Mykkänen, 19, aloitti tanssin alakoululaisena, ja viime vuodet hän on itse ohjannut lasten ja nuorten ryhmiä. – En vaihtaisi näitä vuosia yhtään mihinkään ja olen LNV:lle erittäin kiitollinen. – Nyt korostetaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, Mäkinen kertoi ja huomautti, ettei poikia tai miehiä ole aiemminkaan käännytetty pois. Myös liikkumisen tavat ovat muuttuneet. – Se oli hauskaa aikaa. Puheenjohtaja Sanna Mäkinen kertoi, kuinka naisten ja tyttöjen fyysinen harjoitus ja mielen virkistys olivat aikoinaan niin kummallisina pidettyjä asioita, että ne vaativat vahvat perustelut. 100-vuotiaan LNV:n juhlanäytös oli tanssin ja voimistelun hurmaa Voimisteluryhmän tytöt näyttivät venyvyyttään. – Toivoisin, että läsnäololla on voimaa. Kolumnisti Erkki Kylmänen HS:ssa 6 Tiistaina 9. Lyhenne LNV pysyy kuitenkin edelleen käytössä. Yhdessä tekeminen on seuran valtti esimerkiksi netin jumppastriimejä vastaan. Aluksi seuraan kuului voimisteluharjoitusten lisäksi yhteistoimintaa paikallisten urheiluseurojen kanssa, esimerkiksi iltamia ja retkiä. – Tanssi on mun juttu. toukokuuta 2023 Loimaa/Puistokatu Maija Paloposki Loimaan Voimistelijoiden (LNV) perinteisessä kevätnäytöksessä oli tänä vuonna erityistä juhlan tuntua, kun seuralle tuli täyteen 100 vuotta. Tarvitaan uudenlaista yhdyskuntasuunnittelua, asenneja kulttuurimuutoksia, poliittista tahtoa ja päätöksiä. – Toiminta oli silloin enemmän voimistellullista, ja menimme tamburiinin tahdissa, mikä nyt tuntuu aika vanhanaikaiselta. Jollekin se voi olla viimeinen niitti. Nyt Mykkäsellä on edessä muutto toiselle paikkakunnalle, ja viimeiseksi jäänyt 100-vuotisjuhlanäytös tuntuikin haikealta ja tunteikkaalta. Yksi heistä on aiemmin puheenjohtajanakin toiminut Anne Levomäki, jolla on historiaa LNV:n riveistä lähes 30 vuoden ajalta. PAIKALLISIA LAINA Tapa ittes -kommentit ovat pahimpia, joita toiselle voi kirjoittaa. Juhlassa jaettiin Voimisteluliiton ansiomerkkejä: sivu 8. NUORET ja ohjaajat ovat LNV:lle edelleen tärkeä voimavara. – Oli sellaisiakin mielipiteitä, että naisten kohdalla moinen touhu on tarpeetonta ja naurettavaa. Tilaisuuksiakin pidettiin, kun vuonna 1945 LNV järjesti Loimaalla Suomen Naisten Liikuntakasvatusliiton maakunnalliset voimistelujuhlat. JUHLASSA palkittiin ansiomerkin entisiä ja nykyisiä ohjaajia ja johtokuntalaisia. – Tavoitteena on edelleen mahdollistaa edullinen liikuntaharrastus mahdollisimman monelle täällä meidän paikkakunnallamme, Mäkinen sanoi. – Itse en ole niin kova esiintyjäpersoona, mutta olen aina tykännyt siitä, että saan jakaa muille itse keksimiäni tansseja. Tykkään yhdessä tekemisestä ja tanssien keksimisestä. Eniten seura liikuttaa alakouluikäisiä, kun yläkouluiässä taas innostuksella on riski lopahtaa. Iso muutos koitti, kun Suomeenkin kantautui uusi muotilaji aerobic, joka innosti hikitreeniin Jane Fondan jalanjäljissä. Mäkinen kokee, että sadankin vuoden jälkeen LNV on tarpeellinen, harrastepohjalta toimiva liikuntaseura, jolla on myös tärkeä sosiaalinen puoli. Some-kiusaamisen vastustaja Ella Kangasperko Aamulehdessä LAINA Istuvan elämäntavan haittojen kukistaminen vaatii syvällisempiä muutoksia. Hän muisteli aloittaneensa harrastuksen Maire Koivulan jumpparyhmistä, ja sittemmin Levomäkeäkin houkuteltiin ohjaajaksi
Kuten äitini joskus sanoi, että jos työksi annetaan vaikka lakaista lattia, niin lakaise se niin hyvin, että kaikki sanovat, ettei sitä olisi voinut sen paremmin lakaistakaan. Pääsin töihin kopiokoneita myyvään yritykseen juuri myyntitehtäviin, ja se tuntui omalta. LOIMAALLA Virtanen vierailee yleensä kerran vuodessa, sillä hän viettää joka kesä kaksi viikkoa Suomessa. Paljon on tietysti vielä nähtävääkin. – Numerot eivät olleet minulle mikään vahvin laji, ja halusin työskennellä ihmisten kanssa. – 20 vuodessa ovat kehittyneet ne tietyt kaverisuhteet täälläkin. – Käytiin oikeastaan joka kesä jossain reissussa, kun olin lapsi. Silloin nähtävää ja tehtävää riittää, sillä sukulaisia täytyy nähdä niin Turussa, Helsingissä kuin Loimaallakin. – Kyllähän siinä matkustella saa, mutta ainakin näkee USA:ta laajasti. Käymme paljon rannalla ja esimerkiksi elokuvissa sekä Orlandon huvipuistoissa. Orlandoon hän päätyi New Yorkissa ja Miamissa vietettyjen vuosien jälkeen. Virtanen on aina halunnut edetä työelämässä. En ole ikinä oikeastaan pysähtynyt miettimään asiaa, ja onhan se hurjaa. Tuolloin hän ei vielä tiennyt, että jäisi lopulta asumaan ja työskentelemään maahan, perustaisi perheen ja asettuisi aloilleen vieraalle mantereelle. – Olin ensin opiskellut kokkikoulun Loimaalla ja Turussa ja valmistunut sen jälkeen restonomiksi HaagaHeliasta Helsingistä, Virtanen muistelee. Ja tietysti vietän mahdollisimman paljon aikaa tyttärien kanssa silloin, kun en ole työreissussa. Juttu jatkuu juuri siitä, mihin se on päättynytkin. – Suomen pimeää marraskuuta en kaipaa yhtään, mutta kesää kyllä. toukokuuta 2023 Omalla työllä elämässä eteenpäin Loimaa, Orlando Oona Tepponen Ari Virtanen lähti vuonna 1991 kielikurssille Yhdysvaltoihin yhdessä kaksoissiskonsa Anun kanssa. Perheaika on minulle hyvin tärkeää. Töiden ohessa hän lisäksi kuntoilee ahkerasti ja käy ajelemassa Harley-Davidsonillaan ystäväporukkansa kanssa. Työ oli tosi mielenkiintoista, ja tykkäsin siitä paljon. Nyt olen käynyt tietenkin Yhdysvaltojen sisällä monessa paikassa, rannikolta rannikolle, mutta myös Etelä-Amerikan maissa, mistä tykkään hyvinkin paljon. Virtanen ei ole missään vaiheessa tehnyt varsinaista päätöstä asettua aloilleen Yhdysvaltoihin. Lähipiiri on kuitenkin vakiintunut vuosien varrella myös Yhdysvalloissa. Mahdollisuus jäädä vei mukanaan. – Ovat nämä silti olleet niin mahtavat 20 vuotta, etten vaihtaisi niitä mihinkään. Siksikin Suomeen tulee yleensä matkustettua juuri kesäisin. – Se oli ikään kuin kohtalo, sillä en missään vaiheessa tehnyt mitään virallista ratkaisua asian suhteen. Perheaika on Ari Virtaselle hyvin tärkeää. VAIKKA työt vievät Virtasta ympäri Yhdysvaltoja, hän kertoo matkustavansa mielellään myös vapaaajallaan. Niin kuitenkin kävi, ja nyt Virtasen elämä on asettunut uomiinsa Yhdysvalloissa. – En tiedä sitten, onko se sitä loimaalaisuutta tai suomalaisuutta tai sitten kotoa opittu se kova työmoraali, mutta olen aina yrittänyt tehdä parhaani ja pärjännyt sillä, päässyt eteenpäin työelämässä ja elämässä yleensä. Suomessa ja suomalaisissa hän arvostaa rehellisyyden lisäksi myös työmoraalia, jonka hän arvelee itsekin oppineensa aikoinaan Saviseudulla. Sanon kuitenkin usein, että parhaat kaveruussuhteeni ovat syntyneet Suomessa, ja kun tapaan kavereita Loimaalla ja Helsingissä, se on aina kun en olisinkaan lähtenyt pois. Suomalaiselle koulutukselle ei kuitenkaan juuri annettu arvoa amerikkalaisilla työmarkkinoilla, ja työskenneltyään muun muassa siivoojana Virtanen päätti jatkokouluttautua. Innostus on peruja jo lapsuudesta ja nuoruudesta, jolloin hän on kiertänyt lomamatkoilla perheensä kanssa Skandinaviassa, Keski-Euroopassa sekä Välimeren maissa. Silloin kun Virtanen ei ole reissun päällä, hän käy kuntosalilla ja ajaa moottoripyörällä. Nykyään hänen työnimikkeensä vastaa Suomessa aluevarapresidentin nimikettä ja vastuunsa kattaa kolmanneksen yrityksen markkina-alueesta, aina Texasista Puerto Ricoon. Hän viettää laatuaikaa kahden tyttärensä kanssa rannalla, elokuvissa ja Orlandon huvipuistoissa.. Hän pääsi opiskelemaan stipendillä New Yorkin osavaltiossa sijaitsevaan College of Saint Roseen, missä hän suoritti Masters of Business Administration-tutkinnon. Ari Virtanen pitää matkustamisesta myös vapaa-ajallaan, vaikka hän matkustaakin työnsä puolesta runsaasti. Tällä hetkellä hän johtaa noin 25 henkilön myyntitiimiä, johon kuuluu aluejohtajia ja myynnin työntekijöitä. Ei tämä missään vaiheessa helppoa ole ollut, sillä lapsuuden kavereiden ja sukulaisten turvaverkko on puuttunut. MEILTÄ MAAILMALLE 7 Tiistaina 9. – Olen päässyt seuraamaan aikamoisia kasvutarinoita ja ollut mukana rakentamassa pienyrityksistä maailmanlaajuisia yrityksiä. Lähes kymmenen vuoden jälkeen Virtanen siirtyi toiseen lääketeollisuuden alan yritykseen, ja samalla alalla hän on pysynyt näihin päiviin asti. Hän on asunut Orlandossa, Floridassa jo vuodesta 2008 yhdessä tytärtensä Alanan ja Olivian kanssa. Kopiokoneiden myynnistä hän siirtyi vuonna 2004 lääketeollisuuden pariin, kun hänet palkattiin niin ikään myyntitehtäviin Pfizerille. – Pfizerilla oli tosi hyvät omat koulutusohjelmat, ja opin ihan hurjasti anatomiasta ja lääkkeiden toimintamekanismeista, vaikka minulla ei ollut niistä mitään aiempaa kokemusta. Kyse on maailmanlaajuisesti hyvin suurista markkinoista. – Minulla on Harley Davidson, ja meillä on kaveriporukka, jonka kanssa käymme yhdessä ajamassa
On myös tärkeää, että hän tuntee apuvalmentajana jatkavan Konsta Mastomäen entuudestaan, jotta sillä saralla ei tule yllätyksiä. Jokioisilta kotoisin oleva Heinämäki, 36, aloittaa ensimmäisen kautensa päävalmentajana Miesten Korisliigassa. Dancemix 3–4lk: Aino Selinheimo. P5 300 m: 1) Eetu Hongisto 1,57, 2) Kaarlo Seppälä 2,00, 3) Jooa Heikman 2,21. Dancemix 1–2lk: Sofia Iisakkala. Leiskun maastojuoksut toukokuussa keskiviikkoisin klo 18 urheilukeskuksessa. Sen jälkeen lähdetään kehittämään yksilötaitoa. Voimistelu 5lk+: Miila Hietaoja. Kun työnantaja ja perhe näyttivät vihreätä valoa, homma oli periaatteessa selvä, kakkosvalmentaja perustelee. – Ensin pitää huomioida yksilö, käydään läpi pelaajan harjoitteluhistoria ja mahdolliset vammat. OHJAAJAMERKIT Pronssinen ohjaajamerkki vähintään 5 vuoden ohjauksesta: Elina Horn, Aliisa Jalo, Sofia Käyhkö, Niina Leppikoski, Hilkka Levomäki, Petra Marjamäki, Meri Mustajärvi, Alma Mykkänen, Kristiina Mäkelä, Vilja Mäkinen, Meri Niemi, Siiri Pullinen, Ulla Rautiainen, Jaana Tiilikka, Jasmiina Toivola, Ellinoora Toivonen, Katja Toivonen, Marja Ylärakkola, Sanni Ylösmäki. P9 600 m: 1) Lauri Vainio 2,32, 2) Sulo Ojala 3,01, 3) Eelis Heino 3,02. Miehet 1300 m: 1) Harri Näppäri 6,15, 2) Mikko YliJaukkari 6,28, 3) Jorma Tiiri 7,23. Dancechoreo: Ronja Lehtonen. Voimistelu 1–2lk: Vilja Tammelin. Loimaalla ansiot ovat tulleet lähes täysin seuratason toiminnasta. Forssan Alun Naisten korisliigajoukkueen päävalmentajana menneellä kaudella toiminut Heinämäki on ehtinyt vaikuttaa Forssan lisäksi muun muassa Tampereen Pyrinnön akatemiassa usean vuoden ajan. Voimistelu 3–4lk: Suvi Heikkilä. P9 1300 m: 1) Hannu Holmberg 5,27, 2) Johannes Hollo 7,27, 3) Sebastian Saarela 9,28. Kesäharjoittelusta Lönnqvistillä on selvä näkemys. Kultainen ohjaajamerkki vähintään 15 vuoden ohjauksesta: Elina Laakso. Kultainen ohjaajamerkki timantilla, kun ohjausvuosia on yli 25: Anne Levomäki. Lajilla on suurta merkitystä paikkakunnalla. Pronssinen ansiomerkki, 5 pistettä: Niina Leppikoski, Niina Salo, Ulla Rautiainen. Sarjat kaikenikäisille, ei osallistumismaksua. Valmennuskaksikon työnkuva on selvä: Kuoksa hoitaa arjen jokapäiväisen valmennuksen ja pelivalmentamisen, Lönnqvistin työsarka on enemmän ominaisuusja fysiikkavalmennuksessa sekä vastustajien scouttaamisessa. Päävalmentajana pääsen nyt ensimmäistä kertaa testaamaan myös omia kykyjäni ja näyttämään osaamistani miesten Korisliigassa. Heinämäellä on vankkaa kokemusta aikuisten pääsarjoista, vaikka tulikaste korisliigapäävalmentajana tuleekin vasta tulevalla kaudella Bisonsin kanssa. Lajiharjoittelu alkaa kesäkuun alussa, pallo on mukana heti alusta saakka tavalla tai toisella. Yhden pisteen saa yhdestä vuodesta johtokuntatehtävissä. T7 300 m: 1) Emma Lähdemäki 2,09. toukokuuta 2023 Juri Heinämäki päävalmentajaksi Bisonsiin Koripallo Ilari Uusitalo Koripallon Miesten 1. Lönnqvist toimii siviilityössä lentopallon lajivalmentajana Turun seudun urheiluakatemiassa. M 3,1 km: 1) Juho Paju 13.21. P5 0,25 km: 1) Oliver Pulliainen 1.59.. – Olli kysyi mukaan tähän Hurrikaanin projektiin, eikä minun tarvinnut montakaan tuntia miettiä asiaa. T11 1300 m: 1) Ciki Tammelin 6,58, 2) Hilla Eklund 7,32, 3) Inkeri Nummi 8,23. T7 600 m: 1) Kerttu Seppälä 3,35, 2) Martta Turpeinen 3,55, 3) Helmi Salonen 3,56. Myös tuore kakkosvalmentaja täräyttää suoraan, että Hurrikaanin kaltaisen seuran on joka vuosi tapeltava mitalisijoista. URHEILU LAINA Rantasen tasoinen supertähti kotikisoissa on lottovoitto niin Leijonille, kisajärjestäjille, faneille kuin turkulaiselle jääkiekollekin. T9 1300 m: 1) Neelia Heikman 7,27, 2) Eveliina Hongisto 7,41, 3) Iines Nummi 8,42. – Todella innoissani hyppään Bisonsin kelkkaan mukaan. BISONSIN joukkueenjohtaja Heikki Perho on erittäin tyytyväinen uuden päävalmentajan löytymiseen. Dancemix 6 lk: Milja Toivonen. LÖNNQVIST ON lentopalloihmisille tuttu hahmo. YLEISURHEILU Leiskun maastojuoksut 3.5.2023, Urheilukeskus, Loimaa. P9 0,4 km: 1) Viljami Muhonen 1.55, 2) Miko Hakanen 2.05. Toimittaja Jussi Leppäsyrjä TS:ssa LAINA Neljä maalia yhdessä ottelussa on harvinainen työpäivä kenelle tahansa huippuhyökkääjälle. P7 600 m: 1) Elias Sormunen 3,24, 2) Max Kivinen 2,37, 3) Viljami Heinonen 4,02. Joukkueena tulemme rakentamaan pelimme puolustuksen ja vahvan yhteisen tekemisen varaan, Heinämäki sanoo. Kultainen ansiomerkki, 20 pistettä: Anne Levomäki, Sanna Mäkinen. – Jurin kanssa keskustelut olivat erittäin positiivisia ja saimme yhteisen sävelen muodostettua nopeasti. Mastomäki aloittaa kesän aikana myös Koripalloliiton huippukoripallovalmentaja-tutkinnon, minkä myötä hän tarjoaa vielä vankempaa apua Korisliiga-joukkueen penkin päähän. T5 300 m: 1) Olivia Horn 2,38. Juri Heinämäki, 36, aloittaa ensimmäisen kautensa päävalmentajana Korisliigassa luotsatessaan takaisin korkeimmalle sarjatasolle noussutta Bisonsia. TULOSPÖRSSI LNV:N (Loimaan Voimistelijat) satavuotisjuhlassa jaettiin Voimisteluliiton ansiomerkkejä. Showdance 7–8lk: Alina Välimäki. Juri sopii Bisonsin uuden Korisliigaan nousun pääkäskyttäjäksi mielestäni erinomaisesti. P11 1300 m: 1) Anton Lindén 5,20, 2) Osmo Mäkinen 5,29, 3) Joel Mäkelä 6,07, 4) Petteri Vainio 6,08. Hopeinen ansiomerkki, 10 pistettä: Elina Laakso, Eija Lepistö, Marjo Mustajärvi, Mari Riuttaskorpi, Leena Uuppo. – Loimaalainen lentopallo näyttäytyy intohimoisena ja merkityksellisenä. Loimaalla paistaa tekemisen meininki ja halu sementoida paikka Korisliigassa. Bisonsin pelaajarekrytoinnit ovat hyvässä vauhdissa ja sopimusuutisia on lupa odottaa lähiaikoina. Dancemix 5lk: Ilona Viipuri. KAHDELLA edellisellä kaudella Bisonsin penkin päässä ”kakkosmiehenä” toiminut Konsta Mastomäki jatkaa tehtävässä myös tulevalla kaudella. ANSIOMERKKEJÄ YLEISURHEILU Oripään Vesan maastojuoksukilpailut 2.5.2023. ”Löne” oli vuonna 2001 valmentamassa Loimun seurahistorian viimeisimpään suomenmestaruuteen. Hänellä on vahva Loimu-tausta, vaikka kasvattajaseura on Maskun Kataja. Nuorehkon valmentajan uralle mahtuu myös visiitti KTP-Basketissa, jossa hän toimi kaudella 2021–2022 miesten Korisliiga-joukkueen apuvalmentajana Roope Mäkelän aisaparina. Juha Lönnqvist Hurrikaanin kakkosvalmentajaksi Lentopallo Valtteri Arra Hurrikaani-Loimaan valmennuskaksikko ensi kaudella on Olli KuoksaJuha Lönnqvist. Hopeinen ohjaajamerkki vähintään 10 vuoden ohjauksesta: Sanna Mäkinen, Niina Salo. P5 600 m: 1) Jalmari Niemelä 4,44. Toimittaja Ari Virtanen Helsingin Sanomissa 8 Tiistaina 9. Järjestelmä perustuu pistelaskuun, jossa huomioidaan henkilön toimiminen seura-, aluetai liittotason johtoja vapaaehtoistehtävissä sekä valtakunnallisissa liikunnan luottamustehtävissä. Kaksikko valmensi viime kaudella turkulaista TUTO Volleyta, ja nyt miehet jatkavat yhdessä Loimaalla. Tsempparipalkintojen saajat (lasten ja nuorten ryhmistä harrastajia): Voimistelu alle kouluikäiset: Iida Tuominen. Kisaveikkauksen voi kotikatsomoissa jo pistää käyntiin siitä, miten monta maalia hän paukuttaa. Suomen jalkapallomaajoukkueen hyökkääjä Joel Pohjanpalo pelaa uransa parasta kautta. Täällä on ammattimainen organisaatio, mistä osoituksena ovat pitkät sopimukset nuorten pelaajien ja Ollin kanssa. divisioona A:n menneellä kaudella voittanut ja Korisliigaan vuoden tauon jälkeen paluun tekevä Bisons Loimaa on solminut 1+1-vuotisen sopimuksen Juri Heinämäen kanssa
Kun arvion loppusumma oli 11.041,477 markkaa kertyi kaupungille menoja todellisuudessa 10.556,019 markkaa. Vesikosken Sähkölaitos. Päällystystyötä valvoo paikan päällä rkm. Piiroinen, ja se suoritetaan TVL:n omalla kalustolla. 8.5.1972 ILMOITUS NYT OIKEA AIKA hankkia korkealaatuinen kalusto, johon kuuluu 2 nojatuolia, vuodesohva ja pöytä. Tilikauden rahoitusylijäämäksi muodostui näin ollen 31.079 markkaa. Tulot olivat hieman suuremmat eli 10.587,096 markkaa. Mikäli osinkoa ei ole nostettu 9.6.-73 mennessä, joudutaan suorittamaan 30 pros. Keräyksen koko tuotto käytetään pitkäaikaisiin hengityselinsairauksiin sairastuneiden kuntoutukseen paikallisella ja valtakunnallisella tasolla. Muisto vuoden 1956 vapusta. Loimaan kaupungin viime vuoden talousarvio toteutui melko tarkkaan. Lietepinta on vahvuudeltaan noin 0,5 senttiä, ja se kestää kulutusta 3–4 vuotta. Lisäksi paikataan kuluneimpia kohtia Hirvikosken ja kaupungin välillä. Tilintarkastuskertomuksesta ilmenee edelleen, että menot asukasta kohti olivat Loimaan kaupungissa viime vuonna 1.625 markkaa (ns. Emulsioaineena olevan veden haihduttua 1–2 tunnin kuluessa on tie jälleen liikennekelpoinen. Elämä voittaa -keräys Loimaan seudulla Näinä päivinä suoritetaan Loimaan seudulla Tuberkuloosija Keuhkovammaisten Liiton Elämä voittaa -keräys. Verotulot kasvoivat 12,5 pros. Loimaan kirkko sijaitsi aikoinaan Keskuspuiston laidalla. Norm. Levitys tapahtuu yksinkertaisesti suoraan kuorma-autosta, jossa on eri aineita varten säiliöt ja levityskelkka. 1971 509 markkaa.), kaikki velat äyriä kohti 12,3 penniä (7,9), verotuksella koottava tulo/asukas 954 mk (1.085), verotettava tulo asukasta kohti 5.896 mk (6.990), valtionavut/asukas 161,2 mk (191,4 mk) ja valtionavut kokonaismenoista 9,9 prosenttia (12,1 pros.). Verotulot sitä vastoin kasvoivat 12,5 prosenttia. hinta 1170 mk nyt 760 mk. 1971 1.586 markkaa). Yhden tiekilometrin päällystämiseen tarvitaan raaka-ainetta noin 50 kuutiota. Auto ottaa kerralla 4,5 kuutiota soraa ja 1 000 litraa bitumia, joka on sideaineena. Lietepintaa lasketaan Karhulan paikallistielle 50 VUOTTA SITTEN VANHAT VALOKUVAT Loimaan kaupungin ja Karhulan kylän välinen paikallistie saa tämän viikon aikana lietepintauksen, jolla sen kulunut ja harventunut pinta tasoitetaan ja sidotaan uudelleen. Kaikki velat asukasta kohti Loimaalla 1972 710 markkaa (uusissa kaupungeissa v. uusissa kaupungeissa v. Menojen kasvu edelliseen vuoteen verrattuna oli 6,7 prosenttia. Sen ovat lupautuneet suorittamaan vapaaehtoiset kansalaiskoulujen oppilaat. Kuva on Eija Ilolan kokoelmista. Lietepinta maksaa noin 1,20 markkaa neliömetri. Tiemestari Pauli Merivirta kertoi lehdellemme, että lietepinta lasketaan myös Hirvikosken ja Vanhankirkon välille. toukokuuta 2023 ILMOITUS Vesikosken Sähkölaitos Oy:n VUODEN 1972 osinko maksetaan yhtiön konttorista 10.5.-73 alkaen. ENNEN 9 Tiistaina 9. Päällystettävän osuuden pituus on noin 4,5 kilometriä, ja siihen sisältyy kaupungin alueella kaupungin laskuun päällystettävä noin 800 metrin tieosuus, joka alkaa Kaunismäen kohdalta ja päättyy Turuntien liikenneympyrään. ennakonpidätys. VEIKKO HULKKO. Varastokaluste, Oripää
100€ lahjakorttiin tuotelahja kaupan päälle! UUTTA! Auvo®-kosketushoito – nopea ensiapu stressin selättämiseen 40€ tai 3 hoitoa 110€ Anna Rakkaalle Äidille hemmottelua lahjakortillamme!. M 80: 1) Grundström Einar, 938 p. 3) Häkkinen Anna-Liisa, 1084 p. Ilmat suosivat, ja parempi tulos ratkaisi sijoituksen. 11) Tattinen Petri, 1046 p. Turuntie 14, Loimaa P. Katsomoja tuolijumppa pidetään urheilukentän katsomossa kello 10–10.15 ja 12–12.15. 4) Lehtinen Jaana, 1054p. 2) Ilvesmäki Sulo, 1103 p. Tilaaja etu Tilaus sisältää näköislehden, mobiilisovelluksen sekä verkkosivujen kaikki sisällöt sekä lehtiarkiston. Maanmittauslaitoksen kirjaamon yhteystiedot: Sähköposti: kirjaamo@maanmittauslaitos.fi Puhelin (vaihde): 029 530 1100 PL 84, 00521 Helsinki Yhteydenotossa on mainittava lunastuslupahakemuksen asianumero: MML 14015/03 04/2023 Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä siitä, kun kuulutus on julkaistu Maanmittauslaitoksen verkkosivuilla (3.5.2023). -52 Oslon olympialaiset. 4) Tattinen Aleksi, 876 p. P5 0,25 km: 1) Oliver Pulliainen 1.59. 3) Vähä-Jaakkola Päivi, 1120 p. 10) Tattinen Ville, 1066 p. Unelmien liikuntapäivä on kaikenlaisen liikkumisen kokeiluja pop up -päivä. Kävely S13: 1) Mäkelä Tuukka, 1056 p. 5) Markkula Jouko, 1047 p. Hän oli minua 18 vuotta vanhempi ja minäkin sentään yritin hiihtää. Tultiin v. 2) Siuko Helmi, 958 p. 6) Seppälä Saana, 911 p. Omatoimiseen kuntopiiriin urheilukentällä pääsee koko päivän eli kello 10–14. 3) Hakamäki Asko, 1092 p. 3) Kylä-Utsuri Jouko, 1128 p. Unelmien liikuntapäivä Hirvikosken urheilukentällä ja pururadalla ke 10.5. 2) Vähä-Jaakkola Tuure, 1004 p. Hakemukseen liittyy myös maanomistajaluettelo ja sopimuksia, joita ei julkaista niiden sisältämien henkilötietojen vuoksi, sekä lunastuslupa, Metsämaa-Loimaa 110 kV (2010). 11) Lassila Jani 586 p. 2) Ruohonen Heikki, 1103 p. Paikalla on myös Loimaan Jankko ry:n suunnistusjaosto sekä Jankon seniorisuunnistajia opastamassa lähtijöitä. Lunastuslupahakemus liitteineen on nähtävillä Maanmittauslaitoksen verkkosivujen Kuulutukset-osiossa 9.6.2023 saakka. 3) Siuko Hilda, 1098 p. 2) Häyrinen Ville, 1126 p. 4) Närvänen Asko, 1058 p. 2) Seikkula Jaana, 1088 p. 3) Anttila Pekka, 1117 p. Silloin Siiri sanoi:’’Ei maar, mun täytyy lähteä. 48,80 -50% 4 kk lehti + digi 48 20 Norm. 8) Savonen Arto, 930 p. Suunnistamaan pääsee Hirvikosken pururadan maastossa kahdella suunnistusradalla kello 10–14. Siiri puhuikin mielellään. Markku Laurinen Mellilä LUKIJALTA Unelmien liikuntapäivä Hirvikoskella on huomenna tarjolla kuntopiiri, katsomoja tuolijumppaa sekä suunnistusta. 96,40 -50% Tilaus sisältää paperilehden, näköislehden, mobiilisovelluksen sekä verkkosivujen kaikki sisällöt sekä lehtiarkiston. klo 10 alkaen. Tilaus päättyy automaattisesti. S20: 1) Seppälä Silja, 1067 p. 4) Kojola Lauri, 1100 p. Hakemus koskee myös lunastuslain mukaisen ennakkohaltuunottoluvan saamista voimansiirtojohdon rakentamista varten. Radalle voi mennä apuvälineen kanssa. 4) Reijonen Antti, 1018p. Y: 1) Ristimäki Timo, 1150 p. S16: 1) Häkkinen Veeti, 1032 p. Lunastuslain 8.3 §:n mukaisesti Maamittauslaitos varaa tilaisuuden muille kuin kiinteistönomistajille ja käyttöoikeuden haltijoille antaa määräajassa lausunto lunastuslupahakemusta koskien. 10 Tiistaina 9. Mahdollinen lausunto tulee toimittaa kirjallisesti Maanmittauslaitoksen kirjaamoon viimeistään 9.6.2023. M 60: 1) Huhtanen Timo, 1124 p. 4 kk digi 24 40 Norm. Kävely yli 65: 1) Lehtonen Kauko, 1142 p. M 70: 1) Lehtoranta Aarre, 1110 p. Hirvikosken laavulla on tarjolla mehua ja keksiä. S13: 1) Berg Ville, 1188 p. Ja tuota pikaa katosi näkymättömiin. -56 Cortinan olympialaisiin. 5) Rantanen Rainer, 992 p. 9) Anttila Matti, 1079 p. 2) Kuusinen Soini, 1122 p. Tilaus päättyy automaattisesti. T11 0,7 km: 1) Laura Kankare 3.50, 2) Minja Hakanen 3.53, 3) Milja Muhonen 5.54. 10) Laaksonen Harri, 906 p. 7) Laaksonen Kari, 1028 p. Minut saavutti hiihtäjä, jonka tunnistin Siiri Rantaseksi. ILAHDUTA LAHJALEHDELLÄ Sallila Sähkönsiirto Oy on pyytänyt 7.2.2023 saapuneella hakemuksella Maanmittauslaitosta myöntämään kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain (603/1977) eli lunastuslain mukaisen lunastusluvan koskien pysyvien käyttöoikeuksien lunastamista Haara-Loimaa 110 kV ja Metsämaa-Loimaa 110 kV voimajohtojen muuttuneille osille Loimaan kaupungissa. 2) Lehto Reijo, 1132 p. Eija Onali Maanmittausinsinööri (DI) Maanmittauslaitos Julkinen kuulutus lunastuslupahakemuksesta KUULUTUKSIA HIRVENJUOKSU Hirvenjuoksun/Kävelyn kaksiosainen cup-kilpailu Virttaalla 20.4 ja 27.4.2023. 2) Suuniitty Hannu, 1096 p. 5) Seppälä Antti, 1098 p. Liikunnallista ohjelmaa järjestetään Hirvikosken urheilukentällä ja pururadalla kello 10–14. toukokuuta 2023 Tilaa soittamalla: 02 770 2626 (ark. TULOSPÖRSSI YLEISURHEILU Oripään Vesan maastojuoksukilpailut 2.5.2023. 5) Kuivinen Hanna, 1046 p. Mukaan vesipullo ja sään mukainen varustus. 8.15–15.45) Nopeimmin tilaat: tilaajapalvelija.fi/lahja2023 Anna lahja, joka välittää. N: 1) Kojola Neea, 1109 p. 7) Tattinen Mika, 1090 p. P3 0,1 km: 1) Niilo Muhonen 1.02. Hiihtotuokio Siiri Rantasen kanssa Tapahtui kauan sitten Finlandia-hiihdossa. 3) Vähä-Jaakkola Anni, 340 p. M 3,1 km: 1) Juho Paju 13.21. T9 0,7 km: 1) Nuppu Paija 3.26. Kävely alle 65: 1) Fabritius Raimo, 1156 p. Paikalle saapuminen on helppoa, ja radan pääsee kiertämään apuvälineen kanssa. 3) Metsälehto Olavi, 1092 p. 02-762 1350, 0500 741 437 www.sabrina.fi Phytomér Fresh Up kasvohoito + extra 85€ Väh. Mun tulee vilu’’. P9 0,4 km: 1) Viljami Muhonen 1.55, 2) Miko Hakanen 2.05. Radalla on ohjeet liikkeiden tekoon. Lisäsin vauhtia ja viereistä latua hiihtäen aloin jututtaa häntä. Järjestäjinä ovat Loimaan liikuntapalvelut ja Loimaan Jankon suunnistusjaosto. T7 0,4 km: 1) Aurora Pulliainen 2.08. 2) Astala Juho, 810 p. Käytiin läpi v. Asiakirjat ovat lisäksi nähtävillä kaikissa Maanmittauslaitoksen palvelupisteissä ja niitä voi pyytää Maanmittauslaitoksen kirjaamosta
044 352 9797 www.wanhakanala.fi. Tiehoitokunnat KOKOUKSIA TAPAHTUMIA Loimaantie 272, Alastaro P. Paikallislehdet ovat omilla alueillaan arvostettuja ja tunnettuja mediabrändejä. 9.5. Näkövammaiset Ma 22.5. Opastus lähtöpaikalle on 2 km Mellilän risteyksestä Turun suuntaan. Ailalle p. URHEILU Jankko, suunnistus, torstairastit 11.5. Molempiin matkoihin ilm. 02 763 65100 hotel@loimaanseurahuone.fi 39€, 4-11v. toukokuuta 2023 METSÄMAAN KALLIOHOVIN TORSTAIBINGO TERVETULOA! JR5 JAHTI 49/2000€ TO 11.5. Suomal. Sit. Siivoustalkoot miljoona roskapussia merkeissä Peltoisten alueella pe.12.5, kokoonnutaan vaakakopille klo 17.00. Tulethan sinäkin mukaan yhteisen viihtyvyyden parantamiseksi. Konsernin henkilöstön määrä v. Pöytäkilpailun aihe: punainen. KATTAUKSET 11.30 & 14.00 Herkkuja notkuva w w w . Muistakaa ilmoittaa liikuntasuorituksenne Roosalle. bocciaa liikuntahallilla. Tervetuloa. 040 752 7353 Herkullinen äitienpäiväpöytä SU 14.5. Kirjoita aihekenttään ”Myyntipäällikkö”. klo 13 aik. mennessä Tuula 040 760 3301 tai yhdistyksen nettisivuilla. Loimaan Eläkkeensaajat ry. Ke 10.5 Nuorisotalossa Säkenet klo 11.00 ja boccia sekä hallitus klo 12.30. mennessä p. Varaa sali ja tarjoilut meiltä! ÄITIENPÄIVÄKATTAUS KUIWURI-SALISSA su 14.5. pe 19.5. Leenukka 044 296 8003. Ke 14.6 Ypäjän musiikkiteatteriin vielä muutama paikka, ilm. Oripään maaja kotitalousnaiset etsii OKRA talkoolaisia. 044 352 9797 Kattauksen aikana musiikkia esittää Juha Simola ÄITIENPÄIVÄKAKKU 22 € kerma tai kinuski, 10 hlö myös gluteeniton (norm. viim. 10.5. 28€) Tilaa ja nouda! Oripääntie 1120, Loimaa. klo 14 Kanta-Loimaan seurakuntatalolla. klo 14 ulkoilutapahtuma ja haastekävely Loimaan kuntoportaiden ympäristössä, Vesitorninkuja 11. Kiinnostaako sinua mielenkiintoinen paikka laadukkaiden mediatuotteiden parissa Varsinais-Suomen johtavassa mediakonsernissa. klo 18 Krekilän Myllyllä. Eläkeliitto Alastaron Yhdistys Suositut Yhteislaulut Tuttujen Tuvalla Ke 10.5 klo 12.00 Erkki ja Heikki tahdittaa. To 11.5 kerho klo 13.00. 050 571 3152. To 8.6. PAIKKOJA AVOINNA Asianajajia Asianajotoimisto ALEKSI KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Vesikoskenkatu 7 B 10, 32200 Loimaa puh. Eläkeliiton Mellilän seudun yhdistys. Niinijoentie 316, Loimaa. Odotamme sinulta monipuolista kokemusta b2b-myynnistä ja kaupallisen alan koulutuksesta on etua. 2021 oli 1082 henkilöä ja liikevaihto 102,8 M€. klo 12 Piirin Kulttuuripäivä Hirvihovissa; ohjelmaa, näyttely. Jatketaan kello 13.00 yhteislauluilla Sari Jokelan johdolla. Sinua motivoi, kun tiimisi ympärillä onnistuu ja pystyt pitämään useampia lankoja käsissä saman aikaisesti. toimija. Olet aidosti kiinnostunut asiakkaittesi liiketoiminnasta ja aktiivisella otteella autat heitä menestymään. La 20.5. Mellilän Lounaspaikan Salissa kello 12.00. Loimaan Kamerat kokoontuvat kesäkauden avaukseen tänään ti 9.5. Paikallislehtien kokonaistavoittavuus on 111 000 lukijaa (KMT 2022). 11.30 ja 14.00 Aikuiset 36€, 5-11 v 12€, 0-4 v maksutta PÖYTÄVARAUKSET 11.5. 15€, 0-3v. Loimaan Pohjola-Norden kokoontuu taas ruotsiksi ke 10.5., klo 18 ArteMiinassa. Ti 18.7. 11 Tiistaina 9. Ke 17.5. 35 €, lapset 4-9 v. 15 € varaukset p. Yhteisruokailu 11.5. Lisätietoja tehtävästä antaa kaupallinen johtaja Katja Hägg, puh. Mellilän Kyläyhdistys ry. Työ on liikkuvaa ja työpisteen sijainti sovittavissa joustavasti. Ostarin pihalla klo 13-15. Jos sinua kiinnostaa tule Lähteentuvalle saunomaan ja kuulemaan asiasta lisää. 050 382 4927 tai Railille p. Säävaraus. Sinulla on hyvät yhteistyöja vuorovaikutustaidot. 040 521 1022. Peltoisten alueen kyläyhdistys ry. 14.5 menn. f i Kahvila ja putiikki avoinna ti-pe klo 10-17, la klo 10-14 Juhlat tulossa. ilm. TS-Yhtymä -konserniin kuuluvat yhtiöt julkaisevat yhteensä kymmentä sanoma-, paikallistai kaupunkilehteä Varsinais-Suomessa. ti 16.5 klo 18.00. Lähtö klo 17-18.30. AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 aleksi.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi PALVELUJA TARJOLLA RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. l o i m a a n s e u r a h u o n e . Kangasmaastoa ja paljon polkuja. maksutta VARAUKSET: 02 76 365 100 tai hotel@loimaanseurahuone.fi ÄITIENPÄIVÄBUFFET 14.5. Ilm. 045 678 7936 www.romukuljetus.fi OSTETAAN Äitienpäivälounas su 14.5.2023 klo 12.00 & 15.00 39 €, lapset (5-13v.) 19 € Vain pöytävarauksella Varaukset sähköpostilla tiina.saarinen2@gmail.com Lounasja pitopalveluravintola Sarka Vanhankirkontie 383, Loimaa / (02) 7637 7020 Katso menu www.sarka.fi P. Pelataan mölkkyä ke 10.5., 17.5., 24.5. klo 18.15 Onnen bingo 360 € Äitienpäiväbuff et KATTAUKSET 11.00 & 14.00 VARAUKSET: INFO@LOIMIRANTA.FI TAI 0400 552 282 SATAKUNNANTIE 1 | 32200 | LOIMAA LOIMIRANTA.FI TS-Yhtymä kustantaa seitsemää tilattavaa paikallislehteä Auranmaan Viikkolehteä, Kaarina-lehteä, Kunnallislehteä, Laitilan Sanomia, Loimaan Lehteä, Paikallislehti Someroa ja Uudenkaupungin Sanomia. Sammakkolammin kartalla. 040 7527 353 SEURATOIMINTA Loimaan Kansalliset Seniorit ry teemme kokopäivä retken Satakuntaan ke 14.6. Eläkeliiton Oripään yhdistys Ke 10.5. klo 13 Kerho seurakuntatalolla, mukana kerhossa apteekkari Anna-Mari Laakso. takakonttikierrätys Ostarin pihalla klo 12-15. Haemme TS-Yhtymän paikallislehtien mediamyyntiin myyntipäällikköä tehtävässäsi luotsaat ja motivoit paikallislehtien myyntiryhmää samalla itse aktiivisesti myyntiin osallistuen NIINIJOEN METSÄSTÄJÄT Ry HIRVIJA PEURAKOKOUS Salpakeitaalla pe 19.5.2023 klo 19 Jahtipäälliköt ANNANKUJAN JA KIVITIEN YKSITYISTEIDEN VUOSIKOKOUS su 21.5.23 klo 18.30 Taru ja Rami Kivekkäällä. Lähetä hakemuksesi palkkatoiveineen ma 22.5.2023 mennessä osoitteeseen rekry@ts.fi. Myyntisalkustasi löytyvät tilattavien paikallislehtien printtija digimediaratkaisut. Tehtäviäsi hoidat yhteistyössä konsernin mediamyynnistä vastaavan kaupallisen johtajan ja lehtien omien myyjien kanssa Varsinais-Suomessa. Työsuhde on vakituinen ja palkkaus ja muut edut kilpailukykyisiä. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. Autoista romutustodistus. ja 31.5. Loimaan Eloisat pelikerho kokoontuu to 11.5. P. Puh. Pe 12.5 liikuntapiiri klo 15.45. Asiakkaitasi ovat paikalliset ja alueelliset sekä valtakunnalliset mainostajat. Viitalan matka Seilin saareen
Ikääntyneiden vahvuuksia ovat kyvyt harkita ja suunnitella liikkumista etukäteen, jolloin esimerkiksi liukkaalla pyöräilymatkaa ymmärretään siirtää ajankohtaan, jolloin katujen kunnossapito on tehty. Näitä vaikeuksia on vaikea kompensoida pyöräilyssä muulla tekemisellä. Kaikki merkit huomioidaan, katsastamattomat sekä pikkuvikaiset. 60 cm. 2,8m ja lev. H. n Marttilassa kerrostalossa 1krs, avara ja valoisa 2 h + k + kph + lasitettu parveke. P. Kaiken kuntoiset, myös rikkinäiset huomioidaan. Sairaudet, jotka tekevät autolla ajamisesta vaikeaa, vaikeuttavat myös pyöräilyä. Rekisterissä, valmiina ajoon. n Mökkimopo pojalle, Suzuki PV tai Honda Monkey. Viestitellään P. n 2 kpl pressuja. 2 kpl teräsrunkoista tuolia yh. 040 558 8676. Puhtaat uimavedet ja mahdollisuus vakituiseen asumiseen. Talossa maalämpö ja valokuitu. n Eläkeläismies hakee luotettavaa rehellistä vapaata naista ei seikkailijaa. lasitetut parvekkeet, alk. Rekijoki. Piano Yamaha, mahonki. P. n Tekstiilipesuri Parkside kerran käytetty 70 e, Karaokesoitin Denver 45 e, hierontanyrkki 30 e. Iäkkäämpi keho vahingoittuu vakavasti nuorempaa todennäköisemmin, vaikka törmäyksen tai kaatumisen voima olisi sama. Liikenneturva Pyörän hallintaan liittyvät vaikeudet aiheuttavat turvallisuushaasteita ikääntyneille. Brother 4-väri neulekone. 2 kpl. 120cm, l. Tuuletusluuk. 0400 126 948. 050 322 3945. n Mp-asu Rukka Gore-Tex Cordura koko 40 takki ja housut. 1,1m lev. H. 040 771 3954. 90 karmeineen. Somerniemellä. n Jalallinen matontamppausteline. H. Luottotiedot ok. n Matkailuauto tai -vaunu. P. H. 9990 e. n Vuokrattavana siisti rivitalokaksio Kyrössä 2H+K+vh+sauna 67,5 ei lemmikkejä P. n Uusi Bison Sioux kanootti, maastokuviollinen, 3-istuinta, 2 vesitiivistä tavaratilaa. toukokuuta 2023 Pyöräilyllä on positiivisia vaikutuksia myöhäisessä aikuisiässä, mutta ikääntyneiden pyöräilyyn liittyy myös turvallisuusriskejä. 90mm., puun värinen pöyreä pöytä pit. Uppoamaton. P. Tied. 01.06 kaksio 51 m2. Nämä riskit eivät kuitenkaan ole syy kategorisesti suositella iäkkäille pyöräilystä luopumista. Tilastot kertovat, että ikääntyneet ovat yliedustettuina vakavissa pyöräilyonnettomuuksissa. H. n Jimma 25 hv pientraktori, neliveto, ohj.teh., 2toiminen etukuormain + jyrsin + takalevy + hiekotin + 2,5 m telikärryt kipillä, lähes SEURAAVA LÖYTÖLAARI ILMESTYY ENSI VIIKOLLA. 044 361 8317. n Kerrostaloh. 30e/kpl. Yhteydenotot myös pyhäpäivinä. 0500 783740 n Kaksi pressua, pit. Myös vialliset kelpaa. Siisti Suomen lippu 10 m salkoon 25e. OSTETAAN n Jos sinulla on ylimääräinen kompostori niin soita 0500 534 462. Inventteri 24v, 1000 W. Pit. Sälepohja 90x200. n Pappa Tunturi -75. P. P. P. P. tyttölapsi. n Paripyörät (Raju) 13.638, 400 eur/tarjous. Vuodepakkoja 3. 044 318 6927. 110 cm lev. Jos tasapainon tai lihasvoiman kanssa on ongelmia, ei pyörällä ajaminen ole välttämättä turvallista. n Vuokrataan tilava omakotiltalo Someron Pitkäjärvellä. 100e. P. Hinta 115 e. Yhtiöv. SEKALAISET n Vuokrataan remontoitu kaksio Kaarinassa Kyynäräkatulla 61 m2 ja yksiö Emännänkatulla 36 m2, molem. 75 v. Koska pyöräily vaatii autoilua enemmän lihasvoimaa ja liikkuvuutta, on todennäköisempää, että pyöräilystä on luovuttava aiemmin kuin autolla ajamisesta. n Hinattava äes Esa-Patu 420 ja paripyörät 13.6/1236. 210cm, l. P. n Hyväkuntoinen Duomat 6 moottorisänky, 90x200, Salossa. ajamaton. 4000 e. P. P. P. P. P. 60mm. Jos tasapainon tai lihasvoiman kanssa on ongelmia, ei pyörällä ajaminen ole välttämättä turvallista. P. Pyöräily edellyttää esimerkiksi tasapainoa, lihasvoimaa polkemiseen, ohjaamiseen ja jarruttamiseen sekä liikkuvuutta pyörälle nousemiseen ja siltä laskeutumiseen. Hyvä valaistus, nopeusrajoitukset, tasainen päällyste, kunnossapito ja muista tienkäyttäjistä erotetut pyöräilykaistat tai -väylät hyödyttävät kaikkien turvallisuutta iästä ja kulkumuodosta riippumatta. Iäkkäiden turvallista pyöräilyä voidaan tukea eri tavoin. 100 e. Pensasleikkuri 50e. TV-pöytä 80x40 kork. 29. 0440 534 180. 045 185 9588. 050 322 3945. n Ajettavat ruohonleikkurit, mopot, mönkijät, moottoripyörät, veneet, perämoottorit, sähköpyörät ja skootterit, ha-peräkärryt ja trailerit jne... Hieno alkuperäiskunto, ei entisöity. 4,7m. 40 cm, rullat. Viihtyisä pienkerrostalo, hyvät palvelut lähellä. 1krs vain muutama porras. n Tilava kaksio 55 m2 Kyrössä edullisesti heti vapaa nyt keväthintaan 19.900e. 2,50e/m. 050 536 2411 riikka-tapio@hotmail.com n Isokoisten kanien pupuja sekä aikuisia.Pieni 80m omakotitalo isolla tontilla rauhallisella paikalla.Kouluun matka n.1km, kauppa,pankki,kirkko n.2km. Pituus 6,5, paino 1200 kg. H. 35.000e tai tee tarjous. 040 516 3451. 050 306 6152. n. P. 40e. Heti vapaa. 0400 522 501. Hissi, valokuitu, lasitettu parveke, kylmiö, iso varastotila, sauna. P. 0400 231 364. 45 cm 45e. P. Pulsaattoripesuk. 0400 352 278. n TV-taso hyväk.koko170x46 tummanruskea 45e Niro Granite 60x30 uusia 4,5m2 H. P. asuinkerros, Kiiruuntie 10C. P. 7.300. n Kaksi mopoa Helkama ax ja Pappatunturi, kaipaa kunnostusta. 2,4m, pit. n Trampoliini 4m, ilman suojaverkkoa, ollut talvet sisällä. SELVITYS ikääntyneiden turvalliseen pyöräilyyn on julkaistu Liikenneturvan selvityksiä -sarjassa. n Jos olet rehelllinen, raitis, tanssitaitoinen n. Palo-ovi k. Tarjoa! ariniemi1531@gmail. Keittiö täysin remontoitu. P. 0400 595 898. n Kuntopyörä, vanha kirstu lev. n Somerolla.Toimistopöytä 80x160cm,vas.1 pieni ja 2 isoa laatikkoa, oik.1 iso laatikko+kynälaatikko.50e. Hinta 600e P. n Rakentamisvalmis vapaa-ajan tontti Pikkulapissa Harjureitin varrella. 59 cm. 0400 867 043. P. Ehdoitta ei pyöräilyä voikaan suositella kaikille ikääntyneille. n Hyväkuntoinen Kiteen kalusteen moottoriseniorisänky. n 5 kpl esikuivattua heinäpaalia. 040 322 7430. Pituus 480 cm, leveys 280 cm. 12 Tiistaina 9. Aktiivisena liikkumismuotona pyöräilyllä on hänen mukaansa paljon positiivisia vaikutuksia terveyteen ja toimintakykyyn. P. Pattinkia 2x5. 050 5610 542. Pyöräilyssä tarvittavien taitojen, kuten lihasvoiman, liikkuvuuden ja tasapainon harjoittelu voisi parantaa edellytyksiä pyöräillä turvallisesti ja lisätä yleistä elämänlaatua. Tarkemmat tiedot 044 383 8928. 050 336 2771. 23000 e. 100e. 0400 532 384. Lev. 040 5364585. Vuokra 280e. 45e. 041 572 6642. 182,40 e/kk. 4,8m, lev. n Asuntovaunu 8,5x3 m, ei rek., 10 cm lisäeristeet sisällä ja panelointi, huopakatto, ilmalämpöpumpulla, erämaakämpäksi, mökiksi tai asunnoksi. H. 240 cm. P. H. 0500 822 293. H. Sähkölasku sisältyy vastikkeeseen. 041 810 3158. Ruohonleikkuri mekan. 1987 hyvä kunto, tehokas. 044 966 1167. P. H. n Henkilötai pakettiauto myös asuntoauto/-vaunu. 20e. 830e. 0400 320 789. Jos ikääntynyt on luopunut ajokortista terveyssyiden vuoksi, on todennäköistä, ettei pyöräilystä ole korvaavaksi liikkumismuodoksi lyhyemmillekään matkoille. Ikkunoita 6 kpl 56x53 ja 4 kpl 56x113. H. 040 753 1459 LIIKENNEVINKKI Uusi selvitys ikääntyneiden pyöräilystä. n Ruohonleikkuri lev. 044 4846 634. 050 322 3945. k. 95 e. n 70-80 luvun traktori. P. 040 558 8676. n Polttoöljyä ok-talojen maasäiliöt ja farmarisäiliöt (tyhjennys ja puhdistus) sekä halpa ajoleikkuri, pikkuvikainen tai puutteellinen käy. 23 e paali. H. 0400 765 584. Kodin ulkopuolella liikkuminen on tärkeä osa arjen elämänlaatua ja itsenäisyyden tunnetta ihan kaikilla, myös iäkkäillä. n Matkailuauton/-vaunun, kaikki merkit huomoidaan, tarjoa omaasi. P. P. n Vuokrataan siisti remontoitu yksiö, Loimaan Hirvikosella. H. Ikääntyessä keho haurastuu ja sairauksien esiintyminen väestötasolla kasvaa. 0400 539444 Sauvon Karunassa. H. P. Apupöytä, voi siirtää sängyn päälle. P. Vaikka ikääntymisen tahti vaihtelee ihmisten välillä suuresti, ikääntyminen vääjäämättä heikentää pyöräilyssä tarvittavaa toimintakykyä. Kolme patteria, joista kaksi 800w ja yksi 1000w, pit. Kaksi 800 W, 1000 w. P. 040 368 1113. Ikääntyneiden pyöräilijöiden onnettomuudet vahvistavat, että juuri pyörän hallintaan liittyvät vaikeudet aiheuttavat turvallisuushaasteita ikääntyneille. 040 755 5730 Somero. 050 5149 043. Tarjoa omaasi. n Ikkuna valkoinen uusi k. P. Soita rohkeastitai laita viestiä. H. P. 20 e. p. Myös luottamus omiin taitoihin ja omaan turvallisuuteen vaikuttaminen esimerkiksi pyöräilykypärää ja ikääntyvälle sopivaa pyörää käyttämällä ovat tärkeitä tukitoimia. Toinen pit 470 cm, lev. P. n Skootteri Peugeot Tweet ajettu 5800 km siisti, tarpeettomana. P. Kasteluletkua 20 m + kela. a 20e. 0400 815 312. 040 565 1525 tai 050 966 7539. 040 414 5626. 2,5 m, teho140 hv. n Soutuvene Vihe 4.10 + perämoottori Suzuki 4,5 hv. Öljypatterit 3 kpl. P. 0400 705 940. 040 566 7573. Hp. n Hyväkuntoinen, siisti, valoisa kt-kaksio Someron ydinkeskustassa, 1. 57 m2 Hirvikoskella. n Päältä ajettavia ruohonleikkureita. 110mm., 3 osainen kirjahylly lasiovilla, männyn värisiä kaappeja. Selvitys tilattiin gerontologian professori Anu Sireniltä. 040 558 8676. 50e. Jotta voi käydä kaupassa, hoitaa asioita, kyläillä tai harrastaa, on pystyttävä liikkumaan näihin paikkoihin. 60cm. N-malli siisti 150e. Seuraasi kaipaa samat arvot omaava mies. PYÖRÄILYÄ voi useimmiten jatkaa huoletta, mikäli tasapainon, lihasvoiman ja reaktioiden kanssa ei ole ongelmia ja kognitiivinen toimintakyky on kunnossa. 120 cm l. Turvalaidat. pit. n n MYYDÄÄN n Moottorivene Finnsport AC 650 Yamaha 140 v. Vaihdetaan kahteen pakettiin pannujauhatuskahvia. Siistit patjat. com tai P. Materiaalit tulee toimittaa viimeistään edeltävänä torstaina klo 13.00